Israel Update / Maaliskuu

Tiedotuksia jotka koskevat Israelia

Israel Update / Maaliskuu

ViestiKirjoittaja noomi » 02.03.2015 13:01

    Kuva

SUNNUNTAI 01.03.15
SUNNUNTAI 01.03.15
1. LÄMPÖMITTARI osoitti aamulla kymmenen lämpöastetta ennusteen luvatessa kahdeksaa nousten päivän mittaan neljääntoista, mikä kiitollisuudella huomioidaan etenkin todettaessa, että lämmitysöljy loppui viikonvaihteen aikana eikä ole mahdollisuuksia hankkia sitä lisää. Täytyy todeta, että odotamme talven kylmien viimojen loppumista ”hartaammin kuin vartija aamua”, kuten Sanassa todetaan. Viileän kauden ennustetaan kestävän ainakin keskiviikkoon, jolloin kevään lämpöisten tuulien uskotaan todella alkavan, eikä kysymys ole mistään katastrofista. Puoli kahdeksan maissa aamulla aurinko paistaa kirkkaasti lähes pilvettömältä taivaalta, joskin Tel Avivin suunnalla ilmassa on jotain häkkärää, mikä tekee läntisen näkymän utuiseksi. Näillä eväillä aloitetaan rohkeasti uutta viikkoa.
Säätilat tänään: Jerusalem 08 -15; Tiberias 12 -21; Suolameri 16 -26; Eilat 15 -26 +C-astetta. JP:n mukaan Kinneretin pinta nousee 2 sm vuorokaudessa, ja sateita luvataan lisää keskiviikkona ja ehkä sen jälkeenkin, mutta paikallisina.

2. KAIRON oikeusistuin Egyptissä laajensi edellistä päätöstään julistaen, että Hamasin sekä poliittinen että sotilaallinen osa ovat kokonaisuudessaan terrorijärjestöä. Egyptin presidentti Abdel Fattah al-Sisi osoittaa tarkoittavansa täyttä totta eikä vain tyhjiä lupauksia luvatessaan aloittavansa tehostetun taistelun islamin terrori-järjestöjä vastaan. Ensimmäinen näyttävä toiminta Siinain taistelujen ohella oli ilmaiskut Libyassa toimivia ISIS-joukkoja vastaan, jotka teloittivat Tripolin rannikolla 21 Libyaan paennutta Egyptin koptikristittyä. Merkitseekö suhteitten katkaiseminen Hamasin kanssa myös Kairon omia tiiedusteluosastoja, joilla on ollut yhteyksiä Hamasin kanssa, on vielä arvailujen varassa.
Times of Israel artikkelin laatija Avi Issacharoff hehkuttaa, että al-Sisi on osoittautunut Lähi-Idän johtavaksi valtiomieheksi Churchillin tapaan, joihin mittoihin Israelin lähihistorian pääministerit eivät ole yltäneet. Artikkelin mukaan al-Sisi kuuluttaa islamin sisäistä vallankumousta ihmisystävällisemmän islamin muodostumiseksi maailmaa kuohuttavan hirmutekojen asemesta, joihin ISIS j[G1] [G2] [G3] [G4] a muuta ääriainekset Muslimiveljeskuntaa myöten ovat syyllistyneet. Al-Sisi varoittaa, että kuten Siinailla aloitettu kampanja sinne pureutuneitten terrorijärjestöjen kitkemiseksi pois osoittaa, että taistelu voi kestää vuosikausia. Hän toteaa samalla, että Egypti joutuu maksamaan tästä, mutta muuta keinoa ei ole.

TOI:n artikkelissa todetaan myös, että al-Sisin ja hänen kabinettinsa on vaikea ymmärtää Israelin jättäessä hyvin alkaneen operaation Protective Edge Hamasia vastaan kesken, mitä samaa päättämättömyyttä Israel on osoittanut suhteessa PA:n ja PLO:n kanssa, vaikka Issacharoff näkeekin Israelin käyttävän PA/PLO:ta iskupussina. Al-Sisin ja Egyptin oikeusistuimen päätökset ovat saattaneet Hamasin johtajat Gazassa lähes paniikkiin, mikä on ymmärrettävissä, kun huomioidaan, että yhteys Egyptiin ja sen kautta ulkomaailmaan on ollut Gazan tärkein henkireikä.
Hamas on järjestänyt mielenosoituksia Siinain rajan läheisyydessä ja sen johtajat kuten Mushir al-Masri julkistavat katkeria lausuntoja väittäen Egyptin siirtyneen vihollisen puolelle sen sijaan, että keskittäisi voimansa Israelin harjoittaman Gazan saarron poistamiseksi ja Juudean ja Samarian miehittämisen lopettamiseksi. Kuten TOI:n artikkelissa todetaan, Egyptin todellinen vihollinen istuu nyt Gazassa eikä Israelissa, jota Egyptin kansa on pitänyt pahimpana vihollisenaan rauhan-sopimuksesta huolimatta.
Viha Israelia kohtaa on juurtunut syvälle Egyptin kansaan, eikä sitä helposti sieltä juurruteta pois, eivätkä Egyptin hallitukset ole edes aloittaneet sen poistamista.
Egyptin ja Israelin hallitusten välinen yhteistoiminta on perustunut tosiasioiden huomioimiseen, mitä Egyptin muslimioppineet eivät ole hyväksyneet.

HAMAS on odottanut Rafahin terminaalin avaamista, jonka kautta tavara-toimitukset Siinailta Gazaan ja henkilöliikenne Egyptiin ja ulkomaille on pääosin tapahtunut, mutta kauttakulun helpottamisen asemesta Al-Sisi on koventanut asennettaan yhteyksien valvomiseksi tuhoten lähes kaikki salakuljetustunnelit. Hän syyttää Hamasin sekaantuneen Egyptin hallituksen vastaisiin toimiin ja toimivan yhteistyössä Siinailla operoivan terrori-järjestön IS:n solujen kanssa, joita aiemmin kutsuttiin nimellä Ansar Beit al.Maqdis. Hamasin johtajiin kuuluva Mahmoiud al-Zahar varoittaa, että Egypti voi aloittaa sotatoimet Hamasia vastaan Gazassa, mikä ei ole mahdoton ajatus. http://www.timesofisrael.com/el-sissi-l ... as-terror/, http://www.timesofisrael.com/egyptian-c ... ror-group/, http://www.timesofisrael.com/muslim-bro ... in-prison/,

3. Debkafile kertoo artikkelissaan, että Egypti kokoaa joukkoaan Libyan vastaiselle rajalleen IS:n tukikohdan lähelle Darnahissa. Onko liike tarkoitettu varoitukseksi vai onko al-Sisin tarkoituksena todella iskeä maajoukoillaan Libyan alueelle, on vielä arvailujen varassa. ISIS muodostaa vakavan uhan myös Egyptille, jolla ei ole varaa myönnytyksiin eikä halua neuvotteluihin, joilla vahvistettaisiin ja tunnustettaisiin ääri-islamin vakituinen läsnäolo Siinailla ja muualla Egyptissä.

EGYPTIN määrätietoiset päätökset ja toimet poikkeavat USA:n johtaman koaliittion toimista Irakissa ja Syyriassa, joissa tehdyt sadat ilmaiskut eivät ole pystyneet muuttamaan IS:n etenemistä ja asemiensa vahvistamista miehittämillään alueilla. Vain kurdien taistelu asuinalueittensa säilyttämiseksi ja jo menettämiensä kylien ja kaupunkien vapauttamiseksi ovat osoittaneet IS:n joukkojen haavoittuvuuden, joiden tehokkain ase on ollut pelon aiheuttaminen suorittamiensa epäinhimillisten teloitusten ja kidutusten avulla kaappaamiaan siviilejä vastaan.

USA:n tarkoituksen oli aloittaa ns. ”kevätoperaatío” IS:n joukkoja vastaan Mosulin kaupungin vapauttamiseksi, mutta se näyttää nyt siirtyvän. Operaation komentaja eläkeläiskenraali John Allen vastaili kongressin kyselytilaisuudessa 25.02., ettei hänellä ole sovittua päivämäärää, koska se voisi alkaa. Operaation suorittaisivati irakilaiset joukot ilman länsimaisia maajoukkoja länsimaisen ilmatuen suojassa.
Jihadi-Johnin henkilöllisyys on myös selviämässä. Hän lienee Kuwaitissa syntynyt Mohammed Emwazi, joka esiintyi IS:n levittämissä videoissa länsimaista tulleiden kaapattujen teloittajaksi ja pään katkaisijaksi. Englannin tiedustelu oli tietoinen miehestä, mutta ei mitenkään puuttunut asiaan.

Toisissa videoissa esitetään IS:n joukkojen tuhoavan muinaisia kuvapatsaita ja kulttirakennuksia sekä tunnettujen profeettojen hautakammioita, mitä he ovat systemaattisesti harjoittaneet sekä Irakissa että Syyriassa aiheuttaen korvaamatonta vahinkoa arkeologialle ja historian tutkimukselle, koska useimmat niistä muinaisine kirjoituksineen olivat vielä tutkimatta. Tätä voitaneen kutsua kulttuuribarbarismiksi.
Libyassa ISIS-joukkojen läheisin liittolainen on järjestö nimeltä Ansar al-Sharia Militia, joka syyskuussa 2012 poltti USA:n Benghazin konsulaatin surmaten USA:n lähettilään ja kolme muuta USA:n kansalaista. USA:n presidenttiehdokas ja silloinen ulkoministeri Hillary Clinton on joutunut kriitikkojen ristituleen siksi, ettei hän antanut lupaa avustusjoukoille mennä väliin. Hillaryn tunnetuin vastaväite oli: ”Mitä sillä enää on väliä, ne neljä amerikkalaista ovat kuolleet”.

LIBYAN militaristit ovat jakaneet Darnahin 50 000 asukkaan kaupungin keskenään, kertoo DF. Egypti käy jatkuvaa sotaa Siinain militaristeja vastaan Israelin salliessa al-Sisin lisätä joukkojensa määrää yli sen, mitä rauhansopimus sallii kuten myös ilmavoimiensa käyttöä ilmaiskuihin militaristien asemia vastaan. DF kertoo, että Egyptin suunnitelman mukaan sen armeijan hyökkäys Darnahiin tapahtuu laskuvarjo-jääkärien hyökkäyksellä rannikolle Libyan armeijan hyökätessä kaupungin miehittäjiä vastaan etelästä entisen Gaddafin kenraalin Khalifa Hifterin johdolla, joka etsii yhteyksiä myös Israelin armeijan edustajiin tavaten heitä Ammanissa. Tämä on osa arabimaiden - Saudi Arabia, Egypti, Jordania ja joittenkin Persianlahden arabimaitten ja Israelin - yhteisestä rintamasta IS:n joukkojen etenemisen pysäyttämiseksi. Asiasta on kertonut Saudi Arabian Al-Quds Al-Arabi uutistoimisto, jolla on tavallisesti luotettavat ja ajankohtaiset tiedot Lähi-Idästä. http://www.debka.com/article/24431/Egyp ... -at-Darnah, http://www.israelnationalnews.com/News/ ... PLQnurPQzE

4. USA:n presidentti Baruck Obama vakuuttaa, että hän estää veto-oikeudellaan senaatin laatiman lakiesityksen, joka antaisi kongressille oikeuden tutkia ja päättää minkä tahansa Iranin kanssa tehdyn Iranin ydinteollisuutta koskevan sopimuksen hyväksymisestä. Kongressilla on mahdollisuus tarvittavan edustajamäärän avulla ohittaa Obaman yritykset estää lain voimaan tuleminen.
Valkoisen Talon kansallisen turvallisuusneuvoston tiedottaja Bernadette Meehan toteaa Obaman päättäneen, ettei nyt ole aika kongressin hyväksyä uusia lakeja P5+1 maiden ja Iranin välisten ydinneuvottelujen ollessa kriittisessä vaiheessa. Alustava sopimus tulee saada kasaan maaliskuun 31. päivään mennessä, mutta lopullinen sopimus allekirjoitetaan joskus loppukesällä, kuten on suunniteltu.

Senaatin lakiesitys nimeltä Iranin ydinsopimuksen tarkastuslaki vaatii minkä tahansa Iranin ydinsuunnitelmaa koskevan sopimuksen esittämistä kongressille viisi päivää ennen sen lopullista hyväksymistä, lisäksi se vaatii, ettei vaatii, ettei Obamalla ole oikeuttaa estää tai siirtää Iranille asetettuja sanktioita 60 vuorokauden aikana sopimuksen hyväksymisestä.
Meehan toteaa lausunnossaan, että USA:n kongressin tulisi antaa neuvottelijoille kaikki heidän tarvitsemansa tuki eikä estää heidän toimintaansa.
Republikaanien kongressin jäsen senaattori Bob Corker toteaa kuivakiskoisesti, presidentti Obama näyttää kuvittelevan olevansa ainoa oikea henkilö edustamaan USA:n kansaa. Hän on yksi lakiesityksen laatijoista. http://www.reuters.com/article/2015/03/ ... 1320150301
5. UUTISOTSIKOITA
· BILL C LINTONIN hallituksen entinen työministeri Robert Reich sanoi kriittisessä puheessaan lauantaina, että pääministeri Netanyahun päätös hyväksyä kongressin puheenjohtaja John Boehnerin kutsu puhua kongressin molemmille kamareille maaliskuun kolmantena päivänä aiheuttaa vakavan särön Israelin ja galutissa USA:ssa asuvien juutalaisten välille. Erityisen pahana hän näkee sen, että USA:n presidentti vastustaa puhetta, mikä on aiheuttanut USA:n korkeimman johdon joukkopaon Washingtonista. Varapresidentti John Biden sairastui – ehkä diplomaattisesti, ehkä siksi, ettei kestänyt Bibin aiotun puheen aiheuttamaa painetta. Toisten tietojen mukaan Obamaa informoitiin puheesta, vaikka Obaman edustaja väittää toista. http://www.timesofisrael.com/former-us- ... ning-ties/
· Pääministeri Netanyahu kävi ennen astumistaan Washingtoniin lentävään koneensa Temppelivuoren Itkumuurilla hakemassa Korkeimman ohjausta ja suojelua matkalleen, mikä ei ole ilman vaaroja. Hänen Sara-vaimonsa lentää hänen tukenaan. Sara kertoi perjantain JP makasiinissa, että psykologin koulutus antaa hänelle tarvittavat eväät toimia miehensä uskottuna ja tukijana näillä matkoilla, kuten muutenkin vaikeitten koko kansaa koskevien päätösten vuoksi. Hän vakuuttaa, ettei hän pyri hallitsemaan miestään, vaan tarjoten hänelle olkapään ja sylin kestääkseen hänelle kohdistetun valtavan paineen. Hänen miehensä tarvitsee uskotun, jolle voi huoletta kertoa ongelmistaan pelkäämättä, että ne ovat huomenna koko kansan luettavissa. Netanyahu sanoi journalisteille ennen lähtöään edustavansa koko juutalaista kanssa eikä vain Israelia, vaikka monet etenkin USA:n juutalaiset kieltävät sen todeten, ettei ainakaan häntä. Bibin puhe USA:n kongressille tapahtuu sopivasti juuri ennen purimia ja keskellä useita merkkejä taivaalla, joilla uskotaan Israelin Pyhän ilmoittavan erään aikakautensa päättymisestä. Bibi palaa Israeliin ennen purim-juhlia. http://www.jpost.com/Israel-News/Netany ... ple-392539
· Zionistisen Unionin siionin nimen kaapannut johtajapari Herzog-Livni haluavat osoittaa Israelin arabeille arabimyönteisyytensä. He matkustivat Wadi Araan arabien asumaan Araran kaupunkiin. Lauantaina kymmenet Israelin arabit osoittivat mieltään heidän vierailuaan vastaan todeten, että ”heillä on verta käsissään eivätkä siksi ole tervetulleita heidän alueilleen”. Tämäkin osoittaa Israelin valtion outouden, ettei maan pääministeriehdokas – ja tuskin pääministerikään tai presidentti – uskalla vierailla maansa missä kaupungissa ja kylässä tahansa. Herzog-Livni johtaman puolueen arabiehdokkaat ovat kritisoineet sionismin ottamista nimeen, koska he eivät halua edustaa síonismia missään muodossa. Poliisi pidätti kuusi Israelin arabia väkivaltaisen mielenosoituksen johdosta Wadi Arassa. Mielenosoittajilla oli PA:n liput käsissään kutsuen Herzog-Livni unionia radikaalileiriksi todeten, ettei heillä ole mitään eroa Netanyahun edustamaan oikeistolaisuuteen. Ulkoministeri Avigdor Liberman kutsui heitä - ei vain unionin - vaan koko Israelin sionistiliikkeen vihollisiksi, joilla ei saa olla mitään oikeutta nauttia maan hyvinvoinnista. Hän haluaa karkottaa PA:n alueille tai ulkomaille kaikki sellaiset arabit maasta. http://www.jpost.com/Israel-Elections/I ... nds-392487, http://www.israelnationalnews.com/News/ ... PLrqurPQzE,
· Erään analogin mukaan Livni on kuin termiittikuningatar, jota työläiset syöttävät ja juottavat, mutta jota huolellisesti pidetään poissa julkisuudelta ja suojellaan ja varjellaan hyökkäyksiltä, mutta jonka ainoa velvollisuus on maata piilossa munien jatkuvasti uusia kannattajia edustamalleen ideologialle. Herzog toiminee siinä kamaripalvelijana.
· Star Trek tähtinäyttelijä mr. Spok alias Leonark Nimoy kertoo pitkän ikänsä salaisuuden johtuneen omaksumastaan juutalaisten siunauksesta, jota kutsutaan vulcan-tervehdykseksi. Hän suosittelee sitä muillekin. Hän kuoli perjantaina 83-vuoden ikäisenä. http://mashable.com/2015/02/28/nimoy-or ... m=referral, http://mashable.com/2015/02/27/leonard-nimoy-quotes/

[G1]
[G2]
[G3]
[G4]
Lähettänyt Gabriel Eskel
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Israel Update / Maaliskuu

ViestiKirjoittaja noomi » 05.03.2015 12:35

    Kuva

KESKIVIIKKO 04.03.15
KESKIVIIKKO 04.03.15
1. KESKIVIIKKOPÄIVÄ alkoi sumuisena ripotellen tihkusadetta, joka käsissä ja valkoisilla porrasaskelmilla tuntuu oudon liukkaalta. Ennusteen mukaan sadetta saadaan tänään koko maassa, jopa Suolamerelläkin, jossa normaalikäytännön mukaan sataa vain kerran vuodessa. Sitä käytäntöä on tänä vuonna rikottu jo monta kertaa, mutta onhan nyt shmita-vuosi. Lisäksi täydellinen auringonpimennys on 20.03. jolloin alkaa juutalaisten Toran mukainen nisan kuukausi ja uusi vuosi. Täydellisiä kuun pimennyksiä on tänä vuonna kaksi, 04.04. ja 28.04. sekä osittainen kuun pimennys 13.09. Neljäs huhtikuuta on pääsiäispäivä ja virallinen hallituksen tunnustama uuden vuoden päivä; 28.09. on succot eli lehtimajanjuhla. Juutalaisen Talmudin mukaan auringon pimennys tarkoittaa pahaa maailmalle; kuun pimennys Israelille. (Katso Bloodmoons, israelupdate) Jotkut ennustavat, että tänä vuonna käydään Psalmin 83 mukainen lyhyt sota Israelin ja naapurimaiden välillä.

SÄÄTILAT tänään: Jerusalem 08 -14; Tiberias 11 -19; Suolameri 16 -22; Eilat 13 -24 +C-astetta. Perjantaina lämpötila tekee quantum-hyppäyksen nousten Jerusalemissa perjantaina lukemiin 12 -22 ja lauantaina 14 -24 +C-astetta.

2. ISRAELIN pääministeri Benyamin Netanyahu kävi pitämässä puheet sekä AIPAC konferenssissa että USA:n kongressille Washingtonissa, eikä taivas pudonnut, vaikka ennustaja-eukot sekä USA:ssa että Israelissa varoittelivat kehottaen pääministeriä peruuttamaan puheensa välttyäkseen pahemmilta seurauksilta. Netanyahu joutui tekemään päätöksensä kahden vaihtoehdon välillä: Peruuttako puhe pahottaen USA:n kongressin puheenjohtajan John Boehnerin mielen, vai pitääkö puhe joka tapauksessa aiheuttaen ehkä 2 vuoden loppukaudeksi korjaamattoman särön Obaman hallituksen ja Israelin välille.
Netanyahu katsoi sanomansa esittämisen kongressille siksi tärkeäksi, että hän siirsi syrjään kaikki muut vaihtoehdot keskittyen puheensa sanamuodon hiomiseen. Kongressin republikaani-edustajat tukivat yksimielisesti pääministerin päätöstä hyväksyä Boehnerin kutsu; demokraateista suuri osa jättäytyi pois kuten myös presidentti Obama ja hänen varamiehensä Biden, sekä ulkoministeri John Kerry, joka mieluummin neuvotteli Iranin ulkoministeri Zarifin kanssa sopimuksesta, josta Netanyahu pyrki varoittamaan puheessaan.

PÄÄMINISTERI Benyamin Netanyahun puheen keskeinen teema on:
P5+1 maiden ja Iranin välisistä neuvotteluista vuotaneiden tietojen mukaan viimeistelyvaiheessa oleva sopimusteksti on katastrofaalinen, ei vain Israelille, vaan myös USA:lle ja koko maailmalle, sillä se laillistaisi Iranin uraanin rikastamisen USA:n valvonnan alaisena 10 vuoden ajaksi, jonka jälkeen kaikki rajoitteet poistettaisiin kuten myös Iranin vastaiset pakotteet. Sopimusteksti ei vaadi Irania poistamaan asentamiaan sentrifugeja – tänään 6 500 - eikä tuhoamaan rakentamiaan ydinlaitoksia. Iranin tavoitteena on nostaa sentrifugien lukumäärää 19 000:en sopimuskauden loppuun mennessä.
Netanyahu esitti, että on parempi olla ilman sopimusta kuin allekirjoittaa huono, joka vaarantaisi Israelin turvallisuuden ja alistaisi sen Iranin vallan alaiseksi. Iran tulisi käyttämään ydinasepelotetta laajentaakseen valtaansa koko Lähi-Idän alueelle. Se saisi myös Saudi Arabia ja Egyptin kiirehtimään oman ydinaseen valmistamiseksi, vaikka Pakistanin kanssa solmimansa sopimuksen mukaan Saudi Arabia saa ydinaseita sieltä tilanteen muuttuessa kriittiseksi.
Kongressin jäsenet osoittivat hyväksymistään Netanyahun puheen aikana taputtaen ja seisaalleen nousten kymmeniä kertoja osoittaen hänen charminsa säilyneen.

OBAMAN hallituksen taholta annettiin nyrpeitä lausuntoja todeten, ettei Netanyahu esittänyt mitään toista suunnitelmaa. Ilmeisesti sopimuksen hylkääminen Iranin kanssa ei sovi Obaman suunnitelmaan.
Demokraattinen edustaja Nancy Pelosi sanoi joutuneensa lähes itkun partaalle kuunnellessaan, miten Netanyahu vähätteli USA:n tiedustelua vihjatessaan, että ehkä Israelilla on tietoja, joita USA:lla ei ole. Pelosi katsoi Netanyahun vaatimusten edellyttävän Iranin täydellistä antautumista, mitä se ei voi koskaan hyväksyä.
Netanyahun puhe sisältyy alla olevaan JP:n linkkiin. http://www.jpost.com/Israel-News/Politi ... ess-392773, http://www.jpost.com/Israel-News/Politi ... ech-392815,

NETANYAHU pyrki säilyttämään puheensa mahdollisimman neutraalina politisoimatta sitä, josta häntä kuitenkin syytetään. Hän osoitti runsaasti arvonantoaan USA:n presidentti Obamalle esitelleen kaikkea, missä hän oli tullut Israelin avuksi sekä taloudellisesti että diplomaattisesti. Puhe sattui kaksi viikkoa ennen Israelin vaaleja, mikä antoi aiheen vastustajille syyttää, että puhe oli tarkoitettu Netanyahun ja Likudin aseman nostamiseksi. Pääministeri olisi voinut nostaa esiin Obaman hallituksen antaman tuen Likudin pääkilpailijalle, mutta hän pidätttyi ehdottomasta tästä, koska se olisi vain kiihottanut liekkejä.

Netanyahu vihlaisi puheessaan uudesta kehitysvaiheesta Lähi-Idässä, joka tarkoittaa uudenlaisen yhteistoiminnan hahmottumista Israelin ja arabimaiden välille Iranin muodostaman saartoliikkeen vastapainoksi. Viitteitä siitä on kerrottu uutis-artikkeleissa viime aikoina, mutta ne ovat vasta alkuvaiheissaan.
Netanyahu viittaisi puheessaan myös ääri-islamin muodostamaan vaaraan, joka koskee sekä Lähi-Idän valtioita että koko maailmaa Eurooppa ja USA mukaan lukien.
http://www.timesofisrael.com/if-us-fail ... inst-iran/

3. USA:n senaatti alkaa ensi viikolla käsittelemään lakiesitystä, jolla Obaman hallituksen solmima Iranin ydinteollisuutta koskeva sopimus vaatii kongressin hyväksymisen. lakiesityksen käsittely aloitetaan siitä huolimatta, että Obama on ilmoittanut estävänsä sen voimaantulon veto-oikeudellaan. Hänen alkuperäinen tarkoituksensa oli vahvistaa P5+1 maiden ja Iranin välille solmittava sopimus omalla alle-kirjoituksellaan ilman kongressein hyväksymistä, minkä kongressi pyrkii estämään uudella lailla.

Senaatin enemmistöjohtaja Mitch McConnel selitti journalisteille, että laki avustaa hallitusta hyväksymästä huonoa sopimusta, ja antaa kongressille mahdollisuuden arvioida sitä ennen sen toimeenpanoa. Hän selitti, että lakiesityksen käsittelyn ja hyväksyminen kannalta ajoitus on tärkeä. Se estäisi Obamaa poistamasta kongressin hyväksymiä pakotteita 60 päivän aikana, jolloin kongressi tutkii sopimusluonnosta hyväksyen sen tai vaatien siihen muutoksia. Demokraattien kongressijohtaja Harry Reid haluaisi siirtää lakiesityksen käsittelyä siihen kun sopimusluonnos on valmis. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... Pa3aerPQzE

4. OIKEISTOA edustavien puolueiden johtajat ja tunnustetut vaikuttajat esittävät mielipiteitään ajankohtaisista poliittisista kysymyksistä Women in Green (WiG) julkaisemassa lehdessä Sovereignty Journal (Itsenäisyys lehti), jota jaetaan 120 000 kotiin heprealaisena ja englanninkielisenä versiona. Kirjoittajien joukossa ovat Knessetin puheenjohtaja Yuli Edelstein (Likud), ministeri Naftali Bennett (Jewish Home) ja apulaisministeri Ofir Akunis (Likud). Lehdessä haastatellaan PMW:n johtajaa Itamar Matcusta; professori Moshe Arensia ja Eliav Shochetmania ja muita sekä lisäksi Dafna Netanyahun ja Caroline Glickin artikkelit.

WiG:n julkaisusta vastaavat Yehudit Katzover ja Nadja Matar tähdentävät, että julkaisun tarkoituksena on selventää vasemmistopuolueiden keskittymisen taustoja taloudellisiin ja sosiaalisiin kysymyksiin ennen vaaleja jättäen tarkoituksellisesti elintärkeitten kysymysten käsittelyn Juudean ja Samarian kohtalosta ja Palestiinan valtion perustamisesta sivummalle, koska ne hyvin tietävät liikkuvansa niissä miinoitetuilla alueilla. He viittaavat epäsuorasti USA:n Valkoisen Talon lähettämiin agentteihin Israeliin avustamaan ja vaalistrategian luomiseksi oikeiston johtaman hallituksen kaatamiseksi ja vasemmistopuolueiden nostamiseksi valtaan.

Katsover ja Matar sanovat, että ”lehden tarkoituksen on vahvistaa niitä, jotka vastustavat ydinasein varustettua Irania ja niitä, jotka haluavat säilyttää koko Israelin maan jakamattomana, estääkseen uuden terrorivaltion muodostamisen Israelin sydänalueille, sekä vahvistaa niitä, jotka johtavat kamppailua juutalaisten arvojen säilyttämiseksi, uusien juutalaisyhteisöjen perustamista sekä turvallisuuden vahvistamista Israelin maassa”.
Edelstein sanoi tapaamiensa diplomaattien tunnustavan, että Oslon sopimusehtoja on voitava muuttaa, vaikka eivät voi sitä julkisesti ilmoittaa. Hän sanoi, että monia vaihtoehtoja on kokeiltu ja havaittu virheellisiksi, minkä vuoksi on löydettävä uusi lähtökohta epäonnistuneitten Oslon sopimusten sijaan.
Naftali Bennett varoitti vaaroista, jotka tulevat tukahduttamaan Israelin maan, romahduttamaan sen talouden, keskeyttämään ulkomaan lentoliikenteen Ben Gurionin kentälle, mikä estäisi turistien saapumisen maahan, mitkä kaikki aiheuttaisivat taloudellisen romahduksen, jos vaatimus palaamisesta 1949 aselepolinjoille toteutuu. Israel joutuisi siinä tapauksessa täysin vihamielisen arabimaan valvontaan. Professori Shochetman totesi, ettei ole mitään perustaa vaatimuksille, että mikään muu yhteisö maailmassa kuin Israel ulottaisi hallitusvaltansa Israelin itäisiin alueisiin. Hän tähdensi, että tämä on myös kansainvälisen lain mukainen tulkinta.

Asianajaja Dafna Netanyahu sanoo, että Juudea ja Samaria ovat valtioksi syntymisen alkuvaiheissa. Hamasin ja PA:n keskeinen päämäärä on Israelin valtion tuhoaminen, murhata siellä asuvat juutalaiset ja muodostamalla Iranin tukeman muslimisirpin jatkumisen Iranista Välimereen, joka muodostuisi sillanpääasemaksi hyökkäyksille länsimaihin. ”Ei tarvitse olla profeetta nähdäkseen, millainen hirviö syntyisi syntyvaiheessaan olevasta palestiinalaisvaltiosta Juudeaan ja Samariaan”. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... Pa8OOrPQzE
5. UUTISOTSIKOITA
· Republikaanien potentiaalinen presidenttiehdokas, entinen Floridan kuvernööri Jeb Bush totesi, että Netanyahun puhe esitti hyvin voimakkaan viestin. Hän kiitteli Bibin varoitusta Iranin kanssa käytävien neuvottelujen johtamisesta huonoon sopimukseen, jolla laillistettaisiin Iranin ydinpommin rakentaminen ja Iranin tunnustaminen Lähi-Idän keskeiseksi voimatekijäksi. Obaman tarkoituksena on heittää Israel ja sen hankala pääministeri bussin alle ja aloittaa yhteistyö shia-muslimien johtaman Iranin kanssa. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... PbOlurPQzE
· New York Timesin (NYT) editorial raati julkaisi hyvin negatiivisen arvion Netanyahun puheesta Kongressille kutsuen sitä poliittiseksi teatteriksi, joka ei pystynyt esittämään mitään uutta. Lehteä pidetään julkisesti USA:n presidentin kannattajana, jolla on suora yhteys Obaman kansliaan. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... PbQgOrPQzE
· NYT:n tunnetuin journalisti Thomas Friedman totesi Netanyahun puheesta, että ”se oli voitto hänen ajamalleen asialle ja hänelle itselleen, mutta hän ei pystynyt rikkomaan Obaman asemaa eikä esittämään realistista vaihto-ehtoa, mutta hän joutuu maksamaan voitoistaan korkean hinnan”. Häntä jurnuttaa erityisesti se, että Netanyahu tuli esittämään teesinsä USA:n kongressille puheenjohtajan kutsulla kaksi viikkoa ennen Israelin parlamenttivaaleja ja ilman presidentti Obaman hyväksymistä. Hän varoitti, että Israelin kysymys on muotoutumassa republikaanien omaisuudeksi, mitä hän pitää pahana ja minkä täytyy muuttua. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... PbR7urPQzE
· Rajapoliisin valppaus esti sotilaan tai rajapoliisin puukotuksen Jeninin lähellä keskiviikkoaamuna. 17-vuotias arabi lähestyi rajapoliisia vetäen esiin puukkonsa, mutta sotilaat ja poliisit taltuttivat hänet ilman vaurioita. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... PbUn-rPQzE
· Labour-johtaja Isaac Herzog kritisoi Netanyahun puhetta sanoen, että hänen olisi ollut parempi pysyä maassa keskittyen maan tuvallisuus-ongelmiin. Hän puhui Nir Moshe moshavissa maan eteläosassa todeten, että on parempi puhua siellä lähempänä maan turvallisuusongelmia kuin Washingtonissa. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... PbVherPQzE
· Shasin puheenjohtaja Arie Deri ilmoitti, että hän suosittelee Netanyahua seuraavaksi pääministeriksi ennen Isaac Herzogia. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... PbWwOrPQzE
· Israel odottaa, että USA rahoittaisi Arrow II ja Davidin lingon jatko-suunnittelun 317 miljoonalla USD. Arrow II epäonnistui äskeisessä testi-laukauksessaan, mutta suunnittelijoiden mukaan se ei epäonnistunut. USA:n budjettivaikeuksien vuoksi varojen saanti voi olla vaikeaa. http://www.jpost.com/Israel-News/US-bud ... est-392860
· Tänään auringon laskettua alkavat purim-juhlat Israelissa, jolloin lapset pukeutuvat hassunkurisiin vaatteisiin ja riemuitsevat. Miehet juovat usein itsensä humalaan, mitä kaikki eivät pidä sopivana. Temppelivuoren uskolliset aikovat testata Jerusalemin poliisin lainkuuliaisuutta ja käyttää Jerusalemin alueoikeuden päätöksen mukaista oikeuttaan myös rukoilla Vuorella. http://www.jpost.com/Israel-News/Purim- ... ael-392844, http://www.jpost.com/Israel-News/Did-co ... unt-392842
· USA:n ulkoministeri John Kerry ja Iranin ulkoministeri Mohammad Javad Zarif tapaavat tänään kolmannen kerran viikon sisällä - heidän mielestään ”pahan ilman linnun Netanyahun” - poistuttua näyttämöltä. Iran ei hyväksy USA:n tarjoamaa 10 vuoden tarkkailuaikaa ja haluaa pakotteet poistettaviksi aiemmin. Kerry aikoo lentää myöhemmin keskiviikkona Riadiin Saudi Arabiaan, jossa hän tapaa saudikuninkaan Salmanin. http://www.timesofisrael.com/netanyahu- ... uke-talks/
· USA:n aselajien komentajien puheenjohtaja kenraali Martin Dempsey sanoo, että Iranin osallistuminen IS-joukkojen vastaisiin taisteluihin voisi olla hyvä idea. Ideaa voitaisiin ensiksi kokeilla Tikritin kaupungin vapauttamisen yhteydessä Irakin pohjoisosassa, kuten Dempsey arvioi tiistaina. http://www.timesofisrael.com/dempsey-sa ... -out-well/


Lähettänyt Gabriel Eskel
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Israel Update / Maaliskuu

ViestiKirjoittaja noomi » 07.03.2015 09:31

    Kuva

PERJANTAI 06.03.15
PERJANTAI 06.03.15
1. TOINEN purimpäivä, sapatinaatto alkoi tuulisena ja viileänä 12 asteen lämpötilasta huolimatta. Aurinko nosti päätään yösijaltaan puoli seitsemän maissa lähes pilvettömälle taivaalle, mikä ennustaa lämpenevää päivän mittaan. Maailman meno sen sijaan jatkaa oma vääjäämätöntä kulkuaan Netanyahun varoituksista huolimatta. USA:n ulkoministeri John Kerry neuvotteli samoihin aikoihin Bibin puheen aikana ja vielä kerran sen jälkeenkin Iranin ulkoministeri Javad Zarifin kanssa, jonka kertoi journalisteille, että sopimus P5 +1 maiden kanssa on hyvin lähellä, vaikka Iranin ylin kaitsija Ali Khamenei onkin joutunut kriittisessä kunnossa sairaalaan. Zarif lisäsi vielä, että Israelin hallitus tulisi tuhota (annihilate) todeten samaan hengenvetoon, että historiansa aikana Iran on pelastanut juutalaisen kansan tuholta kolme kertaa.

Zarifin lausunto sopii hyvin näin purim-aikana, jolloin vuosituhansia sitten Persian kuningas Ahashveros oli ensin antanut peruuttamattoman sinettinsä ilkeän Hamanin laatimalle laille, jolla juutalainen kansa olisi tuhottu kaikkialla Persian silloisen maailmanvallan alueilla. Juutalaisten Mordechain ja kuningatar Eshterin ansiosta kuningas hyväksyi toisen lain, jolla juutalaisille annettiin oikeus tuhota vihollisensa kaikkialla Persian alueilla ennen edellisen lain toteutumista. Ahashveros totesi Hamanin venkoilleen hänen valtaansa vastaan ja määräsi hänet hirtettäväksi hirsipuuhun, jonka Haman oli valmistanut Mordechaita varten.
Kuka lienee aikamme Haman, Obama vai Kerry vai joku muu, mutta Netanyahua verrataan Mordechaihin ja Eshteriin.
Kerry on johtanut Iranin ulkoministeri Zarifin kanssa käytäviä neuvotteluja, joka sanoo sopimuksen olevan hilkkua vaille valmis. Kerry totesi tavatessaan Saudi Arabian kuninkaan Salmanin viikon puolivälissä. että USA tarjoaa ydinvarjon Persian-lahden maille Iranin ydinasetta vastaan. Tämä antaa vahvan vihjeen siitä, että Kerry itsekin uskoo Iranin ydinaseen valmistuvan - oli sopimusta tai ei.

2. ISRAELIN sää alkaa kuitenkin saada selviä kevään merkkejä. Lämpötilassa tapahtuu selkeä muutos lämpimämpään suuntaan, mikä alkaa tänään ja jatkuen lähipäivien aikana siten, että päivälämpötila nousee 20:en asteeseen tänään nousten edelleen huomenna 22:een ja maanantaina 24:än asteeseen. Tänään ennustetaan puolipilvisyyttä, huomenna aurinkoista ja sen jälkeen vaihtelevaa pilvisyyttä.
Lämpötilat tänään: Jerusalem 11 -22; Tiberias 13 -27; Suolameri 18 -28; Eilat 16 -29 +C-astetta. Sääennusteissa on kuitenkin varauduttava qantum-hyppäyksiin ylös ja alas. Sään tarkka ennustaminen ei liene helpoimpia tehtäviä.

3. Arkeologit sen sijaan ovat löytäneet Nasaretissa muinaisen talon rauniot, joiden he uskovat kuuluneen taloon, jossa Jeesus vietti nuoruutensa ajan. Brittiarkeologit perustavat väitteensä muinaisiin teksteihin, joissa kerrotaan Josefin ja Marian kasvattaneen lapsensa. neljä poikaa ja tytäriä, heidän mukanaan Jeesus, juuri siinä talossa. Vuoren rinteellä sijannut talo on ajoitettu ensimmäisen vuosisadan alku-puolelle. Raunioiden ensimmäiset kivet ja muurauslaasti ajoitettiin jo 1880-luvulla. Brittiarkeologi tri Ken Dark, ensimmäisen vuosisadan ja kristillisen arkeologian erikoistutkija, on suorittanut kaivauksiaan Nasaretissa 2006 lähtien, kertoo Daily Mail keskiviikkona. Talossa, joka on osittain leikattu peruskallioon, on ollut useita huoneita ja porras, joista osa on säilynyt osittain lähes ehjänä. Osa alkuperäistä kalkkikivilattiaa sekä sisäänkäynti ovat myös osaksi säilyneet.
TRI DARK myöntää, että vaikka on vahvoja perusteita epäillä väitteiden oikeellisuutta, hän kuitenkin viittaa vahvoihin tosiasioihin, jotka vahvistavat olettamuksia Jeesuksen perheen asuneen talossa. Lähistölle on rakennettu kirkkoja bysanttilaisella ajalla ja uudelleen 12. vuosisadan ristiretkeläisjalalla. Sekä itse taloa että läheisyydestä löydetyttyjä hautakammioita on viimeistelty mosaiikeilla, mikä osoittaa niiden poikkeavan arvostuksen.
Irlantilaisen abbottin Adomnan Jonasta vuonna 670 kirjoittamat kertomukset De Logis Sanctis (koskien pyhiä paikkoja) gaulilaisen munkin Arculsin matkoista Pyhässä Maassa kuvaavat Jeesuksen kodin sijainneen kirkon alapuolella ja kahden hauta-kammion välissä. Readingin Yliopiston tutkijan tri Darkin mukaan talon rauniot ja sijainti vastaavat munkin esittämiä kuvauksia Jeesuksen vanhempien Josefin ja Marian talosta, jossa Jeesus kasvoi pienestä pojasta mieheksi ennen julkisen toimintansa aloittamista n. 30-vuotiaana.

Ryhmä nunnia löysi paikan ensimmäisen löydön jälkeen 19. vuosisadalla, ja paikalla on tehty kaivauksia sen jälkeen, joita johti jesuiittapappi Henry Senes 1936. Tri Ken Dark aloitti kaivauksensa 2006 ja sanoo johtavansa tutkimuksia erityisellä pieteetillä huomioiden koko kristikunnalle merkittävästä ja pyhästä kohteesta. http://www.timesofisrael.com/galilee-st ... hood-home/

4. PLO:n keskusneuvosto, jota voitaneen kutsua PLO:n hallitukseksi, teki keskustelujen päätteeksi torstaina päätöksen, jolla Palestiinan Auktoriteetille suositellaan turvallisuus-yhteystyön katkaisemista Israelin kanssa vastaukseksi sille, että Israel ei siirrä Israelissa työskenteleviltä arabeilta keräämiään vero- ym. saatavia PA:n tileille, kun on ollut tapana, mikä johtuu siitä, että Abbas päätti jatkaa Israelin johtajia vastaan suunnattuja syytöksiä sota- ja muista rikoksista Haagin kansainvälisessä oikeudessa ICC:ssä. USA:n ulkoministeri Kerry pyysi Abbasia siirtämään syytösten esittämisen Israelin vaalien jälkeen, mihin hän ei suostunut.

PLO:n päätöksessä todetaan: ”Turvallisuusyhteistyö miehittäjävaltion Israelin kanssa lopetetaan, jota kehotetaan ottamaan täysi vastuu miehitetyn Palestiinan valtion kansalaisista Länsirannalla, Itä Jerusalemissa ja Gazassa”.
Abbasia lähellä oleva tunnistamaton taho kertoo, että PLO:n päätös on suositus-luonteinen. Toisen tahon mukaan sen toteuttaminen vaatii Abbasin käskykirjeen.

Vuonna 1994 Oslon sopimuksen kakkososan mukaan Israel velvoitetaan keräämään vero- ym. saatavat nousten miljooniin NIS kuukaudessa ja tilittämään ne PA:n tileille. Israel kerää tulli- ym. maksuja Israelin satamien kautta ulkomaille kuljetettavista PA:n arabituotteista. PA:n ja Israelin välinen turvallisuusyhteistyö tiedustelutietojen jakamiseksi perustuu alkuperäiseen Oslon I sopimukseen. Se on ollut elintärkeä Hamasin toimintojen ja jäsenten seuraamiseksi PA:n hallitsemissa alueilla. Se ei ole kuitenkaan koskaan täysin toiminut sovitulla tavalla, joka velvoittaa PA:n poliisin toimittamaan pidättämänsä Israelin etsimät henkilöt Israelin poliisille sekä tuhoamaan takavarikoimansa laittomat aseet Israelin tai USA:n valvonnassa, mikä ei ole tapahtunut. PA sanoo, ettei se voi luovuttaa asukkaitaan vieraan vallan käsiin.

PA:n arabit ovat siinä määrin oppineet tuntemaan Israelin pääministerien ja hallitusten lepsun suhtautumisen tehtyjen sopimusten noudattamiseen, että he käyttävät sitä hyödykseen rikkoen niitä tai jättäen noudattamatta niiden vaatimukset tietäen, että Israel tulee laimeista vastaväitteistä huolimatta lopulta jättämään asiat sikseen. Tässä arabit saavat taustatukea sekä EU:n että USA:n taholta, jotka poikkeuksetta asettuvat arabien taakse selittäen, ettei Israel voi käyttää massa-rangaistusta arabikansaa vastaan.
PA:n talous on romahduksen partaalla, mikä johtuu heidän sekavasta varojen käyttämisestään ja siitä, ettei PA ole pystynyt järjestämään verojen ja muiden kansalaisten normaalimaksujen suorittamista ajallaan. Tämä rampauttaa kaupunkien ja kuntien budjetit, joilla normaalisti hoidetaan yhteiset asiat: Infrastruktuurin toimiminen, katujen puhtaanapito, roskahuolto ja monet muut kysymykset.

Netanyahun ja Likudin vaalikamppailun mainos, jossa yhdistettiin Israelissa työskentelevät arabityöläiset Hamasin, mutta jonka tarkoituksena oli esitellä hallituksen saavutuksia, jouduttiin poistamaan vastalauseiden vuoksi. Mainoksen katsottiin halventavan arabeja, joista monet tukevat hallitusta, ja se vedettiin pois julkisuudesta. http://www.timesofisrael.com/likud-ad-s ... -to-hamas/

5. ZAKA raportoi, että PA:n arabit tekevät hyökkäyksiä rajapoliisin tukiaseman läheisyydessä perjantaiaamuna Shimon HaTzadik lähiössä Jerusalemin itäosassa. Kahden poliisin raportoidaan haavoittuneen hyökkäyksissä.
Tilanne on vielä epäselvä eikä ole tiedossa, jatkuvatko valmistellut hyökkäykset edelleen. Ei myöskään tiedetä, liittyvätkö ne PA:n arabien ja heidän hengellisten johtajiensa viime päivinä esittämiin kiivaisiin sanallisiin Israelin vastaisiin hyökkäyksiin.
Alustavien raporttien mukaan arabi ajoi autonsa jalkakäytävälle haavoittaen kolmea nais-poliisia, hypäten ulos autostaan ja puukottaen heitä, mutta raportti on siltä osin vielä epämääräinen.
Hyökkääjä pidätettiin paikalla. Naispoliisit ovat kohtalaisessa kunnossa eikä kellään liene hengenvaaraa. United Hatzalah Jerusalemin haaran apulaisjohtaja Nahum Bernstein kertoi INN:lle kahdesta samanaikaisesta tapauksesta, joista edellisen ohella toisessa moottoripyörä kolaroi kuorma-auton kanssa, joka jatkoi matkaansa pysähtymättä. Hän kertoo, että 4 ihmistä haavoittui näissä kahdessa tapauksessa. Hatzalah raportoi myöhemmin, että haavoittuneita oli 5. Poliiseja haavoittanut mies pysäytettiin ampumalla häntä kohti, mutta ei kuolettavasti. Paikalle kokoontui runsaasti poliiseja, jotka selvittävät tilannetta. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... PlkWurPQzE, http://www.jpost.com/Arab-Israeli-Confl ... lem-393138

6. UUTISOTSIKOITA
· Israel kaksinkertaisti veden toimitukset Gazaan, vaikka muutamia påäivie sitten esiteltiin mediassa Gazan katuja, joilla ihmiset liikkuivat veneillä. Siitä syytettiin Israelia, että se oli avannut Gazan kautta mereen johtavan puron padon sulkuportit, joita ei ollut olemassakaan. Hallituksen toimien koordinaattori territorioissa kenraali Yoav Mordechei sanoi, että Gazaan viedään vettä 5 miljoonaa kuutiota, mutta että tarve on 10 miljoonaa vuodessa. Israel yhdisti Samariassa valmistumisvaiheessa olevan uuden
40 000 asukkaan Rawabin kaupungin Israelin vesiverkostaan. Ensimmäiset asukkaat muuttanevat asuntoihinsa alkukesästä. Sekä veden että sähkön jakamista arabialueille vaikeuttaa se, etteivät arabit maksa laskujaan, ja siinä PA on kärjessä. Sillä on 1.9 miljoonan NIS sähkötoimitukset maksamatta. Jos ei ole sähköä, veden ja viemäröinnin pumput eivät toimi, mikä aiheuttaa toistuvia katastrofeja. Ongelmia maksuista on myös Hamasin ja Fatahin välillä, mikä äskettäin pysäytti Gazan ainoan sähköaseman. http://www.jpost.com/Middle-East/Israel ... ate-393128
· Julkisuuteen vuotanut dokumentti kertoo Netanyahun salaisista neuvotteluista PA:n kanssa ennen 2013, joissa käsitellään Israelin rajoja 1967 aselepolinjoilla, Jerusalemin selvittämien kysymysten ratkaisusta, yksityiskohtia Israelin vetäytymisestä Juudeasta ja Samariasta ja muista kysymyksistä, joista pääministeri sanoo nyt, ettei niitä ole vahvistettu. Yedioth Aharonit julkisti dokuimentin sisällön, joka osoittaa Netanyahun suostuneen neuvottelemaan kaikista PA:n esittämistä vaatimuksista salaa julkisuudelta. Siinä ei hyväksytä Jerusalemin itäosien luovuttamista PA:lle, mutta luvataan neuvotella niistä rakentavasti. Israelin puolelta neuvotteluja kävi Yitzhak Molcho, PA:n puolelta Hussein Aqha, jota pidetään Abbasin uskottuna, Dokumentin mukaan neuvoteltava sopimus tulisi ratkaisemaan kaikki osapuolten selvittämättömät kysymykset, myös Israelin vetäytyminen Juudeasta ja Samariasta, joka toteutettaisiin vaiheittain. Netanyahu on kieltänyt sopineensa mistään, mutta jo se, että salaisia neuvotteluja on käyty pohjalta, jotka ovat vastoin Likudin ja oikeiston periaatteita, voi aiheuttaa pahoja uskottavuusongelmia Netanyahulle. Dokumentin julkistaminen vähän ennen vaaleja on selvä hyökkäys Likudia ja pääministeriä vastaan. Juutalainen Koti puolueen puheenjohtaja Naftali Bennett on vihjaillut meneillään oleviin neuvotteluihin todeten, ettei hän ole hallituksessa, joka suostuu dokumentin mukaisiin sopimuksiin. http://www.timesofisrael.com/new-docume ... estinians/
· Israelin lähettiläs Berliinissä Yacov Hadash-Handelsman sanoo, että hän saa parikymmentä antisemiittistä vihakirjettä joka päivä. http://www.timesofisrael.com/israeli-en ... PlyXerPQzE,


Lähettänyt Gabriel Eskel
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

SUNNUNTAI 08.03.14

ViestiKirjoittaja noomi » 08.03.2015 17:58

    Kuva

SUNNUNTAI 08.03.15
SUNNUNTAI 08.03.14
1. SELKEISTÄ merkeistä voisi päätellä, että talven selkä on taitettu ja kevään tulo on alkanut tosissaan. Talven viileä ote on muuttunut lämpimäksi henkäykseksi heti sunnuntaiaamusta alkaen lämpömittarin osoittaessa 12 astetta, joka päivän aikana noussee 23 asteen tienoille. Taivas on ennusteen mukaan puolipilvinen ennusteajan loppuun eli tiistai-iltaan saakka lämpötilan saavuttaessa 25 asteen ennätyksen, mutta keskiviikkona lämpötila notkahtaa uudelleen muutaman asteen alaspäin. Näin ennustaa Times of Israel säätieteilijä, mutta JP edustaa varovaisempaa nousua.
SÄÄTILAT tänään: Jerusalem 12 -23; Tiberias 18 -28; Suolameri 22 -30; Eilat 20 -30 +C-astetta. Mutta kuten olen usein aiemminkin varoittanut, ei tämä ole mikään velvoittava ”suolaliitto”, suuriinkin heittoihin ennusteissa on syytä varautua.

2. PERJANTAIAAMUNA klo kymmenen maissa Rosh al-Amudin lähiössä, lähemmin Shimon HaTzadik kadulla, tapahtunut terrori-isku on vielä tutkimusten alla. Ei vielä tiedetä terroristin henkilöllisyyttä – hän oli kotoisin ehkä Rosh al-Amudista – eikä myöskään, toimiko hän yksin, vai oliko kysymys jonkun järjestön suunnittelemasta hyökkäyksestä. Hamasin tiedottaja Sami Abu al-Suhri sanoo, ettei Hamas ollut sekaantunut siihen. Näin kertoo Jerusalem Post.
Terroristi ajoi autonsa tarkoituksellisesti nais-rajapoliisien muodostamaan partioon jalkakäytävällä haavoittaen heistä neljää ja yhtä pyöräilijää. Hän jatkoi ajoaan satakunta metriä, pysäytti siellä autonsa, tuli ulos autosta heiluttaen kädessään suurta lihaleikkuria aikoen ilmeisesti täydentää iskunsa hyökkäämällä haavoittuneiden kimppuun. Siinä vaiheessa rajapoliisin tukikohdasta tulleet rajapoliisit ja vartija ampuivat terroristia kahdesti rintaan saaden hänet pysäytettyä.

Paikalle tuli kaksi poliisin yksikköä varmistaakseen, ettei paikalla ollut muita terroristeja. Muutamassa minuutissa myös Magen David Adom ambulanssit tulivat paikalle vieden haavoittuneet ensiavun jälkeen Hadashan sairaalaan Ein Keremissä sekä Shaare Zedekin sairaalaan. Terroristi vietíin Hadashan lääkintä keskukseen. http://www.jpost.com/Arab-Israeli-Confl ... lem-393138

3. Times of Israel lisää edelliseen, että hyökkäys tehtiin lähellä kevyen junan asemaa ja rajapoliisin tukikohtaa. Terroristin nimi on Mohammad Salima, 21-vuotias; tullessaan ulos autostaan hänellä oli kädessään teurastajan puukko, jolla hän yritti osua ohi-kulkeviin ennen kuin poliisit haavoittivat häntä. Hän haavoittui vaikeasti ja on sairaalassa. Myös kolme haavoittunutta naispoliisia en edelleen sairaalassa. Yksittäisiä hyökkäyksiä sekä poliiseja että siviilejä vastaan on tapahtunut pääkaupungin alueella ja etenkin Temppelivuorella. Pormestari Nir Barkat on vaatinut poliisia koventamaan otteitaan väkivaltaisuuksien estämiseksi, mikä on vähentänyt väkivaltaisia hyökkäyksiä etenkin Vuorella. Samaa taktiikkaa noudatetaan myös maanteillä kivittäjiä ja petrolipommien heittäjiä vastaan. Lisäksi väkivaltaissuuksiin syyllistyneiden omaisilta vaaditaan korvauksia aiheuttamastaan taloudellisesta ja henkilövahingoista, minkä uskotaan rauhoittavan tilannetta. http://www.timesofisrael.com/five-wound ... jerusalem/
4. PLO:n hallitus päätti viime viikolla suositella PA:lle, että sen tulee keskeyttää turvallisuusyhteistyö Israelin kanssa vastaukseksi siitä, ettei Israel ole suorittanut keräämiään vero- ja tulli maksuja PA:n tileille. Israel päätti lopettaa varojen siirrot PA:n esitettyä sotarikossyytöksiä Israelin johtajia vastaan ICC:ssa.
PA:n ilman mandaattia toimiva puheenjohtaja Mahmoud Abbas päätti jatkaa turvallisuusyhteistyötä Israelin vaaleihin saakka, mutta lupaa harkita asiaa uudelleen sen jälkeen. Toisten tietojen mukaan PA on tehnyt päätöksen aseellisten väkivaltaisuuksien kiihottamiseksi, joskaan massaiskuja ei ole tehty. USA:n presidentti Barack Obama varoitti Abbasia kiihottamasta tilannetta ennen Israelin vaaleja. PA:n omat parlamenttivaalit ovat viisi vuotta myöhässä, mikä asettaa Abbasin ja hänen nimittämänsä PA:n hallituksen vallan laittomaksi.

ABBAS antoi haastattelun Lontoossa toimivalle Al-Hayat lehdelle todeten, että hän haluaa seurata Israelin maaliskuun 17. päivän vaalien tuloksia, mutta ellei vaalien jälkeinen uusi hallitus vapauta maksuja, hän päättää yhteistyön lopettamisesta Israelin kanssa Länsirannalla ja Gazassa. Sekä USA että EU ovat vaatineet, että Israelin tulee vapauttaa kokoamansa maksut, koska PA:n talous on romahduksen partaalla, eikä selviä hengissä ilman niitä. http://www.timesofisrael.com/abbas-wont ... elections/

5. Iranin ydinaseen valmistumisen uhka on aiheuttanut Lähi-Idän maiden varustautumisen mahdolliseen yhteenottoon joko Iranin johtaman liittoutuman tai Islamilaisen Valtion kanssa.
Aseostojen kärjessä on Saudi Arabia, jonka aseostot nousivat v. 2014 edellisvuoden 6 miljardista 8. 4 miljardiin USD. Yhdessä UAE:n kanssa saudien aseostot olivat v. 2014 yhteensä 8.7 miljardia USD. Intian aseostot olivat viime vuonna 5.8 miljardia USD. Samalla Israel menetti 7. sijan maailman 10 eniten aseita myyneiden joukossa.
Tänä vuonna asetuonti maailmalla noussee 52 % eli 9.8 miljardiin USD, eli 1 USD jokaisesta 7 käytetystä dollarista maailmanlaajuisesti. Arvio perustuu tehtyihin sopimuksiin ja suunnitelmiin aseostoista tänä vuonna.

ARTIKKELIN LAATIOJA Ben Moores sanoo, että aseisiin käytettyjen varojan määrä on ennen kuulumaton, kun huomioi, että Lähi-Itä jatkaa poliittista hajaantumistaan. Mutta maat, joilla on runsaasti öljytuloja, katsovat aseistautumisen olevan välttämätöntä turvallisuutensa säilyttämiseksi ja oman tulevaisuuden näkynsä toteuttamiseksi. Saudi Arabia on huolestunut alueen geopoliittisesta kehityksestä, kun USA on enemmän kiinnostunut IS:n aiheuttaman uhkan poistamisesta, mutta molempien maiden tavoitteet edellyttävät alueen maiden entistä suurempaa aseistautumista. USA:n taloudelle aseostot merkitsevät myös tervetullutta talouden aktiivisuuden nousua. USA myös hyötyy tästä kehityksestä eniten. Asemyyjien kärjessä ovat Boeing, Lockheed Martin ja Raytheon, jotka kaikki toimivat USA:ssa.

Järjellisesti ajatellen Saudi Arabian ja Iranin tulisi toimia yhteistyössä IS:n etenemisen pysäyttämiseksi, mutta se edellyttäisi Sunni- ja Shia-muslimien vuosisatoja kestäneiden vihollisuuksien ja kilpailun lopettamista. Ne ovat pystyneet toimimaan ennenkin yhteistä uhkaa vastaan, mutta eivät ole vielä siinä pisteessä. http://www.timesofisrael.com/saudi-arab ... -importer/
6. UUTISOTSIKOITA
· Pääministeri Netanyahu on joutunut ennen näkemättömien hyökkäysten kohteeksi sekä poliittisen opposition että ulkomaisen painostuksen vuoksi, jonka tarkoituksena ja estää hänen uudelleen valintansa. Obaman lähettämät oman vaalitaistelunsa onnistuneesti junailleet agentit ovat USA hallituksen ja EU-maiden rahoittamina lisänneet Netanyahun vastaisen propagandansa volyymia saattaakseen hänet epäilyttävään ja vastuuttomaan valoon äänestäjien silmissä. Viimeisin suuri hyökkäys tapahtui viime viikon lopulla julkistamalla Netanyahun ja Molchon salaiset neuvottelut PA:n edustajien kanssa, jotka perustuivat lähes täysin arabialoitteen pohjalle 1967 linjoin, Jerusalemin jakamisineen, juutalaisyhteisöjen purkamiseen Juudeassa ja Samariassa sekä arabi-pakolaisten paluuoikeuteen ja muihin.
Neuvotteluista oli tietoja uutisissa jo vuosia sitten, mutta oppositio uskoo kansan jo unohtaneen ne. Tämä voi olla myös Obaman kosto Netanyahulle Washingtonin puheen vuoksi. Vaikka pääministeri on kieltänyt neuvottelut perusteettomina, hän on joka tapauksessa joutunut puolustuskannalle, mikä nakertaa hänen uskottavuuttaan 9 päivää ennen vaaleja. Sekä Likudin että Jewish Home parissa on huomioitu operaation vaarallisuus, mutta niiden vastahyökkäyksessä on puolustelun makua ja paniikin tuntua. Netanyahu on kuitenkin kansan suosikki pääministeriksi 52 %:n kannatuksella. Yli kolmannes kansasta haluaisi hallituksen kokonaan uudelta pohjalta. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... PwMrOrPQzE
· Rukousviittaansa ja fylaktereihinsa pukeutunut juutalaismies sai syytteen yleisen turvallisuuden vaarantamisesta ajaessaan autollaan Jerusalemissa. Naistuomari Sharon Larry-Bavli antoi päätöksen toisten autoilijoiden hengen vaarantamisesta huomioiden, ettei syytetty ollut paikalla asiaa käsitellessä, vaikka hänet oli velvoitettu siihen. Tuomari lätkäisi miehelle 1000 NIS sakon ja määräsi hänen ajokorttinsa takavarikoitavaksi neljä kuukauden ajaksi 3 kuukauden koeajalla. Jotkut voivat nähdä naistuomarin päätöksessä antaa maksimirangaistus vähäisestä rikoksesta uskonnollista vainoamista. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... PwNU-rPQzE
· Iranin uskonnollinen johtaja, ylin kaitsija ajatollah Ali Khamenei on Breitbartin julkaiseman uutisen mukaan kuollut. Mitään virallista ilmoitusta ei ole julkaistu, vaan tieto perustuu internetin vihjeisiin. Khamenei julkisti ennen kuolemaansa useita ilkeän kärjekkäitä hyökkäyksiä Israelia vastaan, josta hän ei koskaan käyttänet sen oikeaa nimeä. Hänen twiittaamissaan lausunnoissaan esiintyi tuomioita kuten: ”Sionistihallitusl ei tunne mitään rajoja ilkeydessään, julmuudessaan, ja ihmisoikeuksien rikkomuksissaan polkien maahan inhimilliset oikeudet ja etiikan. He ylpeilevät rikoksistaan, kansan murhistaan, massatuhoistaan, lasten, naisten ja kodittomien surmaamisesta”. Toisessa lausunnossa hän kutsui Israelia ilkeimmäksi terroristiksi. Viimeisen tiedotteen mukaan hänet kiidätettiin sairaalaan hänen useitten elintoimintojensa massatuhoutumisen vuoksi. Hän julkisti yhtä kiivaita USA:n vastaisia hyökkäyksiä neuvottelujen aikana. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... PwP7erPQzE
· Vaaliuutisia lyhyesti. Liberman vastustaa hallitustyötä haredimin kanssa. –Arabiliittoutuman ehdokas Haneen Zoabi sanoo, ettei se halua Herzogia pääministeriksi. – Likud sanoo, että Tel Avivin massa kokous oli rahoitettu ulkomaisten lähteiden toimesta. – Yair Levin (Likud) syyttää Mossadin entistä johtajaa Meir Dagania vastuuttomista lausunnoista ja puheista, jotka vaarantavat valtion turvallisuuden. Dagan oli pääpuhuja Labourin ja Meretzin järjestämässä vaalitilaisuudessa Tel Avivissa eilen illalla, johon osallistui 30 000 ihmistä. Mielenosoituksessa vaadittiin Netanyahun poistamista poliittisesta elämästä tai ainakin estää hänen uudelleen valintansa. Presidentti Reuven Rivlinillä on kitkuinen tehtävä valitessaan uuden hallituksen muodostajan ja potentiaalisen pääministerin. Dagan syyttää Netanyahua Gazan kesäsodasta ja nykyisen turvallisuustilanteen heikkoudesta. Hänen mukaansa Netanyahulta puuttuu kyky nähdä asioita ja suunnitella tietä eteenpäin. – Vasemmisto syyttää Netanyahun hallitusta ”tuhojen hallintahallitukseksi” ilman omaa näkyä tulevaisuudesta. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... PwUMOrPQzE
· Asevelvollisten motivaatioaste on edelleen 75 % maajoukkojen osalta. Uudet asevelvolliset astuvat ruotuihinsa useimmiten maaliskuussa. http://www.jpost.com/Arab-Israeli-Confl ... ent-393254
· Iron Dome patteristojen onnistuneen torjunnan pelottelemina Hamasin suunnittelijat ovat siirtymässä lyhyen matkan raketteihin ja kranaatteihin. Sen mukaan pitkän matkan raketit eivät tuoneet toivottua tulosta. Tämä merkitsee sitä, että Gazan rajan pinnassa sijaitsevat juutalaisyhteisöt tulevat olemaan entistäkin kovemman tulituksen alla. http://www.timesofisrael.com/dampened-b ... e-rockets/
· IS:n joukot jatkavat hillitöntä kulttuuriterrorismiaan tuhoten äärettömän arvokkaita arkeologisia ja historiallisia kohteita Irakissa ja Syyriassa, joista useita ei ole tutkittu eikä kirjoituksia tulkittu. Viimeisin kohde UNESCO:n muinaiskohteiden listalla oleva Hatran kaupunki, jota he tuhoavat tuhottuaan aiemmin Nimrodin aikaa kuvaavat patsaat ja kirjoitukset. IS:n ahtaan tulkinnan mukaan ne edustavat epäjumalanpalvontaa ja sellaisenaan saastaisuutta, jotka tulee tuhota säilyttämisen asemesta. Muinaisia arkeologisia aarteita on ilmestynyt myös välittäjien tiloihin, joista niitä myydään korkealla hinnalla keräilijöille. Niiden historiallinen tai arkeologinen arvo kuitenkin laskee, koska ei tiedetä miltä ajalta ja mistä ne ovat peräisin. http://www.timesofisrael.com/is-destroy ... -of-hatra/
· New Yorkin entinen pormestari Giuliani syyttää Obamaa vastuuttomasta toiminnasta Iranin ydinaseneuvotteluissa, koska kukaan ei voi taata, että he tulevat muuttamaan epäuskottavuutensa kokonaan sopimuksen ansiosta. http://www.timesofisrael.com/giuliani-s ... e-on-iran/
· Israelissa harkitaan oman Suezin kanavan rakentamista Ashkelonista Eilatiin, jolla helpotettaisiin Egyptin omistaman kanavan kapasiteettia ja ehkä nopeutettaisiin liikennettä. Kanava kulkisi ensin Jordanin uomaa pitkin 80 km ja kääntyisi sieltä länteen. Se olisi 100 km pitempi kuin Suezin kanava, joka on 193 km:n pituinen. Sellaisen kanavan rakentaminen olisi valtava urakka eikä halpa, mutta se toisi valtavia etuja. Israel antoi kiinalaisille urakan kaivaa rautatie Ahskelonista Eilatiin, mutta ei olisi vaihtoehtoinen edellisen kanssa. Egypti suunnittelee toisen kanavan rakentamista entisen rinnalle. http://www.jpost.com/Opinion/An-Israeli ... nal-393225


Lähettänyt Gabriel Eskel
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Israel Update / Maaliskuu

ViestiKirjoittaja noomi » 09.03.2015 16:53

    Kuva
Sunday, March 08, 2015
SUNNUNTAI 08.03.15
SUNNUNTAI 08.03.14
1. SELKEISTÄ merkeistä voisi päätellä, että talven selkä on taitettu ja kevään tulo on alkanut tosissaan. Talven viileä ote on muuttunut lämpimäksi henkäykseksi heti sunnuntaiaamusta alkaen lämpömittarin osoittaessa 12 astetta, joka päivän aikana noussee 23 asteen tienoille. Taivas on ennusteen mukaan puolipilvinen ennusteajan loppuun eli tiistai-iltaan saakka lämpötilan saavuttaessa 25 asteen ennätyksen, mutta keskiviikkona lämpötila notkahtaa uudelleen muutaman asteen alaspäin. Näin ennustaa Times of Israel säätieteilijä, mutta JP edustaa varovaisempaa nousua.
SÄÄTILAT tänään: Jerusalem 12 -23; Tiberias 18 -28; Suolameri 22 -30; Eilat 20 -30 +C-astetta. Mutta kuten olen usein aiemminkin varoittanut, ei tämä ole mikään velvoittava ”suolaliitto”, suuriinkin heittoihin ennusteissa on syytä varautua.

2. PERJANTAIAAMUNA klo kymmenen maissa Rosh al-Amudin lähiössä, lähemmin Shimon HaTzadik kadulla, tapahtunut terrori-isku on vielä tutkimusten alla. Ei vielä tiedetä terroristin henkilöllisyyttä – hän oli kotoisin ehkä Rosh al-Amudista – eikä myöskään, toimiko hän yksin, vai oliko kysymys jonkun järjestön suunnittelemasta hyökkäyksestä. Hamasin tiedottaja Sami Abu al-Suhri sanoo, ettei Hamas ollut sekaantunut siihen. Näin kertoo Jerusalem Post.
Terroristi ajoi autonsa tarkoituksellisesti nais-rajapoliisien muodostamaan partioon jalkakäytävällä haavoittaen heistä neljää ja yhtä pyöräilijää. Hän jatkoi ajoaan satakunta metriä, pysäytti siellä autonsa, tuli ulos autosta heiluttaen kädessään suurta lihaleikkuria aikoen ilmeisesti täydentää iskunsa hyökkäämällä haavoittuneiden kimppuun. Siinä vaiheessa rajapoliisin tukikohdasta tulleet rajapoliisit ja vartija ampuivat terroristia kahdesti rintaan saaden hänet pysäytettyä.

Paikalle tuli kaksi poliisin yksikköä varmistaakseen, ettei paikalla ollut muita terroristeja. Muutamassa minuutissa myös Magen David Adom ambulanssit tulivat paikalle vieden haavoittuneet ensiavun jälkeen Hadashan sairaalaan Ein Keremissä sekä Shaare Zedekin sairaalaan. Terroristi vietíin Hadashan lääkintä keskukseen. http://www.jpost.com/Arab-Israeli-Confl ... lem-393138

3. Times of Israel lisää edelliseen, että hyökkäys tehtiin lähellä kevyen junan asemaa ja rajapoliisin tukikohtaa. Terroristin nimi on Mohammad Salima, 21-vuotias; tullessaan ulos autostaan hänellä oli kädessään teurastajan puukko, jolla hän yritti osua ohi-kulkeviin ennen kuin poliisit haavoittivat häntä. Hän haavoittui vaikeasti ja on sairaalassa. Myös kolme haavoittunutta naispoliisia en edelleen sairaalassa. Yksittäisiä hyökkäyksiä sekä poliiseja että siviilejä vastaan on tapahtunut pääkaupungin alueella ja etenkin Temppelivuorella. Pormestari Nir Barkat on vaatinut poliisia koventamaan otteitaan väkivaltaisuuksien estämiseksi, mikä on vähentänyt väkivaltaisia hyökkäyksiä etenkin Vuorella. Samaa taktiikkaa noudatetaan myös maanteillä kivittäjiä ja petrolipommien heittäjiä vastaan. Lisäksi väkivaltaissuuksiin syyllistyneiden omaisilta vaaditaan korvauksia aiheuttamastaan taloudellisesta ja henkilövahingoista, minkä uskotaan rauhoittavan tilannetta. http://www.timesofisrael.com/five-wound ... jerusalem/
4. PLO:n hallitus päätti viime viikolla suositella PA:lle, että sen tulee keskeyttää turvallisuusyhteistyö Israelin kanssa vastaukseksi siitä, ettei Israel ole suorittanut keräämiään vero- ja tulli maksuja PA:n tileille. Israel päätti lopettaa varojen siirrot PA:n esitettyä sotarikossyytöksiä Israelin johtajia vastaan ICC:ssa.
PA:n ilman mandaattia toimiva puheenjohtaja Mahmoud Abbas päätti jatkaa turvallisuusyhteistyötä Israelin vaaleihin saakka, mutta lupaa harkita asiaa uudelleen sen jälkeen. Toisten tietojen mukaan PA on tehnyt päätöksen aseellisten väkivaltaisuuksien kiihottamiseksi, joskaan massaiskuja ei ole tehty. USA:n presidentti Barack Obama varoitti Abbasia kiihottamasta tilannetta ennen Israelin vaaleja. PA:n omat parlamenttivaalit ovat viisi vuotta myöhässä, mikä asettaa Abbasin ja hänen nimittämänsä PA:n hallituksen vallan laittomaksi.

ABBAS antoi haastattelun Lontoossa toimivalle Al-Hayat lehdelle todeten, että hän haluaa seurata Israelin maaliskuun 17. päivän vaalien tuloksia, mutta ellei vaalien jälkeinen uusi hallitus vapauta maksuja, hän päättää yhteistyön lopettamisesta Israelin kanssa Länsirannalla ja Gazassa. Sekä USA että EU ovat vaatineet, että Israelin tulee vapauttaa kokoamansa maksut, koska PA:n talous on romahduksen partaalla, eikä selviä hengissä ilman niitä. http://www.timesofisrael.com/abbas-wont ... elections/

5. Iranin ydinaseen valmistumisen uhka on aiheuttanut Lähi-Idän maiden varustautumisen mahdolliseen yhteenottoon joko Iranin johtaman liittoutuman tai Islamilaisen Valtion kanssa.
Aseostojen kärjessä on Saudi Arabia, jonka aseostot nousivat v. 2014 edellisvuoden 6 miljardista 8. 4 miljardiin USD. Yhdessä UAE:n kanssa saudien aseostot olivat v. 2014 yhteensä 8.7 miljardia USD. Intian aseostot olivat viime vuonna 5.8 miljardia USD. Samalla Israel menetti 7. sijan maailman 10 eniten aseita myyneiden joukossa.
Tänä vuonna asetuonti maailmalla noussee 52 % eli 9.8 miljardiin USD, eli 1 USD jokaisesta 7 käytetystä dollarista maailmanlaajuisesti. Arvio perustuu tehtyihin sopimuksiin ja suunnitelmiin aseostoista tänä vuonna.

ARTIKKELIN LAATIOJA Ben Moores sanoo, että aseisiin käytettyjen varojan määrä on ennen kuulumaton, kun huomioi, että Lähi-Itä jatkaa poliittista hajaantumistaan. Mutta maat, joilla on runsaasti öljytuloja, katsovat aseistautumisen olevan välttämätöntä turvallisuutensa säilyttämiseksi ja oman tulevaisuuden näkynsä toteuttamiseksi. Saudi Arabia on huolestunut alueen geopoliittisesta kehityksestä, kun USA on enemmän kiinnostunut IS:n aiheuttaman uhkan poistamisesta, mutta molempien maiden tavoitteet edellyttävät alueen maiden entistä suurempaa aseistautumista. USA:n taloudelle aseostot merkitsevät myös tervetullutta talouden aktiivisuuden nousua. USA myös hyötyy tästä kehityksestä eniten. Asemyyjien kärjessä ovat Boeing, Lockheed Martin ja Raytheon, jotka kaikki toimivat USA:ssa.

Järjellisesti ajatellen Saudi Arabian ja Iranin tulisi toimia yhteistyössä IS:n etenemisen pysäyttämiseksi, mutta se edellyttäisi Sunni- ja Shia-muslimien vuosisatoja kestäneiden vihollisuuksien ja kilpailun lopettamista. Ne ovat pystyneet toimimaan ennenkin yhteistä uhkaa vastaan, mutta eivät ole vielä siinä pisteessä. http://www.timesofisrael.com/saudi-arab ... -importer/
6. UUTISOTSIKOITA
· Pääministeri Netanyahu on joutunut ennen näkemättömien hyökkäysten kohteeksi sekä poliittisen opposition että ulkomaisen painostuksen vuoksi, jonka tarkoituksena ja estää hänen uudelleen valintansa. Obaman lähettämät oman vaalitaistelunsa onnistuneesti junailleet agentit ovat USA hallituksen ja EU-maiden rahoittamina lisänneet Netanyahun vastaisen propagandansa volyymia saattaakseen hänet epäilyttävään ja vastuuttomaan valoon äänestäjien silmissä. Viimeisin suuri hyökkäys tapahtui viime viikon lopulla julkistamalla Netanyahun ja Molchon salaiset neuvottelut PA:n edustajien kanssa, jotka perustuivat lähes täysin arabialoitteen pohjalle 1967 linjoin, Jerusalemin jakamisineen, juutalaisyhteisöjen purkamiseen Juudeassa ja Samariassa sekä arabi-pakolaisten paluuoikeuteen ja muihin.
Neuvotteluista oli tietoja uutisissa jo vuosia sitten, mutta oppositio uskoo kansan jo unohtaneen ne. Tämä voi olla myös Obaman kosto Netanyahulle Washingtonin puheen vuoksi. Vaikka pääministeri on kieltänyt neuvottelut perusteettomina, hän on joka tapauksessa joutunut puolustuskannalle, mikä nakertaa hänen uskottavuuttaan 9 päivää ennen vaaleja. Sekä Likudin että Jewish Home parissa on huomioitu operaation vaarallisuus, mutta niiden vastahyökkäyksessä on puolustelun makua ja paniikin tuntua. Netanyahu on kuitenkin kansan suosikki pääministeriksi 52 %:n kannatuksella. Yli kolmannes kansasta haluaisi hallituksen kokonaan uudelta pohjalta. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... PwMrOrPQzE
· Rukousviittaansa ja fylaktereihinsa pukeutunut juutalaismies sai syytteen yleisen turvallisuuden vaarantamisesta ajaessaan autollaan Jerusalemissa. Naistuomari Sharon Larry-Bavli antoi päätöksen toisten autoilijoiden hengen vaarantamisesta huomioiden, ettei syytetty ollut paikalla asiaa käsitellessä, vaikka hänet oli velvoitettu siihen. Tuomari lätkäisi miehelle 1000 NIS sakon ja määräsi hänen ajokorttinsa takavarikoitavaksi neljä kuukauden ajaksi 3 kuukauden koeajalla. Jotkut voivat nähdä naistuomarin päätöksessä antaa maksimirangaistus vähäisestä rikoksesta uskonnollista vainoamista. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... PwNU-rPQzE
· Iranin uskonnollinen johtaja, ylin kaitsija ajatollah Ali Khamenei on Breitbartin julkaiseman uutisen mukaan kuollut. Mitään virallista ilmoitusta ei ole julkaistu, vaan tieto perustuu internetin vihjeisiin. Khamenei julkisti ennen kuolemaansa useita ilkeän kärjekkäitä hyökkäyksiä Israelia vastaan, josta hän ei koskaan käyttänet sen oikeaa nimeä. Hänen twiittaamissaan lausunnoissaan esiintyi tuomioita kuten: ”Sionistihallitusl ei tunne mitään rajoja ilkeydessään, julmuudessaan, ja ihmisoikeuksien rikkomuksissaan polkien maahan inhimilliset oikeudet ja etiikan. He ylpeilevät rikoksistaan, kansan murhistaan, massatuhoistaan, lasten, naisten ja kodittomien surmaamisesta”. Toisessa lausunnossa hän kutsui Israelia ilkeimmäksi terroristiksi. Viimeisen tiedotteen mukaan hänet kiidätettiin sairaalaan hänen useitten elintoimintojensa massatuhoutumisen vuoksi. Hän julkisti yhtä kiivaita USA:n vastaisia hyökkäyksiä neuvottelujen aikana. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... PwP7erPQzE
· Vaaliuutisia lyhyesti. Liberman vastustaa hallitustyötä haredimin kanssa. –Arabiliittoutuman ehdokas Haneen Zoabi sanoo, ettei se halua Herzogia pääministeriksi. – Likud sanoo, että Tel Avivin massa kokous oli rahoitettu ulkomaisten lähteiden toimesta. – Yair Levin (Likud) syyttää Mossadin entistä johtajaa Meir Dagania vastuuttomista lausunnoista ja puheista, jotka vaarantavat valtion turvallisuuden. Dagan oli pääpuhuja Labourin ja Meretzin järjestämässä vaalitilaisuudessa Tel Avivissa eilen illalla, johon osallistui 30 000 ihmistä. Mielenosoituksessa vaadittiin Netanyahun poistamista poliittisesta elämästä tai ainakin estää hänen uudelleen valintansa. Presidentti Reuven Rivlinillä on kitkuinen tehtävä valitessaan uuden hallituksen muodostajan ja potentiaalisen pääministerin. Dagan syyttää Netanyahua Gazan kesäsodasta ja nykyisen turvallisuustilanteen heikkoudesta. Hänen mukaansa Netanyahulta puuttuu kyky nähdä asioita ja suunnitella tietä eteenpäin. – Vasemmisto syyttää Netanyahun hallitusta ”tuhojen hallintahallitukseksi” ilman omaa näkyä tulevaisuudesta. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... PwUMOrPQzE
· Asevelvollisten motivaatioaste on edelleen 75 % maajoukkojen osalta. Uudet asevelvolliset astuvat ruotuihinsa useimmiten maaliskuussa. http://www.jpost.com/Arab-Israeli-Confl ... ent-393254
· Iron Dome patteristojen onnistuneen torjunnan pelottelemina Hamasin suunnittelijat ovat siirtymässä lyhyen matkan raketteihin ja kranaatteihin. Sen mukaan pitkän matkan raketit eivät tuoneet toivottua tulosta. Tämä merkitsee sitä, että Gazan rajan pinnassa sijaitsevat juutalaisyhteisöt tulevat olemaan entistäkin kovemman tulituksen alla. http://www.timesofisrael.com/dampened-b ... e-rockets/
· IS:n joukot jatkavat hillitöntä kulttuuriterrorismiaan tuhoten äärettömän arvokkaita arkeologisia ja historiallisia kohteita Irakissa ja Syyriassa, joista useita ei ole tutkittu eikä kirjoituksia tulkittu. Viimeisin kohde UNESCO:n muinaiskohteiden listalla oleva Hatran kaupunki, jota he tuhoavat tuhottuaan aiemmin Nimrodin aikaa kuvaavat patsaat ja kirjoitukset. IS:n ahtaan tulkinnan mukaan ne edustavat epäjumalanpalvontaa ja sellaisenaan saastaisuutta, jotka tulee tuhota säilyttämisen asemesta. Muinaisia arkeologisia aarteita on ilmestynyt myös välittäjien tiloihin, joista niitä myydään korkealla hinnalla keräilijöille. Niiden historiallinen tai arkeologinen arvo kuitenkin laskee, koska ei tiedetä miltä ajalta ja mistä ne ovat peräisin. http://www.timesofisrael.com/is-destroy ... -of-hatra/
· New Yorkin entinen pormestari Giuliani syyttää Obamaa vastuuttomasta toiminnasta Iranin ydinaseneuvotteluissa, koska kukaan ei voi taata, että he tulevat muuttamaan epäuskottavuutensa kokonaan sopimuksen ansiosta. http://www.timesofisrael.com/giuliani-s ... e-on-iran/
· Israelissa harkitaan oman Suezin kanavan rakentamista Ashkelonista Eilatiin, jolla helpotettaisiin Egyptin omistaman kanavan kapasiteettia ja ehkä nopeutettaisiin liikennettä. Kanava kulkisi ensin Jordanin uomaa pitkin 80 km ja kääntyisi sieltä länteen. Se olisi 100 km pitempi kuin Suezin kanava, joka on 193 km:n pituinen. Sellaisen kanavan rakentaminen olisi valtava urakka eikä halpa, mutta se toisi valtavia etuja. Israel antoi kiinalaisille urakan kaivaa rautatie Ahskelonista Eilatiin, mutta ei olisi vaihtoehtoinen edellisen kanssa. Egypti suunnittelee toisen kanavan rakentamista entisen rinnalle. http://www.jpost.com/Opinion/An-Israeli ... nal-393225


Lähettänyt Gabriel Eskel
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Israel Update / Maaliskuu

ViestiKirjoittaja noomi » 14.03.2015 21:01

    Kuva

Wednesday, March 11, 2015
KESKIVIIKKO 11.03.15
KESKIVIIKKO 11.03.15
1. ENNUSTEET lupaavat 14 -15 lämpöastetta täksi keskiviikkopäiväksi, mutta omat mittarimme näyttivät yli 18 astetta, mikä päivän kuluessa noussee 23 -25 asteen tienoille. JP:n sääproffa lupaa jopa vesisateita tänään koko maahan, mutta Time of Israel (ToI) vasta huomiseksi. Lämpötiloissa tapahtuu melkoinen romahdus, jos ennusteisiin on luottamista: JP 12 -22; ToI 09 -13 torstaina, mikä laskee edelleen seuraavina päivinä. Taivas pysyttelee edelleen puolipilvisenä.
Säätilat tänään: Jerusalem 15 -23; Tiberias 18 -29; Suolameri 26 -31; Eilat 24 -34 +C-astetta. Jos lämmintä kaipaa, paras mennä Suolamerelle tai aina Eilatiin asti. Taivaankansi pysyttelee edelleen kainosti osittaisen pilviverhon suojassa ja sateitakin voi ripotella paikoittain. Kinneretin vedenkorkeus nousi 1 sm:n, ja on nyt 212.11 m. Välimeren pinnan alapuolella.

2. VAALIUUTISIA
Viikko sitten mielipidetiedustelujen mukaan Likud oli 5 edustajan johdossa Labour Unioniin nähden, mutta aamulla julkaistun gallupin mukaan Herzog/Livnin johtama Sionistinen Unioni oli repinyt neljän kansanedustajan johtoaseman Likudista. Netanyahun suosio pääministeriksi sen sijaan pysyy vahvana. 49 % kannattaa häntä, Herzogin suosio on nyt 36 %. Termiittipesän kuningattaresta ei mainita mitään, mutta Herzogin ja Livnin keskeisen sopimuksen mukaan Herzog johtaisi valtiolaivaa kaksi ensimmäistä vuotta; Livni seuraavat kaksi, ellei joku kaada laivaa ennen sitä.

Kansanedustajien jako olisi sen mukaan seuraava: Sionistinen Unioni 25; Likud 21; Jewish Home ja Arabilista molemmat 13, Yesh Atid 12; Kulanu 8; Shas 7; Israel Beitenu ja UTJ kumpikin 6; Meretz 5 ja HaAm Yachad Itanu 4 kansanedustajaa.
Edellisen paikkajaon mukaisesti Herzog/Livni voisivat muodostaa enemmistö-hallituksen 64 edustajan tuella Yesh Atid, Kulanu, Shas, UTJ ja Israel Beitenun varaan edellyttäen, ettei Meretz halua istua saman pöydän ympärillä ortodoksipuolueiden kanssa, joilla on myös jotain hampaankolossa Yesh Atidin kanssa.
Toinen vaihtoehto olisi Likud, Yesh Atid, Kulanu, Shas ja UTJ varaan rakennettu kansallinen yhteishallitus, jolla olisi 73 kansanedustajan tuki.
Netanyahu voisi rakentaa oikeistohallituksen, jossa olisivat Likud, Jewish Home, Shas, UTJ, Yachad, 65 kansanedustajan tuella. Israel Beitenu lisäisi tukea neljällä kansanedustajalla.
Gallupissa haastateltiin 1003 äänestysikäistä kansalaista, virhemarginaali 3 %. Edellinen tiistain gallup antoi Unionille 24 edustajaa, Likudille 21. http://www.timesofisrael.com/poll-gives ... ver-likud/

3. SHASIN edesmenneen hangellisen johtajan Ovadia Yosefin tytär Adina Bar-Shalom tuntee olonsa epämukavaksi puoluejohtajan Arie Derin vakuutettua kannattavansa Likudia sekä Netanyahua pääministeriksi.
Adina Bar-Shalom ei itse asettunut ehdokkaaksi vaaleihin, koska Shas ei hyväksy sitä, mutta hän on jäsenenä puolueen naisten asiaa ajavassa neuvostossa.
Hän sanoo pelkäävänsä oikeistohallituksen johtavan maan yhden valtion ratkaisuun, minkä vuoksi puolueen tulee hallituksessa ajaa voimallisesti kahden valtion asiaa. Hän ei hyväksy tapaa, millä Israelissa kohdellaan maan arabivähemmistöä, eikä niitä, jotka haluavat nousta Temppelivuorelle, mikä voi aiheuttaa verenvuodatusta. Hän viittaa siihen, että hänen isänsä Ovadia Yosef tunsi vastenmielisyyttä oikeistolaisesti ajattelevia kohtaan ja kielsi ehdottomasti nousun Temppelivuorelle.

”Pelkään ongelmia, mitä äärioikeistolaisen hallituksen muodostaminen tulisi aiheuttamaan”, hän toteaa TV2:n vaalitilaisuudessa. ”Me emme halua yhden valtion periaatteen toteuttamista, mutta jos status quo tilanne jatkuu, me joudumme siihen. Paljon verta on vuodatettu ja uusi sota on näköpiirissä. Ainoa vaihtoehto yhden valtion ratkaisulle on kaksi valtiota kahdelle kansalle. Ajan kuluessa potentiaalinen sopimus huononee”, hän selvitti tuntojaan.

Ovadia Yosefin tytär Adina Bar-Shalom näyttää asettuvan oppositioasemaan Shas puolueensa puheenjohtajaa Arie Deriä vastaan, joka antoi tukensa Netanyahun johtamalle oikeistohallitukselle. Hän kuitenkin sanoo uskovansa, että pölypilven hälvettyä vaalien jälkeen Deri ja muut Shasin kansanedustajat tulevat toimimaan täysin rinnoin kahden valtion periaatteen toteuttamiseksi.
”Isäni rakasti Eli Yishaita, mutta hän vihasi oikeistolaisia. Eli Yishai erosi kannattajineen Shasista muodostaen oman Yachad puolueensa”. Bar-Shalom sanoo Yachadista näin: ”Eli Yishai erosi muodostaen oman kansallis-uskonnollisen puolueensa liittyen niihin, jotka nousevat Vuorelle, minkä isäni kielsi ehdottomasti. Vuorelle nousevat aiheuttavat verenvuodatusta”.

TOINEN kysymys, joka Bar-Shalomille on tärkeä, on suhteutuminen Israelin arabi-vähemmistöön. ”Olemme jotenkin unohtaneet, että maassamme asuu myös arabeja. Me olemme kieltäneet heidän oikeutensa, eikä katujen nimiä merkitä arabiaksi, ja heidän elämänsä on surkea. Syrjiminen aiheuttaa heissä vihaa sen sijaan, että he toimisivat siltana palestiinalaisväestöön”.
Arie Deri asettui tukemaan Netanyahu, mutta puhuessaan tiistaina Nokia Areenan tilaisuudessa puolueensa uskollisille, hän lähetti viestin pääministerille: ”Netanyahu, sinun tule toimia kuten Menachem Begin, jota perinteiset sefardiyhteisöt arvostivat suuresti, eikä kuten Yair Lapid, jota Shasin alhaisen palkkaluokan jäsenet pitävät torjuvana ja eliittisenä”, hän opasti pääministeriä. ”Me haluamme Bibi-Beginin eikä Bibi-Lapidia”.
Edellistä Times of Israel henkilökunnan laatimaa artikkelia lukiessa sei voi välttyä vaïkutelmalta, että lehden toimituskunta tukee Zionistista Unionia. http://www.timesofisrael.com/ex-shas-sp ... coalition/

4. EU:n harjoittamaa kolonialismia Jerusalemissa rakentaen laittomia rakennuksia beduiineille Israelin valtion omistamalle maalle, joka on varattu puistoalueeksi.
EU on tilastojen mukaan rahoittanut ja osan niistä rakennuttanut pari sataa laitonta rakennusta Juudeaan ja Samariaan ”perustaakseen todisteita maaperälle”, kuten sanonta kuuluu tulevia rauhanneuvotteluja odoteltaessa. Rakennukset on tarkoitettu pääosin alueen beduiineille, joita liikkuu Jerusalemin ympäristössä.
Israelin hallitus on antanut useita huomautuksia ja varoituksia EU:n asioita Israelissa hoitaville virkailijoille ja alueen yhteistoiminnan koordinaattorille, mutta ilman tulosta. Lopulta Netanyahun hallitus päätti tarttua ”härkää sarvista” ja antoi määräyksen rakennusten tuhoamisesta.

Kyseiset rakennukset ovat kevytrakenteisia ja ne on varustettu EU:n kylteillä erehdysten estämiseksi, kuten NGO-järjestö Regavim raportoi.
Aikaisin tiistaiaamuna puskutraktorit aloittivat työnsä tuhoten ensimmäiset laittomat rakennukset, joiden romukasoissa edelleen komeilee EU:n suuret kyltit.
Regavim totea raportissaan, että EU on ottanut lain ja oikeuden omiin käsiinsä heittäen ne tarpeettomina roskiksiin. EU rohkaisee PA:n arabeja ja beduiineja kaikin tavoin polkemaan Israelin asettamia rajoituksia B- ja C-alueilla, joista edellisellä Israelilla on turvallisuusvastuu PA:n vastatessa siviiliasioista; C-alueet ovat Oslon sopimusten mukaan Israelin täydessä siviili- ja turvallisuusvastuussa.
A-alueilla PA:n arabit vastaavat sekä siviili- että turvallisuushallinnosta. Heidän rakentamisensa B- ja C-alueille vaatii Israelin aluehallituksen erikoisluvan.
EU näyttää sivuuttavan täysin Oslon sopimuksen edellytykset j[G1] a vaatimukset käyttäytyen kolonialismin periaatteiden mukaan, joissa sillä on pitkä kokemus. [G2]

REGAVIM lähetti raporttinsa EU:n harjoittamasta laittomasta rakentamisesta Israelin valtion maalle Europarlamentin asiasta huolestuneille jäsenille (MEP) odottaen sen toimenpiteitä. EU:n politiikka Juudeassa ja Samariassa on aiheuttanut hämmennystä ja epäuskoa Israelissa ja muualla Israelin ystävien keskuudessa. EU pyrkii kuitenkin kaikin tavoin esiintymään puolueettomana välittäjänä, mutta käytännössä toimii vastoin omia periaatteitaan ja lainkuuliaisuusvaatimustaan. Regavim täsmentää, että se on rekisteröinyt 499 EU:n rakentamaa laitonta rakennusta tai rakennelmaa Juudean ja Samarian alueilla, jotka on pystytetty luvatta vastoin Oslon sopimuksia. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... P_1iVPPQzE

5. ISRAELIN harjoittama rakentaminen Juudean ja Samarian C-alueilla on lähes romahtanut vuoden 2014 aikana, kuten tilastot osoittavat, eli 52 %.
Vuonna 2013 Juudean ja Samarian C-alueilla aloitettiin 2829 rakennusta, mutta vuoden 2014 aikana vain 1344.
Valmistuneita rakennuksia kirjattiin vuoden 2013 aikana 1454, vuonna 2014 niitä valmistui 1500. Vaalipropagandassa oppositio syyttää rahan virtaamisesta Juudean ja Samarian juutalaisyhteisöjen rakentamiseen.
Likudin päämajassa on myös huomattu tämä selvä liukuminen asetetuista periaatteista, ja pyritään korjaamaan vielä vaalien kynnyksellä, mitä voi enää korjata. Pääministeri Netanyahu matkusti tiistaina helikopterilla IDF:n päämajaan Ramallahin ja Beit Elin juutalaisyhteisön välillä, jota artikkelissa kutsutaan nimellä ”setlementti”.
Pääministeri sanoi pitämässään puheessa, että Iranin ydinaseen valmistumisen estämisen ohella Israelin toinen kohtalonkysymys on Israelin läsnäolo Juudeassa ja Samariassa.
Seistessään puolustusministeri Moshe Yaalonin rinnalla hän esitti lievennetyn version aiemmasta puheestaan, jossa hän totesi, että nykyisen turvallisuustilanteen vallitessa Israel ei voi edes harkita vetäytymistä Juudeasta ja Samariasta tai antaa myönnytyksiä PA:n arabeille.
”IDF:n aktiivitoiminta ja turvallisuuspalvelut ovat välttämättömiä estämään radikaalielementtien hyökkäykset israelilaisten siviiliasutuksia vastaan, joita varmaan tapahtuisi, ja uhaten PA:n hallintoa uhaten sen kansan valvontaa”. Pääministeri lupasi, että Israel tulee varmistamaan turvallisuuden ja estämään radikaalielimien soluttautumisen alueelle.
Kuten aiemmassa artikkelissa kerrotaan, Israelin rakentaminen Juudeassa ja Samariassa on pudonnut huolestuttavasti vuoden 2014 aikana edellisvuoteen verraten.
Asuntorakentaminen on nousut yhdeksi tärkeimmistä vaaliteemoista opposition syyttäessä Netanyahun hallitusta asuntojen korkeista hinnoista ja riittämättömästä rakentamisesta. Jewish Home etenkin vakuuttaa muuttavansa tilanteen. http://www.jpost.com/Israel-News/Politi ... 014-393553
6. UUTISOTSIKOITA
· Jordanian kuningas Abdullah II sanoo, että rauhansopimus Israelin ja PA:n arabien välillä on välttämätön IS:n ja muiden ääriryhmittymien etenemisen pysäyttämiseksi, kuten hän vakuutti puheessaan EURO-parlamentaarikoille. Hän vakuutti konfliktin jatkumisen antavan niille kannustusta levittäessään veristä hallintoaan arabimaissa ja Afrikassa sekä pyrkien innolla jatkamaan sotahuutoaan myös turvallisina pidettyihin länsimaihin. Abdullah väitti, että PA:n arabien oikeuksien polkeminen on juurisyy konfliktin jatkumiseen. Arabi-ja muslimimaan johtajalta odottaisi parempaa muslimiuskonnon tuntemista. Arabit rynnivät pitkin Lähi-Itää kolkutellen myös Euroopan portteja maailman valloituksessaan vuosisatoja sitten, eikä Israelin ja PA:n arabien välisestä konfliktista ollut tietoakaan. Lisäksi arabimuslimi katsoo, että kerran miehitetty maa kuuluu siitä lähtien islamille ikuisesti. Jos he hyökkäävät Espanjaan ja Mustanmeren ympäristöön, he ovat vain palauttamassa heille kuuluvat alueet valvontansa alle ja puhdistaen sen lännen saastutuksesta. http://www.timesofisrael.com/jordan-kin ... defeat-is/
· IDF:n upseeri haavoittui Syyriasta ammutusta kivääritulesta. IDF yleensä vastaa iskuihin ohjusiskuilla. Syyrian armeija pyrkii Hizbullahin avulla karkottamaan Israelin pohjoisrajan ja Damaskoksen väliin tunkeutuneet ääriainekset Al-Nusran ja muut järjestöt. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... QAOPlPPQzE
· Amos Yadlin kehottaa muodostamaan Israelin ja USA:n välisen sopimuksen Iraniin suoritettavaa hyökkäystä varten, jos sopimus epäonnistuu. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... QANEVPPQzE
· Jerusalemin kaupungille tulisi antaa velvollisuus vastata kansallisesti tai uskonnollisesti merkittävistä kohteista, sanoo ke. rabbi Eli Ben-Dahan. Hän mainitsee esimerkiksi Rachelin hautakammion, joka on toistuvasti saanut kokea arabien ilkivaltaa. Mutta ei pääkaupunki ole pystynyt estämään arabien väkivaltaa juutalaisten hautoja vastaan Jerusalemin itäosissa. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... QAOjFPPQzE
· Jerusalem aloittaa mustan listan muodostamisen Jerusalemin itäosan arabeista, mikä voisi helpottaa poliisitutkimusten suorittamista. http://www.timesofisrael.com/jerusalem- ... residents/

Lähettänyt Gabriel Eskel
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Israel Update / Maaliskuu

ViestiKirjoittaja noomi » 14.03.2015 21:06

    Kuva

Friday, March 13, 2015
PERJANTAI 13.03.15
PERJANTAI 13.03.15
1. ISRAELIN vaaliennusteet osoittavat, että Likudin loppukiri alkoi liian myöhään, jos se ylipäänsä alkoikaan. Aamun uutisten mukaan Herzog/Livni kaksikon johtama Sionistinen Unioni Labourin ja Hatnuan välillä on päässyt repäisemään neljän kansanedustajan kaulan Likudiin nähden luvuin 25 -21. Eilen illalla TV:n tentissä puhunut Herzog esiintyi uskoa ja luottamusta uhkuen, vaikka hänen poikamaisen nuorekas esiintymisensä ei oikein tukenut sinänsä oikeita sanavalintoja. Miten hän siitä pystyisi miehistymään, on ajan kysymys, jos sitä hänelle annetaan. Tuntien Livnin vallanjanon on luultavaa, että Tzipi Livni tulee toimimaan päättävänä elimenä, jos valtiolaivan ohjaus uskotaan heidän käsiinsä.

Herzog ei tässä vaiheessa sano haluavansa yhteishalitusta Likudin – ja oikeiston – kanssa, minkä johdosta hän joutuisi liittoutumaan Meretzin ja Arabiunionin kanssa, mikä herättää vaikeita turvallisuusongelmia. Herzog tarjoaa Ahmed Tibille paikkaa arvostetussa ulko- ja turvallisuusvaliokunnassa, mikä mahdollisuus kauhistuttaa monia puoluekannasta riippumatta. Tibi on toistanut Israelia syyttäviä ja tuomitsevia lausuntojaan, jotka jotkut ovat antaneet aiheen kyseenalaista hänen uskollisuutensa Israelin valtiota kohtaan samaan aikaan samaistumalla PA:n arabeihin.
Meretz on entinen kommunistinen puolue, jonka johtajan Gal Onin antamat lausunnot antavat myös aiheen epäillä hänen todellisia motiivejaan. Meretzin vihamieliset suhteet haredi-puolueisiin vaikeuttaisivat Herzogin johtaman hallituksen toimia, jos sellainen muodostetaan.

ARABIUNIONIN edustajat toisaalta ovat innoissaan vaaliennusteiden antamasta suosiosta, mikä voisi nostaa heidät hallitukseen, mutta toisaalta heillä on epäilyksiä, ettei Herzog/Livni unioni toisi muutosta palestiinalaiskysymyksen hoitamiseksi.
Erään arvion mukaan uusi hallitus voisi olla seuraava: Sionistinen Unioni (25); Arabiunioni (15); Yesh Atid (12); Kulanu (7); Meretz (5), yhteensä 63 kansanedustaja. Kulanu ja Yesh Atid ovat vakuuttaneet, etteivät he istu samaan hallitukseen Meretzin kanssa; ja arabiunioni sanoo vieroksuvansa sionistisia arvoja.
Presidentti Reuven Rivlin sanoo, että hän haluaa hallituksen muodostamista mahdollisimman pian, ja että hän suosittelee yhteishallitusta, jota johtaisi eniten ääniä saaneen puolueen puheenjohtaja.
Gallupeissa Benyamin Netanyahu saa edelleen vahvan 48 %:n kannatuksen pääministeriksi Herzogin 36 prosenttia vastaan, joskin ero pienenee. Toisessa gallupissa 41 % suosittaa Bibiä, 48 % vastustaa. Herzon ei halua vuorotella Bibin kanssa pääministerinä mahdollisessa yhteïshallituksessa. http://www.jpost.com/Israel-Elections/P ... kud-393810,
UTJ:n Yaacov Litzman sanoo, ettei hän vastusta liittymistä Sionistisen Union johtamaan hallituksen, mutta ei Yair Lapidin johtaman Yesh Atidin kanssa. Meretz-puolue on hänelle sopiva, mistä hänellä on myönteisiä kokemuksia. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... QJ_RVPPQzE
PÄÄMINISTERI Benyamin Netanyahu (Bibi) sanoi useille TV-yhtiöille antamissaan haastattelulausunnoissa, ettei hallitus ollut onnistunut asuntojen rakentamisessa eikä joillain muillakaan aloilla, mutta lupasi korjata asiat seuraavan hallituksensa aikana. Hän torjui ajatuksen vaalitappiosta todeten, että kansa haluaa hänet. Hän valitti vaimonsa Saran joutumisesta hyökkäysten kohteeksi perusteettomin syytöksin, mikä ei ole voinut olla vaikuttamatta hänen toimintaansa. Tappion kalkki olisi hänelle tosi karvas, ja hän epäilee Herzog/Livni kaksikon kykyyn johtaa maata vaikeiden kysymysten ristitulessa, joiden aiheuttamia paineita he eivät kestäisi. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340 ... 45,00.html

2. DEBKAFILE kertoo omassa analyysissaan, että Netanyahu näyttää riutuneelta ja pettyneeltä ellei peräti pelokkaalta havaitessaan voiton lipsuvan käsistään, mutta hän jatkaa taistelua vieraillen useissa kohteissa Mahane Yehuda vihannestorilta alkaen, jossa häntä suositaan. Herzog vieraili Tel Avivin vihannestorilla, jossa kansa huuteli Bibi, Bibi, mikä ei varmaan rohkaissut häntä.
DF:n mukaan Bibi keskittyi liikaa Iranin kysymykseen, mikä ei ole enää keskeinen kysymys Israelissa, ja odotti liikaa Washingtonin puheestaan, mikä sopi amerikkalaisille, mutta ei siinä määrin israelilaisille. Sen sijaan hänen olisi pitänyt keskittyä Juudean ja Samarian aiheuttamaan turvallisuuskysymykseen, jossa Hamas vaanii tilaisuutta poistaa PA Hizbullahin avulla, ja jonne myös IS pyrkii ulottamaan toimintaansa uhaten Tel Avivia ja muita rannikkokaupunkeja. Lisäksi hänen hallituksensa epäonnistuminen sosiaali- ja asutuskysymyksissä sai kansan tuntemaan, että Bibi oli vieraantunut alemmasta ja keskitason kansasta. http://www.debka.com/article/24455/Neta ... -17-ballot

3. PA:n poliisijoukot pidättivät viime viikon aikana viitisen sataa Hamasin jäsentä ja kannattajaa, mikä antoi Hamasille aiheen syyttää PA:n toimivan IDF:n käsikassarana. Syytös liittoutumasta Israelin kanssa on vakava syytös arabimaailmassa, josta helposti voi joutua kuoleman uhkan alaiseksi.
Hamasin tiedetään suunnitelleen toistuvasti Abbasin teloittamista ja PA:n hallinnon kaatamista. Vain IDF:n läsnäolo Juudean ja Samarian alueilla on pysyttänyt PA:n vallassa ja suojannut Abbasin hengen, joka kiitollisuudenvelasta riippumatta vakuuttaa jatkavansa rikossyytteitä ICC:n kansainvälisessä oikeudessa, vaikka häntä on varoitettu siitä, sillä hänellä itsellään on raskaita rikoksia tunnollaan. Peläten teloitusta Abbas viettää suurimman osan ajastaan ulkomailla.

Hamasin kannattajien pidätykset tehtiin pääosin sunnuntain ja tiistain välisenä aikana. Koska hän ei täysin luota poliisinsa kykyyn suojella häntä, hän pyysi IDF:n turvalisuusyksiköitä suojaamaan hänen turvallisuutensa.
IDF:n järjestämät 3 000 -10 000 reserviläisten harjoitukset eivät virallisesti liity PA:n poliisin toimiin eikä heitä sijoitettu Juudeaan ja Samariaan, vaan lähialueille, joista heidät voidaan nopeasti siirtää haluttuihin kohteisiin. Ne eivät myöskään millään tavoin liittyne Israelin parlamenttivaaleihin 17. maaliskuuta. http://www.debka.com/article/24451/Pale ... tion-plot-

4. USA:n väsymätön ulkoministeri John Kerry lentää kokouksesta toiseen pyrkien samalla torjumaan väitteet, että USA olisi vetäytymässä Lähi-Idästä. Tänään perjantaina israelilaisten juostessa Jerusalemin maratonia, hän tapaa Kairossa Mahmoud Abbasin ja kuningas Abdullah II:n Egyptin kanssa pitämiensä neuvottelujen ohessa. Egyptin presidentti Abdul Fattah Sisi voi osallistua myös Abbasin ja Abdullahin kanssa pidettäviin keskusteluihin.
PA:n talous on täysin retuperällä taitamattoman taloudenhoidon johdosta ja siksi, että pääasiassa länsimaitten antamat lahjoitukset osoitetaan kaikkiin muihin kohteisiin kuin niihin, jotka rakentaisivat instituutteja ja teollisuutta, mitkä lisäisivät työpaikkoja. PA:n sisällä rehottava lahjonta vie päältä suuren osan kaikista lahjaeristä. Lisäksi PA:n koko talous on perustettu lahjavarojen varaan luottaen siihen, että sekä länsimaat että myös arabimaat korvaavat puuttuvat varat. Yksi suurimmista epäkohdista on PA:n taloudenhoitoon pesiytynyt käsitys, ettei tilattuja toimituksia ja sovittuja maksueriä tarvitse suorittaa. Täten PA:n velat Israelille nousevat miljardeihin NIS, eikä Israelin johtajat henno katkaista sähkötoimituksia sekä vedenjakelua PA:n ja Hamasin valvomille alueille peläten PA:n ja Hamasin arabien nousevan kapinaan, mikä voisi romuttaa koko PA:n hallinnon siirtäen sen Israelin hartioille. Abbas on usein uhannut Israelia juuri tällä.

EGYPTIN presidentti Sisi haluaa osoittaa konferenssin järjestämisellä, että tilanne maassa on turvallinen ja vakaa, mikä voisi rohkaista rahoittajia jatkamaan välillä keskeytyneitä liiketoimiaan Egyptin kanssa. USA:n intressissä voi olla pyrkiä palauttamaan Obaman katkaisemat sotilaalliset yhteistoimintamuodot peläten Venäjän vaikutuksen kasvua runsaitten asetoimitusten vuoksi Venäjältä, jotka Saudi Arabia ja UAE rahoittavat. John Kerry ei piipahda Israelissa, mikä voi olla viisasta vaalien ollessa lähestymässä ratkaisupäiväänsä tiistaina. Obama, Biden ja Kerry keksivät kaikenlaisia tekosyitä voidakseen jättäytyä pois Netanyahun puheesta USA:n kongressille koskien Iranin ydinasesuunnitelmia. http://www.jpost.com/Breaking-News/Kerr ... ing-393817

5. Maailman johtavat valtiot keskustelevat YK:ssa mahdollisuuksista poistaa Iranille asetetut sanktiot, jotka pahoin vaikeuttavat Iranin talouskehitystä. Ne on tarkoitus poistaa vähitellen ilman suurempia seremonioita vastustuksen vuoksi, mitä se tulisi aiheuttamaan monissa maissa Israelin ohella.
Sanktioitten helpottamisen ehtona on kuitenkin sopimuksen valmistuminen P5+1 maiden ja Iranin välille, mikä vaikeuttaisi USA:n kongressin mahdollisuuksia jatkaa ja ehkä koventaa sanktioita. Kerry vakuuttaa, ettei kongressille olisi laillista oikeutta muuttaa allekirjoitettua sopimusta, eikä jatkaa tai lisätä sanktioita.

KERRY kertoi USA:n kongressille keskiviikkona, ettei sopimus ole laillisesti sitova vihjaten tällä, että tukevat presidentit voisivat jättää noudattamatta sen klausuulit.
USA;n kongressin 47 jäsentä laativat kirjeen Iranin hallitukselle todeten siitä, että uusi presidentti Obaman jälkeen voi mitätöidä sen. Kirje aiheutti vihanpurkauksia Iranin johdossa etenkin ylimmän kaitsijan Ali Khamenein taholta, joka syytti Yhdys-valtoja, ettei siihen voi luottaa kutsuen USA:ta selkään puukottajaksi. Obaman hallituksen jäsenet kutsuivat kirjeteen lähettäjiä jopa maanpettureiksi.
P5+1 maiden keskuudessa aikaa ilmetä selvää väsymystä vuodesta toiseen kestäviin neuvotteluihin Iranin vuoroin hyväksyessä ja vuoroin hylätessä esitetyt tarjoukset, mikä voi olla Iranin taktiikkana. Tämä voi johtaa siihen, että ne voivat sopia huonon sopimuksen, mistä Netanyahu varoitti kongressille pitämässään puheessa. http://www.jpost.com/Middle-East/Major- ... say-393812
6. UUTISOTSIKOITA
· IDF varustautuu mahdollisuuteen, että Siinaille pesiytyneet terroristit aloittavat laajamittaiset terrorihyökkäykset Siinailta Israelin puolelle. Egyptin armeija on usean viikon ajan pyrkinyt karkottamaan ja eliminoimaan terrori-järjestöt Siinailta, mutta sen vaikea vuoristoinen maasto ja alueen beduiinien antama tuki osin samaistuen niihin vaikeuttavat puhdistustoimia. Hyökkäykset Israelin alueille kohdistuisivat Eilatin turistikohteita vastaan. Ensimmäinen suuri testi on pääsiäinen, jolloin niihin matkustaa kymmeniä tuhansia turisteja. Siinailla toimii Ansar Al-Maqdis järjestö, joka äskettäin solmi liittosuhteita IS:n kanssa toiminnan koordinoimiseksi Siinailla ja Libyassa, joista tehdään hyökkäyksiä Egyptiin ja myös Israeliin. http://www.jpost.com/Arab-Israeli-Confl ... nai-393759
· Tänään juostavan Jerusalemin maratonin aiheena on taistelu terrorismia vastaan ja vammautuneiden lasten auttaminen. Tämä on viides vuosittainen tapahtuma, johon osallistunee 20 000 juoksijaa Israelista ja ulkomailta. http://www.jpost.com/Israel-News/Sports ... ren-393753
SÄÄTILA tänään: Jerusalem 09 -17; Tiberias 13 –24; Suolameri 17 -26; Eilat 15 -25 +C-astetta. Taivas on tänään puolipilvinen, huomenna aurinkoinen, ylihuomenna puolipilvinen. Lämpötila nousee hissukseen lähelle 20 astetta ja ylikin. Kinneretin pinta nousi 1 sm:n, ollen nyt n. 212.0 m merenpinnan alapuolella.


Lähettänyt Gabriel Eskel
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Israel Update / Maaliskuu

ViestiKirjoittaja noomi » 17.03.2015 08:12

    Kuva

Sunday, March 15, 2015
SUNNUNTAI 15.03.15
SUNNUNTAI 15.03.15
1. VIIKON ensimmäinen päivä valkeni aurinkoisena joskin vielä varsin viileänä 9 asteen lämmöstä huolimatta, mutta sen ennustetaan nousevan päivän mittaan 18 asteen tienoille taivaankannen pysyessä puolipilvisenä kirkastuen ylihuomenna lämpötilan pysyessä kuitenkin lähellä tämän päiväistä. Sisälämpötila nousi välillä 19 asteeseen ulkolämpötilan 24 asteen ansiosta, mutta on laskenut siitä 16.5 asteeseen, jota nyt voitaneen pitää suhteellisen siedettävänä.
KÄMPÖTILAT tänään: Jerusalem 09 -17; Tiberias 16 -27; Suolameri 18 -26; Eilat 16 -27 +C-astetta. Times of Israel ennustaa hieman alhaisempia lämpötiloja, mutta yleinen suuntaus näyttää olevan sama pienin eroavuuksin.

2. Samaa vähäistä heittoa näyttää Likudin ja Zionistisen Unionin (Labour) välinen ero perusasioissa - ainakin näin kaksi päivää ennen tiistain vaalipäivää, minkä johdosta suu on pidettävä supussa, ettei tule luvattua tai kiellettyä liikaa. Pienet lipsahdukset eivät maata kaatane, mutta jos ”hyödyllisillä idiooteilla” on jo ennestään pieniä epäilyksiä pääministeriehdokkaan luotettavuudesta, niiden merkitys kasvaa. Johtavien puolueiden puheenjohtajat eivät pystyneet sovittamaan epäilyksiään vastapuolen luotettavuudesta ja kieltäytyivät julkisesta väittelystä ennen vaaleja, mutta presidentti Reuven Rivlinin pyynnöstä suostuivat salaiseen tapaamiseen kahden kesken presidentin toimiessa erotuomarina.

Rivlin toivoi tapaamisella voivansa tasoittaa kansallista yhteishallitusta Likudin ja Unionin kesken terästettynä keskustan ja oikeiston puolueilla. Tapaamisesta vuotaneiden tietojen mukaan keskustelu oli sävyltään jännittynyt ja katkera eikä henkilökohtaisia hyökkäyksiä pystytty välttämään.
Macor Rishon kertoi tapaamisesta jo perjantain julkaisussaan, jotka vahvistuivat tapaamisesta vuotaneista tiedoista lauantaina. Rivlin oli tehnyt aloitteen tapaamisesta havaittuaan ennusteista, ettei kumpikaan pääpuolue osoittanut selvää pesä-eroa kilpailijaansa, minkä vuoksi kansallinen yhteishallitus olisi maan edun ja tulevan hallituksen toiminnan kannalta välttämätön, tai suositeltavin.

Tapaaminen järjestyi presidentin virkatalossa lauantai-iltana ilman median läsnäoloa. Rivlin kertoi aluksi, että kansainvälinen yhteisö odottaa sen toteutumista.
Vaikka sekä pääministeri Benyamin Netanyahu että Isaac (Yitzhak) Herzog torjuivat yhteishallituksen muodostamisen viikon aikana, keskusteluista vuotaneiden tietojen mukaan kielteinen suhtautuminen siihen mahdollisuuteen pieneni osapuolen kohdatessa toisensa kasvoista kasvoihin.
Netanyahu halusi tietää, miksi Herzog vastustaa Israelin rakentamista pääkaupunkiinsa. Herzog väisti kysymyksen toteamalla, ettei hän pääministerinä jakaisi Jerusalemia. ”Se oli Netanyahu, joka nosti Jerusalemin kansainvälisen huomion kohteeksi. Minun johtamani hallitus ei tule jakamaan Jerusalemia”.

Herzog huomautti Bibille, että PA:n puheenjohtaja Mahmoud Abbas kieltäytyi neuvottelemasta hänen kanssaan, koska ”Netanyahu on heikko johtaja”, kuten hän sanoi. ”Kansainvälinen yhteisö tietää heikkoutesi eikä hyväksy kantaasi”. Hän yritti saada Netanyahulta selkeän vastauksen kysymykseen, suostuuko hän siihen, että eniten kansanedustajia voittanut puolue muodostaa uuden hallituksen. Netanyahu vastasi, että sellainen periaate tulisi voimaan vasta näitten vaalien jälkeen.

Tiedostaen tilanteen kriittisyyden Jewish Home puheenjohtaja Naftali Bennett ehdotti lauantaina, että Likud ja Jewish Home muodostaisivat ”teknisen blokin”, joka suosittelisi Netanyahua hallituksen muodostajaksi. Likudin juristit kuitenkin sanoivat, ettei laki tunne sellaista teknistä blokkia eikä sillä tulisi olemaan vaikutusta Rivlinin päätökseen hallituksen muodostajasta. Bennettin taholta tähdennettiin, ettei hän tarkoita puolueiden yhtymistä kuten tapahtui Israel Beitenun ja Likudin välillä ennen viime vaaleja, mikä varmisti Likudin aseman suurimpana puolueena.
Israel Beitenun puheenjohtaja Avigdor Liberman syytti Netanyahua, ettei hänestä koskaan voi tietää, onko hän oikeiston johtaja, vai henkilö, joka luovutti Hebronin PA:lle ja äänesti Gazan kaistalta vetäytymisen puolesta. Hän vakuutti, ettei hänen puolueensa riveä ideologiastaan edes poliittisen menetyksen hinnalla.

VASEMMALLE kallistuvat puolueet Zionist Union etunenässä ovat vakuuttaneet seuraavansa maan ensimmäisen pääministerin David Ben Gurionin ideologiaa. Tämä peruste sai pahan iskun, kun Ben Gurionin tyttärenpoika Yariv Ben-Elieser kertoi lauantaina antavansa tukensa Yesh Atidille. Hän kertoi taistelevansa uskonnollista pakkovaltaa, naisten syrjimistä ja homofobiaa vastaan. ”Uskon vaarini olevan ylpeä päätöksestäni ja perusteistani. Tarkistin kaikki vaalilistat ja huomasin vain yhden listan olevan puhdas ilman yhdenkään ehdokkaan moraalista tai eettistä likaantumista”, hän selitti. http://www.jpost.com/Israel-Elections/R ... ent-393937

NETANYAHUN suurin heikkous Israelin pääministerinä on ollut se, että hän pyrki johtamaan maata kuin suurta liikeyritystä, eikä häneltä jäänyt tarpeeksi kiinnostusta ja aikaa seurata sosiaalisten tarpeitten tyydyttämistä, mitä on vaikeuttanut hallitus-taustan kirjavuus. Ensimmäisiä virheitä olivat oikeusministeriön luovuttaminen Livnille ja hänen hajoamassa olleen Hatnua-puolueensa nostamiseksi ensimmäiseksi hallituspuolueeksi, sekä Yair Lapidin asettaminen talousministeriön johtoon tiedostamatta enempää Livnin kuin Lapidin vallanjanoa, jotka molemmat lopulta kääntyivät häntä vastaan pakottaen Netanyahun erottamaan heidät. Tämä puolestaan johti arvaamattomiin ja ennenaikaisiin vaaleihin.

Netanyahu keskittyi enemmän kansainvälisiin kysymyksiin kuvitellen sillä saralla saavuttamiensa ansioiden takaavan hänen kotoisen kansansuosionsa, mikä osoittautui vääräksi. Hän ei myöskään ennakoinut Obaman hallituksen päättäväisyyttä toimia hänen syrjäyttämisekseen tukemalla poliittisesti ja taloudellisti Zionistista Unionia, joka kiitollisuuden velasta noudattaisi ja tukisi hänen ulkopoliittisia toiveitaan. USA:n kongressi vaatii tutkimuksia, joilla selvitetään USA:n ulkoministeriön osuus Israelin Zionist Unionin vaalityön tukemisesta One Voice ja V15 järjestöjen kautta, joille se on antanut ainakin 350 000 USD lahjoituksen. http://www.wnd.com/2015/03/senate-targe ... -election/, http://www.wnd.com/2015/02/another-u-s- ... u-exposed/

3. Hizbullahin apulaisjohtaja Libanonissa sheikki Naim Qassem varoittaa, että Islamin Valtio voi aloittaa suurhyökkäyksen Libanonin armeijaa vastaan jo ensi kuun aikana. Hän syyttää Länsimaita ja Persianlahden arabimaita ISIS-joukkojen taloudellisesta tuesta sekä niiden aseistamisesta.
Qassem sanoo IS:n suunnittelevan suurta operaatiota talvikauden päättyessä ensi kuussa. Libanonin armeija on tehnyt valmisteluja operaation torjumiseksi. Hizbullah on osallistunut Syyrian armeijan rinnalla taisteluissa IS:n ja Al-Qaidan kanssa löysästi liittoutuneen Jabhat Al-Nusran joukkoja vastaan etenkin Damaskoksen ja Israelin välisellä alueella, mutta avustaneet myös Libano0nin armeijaa ISIS:n hyökkäyksiä vastaan. IDF seuraa hämmentyneenä Hizbullahin saadessa yhä enemmän jalansijaa Israelin pohjoisrajan tuntumassa etenkin Quneitran lähistöllä.

QASSAMIN varoitus perustuu tosiasioihin, että islamistit ovat koonneet arviolta
3 000 miestään Syyrian Qalamountin alueelle, josta ne suunnittelevat hyökkäyksiä kristittyjen asumia kaupunkeja vastaan Libanonin pohjois- ja eteläosassa aina Bekaan laaksoa myöten sekä Saidia ja Siidonia vastaan Beirutin eteläpuolella. Hizbullah on Libanonin armeijan kanssa pommittanut tykistöllään ISIS-joukkoja Libanonin pohjoisosassa pyrkien ennakoimaan odotettavaa kesähyökkäystä. ISIS joukot ovat tehneet rajoitettuja iskuja Libanoniin Qalamount vuorilta, jotka Libanonin armeija on pystynyt torjumaan, mutta ISIS joukot surmasivat 22 Libanonin sotilasta ja ottivat muutamia vangeiksi.
Qassem selittää, että USA:n johtama koaliittio muodosti ISIS-joukot. ”Kuulemme huhuja, että maailma haluaa taistella ISIS joukkoja vastaan, koska se edustaa vierasta (takfiri) terrorismia”. Hän selittää, että USA ja sen liittoutuneet arabimaat ovat varustaneet ISIS-joukkojen aseistuksen ja koulutuksen (pääosin Jordaniassa). ”Israel on avannut sairaalansa ISIS-joukkojen haavoittuneille ja jatkaa yhteyttään takfit-terroristien kanssa Syyrian Quneitrassa, ja tämä yhteistoiminta jatkuu, koska he ovat mukana USA:n johtamassa liittoutumassa”. YK:n rauhanturvaajat Syyrian eteläosassa ovat vahvistaneet Qassimin väitteet.

ISRAELIN kurdivähemmistö on huolestunut Israelin suhteista ISIS-joukkojen kanssa, joiden he päättelevät voivan vaarantaa heidän asemansa. He myös varoittivat Libanonin kurdeja pysymään sivussa Israelin vaaleista. WND:n artikkelin mukaan Baalbekin kaupunki ja sen muinaisajalta periytyvät kristityt ovat vaarassa joutua ISIS joukkojen hyökkäyksen kohteeksi muodostaakseen siitä tukikohdan jatkoiskuille. Rooman sotapäällikkö Marcus Antonius antoi Baalbekin kaupungin syntymäpäivä-lahjaksi silloiselle rakastetulleen Egyptin kuningattarelle Cleopatralle. Kaupunki on selviytynyt barbaarien, kreikkalaisten ja roomalaisten hyökkäykset, mutta jos ISIS joukot miehittävät sen, sitä odottaa täydellinen tuho.
Libanonin armeijan ja Hizbullahin torjuntaoperaation takfit hyökkäyksiä vastaan ovat saaneet aiheuttaneet ISIS-joukkojen kostoiskut kirkkoja ja kristittyjä vastaan Beirutin ja Damaskoksen välillä sijaitsevissa kylissä, joiden asukkaat ovat alkaneet hankkimaan aseistusta ja kouluttamaan miehiään ISIS:n hyökkäyksien varalta. http://www.wnd.com/2015/03/isis-could-l ... ext-month/
4. KRISTITTYJEN asema Irakissa ja Syyriassa ja yhä enemmän myös Libanonissa on muuttumassa katastrofaaliseksi ilman, että länsimaailman johtajat korvaansa lotkauttavat asialle, vaikka useimmat heistä väittävät edustavansa kristittyjä.
Syyrian Aleppon arkkipiispa Jean-Clement Jeanbart lähettää epätoivoisen avunpyynnön assyrialaisten kristittyjen puolesta. Heidän huutonsa kuulostavat yhä epätoivoisimmilta ISIS-joukkojen jatkaessa murhanhimoista ja epäinhimillistä kohteluaan kiinni saamiaan kristittyjä kohtaan, joita he metsästävät kuin metsän riistaa käyttäen heitä harjoitusmaaleinaan, raiskaten, silpoen, haudaten elävältä, ristiinnauliten ja kaikin normaaliajattelun ulkopuolisin menetelmin ja kidusmuodoin ennen murhaamista. Mutta kuka heitä kuulee?

Viimeisin avunpyyntö tuli Aleppon arkkipiispalta Jean-Clmenet Jeanbartilta, joka kertoi ISIS-joukkojen kaapanneen 250 Assyrian kristittyä helmikuun lopulla Syyrian koillisosassa lähellä Turkin rajaa. ”Monet heistä siepattiin vuoteistaan ennen aamun sarastusta”, kertoi NBS-uutisissa mies, joka ei uskaltanut antaa nimeään. ”ISIS pitää edelleen ainakin 220 heistä, jotka kuuluvat assyrialaisiin kristittyihin, jotka ovat asuneet alueella muinaisen Mesopotamian ajoilta lähtien apostoli Tuomaan tuotua evankeliumin sanoman heille ensimmäisellä vuosisadalla. He ovat pystyneet voittamaan islamin hyökkäykset ja säilyttämään Jeesuksen seuraajien aseman puhuen edelleen aramea kieltä, joka on vaarassa tuhoutua heidän mukanaan.

Aleppon arkkipiispa esitti sydäntä särkevän hätähuudon maailman kristityille Syyrian uskonveljien ja sisarten pelastamiseksi varmalta tuholta, ellei ISIS joukkoja pysäytetä. ”Me tässä maassa, me kristityt tässä maassa, asuimme rauhassa ja turvallisesti hyvissä suhteissa maan muslimien kanssa. Mutta sitten tuli ISIS, joka tekee kaikkensa kristittyjen pelottelemiseksi, karkottaen heidät ja useammin kuin harvoin haavoittaen tai murhaten heitä”.
Aiemmin arkkipiispa paljasti ”länsimaisen salaliiton” Lähi-Idän tyhjentämiseksi kristityistä, joita hän sanoo ISIS-joukkojen pelkäävän enemmän kuin heitä vastaan taistelevia muslimeja, koska heillä on yhteydet länsimaihin. Kristityt ovat myös helppo saalis, koska he eivät taistele vastaan eikä heillä ole aseita.

Arkkipiispa sanoo, että hänen laumassaan on 300 000 lammasta eikä hän voi jättää laumaansa susille. Hän tunnustaa voivansa joutua teloitetuksi, mutta hän jatkaa.
Hän sanoo ISIS joukkojen tappavan heidän historiansa ja muistonsa.
Hyökkäykset Syyrian kristittyjä vastaan alkoivat arabikevään myötä, mutta niitä tehtiin Lähi-Idässä jo paljon aiemmin jatkuen vain kiihtyneessä ja järjestelmällisessä muodossa, jota muslimisaarnaajat kiihottavat puheissaan. http://www.wnd.com/2015/03/archbishop-m ... hristians/
5. UUTISOTSIKOITA
· Naftali Bennett hyökkäsi vielä vähän ennen vaaleja Netanyahua vastaan todeten, että nykyinen pääministeri voi nahkansa säilyttämiseksi kallistua vasempaan eli solmia Juudaksen sopimuksen Herzog/Livnin kanssa, koska Bibi kieltäytyy teknisestä sopimuksesta Bennettin kanssa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/192621
· Kuwaiti-lehti Al-Jarida kertoo, että Herzog neuvottelee arabiunionin ja sen ristiriitaisen edustajan Haneen Zoabin kanssa hallitusyhteistyöstä. Raportin mukaan edustajien väliset neuvottelut ovat kiihkeitä, koska aikaa ei ole paljon yhteistoiminnan aloittamiseksi vaalien jälkeen. Arabilistan Ballad puolue on aiemmin torpedoinut jäännösäänien jakamisen toisen puolueen kanssa. Keskustelut osoittanevat Herzogin mielen jakautuneisuuden, eikä häntä syyttä nimitettäne ”Herzogin perheen mustaksi lampaaksi”. Arabilista saanee viimeisen gallupin mukaan 11 -13 kansanedustajaa, mikä nostaa sen merkittäväksi tekijäksi hallitusneuvotteluissa, jos osapuolet pystyvät ylittämään perinteisen epäluuloisuutensa. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... QVaNVPPQzE
· Raporttien mukaan Netanyahu tarjoaa Kulanu puolueen puheenjohtajalle Moishe Kahlonille talousministerin paikkaa, jos Kahlon suosittelee häntä pääministeriksi. Kahlonilla on kuitenkin huonoja kokemuksia Netanyahun uskottavuudesta ja sanoo pitävänsä portit auki moneen suuntaan. http://www.jpost.com/Israel-Elections/N ... ent-393945, http://www.timesofisrael.com/kulanus-ka ... netanyahu/
· USA:n ulkoministeri John Kerry sanoo Iranin kanssa solmittavan ydinsopimuksen olevan hilkkua vaille valmis ja ennustaa sen allekirjoituksen tapahtuvan pian. Ainoa avoin kysymys on, miten kongressi suhtautuu siihen, koska se haluaisi saada sen tutkittavakseen ennen allekirjoitusta. Eräässä artikkelissa kerrottiin Obaman harkitsevan kongressin piirittämistä armeijan voimin voidakseen tällä estää kongressin viivytys toimet. Kerry osallistui Kairon konferenssiin, jossa käsiteltiin Egyptille tarjottavien avustusten rajua nostamista. Gulfmaat lupasivat Egyptille 12 miljardia USD. Kerry kritisoi USA:n kongressin republikaanien lähettämää kirjettä Iranille pitäen sitä perustuslain vastaisena, unohtaen, että Obama rikkoo sitä toistuvasti allekirjoittaessaan lakeja ilman kongressin käsittelyä. http://www.timesofisrael.com/kerry-says ... next-days/
· Jerusalemin Temppeli-instituutin valmistama Pyhä Alttari valmistui kaksi vuotta kestäneiden rakennustöiden jälkeen todeten että Alttari on valmis käytettäväksi koska vain. Tämä on viimeisimpiä ja vaativimpia tehtäviä, jotka Temppeli-instituutti on ottanut tehtäväkseen valmistaa kaikki Temppeli-palveluksessa tarvittavat varusteet. Alttari on 5 metrin korkuinen (tall) ja 16 metrin mittainen (wide), sen kulmat on nostettu ylöspäin, lisäksi siihen kuuluu ramppi. Alttarin häpäiseminen kuului oleellisesti ”hävityksen kauhistuksen” asettamiseen Temppeliin. Alttari mainitaan myös raamattu-koodeissa vuoden 2015 -2016 ajalla. http://www.wnd.com/2015/03/holy-altar-c ... sh-temple/

Lähettänyt Gabriel Eskel
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Israel Update / Maaliskuu

ViestiKirjoittaja noomi » 20.03.2015 16:54

    Kuva

Wednesday, March 18, 2015
KESKIVIIKKO 18.03.15
KESKIVIIKKO 18.03.15
1. ISRAELIN vaalipäivä oli ja meni, ja nyt on edessä vain vaalitulosten aiheuttamat näkymät. Vaalin voittanut pääministeri juhlii voittoaan kaikista vastoinkäymisistä ja pahan onnen toivotteluista huolimatta, viiden kansanedustajan erolla kakkoseksi jääneen Sionistisen Unionin jäädessä nuolemaan näppejään – joskin urheasti vakuuttaen saavutustaan. Äänikynnyksen juuri ja juuri ylittäneet Meretz ja Israel Beitenu onnittelevat itseään. Tappion karvaan kalkin juoneet Yahad HaAm Itanu joutuu miettimään Shasista eroamisen mielekkyyttä. Tuloksia tarkastellessa tulee mieleen Hesarissa julkaistu Karin aikoinaan piirtämä pilakuva maalaisliiton äänestäjästä, rehevästä maanviljelijästä, joka aamukahviaan hörppien ja vaalituloksia lehdestään tutkien tokaisi: ”perskules, enhän minä näin äänestänyt”.

Likudin saamat 29 kansanedustajaa, viisi enemmän kuin pahin kilpailija sionistinen Unioni, antavat Netanyahulle mahdollisuuden hakea mahdollisimman tukevan pohjan hallitukselleen, jonka muodostajaksi presidentti Reuven Rivlin hänet nimittänee suosituksella, että maalle olisi eduksi muodostaa yhtenäishallitus. Vaalien tulokset jouduttaneen vielä lopullisesti vahvistamaan vasta sitten, kun viimeisetkin potentiaaliset protestit ja väärinkäytökset on tutkittu ja niiden mahdollisesti aiheuttamat pienet muutosäänijakaumaan korjattu.
Tämänhetkinen edustaja jakauma on seuraava:
Likud 29 edustajaa 50. Knessetiin, mikä noussee 30:en.
Zionistinen Unioni 24.
Yhtynyt Arabi-lista 14,
Yesh Atid 11,
Kulanu 10,
Jewish Home 8,
United Tora Judaism (UTJ) 7,
Shas 7,
Israel Beitenu 6,
Meretz 4,
Eli Yishain johtama Yahad HaAm Itanu ei ylittänyt 3.25 %:n äänikynnystä.

2. PÄÄMINISTERI Benyamin Netanyahu totesi ilmoittaessaan kannattajilleen vaali-voitosta, että ”tulos merkitsee suurta voittoa kansalliselle leirille ja kansalle”. Israelin keskusvaalilautakunta julkisti vaalien tulokset keskiviikkoaamuna.

Kulanu-puolueen puheenjohtaja Moshe Kahlon suosittelee unohtamaan vaali-taistelujen tiimellyksessä huolimattomasti heitetyt herjat ja keskittymään yhtenäisyyden saavuttamiseksi polttavien ongelmien ratkaisemiseksi yhteisin voimin. Puhuessaan puoluetoimistossaan hän sanoi tukijoilleen: ”Tämä ilta on erittäin hyvä, toivon ilta. Nämä olivat historialliset vaalit, joissa kosketeltiin kaikkia ajankohtaisia ongelmia. Meidät yritettiin johtaa pois valitsemaltamme tietä, puhuen Washingtonin puheesta, Iranista, Syyriasta ja ISIS-joukoista – kaikki tärkeitä aiheita, mutta elämämme täällä on yhtä tärkeä”.
Kahlon puhui nuorten mahdollisuuksista hankkia kohtuuhintaisia asuntoja ja saada työpaikkoja, sekä ikääntyneiden mahdollisuuksista elää ja jatkaa elämäänsä vanhuuteen arvokkaasti ilman loukkaavia etuisuuksia. Hän sanoi taistelleensa näiden arvojen puolesta vuodesta 1977 lähtien, mutta valitti taistelujen helteessä syntyneitä kiistoja kiihkeitä yhteenottoja. Hän kehoiti kaikkia unohtamaan ne ja yhdistymään löytääkseen yhteisen nimittäjän, joka yhdistää meitä. ”On aika parantaa ja yhdistyä. On aika tehdä sovintoa keskenämme”.
http://www.israelnationalnews.com/News/ ... QkZOlPPQzE

Yesh Atid johtaja Yair Lapid totesi vaalitulosten osoittavan, että hänen puolueensa on tullut jäädäkseen. Hän totesi puolueensa kuuluvan poliittisen kentän mahtitekijöihin lukuisina tulevina vuosina. Hän viittasi useita toisia puolueita saastuttaneeseen korruptioon, josta hänen puolueensa on vapaa. Hänen ongelmansa on se, että hän antautui täysin Herzogin kannattajaksi, ja Netanyahun johtaman Likudin suuri voitto oli hänelle epämiellyttävä yllätys. http://www.timesofisrael.com/yesh-atid- ... ays-lapid/

Jewish Home puheenjohtaja Naftali Bennett oli 4 edustajan vaalitappiosta huolimatta toivorikas saatuaan 8 edustajanpaikkaa. Puolue kärsi saman kohtalon kuin Israel Beitenu edellisissä vaaleissa, joissa Likud-johtaja Netanyahu kehotti äänestäjiä keskittämään äänensä Likudille pääministerin paikan varmistamiseksi. Niissä Kadima sai yhden edustajan enemmän kuin Likud, mutta presidentti Peres antoi hallituksen muodostamisen Netanyahulle, mikä oli karvas pettymys Kadiman silloiselle puheenjohtajalle Tzipi Livnille. Peres käytti oikeuttaan omaan harkintaan vakiintuneen käytännön vastaisesti, eikä Livni voinut sille mitään.

Livni liittyi ennen vaaleja yhden Kadiman edustajan kanssa Herzogin johtajaan Zionistiseen Unioniin jättäen puolueensa muut jäsenet orpoina tien sivuun. Liittymissopimukseen kuului Herzogin ja Livnin vuorottelu pääministerinä, mikäli Unioni voittaa vaalit. Kaikkien kummastukseksi Livni ilmoitti vaalipäivän aattona luopuvansa vuorottelusta hallitusneuvottelujen helpottamiseksi.

Jewish Home jäsenet sanovat, että heille tuli kehotuksia äänestää Yahadia sen säilymiseksi Knessetissä, mikä yhdessä kehotusten kanssa äänestää Likudia hajotti puolueen kannatusta ja teki siitä tavallaan uhrilampaan, joka uhrautui toisten hyväksi, ja Yahadin tapauksessa turhaan, koska se ei kuitenkaan yltänyt ääni-kynnyksen yli. Yishain olisi kannattanut tehdä sopimus toisen puolueen kanssa tarpeettomien äänien luovuttamisesta, millä olisi vältetty äänten menetys.

Puolueen jäsen, listassa kahdeksantena ollut Bezalel Smotrich totesi, että vaikka odotukset olivat korkeammalla, jäsenet ottavat äänestäjien hellän muistutuksen vastaan kiitollisuudella muistuttaen, että ennen näkemättömän älyttömän vaalikamppailun jälkeen he ovat tyytyväisiä oikeiston voittoon kokonaisesti arvioiden. Maan johdon luovuttaminen kokemattoman ja ideologialtaan arveluttavan Isaac Herzogin käsiin, joita Tzipi Livnin vallanhimo olisi ohjaillut, olisi merkinnyt katastrofia maan turvallisuudelle, kuten he asian kokevat.
Jewish Home toimii tavallaan hallituksen valvojana ja airueena (harbinger) maan turvallisuutta ja juutalaista haavetta koskevissa kysymyksissä. Netanyahun joskus hätäisesti ilman harkintaa tehnyt ratkaisut osoittavat sen merkittävyyden. http://www.timesofisrael.com/despite-po ... ly-upbeat/
3. ZIONIST UNIONIN johtajakaksikko Herzog/livni ovat jo lähes varmana pitämänsä voiton luisumisesta Netanyahun käsiin tointumassa shokista ja karvaasta pettymyksestä. Se on sitä erityisesti Livnille, joka uhkui kostonhalua ja vihaa oikeiston johtajalle. On melkoinen mysteeri, mihin Labourpuolueen äkillinen suosion nouseminen perustui Livnin perustaman Hatnuan liityttyä Herzogin leipiin. Herzog muutti yhdistyneiden puolueiden nimen Zionistiseksi Unioniksi ilmeisenä tarkoituksenaan haalia uskonnollisen sionismin ääniä, mikä näyttikin toimivan, sillä Unioni johti useiden viikkojen ajan mielipidetiedusteluissa ja juuri ennen vaaleja peräti neljän kansanedustajan turvin.

Henkilönä LIvni ei ole erityisen suosittu, häntä pidetään opportunistisena ja vallanhimoisena ilman näkyvää ideologiaa loikkien puolueesta toiseen: Likudista Kadimaan, siitä perustamaansa Hatnuaan ja siitä edelleen Labouriin. Monet ennustivat tämän ”synnissä syntyneen” liiton päättyvän omaan mahdottomuuteensa. Sopimuksen mukaan Herzog ja Livni olisivat vuorotelleet pääministerinä, jos Unioni voittaa vaalit. Livni luopui vuorottelusta vaalien aattona, eikä ole tietoa, miten ilmoitus vaikutti äänestäjiin, tai miten yhteys heidän välillään tulee jatkumaan muuttuneessa tilanteessa.
Urhoollisesti Herzog kuitenkin soitti Netanyahulle onnitellen voitosta. Labourin entinen puheenjohtaja Shelly Jechimovich näytti varsin hapanta naamaa vaali-tappion jälkeen vaatien puolueen palaamista perinteiseen ideologiaansa ja aloittamaan kaiken rakentamista uudelta pohjalta seuraavia vaaleja ajatellen.
http://www.timesofisrael.com/netanyahu- ... ing-weeks/, http://www.jewishpress.com/news/breakin ... 015/03/18/

4. PÄÄMINISTERI Benyamin Netanyahu ilmoitti, että hän pyrkii muodostamaan hallituskoaliittion parin tai kolmen viikon sisällä edellyttäen, että presidentti Reuven Rivlin antaa hänelle uuden hallituksen muodostamisen. Likudin kansanedustaja Hotoveli kertoi journalisteille muutamia päiviä sitten, että Netanyahun vuonna 2000 Bar Ilan yliopistolla antama lupaus Palestiinan valtiosta on peruutettu. Pääministerin kanslia ilmoitti, että se on Hotovelin kanta eikä edusta Netanyahun kantaa.

PLO:n hallitus kokoontuu tänään keskustelemaan Israelin vaalien tuloksista ja niiden aiheuttamasta uudesta tilanteesta. PLO suositteli edellisessä kokouksessaan turvallisuusyhteistyön lopettamista Israelin kanssa. USA:n vaatimuksesta Abbas ei ole antanut sitä koskevaa päätöstä, mutta hän on uhkaillut useasti sen lopettamista, mutta pidättäytynyt USA:n vaatimuksesta.
Israel teki päätöksen jättää kokoamansa tulli- ja verosaatavat siirtämättä PA:n tileille Abbasin liityttyä Rooman sopimuksiin ja sen kautta ICC:n jäseneksi, mikä antaa sille oikeuden syyttää Israelin johtajia Haagin kv. oikeudessa. Tämän johdosta Israelin hallitus päätti pidättää keräämänsä saatavat, mutta ei ole lyhentänyt niillä PA:n miljardivelkoja Israelin valtion omistamille sähkö- ja vesiyhtiöille.
USA:n ulkoministeri John Kerry painostaa Netanyahua vapauttamaan PA:lle kuuluvat varat, koska sen talous on konkurssin partaalla ja toimii hätäbudjetin varassa.
Oslon sopimukset kieltävät kaikki yksipuoliset toimet. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... Qk-fVPPQzE,

5. VENÄJÄ valmistautuu huolella mahdolliseen sotaan Yhdysvaltoja vastaan järjestäen laajoja harjoituksia eri puolella maailmaa, myös arktisella alueella ja Alakurtin tukikohdan alueella aivan Suomen rajan tuntumassa.
Uutiset kertovat, että Venäjä on asettanut maan koillisosassa Psakon alueella olevat laskuvarojoukot hälytysvalmiuteen. He ovat marssilla kokoontumisalueilleen osallistuakseen komento- ja henkilöstöportaiden harjoituksiin, kuten Venäjän puolustusministeriö ilmoitti tiistaina Itartass mukaan. Joukot ovat siellä korkeassa hälytysvalmiudessa.
Laskuvarjojoukot käyvät läpi useita eri tason harjoituksia keskitysalueillaan koskien maastoutumista, insinööri- ja säteilytiedustelun alueella sekä toimia vihollisen simuloituja ilmavoimia ja häirintäyrityksiä vastaan. Laskuvarjojoukot kootaan lentokentille, joissa heitä valmistetaan tulevia harjoituksia varten.

VENÄJÄN eteläisen sotilasalueen laskuvarjojoukot on myös asetettu hälytys-valmiuteen harjoitusten ajaksi kuten myös Baltian alueet merivoimat.
Venäjän läntisen sotilasalueen pohjoiset meri- ja ilmavoimat hälytettiin maanantaina valmiuden yllätysharjoitusta varten. Harjoitukseen osallistuu 38 000 henkilöstön jäsentä, 3 360 hyökkäysvälineitten yksikköä, 41 meritaistelualusta, 15 sukellusvenettä sekä 110 ilmataistelukonetta ja helikopteria. http://tass.ru/en/russia/783280, http://tass.ru/en/russia/783204, http://tass.ru/en/russia/783207,

6. UUTISOTSIKOITA
· 25 VUOTTA VANHA Hubbles teleskooppi lähettää hämmästyttäviä kuvia avaruudesta. Niitä tulee sieltä satoja tuhansia avustaen tiedemiehiä avaruuden tutkimisessa ja ymmärtämisessä, mutta myös antaen näytteitä avaruuden kauneudesta ja moninaisuudesta. http://www.dailymail.co.uk/sciencetech/ ... space.html
· Perjantaina 20. maaliskuuta on kevätpäiväntasaus, eqiunox, ja erittäin harvinainen auringonpimennys, eclipse, eli bloodmoon, joka nähdään täydellisenä vain pohjoisnavalla parin minuutin ajan. 20. maaliskuuta aloittaa juutalaisen ajanlaskun Nissan kuun, joka on raamatullisen uuden vuoden ensimmäinen kuukausi. Tätä ilmiöitä ei ole tapahtunut ihmiskunnan historiassa koskaan aiemmin; seuraavan kerran 100 000 vuoden päästä. Rabbit kutsuvat sitä Jumalan sormeksi, ja kuten juutalainen kansa vapautettiin Nissan kuussa, maailman vapauttaminen alkaa siinä kuussa. Juutalaiset kutsuvat sitä ”lunastuksen lomaksi”. Pääsiäinen alkaa aina 15. nissankuuta. Tämä lienee se päivä, josta Joel 2:11 kertoo: ”Suuri on Herran päivä, ja sangen pelättävä, kuka voi sitä kestää?” http://www.breakingisraelnews.com/32497 ... sYALCFH.97
· NASA on havainnut auringon pinnalla kaksi valtavaa aukkoa, toinen 10 % sen pinnasta. http://www.dailymail.co.uk/sciencetech/ ... rface.html
· Tilauslasten ja ihmisen perimän käsitteleminen ovat Business Insider artikkelin mukaan paljon lähempänä kuin yleisesti tiedetään. Peukaloimalla ihmisen geeniperintöä he uskovat voivansa tuottaa ihmisyksilöitä, joilta puuttuu alttius sairauksiin ja joille voidaan kehittää normaalia suurempia älyn lahjoja, eli he ovat terveempiä, voimakkaampia ja älykkäämpiä, jos niin halutaan. Teknologia tarjoaa kuitenkin mahdollisuuden ali-ihmisen kehittämiseksi, orjaluokka, sotilasluokka, eliittiluokka, johtajaluokka jne. http://www.businessinsider.com.au/how-t ... man-2015-3
· Meretzin johtaja Zahava Gal-on aikoo erota Knessetistä huonon vaalimenestyksen vuoksi. Likudin edustajien määrä Knessetissä on noussut viimeisten tietojen mukaan yhdellä, ollen nyt 30. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... Qlg0FPPQzE
· PA:n ja Israelin arabit odottivat Herzogin voittoa. Koska näin ei tapahtunut, PA/PLO tehostaa hyökkäyksiä Israelia vastaan etenkin ICC:n kautta. PA pidätti viime viikolla 30 Hamasin jäsentä varoittaen samalla, että Hamas suunnitteli hyökkäyksiä vaalipäivänä. IDF pidätti 12 PA:n arabia varotoimena. Ehkä Israelin tulisi vetää IDF:n joukot pois PA:n hallitsemilta alueilta ja antaa Hamasin hoitaa likaiset työt Juudeassa ja Samariassa. Ongelmana olisi vain IS:n pääsy Hamasin mukana Israelin sydämeen. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... QlhwVPPQzE
· Hamasin pääministeri Ismail Haniyeh toteaa PA:lle, että Israelin vaalien tulokset ja oikeiston voitto merkitsee rauhanprosessin kuolemaa. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... QljCFPPQzE
· Israel taiteilee varsin kiikkerällä köydellä suhteissaan Venäjään, jonka perimmäisistä tavoitteista ei ole varmaa tietoa. Se pyrkii Israelin kavereksi mutta aseistaa Israelin vihollisia ja rakentaa uusia ydinlaitoksia Iraniin ja myös Egyptin ensimmäinen ydinreaktorin. Venäjä toimittaa Egyptille runsaasti raskasta aseistusta, ohjuksia, panssareita, helikoptereita ja tarjoaa myös huippunykyaikaisia hävittäjiä Saudi Arabian rahoittamana. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... QljrFPPQzE


Lähettänyt Gabriel Eskel
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Israel Update / Maaliskuu

ViestiKirjoittaja noomi » 20.03.2015 16:54

    Kuva

Friday, March 20, 2015
PERJANTAI 20.03.15
PERJANTAI 20.03.15
1. PERJANTAIAAMUN lämpömittari osoitti 8 lämpöastetta, mutta siitä huolimatta ilma tuntui lähes kolealta. mikä johtunee osaksi ilman korkeasta kosteuspitoisuudesta. Lännen ja pohjoisen puolella näkymä on sumuinen ja epäselvä, mutta tuuli on heikko. Puolipilvisyys jatkunee ennusteen mukaan tänään ja huomenna sekä maanantaina, sunnuntaina on aurinkoista. Lämpötilan ennustetaan nousevan tuntuvasti maanantaista alkaen. Sateet ovat toistaiseksi ”menneet menojaan” korkean veisun sanoin. Lämpötilat tänään: Jerusalem 8 -16; Tiberias 12 -21; Suolameri 18 -28; Eilat 14 -.26 +C-astetta. Ilma on vielä viileä etenkin auringon laskettua, mikä kannattaa huomioida vaatetuksen suhteen.

2. USA:n ulkoministeri John Kerry toimi edes alkeellisten diplomatian sääntöjen mukaan onnitellen Netanytahua vaalivoiton johdosta, mutta presidentti Obamalla oli vaikeuksia niellä loukatun ylpeytensä vaatimuksia viivytellen onnittelusoittoaan torstai-iltaan saakka saatuaan viestin, että Netanyahu oli pyörtänyt juuri ennen vaalipäivää antamansa epäpyhät sanansa, ettei arabivaltiota perusteta hänen hallituskautensa aikana, luvaten sittenkin kannattaa kahden valtion periaatetta. USA:n turvallisuusneuvoston lausunnossa todettiin: ”Presidentti Obama soitti Israelin johtajalle onnitellen häntä vaalivoitosta ja enemmistön saavuttamisesta Knessetissä”.
Valkoisen Talon lausunnon mukaan Obama tähdensi USA:n läheisiä suhteita armeijan, tiedustelun ja turvallisuusyhteistyön alueilla Israelin kanssa, mikä ilmentää syvää ja horjumatonta toveruutta – ei ystävyyttä - molempien maiden välillä. Molemmat johtajat lupasivat informoida toisiaan vaikeissa alueellisissa kysymyksissä mukaan lukien ongelmallisen Israelin ja PA:n välisen konfliktin ratkaiseminen.

Netanyahun hyppeleminen arabivaltion kieltämisestä sen tunnustamiseen muutaman päivän sisällä ei ole omiaan herättämään luottamusta häneen enempää Israelissa kuin PA:n arabien ja maailman yleisessä mielipiteessä. Arabit, jotka ovat lähempänä erämaan rajuissa olosuhteissa asuvia beduiineja, ovat säilyttäneet luontaisen ominaisuutensa nähdä ihmisen teeskentelyn lävitse. Siksi he eivät ole koskaan luottaneet Netanyahuun, joka totesi Jasser Arafatille, ettei tämä taida luottaa häneen, johon Arafat vastasi ilmeisen rehellisesti: En koskaan. Politiikassa ja rakkaudessa kaikki keinot ovat luvallisia, kuten sanotaan. Bibi oli ilmeisen kauhuissaan mahdollisuudesta, että hän häviää vaalit ja siksi sanoi, mikä ei tullut sydämestä, ja mikä osoittautui pelkäksi vaalitempuksi äänten voittamiseksi.

Se kuitenkin riitti USA:n presidentin loukatulle ylpeydelle reaalipolitiikan nimissä.
Valkoisen Talon lausunnossa tähdennettiin USA:n pitkäaikaista tukea kahden valtion periaatteelle jonka päämääränä on turvallinen Israel itsenäisen ja elinkelpoisen Palestiinan valtion rinnalla. Valkoisen Talon tiedottaja kertoi aiemmin medialle, että Obaman hallitus tulee arvioimaan uudelleen Israelille antaman tuen YK:n elimissä, mikä toteutuessaan olisi tarkoittanut, ettei USA enää käytä veto-oikeuttaan tai sen uhkaa Israelia haavoittavien päätöslausuntojen estämiseksi YK:n turvallisuus-neuvostossa ja muissa instituutioissa.

OBAMA oli pannut koko arvovaltansa peliin estääkseen Netanyahun puheen USA:n kongressille pelätessään sen voivan vaikeuttaa Iranin kanssa kriittisessä vaiheessa olevia ydinneuvotteluja.
Toiseksi hän oli antanut runsasta taloustukea Netanyahun uudelleenvalinnan estämiseksi toimiville järjestöille lähettäen oman voitolliseen vaalikamppailuun osallistuneen karhukoplansa Israeliin avustamaan Herzog/Livnin vaalityötä oikeiston voittamiseksi. Obama joutui shokkiin tajutessaan, etteivät hänen hyväksi havaitut lääkkeensä toimineetkaan Israelin sekavassa ja vaikeatajuisessa vaalimyllyssä.
Bibin julkinen takinkääntö antoi hänelle sopivan verukkeen niellä kiukkunsa.

OBAMA vakuutti Netanyahulle, että USA tulee pyrkimään kaiken kattavaan sopimukseen Iranin ydinteollisuutta koskevassa kysymyksessä. USA on kuitenkin valmis hyväksymään, että Iran saa pitää ainakin 6 000 sentrifugia toiminnassa, sen ei tarvitse romuttaa sen yli meneviä moottoreita eikä purkaa kiistanalaisia ydin-laitoksiaan, joiden toimintaa valvotaan IAEA;n tarkastajien toimesta.
Israelin pelkona on, ettei Iran tule noudattamaan solmimiaan sopimuksia, kuten se ei ole kunnioittanut aiempiakaan. Siksi Israel on ollut lähellä iskeä yksipuolisesti Iranin ydinlaitoksiin, mutta pidättäytynyt siitä peläten USA;n vastatoimia, joihin kuului USA:n peitelty uhkaus ampua alas Iranin ylle pyrkivät IAF:n koneet. Erään huomioitsijan mukaan Israel on nyt lähempänä kuin koskaan iskeä Iraniin.

USA syytti Netanyahua rasismista kritisoidessaan USA:n tukemien bussien kuljettaessa Israelin arabeja vaalipaikoille. Obaman kanslia kutsui sitä ”Israelin harjoittamaksi kyyniseksi vaalipäivän taktiikaksi”.
USA valmistelee uutta aloitetta rauhanneuvottelujen uudelleen aloittamiseksi. Abbas sanoi eilisessä lausunnossaan, että neuvottelut Israelin kanssa ovat ohi. Hän haluaa paneutua nyt Israelin johtajien syyttämiseen sotarikoksesta ICC:n oikeudessa. Abbasia vastaan on esitetty ainakin pari syytöstä terrorismista samassa oikeudessa. http://www.timesofisrael.com/after-wait ... n-victory/

3. USA:n kongressin puheenjohtaja John Boehner kritisoi Obaman tapaa suhtautua Netanyahuin voittoon maaliskuun 17. päivän vaaleissa kutsuen hänen myöhäistä onnitteluaan journalistin kysymykseen ”laimeaksi” röhönaurun saattelemana.
Boehner esitti kutsun Netanyahulle tulla puhumaan kongressille neuvottelematta siitä ensin presidentti Obaman kanssa, joka katsoi sen loukkaavan hänen arvovaltaansa ja kieltäytyi ulkoministerinsä ja varapresidenttinsä kanssa tapaamasta Israelin pääministeriä Washingtonin vierailun yhteydessä keksien kaikenlaisia verukkeita ulkomaanmatkoista lähtien.

Boehner kiitteli Netanyahun antautumista puhua kongressille jopa oman vaalityönsä kustannuksella pari viikkoa ennen vaaleja. Boehber sanoi, että oli tärkeää sekä USA:n kansan että koko maailman saada kuulla Israelin pääministerin huolen Lähi-Itää ja koko maailmaa koskevasta uhkasta, jos Iran saa rakentaa ydinpomminsa. Juutalainen painostusjärjestö USA:ssa JStreet teki myös kaikkensa estääkseen Netanyahun uudelleen valinnan. Sen lausunnossa kuvastuu syvä pettymys syyttäen Netanyahun repineen hajalle USA;n kahden puolueen tuen Israelille sekä syyllistyneen pelottelun ja rasismin käyttämiseen. http://www.timesofisrael.com/boehner-mo ... nyahu-win/

4. KAHDEN valtion periaatetta on pyritty toteuttamaan väen vängellä, mutta se on osoittautunut kuin elävän kyykäärmeen tunkemiseksi pulloon, jossa helposti saa myrkyllisen piston omaan käteensä, kuten monet ovat joutuneet kokemaan. Mielipiteet ovat kuitenkin luutuneet niin tiukasti tämän mahdottoman yhtälön ratkaisemiseksi vain yhdellä vääräksi osoittautuneella tavalla, ettei kukaan ole uskaltanut edes esittää mitään muuta joutumatta syytetyksi rasistiseksi tai haihattelijaksi. Sen taakse ovat asettautuneet maailman johtavat maat ja yhteisöt: USA, YK, EU, arabit sekä Afrikan maat, joille lopultakaan kysymys ei paljoa merkitse.

TRI Mordechai Kedar Begin/Sadat keskuksen strategisten asiain osastolta on uskaltautunut tarttumaan tähän niljakkaaseen kysymykseen, josta ei tiedä, mikä on häntä ja mikä pää, ja esittää omana ratkaisunaan PA:n ja Hamasin hallitsemien kaupunkien muodostamiseksi UAE:n tapaan itsenäisten kaupunkien muodostamaksi emiiri-kunnaksi. Hän katsoo, että arabien asuttamat kaupungit, jotka kaikki sijaitsevat ns. A-alueella, jossa niillä on täysi siviili- ja turvallisuusvastuu – Jenin, Sikem (Nablus); Ramallah, Jerico, Tulkarm. Kalkiliya Jerusalemissa. arabien asuttama osa Hebronia – muodostaisivat seitsemän itsenäisen kaupungin muodostaman emiraatin – tai kahdeksan, jos Gaza otetaan mukaan, jossa voisi toteutua sama idea.

Tri Kedar sanoo, että maailmassa on useita kaupunkivaltioita, jotka toimivat erittäin hyvin ja kukoistavat, usein paljon paremmin kuin keinotekoiset valtiot. Hän ei näe kysymystä rajoista kovin tärkeiksi, sillä ei niitä ole veistetty kiveen.
Hän kehottaa katsomaan arabimaihin, joissa on voimakas jako alueisiin heimosidonnaisuuden tai uskonnollisten vakaumusten mukaan. Hän näkee samanlaisen heimojakaantumisen PA:n ja Hamasin asuttamilla alueilla: Erekatit Jerikossa, Barghoutit Ramallahissa, Jabarit Hebronissa ja Masrit Sikemissä.

ONGELMAN muodostaa se, että Yasser Arafatin mukana tulivat Libanonin sodissa parkkiutuneet sotilaalliset johtajat, jotka kaappasivat vallan Israelin heille luovutetuissa kaupungeissa muodostaen Palestiinan auktoriteetin. Kaupunkien asukkaat kokevat sen hallinnon vieraaksi, eikä sillä ole mitään tunne- tai heimo-yhteyksiä kaupunkien alkuperäisten asukkaitten kanssa. Kukaan ei valinnut heitä kansan johtoon, vaan he nimittivät itse itsensä. Suoritetuissa vaaleissa he asettuivat ehdokaslistojen kärkisijoille syrjäyttäen paikalliset ehdokkaat.

KEDAR esittää PA.n romuttamista ja vallan siirtämiseksi pakallisille kaupunkien hallituksille, joille tukijamaat voisivat ohjata tukensa. PA/PLO pelkää heimojen valtaa, jotka puolestaan pelkäävät PA/PLO:n valtaa, joiden he katsovat kaapanneen vallan ja käyttävän resursseja omaksi hyödykseen ylläpitäen syvää korruptiosta.
PA/PLO:n johtama talous on konkurssin partaalla, ja PA:n puheenjohtaja, itseään presidentiksi kutsuma, Mahmoud Abbas uhkaa järjestelmän romuttamisella. Tämä olisi hyvä tilaisuus toteuttaa tri Kedarin kehittelemä idea. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... QvQFFPPQzE

5. UUTISOTSIKOITA
· Hamas näkee taivaanmerkkien osoittavan, ettei taloudellinen tilanne parane itsestään, ja haluaa kokeilla taas kerran yhteishallitusta PA:n kanssa. Hamas-johtaja Ismail Haniyeh toteaa puheessaan kansainvälisen, alueellisen ja sionistisen edistymisen osoittavan, että periaatteilleen antautuneet ihmisryhmät menestyvät. Hän kehotti palestiinalaisten johtavien ryhmittymien toteamaan vallitseva tilanne ja kokoontumaan päättääkseen uudistuksista. Jako Hamasin ja PA:n välillä tulee lopettaa, toteuttaa Hamasin ja Fathin välille solmittu sovintosopimus, presidentin ja parlamentin vaalit on pidettävä ja PLC:n tulee kutsua PLO:n johto kokoon päättämään asioista, mitä ei ole tapahtunut Gazan kesäsodan jälkeen. Hamas ja Israel neuvottelevat viiden vuoden rauhansopimuksesta, joka pääsi vuotamaan julkisuuteen. Haniyeh hämmästelee, miksi PA pidättää kymmenittäin Hamasin jäseniä ja tukijoita hallitsemillaan alueilla Länsirannalla ilman syytä. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... Qve0FPPQzE
· Palestiinan Kansallinen Neuvosto päätti julkistaa laatimansa suunnitelman taloudellisen sodan aloittamiseksi Israelia vastaan. Yhteistoiminta Israelin kanssa lopetetaan ja Israelin tavaroiden ja tuotteiden boikottia syvennetään. PA päätti hätäbudjetin toteuttamisesta jäädyttäen 70 % PA:n budjetista. PLO:n apulaispääministeri ja kansallinen talousministeri tri Mohammed Mustafa paljasti torstaina Ramallahissa suunnitelman yksityiskohtia Maan uutis-toimistolle. Israel jäädytti tammikuussa keräämänsä arabien vero ja tullisaavat 127 miljoonaa USD, mikä vastaa 70 % PA:n budjettivaroista, kuten PA:n talousministeri Shukri Bishara kertoi. Mustafa kehottaa syventämään Israelin tuotteiden boikottia ja laatimaan listan yhtiöistä, joita se koskee. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... QvjLlPPQzE
· Obaman hallitus ei oikein usko silmiään ja korviaan pääministeri Netanyahun äkillisestä mielenmuutoksesta kieltää kahden valtion periaate ja muuttaa mielensä muutaman päivän päästä päinvastaiseksi. Obaman tiedottaja kutsui kolmen päivän sisällä tapahtunutta muutosta paniikkireaktioksi. http://www.timesofisrael.com/obama-admi ... wo-states/


Lähettänyt Gabriel Eskel klo 11:54 am 0 kommenttia Linkit tähän tekstiin
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Seuraava

Paluu Israel / Israel Update

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 8 vierailijaa

cron