Israel Update / joulukuu-14/Tammikuu 2015

Tiedotuksia jotka koskevat Israelia

Israel Update / joulukuu-14/Tammikuu 2015

ViestiKirjoittaja noomi » 03.12.2014 07:41

    Kuva

Tuesday, December 02, 2014
TIISTAI 02.12.14

TIISTAI 02.12.14
1. Israelin vaalit näyttävät tämän hetken tunnelmien valossa olevan väistämättömät. Pääministeri Netanyahu piti eilen illalla viime hetken neuvotteluja Yesh Atid puolueen puheenjohtaja Yair Lapidin, Hatnua puolueen puheenjohtajan Tzipi Livnin sekä Juutalainen Koti puolueen puheenjohtajan Bennettin kanssa voidakseen estää vaalit, jotka pahoin häiritsevät asioiden hoitoa ja maksavat paljon.
Keskusteluista Livnin kanssa ei ole tietoja julkisuudessa, mutta hän ei löytänyt sopua Lapidin
kanssa. Netanyahu esitti hänelle viiden kohdan vaatimukset, joita Lapid piti kohtuuttomina.
Lapid ei voi luopua esityksestään 0-prosentin arvonlisäverosta, vaikka asiantuntijat pitävät sitä kohtuuttoman kalliina ja että se hyödyttää vain urakoitsijoita. Lapid vastustaa varojen tilittämistä armeijan kasvavia tarpeita varten, minkä johdosta Moshe Yaalon peruutti suunnitelmat IDF:n päämajan ja toimitilojen siirtämiseksi Negeviin.

Pääministeri on useaan kertaan valittanut, ettei hän pysty hallitsemaan nykyisen ilmapiirin vallitessa, jossa hallituksen ministerit antavat julkisuudessa hallituksen toimia kritisoivia lausuntoja esittäen omia toimintamallejaan.
Tämän hetken tietojen mukaan uudet vaalit voitaisiin pitää maaliskuussa 2015, mutta pääministeri tulee ilmoittamaan valitsemansa päivämäärän lähipäivinä.

Ristiriitoja on esiintynyt myös puolueiden sisällä. Juutalainen Koti puolueen kanssa liitossa olevan Tekuma puolueen puheenjohtaja Uri Ariel uhkaa vielä puolueensa vaaleihin itsenäisenä, ellei sen vaatimuksiin suostuta. Juutalainen Koti puolueella on nyt 12 kansanedustajaa, joista 4 kuuluu Tekumalle. Sen puheenjohtaja Naftali Bennett haluaa, että puolueen ehdokkaat on valittava tammikuun 5. päivän tilaisuudessa, mutta Ariel vaatii, että sen ehdokkaat tulee pitää erillään puolueliittoutuman edustajista. Asian käsittely eilen illan kokouksessa jäi kesken Tekuman edustajien myöhästyessä sovitusta ajasta, minkä johdosta Bennett poistui vihastuneena paikalta.
Juutalainen Koti ja Tekuma edustavat ortodoksista sionismia. Tuntuisi järjettömältä juuri ennen vaaleja erottaa puolueet, joille ennusteet lupaavat 19 edustajapaikkaa. Tämä voi vaarantua sisäisten erimielisyyksien vuoksi sisäisten erimielisyyksien vuoksi.
Likud-puolueen vaalilistaa käsitellään tammikuun 6. päivänä 2015 pidettävässä kokouksessa.

Haredi-puolueiden Shas ja UTJ johtajat odottavat hallituspuolueiden tarjouksia mahdollisesta yhteistoiminnasta, joskaan ei vaaliliitosta vaalien ajaksi.
Pahinta tässä puolueiden välisessä mittelössä on se, ettei tärkeitä lakialoitteita pystytä käsittelemään eikä hyväksymään vuoden 2015 budjettia Knessetissä.
Ennusteen mukaan Yesh Atidin puolueen kannatus romahtaa, sen 19 kansanedustajaa putoaa kahteentoista tai alle sen. Moshe Kahlonin puolueen kannatus on ennusteissa 8 -12 paikkaa, Livnin Hatnua-puolue uhkaa pudota Knessetistä. Vaalikynnystä nostettiin 2.5 %:tista 3.25, mikä tulee pudottamaan yhden asian ja myös arabi-puolueita. http://www.timesofisrael.com/opposition ... elections/

2. PA:n YK:n edustaja Riyad Mansour kertoi journalisteille maanantaina, että PA/PLO:n esitysluonnos YK:n turvallisuusneuvostolle tullaan esittelemään Jordanian toimesta joulukuun puolivälissä. Esityksen keskeinen kohta on vaatimus, että Israelin tulee vetäytyä Juudean ja Samarian alueilta vuoden 2016 loppuun mennessä vuoden 1949 aselepolinjojen taakse, jotka tulisivat muodostamaan Israelin ja uuden arabivaltion rajoiksi. USA on ilmoittanut vastustavansa kaikkia yksipuolisia toimia ja esittänyt uhkauksia lopettaa vuosittain myöntämänsä taloudellisen tuen PA:lle, mikäli se toteuttaa suunnitelmansa.

Tarkkailijoitten mukaan ei kuitenkaan ole varmuutta siitä, että USA tulisi käyttämään veto-oikeuttaan YK:n turvallisuusneuvostossa estääkseen päätöksen syntymisen. Jos YK:n t-neuvosto tekisi myönteisen päätöksen, se tulisi aiheuttamaan Israelin ja PAS/PLO:n välisten suhteitten uudelleen arvioimisen. PA:n puheenjohtaja Abbas uhkaa joka tapauksessa lopettaa ainakin turvallisuusyhteistyön ja mahdollisesti kaiken yhteistoiminnan Israelin kanssa. Hänen uhkauksensa asian alistamiseksi Haagin kansainväliseen oikeuteen ei sen sijaan ole ongelmaton – se tehtäisiin arabiliiton nimissä – sillä se asettaisi sekä Turkin että Qatarin vaaralliseen asemaan, sillä niitä voitaisiin syyttää terrorismin tukemisesta.
Qatar on Hamasin suuren taloudellinen tukija. Turkki antaa Qatarin tavoin Hamasin virkailijoille turvallisen asemapaikan ja sallii sen pitää päämajaansa siellä.
Hamas on USA:n ja Englannin terrorijärjestöjen listalla, mutta se on kuitenkin Fatahin kanssa muodostamassaan yhtenäishallituksessa. Hamasin taholta ilmoitettiin äskettäin, että Hamasin ja Fatahin välinen sopimus raukesi, mutta Fatah kiistää sen. Miten YK tulisi selittämään, että se tunnustaisi arabivaltion terrorijärjestöille, jotka ovat useaan kertaan julkisesti ilmoittaneet pyrkivänsä YK:n jäsenmaan Israelin tuhoamiseen?

RANSKA, Saksa ja Englanti laativat omaa päätöslauselma-ehdotustaan YK:n turvallisuus-neuvostolle, ja sitä tultaisiin käsittelemään PA/PLO:n esityksen kilpailijana. Sen sisällöstä ei ole annettu tietoja julkisuuteen. Egyptin presidentti Sisi ilmoitti äskettäin, että se olisi halukas lähettämään joukkojaan potentiaalisen palestiinalaisvaltion turvaamiseksi, mikäli kaikki osapuolet suostuvat siihen.
Jerusalemissa ja muualla Israelin alueella lisääntyneet arabien väkivaltaisuudet ovat saaneet kahden valtion puolesta toimivia pelkäämään, että aika sen toteutumiseksi on kiihtyvällä vauhdilla kulumassa umpeen. Lisäksi Israelin poliittinen kenttä on muotoutumassa entistä selvemmin oikeistolaiseksi ja suhtautuu torjuvasti maan luovuttamiseen vihamieliselle yhteisölle maan keskellä, mikä vaarantaisi Israelin turvallisuuden. Israel vastustaa uutta arabivaltiota perustaen vastustuksensa naapurimaissa käytäviin taisteluihin ja ennusteisiin, joiden mukaan ne voivat päättyä terrorijärjestöjen ISIS, Al-Nusra ja Al-Qaidan voittoon. http://www.timesofisrael.com/un-securit ... esolution/
3. EILEN maanantaina koettiin useita väkivaltaisuuksia PA:n arabien taholta juutalaisia vastaan.
Gush Etzionin tienliittymän lähellä nuori arabinainen iski bussipysäkin lähellä IDF:n sotilasta puukollaan selkään pyrkien sitten pakenemaan läheiseen arabikylään. Lähellä olleet sotilaat havaitsivat tilanteen ja avasivat tulen häntä kohti haavoittaen häntä vaarallisesti.
Tällä tieosuudella on tapahtunut useita myös kuolemaan johtaneita hyökkäyksiä sekä sotilaitten sieppaamisia ja -yrityksiä.
Illalla PA:n arabit kivittivät israelilaista bussia Shiloan ja Ohran välillä, kukaan ei haavoittunut fyysisesti, mutta tilanne oli matkustajille pelottava kokemus.
Tapuah-risteyksessä 18-vuotias mies yritti puukottaa sotilasta eilen aamupäivällä.
Sunnuntai-iltana arabit heittivät palopommeja asuintalon pihalle Beit Elin juutalaisyhteisössä.
Maanantai-iltana löydettiin päähän pahoin haavoittunut mies makaamassa tiellä. Hänen autonsa löydettiin vähän matkan päästä. Poliisi tutkii tapahtumaa epäillen, että mies oli joutunut autovarkaan uhriksi.
Poliisi ja Shin Bet paljastivat yli 30 hengen terrorisolun, mukana ulkomaalaisia, jotka suunnittelivat näyttäviä iskuja, mm Teddy-stadionia vastaan Jerusalemissa.
Pääministeri Netanyahu syyttää väkivallan kasvusta Abbasin pitämiä kiihotuspuheita.
Israelissa opiskelijat vaativat, että Abbasin rooli 1972 Mynchenin olympialaisten yhteydessä Israelin olympiajoukkueen teloitukseen on tutkittava. Myös arabimaiden velvollisuus korvausten maksamiseksi karkottamilleen juutalaispakolaisille - n. 850 000 ihmistä – on otettava mukaan neuvotteluihin arabien kanssa. http://www.jpost.com/Israel-News/Stabbi ... day-383375


Lähettänyt Gabriel Eskel
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Israel Update / joulukuu

ViestiKirjoittaja noomi » 03.12.2014 13:35

Wednesday, December 03, 2014
KESKIVIIKKO 03.12.14

KESKIVIIKKO 03.12.14
1. PÄÄMINISTERI Benyamin Netanyahu erotti tiistaina iltapäivällä sekä talousministeri Yair Lapidin (Yesh Atid) että oikeusministeri Tzipi Livnin (Hatnua) antaen samalla kanslialleen ohjeet valmistautua Knessetin hajottamiseen ja uusiin vaaleihin. Hän osoitti molemmille erotetuille hallituksensa ministereille kohdistettua kiivasta arvostelua syyttäen heitä salahankkeista hänen kaatamisekseen pääministerin paikalta. Molempien tiedettiin ottaneen yhteyttä haredi-puolueisiin ja neuvotelleen myös Labourin kanssa keskusta-vasemmistohallituksen muodostamiseksi Netanyahun hallituksen tilalle. Muut Yesh Atid-puolueen hallituksen ministerit esittivät sen jälkeen eroavansa hallituksesta.
PÄÄMINISTERI kertoi median edustajille järjestämässään lehdistötilaisuudessa, että ilmapiiri hallituksen sisällä oli kehittynyt niin jännittyneeksi ja eripuraiseksi, että hän lopulta katsoi mahdottomaksi jatkaa hallituksensa johtamista näissä olosuhteissa. Hän kertoi päämääränään olleen edellisten vaalien jälkeen muodostaa mahdollisimman vakaan ja laajan hallituksen, mutta Likudin edustajamäärän jäätyä liian alhaiseksi se ei ollut mahdollista, sillä hän joutui neuvottelemaan yhteistyöstä useiden puolueiden kanssa. Hän sanoi uuden hallituksensa olleen ristiriitaisen jo alusta lähtien, mikä syveni vajaan kahden vuoden aikana ajautuen lopulta umpikujaan. ”On mahdotonta tehdä kaikkia toimia, jotka ovat tärkeitä Israelin kansalaisten hyvinvoinnille ja turvallisuudelle, tässä hallituksessa”.
Netanyahu syytti Lapidia ja Livniä vanhoista konsteista ja hankkeista häntä vastaan kaivaakseen maata hänen hallintonsa alta koskien Irania, palestiinalaisia ja rakentamista Jerusalemin itäosissa. Hän sanoi Lapidin innostuneen ”Iranin uudesta tuulesta” Rouhanin noustua Iranin presidentiksi ja kritisoineen pääministerin kehotusta YK:n edustajille poistumaan kokoussalista Rouhanin puheen ajaksi. Livni puolestaan tapasi PA:n puheenjohtajan Abbasin aikana, jolloin hän ja hallitus olivat sen kieltäneet. Hän kertoi Livnin kritisoineen katkerasti tapaamiskieltoa kutsuen sitä julkisesti typeräksi. Hän sanoi valtion taloudenhoidossa epäonnistuneen Lapidin liittoutuneen salaisesti Livnin kanssa hallituksen kaatamiseksi, jota kutsumme nimellä ”putsch”, poistaminen.
Pääministeri sanoi varoittaneensa molempia erottamiaan ministereitä, ettei heidän toimintansa ole sopivaa. ”En salli hallituksen sisäistä oppositiota”, hän selitti virallisesti, ja siksi hän sanoi purkavansa nykyisen Knessetin ja lähettävänsä kansan uudelleen vaaliuurnille toisen kerran kahden vuoden kuluessa. ”Israelin kansa on ansainnut paremman, vakaamman ja tasapainoisemman hallituksen”, hän totesi. Hän kiisti Lapidin ja Livnin syytökset sopimuksesta ortodoksipuolueitten kanssa, että ne olisivat lupautuneet tukemaan häntä vaalien jälkeen valittavan uuden hallituksen pääministerin virkaan.
Eroava tiedeministeri Yaacov Peri kutsui Netanyahun puhetta kesyksi, pelkurimaiseksi, lähennellen hysteriaa. Opetusministeri Shai Piron kutsui pääministerin puhetta pelkuri-maiseksi ja huonoksi. ”Meillä ei ollut muuta mahdollisuutta kuin liittyä Lapidin ja Livnin seuraan, koska ei ole mitään mieltä olla hallituksessa, joka hallitsee hyökkäävästi ilman tulevaisuutta ja toivoa”, Piron sanoi jatkaen: ”Eiliseen iltaan saakka toivoin asioiden muuttuvan, mutta oli joku, joka halusi asioiden edistyvän näin”.
OIKEUSMINISTERI Tzipi Livni antoi haastattelun TV-10:lle heti saatuaan erotusilmoituksen todeten, ettei pääministeri uskaltanut katsoa häntä silmiin vaan ilmoitti erottamisesta puhelimitse. Hän sanoi halveksivansa Netanyahua ja totesi hänen haluavan vaaleja oman asemansa vahvistamiseksi. ”Toivottavasti kansa on tietoinen tästä vaaleissa. Valinta on ääri-ainesten ja sionismin välillä”. Hän syytti Netanyahua antautumisesta ääriainesten vaatimuksiin, teema, jota hän on esittänyt toistamiseen.
OPPOSITIOJOHTAJA Isaac Herzog (Labour), joka on kritisoinut Netanyahun hallituksen politiikkaa ja päätöksiä, sanoo tervehtivänsä uusia vaaleja, koska ne lopettavat Netanyahun hallituksen kuusi huonoa vuotta. Tulevia vaaleja hän kutsui kohtalonomaisiksi, hänellä on kova tarve päästä pääministeriksi, kalifiksi kalifin paikalle. Talousministeri Yair Lapidin Yesh Atid-puolue syyttää lausunnossaan Netanyahua maan asioitten huonosta hoidosta ja siitä, että hän ”kapeista poliittisista syistä johtuen vie maan uusiin vaaleihin, jotka kansalliset intressit unohtaen tarpeettomina rasittavat maan taloutta ja yhteisöä”. http://www.timesofisrael.com/knesset-to ... poll-date/
2. TV-10 suorittaman mielipidetiedustelun mukaan Likud tulee pysymään maan suurimpana puolueena. Kaksi tiistain aikana suoritettua tiedustelua antavat toisiaan tukevat tulokset, joiden mukaan puolueet saisivat edustajanpaikkoja Knessetiin seuraavasti.
Likudin paikkamäärä olisi 22 edustajaa; Juutalainen koti (Jewish Home) 17, Labour 13; Kahlonin puolue ja Israel Beitenu kumpikin 12; Yesh Atid 9; Shas 7; UTJ 8; Meretz 7. Hatnua 4; arabipuolueet yhtensä 9 edustajanpaikkaa. Tämä TV-10 tiedustelun mukaan.
TV-2:n tiedustelun mukaan edustuspaikkojen määrät ovat samat kuin edellä., mutta Kahlonin puolue ja Israel Beitenu kumpikin 10; Shas 9; arabipuolueet 11 edustajanpaikkaa.
Molemmissa gallupeissa Netanyahun asema pääministerinä näyttäisi olevan edelleen vahva sopivan kilpailijan puuttuessa. Shaul Mofazin johtama Kadima-puolue ei ylittäisi 3.25 %:n äänikynnystä, ja myös Livnin perustama Hatnua on vaarassa pudota. 55 % tiedusteluihin vastanneista vastustivat vaaleja kolmanneksen hyväksyessä ne. Hallituksen kaatumisesta syytetään Netanyahua ja Lapidia vaihtoehtoisin prosentein. Pääministeriksi kannatti Netanyahua 31 %; Naftali Bennettiä 19 %; Isaac Herzog 19 %; Kahlonia 12 % ja Lapidia 7 %. http://www.timesofisrael.com/new-polls- ... t-parties/
3. Tarkkailijoiden ja analyytikoiden mukaan uutisotsikoita ja hallituksen harmeja lisänneet ulkomaiset tapahtumat kuten palestiinalaiskysymys ja Iran, tullevat nyt hiljenemään vaalitaistelun ajaksi ponnahtaakseen vaalitulosten jälkeen uudelleen diplomatian kärki-paikoille. Edellisten vaalien edellä palestiinalaiskysymys ja rauhanprosessi jäivät sivuun ja polttavampien kysymysten varjoon, mutta uuden Labour-johtajan Isaac Herzogin kiinnostus kuten myös Moshe Kahlonin vielä tuntematon puolueohjelma voivat nostaa sen näiden vaalitaistelujen keskeisten kysymysten joukkoon.
EU-maat kuten Portugal, Slovenia ja Tanska tullevat muiden ohessa kuitenkin jatkamaan esityksiä olemattoman palestiinalaisvaltion tunnustamiseksi ilman rajoja ja itsenäiselle valtiolle välttämättömiä instituutteja. USA:n ulkoministeri John Kerry esitti toivomuksen, että Israelin uusi hallitus tulee edistämään rauhaa.
Onko Israelin hallituksen kaatumisella ja vaalitaistelulla mitään vaikutusta PA/PLO:n tekemän valtioesityksen tekemiseen YK:n turvallisuusneuvostolle kuluvan vuoden aikana, on mahdotonta arvioida. PA/PLO on kuitenkin muodostanut koneiston esityksenä edistämiseksi, ja tullee jatkamaan sen käsittelyä Jordanian johdolla, joka esittelee sen turvallisuusneuvostolle. Jordania esitti Ranskalle, Saksalle ja Englannille, jotka laativat kilpailevaa päätöslauselmaa, että ne voisivat Jordanian kanssa muotoilla esityksen siten, ettei tarvitsisi esittää kahta päätöslauselmaa. http://www.timesofisrael.com/new-electi ... mporarily/, http://www.timesofisrael.com/jordan-pus ... ast-peace/
4. UUTISOTSIKOITA
· INN:n Gil Ronnen arvioi artikkelissaan, että jos kuka se oli Juutalainen Koti puolueen puheenjohtaja ja nykyisen hallituksen talouden ministeri Naftali Bennett, joka halusi vaaleja ja jonka peukalonjälki näkyy viimeisten tapahtumien kaikissa käänteissä. Hän jopa esittelee Bennettin uutena puolustusministerinä. Hänellä on tietenkin huomion arvoinen pointti, sillä puolueen kannatus ennakoi selvää nousua maan toiseksi suurimmaksi puolueeksi kansanedustaja määrän noustessa 15:sta 19:än. Tämä sillä edellytyksellä, ettei Netanyahu heittele kapuloita rattaisiin, kuten hän teki viimeisten vaalien aikana, mikä nosti Yesh Atidin kakkoseksi ja pudotti Bennettin suosiota. Artikkelissa mainitaan ns. Israel Hajom-lakiesitykseen, jolla estettäisiin vapaasti jaettavien lehtien levittäminen. Netanyahu vastusti lakiesitystä katsoen sen puukoniskuksi selkäänsä ja rikkovan mielipiteen ilmaisun vapautta. Hän voi nyt poistaa sen päiväjärjestyksestä kuten myös Lapidin 0 %:n arvonlisäveron. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... H7KTENsO-o
· Puoluejohtajien välisissä neuvotteluissa Knessetissä tänä aamuna sovittiin vaalit pidettäviksi 17. maaliskuuta 2015. Knesset äänestää myöhemmin tänään lakiesityksestä parlamentin hajottamisesta, eikä sen läpimeneminen liene vaikea. Kolmas ja ratkaiseva äänestys pidetään ensi viikon maanantaina. http://www.jpost.com/Israel-Elections/K ... ons-383529
· Entinen presidentti Shimon Peres, jota monet hänen ikäluokkansa poliitikot kutsuivat ikuiseksi hajottajaksi, antoi oman lausuntonsa Netanyahun hallituksen hajoamisesta. Hän hyökkäsi pääministerin politiikkaa vastaan todeten, että Netanyahun hallinnon aikana meillä ei ole ollut rauhaa eikä turvallisuutta. Kehottaen Bibiä lukemaan 1996 vaalien aikana antamansa lausunnon: ”Koska Peres ei tuo rauhaa eikä turvallisuutta vaan pelkoa, meidän tulee muuttaa Peresiä” hän kehottaa palauttamaan silloisen lausunnon uuteen tarkasteluun todeten: ”Israelin tulee ymmärtää sille kohdistettu haaste, ettei rauha tule meidän luoksemme, meidän tulee mennä rauhan luo. Ei vuori tullut Mohammedin luo, hänen täytyi mennä vuoren luokse”. Viitaten pyrkimyksiin muodostaa kansallinen yhtenäishallitus hän sanoi, ettei se tule onnistumaan, sillä ensin tulee olla yhtenäinen kansallinen politiikka, jota maalla ei ole, hän analysoi. Peitetyin termein hän syytti Netanyahun hallitusta ”kriisin hallinta hallitukseksi”, mistä ovat esimerkkeinä Gazan kesäsota ja Jerusalemin nykytilanne. Hän toteaa, että jos olemme kahden valtion periaatteen kannalla, meidän tulee toimia sen edistämiseksi. Hän viittaa lausuntoihin, ettei Abbas ole oikea henkilö rauhankumppaniksi, sillä hän kiihottaa kansaansa. Peres tunnustaa, että Abbas puhui varomattomasti, mutta viittaa Shin Betin entisen johtajan Joram Cohenin määritelmään, ettei Abbas syyllistynyt kiihotukseen. ”Hänellä on joukkoja, jotka toimivat terrorismin poistamiseksi alueellaan”. Peres sanoo uskovansa, että rauha on saavutettavissa Abbasin kanssa. http://www.jpost.com/Israel-News/Peres- ... ahu-383502
SÄÄTILAT tänään: Jerusalem 15 -22:Tiberias 17 -25; Suolameri 19 -27; Eilat 17 -29 +C-astetta. Taivas on tänään puolipilvinen kuten myös huomenna selkeytyen perjantaiksi.


Lähettänyt Gabriel Eskel
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Israel Update / joulukuu

ViestiKirjoittaja noomi » 05.12.2014 15:49

Friday, December 05, 2014
PERJANTAI 06.12.14

PERJANTAI 05.12.14
1. LÄMPÖMITTARI näytti aamulla 14 lämpöastetta, ja ilma tuntui suhteellisen lämpöiseltä ja siedettävältä. Taivas oli heikon pilviverhon peitossa, eikä tuuli tuntunut häiritsevän kovalta. Viikon toiseksi viimeisestä päivästä näyttää tulevan varsin siedettävä, mikä mielihyvällä todettakoon. Säätilat tänään: Jerusalem 13 -21; Tiberias 17 -27; Suolameri 19 -29; Eilat 18 -29 +C-astetta. Taivas on ennusteen mukaan tänään puolipilvinen, mutta kirkastuu huomenna jatkuen yli viikonvaihteen päivälämpötilan pudotessa pari astetta päivittäin maanantaihin saakka, jolloin annetaan uudet ennusteet.
2. MAAILMAN ainoassa juutalaisvaltiossa puolueet varustautuvat alkavaa vaalikampanjaa varten pyrkien kaivamaan vallihautoja saavutettujen etujensa säilyttämiseksi. Samalla ovat alkaneet myös mudan heittämiset – kivien asemesta mutaa ainakin toistaiseksi – kilpailijoitten häiritsemiseksi ja likaamiseksi.
Uutiset kertovat, että USA:n Valkoinen Talo aloitti Netanyahun hallituksen kaatamisyritykset jo viikkoja sitten talousministeri Yair Lapidin USA:n matkan aikana. Obama ja Netanyahu kun eivät ole koskaan olleet henkiystäviä eivätkä löytäneet yhteistä kemiaa. Toinen kysymys on, onko penseä suhtautuminen nimenomaan Obaman taholta puhtaasti henkilökohtainen, vai ovatko rotuun tai uskontoon liittyvillä seikoilla jotain yhteyksiä asioiden nykytilaan. Israelissa kuitenkin vaistotaan Obaman vihamielisen kylmä suhtautuminen Israelia koskeviin kysymyksiin, mitä hän on pyrkinyt peittelemään taiteillessaan kongressin kanssa, joka on perinteisen myönteinen Israelille. Tämä Israelin suosiminen vahvistui republikaanien saadessa hallitsevan aseman kongressin molemmissa kamareissa, myös senaatissa, joka demokraattien valvonnassa myötäili enemmän Obaman politiikkaa. USA:n juutalaiset ovat perinteisesti kannattaneet demokraatteja, mutta siinäkin on havaittavissa muutoksia.
Artikkelit ovat myös vihjailleet, että Netanyahu pyrki hajottamaan Lapidin johtaman Yesh Atid-puolueen saadakseen osan sen 19 kansanedustajasta eroamaan Lapidista liittyäkseen Netanyahun muodostamaan uuteen hallitukseen haredi-puolueitten kanssa. Lapid kiistää huhut puolueensa hajoamisesta ja uhoaa voittavansa vaalit ja nousevansa pääministeriksi. Jos Netanyahu onnistuisi kaavailuissaan, tämä voisi estää vaalien järjestämisen.
Toisten huhujen mukaan Lapid, Liberman ja Kahlon ovat salaisesti muodostamassa poliittista vaaliliittoa Netanyahun ja Bennettin johtaman Likudin ja Beit HaYehudin muodostaman oikeistoblokin vastapainoksi. Liberman ja Lapid ovat aiemmin ilmaisseet tukevansa – jos ei täysipainoisesti periaatteessa kuitenkin – kahden valtion periaatetta, mitä Kahlon ei lausuntojensa perusteella arvioiden hyväksy. Tämä on varsin perustavaa laatua oleva kysymys, mikä pakottaa puoluejohtajat hiomaan erimielisyytensä vaaliohjelmaan sopiviksi. http://www.jpost.com/Israel-Elections/T ... dox-383747, http://www.ynetnews.com/articles/0,7340 ... 37,00.html, http://www.jpost.com/Israel-Elections/Y ... ion-383688
3. ISRAELIN parlamenttivaaleissa ei valita pääministeriä vaan puolueitten ehdokkaita. Vallitsevan käytännön mukaan presidentti antaa uuden hallituksen muodostamistehtävän eniten kansanedustajia voittaneelle puolueelle kyseltyään ensin eri puolueiden suosituksia, millä puolueella olisi parhaimmat mahdollisuudet toimintakykyisen hallituksen muodostamiseksi ja ketä ne suosittavat pääministeriksi. Tämän mukaan presidentti voi antaa hallituksen muodostamistehtävän myös toiselle kuin eniten edustajia saaneelle puolueelle.
MIELIPIDETIEDUSTELUISSA Likudin asema on ollut vahva, mikä automaattisesti on antanut kansalle kuvan, että Netanyahu johtaisi myös seuraavaa hallitusta.
Jerusalem Postin ja sen sisarlehden Maariv Sof Hashavuah suorittaman gallupin mukaan Likudin suosio ennusteissa ei välttämättä merkitse sitä, että Netanyhu olisi suosituin ehdokas pääministeriksi. Tiedustelussa kysyttiin 500 täysi-ikäisen israelilaisen mielipidettä. Tuloksen mukaan vaaleista tulee varsin tiukka, ja Netanyahun asema voi olla haavoittuva.
Kysymykseen: haluavatko he, että Netanyahu jatkaa pääministerinä? 60 % sanoi: ei; 34 % sanoi: kyllä, loput 6 % eivät osanneet sanoa mielipidettään.
Tiedustelussa kysyttiin myös asetelmaa Netanyahu tai joku muu.
Netanyahu vastaan Moshe Kahlon: Kahlon 46 %; Netanyahu 36 %; 18 % ei tiennyt.
Netanyahu vastaan Gideon Saar: Saar 43 %; Netanyahu 38 %; loput 19 % ei tiennyt.
Moshe Kahlonin puolueella ei ole vielä nimeä, eikä sen ohjelmasta tiedetä muuta, kuin että se haluaa alentaa asuin- ja elinkustannuksia, jotka maassa ovat suhteettoman korkeat. Siihen vaikuttavat erityisesti joittenkin yhtiöitten ja ryhmittymien hankkimat monopoli-asemat, jotka kilpailun puuttuessa nostavat hintoja. Kahlon lupaa paneutua etenkin heikossa asemassa olevien kansalaisten elinolojen parantamiseen.
Gideon Saar toimi Netanyahun hallituksen sisäministerinä ja häntä pidettiin automaattisesti Likud-puolueen kakkosmiehenä ja tulevana johtajana. Hänen eronsa tehtävistään tuli yllätyksenä myös hänen lähipiirissään. Hän sanoi kyllästyneensä pääministerin yksin-valtaiseen johtamistapaan, jossa hän koki joutuneensa syrjittyyn asemaan. Hän sanoi haluavansa taukoa politiikkaan, mutta on nyt nousemassa esiin. Hän on edelleen Likudin jäsen ja harkitsee asettumista ehdokkaaksi puoluejohtajaksi Likudin tammikuun 6. päivän sisäisissä vaaleissa, joissa valitaan puolueen vaaliehdokkaat.
Netanyahu vastaan Herzog: Netanyahu 45 %, Herzog 44 %; 11 % ei tiennyt.
Netanyahu voittaisi Bennettin 12 % yksiköllä; Lapidin 19 %:lla ja Libermanin 28 %:lla.
Likud on ennusteiden mukaan vaalien vahva joskin heikkenevä voittajaehdokas. Ennusteet lupaavat sille 30 %, toiset varovaisemmin 22 % äänistä, mutta kilpailu on vasta alulla. http://www.jpost.com/Israel-Elections/P ... ore-383724
4. DEBKAFILE kertoo artikkelissaan, että USA:n presidentti Barack Hussein Obama on sotkeutunut Israeliin sisäisiin asioihin kannustamalla Yesh Atid-puolueen puheenjohtajaa Yair Lapidin ja Hatnuan puheenjohtajaa Tzipi Livniä työskentelemään Netanyahun hallituksen kaatamiseksi ja Netanyahun syrjäyttämiseksi pääministerin paikalta, sekä estämään hänen uudelleen valintansa.
Obama on vuosien varrella toiminut Netanyahun aseman kyseenalaistamiseksi väheksymällä hänen ponnistelujaan Iranin ydinaseen vastaisen liittoutuman muodostamiseksi. Tämä on ollut vastoin Obaman suunnitelmia, jotka selvästi tähtäävät Iranin nostamiseksi USA:n tulevaksi yhteistoimintakumppaniksi ja Israelin siirtämiseksi kokonsa mukaiseen asemaan. Seuraava testi Obaman tarkoituksista on PA/PLO:n tekemä valtionsa muodostamisesitys YK:n turvallisuusneuvostossa, jossa se voidaan pakottaa käyttämään veto-oikeuttaan tai pysyttelemään syrjässä äänestyksessä. Ranska, Saksa ja Englanti laativat omaa esitystään
YKn turvallisuusneuvostolle. Jordania haluaa sulauttaa sen PA/PLO:n esitykseen. Artikkelin mukaan Valkoinen Talo on lähettänyt viestejä Lapidille ja kumppaneille lähettiensä kautta, joissa se lupaa tukea ja kannustusta niille myös tulevaisuudessa.
Obaman hallitus on DF:n mukaan kannustamassa myös EU-maita kiristämään painostustaan Israelia kohtaan uhkaamalla yhteistyön vähentämisellä ja talouspakotteilla. Pakotteet voisivat kohdistua Juudean ja Samarian juutalaisyhteisöissä valmistettujen tuotteiden boikotoimiseen vaatien juutalaisten rakentamisen keskeyttämistä Juudeassa ja Samariassa. Kiperin kysymys on Jerusalemin uudet lähiöt pääkaupungin itäosissa, joissa Israel vakuuttaa jatkavansa rakentamistaan koko kaupungin alueella. USA ja EU katsovat, että kaikki 1967 puolustussodassa vapautetut alueet, myös Jerusalemin itäosissa, ovat miehitettyä aluetta ja kiistanalaisia, joiden kohtalo ratkaistaan lopullisissa neuvotteluissa.
OBAMAN hallitus haluaa ”maltillisemman” pääministerin Israelin hallituksen johtoon, joka olisi valmis tarvittaviin aluemyönnytyksiin Juudeassa ja Samariassa neuvottelujen aloittamiseksi. Yair Lapid on katsottu sopivaksi ehdokkaaksi, ja siksi se tukee Lapidin toimia sopivilla vuodoilla väittämistään Netanyahun hallituksen virhepäätelmistä erityisesti Iranin ydinaseen suhteen, palestiinalaiskysymyksessä kuten myös jyrkän ehdottomat vaatimukset Israelin turvallisuustakuista ja maastaan juutalaisten kansallisena kotimaana. Abbas on vakuuttanut toistamiseen, etteivät arabit ikinä hyväksy juutalaista kansallisvaltiota.
DF:n artikkelin mukaan Obaman hallituksen iloittelu Netanyahun hallituksen kaatumisesta ja hallitusyhteistyön romuttamisesta voi olla ennen aikainen, sillä Obaman hallitus ei näytä ymmärtävän Israelin sisäpolitiikkaa, vaan arvioi virheellisesti sekä sitä että Lähi-Idän tilannetta laajemminkin. USA:n kongressi hyväksyi äskettäin lain, jolla se vahvistaa Israelin aseman Yhdysvaltain tärkeimpänä strategisena kumppanina antaen sen tukemiseksi 200 miljoonaa USA. USA on varastoinut aseitaan Israelin maaperälle 1.8 miljardin USD arvosta vakuuttaen samalla säilyttävänsä Israelin teknisen ylivallan Lähi-Idän alueella. Yhteistoiminta Israelin ja USA:n välillä tulee voimistumaan energian, vesihuollon, sisäisen turvallisuuden, vaihtoehtoisen energian ja cyber-turvallisuuden alueilla. http://www.debka.com/article/24283/Obam ... -Netanyahu’s-re-election
Tuoreen gallupin mukaan Amerikan väestö kannattaa nopeasti enenevässä määrin yhden valtion periaatetta, jossa koko maa Jordaniasta Välimereen kuuluu Israelin valtioon, ja jonka asukkaat rotuun ja uskontoon katsomatta saavat yhtäläiset kansalaisuusoikeudet ja velvollisuudet. Yhden valtion vastustajat viittaavat demografian vaaroihin, sillä arabiväestö pian ylittäisi juutalaisten enemmistön muuttaen valtion juutalaisluonteen. Tämä vaara on kuitenkin väistymässä arabien syntyvyyden alentuessa ja juutalaisten kasvaessa. Lisäksi juutalaisia on vielä kuutisen miljoonaa ulkomailla, jotka voivat muuttaa Israeliin. PA/PLO:n julkistamat väestötiedot on todettu poliittisesti liioitelluiksi. Ongelman muodostavat pakolaisleireissä asuvat Juudean ja Samarian alueilta aikoinaan paenneet ja heidän perillisensä jo neljännessä polvessa sekä heihin liittyneitä paikallisia asukkaita, joita PA väittää olevan 5 miljoonaa. Heidän asemansa tulisi hoitaa yhdessä arabimaista 1948 ja sen jälkeen paenneiden juutalaisten kanssa, joiden määrä oli silloin 850 000. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... IFxsUNsO-o


Lähettänyt Gabriel Eskel
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Israel Update / joulukuu

ViestiKirjoittaja noomi » 07.12.2014 17:49

Sunday, December 07, 2014
SUNNUNTAI 07.12.14

SUNNUNTAI 07.12.14
1. EILEN lauantaina, juutalaisten sapattina, oli lämmin ja aurinkoinen päivä 23 asteen lämpötilalla. Tänään luvataan myös aurinkoista säätä, mutta lämpötila putoaa parin asteen verran. Maanantaina taivas peittyy osittaiseen pilviverhoon lämpötilan hieman noustessa, mutta tiistaista alkaen ennustetaan pilvimuodostelmien lisääntyvän paikoittaisine sadekuuroineen lämpötilan romahtaessa useita asteita ja edelleen hieman aleten keskiviikkona. Säätilat tänään: Jerusalem 14 -21; Tiberias 15 -24; Suolameri 18 -25; Eilat 18 -27 +C-astetta. Kuten mainitsin, tiistaina lämpötilan ennustetaan nousevan vain 17 lämpö-asteeseen ja laskevan siitä hieman lisää. Israelin talvi alkaa sateineen ja kylmineen.
2. PÄÄMINISTERI Benyamin Netanyahu (Bibi) yritti vielä viikonvaihteen aikana löytää yhteis-toimintakumppaneita, joiden kanssa maaliskuun 17 päiväksi päätetyt parlamenttivaalit olisi voitu välttää ja säästää 1.6 -20 miljardia NIS. Tänään sunnuntaiaamuna uutisissa todetaan, että viimeisetkin toiveet ovat rauenneet, ja huomenna maanantaina Knesset vahvistanee lain, jolla se hajottaa 33. istuntokautensa. Kenttä on siten avautumassa vaalitaisteluille.
Uutistoimistot sekä oikealla että vasemmalla toteavat, että vaaleissa äänestetään ennen kaikkea uudesta pääministeristä ja hänen edustamastaan ohjelmasta maansa hallitsemiseksi. Tulevan pääministerin ja hänen johtamansa hallituksen haasteet ovat valtavat: Miten taistella kolmella rintamalla Hamasia, Hizbullahia ja Islamilaista Valtiota vastaan; miten nostaa Israelin heikentynyt talous uuteen nousuun, alentaa elinkustannuksia ja parantaa ihmisten – etenkin heikoimmissa olosuhteissa asuvien - elintasoa, pienentää eliittiportaan ja tavallisen kansan välistä elintasokuilua, joka pikemminkin on osoittanut kasvua kuin laskua. Kaiken tämän pääministeri joutuu suorittamaan läntisen maailman ja USA:n epäluuloisessa ilmapiirissä uhkaavine syrjimistoimineen muslimimaailman odottaessa vain sopivaa tilannetta juutalaisongelman lopulliseksi ratkaisuksi, mikä natseilta jäi kesken, kuten ne sanovat. Hitlerin Mein Kamf ja Juutalaisvanhinten Protokollat ovat vuodesta toiseen pysyneet suosituimpien kirjojen listan kärkisijoilla arabi- ja muslimimaissa.
PALESTIINALAISKYSYMYS jäi edellisiä vaaleja edeltävissä taistoissa syrjittyyn asemaan, mutta tämän hetken tuntemusten valossa se tullee kilpailemaan sosiaalisten, taloudellisten ja turvallisuuskysymysten kanssa tasapäisesti ellei johtavana teemana. Sekä USA:n että EU:n johtajien ja kansanedustajien äänenpainot osoittavat nousevaa ärtymystä ja uhkailua tuon vuosikymmeniä jatkuneen kysymyksen ratkaisemiseksi lopullisesti, koska se vie paljon diplomaattien aikaa ja tulee kalliiksi Gazan ja PA:n arabien sekä pakolaisleirien tukijamaille. ”Kaikki menetetyt miljardit dollarit heitettyinä kuin Kankkulan kaivoon ilman minkäänlaista poliittista ratkaisua, Gazan ja PA:n arabien taloudellista nousua tai yleisen sotaisen ilmapiirin muuttumista rauhan ilmapiiriksi”; tätä niiden on vaikea sulattaa ja ymmärtää. USA:ssa yleinen mielipide on kallistumassa yhden valtion periaatteen kannalle, koska Israelin turvallisuusvaatimukset voidaan toteuttaa vain sen kautta. Se olisi myös ainoa ratkaisu estää ISIS- joukkojen ja aatteen leviäminen PA:n arabien keskuuteen, kuten se leviää Gazassa.
Israelin vasemmisto- ja keskustapuolueet ovat puuhaamassa yhteistä rintamaa, jonka vaali-teemana on Meretzin johtajan Gal-Onin mukaan ”kuka tahansa, kunhan vain ei Netanyahu”. Labour tarjoaa puheenjohtajaansa Isaac Herzogia, Hatnua Tzipi Livniä, ja mustia hevosia liikkuu myös hevosmarkkinoilla, mutta kellään niistä ei ole tarvittavaa karismaa. Bibi ja Bennett ovat sopineet, etteivät he tällä kertaa hyökkää toisiaan vastaan. Talousministeri Yair Lapid laskelmoi, että 2015 budjettiin soluttamiensa yhteiskunnallisten uudistusten, joista haredi-kansan kytkeminen osaksi muuta kanssa työ- ja asevelvollisuuksineen oli yksi merkittävimpiä, sekä terveydenhoidon ja opetustoimen uudistusten ohella, hänen kansansuosionsa kasvaisi tarpeeksi noustakseen todelliseksi pääministeriehdokkaaksi. Ehkä tämän vaaran näkeminen oli yksi syy, miksi Bibi runnoi uusien vaalien pitämisen välttämättömäksi, koska ne samalla mitätöivät Yesh Atidin ja Lapidin saavutukset.
IKÄVINTÄ vasta idullaan olevassa vaalitaisteluissa on ulkomaiden lisääntyvä pyrkimys sekaantua niihin, mistä USA:n Valkoisen talon ja ulkoministeriön avoimen vakavat toimet Netanyahun imagon halventamiseksi ja tekemiseksi syntipukiksi diplomatian edistymiseksi Lähi-Idässä ja erityisesti suhteessa rauhanponnisteluissa PA:n kanssa, ovat todisteina. Obama voi myös kantaa kaunaa tavasta, millä Bibi tuki Mitt Romnia USA:n presidentiksi. http://www.timesofisrael.com/will-netan ... year-itch/, http://www.timesofisrael.com/bennett-ne ... e-another/
3. JERUSALEMIN muslimien johtaja sheikki Muhammed Hussein esitti vaatimuksen Jerusalemin Har Nof synagogassa 18.11. 2014 tulitaistelussa turvallisuusmiesten kanssa surmansa saaneen kahden terroristin, joita hän kutsuu nimellä shahib, marttyyri, ruumiiden palauttamiseksi mahdollisimman pian, jotta heille voitaisiin pitää islamin shria-lain edellyttämät hautajaiset. Hän puhui terroristien omaisten pystyttämässä suruteltassa järjestetyssä media-tilaisuudessa sunnuntaina 23. 11. Jabel Mukaberissa, pääkaupungin itäisessä lähiössä. Hallitus viivyttelee ruumiiden luovuttamisessa.
Terroristiperheen asianajaja Raed Bashir sanoi PMW:n käännöksen mukaan, että Netanyahu on syyllinen kahdeksan ihmisen murhaan, ja että häntä vastaan tulee nostaa syyte murhista. Raportin mukaan Bashir sanoi. ”Miehitysjoukkojen syyllistyessä operaattioon, jossa kahdeksan ihmisen sai surmansa; kuusi setleriä, ja kaksi marttyyria Ghassan ja Uday Abu al-Jamal, syyte on nostettava miehitystä edustavaa pääministeri Netanyahua vastaan, koska hän vastaa asioista Jerusalemissa”.
PMW raportoi PA:n päivälehden toisesta artikkelista, jossa todettiin ”kahden marttyyrin suorittaneen tuliasein ja kirvein suoritetun operaation äärijuutalaisia vastaan miehitetyn Jerusalemin itäosassa”. Kolmannessa artikkelissa esitettiin kuva yhdestä terroristista taustanaan Al-Aksa moskeija tekstillä: ”Käskystäsi Al-Aksa”. Artikkelissa esitettiin yksityis-kohtainen kuvaus, miten hyökkäys synagogaan suoritettiin. Eräässä raportissa annettiin terroristeista kuvaus: ”Juutalaiseen synagogaan tehdyn operaation henkilöt: marttyyri Ghassan Abu Jamal, 28, naimisissa ja 3 lapsen isä; marttyyri Uday Abu Jamal, 22. He olivat serkuksia Jabal Mukaberista, miehitetyn Jerusalemin itäosasta. Nämä kaksi marttyyria kuuluivat PFLP:n joukkoihin ja olivat vapautettuja vankeja”.
WND:n raportin mukaan toisen terroristin Udayn äiti luki suruteltassa seuraavat riimitykset:
”Minä olen pukeutunut kirjailtuun kaapuun, kuinka kaunis on sinun marttyyriytesi. Olet asettanut kruunun päähäni ja tähden olkapäilleni. Oi Ghassan ja Uday, jotka suorittivat operaation, olkoot kätesi siunatut sormenpäivä myöten, olkoot siunattuja kohdut, jotka kantoivat teidät, siunatut rinnat, jotka ravitsivat teitä. Gazan tytär sanoi: Jerusalemin asukkaat uhrasivat verensä, lapset ja puolisot asiansa hyväksi. Minä, Jerusalemin tytär, annan Gazalle tämän kauniin lahjan. Ghassan äiti ja Uadyn äiti sanoivat: Minä kasvatin lapseni islamin uskontoon. Eilen annoin kauneimman lahjani. Marttyyrin veri ei vuoda turhaan. Minä olen palestiinalainen”. http://www.wnd.com/2014/12/martyrs-who- ... e-honored/
4. UUTISOTSIKOITA
· Entinen parlamentaarikko Shama HaCohen sanoo ystävästään Moshe Kahlonista, ettei hän vain anna vasemmistolaisia lausuntoja vasemmiston miellyttämiseksi, vaan että hän on todella siirtynyt ideologisesti vasemmalle. Aiemmin raportoitiin, että Kahlon vastustaa alueluovutuksia PA:n arabeille, mutta nyt hän sanoo myöntyvänsä niihin rauhan edistämiseksi. Shama vakuutti, ettei hän itse ole ehdokkaana vaaleissa. ”Emme jätä käyttämättä tilaisuutta rauhan hyväksi emmekä arkaile luovuttaa maata” Kahlon totesi puheessaan lisäten, että hän on piirun verran keskustan oikealla puolella, kuten Likud oli aikoinaan. Shama HaCohen selvensi: ”Hän sanoi sen selvästi ilman kaksoismerkitystä. Kansa saa päättää. Ehdokkaalla on oikeus muuttaa mielipidettään muuttuneiden olosuhteitten mukaan”. Kahlon oli aiemmin Moshe Feiglinin läheinen ystävä ja palkkasi hänen lähimmän kannattajansa Michael Fuahin neuvonantajakseen toimiessaan terveysministerinä. Huhtikuussa 2011 Kahlon totesi PA:n uhatessa yksipuolisella itsenäisyysjulistuksella, että Israelin tulee liitää itseensä Juudean ja Samarian ja muut territoriot samana päivänä, ja PA:n taloudellinen tukeminen tulee myös lopettaa. Hän hyväksyi juutalaisten rakentamisen Juudeassa ja Samariassa juutalaisyhteisöjen ulkopuolella, mutta valitti sitä liian vähäiseksi. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... IQZgENsO-o
· Tunnetut Israelin vasemmistolaiset kirjailijat ja vaikuttajat laativat kirjelmän Belgialle tukeakseen sen suunnitelmia tunnustaa kuvitteellinen Palestiinan valtio. Kirjelmän allekirjoittivat mm. Amos Oz, A B Yehoshua ja David Grossman. He kehottavat EU-parlamenttia tunnustamaan palestiinalaisvaltion Israelin rinnalle. He saivat kootuksi 800 Israelin asukkaan kannatuksen kirjelmälleen. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... IQeMkNsO-o
· Naftali Bennett ja entinen USA:n Israelin lähettiläs PA:n kanssa käydyissä neuvotteluissa Martin Indyk kävivät ajoittain kiihtyneen kaksinkamppailun Saban Forumissa Washingtonissa lauantaina. Bennett heitti Indykille kysymyksen: ”Kuinka monen ihmisen täytyy vielä saada surmansa, ennen kuin te heräätte? Uskoakseni viime kesän Gazan taistelut saivat 10 % vasemmistosta muuttamaan mielensä keskustaan ja keskustasta edelleen oikealle” Bennett arvioi lisäten, ettei se ollut päivän tai kahden vaan 50 päivän asia, minkä Gazan kesäsota kesti. Bennett esitti sen jälkeen mielipiteensä, jonka mukaan Israelin tulee liittää itseensä Juudean ja Samarian C-alueet tarjoten niiden arabeille oikeutta anoa kansalaisuutta ja pysyvää oleskeluoikeutta, tai muuttoa korvausta vastaan. Hän totesi, että Jerusalemin arabit kaikkein viimeiseksi haluavat jäädä asumaan PA:n korruptoituneen hallinnon alle. Hän totesi, että koska kumpikin osapuoli asuu maassa pysyvästi, on löydettävä yhteinen ratkaisu molempien eduksi. Hän kritisoi Netanyahun suostumista kahden valtion periaatteeseen, joka ei tule toimimaan kummankaan hyväksi, vaan tulee johtamaan katastrofiin. Bennettin kanttoni-ajatus on kuitenkin puolinainen. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... IQf2ENsO-o
· Likudin keskuskomitea päättää maanantain erityisistunnossaan Arielissa, koska Likudin vaalikokous pidetään, jossa sinetöidään vaaliehdokkaat ja puolueen uusi puheenjohtaja. Maanantaina lyödään myös lukkoon Likudin säännöt, joiden mukaan keskuskomitean tulee toimia. Toisena asiana on päättää lopullisesti päivä, jolloin puolueen kokous pidetään vaaliehdokkaiden ja puheenjohtajan valitsemiseksi. Aiemmin julkisuudessa mainittiin, että kokouspäivä on 06.tammikuuta. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... IQkE0NsO-o
· Hizbullahin pääsihteeri Hassan Nasrallah tapasi Venäjän apulaisulkoministerin
Mikhail Bogdanovin Beirutissa äskettäin, kuten ItarTass raportoi. Nasrallahin
liikkeistä ei kerrota julkisuudessa etukäteen, koska hänen turvallisuutensa on aina uhattuna liikkuessaan bunkkerinsa ulkopuolella. Bogdanov tapasi kahden päivän vierailunsa aikana myös Libanonin poliittisen opposition johtajia. Hänen vierailunsa Libanonissa oli Venäjän tuen antaminen Libanonin jouduttua ISIS-joukkojen hyökkäysten kohteeksi. Hän vakuutti Libanonin rajojen koskemattomuutta. http://www.jpost.com/Middle-East/Hezbol ... rut-383861
· Raakaöljyn hinnan äkillinen romahdus ei ole vaikuttamatta maailman talouteen kuten myös kansojen välisiin suhteisiin. Öljyn hinta oli enimmillään 103 USD tynnyriltä, viime viikolla se laski alimmillaan 65 USD tynnyriltä. Tämä vaikuttaa monen öljyntuottajamaan talouden vakavuuteen, koska budjetit laadittiin öljyn korkean hinnan pysyvyyden varaan. Tämä koskee Venäjää, mutta myös Venezuelaa ja Saudi Arabia kuten Iraniakin. Monella öljymaalla ei ole teollisuutta eikä korvaavaa tulolähdettä, mitä voi aiheuttaa levottomuuksia ja hallituksen vastaisia mielen-osoituksia, kuten on tapahtunutkin ainakin Venezuelassa. Miten se tulee vaikuttamaan Israelin ja naapurimaiden suhteisiin? Arabimaat ovat käyttäneet öljynhintaa painostaakseen Israelia myönnytyksiin, mikä ei enää toimi. Saudit lupasivat myydä öljyään jokaiselle, joka maksaa siitä, jopa Israelille. USA:n öljykivi-teollisuus joutuu myös vaikeuksiin ja monen yhtiön pelätään tekevän konkurssin. Pahimmillaan öljyn hinnan rajut heilahtelut voivat aiheuttaa sotia. Egypti, Saudi Arabia ja UAE ovat muodostamassa Iranin ja Venäjän vastaista liittoutumaa, missä öljyn hintaa voidaan käyttää aseena. Venäjän ajaminen nurkkaan ei lupaa hyvää. Joittenkin mielestä Netanyahu voisi käyttää hyväkseen Egyptin, Saudi Arabian ja UAE:n liittoa vaalitaistelussaan todeten, että Israel liittyy niiden ryhmittymään jättäen USA:n ulkopuoliseksi. http://www.jpost.com/International/Midd ... nna-383719
· Venäjän ja USA:n välinen sananvaihto alkaa muistuttaa - ellei jo ylittäen - kylmän sodan aikaiset diplomaattiset keskustelut. Tämä on vaarallista aikana, jolloin jopa suurvallat ovat vaikeuksissa. Paul Craig Roberts analysoi artikkelissaan, että Venäjällä on vain länsimaisia vihollisia, ei liittolaisia. Presidentti OIbama on kongressin edustajainhuoneen tuella aloittanut Venäjän ja Putinin demonisoimisen aiheuttaakseen häiriötä ja horjuttaakseen Venäjän hallitusta. Päämääränä on Putinin vallan lopettaminen. Venäjän väitetään osallistuneen Fergusonin kaupungin mielenosoituksiin USA:ssa. Kongressin alahuoneen julkistama raportti Venäjästä on Robertsin mielestä täynnä valheita ja puolitotuuksia, mutta hyväksyttiin kuitenkin suurella enemmistöllä. USA:n liittolaiset ja vasallit Euroopassa käyttävät samoja argumentteja. USA:n presidentti Obaman Venäjän vastaisuus alkoi selvemmin Libyan hallituksen ja diktaattorin kaatamisella, ja se jatkui USA:n suunnitelmille Syyrian ja Irakin suhteen ja jatkuu edelleen Ukrainassa, joissa suurvaltojen intressit lyövät vastakkain. USA:n kongressi kehottaa Obamaa aseistamaan Ukrainan hallitusta vastoin Venäjän tavoitteita. EU:n ja Venäjän välinen erimielisyys vaikuttaa kaasuputkien vetämiseen Lähi-Idästä ja Venäjältä Eurooppaan, joka on riippuvainen kaasutoimituksista niiden kautta. Eurooppaan voi tulla kylmä talvi. http://www.paulcraigroberts.org/2014/12 ... g-roberts/


Lähettänyt Gabriel Eskel
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Israel Update / joulukuu

ViestiKirjoittaja noomi » 10.12.2014 13:17

Wednesday, December 10, 2014
KESKIVIIKKO 10.12.14

KESKIVIIKKO 10.12.14
1. AAMUN ilma tuntui epämiellyttävän kostealta ja viileältä eilisten sateitten jälkeen, vaikka lämpöä oli mittarin mukaan yli 10 astetta. Paikoin näkymät olivat sumuverhon peittämät ja kuun puolikas pyrki esittäytymään ennen auringon nousua hajotakseen sitten näkyvistä valoisuuden noustessa. Lämpötilat tänään: Jerusalem 12 -17; Tiberias 15 -22; Suolameri 15 -24; Eilat 15 -26 +C-astetta. Ennusteet lupaavat aurinkoista säätä täksi päiväksi muuttuakseen puolipilviseksi huomenna; sateet alkavat uudelleen perjantaina. Lämpötila noussee asteen verran huomiseksi pudoten viikonvaihteen aikana uudelleen 16 asteeseen.
2. VAALITOIMINTA on alkanut puolueitten välisinä keskusteluina mahdollisista liittolaisista maaliskuun 17 päivän vaaleja varten. Kuten eräs analyytikko totesi, Israelissa ei valita henkilöitä vaan puolueita, joita puoluejohtajat käyttävät hyväkseen varmistaakseen oman valintansa. Tämä on varsin kyyninen näkökanta, mutta sisältänee totuuden siemenen. Monet puolueet eivät ole vielä valinneet ehdokkaitaan johtajaansa lukuun ottamatta, minkä johdosta mielipidetiedustelut mittaavat lähinnä puoluejohtajien välistä kansansuosiota.
Tätä näkemystä vahvistaa edelleen tosiasia, etteivät puolueiden vaaliohjelmat poikkea suuresti toisistaan, eli julkisissa lausunnoissa painotetaan samoja asioita vähän erilaiseen kääreeseen puettuina. Tämä ilmiö kummastuttaa sattumanvaraista vierailijaa, joka kiihkeitä vuorokeskusteluja seuratessaan voivat saada kuvan, että ihmiset ovat valmiit kuristamaan kilpailijansa. Kysymys lienee itämaisesta tavasta selvitellä keskinäisiä erimielisyyksiä, jossa kumpikaan osapuoli ei halua joutua nolatuksi. Kiivaan salailun ja sormien heristelyn päätteeksi keskustelijat taputtavat toisiaan selkään ja eroavat kättä lyöden. Tämä on ihan hyväksyttävä ja jopa suositeltava tapa keskustella, jos ei turvauduta kättä pitempään.
Viimeisten gallupien mukaan Labour on nousemassa suurimmaksi puolueeksi saaden 23 kansanedustajaa Likudin jäädessä nykyisestä 22 edustajaan. Tämä edellyttäen, että Labourin ja Hatnuaan välinen liittosuhde toteutuu; ilman sitä Labour saisi 17 edustajaa Hatnuan jäädessä alle äänikynnyksen 3.25 %. Tämä tuntuu varsin oudolta tulokselta, mikä kyseenalaistaa gallupin tekijän puolueettomuuden. Onhan tunnettua, että gallupit ostetaan niiden pitäjiltä, jotka asiakassuhteen jatkumisen vuoksi haluavat suosia maksajaa.
VAALIENNUSTEITA häiritsee Likudin sisällä käytävä kilpa puoluejohtajasta, jota on tarkoitus käsitellä tänään pidettävissä sisäisissä vaaleissa. Gideon Saar ei ole vielä päättänyt, heittääkö hän hattunsa kilpailuareenalle, mutta joutunee päättämään tänään. Hän kertoi jäätyään syrjään Netanyahun hallituksesta haluavansa nähdä lapsensa ensi askeleet. Tämä toteutui muutamia päiviä sitten, joten se veruke on poistunut tieltä. Likud asetti 10 vaalipistettä eri puolille maata. Natanyahu haluaa aikaistaa puoluejohtajan valintaa kilpailijansa vahingoksi, jolle ei ole jäänyt aikaa kosiskella vaalikarjaansa.
Toinen pahanlainen kanto vaalikaskessa on entisen Likudin jäsenen Moshe Kahlonin suunnittelema puolue, jolla ei ole vielä nimeä eikä jäseniä perustajaansa lukuun ottamatta. Gallupit lupaavat sille kuitenkin 10 -12 edustajaa, vaikka moni äänestäjä ei tiedä miehestä juuri mitään, pelkän nimen jos sitäkään, puolueohjelmasta puhumattakaan. Huhujen mukaan Kahlon ei ole vielä etsinyt vaalikumppaneita. Hän toimi Netanyahun hallituksen ministerinä vuodesta 2009 eroten sitten ja vetäytyen syrjään puoluetoiminnasta.
Naftali Bennettin Juutalainen Koti teki vaaliliiton Lapidin puolueen Yesh Atid kanssa viime vaaleissa, mutta aikoo nyt kilpailla yksinään. Jos tilanne niin vaatii – esim. Labourin ja vasemmiston selviytyessä voittajina 17.03.2015 vaaleissa – Bennett voi liittoutua tai yhdistää puolueensa Likudin kanssa luodakseen edellytykset oikeistolaisen hallituksen muodostamiseksi. TV-10 gallupin mukaan 23 % vastaajista suosii Netanyahua pääministeriksi, mutta Herzog hengittää raskaasti niskaan 22 %:n kannatuksella.
Shas ja UTJ seuraavat tilannetta sivusta lupaamatta mitään enempää oikeistolle kuin vasemmistollekaan, jotka molemmat kosiskelevat niitä. http://www.timesofisrael.com/likud-vote ... n-balance/, http://www.jpost.com/Israel-News/Politi ... day-384188
JORDANIN laakson alueneuvoston puheenjohtaja David Elhanan sanoo, ettei Israelissa ole keskustaa, se on median keksimä juoni vaalikarjan hämäämiseksi. Kysymys on vasemmiston ja oikeiston välisestä kamppailusta, jossa vasemmisto pyrkii hyödyntämään ihmisen lyhyttä muistia Oslon sopimusten turmiollisesta vaikutuksesta moraaliin tarjoten sen jatkoa uusilla myönnytyksillä ja Israelin turvallisuuden vaarantamisella. ”Vielä tänä aamuna ke. Amir Peretz (Hatnua) vaati Israelin vetäytymistä 1967 sotaa edeltäville aselepolinjoille vähäisin maanvaihdoin. He haluavat palauttaa kaiken PA:n arabeille”. Hän vakuutti, että suurin osa kansaa ajattelee oikeiston tavoin, mutta he ovat pudonneet median kaivamaan kuoppaan. Hän valittaa, että huolimatta kansan oikeistolaisuudesta, Knesset toimii vasemmistolaisesti, koska valitut kansanedustajat pettävät kansaa median tuella. Tämän johdosta monet vaativat vaalijärjestelmän muuttamista suoriksi tai alueellisiksi vaaleiksi, joissa äänestetään ehdokkaita eikä puolueita, jotka manipuloivat vaalien tuloksia keskeisin sopimuksin. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... IfqzENsO-o, http://www.israelnationalnews.com/News/ ... Ifu0UNsO-o
3. ICC, Haagin Kansainvälinen rikosoikeus, antoi PA/PLO:lle virallisen tarkkailijan aseman. Se lienee esiaste täyden jäsenyyden myöntämiseksi poliittisille järjestöille, joiden peruskirjaan sisältyy YK:n jäsenmaan tuhoaminen, sillä PA/PLO ovat liittosuhteessa Hamasin ja Fatahin yhteisessä PA:n hallituksessa. PA:n arabit kuitenkin juhlivat ICC:n 122 jäsenmaan antaessa yksimielisesti PA/PLO:lle mahdollisuuden asettaa jalkansa oven väliin. Arabit kutsuvat tätä moraaliseksi voitoksi ja poliittiseksi saavutukseksi.
PA/PLO:n YK:n lähettiläs Riyan Mansour totesi New Yorkissa ICC:n tekemää päätöstä sen aseman nostamiseksi, että se tasoittaa tietä täyden jäsenyyden saamiseksi. Vielä ei ole selvää, miten tarkoin PA:n puheenjohtaja Mahmoud Abbas noudattaa uhkauksiaan hakea jäsenyyttä kaikissa YK:n alaisissa järjestöissä, vaikka se on täysin Oslon sopimusten vastainen ja sellaisena laitonta, mutta koko hänen hallintonsa on laiton ilman laillisuuden hiventäkään.
PA:n arabit vaativat, että Abbasin tulee toteuttaa lupauksensa ja syyttää Israelia sotarikoksista ICC:ssä. Tämä voi soittautua kaksiteräiseksi miekaksi, sillä samalla se nostaa Qatarin, Turkin ja Iranin toimet terrorin tukemisesta tarkastelun piiriin, eivätkä Hamasin enempää kuin Fatahinkaan jauhot omassa pussissa liene puhtaat. Israelilainen oikeusjärjestö Shurat HaDin jätti ICC:lle syytteen Abbasia vastaan siitä, että Fatahin alainen järjestö Al-Aksa marttyyrit ampuivat raketteja Israelin siviilikohteita vastaan Gazan kesäsodan aikana, mikä syyte koskee myös Hamasia, jota Qatar, Turkki sekä Iran tukevat.
ABBAS kuvittelee voivansa käyttää hakemuksiaan YK:n instituutioihin voidakseen niiden kautta painostaa Yhdysvaltoja vaatimaan myönnytyksiä Israelilta, mutta häntä pidättelevät mahdolliset varatekijät noustakseen liian näkyvästi Israelin vastaiseksi. Netanyahun hallituksen saamattomuus ja halvaantuminen nousemaan aktiiviseen vastahyökkäykseen kummastuttaa ja syö hänen kansansuosiotaan. Israel odottaa vahvaa johtajaa. http://www.jpost.com/Arab-Israeli-Confl ... ion-384185
4. UUTISOTSIKOITA
· PA/PLO HALUAA ANTAA Israelille karvaan joululahjan pyrkiessään kiirehtimään YK:n turvallisuusneuvostolle jättämäänsä esitystä arabivaltion perustamiseksi juutalaisten omistamalle maalle vielä ennen joulun pyhiä. USA:n kanta siihen ei ole ollenkaan varma, se voi jättää äänestämättä tai äänestää sen puolesta. Obaman mieltymykset ovat tunnettuja, eivätkä ne suosi Israelia ja juutalaisuutta, vaikka hän silmän-lumeeksi suostuukin osallistumaan joihinkin juutalaisten rituaaleihin. Hän sanoi eräässä tilaisuudessa, että kaunein lyriikka, mitä hän koskaan on tuntenut, on muslimien rukouskutsu minareetista. Siihen hän tottui muslimilapsena ja sitä hän kaipaa Valkoisessa Talossa. Erekat sanoi journalisteille jouluaterialla Betlehemissä, että jos YKTN hylkää heidän esityksensä, PA/PLO liittyy samana päivänä Rooman julistukseen ja kaikkiin muihin kansainvälisiin järjestöihin jatkaakseen Israelin tuhoon johtavaa toimintaansa niistä käsin. Hän ei usko viiden pysyvän jäsenen vetollaan estävän myönteisen päätöksen syntymistä aikana, jolloin USA tarvitsee arabimaiden tukea taistelussaan ISIS-joukkoja vastaan. http://www.jpost.com/Arab-Israeli-Confl ... mas-384187
· USA:n varapresidentti Joe Biden osallistuu Valkoisen Talon 35. kansallisen menora-kynttilän sytyttämiseen Washingtonissa hanukka-ajan ensimmäisenä päivänä 16. joulukuuta. Tilaisuuden sponsoroi Lubawitz-järjestön amerikkalaiset ystävät, chabad-liikkeen Washingtonin toimisto. http://www.jpost.com/Diaspora/US-Vice-P ... -DC-384197
· ISARELIN turvallisuusjoukot pidättivät kaksi PA:n arabia Tekoan juutalaisyhteisön ulkopuolella Juudeassa tiistaina. Yksi pidätetyistä oli kolmen juutalaisnuoren, Gil Ad Saer, Eyal Yifrah ja Naftali Frenkel, kesäkuussa sieppaamiseen ja murhaan osallistuneen terroristin Amar Abu Eishan serkku. Eisha sai surmansa tulitaistelussa häntä pidättämään tulleiden sotilaitten kanssa syyskuussa. Tekoan asukkaat saivat kiinni toisen arabeista, toisen IDF:n sotilaat pidättivät. Toisella heistä oli veitsi mukanaan, mutta molemmat olivat päättäneet tehdä hyökkäyksen Tekoaan. http://www.jpost.com/Arab-Israeli-Confl ... koa-384098
· Gallupin mukaan useimmat israelilaiset uskovat, että Obaman ja Netanyahun huonot välit vaikuttavat maiden välisiin - perinteisesti hyviin - suhteisiin vahingollisesti. Gallup oli tehty diplomaattisen kokoontumisen kunniaksi, jonne JPost on kutsunut 300 diplomaattia sadasta maasta kuuntelemaan maan poliitikkojen ja johtajien, entisten ja uusien, luentoja maailman ja maan viimeisistä tapahtumista, kuten ne täältä käsin nähdään. Luennoitsijat ovat hallituksen virkailijoita, sekä kaupallisia, teollisia ja sotilaallisia asiantuntijoita maassa. http://www.jpost.com/Diplomatic-Confere ... ful-384189
· Israelin hävittäjien 07.12. 2014 suorittamat iskut kahteen kohteeseen Damaskoksen lähellä Syyriassa tuhosivat Venäjän toimittamia ilmatorjuntaohjuksia SA-25, panssarin-torjuntaohjuksia sekä UAV- koneita tai niiden ja aseiden osia. Tapansa mukaan Israel ei ole suoraan tunnustanut iskua, mutta amerikkalaislähteen mukaan IAF:n koneet olivat iskujen takana. Syyria valitti niistä YK:lle ja Venäjä esitti varoituksen Israelille vaatien selitystä. Aseet oli tarkoitettu Assadin ja Hitzbullahin joukoille, jotka taistelevat IS:n joukkoja vastaan Irakissa ja Syyriassa. Debkafilen artikkelin mukaan Turkki on antanut USA:n hävittäjille luvan toimia IS:n joukkoja vastaan tehdyissä ilmaiskuissa turkkilaisia sotilaslentokenttiä, aiemmin lupa koski vain tiedustelulentoja sekä UAV:n, miehittämättömien pienkoneitten, toimintaa. DF:n mukaan USA on sopinut Assadin kanssa USA:n syyrialaisen Damaskon lentokentän käyttämiseksi koneittensa hyökkäyksiin IS:n joukkoja vastaa Kobanin kurdi-kaupungin puolustamiseksi, jota IS:n joukot piirittävät. http://www.debka.com/article/24289/Isra ... over-Syria
· 80 % Gazan ja PA:n arabeista kannattaa yksittäisiä hyökkäyksiä israelilaisia vastaan ja 60 % kannattaa raketti-iskuja Israelin siviilikohteisiin. Gallupin suoritti PA:n arabi Khalil Shikaki, tulokset julkistettiin tiistaina. Sen mukaan Hamas tulisi voittamaan PA:n lakiasäätävän neuvoston ja puhemiehen (presidentin) vaalit. Tämä uhka on estänyt Abbasia pitämästä vaaleja halliten laittomasti PA:lle luovutettuja alueita tammikuusta 2009 lähtien. Hamas suoritti lähes verettömän vallankeikauksen Gazassa 2006 poistaen Fatahin virkailijat tärkeiltä paikoilta, mutta jotka ovat siitä lähtien saaneet PA:n maksamaa palkkaa pääosin länsimaiden antamista lahja-varoista tekemättä mitään. Abbas pelkää henkensä puolesta, ja syystäkin. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340 ... 84,00.html
· Israelin historian suurimmassa luonnolle aiheutetussa katastrofissa valui 5 miljoonaa litraa raakaöljyä tuhoutuneesta putkesta laajalle alueelle Negeviä lähelle Eilatia. Viranomaiset pelkäävät sateitten pahentavan tilannetta levittämällä öljyä. Arava-alueelta on poistettu 20 tonnia saastunutta maata kokoamisalueella. Suurimmat öljylammikot on valutettu pois, mutta useita pienempiä on vielä hoitamatta. Putken tuhoutuminen tapahtui n. 20 km:n päässä Eilatista pohjoiseen. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340 ... 93,00.html
· USA:n ulkoministeriön kiistäessä tiedot Israelin boikotista, PA:n virkailijat toteavat, että ensimmäiset merkit boikotista ovat tulleet julkisuuteen. Tämän mukaan USA ei tue enää Israelia kansainvälisillä areenoilla, kuten YK:n turvallisuusneuvostossa. USA ei ole edes vihjannut sanktioista PA/PLO:ta vastaan sen yksipuolisten Israelin vastaisten toimien johdosta, virkailija totesi anonyymisti. USA:n kongressi on pyytänyt/vaatinut Obamalta tietoja mahdollisista syrjimistoimista Israelia vastaan. Obama pyrkii hallitsemaan hallinnollisin allekirjoituksin ohittaen kokonaan kongressin, kuten laki vaatii. Obamaa vastaan on jo nostettu syytteitä asemansa väärinkäyttämisestä ja lisää on luvassa. Obama myös pelkää henkensä puolesta. Hänen henkivartioitaan on lisätty ja turvatoimia tehostettu. http://www.wnd.com/2014/12/obama-makes- ... on-israel/


Lähettänyt Gabriel Eskel
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Israel Update / joulukuu

ViestiKirjoittaja noomi » 12.12.2014 15:33

Friday, December 12, 2014
PERJANTAI 12.12.14

PERJANTAI 12.12.14
1. TAIVAS oli aamulla heikon pilviverhon peittämä, jonka läpi pienenevä kuu pyrki saamaan itsensä huomatuksi ennen auringonnousua. Ilma oli epämiellyttävän viileä ja tuuli suhteettoman kova. Ilman lämpötila oli kuitenkin ennusteen mukaan 15 asteen kieppeillä. Pyhiinvaeltajien on syytä varautua sopivin lämpöisin ja tuulta ja sadetta kestävin vaattein. Lämpötilat tänään: Jerusalem 15 -18, Tiberias 18 -23; Suolameri 21 -26; Eilat 18 -28 +C-astetta. Tänään luvataan sateen mahdollisuutta lämpötilan romahtaessa pääkaupungin alueella 10 -14 asteeseen huomenna ja siitä edelleen 7-13 asteeseen maanantaina. Paikallisia sateita voi tulla ajoittaen taivaan kannen pysytellessä puolipilvisenä.
Tänä vuodenpäivänä 1862 upposi USS Kairo Yazoojoella, ensimmäinen panssaroitu laiva, joka upotettiin sähköisellä merimiinalla. Yazoojoki on Missisippijoen suuntainen joki USA:n mantereella. Laiva nostettiin ylös ja on nykyisin museona. – Edelleen tänä vuodenpäivänä v. 1941 Saksan diktaattori Adolf Hitler julkisti suunnitelman juutalaisten tuhoamisesta kolmannen valtakunnan oikeuskanslerin virastossa. – Ja tänä vuodenpäivänä 1950 Paula Ackerman sai rabbiiniset oikeudet USA:ssa, ensimmäisenä naisena. (ToI)
2. VAALIUUTISIA
Likudin jäsenet antoivat Netanyahulle luvan aikaistaa vaaliehdokkaiden valintatilaisuutta, (primaries) jossa on tarkoitus myös valita puolueen uusi puheenjohtaja. Gideon Saar katsoi, ettei hän halua asettua Netanyahu vastaehdokkaaksi Netanyahua vastaan peläten joutuvansa epäreilun kohtelun alaiseksi. Vaalitilaisuus pidettäneen ennen vuoden loppua.
Gallupien mukaan Likud ja Beit Yehudi saisivat 48 kansanedustajaa, jos ne menevät vaaleihin erillisin listoin; niistä Beit Yehudi saisi 15. Yhteisin listoin ne saisivat yhteensä 33 edustajaa. Beit Yehudin johtaja Naftali Bennett vastustaa yhteistä listaa, koska se ei voisi estää Herzogin Livnin johtamaa uutta Labouria saamasta vaalivoittoa, mitä gallupit ennakoivat.
Herzog ja Livni sopivat puolueiden yhdistämisestä ja pääministerin paikan vuorottelusta Herzogin ja Livnin kesken, mikä toteuttaisi ”kansallismielisten painajaisen” Livnistä pääministerinä, eikä Herzogillakaan ole aineksia pääministeriksi. Herzog ja Livni kävivät yhdessä mielistelemässä presidentti Reuven Rivliniä, että tämä antaisi Labourpuolueen johtamalle vasemmistoblokille uuden hallituksen muodostamistehtävän vaalien jälkeen.
Entinen talousministeri Yair Lapid moitti Netanyahua, ettei hän vieläkään, kahden vuoden ministeri- ja turvallisuusneuvoston jäsenkauden jälkeen, tiedä Netanyahun kantaa rauhanprosessiin eikä alueelliseen kysymykseen arabisuhteista. Hän sanoo ehdottavansa Egyptin presidentti Abdel Fatah el-Sisille, että hän kutsuisi Israelin pääministerin arabiliiton kokoukseen Sharm el-Sheikissa heti Israelin vaalien jälkeen. Lapid sanoi puheessaan JP:n Jerusalemin diplomaattisessa konferenssissa torstaina, ettei ole syytä aloittaa uutta neuvottelukierrosta PA/PLO:n kanssa, vaan aloittaa neuvottelut arabiliiton maiden kanssa alueellisesta sopimuksesta ja erottautumiseksi PA:n arabeista. Hän sanoo, että ilman maltillisten arabimaiden tukea Israel ei koskaan tule saavuttamaan hyväksyttävää sopimusta Gazan ja PA:n arabien kanssa, joka varmistaisi sen turvallisuuden.
Lapid sanoo, että Egypti johtaa Saudi Arabian kanssa maltillisia arabimaita, joilla on yhteinen intressi Israelin kanssa taistelussa ääri-islamilaisia aineksia vastaan, jotka uhkaavat yhtä hyvin Egyptiä, Saudi Arabiaa ja Jordaniaa kuin Israeliakin. Debkafile kertoi artikkelissaan, että IS on perustanut alueellisen päämajan Siinaille saaden valvontaansa Siinailla toimivat terrori-järjestöt, joista Ansar Beit al- Maqdas on suurin ja vaarallisin. Israelin tulisi maaliskuun loppupuolella järjestää alueellinen turvallisuuskonferenssi, jossa sovittaisiin yhteisestä strategiasta terrorin vastaisessa taistelussa, Lapid kaavailee lisäten, ettei sopimus arabi-maiden kanssa takaisi 100 prosenttista turvaa terrorismilta, mutta johtaa erottautumiseen, koska on osoittautunut, etteivät nämä kaksi kansaa voi jakaa käytettävissä olevaa maa-kaistaa molempia tyydyttävällä tavalla. Lapid ei puheessaan komentoinut Herzogin ja Livnin liittoa, joka oli varmaan karvas pala hänelle, koska hän halusi samaa, mutta ilmaisi katkeruutensa tapaan, jolla Netanyahu erotti hänet hallituksesta joulukuun toisena päivänä.
SHAS-puolueen sisällä kuohuu myös entisen puheenjohtajan Eli Yishain uhatessa eroavansa Arie Derin johtamasta puolueesta perustaakseen oman ryhmänsä. Jotkut huomattavat rabbit ovat uhanneet siinä tapauksessa seuraavansa Yishain mukana. Derin kannattajilla on kuitenkin johtava asema Shasin vanhimpien neuvostossa. Puolueen hajoaminen ja riitely johtajuudesta juuri ennen vaaleja pienentää sen vaalimenestystä ja vaikutusvaltaa vaalien jälkeen. Shasin hengellisen johtajan Ovadiah Yosefin kuoleman jälkeen puolue on ollut hengellisesti tuuliajolla, koska tarvittavan karisman omaavaa seuraajaa ei ole löydetty.
Beit Yehudan ja Tekuman välinen sopimus on ollut vaarassa rikkoontua sekin Tekuman puheenjohtajan Uri Arielin ja Beit Yehudan puheenjohtajan Naftali Bennettin välisten erimielisyyksien vuoksi. Tämä vaarantaa puolueen positiiviset ennusteet maaliskuun vaaleissa. Bennett kritisoi Netanyahun ja hänen hallituksensa päätöksiä ja toimia etenkin Gazan kesäsodan aikana, mutta pääministerillä ei ollut varaa nostaa kissaa pöydälle, koska Bennettin puolueen tuki oli elintärkeä hallituksen jatkumiselle.
Kahlonin puolue sai lopulta nimen: Kulanu (yhdessä). Kahlon lupaa pysytellä puolueensa peräsimessä ainakin vuoteen 2023. Hän pidättää itsellään oikeuden määrätä puolueensa vaaliehdokkaista, hallitusjäsenyydestä, puolueen johtavista jäsenistä, ministereistä ja sopimuksista muiden puolueiden kanssa. Hän sanoi tärkeimmäksi vaaliteemakseen kustannustason yleisen ja erityisesti asuntojen hintojen alentamisen. Puolueohjelma on ilmeisesti vielä hiottavana. Hänen aiempi ilmoituksensa kahden valtion kannattamisesta tullee pudottamaan osan potentiaalisista äänestäjistä.
http://www.israelnationalnews.com/News/ ... IqQ5UNsO-o, http://www.jpost.com/Israel-News/Politi ... ion-384451, http://www.jpost.com/Israel-Elections/S ... ces-384362, http://www.timesofisrael.com/deri-yisha ... plit-shas/, http://www.timesofisrael.com/lapid-isra ... agreement/
3. ISLAMIN VALTIO, lyhyesti IS, on levittämässä aktiivista toimintaansa ja vaikutusvaltaansa Egyptin omistamalle Siinain niemimaalle. Siinai on harvaan asuttu, vuoristoinen maa, jossa liikkuminen on vaikeaa ja nykyaikaiselle liikenteelle sopivia teitä on vähän. Alueen asukkaat ovat valtaosin beduiineja, joiden elinsuhteitten ja – olojen parantaminen on jäänyt hallituksen kiireysjärjestyksessä syrjittyyn asemaan, eivätkä työnsaantimahdollisuudet ole mainittavat rannikoiden turismiteollisuutta lukuun ottamatta.
Beduiinit elävät hyvin patriarkaalista elämää noudattaen omia vuosisataisia heimo-perinteitään. He toimivat alueillaan oppaina ja erilaisten ruoka- ja muiden välttämättömyys-
tavaroitten kuljettajina, eikä salakuljetus ole vierasta heille. He myös liittoutuvat sen kanssa, joka maksaa eniten. Täten erilaiset järjestöt ovat saaneet jalansijaa Siinailla nauttien beduiinien tarjoamasta avustuksesta. Egyptin uusi presidentti Sisin johtama hallitus on pyrkinyt voimatoimin karkottamaan kutsumattomat vieraat Siinailta, koska ne tekevät terrori-iskuja sekä Egyptin armeijan sotilaita ja tukikohtia vastaan että myös alueen turismikohteisiin. Egypti syyttää, että Hamas on liittoutunut näiden järjestöjen kanssa, ja harjoittaa sieltä hallituksen vastaista toimintaansa Muslimijärjestön kanssa. Armeija on kärsinyt suuria menetyksiä tuossa verisessä puhdistusoperaatiossa. Israel sallii Egyptin tuovan lisäjoukkoja rauhansopimuksen vastaisesti sekä suorittaa sotilaslentoja alueella.
Kuten Debkafile kertoo, ainakin kymmenen IS:n operaattoria ja virkailijaa on päässyt Kairon turvallisuustarkastusten läpi väärennettyjä passeja käyttäen esiintyen lomamatkailijoina Euroopasta tai Lähi-Idän maista. Päästyään Sharn el-Sheikhiin he jatkavat matkaansa Siinaille ottaen siellä toimivan terrorijärjestön Ansar Beit al-Muqdasin johtajuuden. IS:n johtajan kaliifi Abu Bakr al-Bagdadin johtamat operaattorit tekivät hyökkäyksiä Egyptin armeijan sotilaita vastaan Libyasta, josta virtaa edelleen aseita muihin maihin presidentti Muammar Gaddafin entisistä asevarikoista, myös Siinaille ja Gazaan, vaikka yhteydet sinne ovatkin vaikeutuneet Egyptin sulkiessa salakuljetustunnelit, joita löydetään yhä uusia. Äskettäin Egypti ilmoitti 60 löydetyn tunnelin tuhoamisesta. Egyptin armeija raivaa kilometrin syvyistä puskurivyöhykettä Gazan puolelle rajaa armotta tuhoten kaikki alueen asunto- ja muut rakennukset estääkseen uusien tunnelien kaivamisen.
JOS Israel aloittaisi samanlaisen puskurivyöhykkeen perustamisen Gazan rajalleen, maailman ihmisoikeus- ja muut sosiaaliset järjestöt olisivat yhtenä laumana syyttämässä Israelia sota-rikoksista ja kaikista muista mahdollisista vääryyksistä, Nyt kaikkia ovat hiiren hiljaa, kun Egypti tuhoaa 800 asuntorakennusta raivaten koko 50 km:n pituisen alueen putipuhtaaksi. Israelin turvallisuuden kannalta Egyptin armeijan toimet Siinailla hyödyttävät Israelia. http://www.debka.com/article/24291/ISIS ... -at-Israel’s-back-door
4. UUTISOTSIKOITA
· PÄÄMINISTERTI Netanyahu tapaa USA:n ulkoministeri John Kerryn Roomassa ensi viikolla. He keskustelevat PA/PLO:n jättämästä esityksestä YK:n turvallisuus-neuvostolle yhden uuden arabivaltion perustamiseksi entisten 22 lisäksi. Presidentti Obama on ilmaissut haluttomuutensa käyttää veto-oikeuttaan neuvoston kokouksessa estääkseen YK:n jäsenmaita sitovan päätöslauselman syntymisen. PA:n puheenjohtajan Mahmoud Abbasin laatima ja sponsoroima esitys on vastoin Oslon 1993 ja muiden sen jälkeen solmittuja sopimuksia ja siten laiton ja asettaa USA:n presidentinvarsin kiusalliseen asemaan. Israelin tiedustelujohtaja sanoo, ettei Israel painosta Yhdysvaltoja Iranin vastaisten pakotteiden koventamiseksi. http://www.jpost.com/Middle-East/Intel- ... ine-384394
· PLO ja Fatah keskustelevat turvallisuus- ja muiden suhteitten katkaisemisesta Israelin kanssa torstaina sattuneen 300 henkilön mielenosoittajajoukon ja IDF:n sotilaitten välillä tapahtuneen yhteenoton vuoksi, jossa PA:n hallituksen ministeri Zaid Anu Ein sai sydänkohtauksen ja kuoli sairaalassa. Ministeri Einin johtama joukko oli matkalla istuttamaan oliivipuita Israelin täyden valvonnan alaiselle C-alueelle ilmeisenä tarkoituksenaan maan varastaminen kirkkaassa päivänvalossa. Sotilaat antoivat 300 hengen joukon osoittaa mieltään, mutta estivät heitä pääsemästä istutusalueelle. Syntyneen kahinan aikana sotilaat työnsivät arabeja kivääreitään käsissään pitäen. On epäselvää, iskikö sotilas kiväärinperällään kuten PA väittää – Abbasin sanoi brutaalia väkivaltaa käyttäen - mutta Ein kouraisi kädellään rintaansa sydämen kohdalta ja kaatui maahan. Hän kieltäytyi IDF:n tarjoamasta ensiavusta, mikä olisi voinut pelastaa hänet. Hän kuoli PA:n sairaalassa torstain aikana.
Sekä Israelin että PA:n kuolinsyyn tutkijat totesivat, että Ein kuoli sydänhalvaukseen. PA:n johto kuitenkin jatkaa Israelin syyttämistä karkeasta murhasta kiistäen tutkimusten oikeellisuuden. PA teki valituksen tapauksesta YK:lle, joka on kehittymässä sen toimintapisteeksi.
Zeid Abu al-Ein ei ollut mikään enkeli – vaikka Abbas antoikin hänelle marttyyrin sädekehän – hänet tuomittiin Israelissa elinikäiseen vankeuteen kahden israelilaisen murhasta ja muusta terrorismista, mutta vapautettiin 3 vuoden kuluttua myönnytyksenä Abbasille, joka palkitsi hänet ministerinviralla. Israelilainen patologi sanoi tutkittuaan Einin ruumista, että hänen sydämensä oli toiminut 80 %:n teholla. Hän kärsi korkeasta verenpaineesta ja muista sairauksista. PA:n patologi sanoo löytäneensä jälkiä pahoinpitelystä kielessä, kaulassa ja henkitorvessa.
Tapaus sai aikaan mielenosoituksia etenkin Hebronissa ja ne voivat uusiutua tänään Temppelivuorella ja Jerusalemin itäosissa aamurukousten jälkeen. http://www.jpost.com/Arab-Israeli-Confl ... ath-384455
· Homous on yllättäen noussut yhdeksi vaaliteemaksi. Kissan nosti pöydälle avoimesti ja ylpeästi seksuaalisen suuntauksensa tunnustava journalisti Gal Ohovski, joka varoittaa Labourin johtajaa Isaac Herzogia vakavista seurauksista, ellei Labour tuo päivänvaloon homo- ja lesbo-kansanedustajansa. Hän sanoo Livnin Hatnua-puolueen saaneen homojärjestöjen täyden tuen viime vaaleissa, ja varoittaa sen menettämisestä, elleivät Labour/Hatnua kansanedustajat tee samoin nyt. Hän sanoo, että Likudilla on voimakas homo-edustus Knessetissä, ja sitä johtaa Amir Ohava. Toinen vakava homo on Meretzin kansanedustaja Nitzan Horowitz, joka äskettäin antoi näytteen AIDS:n varalta. Artikkelissa todetaan, että juutalainen laki kieltää miestä makaamasta miehen tai naista naisen kanssa, mutta tätä ei ole rohjettu käsitellä julkisuudessa sen arkaluonteisuuden vuoksi, koska on oletettavissa, että monet kunnioitetut ja arvostetut henkilöt ovat salahomoja. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... IqvnUNsO-o

Lähettänyt Gabriel Eskel
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Israel Update / joulukuu

ViestiKirjoittaja noomi » 15.12.2014 14:33

Sunday, December 14, 2014
SUNNUNTAI 14.12.14

SUNNUNTAI 14.12.14
1. SATEET jatkuvat Israelissa, nyt myös Suolamerelle luvataan sateita, vaikka siellä normaalisti sataa vain kerran vuodessa. Kuolleenmeren alue jos mikä tarvitsee lisää vettä, sillä tuo maailmanharvinaisuus uhkaa kuivua kokonaan, eikä Jordanian aloittaman kanavan kaivaminen Punaiseltamereltä edisty kovin ripeää tahtia Israelin epäröinnin takia asian-tuntijoitten varoitettua, että se tulisi aiheuttamaan ekologisia ja biologisia muutoksia alueella, jotka muuttaisivat sen erityisluonteen. Mutta yleisesti ottaen sateet ovat näillä leveys- ja pituusasteilla siunaus, mistä on syytä kiittää Luojaa, joka niitäkin hallitsee. Ennusteiden mukaan sateet jatkuvat tänään ja huomenna lämpötilan pysytellessä alhaisina, mutta tiistaina taivaankannen ennustetaan selkeytyvän ja sateitten väistyvän toistaiseksi. Säätilat tänään: Jerusalem 8 -15; Tiberias 14 -20; Suolameri 13 -25; Eilat 13 -25 +C-astetta. Kinneretin vedenkorkeus nousee senttimetrin päivävauhtia, mikä todetaan tyydytyksellä.
2. VAALIUUTISIA
TZIPI LIVNI sai laulettua Labourpuolueen puheenjohtajan Isaac Herzogin suohon, jossa hän ruusunpunaisissa unelmissaan näkee itsensä pääministerinä vuorotellen maan johtajuutta Livnin kanssa kahden vuoden välein. Livnin Hatnua puolue oli vaarassa kuolla kokonaan vieden mukanaan puheenjohtajansa ja jäsenet Amir Peretzin ja Amnan Miznan, mutta sulautettuaan puolueensa Labouriin kaikki kolme kuvittelevat voivansa säästyä poliittiselta tuholta. Tämä liike ei ole kaikkien vasemmistolaisesti ajattelevien mieleen, sillä ”kameleontiksi ja Herzogin uudeksi tyttöystäväksi” mainittu Livni voi aiheuttaa vaikeita ongelmia puolueelle vieden samalla ehdokaspaikan monelta aidolta vasemmistolaiselta. Gallupit lupaavat kovin ristiriitaista menestystä toisten luvatessa 24 edustajaa Knessetiin, toisten korkeintaan puolet siitä jättäen Labourin kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi.
KNESSETIN puhemies Yuli Edelstein syytti puheessaan Livniä poliittisesta korruptiosta, joka muutaman vuoden kuluessa on vaihtanut puoluettaan neljä kertaa. Livniä voidaan yhtä hyvin syyttää henkilökohtaisesta opportunismista, joka on valmis myymään sielunsa tilanteen mukaan eniten tarjoavalle. Livni aloitti poliittisen uransa Likudissa, josta hän Ariel Sharonin mukana liittyi Kadimaan. Kadiman jouduttua vaikeuksiin, Livni perusti oman Hatnua puolueen vieden mukaan osan sen kansanedustajista. Netanyahu nosti Livniin uuteen kukoistukseen annettuaan hänelle oikeusministerin paikan ja johtoaseman rauhan-neuvotteluissa PA/PLO:n kanssa. Edelstein syytti Livnia hyppimisestä puolueesta toiseen ja jo neljänteen muutamassa vuodessa muistuttaen häntä raivokkaasta sukkuladiplomatiasta vieden mukanaan puolueensa rahoituksen tiellään seuraavaan asemaan. Hän myös vakuutti, ettei Netanyahun hallitus kaatunut Likudin vuoksi. Hän sanoi, että Netanyahun tulee nyt koota hajonneelta kentältä tarvittava tukijamäärä muodostaakseen vahvan poliittisen hallituskoaliittion seuraavaksi neljäksi vuodeksi.
LIVNI puolestaan ylitti kaikki poliittiset sopivuussäännöt esiintyessään satiirisessa ”Matzav HaUma” ohjelmassa lauantai-iltana hyökäten rajusti Netanyahua vastaan. Hän viittasi puheessaan äskeiseen liittoonsa Herzogin kanssa todeten: Minä ja Herzog sovimme yhdessä Netanyahun muodostaman jätteen kärräämiseksi pois, ja etteivät he mene vaaleihin nollaveron vastustamisen vaan toisen nollan vuoksi, joka ei ole Lapidin esittämä nollavero, vaan pääministeri. Livni toimii loukatun naisen tavoin, jonka raivolla ei ole rajoja.
BEIT YEHUDA puolueen kansanedustajat lähettivät kirjeen Tekuna-puolueen kolmelle kansanedustajalle, että he suostuisivat Bennettin ehdottamaan kompromissiratkaisuun mennä seuraaviin vaaleihin ilman ehdokasvaalia, että sionistinen puolue säästyisi hajoamiselta. ”Uskonnollinen sionismi on itse kriittisen ratkaisuvaiheen kynnyksellä”, he kirjoittavat. ”Tulevat vaalit voivat tuoda Juutalaiselle Kodille ennen kokematonta vaikutusvaltaa. Tämä ei ole poliittinen lausunto, vaan tosiasia, joka voi määritellä maamme tulevat rajalinjat ja sen, mitä me tarkoitamme termillä ”Juutalainen Koti”, ja tuhoten kalottipäähineen (yarmulkes) kantamisen lasikaton”. He muistuttavat kirjeessään vuosikaudet kestäneestä yhteistoiminnasta pitäen sisäiset erimielisyydet poissa julkisuudesta ja toisilta puolueilta. He muistuttavat, että hajoaminen juuri ennen vaaleja haavoittaa molempia, sekä Beit Yehudaa että Tekumaa.
62 % israelilaisista katsoo edelleen, että Netanyahu on sopivin ehdokas pääministeriksi myös seuraavassa hallituksessa, ilmenee TV-10 lauantaina julkaisemassa gallupissa. Herzogia kannatti 16 %, seuraavat ehdokkaat Liberman ja Kahlon olivat kaukana 3 %:n kannatuksella. Sekä Lieberman että Kahlon sotkivat kannatuslukujaan ilmoittamalla julkisesti kannattavansa kahden valtion periaatetta. Liberman sotki asemaansa vielä lisää ilmoittaen olevansa tarvittaessa halukas liittymään Herzogin johtamaan hallitukseen, mikä kasvattaa epäluuloja hänen lojaalisuudestaan oikeiston ja keskustan muodostamaan hallitukseen. Netanyahu sanoo, että ääni Liebermanille on ääni vasemmistolle, mitä Liberman pitää hupijuttuna.
Liikenneministeri Yitzhak Katz hämmästeli Livnin raivokasta hyökkäystä pääministeriä vastaan kysellen: ”Ovatko ihmiset joutuneet huumeitten orjiksi” lisäten, että Livni on menettänyt henkisen tasapainonsa Abbasin kanssa käytyjen keskustelujen katkettua. Hän myös hämmästeli Herzogin ja Livnin fantastisia päiväunia johtavasta asemasta uutta hallitusta kaavailtaessa. ”Livni oli takertunut neuvotteluihin PA:n kanssa, eikä osaa irrottautua niistä”, Katz hämmästelee. Yesh Atid puolueen perustaja/johtaja Yair Lapid vakuuttelee edelleen Atid-puolueensa keskeistä asemaa oikeiston ja vasemmiston välillä vihjaten, ettei vaaliliitto Kahlonin Kulanu-puolueen kanssa ole mahdoton. Hän suree laatimansa 2015 budjettiesityksen kohtaloa, jota hän pitää tärkeimpänä saavutuksenaan. http://www.timesofisrael.com/liberman-j ... wish-home/, http://www.timesofisrael.com/with-elect ... r-divides/, http://www.timesofisrael.com/after-30-y ... from-shas/, http://www.timesofisrael.com/lapid-repo ... th-kahlon/, http://www.israelnationalnews.com/News/ ... I1NyENsO-o, http://www.israelnationalnews.com/News/ ... I1N60NsO-o, http://www.ynetnews.com/articles/0,7340 ... 53,00.html
3. PA:n pääneuvottelija tunnettu Saeb Erekat sanoo, että PA/PLO esittelee arabivaltionsa perustamisesityksen YK:n turvallisuusneuvostolle maanantaina. Esityksen mukaan YK:n tulee asettaa kolmen vuoden aikataulu, jonka aikana Israel vetää joukkonsa Juudeasta ja Samariasta, eli marraskuun loppuun 2016. Uuden juutalaisten maalle perustettavan arabi-valtion rajat perustuisivat 1949 aselepolinjoihin vähäisin tarkistuksin pääkaupunkinaan Jerusalemin itäosat. Esityksessä ei puututa millään tavoin Israelin vaatimiin turvallisuus-takuihin, eikä Jordanin laakson erityisasemaan. Esitys mitätöi samalla vuoden 1993 Oslon ja sen jälkeen solmitut Israelin ja PA/PLO:n väliset sopimukset.
Abbas on useaan kertaan uhannut lopettaa turvallisuusyhteistyön IDF:n kanssa, josta ovat hyötyneet molemmat osapuolet, ja joka on ollut Abbasin henkivakuutus. Romutetaanko sopimus nyt lopullisesti, vai miten uudessa tilanteessa menetellään, on avoin kysymys.
JORDANIA, joka on YK:n turvallisuusneuvoston siirtyvä jäsen, jakoi esitysluonnoksen YK:n jäsenmaille viime kuun aikana, mutta ei tiedetä, minkä version PA/PLO aikoo esitellä YK:lle. Englanti, Ranska ja Saksa laativat omaa Lähi-Idän suunnitelmaa, jossa puututaan myös Israelin ja PA/PLO:n välisiin ongelmiin. Ei tiedetä, onko sitä sopeutettu PA/PLO:n suunnitelman kanssa, kuten aiemmin uutisoitiin.
Netanyahu tapaa USA:n ulkoministeri John Kerryn Roomassa maanantaina, ja PA:n tiedustelujohtajan Majed Farahin tiistaina. USA on pyrkinyt estämään tai siirtämään PA/PLO:n tekemän suunnitelman esittämistä YK:n turvallisuusneuvostolle, koska se asettaa presidentti Obaman epämukavaan asemaan. http://www.timesofisrael.com/erekat-pal ... un-monday/
4. UUTISOTSIKOITA
· Hamas kertoo murtautuneensa IDF:n tietoverkkoon, josta se oli varastanut salaisen videoesityksen Hamasin kommandojoukkojen hyökkäyksestä IDF:n joukkoja vastaan surmaten kaksi sotilasta ja varastaen heidän aseensa ennen palaamistaan asemaansa. Hamas julkisti videon internetissä, ja pari päivää sen jälkeen toisen, jossa myös esitetään Hamasin iskusta IDF:n joukkoja vastaan. Hyökkäykset tapahtuivat Gazan kesäsodan aikana, kuten TV-2 kertoo lähetyksessään. Hamas väittää, että sen hakkerit olivat pystyneet murtautumaan IDF:n internetverkkoon, josta videot oli varastettu. http://www.timesofisrael.com/hamas-airs ... computers/
· YK:n turvallisuusneuvosto tuomitsi lauantaina Israelin Ateenan lähetystörakennusta vastaan yöllä tehdyn tulituksen esittäen toivomuksen, että hyökkäyksen tehneet saadaan pian kiinni. YK:n turvallisuusneuvoston 16 jäsenmaata tuomitsivat yksi-mielisesti hyökkäyksen, joka tehtiin joulukuun 12. päivän vastaisena yönä. http://www.timesofisrael.com/un-securit ... in-athens/
· Bagdadin kirkkoherrana tunnettu anglikaanipappi Andrew White kertoi Jerusalemissa IS:n teloittaneen 4 lasta Irakissa. Hän kertoo ääni liikutuksesta väristen, miten IS:n terroristit asettivat alle 15-vuotiaille lapsille vaatimuksen: ”Tunnustakaa tästä lähtien seuraavanne profeetta Muhammedia niin saatte elää”. Lapset kieltäytyivät vaatimuksesta kertoen, että he seuraavat Jeesusta. White kertoi, että tämä on jokapäiväistä arkea Syyriassa ja Irakissa, joita IS:N joukot miehittävät n. kolmas-osaltaan. Hän kertoi, että IS:n joukot etsivät häntä teloittaakseen hänet, minkä johdosta kirkon johto määräsi hänet muuttamaan pois Irakista. Hän on nyt Israelissa. Hän kertoo, että st.Georgen seurakunnassa on nyt 6 500 jäsentä. ollen suurin seurakunta Irakissa. Seurakunta perustettiin 1863, Saddam Hussein sulki sen, mutta se aloitti uudelleen. White opiskeli ultraortodoksisessa yeshivassa ja Heprealaisessa yliopistossa Israelissa ja on siten hyvin perehtynyt juutalaisuuteen. Hän nimesi kaksi poikaansa juutalaiseen tapaan, Jossi ja Jacob. http://www.timesofisrael.com/is-beheade ... f-baghdad/
· Terrorin uhrien omaiset syyttävät oikeuskansleri Yehuda Weinsteinia IDF:n omagon häpäisemisestä kieltäytyessään syyttämästä Israelia häpäisevän filmin Jenin Jenin tekijää Muhammad Bakria. ”Weinstein on hylännyt Jeninin taisteluihin osallistuneitten kaatuneitten omaisten ha sotilaitten kunnian ja arvokkuuden aiheuttaen suunnatonta vahinkoa heille ja maalle”. Filmi on kielletty Israelissa, koska se esittää valheellisesti Israelin Jeninin pakolaisleirin asukkaitten massamurhaajana. Filmissä esitetyistä syytöksistä sotilaitten tekemistä murhista ei ole voitu nostaa kanteita filmin tekijää vastaan, koska ketään yksityistä sotilasta ei ole nimetty. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... I1gZUNsO-o



Lähettänyt Gabriel Eskel
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Israel Update / joulukuu

ViestiKirjoittaja noomi » 17.12.2014 18:43

Wednesday, December 17, 2014
KESKIVIIKKO 17.12.14

KESKIVIIKKO 17.12.14
1. TÄNÄÄN on hanukka-viikon ensimmäinen päivä. Eilen sytytettiin kaksi ensimmäistä kynttilää sen muistoksi, kun Maccabi-ajalla puhdistetun Temppelin uudelleen vihkimis-tilaisuudessa todettiin, että erityisesti puhdistettua öljyä menoraan oli vain päiväksi. mutta se kesti kahdeksan päivän ajan, kunnes saatiin uutta öljyä. Hanukka-aika kestää kahdeksan päivän ajan; jokainen ilta sytytetään ”palvelijakynttilän” ohella yksi lisää, kunnes kaikki 49 kynttilää on sytytetty. Juutalaiset viettävät tätä aikaa valon juhlana, eräänlaisena vastikkeena kristittyjen joulun ajan vietolle jouluvaloineen ja – lauluineen sekä tiedotus-välineissä että marketeissa sekä kaupoissa ja kaduilla virittäen etenkin lasten juhlamieltä. Israelissa myydään tehdasvalmisteisia pakkauksia, joissa on 49 pientä öljyllä ja sydänlangalla varustettua lasipurkkia. Niillä kynttelikön sytyttäminen käy vaivattomasti.
SÄÄENNUSTEEN mukaan tänään on enimmillään 16 lämpöastetta. Puoli seitsemän maissa lämpömittari näytti ennusteen mukaiset 12 astetta, mutta tuuli oli suhteettoman, jopa viimaisen kova, mikä tuntuu luissa ja ytimissä. Mutta talvi on vasta alkuvaiheissaan. Säätilat tänään: Jerusalem 12 -16; Tiberias 14 -23; Suolameri 16 -25; Eilat 15 -26 +C-astetta. Kuten edellä totesin, on syytä varustaa kiertoajeluille tuulta pitävää ja ohutta lämmintä vaatetta. Paikallisia sateita voi olla, mutta yleisiä sateita ei luvata täksi päiväksi. Taivas on tänään ja lähipäivien aikana puolipilvinen, lämpötiloissa voi olla pientä nousua.
2. VAALIT
ISRAELIN poliittisessa kentässä tapahtuu pientä kuhinaa puolueiden valmistautuessa varsinaisiin taisteluihin ”hyödyllisten idioottien” kalastelemiseksi pyydyksiinsä voidakseen sitten hallitusneuvottelujen ja – sopimusten jälkeen palata arkipäivään ja unohtaakseen antamansa lupaukset keskittyäkseen ajankohtaisten kysymysten selvittelyyn Knessetissä. Joukko tärkeitä lakiesityksiä jäikin odottamaan uutta Knessetiä maaliskuussa. Netanyahun hallitus jatkaa toimenpidehallituksena kolmen kuukauden ajan. Koska Knesset on hajotettu, hallitus joutuu toimimaan omin voimin ilman Knessetin ja sen valiokuntien tukea.
ISRAELIN, maailman ainoan juutalaisen valtion, poliittinen kenttä on jakautumassa entistä selvemmin oikeistoon ja vasemmistoon lukeutuviin puolueisiin. Vasemmiston blokkia johtaa Labourpuolue, joka imaisi viittansa liepeisiin vähäisen Hatnua-puolueen 4 kansanedustajaa heidän mukanaan Tzipi Livnin tarjoten hänelle kakkospaikan vaalilistallaan. Labourin ohella blokkiin kuuluvat Meretz ja jokunen pienryhmittymä. Arabipuolueet, joille luvataan edustus-paikkojen lisääntymistä, etenkin jos ne pystyvät muodostamaan vaalirenkaita, voivat tarvittaessa antaa taustatukea potentiaaliselle vasemmistohallitukselle.
OIKEISTOA johtaa Likud vanavedessään Naftali Bennettin luotsaama Beit Yehudi (Juutalainen Koti), joka on liitossa uskonnollisen sionistipuolueen Tekuman kanssa. Tekuman puheen-johtaja Uri Ariel vaatii puolueensa jäsenille suurempaa sananvaltaa liittoutumassa, mikä on osoittautunut vaikeaksi pähkinäksi avata rikkomatta ydintä. Neuvottelut osapuolten välillä jatkuvat edelleen. Olisi koko oikeistoryhmittymälle onnetonta, jos puolueiden hyvin jatkunut yhteistoiminta häiriintyy tai rikkoutuu puoluejohtajien henkilökohtaisen vallantavoittelun vuoksi. Likud ja Beit HaYehudi-puolueet ovat muodostaneet oikeistoblokin ytimen.
VAALITAISTELUN alkumetreistä alkaen sitä on luonnehdittu puoluejohtajien henkilö-kohtaisten suurten tavoitteitten väliseksi kamppailuksi, mikä tekee ennusteiden laatimisen kovin epävarmaksi lukuisista gallupeista huolimatta. Puoluejohtajat ovat omineet ehdottoman oikeuden määritellä puolueohjelmat, valita vaaliehdokkaat ja heidän asemansa ehdokaslistassa. Osa paikoista on ns. varmoja paikkoja, joita ei valita puolueen sisäisissä vaaleissa (primaries). Puolueiden välisistä lehmäkaupoista sovitaan pimeissä takahuoneissa, joissa puoluejohtajan sana on strategian vuoksi ratkaiseva.
Vasemmiston ja oikeiston välisellä vyöhykkeellä liikkuvat ”kolme muskettisoturia”, jotka tarjoavat palveluksiaan eniten tarjoaville. Näistä tärkeimmät ovat Avigdor Liberman (Israel Beitenu), Yair Lapid (Yesh Atid) ja Moshe Kahlon (Kulanu), jotka eivät ole vielä päättäneet lopullisesta paikastaan, mutta joiden johtajilla on voimakas pyrkimys päästä ”kalifiksi kalifin paikalle”. Ne ovat myös neuvotelleet keskenään ”keskustan vaaliliiton” perustamiseksi, mutta jos siitä on jotain kehitteillä, julkisuuteen sitä ei ole kerrottu. Ortodoksipuolue Shas on hajoamassa Eli Yishain perustaessa oman ryhmittymänsä, mikä pudottaa Shasin merkityksen valittaessa maalle uutta johtoa seuraavaksi 4-vuotiskaudeksi.
PUOLUEETTOMAT tarkkailijat pitävät erittäin valitettavana sitä, että vasemmistoon ja keskustaan lukeutuvien puolueiden johtava vaaliteema on iskulause: ”Kuka hyvänsä kunhan vain ei Netanyahu”. Tarkkailijat tunnustavat, ettei Netanyahun pääministerikausi ole ollut rikkeetön. He syyttävät kriitikkoja siitä, etteivät he huomioi sitä, että Netanyahu on joutunut toimimaan eritäin vaikeissa olosuhteissa sekä ulkoisten että maan sisäisten painostusten ja uhkausten ristitulessa. Mielenkiintoinen on myös USA:n juutalaisten asenne siinä tapauksessa, että vasemmisto muodostaa Israelin seuraavan hallituksen. He ovat perinteisesti omaksuneet vasemmiston sosiaalipolitiikan, ja siksi he myös äänestivät valta-osaltaan Obamaa kuvitellen hänen lupaamansa muutoksen toteutuvan, mutta ovat siihen pettyneinä alkaneet orientoitua oikealle. Tämä voi muuttua Israelin vaalitulosten myötä.
Toistuvista yksittäisistä terrori-iskuista huolimatta terrorismi ei ole pystynyt nousemaan ”intifadan” asteelle Shin Betin ja poliisin tiiviin yhteistoiminnan paljastaessa terrorisolut niiden kehitysvaiheessa. Israelin ulkoinen imago maailmalla on huono, minkä muodostumiseen ovat osaltaan vaikuttaneet puoluejohtajien – jopa hallituksen sisällä – antamat kriittiset lausunnot julkisuudessa. Netanyahun hallitus on ollut sisäisesti hajanainen alusta lähtien sen toimintaan osallistuvien puoluejohtajien ajaessa omia tavoitteitaan, mikä lopulta johti kestämättömään tilanteeseen ja hallituksen hajoamiseen. Israelin sosiaaliset kysymykset, maan hyvinvoinnin epätasainen jakautuminen ja köyhyys-rajan alapuolella elävien ihmisten suuruus (21.8 % v. 2013) ovat vaikeita haasteita uudelle hallitukselle, johtakoon sitä kuka tahansa. http://www.jpost.com/Israel-Elections/A ... ism-384768, http://www.jpost.com/Israel-Elections/P ... -PM-384846, http://www.jpost.com/Israel-Elections/L ... lon-384868, http://www.jpost.com/Israel-Elections/B ... lts-384842, http://www.jpost.com/Israel-Elections/A ... has-384893, http://www.timesofisrael.com/will-us-je ... rzog-wins/, http://www.timesofisrael.com/will-us-je ... rzog-wins/,
3. EUROPARLAMENTTI pehmensi tiistaina Israelin ja PA/PLO:n välisiä rauhanponnisteluja koskevaa lausuntoaan pidättäytyen suosittelemasta jäsenmaiden hallituksille, että niiden tulisi seurata Ruotsin esimerkkiä ja tunnustaa olematon arabivaltio juutalaisten omistamalle maalle Juudeaan ja Samariaan. Esityksen EUP:lle olivat tehneet sos.dem, vasemmistosiipi ja vihreät. Symbolisessa äänestyksessä hyväksyttiin sen sijaan vaatimus neuvottelujen jatkamisesta. EUP:n johtavat puolueet sanoivat, että tunnustaminen tulee olla osa neuvottelujen kautta sovittua rauhansopimusta eikä yksipuolinen päätös.
Päätöksen selitysosassa todetaan, että EUP periaatteessa hyväksyy kahden valtion periaatteen ja Palestiinan valtion perustamisen 1949 aselepolinjoilla pääkaupunkinaan Jerusalemin itäosa, mutta se ei hyväksy yksipuolisia päätöslauselmia. Ranska ja Irlanti ovat seuraavat valtiot, jotka harkitsevat palestiinalaisvaltion symbolista tunnustamista. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... JE5JkNsO-o
4. UUTISOTSIKOITA
· PA:n ilman mandaattia toimivan puheenjohtajan Mahmoud Abbasin neuvonantaja uskonnollisissa ja islamia koskevissa asioissa Mahmoud al-Habbash vakuutti televisioidussa viikkosaarnassaan perjantaina, että Israelin valtio tulee tuhoutumaan ja että PA:n arabit harkitsevat sotilaallisen toiminnan aloittamista auttaakseen sen toteutumisessa. Habbash toimii myös PA:n korkeimman oikeuden tuomarina. Hänen saarnansa käänsi PMW (Palestinian Media Watch). ”Kaikki tämä maa palautuu meille, kaikki miehitetty maa, kaikki oikeutemme Palestiinassa – maassamme, kansamme perinteet, esivanhempiemme saavutukset”, hän vakuutti lisäten: ”Kärsivällisyys on avain voittoon, ja me olemme kärsivällisiä vastarinnan merkityksessä, jossa kaikki optiot ovat pöydällä, myös diplomatiassa”.
Diplomatialla hän tarkoitti PA/PLO:n nimissä jätettyä esitystä YK:n turvallisuus-neuvostolle 23. arabivaltion perustamiseksi Juudeaan, Samariaan ja Gazaan neuvottelematta ja jättäen huomiotta Israelin vastaväitteet. Tämä on vastoin 1993 solmittua Oslon sopimusta ja romuttaa kaiken yhteistoiminnan Israelin kanssa. USA vastustaa yksipuolisia toimia ja viimeiseen asti pyrki taivuttamaan Abbasin siirtämään esitystään ja aloittamaan vakavat neuvottelut Israelin kanssa. Ulkoministeri John Kerry ilmoitti lopulta maanantaina Lontoossa, että USA estää YK:n turvallisuus-neuvoston päätöksen veto-oikeudellaan. PA/PLO uhkaa alistaa kysymyksen valtiostaan Haagin kansainväliseen oikeuteen ICC.
Habbash saarnasi lokakuussa, että koko maa Jordanjoesta Välimereen kuuluu islamin säätiölle (wagf), ja että Israel varasti sen pitäen sitä laittomasti hallussaan. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... JE9_kNsO-o
· Kerry ja Netanyahu tapasivat toisensa Roomassa maanantaina, jonka jälkeen Netanyahu sanoi lehtimiehille tehneensä Kerrylle selväksi, mitä Israel ajattelee PA/PLO:n esityksestä YK:lle sanomatta suoraan, mikä USA:n kanta oli. Israel on pyrkinyt taivuttamaan USA:n pysymään aiemmassa kannassaan vastustaa yksipuolisia lausuntoja ja päätöksiä Israelin ja PA:n välisissä suhteissa. Artikkelin mukaan Kerry totesi tiistaina, että USA ole tehnyt päätöstä asiassa. Kerry sanoi neuvotelleensa Ranskan kanssa sen laatimasta esityksestä YK:lle, joka paremmin huomioi Israelin esittämät varaukset ja turvallisuusvaatimukset. Ranskan ohella Englanti ja Saksa laativat omaa esitystään YK:lle. PA/PLO:n johto ilmoittaa jättävänsä esityksensä YK:lle keskiviikkona, vaikka USA on ilmoittanut pitävänsä siinä esitettyä kahden vuoden aikaa vuoteen 2016 mennessä epärealistisena, mikä vihjannee USA:n kuitenkin käyttävän veto-oikeuttaan. Kerry sanoi pitävänsä erittäin tärkeänä, ettei Israelin vaalikamppailua häiritä, mikä osaltaan vaikuttanee USA:n kantaan. Aiemmin syytettiin, että USA tekee kaikkensa, ettei Netanyahu enää johda Israelia. http://www.jpost.com/Middle-East/Kerry- ... day-384902
· Hizbullah sanoo pidättäneensä Mossadin vakoojan, joka vastasi pääsihteeri Hassan Nasrallahin turvallisuudesta. Kuwaitilaisen uutistoimiston mukaan Mossadin vakoojan, josta käytetään nimitystä MS, paljastaminen ja pidätys oli huomattava saavutus. Lehden mukaan MS on kotoisin Libanonin eteläosasta kylässä, jossa hänen Hizbullahille myönteinen sukunsa asuu. Artikkelissa vakuutetaan, ettei hänen perhettään vahingoiteta, koska heillä ei ole mitään osuutta vakoiluun. Vakoojan paljastumisen jälkeen Hizbullah lähetti uskollisia joukkojaan kaikkiin osastoihin varmistamaan, ettei vakoilu ollut tehnyt vahinkoa muualla. http://www.jpost.com/Middle-East/Report ... ity-384914
· YK:n Lähi-Idän lähettiläs Robert Serry varoitti tavattuaan Mahmoud Abbasin maanantaina, että yhden valtion periaate on väistämätön, elleivät Israel ja PA/PLO aloita neuvottelujaan välittömästi lukkiutuneen tilanteen avaamiseksi. Hän lausui mielipiteensä paria päivää ennen, kuin PA/PLO:n laatima esitys jätetään YK:n turvallisuusneuvostolle. Serry varoitti myös, että konflikti on saamassa yhä selvemmin uskonnolliset piirteet, jotka tukevat vaikeuttamaan sopimuksen solmimista ja aiheuttamaan väkivallan kasvua. Serry varoitti myös Gazan tilanteen vaarallisuudesta ja mahdollisesta uudesta yhteenotosta Israelin ja Hamasin välillä. Hamas on testannut uusia pitemmän matkan rakettejaan ja jatkanut tunnelien kaivamista Israelin puolelle varautuen uuteen sotaan. 80 000 perhettä asuu vaurioituneissa kodeissaan ja 19 000 ihmistä asuu tilapäismajoituksessa. Serry varoittaa räjähdyksen mahdollisuudesta, kun talvikylmät todella alkavat. http://www.jpost.com/Arab-Israeli-Confl ... ken-384873
· Hamasin perustajajäsen ja entinen ulkoministeri Mahloud Zahar paljastaa, että Fatahin ja Hamasin välit olivat aluksi kireät, mutta v. 2000 Camp Davidin neuvottelujen päättyessä tuloksettomina, Arafat antoi käskyn toimittaa aseita Hamasille väkivalta-aallon aloittamiseksi. Siitä alkoi toinen intifada, joka jatkui vuoteen 2005. Zaharin paljastus vahvistaa aiempia epäilyksiä, ettei Ariel Sharonin Temppelivuoren vierailulla ollut mitään akuuttia vaikutusta väkivallan syntyyn, vaan se oli suunniteltu valmiiksi ja vain odotti sopivaa veruketta. Fatahin ja Hamasin yhteishallitus ei toimi käytännössä. Fatah odottaa edelleen selvitystä Hamasin joukkojen hyökkäillessä joitakin viikkoja sitten Fatahin virkailijoita vastaan Gazassa. Fatahin virkailija Azzam al.Ahmad ilmoitti Egyptin todenneen heille, että Muslimi-veljeskunnan haaraosasto Hamas ei kunnioita valtion lakeja, joissa se toimii, ja että Hamas on osallistunut terrori-iskuihin Egyptissä. http://www.timesofisrael.com/arafat-gav ... cial-says/
· Madridin kaupungin imaami Acuqueca de Henares Espanjassa on joutunut poliisin kuulusteluihin saarnattuaan Gazan tilanteesta ja esittäen vaatimuksen Allahille: ”Oi Allah, kaikkein armollisin, kivitä heitä. Kivitä heitä, äläkä jätä yhtäkään heistä eloon. Oi Allah, tuhoa heidät”.-Häntä syytetään vihapuheista ja provokaatiosta välivaltaan. Saarna julkaistiin 19.lokakuuta. Hänen opistonsa, jossa hän opettaa, julkisti anteeksipyynnön hänen puolestaan todeten, että IDF:n Gazan kesäsodan väkivaltainen luonne on vaikuttanut häneen ja aiheuttanut vastareaktion. http://www.timesofisrael.com/spanish-im ... troy-jews/


Lähettänyt Gabriel Eskel
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Israel Update / joulukuu

ViestiKirjoittaja noomi » 18.12.2014 18:21

Thursday, December 18, 2014
ISRAELIN TILANNE 586

ISRAELIN TILANNE 586
Israel elää nyt kohtalonomaista aikaa. Israelin tulevaisuus on vaakalaudalla monella rintamalla. Hizbullah saa uusia aseita Iranilta, mistä todisteena on IAF:n iskut Iranin toimittamia aselähetyksiä Hizbullahille Damaskoksen liepeillä. Aseisiin kuului tehokkaita ilmatorjuntaohjusjärjestelmiä sekä panssarintorjuntaohjuksia ja miehittämättömien pienkoneitten (UAV, drone) osia. Aseiden väitettiin olevan Syyrian armeijalle, mutta sieltä ne olisivat valuneet Libanoniin, ellei IAF olisi ehtinyt väliin. Venäjä pyysi selitystä Israelilta, mikä osoittaa aseiden alkuperän.
Hizbullah julkisti tällä viikolla paljastaneensa Mossadin vakoilijan ”MS”, joka vastasi pääsihteeri Hassan Nasrallahin turvallisuudesta. Hän on kotoin Libanonin eteläosasta perheestä, jota Hizbullah sanoo luotettavaksi eikä siten aiheuta toimenpiteitä heitä vastaan. Varmaa kuitenkin on, että Hizbullah tulee sopivan tilaisuuden tullen esittämään verisen vastalauseen ”Israelin loukkauksista Libanonin itsenäisyyttä vastaan”. Sillä on lisäksi maksamattomia velkoja aiemmista kalaveloista, jotka vaativat huomiota. Kuten lienee tunnettua, Hizbullahilla on 100 000 ohjusta ja rakettia, osa laser- tai GPS-ohjauksella varustettuja, joilla se sanoo pystyvänsä iskemään minne tahansa Israelin alueella. Haifa, Tel Avib ja Dimona ovat sen potentiaalisten iskukohteitten kärjessä.
Israel testasi äskettäin Arrow-2 ilmatorjuntaohjusta, mutta se ei pystynyt kiinnittämään tutkaansa lähestyvään maaliohjukseen. Testi oli järjestäjien ilmoituksen mukaan silti onnistunut, sillä se antoi heille tärkeitä viitteitä siitä, mikä epäonnistui. Ohjusjärjestelmää on Iron Dome torjuntajärjestelmän ohella asennettu useisiin kohteisiin maassa. Näiden lisäksi Arrow-3 on edelleen kehittelyn alla ja se valmistunee parin vuoden sisällä. Se on suunniteltu ballistisia ohjuksia vastaan ilmakehän ylimmissä kerroksissa.
PÄÄMINISTERI Benyamin Netanyahu kävi alkuviikosta Roomassa, jossa hän yritti taivutella Yhdysvaltoja estämään PA/PLO:n laatiman suunnitelman Palestiinan valtiosta käsittelyn YK:ssa tai jos se ei onnistu, käyttämään veto-oikeuttaan myönteisen päätöslauselman syntymiseksi YK:n turvallisuusneuvostossa. USA:n ulkoministeri John Kerry ei antanut selvää vastausta, mutta vihjailee, että USA ei mielellään käytä veto-oikeuttaan. Palestiinalaiset ovat kertoneet, että USA haluaa joka tapauksessa hiostaa Israelia tällä kysymyksellä jättämällä päätöksen tekemisen mahdollisimman myöhään. USA olisi voinut käyttää painostuskeinona vuosittaisen yli 400 miljoonan USD avustuserän poistamisella, mutta ei turvautunut siihen. PA/PLO:n YK:n lähettiläs jätti esityksen YK:n pääsihteerille eilen. Siihen on ilmeisesti otettu osia Ranskan laatimasta suunnitelmasta, joiden uskotaan lieventävän PA/PLO:n laatiman esityksen yksipuolisia vaatimuksia.
PA/PLO:n esityksen mukaan Israelin tulee vetää joukkonsa ja juutalaisasukkaat vuoden 2017 loppuun mennessä Juudean ja Samarian alueilta. Esitykseen on lisätty Israelin turvallisuuden vaatimuksia, mutta koska sitä ei ole julkistettu, yksityiskohdista ei ole tietoa. Esitys on täysin vuonna 1993 solmittujen Oslon sopimusten ja 1995 jatkosopimusten vastainen ja sellaisena laiton, koska kaksipuolisia sopimuksia ei voida muuttaa yksipuolisesti. Tämä lienee tulkittava siten, että kaikki yhteydet Israelin ja PA/PLO:n välillä katkeavat. PLO:n keskuskomitea kuitenkin teki päätöksen pari päivää sitten, että turvallisuusyhteistyötä jatketaan.
VALTIOESITYKSEN jättämistä YK:lle on kiirehtinyt puheenjohtaja Mahmoud Abbas, jolla lienee pätevät perustelut kiireelleen, mutta se on joka tapauksessa aiheuttavat vakavaa kritiikkiä PLO:n johtavien virkailijoiden parissa, joista Abdel Rabbo on ollut näyttävin. Hän syyttää Abbasia diktatorisista päätöksistä antamatta muille tilaisuutta esittää mielipidettään.
EU:n parlamentti käsitteli myös viikon istunnossaan uuden arabivaltion perustamisasiaa. Esityksen PA/PLO:n suunnitelman hyväksymisestä olivat tehneet sosialidemokraatit, vasemmistolaiset ja vihreät EUP:n jäsenet. Parlamentti kuitenkin epäröi tukea selvästi arabivaltion perustamiseksi Gazaan, Juudeaan ja Samariaan maalle, jota USA ja EU pitää PA:n arabien maana, mutta joka Israelin suorittamien tutkimusten mukaan kuuluu alun perin juutalaisen kansan kotimaahan, jonka Israel vapautti Jordanian miehityksestä 1967 kuuden päivän sodassa. Gazan Israel vapautti Egyptin miehityksestä, sekä Golanin ylängön Syyrialta.
Levyn komitean suorittaman tutkimuksen mukaan Juudea ja Samaria eivät ole miehitettyä aluetta, joten juutalaisten rakentaminen niihin on täysin laillista. Jostain kumman syystä pääministeri Netanyahu, joka tutkimuksen tilasi, ei ole julkistanut raporttia eikä kutsunut kansainvälistä asiantuntijafoorumia, jossa asia voitaisiin selvittää juuria myöten. Sen vuoksi Israelin hallitus on kaiken aikaa puolustuskannalla ulkomaiden esittämiä syytöksiä vastaan.
ISRAELIN tiedusteluministeri Yuval Steinitz, jonka vastuulla ovat myös ulkomaan suhteet ja maan strategiset asiat, kutsuu PA/PLO:n Yk:lle jättämää suunnitelmaa valtionsa perustamiseksi sodanjulistukseksi. ”Palestiinalaiset huolehtivat siitä, että heidän laatimastaan suunnitelmasta poistettiin kaikki viittaukset Israelista juutalaisena valtiona, mikä voidaan tulkita siten, ettei se ole rauhan vaan sodanjulistus Israelia vastaan”. Hän vaati Israelilta kovia vastatoimia, kuten kaikkien suhteitten katkaisemista tai PA:n hajottamista. Israel voisi katkaista taloudellisen yhteistoiminnan PA:n kanssa sekä jättää pidättämänsä verot Israelissa työskenteleviltä PA:n arabeilta tilittämättä PA:n kassaan. Steinitzin vihainen lausunto on kuitenkin ehdollinen, jossa odotetaan PA:n jatkotoimia sen sijaan, että Israel toimisi välittömästi ilman verukkeita. Hän esitti yleisen pelon Israelissa, että Hamas ja Islamin Valtio tulevat syrjäyttämään PA:n vallan perustaen oman kalifikuntansa Israelin sydänalueille.
ULKOMINISTERI Avigdor Liberman kutsuu PA/PLO:n tekemää esitystä merkityksettömäksi ja ettei YK:n turvallisuusneuvoston päätöksellä ole mitään mahdollisuutta toteutua. Talonrakennusministeri Uri Ariel vaatii, että Israelin tulee moninkertaistaa rakentamisensa Juudean ja Samarian sekä Jerusalemin itäosan alueilla. Hän vaati, että pääministerin päättämä äänetön rakennuskielto on poistettava välittömästi.
PA/PLO:n laatimassa suunnitelmassa vaaditaan lopullisen sopimuksen laatimista vuoden kuluessa sekä Israelin vetäytymistä 1949 aselepolinjoille vuoden 2017 loppuun mennessä.
EU:n parlamentti päätti poistaa Hamasin terrorijärjestöjen listalta, mitä Israel kritisoi voimallisesti. Tämä voi vaikuttaa USA:n kantaan seurata EU:n esimerkkiä. EU:n lähettiläs Israelissa Lars Faaborg-Andersen totesi, että päätöksestä huolimatta käytännössä Hamas on edelleen terrorijärjestö. Hamas valmistautuu uuteen sotaan Israelia vastaan.
Geneven konvention 126 allekirjoittajamaata julkistivat eilen päätöslauselmansa, jossa ne kehottavat Israelia lopettamaan rakentamisen Juudean ja Samarian alueilla ja Jerusalemin itäosissa sekä ”miehittäjävaltiona” noudattamaan kansainvälisiä inhimillisiä lakeja ja sääntöjä suhteessaan palestiinalaisiin. Kanada, Australia sekä Israel vetäytyivät pois 196 valtion ja järjestön muodostamasta Geneven konferenssista. Konferenssi julkisti 10 kohdan päätös-lauselman, jossa se kovin sanoin kehottaa noudattamaan allekirjoittamiaan periaatteita. Israel julkisti tuomitsevan lausunnon katsoen, että konferenssin tarkoituksena on poliittisesti painostaa Israelia PA/PLO:n tekemien Israelin vastaisten suunnitelmien ollessa YK:n turvallisuusneuvoston käsiteltävänä. Sveitsin lähettiläs Paul Fivat, joka toimi tilaisuuden puheenjohtajana, kutsui Israelin rakentamista Juudeassa ja Samariassa kolonialismiksi ja sellaisina kansainvälisen lain vastaiseksi todeten, että päätös on laillinen ja koskee kaikkia allekirjoittajia riippumatta siitä, olivatko ne paikalla päätöstä tehtäessä. YK:n yleiskokous antoi v. 2012 PA/PLO:lle ei-valtion tarkkailija-aseman istunnoissaan, minkä johdosta PA/PLO katsoo voivansa allekirjoittaa Geneven sopimuksen, mikä puolestaan oikeuttaa sitä hakemaan Geneven konferenssin jäsenyyttä. Israelin virallisen näkemyksen mukaan kansainvälisten järjestöjen aktiivinen toiminta ja puuttuminen Israelin ja PA/PLO:n välisiin suhteisiin monimutkaistaa ennestäänkin vaikeita rauhanneuvotteluja.
Kaiken edellä esitettyjen kysymysten lisäksi Israelissa on meneillään vaalitaistelu, jonka aikana puolueet pyrkivät vakuuttamaan vaalikarjaa omien näkemystensä oikeellisuudesta maaliskuun 17. päivänä pidettävää vaalitoimitusta varten. Julkisuudessa on vihjailtu, että vaalit on suunniteltu USA:n ulkoministeriön agenttien ohjeitten mukaan Netanyahun hallituksen kaatamiseksi. Obama ei ole antanut anteeksi sitä, että Netanyahu antoi tukensa Mitt Romneylle USA:n presidentin vaalien yhteydessä. Netanyahu ja Obama eivät ole koskaan löytäneet yhteistä linjaa keskeisissä suhteissaan, mikä heijastuu negatiivisesti maitten välisiin perinteisesti erinomaisiin liittosuhteisiin. Ulkoministeri John Kerry esitti Euroopan kiertueellaan toivomuksen, ettei kukaan häiritsisi Israelin vaalitaistelua, millä hän epäsuorasti ilmaisi maansa epäkorrektin toiminnan.
Gazan arabit eivät hyväksy Mahmoud Abbasin viimeaikojen toimia, sillä he ovat järjestäneet näytösesityksiä Abbasin hirttämiseksi, kuten PA:n arabimedia raportoi arvioiden, että Abbasin vastaisten mielenosoitusten takana ovat Mohammed Dahlanin kannattajat. Tämäkin osoittaa, miten heikoissa kantimissa Abbasin asema on kansansa parissa. Tilaisuudessa kannetuissa plakaateissa Abbasia kutsutaan diktaattoriksi ja petturiksi. Dahlanin kannattajat suunnittelevat mielenosoitusta torstai-iltana Gazassa.
Kastel 18.12.2014 Gavriel

Lähettänyt Gabriel Eskel
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Israel Update / joulukuu

ViestiKirjoittaja noomi » 19.12.2014 19:42

Friday, December 19, 2014
PERJANTAI 19.12.14

PERJANTAI 19.12.14
1. SAPATIN aattopäivä ja illalla sytytetään 4 +1 kynttilää hanukan kunniaksi. Taivaankansi oli puolipilvinen kuten koko maassa Eilatia lukuun ottamatta; lämpömittarin nestepilari osoitti kymmenisen lämpöastetta, kuten ennusteet lupaavatkin. Talven viileys alkaa tuntua yhä selvemmin, mitä lisää ilman korkea kosteuspitoisuus. Tänään ei uhata sateilla, mutta huomenna on paras varautua niiden mahdollisuuteen ja lämpötilan pieneen alenemiseen. Säätilat tänään: Jerusalem 10 -15; Tiberias 13 -21; Suolameri 16 -24; Eilat 15 -24 +C-astetta.
2. VAALIT
SHAS-puolueen hajoaminen on tosiasia. Arie Deri tulee johtamaan Shas-puoluetta, ja siitä eronnutta ryhmittymää johtaa Eli Yishai käyttäen ryhmästä työnimeä Yahad.
Jewish Home (Juutalainen Koti) pyrkii vielä pitämään Tekuma-puolueen rinnallaan valmistautuessaan ratkaiseviin vaalimittelöihin. Tekuman johtaja Uri Ariel ei ole vielä hyväksynyt Naftali Bennettin viimeistä tarjousta, joka koskee ehdokaspaikkojen jakamista puolueiden kesken. Tekumalla on nyt 4 kansanedustajaa, Beit Yehudalla 8. Ennusteet lupaavat yhteiselle vaaliliitolle 16 -18 ehdokaspaikkaa, mutta on epävarmaa, miten äänestäjät suhtautuvat niihin erillisinä puolueina. Shasista eronnut Eli Yishai on tunnustellut mahdollisuutta liittoutua Tekuman kanssa, jonka johtajalla Uri Arielilla sanotaan olevan läheisemmät suhteet Yishain johtaman ryhmän rabbien kanssa.
BEIT YEHUDAN johtaja Naftali Bennett vakuuttaa, ettei puolue liittoudu Likudin kanssa. Puolueen sisäisen dokumentin mukaan, joka julkistettiin NRG news sivulla torstaina, Bennett varoittaa Israel Beitenun johtajasta Avigdor Libermanista, että hän on vasemmistolainen ja että hänet on otettava hyökkäysten kohteeksi. Siinä selvitetään edelleen, että Jewish Home puolueen säilyminen vahvana on paras tae estämään Herzogin ja Livnin nousemista johtavaan asemaan hallituksessa ja maassa. Dokumentti oli tarkoitettu puolueen jäsenille selvittääkseen, mikä on puolueen asema ja sen kansalle tarjoama viesti. Naftali Bennett sanoi Brooking Instituutin vuosittaisessa foorumissa, että hän on sopinut Netanyahun kanssa, etteivät he hyökkää toisiaan vastaan. Hän sanoi myös, ettei hän pyri pääministeriksi, vaan haluaa vaalien jälkeen yhdessä Likudin kanssa muodostaa vahvan oikeistoliittoutuman. Hän totesi myös, ettei hänellä ole tietoa huhuista, joiden mukaan Netanyahu pyrkii vielä muodostamaan uuden koaliittion vaalien välttämiseksi. http://www.timesofisrael.com/unity-with ... home-memo/
3. PUHUESSAAN torstaina INSS älyhoitomon tilaisuudessa Tel Avivissa Naftali Bennett esitteli kehittämäänsä ja omaksumaansa vahvaa kantaa, jossa Israelin tulee lopettaa anteeksi-pyyteleminen ja myötätunnon aneleminen lupaamalla yhä uudelleen ja uudelleen kaikkea, mitä siltä vaaditaan. Hän kutsui sitä ”testiksi hyväksymisestä”, jonka he kuvittelevat antavan heille oikeuden päästä kansainväliseen eliittijoukkoon.
Bennett vakuutti, ettei hän koskaan suostu antamaan maata rauhaa vastaan. Hän kyseen-alaisti koko myytin Palestiinan valtion olemassaolosta. ”Missä ovat sen rajat, missä sen johtajat?” hän kyseli todeten, että myytin keksineet syyttävät nyt, että Israel miehittää Palestiinan valtion maata. Bennett todisti, että vuosien aikana PA:n arabit ovat tehneet kaikkensa osoittaakseen, etteivät he ansaitse omaa valtiota. ”Murhilla, terrorilla ja verenvuodatuksella ei rakenneta valtiota; raketeilla ja hyökkäystunneleilla ei rakenneta valtiota”. Bennett kehotti Israelia vakuuttamaan maailmalle selvästi ja ilman anteeksi-pyyntöjä, ettei se halua suorittaa itsemurhaa suostumalla arabivaltioon sydänalueellaan,
minkä maailma tulee ennen pitkää ymmärtämään.
Kuten lukijat lienevät tietoisia, PA/PLO jätti laatimansa suunnitelman valtion perustamiseksi eilen YK:n turvallisuusneuvostolle. Sen mukaan lopullinen rauhansopimus Israelin ja PA/PLO:n välillä tulee solmia vuoden kuluessa, ja Israelin tulee vetää sotilaansa ja asukkaansa Juudean ja Samarian sekä Jerusalemin itäosan alueilta vuoden 2017 loppuun mennessä. Uusi arabivaltio perustetaan 1949 aselepolinjojen mukaan pääkaupunkinaan Jerusalemin itäosat. Gazan kohtalo on siinä epäselvä, eikä Fatahin ja Hamasin kesken muodostettu yhteishallitus toimi.
PLC, Palestiinan lakiasäätävä neuvosto ei ole voinut kokoontua v. 2007 jälkeen Hamasin kaapattua vallan Gazassa. Hamas ilmoitti äskettäin, että hallitussopimus Fatahin kanssa on rauennut. EU:n parlamentti päätti poistaa Hamasin terrorijärjestöjen listalta, mitä Israel ja USA syyttää hätiköidyksi, ja EU:n virkailijat toteavat, että he pitävät Hamasia edelleen terrorijärjestönä. http://www.timesofisrael.com/bearded-be ... logetic-2/
4. PA:n ilman mandaattia toimiva puheenjohtaja Mahmoud Abbas selitti torstaina taktiikkaansa YK:lle jättämänsä valtioesityksen johdosta, että se on osa jo Jasser Arafatin laatimasta vaiheittaisesta suunnitelmasta Israelin tuhoamiseksi. Koska arabeilla ei ole sotilaallista voimaa juutalaisten ajamiseksi islamin meren rantahietikolta Välimereen, se pyrkii saamaan maata asteittain, josta käsin sen on helpompi aloittaa vastarinta, jolla terroristien kielessä tarkoitetaan aseellista toimintaa.
Abbas selitti, että YK:n pakotettua juutalaiset pois Juudeasta ja Samariasta sekä Jerusalemin itäosista, YK:n turvallisuusneuvosto tulee seuraavaksi pakottamaan Israelin ottamaan alueelleen v:sta 1948 ulkomailla asuvia miljoonia palestiinalaisia, joita kutsutaan pakolaisiksi. ”Eilen jätimme neuvostolle lausuntoluonnoksen, jonka tarkoituksena on asettaa aikataulu, jonka kuluessa lopetetaan Israelin miehitys Palestiinan valtion maalla. Tämä on osa poliittista kampanjaa vapauttaa maa ja lopettaa Israelin miehitys Palestiinan valtion alueella, jonka pääkaupunkina on Jerusalemin itäinen osa”.
Hän selitti päätösluonnoksen sisältöä tähän tapaan:
· Luonnos painottaa YK:n päätöstä v. 2012 Palestiinan hyväksymiseksi YK:n tarkkailijajäseneksi ei-valtion oikeuksilla.
· Se erityisesti painottaa kahden valtion periaatetta 1967 sotaa edeltävin linjoin.
· Jerusalem tulee olemaan kahden valtion pääkaupunki, itäosa siitä Palestiinan.
· Palestiinalaispakolaisten tilanne ratkaistaan oikeudenmukaisesti arabiliiton hyväksymän aiesopimuksen mukaisesti.
· Setlementtitoiminta lopetetaan täydellisesti.
· Turvallisuusjärjestelyt hoidetaan kansainvälisesti kolmannen osapuolen toimesta.
· Kutsutaan koolle kansainvälinen konferenssi rauhanneuvottelujen aloittamiseksi.
· Neuvotteluprosessin ei tule ylittää vuoden määräaikaa.
· Israelin miehitys tulee purkaa ennen vuoden 2017 loppua.
PÄÄMINISTERI Benyamin Netanyahu totesi torstaina, että PA/PLO uhkaa Israelia yksipuolisilla toimílla YK:n kautta ymmärtämättä, että ne tulevat mahdollistamaan Hamasin vallankaappauksen Juudeassa ja Samariassa, kuten se teki Gazassa 2007. ”Me emme anna sen tapahtua. Emme koskaan suostu yksipuoliseen sanelupolitiikkaan. Me huolehdimme aina omasta turvallisuudestamme. Tämän läksyn olemme oppineet sekä maccabilaisten että oman aikamme tapahtumista”.
USA:n ulkoministeriön tiedottaja Jan Psaki totesi, että USA vastustaa yksipuolisia päätöksiä ilman neuvotteluja, kuten se on aina tehnyt, siten vihjaten veto-oikeuden käyttöön. Psaki totesi edelleen, että USA on valmis hyväksymään sopimusluonnoksen määrätynlaisen muotoilun, mutta niistä sovitaan yksityisissä keskusteluissa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/188842, http://www.jpost.com/Middle-East/Analys ... ael-385175
5. UUTISOTSIKOITA
· Hamas käyttää Gazaan äskettäin kuljetettuja rakennustarvikkeita tunnelien rakentamiseen ja luhistuneitten korjaamiseen valmistautuessaan uuteen sotaan. Nimettömän palestiinalaislähteen mukaan tunnelien rakentaminen aloitettiin jo Gazan kesäsodan aikana ja sitä on nyt tehostettu entisestään. Raportin mukaan osa materiaaleista menee tarkoitettuun osoitteeseen, mutta Hamas pidättää niistä osan. Israel on toimittanut rekka-autollisia sementtiä ja muita materiaaleja kovan kansainvälisen painostuksen alaisena vakuutuksin, että YK vastaa niistä Gazassa. http://www.jpost.com/Breaking-News/Repo ... ons-385178
· JP:n sisarlehden Maariv toimittaman gallupin mukaan Likud olisi vasta kolmantena edustuspaikkoja jaettaessa. Herzogin ja Livnin johtama Labour saisi 23 edustajaa; Moshe Kahlonin johtama Kulanu/Yesh Atid saisi 22 edustajaa ja Likud 20 edustajaa. Kahlonin liittoutuma veisi äänestäjiä Beit Yehudilta, Likudilta ja Israel Beitenulta. Lapid ja Kahlon ovat kiistäneet liittoutumasta vaaleissa, mutta Kahlon on esittänyt mielenkiintoa hakea liittosuhdetta toisten puolueiden kanssa. Erillään Atid ja Kulanu saisivat 10 edustajaa kumpikin; Likud 21; Beit Yehudi saisi 16 edustajaa; Israel Beitenu 8; UTJ ja Meretz 7 kumpikin; kaksi arabipuoluetta 5 kumpikin; Shas ja Yahad 4 kumpikin. 27 % äänestäjistä eivät ole päättäneet, ketä he äänestäisivät. http://www.jpost.com/Israel-Elections/P ... ace-385167
· Likudin kansanedustaja Moshe Feiglin aiheutti myrskyn vesilasissa ilmoittaessaan torstaina, ettei hän ole ehdokkaana Likudin sisäisissä vaaleissa joulukuun 31.päivänä, jolloin puolueen puheenjohtaja ja ehdokkaat valitaan. Netanyahulla on siten yksi vastaehdokas puheenjohtajan toimeen ke. Danny Danon. Feiglin totesi, ettei hän halua vetää puoluetta lainopillisiin taisteluihin näin kohtalonomaisena aikana. http://www.jpost.com/Israel-Elections/M ... ace-385020
· Ruotsin äärioikeistolainen kansanedustaja ja parlamentin varapuhemies Björn Söder sanoi, etteivät juutalaiset voi olla luotettavia Ruotsin kansalaisia, elleivät he luovu juutalaisesta uskonnostaan. Ruotsin 18 000 juutalaista kansalaista nostivat kovan vastalauseen, mikä pakotti Söderin peruuttamaan lausuntonsa. Lausunto oli erittäin huonosti harkittu ja vaarallinen, koska se kiihottaa sekä äärioikeistolaisia että maan runsasta ja nopeasti kasvavaa muslimivähemmistöä hyökkäyksiin juutalaisia vastaan. http://www.jpost.com/International/Swed ... ith-385124
· Tekuman keskuskomitea päättää tänään mahdollisesta eroamisesta Beit Yehudin kanssa solmimastaan liittoutumasta, mikä sallisi sen etsiä uusia kumppaneita. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/188835
· Jund Ansar Allah niminen jihadjärjestö otti vastuulleen Ranskan kulttuurikeskuksessa Gazassa tapahtuneesta räjähdyksestä. Se kutsui länsimaista kulttuuria saastaiseksi, jota oikeauskoisen muslimin tulee välttää kuin ruttoa. http://www.timesofisrael.com/gaza-jihad ... institute/
Toivotan kaikille lukijoilleni ja tukijoilleni rauhallista ja Israelin Pyhän siunaamaa juhla-aikaa sekä entistäkin antoisampaa vuotta 2015. Kiitos Teille kaikille, ystäväni! Raportit jatkuvat juhlapyhistä huolimatta, mikäli Taivaan Isä sen sallii.





Lähettänyt Gabriel Eskel
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Seuraava

Paluu Israel / Israel Update

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 8 vierailijaa

cron