Israel Update/ Elokuu

Tiedotuksia jotka koskevat Israelia

Re: Israel Update/ Elokuu

ViestiKirjoittaja noomi » 31.08.2015 09:43

Kuva

Sunday, August 30, 2015
SUNNUNTAI 30.08.15
1. VIIKON ensimmäinen päivä alkoi sumuisena ja harmaana taivaankannen ollessa pilviverhon peittämä, mikä hälvenee päivän kuluessa auringon päästyä taas vauhtiin lepopäivän jälkeen. Päivän alkajaiseksi laitoin evästä ja vähän purtavaa kuopuksellemme, jonka työpaikka on lähes kahden tunnin bussimatkan päässä lähellä Raananaa, paluumatka lähes 3 tuntia. Reippaana tyttö kuitenkin lähti matkaan kehuen työympäristöään miellyttäväksi ja työtovereitaan ystävällisiksi.

SÄÄTILAT tänään: Jerusalem 18 -32; Tiberias 23 -33; Suolameri 23 -36; Eilat 23 -39 +C-astetta. Huomisen huippulämpötila putoaa asteen verran.

2. Ammun uutisaiheita lukiessa ei kuitenkaan voi välttyä havainnolta, ettei ystävällisyys ja toisen tarpeitten huomioiminen ole ensimmäisiä avuja toimintaperiaatteissa.
Itävallassa lähellä Unkarin rajaa löydettiin hylätystä kuorma-autosta 71 ihmisen, miehen, naisen ja lapsen, osittain mädäntyneet ruumiit. Heidät sinne kuljettaneet ihmiskauppiaat olivat - kuljetusmaksun saatuaan - ajaneet kuorma-auton täysin suljettuun koppiin sullotut 71 ihmistä ilmeisesti Serbiasta Unkarin kautta Itävallan puolelle jättäen heidät sinne oman onnensa nojaa aukaisematta edes pienintäkään henkireikää. Poliisi on pidättänyt 4 ihmiskaupasta epäiltyä, jotka vakuuttavat, että paljon enemmän on vielä ihmisiä menehtynyt etsiessään parempia elinoloja Euroopasta. Autossa kuoli 59 miestä, 8 naista ja 4 lasta. Unkarin edustaja sanoo maansa sulkevan Serbian vastaisen rajansa piikkilangalla ihmisvirran pysäyttämiseksi tai ainakin hidastamiseksi. http://www.timesofisrael.com/suspects-i ... -in-court/,

3. KREIKALLE kuuluvan Symin saaren edustalla esitettiin veriseksi muuttunut näytelmä ihmiskauppiaitten ja poliisin välillä. Kreikan merimlnisteriön edustaja sanoo, että vakava tilanne kehittyi satamapoliisin tunkeutuessa turkkilaisten salakuljettajien alukseen myöhään lauantaina.
Ministeriön tiedottaja kertoi, että Symin edustalle Turkin aluevesiltä saapunut jahti pysäytettiin sen yrittäessä laittomasti päästä Kreikan aluevesille.
Aluksen epäiltiin kuljettavan Eurooppaan siirtolaisiksi pyrkivää. Kreikan satama-poliisit onnistuivat EU:n raja-agentuurin Frontexin avulla pysäyttämään aluksen tarkastusta varten. Aluksesta löydettiin 70 siirtolaista. Laivan valtaaminen ei kuitenkaan sujunut rauhallisesti, sillä poliisin ja kolmen salakuljettajan välille syttyi laukausten vaihto, joka surmasi yhden 17-vuotiaan siirtolaisen. Lääkäri vahvisti tutkittuaan ammutun nuorukaisen, että hän menehtyi saamiinsa luodinhaavoihin. Yksi salakuljettajista tunnusti, että hän haavoitti yhtä virkailijaa tältä sieppaamallaan pistoolilla. Surmansa saaneen nuorukaisen kansallisuutta ei paljastettu, mutta Kreikan hallitus valittaa tapausta.

KREIKKA on joutunut lähinnä Lähi-Idästä ja Aasista tulevien siirtolaistulvan kouriin, jonka tarkoituksena on päästä Eurooppaan sotien, rauhattomuuden tai työttömyyden vaivaamista maistaan. Vuoden 2015 aikana Kreikkaan on jo saapunut yli 160 000 siirtolaista. Toiset salakuljettajat pyrkivät kuljettamaan heitä sopivaa maksua vastaan edelleen rajan yli lähinaapureihin usein onnettomi8n seurauksin. http://www.timesofisrael.com/teen-migra ... ek-police/
4. UNKARIN poliisi vaatii Itävallassa kolmen ihmiskaupasta epäillyn pidätetyn salakuljettajan luovuttamista sen jälkeen, kun poliisi pelasti toisesta ihmisiä kuljettavasta kuorma-autosta 3 pahoin juomaveden puutteesta kärsivää siirtolais-lasta. Itävallan poliisi pidätti lyhyen takaa-ajon jälkeen kuorma-auton, jossa oli 26 Syyriasta ja Bangladeshista tullutta siirtolaista, heidän joukossaan 3 lasta, jotka kärsivät pahasta de-hydraatiosta, Heidät vietiin lauantaina sairaalaan.
Poliisin tiedottajan mukaan tilanne olisi voinut päättyä traagisesti, jos kuorma-auto olisi saanut jatkaa matkaansa rajan yli Saksan puolelle. Kaksi viisi-vuotiasta tyttöä ja yksi kuusi-vuotias poika tervehtyvät hyvin sairaalassa.

VIRANOMAISET valittavat traagista tilannetta, jossa parempia elinoloja etsivät siirtolaiset joutuvat hengenvaaralliseen tilanteeseen vielä päästyään Euroopan manterelle, sillä he voivat joutua tunnottomien voiton maksimointia haluavien ihmiskauppiaitten armoille.
Libyan edustalla haaksi-rikkoontunut alus kuljetti siirtolaisia, joista ainakin 111 menehtyi aaltoihin.
Libyan pelastusviranomaiset toteavat, että torstaina haaksi-rikon tehnyt alus kuljetti ainakin 400 siirtolaista, joista 198 on pelastettu, mutta menehtyneitten lukumäärä voi nousta paljon yli 111 siirtolaisen, jotka on rekisteröity.

YK:n tilaston mukaan 300 000 ihmistä on liittynyt siirtolaisten joukkoon tänä vuonna. Heistä ainakin 2 500 on menehtynyt matkalla, useimmat heistä Välimeren aaltoihin. Heitä tulee pääsiassa Lähi-idästä, Pohjois-Afrikasta ja Aasiasta.
Eräs siirtolainen kertoo artikkelissa, miten joku tyrkkäsi hänen pienen sisarensa mereen nousten itse hänen selkäänsä. Hän näki sisarensa aaltojen alla ja sen toisen edelleen roikkuvan hänen selässään. Tämä Pakistanista paennut 17-vuotias Shefaz Hamza pelastui, mutta menetti sisarensa lisäksi äitinsä, kuten hän kertoi AFP:n toimittajalle Libyassa.

EUROOPAN alueilla paljastuneet siirtolaisten häikäilemätön hyväksikäyttö on pientä verrattuna merellä tapahtuneisiin, mutta silti yhtä kuvottavaa. Ilmiötä ei voida enää pitää yksittäisten siirtolaisten haluna etsiä parempia olosuhteita, vaan se alkaa muistuttaa kansainvaellusta, mistä muutamat valistuneet tarkkailijat ovat vuosikaudet varoitelleet. Euroopan maiden hallitukset eivät ole pystyneet ennakoimaan tilannetta, joka näyttää ryöstäytyvän pois viranomaisten käsistä. Jotkut maat, kuten Romania sanoo halavansa vain kristittyjä, pyrkivät asettamaan rajoituksia siirtolaisten uskonnon tai koulutustason perusteella, mutta niin tehdessään ne joutuvat toimimaan vastoin kansainvälisten sääntöjä ja normeja. Jotkut maat Euroopassa pyrkivät palauttamaan maahan tunkeutuneita siirtolaisia, mutta minne he sitten joutuvat luovutettuaan talonsa ja tavaransa?

ONGELMAA lisäävät tosiasiat, että aitojen pakolaisten ja siirtolaisten joukossa kulkee aina rikollisia ja uskonnollisia kiihkoilijoita, joiden tarkoituksena on levittää uskontoaan - ellei peräti toteuttaa johtajiensa näkyä maailman valloituksesta.
Ongelma ei rajoitu Kreikkaan Italiaan tai Unkariin, joihin tulvii vuosittain satoja tuhansia pysyvää asuinpaikkaa etsiviä, vaan se tuntuu Saksassa ja Ruotsissa, ja enenevässä määrin myös Suomessa, jonne ennustetaan saapuvan 60 000 siirtolaista vuoden aikana monet heistä Ruotsin ja Suomen lähes valvomattoman rajan yli.
Israel koki myös siirtolaistulvan paineen Siinain kautta, mutta Israelin rakentama monin teknisin varoitus- ja hälytyslaittein varustettu aita pienensi laittomasti maahan tulevien määrän lähes olemattomiin. Siinain kautta Israeliin pyrkivät joutuivat beduiinien hyväksikäytön alaisiksi, jotka vaativat heiltä suuria lunnaita ja säännöllisesti raiskasivat naiset. Israel jatkaa raja-aitaa myös Jordanian vastaiselle rajalle, koska salakuljettajat ja rikolliset terroristien ohella terrorisoivat rajan läheisyydessä olevia juutalaisia siirtokuntia. Israelin pakolaistilannetta tarkasteltaessa on huomioitava, että Israel vastaanottaa vuosittain satoja juutalaisia ”pakolaisia” maailmasta, mikä kasvaa Israelin ja juutalaisvastaisuuden noustessa.

UNKARI, jonne on jo tunkeutunut 140 000 siirtolaista tänä vuonna, 10 00 heistä yksistään viime viikolla, rakentaa 4 metriä korkean raja-aidan Serbian rajalleen.
AFP:n mukaan lauantaina Kreikan ja Makedonian rajan ylitti 50 siirtolaista.
Saksaan odotetaan 800 000 siirtolaisen tulvaa tämän vuoden aikana, Dresdenissä kansalaiset osoittivat mieltään siirtolaisten puolesta, joita he kutsuvat muuttamaan Saksaan huudoin: ”Sano se ääneen, sanoi se selvästi, pakolaiset ovat tervetulleita”. Gallupin mukaan 60 % kansasta tukee liittokansleri Merkeliä, jonka mukaan Euroopan suurin talous pystyy huolehtimaan pakolaisistaan. http://www.timesofisrael.com/3-severely ... d-and-sea/,

5. PÄÄMINISTERI Netanyahu sanoi viikonvaihteen puheessaan Italiassa, ettei Israel vastusta Iranin puhtaasti siviilikäyttöön tarkoitettua ydinohjelmaa. Vain sotilaallisen käyttöön tarkoitettu ydin ohjelma on tuomittava, hän selvitti.
Tämä voitaneen katsoa pääministerin varovaisena avauksena Obaman suuntaan, joka myös vakuuttaa Israel-myönteisyyttään. Netanyahun mukaan Iran on nyt ydin-pommin kynnyksellä, se pystyy rakentamaan pommin 13 vuodessa, hän arvioi. Tässä lienee huomioitu Wienin sopimuksen aikarajat Iranin ydinsuunnitelman kehitykselle.

PÄÄMINISTERI Netanyahu puhui näitä virallisen Italian vierailunsa yhteydessä tavatessaan pääministeri Matteo Renzin. Hän selitti, että Wienin sopimus sallii Iranin säilyttää infrastruktuurin, jota siviilikäyttöön tarkoitettu ydinohjelma ei tarvitse.
Netanyahun selitys oli ilmeisesti vastaus presidentti Obaman perjantaiseen lausuntoon, jossa hän sanoi kriitikkojen väittävän, että Wienin sopimus kieltää Iranilta kaiken kaltaisen ydinteollisuuden, mitä se ei tee.

Netanyahu sanoi hyvin painokkaasti Matteolle osoitetussa puheessaan, ettei hän vastusta Iranin siviilikäyttöön tarkoitettua ydinohjemaa, vain sen sotilaskäyttöä. Sen jälkeen hän valitti, että Wienin sopimus sallii Iranin säilyttävän infrastruktuurin, jota siviilikäyttö ei tarvitse, mutta joka on oleellisen tärkeä sotilaallisessa käytössä.

AMERIKAN juutalaisille tarkoitetussa puheessaan presidentti Obama totesi: Olisi parasta, jos voisimme yksiselitteisesti sanoa, ettei Iran saa koskaan ydinpommia, mutta valitettavasti se ei vastaa todellisuutta. Hän selvitteli kritiikkiä sopimuksesta, joka olisi voinut olla parempi, melkein sekaantuen sanoissaan, että parempaa sopimusta haluavat kieltävät Iranilta kaiken ydinteollisuuden.
Obama vertasi perjantain puheessaan Israelin ja USA:n välien viilenemistä kiistaan
perheen sisällä. Hän olettaa, että mielipide-erot tulevat oikenemaan itsestään Wienin sopimuksen saadessa lopullisen hyväksymisen ja sen lauselmien toteutuessa käytännössä.

Jos demokraatit saavat 41 ääntä sopimus tulee voimaan ilman vastalauseita.
Jos republikaanit saavat 34 ääntä, ne pystyvät estämään Obaman veto-oikeuden. http://www.timesofisrael.com/pm-israel- ... -for-iran/
6. Venäjän presidentti Vladimir Putin järjesti konferenssin kolmen arabimaan kanssa Moskovassa 25. elokuuta, mutta keskustelu kiersi kehää kunkin arabimaan esitellessä omia ongelmiaan: Egyptiin presidentti al-Sissi käy sotaa kolmella rintamalla: Libyan rajalla, Siinailla ja pääkaupungissaan. Jordanian kuningas Abdullah II on sekaantunut kahteen sotaan, ja UAEn kruununprinssi sheikki Mohammed al-Zayed Nahyan on lähettänyt joukkojaan taistelemaan Saudi Arabian rinnalla Jemenissä. Moskovan konferenssi ei saanut mitään aikaan, ja huomio kiinnittyy nyt Saudi Arabian kuninkaan Salman bin Abdulaziz ja presidentti Obaman tapaamiseen Washingtonissa. USA:n johtaman koaliittion tarkoituksena oli estää IS:n eteneminen, mutta käytännössä se on johtanut sen voittoihin Syyrian ja Irakin alueitten ulkopuolisissa maissa kuten Libya, jossa se on ottanut valvontaansa öljykenttiä, ja Egyptissä, jossa se taistelee Egyptin armeijaa vastaan Siinailla. Wienin sopimuksen toteutumisen myötä Iranin vaikutusvalta tulee vahvistumaan, kuten myös sen tuki terrorijärjestöille. Obaman toive saada Iran IS:n vastaiseen taisteluun epäonnistui. http://www.debka.com/article/24847/Reso ... ping-ISIS-,

7. UUTISOTSIKOITA
· IDF:n sotilas joutui arabinaisten ja lasten pahoinpitelemäksi ollessaan perjantaina partion mukana Nabi Salah arabikylässä pidättämässä heitä kivittänyttä arabipoikaa. Naiset ja lapset piirittivät yksinäisen sotilaan hakaten häntä nyrkeillään ja repien hänen vaatteitaan. Sotilas oli videoidussa tilanteessa täysin avuton painaen automaattiasettaan rintaansa vasten. Lähellä seisoneet aseistetut IDF:n sotilaat eivät puuttuneet tilanteeseen IDF:n uusien sääntöjen pelottelemina. Vídeo on levinnyt laajalle internetin kautta, eikä se nosta IDF.n kunniaa. Beit Ariyeh alueneuvoston ja paikallisen turvallisuusneuvoston puheenjohtaja Avi Naim esittää piikikästä kritiikkiä IDF:n uusista ohjesäännöistä, jotka sallivat arabinaisten ja lasten nöyryyttää sotilasta koko maailman silmien edessä. Nabi Salah on Israelin vastaisten hyökkäysten keskuksia, ja siellä toimii lukuisa määrä ulkomaalaisia Israelin vastaisia aktivisteja, agitaattoreita ja anarkisteja. Naim sanoo, että mielenosoitusten valvonta kuuluu rajapoliiseille, eikä sotilaille. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... eK0EIr7RsU
· Ben Gurionin työntekijöitten lakko aiheutti kaaoksen lentoliikenteessä, vaikka työoikeus lopetti lakon puolessa tunnissa. Aikataulujen järjesteleminen uudelta pohjalta vie oman aikana. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... eK4eYr7RsU
· Poliisi pidätti neljä arabia heidän osallistuessaan laittomaan mielen-osoituksen Ilaniyassa ala-Galileassa. Arviolta 150 arabia läheisestä Al Shajaran arabikylästä tuli Ilaniyan moshavin alueelle pitääkseen muistotilaisuuden Lontoossa surmatun sarjakuvapiirtäjän Naji al-Alin muistoksi. Naji al-Ali syntyi Shajaran kylässä, mutta teloitettiin Lontoossa 1987. Hän kehitti arabien suosiman sarjakuvahahmon Handalan, jota arabit pitävät Israelin vastaisen vastarinnan ja vastustuksen symbolina. Lauantaina arabit tulivat moshavin alueelle, rakensivat symbolisen hautakammion, asensivat merkkejä ja pitivät laittoman kokouksen, sanoo Paz Efroni moshavista lisäten, että arabit usein tunkevat alueelle, mistä on tullut maanvaiva juutalaisasukkaille. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... eK5lYr7RsU
· Arabikuljettaja yritti ajaa autollaan sotilaitten päälle lähellä Hebronia HaKvasim risteyksessä. Yksi sotilas haavoittui lievästi. Arabi jatkoi ajoaan kohti Hebronia. Alueelle koottiin suuri määrä poliiseja ja sotilaita arabi-kuljettajan löytämiseksi, koska hänellä lienee vakaa aikomus toteuttaa haaveensa saada ne 72 neitsyttä Allahiltaan. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... eK9Tor7RsU
· Iranin ylimmän kaitsijan Ali Khamenein neuvonantaja tyrmää presidentti Obaman väitteen, että Iranin asenne Israeliin olisi pehmenemässä. Seyed Mahmoud Nabavi vakuutti vastaukseksi Englannin ulkoministerin Philip Hammondin havaintoon asenne muutoksesta: ”Taistelu laitonta Sionistisen hallituksen politiikkaa vastaan on yksi Iranin muuttumattomista periaatteista, jota on aina pidetty yllä”. Hän vakuutti Hammondin havaintojen olleen virheellisiä, eikä Islamin Tasavallan Israelin vastainen periaate ole muuttunut. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... eK-6Yr7RsU
· Mohammed Dahlan , entinen Fatahin jäsen ja tunnettu poliitikko, esittää, että kaikki arabijärjestöt, mukaan lukien Hamas tulee saada PLO:n kaikkivoipaan syliin. Näin hän uskoo, että ristiriita Hamasin ja Fatahin välillä pystytään ratkaisemaan. Dahlan on potentiaalinen Abbasin seuraaja-ehdokas, vaikka Abbas karkotti hänet Ramallahista ulkomaille. http://www.jpost.com/Arab-Israeli-Confl ... PLO-413691
· Kunniamurha on edelleen yleisesti käytössä Israelin arabien ja beduiinien parissa, vaikka se on Israelin lain mukaan kielletty, ja poliisi taistelee sitä vastaan. Kunniakäsite on arabille kaikkein syvin mieltä hallitseva ja kahlitseva asennekysymys. Se on jopa kuolemaankin voimakkaampi, koska kasvonsa menettänyt mies on jo kuollut. Naisen aiheuttama perheen kunnian ja perinteen tahra voidaan poistaa vain veren avulla. Kunnialla tarkoitetaan sitä, miten toiset asennoituvat ihmistä kohtaan, ei sitä, miten henkilö itse asian näkee. http://www.timesofisrael.com/the-deadly ... alk-about/



Lähettänyt Gabriel Eskel
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Edellinen

Paluu Israel / Israel Update

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 6 vierailijaa

cron