Israel Update / Syyskuu

Tiedotuksia jotka koskevat Israelia

Re: Israel Update / Syyskuu

ViestiKirjoittaja noomi » 25.09.2014 06:08

Wednesday, September 24, 2014
KESKIVIIKKO 24.09.14

KESKIVIIKKO 24.09.14
1. TÄNÄÄN on juutalaisen kalenterin mukaisen vuoden 5774 viimeinen päivä. Uusi vuosi 5775 alkaa auringon laskiessa tänä iltana. Tänään alkaa myös shmita-vuosi, 7 vuoden jaksoissa kulkeva aikajakso, jonka aikana pellot tuli jättää kesannolle eikä satoa saanut korjata. Toiseksi kaikki velat tuli mitätöidä ja tilit tasata uuden yrittäjäjakson aloittamiseksi uudelta pohjalta. Israelissa edellistä sääntöä maan jättämiseksi kesannolle vuoden ajaksi pyritään noudattamaan, jotta maa saisi levätä, ja joissakin piireissä noudatetaan myös jälkimmäistä sääntöä, joskaan se ei ole yleistä.
JERUSALEM POST käsittelee pääkirjoituksessaan shmita-vuoden merkitystä ja erikoisuutta otsikoiden kirjoituksensa ”Kaksi shmitaa. Artikkelissa selvitellään joitain juutalaiseen Lakiin, Halachaan, kuuluvia erikoispiirteitä, jotka enemmän kiinnostavat juutalaisia kuin ihmisiä yleensä. Siinä kuitenkin muistutetaan asioista, jotka koskevat kaikkia ihmisiä, miten etenkin shmita-vuoden aikana tulee keskittyä sosiaalisiin kysymyksiin maassa, köyhien aseman korjaamiseen ja heidän auttamiseensa, jota voitaisiin helpottaa poistamalla tavanomaisia maksuja puistoihin tai näyttelyihin ja jopa kalastusoikeuden laajentamiseen Kinneretissä. Myös ympäristökysymykset kuuluvat kaikille ihmisille. Toiseksi perheen sisäisen harmonian ja yhteenkuuluvaisuuden lisääminen on JP:n pääartikkelin huolenaiheena.
Nämä aiheet kuuluvat shmita-vuoden taloudelliseen puoleen, joka koskee jokaista ihmistä, eikä vain maata muokkaaville, satoa kylväville ja korjaaville. Tämä on kysymys, joka koskettaa koko maapallon asukkaita, kansainvälistä kauppaa, maailmantaloutta ja sen yksityisestä ihmisestä piittaamattomia armottomia taloudellisia lakejaan. Tämä on myös kysymys, jota Raamatun tutkijat ovat tarkastelleet pyrkien löytämään yhteyksiä maailman-talouden nousujen ja laskujen ja jopa sotien yhteyksiä Jumalan säätämien lakien kanssa. http://www.jpost.com/landedpages/printa ... ?id=376244, http://www.jpost.com/Opinion/Columnists ... t-of-faith, http://www.jpost.com/Israel/Loan-amnest ... und-set-up
2. KYSYMYS siitä, onko shmita-laki tarkoitettu kaikille ihmisille, vaiko vain juutalaiselle kansalle, on herättänyt kiinnostusta maailmalla etenkin seuratessa maailman tapahtumia ja jaksottaista toistumista määrävälein. Leo Hohmann tarkastelee kysymystä WND:n artikkelissa, jossa hän esittelee messiaanisen rabbin Jonathan Khanin kirjaa nimeltä ”The Mystery of the Shemita”, ”Shemitan salaisuus”, alaotsikossa ”3000 vanha mysteeri, joka määrittelee Amerikan tulevaisuuden, maailman tulevaisuuden ja sinun tulevaisuutesi. Kirjan esittelyssä selitetään, miten sapatti ei ole vain yksi viikon päivistä, vaan muinaisessa Israelissa sillä tarkoitettiin myös sapattivuotta, joka juutalaisen kalenterin mukaan ajoittuu joka seitsemännelle vuodelle. (3. Ms.26:33 -34, 43; 25:2 -7)
Joka seitsemäs vuosi maa oli jätettävä lepäämään viljelemättä. Tämän vuoden lopussa, joka oli heprealaisen ajanlaskun mukaan elul-kuun 29. päivä, kaikki taloudelliset velat ja saatavat oli vapautettava. Pöytä tuli pyyhkiä puhtaaksi uudelle aloitukselle. Monet ultraortodoksit noudattavat tätä raamatullista lakia edelleen, kertoo Hohmann artikkelissaan.
Kysymykseen: onko tällä muinaisella leviittisellä lailla mitään ajankohtaisuutta moderniin uuden ajan supervaltioon Amerikkaan? Khan vastaa ytimekkäästi: ”Paljonkin, eikä sinun tarvitse olla maanviljelijä tunteaksesi sen vaikutukset”. Jonathan Khan selittää näin:
”Israel oli valtio, joka oli tuon käskyn alainen, mutta sitten siitä tuli ajanmerkki, joka koskee jokaista kaikkialla. Shmita-vuosi alkaa tässä kuussa, hyvin pian”, Khan kertoo haastattelijalle.
KHAN selittää, ettei maan jättäminen lepäämään shmita-vuoden ajaksi ehkä koske nykyajan ihmistä, mutta laajempi periaate 7-vuoden aikajaksosta sisältää edelleen salaisuuden, miten Jumala kohtelee kansoja suhteessa siunauksiinsa ja tuomioihinsa. ”Eikö olisi mahdollista, että taloudelliset romahdukset, valtioitten nousu ja lasku – jopa suurvaltojen – noudattaa 7-vuoden aikajaksoa?” Hän selittää, että se on historian valossa aivan ilmeistä. ”Jumala aloittaa kansojen käsittelyn varoituksilla, ”ravistelulla”, mikä on shmitan toinen merkitys ”vapauttamisen” ohella, lisääntyvillä taloudellisilla katastrofeilla. Usein ne kohdistuvat kansan taloudellisen hyvinvoinnin tai varallisuuden ytimiin” Khan selittää jatkaen: ”Muinaisessa Israelissa se oli perheen viljelemä maa. Amerikassa se on Wall Street, Siten taloudelliset romahdukset siellä sattuivat shmita-vuosina 2001 ja 2008. Seuraava shmita-vuosi alkaa 24, syyskuuta 2014 ja loppuu 15. syyskuuta 2015.
”Mutta shmita-vuoden seuraukset eivät rajoitu vain Wall-Streetille, joka on Amerikan talous-elämän keskus”, Khan selittää. Hänen kirjansa on täpötäynnä esimerkkejä taloudellisista romahduksista, voitetuista ja hävityistä sodista, jopa WTC:n kaksoistornien tuhoamisesta, jotka liittyvät shmita-vuoden toistuvaan 7-vuotisjaksoon. ”Tämä mysteeri on ollut Wall Streetin romahdusten taustalla koko elinikämme ajan”, kuten hän kertoi CBN:n haastattelussa. ”Se on ajoittanut taloudellisen romahduksemme tarkalleen päivien, tuntien ja sekuntien tarkkuudella. Olemme lähestymässä tätä hetkeä juuri nyt. Se on aina tarkoittanut massiivisia muutoksia Jumalan laatimiin kansoja koskeviin suunnitelmiin.
KHAN ei halunnut antaa päivämääriä haastattelijalle, vaikka niitä on hänen kirjassaan, mutta hän uskoo, että rajut ravistelut tulevat kohtaamaan Yhdysvaltoja – jopa suuremmat kuin 11.09.2001 – shmita-vuoden aikana tai sen jälkeen, sillä ilman sitä Amerikka ei käänny Jumalan puoleen. Tili tasataan nyt alkavan tai sitä seuraavan 7-vuotiskauden aikana.
Jonathan Khanin keskeinen sanoma on valmistautuminen pahimman varalle. Hän sanoo, että useimmat ihmiset sanovat etsivänsä turvallisuutta, joka hepreaksi on jeshua, joka tarkoitta myös pelastusta, eli Jeesusta. Hän sanoo, ettei hän aluksi halunnut kirjoittaa shmita-vuotta koskevista löydöistään, mutta katsoi sitten, että hänen tulee varoittaa kansaa. ”Siten meidän tulee olla valmiit, sillä kaikkea, jota voidaan ravistella, tullaan ravisteleman”. http://www.wnd.com/2014/09/shemitah-sta ... you-ready/
3. David Kupelian kertoo WND:n julkaisemassa artikkelissaan karmivin esimerkein Ottamani-kalifaatin viimeisistä hetkistä ennen luhistumistaan I maailmansodan aikana. David Kupelian on armenialaista sukua, kristitystä perheestä, joka pakeni 1900 vuosisadan alussa Amerikkaan menetettyään useita lähiomaisiaan islamilaisen Ottomaani-hallinnon vainoissa. Artikkelissa kerrotaan omakohtaisia kokemuksia turkkilaisten julmuuksista, joita he harjoittivat pidättämiään armenialaisia ja Irakin ja Syyrian kaldealaiskristittyjä kohtaan. Turkkilaiset upseerit jopa kehuivat kehittämistään uusista kidutusmenetelmistä tutustuen muiden maiden kuten Espanjassa inkvisiittion kehittämiin, joita natsit apinoivat.
Turkkilaisten julmuudet kristittyjä ja muita ”vääräuskoisia ”kohtaan olivat jatkuneet vuosisatojen ajan, mutta järjestelmällinen kansanmurha toteutettiin sulttaani Abdul Hamid II:n aikana ja sen jälkeen. Satoja tuhansia ihmisiä karkotettiin kodeistaan ja heidät ajettiin Der Zorin erämaahan sotilaitten vartioimina ilman vettä ja ruokaa tuhoutuakseen sinne. Näitä julmuuksia vielä muistavat tai heidän omaistensa omakohtaisiin kertomuksiin perustuen he vertaavat niitä siihen, mitä ISIS joukot ja muut terrorijärjestöt kuten Al-Nusra harjoittavat tänä päivänä Irakissa ja Syyriassa todeten, että historia toistaa itseään.
Islamin tukija Andrew Bostom antoi Fox-news special ohjelmassa islamista seuraavan lausunnon: ”Meillä on hyvin tuore esimerkki vuodelta 1915 - ja se on hyvin ruma esimerkki – joka saattaa ISIS joukot näyttämään amatööreiltä, Ottomaani-kalifaatin romahtamisen aikoina, ja se on hyvin bona fide kalifaatti, joka lahtasi miljoona armenialaista jihadissa ja 250 000 Syyrian ortodoksi-kristittyä ja assyrialaista yhtä suurella julmuudella – pään katkaisemisella, sisälmysten repimisellä ulos, häväistyksellä, haaremeilla ja seksuaalisella orjuuttamisella. Tämä on osa suhteellisen lähiajan historiaa, jota meidän tulee tutkia tarvitsematta mennä 700-luvulle islamin syntyaikoihin”, hän selitti.
Pitkähkössä artikkelissa on useita esimerkkejä käsittämättömistä raakuuksista, jotka hyvin vetävät vertoja ISIS ja IS joukkojen harjoittamille, jopa ylittäen ne, kuten Andrew Bostom toteaa lausunnossaan. Nämä aikamme sankarit pitävät ottomaanien kiduttajia esikuvinaan, minkä johdosta on ymmärrettävää, että he tuhosivat Armenialaisen kansamurhan muisto-kirkon Der Zorissa, jossa 200 000 armenialaista, enimmäkseen naisia ja lapsia, raa´asti murhattiin turkkilaisten ottomaanisotilaitten ja muitten jengien toimesta.
Artikkelissa todetaan lopuksi, että myytti islamista rauhantahtoisena uskontona, jota USA:n presidentti Barack Hussein Obama tarjoaa maailmalle, on todella vain uskomus, jolla ei ole esittää mitään historiallista tai käytännöllistä todistetta väitteelleen. Turkin presidentti Recep Tayyip Edogan kehtasi ylistää ottomaani-kalifaattia CFR:n kokouksessa New Yorkissa kuluvalla viikolla tähän tapaan: ”Ottomaani-valtiolla oli hyvin onnistunut hallintojärjestelmä. Vuosisatojen ajan se oli hallinnut aikamme kriisien täyttämiä alueita ilman ongelmia”. http://www.wnd.com/2014/09/how-my-famil ... caliphate/
4. JERUSALEMIN Temppelivuori avattiin keskiviikkoaamuna juutalaisille palvojille juutalaisten uuden vuoden kunniaksi. Mutta poliisien noustua Vuoren tasanteelle kymmenet arabit olivat järjestäneet heille väijytyksen kivittäen heitä kivin ja lopulta myös ilotulitusraketeilla, josta on tullut arabeille uusi ase poliiseja vastaan.
Poliisi oli kuitenkin hyvin valmistautunut, ja he yhdessä rajapoliisien ja poliisin Yassam erikois-joukkojen kanssa saivat työnnettyä muutaman kymmenen suuruisen arabijoukon syvemmälle Vuorella päästäen noin satakunta juutalaista nousemaan Temppelivuorelle. Liba- järjestön johtaja Yehuda Click totesi, että tapaus osoitti poliisin pystyvän hallitsemaan Temppelivuoren aluetta niin halutessaan.
Poliisin käsittämättömän pehmeitä otteita ovat kansanedustajat moittineet yhä useammin, mikä näyttää saaneen poliisinkin uskomaan omiin voimiinsa ilman, että syntyy kolmas maailmansota. Tavoilleen uskollisena poliisi suoritti yhden pidätyksen – ei raivoavia mellakoitsijoita, vaan yhden juutalaisnuoren, joka yritti rukoilla Vuorella. Muutamia poliiseja haavoittui lievästi kivistä ja raketeista, heidät hoidettiin paikan päällä. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... CKAyENsO-o, http://www.jpost.com/Israel-News/Police ... ana-376265
5. UUTISOTSIKOITA
· Norjan NRK-TV:n raportin mukaan ryhmä tanskalaisia muslimeja suunnitteli tunkeutua sattumalta valitsemaansa norjalaiskotiin, teloittaa perheen kaikki jäsenet katkaisemalla heidän kaulansa sekä videoimalla tapauksen varoituksena länsimaille pysyä kaukana islamistien suorittamista valloituksista Lähi-Idässä. Video oli tarkoitus julkistaa internetissä. Samantapainen suunnitelma paljastettiin Australiassa. Siellä surmatut uhrit oli tarkoitus verhota ISIS tai IS mustilla sotalipuilla. Australia päätti lähettää 6 hävittäjää ja muita koneita taistelemaan IS- joukkoja vastaan Irakissa ja Syyriassa Obaman kehittämän liittoutuman mukana.
Norjan viranomaiset kieltäytyvät kertomasta yksityiskohtia paljastetusta suunnitelmasta, mutta norjalainen Verdens Gang lehti kertoi turvallisuus-virkailijoiden olevan hälytystilassa heinäkuussa aloitettujen massaratsioitten jälkeen, virkailijoiden suorittaessa etsintöjä raja-asemilla ja sulkiessa Oslon suurimman synagogan turvallisuussyistä. Norjalainen terroriasiantuntija vahvisti fyens DK sivulla, että edellä mainittu terrorisolu oli paljastettu. USA:n johtaman liittoutuman hävittäjät jatkavat iskujaan IS:n asemia vastaan Irakissa ja Syyriassa sekä Al-Nusran joukkoja vastaa etenkin Aleppon lähellä. Kobanen kurdikaupunki Syyrian ja Trukin rajalla on ollut taistelujen kohteena koko 3.5 vuoden ajan. IS joukot uhkaavat miehittää koko kaupungin, mikä ajaisi kaupungin asukkaat Turkin puolelle rajaa. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... CKEf0NsO-o
· PA:n johtajistoon kuuluva Jibril Rajoub kertoi journalisteille, että PA:n puheenjohtajana tunnettu Mahmoud Abbas aikoo pudottaa diplomaattisen pommin Israeliin perjantaina, selittäen, että sen tarkoituksena on kiinnittää kansainvälinen yhteisö Israelin vastaiseen kampanjaan Juudean ja Samarian ”miehityksen” lopettamiseksi. Toisissa lähteissä kerrotaan, että Abbas esittää YK:ssa aikataulun, jonka kuluessa IDF pakotetaan vetämään joukkonsa Juudeasta ja Samariasta. Jibril Rajoub kertoi julkisuudessa elokuun puolivälissä, että PA oli tehnyt poliittisen päätöksen tukea arabiterroristeja niiden lahdatessa Juudeassa ja Samariassa sekä Jerusalemin itäosissa asuvia juutalaisia. Abbas kutsuu perjantaina YK:ssa esittämäänsä suunnitelmaa uudeksi realiteetiksi Lähi-Idässä, joka tarjoaa uudenlaisen ratkaisun alueen ongelmiin. Hän vieraili ennen YK:n matkaansa Ranskassa saaden sen vasemmistolaisen presidentin Francoise Hollanden tukemaan hänen Israelin vastaisia suunnitelmiaan Palestiinan valtion muodostamiseksi. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... CKJQUNsO-o
· USA:n ulkoministeriö tunnustaa osittain Teheranin julkaiseman uutisen, että Osama on luvannut Iranin johdolle, etteivät USA:n ja liittoutuman koneet iske Bashar Assadín joukkoja vastaan Syyriassa. Iran on välillä luvannut ja taas kieltänyt tukevansa Obaman sotaa Irakissa ja Syyriassa. Iranin presidentti Rouhanin ja presidentti Obaman tapaamista suunnitellaan New Yorkissa YK:n istuntokauden avajaisten yhteydessä. Iranin vallankumouskaartin upseerit sanovat, etteivät he tule jakamaan sotilaallisesti arkoja tiedustelutietojaan USA:n - sen suuren saatanan - kanssa, eikä myöskään lähettämään joukkojaan taistelemaan sen sotilaitten rinnalla, koska he saastuvat vääräuskoisista. IS:n joukoilla on puolestaan ongelmia kurdien naissotilaitten kanssa, koska naisen ampuma muslimimies ei pääse paratiisiin. http://www.jpost.com/Middle-East/Source ... ces-376271
· PA:n virallinen päivälehti Al-Hayat Al-Jadida joutui tunnustamaan, että israelilaisissa yhteisöissä Juudean ja Samarian alueilla työskentelevät PA:n arabit saavat parempaa palkkaa ja muita etuisuuksia, kuin ne, jotka työskentelevät arabien omistamissa yrityksissä. ”10 tunnin työskentelystä arabille saan palkkaa 1900 NIS kuukaudessa ilman etuja, kun israelilainen työnantaja maksaa 4000 NIS samalta ajalta. http://www.timesofisrael.com/palestinia ... -pa-daily/
Säätilat tänään: Jerusalem 20 -31; Tiberias 24 -37; Suolameri 28 -38; Eilat 26 -38 +C-astetta. kaunis ja aurinkoineen sää jatkuu koko maassa.
Koska uuden vuoden juhlien johdosta lehdet ilmestyvät vasta sunnuntaina, raportit eivät ilmesty välipäivinä. Jos syttyy sota tai muuta mukavaa ilmenee, lupaan raportoida siitä.


Lähettänyt Gabriel Eskel
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Israel Update / Syyskuu

ViestiKirjoittaja noomi » 26.09.2014 20:04

Friday, September 26, 2014
ISRAELIN TILANNE 584

ISRAELIN TILANNE 584
”Me tiedämme, ettei Universumissa, Maailmankaikkeudessa, ole yhtään epäjumalaa, ja ettei ole muuta Jumalaa kuin yksi. Sillä vaikka olisikin niin sanottuja jumalia, olipa heitä sitten taivaassa tai maassa, ja niitä on paljon sellaisia jumalia ja herroja, niin meillä on kuitenkin vain yksi Jumala, Isä, josta kaikki on ja johon me olemme luodut. Ja on yksi Herra, Jeesus Kristus, jonka kautta kaikki on, niin myös me Hänen kauttaan”. Tämä 1.korinttolaiskirjeen 8. luvun kohta vähän omin sopinee tämän – juutalaisen ajanlaskun mukaan – vuoden 5775 toisen päivän tunnuslauseeksi, joka on myös tishri-kuun toinen päivä, länsimaisen ajanlaskun mukaan 26.09.2014.
1. Israelin tilanne on päällisin puolin katsottuna suhteellisen rauhallinen. Netanyahun hallitus istuu vankasti hallitusyhteistyön varassa. Vuoden 2015 budjetti saatiin lopulta runsaan kädenväännön jälkeen talousministeri Yair Lapidin ja pääministeri Benyamin Netanyahun välisellä kompromissiratkaisulla sovittua. Lapidin Yesh Atid puolueella ei ole varaa mennä uusiin vaaleihin, sillä ennusteiden mukaan se menettäisi 8 edustajanpaikkaa, kun sen pahin kilpailija Beit HaYehudi saisi vastaavasti 8 paikkaa nousten toiseksi suurimmaksi puolueeksi. Likud säilyttäisi johtavan asemansa 20 -25 edustajan turvin. Pääministeri Netanyahun asema kärsi lopettaessaan Gazan sodan kesken, mutta hänelle ei ole noussut uhkaajaa, jos joku yrittää, hänet työnnetään armotta syrjään, kuten tapahtui sisäministeri Gideon Saarille, joka päätti erottautua politiikasta toistaiseksi, ja aiemmin tukevaa kansansuosiota nauttineelle Kahdolle, joka suunnittelee paluuta.
Operaatio Protective Edge loppui kestettyään 50 vuorokautta eräänlaiseen nahka päätökseen ilman selvää voittajaa, mutta sen verran pahoin Hamas ja Islamic Jihad kärsivät IDF:n moukaroinnissa, ettei niillä ole varaa aloittaa uutta sotaa, jossa ne tultaisiin hajottamaan. Rakettituli Gazasta Israelin siviilikohteisiin on loppunut, vaikka juutalais-asukkaat rajan pinnassa epäilevät rauhantilan jatkumista. Niiden kaivamista hyökkäys-tunneleista Israeliin 32 tuhottiin, vaikka osa jäi huomaamatta ja uusia kaivetaan lisää. Rauhantila lepää heiveröisen tulitaukosopimuksen varassa, eivätkä neuvottelut Kairossa sen jatkamiseksi ole edenneet toivotulla tavalla.
2. Raportit Gazasta kertovat, että kansa on siellä lähellä avointa kapinaa Hamasin hallintoa vastaan, joka kurjistaa sitä kaikkien joutuessa kärsimään. Israeliin kohdistettu viha on kääntymässä nyt Hamasia vastaan. Aamun uutisten mukaan Hamas ja Fatah ovat päässeet sopimukseen yhteistoiminnan jatkamisesta tavoitteena uusien vaalien järjestäminen lähitulevaisuudessa. Hamas tulee luovuttamaan hallitusvastuun Gazassa jo aiemmin muodostetulle yhteishallitukselle, joka aloittaa palkkojen maksamisen myös Hamasin virkailijoille, jotka eivät ole saaneet kuukausipalkkaansa kahteen kuukauteen. Sopimuksen mukaan puolueet saavat jatkaa omia kansallisia ohjelmiaan, mikä tarkoittaa ”aseellisen toiminnan jatkamista miehittäjää Israelia vastaan”.
PA jatkaa poliittista intifadaansa, väkivaltaansa, Israelia vastaan. Sen johtajat puheen-johtajansa Mahmoud Abbasia johdolla kulkevat pitkin maailmaa puhuen pahaa juutalaisesta valtiosta, jota he kutsuvat ”miehittäjäksi, joka varasti heidän maansa ja luonnonrikkautensa ja orjuuttaa palestiinalaista kansaa”. Hamasin ministeri totesi muutamia kuukausia sitten, ettei palestiinalaista kansaa ole olemassa eikä koskaan ollutkaan, sillä puolet heistä tuli Egyptistä ja toinen puoli muutti Saudi Arabiasta, eli he ovat etnisesti arabeja. Tämä ei kuitenkaan poista tosiasiaa, että palestiinalaisiksi itseään kutsuva arabijoukko asuu Juudeassa ja Samariassa sekä Gazan kaistalla.
ABBAS esittelee tänään YK:ssa laatimansa Lähi-Idän suunnitelman, jota Jibril Rajoub kutsuu poliittiseksi pommiksi. Suunnitelmassa esitetään aikataulu, jonka puitteissa IDF:n tulee vetää joukkonsa pois Juudeasta ja Samariasta, ja ilmeisesti aikataulu juutalaisten siirtokuntien purkamisesta alueilta. Siinä varmaan esitetään muutkin PA:n vaatimukset ilmatilasta, rajoista, lentokentästä, pakolaisten paluuoikeudesta, omasta armeijasta ja paljosta muusta. PA:n päämääränä on saada YK:n turvallisuusneuvoston hyväksyminen suunnitelmalleen ilman neuvotteluja Israelin kanssa pakottaakseen sen alistumaan. USA:n presidentti Barack Obama sanoi YK:n puheessaan pahaenteisesti, että liian suuri osa Israelin kansasta luopuu rauhasta, tarkoittaen tällä sitä, ettei se hyväksy PA:n vaatimuksia Auschwitzin rajoista. Tämän voidaan ennakoivan sitä, ettei USA käytä veto-oikeuttaan turvallisuusneuvostossa.
3. ISRAELIN pahin Nemesis Hizbullah on vielä siinä määrin kiinni Syyrian sisällissodassa, ettei sillä riitä kapasiteettia Israelia kohtaan. Sen pääsihteeri Hassan Nasrallah muistuttaa kuitenkin silloin tällöin, että kalavelat ovat vielä maksamatta. Sen pahimmaksi kilpailijaksi on nousemassa Al-Qaidasta eronneen Al-Nusran jälkeen ISIS, ISIL tai IS, miten sitä halutaankin nimittää. Hizbullahilla on 100 000 rakettia, niistä 5000 pitkän matkan, ohjauksella varustettuja. Syyrialla on lisäksi ainakin 30 000 ohjusta, jotka ovat voimakkaampia kuin Hizbullahin omat ja niiden osumatarkkuus on suurempi.
USA:n johtama liittoutuma aloitti pommitukset ensin Irakissa ja sitten myös Syyrian alueilla Islamin Valtion joukkoja vastaan, ja sanoo hyökkäävänsä myös Al-Nusran tukikohtiin Syyriassa. Al-Nusra onkin alkanut tyhjentää tukikohtiaan hajauttaen joukkojaan kyliin ja kaupunkeihin etsien suojaa siviileiltä, kuten Hamas teki Gazassa jopa pakottaen siviilejä lapsista alkaen ihmiskilviksi pommituslentoja vastaan. Syyrian hallitus pelkää, että USA voi käyttää tilaisuutta hyväkseen ja iskeä ohjuksillaan Assadin armeijan tukikohtiin, etenkin lentokentille eliminoidakseen Syyrian ilmavoimat. Tähän saakka näyttää kuitenkin, että Assadin armeija on miehittänyt menettämiään tukikohtia Al-Nusran vetäydyttyä niistä.
4. ISRAEL seuraa tilannetta Irakissa ja Syyriassa levottomana, mutta puuttumatta siihen millään tavoin, eikä John Kerry halunnut sitä liittoutumaansa arabimaiden takia, joita on liittoutumassa viisi maata. Saudi Arabia on vähitellen alkanut muuttaa täysin tuomitsevaa ja torjuvaa asennettaan Israeliin todeten, että arabimaiden olisi syytä tutkia tilannetta uudelleen. Iran ja sen ydinase, joka valmistunee koska vain, ja laajennushaluinen Islamin Valtio muodostavat suurimman uhkan Saudi-monarkialle, minkä johdosta se joutuu etsimään uusia liittolaisia USA:n menettäessä uskottavuutensa arabien silmissä. Israelissa on lisäksi pyritty löytämään yhteyksiä kurdien kanssa, jotka olivat vaarassa joutua IS:n jalkoihin. Kurdien Peshmerga-armeijaa kehutaan sen taistelutahdon ja - kyvyn vuoksi, mutta sillä ei ole uudenaikaisia aseita. Ilman niitä sillä ei ole mahdollisuuksia IS:n kaappaamia USA:n aseita vastaan. Kurdit ovat joutuneet ottamaan palvelukseen myös naisia, joita lienee muutama pataljoona. Muslimi pelkää naissotureita, koska naisen ampuma muslimi ei pääse paratiisiin.
Piskuinen Libanon on Hizbullahin ja Syyrian lujassa otteessa, mikä käytännössä tarkoittaa Irania sen toimittaessa sille aseet ja taloustukea. USA toimittaa uudenaikaisia aseita Libanonin armeijalle, jolta ne valuvat edelleen Hizbullahin käsiin. Israel on kaiken varalta vahvistanut raja-asemiaan Libanonin ja Syyrian vastaisilla rajoillaan. Syyrian puolella v. 1974 sovittu puskurivyöhyke on menettänyt merkityksensä kapinallisten tunkeuduttua sinne karkottaen vyöhykkeellä toimineet 1200 UNDOV sotilasta, joiden velvollisuutena oli valvoa tilannetta ja raportoida siitä K:lle. Siten Al-Qaida on välittömästi Israelin pohjoisrajan takana.
JORDANIA vakuuttaa varmistaneensa Syyrian ja Irakin vastaisen rajansa estääkseen taistelujen ja kapinallisten leviämisen alueelleen. Sillä on kuitenkin alueellaan satoja tuhansia pakolaisia, joiden joukossa voi olla kapinallisten edustajia. Jordanian hallitus pidätti äskettäin 11 Islamin Valtion jäsentä, jotka tunnustivat suunnitelleensa hyökkäyksiä tärkeitä kohteita vastaan Jordaniassa. Israel vakuuttaa, että jos Jordania näyttää joutuvat vaaraan IS:n taholta, se tulee puuttumaan tilanteeseen.
5. ISRAEL jatkaa suhteellisen rauhanomaista elämäänsä. Sen kaasulöydöt Välimerellä otetaan vähitellen hyötykäyttöön. Negevistä löydettyjen öljykiviesiintymien hyödyntäminen kaatui korkeimman oikeuden kieltävään päätökseen. Tutkimusten mukaan Negevissä on öljyä kalkkikiveen sitoutuneena lähes yhtä paljon kuin Saudi Arabian tunnetut öljyvarat. Etsintöjä suoritetaan muuallakin, myös Kuolleenmeren pohjoispäässä ja Golanin ylängöllä.
Viimeisin Gazan sota koetteli melkoisesti Israelin valtion taloutta, mutta sen arvioidaan kuitenkin kasvavan tänä vuonna 2.8 %, mikä ylittää monen EU-maan ennakot. Israelia uhkaavat boikottitoimet häiritsevät taloudellisia suunnitelmia etenkin Euroopan maiden kanssa, minkä vastapainoksi se etsii suhteita kauko-idän maihin, Intiaan, Kiinaan ja myös Japaniin, jonka kanssa käyty kauppa on jäänyt pahasti sivuun.
Kastel 26.09 2014 Gavriel


Lähettänyt Gabriel Eskel
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Israel Update / Syyskuu

ViestiKirjoittaja noomi » 28.09.2014 16:45

Sunday, September 28, 2014
SUNNUNTAI 28.09.14

SUNNUNTAI 28.09.14
1. TÄNÄÄN syyskuun 28. päivänä, juutalaisen ajanlaskun mukaan tishrikuun 4. päivänä, aamupäivän ollessa vielä harmaana sumusta ja kosteudesta, uutislähteet ovat valtaosin täynnä artikkeleita, kommentteja ja analyyseja, palestiinalaisten aloittamasta Israelin vastaisesta diplomaattisesta terrorista ja USA:n johtaman liittoutuman ilmaiskuista tai niiden valmisteluista Irakissa ja Syyriassa levinneiden terrorijärjestöjen taistelumuodostelmia ja tukikohtia vastaan.
PA:n presidenttinä tunnettu Mahmoud Abbas, jonka virallinen mandaatti hoitaa tehtäväänsä loppui tammikuussa 2009, piti YK:n yleiskokouksessa perjantaina puheen, jota Jibril Rajoub kutsui poliittiseksi pommiksi, joka julkistettiin 26.syyskuuta alla olevan esittelyn jälkeen.
”Presidentti Mahmoud Abbasin antama lausunto, jonka hän antoi YK:n yleiskokouksen 69. istunnossa New Yorkissa 26. syyskuuta 2014”. Hän aloitti puheensa tähän tapaan:
”Myötätuntoisen ja armahtavaisen Allahin nimeen”. ”Herra presidentti, naiset ja herrat”.
”Tämän vuoden, jonka YK:n yleiskokous julisti kansainväliseksi solidaarisuuden päiväksi Palestiinan kansalle, Israel on päättänyt muodostaa uudeksi kansanmurhan vuodeksi palestiinalaista kansaa vastaan”.
”Tänä vuonna jona tämä istunto - maailman maitten ja kansojen puolesta - ohjasi maailman kaipauksen ja päättäväisyyden toteuttaakseen oikeudenmukaisen rauhan, joka antaa vapauden ja itsenäisyyden Palestiinan kansalle omassa Palestiinan valtiossaan rinnakkain Israelin kanssa, korjatakseen historiallisen epäoikeudenmukaisuuden, joka aiheutettiin v. 1948 Palestiinan kansalle Nakbassa (Israelin itsenäistyessä), miehitysvalta oli päättänyt aloittaa sotansa Gazassa, jonka yhteydessä sen tankit ja koneet brutaalisti teloittivat ihmisiä ja tuhosivat koteja, kouluja ja särkivät tuhansien palestiinalaisten lasten, naisten ja miesten unelmat, sekä todellisuudessa tuhosivat viimeisen toivon rauhasta”.
Abbas kertoo, miten ”hän jo 2002 varoitti, että kolonialistinen miehitysvalta valmistee uutta Nagbaa palestiinalaista kansaa vastaan ja esitti pyynnön estää uusi Nagba. Antakaa tukenne vapaan ja itsenäisen Palestiinan valtion perustamiseksi”. Hän muistutti palanneensa samaan kokoustilaan pari kuukautta myöhemmin palestiinalaisten parannellessa haavojaan ja haudatessa rakastettuja marttyyreitään, lapsia, naisia ja miehiä taas uuden sodan jälkeen Gazassa. Hän muistutti todenneensa, ”ettei yksikään ihminen maailmassa tarvinnut kymmenien palestiinalaislasten kuolemaa vakuuttuakseen Israelin miehityksestä, eikä myöskään ollut tarvetta tuhansille kuolettaville ratsioille ja tonneille räjähteitä muistuttamaan maailmaa, että on olemassa miehitys, joka täytyy lopettaa, ja että on olemassa kansa, joka täytyy vapauttaa”. Hän sanoi todenneensa jo silloin, ettei ollut mitään syytä uuteen sotaan muistuttamaan, ettei ollut rauhaa.
ABBAS kertoo syvän tunteenomaisesti, miten ”rasistinen miehittäjävalta aloitti kolmannen sodan viiden vuoden aikana Gazaa vastaan, tätä pientä, tiheästi asutettua ja kallisarvoista osaa maastamme”. Hän kertoo, että ”viimeinen kansanmurhan rikos on erilainen siinä, että se oli suurempi, tuhosi enemmän ja surmasi ja haavoitti enemmän; tusinoittain perheitä eliminoitiin kokonaan, aiheuttaen pitemmän marttyyrilistan. Se on erilainen myös siksi, että se ajoi puoli miljoonaa ihmistä kodeistaan, ja että tuhottujen kotien, koulujen, sairaaloiden, julkisten ja asuntorakennusten, moskeijoitten, tehtaitten ja jopa hautaus-maitten tuhoaminen on ennen näkemätön. Se on erilainen myös hyökkäyksen aiheuttamilta tuhoiltaan, jolle ei löydy vertaa modernissa maailmassa, kuten UNRWA:n kunnioitettu pääkomissaari silminnäkijänä todistaa”.
ABBASIN pitkää ja voimallisesti provosoivaa puhetta on turha käydä läpi yksityiskohtaisesti, sillä se noudattelee samaa valheellista ja perätöntä vihaprosessia pyrkien kaikessa osoittamaan miten arabit - jota nimitystä mieluummin käytän – perustavat omiin arvoihinsa ja etiikkaansa unohtaen mainita, että ne perustuvat sharialakiin, jolla ei ole mitään tekemistä länsimaisten arvojen ja etiikan kanssa. Hän ei sanallakaan mainitse, miksi Gazan sota alkoi – niistä tuhansista raketeista, joita Gazasta ammuttiin vuosikymmenien aikana Israelin siviili-kohteisiin – hän ei mainitse terroriteoista, joita PA:n arabit suorittavat Juudean ja Samarian alueilla ja Jerusalemin itäosissa ja yhä useammin muuallakin Israelissa, eikä myöskään siitä, miten hän itse toimi Arafatin rinnalla aktiivisesti terrorismissa toimien 1972 olympialaisten terrori-iskun rahoittajana. Olisiko peto siinä määrin muuttanut nahkaansa, ettei sitä enää tunneta pedoksi? Petohan se on nahkan värityksestä huolimatta.
ABBAS toteaa puheessaan, että Israelin suorittamat sodat Gazassa ovat ehdottomia sotarikoksia, jotka tehtiin koko maailman silmien alla. Hän vihjaa siihen, että ääriliikkeiden synty Lähi-Idässä johtuu Israelin suorittamista teoista arabeja vastaan ja vaatii, ettei Israelia päästettäisi tällä kertaa vapaaksi rikoksistaan. Hän muistuttaa PA:n arabeja, etteivät he vihasta, traumasta ja surusta huolimatta unohtaisi inhimillisyyttään, arvojaan ja etiikkaansa, vaan pitäytyisivät kansainväliseen lakiin, kansainvälisen inhimillisyyslakiin ja kansainvälisiin sopimuksiin sekä palestiinalaisten taistelijoiden kansallisen vastarinnan traditioihin, jotka saivat alkunsa 1965 tienoilla Palestiinan vallankumouksen vaikutuksesta.
Abbas viittaa maailmankaupungeissa järjestettyihin valtaviin solidaarisuus-mielenosoituksiin, jotka muistuttavat kansanmurhaa uhkaavaa Gazan kansaa, etteivät he ole yksin. Hän muistuttaa, miten Israel taas kerran torjui rauhan mahdollisuuden hylätessään PA:n esittämät vaatimukset. 9 kuukautta kestävien rauhankeskustelujen aikana Israel jatkoi setlementtien rakentamista, maan riistämistä, kotien tuhoamista, surma- ja pidätystoimiaan, ja väestön karkotukset jatkuivat esteettä Länsirannalla ja Gazan saartoa kiristettiin.
”Miehittäjän kampanja keskittyi erityisesti Pyhään Kaupunkiin ja sen asukkaisiin, keino-tekoisesti pyrkien muuttamaan sen henkeä, karaktääriä ja imagoa. Al-Aksaa uhattiin, mikä uhkasi kostautua vaarallisilla seurauksilla, samaan aikaan setlerien aseelliset jengit jatkoivat rikoksiaan PA:n arabeja, sen maata, moskeijoita, kirkkoja, omaisuutta ja oliivipuita vastaan”. Abbas syyttää Israelia palestiinalaisten valtion hylkäämisestä, kuten se on tehnyt 1967 sodasta lähtien. Hänen mukaansa Israel on syypää siihen, ettei Hamasin ja Fatahin välille solmittu sovinto ja yhteistoiminta ole toteutunut, eivätkä uudet vaalitkaan, koska Israelin etujen mukaista on, että PA:n arabien rintama on hajanainen.
Abbas pitää naivina ja USA:n johdolla käytyjä rauhankeskusteluja Israelin kanssa todeten: ”On täysin mahdotonta palata neuvottelujen kiertoon, jotka eivät pystyneet koskettelemaan asian ydintä ja lopullista merkitystä. Ei ole uskottavuutta eikä antautumista neuvotteluissa, joissa Israel määrää ennalta lopputuloksen setlementtiensä rakentamisen ja miehityksen julmuuden kautta. Ei ole mitään mieltä eikä arvoa neuvotteluilla, jotka eivät tähtää itsenäisen Palestiinan valtion muodostamiseen pääkapunkinaan Jerusalemin itäosa koko Palestiinan maalle, jonka Israel miehitti 1967 sodassa, eikä ilman pitävää aikataulua”. Hän esitti vaatimuksen miehityksen lopettamiseksi välittömästi. Hän muistutti pakolaisista, jotka pakotettiin muuttamaan 66 vuotta sitten hyvästä ja kauniista maastaan, joutuen muuttamaan uudelleen tai turvautumaan kuolemanlaivoihin muuttaakseen ulkomaille.
Abbas palaa puheensa lopussa siihen, miten Israel miehityksellään ja sortotoimillaan arabeja kohtaan vaikutti hedelmällisen ilmapiirin syntymiseen islamin ääriliikkeille kuten ISIS ja muut. Hän esitti vaatimuksen terrorismin poistamiseksi, mikä tulee aloittaa Israelin harjoittamasta valtion terrorismista, joka toimii sikiämispesäkkeenä kiihotukselle, jännitykselle ja vihalle. Siksi hän pyytää YK:n elimiä lopettamaan Israelin miehityksen Länsirannalla ja korjaamaan historiallisen vahingon, mikä tapahtui 1948 Nagban (onnettomuuden, Israelin valtion syntymisen) yhteydessä. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... CeTjENsO-o
2. Islamin maiden suurin poliittinen ryhmittymä OIC, Organisaatio of Islamic Cooperation, tukee voimallisesti Abbasin suunnitelmaa vaatia YK:n turvallisuusneuvostoa hyväksymään hänen puheensa pääasiallisen sisällön ja pitävän aikataulun vahvistamista, jonka puitteissa Israelin tulee vetäytyä 1967 sodassa vapauttamiltaan alueilta, joita arabit ja muslimit pitävät miehitettyinä, mitä ne kansainvälisen lain mukaan eivät ole. Ne eivät ole myöskään kiistan-alaisia maita, koska Palestiinan valtiota ei ole koskaan ollut. Jordania miehitti ne alueet 1967 sodassa kuten myös Jerusalemin itäosan. Egypti miehitti Gazan kaistan ja Golanin ylänköä hallitsi Syyria Ranskan ja Englannin välisen Picos Sykot mielivaltaisen sopimuksen nojalla.
57 muslimimaan muodostaman liittoutuman OIC edustajana Iyad Madani totesi, että järjestö tukee täysin Abbasin suunnitelmaan liittyä Rooman sopimuksen allekirjoittajiin, mikä antaa sille mahdollisuuden syyttää Israelia sotarikoksista ICC:n tuomioistuimessa. PA/PLO:lla on mahdollisuus liittyä Rooman allekirjoittajiin YK:n täysistunnon hyväksyttyä PA/PLO:n YK:n tarkkailijajäseneksi valtion ominaisuuksilla.
Tarkkailijat kuitenkin varoittavat, että PA/PLO:n liittyminen Rooman klubiin antaa myös Israelille mahdollisuuden esittää syytöksiä Hamasille ja PA/PLO:lle sotarikoksista ja rikoksista inhimillisyyttä ja lasten oikeuksia vastaan. Täten rakettien ampuminen Gazasta Israelin siviilikohteisiin ja Hamasin ihmiskilvet ja YK:n koulujen ja sairaaloiden käyttäminen aseiden varastoina ja hyökkäysalustana Gazan sodan aikana sekä PA:n arabien hyökkäykset Israelin siviiliasukkaita vastaan Israelin alueella, tulevat syytösten kohteiksi. Lisäksi Hamasin aseistetut jäsenet toimivat vähintään yhtä julmasti kuin mikä tahansa terroriryhmä. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... CfBGUNsO-p
3. UUTISOTSIKOITA
· Pääministeri Benyamin Netanyahu matkustaa tänään New Yorkiin, jossa hän pyrkii YK:n puheessaan oikomaan Abbasin esittämiä katteettomia syytöksiä ja valheita. Hän aikoo kertoa syy-yhteyksiä, mistä mikin johtuu, kuten myös Israelin armeijan toiminnasta, jota pidetään maailman johtavana armeijana sotamoraalin ja kansain-välisten sotalakien noudattajana mennen niin pitkälle, että se asettaa omat sotilaansa vaaralle ja kuolemalla alttiiksi voidakseen estää koskemasta siviileihin. Pääministeri lentää YK:n puheensa jälkeen Washingtoniin, jossa hänellä on audienssi presidentti Obaman kanssa, jonka omaa puhetta jotkut poliittiset pundiitit kutsuvat huonoimmaksi, mitä yksikään USA:n presidentti on pitänyt. Netanyahu pitää puheensa YK:ssa maanantaina sikäläistä aikaa. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... CfKIUNsO-o
· Israelin kansanedustajat ovat lähes yksimielisesti tuominneet Abbasin puheen YK:ssa, vain Meretz, entinen kommunistipuolue esitti myönteisiä lausuntoja. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... CfTuUNsO-o
· Entinen turvallisuusvirkailija toteaa, että terroristit pyrkivät tarkkaan lakaisemaan jälkensä onnistuneen iskunsa jälkeen, mutta tarvitaan vain yksi sopiva virhe, joka johtaa jälkien seuraajat oikealle polille. Näin tapahtui Shin Betin ja armeijan tiedustelun jahdatessa kolmen juutalaisnuoren murhaajia, kertoo Yehud Yatom. Turvallisuusvirkailijat olivat melko varmoja murhaajista ja suunnittelijasta, mutta ne vahvistuivat ajan edetessä. Shin Bet antoi tarvittavat perustiedot, joiden perusteella IDF yhdessä YAMAM poliisin erikoismiesten kanssa suoritti hyökkäyksen taloon, jossa kahden murhaajan, Marwan Kawashmeh ja Amer Abu Eisha, tiedettiin asuvan. Molemmat olivat vahvasti aseistettuja, toisella M16 ja toisella Kalashnikov-kivääri. Ei tiedetä, millaisia ohjeita hyökkääjille annettiin, mutta molemmat etsityt murhaajat saivat surmansa tulitaistelun aikana. Yhden juutalaisnuoren äiti ilmaisi tyydytyksensä, että murhaajat saivat ansaitsemansa kohtalon. Jos heidät olisi saatu elävinä, joku pääministeri olisi voinut vapauttaa heidät jonkin kamelikaupan yhteydessä, joten parempi näin. Kuoleman rangaistusta vaaditaan otettavaksi käyttöön vaarallisten rikollisten tuomioissa. Murhaoperaation suunnittelija Hussam Kawashmeh jäi poliisin haaviin aiemmin hänen yrittäessään karata Jordaniaan. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... CfUd0NsO-o
· Israelin sisäisen turvallisuuden ministeri Yitzhak Aharonovich väittää, että terrorismi on vähentynyt 30 % viimeisten kuukausien aikana. Kuitenkin keskiviikkona, juutalaisten uuden vuoden aattona, kymmeniä arabinuoria pyrki estämään juutalaisten nousun Temppelivuorelle. He pommittivat poliiseja ja Yamam erikois-poliiseja kivin, tiiliskivin ja ilotulitusraketein haavoittaen useita poliiseja. Poliisi pidätti 2 juutalaisnuorta, koska he rukoilivat Vuorella. Aharonovich kertoi, että 402 ei-juutalaista ja 80 juutalaista päästettiin Vuorelle. Hän sanoi pitävänsä tärkeänä, että myös juutalaiset nousevat Vuorelle entistä enemmän, koska se vahvistaa Israelin omistusoikeutta Temppelivuoreen. PA:n asettamilla vartijoilla on vain päivärutiinin valvonta sopimusten mukaan, mutta he käyttäytyvät ikään kuin muslimisäätiö wagf omistaisi sen. Viime maanantaina poliisi pidätti viisi 12 -13-vuotiasta nuorta heidän kivitettyään autoilijoita pääkaupungin Abu Tor arabilähiössä. Kivien heittelyn päämääränä on saada autot pysähtymään, minkä jälkeen he voivat keskittyä kuljettajan pahoinpitelyyn. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... CfYTkNsO-o
SÄÄTILAT tänään: Jerusalem 18 -30; Tiberias 23 -35; Suolameri 26 -38; Eilat 24 -40 +C-astetta. Aurinkoista säätä luvataan, vaikka taivas on pilvessä ja tiputteli vettä ikkunaan. Tämä sääennuste on pielessä, toiset lupaavat tihkusateita ja ilman viilenemistä selvästi.


Lähettänyt Gabriel Eskel
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Israel Update / Syyskuu

ViestiKirjoittaja noomi » 29.09.2014 11:06

Monday, September 29, 2014
MAANANTAI 29.09.14

MAANANTAI 29.09.14
1. PA:n puheenjohtajan Mahmoud Abbasin YK:n yleiskokouksessa eilen pitämä puhe on herättänyt ristiriitaisia kommentteja ja huomioita maailmalla. Israelissa puhe tuomittiin provosoivana ja hyökkäävänä, joka perustui tehtailtuihin valheisiin ja puolitotuuksiin. Vain vasemmistolainen Meretz löysi siitä jotain myönteistä joskin sekin suurin vaikeuksin. Labor-puolueen puheenjohtaja Isaac Herzog totesi, että puheesta huolimatta Abbas on rauhan-kumppani, koska parempaakaan ei ole tarjolla – jos ollenkaan.
PÄÄMINISTERI Benyamin Netanyahun otaksutaan tarttuvan YK:n puheessaan kovin sanoin Abbasin puheessaan esille ottamiin asioihin ja puuttuvan niiden taustoihin pyrkien osoittamaan niiden onttouden ja suoranaisen tarkoituksellisen mustamaalauksen. Hänen ei uskota kuitenkaan esittävän omaa ratkaisumalliaan Israelin ja PA:n arabien välisiin ongelmiin. Netanyahun toimintaa pääministerinä on verrattu suurelta osin palomiehen toimiin, hän puuttuu asioihin vasta sitten, kun tuli on jo edennyt pitkälle.
2. ISRAELIN entinen USA:n lähettiläs Michael Oren käsittelee Abbasin puhetta ja sen seurauksia Israelille ynetnews.com artikkelissaan otsikolla: ”Abbasin strateginen uhka voi olla varallisempi kuin Hamas”. Orenin artikkelin johtoajatuksena on toteamus: ”Palestiinan johtajan aloite Israelin eristämiseksi ei ole tarkoitettu paremman neuvotteluaseman saamiseksi tulevissa neuvotteluissa - vaan sionistisen yrityksen lopettaminen”. Oren toteaa seuraavaksi, että Abbasin YK:n yleiskokouksessa pitämä puhe osoittaa, ettei hän ole rauhan-kumppani. Hän selittää, ettei PA:n arabijohtaja, joka syyttää Holokaustin tuhkasta noussutta Israelin valtiota kansanmurhasta Gazassa, aparthaidista ja etnisestä puhdistuksesta, osoittaa hänellä ole aikomustakaan tullakseen rauhankumppaniksi.
ABBAS kielsi aiemmissa YK:n puheissaan juutalaisten historiallisen yhteyden Jerusalemiin ja Israelin maahan, nyt hän esitti kokonaan uuden näkökulman – joka ei todella ole uusi, koska se on ollut jokaisen havaittavissa, jolla on silmät päässään: Hän ei halua neuvotteluja, ei edes Amerikan ohjauksessa, eikä ole kiinnostunut kestävästä rauhasta, joka perustuu turvallisuus-järjestelyihin ja keskinäiseen tunnustamiseen. Oren toteaakin, että Israelin kansa on jo pitkään ollut tietoinen, ettei Abbas ole oikea henkilö rauhankumppaniksi.
Oren toteaa, että Abbasin perjantaina pitämä puhe YK:ssa oli lähtölaukaus poliittiselle aloitteelle Israelin eristämiseksi kansainvälisesti, kieltäen sen laittomana ja asettaen sanktioita sitä vastaan. Abbas asettaa Israelin kestämättömään asemaan: Hän pyytää YK:n turvallisuusneuvostoa asettamaan 9-kuukauden neuvotteluajan, jonka kuluessa käsitellään ydinkysymyksiä perustuen 1949 aselepolinjoihin ilman turvallisuusneuvotteluja, mutta sisältäen ratkaisun pakolaisongelmaan. Kuten Oren mainitsee, yksikään Israelin hallitus ei voisi hyväksyä noita lähtökohtia – kuten Abbas hyvin tietää – mutta minkä turvallisuus-neuvosto voi ainakin osin hyväksyä, minkä jälkeen hän voi kääntyä Haagin kv. oikeuden puoleen saadakseen kansainvälisiä boikottitoimia Israelia vastaan, mitkä voisivat pahoin runnella sen talouselämää ja vapaata liikkumista maailmalla.
OREN toteaa, että Abbasin tavoitteena on Israelin heikentäminen kansainvälisten sanktioitten avulla lopullisena päämääränä sen tuhoaminen vihamielisten arabivaltioitten toimesta ja kansainvälisen yhteisön avustuksella. Oren esittää, että Israelin tulisi kiireesti laatia oma suunnitelmansa puolustautuakseen mutta ohittaen Abbasin. Sen tulisi varmistaa elintärkeät intressit, määritellen rajat, jotka turvaavat tulevaisuuden ja Israelin juutalaisena demokraattisena maana jättäen oven auki neuvotteluille vasta sitten, kun on vastuullinen rauhankumppani ja PA:n hallitus, joka haluaa rauhaa. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340 ... 87,00.html
3. USA:n ulkoministeriön tiedottaja Jen Psaki totesi lehdistötilaisuudessa, että ”Abbasin YK:n yleiskokouksessa perjantaina pitämä puhe sisälsi hyökkääviä määritelmiä – kansanmurhasta ja selvistä sotarikoksista – jotka aiheuttivat syvää pettymystä ja jotka me hylkäämme”.
”Sellaiset provosoivat lausunnot aiheuttavat vastareaktion ja kaivavat maata yrityksiltä rakentaa positiivista ilmapiiriä ja luottamusta osapuolten välillä”, Psaki sanoi. Abbas teki selväksi, että USA:n johdolla käydyt neuvottelut olivat epäonnistuneet ja ettei PA:lla ole mitään aikomusta jatkaa Amerikan välityksellä käytäviä neuvotteluja Israelin kanssa. Abbas käytti 9 kuukautta kestäneistä neuvotteluista termejä ”lapselliset ja mieltä vailla”, mikä varmaan haavoitti syvästi USA:n ulkoministeri John Kerryä, joka oli antautunut niihin koko tarmollaan. USA on ollut PA:n suurin taloudellinen tukija EU:n ohella, minkä johdosta tuntuu oudolta, että PA/PLO:n puheenjohtaja tahallisesti loukkasi puheessaan Yhdysvaltoja YK:n yleiskokouksessa. Ainakin sen hän teki selväksi, ettei USA toimi enää välittäjän roolissa Israelin ja PA/PLO:n välisissä neuvotteluissa, jos niitä koskaan jatketaan.
PLO:n keskuskomitean (hallituksen) jäsen Saeb Erekat vastasi tuoreeltaan USA:n ulkoministeriön Jen Psakin kritiikkiin Abbasin puheesta todeten, että se oli vastuuton, epäkunnioittava ja hyljättävä, kuten PA:n alueella toimiva Wafa-uutistoimisto raportoi. Erekat sanoi, että kansainvälinen yhteisö hyväksyi puheen kaikilta osin, vain Israelin hallitus ja USA:n ulkoministeriön tiedottaja ovat poikkeuksia. Hän kehotti USA:n ulkoministeriötä harkitsemaan asennettaan puheeseen uudelleen ja tukemaan julkilausumaa, joka tullaan esittelemään YK:n turvallisuusneuvostolle. Israelin kansanedustajat ovat kritisoineet kovin sanoin Abbasin puhetta. Ulkoministeri Avigdor Liberman totesi, ettei Abbasilla ole enää merkittävää asemaa; hän on menettänyt myös PA:n arabien tuen, mitä vahvistavat viimeiset mielipidetiedustelut, joiden mukaan suosituin henkilö on Ismail Haniyeh selvästi ennen Abbasia, ja Hamas voittaisi vaalit, jos ne pidettäisiin nyt. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... Cj_gkNsO-o
4. YK:n yleiskokouksen avajaisiin matkustaneet valtioitten johtajat käyttävät tilaisuutta hyväkseen neuvotellakseen keskenään ilman ulkopuolisia urkkijoita, sillä kuten kansainväliseen tiedonvälitykseen tunkeutuneet snoudenit ja muuta osoittavat, ne eivät välttämättä ole turvallisia, ja että kahdenkeskisiä luottamuksellisia puheluita ja viestejä pystytään hakkeroimaan ja julkistamaan maailmalle.
ISRAELIN pääministeri tapasi myöhään sunnuntai-iltana New Yorkissa Intian pääministerin Narenda Modin ensimmäisessä kahdenkeskisessä tapaamisessa vuosikymmeneen. He keskustelivat Iranin ydinsuunnitelman tämän hetken tilanteesta sekä Israelin ja Intian välisestä kahdenkeskisestä kaupasta. Netanyahun julkistaman lausunnon mukaan hän tähdensi Iranin ydinpommin vaikutusta Lähi-Idän tasapainotilaan sekä kansainvälisen islamin terrorismin vaikutusta maailmanlaajuisesti. Iranin vastaisissa sanktioissa sen öljytuotantoon kohdistuvat ovat purreet pahiten Iranin talouteen. Intia on yksi suurimmista Iranin öljyn ostajista Kiinan ohella, joiden nouseva teollisuus on riippuvainen häiriöttömästä öljyn kuljetuksesta, mitä kriisit USA:n ja Iranin välillä ovat häirinneet. Nämä kaksi kysymystä lienevät pääministeri Netanyhaun ja presidentti Obaman välisten keskustelujen pääaiheet.
INTIA vähensi öljyostoja Iranista 40 % vuonna 2013 kansainvälisen painostuksen vuoksi, mutta nosti ne uudelleen samalle tasolle sanktioitten lieventämisen jälkeen. Intian ja Iranin
välinen kauppa oli v. 2013 -2014 arvoltaan 15.5 miljardia USD, kuten Mumbai Economist Times raportoi. Intia on yksi Israelin suurimmista aseitten ostajista. Kolmen vuoden aikana tehdyt tilaukset Intiaan olivat arvoltaan 533 miljoonaa USD, kuten Globes kertoo. Israel tarjoaa Intialle yhteistyötä cyber-turvallisuuden, hai-teknologian, veden ja maatalous-teknologian alueilla. Pääministeri Netanyahu oli selvästi innoissaan keskustelujen jälkeen Modin kanssa todeten, että vain taivas on kattona yhteistoiminnan laajentamiseksi. http://www.timesofisrael.com/netanyahu- ... -new-york/
5. UUTISOTSIKOITA
· Kuwaitin ulkoministeri sheikki Sabah al-Khaled al-Sabah kieltää keskustelleensa Israelin oikeusministerin Tzipi Livnin kanssa New Yorkissa viime viikolla. Walla! uutis-toimiston mukaan Livni osallistui päivällisiin, joissa oli mukana useita arabimaiden johtajia ja joiden kanssa Israelilla ei ole diplomaattisia suhteita. Toinen Kuwaitin virkailija, entinen Kuwaitin kansalliskokouksen puheenjohtaja Ahmed al-Sadoun sanoi, että on syytä selvittää, osallistuiko Sabah illallisiin, sillä Israel on Kuwaitin vihollismaa, kuten hän twiittasi sivullaan. http://www.timesofisrael.com/kuwaiti-fm ... -new-york/
· Iranin valtion TV väittää, että BBC yritti varastaa Iranin historiallisia dokumentteja, mutta että Iranin tiedustelujoukot estivät sen. Iran on ennenkin syyttänyt BBC:n toimivan salaisena agenttina maassa pyrkien tunkeutumaan salaisiin tietoihin. http://www.timesofisrael.com/iran-claim ... -archives/
· Israelin maanviljelijöitten yhdistys uhkaa lopettaa tuotteittensa myymisen armeijalle, ellei se anna selvitystä siitä, miten se suhtautuu shmitah-vuotta koskeviin rajoituksiin, jotka estävät maan muokkaamisen ja sadon korjaamisen sen aikana. IDF tarjoaa kompromissia, jossa se ostaa yhdistykseltä maataloustuotteita vuoden loppuosassa, mutta ei alkuvuoden aikana. Tämä on kompromissi, mikä ei välttämättä tyydytä kaikkia. Monet maanviljelijät ”myyvät” tilansa vuoden ajaksi arabeille, joita shmitah-vuoden rajoitukset eivät koske. http://www.timesofisrael.com/israeli-fa ... f-boycott/
· Maatalousministeri Yair Shamir on huolestunut beduiinien suuresta lisääntymisestä ja yrittää vaikuttaa siihen kieltämällä beduiinien keskuudessa yleisesti harjoitetun polygamian; joillakin sheikeillä voi olla 4 vaimoa ja puolisen sataa lasta, ja vaimojen lukua voidaan nostaa siirtämällä vanhoja ”eläkkeelle” ja naimalla hänen tilalleen nuoren tytön, joka pystyy tuottamaan lapsia. Beduiineja Israelissa arvioidaan olevan 200 000, ja 2020 heidän määränsä ylittää juutalaisten määrän maan eteläosassa. Tämä tilanne voisi houkutella heitä vaatimaan itsemääräämisoikeutta. V. 2035 beduiinien lukumäärä voisi nousta puoleen miljoonaan ilman hallituksen toimia. http://www.timesofisrael.com/to-raise-b ... irth-rate/
· Gazan sodan seurauksena turistien määrä Israeliin putosi 31 % aiheuttaen turismi-teollisuudelle 544 miljoonan USD tappiot. Turistien määrä kasvaa hiljalleen, mutta monilla lienee vielä päällimmäisenä pelko turvallisuudesta matkaa suunnitellessaan. Viime vuonna maahan saapui 3.6 miljoonaa turistia, ja tästä vuodesta ennustettiin ennätys-vuotta, mutta Gazan sota sotki ennusteet. Turismiteollisuus on arvoltaan 5 miljardia USD tarjoten työtä 110 000 ihmiselle. http://www.timesofisrael.com/gaza-war-d ... -industry/
SÄÄTILAT tänään: Jerusalem 16 -24; Tiberias 23 -31; Suolameri 26 -34; Eilat 23 -36 +C-astetta. Tänään ja ehkä loppuviikon ajaksi luvataan puolipilvistä, etelässä aurinkoista. Lämpötilat nousevat asteen tai parin loppuviikkoon mennessä.



Lähettänyt Gabriel Eskel
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Israel Update / Syyskuu

ViestiKirjoittaja noomi » 30.09.2014 14:42

Tuesday, September 30, 2014
TIISTAI 30.09.14

TIISTAI 30.09.14
1. PÄÄMINISTERI Benyamin Netanyahun YK:n yleiskokouksessa pitämä puhe ei ehkä ollut aivan sitä, mitä häneltä odotettiin. Se on saanut sekalaisia reaktioita vähän joka taholta – mikä on sinänsä odotettavissa, sillä niin suuret ovat odotusten ja toiveitten erot eri suunnalla. Hän lupasi terävää Abbasin puheen analyysia ja hänen esittämiensä valheitten ja perättömien syytösten oikomista asettaakseen asiat oikeaan järjestykseen.
Israelin työväenpuolueen taholta hänen puhettaan moitittiin siitä, ettei siinä esitetty toivoa asioitten korjaantumisesta eikä suunnitelmaa siitä, miten se käytännössä toteutetaan. Tämä yleinen syytös Netanyahun hallitustavalle; hän ei toteuta laatimaansa suunnitelmaa, vaan antaa tapahtumien ohjata hallituksensa toimia. Toisaalta juuri tämä voi kuulua hänen salaiseen suunnitelmaansa, jota hän ei ole hyväksyttänyt hallituksensa viralliseksi politiikaksi.
2. PÄÄMINISTERI Benyamin Netanyahu kosketteli YK:n yleiskokouksen puheessaan varsin laaja-alaisesti monia Israelia tällä hetkellä ja lähitulevaisuudessa koskettavia kysymyksiä lähtien radikaalin islamin etenemisestä Iranin ydinsuunnitelman toteuttamiseen päätyen uusien muotojen mahdollisuuteen Israelin ja arabien välisessä rauhanprosessissa.
”Taistelu sotilaallista islamia vastaan on jakamaton”, pääministeri totesi jatkaen: ”Missä tahansa se onnistuu, se vahvistuu kaikkialla. Kun se kärsii takaiskun yhdessä paikassa, se tuntuu kaikkialla. Tämän johdosta Israelin taistelu Hamasia vastaan ei ole vain Israelin taistelu, vaan myös teidän kaikkien”, hän julisti YK:n yleiskokouksen osanottajille, jotka täyttivät istuntosalin kolme neljäsosaltaan. Netanyahu pyrki tällä todistamaan, että taistellessaan Hamasia ja muita terrorijärjestöjä vastaan Israel sotii myös muiden maiden puolesta. ”Israel taistelee tänään fanaatikkoja vastaan, jotka voivat huomenna uhata teidän maitanne”. Mutta hän varoitti keskittämästä voimiaan vain ISIS:n vastaiseen taisteluun unohtaen Iranin, mikä tarkoittaisi taistelun voittamista, mutta tappiota sodassa.
NETANYAHU oli jakanut puheensa viiteen pääjaksoon, joista ensimmäinen koski radikaalia islamia; toinen Iranin ydinaseen vaarallisuutta; kolmas Gazan sotaa; neljäs antisemitismin yleistymistä maailmalla ja viides kattavaa alueellista rauhaa.
Pääministeri aloitti asioitten käsittelyn toteamalla, että Israelin kansan rukoillessa rauhaa maailman toiveet yleisestä rauhasta ovat vaarassa siksi, että radikaali islam on aloittanut marssinsa.
Hän määritteli islamin toiveena olevan saavuttaa dominoiva asema maailmassa. Hän vertasi sitä syöpään, joka hoitamattomana levittää etäispesäkkeitään kaikkialle kasvaen yhä suuremmaksi ja levittäytyen yhä laajemmalle. Hän antoi tunnustusta maille, jotka onnittelivat USA:n päättäväisyyttä estää radikaalin islamin etenemisen Levantissa, mutta jotka samalla tuomitsivat Israelin sen taistellessa sitä vastaan Gazassa. Hän selitti, että Hamas ja ISIS ovat eri versoja samasta puusta, molemmilla on sama päämäärä: Maailman hallinta. Hän totesi, että IS:n päämäärä voi tuntua mielettömältä, mutta samaan päämäärään tähtäsi eräs toinen ideologia natsismi vuosikymmeniä sitten. ”Natsit uskoivat hallitsijarotuun; islam uskoo hallitsijauskontoon. Ainoa ero islamin shia- ja sunnisuuntien välillä on siinä, kumpi suunta hallitsee tuota hallitsijauskontoa”.
NETANYAHU selitti, että islamin toiveet Islamin Valtiosta ovat jo toteutumassa shia-suunnan valvomassa Iranissa, joka taistelee vallasta sunni-suuntaa edustavan Islamin Valtion kanssa Levantissa. Hän muistutti, että 35 vuoden ajan Iran on pyrkinyt levittämään filosofiaansa
Islamin ylivallasta maailmalla viitaten ironiaan, miten Iranin presidentti Hassan Rouhani seisoi viime viikolla YK:n yleiskokouksen edessä valittaen globaalin terrorismin leviämistä. Hän varoitti antautumasta Iranin hymykampanjan lumoihin, joka muuttaa muotoaan Islamin Tasavallan saadessa ydinaseen. Hän näkee Iranin pyrkivän kaikin tavoin irrottautumaan sen etenemistä häiritsevistä sanktioista, mutta saadakseen pitää tuhannet sentrifugansa, jotka jauhavat yötä päivää rikastettua uraania ydinaseen valmistamiseksi. ”Tämä varmistaisi Iranin paikan ydinvaltion kynnyksellä olevaksi maaksi, joka tulevaisuudessa voisi oman harkintansa mukaan ylittää kynnyksen tullakseen ydinvaltioksi. Täten Iran – maailman vaarallisin hallitus maailman vaarallisimmalla alueella, saisi haltuunsa maailman vaarallisimman aseen”. Netanyahu tiivisti sanomaansa todeten, että on aivan toista taistella Toyotan pikap-autoilla ajavia Kalashnikov-kivääreilla aseistettuja Islamin Valtion taistelijoita kuin ydinaseella varustettuja islamin radikaaleja aineksia vastaan.
Keskittyen sitten Gazan sotaan pääministeri tuomitsi YK:n ihmisoikeusneuvoston nimittämän sota- ja ihmisoikeusrikoksia tutkivat komitean lähettämistä Israeliin, kun oikea osoite olisi ollut Hamas Gazassa syyttäen YK:n piirissä harjoitettua farisealaisuutta. Hän totesi, että tämä rohkaisee terrorijärjestöjä kaikkialla turvautumaan ihmiskilpien käyttöön YK:n suojeluksessa.
NETANYAHU päättävästi kiisti kaikki syytökset, että IDF olisi tarkoituksellisesti hyökännyt siviilikohteita vastaan todeten, että IDF on maailman moraalisin armeija. Hän oli valmistanut suurikokoisen kuvan, jossa näytetään Gazan lasten leikkivän aivan raketin laukaisualustan lähellä viimeisen sodan aikana.
”Selkeä moraalinen ero Israelin armeijan ja Hamasin välillä ei olisi voinut olla selvempi. Israel käytti ohjuksia suojatakseen lapsiaan, Hamas käytti lapsia suojatakseen ohjuksiaan”. http://www.jpost.com/International/Watc ... ork-376572
INN:n turvallisuusanalyytikko Mark Langfan toteaa, Netanyahun puheesta, että se käänsi maailman ylösalaisin – ainakin lähialueella. Tähän saakka Israelin ja palestiinalaisten välisen konfliktin ratkaisemista on pidetty avaimena alueen ongelmien selvittämiseksi; nyt Netanyahu esitti YK:ssa kokonaan uuden näkökulman todeten, että nykyinen mullistus arabi-maailmassa tarjoaa kokonaan uuden mahdollisuuden hyödyntää Israelin ja maltillisten arabi-maitten lähentymistä taistelussa yhteistä sekä shia- että sunni-islamissa etenevää radikaalia islamia vastaan. Hän käytti puheessaan sekä Kairoa että Riyadia mahdollisina strategisina liittolaisina. Langfan esitteli jo puoli vuotta sitten huhtikuussa 2014 samansuuntaisen tulevaisuuden näkymän artikkelissaan ”Meato: Trans-Riyad-Jerusalem-Atens Alliance”. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... CpWq0NsO-o
USA:n ulkoministeriö ei nielaise Netanyahun esittämiä yhtäläisyysmerkkejä Hamasin ja ISIS, Islamin Valtion, välille. Ministeriön tiedottaja Jen Psaki totesi, että niiden filosofiassa ja toimissa voi olla yhtäläisyyksiä, mutta ettei kukaan Israelissa edellytä USA:n pommittavan Gazan kaistaa. ”Ne ovat molemmat terrorijärjestöjen listalla USA:ssa, mutta on selvästi nähtäviä eroja niiden aiheuttamassa uhkassa ja muussakin”. Hamas on Muslimi-veljeskunnan äpärälapsi, ja Veljeskunnan edustajia kuuluu presidentti Obaman hallituksen avustajiin, joten hänen varovaisuutensa Hamasin suhteen on ymmärrettävä tältä pohjalta.
PSAKI totesi Iranin kanssa neuvoteltavasta ydinasesopimuksesta, ettei Iranin PR-toiminta tai charmi vaikuta siihen, vaan se perustaa tosiasioihin ja yksityiskohtiin. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340 ... 83,00.html
3. UUTISOTSIKOITA
· Suuri enemmistö – 80 % - PA:n arabeista kannattaa rakettitulen aloittamista Gazasta Israeliin, ellei kaistan saartoa poisteta. Kuukausi Gazan sodan päättymisen jälkeen suoritetussa gallupissa todetaan, että 44 % katsoo aseellisen taistelun olevan paras tapa saada ”Israelin miehitys” lopetettua Juudeassa ja Samariassa. Tiedustelussa haastateltiin 1200 arabia Juudean, Samarian ja Gazan alueilla PSR:n toimesta. 29 % piti neuvotteluja parhaimpana, 23 % kannatti aseetonta vastarintaa. Hamasin kannatus oli nyt 39 %. Ismail Haniyehia kannatti 55 % Abbasia 38 %. Hamas voitti viimeisen Gazan sodan, uskoo 69 % vastaajista. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... CpfHENsO-o
· Obaman sota Irakissa ja Syyriassa on alkanut tuottaa ensimmäiset syytökset siviilien surmaamisesta. Pentagon kuitenkin kiistää tiedot perättöminä ilman todisteita. Tarkkailijat ovat todenneet, että Israelia syytettiin ilman todisteita siviilien ”tahallisesta” surmaamisesta; Obaman sodassa ne ovat ”väistämättömiä”, mikä todistaa journalistien harjoittamasta kaksoismoraalista. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... Cph6ENsO-o
· Kahden gazalaisen onnistuneet yritykset ylittää Gazan turvallisuusaidan parin päivän sisällä ovat kiirehtineet kaikin mahdollisin varoitusvälinein varustetun turva-aidan rakentamista Gazan rajalle nykyisen panssariaidan sijaan. SE ei tietenkään poista Gazasta kaivettujen tunnelien uhkaa, mikä on yhtä oleellinen kuin aidan ylittäminen. Hamas ja Islamic Jihad kehuvat aloittaneensa tunnelien kaivamisen ja tuhottujen korjaamisen jopa esitellen niitä journalisteille. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... CpjKkNsO-o
· Ryhmä juutalaisia palvojia joutui uudenvuoden päivänä arabien järjestämään väijytykseen yrittäessään nousta Jerusalemin Temppelivuorelle. Hanan Kupieztky, Hakotel Yeshivan 23-vuotias valtuutettu, halusi peseytyä Shiiloan lammikossa Davidin kaupungissa, kuten hän on tehnyt vuosittain ennen nousemistaan Temppelivuorelle osana tashlich-rituaalia, jossa juutalaiset symbolisesti heittävät vuoden aikana tekemänsä synnit virtaavan veden muodossa osoituksena parannuksen teosta. Kupietzkyn mukana oli hänen 16-vuotias veljensä ja ystävänsä. He joutuivat kulkemaan Silwan (Shiiloan) arabilähiön kautta, jossa poliisit tavallisesti varmistavat turvallisen kulun. Tällä kertaa heitä ei näkynyt missään. Arabit käyttivät tilaisuutta hyväkseen alkaen häiritä heidän kulkuaan, osa ratsastaen hevosella, osa kivittäen heitä, mihin yhtyivät talojen parvekkeilla olleet arabit. Yksi arabi potkaisi Hananin veljeä lujasti jalkaan. Hanan kääntyi katsomaan potkaisijaa, mutta samalla paikalle tuli arabi käsissään kakkosnelonen alkaen sillä huitoa hänen päähänsä, kunnes parrunpätkä katkesi, mutta hän pysyi jaloillaan. Hanan, entinen IDF:n terrorinvastaisen yksikön upseeri, sai kuitenkin pahoja haavoja päähänsä ja käsiinsä. Hananin veli oli päässyt huomaamatta hälyttämään poliisit paikalle, jotka karkottivat arabit. Hanan kävi myöhemmin hakemassa arabin käyttämän aseen todistukseksi. Arabit filmasivat tapahtuman ehkä vain omaksi huvikseen. Hananilla on aseenkanto-lupa ja ase mukana, mutta hän ei halunnut käyttää sitä ongelmien välttämiseksi. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... CpkoENsO-o
· Israel ja Hamas ovat lähellä sopimusta vankien vaihtamiseksi. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... CpqzENsO-o

Lähettänyt Gabriel Eskel
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Edellinen

Paluu Israel / Israel Update

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 10 vierailijaa

cron