kultaomenia hopeamaljoissa

Hengellisiä asioita
Tänään on 11.12.2017 07:28

Kaikki ajat ovat UTC + 2 tuntia




Aloita uusi ketju Vastaa viestiin  [ 9 viestiä ] 
Kirjoittaja Viesti
ViestiLähetetty: 06.01.2017 20:57 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 23.10.2013 17:20
Viestit: 2826
    Kuva

Julkaistu sunnuntai, 1.1.2017 , kirjoittanut Gavriel Eskel

SUNNUNTAI 01.01.2017
01. Täytyypi olla tarkkana, että aikamäärät ja muutkin vimpaimet ovat kohdallaan, sillä länsimaisen uuden vuoden ensimmäisen päivän ensimmäisen kuukauden kunniaksi kaikki näyttää vähän – eikä aivan vähänkään – remppaavan, mutta se kuulunee asiaan. Juutalaiset aloittivat vuoden 5777 jo kuukausia sitten, mutta joutuvat sivussa seuraamaan myös länsimaista almanakkaa.

Israelissa uusi vuosi ja uusi päivä alkoivat puolipilvisenä mutta ilman sateita, lämpötilan ollessa 05 -11 lukemissa. Huomisesta alkaen ennustetaan paikallisia sadekuuroja lämpötilan pysytellessä lähellä tämän päiväisiä. Tuulet voivat olla kiusallisen kovia.

SÄÄTILAT TÄNÄÄN
Jerusalem 03 -11; Tiberias 09 -16; Suolameri 12 -21; Eilat 08 -20 +C-astetta. ToI ennustaa kuurottaisia sateita tiistaiksi, JP jo maanantaiksi, mutta mitä pienistä eroavuuksista. Lumisateita ei ole ennustettu paitsi aivan pohjoisessa, jossa Hermonin rinteet jouduttiin sulkemaan ajoittain sakean lumentulon vuoksi.
Kinneretin (Genessaretin) vedenkorkeus nousi joulukuun aikana 23 Sm, ja on nyt 213.61 m Välimeren pinnan alapuolella. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/222572,

Raporttien mukaan Turkissa satoi lunta ja vettä siten, että paikoin kaduilla oli vettä autojen ikkunoihin saakka. Pohjoinen arktinen sää on koetellut myös Amerikan pohjoisosia, USA:ssa lähelle Kaliforniaa ja Floridaa. Lienee muistutukseksi siitä, että on parasta pitää tummat kyntensä poissa Israelin ja Jerusalemin asioista, etteivät ruoskaniskut kovene entisestään.
Raportit kertovat myös, että Italian nuorten poliisien kuoliaaksi ampuman Berliinissä kuorma-autolla murhaaman israelilaisen naisen pahoin haavoittunut mies Rami Elyakim, 60, asetettiin lääkinnälliseen koomaan, josta hän nyt alkaa herätä. Hänen perheensä on vihainen Israelin viranomaisille, jotka eivät tunnusta, että hän joutui terrorismin uhriksi. Hänen vaimonsa Dalia haudattiin heidän kotikaupunkiinsa Herzliaan. Berliinin joulukadulle tehdyssä terrori-iskussa kuoli kaikkiaan 12 siviiliä ja n. 40 haavoittui. Mies voi joutua shokkiin vaimon menehtymisestä.
http://www.timesofisrael.com/husband-of ... ciousness/

02. TERRORIJÄRJESTÖT uhkailivat jo hyvissä ajoin ennen joulun ja
uuden vuoden juhlallisuuksia, että ne tulevat osallistumaan juhlintaan aidoin pommein ja luodein sekä muilla välineillä verisesti, mikä näyttää toteutuvan eri motiivein, jotka eivät aina ole selviä. Yhteisenä piirteenä lienee viha juutalais-kristillistä kulttuuria vastaan sen eri ilmenemismuodoissaan. Eräs imaami selitti länsi-journalistille, että te voitte kutsua väkivalta-aaltoa kaikkea länsimaista vastaan miten tahdotte, mutta muslimeille se tarkoittaa kulttuurien välistä sotaa, jota on vaihtelevasti käyty siitä lähtien, kun islamin vyöry länsimaita vastaan alkoi Muhammedin aikana alistaen valtansa alle Lähi-Idän, Pohjois-Afrikan ja suuren osan Euroopan eteläisiä ja kaakkoisia osia, pysähtyen vasta Ranskaan ja Itävaltaan.
Islamin ideologian mukaan sen joskus miehittämät alueet kuuluvat ikuisesti sen valtapiiriin, vaikka se olisi tilapäisesti tungettu kauemmas niistä. Islam käyttää nyt siirtolais-jihadia ulottaakseen valtansa pitkin Eurooppaa ja Yhdysvaltoja, joiden avointen rajojen politiikka sallii valvomattoman kulkuluvan.

03. Istanbulin Bosborinsalmen länsipuolella sijaitsevaan Reina
yöklubiin tuliasein tehty terrori-isku surmasi ainakin 39 ihmistä, 16 heistä ulkomaalaisia, ja haavoitti eriasteisesti 69.
Isku alkoi 1.15 aikaan sunnuntaiaamuna. Dagan uutistoimiston mukaan terroristeja oli kaksi, ja he olivat pukeutuneet joulu-pukeiksi, Toisten tietojen mukaan ampuja oli yksin, eikä häntä välittömästi aloitetusta ajojahdista huolimatta ole saatu kiinni.

TULITUS aiheutti kaaoksen yöklubissa ihmisten rynnistäessä kohti poistumisteitä; useat naiset pyörtyivät jännityksestä ja pelosta, ja ihmiset rusikoivat toisiaan polkien lattialle kaatuneitten yli. Jotkut heittäytyivät veteen paetessaan luoteja. Iltapukuihin pukeutuneita miehiä ja hempeisiin coctail-asuihin sonnustautuneita naisia virtasi klubista kaduille shokkitilassa.
Yleisen kaaoksen ja ihmisten kirkunan vuoksi laukausten äänet häipyivät, eivätkä useimmat tienneet, mitä oli tapahtunut. Ainakin yksi israelilainen nainen haavoittui ja toinen on kadoksissa.
Mikään ryhmittymä ei ole vielä ilmoittanut osallisuuttaan -iskuun. http://www.timesofisrael.com/israeli-hu ... 39-killed/, http://www.timesofisrael.com/we-walked- ... k-witness/, http://www.dailymail.co.uk/news/article ... tclub.html

04. Bagdadin Al-Sinek markkinoilla tehdyt kaksoispommitukset surmasivat lauantaina ainakin 18 ihmistä, toisten tietojen mukaan 21, sekä haavoittivat ainakin 38 ihmistä.
Mikään ryhmittymä ei ole vielä tunnustanut osallisuutensa iskuihin, mutta koska Islamin Valtio on tehnyt useimmat, sen otaksutaan tehneen tämänkin.
Edellinen verinen isku Irakissa tehtiin lokakuussa.

Irakin hallituksen turvallisuusvirkailijat ovat olleet korkeassa hälytysvalmiudessa lokakuun 17. päivästä lähtien, jolloin Irakin armeija aloitti tehostetun hyökkäyksen Mosulin kaupungin vapauttamiseksi ISIS-joukkojen käsistä.

Terrori-iskujen kohteeksi joutuneeseen markkinapaikkaan oli ahtautunut lauantaina runsaasti varastojaan täydentäviä tukkukauppiaita sekä päivittäisiä työntekijöitä, jotka työnsivät kärryjään markkinatorilla. http://www.timesofisrael.com/twin-blast ... ad-market/,

05. ENGLANNIN turvallisuusministeri Ben Wallace antoi varoituksen lauantaina, että ISIS haluaa tehdä massiivisen terrori-iskun Brittein saarilla, eikä tunne omantunnon tuskia kemiallisten aseitten käyttämisestä, kuten ei muissakaan verisissä iskuissa.
TELEGRAPH raportoi, että ISIS (Islamin Valtio) käyttää kemiallisia aseita Irakissa ja Syyriassa. Wallace viittasi Marokkolaisiin viranomaisiin, jotka olivat helmikuussa pidättäneet ISIS-solun, jolta löydettiin kemiallisia aineita, joita voidaan käyttää joko pommeissa tai kehittää niistä myrkyllisiä yhdisteitä. Hän viittasi myös eurooppalaisiin tietoihin kemiallisista aseista ISIS:n käsissä.
Wallace kertoi lauantaina The Times lehdelle, että ISIS:n haaveena on mahdollisimman suuren uhriluvun aiheuttaminen terrorisoidakseen viattomia ihmisiä laajalti. Hän sanoi olevansa varma, että ISIS on käyttänyt niitä Lähi-Idässä, Syyriassa ja Irakissa. Siten on johdonmukaista olettaa, ettei Eurooppa ole poikkeus. Hänen varoitustaan edelsi Englannin ulkomailla toimivan M16 johtajan Alex Youngin varoitus viime kuussa, että Britanniaa uhkaa ennen kokematon terroriuhka, joka ei pienene niin kauan kuin Syyrian sota jatkuu. Euroopassa on ollut useita yksityisten terroristien suorittamia terrori-iskuja, joista Nitzaan ja Berliiniin tehdyt ovat olleet vaikuttavimmat.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/222567,

06. UUTISIA LYHYESTI
• Jordanian yleisesikuntapäällikkö Mahmoud Freihat kertoi BBC:lle antamassaan arabiankielisessä haastattelussa, että ISIS joukoilla on Syyrian puoleisella Golanilla käytössään pitkälle kehitettyjä aseita, joilla he uhkaavat jordanialaisia sotilaita Syyrian rajana tuntumassa. Hän luetteli, että heillä on tankkeja, panssaroituja ajoneuvoja, konekiväärejä sekä ilmatorjunta-ohjuksia. ISIS ilmoitti jokin aika sitten, että miehittäessään Palmyran kaupungin uudelleen, he löysivät sieltä venäläisiä it-ohjuksia sekä sen läheisestä USA:n tukikohdasta ilmatorjuntaohjuksia, ”eivätkä he ole ensimmäisiä, jotka niitä ovat saaneet”. USA:n CIA:n tiedetään luovuttaneen it-aseita tukemilleen kapinallisille, ja on luultavaa, että niitä myydään nyt mustan pörssin kaupoissa, kuten Syyriassa ja Irakissa on tapana.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/222550
• Pohjois-Korea ilmoittaa valmistautuvansa laukaisemaan mannerten välisen ICBM-ohjuksen, joka voidaan varustaa ydinkärjellä. Maan yksinvaltias Kim Jong Un kertoi uuden vuoden puheessaan, että alustavat testit ja valmistelut on suoritettu loppuun laukaisua varten. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/222571,
• USA:n presidentiksi valittu Donald Trump vakuuttaa, että Israel on hänelle hyvin tärkeä. Samalla hän kritisoi USA:n kieltäytymistä käyttää veto-oikeuttaan UNSC:n istunnossa, sekä ulkoministeri John Kerryn pitämää puhetta, jossa hän esitti kuuden kohdan ohjelman, jota Israelin tulee toteuttaa voidakseen aloittaa rauhankeskustelut PA/PLO:n kanssa. Puhuessaan journalisteille Mar-a-Lago lomanvietto-keskuksessa Floridassa, Trump kiisti POLITICO:n mukaan Kerryn äskeiset syytökset, että juutalaiskodit Israelissa, Juudeassa ja Samariassa, ovat esteenä rauhalle.
Trump vakuutti, että USA:n tule suojella Israelia, mikä on hyvin tärkeää hänelle, lisäten ettei hän hyväksy sitä, mitä Kerry on tehnyt Israelille. ”Emme voi hyväksyä tapaa kohdella Israelia täydellisellä halventamisella ja epä-kunnioituksella. He olivat USA:n hyviä ystäviä, mutta ei enää. Lopun enne oli kauhea Iran-sopimus, ja nyt tämä UNSC! Rohkeutta Israel, tammikuun 20 päivä lähestyy!”. Kerry ei kuitenkaan ole vielä lopettanut Israelin kanssa. Hän aikoo esittää Pariisin rauhankonferenssissa 15 01.2017 suunnitelmansa Israelin pakottamiseksi rauhanehtoihin, mikä tarkoittaa ”Auschwitzin rajojen” eli 1949 tulitauko-linjojen hyväksymistä, joille IDF:n tulee vetää joukkonsa ja tyhjentää kaikki laittomasti rakentamansa siirtokunnat sen itäpuolella, mukaan lukien Jerusalem.
Netanyahu sanoi, että UNSC:n päätös tarkoittaa sotaa, sillä Israel ei tule koskaan hyväksymään noita vaatimuksia. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/222431
• PA/PLO:n ilman mandaattia toimiva puheenjohtaja Mahmoud Abbas ennustaa, että vuosi 2017 tulee olemaan se vuosi, jolloin Palestiina saa itsenäisyyden. Hän puhui näitä pehmosiaan Fatahin johtajille järjestön perustamisen 52-vuotisjuhlan soihtujen sytyttämistilaisuudessa. Hän viittasi UNSC:n pääyökseen, jonka mukaan kaikki juutalaisten rakentaminen 1949 aselepolinjojen itä. puolella on laitonta. Tilaisuus pidettiin Jasser Arafatin haudan äärellä Ramallahissa Mukatan hallintokeskuksessa. Hän vihjaili, ”ettei PA/PLO tule sallimaan Israelin suunnitelmia laajentaa kolonialismiaan Juudeassa, Samariassa sekä Jerusalemissa”. Israelissa nähdään, että UNSC antoi Obaman ohjauksessa avoimen valtakirjan PLO:lle israelilaisten murhaamiseksi. http://www.timesofisrael.com/abbas-2017 ... statehood/, http://www.wnd.com/2016/12/obamas-u-n-m ... estinians/,
• Sekä Israelissa että valtaosassa USA:n kansaa on toivottu, että vajaassa kolmessa viikossa Obamasta päästään eroon lopullisesti. Obama kuitenkin uhkaa, että luovutettuaan vallankahvan Donald Trumpille hän aikoo jäädä Washingtoniin parin vuoden ajaksi, kunnes Sasha-tytär on suoriutunut koulustaan. Obama vakuuttaa jatkavansa aktiivisuuttaan yhteisön organisoijana yksityishenkilön ominaisuudessa. Hänen pelätään pyrkivän saamaan YK:n pääsihteerin paikan Ban ki-Moonin poistuessa etuvasempaan. Obama hankki asunnon Washingtonin Kaloraman lähiöstä. Hän lupaa nostaa Demokraattisen puolueen lamaannuksesta, johon se painui Hilary Clintonin epäonnistuneen presidenttivaalityön seurauksena. Puolue menetti sekä kongressin molemmat kamarit että Valkoisen Talon presidenttiyden.
Presidenttinä Donald Trump lupaa aloittaa välittömästi saatuaan virallisen vahvistuksen korjatakseen Obaman hallituksen aiheuttamat vauriot USA:n hallinnossa ja palauttaa sen suuruuden maailman valtojen silmissä. Hänen lupauksensa toteuttaminen vaatii jättiläismäisen työn, jos hän selviää vasemmiston ja illuminaatin uhkauksista saattaa koko maa kaaokseen ja sen talous konkurssitilaan estääkseen Trumpin suunnitelmat nousta maailman johtoon. Trumpilla on kansan tuki, mutta USA:n media vastustaa häntä henkeen ja vereen asti, ja voi aiheuttaa pahaa sekaannusta julkaisten vääristeltyjä ja valheellisia tietoja, kuten se on tehnyt tähänkin asti. http://www.wnd.com/2016/12/obama-i-wont ... on-jan-20/
• Maailman kristityt odottavat suurin toivein Donald Trumpin astuessa USA:n laivan ohjaamoon ja ohjatessa maan ja koko maailman pois siitä kaaoksesta ja väkivallasta, mihin ne Obaman hallituksen sekavan politiikan seurauksena ajautuivat. Libery Council puheenjohtaja Mathew Staver arvioi, että Jumala antoi USA:lle toisen tilaisuuden korjata niitä moraalisia ja eettisiä repeytymiä, mihin maa ohjattiin Obaman moraalittoman ja maan perinteille vieraan kulttuurin nimissä.
http://www.wnd.com/2016/12/staver-chris ... -the-door/


Ylös
 Profiili  
 
ViestiLähetetty: 06.01.2017 20:58 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 23.10.2013 17:20
Viestit: 2826
    Kuva

Julkaistu keskiviikko, 4.1.2017 , kirjoittanut Gavriel Eskel

KESKIVIIKKO 04.01.2017
01. Uusi päivä ja uudet kujeet, sanotaan jossain hokemassa. Mutta aamun uutisaiheita tarkastellessa täytyy tunnustaa, että jotkut kuukausista ja jopa vuodesta toiseen roikkuneet aiheet ovat ajankohtaisia edelleenkin.
Hebronissa jo alistetun ja joittenkin mielestä vaarattomaksi kuvitellun terroristin ampuminen 18-vuotiaan sotilaan toimesta 10 kuukautta sitten on edelleen ykkössivun uutisaihe, jossa sotilasta vastaan nostettua oikeusjuttua pengotaan toimittajien ja poliitikkojen toimesta aina pääministeriä ja entistä puolustus-ministeriä myöten, jotka varomattomasti sekaantuivat juttuun alusta lähtien kuvitellen saavansa jonkin irtopisteen.
Voi vain kuvitella, mitä tuhoa tällainen henkinen kidutus on aiheuttanut nuoren miehen sieluun, puhumattakaan siitä, miten se voi vaikuttaa nuoriin asevelvollisiin.

IDF:n kersantti Elor Azarian tapaus on edennyt päätösvaiheeseen, jossa hänelle luetaan tuomio miehentaposta syytettynä Tel Avivin sotilastribunaalissa tiukkojen turvatoimien alaisuudessa. Azaria on Ranskan juutalaisia, hänellä on kaksoiskansalaisuus. Muutamia satoja mielenosoittajia kerääntyi oikeustalon ulkopuolelle.
Olkoon jutun päätös mikä tahansa, IDF:n kunnia ja imago ovat kärsineet tästä maratonkäsittelystä, joka olisi voitu hoitaa siististi muutamassa viikossa armeijan sisäisenä kurinpitotoimena, elleivät korkean tason poliitikot ja komentajat olisi sotkeutuneet asiaan http://www.timesofisrael.com/10-months- ... ria-trial/, http://www.timesofisrael.com/idf-chief- ... nes-child/, http://www.timesofisrael.com/ex-defense ... ria-trial/,

02. IDF:n laskuvarjojoukkojen eliitti-osaston majuri Hagai Ben Ari, joka oli tarjolla nimitettäväksi laskuvarjoukkojen eliittikomppanian komentajaksi, menehtyi tiistaina yli 2 vuotta sitten operaatiossa Protective Edge saamiinsa vammoihin oltuaan 2.5 vuotta koomassa haavoittumisestaan lähtien, IDF tiedotti tänään.
31-vuotiasta majuri Haggai Ben Aria jäivät suremaan vaimo ja kolme lasta. Hän liittyi vapaaehtoisena Gazaan lähetettyihin laskuvarjojoukkoihin kesällä 2014 Israelin ja Hamasin välisen sodan aikana. Hän oli silloin kapteeni ja johti eliitin Magia-
osaston koulutusta. Vähän ennen Gazan kesäsotaa hänet nimitettiin ehdolle laskuvarjojoukkojen kuuluisimman yksikön, Sayeret, eli tiedustelujoukkojen, komentajaksi.
Hän haavoittui vakavasti heinäkuussa 2014 eikä koskaan saavuttanut tajuntaansa. Hänet haudataan tänään lähimpänä Nov-kylää sijaitsevaan hautausmaahan Haspin kylässä. http://www.timesofisrael.com/two-years- ... -gaza-war/

03. Yhtiö nimeltä Cormorant, aiemmin tunnettu nimellä AirMule, toivoo saavansa kahden vuoden kuluessa valmiiksi suunnitelmansa vallankumouksellisesta luomuksesta, jota kutsutaan ”lentäväksi autoksi”. Tämä ilman lentäjää toimiva kauko-ohjattu lentävä objekti on ollut suunnittelupöydällä 15 vuoden ajan, ja yhtiö uskoo sen olevan valmis lentoliikenne- markkinoille vuonna 2020. Siitä vastaa Yavnessa toimiva Urban Aeronautics yhtiö, joka kuvailee luomuksensa voivan toimia ambulanssina vaikeissa taisteluolosuhteissa, tai pelastus-tehtävissä tiheästi rakennetuissa kaupunkiolosuhteissa, tai joukkojen siirtämiseksi taistelukentän eri osiin.

Kone painaa 1.5 tonnia ja se pystyy ottamaan 500 kg:n (1 100 paunaa) kuorman. Se käyttää sisäisiä roottoreitaan pysyäkseen lennossa ja pystyy lentämään 185 km:n tuntivauhdilla. Sitä voidaan kauko-ohjata ja asentaa lentämään automaattisesti.
Ensimmäinen solo-lento suoritettiin lokakuussa, joka pieniä tarkistusvaatimuksia lukuun ottamatta onnistui hyvin.
Yhtiö aikoo saada Cormorant koneelleen USA:n Federation Ilmailuhallituksen turvallisuus- ja muut vaatimukset täyttävän hyväksymisen, joka avaisi mahdollisuudet globaalimarkkinoille.

PUHUESSAAN Reutersin toimittajille Urman Aeronautics perustaja
Ja toimitusjohtaja Rafi Joeli kuvaili koneensa etuja perinteisiin helikoptereihin verrattuna, sillä sen roottorit on rakennettu sisäisesti, mikä mahdollistaa lentämistä kapeilla kaduilla rakennusten välissä sekä voimakaapeleiden alapuolella. Hän maalailee tilannetta, jossa katu on vaarallinen miina-ansojen tai
kemiallisten aineiden vuoksi, jotka eivät estä robottikoneen toimintaa kadun puhdistamiseksi.
http://www.timesofisrael.com/flying-amb ... -take-off/,

04. Palestiinan Säätiön wagf vartija puuttui arkeologi Gabriel Bargain selostukseen hänen käydessään läpi Temppelivuoren ja alueen historiaa amerikkalaisille opiskelijoille Vuorella. Wagfin arabi-vartija keskeytti hänen selostuksensa ja pakotti veteraani-arkeologin Israelin poliisien eteen, koska hän oli useaan kertaan käyttänyt sanaa ”Temppelivuori” sen sijaan, että olisi käyttänyt arabien Vuorelle antamaa nimeä Haram Al-Sharif (ylevä pyhättö). YK ja sen alaiset instituutiot kuten UNESCO käyttävät Temppelivuoresta vain sen arabinimeä kuin osoittaakseen, ettei juutalaisilla ole mitään historiallisia – kulttuuri – tai uskonnollisia siteitä Temppelivuoreen tai Jerusalemiin yleensä.
Muslimien väittämä yhteys Vuoreen perustuu vain epämääräiseen taruun profeetta Muhammedin yöllisestä ratsastusmatkasta Temppelivuorelle, josta hän tarun mukaan nousi riikinkukko-pyrstöllä varustetulla ratsullaan paratiisiin rukoiltuaan ensin vuorella, jossa historian mukaan lienee ollut bysanttilainen kirkko. Muslimit rakensivat moskeijansa Vuorelle Muhammedin kuoleman jälkeen miehitettyään silloisen Syyria Palestiinan.

TURISTIRYHMÄN mukana seurasi tilannetta kaksi wagfin vartijaa, joista toinen keskeytti Bargain selostuksen arabiankielisellä kiihkeällä vastalauseella, josta erottui englanninkielinen sana Temppelivuori tarkoittaen: Älä käytä sanaa Temppelivuori. Barkai jatkoi selostustaan käyttäen uudelleen kiellettyä sanaa, jolla kristityt ja juutalaiset kuningas Herodeksen laajentaman Vuoren lain tuntevat. Vartijat, joilla oli mustat vetoketjuilla varustetut takit, joiden olkaimissa oli käsinauha, jossa luki Al-Aksa moskeijan vartija, tulivat Barkain luo ja taluttivat hänet poliisiryhmän eteen valittaen, että Barkai käytti kiellettyä sanaa. Jerusalemin poliisi kehotti Barkaita välttämään kielletyn sanan käyttämistä. PLO julkaisi lokakuussa 2014 lausunnon, jossa se kehottaa ulkomaisia ja paikallisia journalisteja olla rikkomasta kansainvälistä lakia ja käyttämään raporteissaan Vuoresta vain arabiankielistä nimeä Haram Al-Sharif.

Temppelivuori on juutalaisten kaikkein pyhin kohde, jossa heidän nousemistaan sinne valvotaan ja rajoitetaan mielivaltaisesti eikä heidän sallita rukoilla siellä Israelin Jumalaa.
Sunni-muslimit väittävät, että Temppelivuori olisi heidän kolmanneksi pyhin paikkansa Mekkan ja Medinan jälkeen, mutta se oli koko Ottomaanihallituksen ajan syrjitty ja hoitamaton kohde, jonka poliittinen arvo havaittiin vasta juutalaisten alkaessa muuttaa muinaisen valtakuntansa alueelle. Shia-muslimit eivät välitä Temppeli-vuoresta, heillä on omat pyhitetyt paikkansa. http://www.timesofisrael.com/islamic-gu ... ple-mount/.

05. SÄÄTILAT TÄNÄÄN
Jerusalem 06 -11; Tiberias 09 -16; Suolameri 13 -20; Eilat 09 -18 +C-astetta. Tänään ja huomenna on puolipilvistä; sen jälkeen kirkastuu. Perjantaina lämpötila nousee 15 asteeseen. Genessaretinjärvi tarvitsee 60 sm lisää sadevettä noustakseen alemman punaisen varoitusviivan yläpuolelle. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/222640,

06. UUTISIA LYHYESTI
• Acressa (Akko) lasten äiti teki ilmeisesti itsemurhan hypätessään kuudennessa kerroksessa sijaitsevasta asunnostaan varmaan kuolemaan. Poliisin mennessä hänen asuntoonsa he löysivät sieltä kuoliaaksi puukotetun kuusivuotiaan pojan ruumiin. Poliisi olettaa äidin surmanneen poikansa, ja sen jälkeen suorittaneen itsemurhan.
Vain muutamaa päivää aiemmin Jerusalemissa perheen äiti kuristi kuoliaaksi 4 tytärtään ja ilmeisesti – sytytettyään asuntonsa tuleen – hirttäytyneenä tuhoutui tulipalossa. http://www.timesofisrael.com/mother-and ... r-suicide/
• Egged bussit eivät kulje tänään Jerusalemissa kuljettajien lakon vuoksi. Opettajien lakkouhka selvitettiin viime minuuteilla, mikä on varmasti helpotus myös vanhemmille. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/222739
• Bennettin ja muiden kansanedustajien vaatiessa, että Israelin tulee liittää Maale Adumim Israeliin, Israelin ystävät kyselevät, miksi vain yksi kaupunki? Yeshan ystävien päämääränä on liittää asteittain koko Juudea ja Samaria Israeliin. Liike Israelin huomisesta eli Women in Green varoittaa Knessetin jäseniä antamasta vain rajoitettua itsehallintoa Israelin sydänmaan alueille. 1993 perustettu järjestö Women in Green haluaa kiinnittää kansan huomion PA:n arabien harjoittamaan laittomaan rakentamiseen, osin GOCOA:n myötävaikutuksella. Puolustusministeri Avigdor Liberman varoittaa, että puheet alueitten liittämisestä Israeliin vahingoittavat maata. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/222736, http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/222724,
• Tusinoittain Knessetin jäseniä oli ahtautunut kuuntelemaan US-Israel Business Alliance Mission ja USA:ssa sijaitsevan ortodoksijuutalaisten kauppakamarin järjestämän tilaisuuden puhujia, joista tärkein oli Arkansasin entinen kuvernööri, ja presidenttiehdokas Mike Huckabee. Shimmy Blom kertoo, että kuulijat olivat enimmäkseen hiirenhiljaa, mikä kielii ajan sensitiivisyyden muutaman päivän sen jälkeen, kun Obama päätti sysätä Israelin bussin alle, ja jonka John Kerry täydensi puheellaan, jossa hän turvautui hänen asemassaan olevan henkilön häpeämättömään väärien tai virheellisten tietojen esittämiseen Israelin vastaisen puheensa ryydittämiseksi. Eikä vaara ole vielä ollenkaan ohi, sillä Obamalla on vielä pari viikkoa aikaa suorittaa taistelukentän jälkipuhdistusta esittämällä Pariisin 15.01 2017 pidetyn rauhankonferenssin innoittamana yhden uuden päätöslauselman UNSC:n kokouksessa.
Knessetin symposiumissa puhujat toisensa jälkeen ylistivät USA:n vankkumatonta tukea Israelille ja Huckabeen osuutta siinä. Odotukset kohdistuvat tietenkin ennen kaikkea Donald Trumpin tarttumista 20.01.2017 USA:n ja maailman sekasortoisten kysymysten selvittelyjen johtoon.

HUCKABEE ei todellakaan pettänyt kuulijoitten odotuksia, sillä hän osoitti puheessaan rohkeutta, mikä Israelin hallitukselta ja kansanedustajilta näyttää puuttuvan. Hän totesi, että ”historia on valtiolle samaa kuin muistot yksityisille”. Hän ei myöskään ujostellut nähdä eikä tunnustaa julkisesti Israelin vauhdikkaassa kehittymisessä Jumalan ainutkertaisen henkilökohtaisen ohjauksen. Hän julisti rohkeasti, että Israelilla on laillinen oikeus Juudean ja Samarian hallitsemiseen, ja varoitti tuudittautumisesta virheelliseen uskoon, että alueluovutukset tulisivat vähentämään Israelin vihollisten tuntemaa juutalaisvihaa, ”Eivät he vihaa teitä siitä, missä te olette, vaan siksi, mitä te olette” hän kiteytti sanomansa. ”Sano mitä tahansa Israelista, mutta minä en haluaisi panostaa sitä vastaan”.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/222693, http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/222703
• Senaattorit Cruz, Heller ja Rubio esittivät lakiluonnoksensa, jossa he tunnustavat Jerusalemin Israelin viralliseksi pääkaupungiksi ja vaativat USA:n lähetystön muuttoa sinne. Kolmen republikaani-kansanedustajan laatimassa laki-luonnoksessa todetaan: ”Jerusalem on juutalaisen valtion Israelin ikuinen pääkaupunki, ja USA:n lähetystö kuuluu sinne. Kongressin ja presidentiksi valitun on korkea aika poistaa vuotokohta, joka on sallinut molempien puolueitten presidenttien väistää USA:n lakia ja viivyttää lähetystömme oikeudenmukaisen muuton Jerusalemiin kahden vuosi-kymmenen ajan” todetaan lakiesityksessä. Heller sanoi, että kongressin tulee pidättää ulkoministeriön rahoitus, kunnes se suostuu kongressin vaatimukseen. Viimeiseksi Obama allekirjoitti muuton siirtämisen (waiver) joulukuun alussa. Kongressi päätti lähetystön siirrosta 1995. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/222720
• Israelin johtava turvallisuuspoliittinen älyhautomo piirsi uuden kartan Donald Trumpin aikakautta varten päätyen lopputulokseen, että kahden valtion toteuttamis-mahdollisuudet ovat lähes olemattomat. Suunnitelmassa suositellaan rakentamisen keskittämistä suurten asutuskeskusten läheisyyteen ja sen estämistä 90 % niiden ulkopuolella Juudeassa ja Samariassa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/222717
• Mein Kampf on noussut Merkelin Saksassa suosittujen kirjojen kärkisijoille v. 2016 aikana. Tämän uskotaan tarkoittavan antisemitismin nousseen suuresti maassa. Kirjan kustantamisen ja julkaisemisen yksinoikeus oli 70 vuotta Bavarian valtiolla, mutta se vanheni äskettäin. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/222708, http://www.wnd.com/2017/01/hot-hitler-w ... shock-you/,
• Kolmen tuomarin muodostama tribunaali tuomitsi IDF:n kersantin Elon Azarian miehentaposta. Entinen IDF:n komentaja ja pääministeri Ehud Barak kehotti tuomareita rohkaistumaan eikä pelätä oikeistolaisia. Tämä osoittanee tribunaalin poliittisen suuntauksen. http://www.timesofisrael.com/conviction ... -attacker/
• Kolme PA:n arabia ajoivat tarkoituksellisesti kahden IDF:n sotilaan yli tarkastuspisteessä lähellä Jeniniä. Sekä sotilaat että arabit haavoittuivat. Ketään ei ammuttu kuoliaaksi. http://www.timesofisrael.com/2-border-p ... r-ramming/.


Ylös
 Profiili  
 
ViestiLähetetty: 06.01.2017 20:58 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 23.10.2013 17:20
Viestit: 2826
    Kuva

Julkaistu perjantai, 6.1.2017 , kirjoittanut Gavriel Eskel

PERJANTAI 06.01.2017
01. MAAILMANTILANNE näyttää olevan seisahtuneessa tilassa odottaessaan USA:n uuden presidentin Donald Trumpin astumista maailman voimakkaimman ja johtavan maan ohjaksiin 20.01.17. Israelissa jatkuvat edelleen lääkintäjoukoissa toimineen kersantti Elor Azarian jutun jälkipuinnit, hänen ammuttuaan jo vaarattomaksi kuvitellun ja maassa makaavan, IDF:n sotilasta haavoittaneen PA:n arabin uskoen hänen piilottelevan takkinsa alla pommivyötä. Azaria tuomittiin miehentaposta 3 tuomarin tribunaalissa, jonka arvo-valta ja puolueettomuus on kiistetty joittenkin taholta. Tuomareita uhattiin kostotoimilla, joita poliisi tutkii. Azarialle määrättävä tuomiopäätös annetaan lähipäivinä. http://www.timesofisrael.com/after-azar ... liticians/,

02. PÄÄMINISTERI Benyamin Netanyahu (Bibi) oli toistamisen poliisin rikosyksikön kuulusteluissa väitettyjen lahjusten vuoksi, joista poliisi sanoo saaneensa vahvat todisteet. Pääministeri itse kutsuu poliisin löytämiä todisteita pikkusinteiksi, jotka heitetään roskiin. Julkisuuteen vuotaneiden tietojen mukaan Bibi on saanut tuottaja miljardööri Arnon Milchanilta vajaan 8 vuoden aikana ”satojen tuhansien NIS arvosta kalliita sikareita ja satojen NIS arvoista shampanjaa/pullo pitääkseen yllä pääministerin perheen ylellistä elintyyliä”, kuten ToI:n artikkelin kirjoittaja Tamar Pileggi toteaa. Kirjoittaja viittaa TV-2:sen tietoihin, joiden mukaan Bibi polttaa kymmenien tuhansien NIS arvosta sikareita kuukaudessa.
POLIISIN korruptiotutkijat kuulustelivat pääministeriä varoituksen alaisena viiden tunnin ajan istunnossa, joka kesti myöhään yöhön. Poliisi vihjaa, että aiempi kolme tuntia kestänyt kuulustelu koski toista syytettä taloudellisista epäselvyyksistä.
Asianajaja Yacov Weinroth kertoi TV-2:n ohjelmassa, että molemmat kyseessä olevat ulkomaiset liikemiehet ovat Bibin vanhoja ystäviä, ja että hänen saamansa lahjat olivat mitättömiä, Bibin kilpailijoiden esille nostamia, eivätkä ansaitse poliisin huomion kiinnittämistä niihin ottaen huomioon, että neljä aiempaa saman-tyyppistä syytettä raukesivat tyhjiin.
”Kuningas Bibin elämäntyyli on kuninkaan arvon mukaista, eikä sitä voida arvioida peruskansalaisen tarpeiden mukaan”, on pääministeriä tukevien kansalaisten arvio tilanteesta.
TV-10 on osaksi miljardööri, WJC:n presidentti Ronald Lauderin omistama. Hänen epäillään myös syyllistyneen Bibin lahjontaan, ja poliisi kuulusteli myös häntä. Lauder on kauan tukenut Netanyahua. Kolmanneksi artikkelissa mainitaan ranskalainen taikuuni Arnaud Mimran, jolta Bibin väitetään saaneen vuonna 2001 rahaa 40 000 USD, ja joka tuomittiin Ranskassa 8 vuodeksi vankilaan carbonpäästö-lupien ja verosyytösten vuoksi.
Pääministeri Netanyahu pitää poliisin epäilyksiä mitättöminä ja kehottaa syytösten esittäneitä vihollisiaan sekä median edustajia panemaan jäitä hattuunsa eikä aloittamaan ennenaikaista juhlintaa. http://www.timesofisrael.com/netanyahus ... aud-probe/,
Edellisen johdosta on paikallaan todeta, että kullakin lienee oikeus elää varojensa mukaan. Kansanjohtaja on kuitenkin kansansa esikuva, ja häneltä odotetaan korkeampaa moraalia kuin muilta, vaikka laki koskee kaikkia kansalaisia ilman erikois-oikeuksia. Juutalainen laki kieltää lahjusten ottamisen. Mooses varoitti yli 3400 vuotta sitten kirjoissaan, että lahjusten ottaminen sokaisee silmät: ”Äläkä ota lahjusta, sillä lahjus sokaisee näkevät ja vääristää syyttömien asiat”. (2.Ms.23:8; 5.Ms.16:18; 27:25) Poliisi pyrkiikin selvittämään, olivatko Bibin saamat lahjat lahjuksia vain ystävien antamia hyvän tahdon ilmausta, ja saivatko niiden antajat taloudellista tai muuta hyötyä niistä. Mooses vakuuttaa myös, ettei Herra ota lahjuksia.(5.Ms.10:17)
Aikamme johtajien korkea elintaso lyö pahasti korville verrattaessa sitä maan ensimmäisten pääministerien vaatimattomaan elintapaan, eikä tuntune hyvältä minimipalkkaa saavan tiedostaessa, että pääministeri käyttää kuukaudessa pelkästään sikareihinsa 3 -4 kertaa sen, mitä hän ansaitsee ansiotyöstään.
03. USA:n tiedustelujohtaja James Clapper sanoo saaneensa maansa tiedustelujärjestöiltä selviä todisteita Venäjän osallisuudesta USA:n presidentin vaaleihin. Clapper sanoo, että tiedustelu-järjestöt ovat selvittäneet ne väliportaat, joita Venäjä käytti toimittaakseen varastetut Demokraattisen puolueen Emailit Wikileaksille, raportoi Washington Post torstaina viitaten anonyymeihin USA:n viranomaisiin.
Informaatio sisältyy tiedustelujärjestöjen laatimaan salaiseen raporttiin väitetystä Venäjän vaaleihin liittyvästä hakkerointi-kampanjasta. Raportti esiteltiin presidentti Obamalle torstaina. Kansallisen tiedustelun johtaja James Clapper todisti asiasta Senaatin asepalvelusten komiteassa torstaina. Siinä esitellään lukuisia motiiveja, joiden johdosta Venäjälle oli edullista sekaantumiseen presidentin vaaleihin Trumpin hyväksi.
Clapper ei maininnut yksityiskohtia, mutta Washington Postin artikkelin tuntevat viranomaiset selittivät löytäneensä todisteita yrityksistä murtautua sekä demokraattien että republikaanien verkkoihin, ja että he olivat siepanneet tiedostoja, joissa Venäjän viranomaiset juhlivat Donald Trumpin voittoa. Tämä vahvisti heidän epäilyjään, että Venäjän hakkeroinnista tietoiset viranomaiset olivat osallisia kampanjassa avustaa Trumpia vaalivoittoon ja juhlivat hänen voittoaan.

PRESIDENTIKSI valittu Donald Trump torjuu tiedustelujärjestöjen syytökset, joita hän on vähätellyt viitaten niiden täydellisen virheelliseen arvioon Irakin MT-aseista, mikä johti Irakin sotaan. Hän viittaa myös Wikileaksin johtaja Julian Assangen vakuutuksiin, ettei hänen saamansa aineisto tullut venäläisiltä.
James Clapper puolestaan pysyy kannassaan, jossa hän syyttää Venäjää avoimesta Cyber-sodasta Yhdysvaltoja vastaan. Ovatko tiedustelujärjestöjen kokoamat tiedot tarpeeksi vahvoja vaikuttaakseen Trumpin virkaan vihkimiseen tai jopa vaalien tuloksen mitätöimiseen, on kysymys, johon lähitulevaisuus antanee vastauksen.
Huomioiden vaaliajan perättömät tai vääristellyt tiedot, mihin liittyvät gallupien toistamat tulokset Hillary Clintonin varmasta voitosta, on vaikea nähdä todellista tilannetta. USA:ssa liikkuu monenlaisia huhuja USA:n talouden tarkoituksellisesta ajamisesta vararikkotilaan aina potentiaalisen sotatilan julistamiseen saakka, mikä tulisi vallitsemaan Trumpin ensimmäisen 100 päivän aikana. Eri kysymys on kokonaan se, mitä demokraattien tärkein taloudellinen tukija George Soros ja hän taustavoimansa ovat suunnitelleet Hillaryn odottamattoman tappion varalle.

Clapper lupaa, että kysymyksestä julkaistaan julkinen raportti ensi viikon aikana, mutta ettei siinä puututa Venäjän osallisuuteen. Hän toistaa omaksumaansa kantaa, jonka mukaan Venäjä muodostaa USA:lle eloonjäämiskysymyksen, mikä osoittaa suoraan kylmän sodan aikaiseen retoriikkaan. Obama ei uskaltanut käyttää tällaista terminologiaa hänen ”taustalta johtamis-teoriansa” johdosta, mitä hän toteutti käytännössä.
Trump on omaksunut paljon sovittelevamman ja jopa ystävällisen asenteen suhteessaan Venäjän presidentti Vladimir Putiniin.
Senaattori John McCainin (RA) kysymykseen tarkoittaako Clappen arviot sotaa Venäjän kanssa, hän väisti vastaamasta.
Obama julkisti uusia sanktioita Venäjää vastaan viime vuonna, joita senaattori Lindrey Graham (RSC) kutsui kivien heittämiseksi todeten osallistuvansa siihen.
Valkoisen Talon tiedottaja Josh Earnest sanoi Obaman olevan vakuuttunut tiedustelun antamista huonoista uutisista, mutta totesi, ettei puutteellisten tietojen levittäminen ja päätösten tekeminen niiden pohjalta hyödytä ketään. (2.Ms23:7) http://www.timesofisrael.com/us-agencie ... wikileaks/

04. SÄÄTILA TÄNÄÄN
Jerusalem 09 -14; Tiberias 09 -19; Suolameri 12 -22; Eilat 10 -24 +C-astetta. Tänään ja huomenna on aurinkoista lämpötilan laskiessa pari astetta, mutta maanantaina taivas alkaa pilveilemään lämpötilan romahtaessa 03 -08 lukemiin.
Kinneretin vedenpinta nousee 1 sm:n, ollen nyt 213.57 merenpinnan alapuolella.

05. UUTISIA LYHYESTI
• Poliisi haluaa lopettaa arabien väitteet kahden Patriarkkain Mausoleumin lähellä olevan asuinrakennuksen omistuksesta.
Arabit väittävät juutalaisten ostajien väärentäneen myyntidokumentit. Rakennukset ostettiin viime vuoden aikana. Tammikuussa rajapoliisi karkotti kahteen taloon, Rachel ja Lea, muuttaneet juutalaisperheet. Talot ostaneet juutalaiset väittivät ostaneensa rakennukset täysin laillisesti, mikä vuotta myöhemmin todettiin aidoksi. Epäselvyyksiä aiheutti se, että rakennuksia väittivät omaksensa kaksi arabiperhettä al-Zaatari ja al-Qadfisha. Rakennusten ostoaikaan PA:n poliisi pidätti useita arabi-henkilöitä epäillen heidän myyneen maata juutalaisille, mistä Jordanian lain mukaan voidaan julistaa kuoleman-tuomio. Valtionsyyttäjä lupaa antaa päätöksensä asiasta lähipäivinä. http://www.timesofisrael.com/police-see ... -purchase/
• Jordanian hallitus ilmoittaa katastrofisista seurauksista, jos presidentti Trump toteuttaa vaalipuheissaan usein toistamansa lupauksen muuttaa USA:n lähetystö Jerusalemiin. Jordanian tiedotusministeri Mohamed Momani kertoi AFP:n toimittajalle, että ”lähetystön muutto Jerusalemiin on punainen merkkilinja, joka tulisi sytyttämään arabikadun ja toimisi lahjana äärijärjestöille”. Hän vakuutti Jordanian käyttävän kaikkia laillisia keinoja muuton estämiseksi. USA katsoo Jordanian liittolaisuuden olevan tärkeä alueen tasapainon säilyttämiseksi, minkä arvo on noussut potentiaalisesti USA:n politiikan epäonnistuttua täydellisesti Irakissa ja Syyriassa, sekä Saudi Arabian että Gulfmaiden suhteiden ajauduttua Obaman Iranille myönteisen politiikan vuoksi lähelle katkeamispistettä. Israelilla ja Jordanialla on voimassa oleva rauhansopimus, mutta Israelissa Jordaniaa pidetään vihollismaana, jonka kuningas Abdullah II usein antaa Israelille vihamielisiä lausuntoja koskien etenkin Jerusalemia ja Temppelivuoren asemaa. Jordania katsoo olevansa muslimien pyhien kohteiden suojelija Juudean ja Samarian alueilla. Israel vapautti 1967 puolustussodassa Juudean ja Samarian sekä Jerusalemin itäosat, joita Jordania oli miehittänyt vuodesta 1948 lähtien.
PLO:n pääsihteeri Saeb Erekat, entinen rauhanneuvottelija, sanoi, että USA:n lähetystön muutto Jerusalemiin aiheuttaisi seuraavia muutoksia:
Hän tulisi eroamaan neuvottelijan roolistaan;
Rauhanprosessi haudattaisiin lopullisesti;
PLO peruuttaa aiemmin antamansa Israelin tunnustamisen;
Arabimaiden yleinen mielipide pakottaisi USA:n sulkemaan kaikki arabimaissa sijaitsevat lähetystönsä.
Trumpin neuvonantajat ovat jo täydessä työn touhussa suunnitellessaan lähetystön muuttoa. Kampanjan johtaja ja pian Valkoisen Talon neuvosmies Kellyanne Conway sanoi viime vuoden lopussa, että lähetystön muutto Jerusalemiin on presidentin agendassa korkealla sijalla. Trumpin nimittämä lähettiläs Israeliin David Friedman sanoo odottavansa malttamattomana toimiakseen Jerusalemissa. Kongressissa on ainakin pari esitystä, joilla Trumpin päätös ja Israelin toive toteutettaisiin mahdollisimman pian. http://www.timesofisrael.com/jordan-mov ... -red-line/
• USA:n kongressin edustajainhuone hyväksyi torstai-iltana äänin 342 -80 lain, jossa tuomitaan UNSC:n päätöslauselma no 2334 yksipuolisena ja esteenä rauhanneuvotteluille, asettaen Israelin täysin suhteettomaan asemaan, sekä antaen PA/PLO:lle virheellisen kuvan konfliktin ratkaisemisesta YK:n päätöslauselmilla ilman suoria neuvotteluja, joita Israel on tarjonnut vuodesta toiseen ilman ennakkoehtoja. Edustajainhuoneen päätöslauselma 11 asettaa sen tukevasti presidentti Obaman ratkaisemaa päätöstä vastaan olla käyttämättä veto-oikeuttaan estääkseen 2334 syntymisen. UNSC:n päätöslauselmassa todetaan, että Israelin rakentamat kylät ja kaupungit Juudeassa ja Samariassa sekä Jerusalemin itäosissa ovat laittomia ja vastoin kansainvälistä lakia kertomatta, mihin sellaiseen lakiin se perustuu. Päätös saattaa kaikki Juudeaan ja Samariaan muuttaneet sekä Jerusalemin itäosassa asuvat juutalaiset rikollisiksi, joita voidaan syyttää Haagin kansainvälisessä rikosoikeudessa sotarikoksista. Päätöksessä 2334 kehotetaan kaikkia maita tekemään selvän eron Israelin alueesta ennen 1967 sotaa ja sen jälkeen Israelin Jordanian miehityksestä vapauttamien alueiden välillä. Päätös ei ole sitova, vaan suositus. Kongressin päätöksessä 11 tuomitaan UNSC:n päätös 2334 terrori-järjestöille antamana avoimena valtakirjana hyökätä lainsuojattomia israelilaisia vastaan YK:n suojeluksessa. http://www.timesofisrael.com/us-house-p ... on-israel/
• PA/PLO:n ilman mandaattia toimiva puheenjohtaja Mahmoud Abbas, jonka arabit hylkäävät lähes kolmen neljäsosa enemmistöllä, jatkoi räikeän valheellista sota-propagandaansa väittäen Ramallahissa eilen, että hän on aina kannattanut suoria neuvotteluja ja että rauha Israelin kanssa saavutetaan neuvottelujen eikä YK:n kautta. ”Itse asiassa emme tarvitse UNSC:n päätöstä 2334” hän valehteli silmää räpäyttämättä parille sadalle israelilaiselle aktivistille ja uskontojen johtajille Ramallahin Mukata keskuksessa. Osanottajien matkaa oli avustanut PA:n komitea yhteis-toiminnasta Israelin kanssa. ”Me emme usko väkivaltaan emmekä radikalismiin emmekä koskaan turvaudu siihen. Vain pieni osa israelilaisista ei halua rauhaa, mutta me vakuutamme ne rauhanomaisin keinoin” tämä entinen ja nykyinen terrorin salajohtaja valehteli hyväuskoisille. Abbas antoi täyden tukensa puukko-intifadalle viime vuonna, ja kutsuu kaikkia hyökkäyksissä surmansa saaneita sankareiksi, joiden omaisille maksetaan täyttä kuukausipalkkaa, vaikka PA:n talous on konkurssin partaalla länsimaiden ja arabien kannatuksen vähentyessä. http://www.timesofisrael.com/abbas-to-i ... ue-not-un/.
• Korkeimman oikeuden presidentti Miriam Naor valittaa, että uhkauksilla Elor Azarian triumviraatin tuomareita vastaan ei ole mitään paikkaa sivilisaatiossa. Hän jättää huomiotta, että korkeinta oikeutta syytetään sille kuulumattoman oikeuden kaappaamisesta hylätessään Knessetin laatimia lakeja, joiden toteuttaminen kuuluu maan hallitukselle ja järjestyksen valvojille. KO:n presidentti Naor sanoo hyökkäysten tuomareita vastaan vaarantavan lain noudattamista. http://www.timesofisrael.com/top-justic ... le-of-law/
• Amonan asukkaitten kanssa tekemästään sopimuksesta välittämättä hallitus ei ole pannut tikkua ristiin valmistellakseen karkotetuille asukkaille uudet kodit, vaikkapa vain tilapäisesti, valittavat asukkaat. Hallitus sai lisäaikaa helmikuun 8. päivään saakka, mutta mitään ei ole tapahtunut. He arvioivat pessimistisesti, ettei hallituksella ole aikomustakaan hoitaa asiaa sivistyneen yhteiskunnan tavoin. Pääministeri pani arvovaltansa peliin, mutta mihin? http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/222878.
• Gallupin mukaan Yesh Atid puolue saisi 26 edustajaa Knessetiin nykyisen 11 asemesta, Likud putoaisi 30:stä 22 edustajaan. Netanyahu ja Lapid ovat lähes tasoissa pääministeriä valittaessa. Suuri enemmistö pitää Elor Azarian saamaa tuomiota vääränä ja 70 % kannattaa hänen armahtamistaan välittömästi. Presidentti Reuven Rivlin sanoo harkitsevansa asiaa sitten, jos/kun Elor itse tai joku lähiomainen sitä anoo. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/222867,


Ylös
 Profiili  
 
ViestiLähetetty: 14.01.2017 15:11 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 23.10.2013 17:20
Viestit: 2826
    Kuva

Julkaistu sunnuntai, 8.1.2017 , kirjoittanut Gavriel Eskel

SUNNUNTAI 08.01.2017
01. SUNNUNTAIAAMU valkeni aurinkoisena ja viileänä, joskin ennusteen mukaan puolipilvisyys vallitsee tänä päivänä. Huomenna sen sijaan voi tulla paikallisia sadekuuroja kovan tuulen myötäileminä lämpötilan romahtaessa tämän päivän lukemista 05 -10 lukuihin 03 -09 ja edelleen seuraava päivänä sitäkin alemmas päivälämpötilojen alkaessa hitaan nousemisen.
LÄMPÖTILAT TANAAN
Jerusalem 05 -10; Tiberias 10 -15; Suolameri 11 -22; Eilat 08 -19 +C-astetta. Tiistaista lähtien taivaankansi selkenee ja lämpötila nousee vähän toiselle kymmenelle pääkaupungin alueilla. Sateitten mahdollisuus on olemassa huomenna, mutta ajoittaisena.
EILATIN kaupunki maan eteläisimmässä kolkassa tunnetaan turismistaan, ja sen mukaisesti kaupunki pyrkii kehittämään vierailleen mielen-kiintoisia nähtävyyksiä ja elämyksiä hiekkarannoilla lekottelun ohella, mikä ei onnistu vuoden ympäri eikä sovi kaikkien toiveisiin.
Monet turistit lienevät tienneet sinisen jalokiven kaivauksista ja hyödyntämisestä koruihin, mutta jännittävämmät elämykset koetaan sittenkin dolfiini-akvaariossa, jonne vapaina uiskentelevat merieläimet tulevat esittäytymään turisteille oman aikataulunsa mukaan, mikä voi aiheuttaa joittenkin odotuksille pettymyksiä.
ToI:n julkaiseman artikkelin mukaan Eilatin doofiiniriutta avattiin 1990 tarkoituksella osoittaa ihmisen ja merieläimen tuttavallista tapaamista. Vähitellen laumoissa liikkuvat delfiinit uskaltautuivat lähelle uimarantoja, ei ruuan tai makupalojen toivossa – mikä on kiellettyä – , vaan tutkiakseen elinympäristöään tai paetessaan vaaraa avomerellä. Liian innokkaat turistit ja nopeilla moottoriveneillään liikkuvat ihmiset ovat aiheuttaneet dolfiinien elin- ja ruokailutapojen muutoksia, mitä rantoja valvovat vapaaehtoiset tai palkatut työntekijät pyrkivät estämään.
Vedenalaisten lasiseinillä varustettujen hallien ohella turisteille tarjotaan tutustumista värikkääseen vedenalaiseen maailmaan snorkkeleilla varustettuina tai sydänmeren sukeltamisella, mitä edellyttää opetusta tarvittavien varusteiden käyttämiseen.
Sen ohella turistit voivat tutustua harvinaisten kalojen museoon, kilpi-konna ja polttavilla piikeillä varustettujen rauskujen altaisiin. Elokuvateatterissa esitetään videoita ja filmejä meren elämästä. Viimeisin uutuus lienee 30 miljoonan NIS kustannuksin rakennettu Lähi-Idän suurin akvaario, joissa hait, piikkirauskut, mursut ja lukuisat muut meren elävät uiskentelevat pelottomina. Mielenkiintoisin elämys koetaan kuitenkin kulkemalla 15 metriä pitkän lasitunnelin läpi, jossa ihminen kokee olevansa osa meren elämää. Joillekin se voi olla liiankin jännittävä – ellei peräti pelkoa herättävä kokemus -villien merieläinten uiskennellessa vapaina joka puolella.
Illalla voi pistäytyä luistelemassa Eilatin jäädytetyillä jääradoilla ja ihailla auringonlaskua, joka usein värittää iltataivaan mahtavalla paletilla. http://www.timesofisrael.com/sharks-abo ... ing-eilat/

02. ISRAELIN poliisi jatkaa epäkiitollisia tutkimuksiaan pääministeri Netanyahun väitetyistä lahjuksista israelilaisilta ja amerikkalaisilta miljardööreiltä. Tutkimukset pitäisi hoitaa salaisina, mutta julkisuuteen niistä tihkuu tietoja, jotka voivat joko edistää tai häiritä poliisin tutkimuksia. Lisäksi uteliaat journalistit eivät kaihda käyttää hylättäviäkin keinoja löytääkseen aineksia raflaaviin artikkeleihin, jotka voisivat edistää heidän omaa uraputkeaan.

HAARETZ raportoi sunnuntaina, että poliisiupseerit ovat saaneet käsiinsä ääninauhoja, joiden tarkoitus lienee epäselvä tai jopa mystinen, mikä voi johtaa tutkimuksia harhateille tai sitten tukea muita tutkimustuloksia. Raportissa mainitut äänitykset eivät artikkelin mukaan välttämättä liity epäilyksiin taloudellisista palveluista korvauksena saaduista eduista. Ne paremminkin kertovat keskusteluista liikemiesten ja Netanyahun välisestä palvelu ja korvaus (quid pro quo) menetelmästä, jossa liike-
miesten pääministerin poliittisen aseman tukemiseen antama apu voisi johtaa korvauksiin, joiden arvo voi nousta omaisuuksien mittaisiksi. Netanyahun kanslia kieltäytyi kommentoimasta asiaa.
ARTIKKELISSA mainitaan äänityksestä nimeltä ”Case 2000”, joka voi olla tuhoisa pääministerin imagon kannalta, mutta ei laillisuuden kannalta, kuten tutkimusten suorittajia lähellä olevat tahot ilmaisivat.

Edellä kerrottu aiheuttaa kysymyksiä, miten Haaretz sai äänitykset haltuunsa, ja toisaalta kuka poliisissa vuotaa tietoja medialle? Poliisia on toistuvasti moitittu tutkimustulostensa vuotamisesta julkisuuteen, mikä voi pahoin vahingoittaa sekä tutkimusten suorittajien että niiden kohteena olevien imagoa.
Netabyahu sanoi sunnuntaina olleensa hämmästynyt poliisin saamien tietojen korkeasta tasosta, mutta hän oli myös hyvin valmistautunut kuulusteluihin, kuten Haaretz raportoi.

NETANYAHUN asianajaja Yaacov Weinroth vähätteli poliisin esittämiä todisteita todeten, ettei kyse ollut rahasta eikä lainasta, eikä mistään, mikä todistaisi rikoksista, joten ”olen täysin rauhallinen ja pysyn rauhallisena”. Hän vakuuttaa, ettei lahjojen vaihtaminen ystävien kesken ole laitonta tai rikollista.

Poliisi kieltäytyy antamasta yksityiskohtia, etteivät ne häiritsisi tutkimuksia, ja toisaalta poliisi kehotti samasta syystä Netanyahua välttämään keskustelua kuulustelujen yksityiskohdista. TV-2 kertoi lauantain ohjelmassaan pääministerin pyytäneen John Kerryä käyttämään vaikutusvaltaansa Hollywoodin elokuvatuottaja Milchanin viisumin muuttamisesta pitkäaikaiseksi oleskeluksi USA:ssa, mikä todellakin tapahtui. Weinroth pitää tätäkin pelkkänä ystävän palveluksena ilman mitään rikollista tarkoitusta. http://www.timesofisrael.com/police-sai ... d-pro-quo/

03. HEBRONISSA haavoittuneen terroristin kuoliaaksi ampunut IDF:n lääkintäkersantti Elor Azarian vankeusaikaa voidaan lyhentää tuntuvasti, jos hän lupaa pidättyä valittamasta ja esittämästä tyytymättömyyttään oikeuden antamaan päätökseen. Tämä muistuttaa sian ostamista säkissä tietämättä, onko siellä sika vai koiranraato. Raportin mukaan IDF:n sotilastuomioistuimen syyttäjä voi harkita vankeusajan tuntuvaa lyhentämistä. Azaria tuomittiin kolmen tuomarin tribunaalissa viime viikon keskiviikkona syylliseksi miehentappoon, josta enimmäistuomio on 20 vuotta vankeutta.
Media on tuohtunut siitä, että monet korkean tason johtajat ja poliitikot vaativat Azarian armahtamista jo ennen tuomion julistamista. Syyttäjä vakuuttaa, että vankeusajan lyhentämisestä voidaan sopia, jos Azaria osoittaa yhteistyöhalua, mutta ettei hän voi täysin välttää vankeutta ilman presidentin armahtamista. Syyttäjän virasto ei mielellään päästä käsistään syytettyä, jolla ei ole tarpeeksi voimakkaita tukijoita, joita Azarialla ei ole, etenkään, jos sillä voidaan saavuttaa poliittisia etuja.

TUOMARI-TRIBUNAALI omaksui päätöksessään kaikki syyttäjän esittämät argumentit hyläten puolustuksen esittämät todisteet, että haavoittuneena maassa makaava terroristi oli edelleen vaarallinen, koska hänen käyttämänsä päällystakki voi peittää mahdollisen pommivyön, ja lisäksi hänen käyttämänsä verinen puukko oli edelleen hänen kätensä ulottuvilla. Tuomarit eivät myöskään ottaneet huomioon, miksi terroristia ei ollut tutkittu 15 minuutin aikana, mitkä hän makasi maassa, eikä hänelle annettu lääkintäapua. Tämä on johtanut epäilyihin, että tuomarien päätös oli tehty ennen istuntoa ja vahvasti poliittinen, mikä erottaa lisää entisestäänkin jakaantunutta juutalaista kansaa.
http://www.timesofisrael.com/tv-report- ... ps-appeal/,
http://www.timesofisrael.com/netanyahu- ... d-stabber/, http://www.timesofisrael.com/police-arr ... idf-chief/, http://www.timesofisrael.com/pm-on-the- ... iser-says/,

04. UUTISIA LYHYESTI
• Floridassa Fort Lauderdale lentoasemalla sattunut terrori-isku, jossa 26-vuotias Esteban Santiago ampui kuoliaaksi viisi matkustajaa ja haavoitti kahdeksaa (kuutta) muuta, muistuttaa järkyttävästi sitä, mitä tapahtui 1972 Tel Avivin lentokentällä. Silloin japanilaisen Red Army terrori-järjestön kolme agenttia pystyivät tuomaan laukuissaan aseet ja käsikranaatit, jotka he vetivät esiin laukuistaan saatuaan ne haltuunsa karusellista. He ampuivat kuoliaaksi 26 ihmistä.
Esteban Santiago asui Alaskassa, jossa hänellä oli mielen-terveysongelmia, joiden takia hänet poistettiin IDF:n palveluksesta, mutta psykologit antoivat hänelle terveen paperit. Hän käytti hyväkseen USA:n lakia, joka sallii lataamattoman aseen viemisen lentokoneeseen, jos se on erillisessä kotelossa, jonka lukon vain omistaja voi aukaista.
Santiago sai aseen haltuunsa, meni sen ja patruunoitten kanssa WC-tilaan, jossa hän latasi aseen, ja tultuaan takaisin halliin alkoi tulittaa ihmisiä. Poliisi pyrkii selvittämään, mikä oli hänen motiivinsa. http://www.timesofisrael.com/echoes-of- ... -shooting/, http://www.wnd.com/2017/01/who-gave-thi ... ack-twice/,
• Hallituskoaliittion puheenjohtaja David Bitan (Likud) sanoo, että Netanyahu voi jatkaa pääministerinä vaikka häntä vastaan nostettaisiinkin rikossyytteet. Bitan ei usko poliisin saamien todisteiden edellyttävän syytteitä rikoksista, koska pelkkä keskustelu eri aiheista, jotka voivat toteutettuina olla rikollisia, eivät tee hänestä lain rikkojaa. http://www.timesofisrael.com/netanyahu- ... aker-says/
• USA:n presidentiksi valitun Donald Trumpin vävypoika, se ”kiltti juutalaispoika”, Jared Kushner, jonka vaimo Ivanka Trump kääntyi juutalaisuuteen, lupaa hakeutua irti liikeyhteyksistään saatuaan tärkeimmän neuvonantajan aseman Trumpin muotoilemassa hallituksessa. Toinen este hänellä on ollut nepotismi, eli lähiomaisen suosiminen hallitusta koottaessa, minkä USA:n laki myös kieltää. Hän on selvittänyt asiaa Federaation viranomaisten kanssa, jotka suosittavat hänen esteettömyyttään virkaa vahvistettaessa. http://www.timesofisrael.com/trump-son- ... ouse-role/
• Moderni kielijärjestö, Modern Language Association, MLA yksi Amerikan johtavista järjestöistä, äänesti Israelin akatemian boikottia vastaan äänin 113 -79. Boikottia tukevien akateemikkojen korkea määrä kuitenkin hämmästyttää. Järjestö päätti myös sanoutua irti BDS:n boikottivaatimuksista. http://www.timesofisrael.com/modern-lan ... s-bds-bid/,
• IAN:n aluksen kanssa yhteen törmännyt kalastaja Muhammad al-Hissi katosi onnettomuuden aikana, ja nyt kolme vuorikautta jatkuneitten etsintöjen jälkeen hänet julistettiin kuolleeksi. Nuhammad al-Hissin setä Nidal al-Hissi kertoi, että israelilainen alus ajoi kalastajan veneen yli katkaisten sen kahtia ja kääntäen sen ympäri. Kalastajat voivat kalastaa kuuden merimailin syvyisellä kaistalla Gazan rannikon edustalla. Sotilaiden mukaan alus oli saattamassa toista alusta myrskyävällä merellä, kun onnettomuus tapahtui. Merivoimat jatkoivat kadonneen kalastajan etsimistä 3 päivän ajan, ja jatkavat sitä edelleen. Kadonneen 33-vuotiaan kalastajan symbolinen hautausseremonia suoritettiin eilen satojen ihmisten seuratessa. http://www.timesofisrael.com/gaza-fishe ... ared-dead/
• IDF:n eteläisen armeijan komentaja joutui tyynnyttelemään egyptiläisen upseerin värikästä sanailua, kun häneltä kysyttiin hänen mielipidettään Gazan asukkaista. Siinä käytiin läpi aasit ja aasintammat sekä Gazan miesten äidit ja muut lähiomaiset kiihtyneessä äänilajissa, joka ei kestä painettua tekstiä. Egypti on tuhonnut useita satoja tunneleita, joita Gazasta on kaivettu Siinaille. On aina ollut tunnettua, etteivät Egyptin ja Gazan Hamasin välit ole olleet ystävällisiä, mikä on korostunut Abdel Fattah al-Sisin noustua Egyptin presidentiksi, joka syyttää Hamasin hallintoa sekaantumisesta Egyptin sisäisiin asioihin sekä liittoutumisesta Siinain islamin militaristien kanssa. Hamas-johtaja Ismail Haniyeh sai luvan matkustaa Egyptin kautta haj pyhiinvaellusmatkalle Mekkaan useiden muiden Hamasin johtohenkilöiden kanssa, heidän mukanaan Hamasin tärkein operaattori Tawhi Mushtaha, 57, joka on läheinen Gazan vahvan miehen Yahya Simwarin kanssa. Haniyeh on edelleen ulkomailla. Mushtaha vapautettiin Gilad Shalitin vapauttamisen yhteydessä vuonna 2011. Hän on yksi Hamasin johtavista miehistä, jotka sanelevat sen politiikan suunnan. Toinen välien rikkoontumiseen vaikuttanut asia lienee salafistien suosion kasvaminen Gazassa. Aseitten ja rakettien valmistamiseen tarvittavien materiaalien salakuljettamiseen Siinailta Gazaan on osallistunut Islamin Valtio, jonka uskotaan rahoittavan suuren osan toiminnasta http://www.timesofisrael.com/the-enemy- ... ard-hamas/,
• Israel ilmoittaa keskeyttävänsä 6 miljoonan USD maksujen suorittamisen YK:n operaatioihin seurauksena UNSC:n päätöslauselman 2334 hyväksymisestä. Päätöslauselmassa tuomitaan kaikki Israelin rakentamat kylät ja kaupungit Juudeassa ja Samariassa laittomiksi ja sinne kotinsa perustaneet juutalaiset lainsuojattomiksi antaen PA/PLO:n terroristeille avoimen valtakirjan hyökätä juutalaisia vastaan. Se myös katsoo, että Israel laittomasti miehittää Juudeaa ja Samariaa sekä Jerusalemin itäosia, mukaan lukien Temppelivuori, josta se käyttää arabialaista sanaa Haram al-Sharif. Tämän johdosta Vuoden wagf-säätiön arabivartijat kieltävät juutalaisia käyttämästä Vuoresta sen kansainvälisesti hyväksyttyä termiä Temppelivuori. USA on YK:n suurin rahoittaja, ja kongressi harkitsee rahoituksen keskeyttämistä YK:n räikeän Israel-vastaisuuden vuoksi. http://www.timesofisrael.com/israel-cut ... ment-vote/
• PA/PLO:n johtajat Abbasta myöten ovat aloittaneet valtavan kampanjan Trumpin suunnitelmia vastaan muuttaa USA:n lähetystö Jerusalemiin. Abbas sanoo sytyttävänsä koko arabimaailman tuleen, jos tämä toteutuu, ja väittää arabimaitten karkottavan USA:n lähetystöt alueiltaan. Hän puhuu myös rauhanprosessista ikään kuin se toimisi, vaikka se on ollut koomassa koko Abbasin hallinnon ajan. Se mies ei pysty puhumaan mitään lisäämättä siihen puolet valheita. http://www.timesofisrael.com/abbas-warn ... elocation/
• Egyptin koptikristityt viettivät lauantaina joulujuhlaa jatkuvan pelon vallassa.
Edes kirkot eivät ole enää turvallisia, he valittavat. Viimeisen terrori-iskun vuoksi 11.12. 2016, jossa sai surmansa 28 kirkossa palvovaa ihmistä sunnuntaimessun aikana, iloista joulujuhlaa sävyttävät pelko ja syvä suru sukulaisten menetyksen johdosta. Miksi UNSC ei puutu tällaisiin räikeisiin rikoksiin, vaan puuhastelee Israelin sisäisten asioitten kimpussa, joista UNSC:n jäsenmailla ei ole mitään tietoa? http://www.timesofisrael.com/fearful-eg ... h-bombing/
• ISIS antaa ohjeita polttopullojen rakentamiseksi. Islamin Valtio on alkanut uutta terroriaaltoa pitkin maailmaa joutuessaan luopumaan suuresta osasta miehittämiään maita Irakissa ja Syyriassa. Se tarkoittaa myös uutta uhkakuvaa Israelin rajoilla ja Juudeassa ja Samariassa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/222924
• USA:n turvallisuusjärjestöt varoittavat, että ISIS ja Meksikon huumekartellien lähettämät terroriryhmät odottavat komentoa aloittaakseen terrori-iskut useisiin USA:n kaupunkeihin samanaikaisesti. Kuka antaa heille komennon? WND:n toisessa artikkelissa kerrotaan, että vastaus komennon antajasta sisältyy tähän artikkeliin. Hillary Clintonin suhteet Muslimiveljeskunnan kanssa ulottuvat paljon syvemmälle kuin ne, joita hänellä oli Huma Abedinin kautta. Se on se ”vihollinen keskellänne”. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/222924


Ylös
 Profiili  
 
ViestiLähetetty: 14.01.2017 15:12 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 23.10.2013 17:20
Viestit: 2826
    Kuva

Julkaistu keskiviikko, 11.1.2017 , kirjoittanut Gavriel Eskel

KESKIVIIKKO 11.01.201701.
01. USA:n takavasempaan pian poistuva presidentti Barack Hussein Obama, alias Barry Soetoro, matkusti USA:n varustamalla erikoisesti presidentin käyttöön rakennetulla helikopterilla entiseen korikaupunkiinsa Chicagoon pitääkseen jäähyväispuheen USA:n ja kaupungin väestölle, jonka parissa hän vietti miehuus-vuotensa ennen valintaansa USA:n ja maailman johtajaksi.
20 000 ihmistä oli raporttien mukaan päässyt tai onnistunut hankkimaan sisäänpääsylipun, jonka hinta oli enimmillään 5000 USD. Varakkaita ihmisiä näyttää edelleen olevan USA:ssa.

Krokodiilin kyyneleitä silmäkulmastaan pyyhkien – tai ehkä ne oli niitä kärpäsiä, jotka häntä seuraavat, minkä vuoksi häntä nimiteltiin Belsebuliksi, kärpästen herraksi – vajaan kahden viikon päästä entiseksi presidentiksi muuttuva Obama pyrki kaikin tavoin esittelemään, miten niiden 8 vuoden aikana, jotka hän johti USA:n kansaa, ”Yhdysvallat on muuttunut vauraammaksi ja turvallisemmaksi, eikä yhtään suurta terrori-iskua ole niiden vuosien aikana tapahtunut USA:ssa”. Hän kehotti kansaa pysymään optimistisena kyvystään säilyttää Amerikka demokraattisena.
Obama palasi puheessaan aina uudelleen Amerikan kansan kykyyn muutokseen luodakseen paremman tulevaisuuden jopa haastavinakin aikoina, millä hänen uskotaan tarkoittaneen saavutuksiaan diplomatian alueilla, mistä sopimus Teheranin mullah hallituksen kanssa on hänen saavutustensa huippu.

Toiseksi hän muistutti mieliin diplomaattisuhteiden solmimisen Kuban marksilaisen hallituksen kanssa todeten, että ”jos hän olisi julkisesti ennustanut uuden luvun aloittamisesta Kuuban kanssa, tai sulkea Iranin ydinaseohjelman laukaustakaan ampumatta, tai eliminoida syyskuun 11. 2001 WTC:n tuplatonien suunnittelijan, sekä toteuttaa avioliiton tasa-arvoisuus tai turvata sairaus-vakuutus 20 miljoonalle kansalaiselle, olisit ehkä sanonut epäuskoisesti, että päämäärämme olivat asetettu liian korkealle”, hän maalaili korjaten: ”Mutta niin me teimme. Näin te teitte, te olitte avain muutokseen”.
Obama puuttui myös USA:n aina läsnä oleviin rotumellakoihin todeten, että tilanne on muuttunut suosiolliseksi 8 vuoden aikana, mutta varallisuuden jakautuminen heikoimmassa asemassa olevien keskuuteen ei ole toteutunut, joten työtä riittää. ”Lakien säätäminen ei riitä, tarvitaan myös sydänten muuttumista” hän julisti lähes herätyssaarnaajan innolla.
Obama puolusti ohjelmaansa maahan pyrkivien siirtolaisten muuton helpottamiseksi, sillä aikoinaan maahan muuttaneet irlantilaiset, italialiset ja puolalaiset eivät heikentäneet maata vaan omaksumalla sen tavoitteet vahvistivat sitä. Hän muistutti mustista ja muista vähemmistöistä, mukaan lukien pakolaiset ja siirtolaiset ja köyhät, sukupuolensa vaihtaneet kuten myös monet keskiluokan valkoiset amerikkalaiset ovat nähneet maailmassa tapahtuvan taloudellisen, teknologian ja kulttuurin muutoksen.

OBAMA muisti armeija palvelevien naisten ja miesten erinomaista rohkeutta, tiedustelu-upseereita, turvallisuusmiehiä ja heitä tukevia diplomaatteja, jotka estivät ulkomaisten terrorijärjestöjen iskut kotimaassamme kuluneitten 8 vuoden aikana. Hän vähätteli Bostonin ja Orlandon tapahtumia, jotka kuitenkin kehottavat pysymään valveilla. Hän muistutti, miten hänen johdollaan USA eliminoi terrorijohtajia Osama bin Ladenia myöten, jonka USA:n erikoisjoukot kävivät surmaamassa Pakistanissa kysymättä lupaa maan hallitukselta. ”Johtamamme maailman koaliittio ISIS-joukkoja vastaan on vapauttanut puolet sen miehittämistä alueista. ISIL tullaan murskaamaan eikä kukaan Amerikkaa uhkaava tule koskaan olemaan turvassa”.

”8 vuoden aikana olemme taistelleet saattaaksemme taistelun terrorismia vastaan vakaalle lailliselle pohjalle. Siksi poistimme kidutuksen, suljimme Gitmon (turvallisuusvankilan) ja kehitämme lakeja suojellaksemme yksityisyyttä ja siviilioikeuksia. Sen vuoksi hylkään amerikkalaisten muslimien vastaisen syrjimisen.
Sen vuoksi emme voi vetäytyä globaaleista taisteluista, inhimillisistä ja naisten oikeuksista, homojen ja lesbojen (LGBT) oikeuksista riippumatta siitä, miten epätäydellisiä ponnistelumme voivat olla, tai miten tarkoituksenmukaisemmalta näiden arvojen jättäminen huomiotta näyttäisi olevan. Tästä johtuen meidän tulee kehottaa kansalaisia pysymään
edelleen valppaina”. http://www.wnd.com/2017/01/obama-farewe ... realistic/

PRESIDENTTI Obaman puhetta referoidessa ei voi välttyä huomioimasta hokemaa: ”Kukapa se kissan hännän nostaa, ellei kissa itse”, ja toiseksi ”itsekehu haisee”, varsinkin, jos se perustuu kuvitelmiin ja valheisiin.
Eräs Obaman ensimmäisiä iskulauseita oli muutoksen saamisen ohella (yes, we can) oli Amerikan palauttaminen sille kuuluvaan asemaan maailmassa, kuten hän sanoi. Tämän vuoksi hän systemaattisesti erotti useita satoja USA:n armeijan johtavia ja avainasemassa olevia kenraaleita ja amiraaleja heikentäen siten ratkaisevasti sen voimaa ja valmiutta. Toiseksi hän vähensi armeijan aseitten ja varusteitten valmistusta ja tilauksia vaarantaen sen kyvyn puolustaa maataan kriisitilanteissa. Tällä hetkellä USA:n suuret lentokoneitten emälaivat ovat kotisatamissa tai telakoilla, vaikka maailma elää jatkuvan maailmansodan uhan alla. Pearl Harbourin toistuminen olisi väistämätön, jos 3. maailmansota puhkeaisi, mitä monet tarkkailijat ennustavat lähitulevaisuudessa.
Obaman sallimien siirtolaisten ja pakolaisten muutto Yhdysvaltoihin ilman tavanomaista seulontaa on tuonut maahan aitojen parempaa elintasoa ja turvallisuutta etsivien ohella satoja ellei tuhansia potentiaalisia terroristeja, joiden kerrotaan liittoutuvan Meksikon huumekartellien kanssa tehdäkseen iskuja useissa USA:n kaupungeissa samaan aikaan. Tämä on se ”vihollinen keskellämme”. Uhkaukset ovat kohdistuneet erityisesti Donald Trumpin vihkimistilaisuuden aikaan 20.01.2017.
Voidaan kysyä aiheellisesti: Onko USA turvallisempi nyt 8 vuotta kestäneen Obaman presidenttikauden jälkeen kuin ennen sitä?
Jostain syystä johtuen Obama sivuutti kokonaan hänen ja Netanyahun väliset tulehtuneet suhteet kuten myös koko rauhanprosessin Israelin ja PA/PLO:n välillä, minkä ratkaiseminen oli yksi hänen tavoitteistaan. Ehkä hän tajusi, ettei niissä ollut mitään hurrattavaa eikä hänen perintöään (legacy) kohottavaa.

http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/223093, http://www.timesofisrael.com/in-farewel ... ast-peace/,

02. USA:n pian entinen presidentti Barack Obama sanoi TV-2:n haastattelussa Ilana Dayanin johtamassa Uvda-showssa tiistaina, että hän epäilee pääministeri Netanyahun vilpittömyyttä hänen sanoessaan kannattavansa kahden valtion periaatetta, mutta että hänen toimensa kertovat aivan muuta.
Obama sanoi myös kuin ohjeena Trumpille, että USA:n tuki juutalaisten kylille ja kaupungeille Juudeassa ja Samariassa huonontaa Israelin ja PA/PLO:n arabien välisiä suhteita.
Presidentiksi valittu ja valintakollegion hyväksymä presidentti Donald Trump toisti vaalipuheissaan useaan kertaan, että USA:n lähetystö muutetaan Tel Avivista Jerusalemiin. Hän nimittämänsä Israelin lähettiläs David Friedman tukee vahvasti juutalaisten rakentamia siirtokuntia Juudeassa ja Samariassa sekä haluaa toimia Jerusalemin lähetystössä.

OBAMA totesi haastattelussa, että juutalaiset siirtokunnat ovat nousseet esteeksi kahden valtion periaatteen toteuttamiseksi. Hän syyttää Bibiä epärehellisyydestä sanoessaan kannattavansa yhtä uutta arabivaltiota Israelin sydän alueille, mutta ”kokemus on osoittanut, että jos häntä painostetaan rakentamaan lisää juutalaisten asuntoja Juudeaan ja Samariaan, hän suostuu siihen”. Obama selitti, että Netanyahun ja hänen välisten suhteittensa kehitys huonompaan suuntaan johtuu pääasiassa Bibin hallituksen harjoittamasta politiikasta, jota hän ei voi hyväksyä. ”Todellisuudessa tätä ongelmaa ei voida ratkaista ilman, että Israelin ja PA/PLO:n johtama kansa haluavat sitä”. Obaman mielestä juutalaisten rakentaminen Juudeassa ja Samariassa tekee kahden valtion toteuttamisen lähes mahdottomaksi.

Netanyahu vakuutti äskettäin, että hänellä on ehdottoman pätevät todisteet, että Obaman hallitus oli UNSC:n hyväksymän päätöslauselman 2334 sanamuotojen taustalla, kuten hän toisti tiistaina. Bibin käyttämät termit USA:n hallituksen toimista hävettävinä ja Israel-vastaisena salaliittona loukkaa Obaman narsistista itsetuntoa.
”Me emme tukeneet sitä emmekä rohkaisseet sitä” Obama vakuutti. Hän kiisti ehdottomasti Dayanin kysymyksen Israelin tuntemasta petoksesta: ”Haluan olla totuudellinen sinulle. Tuon kaltaiset liioittelut ja lausunnot eivät perustu tosiasioihin”.
Hän totesi, että ne voivat sopia Bibin politiikkaan ja republikaanien tavoitteisiin USA:ssa, mutta että ne ovat perusteettomia. Painostettuna kysymyksellä, miksi hän turvautui tällaiseen arveluttavaan tekoon virkansa lopussa, Obama totesi, että ”hän on edelleen presidentti ja halusi tehdä sen, mikä on oikein”. Hänen mielestään pidättäytyminen UNSC:n äänestyksestä oli paras toimi rauhanprosessin edistämiseksi.
Obama väitti, että hänen hallituksensa on toistamiseen kehottanut PA/PLO:n johtajia lopettamaan väkivallan. Tämä hänen mielestään osoittaa, ettei hän ollut liian lempeä arabeille. Obama tähdensi, ettei USA tee eroa Jerusalemin ja muiden alueitten välillä Juudeassa ja Samariassa. ”Jopa Israelin mielestä Jerusalemin itäosan kohtalo ratkaistaan neuvotteluissa”.
Obama kuitenkin tähdensi, että hänen hallituksensa tuki ehdottomasti Israelin turvallisuutta erimielisyyksistä huolimatta. http://www.timesofisrael.com/obama-unfe ... situation/

03. DEBKAFILe käsittelee Jerusalemin kysymystä artikkelissaan, josta otan muutamia kohtia. DF:n artikkelissa todetaan aluksi, että Donald Trump nimitti 35-vuotiaan vävypoikansa Jared Kushnerin johtamaan Israelin ja PA/PLO:n välisten ongelmien ratkaisemiseksi todeten, että hän voi olla hyvin suureksi avuksi pitkään jatkuneitten ristiriitojen selvittelemisessä. ”Hän voisi olla erittäin hyvä siinä, hän tuntee alueen”.
Kushnerin voisi olettaa voivan toimia saumattomasti USA:n Israelin lähettilään Friedmanin kanssa. Sen sijaan ulkoministeriksi nimitetyn Tillermanin suhtautuminen on vielä epäselvää, mutta hän toimi ennen irtautumistaan työelämästä ja jäätyään eläkkeelle useitten muslimimaitten hallitusten ja johtajien kanssa, niiden mukana Iran. Miten tämä vaikuttaa hänen toimiinsa, on avoin kysymys. Hänellä on suhteita niihin, mutta entä Israeliin?

TRUMPIN suunnittelutiimi on tiettävästi aktiivisesti toimimassa kehitellen useita etenemismalleja lähetystön siirtämiseksi.
Trump ei varmaan voi jättää huomiotta muitten valtioitten sekä Euroopassa että Lähi-Idässä että myös PA/PLO:n suhtautumista Jerusalemin asemaan. Jordanian kuningas Abdullah II ilmoitti, että lähetystön muutto Jerusalemiin on punainen varoituslinja hänelle. PA/PLO:n johto uhkaa sytyttää tuleen koko Lähi-Idän, ja Abbas sanoo kiihottavansa arabikansoja hyökkäyksiin USA:n lähetystöjä vastaan alueillaan.

DF:n mukaan USA on varannut avoimen ja tyhjän maa-alueen Talbiotin itäosista, lähellä Jubal Mukaberin arabilähiötä ja Abu Torin lähiötä, jossa asuu sekä juutalaisia että arabeja. Erään mallin mukaan USA rakentaisi ensin vain rakennusten perustukset ja jäisi odottamaan tilanteen kehitystä. Alue toimi brittien sotilaallisena
Tukikohtana, josta käytettiin nimeä Allenby Camp. http://www.debka.com/article/25881/Excl ... oundations

04. SÄÄTILAT TÄNÄÄN
Jerusalem 06 -12; Tiberias 09 -18; Suolameri 13 -21; Eilat 08 -20 +C-astetta. Taivas on osalla seuraavia päiviä aurinkoinen, osalla osittain tai kokonaan pilvessä, ilman sateita.

05. UUTISIA LYHYESTI
• Donald Trump tyrmää vääristellyt videot, jotka venäläisten lähteitten mukaan otettiin Trumpin Venäjän vierailun aikana vuonna 2013. Videoissa pyritään halventamaan Trumpia seksisuhteissa vieraitten naisten kanssa. Trump kiisti tiedot poliittisena noitavainona CNN:n julkistettua raportin, jonka mukaan tiedustelujohtajat informoivat Trumpia viime perjantaina Venäjän sekaantumisesta USA:n presidentin vaaleihin. CNN:n ohella New York Times (NYT) kertoo useitten amerikkalaisten viranomaisten olevan tietoisia tilaisuudesta. CNN ei julkaissut yksityiskohtia, mutta Buzzfeed julkaisi koko 35-sivuisen dokumentin. CNN:n mukaan aineiston kokosi M16 entinen agentti, jonka USA:n tiedustelu palkkasi tutkimaan Trumpin taustoja viime vuoden puolenvälin tienoissa. Myös Trumpin asianajaja Michael Cohen on mukana häväistysdokumentissa. Cohen kiistää syytökset todeten, ettei hän koskaan ollut Prahassa, Tsekissä tai Venäjällä, kaikki on vääristelty, hän sanoo. Tämä on odotettua, sillä USA:n Demokraatit vakuuttavat tekevänsä kaikkensa estääkseen Trumpin vihkimisen. http://www.timesofisrael.com/trump-slam ... fo-on-him/
• Israelin arabiliikemiehet ja kauppiaat sulkivat liikkeensä vastalauseeksi siitä, että IDF tuhosi 11 laittomasti rakennettua rakennusta Qalansawessa. Kaupungin pormestari erosi virastaan myötätunnon osoittamiseksi. Jännitys Israelin ja arabien välillä on korkealla UNSC:n lausunnon 2334 sekä UNESCO:n päätöksen johdosta. IDF ja poliisi ovat tehostaneet valmiuttaan mellakoiden leviämisen pelossa. Oppositio ja arabit syyttävät, että talojen hätiköity tuhoaminen päätettiin suorittaa kansan huomion siirtämiseksi pois Amonan tuhoamisesta sekä Azarian oikeuden päätöksestä lähipäivinä. http://www.timesofisrael.com/israeli-ar ... al-houses/
• USA:n viimeisiä päiviään ulkoministerinä toimiva John Kerry aikoo osallistua Pariisin rauhankonferenssiin, joka alkaa 15.01.2017. Israelissa pelätään, että konferenssissa julkaistaan julkilausuma, jossa tuomitaan Israelin rakentaminen Juudeassa ja Samariassa sekä Jerusalemin itäosissa UNSC lauselman 2334 mukaisesti, ja että joku kaistapää vie sen UNSC:n vahvistettavaksi ennen Trumpin virkaan vihkimistä. http://www.timesofisrael.com/kerry-to-a ... -in-paris/
• Juutalainen Kotimme puheenjohtaja Naftali Bennett kehottaa käyttämään tilaisuutta hyväkseen ennen 20. päivää informoidakseen Trumpia lähetystön muutosta sekä Juudean ja Samarian C-alueitten, joilla Israelilla on täysi hallinta- ja turvallisuusvastuu, liittämisestä muuhun osaan Israelia. C-alueet ovat n. 60 % kokonaispinta-alasta Juudeassa ja Samariassa, B-alueet, joissa PA vastaa hallinnosta ja Israel turvallisuudesta, ovat n. 22 % kokonaispinta-alasta.
C-alueilla asuu n- 450 000 juutalaista, ja 75 000 arabia, joskin heidän lukumäärästään ei olla varmoja. Bennett sanoo, että arabeille voitaisiin antaa pysyvä oleskelulupa tai maksaa korvauksia, jos he mieluummin haluavat muuttaa muualle, kuten Jordaniaan, jonka asukkaista 65 % on peräisin Juudeasta ja Samariasta. http://www.timesofisrael.com/bennett-we ... ael-wants/
• Kuorma-autolla 4 IDF:n upseerikoulutusta käyvää murhanneen ja 17 muuta haavoittaneen arabiterroristin kotiväki sanoo, ettei heillä ollut mitään tietoa perheen jäsenen Ibrahim Fadi al Qunbarin murha-aikeista. IDF vakuutti heti murhan jälkeen, että terroristin totitalo tullaan tuhoamaan välittömästi, eikä hänen ruumistaan palauteta hautaamista varten, joka tulisi tehdä 24 tunnin kuluessa. Perheen kotitalo sijaitsee Jabel Mukaber arabilähiössä pääkaupungin kaakkoisosassa. Terroristi oli jonkin aikaa Israelin vankilassa, mutta päästettiin vapaaksi toteamuksella, ettei hän aiheuttanut turvallisuusvaaraa. Hänen arvellaan kuuluneen ISIS:n salaisiin joukkoihin. http://www.timesofisrael.com/we-knew-no ... terrorist/
• Muslimioppinut Yusuf al- Qaradawi sanoo tulleensa mielenmuutokseen, eikä enää kehota käyttämään itsemurha-taktiikkaa arabiasian ajamiseksi, sillä nyt voidaan käyttää muita menetelmiä. Abbas sanoo, että turvautuminen UK:n turvallisuusneuvostoon ja muihin YK:n alaisiin instituutioihin on diplomatia-intifada. Miten hänen oppinsa otetaan vastaan Gazassa Hamasin ja muiden terrorijärjestöjen taholla, on toinen asia. http://www.timesofisrael.com/the-cleric ... listening/
• Libermanin lausunnoista voidaan päätellä, että hän katsoo PA/PLO:n puheenjohtajan Mahmoud Abbasin olevan vastuussa arabien hyökkäysten lisääntymisestä viime viikkojen aikana. Tämä alkaa muistuttaa sitä, miten Jasser Arafat piiritettiin Mukatan hallintokeskukseen Ramallahiin. Kiihotus väkivaltaan jatkuu entiseen tahtiin PA:n lastentarhoissa, kouluissa ja julkisissa tiedotusvälineisä huolimatta Israelin toistuvista syytöksistä ja valituksista PA/PLO:n tukijamaille. http://www.timesofisrael.com/liberman-p ... -on-abbas/ http://www.jpost.com/Israel-News/IDF-re ... ank-478053,

• Venäjä kiistää virallisesti vääriksi Trumpia ja muita USA:n johtajia häpäisevät videot ja kirjoitukset. ”Aivan selvästi niiden tarkoituksena on vahingoittaa Venäjän ja USA:n välisiä diplomaattisuhteita”. http://www.timesofisrael.com/russia-den ... -on-trump/
• Lähes 30 000 PA: alueoilta ja arabimaista muuttanutta laitonta beduiini-siirtolaista asuu tällä hetkellä Negevissä. Moniavioisuus on Israelissa virallisesti kielletty, mutta sitä harjoitetaan laajalti beduiinien parissa, eivätkä viranomaiset yleensä puutu asioihin. Beduiinikysymys räjähtää muutaman vuoden kuluessa viranomaisten silmille, sillä heidän lukumääränsä kasvaa nopeasti, ja esim. Negevissä he ovat pian enemmistönä voiden vaatia rajoitettua itsemääräämisoikeutta. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/223108


Ylös
 Profiili  
 
ViestiLähetetty: 14.01.2017 15:12 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 23.10.2013 17:20
Viestit: 2826
    Kuva


Perjantai 13.01.2017
Julkaistu perjantai, 13.1.2017 , kirjoittanut Gavriel Eskel

PERJANTAI 13.01.2017
01. Ei eilisten sääennusteiden mukaan pitänyt sataa, mutta maa on kuitenkin aivan märkä kuten aina sateen jälkeen. Näin se menee ihmisten ennusteen mukaan: Ihminen päättää, Jumala säätää. Mutta ei silti, sateita kaivataan Israelin maahan, sillä olemme jo tammikuun puolivälin tietämissä, eivätkä luonnonpensaat, manteli- ja pähkinäpensaat ole, vielä kukassa. Vain muutamat kuivuuden vaivaamat narsissit ja syklaamit ovat uskaltautuneet avaaman ensimmäiset kukkanuppunsa, kuten kävi ilmi maaseudulle tekemämme retken aikana. Toivoa paremmasta on kuitenkin hyvä pitää yllä. Koko Euroopan pohjois- ja keskiosa aina Kreikan ja Italian hiekkarantoja myöten ovat raporttien mukaan raakalaismaisen arktisen polar vortexin kourissa lumisateineen ja pakkasineen. Miten mahtanevat maahanmuuttajat ja pakolaiset pärjäillä kesävaatteissaan teltoissaan asuen? Kymmeniä kylmyyteen kuolleita raportoidaan etenkin Puolassa, mutta uhrien lukumäärän pelätään nousevan tuhansiin vuoden aikana. https://watchers.news/2017/01/11/arctic ... uary-2017/,

02. SÄÄTILAT TÄNÄÄN

Jerusalem 06 -13; Tiberias 11 -18; Suolameri 13 -21; Eilat 10 -19 +C-astetta. Ennusteen mukaan taivas vaihtelee puolipilvisestä pilvettömyyteen ilman sateita, mutta etenkin huomiseksi ennustetaan kovia, epämukavia tuulia.

03. AUSCHWITZIN kuolemanleirin korjaustyöt Puolassa muodostavat töistä vastaaville ainutlaatuisen haasteen.
Auschwitz-Birkenaun leirien ränsistyneet ja hoitamattomat parakit, joissa vangitut ihmiset asuivat, puhdistetaan huolellisesti, lahonneet tai vuosikymmenien aikana hävinneet korvataan uusilla. Vuonna 1940 rakennetut tiilirakenteiset parakit sekä tiilirakenteisten kaasu- ja krematorioiden rauniot pyritään kokoamaan uudelleen lauta laudalta ja tiili tiileltä, kuten artikkelissa todetaan.
Korjaustäiden päämääränä on säilyttää tuleville sukupolville kouriintuntuvat todisteet siitä, mihin diktatorinen hallinto voi johtaa riippumatta kansan korkeasta sivistystasosta ja edistyksestä, kuten kävi natsi Saksassa Hitlerin aikana.

Auschwitz-Birkenaun kuolemanleireissä Oswiezim-kaupungin läheisyydessä surmattiin n. 1.1 miljoonaa ihmistä, valtaosa heistä juutalaisia ilman oikeudenkäyntiä, vain siksi, että he olivat juutalaisia. Puola oli silloin Saksan miehittämä, ja Puolan hallitukset ovat pyrkineet tekemään pesäeroa natsien hallintoon selittäen, ettei heillä ollut mahdollisuutta estää massamurhia.
Korjaustöiden johtaja Ewa Cyrulik sanoo, ettei leirin rakennuksia ole tarkoitus kaunistella, vaan säilyttää ne mahdollisimman paljon alkuperäisessä asussaan tai palauttaa ne siihen. Rakennusasiantuntijat sanovat, että olisi yksinkertaisempaa poistaa huonosti rakennetut rakennukset ja rakentaa kaikki uudelleen, mutta samalla hävitettäisiin sen alkuperäisyys.
Korjaustyöt aloitettiin syyskuussa 2015 ja kahden ensimmäisen parakin korjaustöitä jatketaan arvioiden mukaan seuraavan parin vuoden ajan. Koko leirin kunnostustöiden arvioidaan kestävän kymmenen vuoden ajan, ja maksavan miljoonia USD.

AUSCHWITZIN rakennukset rakennettiin ennen natsien miehitystä ja ne toimivat armeijan parakkeina, Niiden kunto on parempi kuin parin kilometrin päässä sijaitsevan Birkenaun leirin, jonka rakennukset rakennettiin heikommin ja huonoimmista tarvikkeista palvelemaan yksinomaan kuolemaan tuomittujen väliaikaisina asuntoina. Birkenaun leirissä on 45 korjausta kaipaavaa tiilistä rakennusta. Ewa Cyrulik sanoo, että rakennusten korvatut osat jätetään tarkoituksellisesti selvästi poikkeavaan asuun.

PROJEKTISTA vastaa Auschwitz-Birkenau Säätiö, joka vakuuttaa pystyvänsä hoitamaan kustannukset, joiden määrä tähän mennessä nousee 2.7 miljoonaan Euroon. Lahjoituksia on saatu 101 miljoonaa Euroa, josta Saksa lahjoitti 60 miljoonaa Euroa. http://www.timesofisrael.com/unpreceden ... witz-site/

04. Pariisissa sunnuntaina tammikuun 15. päivänä alkava Lähi-Idän kansainvälinen ”rauhankonferenssi, jonka tarkoituksena on haavoittaa Israelia ja sen päämäärää saavuttaa rauha”, on pääministeri Netanyahun torstaina antaman arvion mukaan petollinen alusta lähtien, eikä Israel katso olevansa sidottu sen mahdolliseen päätöslauselmaan.
”Se on Ranskan ja PA/PLO:n keskeinen juoni, jonka tarkoituksena on saada yksi uusi Israel-vastainen lauselma, joka tulee tunkemaan rauhan saavuttamisen entistä kauemmas” sanoi Netanyahu tuomitessaan yksipuolisen konferenssin Norjan ulkoministeri Borge Brenden kanssa pidetyssä lehdistö-tilaisuudessa. Brende sanoi, että Norja tulee olemaan yksi n. 70 maata käsittävässä konferenssissa, mutta lupasi huolehtia siitä, että konferenssi tulee olemaan ”vivahderikkaampi”, mitä hän sitten tarkoittaneenkin. Ranska on vuosikaudet pyrkinyt saamaan lusikkansa Lähi-Idän sekametelisoppaan, mutta kukaan ei ole ottanut sen tekemiä aloitteita todesta.

Israel ei osallistu Pariisin konferenssiin, mutta sen suurin huoli on siinä, että joku vie konferenssin mahdollisen päätöslauselman YK:n turvallisuusneuvoston vahvistettavaksi. Obaman hallituksella on siinä tapauksessa vajaa 5 päivää aikaa suorittaa toinen puukotus ystävämaana pitämänsä Israelin selkään. Obaman hallituksen jäsen vakuuttaa, ettei näin tapahdu, mutta kuka enää luottaa Obaman vilpittömyyteen?

Ranskan presidentti Francoise Hollande totesi sunnuntaina, että vain Israel ja PA/PLO voivat ratkaista keskinäiset erimielisyytensä kahdenkeskisissä suorissa neuvotteluissa, lisäten torstaina, että Israelin turvallisuuden kannalta kahden valtion periaatteen toteuttaminen on välttämätön. USA:n ulkoministeri John Kerry sanoo myös osallistuvansa Pariisin konferenssiin.

Trumpin nimittämä ulkoministeriehdokas Rex Tillerson sanoi USA:n senaatin hiillostamistilaisuudessa, että UNSC:n päätöslauselma viime kuussa haavoitti rauhan mahdollisuutta. ”On monella muotoa outoa neuvotella sellaisen kanssa, joka kieltää toisen olemassaolon. Miten sellainen osapuoli voisi koskaan toteuttaa sopimuksen häntä koskevat velvoitteet, jos hän ei hyväksy vastapuolensa olemassaoloa? Sellainen päätöslauselma on hyödytön” Tillerman totesi. http://www.timesofisrael.com/netanyahu- ... -the-past/

05. PA/PLO:n kiistanalainen puheenjohtaja Mahmoud Abbas ei ole vielä varmistanut osanottoaan Pariisin konferenssiin, mutta hän ilmoittaa tapaavansa Ranskan presidentti Francois Hollanden tai hänen hallituksensa jäseniä kahdenkeskisessä keskustelussa. Ilmoitus annettiin sen jälkeen, kun Abbas oli keskustellut Hollanden kanssa puhelimessa.
Israel ei osallistu Pariisin konferenssiin, jota pääministeri Netanyahu pitää yksipuolisena, mutta pääministeri vakuuttaa toistamiseen olevansa valmis suoriin keskusteluihin PA/PLO:n johdon kanssa ilman ennakkoehtoja – kuitenkin edellyttäen, että PA/PLO tunnustaa Israelin juutalaisena valtiona.

Mahmoud Abbas esittää vaatimuksenaan, että Israelin tulee ensin tunnustaa hyväksyvänsä Palestiinan valtion rajoiksi 1949 aselepolinjat ja sen pääkaupungiksi Jerusalemin itäiset osat, mikä tulisi siirtämään Israelin 1949 aselepolinjojen itäpuolelle rakentamat lähiöt kuten Gilo ja Har Homa arabivaltion puolelle.
Myös arabipakolaisten paluuoikeus entisille asuinpaikoilleen tai hyväksyttävän korvauksen maksaminen on Israelin kannalta kohtuuton vaatimus.
Kaikkein huolettavin kysymys koskee Israelin turvallisuutta, joka tulisi olemaan mahdollisesti Israelille vihamielisen valtion valvonnassa sekä rannikon asukas- ja talouskeskittymien sekä Jordanin laakson osalta. Tämä yhtälö on ratkaisematon ongelma, mihin liittyy lisäksi Jerusalemin vanhan kaupungin ja erityisesti Temppelivuoren omistus ja käyttöoikeus, josta Israel ei voi koskaan luopua.
1967 kuuden päivän puolustussodan jälkeen, jossa Israel karkotti Juudeaa ja Samariaa sekä Jerusalemin itäosia vuodesta 1948 miehittäneet Jordanian armeijan joukot, Israelin silloin vahvana miehenä tunnettu Moshe Dayan luovutti Temppelivuoren päivärutiinin valvonnan Jordaniassa päämajaansa pitävälle islamilaiselle wagf-säätiölle mutta säilyttäen omistusoikeuden Israelilla.
Tämä oli onneton päätös, jonka seurauksena wagf toimii kuin se omistaisi Vuoren suorittaen siellä – sopimuksen ja Jerusalemin kuntalakien vastaisesti ja ilman arkeologien valvontaa – toistuvia muutos- ja lisätöitä aiheuttaen korvaamatonta vahinkoa alueen arkeologisille kalleuksille ja Temppelien historian tutkimukselle. http://www.timesofisrael.com/abbas-to-h ... ing-weeks/, http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/223228,

06. UUTISIA LYHYESTI
• Trumpin USA:n ulkoministeriksi nimittämä Rex Tillerson totesi senaatin ulkomaan asiain valiokunnan istunnossa, että voidakseen saavuttaa itsenäisen valtion PA/PLO:n arabien tulee luopua väkivallasta – eikä vain luvata sitä, vaan toteuttaa sitä käytännössä. ”Heidän tulee ainakin lopettaa tai estää sen suorittaminen käytännössä”. Sen lisäksi hän murehti siitä, etteivät osapuolet ole pystyneet tekemään kompromisseja, mitä ilman asiat eivät etene. Hän sanoo havainneensa useita tilaisuuksia, joita johtajat eivät ole pystyneet hyödyntämään. Tillerson sanoi tunteja kestäneen hiostamisen aikana hyväksyvänsä kahden valtion periaatteen tavoittelemisen arvoisena, mutta arvioi sen toteuttamisen vievän aikaa. http://www.timesofisrael.com/in-confirm ... esolution/,
• Hän vastasi JStreetin tukeman Tim Kanen kysymykseen, mitä USA:n tulisi tehdä, että USA:n tulee luoda suosiolliset edellytykset hedelmällisille neuvotteluille. USA:n Israelin lähettilääksi nimitetty David Friedman sanoi, ettei kahden valtion toteuttaminen ole kiireellinen, eikä myöskään ainoa vaihtoehto. http://www.timesofisrael.com/trump-secr ... spiration/
• USA:n republikaaneista 74 % kannattaa Israelia ennen PA:n arabeja. Demokraateista 33 % kannattaa Israelia. Rako Israelin tukemisesta USA:n pääpuolueiden välillä on suurempi kuin koskaan. Republikaaneista 11 % kannattaa PA/PLO:n arabeja, demokraateista 31 %. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/223222
• USA:n oikeusministeriö aloittaa tutkimukset tavasta, millä FBI käsitteli Hillary Clintonia vastaan nostettuja syytöksiä, joissä haluttiin vastauksia kysymyksiin Hillaryn E-maileista. Oikeusministerin tähtäimessä on etenkin FBI:n johtaja James Comey, jota Hillary syyttää presidenttiyden menettämisestä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/223221
• Trumpin puolustusministeriksi nimittämä James Mattis vastasi senaatin kuulusteluissa Israelin pääkaupungista, että hänen käsittääkseen Tel Aviv on Israelin pääkaupunki, koska sinne ovat keskittyneet Israelin hallituksen ministerit. Oliko tämä tietämättömyyttä vai tarkoituksellista hämäystä, on epäselvää, mutta Israelin puolustusministeriön päämaja on sijainnut Tel Avivissa, joskin sen siirtoa Negevissä olevaan armeijan tukikohtaan valmistellaan edelleen. Israelin parlamentti ja valtaosa hallituksen ministeriöistä ovat kuitenkin pääkaupungin Jerusalemin alueilla. Mattis sanoi tukevansa USA:n virallista politiikkaa, jonka mukaan Jerusalemin asema on kiistanalainen ja ainakin nimellisesti YK:n valvonnassa. Hän kuulutti parempia suhteita Israelin ja arabimaiden välille, missä USA voisi toimia välittäjänä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/223200
• Hamas on pystynyt edistymään cyber-teknologian hallinnassa, mistä osoituksena on mm. se, että se pystyi hakkeroimaan IDF:n sotilaitten kännyköitä ja sijoittamaan sinne kuvia kurvikkaista naisista voidakseen niiden avulla houkutella sotilaita asettamiinsa sieppausansoihin. http://www.jpost.com/Arab-Israeli-Confl ... nit-478219,


Ylös
 Profiili  
 
ViestiLähetetty: 23.01.2017 10:08 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 23.10.2013 17:20
Viestit: 2826
    Kuva

Keskiviikko 18.01.2017
Julkaistu keskiviikko, 18.1.2017 , kirjoittanut Gavriel Eskel

KESKIVIIKKO 18.01.2017
01. OEN yrittänyt selvittää, mitä YK:n turvallisuusneuvostossa päätettiin koskien Israelia ja mahdollista Pariisin konferenssin loppulauselmaa, mutta kukaan ei näytä olleen kiinnostunut siitä, tai sitten se on siirretty toiseen päivään.
Israelin sisäisiä tapahtumia sen sijaan käsitellään suurin otsikoin, joista terrorihyökkäysten jatkuminen ja hallitusta heiluttavat pääministeri Netanyahun sikarigate ovat päällimmäisiä.

02. Kaksi ihmistä sai surmansa ja Knessetin arabijäsen Ayman Odeh haavoittui väkivaltaisessa yhteenotossa turvallisuusjoukkojen ja beduiinien välillä yrityksissä tuhota laittomasti rakennettuja rakennuksia Umm Al-Hiran arabikylässä aikaisin keskiviikko-aamuna. Kylä on laittomasti perustettu valtion maalle, ja sinne pystytetyt asuntorakennukset on rakennettu ilman lupaa.
Arabikansanedustaja Ayman Odeh sai kumiluodin osuman päähänsä useiden muiden haavoittuessa vakavasti.

PAIKALLISEN asukkaan version mukaan paikalle ajaneen kuorma-auton kuljettaja haavoittui poliisien luodeista ja menetti ajokkinsa hallinnan, joka rysähti suoraan poliisiupseerien ryhmään.
Poliisin keskiviikkona julkistaman lausunnon mukaan kuorma-autoa ajanut mies oli Islamilaisen liikkeen aktivisti, joka tarkoituksellisesti kiihdytti ajokkiaan ennen kuorma-autollaan aikomaansa iskua poliiseja vastaan. Useita ihmisiä haavoittui eriasteisesti, heidän joukossaan poliisiupseereita. Kuljettaja kuoli haavoihinsa. Poliisi tutkii terroristin yhteyksiä Islamin Valtioon.

UMM Al-Hiran kylässä asuvat 700 henkilöä ovat niiden beduiinein jälkeläisiä, jotka v.1948 siirrettiin pois paikalta, johon rakennettiin nykyinen Shovalin kibbutsi. Raportin mukaan Al-Hiran paikalle on suunniteltu pääasiassa juutalaisten asuttama kylä nimeltä Hiran, johon tultaisiin rakentamaan 2 400 asuntoyksikköä. Kylään tulisi muuttamaan lähellä sijaitsevan Meitarin kylän asukkaita.

Hallituksen politiikkana on ollut saada erämaissa vapaasti liikkuvat puoli-paimentolaiset beduiiniheimot hallituksen rakentamiin ja valvomiin kaupunkeihin, joihin ulotettaisiin normien vaatimat vesi-, viemäri- ja sähköjohdot sekä julkiset rakennukset ja terveyspalvelut. Beduiinit vastustavat tätä, koska se rajoittaa heidän vapauttaan ja muuttaa heidän elintapojaan, joihin kuuluvat pienten pelto- ja hedelmätarhojen ohella lammas- ja vuohilaumat sekä kamelien ja aasien kasvattaminen.
Hallitus tarjosi Umm Al-Hiran asukkaille muuttoa v. 1989 rakennettuun Huran beduiinikaupunkiin, jossa heille luvataan 800 neliömetrin perhetontteja. Oikeuden päätöksen mukaan hallituksen suunnitelmaa ei voida pitää sortavana, koska he tulisivat asumaan uudessa kaupungissa.

UMM Al-Hiran asukkaat valittivat asiassa Korkeimman Oikeuden paneeliin voidakseen saada äänensä kuuluviin, mutta viimeinen valitusoikeus umpeutui vuoden 2016 lopussa.
http://www.timesofisrael.com/arab-mk-in ... n-village/

03. Suoritettujen tutkimusten mukaan PA:n arabi kivitti sotilaita Länsirannan alueella, kuten IDF:n tiedottaja kertoi medialle tiistaina. Raportin mukaan hyökkääjä vetäisi esiin puukkonsa alkaen jahdata sillä sotilaita, jotka ampuivat häntä yläruumiiseen ja jalkoihin saadakseen hänet pysähtymään.

Paikalle kutsuttu sotilaslääkäri totesi hyökkääjän kuolleeksi ja saaneen surmansa saamistaan luodinhaavoista. Sotilaista kukaan ei haavoittunut.
Hyökkäys tapahtui vain pari viikkoa sen jälkeen, kun kuorma-autoa ajanut terroristi surmasi neljä IDF:n upseeri-akatemian oppilasta, heistä kolme naissotilasta, ja haavoitti 15.
Julkisuudessa ihmeteltiin, miksi 40 koulutettua ja upseeri-koulutettavina olevaa sotilasta eivät käyttäneet aseitaan, vaan median julkistamien kuvien mukaan juoksivat pakoon piiloutuen suojaa etsien. Tutkimuksissa todettiin kahden upseerin ampuneen kuolettavat laukaukset, eikä siviiliopas, kuten ensin kerrottiin. http://www.jpost.com/Arab-Israeli-Confl ... ers-478742, http://www.jewishpress.com/news/breakin ... 017/01/17/.

04. 29.vuotias PA:n arabi Paraan arabikylästä Samariassa lähellä Jeniniä aikoi tehdä terrori-iskun IDF:n sotilaita vastaan, mutta tultuaan lähelle hyökkäyskohdettaan Taysir-tiesululle hän pelästyi nähtyään, miten paljon sotilaita oli paikalla, heitti mukanaan tuomansa repun tien sivuun ja lähestyi sotilaita kädet ylhäällä huudellen antautuvansa.
Sotilaat panivat hänelle käsiraudat ennen tutkimistaan, ja löysivät miehen heittämän repun, jossa oli veitsi ja kaasukanisteri, joita hän oli aikonut käyttää hyökkäyksessään.
Terroristikokelas vietiin ilman väkivaltaa kuulusteltavaksi, eikä kukaan saanut vammoja tilanteessa. http://www.jewishpress.com/news/breakin ... 017/01/17/

05. ISRAELISSA vieraileva Puolan presidentti Andrzej Duda toi mukanaan Varsovan getosta Auschwitzistä ottamansa kiven asettaen sen tiistaina kukkapuskan kanssa Joni Netanyahun haudalle. Hän kertoi olevansa tietoinen Jonin urhoollisuudesta panttivankien vapauttamisoperaation aikana Entebben lentokentällä ja kutsui häntä kunnioittavasti sankariksi.
Puolan presidenttiä seurasi Joni Netanyahun haudalle Herzlian hautausmaalle Jonin veli pääministeri Benyamin Netanyahu.

Israelin presidentti Reuven Rivlin toimi isäntänä Puolan presidentin vierailun aikana kiittäen häntä vierailusta ja siitä, että hän osallistui myös presidentti Shimon Peresin hautajaisiin. Rivlin kehui Israelin ja Puolan läheisiä suhteita, jotka ovat erityisen arvokkaita EU:n vihamielisen suhtautumisen vastapainoksi. Hän mainitsi, että kaupallisten suhteiden lisäksi yhteistyö on kiinteää kulttuurin, urheilun ja turvallisuuden alueilla, joissa Israel on kehittynyt maailman johtavaksi asiantuntijaksi, jonka palveluksia monet terrorismin kohteiksi joutuneet maat etsivät poliittisesta suuntauksesta riippumatta.
Israel on pyrkinyt hyödyntämään asiantuntemustaan monilla muillakin aloilla vaatien, että sen tulee ilmetä myös kansain-välisillä areenoilla, etenkin YK:ssa ja sen instituutioissa.
Vuosikausien pinttynyttä käytäntöä on kuitenkin vaikea muuttaa hetkessä, se vaatii pitkäaikaista pr-toimintaa. http://www.jewishpress.com/news/breakin ... 017/01/17/

06. TV-kakkosen suorittaman gallupin mukaan 54 % vastaajista epäilee pääministerin rehellisyyttä hänen poliisin tutkimuksissa löytämiensä taloudellisten potkujen merkittävyydestä, sekä toisessa tapauksessa hänen väitetyn sopimuksen Sheldon Adelsonin tukeman Israel Hajom lehden painostamisesta sen levikin alentamiseksi 33 % kilpailijansa Arnon Mozesin tukeman Yediot Aharonot lehden hyväksi. Netanyahun väitetyt lahjat Hollywood-kustantajalta Arnon Milchalta nousevat poliisin arvioiden mukaan 400 000 – 600 000 NIS suuruisiksi.

Netanyahu ei kiellä saaneensa lahjoja, mutta sanoo niiden arvon olleen huomattavasti alemmat, ja että ne olivat pelkästään hyvän ystävän vuosien kuluessa antamia lahjoja ilman vastapalveluksia.

TV2:n toimesta Migdam and iPanel co kyseli 600 israelilaisen mielipidettä, virhe % on 4.4 %. 44 % epäili Bibin uskottavuutta, 43 % sanoi uskovansa, 13 % ei osannut sanoa.
Samalla tutkittiin puolueiden kannatuksia, mikä antoi seuraavia lukuja: Yesh Atid saisi 26 edustajaa Knessetiin; Likud 24; Joint Arablist 13; Juutalainen koti 12; Zionist Union 11; Kulanu, Israel Beitenu, Shas ja UTJä saisivat kukin 7 kansanedustajaa.
Netanyahun joutuessa eroamaan pääministerin vahvin ehdokas olisi Yair Lapid 17 %:n kannatuksella, Naftali Bennett ja Gideon Saar saivat 10 %:n kannatuksen kukin, Isaac Herzog ja Moshe Yaalon saivat 6 %:n kannatuksen, Gilad Erdan 5 ja Yisrael Katz
3 %. Netanyahun kannatus on ollut yli 34 %:n luokkaa. http://www.timesofisrael.com/most-israe ... airs-poll/, http://www.timesofisrael.com/state-to-l ... om-packer/

SÄÄTILAT TÄNÄÄN
Jerusalem 08 -15; Tiberias 11 -21; Suolameri 15 -24; Eilat 12 -24 +C-astetta. Taivaankansi on puolittain pilvessä ennusteajan aikana eikä sateita luvata. Lämpötilat ovat lähellä tämänhetkisiä arvoja.

07. UUTISIA LYHYESTI
• TRUMPIN nimittämä ehdokas YK:n lähettilääksi Etelä Carolinen entinen kuvernööri Nikki Haley lupaa senaatin kuulusteluissa repiä rikki YK:n harjoittaman Israelin vastaisen painostuksen. Hän sanoo YK:n toiminnan olleen myös vastoin USA:n ja sen veronmaksajain intressejä. Hän antoi puheensa senaatin kuulusteluissa samoihin aikoihin, kun YK:n Lähi-Idän lähettiläs Nickolay Mladenov varoitti YK:n turvallisuusneuvoston kokouksessa, että UNSC:n Israelin rakentamia yhteisöjä Juudeassa ja Samariassa ja Jerusalemin itäosissa laittomiksi julistaman päätös-lauselman 2334 jälkiseurauksena tunteet ovat kuumenneet alueella, ja että on esitetty vaatimuksia C-alueitten, jotka ovat n. 60 % kokonaispinta-alasta, liittämisestä Israeliin. Hän varoittaa sellaisten vaatimusten tuhoavan rauhan-pyrkimykset. Hän viittasi Pariisin rauhankonferenssin lausuntoon, jossa tuetaan UNSC;n lausuntoa 2334.

Englanti ja Balkanin maat estivät Pariisin julkilausunnon liitettäväksi EU:n neuvoston asiakirjaan. Pariisin lausunto erottaa Israelin ja PA/PLO:n näkökohtia entistä kauemmas ja rohkaisee PA/PLO:n omaksumaa kielteistä kantaa.
YK:n uusi pääsihteeri Antonio Guterrez raportoi 3 kuukauden väliajoin Israelin harjoittamasta juutalaisten etäyhteisöjen laajentamisesta. Sen sijaan Pariisin lausunnossa ei mainita halaistua sanaa PA/PLO:n harjoittamista Oslon ja muiden sopimustenrikkomisesta, kuten tuhansien laittomien asuntorakennusten rakentaminen Israelin täydessä siviili- ja turvallisuus-hallinnon alaisella C-alueilla, ei väkivallan harjoittamisesta PA:n hyväksynnällä, eikä jatkuvista varkauksista juutalaisyhteisöissä sekä vesi- ja sähköjohdoista. http://www.timesofisrael.com/trumps-un- ... e-hearing/
• Presidentti Barack Hussein Obama jatkaa seuraajansa Donald Trumpin polun kiveyttämistä keksien yhä uusia miina-ansoja ja loukkuja hänen aloittaessaan Obaman tekemien vaarallisten ja Amerikkaa tuhoavien ilman kongressin hyväksyntää vain presidentin allekirjoituksella tehtyjen päätösten peruuttamiseksi. Viimeisin toimi oli Ben Rhodesin ja 9 muun jäsenen nimittäminen Holokaustin muistoneuvoston hallitukseen. Ben Thodes on luultavasti ansiokas mies, mutta hänet muistetaan Iranin kanssa neuvotellun ydinasesopimuksen ja UNSC:n päätöslauselman 2334 tekstiosan laatijana. Obaman yksi aiemmista ristiriitoja herättävistä päätöksistä oli luvan myöntäminen 130 tonnin uraanierän toimittamisesta Iranille sen lisäksi, mitä dollarimääriä hän siirsi Iranin mullahien tileille. Joittenkin mielestä nämä päätökset voivat aiheuttaa syytöksiä valtiopetoksesta Obaman erottua Valkoisen Talon muurien suojasta. USA:n kongressi muodosti Holocaust Remembers Council vuonna 1980 rahankeräystä varten Washington DC holocaustmuseolle. Sen 69 jäsenen neuvosto kokoontuu kahdesti vuodessa, sen jäsenistä presidentti nimittää 55 istuen siellä 5-vuoden periodilla. Obama nimitti myös vaimonsa Michellen ystävän Sarah Hurwitzin neuvostoon. http://www.timesofisrael.com/obama-name ... l-council/, http://www.wnd.com/2017/01/obama-plants ... g=politics,
• Varoitukseksi naisille kerrottakoon, ettei Saksa ole enää turvallinen maa naisille. Bild am Sonntag tekemän gallupin mukaan 58 % naisista sanoo, etteivät julkiset alueet kuten puistot Saksassa ole enää turvallisia, kuten ne olivat ennen. 48 % naisista välttää menemästä määrättyjä alueita ja 16 % pitää pippuriruiskua käsilaukussaan liikkuessaan illalla ulkona. Yhä useampi pitää hallituksen toimia väärinä tai puutteellisina etenkin naisten suojelemiseksi yllättäviltä hyökkäyksiltä. http://www.wnd.com/2017/01/achtung-isla ... rig=health
• Lakiesitys, jolla Maale Adumimin kaupunki, jota vasemmistolaiseksi kehittyvän JP:n artikkelin kirjoittaja Tova Lazaroff kutsuu itsepintaisesti ”suurimmaksi setlementiksi” Länsirannalla, liitetään Israeliin, tulee ministerikomitean käsittelyyn ensi sunnuntaina vajaa pari päivää Donald Trumpin virkaan vihkimisen jälkeen. Kaupungin asukasluku on nyt 37 525 henkeä, kolmanneksi suurin Juudeassa ja Samariassa. Lakiesitys tullee aiheuttamaan kitkerää vastustusta kahden valtion kannattajilta, joiden mielestä Maale Adumim on elintärkeä ”Palestiinan valtion” muodostamiselle. Siihen liittyy Maale Adumimin ja Jerusalemin välinen E1 alue, jolle EU:n ja USA:n varoilla kyhätään toistuvasti viikonvaihteen aikana laittomia parakkiasuntoja, joihin sähkö ja vesi varastetaan Israelin johdoista. IDF käy ne tuhoamassa EU:n ja USA:n vastalauseista huolimatta. EU jopa uhkaa vaatia korvauksia laittomasti rakentamiensa rakennusten purkamisesta.
http://www.jpost.com/Israel-News/Knesse ... ion-478804.


Ylös
 Profiili  
 
ViestiLähetetty: 23.01.2017 10:08 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 23.10.2013 17:20
Viestit: 2826
    Kuva


Julkaistu perjantai, 20.1.2017 , kirjoittanut Gavriel Eskel

PERJANTAI 20.01.2017
01. TÄNÄÄN 20. tammikuuta armon vuonna 2017, juutalaisen ajanlaskun mukaan 22. Tevet-kuuta 5777, USA:n kansan presidentiksi valitsema ”ulkopuolinen”, kuten häntä jotkut kutsuvat, – koska hän ei ole osallistunut aktiivipolitiikkaan – Donald J Trump (Pasuuna) vihitään kaikin virkaan kuuluvin juhlallisuuksin maansa 45. presidentiksi seuraavan neljän vuoden ajaksi.
Toisten juhliessa hänen virkaansa asettamistaan suurin odotuksin – 8 vuoden sekasortoisen ja Amerikan kansalle vieraan ideologian pakko-syötön jälkeen – uuden ajan alkamisesta, Trumpin katkerat vihamiehet pyrkivät edelleen kasaamaan kivenlohkareita hänen tielleen epäonnistuttuaan estämään kansan tahdon toteutumisen.

WND:n artikkeleiden otsikoissa todetaan:
”TRUMP saa sankarin vastaanoton virkaanasettamisen aattona”;
”TRUMPIN-vastaiset agitaattorit nujakoivat poliisin kanssa ”valitettavan” (tapahtuman) ulkopuolella”;
”Uusi presidentti, uusi maailma”;
”Ulkopuolinen Trump tulee olemaan ainutlaatuinen presidentti”;
”CNN:n Trumpin-vastainen raportointi muuttuu vaaralliseksi”;
”Arabimedia varoittaa Trumpin teloitusuhasta – amerikkalaisilta”;
”Meksiko antaa afrikkalaisille siirtolaisille 20 päivää siirtyä USA:n rajalle”.
http://www.wnd.com/2017/01/watch-trump- ... uguration/,
http://www.wnd.com/2017/01/anti-trump-a ... ploraball/.
http://www.wnd.com/2017/01/new-president-new-world/
http://www.wnd.com/2017/01/outsider-tru ... president/.
http://www.wnd.com/2017/01/cnn-obama-ap ... mp-killed/
http://www.wnd.com/2017/01/mexico-gives ... -s-border/,

02. HYVIN tiedostaen, ettei Trumpin valinta ollut monen näiden sivujen lukijankaan mieleen jätän arvioinnin kunkin oman harkinnan varaan pyrkimättä tunkemaan omaa mielipidettäni.

Eniten minua on hämmästyttänyt Amerikan juutalaisten kokoontuminen pian ”auringonlaskuun poistuvan” entisen presidentti Barack Hussein Obaman taakse, vaikka hänen vihamielinen suhtautumisensa juutalaista kansaa ja etenkin Israelia kohtaan on tullut entistä selvemmäksi vielä viime metreillä. Hänen perintönsä tahriintui lopullisesti hänen YK:n lähettiläälleen antamissa ohjeissa pitäytyä käyttämästä veto-oikeuttaan UNSC:n äänestäessä päätöslauseesta 2334, jolla tuomitaan kaikki juutalaisten rakentaminen Juudeassa ja Samariassa ja pääkaupunkinsa Jerusalemin itäosissa laittomaksi ja niihin kotinsa Israelin valtion tuella rakentaneet asukkaat lain-suojattomiksi antaen PA/PLO:n verikoirille avoimen valtakirjan hyökätä heitä vastaan YK:n suojeluksessa. Temppelivuori ja vanha kaupunki ovat sen mukaan puhtaasti islamilaisia kohteita, joiden heprealaisia nimiä ei edes mainita lauselmassa.

VASTALAUSEENA Trumpin valinnalle monet juutalaisjärjestöjen johtajat Amerikassa boikotoivat hänen vihkimistilaisuuttaan.

Eräs progressiivinen ortodoksi-rabbi meni jopa niin pitkälle, että hän peukaloi rukouskirjansa kohdan, jossa siunataan maansa ”tsaaria”, ja pyytää toisia rabbeja tekemään saman historiallisen liturgisen vastalauseen. Arizonan modernin ortodoksian rabbi Shmuli Yankowitz kirjoitti sapattiaamun rukouksen uuteen muotoon julkaisten sen sosiaalisen median sivullaan nimellä ”Rukous kansamme puolesta”. Hän sanoo sen muistuttavan häntä miljardeista haavoittuvista ihmisistä, joiden elämä joutuu uhan-alaiseksi Trumpin hallinnon alla, ja haasteesta jokaisena sapattina rakentaa voimaansa seuraavan viikon hengellistä taistelua varten.

Juutalaisen historioitsijan Jonathan Sarnan mukaan perinteisesti juutalaiset rukoilivat hallituksen puolesta, jonka maassa he asuivat kuten Jeremia kehottaa: ”Toimi sen kaupungin menestymisen puolesta, sillä sen menestys on sinun menestyksesi”. (Jer.29:7) Tämän rukouksen kirjoittivat 15. vuosisadalla Iberian peninsulasta karkotetut sefardit, mutta se levisi ashkenazien pariin ja hyväksytään yleiseksi liturgiaksi ortodoksisissa synagogissa tänään. Sarna sanoo, että ”Hanoten Teshua” rukous sisältää tosin vinkkejä myös hallituksen kiroamiseen tai vastarintaan sitä vastaan, mutta ettei se ollut alkuperäinen tarkoitus.
http://www.timesofisrael.com/altering-p ... l-dissent/,

Sivusta katsoen Amerikan juutalaisten ”suuteleminen heitä lyövää kättä” vihjaa Jumalan päätökseen heidän vahingokseen, kun heidän syntivelkansa on saavuttanut määrätyn kiintiön, kuten Kanaanin maassa asuvien pakanakansojen. Juutalaisten tuli odottaa 430 vuotta, ennen kuin Jumala kehotti Luvattuun Maahansa matkaavia juutalaisia karkottamaan ne tieltään tai tuhoamaan ne kansat täysin, mitä he eivät koskaan toteuttaneet omaksi vahingokseen. (TmK.2:1 -5)

03. UUTISIA LYHYESTI
• Juutalaisuuteen kääntynyt Trumpin tytär Ivanka sai juutalaisen miehensä Jared Kushnerin kanssa rabbiinisen erivapauden matkustaa Donald Trumpin vihkiäistilaisuuteen sapattina. Jared Kushner toimii Trumpin läheisimpänä neuvonantajana erityisalueenaan Lähi-Itä, ja Israelin PA/PLO:n rauhanprosessi. Ivanka toiminee aluksi Valkoisen Talon ensimmäisenä Ladynä Trumpin vaimon jäädessä New Yorkiin lapsensa koulun vuoksi. http://www.jewsnews.co.il/2017/01/19/re ... ation.html
• CNN julkaisi äskettäin artikkelin, jossa kaavaillaan Obaman hallituksen jatkavan USA:n johdossa, mikäli Trump teloitetaan. CNN:n juontajan Wolf Blitzer keskusteli keskiviikkona ohjelmassa ”Developing Now”, mitä tapahtuu jos Trump ja vp Mike Pence teloitetaan, mikä näyttää olevan suosituin puheenaihe USA:n vasemmiston parissa. http://www.jewsnews.co.il/2017/01/20/cn ... power.html
• Muslimitulkit tarkoituksellisesti muuttavat kristinuskoon kääntyneitten siirtolaisten vastauksia saadakseen heidät karkotetuiksi Saksasta, sanoo pastori Gottfried Martens. Tämä havaittiin Afganista ja Iranista panneiden muslimien kuulustelutilaisuuksissa, joissa päätetään heidän oikeutensa pysyä maassa tai joutua karkotetuiksi. Pastori Martens sanoo kastaneensa yli 1000 muslimia Saksaa koettelevan kriisin alkamisesta lähtien. Hän sanoi, että kuulustelu-tilaísuuksiin osallistuvat viranomaiset ovat saaneet puutteellisen, vain alle 3 – viikon koulutuksen, eivätkä ilmeisesti ole ollenkaan tietoisia mullahien kehotuksista valehdella. Korani sallii ja jopa suosittelee valehtelemisen, jos sillä pelastaa itsensä tai edistää Allahin asiaa, minkä toteaminen on kovin monitahoinen kysymys. http://www.jewsnews.co.il/2017/01/20/mu ... astor.html
• Zwi Mazel tarkastelee JP:n julkiasemassa artikkelissa, tuleeko Trumpim tarttuminen USA:n ja läntisen maailman johtoon mullistamaan koko muslimien maailman? Hän toteaa, että sunni-muslimien määrä on 85 % 1.6 miljardista islamin seuraajasta, ja shia-muslimit alle 15 %. Sunneilla on kuitenkin ongelma, ettei heillä ole keskeistä auktoriteettia, jonka päätöksiä kaikkien olisi noudatettava. Jokainen imam tai sheikki voi antaa sitovia uskonnollisia päätöksiä, joita tulisi periaatteessa noudattaa, mutta kukaan ei pysty valvomaan niiden toteuttamista. Sunnimaat Saudi Arabiaa ja Qataria lukuun ottamatta ovat omaksuneet sekulaareja instituutioita, vaalit, parlamentin ja vallan hajauttamisen. Yhteisten projektien toteuttaminen vaikeutuu, kuten on havaittu yhteisen vastarinnan muodostamiseksi Iranin nousevaa ylivaltaa vastaan.
Iranissa ylintä valtaa pitää käsissään ylin kaitsija ja hänen valitsemansa hallintajärjestelmä, jolla on tukenaan sille uskolliset yksityisjoukot normaalien asevoimien ohella. Tämä kaitsijalle uskollinen vallankumousarmeija ulottaa toimintansa kauas maan rajojen ulkopuolelle agenttiensa ja kouluttamiensa ja aseistamiensa liittolaisjärjestöjen avulla.

Iran pystyy tämän johdosta haastamaan jopa maailman johtavan suurvallan USA:n uhkauksillaan ja pelotteluillaan. http://www.jpost.com/Opinion/Analysis-T ... ict-478953
• Obaman viimeinen ”lahja” Amerikan veronmaksajille?
Hän komensi torstaiyönä 2 pisimmälle kehitettyä B-2 Spirit pommikonetta pommituslennolle Libyaan tukikohdastaan USA:ssa. Kohteena olivat Sirten kaupungista 28 km lounaaseen sijaitsevat ISIS joukkojen 2 leiriä. Pommituksessa sai surmansa 80 ISIS-joukkojen taistelijaa. Pommituksen hinta oli mielipuolinen. 34 tuntia kestäneen lennon aikana tarvittiin 15 ilmatankkauskonetta ja 100 JDAM 500 kg tarkkuuspommia. Pelkkä B-2 koneitten lento maksoi 8.8 miljoonaa USD, mihin eivät sisälly pommit eivätkä tankkaus-koneet. USA:lla on 100 B-2 konetta. https://www.yahoo.com/finance/news/colo ... 23999.html,
• Floridan luonnonpuistoon on ilmestynyt jättikokoinen alligaattori, joka hämmästyttävästi muistuttaa hirmuliskoja. Puiston virkailijat ovat kauhuissaan seuranneet yleisön ahtautumista seuraamaan alligaattoria ja kuvaamaan sitä, sillä eläin on todella vaarallinen. https://www.yahoo.com/gma/giant-alligat ... -181207088–abc-news-topstories.html
• Presidentti Trumpin tiedottaja lupaa, että lähetystön muutosta Jerusalemiin ilmoitetaan pian. Trump lupaa toteuttaa sen välittämättä vastalauseista. http://www.timesofisrael.com/incoming-t ... ton-nears/,

04. SÄÄTILAT TÄNÄÄN
Jerusalem 06 -13; Tiberias 10 -19; Suolameri 13 -22; Eilat 11 –21 +C-astetta. Taivaankansi pysyttelee puolittain pilvessä, ja huomenna voi paikoin ripotella vettä., Lämpötilat alenevat hieman huomenna ja ylihuomenna, mutta palautuvat tämän päivän lukemille maanantaiksi.


Ylös
 Profiili  
 
ViestiLähetetty: 23.01.2017 10:09 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 23.10.2013 17:20
Viestit: 2826
    Kuva

Julkaistu sunnuntai, 22.1.2017 , kirjoittanut Gavriel Eskel

SUNNUNTAI 22.01.2017
01. UUSI viikko alkoi puolipilvisenä 7 asteen lämpötilalla, joka nousee iltapäivällä 12 asteen tienoille, huomenna nousten ehkä asteen verran ja taivaankannen selkiytyessä lopuista pilvenhattaroista.
Poliittisella rintamalohkolla maailma haukkoo edelleen henkeään ”ulkopuolisen”- poliittisesti tuntemattoman – entisen liikemiehen Donald Trumpin saatua virallisen vahvistuksen Yhdysvaltojen ja maailman tärkeimpään virkaan huolimatta synkistä ennustuksista aina teloitusuhkaan saakka, joka olisi pyyhkinyt pois paitsi valitun presidentin ja hänen varamiehensä myös suuren osan USA:n hallituksen ja politiikan johtomiehiä.
Toinen perinteistä poikkeava ilmiö oli presidentti Donald J Trumpin pitämä puhe, jossa hän totuttujen kliseiden ja tyhjien lupausten asemesta kertoi kansalleen ja kaikille puhettaan seuraaville sadoille miljoonille ympäri maailman selkeäsanaisesti hallituksensa ohjelman. Sen keskeinen teema on ”USA:n nostaminen uudelleen suureksi” poiketen täysin edeltäjänsä Barack Hussein Obaman ohjelmasta saatuaan tummiin käsiinsä USA:n presidentin ja hallituksen ohjakset, jossa hän vakuutti ”yes we can” iskulauseellaan pakottavansa Amerikan sille kuuluvaan asemaan leikaten sen siivet, joilla se oli hallinnut maailmaa.

Toisten kauhistellessa puhetta verraten sitä Hitlerin aikoinaan pitämiin hyvin tunnepitoisiin kiihotuspuheisiin, toiset katsovat, että se oli sisällöltään vallankumouksellinen. Kiitettyään ohimennen Obamaa palveluksista USA:lle Trump siirtyi välittömästi ja aidosti käsittelemään hallituksensa kiireisimpiä kysymyksiä, joista hän mainitsi Iranin kanssa solmitun ydinase-sopimuksen, sekä taistelun kansainvälistä islamin kolonisaatiota vastaan, jota se on harjoittanut USA:ssa federatiivisin hallituksen aktiivisella tuella. Hänen ensimmäinen päätöksensä astuttuaan soikeaan kamariinsa on ”obamacare” rahoituksen lopettaminen.
Trump varoitti, että ellei USA:n uusi hallitus toimi nopeasti ja päättävästi Yhdysvallat tulee pian kärsimään Euroopan kohtalon kiellettyine raiskausjengien valvomine lohkoineen ja kokonaisten alueitten joutumiseksi sharialain valvomiksi yhteisöiksi. Islamin invaasio tapahtuu WND:n veteraanireportterin Leo Hohmannin mukaan salaisesti muslimivaltauksena siirtolaisuus-ja uudelleen asuttamis-jihadin kautta. Hohmann kirjoitti aiheesta kirjan ”Stealth Invasion”, joka nousi nopeasti ostolistojen kärkisijoille. Hän varoittaa kirjassaan, että väestön muutoksella, ellei sitä saada nopeasti käännettyä, tulee olemaan dramaattiset seuraukset Amerikan sosiaalinormeille ja kulttuurille.
Amerikkaan sallitaan vuosittain 130 000 siirtolaista vihreän viisumin avulla ja toiset 130 000 väliaikaisen viisumin avulla, eli yhteensä 260 000 ihmistä, joiden valtaosa on muslimeja, joiden uskonto kohtelee kaikkia poikkeavia – kehitysvammaisista homoihin ja vääräuskoisiin – toisen luokan kansalaisina, joille sallittu suojelu voidaan peruuttaa koska vain. Nämä siirtolaiset eivät halua koskaan assimiloitua, sulautua, alueen valtaväestöön. Hohmann varoittaa, ettei mikään tarkastustoimien kiristäminen tule estämään tätä salaista invaasiota, siihen tarvitaan radikaaleja toimenpiteitä. http://www.wnd.com/2017/01/americans-mu ... amic-fate/

02. DONALD J TRUMPIN valitseminen USA:n presidentin virkaan ei tietenkään ollut monien eri ideologiaa tai uskonnollista suuntausta edustavien mieleen. Näistä vaarallisimmat lienevät ns. globalistit, joiden päämääränä on maailman yhdistäminen yhteisen hallituksen alaisuuteen, jota tukisi maailmanlaajuinen kirkkolaitos, joka edustaisi kaikkia uskontoja, myös muslimeja. Rooman nykyinen paavi Francis I ajaa vahvasti tällaisen uskonnollisen järjestelmän perustamista, johon hän tarjoaa kirkkoaan sen rungoksi maailmanlaajuisine instituutioineen. Tämän hankkeen taustalla on illuminaati sekä marxilainen ideologia, jotka tähtäävät samaan päämäärään. Tämä liike tuki Hillary Clintonin valintaa sekä taloudellisesti että poliittisesti. Sen on vaikea tunnustaa häviönsä ja se voi turvautua väkivaltaan. Sen vaarallisuus perustuu sen maailman pankki- ja finanssi-markkinoiden valvontaan, mikä antaa sille rajattomat talousvarat.

Washingtonissa järjestetty ns, ”naisten marssi” Trumpin valinnan vastalauseeksi kehittyi yleiseksi marssiksi, johon arvioitujen
300 000 osanottajan lukumäärä paisui puoleen miljoonaan.
Marssi toteutettiin Trumpin virkaanasettamisen jälkeisenä päivänä, joka oli sapatti. Tämä ei kuitenkaan estänyt nuoria juutalaisia millenistejä osallistumasta suurin joukoin marssiin rikkoen uskontonsa perussääntöä sapatin pyhittämisestä. Ennen marssia Washingtonin 6. ja 1. synagogan Habonim Dror nuoret, puettuina perinteisiin sinisiin puseroihinsa lauloivat yhdessä ja liittyivät kutsu-kaikki rukouksiin. Nuoren Juudean ja Temppeli-nuorten kansallisen federaation nuoria liittyi marssijoihin, joita tuli yliopistojen opiskelijoista pitkin maata busseilla ja vuokratuilla autoilla voidakseen ”rukoilla jaloillaan”, kuten he sanoivat. Artikkeli ei kerro, mikä tai kuka maksoi matkakustannukset.

Naisten motiivina lienevät olleet joittenkin naisten väitteet, että Trump oli lähennellyt heitä vähemmän hienovaraisesti – hänenhän väitetään edustavan maan rahvasta karkeine puhetyyleineen, mikä saa aidot nobistit pitelemään nenäänsä. Kansainväliseen kuuluisuuteen noussut kirjailija Tuvia Tennenbom totesi JP:n julkaisemassa artikkelissa Trumpin kähmineen pienillä kourillaan naisten yksityisalueita, mitä ei tietenkään voi hyväksyä- ei ainakaan julkisilla paikoilla. Tuvia tosin tunnusti, että Trump tuskin seuraa Bill Clintonin esimerkkiä, joka harjoitti sitä avoimesti Valkoisessa Talossa. Obaman tekosista ei kerrota. http://www.timesofisrael.com/for-some-j ... irst-step/, http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/223618,

03. Trumpin vastaisia marsseja järjestettiin myös Israelissa, jossa Tel Aviviin kokoontui muutamia satoja kansalaisia osoittamaan mieltään, kuten monissa muissakin maissa, myös Suomessa. Useiden marssijoitten motiivina lienee ollut osallistuminen, vastapainona tavallisen syksyisen arjen harmauteen.
Heidän ideolgiaansa voitaisiin kuvata näin: ”He rakastavat vihata” kohteen vaihdellessa tilanteen mukaan. Golda Meir totesi aikoinaan: ”Rauhan arabien kanssa saadaan sitten, kun he alkavat rakastaa lapsiaan enemmän kuin vihaavat meitä”.
Tämän voisi ehkä muuntaa koskemaan ”itseään vihaavia juutalaisia”, jotka kannattavat mitä tahansa ideologiaa peittääkseen juutalaisuutensa, jota he häpeävät. http://www.timesofisrael.com/at-tel-avi ... umps-hate/

Täällä kotoisella rintamalohkolla ei ole mitään mainittavaa uutta, mutta mainittakoon seuraavat lyhyesti.

PA:n organisaatiot varoittavat, että USA:n lähetystön muutto Tel Avivista Jerusalemiin sytyttää Lähi-Idän alueen tuleen.
Palestiinan kansalliset ja islamilaiset joukot, joka koostuu kaikista järjestöistä PA:n valvomilla alueilla, lukien Fatah, Hamas, Islamic Jihad ja muut, antoi lauantaina varoituksen Trumpille USA:n lähetystön muuttamisesta Jerusalemiin. Arvoitukseksi jään se, miksi Jerusalem on heille tärkeä, sillä he eivät tunnusta sitä enempää kuin Tel Aviviakaan? Lausunnossa todetaan kiihotuksen ohella, että muutto laillistaisi Israelin otteen Jerusalemista ja sen juutalaistamisesta, sekä vahvistaisi Israelin yksipuolisia toimia alueen kiistanalaisen aseman muuttamiseksi. PA:n ilman mandaattia laittomasti toimiva puheenjohtaja Mahmoud Abbas uhkasi USA:ta ”poliittisilla ja diplomaattisilla” seurauksilla tarkentamatta, mitä ne voisivat olla. PA:n budjetti on vahvasti USA:n tuen varassa, joten olisi parempi puhua vain hihaansa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/223631

Efratin pormestari sanoo, että USA:n kongressi, jonka molempia kamareita republikaanit hallitsevat, haluaa tietää, mikä on Israelin hallituksen kanta ajankohtaisiin kysymyksiin Lähi-Idässä.
Efratyin pormestari ja Yesha-neuvoston ulkomaan asioitten lähettiläs Oded Revivi mainitsi kaksi syytä, miksi neuvosto päätti lähettää viiden hengen delegaationsa Washingtoniin Trumpin presidentiksi vannomis- ja vihkimistilaisuuteen.
Ensimmäinen oli se, että heille lähetetty kutsu osoitti mielipiteen muutoksesta USA:ssa, että USA:n hallitus tunnustaa Juudean ja Samarian juutalaisyhteisöjen aseman, minkä USA:n edellinen Obaman ja Kerryn johtama hallitus kielsi täysin väittäen, että Israel miehittää laittomasti Juudeaa ja Samariaa sekä pääkaupunkinsa itäosia, mikä selittää UNSC:n 2334 hyväksymisen.
Toinen oli se, ettei korkealta taholta lähetettyä kutsua voinut sivuuttaa huomiotta loukkaamatta lähettäjää. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/223632.

04. SÄÄTILAT TÄNÄÄN
Jerusalem 05 -12; Tiberias 07 -17; Suolameri 13 -21; Eilat 10 -21 +C-astetta. Taivaankansi on pääasiassa puolittain pilvessä ja lämpötila alkaa kohota siten, ett- keskiviikon lukemat ovat 08 -18 astetta. Kuivan talven seurauksena luonto odottaa edelleen sateita, ennen kuin kukkaloisto pääsee täyteen loistoonsa.

05. UUTISIA LYHYESTI
• Suomessa toimiva NGO-järjestö ”Crisis Management Initiative” (CMI), jota johtaa entinen presidentti Martti O K Ahtisaari, tuki Sveitsin esimerkin mukaan 2 päivää kestäneitä Hamasin ja Fatahin välisiä keskusteluja Genevessä näiden järjestöjen yhdistämiseksi samaan hallitukseen rikkoen samalla kansainvälisiä lakeja, koska Hamas on EU:n ja USA:n julistamalla terrorijärjestöjen listalla. CNI:n osuus oli 18 177 USD, Sveitsin osuus 72 000 USD. Uutinen pääsi myös JP:n uutispalstoille. http://www.jpost.com/Diaspora/Finnish-N ... lay-479195
• Meksikon presidentti Enrique Pena Nieto onnitteli Trumpia sanoen haluavansa vahvistaa maiden välisiä suhteita.
Kanadan hallitus toivoi samoin maiden toimivan edelleen yhteistyössä, koska se hyödyttää molempia.
Saksa joutunee uudistamaan taloudellisen strategiansa Aasian maiden kanssa, jos Kiinan ja USA:n välit kiristyvät avoimeksi sodaksi tai lähelle sitä.
Paavi Francis I kehotti Trumpia kunnioittamaan eettisiä arvoja ja huolehtimaan köyhistä ja syrjityistä.
PA:n kansansa kannatuksen menettänyt Mahoud Abbas toivoi voivansa jatkaa Trumpin kanssa rauhan, turvallisuuden ja tasapainon vuoksi rauhattomalla alueella.
Pääministeri Netanyahu onnitteli presidenttiä kutsuen häntä hyväksi ystäväkseen – ei kuitenkaan kaljakaveriksi.
NATON entinen johtaja Anders Fogh Rasmussen, joka nyt toimii Ukrainan presidentin Petro Poroshenkon neuvon-antajana, sanoi onnittelujen ohessa, että hän olisi toivonut Trumpilta kv asioitten analyysia.
http://www.jpost.com/American-Politics/ ... ice-479219
• Naftali Bennett lähetti Tumpille oman onnittelunsa, onhan hän entinen USA:n kansalainen. Bennett toivoo, että Israel voisi nyt – käyttäen Trumpin myönteistä suhtautumista Israeliin – liittää C-alueet Juudeasta ja Samariasta Israeliin. Erityistä huolta hän kantaa Maale Adumimin asemasta, sekä sen ja Jerusalemin välisen E1 alueen kohtalosta. Netanyahu siirsi Maale Adumimin liittämislain käsittelyä, missä nähdään hänen epäröimisensä päätösten teossa. Trump itse sanoo, että Israel tekee itsenäiset päätöksensä, eikä hän halua puuttua Israelin sisäisiin asioihin. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/223637
• Jerusalemin Temppelivuorella sijaitsevan Al-Aksa moskeijan imaami sheikki Ikrima Sabri varoitti viikoittaisessa perjantain rukoustilaisuudessa PA:n arabeja myymästä maata juutalaisille yksityisille tai organisaatioille Jerusalemin vanhan kaupungin alueella. PA seuraa edelleen alueillaan Jordanian lakia, jonka mukaan maan myyminen juutalaiselle aiheuttaa automaattisen kuolemantuomion. PA:n tulkinnan mukaan Israel on vihamielinen maa, ja sen vuoksi omaisuuden vuokraaminen tai vuokraus sille on rikos, josta seuraa kuolemantuomio. Juutalaiset kuitenkin maksavat hyvän hinnan maasta, joten se houkuttaa monia. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/223630
• Libanonin turvallisuusjoukot saivat estettyä itsemurhaiskun Beirutin suositulla Al-Hamra alueella, kertoi Reuters. Terroristi pysäytettiin ennen kuin hän ehti sytyttää pommi-vyönsä. Terroristi haavoittui pidätyksessä ja hänet vietiin sairaalaan. Iskun kohteena oli suosittu kahvila. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/223629
• Valkoisen Talon uunituore lehdistösihteeri Sean Spicer syyttää mediaa Trumpin vihkimistilaisuuksien uutisoinnin vääristelystä. Vihkimistilaisuuksien yleisömäärää oli pienennetty todellisesta. Toiset kertoivat ilmiselviä valheita, kuten twiitaten väärin Martin Luther Kingin patsaan siirtämisen Valkoisesta talosta, kun Trump päätti tuoda Obaman poistaman Churchillin patsaan takaisin, samalla palauttaen kullatut verhot ovaaliin kamariin. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/223628
• Trumpin vävypoika Jared Kushner saoi oikeusviraston puoltavan lausunnon, joka oikeuttaa hänen asemansa Trumpin neuvonantajaksi ja Lähi-Idän erityislähetiksi Valkoisessa Talossa. Hänen virkanimikkeensä on Valkoisen Talon vanhempi neuvonantaja PA:n ja Lähi-Idän asioissa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/223627
• Hamasin jäsen kuoli Israelin puolella turva-aitaa kaivetun tunnelin romahdettua hänen päälleen Khan Unisissa. Ainakin 21 Hamasin jäsentä on saanut surmansa tunnelien romahtamisen vuoksi, mutta niitä kaivetaan lisää usein alaikäisten toimesta pienellä taskurahalla henkensä uhalla. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/223602
• Yisrael Katz julkaisi FB-sivullaan esityksen nimellä ”Jerusalem First”, jossa hän vaatii Maale Adumimin liittämistä Israeliin koskevan lain välitöntä käsittelyä pääministerin estelyistä ja viivytystaktiikasta huolimatta. http://www.timesofisrael.com/challengin ... etlements/


Ylös
 Profiili  
 
Näytä viestit ajalta:  Järjestä  
Aloita uusi ketju Vastaa viestiin  [ 9 viestiä ] 

Kaikki ajat ovat UTC + 2 tuntia


Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa


Et voi kirjoittaa uusia viestejä
Et voi vastata viestiketjuihin
Et voi muokata omia viestejäsi
Et voi poistaa omia viestejäsi

Etsi tätä:
Hyppää:  
cron
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö