Syyskuu 2015

Keskustelua ajankohtaisista uutisaiheista.

Syyskuu 2015

ViestiKirjoittaja noomi » 02.09.2015 14:56

Shalom ystävät

Syyskuu 2015

Benjamin

Kiitos teille kaikille rukouksista ja kaikesta tuestanne. Toivon että teillä oli hyvä kesä, vaikka se oli hyvin kolea siellä Suomessa. Haluaisin aloittaa tämän kirjeen raamatunkohdalla: Jeremia 51:5 sanoo Suomen Rauhanyhdistyksen käyttämässä käännöksessä hämmästyttävän tarkasti: "Sillä Israel ja Juuda ei pidä Jumalaltansa, Herralta Zebaotilta leskeksi hyljättämän; vaikka heidän maansa on kovin rikkonut Israelin Pyhää vastaan." Milloin maailma uskoo tämän!!!???

Ei Jumalalle ollut mikään pikkuasia panna Israelia 2000 vuoden maastakarkoitukseen. Lopulta, parin vuosituhannen jälkeen, Israel sai maan (tosin vain osittain) takaisin. Maailma vaatii palestiinalaisvaltiota "oikeuksien" nimissä. Kuitenkin se unohtaa, että Jumalalla on OIKEUS antaa tämä maa kenelle hän haluaa. Hän on ne oikeutensa tehnyt selväksi Raamatussa, eikä maailma halua niitä edes lukea. Jäljelle jää vain se vaihtoehto, että kun Herran tie hyljätään, sitten täytyy itse kantaa seuraukset.

Tässä yhteydessä syyskuu 2015 on ratkaiseva ajankohta, ja juuri sen 15. päivä. Silloin kokoontuu YK:n 70s assembly eli 70. istunto, ja ohjelmaan tulee ÄÄNESTYS PALESTIINALAISVALTION HYVAKSYMISESTÄ. Tämä on suuri tapahtuma suurine seurauksineen. Melkein kaikki (eli varma enemmistö) on asian puolella, eli Israelia vastaan. Tämä valtio olisi 1967 rajojen pohjalta, eli Israelin olisi mahdotonta puolustaa itseään sen jälkeen. On kyseenalaista käyttäisikö USA veto-oikeuttaan tässä asiassa.

En väitä tietäväni mitä tässä tarkasti tehdään. Sen vain uskon, että tällä asialla on tärkeys, jota on aliarvioitu. Syyskuun 14. on samalla Tishre-kuun (7. kuun) ensimmäinen päivä eli Pasuunansoittojuhla, jota nykyjuutalaisuudessa kutsutaan uudeksi vuodeksi (Rosh hashanah). Syyskuun 23. on Suuri Sovituspäivä eli Jom Kippur. Rooman paavi aikoo pitää juuri sinä päivänä tärkeän puheen Yhdysvaltain kongressissa. Syyskuun 21. eli pari päivää ennen Suurta Sovituspäivää on YK:n julistama kansainvälinen rauhanpäivä. Syyskuun 25. on määrä tulla Yhdysvalloissa YK:n johdolla käsittelyyn ns. "sustainable developement agenda" joka käsittää yhtä maailmanjärjestyksen sopimusta. (Huom! näitä asioita tietysti voidaan esittää monimutkaisella sanastolla, ettei rahvas säikähdä). Myös Atlantan kaupungissa Georgiassa on 25.9 "huomisen maailman" festivaali!! Siellä juhlitaan etukäteen, että nyt aletaan julistaa sitä, että maailman ongelmille on löydetty ratkaisut, ja uusi maailmanjärjestys on ovella. Vielä ei tarkasti tiedetä, mitä Roomasta käsin julistetaan.

Myös syyskuun 28. on verikuun päivä, jota suurelta näyttävän kokonsa tähden kutsutaan superkuuksi. Tämä on osa verikuiden sarjaa ja sarjan viimeinen. Tästä on puhuttu paljon, eikä tässä ole tarvis puhua siitä enempää. Joillekin ihmiselle on jäänyt se väärä käsitys, että puhe syyskuun tärkeydestä perustuu vain tähän verikuuasiaan, sekä parin rabbin ennustuksiin. Kuitenkaan nämä kaksi asiaa eivät ole kuin pieni osa kuviosta.

Syyskuussa myös tämä Ukrainan tilanne kiristyy. Silloin Ukrainan on määrä maksaa velkojansa Venäjälle, eikä se pysty siihen. Itä on länttä vastaan. Toinen asia syyskuussa on tämä Iranin vs. Amerikka & kumppanit ydinvoimalasopimuksen hyväksyntä tai hylkääminen USA:n kongressissa, ja sitä seuraava mahdollinen presidentin veto, ja taas sen jälkeinen äänestys. Yksinkertaisesti: Iranin sopimuksessa ei ole pelkästään kysymys Iranin ydinvoimalasta (ja Iranin erinomaisesta kyvystä huijata länsivaltoja). Se jo sinänsä on mitä suurin asia. Ja lännen kompromissi, jonka tulokset ovat Israelille mitä kohtalokkaimmat, on järjellä vaikea ymmärtää, ellei katso sitä vain taloudellisen edun näkökannalta.

Tämän sopimuksen toinen puoli on se, että Iranille (eli valtiolle joka pumppaa Gazaan tehokkaita aseita Israelin tuhoamiseksi ja käyttää Libanonin Hizbullah-järjestoä käsikassaranaan Israelia vastaan, tukee maailmanlaajuista terrorismia jne.) annetaan mahdollisuus tulla hyväksytyksi muiden kansojen joukkoon, aivan kuin se ei olisikaan terrorivaltio. Siltä poistetaan talouspakotteet, joten se saa uuden mahdollisuuden valmistautua ydinpommiin entistä tehokkaammin. Se on jo luvannut suurta lisäystä Gazan terrorismin avustukseen Israelia vastaan. Iran uhkaa Israelin tuhoa (sekä Amerikan). Israel hyljättiin täysin näiden neuvottelujen ulkopuolelle!

Tämäkin kuuluu syksyn ohjelmaan! Iranista on tulossa partneri taistelussa terrorismia vastaan!! Ja Israel, paras ekspertti tällä alalla, on ulkona eikä siltä kysytä mitään. (Totuuden nimissä on mainittava, että USA auttaa Israelia varsinkin itsepuolustusaseistuksessa.)

American Airlines on suuri lentoyhtiö, joka on kuljettanut paljon ihmisiä Israelin ja Yhdysvaltojen välisessä vuoroliikenteessä. Reilu viikko sitten American Airlines ilmoitti lopettavansa lentopalvelut Israeliin ensi vuoden alussa. Jo nyt se sulkee toimistonsa täällä Tel-Avivissa. Syy? Arabimaiden painostus, ainakin meidän uutistemme mukaan. Varmaan näette mihin tämä on johtamassa. Euroopan pankit, ainakin osittain, ovat jo nyt halukkaat boikotoimaan niitä Israelin pankkeja, jotka palvelevat Israelilaisia Juudeassa ja Samariassa (ns Länsirannalla). Eli, jos Israel ei pelaa Euroopan (ja muun maailman) direktiivien mukaisesti, pannaan hanat kiinni. Tämä kaikki kärjistyy syyskuuhun ja YK:n äänestyksiin. Eurooppa ei ajattele hintaa jonka sen täytyy itse maksaa, jos se sotii Israelia vastaan. Mikä on suhde Israeliin, se tuo joko siunauksen tai kirouksen.

On toki muitakin asioita, jotka kärjistyvät syyskuuhun. Eräs näistä on idän pankkien (BRICS) ja länsipankkien (World Bank jne. jne.) välinen sota. Tosin tämä ei ole vain syykuuhun rajoittunut asia.

Jotkut ovat varmaan perillä myös tämän Cern-nimisen laitteen asioista. Senkin ohjelma huipentuu syyskuun 23. päivään eli Suureen Sovituspäivään. Tämä Sveitsissä sijaitseva valtava hiukkaskiihdytin aikoo teknologiallaan avata oven henkimaailmaan luvattomalla tavalla. Tavalliset ihmiset eivät tunnu olevan siitä niin tietoisia, mutta mm. Ranskan ulkoministeri julisti, että silloin (23. 9) avataan syvyyden kaivo/kuilu. Nämä ovat hänen omat sanansa, jotka itse kuulin.

Olemme todella palanneet Nooahin päiviin. Jumala on sallinut asioiden mennä erittäin pitkälle. Kuitenkaan Hän ei voi odottaa loputtomiin. Maailman tiedemiehet ovat jo jonkun aikaa kehittäneet ns. transhumanismia. Ihmisten dna sekoitetaan eläinten dna:han ja tehdään "ihmisten tekemiä ihmisiä." Tätä on jo tehty!. "Kehuessaan viisaita olevansa he ovat hulluiksi tulleet!" En halua jatkaa näiden asioiden esiinottoa. Tässä vain jotain esimerkkejä siitä mitä on menossa. Useat näistä asioista huipentuvat tämän vuoden loppupuoleen.

Asiat ovat räjähdyspisteessä. Kun on kysymys Jumalan kunniasta ja sen loukkaamisesta, olemme alueella jota voimme vain hieman ymmärtää. Jumala on äärettömän hyvä. Hyvyydessään Hän on odottanut pitkään, ja ollut erittäin laupias tuomioissaan. Hän haluaa että armon kautta Hän saa kunnian. Kuitenkin, kun maailma hylkää Jumalan hyvyyden ja pitää sitä pilkkanaan, ei jäljelle jää muuta kuin palauttaa Jumalan kunnia tuomioitten teillä. Silti tuomiot ovat kuin ukkosmyrskyt, joiden jälkeen Herran hyvyyden aurinko paistaa vielä kirkkaammin.

Meille muutto uuteen ruumiiseen ja kirkkauteen on oven edessä. Israelin pelastus on oven edessä. Herra ei ole hyljännyt kansaansa. Jatkamme suunnitelmiamme elämässämme Jumalan tahdossa. Kuitenkin, jos Herra niin haluaa, kaikki voi muuttua hetkessä ja näyttää toisenlaiselta. Ei kai mikään pidä meitä maailmassa kiinni??

Messias - Vapahtaja on eilisemme, nykyisyytemme ja huomisemme. Suurta armoa teille kaikille siihen tuntemattomaan, jossa Hän kohtaa meidät uudella tavalla.

Shalom, siunattua syysjuhlaa kaikille

Terveisiä vaimoltani.

Benjamin


Lähde: http://www.portti.org/terveiset.html
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Syyskuu 2015

ViestiKirjoittaja pertsa2010 » 02.09.2015 16:16

Jäämme sitten odottelemaan mitä tapahtuu vai tapahtuuko mitään.
On hyvä olla anturit ulkona.
Avatar
pertsa2010
Ylläpitäjä
 
Viestit: 90
Liittynyt: 24.10.2013 09:05


Paluu Pressinurkka

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa

cron