Israel Update / Helmikuu

Tiedotuksia jotka koskevat Israelia

Israel Update / Helmikuu

ViestiKirjoittaja noomi » 02.02.2015 08:26

    Kuva

SUNNUNTAI 01.02.15
1. HELMIKUUN ensimmäisenä ja - juutalaisen aikataulun mukaan – viikon ensimmäisenä päivänä luvataan aurinkoista ja ajankohtaan nähden suhteellisen lämmintä säätä, joka huomenna pilvistyy osittain kirkastuakseen uudelleen seuraavana päivänä, mutta vähäisen lämpenemisen jälkeen lämpötila notkahtaa selvästi alemmaksi keskiviikoksi (08 -13), joka on myös ”puiden uusi vuosi”, ja jonka aikana israelilaiset osallistuvat puuntaimien istuttamiseen eri puolilla maata.
Puiden istuttaminen oli ensimmäisiä toimia, jonka juutalaiset siirtolaiset aloittivat määrätietoisesti saavuttuaan vuosisatojen aikana autioituneeseen ja karuun maahansa, joka oli jätetty heitteille ja jota pidettiin Damaskon ja Kairon takapihana. Vain sen läpi kulkevat matkalaiset toivat pientä eloa levähtääkseen hetken matkoillaan Kairon ja Damaskoksen välillä, joista sitä hallittiin. Englannin mandaattiajan ansioksi on laskettava se, että he tukivat karun maan metsittämistä.
Säätilat tänään: Jerusalem 10 -19; Tiberias 09 -22; Suolameri 14 -24; Eilat 11 -26 +C-astetta.
Kevät on vielä lapsenkengissään, mutta uskaliaimmat luonnonkukat, unikot, irikset ja syklaamit lukuisten pienten kukkien ohella enteilevät talven taittumista. Pensaitten ja lehtipuitten silmut turpoavat ja pähkinäpensaat ovat täydessä kukassa.
2. ISRAELIN vaalitoiminta on alkanut virallisesti ja panokset nousevat sen mukaisesti. Vaalitoiminta ei ole koskaan ollut tahratonta, eivätkä ensimmäiset ilmiöt osoita suunnan muuttumisesta vastuullisemmaksi ja inhimillisemmäksi.
Koska Israelissa pääministerillä on huomattava valta päättää viime kädessä koko maata koskevista asioista, pääministeri Benyamin Netanyahu henkilönä ei ole välttynyt suorista ja useimmiten kohtuuttomista hyökkäyksistä häntä vastaan. Hänen vaimonsa Saran suhteet henkilökuntansa ja palvelijoittensa välillä ovat olleet median hampaissa jo viikkojen ajan.
Viimeiseksi Meretz esitti syytöksen, jonka mukaan Netanyahu oli varastanut valtion omaisuutta jättämällä tilittämättä tyhjien viinipullojen palauttamisesta kierrätykseen saamiaan varoja, n. 1000 USD. Valtio myöntää pääministerille edustustarkoituksiin tarkoitettuja viinejä 100 000 NIS arvosta kahdessa vuodessa, mitä Zionist Unionin toinen puheenjohtaja Tzipi Livni käytti hyväkseen laskeskellen, että se vastaa Israelin työntekijän minimipalkkaa 4 300 NIS kuukaudessa, ja että lähes miljoona israelilaista ansaitsee vähemmän kuin 4 300 NIS kuukaudessa. Livnillä on 2 ja Herzogilla 3 miljoona-asuntoa Tel Avivin alueella, joten hyvin ovat hoitaneet oman kohtansa.
Netanyahu tilitti valtiolle 4 vuota sitten tyhjien pullon kierrätyksestä saamiaan tuloja, ja valtion tarkastaja velvoitettiin seuraamaan, ”ettei rikos uusiudu”, kuten media toteaa. Livni sanoi vaalipuheessaan, että ”kansan tulee tietää pääministeriä valitessaan, ettei hän käytä asemaansa omaksi hyödykseen”.

Toinen Zionist Union puheenjohtaja Isaac Herzog letkautti, että ”kierrätyksen asiantuntija Netanyahu voisi saada ympäristön suojeluministerin paikan Zionist Unionin johtamassa hallituksessa”. Hän totesi, että vaalien jälkeen hän voisi kutsua Netanyahun yhteishallitukseen sovittujen suuntaviittojen mukaisesti. ”Netanyahu syyttää toisia, heittäen vastuun virheistä edellisille pääministereille ja medialla, piiloutuen jatkuvan pelkohysterian ja tarinoiden taakse tyhjistä viinipulloista”. Hän vakuutti, ettei kansa voi unohtaa Netanyahun kuuden vuoden ajan kestänyttä pääministerikautta eikä hänen vastuutaan sinä aikana korkeasta asuntokriisistä, nälkää näkevistä lapsista eikä Israelin vaikeasta asemasta maailmassa.
ÄÄRIVASEMMISTOLAISEN Meretz puolueen puheenjohtaja Zehava Gal-On jatkoi puheissaan samaa linjaa tyhjistä viinipulloista, mutta hän myös puolusti Netanyahun vaimoa todeten, että perheen sisäiset kysymykset ja Saran keskeinen osa niissä on kohtuuttomasti vedetty julkisuuteen. Hän kehotti poliisia tutkimaan pääministerin väitetyt ”rikokset” jättämällä tilittämättä valtiolle tyhjistä viinipulloista saamansa varat, n. 1000 USD. Hän painotti sitä, että ”rikoksesta tulee syyttää pääministeriä eikä hänen vaimoaan Saraa”.

PÄÄMINISTERI Netanyahu vastasi syytöksiin puheessaan perjantaina todeten, ettei yrityksille hänen estämisekseen voittaa vaaleissa ole mitään rajoja syytöksille mediassa hänen henkilönsä toteamiseksi kelpaamattomaksi pääministeriksi.
”Samaan aikaan, kun meillä on turvallisuusongelma pohjoisessa, Iran kiirehtii saadakseen huonon ydinsopimuksen, joka vaarantaa Israelin turvallisuuden, elintärkeä kysymys tyhjistä pulloista pääministerin kansliassa vedettiin näkyvästi julkisuuden valokeilaan”, hän kirjoitti web-sivullaan. ”Tämä on vanha, kierrätetty ja suurenneltu tarina. Miten tämä mitätön muutamia vuosia sitten tapahtunut tilanne paisui negatiivisina jättiläisotsikkoina julkisuuteen vaalien kynnyksellä?”
Netanyahu itse vastasi kysymykseen todeten, että ”kysymys on yksinkertaisesti voimallisten tahojen toimimisesta median kautta, joka uskoo kierrätykseen – ei tyhjien pullojen – vaan hylättävästä hyökkäyksestä häntä vastaan esittämällä yksi-puolisia ja kieroja syytöksiä hänen vaimoaan vastaan Likudin hallituksen kaatamiseksi”. Hän uskoi kansan pystyvän erottamaan jyvät akanoista, eli elintärkeät turvallisuuskysymykset mitättömistä juoruista. ”Kansa on valistuneempi kuin mitä median edustajat ajattelevat”, Netanyahu totesi. http://www.jpost.com/Israel-News/Meretz ... nds-389566
3. USA:n presidentti Barack Obama varoitteli toistuvissa puheissaan ulkopuolisia puuttumasta Israelin parlamenttivaaleihin. Narsistista käyttäytymistä tuntevat psykologit totesivat tutkiessaan Obaman puheita, että niissä on havaittavissa selvä narsistinen piirre: Hän usein viittaa niissä epäsuorasti päätöksiin, joita hän tulee tekemään, mutta jotka yleisen oikeustajun mukaan olisi pidettävä salaisina ennen päätöksen virallista julkistamista. Toiseksi hän viittaa suoraan tai epäsuorasti itseensä virallisissa puheissaan - eräässä 3 minuutin puheessaan jopa 118 kertaa.

OBAMA kehotti erään ulkomaille tekemänsä vierailun yhteydessä ulkopuolisia pysyttelemään poissa Israelin vaalitaisteluista. Hän on myös vakuuttanut, ettei hän tai hänen hallituksensa pyri vaikuttamaan siihen, miten Israel valitsee hallituksensa. Edellinen huomioiden tämä voisi olla Obaman tahaton viittaus siihen, että hänen hallituksensa voisi suoraan tai epäsuorasti pyrkiä estämään Netanyahun uudelleen valinnan ja Likudin jatkamiseksi hallituksen keskeisenä voimana.

USA:n senaattori Ted Cruz (R-NY ja potentiaalinen presidenttiehdokas) lähetti yhdessä Lee Zeldinin (R-NY) kanssa torstaina kirjeen ulkoministeri John Kerrylle kehottaen ministeriön päätarkastajaa tutkimaan, onko USA:n hallituksen tukeman, USA:ssa toimivan ”One Voice” voittoa tuottamattoman järjestön varoja siirretty toisen järjestön V15 tileille ja onko tällainen toiminta rikkonut järjestön voittoa tuottamatonta 501(c)(3) asemaa. Kirjeessä painotetaan vahvoihin media-raportteihin, että USA:n veronmaksajain rahoittama voittoa tuottamaton yhtiö
on toiminut aktiivisesti toisen voittoa tuottamattoman yhtiön V15 eli ”Voitto15” kampanjassa, jonka tarkoituksena on vaikuttaa Israelin parlamenttivaaleihin 17.03.2015. Jotkut (oikeistolaiset) websivut ovat todenneet, ettei kampanjaa olisi voitu aloittaa tai toteuttaa ilman Obaman tietoa ja suostumusta.

Viime viikolla Haaretz raportoi, että One Voice työskentelee yhdessä ”270 Strategies” konsulttifirman kanssa, jonka perusti ja jota johtaa Obaman v. 2012 valintakampanjan johtaja Jeremy Bird. Hän johtaa ja konsultoi Zionist Union vaalikampanjaa Netanyahun ja Likudin voittamiseksi seuraavissa vaaleissa. Kampanjan aikana on tarkoitus värvätä tuhansia vapaaehtoisia kulkemaan ovelta ovelle samaan tapaan kuin tapahtui Obaman vaalikampanjan aikana.
V15 yksi perustajista Nimrod Dweck pyrkii vakuuttamaan, ettei tarkoitus ole hyökätä ketään yksityishenkilöä vastaan, vaan edistää suurempaa päämäärää, eli valjastaa PA:n arabit ja israelilaiset puoluekehysten ulkopuolella saadakseen johtajansa hyväksymään kahden valtion periaate.
Vastauksen Cruzille One Voice ilmoitti saaneensa kaksi lahjoitusta USA:n hallitukselta, mutta että niitä käytettiin avustamaan Israelin ja PA:n välisiä neuvotteluja, mutta molemmat päättyivät ennen joulukuuta 2014, minkä USA:n ulkoministeriön tiedottaja Jen Psaki vahvisti lehdistötilaisuudessa. http://www.jpost.com/Israel-Elections/C ... ons-389594
4. Likud aikoo nostaa esiin Labour-puolueen (Zionist Union) puheenjohtajana Isaac Herzogin toiminnan vuonna 1999 Ehud Barakin vaalikampanjan aikana perustaen yli 30 pienjärjestöä, joista jotkut oli naamioitu hyväntekeväisyysjärjestöiksi, mutta joitten haalimat rahavirrat ohjattiin Barakin vaalikassaan. Poliisi tutki väitteitä vaalirahoitusta koskevien lakien rikkomisesta. Herzog käytti oikeuttaan pysyä vaiti, minkä johdosta poliisi ilmoitti keskeyttävänsä tutkimukset ilman päteviä todisteita, ellei sitten varoja valunut myös kolmanteen suuntaan. Israelin poliisijärjestelmä elää voimakasta uudelleen järjestelyn aikaa useiden korruptiotapausten vuoksi sen korkeimmassa johdossa.

Apulaisministeri Ofir Akunis, Knessetin ulko- ja puolustusasiain valiokunnan puheenjohtaja Yariv Levin ja Knessetin sisäisten asiain komitean puheenjohtaja Miri Regev , kaikki Likudista, sekä Netanyahun asianajaja David Shimron, aikovat paljastaa Labour-puolueen sekaantumisen israelilais-palestiinalaisten järjestöjen toimintaan, joka rahoitetaan Israelissa tai ulkomailla toimivan radikaalivasemmiston toimesta. Likudin kampanjassa todetaan: ”On hyvin huolestuttavaa, että vasemmisto käyttää samaa taktiikkaa rikkoakseen vaalilakeja ja ostaakseen maan johdon. Tämä toinen voittoa tuottamaton yritys on pahempi kuin ensimmäinen. Vasemmistosiiven voittoa tuottamaton juttu vasemmiston äärijärjestöjen kuten V15 ja Molad (ajatus-hautomo) avustuksella, jotka saavat miljoonia USD Euroopasta, USA:sta ja New Israel Fund säätiöltä ja muiden ulkomailla toimivien ryhmien kautta pääministeri Netanyahun johtaman hallituksen kaatamiseksi kaikin tavoin, ei ole hyväksyttävissä”.
Likudin tiedottajan mukaan tämän pitäisi hälyttää kaikki vaali-toimintaan osallistuvat pitäytymään vaalilakien rikkomisesta. Likud informoi Labourin yhteyksistä V15 järjestöön keskusvaalitoimikuntaa pyytäen sen puheenjohtajaa tuomari Salim Joubrania tuomitsemaan (lopettamaan) V15 järjestön toiminnan.
Bait Yehudan Knesset-ryhmän puheenjohtaja Ayelet Shaked syytti puhuessaan TV-2 Meet the Press ohjelmassa vasemmistoa toimimisesta V15 ja One Voice kanssa, mikä aiheuttaa USA:n sekaantumisen Israelin vaalikampanjaan vaatien, että keskusvaalitoimikunta puuttuu asiaan. http://www.jpost.com/Israel-Elections/L ... zog-389578, http://www.jpost.com/Israel-Elections/J ... ses-389020,

5. UUTISOTSIKOITA
· Israelin maanhallitus päätti julkistaa 450 asuntoyksikön tarjouspyynnöt Juudeaan ja Samariaan. Niistä Elkanan juutalaisyhteisöön rakennetaan 156 asuntoa; Geva Binyaminiin (Adam) 114; Kiryat Arabaan 102 sekä Alfei Menasheen 108 asuntoyksikköä. kohteita on tarjottu urakoitsijoille jo aiemminkin, mutta tarvittavaa kiinnostusta ei löytynyt. PA:n johdon taholta esitetään asiaankuuluvat uhkaukset ja syytökset, että ne romuttavat kahden valtion perustamisen. http://www.jpost.com/Israel-News/Israel ... ent-389505
· USA:n Valkoisen Talon taholta esitettiin vastalauseita, että ne tulevat eristämään Israelia entisestään, aiheuttavat korjaamattomia vaurioita ympäristölle sekä kiihottamaan ennestäänkin tulenarkaa tilannetta. USA:n johto pitää Juudeaa ja Samariaa sekä Jerusalemin itäosaa miehitettyinä alueina ja katsoo, että juutalaisten rakentaminen sinne on laitonta. Edes usein käytetty määritelmä ”kiistanalaisista” alueista ei kelpaa Valkoisen Talon muslimimyönteisille virkailijoille. Kuten alkuperäisistä englannin kielisistä artikkeleista selviää, vasemmiston hallitsema media Israelissakin käyttää edelleen termejä kuten miehitetty alue, setlementti ja setlerit, mikä antaa ulkomaiselle medialle tukevan verukkeen niiden käyttämiseen. Ikävintä on se, että myös hallituksen ministerit pääministeriä myöten syyllistyvät samaan leimaamiseen ja uutisasukkaitten syrjimiseen. http://www.jpost.com/Israel-News/White- ... ion-389612
· Israelin valtion tarkastaja Yosef Shapira lupaa julkistaa raporttinsa pääministeri Netanyahun rahankäytöstä vielä ennen vaaleja. Tämä on vastauksena niille, jotka syyttävät häntä valtion varojen tuhlaavasta käyttämisestä ja ennen kaikkea, että hän käyttää niitä yksityiseen tuhlailevaan elintapaansa. Valtiontarkastajan raportti voi juuri ennen vaaleja vaikuttaa joittenkin epävarmojen äänestykseen ja antaa oppositiolle mahdollisuuden hyökätä pääministeriä vastaan ilman. että hänellä olisi tarvittavaa tilaisuutta vastata niihin siten, että se saavuttaisi äänestäjät. http://www.timesofisrael.com/comptrolle ... -spending/
· Galilean asukkaat etenkin Zarit-kylässä Libanonin rajan pinnassa pelkäävät, että Hizbullah on kaivanut tunneleita Israeliin, vaikka IDF:n suorittamissa etsinnöissä niitä ei löydettäisikään. Etsintää jatketaan. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... M36oFMp6PY
· Shin Bet sanoo estäneensä Fallujan taistelussa haavoittuneen, Nasaretista kotoisin olevan Israelin arabien paluun kotiinsa. Hän sanoo taistelleensa ISIS joukoissa kolmessa taistelussa. Maharan Yosef Hachmi Chaldi pidätettiin ja häntä syytetään oikeudessa Nasaretin alueoikeudessa liittoutumasta vihollisen kanssa ja muista syytöksistä, hänellä on Israelin kansalaisuus. http://www.timesofisrael.com/israeli-ar ... e-in-iraq/
· Hamas ilmoittaa, ettei Egypti ole enää kelvollinen välittämään Israelin ja Hamasin välisissä asioissa. Egyptin oikeus määritteli Hamasin terrori-järjestöksi. http://www.timesofisrael.com/hamas-says ... th-israel/
· Armeija ampui kahta PA:n arabia, jotka heittivät palopommeja ohi ajavia israelilaisautoilijoita kohti. Toinen arabi kuoli heti, toinen pakeni mutta saatiin kiinni haavoittuneena. IDF:n uuden doktriinin mukaan sotilaat voivat käyttää kovia patruunoita palopommien heittäjiä vastaan. Lukuisia siviilejä ja sotilaita sekä poliiseja on haavoittunut palopommeista, joita arabit käyttävät yhä useammin saadakseen autonkuljettajan menettämään autonsa hallinnan ja ajamaan ulos tieltä. Niiden aiheuttamat palovammat ovat myös vaarallisia aiheuttaen vaikeasti parannettavia ihovammoja. http://www.timesofisrael.com/army-shoot ... mb-at-car/
· Islamin Valtio teloitti japanilaisen journalisti Genjo Goton lauantaina 31.01. neuvottelujen hänen vaihtamisekseen naisterroristiin ollessa vielä kesken. Raportin mukaan ne teloittivat maaliskuun aikana 70 henkilöä Eurooppaan ja muihin maihin suuntautuvassa operaatioissaan. Jordanialaisesta lentäjästä neuvotellaan vielä. Jordania uhkaa aloittaa pidättämiensä IS:n jäsenten teloittamisen, ellei neuvotteluilla pystytä vapauttamaan lentäjää. IS:n operaatiot ovat suuntautuneet Ranskaan, Espanjaan, Belgiaan, Irakiin, Saudi Arabiaan, Syyriaan Jordaniaan ja Libyaan. Egyptin Siinailla he ottivat johtoonsa sinne perustetun Ansat Beit Al-Miqdas voidakseen paremmin koordinoida yhteistoimintansa Iranin kanssa. Siinain ja Libyan toiminta yhtenäistetään. Islamin Valtion, eli kalifatin johtoon on asettunut Abu Bakr al-Bagdadi, joka valitsi esikuntaansa 12 -15 entisen Irakin Saddam Husseinin komentajaa. USA:n johtama koaliittio sanoo eliminoineensa puolet kalifaatin johtajista. Kalifi Bagdadi haavoittui ilmaiskussa, mutta lienee jo parantunut. Hänen lähin avustajansa on kenraalimajuri Abu Ali al-Anbari, entinen Irakin armeijan kenraali. http://www.debka.com/article/24373/ISIS ... -countries
· Iran varoittaa uusista säännöistä taistelussa Israelia vastaan. Hizbullahin pääsihteeri Nasrallah sanoo, ettei järjestö pelkää aloittaa sotaa Israelia vastaan. http://www.timesofisrael.com/iran-warns ... th-israel/

Lähettänyt Gabriel Eskel
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Israel Update / Helmikuu

ViestiKirjoittaja noomi » 03.02.2015 20:41

Tuesday, February 03, 2015
UUTISTAUSTOJA XVIII
Uutistaustoja XVIII
YK:n ihmisoikeusneuvoston nimittämän Gazan 2014 kesäsotaa tutkivan komiteaan puheenjohtajan kanadalainen professori William Schabasin ilmoitettua erostaan - syyttäen Israelia yksipuolisesta painostuksesta kuten aina – pääministeri Netanyahu totesi, että komitean raportti täytyy hyllyttää sanoen, että professori Schabas on itse yksipuolisesti Israelia syyttävä kutsuen häntä Kainiksi, joka surmasi veljensä Adamin kateudesta. Pääministeri totesi, ettei YK:n UNHRC neuvostolla ole mitään tekemistä ihmisoikeuksien kanssa, sillä se on osoittautunut lähes yksinomaan Israelia tuomitsevaksi tehden päätöksiä, joilla ei ole mitään tekemistä ihmisoikeuksien kanssa. Schabas sanoi puheissaan ennen nimittämistään komitean puheenjohtajaksi, että Netanyahu ja Israelin muut johtajat olisi tuotava Haagin kansainvälisen oikeuden eteen. Israel kieltäytyi yhteistoiminnasta Shabasin komitean kanssa kieltäen heiltä pääsyn Gazaan. Se majoittui Jordaniaan, jonne se kutsui muutamia israelilaisia todistamaan.
Reutersin raportin mukaan Schabas oli toiminut PLO:n lainopillisena neuvonantajana saaden yhdestä lausunnostaan 1000:n USD palkkion. Schabas puolustautui todeten, että hän toimi samalla tavoin neuvonantajana monille muillekin järjestöille. Israelin ulkoministeri Avigdor Liberman totesi, ettei Schabasin ero muuta komitean raporttia sanoen, että komitean ainoana tarkoituksena oli laatia Israelia halventava ja syyllistävä raportti, jota Israelin viholliset voisivat käyttää hyväkseen. Schabasin ero kesken kauttaan tulee vaikuttamaan negatiivisesti sekä hänen omansa että YK:n arvovallan puolueettomuuteen ja arvostukseen maailmalla.
PA/PLO:n Haagin kansainväliselle oikeudelle ICC Israelia vastaan jättämä syytös sotarikoksista ja muista rikoksista sen sijaan jatkanee oma virkatietään. Viimeksi Israelissa vieraileva Kanadan ulkoministeri John Baird totesi, että PA/PLO teki suurimman virheensä, sillä se tulee avaamaan Israelille mahdollisuuden syyttää PA/PLO:n johtoa paljon näyttävämmistä ja selkeimmistä sotarikoksista Israelin siviilejä ja siviilikohteita vastaan. Erillisiä syytteitä on jo nostettu ICC:n tutkittaviksi lähtien toisesta intifadasta lähtien v. 2000. jolloin Jasser Arafat oli PA/PLO:n todellinen johtaja, mutta sen nykyinen puheenjohtaja Mahmoud Abbas oli hänen lähin apulaisensa ja siten osasyyllinen satoihin itsemurhaiskuihin siviilibusseja, kahviloita, juutalaisten uskonnollisiin tilaisuuksia ja kokoontumisia vastaan aiheuttaakseen mahdollisimman paljon taloudellista vahinkoa ja siviiliuhreja.
Mahmoud Abbas rahoitti raporttien mukaan Israelin 1972 olympiajoukkuetta vastaan tehdyn terrori-iskun ottaen koko joukkueen panttivangeiksi ja lopulta surmaten kaikki käsiinsä saamat israelilaiset kilpailijat. Abbas käytti itsestään silloin nimitystä Abu Mazen.
ISRAELISSA on nyt vaalitaistelu kiihkeimmillään ennen 17.03 2015 pidettäviä Knessetin vaaleja, joiden perusteella eniten ääniä saaneen ja potentiaalinen uuden hallituksen muodostaja eli pääministeri saa presidentti Rivlinin harkinnan mukaan tehtäväkseen hallituskokoonpanon muodostamiseksi. Kaikkiaan 26 puoluetta kisailee edustajapaikoista 120 jäsenen Knessetissä. Puoluekentän hajanaisuus pakottaa pääministeri valitsemaan hallituksensa useista puolueista ja tekemään kompromisseja, jota vaikeuttavat hallituksen toimintaa. Israelissa vaaditaan vaaliremonttia, jossa olisi pyrittävä kahden valtapuoleen hallintatapaan USA:n ja Englannin tapaan, mutta sitä on vaikea toteuttaa. Olen käsitellyt vaaleja päiväraporteissa, joten en puutu tässä tarkemmin niihin. Vaalitaistelut kehittyvät helposti mudan heittelyksi vastapuolen johtajia vastaan, eikä Israel poikkea tässä muista maista. Pääministeriä syytetään tyhjistä viinipulloista saamisen palautusrahojen, arvoltaan 1000 USD, varastamisesta ja ylisuurista viinipullojen hankinnoista.
ISRAELIN ja PA/PLO:n välisissä suhteissa on nyt eräänlainen suvantovaihe molempien odottaessa, mihin suuntaan kehitys suuntautuu kotimaassa ja lähialueilla.
IDF:n äskettäin tekemät ilmaiskut Syyriassa kolmen auton kolonnaa vastaan, jossa kuoli kolme korkeaa Hizbullahn komentajaa – yksi heistä Imaad Mughniyehin poika, joka johti Hizbullahin joukkoja Syyrian Golanilla – ja iranilainen vallankumouskaartin kenraali kaikkiaan 12 ihmisen kanssa, on saanut aikaan vihaisia ja verenhimoisia uhkauksia kostoiskuista missä vain maailmalla, kun sopiva kohde valitaan. Kumpikaan osapuoli ei kuitenkaan halua täysimittaista sotaa tässä vaiheessa, koska niillä on kädet täynnä muita kiireellisiä kysymyksiä hoidettavina. IDF on kuitenkin vahvistanut joukkojaan pohjoisrajansa tuntumassa peläten kommandotyyppisiä iskuja panttivankien saamiseksi.
Hizbullahin arvioidaan hankkineen yli 100 000 raketin ja ohjuksen arsenaalin, joista 5000 uudenaikaisia, ohjattavia ja suuren räjähdekärjen omaavaa ohjuksia. Israelin torjunta-järjestelmät Iron Dome ja Arrow II ja III evät mitenkään pysty eliminoimaan tuhannen ohjuksen hyökkäystä päivässä, jolla sitä uhataan, ja iskut jatkuisivat useita kuukausia. Israel onkin varoittanut, että jos sitä vastaan hyökätään, se tulee iskemään alusta lähtien kaikin voimin välittämättä siitä, että siviiliuhrit tukisivat olemaan suuret. Hizbullah on sijoittanut ohjuksiaan ja niiden laukaisualustoja siviiliasutuksen keskelle, usein asuntotaloihin.
P5+1 maiden ja Iranin väliset Iranin ydintuotantoa koskevat neuvottelut junnaavat edelleen ilman toivoa pikaisesti ratkaisusta. Iran haluaa säilyttää lähes kaikki jo asentamansa uraanin n. 19 000 rikastusmoottorit koskemattomina ja myös säilyttää jo rikastamansa uraanin suurimmaksi osaksi. Iran haluaa ydinpommin voidakseen sen ansiosta nousta Lähi-Idän tärkeimmäksi maaksi, joka tulee asettamaan elinehdot muille alueen mailla, mukaan lukien Israel. Kongressi haluaa koventaa Iranin vastaisia pakotteita, mitä Obama vastustaa.
USA:n presidentti Barack Obama alias Barry Soetoro haluaa oman historiallisen painoarvonsa nostamiseksi sopimuksen Iranin kanssa allekirjoitettua mahdollisimman pian. Tässä hän joutuu taistelemaan USA:n republikaanien johtaman kongressin molempien kamarien kanssa, jotka eivät luota Iranin vilpittömyyteen, vaan epäilevät sen petollisesti käyttävän sopivan väljän sanamuodon omaavaa sopimustekstiä ydinpommin rakentamiseksi. Israelin uhkaukset iskeä vaikka yksin Iranin ydinlaitoksia vastaan, ellei hyväksyttävää sopimusta saada aikaan, ovat soveliaan ajan mentyä myöhäistä enää tässä vaiheessa, eivätkä Netanyahun varoitukset ole saaneet ansaitsemaansa tukea toisilta mailta. USA:n kongressin puheenjohtajan John Boehrin kutsu Netanyahulle puhua kongressille kaksi viikkoa ennen Israelin vaaleja sopimatta siitä Obaman kanssa, on aiheuttanut uuden ja vaarallisen särön Israelin ja Obaman hallitusten välille.
PA/PLO harkitsee uusia aiemmin hylätyn esityksen Palestiinan valtion perustamiseksi YK:n turvallisuusneuvoston päätöksellä. Israelilla ei ole mitään mahdollisuutta estää sen esittämistä, ja neuvoston saatua 2 uutta PA/PLO-myönteistä jäsentä voivat pakotta USA:n käyttämään veto-oikeuttaan, mistä ärsytetty Obama voi kieltäytyä. Tämä puolestaan voisi pakottaa Israelin vastatoimiin julistamalla Oslon ja kaikki sitä seuraavat sopimukset mitättömiksi, mikä asettaisi Israelin aiempien kansainvälisten lausuntojen ja sopimusten mukaisesti yksin vastuuseen koko Jordanjoen ja Välimeren välisestä alueesta, mikä sillä niiden mukaan on ollut kaiken aikaa paitsi PA/PLO:n hallintaan luovutetuilla alueilla.
JP:N kommenttiosastossa Nimron Noy esitti uuden radikaalin suunnitelman PA/PLO:n ja Israelin välisen vuosikymmeniä kestäneen ongelman ratkaisemiseksi. Hän lähtee siitä, että koko ongelmassa ei ole lopulta kysymys henkilökohtaisesta mieltymyksestä, vaan arabimaiden halusta käyttää tätä kysymystä hyväkseen poliittisissa laskelmissaan. Noy toteaa, että arabimailla on tarpeeksi joutomaata ja runsaat talousvarat yhden palestiinalaisvaltion perustamiseksi, jos tarvittavaa halua löytyisi. Noy sanoo, että presidentti Obaman Kairon puhe vuosia sitten ilmaisi avuttomuutta ja antautumista. Hän pyysi anteeksi suoraan koko maailman silmien alla arabeilta länsimaiden harjoittaman kolonialismin vuoksi. Tämä oli malliesimerkki tavasta, jolla ei saada arabien arvostusta vaan päinvastoin halveksuntaa rohkaisten samalla heidän omia itsekkäitä vaatimuksiaan. Noy kutsuu Obaman hallituksen toimintaa ”shokeeraavaksi ja yksinkertaisen amatöörimaiseksi vahvistaen negatiivisia trendejä Lähi-Idän alueella, ja tätä mutaa olemme joutuneet nielemään kasvavalla potenssilla siitä lähtien, kun Obama valittiin USA:n presidentiksi”. USA on täysin epäonnistunut Egyptissä, Turkissa, Afganistanissa, Syyriassa, Libyassa ja muualla, hän toteaa.
Noy toteaa artikkelissaan, että koko ongelman ydin ja ennen kaikkea Israelin ja Obaman hallitusten välisessä erimielisyydessä, on vaatimus kahdesta valtiosta, jota Obama yrittää pakkosyöttää Netanyahulle. Hän toteaa, että ongelma on paljon syvempi ja perustuu vuosisatoja kestäneeseen vastakohtaisuuteen islamin ja juutalaisten välillä, johon viime aikoina ovat joutuneet myös kristityt. Arabikäsityksen mukaan juutalaiset ovat joutuneet kärsimään Jumalastaan luopumisensa synnit pogromeilla, murhilla, inkvisitiolla ja lopulta massateurastuksella natsien käsissä Auschwitzissä ja muualla. Muslimit katsovat, että juutalaiset ovat menettäneet Jumalan myöntämän oikeuden ”valittuna kansana”, jonka oikeuden muslimit ovat perineet. Siksi juutalaiset voidaan hävittää lopullisesti. Heidän sanontansa mukaan juutalaiset teloitetaan lauantaina, ja sunnuntaina kristityt.
Nimrod Noy toteaa, että Lähi-Idän noidankehässä valtioiden itsenäisyyskäsitys on himmentynyt; Islamin Valtion taistelijat ovat heittäneet ihmisoikeudet kuivan erämaan kaivoihin, eikä kukaan tiedä, miltä maailman näyttää vuoden kuluttua. ”Vetäydyimme Libanonista ja saimme Hizbullahin; vetäydyimme Gazasta ja saimme Hamasin”. Voisiko Juudeasta ja Samariasta vetäytyminen olla erilainen, hän kysyy. Ehkä saisimme ISIS:in. Ei ole oikein antautua rohkeaan uhkapeliin koko kansan kohtalolla, kuten Ehud Barak ehdotti. Noy sanoo, että II maailmansodan jälkeen Euroopassa oli 50 miljoonaa pakolaista, jotka kansat sulauttivat kansansa keskeen. Vain 650 000 arabipakolaisen jälkeläiset kärsivät edelleen arabi-maissa, eikä heitä päästetä sulautumaan kansoihin, joihin he ovat paenneet.
Noy sanoo lopuksi, ettei Israel tule näkemään rauhaa Lähi-Idässä niin kauan, kuin PA:n arabit pitävät selkänsä Jordaniaan ja Egyptiin ja kasvonsa Israeliin päin. ”Palestiinan Valtion perustaminen ei ole Israelin eikä sen läntisten ystävien velvollisuus. Jos arabit haluavat ”palestiinalaisille” oman valtion, perustakoot sen omalle maalleen, jota heillä on kyllin”. Hän katsoo, että tämä vapauttaisi Israelin tekemään käytännöllisiä ja oikeudenmukaisia ratkaisuja Juudean ja Samarian alueilla. Noy käy läpi uhkakuvia, mitä tulisi tapahtumaan, jos Israel toimisi kuten arabit ja lähes koko maailma vaatii. Se tulisi toteuttamaan muslimien toiveet Israelin tuhoamisesta ja juutalaisen kansan karkottamisesta Luvatusta Maastaan. Obaman ja länsimaiden täytyy lopettaa vaatimusten esittäminen Israelille; ne tulee esittää arabimaille. ”Israel tulee mukaan aikanaan”, Noy toteaa. http://www.jpost.com/Opinion/Israel-US- ... ble-389775
MAAILMA on henkeään pidätellen seurannut hallitsijan vaihtoa Saudi Arabiassa, joka tähän saakka näyttää tapahtuneen hallitusti ilman verisiä taisteluja saudiperheen sisällä.
Raportit kuitenkin varoittavat, että tämä oli vasta ensimmäinen vaihe, jota seuraa väistämätön sukupolven vaihdos. Uusi Saudi Arabian kuningas Salman bin Abdulaziz bin Saud on kuitenkin sairaalloinen, hän on kärsinyt ainakin yhdestä halvauksesta. Hän nimitti henkilökohtaiseksi seuraajakseen prinssi Mugrin bin Adelaiziz bin Saudin, joka toimi Saudi Arabian tiedustelujärjestön (Mukhabarat Al-Aaman) johtajana. Hänen varamiehekseen nimitettiin prinssi Mohammed bin Nayef, joka toimi Salmanin tärkeimpänä neuvontajana. Prinssi Nayef sekaantui raskaasti huumekauppaan sekä Euroopassa että Amerikassa, etenkin Venezuelassa ja Kolumbiassa. Hän kuljetti tonneittain kokaiinia Saudi Arabiaan rahoittaakseen Venäjän joukkoja vastaan käytäviä taisteluja Afganistanissa käyttäen omaa lentokonettaan välttääkseen tullitarkastukset. Outoa on, että hän toimi YK:n tieten, joka ei puuttunut asiaan, kuten eivät viranomaiset Euroopassakaan, koska saudien sisäministeriö vaiensi heidät uhaten edullisten kauppojen peruuttamisella. Saudihallituksen korkeana virkailijoina he olivat immuuneja syytöksille tai pidätyksille, vaikka todisteet olivat heitä vastaan.
Nayef on raportin mukaan antautunut muslimi, ei juo alkoholia eikä riko Koraanin sääntöjä, mutta sanoo saaneensa luvan Allahilta, koska ”maailma on joka tapauksessa tuomittu”. Saudiperheen muut toisen sukupolven jäsenet eivät välttämättä ole samaa mieltyä kuningas Salmanin kanssa hänen perijänsä henkilöllisyydestä, mikä voi aiheuttaa vakavia ristiriitoja. Global Research julkaisemassa ja tutkivan journalistin Wayne Madsenin kirjoittamassa artikkelissa todetaan: ”Huumeet, rahanpesu Al-Qaida terroristien tukemiseksi Afganistanissa ja Pakistanissa, tiukka Koranin tulkinta Saudi Arabian tulevassa hallinnossa, pelätyn uskonnollisen poliisin paluu (mutaween) sekä laillisen eri tavoin ajattelevien murskaaminen maan sisällä, tulevat olemaan kuningas Salmanin hallituksen perintö ja tyyli”, artikkelissa todetaan.
Kastel 03.02.2015 Gavriel


Lähettänyt Gabriel Eskel
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Israel Update / Helmikuu

ViestiKirjoittaja noomi » 04.02.2015 16:16

Wednesday, February 04, 2015
KESKIVIIKKO 04.02.15
KESKIVIIKKO 04.02.15
1. TÄNÄÄN luvataan puolipilvistä säätä, joka ennusteen mukaan jatkunee ennusteajan eli ainakin lauantaihin saakka. Mittari näytti aamulla 8 astetta lämpöä, joka päivän kuluessa noussee 14 -16 asteen nurkille. Tuulen ansiosta sää tuntui kuitenkin kovin viileältä aamulla. Sateita ei luvata tämän ennusteajan aikana. Lämpötiloissa tapahtunee pientä nousua ja laskua. Lämpötilat tänään: Jerusalem 9 -14; Tiberias 12 -19; Suolameri 15 -22; Eilat 12 -24 +C-astetta.
Haluan tässä yhteydessä muistuttaa, että raportit ilmestyvät nykyisen käytännön mukaan sunnuntaina, keskiviikkona ja perjantaina. Jos joku muu järjestely tuntuu paremmalta, pyydän esityksiä. Olen pakosta joutunut alistumaan siihen, etten ole yhtä notkea tulemaan ja menemään kuin nuorena poikana.
Jos Gavriblock ei avaa tekstejä kuten aiemmin, se johtunee siitä, että Google pidättää tekstin väittäen, että jotakin siinä ei ole turvallista. Artikkelit avautuvat painamalla arkistonappia v. 2015 kohdalta.
2. ISLAMIN VALTIO osoittautuu yhtä raakalaismaiseksi kuin katolisen kirkon aikoinaan harjoittama käytäntö toisinajattelijoiden, kirkon asemaa tai kunniaa loukkaava tai muuten vain kirkon papiston kanssa nenäkkäin joutuneitten polttaminen elävältä. Lehtien artikkeleissa on aiemmin kerrottu erityisesti nuorten tyttöjen ja naisten silpomisesta oman miehekkyytensä nostamiseksi, mutta ilmeisesti pidättämiensä ihmisten julkinen teurastaminen irrottamalla heidän päänsä ei ollut enää tarpeeksi raflaava toimi, joka olisi päässyt uutisten otsikoihin, ja siksi tarvittiin uusia keinoja. Teurastusvuorossa oli heidän alas ampumansa hävittäjäkoneen jordanialainen pilotti, josta neuvoteltiin hänen vaihtamisekseen Jordanian pidättämiin IS:n jäseniin, mutta IS vaatii verta ja näyttäviä suorituksia, mitä vaihtokauppa ei tarjonnut. Hänet poltettiin häkissä elävänä, josta otettu karmiva video julkistettiin internetissä.

Jordanian kuningas Abdullah II keskeytti USA:n vierailunsa ja palasi kotiin hoitamaan teurastuksen jälkipyykkiä. Jordania on mukana USA:n johtamassa ISIS-joukkojen vastaisessa kampanjassa Saudi Arabian ja Irakin tapaan.
Ensimmäiseksi vastavedoksi Jordania teloitti kaksi pidättämäänsä IS:n taistelijaa, mutta käytti siistimpää ja nopeampaa tapaa hirttäen heidät. Toinen heistä oli nainen ja potentiaalinen itsemurhaterroristi Sajida al-Rishawi, toisen nimi Ziad al-Karbuli. Abdullah tapasi ennen kotimatkaansa presidentti Obaman, joka tuomitsi IS:n suorittaman jordanialaisen pilotin polttoteloituksen. Kuningas Abdullah II lupaa, että Jordanian vastaus tulee tärisyttämään maata. IS oli vähän aiemmin teloittanut kaksi japanilaista, mistä Japani virallisesti ilmoitti, ettei se koskaan unohda tätä.

Islamin valtion edustajat kertoivat sen alkuvaiheissaan, että se pyrkii hoitamaan ensin kotoisen kentän muodostaakseen vahvan tukiaseman, ja vasta sen jälkeen suuntaavansa toimintansa rajojen ulkopuolelle. Ensimmäisiä vähäisä yhteenottoja sillä on ollut Saudi Arabian ja Jordanian rajalla sekä Libanonissa, jonka sisäinen turvallisuus ja järjestys ovat pahasti sekaisin osan siitä ollessa Hizbullahin täydessä valvonnassa, osan Libanonin hallituksen ja armeijan turvatakuiden alla. Saudit tukevat Libanonin hallitusta, ja USA toimittaa sille aseita, joista osa valuu Hizbullahille, jolla on veto-oikeus maan hallituksessa.
IS:n kannattajien perustamia soluja on paljastettu eri puolilla maailmaa, Siinailla, Gazassa, Israelissa, Englannissa, Euroopan maissa ja myös USA:ssa. http://www.timesofisrael.com/jordan-exe ... lls-pilot/
3. YK:n ihmisoikeusneuvoston nimittämä kanadalainen professori, tuomari William Schabas lähetti eroamiskirjeensä UNHRC neuvostolle maanantaina todeten, että se astuu voimaan välittömästi. Syyksi hän ilmoitti julkisuuteen nousseita väitteitä, että koska hän oli toiminut PA/PLO:n lainopillisena neuvonantaja ja että hän olisi siten esteellinen toimimaan ja johtamaan puolueettomana asiantuntijana Gazan kesäsotaa tukivan komitean puheenjohtajana.
Pääministeri Netanyahu ja ulkoministeri Lieberman kritisoivat kovin sanoin Schabasin valintaa komitean johtoon, joka puolestaan kutsui heidän kritiikkiään epätavallisen naurettavaksi vakuuttaen, että syytteet häntä vastaan ovat vääriä.

UNHRC toimi ripeästi nimittäen Schabasin tilalle komitean johtoon New Yorkin korkeimman oikeuden entisen tuomarin Mary McGowan Davisin, joka toimi puheenjohtajana vuoden 2008 -2009 Israelin ja Hamasin välistä sotaa tutkivassa YK:n asettamassa komiteassa. Davisin uskotaan suhtautuvan Israeliin puolueettomammin kuin Schabasin, mutta komitean tutkimusvaihe on jo suoritettu ja vuorossa on nyt raportin laadintavaihe. Siitä selvinnee, miten komitea sai tarvitsemansa todisteet ja keitä se kuulusteli, mutta Israelin johto epäilee, ettei raportin sisältö tule muotoutumaan myötämielisemmäksi tai edes puolueettomaksi Israelia kohtaan. Komitean raportti julkistetaan tämän hetken tietojen mukaan 23.maaliskuuta 2015. http://www.timesofisrael.com/ny-judge-t ... c-resigns/
4. P5+1 maiden ja Iranin väliset neuvottelut koskien Iranin ydinsuunnitelmaa ovat joutumassa kriisitunnelmaan neuvotteluille sallitun ajan alkaessa kulua umpeen. Iran ei halua vähentää asentamiensa sentrifugien määrää, mutta voi sopia pienentämään niiden tehoa. Asiantuntijat varoittavat, että sentrifugien tehon lisääminen vie paljon vähemmän aikaa kuin niiden asentaminen tarkoittaen tällä sitä, että Iran voi niin halutessaan nopeasti palauttaa sentrifugien täystehon.
Iranilla on jo valmiiksi rikastettua uraania paria atomipommia varten, mutta Iranin neuvottelijat vakuuttavat, että sitä tarvitaan lääkinnälliseen toimintaan. Iran on myös vihjaillut, että se voi muuttaa osan rikastetusta uraanista polttoainekäyttöön.

IRANIN presidentti Hassan Rouhani oli varsin toiveikas, että sopimus pystytään vielä saamaan allekirjoituskuntoon määräajassa, koska ”länsimaat ovat havainneet, että niiden tulee tunnustaa Iranin kansan lailliset oikeudet”.
Neuvottelut ovat yhä enemmän kehittyneet USA:n ja Iranin välisiksi P5+1 muiden jäsenten Venäjän, Kiinan, Ranskan, Englannin, Saksan ja YK:n seuratessa sivusta, koska USA:n ja Iranin väliset suhteet muodostavat sopimuksen synnyn ytimen.
Iranilla lienee nyt lähes 10 000 sentrifugia käyttökunnossa, mutta Iran haluaa niiden määrän nostamista 19 000, joka tarvitaan sen nopeasti kehittyvän teollisuuden ja syrjäseutujen sähköistämisen tarpeisiin. USA on valmis myöntämään luvan 4 500 sentrifugalle, mutta se ei tyydytä Iranin vaatimuksia.
Mahdollista kompromissiesitystä on tarkoitus käsitellä perjantaina alkavan Mynchenin turvallisuuskokouksen yhteydessä. http://www.timesofisrael.com/us-iran-di ... ompromise/
5. RAJUSSA liikenneonnettomuudessa Negevissä sai surmansa 8 beduiininaista, jotka olivat palaamassa kotiinsa osallistuttuaan tilaisuuteen Al-Aksa moskeijassa.
Huran kaupunki, josta naiset olivat pääosin kotoisin, julisti virallisen suruajan heidän muistokseen. Onnettomuudessa 28 muuta bussissa matkustanutta naista haavoittui.
Onnettomuuden aiheutti traktori, joka lipui pois omalta kaistaltaan tiellä no 31 lähellä Lehavimiä, ja joka kuljetti toisia traktoreita. Poliisi epäilee kuljettajien ajaneen holtittomasti kapealla tieosuudella, josta on esitetty valituksia useasti ennenkin. Poliisi pidätti sekä traktoria ajaneen kuljettajan, jolla oli ennestään 100 liikennerikosta, että myös bussin kuljettajan. Poliisi epäilee, että traktorin perässä traktoreita kuljettava lavetti tai traktori oli sallittuja sääntöjä leveämpi. Bussin toinen kylki murskaantui lähes täysin traktorin kolhiessa sitä ohitustilanteessa.

LEHAVIMIN alueneuvoston puheenjohtaja Eli Levi sanoi varoittaneensa liikenne-ministeriötä tieosuuden vaarallisuudesta vain tunteja ennen onnettomuutta. Tiellä on kaksi liikennekaistaa ja pientareet ovat kapeat. Bussin kuljettaja syytti traktoria onnettomuudesta. Paikalliset asukkaat valittavat, ettei heidän kaupungissaan ole riittävää infrastruktuuria, minkä johdosta usein sattuvien liikenneonnettomuuksien hoitoa on vaikea järjestää. http://www.timesofisrael.com/after-dead ... -mourning/
6. TRANSASIA yhtiön matkustajakone 58 matkustajaa sisällään epäonnistui nousussaan päätyen jokeen. Pelastusoperaatio on vielä kesken, mutta 28 ihmisen uskotaan saaneen surmansa koneen syöksyssä Taiwanissa.
Propellein varustettu matkustajakone ART-72-600 lensi kyljittäin toinen siipi maata viistäen ollen vähällä osua Taiwanin vilkasliikenteiseen valtatiehen no 1 ja jatkaen syöksyään Keelung-jokeen jääden osittain veden yläpuolelle vain runsaan 20 metrin päähän joen rannasta.
Pelastusoperaatioon osallistuneet epäilevät, että koneen sisälle on voinut jäädä puristuksiin koneen matkustajia ja henkilökunnan jäseniä.
Kinmenin lentokenttä on säännöllisesti käytetty välietappi Taipein ja Kiinan Fucianin välillä. Koneessa oli sekä kiinalaisia että taiwanilaisia matkustajia.
Pelastusoperaatiota johtava Taipein palokunnan komentaja ei anna toivoa 31 vielä kateissa olevan löytämiseksi hengissä.
Kone kuului saman yhtiön laivueeseen, jonka koneet ovat kärsineet useita onnettomuuksia viime aikoina. Viimeksi 23. heinäkuuta yhtiön operoima kone joutui onnettomuuteen Penchu-saarilla surmaten 48 ihmistä taifuunin jälkeen, jotka ovat edelleen tutkimusten kohteina. http://www.timesofisrael.com/12-killed- ... nto-river/
7. UUTISOTSIKOITA
· Korkea Fatahin virkailija, PA:n hallituksen liikunta-asiain ministeri Jibril Rajoub päästi ilmoille oman pahan henkensä helpottaakseen omaa oloaan. Rajoub on Fatahin keskuskomitean varasihteeri ja johtaa PA:n ylintä neuvostoa urheilu- ja nuorisoasioissa. Hän antoi haastattelun ”Venäjä Nyt” TV:lle, jonka käänsi MEMRI. Rajoub väitti, että ”Israel harjoittaa valtion-terrorismia, rikkoo ihmisoikeuksia eikä välitä YK:n lausunnoista”. ”Netanyahu on 1940-luvun natsismin vääristymä. Hänet on eristetty, koska ihmiset huomaavat hänen rasisminsa aiheuttaman vaaran rauhalle ja globaalille turvallisuudelle. Hän reagoi kriiseihin fasistisella, natsien rasistisella tavalla”. Hän vertasi Netanyahua Hitleriin noudattaen natsimallia. ”Hän puhuu turvallisuudesta. Kun Hitler miehitti Puolan, hän myöskin käytti turvallisuutta verukkeenaan”. Hän vaati maailmaa antamaan Netanyahulle ”punaisen kortin”. Hän lisäsi syytöksiinsä, että jokainen PA:n arabi on Netanyahun ja Naftali Bennettin iskulistalla, jossa ensimmäisenä on PA:n puheenjohtaja Mahmouid Abbas kehuen, miten tämä johtaa kaadereitaan viisaudella tasapuolisesti. Netanyahun ahdistaessa miehityksellä Abbas antaa kuoliniskun hänen, Bennettin ja heidän joukkonsa harjoittamalle rasismille, fasismilla ja natsismille. ”Me otamme uhkaukset vakavasti, sillä nuo profeettojen surmaajat ovat niitä, jotka surmasivat Arafatin, Yassinin, Mustafan ja vangitsivat Barghoutin, vahingoittaen kaikkia johtajia”. http://www.timesofisrael.com/senior-fat ... to-hitler/ Tämä mies on yksi Abbasin seuraajaehdokkaista.
· Argentiinan murhattu syyttäjä Alberto Nisman oli laatinut valmiiksi ennen kuolemaansa presidentin vangitsemismääräyksen epäiltynä osallisuudesta todisteiden salaamisesta vuonna 1994 AMIA juutalaiskeskuksen pommittamisesta Buenos Airesissa, josta epäillään Iranin agentteja. Argentiinan presidentti Christina Fernandez de Kirchnerin epäillään syyllistyneen AMIA-keskuksen pommittamiseen, joko suoraan tai todisteitten salaamisesta. Vangitsemismääräys löydettiin syyttäjä Nismanin kodista, mutta hän ei vaatinut välitöntä vangitsemista. http://www.timesofisrael.com/arrest-war ... tors-home/
· Satoja Hamasin kannattajia marssi maanantaina Gazassa vastalauseena Egyptin oikeuden julistettua Hamasin sotilaallisen siiven terrorijärjestöksi. Hamasin korkea virkailija Mushir al-Masri syytti, että Egyptin syytös izza din Al-Qassamia vastaan on poliittinen, ja että sen tarkoituksena on peitellä Egyptin al-Sisin hallituksen epäonnistuminen palauttaa maan turvallisuus ja järjestys. http://www.timesofisrael.com/hamas-supp ... ptian-ban/
· Kanadan poliisi paljasti kolmen miehen terrorisolun Kanadassa Ottawassa, syyttäen heitä varojen keräämisesti ja rekrytoinnista jihadisti-ryhmälle. Yksi solun miehistä pidätettiin, kaksi muuta ovat poissa maasta. Pidätykset ovat osa viime kuussa tehdyn kolmen miehen pidätystä Ottawassa. Yksi miehistä on voinut saada surmansa Irakissa. Kanadan poliisin mukaan solun tarkoituksena näyttää olleen toimia maan ulkopuolella eikä Kanadassa. http://www.timesofisrael.com/canada-pol ... ll-arrest/
· Valkoisen Talon korkea neuvonantaja Philip Gordon saapuu Israeliin 15.02. tavaten Israelin ja PA:n johtajia huolimatta ongelmallisista suhteista Obaman ja Netanyahun välillä. Ehkä tämä on reaalipolitiikkaa, ei suhdetoimintaa. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... NHs41Mp6PY
· Hamas rakentaa kiireellä uutta armeijaa hyökkäykseen Israelia vastaan. Iran on luvannut rahoittaa Hamasia ja PA:n arabeja Juudeassa ja Samariassa opettaen heille rakettien rakentamisen salaisuuksia. Kohta raketit lentävät Israelin rannikolla sijaitseviin asutuskeskuksiin ja teollisuuslaitoksiin, ellei tuota pystytä ajoissa estämään. Kuka uskoo enää arabien rauhantahtoon? http://www.jpost.com/Arab-Israeli-Confl ... ays-389833




Lähettänyt Gabriel Eskel
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Israel Update / Helmikuu

ViestiKirjoittaja noomi » 08.02.2015 07:38

Friday, February 06, 2015
PERJANTAI 06.02.15
PERJANTAI 07.02.15
1. PERJANTAIPÄIVÄ alkoi varsin viileänä, vaikka ennusteen mukaan lämpöä tulisi olla 11 astetta, JP:n mukaan jopa 21 astetta ja keskipäivällä 29, mikä on selvä lapsus. Joku oli väsynyt edellisen illan karkeloista eikä ollut ehtinyt palautua vuorokauden aikana. Keskiviikkona Israelissa vietettiin puiden uutta vuotta, mutta koska nyt on shmita-vuosi, syntymäpäivän traditioon kuuluvaa puiden istutusta ei voitu suorittaa. Ilman lämpötilan odotetaan nousevan huomenna 17 -21 lukuihin laskeakseen sitten ajan-kohtaan sopivampiin määriin. Maanantaina tulee paikallisia sateita lämpötilojen laskiessa tuntuvasti 7 -13 lukuihin, ja torstaina voi sataa lunta, kuten ennustetaan. Kinneretin vedenkorkeus pysyttelee entisissä lukemissa.
Lämpötilat tänään: Jerusalem 11 -21; Tiberias 13 -26; Suolameri 17 -29; Eilat 17 -30 +C-astetta. Kuten ennusteista voi päätellä, talvea ei ole suinkaan vielä taitettu. Vanhat viisaat sanoivatkin, että talven tulee olla kylmä, jotta kesästä tulisi lämmin.

2. OIKEISTOON kuuluva NGO järjestö Regavim raportoi, että EU rakentaa satoja pysyviä rakennuksia Maale Adumimin lähelle ja kiistanalaiselle E1 alueelle, joka sijaitsee C-alueella, ja joka Israelin täydessä turvallisuus- ja siviilivastuussa. Rakennukset ovat laittomia; niillä ole rakennuslupia eikä EU:lla ole mitään oikeutta rakentaa Juudean ja Samarian C-alueilla ilman siviilihallinnon lupaa.
Regavim järjesti journalisteille tarkoitetun tutustumismatkan Jerikon tien varteen ja E1-alueelle pystytetyissä rakennuksissa, jotka parakkien ja telttojen ohella on selvästi tarkoitettu pysyvää käyttöä varten betoniperustuksineen ja – lattioineen. Vierailun aikana journalistit tutustuivat lukuisiin valtion tai julkiselle maalle äskettäin perustettuihin beduiiniyhteisöihin kiistellylle alueelle.
EU:n virkailijat toteavat toimivansa ”humanitäärisin perustein avustaakseen alueen asukkaita” hyvin tiedostaen, että heidän toimintansa on laitonta, ja ettei humanitäärinen avustaminen ole päämääränä, vaan tosiasioitten pystyttäminen useimmiten valtion maalle tulevia neuvotteluja varten.

Tämä on EU:n törkeää puuttumista Israelin ja PA:n arabien väliseen konfliktiin pyrkien poliittisin keinoin asettumaan arabien tueksi, joiden ne katsovat joutuneen miehitysvallan sanelupolitiikan uhreiksi. Useissa viimeaikaisissa raporteissa on selvitetty, etteivät Juudea ja Samaria ole miehitettyä aluetta ja että suoritettujen tutkimusten mukaan (mm. Levy-raportti) Israelilla on laillinen kansainvälisesti tunnustettu oikeus rakentaa Juudeaan ja Samariaan hyväksyttyjen rakennuslupien puitteissa. Poikkeuksen muodostavat vain ne kaupungit ja kylät, jotka Israel on luovuttanut PA/PLO:n hallintaan Oslon sopimusten mukaisesti.

REGAVIMIN raportin mukaan EU on selvästi muuttanut passiivista avustus- ja rahoitustaktiikkaansa asettumalla aktiivisesti osallistumaan PA:n arabien rinnalle yksipuolisesti ja laittomasti todisteiden rakentamiseksi maahan, mitä PA/PLO on harjoittanut vuodesta 2000 lähtien ja jota se on nyt kiihdyttänyt PA/PLO:n päätettyä etsiä palestiinalaisvaltionsa tunnustamista ilman neuvotteluja Israelin kanssa.
Israelin viranomaiset ovat hyvin tietoisia tästä laittomasta toiminnasta, mutta eivät rohkene seistä oikeuksiensa takana peläten EU-suhteitten heikkenemistä entisestään. He eivät ilmeisesti tajua, ettei tällainen pakkosyöttö tule millään tavoin helpottamaan tilannetta neuvotteluissa, joita on pakko käydä osapuolten välillä riippumatta siitä, onko YK tai joku muu instanssi tunnustanut Palestiinan valtion.
Asian varmistamiseksi EU:n äskettäin pystyttämät rakennukset on varustettu EU:n logolla kuin varoitukseksi Israelille, että ne ovat EU:n omaisuutta ja että niiden poistaminen voisi aiheuttaa diplomaattisten suhteitten huononemisen EU:n kanssa, jotka eivät ole kehuttavalla tasolla ilman näitäkin ongelmia.

Israelin hallituksen toimien koordinaattori Juudeassa ja Samariassa (COGAT) kenraalimajuri Yoav Mordechai oli Euroopassa viime viikolla neuvotelleen EU:n viranomaisten kanssa myös tästä kysymyksestä. Hän ei kertonut, mitä sovittiin tästä EU:n ysipuolisesta ja laittomasta toiminnasta, mutta hän vakuutti, että siviilihallinto tulee toimimaan kaikkea laitonta rakentamista vastaan Juudeassa ja Samariassa, eikä EU ole poikkeus tästä periaatteesta. Mordechi sanoi, että COGAT on lähettänyt laatimiaan virallisia kirjeitä lähetystöille ja järjestöille varoittaen niitä rakentamasta laittomasti Juudean ja Samarian C-alueilla.

REGAVIMIN politiikan ja hallitusyhteistyön johtaja Meir Deutsch sanoo, että EU on ottanut aktiivisen kannan avustaakseen PA/PLO:n tavoitteita C-alueen saamiseksi valvontaansa laittomasti ja vastoin Oslon sopimuksia. Regavim pyysi v. 2008 korkeaa oikeutta tekemään päätöksen, jolla hallitus oikeutettaisiin poistamaan laittomat rakennukset, mutta se päätti, että ensin on löydettävä vaihtoehtoiset asunnot niissä asuville beduiineille. Tämä oli kuin kutsu EU:lle jatkaa laittomia toimiaan E1-alueella ja muualla Juudean ja Samarian C-alueilla. Israel aloitti silloin uuden arabikaupungin, nimeltään Ramat Nueima, rakentamisen Jerikon pohjoispuolelle, jonne 12 000 beduiinia siirrettäisiin. PA/PLO ja EU vastustavat suunnitelmaa kiivaasti, mikä osoittaa, ettei kysymys todellakaan ole beduiinien elinoloista, vaan EU:n harjoittamasta Israelin vastaisesta politiikasta.
REGAVIMIN ulkomaisten suhteitten johtaja Ari Briggs toteaa, että kaiken inhimillisen hädän avustamisen verhon taakse piilotetun PA/PLO:n ja EU:n yhteistoiminnan tarkoituksena on PA:n arabien pysyvä asutustoiminta C-alueilla Israelin valtion maalle, täysin laittomasti, mutta samaan aikaan nostaen suuren huudon aina, kun Israel julkistaa uusien asuntojen rakentamisen juutalaisille olemassa oleviin yhteisöihin kutsuen sitä ”setlementtien laajentamiseksi ja arabien maan laittomaksi varastamiseksi”, mikä osoittaa EU:n läpinäkyvän teeskentelyn.

Regavinin johtaja Deutsch toteaa, että vuosien 2012 -2014 EU on pystyttänyt miljoonien Eurojen kustannuksella 400 laitonta rakennusta C-alueelle, joka on n. 60 % Juudean ja Samarian kokonaispinta-alasta. EU vastustaa erityisen kiivaasti Israelin suunnitelmia E1-alueen rakentamiseksi, jonne se on jo osaksi vetänyt infrastruktuuria, ja joka on elintärkeä Maale Adumimin liittämiseksi Jerusalemiin ja sen turvallisuudelle.
EU:n brittiparlamentaarikko James Carver hämmästelee EU:n politiikkaa rikkoen häikäilemättä kansainvälisiä ja paikallisia lakeja ja sopimuksia rakentamalla laittomasti toisen omistamalle maalle ilman vaadittavia rakennuslupia. http://www.jpost.com/Arab-Israeli-Confl ... ank-390184

3. JORDANIAN ilmavoimat iskivät lupaustensa mukaan kolmesti Islamin Valtion tukikohtia ja joukkoja vastaan Syyrian alueella. Kuningas Abdullah II oli raporttien
mukaan erityisen ärsyyntynyt Jordanian ilmavoimien pilotin polttamisesta julkisena näytöksenä, jota lukuisat siviilit seurasivat hurraten. Abdullah lupasi itse johtaa iskuja IS:n joukkoja vastaan. Hänellä lienee isänsä kuningas Husseinin tapaan oikeus toimia lentokoneen ohjaajana.
Jordanian päätös lisätä ilmaiskujaan IS:n kohteita vastaan oli rohkea, jopa uhkarohkea teko, sillä Jordania on IS:n seuraavien kohteitten listalla ja sillä on kannattajia ja agentteja Jordaniassa, jotka vain odottavat käskyä aktivoida toimintansa IS:n johdon päätösten mukaisesti.
Raporttien mukaan IS ei ole vielä valmis aseelliseen hyökkäykseen Jordaniaan, mutta se voi aktivoida terroritoiminnan iskemällä strategisesti tärkeisiin, sekä jordanialaisiin että amerikkalaisiin, kohteisiin maassa. Se ei myöskään suhtaudu myönteisesti Jordanian teloittaessa kaksi sen jäsentä, jotka oli alun perin tarkoitus vaihtaa pilottiin, kuten ei muslimimaan osallistumiseen hyökkäyksiin sitä vastaan.

ISLAMIN VALTIO julkaisi keskiviikkona tiedotuksen, jossa se lupaa houkuttelevia korvauksia jokaiselle, joka haavoittaa tai teloittaa jordanialaisen pilotin. Se julkisti myös 52 jordanialaisen lentäjän nimet ja osoitteet, arvo ja työtehtävä, kuten MEMRI kertoi kääntämässään raportissa. ”Islamin valtion shura-neuvosto lupaa palkkion jokaiselle, joka surmaa tai haavoittaa jordanialaista lentäjää estäen hänet lentämästä ristiretkeläisten koaliittion mukana hyökäten muslimeja vastaan Islamin Valtion alueella”, tweet-tiedotteessa todetaan. He olivat luultavasti saaneet tiedot lentäjistä surmaamaltaan Mouath Kasaesbehiltä. Arabimuslimien kuulustelumetodit ovat hyvin suoraviivaisia ja tehokkaita, eikä inhimillisten näkökohtien anneta häiritä nopeitten vastausten saamiseksi, joko oikeita tai vääriä.
JORDANIA harkitsi maajoukkojen lähettämistä Syyriaan taistelemaan IS:n joukkoja vastaan, mutta tarkkailijat eivät usko Abdullah II:n antautuvan tällaiseen uhkapeliin ilman tarvittavaa USA:n ja arabimaitten osallistumista, USA lupasi listä aseapuaan Jordanialle kuten myös Libanonille.
Jordanian Muslimiveljeskunnan johtaja Hamza Mansour kieltäytyi maansa TV:n haastattelussa kutsumasta IS:ä terrorijärjestöksi. http://www.jpost.com/Middle-East/Jordan ... dom-390175

4. UUTISOTSIKOITA
· KANSALAISTEN mielipiteitä tutkivat järjestöt julkaisevat tiheään tutkimuksiaan, miten hallitusvalta mahdollisesti vaihtuu tai säilyy vaalipäivän lähestyessä. Eri järjestöjen suorittamissa tuloksissa on epäilyttävän suuria eroja, mikä asettaa kysymysmerkin, miten paljon niillä pyritään tai pystytään ohjailemaan kansan äänestyskäyttäytymistä. Jos joku puolue osoittautuu selvästi muita suositummaksi, se voi antaa äänestäjille tunnun, ettei hänen äänellään ole sitten merkitystä. Yedioth Aharonit suorittamassa mittauksessa Zionist Union johtaa yhdellä edustajalla, mutta Maariv teettämässä tutkimuksessa Likuvin johto on 4 edustajaa. Yediothin gallup antoi Juutalaiskoti-puolueelle vain 12 edustajaa; Maariv lehden gallup puolestaan 18 edustajaa. Yesh Atid sai 12 edustajaa, kuten myös arabiliitto. Kulanu sai 5; Israel Beitenu 5-6 paikkaa. Shasin suosio antaa 7 edustajaa, Yahad lähellä putoamista. http://www.timesofisrael.com/conflictin ... p-in-lead/
· PA/PLO:n salaisten mutta julkisuuteen vuotaneitten dokumenttien mukaan virkailijat tutkivat terroristien suorittamat teot, joiden perusteella päätetään hänen marttyyriutensa merkitys, palkkiossa suuruus ja arvoasteikko, jonka mukaan häntä kunnioitetaan julkisuudessa. USA:n kongressin jäsenet saivat vasta äskettäin tietää julkisesta salaisuudesta huolimatta, että PA/PLO maksaa terroristeille kuukausipalkkaa yhteensä 3 -7 miljoonaa USD arvosta. Arvioinnissa huomioidaan iskussa kuolleiden lukumäärä ja heidän arvonsa sekä haavoittuneiden lukumäärä ja taloudellisten vahinkojen määrä. http://www.timesofisrael.com/pa-studies ... -salaries/
· Obama harkitsee lisävarojen saamista kongressilta aloittaakseen kiihdytetyt iskut ja mahdollisesti maajoukkojen hyökkäykset Islamin valtiota vastaan Syyriassa ja Irakissa, vaikka hän ei pidä luvan saamista välttämättömänä. http://www.timesofisrael.com/obama-pois ... orization/
· Zionist Union (Herzog/Livni) sanoo tukevansa arabikansanedustajan Haneen Zoabin sulkemista Knessetin vaaleista. Yhtyneen arabiliiton edustaja ei tiennyt sitä vaan sanoi tukevansa Zoabin uudelleen valintaa. http://www.timesofisrael.com/zionist-ca ... m-running/
· Hamas syyttää, että PA antoi IDF:lle lähes kolmanneksen Israelin tuhoamista kohteista Gazan kesäsodan aikana. Tämän se sanoo selvittäneen siitä, että yhteistoiminnasta kiinni jääneillä oli välineitä, jotka muistuttavat Israelissa käytettyjä. Varsinkin Madmoud Abbas on korkealla petturien listalla. http://www.timesofisrael.com/pa-gave-is ... a-targets/
· Jordanian ilmavoimien iskuissa sai surmansa 35 IS:n taistelijaa. http://www.timesofisrael.com/35-islamic ... irstrikes/

Lähettänyt Gabriel Eskel
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Israel Update / Helmikuu

ViestiKirjoittaja noomi » 08.02.2015 19:55

Sunday, February 08, 2015
SUNNUNTAI 08.02.15
SUNNUNTAI 08.02.15
1. SUNNUNTAI, juutalaisen kalenterin mukaan viikon ensimmäisen päivän, aamu valkeni osittain sumuisena ja harmaana, viileän tuulisena. Viileä ja kostea ilma-virtaus levisi eilen iltapäivällä Välimereltä ja Euroopasta täyttäen hetkessä tämän kapean rantasuikaleen, jota kutsutaan Israeliksi, juutalaiseksi valtioksi, vaikka arabien kouluissaan käyttämissä karttakirjoissa sitä ei esiinny ollenkaan, sen tilalla lukee suurin kirjaimin Palestiina, joka käsittä koko alueen Jordanista Välimereen. Arabit ovat myös useita kertoja yrittäneet toteuttaa toivomuksensa Israelin hävittämisestä myös käytännössä huonolla menestyksellä ymmärtämättä, että he sotivat itse asiassa ainoaa todellista ja elävää, Israelin Jumalaa vastaan. Kun tämä totuus lopulta selviää heille, se tulee aiheuttamaan todellisen ”arabikevään” puhkeamisen, mutta sitä tullee edeltämään veriset selvittelyt, joissa ihmisiä surmataan massoittain ilman Jumalan välintuloa, koska Hän on ihmeitten Jumala. Mutta hänen Nimensä ei ole Allah eikä Muhammed ole Hänen profeettansa. Hänen nimensä on Jahve, Jehova Shebaot, El Shaddai, Sotajoukkojen Jumala.

2. ENNUSTEIDEN mukaan puolipilvinen sää tulee jatkumaan tänään ja muutamien lähipäivien aikana. Vesisateita voi tulla paikoitellen ainakin tänään ehkä keskiviikon tai torstain tienoilla muuttuen lumeksi lämpötilan lähennellessä nollaa vuoristoalueilla. Talven selkä ei ole vielä taittunut runsaasta kukkamerestä huolimatta, mutta maailmankirjojen mukaan lämpimämpään aikaan ollaan menossa.
Säätilat tänään. Jerusalem 07 -14; Tiberias 12 -17; Suolameri 17 -24; Eilat 14 -24 +C-astetta. Kinneretin vedenkorkeus nousi puoli senttiä.

3. MYNCHENISSÄ pidettiin viime viikolla turvallisuuskonferenssi, mikä antoi valtioitten johtajille ja poliitikoille mahdollisuuden tavata toisiaan ja vaihtaa mielipiteitään tarvitsematta pelätä snoudenien tai muitten salakuuntelua, vaikka uudenaikaisilla mikrofoneille pystytään tallentamaan kahdenkeskisiä keskusteluja useiden metrien päästä, mitä monet varomattomat johtajat eivät aina muista. Koska Israelin edustajia oli paikalla, Turkin edustaja jättäytyi pois, ettei vain saisi sionistista tartuntaa.

Mynchenissä oli myös Sionistisen Unionin eli Labour-puolueen puheenjohtaja Isaac Herzog, joka tapasi ohimennen USA:n varapresidentti Joe Bidenin ja ulkoministeri John Kerryn keventäen heille sydämessään kantamaansa taakkaa pääministeri Netanyahun päätöksestä itsepäisesti pitää puheensa USA:n kongressille maaliskuun 3. päivänä, jota presidentti Onama vastustaa ja jota varapresidentti Biden ei halua kuulla, vaan matkustaa ulkomaille saadakseen sopivan verukkeen. Herzog sanoi puheessaan ennen amerikkalaisten tapaamista, että Netanyahun puhe kongressille on strateginen virhe, mitä hän ei tekisi pääministerinä.
Koska Israelin protokollan mukaan israelilaisjohtajat eivät saa kritisoida maansa hallitusta ja ministereitä ollessaan ulkomailla, Herzog muisti vakuuttaa, ettei hänen tarkoituksensa ole pääministerin kritisoiminen, vaan hallituksen kaataminen. Tämä on lähes suoraan otettu V15 järjestön ohjelmasta Israelin hallituksen vaihtamiseksi nimeämättä ketään. Herzogin lapsellinen yritys peitellä jälkiään ja omaa pyrkimystään ”nousta kalifiksi kalifin paikalle” ei hämää valistunutta äänestäjää.
Muutamia vuosia sitten toivottiin, että Herzogista kasvaisi Israelille uuden sukupolven kansanjohtaja, johon voisi asettaa luottamuksensa, mutta hän on pettänyt odotukset; hän on pehmeä, toisten ohjailtavissa, nyt Tzipi Livnin.

OPPOSITIOJOHTAJA Isaac Herzog viittasi verhotusti isäänsä Chaim Herzogiin,
joka toimi Israelin 6. presidenttinä, todeten, että hänen perheellään on historiallinen perintö työskennellä 13 USA:n presidentin kanssa. ”Selitän kansalleni ja kansalaisilleni, että USA on presidenttien johtama kansa, ja että he ovat aina seisoineet kansamme rinnalla historiamme aikana. Johtajina meidän tulee asettaa kansamme ja kansalaistemme intressit kauas ennen omaa poliittista intressiämme. Diplomaattinen taito ei ole puheissa vaan kyvyssä työskennellä läheisessä yhteistyössä liittolaistemme kanssa, joilla on yhteiset intressit kanssamme”.
Herzog totesi aiemmin journalisteille, että Netanyahun on korkea aika peruuttaa puheensa USA:n kongressille. ”Se puhe on syntynyt synnissä osana vaalikampanjaa, ja se vaarantaa Israelin turvallisuuden ja erikoissuhteemme USA:n kanssa”, hän sanoi mielistelevässä puheessaan, minkä kokenut journalisti haistaa jo kaukaa.

LIKUD-puolueen taholta annettiin välittömästi murskaava lausunto Herzogin Mynchenin puheista todeten, että Herzog asetti omat intressinsä ennen maansa ja kansansa intressejä kritisoidessaan Netanyahua kansainvälisellä forumilla heikentäen Israelin asemaa Iranin ydinasehaaveita vastaan. ”Tämä on vastuutonta, ja se ylitti kaikki punaiset varoituslinjat”. lausunnossa todetaan.

Netanyahun päätöstä hyväksyä republikaanien johtajan John Boehnerin kutsu puhua Kongressille vastoin presidentti Obaman tahtoa kritisoidaan laajalti siksi, että se asettaa hänet liittolaiseksi kongressin valtapuolueen kanssa presidenttiään vastaan. Netanyahun neuvonantajat ovat selittäneet, että hän uskoi Boehnerin kutsun saaneen sekä republikaanien että demokraattien kongressin jäsenten hyväksymisen, mikä näyttää olevan epäselvää. http://www.jpost.com/Israel-Elections/H ... rry-390307

4. LABOUR vaihtoi puheenjohtajansa Shelly Yechomovichin Isaac Herzogiin. v. 2013. Ennen äänestystä entinen puheenjohtaja Yechimovich kirjoitti Herzogista näin: ”Labourpuolueen jäsenet tulevat tekemään kaikkensa poistaakseen mies-vahvuudestaan Knessetin jäsenen Buji Herzogin, joka tuhosi satojen tuhansien perheiden aseman Israelissa, ja joka on myös havaittu sopimattomaksi pääministeriksi Movement for Quality Government (MQG, järjestö laadukkaan hallituksen hyväksi) toimesta. Puoleen johtajaksi? Kuvitelmissaan”. Yechimovich viittasi Facebook sivullaan journalistin Natan Zahavin kriittisiin artikkeleihin Herzogista syyttäen häntä epäonnistumisestaan terveysministerinä huolimatta vasemmistolaisen median suosiollisesta avusta häntä kohtaan. Hän tarkoitti Herzogin toimintaa ministerinä Ariel Sharonin hallituksessa v. 2005.
MQG otti yhteyttä Sharoniin todeten, ettei Herzog täytä laatuvaatimuksia tullakseen nimitetyksi rakennusministeriksi osallistumisensa vuoksi ”Amutot Barak (Barakin vaalitoiminnan hyväksi toimivat NGO-järjestöt) vaalilain vastaisesti v. 1999. Herzog toimi Barakin vaalien rahoittajana muodostaen yli 30 NGO-yritystä naamioiden osan niistä hyväntekeväisyys-järjestöiksi. Skandaali tuli julkiseksi, mutta valtionsyyttäjä Weinstein joutui sulkemaan jutun Herzogin kieltäytyessä puhumasta. Herzog käyttää nyt samaa taktiikkaa V15 järjestön laittomuuksissa. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... NcXeVMp6PY

5. UUTISOTSIKOITA
· USA:n juutalaisjärjestöt ovat myös joutuneet harkitsemaan asemaansa Netanyahun kongressin puheen vuoksi. Useimmilla näyttää kuitenkin oma suu olevan tärkein ennen järjen käyttöä ja antautuvan negatiivisen virran vietäväksi varoittaen pääministeriä puheen vahingollisista seurauksista. http://www.timesofisrael.com/reform-hea ... ms-speech/
· USA:n ulkoministeri John Kerry tapasi Iranin virkaveljensä Muhammad Javad Zarifin toistamiseen Mynchenissä olonsa aikana turvallisuuskonferenssin yhteydessä. P5 +1 maiden ja Iranin välisistä neuvotteluista on tulossa yhä selvemmin USA:n ja Iranin välinen, koska molemmat voivat joko saavuttaa tai menettää sopimustekstin puitteissa. Iran laajentaa keskusteluja myös muille aloille kuin ydinsuunnitelmaa koskeviksi, mikä enteilee maitten välisten suhteitten kehittyvän diplomaattiselle tasolle. Zarif varoittaa länsimaita, että sopimuksen epäonnistuminen voi johtaa presidentti Hassan Rouhanin syrjäyttämiseen kovemman linjan presidentin valitsemiseksi. Sopimuksen tulisi valmistua maaliskuun aikana. http://www.timesofisrael.com/kerry-zari ... ear-talks/
· WTC:n tuplatornien ja Pentagonin yhden osan tuhoaminen ja pommittaminen syyskuun 11.päivänä 2001 on taas uudelleen nousemassa median valokeilaan, kuten myös CIA:n mahdollinen osuus siihen. Ehkä Saudi Arabian kuninkaan vaihdos on tuonut uutta materiaalia julkisuuteen, mutta Saudi Arabian osallistuminen yli 3000 ihmisen hengen vaatineen terrorihyökkäyksen suunnitteluun, rahoitukseen ja toteuttamiseen näyttää varmistuvan entisestään. http://www.timesofisrael.com/new-allega ... rabia-911/
· Israel Beitenu puolueen puheenjohtaja Avigdor Liberman vaatii, että puolueen tulee saada puolustusministeriön paikka uudessa hallituksessa, vaikka sen kansansuosio lupaa enää 6 -7 edustajaa maaliskuun 17 vaaleissa. http://www.timesofisrael.com/liberman-i ... coalition/
· PA:n puheenjohtaja Mahmoud Abbas valmistelee lainopillista hyökkäystään Israelia vastaan ICC:n avustuksella. Hän perusti uuden komitean, jota johtaa Saeb Erekat, ja jonka tehtävänä on johtaa käytännön toimia ja valvoa prosessin etenemistä. Koskahan Israelin hallitus havahtuu, mitä on tekeillä, koska näyttää että uneliaisuus vaalityön ohessa on vallannut koko ministeriön? Netanyahu reagoi vihaisesti ICC:n syyttäjien päätökseen aloittaa alustavat tutkimukset ”IDF:n suorittamista sotarikoksista Gazan kesäsodan aikana”. http://www.timesofisrael.com/abbas-form ... icc-cases/
· Pääministeri Netanyahu määräsi armeijaa ja poliisia poistamaan EU:n rakentamat ”setlementit” Juudeassa ja Samariassa. Tämä on ensimmäinen kerta, kun pääministeri henkilökohtaisesti reagoi tähän EU:n harjoittamaan laittomuuteen, jota on kestänyt vuosikausia. Viimeinen ”setlementti”
pystytettiin äskettäin EU:n toimesta Maale Adumimin ja Jerusalemin väliselle E1 alueelle, joka on elintärkeä kaupunkien välisen yhteyden kannalta. EU on rakentanut ainakin 400 laitonta rakennusta Juudean ja Samarian alueille, monet niistä valtion tai yleiseen käyttöön tarkoitetulle maalle. EU ja USA katsovat, että Juudea ja Samaria ovat miehitettyä aluetta ja että Israelin rakentaminen sille ovat lainvastaisia ja häiritsee Palestiinan valtion perustamista vastoin Israelin turvallisuus- ja muita vaatimuksia. EU on käyttänyt 17 miljoonaa USD rakentaessaan näitä laittomia rakenteita. http://www.timesofisrael.com/pm-orders- ... west-bank/
· Labour lupasi ilmaisia appelsiineja äänestäjilleen vain muutama päivä sen jälkeen, kun oikeus kielsi sen Juutalaiselta Kodilta (Bait Yehuda). Labour ilmoitti myöhemmin, ettei se tarkoittanut sitä mitä lupasi. Puolue selitti, että appelsiinit olivat vain niiden kuvia lapuissa, jotka oli liimattu appelsiineihin. Laput olivat ilmaisia, appelsiinit eivät. Labourin johdon lapsellisuus alkaa hipoa mielenhäiriötä. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... NcvL1Mp6PY
· Vain juutalaisten läsnäolo ja vierailu kuningas Davidin haudalla pitää sen juutalaisena. Katolinen kirkko haluaa muodostaa yläsalista katolisen turismi-keskuksen, jossa järjestetään katolisia tilaisuuksia. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... NcxbVMp6PY
· Arabit olivat järjestäneet väijytyksen 300 metrin päässä Heprealaisesta yliopistosta. 25 arabia odottivat israelilaisautoilijaa hyökätäkseen hänen kimppuunsa. Koby Goldstein oli menossa kotiinsa Maale Zeitimiin, kun kääntyessään Abu Totiin johtavalle kadulle 25 arabia ympäröi hänen autonsa. Onneksi hänellä oli panssaroitu auto, mutta pahoja kolhuja se silti karsi arabimielenosoittajien kynsissä. Goldstein pystyi jatkamaan ajoaan, mutta vaara on jatkuva. Syyllisiä ei ole vielä tavoitettu. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... NcyJFMp6PY
· IDF:n sotilaat avasivat tulen arabia kohti, joka yritti heittää palopommeja heitä vastaan Kochav Yaacovissa Binyamin alueella torstaina. haavoittunut arabi vietiin sairaalaan hoidattamaan haavojaan. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... Nc0GVMp6PY
· Sotilaat avasivat tulen arabia kohti, joka yritti varastaa heidän aseensa Kiryat Arbassa lähellä Hebronia. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... Nc00FMp6PY
· Abbasin johtaman Fatahin alajärjestö Al-Aksa Marttyyrien Prikaati on uudelleen aktivoitumassa aloittaakseen terrorisodan Israelia vastaan. Järjestö päätti laskea aseensa v. 2007 ja myöhemmin vahvisti sen, mutta on nyt aivan ilmeisesti Abbasin hiljaisella tuella aloittamassa uuden kampanjan. USA:n kouluttamia ja aseistamia ”poliiseja”, joille on annettu länsimainen sotilaskoulutusta, on muutamia tuhansia. Heidän lojaalisuutensa on vielä testaamaton, mutta kun se tapahtuu, he muodostavat suuren uhkan IDF:n sotilaille ja siviileille. http://www.israelhayom.com/site/newslet ... =23351&r=1


Lähettänyt Gabriel Eskel
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Israel Update / Helmikuu

ViestiKirjoittaja noomi » 12.02.2015 09:07

Wednesday, February 11, 2015
KESKIVIIKKO 11.02.15
KESKIVIIKKO 11.02.15
1. KYLMÄ viimainen tuuli iski aamulla vastaan pistäytyessäni ulko-ovelta ulos. Voimakkaan ja viileän Välimereltä ja Euroopasta tulevan tuulen ennustetaan kehittyvät päivän mittaan myrskyiseksi lämpötilan edelleen laskiessa aamun neljästä asteesta lähellä nolla-astetta. Vesisateita ennustetaan paikoin, jotka tulevat myöhemmin lumensekaisena räntänä, mutta yleisiä lumisateita ei ennusteta, paitsi ehkä pohjoisen ylänköalueilla ja Hermonilla. Sää jatkuu tuulisena ja epävakaisena muutaman seuraavan päivän ajan. Kinneretin vedenpinta nousee hiljalleen.
Säätilat tänään: Jerusalem 04 – 08; Tiberias 12 -15; Suolameri 14 -19; Eilat 13 -19 +V-astetta. Talvi jatkuu vielä Israelissa viileänä ja tuulisena.

2. Israelin sää näyttää seuraavan Euroopan valtioitten suhtautumista maailman ainoaan juutalaiseen valtioon. EU:n taholta varoitetaan, että sen virkailijat Brysselissä tai missä lienevätkin, valmistelevat uusia pakotteita Israelia vastaan, ja ne on tarkoitus julkistaa Israelin vaalien jälkeen, ettei sitä voitaisi syyttää sekaantumisesta vaalien kulkuun. Tämä on epärehellistä, sillä EU rahoittaa V15 ja One Voice kampanjaa, jonka tarkoituksena on estää Netanyahun (Bibin) uudelleen valinta. V15 agitaattorit kulkevat ovelta ovelle kysellen, ettehän vain halua Bibin jatkavan pääministerinä. Tämä on yhtä epärehellistä kuin Herzogin toiminta antautuessaan tällaisen ryhmän kynsiin, joka tulee vaatimaan palkkansa, jos Herzog valitaan pääministeriksi, mitä se haluaa. http://www.timesofisrael.com/inside-v15 ... netanyahu/

3. EU haluaa antaa Israelille vielä yhden iskun, ennen kuin sen oma talorähjä kaatuu lopullisesti. Tätä kaatumista siivitti Kreikan talouden romahdus lähelle vararikkoa. mitä tullevat seuraamaan Italia, Espanja ja Portugali.
USA:n kongressissa viimeistellään lakia, jolla USA:n ja EU:n välisen suunnitellun maailman suurimman vapaakauppasopimuksen ehdoksi tulee luopuminen BDS-liikkeen tukemisesta. USA itse vastustaa Israelin taloudellista syrjintää. http://www.timesofisrael.com/us-bill-se ... rejection/

4. Kreikan syriza hallituksen tulevan ohjelman EU:ssa esitti sen talousministeri Yanis Varoufakis seuraavasti. ”Eroaminen Eurosta ei edes ajatuksena mahdu suunnitelmaamme yksinkertaisesti siksi, että Euro on heikoilla. Se on kuin korttitalo; jos vedät siitä ulos Kreikka-kortin, koko talo romahtaa”, hän selitti. ”Haluammeko me todella Euroopan kaatuvan? Sen, jolla on houkutuksena ajatella, että Kreikka voidaan amputoida EU:sta. tulisi olla varovainen, koska se on vaarallista. Ketä se iskisi meidän jälkeemme? Portugal? Mitä tapahtuu Italialle, kun se havaitsee, että on mahdotonta jatkaa sen yksinvallan pakkopaidassa?”, hän selitti jatkaen. ”tapasin virkailijoita Italiasta – en paljasta keitä – jotka sanoivat tukevansa meitä. Hän eivät pystyneet kertomaan totuutta, sillä Italia on konkurssitilassa, ja he pelkäävät seurauksia Saksasta. Pelon pilvi on leijunut Euroopan yllä viimeisten vuosien aikana. Tilanne on kehittymässä pahemmaksi kuin Neuvostoliitossa ennen romahdusta”, kuten hän kertoi italialaisen RAI-TV-yhtiön haastattelussa.
Italian talousministeri Pier Carlo Padoan vastasi Varoufakisin lausuntoon myrkyllisesti todeten: ”Nämä kommentit eivät vastaa todellisuutta. Italian velka on vakaa ja hallittavissa”, hän vakuutti.
Mutta kysymyksen keskeinen kohta pysyy. Rahanarvon heitteleminen nostaa velkakorkoja nopeammin kuin bruttokansantuote Italiassa, Espanjassa ja Portugalissa, artikkelissa todetaan. Tämä puolestaan nostaa yleistä korkotasoa. Kreikan pääministeri Alexis Tsipras tiedostaa tämän laskeskellen, että hänellä on avainkortti. Toisen maailmansodan jälkeen käytettyä MAD sanontaa (yhteisesti hyväksyttyä tuhoa) käyttäen hän toteaa, että EMU:n (Euroopan rahaliitto) uhkaukset ovat pelkkää hämäystä.

Tsiprisin uhkamielisen rohkea asettuminen EU:n johtoa vastaan iski päättäjiin Brysselissä, Frankfurtissa, Berliinissä kuten markkinoihin äkkiarvaamatta. ”He odottivat hänen luopuvan kohtuuttomista vaatimuksistaan sunnuntaina pitämässään linjapuheessaan, mutta sen sijaan he kuulivat sodanjulistuksen”. Pääministeri vakuutti hallituksensa toteuttavan jokaisen ennen vaaleja antamansa lupauksen ilman varauksia, joihin kuuluu 11 miljardin Euron sotakorvaukset Saksalta, 71 vuotta sen jälkeen, kun viimeinen saksalainen sotilas poistui Kreikasta.
Kreikan lunastamisen jatkosta ei ole mitään sopimusta EU:n ja IMF:n parissa.
Tsipris sanoi, että Kreikan kansa tuhosi sopimuksen, eikä se neuvottele itsenäisyydestään.

EU ja EMU ovat käymistilassa odottamattoman käänteen johdosta.
USA:n presidentti varoitti jo EMU:n johtajia kiristämästä maita, jotka ovat talous-laman kourissa. USA:n talousministeriön delegaatio saapui Ateenaan selvittelemään tulenarkaa tilannetta. Kukaan lännessä ei halua Kreikan muodostumista epäonnistuneeksi maaksi Balkanilla levittäen kaaosta alueella ja valumista Venäjän syliin. EMU:n virkailijoiden tulee viedä kysymys uudelleen piirustuspöydälle laatiakseen uuden suunnitelmat, sillä kysymys on poliittisesti liian arkaluonteinen, että se pystyttäisiin selvittämään pelkästään teknisin keinoin. http://www.telegraph.co.uk/finance/econ ... iance.html, http://themostimportantnews.com/archive ... appen-next,

5. VENÄJÄN presidentti Vladimir Putin sai kuninkaallisen vastaanoton saapuessaan Kairoon maanantai-iltana. Presidentti Abdel Fattah el-Sisi odotti häntä punaisella matolla. Media on kovin lyhytsanainen Putinin vierailusta, vaikka sillä tulee olemaan vaikutuksia koko Lähi-Idän politiikkaan. Tämä lienee länsimaisen lehdistön harjoittamaa boikottia Venäjää vastaan.
Putinin vierailu Kairossa on ensimmäinen Venäjän presidentin tekemä 2005 jälkeen, seuraten Venäjän ulko- ja puolustusministerien vierailua marraskuussa. Sisi vieraili Venäjällä elokuussa ja pääministeri Dmitri Medvedev Kairossa 2009. He keskustelivat alueen tilanteesta ja sen nopeasta vaihtelusta. Venäjä toimittaa Egyptille runsaasti aseita ja ohjuksia sekä kehittyneitä hävittäjäkoneita Saudi Arabian rahoittamana. USA:n kieltäydyttyä myymästä aseitaan Egyptille sisäisten levottomuuksien vuoksi ja siksi, että USA katsoo Sisin kaapanneen vallan maassa, Venäjä halukkaasti täyttää syntyneen repeämän.
Venäjä ja Egypti lupaavat tehostaa keskinäistä kaupankäyntiään, ja Venäjä suunnittelee ja rakentaa Egyptin ensimmäisen ydinvoimalan.
Putin vastaili myös journalistein kysymyksiin. Israelin ja arabien rauhan-ponnisteluista todeten, että Venäjä kannatti PA/PLO:n tekemää valtio-esitystä YK:ssa lisäten, että molempien tulee myönnytyksiä rauhan hyväksi.(JP.10.02.15)

6. Egyptin ja Israelin tiedustelu paljastivat Siinailla toimivan Beit al-Maqdis järjestön suunnitteleman laaja-alaisen terrorihyökkäysten sarjan israelilaisia asemia vastaan Siinain rajalla sekä Egyptin armeijan tukikohtia ja asemia sekä kuljetuskolonnia vastaan Siinain alueella ulottuen myös Suezin kanavan ja Kairon alueille.
Viimeisessä iskussa Muqdis terroristit, jotka sulautettiin ISIL:n joukkoihin, iskivät koordinoidussa hyökkäyksessä kahta Egyptin armeijan tulikohtaa ja ajoneuvoja vastaan. Hyökkäys suoritettiin grad-ohjuksin, kranaatein ja itsemurha pommittajien toimesta. Iskun toisessa vaiheessa terroristit tunkeutuivat tukikohtien sisälle surmaten kaikki elossa löytämänsä, myös haavoittuneet, sytyttäen ne lopuksi tuleen.
Samaa taktiikkaa he käyttivät myös armeijan kuljetusvälineitä vastaan. Hyökkäyksissä sai surmansa yli 40 armeijan sotilasta ja 100 haavoittui.

Tiedustelujen mukaan Muqdis joukkojen seuraava hyökkäys oli lähellä toteutus-vaihettaan. Egypti syyttää, että Hamas on liittoutunut Al-Muqdis joukkojen kanssa ja pyrkii häiritsemään el-Sisin hallitusta viimeisenä päämääränä sen kaataminen.
El-Sisin hallitus ja oikeuslaitos julistivat Hamasin sotilaallisen siiven issa din al-Qassam terrorijärjestöksi, mitä Hamas vastustaa todeten, että ”sen aseita käytetään vain Israelia vastaan tehtävissä hyökkäyksissä”. http://www.debka.com/article/24391/Isra ... -countries

7. UUTISOTSIKOITA
· Arabilähteen mukaan Hizbullah suunnitteli Ehud Olmertin teloittamista kostoksi korkean virkailijansa Imaad Mughniyehin surmaamisen vuoksi, josta se syytti Israelia. Lontoossa toimiva Al-Sazera Al-Arabi raportoi maanantaina, että 2008 autopommilla Damaskoksessa teloitetun Mughniyhen kostoksi se suunniteli pääministeri Olmertin teloittamista. Yritys epäonnistui Israelin agentin estettyä sen. Imaad Mughniyen poika Jihad sai surmansa Syyriassa autokolonnaa vastaan tehdyssä ilmaiskussa, jossa kuoli myös Iranin vallankumouskaartin kenraali. Israelin agentti Muhammad Shurba pääsi soluttautumaan Hizbullahin sisäpiiriin estäen myös muidenkin Hizbullahin suunnitelmien toteuttamista. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... NsTNVMp6PY
· Sekä Obama että omaiset vahvistavat, että vuosikausia ISIS-joukkojen vankina ollut amerikkalainen Kayla Myller on surmattu, ja että terroristit lähettivät heille kuvia hänen ruumistaan. Hänen sanotaan kääntyneen muslimiksi ja joutuneen ISIS-terroristin vaimoksi. USA arvioi, että ISIS pitää ainakin yhtä toista amerikkalaista vankinaan. ISIS väitti Myllerin saaneen surmansa jordanialaisten ilmaiskussa. Kuvissa hänen kasvoillaan on pahoja ruhjevammoja. http://www.timesofisrael.com/white-hous ... -in-syria/
· USA:n tiedustelun mukaan 20 000 vierasmaalaista on matkalla Syyriaan liittyäkseen IS:n joukkoihin. 150 heistä on USA:n kansalaista. Valtaosa heistä tulee Länsi-Euroopasta, mutta heitä tulee 90 maasta, jopa Kiinasta. He matkustavat pääosin Turkin kautta, joka pyrkii minimoimaan Syyriaan pyrkivien määrää, mutta IS:llä on agentteja Turkissa ja monissa maissa. http://www.timesofisrael.com/us-20000-f ... mic-state/
· USA ja Englanti sulkevat lähetystönsä Jemenissä kapinallisten ottaessa vallan sen pääkaupungissa Iranin avustuksella. Iran pystyy näin halutessaan sulkemaan sekä Persianlahden että Punaisen meren kautta kulkevan laivaliikenteen, mikä tulisi kuristamaan länsimaiden tarvitseman öljyn ja kaasun toimitukset. http://www.timesofisrael.com/us-shutter ... -takeover/
· USA:n kongressin armeijanpalvelujen komitea suosittaa aseitten viennin lisäämistä Ukrainan hallitukselle, joka taistelee Venäjän tukemia kapinallisia vastaan. Venäjä toimittaa aseita kapinallisille Ukrainassa pyrkien salaamaan toimensa kuten myös vapaaehtoisten liittymisen heidän tuekseen. EU ja USA asettivat kovia sanktioita Venäjää vastaan, joka puolestaan vastasi niihin lopettamalla öljynviennin Ukrainan kautta EU-maihin. Sanktiot purevat pahoin Venäjän taloutta, joka on muutenkin taantumassa. USA:n toimitukset Ukrainaan sisältävät myös raskaita aseita. http://www.timesofisrael.com/top-us-hou ... ethal-aid/
· John Kerry sanoo, että ISIS joukot häpäisevät islamia suorittaessaan kaikkia hirveyksiä, joita maailman media esittelee. Muslimit vastaavat, ettei Kerry eikä Obama ole islamin oppineita eivätkä siten tietoisia, mitä Koran opettaa eivätkä oikeutettuja arvostelemaan islamia. Turkin presidentti Erdogan puolusti IS:n joukkojen suorittamia massa- teloituksia ja naisten ja lasten kivityksiä ja hautaamista elävinä todeten, että on vain yksi islam ja yksi Koraani, jonka opetus ei ole muuttunut Muhammedin ajoista, koska siihen ei ole tarvetta. Islam on islam. hän sanoi. http://www.jewishpress.com/news/breakin ... 015/02/10/
· Muslimit sanovat, että naiset, jotka ajavat autoa, haluavat tulla raiskatuiksi. Hän sanoi, että naiset matkustivat kamelien selässä, mutta on eri asia sulkeutua yksikseen autonsa sisälle ilman läheistä miesseuralaista. http://www.jewishpress.com/indepth/opin ... 015/02/10/


Lähettänyt Gabriel Eskel
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Israel Update / Helmikuu

ViestiKirjoittaja noomi » 17.02.2015 12:26

Friday, February 13, 2015
PERJANTAI 13.02.15
PERJANTAI 13.02.15
1. PERJANTAIAAMU valkeni lähes pilvettömänä neljänneskuun pilkistellessä lounaan suunnalla heikon pilviverhon takaa kuin häpeillen alastomuuttaan, mutta tuuli oli suhteellisen raaka ja viileä. Kaduilla ja pihateillä sekä kasvien lehdillä ja autojen katoilla on edelleen hienoa hiekkapölyä keskiviikon hiekkamyrskyn seurauksena. Eilen ihmisiä varoitettiin hiekkapölyn vaaroista kypsään ikään päässeille, hengitys-vaikeuksista poteville sekä lapsille ja odottaville naisille, mutta kovin myöhäisessä vaiheessa siitä varoitettiin.
Maan pohjoisosissa satoi lunta paikoin runsaastikin, mutta Jerusalemin alue säätyi siitä tällä kertaa. Epävakainen säätila jatkuu kuitenkin ainakin sapattina ja sunnuntaina sateineen, joten siihenkin lienee syytä varautua. Onneksi keskus-lämmitys on toiminut tähän saakka, joten sisälämpötila on pysynyt 15 -16 asteen tienoilla. Voimakas tuuli tuntuu vetona sisätíloissa, mikä aiheuttaa nenän vuotamista ja lisää vilustumisen vaaraa. Flunssavaihe on kuitenkin jo voitettu.
Lämpötilat tänään: Jerusalem 03 -07; Tiberias 08 -14; Suolameri 10 -19; Eilat 11 -21 +C-astetta. Kinneretin pinta jatkaa nousemista vajaan sentin päivävauhtia ollen nyt 212.54 metriä Välimeren pinnan alapuolella.
Päivälämpötilat pysyttelevät 10 -11 asteen tienoilla välillä hieman nousten auringon paistaessa, mutta yöllä on edelleen viileää. Sateitten uskotaan loppuvan maanantaina ja lämpötilan alkaessa uudelleen nousta, kuten ennusteissa todetaan.

2. ISRAELISSA keskustellaan edelleen, onko viisasta ja poliittisesti korrektia, että pääministeri Netanyahu vakuuttaa pysyvänsä päätöksessään puhua maaliskuun 3. päivänä USA:n kongressille puheenjohtaja John Boehnerin kutsun mukaisesti. Hän on kertonut saaneensa Boehnerin kutsun sanamuodosta varmuuden, että Obaman hallitusta oli informoitu ennen kutsun lähettämistä, minkä myös Boehner vahvistaa. USA:ssa arvaillaan, kuinka monta demokraattia ja hallituksen virkailijaa tulee kuulemaan Netanyahun puhetta, mutta Obama ja varapresidentti Biden pysyvät poissa, eivätkä halua tavata häntä vierailun aikana.
Tämä on tietenkin erittäin epätavallista, mutta kuten monet tarkkailijat toteavat, taustalla lienee Obaman hallituksen päätös estää Netanyahun uudelleen valinta, ja se tekee julkisuuden taustalla kaikkensa sen toteutumiseksi. Se tukee taloudellisesti vasemmistolaisia järjestöjä kuten V15 ja One Voice, jotka ovat saaneet tai ottaneet tehtäväkseen suorittaa kenttätyöt Israelin äänestäjien keskuudessa levittäen propagandaa ja kulkien ovelta ovelle hämmästellen, voiko joku todella vielä äänestää Netanyahua. Hänen yksityiselämäänsä repostellaan Israelin vasemmiston hallitsemassa mediassa kohdistaen hyökkäykset hänen Sara-vaimoonsa, joka tunnetaan äkkipikaisena ja jolla väitetään olevan ristiriitoja palveluskunnan kanssa.

PÄÄMINISTERI Netajyahu on toistanut päätöstään tehdä voitavansa, ettei Iran tule saamaan atomipommia, joka antaisi sille pelotteluaseen alueen maiden alistamiseksi vaikutusvaltansa alle ja mahdollisuuden toteuttaa uhkauksensa tuhota juutalainen valtio ja täydentää Saksan natsien kesken jäänyt juutalaisten hävittäminen maa-pallon pinnalta. Joku muslimisaarnaaja valittaakin, että ”juutalaisten polttaminen jäi kesken, sillä jos se olisi toteutunut, maailma olisi nyt paljon turvallisempi”.
Länsimaissa sen sijaan edelleen uskotellaan, että median välittämät muslimien hirmuteot ovat pienen vähemmistön suorittamia, ja että valtaosa heistä on aivan tavallisia rauhaa rakastavia ihmisiä, jotka haluavat kasvattaa lapsensa turvallisessa ilmapiirissä. Muslimit itse tyrmäävät tällaiset määritelmät heistä tukien saarnaajiaan, jotka päivästä päivään ja viikosta viikkoon todistelevat heikon itsetunnon omaaville kuulijoilleen islamin ylivertaisuudesta korruptoituneen länsimaailman rinnalla ja sharia-lain oikeudenmukaisuudesta verrattuna juutalais-kristilliseen lainkäyttöön, jossa heidän käsityksensä mukaan oikeus ja kohtuus jäävät saavuttamatta.

USA:ssa suoritetun gallupin mukaan selvästi yli puolet (58 %) kansalaisista katsoo, että Obaman tulisi kohdella Netanyahua korrektisti, kuunnella hänen puheensa ja tavata häntä Washingtonin vierailun aikana; 47 % katsoo, ettei häntä olisi pitänyt kutsua Amerikkaan ennen maaliskuun 17. päivän vaaleja. http://www.timesofisrael.com/poll-most- ... ed-speech/
Nobelin palkinnon saaja, Holokaustista hengissä selvinnyt Elie Wiesel sanoo koko sivun ilmoituksessaan kannattavansa Netanyahun puhetta USA:n kongressille. Hän kysyy artikkelissaan: ”Tuletko liittymään minuun tullaksesi kuuntelemaan puhetta, joka vaatii pidättämään aseet niiltä, jotka saarnaavat Israelin ja Amerikan tuhoa?”
Reuters kertoi torstaina, että tunnettu USA:n rabbi Shmuel Boteah julkistaa Wieselin artikkelin kokosivun ilmoituksena New York Timessa ja Washington Postissa.
”Wiesel edustaa 6 miljoonan murhatun juutalaisen kasvoja”, Boteah sanoo. ”Hänen näkemyksensä pääministerin (Netanyahun) puheesta antaa hälytys Iranin ydinsuunnitelmasta omaa ainutkertaisen auktoriteetin, joka voittaa muutamat poliittiset sirkukset, jotka ovat vaikuttaneet puheeseen”.
Poliittinen kiehunta jatkuu edelleen USA:ssa, mustaihoisten lainlaatijoitten ilmoitettua jäävänsä pois tilaisuudesta. Republikaaniset lainsäätäjät osallistuvat, demokraateista osa jää pois todeten, että vierailu on virhe. Monet vastustavat katsovat, että vierailu loukkaa USA:n presidenttiä, mitä he eivät voi hyväksyä.
Juutalainen painostusryhmä JStreet toteaa, ettei Netanyahu edusta heitä. http://www.timesofisrael.com/elie-wiese ... -congress/, http://www.timesofisrael.com/more-black ... u-address/, http://www.timesofisrael.com/adl-pans-j ... -petition/

3. PA:n rakennuttama uusi kaupunki Rawabi alkaa valmistua; ensimmäiset asunnot ovat valmiit, mutta asukkaat eivät ole päässeet muuttamaan, koska niissä ei ole vettä. Kaupunki on ensimmäinen alusta lähtien suunniteltu, 40 000 asukkaan kaupunki, jonka suunnittelu ja rakennustyöt aloitettiin ilman, että oli sopimusta viemäröinnin järjestämisestä ja veden saannista. Sinne johtava tie suunniteltiin C-alueen läpi ilman sopimusta. Kaupunki on Ramallahin ja Nablusin välisillä kukkuloilla, mitä sen nimikin tarkoittaa.
PA:n ja Israelin välisen sopimuksen mukaan PA:n rakennusten vesisuunnitelmat tulee hyväksyttää Israelin ja PA:n välisessä vesikomiteassa (JWC) joka ei ole kokoontunut viiteen vuoteen PA:n vastustuksen vuoksi.
Israelin infrastruktuuriministeri Silvan Shalom sanoo valittaen, ettei vettä voida yhdistää Rawabiin ennen kuin JWC on käsitellyt asian.
Turvallisuusvirkailijat sanovat, että Yaalon ja Mordechai yhdessä tutkivat, miten syntynyt ongelma pystyttäisiin ratkaisemaan. Kuitenkin ennen sitä olisi ratkaistava, miten PA aikoo maksaa laskunsa, sillä ei ole oikein, että samaan aikaan kuin PA saa ilmaista vettä ja sähköä Israelin veronmaksajain kustannuksella, PA nostaa syytteitä sotarikoksista Israelia vastaan kansainvälisissä elimissä.

PUOLUSTUSMINISTERI Moshe Yaalon sekä hallituksen toimien koordinaattori Juudeassa ja Samariassa Yoav Mordechai päättivät veden kytkemisestä Rawabiin vastoin ministeri Shalomin päätöstä.
PA:lla on monia muita kohteita Juudeassa ja Samariassa, jotka seisovat, koska JWC ei ole käsitellyt asiaa.
Asiaa mutkistaa se, ettei PA ole maksanut käyttämästään vedestä eikä sähköstä vaadittavia maksuja, jotka sähkön osalta yksin nousevat yli 1.5 miljoonaan NIS. http://www.jpost.com/Arab-Israeli-Confl ... pen-390899

4. SYYRIAN armeija yhdessä Hizbullahin taistelijoitten kanssa ovat aloittaneet Al-Qaidasta eronneiden Al-Nusran ja muiden ryhmittymien karkottamiseksi Israelin pohjoisrajan tuntumasta.
Onnistuessaan tämä operaatio tulee johtamaan siihen, että Hizbullah ja Iran tulevat valvomaan Syyrian puoleisen Golanin aluetta, joka on ollut aiemmin Syyrian armeijan valvonnassa. Syyria on estänyt eri ryhmittymien hyökkäykset rajan yli Israelin puolelle. Tämä tulee nyt muuttumaan.
IDF pommitti tammikuun 18.päivänä autiokolonnaa Syyriassa, jossa surmansa Hizbullahin korkeita upseereita – heidän joukossaan Jihad Mughniyeh – sekä Iranin vallankumouskaartin kenraali. He olivat tutkimassa Hizbullahin tukikohdan rakentamista Syyrian Golanille, josta oli suunniteltu tehtäväksi iskuja Israelin puolelle, kuten läntiset tiedustelulähteet todistivat.
Tarkkailijat varoittavat, että vaikka Hizbullah on nyt kiinni taisteluissa presidentti Bashar Assadin armeijaa vastaan taistelevien kapinallisten kanssa, eikä siten voi eikä halua suurta yhteenottoa IDF:n kanssa, kukaan ei valvo pienryhmiä tekemästä iskuja Israelin puolelle, kuten on jo tapahtunutkin. http://www.jpost.com/Middle-East/Analys ... ria-390922
5. UUTISOTSIKOITA
· Israelin druusit, joilla on yhteyksiä Syyriassa taisteleviin kapinallisiin, sanovat, että kapinalliset toivovat IAF:n pommittavan heidän karkottamisekseen taistelevia Syyrian armeijan ja Hizbullahin asemia ja joukkoja Syyriassa. Israelin tiedetään USA:n tavoin avustaneen salaa Assadia vastaan taistelevia kapinallisia, ja USA kouluttaa niiden taistelijoita Jordaniassa. ISIS esitti äskettäin varoituksen, että se tulee iskemään tukikohtiin, joissa heitä koulutetaan. Syyrian ihmisoikeus-järjestön mukaan Assadin ja Hizbullahin joukot ovat edenneet merkittävästi Golanin alueella. Assadin joukot valvovat alueita Syyrian länsiosissa, mutta itä- ja pohjoisosat ovat IS:n valvonnassa. IS joutui peräytymään Kobanin kurdikaupungista USA:n pommitusten ja kurdien Pesmerga-joukkojen ahdistamina. http://www.jpost.com/Arab-Israeli-Confl ... ons-390896
· Pääministeri Netanyahu joutui tyynnyttelemään uskollisinta liittolaistaan Jewish Home todetessaan puheessaan, että mieluummin hän näkee äänestäjien äänestävän Likudia kuin Bennettin puoluetta tai keskustapuolueita. Käyttäen kahta vesipulloa esimerkkinä hän sanoi niiden edustavan Likudia ja Labouria. Jos vesi nousee Labourin pullossa korkeammaksi, se nostaa valtaan ”faraon, joka ei tiennyt Josefista”, eli vasemmistohallituksen, joka luovuttaa Juudean ja Samarian ja jakaa Jerusalemin”. Bennett ei pitänyt vertauksesta, koska se vähätteli hänen puolueensa merkitystä. Presidentti Reuven Rivlin on jo aloittanut pohdiskelut, millä perusteilla hän antaa hallituksen muodostamisen: Eniten ääniä saaneelle puolueelle vai sille, jolla on parhaat mahdollisuudet muodostaa toimintakykyinen hallitus. Netanyahun venkoilut aiheuttivat sen, että Jewish Home putosi gallupeissa viidenneksi. http://www.jpost.com/Arab-Israeli-Confl ... ons-390896
· Tuoreen gallupin mukaan Likud saa 24 edustajaa Knessetiin: Labour 23; arabipuolueet 13; Yesh Atid 12: Jewish Home 11; Kulanu ja UTJ kumpikin 7; Shas, Israel Beitenu ja Meretz kukin 6; Yahad HaAm Itanu ja Otzma Yehidit 5 edustajaa Knessetiin. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... N2-UzAp6PY
· USA:n presidentti Obama hakee kongressilta lupaa aloittaa kolme vuotta kestävä sota Syyrian kapinallisia vastaan mutta vain ilmaiskuina ilman maa-joukkojen käyttöä. Maajoukot hän kuvittelee saavansa Irakilta ja Jordanialta ja tarvittaessa Turkilta. Tarkkailijat varoittavat, että sopimusteksti on paljon väljempi ja epämääräisempi, kuin mitä odotettiin, ja jota voidaan tarvittaessa soveltaa tavalla, mikä ei sisältynyt alkuperäiseen tarkoitukseen. Obama haluaisi kaataa Assadin hallituksen, mikä antaisi hänelle vapaat kädet muotoilla Levantin tilanteen haluamallaan tavalla ja Iranin avustuksella. Obama haluaa kaataa Netanyahun hallituksen ja saada sen tilalle yhteistyö-haluisempi Herzog/Livni hallitus, joka tunnustaa Palestiinan valtion.

Tarkkailijat ovat havainneet, että Obaman kasvot ovat pöhöttyneet ja niissä on paniikin merkkejä, ikään kuin hän tietäisi jotain kamalaa tapahtuvaksi, mistä muut eivät tiedä. Hän joutui soittamaan Venäjän presidentti Putinille Minskissä pidetyissä Ukrainan tilaa kokevissa neuvotteluissa. Mistä he puhuivat, ei tiedetä, mutta Putinin uskotaan kertoneen Obamalle Venäjän valmiuden sotaan, jossa käytettäisiin ydinaseita, kuten hän varoitti jo kuukausia sitten, myös rajasodissa. Ukrainassa havaittu valtava räjähdys sienipilvinen ei ollut ydinpommi, vaan GBU-43 B massive ordinance air blast, jonka vaikutus ja teho jopa ylittävät ydinpommin, eräänlainen ilmatyhjiön aiheuttama pommi, joka voi olla 9 000 kg:n suuruinen, kaikkien pommien äiti. http://www.jpost.com/Middle-East/Obamas ... eye-390912

Lähettänyt Gabriel Eskel
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Israel Update / Helmikuu

ViestiKirjoittaja noomi » 17.02.2015 12:27

SUNNUNTAI 15.02.15
SUNNUNTAI 15.02.15
1. AURINKO ei ollut vielä noussut yösijaltaan vähän kuuden jälkeen, mutta ilma tuntui kolealta kuudesta lämpöasteesta huolimatta. Taivas näytti pilvettömältä, joskin heikko pilviverho levittäytyi alastomuuden suojaksi, mutta tuuli oli heikko, mikä voitaneen lasketa positiiviseksi ilmiöksi. Lämpötilan ennustetaan nousevan 13 lämpöasteeseen. Säätila pysyttelee ennusteen mukaan lähellä tämän päiväista; yölämpötila kuudessa asteessa, nousten päivällä vähän yli 11 astetta.
Säätilat tänään: Jerusalem 04 -13; Tiberias 07 -15; Suolameri 13 -22; Eilat 09 -21 +C-astetta. Tänään voi tulla paikallisia sadekuuroja eri puolilla maata, mutta yleisiä sateita ei ennusteta lähipäivien aikana.

2. TORSTAIN myrskytuulet toivat mukanaan pahimman hiekka- ja pölysateen viiteen vuoteen, mutta myös aiheuttaen paikoin rannikolla ja maan pohjoisosissa rajuja sateita ja tulvia. Pahimmat tulvien aiheuttamat vahingot tulivat torstaina Nahariyan 63 000 asukkaan kaupungissa, jossa Ga´atonjoen tulviessa yli äyräittensä vedet upottivat autoja lasiensa alareunaan asti ja tunkeutuivat asuntojen alempiin kerroksiin sekä sulkien joitain katuja kaikelta liikenteeltä. 260 ihmistä hoidettiin hengitys-vaikeuksien tai muista myrskyn ja paksun pölyn aiheuttamien ongelmien vuoksi. Hiekka ja pöly, jotka ovat kotoisin joko Saharasta tai Siinailta, tahrasivat kaikki tasaiset pinnat, kadut, polut kasvien lehdet sekä etelän ja lounaan puoleiset ikkunat, jotka vaativat pesua niiltä osin, mitä myöhemmin alkanut vesisade ei pystynyt poistamaan. Tänään puoli seitsemän maissa aurinko paistaa nätisti.

3. PARIISIN aiemmissa tulituksissa kuolleiden 17 ihmisen jälkeen maailman huomio kääntyi Kööpenhaminaan, jossa lauantaina 16.00 aikaan terroristit yrittivät osua Krudttoenden kulttuurikeskuksen kahvilaan kokoontuneeseen ihmisjoukkoon, joka oli tullut kuuntelemaan ja keskustelemaan vaatimuksia vapaasta sanasta. Terroristit ampuivat arvion mukaan yli 40 laukausta surmaten yhden 55-vuotiaan miehen ja haavoittaen kolmea poliisia. Kaksi poliisista kuuluivat PET-turvallisuus-joukkoihin, jotka määrittelivät hyökkäyksen terrorismiksi. Ampujat pääsivät pakoon POLO-henkilöautolla, joka löydettiin hyljättynä muutaman km:n päässä. Ruotsalainen 68-vuotias Lars Vilks, joka työskentelee ChalieHebdon pilapiirros-makasiinin toimituksessa, oli luultavasti hyökkäyksen kohde. Hänen henkivartijansa veivät hänet turvaan vahingoittumattomana tulituksen alettua.

Vähän puolen yön jälkeen sunnuntaiaamuna terroristit tulittivat juutalaista synagogaa vartioivia kahta poliisia kohti haavoittaen heitä käsiin ja jalkoihin. Synagogan juutalainen vartija sai surmansa. Terroristit pääsivät pakoon. Synagogaa vastapäätä olevassa baarissa ihmiset seurasivat tulitaistelua terroristien ja paikalle tulleitten poliisin erikoisjoukkojen tulittaessa toisiaan synagogan vartijan maatessa kadulla. Poliisi kehotti kahvilan asiakkaita pysyttelemään poissa ovilta ja ikkunoilta ja suojautumaan huonekalujen taakse. Poliisin ilmoituksen mukaan hyökkääjiä oli kaksi, mutta muutti myöhemmin kantaansa. Turvallisuus-kameran ottamissa epäselvissä kuvissa nähdään mustiin pukeutunut mies, joka oli osittain peittänyt kasvonsa pitäen käsissään mustaa automaattikivääriä.
LÄHEISEN hotellin asiakkaat kuulivat laukaukset ja viestittivät koteihinsa, etteivät he uskalla poistua hotellihuoneistaan.

Ranskan Tanskan suurlähettiläs Farncois Zimeray, joka osallistui kulttuurikeskuksessa pidettyyn tilaisuuteen ja jolla oli tarkoitus puhua siellä, twiittasi omalla sívullaan; ”Olen vielä hengissä”. Poliisin mukaan hän ei ollut haavoittunut, järkyttynyt vain.
RANSKAN presidentti kutsui Kööpenhaminan hyökkäyksiä valitettaviksi ”deplorable” kuin pyrkien välttämään terrori-sanaa, mikä osoittaa Euroopan johtajien pelkoa. Ranskan sisäministeri Bernard Caseneuve matkustaa tänään Kööpenhaminaan osoittaakseen maansa täyden tuen ja voidakseen selvittää Pariisin ja Kööpenhaminan hyökkäysten yhteenkuuluvuutta.

Hyökkäykset on tuomittu kaikissa Euroopan maissa, ja sekä Ruotsin että USA:n tiedustelupalvelu lupaavat jakaa tiedustelutietonsa Tanskan viranomaisten kanssa.
Ruotsalaissyntyinen Lars Vilks on saanut useita uhkauksia henkeään vastaan. Philadelphiassa nainen yritti murhata hänet hänen esitettyään profeetta Muhammedin siaksi, ja Ruotsissa kaksi veljestä yrittivät polttaa hänen kotitalonsa. Nainen tuomittiin 10 vuodeksi vankilaan ja veljekset saivat vankilatuomion aiotusta murhapoltosta. Vilks sanoo, ettei häntä uskalleta enää kutsua luennoitsijaksi hyökkäysten pelossa, mutta sanoo jatkavansa piirrostyötään.

Kööpenhaminan poliisilla on ollut vaikeuksia hyökkäyksen kohteeksi joutuneella alueella lukusista baareista ja ravintoloista poistuvien humalaisten vuoksi. Poliisi kehottaa kuitenkin kansalaisia jatkamaan normaalia elämäänsä poliisin tehostuneesta läsnäolosta ja ajoittaisista liikkumisrajoituksista huolimatta.
Profeetta Muhammad on muslimeille niin pyhä, että hänen esittämisensä piirroksissa on kuoleman uhalla kielletty, vaikka se tapahtuisikin myönteisessä hengessä. http://www.timesofisrael.com/2-deadly-s ... openhagen/, http://www.wnd.com/2015/02/danish-cafe- ... st-attack/, http://www.ynetnews.com/articles/0,7340 ... 59,00.html

4. KÖÖPENHAMINAN poliisi vahvistaa, että se ampui terroristin Noerrebron rautatie-aseman lähellä terroristiksi epäillyn miehen, joka avasi tulen heitä kohti.
Poliisin mukaan sama mies on vastuussa molemmista tulituksista, ja peruuttaa aiemmin esittämänsä teorian kahdesta tai useammasta terrorista. Surmansa saaneen terroristin nimeä ei ole vielä julkistettu, kuten Walla-news raportoi. Poliisi oli tietoinen epäilyttävästä asunnosta rautatieaseman lähellä ja seurasi sen lähellä tapahtuvaa liikennettä jatkuvasti.
Nordic Jewish Secuarity-neuvoston puheenjohtaja Michal Gelvan kertoi, että synagogassa pidettiin Bat Mitzva-tilaisuus ja että nuorimies, joka vastasi synagogaan pyrkivien turvatarkastuksesta, sai surmansa tulituksessa. Terroristin tarkoituksena lienee ollut päästä sisään synagogaan aloittaakseen massateurastuksen, mutta poliisit ehtivät väliin. Kaksi poliisia haavoittui, mutta terroristi pääsi pakenemaan. Poliisi tavoitti hänet rautatieaseman läheltä ja syntyneen tulitaistelun aikana ampui hänet kuoliaaksi.
EU-maiden turvallisuusjärjestöt pyrkivät selvittämään, ovatko hyökkäykset yksinäisten terroristien ja terroriryhmien suorittamia, vai onko niiden taustalla laajempi muslimien ja äärivasemmiston muodostama yhteinen salaliitto. Euroopan juutalaisjärjestöt vaativat EU-maita tehostamaan juutalaisten suojelua maissaan. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... OBSsjAp6PY, http://www.israelnationalnews.com/News/ ... OBXujAp6PY

5. ISRAELIN YK:n lähettiläs Ron Prosor varoittaa YK:n pääsihteerille Ban ki-Moonille lähettämässään kirjeessä, että Gazassa valtaa pitävä terrorijärjestö Hamas aseistautuu nopeasti vaatien, että kansainvälisen järjestön tulee tehdä kaikkensa sen estämiseksi välttääkseen uuden sodan vuoden sisällä.
6 kuukautta sitten päättynyt Israelin ja Hamasin välinen kesäsota Protective Edge päättyi ratkaisemattomaan Hamasin sotilaallisen siiven izza din Al-Qassamin jäätyä lähes koskemattomaksi – joskin suuria tappioita kärsineenä – hallituksen päätettyä keskeyttää sotatoimet vastoin vaatimuksia Hamasin hallinnon kaatamiseksi. Raketti-tuli Gazasta loppui muutamaa yksinäistä ampumistapausta lukuun ottamatta, mutta Netanyahun hallitus taipui kovan kansainvälisen painostuksen vuoksi ja siksi, että syytökset runsaista siviiliuhreista kasvoivat sietämättömiksi. Hamas käytti siviilejä ihmiskilpinä, mitä kansainvälinen media ja YK eivät ole huomioineet.

PROSOR kertoi kirjeessään YK:lle Wallanews mukaan: Terrorijärjestö (Hamas) uusii kiireellä hyökkäystunneleitaan iskeäkseen Israelin siviilikohteisiin, uusien aseistustaan, terroriin infrastruktuuriaan viitaten sitoutumiseensa taistella Israelia vastaan”, Prosor selittää. ”Hamas työskentelee kellon ympäri palauttaakseen sen aseitten valmistuskyvyn ja sotilaallisen valmiuden. Se on päättänyt iskeä Israeliin sekä maalta että mereltä”.

Prosor kertoo kirjeessään, että Hamas on testannut uusia rakettejaan ampuen kahden kuukauden aikana yli 90 rakettia Välimereen. ”Sen sijaan, että Hamas keskittyisi Gazan uudelleen rakentamiseen, se keskittyy terrorin infrastruktuurin rakentamiseen. Hyökkäystunneleita käytetään sekä soluttautumiseksi Israelin puolelle mahdollisia terrori-iskuja varten että kommando-iskuihin panttivankien saamiseksi, joilla voitaisiin saada vapautettua Israelin tuomitsemia terroristeja.
Iran ja Hamas sopivat äskettäin Iranin aloittavan uudelleen Hamasin taloudellisen tukemisen sen keskeydyttyä Hamasin antaessa pyssymiehiään Syyrian presidentti Assadia vastaan taistelevien kapinallis-joukkojen riveihin. Hamas piti äskettäin suurimmat sotaharjoitukset kuin koskaan aiemmin. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... OBZOTAp6PY

6. UUTISOTSIKOITA
· PA:n ilman mandaattia toimiva puheenjohtaja Mahmoud Abbas varoitti maailman mediaa ja kansainvälisiä järjestöjä lausunnossaan, että Israel pidättää PA:lle kuuluvia varoja, minkä vuoksi PA on ajautumassa kriisiin. Hän varoitti, että tilanne on vaarallinen, ja että ”hän on pakotettu turvautumaan vakaviin toimiin sen johdosta”. Hän ei yksilöinyt, mitä ne voisivat olla, mutta hän on aiemmin uhannut lopettaa turvallisuusyhteistyön Israelin kanssa, erota puheenjohtajan toimestaan - jota hän pitää laittomasti hallussaan - hajottaa PA:n järjestönä ja ”ojentaa avaimet Israelille koko konkurssipesän hoitamiseksi”. Hän ei sanallakaan maininnut, että PA on velkaa IEC:n sähköyhtiölle yli 1.5 miljardia NIS maksamattomista sähkötoimituksista ja vedestä, joka kasvaa päivittäin, eikä siitä, että hänen asemansa lepää IDF:n varassa. Abbas vakuuttaa PA:n rauhantahtoa neuvottelujen kautta, mutta kieltäytyy tulemasta neuvottelupöytään. Abbas selittää, että pyytäessään ulkomaita tukemaan PA:n tavoitteita, se ei halua tehdä niistä Israelin vastaisia, vaan tukemaan oikeutta. – Fatahin ja Hamasin tavoitteena ei ole rauha Israelin kanssa, vaan sen tuhoaminen vaiheittain, mikä sisältyy niiden perustamis-dokumentteihin. Abbasin moraali perustuu valheisiin ja puolitotuuksiin. Hän on eurooppalaiseen asuun pukeutunut terroristi, jota hän on ollut aina. http://www.jpost.com/Israel-News/Abbas- ... ues-391022
· Iranin vallankumouskaartin IRGC pääasiassa ulkomailla toimiviin erikois-joukkoihin AL-QUDS perustettiin vuosikymmen sitten salainen osasto 190. Läntiset tiedustelujärjestöt ovat seuranneet sen toimia alusta lähtien, mutta koska se toimii lukuisten peitejärjestöjen kautta, se on pystynyt ja pystyy jatkamaan salaista toimintaansa aseitten toimittamiseksi Iranin hyväksi toimiville järjestöille ja valtioille. Sen tarkoituksena on salata toimituksensa tullivirkailijoilta ja muilta, joilla voisi olla intressiä estää niitä. Toiseksi se pyrkii hävittämään toimituksistaan ja toiminnastaan kaikki viittaukset Iraniin. Sen asiakkaita ovat Hizbullah ja Assadin armeija; shia-militaristit Irakissa; Hamas ja Islamic Jihad Gazassa, shia-houthi kapinalliset Jemenissä, jotka juuri ottivat vallan Sanaassa; PLO Arafatin aikana, minkä Iran sanoo aloittavansa uudelleen Juudeaan ja Samariaan, sekä Persianlahden shia-maat ja järjestöt. (JP, Yossi Melman 15.02.)
· Irakin armeija pystyi estämään ISIS joukkojen hyökkäyksen USA;n tukikohtaan, jossa oli 320 USA:n merisotilasta Irakin armeijan sotilaiden koulutusta johtavia upseereita. USA on jatkanut ilmahyökkäyksiään IS:n joukkoja ja niiden tukikohtia ja asevarastoja vastaan lyhyen taun jälkeen. Myös UAE:n koneet ovat Jordanian rohkaisemina liittyneet ilmaiskuihin.
(JP/ Reuters 15.02.)
· Israelin arabikansanedustaja Ahmed Tibi kehottaa Israelin arabipuolueita liittymään Islamin Valtioon, koska se sotkee islamin uskonnon. Toinen varoitus koskee päästämästä poikiaan ja tyttäriään taistelemaan IS:n joukkoihin, sillä palatessaan he tuovat vääriä oppeja islamin uskoon. http://www.jpost.com/Middle-East/Tibi-c ... ion-391023,
· Eri puolueiden johtajat ovat kritisoineet Netanyahua ja Likudia, etteivät antaneet lupaa IDF:lle suorittaa tehtävänsä loppuun Gazan kesäsodan aikana Hamasin hallinnon lopettamiseksi Gazassa, ja uhoavat pystyvänsä suoriutumaan siitä kahdessa viikossa. (JP 15.02.)
· Ukrainan aselepo tuli voimaan tänään, mutta kapinalliset ovat tehostaneet hyökkäyksiään ennen sitä saadakseen lisää maata. (JP 15.02.)
linjayhteyksien vuoksi ongelmia.


Lähettänyt Gabriel Eskel
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Israel Update / Helmikuu

ViestiKirjoittaja noomi » 17.02.2015 12:28


Monday, February 16, 2015
UUTISTAUSTOJA XIX
UUTISTAUSTOJA XIX
1. Israelin mediassa on keskusteltu vilkkaasti pääministeri Netanyahun puheen taustoista USA:n kongressille maaliskuun 3.päivänä. Yleinen uskomus on ollut, että pääministeri vaarantaa Israelin turvallisuuden suostuessaan kongressin puheen-johtajan John Boehnerin pyyntöön selvittämättä ensin, olivatko kongressin molemmat kamarit sen hyväksyneet ja oliko presidentti Obamaa informoitu ennen kutsun osoittamista Netanyahulle. Etenkin Israelin vasemmistoon kallistuva media sekä oppositiopuolueet Labourin ja Meretzin johdolla ovat pyrkineet käyttämään tätä hyväkseen saattaakseen Netanyahun epäilyttävään valoon.

Labourin, joka omi nimen Zionist Union uskoen sen paremmin haalivan myös uskonnollisesti orientoituvia äänestäjiä, puheenjohtaja Isaac Herzog käytti tätä Mynchenin turvallisuuskonferenssin aikana tavalla, joka sotii vakiintunutta perinnettä ja hyviä tapoja vastaan tavatessaan USA:n ulkoministeri John Kerryn, jolle hän valitti Netanyahun itsepintaisesta päätöksestä puhua kongressille. Tämä oli sitäkin arveluttavampaa, että Kerry neuvotteli samaan aikaan Iranin ulkoministeri Zarifin kanssa Iranin ydinsuunnitelmasta, josta käytävät neuvottelut P5+1 maiden kanssa ovat lähellä ratkaisun löytämistä, kuten USA:n neuvottelijat kertovat.

USA:n kongressin puheenjohtaja John Boehner katkaisi lopulta arvailut ilmoittamalla julkisesti, että hän päätti ottaa laskelmoidun riskin ohittaa presidentti Obama, joka lähes varmasti olisi esittänyt kielteisen kantansa.
Puhuessaan FOX News toimittajalle hän totesi, että Netanyahun viesti Iranille on tärkeä Amerikan kansan kuultavaksi, ja että Valkoisen Talon kanta on joka tapauksessa vastakkainen hänen mielipiteelleen. ”Halusin varmistua, ettei vierailulla ollut mitään häiriötekijöitä. On yleinen salaisuus, että Valkoinen Talo suhtautuu kaunaisesti Netanyahuun. En todellakaan halunnut, että se tulisi väliin asiassa, joka mielestäni tarjosi todellisen mahdollisuuden”.

MIKÄ tässä pallottelussa on Israelin kannalta epämieluista ja jopa vaarallista, on se, että Israel joutui tässä USA:n presidentin ja kongressin välien selvittelyjen jalkoihin, ”heitetyksi bussin alle”, kuten mediassa sanotaan. Boehner vakuuttaa, ettei se todellakaan ollut hänen tarkoituksensa, mutta tarkkailijat ennustavat pahaenteisesti, että se voi maksaa Netanyahulle ja Likudille tappion maaliskuun 17. päivän vaaleissa. Likudin kannatus on edelleen selvästi korkeampi kuin Labourin (27 -24), mutta kukaan ei pystyne arvioimaan, miten tilanne kehittyy seuraavan kuukauden aikana.
Gallupien tulokset heilahtelevat viikoittain suosien milloin Labouria, milloin Likudia. Presidentti Reuven Rivlin antaa hallituksen muodostamisen henkilölle, jolla hän katsoo olevan parhaat mahdollisuudet saada aikaan toimintakykyinen ja kestävä hallitus. Rivlin kritisoi epäsuorasti Netanyahun päätöstä puhu USA:n kongressille vain pari viikkoa ennen vaaleja. Tämä yhdessä sen kanssa, että Netanyahu esti hänen valitsemisensa Knessetin puhemieheksi viimeisten vaalien jälkeen, voi antaa hänelle aiheen kokeilla uutta käytäntöä, eikä antaa hallituksen muodostamista eniten ääniä saaneen puolueen puheenjohtajalle, kuten hän vihjailee. http://www.jpost.com/Israel-News/Rivlin ... ech-391158
2. Euroopan juutalaisia vastaan nousseet hyökkäykset ovat saaneet Euroopan juutalais-asukkaat kovan paikan ja kallion väliin: Mikä olisi viisasta tässä tilanteessa: Menevätkö pahimmat vihahyökkäykset ohi ja tilanne rauhoittuu, vai onko uskottava niihin, jotka ennustavat hyökkäysten lisääntyvän, kuten Netanyahu varoittaa.
Ei ole millään tavoin helppoa tehdä ratkaisua puoleen tai toiseenkaan, sillä asuttuaan sukupovien ajan uskollisina kansalaisina ja rakennettuaan elämänsä, perheensä ja toimeentulonsa, olisi hetkessä luovuttava kaikesta ja heittäydyttävä epävarmaan tulevaisuuteen – tosin juutalaiseen – mutta kuitenkin vieraassa maassa vieraine tapoineen ja aloittaa kaikki taas tyhjästä, kuten monet ovat joutuneet tekemään, jotkut useammankin kerran.

Onko kalastajien aika - verkkoineen juutalaisten pyydystämiseksi tulemaan kotiin esi-isiensä maahan - jo kulumassa umpeen, vai onko alkamassa uusi vaihe Jumalan suunnitelmassa: Metsästäjät aseineen, jotka mieluummin haluavat saaliinsa kuolleina kuin elävinä. Monet Toran kirjoituksia tutkivat uskovat asian muuttuneen.
Euroopan juutalaisjohtajat eivät ole mielissään tuhoa ennustavista kehotuksista, he haluaisivat sittenkin jatkaa laumansa paimentamista vaaran merkeistä huolimatta.
Samoin Euroopan maiden johtajat vakuuttavat, että heidän juutalais-asukkaittensa paikka on pysyä paikoillaan ja jatkaa elämäänsä luvaten turvata heidän elämänsä. Uudenaikainen terrorismi ei kuitenkaan tunne rajoja eikä rajoitteita; se iskee sinne, jossa vastustus on vähäisin, eli siviilikohteisiin kaupunkien keskuksissa.

On totta, ettei uuden elämän aloittaminen Israelissa ole helppoa, työpaikan hankkimisesta ja siihen liittyvistä kielivaikeuksista puhumattakaan.
Israelia uhataan monelta taholta, ja esirukoilijoitten tärkein ja keskeisin rukousaihe on Israelin rajojen ja ilmatilan koskemattomuus ja turvallisuus.
Suurimman ja täydellisimmän tuhon uhka tulee Iranin taholta, joka vannoo hävittävänsä juutalaisvaltion ja tuhoavansa viimeisenkin juutalaisen, koska ”hän on esteenä muslimien mahdin, vapauttajan, tulolle”. Siksi se rakentaa ydinpommia, jota Obama tarjoaa sille määrättyjen rajoitteiden puitteissa, tosin käyttäen termejä ”ydinaseen kynnyksellä oleva valtio”, mistä on enää lyhyt matka ydinasevaltioon.

Obaman tiedetään jo luvanneen Iranille poistaa 80 % sitä vastaan asetetuista sanktioista, ja loputkin sen jälkeen, kun ydinsuunnitelmaa koskeva sopimus on allekirjoitettu. Obama on pitänyt yhteyttä Iranin ylimmän kaitsijan Ali Khamenein kanssa sekä puhelimitse että salaisin kirjein. Khamenei lähetti vain pari päivää sitten viimeisen kirjeen Obamalle, jonka sisältöä ei tunneta, mutta jonka voi varmuudella uskoa liittyvän loppusuoralla oleviin neuvotteluihin, jotka olisi saatava esityskuntoon ennen kuuvan kuukauden loppua, ja allekirjoitettaisiin kesällä 2015.

IRAN on kaikessa hiljaisuudessa levittänyt vaikutusvaltaansa Irakin ja Syyrian lisäksi Libanoniin, Persianlahden shia-maihin ja Jemeniin, jossa sen tukemat houthi kapinalliset ovat käytännössä ottaneet pääkaupungin Sanaan valvontaansa kiristäen siten Israelin ympärille muotoutuvaa rengasta Levantin maista Punaisellemerelle ja uhaten Israelin laivayhteyksiä Tyynellemerelle ja Kauko Idän maihin, joista Japani ja Intia ovat tärkeimmät. Euroopan yhteyksien joutuessa entistä ahtaammalle Israel joutuu etsimään uusia kohteita Aasiasta, Etelä Amerikasta ja Afrikasta.

TÄSSÄ vaiheessa on vielä mahdotonta nähdä, miten USA:n johtama koaliittio pystyy estämään Islamin Valtion leviämisen ja lujittumisen tehostetuista ilmaiskuista huolimatta. Obama ei halua lähettää maajoukkoja Syyriaan ja Irakiin, eivätkä Irakin ja Bashar Assadin armeijan joukot taida pystyä tuhoamaan voitollisia IS-joukkoja.

Hizbullah pyrkii yhdessä Syyrian armeijan joukkojen kanssa karkottamaan Al-Qaidasta eronneitten ryhmittymien joukot Israelin pohjoisrajan ja Damaskoksen väliseltä alueelta. Tämä tarkoittaa sitä, että Hizbullah tulee valvomaan Syyrian aluetta Israelin pohjoispuolella, ja pystyy levittämään vaikutusvaltaansa ja rakentamaan sinne ohjustukikohtia, joiden suunnittelu on jo alkanut, kuten äskettäin IAF:n ilmaiskussa 3 auton kolonnaa vastaan surmansa saaneet Hizbullahin ja Iranin korkea kenraali osoittivat. He olivat Syyrian Golanilla valmistelemassa ohjustukikohdan rakentamista Israelia vastaan käytävää sotaa varten.

KVARTETIN Lähi Idän lähettiläs Englannin entinen pääministeri Tony Blair kävi paikan päällä tutustumassa Gazan tämän hetken tilanteeseen todeten, että se on malli-esimerkki siitä, miten kaikki meni vikaan ja mitä tulee tapahtumaan laajemminkin alueella, ellei neuvotteluilla ja diplomatialla pystytä ratkomaan ongelmia. Hän totesi, että nykyisillä rajoituksilla neuvottelijat voitaisiin lukita neuvottelutilaan ikuiseksi ajaksi, eikä sopimusta sittenkään saataisi aikaan.
Hän esittää neuvottelujen lähtökohdiksi aivan uudet puitteet, mutta suosittaa kuitenkin entisiä vanhoja: PA:n arabien elinolojen dramaattinen parantuminen; arabien yhtenäinen politiikka, joka tähtää rauhaan ja kahden valtion toteuttamiseen. Kolmanneksi hän suosittaa yhteistyön laajentamista alueen muihin maihin ja kansainväliseen yhteisöön.
Käytännössä Israel käy salaisia neuvotteluja Saudi Arabian, Egyptin ja Jordanian kanssa yhteistyöstä IS:n etenemisen estämiseksi ja sen tuhoamiseksi.
Blairin mielestä diplomatian pysähtyneisyys ja väkivallan kasvu alueen maissa tarjoaa myös uuden mahdollisuuden niille, jotka uskovat yhteistoiminnan ja rauhan aatteisiin. Hän esittää Hamasille uhkavaatimuksen: Sen tulee päättää, haluaako se Palestiinan valtion, vai liittyä islamin ääriliikkeisiin. Blair tarjoaa palestiinalaisten valtiota 1967 linjojen mukaisin rajoin pääkaupunkinaan Jerusalem.
Blair unohtaa tai jättää huomiotta Iranin vaikutuksen ja sen, ettei Israel tule koskaan tekemään itsemurhaa suostumalla PA/PLO:n vaatimiin 1967 linjoihin. http://new.jpost.com/Arab-Israeli-Confl ... ome-391089,

Kastel 16.02.2015

Gavriel
Lähettänyt Gabriel Eskel
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Israel Update / Helmikuu

ViestiKirjoittaja noomi » 19.02.2015 19:48

Wednesday, February 18, 2015
KESKIVIIKKO 18.02.15
KESKIVIIKKO 18.02.15
1. LÄMPÖMITTARI osoitti ulkona aivan sääennusteen mukaisesti 3 astetta. Yön aikana oli satanut, mutta nyt taivas oli harhailevien pilvimuodostelmien osittain peittämä, tuulen heikennyttyä. Tämä on kuitenkin tyyntä myrskyn edellä, jolloin laululinnutkin lopettavat viserryksensä pyrkien etsimään suojaa lähestyvää myrskyä vastaan.
Sään ennustetaan pysyvän epävakaisena myrskyn saavuttaessa maan keski- ja eteläosatkin torstain vastaisena yönä tuoden mukanaan runsaat vesisateet, jotka ylemmillä seuduilla kuten Jerusalemissa tulevat lumena. Ennusteissa ei osata selvittää, miten runsasta lumentulo on, mutta ihmiset valmistautuvat joka tapauksessa pahimman varalle suorittaen tarvittavat ruoka- ja tarvikeostokset tänään. Lumisateitten uskotaan ulottuvan Negevin autiomaahan saakka.
Säätilat tänään: Jerusalem 03 -10; Tiberias 10 -12; Suolameri 12 -21; Eilat 10 -22 +C-astetta. Kinneretin vedenpinta nousi 1 sm ollen nyt 212.38 m Välimeren vedenpinnan alapuolella. http://www.timesofisrael.com/israel-bra ... ter-storm/,

2. ISRAELIN vaalit 17. maaliskuuta kärjistävät tilannetta puolueitten pyrkiessä varmistamaan menestyksensä, ja kuten Israelissa on tapana, mitä lähemmäksi vaalipäivä tulee, sitä rumemmaksi puolueiden välinen taistelu kiihtyy.
Israelin valtiontarkastaja Yosef Shapiro kiirehti myös oman vuosiraporttinsa julkistamista voidakseen sillä esittää oman mielipiteensä pääministerin, presidentin ja Knessetin varojen käytöstä säädetyn budjetin puitteissa. Tämä antaa oppositiolle kultaisen tilaisuuden mustata Netanyahun ja hänen johtamansa puolueen mainetta juuri ennen vaaleja. Shapiro yksin tietää, oliko tämä sattuma vai tarkoitus.

Tärkein huomio kiinnitetään tietenkin pääministerille budjetoitujen varojen käyttöön, tämä siksikin, että pääministerin taloudenhoito ja sisäiset ristiriidat hänen vaimonsa Saran ja palvelushenkilöitten välillä ovat olleet median riepoteltavina jo muutaman viikon ajan, mitä on ikävä seurata.
Valtiontarkastajan raportin mukaan Netanyahu on ylittänyt budjetoidut varat osin runsaastikin, minkä ohella todetaan hänen tilausruokiensa määrän nousevan vuonna 2011 aikana 92 781 NIS osoittaen selvää nousua edellisvuodesta, vaikka hänellä on yksityiskokki henkilökunnassaan. Aiemmin jo julkisuudessa puitu palautuspulloista saatu 4000 USD oli jäänyt tilittämättä valtiolle.

Pääministeri Netanyahun kolmen asunnon siivoaminen maksoi valtiolle 2009 – 2013 aikana 74 400 NIS kuukaudessa, vuositasolla yli 900 000 NIS. Hänen Kesarean asuntonsa puhdistaminen aiheutti valtiolle 8 200 NIS menot kuukaudessa, vaikka pääministeri asuu pääasiassa virka-asunnossaan Jerusalemissa. Shapiro mainitsi, että puhdistuskulujen pienentyminen 4000 NIS kuukaudessa osoittavat edellisten vuosien kulujen suhteettomuuden.
Vedenkulutus pääministerin asunnoissa aiheutti ovat muistutuksensa-pääministerillä on yksityinen uima-allas – eikä menoissa ole eritelty suurempaa maksua määrätyn vedenkulutuksen ylittävältä osalta henkilöä kohti.

VALTiON TARKASTAJAN Yosef Shapiron raportti lienee asiallinen ja oikein laadittu, mutta sen julkistamisen ajoittaminen runsaat 3 viikkoa ennen vaaleja voi herättää epäilyksiä, että sillä pyritään vaikuttamaan Netanyahun ja Likudin uskottavuuteen ja sitä kautta vaalimenestykseen. Haluamatta käydä yksityiskohtaisemmin raportissa esitettyihin lukuihin vaatetukseen, henkilökohtaiseen hygieniaan tukan viimeistelyä myöten, voinemme todeta, ettei pääministerinä tai hänen vaimonaan toimiminen ole välttämättä pelkästään ruusuilla tanssimista, piikkejä siinä saa jalkapohjiinsa. Ikävintä tässä on viittaus mahdollisiin poliisikuulusteluihin ja potentiaalisiin rikos-syytteisiin, mikä kaikki vaikuttaa kielteisesti kansalaisten mielipiteisiin johtajistaan. http://www.jpost.com/Israel-News/Specia ... ges-391286
Netanyhau sanoo omassa lausunnossaan, että valtiontarkastajan raportin julkaiseminen tässä vaiheessa on osa kampanjaa hänen hallituksensa kaatamiseksi. Toinen julkisuudessa esitetty V15 ja One Voice toiminnan laillisuuden jättäminen tutkimatta ja sen siirtäminen vaalien jälkeen, kuten oikeuskansleri Yehuda Weinstein ilmoitti, herättää myös epäilyjä, että hänen päätöksellään on poliittinen motiivi. Netanyahu sanoo tutkivansa vaimonsa Saran ja Likudin kansanedustajien kanssa strategiaa Shapiron raportin aiheuttamien kielteisen vaikutuksen eliminoimiseksi tai ainakin minimoimiseksi. Steiniz toteaa, että presidentti Peresin henkilökunta- ja hoitokulut olivat 20 kertaa suuremmat 2012 kuin Netanyahun. http://www.jpost.com/Israel-News/Netany ... nds-391241

3. PÄÄMINISTERI Netanyahun puhe USA:n kongressissa kolmas maaliskuuta – vain kaksi viikkoa ennen Israelin vaaleja 17.03., herättää edelleen vastakkaisia mieli-piteitä sekä Israelissa että USA:ssa. USA:ssa jopa kysyttiin kansalaisten mielipidettä asiasta, ja siinä enemmistö vastanneista haluaa puheen siirtämistä. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... OQ7XTAp6PY,
Netanyhau vakuuttaa pitävänsä puheen sopimuksen mukaan, ellei USA:n kongressi halua siirtää sitä. Monet Israelissa vierailleet tai vierailulla olevat kongressin jäsenet ovat vakuuttaneet, että on hyvä kuulla, miten Netanyahu asiansa esittää, mikä ei tarkoita sitä, että kaikki olisivat samaa mieltä hänen kanssaan.
http://www.jpost.com/Israel-News/Netany ... sue-391283,
Israelin presidentti Reuven Rivlin suosittelee puheen siirtämistä, vaikka se ei kuulu hänen mandaattiinsa. Tällä voi kuitenkin olla vaikutusta hänen päätökseensä siitä, kenelle hän antaa hallituksen muodostamistehtävän. Hän on jo vihjaillut voivansa toimia vastoin aiempaa käytäntöä antaa tehtävä eniten ääniä saaneen puolueen puheenjohtajalle. Zionist Union (Labour) ja Likud ovat vuorotelleet gallupeissa johtavasta asemasta. Viimeinen tiedustelu suosii Zionist Unionia, mutta siinä ei ole huomioitu Shapiron raportin vaikutusta. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... OQ-pDAp6PY,

4. 1967 voittoisan puolustussodan jälkeen lyötyään viiden arabimaan armeijat Israelilla olisi ollut kaikki mahdollisuudet järjestää juutalaisten pyhimmän alueen, Temppeli-vuoren, kysymyksen haluamallaan tavalla, mutta sodan sankariksi noussut kenraali Moshe Dayan jänisti ja antoi Vuoren päivärutiinin hoidon palestiinalaisille, käytännössä Jordaniassa toimivalle muslimisäätiölle wafg. Vuoren päämufti nimitettiin Jordaniassa, mutta Jasser Arafat nimitti sinne omat miehensä. Virallisesti Jordania on edelleen muslimien pyhien paikkojen vartija Israelissa, mutta PA pitää omia miehiään Vuorella, joiden tehtävänä on paitsi huolehtia sen siisteydestä myös valvoa järjestyksen säilymistä. Viime aikoina Hamas on palkannut Vuorelle nuoria miehiä verukkeella, että he ovat opiskelijoita.
Käytännössä vartijoiden tehtävänä on seurata Vuorelle nousseitten ei-muslimien toimia, etteivät he rukoile siellä eivätkä anna edes suunliikkeiden liikkeiden ilmentää äänetöntä rukoilemista. Hamasin palkkaamien nuorten miesten tehtävänä on järjestää mielenosoituksia sekä vieraitten ja poliisien kivityksiä.
Jerusalemin poliisi ei puutu muslimien toimiin, mutta jos ei-muslimit osoittavat poikkeavaa käyttäytymistä, poliisi vie heidät pitkällisiin ja epämiellyttäviin kuulusteluihin lätkäisten heille lopuksi määräaikaisen kiellon nousta Vuorelle. Poliisi ei myöskään näe mitään väärää siinä, että muslimit pelaavat jalkapalloa ja viettävät siestaa Vuorella polttaen siellä leirinuotioitaan.

TUOREET raportit kertovat, että PA:n ilman mandaattia toimiva puheenjohtaja Mahmoud Abbas on kiihdyttänyt arabeja uskonnolliseen sotaan Israelia vastaan. Lyhyen rauhallisen kauden jälkeen PA:n kolme johtavaa muslimioppinutta ovat PMW:n (Palestinian Media Watch) kääntämien lausuntojen mukaan aloittaneet uuden kiihotuskampanjan uusiin Israelin vastaisiin hyökkäyksiin.

PA:n mufti sheikki Mohammed Hussein, Abbasin neuvonantaja muslimeja ja uskontoja koskevissa kysymyksissä Mahmoud al-Habbash sekä PA:n uskontoasiain ministeri sheikki Yusuf Idais ovat uudistaneet vaatimuksia viime vuoden lopulla yleisesti harjoitettuja mutta nyt näyttävämpiä hyökkäyksiä Israelia vastaan.
Sheikki Hussein esitti viime torstaina syytöksen, että Israel tuhoaa Al-Aksa moskeijan Vuorella ja rakentaa kolmannen Temppelinsä sen raunioille. PA:n muslimien pyrkii poistamaan kaikki juutalaisten vaatimukset yli 3000 vuotta vanhaan tietoon Temppelivuoresta juutalaisten pyhimpänä paikkana alkaen siitä, kun Abraham aikoi uhrata poikansa Isakin vuorella, ja kuningas David osti vuoren puimatantereen korkeimman kallion rukous- ja juutalaisen Temppelin rakennuspaikaksi.

Al-Habbash sanoi keskiviikkona, että UNESCO:n tulee estää Israelin hävitystoimet perinnekohteeksi hyväksytyn moskeijan suojelemiseksi.
Idais sanoi pari viikkoa sitten, että tammikuusta lähtien Israel on tehnyt toista sataa Al-Aksaa ja Ibrahamin moskeijaa (Machpelan hautakammio Hebronissa) vahingoittavia hyökkäyksiä. Hän varoitti, että Al-Aksa on suuressa vaarassa ja että vaara kasvaa päivittäin.
Nämä kiihotuspuheet ovat jatkoa marraskuussa al-Abbasin johtamalle kampanjalle aloittaa uskonnollinen Israelin vastainen sota, kuten Habbash silloin tunnusti. Al-Habbash vakuutti PA:n virallisen TV:n lähetyksessä PA:n tukevan jokaista pyhää sotaa (käyttäen termiä ribat) käyvää henkilöä Al-Aksa moskeijan suojelemiseksi. Hän tunnusti avoimesti käyvänsä pyhää sotaa pyhän maapohjan suojelemiseksi. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... ORGkjAp6PY
5. UUTISOTSIKOITA
· Israelin poliisilla alkaa olla korkeimman johdon vajausta, sillä 18:sta komentajasta 7 on syytettyinä erilaisista rikoksista, useimmat epäkorrektista kontaktista naispoliiseja kohtaan. Viimeiset kaksi syytöstä esitettiin äskettäin, ja viimeksi poliisi apulaiskomentaja erotettiin virastaan.
· Zionist Union vaatii poliisitutkimusten aloittamista Netanyahun valtion varojen väärinkäyttämisestä, kuten valtiontarkastajan Yosef Shapiran raportissa osoitetaan.
· Israel sallii Gazassa viljeltyjen tuotteiden sekä valmistettujen tavaroitten määrän nostamisen vientiin Israeliin tai sen kautta Gazaan.
· Gazan hakkerit ovat aloittaneet Israelin vastaisen kampanjan syöttämällä laatimiaan porno- ja muita videoita israelilaisiin internetosoitteisiin. Hyökkäysten kohteita ovat erityisesti hallituksen, armeijan, liikennejärjestöjen ja akateemisten instituutioiden sekä yksityishenkilöitten ja muiden internet osoitteet.
· Dennis Ross sanoo, että USA:n tulee säätää laki, joka oikeuttaa armeijan hyökkäämään iranilaisiin kohteisiin, jos Iran ei noudata loppusuoralla olevaa Iranin ydinsunnitelmaa koskevaa sopimusta, joka on tarkoitus allekirjoittaa kesä-heinäkuussa.
· Jerusalemin valtuuston jäsen Arieh King syyttää Jerusalemin pormestaria Nir Barkatia, että tämä muuttaa pääkaupungin ja E-1 alueen välisen Nahal Oz laakson täyttöalueeksi sen sijaan, että hän kehittäisi suunnitelman sen käyttämiseksi. Alue on tärkeä pääkaupungin ja E-1 alueen yhdistämiseksi, joka puolestaan yhdistää Maale Adumimin Jerusalemiin.
· Netanyahu lupaa haredim-juutalaisille, että hän mitätöi heitä koskevaan lakiin sisältyvän syytöksen rikoksesta aseistakieltäytyjille.
· Hallituksen vastaisen opposition jäsenet lähettivät muuttoauton täynnä tyhjiä pahvilaatikoita Netanyahun Jerusalemin rakennukselle auttaakseen häntä pakkaamaan tavaransa hävittyään maaliskuun vaalit. Tämä on ilkeämielistä halventamista, mikä voi kiihottaa väkivaltaan.



Lähettänyt Gabriel Eskel
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Seuraava

Paluu Israel / Israel Update

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa

cron