Israel Update / Joulukuu

Tiedotuksia jotka koskevat Israelia

Israel Update / Joulukuu

ViestiKirjoittaja noomi » 03.12.2015 08:29

    Kuva

Wednesday, December 02, 2015
KESKIVIIKKO 02.12.15
1. SATEET olivat lakanneet yön aikana, ainakin toistaiseksi, ja aurinko nousi yöpuultaan hämmästyttävän valoilmiön kanssa. Läntinen taivas oli sumuinen, mutta nousevan auringon hehku väritti sen oranssin punaiseksi. Pilvien lomasta itäisellä taivaan kannella näkyi ihmeellisen kirkkaan sinistä taivasta, mitä ei ole nähtykään pitkään aikaan, auringonvalonkin tullessa kuin sumuverhon läpi. Sateet näyttävät puhdistaneen ilmaa, mitä totisesti tarvittaisiin myös poliittisella rintamalla.
Mutta ennen sitä tarkastetaan säätila, joka osoittaa tavanomaista oikkuilua.

SÄÄTILAT tänään: Jerusalem 9 -16; Tiberias 15 -22; Suolameri 17 -23; Eilat 14 -23 +C-astetta. ToI lupaa enimmäkseen pilvisyyttä tänään, ja huomenna osittaista pilvípeittoa paikallisine sadekuuroineen. Lämpötilat ovat alhaiset ja romahtavat edelleen siten, että lauantaiksi ennustetaan vain 4 -11 +C-asteen lämpötilaa pääkaupungin alueilla, mutta auringon ennustetaan paistavan täydeltä terältään.

2. Poliittisen ilmapiirin puhdistamista todella tarvittaisiin kipeästi, kuten jo edellä vihjaisin. Ei tunnu oikein mukavalta se, että uutisraporteissa uhkaillaan toistuvasti kolmannen maailmansodan alkamisen mahdollisuuteen, joissakin jopa todistellaan sen alkaneen viitaten ensimmäisen maailmansodan alkamiseen, mihin ei lopulta tarvittu kovin näyttävää aihetta – ehkä siksi, että sotainen ilmapiiri oli jo valmiiksi muokattu odottaen vain, että joku sytyttäisi sen.

VENÄJÄN ja Turkin välinen sanasota, joka kuumeni jo venäläisen hävittäjäkoneen SU24 alas ampumiseen Venäjän väittämän mukaan Syyrian ilmatilassa, mikä nostatti slaavilaisen veren kiehumispisteeseen: Ei Venäjän koneita voida noin vain ampua takaapäin ilman vakavia seurauksia. Kuten valveutunut lukija tietää, Putin vastasi ilmeiseen provokaatioon kieltäen turkkilaisten tuotteiden tuonnin Venäjälle, ja kielto tuli voimaan välittömästi. Turkkilaisia tuotteita Venäjälle kuljettavia rekkoja käännytettiin takaisin Venäjän rajalla, ja viranmaisille annettiin tehtäväksi laatia listaa yhtiöistä, jotka toimivat tavaroiden välittäjinä.
Turkki vastasi tähän määräämällä Mustaltamereltä Välimerelle johtavan salmen suljettavaksi, mikä aiheutti liikenneruuhkan väylän itäosissa ja estäen Venäjän Mustallamerellä olevien sota-alusten pääsyn suurille vesille.

Venäjä syytti Turkkia, että se välittää ISIS-joukkojen myymää öljyä edelleen länsimaihin rikkoen eristämissopimuksia. Turkin räväkkäsuinen presidentti Recep Tayyip Erdogan totesi Putinille: ”Jos pystyt näyttämään väitteesi Turkin osallistumisesta kielletyn öljyn välittämiseen todeksi, minä eroan virastani.” Varsin arveluttava kiristysyritys, sillä Erdoganin liikemiespojan tiedetään osallistuvan toimivan myös öljyalalla, joskaan ei tiedetä, miten hän on ryvettynyt Syyrian öljyyn.

VENÄJÄN taholta väitetään edelleen, että USA, jonka kanssa Venäjä jakaa tietoja lentokoneittensa liikkumisesta yhteenottojen välttämiseksi, on antanut saamiaan tietoja edelleen NATO-jäsenelle Turkille. Tällä halutaan vihjata, että USA halusi Turkin tekevän jotain Venäjän näyryyttämiseksi, mihin venäläiskoneen tuhoaminen sopisi erinomaisesti. Ehkä SU24 kone tutki salakuljetusreittejä Syyriasta Turkkiin, ja siksi sen toiminta haluttiin keskeyttää. Presidentti Obamalla on jotain hampaankolossa Putinia vastaan, ja hän tarttuu jokaiseen tilanteeseen hänen arvovaltansa murentamiseksi. Obama ei voinut sulattaa sitä, että Putin esti – tai ainakin häiritsi pahoin - hänen suunnitelmansa Ukrainan liittämiseksi NATO:on ja länsiliittoutuneisiin tukemalla venäläismielisiä maassa ja sieppaamalla Krimin niemimaan, jossa on suuri venäläinen laivastotukikohta. Venäjän arvion mukaan Ukrainan liittäminen NATO-jäseneksi merkitsisi sen etenemistä Venäjän etupiiriin. Länsimaiden hyökkäykset Venäjää vastaan ovat kulkeneet Puolan kautta kiertäen Ukrainan, koska sen korkeat vuoret toimivat tehokkaana muurina länttä vastaan.

SELVÄSTI ärsytetty presidentti Vladimir Putin päätti osoittaa länsimaille ja USA:lle, ettei hänen johtamaansa maata voida enää potkia ilman vakavia seurauksia.
Putin antoi määräyksen S-400 IT-ohjusjärjestelmän välittömästä asentamisesta Latakian läheisyyteen, josta käsin se pystyy valvomallaan tehokkaalla tutkallaan lentoliikennettä koko Syyrian ja Libanonin ilmatilassa sekä puolet Turkin, Irakin, Jordanian ja Israelin alueista.
Lisäksi Putin määräsi 150 000 Venäjän sotilasta Syyriaan puhdistaakseen maan presidentti Bashar Assadin armeijaa vastaan taistelevista kapinallisista, joista ISIS-joukkojen ohella tärkein on Al-Nusra Front, joka valvoo alueita Israelin pohjoisrajan tuntumassa. Venäjä on lisännyt ilmaiskujaan juuri noilla alueilla, ja muutaman kerran koneet ovat ylittäneet Israelin rajan, mutta IDF:n taholta vakuutetaan, että sopimuksen mukaan myös IAF:n koneet voivat vastavuoroisesti operoida Syyrian ilmatilassa koordinoiden ne Venäjän armeijan kanssa.

USA:n presidentti Barack Hussein Obama on toistuvasti vannonut, ettei hänen valvontansa aikana yksikään USA:n sotilassaapas tallaa Lähi-Idän maaperää, eikä varsinkaan Syyriassa. Nyt hän lupaa lähettää erikoisjoukkojen sotilaita Syyriaan avustamaan ISIS-joukkojen etenemisen pysäyttämistä.
PUTIN kieltäytyi tapaamasta Erdogania Pariisin ilmastonmuutos konferenssin aikana. Turkin pääministeri Ahmat Davutoglu toivoi kärjistyneen tilanteen ratkaisemista neuvotteluilla eikä asevoimin. Suurin vaara piilee siinä, että Venäjän ja USA:n armeijoiden yksiköt, joko maalla, ilmassa tai merellä, joutuvat joko vahingossa tai väärinkäsityksen vuoksi tulitaiteluun keskenään, mikä voisi laajeta eräitten saamien ilmoitusten mukaisesti maailmansodaksi, jota käytäisiin ydinasein. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... l6Q4hT4k6s, http://rebelplanetdispatch.blogspot.co. ... -iraq.html,

3. SYYRIASN tilanteen vakavoitumisesta vaarallisesti kertovat tiedot, joiden mukaan Venäjä tuo Syyrian rannikon edustalle maailman suurimman sukellusveneen, jossa on 200 ydinkärjin varustettua ohjusta, tämä muiden sota-alusten lisäksi.
Debkafile kertoo, että Venäjä kiihdyttää raskaan sotakaluston toimittamista Syyrian rintamalle. Toistuvien tapausten johdosta, joissa militantit hyökkäilevät Venäjän asemia vastaan ampuen 130 mm:n kranaatteja tukikohtaan, armeija päätti kohentaa puolustusvalmiuttaan Moskovan suostumuksella kahdella asejärjestelmällä.

Ensimmäinen on 3 pataljoonan tykistöyksikkö, joiden pääase on raskas tykki 2S19 Mista-S, joka on asennettu T-80 tankin alustalle T-72 tankin moottorilla. Tykki ampuu nopealla tahdilla 152mm ammuksia. Se on jo otettu käyttöön Khmeimim tukikohdassa lähellä Latakia moukaroiden lähellä toimivia kapinallisten joukkoja.
Toinen on TOS-1, usean putken rakettijärjestelmä, joka ampuu 220 mm:n raketteja. Se on asennettu T-72 tankin alustalle, ja operoi Haman ja Homsin alueilla.
Sekä Putin että puolustusministeri Sergei Shoigu ovat vakuuttaneet, ettei Venäjän tarkoituksena ole laajentaa sotilaallista aktiivisuuttaan Syyriassa, mutta vietyään joukkojaan Syyrian rintamalle, taistelujen laajeneminen riippuu kapinallisista. http://www.debka.com/article/25050/Russ ... und-combat

Venäjä ilmoitti eilen tiistaina, että se on tuonut Syyriaan suurimman komento- ja valvontakeskus-lentokoneensa, joka on tarkoitettu otettavaksi käyttöön ydinsodan tai luonnollisen katastrofin aikana, jolloin toiset viestintäjärjestelmät on tuhottu tai joutuneet epäkuntoon. Se on yhteydessä maa-, ilma- ja merivoimien komento-keskusten sekä satelliittien kanssa toimintojen koordinoimiseksi. Kone on Ilyushin 80 tyyppiä. Komentokeskus on jatkuvasti miehitetty, sen miehistöön kuuluu vastaavia kenraaleita, operaatiokomentajia sekä teknikoita.
Venäjä pelaa kovaa peliä: Joko Putin valmistautuu ydinsodan varalle, tai hän käyttää joukkojensa keskityksiä Lähi-Itään pelottelukeinona tai tehdäkseen selväksi, ettei hän halua leikkiä kuurupiiloa NATO:n eikä etenkään Obaman kanssa. http://www.debka.com/newsupdatepopup/13 ... uclear-war,

4. USA:n TV-verkossa tunnettu toimittaja ja juontaja Alex Jones kertoo olevansa vihainen seuratessaan, miten hänen maansa purkaminen on suoritettu lähes loppuun eliittijoukon laatiman suunnitelman ja vallankeikauksen mukaisesti. Tämä eliitti vihaa Yhdysvaltoja. Hänen vihaansa lisää se, miten ”Amerikan kansa on alistettu hulluimman Stockholm Syndrome mielenhallinnan valtaan, mitä missään on koettu”. (Siinä uhri lopulta alistuu ja omaa kiduttajansa mielenlaadun pitäen sitä oikeutettuna)

Jones toteaa, ettei Amerikan kansa ole koskaan ollut siinä määrin tuhoisan ydinsodan uhkaama kuin nyt viitaten edellisessä artikkelissa Venäjän Syyriassa käyttöön ottamaan ”tuomiopäivän” komento- ja valvontakoneeseen, joka otetaan käyttöön ydinsodan tai luonnonkatastrofin aikana. Jones kysyy, mitä he tietävät jotain sellaista, mistä me emme ole tietoisia?
Jones viittaa ilmoituksiin, että ”Amerikka on tuomittu surmatessaan miljoonia vauvoja, ja tuomitessaan ikääntyneet ja sotaveteraanit toisen luokan kansalaisiksi, jotka ovat menettäneet hyödyllisyytensä yhteisölle ja ovat vain rasitteena sille, suojellen samaan aikaan potentiaalisia terroristeja, jotka suunnittelevat meidän lahtaamistamme”. Jones viittaa myös geomanipulointiin ihmisten alistamiseksi.
”Onko Amerikka menettänyt sielunsa? Tuleeko rikollinen eliitti käyttämään kolmatta maailmansotaa heidän suunnitelmansa toteuttamiseksi varmistaakseen Amerikan muotoilemiseksi saatanaliseksi diktatuuriksi miljoonien ihmisten surmaamisen hinnalla?” Jones kyselee kehottaen kansalaisia heräämään ja aloittamaan vastarinnan kaikin liallisin keinoin massamielenosoitusten ja median toimistojen valtaamisen muodossa. Artikkeliin liittyy videoita, joissa Jones esiintyy. http://allnewspipeline.com/Satan_Stands_At_The_Gate.php, http://thewashingtonstandard.com/a-call ... ir-states/, http://www.dailycrow.com/eodm-or-edom-t ... eflection/,

5. Susan Douglas tarkastelee All News Pipeline artikkelissaan voimasuhteiden kehityksestä ja Venäjän massiivisen sotakaluston ja sotilasyksiköiden toimittamisen vaikutusta yleiseen tilanteeseen Syyrian rintamalla, minkä vaikutukset tuntuvat kaikkialla Lähi-Idässä. Hän kertoo, miten tarkkailijat seurasivat huolestuneita tilanteen kärjistymistä Syyriassa, minkä johdosta USA toimitti kapinallisille joukoille TOW-pst-ohjuksia, joilla turkmenilaiset kapinalliset tuhosivat tankkeja ja venäläisen helikopterin, joka oli lähetetty pelastamaan Turkin ampuman SU24 koneen eloon jääneen lentäjän toisen saadessa surmansa. Artikkelissa painotetaan, että pelot kolmannen maailmansodan syttymisestä heräsivät jo ennen koneen pudottamista, eivätkä sen jälkeiset tapahtumat ole ainakaan hälventäneet pelkoja.
Artikkelissa kerrotaan Venäjän suorittamista sotilaallisista valmisteluista sotaa varten, jonka se olettaa voivan kuumeta laajemmaksi konfliktiksi.
Venäjä toimitti Syyrian Latakiaan Khmeimim tukikohtaan S-400 IT-järjestelmän, kutsumanimeltä hirviö, vain 50 km:n päähän Turkin rajalta. Se pystyy iskemään 400 km:n päässä oleviin kohteisiin erittäin tarkasti. Se oli vastaus alasampumiseen.
Putin sanoo, että Venäjä valmistautuu tilanteeseen ja sen muutoksiin pitkällä aikavälillä, eli niin kauan kuin on tarpeen.
Venäjä on kehittänyt aktiivisen puolustusjärjestelmän tankkeihinsa, joka pystyy estämään TOW-PST-ohjuksen tuhovaikutukset.
Venäjä aloittaa operaation turkmenilaisia kapinallisia vastaan saadakseen koko Syyrian rannikkoalueen valvontaansa vastoin Turkin vastalauseita.
USA:n sotilasneuvonantajat ja suunnittelijat sanovat suoraan olevansa hyvin huolissaan sekä Venäjän että Kiinan sotilaallisen tekniikan kehityksestä, mihin USA:lla ei ole vastinetta. Tämä koskee erityisesti elektronista sodankäyntiä. Artikkelissa viitataan mm. elektronisten laitteiden ja tiedotusvälineitten jumiuttamiseen, jamming, käyttäen digitali radiofrekvenssi muisti-jamming laitteistoja, jolla lähestyvä tutkasäde taltioidaan ja lähetetään takaisin lähettäjälleen saaden siten tutkan tehottomaksi.
USA:n vastaavat viranomaiset ovat huolestuneita, että USA:n potentiaaliset viholliset ovat saavuttaneet USA:n teknisen tason ja ylittäneet sen. He pelkäävät, että USA on jäämässä jälkeen useilla sotilastekniikan kehittämisen alueilla. http://allnewspipeline.com/Putin_Fully_ ... or_War.php
6. UUTISOTSIKOITA
· Arkeologit löysivät Jerusalemin vanhan kaupungin etelämuurin lähettyviltä Temppelivuoren ulkopuolelta pienen sinetin, jossa oleva kirjoitus viittaa Ahazin poikaan kuningas Hesekieliin, joka hallitsi Juudeaa 800-vuosisadalla eKr. Sinetti on kooltaan vain sm:n mittainen, kirjoituksen lisäksi siinä on egyptiläisiä symboleja. Sitä on voitu käyttää papyrusrullien sinetöimiseen. http://www.timesofisrael.com/seal-beari ... jerusalem/
· Poliisi hajotti PA:n arabin Ibrahim al-Akarin talon viime yön aikana. Akari surmasi autollaan kaksi israelilaista vuosi sitten. Hän sai surmansa poliisin luodeista. Poliisi pidätti 28 epäiltyä yön tunteina, 13 heistä oli kivien heittäjiä. Pidätykset tehtiin Ramallahin, Betlehemin ja Hebronin ympäristössä. http://www.timesofisrael.com/jerusalem- ... molitions/
· Pääministeri Netanyahu matkusti Pariisin ilmastokonferenssiin 70 hengen matkaseurueen kanssa. Hänellä on ollut useita neuvotteluja ja keskusteluja maailman johtavien vaikuttajien kanssa, konferenssiin osallistuu 150 maan edustajat. Surkein näky oli tapa, millä Bibi tervehti PA:n johtajaa suu maireassa hymyssä, vaikka Abu Mazen oli hetkeä aiemmin solvannut Israelia ladellen jo tutuiksi tulleet perättömät syytökset, patologinen valehtelija kun on, eihän luonnolleen voi mitään. Oikea tapa olisi ollut potku takapuoleen varoen kääntämästä selkäänsä, ettei tule puukosta. Bibi muistutti ystävällismielisiä johtajia, että ystävyyttä tulee hoitaa, eikä aina äänestää Israelia vastaan YK:ssa ja sen elimissä. EU:n ulkomaanasioitten johtaja Catherine Mogherine sanoi, että EU tulee mukaan rauhanneuvotteluihin vaikka väkisten, kun Bibi antoi ulkoministeriölleen ohjeet välttää EU:n virkailijoita kuin ruttotautisia, mikä voi pian ollakin todellisuutta Euroopassa. http://www.timesofisrael.com/with-israe ... ward-asia/
· PA:n arabinainen yritti tiistaiaamuna puukottaa IDF:n upseeria Einavin risteyksessä Jerusalemin eteläpuolella. Upseeri otti esiin aseensa ja surmasi naisen ennen kuin hän ehto tehdä mitään pahaa. Nainen oli 19-vuotia Maram Mariz Hassouna Nablusista. Toinen puukotusyritys tapahtui Gush Etzionin risteyksessä puukottajan pyrkiessä hyökkäämään bussipysäkillä autoa odottavia peukalokyytiläisiä. Arabi ammuttiin kuoliaaksi. Puukottaja oli 16-vuotias Mahmoud al-Khatib Beit Fajjarin arabikylästä. http://www.timesofisrael.com/fresh-stab ... army-says/



Lähettänyt Gabriel Eskel
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Israel Update / Joulukuu

ViestiKirjoittaja noomi » 05.12.2015 09:22

    Kuva

Friday, December 04, 2015
PERJANTAI 04.12.15
1. NYT SE sitten pukkaa päälle – Santun sanoin – se talvi meinaan. Ulkona lienee jotain neljän asteen verran nollan yläpuolella ja sitä varmentaa pistävän kylmä tuuli. Onneksi sisällä oli vielä lämpöä 16 asteen verran, minkä vielä jotenkin kestää, kun lisää villaisia vaatteita, mutta sormet tahtovat kohmettua, mikä on huono homma, kun muutenkin tulee lyöntivirheitä. Eihän se oikein mukavaa ole seurata ruumiinsa toimintojen vähittäistä hidastumista, etenkin jos haluaa nopeita tuloksia. Askeltahtia siinä on pakko hidastaa, ja antaa maailman juosta omaa tahtiaan tuhoaan kohti.
Mutta mitäpä tuosta, se on elämän ja kuoleman laki, loppuun käytetyt heitetään roskikseen, että tulisi tilaa uusille.
Sääennusteet lupaavat tälle päivälle ja lähiajalle aurinkoista säätä, mutta päivälämpötilat alenevat alle 10 astetta yölämpötilan pysytellessä 4 asteessa tai alle.
SÄÄTILAT tänään: Jerusalem 5 -12; Tiberias 11 -20; Suolameri 16 -20; Eilat 11 -22 +C-astetta. Kinneretin vedenkorkeus pysyttelee samoissa lukemissa -213.02.
ToI:n mukaan sunnuntain vastainen yö on todella kylmä, vain 1 astetta lämpöä, korkeilla paikoilla voi laskea nollan alapuolelle. Elä siinä sitten kristillisesti, kuten sanonta kuuluu vastoinkäymisten kasaantuessa. Markku tilasi jo lämmitys-öljyä tankin täyteen, mikä auttaa pahimpien talvimyrskyjen ohi, vaikka toivelistalla onkin, ettei tänä talvena tulisi pahoja lumimyrskyjä. Smita-vuoden jälkeen sateiden alkaminen ajoissa ja jatkuminen osoittaa, ettei kansa ollut kovin pahoin rypenyt synneissä – tai jos oli, oli katunut pahoja tekojaan – mutta puukotusten ja ampumis-tapausten jatkuminen vihaisten paarmojen tavoin osoittavat, että jotain jäi vielä sovittelematta. Älkää lukijat ihmetelkö tätä synnin välitöntä rankaisemista, Pyhässä Maassa kun asutaan, täällä pätevät toiset lait kuin kansojen erämaassa.
Hanukka-aika alkaa Israelissa sunnuntai-iltana auringon laskettua, mikä tarkoittaa sitä, että kaksi ensimmäistä kynttilää sytytetään silloin jatkuen 8 illan ajan lisäten yhden kerrallaan, kunnes kaikki yhdeksän kynttilää on sytytetty. Hanukka on juutalaisten valon juhla-aika, joka sattuu sopivasti syksyn harmauden keskelle. Haukka-aikaan kuuluvat myös latkesit (letut, joihin on sotkettu perunaa, porkkanaa, pumpkinia) sufgarot, sokerimunkit ja monet muut enemmän tai vähemmän makeat leivonnaiset. http://www.jewishpress.com/judaism/hala ... 015/12/03/
2. VENÄJÄN ja Turkin välillä jatkuu edelleen syytösten ja vastasyytösten esittäminen korkeimmalla tasolla. Venäjän presidentti Putin heitti Erdoganille syytöksen, että Turkki hyödyntää ISIS-joukoilta saamaa halpaa öljyä. Erdogan heitti, että heillä on todisteita siitä, että se on Venäjä, joka käyttää tilaisuutta hyväkseen.
Putin uhkaa koventaa Turkin vastaisia sanktioita, ja Venäjän hävittäjät hyökkäävät turkkilaisia ajoneuvoja vastaan Syyriassa, missä vain löytävät.
Suurten öljytankkiautojen nähdään ajavan täydessä lastissa Turkkiin, ja palaavan sieltä tyhjinä. Tätä jatkuu yötä päivää. USA on tietoinen tästä selvästä sopimuksen rikkomisesta, mutta Obama ei antanut lupaa hävittäjilleen iskeä niitä vastaan. Lopulta Obama kuitenkin suostui siihen, mutta USA samalla ilmoittaa Turkille, koska iskut tapahtuvat, ja kehottaa autonkuljettajia poistumaan rekoistaan turvallisen välimatkan päähän.

Tämä muistuttaa menneitten vuosisatojen aikaista sodankäyntiä, jossa armeijoiden johtajat sopivat taistelun alkamisesta, kuten Sandels Koljonvirralla. Se oli gentlemanniaikaa se, mutta nyt on uusi aika ja uudet kujeet.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/204369,

3. Obamalla näyttää olevan todellisia vaikeuksia asennoitua suhteissaan muslimeihin ja syytöksiin heidän harjoittamaansa terrorismiin. Hän nikotteli pitkään lausunnoissaan Kaliforniassa suoritetusta massamurhasta, jossa - isänsä kiihko-islamistiksi luonnehtima - 28-vuotias Syed Rizman Farook ja hänen 27-vuotias vaimonsa Tashteen Malik murhasivat rynnäkkökivääreillään 14 ihmistä ja haavoittivat 17. Heillä on 6-vuoden ikäinen tyttölapsi, joka menetti molemmat vanhempansa tulitaistelussa poliisin kanssa, joka käytiin 10 km:n päässä murhapaikasta.
FBI, joka massamurhaa tutkii, oli alussa yhtälailla neuvoton. Obama vannoi Valkoisessa Talossa, että FBI tutkii asiaa pohjaan saakka. CNN sanoi uutis-lähetyksessään poliisilähteisiin viitaten, että murhaajapariskunta oli radikalisoitunut, mutta totesi heidän olleen yhteyksissä sekä puhelimen että sosiaalisen internetin kautta useamman kuin yhden kansainvälisestä terrorismista epäillyn kanssa.

Presidentti Obama selitti journalisteille: ”On mahdollista, että se liittyi terroristiin, mutta emme tiedä. On myös mahdollista, että se liittyi epäselvyyteen työpaikalla.”
Farook on USA:n kansalainen, hän syntyi Illinoisissa Pakistanista muuttaneille vanhemmille. Hänen vaimonsa Malik syntyi Pakistanissa, mutta asui Saudi Arabiassa jossa hän tapasi tulevan miehensä. Saudit vahvistavat, että Farook vieraili Saudi-Arabiassa. Barnardinon poliisi vahvistaa, että haavoittuneita oli 21.

ALLNEWSPIPELINE.com kertoo, että massamurhat ja ihmisten surmaaminen ovat lisääntyneet yli 700 % presidentti Obaman aikana Bushin presidenttikauden jälkeen.
Artikkelissa huomautetaan, että heti hyökkäyksen tapahduttua, Obama painotti asemyynnin rajoittamista ja aseitten takavarikointia. Tämä on antanut aiheen joillekin olettaa, että Kalifornian massamurha oli järjestetty ns, ”false flag” tapaus, jolla pyritään edistämään Obaman suosittamaa lakia ase-omistuksen rajoittamisesta. Artikkelissa muistutetaan, että USA on kaikkein suurin aseviejä maailmassa, ja että Obaman pyrkiessä rajoittamaan aseitten omistusta USA:ssa, hän vie aseita Syyrian kapinallisille, ja että ne joutuvat usein vääriin käsiin ja käytetään venäläisiä vastaan.
Artikkelissa todetaan, että länsimedia, kuten Daily Mail, rekisteröi syylliset” länsi-maisiksi valkoisiksi miehiksi”, mutta joutui myöhemmin tunnustamaan heidät pariskunnaksi, jolla oli Lähi-Idän tausta. Heillä oli runsas aseistus ja luodinkestävät suojavarustukset, mikä osoittaa heidän varustautuneen hyvin tehtäväänsä. http://allnewspipeline.com/California_I ... Attack.php

4. DEBKAFILE tarkastelee artikkelissaan, miten Kaliforniassa tapahtunut terrori-isku, jossa terroristipariskunta murhasi 14 ihmistä ja haavoitti 21, on herättänyt hälytyskelot soimaan laajalla alueella maailmassa. DF:n artikkelin mukaan Barnardinon terrori-iskulla on yhteyksiä ISIS:n kanssa, mikä myös osoittaa tuon Obaman vähättelemän ”vt-roskajoukon” todellisen vaarallisuuden. Se on muiden tavoitteittensa ohella esittänyt graafisesti, miten he teloittavat Obaman leikkaamalla hänen kaulansa, ja ilmoittavat Brysselin jälkeen keskittävänsä huomionsa Roomaan, jota he pitävät ristiretkeläisten keskuspaikkana,
sekä Vatikaaniin, jossa he uhkaavat sieppaavansa Rooman paavin ja surmaavansa hänet. Ns. Fatiman profetioissa kerrotaan Rooman tuhoutuvan hyökkäyksessä, ja valkoiseen kaapuun puetun viimeisen paavin yrityksestä paeta Rooman kaupungin raunioitten keskellä, mutta saaden surmansa. http://israelupdate.achlak.net/kirjoja/ ... mestykset/,
Paavi on useissa yhteyksissä itse viitannut tällaiseen mahdollisuuteen, ja sanoo olevansa valmis siihen esittäen vain toivomuksen, että loppu olisi lyhyt ja tuskaton.

PIAN Kalifornian massamurhan jälkeen ISIS julkisti videon, jossa se uhkaa Venäjää Pariisin tapaisilla useilla samanaikaisilla pommi-iskuilla ja kivääritulella. Marraskuun 11. päivänä ISIS julkisti videon, jossa se teloitti venäläisen ”jihadist-Igor”, miehen, jonka Venäjä oli soluttanut ISIS joukkoihin vakoilijaksi. Videossa varoitettiin, että ISIS surmaa venäläisen pojan jokaista Syyriassa surmaamaa poikaa kohti ja vakuutti, etteivät venäläiset tule elämään turvassa niin kauan, kuin sen pommikoneet pommittavat ISIS joukkoja Syyriassa, ”koti kotia kohti”, videossa sanottiin. Venäjän muslimien määrä on n. 20 miljoonaa 140 miljoonan asukasmäärästä. http://islam.ru/en/content/story/islam-russia,

DF toteaa, että Moskova ottaa uhkauksen vakavissaan, ja antoi maanlaajuisen hälytyksen Venäjällä. Israelin lähetystö, instituutit ja laitokset on asetettu samoin erityisvartinnoin alaisiksi sekä Moskovassa että muissa Venäjän kaupungeissa. http://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/Ve ... ille-42012,

IDF:n Gazan raja-alueilla toimiva divisioona järjesti yllätyksellisesti laaja-alaisen harjoituksen Gazan rajan tuntumassa ja Eilatin alueilla. Harjoituksissa simuloitiin useita potentiaalisia ISIS yksiköitten suorittamia hyökkäyksiä, mukaan lukien panttivankien sieppaamista israelilaisista kylistä, hyökkäyksen torjuminen rajan yli Siinailta tai Gazasta, sekä IDF:n vastaus kiivaaseen rakettitulitukseen Gazasta Israeliin. Myös iDF:n sotilaan pelastusoperaatio Gazasta ns. Hannibal-menetelmää käyttäen harjoiteltiin. Siinä pelastusoperaation osallistuvat erikoisjoukot saavat käyttää kaikkia mahdollisia toimia ja aseita operaation onnistumiseksi, jopa sieppauksen uhriksi joutuneen sotilaan hengen kustannuksella.

Muiden terrori-iskujen ohella päätökseen aloittaa pikainen harjoitus vaikutti ISIS terrori-isku hotelliin El-Arishissa 24. marraskuuta, joka oli kohdistettu egyptiläisiä valvontapaneeliin osallistuvia tuomareita vastaan, joiden tehtävänä oli valvoa vaalitoimitusta. Terroristit laukaisivat pommin hotellin sisäänkäynnin edessä, ryntäsivät sisään hotelliin surmaten siellä yhden poliisiupseerin, kolme tuomaria sekä haavoittivat 12 muuta, 9 heistä turvallisuusmiehiä. Seuraava näyttö oli venäläisen matkustajakoneen pudottaminen Siinain yllä surmaten kaikki 232 ihmistä koneessa. Pommi oli tungettu virvoitusjuomapurkkiin.

Englanni9n parlamentti antoi pääministeri David Cameronille luvan lähettää englantilaiset Tornado hävittäjät Kyprokselta osallistuakseen ISIS joukkoja vastaan käytävään taisteluun, jota käydään USA:n johtamalla koaliittiolla toistaiseksi vain ilmaiskuina ilman maajoukkoja. USA:n kouluttaa erikoisjoukko-osastoa, joka vastoin Obaman aiempia vakuutuksia lähetetään Syyrian rintamalle. Päätös ilmaiskuista Syyriassa asettaa samalla Lontoon ISIS hyökkäysten listalle. http://www.debka.com/article/25054/Isla ... ISIS-drill

5. UUTISOTSIKOITA
· Sisäisen turvallisuuden ministeri Gilad Eldan tunnustaa, että äskeisistä juutalaisnuorten pidätyksistä huolimatta, joita heitä puolustavien asianajajien mukaan on painostettu ja jopa kidutettu, poliisilla ei ole pitäviä todisteita Duman murhapolton tekijöistä. Media puhuu varsin yleisesti, että syyliset olivat juutalaisia, mutta kylän asukkaat vakuuttavat, ettei yksikään juutalainen olisi uskaltanut tulla arabikylän sisään. Poliisilla on kovia paineita sekä kotoa että ulkomailta, viimeksi EU:n taholta, saada asia nopeasti ratkaistuksi. Poliisi pidätti useita juutalaisnuoria alistaen heidät heidän asianajajiensa mukaan kovaan painostukseen mutta rikkoen heidän perus-oikeuksiaan. Kuulustelijoita syytetään kidutuksesta, estäen oikeudesta neuvotella asianajajan kanssa, salata videonauhaa murhapoltosta ja muista rikoksista epäiltyjen oikeuksia vastaan. Murhapoltossa kuoli 3 ihmistä. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... mFSPBT4k6s, https://www.bloglovin.com/blogs/gavribl ... 1846245353
· IDF:n sotilaat ampuivat kaksi arabinuorukaista, jotka yrittivät puukottaa sotilaita Tel Rumeidan juutalaislähiössä Hebronissa myöhään torstaiyönä. Sotilaat saivat vaarattomia haavoja pyrkiessään estämään terroristeja, mutta joutuivat lopuksi turvautumaan aseisiinsa. Se oli kolmas hyökkäys torstaina. Torstai-iltana 21-vuotias arabi Tulkarmista yritti puukottaa poliisia Damaskos-portin lähellä. Terroristi ammuttiin kuoliaaksi. Abu Dis alueella PA:n turvallisuusjoukkoihin kuuluva arabi tulitti sotilaita Hizme tarkastus-pisteessä. Sotilaat vastasivat tuleen surmaten hänet.

+ + + + +
TODELLINEN ISLAM, asiatietoa alla olevasta linkistä.
https://mail.google.com/mail/u/0/#sent/15169043d73843fa.




Lähettänyt Gabriel Eskel
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Israel Update / Joulukuu

ViestiKirjoittaja noomi » 07.12.2015 08:23

    Kuva

Sunday, December 06, 2015
SUNNUNTAI 06.12.15
1. Time of Israel, ToI, sääennusteen mukaan tänään on pakkaspäivä, ja siltä se tuntuikin kuuden maissa aamulla, kova viimainen tuuli tuntui hyytävän kylmältä. Ennusteen mukaan yölämpötila oli 0-astetta, päivälämpötila noussee 10 asteen tienoille. Taivas on aurinkoinen tänään ja lähipäivien aikana – ehkä huomenna tilapäinen puolipilvisyys – ja lämpötilat noussevat siten, että keskiviikon lämpölukemat ovat 7 -15 lämpöastetta. Talviturkki on kaivettava esiin.

SÄÄTILAT tänään: Jerusalem 0-10; Tiberias 6 -19; Suolameri 10 -20; Eilat 6 -20 +C-astetta.
Toivotan kaikille lukijoille siunattua Suomen itsenäisyyspäivää. Rujouksissani ja toivelistallani on, että suloinen Suomen maa ja sen katajainen kansa selviäisi kunnialla ja itsenäisenä –tai itsenäiseksi - edessä olevien kuukausien aikana, jolloin maailman poliittinen tilanne voi muuttua hyvinkin radikaalisti, eivätkä ennusteet näytä positiivisilta.

2. Eteläisellä pallonpuoliskolla ihmiset kärventyvät äärimmäisessä helteessä, Australiassa 45 astetta varjossa ja paikoin ylikin, mutta tarkkailijat näkevät Venäj[G1] än valmistautuvan ydinsotaan, mistä yhtenä osoituksena on ”tuomiopäivänkoneen” varustaminen käyttökuntoon parin viikon kuluessa. Se tuodaan Lähi-Itään, ja samaan aikaan maailman suurin sukellusvene tulee sekin Syyrian rannikon edustalle mukanaan 200 ydinkärjin varustettua ohjusta. USA:n ohjussuojaukseen rakennettu risteilijä höyryää puolestaan Mustallemerelle kuin ärsyttääkseen presidentti Vladimir Putinia, jos hän sitä tarvitsee poltettuaan päreensä Turkin isottelun takia.

Englanti, Saksa ja Ranska ovat USA:n ohella aktivoimassa toimintaansa Syyrian rintamalla, jossa rintamalinjat ovat jo ennestään sekavat. Tarkkailijoilla on vaikeuksia seurata, kuka siellä pommittaa ketäkin ja ketä tulisi tukea. Länsimaat ovat myös luvanneet tuoda sotilassaappaitaan hävittäjien ohella saastuttamaan islamin pyhiä paikkoja. Sääliksi käy Syyrian historiallisten kohteiden kohtalo siviili-ih[G2] misistä puhumattakaan, sillä maa pommitetaan ja tuhotaan soraläjäksi. Koskahan on Damaskoksen vuoro, sekin tulisi ilmoitusten mukaan tuhota asumiskelvottomaksi? http://www.thebigwobble.org/2015/12/sou ... tures.html, http://www.express.co.uk/news/world/624 ... -two-weeks,
Uusi ja entistä vaarallisempi konflikti on kehittynyt Etelä Kiina merellä, jota Kiina haluaa valvontaansa rakentaen sinne keinotekoista saarijärjestelmää USA:n ja alueen maiden varoituksista huolimatta. Kiinan ohella vesialueista ja alueen johtoasemasta kiistelevät Intia, Japani ja Etelä Korea, mutta monet muut alueen maat (ainakin Indonesia, Filippiinit, Vietnam, Malesia ja Singapore) ovat erittäin huolestuneita tilanteen kehittymisestä. Vesialueitten valvonta ja omistus voivat aiheuttaa vaikeuksia kansainväliselle meriliikenteelle, missä USA tulee kuvaan mukaan 12 maan TPP-sopimuksen (Trans Pacific Partnership) puitteissa, jossa USA on mukana. USA käyttää 1 triljoona USD vuosittain alueen turvallisuutta takaavan sotilaallisen mahdin ylläpitämiseksi. http://www.marketoracle.co.uk/Article53214.html, https://en.wikipedia.org/wiki/Trans-Pacific_Partnership

3. Maailman ilmastonmuutos konferenssiin osallistuvat yli 12 Afrikan maata vakuuttavat ponnistelevansa saadakseen Afrikan tuhotut aarniometsät uusituiksi. Kuten Etelä Afrikan edustaja totesi, operaatio toteutetaan puu puulta AP:n raportin mukaan, mutta operaatio on mittasuhteiltaan ja kustannuksiltaan valtava.
Maailman Luonnonvarojen Instituutin (WRI) raportin mukaan maailma on menettänyt ihmisten toimien johdosta yli puolet aarniometsistään.

Wanjira Afrikan maiden aloite on lyhennetty muotoon AFR100. Siinä Afrikan maat vakuuttavat palauttavansa aarniometsiä 100 miljoonan hehtaarin (386 000 neliömailin) alueille vuoteen 2030 mennessä, kuten instituutti raportoi.
WRI:n toimitusjohtaja Andrew Steer antaa tunnustusta Afrikan maiden johtajille, jotka osoittavat johtajantaitoaan kunnianhimoisten vakuutusten johdosta, sillä ne maat ovat olleet viimeisinä turvaamassa aarniometsien jatkuvuuden ja säilymisen hengissä takaamiseksi aavikoitumista vastaan.

Kenian NOBELIN rauhanpalkinnon saajan Wangari Mathain tytär Wanjira Mathai kutsuu AFR100 Afrikan mantereen laajuista sopimusta ennen näkemättömäksi. Wanjira Mathai johtaa äitinsä perustamaa Green Belt (Vihreä Vyöhyke) järjestöä.
Hän uskoo AFR100 projektin hyödyttävän sekä maalaisyhteisöjen että kaupunkien asukkaita antaen heille uusia virikkeitä asuinalueittensa kehittämiseksi.
YK:n järjestämän Ilmastonmuutos konferenssin sivussa pidetyn Globaali alue-foorumin osanottajat Maailmanpankki ja Saksan hallitus muitten osanottajien kanssa lupasivat 1 miljardi USD kehitysvaroista ja 540 miljoonaa USD yksityisistä varoista AFR100 projektin edistämiseksi.

Yli 12 Afrikan maan joukossa AFR100 toteuttamiseksi ovat Etiopia, Kenia, Uganda, Burundi ja Ruanda ovat luvanneet miljoonia projektille, sillä nämä maat ovat kasvavan aavikoitumisen uhan alla, joka syö jatkuvasti viljelysmaata.
Afrikan maissa yleinen korruptio ja joittenkin maitten keskinäiset ristiriidat hupenevien vesivarojen hyödyntämisestä ja jakamisesta voivat aiheuttaa pahaakin vauriota projektille, mutta kansainvälisen seurannan ja avustusten varassa sillä on kuitenkin toteutumisen mahdollisuudet. Projekti AFR100 voi liittyä myös kansain-väliseen Agenda 2030 toteuttamiseen saman ajan kuluessa. http://www.timesofisrael.com/at-climate ... e-forests/

4. JUUTALAISTEN vuotuiset hanukka-juhlat alkavat tänä iltana, jolloin sytytetään kaksi ensimmäistä kynttilää, ja joita lisätään yksi illassa, kunnes kaikki 9 kynttilää on sytytetty. Hanukka-aika on tarkoitettu valon juhlaksi, jonka aikana lapsille järjestetään lukuisia tilaisuuksia leikkeineen ja kisoineen sekä leivonnaisineen.
Juhla-aikaa vietetään jatkuvan terroriin varjossa, mutta sen ei anneta estää suunnitelmien ja tilaisuuksien järjestämistä, joskin häirintää voi esiintyä.
PA:n puheenjohtaja selitti televisioidussa puheessaan, ettei hän voi tuomita väkivaltaisuuksia, joissa viattomia siviili-ihmisiä haavoitetaan ja surmataan, sillä ne ilmentävät nuoren kansan rauhanomaista protestia miehittäjää vastaan. Entinen terrorijohtaja ja – rahoittaja ei näe mitään väärää siinä, että nuoret aikuiset ja lapset 11-vuotiasista lähtien kiihotetaan puukottamaan israelilaisia mullahien luvatessa heille sankarin sädekehän ja pääsyn Allahin puutarhaan, jos heidät surmataan.
Kokonainen sukupolvi on aivopesty tunnottomien muslimi-johtajien toimesta osaksi kuolemankulttuuria, jossa kesäleireillä lapsille opetetaan sotilaskoulutusta ja aseen-käsittelyä, mullahien ja leirien johtajien keskittyessä kehittämään heidän tietojaan ja taitojaan islamin pyhän kirjan Koraanin opetusten mukaan. Muhammed itse opettaa siellä, että ”juutalaiset ovat sikojen ja apinoiden jälkeläisiä, halveksittuja, koska he hylkäsivät totuuden, jonka profeetta heille ilmoitti”.

PARIISIN chabad ilmoittaa, että se toimii hanukka-järjestelyissään suunnitelmansa mukaan, eikä anna pimeyden valtojen varjostaa kyntteleiden tuomaa voittoa pimeydestä. Kyntteleiden sytyttämisseremonioita järjestetään kaikkialla Pariisin alueella. Marraskuun 13. perjantaipäivän kuusi terrori-iskua aiheuttivat pelon, että terroristit voivat uusia hyökkäyksensä uusin voimin.
”Periaatteesta johtuen Chabad on aina ottanut asenteen, että juutalaisen aktiivisuuden pienentäminen on antautumista terrorille, alistumista pimeydelle, jota hanukka-kyntteleiden on tarkoitus karkottaa”, sanotaan Chabad Lubavitch päämajan julkaisemassa päätöstä selittävässä tiedotteessa.

13.marraskuuta tehdyissä iskuissa sai surmansa 132 siviiliä ja satoja haavoittui. Poliisi suositteli Chabad-järjestölle tilaisuuksien peruuttamista, koska jännitys on edelleen korkealla turvallisuusjärjestöjen selvitellessä hyökkääjien taustoja, mutta tutkimusten painopiste on siirtynyt Brysselistä ja Pariisista Lontooseen.
Viime tiistaina pidetyn Chabad-järjestön ja poliisin välisissä keskusteluissa poliisi antoi luvan 19 julkisen tulen sytyttämisseremonian järjestämiselle.
Yksi tilaisuuksista on suuren menoran vuosittainen sytyttäminen Pariisin käynti-korttina tunnetulla Eiffel-tornilla viimeisen 25 vuoden ajan.
Viime vuonna tilaisuuteen osallistui 6 000 pariisilaista ja turistia.
Chabad-järjestön uhmakkaasta päätöksestä huolimatta olla välittämättä terroriuhasta, maa polttaa Ranskan juutalaisten jalkojen alla, koska myös yleinen anti-semitismi ja Israelin ja juutalaisten vastaisuus on kasvanut sietämättömäksi aikana, jolloin muslimien invaasio uhkaa tuhota koko EU:n rakennelman. http://www.timesofisrael.com/rejecting- ... ebrations/, http://www.timesofisrael.com/spotlight- ... n-britain/,

5. UUTISOTSIKOITA
· Haifassa asuva arabi aikoo syyttää Class-Deal online myymälää rasismista sen työntekijän ilmoittaessa ostajalle: ”Me emme palvele arabeja”. Ynetnews artikkelin mukaan 26-vuorias arabiasiakas vaatii 200 000 NIS korvauksia. Hän oli jättänyt tilauksen Dingly Industry Group heinäkuussa. Toimituksen viipyessä hän otti yhteyden toimituspalveluun, jossa valitettiin tilausten ruuhkautumista ja postin hitautta, vaikka toimitus luvattiin 15 -35 työpäivän aikana. Viikkoa myöhemmin Gereis, joka toimii Mega super-marketin pääkassanhoitajana, sai yllättävän vihaisen ja torjuvan vastauksen: ”Kuule, senkin arabi, me emme myy arabeille, sinä koira ja terroristi”. Gereis yritti sovitella jännitystä, mutta syytökset vain kovenivat ja lopulta luuri lyötiin hänen korvaansai. Gereis aikoo nostaa syytteen tapauksen johdosta. http://www.timesofisrael.com/online-sto ... terrorist/
· Arabiterroristi puukotti kolmea ihmistä Lontoon maanalaisella, yksi puukotetuista on hengenvaarassa. Terroristi huusi: Tämä on Syyrian puolesta. Poliisi ampui taserilla terroristia ja pidätti hänet. Poliisi joutui käyttämään taser-rauhoittajaa kuusi kertaa ensimmäisen epäonnistuttua. Scotland Yard pitää Itä-Lontoossa tapahtunutta hyökkäystä terrori-iskuna. Englannin kuningashuoneen vastauksessa pääministeri Netanyahun kutsuun prinssi Charlesille vierailla Israelissa todetaan, ”ettei se ole mahdollista, sillä liian monia maamiinoja on tiellä vierailla maassa, joka miehittää palestiinalaisten maata ja asuu kiistanalaisten rajojen sisällä”. Vastausta voidaan pitää korkea tason loukkauksena Lähi-Idän ainoaa toimivaa demokratiaa vastaan. Toiseksi vastauksessa viitataan, että Israelin päämiesten vierailut ovat luoteeltaan niin poliittisia, ettei niihin voida suostua. Vasta poliittisen ratkaisun jälkeen kuninkaallinen vierailu on mahdollista toteuttaa juutalaisten asuttamaan maahan, todetaan. http://www.jewishpress.com/news/breakin ... 015/12/06/
· 60 % amerikkalaisista katsoo, että USA on sodassa ISIS:n kanssa, mutta presidentti Barack Hussein Obama ei näe mitään sotaa. Obama ei koskaan suostu käyttämään nimitystä radikaali islam. Ehkä hän on oikeassa, koska valtaosa muslimeista tukee väkivaltaa. Islam on islam, kuten Turkin presidentti Erdogan totesi, eli koko kansa on radikalisoitunut. http://www.jewishpress.com/news/breakin ... 015/12/05/

.

[G1]
[G2]isitä puhumattakaan
Lähettänyt Gabriel Eskel
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Israel Update / Joulukuu

ViestiKirjoittaja noomi » 10.12.2015 08:49

    Kuva

Wednesday, December 09, 2015
KESKIVIIKKO 09.12.15
1. HYISELTÄ tuntui aamuinen viima kuuden maissa, vaikka lämpöä oli mittarin ja ToI:n ennusteen mukaan 8 plus-astetta. Taivas oli heikon pilviverhon peittämä nousevan auringon värittäessä niitä idänpuolen taivaalla vaalean punaisiksi. Ennusteen mukaan taivaankannen tulisi olla tänään ja kahtena seuraavana päivänä pilvetön, ja vasta lauantaina pilvipeitto vahvistuu tuoden paikallisia sateita mukanaan; lämpötilan pudotessa myös 7 -10 asteen tienoille tämän ja parin seuraavan päivän maksimilukemista 15 astetta.

SÄÄTILAT tänään: Jerusalem 8 -15; Tiberias 10 -23; Suolameri 15 -23; Eilat 10 -23 +C-astetta. Israeliin matkustavien olisi syytä varata villaista ja tuulen/sateen pitävää kevyttä asustetta, ettei vilu pääse yllättämään.
Tapio-ystävämme valitti viimeisen Israelin vierailunsa jälkeen sairastuneensa salmonellaan, ja epäili vihanneksia syyllisiksi. Aapeli Saarisalo syötti ryhmänsä jäsenille valkosipulia ennen Egyptin matkaa kertoen, että toisten ryhmien kiemurrellessa vatsataudissa matkan jälkeen hänen ryhmänsä säilyi siltä.
Sää oikuttelee taas monissa osissa maailmaa. Norjan etelärannikko on raporttien mukaan hukkumassa meriveteen merenpinnan noustessa tuntuvasti.
Tulivuorten toiminta on myös aktivoitunut, raportteja tulee Etelä Amerikasta, Kauko Idästä ja jopa Italiasta. Azerbaian sen sijaan kärsii 7.2 asteen maanjäristyksestä.

Haifan tuli pidätti satoja - ellei tuhansia – PA:lle matkalla olevia nukkeja, joiden se katsoi osallistuvan kiihotukseen. Niillä oli kivi tai puukko toisessa heittokädessä ja ne oli UAE:ssä puettu vahvoihin talviasuihin ja panssariverkko huiveihin, kuten oikeaoppisen tuleekin tehdä. Israelin turvatarkastus on tunnetusti huippuluokkaa. http://www.timesofisrael.com/israel-sei ... ed-for-pa/,

2. Venäjän kiloluokan sukellusvene oli kenenkään huomaamatta päässyt livahtamaan turvallisuusrenkaan läpi Syyrian rannikolle alkaen siellä pommittaa risteily-ohjuksillaan Raqqan kaupungin miehittäneitä IS:n joukkoja. USA:n taholta todetaan, että tämä sukellusvene on liukas kuin ankerias ja vaikeasti havaittavissa, sillä sen moottorit eivät pidä meteliä, hiljainen kun on luonteeltaan. Moskovan ilmoituksen mukaan asiasta oli indormoitu sekä USA:n että Israelin viranomaisia.
Venäjän puolustusministeri Sergey Shoigu ilmoitti Putinille, että Kalibr risteilyohjukset ammuttiin Rostov-on-Dov sukellusveneestä sen ollessa sukelluksessa ja että ohjukset osuivat tarkalleen maaleihinsa.
Putin selitti, että tämä risteilyohjus voidaan varustaa joko tavanomaisin tai ydinkärjin toivoen, ettei ydinkärkiä tarvitsisi koskaan käyttää.
Puolustusministeri Shoigu lisäsi, että Venäjän ilmavoimien TU-22 pommittajat osallistuivat myös iskuihin Syyriaa vastaan pommittaen ammusvarastoa, kranaatteja valmistavaa tehdasta sekä öljylaitteistoja. Pommittajat tekivät 60 ilmaiskua, USA:n ilmoituksen mukaan sukellusveneestä ammuttiin ainakin 10 ohjusta.

TURKKI sanoo, että venäläinen hävittäjä TU14, jonka Turkki ampui alas, oli 17 sekunnin ajan Turkin alueella, ja kieltäytyy pyytämästä anteeksi tapahtumaa.
Venäjän taholta torjutaan perättömänä Turkin väite, että venäläisen sota-aluksen kulkiessa Bosborussalmessa, yhdellä sotilaalla aluksessa oli it-ohjus käsissään.
Turkki syyttää Venäjää tahallisesta provokaatiosta, mutta Venäjän ulkoministeriön tiedotteen mukaan sillä on oikeus puolustautua, eikä se loukannut Montreaux-sopimusta, kuten ministeriön tiedottaja Maria Zakharova selitti. Ministeriön edustaja viittasi myös ilmaiskuista Syyrian armeijan tukikohtaan, jossa useita kuoli ja haavoittui, mutta ei maininnut USA:n osuutta iskuun. Syyrian ilmoituksen mukaan USA:n johtama koaliittio pommitti Deir al-Zoar tukikohtaa sunnuntaina surmaten 3 Syyrian sotilasta ja haavoittaen 13. USA kiistää väitteen viitaten mahdollisuuteen, että Venäjän koneet pommittivat tukikohtaa erehdyksessä.

Jännittynyttä tilannetta Syyriassa ja Irakissa lisäävät tiedot, että IS:n kaliifi Bagdadi oli antanut ultimaatumin Turkille vetää joukkonsa pois Irakin alueelta. Turkilla on joukkoja Mosulin lähettyvillä, mistä myös Irakin hallitus protestoi, koska se ei ollut sopinut joukkojen sijoittamisesta Irakin alueelle hallituksen kanssa. Bagdadin uhkavaatimus vakavista seurauksista voi tarkoittaa IS:n iskuja Turkin alueella.
Carnerie instituutin Moskovan keskuksen mielestä Venäjän toimet Syyriassa merkitsevät sitä, että se on päättänyt pysytellä Syyriassa pitkän aikaa. Nämä lienevät ne koukut, jotka Israelin Jumala panee Googin leukoihin nostattaen hänet sotaan joukkoineen, hevoset ja ratsumiehet, kaikki pulskasti puettuja. (Hes.38;4) http://www.timesofisrael.com/russian-su ... -in-syria/

3. KIIVAISTA pommituksista ja poliittisista toimista huolimatta IS;n aseman heikentämiseksi, sen joukkoihin virtaa jatkuvasti uutta taistelija-ainesta ympäri maailman. Tiedustelun neuvontaryhmän Soufan raportin mukaan Islamin Kalifaatin joukoissa taistelee nyt ainakin 27 000 ulkomaista henkilöä, eli puolet sen taistelijoitten lukumäärästä.
Raportin mukaan rekrytointi ei tapahdu enää pelkästään ilmoittelemalla internetin kautta, vaan suoran kontaktin avulla henkilöltä henkilölle. Täten samaan perheeseen tai sukuun, klaaniin, kuuluvia ryhmiä tulee liittyäkseen taisteleviin IS:n joukkoihin.

SOUFAN ryhmän mukaan taistelijavirran ehtymiseksi kehittyneemmän seurannan tai IS;n talouden kuristustoimien kautta eivät ole tuottaneet toivottua tulosta. Vaikka nämä 86 maasta tulleet henkilöt – miehet ja naiset – ovat pääosin ilman sotilaskoulutusta, he saavat pikakurssin saavuttuaan kohteeseensa ja lisäksi käytännön kokemusta todellisissa olosuhteissa. Heitä opastetaan islamin periaatteissa ja vahvistetaan henkisesti uhrautumaan islamin aatteen hyväksi.
Suurin vaata piilee siinä, että nämä aktivoituneet ja aivopestyt henkilöt, joille on annettu tarvittava alkeellinen aseiden, räjähdysaineiden ja pommien käsittelytaito, jatkavat toimiaan palattuaan kotimaihinsa. Heidän seuraamisensa on vaikeaa, koska he ovat kotimaansa kansalaisia pystyen liikkumaan vapaasti. He ovat otollinen ase IS:n tai muitten terrorijärjestöjen tavoitteiden saavuttamiseksi.

NEW YORKISSA päämajaansa pitävän Soufan ryhmän IS on jokaisen terrorijärjestön toiveitten toteuma, Sillä on suuria alueita valvonnassaan, sillä on runsaasti uudenaikaisia aseita, joita se sai vallattuaan hallituksen tukikohtia Irakissa ja Syyriassa, ja lisäksi sen taistelijoilla on tietotaito niiden käyttämiseksi. Joukkojen liikkumista varten se on hankkinut runsaasti Toyota autoja, joiden avulla siirtyminen paikasta toiseen tapahtuu nopeasti ja halvalla. IS ei ole käyttänyt raskasta aseistusta, mutta sillä on niitäkin, ja IS suunnittelee oman uuden lentokentän rakentamista. IS:n talous on vahva sen takavarikoitua useitten pankkien varat, kuten tapahtui Mosulissa, ja sen öljyntuotanto takasi vankan pohjan. Öljyä kuljetettiin tankkiautoilla Turkkiin, joka mielellään osti halpaa öljyä. Sekä USA:n johtama koaliittio että Venäjä ovat pommittaneet näitä tankkiautoja, mikä tietenkin häiritsee öljybisnestä.

USA:n johtama koaliittio on myös yrittänyt drone-koneillaan surmata IS:n johtajia, kuten se teki Jemenissä Al-Qaidan johtajille. Yritykset osua Ali Bakr al-Bagdadiin eivät ole onnistuneet, vaikka kertaa hänen sanottiin haavoittuneen pahoin, IS:n johtoryhmä ei turvallisuussyistä anna haastatteluja eikä usein lausuntojakaan, vaan haluaa pysytellä taustalla. Se on raporttien mukaan syvästi uskonnollinen, ja siihen kuuluu islamin uskon shia-haaraan syvästi perehtyneitä oppineita.

IS:n ulkomaisten joukkojen kokonaisvahvuus on 27 000 – 31 000, 86 maasta. Niiden vahvuus kasvoi viimevuodesta, jolloin se oli 8 000 ulkoimaista taistelijaa. Valtaosa heitä on maista, joissa IS:n vaikutus on suuri. Pohjois-Afrikan ja Lähi-Idän maista heitä on 8 000 taistelijaa; Euroopan maista 5 000; entisen NL:n maista 4 700.
Souifan ryhmän mukaan 20 -30 % heistä palaa kotimaihinsa muodostaen suuren vaaran hallituksille. Pariisin kuusi pommi-iskua olivat IS:n agenttien suorittamia. Niissä kuoli 132 ihmistä ja haavoittui runsaasti. http://www.timesofisrael.com/report-for ... e-doubled/
Irakin joukot sanovat vallanneensa IS:n joukoilta laajoja alueita Ramadin kaupungin läheltä. IS valtasi kaupungin toukokuussa tänä vuonna. Irakin joukot ovat kauan taistelleet Ramadin omistuksesta Bagdadista 100 km länteen. Se on Anbar provinssin pääkaupunki. Sen vapauttaminen on tärkeä myös Irakin armeijan itsetunnon kohentamiseksi, joka on kärsinyt kovia takaiskuja IS:n taholta. Irakin armeijan tiedotteen mukaan IS:n joukoilla ei ollut muita vaihtoehtoja kuin antautua tai kuolla, ja heidät tuhottiin täydellisesti. http://www.timesofisrael.com/iraq-retak ... officials/,

4. ISRAELIN korkea turvalisuusjohtaja varoittaa, että on vain ajan kysymys, koska IS iskee israelilaisiin kohteisiin.
Hän selittää, että kiivaiden ilmapommitusten vuoksi Syyriassa ja Irakissa Islamilainen kalifaatti on muuttamassa strategiaansa, ja suunnittelee hyökkäyksiä etenkin niitä maita vastaan, jotka taistelevat sitä vastaan Syyriassa ja Irakissa.
IAF on tehnyt muutamia rajoitettuja ilmaiskuja Syyriassa sovittuaan niistä ensin Venäjän kanssa, joka S-400 IT-ohjuspattereittensa tutkalla valvoo Syyrian ilmatilaa.

Turvallisuusvirkailijan mukaan Israelilla on vaikeuksia aina olla selvillä, kuka siellä pommittaa ketä, tai on jo pommittanut. IS ja sen kanssa yhteistoiminnassa olevat järjestöt ovat löysästi liittyneet toisiinsa ilman selkeää rakenteellista keskusjohtoa.
Tämä myös tuo mukanaan mahdollisuuden yllätysiskuihin Israelia vastaan.
IDF harjoitteli viime viikolla tilannetta varten, jossa lähtökohtana oli valmistautuminen äkillisiä tilanteita varten, kuten hyökkäys Siinailta rajan yli Israelin alueelle. Nykyaikaisin hälytys ja tunnistuslaittein varustettu aita ei ole 100 %:n
varma, minkä todistivat kuusikymmentä arabia, jotka ylittivät sen korkeita tikkaista käyttäen ja alueen beduiinien opastuksella. http://www.timesofisrael.com/is-attack- ... cial-says/

5. UUTISOTSIKOITA
· Israelin ollessa jatkuvasti muslimien iskukohteena sekä henkilökohtaisesti että valtiona, IDF käy toistuvasti vaarallisilla pelastusretkillä Syyrian puolella tuoden pahoin haavoittuneita taistelijoita Israelin puolelle saamaan hoitoa haavoihinsa. IDF teki videon eräästä tällaisesta pelastusoperaatiosta viha-mielisessä maassa, jonka kanssa se on muodollisessa sotatilassa. IDF paljasti, että se on pelastanut taistelurintamalta 2000 haavoittunutta. He joutuvat usein taistelemaan aikaa vastaan, sillä pahoin haavoittuneet kuolevat pian verenvuotoon, ellei heille anneta nopeaa elvytystä. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... mfschT4k6s
· Joulu lähestyy Betlehemiinkin, vaikka sen ympärillä tapahtuu jatkuvia puukotuksia, joihin IDF vastaa kovilla panoksilla useimmiten surmatun hyökkääjän, joka voi olla mies tai nainen, jopa selvästi alaikäinen. PA kehotti Betlehemin kristittyjä pienentämään juhlamenojaan, sillä PA:n johdolla on vaikeuksia valvoa edes omia poliisejakaan, kuten on ilmennyt.
Al-Quds yliopisto Jerusalemissa kehitti kokonaan uuden idean. Se rakensi joulukuusen, jonka oksille ei ole ripustettu perinteisiä jouluun kuuluvia kuvia tontuista ja joulupukeista, tai maitten lippuja. Yliopiston joulukuuseen on ripustettu ”marttyyrien” kuvia, jotka suoritettuaan sankarillisen puukotuksen vanhan naisen selkään tai niskaan, tai nuorta poikaa tai tyttöä vatsaan, joutuivat ”epäonnekseen” IDF:n sotilaan maalitauluksi.
· Al-Quds yliopiston keskustorille pystytetyn suuren ”joulukuusen” paljastus- tilaisuuteen oli kutsuttu ylipiston johtavia henkilöitä, uskonnollisia johtajia, Kreikkalaisortodoksien arkkipiispa Atallah Hanna sekä Betlehemin mufti sheikki Abdul –Majid Ata Amana. Sadoittain opiskelijoita ylipistosta ja Jerusalemista osallistui tähän räikeään pyhäinhäväistykseen kirkon ja islamin johtajien todistaessa. Joulukuusta vartioi joukko nuoria keffiet pääsään ja PLO:n liput käsissään. Israelissa vaaditaan tilaisuuden järjestäjiä ja kirkon johtajia oikeuteen uskonnollisen rauhan ja tasapainon häiritsemisestä sekä kristittyjen uskonnon vastaisesta toiminnasta ja häpäisystä. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... mfuPhT4k6s



Lähettänyt Gabriel Eskel
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Israel Update / Joulukuu

ViestiKirjoittaja noomi » 12.12.2015 05:52

    Kuva

Friday, December 11, 2015
PERJANTAI 11.12.15
1. TÄNÄÄN perjantaina on vielä aurinkoista ja suhteellisen lämmintä, joten nauttikaamme siitä. Huomenna ja ylihuomenna sateet alkavat uudelleen – ehkä useimmilla paikkakunnilla vain paikallisina kuuroina, mutta lämpötila alenee tämän päivän lukemista siten, että tiistaiksi ennustetaan vain 5 -14 lukemia, maanantaiksi jopa 11 asteen huippulukemaa. Lumisateita ei ole ennustettu vielä, mutta kokemuksen mukaan ne tulevat yllättäen, joten on syytä varautua siihenkin.

LÄMPÖTILAT tänään: Jerusalem 7 -16; Tiberias 9 -21; Suolameri 12 -21; Eilat 8 -21 +C-astetta. Kinneretin pinta nousee +0.05 sm, mikä huomioidaan tyydytyksellä.

2. Tulkoon tässä yhteydessä huomioiduksi sekin, että pääministeri Netanyahun suurikokoinen valkoinen Kaia-koira on huomannut, ettei pelkkä haukkuminen riitä. Joskus on turvauduttava järeämpiin painostuskeinoihin – poliitikon koira kun on, joka on tottunut siihen, että politiikka on saastaista peliä, jossa puututaan henkilö-kohtaisuuksiin. Joka tapauksessa oma koira puri itse pääministeriäkin – tietenkin ilman henkilökohtaisuutta, kuten politiikassa on tapana sanoa – ja jopa kutsuttuja vieraitakin, mikä ei ollut ”poliittisesti korrektia”, kuten politiikassa sanotaan.
Sille pitäisi panna lappu kaulaan, jossa lukisi kuten joissakin rekka-autoissa Suomessa aikoinaan: ”Olen isokokoinen, mutta en aina hyvätapainen”.

Varokaa sitä BIBIn isoa valkoista, se voi purra ihan huomion herättämiseksi. Keskiviikon hanukka-tilaisuudessa Bibin kotona se Kaia-rontti puri peräti kahta vierasta, ja oli aiemmin iskenyt hampaansa Bibin ”persuksiin”. Kaialle oli hankittu raivotauti (rabies) rokotukset hyvissä ajoin, joten Bibi pysytellee aisoissaan. Yksi pureman kohteeksi joutunut vieras oli Tzipi Hotovelin puoliso Or Alon ja toinen Sharren Haskel. Mitä outoa lienee havainnut heissä, koirilla kun on tarkka hajuaisti, ilmeisesti myös poliittisissa kysymyksissä. Sharren Haskel on ammattimainen eläin-hoitaja. Hän leikki Kaian kanssa, kunnes se tympääntyi ja puri häntä käteen.
Siitä tulisi mainio parlamenttiryhmän kurinpitäjä, joka ei välitä titteleistä. http://www.timesofisrael.com/netanyahu- ... this-year/,

3. USA:n republikaanien johtava presidenttiehdokas Donald Trump. jonka piti vierailla Israelissa ja myös Temppelivuorella 28.joulukuuta, ilmoitti siirtävänsä vierailua siihen, kunnes hän voi suorittaa sen Yhdysvaltain arvovaltaisena presidenttinä.
Trump itse sanoi sovitun vierailun siirtämisen johtuneen kahdesta syystä: Ensimmäinen oli se, ettei hän halunnut hämmentää hyvää miestä – kuten hän Bibiä kutsuu – tunkemalla itsensä vierailulle, joka jo etukäteen aiheutti vastalauseita ja varoituksia poliittisesta kiihotuksesta, jollaiseksi nousu Temppelivuorelle katsotaan.

Tuskinpa Trumpin nappaskengät ovat sen saastaisemmat kuin entisen terroristin ja Hamasin jäsenten, jotka pelaavat siellä jalkapalloa ja salakuljettavat moskeijaansa Vuorelle pommeja, kiviä ja puukarttuja hyökätäkseen Vuorelle nousseita pyhiin-vaeltajia vastaan; tai juutalaistenkaan, jotka pyhiinvaellusmatkansa yhteydessä haluavat nousta Vuorelle, jolla lienevät entisten juutalaisten Temppelien rauniot.
Temppelien paikka ei toisten tutkijoitten mukaan ole Vuorella, vaan sen itäpuolella.

Trumpin toinen syy vierailunsa siirtämiseksi on hänen omien sanojensa mukaan se, että se olisi häirinnyt hänen vaalityötään, mikä 13 %.n johtoasemesta huolimatta seuraavaan kilpailijaan Ted Crueziin, tarvitsee jatkuvaa valvontaa.
Trumpin lausunto koskien maahan Obaman luvalla ilman tarvittavaa valvontaa tunkeutuvia muslimeja herätti melkoista kohua sekä USA:ssa että myös Israelissa, jossa arabikansan-edustajat vaativat vierailun peruuttamista ja vaativat päätöstä, ettei Trump ole tervetullut Knessetiin, mikä ei ollutkaan hänen ohjelmassaan.

Trump selitti lausuntoaan, että kielto olisi tilapäinen, kunnes USA ehtisi kunnolla tutkia tilannetta, koska ilman taustatietojen tutkimista maahan päästettyjen joukossa voi olla vaarallisia terroristeja tai IS:n jäseniä. ”Kielto on puhtaasti turvallisuuteen liittyvä, eikä ole tarkoitettu islamin vastaiseksi”, hän selitti todeten, että kaikkien uskontojen harjoittajilla on samankaltainen oikeus päästä maahan.

Netanyahu ilmoitti puolestaan, että hän haluaa keskustella jokaisen USA:n presidentti-ehdokkaan kanssa, vaikka heidän vaalityösään antamansa lausunnot eivät aina olisivatkaan hänen toiveittensa mukaisia.
TRUMP totesi CNN:n haastattelussa, ettei tapaamista Netanyahun kanssa ollut sovittu, eikä se ollut kynnyskysymys vierailun toteuttamiseksi. Hänen lausuntonsa on kuitenkin saanut 2/3 kannatuksen GOP:n oikeiston parissa, mihin on varmaan vaikuttanut viimeiset terrori-iskut kotona ja Euroopassa, sekä paljastukset islamin rakentamista harjoitusleireistä sekä islamin ääriainesten valvomista moskeijoista Yhdysvaltain alueilla, jotka on strategisesti hajautettu tärkeitten kohteitten läheisyyteen, ja joitten välille on rakennettu langaton tietoliikenneyhteys. Tämä on herättänyt kansalaisten huolta muslimien suunnitelmista väkivaltaisuuksista maassa. http://www.timesofisrael.com/trump-canc ... president/, http://www.newsmax.com/Headline/trump-c ... r=fupho8jb, http://allnewspipeline.com/Russia_WW3_P ... ar_War.php,

Fox-news juontaja Bill O Reilly yritti naulita Trumpin lausuntoonsa todeten, ”ettei voida loukata koko islamin uskontoa”. Trump sanoi olevansa eri mieltä ja lisäsi olevansa hyvin tietoinen, ”ettei hänen lausuntonsa ollut poliittisesti korrekti, mutta että jonkun oli sanottava ääneen, mitä kansan enemmistö ajattelee”. Trump tähdensi vastaukseksi Reillyn inttämiseen, ettei kysymys ole uskonnollinen, vaan se liittyy kansalaisten turvallisuuteen. Trump heitti okaan Hillary Clintonin suuntaan todeten: ”Hillary on hupijuttu. Hän oli huonoin ulkoministeri, mitä USA:lla on koskaan ollut. Hän aiheutti koko tämän ongelman”. Hän sanoi, ettei hän välitä siitä, miten liikeasiat kärsivät hänen presidentin vaalityönsä vuoksi. http://www.theblaze.com/stories/2015/12 ... m=Firewire,

Valkoinen Talo on aloittanut Trumpin vastaisen kampanjan peljätessään hänen voittavan vaalit. Toiseksi Obaman läheisin neuvonantaja ja USA:n todellinen johtaja, ”Rasputin” kuten häntä nimitetään, Valeri Jarrett, paljasti laittomat e-mailit, jotka nyt näyttävät upottavan Hillary Clintonin presidenttihaaveet. Julkisuudessa liikkuu huhuja, joitten mukaan republikaanit ovat valmiit tukemaan lopullisissa äänestyksissä Hillarya, jos Trump voittaa republikaaninen ehdokasvaalit. Jotkut esittävät suoraan hänen eliminoimistaan, ellei muu auta. Valkoisen talon tiedottaja Josh Earnest meni henkilökohtaisuuksiin Trumpin vastaisuudessaan. http://www.dailymail.co.uk/news/article ... Trump.html, http://www.thecommonsenseshow.com/2015/ ... ite-house/,
Ranskan turvallisuusjoukot ovat tehneet lukuisia ratsioita moskeijoihin ja muihin Islamin laitoksiin ja löytäneet niistä runsaasti aseita, pommeja tai tarvikkeita niiden rakentamiseksi sekä jihadin ja iS:n propagandamateriaalia. Ranska aikoo sulkea 160 moskeijaa siksi, että niissä julistetaan vihaa ja iskuja maata vastaan. http://allnewspipeline.com/France_Raids ... aganda.php
http://www.thecommonsenseshow.com/2015/ ... ed-states/, http://thewashingtonstandard.com/will-y ... f-the-fbi/, http://www.dailymail.co.uk/news/article ... Union.html

4. Siirryttäessä kotoisempiin kysymyksiin on taas koeteltava lukijoitten kärsivällisyyttä, ja käydä läpi viimeksi tapahtuneet väkivaltaisuudet, joita nuo ”amalekilaisiksi” kutsumani serkut suorittavat kohentaakseen omaa asemaansa Allahinsa edessä.
Eilen ehkä ilkein hyökkäys tapahtui maantiellä Samariassa lähellä Beit Aryeh juutalaiskylää. Hyökkäys tallentui videolle. Times of Israel otsikoi hyökkäyksen varovaisesti ”ilmeisesti epäillyksi auto-hyökkäykseksi Samariassa” torstaina iltapäivällä. En tarkoita noilla nimityksillä henkilökohtaista, toiminta on yhtäläinen.
Videon mukaan musta Isuzu henkilöauto ajoi tahallaan sotilasryhmään, joka toimitti jotain maantielle pysäyttämänsä ajoneuvon vierellä, viistäen siten, että koko sotilas-ajoneuvo liikkui paikaltaan sotilaitten jäädessä autojen väliin. Mustan auton kuljettaja pakeni paikalta, mutta auto löydettiin hylättynä läheisen Rantis-kylän läheltä. IDF:n sotilaalle jakama puoliautomaattikivääri löytyi auton sisältä.
Törmäyksessä haavoitu 4 IDF:n sotilasta, yksi heistä hengenvaarallisesti. http://www.timesofisrael.com/four-injur ... ng-attack/

Shin Bet ilmoitti pidättäneensä aikaisin perjantaina torstain auto-hyökkäykseen epäillyn arabin. Shin Betin ja IDF:n naamioituneiden Duvdevanin erikoisjoukkojen ja poliisin avustamina pidättivät 37-vuotiaan Mehmet Abed al-Halim Abed al-Hadim Salemin lähellä Tel Avivia vain hiukkasen vihreän linjan itäpuolella. ToI:n Judah Ali Gross käyttää artikkelissaan termiä ”väitetty yliajaja” kuvaillessaan tahallista hyökkäystä sotilasryhmän, joka videoitiin eikä antane päilyjä hyökkäyksestä, joskin ajajaa ei näy siinä. Tämä on journalistin tarpeetonta itsesensuuria: lapio ja lapio, ja terroristi on terroristi, vaikka voissa paistaisi.
Terroristi on kotoisin al-Lubban al-Gharbi arabikylästä Samariassa.
Hänellä on yhteyksiä Hamasin kanssa, ja hän kärsi 2001 puolen vuoden vankilatuomion Israelin vankilassa.
Kuulusteluissa Salem tunnusti rikoksensa ja sanoi saaneensa motiivin siitä, mitä Israel suunnittelee Temppelivuorelle, sekä siitä, että IDF teloittaa arabilapsia. Hän syytti myös median kiihotusta rohkaisuksi hyökkäykseen.

Terrorisrtien hyökkäyksiä on tapahtunut koko edellisen viikon aikana. Keskiviikkona israelilaista pariskuntaa kohti ammuttiin laukauksia Avnei Hefetz juutalaiskylän lähellä. Molemmat haavoittuivat, autoa ajanut mies vaikeammin.
Aiemmin keskiviikkona terroristi puukotti kahta ihmistä Hebronissa Abrahamin Mausoleumin lähellä, toinen heistä sotilas, toinen entisen Jewish Home kansanedustajan Orit Strockin poika. http://www.timesofisrael.com/soldier-wo ... ased-home/

Vauva haavoittui arabien kivisateessa valtatieltä Beitar Illitiin johtavalla tiellä Jerusalemin suuntaan. Muut autossa istuneet eivät haavoittuneet, ja 6-kuukauden ikäiselle vauvalle annettiin ensiapu kadulla. Artikkeli ei anna lisätietoja. Hänet vietiin läheiseen sairaalaan lähempiä tutkimuksia varten. http://www.jewishpress.com/news/breakin ... 015/12/10/
Ynet.news mukaan vauva oli 3-viikon ikäinen. Hän sai silmiinsä lasinsiruja, jotka poistettiin Shaare Zedek-lääkintäkeskuksessa Jerusalemissa. Avile-vauvan äiti Rachel Mamo ajoi autollaan viiden lapsensa kanssa ulos Beitar Illitistä, kun kivet iskivät hänen autoonsa yllättäen. Ymmärtämättä, mitä hänen pitäisi tehdä, hän painoi jarrut pohjaan pysäyttäen auton, mitä normaalitilanteessa ei saa tehdä, sillä siinä voi joutua terroristien piirittämäksi ja lähihyökkäyksen kohteeksi. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340 ... 03,00.html

5. Israelin arabikansanedustajien liittoutuman johtaja Aayman Odeh kieltäytyi osallistumasta Amerikan juutalaisyhteisöjen presidenttien tilaisuuteen, koska samoissa rakennuksissa toimii Jewish Agency ja muita sionistisi yhdistyksiä. Tuskinpa hänen kieltäytymistään monikaan jäi itkemään, vaikka juutalaiset ovat niin eripuraista porukkaa, että heitä riittää jokaiseen lähtöön, ja he ovat äänekästä joukkoa, joten voihan olla, että joku haikaili Odehia.
http://www.timesofisrael.com/israeli-ar ... ish-group/


Lähettänyt Gabriel Eskel
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Israel Update / Joulukuu

ViestiKirjoittaja noomi » 14.12.2015 07:43

    Kuva

Sunday, December 13, 2015
SUNNUNTAI 13.12.15
1. NYT NE TALVEN SATEET sitten lopulta tulivat syksyn ensisateitten jälkeen. Eilen piti olla sateita myös, mutta sääennusteiden perinteiden mukaan nautittiin melkoisen siedettävästä auringonpaisteesta, vaikkakin tuuli oli turhan viileä ja kova. Viime yönä oli satanut kaikki paikat märiksi – sekin perinteen mukaan, sillä Jerusalemin sateet tulevat yleensä yöllä, jolle löytyy ihan luonnollinen selitys kosteiden ilmavirtojen tullessa mereltä pääkaupungin viileille ylänkömaille tiivistyen sateeksi.
Tänään sataa ennusteen mukaan, mutta huomisesta lähtien sateet loppuvat, joskin taivas on edelleen puolipilvinen. Viime yö oli kylmää eikä päivälämpötilakaan lupaa parempaa lukujen ollessa 7 -10 luokkaa, mutta lämpenee hiukkasen síten, että keskiviikon lukemiksi ennustetaan 7 -14. Parempaan suuntaan ollaan menossa.

LÄMPÖTILAT tänään: Jerusalem 7 -10; Tiberias 12 -19; Suolameri 15 -19; Eilat 12 -20 +C-astetta. Myös Eilatiin lomalle menevien on huomioitava sään viileys ja tuulisuus, mikä voi tuntua kostean niljakkaalta ja epämukavalta. Mutta Pyhää Maata sekin on.
http://www.israelnationalnews.com/News/ ... m0gZVPUo6s,

2. Maailman johtavat henkilöt pääsivät sopuun toimista, joilla ilmaston lämpeneminen kuvitellaan voitavan saada valjastetuksi, vaikka monet johtavat tiedemiehet vakuuttavat, että lämpeneminen loppui 12 vuotta sitten ja maapallo kylmenee. Samaan aikaan ”amalekilaiset” serkut jatkavat hyökkäyksiään israelilaisia kohtaan – olkoot siviilejä tai sotilaita, koska islamin eskatologian mukaan, joka sisältynee Hadithiin, juutalaiset on surmattava, ennen kuin islamin messias Mahdi voi tulla. ”Kivet ja kannotkin huutavat: Takanani on juutalainen, tule ja surmaa hänet”.

Mahdin pitäisi ilmestyä Damaskoksen suuressa moskeijassa valmistautuen sotaretkeen Jerusalemin valloittamiseksi. Islamin mukaan Jeesus (Isa), joka ei kuollut ristillä, vaan Allah tempasi hänen luokseen paratiisiin. ilmestyy samaan aikaan moskeijan valkoisessa tornissa alistuen Mahdin määräysvaltaan, joka nimittää hänet armeijansa komentajaksi velvollisuutenaan Al-Qudsin valloituksen lisäksi surmata antikristus (al-Dajjal), kuten shia-muslimit opettavat. http://israelupdate.achlak.net/kirjoja/islamin-messias/

3. ISREALISSA hanukka jatkuu vielä yhden päivän, viimeinen eli yhdeksäs hanukka-kynttilä lisätään aiemmin sytytetyn kahdeksan joukkoon. Hanukka liittyy ihmeeseen, kun mabbabit karkotettuaan helleenit Temppelivuorelta puhdistivat Temppelin aloittaakseen temppelipalvelut, jotka olivat keskeytyneet. Ongelman muodosti se, että erityisesti valmistettua puhdasta oliiviöljyä oli vain päiväksi, ja uuden öljyn valmistaminen kestäisi yli viikon. Temppelipalvelut kuitenkin aloítettiin, ja ihmeeksi öljyä riitti, kunnes oli ehditty valmistaa uutta öljyä.
Temppeliöljyn tekeminen kesti 8 päivää siksi, että sitä tehtiin erikoisella tavalla. Murskatut oliivit koottiin säle-koreihin, jotka asetettiin päällekkäin. Öljy valui koreista alla oleviin astioihin painovoiman ansiosta. Öljy oli siten puhdasta ilman maa-aineksia ja epäpuhtauksia. Vain täten valmistettu puhdas öljy kelpasi Temppelin suureen menoraan.
Israelissa odotetaan kiihkeästi uutta hanukka-ihmettä, joka muuttaisi lukkiutuneen tilanteen ja sallisi juutalaisten pääsevän uudelleen asemaan, johon Israelin Pyhä heidät tarkoitti. Hanukka-ajan päivittäisiin rukouksiin kuuluu erityinen Al-Hanissim-rukous (ihmeitten vuoksi), jossa kiitetään voitosta -hellenisteistä: ”Sinä annoit voimakkaan heikkojen käsiin; monet harvojen käsiin; pahat oikea-mielisten käsiin; ylimieliset ja röyhkeät niiden käsiin, jotka ovat keskittyneet Toraan”.
Jokaisessa aamurukouksessa kiitetään alttarin vihkimisestä Mooseksen johdolla, sekä 12 Israelin prinssin tuomista Luvatun maan antamista lahjoista.
Vähäinen Israelin kansa oli matkalla Luvattuun Maahansa heille pahaa tarkoittavan meren keskelle luottaen Toran Sanoihin: ”Ei väellä eikä voimalla, vaan Minun Hengelläni, sanoo Sotajoukkojen Jumala (JEHOVAH SEBAOT)”. (Sak.4:6)
Kolmannella vuosisadalla Israelin viholliset aloittivat kiivaat hyökkäykset juutalaisia vastaan kieltäen myös hanukka-ajan kynttilöiden sytyttämisen, mutta se vain vahvisti juutalaisten uskoa perinteisten menojen merkitykseen.

Hanukka on valon juhla syksyn pimeyden ja harmauden keskellä. Se muistuttaa juutalaisia siitä, miten Egyptin orjuuden aikana Egyptiä kohdanneen vitsauksen aikana, jolloin koko maa peíttyi niin paksuun pimeyteen, etteivät ihmiset nähneet edes omaa kättänsä, juutalaisten kodeissa oli valoisaa.
Israel elää nyt pimeää aikaa sekä omassa maassaan että koko maailman silmissä, jolloin ”voimallinen uhkaa tuhota heikon”. Mutta kuten muinaisina aikoina, juutalainen kansa voi luottaa siihen, ettei Israelin Pyhä riko liittoansa, jonka hän teki Abrahamin kanssa, vahvisti valalla vannoen Iisakin kanssa ja asetti Laiksi Jaakobin kanssa vahvistaen Abrahamin kanssa tekemänsä liiton. Hanukka-valoa ei voida sammuttaa, eikä juutalaista kansaa voida tuhota, kuten artikkelissa todetaan. http://www.jewishpress.com/indepth/opin ... 015/12/13/

4. ENTINEN kansanedustaja Orit Strock kertoo arabiterroristin puukkohyökkäyksestä IDF:n sotilaan kimppuun Hebronissa Patriarkkain Mausoleumin lähellä.
Strock kertoo nähneensä, miten arabi iski puukollaan sotilasta päähän ja käsiin siten, että hänen kasvonsa olivat kokonaan veressä. Hänen poikansa Yizhack tajusi tilanteen, ja koska aseistetut sotilaat olivat liian kaulana voidakseen estää sotilaan teurastusta, hän hyökkäsi arabin kimppuun saaden tämän erotetuksi sotilaasta. Arabi puukotti häntä lievästi jalkaan, mutta hän pystyi pitämään arabin paikoillaan, kunnes sotilaat tulivat paikalle ja – Yitzhakin vetäydyttyä kauemmas – ampuivat verenhimoisen arabiterroristin kuoliaaksi. Hänen kätensä oli jo katkennut Yitzhakin iskun voimasta. Sekä sotilas että Yizthak selvisivät lopulta suhteellisen pienin vammoin eikä paranemisella liene ongelmia. Onneksi arabit eivät liene myrkyttäneet puukkojaan, kuten Hamasin edustaja kehotti tekemään..

STROCK kertoi samalla toisesta tapauksesta, jota media ei ole selvittänyt yhtä tunnontarkasti, kuin monia muita. Kysymys on Patriarkkain Mausoleumin puutarhurista, jonka nimi on Genadi Chaim Notas ben Raya Rachel, joka vammautui hengen vaarallisesti onnettomuudessa kertomatta, millaisessa.
Orit Strock pyytää kansalta esirukouksia sekä sotilaan ja hänen poikansa Yitzhakin, että ennen kaikkea Genadin puolesta, että he parantuisivat vammoistaan.
Hän kertoo tavanneensa alueen divisioonan komentajan ja valittaneensa hänelle, miten on mahdollista, että Hebronin arabit voivat liikkua pienen juutalaisyhteisön alueella, joka on 3 % kaupungin alueesta, mitä juutalaiset eivät saa tehdä alueensa ulkopuolella, joka on 97 % kaupungin alueesta? http://www.israelnationalnews.com/News/ ... m0gvVPUo6s

5. KANSAN keskuudessa on yleinen uskomus, että politiikka on kaikilla tasoillaan likaista peliä, mihin osallistuneet väistämättä ryvettyvät.
Seuratessa Amerikan politiikkaa ja erityisesti sitä Presidentti Clintonin ja hänen seuraajansa Barack Obaman aikana käsitykset hokeman oikeellisuudesta vain vahvistuvat. Kysymyksen ollessa maailman johtavasta valtiosta, se on vaarallista; ei vain Amerikan kansalle, vaan koko maailmalle.

Bill Clintonin syrjähypyt ja hänen vaimonsa Hillaryn rikolliset puuhat toimiessaan USA:n ulkoministerinä vain tummentavat entisestään synkkää näkymää maailman ainoan suurvallan tilanteesta. Hillary Clinton on demokraattien pääehdokas, mutta hänen mahdollisuutensa ovat vaarassa entisten ja paljastuneiden uusimpien rikosten vuoksi. Kuitenkin Demokraatit jatkavat kampanjaansa ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut. Jotkut jopa vihjaavat, että Republikaanit vierastavat siinä määrin Donald Trumpin valitsemista heidän presidentti ehdokkaakseen ja potentiaaliseksi presidentiksi, että he ovat valmiit lopullisissa äänestyksissä hylkäämään Trumpin ja asettamaan valitsija-miehensä Clintonin taakse – jos hän on ehdokkaana.

MIKSI kansainvälinen media vihaa Trumpia niin raivokkaasti, että ovat valmiit hylkäämään perinteisen edes näennäisen ”puolueettomuutensa”, ja julkaisevat Trumpia häpäiseviä tai vähätteleviä uutisia ja artikkeleita sekä pilapiirroksia, jotka uppoavat kansaan helpommin kuin pitkät analyysit, joita tavallinen kansalainen ei jaksa lukea? Näillä kansan mieleen painuvilla neulanpistoilla, joilla iskostetaan kansan tietoisuuteen imago Trumpista, jolla ei mitään yhteyttä todellisuuteen.
Hyökkäykset kohdistuvat suoraan Trumpin henkilöön, mitä yleensä pyritään välttämään. Hänen tukkaansa sanotaan peruukiksi, vaikka hän eräässä tilaisuudessa kutsui yleisön joukosta erään henkilön vetämään häntä tukasta osoittaakseen, että hänen hoitamattoman näköinen kuontalonsa on syntymälahja.

TRUMP sanoo suoraan, etteivät monet hänen huomautuksistaan ole poliittisesti korrekteja yleisön suosion saavuttamiseksi. Hän rohkenee kuitenkin esittää niitä, koska jonkun olisi tehtävä se, mutta useimmilta puuttuu rohkeutta, hän sanoo.
Viimeisimpiä kiistoja aiheutti Trumpin vaatimus, että muslimien pääsy Yhdysvaltoihin olisi keskeytettävä toistaiseksi, kunnes ehditään vetää henkeä ja selvittämään, miten tällaiseen tilanteeseen on jouduttu. Meksikosta on tuotettu - useimmat laittomasti - puolitoista miljoonaa ihmistä, joiden taustoja ei ole tutkittu ja joille Obama lupaa kansalaisuuden ja äänestysoikeuden hallinnollisella päätöksellä ilman kongressin käsittelyä, ja samaan aikaan Obama kutsuu maahan kymmeniä tuhansia muslimi-maahanmuuttajia ilman dokumentteja tai väärennetyillä passeilla, eikä heidänkään taustojaan ole tutkita. ISIS kuitenkin julistaa maailmalle, että se on soluttanut tuhansia agenttejaan ”pakolaisten” nimellä kulkevien massojen joukkoon.

Edellinen uutinen esitettiin valtamediassa siten, että Trump kieltää maahanmuuton tuhansilta muslimeilta ja uhkaa peruuttaa heidän USA:n kansalaisuutensa. Tämä on valheellinen uutinen, koska siinä ei sanota, että kielto olisi vain tilapäinen, ja ettei se erota uskonnollisia eikä kansallisuuksia tai rotuja, eikä koske kansalaisuuden peruuttamista. Kysymys on vain USA:n turvallisuudesta, Trump painottaa, mutta tätä valtamedia ei halua julkistaa. Tältä pohjalta Saudi Arabian miljardööri-prinssi julkisti vastalauseensa, ettei Trump ole sopiva USA:n presidentiksi. Tämä on tietenkin räikeää puuttumista USA:n presidentin vaalikamppailuun, mutta hänen äskettäin julkaisemaansa lausuntoa rumentaa se, että se perustuu vääriin tietoihin – ellei se ole tietoinen yritys vaikuttaa heille edullisen ehdokkaan valitsemiseksi. http://www.wnd.com/2015/12/hillary-for- ... president/. http://www.newsmax.com/Newsfront/trump- ... r=avrbgpxi, http://denver.cbslocal.com/2015/12/11/a ... /?AID=7236, http://www.wnd.com/2015/12/trumps-musli ... tive-icon/, http://www.wnd.com/2015/12/black-leader ... by-blacks/,

FBI tunnustaa, että ISIS on saanut omistukseensa painokoneen, jolla se pystyy painatamaan väärennettyjä passeja, joita on vaikea erottaa aidoista. Toisen uutisen mukaan ISIS valloitti Syyrian hallitseman kaupungin saaden haltuunsa dokumentteja ja myös passien ja viisumien painamiskoneen. http://www.wnd.com/2015/12/isis-creatin ... -confirms/

Olen edellä käsitellyt laajasti USA:n sisäpolitiikka ja siihen liittyvää suhtautumista ns, pakolaisiin, joista tuntematon osa on elintasomuuttajia, koska se tarjoaa esikuvia suomalaiseen poliittiseen kenttään, joka on jos mahdollista vieläkin enemmän hajallaan ja epätietoinen, mistä siinä lopulta on kysymys. Osa Suomeen tulleista tunkeutujista on saamieni tietojen mukaan Afganistanista, nuoria, rotevia, urheilulisia ja hyvin syötettyjä ja treenattuja, jotka tunnustavat suoraan, että he tulivat etsimään parempia elinolosuhteita, mutta Suomi oli pettymys, mikä on valhe. Joku suomalainen yrittää esittää, että nämä rauhattomat nuoret miehet rauhoittuvat, kun he saavat vaimonsa ja perheensä luokseen.

Tämä hurskas toive on toivoton yritys, sillä Afganistanin Talibanista ovat lähtöisin vaarallisimmat terroristit, joille ihmishenki on sama kuin jonkun eläimen.
Israelissa puukoillaan juutalaisia siviilejä ja sotilaita surmaamistarkoituksessa haavoittavat arabinuoret ovat tavallisia perheen jäseniä, jotkut keski-ikäisiä Israelissa työssä käyviä perheellisiä miehiä, joilla on vaimo ja liuta lapsia kotona. Nuorimmat ovat 11-vuotiaita lapsia, joita on aivopesty päiväkodista lähtien, mukaan lukien nuoria naisia, naimattomia tai perheellisiä.
PA:n televisiossa näytetään 6-vuotiaita tyttölapsia, jotka pitkällä puukolla sohien vähättelee, mitä sillä on väliä, jos joku kuolee, hokien päätteeksi: Tapa,Tapa,Tapa.
Ei liene rikos olla lapsellinen, mutta jos se perustuu tyhmyyteen ja tietämättömyyteen omaa ja perheensä hyvinvointia ja turvallisuutta käsittävissä asioissa, sitä voidaan pitää holtittomuutena ja perheensä heitteille jättämisenä.

Lähettänyt Gabriel Eskel
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Israel Update / Joulukuu

ViestiKirjoittaja noomi » 16.12.2015 20:36

    Kuva

Wednesday, December 16, 2015
KESKIVIIKKO 16.12.15
1. ISRAELIN taivas on puolipilvessä tänään ja lähipäivien aikana, mutta huomenna torstaina ja perjantaina on paikallisten sateitten mahdollisuus. Ilma on edelleen viileä ja kostea, mikä lisää kylmän tuntua. Ennusteen mukaan lämpötila on tänään pääkaupungin alueella 11 -15 astetta, mutta laskee siten, että korkein lämpötila huomenna saavuttaa vain 12 astetta, ja lauantaiksi luvataan 7 -15 astetta.

LÄMPÖTILAT tänään: Jerusalem 11 -15; Tiberias 12 -20; Suolameri 12 -22; Eilat 11 -23 +C-astetta. Kinneretin vedenkorkeus pysyttelee samoissa lukemissa, eli sateet tuovat vettä altaaseen sen, mitä siitä kulutetaan.

2. TERRORISTIT jatkavat katalia hyökkäyksiään siviilejä vastaan.
Viimeisin hyökkäys tehtiin autolla Jerusalemin ns. ”Bridge of the Strings”, eli vaijerisillan lähellä, jota minä kutsun kalanruotosillaksi.
Terroristi, nimeltään Abed al-Muhsen Hassuna, 2i, on kotoisin Jerusalemin itäosan arabilähiöstä Beit Hanina, mutta hän asui Hebronissa. Hänellä oli Israelin myöntämä ID-kortti, jonka avulla hän saattoi liikkua vapaasti Israelin alueella. Hän ohjasi autionsa tarkoituksellisesti Hertz kadulla bussia odottavaan ihmisjoukkoon haavoittaen 11 ihmistä, heidän joukossaan 18 kuukauden ikäinen poikavauva, joka on vaarassa menettää toisen jalkansa. Toiset uutiset kertovat, että jalka amputoitiin, mutta vauvan perhe ja häntä hoitava sairaala kiistävät huhut.
Osa ihmisistä jäi auton alle, minkä johdosta paikalla olleet miehet nostivat auton ilmaan, jotta sen alle jääneet ihmiset saatiin vedetyiksi turvaan.

POLIISIN kertoman mukaan Hassuna ajoi autollaan Hebronista Jerusalemiin ja ohjasi sen n. 15 00 aikaan lähellä keskusbussiasemaa olevalla pysäkillä odottavaan ihmisjoukkoon, eikä sitä voida mitenkään todistaa liikenneonnettomuudeksi.
Hänen autostaan löydettiin kirves, joten hänen tarkoituksensa oli jatkaa yrityksiään asemansa kohentamiseksi mennessään Allahinsa eteen, joka palkitsee etenkin ne, jotka ovat murhanneet mahdollisimman paljon juutalaisia, kuten heidän saarnaajansa vakuuttavat. Lisäksi pääsyn ”Puutarhaan”, Paratiisiin, jossa virtaa useita virtoja täynnä hyvänmakuista vettä, maitoa, hunajaa tai viiniä kunkin mieltymysten toteuttamiseksi, kaikenlaisia hedelmäpuita, heidät puetaan silkkiin ja brokaadiin, ja heidät naitetaan neitsyiden kanssa, joilla on tummat, suuret silmät, kuten Koraani todistaa (44.51; 47:15).

KAOOTTISTA tilannetta hyökkäyspaikalla häiritsi se, että terroristin auto tuhosi palokunnan vesipostin, josta suihkusi vettä aiheuttaen paikallisen tulvan ja kastellen kaikki paikalla olleet. Sekasorron keskellä paikalla olleet turvavartija, poliisiupseeri ja aseistetut siviilit ampuivat terroristin kuoliaaksi tämän yrittäessä ulos autostaan. Poliisi kiittelee nopeaa toimintaa terroristin eliminoimiseksi estäen tilanteen laajenemisen massamurhaksi.
Pääministeri Netanyahu antoi määräyksen turvaesteiden asentamiseksi välittömästi kaikkien Jerusalemin bussipysäkkien eteen vastaavien tilanteiden estämiseksi. Käytännössä operaatio tulee kestämään jonkin aikaa. Poliisi ja turvallisuusjärjestöt jatkavat korkeassa valmiustilassa. Betlehemin joulujuhlalisuudet tulevat tuomaan pyhiinvaeltajia maahan, joiden turvallisuus on valtion vastuulla.
Abbas kehotti Betlehemin virkailijoita ja kirkon johtajia vähentämään joulujuhlien tavanomaisia järjestelyjä jännittyneen tilanteen vuoksi.

Rajapoliisin naisupseeri esti tiistaina potentiaalisen hyökkäyksen siviilejä tai poliiseja vastaan tiistaina. Hän pysäytti epäilyttävän tuntuisen arabinaisen ja kehotti tätä avaamaan käsilaukkunsa, Naisella oli siellä ruuvitaltta, jolla hän suunnitteli tunnustuksensa mukaan iskeä juutalaisia. http://www.jpost.com/Arab-Israeli-Confl ... mas-437427

3. EI OLE mikään yllätys se, että 80 % Gazan, Juudean ja Samarian arabeista kannattaa puukotuksia, autohyökkäyksiä ja muita veritekoja israelilaisia vastaan, kun huomioi, miten PA:n puheenjohtaja Mahmoud Abbas jatkaa kiihotuspuheitaan, totesi pääministeri Netanyahu tiistaina vieraillessaan IDF:n eteläisen lohkon komento-keskuksessa puolustusministeri Moshe Yaalonin kanssa. Hän viittasi maanantaina julkistettuihin gallup-tietoihin, jotka osoittavat että 2/3 arabeista kannattaa jatkuvaa väkivalta-aaltoa ja saman verran vastustaa kahden valtion periaatetta.

Pääministeri Netanyahu totesi lisäksi, että on korkea aika kansainvälisen yhteisön huomioida tosiasia, ettei rauhanponnistelujen epäonnistuminen johdu Israelin toimista, vaan siitä, etteivät alueen arabit halua tunnustaa Israelin valtiota.
”Ei se ole yllättävää, koska Abu Mazen jatkaa valheellista propagandaansa Al-Aksasta, valheellista propagandaansa teloituksista torjuen kaikki todelliset kutsut rauhankeskustelujen aloittamiseksi”.

Toisessa uutisessa kerrotaan, että pääministeri Netanyahu lupasi kymmeniä miljoonia NIS Juudean ja Samarian juutalaisyhteisöille, jotka ovat pahiten kärsineet väkivallasta, kuten armeijan radio kertoi. Pääministeri antoi lupauksen tiistaina tavattuaan Juudean ja Samarian asukasneuvoston johtajan Yossi Daganin. Varat on tarkoitettu käytettäviksi valaistuksen lisäämiseen, käsipuhelimien kuuluvuuden parantamiseksi joillain alueilla, sekä suojaesteiden asentamiseksi bussipysäkeille ja peukalokyytiin pyrkivien suosimilla asemilla. http://www.jpost.com/Arab-Israeli-Confl ... cks-437386

4. PA:n arabien yritykset iskeä kaikin mahdollisin tavoin sotilaita ja siviilejä vastaan saivat uuden todisteen arabien yrittäessä ohjata autonsa sotilasjoukkoon Qalandian tarkastus-pisteessä Jerusalemin pohjoispuolella Ramallahin suuntaan. Sotilaat joutuivat turvautumaan aseisiinsa eliminoiden hyökkääjän, mutta ei ole varmuutta, osuivatko he samalla omiin miehiinsä. Kaksi sotilasta saivat ampumahaavoja jalkoihinsa ja vietiin sairaalaan. Toinen mahdollisuus on, että arabit tulittivat sotilaita. Qalandia on yksi pahimmista levottomuusalueista, joka aina rähisee sotilaitten kanssa aiheuttaen yhteenottoja, joissa ihmisiä kuolee.

Toisessa tilanteessa arabit yrittivät ajaa autollaan sotilasryhmään pakolaisleirissä. Sotilaat ampuivat arabiauton kuljettajan, sotilaat eivät kärsineet vahinkoja. Operaation aikana sotilaat joutuivat vastustamaan kymmeniä mellakoivia arabeja.

ARABITYÖNTEKIJÄ hyökkäsi vasaralla aseistautuneena toisia työntekijöitä vastaan. Hän haavoitti ensin yhtä juutalaista israelilaista ja lisäksi Jerusalemin itäosassa asuvaa arabityöntekijää. Työntekijät saivat arabi taltutetuksi, kunnes poliisi tuli paikalle ja korjasi hänet kuulusteltavaksi. Tämä tapahtui Modiinissa.

Kolme ihmistä haavoittui lievästi arabien heittämistä kivistä Beit Aryehin läjhellä Samarian keskiosissa maanantai-iltana. http://www.timesofisrael.com/three-sold ... operation/

5. UUTISTOTSIKOITA
· Tervehdyspuheessaan uusille maahanmuuttajille Obama vertasi Syyrian pakolaisia holokaustista selvinneisiin. Hän pyrkii saamaan kannatusta suunnitelmalleen kymmenien tuhansien pakolaisten ottamiseksi Yhdysvaltoihin niiden yli miljoonan lisäksi, joita tulee lähes avoimen Meksikon rajan yli. Monet katsovat Obaman toimia suurella epäluulolla, yrittäen ymmärtää, mikä on hänen tarkoituksensa. Hallitus ei paljasta, minne heidät sijoitetaan, ja toiseksi heidän taustojaan ei tutkita. Kukaan ei tiedä, onko heidän joukossaan IS:n – tai ISIL:n jäseniä, kuten Obama heitä kutsuu. Hän on antanut ymmärtää, ettei hän halua kristittyjä, vain muslimeja. http://www.timesofisrael.com/obama-comp ... survivors/
· Egyptin ilmavoimien koneet ovat viimeisten kuukausien aikana useita kertoja ylittäneet Israelin etelärajan. IDF:n mielestä ylitykset ovat vähäisiä, ja ne liittyvät Egyptin pyrkimyksiin saada Siinaille pureutuneet IS:n joukot alistetuiksi. IDF on antanut Egyptille luvan viedä Siinaille armeijan sotilaita ja kalustoa yli sen, mitä 1973 rauhansopimuksessa sallitaan. Israelin viranomaiset eivät reagoineet rajan ylityksiin, mutta nootteja lienee vaihdettu osapuolten kesken, kuten asiaan kuuluu. http://www.timesofisrael.com/egyptian-f ... -airspace/
· Saudi Arabian kruununprinssi lupaa Egyptille 8 miljardin USD avustuspakettia. Siihen kuuluvat avustukset öljyn tuotannossa, ja muita aloitteita Egyptin sekasortoisen talouden kohottamiseksi. Egyptin rannikon edustalta Välimerellä löydetyt valtavat kaasukentät ovat vielä tutkimusten ja suunnitelmien alaisina, eivätkä niitä päästä hyödyntämään kovin pian. Egyptin Venäjältä tilaama ydinvoimala on myös suunnitelmissa. http://www.timesofisrael.com/saudi-arab ... -in-egypt/
· Likudin kansanedustajat ovat sormi suussa siksi, että oikeistolainen NGO.järjestö IM TIRZU esitti lakiluonnoksen, jolla ulkomaisen tuen varassa toimivat järjestöt kuten B´Zselem ja vastaavat järjestöt toimivat ulkomaiden agentteina (moles), jotka sabotoivat Israelin terrorin vastaista taistelua. http://www.timesofisrael.com/right-wing ... ent-moles/
· Nahal prikaati perusti ensimmäisenä Israelissa etnisten druusien varaan rakennetun osaston. Druusit ovat vuosikaudet palvelleet kunnialla IDF:n joukoissa yleten korkeimpiin upseerinarvoihin saakka. Druusiosaston sotilaat palvelevat osittain yhteiskunnallisissa tehtävissä, osittain armeijan ohjesäännön mukaisissa sotilaallisissa tehtävissä. http://www.timesofisrael.com/nahal-brig ... eus-group/
· YK:n alainen IAEA sulki Iranin atomiasetta koskevat kansionsa, mikä tarkoittanee sitä, ettei Iranin toimia tarkastella IAEA;n toimesta samalla tarkkuudella kuin tähän asti. Tämä tarkoittanee myös sitä, että Irania vastaan asetetut pakotteet poistetaan kokonaan, mikä vapauttaa miljardeja USD Iranin jäädytettyinä olleita varoja ja vapauttaa liiketoimet ulkomaitten kanssa. IAEA:n päätös herätti katkeraa vastustusta Israelissa. http://www.timesofisrael.com/un-watchdo ... -for-deal/
· YK esitti vastalauseen Iranille sen tekemän ballistisen ohjuksen kokeesta lokakuussa 2015, katsoen sen rikkoneen Iranin ja P5+1 maiden kesken tehtyä sopimusta. YK:n turvallisuusneuvosto keskustelee asiasta tiistaina. http://www.timesofisrael.com/un-iran-mi ... esolution/
· Hizbullah on raporttien mukaan menettänyt Syyrian taisteluissa Assadin armeijan rinnalla kapinallisia vastaan kolmanneksen taistelijoistaan, eli 1300 -1500 miestä. Lisäksi 5000 miestä on haavoittunut. Arabimedian mukaan Hizbullah menetti 14 miestään kaatuneina Baalbekin taisteluissa viime viikolla. Myös IS kärsi kymenien taistelijoittensa menetykset. http://www.timesofisrael.com/a-third-of ... -in-syria/
· Israelin Ruotsin lähettiläs Isaac Bachman kehotti Ruotsin hallitusta lisäämään juutalaisten instituutioiden ja synagogien turvallisuusjärjestelyjä viitaten lisääntyneisiin hyökkäyksiin Israelia ja juutalaisia vastaan maassa. Myös maahan tunkeutuvat valvomattomat muslimimassat aiheuttavat uhka-tekijän, joka voi räjähtää yllättävältä suunnalta. http://www.timesofisrael.com/israels-en ... ish-sites/
· Israelissa lääkintäorganisaation tekemä päätös hoitaa ensin haavoittuneita terroristeja ennen muita potilaita on herättänyt kovaa kritiikkiä. Rabbit ovat puolestaan tulkinneet asian siten, että hyökkäysten uhrit on hoidettava ensin.. Myös Magen David Adomin tulkinta terroristien hyväksi arveluttaa.
http://www.israelnationalnews.com/News/ ... nEetlPUo6s
· Hamas-johtaja Khaled Madshaal kehottaa lisäämään Israelin vastaisia hyökkäyksiä. Hamas ilmoitti, että Jerusalemin autohyökkääjä kuului Hamasin leiriin. Hamas haluaa aloittaa täyden sodan Israelia vastaan, sillä sen peruskirja kehottaa tuhoamaan Israelin ja karkottamaan tai surmaamaan kaikki Israelissa asuvat miespuoliset juutalaiset, naiset orjuutettaisiin. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... nEgE1PUo6s


Lähettänyt Gabriel Eskel
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Israel Update / Joulukuu

ViestiKirjoittaja noomi » 18.12.2015 17:04

    Kuva

Friday, December 18, 2015
PERJANTAI 18.12.15
1. TIMES OF ISRAEL ennustaa tänään puolipilvisyyttä kuten seuraaviksi lähipäiviksikin, mutta pistäytyessäni ulkona kuuden maissa vettä sataa siten, että Michalin Kfir koira kieltäytyi lähtemästä lenkille ennen kuin sille laitettiin sadevaatteet ylle. JP:n sääennustaja sen sijaan ennustaa sateita ainakin sunnuntaihin saakka lämpötilan ollessa öiseen aikaan kuusi ja päivällä 13 astetta. luvaten yölämpötilan nousua parilla astella. Eihän tässä muuten ole hätäpäivää, mutta sapattipäivän aamuretki luontoon on vaarassa, mikäli sateet jatkuvat. Silmähavaintojen mukaan 11.30 aikaan aurinko paistaa, joten retki voinee toteutua sittenkin.

SÄÄTILAT tänään: Jerusalem 6 -13; Tiberias 13 -18; Suolameri15 -21; Eilat 10 -21 +C-astetta. Kinneretin vedenkorkeus pysyttelee eilisissä lukemissa.
Kuten jo mainitsin, ToI ennustaa puolipilvisyyttä täksi ja huomiseksi päiväksi, mutta sunnuntaina ja maanantaina jo kirkasta auringonpaistetta. Jos näin on sovittu, sopii minullekin; paikat alkoivatkin olla märkiä ja kosteita, joten pieni tauko kuivattelua varten ei olisi pahitteeksi, mutta sehän ei ole minun päätettävissäni.

2. MAAILMAN tilanteessa näyttää olevan rintamalinjojen uudelleen arviointi, ainakin näin Israelista katsoen. Vaikka Israel on yksi pienimmistä maarääpäleistä kokonsa puolesta, se on kuitenkin yksi johtavista kohteista uutiskatsauksissa, ja harvoin jos ollenkaan myönteisesti maailman mediassa. Se on maailman syntipukki, jonka niskaan kaikkien muitten synnit on kasattu, ja joka lopulta ajetaan erämaahan.

Turkin ja Venäjän välit alkavat painua tasolle, josta jokaisen rauhantilanteen jatkumisesta kiinnostuneitten tulisi kantaa nousevaa huolta. Vihaisia korkeimman tason kommentteja lausutaan molemmilta suunnilta Erdoganin ja Putinin välillä, ja maailman media esittelee Putinista piirroksia tai valokuvia, joissa tämä esitetään todella ärsytetyn – takapäähän ammutun - karhun tavoin, kuten Suomessa todettaisiin. Voi olla, että Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan on ylittänyt valtuutensa luottaen NATO-jäsenyytensä antamaan suojaan ja - kuten arvioidaan, USA:n antaman kehotuksen mukaisesti pudottaessaan venäläisen hävittäjän – kuten näyttää – Syyrian ilmatilassa, mitä voisi pitää sotatoimena. Venäjä on avannut alasammutun koneen mustan laatikon, joten pian kuuluaneen jotain uutta.

Presidentti Putin katsoo, että hänen arvovaltansa yhtenä maailman johtavien maiden päämiehenä on kyseenalaistettu ja Venäjän kunniaa loukattu, mitä ei voida sivuuttaa olankohautuksella. Pudotetun hävittäjän musta laatikko löydettiin ja sitä tutkitaan Lontoossa, voisivatko siihen tallennetut tiedot selvittää puolueettomasti, oliko kone Turkin alueella vai ei, ja annettiinko sille varoituksia, kuten Turkki väittää.

YKSI sivupyörre Turkin ja Venäjän välisten suhteitten kylmenemisestä on aivan ilmeisesti Turkin lähentyminen Israelia. Tämä olisi enemmän kuin vain toivottavaa, sillä muutamia vuosia sitten maiden välillä vallinneen vilkkaan kaupankäynnin tyrehtyminen käytännössä lähes nollaan vahingoittaa molempia maita. Turkki tarvitsee Israelin teknisen ja tieteelisen korkean tason tuotteita ja tietotaitoa monilla aloilla, mitä se ei ole saanut tyydytettyä Euroopan yhteyksistään. Presidentti Erdoganin suureelliset toiveet ja haaveet maansa nostamiseksi johtavaksi muslimimaaksi Lähi-Idässä murenivat Irakin ja Syyrian hajoamisen myötä, ja Iranin ja Saudi Arabian aktivoitua uusien miesten ottaessa johtavan aseman saudien kuningaskunnassa Erdogan alkoi havaita joutuneensa pahasti paitsioon, kun Egyptikin alkaa nousta jaloilleen presidentti Sisin uudistuspolitiikan ansiosta.

Joka tapauksessa Turkista tulleet tiedot kertovat, että Erdogan on valmis unohtamaan menneet – tosin Mavi Marmara tapauksessa 10 miljoonan USD korvauksilla Israelista yhdeksän surmansa saaneen aktivistin omaisille – mutta kuitenkin vähäisin järjestelyin valtioitten välisten suhteitten parantamiseksi.
Israel odottaa, että Turkkiin suunniteltu kaasujohto saataisiin rakennettua, jonka kautta Israelin Välimeren porauslautoilta koottua kaasua voitaisiin saada kätevästi Euroopan markkinoille, mikä hyödyttäisi myös Turkkia.
Israel, Egypti ja Kypros neuvottelevat yhteisestä taktiikasta valtavien kaasuvarojen hyödyntämiseksi, eikä Turkki halua jäädä siinä sivusta katsojaksi.

TOI kertoo artikkelissaan ”dramaattisesta” kohentumisesta maitten välisissä suhteissa viitaten Turkin ja Israelin korkeitten virkailijoitten välisiin salaisiin neuvotteluihin, joita käytiin Sveitsissä. Netanyahun kanslian mukaan neuvotteluissa olivat mukana Mossafin uusi johtaja Yossi Cohen, entinen ulkoministerin johtaja Joseph Ciechanover, joka hoitaa pääministerin nimittämänä Turkin asioitten johtajana, ja Turkin ulkoministeriön pääsihteeri Feridun Sinirlioglua.
Neuvottelijat saavuttivat yhteisymmärryksen, jonka pohjalta jatkoneuvottelut aloitetaan lähipäivien aikana.
Turkin ulkoministeriö tiedottaja vahvisti tiedot turkkilaiselle Harriyet päivälehdelle antamassaan tiedotteessa todeten että jännityksen lieventyminen voi olla välitön.
Israelin ulkoministeriön pääsihteeri Dore Gold kävi salaisia keskusteluja turkkilaisen virkaveljensä Sinirliogluan kanssa ennen Sveitsin neuvotteluja pohjustaen niitä. Turkin suhteet Hamasin kanssa ovat olleet yksi piikki suhteissa, mutta ilmeisesti Turkki on jo aloittanut Hamasin toiminnan rajoittamisen maassaan. http://www.timesofisrael.com/israel-and ... l-of-ties/

3. TIMES OF ISRAEL käsittelee toisessa Avi Issacharoffin laatimassa artikkelissa meneillään olevaa ”intifadaa”, sen syitä ja päämäärää, sekä Palestiinan Auktoriteetin (PA) asemaa otsikolla Palestiinan Auktoriteetin luhistuminen on vain ajan kysymys.

Artikkelissa todetaan aluksi, että Mahmoud Abbasin syytökset Israelin miehitysestä enempää kuin pääministeri Netanyahun syytökset PLO:n kiihotuksesta eivät pysty selittämään, miksi 200 -250 nuorta arabimiestä ja -naista on valmis antautumaan kuolemanvaaraan hyökätessään puukoin, saksin tai ruuvitaltoilla aseistettuina – osa myös käsiasein - sotilaita ja siviilejä vastaan pystymättä aina edes arvioimaan, ovatko iskukohteet juutalaisia, arabeja tai ulkomaisia turisteja.
Tähän päivään saakka 130 arabia on saanut surmansa ja jos huomioidaan IDF:n tai PA:n poliisin tekemät pidätykset ennen hyökkäystä, kokonaismäärä nousee 200 -250 välille, tämä kaikki 75 päivän kuluessa, kuten artikkelissa todetaan. Se tarkoittaa km. kolme terroristia tai siksi pyrkivää päivässä etsii hyökkäyskohdettaan.

Abbas väittää, että epätoivo Israelin miehityksestä ja kahden valtion periaatteen romuttumisesta ovat saaneet aikaan nuorison kapinan.
Netanyahu syyttää Abbasia kiihotuksesta ja valheellisesta propagandasta väittäen Israelin haluamista muutoksista Temppelivuorella tai toiveitten itsenäisestä Palestiinan valtiosta siirtyessä yhä heikommiksi. Pääministeri viittasi puheessaan äskeiseen gallupiin, jonka mukaan kaksi kolmasosaa PA:n arabeista Juudeassa ja Samariassa vastustaa kahden valtion periaatetta, ja saman verran heistä kannattaa väkivalta-aallon jatkamista ilman käytännöllistä ratkaisua sen lopettamiseksi.

ToI:n artikkelissa viitataan Taha Katnanin16-vuotiaaseen tyttäreen Ashrakatiin, jonka Juudean ja Samarian juutalaisyhteisöjen neuvoston johtaja Gershon Mesika ajoi autollaan kumoon voidakseen pysäyttää puukkoa heiluttavan arabitytön, jonka turvallisuusjoukkojen sotilaan ampuivat kuoliaaksi Hawaran tarkastuspisteessä lähellä Sikemiä (Nablus). Tytön isä toimii Askarin pakolaisleirin yhden moskeijan imaamina Nablusissa. Hän kertoo hyvistä väleistä lastensa kanssa, ja miten Ashrakat sai liikkua vapaasti ilman rajoituksia toteuttaen omia harrastuksiaan.
Taha Kanani kertoi PA:n TV:n lähetyksessä kuuluvansa Islamic Jihadiin. Hänen tyttärensä oli esittänyt isälleen, että jos miehitysjoukot surmaavat hänet, hänen ruumistaan ei saa käyttää kaupankäyntivälineenä.
Taha kertoi keskusteluistaan Israelin turvallisuus virkailíjoitten kanssa, miten he yrittivät selvittää tytön motiivia, oliko heidän perheessään ristiriitoja tai muita ongelmia, mutta hän kielsi sellaisen mahdollisuuden.
”Miehittäjät eivät ymmärrä”, hän totesi itkusilmin. ”Hän kasvoi Israelille vihamielisessä kodissa, mutta perheen sisällä ei ollut patologisia ongelmia”.

Hänen viittauksensa Israelia kohtaan tuntemaan yleiseen vihaan on luultavasti ongelman ydin. Se ei syntynyt hetkessä, se alkoi 1920-luvulla Hajj Amin al-Husseinin aloittamasta vihakampanjasta, mitä hän saarnasi Jerusalemin Al-Aksa moskeijassa ja muissa kaupungeissa. Sen seurauksena arabit hyökkäilivät juutalaisia vastaan kaikkialla silloisen Palestiinan maassa englantilaisten hiljaisella tuella. Vuosisadat rinnakkain Hebronissa asuneet arabit hyökkäsivät juutalaisnaapuriensa kimppuun surmaten heitä kymmenittäin ja hakaten jo surmatuilta jäseniä irti ja muutenkin häväisten heitä syvän vihansa ilmaisuna.
Israelilaiset voivat kuitenkin liikkua vapaasti arabien kaupungeissa ostellen heiltä tarvitsemiaan tavaroita, ja arabit liikkuivat samoin Israelin alueilla ilman rajoituksia. Tämä muuttui Arafatin tuodessa verenhimoiset murhaajansa Tunisiasta Oslon sopimusten mukaisesti 1993, ja on pahentunut siitä alkaen.

TOI:n artikkelissa viitataan päättäjätason muuttamiseen, joka voisi ratkaista ongelmat, mutta vuosikymmenien aikana pakkosyötetty juutalaisviha ei lähde neuvottelupäätöksillä eikä hyväntahtoisilla lausunnoilla. Koko ajatuskuvio itsenäisestä Palestiinan valtiosta on hylättävä ja päätökset tehtävä yksipuolisesti lähtien siitä, että Balfourin julistuksen ja sitä seuraavan Churchillin suorittaman juutalaisten kotimaan rajoittaminen Jordan joen ja Välimeren väliin ilman haihatteluja uudesta jihadvaltiosta ovat ainoat perusteet, joilla rauha saadaan. Se voi edellyttää uutta sotaa Lähi-Idässä, jota monet ennustavat alkavaksi koska vain. Se tulisi olemaan alkuna kolmannelle maailmansodalle, jota joittenkin mukaan jo käydään enemmän cybertekniikan ja internetin kautta kuin suurten asevoimien liikuttamisella. Se voi alkaa myös yllätyshyökkäyksenä esim. EMP:n avulla, jolla Yhdysvaltoja varoitetaan valmisteluja suorittamiseksi sen varalta.
USA:n presidentti Obaman jatkama Venäjän aliarvioiminen, ja sen KGB:n koulutuksen saaneen presidentti Putinin vähätteleminen ja henkilökohtainen loukkaaminen ovat lyhytnäköistä ja vaarallista leikkiä tulella. Monien näkemysten mukaan Barack Hussein ei tule palvelemaan ensi vuoden loppuun USA:n presidenttinä, vaan muutos tulee ennen sitä, jopa niin, että hän on viimeinen USA:n presidentti, mikä viittaa Yhdysvaltojen tuhoutumiseen. http://www.timesofisrael.com/demise-of- ... r-of-time/

4. USA:n, Venäjän ja muiden maailman mahtivaltioitten johtajat kokoontuvat tänään perjantaina New Yorkiin keskustelemaan taas kerran Syyrian tilanteesta, joka vuodesta 2011 lähtien on osoittautunut liian liukkaaksi kenenkään käsiteltäväksi. Tilanne on nyt poikkeava aiemmista sinä, että Venäjä näyttelee nyt ratkaisevaa osaa neuvotteluissa. YK:n turvallisuusneuvostossa päätetään ensin yhteisestä lausunnosta, minkä jälkeen valtioitten johtajat sopivat jatkotoimista.

Muutosta edelliseen tilanteeseen osoittaa myös se, että Syyrian presidentti Bashar Assadin välitöntä eroa ei vaadita, vaan hän saa jatkaa ainakin siihen saakka, kunnes uusi tilapäinen hallitus on saatu nimitettyä. Tämä on yksi Venäjän avain-
vaatimuksista, joita se on esittänyt viimeisen 4 vuoden ajan. Nyt sekä USA että arabimaat ovat pitkin hampain hyväksyneet välttämättömän ratkaisun.
Päätöksessä kaikki Assadin hallitusta vastaan taistelleet kapinalliset ryhmät ovat mukana, mutta Islamin Valtio ja Al-Qaida ovat kaikkien yhteisiä vihollisia. Kapinallisten miehittämille alueille annettaneen jonkinasteinen itsehallinto, mutta kaikki sotatoimet niitä vastaan lopetetaan, eivätkä enempää Syyrian kuin Venäjänkään koneet pommita niiden alueita. Jordania on toiminut aktiivisesti pyrkien välittämään eri osapuolten välillä.

Sopimuksen luonnoksen ovat hyväksyneet sellaisetkin veriviholliset kuin Irann ja Saudi Arabia, mikä antaa toiveita poliittiselle ratkaisulle sodassa, joka alkoi koululasten mielenosoituksena ja on siitä kehittynyt sisällissodaksi ja monien kansojen sodaksi, joka on vaatinut 300 000 kuolonuhria, satoja tuhansia haavoittuneita ja karkottanut miljoonia ihmisiä sisäiseen tai ulkoiseen maanpakoon.
Israel on luonnollisesti erittäin kiinnostunut, millainen valtio tulee hallitsemaan pohjoisrajan takana, ja miten taataan rauhantilan jatkuminen raja-alueilla. http://www.timesofisrael.com/russia-cal ... yria-plan/

5. UUTISOTSIKOITA
· PA:n korkea virkailija väittää pidätetyn Hamasin aktivistin väittäneen. että Hamas on julkistanut uuden protokollan Juudeaan ja Samariaan. Sen mukaan Hamas tulee aloittamaan itsemurhaiskut Israelia vastaan, kutsuen sitä intifada II:n toistoksi. Väkivaltaa harjoittaneet terroristit ovat pääosin Hamasin jäseniä kuulumatta mihinkään järjestöön, ja useimmat heistä ovat kotoisin Hebronista ja Sikemistä. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... nPKpVN706s
· Venäjän presidentti Putin kannattaa Donald Trumpin valinta USA:n presidentiksi kutsuen häntä suureksi johtajaksi.
· Kansainväliset asiantuntijat olivat kokoontuneet Israeliin, jonka päätteeksi he ylistivät Israelia oikeusvaltiona todeten, että sillä on kansainvälisesti merkittäviä juristeja, joiden tulee siirtää huomionsa kansainvälisille areenoille esittääkseen Israelin oikeudellisen aseman koko Israelin maahan Jordanista Välimereen. He totesivat, ettei Israelia voida syyttää Gazan sodista. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... nPMjlN706s
· Israelin Saksasta tilaama viides sukellusvene Rahav on matkalla kotisatamaansa Haifaan, jossa se telakoitunee ensi viikolla. http://www.timesofisrael.com/israels-ne ... for-haifa/
· Donald Trump sanoo vaatiessaan siirtolaisten rajoittamista vain saman, mitä useimmat arabimaat jo toteuttavat ilman maailmanlaajuista huutoa. http://blogs.timesofisrael.com/donald-t ... lready-do/
· Australialaisen johtama kansainvälinen delegaatio teki Ramallahissa sen, mitä useimmat ovat välttäneet kuin ruttoa. He tekivät monia kärkeviä kysymyksiä, jota media kutsuu jopa skandaalimaisiksi, kuten miksi PA nimittää katujaan, puistojaan, lasten tapahtumia ja monia kansalisia juhliaan tunnettujen terroristien mukaan. Tilaisuus oli tarkkailijoiden mukaan hyvin räjähdysaltis ja haastava, mihin PA:n johtajat eivät olleet varautuneet. http://www.jewishpress.com/news/scandal ... 015/12/18/
· Turkki perustaa sotilastukikohdan Qatariin, josta käsin se pystyy sotimaan yhteistä vihollista vastaan. http://www.debka.com/newsupdatepopup/14 ... d-enemies-



Lähettänyt Gabriel Eskel
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Israel Update / Joulukuu

ViestiKirjoittaja noomi » 21.12.2015 11:27

    Kuva

SUNNUNTAI 20.12.2015
1. UUSI PÄIVÄ ja uusi viikko alkoi taivaankannen ollessa ohuen pilviverhon peittämä, mutta silmämääräisesti studioni ikkunasta arvioiden sateista ei ole tietoakaan. Tosin kaikki voi muuttua tällä länteen viettävällä maapalalla hetkessä Välimereltä tulevan ilmanvirtauksen vuoksi ilman varoitusta. Mutta se onkin toinen juttu.

Säätilat tänään: Jerusalem 8 -15; Tiberias 11 -21; Suolameri 16 -22; Eilat 11 -21 +C-astetta. Tänään ja huomenna maanantaina taivas on puolipilvinen kirkastuen sen jälkeen, mutta sateista ei ole tietoa. Sää lämpenee parin asteen verran.
Kinneretin vedenkorkeus laskee puolen sm:n päivävauhdilla, ja on nyt -213.04.
Uutisraportit kertoivat myös tulvista Ashkelonissa. Vaikka se toistuu jokaisena sateisena keväänä, viranomaiset pitäytyvät katonkorjaajan filosofiaan: eihän sateella voi kattoa korjata, ja kun ei sada, kattokaan ei vuoda. Mitä tässä turhia hosumaan!

2. Raporttien mukaan kurditerroristi Samir Kuntar sai surmansa IDF:n ilmaiskussa Damaskokseen kuuden (8?) muun Hizbullahin taistelijan kanssa, jotka taistelivat Assadin armeijan rinnalla Syyrian pääkuupunkia uhkaavia Al-Nusran taistelijoita vastaan. Arabimedia kertoi lauantaina, että rakennus, jossa Hizbullahin taistelijat asuivat, tuhoutui IDF:n ohjusiskussa, Russia Today uutiskanavan mukaan Kuntar oli ilmaiskuin pääkohde. Venäläislähteen mukaan monikerroksinen kerrostalo tuhoutui iskussa täydellisesti. Reutersin välittämän tiedon mukaan rakennukseen todella osui useita ohjuksia, mutta terroristit syyttivät niistä Assadin armeijan raketti-iskuja.

Hallituslähteet kertovat Reutersin mukaan, että isku oli IAF:n suorittama, ja lehtikuvien mukaan asuntokerrostalo tuhoutui täydellisesti surmaten kaikki siinä olleet, heidän mukanaan Samir Kuntar.
Samir Kuntar johti terroriryhmää, joka 1979 tunkeutui Nahariyan kaupunkiin. Operaation aikana Kuntar surmasi raakalaismaisesti opettajan ja pienen lapsen hakkaamalla hänen päätään kalliota vasten ja täydentäen työnsä kiväärinsä perällä. Hänet vaihdettiin 2008 vankienvaihto-operaatiossa Hizbullahin kanssa, joka neuvotteluissa vihjaili kahden sieppaamansa IDF:n sotilaan olevan hengissä, mutta vasta vaihtotilaisuudessa paljastui, että sotilaiden ruumiit luovutettiin kahdessa mustissa arkussa.
Tapausta pidettiin Israelissa moraalisesti erittäin tuomittavana ja eettisesti petollisena, jossa leikittiin sotilaitten omaisten tunteilla.
Kuntarin surmaamiseksi tarkoitettu aiemmin tehty ilmaisku autokolonnaa vastaan epäonnistui, vaikka hänen kerrottiin olleen autossa mukana. Kuntarin tapauksessa oikeus ja kohtuus toteutuivat lopulta suoden pientä lohdutusta omaisille ja IDF:n johdolle ja Israelin hallitukselle, joka suostui vaihtokauppaan. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... nY5nFN706s

3. GAZAN terroristit ovat kehitelleet uusia menetelmiä taisteluissaan IDF:n sotilaita vastaan, koska heillä on vähän raskasta aseistusta ja ne vähät, joita uskalletaan käyttää, IAF käy tuhoamassa välittömästi täsmäiskuillaan.
IDF:n sotilaat löysivät Gazan turva-aidan läheisyyteen piilotettuina useita pommiansoja, joita kutsutaan nimellä Improvised Explosive Devices, eli IED. Yksi niistä laukaistiin joku päivä sitten IDF:n sotilaitten läheisyydessä, mutta se ei aiheuttanut vahinkoa. Tämä on uudenlainen ase toivottoman tuntuisessa sodassa IDF:n kanssa.
Räjähdyksen jälkeen suoritetuissa etsinnöissä niitä on löydetty useita pitkin turva-aidan vartta. Ne oli kytketty johtojen avulla valvomoon, jossa ne on tarkoitus laukaista kännykän avulla.
Pommiansojen kehittäjäksi ja asentajaksi on ilmoittautunut Iranin tukema ja Hamasin suojeluksessa uusi terrorijärjestö, joka käyttää itsestään nimeä Al-Sabirin.
Al-Sabirin sanoi perjantaina vastaavansa keskiviikkona IDF:n partiota vastaan räjäytetystä pommista. Vaikka isku ei onnistunut, järjestön nimen nouseminen julkisuuteen on kuitenkin voitto sen imagolle.
Gazan arabilähteet kertovat, että IDF:n tulituksessa keskiviikkona räjäytetyn pommin jälkeen haavoittui arabimaanviljelijä. Gazan terveysministeriön mukaan 20-vuotias arabi haavoittui jalkaan ja käteen.
IDF:n julkistaman raportin mukaan vastaiskuissa haavoittui 3 Hamasin taistelijaa. IDF kehotti turva-aidan läheisyydessä toimivia juutalaisyhteisöjä varovaisuuteen.

Al-Sabirin tarkoittaa arabiaksi kärsivällisyyttä (Patience). Se on rakennettu Hizbullahin esikuvan mukaan, ja sen ensimmäisenä päämääränä on nostaa sen taistelijoitten määrä 400:an. Siinä se kohtaa vaikeuksia, sillä sen jäsenet ovat Iranin ja Hizbullahin tapaan shia-muslimeja, mutta Gazan arabit ovat valtaosaltaan sunni-muslimeja. Iranin vallankumousarmeijan luovuttamat varat salakuljetetaan Gazaan Iranin ”Iranilaisen Vallankumous, Ayatollah Khomeini”- nimisen hyväntekeväisyys-järjestön kautta.

AL-SABIRIN järjestöä johtaa entinen Islamic Jihadin johtaja Hisham Salem. Järjestö on ampunut raketteja Israelin puolelle, ja kolme kuukautta sitten sen taistelija Ahmed al-Sihari sai surmansa TV-uutisten mukaan tulitaistelussa IDF:n kanssa.
2014 Gazan kesäsodan aikana IDF räjäytti sen perustaman asetehtaan Gazassa surmaten 2 raketinvalmistamiseen osallistunutta työntekijää.
Iran on käytännössä lopettanut avustuksensa Hamasille, koska se vastustaa Assadin valtaa Syyriassa, jota Iran tukee. Iran katsoo kuitenkin tarvitsevansa asemia Gazassa, ja siksi sen intressien mukaista on Al-Sabirin tukeminen. Rekrytointia harjoitetaan Al-Sabrinin riveihin hyväntekeväisyystoiminnan avulla, jolla hämätään myös länsi-maiden tuntema epäluuloisuus järjestön todellisista päämääristä. Toiseksi työttömyys on Gazassa ainainen ongelma, ja monet nuoret miehet kirjoittautuvat sen riveihin saadakseen varaa perheittensä elättämiseksi.

Lauantai-iltana Gazasta ammuttiin yksi raketti Israelin eteläosaan. Se putosi asumattomalle alueelle aiheuttamatta vahinkoja. IAF:n koneet tekivät vastaiskuja Gazan pohjoisosaan öiseen aikaan, kuten tavallista. Sen aiheuttamista vaurioista tai ihmisuhreista ei ole toistaiseksi tietoja. IDF:n omaksuman periaatteen mukaan Hamas on vastuussa kaikista Gazasta Israeliin ammutuista raketeista ja tulituksista. http://www.timesofisrael.com/sabrine-mo ... za-border/

4. TURKKI on tarjonnut Hamasin ulkomailla toimivalle johdolle turvapaikan Persian-lahden maiden kyllästyttyä sen läsnä oloon ja usein niiden intressien vastaisten lausuntojen aiheuttamaan hämminkiin. Uusi realiteetti voi muuttaa tilanteen.
Turkin viime päivien aikana aloittama kampanja ulkopolitiikkansa uudelleen arvioinnista ja todellisten liittolaisten etsimiseksi on johtamassa siihen, että esteet uuden poliittisen suuntauksen tieltä on raivattava, miten tuskaliselta se tuntuukin.
Henry Kissinger lausui aikoinaan, ”ettei ulkopolitiikassa ole ystäviä, vain intressejä”, ja ne intressit ovat omia, eivät toisen valtion. Henkilökohtaiset sympatiat ja antipatiat ovat tärkeitä, mutta eivät ratkaisevia. Erdogan poltti päreensä Israelin johtajien kanssa, ja lähestyy nyt sovinnonhaluisena Israelin johtajia, joita hän runteli pahoin loukkaavilla lausunnoillaan. Israelin johto on puolestaan toistuvasti ilmentänyt haluaan rakentaa uudelleen aiemmat hyvät suhteet Turkin kanssa.

Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan tapasin Hamasin johtajan Khaled Mashaalin upouudessa Yildizin palatsissaan Istanbulissa. Vain muutamia päiviä aiemmin Israel ilmoitti useista suhteitten parantamiseksi tähtäävistä toimista, joita oli pohjustettu salaisilla neuvotteluilla Turkin ja Israelin välillä.
Keskustelujen aikana Hamasin poliittisen toimiston johtaja Mashaal informoi Turkin presidenttiä viimeaikaisesta kehityksestä Lähi-Idässä – tietenkin Hamasin näkökulmasta katsoen. Keskustelujen tuloksista ja mahdollisista sopimuksista ei ole annettu julkisuuteen mitään tarkempia tietoja.

YKSI tärkeimmistä keskusteluaiheista on Israelin toivoma kaasuputki Turkkiin, joka tarjoaisi Turkille kaasua ja mahdollisuutta sen välittämiseksi edelleen Euroopan markkinoille. Turkki on saanut kaasunsa pääosin Venäjältä, mutta viime päivien välikohtaukset Turkin pudottaman venäläisen koneen alas ampumisineen ovat kiristäneet maitten välisiä suhteita lähelle katkeamispistettä. Turkki on voinut toimia tässä USA:n hallituksen työrukkasena, mutta turkkilainen kone sen suoritti.
Turkki syyttää, että venäläinen hävittäjä rikkoi 24.11. Turkin ilmatilaa, minkä Venäjä kiistää. Koneen musta laatikko, joka löydettiin, voi antaa tietoja, kumpi on oikeassa.
Hamas ei ole komentoinut uutta tilannetta Turkin ja Israelin välillä.

Edellinen neuvottelu Erdoganin ja Madshaalin välillä tapahtui 13. elokuuta, ennen Israelissa alkaneineen ja kasvaneen väkivalta-aallon alkamista, joka on vaatinut 22 israelilaisen hengen ja 252 haavoittumisen. Israelin ulkoministeriön 14.12. antaman tiedotteen mukaan arabien menetykset ovat 100 kuollutta ja 1000 haavoittunutta, useimmat niistä väkivaltaisen hyökkäyksensä aikana tai sen seurauksena. Osa haavoittuneista ja sairaalahoitoa tarvitsevista vammautui mielenosoituksissa, joissa he hengittivät massojen hajottamiseen tarkoitettua kaasua, tai joutuivat muiden poliisin ja IDF:n omaksumien mellakantorjuntaan tarkoitettujen toimien uhreiksi. http://www.timesofisrael.com/erdogan-ha ... -istanbul/

5. UUTISOTSIKOITA
· Hizbullah on menettänyt Syyrian taisteluissa lähes 1500 kaatunutta ja tuhansia haavoittuneina. Tämä on nakertanut sen suosiota Libanonissa ja tyrehdyttänyt sen potentiaalisten taistelijoitten värväämisen. Toisin sanoen, sekä Hizbullah että Syyrian presidentti Basdhar Assadin joukot kärsivät sota-väsymyksestä, vaikka toisaalta ovat saaneetkin korvaamatonta kokemusta, jota ainakin Hizbullah toivoo voivansa hyödyntää taisteluissa Israelia vastaan. Vaikka se on käyttänyt osan raketeistaan ja ohjuksistaan Syyrian taisteluissa, sillä uskotaan olevan nyt 150 000 rakettia ja ohjusta ase-arsenaalissaan, ja niiden osumatarkkuus ja käyttövarmuus ovat kasvaneet. http://www.timesofisrael.com/hezbollah- ... -in-syria/
· Presidentti Barack Obama vahvisti allekirjoituksellaan perjantaina kongressin hyväksymän lain, jolla tiukennetaan Hizbullahin vastaisia sanktioita. Valkoinen Talo uskoo tällä voivansa hillitä Iranin tukea Hizbullahille sen jälkeen, kun loputkin Iranin vastaisista sanktioista poistetaan. Tämä vapauttaa 150 miljardia USD Islamilaisen Tasavallan käyttöön, sekä tuntematon määrä dollareita ja Euroja vapautuneitten liikesuhteitten kautta. P5+1 maiden ja Iranin välisen sopimuksen mukaan sanktiot on poistettava, kun IAEA on tunnustanut Iranin täyttäneen omat ehtonsa, joita JCPOA:n (Joint Comprehensive Plan of Action) nimellä kulkeva liittoutuma sille asetti. IAEA:n vihoviimeinen raportti ilmoitti, että Iran jatkaa vastoin sopimusta ballististen ohjusten testaamista. Tämä voi olla IAEA:n kuolonlaulu, kuten tarkkailijat huomioivat. http://www.timesofisrael.com/obama-sign ... -into-law/
· Asianajaja, joka puolustaa israelilaista nuorta miestä, jonka Shabak väittää syyllistyneen Duman arabikylässä molempien vanhempien ja pienen sylivauvan kuolemaan johtaneessa tuhopoltossa, sanoo Shabakin kuulustelijoitten käyttäneen epäinhimillistä kidutusta tunnustuksen saamiseksi, vaikka epäilty kieltää syyllisyytensä. Asianajaja pyytää nyt korkeimmalta oikeudelta ohjetta ja päätöstä tilanteen laukaisemiseksi. Poliisi sanoo, että se tietää syyllisen, mutta sillä ei ole todisteita, minkä vuoksi asiaa ei ole voitu viedä oikeuteen. http://www.timesofisrael.com/high-court ... a-suspect/
· Tel Avivissa marssi 3000 ihmistä Likudin päämajan luota Rabinin aukiolle syyttäen oikeistoa kiihotuksesta vasemmistoa vastaan. Toinen pienempi marssi osoittaa vasemmiston kiihotuksesta Netanyahua vastaan, jossa pääministeriä esitetään natsiasuisena diktaattorina. http://www.timesofisrael.com/some-3000- ... ncitement/
· Lauantaina iltapäivällä suurta puukkoa käsissään pitävä 20-vuotias arabi Mahmoud Faisal Bisharat pyrki juutalaisten synagogaan, mutta paikalla olleet estivät sen. Arabi haavoitti 40-vuotiasta miestä hengenvaarallisesti ja kahta naista lievemmin. Arabi juoksi karkuun erään ampuessa varoitus-laukauksen ilmaan. Arabi yritti tunkeutua sitten kahden korttelin päässä olevaan taloon. onnistuen pääsemään olohuoneeseen puukkoineen, mutta talon emäntä Dikla Dvir asettui vastustamaan häntä molemmin käsin kirkuen lakkaamatta, onnistuen työntämään arabin asunnon ulkopuolelle ja sulkemaan lasioven. Ulkopuolella poliisit ottivat arabin hallintaansa. Arabi on kotoisin Sikemistä (Nablus). Dvir ei haavoittunut vaikka arabi kuljetti puukkoaan hänen ihollaan. http://www.timesofisrael.com/with-inexp ... terrorist/
· USA:n kongressi päätti perjantaina antaa 3.1 miljardia Israelin puolustuksen kohentamiseen. Summasta 487 miljoonaa USD käytetään USA:n ja Israelin välisen sopimuksen mukaan ohjusten torjuntajärjestelmien kehittämiseksi sekä 40 miljoonaa USD tunnelian tunnistamiseen tarkoitetun järjestelmän kehittämiseksi. Summat ovat kuitenkin pienentyneet edellisvuodesta. http://www.timesofisrael.com/congressio ... ssistance/
· Israelissa Breaking th Silence NGO-järjestö ylitti sille asetetut rajoitteensa ja toimi vieraan valtion agentin ja sabotöörin ominaisuudessa, minkä johdosta sen toimintaa vaaditaan lopetettavaksi tai valvonnan alaiseksi. Moshe Yaalon köytti tilaisuutta hyväkseen ja antoi käskyn, etteivät sen edustajat saa enää liikkua IDF:n sotilaitten mukana. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... nZ1ZVN706s
· Synagogan johtajat vaativat, että valtion tulee asettaa aseistetut vartijat synagogien ulkopuolelle, koska terroristit pyrkivät hyökkäämään niihin tietäen, että kokoontunut palvojajoukko on aseeton ja puolustuskyvytön, kuten Har Nofin synagogaan tehty kirvein, puukoin ja pistolein tehty hyökkäys osoitti. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... nZ2eVN706s
· Kansanedustaja, sisäministeri Silvan Shalomia vastaan 7 naisen nostamat syytteet Shalomin epäkorrektista käyttäytymisestä heitä kohtaan osoittaa, että vaalit ovat taas tulossa. Tällä kertaa kysymys on Likudin sisäisestä keskus-komitean vaalista. Bibi haluaa poistaa hänen toimintaansa vastustaneet ja vahvistaa omaa asemaansa saadakseen tukevamman jalansijan toiminnalleen, jota jotkut väittävät yksinvaltaiseksi. Vaalit voivat onnistua kahden kuukauden sisällä. Bibi harkitsee vielä asiaa. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... nZ3cFN706s
· Demografia toimii selvästi Israelin eduksi, sanoo asiantuntija Yoram Ettinger. Juutalaisnaisten syntyvyys on kasvanut ja ylittänee jo 3 lasta naista kohti, kun arabien syntyvyys pienenee. Israelissa on nyt 6.6 miljoonaa juutalaista ja 3.4 miljoonaa arabia, eli 66 % juutalaisenemmistö koko Israelin alueella Jordan joesta Välimereen. Tämä olisi syytä huomioida. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... nZ5I1N706s



Lähettänyt Gabriel Eskel
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Israel Update / Joulukuu

ViestiKirjoittaja noomi » 24.12.2015 07:20

    Kuva

Wednesday, December 23, 2015
KESKIVIIKKO 23.12.15
KESKIVIIKKO 23.12.15
1. PÄIVÄN paras uutinen on, että julkisen alan lakko peruuntui viime sekunneilla viime yön aikana käydyissä neuvotteluissa. Lakko olisi sulkenut koulut, lentokentät, julkisen liikenteen ja monia muita palveluja, ja sen kustannukset yhteiskunnalle olisivat olleet 600 miljoonaa NIS, mitkä olisivat ennen pitkää tulleet kansan maksettaviksi. Tuntuu oudolta, että ammattiyhdistysliike Histadrut edes arvio hyötyvänsä lakosta juuri joulunajan kynnyksellä, jolloin tuhannet maahan pyrkivät turistit olisivat joutuneet peruuttamaan toivomansa pyhiinvaellus-matkansa maahan, jossa heidän uskonsa perustapahtumat toteutuivat. Jo pelkkä uhkaus lakosta aiheutti suurta epävarmuutta ja sydänsärkyä kauan sitten suunniteltujen toiveittensa romahtamisesta. Mutta raaka politiikka on kova ja kasvoton.

TOI:n artikkelin mukaan talousministeri Moshe kahlon ja Histadrutin johtaja Avi Nissenkorn viime yön tunteina sopimuksen, jolla julkisen alan työntekijät saavat 7.5 %:n palkankorotuksen viiden vuoden aikana. Niinpä työskentely kouluissa, kunnissa, lentokentillä ja monissa muissa instituutioissa voivat jatkua esteettä. TV2:n mukaan korotukset ovat alemman palkkaluokan työntekijöille suuremmat kuin 7.5 %.
Histadrutin alkuperäien vaatimus oli 11 %:n palkankorotus, mutta talousministeriö tarjosi 3 -7 %:n keskimääräistä korotusta.
Neuvottelijoiden antaman tiedon mukaan yleisen 50 %:n keskimääräisen korotúksen lisäksi työntekijät saavat 1000 NIS bonuksen tammikuussa 2015 ja saman verran tammikuussa 2016.
Avoimiksi jääneitä kysymyksiä yksityiskohdista hiotaan seuraavan 10 päivän aikana. Talousministeri Kahlon totesi, että ylemmän tason työntekijät osoittivat kiitettävää solidaarisuutta suostuessaan siihen, että alemman tason palkkoja nostetaan suhteessa enemmän kuin muita. Hän kutsui sopimusta ”historialliseksi”.

Sekä El Al,. että Arkia lentoyhtiöt olivat varautuneet lentoliikenteen keskeytymiseen keskiviikkoaamuna kuuden aikaan, ja sovittivat 20 lentovuoroa lennettäviksi ennen lakon alkamista, ja siitä pyrittiin ilmoittamaan matkustajille, joita kehotettiin saapumaan kentälle 3 tuntia ennen lentonsa alkamista.
Järki voitti lopulta tässä kiistassa, joka olisi maksanut yhteiskunnalle 600 miljoonaa NIS, kuten Kahlon totesi. http://www.timesofisrael.com/general-st ... agreement/


2. Mutta lakkokysymyksen ratkettua positiivisesti meidän kiireellisin ja mielenkiintoisin kysymys on lähiajan sää, josta ToI ennustaa seuraavasti:

Säätilat tänään: Jerusalem 8 -15; Tiberias 10 -19; Suolameri 15 -22; Eilat 11 -22 +C-astetta. Taivas on yleensä pilvetön koko ennusteajan, mutta torstaina voi olla pientä pilveilyä, mikä aiheuttaa pienen lämpötilojen notkahduksen alaspäin kuitenkin pysyen lähellä tämän päivän lukemia. Sateita ei ole luvassa toistaiseksi. Varsin aikaisin alkaneet sateet ovat saaneet monet luonnonkukat heräämään kuivan ja kuuman kesän jälkeen tavallista aiemmin. Syklaamit ja unikot ovat monien vähemmän näyttävien kukkien ohella aloittaneet kukintansa, kuten ”Aurinkokylään”, Beit Shemesh, tekemämme matka maanantaina osoitti.
Kinneretin vedenpinta on pysytellyt eilisissä lukemissa. Se laskee normaali-kulutuksen vuoksi ilman korvaavia sateita noin 1 sm päivässä.

3. KIREISIMPIEN uutisten tultua käsitellyiksi on syytä keskittyä selaamaan, mitä muuta uutta ja mielenkiintoista on tapahtunut tai tapahtumassa Israelissa ja maailmalla.

Yhdysvalloissa jotkut kongressin edustajat vaativat PLO:n edustuston sulkemista Washingtonissa, kuten he esittivät ulkoministeri John Kerrylle.
Obaman johtama Valkoinen Talo, käytännössä USA:n hallitus, torjui kauhistuneena sellaiset haaveet. PA/PLO on edelleen se ”pyhä lehmä”, jota ei saa vahingoittaa – teki se sitten kuinka paljon pahaa tai vahingoitti USA:n intressejä tahansa.
Siten Ilm.kirjan neljän ratsastajan värit liehuvat edelleen Washingtonin katukuvassa. Valkoisen Talon perusteluissa todetaan, että PLO:n toimiston sulkeminen vahingoittaisi pyrkimyksiä alueen jännitysten alentamiseksi.

Esityksen PA/PLO:n toimiston sulkemiseksi 18.12. teki 32 kongressin jäsentä, heidän joukossaan republikaanien presidenttiehdokas Ted Cruz, jonka suosio on noussut ilmiömäisesti lähelle tähän saakka ehdotonta ykkössuosikkia Donald Trumpia. Esityksestä toimiston sulkemisreksi perusteltiin sillä, että PA:n johtajat ovat kiihottaneet väkivaltaisuuksia israelilaisia vastaan, joihin kuuluvat viimeisten viikkojen aikana lisääntyneet sekä sotilaita että siviilejä vastaan tehdyt puukotukset.
Ted Cruzin websivulle lähetetyssä kirjeessä todetaan mm. ”USA:n velvollisuus on julkisesti tuomita PLO:n toimet ja välittömästi peruuttaa (sulkemista koskeva) siirto. PLO:n toimiston salliminen jatkaa Washingtonissa ei millään tavoin hyödytä Yhdysvaltoja eikä rauhanprosessia”.
USA:n ulkoministeriön tiedottaja Elisabeth Trudeau sanoi ministeriön saaneen kirjelmän ja että ulkoministeri John Kerry vastaa siihen. Hän sanoi, että vuodesta 1994 lähtien jokainen USA:n presidentti on käyttänyt siirto-oikeuttaan toimiston sulkemisesta. Trudeau sanoi, että PLO:lla on oikeutettu asema eikä muutokseen ole aihetta. Kerry tuomitsi lausunnossaan väkivaltaisuudet ja kehotti molempia osapuolia välttämään kiihottavia lausuntoja, jotka voivat huonontaa tilannetta.
Israelin ja PA/PLO:n väliset rauhankeskustelut katkesivat 2014 Abbasin rikkoessa räikeästi Oslon sopimuksia etsiessään suhteita Hamasin kanssa, eivätkä Netanyahun maanittelut niiden jatkamiseksi ilman ehtoja ole saaneet vastakaikua Abbasin taholta, joka suorien keskustelujen sijaan aloitti valtavan kampanjan valtionsa perustamiseksi YK:n ja sen alaisten instituutioiden kautta pyrkien samalla oikeus-teitse kyseenalaistamaan Israelin oikeuden itsenäisenä valtiona. PLO toteuttaa Kairossa 60-luvulla sopimasta vaiheittaisesta Israelin tuhoamisesta. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340 ... 94,00.html
4. PA/PLO:n ilman mandaattia toimiva puheenjohtaja Mahmoud Abbas totesi tavatessaan Kreikan pääministerin Alexis Tsiprasin lennettyään helleenien maahan sunnuntaina, että hän esittää PA:n lopullista romuttamista – joka on jatkuvassa konkurssitilassa – ja sen korvaamista Palestiinan valtiolla, joka tulee tapahtumaan ensi vuoden aikana, hän vakuutti. Hän sanoi, että uudet Palestiinan Valtion nimellä annetut passit tulevat voimaan vuoden 2016 alusta. Mielenkiintoista on nähdä, hyväksyvätkö Israelin rajaviranomaiset sellaista passia ja sen antamia viisumeja. Se rikkoo joka tapauksessa aiemmat sopimukset Israelin ja PLO:n välillä.
Abbas puhui eilen Kreikan parlamentissa esitellen omia suunnitelmiaan.
Kreikan parlamentti puolestaan valmistautuu tunnustamaan Palestiinan valtion. Kreikan parlamentin ulko- ja turvallisuuspoliittinen komitea kehottaa hallitusta tunnustamaan Palestiinan valtion.
Pääministeri Tsipras vieraili Israelissa viime kuussa tavaten pääministeri Netanyahun, jolle hän vakuutti Kreikan haluavan ystävälisiä suhteita juutalaisvaltion kanssa pyrkien samalla jatkamaan Kreikan perinteisiä suhteita PA/PLO:n kanssa. Tsipras käväisi matkansa aikana Ramallahissa morjestamassa Abbasia. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340 ... 97,00.html,

5. Israelin ja Turkin suhteitten asteittaisesta palauttamisesta siihen, mitä ne olivat ennen maitten välille nousseita ja kehitettyjä ongelmia, joista Mavi Marmaran välikohtaus Välimerellä oli viimeinen niitti Erdoganille suhteitten jäädyttämiseksi ja ulkoministerin kutsumista kotiin, pahiten ovat hiertäneet Turkin läheiset suhteet Muslimiveljeskuntaan ja sen sirpalejärjestöön Hamasiin.
Turkin suorasaneinen ja usein harkitsematon presidentti Recep Tayyip Erdogan katsoo, että suhteitten palauttaminen Israelin kanssa on sittenkin edullisempi kuin suhteet toisiin muslimivaltioihin, joita niitäkin on pidettävä yllä, etenkin Persianlahden GCC-maihin. Turkki perusti tukikohdan sinne äskettäin.
Hamasin päämaja on ollut Istanbulissa vuosikaudet, mutta nyt Turkin taholta ilmoitetaan, että Hamasin korkea virkailija - Israelissa terroristiksi kutsuma – Salah al-Arouri muutti ”vapaaehtoisesti” pois Turkista, jonka toiminta Istanbulissa oli yksi Israelin silmiä hiertävä tekijä. Hänen uskotaan muuttavan joko Qatariin tai Libanoniin. Tämä ei kuitenkaan ole Netanyahun mielestä tarvittava ”luottamusta kasvattava toimi”, kuten Israelissa sanottaisiin, suhteitten palauttamiseksi.
Toinen kysymys on Gazan kauppasaarron purkaminen, jota Erdogan on vaatinut vuodesta toiseen. Israelin ohella saartoon osallistuu myös Egypti, joka valvoo Siinailta Gazan kaistalle johtavaa maantieyhteyttä sekä joka on tuhonnut satoja Gazan arabien kaivamia salakuljetustunneleita Siinaille, joiden kautta kuljetetaan kaikkia myytäviä artikkeleita -. jopa henkilöautoja – ja henkilöitä, joilla ei ole muuta mahdollisuutta päästä Gazaan, mutta myös raketteja ja ohjuksia.
Israelista kuljetetaan päivittäin km. 350 rekka-autollista kaikkia tavaroita paitsi niitä, joita Israelissa pidetään turvallisuutta vaarantavina. Ministeri Uri Ariel, joka tunnetaan kovista otteistaan arabien oikeuksia vastaan, esittää merisataman avaamista Gazan rannikolle, mutta hänen perusteluistaan ei ole tietoa. Gazan arabit vaativat myös, että Arafatin aikoinaan rakentama lentokenttä tulee kunnostaa ja avata lentoliikenteelle sopivaksi.
Terroristi Salah al-Arouri kärsi 15 vuotta saamastaan tuomiosta Israelin vankilassa, kunnes hänet karkotettiin Syyriaan 2012, josta hän muutti Turkkiin. Syyrian presidentti Bashar Assad karkotti Hamasin maasta sen taistelijoiden liittyessä Assadia vastustavien kapinallisten joukkoihin. Al-Arouri suunnitteli kolmen yeshiva-opiskelijan sieppaamisen ja murhaamisen Gush Etzionissa 2014, joka aiheutti useita sotilaallisia operaatiota Israelin taholta ja lopulta Gazan kesäsotaan 2014. A-AroUri oli perustamassa Hamasin sotilaallista siipeä izza din al-Qassam.
Mossadin uusi johtaja Yossi Cohen osallistui neuvotteluihin Turkin edustajien kanssa Zyrichissä, joissa sovittiin useista jännitystä lieventävistä toimista, joiden toivotaan johtavan suhteitten normalisointiin ja ulkoministereitten vaihtamiseen maiden välillä. Monet tarkkailijat Israelissa pitävät sopimusta Israelille vaarallisena ja jopa tuhoisena. Netanyahu ei ole vielä allekirjoittanut sitä. Presidentti Erdogan sanoo, että Turkin kansa tuntee sympatiaa juutalaisia ja Israelia kohtaan, mutta maitten välillä on vielä sovittamattomia kysymyksiä, jotka tulee poistaa. Suurin näistä on Palestiinan valtion perustaminen, jota Erdogan vaatii. Erdoganin on vaikea luopua toiveistaan Ottomaani-hallituksen kaltaisen liittoutuman perustamiseksi, johon kuuluisivat aluksi Irak, Syyria ja Libanon, mutta laajenisi Jordanian ja Gazan suuntaan sekä Persianlahden maihin. Palestiinan Valtio olisi suuri voitto Turkille. http://www.jewishpress.com/news/breakin ... 015/12/22/
6. UUTISOTSIKOITA
· Englannin juutalaisjärjestöt reformoidut, liberaalit ja masortit, ovat hallituksen virallisesta politiikasta välittämättä perustamassa yksityiseen rahoitukseen perustuvaa pakolaisrekisteriä.
Juutalaisjärjestöt katsovat, etteivät he voi seurata sivusta, miten Englannin erotteleva turvapaikkapolitiikka sallii vain pienen puron Euroopan pakolais-tulvasta päästä laillisesti turvaan Englantiin. Järjestöt julkaisivat hanukka-aikana videon, jossa pakolaisten ongelmia tarkastellaan. Esikuvana käytetään Kanadassa kehitettyä järjestelmää, jossa synagogat, yhteisö-järjestöt ja yksityishenkilöt sitoutuvat osallistumaan pakolaisten uudelleen asettumiseen paetessaan maassaan yli 4 vuotta kestäneitä taisteluja. Englannissa lainsäädäntö rajoittaa yksityistä turvapaikkapolitiikkaa, mutta ne voivat yhdessä hallituksen viranomaisten ja kirkon kanssa sitoutua huolehtimaan pakolaisten asuttamiseen, ”kotouttamiseen”, kuten kai Suomessa sanottaisiin. Konservatoorijärjestöt eivät ole mukana. Yhteyksiä on pyritty luomaan myös Englannin muslimijärjestöihin. Maahanmuuttajien lukumäärä 20 000 pyritään nostamaan 2.5 kertaiseksi. http://www.timesofisrael.com/british-je ... -refugees/
· USA:n presidentin valitsemiskampanjat ovat saamassa epäkurantteja piirteitä sekä republikaanisen että demokraattisen puolueen edustajien kesken että eri puolueitten edustajien välillä. Republikaanien pääehdokas Donald Trump jatkaa suorasanaisia heittojaan, joita toiset yrittävät kumota perusteettomina tai valheellisina., mutta ovat kerran toisensa jälkeen joutuneet toteamaan, että Trump teki kotitehtävänsä ja puhui totta, vaikka heitot ovat useimmiten kirveleviä. Viimeksi hän käytti Hillary Clintonista määreitä kuten toistuva häviäjä, joka 2008 taisteli Obamaa vastaan ja hävisi. ”Hänen odotettiin voittavan, ja hänet runkattiin”, Trump selitti käyttäen yiddishin sanaa schlong, joka tarkoittaa miehen sukuelintä. Hän viittasi myös Hillarín myöhästymiseen väittelytilaisuudesta todeten: ”Luulin hänen luovuttaneen. Tiedän, minne hän meni. Se on inhottavaa enkä halua puhua siitä”. Trump pyysi Hilaria pyytämään anteeksi valhettaan, jossa hän sanoi IS:n ryhmän käyttäneen Trumpin kuvaa taistelijoitten värväämisreksi. Trump ei ole IS:n käyttämässä kuvassa, mutta Bill Clinton on. http://www.timesofisrael.com/clinton-wo ... d-comment/
· Israelin kohtelu vankejaan kohtaan sai ansaittua kiitosta arabitaholta, kun eräs arabi-muslimi esitti FB:n sivullaan rinnakkain luurankomaiseksi nälkiintynyttä arabia syyrialaisessa vankilassa, ja lihavaksi pöhöttynyttä Samir Kuntaria tilaisuudessa, jossa hänet karkotettiin Syyriaan. Kuntar oli viettänyt lähes 30 vuotta israelilaisessa vankilassa. http://www.timesofisrael.com/image-of-p ... -facebook/
· Poliisi pidätti 17 juutalaista pohjoisessa ja yhden Jerusalemissa. He osallistuivat mielenosoituksiin, joilla esitetään vastalause poliisin ja sen shabak järjestön kuulustelumetodia vastaan, jossa käytetään kidutusta. Poliisi kieltää käyttäneensä kidutusta saadakseen tunnustuksen Duman arabi-kylässä tehdyn tuhopolton epäiltyjä oikeistolaisia ”setlereitä” vastaan. Heidän asianajajansa sanoo, että tunnustus saatiin kiduttamalla, ja että sellainen tunnustus voidaan kiistää oikeudessa. Toisessa ”hintalappu” iskussa tuntemattomat olivat heittäneet savupommeja arabimuslimin kotiin. Kukaan ei loukkaantunut siinä, mutta se on tarpeetonta kärjistämistä. http://www.timesofisrael.com/18-arreste ... -suspects/
· Uskonnollinen oikeusryhmä vaatii poliisitukintaa ja oikeuskanslerin puuttumista vihanlietsontaan, johon sen mukaan Lehava järjestön johtaja Bentzi Copstein syyllistyi laatimassaan artikkelissa, jonka hän julkisti ääri-ortodoksien Kooker websivulla. Copstein sanoo artikkelissaan tuntevansa hengellistä turvattomuutta vuosisataisen vihollisen kirkon taholta. Viime kuussa Copstein johti pienehköä ryhmää, joka osoitti mieltään Ymcan ulkopuolella sen järjestämän joulujuhlan aikana. Hän kutsui kristittyjä juutalaisen sielun murhaajiksi. Hän syytti kristittyjä siitä, miten he vainosivat juutalaisia maanpakolaisuudessa. Hän vaati heidän karkottamistaan maasta saastaisina. Hän sanoi websivun artikkelissaan kristillisen kirkon saaneen pahimman lyönnin kasvoihinsa, kun juutalainen valtio perustettiin väittäen, että se käytti miljardeja USD lähetystyöhön Israelissa saadakseen jalansijan ja myrkyttääkseen hengellisen ilmapiirin Pyhässä Maassa. ”Kristittyä ei enää pidetä uhkaavana verenimijänä (vampire), vaan miellyttävänä ystävällisenä turistina ja kumppanina läntisessä maailmassa, joka dominoi elämäämme”. Verenimijät voivat kiittää Israelin hallitusta, joka ei tarpeeksi painota juutalaisuutta tehden heidän työnsä paljon helpommaksi, hän väittää. http://www.timesofisrael.com/head-of-ex ... -vampires/
· IDF suoritti viime yön aikana 17 epäillyn arabin pidätyksen Hebronin ja Samarian alueilla. Terroriryhmän majapaikasta Yattan arabikylässä löydettiin asekätkö, jossa oli Kalashnikov rynnäkkökiväärejä, metsästyskiväärejä ja yönäkölaitteita kivääreihin, sekä muita varisteita kuten ammusvöitä, puukkoja jne. http://www.jewishpress.com/news/breakin ... 015/12/23/

Toivon síunattua joulurauhaasekä turvallisuutta ja onnea vuodelle 2016
Gavriel


Lähettänyt Gabriel Eskel
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Seuraava

Paluu Israel / Israel Update

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 5 vierailijaa

cron