Israel Update / Helmikuu

Tiedotuksia jotka koskevat Israelia

Re: Israel Update / Helmikuu

ViestiKirjoittaja noomi » 14.02.2014 18:45

Thursday, February 13, 2014
TORSTAI 13.02.14

TORSTAI 13.02.14
1. Tänään torstaina aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta koko päivän lämpötilan noustessa suhteellisen korkealle, mutta huomenna sapatin aattona auringon piiloutuessa häveliäästi osittain pilvien suojaan sen ennustetaan romahtavan 3 -4 +astetta. Sapattina ennustetaan sateita, jotka jatkuvat ainakin sunnuntaina lämpötilan pysytellessä alhaalla. Näin ennustetaan, mutta kerrankos sääennusteet heittävät. Lämpötilat tänään: Jerusalem 10 -18: Tiberias 12 -24; Suolameri 15 -27; Eilat 14 -27 +C-astetta.
2. EUROOPAN parlamentin presidentti Martin Schulz käväisi ennen puhettaan Knessetissä tutustumassa PA:n arabien elämään Ramallahissa saaden sieltä tuntemattomalta arabilta evästystä juutalaisen ja arabin vedenkäytöstä puhettaan varten. Arabi väitti, että arabi saa käyttöönsä 17 litraa vettä juutalaisen käyttämää 70 vesilitraa kohti. Presidentti ei kiireessään ehtinyt tarkistaa tietoaan, vaan esitti sen faktana Knessetissä. Toinen Schulzin esittämä väite Gazan saarrosta aiheutti myös äänekkäitä vastalauseita. Monet kansanedustajat sydämystyivät moisesta tosiasioiden vastaisista väitteistä huudellen korrektin käytöstavan vastaisesti Schulzille: "Palestiinalaiset ovat valehtelijoita", ja "Häpeä", osan heistä lähtiessä vastalauseeksi ulos salista. Schulz sanoi olleensa yllättynyt ja pahastunut puheensa aiheuttamasta reaktiosta ja esitti sen jälkeen anteeksipyynnön Knessetin puhemiehelle Yuli Edelsteinille todeten, ettei hänellä ollut tilaisuutta tarkistaa arabin väitettä.
SCHULZ kertoi hepreankieliselle WALLA-uutistoimistolle keskiviikkoiltana, että hän tunsi tulleensa kohdelluksi väärin Knessetissä. Hän vakuutti olevansa vakaa Israelin ystävä ja puolustavansa sitä joka tilanteessa. Hän kertoi halunneensa vierailla Israelissa voidakseen osoittaa, että hän vastustaa Israelin vastaista boikottia, kuten hän sanoi puhuessaan edellisenä iltana Heprealaisessa Yliopistossa. Pahaa mieltä lisäsi viittaus saksankieleen.
Beit Yehuda-puolueen puheenjohtaja Naftali Bennett johti puolueensa Schulzin puhetta arvostelevaa kritiikkiä todeten: "Knessetissä kuulemamme sanat ovat hyvin vakavia. Vaikeneminen kuullessaan väärää propagandaa antaa sille laillisuuden leiman. En hyväksy väärää Israelin vastaista moralisointia Knessetissä, enkä etenkään saksaksi". Hän kirjoitti Facebookin sivullaan: "Israelin ongelmana on vaieta kuullessaan valheita. Tämä loppuu nyt".
Alla olevassa linkissä on huolellisesti laadittu selvitys vedenkäytöstä Israelin ja PA:n alueilla. Esitän siitä vain yhteenvedon. Bar Ilan Yliopiston raportin mukaan vuodelta 2012 kertoo luonnonveden käyttö – ilman uudelleen puhdistettua jätevettä ja meriveden puhdistamista – oli vuonna 2006 henkilöä kohti 170 kuutiometriä israelilaista ja 129 kuutiometriä arabia kohti. Vedenkäyttö määriteltiin alustavasti Oslon sopimuksissa, joita edelleen noudatetaan. Pitävien laskelmien laatimista vaikeuttaa se, että PA:n antama asukasmäärä 2.3 miljoonaa on tutkijoitten mukaan vahvasti liioiteltu oikean määrän ollessa lähempänä 1.5 miljoonaa. Toinen tutkimusta häiritsevä seikka on ikääntyneitten putkistojen heikko kunto, minkä johdosta niihin johdetusta vedestä suuri osa vuotaa maahan. http://www.timesofisrael.com/testing-th ... bers-right, http://www.israelnationalnews.com/News/ ... vxvSEBsNDQ
3. ELÄKELÄISMINISTERI Uri Orbach (Jewish Home) sanoi, että Europarlamentin presidentin Martin Schulzin puhe Knessetissä oli ruma, mikä korostui sillä, että hän puhui saksan kielellä. "Ei ole miellyttävää kuulla valheita, eikä varsinkaan saksan kielellä", hän selitti INN:n toimittajalle keskiviikkoiltana. "Hänen sukupolvensa Saksassa ei halunnut meitä (juutalaisia) Saksaan, ja aikamme arabit eivät halua meitä Israeliin".
Orback kirjoitti myöhemmin Facebookin sivullaan vastaukseksi vasemmiston edustajien vaatimukseen vetää sanansa takaisin: "On välitä siitä. Väärä eurooppalainen ja arabi-propaganda vaativat meitä vetäytymään maaltamme käyttäen liioiteltuja kuvauksia palestiinalaisten kärsimyksistä ja miehityksen kauheuksista. Europarlamentin puhemiehen puhe Knessetissä oli kauttaaltaan ikävä, ja Beit Yehudan kansanedustajat tekivät oikein poistuessaan salista hänen puheensa aikana.
Pääministeri Netanyahu sanoi Schulzin puheesta, että Europarlamentin presidentti ei ilmeisesti katsonut asialliseksi tarkistaa saamiaan tietoja, mutta käytti niitä puheessaan kaikesta huolimatta. Hän sanoi saamiinsa tarkistuksiin ja tietoihin vedoten, että todelliset luvut ovat huomattavasti pienemmät. Netanyahu sanoi tapauksen osoittavan eurooppalaisten diplomaattien käyttämästä valikoivasta kuulemisesta: He kuulevat, tarkistavat ja syyttävät joka tapauksessa. Myös Yuli Edelstein viittasi samaan ongelmaan: Israelia syytetään monista asioista, vaikka tosiasiat kertovat aivan muuta. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... vxvo0BsNDQ, http://www.israelnationalnews.com/Artic ... vx_QUBsNDQ
4. IDF:n sotilaat pystyivät estämään INN:n kertoman mukaan massiivisen lampaiden varkauden äskettäin Samariassa. Hirschbergin perhe omistaa Samariassa maatilan, jossa he kasvattavat kotieläimiä ja tuottavat maitoa erikoisjuustoa varten, jota he tarjoavat turisteille kotikaupungissaan Itamarissa. Heillä on myös työpajoja villan käyttämisestä Temppelissä. Perheen isä on matematiikan tohtori ja luennoi aamupäivisin Arielin yliopistossa.
ORNA Hirshberg kertoo, että he puolisonsa kanssa vuorottelevat yövartiossa estääkseen varkauksia, mutta perheen isän nukahdettua hetkeksi varkaat iskivät juuri silloin. He havaitsivat varkauden heti, videoivat tapahtuman ja ilmoittivat IDF:lle, joka lähetti välittömästi sotilaspartion paikalle. Sotilaat löysivät varastetut lampaat palauttaen ne muutaman tunnin kuluttua.
Orna Hirshberg kertoo, että PA:n arabien suorittamat kotieläinten – kuten myös työvälineitten – varkaudet ovat lisääntyneet hälyttävästi Juudeassa ja Samariassa siinä määrin, että ne alkavat todella pahoin häiritä heidän toimeentuloaan. Hän painottaa, ettei kysymys ole vain taloudellisista menetyksistä, vaan myös siitä, että onnistunut varkaus rohkaisee uusiin yrityksiin. Lisäksi se vahvistaa ei-juutalaisten uskoa, ettei heillä ole Jumalan varjelua itsensä ja omaisuutensa suojana. Hän kertoi arabien kehittäneen taktiikan, jonka mukaan he varastavat puolet laumasta, ettei varkaus paljastuisi heti. Koska he olivat videoineet viimeisen varkauden, he pystyivät antamaan IDF:lle varkaiden kuvat, mikä helpottaa syyllisten löytämistä, mikä ei ole helppoa vihamielisessä arabikylässä. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... vx_oEBsNDQ
5. KAHDEKSAN vuotta toteutettu Gazan juutalaisten evakuointi ja IDF:n vetäytyminen täydellisesti Gazan kaistalta ja Samarian pohjoisosasta oli akateemikkojen alulle panema, jotka myös antoivat tarkkoja ohjeita sen teknisestä suorituksesta ja kansan valmistamisesta siihen ennen sen alkua, kertoo tri Ron Schleifer Arielin Yliopistosta. Akateemikot sen sijaan vaikenivat tyystin Gazan kaistan 8 500 ja Samarian 500 juutalaisasukkaan karkottamisen ja heidän kotiensa ja liikeyritystensä väkivaltaisen tuhoamisen jälkiseurauksista.
SCHLEIFER sanoo uusien karkotusten uhatessa kymmeniä tuhansia Juudean ja Samarian juutalaisia, että on korkea aika aloittaa tutkimukset silloisen pääministeri Ariel Sharonin junailemien karkotusten jälkiseurauksista, niiden sosiaalisista, psykologisista, taloudellisista ja evakuoimisen suorittamisesta sinänsä taloudellisine vaikutuksineen. Hän haluaa, että akateemisesti tutkitaan tosiasiain valossa, miten media valmisti kansaa vetäytymiseen, miten armeija valmistautui siihen, mitä vaikutuksia sillä oli sosiaalisesti ja taloudellisesti, jotta sen valossa voidaan arvioida potentiaalista tulevaa juutalaisten asuttaman maan luovuttamista. Schleifer toteaa, että erilaiset intressiryhmät mediasta, armeijasta ja poliittisista ryhmistä yhdessä mahdollistivat Gazan ja Samarian pohjoisosan karkotukset ilman kapinaa. Tämä sama ryhmä keskittyi sittemmin vaientamaan kaiken keskustelun niistä. Siksi akateeminen maailma ei ole osoittanut mitään kiinnostusta koko asiaan.
SCHLEIFER sanoo pyrkivänsä saattamaan tämän kaiken akateemisen realiteetin piiriin järjestämällä sarjan konferensseja, joihin kutsutaan luennoitsijoiksi eri alojen asiantuntijoita, joilla on kokemusta vetäytymisen valmisteluista ja teknisestä suorittamisesta. Hän itse on asiantuntija psykologisesta sodankäynnistä sekä armeijan ja median välisistä suhteista. Hän vakuuttaa, ettei konferenssien tarkoituksena ole ottaa kantaa vetäytymisen poliittisiin ja ideologisiin aspekteihin, vaan tarkastella sitä puolueettomasti, akateemisesti. Hän ei myöskään näe mitään kannanottoa siinä, että aloite lähtee Arielin Yliopistosta. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... vyGDkBsNDQ
6. Amerikka näyttää pikku hiljaa havahtuvan todellisuudelle, että EMP, Elektro-magneettinen Pulssi, jolla vihollinen voi lamauttaa laajoilla alueilla kaiken sähköisen toiminnan kohottamalla hetkeksi sähköisen jännitteen tasolle, joka tuhoa kaikki toiminnassa olevat johdatukset ja keskukset kotien sähkölaitteita sekä kuljetusvälineitä myöten. Tämän johdosta kaikki normaaliin elämään kuuluvat palvelut kuten tiedonvälitys, vesi- ja viemäritoiminta, lämmitys, kauppojen varastojen täydennys jne. pysähtyy täydellisesti epämääräiseksi ajaksi. Se pysäyttää myös armeijan ja poliisin toiminnot aiheuttaen täydellisen kaaoksen EMP:n vaikutusalueella, vaikka armeija on osaksi varautunut siihen.
EMP voidaan aiheuttaa ihmisen toimesta esim. räjäyttäen ydinpommin määräkorkeudella maasta tai internetin kautta, mutta myös esim. auringonpurkaukset voivat aiheuttaa sen. Reservinupseerien toimitiloihin Washingtonissa oli torstaina 06.02. kokoontunut joukko eri alojen asian-tuntijoita keskustelemaan aiheesta "Amerikan turvallisuus ja Iranin pommi. Analyysejä uhkatilanteista kotona ja ulkomailla".
Poliittisten johtajien ohella keskustelijoina oli mm. CIA.n entinen johtaja James Woolsay ja nouseva poliittinen tähti Ted Cruz (R-TEX), moderaattorina Frank Gaffney, Turvallisuus- politiikan Keskuksen johtaja. Trent Franks (R-AZ) toimi kommenttien esittäjänä. Tilaisuudessa todettiin, että EMP-iskun jälkeen on vähän tehtävissä, mutta hyvä puoli asiassa on se, että siihen voidaan varautua, mitä USA:ssa on hoidettu tuskin ollenkaan, armeijaa ja korkeinta johtoa lukuun ottamatta. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... vyO70BsNDQ
7. PA on pidättänyt tusinoittain PA:n arabeja siksi, että he olivat liittyneet Syyrian kapinallisten joukkoihin. Tämä uhkaa yhtä hyvin Ramallahia kuin Jerusalemia, sillä he saavat Syyriassa sotilaskoulutusta ja oppivat käyttämään pommeja ja erilaisia aseita saamansa ideologisen opetuksen ohella. http://www.timesofisrael.com/dozens-of- ... g-in-syria


Lähettänyt Gabriel Eskel
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Israel Update / Helmikuu

ViestiKirjoittaja noomi » 14.02.2014 18:45

Friday, February 14, 2014
PERJANTAI 14.02.14

PERJANTAI 14.02.14
1. AURINKO paistaa tänään varsin kirkkaasti sen, minkä pystyy pilkistelemään puolipilviseltä taivaalta. Ilma tuntui varsin siedettävältä aamulla puoli seitsemän aikaan, koska tuuli on vähäinen. Puolipilvinen sää jatkunee tänään, mutta huomiseksi luvataan paikallisia sateita, jotka ennusteen mukaan jatkuvat vielä sunnuntaina. Maanantaiksi luvataan puolipilvistä säätä. Lämpötila putoaa tämän päivän maksimista huomenna kuutisen astetta, ja jatkunee sapattina yhtä viileänä nousten sitten parin asteen verran. Lämpötilat: Jerusalem 10 -18; Tiberias 10 -20; Suolameri 15 -24; Eilat 13 -24 +C-astetta.
2. Tunnettu laulaja Amir Benayoun julkaisi Facebookin sivullaan uuden laulun nimellä "Husseinin Jerusalem", jossa hän varoittaa israelilaisia, että heidän johtajansa ovat myymässä Jerusalemin Husseinille, jolla tarkoitetaan Barack Hussein Obamaa. Laulu alkaa Jesajan säkeillä, joissa hän kehottaa: "Iloitkaa Jerusalemin kanssa, kaikki, jotka rakastatte sitä (Jes.66:10), mutta laulun sävy muuttuu surulliseksi, sillä "pääministeri ja hänen ystävänsä myivät sen aikoja sitten". "Iloitse Jerusalemin kanssa niin kauan kuin on mahdollista, sillä se myytiin selkämme takana. He näyttelevät vain pettääkseen meitä", laulussa valitetaan. "Iloitse Jerusalemin kanssa, iloitse siitä niin kauan kuin mahdollista, sillä Hussein Amerikasta haluaa sitä, ja hän on päättäväinen ja julma". http://www.israelnationalnews.com/News/ ... v2udEBsNDQ
Toinen uutinen kertoo Barack Obaman avio-ongelmista kertoen, että hän on usein kutsunut luokseen naislaulajan Benayoun esiintymään eri tilaisuuksiin vihjaten, että he ovat ehkä enemmän kuin ystäviä. Lieneekö edellisen laulajan vaimo? Obaman homoyhteydet Chicagon ajoilta ovat tunnettuja, mutta hänen mieltymyksensä naisiin on uutta, mikäli huhut ovat tosia. Tätä verrataan Ranskan presidentti Hollanden suhteisiin vieraan naisen kanssa.
3. PALESTIINAN alueella toimiva Riippumaton Ihmisoikeuskomissio (ICHR) raportoi tammikuussa lukuisista ja toistuvista rikoksista ihmisoikeuksia vastaan; kidutusta, vainoa, hyökkäyksiä mielipiteen ilmaisemista ja akateemista vapautta vastaan sekä oikeuden päätösten jättämistä huomiotta, sekä PA:n että Hamasin taholta.
Raportin mukaan tammikuussa pelkästään kymmenen PA:n arabia Juudeassa, Samariassa ja Gazassa kuoli anarkian, laittomuuden ja aseiden väärän käytön vuoksi, kuten Mosaic Magazin raportoi. Saman kuukauden aikana ICHR rekisteröi 56 valitusta kidutuksesta ja painostuksesta vankiloissa, 36 niistä Gazassa ja 19 PA:n valvomilta alueilta Juudeassa ja Samariassa. (Luvut edellä eivät aivan täsmää). Tammikuussa ICHR sai 85 valitusta laittomista pidätyksistä ja käteisvarojen takavarikoimisesta, valtaosan valittaessa, että heidät heitettiin vankilaan poliittisista syistä.
PA:n ja Hamasin poliisin pidättäessä lukuisasti kansalaisiaan tehdyillä verukkeilla tai vain huhujen perusteella, että he ovat arvostelleet Abbasia, PA:n johto ei kainostele ylistää Israelin vankiloista rauhankeskustelujen pelastamiseksi vapautettuja naisten ja lasten murhaajia kansan sankareiksi ja nuorison idoleiksi. Viime viikolla PA päätti antaa ylimääräisen 46 miljoonaa USD Israelin vapauttamille terroristeille, joista ensimmäiset kolme 26 miehen erää on vapautettu, neljäs 26 miehen erä odottaa vuoroaan. PA:n velka on 4.2 miljardia USD. Israelin sähköyhtiölle (IEC) PA on velkaa lähes kaksi miljoonaa NIS.
Raportissa kerrotaan erityistapauksia poliisin harjoittamasta raakuudesta. Esimerkkinä on tammikuun 12. päivänä järjestetty nuorten mielenosoitus Ramallahin pohjoispuolella. Poliisi hajotti mielenosoituksen käyttäen karttuja ja tainnutuskranaatteja. 60 -70 nuorta haavoittui päähän ja jalkoihin suunnatuilla iskuilla.
Esimerkkinä paikallisesta anarkiasta ja laittomuudesta on tammikuun 18 päivänä Hebronissa Yattan lähiössä tapahtunut laittomuus. Silloin satakunta ihmistä tunkeutui puskutraktorin avulla kaupungin omistamaan kiinteistöön. Pormestari Musa Makhamarah ilmoitti asiasta etukäteen poliisille, mutta se ei reagoinut siihen mitenkään. Pormestarin mukaan tunkeutujat veivät mukanaan kaupunginneuvoston jäsenen, jonka sukulaisia he olivat. Uutinen on epäselvä, mutta ilmeisesti kysymys oli vankilasta, jonne he murtautuivat.
Voisiko joku juutalainen edes harkita jättäytyä asumaan PA:n alueen keskelle siinä tapauksessa, että Juudea ja Samaria luovutetaan PA:n valvontaan? Presidentti Shimon Peres kyseli autuaallisen tietämättömänä: "Mikä tuo meihin iskenyt pelko on? Että he surmaavat juutalaisia? Vielä tänäänkin?" Hän viittasi siihen, että se aika on mennyt, ei ne enää! http://www.israelnationalnews.com/News/ ... v26PEBsNDQ
4. HAMAS hylkää YK:n kustantamat ja painattamat uudet koulukirjat sanoen, että ne ovat ideologisesti ja filosofisesti sopimattomat sen kouluihin. Suurin puute niissä on Hamasin mukaan se, että niissä suositetaan rauhanimaista ratkaisua konflikteissa, kun Hamasin mielestä aseellinen ratkaisu on välttämätön tai ainoa oikea.
Hamasin opetusministeriön tiedottaja Gazassa Motesem al-Minawi sanoi torstaina, etteivät YK:n avustusjärjestön UNRWA:n suosittamat ihmisoikeudet vastaa paikallisten asukkaitten ideologiaa ja filosofiaa. Hän selitti, etteivät 5 ja 9 tasolla käytettävät oppikirjat tarpeeksi painota oikeutta taistella Israelia vastaan: "Niissä esitetään voimakas painotus ongelmien ratkaisemiseksi rauhallisin keinoin vapauden ja riippumattomuuden saavuttamiseksi".
UNRWA:n edustaja Chris Gunness totesi, ettei järjestöllä ole mitään aikomuksia uusia koulukirjoja. Viime marraskuussa Hamas ilmoitti lisänneensä opetusohjelmaan uuden aineen, jossa opetetaan aseellista Israelin vastaista taistelua. Hamasin uusissa kirjoissa kerrotaan IDF:n Cast Lead ja Pillar of Defense operaatioista ja näytetään kuvia tuhotuista rakennuksista ja haavoittuneista ja kuolleista. Uusia aineita ei opeteta UNRWA:n rakentamissa kouluissa, vaan Gazan hallituksen omissa rakennuksissa. Tällä pyrittäneen kiertämään syytöksiä, että YK tukee Hamasin sotilaallista ohjelmaa. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340 ... 56,00.html
5. PA/PLO lähetti viime vuonna delegaation Pariisiin vaatien, että arabikylä Batir lisätään UNESCO:n maailmanperintöluetteloon. Anomus hylättiin silloin perusteella, että anomus tuli liian myöhään, jotta se olisi voitu lisätä vuoden 2012 luetteloon. Batir on entinen Beitar, jossa Bar Kochba taisteli roomalaisia vastaan toisen temppelin aikana.
Nyt PA/PLO lähetti pari viikkoa sitten uuden delegaation Pariisiin samoilla vaatimuksilla, vaikka rauhanneuvottelujen sopimuksessa kielletään yksipuoliset toimet YK:n suuntaan. PA:n pääneuvottelija suurisuinen liioittelija Saeb Erekat on uhannut toistamiseen, että elleivät rauhankeskustelut onnistu, PA/PLO kääntyy YK:n elimien puoleen itsenäisen valtion saavuttamiseksi. Se on jo tehnyt valmisteluja jäsenyyden hakemiseksi kaikkiin mahdollisiin YK:n jäsenjärjestöihin. UNESCO:n jäsenyyden se sai vastoin sen periaatteita, että jäseneksi hyväksytään vain valtioita, ei järjestöjä. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... v3V3kBsNDQ
6. USA:n presidentti Obama tapaa Jordanian kuninkaan Abdullah II:n erämaakeitaalla valentinen päivänä, perjantaina keskustellen hänen kanssaan sekä Syyrian romahtamaisillaan olevista neuvotteluista että Israelin ja PA/PLO:n välisistä keskusteluista. Neuvottelupaikka on Palm Springsissä sijaitseva Annenbergin tila. Syyrian tilanne koskee läheisesti Jordaniaa, jossa on n. 600 000 Syyrian pakolaista ja lisää tulee kaiken aikaa. Jos Geneven II neuvottelut eivät saa ratkaisua aikaan, taistelut voivat kiihtyä entisestään Assadin armeijan pyrkiessä kukistamaan ääri-islamilaisten kapinallisten joukot asevoimin mahdollisimman pian. Tämä voi pakottaa uusia pakolaisvirtoja myös Jordaniaan. Kuningas Abdullah II on ollut Washingtonissa muutamia päiviä tavaten varapresidentti Joe Bidenin sekä puolustusministeri Chuck Hagelin ja muita viranomaisia ennen Obaman tapaamista.
Obama on aloittamassa uuden Lähi-Idän maiden johtajiin kohdistuvan kampanjansa, missä Jordanian kuningas on ensimmäinen. Pääministeri Netanyhau ravannee Obaman kolmas maaliskuuta. Sen jälkeen Obama matkustaa Saudi Arabiaan voidakseen korjata mitä vielä on korjattavissa pahasti tulehtuneissa suhteissa. Obaman tiedetään suunnittelevan matkaa myös Teheraniin voidakseen keskustella suoraan Iranin johtajien kanssa. http://www.timesofisrael.com/obama-to-m ... nia-desert
7. Tuhansia marssijoita otti osaa eilen järjestettyyn rauhalliseen mielenosoitukseen Maale Adumimissa ja siihen liittyvällä E-1 alueella esittäen vaatimuksia hallitukselle, että pääministerin tulee lopultakin rohkaista mielensä ja aloittaa E-1 alueen rakentaminen. Alue on tärkeä Maale Adumimin liittämiseksi Jerusalemiin, josta se muuten jää irralliseksi. Alue on odottanut rakentamislupaa pääministeri Yitzhak Rabinin ajoista lähtien, mutta hallitukset eivät ole uskaltaneet tarttua asiaan tarvittavalla päättäväisyydellä.
Marssijat pitivät lopuksi yhteisen rukoustilaisuuden E-1 alueella. Hallitus on lisännyt huomattavasti uusien asuntojen rakentamista Juudean ja Samarian alueilla huolimatta USA, EU:n ja YK:n kritiikistä, mutta ne sijaitsevat valtaosin suurten asutustaajamien sisällä, joiden uskotaan joka tapauksessa jäävän Israelin puolelle.
Tämä on surkuhupaista piiloleikkiä vakavien asioitten ympärillä. Pääministeri toistelee vanhoja hokemiaan kahdesta valtiosta, mutta hänen ministereistään suuri osa vastustaa avoimesti uuden arabivaltion perustamista Israelin sydänalueille. Ketähän tässä yritetään jymäyttää? Israelin kansaa tietenkin, joka lopulta maksaa viulut uusilla polttouhreilla. http://www.timesofisrael.com/housing-mi ... m-in-talks


Lähettänyt Gabriel Eskel
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Israel Update / Helmikuu

ViestiKirjoittaja noomi » 17.02.2014 10:41


Sunnuntai 16.02.14
Julkaistu maanantai, 17.2.2014 , kirjoittanut Gavriel Eskel

SUNNUNTAI 16.02.14

1. IHME tapahtui monien rukousten saattelemana viikon vaihteen aikana: Sadetta saatiin kahtena – sapatin ja sunnuntain vastaisena – yönä Jerusalemin alueella. Ei mitään kaatosateita, mutta sen verran, että maa oli aamulla märkä kuivuen päivän aikana. Kaatosateet eivät olekaan toivottuja, sillä ne aiheuttavat äkillisiä tulvia kuivilla jokiuomilla saaden aikaan vahinkoja, jopa huuhtoen varomattomia ihmisiä ja autojakin mukanaan. Sellainen suomalaistyyppinen kevätsade on toivottu, joka hiljalleen kostuttaa maan antaen sille aikaa imeä kosteuden, eikä huuhtoa sitä jokiin ja mereen. Puolipilvinen sää paikallisine sade-kuuroineen jatkunee tämän päivän, mutta huomiseksi ennustetaan auringonpaistetta. Lämpötilat: Jerusalem 5 -11; Tiberias 10 -18; Suolameri 14 – 22; Eilat 11 -22 +C-astetta. Lämpötilan ennustetaan nousevan huomenna parin asteen verran ja ylihuomenna varmaan lisää, mikäli sää pysyy aurinkoisena, kuten ennustetaan.

2. EIN KAREMIN ja Scopus-vuoren Hadashan sairaaloiden henkilökunta uhkaa kävellä pois työpaikoiltaan tänään, ellei heidän tammikuun palkkojaan makseta sunnuntain puolipäivään mennessä. He vaativat palkkojensa täyttä maksua eikä vain 50 %, kuten tähän saakka on tehty. Sairaaloiden HMO hallinto lupaa maksaa 90 % kunkin palkkatason mukaan siten, että vähiten ansaitsevat saavat suhteessa enemmän. Tämä mahdollistui hallituksen ja Hadashan sairaalan toimintaa tukevan Amerikan naisjärjestön luvattua maksaa 100 miljoonaa NIS, jonka Jerusalemin alueoikeus vapautti 90 päivän ajaksi antaakseen HMO:lle aikaa velan hoitamiseen sekä pienentää palkkoja ja irtisanoa satoja työntekijöitä. Kaksi ulkopuolista asianajajaa nimitettiin HMO:n johtajan Avigdor Kaplanin avuksi. Sairaalat toimivat nyt ”sapattiperiaatteella”, hoitaen vain kiireelliset ja hätätapaukset odottaessaan ongelman ratkaisua, mikä puolestaan vähentää sairaalan tuloja. Potilaat joutuvat hakemaan apua terveysjärjestöjensä klinikoilta tai yksityislääkäreiltä. HMO:n hallinnon ja työntekijöitten edustajien välinen sovitteluneuvottelu päättyi torstaina ilman tulosta. http://www.jpost.com/Health-and-Science ... day-341513

3. Syyrian sisällissota on aktivistien tiedotteen mukaan vaatinut yli 140 000 uhria, eikä ratkaisua ongelmaan ole nähtävissä Geneven neuvottelujen juuttuessa umpikujaan. Syyrian hallituksen joukot ovat tehostaneet hyökkäyksiään Damaskoksesta rannikolla johtavan tien puhdistamiseksi sen varrelle pureutuneiden kapinallisten karkottamiseksi. Aleppon kaupungin valtaaminen on edelleen kesken, eivätkä sitä piirittävät hallituksen joukot näytä pitävän kiirettä kapinallisten karkottamiseksi.

USA lupaa lisää avustuksia kapinallisille, ja Saudi Arabia lupaa heille samoin entistä uuden-aikaisempia aseita, mutta tuskin samoille kapinallisten joukoille. Israel on pysytellyt syrjässä varsinaisista taisteluista tukematta kumpaakaan osapuolta, mutta se on hoitanut 700 rajan yli tullutta haavoittunutta kenttäsairaalassaan rajan tuntumassa vuodesta 2013 lähtien. Määrän pelätään nousevan kuluvan vuoden aikana. Israel esitti virallisen pyynnön YK:n turvallisuusneuvostolle, että se tekisi jotain tilanteen selvittämiseksi. YK:n ja arabiliiton nimittämä puolueeton välittäjä Brahimi ei ole saanut mitään aikaan. Hän totesi Geneven neuvotteluista, että tilanne näyttää hyvin pahalta, eikä sopua löydetä.

JP:n artikkelin mukaan epäviralliset kontaktit israelilaisten ja syyrialaisten välillä ovat lisääntyneet, ja Assadin hallituksen ylläpitämä Israelin vastainen mieliala on selvästi muuttunut tuttavallisemmaksi, mikä osoittanee sen, median välittämien tietojen mukainen vihamielisyys on suurelta osin propagandan tuotetta, eikä vastaa kansan mielipidettä. http://www.jpost.com/Middle-East/Civil- ... ons-341537, http://www.jpost.com/Diplomacy-and-Poli ... ria-341275

4. EGYPTI rakentaa puskurivyöhykettä Siinain ja Gazan kaistan välille. Sen toteuttaminen edellyttää salakuljetustunnelien tuhoamista sekä puskurivyöhykkeellä olevien asuintalojen purkamista. Egyptin hallitus katsoi välttämättömäksi irrottautua Gazan kaistaa hallitsevasta Hamasista, sekä Salafi-ryhmittymistä, joiden se sanoo puuttuneen Egyptin sisäisiin asioihin. Tämän saavuttamiseksi se rakentaa Siinain ja Gazan kaistan välille koko rajan pituudelta vyöhykettä, joka on asutuilla alueilla 300 ja asumattomilla alueilla 500 metrin syvyinen. Lauantain aikana Egypti ilmoitti tuhonneensa 10 tunnelia ja 7 asuinrakennusta.

Lauantaina Egyptin pioneerit purkivat kolme armeijan ajoneuvoihin asennettua pommia Siinailla Sheikh Kuwaitin alueella. Turvallisuusjoukot tekivät ratsioita militarististen aktivistien tukikohtiin. Gazan kaistalla toimii sekä kansainvälisen Jihadin, että Al-Qaidan ja Salafi-järjestöjen ryhmiä, jotka saavat tukea alueen beduiineilta. Beduiinit eivät tunne suurta kiintymystä Kairon hallitukseen, joka on laiminlyönyt heidän alueittensa kehittämisen. Tämän vuoksi beduiinit ovat erikoistuneet salakuljetukseen liittoutuen sen kanssa, joka maksaa hyvin. Siinain niemimaan harvaanasutuilla vuoristoisilla alueilla he toimivat oppaina ja välittäjinä liikkuen kameleinaan ja aaseineen tiettömillä vuoristoalueilla. http://www.jpost.com/Middle-East/Report ... els-341533

5. PERUN presidentti Ollanta Humala saapuu kolmen päivän viralliselle vierailulle Israeliin. Israelin vierailunsa lisäksi hän käy myös Ramallahissa ja Qatarissa. Peru on jäsenenä Tyynenmeren Allianssissa (Pasific Alliance), johon Israel valittiin äskettäin tarkkailija-jäseneksi. Humalan vierailun tarkoituksena on lisätä Israelin ja Latinalaisen Amerikan maiden välisiä taloudellisia siteitä. (Eipä tarvitse miehen hakea humalaa)

Tyynenmeren maiden Allianssin Latinalaisen Amerikan vapaakauppa-alueen jäseniä ovat Meksiko, Per, Colombia, Chile ja Costa Rica. Sen vuosittainen yhteinen talous on suuruudeltaan 2 triljoonaa USD, kahdeksas maailmassa, suurempi kuin Intian. Israel on ensimmäinen Lähi-Idän maa, jolle on myönnetty tarkkailijajäsenen oikeus. Se voi osallistua Allianssinn henkilökunnan työskentelyyn ja konferensseihin, joissa järjestellään järjestön jäsenmaiden yhteistoimintaa. Tarkkailijajäsenyys on ensimmäinen askel suhteiden edelleen kehittämiseksi Allianssin jäsenmaiden kanssa.

Pääministeri Netanyahu tapasi viime kuussa Davosissa Meksikon presidentin Enrique Pena Nieton ja Panaman presidentti Ricardo Martinellin. Kesäkuussa hän tapasi Colombian presidentin Juan Manuel Santosin Jerusalemissa. Panama saanee Allianssin jäsenyyden lähiaikoina. Pääministeri Netanyahu sanoi, että hän haluaa suhteiden solmimista Latinalaisen Amerikan kanssa samaan aikaan, kuin suhteet Kiinaan syvenevät. Allianssi toimii puskurina Iranin vaikutusvallan kasvua vastaan Etelä Amerikan maissa kuten Kuuba, Venezuela, Nicaragua ja Bolivia. Israel hakee uusia ulottuvuuksia idästä ja lännestä Euroopan maiden suhteiden joutuessa yhä pahemmin antisemitismin riepottelemiksi. http://www.jpost.com/Diplomacy-and-Poli ... ica-341538

6. Venezuela, jolla on suuret öljykentät ja tulot niistä, on presidentti Hugo Chavezin perintönä saanut maailman suurimman rikostilaston, alueen suurimman inflaation 56.2 % ja jatkuvan puutoksen perustarvikkeista. Maan nykyinen presidentti Nicolas Maduro on pyrkinyt poistamaan kansan tyytymättömyyttä kiristämällä sananvapautta ja kääntymällä oppositiota vastaan. Hän pidätti oppositiojohtajana Leopoldo Lopezin syyttäen häntä hallituksen vastaisesta sabotaasista. Oppositio järjesti rauhallisen mielenosoituksen Lopezin pidättämistä vastaan. Osa mielenosoittajista alkoi marssin päätyttyä kivittää poliisin tiloja, johon poliisi vastasi ensin kyynelkaasulla alkaen sitten väkimäärän kasvaessa tulittaa kansaa summittaisesti surmaten ainakin kolme ihmistä. Mielenosoittajien määrä kasvoi kymmeneen tuhanteen vaatien Lopezin vapauttamista ja Maduron yksivaltaisen hallinnon lopettamista.

Presidentti Maduro käski poliiseja estämään journalisteja kuvaamasta mielenosoitusta sekä sulkemaan internetkanavat niiltä, jotka eivät noudattaneet kieltoa pidättyä kuvaamasta ja julkistamasta tietoja mielenosoituksesta. Venezuelan kansa alkaa olla kärsimätön Chavezin aloittaman marxilaisen järjestelmän soveltuvuudesta maan elämään ja öljyntuotannosta saatujen varojen holtittomaan käyttöön ulkomaisten vallankumousliikkeiden tukemiseksi. Venezuela on yksi hartaimmista Iranin tukijoista ja karkotti USA:n diplomaatit maasta. Maduro vannoo Israelin vastaisuutta. Maduro julkisti tiedotteen maailmalle, jossa hän sanoi maansa joutuneen pienen klikin johtaman vallankumousyrityksen kouriin. Caracasin pormestari Antonio Ledezma varoitti Maduroa, etteivät mielenosoitukset maassa lopu, ennen kuin rauhallinen muutos toteutuu ja maa siirtyy todelliseen demokratiaan. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... wBuqkBsNDQ

7. Gazasta ammuttiin sapatin aikana kaksi rakettia, yksi Eshkolin alueelle ja toinen Ashkelonin rannikolle. Kumpikaan ei aiheuttanut vahinkoa, mutta rassaa pahoin IDF:n sietokykyä. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... wB19UBsNDQ

8. Gazan arabit alkoivat kivittää turvallisuusaidan lähettyvillä työskenteleviä IDF:n sotilaita. Sotilaat käyttivät ensin normaaleja massojen taltuttamisvälineitä, mutta kun se ei tehonnut, heille annettiin lupa käyttää kovia luoteja tähdäten jalkoihin. Välikohtauksessa haavoittui arabilähteen mukaan 17 mielenosoittajaa, ainakin yksi heistä vaarallisemmin. Muslimit saavat aina perjantain rukouskokouksista uutta intoa hyökätä sotilaita ja siviilejä vastaan saarnaajien luvatessa heille ”lisäansioita jokaisesta saastaiseen juutalaiseen tai kristittyyn osuneesta kivestä”. Muslimi kun ei voi koskaan olla varma taivasosuudestaan, siksi hän hakemalla hakee tilaisuutta saada marttyyrikuolema. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... wB2GUBsNDQ

9. Hamasin tiedottaja Sami Abu Zuhri sanoo, että jos NATO:n joukkoja sijoitetaan Juudean ja Samarian alueille tai Jordanin Laaksoon, heitä tullaan pitämään vihollisjoukkoina, joita vastaan on oikeus ja velvollisuus taistella kuin miehittäjävaltaa vastaan. Hän toisti Hamasin kannan, ettei Abu Mazenilla ole oikeutta sopia mistään palestiinalaisten puolesta, ja kehotti PA/PLO:n neuvottelijoita lopettamaan hyödyttömät keskustelut. Toiseksi hän vaati, että PA:n johdon tulee paljastaa kansalle, mitä sisältyy Kerryn salaisiin sopimusehtoihin. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... wB4FUBsNDQ

Kategoria(t): Uutiset. Kirjoittaja: Gavriel Eskel.
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Israel Update / Helmikuu

ViestiKirjoittaja noomi » 17.02.2014 20:11

Monday, February 17, 2014
MAANANTAI 17.02.14

MAANANTAI 17.02.14
1. MAANANTAIPÄIVÄKSI sääennusteet lupaavat aurinkoista ja lämmintä säätä, joka jatkunee ainakin pari päivää. Sateet olivat ja menivät, kiitos niistäkin, parempi näin kuin ei mitään. Lämpötilat: Jerusalem 5 -13: Tiberias 12 -20; Suolameri 15 -24; Eilat 13 -25 +C-astetta. Huomenna lämpötilat noussevat pari astetta tämän päiväisistä.
2. Israelia syytetään aina mitä tahansa Lähi-Idässä tapahtuukin. Viimeiseksi Mossad on syyllinen arabikevään alkamiseen, ja Syyrian sisällissota on sekin Mossadin aiheuttama. Kovia poikia nuo Mossadin agentit ja kovin liikkuvia, häärivät vähän joka puolella. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... wGtDEBsNDQ
Saatanan palvoja, 19-vuotias Miransa Barbour, kertoi USA:n poliisille aloittaneensa ihmisten surmaamisen 13-vuotiaana Alaskassa kulttinsa vaatimusten mukaan, ja surmanneensa siitä lähtien 22 ihmistä, kunnes ei enää viitsinyt pitää lukua heistä. Hän ei tunne mitään omantunnontuskia teoistaan luvaten, että jos hänet joskus vapautetaan vankilasta, hän jatkaa surmaamista, vakuuttaen surmanneensa vain pahoja ihmisiä. http://intellihub.com/19-year-old-craig ... bad-people
NASA toimi oudosti WND:n julkistaman artikkelin jälkeen auringon ja kuun pimennyksistä v. 2014 -2015 poistaen niitä koskevan websivunsa kokonaan ilmoituksella: Nasa´s Eclipse webside is unavailable. http://www.wnd.com/2014/02/blood-moons- ... es-hiding/
Meksikon hallitus julkisti Mayja-intiaanien dokumentteja, joiden se sanoo todistavan, että maailman ulkopuolisia vierailuja on tapahtunut maapallolla kehottaen muita hallituksia paljastamaan omat tietonsa ja vihjaa dokumenttien paljastavan ihmiskunnan juuret. http://intellihub.com/mexican-governmen ... ce-travel/
Entinen FBI-johtaja Ted L Gunderson, joka paljasti gemtrailien, lentokoneitten jättämien kemiallisten vanojen, olevan todellisia, löydettiin kuolleena, ehkä myrkytettynä. http://intellihub.com/former-fbi-chief- ... rails-real
Presidentti Bill Clintonin entinen vapaaehtoistyöntekijä 1990-luvulla, joka oli aiemmin Clintonien ystävä, esittää murskaavia varoituksia mahdollisuudelle, että Hillary Clinton voi asettua ja tulla valituksia USA:n Demokraattien presidenttiehdokkaaksi v. 2016. Kathleen Willey sanoo, että Hillary on "sotaihminen", ja haluaa varoittaa kansaa hänestä. http://www.wnd.com/2014/02/clinton-volu ... -on-women/
3. EILEN sunnuntaina Siinain niemimaalla toimiva Al-Qaidan ryhmittymä Ansar Bayt Al-Magdis sytytti kolme pommia Etelä-Koreasta kotoisin olevaa 33 kristityn turistiryhmää vastaan heidän ollessaan matkalla Egyptistä St .Katariinan luostarilta Israelin puolelle 24 tunnin kiertuetta varten. Terroristit laukaisivat Debkafilen mukaan ensin pienen pommin ehkä levähdyspaikassa Tabassa n. 250 metrin päässä Israelin rajasta Eilatin lähellä matkustajien ollessa jaloittelemassa, ja pian sen jälkeen toisen pienen pommin matkustajien ollessa bussissa. Kolmas pommi tai kranaatti laukaistiin pian sen jälkeen bussin kylkeen, kuten DF kertoo mainiten, että tapahtumien kulku on vietä epäselvä. Pommi-iskussa sai surmansa viisi ihmistä, ja 14 ihmistä haavoittui, vaikka luku voi olla jopa 20. Israel tarjosi ambulansseja haavoittuneiden kuljettamiseksi nopeasti sairaaloihin, mutta Egyptin viranomaiset eivät antaneet niille lupaa. DF mainitsee, että surmansa saaneiden ja haavoittuneiden luku on hämmästyttävän pieni verrattuna siihen, mikä se olisi voinut olla.
Debkafile huomioi, että terrori-isku suoritettiin samana päivänä, jolloin Egyptin entistä presidenttiä Mohammed Mursia vastaan nostettu oikeudenkäynti alkoi uudelleen Kairossa. DF huomioi, etteivät enempää Israelin kuin Egyptinkään turvallisuusjärjestöt olleet varautuneet iskuihin eivätkä olleet antaneet erityistä varoitusta turvallisuusjoukoille. Hälytys annettiin vasta terrori-iskun jälkeen mahdollisten uusien iskujen vuoksi. Vaikka iskun uhrien määrä on pieni, se on kuitenkin vakava muistutus Egyptin hallitukselle, miten haavoittuva maan taloudelle elintärkeä turismiteollisuus on. http://www.debka.com/article/23685/Sina ... t-al-Qaeda
4. ACREN-kaupungissa maan pohjoisosassa 4.00 maanantaiaamuna sattunut räjähdys sorti osittain kaksi kerrosta 3-kerroksisesta talosta surmaten ainakin neljä ihmistä ja haavoittaen kymmentä, mutta ihmisiä on vielä sortuneiden talonosien alla. Kaksi haavoittunutta vietiin kriittisessä tilassa Rambam-sairaalaan Haifassa. Poliisi sanoo olevansa yhteydessä joihinkin sortuneiden kerrosten alle jääneisiin, mutta joittenkin kohtaloa ei tiedetä.
Poliisi epäilee kaasupullon räjähdystä, mutta ei sulje pois mahdollisuutta rikollisesta toiminnasta, jolla kaasuräjähdys on saatu aikaan. Sortuneessa talossa oli cell-puhelin antenni, josta naapuritalon asukkaat valittivat, mutta voiko tällainen erimielisyys olla aiheena koko talon räjäyttämiseen, on liian aikaista sanoa?
Samankaltaisia kaasupullojen räjähdyksiä on sattunut viime aikoina muuallakin. Gilon lähiössä Jerusalemissa kaasupullo räjähti 3.kerroksessa, ja Netanyassa sattunut kaasuräjähdys v. 2011 surmasi 4 ihmistä, haavoittuneita oli 88. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... wG2J0BsNDQ
5. TEMPPELIVUORI on nousemassa jos mahdollista, entistäkin tärkeämmäksi kohteeksi John Kerryn alkuun panemissa "rauhanneuvotteluissa", tällä kertaa olettamuksella, että sopimus näyttää olevan mahdollinen ja että omat perustat on kaivettava tarpeeksi syvälle. PA:n johto lähtee siitä, että koko vuori kaikkine rakennuksineen ja tukimuureineen kuuluu islamille ja yksin sille, mutta lupaa armeliaasti antaa juutalaisille oikeuden vierailla Länsimuurilla, mutta ei itse vuorella puhumattakaan mistään rukoilemisesta siellä. Siksi Israelin suunnittelema ramppi Temppelivuorelle on tarpeeton PA:n käsityksen mukaan.
Sekä PA:n ministerit että Hamas varoittavat, että Israel näyttää suunnittelevan Al-Aksa moskeijan ja Temppelivuoren yksinoikeutta. Israelilla on 1967 sodasta lähtien hallinnut vuorta, vaikka se ei ole käyttänyt omistusoikeuttaan tarvittavan ponnekkaasti. Jordanian johtamalle wafkille, muslimisäätiölle, annettiin vuoren päivärutiinin hoito, mikä oli ehdoton virhe, kuten käytännössä on osoittautunut. Wafk toimii ikään kuin sillä olisi yksinoikeus vuoreen syrjäyttäen Jerusalemin kaupungin viranomaisten valvonta toimet toistuvissa vuorella tekemissään rakennus- ja muutostöissä tuhoten samalla määrättömän arvokkaita muinaisesineitä juutalaisen I ja II Temppelin ajoilta ilman arkeologien valvontaa.
PA:n uskonnollisten asiain ministeri Mahmoud al-Abbash varoitti sunnuntaina Israelia suunnitelmista yksinoikeuden ulottamisesta Temppelivuorelle. Hän sanoi Israelin suunnittelevan Al-Aksa moskeijan jakamista todeten, ettei se tule onnistumaan. Hän viittasi juutalaisten yksityishenkilöitten vierailuun vuorella todeten, että vain muslimeilla on oikeus rukoilla vuorella, mutta juutalaiset ja kristityt voivat saatuaan luvan vierailla Länsimuurilla.
KNESSET aloittaa tiistaina keskustelun ke. Moshe Feiglinin (Likud) tekemästä lakialoitteesta, jolla Temppelivuori otettaisiin Israelin tehokkaaseen valvontaan. PA:n taholta esitetään "karmivia varoituksia seurauksista, jos Israel toteuttaa Jerusalemin pyhien paikkojen häpäisemisen", kuten se ilmoitti. "Israel leikkii tulella", he varoittavat.
Hamasin edustaja Yunis al-Astal Gazassa syytti Israelia suunnitelmista Al-Aksan tuhoamiseksi voidakseen rakentaa kolmannen Temppelinsä sen tilalle. Hän kritisoi PA:n uskontoministeri al-Habbasin lausuntoa, että juutalaiset ja kristityt voisivat vierailla Länsimuurilla Jerusalemin itäosan siirtyessä PA:n hallinnon alle. http://www.jpost.com/Middle-East/PA-and ... unt-341598
6. Jordanian palestiinalainen kirjailija ja akateemikko Mudar Zahran, joka henkensä pelossa joutui pakenemaan Englantiin saaden turvapaikan siellä, kertoo tuntemuksistaan JP:n toimittajalle. Hän sanoo paenneensa, koska hän kirjoitti artikkeleita Jerusalem Post-lehteen, mitä Jordanian hallitus ei voinut sietää.
Jordaniassa aloitettiin oikeudenkäynti häntä vastaan, mutta koska häntä ei saatu paikalle, hänet tuomittiin poissaolevana eliniäkseen vankilaan pakkotyöhön. Hän kertoi saaneensa kuulla kuningas Abdullah II hovista, että kuninkaan Washingtonin vierailun taustalla, jonka aikana hän neuvottelee läheisesti presidentti Obaman kanssa, on pyrkimys saada Jerusalem Jordanian valvontaan. Toiseksi Zahran kertoi yhteyksiinsä vedoten, että Abdullah II pyrkii taivuttamaan Obaman nostamaan Jordanian aseman USA:n tärkeimmäksi liittolaiseksi, jopa ylittäen Israelin aseman.
Fahran kertoi JP:lle edelleen, että Abdullah pyrkii vakuuttamaan Jordanian merkityksestä Syyrian sisällissodan ratkaisemiseksi ja pakolaisongelman hoitamiseksi. Abdullah pyrkii selittämään, miten Jordania voi avustaa Israelin ja PA:n välisissä rauhanneuvotteluissa myös sillä, että se osittain hoitaa palestiinalaiskaupunkeja Juudeassa ja Samariassa. Obaman kerrotaan kieltäytyneen hyväksymästä Abdullahin esityksiä, vaikka voi luvatakin lisää lainatakuita Jordanialle. Obaman kerrotaan todenneen, etteivät uudistustoimet Jordanian hallinnossa ole edistyneet toivotulla tavalla.
Zahran toimi Australian ja sittemmin USA:n lähetystössä ennen pakoaan Englantiin kehuen olleensa poliittisesti hyvin aktiivinen. Hän ei usko Muslimiveljeskunnan pystyvän ottamaan vallan Jordaniassa, jos kuningas Abdullahin hallitus kaatuu, koska se on liian heikko siihen. Hän vahvistaa olettamuksia, että Abdullahin hallitus on Israelin tuen varassa, ja että Israel voisi niin halutessaan helposti kaataa Abdullahin monarkian. Zahran sanoo, että USA valvoo Jordanian armeijaa, ja niin kauan kuin se jatkuu, Abdullah II on turvassa. Hän haluaa Assadin hallinnon säilyvän Syyriassa, koska "tuttu paholainen on parempi kuin tuntematon". http://www.jpost.com/Diplomacy-and-Poli ... bor-341596
7. Vapaan Syyrian Armeijan komentaja kenraali Salim Idris sai kenkää, koska sotilaallinen tilanne on juuttunut paikoilleen eikä edistystä ole havaittu. Kapinallisten muodostama koaliittio sanoi nimittäneensä Idrisin tilalle prikaatin kenraalin Abdel al-llah al-Bachirin. Eversti Qassen Saadeddine sanoi, että erottamisen syynä oli taistelujen halvaantuminen sekä virheet ja huolimattomuudet taisteluissa ja aseitten epäsuhtainen jakaminen kapinallisten ryhmille. Bachir johtaa eteläisen Quneitran alueen joukkoja, hän karkasi Assadin armeijan joukoista vuonna 2012. Jotkut ennustavat, että taistelut tulevat laantumaan pelkästään sotaväsymyksestä, koska kumpikaan osapuoli ei ole saanut mitään ratkaisevaa voittoa. http://www.timesofisrael.com/free-syria ... ence-wanes


Lähettänyt Gabriel Eskel
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Israel Update / Helmikuu

ViestiKirjoittaja noomi » 19.02.2014 06:35


Tuesday, February 18, 2014
TIISTAI 18.02.14

TIISTAI 18.02.14
1. Tänään aurinko paistaa täydeltä terältään, ainakin ennusteiden mukaan. Niin ennustettiin eilisestä päivästäkin, mutta kyllä taivas oli täynnä suuria vetisiä pilvenlonkareita. Tällä hetkellä puoli kahdeksan maissa aamulla aurinko paistaa, mutta taivas on ohuen harsopilven peittämä, mikä tietenkin heikentää auringonvalon terävyyttä. Aurinko on muutenkin käyttäytynyt omituisesti. Lämpötilat: Jerusalem 8 -16; Tiberias 11 -22; Suolameri 15 -25; Eilat 14 -26 +C-astetta. Aurinkoinen sää jatkunee ainakin pari päivää, lämpötilojen noustessa varsin runsaasti, huomennakin kolmisen astetta.
2. Eräs sosialistiksi itseään kutsuva tutkija tyrmää väitteet, että ilmaston muutokset ja lämpeneminen olisivat ihmisten aiheuttamia. Sen sijaan hän väittää, kuin anteeksi pyydellen, ettei häntä luultaisi oikeistolaiseksi, että kyllä ne ovat vanhan kunnon auringon aiheuttamia. Tri Mitcio Kaku puolestaan paljastaa, että hallitukset ne säätelevät säätiloja. Hän puhuu sään modifikaatiosta ja Geo-teknologiasta. http://intellihub.com/dr-michio-kaku-ad ... l-cbs-news, http://www.wnd.com/2014/02/identified-m ... ate-change
Israelissa Acren (Akkon) kaupungissa sattunut kaasuräjähdys ja 3-kerroksisen talon osittainen romahtaminen voi olla viereisen talon asukkaan tahallisesti aiheuttama, vaikka poliisin tutkimukset ovat vielä kesken. – Taban etelä korealaisten kristittyjen turistiryhmää vastaan tehty pommi-isku oli ehkä itsemurhapommittajan suorittama, kertovat Egyptin viranomaiset. Debkafile arvioi, että pommi oli tarkoitus räjäyttää vasta bussin päästyä Israelin puolelle Eilatiin, mutta että jostain syystä se räjäytettiin liian aikaisin. Toinen lähde arvioi, että turvallisuustarkastus Israelin rajalla on hyvin tiukka, eikä sitä ole helppo ohittaa. Siksi pommi räjäytettiin Egyptin puolella, mutta Israelille annettu viesti meni perille. http://www.timesofisrael.com/taba-terro ... us-message
3. Hamas on toistamiseen väittänyt, ettei se hyväksy kahden valtion periaatetta, eikä tunnusta Israelia missään tapauksessa, koska se tulee hävittää kokonaan, ei tunnustaa sen olemassa oloa. Fatahin Gazassa vieraillut edustaja Azzam al-Ahmad kertoi kuitenkin tavattuaan Hamasin johtajan Khaled Mashaalin, että Hamas hyväksyy John Kerryn tiimin kansallisille periaatteille laatiman kehyssuunnitelman.
Hamasin poliittisen toimiston apulaisjohtaja Moussa Abu Marzouk kutsuu sitä hyvin vaaralliseksi dokumentiksi, koska sen lopullisen version dokumentti poistaa palestiinalaisten perimmäisen tavoitteen Israelin tuhoamiseksi. Hän ennustaa Hamasin uutislehden Al-Resalah artikkelin mukaan, että PLO:n hallitus ja Fatahin useat jäsenet mielihyvin allekirjoittavat sen suurista puutteista huolimatta. Abbas puolestaan vakuutti tavatessaan Israelin vasemmistolaisia opiskelijoita Ramallahissa, että Hamas on suostunut tukemaan Kerryn kehyssuunnitelmaa ja kahden valtion ratkaisua. Al-Ahmad oli suorastaan innostunut Gazassa saamaansa tuntumaan todeten: "Mikseivät ne hyväksyisi sitä, sillä he ovat julkisesti tunnustaneet tukevansa sitä ja noudattaa PA:n johdon päätöksiä", hän analysoi.
Al-Ahmad ei sen sijaan ole yhtä toiveikas Hamasin ja Fatahin välisistä sovintoneuvotteluista. Hän kertoo, että Hamasin hyväksyttyä vaalit pidettäviksi 6 kuukauden sisällä väliaikaisen hallituksen muodostamisen jälkeen, häntä kehotettiin odottamaan, eikä Hamasin pääministeri Ismail Haniyeh vastannut hänen lukuisiin puhelinviesteihinsä.
Fatahin keskuskomitean jäsen Mohammed al-Madani sanoi vierailtuaan Gazassa viime viikolla, että poliittinen ilmapiiri on Gazassa muuttunut dramaattisesti Egyptin sisäisen käymistilan johdosta presidentti Mursin 03.07.2013 syrjäyttämisen jälkeen. Hän sanoo poliittisen ilmapiirin olevan nyt paljon positiivisemman johtajiston muutettua kantaansa. Palestiinalainen miljardööri Munib al-Masri vahvistaa al-Madanin näkemyksiä vierailtuaan Gazassa aiemmin tässä kuussa. Hän sanoo keskustelleensa Haniyehin ja useimpien poliittisten vaikuttajien kanssa saaden tuntuman, että he kannattavat itsenäistä Palestiinan valtiota perustuen 1967 sotaa edeltäviin linjoihin. Masri on poliittisesti riippumaton. http://www.timesofisrael.com/hamas-will ... ers-assert
4. PA:n arabi Husni Najjar, joka tuomittiin itsemurhaiskun suunnittelusta ja vapautettiin kärsittyään tuomionsa, pidätettiin uudelleen uuden itsemurhaiskun suunnittelusta. Hän kertoi poliisin kuulusteluissa, että hän suunnitteli toisen iskun vain siksi, että jäätyään kiinni ja saatuaan vähintään 5 vuoden tuomion, hän saa automaattisesti PA:n maksaman 5 000:n NIS (1 140 USD) kuukausipalkan, joka jatkuu 3 vuotta vapauttamisen jälkeen. Hän sai edellisestä tuomiostaan vain 45 000 NIS, nyt hän kuvittelee saavansa 135 000 NIS. PA:n automaattisesti maksama kuukausipalkka riippuu langetetun tuomion pituudesta. Najjar on nyt pidätettynä odottamassa tuomiotaan. Sinne menevät Suomenkin maksamat avustukset.
Najjar kertoo tarvitsevansa rahaa maksaakseen velkansa ja häätilaisuutensa aiheuttamat kulut. Siksi hän syötti suunnitelmansa Shin Betille, joka meni lankaan. Artikkelin arabian kielestä kääntänyt PMW johtaja Itamar Markus ja analyytikko Jacques Silberdik toteavat, ettei PA:n maksama korkea palkka vankeusaikana ja sen jälkeen vain tue terrorismia vaan myös kannustaa siihen antaen tarvittavan motivaation.
Israelissa on myös hämmästelty olosuhteita, joissa tuomioitaan kärsivät terroristit, lasten ja naisten murhaajat ja varkaat, elävät Israelin vankiloissa. He s aavat vankilassa täyshoidon ja terveyshuollon, saavat ottaa vieraita ja käyttää puhelinta. Lisäksi he voivat opiskella ilmaiseksi aina opiston loppututkintoa myöten, jotkut jopa vaativat saada jatkaa vankilassa, kunnes ovat suorittaneet aloittamansa opinnot loppuun. Mistään mielenmuutoksesta ei ole kysymys, monet heistä palaavat terrorismiin vapauttamisensa jälkeen. http://www.timesofisrael.com/prisoner-p ... -pa-salary
5. Iranin ylin kaitsija suurajatollah Ali Khamenei kirjoitti websivullaan khamenei.ir, ettei hän usko P5+1 maiden ja Iranin tiistaina alkavien Iranin ydinsuunnitelmia koskevien neuvottelujen johtavat mihinkään, mutta ettei hän vastusta neuvotteluja. Marraskuussa pidetyissä neuvotteluissa sovittiin kuuden kuukauden testiajasta, jonka aikana länsimaat eivät aseta uusia Iranin vastaisia pakotteita, helpottavat joitain entisiä, ja Iran puolestaan lupasi keskeyttää uraanin rikastamisen 20 %:n tasoon eikä lisäävänsä uusi sentrifugeja. Iran on tosin sen jälkeen kiistänyt sopineensa rikastamisrajoitteista todeten, että sillä on täysi oikeus päättää rikastustoimista omien tarpeittensa mukaan. Iran lupasi myös IAEA:n tarkastajien vierailla parissa ydinlaitoksessa antamatta kuitenkaan avointa valtakirjaa.
Khamenei vakuutti, että Iran pitää lupauksensa, joihin se suostui edellisissä neuvotteluissa. Hän sanoi neuvottelujen alkaneen ulkoministeriön toimesta, joita muutamat sekä edellisen että nykyisen hallituksen ministerit kannattavat. Hän usko niiden tuottavan tuloksia, vaikka Iran tulee täyttämään antamansa velvoitteet, kuten hän vakuutti. Iranin ulkoministeri Mohammad Javad Zarif matkusti maanantaina Viiniin, jossa hän keskustelee EU:n ulkopolitiikan johtajan Catherine Ashtonin kanssa työpäivällisillä. Neuvottelut P5+1 maiden ja Iranin välillä alkavat Viinissä tiistaina 08.30 GMT. http://www.timesofisrael.com/khamenei-s ... ad-nowhere
6. Pääministeri Benyamin Netanyahu lupasi terrorinuhrien pyynnöstä, että Israelin henkilöllisyyskortin omaavat terroristit vapautetaan hallituksen erityiskäsittelyn jälkeen. Hän ei kuitenkaan kyseenalaista aiempaa päätöstä vapauttaa myös Israelin kansalaisia, jotka on tuomittu terrorismista Israelia vastaan.
Alkuperäisen sopimuksen mukaan Netanyahu lupautui vapauttamaan 78 terroristia, jotka olivat kärsineet suurimmen osan tuomiostaan, mutta John Kerry esitti Netanyahulle Abbasin vaatimuksesta neljännen Israelin arabien muodostaman 26 vankierän vapauttamiseksi, eikä pääministeri kehdannut kieltäytyä. Viimeinen ja neljäs 26 terroristin erä vapautettaneen maaliskuun 28. päivänä. Pääministeri vakuuttaa, ettei siihen sisälly Israelin arabeja.
Israelin pääministerien tapa vapauttaa oikeuden tuomitsemia terroristeja ennen tuomionsa kärsimistä loppuun on herättänyt Israelissa vakavaa vastustusta, sillä niillä ei ole saatu aikaan yhtään mitään. PA:n johto ei ole vastannut vastaavanlaisilla hyvän tahdon eleillä. Jos tämän Netanyahun sopiman 104 terroristin vapauttamisella saatiin Abbas suostumaan neuvottelemaan, se on yhtä tyhjän kanssa, ja sotii kaikkia moraali- ja eettisiä käsityksiä vastaan. Lisäksi se murentaa entisestään kansan luottamusta hallituksen ja tuomio-istuinten tasapuolisuuteen. Presidentti Shimon Peres Oslon sopimusten alkuunpanijana ja ikuisena rauhankyyhkynä mielihyvin allekirjoittaa terroristien vapauttamisanomukset. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... wMUDUBsNDQ
7. Knessetin turvallisuus- ja ulkopolitiikan valiokunta on toiminut marraskuusta lähtien ilman puheenjohtajaa Avigdor Libermanin siirryttyä takaisin ulkoministeriksi. Oppositiojohtaja Isaac Herzog varoittaa pääministeriä lopettamaan lapsellisen leikkinsä Yair Lapidin kanssa ja nimittämään ehdokkaansa, tai hän vie asian korkeimpaan oikeuteen. Netanyahun ehdokas on Tzahi Hanegbi, mutta Lapid tarjoaa Ofer Shelahia. He voisivat vuorotella puheenjohtajina, mutta Netanyahu ja Lapid eivät osaa päättää, kumpi aloittaa.
Tämä on käsittämätöntä leikkiä varallisilla asioilla, sillä tämä valiokunta on yksi tärkeimmistä. Knessetin puhemies Yuli Edelstein on oman toimensa ohessa toiminut valiokunnan puheenjohtajana, mutta se ei poista vakinaisen puheenjohtajan tarvetta. Netanyahun olisi korkea aika asettaa Lapid ruotuun muiden ministeriön kanssa, sillä Lapid toimii yhä enemmän kuin pääministeri puuttuen kaikkiin mahdollisiin hänen mandaattinsa ulkopuolisiin asioihin. Valtion rahapussin haltijana hänellä on suuri vaikutusmahdollisuus. http://www.jpost.com/Diplomacy-and-Poli ... ost-341708

Lähettänyt Gabriel Eskel
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Israel Update / Helmikuu

ViestiKirjoittaja noomi » 19.02.2014 21:27

Wednesday, February 19, 2014
KESKIVIIKKO 19.02.14

KESKIVIIKKO 19.02.14
1. AURINKO paistaa kauniisti ja lämpimästi tänään keskiviikkona ja jatkanee huomennakin lämpötilan noustessa pari astetta tämän päiväisestä, mutta perjantaiksi ennustetaan taas puolipilvisyyttä, mutta sateita - niitä kaivattaisiin. Lämpötilat: Jerusalem 9 -19; Tiberias 13 -25; Suolameri 17 -27; Eilat 17 -29 +C-astetta. Sateita ei ole luvassa, mutta toivoa on vielä.
Hadashan sairaalan kaksi viikkoa kestänyt lakko peruuntui työntekijöitten ja hallinnon päästyä sopimukseen palkkakiistassaan, ja työntekijät palaavat töihinsä tänään. Lääkärit jättäytyivät kuitenkin sopimuksen ulkopuolelle ja neuvotteluja jatketaan heidän kanssaan. Palkkoja lasketaan, mutta ei niiltä, joiden kuukausipalkka on alle 15 000 NIS. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... wQ8YEBsNDQ
2. Palestiinalaiset rakentavat Juudeaa ja Samariaa yksi kaupunki kerrallaan, sanoo Elior Levy ynetnews.com artikkelissaan. Rawabin kaupunki Ramallahista pohjoiseen on rakenteilla kukkulalle, josta on näkymät pitkälle rannikolle. Israel valittaa, etteivät kaupungin suunnittelijat ole olleet yhteydessä Israelin viranomaisiin, jonka vuoksi kaupungin infrastruktuurin hoidon järjestäminen on keskeneräinen. Kaupunki on suunniteltu 40 000 asukkaalle, siihen rakennetaan 3 koulua, moskeija, kirkko, suuri amfiteatteri ja stadion. Suuren kauppakeskuksen yhteyteen rakennetaan hotelli, hitek-keskus ja elokuvakompleksi.
Kaupungin alue on 6 miljoonaa neliökilometriä, asuntoja rakennetaan 630 asuntoyksikköä. Kilometrin päähän kaupungista rakennetaan logistiikkakeskus kevyelle teollisuudelle. Asukkaat pääsevät muuttamaan ensi vuoden aikana. Esikuvana on käytetty Modiin kaupunkia pyrkien oppimaan sen rakentamisen aikana tehdyistä virheistä. Kaupungin uskotaan tarjoavan työtä 3000 – 5000 työntekijälle. Asuntojen hinnat ovat Israelin asunto-hintoihin verraten todella edullisia. Viiden huoneen 180 neliömetrin asunto viidennessä kerroksessa huikealla näköalalla maksaa 110 000 USD.
Israelin viranomaiset sanovat, että Rawabin kaupunki rakennetaan A-alueelle, joka on PA:n täydessä hallinnossa, mutta sinne johtava tie on suunniteltu C-alueen kautta, kuten myös kaupungin vesitarvetta palveleva vesijohto. Näistä neuvotellaan edelleen, kuten myös kaupungin aiheuttamista ympäristöhaitoista ja viemäröintiongelmista. Kaupungin suunnittelussa ja rakentamisessa on käytetty PA:n omaksumaa menetelmää aloittaa työt ilman sopimuksia uskoen, että Israel lopulta pakotetaan hyväksymään tapahtunut tosiasia. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340 ... 73,00.html
3. SUOMEN pääministeri Jyrki Katainen kertoo haastattelussa aikovansa uudistaa koko Suomen talouselämän turvautuen suunnitelmissaan suurelta osin Israelin esimerkkeihin. Artikkelissa todetaan, että Israelin menestys parin viimeisen vuosikymmenen aikana perustuu kansainvälisen rahoituksen ja nuorten terävä-älyisten yrittäjien yhteistoimintaan, joita on tullut liike-elämään armeijan erityisyksiköistä, joissa he ovat erikoistuneet tietoliikenteeseen, tiedusteluun ja teknologian hyödyntämiseen. He ovat edenneet rohkeasti ennen tallaamattomille poluille internetin turvallisuuden, johdottoman tietojen-välityksen sekä tietokonesirujen suunnittelussa houkutellen kansainvälisiä investoijia kuten Intel. Israelilaisista yrityksistä 60 on merkitty Nasdagiin, eniten USA:n ja Kiinan jälkeen.
Katainen nyökkää innokkaasti yhdessä tärkeimmän neuvonantajansa kanssa kysymykseen, onko hänen suunnitelmassaan saavuttaa jotain samanlaista: "Kyllä, paljon Israelin tapaista". Artikkelissa todetaan, että 5.4 miljoonan asukkaan maa, jossa on maailmanluokan koulutus-järjestelmä ja kansainvälisesti asennoitunut mieli, Suomi voi uusiutua monia kilpailijoitaan paljon nopeammin aikana, jolloin sen teollinen tuotanto elää laskukautta ja tuottavuus taantuu. Katainen sanoo uudistavansa koko maan todeten, että Suomen talous näyttää toimivan 20 vuoden jaksoina eläen nyt laskukautta, josta viimeisenä esimerkkinä on Nokian romahtaminen 20 vuoden maailman markkinoiden hallinnan jälkeen.
"Maailman markkinat ovat muuttuneet", Katainen toteaa. "Artikkelit, joita markkinoimme, eivät myy enää samassa mitassa". Katainen sanoo panostavansa korkeaan teknologiaan, joista ainakin yksi on saanut kuuluisuutta maailmalla – pelimarkkinat, jossa yhtiö nimeltä Rovio tunnetaan Angry Birds pelin kehittäjänä. Toisina esimerkkeinä hän mainitsee levä- ja luonnollisen jätteen, vedenkäyttöteknologian sekä digitaalisen kehityksen sovelluksissa terveydenhuolto- ja hyvinvointiteollisuudessa.
Katainen kuvaa Suomen uudistamista sanoilla vihreä ja puhdas teknologia. Teollisuus, johon maailma yhä enemmän turvautuu väkiluvun kasvaessa ja uudistuvan energian tullessa yhä tärkeämmäksi, teollisuudelta vaaditaan entistä parempaa tuottavuutta. Katainen sanoo, että uudistus ulottuu myös yliopistoihin, joissa nykyinen painotus aloille kuten lainoppi tulee entistä enemmän suuntautumaan uuden teknologian opettamiseen. Siinä yliopistot toimivat magneetteina, jotka vetävät lahjakkaita nuoria opiskelijoita osastoilleen. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340 ... 01,00.html, http://www.ynetnews.com/articles/0,7340 ... 92,00.html
4. ISRAELIN kristityt vaativat Siionin vuoren alueen, jolla sijaitsee Davidin hauta ja samassa rakennuksessa ns. yläsali, jossa Jeesuksen sanotaan viettäneen viimeisen pessah-ateriansa opetuslastensa kanssa samana iltana, jolloin hänet pidätettiin, luovuttamista Vatikaanille. Asiaa puitiin tiistai-iltana asianajaja Amnon Merhavin, Jerusalemin pääsihteerin, toimistossa salaperäisessä kokouksessa, johon osallistuivat edustajat pääministerin kansliasta, presidentin toimistosta, turismiministeriöstä, poliisista, Kotelin rabbin toimistosta sekä kristittyjen edustajia.
Kokouksen aikana paikalla olleet kristittyjen ryhmien edustajat painostivat Jerusalemin johtajia luovuttamaan "viimeisen aterian yläsalin" (cenacle) lähiympäristöineen Sionin-vuorella Vatikaanille paavin suunnitteleman Israelin vierailun yhteydessä toukokuussa tai mieluummin ennen sitä, koska Paavi Farncis I suunnittelee pitävänsä suuren messun siellä. Asia on hyvin arkaluonteinen juutalaisille, koska kuningas Davidin hautakammio sijaitsee samassa rakennuksessa. Jerusalemin kristityt ovat huolestuneet siitä, että juutalaisia vierailee yhä runsaammin rakennuksessa ja Davidin hautakammiolla. Poliisi varoitti, että jos rakennus luovutetaan Vatikaanille, se voi aiheuttaa israelilaisten "hintalappu" väkivaltaa.
Useat Knessetin jäsenet ovat pyytäneet pääministerin toimistoa kommentoimaan huhuja Siionin vuoren luovuttamisesta Vatikaanille ilman tulosta. Apulaisulkoministeri Zeev Elkin kertoi viime vuoden puolivälissä, ettei sellaisia suunnitelmia ole ohjelmassa. Jerusalemin kaupunki julkaisi tiistai-illan kokouksesta seuraavan lausunnon: "Israelin valtio ja Jerusalemin kaupunki ovat kiinnittäneet erityistä huolta Siionin vuoren alueeseen tarkoituksenaan parantaa ja uudistaa sen infrastruktuuria ja kaupungin palveluja jännityksen vähentämiseksi. Jerusalem tulee johtamaan prosessia keskeisenä hallintovaltana Siionin vuorella".
Aiemmin kerrottiin, että Vatikaani suunnittelee Siionin vuoren ja yläsalin alueesta katolisten kristittyjen pyhiinvaelluskohdetta, jossa olisi jatkuva henkilöstö ja aktiivista toimintaa. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... wRVzEBsNDQ
5. Anarkistit ja muut vasemmistolaiset Israelissa suunnittelevat provokaatioita Hebronissa Machpela mausoleumissa tapahtuneen muslimien massamurhan 20-vuotispåivän muistoksi. Tri Baruch Goldstein murhasi silloin 29 muslimia aamurukousten aikana tilanteessa, josta on ristiriitaisiakin versioita Goldsteinin toimiessa uhrina, jonka muslimit nuijivat hengiltä.
Hebronin juutalaisasukkaat odottavat sarjaa provokatorisia toimia vasemmistolaisten ja anarkistiryhmien taholta perustaen odotuksensa anarkistien ja vasemmistolaisten web-sivuilla levitettyihin tietoihin Israelissa ja ulkomailla. Hebronin juutalaisasukkaitten edustaja Noam Arnon kertoo Arutz Shevan toimittajalle, että aktivistien toiminta on suunniteltu vaatimuksen ympärille, jolla King David katu, jota arabit kutsuvat nimellä Shuhada, tulee avata myös arabeille. Arnon sanoo, että se on ainoa katu, joka on suljettu arabeilta, mutta että arabit voivat käyttää vaihtoehtoista katua liikkuakseen vapaasti kaupungissa.
ARNON kertoo edelleen, että King David kadulla on tapahtunut useita hyökkäyksiä juutalaisia vastaan, ja siksi 1.5 km pitkä katu suljettiin arabeilta turvallisuussyistä. Anarkistit aloittavat kampanjansa iskulauseella "Open Shuhada". Arnon sanoo, että kadun avaaminen toisi potentiaaliset terroristit aivan heidän kotiensa kynnykselle. Seuraava vaihe anarkistien kampanjassa alkaa perjantaina 28.02. Hebronissa. Silloin "Breaking the Silence" vasemmistolaiset armeijan entiset sotilaat kuljettavat busseilla satoja vasemmistolaisia mielenosoitus-tilaisuuteen, jossa vaaditaan King David kadun avaamista. Ryhmä on järjestänyt aiemminkin bussimatkoja Hebroniin, mutta tämä on massatilaisuus.
ARNON sanoo armeijan upseerien todenneen, että armeijan yksiköitä on varoitettu olla puuttumatta anarkistien ja vasemmistolaisten tilaisuuksiin. Ensi viikon tilaisuus on tarkoitus järjestää Hebronin juutalaisyhteisön sisällä, joten ongelmia on odotettavissa. Arnon sanoo, että anarkistien tarkoituksena on provosoida media-materiaalia yhteenotoista juutalais-asukkaitten ja anarkistien välillä, mutta he pyrkivät välttämään niitä. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... wRjbUBsNDQ
6. Pääministeri Netanyahu pistäytyi eilen tutustumassa Israelin järjestämään kenttä-sairaalaan Golanilla, jossa hoidetaan Syyriasta Israelin puolelle tulleita hoitoa tarvitsevia. Heitä on hoidettu ainakin 700, osa heistä on palautettu tervehdyttyään, mutta osa haluaa jäädä Israeliin peläten henkensä puolesta. Haavoittuneilta ja muilta sairailta ei kysellä heidän motiivejaan eikä poliittista kantaansa. Heitä hoidetaan paljastamatta heidän nimiään.
Pian Netanyahun vierailun jälkeen Syyriasta ammuttiin kaksi kranaattia Israelin puolelle. Lieneekö sana levinnyt pääministerin vierailusta, mutta kranaatit putosivat aukeille alueille aiheuttamatta vahinkoa. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... wRsWkBsNDQ
7. USA:n ulkoministerin John Kerryn johtama rauhanneuvottelitiimi vaatii, että Israelin tulee asettaa epävirallinen rakennuskielto Juudean ja Samarian alueille suurten juutalaisasutusten ryhmittymien ulkopuolella. Kerryn tiimin laatiman kehyssuunnitelman tultua allekirjoitetuksi tämä epävirallinen kielto tulee välittömästi voimaan lopettaen kaiken asuntojen tarjoamisen myyntiin sekä uusien rakennuslupien myöntämisen. USA:n ulkoministeriö ei keillä eikä tunnusta tietoa epävirallisesta rakennuskiellosta, joka itse asiassa on ollut lievemmässä muodossa voimassa koko Netanyahun hallituksen ajan siitä lähtien, kun hänen v.2010 määräämänsä 10 kuukauden ehdoton rakennuskielto päättyi ilman tulosta. Pääministerin kanslia kieltäytyi vahvistamasta tietoa. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... wRub0BsNDQ
8. Ukrainan melakoissa kuoli eilen ainakin 25 ja 241 haavoittui. Aktivistit vaativat, että EU:n tulisi tehdä jotain tilanteen selvittämiseksi, mutta sillä taitaa olla muita kiireitä laatiessaan dokumenttia, jolla Iranille myönnetään virallisesti oikeus ydinpommin rakentamiseen, joka sillä jo lienee valmiina kellarissa. Mielenosoittajia johtaa Viktor Klitschko, entinen raskaan sarjan maailmanmestari, joka vakuuttaa, etteivät he anna periksi vaikka muutaman kerran kävisikin lattian rajassa, kuten hän oppi nyrkkeilyareenoilla. Ainakin 10 000 ihmistä jäi eilen illalla Kievin kaduille barrikadien suojaan. http://www.timesofisrael.com/at-least-2 ... e-clashes/
9. Tie no 443 Jerusalemista Tel Aviviin on osoittautunut niin vaaralliseksi, ettei johtavassa asemassa olevia viranomaisia päästetä sinne, tavallisella kansalla ei ole niin väliä. Tämä 16 km:n tieosuus rakennetiin helpottamaan valtatien kovenevaa liikennepainetta, mutta koska se kulkee arabikylien välitse, se tarjoaa houkuttelevan kohteen kivittää ja tulittaa sillä kulkevia juutalaisten ajamia autoja. http://www.timesofisrael.com/the-road-t ... ls-leaders
10. PA:n virkailija väittää, että rauhanneuvottelut Israelin kanssa ovat todellisissa vaikeuksissa. USA:n neuvottelijat vihjaavat, että tarvitaan ainakin yksi vuosi lisää, jotta voitaisiin hiertää allekirjoituskelpoinen dokumentti. Virkailija sanoo, että Abbasin kiireellä sovittu tapaaminen John Kerryn kanssa osoittaa neuvottelujen olevan ratkeamispisteessä, siksi PA:n puheenjohtaja, jonka mandaatti päättyi tammikuussa 2009, lentää Pariisiin. Abbas totesi eilen Ramallahissa tavattuaan Perun presidentti Ollanta Humalan, että Israelin ja PA:n välinen rauhansopimus on edellytyksenä rauhaan Lähi-Idässä. Hän väitti juutalaisyhteisöjen muodostavan tuhoavan elementin PA:n maalla, ja vaati oikeudenmukaista ratkaisua pakolaisten ongelmaan. Jos Kerryn suunnitelma toteutuu, maailmassa on 150 000 – 300 000 pakolaista lisää, tällä kertaa Israelin sisällä.
PA:n hallitus julkisti kokouksensa jälkeen eilen lausunnon, jossa se syyttää Netanyahua kiihotuksesta palestiinalaisia ja heidän johtajiaan vastaan, ja että "setlerit" rikkovat inhimillisiä oikeuksia ja kansainvälistä lakia päivittäin. "Israelin hallitus kiihottaa juutalais-asukkaita terrorihyökkäyksiin PA:n arabeja vastaan". Tämä lienee valmistelua asian alistamiseksi Haagin kansainvälisen rikosoikeuden ICC:n käsiteltäväksi. http://www.jpost.com/Middle-East/Palest ... ris-341822


Lähettänyt Gabriel Eskel
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Israel Update / Helmikuu

ViestiKirjoittaja noomi » 20.02.2014 16:10

Thursday, February 20, 2014
TORSTAI 20.02.14

TORSTAI 20.02.14
1. TORSTAIPÄIVÄ valkeni aurinkoisena ja lämpötilan odotetaan kipuavan selvästi yli 20 +asteen, eikä sateista ole tietoakaan. Mutta nautitaan siitä, mikä on käsissä eikä siitä, jota ei ole. Surettaa vain ensi kesä, ellei lisää sateita tule, sillä se tarkoittaa ankaraa veden sääntelyä eikä puutarhaa saa kastella ollenkaan, ja toiseksi pohjavesivarastot suolaantuvat vuosiksi eteenpäin, koska ihmiset kaivavat laittomia kaivoja löytääkseen vettä perheensä ja kotieläintensä tarpeita varten. Lämpötilat tänään: Jerusalem 11 -22; Tiberias14 -28; Suolameri 20 -30; Eilat 18 -31 +C-astetta. Huomenna perjantaina taivas lienee puolipilvinen, mutta lämpötilojen ennustetaan nousevan asteen verran. Sapattina on aurinkoista.
2. USA:N ulkoministeri John Kerry, joka Syyrian ja Iranin ongelmien ohella on antautunut junailemaan Israelin ja palestiinalaisten välisiä rauhankeskusteluja, vastaili Israelin TV-2:n toimittajan Ilana Dayanin israelilaisia suuresti kiinnostaviin kysymyksiin neuvotteluista ja Kerryn tiimin laatimasta kehyssuunnitelmasta, josta vain murusia on päässyt julkisuuteen. Dayan esitti kysymyksen: "Mikä tulee olemaan Juudean ja Samarian (juutalais)asukkaitten maksama henkilökohtainen hinta rauhasta?" Kerry vastasi tähän: "En ole varma, että he joutuvat jättämään kotinsa". Haastattelu tullaan esittämään Dayanin Uvda-ohjelmassa torstai-iltana, mutta otteita siitä päästettiin julkisuuteen keskiviikkona.
Dayan esitti Kerrylle myös kysymyksen, mikä on hänen reaktionsa puolustusministeri Moshe Yaalonin viime kuussa esittämiin kriittisiin arvioihin hänen messiaanisuudestaan ja pakkomielteestään suhtautumisessaan rauhanprosessiin, mikä sai ärtyneen vastineen USA:n ulkoministeriöstä. Kerry torjui kritisismin todeten: "Minä teen vain tehtäväni. Olen uskoakseni asiaan antautunut ja päättäväinen, mutta tietääkseni minulla ei ole pakko-mielteitä".
Kerry uskoo pystyvänsä saamaan aloittamansa tehtävän onnelliseen loppuun saakka todeten, ettei ole hänen tapaistaan jättää asiaa kesken. "se ei ole minun työtapani. Ihmiset tietävät, että mihin hampaani isken, pyrin saamaan sen tehdyksi". Hän on pystynyt säilyttämään positiivisen uskonsa, että sopimus on mahdollista saavuttaa. Joulukuussa hän ilmoitti yhteisymmärryksen olevan lähellä, mutta on joutunut pettymään kerran jos toisenkin osapuolten välisten erimielisyyksien jatkuvan yhtä suurina tai jopa voimistuen.
New York Timesin vakiokirjoittaja Thomas Friedman, jolla on läheiset suhteet Obaman kanssa, paljasti, että Israel vetäytyy 1949 aselepolinjoille vaiheittain usean vuoden (3 -5) kuluessa, ja että ennen näkemättömillä turvallisuusjärjestelyillä varmistetaan Jordanin Laakson ja Jordanin vastaisen rajan turvallisuus, joita Israel ei pidä riittävinä.
Obaman nimittämä rauhanneuvottelujen tarkkailija Martin Indyk, jonka oletetaan osallistuvan neuvotteluihin ilman puheoikeutta, paljasti myöhemmin Amerikan juutalais-johtajille, että 75 – 80 % Juudean ja Samarian juutalaisasukkaista saa jäädä koteihinsa. Hän ei tarkentanut, mistä määrästä tuo luku otetaan, mutta jos se otetaan vihreän linjan itäpuolella asuvien juutalaisten kokonaismäärästä n. 640 000, 20 % siitä on 130 000; 25 % siitä on puolestaan 162 500 juutalaista, jotka joutuisivat lähtemään evakkoon. Yleisesti käytetään lukumäärää 150 000 niistä, joita karkotusmääräys tulisi koskemaan.
Vuonna 2005 Gazasta ja Samarian pohjoisosata karkotettiin n. 9 000 juutalaista, ja hyvää tarkoittavista lupauksista kaikkien pääsevän pian omiin koteihinsa, vielä 8 vuoden jälkeen suuri osa heistä on ilman omaa kotia ja toimeentuloa. Eikä kukaan liene osannut ennakoida, mitä psyykkisiä, taloudellisia ja sosiaalisia ongelmia he ovat joutuneet kärsimään perheiden hajottua ja lasten mennessä kaduille liittyen rikollisiin jengeihin, joissa käytetään huumeita ja alkoholia. Heidän elämänkatsomuksensa ja uskonnollinen vakaumuksena kärsi korjaamattomia vaurioita, mistä kukaan ei ota vastuuta. Israel on täysin valmistautumaton 150 000 juutalaisen karkottamiseen Juudeasta ja Samariasta.
Indyk vihjaisi kehyssuunnitelman koskettelevan myös arabimaista v. 1948 sodan ja Israelin itsenäisyysjulistuksen seurauksena ja sen jälkeen karkotettujen juutalaisten korvauksia menettämästään omaisuudesta sekä siihen, että PA/PLo tulee tunnustamaan Israelin juutalaisena ja Palestiinan palestiinalaisena kansallisvaltiota, minkä Abbas ehdottomasti kiistää. Sopimuksessa todettaisiin, että Israel ja PA/PLO ovat haudanneet sotakirveensä lopullisesti ja kaikki esillä olleet ongelmat katsotaan ratkaistuiksi. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... wWa5kBsNDQ
3. Israelin ja PA/PLO:n välisten keskustelujen kiperin kysymys on, miten Gazan kaistaa hallitseva Hamas tulee liittymään kuvaan. Hamas ja Fatah ovat vuosikaudet neuvotelleet yhtenäishallituksen perustamisesta, jonka velvollisuutena olisi parlamenttivaalien sekä PA:n puheenjohtajan ("presidentin") järjestäminen, mutta useista positiivisista lausunnoista huolimatta sovintoratkaisuun pääsystä ne eivät ole johtaneet mihinkään. Hamas on Israelin, USA:n ja joittenkin länsimaitten luokittelun mukaan terrorijärjestö. Israel on virallisesti kieltäytynyt neuvottelemasta suoraan Hamasin kanssa, ja yhteydet hoidetaan toisten valtioitten, useimmiten Egyptin kautta.
FATAHIN tiedottaja Ahmad Assaf paljasti Maan-uutistoimistolle kommenttina huhuille, että Israel ja Hamas ovat vaihtaneet viestejä, että kontaktit Israelin hallituksen ja Hamasin välillä ovat olleet paljon aiempaa tietoa aktiivisemmat, ja että pääministeri Netanyahu on henkilö-kohtaisesti ollut yhteydessä Hamasin terrorijohtajien kanssa. Assaf sanoi, että Hamasin uskomuksen mukaan Kerryn neuvottelema kehyssuunnitelma tullaan lopulta hyväksymään, ja että Hamas jää diplomaattisen suunnitelman ulkopuolelle. Hänen mukaansa Palestiinan valtio tunnustetaan siinä tilapäisin rajoin, jotka viimeistellään jatkoneuvotteluissa yhdessä turvallisuustakuiden kanssa. Abbas sanoi israelilaisille vasemmisto-opiskelijoille Ramallahissa äskettäin, että Hamas tullee tunnustamaan Israelin oikeuden olla olemassa, mutta ei juutalaisvaltiona. Hamas esitti vastalauseensa sille, että Abbas tapasin israelilaisten delegaation, koska se vahvistaa Israelin laillisuutta kansainvälisesti, kuten Assaf sanoi. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... wWqTUBsNDQ
4. PA:n entinen pääministeri Ahmed Qurei varoittaa, että John Kerryn tarjoaman kehys-suunnitelman sanamuodot ovat liian ylimalkaisia todeten, etteivät PA/PLO:n neuvottelijat voi hyväksyä sen määrittelemiä esityksiä rajoista, Jerusalemista ja "setlementeistä".
Qurei antoi varoituksensa keskiviikkona todeten, että johtuen amerikkalaisten omaksumasta epämääräisestä terminologiasta neuvottelut voivat romahtaa. "Kaksiselitteisen tekstin omaksuminen ei auta kumpaakaan osapuolta. En halua jatkaa keskustelua siitä, mitä teksti itse asiassa tarkoittaa, sillä se olisi ajan haaskausta, ja samaan aikaan Israel jatkaa tosiasiain rakentamista maahan muuttaakseen tasapainon Juudeassa ja Samariassa jatkaen Gazan kaistan erottamista Länsirannasta". Qurei, joka tunnettiin nimellä Abu Alaa, antoi haastattelunsa Jerusalemin itäosan lähiössä Abu Dis sijaitsevassa toimistossaan.
Qurei suhtautuu hyvin pessimistisesti Kerryn kehyssuunnitelmaan esittäen lukuisia varauksia siihen, ennen muuta sen terminologian epämääräisyyteen. Hän ei hyväksy sanontaa rajoista 1967 linjoilla huomioiden muutokset niihin kysyen: "Mitä muutoksia, se on miehitettyä aluetta. Muutoksia ei hyväksytä, mutta aluevaihdosta voidaan keskustella, jos ne pysyvät vähäisinä eivätkä häiritse asukkaita ja Palestiinan alueen jatkuvuutta". Hän painottaa, että juutalaisyhteisöt Juudeassa ja Samariassa ovat laittomia (mikä on vastoin tosiasioita). Qurei ei hyväksy Kerryn mainintaa pakolaisista, vaan esittää, että heidän oikeutensa valita paluusta ja korvauksista täytyy huomioida dokumentissa YK:n päätöslauselman 196 mukaisesti. Hän katsoo, että Israelin vaatimus turvallisuudesta on liioiteltu, eikä hyväksy Israelin läsnäoloa Jordanin Laaksossa viitaten v. 2000 Stockholman sopimukseen, jossa ulkoministeri Shlomo Ben Ami tunnusti Jordan Joen Palestiinan itärajana, minkä Dennis Ross vahvisti. http://www.timesofisrael.com/us-framewo ... o-official
5. YK:n ihmisoikeusneuvoston nimittämä erityisraportoija ihmisoikeuksista palestiinalaisten asuma-alueilla Richard Falk, juutalaista sukua, mutta hillittömän Israelin vastainen ja mielettömän yksipuolisista raporteistaan tunnettu YK:n virkailija, julkisti äskettäin viimeisen raporttinsa. Hän jää lopultakin eläkkeelle maaliskuussa saatuaan pysytellä virassaan USA:n ja Israelin toistuvista vastalauseista ja erottamisvaatimuksista huolimatta.
Viimeisessä raportissaan Falk syyttää Israelia apartheidista ja etnisestä puhdistuksesta palestiinalaisten asumilla alueilla Juudeassa ja Samariassa ja Gazan kaistalla. Hän kehotti YK:ta toimimaan aktiivisemmin Israelin laillisuuden kieltämiseksi, mitä PA/PLO ajaa jatkuvasti uhaten vetää Israelin ihmisyyttä vastaan tekemistään rikoksista Haagin kansainväliseen rikosoikeuteen (ICC) heti, kun/jos Kerryn kehyssuunnitelma romahtaa. Falkin kausi päättyy maaliskuussa 2014, ja toivottavasti siitä miehestä ei kuulla mitään sen jälkeen. Hän tuki voimallisesti BDS-kampanjaa Israelia vastaan, jolla Israel pyritään saamaan kansainväliseen boikottiin ja eristetyksi taloudellisesti muusta maailmasta.
YK:n pääsihteeri nimittää uuden raportoijan kesällä, mutta esitetyt ehdokkaat eivät ole julkisuuteen vuotaneitten lausuntojensa mukaan juuri Falkia tasapuolisempia. Mitähän johtunee, että YK:n ihmisoikeuksia käsittelevät virkailijat ja komiteat ovat järjestään vahvasti Israelin vastaisia. Kysymys on vähän samankaltainen, kuin mistä Hitlerin kuolemanleirien vartijat ja johtajat tulivat? Ammatin sisältö näyttää vetävän määrätyn tyyppisiä ihmisiä kuin lampunvalo perhosia pimeällä. Tässä toteutuu Jeesuksen toteamus, että jokaisessa ihmisessä on edellytykset mihin tahansa kauheuksiin, jos vain olosuhteet ovat siihen suotuisat. (Mrk.7:21 -23) http://www.timesofisrael.com/uns-falk-a ... -cleansing

Lähettänyt Gabriel Eskel
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Israel Update / Helmikuu

ViestiKirjoittaja noomi » 21.02.2014 17:56

Friday, February 21, 2014
PERJANTAI 21.02.14

PERJANTAI 21.02.14
1. MIELLYTTÄVÄN lämmin tuulahdus tuli vastaan avattuani ulko-oven puoli seitsemän maissa lämpömittarin osoittaessa 14 +C-astetta. Taivas oli erillisten pilvenhattaroiden peittämä, jotka värjäytyivät punaisiksi nousevan auringon vaikutuksesta. Eilen iltapäivällä pienen kävelyretken aikana tuntui kovin kotoiselta kuulla mustarastaan laulua. Lieneekö sama mustarastas, joka kesäisin laulelee kesämökin kuusen latvassa? Äänilaji on kuitenkin sama. Ennusteen mukaan tänään on puolipilvistä, mutta huomenna sapattina aurinko paistaa täydeltä terältään peittyen taas sunnuntaina osittain pilvien suojaan. Lämpötila on tänään korkea, mutta notkahtaa huomenna pari astetta viileämmäksi. Kinneretin vedenpinta on aloittanut laskukautensa mittarin osoittaessa 1 sm:n laskua vuorokaudessa. Lämpötilat: Jerusalem 13 -23; Tiberias 15 -29; Suolameri 22 -31; Eilat 18 -32 +C-astetta. Kuten jo mainitsin, tänään on puolipilvistä; huomenna pilvetöntä ja sunnuntaina taas puolipilvistä. Eri lähteet antavat kovin poikkeavia ennusteita, Jerusalem tänään 15 -25; huomenna 16 -26; sunnuntaina 10 -18 ja maanantaiksi 11 -19 +C-astetta Times of Israel mukaan. Kinneretin vedenpinta on 1.135 m ylimmän punaisen viivan alapuolella JP:n mukaan.
2. USA:n ulkoministeri John Kerry kertoo Israelin TV-kanava kakkosen mukaan, että hänen molemmat isovanhempansa olivat juutalaisia, mutta eivät koskaan kertoneet siitä hänelle. Hän sai tämän selville v. 2004 kisaillessaan George W Bushin kanssa USA:n presidentti- ehdokkuudesta. Hänen isänsä molemmat vanhemmat olivat juutalaisia, mutta luopuivat uskostaan ja kääntyivät kristinuskoon vainojen vuoksi. Heidän alkuperäinen nimensä oli Cohen (pappissukua), mutta he muuttivat sen muotoon Kerry muuttaessaan Yhdysvaltoihin.
Kerryn isosetä ja isotäti saivat surmansa holokaustissa, mikä tieto hänen biologisesta ja henkilökohtaisesta yhteydestään juutalaisia kohdanneeseen katastrofiin on syvästi vaikuttanut hänen tunteisiinsa. Ennen sitä hän suhtautui siihen vain "ei koskaan enää" periaatteella ymmärtämättä, miten läheisesti se koski hänen oma perhettään. Hänen isovanhempansa toimivat jouduttuaan vainotuiksi lukuisten juutalaisten tavoin pyrkien irrottautumaan suvustaan ja uskonnostaan hävittäen kaikki niihin viittaavat jäljetkin. Samanlaisia Euroopan ja Venäjän vainoja paenneita perheitä löytynee Suomestakin, jotka ovat muuttaneet nimensä luopuen juuristaan kieltäytyen edes keskustelemasta niistä.
TV-2:n toimittaja Ilana Dayanin kysymykseen, tunsiko Kerry juutalaisia kohdanneen katastrofin vieläkin vaikuttavan juutalaisten epäröivään päätökseen suostua "välttämättömään uskon hyppyyn", kuten Dyan sanoi, vetäytymisestä Juudeasta ja Samariasta Palestiinan valtion perustamiseksi, Kerry vastasi vakuuttavasti kyllä. "Mutta haluan vakuuttaa tässä", hän selitti tuntojaan, "uskoakseni tehtäväni ei ole muodostaa tilannetta, jossa sopimuksen todellisuus vaatisi tuollaista "uskon hyppyä", enkä halua muodostaa sellaista. Haluan, että tämä on järjen hyppy, järjellisen ajattelun ja valinnan hyppy perustuen hyvin ymmärrettäviin ja kouriintuntuviin vakuutuksiin turvallisuudesta ja muista kysymyksistä".
JOHN KERRY selvitteli edelleen näkemyksiään uskoen onnistuvansa tehtävässään, mutta "se edellyttää tunteitten kuolettamista – vaikka se merkitseekin joillekin ihmisille suunnatonta tunteitten myrskyä, koska heillä on erilaisia käsityksiä suuremmasta Juudeasta ja Samariasta – kuten hyvin tiedän". Kerry myös väittää tiedostavansa, että 70 % israelilaisista kannattaa kahden valtion periaatetta (mitä epäilen). Hän kertoi viettävänsä joskus tunneittain puhelimessa pääministeri Netanyahun kanssa pyrkien ymmärtämään hänen näkemyksensä turvallisuudesta, mutta epäröi kertoa, olisiko Netanyahu valmis hyväksymään hänen esityksensä, mutta uskoo, että jos kaikki turvallisuuskysymykset, Israelin kansallisvaltion kotina juutalaiselle kansalle, Israelin tunnustaminen juutalaisena valtiona ja pakolais-kysymykset on kunnolla ratkottu, hän uskoo tai ainakin toivoo Netanyahun lopulta suostuvan.
Kerry sanoo selittäneensä kaiken tämän Mahmoud Abbasille, koska Israelin kansan pääasiallinen vaatimus on, että he tekevät sopimuksen, joka lisää turvallisuutta ja vahvistaa heitä verrattuina siihen, mitä he olivat ennen sitä, ja että sen seuraukset ovat päinvastaiset kuin Libanonista ja Gazasta vetäytymisen.
Kerry vihjaisi aiemmin, ettei Juudean ja Samarian juutalaisasukkaitten ehkä tarvitse muuttaa kodeistaan, vaikka PA:n johdon lausunnot vakuuttavat päinvastaista: "Ei yhtään juutalaista, ei sotilasta eikä siviiliä saa olla saastuttamassa islamin pyhää maata", vähän eri sanoin. Kerry osoittaa omaavansa kunnioitettavan paksun nahan, jolla hän kestää hyvinkin kriittiset arviot hänen perimmäisistä motiiveistaan vakuutellen vain tekevänsä uskollisesti tehtävänsä. http://www.timesofisrael.com/newfound-j ... th-israel/
Kerryn haastattelussa esille tulleita asioita miettiessä tulee esiin lukuisia kysymyksiä, joihin hän ei vastaa. Kenen näkemyksiä Kerry toteuttaa painostaessaan Israelia hyväksymään hyppyä tuntemattomaan, jota hän kutsuu järjelliseksi valinnaksi? Vaikuttaako Kerryn itseään vihaava juutalaisuus asiaan siten, että hän pyrkii osoittautumaan ei-juutalaisten silmissä tasapuoliseksi ja oikeamieliseksi tuomariksi painostamalla Israelia auschwitzin rajoihin, joilla se asettaa itsensä potentiaalisesti ääri-islamilaisen, vihamielisen kalifaatin armeliaisuuden varaan? Miten Kerryn jäsenyys vapaamuurareissa vaikuttaa hänen toimenkuvaansa?
3. ISRAELIN Knessetissä on alkamassa keskustelu Israelin julistamiseksi juutalaisten kansallis-valtioksi, ja sitä koskena lakiesitys on valmisteilla. Kysymyksen on noussut entistä ajankohtaisemmaksi Netanyahun vaatiessa, että PA/PLO:n tulee tunnustaa Israel juutalaisena valtiona, aivan samoin kuin Israel tunnustaa Palestiinan palestiinalaiseksi. Pääministeri selitti asiaa tällä viikolla Israelissa vieraileville Amerikan juutalaisjohtajille:
"Tämä on juutalainen maa. Tämä on juutalainen valtio. Kun me teemme sopimuksen, se on sopimus juutalaisen kansan kansallisvaltion ja palestiinalaisen kansan kansallisvaltion välinen". Palestiinalaisten johto on yksiselitteisesti ilmoittanut, ettei se tule koskaan tunnustamaan Israelia juutalaiseksi valtioksi. Hanan Ashrawi, PLO:n tärkeä johtajahahmo, muistelee, miten heille kerrottiin. Kaikki, mitä teidän tulee tehdä, on saada PLO tunnustamaan Israel ja sen oikeus elää turvallisten ja tunnustettujen rajojensa sisällä. Hän muistelee, että PLO teki niin osana 1990 väliaikaista rauhansopimusta. Hän sanoo, että vaatimus Israelista juutalaisena valtiona on uutta. "Me rakennamme enemmistövaltaista, demokraattista, kaiken kattavaa Palestiinan valtiota, ei poissulkevaa valtiota perustuen uskontoon, etniseen taustaan tai mihin tahansa". Tämä ei ole Abbasin näkemys.
Kysymys Israelista juutalaisena maana ei sovellu tavanomaisiin läntisiin muotteihin, mutta muslimimaailmassa se on enemmän sääntö kuin poikkeus. USA on hyväksynyt Israelin vaatimuksen kansallisvaltiosta, ehkä osittain Amerikan juutalaisten vahvan vaikutuksen ansiosta. Palestiinalaiset hylkäävät vaatimuksen, koska se samalla hyväksyessään sen poistaisi palestiinalaispakolaisten paluuoikeuden sinne, mistä heidän esi-isänsä ja äitinsä lähtivät sotaa pakoon, useimmat omien sotilasjohtajiensa vaatimuksesta, tai saada korvauksia. Israelin vasemmisto, kuten Ari Shavit, katsovat, että PA/PLO voisi tunnustaa Israelin juutalaisuuden, jos Israel tunnustaa Palestiinan rajoiksi 1949 aselepolinjat. Tämän kannan mukaan pakolaisten paluuoikeus voitaisiin unohtaa ja hoitaa heidän kysymyksensä erillisillä sopimuksilla, joissa huomioitaisiin myös juutalaispakolaisten oikeudet. – Netanyahu pitää itsestään selvänä, että Palestiinan valtio perustetaan, kuten lausunnosta ilmenee. http://www.timesofisrael.com/israeli-de ... ate-debate
4. PA:n korkea virkailija, Fatahin johtajiin kuuluva Jibril Rajoub sanoi äskettäin, että antaa Hamasin pyrkiä sieppaamaan IDF:n sotilaita panttivangeiksi, kuten PMW (Palestiinan Mediatarkkailu) raportoi keskiviikkona.
"Jos Hamas haluaa siepata IDF:n sotilaita, he tehkööt niin. Heidän tulee siepata sotilaita, jos Israel kieltäytyy vapauttamasta lisää vankeja. Jos he haluavat pitää heidät vangittuina loputtomiin, he vapauttavat heidät haamuina tai luurankoina", Rajoub selitti. "Israelilaisten tulee käsittää, ja on selvää, että sieppaaminen on kieli, jota he ymmärtävät". Rajoub sanoi kannattavansa avoimesti sotilaitten sieppaamista todeten, että kun Gilad Shalit siepattiin, he kannattivat sitä täysin. Hän muisteli, että kun Shalit vapautettiin Hamasin vankeudesta, sen ansiosta Israel vapautti 1026 eripituisiin vankeusrangaistuksiin tuomittua palestiinalais-vankia. Rajoub kannattaa avoimesti sotatilaa Israelia vastaan, eikä hän suinkaan ole ainoa, useimmat muut väkivaltaa kannattavat arabit esittävät kantansa peitelysti tai puhuessaan arabimaissa toivoen, ettei sana siitä tule israelilaisten korviin. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... wcIUkBsNDQ
5. Uutisia lyhyesti. – Israel allekirjoitti Jordanian kanssa 500 miljoonan USD arvoisen kaasusopimuksen Egyptin toimitusten jouduttua terroristien toistuvien iskujen kohteiksi. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... wcMWkBsNDQ
Israelin ja PA:n viranomaiset työskentelevät yhdessä ratkoakseen pahenevat ympäristöongelmat, joita PA:n kaupunkien ja kylien jätevesien päästäminen sellaisinaan jokiuomiin ja puroihin aiheuttaa. PA on useissa kohteissa kieltäytynyt rakentamasta viemärivesien puhdistuslaitoksia, vaikka varat ja suunnitelmat niihin ovat valmiit. Tämä on erittäin ajankohtainen Rawabin kaupungin valmistumisen jälkeen ensi vuonna. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... wcM50BsNDQ
Palestiinalaisnuoret hyökkäsivät kivin israelilaisautoilijaa vastaan Elin ulkopuolella Samariassa. Autossa oli silloin kaksi naista ja useita lapsia heidän ajaessaan Jerusalemista Elon Morehiin. Autoa kuljettanut Alona kertoo, että he kuulivat kovan kolauksen auton tärähtäessä ja sitten he havaitsivat, että autoon oli heitetty suuri kivenjärkäle, joka särki auton sivuikkunan, mutta ei onneksi tullut auton sisälle, vaikka lasinsirpaleita lenteli joka puolelle. Kukaan ei saanut haavoja ja Alona pystyi hallitsemaan autoa lähimmälle IDF:n tarkastuspisteelle saakka, jossa hän teki ilmoituksen. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... wcOD0BsNDQ
Kolme hallituksen ministeriä, Gideon Saar ja Yariv Levin Likudista sekä Orit Struck Beit Yehudista avasivat perjantaiaamuna marssiin, joka suuntautuu Jordanin laaksoon. Marssin tarkoituksena on vahvistaa laaksossa asuvia juutalaisasukkaita ja tehdä selväksi, että Jordanin laakso tulee aina kuulumaan Israeliin. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... wcP-0BsNDQ
Kansanedustajat harkitsevat sunnuntain muuttamista vapaapäiväksi, aluksi kokeilu-luoteisesti kerran kuukaudessa. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... wcRQkBsNDQ



Lähettänyt Gabriel Eskel
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Israel Update / Helmikuu

ViestiKirjoittaja noomi » 23.02.2014 14:30


Sunnuntai 23.02.14
Julkaistu sunnuntai, 23.2.2014 , kirjoittanut Gavriel Eskel

SUNNUNTAI 23.02.14

1. EI tullut Suomelle jääkiekkokultaa, mutta tulipahan pronssia, hyvä niinkin. Taisivat miehet panostaa kaikki tarmonsa Venäjän voittamiseen eikä into riittänyt Ruotsin nitistämiseen. Mutta tänään alkaa uusi viikko, toivon mukaan yhtä suosiollinen kuin edellinenkin. Lämpömittari näytti aamulla 12 +astetta, vaikka ennusteet lupailivat vain 8 astetta, joten voiton puolella ollaan. Päivälämmöksi ennustetaan 15 astetta, saapa nähdä, miten käy. Lämpötilat: Jerusalem 8 -15; Tiberias 12 -22; Suolameri 17 -26; Eilat 16 -27 +C-astetta. Taivas pysyttelee puolipilvessä, huomenna kirkastuu, lämpötilojen noustessa pari astetta.

2. USA:n johtava neuvottelija Iranin kanssa Wendy Sherman lensi Israeliin perjantaina varoittelemaan Netanyahua innostumasta liikaa, ettei hänen voitaisi katsoa syyllistyneen vielä neljä kuukautta kestävien neuvottelujen häiritsemiseen. USA katsoo, että Iranille tulee sallia ”pienimuotoinen, hienovarainen ja rajoitettu ydinohjelma” käytännön tarpeiden tyydyttämiseksi. Sherman toteaa, että hän tietenkin haluaisi, ettei Iran jatkaisi ollenkaan ydin-ohjelmaansa ja toimisi muutenkin hänen toiveittensa mukaan, mutta ”eihän kaikkea voi saada”. Joten antaa Iranin mullahien jatkaa kokeilujaan, jotka ovat aivan ydinaseen kynnyksellä, elleivät ole jo ylittäneet sitä. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... wmHckBsNDQ

3. SAKSAN liittokansleri Angelika Merkel saapuu hallituksensa 15 ministerin kanssa Israeliin maanantaina pitäen yhteisen istunnon Israelin hallituksen kanssa osoittaakseen hallituksensa horjumatonta tukea juutalaisvaltiolle. Merkel lupaa toimia välittäjänä Israelin ja niiden maiden välillä, joihin sillä ei ole diplomaattisuhteita. Tämäkin osoittanee, ettei Israel ole jäämässä yksin John Kerryn (Cohenin) pelotteluista huolimatta. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... wmGz0BsNDQ

4. JO LÄHES rutiiniksi tulleissa väkivaltaisuuksissa Gazan ja Israelin välisen turvallisuusaidan lähellä viikonvaihteen aikana IDF:n sotilaat joutuivat turvautumaan koviin ammuksiin haavoittaen 16 palestiinalaista. Israelin turvallisuusmiehet toteavat väkivaltaisuuksien nousevan rajalla hiljalleen, vaikka Haniyeh pyytää panemaan jäitä hattuun, sillä Hamasilla on nyt muita paljon kiireellisimpiä ongelmia kuten rajusti nouseva työttömyys, joka lienee nyt 40 prosentissa. Koska sotilaat tähtäävät mellakoijia jalkoihin, pienet lapset, joita aina pyrkii mukaan sinne, missä jotain tapahtuu, ovat vaarassa saada osumia, kuten nyt näyttää käyneen 12-vuotiaalle pojalle, joka haavoittui päähän Jabaliyassa lähellä Gazaa. Viime viikolla vastaavissa mellakoissa haavoittui 17 Gazan arabia. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... wmHq0BsNDQ

5. UKRAINAN oppositio näyttää saaneen osavoiton ja hallitsevan nyt pääkaupunkia Kievia ja presidentin palatsia. Entinen presidentti 3 vuotta vankilassa virunut Julia Timoschenko vapautettiin parlamentin päätöksellä, jota nykyinen presidentti Victor Yanukovski sanoo laittomaksi. Yanukovski joutui pakenemaan maan itäosaan, jossa hänellä on vahva kannatus ja jonka kulttuuri ja sosiaaliset siteet liittyvät Venäjään, länsiosan halutessa suhteiden vahvistamista lännen kanssa. Hän vakuuttaa, ettei hän ole eronnut, kuten jotkut väittävät.

EU-maat näyttävät vain pyörittelevän peukaloitaan yrittäen ymmärtää, miten tässä näin kävi, ja Putin odottelee Obaman reaktioita ja Sotshin olympialaisten päättymistä ennen kuin päättää jatkotoimista. Lähes sadan ihmisen arvioidaan menehtyneen tai haavoittuneen poliisin kovissa otteissa. Ihmiset tulvivat myös Yanukovskin maaseutuhuvilalle ihmetellen sen golfkenttää ja muita erikoisuuksia. Tämä tilanne lienee ”aikalisä”, hengästystauko. Israel on erityisen huolestunut Ukrainan juutalaisten kohtalosta. Jewish Agency lähetti heille hätäapua. Ukrainassa asuu lähes 200 000 juutalaista. http://www.jpost.com/International/Ukra ... und-342208, http://www.jpost.com/International/Jewi ... ity-342262

6. SYYRIAN armeija aloitti operaation Israelin pohjoisrajan tuntumassa Deraan provinssissa pyrkien karkottamaan sinne pureutuneet kapinallisten joukot, kuten libanonilainen päivä-lehti Daily Star raportoi lauantaina. Operaatio aloitettiin perjantaina ilmaiskuilla. Israelin kannalta olisi hyvä asia, jos Assadin joukot onnistuvat estämään uusien islamistien joukkojen työntymisen Israelin rajan tuntumaan.

TOISEN raportin mukaan Syyrian armeijan joukot ovat vapauttaneet Quneitran kaupungin eteläpuolella olevia kyliä karkottaen kapinallisten osastot niistä. Syyrian TV:n mukaan kansalliset puolustusjoukot ovat karkottaneet ne Rasm Al-Hour ja Rasm Al-Sad kylistä ja alueista niiden lähellä. YK on vakavasti varoittanut taisteluista Israelin ja Syyrian välisellä puskurivyöhykkeellä, koska ne voivat häiritä Geneven sovintokeskusteluja. Puskurivyöhykkeellä toimii tilanteen tarkkailijana UNDOF, aseeton monikansallinen joukko, joka ei osallistu taisteluihin vaan väistyy tukikohtiinsa niiden alkaessa.

Lauantaina Kurdilähteet ilmoittivat siepanneensa Tel Brakin pienkaupungin Al-Qaidasta eronneelta islamistijoukolta useiden päivien taistelujen jälkeen. Kurdit ovat taistelleet islamilaisten joukkoja vastaan, jotka pyrkivät levittämään vaikutustaan heidän asuma-alueilleen lähellä Irakin rajaa. Kurdeja on 10 % Syyrian 23 miljoonan asukkaasta. http://www.timesofisrael.com/syrian-tro ... n-heights/

7. YK:n turvallisuusneuvosto hyväksyi lauantaina päätöslauselman, jonka mukaan YK:n avustusten täytyy voida päästä kaikkiin Syyrian osiin, mutta koska suurta osaa maasta hallitsevat keskenäänkin taistelevat islamilaisryhmittymät, miten aiotaan saada sana myös niiden korviin? Tilannetta Syyriassa sekoittaa USA:n Jordanian erämaassa kouluttamat joukot, jotka siirtyvät Jordanian rajan yli Syyrian puolelle pyrkien miehittämään maan eteläosia, joista ne voivat hyökätä Damaskosta vastaan. USA:lla on 1500 miestään Jordaniassa ja sen lisäksi hävittäjäpommittajia turvaamassa Jordanian koskemattomuutta.

Venäjä ja Kiina jatkavat Assadin hallituksen tukemista, ja Iran lisää apuaan ja asetoimituksiaan Assadin armeijalle. USA ja Saudi Arabia tukevat Al-Qaidan ulkopuolisia kapinallisten joukkoja toimittaen niille uudenaikaisia aseita ja kouluttaen miehistöä. Syyrian ei-tavanomaisten aseitten tuhoaminen ei ole edennyt suunnitelmien mukaan suurelta osin siksi, ettei niitä voida koota kapinallisten hallitsemilta alueilta. Assadin hallituksen laatima uusi suunnitelma luovutettiin äskettäin länsimaille. Syyrian hallituksen joukot piirittävät useita kapinallisten miehittämiä kaupunkeja, erään tiedon mukaan 40 kaupunkia, joissa asuu 250 000 asukasta ja joista Homsin kaupunki on yksi, josta 1300 ihmistä päästettiin ulos. Näissä kaupungeissa on puute ruoasta ja juomavedestä ja kaikista jokapäiväiseen elämää kuuluvista tarvikkeista. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... wmWy0BsNDQ

8. TUSINOITTAIN PA:n arabeja sotilasasussa ja aseistettuina AK-47 ja M-16 puoliautomaatti kivääreillä, pistooleilla ja käsikranaateilla osallistui paraatiin Abu Disin kylässä aivan Jerusalemin kuntarajan takana viikonvaihteen aikana DFLP:n perustamisen 45-vuotisseremonian kunniaksi. Järjestö Demokraattinen Palestiinan Vapauttamisarmeija DFLP on PLO:n jäsen ja ideologialtaan marxilainen. Israelin radion uutisen mukaan marssijat laukoivat aseitaan ilmaan marssin aikana, kuten heillä on tapana juhlia merkkipäiviään joskus osuen kuolettavasti sivullisiin.

PA:n arabit ovat viime viikkoina yhä runsaammin esitelleet aseitaan julkisuudessa, mikä osoittaa selvää militarisoitumista Juudean ja Samarian arabialueilla. Kuten artikkelissa todetaan, etenkin pakolaisleirit kuten Balara, Deheishe ja Jalazone ovat aseistautuneet runsaasti muodostaen alueistaan muodollisia itsehallintoalueita, joihin PA:n poliisit eivät uskalla mennä ollenkaan, ja IDF:n sotilaat hyvin arkaillen pyrkiessään pidättämään etsimiään terrorismista tai varkauksista epäiltyjä.

ABU DIS on vaarallinen ennakkotapaus, sillä se kuuluu B-alueeseen, jossa Israelilla on alueen turvallisuusvastuu, mutta PA vastaa siviilihallinnosta. Myös Hamasin ja Islamic Jihadin jäsenet alkavat yhä runsaammin esiintyä aseineen. Salafistiryhmä on uusi tulokas, jolla on jäseniä etenkin Hebronin alueella. Se saa aseitaan Siinain niemimaalla toimivilta salafisteilta, joiden jäseniä on myös Gazan kaistalla. http://www.jpost.com/Middle-East/Palest ... lem-342267

9. Viikonvaihteen aikana Israelissa levitettiin uutista, jonka mukaan Mahmoud Abbas katsoo Kerryn valvomien rauhankeskustelujen epäonnistuneen. Tänään uutiset kertovat, että John Kerry lensi yllättäen Ammanista Ramallahiin taivutellakseen vastahakoista PA:n vuodesta 2009 ilman mandaattia toimivaa puheenjohtajaa suostumaan neuvottelujen jatkamiseen. Abbasin neuvonantaja Nabil Abu Rudeineh sanoo, että PA:n ehdot ovat selvät: Setlementtien täysi rakennuskielto; kaikkien palestiinalaisvankien vapauttaminen; 1967 linjojen hyväksyminen Palestiinan valtion rajoiksi. Vain näillä ehdoilla, joista se vaatii kirjallisen dokumentin, PA on valmis palaamaan neuvottelupöytään.

Rudeinah kertoi median edustajille, että Saeb Erekat lentää Washingtoniin ollakseen valmiina heti, kun suostumus tulee. Hän sanoi Kerryn ja Abbasin viimeisten päivien aikana käytyjen keskustelujen vakuuttaneen PA:n johdon, että USA varmistaa Israelin suostuvan kaikkiin PA:n tekemiin varauksiin, mutta yksityiskohdat vaativat vielä hiomista.

Fatahin korkea virkailija Nabil Amr sanoi, että PA:n tapa hoitaa neuvotteluja on ärsyttävä. Hän sanoi PA:n potevan johtajuuskriisiä, joka kyllä esittää kovia vaatimuksia mutta lopulta joutuu taipumaan ilman niitä. Palestiinan kansallinen aloite, Musrafa Barghoutin perustama ryhmittymä, vastustaa neuvottelujen jatkamista ilman selvää agendaa ja referenssejä.

Lauantaina useat PA:n palestiinalaisryhmät järjestivät marsseja, joilla ne pyrkivät keromaan vastustavansa neuvottelujen jatkamista. Niiden edustajat sanoivat olevansa täysin tietämättömiä John Kerryn tarjoamista neuvotteluista ja niiden ehdoista. Abbasin kerrotaan ilmoittaneen, että Kerry antoi hänelle tarvittavat vakuutukset Israelin suostumisesta PA:n asettamiin ehtoihin. Netanyahulta ei ilmeisesti kysytty mitään.

Hamasin edustajat kutsuvat Abbasin suostumista neuvottelujen jatkamiseen kansan kavallukseksi, josta seuraa kuolemanrangaistus. Islamic Jihadin, PFLP:n, DFLP:n ja muut pienemmät ryhmittymät kutsuvat suostumista poliittiseksi itsemurhaksi ja sanovat, ettei yhdellä ryhmällä ole oikeutta neuvotella kaikkien muitten kustannuksella saamatta niiltä valtakirjaa. http://www.jpost.com/Middle-East/Palest ... ide-320458


Kategoria(t): Uutiset. Kirjoittaja: Gavriel Eskel.
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Israel Update / Helmikuu

ViestiKirjoittaja noomi » 24.02.2014 17:58


Maanantai 24.02.14
Julkaistu maanantai, 24.2.2014 , kirjoittanut Gavriel Eskel

MAANANTAI 24.02.14

1. LÄMPÖMITTARI näytti aamulla puoli seitsemän maissa 12 +astetta, vaikka ennusteen mukaan piti olla 9 +astetta, mikä päivän mittaan kipuaa seitsemääntoista. Taivas oli osittain pilvessä selkiytyen päivän aikana, mutta paikallisia sateita luvataan tiistaiksi lämpötilojen pudotessa reippaasti tämän päiväisistä. Puissa ja pensaissa näkyy vielä runsaitten lumisateitten aiheuttamat rumat jäljet katkenneine oksineen ja latvustoineen, jotka eivät vielä ole päässeet paranemaan kevätsateitten edelleen odottaessa vuoroaan. Myöskään kukkaloisto ei ole yhtä runsas kuin suosiollisina vuosina. Lämpötilat: Jerusalem 9 -17; Tiberias 14 -23; Suolameri 17 -26; Eilat 15 -27 +C-astetta. Tiistaina lämpötilat putoavat sateitten johdosta kolmisen astetta, mutta keskiviikkona odotetaan pientä nousua. Ennusteet uhkailivat eilen, että talvinen sää on tulossa uudelleen, toivottavasti ei lumisateiden muodossa, mutta vesisateet eivät olisi pahitteeksi.

2. JORDANIA on Jordania ja Palestiina on Palestiina, vakuutti Jordanian kuningas Abdullah II tilaisuudessa, jossa olivat läsnä maan pääministeri, senaatin presidentti ja alahuoneen puheenjohtaja, lisäten, ettei Jordania ole vaihtoehtoinen maa PA:n arabeille jonkin aloitteen mukaan, kuten uutistoimisto Petra raportoi.

Abdullah sanoi aloitteen Jordaniasta vaihtoehtoisena valtiona PA:n arabeille nousevan esille aina keväisin, kuten se on tehnyt viimeisen 15 tai useamman vuoden aikana, mutta tänä vuonna se nousi esiin etuajassa. Hän totesi, että aloitteen takana on aina sama ryhmä, joka nostaa jännitystä kansan parissa, aiheuttaen heissä pelkoa. Kuningas sanoi, että maalla on paljon tärkeämpiä kysymyksiä puitaviksi, kuten poliittinen ja taloudellinen uudistus. ”Mitä meidän tulee tehdä, on toimia tiiminä sisäisten asioittemme ratkomiseksi. Jos Allah niin tahtoo, olkoon tämä viimeinen kerta, kun kuulemme puhuttavan tästä kysymyksestä”.

Jordaniaa on kehotettu hyväksymään niin sanotut ”Palestiinan pakolaiset”, joilla tarkoitetaan palestiinalaisia, jotka siirtyivät Jordaniaan sen hallitessa Juudeaa ja Samariaa v. 1967 puolustussotaan saakka, jolloin Israel vapautti ne Jordanian miehityksestä. Abdullah on huolissaan John Kerryn kehyssuunnitelmasta ja sen Jordanialla aiheuttamista velvoitteista vaatien, että Jordanian edustajan tulee päästä mukaan rauhanneuvotteluihin. Abdullah viittaa potentiaaliseen kansannousuun maassaan, jonka seurauksena se voi joutua lähettämään palestiinalaiset takaisin Israelin alueelle. Abdullah tapasi äskettäin sekä Kerryn että Netanyahun Ammanissa saaden informaatiota tilanteen kehittymisestä. Myös PA:n puheenjohtaja Mahmoud Abbas pistäytyy usein kuninkaan juttusilla.

Viime viikolla Abdullah tapasi presidentti Obaman Washingtonissa, ja muutamaa tuntia ennen tapaamista Jordaniassa marssittiin Muslimiveljeskunnan innoittamana ilmaisten vastustuksensa rauhankeskusteluille. Arviolta 1200 mielenosoittajaa huusi USA:n ja Israelin vastaisia iskulauseita polttaen Israelin lippuja ja vaatien Israelin kanssa 1994 solmitun rauhansopimuksen mitätöimistä. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... wrVtkBsNDQ

3. AIKAISIN sunnuntaiaamuna kaksi USA:n edustajaa, senaattori Bill Johnson (R-OH) ja kongressin jäsen David McKinley (R-WV) nousivat kansainvälisen Temppeli-instituutin johtajan rabbi Haim Richmanin kanssa Jerusalemin Temppelivuorelle haluten saada omakohtaisen tuntumaan siihen, miten juutalaisia kohdellaan vuorella, ja sen he saivatkin oikein kovalla kädellä.

Amerikkalaiset vieraat liittyivät ryhmään juutalaisia palvojia, ja heidät alistettiin kaikkiin

turvatarkastuksiin, joihin juutalaiset alistetaan, mihin kuuluu kaikkien ei-muslimien uskontoon kuuluvien uskonnollisten esineitten takavarikoiminen. Kongressin jäsenet olivat erityisen kauhistuneita siitä, että ryhmän mukana seurasi tiiviisti wagfin edustaja, joka silmä tarkkana seurasi, ettei vain kukaan syyllisty hiljaiseen rukoukseen äänekkäästä puhumattakaan. Täytyy varoa, ettei tuuli heiluttele huulia siten, että epäluuloiset vartijat voivat kuvitella sitä rukoukseksi, sillä muslimeja kauhistuttaa juutalaisten rukoileminen.

Rabbi Richman sanoi olevansa mielissään, että amerikkalaiset kongressin edustajat saivat omakohtaisen tuntumaan siihen, miten Jerusalemin poliisi ja Muslimisäätiön asettamat vartijat kohtelevat erityisesti juutalaisia palvojia vuorella mutta myös kristittyjä pyhiin-vaeltajia katsoen Temppelivuoren, jota he kutsuvat nimellä Haram al-Sharif, ylevä pyhättö, kuuluvan yksin islamille, ja haluavat, että rauhansopimuksessa sen omistus siirretään yksin palestiinalaisille, sallien juutalaisille ja muille uskontokuntien edustajille vierailla Länsimuurilla luvan saatuaan, mutta vuorelle nousu kiellettäisiin kokonaan ei-muslimeilta. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... wreF0BsNDQ

4. RYHMÄ nimeltä ”Legal Gounds”, lailliset perusteet tai maat, esitteli sunnuntainaKnessetin jäsenille havaintojaan Juudean ja Samarian omistusoikeudesta ja juutalais-yhteisöjen laillisuudesta siellä.

Ryhmän puolesta asian esitteli Knessetin jäsenille maailmankuulu asianaja tri Harel Arnon, joka osallistui kirjan ”Maaoikeudet ja Kansainvälinen Laki Juudeassa ja Samariassa” kirjoittamiseen. Ryhmään Legal Grounds kuuluu huomattavia juutalaisjohtajia Israelista, USA:sta ja Kanadasta.

TRI ARNON aloitti esityksensä todeten, että suurinkin valhe tarpeeksi usein toistettuna muuttuu kansan tajunnassa tosiasiaksi. ”Yksi suurimmista valheista, jotka ruokkivat villeintä kiihotusta, on syytöskampanja, jota vastaan Israel on joutunut toimimaan viimeisten vuosien aikana, että Israel miehittää laittomasti Jordanian miehityksestä vapauttamiaan Juudean ja Samarian alueita, ja että juutalaisyhteisöjen rakentaminen Juudean ja Samarian on vastoin kansainvälistä lakia. Haluan vastustaa ja kumota syytökset, että Israel miehittää laittomasti Juudeaa ja Samariaa”.

ARNON käsitteli yleistä väärää käsitystä, että 1967 Israelin vapautettua alueet Jordanian miehityksestä, sillä oli laillinen oikeus niihin, mikä ”de facto” siirtyi palestiinalaisille ja sitä alettiin kutsua nimellä ”Palestiinan territorio”. ”Itse asiassa Jordania miehitti nuo alueet 1948 Israelin itsenäisyyssodassa rikkoen kansainvälistä oikeutta liittäessään ne valtioonsa. Joka tapauksessa Israel vapautti ne 1967 puolustussodassa, mikä antoi Israelille laillisen oikeuden niiden hallintaan. Hän lopetti esityksensä todeten, etteivät Juudean ja Samarian juutalaisyhteisöt ole laittomia eivätkä määräykset ja rajoitukset, joita yleensä asetetaan miehittäjämaille, ole ajankohtaisia Israelille sen suhteessa Juudeaan ja Samariaan.

Israelin laillisuuden kieltämistä käsittelevää tilaisuutta johti ke. Robert Ilatov. Mukana oli kansanedustajia Likutenusta, Yesh Atidista, Työväenpuolueesta ja Beit Yehudasta. Kirjailija Edwin Black, kirjan IBM ja Holokaust kirjoittaja, osallistui tilaisuuteen. Hän totesi tri Arnonin esityksen jälkeen: ”Totuus on se, että joka kerran, kun he valehtelevat setlementtien olevan laittomia, meidän tulee aina sanoa totuus, että he valehtelevat. BDS-liikkeen elinehto on se, että he väärentävät kansainvälistä lakia. Sitä vastaan tulee taistella kertomalla totuus. Legal Grounds puheenjohtajat Arlene Kushner ja ZOA:n johtaja Jeff Daube sanovat havaintonaan, että Knessetissä on selvä muutos Juudean ja Samarian laillisuuskysymykseen nähden. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... wrkPEBsNDQ

5. DIPLOMATIAN ja talousasiantuntijat vakuuttavat, että ulkoministeri John Kerryn uhkaukset ja pelottelut kansainvälisillä sanktioilla ja syrjinnällä ovat enemmän katteetonta pelottelua, joka ei vastaa käytännön todellisuutta, kuten Reuters kertoo artikkelissaan. Artikkelissa todetaan, että Kerry itse on syyllistynyt kiihotuksen pyrkiessään saada EU-maita kiristämään painostustaan Israelia vastaan. Kerryn pelkona on, että hänen kuningas-ajatuksensa päästä historianlehdille rauhantekijänä siellä, missä monet USA:n presidentit ja ulkoministerit ovat epäonnistuneet, tulee päättymään umpikujaan.

Israelin Kauppakamarin johtaja Uriel Lynn toteaa Reutersille, ettei tähän saakka ole havaittavissa mitään negatiivista palautetta. Päinvastoin, Israelin Pankki kertoo, että investoinnit Israeliin kasvoivat 2013 ensimmäisen 9 kuukauden aikana 10.51 miljardiin USD ollen edellisen vuoden vastaavana aikana 9.5 miljardia USD. Israelin vienti Eurooppaan kasvoi 2013 aikana 6.3 %. Lynn kertoo, että Israel on läpäissyt aiemmin paljon vaikeampia aikoja, ja että taloussuhteet Kiinan kanssa ovat kehittyneet suotuisasti.

OurCrowd johtaja Jonathan Meded kutsuu boikottiuhkauksia enemmän kertomuksina, joilla pelotellaan lapsia iltalukemisen muodossa. Hän sanoo, että Israel on johtava maa vesi-teknologiassa, uuden sukupolven maataloudessa, cyber-teknologiassa, terveydenhuollon kehittelyn alueilla. Miten nämä sovellettaisiin BDS-järjestelmään? On maita, joista Hollanti on kärjessä, jotka pyrkivät syrjimään Israelia omaksi vahingokseen, mutta ei sillä rauhaa rakenneta, päinvastoin, lisätään jännitystä ja pelkoa kansoihin. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... wr0LkBsNDQ

6. RABBIT komiteasta Pelasta Israel ovat INN:n artikkelin mukaan lähettäneet kirjeen John Kerrylle, jossa he varoittavat häntä nousemasta Israelia vastaan. He kritisoivat kärkevästi John Kerryä siitä, että hän painostaa Israelia hyväksymään Jerusalemin arabipääkaupungiksi Mahmoud Abbasille, ja Netanyahua suostumaan virtuaalisen Palestiinan valtion rajoiksi 1967 sotaa edeltävät aselepolinjat, joita kutsutaan itsemurharajoiksi.

”Teidän hillittömät yrityksenne pakolla riistää oleellisia osia Pyhästä Maasta ja ojentaa ne Abbasin terrorijengille merkitsee sodan julistamista Maailmakaikkeuden Luojaa ja Hallitsijaa vastaan. Sillä Jumala antoi koko Israelin maan esivanhemmille, Abrahamille, Isakille ja Jakobille, että he luovuttaisivat sen edelleen lapsilleen juutalaiselle kansalle ikuiseksi perinnöksi”, kuten kirjeen alussa todetaan. Kirjeen allekirjoittajina on useita tunnettuja rabbeja ja kansanjohtajia.

Kirjeessä varoitetaan suunnitelman Israelille aiheuttamasta välittömästä vaarasta, ja siitä, että sen toteuttaminen edellyttää viidennen osan Juudean ja Samarian juutalaisasukkaan karkottamista välittömästi kodeistaan ilman mitään tietoa uudesta kodista. Tämä tarkoittaisi kymmenien tuhansien juutalaisten karkottamista heille kuuluvasta maasta. Kirjeessä viitataan Historian antamiin opetuksiin siitä, miten kaikki Israelin kansaa sortaneet johtajat ovat lopulta itse tuhoutuneet, mistä Esterin kirja kertoo kuvaavan esimerkin. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... wr7HEBsNDR

Läheisempi kuvaus kirouksen voimasta on Ariel Sharonin vaipuminen koomaan 04.01.2006 pian Gazan karkotusten jälkeen. Hän kuoli muutama kuukausi sitten. Carl Callup, joka kirjoitti kirjan rabbista, joka löysi Messiaan, sanoo Kerryn olevan samanlaisen kirouksen alainen. Kirjailija Jim Bramlet varoittaa samoin Obamaa ja Kerryä jumalallisesta rangaistuksesta.


Kategoria(t): Uutiset. Kirjoittaja: Gavriel Eskel.
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

EdellinenSeuraava

Paluu Israel / Israel Update

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa

cron