Israel Update / Kesäkuu

Tiedotuksia jotka koskevat Israelia

Israel Update / Kesäkuu

ViestiKirjoittaja noomi » 02.06.2014 08:26

    Kuva

Sunday, June 01, 2014
SUNNUNTAI 01.06.14

SUNNUNTAI 01.06.14
1. NÄIN alkoi kesäkuun ensimmäinen päivä, jonka ensimmäinen haaste ohitettiin siinä, että maltoin kirjoittaa päivämäärän oikein. Juutalaisen kalenterin mukaan nyt on 03. sivan-kuuta, sillä he noudattavat kuukalenteria. Lämpöä oli aamulla ennen puoli seitsemää 17 astetta, nousten päivän kuluessa 27 asteen tienoille. Aamulla oli sumua alavammilla paikoille, joka oli jo nousemassa sumupilviksi taivaalle haihtuen pian kokonaan. Päivästä tulee lämmin.
Abbas uhoaa ilmoittavansa huomenna yhteishallituksen kokoonpanon, jota on jouduttu siirtämään ministeripaikkojen erimielisyyden takia. Abbas erotti viisi Fatahin Gazassa asuvaa johtajatason jäsentä, koska he olivat arvostelleet Abbasin ja PA:n toimia. Abbas uhkaili Israelia vastatoimilla, ellei se tilitä pidättämiään vero- ym. saatavia PA:n reikäiseen kassiin. Verikoiraa muistuttava John Kerry – vaikka hänen kasvokuvaansa onkin verrattu vuohen-naamaan - ei halua tunnustaa, että rauhanprosessi, jonka hän sponsoroi yli 9 kuukautta sitten, on kuollut ja odottaa vain kuoppaamistaan. http://www.timesofisrael.com/abbas-to-a ... nt-monday/
TERRORISTI yritti päästä pommivyönsä kanssa IDF:n tiesulun läpi Israelin puolelle Tapuan risteyksessä, mutta sotilaat havaitsivat sen ja tuhosivat pommit ilman vaurioita. Miehen avuliaisuus antoi virikettä epäilyille, että hän oli vain kuriiri pommin kuljettamiseksi itsemurha-terroristille. - Adamin juutalaisyhteisön luona Jerusalemin pohjoispuolella ammuttiin reikiä israelilaiseen autoon, mutta kukaan ei haavoittunut. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... 4q9OENsO-o
Riita IDF:n budjetista jatkuu Yair Lapidin ja Yuval Steinitzin epäillessä, että IDF suurentelee ongelmaa sadakseen lisää rahaa. Sekä IDf että IAF ovat peruuttaneet harjoituksiaan väittäen rahavarojen loppuneen, vaikka vuosi on vasta puolivälissä. Jos kysymys on taktikoinnista, sitä käydään vastuuttomasti Israelin kansan turvallisuuden kustannuksella ja annetaan maan vihollisille väärä kuva maan todellisesta kyvystä puolustautua.
Turkissa kuohuu, Erdogam määräsi 25 000 poliisia estämään mielenosoittajien pääsyn Gezi puistoon ja Taksim-aukiolle, joista on tullut vastarinnan symboleja. He ovat tyytymättömiä Erdoganin koviin otteisiin islamin edistämiseksi maassa ja tapaan, jolla Soman kaivosturman selvittelyjä hoidettiin. Jotkut jopa epäilevät Erdoganin mielenterveyttä. Israelin ja Turkin diplomaattinen välirikko osoittaa selkenemisen merkkejä, mutta varovaisin askelin. http://www.timesofisrael.com/over-70-ar ... -protests/
QATARIN väitetään käyttäneen 5 miljoonaa USD korkeiden jalkapallovirkailijoiden voitelemiseksi saadakseen vuoden 2022 jalkapallon maailmanmestaruuskisat Qatariin, joka on jo käyttänyt miljardeja US dollareita kisojen valmisteluihin rakentamalla majoitustiloja urheilijoille, toimitsijoille, journalisteille ja muille aktiivihenkilöille, sekä uusia stadioneita ja harjoituskenttiä. Ongelmia tuottaa alueen korkea lämpötila, jota pyritään hoitamaan erityis-tehokkailla ilmastointilaitteilla ja jopa vetämällä jäähdytysputkistoja kenttien alle. Qataria – kuten muitakin Persianlahden öljyrikkaita maita – syytetään halvan työvoimaan käyttämisestä olosuhteissa, jotka muistuttavat orjatyöleirejä. http://www.timesofisrael.com/qatar-accu ... world-cup/
KRIMIN niemimaalla toimiva juutalaisjärjestö valittaa, että Venäjän liittäessä niemimaan itseensä joku käytti tilaisuutta hyväkseen ja tyhjensi sen pankkitilit. Ukrainan 200 000 asukkaan juutalaisväestön tilanteesta on ristiriitaisia tietoja toisten valittaessa, että heidän turvallisuutensa on vaarassa, toisten mukaan heillä ei ole mitään hätää. Krimiltä heidän siirtämisekseen Israeliin on tehty valmisteluja. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340 ... 40,00.html
PÄÄMINISTERI Netanyahu on vakuutellut, ettei hän ole antanut määräyksiä rakennus-kiellosta Juudean ja Samarian juutalaisyhteisöihin, mutta tunnustaa nyt, että raskaan USA:n, EU:n ja YK:n painostuksen vuoksi hän joutui hidastamaan lupien myöntämistä. Hänen kerrotaan kyselleen joka taholta löytääkseen mieleisensä presidentti-ehdokkaan, mutta joutui lopulta antamaan tukensa Knessetin entiselle puhemiehelle Reuven Rivlinille, jota hän ei voi sietää. Rivlin sanoo vastustavansa maan luovuttamista PA:lle, mutta koska presidentin virassa se ei kuuluisi hänen mandaattiinsa, hän pysyttelisi sivussa. http://www.timesofisrael.com/under-us-p ... ent-plans/
ISRAEL kertoo tyytyväisenä, miten hyvin kristittyjen asiat ovat juutalaisten maassa, mutta maan 140 000 kristittyä, 1.7 % väestöstä, eivät täysin yhdy tähän. On totta, että kristittyjä lahdataan lähes päivittäin Irakissa, Syyriassa ja Egyptissä, joissa heidän kokoontumistaan rajoitetaan ja he joutuvat maksamaan erikoisveroa eläen jatkuvan painostuksen alaisina, mutta parannettavaa on heidän olosuhteissaan myös Israelissa. Heitä kohtaan osoitettu viha purkautuu hetkittäin, vaikka se ei ole yleistä eikä hallituksen politiikan mukaista. IDF:n pyrkimys saada heidät osallistumaan asepalvelukseen on yksi kädenojennus valtiolta heidän suuntaansa, mutta tässä he joutuvat valitsemaan arabiperimänsä ja Israelin lojaalisuuden välillä. Tulokset ovat rohkaisevia, vaikka maan muslimiväestö vastustaa tätä aktiivisesti. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340 ... 12,00.html
SÄÄTILAT tänään: Jerusalem 15 -23, mikä tuntuu alimitoitetulta; Tiberias 18 -30; Suolameri 28 -34, Eilad 24 -37 +C-astetta. Lämpötilat alkavat kohota huomisesta alkaen taivaan pysytellessä puolipilvisenä kuten tänäänkin, mutta keskiviikoksi ennustetaan hyvin kuumaa ja kuivaa 34 asteen lämpötilaa Jerusalemissakin. Tiberiassa, Suolamerellä ja Eilatissa lämpötila nousee yli 40 asteen keskiviikkona. Elä siinä sitten, mutta onpahan lämmintä.
TÄNÄ vuodenpäivänä 1533 Anne Boleyn kruunattiin Englannin kuningattareksi ja kuningas Henry VIII puolisoksi. Hän on yksi Englannin vaikutusvaltaisimmista kuningattarista. – v. 2001 terroristi pommitti Tel Aviv-Jaffan Delfinariumin surmaten 21 ja haavoittaen 132 nuorta. (Koonnut Times on Israel)
2. ABBASIN suurellisesti reklamoima palestiinalaisten väliaikaisen hallituksen kokoonpano on tarkoitus julkistaa huomenna Ramallahissa. Kolme sen ministeriä asuu Gazassa, ja heidän on tarkoitus osallistua hallituksen viralliseen julkistamistilaisuuteen huomenna Ramallahissa. Israel on ilmoittanut alusta lähtien vastustavansa hallituksen muodostamista, jossa Hamas on mukana. Valtion nimittämän Juudean ja Samarian siviilihallituksen (COGAT) johtaja kenraalimajuri Yoav Mordexhai ilmoitti, että hän on henkilökohtaisesti kieltänyt heidän pääsynsä Israelin maan kautta Ramallahiin. Yhteishallituksessa arvioidaan olevan 15 -17 ministeriä, joista Fatah ja Hamas ovat kiistelleet.
ISRAELIN viranomainen vakuutti, että tiedot USA:n presidentin kutsusta yhteishallituksen pääministerille Rami Hamdallahille eivät pidä paikkaansa. Israelin uskotaan varmistaneen, ettei tällaista kutsua koskaan lähetetä. Obaman lopullinen kanta yhteishallitukseen lienee edelleen auki, vaikka EU esittää tukevansa sitä, kuten myös YK. Ulkoministeri John Kerry uskoo edelleen, että rauhanprosessi voidaan käynnistää, mutta Hamasin tulo kuvioihin mutkistaa kysymystä. Israel uhkaa estää pidättämiensä n. 100 miljoonaa USD kuukaudessa vero- ym. saatavat uudelle hallitukselle vastalauseeksi. Abbas uhkaa vastatoimilla.
ABBAS voi jatkaa jäsenhakemusten lähettämistä kansainvälisille järjestöille, joita Abbasin laskelmien mukaan on ainakin 63, osa niistä YK:n alaisia. Hän uskoo niiden kautta voivansa tehdä Israelin ulkopolitiikan ja kansalaisten elämän surkeaksi nostamalla yhä uusia syytteitä ja painostusyrityksiä Israelia vastaan eristääkseen sen diplomaattisesti ja taloudellisesti. http://www.timesofisrael.com/israel-den ... -ramallah/
Hamas uhkaa lopettaa Israelin ja PA:n välille kehitetyn turvallisuusyhteistyön, mitä myös jotkut PA:n ministerit ja PLO:n johtavat virkailijat ovat vaatineet. Abbas vakuuttaa, että uusi hallitus noudattaa hänen politiikkaansa, jossa turvallisuusyhteistyö Israelin kanssa on pyhä. Miten tämä aiotaan takoa kummallekin osapuolelle sopivaksi, jää nähtäväksi. http://www.timesofisrael.com/hamas-vows ... th-israel/
3. SALAILEVAN Bildenberg-ryhmittymän kokoontuminen Kööpenhaminassa salaisessa paikassa, jonne lehtimiehiä ja kuvaajia ei päästetä ja jonka ikkunat on peitetty journalistien kekseliäisyyden vuoksi kaiken varalta läpinäkymättömiksi, on herättänyt kirpeitä vastalauseita ja syytteitä salaliiton valmistelemisesta tai sellaisten teorioitten kypsyttelemiseksi tulevaisuutta varten.
Mukana on tärkeitä kansainvälisiä henkilöitä, Googlen Eric Schmidt, Naton pääsihteeri Anders Fogh Rasmussen, Englannin talousministeri George Osborn, IMF:n johtaja Christine Lagarde, ja entinen NSA:n johtaja Keith Alexander ja monia muita, myös suomalaisia merkkihenkilöitä. Kokoukset alkoivat Kööpenhaminassa perjantaina jatkuen neljä päivää. Kokouksen osanottajat kutsutaan henkilökohtaisesti, ja kutsut osoitetaan suoraan heille.
Tämä hämäräperäinen ryhmä aloitti kokouksensa 1954, ja on sittä lähtien pitänyt salaisia kokouksiaan kerran vuodessa vaihdellen kokouspaikkaansa. Kriitikot ovat myös syyttäneet, että sen toiminta on vastoin demokratian periaatteita, koska päätökset – vaikka lienevätkin suositusluonteisia – voivat vaikuttaa osanottajien päätöksentekoon. Ensimmäistä kertaa on mukana korkeita vaikuttajia ja johtajia myös Kiinasta, mikä osoittanee sen vaikutusvallan kasvusta ennen tuntemattomille alueille. Keskusteltavista aiheista on saatu tietoja: Onko taloudellinen nousu kestävä; Ukrainan tilanne; Suuri siirtymä teknologian ja työpaikkojen välillä; Onko yksityisyyttä olemassa; Lähi-Idän uusi arkkitehtuuri.
Kritiikkiä on herättänyt kokouksiin liittyvät turvallisuusjärjestelyt, jotka kokouspaikan järjestäjämaa joutuu kustantamaan veronmaksajiensa varoilla. http://www.timesofisrael.com/secretive- ... -theories/, https://www.youtube.com/watch?v=rKuZyIgUDgo
4. ISRAELIN pääministeri ja hänen henkilöstöpäällikkönsä Harel Locker valmistelevat kaikessa hiljaisuudessa valuutan siirtämisen Israelissa pelkästään sähköisesti tehden käteis-varojen siirron maassa laittomaksi. Tämä on tarkoitus toteuttaa kolmessa vaiheessa. Tällä pyritään estämään rahanpesua ja muita veronkiertomenetelmiä. Verojen ja muiden maksujen saaminen ajan tasalla hallituksen valvontaan katsotaan välttämättömäksi maan sisäisen kehityksen aiheuttamien uusien haasteiden vuoksi. Näitä ajankohtaisia uudistuksia ovat Israelin armeijan menojen valtava kasvu yrittäessään pysytellä sotilaallisesti ja teknisesti naapurimaitten tason yläpuolella, sosiaalisten ja terveydenhuoltomenojen kasvaminen kansan vaatimustason mukaisesti.
ISRAELISSA rehottaa varsin voimallinen musta talous, jonka vuosittaiseksi veronkierron arvoksi arvioidaan 11 -15 miljardia USD, ollen suuruudeltaan maan puolustusbudjetin, terveydenhuollon ja opetusministeriöiden vuosibudjetit. Musta talous on suuruudeltaan n.20 % maan kokonaistaloudesta. He suosittelevat seuraavia toimia:
· Liikeyritysten käteis- ja sekkimaksut rajoitetaan 2170 USD:in välittömästi ja seuraavana vuonna 1433 USD:in.
· Yksityisten käteis- ja sekkimaksut rajoitetaan 4300 USD:in.
· Rikoksista sääntöjä vastaan rangaistaan kovalla kädellä.
Pankit velvoitetaan antamaan tilinhaltijoille luottokortit, joilla siirtymistä nopeutetaan. Uutinen ei kerro tarkempaa aikataulua. http://www.prophecynewswatch.com/2014/May30/301.html


Lähettänyt Gabriel Eskel
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Israel Update / Kesäkuu

ViestiKirjoittaja noomi » 02.06.2014 18:42

Monday, June 02, 2014
MAANANTAI 02.06.14

MAANANTAI 02.06.14
1. LÄMPÖÄ oli ulkomittarissa ihan mukavat 17 astetta, mutta taivas oli silloin ennen puoli kuutta paksussa pilvessä, vaikka ennusteet lupailivat auringonpaistetta. Ei silti, tämä puolipilvisyys sopii minulle paremmin, vaikka kosteus on hankala öisin. Nyt lähempänä seitsemää aurinko alkaa jo löytää entisen loistokkuutensa, kunhan vähän lepäili välillä. Times of Israel sääennuste lupailikin puolipilvistä täksi päiväksi, mikä näyttää toteutuvan. Lämpö-tilat ovat sen mukaan 15 astetta aamulla ja 23 iltapäivällä, lämpötilan alkaessa nousta siten, että keskiviikoksi luvataan hyvin kuumaa ja kuivaa enimmillään 37 astetta. Torstaina lämpötila romahtaa taas 10 astetta edellisestä lukemasta taivaan kääriytyessä puolittain pilvien suojaan.
Lämpötilat tänään: Jerusalem 15 -23; Tiberias 20 -31; Suolameri 27 -33: Eilat 25 -36 +C-astetta. Eilatissa lämpötila alkaa nousta tiistaina saavuttaen 42 asteen lämmön keskiviikkona ja 44 asteen lämpötilan torstaina; ilma on hyvin kuuma ja kuiva.
TÄNÄ vuodenpäivänä v. 1098 ristiretkeläiset valloittivat Antiokian kaupungin, jota he piirittivät 21.lokakuuta 1097 alkaen. Kaupungin puolustajien vastarinta alkoi horjua nälän ja heidän tukenaan olleen muslimiarmeijan hajaantumisen vuoksi. – Elisabeth II kruunattiin Englannin kuningattareksi v.1953 hänen isänsä Yrjö VI:n kuoleman jälkeen. (Times of Israel)
2. SYYRIAN sisällissodan taistelujen siirtyessä yhä lähemmäs Israelin ja Syyrian raja-aluetta ja niiden seurauksena ääri-islamistien joukkojen saadessa jalansijaa Assadin armeijan viime viikkoina saavuttamista voitoista huolimatta IDF joutuu terästämään valppauttaan ja seuraamaan liipaisinsormi herkkänä tapahtumia pohjoisrajan takana.
Presidentti Bashar Assad pystyi pitämään rajan rauhallisena, mutta rajan tuntumaan YK:n toimesta julistama aseeton vyöhyke ei ole enää aseeton. Aluetta valvomaan YK asetti omia UNDOF joukkojaan, jotka todella vain tarkkailivat ja raportoivat havainnoistaan päämajaansa, mutta joilla ei ollut lupaa kantaa aseita mukanaan eikä puuttua tilanteisiin. Taistelujen kuumuudessa jokin yksittäinen kranaatti tai tykinammus ja kiväärinkuula eksyivät Israelin puolelle, johon IDF vastasi ampumalla ohjuksen sinne, mistä tulitus tapahtui.
Maanantaina Syyrian puolelta tulitettiin tarkoituksella ilman erehtymisen mahdollisuutta, että kysymys olisi ollut harhalaukauksista. Kranaatit iskivät Hermonin vuorelle, jossa IDF:llä on joukkojaan ja valvonta-asema. IDF:n tiedottaja Peter Lerner sanoo, että tulitusta pidetään karkeana loukkauksena Israelin itsenäisyyttä vastaan. ”Me suhtaudumme tulitukseen hyvin vakavasti” hän toteaa. Hän vihjaili, että IDF valittaa siitä UNDOF:n päämajaan, mutta perui sanansa. - IAF iski kahteen kohteeseen Gazan alueella vastauksena sieltä ammuttuun kahteen rakettiin sunnuntaina. Raketit putosivat aukeille alueille aiheuttamatta vahinkoa. http://www.timesofisrael.com/idf-fires- ... mt-hermon/, http://www.israelnationalnews.com/News/ ... 4wS8kNsO-o
3. PRESIDENTTI Bashar Assadin hallitusta vastustavan opposition edustaja, jolla on yhteyksiä Syyrian turvallisuusjoukkojen kanssa, väittää Assadin armeijan siirtävän kemiallisia aseita salaa alaviittien asumille alueille, joissa niitä varastoidaan luoliin vuoristossa ja maanalaisiin varastotiloihin. Hän arvioi, että Syyrialla oli 200 tonnia erittäin tappavaa VX-hermokaasua. Siitä määrästä on vielä osa tuhoamatta, mutta määrästä ei ole tietoa.
Sopimuksen mukaan Syyrian armeijan kokoamat massatuhoaseet tuli luovuttaa kesäkuun loppuun mennessä YK:n haltuun, joka valvoo niiden tuhoamista. Assad on valittanut, että niiden kuljettamista vaikeuttaa maassa riehuvat taistelut, ja että osa niistä sijaitsee alueilla, jossa Syyrian armeija ei voi varmistaa kuljetusten turvallisuutta Latakiaan, jossa ne lastataan laivoihin hävitettäviksi. Arvioidaan mukaan Syyrian massatuhoaseiden kokonaismäärästä on vielä 7.2 % tuhoamatta. YK:n pääsihteeri Bank i-Moon ilmoitti turvallisuusneuvostolle, ettei sovittua aikataulua kemiallisten aseiden tuhoamiseksi kesäkuun 30. päivään mennessä pystytä noudattamaan.
TIMES of Israelin artikkelin mukaan Assad jatkaa kemiallisin kärjin varustettujen ohjusten kuljettamista alaviittien asumille alueille Syyrian länsiosaan Haman kaupungista länteen. Raportin mukaan niitä siirretään Haman kaupungista 20 km luoteeseen sijaitsevasta Marzafin tutkimuskeskuksesta 50 km Hamasta länteen sijaitsevaan Mazayafin leiriin, joka aiemmin palveli siviileille tarkoitettuna virkistyskeskuksena telttoineen ja uima-altaineen, mutta jonka armeija on ottanut valvontaansa muuttaen sen sotilaalliseksi tukikohdaksi. Ohjukset vaarallisine kärkineen varastoidaan salaisiin luoliin tukikohdan läheisyydessä. Presidentti Assad pitänee aluetta henkivakuutuksenaan, jos tilanne muuttuu oleellisesti. http://www.timesofisrael.com/assad-hidi ... t-charges/
4. OSOITUKSEKSI Irakista Syyriaan siirtyneen Islamilaisen tasavallan Irakissa ja Levantissa (ISIL) julmuudesta on Syyrian taisteluja seuraavan ryhmän raportti tilanteessa, jossa ISILIN joukot tunkeutuivat Haman kaupungin lähellä sijaitsevaan Zanuban kylään.
Tarkkailijoiden mukaan ISILIN joukot menivät yöllä alaviitti-perheen kotiin surmaten 102-vuotiaan isoisän hänen vuoteeseensa, sen jälkeen hän pojanpoikansa ja -tyttärensä sekä heidän äitinsä. Osan perheen jäsenistä he ampuivat, toiset polttivat kuoliaiksi, kuten Syyrian ihmisoikeuksien tarkkailija kertoi uutistoimistoille.
TÄMÄ kuriton ryhmittymä on aiempien raporttien mukaan syyllistynyt viattomien siviilien kiduttamiseen sekä raiskaamiseen ja häpäisemiseen. Joskus he esittävät heille kääntymistä muslimiksi välittömän teloituksen asemesta. Heidän tiedetään amputoineen varkailta käsiä ja erään nunnan kertoman mukaan leikanneen eläviltä tytöiltä jäseniä kiduttaakseen heitä. Heille ei näytä merkitsevän mitään käsiinsä saamien ihmisten ikä, sukupuoli eikä aina edes heidän uskontonsa, koska voivat vahingossa tappaa kilpailevan terrorijärjestön jäseniä. He eivät piittaa kansainvälisistä ihmisoikeuksista tai inhimillisestä kärsimyksestä.
Jos tämä ryhmittymä ja sen kanssa liitossa saavat ääri-islamilaiset ainekset kuten Al-Nusra, Hamas tai Hizbullah saavat vallan Syyriassa, helvetti on valloillaan Israelin pohjoisrajan takana. Assad sentään noudatti määrättyjä inhimillisiä sääntöjä, nämä eivät mitään niistä. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... 4wTbkNsO-o
5. JERUSALEMIN Shlomon lähiössä sattunut tulitusvälikohtaus ei ole saanut juuri mitään median huomiota. Nuoret kertovat, että sapattiaterian jälkeen he menivät lähiön puistoon viettämään iltaansa. He olivat valmiit lähtemään kotiinsa yhden maissa lauantai-aamuna, kun heitä kohti ammuttiin pari laukausta. He pyrkivät maastoutumaan ja yrittäessään sen jälkeen uudelleen lähtemään laukaukset uudistuivat.
He soittivat IDF:n tukikohtaan, mutta sieltä lähetetyt Yasam ja Yamam Swat joukot helikopterin tukemina saapuivat vasta parinkymmenen minuutin kuluttua, missä ajassa tulittajat olivat paenneet pimeyden suojassa. Turvallisuusjoukot löysivät puistosta 13 kiväärin hylsyä, osa niistä automaattikiväärin patruunoista. Turvallisuusjoukot kyllä partioivat sen jälkeen koko sapatin ajan lähiön alueella, mutta tilaisuus tulittajien löytämiseksi ja pidättämiseksi oli menetetty. Median haluttomuus kertoa tämän tapaisista hyökkäyksistä on käsittämätön, eikä tämä ole ainoa laatuaan. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... 4wh-kNsO-o
6. UUTISOTSIKOITA
· Yhteiskomitea, jota johtaa talousministeri Yair Lapid, ja jossa ovat mukana verohallitus ja maatalousministeriö, käsitteli kuivuuden vaikutusta Negevin alueella. Komitea päätyi toteamukseen, että Negevin alueella kuivuus oikeuttaa korvauksiin valtion kassasta, minkä Lapid allekirjoitti. Korvausten määrä on 10 miljoonaa NIS, vuosi sitten korvausten määrä oli 100 miljoonaa NIS. Maanviljelijät eivät ole vielä hakeneet korvauksia, mikä on tehtävä kuukauden aikana. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... 4wk8UNsO-o
· Iranin sotilaskomentajan, vallankumouskaartin kenraalin Ali Jaafarin internetissä julkistettu puhevideo osoittaa, että Iranin vaalien tuloksia v. 2009 oli peukaloitu reformoitujen menestyksen estämiseksi, kuten BBC raportoi sunnuntaina. Jaafari toteaa videossa, että tulosten valossa reformoidut ovat voittamassa vaalit, mutta ettei se tyydytä vallankumouskaartia. Puheen välitti internetiin tunnettu toisin-ajattelija Mohammed Nourizad Teheranista. Vaalituloksia peukaloitiin Mahmoud Ahmadinejadin hyväksi, joka voitti vaalit. Vaalitulosten julkistaminen aiheutti laajoja mielenosoituksia ja syytöksiä vaalivilpistä, mutta turvallisuusmiehet murskasivat heidän vastalauseensa väkivaltaisesti. Satoja kuoli ja tuhansia pidätettiin. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... 4wnDENsO-o
· Jordanialainen uutislehti sanoo, että USA:n ulkoministeri John Kerry on toipumassa hetkellisestä koomastaan nähtyään sponsoroimiensa neuvottelujen raukeavan tyhjiin. Lehden mukaan Kerry matkustaa Ammaniin, jossa hän tapaa PA:n puheen-johtajan Mahmoud Abbasin. Heidän aiheenaan on neuvottelujen kohtalo uudessa tilanteessa, jossa PA:n arabien uudessa hallituksessa on mukana Hamas. Abbas yrittää vakuuttaa, ettei mikään ole muuttunut, sillä yhteishallitus noudattaa hänen tahtoaan. Hän haluaa julkistaa ja suorittaa hallituksen virallisen virkaan vannomisen tänään 13.00 aikaan, aamulla oli vielä kolme ministerinpaikkaa auki. Kerry oli soittanut Abbasille aiemmin, mutta sen sisällöstä ei ole tietoa. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... 4wpoENsO-o
· Egyptin vaalikomitea hylkäsi hävinneen presidenttiehdokkaan valituksen vaalien tuloksista, mikä vahvistaa entisen kenraalin ja armeijan komentajan Abdel Fattah al-Sisin vaalivoiton, mitä rumentaa äänestysvilkkauden heikkous, sillä n. 40 % äänesti. Hävinnyt ehdokas esittää, että kolmantena vaalipäivänä annetut äänet mitätöitäisiin, koska kolmas päivä lisättiin heikon äänestysvilkkauden vuoksi. Uudella presidentillä on valtavat ongelmat vastassaan, sillä vuosikausia kestäneet levottomuudet ja poliittinen epävarmuus ovat jouduttaneet maan talouden syöksykierrettä, mitä pahensivat presidentti Mursin tekemät kömpelöt päätökset. Maan väkiluku on 85 miljoonaa ja kasvaa 2 miljoonaa vuodessa tuoden 800 000 uutta työtöntä joka vuosi työllisyysmarkkinoille. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... 4wrxkNsO-o
· Hamasin tiedottaja Sami Abu Zuhri vakuuttaa, ettei Hamas hyväksy Abbasin suunnittelemaa hallituksen julkistamista tänään, eli se on vain Fatahin hallitus. Netanyahu kutsui pienoiskabinettinsa hätäistuntoon, jossa he päättävät vastatoimista arabien yhteishallitusta vastaan. Yhteys siihen katkaistaan kokonaan. http://www.jpost.com/Diplomacy-and-Poli ... ent-355084


Lähettänyt Gabriel Eskel
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Israel Update / Kesäkuu

ViestiKirjoittaja noomi » 04.06.2014 06:29

Tuesday, June 03, 2014
TIISTAI 03.06.14

TIISTAI 03.06.14
1. FATAHIN ja Hamasin arabien yhteishallitus vannoi valansa eilen yhden maissa Abbasin edessä käsi muslimien raamatulla eli Koraanilla, mutta tarkkailijoitten mielestä kolme aikapommia jätettiin tikittämään pääministeri Rami Hamdallahin korvaan. Abbasin korvat lienevät jo niin lumpeessa kuunnellessaan lukemattomia varoituksia, ettei hän kuule mitään. Siksi hänellä onkin Arafatin tapaan korvaan kuiskuttelija, joka muistuttaa, miten ja millä tavoin tulee kakistaa ulos sanottavansa. Yhteishallituksen tuli olla teknokraattien muodostama, mutta käytännössä he ovat poliitikkoja pääministeriä myöten. Obaman hallituksen lausunnossa todetaan, että he näyttävät olevan teknokraatteja, ja siksi on valmis antamaan tukensa uudelle yhteishallitukselle. Kongressi aikoo lopettaa USA:n vuotuisen 500 miljoonan USD taloustuen, mutta siinä se joutunee taistelemaan Obaman hallitusta vastaan. Käytän yhteishallituksesta lyhyyden vuoksi nimeä FH (yhteis)hallitus.
TOTUTTUUN tapaansa Netanyahun hallitus heräsi vasta sitten, kun hätä on jo housuissa, eli yrittää selvittää syntynyttä kriisiä. Netanyahu kutsui eilen pienoiskabinettinsa hätäistuntoon tutkiakseen, mitä tulisi tehdä ja koska. Pääministerin varoitukset menevät nykyisin kuuroille korville, joita EU ja USA:n hallitukset ovat täynnä. Netanyahun varoitushuutoja Iranista ei kukaan ottanut täydestä, ja nyt se saanee rakentaa pomminsa kiirettä pitämättä, sillä IEA ilmoittaa aloittaneensa tutkimukset Iranin ydinohjelmasta, ja se valmistuu ensi vuoden puolella. Näin kävi myös FH yhteishallituksen kanssa, jossa terrorijärjestö Hamas on mukana. Hamasin pääministeri Ismail Haniyeh ilmoitti eroavansa todeten Hamasin johtaman Gazan kaistan olevan hyvässä kunnossa ja sen armeijan izza din al-Qassamin vielä paremmin hoidettu ja aseistettu. Hamasin asetehtaat suoltavat uusia raketteja yötä päivää. IDF:n käsityksen mukaan se on lisännyt niiden määrää tuhansittain.
USA:n juutalaisjärjestöt vastustavat FH yhteishallitusta varovaisin sanankääntein, mutta monet niistä vaativat tutkimaan tarkoin v. 2006 Palestiinan antiterrorismin lakia, joka kieltää taloustuen antamisen hallitukselle, jossa terroristijärjestö on mukana. Hamas on USA:n terrorijärjestöjen listalla. Presidenttien konferenssin johtajat, Aipac ja ADL katsovat lain estävän taloustuen antamisen yhteishallitukselle, vaikkakin lain soveltaminen voi siirtyä. Amerikan juutalaiskomitean puheenjohtaja David Harris asettaa oman äänensä taloustuen lopettamisen taakse. Näillä järjestöillä on vankka vaikutus USA:n kongressiin ja sen kautta hallituksen päätöksiin, mutta Obama yhä useammin ohittaa kongressin ja ”turvautuu puhelimeensa ja kynäänsä” päättäen asioista diktatorisesti. JStreet, joka toimii usein vastoin Israelin intressejä, varoo antamasta suoraa vastausta, mutta varoittaa kurittamasta uutta FH yhteishallitusta, vaan odottamaan tuloksia sen toimista. http://www.timesofisrael.com/us-jewish- ... -of-peace/
2. NETANYAHUN turvallisuuskabinetti kokoontui sunnuntai-iltana ja uudelleen maanantaina Abbasin ilmoituksen jälkeen FH hallituksen muodostamisesta. Kabinetti päätti viidestä toimenpiteestä, joista ensimmäinen on seurantatiimin perustamisesta, jonka tehtävänä on seurata tilannetta ja esittää uusia toimia tilanteen muutosten mukaan. Sen tulee myös tarkastella esityksiä maa-alueitten liittämisestä Israeliin, kuten myös vetäytymisoptiosta. Hallitusyhteistyön koordinaattori Ofir Akunis toteaa, ettei hallituksessa ole enemmistöä alueitten liittämiseksi, vaikka hän itse kannattaa sitä.
Juutalainen Koti puolueen puheenjohtaja Naftali Bennett toisti maanantaina esityksensä C-alueitten liittämiseksi Israeliin keskustelleen asiasta Netanyahun kanssa. Bennett selitti, että suunnitelma on ainoa järkevä esitys tässä tilanteessa PA:n hylättyä rauhansuunnitelman ja vasemmiston hylätessä hänen esityksensä. ”On aika aloittaa hyökkäys puolustustoimien asemesta”, hän vakuuttaa, ”ja tehdä, mikä on hyvä Israelille”, mutta varovaisen kantansa mukaan Netanyahu mieluummin odottaa kuusi kuukautta, jonka kuluessa FH hallituksen suunnittelemat PLC:n vaalit on pidetty uuden puheenjohtajan ja parlamentin valitsemiseksi. Netanyahu haluaa sopia asioista arabien kanssa rauhanneuvotteluissa, mutta ne eivät voine toteutua niin kauan, kuin Hamas on mukana FH hallituksessa. Hän vihjaili Jeffrey Goldbergin haastattelussa viime kuussa jonkin asteisesta vetäytymisestä todeten, että jokin juutalais-yhteisö joudutaan tyhjentämään kertomatta tarkemmin, mitä hän tarkoitti. Uusien alueiden liittäminen Israeliin voitaisiin aloittaa Etzionin blokista, joka jää Israeliin joka tapauksessa. http://www.jpost.com/Defense/Security-c ... ath-355198
IDF:n arvioiden mukaan Hamasin asetehtaat toimivat korkeapaineen alaisina voidakseen valmistaa mahdollisimman monta rakettia ennen FH hallituksen alkaessa sanella ehtojaan. Hamasin asesuunnittelijat ovat pystyneet lisäämään rakettiensa kantomatkaa siten, että he yltävät omien sanojensa mukaan myös Tel Aviviin ja Jerusalemin liepeille. He yrittivät muutamia kuukausia sitten osua Knessetiin, mutta ne jäivät lyhyiksi. Hamasilla on IDF:n mukaan yksi suurimmista asearsenaalista Lähi-Idässä; sillä on IDF:n mukaan 10 000 rakettia ja se on järjestänyt sotilassiipensä armeijan yksiköiden tapaan. Islamic Jihadilla arvioidaan olevan 2000 rakettia. IDF laskelmoi, että suuren konfliktin alkaessa IAF tulisi keskittymään rakettien tuhoamiseen, vaikka niiden laukaisualustat ja varastot on sijoitettu asutus-keskuksiin, minkä johdosta siviilitappiot tulisivat olemaan suuret. Netanyahu varoittaa Abbasia, että FH hallituksen astuttua hoitamaan virkaansa Israel tulee pitämään Abbasia vastuullisena Gazasta tulevaan väkivaltaan.
Hamasin kouluttamien joukkojen kokonaisvahvuus on 16 000 miestä, Jihadilla 5 000 aseistettua pyssymiestä, sekä useilla pienryhmillä yhteensä 4 000 miestä. http://www.jpost.com/Middle-East/Hamas- ... ead-355202
4. SYYRIASSA vaalihuoneet avattiin 07.00 paikallista aikaa hallituksen valvomilla alueilla, kaikkiaan 9 000 äänestyspaikassa. Pääehdokas on nykyinen presidentti Bashar Assad, joka kuuluu Syyriaa yli 40 vuotta hallinneeseen alaviitti-dynastiaan. Hänellä on kaksi kilpailijaa, molemmat vähän tunnettuja, eikä heillä liene mahdollisuuksia edes senkään vertaa kuin al-Sisin kilpailijoilla Egyptin presidentin vaaleissa.
Sisäministeriön mukaan äänestyskelpoisia on Syyriassa 15 miljoonaa, joita kutsutaan äänestämään ensimmäisissä vaaleissa 50 vuoteen. Maassa riehuvat taistelut alkoivat rauhallisella mielenosoituksella maaliskuussa 2011, mihin hallitus vastasi tarpeettoman väkivaltaisesti. Mielenosoitukset kehittyivät aseellisiksi ja vähitellen yhä selvemmin maan ulkopuolelta johdetuksi kapinaksi Bashar Assadin hallitusta vastaan. Maassa taistelee useita ulkopuolisia, usein toisiaan vastaan taistelevia, terroristijärjestöjä, jotka ovat miehittäneet suuria alueita maasta, joissa äänestystä on mahdoton suorittaa. Kiivaita taisteluja käydään Aleppossa, Hamassa, Idlibissä, Daraassa ja Damaskoksen ympäristössä.
Kapinalliset kutsuvat vaaleja farsseiksi ja uhkaavat häiritä iskemällä äänestäjien joukkoihin. Taisteluissa arvioidaan kuolleen yli 162 000 ihmistä, mutta luku voi olla paljon suurempi, ja tuhansia ihmisiä viruu vankiloissa. Pakolaisten määrä arvioidaan useiksi miljooniksi, valtaosa heistä maan sisällä, loput Libanonissa, Turkissa ja Jordaniassa YK:n tukemissa pakolais-leireissä hyvinkin alkeellisissa olosuhteissa. Hallituksen joukot ovat saaneet voittoja Homsissa, Qalamunissa ja Damaskoksen ympärillä. Aleppon taisteluissa on tarkkailijoiden mukaan kuollut tammikuusta lähtien 2000 ihmistä, mukana sadoittain lapsia kovissa ilmapommituksissa. http://www.timesofisrael.com/assad-eyes ... yria-vote/
5. UUTISOTSIKOITA
· EU:n terrorinvastaisen taistelun johtaja Gilles de Gerchove toteaa Brysselin hyökkäyksen jälkeen, jossa menehtyi 4 ihmistä, kaksi heistä israelilaisia, ettei hän odota näyttäviä terrorihyökkäyksiä, mutta pelkää yksityisten iskujen yleistyvän, kun Syyriassa islamistien joukoissa taistelevat miehet palaavat kotiinsa saatuaan sotilaskoulutusta ja taistelukokemusta. Bsysselin iskun suorittaja oli yksi heistä. 29-vuotias ranskalainen Mehdi Memmouche vietti yli vuoden Syyriassa taistellen kapinallisten riveissä. Hänet pidätettiin perjantaina Marseillessä ja on poliisin suojissa. Hän tuskin toimi yksin, vaan hänen tukenaan oli terrorijärjestö. De Kerchove arvioi, että yli 2000 eurooppalaista matkusti Syyriaan osallistuakseen taisteluihin siellä, ja heitä palaa nyt takaisin kotiinsa. http://www.timesofisrael.com/eu-anti-te ... e-attacks/
· Iranin pääkaupunkiin Teheraniin on iskenyt voimakas pölymyrsky, jonka 110 km tunnissa puhaltavat tuulet ovat surmanneet ainakin 4 ihmistä ja haavoittaneet 30. Luvut kuolleista ja haavoittuneista ovat vielä osin ristiriitaisia. Myrsky katkoi ja runteli puita aiheuttaen paikallisia sähkökatkoksia ja autokolareita maanteillä. Viranomaiset kehottavat lapsia, vanhuksia sekä sydänvikaisia pysymään sisätiloissa. Useita lentovuoroja peruutettiin maan keskiosissa. http://www.timesofisrael.com/dust-storm ... t-least-4/
· Naamioidut, aseistetut miehet tekivät 23.05. hyökkäyksen Kiovan yhden päärabbin taloa vastaan uhaten polttaa sen. He tulivat paikalle henkilöautolla pakottaen rakennuksen vartijan maahan kasvoilleen uhaten surmaavansa hänet ja tuhoavansa talon, mutta he pakenivat rakennuksen sisällä olleen turvamiehen kutsuessa poliisin paikalle. Rabbi Yaacov Dov Bleich oli silloin ulkomailla, joka valitti asiasta poliisille. Kukaan ei haavoittunut tapauksessa, mutta se lienee osoituksena jännityksestä Ukrainassa ja etenkin Kiovassa. http://www.timesofisrael.com/armed-men- ... bbis-home/
SÄÄTILAT tänään: Jerusalem 21 -28; Tiberias 22 -34; Suolameri 29 -38; Eilat 28 -38 +C-astetta. Huomenna lämpötila nousee yli 40 asteen Suolamerellä ja Eilatissa, mutta laskee sen jälkeen nopeasti. Taivas on pilvetön tänään ja huomenna, mutta puolipilvinen torstaina ja perjantaina. Jerusalemissa lämpötila on huomenna 37 astetta, pudoten perjantaihin mennessä 24 asteeseen. Shavuot juhla alkaa tänä iltana auringonlaskun aikaan.
TÄNÄ viikonpäivänä v. 1942 japanilaiset aloittivat operaationsa Aleutien saariryhmiä vastaan II maailmansodan aikana. – Los Angelesissa sattui vakavia mellakoita valkoisten merimiesten ja merisotilaitten sekä zoot suits puvuista tunnettujen latinalaisten nuorten välillä v. 1943. – Israelin Englannin lähettiläs Shlomo Argov pelastui täpärästi murhayrityksestä v. 1982 Libanonin sodan aikana. Kolme Abu Nidalin terrorijärjestön, joka oli PLO:n alajärjestö, miestä tulittivat Argovin autoa osuen hänen päähänsä. Argov oli koomassa 3 kuukautta eikä ole koskaan palautunut normaalielämään, sillä hän halvaantui osittain vaatien jatkuvaa hoitoa. (Times of Israel)


Lähettänyt Gabriel Eskel
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Israel Update / Kesäkuu

ViestiKirjoittaja noomi » 05.06.2014 14:33

Thursday, June 05, 2014
TORSTAI 05.06.14

TORSTAI 05.06.14
1. EILEN shavuotin päivänä oli 33 -35 astetta lämmintä, tänään sen ennustetaan putoavan 28 asteeseen tai alle sen. Lämpömittarimme näytti aamulla 23 astetta, ennusteen mukaan 27 astetta, mutta kerrankos ennusteet iskevät harhaan. Ilma on tänään sumuinen ja tihkuisen tuntuinen, ainakin näin aamulla, ja pysynee puolipilvisenä ainakin parin päivän ajan. Lämpötilan ennustetaan laskevan huomenna 23 asteen tienoille alkaen sen jälkeen hitaan nousun. Times of Israel säätieteilijä ennustaa sapatiksi auringonpaistetta, sen jälkeen puolipilvistä säätä, mikä otetaan kiitollisena vastaan. Säätilat tänään: Jerusalem 27 -28; Tiberias 28 -34; Suolameri 31 -40; Eilat 30 -43 +C-astetta.
TÄNÄ VUODENPÄIVÄNÄ v. 1947 USA julkisti Euroopan jälleenrakennussuunnitelman ns. Marshal suunnitelman. – v.1967 alkoi Kuudenpäivän sota, jonka alussa Israelin ilmavoimat tuhosivat Egyptin, Jordanian ja Syyrian ilmavoimat, ja IDF vapautti Gazan Egyptiltä, Golanin kukkulat Syyrialta ja Juudean ja Samarian ja Jerusalemin itäosat Jordanian miehityksestä. – Palestiinalainen Sirhan Sirhan ampui kuolettavasti v.1968 Robert F Kennedyä, hän menehtyi haavoihinsa muutaman päivän kuluttua. (Times of Israel)
2. FATAHIN ja Hamasin yhteishallitus (FH hallitus) runnottiin sittenkin kasaan huonoista ennusteista ja useista ulkomaisista varoituksista huolimatta, vaikka tyypilliseen arabitapaan ministeri-paikoista ja hallituksen ohjelmasta kiisteltiin viime minuuteille saakka. Qatarin suosituksesta eniten kiistaa aiheuttaneet ministeripaikat päätettiin jättää täyttämättä tai annettiin PLO:n vastuulle, kuten vankienhoitoministerin paikka.
PA:n puheenjohtaja Mahmoud Abbas vakuuttaa edelleen, että FH hallitus noudattaa hänen politiikkaansa, eikä osallistu neuvotteluihin Israelin kanssa, vaan siitä huolehtii PLO. Toiseksi Abbas vakuuttaa, että FH hallitus on teknokraattien muodostama, joka vastaa suoraan hänelle. Sen mandaattiin kuuluu Abbasin mukaan valmistella presidentin ja PLC:n vaaleja ja ilmeisesti hoitaa toimenpideministeriön tapaan juoksevia asioita. Pääministeriksi hyväksyttiin PA:n edellinen pääministeri Rami Hamdallah. Hamasin Gazassa toimiva pääministeri Ismail Haniyehin johdolla toimiva hallitus hajotetaan vähitellen ja sen ministeriöt alistetaan uudelle yhteishallitukselle. Kaksi ministeriötä on jo asetettu FH hallituksen valvontaan.
ISRAEL on ilmoittanut alusta lähtien, ettei se tule toimimaan minkään hallituksen kanssa, jossa Hamas on mukana. Netanyahu ilmoitti, ettei se salli Gazassa asuvien FH hallituksen ministerien matkustaa Gazan ja Länsirannan välillä, mikä tekee sen toiminnan vaikeaksi. Toiseksi Netanyahu ilmoitti, ettei hän salli PLC:n äänestysten suorittamista Jerusalemin itäosan alueilla edellisissä PLC:n vaaleissa saatujen varoittavien esimerkkien vuoksi. FH hallituksen pääministeri Hamdallah vaatii ulkomaita painostamaan Netanyahua, että se sallisi äänestyksen Jerusalemin itäosissa varoittaen, että ilman sitä hän ei voi vakuuttaa avointen ja demokraattisten vaalien suorittamista.
PA:n rauhanneuvottelija, joka toimii Abbasin rakkikoirana suorittaen sen haukkumiset, ilmoitti, että PA valittaa Israelin asettamista rajoituksista YK:n alaisille järjestöille väittäen, että Israelin toimet ovat luonteeltaan sotarikoksia ja ties mitä määreitä hän niille keksinee.
Miksi Hamas suostui hallitukseen Fatahin kanssa? Analyytikoiden mielestä siihen vaikutti poliittisen tilanteen muutos Muslimiveljeskunnan hallinnon romahdettua Egyptissä ja Iranin taloudellisen avun väheneminen, joiden johdosta Hamas katsoi joutuneensa umpikujaan. Siksi Hamas taktikoi Fatahin kanssa sovinnosta ja vastuun jakamisesta. Kysymys oli sen mukaan Hamasin kasvojen säilyttämisestä ja sen kannatuksen nostamisesta.
ISRAELIN pelkona on, että Hamas suunnittelee vallan sieppaamista Juudeassa ja Samariassa, kuten se teki Gazassa v.2007 edellisen vuoden vaalien jälkeen. Hamasin edustajat kertovat avoimesti, että se tulee valvomaan FH hallitusta, joka noudattaa sen politiikkaa. Hamasin peruskirjan keskeinen päämäärä on Israelin tuhoaminen ja juutalaisten karkottaminen Lähi-Idästä, joka sopii hyvin yhteen Abbasin vaatimuksiin juutalaisista vapaasta valtiosta. Tämä päämäärä sisältyy myös PLO:n peruskirjaan, jonka alajärjestö Fatah on. http://www.timesofisrael.com/palestinia ... save-face/, http://www.timesofisrael.com/palestinia ... alem-vote/
3. EHUD YAARI tarkastelee pitkähkössä artikkelissaan Hamasin todellisia päämääriä suostuessaan sovintoon Fatahin kanssa ja yhteishallitukseen vaalien järjestämiseksi puolen vuoden aikana. Yaari tunnetaan TV-2:n poliittisena analyytikkona. Hän on Lafer kansainvälinen jäsen Washingtonin Lähi-Idän instituutissa.
YAARI arvioi ensimmäiseksi, että Hamas pyrkii noudattamaan Hizbullahin noudattamaa taktiikkaa Libanonissa pitäen vahvaa sotilaallista armeijaa ja samaan aikaan osallistuen maan politiikkaan saaden edustajiaan 126-jäseniseen parlamenttiin ja maan hallitukseen, josta käsin se voi käytännössä valvoa hallituksen päätöksiä saatuaan veto-oikeuden. Yaari kutsuu tätä ”luoti ja äänestyslippu” strategiaksi. Hamas on kehittänyt Gazassa voimakkaan byrokraattisen järjestelmän ja sosiaalisia instituutioita sekä n. 20 000 miehen vahvuisen aseellisen siiven, izza a-din al-Qassam, jonka se on järjestänyt yksiköihin vakinaisen armeijan tapaan kouluttaen ja aseistaen sen merkittäväksi asevoimaksi. Hamas on ottanut palvelukseensa vallansieppauksestaan v.2007 lähtien 50 000 työntekijää julkiselle sektorille. Näiden palkat Hamas haluaa nyt siirtää yhteishallituksen vastuulle.
YAARI sanoo Hamasin poistuvan pääministerin Ismael Haniyehin kuvailleen parhaiten Hamasin tulevaa taktiikkaa näin: ”Me luovumme hallituksesta, mutta pysymme vallassa – me luovutamme paikkamme, mutta emme luovu pelaajan roolistamme”. Yaari toteaa, että raa´at poliittis-taloudelliset realiteetit pakottivat Hamasin syvään itsetutkisteluun uuden strategian luomiseksi. Sen johtajat ovat käyneet lukuisia neuvotteluja Iranin johtajien kanssa Teheranissa ja Hizbullahin kanssa Beirutissa. Näiden tuloksena se on - varoituksista huolimatta luottaa Abbasin uskottavuuteen - luonut uuden strategian Fatahin kanssa käydyn taistelun siirtämiseksi Juudeaan ja Samariaan, joita Fatah hallitsee. Iranin hyväksyvä nyökkäys Fatahin ja Hamasin sovintosopimukselle osoittaa, että Iran oli tietoinen siitä etukäteen. Hamasille merkitsi suurta voittoa se, että se saa pitää Gazan armeijansa koskemattomana jatkaen sen kehittämistä ja kasvattamista. Se saa myös jatkaa aseitten ja rakettien kehittämistä ja valmistamista, mitä IDF:n mukaan on entisestään nopeutettu.
YAARI toteaa, että Hamas luopui vaatimuksestaan omien ministeriensä saamiseksi FH hallitukseen. Gazassa asuvat ministerit ovat kuitenkin sen esittämiä. Sen vastapainoksi Fatah suostui perustamaan PLO:n uuden johtoryhmän, jossa sekä Hamasin että Islamic Jihadin edustajat ovat mukana. PLO edustaa kaikkia palestiinalaisryhmiä, joten sen saaminen Hamasin valvontaan antaa sille kokonaan uudenlaisen mahdollisuuden soluttautua kaikkiin palestiinalaisryhmiin. PA on kaikessa hiljaisuudessa valmistanut maaperää tälle antamalla Hamasille oikeuden toimia Fatahin valvomissa järjestöissä ja organisaatioissa. Viime viikkojen uutiset ovat kertoneet, miten Hamas valvoo Länsirannan pakolaisleirejä, joihin PA:n poliisit eivät uskalla mennä, ja IDF hyvin aristellen.
YAARI esittää lopuksi vakavan varoituksen länsimaille, ja ennen kaikkea Israelille, että niiden tulee paneutua entistä tarkemmin seuraamaan, mitä PA:n valvomilla alueilla tapahtuu. http://www.timesofisrael.com/hamas-opts ... lah-model/
4. UUTISOTSIKOITA
· USA:n ulkoministeri John Kerry puolustelee USA:n nopeaa reaktiota ilmoitettuaan, että se tulee työskentelemään FH hallituksen kanssa. Hän puolustelee päätöstä sillä, ettei siinä ole Hamasin jäseniä ja ettei työskenteleminen sen kanssa tarkoita sen tunnustamista, mikä edellyttäisi valtiota, jota FH arabeilla ei ole. Puhuessaan Beirutissa Kerry sanoi, että Abbas vakuutti FH hallituksen suostuvan kvartetin asettamiin kolmeen vaatimukseen, tunnustaa Israel, luopua väkivallasta ja hyväksyä ennen tehdyt kansainväliset sopimukset. USA, YK, EU ja Venäjä ovat ilmoittaneet voivansa työskennellä sen kanssa Israelin kiivaista vastalauseista välittämättä. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... 5Abu0NsO-o
· Jerusalemin poliisi sulki kaikki portit, joiden kautta arabit nousevat Temppeli-vuorelle, shavuot juhlan aikana saatuaan vihjeitä, että arabit suunnittelivat mielen-osoituksia ja väkivaltaisuuksia Juutalaisia vastaan. Heti aamulla 400 juutalaista nousi Temppelivuorelle poliisin nopeutettua sisäänpääsyprosessia, ja toinen mokoma iltapäivän aikana. Juutalaisjärjestöt ovat jo vaatimassa poliisilta oikeutta nousta Vuorelle aina suurten juutalaisjuhlien aikana, ja ainakin Jom Kippurina. Juutalaiset alkavat vähitellen ymmärtävän Temppelivuoren merkityksen juutalaisuudelle, sillä ilman sitä siltä puuttuisivat sekä sydän että keuhkot. Viivyttelyn johdosta monet muutkin ryhmittymät ovat tiivistäneet vaatimuksiaan Temppelivuoren omistuksesta, ja siinä Vatikaani ja katolinen kirkko ovat YK:n ohella vahvasti mukana. FH:n arabeista Hamas on ollut entistä näkyvämmin esillä omine lippuineen ja lappuineen. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... 5AdzUNsO-o
· Israelin reaktiona FH hallituksen muodostamiseksi viranomaiset ilmoittivat 3000 uuden asuntoyksikön suunnitelmien hyväksymisestä välittömästi. Suunnitelmat oli tarkoitus julkistaa maaliskuussa, mutta sitä siirrettiin eri syistä johtuen. 400 asunto-yksikköä rakennetaan Ramat Shlomon lähiöön, 1 100 jaetaan Efratin ja Beitar Illitin, Adamin ja Givat Zeevin kesken. Lisäksi 1 500 asuntoyksikköä rakennetaan Juudean ja Samarian juutalaisyhteisöihin. Kuten aina, USA kiirehtii hylkäämään suunnitelmat, mitä seuraavat YK ja EU. Tästä on tullut automaatio, joka seuraa Israelin uusista rakennussuunnitelmista etenkin pääkaupunkinsa alueelle. Se merkitsee myös Israelin ja USA:n välisen roilon syvenemistä ja laajenemista. http://www.jpost.com/Diplomacy-and-Poli ... ine-355361
· AL-Qaidan mediasiipi käyttää israelilaista yhtiötä viestiensä lähettämiseksi turvallisesti ilman uteliaita silmäpareja. Al-Qaidan mediasiipi Al- Sahab on MERSI:n tutkimusten mukaan turvautunut Safemail-palvelujen käyttämiseen, jonka omistaa ja jota operoi Secure Information Technologies Ltd, yksityismonistuksessa oleva yhtiö, jolla on toimistoja Israelissa, Japanissa ja Englannissa. http://www.jpost.com/Defense/Al-Qaidas- ... ail-355368
· Iranin ylin kaitsija Ali Khamenei sanoo USA:n poistaneen Iranin vastaisen sotilasiskun mahdollisuuden. http://www.timesofisrael.com/irans-kham ... off-table/


Lähettänyt Gabriel Eskel
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Israel Update / Kesäkuu

ViestiKirjoittaja noomi » 06.06.2014 11:42

Friday, June 06, 2014
PERJANTAI 06.06.14

PERJANTAI 06.06.14
1. TÄNÄ vuodenpäivänä v. 1944 liittoutuneiden 150 000 miehen suuruiset maihinnousu-joukot rantautuivat Normandian rannikolle suurimmassa mereltä tehdyssä hyökkäyksessä, joka aloitti voittoisat taistelut Hitlerin armeijan lopulliseksi kukistamiseksi. Ilmaiseksi Normandian D-päivän voittoa ei saatu, siitä ovat todisteena 9387 valkoista ristiä kylässä. Useiden maiden merkkihenkilöitä, heidän mukanaan USA:n presidentti Obama ja Englannin kuningatar Elisabeth II, kokoontuu Normandiaan osoittamaan kunnioitustaan sotilaille, jotka antoivat kaikkensa alttiiksi yhteisen päämäärän saavuttamiseksi. http://www.timesofisrael.com/vets-visit ... niversary/
2. FH:n arabit puolestaan viettävät tätä päivää surulla ja raivolla muistaessaan, miten Israelia ympäröivät viisi arabimaata, jotka olivat innoissaan uskoessaan tuhoavansa pienen Israelin valtion ja ajavansa juutalaiset mereen suurimman massamurhan seurauksena, joutuivat toteamaan hävinneensä taistelut kaikilla rintamilla kuuden päivän sodassa 1967. Kuuden päivän seurauksena Israel vapautti Jerusalemin itäosat, Juudean ja Samarian Jordanian miehityksestä, Golanin Syyrialta sekä Gazan Egyptiltä.
PA:n puheenjohtaja Mahmoud Abbas odottaa arabien osoittavat mieltään Jerusalemissa ja Temppelivuorella tänään perjantain rukousten jälkeen. Poliisi on pyrkinyt hillitsemään heidän mellakointiaan rajoittamalla Temppelivuorelle pyrkivien määrää. Abbasin kerrotaan olleen yllättynyt siitä, miten heikosti arabit osoittivat mieltään poliisin suljettua Vuorelle johtavat portit muslimeilta estääkseen maksettujen kiihottajien pääsyn temppelitasanteelle.
3. TÄMÄ perjantaipäivä alkoi edelleen sumuisena ja puolipilvisenä jatkuen ennusteiden mukaan samanlaisena ainakin maanantaihin saakka, joskin Times of Israelin sääprofeetta lupaa sapatiksi ja sunnuntaiksi aurinkoista ja vähän lämpimämpää säätä muuttuen taas ainakin osittain pilviseksi maanantaina lämpötilan noustessa 28 asteeseen. Säätilat tänään: Jerusalem 16 -24; Tiberias 22 -30; Suolameri 23 -33; Eilat 23 -35 +C-astetta. Sää pysyttelee lämpöisenä, mutta yli 40 asteen lämpötiloja ei ennusteta ennustejakson aikana.
4. PYHIINVAELTAJAT kaikkialta maailmasta alkavat kokoontua Mekkaan Saudi Arabiaan osallistuakseen joka vuotiseen rituaaliin miljoonien muslimisisariensa ja veljiensä kanssa. Artikkeleissa haastatellut pyhiinvaeltajat suhtautuvat kevyesti tietoihin Saudi Arabiassa raivoavasta uudesta MERS-viruksesta, joka on tähän mennessä surmannut 284 ihmistä yksin kuningaskunnassa ja levinnyt sieltä ainakin kuuteen maahan.
MERS-virus havaittiin ensimmäiseksi Saudi Arabiassa huhtikuussa 2012, jossa se on myös surmannut eniten tartunnan saaneita. Viranomaiset levittävät ohjeita hygienian parantamiseksi ja kehotuksia varovaisuuteen tartunnan estämiseksi. Pyhiinvaeltajien määrän odotetaan nousevan yli 5 miljoonaan ihmiseen, kuten viime vuonnakin. Monet lippunsa hankkineet sanovat, että viisumin saaminen on vaikeaa, eivätkä siksi halua jättää tilaisuutta käyttämättä, oli infektiotauti tai ei. Monet sanovat kohtalonuskoisesti, että Allah varjelee heitä. Tänä vuonna umrah pyhiinvaeltajien määrä on nyt 4.8 miljoonaa kuuvuoden alkaessa lokakuussa muslimien oman kalenterin mukaan.
Pelkoja taudin leviämisestä nostivat tiedot, että useita infektiotapauksia havaittiin Jeddassa, sillä aiemmin se oli keskittynyt pääasiassa maan itäosiin, jossa ensimmäinen tapaus havaittiin huhtikuussa 2012. Jeddan sataman kautta, joka on 80 km Mekkasta pohjoiseen, suurin osa pyhiinvaeltajista saapuu Saudi Arabiaan. Hallitus ei ole toistaiseksi antanut erikoisohjeita MERS-viruksen varalta, kuten ei myöskään maailman terveysjärjestö WHO.
MERS on surmannut 284 ihmistä, 691:stä infektion saaneista, siitä lähtien kun se ensiksi havaittiin. Viruksen alkulähdettä ei ole pystytty määrittämään, mutta kamelin uskotaan olevan sen aktiivisin levittäjä. Se aiheuttaa ihmisessä hengitysvaikeuksia, pahan yskän sekä lämpötilan nousua. Se poikkeaa SARS:sta siinä, että se aiheuttaa nopean munuaisten toimintahäiriön. Aiempien tutkimusten mukaan se on ollut yleinen kameleissa ainakin 20 vuoden aikana. SARS-virus havaittiin ensiksi 2003 Aasiassa, jossa siihen sairastui 8 273 ihmistä, joista se surmasi 9 %. http://www.timesofisrael.com/pilgrims-f ... d-by-mers/
5. ISRAELIN hallitus kehotti torstaina virkailijoita valmistelemaan 1 800 asuntoyksikön urakkatarjousten pyytämistä varten Juudean ja Samarian juutalaisyhteisöihin. Ilmoitus tuli vain muutamia tunteja sen jälkeen, kun tarjouspyynnöt julkistettiin 1 500 asunnon rakentamista varten. Virkailija sanoi poliittisen tahon tehneen päätöksen ja kehotti kääntymään puolustusministeriön vastaavan osaston puoleen, joka vastaa rakentamisesta Juudean ja Samarian juutalaisyhteisöissä. Päätös koskee kymmenessä juutalaisyhteisöissä Juudeassa ja Samariassa tapahtuvaa rakentamista, joiden suunnittelu on eri vaiheissaan.
PÄÄMINISTERI Netanyahu on useaan kertaan vakuuttanut, ettei hän ole määrännyt mitään rakennuskieltoa, mutta media kertoi äskettäin, että pääministeri oli kuitenkin antanut osittaisen kiellon Juudean ja Samarian juutalaisyhteisöihin 3 kuukautta sitten. Asuntoministeriö oli vain vähän aiemmin julkistanut tarjouspyynnöt 1 500 asuntoyksikön rakentamiseksi, niistä 400 Jerusalemin itäosaan, loput Juudeaan ja Samariaan.
PA:n entinen pääneuvottelija Saeb Erekat epäili, että julkistetut kohteet ovat vain esikuvia tulevasta, eli kuten ministeri Uri Ariel sanoi, jäävuoren huippu. Molemmat lupaavat, että lisää rakentamista on tulossa. Erekat uhkaili, että PA seuraa tarkoin tilannetta ja harkitsee vastatoimista. Abbas uhkaili valittavansa asiasta YK:n pääsihteerille ilmeisesti voidakseen tutkia, miten YK reagoi asian alistamiseksi YK:n turvallisuusneuvostolle. USA:n ulkoministeriö ja Israelin lähettiläs Dan Shapiro esittivät vastalauseita, mikä voi ennakoida sitä, ettei USA käyttäisi veto-oikeuttaan, jos PA/PLO alistaa asian turvalisuusneuvostolle.
FH:n arabien viimeaikaiset lausunnot osoittavat, että PLO on saamassa entistä näkyvämmän roolin Palestiinan Auktoriteetin, eli Fatah-johtoisen hallituksen, siirtyessä syrjään FH hallituksen ottaessa hallitusohjat käsiinsä. PLO:n äskeisen lausunnon mukaan se suhtautuu hyvin vakavasti Israelin viimeisimpiin toimiin ja lausuntoihin. http://www.timesofisrael.com/israel-app ... ank-homes/, http://www.timesofisrael.com/palestinia ... expansion/,
EU:n taholta ilmoitetaan, että se on hyvin pettynyt Israelin uusista rakennussuunnitelmista Juudeassa ja Samariassa, ja vihjaa sanktioitten mahdollisuudesta. http://www.timesofisrael.com/eu-deeply- ... ouncement/
6. UUTISOTSIKOITA
· Puolustusministeri Moshe Yaalon kehotti PA:n puheenjohtajaa osoittamaan käytännössä, etteivät sen lupaukset sovinnosta Hamasin kanssa ole tarkoitettu vain herkkäuskoisten harhauttamiseksi, ja ryhtymään toimiin Hamasin riisumiseksi aseista. Hamasin johto ilmoitti äskettäin, että sen sotilassiipi izza al-din al-Qassam jatkaa sovintosopimuksen mukaan entiseen tapaan eikä Fatah puutu sen toimiin. Yaalon myös muistutti, ettei PA ole tunnustanut Israelia juutalaisena valtiona.
Israelin hallitus kritisoi Kerryn todettua, että USA jatkaa työskentelyä FH hallituksen
kanssa, vaikka ei tunnusta sitä virallisesti, koska se kuuluu vain valtioiden hallitukselle, eikä FH:n arabeilla ole sellaista. http://www.timesofisrael.com/yaalon-abb ... arm-hamas/
· Hamasin kannattajat Gazassa estivät pankkeja maksamasta Fatahin jäsenille heidän palkkojaan, ennen kuin muutkin saavat palkkansa. Hamasin entinen pääministeri Ismail Haniyeh soitti Qatarin emiirille torstaina valittaen tilanteen vaikeudesta. Qatarin emiiri lupasi silloin maksaa Hamasin jäsenten palkat sovinnon löytämiseksi. Haniyehin ilmoituksen mukaan Qatarin emiiri Tamim bin Organisation Hamad al-Thani lupasi avustaa Hamasia ja maksaa työntekijöitten palkat. Hamasin tiedottaja Sami Abu al-Suhri kritisoi uutta FH hallitusta sanoen, että sen tulee ottaa hoitoonsa Gazan virkailijoiden palkkasaatavat ilman syrjintää. Hamasilla on Gazassa n. 50 000 siviili-virkailijaa, joita ei ole rekisteröity Fatahin listaan. Tämän asian hoitaminen kestää jonkin aikaa, ja sinä aikana ilman palkkaa jääneiden on odotettava. http://www.timesofisrael.com/qatar-prom ... -salaries/
· USA:n juutalaisdemokraatit ovat kuin mieltä vailla ilmoittautuessaan kannattamaan Hillary Clintonin vaalityötä USA:n presidentiksi vuoden 2016 vaaleissa. http://www.jpost.com/Diplomacy-and-Poli ... bid-355512
· Modern Language Association (MLA) ei suostunut BDA-aktivistien seireenin lauluihin liittyäkseen Israelin vastaisiin boikotti-vaatimuksiin. http://www.jpost.com/Jewish-World/Jewis ... ion-355515
· Netanyahu sanoo tukevansa lakiesitystä, jonka mukaan presidentillä ei enää ole oikeutta allekirjoittaa armahduspäätöksiä rikollisille ja terroristeille, joiden katsotaan olevan vaaraksi maan turvallisuudelle vapauduttuaan. Siten tätä oikeutta ei ole enää mahdollista käyttää Abbasin aseman vahvistamiseksi tai hyvän tahdon eleenä. http://www.jpost.com/Diplomacy-and-Poli ... sts-355506
· Organisation of Islamic Cooperation on PA:n virkailijan mukaan valinnut Jerusalemin ”2016 islamilaisen turismin pääkaupungiksi”. PA:n uskontoministeri Mahmoud Habbasin mukaan tämä liittyy PA:n taktiikkaan Israelin harjoittaman Jerusalemin piirityksen murskaamiseksi. Lausunnon mukaan muslimit kaikkialla kansallisuuteen katsomatta voivat voimassa olevalla passilla matkustaa Jerusalemiin ja vierailla Al-Aksa moskeijassa edellyttäen, etteivät he käytä varojaan miehityksen hyväksi. Tämä toiminta on selvä hyökkäys Israelin itsenäisyyttä vastaan, ja hallituksen tulee löytää sopivat keinot PA:n hyökkäävän toiminnan lopettamiseksi. PA käyttäytyy ikään kuin se omistaisi sekä Jerusalemin että Temppelivuoren ja on antanut YK:lle vaateen koko Israelin alueen saattamiseksi sen hallintaan. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... 5F2l0NsO-o


Lähettänyt Gabriel Eskel
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Israel Update / Kesäkuu

ViestiKirjoittaja noomi » 09.06.2014 06:42

Sunday, June 08, 2014
SUNNUNTAI 08.06.14

SUNNUNTAI 08.06.14
1. VIRALLISESTI shavuot juhlaa vietettiin Israelissa neljäs kesäkuuta, heprealaisen kalenterin mukaan 6-7 sivan kuuta, mutta toisten laskelmien mukaan sen oikea aika on tänään, länsimaisen kaleterin mukaan 08.06., eli 10. sivan kuuta. Mooseksen kirjan mukaan sen aika lasketaan siten, että se on 50. päivä juutalaisen pessahin, pääsiäisen, jälkeen päättäen pessahina aloitetun omer-laskennan. Shavuot oli myöskin elonkorjuun juhla, joka aloitettiin ohran korjaamisella ja loppui vehnän korjuuseen. Temppelin aikana viljelijät toivat kukin kaksi leipää Temppeliin ensihedelmänä. Shavuot on luonteeltaan iloinen juhla, sillä sinä päivänä, 15. nisan kuuta v. 2448 luomisen jälkeen(E Shulmanin laskelman mukaan), Israelin Jumala antoi Mosekselle Toran, Lain tai Opetuksen, Siinain vuorella, joka heprealaiskirjeen mukaan sijaitsi Arabiassa.
Koska tänään on tavallaan juhlapäivä, joskaan ei virallisesti sitä, kirjoitan tämän päivän raportin vapaamuotoisemmin, jota on käsittääkseni helpompi lukea – ja myös kirjoittaa.
LÄMPÖMITTARIMME osoitti aamulla ennen seitsemää +18 astetta, ennusteiden mukaan jopa 22, mikä lienee yliheitto, nousten päivän aikana 26 asteen tienoille. Taivas on pilvetön kuten koko ennusteajan loppuun eli keskiviikkoon saakka lämpötilan noustessa km.27 asteen tienoille. LÄMPÖTILAT tänään. Jerusalem 16 -25; Tiberias 20 -33; Suolameri 24 -35; Eilat 23 -36 +C-astetta. Kuten jo mainitsin, taivas on pilvetön tai heikosti pilvinen.
2. TÄNÄ päivänä pidetään Vatikaanissa paavi Francis I:n kutsuma ”rukoustilaisuus”, kuten paavi sitä kutsuu. Mukana on Israelin presidentti Shimon Peres, jonka seurueeseen kuuluvat päärabbinaatin antaman suosituksen mukaan rabbi tri Rasson Arussi päärabbinaatin neuvostosta; Rabbi Daniel Speber Talmud-professori Bar-Ilan yliopistosta; Rabbi David Rosen, Jerusalemissa toimivan uskontojen välisten asiain Amerikan Juutalaiskomitean johtaja; Israelin Druusi-uskonnon hengellinen johtaja sheikki Mosfaq Tarif sekä sheikki Muhammad Kiwan, joka johtaa Imaamien Unionia Israelissa. PA:n puheenjohtajan Mahmoud Abbasin delegaation uskotaan koostuvan sekä muslimien että kristittyjen johtajista Israelissa. Paavin kutsumana mukana on Konstantinopolin Ortodoksi-kristittyjen patriarkka Bartholomew. Paavi Francis I on vakuutellut, että kyse on pelkästään yhteisestä rukous-tilaisuudesta, jossa ei ole tarkoitus puuttua politiikkaan.
Peresin valitsemasta Israelin delegaatiosta rabbi David Rosen on parhaiten perehtynyt Vatikaanin ja Rooman kirkon asioihin. Hänelle ojennettiin paavillisen ritarin arvo v.2005, ensimmäinen ortodoksi-rabbi, jolle sellainen myönnettiin. Presidentti Peresin uskotaan puhuvan tilaisuudessa kehottaen uskonnollisia johtajia toimimaan rauhan hyväksi ja terrorismin kitkemiseksi maailmasta. Hän on tehnyt selväksi, että kun hänen presidentti-kautensa päättyy 26. heinäkuuta, hän tulee yli 90-vuoden iästään huolimatta jatkamaan perustamansa Jaffassa sijaitsevan Peresin Rauhankeskuksen kautta. Peresillä on ollut vaikeuksia alistua presidentinviran asettamiin rajoituksiin olla puuttumatta politiikkaan aiheuttaen useita ikäviäkin välikohtauksia, sillä muodollisesti hän on maan korkein johtaja. Monet ovat epäilleet, että hän on salaisesti toiminut Netanyahun hallituksen kaatamiseksi, koska hän ei voi hyväksyä sen ideologiaa eikä poliittisia toimia ja päätöksiä.
Mielenkiintoista on nähdä, mitä vaikutuksia Paavin johtamalla ”rukouskokouksella” tulee olemaan, sillä ainakaan Peres ei ole tunnettu erityisestä uskonnollisuudestaan. Monet uskovatkin, että tilaisuuden päätarkoitus on saada Rooman kirkko ja Vatikaani mukaan Israelin ja palestiinalaisten rauhanneuvotteluihin. Vatikaani haluaa saada valvontaansa - ellei peräti omakseen - Sionin vuorella sijaitsevan rakennuksen, jonka toisessa kerroksessa uskotaan sijaitsevan tilan, cenaclen, jossa Jeesus söi viimeisen ateriansa opetuslastensa kanssa. Vatikaanin päämääränä on muodostaa siitä kristittyjen pyhiinvaelluskohde, jossa järjestetään – ellei joka päivä – pari kolme kertaa viikossa hartaustilaisuus. Juutalaisille tämä aiheuttaa vaikeuksia, sillä rakennuksen pohjakerroksessa uskotaan olevan kuningas Davidin haudan. Juutalaisen uskonnollisen lain vartijat huomauttavat, että kristittyjen hartaus-tilaisuudet saastuvat rakennuksen. Tätä samaa he huomauttavat paavin järjestämästä tilaisuudesta Vatikaanissa, johon osallistuu rabbien ohella muslimeja ja kristittyjä. He huomauttavat, että paavin järjestämä tilaisuus edistää synkretismiä, uskontojen sekoittumista, joka voi johtaa yhden maailmanlaajuisen kirkon perustamiseen.
3. PÄÄMINISTERI Netanyahun aloitteesta turvallisuuskabinetti päätti perustaa erityisen komitean seuraamaan Fatahin ja Hamasin välille muodostettua yhteistoimintaa ja yhteishallitusta, josta olen käyttänyt lyhennettä FH hallitus. Komitean tulee tarkkailla tilanteen kehitystä ja antaa suosituksia Israelin vastatoimiksi. Pienoiskabinetti päätti lopettaa kaikki neuvottelut PA:n kanssa ja lopettaa suhteet siihen. Tsipi Livni kapinoi päätöstä vastaan mennen tapaamaan Abbasia ja Kerryä Lontooseen väittäen, että hän vain sattui olemaan paikalla samaan aikaan. Netanyahu antoi Livnille kovat nuhteet, mutta jätti asian siihen. Presidentti Peresin osallistuminen Vatikaanin tilaisuuteen on sekin selvästi hallituksen päätöksen vastainen, mutta Netanyahun tulee vain niellä kiukkunsa.
PÄÄMINISTERI tukee lakiesitystä, jolla pääosin Israelin pohjoisosassa toimiva islamilainen liike hajotettaisiin. Sitä johtaa radikaali sheikki Raed Salah. Salah aiheuttaa jatkuvia ongelmia Temppelivuorella kiihottaen arabeja hyökkäyksiin Jerusalemin poliisia vastaan väittäen, että lähellä Länsimuuria Israelin suorittamien arkeologisten kaivausten tarkoituksena on vahingoittaa Al-Aksa moskeijan perustuksia saadakseen sen tuhoutumaan ja voidakseen rakentaa sen tilalle kolmannen Temppelinsä. Kaivaukset tapahtuvat kaukana moskeijasta eivätkä voi millään tavoin vaikuttaa sen perustuksiin. Oikeusministeri Tsipi Livni ilmoitti vastustavansa lakiesitystä väittäen sen aiheuttavan juridisia ongelmia. Pääministeri Netanyahu oli raporttien mukaan hyvin vihainen Livnin suhtautumisesta siihen, mutta hallitus-yhteistoiminnan jatkumisen vuoksi ei voi erottaa Livniä.
ISRAELIN uuden presidentin vaali pidetään Knessetissä 10. kesäkuuta. Vaaleihin kelpuutettiin kuusi ehdokasta, jotka saivat kukin 10 tukijaa Knessetistä, mutta perjantaina julkistettiin raportti, jonka mukaan Labourin edustaja pitkäaikainen kansanedustaja Binyamin Ben Eliezer oli joutunut poliisin kuulusteluun, jossa häntä piinattiin 5 tunnin ajan. Hänen epäillään saaneen kansan-edustajana ollessaan useita miljoonia, joita hän ei ollut ilmoittanut verottajalle, minkä vuoksi hänellä oli suuri verovelka. Hänen hankkimansa Jaffassa sijaitsevan asunnon arvoksi arvioidaan 10 miljoonaa NIS, minkä vuoksi poliisi haluaa tietää, miten hän rahoitti sen. Labour-puolueen puheenjohtaja Isaac Herzog esitti vaalien siirtämistä kahdella viikolla, jotta asiaa ehdittäisiin tutkia, mutta sitä pidetään demokratian sääntöjen vastaisena. Knessetin puhemies Yuli Edelstein oli valmis siirtoon.
Ben Eliezer antoi pitkähkön lausunnon, jossa hän katkerana toteaa poliisin aloittaneen hänen henkilöään vastaan suunnatun ajojahdin, sillä hän oli johtava presidenttiehdokas. Hän pitää erityisen pahana sitä, että poliisi julkisti asian vain 4 päivää ennen vaaleja. Tästä näyttää tulleen poliisille rutiinikäytäntö, sillä se teki samaan Avigdor Libermanille. Ben Eliezer valittaa, että hänelle annettiin 20 minuuttia aikaa koota selvityksiä ennen poliisin kuulustelua vakuuttaen, että jokainen shekeli asunnon hankkimiseksi oli ansaittu omalla työllä ja täysin laillisesti. JP:n artikkelin mukaan häntä vastaan on esitetty useita hyökkäyksiä, jopa epäillen hänen terveyttään munuaisongelmien vuoksi hoitaa presidentin virkaa. Poliisin arvioidaan jatkavan hänen kuulusteluaan lähiaikoina. Muut viisi presidenttiehdokasta valittavat tapahtumaa ja sitä, että yksi heistä joutui keskeyttämään aivan viime metreillä. Pääministeri Netanyahulla on pelko, että seuraavien Knessetin vaalien jälkeen hänelle vihamielinen presidentti voi antaa hallituksen muodostamisen jollekin toiselle eikä hänelle. Hän uskoo voittavansa seuraavakin vaalit ja jatkavansa pääministerinä vielä pitkään.
Egyptin presidentti Abdel Fattah Sisi sai kansaltaan lähes yksimielisen hyväksymisen virkaansa. Hänen virkaanasettamisseremoniansa pidetään tällä viikolla, mutta presidentti Peres eikä pääministeri Netanyahu voi osallistua yhteensattumien vuoksi. Sisi vakuutti kunnioittavansa Israelin ja Egyptin välille solmittua rauhansopimusta, joka Jordanian kanssa solmitun rauhansopimuksen ohella on ainoa arabimaiden kanssa solmittu.
USA:ssa toimiva lehti New York Times julkaisi harvinaisen artikkelin, jossa se kehottaa maansa hallitusta suhtautumaan hyvin varovaisesti FH yhteishallitukseen. Tämä on varsin merkittävä poikkeus lehden yleisesti Israelin vastaisesta kirjoittelusta. Ongelma ei Timesin mukaan ole yhteishallitus vaan se, että Hamas on siinä jäsenenä. Australia ilmoitti, ettei se enää pidä Jerusalemin itäosaa miehitettynä alueena saaden niskaansa PA/PLO:n johdon vihan. Australian virkailijat sanovat, että päätökseen vaikutti PA/PLO:n virkailijoiden röyhkeä ja vihamielinen asenne sen lisäksi, että alueen asema on epäselvä ja siitä vielä neuvotellaan. PA/PLO ja Jordania vaativat, että Australia peruuttaa päätöksensä.
USA:n entinen ulkoministeri Hillary Clinton, joka on ollut hiillostettuna Benghazin tapahtuman vuoksi, jossa sen lähettilään lisäksi menehtyi kolme muuta USA:n kansalaista. pyrkii irrottautumaan Obamasta, jonka hän väittää tehneen useita virheitä, joista hän oli eri mieltä. Erityisesti hän väittää, että Obama halusi Israelin julistavan rakennuskiellon Juudean ja Samarian alueille, mitä sanoo pitäneensä virheenä. Hän näyttää unohtaneen 45 minuuttia kestäneen puhelun Netanyahulle varapresidentti Joe Bidenin Israelin vierailun jälkeen, jossa hän lyttäsi Netanyahun pystyyn. Israel ilmoitti sen aikana Ramat Shlomon asuntojen rakentamisen, mikä oli alustavasti hyväksytty jo aiemmin ja odotti vain jatkotoimia eikä siten liittynyt mitenkään Bidenin vierailuun. Amerikan juutalaiset näyttävät edelleen sairastavan aivojen kutistumistautia antaen hänelle innostuneen tukensa vuoden 2016 USA:n presidentin vaaleja varten. USA aloittaa tiistaina kaksipäiväiset neuvottelut Iranin kanssa sen ydinsuunnitelmasta valmistelleen seuraavia P5+1 maiden ja Iranin kanssa käytäviä virallisia neuvotteluja. Obama näyttää hyväksyneen Iranin ydinpommin.
HAMAS ja Islamic Jihad ilmoittavat, että huolimatta yhteishallituksesta Fatahin kanssa ne tulevat jatkamaan Israelin vastaista taisteluaan kaikin mahdollisin keinoin, kunnes Israelin valtio on kukistettu ja maa vapautettu virrasta mereen, eikä juutalaisia ole enää kenenkään kiusana arabimeren ulapoilla. Nämä ovat jo alkaneet kaivaa uusia juoksuhautoja seuraavia keskinäisiä taistelujaan varten. PA:n arabi yritti puukottaa IDF:n sotilasta Samariassa. Jerusalemissa arabi kolautti juutalaisnuorta päähän pitkällä kartullaan siten, että nuorukaisen pääkallo halkesi. Egypti puolestaan ilmoittaa, että se on valmis avaamaan Gazan vastaisen rajansa, jos rajan ylityspaikkoja valvovat FH hallituksen virkailijat.


Lähettänyt Gabriel Eskel
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Israel Update / Kesäkuu

ViestiKirjoittaja noomi » 10.06.2014 08:37

Monday, June 09, 2014
MAANANTAI 09.06.14

MAANANTAI 09.06.14
1. AURINKO paistoi jo nätisti aamulla ennen puoli seitsemää pilvettömältä taivaalta. Lämpöä oli ulkomittarin mukaan 18 astetta, kuten ennustettiinkin, nousten päivän aikana 27 asteen tienoille. Aurinkoinen sää tulee jatkumaan koko viikon lämpötilan hieman noustessa parin päivän aikana, mutta alkaen torstaista lähtien laskea taivaan saadessa osittaisen pilvi-peitteen. Säätilat tänään: Jerusalem 18 -27; Tiberias 21 -34; Suolameri 25 -36; Eilat 23 -37 +C-astetta. Lämpötila pysytellee nyt suhteellisen tasaisena ja sää pääosin aurinkoisena.
TÄNÄ VUODENPÄIVÄNÄ Rooman keisari Nero teki itsemurhan v. 68 lukien ensin Homerin Iliaa. Tähän päättyi Julio-Claudian dynastia. – Syyria ilmoitti hyväksyvänsä aselevon Israelin kanssa aamuyön tunteina v.1967, mutta Moshe Dayan antoi komennon jatkaa syyrialaisten joukkojen puhdistamista Golanilta, josta oli rauhan aikana tulitettu israelilaisia siviilejä. Syyria veti kaikki joukkonsa pois Golanilta seuraavana päivänä. Israel on siitä lähtien valvonut Golanin ylänköä ja liitti sen myöhemmin valtioonsa.(Times of Israel)
2. PAAVI Francis I:n järjestämä ”rukouskokous” oli 08.06. Vatikaanissa, johon hän oli kutsunut Israelin presidentin Shimon Peresin ja PA:n puheenjohtajan Mahmoud Abbasin, sekä Kreikkalaisortodoksien patriarkan Bortholomew I:n, jolla oli sivuosa tässä näytelmässä. Kunkin kutsuvieraan mukana saapui valitsemansa huomattava delegaatio avustajia ja asiantuntijoita sekä journalisteja. Vaikka koko kokous oli näytösluoteinen ilman ennalta ilmoitettuja poliittisia tai diplomaattisia tavoitteita, sitä seurattiin tarkoin maailmalla, sillä paavin tarkoituksena lienee ollut ilmoittaa näyttävästi olevansa syvästi kiinnostunut Lähi-Idän tilanteesta ja pyrkivänsä avustamaan osapuolia löytämään uuden polun tiellä rauhaan. Hänen etunaan on, kuten seuraamani Times of Israelin julkistama artikkeli mainitsee, se, ettei hänen auktoriteettinsa ole sidottu uskonnollisiin tai poliittisiin rajoituksiin. Siksi hän pystyy esiintymään vapaasti ja ilmoittamaan mielipiteensä kuin isähahmona, joka hän onkin ainakin valtaosalle Rooman kirkon jäseniä. Tämä voidaan nähdä niinkin, että paavi tuo uskonnon merkityksen mukaan rauhankeskusteluihin, mitä neuvotteluja käyneet ovat pyrkineet välttämään peläten sen vain kasvattavan vastakohtaisuuksia ja loitontavan osapuolia toisistaan.
PAAVI Francis I uskoo ihmisläheisen lähentymistapansa ja koreilemattoman luonteensa kautta pystyvänsä kasvattamaan luottamusta ja yhteistyöhalua parkkiintuneissa poliitikoissa, jotka koko elämänsä ajan ovat joutuneet taistelemaan sekä mielistelijöitä että avoimia vihamiehiä vastaan. Vaikka paavin olemus ilmentää ymmärtämystä ja vaatimattomuutta, kaiken taustalla on selvä auktoriteetti ja luottamus asiansa oikeuteen, mikä herättää kunnioitusta. Hän on heille virkistävä poikkeus yleisestä trendistä.
On kuitenkin muistettava, että paavi on maailman 1.2 miljardin katolisen ehdoton johtaja ja tienäyttäjä viime vuosina kirkkoa kohdanneista skandaaleista ja takaiskuista huolimatta. Vaikka paavi Francis I ilmoittaakin toimivansa vain uskonnollisena johtajana eikä siten Vatikaanin rukouskokoukseen liittynyt poliittisia tai diplomaattisia päämääriä, Rooman kirkko seuraa ja valvoo kuitenkin tarkoin omia intressejään. Kaikki pyritään huolellisesti ennalta suunnittelemaan ja toteuttamaan näistä lähtökohdista käsin. Vatikaanilla on tässä vuosisatojen ja tuhansien kokemus, usein sotien riehuessa ympärillä ja monen mahtivaltion noustessa ja kukistuessa Rooman kirkon jatkaessa toimintaansa.
Paavin näennäisen spontaanisti heittämä esitys Vatikaanin rukouskokouksen järjestämisestä ei varmaankaan ollut pelkkä heitto, vaan sitä valmisteltiin ja pohjustettiin osanottajien halukkuutta ja osallistumisvalmiutta myöten. Paavi kerrotaan esittäneen kokouspaikaksi Jerusalemia, tai Ramallahia ja Jerikoa, ja viimeksi jopa Nebon vuorta Jordaniassa, mutta ne hylättiin eri syistä johtuen. Siten luonnollinen paikka oli Vatikaani ja sen upean Pietarinkirkon viehättävä puutarha, jonne kolme päänäyttelijää istuttivat yhteisen oliivipuun.
NL:n itsevaltiaan Josef Stalinin sanotaan aikoinaan kyselleen, missä ne Rooman kirkon divisioonat ovat, verratessaan kirkon valtaa NL:n mahtavaan armeijaan. Vastaukseksi tähän sopii paavin ulkoministerin, kardinaali Pietro Parolinin määritelmä rukouksesta: ”Rukouksella on poliittista voimaa, jota emme ehkä havaitse, mutta jota tulisi kuitenkin hyödyntää täysimääräisesti”, kuten sanoi paavin Israelin vierailun lopulla. ”Rukous pystyy muuttamaan sydämiä ja siten vaikuttamaan historian kulkuun”.
PERESIN poliittinen neuvoantaja Nadav Tamir sanoo, että pääministeri Netanyahu oli jatkuvassa yhteydessä Peresin kanssa ja oli valtuuttanut hänet. Jotkut sanoivat Israelissa, etteikö olisi ollut parempi kutsua mukaan Netanyahu, koska nyt hänet sivuutettiin tältä tapahtumalta, jota seurataan kaikkialla maailmalla, ja joka olisi muodostanut sopivat kulissit hänen pyrkimyksiinsä PA/PLO:n eristämiseksi. Kuten artikkelissa todetaan, Vatikaanin tilaisuus toimi juuri päinvastoin: Se nosti Abbasin merkitystä pyrkimyksissä rauhaan kansansa hyväksi ja kiristi eristyneisyyttä Netanyahun ja hänen mielipiteittensä ympärillä, erityisesti koskien Fatahin ja Hamasin sovintosopimusta ja yhteishallitusta.
PERES, jolla ei ole osuutta rauhanneuvotteluissa eikä poliittista mandaattia, sanoi puheessaan kokeneensa sodan ja maistaneensa myös rauhaa, ja on nyt ehtoovuosinaan päättänyt käyttää jäljellä olevan tarmonsa rauhan saavuttamiseksi tuleviin sukupoviin. Abbas puolestaan sanoi kansansa ikävöivän rauhaa voidakseen elää arvostettuna ja rauhassa naapuriensa keskellä itsenäisessä ja vapaassa maassaan.
Vatikaanin kokouksesta ei annettu paljon raflaavia lausuntoja tai järjestetty julkisia media-tilaisuuksia, mutta kukaan ei tiedä, mitä Paavi keskusteli vieraittensa kanssa yksityisissä kahdenkeskisissä tilaisuuksissa Pietarinkirkon puistossa sijaitsevassa huvilassa. http://www.timesofisrael.com/pope-kicks ... of-prayer/, http://www.timesofisrael.com/pope-origi ... jerusalem/, http://www.israelandstuff.com/live-feed ... with-abbas
3. HAMASIN hallituksen entinen tiedottaja Ihab al-Ghussein kertoo Facebook sivullaan, miten PA:n puheenjohtaja Mahmoud Abbas totesi yksityistilaisuudessa, että hän sumuttaa amerikkalaisia. Hänen FB-lausuntonsa käänsi englanniksi PMW.
Abbas kertoi nauraen, että kun tulen ulos suljetuista neuvotteluista amerikkalaisten kanssa, kerron heille, että tämä FH hallitus on minun hallitukseni, joka tunnustaa Israelin jne., tämä kaikki on tarkoitettu vain amerikkalaisten hämäämiseksi (trick). ”Fellahit, antakaa minun jatkaa, mitä kerron medialle. Nuo sanat on tarkoitettu amerikkalaisille ja miehittäjille, ei teille. Se, mitä sovimme keskenämme, on tärkeää. Älkää uskoko kaikkea, mitä kerron medialle, unohtakaa lausuntoni medialle”, Abbas kertoi Hamasin edustajille.
Ghussein nauraa PMW:n mukaan Abbasille todeten, että hän haluaa todellisen sovittelun, joka tarkoittaa yhteistyötä ja kumppanuutta, mutta ei siten kuin Abbas haluaa. Ghussein toimi Islmail Haniyehin hallituksen tiedottajana siihen saakka, kun FH yhteishallitus muodostettiin ja se vannoi virkavalansa viime maanantaina. Abbas on julkisuudessa toistanut, että uusi FH hallitus tulee noudattamaan hänen politiikkaansa ja tunnustaa kvartetin asettamat kolme ehtoa sadakseen kansainvälisen hyväksynnän. Tämä näyttää uponneen Obaman hallitukseen, joka sanoo työskentelevänsä FH hallituksen kanssa.
FH hallituksen kolme ministeriä asuvat Gazassa, eikä Israel antanut heille lupaa matkustaa Israelin kautta Ramallahiin, minkä vuoksi he vannoivat virkavalansa videosyötteen avulla. Hamasin edustajat ovat sittemmin vakuuttaneet, että he tulevat johtamaan FH hallitusta eivätkä tule hyväksymään Abbasin esittämiä tunnustuksia tai luopumaan väkivallan käytöstä. Täten on ilmeistä, että Abbas vain leikkii kissaa ja hiirtä Obaman hallituksen kanssa. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... 5VeKUNsO-o
4. UUTISOTSIKOITA
· EU:n komission johtaja Jose Manuel Barroso sanoo, että EU:n komission tulee tunnustaa palestiinalaisten yhteishallitus ja kehottaa Israelia tekemään samoin FH hallituksen hyväksymiseksi, koska sen ministerit ovat ei-poliittisia, vaikka ovatkin puolueiden asettamia ja hyväksymiä. Barroso totesi puhuessaan delegaatioille Herzliassa, että sen hyväksyminen on välttämätöntä tulevan rauhansopimuksen kannalta. Hän katsoo, ettei FH hallituksessa ole Hamasin jäseniä, mutta Netanyahu toteaa, että koska Hamas on sen takana pitäen veto-oikeutta sen päätöksiin, yhdenkään EU-maan ei tule tunnustaa sellaista hallitusta. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340 ... 53,00.html
· IDF:n komentaja Benny Gantz sanoo, että Hizbullah on paremmin aseistautunut kuin useimmat kehitysvaltiot. Sen ohella, että se taistelee monella rintamalla, se saa taistelukokemusta, jota vastaan me joudumme vielä taistelemaan. Hän totesi edelleen, että Syyria on hajoamassa kuin korttipakka, emmekä me voi sille mitään todeten sen aiheuttavan Israelille uusia haasteita. Erityisesti hän kammoaa ajatusta, että Iran tulisi saamaan jalansijan pohjoisrajan takana. Hizbullah taistelee islamisteja vastaan Quneitran kaupungin omistuksesta aivan pohjoisrajan tuntumassa. Jos Hizbullah saa kaupungin valvontaansa, se on sama kuin Iran. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340 ... 57,00.html
· Kansallisen turvallisuuden entinen neuvonantaja Yaacov Amidror sanoi Herzlian puheessaan, että Israel tulee aina elämään miekan kanssa. Hän totesi, että Libanonissa on yli 50 000 rakettia ja ohjusta, jotka jonain päivänä voidaan laukaista kohti Israelin siviilikohteita, kaupunkeja ja kyliä. Hän totesi edelleen, että raketit ja ohjukset on varastoitu asuntorakennusten pohjakerroksiin, eikä niitä voida millään tuhota aiheuttamatta vaaraa asukkaille. ”Tämä ulkomaiden on hyväksyttävä, ja me sanomme sen etukäteen”. Hän mainitsi muina kohteina, jotka aiheuttavat vaaraa Israelille, Sudanin aiheuttamaan uhkan Siinailla, sekä Iranin ydinaseen, jonka Obaman hallitus näyttää hyväksyneen eikä aiokaan pakottaa Irania luopumaan siitä. Hän vakuutti lopuksi, ettei Israel vakoile USA:ssa. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... 5Vq6ENsO-o
· YESH Atid puolueen puheenjohtaja, talousministeri Yair Lapid uhkaa, että jos hallitus päättää liittää yhdenkään juutalaisyhteisön Israeliin, puolue eroaa hallituksesta. Juutalainen Koti puolueen puheenjohtaja Naftali Bennett puolestaan julkistaa suunnitelmansa, jolla Juudean ja Samarian alueiden liittäminen Israeliin voidaan aloittaa, mainiten Gutz Etzionin ensimmäisenä. Hänen mielestään aika on nyt sopiva siihen. Lapidin monivaiheisen suunnitelman mukaan ensin tulee erottautua ja muodostaa rajat, sitten lopettaa tuki erillisille juutalaisyhteisöille, jotka eivät tule kuulumaan Israeliin rauhansopimuksen yhteydessä. Netanyahu kehotti Lapidia tutkimaan, mihin yksipuolinen vetäytyminen Gazasta johti. Hallituksen eripuraisuus ennakoi ennenaikaisia vaaleja. http://www.jpost.com/Diplomacy-and-Poli ... ess-355665


Lähettänyt Gabriel Eskel
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Israel Update / Kesäkuu

ViestiKirjoittaja noomi » 11.06.2014 09:00

Tuesday, June 10, 2014
TIISTAI 10.06.14

TIISTAI 10.06.14
1. TÄNÄÄN tiistaina Israelin Knesset äänestää Israelin kymmenennestä presidentistä, mitä jotkut kolumnistit kutsuvat rumimmaksi pitkään aikaan. Syytös rumasta vaalitaistelusta johtuu tietenkin Labour-puolueen ehdokkaan Binyamin Ben Eliezerin jäätyä kiinni poliisin havaitsemista laimin-lyönneistä ostamansa kalliin kiinteistön ja asunnon rahoittamisen selvityksistä verottajalle, minkä johdosta hän joutui jättäytymään vaalin ulkopuolelle. Lisäksi poliisi löysi hänen salaisesta tallelokerostaan kaksi miljoonaa NIS seteleinä jerusalemilaisesta pankista. Ben Eliezer syyttää poliisia tahdittomasta toiminnasta julkistaessaan löytönsä vain neljä päivää ennen vaaleja, vaikka se oli tietoinen niistä kuukauden päivät, sekä jatkuvista vuodoista medialle tutkimusten ollessa vasta alkutekijöissään. Ehdokkaita oli alun perin 7, mutta tuntemattomana pysytelleen naisen esitettyä syytöksiä Silvan Shalomin seksuaalisista lähentely-yrityksistä häntä kohtaan, Shalom katsoi parhaaksi vetäytyä pois kilvasta. Syytökset osoittautuivat myöhemmin perättömiksi.
Israelin 10. presidentti valitaan viiden jäljelle jääneen ehdokkaan joukosta, jotka kukin ovat kiireesti pyrkineet esittämään raportteja varallisuudestaan ja miten ovat sen hankkineet. Vaalin voittaja tarvitsee 61 Knessetin jäsenten ääntä tullakseen valituksi. Tarkkailijat ennustavat, ettei kukaan ehdokkaista saa tarvittavaa äänimäärää, joten tarvitaan toinen kierros kahden eniten saaneen ehdokkaan kesken. Uusintavaali on pidettävä puolen tunnin kuluttua edellisen tuloksen selvittyä. Enemmän ääniä saanut julistetaan voittajaksi.
Ehdokaslistaan suosikki on ke. Reuden Rivlin (Likutenu). Muut ehdokkaat ovat: Ke. Meir Sheetrit (Hatnua); Dalia Itzik, joka toimi Moshe Katsavin oikeustoimien ajan virkaa tekevänä presidenttinä; entinen korkeimman oikeuden tuomari Dalia Dorner, sekä Nobel-palkittu professori Dan Scechtman.
Presidentin vaali on salainen lippuäänestys. Äänestyksen aikana Knessetin sihteeri Yardenia Maller-Horowitz kutsuu nimeltä kansanedustajan, joka valitsee katollisessa vaalikopissa sijaitsevasta lippukasasta valitsemansa ehdokkaan lipun asettaen sen kirjekuoreen, jonka hän sitten asettaa vaalilaatikkoon. Laatikko viedään vaalitoimituksen jälkeen sihteerin toimistoon, jossa vaali-paneeli, jonka jäseninä ovat Knessetin eettisen komitean puheenjohtaja Yitzhak Cohen, hallitusyhteistyön apulaisministeri Ophir Akunis sekä ke. Stav Shaffir, laskee annetut äänet.
Nykyinen presidentti Shimon Peres, joka täpärästi voitti Reuven Rivlinin edellisissä vaaleissa, jää eläkkeelle 27. heinäkuuta. Hän on nyt yli 90-vuotias, eikä halunnut enää asettua ehdokkaaksi. Sen sijaan hän lupaa puuttua politiikkaan perustamansa Peresin Rauhan-keskuksen kautta. Peres on yksi harvoista, jotka vielä jaksavat uskoa Oslon sopimusten oikeutukseen. Peres lupaa jatkaa taisteluaan uskomansa päämäärän toteutumiseksi. http://www.timesofisrael.com/knesset-ge ... tial-vote/
2. USA:n ulkoministeri John Kerryn sponsoroimat ja tarkoin seuraamat 9 kuukautta kestäneiksi tarkoitetut rauhankeskustelut Israelin ja PA/PLO:n päättyivät täydelliseen umpikujaan muutamia päiviä ennen määräaikaa PA:n puheenjohtajan Mahmoud Abbasin järjestämään median seuraamaan viidentoista kansainvälisen yhteisön jäsenhakemusten allekirjoitustilaisuuteen vastoin sopimusta. Tämä lienee ollut Abbasin tarkoituksellinen läimäys Kerryn kuten myös Netanyahu poskelle osoitukseksi siitä, ettei hän arvostanut kumpaakaan. Normaalidiplomatiassa tämä olisi aiheuttanut diplomaattisen kriisin, mutta länsimaiden lemmikkinä pidetyn Jasser Arafatin manttelin perijänä Abbas katsoi asemansa Washingtonissa valtaa pitävän muslimi-myönteisen Obaman hovissa niin vahvaksi, etteivät sitä pienet diplomaattiset rikkeet järkytä, kuten on osoittautunutkin. Syytös neuvottelujen epäonnistumisesta osoitettiin Israelille, jota syytettiin palestiinalaisten tahallisesta alistamisesta epäinhimilliseen syrjintään, joka voi johtaa apartheidiin.
ABBAS jatkoi vielä epäsovinnaista toimintaansa allekirjoittamalla sovintodokumentin Hamasin kanssa yhteishallituksen muodostamiseksi hyvin tietäen, että Hamas on USA:n terrorijärjestöjen listalla. Myöhemmin paljastui, että PA/PLO oli kuukausien ajan käynyt salaisia neuvotteluja Hamasin kanssa, ja vielä myöhemmin, että myös USA oli käynyt salaisia neuvotteluja terrorijärjestönä pitämänsä Hamasin kanssa, mistä Abbas oli hyvin tietoinen. Abbas onkin Hamasin virkailijan antaman tiedon mukaan leuhkinut heille, miten hän petkuttaa amerikkalaisia sanoen FH hallitusta hänen hallituksekseen, joka noudattaa hänen politiikkaansa, ja hyväksyy kvartetin asettamat ehdot Hamasin hyväksymiseksi. Abbas kertoi nauraen Hamasin jäsenille, ettei heidän tule seurata median välittämiä tietoja, koska ne kertovat mitä hän haluaa niiden kertovan, mutta se mikä on tärkeää, on heidän solmimansa sopimukset. FH hallituksen tehtävänä on valmistella PLC:n (parlamentin) ja PA:n puheenjohtajan (presidentin) vaalit puolen vuoden sisällä. Tämä antaa Netanyahulle jatkoaikaa odotellessaan tilanteen selkiytymistä, mutta tuo lisää sanktioita Israelille.
Epäonnistuneet rauhanneuvottelut toivat pintaan taustalla muhineet syvät erimielisyydet Netanyahun hallituksen sisällä. Hallitusyhteistyöpuolueiden johtajat ja hallituksen ministerit esittävät julkisuudessa toisistaan poikkeavia lausuntoja ja ratkaisumalleja jatkotoimiksi. Pääministeri kieltäytyy esittämästä omaa suunnitelmaansa, jos hänellä sellainen onkaan. Jotkut sanovatkin, että hänen päämääränsä on selviytyä Abbasin ja Obaman valtakauden yli. Abbas ei asettune enää ehdokkaaksi, joten hän poistunee kuvioista vuoden lopussa, mutta Obaman toinen virkakausi on puolivälissä, joskin kongressin välivaalit voivat osoittaa uutta suuntaa. Obama on omaksunut epädemokraattisen ja usein perustuslain vastaisen hallitustavan ohittaa kongressi tehdessään päätöksiä ”puhelinta ja kynää käyttäen”.
ULKOMINISTERI Avigdor Liberman totesi puheessaan äsken, että Israelilta puuttuu johtaja, joka pystyisi määrittämään politiikan suunnan ja yhteisen linjan. Talousministeri Yair Lapid vaatii rauhanneuvottelujen aloittamista uudelleen, mutta hänen ohjeittensa mukaan. Hänelle ei Hamasin liittyminen FH hallituksen näytä tuottavan ongelmia, USA:n suhteiden kannalta neuvottelut ovat tärkeimmät. Obama hyväksyy FH hallituksen, kuten myös EU, joka kehottaa Israelia tunnustamaan tilanteen ja aloittamaan yhteistyön FH hallituksen kanssa. Ministeri Naftali Bennett työskentelee tarmokkaasti C-alueiden liittämiseksi Israeliin, ja siinä häntä kannattavat Beit Yehudi-puoleensa lisäksi monet Likutenun jäsenet. Netanyahu sanoo Lapidin esityksen rakennuskiellosta ja tulevista rajoista perustuvan esittäjänsä ilmeiseen kokemattomuuteen, mutta Lapid heittää takaisin, ettei pääministerin kokemus ole saanut edistystä aikaan suhteessa palestiinalaisiin. Tzipi Livnin kanta on ehdoton antautuminen PA/PLO:n vaatimuksiin ilman vastavuoroisuutta, mikä tarkoittaa poliittista itsemurhaa. http://www.timesofisrael.com/lapid-if-i ... pple-govt/
3. PUOLUSTUSMINISTERI Moshe Yaalon varoittaa, ettei Hamas missään vaiheessa tule tunnustamaan Israelin oikeutta olla olemassa. Toiseksi hän varoittaa, että on hyvin toden-näköistä, että Hamas tulee kasvattamaan suosiotaan Juudeassa ja Samariassa ja voittamaan PLC:n vaalit. Abbasin seuraajasta kiistellään kovin, mutta paine viiteen elinkautiseen tuomitun Marwan Barghoutin vapauttamiseksi voi johtaa siihen, että Netanyahu alistuu siihen lopulta. Pääministerin onnettomuutena on hänen 2009 Bar Ilan yliopistossa pitämänsä puhe, jossa hän sanoi hyväksyvänsä kahden valtion periaatteen, mikä sitoo hänen kätensä.
YAALON totesi, että maata rauhaa vastaan periaate on epäonnistunut. Israel kokeili sitä Gazassa ja kolmessa Samarian kylässä vetäen sotilaansa sieltä ja tuhoten kukoistaneet juutalaisyhteisöt saaden palkakseen vain terrorin ja raketteja. Ongelma ei ole maa, vaan se, etteivät arabit halua tunnustaa juutalaisvaltion oikeutta elämiseen. Siten vaatimus Israelin vetäytymiseksi 1967 sotaa edeltäville aselepolinjoille on pelkkää propagandaa. Yaalon esitti mielipiteitään Herzlian vuotuisessa konferenssissa. http://www.jpost.com/Defense/WATCH-LIVE ... nce-355759
4. USA:n entinen kansallisen turvallisuuden neuvonantaja Samuel Berger totesi Herzlian konferenssissa, ettei Hamasin tule sallia osallistua PLC:n ja puheenjohtajan vaaleihin niin kauan, kuin se on aseistettu terrorijärjestö, jonka päämääränä on Israelin tuhoaminen. ”Meidän tulee tehdä tämä täysin selväksi PA:n puheenjohtaja Abbasille ja taivuttaa EU määrittelemään myönteinen kantansa FH hallitukseen uudelleen, että me vastustamme vaalien pitämistä PA:n alueilla, mikäli Hamas on niissä mukana”. Berger toimi Bill Clintonin neuvonantajana.
SEKÄ USA että EU ovat ilmoittaneet työskentelevänsä FH hallituksen kanssa selittäen, että sen ministerit ovat teknokraatteja ilmaan poliittisia siteitä, ja että Abbas vakuuttaa sen noudattavan hänen omaksumaansa politiikkaa hyväksyen kvartetin asettamat vaatimukset. USA ja EU ovat torjuneet Israelin varoitukset, että sellainen hallitus edistää terrorismia, ja että jatkaessaan sen tukemista verovaroillaan ne avustavat terrorijärjestöjä. Hänen huolenaan on myös Hamasin sotilaallinen varustautuminen, joka voi jatkua esteettä huolimatta yhteistoimintasopimuksesta Fatahin kanssa. Hän vihjaa, että joskus ainoa keino edetä Lähi-Idässä on uusi väkivaltainen kriisi, vaikka ei suosittele sitä, koska se voi luisua pois käsistä johtaen ei-toivottuun tulokseen. Esimerkkejä on useita Pohjois-Afrikan maissa, kuten myös Lähi-Idässä. Berger kiittelee USA:n ja Israelin välisiä suhteita, jotka hänen mielestään ovat vain syventyneet ajoittaisista erimielisyyksistä huolimatta. http://www.jpost.com/Diplomacy-and-Poli ... ons-355831
5. UUTISOTSIKOITA
· Knesset hyväksyi esityksen, jolla syömälakossa olevia vankeja voidaan pakkosyöttää. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... 5a99ENsO-o
· USA:n presidentiksi pyrkivä entinen ulkoministeri sanoo, että julkinen kritiikki tavasta, millä Berhazin skandaali hoidettiin, vahvistaa hänen päätöstään. Hän osoittaa kovaa kritiikkiä Obaman politiikasta luetellen useita Obaman tekemiä virheitä. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... 5a-HkNsO-o
· Kaksi 14- ja 15-vuotiasta juutalaisnuorta kertoivat poliisille vaivoin pelastuneensa kirvestä heiluttavan ja kolmen muun muslimin hyökkäyksestä Pariisin lähiössä viime viikolla. Hyökkäys tapahtui shavuotin aikana Romainvillen lähiössä. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... 5a-_UNsO-o
· Hamas uhkaa vastatoimilla Knessetin hyväksymää lakia vastaan pakkosyötöstä. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... 5bAK0NsO-o
· Israelin sotilastiedustelun mukaan Hizbullah, Hamas, Islamic Jihad ja muut terrori-järjestöt ovat pystyneet lisäämään rakettiensa määrää, joka on nyt n. 170 000. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... 5bAWkNsO-o
· USA painostaa Irania, että sopimus tulee saada valmiiksi heinäkuun 20. päivään mennessä. http://www.timesofisrael.com/us-makes-p ... -deadline/
· Israelin sotilastiedustelun mukaan Assadin armeijaa vastaan taistelevista joukoista 80 % kuuluu islamisteihin. Syyrian armeijaa vastaan taistelevien joukkojen kokonais-määrä on 120 000, joista 50 000 kuuluu salafisteihin kuten Al-Nusra, jotka haluavat perustaa Syyriaan islamilaisen tasavallan (kalifaatin). 30 000 kuuluu maltillisiin kuten Muslimiveljeskunta, joka haluaa maltillista hallitusta. ISIS (ISIL) taistelijoiden määräksi arvioidaan 15 000, eli 13 % kokonaismäärästä. Vain 30 % lukeutuu ei-uskonnollisiin joukkoihin. Assadin joukoissa palvelee 300 000 miestä, 100 000 heistä puolisotilaallisissa joukoissa. Osa kapinallisista on Israelin pohjoisrajan tuntumassa. Assadin hallitus on pitänyt massatuhoaseiden tuhoamissopimuksen, joskin sovittua päivämäärää ei pystytä noudattamaan. Assad käyttää Iranista saamiaan tynnyri-pommeja, joissa käytetään kloriinia, mitä sopimus ei koske. http://www.timesofisrael.com/80-of-syri ... icer-says/
Säätilat: Jerusalem 18 -28; Tiberias 21 -34; Suolameri 28 -36; Eilat 25 -38 +C-astetta. Aurinkoinen sää jatkunee muutaman päivän lämpötilan vähän laskiessa.


Lähettänyt Gabriel Eskel
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Israel Update / Kesäkuu

ViestiKirjoittaja noomi » 12.06.2014 06:58

Wednesday, June 11, 2014
KESKIVIIKKO 11.06.14

KESKIVIIKKO 11.06.14
1. ISRAEL sai uuden presidentin vaalitaistelun jälkeen, jota monet kutsuvat likaisemmaksi kuin aikoihin, sillä vaikka presidentillä on Israelissa lähinnä symboliarvo, hän pystyy maan korkeimpana virkamiehenä joko nostamaan maansa arvostusta tai polkemaan sitä alas. Paljon vaalitaistelun aikana tapahtuneesta likaisesta pelistä vaaliehdokkaan maineen tahraamiseksi ei julkisuudessa ole kerrottu mitään, ei Meir Sheetrin mainetta mustaavasta huhusta, jonka mukaan hän maksoi miehelle, jolla oli raskauttavaa tietoa hänestä, tai nimettömistä videoista, joita levitettiin Knessetissä. Kaksi ehdokasta, Silvan Shalom ja Binyamin Ben Eliezer joutuivat siirtymään syrjään julkisuuteen vuotaneiden syytösten tai poliisin epäilysten vuoksi. Vähän on julkisuudessa kerrottu pääministerin tavasta pyrkiä estämään Reuven Rivlinin valinta presidentiksi, koska he eivät ole voineet tasoittaa keskinäisiä erimielisyyksiään, mikä nyt vaalien jälkeen on siirtynyt analyytikoiden palstoille, jotka arvioivat, miten Netanyahu ja Rivlin pystyvät sovittamaan keskinäisen yhteis-toimintansa. Rivlinillä on hyvät suhteet sisäministeri Gideon Saarin kanssa, joka odottaa vuoroaan noustakseen uudelleen korkeimmille palleille, ja joka johti Rivlinin vaalityötä. Reuven Rivlin sai lopullisessa äänestyksessä 63 ääntä, Meir Sheetrit 53.
PRESIDENTTI Reuven Rivlin on pitkäaikainen oikeistopoliitikko, joka ei – Bennettiin sanoin – häpeile sanoa rakastavansa Israelia. Hän on hyvin tunneperäinen henkilö, joka ei myöskään häpeä kyyneleitään joko tappion tai voiton johdosta, mutta jonka vuoksi hän ei aina hallitse järkevää ajatteluaan, vaan tunnekuohussa voi sanoa jotain, mitä joutuu korjaamaan. Presidentin virassa, jossa maansa edustaminen muodostaa suuren osan tehtäväkentästä, läheinen kontakti toisen ihmisen kanssa voi olla sekä etu että haitta, sillä diplomatiassa käytetään paljon symbolista terminologiaa, mikä täytyy hallita väärinymmärryksen välttämiseksi. Presidentti Shimon Peres hallitsee tämän taidon riimitellen sanottavansa joskus aforismien muotoon, minkä tulkitseminen vaatii erityisosaamista, mutta tarjoaa myös tarvittavan pakotien, jos tilanne niin vaatii. Presidentin virkakausi kestää 7 vuotta.
REUVEN RIVLIN tunnustaa avoimesti, ettei hän kannata kahden valtion periaatetta, mitä Netanyahu sanoi tukevansa kuuluisessa Bar Ilan yliopistossa pitämässään puheessa. Rivlin rauhoittelee, ettei sen edistäminen tai estäminen kuulu hänen mandaattiinsa presidenttinä, eikä hän aio puuttua hallituksen tai Knessetin tekemiin ratkaisuihin kysymyksessä. Reuven Rivlin pyrki toimiessaan Knessetin puhemiehenä toimimaan tasapuolisesti kaikkia ryhmiä kohtaan ja etsien luottamuksellisia suhteita kaikkiin suuntiin, myös arabeihin ja druuseihin. Tämän he ovatkin avoimesti tunnustaneet ja tukeneet häntä eri tilanteissa. Hän ei myöskään arkaillut vastustaa myös oikeiston esityksiä, joiden hän katsoi syrjivän toista kansaosaa. Rivlin on Israelin kymmenes presidentti. Hän sanoo jättävänsä nyt politikoinnin ja siirtyvänsä edustamaan koko Israelia, joesta mereen, eikä vain typistettyä osaa siitä. Suokoon Israelin Pyhä hänelle viisautta ja ymmärrystä edustaa tätä suurta kansaa, kuten Salomo pyysi. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... 5fiQUNsO-o, http://www.jpost.com/Diplomacy-and-Poli ... eat-355931, http://www.timesofisrael.com/8-things-y ... president/
2. Rauhoittaaksemme mielenkuohujamme on syytä tarkastella tämän keskiviikkopäivän säätilaa. Aamutuimaan ennen puoli seitsemää mittarimme osoitti 17 lämpöastetta, mikä näyttää seuraavan ennusteita, joskin alempiakin esitetään. Ilma tuntui viileältä, mikä voi johtua ilman korkeasta kosteuspitoisuudesta. Laaksoissa oli vahvoja sumupeittoja, jotka auringon alkaessa toimintansa pilvettömältä taivaalta haihtuvat ilmaan. Huomenna ja sitä seuraavana perjantaipäivänä taivas on puolittain pilvessä selkiytyen sapatiksi. Lämpötila vaihtelee 26 ja 27 asteen kieppeillä Jerusalemin alueilla. Säätilat tänään: Jerusalem 15 -26; Tiberias 21 -34; Suolameri 26 -36; Eilat 24 -38 +C-astetta. Säätila näyttää ennusteiden mukaan pysyttelevän suhteellisen tasaisena, aurinkoa riittää yli oman tarpeenkin.
3. HERZLIAN konferenssissa sekä viiden johtavan poliittisen puolueen johtajat että sotilas-henkilöt käsittelivät Israelin sekä sisäpoliittista ja taloudellista että sotilaallista tilannetta yrittäen löytää viisasten kiveä maata uhkaavien lukuisten ongelmien ratkaisemiseksi. Kuten seuraamani Times of Israel artikkeli toteaa sunnuntaina pidetyistä puheista, poliitikot olivat enemmän kiinnostuneita maan taloudesta sekä polttavista ajankohtaisista kysymyksistä koskien Juudean ja Samarian asemaa ja katkenneista neuvotteluista PA/PLO:n kanssa, kuin pitemmän aikavälin kysymyksistä kuten Iranin ydinaseesta. Sotilasjohtajat puolestaan eivät puuttuneet juuri ollenkaan noihin kysymyksiin, heidän varsinainen huolensa kohdistui Iraniin ja sen kanssa käytäviin neuvotteluihin islamilaisen tasavallan ydinsuunnitelmasta.
Puolustusministeri Moshe Yaalon katsoo, että kaikkein suurin uhka tulee Iranin ydinaseesta, jonka hän uskoo valmistuvan viimeistään 10 vuoden kuluessa. Se on vieläkin suurempi uhka kuin Hizbullahin, Hamasin, Islamic Jihadin ja muiden terrorijärjestöjen ohjukset ja raketit, joiden yhteismäärän arvioidaan ylittävän 170 000. Yaalon laskee, että IDF pystyy hoitamaan terrorijärjestöjen aiheuttaman uhkan, joskin verissä päin. Hän varoittelee ulkomaita huomioimaan, että voidakseen poistaa tämän akuutin uhkan IDF joutuu käyttämään kaikkea tulivoimaansa, mikä tulee aiheuttamaan suuret siviilitappiot. Hän mainitsee, että esim. Libanonissa Hizbullah on varastoinut ohjuksiaan ja rakettejaan asuinrakennusten pohja-kerroksiin, mistä niiden tuhoaminen edellyttää suoria iskuja rakennuksiin. Israelin kehittämät täsmäohjukset vähentävät siviiliuhreja, mutta eivät kokonaan.
POLIITTISET johtajat käsittelivät Juudean ja Samarian alueita koskevia ratkaisuja pääasiassa kahdesta mallista lähtien. Valtaosa lähti ns. arabisuunnitelman mukaisesta ratkaisumallista, joka perustuu 1967 sotaa edeltäviin aselepolinjoihin vähäisin aluevaihdoin, joko vetäytymällä alueista ilman sopimusta, tai rauhanneuvottelujen kautta saadun rauhan-sopimuksen mukaisesti. Tätä linjaa noudattelivat Labour-, Yesh Atid- ja Hatnua-puolueet puheissaan. Poikkeavaa mallia käsitteli puheessaan Beit Yehuda-puolueen puheenjohtaja Naftali Bennett, joka suosittelee C-alueitten liittämistä Israeliin, koska tilanne suosii sitä. Hän esittää, että liittäminen toteutettaisiin vaiheittaen, aloittaen Gutz Etzionin blokista.
ISRAELIN poliitikkojen puheisiin on juuttunut käsite ”suurempi Israel”, jolla he tarkoittavat aluetta Jordan-joesta Välimereen. Tämä on virheellinen lähestymistapa neuvotteluissa. Oikea tapa on lähteä siitä, että Israel käsittää koko alueen Jordanilta Välimereen. Neuvotteluilla voidaan sopia rajalinjoista, jos on tarpeen muuttaa niitä, ja muista vaatimuksista, kuten rajoitetusta itsehallinnosta ja turvallisuusjärjestelyistä, tai pakolais-ongelmista, mikä tulee olemaan heidän asemansa tulevissa järjestelyissä.
ON sydäntä raastavaa seurata parkkiintuneiden poliitikkojen kiistelyä siitä, miten paljon luovutetaan heille ikuiseksi perintöosaksi luvatusta maasta kansalle, joka koostuu lukuisista arabiheimoista, ja joka amalekilaisten tapaan vannoo Israelin tuhoa ja juutalaisten massa-murhaamista tai karkottamista. Siksi onkin rauhoittavampaa lähteä siitä, mitä Israelin Jumala on heille luvannut jo 3 500 vuotta sitten, ja seurata sivusta, miten Hänen suunnitelmansa tulee toteutumaan, useimmiten siten, etteivät pelaajat itse ole edes tietoisia roolistaan. Yksi ongelma on tuon kansan uskonto, joka juutalaisen Lain mukaan on epäjumalan-palvontaa. Sen tulee luopua siitä tunnustautuen yhden ainoan todellisen Jumalan palvelijoiksi. http://www.timesofisrael.com/israeli-po ... riorities/
4. UUTISOTSIKOITA
· Hamasin ja Fatahin välille pihtisynnytetty sovintosopimus rakoilee jo pahan kerran. Fatah hajottaa Hamasin Länsirannalla pitämiä mielenosoituksia ja pidättää sen jäseniä. Hamas puolestaan estää pankkeja Gazassa maksamasta Fatahin n. 70 000 jäsenen palkkoja, ellei se samalla maksa Hamasin 50 000 jäsenen palkkoja, jotka Hamasin tulkinnan mukaan kuuluvat Fatahin (PA/PLO:n) maksettaviksi. Hamasin johto antoi Al-Qassam prikaatille ensisijaisen komennon siepata IDF:n sotilaita voidakseen käyttää heitä neuvotteluissa terroristien suojelemiseksi Israelin vankiloissa, joissa he ovat aloittaneet syömälakon Knessetin ensimmäisessä käsittelyssä hyväksytyn lakiesityksen vastustamiseksi, joka sallii pakkosyöttämisen. Toiseksi Hamas vastustaa lakia, jolla pääministeriä estetään lupaamasta terroristien vapauttamista poliittisista tai muista syistä johtuen. Tarkkailijat sanovat, että lakia voidaan silti kiertää. 125 vankia aloitti 7 viikkoa sitten syömälakon, mistä YK on huolestunut. http://www.timesofisrael.com/hamas-call ... -settlers/
· Islamilaisten ryhmittymien välisissä taisteluissa Syyriassa on ihmisoikeus-tarkkailijoiden mukaan saanut surmansa 634 ihmistä Deir el-Zour provinssissa huhtikuun lopun jälkeen. Taistelut ovat pääasiassa ISIS-joukkojen ja Al-Nusra-joukkojen välisistä kiistasta maa-alueen miehittämiseksi. ISIS (ISIL) on Al-Qaidan alainen järjestö, joka aloitti toimintansa Irakissa, on sen jälkeen levittänyt taistelujaan yhä enemmän Syyriaan. Sen päämääränä on luoda islamilainen kalifaatti Irakista Syyriaan ja Libanoniin sekä Jordaniaan. Sen joukkoja on taistellut Aleppon rintamalla, josta se on vetänyt joukkojaan Irakiin miehittäen äskettäin 2 miljoonan asukkaan Mosulin kaupungin Bagdadin hallituksen joukoilta. Se vapautti siellä tuhansia vankeja ja sai käsiinsä runsaasti amerikkalaisten toimittamia aseita ja ajoneuvoja lentokoneita myöten. ISIS-joukot tunnetaan erittäin julmasta tavasta kohdella siviilejä ja vangiksi saamiaan vastapuolen sotilaita. Mosulin asukkaita pakenee tuhansittain kaupungista peläten tulevaa kohtaloaan ISIS-joukkojen käsissä. http://www.timesofisrael.com/syrian-reb ... 0-in-east/, http://www.debka.com/article/23987/Afte ... cle-fleet-, http://www.israelnationalnews.com/News/ ... 5gS3UNsO-o
· Gazasta keskiviikkoaamuna ammuttu raketti putosi Eshkolin alueelle lähelle alueen keskeistä valtatietä aiheuttamatta fyysistä vahinkoa. Varoittava äänisignaali soi aamulla pakottaen asukkaat sirpalesuojiin. Puolustusministeri Moshe Yaalon varoitti äskettäin, että Hamas suunnittelee uutta Israelin vastaista offensiivia välittämättä Hamasin ja Fatahin välille solmitusta sovintosopimuksesta ja yhteishallituksesta. Netanyahu varoitti Abbasia, että tästä lähtien PA/PLO on vastuussa jokaisesta Gazasta Israeliin ammutusta raketista ja ohjuksesta. Gazasta on ammuttu Israelin puolelle vuoden 2014 alusta lähtien 140 rakettia, kuten AFP raportoi. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... 5gTDUNsO-o
· Irakin pääministeri Nouri al-Maliki pyysi parlamenttia julistamaan maahan hätätilan ISIS-joukkojen miehitettyä Mosulin kaupungin ja koko Niniven provinssin, jossa asuu n. 4.5 miljoonaa asukasta. Maliki sanoo, että hän aloittaa aseitten jakamisen kansalle, jotta ihmiset voivat puolustautua miehittäjiä vastaan. 150 000 ihmistä pakeni Mosulista kurdien hallitsemille alueille pyrkien turvaan ISIS-joukoilta. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... 5gVEENsO-o


Lähettänyt Gabriel Eskel
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Israel Update / Kesäkuu

ViestiKirjoittaja noomi » 13.06.2014 08:41

Thursday, June 12, 2014
TORSTAI 12.06.14

TORSTAI 12.06.14
1. AAMUN tärkein uutinen kuten myös varoittavin on Al-Qaidan sirpalejärjestön ISIS:n hämmästyttävä eteneminen voitosta voittoon Irakissa. Ensin se miehitti Irakin toiseksi suurimman kaupungin Mosulin tiistaina ja seuraavana päivänä Tikritin, entisen diktaattorin Saddam Husseinin syntymäkaupungin. Raporttien mukaan Iranin miljoona-armeijan 3. ja 4. divisioona hajosivat ilman taistelua ISIS-joukkojen edessä. Taistelut ovat karkottaneet ainakin puoli miljoonaa ihmistä kodeistaan etsimään rauhallisempia alueita.
Mosulissa sotilaat riisuivat asepukunsa ja liittyivät kaupungista pakenevien joukkoon. ISIS joukot ryöstivät Irakin pankista 429 miljoonaa USD ja miehittivät Turkin lähetystön kaupungissa ottaen sen 48 hengen miehistön panttivangeiksi. Raportit kertovat myös massateurastuksista Mosulissa. Suunnatessaan ryntäyksensä kohti Tikritiä ISIS-komentajat varoittivat kaupungin siviilijohtajia vastustamaan heidän tuloaan. ISIS-joukkojen komentaja Abu Bakr al-Baghdad on nousemassa muslimien kansallissankariksi, jota kunnioitetaan ja pelätään myös järjestön ulkopuolella. Irakin sunni-militaristit, jotka aiemmin eivät ole tukeneet Al-Qaidaa, ovat joukolla liittymässä ISIS-joukkoihin taistelemaan pääministeri Nouri al-Malikin Iranille myönteistä hallitusta vastaan. Jopa Saddamin Baath-puolue liittyy heihin. Irakin 35 miljoonasta asukkaasta kolmannes, eli vajaa 15 miljoonaa kuuluu sunneihin.
ISIS-joukot miehittivät keskiviikkona Tikritin öljynjalostamon ja keskeisen sähkövoimalan Baijissa, joka tuottaa sähköä Tikritiin ja Bagdadiin. Paikallisten heimojohtajien pyynnöstä ISIS-joukot vetäytyivät myöhemmin läheisille kukkuloille jättäen sähkölaitoksen rauhaan. ISIS-joukot ryhmittyvät seuraavaksi hyökätäkseen pohjoisesta ja idästä Bagdadiin.
IRAKIN pääministeri Nouri al-Maliki syyttää, että ISIS-joukkojen nopeiden valloitusten takana on kansalaisten petollinen toiminta, sillä muuten sitä ei voi selittää. Hän määräsi kaksi jäljellä olevaa divisioonaa ja panssarijoukkoja pääkaupungin suojaksi, mutta Bagdadin shia-asukkaat sanovat hallituksen epäonnistuneen täysin ja aseistautuvat puolustamaan aluettaan.
Mosulista ja Tikritistä paenneet ihmiset ovat peloissaan, sillä he eivät tiedä, keitä hyökkääjät ovat ja mitä he haluavat. ISIS-sotilaat kertoivat olevansa kapinallisia ja kehottivat pakolaisia rauhoittumaan, sillä heillä ei ole mitään pelättävää, kuten he vakuuttivat. http://www.debka.com/article/23991/Al-Q ... es-treason, http://www.timesofisrael.com/us-eyes-ne ... t-assault/,
MILITARISTIEN nopea eteneminen Irakissa oli täysi yllätys paitsi Irakin hallitukselle ja armeijalle, mutta se yllätti myös maailman yleisen tietoisuuden ja asettaa Iranin johdon vaikean valinnan eteen: Lähettääkö joukkojaan avustamaan sille myönteistä al-Malikin hallitusta täydelliseltä romahdukselta, vai pysytteleekö toistaiseksi sivussa. USA lupaa lisää sotilaallista apuaan Malikikin hallitukselle, mutta ehtiikö se ajoissa? Tämä sekoittaa pahoin kuvioita paitsi Syyriassa myös koko Lähi-Idässä. Assad jo tarjosi apuaan al-Malikille, vaikka hänellä luulisi olevan kädet täynnä puolustaessaan omaa pääkaupunkiaan. https://mail.google.com/mail/?shva=1#in ... d6e2a11083
2. FATAHIN parissa näyttää olevan vielä innostusta Fatahin ja Hamasin sovintosopimuksen ja yhteishallituksen muodostamisesta, mutta tarkkailijat ennustavat, että tämä liitto on samalla tavoin hiekalle rakennettu kuin kaikki aiemmatkin, eikä tule kestämään. Sitä on puolusteltu myös sillä, että eristetty ja lähes vararikossa oleva Hamas tarvitsee sitä epätoivoisesti, mutta
Fatahin oma tilanne ei ole yhtään parempi. Kaksi sokeaa kerjäläistä siinä etsii tukea toisistaan. Hamasin velat lienevät yli 4 miljardia NIS.
Hamasin johtajien antamat Israelin tuhoa vaativat lausunnot noudattelevat samoja linjoja kuin aiemmatkin kehottaen Fatahia liittymään aseelliseen taisteluun miehittäjää vastaan. Hamas vaatii, että PA:n tulee sopimuksen mukaan maksaa sen 40 000 työntekijän palkat, mitä PA vastustaa. Vain Qatarin väliintulo lupaamalla hoitaa Hamasin jäsenten palkat rauhoitti tilannetta ja antoi Gazan pankeille mahdollisuuden jatkaa tehtäviään. Lisäksi Hamas kehotti äskettäin jäseniään surmaamaan tai sieppaamaan IDF:n sotilaita sekä Juudean ja Samarian asukkaita kostoksi Israelin laatimasta laista pakkosyöttää syömälakkolaisia.
Fatah vaatii Hamasia hajottamaan sotilaalliseen tapaan harjoittamansa ja aseistamansa sotilaallisen siiven izza din al-Qassam joukot sekä alistamaan poliisinsa PA:n valvontaan. Hamasin hallituksen entinen pääministeri Ismail Haniyeh sanoi, ettei sopimus koske Hamasin turvallisuusjoukkoja eikä sen sotilaallista siipeä. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... 5lANENsO-o
Apulaispuolustusministeri Danny Dannon vaatii, että Israelin tulee lopettaa varojen tilittäminen PA:n tilille eilen Gazasta Israelin puolelle ammutun raketin johdosta, koska pääministeri ilmoitti aiemmin pitävänsä PA:ta vastuullisena jokaisesta raketista, jotka Gazasta ammutaan Israelin siviilikohteita kohti. Raketti putosi turvallisuusaidan läheisyydessä olevan maantien reunaan tuhoten asfalttipintaa ilman muita vahinkoja. IAF teki vastaiskun Gazan puolelle surmaten yhden ja haavoittaen kahta palestiinalaista. IDF vahvisti yhden henkilön saaneen surmansa sanoen, että hän oli etsitty terroristi, joka palveli myös Hamasin poliisina. Hän kuului ryhmään, joka oli ampunut useita raketteja Israeliin. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... 5lK7ENsO-o
USA:n ulkoministeriö ilmoitti lehdistötilaisuudessa, että se tuomitsee raketti-iskun Israeliin, mutta katsoo samalla, ettei PA ole vastuussa Hamasin ampumista raketeista. Jen Psaki totesi, että on syytä tunnustaa tosiasiat, ja niiden mukaan Hamas valvoo Gazan kaistaa. Moshe Yaalon esitti vaatimuksen, että PA:n tulee riisua Hamasin joukot aseista, mutta se ei taida onnistua PA:n resursseilla. Abu Mazen tunnusti, etteivät raketit sovi sopimukseen Fatahin ja Hamasin välillä. http://www.jpost.com/Diplomacy-and-Poli ... ael-358072
3. PA:n pääneuvottelija Saeb Erekat esitti kovaa kritiikkiä Abbasia kohtaan sanoen, että Abbas on aivan liian pehmeä neuvotellessaan Israelin kanssa. Erekatin kriittiset arviot videoitiin ja ne vuosivat Awrak uutistoimistolle, joka julkisti ne. Erekat kritisoi myös sitä, ettei Abbas ole lähettänyt useampia jäsenyyshakemuksia YK:n alaisiin instituutioihin. Erekat haluaisi, että Israelin pääministeri Benyamin Netanyahu julistettaisiin kansainvälisesti sotarikolliseksi, mikä estäisi häntä matkustamasta ulkomaille.
EREKAT väitti viime viikolla, että Israel valmistautuu Juudean ja Samarian juutalaisyhteisöjen laajentamiseen ja alueitten liittämiseen Israeliin. Hän kehotti ulkomaisia yhtiöitä välttämään yhteyksiä israelilaisten yhtiöitten kanssa. Häntä risoo erityisesti Israelin äskettäin julkistamat 1500 uuden asunnon rakennussuunnitelmat, jotka kuitenkin on pantu jäihin. http://www.jpost.com/Diplomacy-and-Poli ... ext-358075
4. UUTISOTSIKOT
· EUROOPAN juutalaiskongressin presidentti Viatshetslav Moshe Kantor sanoi JP:n haastattelussa, että viime päivien väkivaltaisten hyökkäysten jyrkkä nousu on täydellisesti muuttanut hänen käsityksiään Euroopan juutalaisten turvallisuudesta ja kehotti Euroopan johtajia heräämään koomastaan voidakseen tajuta tilanteen vaarallisuuden. Hän sanoi, etteivät Euroopan poliittiset johtajat ymmärrä tilannetta ja että heidän tulee muuttaa suhtautumistaan. Kantor on toiminut EJC:n presidenttinä vuodesta 2007. Hän on tunnettu liikemies ja antelias lahjoittaja. Hän saavutti varallisuutensa Venäjällä, erikoistuen mineraalilannoitteisiin Arcon-ryhmässä. Hänen varallisuutensa arvioidaan 2.1 miljardiksi USD. http://www.jpost.com/Jewish-World/Jewis ... ent-358055
· JORDANIAN hallituksen uskontoministeri Hayil Abdelhafeez Dawoud esitti Israelin vastaisia syytöksiä väittäen, että Israel harjoittaa systemaattista ja laskelmoitua toimintaa Al-Aksa moskeijan tuhoamiseksi. Hän esitti teesinsä Lontoossa ilmestyvässä arabiankielisessä lehdessä Asharq Al-Awast keskiviikkona. Hän sanoi ministeriönsä estäneen useita väkivaltaisuuksia moskeijaa vastaan, mutta kehotti arabi- ja muslimimaita puuttumaan asiaan, koska se on muslimien yhteistä omaisuutta. Hän sanoi, että Temppelivuorelle on asetettu satakunta vartijaa, joiden tehtävänä on suojella moskeijaa israelilaisten ääriainesten hyökkäyksiltä. Hän sanoi myös vastustavansa minkään poliittisen puolueen tai ryhmittymän käyttävän moskeijaa omaksi edukseen, ilmeisesti viitaten Muslimiveljeskuntaan ja Hamasiin. http://www.jpost.com/Diplomacy-and-Poli ... ons-358053
· Maccabi Tel Aviv voitti Israelin koripallomestaruuden, BSL tittelin tiukassa kamppailussa nujertaen Maccabi Haifan luvuin 81 -77 Nokia areenalla. http://www.jpost.com/Sports/Maccabi-Tel ... ter-356048
SÄÄTILA. Ulkomittari osoitti 17 lämpöastetta, ihan ennusteen mukaisesti. Taivas oli jo aurinkoinen mutta harsomaisen pilvipeitteen verhoama, mikä jatkunee huomennakin, selkeytyen sapattina lämpötilan hieman noustessa tämän päiväisestä. Säätilat tänään: Jerusalem 17 -27; Tiberias 22 -32; Suolameri 26 -36; Eilat 25 -38 +C-astetta. Ennusteen mukaan lämpötila pysynee melkoisen tasaisena, vuoroin aurinkoisena, vuoroin puolipilvisenä.


Lähettänyt Gabriel Eskel
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Seuraava

Paluu Israel / Israel Update

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 7 vierailijaa

cron