Israel Update/ Syyskuu

Tiedotuksia jotka koskevat Israelia

Israel Update/ Syyskuu

ViestiKirjoittaja noomi » 02.09.2015 15:02

    Kuva

Wednesday, September 02, 2015
KESKIVIIKKO 02.09.15
1. KOULUT alkoivat Israelissa eilen, mikä tarkoittaa myös sitä, että kadut ovat aamuisin tukkoisia vanhempien kyyditessä lapsiaan kouluihin. Koulutyönsä aloittavien joukossa on myös runsaasti uusien kansalaisten lapsia, joiden tulee pyrkiä oppimaan heprean kielen salaisuuksia, mikä lapsilta onnistuu sujuvammin kuin vanhemmilta. Mustarastas kuulutteli myös tuttua säveltään ”big favour” tai jotain sinne päin kuin rohkaisuna, että tästä päivästä tulee hyvä päivä, mikä kiitollisena otettakoon vastaan. Taivaan kansi oli kuuden maissa pilvetön ja ilma aamunraikas. Ennusteen mukaan korkein lämpötola saavuttaa iltapäivällä 32 asteen rajan ja - sikäli kuin ennusteisiin on luottamista - sama tahti jatkuu lähipäivinä ehkä asteen tai pari vilpoisampana taivaan pysytellessä pilvettömänä.

LÄMPÖTILAT tänään: Jerusalem 20 -32; Tiberias 22 -35; Suolameri 23 -34; Eilat 25 -39 +C-astetta. Kuten jo taisin mainita, lämmintä riittää ainakin toistaiseksi.
Kinneretin vedenpinta pysyttelee tasaisena, tämän päivän lukema on -212.62 sm merenpinnan tasoa alempana.

2. Vaikka mustarastas julistaakin suurta suosionosoitusta, toiset toivottavat – tai ehkä voisi sanoa varoittelevat – jotain todella pahaa tapahtuvaksi syyskuun aikana. Juutalaisten shmita-vuosi päättyy elul-kuun 29.päivänä, joka gregoriaanisen kalenterin mukaan on sunnuntai 13. syyskuuta, ja joka on juutalaisen vuoden 5775 viimeinen päivä. Juutalainen uusi vuosi 5776 alkaa sunnuntai-iltana, ja sitä juhlitaan kaksipäiväisellä juhla-ajalla maanantaina ja tiistaina.

Syyskuun 13. ja 14. päivien välillä nähdään myös verikuu, mikäli säät sen sallivat. Juutalaisten suuri sovintopäivä on 23. syyskuuta, jolloin Temppelin vielä ollessa käytettävissä, ylipappi meni verta mukanaan suorittamaan symbolisen sovitus-rituaalin itsensä ja koko kansansa puolesta. Jos symbolinen veriuhri hyväksyttiin, ylipappi palasi elävänä Kaikkein Pyhimmästä tilasta kansan puhjetessa iloisiin ylistys- ja kiitoshuutoihin. Kansa pystyi taas huojentuneena jatkamaan elämäänsä.
Juutalaista Temppeliä ei enää ole eikä sovitusrituaalia voida suorittaa, mutta Elul-kuun aikana juutalaisten oletetaan valmistautuvan suuriin juhlapyhiin ja suorittavan itsetutkisteluaan ja välttävän sanallisia syntejä, mitä kutsutaan ”sanojen paastoksi”. Tarkoitus on antaa anteeksi kaikille, joita on ehkä loukannut edellisen vuoden aikana, ja muutenkin pyrkiä aloittamaan uutta vuotta uudelta pohjalta.

Ajankohdan kohtalonomaisuutta lisää shmita-vuoden 5775 loppuminen, jolloin koko kansalle langetetaan tuomio ja määrätään rangaistus 7-vuoden aikana tehdyistä rikoksista. Juutalaisen käytännön ja jumallisen määräyksen mukaan 29. elul-kuuta, jota kutsutaan ”nollaamisen päiväksi”, kaikki velat ja saatavat tuli mitätöidä.
Tämä koski tietenkin vain juutalaista kansaa, ei pakanakansoja, jotka eivät kuunnelleet elävän Jumalan käskyjä ja määräyksiä.

Koska Amerikan Yhdysvaltain kohtalo monien tarkkailijoitten mukaan läheisesti liittyy juutalaisen kansan kohtaloihin ja sille annettuihin määräyksiin ja merkkeihin, vuoden 5776 alussa annetaan tuomio myös USA:n kansalle, jonka tärkein tehtävä oli juutalaisen kansan suojeleminen, minkä se pystyi - jumalallisen määräyksen mukaan - suorittamaan maailman supervaltiona. Amerikan kansa on kuitenkin kansana vetäytynyt yhä kauemmas Jumalan antamista selvistä ohjeista ja määräyksistä ja alkanut aktiivisesti etsiä yhteyksiä epäjumalan palvelemiseen, jopa suoranaiseen saatanan palvontaan, jota tuetaan valtiovallan antamilla määräyksillä ja lain-säädännöllä. Kuinka usein Raamatun lehdillä todetaan muinaisten juutalaisten hallitsijoitten kohdalla: ”He saattoivat toimillaan kansan tekemään syntiä”.
USA:n johdolla neuvoteltu Wienin sopimus Iranin ydinteollisuuden valvomisesta on saattanut monet uskomaan, että se oli kuin viimeinen merkki, jolla ylitettiin Jumalan asettama punainen varoitusviiva.

TÄMÄ sopimus asettaa juutalaisen kansan taas kerran ”lopullisen ratkaisun” eteen, jolla monet hallitsijat ovat yrittäneet tuhota juutalaisen kansan lopullisesti. Yli 2500 vuotta sitten sitä yritettiin Persiassa kuningas Ahasveroksen aikana. Nyt yrittäjänä on Persian perillinen Iran, jolle kansainvälinen yhteisö antaa oikeuden valmistaa ydinaseen, vaikka se uhoaa tuhoavansa sekä ”suuren että pienen saatanan”, eli USA:n ja Israelin. Maailman yleinen mielipide vähättelee näitä uhkauksia
Kuningas Ahasveros kuunteli varoituksia ja antoi laatia uuden lain, joka antoi juutalaiselle kansalle oikeuden puolustaa itseään.

USA:n presidentti Obamalla oli nyt tämä mahdollisuus torjua juutalaista kansaa uhkaava kuolemanvaara, mutta sen sijaan hän varoituksista välittämättä asettaa paitsi juutalaisen kansan myös USA:n kansan tuhon alaiseksi ponnistellen kaikin voimin saadakseen katastrofiin johtavan sopimuksen hyväksytyksi kongressissa.

USA:n korkeimman oikeuden 26.06.15 vahvistama laki naisen ja miehen välisen avioliiton muuttamiseksi koskemaan myös samaa sukupuolta olevia pareja, oli se viimeinen pisara USA:n avoimesta kapinasta Jumalan antamia määräyksiä vastaan. Tähän ovat liittyneet sittemmin Obamacare-lakien sallimat lasten murhaaminen joko äitinsä kohtuun tai synnytyksen jälkeen elävien lasten silpomisen myytäviksi teurastettujen eläinten tapaan maailman markkinoilla. Abortoituja fetuksia jopa myydään Kauko Idän markkinoilla ihmisten ruuaksi kannibaalien tapaan.

MIKÄ tulisi olemaan USA:n kansalle annettu tuomio, on tietenkin Jumalan salaisuus. Mutta monet tarkkailijat, heidän joukossaan rabbi Jonathan Cahn, varoittavat, että USA:n ylisuuriin velkoihin ajautunut talous on päätymässä tiensä päähän ja että Kiinan talouden romahduksen aloittama maailmantalouden luisuminen kohti täydellistä romahtamista tulee lopettamaan USA:n suurvalta-aseman ja saattamaan sen talouden täydelliseen kaaokseen. USA:n dollari menettää heidän varoituksensa mukaan maailman vaihtovaluutan arvonsa, ja sen tilalle nousee uusi valuutta, ehkä Kiinan yuan, tai BRICS liittoutuman kehittämä uusi valuuttayksikkö YK:n tukemana. http://www.wnd.com/2015/07/americas-day ... days-away/, http://www.wnd.com/2015/09/statistician ... -collapse/

3. USA:n kongressin demokraatit sanovat olevansa enää yhden äänen päässä tilanteesta, jossa varmistetaan P5+1 maan ja Iranin välille solmittu sopimus. Presidentti Barack Hussein Obama näyttää pelon merkkejä, sillä afrikkalaista heimoperinnettä perintötekijöissään kantavana hän on altis taikauskolle, jonka merkiksi hän kantaa taskussaan hindujen apinajumalan pienoisveistosta.
Vihkisormuksessaan hänellä on teksti. Ei ole muuta jumalaa kuin Allah.
Joittenkin psykologien mukaan Obama osoittaa merkkejä psykologisesta häiriötilasta, kun toinen asiantuntija toteaa hänen sairastavan vakavaa narsismia, joka hallitsijassa voi aiheuttaa vaarallisia tilanteita. Monet diktaattorit ovat sairastaneet narsismia. Obama tunnusti puhuessaan äskettäin juutalaisille, että hän hänelle tuottaa tuskaa kuullessaan väitteitä, että hän olisi antisemitisti.

JOKA tapauksessa Obama osoittaa halua korjata aiheuttamiaan repeämiä kansan-suosiossa, joka USA:ssa on heilunut 40 %:n kieppeillä. Erityisesti juutalaisten arvostuksen menettäminen on hänelle raskas, sillä hänellä on taianomainen pelko juutalaisten vaikutusvallasta, vakka hän sisimmässään inhoaakin heitä.
Kongressin vahvistus Wienin sopimukselle, josta käytetään nimitystä Joint Comprehensive Plan of Action (JCPOA), näyttää vahvistuvan, mikä antaa aiheen pohtia, mitä sen jälkeen. Aloite on tietenkin Valkoisen Talon käsissä, jolle on annettu käytännön toimien hoitaminen useimmiten kongressin tukemana tai ilman sitä.

ENSIMMÄISEKSI Obama näyttää tarjoavan turvallisuuden vahvistamista Iranin vaikutuspiiriin kuuluvissa maissa, jotka pelkäävät Iranin painostuksen voimistumista. Tämä koskee etenkin Persianlahden pieniä öljyrikkaita maita, mutta myös Saudi Arabiaa, Jordaniaa, Egyptiä ja tietenkin Israelia. Näihin kuuluvat Israelin puolustuskyvyn vahvistaminen seuraavan vuosikymmenen aikana; USA:n vaikutusvallan ja läsnäolon uudelleen lisääminen Lähi-Idässä; Iranin ydinasevalvontaan liittyvien sanktioitten vahvistaminen ja toteuttaminen, mikäli osoittautuu, ettei Iran täytä velvoitteitaan; Iranin tuhoisan vaikutusvallan estäminen sekä voimistuva yhteistoiminta ohjusteollisuuden kehittämisen alalla.
Obama tarjoaa USA:n apua sanktioitten poistumisen yhteydessä vapautuvien miljardien USD valvontaa, etteivät ne valu terrorijärjestöille.

USA:n valtionvarainministeriön apulaissihteeri Adam Szubin keskittyi viime viikolla keskusteluissa Israelin viranomaisten kanssa siihen, ettei Hizbullah ole yksi Iranin vapautuvien miljardien tärkeimmistä kohteista.
Jos osoittautuu, että Iran toimii allekirjoittamiensa rajoitusten puitteissa, USA:n hallitus on valmis poistamaan myös muita Irania vastaan asetettuja painostus-keinoja, jotka eivät ole JCPOA sopimuksen alaisia.
Pääministeri Netanyahu ei halua keskustella JCPOA sopimukseen liittyvistä kysymyksistä USA:n viranomaisten kanssa niin kauan, kuin on toivoa sen kaatumisesta kongressissa, ettei hän antaisi kuvaa sopimuksen tukemisesta.
Entinen Netanyahun turvallisuusneuvonantaja Uzi Arak sanoo, että Obaman tarjous on oikeansuuntainen, mutta lisää useita omia toimia, joita hän odottaa USA:lta.
Israelin armeijan hankinnat ovat pääosin USA:sta, mikä asettaa IDF:n riippuvaiseksi varaosien saatavuudesta, mikä kriisitilanteessa on kriittinen selviytymiseksi.
Yksikään hieno hävittäjä ei lennä pitkälle ilman toistuvaa huoltoa ja varaosia.
Israelin toivelistan kärjessä on F-35 koneen toimittaminen, mikä on vuosikaudet jäljessä aikataulustaan, ja jonka hinta on noussut suhteettomasti. Yhtä tärkeitä ovat pitkälle kehitetyt ohjusjärjestelmät.
GULFMAAT odottavat samankaltaisia toimituksia USA:lta, joskin niiden oma varustautuminen turvallisuutensa hyväksi edellyttää paljon suurempaa panosta USA:lta, ehkä jopa raskaan sotakaluston ja sotilasjoukkojen osalta. Tästä kaikesta saa käsityksen, että Obama valmistaa Lähi-Itää suursotaan. http://www.timesofisrael.com/what-ameri ... lear-deal/, http://www.timesofisrael.com/kerry-to-o ... lawmakers/, http://www.timesofisrael.com/iran-unvei ... t-program/.

4. UUTISOTSIKOITA
· Israelin valtionbudjetti määrältään 424.9 miljardia NIS vuodelle 2015 -2016 on valmis Knessetin käsittelyyn. Viimeiseksi Israelin arabit moittivat heille tulevien määrärahojen vähyyttä uhaten työnseisauksilla, mutta asia hoidettiin kuntoon. Jos se ei läpäise kaikkia kolmea äänestystä Knessetissä, edessä ovat uudet vaalit. Budjetti on suurin koskaan Israelissa esitetty. http://www.timesofisrael.com/knesset-to ... te-budget/
· USA:n varapresidentti Joe Biden (D) kokeilee kansansuosiotaan Floridassa. Republikaaneilla on kaikkiaan 17 ehdokasta, joitten kärjessä on edelleen Donald Trump, hänen lähin seuraajansa on entinen nerokirurgi Ben Carson. Demokraattien pääehdokas on ollut Hillary Clinton, mutta hänen mainettaan tahraavat monet skandaalit, joista Benghazi on pahin. Hänen tärkein kilpailijansa on Sanders, jonka suosio on noussut. Obama ehdotteli vaimonsa Michellen ehdokkuutta, mikä löi Bill Clintonin sanattomaksi. http://www.timesofisrael.com/biden-to-t ... ulls-2016/
· Italialinen yhtiö ilmoittaa löytäneensä Egyptin rannikon edustalta Välimeressä kaasuesiintymän jota se kutsuu megaluokan löydöksi. Kaasua on alustavien tutkimusten mukaan 30 triljoonaa kuutiojalkaa. mikä on suurin Lähi-Idän alueella, ja tyydyttää Egyptin tarpeet vuosikymmeniksi. Presidentti Al-Nissi kutsuu sitä lahjaksi Allahilta. Israelin suurimman kaasulöydön Leviathanin koko on 16 triljoonaa kuutiojalkaa, lisäksi Israelilla on muutamia pienempiä kaasuesiintymiä. Israelissa pelätään Egyptin löydön houkuttelevan sijoittajia ja yhteistyökumppaneita pois Israelista, joka ei ole pystynyt määrittelemään valtiolle tulevan osuuden suuruutta. http://www.timesofisrael.com/deri-slams ... -gas-find/
· USA aloittaa Syyriassa kampanjan, joka tähtää IS:n johtajien teloittamiseen. Kampanja suoritetaan käytännössä miehittämättömiä pienkoneita käyttäen, mikä on paljon halvempaa ja tuhoisampaa kuin miehitettyjen koneitten käyttö. USA:n huolena on IS:n toiminnan ja vaikutuksen leviäminen entisestään Irakin ja Syyrian ulkopuolisiin maihin, kuten on jo tapahtunut Libyassa, Siinailla, Jemenissä ja salaisina soluina Saudi Arabiassa. Myös Gazassa sekä Juudeassa ja Samariassa syntyy uusia soluja IS:n periaatteille. http://www.timesofisrael.com/us-launche ... ia-report/
· Peläten Israelin hyökkäyksiä Iran on tehostanut tärkeimpien ydinlaitostensa ilmapuolustusta ja tutkavalvontaa uusilla laitteilla. Venäjän lupaaman S-300 järjestelmän 4 patteristoa toimitettaneen ennen vuoden loppua.http://www.timesofisrael.com/fearing-is ... rt-claims/
· Pääministeri Netanyahu sanoo olevansa valmis tapaamaan Abbasin välittömästi. Hän tunnusti tämän tavatessaan rauhan puolesta taistelevien naisten edustuksen eilen. Hän lupaa, ettei aseta ennakkoehtoja tapaamiselle. http://www.timesofisrael.com/netanyahu- ... right-now/
· PA/PLO:n 80-vuotias puheenjohtaja Mahmoud Abbas valittaa vanhuuttaan sekä rauhankeskustelujen jäätymistä samalla esittäessään jäävänsä syrjään seuraavista PLO:n keskuskomitean vaaleista vastoin jäsenten tahtoa. Tämä ennakoi hänen haluaan siirtyä syrjään ”presidentin” virastaan, jota hän on pitänyt hallussaan vuosikaudet ilman valintaa. Abbas kertoi Fatahin johtajille, ettei hän asetu ehdokkaaksi Fatahin ja PLO:n keskeisten virkailijoitten vaaleissa. Fatahin vallankumousneuvoston pääsihteeri Amin Maqbul kertoi Maan toimittajille kehottaneensa Abbasia harkitsemaan vielä kerran juuri tänä vaikeana ja vaarallisena aikana, mutta ilman tulosta. Abbasin suurin huoli on varmistaa, ettei hänen pahin kilpailijansa Mahmoud Dahlan nouse hänen paikalleen. Abbas suosittaa Marwan Barghoutia, joka kärsii Israelin vankilassa 5 elinkautisen + 40 vuoden rangaistustaan. Hän perusti Al-Aksa Marttyyrien Prikaatit järjestön, joka on taistellut verisesti Israelia vastaan. Viime kuussa Abbas ja 18 muuta PLO:n hallituksen jäsentä ilmoittivat eroavansa hallituksesta. PLO:n vaalit pidetään ensi maanantaina. Abbas valittiin puheenjohtajaksi v. 2005 PLC:n vaaleissa neljäksi vuodeksi. http://www.timesofisrael.com/abbas-to-s ... ing-413950,
· Moshe Yaalon lupaa, ettei hän anna käskyä Etzion Block monumentin Oz Vegaon tuhoamiseksi, vaan päinvastoin laillistaa sen. Paikka kunnostettiin kolmen juutalaisnuoren murhan kunnioittamiseksi, jotka Hamasin terroristit sieppasivat viime kesänä ja murhattuaan hautasivat heidät laaksoon. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... ea30or7RsU
· PA:n arabien vandalismi jatkuu Öljyvuorella, vaikka sekä pääministeri että monet muut poliisin ohella ovat vakuuttaneet valvonnan lisäämistä. 3 000 vuotta vanhan hautausmaan hautoja on rikottu ja puita sytytetty tuleen. Viimeisin tuhotyö suoritettiin keskiviikon vastaisena yönä. Alueella on
150 000 hautaa. Poliisi meni paikalle etsimään syyllisiä, ja palokunta sammuttamaan alkanutta paloa hautausmaa-alueen puissa. http://www.timesofisrael.com/mount-of-o ... t-on-fire/
· Debkafile raportoi, että Venäjä valmistelee ilmapuolustusjoukkojen tuomista Damaskokseen sen puolustuksen vahvistamiseksi. IS:n joukot odottavat Damaskoksen ulkopuolella edeten varovaisesti odottaessaan suotuisaa tilaisuutta koordinoidun rynnäkön tekemiseksi. Maanantaina 31.08. IS:n joukot ottivat valvontaansa Qadam-aluetta hívuttautuessaan kohti pääkaupungin keskustaa ja Bashar Assadin hallituspalatsia. USA:n alettua uudet iskut Syyrian IS:n ja al-Nusra Front joukkoja vastaan voivat aiheuttaa vaaratilanteita, joissa ne joutuvat vastatusten Venäjän joukkojen kanssa. Presidentti Putin on päättänyt pitää Bashar Assadin vallassa ainakin toistaiseksi. Ennen Venäjän joukkojen tuloa Syyriaan Putin sopi USA:n kanssa Patriot ohjuspatterien poistamisesta Turkin rajalta vahinkojen estämiseksi. http://www.debka.com/article/24858/Russ ... into-Syria


Lähettänyt Gabriel Eskel
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Israel Update/ Syyskuu

ViestiKirjoittaja noomi » 06.09.2015 08:45

    Kuva

Friday, September 04, 2015
PERJANTAI 04.09.15
1. TAIVAANKANSI on aamulla pilvikerroksen peitossa ja ilma tuntuu kostean viileältä, vaikka lämpömittari näyttää lukemat 21 astetta. Lämpötilan ennustetaan kohoavan 31 asteen tienoille ja taivaan selkeytyvän kokonaan päivän kuluessa. Huomenna lämpötilan odotetaan laskevan asteen verran, mutta sen ennustetaan nousevan uudelleen hellelukemiin siten, että maanantaina olisi jo 33 astetta.

LÄMPÖTILAT tänään: Jerusalem 21 -31; Tiberias 25 -38; Suolameri 30 -40; Eilat 28 -40 +C-astetta. Aurinkoinen hellesää jatkuu edelleen Israelissa, mutta kosteus alkaa tuntua yhä enemmän etenkin sisätiloissa, koska vuodevaatteet eivät ehdi kuivua päivän aikana. Tämä on aikaa, jolloin ihmiset saavat helposti yskää ja nuhaa.
Kinneretin vedenpinta laski eilen yhden senttimetrin.

2. P5+1 maiden ja Iranin neuvottelema ja allekirjoittama Wienin sopimus on menossa sekä Iranin parlamentin että USA:n kongressin äänestykseen. Sopimuksen hyväksyminen USA:n kongressissa näyttää varmistuvan, vaikka jotkut varoittavat, että lopullisesti sen kohtalo nähdään vasta äänestyksen jälkeen. Senaatin demokraattijäsenet ovat yksi toisensa jälkeen ilmaisseet kantansa etukäteen, mikä on varsin outo muoto demokratiaa, mutta perustunee USA:n omaksumaan perinteeseen. Republikaanien kanta on ollut myönteinen alusta alkaen, mutta yllätyksiä voi sattua, eikä äänten kalastelu liene harvinainen.

IRANIN ylin kaitsija on ollut harvinaisen aktiivinen huomioiden hänen häilyvän terveydentilansa. Hän ei sano vastustavansa parlamentin päätöstä, oli se myönteinen tai kielteinen, mutta hänellä on kuitenkin viimeinen sana senkin jälkeen, kun parlamentti on tehnyt oman päätöksensä. Tämä antaa hänelle mahdollisuuden viitata tulevissa puheissaan Iranin demokraattiseen päätöksen tekoon, millä on oma PR-arvonsa eurooppalaisten asiakkaitten silmissä, vaikka se onkin silmänlumetta.

AJATOLLAH Ali Khamenei totesi eilen, että USA:n tulee toteuttaa lupaamansa sanktioiden poistaminen, ennen kuin Iran voi toteuttaa oman osuutensa.

USA:n Valkoisen Talon tiedottaja Josh Earnest totesi lehdistötilaisuudessa, että kansainvälisten painostusten helpottaminen riippuu Iranin pitäytymisestä heinäkuun 14. päivänä 2015 allekirjoittamaan sopimukseen. Hän toisti Obaman hallituksen aiemmin ilmaiseman kannan, että tärkeintä on sopimuksen noudattaminen, eivätkä sen sanamuodot. Earnest selvitti Obaman hallitukisen kannan, että Iranin on otettava useita askeleita ydinohjelmansa käärimiseksi hyväksyttävään muotoon, ennen kuin sille luvattuja helpotuksia voidaan alkaa toteuttaa.

Tämä oli USA:n vastaus Khamenein torstaina julkistamaan tulkintaan, että länsimaiden tulee poistaa asettamansa sanktiot, eikä vain siirtää niitä. Khamenein Teheranin uskonnollisille johtajille antaman lausunnon luki Iranin Tasnim News Agencyn TV:n uutisankkuri. Khamenei vakuutti lausunnossaan, ettei sopimus ole voimassa, ellei sakntioita poisteta kokonaan. ”Ilman sitä Iran toteuttaa omat velvollisuutensa vain osittain”, hän vakuutti. ”Ilman sitä ei ole mitään syytä osallistua jatkoneuvotteluihin. Me voimme jatkaa toimintaamme ja lisätä sentrifugien nykyistä lukumäärää 19 000;sta 40 000:n tai jopa 50 00o:en, ja jatkaa uraanin rikastamista 20 %:n tasoon teollisuuden ja tutkimuksen käyttöön”.
KHAMENEI tyrmäsi Obaman kuningasajatuksen Irani liittymiseksi USA:n johtamaan kansainvälisen koaliittioon todeten: ”Yksi USA:n haluamista tavoitteista alueella on hajottaa ja täysin tuhota vastarintajoukot voidakseen yksin hallita Syyriaa ja Irakia. Tähän USA haluaa Islamilaisen Tasavallan osallistuvan, mikä ei koskaan toteudu”.
Khamenei varoitti vihollisen petollisesta hymystä lyhyen ajanjakson etuisuuksien saavuttamiseksi määrätyissä kohteissa kehottaen aina varomaan vihollisen petollisia ansoja ja suunnitelmia. http://www.timesofisrael.com/white-hous ... with-deal/

3. PÄÄMINISTERI Benyamin Netanyahu, joka on ponnekkaasti vastustanut Wienin sopimuksen hyväksymistä USA:n kongressissa, ja jota jotkut Obamaa myöten syyttävät sekaantumisesta USA:n sisäiseen politiikkaan, sanoo jatkavansa varoitustensa julkistamista osoittaakseen Valkoiselle Talolle, kuka on Yhdysvaltain todellinen vihollinen ja kuka sen uskollisin liittolainen ja ystävä.
Toisten kriitikoiden mielestä Netanyahu ylimitoitti toimintansa saaden epävarmat kongressin jäsenet kääntymään häntä vastaan.
Netanyahu teki selväksi, että hän tulee jatkamaan Wienin sopimuksen vastustamistaan vastalauseista huolimatta, koska hän katsoo olevan tärkeää kertoa maailmalle sopimuksen aiheuttamat vaarat sekä Israelille, USA:lle että maailmalle. Hän selittää, että vastoin yleistä luuloa sopimus antaa Iranin ydinteollisuudelle kansainvälisen oikeutuksen ja jopa edistää sitä lupaamalla Iranille uudenaikaisia länsimaisia laitteita ja sentrifugeja, joilla prosessia nopeutetaan. Toiseksi sopimus ei kiellä Irania jatkamasta omaa ohjusteollisuuttaan tai hankkimasta niitä länsimaista, myös ballististen ohjusten osalta, joilla se voi uhata Eurooppaa ja USA:ta.
Lisäksi Obaman hallitus tukee Iranin pyrkimyksiä Lähi-Idän johtavaksi maaksi, vaikka se sanoo estävänsä sen painostustoimet naapurimaitaan vastaan.

ISRAELIN oppositiojohtaja Isaac Herzog (Zionist Union) totesi, että Wienin sopimuksen nyt saatua kansainvälisen vahvistuksen myös YK:ssa, Netanyahun olisi syytä tunnustaa tapahtunut tosiasia ja keskittyä Israelin turvallisuuden takaamiseen. USA:n sotilaallinen tuki Israelilla on n. 3 miljardia USD vuodessa, ja lisäksi USA tukee Israelin teollisuuden kehittämiä torjuntaohjusjärjestelmiä Iron Dome ja Arrow II ja III. USA:n rahoituksen jatkuminen on elintärkeä niiden edelleen kehittämiseksi, koska myös hyökkäysohjuksia kehitetään yhä tehokkaimmiksi ja vaikeammiksi torjua.
Obama julkisti tarjouksensa USA:n antaman tuen nostamiseksi Iranin kehityksen vastapainoksi tarjoten entistä uudenaikaisempia asejärjestelmiä. Herzog kehottaa pääministeriä tarttumaan ojennettuun käteen eikä puremaan sitä. http://www.timesofisrael.com/netanyahu- ... s-support/

4. YLEISEN turvallisuuden ministeri Gilad Erdan antoi viime viikolla uuden ohjeen, jonka mukaisesti islamilaisia aktivisteja ei päästetä perjantain rukouksiin Temppelivuoren Al-Aksa moskeijaan. Tämä on osa turvallisuusvirkailijoiden pyrkimyksistä estää viikoittain toistuvat sanalliset ja fyysiset hyökkäykset Temppelivuorelle nousseita turisteja ja etenkin juutalaisia palvojia vastaan. Osa näistä nuorista aktivisteista saa palkkaa joko PA:lta tai Hamasilta osan yöpyessä Vuorella ollakseen valmiit heti aamulla aloittamaan häirintätoimensa kivin ja petrolipommein. Uusin muoto aktivisteja ovat olleet Vuorelle lähetetyt naisyksiköt, jotka reunustavat turistien kulkemia reittejä huudellen heille solvauksia ja ylistäen omaa Allahiaan.
Jerusalemin poliisi on saamiensa ohjeitten mukaan pyrkinyt välttämään suoraa kontaktia aktivistien kanssa hätistellen turistit pois alueelta, jos tunnelma alkoi osoittaa ylikuumenemista.
Rukoileminen tai uskonnollisten merkkien näyttäminen on kielletty muilta paitsi muslimeilta. Juutalaiset ovat yhä äänekkäämmin vaatineet muutosta tilanteeseen, johon se on ajautunut poliisin muslimeja suosivan politiikan vuoksi pidättäen mieluummin turisteja kuin muslimeja rauhantilan häiritsemisestä. Jordania, joka on vastuussa muslimisäätiön (wakf) toimista islamin pyhien paikkojen ylläpidosta ja päivärutiinista, varoittaa muuttamasta tilannetta uhaten väkivallan nousulla. Jordania päätti äskettäin lähettää Vuorelle 80 turvallisuusmiestä entisten lisäksi.

ARABIEN harjoittama juutalaisten hautakivien ja muistolaattojen tuhoaminen Öljyvuorella jatkuu poliisin lupauksista huolimatta järjestyksen palauttamiseksi. Pääministeri Netanyahun isoisän hautakivien tuhoaminen oli yksi viimeisistä tuhoista lukuisten toisten joukossa.
Myös Josefin hautakammio Nablusin lähellä on yksi aktivistien kohteista. Poliisi pidätti äskettäin neljän hengen solun, joka suunnitteli aseellista hyökkäystä Josefin hautakammiolle kokoontuvia palvojia vastaan. Aseita hankittiin ja selvitettiin, koska paikalla oliosi mahdollisimman paljon juutalaisia iskun suorittamisreksi. Toinen kohde on Raakelin hautakammio lähellä Betlehemiä, jota vastaan hyökätään. http://www.timesofisrael.com/at-temple- ... eir-anger/

5. SAUDI ARABIAN kuningas Salman matkustaa ensimmäiselle viralliselle vierailulleen Yhdysvaltoihin, jossa hänen uskotaan tapaavan presidentti Obaman perjantaina. Hän nousi kuninkaan valtaistuimelle tammikuussa.
USA:n ja Saudi Arabian välit ovat viilenneet merkittävästi USA:n aloittaman ”ristiretken” vuoksi Iraniin, jota presidentti Obama näyttää nostavan Lähi-Idän johtavaksi valtioksi, ja jolle P5+1 maiden neuvotteleman Wienin sopimuksen mukaan annetaan oikeudet kehittää ydinteollisuuttaan kansainvälisessä valvonnassa, mutta myös oikeudet hankkia uudenaikaista välineistöä länsimaista. Sopimuksessa edellytetään, ettei Iran rakenna ydinasetta ainakaan 10 -15 vuoden aikana, mutta ei rajoita sen ohjusteollisuuden kehitystä, jota Iran on tarmokkaasti kehittänyt etenkin ballististen ohjusten alueella.

USA:n ulkoministeri John Kerry sai kuningas Salmanin ehdollisen hyväksymisen Wienin sopimukselle ilmeisesti luvaten nostaa saudeille annettavien asetoimitusten määrää ja laatua, mutta ei enää aiemman kaltaista turvallisuustakuuta, mikä kauhistuttaa etenkin Persianlahden pieniä öljymaita, jotka kokevat olevansa alastomina Iranin nopeasti nousevan mahdin edessä. Arabimaat ovat salaisesti etsineet uusia turvatakuita, ja siinä tutkineet myös Israelin mahdollisuuksia.
Saudit tekivät suuren asetilauksen Venäjältä tilaten samalla useita atomi-voimaloita.

IRANIN ydinasesuunnitelmat ja arabimaiden turvallisuustakeet tullevat olemaan kuningas Salmanin ja presidentti Obaman neuvottelujen keskeiset kysymykset. Maailmantalouden ongelmat, mukaan lukien öljynhinnan jatkuva aleneminen ovat varmaan mukana, sillä öljyä myyvät maat ovat budjetoineet valtion taloutensa öljytuloihin, jotka perustuivat korkeampiin raakaöljyn hintoihin. USA:n dollarin asema maailman vaihtovaluuttana noussee myös esille Kiinan ja Venäjän haastaessa USD:n aseman. Kiinassa tapahtuneet kolme suurta teollisuuslaitosten räjähdystä ja samaan aikaan USA:n Japanin tukikohdan suuri räjähdys ovat antaneet aiheen spekulointiin, että ne liittyisivät USA:n ja Kiinan väliseen julistamattomaan kauppasotaan.
Kiina on tarjonnut saamiaan USA:n takuita ja muita vastuita maailman markkinoille, minkä uskotaan herättäneen USA:n hallituksen vastatoimiin.

VAIKKA Saudi Arabia on ehdollisesti hyväksynyt Wienin sopimuksen, se epäilee, ettei kansainvälinen yhteisö USA:n johdolla pysty toteuttamaan sen Irania sitovat määräykset. USA:n hallituksen vakuutteluilla arabimaitten turvallisuuden takaamisesta ei ole enää sellaista painoarvoa kuin aiemmin. Presidentti Obama on menettänyt kasvonsa kuningas Salmanin silmissä, eikä sitä palauteta pelkillä vakuutteluilla. Kysymys on USA:n roolista maailman johtavana valtiona ja sen valuutan arvostuksesta maailman vaihtovaluuttana. Jos nämä peruspilarit horjuvat, koko maailmantalous joutuu ongelmiin tai jopa romahdukseen, kuten monet ennustavat. Se pystyisi luomaan tilanteen, jossa maailmantalouden koko korttipakka jaetaan uudelleen, ja antaisi suotuisan tilanteen islamin mahdín nousulle.

Salmanin uskotaan viestittävän Obamalle, että Iran on vihollinen, eikä potentiaalinen yhteistyökumppani, kuten Obama uskottelee. Iran edustaa shia-islamia, jota Saudi Arabian sunnisuuntaa edustana Wahhabiliike pitää kerettiläisenä. Obamalla lienee vaikeuksia – muslimiuskostaan huolimatta – ymmärtää islamin kaiken kattavaa syleilyä jokaista jäsentään kohtaan kehdosta hautaan.
Saudit ovat myös huolissaan Jemenin sodan aiheuttamista tappioista siviileille, mikä horjuttaa sen oikeamielisyyttä ja tasapuolisuutta, jota se väittää edustavansa. YK:n tilaston mukaan Jemenin sota on jo vaatinut 2 100 siviilin hengen ja aiheuttanut suurta tuhoa maan infrastruktuurille, minkä korjaaminen vie aikaa ja varoja. http://www.timesofisrael.com/saudi-king ... eal-talks/

6. UUTISOTSIKOITA
· Viisi amerikkalaista yeshiva-opiskelijaa eksyivät autollaan pyrkiessään Patriarkkain mausoleumille Hebronin keskustaan, jossa arabijoukko pysäytti heidän matkansa alkaen kivittää autoa. Heidät olisi varmaan mukiloitu hengettömiksi, ellei eräs paikallinen arabiasukas olisi ottanut heidät kotiinsa suojaan. Kaksi opiskelijaa Brooklyn NY saivat kuitenkin kohtalaisia vammoja. Arabit sytyttivät heidän autonsa tuleen polttaen sen kelvottomaksi. Faiz Abu Hamadiah kertoi kuulleensa huutoja kadulta ja nähdessään viiden nuoren poistuvan hädissään autostaan otti heidät kotiinsa. Yhden kasvot vuotivat verta lasisiruista. Paikalle kutsuttu armeijan osasto vei heidät turvaan, kaksi saamaan hoitoa sairaalasta. Hebroniin johtavan tien alussa on tarkastus-piste, mutta IDF oli vähän aiemmin luovuttanut sen PA:n poliisille. Hamadiah sanoo toimineensa oikein, sillä ”juutalaisten ja arabien tulee asua rinnakkain”. http://www.timesofisrael.com/2-american ... rebombing/
· Iranin sotilaskoneet ottivat lähikuvia USA:n emäaluksista ilmeisenä tarkoituksenaan valmistella tulevaa yhteenottoa, jos Wienin sopimus raukeaa. http://www.timesofisrael.com/iranian-vi ... s-warship/
· YK:n uskotaan suostuvan siihen, että PA/PLO:n lippu saadaan nostaa YK:n virastokeskuksen ulkopuolelle toisten valtioitten joukkoon, vaikka sillä ei ole valtion tunnuksia, ei tunnustettuja rajoja, ei pysyvää kansaa eikä pysty asumaan rauhassa lähinaapuriensa kanssa. Israel protestit eivät asuttaneet. http://www.timesofisrael.com/un-set-to- ... g-raising/
· Unkari ja Bulgaria pyytävät Israelin asiantuntija-apua suunnitellessaan teknisesti kehitettyjä turva-aitoja haavoittuville rajoilleen. Israelissa kuitenkin epäillään, että ne joutuisivat pyytämään YK:n lupaa aidan pystyttämiseksi, mitä kehitysmaa-enemmistöinen YK tuskin antaa. http://www.timesofisrael.com/hungary-bu ... -migrants/
· 1800 vuotta vanha sargofagi löydettiin kaivettaessa tulevan rakennuksen perustuksia Ashkelonissa. Arabiyhtiön omistama kaivinkone runteli sargofagia pahoin ja sitä vedettiin sivummalle traktorin avulla, mikä särki sitä lisää. Arabit yrittivät piilottaa sen maan alle peitellen sitä peltilevyillä ja sementillä. mutta arkeologit saivat vihiä asiasta ja tulivat paikalle pelastaen sen tuholta. Israelissa arkeologisista löydöistä tulee ilmoittaa viranomaisille ja löydetyt esineet luovuttaa heille. Poliisi löysi ja pidätti kaksi arabi-työntekijää, joilla ei ollut lupaa tulla Israelin alueelle. http://www.timesofisrael.com/israel-rec ... -builders/
· Egyptin rannikon edustalta löydetty 30 triljoonan kuutiojalan kaasulöytö ei vaikuta Israelin ja Egyptin välisiin neuvotteluihin kaasutoimituksista Egyptiin. Hallituksen vitkuttelu Israelin kaasuesiintymien valtion osuuksien määrittelyssä ärsyttää esiintymät löytäneitä ja valvomia yhtiöitä, joiden kärsivällisyys alkaa osoittaa lopun merkkejä. http://www.timesofisrael.com/egyptian-m ... l-ongoing/
· Israelin merivoimat esittelivät äskettäin kaasuesiintymien turvallisuus-järjestelyjä Välimerellä, mikä tulee olemaan haastava tehtävä. Uusia sukellusveneitä ja ohjusaluksia on ostettu ja lisää tilattu Saksasta. Lisäksi ilmavalvontaa tehostetaan ja kehitetään etenkin miehittämättömiä pienkoneita, joilla valvontaa voidaan suorittaa kellon ympäri. Kaasukentät ovat Hizbullahin yakhont ohjusten kantoetäisyydellä Libanonista ja Syyriasta. http://www.debka.com/article/24860/Isra ... n-war-game


Lähettänyt Gabriel Eskel
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Israel Update/ Syyskuu

ViestiKirjoittaja noomi » 07.09.2015 07:03

    Kuva

Sunday, September 06, 2015
SUNNUNTAI 06.09.15
1. ILMA tuntui viileän kostealta vielä kuuden maissa aamulla pistäytyessäni ulkona hakemassa lehden kadun varresta. Ennusteen mukaan päivän lämpötila noussee 30 asteen kieppeille, vähän yli tai alle riippuen ennusteen laatijasta, ja päivälämpötilat pysyttelevät korkeina ainakin muutaman päivän ajan. Yölämpötilat sen sijaan noussevat siten, että keskiviikkona on 23 astetta, ainakin ToI:n ennusteen mukaan. Myös päivälämpötiloissa tapahtunee asteen parin nousua ja laskua tilanteen mukaan. Hellesää on pahin – tai paras - Tiberiaassa ja Eilatissa.
LÄMPÖTILAT tänään: Jerusalem 19 -30; Tiberias 26 -40; Suolameri 29 -39; Eilat 27 -39 +C-astetta.

2. TILANNE PA:n sisällä näyttää kehittyvän entistä sekavammaksi. PA/PLO:n ilman mandaattia toimiva puheenjohtaja Mahmoud Abbas vihjailee taas kerran eroavansa viitaten korkeaan 80-vuoden ikäänsä ja rauhanprosessin jähmettymiseen, mutta poliittiset tarkkailijat muistuttavat, että tämä aktiivisina terrorivuosinaan nimellä Abu Mazen tunnettu arabijohtaja on vakuuttanut eroavansa jo useaan kertaan ennen tätä. Ainoa, mikä on muuttunut edellisistä, on hänen ikänsä, joka nousee yhdellä vuodessa. Hän vakuutteli tätä myös arabijohtajille, joten ehkä lupaus tällä kertaa pitää. Abbasin kansansuosio kasvaa kuin lehmän häntä, alaspäin.

Abbasin seuraajasta aloitettiin tavanomaiset spekulaatiot, eikä itsestään selvää Arafatin ja Abbasin manttelin perijää ole vielä löydetty. Abbasin järjestelyt potentiaalisten ehdokkaiden eliminoimiseksi ovat antaneet tilaa olettamuksille, että hän valmistelee liikemiespoikansa nousemista jatkamaan hänen työtään.
Ainakin PLO:n pääsihteeri Abdel Rabbo ja entinen pääministeri Salaam Fayyad ja Mohamed Dahlan ovat joutuneet näiden Abbasin poliittisten järjestelyjen uhreiksi. Ehkä suosituin ehdokas Marwin Barghouti istuu linnassa kärsien viittä elinkautistaan + 40 vuotta Fatah Tanzim järjestön johtajana v., 2000 alkaneen toisen intifadan aikana. Hän on lähetellyt viestejään kansalleen salakuljetetun kännykän avulla.
http://www.timesofisrael.com/abbas-info ... -politics/

3. ABBAS suunnittelee kutsuvansa Syyriassa pakolaisleireissä asuvat arabipakolaiset Juudeaan ja Samariaan. PA:n virallisen uutistoimiston WAFA:n mukaan Abbas antoi PA/PLO:n YK:n lähettiläälle Riyad Mansourille ohjeet toimia YK:n pääsihteerin Ban ki-Moonin kanssa yhteistyössä ”sopivien ja välttämättömien toimien aloittamiseksi arabipakolaisten siirtämiseksi miehitetyille territorioille”, kuten uutisessa kerrottiin. Abbas turvautuu mieluummin kansanväliseen apuun, kuin suoriin neuvotteluihin Israelin kanssa, joita Netanyahu tarjosi äskettäin ilman ehtoja. Abbas katsoo, että YK:n kautta hän saa enemmän sitoutumatta mihinkään.

Abbasin aloite tulee asettamaan kokonaan uudenlaisen haasteen Israelin juutalais-yhteisöjen asemalle Juudeassa ja Samariassa, joita USA pitää laittomina ja joiden asema myös sekä YK:n että EU:n lausunnoissa on vähintään kiistanalainen.
On syytä taas kerran kummastella, miksei Netanyahun hallitus ole nostanut kissaa pöydälle selvittääkseen selvästi ja lopullisesti Israelin oikeudet ja velvollisuudet Juudean ja Samarian asuttamiseksi lähtien tosiasiasta, että ne kuuluvat kansainvälisen oikeuden mukaan juutalaisille annettuun mandaattiin, johon alun perin kuului myös nykyinen Jordanian alue?

WAFA:n julkaiseman artikkelin mukaan Abbas antoi Mansourille ohjeet etsiä kansainvälistä tukea PA:n arabipakolaisten siirtämiseksi leireistään, jotka ovat joutuneet IS:n joukkojen uhkaamiksi, Juudeaan ja Samariaan.
Abbasin tehtäväkuvauksen mukaan kysymys ei ole vain inhimillisen oikeuden toteuttamisesta, vaan ”heidän kärsimystensä lopettamisesta ja heidän toiveittensa toteuttamisesta palata entisille kotipaikkakunnilleen”.

Syyriassa on kaikkiaan 13 pakolaisleiriä, joihin sijoitettiin tilapäisesti Israelin itsenäisyyssotaa ja sitä seuranneita sotia paenneet arabit, joille sotaa käyvien arabimaitten johtajat uskottelivat sodan olevan ohi parissa viikossa ja maan vapautuvan juutalaisten paetessa tai joutuessa massamurhan kohteiksi.
Leirejä hoitaa ja niiden taloudesta vastaa UNRWA, eikä YK ole tehnyt aloitettakaan heidän asuttamisekseen kohdemaissaan leirien ulkopuolelle.
Suurin pakolaisleiri Syyriassa on Yamouk, joka perustettiin Damaskoksen lähelle, mutta jonka kasvava pääkaupunki on imaisut osaksi kaupunkia. Yarmoukin leirissä asui parhaimmillaan 150 000 arabia, mutta suurin osa sen asukkaista on paennut peläten IS:n joukkojen valtaavan sen, minkä ne toteuttivat huhtikuussa 2015. Leirissä uskotaan asuvan edelleen 18 000 arabipakolaista.

ISRAELIN poliitikot ja heistä etenkin vasemmistoa edustavat ovat tehneet esityksiä Yarmoukin pakolaisten avustamiseksi heidän kiistämättömän sukulaisuussuhteiden vuoksi Juudean ja Samarian arabeihin. Oppositiojohtaja Isaac Herzog ehdotti, että Israelin tulisi osallistua pakolaisten avustamiseen antamalla osan heistä muuttaa asumaan Israelin alueille. Hän ei täsmentänyt, keitä pakolaisia hän tarkoitti.
Oikeistokolumnisti Amnon Lord kehotti tiedottamaan maailmalle, että Israel huolehtii ”palestiinalaisistaan” enemmän kuin mistään muusta vähemmistöstä, ja että Israel on aina elänyt heidän rinnallaan ja tullee elämään vastakin. http://www.timesofisrael.com/abbas-call ... west-bank/

4. YK:N PÄÄSHTEERI Ban ki-Moon aikoo aktivoitua kesälomansa jälkeen ja aloittaa uudelleen tunnustelut Palestiinan kysymyksen ratkaisemiseksi. Maailman johtajat kokoontuvat New Yorkiin osallistuakseen YK:n uuden toimikauden alkajais-seremonioihin, jotka samalla antavat heille mahdollisuuden esittää maailmalle omat näkemyksensä, toiveensa ja tulevaisuuden odotuksensa, sekä tavata toisiaan epä-virallisissa puitteissa. Pääsihteeri aikoo hyödyntää hänelle tarjottua tilaisuutta 30. syyskuuta tapahtuvien avajaisseremonioiden yhteydessä.

YK:n tiedottaja Stephane Dujarric kertoi, että pääsihteeri on kutsunut New Yorkiin kvartetin jäsenmaiden (USA, Kiina, Venäjä, YK ja EU) ulkoministerit, ja lisäksi hän tapaa arabiliiton pääsihteerin sekä Egyptin, Jordanian ja Saudi Arabian ulkoministerit.
Rauhankeskustelujen aloittaminen USA:n johdolla epäonnistui 2014, mikä antaa tilaisuuden kvartetille yrittää vuorostaan uudelta pohjalta. PA/PLO:n puheenjohtaja Mahmoud Abbas pitää kiinni arabimaiden esityksestä, mitä Israel vastustaa.
PA/PLO:n pääneuvottelija Saeb Erekat torjui Netanyahun tarjouksen aloittaa keskustelut ilman ennakkoehtoja kutsuen pääministeri Netanyahua halventavasti ”setlereitten kuninkaaksi”, mikä ei osoita kunnioitusta Bibin rauhantahtoon eikä hänen tarjouksensa vilpittömyyteen.
PA/PLO:n edustaja YK:ssa Riyan Mansour sanoi toivovansa, että PA:n lippu liehuu muitten YK-maitten lippujen rivistössä 30. syyskuuta. Hän uskoo YK:n enemmistön kannattavan PA/PLO:n esitystä lipusta. http://www.timesofisrael.com/un-chief-t ... ace-talks/

5. RANSKAN ja PA/PLO:n edustajat tapaavat toisensa Pariisissa viikon aikana. Ranska on laatinut oman rauhanesityksensä, jota se tarjoaa YK:n turvallisuusneuvostolle, mutta haluaa ennen sitä varmistaa PA/PLO:n minimivaatimukset.
Ranskan ulkoministeri Laurent Fabius sanoi kuitenkin tavatessaan Israelin pääministerin kesäkuussa, ettei Ranska jätä esitystään YK:n turvallisuusneuvostolle, jos on ilmeistä, että USA voi upottaa se veto-oikeudellaan.

Ranskan esitys noudatellee ennakkotietojen mukaan arabisuunnitelmaa perustuen 1949 aselepolinjoihin, mutta ei sisältäne pakolaisten paluuoikeutta. Jerusalemin kysymys lienee siinä myös vastoin Israelin vaatimuksia. Ranska ja USA ovat vuosikaudet kiistelleet johtoasemesta Euroopan ja Lähi-Idän kysymyksissä, joten USA voi käyttää veto-oikeuttaan Ranskan esitystä vastaan periaatteen vuoksi.

PA/PLO:n pääneuvottelija Saeb Erekat ei usko Netanyahun tarjouksen vilpittömyyteen rauhankeskusteluista ilman ennakkoehtoja. Toiseksi PA/PLO on aloittanut diplomaattiset hyökkäykset Israelia vastaan monella sektorilla hyödyntäen suosiotaan kehitys- ja arabimaiden edustajien keskuudessa, joiden kannatus on lähes automaattinen YK:ssa ja sen alaisissa instituutioissa. PLO:n ja Hamasin edustajat tapaavat Qatarissa yrittäen sopia yhteisestä Israelin vastaisesta linjasta.

RANSKAN esitys sisältää ehdon jonka mukaan lopullisille keskusteluille varattu aika on 18 kuukautta. Tarkkailijat ovat havainneet, että Ranskan esitys on osa sen päätöstä tunnustaa Palestiinan valtio, mikä toteutetaan pian, ellei YK hyväksy sen turvallisuusneuvostolle esittämää rauhansuunnitelmaa. http://www.timesofisrael.com/france-and ... -in-paris/, http://www.timesofisrael.com/top-pa-ham ... -in-qatar/

6. EUROOPPA näyttää hukkuvan maahanmuuttajien (mamu) tulvaan jota ne itse rohkaisivat poliitikkojen vastuuttomilla lupauksilla, että ”kaikki pakolaiset ovat tervetulleita”. Virkailijat, joiden olisi tullut rekisteröidä maahan tulleet kuten EU:n säännöt edellyttävät, tunnustavat tilanteen ryöstäytyneen käsistä, eikä heillä ole edellytyksiä selviytyä kaaosmaisesta tilanteesta. Lisäksi monet valittavat rekisteröinnin hitautta, mikä saa matkarasitusten uuvuttamat mamut väkivaltaisiksi.

Espanja, Ranka, Englanti, Puola, Unkari Tsekki ja Baltianmaat eivät halua asettaa kiintiöitä maahan tuleville mamuille. Saksa ja Itävalta ovat ilmeisen halukkaimmat ottamaan vastaan kaikki maahan pyrkivät, mutta tilanne on epäselvä.
Itävaltaan tulvi 6 500 mamua lauantain aikana Unkarista, joka ensin kielsi Itävallan
lähettämät bussit, mutta järjesti mamuille käytävän Itävallan rajalle, jossa heidän
tulee jatkaa matkaansa jalkaisin Itävallan puolella odottaviin busseihin. 2 500 heistä haluaa jatkaa matkaansa Saksaan. 10 000 mamun uskotaan matkustavan Saksaan Itävallan kautta päivän aikana. Itävalta on asettanut kaksi junaa mamujen siirtämiseksi Unkarin rajalta, yksi Salzburgiin, toinen Wieniin. Osa Itävaltaan pyrkivistä mamuista kyllästyi odottamaan jatkaen matkaa jalkaisin. He kieltäytyivät menemästä vastaanottokeskuksiin rekisteröitäviksi, joissa heitä oli valokuvattu, otettu heiltä sormenjäljet ja vaadittu muita tunnistamistoimia. Jotkut maat ovat asettaneet vaatimuksia vain vainottujen uskontoryhmien hyväksymisestä, mutta toisten mielestä se on vastoin inhimillistä oikeutta ja siten moraalitonta. http://www.rt.com/news/314491-austria-b ... s-hungary/

7. ISRAEL aloitti tänään turvallisuusaidan rakentamisen Jordanian rajalle. Virallinen aloitustilaisuus pidetään tänään, johon osallistuvat sekä pääministeri Netanyahu että puolustusministeri Moshe Yaalon.
Aita on samankaltainen kuin Egyptin rajalle pystytetty, joka on lopettanut laittoman rajanylityksen lähes kokonaan. Jotkut Europan maat, kuten Unkari ja Bulgaria, ovat pyytäneet Israelilta asiantuntija-apua omien turva-aitojensa rakentamiseksi.
Israelin ja Jordanian välinen raja on n., 230 km pitkä.
Nyt aloitettu aita on pituudeltaan 30 km, se aloitetaan Eilatista jatkaen sieltä Suolameren eteläpäähän. Se maksaa n. 3 miljardia NIS.
Jordanian puolelta on tullut Israelin puolelle aseellisia ryhmiä, jotka tunkeutuvat juutalaissiirtoloihin varastellen karjaa ja lampaita ja uhkaillen alueen rauhallisia asukkaita, jotka eivät ole varautuneet tällaisiin ratsioihin. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... evup4r7RsU

8. UUTISOTSIKOITA
· Englannissa aloitettu 100 000 allekirjoituksen kokoaminen, jolla vaaditaan pääministeri Netanyahun pidättämistä sotarikollisena, jos hän astuu brittien saarten maaperälle, täyttyi lauantaina. Lain mukaan Englannin parlamentin tulee käsitellä asiaa ennen Netanyahun saapumista Lontoon lentokentälle. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... evybYr7RsU
· Israelin puolustusjärjestelmiä suunnitteleva ja rakentava Elbit järjestelmän Istar osasto solmi 78 miljoonan USD arvoisen sopimuksen miehittämättömien pienkoneitten toimittamiseksi Euroopan maalle, jota ei lähemmin paljasteta. Urakkasopimus toteutetaan kahden vuoden kuluessa. Istar järjestelmä hyödyntää AMOS (Advanced Multi-sensor Payloud System) usean sensorin sähköoptista järjestelmää, joka mahdollistaa kauaskantavan silmämääräisen tiedustelun sekä päivällä että yöllä.
Järjestelmään voidaan liittää monia muita ilmavalvonnan järjestelmiä, ja se muodostaa oleellisen osan tiedustelutehtävien koordinoimiseksi. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... evzoor7RsU
· Duman arabikylässä tapahtuneen murhapolton seurauksena perheen pahoin palanut äiti on lääkärien mukaan kliinisesti kuollut. Arabit syyttävät poltosta juutalaisia uutisasukkaita, mutta arabien omien käsitysten mukaan murha-poltto oli kylän sisäinen kosto, mutta ketään ei ole pidätetty. Dawabshen perheen äiti Riham on Al-Jazeeran saaman tiedon mukaan kliinisesti kuollut. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... ev3cYr7RsU
· Paikallisten asiain apulaisministeri Aioub Kara kehotti Israelia ottamaan maahan tuhansia mamuja. Hän totesi, että kokemansa holokaustin vuoksi Israelilla on moraalinen vastuu osallistua pakolaisten auttamiseen. Yhä useampi kansalainen on vaatinut, ettei Israel voi katsella sivusta, kun Suomen pääministeri Juha Sipilä tarjoaa jopa oman kotitalonsa pakolaisille todeten että siihen mahtuu useita pakolaisia. Israelin ongelmana on se, että Syyria ja Israel ovat edelleen virallisesti sotatilassa vuodesta 1973 lähtien. Israel on kuitenkin hoitanut satoja Syyrian taisteluissa haavoittuneita kyselemättä heidän kantaansa Israelista. Israelin pääministerillä on 2 yksityistä asuntoa, ja lisäksi virkatalo, joten osa niistä joutaisi mamuille. http://www.timesofisrael.com/deputy-min ... -refugees/
· Egyptiläinen miljardööri lupaa ostaa Välimerellä saaren pakolaisten sijoittamiseksi, ilmaisematta, missä sellainen saari sijaitsisi, jossa ei olisi ennestään asukkaita. Ehkä hän rakentaa sen kuten Gulfmaissa tehdään, joissa rahaa on liikaa, eikä tiedä, mihin sitä käyttäisi. Hän ehdottaa ”Kreikan ja Italian rannikon saaria, joihin helposti voisi sijoittaa 100 000 -200 000 ihmistä”. http://www.jpost.com/Middle-East/Egypti ... ees-415366
· USA:n ulkoministeri John Kerry sanoi venäläiselle virkaveljelleen olevansa huolissaan uutisista, joiden mukaan Venäjä siirtää nopeasti sotilaskalustoa ja – yksiköitään Syyriaan. Sekä USA että Saudi Arabia ovat sopineet yhteisestä strategiasta Bashar Assadin hallituksen kaatamiseksi. Jos näin tapahtuu, Syyriassa alkaisivat ennen näkemättömät kostotoimet kaikkia Assadin armeijaa tukeneita vastaan, joista alaviitit, kurdit ja kristityt shiojen ohella joutuisivat ottamaan vastaan pääosan. Venäjä toimii suojelijan asemassa.
http://www.jpost.com/Middle-East/US-voi ... ria-415362
· Upporikkaat arabimaat ovat sivusta seuranneet Eurooppaa runtelevaa kansainvaellusta osallistumatta siihen ollenkaan, eikä ole viitteitä, että ne olisivat halukkaita ottamaan heitä alueilleen. Orjuus tai sitä muistuttava käytäntö on edelleen yleistä arabimaissa, eikä UNHRC puutu siihen mitenkään. Maahanmuuttajat luultavasti orjuutettaisiin arabimaissa. http://www.jpost.com/Middle-East/How-is ... sis-415319


Lähettänyt Gabriel Eskel
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Israel Update/ Syyskuu

ViestiKirjoittaja noomi » 10.09.2015 07:50

    Kuva

Wednesday, September 09, 2015
KESKIVIIKKO 09.09.15
1. EILEN tiistaina taivas oli kokonaan oranssin värisen pölykerroksen värittämä, mikä kesti koko päivän ajan ja jonka ennustetaan häviävän torstain kuluessa. Pölykerros oli niin tiivis, että valoja oli pidettävä sisätiloissa pitkin päivää. Pahinta siinä oli se, että se alkoi tuntua hengityksessä ja kirvellä silmissä. Lehtiartikkeleissa, radio- ja TV-uutisissa ikääntyneitä, lapsia ja astmaatikkoja kehotettiin pysymään sisätuloissa ja pitämään ikkunat ja muut aukot ulkoilmaan suljettuina. Runsaasti ihmisiä jouduttiin hoitamaan sairaaloissa ja yli kolmensadan ihmisen kerrotaan ottaneen yhteyttä lääkintähenkilöstöön saadakseen ohjeita erilaisia oireita varten.

Viranomaiset sanovat, etteivät pölymyrskyt ole harvinaisia Israelissa, mutta yleensä niitä esiintyy talvella tai keväällä ja ne tulevat Siinailta tai Afrikasta.
Tämä pölymyrsky oli lähtöisin Irakista ja Syyriasta, joissa käydään jatkuvia sotia. Koska kiväärin luodeissa käytetään köyhdytettyä (depleeted) uraania sen painon ja halvan hinnan vuoksi. On mahdollista, että sitä on joutunut hiekkapölyyn. Ehkä siitä johtuen viranomaiset sanoivat pölyä vaaralliseksi kuitenkaan viittaamatta tuohon mahdollisuuteen.
Lämpötila nousi eilen 35 asteeseen Jerusalemissa, mikä lisäsi epämukavuutta, koska myös sisätilat olivat kostean lämpimiä eikä tuuletusta voitu järjestää. Rannikko-seuduilla kosteuspitoisuus oli 70 -75 %, paikoin 85 %, ja lämpötila 32 -33 astetta. Jordanin laaksossa ja Arava-aavikolla lämpötila nousi 37 -39 asteen tienoille. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/200462

LÄMPÖTILAT tänään: Jerusalem 25 -36; Tiberias 31 -37; Suolameri 32 -37, Eilat 31 -41 +C-astetta. Lämpötila pysyttelee korkealla vielä huomenna, mutta alkaa sen jälkeen laskea siten, että lauantaina korkein lukema on 33 astetta Jerusalemissa. Ilma on tänään ja osittain huomennakin epäselvän utuinen seljeten torstaina.
Kinneretin vedenkorkeus laskee 1 sm:n päivässä ollen nyt - 212.68 merenpinnasta.

2. ARABIT ovat lisänneet kivien ja polttopullojen heittelemistä israelilaisia autoilijoita vastaan Juudean ja Samaria alueilla sekä Jerusalemin itäosissa arabilähiöissä ja niiden lähistöllä. Vaikka Shimon Peres vakuutteli vuosia sitten toisen intifadan jälki-laineissa, etteivät kivet tapa, todellisuudessa kivien heittäminen liikkuvaan autoon voi aiheuttaa kuljettajan menettävän autonsa hallinnan, joka voi suistua pois tieltä ja kääntyä ympäri, mikä lienee kivittämisen tarkoituskin. Polttopullon heittäminen on vaarallista, sillä se voi sytyttää auton tuleen polttaen sisällä olijoita.

Viime päivinä autojen tulittaminen kivääreillä tai pistoleilla on kuitenkin yleistynyt.
Tulittaminen tapahtuu joko tien verralta tai usein ohiajavasta autosta.
Israelilainen kaksi naisautoilijaa joutui tulituksen kohteeksi ajaessaan teitä no 60 etelään arabikylän Hawarah ja juutalaisyhteisön Kfar Tapouh välillä Habitot risteyksen lähellä. Naiset olivat nunnia.
Nainen kertoi, että laukauksia ammuttiin useita, mutta hänen autostaan löydettiin vai8n yhden kuodin reikä. Ne ammuttiin luultavasti ohiajavasta autosta eikä tähtäys ollut tarkka. Naiset hoidettiin shokin vuoksi, mutta kumpikaan ei ollut haavoittunut. Poliisi haravoi ympäristöä syyllisten löytämiseksi.
http://www.timesofisrael.com/shots-fire ... an-in-west bank-none-hurt/, http://www.israelnationalnews.com/News/ ... e_ED4r7RsU,

3. KAHTA bussia, jotka olivat matkalla Maale Adumimista Jerusalemiin, kivitettiin tiistai-iltana tiellä no 417. Kukaan ei loukkaantunut fyysisesti hyökkäyksessä, vaikka kaksi bussin ikkunaa oli hajotettu joko kivi- tai marmorilohkareilla.
Poliisi aloitti alueen haravoinnin syylisten löytämiseksi, mutta he olivat paenneet läheiseen arabikylään. Sen sijaan poliisit löysivät kasan marmorilohkareita, mikä on osoituksena siitä, että yökkäykset oli etukäteen suunniteltu ja varusteltu.
Poliisit ohjasivat liikennettä hyökkäyspaikan ohi.

VIIME viikolla israelilainen autoilija haavoittui JIT-risteyksessä Samariassa arabien tulitettua hänen autoaan. 46-vuotias autonkuljettaja pystyi ajamaan läheiseen tarkastuspisteeseen Kedumimissa, josta hänet vietiin sairaalaan ensiavun jälkeen. Terroristit ampuvat häntä ohiajavasta autosta paeten paikalta. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... e_FBYr7RsU

4. PA/PLO:n puheenjohtajan Mahmoud Abbasin uhkauksia romuttaa Oslon sopimusten mukaisen taloudellisen ja turvallisuuspoliittisen yhteistyön Israelin kanssa tarkastellaan Israel Hajom lehden websivun artikkelissa otsikolla: Report: Abbas mitätöidä Oslon sopimukset.
Alaotsikossa selvitetään, että sen lisäksi, että hän uhkaa lopettaa kaiken taloudellisen ja turvallisuusyhteistyön Israelin kanssa, hän uhkaa erota.
Tämä ei ole mitenkään uutta, hän on uhannut sitä monta kertaa ennenkin. Tarkkailijat sanovat, että tarkoituksena on vallan siirtäminen omaksi edukseen.

ABBASIN uskotaan julkistavan laatimansa suunnitelman puheessaan YK:n yleiskokouksessa myöhemmin syyskuun aikana, kuten Abbasia lähellä olevat henkilöt keroivat lehden toimittajalle.
Puheen luonnos on tarkoitus levittää kansainvälisille järjestöille. Dokumentissa paljastetaan Abbasin suunnitelma hallinnon järjestelemiseksi Oslon sopimuksen mitätöimisen jälkeen, mikä tarkoittanee Palestiinan Auktoriteetin lopettamista ja sen tilalle perustettavan uuden hallituksen aloittamista Palestiinan Valtion edustajana ja sen päätösten toimeenpanijana.
Mikä rooli PLO:lla tulee olemaan siinä yhteydessä, on sekin arvoitus. PLO edustaa teoriassa kaikkia palestiinalaisryhmiä, mutta kaikki eivät ole sen jäseniä. Gazan kaistaa hallitsevan Hamasin rooli on samoin arvoitus, Hamas ei ole PLO:n jäsen, mutta haluaisi liittyä siihen, jos sen peruskirjaa muutetaan sen halun mukaan.
Oslon sopimukset on allekirjoitettu PLO:n virkailijoiden nimissä.

MAAN uutistoimiston mukaan PLO:n virkailija Ahmad Majdalani sanoo, että PA:n johtajisto Ramallahissa on jo päättänyt, etteivät Oslon sopimukset sido sitä. Raportin mukaan PLO katsoo voimassa olevien taloudellisten ja turvallisuus-yhteistyön Israelin kanssa loppuneen. Toinen PLO:n virkailija vakuuttaa, että julkisuuteen levinneet tiedot täytyy ensin hyväksyä PLO:n kokouksessa, eikä se voi tapahtua ennen Abbasin puhetta YK:n yleiskokouksessa.
Kukaan ei näytä tietävän, mitä Abbas lopulta suunnittelee, eivät edes läheisimmät.
PLO:n ”parlamentti”, jota kutsutaan nimellä Palestiinan Kansallinen Neuvosto, PNC, oli tarkoitus kokoontua 14. -15, syyskuuta, mutta PLO:n hallitus viime hetkellä päätti siirtää vaalitilaisuuden, jossa oli tarkoitus päättää PLO:n uudesta hallituksesta, loppuvuoteen päättämättä päivämäärästä.
FATAHIn virkailijat valitaan vaaleilla 29. marraskuuta 2015.
Hamas voitti 2006 parlamenttivaalit, mutta kaapattuaan vallan Gazassa se on hallinnut kaistaa itsenäisesti torjuen Fatahin pyrkimykset vallan jakamisesta.
Abbas on haalinut käsiinsä ehdottoman vallan Juudean ja Samarian palestiinalais-alueilla. Hän on PLO:n PA:n ja Fatahin puheenjohtaja ja toimii ”Palestiinan presidentin” ominaisuudessa ilman kansalta saamaansa mandaattia.
Abbas puhuu YK:n yleiskokouksessa 30. syyskuuta, minkä jälkeen voitaneen paremmin arvailla, mihin suuntaan kehitys suuntautuu. http://www.israelhayom.com/site/newslet ... p?id=28157

5. USA:n hallitus varoitti PA:n johtoa katkaisemasta taloudellista ja turvallisuus-yhteistyötään Israelin kanssa. USA on PA:n tärkeimpiä rahoittajia, ja sen antaman tuen loppuminen lamauttaisi PA:n toiminnan lopullisesti. Ehkä tämä oli tärkeä tekijä, joka pakotti PLO:n hallitusta siirtämään PNC:n syyskuun 14. -15. päiviksi suunniteltua vaalikokousta loppuvuoteen.

USA:n lisäksi EU ja arabimaat ovat painostaneet Abbasia siirtämään PNC:n (PLO:n pakolaisparlamentti) vaalikokousta syyskuusta vähemmän kiireiseen aikaan.
Pitävien todisteiden puuttuessa on turvauduttava huhuihin ja arvailuihin. Koko draamanäytelmän tarkoituksena lienee turvata Abbasin valta – ehkä myös hänen poikansa hyväksi – minkä hän voisi toteuttaa syrjäyttämällä PLO:n johdosta hänelle kriittisiä jäseniä. Tämä on käytännön demokratiaa arabitapaan.
16 PLO:n hallituksen 18 jäsenestä ilmoittivat eroavansa, heidän joukossaan Abbas, joka vakuuttaa, ettei hän pyri PLO:n ja Fatahin johtoon hallitusta valittaessa. http://www.jpost.com/Israel-News/Politi ... ael-415647

6. UUTISOTSIKOITA
· Muslimimaahanmuuttajat Unkarissa käyttäytyvät hyvin väkivaltaisesti, missä ei ole pienintäkään näyttöä epätoivoisesta pakenemisesta etsiessään turvaa henkeään uhkavalta viholliselta. He huusivat ”allahu akbar” ja ”fuck you” heitellen ulosteita ja roskia pyrkiessään välttämään poliisien ohjeita järjestyksen palauttamiseksi ja henkilötietojen rekisteröimiseksi, kuten EU:n säännöt edellyttävät. Monet noista nuorista huligaaneista eivät ilmeisesti halua joutua virkavallan kirjoihin, ehkä entisten tai tulevien rikosten vuoksi. Toisessa tilanteessa silminnäkijät kertovat, miten Italian ja Itävallan rajalla nuoret miehet kiskoivat vanhahkon naisen tukasta ulos autostaan varastaakseen hänen autonsa, jolla he aikoivat ajaa Saksaan, joka on ”kultamaa”. Toiset sivusta seuraavat heittivät ulostustaan ihmisten päälle. He myös halusivat varastaa bussin ottaakseen sen käyttöönsä. http://www.infowars.com/muslim-refugees ... row-feces/
· Kreikan aluevesillä Lesbojen saareksi nimitetyn 85 000 asukkaan saarelle on majoittunut 25 000 ”turvapaikan” hakijaa. Koska osa oli Syyriasta ja osa Afganistanista, heidän välilleen syntyi verisiä kamppailuja elintilasta. Lisää turvapaikan etsijöitä tulee sadoittain joka päivä. Saari sijaitsee vain 6 mailin päässä Trukin rannikolta. Turvaa etsivät tulevat varastamillaan ja itse kyhäämillään lautoilla tai veneillä, jotka he tuhoavat päästyään rantaan, ettei heitä voitaisi palauttaa. Kreikan viranomaiset pyrkivät rekisteröimään heitä, mikä prosessi voi kestää useita päiviä, eikä heillä ole varaa jäädä odottelemaan, ettei joku toinen veisi hänen paikkaansa päästä Saksaan. Paikallisten asukkaitten pinna alkaa säröillä, mikä voi ennustaa yhteenottoja myös heidän ja saarelle majoittuneiden kesken. http://www.breitbart.com/london/2015/09 ... eeing-war/
· Adam Aliyahu Berkowitz vakuuttaa, että P5+1 maiden ja Iranin välinen Wienin sopimus tulee jouduttamaan islamin mahdin, messiaan, tuloa. Islamin opetuksen mukaan hän tulee selvittämään kaaosta, johon maailma on ajautunut. Hän ilmestyy Damaskoksen Suuren Moskeijan valkoisessa tornissa mukanaan Jeesus, josta tulee hänen sotapäällikkönsä väärä-uskoisten voittamiseksi, antikristuksen surmaamiseksi ja Jerusalemin valloittamiseksi, josta tulee hänen maailmanvaltansa pääkaupunki. http://www.breakingisraelnews.com/48214 ... 8lO59S7.97
· ARUZ Sheva kertoo artikkelissaan, että nyt tullessa kaikkien tietoon, että Netanyahun epätoivoisesti käymä yhden miehen diplomaattinen sota USA:n hallitusta ja kongressia vastaan on päättynyt tappioon, Israelin tulee tunnustaa tosiasiat ja aloittaa uudenlaisen diplomatian luominen kokonaan uudelta pohjalta. Israelin tulee lopettaa esiintyminen ”USA:n maaorjana”, todeta asemansa alueellisena voimatekijänä ja vastata tuleen tulella. Artikkelin laatija toteaa, että myytti USA:n ja Israelin erikoissuhteista sai kylmän ja armottoman heräämisen todellisuuteen, jossa Obaman hallituksen politiikassa Israelin asema ei ole ensimmäisellä eikä toisellakaan sijalla. Obama julistaa puheissaan, että USA on maailman suurin muslimimaa, ja hän toteuttaa tätä näkyään – omasta vai valvojansa tahdosta, on sivuseikka.
Sen mukaisesti hän pyrkii poistamaan juutalais-kristillisen kulttuuriperinteen korvaten sen islamin sharialailla, joka pyrkii tuhoamaan kaiken edelliseen liittyvän perinteen ja todistuskappaleet. Tämä suuntaus riehuu Irakissa ja Syyriassa, Afrikan pohjoisosissa, Jemenissä, ja uhkaa Egyptin rikasta kulttuuriperinnettä pyramidien ja sfinksien tuhoamisella. Onko se USA:n tulevaisuus? Artikkelissa todetaan, että Israelin tulee pysäyttää Islamin Valtion ja sen tuhovoiman eteneminen säilyäkseen hengissä Lähi-Idän vihamieleisessä ympäristössä, jossa heikkoa ei armahdeta. Mutta artikkelissa muistutetaan, etteivät muslimit pyri itsetuhoon, vaan maailman valloitukseen, ja sen toteuttamiseksi heidän on palattava järkevään ajatteluun. Ydinase ei ole pahin ongelma, artikkelissa todetaan, minkä sauditkin ovat todenneet. Maailma voidaan tuhota moneen kertaan olemassa olevilla ydinaseilla, mutta niin ei ole tapahtunut, olkoon syynä siihen MAD, yhteisesti tunnustettu tuho, tai jokin muu tekijä. http://www.israelnationalnews.com/Artic ... e_vQ4r7RsU


Lähettänyt Gabriel Eskel
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Israel Update/ Syyskuu

ViestiKirjoittaja noomi » 12.09.2015 11:02

    Kuva

Friday, September 11, 2015
PERJANTAI 11.09,15
PERJANTAI 11.09.15
1. KOLME päivää sitten Syyrian ja Irakin hiekkaerämaista koillistuulten mukana Israeliin saapuneet hienon hienot pölyhiekkaset peittivät koko maan värittäen auringon valon oranssin väriseksi estäen kokonaan auringon suoran valon, mikä aiheutti epätodellisen hämyisen ilmapiirin. Vaikka ikkunat ja muut aukot ulkoilmaan pidettiin tiukasti kiinni, hienoinen pölykerros laskeutui sisätiloissa kaikille pinnoille näkyen erityisesti kiiltävillä, jota sai pyyhkiä toistuvasti.
Tämä epätavallinen hiekkapölyilmiö askarruttaa myös tutkijoita, joiden tilastojen mukaan tällaista ei ole tapahtunut 15 vuoteen tässä laajuudessa ja tähän vuoden aikaan, eikä koko niinä 75 vuoden aikana, jolloin tilastoja alettiin rekisteröidä.
He toteavat, että kyllä hiekkaa on ollut Syyrian erämaissa aina ja koillistuulia on myös ollut silloin tällöin, mutta ilman tätä pölyilmiötä tässä laajuudessa. Yksi selitys on se, että taistelujen ja kuivuuden vuoksi maanviljelijät eivät ole voineet kunnostaa peltojaan eivätkä kastella viljelmiään, minkä vuoksi peltojen maakerrokset ovat kuivuneet rutikuiviksi, mitä voimakkaat tuulet ovat repineet mukaansa.

TÄNÄÄN perjantaina näkymät lännen suunnalla ovat edelleen epäselviä, joskin väri on muuttunut normaalin harmaaksi. Nenässä ja kurkussa tuntuu edelleen kitkuinen haju, mikä voi osaltaan johtua siitä, että hienoa pölyä on sisätiloissa kaikkialla.
Lämpötilat ovat olleet koko ajan epätavallisen korkeita, mikä lisää epämiellyttävää nihkeyden tunnetta. Eräiden arvioiden mukaan tilanne normalisoituu vasta ensi viikolla. Pölykerrosten poistamiseksi luonnosta tarvittaisiin sateita. http://www.timesofisrael.com/sandstorm- ... e-weekend/.

Koska tänä aikana kaikki pyrkivät seuraamaan ennusteita voidakseen nähdä, missä ajanjaksossa eletään, voisimme nähdä pölyinvaasion varoittavan Israelia uhkasta, joka lähestyy pohjoisia rajojamme levittäytyäkseen sieltä koko maan alueelle. Erään henkilön näyn mukaan Israel tulee kokemaan maan eteläosasta alkavia ja sieltä pohjoiseen leviäviä verisiä yhteenottoja, joissa kuolee tuhansia ihmisiä.

LÄMPÖTILAT tänään: Jerusalem 24 -34; Tiberias 29 -41; Suolameri 33 -43; Eilat 30 -42 +C-astetta. Times pf Israel ennustaa asteen pari korkeampia lämpötiloja. Huomisesta lähtien huippulämpö alkaa laskea asteen verran päivässä.
Kinneretin vedenpinta laskee sm:n vuorokaudessa.

2. MAAHANMUUTTAJAT - käytettäköön heistä sitten nimitystä pakolaiset, siirtolaiset, kristittyihin maihin aloitetun valloitusretken ensimmäiseksi aalloksi tai miksi vain – jatkavat invaasiotaan Euroopan maihin, mutta pahaenteisesti välttäen arabimaita. He pyrkivät Eurooppaan Afrikan pohjoisosista sekä Irakista ja Syyriasta Turkin kautta, josta he useimmiten pyrkivät Kreikkaan ja sen kautta muihin EU-maihin.

Useat heidän kyhäämistään lautoista tai veneistä ovat liikakansoitettuja ja kelpaamattomia Välimerellä toistuviin myrskyihin, minkä vuoksi satoja menehtyy Välimeren ylityksen aikana. Tilannetta hyödyntävät erilaiset ihmiskauppiaat, jotka sovittua maksua vastaan lupaavat avustaa heitä Kreikkaan, josta toiset kauppiaat lupaavat kuljettaa heitä Unkariin ja sieltä edelleen Itävaltaan tai Saksaan. Muutamat jatkavat matkaa edelleen Ruotsiin ja Tornion kautta Suomeen.
Itävalta ja Saksa ovat avosylin tervehtimässä heitä maahansa jopa järjestäen eräänlaisia vastanottoseremonioita. Saksan liittokansleri on saanut lisänimen ”Mama Merkel”, joka lupaa, että Saksa ottaa vastaan 800 000 siirtolaista. Joissakin tapauksissa siirtolaiset ovat kieltäytyneet hyväksymästä hyväntekeväisyys- järjestöjen tarjoamia ruokapaketteja ja vesipulloja potkien niitä junavaunujen alle. Eivät he ole tulleet nälkää pakoon eivätkä anelemaan kristittyjen armopaloja.

Tarkkailijoitten huomio on kiinnittynyt siihen, että siirtolaiset ovat lähes kokonaan nuoria vahvakuntoisia nuoria miehiä, naisia ja lapsia näkee harvemmin. Nämä nuoret miehet käyttäytyvät hyvin hyökkäävästi solvaten muita matkustavia ja paikallisia asukkaita kohtaan huudellen omalla kielellään omaa Allahiaan ylistäviä iskulauseita. Raiskauksiakin on tapahtunut. Nämä lienevät islamin aloittaman invaasion tunnustelijoita, joiden aseet kuljetetaan heille avustuskonteissa, kuten Kreikan tullivirkailijat totesivat avattuaan muutaman ”avustuspaketin”.
Heidän toinen tehtävänsä lienee ottaa yhteyttä kohdemaissa oleviin nukkuviin soluihin niiden aktivoimiseksi.
Kysymys on maahanmuuton pyhästä sodasta (jihad), jolla vuosisatojen aikana on valloitettu laajoja alueita islamille rauhanomaisesti ilman kuumaa sotaa, mutta jota voidaan jouduttaa aseellisten iskujen kautta.

SAKSAAN saapui rajojen avauduttua ensimmäisenä päivänä 20 000 siirtolaista, joiden tuloa saksalaiset juhlivat junalaitureilla ja juna-asemilla. Saksaan on saapunut kaikkiaan 450 000 siirtolaista, kuun alusta lähtien 37 000, kuten varakansleri Sigmar Gavriel totesi torstaina. Liittokansleri Merkel oli suorastaan innoittunut kertoessaan, miten uusia mamuja sijoitetaan vastaanottokeskuksiin ja vanhoihin kouluihin, ja miten rakennetaan uusia kouluja heidän lapsilleen. Armeija osallistuu talkoisiin todeten, että se ottaa vastaan 14 500 mamua 41 kohteessa tarjoten heille jopa omia parakkejaan.
Saksan hallitus venyttää ns. Dublinin sääntöä, jonka mukaan mamut täytyisi palauttaa maahan, jossa heidät ensiksi otettiin vastaan.
Talvi on kuitenkin tulossa Eurooppaankin, ja seuraava suuri haaste on saada teltoissa asuvat mamut kunnollisiin suojiin sadetta ja kylmää vastaan. http://www.timesofisrael.com/mama-merke ... ee-centre/

3. Jos Saksa osoittaakin hyvää tahtoa ottaessaan vastaan kymmenet tuhannet mamut, joita yhä suuremmin joukoin kolkuttelee sen rajaportteja – jos niitä enää onkaan – ja Syyrian pakolaiset etsivät juutalaisjärjestöiltä ohjeita yhteiskuntansa järjestelemiseksi oudossa maassa outoine kielineen ja tapoineen, Iranin ylin kaitsija Ali Khamenei, joka heinäkuun 14. päivänä antoi edustajilleen oikeuden allekirjoittamaan Wienin sopimuksen maailman johtavien valtioitten kanssa, jatkaa USA:n ja Israelin, niiden kahden saatanan, suuren ja pienen, tuhoa ennustavia lausuntojaan. Minkäänlaista ymmärtämistä ja halua yhteistoimintaan ei osoiteta siltä taholta. Khamenei uhoaakin, etteivät sopimukset sido Iranin käsiä, vaan se tulee jatkamaan ydinsuunnitelmansa toteuttamista kuten tähänkin asti.

ToI:n kolumnisti Adiv Sterman viittaa Israel Hajom artikkeliin, jossa kerrotaan Ali Khamenein tweet-sivullaan julkistamasta ennustuksesta, ettei Israel tule selviytymään seuraavien 25 vuoden aikana, koska Iran tulee tuhoamaan sen ennen sitä. Tässä ei sinänsä ole mitään uuttaa, hän on uhannut näin ennenkin.
Pääministeri Benyamin Netanyahu köytti tätä Iranin ylimmän yksinvaltiaan tuoretta lausuntoa osoittaakseen pääministeri David Cameronille, miten epäluotettavan maan kanssa länsimaat solmivat Wienin sopimuksen, jonka ulkoministeri John Kerry sanoi perustuvan tosiasioihin eikä uskomuksiin.
Lukiessa lukemattomien asiantuntijoitten lausuntoja, joissa Wienin sopimuksen todetaan olevan täynnä reikiä, ei voi välttyä toteamukselta, että joko länsimaiden neuvottelijat eivät olleet asiansa tasalla, tai että se runnottiin kasaan hyvien tietäen sen puutteet. Presidentti Obamalla oli kiire saada sopimus käsiinsä voidakseen keskittyä esittelemään sitä kongressiin saadakseen vastahakoisten läsenten hyväksymisen. Obama itse vihjaa, ettei kongressin hyväksyminen tai hylkääminen ole lopulta merkittävä, hän pystyisi hoitamaan sopimuksen toteuttamisen USA:n puolelta hallinnollisten päätöstensä kautta, mutta kansan rauhoittamiseksi se on tarpeen. Obama on toisen kautensa aikana hallinnut lähes kokonaan ilman kongressia, mikä on lamauttanut sen toiminnan pelkäksi kumileimasimeksi.

Lehden mukaan Amerikan kansasta 21 % kannattaa Wienin sopimusta, kun 49 % vastustaa sitä. Myös kongressin enemmistö vastustaa sopimusta vaatien, että sen tulee saada tutustua pääsopimukseen liittyvään kahteen rinnakkaissopimukseen ennen kuin se voi tehdä päätöstä siitä. Obama ja Kerry puolestaan väittävät, ettei se ole tarpeen, vaikka niissä selvitetään, miten IAEA tulee valvomaan, että Iran noudattaa sopimusta, ja tarvittaessa suorittamaan tarkastuksia maastossa.
Lehden asiantuntija kutsuu sopimusta mustaksi aukoksi, jonne Obaman hallitus tyrkkii koko Amerikan kansaa rauhoitellen, että kaikki on hyvin. http://www.timesofisrael.com/heres-to-s ... -25-years/, http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/200586

4. VENÄJÄ jatkaa Syyriassa olevien joukkojensa vahvistamista avaten uuden lentoreitin Sevastopolista Iranin kautta sekä Krimille että Latakian lähellä olevaan Jablan lento-kentlle ja tukikohtaan, josta ne puolustavat Venäjän merisatamaa Latakiassa. Venäjä lähetti myös maailman suurimman sukellusveneen Dmitri Donskoyn (TK-208, Typhuun) Syyrian edustalle. Aluksessa on 20 Bulava ISBM ohjusta, kussakin 6 -10 MIRV-ydinkärkeä, jotka voidaan ohjelmoida eri kohteisiin.

IRAN lähetti viikon aikana 1000 valiojoukkojensa sotilasta Syyriaan, Heidät sijoitettiin pieneen Ghorin tukikohtaan Latakian eteläpuolella. Heidän ensimmäinen tehtävänsä on koordinoida toimintansa venäläisten joukkojen kanssa Jablassa.
Venäjä kunnostaa Jablaa siten, että se pystyisi huolehtimaan Venäjän joukkojen huollosta ja vastaanottamaan sen lähettämät avustukset ja täydennykset.
Jablaan on sijoitettu Venäjän meriprikaatit 810 ja 336. Heidän tukenaan on S-300 ilmatorjunta ohjuspatteristo, jonka tutka pystyy valvomaan koko Syyrian eteläosaa ja pitkälle Israelin aluetta.
Venäjän MIG-31 hävittäjälaivue on sijoitettu Mezzan lentokentälle lähellä Damaskosta. Ei vielä tiedetä, osallistuvatko ne ilmaiskuihin kapinallisia vastaan.
DF:n artikkelissa kerrotaan, ettei ole selvää, miten Venäjä reagoi A-Qaidan ja Al-Nusra Front joukkojen viimeaikaisiin voittoihin Syyrian eteläosassa.
Iranilaisten joukkojen tarkoituksena lienee vahvistaa Hizbullahin taistelijoita Syyriassa, jossa he ovat kärsineet suurta mieshukkaa motiivin alkaessa pienetä. http://www.debka.com/article/24883/Firs ... ian-troops
5. UUTISOTSIKOITA
· USA:n tiedustelujohtaja James Clapper varoittaa, että USA:n suurin uhka on cyber-hyökkäys, jota hän kutsuu nimellä Harmageddon. Clapper esitti varoituksensa vuosittaisessa turvallisuusjoukkojen jäsenten konferenssissa Washingtonissa torstaina. Hän varoitti, että hyökkäykset ja uhka USA:n kansallisia ja taloudellisia kohteita vastaan ovat lisääntyneet, hän kuitenkin uskoo, että Harmageddon-tason hyökkäystä suurempi uhka tulee keskisuuria kohteita vastaan. Hän varoitti, että uhkausten määrä kasvaa samalla kuin niitten kehittyneisyys, ja iskujen voimakkuus kasvavat. Varautuminen niihin koskee myös yksityissektoria. Esimerkkinä Microsoft, joka tiistaina ilmoitti hankkineensa omistukseensa israelilaisen cyber-security yrityksen Adallam. Clapper mainitsi puheessaan myös Syyriasta ja muista muslimimaista Eurooppaan tunkeutuvat jihadistit, jotka pystyvät soluttautumaan aitojen pakolaisten joukkoon, joiden taustatietoja ei pystytä suuren ryntäyksen puitteissa selvittämään. He voivat aiheuttaa arvaamattoman turvallisuusriksin kohdemaissaan. ttp://www.israelnationalnews.com/News/N ... fKKu4r7RsU
· Neuvottelut Israelin suunnitteleman ja USA:n kanssa toteuttaman ohjusten torjuntaan kehitetyn Arrow järjestelmän rakentaminen yhteistyössä israelilaisen yhtiön Rafael Advanced Defense Systems ja amerikkalaisen Raytheon yhtiön kanssa ovat lähes valmiit. Arrow I ja II, jota kutsutaan nimellä Magic Wand tai Davidin linko, on tarkoitettu lyhyen ja keskimatkan rakettien torjuntaan täydentäen Iron Dome järjestelmää. Arrow III on tarkoitettu ballististen ohjusten torjuntaan. Viime aikoina tehdyt testit ovat olleet hyvin rohkaisevia. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... fKPe4r7RsU
· YK:n yleiskokouksen päätöksen mukaan PA voi nostaa lippunsa YK:n lippurivistöön 193 valtion kanssa. EI puolestaan päätti, että Juudeassa ja Samariassa valmistetut tuotteet tulee merkitä, jotta ostajat voivat harkita, ostaako Israelin alueilla valmistettuja tuotteita. Tämä on selvää rasismia, koska maailmassa on useita muita vastaavia kohteita ilman eri kohtelua. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... fKTzIr7RsU, http://www.israelnationalnews.com/News/ ... fKT8Yr7RsU, http://www.israelnationalnews.com/News/ ... fKUDIr7RsU, http://www.jpost.com/International/Pros ... les-415921,
· Weizmann instituutti teki laitteen, joka pystyy ottamaan ilmakehän carbon dioxide ja muuttamaan sen polttoaineeksi. Se voisi pelastaa ihmiskunnan, he vakuuttavat. http://www.timesofisrael.com/its-hot-ou ... l-warming/
· Jerusalemin itäosiin muuttaneet juutalaiset nostavat rohkeasti Israelin lipun salkoon osoitukseksi, että koko Jerusalem on osa Israelia. http://www.timesofisrael.com/in-east-je ... ong-arabs/,


Lähettänyt Gabriel Eskel
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Israel Update/ Syyskuu

ViestiKirjoittaja noomi » 14.09.2015 07:03

    Kuva

Sunday, September 13, 2015
SUNNUNTAI 13.09.15
1. TÄNÄÄN länsimaisen kalenterin mukaan sunnuntaipäivänä, joka on juutalaisen elul-kuun 29. ja shmita vuoden 5775 viimeinen päivä, alkaa uusi ajanjakso, jonka alkutaipaleella tulemme kokemaan useita enteellisiä merkkejä ja tapahtumia. Juutalaisten uudenvuoden päivä alkaa tänä iltana ja jatkuu kaksi-päiväisenä juhlana. Tätä päivää kutsutaan myös pasuunansoiton juhlaksi, josta IV Ms.29:1 sanoo näin: ”Ja seitsemännessä kuussa, kuukauden ensimmäisenä päivänä, olkoon teillä pyhä kokous. Älkää silloin yhtään arkiaskaretta toimitettako. Olkoon se teille pasuunansoiton päivä”. Silloin tapahtuu myös osittainen kuun pimennys.

15. syyskuuta loppuu USA:n armeijan koskaan järjestämä Jade Helm sotaharjoitus. Samana päivänä Cernin suuri atominkiihdyttäjä LHC aloittaa kuukauden kestävän kunnianhimoisimman tieteellisen kokeensa, jolla se pyrkii matkimaan Jumalan luomistyötä, kuten he sanovat, toistaakseen suuren pamauksen tilanteen, josta he uskovat maailmankaikkeuden saaneen alkunsa. Toinen suuri tavoite on löytää aukko neljänteen ulottuvuuteen, mikä mahdollistaisi avaruusmatkat ja materiaalien siirrot järjellisessä ajassa toisille planeetoille ja niiden taakse. Toiset avaruusfyysikot varoittelevat, että he voivat avata mustan aukon, joka nielee koko maapallon.

Syyskuun 23. päivänä, joka ”sattumalta” on myös juutalaisten Jom Kippur ja muslimien Eid al-Adha, uhritoimituksen juhla, Rooman 266. paavi Francis I saapuu Yhdysvaltoihin. Hän pitää puheen USA:n kongressille 24.syyskuuta.
Hänen uskotaan puuttuvan puheessaan YK:n yleiskokoukselle syyskuun 25. päivä- paitsi ajankohtaiseen siirtolaistulvaan Euroopassa - myös ilmastonmuutokseen ja uuteen maailmanjärjestykseen, NWO, jolla valtioiden rajat määriteltäisiin uudelleen kuten myös maailman luonnonvarojen uudelleen jakoon marxilaisen periaatteen mukaisesti. Tämä liittyy YK:n uudelleen herättämään agenda 21 toteuttamiseen 2030 mennessä. Siitä keskustellaan YK:n 193 maan huippukokouksessa 23. -25.2015. Hän voi käsitellä puheessaan myös teologisia kysymyksiä, tarjoten Rooman kirkkoa maailmanlaajuisen uskonnollisen järjestelmän rungoksi, joka tulisi käsittämään kaikki uskoinnot. Hänen mieliaiheensa on kestävä kehitys, joka liittyy maailman ilmastonmuutokseen ja mannerjäiden sulamiseen sekä maailmantaloutta uhkaavaan romahdukseen. Suunnitelmaan kuuluu ihmiskunnan määrän raju pudotus.

Syyskuun 28. päivänä tapahtuu neljäs ja viimeinen ”verikuu”, joka aloittaa 8 päivää kestävän lehtimajan juhla-ajan. Juutalainen kansa pyrkii sinä aikana viettämään edes osan ajastaan kyhäämässään lahtimajassa.
http://www.jewsnews.co.il/2015/09/13/bi ... ig-things/,
http://www.wnd.com/2015/08/mega-agenda- ... opes-help/

2. ISRAELIN väkiluku ylitti 8.4 miljoonan asukkaan rajan ennen juutalaisten uutta vuotta 5776. Tämän uskotaan ennakoivan sitä, että maan väkiluku ylittänee 10 miljoonaa lähimmän vuosikymmenen aikana. Väkiluku kasvoi lähes 2 % kuluneen vuoden aikana.
Juutalaisia on 6.3 miljoonaa. Arabien osuus on viidennes eli 1.7 miljoonaa. 5 %,
366 000, kuuluvat kategoriaan ei-arabikristityt ja eri uskontokuntiin kuuluvat.
Syntyvyys ylittää kuolleiden määrän nelinkertaisesti. Vauvoja syntyi 168 000, kuolleiden määrä oli 42 000.
http://www.timesofisrael.com/israel-pop ... -new-year/,

Uusia siirtolaisia muutti maahan juutalaisen vuoden 5775 aikana 29 500, mikä ennustaa, että vuosi 2015 on ennätysvuosi siirtolaisten luvussa. Siirtolaisia muutti maahan 13 % enemmän kuin vuonna 5774. Uusia siirtolaisia, olim, saapui 97:stä maasta, yksi Andorrasta, Angolasta, Namibiasta. Paraguaysta, Filippiineiltä ja
Slovakiasta kustakin. Ministeri Zeev Elkin ennustaa, että vuoden 2015 lopussa ylitetään 35 000 uuden siirtolaisen raja.
USA:sta muutti 3 600 juutalaista, Ranskasta 7 350 (nousua 10 %); Ukrainasta 6 900 (50 % nousua). Muuttoon Ranskasta vaikuttivat suuri nuorten työttömyys ja nouseva antisemitismi hyökkäyksineen juutalaisia vastaan; Ukrainan sisäiset taistelut ja tulevaisuuden epävarmuus ovat pääsyitä muuttoon, mutta ennustettiin jopa 400 % nousua, mikä ei toteutunut.
Venäjältä muutti Israeliin 5 900 juutalaista, 23 % enemmän kuin edellisvuonna, mikä johtunee osittain lännen asettamista sanktioista Venäjää vastaan. Monet ovat kuitenkin joutuneet palaamaan Venäjälle eri syistä johtuen. (Israel News)

3. SIIRTOLAISTEN tulvan jatkuessa Eurooppaan, vaikka kukaan ei näytä kertovan, kenen toimesta tai mistä johtuen, Saksa lupaa sijoittaa alueelleen 800 000 siirtolaista riippumatta siitä, keitä he ovat ja miksi ovat tulleet. Laskelmien mukaan ennen pitkää nuorista saksalaisista 10 % kuuluu siirtolaisiin. Liittokansleri Angelika Merkelin päätös hyväksyä heidät Saksaan tuntuu vähintään heikosti arvioiduksi jo pelkästään siksi, että monissa maissa he ovat osoittautuneet vihamielisiksi ja väkivaltaisiksi, ja raportit kertovat heidän hyökkäyksistä alaikäisiä tyttöjä vastaan, joita he raiskaavat mullahiensa opastamina, jotka säätävät, että vääräuskoisen raiskaaminen on täysin luvallista ja jopa suositeltavaa, koska se alistaa vääräuskoisia ja lisää muslimien määrää. Eräs mullah Kairossa antoi oman tulkintansa, että Koraanin mukaan oman vaimonsa surmaaminen ja syöminen on hyväksyttävää, jos sillä pelastaa oman henkensä. Lisäksi siirtolaisten joukossa on koulutettuja terroristeja. Raporttien mukaan osa siirtolaisista sijoitetaan natsien entisiin keskitysleireihin.

Unkari on lopulta menettänyt itsehillintänsä maahan tunkeutuvien siirtolaisten määrän kasvaessa aina vain ja heidän itsekeskeisen käyttäytymisensä vuoksi siten, että uusien lakien myötä heitä tullaan kohtelemaan aivan eri tavalla. Unkarilaisia viranomaisia on jo syytetty siitä, että he antavat ruokaa siirtolaisille heittämällä ne heidän majoitustiloihinsa kuin häkkiin suljetuille koirille. Monet kieltäytyvätkin ottamasta vastaan lahjapaketteja torjuen ne täysin.
Erityisesti heitä nöyryyttävät Punaisen Ristin tarjoamat ruokapaketit, koska niissä on suuri punainen risti, jota he kammoksuvat.
Unkarin viranomaisille on annettu uudet ohjeet, joiden perusteella he voivat turvautua kumiluoteihin järjestyksen palauttamiseksi. Unkari laatii kiireellä uusia lakeja, jotka antavat viranomaisille valtuudet toimia parhaaksi katsomallaan tavalla siirtolaistulvan hallitsemiseksi ja estämiseksi.

EU:n komission johtaja Jean Claude Juncker vetosi keskiviikkona kaikkiin jäsenmaihin, että ne täyttäisivät velvollisuutensa siirtolaisten vastaan ottamiseksi. Ainakin Hollanti on sanonut, ettei se voi hyväksyä sille määrättyä siirtolaismäärää.
Monet muutkin EU-maat ovat vastustaneet Brysselin niille määräämiä velvoitteita.
Hollannissa Geert Wilders kutsui Unkarin ja Itävallan kautta Eurooppaan kohdistuvaa siirtolaisten tulvaa islamin invaasioksi länsimaihin, ja että sitä tulisi käsitellä vastaavasti. Hollannin parlamentti vasta on aloittamassa tilanteen käsittelyn ”maan ollessa jo täysin vihollisen hyökkäyksen alaisena”. http://www.jewsnews.co.il/2015/09/13/on ... destroyed/

4. EU-parlamentti hyväksyi Israelia koskevan päätöslauselman, jossa ei ole mainintaa kahden valtion periaatteesta. Kriitikot katsovat tämän tarkoittavan, ettei Eurooppa katso tarvitsevansa enää juutalaisia. Ranska valittaa, että Saksa tyhjensi maan juutalaisista ja tuo nyt muslimeja heidän tilalleen.

EU-parlamentin päätös tarkoittanee sitä, ettei EU halua osallistua rauhan-keskusteluihin kahden valtion periaatteella, vaan yhden kahden kansan yhteisellä valtiolla, joka tukehdutettaisiin arabipakolaisilla. PA:n puheenjohtaja Mahmoud Abbas, joka haluaa löytää tavan pehmeästä laskusta vaarallisilta vesiltä, sanoi kiitellessään YK:n päätöstä sallia PA:n lipun liehuvan YK:n 193 maan lipun rinnalla, totesi odottavansa päivää, jolloin PA:n lippu liehuu Jerusalemin yllä. Jos EU saisi päättää siitä, se päivä olisi heti huomenna. http://www.jewsnews.co.il/2015/09/13/eu ... ish-state/

5. EUROOPAN maat ovat heräämässä karuun todellisuuteen, että heidän kukkasin ja tervetulotoivotuksin vastaan ottamansa ”pakolaiset” tuhoavat kaiken, mihin kädellään ulottuvat.
He liikkuvat suurina joukkioina hyökkäillen eteen tulleita kohteita ja henkilöitä vastaan, kuten eräs silminnäkijä kuvasi tilannetta lisäten: ”Puoli tuntia sitten näin Italian ja Itävallan välisellä rajalla valtavan siirtolaisjoukon. Kaikella solidaarisuudella vaikeuksissa olevia ihmisiä kohtaan, se mitä näin, herättää kauhua. Tämä valtava lauma – anteeksi, mutta se oli täysi erämaa – väkivaltainen, pulloja heittelevä, huudellen: Haluamme Saksaan!”.
Saksako on nyt heidän paratiisinsa?
Silminnäkijä kertoo, miten roskajoukko yritti vetää vanhan naisen autostaan varastaakseen hänen autonsa ajaakseen sillä Saksaan, toiset rynkyttivät bussin kuljettajan ovea vallatakseen bussin käyttöönsä, jossa hän itse istui. Hän sanoi säälivänsä näitä ihmisiä, sillä jos he pääsisivät Puolaan, heidän vastaanottonsa ei vastaisi sitä, mitä Itävalta ja Saksa tarjoavat.
Hän kertoo odottaneensa 3 tuntia päästäkseen rajan yli, mutta lopulta poliisi pakotti heidät takaisin Italiaan. Heidän bussinsa oli häväisty, ulostusjälkiä, naarmuja, särkyneitä ikkunoita, järkyttyneitä matkustajia. Miten tällaiset ihmiset voivat integroitua saksalaiseen järjestykseen ja vastuuntuntoon?
Hän kertoo, että valtaosa joukosta oli nuoria sotakuntoisia miehiä, tuskin ollenkaan naisia ja lapsia. Hän ihmetteli mielessään miten Puolan kansa suhtautuisi heihin, sillä he eivät ole valmiit heidän vastaanottamiseensa? http://www.jewsnews.co.il/2015/09/13/to ... ly-videos/

6. JOTKUT EU-maat ovat alkaneet havaita, että heidän myönnytyspolitiikkansa uhkaa heidän omaa turvallisuuttaan ja ovat painaneet jarrun pohjaan. Onnettomuudeksi vain useimmat heistä heräsivät liian myöhään, kun vihollinen on jo porttien sisällä. EU-n johtajisto lähtee siitä, että heidän tulee nurkumatta alistua siihen, mitä johtajat Brysselissä päättävät, eli siihen siirtolaismäärään, joka heille on määrätty.
Muutamat maat ovat esittäneet, että he hyväksyvät vain kristittyjä, mutta ei koskaan mitään ”f---cking” muslimeja saaden syytöksiä rasismista.
Slovakia puolustautuu, että muslimit tuntisivat olonsa epämukavaksi heidän joukossaan, ja Kyproksen johtajat hyväksyvät vain kreikkalaiskatoliset. Heidän perustelunsa tuskin kelpaavat Brysselin herroille.

He eivät ilmeisesti tajua sitäkään, etteivät nämä maahan tunkeilijat tule anelemaan oikeutta asumiseen ja rauhalliseen yhteiseloon, he haluavat kaiken.
Tilanne on todella outo ja ennen kokematon, ja monet hyvää tarkoittavat päättäjät joutuvat venyttämään omaatuntoaan pyrkiessään erottamaan moraalisesti oikean ja omalle kansalleen turvallisen päätöksen välissä.
Lisäksi tarkkailijat toteavat, että tämä on vasta alkua; pahin on vasta edessäpäin syksyn sateitten ja talven kylmien säiden pakottaessa heidät ulos teltoistaan.
EU:n säännön mukaan siirtolaiset tulee rekisteröidä siinä maassa, johon he ensiksi tulivat, Tämä periaate on unohdettu kokonaan. Täten Alankomaat voivat ilman häpeän häivääkään ilmoittamatta lähettää Suomeen lentokoneellisia muslimeja. http://www.jewsnews.co.il/2015/09/13/so ... o-ing-way/, http://www.jewsnews.co.il/2015/09/13/hu ... -migrants/,

7. UUTISOTSIKOITA
· ISRAEL on hoitanut sairaaloissaan 1500 Syyrian taisteluissa haavoittunutta kyselemättä heidän taustojaan ja julkaisematta heidän henkilötietojaan. Miten on mahdollista, että upporikkaat arabimaat voivat ilman maailman tuomiota kieltäytyä ottamasta pakolaisia, vaikka esim. Saudia Arabia on rakentanut ilmastoituja telttakaupunkeja miljoonia ihmisiä varten? Gulf-maiden edustajat sanovat, etteivät he voi ottaa vastaan pakolaisia, jotka kieltäytyvät integroitumista heidän yhteiskuntaansa. USA:n presidentti Obama lupasi ottaa vastaan 90 000 pakolaista, mutta Kerry pani sen paremmaksi luvaten, että 100 000 pakolaista voidaan majoittaa Yhdysvaltoihin. He kuitenkin tarkoittanevat meksikolaisia, joita maassa on jo yli puolitoista miljoonaa. Obama antaa heille pysyvän asumisoikeuden ja oikeuden sosiaalietuisuuksiin varmistaakseen, että he äänestävät demokraatteja seuraavissa vaaleissa. – Israel ottaa vastaan vuosittain lähes 30 000 juutalaista sulauttaen heidät yhteiskuntaansa. http://www.jewsnews.co.il/2015/09/13/is ... blind-eye/, http://www.jewsnews.co.il/2015/09/13/ci ... shock-you/,
· IDF kouluttaa mies- ja naissotilaista koostuvaa pataljoonaansa taisteluihin Siinain erämaassa ISIS-joukkoja vastaan. Tutkimusten mukaan puhtaasti miehistä koostuvat yksiköt toimivat tehokkaammin kuin sukupuolten sekoittamisesta koostuvat. Ehkä tarkkaavaisuus kärsii, kun ei aina tiedä, minne silmänsä suuntaisi. Siinain rajan tuntumaan sijoitettu pataljoona kuitenkin harjoittelee tiiviisti ollakseen valmis, kun käsky tulee. Asiasta on varmaan sovittu Egyptin p0residentti Fattah al-Sisin kanssa, jolla on vaikeuksia saada Siinaille pureutuneet islamistit valvontaansa. http://www.jewsnews.co.il/2015/09/13/mi ... -in-sinai/
· Jerusalemin poliisi joutui käyttämään mellakan torjumisvälineitään sunnuntaina suojautuakseen raivokkaan muslimijoukon hyökkäyksiä vastaan Temppelivuorella. PA:n eroava ja ilman mandaattia toimiva puheenjohtaja Mahmoud Abbas tuomitsi poliisin toiminnan todeten, ettei mitään hyökkäystä poliisia vastaan tapahtunut. ”Presidentin kanslia tuomitsee jyrkästi miehittäjän sotilaitten ja poliisien hyökkäykset Al-Aksa moskeijaa ja niiden käyttämän väkivallan uskollisia vastaan Vuorella”. PA ja Hamas ovat sijoittaneet vuorelle maksullisia nais- ja miesryhmiä, joiden tehtävänä on järjestää toistuvia mellakoita Vuorella sekä ärsyttää ja herjata sinne nousseita turisteja ja juutalaisia. Ne käyttävät tukíkohtanaan Al–Aksa moskeijaa, jonne he varastoivat kiviä ja polttopulloja hyökkäyksiä varten. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... fVDt4r7RsU
· Neljä poliisia haavoittui mentyään Jerusalemin Silvanin lähiöön muuttaneiden juutalaisten ja arabiasukkaitten väliin heidän nujakoidessaan keskenään. Arabi-enemmistöiseen lähiöön oli muuttamassa tusinoittain juutalaisia asukkaita. Lähiö oli aiemmin juutalaisten asuttama, mutta heidät karkotettiin sieltä Israelin itsenäisyyssodan aikana. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... fVGror7RsU
· Turvallisuusministeri Erdan vakuuttaa, etteivät arabien järjestämät väki-valtaisuudet ja hyökkäykset estä halukkaita nousemasta Temppelivuorelle. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... fVH_or7RsU, http://www.timesofisrael.com/police-pal ... ple-mount/,
· Gazan jälleen rakentamista suunnittelevan qatarilaisten ohjelman mukaan Qatar tulee rakentamaan tarvittavat valmistelut Israelin kaasu- ja aurinkoteknologian hyödyntämiseksi. Myös Egyptin rannikolta löydettiin valtavat kaasuesiintymät, mutta niiden saaminen käyttökuntoon vie vuosia, kun Israelin kaasukentät ovat jo valmiit. Gazan sähkön tarpeesta Israel vastaa suurimmaksi osaksi, osa tuodaan Egyptistä, loput omasta laitoksesta. http://www.timesofisrael.com/qatar-seek ... aza-power/
· Kymmenet tuhannet saksalaiset osoittivat mieltään Mynchenissä ja muissakin kaupungeissa islamin invaasiota vastaan ja sen puolesta. Angelika Merkelin lämpimät tervetulotoivotukset eivät olleetkaan kaikkien mieleen, kuten videopätkistä voisi kuvitella. Lauantain aikana 9 000 siirtolaista tulvi Bavarian pääkaupunkiin, mikä alkaa herättää kansalaiset vastarintaan. Heitä tulee lisää kaiken aikaa, eikä kukaan tiedä heidän taustojaan tai motiiveitaan, sillä rajavalvonta on repsahtanut lähes tyystin. http://www.timesofisrael.com/tens-of-th ... in-europe/, http://www.timesofisrael.com/germany-ge ... r-weekend/,
· Kovat tuulet ja ankarat sateet aiheuttivat valtavan nostokurjen kaatumisen Mekkassa torstaina syyskuun 11. päivän 2001 aattona. Jotkut pitävät sitä yhtenä merkkinä lukuisten toisten joukossa, jotka osoittavat uuden aikakauden alkamisesta juutalaisten shmita-vuoden jälkeen. Nostokurki romahti Mekkan suuren moskeijan katolle aiheuttaen suurta tuhoa. Sen suojissa on myös Kaaba, neliskulmainen rakennus, joka vuosittain puetaan morsiamen tapaan Ramadania varten. Kaaban sisällä on musta meteoriitti, jota muslimit palvovat lahjana Allahilta. Onnettomuudessa sai surmansa ainakin 107 ihmistä ja 238 haavoittui. http://www.timesofisrael.com/saudi-offi ... cca-crane/
· USA:n kongressin hyväksyessä symbolisen päätöslauselman, jossa se hylkää Wienin sopimuksen Iranin ydinsuunnitelmasta, Obama alkaa herätellä henkiin Israelin ja PA:n välistä rauhanprosessia. Netanyahu tavannee Kerryn loppukuussa ja Obaman marraskuussa. USA:n kongressin jäsenet harkitsevat Obaman syyttämistä kongressin säätämän lain rikkomisesta, mutta kongressi näyttää kärsivän Obaman tartuttamasta retroviruksesta, kuten epidemiodoksin tohtori Michael Savage selittää. Virus tunkeutuu soluun ja käyttäen sen entsyymiä monistaa saastutetun solun leviten ruumiiseen. ”Virus on tunkeutunut Valkoiseen Taloon tuhotakseen koko Maan”. http://www.timesofisrael.com/white-hous ... ite-house/
· Tag Meir rasismin vastainen järjestö on kerännyt 174 000 NIS henkiin jääneen Kawabshan perheen pojalle. Hänkin sai pahoja palovammoja 31.heinäkuuta sattuneessa murhapoltossa, jossa menehtyivät hänen molemmat vanhempansa ja 18 – kuukauden ikäinen veljensä. Poliisi ei vielä ole pidättänyt ketään syyllisenä murhapolttoon ehkä sen arkaluonteisuuden vuoksi. Duman arabikylan asukkaat uskovat, että sen teki joku kylän asukas kostoksi perheitten välisessä kiistassa. http://www.timesofisrael.com/israeli-gr ... -survivor/
· Pari viikkoa sitten presidentti Putin teki tarjouksen Netanyahulle Israelin kaasuesiintymien suojelemiseksi terroristeja vastaan ja lisäksi 7-10 miljardia USD Leviathanin kaasukentän kehittämisestä ja kaasun johtamisesta Euroopan markkinoille. Debkafile kertoo artikkelissaan, että Venäjällä on suuret suunnitelmat Syyrian länsi- ja eteläosan kehittämisestä maa-, meri- ja ilmavoimien tukikohdaksi, mutta ettei se informoinut Netanyahua niistä, vaikka suunnitelmat ovat olleet valmiit heinäkuusta alkaen. Venäjän suunnitelmat rajoittavat suuresti Israelin iskuja Irania ja Hizbullahia vastaan, eikä USA:lla ole mitään suunnitelmia Venäjän suunnitelman häiritsemiseksi. http://www.debka.com/article/24885/Puti ... p-in-Syria,
SÄÄTILAT tänään: Jerusalem 22 -32; Tiberias 26 -38; Suolameri 31 -40: Eilat 29 –41 +C-astetta. Lämpötiloissa tapahtunee parin asteen alenemista keskiviikkoon mennessä, mutta ilma on aurinkoinen ja pölyvapaa. Negevissä ja maan itäosissa voi tulla paikallisia sadekuuroja, eikä olisi pahitteeksi, vaikka tulisi muuallakin maassa, jotta luonto siivottaisiin tiistaina alkaneen pölymyrskyn jäänteistä.

Lähettänyt Gabriel Eskel
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Israel Update/ Syyskuu

ViestiKirjoittaja noomi » 16.09.2015 15:43

    Kuva

Wednesday, September 16, 2015
KESKIVIIKKO 16.09.15
1. ENNUSTEEN mukaan uuden vuoden 5776 ensimmäisen päivän tuli olla kirkas ja aurinkoinen hiekkapölyn hälvennettyä ja kuurottaisten sateitten huuhtoessa osan siitä maan eteläisissä ja itäisissä osissa. Ennustus ei täyttynyt hiekkapölyn osalta, sillä vielä eilen ilma oli harmaa ja näkymät epämääräiset Jerusalemin alueilla. Avatessani työhuoneeni ikkunan viiden maissa illalla ilmassa oli edelleen selvä kitkun haju.
Olivatko hiekkapölymyrskyt seurausta Jumalan ilmoittamasta rangaistuksesta Mooseksen viidennen kirjan mukaan: ”Ja taivas ylläsi tulee muuttumaan pronssiksi ja maa jalkojesi alla raudaksi. Ja Herra muuttaa maasi sateet tomuksi ja pölyksi: taivaasta se tulee yllesi kunnes sinut tuhotaan”. (5Ms.28:23 -24) Nämä hiekka-ja pölymyrskyt tulivat shmita-vuoden lopulla kuin osoituksena, ettei Jumala ollut tyytyväinen kansan osoittamaan parannuksenteon aitouteen ja anteeksiantoon veljilleen, kuten sitä kehotettiin tekemään.

Raportit kertovat sen sijaan, että paikoin runsaat ensisateet tulivat maan pohjoisosiin toisena itsenäisyyspäivänä tiistaina iltapäivällä, ja siellä etenkin Galileaan ja Golanin kukkuloille. Tämä on vastoin totuttuja sääntöjä, sillä sateitten on määrä alkaa vasta lehtimajan juhlan`(succotin) ensimmäisen päivän iltana. Mutta Hän joka säät ja ilmat säätää, ei ole sidottu ihmisten laatimiin tilastoihin perustuviin laskelmiin ja ennusteisiin.
Illalla sateet tulivat paikoin runsaina Juudean ja Negevin alueilla saaden Bamim ja Nekorot joet tulvimaan, mikä tuli yllätyksenä monille luonnossa patikoiville.
Poliisi varoitti autoilijoita maanteitten tulvimisesta paikoittaisten sateitten johdosta Mizpe Ramoniin ja Eilatiin johtavilla teillä. Sateitten ennustetaan jatkuvan keskiviikkoyönä. mikä aiheuttaa viikkoja kestäneitten helteitten osittaista helpottamista viikon vaihteeseen mennessä. Jerusalemin alue jäi tällä kertaa osattomaksi sateista, mutta toivossa on hyvä elää. http://www.jewishpress.com/news/breakin ... 015/09/15/

SÄÄTILAT tänään: Jerusalem 23 -33; Tiberias 27 -39; Suolameri 30 -38; Eilat 30 -39 +C-astetta. Kuten taisin jo mainita, ilman lämpötilassa tapahtuu osittaista alenemista siten, että sapatin aattona perjantaina lämpötila on Jerusalemissa 21 -30 astetta ja muuallakin pari astetta tämän päivän lukuja alhaisemmat. Taivas on puolipilvinen ennusteajan aikana eikä sateita ennusteta, mutta niitä voi silti tulla. Taivas on tällä hetkellä puoli kahdeksan maissa pilvinen ja näkymät utuisen epäselviä.
Kinneretin vedenpinta jatkaa laskuaan senttimetrin päivävauhtia.

2. VENÄJÄ jatkaa Latakian alueella olevien tukikohtiensa vahvistamista ja muutenkin osoittaen päätöstään tukea Bashar Assadin hallitusta Syyriassa ainakin toistaiseksi. Venäjä päätti lähettää maailman suurimman sukellusveneensä Syyrian rannikon edustalle ja vahvistaa ilma- ja maajoukkojaan Latakin laivastotukikohdan alueilla. Venäjä pitää sotilasharjoituksiaan Syyrian rannikolla julistaen laajoja alueita rannikon edustalla varoittaen muita maita tunkeutumisesta sinne ilman lupaa. Venäjän sijoitukset alueilla nousevat 7 -10 miljardiin USD. Venäjä tarjoaa Israelille Välimerellä olevien kaasulauttojen turvaamista terrorismilta. Syyriaan tuomiensa uudenaikaisten tutkalaitteiden avulla Venäjä pystyy valvomaan Israelin pohjoisosaa
pitkälle maan sisäosiin, mikä asettaa Israelin ilmavoimat uusien haasteiden eteen.
http://www.debka.com/article/24885/Puti ... p-in-Syria

3. USA:n ulkoministeriö alkoi huolestua presidentti Vladimir Putinin pitkän aikavälin aikeista Syyriassa, mitkä näyttävät olevan vastakkaisia USA:n suunnitelmille.
USA:n ulkoministeri John Kerry soitti presidentti Putinille - jo kolmannen runsaan viikon aikana – pyytäen selvitystä Venäjän sotilaalliselle voimistumiselle Syyriassa antaen samalla ymmärtää USA:n kannan, että presidentti Assadin hallituksen tukeminen vain viivästyttää Syyrian ongelman ratkaisemista, missä Assad on osa ongelmaa eikä sen ratkaisua. USA:n ulkoministeriön lausunnossa tähdennetään ratkaista Syyrian sisällissota diplomaattisin keinoin ilman sotilaallisia toimia.

KERRYN sanotaan todenneen Putinille, että USA johtaa ISISL-joukkoja vastaan käymää sotaa, eikä hyväksy Assadin liittymistä siihen luotettavana kumppanina. Kerry sen sijaan kutsui Venäjää liittymään koaliittioon, joka tähtää ISIL joukkojen etenemisen estämiseen ja uuden hallituksen muodostamiseen Syyriaan ilman Bashar Assadia. Putin puolusti sotilaallista voimistumistaan Syyriassa eikä usko, että ISIL-joukkoja vastaan voidaan saavuttaa tuloksia ilman Syyrian hallituksen tukea.

KERRY matkustaa Lontooseen loppuviikosta, jossa hän tapaa Englannin ulkoministeri Philip Hammondin ja UAE:n ulkoministerin. Obama lupaa soittaa Putinille lähiaikoina, mutta ulkoministeriön tiedottajan John Kirbyn mukaan Syyrian tilanne on ulkoministeriön ja John Kerryn valvonnassa.
USA:n Valkoinen Talo on tiedottajansa Josh Earnestin mukaan huolestunut Venäjän sotilaallisesta voimistumisesta lennättäen Syyriaan uusia aseitaan ja panssareitaan.
Pentagonin tiedottajan Peter Cookin tietojen mukaan USA:n puolustusministeri Ash Carterilla ei ole aikomuksia ottaa yhteyttä Venäjän puolustusministeriöön, eikä ole suunnitelmia, joilla vastata Venäjän joukkojensa vahvistamiseen Syyriassa. http://www.timesofisrael.com/kerry-dema ... a-buildup/

4. JERUSALEMIN Temppelivuorella arabien mellakat ovat jatkuneet jo kolmatta päivää. Vuorelle yön aikana nousseiden nuorten miesten tarkoituksena on hyökätä sekä poliiseja että Vuorelle nousseita turisteja ja juutalaisasukkaita vastaan. PA:n puheenjohtaja Mahmoud Abbas syyttää maailmalla, että Israelin poliisit ja sotilaat ovat hyökkäysten takana kehottaen muslimeja puolustamaan Al-Aksa-moskeijaa. Kivien ja polttopullojen ohella poliisit löysivät Vuorelta sekä omatekoisia että tehdasvalmisteisia putkipommeja, mikä osoittaa heidän valmistautumisensa todellisiin taisteluihin Poliiseja ja armeijaa vastaan. Jordanian kuningas Abdullah II tarttui kysymykseen islamin pyhien paikkojen suojelijana tuomiten Israelin toimet Temppelivuodella ja Jerusalemissa varoittaen tilanteen kiihtymisestä. Arabiliitto käsitteli asiaa kokouksessaan samoin varoittaen Israelia tilanteen kärjistämisestä.

ISRAELIN viranomaiset kuitenkin kieltävät, että kysymys olisi kolmannen intifadan alkamisesta. Sisäisen turvallisuuden ministeri Gilad Erdan haluaa koventaa kiviä heittelevien tuomioita todeten, että heitä voidaan syyttää aiotusta murhasta. Hän kiistää huhuja, että tarkoitus olisi estää määrättyjen tuomarien toimiminen kivittäjiä vastaan nostetuissa oikeusjutuissa, mikä edellyttäisi lain muutoksia. Pääministeri Netanyahu tukee turvallisuusministerin kantaa tuomioiden koventamisesta.

KYSYMYS on hyvin ajankohtainen, sillä Mevasseretista kotoisin oleva israelilainen mies Levlovitz joutui kivityksen kohteeksi ajaessaan tiistaina kotiinsa uuden vuoden aterialta Armon Hanetzin lähiössä Jerusalemissa. Hän menetti autonsa hallinnan ja ajoi lyhtypylvästä vasten saaden surmansa. Hänen kaksi n. 20-vuotiasta tytärtään haavoittuivat lievästi. Jerusalemin Armon Hanetzi-lähiön vieressä sijaitsee Sur Bahir arabikylä, josta nuoret olivat tulleet.
Poliisin antaman tiedotteen mukaan arabit kivittivät useita muitakin israelilaisia autoja samassa lähiössä noin 23.00 aikoihin. Poliisin mukaan arabit ovat muuttaneet taktiikkaansa levittäen hyökkäyksiään Temppelivuorelta ja pääkaupungin itäosista muuallekin Jerusalemin ja sen ympäristön alueille, mikä osoittaa, että niitä johdetaan keskitetysti jostakin, mitä Shin Bet ja poliisi eivät ole löytäneet.

KORKEIMMAN oikeuden presidentti Miriam Naor vastustaa Erdanin ja pääministerin kantaa vedoten siihen, että se häiritsee oikeuden toimintaa puolueettomana instituuttina. Tämä on kuitenkin juuri sitä, mistä sitä syytetään, eli hyvin puolueellisesta toiminnasta arabeja koskevissa kysymyksissä, etenkin käsitellessään NGO-järjestöjen sponsoroimia kysymyksiä maan omistuksesta Israelissa. http://www.timesofisrael.com/security-m ... rs-needed/

5. ISRAELIN poliisi vahvistaa joukkojaan Jerusalemissa kolme päivää kestäneiden poliiseja vastaan tehtyjen hyökkäysten seurauksena. Kysymys on vaikea ja monitahoinen. Toiset varoittavat, että poliisin kovennetut toimet vain lisäävät arabien motiiveja hyökkäyksiin. Heidän mielestään kysymystä ei ratkaista väkivallan vaan neuvottelujen kautta, vaikka eivät tiedä, kenen kanssa pitäisi neuvotella. Poliisi on pyrkinyt maksattamaan mellakoitsijoiden aiheuttamat vauriot niiden tekijöillä, eli alaiäisten aiheuttamat vauriot korvaavat heidän vanhempansa.

TILAPÄINEN poliisikomentaja – uutta komentajaa ei ole vielä valittu entisen jouduttua eroamaan skandaalin vuoksi – Bentzi Sau totesi tiistaina, että poliisin toimet viime päivinä Temppelivuorella perustuvat luotettavaan tiedusteluun vakuuttaen, että syylliset tullaan pidättämään ja asettamaan tuomittaviksi.

Israelin turvallisuusjoukot pidättivät sunnuntain ja tiistain välisenä aikana 26 arabimellakoitsi9jaa. 14 poliisiupseeria haavoittui heidän heittämistään kivistä ja nujakoidessaan heidän kanssaan. http://www.timesofisrael.com/police-bee ... t-clashes/

6. IDF:n sotilaspatio joutui kivittäjien tuleen partioidessaan Nablusin (Sikemin) kaupungin lähellä. Yksi sotilaista sai kiven suoraan kasvoihinsa, minkä johdosta hänet jouduttiin viemään Bailinsoni9n sairaalaan Petah Tivassa. He olivat partioimassa jalan samarialaiskylän lähellä hyökkäyksen tapahduttua. Syyllisten etsiminen aloitettiin välittömästi. http://www.timesofisrael.com/idf-soldie ... ar-nablus/
Kristillisten koulujen opiskelijat osoittavat mieltää kieltäytyen osallistumasta koulu-työskentelyyn jo 16 päivän ajan.
33 000 opiskelijaa protestoivat kristillisille kouluille myönnettyjen varojen niukkuutta vastaan. Keskiviikkona mielenosoituksia järjestettiin Jerusalemissa ja Haifassa, ja niiden uskotaan leviävän entisestään. Mielenosoitukset aloitettiin syyskuun alusta, opiskelijat ovat pääasiassa Rooman kirkon valvomia kristillisiä kouluja, joiden opiskelijat ovat valtaosin arabeja. Syyskuun 6. päivänä muitten koulujen 450 000 opiskelijaa liittyivät tukilakkoon. Myös Ramlessa, Nasaretissa ja Shfaramissa opiskelijat ovat järjestäneet mielenosoituksia. Koulujen viranomaiset sanovat, että kristilliset koulut saavat valtion tukea vain kolmasosan siitä, mitä muut koulut. http://www.timesofisrael.com/fresh-prot ... grinds-on/

7. USEAMMAT juutalaisten pyhinä pitämät paikat ovat joutuneet hävityksen ja häväistyksen johteiksi paljon useammin, kuin muslimien, kristittyjen ja muitten uskontojen kohteet yhteensä, mikä voi yllättää monet.
Tutkimuksessa pyrittiin löytämään yhteistä linjaa vuodesta 2011 lähtien koskien uskonnollista väkivaltaa Pyhässä Maassa. Tutkimuksen mukaan 52 % väkivallasta kohdistui juutalaisten pyhinä pitämiin kohteisiin.

Murhapolttoyritys Kinneretin rannalla sijaitsevaa roomalaiskatolisen luostarin omistamaa kirkkorakennusta vastaan, jonka läheisyydessä ruokkimisihmeen arvioidaan tapahtuneen, herätti israelilaiset nousemaan ruususen unestaan, ettei Israelissa sallita eikä tapahdu uskonnolliseen syrjintään perustuvaa väkivaltaa. Polttoisku osoittautui juutalaisten fanaatikkojen suorittamaksi.
Tutkimuksia suorittanut NGO-järjestö on tilastoinut väkivaltaisia hyökkäyksiä vuodesta 2013 lähtien, mutta ulottaen tilastonsa vuoteen 2011 saakka.
Temppelivuorella tapahtuneet uskonnolliset väkivaltaisuudet syrjäytettiin tarkoituksellisesti tutkimuksesta, joka ei erottele niiden väkivalta-astetta.
Vuoden 2011 syyskuusta lähtien väkivaltaisia hyökkäyksiä pyhiä paikkoja vastaan rekisteröítiin 136, joista 52 % kohdistuivat juutalaisiin kohteisiin; 26 % islamin ja 22 % kristittyjen pyhinä pitämiin kohteisiin. http://www.timesofisrael.com/in-israel- ... -combined/

8. IS:n joukot ovat uhanneet Rooman paavin henkeä, mutta USA; viranomaiset pidättivät 15-vuotiaan poikasen, jonka he väittävät suunnitelleen IS:n sponsoroiman iskun paavia vastaan hänen USA:n matkansa aikana. Paavin tulisi ohjelmansa mukaisesti olla Washingtonissa 23. syyskuuta pitääkseen puheen kongressille ja sen jälkeen jatkaakseen ohjelmaansa YK:ssa ja muualla USA:ssa.
Paavi Francis I:n puhetta odotetaan suurella mielenkiinnoilla kaikkien taholta, sillä yhä useampi on vakuuttunut hänen potentiaalista roolistaan lopun ajan tapahtumissa, joita yleisesti uskotaan aikamme elävän.
Paavin puheen merkitystä USA:n kongressille lisää sen ajankohta 23.09., joka on juutalaisten suuri sovituspäivä, Jom Kippur. http://www.timesofisrael.com/us-arrests ... pope-plot/, http://www.wnd.com/2015/09/secret-servi ... sk-in-u-s/, http://www.wnd.com/2015/09/why-this-com ... -to-watch/,

Lähettänyt Gabriel Eskel
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Israel Update/ Syyskuu

ViestiKirjoittaja noomi » 21.09.2015 15:47

    Kuva

Sunday, September 20, 2015
SUNNUNTAI 20.09.15
1. SUNNUNTAIAAMU alkoi pienoisella maajäristyksellä, joka helisteli ikkunoita ja pani lattian aaltoilemaan muutaman sekunnin ajaksi. Uutisraportit eivät ole vielä vahvistaneet havaintoa, mutta tehnevät sen, kun uutisankkurit saavat silmänsä auki.
Olen muutaman päivän ajan valittanut jatkuvaa hellettä, jota pohjoisen säätilojen vaihteluun tottuneen asukkaan on vaikea kestää. Kuin vastauksena moitiskeluuni huomiseksi ennustetaan lämpötilan huomattavaa putoamista. Tämän päivän lämpöarvoiksi ennustetaan 22 -32 +astetta, mutta huomiseksi vain 20 -25 astetta paikallisten sateitten siivittämänä. Tiistaina lämpötilat alkavat uudelleen nousta siten että keskiviikoksi ennustetaan uudelleen 22 -31 asteen lukemia taivaan selkeytyessä. Sateet ovat aloittaneet kovin aikaisin tänä vuonna, kiitos siitäkin.

Onhan se vaihtelua tämäkin, joten on syytä olla kiitollinen. Lehtien artikkelit kertovat kotimaansa jättäneiden perheiden surkeista olosuhteista pyrkiessään löytämään rauhalisempia oloja perheilleen tietämättä ollenkaan, missä seuraavan yönsä viettää ja missä pysyvä asuinpaikka sijaitsee. Vaarallisin hetki heidän pakomatkallaan näyttää olevan Välimeren ylittäminen, jonka aikana muslimipakolaiset heittävät kristityt kanssamatkustajansa mereen kiikkeristä aluksistaan, jotka usein liikakansoitettuina eivät kestä Välimerellä ajoittain esiintyviä myrskyisiä aaltoja. Raportit kertovat, että Turkin hiekkarannikolle huuhtoutui uusi hukkunut pienokainen muutamaa päivää sitten löydetyn lisäksi. On syytä kiittää siitä, mitä on.

SÄÄTILAT tänään: Jerusalem 22 -32; Tiberias 26 -40; Suolameri 30 -39; Eilat 27 -39 +C-astetta. Lämpötilojen tilapäinen romahtaminen tapahtuu koko maan alueella, kuin vetääkseen henkeä, mutta palatakseen sitten kiireesti normaalirutiiniin. Kinneretin vedenpinta laskee edelleen sentin päivävauhtia ollen nyt -212.72m Välimeren pinnan alapuolella.

Ukrainassa pyhiinvaelluksella olleen 28-vuotiaan juutalaisen miehen Amir Ohanan (kotoisin Bat Yamista) ruumis löydettiin Umanin järvestä täysissä vaatteissa, vain kengät ja sukat riisuttuina. Hänen uskotaan riisuneen kenkänsä ja sukkansa vilvoitellakseen jalkojaan järven rannalla, mutta ehkä epileptia-kohtauksen saaneena horjahtaneen veteen. Järvi on lähellä breslav-rabbin Nachmanin hautaa. Israel aloitti viralliset etsinnät hänen löytämisekseen. Hän katosi tiistaina 15. syyskuuta. Hänen ruumiinsa lennätetään Israeliin yhdessä etsijöiden kanssa. Hän oli naimissa, häntä jäivät kaipaamaan vaimo ja kolme lasta. http://www.timesofisrael.com/body-of-is ... age-found/

2. SAUDI ARABIAN entinen tiedustelujohtaja prinssi Turki bin Faisal al-Saud oikoi puheessaan Lontoon Kings Collegen ja Georgtown Yliopiston järjestämässä tilaisuudessa pääministeri Benyamin Netanyahun äskeisissä puheissaan antamia tietoja. Pääministeri on pyrkinyt vakuuttelemaan, että Lähi-Idän arabikeväänä alkaneiden mutta syysmyrskyiksi muuttuneet tilanteet, joissa Iran on nousemassa alueen johtavaksi tekijäksi ja ydinasevaltioksi, ovat pakottaneet alueen sunnivaltiot etsimään uusia turvallisuustakuita tutkien liittoa myös Israelin kanssa. Prinssi Turki toimi Saudi Arabian tiedustelujohtajana vuoteen 2001 saakka ja toimi sen jälkeen lähettiläänä USA:ssa ja Englannissa.
Turki vakuutti, etteivät Saudi Arabian ja Israelin väliset diplomaattiset suhteet ole mahdollisia niin kauan, kuin ”Palestiina” on Israelin miehittämä. Hänen käyttämänsä termi Palestiina on tässä yhteydessä kovin epämääräinen eikä selvitä, mitä alueita hän tarkoitti siihen kuuluviksi.
Turkin puheen otsikkona oli: ”What should the World do about ISIS and the Challenge about violent extremism?” (Mitä maailman tulisi tehdä ISISin ja väkivaltaisen äärisuunnan kanssa?)
Turki puuttui vastauksessaan kysymykseen Netanyahun lausuntoihin ”muutoksen merestä” sunnivaltioissa, että määritelmä on epätarkka, sillä useimmilla arabimailla on suuri shia-vähemmistö, kuten Saudi Arabiallakin.
Toiseksi hän totesi, että niin kauan kuin Israel miehittää Palestiinaa, yhteistoiminta arabi-sunnimaiden ja Israelin kesken ei ole mahdollista. Hän sanoi, että tämä kysymys on keskeisin kaikkien arabimaiden suhteissa Israelin kanssa.

ARABIEN kiihdyttämät väkivaltaísuudet, joita Mahmoud Abbas lietsoo saadakseen maailman huomion kiintymään hänen puheeseensa YK:n yleiskokouksessa kuun loppupuolella, ovat kehittyneet rajuiksi, minkä johdosta Israel määräsi 800 poliisia normaalivahvuuden lisäksi palauttamaan järjestys Temppelivuorella ja Jerusalemin itäosissa. Poliisin kovennetut toimet ovat seurausta arabinuorten hyökkäyksistä poliisia ja Vuorelle nousseita pyhiinvaeltajia vastaan. Arabit ovat ottaneet aseisiinsa kivien lisäksi polttopullot ja putkipommit, joita poliisi löysi Al-Aksan läheltä.

Abbas käänsi tosiasiat päälaelleen syyttäen Israelia ”hyökkäyksistä arabipalvojia vastaan Vuorella” vakuuttaen samalla, että ”muslimit tulevat estämään juutalaisia häpäisemästä islamin ja kristittyjen pyhiä paikkoja saastaisilla kengillään”. Abbas toisteli tätä kehittämäänsä valheellista versiota soitoissaan arabijohtajille sekä johtaville länsimaille ja YK:lle, mikä näyttää uponneen otolliseen maaperään heidän Israelia tuomitsevista lausunnoistaan päätelleen selvittämättä asian todellisuutta. Abbas lupasi myös paljastaa YK:n puheessaan järisyttävän salaisuuden.

Saudikuningas Salman soitti presidentti Obamalle pyytäen häntä lopettamaan Israelin hyökkäykset muslimipalvojia vastaan Temppelivuorella, sekä esitti YK:n turvallisuusneuvoston kutsumista kokoon suojellakseen arabeja Israelin väkivallalta. Sekä Jordanian kuningas Abdullah II että Egyptin presidentti Abdul Fattah al-Sissi ovat esittäneet samantapaista huolta tilanteesta Temppelivuorella ja Jerusalemin vanhassa kaupungissa ja itäosan arabilähiöissä.

PRINSSI Turki sanoi puheessaan epäilevänsä, että USA:n presidentti Barack Obamalta puuttuu selkärankaa voidakseen puuttua Lähi-Idän alueen huonontuvan tilanteen hoitamiseksi, mistä esimerkkinä on Syyrian sekä Islamin Valtion muodostaman ongelman Syyriassa ja Irakissa ratkaisemisen epäonnistuminen.
Hän selitti, että 300 000 ihmistä on surmattu, heistä 99 % Syyrian armeijan toimesta, mikä on suuri valhe, sillä kyllä Assadia vastaan taistelevat kapinalliset ja alueelle nousseet terrorijärjestöt ovat vähintään yhtä verenhimoisia kuin hallituksen puolesta taisteleva Assadin armeija, joka taistelee maan virallisen hallituksen säilyttämiseksi, kunnes kokonaistilanne on selvitetty neuvottelujen avulla. http://www.timesofisrael.com/saudi-offi ... -occupied/
3. USA:n ulkoministeri John Kerry sanoi tavattuaan Englannin ulkoministeri Philip Hammondin lauantaina, että Syyrian diktaattorin, presidentti Bashar Assadin on siirryttävä syrjään, mutta että ajankohdasta voidaan neuvotella.
Reutersin mukaan Kerry esittää Venäjän presidentti Vladimir Putinille ja Iranin johtajille, että nämä neuvottelevat Assadin kanssa yksityiskohdista. Kerry esitti myös huolensa ajankohdan kiireellisyydestä, koska surmattujen ihmisten lukumäärä kasvaa kaiken aikaa, mutta myös siksi, että ISISL-joukkojen harjoittama väkivalta on raakuudessaan saavuttanut mittasuhteet, mitä ei voida hyväksyä länsimaiden moraali- ja eettisten sääntöjen mukaan.

Kerry ei sitä kuitenkaan näin sanonut, koska USA:n ulkoministeriön terminologiassa Assadin hallitus on se paha poika, eivät kristittyjen ja muiden ”vääräuskoisten” lahtaamiset nirhaamalla heidän kaulansa poikki tylsällä puukolla, eivät ruumiin-jäsenten katkomiset eläviltä ihmisiltä, eivätkä myöskään kristittyjen ristiin-naulitsemiset tai naisten raiskaukset, mitä ISIL ja muut terrorijärjestöt harjoittavat.
Muslimisaarnaajien aivopesemä länsimainen johtajisto näyttää alistuneen siihen, että islamin peto on länsimaistuessaan muuttanut täplänsä huomioimatta sitä, ettei täplien peseminen muuta pedon luontoa; peto se on edelleen, vain entistä vaarallisempi, koska sen tunnistaminen on entistä vaikeampi.

Syyrian opiskelijoitten mielenosoitusten lopettamisesta poliisin kovilla otteilla alkaneet rauhattomuudet ovat kehittyneet neljän vuoden aikana sisällissodaksi ja siitä edelleen ulkomaiden suoraksi puuttumiseksi sotaan toimittamalla kapinallisilla aseita ja kouluttamalla heitä sekä toimittamalla ulkomaisia vapaaehtoisia yhä sankemmin joukoin kapinallisten riveihin. Neljän vuoden aikana Syyriaan on pesiytynyt useita terrori-järjestöjä, jotka sotivat paitsi Assadin armeijaa vastaan, myös keskenään selvitellessään verisesti keskinäisiä valtasuhteitaan. USA:n CIA on ollut salaa leikissä mukana alusta lähtien.
USA tukee Al-Nusra Front järjestöä, joka löysästi kuuluu Al-Qaidaan. Saudi Arabia ja Qatar Gulfmaiden ohella tukevat myös asetoimituksillaan ja rahavaroillaan terrori-järjestöjä Syyriassa ja Irakissa. Sekä Syyriassa että Irakissa toimii voimakas mustan pörssin kauppa, joka myy aseita kenelle tahansa sopivalla hinnalla.

Iran tukee Assadia ja Hizbullahia, joka on myös asettanut voimansa ja asevarikkonsa taisteluihin Assadin joukkojen rinnalla. Iranin taloudelliset mahdollisuudet nousivat kerta heitolla USA:n kanssa tekemänsä Wienin sopimuksen ansiosta, joka vapautti jäädytettyinä olleita Iranin varoja 150 miljardia USD. Suurin osa sanktioista on kuitenkin vielä voimassa odottaen kongressin lopullista antautumista Obaman aloittaman hivutustaktiikan alaisuuteen, ja IAEA:n antamaa lausuntoa, että Iran on omalta puoleltaan toiminut sopimuksen ehtojen mukaan.
Syyrian ja Irakin tilanteen selvittämisessä on kuitenkin pakko huomioida alueen musta hevonen, Islamin valtio, joka valvoo suuria alueita Syyriassa ja Irakissa, ja joka on saanut käsiinsä uudenaikaisia aseita voittamiltaan joukoilta sekä varmistanut taloudellisen asemansa ryöstämällä pankkeja ja öljylähteitä ja jalostamoita, sekä verottamalla valloittamiensa maiden asukkaita ja järjestöjä.

KERRY totesi tavattuaan UAE:n ulkoministerin Abdullah bin Zayedin perjantaina Lontoossa, ettei Syyrian ongelman ratkaisu voi enää odottaa. Hän sanoi YK:n turvallisuusneuvostolle aikanaan esitettävän lausunnon sanamuodon olevan työn alla. Selvitellessä asioita arabien kanssa sanamuodot ovat tärkeitä ja etenkin se, miten arabit niitä tulkitsevat omalla kielellään.
USA:n ja Venäjän armeijan johtajat tapasivat ensimmäistä kertaa yli vuoteen Venäjän aloitteesta selvitelläkseen sotilaallista varustautumista Syyriassa, jota sekä USA että etenkin Venäjä raporttien mukaan harjoittavat.

Venäjä pahoitti syvästi mielensä tavasta, millä Obaman hallitus kaatoi Libyan hallituksen pakottaen sen johtajan Muammar Gaddafin luopumaan vallastaan. Venäjällä oli suuria taloudellisia sijoituksia alueella, jotka joutuivat alueella alkaneen kaaoksen jalkoihin. Venäjä ei halua joutua toistamiseen samaan tilanteeseen Syyriassa, jossa Venäjällä on taloudellisia ja sotilaallisia etujaan valvottavanaan. Tarkkailijoitten mukaan Venäjä yksinkertaisesti käytti tilaisuutta hyväkseen täyttääkseen tyhjiön, joka syntyi USA:n kadottaessa yhä enemmän mielenkiintoaan Lähi-Itään.

Venäjän ulkoministeri Lavrov kertoi Kerrylle, että Venäjän ainoa huoli on estää Islamin valtion eteneminen, mikä Kerryn mukaan on vain puolitotuus, ja ”siksi on tärkeää pystyä estämään väärinymmärrykset ennakolta”. USA on huolissaan Venäjän toimittamista kehittyneistä aseista Syyriaan, joita Assadin armeijan sanotaan jo ottaneen käyttöönsä. USA:n ja Venäjän puolustusministerien keskustelun aikana Venäjä siirsi Syyriaan muutamia uudenaikaisia hävittäjiään, jotka voivat uhata USA:n ja sen liittolaisten koneita Syyrian ilmatilassa.
Israel on huolissaan Venäjän toimittamista ilmatorjuntajärjestelmistä, joiden tutka pystyy valvomaan Israelin lentoliikennettä pitkälle sisämaahan. Pääministeri Netanyahu lentää Moskovaan tänään, jossa hän tapaa presidentti Putinin esittääkseen hänelle huolensa voimatasapainon muutoksesta. http://www.timesofisrael.com/kerry-assa ... egotiated/,

4. UUTISOTSIKOITA
· USA:n kongressi tunnustaa, että Wienin sopimus on toteutumassa kongressin ponnisteluista huolimatta sen torpedoimiseksi, mutta ettei taistelu ole vielä ohi, vaan kongressi pyrkii löytämään keinoja, joilla se saa valvontaansa sopimuksen edellyttämät tarkastustoimet Iranin ydinlaitoksissa. Toiseksi kongressi haluaa varmistaa, että Israelin turvallisuus taataan lisäämällä USA:n ja Israelin sotilaallis-taloudellista yhteistoimintaa. Kongressin koko toiminta on kriisissä Obaman harjoittaman ennen näkemättömän häikäilemättömän hallitustavan vuoksi, jossa lakeja säädetään ja entisiä kumotaan presidentin käskykirjeillä, joita ei edes tarvitse merkitä valtion rekisteriin, ellei presidentti halua. Tutkijoitten mukaan USA on luisumassa diktatuuriin, jota johdetaan salaisten järjestöjen kautta, joilla on loputtomat rahavarat käytettävissään, kuten Newsmaxin julkaisemassa Aaron Brabhamin laatimassa artikkelissa kirjoitetaan otsikolla: ”What Obama is going to do next?”. http://www.timesofisrael.com/iran-nucle ... -finished/,
· Saudi Arabian YK:n lähettiläs tulee johtamaan UNHRC:n tärkeää paneelia, mikä on herättänyt kärkevää kritiikkiä ja kummastelua, kuin ”pyromaani valittaisiin kaupungin palokunnan johtoon”. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... f59alOnI6s
· Pääministeri Netanyhua vastaan esitetään kritiikkiä siksi, ettei hän ole toiminut tarvittavalla voimalla terroristeja vastaan. Israel Beitenun johtaja Avigdor Liberman sanoo, että moni ehdokas pystyy nousemaan pääministeriksi, hän muiden joukossa. ”Netanyahu on heikko” hän sanoo. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... f5-ulOnI6s
· 44-vuotias Israelin arabi, 5-lapsen äiti, haluaa liittyä ISIL-joukkoihin. Hänet, Ayman Ahmed Mohamed Kanjou, jolla on filosofian tohtorin arvo islamissa, pidätettiin Turkissa hänen ollessaan menossa Syyriaan liittyäkseen terrori-joukkoihin. Hän on kotoisin Shfaramista lähellä Haifaa. Hänellä oli mukanaan 11 000 USD. Hän matkusti isänsä kanssa Turkkiin hiiskumatta miehelleen tai lapsilleen mitään, kuten poliisin kuulusteluissa selvisi. Hän opiskeli Kairon Al-Azhar yliopistossa, joka on tunnettu ääri-islamilaista tulkinnoistaan. http://www.timesofisrael.com/israeli-ar ... o-join-is/
· Brasilian presidentti Dilma Rousseff, joka toimi aikoinaan terrorijärjestössä, kieltäytyi hyväksymästä Netanyahun nimittämää lähettilästä Dani Dayania selittäen, ettei hän voi hyväksyä entistä ”setlerijohtajaa”. Netanyahua varoitettiin etukäteen, että nimityksestä voi tulla diplomaattisia ongelmia, mutta hän halusi pysyä päätöksessään. Nimitetyn lähettilään hylkääminen vastaanottajamaan taholta on harvinainen valtioitten mieluummin peruessa nimityksen välttääkseen diplomaattista hämminkiä. Brasilia on voimakkaasti nouseva valtio, jolla on valtavat öljy- ja muut luonnonvarat. Se on strategisesti tärkeä maa Etelä Amerikassa, jolla on mahdollisuudet toimia välittäjänä Israelin ja maanosansa muiden maiden välillä. Brasilia kuuluu BRICS järjestöön, jonka uskotaan nousevan taloudelliseen johtoasemaan maailmassa. Brasilian lisäksi siihen kuuluvat Venäjä, Intia, Kiina ja Etelä Afrikka. Tapaus ei nostane Netanyahun arvovaltaa maailmalla. http://www.timesofisrael.com/brazilian- ... eli-envoy/
· Israelin arabikansanedustajien Joint List ryhmä matkusti Ahmed Tibin johdolla Jordaniaan, jossa he keskustelívat kuningas Abdullah II:n kanssa Temppelivuoren tilanteesta jatkaen sieltä matkaansa Turkkiin. Tibin arvion mukaan tilanne Vuorella on muuttunut ja kaipaa selvittelyä. Kansanedustajat syyttävät delegaation kiihottavan ilmankin tulenarkaa tilannetta, toisten syyttäessä delegaation jäseniä valtiopetoksesta. Toinen ehdotti, että heidän tulee matkustaa Syyriaan ja jäädä sinne. http://www.timesofisrael.com/arab-lawma ... ple-mount/
· Turkin ja Israelin välien pysyessä tulehtuneina Israelin lomailijat ovat löytämässä uuden kohteen lomanviettoonsa Georgiasta ja muistakin Kaukasuksen maista kuten Azerbaijan ja Dagestan. http://www.timesofisrael.com/as-relatio ... r-a-vacay/
· Puolan entinen presidentti Lech Walesa, jota jotkut pitävät hyvinkin risti-riitaisena henkilönä, ennustaa, että jos muslimit saavat vallan Euroopassa, kuten nyt näyttää käyvän, he tulevat aloittamaan ihmisten ja etenkin aktiivisten kristittyjen surmaamisen katkaisemalla heidän kaulansa, mistä mainitaan myös Ilmestyskirjassa Pedon valtakunnan yhtenä tuntomerkkinä.
Itse asiassa muslimit tekevät sitä jo Euroopan maissa.
http://www.jpost.com/Israel-News/World- ... rld-416499
· Gazasta ammuttiin viikonvaihteen aikana muutamia raketteja Israeliin. Yksi niistä räjähti Sderotissa omakotitalon etupihalla vaurioittaen taloa ja bussia kadulla, mutta fyysisiä henkilövahinkoja ei sattunut. Kukaan ei näytä huomioivan asukkaille aiheutuneita psyykkisiä ongelmia. Monet heistä saavat pelkoreaktioita pelkästään kuullessaan hälytyssireenin äänen. IDf kävi kuitenkin tapansa mukaan pommittamassa joitain tyhjiä rakennuksia. http://www.jpost.com/Israel-News/Sirens ... ael-416623



Lähettänyt Gabriel Eskel
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Israel Update/ Syyskuu

ViestiKirjoittaja noomi » 24.09.2015 11:04

    Kuva

Tuesday, September 22, 2015
TIISTAI 22.09.15
1. KOSKA huomenna keskiviikkona, joka on normaali raporttipäivä, mutta samalla Jom Kippur, juutalaisten yksi tärkeimmistä juhlapyhistä, eikä silloin ole mahdollisuutta laatia raporttia, katson asialliseksi antaa vaikka lyhennetynkin väliraportin tänään.

Tarkastellessa aamun uutisraportteja tulee hakematta mieleen Raamatun Sana vuosituhansien takaa: ”Mutta maa turmeltui Jumalan edessä ja maa tuli täyteen väkivaltaa”. (1. Ms. 6:11). Tämä johti Jumalan päätökseen maan hävittämisestä vedenpaisumisen kautta, ”koska kaikki liha oli turmellut vaelluksensa Hänen edessään”. Väkivallan yleistyminen maailmassa on yksi merkki siitä, että elämme aikaa, josta UT ilmoittaa: ”Niin kuin kävi Noan päivinä, niin käy myös Ihmisen Pojan päivinä. Ihmiset elivät normaaleissa askareissaan siihen päivään asti, kuin Noa meni arkkiin ja vedenpaisumus tuli ja hukutti heidät kaikki”. (Lk. 17:26) Kyllä ihmiset varmaan olivat täysin tietoisia siitä, että Noa rakensi arkkiaan kuivalle maalle, mutta he mieluummin ilkkuivat tai totesivat hyväntahtoisesti Noasta: ”Se meidän kylän höperö”. Näinköhän käy meidänkin sukupolvelle, kuten Jeesus totesi: ”Te ulkokullatut, taivaan ja maan muodon te osaatte arvioida, mutta kuinka ette arvioi tätä aikaa?” (Lk. 12: 56) Merkkejä maalla ja taivaalla on yllin kyllin, mutta kiinnitetäänkö niihin mitään huomiota?

Israelissa on ollut hellekausi useiden viikkojen ajan. Eilinen päivä oli pieni poikkeama yleisestä trendistä, mutta huomisesta Jom Kippr päivästä lähtien palataan normaaliin järjestykseen ja helteisiin.
SÄÄTILAT tänään: Jerusalem 20 -30; Tiberias 24 -36; Suolameri 30 -39: Eilat 25 -39 +C-astetta. Huomenna Jom Kippurina lämpötila kipuaa Jerusalemissa 33 asteeseen laskien sen jälkeen asteen tai pari, mutta jatkuen edelleen aurinkoisena ja helteisenä. Suolamerellä ja Eilatissa lämpötila kipuaa yli 40 asteen, kuten myös Tiberian alueilla osittain.

2. JOM KIPPUR on juutalaisten suuri sovintopäivä, jolloin vuoden aikana tehdyt synnit oli sovitettava uhrieläimen veren kautta, jota ylipappi pirskotti Temppelin Kaikkein Pyhimmän alttarille omiensa ja koko kansansa syntien peittämiseksi.
Koska juutalainen Temppeli hävitettiin lopullisesti v. 70 jKr. eikä uutta ole voitu rakentaa, juutalaiset ovat joutuneet käymään prosessin läpi omassa sydämessään. Heidän edellytetään selvittelevän erimielisyyksiään ja riitojaan ennen suurta sovintopäivää, jona juutalaiset kokoontuvat synagogiinsa tai pyhille paikoille voidakseen tuntea edes hengessään Israelin Pyhän läsnäolon. Jotkut kokoontuvat Jom Kippurin yönä Länsimuurille huokaillakseen lähellä Temppelin Kaikkein Pyhimmän alttaria juutalaista kansaa kohdannutta katastrofia, mitä Temppelin menettäminen merkitsi valitulle kansalle.

VUODEN 5776 Jom Kippur sattuu ajankohtaan, jolloin jännitys Israelin ja maassa asuvien arabimuslimien väillä on korkealla. Tämä päivä sattuu olemaan tärkeä päivä myös muslimeille, silloin he viettävät Ramadanin eid al-Adha juhlaa. Islamin perinteen mukaan se ei merkitse heille sovinnontekoa lähimmäisen ja Allahin välillä, vaan oman opetuksensa mukaisen uskonkäsityksen lujittamista ja Koraanin käskyjen noudattamista, mikä edellyttää ehdotonta kuuliaisuutta ilman kysymyksiä.
Kärjistyneen jännityksen vuoksi Israel kiristää turvallisuusjärjestelyjä sekä Jerusalemissa että muualla maassa. Yhteydet Juudean ja Samarian arabi-alueilta Israelin alueelle katkaistaan kokonaan, vain ambulanssit ja turvalisuusjoukkojen ajoneuvot päästetään tiesulkujen läpi. Koko viikon kestäneet väkivaltaiset hyökkäykset poliiseja ja palvojia vastaan Temppelivuorella pakottivat viranomaiset lisäämään tuntuvasti turvallisuusjoukkojen lukumäärää.
Poliisi ja armeija ovat korkeassa hälytysvalmiudessa 25 tuntia kestävän Jom Kippur paaston aikana, joka alkaa tänä iltana auringon laskiessa ja jatkuu keskiviikkona tunnin auringonlaskun jälkeen. Tuhansia poliiseja on hajotettu ympäri pääkaupunkia. Muslimien eid al-Adha juhlat alkavat keskiviikkoiltana. Ne ovat yleensä hyvin meluisia ja äänekkäitä jatkuen pitkin yötä. Poliisi kielsi kaikilta alle 40-vuotiailta miehiltä pääsyn Temppelivuorelle, kielto ei koske naisia. Kielto alkoi maanantai-iltana ja kestänee muslimien juhlapäivän loppuun asti.

Muslimien väkivaltaisuudet saivat aiheensa poliisin tehtyä ratsian Al-Aksa moskeijaan juutalaisen uuden vuoden jälkeen. Ratsiassa löydettiin moskeijaan varastoituna runsaasti murskattuja kivi, palopommeja sekä putkipommeja. Pääministeri Netanyahu totesi vastaukseksi vastalauseille, joita esittivät useiden arabimaitten johtajat sekä Y:n pääsihteeri, jotka varoittivat ”vaarallisista seurauksista, mitä muslimien pyhien paikkojen saastuttaminen likaisilla kengillään aiheuttaa”, kuten Abbas runoili lisäten niihin Pyhän Haudan Kirkon, koska muslimit pitävät itseään myös kristittyjen kulttipaikkojen suojelijoina, etteivät tuollaiset hyökkäysaseet kuulu pyhinä pidettävien kohteiden varustetasoon. Jordania kuningas Abdullah II sanoi tavattuaan Israelin arabikansanedustajien delegaatin Ammanissa, että Al-Aksa on pelkästään muslimien rukouspyhättö, jonne muilla ei ole asiaa, mitä toistelivat Egyptin ja Turkin presidentit. Temppelivuoren järjestyksestä ja siivouksesta vastaa islamin säätlö, wakf, joka toimii Jordanian monarkin alaisena. Jerusalemin poliisi on lisännyt erityisiin suojeltaviin kohteisiin vanhan kaupungin mutkaiset ja ahtaat kujat sekä Länsimuurille johtavat kulkuväylät.

Maanantaiyönä arabinuorukainen sai surmansa olosuhteissa, jotka poliisin mukaan osoittavat nuorukaisen valmistelleen pommia, joka räjähti hänen käsissään surmaten hänet. Paikalle saapuneet armeijan sotilaat voivat vain todeta tapahtuman kuultuaan pamauksen tiesulun lähellä.
Poliisi on pidättänyt tusinoittain nuoria arabimiehiä syytettyinä väkivaltaisuuksista Vuorella ja muualla. Poliisi ja armeija ovat koventaneet otteitaan. Israelin hallitus kehottaa myös oikeuslaitosta koventamaan tuomioitaan, mistä lopullisesti päättää oikeuskansleri Yehuda Weinstein.
http://www.timesofisrael.com/as-israeli ... e-capital/, http://www.timesofisrael.com/palestinia ... explosion/, http://www.timesofisrael.com/israel-sla ... -violence/,

3. TUOREESSA gallupissa, jonka suoritti Palestinian Center for Policy and Research kysellen 1 270 arabin mielipidettä Juudeassa ja Samariassa sekä Gazassa 17 -19.09. aikana todetaan, että arabit ovat entistä enemmän pitkästyneet rauhanprosessin jumiutumiseen, setlementtien rakentamiseen, tyytymättömiä omaan poliittiseen johtoonsa sekä epäilevät Israelin vakuutuksia vallitsevan tilanteen säilyttämisreksi nykyisellään Temppelivuorella.
66 % vastustaa rauhankeskustelujen aloittamista ilman ehtoja (jota Netanyahu esittää), ellei siihen sisälly setlementtitoiminnan keskeyttäminen.
88 % tukee Israelin syyttämistä ICC:n kansainvälisessä oikeudessa syytettynä ”setlementtien rakentamisesta ja muista rikoksista”.
51 % vastustaa kahden valtion periaatetta; 42 % kannattaa sitä. Kahden valtion kannattajista 65 % ei usko sen toteutuvan; 32 % pitää sitä vaihtoehtona.
Vain 30 % pitää mielekkäänä yhden valtion vaihtoehtoa, jossa arabit ja juutalaiset ovat tasavertaisia.
42 % katsoo aseellisen toiminnan tuovan parhaat tulokset oman valtion saamiseksi. 29 % uskoo neuvottelujen tuovan tuloksia.
85 % uskoo Israelin päämääränä olevan liittää 1967 sodan aikana vapauttamansa maa-alueet ja karkottaa sen asukkaat tai kiistää heidän oikeutensa.
64 % uskoo PA:n pystyvän paremmin kuin PLO saavuttamaan tuloksia neuvotteluissa Israelin kanssa.
58 % vastustaa Israelin tunnustamista juutalaisena ja Palestiinan palestiinalaisena valtiona. Vain 40 % hyväksyy esitykset.
83 % kannattaa liittymistä kansainvälisiin järjestöihin.
65 % vaatii Mahmoud Abbasin eroa, vain 31 % tukee häntä; kannatus Länsirannalla on 38 %; 35 % sanoo äänestävänsä Fatahia, ja saman verran Hamasia.
Hamasin kannatus on korkeampi kuin Fatahin.
Abbasin seuraajaksi Marwan Barghoutia kannattaa 32 %, Ismail Haniyheiä 19 %, muut ehdokkaat Rani Hamdallah, Dahlan, Fayyad ja muut jäävät kauas taakse.
53 % katsoo, että PA on rasite arabeille, 67 % katsoo, ettei PA täytä tehtäviään. http://www.timesofisrael.com/palestinia ... oll-finds/
Juutalaisten ja arabien asukasmäärien välinen ero pienenee. Arabien määrä kasvaa 2.4 % vuodessa, juutalaisten 1.9 %, kristittyjen 1.6 % ja druusien 1.5 %. Yli puolet muslimiväestöstä asuu maan pohjoisosissa. Jerusalemissa asuu 303 000 muslimia, eli 35.7 % pääkaupungin asukasmärästä. Rahatissa asuu 60 000 (98 %) ja Nasaretissa
52 000 ja Umm Al-Fahm 51 000 arabimuslimia.
Israelissa asuu 1 454 miljoonaa muslimia.
Syntyvyys: Muslimit saavat 3.4 lasta, juutalaiset 3.1 lasta, kristityt 2.3 ja druusit 2.2 lasta äitiä kohti. Beduiini-äidillä on km. 5.5 lasta äitiä kohti, mutta miehellä voi olla useita vaimoja, joten perheessä voi olla jopa 60 lasta. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... gD_wlOnI6s
4. UUTISOTSIKOITA
· 18-vuotias arabi-musliminainen yritti puukottaa sotilaita Hebronissa arabien ja juutalaisten kaupunginosia erottavalla tiesululla tänään sotilaitten toimiessa poliisien tukena. Sotilaat avasivat tulen haavoittaen häntä alaruumiiseen, sotilaat eivät haavoittuneet. http://www.jpost.com/Arab-Israeli-Confl ... ron-417862
· Israelin entiset lähettiläät kannustavat Abbasia tarttumaan Netanyahun tarjoukseen neuvotella ilman ennakkoehtoja. He myös kehottavat Brasilan presidentti Dilma Rousseffia hyväksymään Dany Dayanin Israelin lähettilääksi Brasiliaan. Dayan toimi Juudean ja Samarian juutalaisyhteisöjen neuvoston puheenjohtajana, mitä Rousseff karsastaa. http://www.jpost.com/Arab-Israeli-Confl ... ace-417849
· Pääministeri Netanyahu tapasi Venäjän presidentti Putinin Moskovassa eilen vieden mukanaan joukon armeijan korkeinta johtoa. Neuvottelut sujuivat raporttien mukaan kitkattomasti ja hyvässä hengessä. Putin sanoi ymmärtävänsä Israelin epäluulon Iranin aikeista avata uusi Israelin vastainen rintama Israelin puoleisella Golanilla, eikä vastusta IDF:n iskuja sotilaallisia autokolonneja vastaan. Bibillä oli tiedustelutietoja epäilystensä tueksi. Neuvotteluilla pyritään estämään venäläisten ja israelilaisten koneitten yhteenotot Syyrian yllä. Raportit ei8vät kerro, oliko Israelin kaasulauttojen puolustus esillä neuvotteluissa, mitä Venäjä tarjoaa. http://www.debka.com/article/24897/Puti ... bout-Iran-
· SodaStream lupaa ottaa 200 Syyrian pakolaisperhettä, n. 1000 henkilöä, tiloihinsa Negevin Rahatissa. Heitä tarvitaan työntekijöiksi sinne. Israel julkisti suunnitelman palkata 20 000 kiinalaista rakennustyöntekijää, mitä JP:n pääartikkelissa vastustetaan. Israel ei mielellään ota maahan työntekijöitä, joilla suunnitelmana on jäädä pysyvästi maahan, mitä Syyrian pakolaiset voisivat haluta. Israel sulattaa yhteisöönsä vuosittain lähes 30 000 juutalaista maahanmuuttajaa. http://www.jpost.com/Israel-News/SodaSt ... ees-417830
· Puolustusministeri Moshe Yaalon sanoo, että Israel säilytti toiminta-vapautensa Syyriassa neuvotteluissa Venäjän presidentti Vladimir Putinin ja sotilashenkilöitten välillä. http://www.timesofisrael.com/yaalon-isr ... -in-syria/
· Venäjällä on jo 28 lentokonetta Syyriassa ja aikoo lähettää 2000 sotilasta ja toimihenkilöä lisää Latakian läheisyyteen. Venäjällä on suuri laivastosatama Latakiassa, jonka suojaksi se tarvitsee ilma- ja maavoimia. Venäjä pyrkii haalimaan alueet, jotka USA:n vetäytyessä ovat jääneet avoimiksi. http://www.timesofisrael.com/russia-sen ... -to-syria/
· Egypti hajotti tuhansia arabien asuttamia taloja Siinain ja Gazan välisellä vyöhykkeellä ns. Philadelphia-käytävällä, rakentaessaan esteitä, joilla poistetaan laiton salakuljetus Gazan ja Siinain välillä. Egypti tuhosi satoja salakuljetustunneleita ja lopulta katsoi, että ainoa mahdollisuus estää tunneleitten kaivaminen, on kaivaa rajalle kanaali ja täyttä se vedellä, mikä operaation on parhaillaan työn alla. Kukaan ei protestoinut Egyptin toimia perheitten karkottamiseksi ja asuntorakennusten tuhoamiseksi, mikä osoittaa YK:n puolueellisuuden. Jos Israel tuhoaa pari laittomasti rakennettua arabitaloa Jerusalemissa, koko maailma on kuohuksissaan ja USA:n ulkoministeriö uhkailee vastatoimilla. Egyptin hallitus karkotti 2 300 perhettä Siinain puskurivyöhykkeeltä. http://www.timesofisrael.com/egypt-demo ... ffer-zone/



Lähettänyt Gabriel Eskel
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Israel Update/ Syyskuu

ViestiKirjoittaja noomi » 26.09.2015 07:40

    Kuva

Friday, September 25, 2015
PERJANTAI 25.09.15
1. KOSKA huomenna perjantaiksi, joka on normaali raporttipäivä, näyttää kertyvän muuta ohjelmaa Odeiya-tyttären ja hänen Steve-miehensä vierailun vuoksi USA:sta, katson oikeaksi aloittaa raportin laatimisen tänään torstaina ja jatkan sitä huomenna pyrkien poistamaan pahimmat kirjoitusvirheet ja sotkut, joita valittaen näin vuosien karttuessa lisääntyvästi ilmenee. Osaksi ne johtunevat silmien näkökyvyn hämärtymisestä, eikä tarkkaavaisuuskaan siedä häiriötekijöitä, kuten nuorempana.

2. Times of Israel säätiedotus lupaa perjantaiksi 21 -30 lämpötilaa, joka on hieman alempi kuin eilen Jom Kippurina, jolloin punainen osoitinviiva nousi 35 asteen tienoille. Torstaina lämpöä on 24 -32astetta. Lämpötila laskee parin asteen verran seuraavina päivinä päätyen 28 asteen tienoille, mikä tuntuu ihan hyväksyttävältä.

Lämpötilat tänään: Jerusalem 21 -30: Tiberias 25 -37; Suolameri 29 -40; Eilat 27 -39 +C-astetta. Pahin hellesää näyttää olevan taittumassa, mutta sateita ei vielä tullut Jerusalemiin. Kuten sanoin, torstaista lähtien lämpötila on 28 asteen tienoilla.
Kuivuus ja kasvuston syttymisherkkyys houkuttelevat tuhopolttajia sytyttämään tulipaloja pääkaupungin lähistöllä. Pahin niistä sytytettiin juuri ennen Jom Kippurin alkamista Bait Haggain lähistöllä Hebronista etelään, mikä pakotti alueella olevan IDF:n tukikohdan evakkoon kaiken varalta. Paikka on lähellä kohtaa, missä PA:n arabinuorukainen räjäytti itsensä valmistautuessaan pommittamaan sotilaita. Liekit lähenivät uhkaavasti alueella sijaitsevaa ”nuorisokylää”, jossa järjestetään opetusta ja aktiivitoimintoja nuorille. Viime kuussa Beit Haggaita vastaan tehtiin pari hyökkäystä, mikä oikeuttaa syytökset, että tulipalo oli tahallisesti sytytetty. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... gOFX1OnI6s,

3. PÄÄMINISTERI Benyamin Netanyahu kokosi turvallisuuskabinetin käsittelemään kiireelliseksi havaittua esitystä rangaistusten nostamiseksi kiviä ja polttopulloja heitteleviä sekä muita pienehköjä laittomuuksia harjoittavia vastaan.
Koska useimmat heistä ovat nuorukaisia tai alaikäisiä, kabinetin tulee huomioida rangaistusten porrastaminen heille sopiviksi määritellen minirangaistukset, jotka yleensä ovat viidennes maksimirangaistuksesta. Siten kivien heittämisestä annettu rangaistus on 4 vuotta vankeutta, eli viidennes 20 vuodesta.
Polttopullon heittämisestä annettu rangaistus on vähintään 10 vuotta vankeutta.
Alaikäisten vanhemmat joutuvat maksamaan lastensa rikoksista 26 000 USD. Oikeusministeri Shaked haluaa alle 12-vuotiaitten vanhemmille minimirangaistuksen 2 500 -5 000 USD. Nykyisen lain mukaan alle 12-vuotiaita ei voida rangaista.

Rangaistusten koventaminen on katsottu välttämättömäksi väkivallan noustessa, eivätkä nykyiset lait anna oikeuksille mahdollisuutta käsitellä sen aiheuttamia vahinkoja niiden todellisen menetyksen mukaan.
Poliisin oikeutta käyttää kovia panoksia on myös ollut keskustelun alaisena. Etenkin Jerusalemin ja Temppelivuoren alueilla poliisi on pyrkinyt vastaamaan usein Hamasin tai Fatahin palkkaamien nuorten väkivaltaan mieluummin väistymällä syrjään tai poistamalla ihmistyhmät, jotka ovat vaarassa. Täten torstaina poliisi esti juutalaisten nousun Vuorelle muslimien eid al-Adhan vuoksi, mitä juutalaiset ovat arvostelleet yksipuoliseksi ja heitä syrjiväksi käytännöksi. Juutalaisten oikeus rukoilla
pyhimmällä Vuorellaan on noussut yhä enemmän julkisuuteen, mitä jouduttaneen käsittelemään korkeimmalla taholla. Muslimijohtajat vastustavat sitä ehdottomasti selittäen sen muuttavan vallitsevaa käytäntöä ja epäillen sen johtavan seuraavaan vaatimukseen, jolla juutalaiset haluavat rakentaa Temppelinä Vuorelle.
Uusi laki rangaistusten koventamisesta tulee hyväksyä Knessetissä. Israelin Oikeuskansleri Yehuda Weinstein vastustaa rangaistusten koventamista. http://www.timesofisrael.com/security-c ... -throwers/,

4. ISRAELIN poliisi poisti aiemmin asettamiaan kieltoja sallia vain yli 40-vuotiaat miehet Vuorelle huomioiden muslimien ”uhrijuhlan” eid al-Adha torstaiksi. Muslimit juhlivat päivää muistoksi siitä, kun Abraham yritti uhrata poikansa Ismaelin, mutta säästäen hänet enkelin väliintulon ansiosta. Juutalaisen kertomuksen mukaan Jumala kehotti Abrahamia uhraamaan Hänelle ainoan poikansa Isakin. (1. Ms.22:1 -14)
Poliisi kieltää samalla turisteja ja juutalaisia nousemasta Temppelivuorelle estääkseen potentiaaliset yhteenotot. Kieltoa voidaan jatkaa perjantaiksi, joka on muslimien rukouspäivä, ja jolloin muslimit usein järjestävät väkivaltaisuuksia poliisia ja turisteja vastaan, useimmiten saarnaajiensa kiihottamina.

PUOLUSTUSMINISTERI Moshe Yaalon ilmoitti, että armeija poistaa tiesulkuja Juudean ja Samarian alueilla sallien muslimien liikkumisen vapaammin ja pääsyn Temppelivuorelle. IDF:n saaman ohjeen mukaan yli 45-vuotiaat naimisissa olevat miehet sekä yli 30-vuotiaat naiset voivat matkustaa Temppelivuorelle, jota he kutsuvat nimellä Haram Al-Sharif, ylevä pyhättö. Muslimit toistavat, että Temppelivuori on heidän kolmanneksi pyhin palvontakohteensa, sillä tarun mukaan Muhammed teki retken Paratiisiin lentäen sinne Temppelivuorelta ratsullaan, jonka hän sitoi Länsimuuriin. Palestiinan alue ja koko Jerusalem olivat silloin Bysantin vallan alaisia, ja Temppelivuorella oli roomalaiskatolinen kirkko.

POLIISI teki ratsian Al-Aksa moskeijaan itsenäisyyspäivän jälkeen, mikä aiheutti raivokkaat hyökkäykset poliisia vastaan Vuorella ja Jerusalemin itäosissa. Poliisi löysi moskeijasta kivikasoja, valmiita polttopulloja sekä uutena aiheena putkipommeja. Vastalauseita Israelin tunkeutumisesta moskeijaan tuli naapurimaista, arabiliitolta sekä varoituksia USA:ta ja YK:ta myöten muuttamasta käytäntöä Vuorella.
Poliisi raportoi useita kivittämistilanteista pääkaupungin alueella, mukaan lukien Piusgat Zeev, Beit Hanina ja Talpiot. Kukaan ei pahemmin haavoittunut niissä.
Jerusalemin alueella sytytettiin tuhopoltto Abo Tor lähiössä. Poliisin arvion mukaan palo syttyi kahdesta asuntoihin heitetystä palopommista. Kukaan ei haavoittunut, mutta ambulanssit kärsivät vaurioita kivistä ja palopommeista. http://www.timesofisrael.com/temple-mou ... m-holiday/
IDF:n Jordanin laaksoon sijoitetut sotilaat pidättivät Jom Kipputin päätyttyä PA:n arabin, joka lähestyi IDF:n tukikohtaa ilmeisenä aikomuksenaan räjäyttää se tukikohdassa. Mies pidätettiin kuulusteluja varten. Aiemmin pari polopommia heitettiin Psagon juutalaisyhteisön turva-aitaa vastaan. Kevyen liikenteen junaa kivitettiin Shuafatin arabilähiössä. Kukaan ei haavoittunut, mutta juna karsi vaurioita. Poliisi pyrkii maksattamaan syntyneet vauriot niiden tekijöillä tai heidän vanhemmillaan, jos he ovat alaikäisiä. http://www.timesofisrael.com/idf-troops ... an-valley/,
Juutalaisten juhliessa korkeasti pyhiä juhliaan, Amerikan juutalaiset homot järjestävät omia juhlallisuuksiaan, joita ja kutsuvat nimellä korkeasti pyhät homojuhlat (High homodays, vastapainoksi virallisille ”High Holy Days”) http://www.jpost.com/Diaspora/Gay-Jews- ... ork-417955,

5. UUTISOTSIKOITA
· Yli 2 miljoonaa muslimia aloitti hajj-tilaisuudet Mekkassa Saudi Arabiassa tiistaina. Tilanne on nyt tulenarempi kuin aikoihin Iranin ja Saudi Arabian välien kiristyessä Iranin epäiltyjen ydinasehaaveiden vuoksi. http://www.timesofisrael.com/more-than- ... tart-hajj/
· Viestissään hajj-matkalle Mekkan matkustaville Iranin ylin kaitsija Ali Khamenei kehotti muslimeja muistamaan ”jumallisen tehtävänsä vastustaa Amerikan pahuutta”. Hän kutsui Israelin toimia Temppelivuorella ”häväistykseksi islamia vastaan” kutsuen sitä ”islamin pahimmaksi ongelmaksi”. Amerikan politiikan hän katsoi aiheuttaneen ”veren-vuodatuksen, tuhoa ja ihmisten siirtolaisuuden sekä köyhyyden, sektorien väliset taistelut ja uskonnolliset vastakohtaisuudet”. Iranin sotilasjohtajat syyttivät USA:n republikaanien vastustusta Wienin sopimukselle, toisen todetessa, että Iran sai USA:n luopumaan voiman käytöstä. Israelia he syyttivät terrorismista ja sen tukemisesta. Iranin armeija esitteli samaan aikaan uusimpia ohjuksiaan, juoksevaa polttoainetta käyttävä Senij ja kiinteää polttoaineitta käyttävä Khadr sotilasparaatissa Teheranissa. Näytteillä olivat venäläiset S-200 sekä Tor-41 maasta ilmaan ilmatorjunta-järjestelmät, joiden päätehtävä on löytää kohteet ja tuhota lentokoneita ja risteilyohjuksia. http://www.timesofisrael.com/in-hajj-me ... nd-the-us/
· Venäjän presidentti Putin toteaa, että maa aloittaa iskut ISIS-joukkoja vastaan USA:n kanssa tai ilman sitä, Hän sanoi tarjoavansa rauhan kättä USA:n presidentti Obamalle kehottaen häntä käyttämään tervettä järkeään. Hän ei suoraan kertonut, mikä tulee olemaan Assadin kohtalo, mutta vastustaa hänen syrjäyttämistään ilman neuvoteltua sopimusta. Venäjä lähetti pari tusinaa hävittäjiään Syyriaan tukemaan päätöstään. http://www.bloomberg.com/news/articles/ ... thout-u-s-
· Wienin sopimuksen myötä Teheranin saamat 150 miljardia USD ovat voimistaneet Hamasin ja Hizballahin avustamista ja rahallista tukea. http://www.timesofisrael.com/boosted-by ... lah-hamas/
· YK:n pääsihteeri Ban ki-Moon kehottaa PA/PLO:n puheenjohtajaa Mahmoud Abbasia pidättymään kiihottavista puheistaan Israelia vastaan, joista etenkin Temppelivuorta koskevat repliikit ovat tulenarkoja, hän selitti. http://www.timesofisrael.com/ban-to-abb ... -tensions/
· Poliisin ylitarkastajan virkaan pääehdokkaana ollut Gal Hirsch sanoo vetäytyvänsä ehdokkuudesta häntä vastaan aloitetun mudanheittelyn vuoksi. Häntä syytetään Libanonin so9dan aikaisista päätöksistä, jotka joittenkin mielestä eivät olleet mielekkäitä. Häntä pidetään juutalaisten siirtokuntien vastaisena Juudeassa ja Samariassa. Poliisin taholta todetaan, että poliisikunta tarvitsee kipeästi pysyvän johtajan puhdistamaan sen imagon kärsimät vauriot ja syytökset korruptiosta ja tehottomuudesta. Hirsch toteaa journalisteille, ettei hän itse hakenut poliisin johtajaksi. http://www.timesofisrael.com/former-top ... n-revoked/
· Israelin arabikansanedustajat uhkaavat kolmannella intifadalla Succotin (Lehtimajanjuhla) aikana poliisin hyökkäyksen johdosta Temppelivuorella ja tunkeutumisesta Al-Aksa moskeijaan. Jamal Zahalka sanoi, että jännitys Temppelivuorella on saavuttanut huippunsa ja vaarallisen aseman, jota kukaan ei voi jättää huomiotta. Ahmed Tibi varoitti, että Netanyahu leikkii tulella ja että se voi johtaa kolmanteen intifadaan. Hän kehotti Juudean ja Samarian sekä Israelin arabeja aloittamaan mellakat sekä tukkimaan kaikki Temppelivuorelle johtavat kulkuväylät, etteivät ”setlerit” pääsisi sinne ”saastuttamaan islamin pyhiä paikkoja”. Myös Abbas viittaa puheissaan intifadan mahdollisuuteen kehottaen Netanyahua lopettamaan poliisin toimet Temppelivuorella. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... gOxSVOnI6s
· Jordanian pikkukunkku Abdullah II leikkii kovaa miestä ja kieltäytyy puhumasta Netanyahun kanssa. Hänen olisi syytä muistaa, että ilman Israelin tukea hänen monarkkiansa kaatuisi välittömästi Muslimiveljes-kunnan ja Al-Qaidan tai ISIL:n yhteisvoimin. Jordanian armeija ei yksin pystyisi sitä estämään. http://www.jpost.com/Arab-Israeli-Confl ... ort-417965
· EU-neuvoston johtaja Donald Tusk varoittaa Brysselissä, että siirtolaisten tulva voi tuhota koko Euroopan. http://www.thetimes.co.uk/tto/news/worl ... 566219.ece
· Mekkan läheisyydessä sijaitsevassa telttakylässä on syntyneen kaaoksen vuoksi kuollut ainakin 150 ihmistä ja 400 vammautunut. Kaaoksen syytä ei ole ilmoitettu. Tämä lienee se telttakylä, jonka ilmastoituja telttoja on vaadittu pakolaisten asuttamiseksi. Uhrien lukumäärä kasvaa. http://www.reuters.com/article/2015/09/ ... RN20150924
· Alla olevassa linkissä Mekkan hajj numeroiden valossa 60 sekunnissa. http://www.bbc.com/news/world-middle-east-29439590
· PA on velkaa Israelin sähköyhtiölle INC Juudeaan ja Samariaan sekä Gazaan toimitetusta sähköstä 400 miljoonaa USD, eikä aio maksaa hyvin tietäen, etteivät kansainväliset järjestöt anna Israelin katkaista virtaa. http://www.jewishpress.com/news/breakin ... 015/09/24/
· Venäjän merijalkaväen prikaati 810 osallistui ensimmäistä kertaa Syyrian taisteluihin Hizbullahin ja Assadin joukkojen rinnalla torstaína 24.09. He pyrkivät vapauttamaan ISIS joukkojen miehittämän Kweiresin lentokentän. Toisena kohteena heillä on estää valtatien no 5 katkaisemisen Aleppon ja Damaskoksen välillä. Osa Aleppon kaupunkia on ISIS-joukkojen käsissä, mutta tarkoitus on karkottaa ne Syyrian toiseksi suurimmasta kaupungista Alepposta. http://www.debka.com/article/24902/Russ ... -US-Israel

Jatkan tänään torstaina aloittamaani raporttia lisäten muutaman uuden artikkelin.
6. MEKKAN telttakylän ryntäyksessä kuolleiden lukumäärä on nyt 717 ihmistä ja useita satoja haavoittuneita. Tilanne syntyi pyhiinvaeltajien laskeuduttua alas Arafatin vuorelta alas Mina laaksoon, jossa kivittivät kolmea patsasta, jotka symboloivat kolmea paholaista, ehkä muistona Koranissa olleista ”saatanallisista säkeistä”, joissa kerrottiin, että Allahilla on kolme tytärtä. Muslimioppineiden toimesta säkeet poistettiin myöhemmin Koraanista, koska saatana oli vietellyt Mohammedin lisäämään ne sinne.
Mohammedin pitämää tilaisuutta Hajj-pyhiinvaelluksen päättymisen merkiksi Mina laaksossa kutsuttiin nimellä eid Al-Adha, mutta siitä on kehittynyt jokavuotinen traditio muslimien keskuudessa kaikkialla maailmassa. Muslimit viettävät Eid Al-Adha uhrijuhlaa, sen muistoksi, kun Abraham totteli Jumalan käskyä uhrata ainoa poikansa, minkä Hän kuitenkin esti viimeisellä hetkellä. Islamin opetuksen mukaan poika oli nimeltään Ismail, juutalaisen tradition mukaan Isak. Tradition mukaan perheen tulee surmata nauta, lammas, vuohi tai kameli, josta osa syödään itse, loput annetaan köyhille, joilla ei ole varaa oman eläimen hankkimiseen. http://www.wincalendar.com/Eid-ul-Adha
http://www.huffingtonpost.com/entry/eid ... e8b0cfe45c

7. Rooman paavin Francis I puhe USA:n kongressin molemmille kamareille ja kutsuvieraille keskittyi pääosin sosiaalisiin kysymyksiin, oikeudenmukaisuuteen ja köyhien auttamiseen. Johtoteemana hänellä oli ”kultainen sääntö”, Matteuksen tallentama Jeesuksen sana: ”Minkä te tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää myös te samoin heille”. (Mt.7:12) Tähän perustuen hän sanoi vastustavansa kuoleman-tuomiota, mikä herätti välitöntä vastustusta etenkin republikaanien joukossa. Tämä voidaan katsoa myös abortin ja sen ympärille koostuneen elinten myynnin kritiikiksi.

Paavi esitti vaatimuksen varojen jakamiseksi kaikkien kesken maailman köyhyyden poistamiseksi, minkä hän katsoo kutsumuksekseen esikuvansa perusteella.
Käsitellessään maailman lämpenemistä hän viittasi ihmisten aktiivisuuteen carbon päästöjen muodossa, mitä jotkut kritisoivat sanoen, ettei se ole totta.
Maailman rauhan hän uskoi vaarantuvan asekauppiaiden holtittoman toiminnan vuoksi, koska he myyvät tappavia aseita kenelle tahansa voiton vuoksi. Tämän ei uskota sopivan kummankaan kamarin ideologiaan, sillä USA on suurin aseiden viejä maailmalla, mistä hyötyvät sekä demokraatit että republikaanit.
Paavin puhe oli ehkä miedonnettu kaikille sopivaksi, mikä samalla poisti sen kärjekkyyden ja ajankohtaisuuden, eikä siten vastannut monien odotuksia. http://www.huffingtonpost.com/entry/pop ... 20d91c4bdc, http://www.jpost.com/Christian-News/In- ... ess-419030,

8. Alla olevassa linkissa kerrotaan juutalaisen vuoden 5775 aikana sattuneet suurimmat terrori-iskut ja niiden uhrit. Se perustuu IDF:n kokoamaan yhteenvetoon Israelia uhkaavasta terrorismista, joka voi kohdata ihmisen missä ja koska tahansa. Tämä paljastaa sen karmean tosiasian, että israelilaiset elävät jatkuvan arabiterrorismin uhan alla.
http://www.israelnationalnews.com/News/ ... gTXZVOnI6s

9. Tullivirkailijat yhdessä Shin Betin kanssa paljastivat suuren salakuljetuserän viemisen Gazaan. Takavarikoitu kuljetuserä koski 15 tonnia rikkihappoa (sulfuric acid), jota voidaan käyttää pommien valmistamiseksi. Sen vienti Gazaan on kielletty. Kuljetus-tekstissä kontin kerrottiin sisältävän 30 tonnia maalin ohennetta, mutta sen voimakas pistävä haju herätti tulliviranomaisten epäilyksen.
Kuljetuserä havaittiin Nitzanan terminaalissa torstaina.
Viranomaisten mukaan salakuljetusyritykseen osallistuneita tullaan syyttämään oikeudessa. http://www.jpost.com/Arab-Israeli-Confl ... aza-419038


Lähettänyt Gabriel Eskel
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Seuraava

Paluu Israel / Israel Update

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 5 vierailijaa

cron