Israel Update / Maaliskuu

Tiedotuksia jotka koskevat Israelia

Israel Update / Maaliskuu

ViestiKirjoittaja noomi » 03.03.2016 08:03

    Kuva

Wednesday, March 02, 2016
KESKIVIIKKO 02.03.2016
KESKIVIIKKO 02.03.2016
1. ENNUSTEET lupaavat lähes hellettä täksi päiväksi, ToI 24 astetta, JP lupaa rohkeasti jopa 26 astetta, mutta huomenna on uusi päivä ja uudet kujeet. Päivälämpötila romahtaa 16 asteeseen, mikä jatkunee muutaman päivän ajan. Taivas pysyttelee puolipilvisenä; huomenna voi tulla paikallisia sadekuuroja. Hyvä niin, pohjolan poika Savosta on tottunut kylmän ja lämpimän vaihteluun, jatkuva helle on tukahduttava, sopiva vaihtelu virkistää. Voin kertoa tämän omasta kokemuksestani. Asuttuamme 3 vuotta Etelä Afrikassa, jossa kesäaika oli pitkä ja kuuma, miten ihanalta tuntui läkähdyttävän helteen keskeltä pistäytyä Drakensbergin vuoristoon, jossa tuntui ihanan viileä ja raikas tuulen henkäys.

Se oli sitä aikaa se, eikä menneitä sovi muistella, ei ainakaan siinä määrin, että se vie keskittymisen päiväkohtaisiin ongelmiin. Kuten Jeesus Nasaretilainen totesi: ”Älkää siis murehtiko huomisesta, sillä jokainen päivä pitää murheen itsestään. Riittää kullekin päivälle oma murheensa”. (Mt.6:34)

SÄÄTILAT tänään: Jerusalem 16 -24; Tiberias 20 -31; Suolameri 24 -33; Eilat 22 -33 +C-astetta. Kinneretin vedenpinta nousi 1 sm:n verran, mikä on hyvä asia.
Kuten edellä mainitsin, kevät tulee keikkuen, etten sanoisi keikuttaen, niin vaihtelevaa sää on ollut. Kuvannee hyvin myös tätä poliittista tilannetta sekä maan sisällä että ulkopuolella, niin yllättävän vaihteleviksi tilanteet ovat muuttuneet. Lähinaapurista Syyriasta ei enää ymmärrä, kuka siellä hallitsee mitäkin aluetta, ja kuka sotii ketäkin vastaan ja kenen tuella. Israelin kannalta vaarallisin tilanne on kehittymässä Damaskoksen ympärillä ja sen itäpuolella Jordanian rajalla, jonne Hizbullah soluttaa aseistettuja joukkojaan Venäjän luvalla ja sen ilmavoimien suojaamana.

Puolustusministeri Moshe Yaalon esitti syytöksen, että Syyrian armeija olisi käyttänyt kemiallisia aseita taistellessaan kapinallisia vastaan. Syytöksen todenperäisyys on näyttämättä toteen – myös kapinalliset ovat niitä käyttäneet – mutta sivusta katsoen näyttäisi paremmalta, ettei Israel sotkeutuisi Syyrian armeijan toimiin. Syyria on kuitenkin turvannut rajan rauhallisuuden vuodesta 1974 lähtien, jolloin aselepo solmittiin. Rauhansopimusta maitten välillä ei ole, vaan muodollinen sotatila jatkuu edelleen. http://www.timesofisrael.com/yaalon-syr ... ing-truce/,

2. USA:n presidentinvaalien esivaalit presidentti ehdokkaitten valitsemiseksi jatkuvat tänään, jota he kutsuvat supertiistaiksi, sillä sen aikana valitsija-miesvaalit pidettiin 12 osavaltiossa.
Republikaanien ehdokas Donald Trump näyttää jyräävän kilpailijansa; alustavien tietojen mukaan hänen ylivoimansa vain vahvistuu sitä mukaa, miten vaalit edistyvät.

Mutta samalla lisääntyy myös Trumpin vastainen oppositio, joka on saamassa yhä vaarallisempia piirteitä. Tappouhkauksia esiintyy julkisissa artikkeleissa. Viimeiseksi CFR, ulkomaan asioitten neuvosto, jonka salakähmäinen valta ulottuu laajalle sen varsinaisen hallinta-alueen ulkopuolelle, julkaisi lausunnon, jossa se varoittaa valitsemasta Trumpia republikaanien ehdokkaaksi ja USA:n presidentiksi. Käytännössä se merkitsee Trumpin tuomitsemista eräänlaiseksi henkipaoksi. Hän pitääkin luotiliiviä liikkuessaan julkisuudessa, mutta aikamme väkivaltaisessa ilma-piirissä se ei voine suojella häntä, jos hänet päätetään eliminoida.

Demokraattien parissa Hillary Clintonin kannatus näyttää samoin vahvistavan hänen mahdollisuuksiaan ehdokkuudesta, vaikka samaan aikaan etenevät yritykset syyttää häntä oikeudessa useista rikoksista, joiden rinnalla presidentti Richard Nixonin kaataneet syytökset kalpenevat. Hillaria syytetään valehtelijaksi ja tosiasioitten kieltäjäksi, jonka sanaan ei voi luottaa. Trump luonnehti Hillarin henkistä tilaa todeten, ettei hänen staminansa, henkinen kestokykynsä, riitä USA:n presidentin virkaan ja länsi-maailman johtajaksi nopeasti ja radikaalisti muuttuvissa tilanteissa. Hänen väitetään turvautuvan psyykelääkkeisiin.

Sekä Clinton että Trump voittivat 7 valtion enemmistön 11:sta, Alaska ei ole vielä äänestänyt. Republikaanien kakkoseksi nousi Ted Cruz, joka vastoin odotuksia nujersi Marco Rubion. http://www.timesofisrael.com/trump-clin ... r-tuesday/, http://www.timesofisrael.com/trump-clin ... president/,

3. AMERIKAN juutalaiset ovat perinteisesti demokraattejja – 78 % heistä äänesti Obamaa kahdesti, vaikka olivat jo tietoisia hänen Israel vastaisuudestaan – mutta pieni osa heistä kannattaa republikaaneja.
Nyt Trumpin noustessa yhä selvemmin republikaanien ehdokkaaksi he ovat joutuneet vaikean ongelman eteen. Trumpin arvaamattomuus on yksi kysymys, mutta toinen on hänen vakuutuksensa pysyä neutraalina Israelin ja PA:n välisissä kysymyksissä. Hän tosin korjasi lausuntoaan myöhemmin, ettei Israel löydä suurempaa ystävää kuin mitä hän on presidenttiä.
Miten voi pysyä neutraalina kysymyksessä, joka on häirinnyt maailman rauhaa vuosikymmenet, ja joka ratkaisemattomana vaatii lukuisia kuolonuhreja molemmin puolin?

Ari Fleischer, presidentti George W Bushin tiedottaja ja republikaanien juutalaiskoaliittion hallituksen jäsen. sanoo näin:
”Miten töykeä hän onkin, miten tyhmästi toisinaan käyttäytyykin, miten solvaava hän onkin. minä äänestäisin Donald Trumpia Hillari Clintonin asemesta koska tahansa”.
Fleischer painotti puhuvansa vain omasta eikä RJC:n puolesta.
Toisille oikeistolaisille Trump on liian tasapainoton, hän ei lupaa tukea Israelia ehdottomasti; hänen saavutuksensa oikeistolaisena ovat epämääräiset; liikemaailma ei luota häneen; hänen retoriikkansa on saanut tukijoita taholta, joilla tuskin on helliä tunteita juutalaisia kohtaan, kuten Ku Klux klaanin entinen johtaja David Dude ja USA:n muslimijohtaja Louis Farrakchan.

TOISET juutalaiset liikemiehet eivät tunne, että Trump puhuu heidän kielellään, he pitävät häntä huijarina ja uskovat, että monet äänestävät salaa Hillaria. He vieroksuvat Trumpin tapaa käsitellä rasismia ja etnisisiä kysymyksiä pitäen häntä demagogina ja itsekeskeisenä. He eivät luota hänen uskottavuuteensa.
Trump ei ole poliitikko, mutta hän puhuu kansan kielellä asioista siten, että kuulijat ymmärtävät ja voivat asennoitua sen mukaan. http://www.timesofisrael.com/prospect-o ... publicans/

4. RESERVIKOMPPANIAN komentaja Roi Harel kertoi INN:n toimittajalle, miten hän keskiviikkoaamuna laittoi tavaroitaan kuntoon viedäkseen ne autoonsa ja valmistautui lähtemään talostaan. Avattuaan ulko-oven ulkopuolella odottaneet kaksi arabinuorukaista, jotka hän arvioi 15 tai 16-vuotiaiksi ja aseistautuneiksi puukartuilla, veitsellä ja omatekoisella käsikranaatilla, hyökkäsivät hänen kimppuunsa. Hän yritti vastustaa heitä, mutta he pääsivät tunkeutumaan sisälle taloon ja olivat lähellä päästä makuuhuoneeseen, missä hänen vaimonsa nukkui heidän viiden lapsensa kanssa.

Harel onnistui työntämään arabinuoret ulos ovesta sulkien sen, jonka jälkeen arabit lähtivät karkuun. Turvallisuuspartio löysi ulko-oveen lyötynä 20 sm:n mittaisen veitsen, jota oli tarkoitus käyttää myöhemmin.
Harel kamppaili arabinuorukaisten kanssa, jotka hakkasivat häntä puukartuillaan haavoittaen häntä. Turvallisuusmiehet löysivät arabinuorukaiset – he olivat 17-vuotiaita – ja ampuivat heidät.
Voi vain kuvitella, mitä he olisivat tehneet Roi Harelin vaimolle ja heidän lapsilleen, jos hän ei onnistunut työntämään heitä ulos.
Roi Garel asuu Hayivelin lähiössä Elin kaupungissa Binyaminin alueella Samariassa. Terroristit olivat viereisestä Karyan kylästä. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... tajnCZxfhQ

5. Yesha-neuvoston puheenjohtaja Shilo Adler kertoo, että Roi Harelin tapaus olisi voinut päättyä siihen, että lapset ja äiti olisi löydetty surmattuina katukäytävällä.
Hän sanoo ihmeeksi sitä, että Harel pystyi työntämään arabit ulos kodistaan selviytyen vähäisin vammoin.
Adler työskenteli tietokoneellaan puoli kuuden maissa keskiviikkona ennen osallistumistaan aamuhartauteen ryhmänsä kanssa, kun hän sai SMS sanoman terrori-iskusta. Hän riensi paikalle, joka on lähellä hänen omaa taloaan. Nahal prikaatin sotilas havaitsi yhden terroristin pusikossa lähellä rituaalikylpyä ja ampui hänet. Adler meni tarkistamaan kuultuaan laukauksia ja havaiten rikotut autonlasit. Toinen terroristi piilotteli aivan hänen oman autonsa vierellä hyökäten häntä kohti puukartulla ja veitsellä aseistautuneena. Myös hänet eliminoitiin ilman lisävahinkoa.
Arabit olivat onnistuneet livahtamaan piikkilanka-aidan läpi vartionvaihdon aikana. He olivat pudottaneet aidalle käsikranaattinsa, yksi kiireessään menettänyt toisen kenkänsä sekä repineet puseroaan piikkilanka-aidan piikkeihin.

ROI ADLER sanoo, että hän lähetti kirjeen sekä pääministeri Benyamin Netanyahulle että puolustusministeri Moshe Yaalonille
kehottaen heitä luopumaan myöntyvyyspolitiikastaan, mikä ei ole enää ajankohtainen terroriaallon riehuessa maassa. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... taqISZxfhQ, http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/208780,

6. UUTISOTSIKOITA
· Arkeologit löysivät ennen rakennustöiden alkamista laajan roomalaisen ajan 1600 vuotta sitten rakennetun kylpylän rauniot. Paikalta löydettiin keramiikkaputkia osoituksena vesi- ja viemärijohdoista. Kylpylä on sijainnut Schneller lähiössä. Sinne aiotaan rakentaa asuntoja haredim-kansalle. Kylpylän lähellä sijainneen merkittävän viinipuristamon rauniot löydettiin myös. http://www.jewishpress.com/news/large-a ... 016/03/02/
· Lähes päivälleen puoli vuotta sitten COGAT, joka vastaa hallituksen ja PA:n välien koordinoinnista Juudeassa ja Samariassa, karkotti arabit Wadi Rashrash laaksosta, jota he laittomasti asuttivat, samojen arabien havaittiin siirtyneen uudelleen puskutraktoreineen samaan laaksoon. COGAT lupaa tarttua asiaan välittömästi. Laakso on lähellä Karmei Tzur juutalaisyhteisöä. http://www.jewishpress.com/news/6-month ... 016/03/01/
· Kiivas sananvaihto tapahtui Israelin delegaation ja PA:n edustajien välillä tiistaina EU:n parlamentin järjestämässä konferenssissa. Israelin delegaation johtaja Erel Margalit (Zionist Union-labor) vastasi kiivaasti PA:n edustajan Zuhair Sandukan hyökkäykseen, jossa tämä syytti Israelia miehittäjäksi ja apartheid-valtioksi, jonka vastaista BDS-toimintaa tulee laajentaa. Sanduka tunnusti 2002, ettei PA/PLO:n perus-kirjaa muutettu Arafatin järjestämässä konferenssissa Bill Clintonin läsnäollessa, kuten maailmalle julistettiin. Se vaatii edelleen Israelin vastaista aseellista taistelua, Israelin laillisuuden kumoamista; juutalaisen kansan historiallinen ja uskonnollinen asema ja siteet Israelin maahan tulee poistaa. Sionismi tulee karkottaa Lähi-Idästä rasistisena, imperia-listisena ja fanaattisena, kolonialistisena liikkeenä maailmanrauhan hyväksi.
Margalit muistutti Sandukaa, ettei PA/PLO ole tuominnut yhtäkään terroristin suorittamaa israelilaisten murhaa, vaan ylistää heitä sankareina ja idoleina, joiden nimiin avataan puistoja, katuja ja lasten tapahtumia sekä nuorten kilpailuja. http://www.jewishpress.com/news/heated- ... 016/03/01/
· EU siirtää 274 miljoonaa USD PA/PLO:n pohjattomaan säkkiin. Abbasin suu oli maireassa hymyssä kiitellessään EU:n ulkopolitiikan johtajaa federica Mogherinia Ramallahissa. Monta miljoonaa siirretään päältä suoraan PA/PLO:n johtajien yksityistileille. Iran tarjoaa miljooniaan Hamasille, mutta Abbas haluaa, että varat siirretään PA:n tileille, joka harkitsee mitä siirretään ja kenelle. http://www.jewishpress.com/news/eu-to-t ... 016/03/01/
· DEBKAFILE kertoo, että Hizbullah on aloittanut kemiallisten aseitten kehittelyn ja valmistuksen haamukaupungiksi muuttuneessa Zabadanin kaupungissa Syyriassa 30 km
Damaskoksesta lähteen. 2.5 neliökm:n alueen alle on rakennettu maanalaiset tilat tutkimuksille ja valmistamiselle ulkomailta tuotettujen asiantuntijoitten opastuksella. Kaupunki on 140 km Haifasta koilliseen. Nasrallah uhkasi iskeä ohjuksillaan Haifan ammoniakki-tankkeja vastaan, mikä aiheuttaisi kymmenien tuhansien ihmisten kuoleman ja altistaisi 800 000 ihmistä Haifan ulkopuolella. http://www.debka.com/article/25268/Hizb ... yrian-site

Lähettänyt Gabriel Eskel
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Israel Update / Maaliskuu

ViestiKirjoittaja noomi » 05.03.2016 08:57

    Kuva

Friday, March 04, 2016
PERJANTAI 04.03.2016
PERJANTAI 04.03.2016
1. AAMULLA oli varsin viileän ja turhan kovan tuntuinen tuuli vastassa pistäessäni nenäni ulko-oven ulkopuolelle saadakseni vain tuntuman kotimme ulkopuolelle. Lieneekö sitten samaa perua tai jostakin fyysisestä ongelmasta johtuva raskas paine, jota olen tuntenut sydänalassani muutamia päiviä. Kyllähän Raamatun profeetat useinkin valittivat sydänkipuja ja pelkoakin saadessaan katsella näkymiä tulevista ajoista, jotka hämmästyttivät heitä outoudellaan. Eikä se ihme ollutkaan, sillä he näkivät koneita ja laitteita, joista ei ollut tietoakaan eikä edes nimeä, millä niitä kutsuttaisiin, yrittäen kuitenkin kertoa aikansa termein näkemäänsä, joko oman aikansa sodista tai niistä, joita käydään aikanamme aikamme välinein ja sotakonein lentokoneita ja panssareita myöten.

Profeetta Jeremiakin joutui valittamaan sisäistä painetta, mitä hän kantoi sydämessään tietäessään tuhon olevan aivan lähellä, mutta joutuen yhä uudelleen toteamaan kansansa epäuskon ja vainon häntä vastaan, vaikka Jumala lupasikin suojella hänen henkeänsä.
”Voi minun rintaani, voi minun rintaani, minä vääntelehdin tuskasta; voi sydämeni kammioita! Sydämeni väräjää minussa, en voi vaieta, sillä minä kuulen pasuunan äänen, sotahuudon”. (Jer4:19) Myös apostoli Paavali tunsi olevansa kuin teräspihdeissä, jotka eivät sallineet hänen hetkeksikään unohtaa Jeesukselta saamansa apostolin tehtävää. ”Sillä siitä, että julistan evankeliumia, ei minulla ole kerskaamista. Voi minua, ellen minä julista evankeliumia”. (1. Kor.9:16)
Mutta enhän minä olekaan mikään profeetta, vain tavallinen työntekijä Hänen viinitarhassaan, saaden saman päiväpalkan kuin kaikki muutkin, vaikka kärsinkin päivän helteet ja vaivat.

Taivas oli aamulla harvassa pilvipeitossa, ja puolipilvisyys jatkuu ennusteiden mukaan lähipäivien aikana ilman sateita. Ilman lämpötila on tänään korkeimmillaan 15 astetta, mittarimme näytti aamulla 11. Huomenna lämpötila noussee 18 asteeseen ja maanantaina yli 20 asteen.

SÄÄTILAT tänään: Jerusalem 10 -15; Tiberias 15 -23; Suolameri 20 -25; Eilat 16 -26 +C-astetta.
Näillä lukemilla jatketaan maaliskuun alkua kohti kevättä ja kesää. Mitä kaikkea muuta tämä talven loppukausi tuokin tullessaan, on arvoitus, sillä niin monia kehityssuuntia on näköpiirissä.

2. Tutkijat ovat havainneet puiden vuosirenkaita tutkiessaan, että Lähi-Itä kärsi 14 vuoden epätavallisen kuivan kauden, pahimman 900 vuoteen, mikä vaikutti Syyrian sisällissodan alkamiseen.
Alueella on aina ollut kuivia kausia, mutta 1998 -2012 välillä sattunut kuivuus oli pahin vuosisatoihin. Useassa alueen maassa tehtyä tutkimusta johtanut Ben Cook toteaa, että tämä kuivuus ei noudata tavallista vaihtelua kuivan ja sateisen ajan välillä. Kuivuus jatkuu edelleen joissakin alueen maissa. Cook on sääntutkija NASA:n Doddard avaruustutkimuksen Instituutissa ja Lamint Dohertyn maaobservatoriossa New Yorkin Columbia-yliopistossa.
Tutkijat suorittivat puun vuosirenkaiden vertailu-tutkimuksia Pohjois-Afrikassa, Kreikassa, Jordaniassa Syyriassa ja Turkissa ja vertailivat tuloksia vastaavalta ajalta Espanjassa sekä Ranskan ja Italian eteläosissa voidakseen todeta alueella valitsevia sääntöjä. He tutkivat sekä elävien että kuolleiden puitten vuosirenkaita, joissa näkyvät kuivat ajanjaksot. Tutkimukset osoittivat ja tukevat muissa tutkimuksissa havaittujen inhimillisten tekijöitten vaikutukset sään vaihteluihin.
Columbia-yliopiston ja Kalifornian Santa Barbaran yliopiston tutkijat havaitsivat, että kuivuus romahdutti Syyrian maanviljelyksen Eufratin rannoilla, mikä pakotti 1.5 miljoonan maanviljelijän muuton tiluksiltaan kaupunkeihin, mikä vaikeutti Syyrian ennestäänkin niukkaa taloutta. Tämä osaltaan toimi liipaisimena sisällissodan alkamiseen 2011 poliisien hajottaessa koululasten rauhallisen mielen-osoituksen kovin ottein tuliaseita käyttäen. NASAN julkistama tutkimus ei toisten mielestä, joista Pen valtioitten yliopiston tutkija Michael Mann on yksi, ole täysin luotettava analyysi kuivuudesta, mutta antaa tunnustusta tutkijoille pyrkiessään analysoimaan epävarmuustekijöitä. http://www.timesofisrael.com/mideast-ju ... nasa-says/
3. PA:n arabit jatkavat itsetuhoista sotaansa israelilaisia vastaan PA/PLO:n puheenjohtajan Mahmoud Abbasin luvalla ja tuella. USA:n ulkoministeri John Kerry yrtti saada Abbasin tuomitsemaan pääosin teini-ikäisten ja nuorten aikuisten suorittaman ja yhä vaarallisemmaksi kehittyvän väkivalta-aallon tavatessaan hänet Ammanissa, mutta itsekkäistä poliittisista syistä johtuen Abbas kieltäytyi, mikä sai parkkiintuneen poliitikon Kerryn haukkomaan henkeään, koska hän ei nähnyt siinä mitään järkeä. Länsijohtajien näyttää olevan mahdotonta hyväksyä tosiasiaa, etteivät arabit vastaa heidän myönnytyspolitiikkaansa vastavuoroisesti. He vain kuittaavat lupaukset saaduiksi antamatta takaisin yhtään mitään.

Viimeisin terrorihyökkäys tapahtui tänään perjantaiaamuina Gush Etzionissa, Juudeassa, Jerusalemista etelään.
Joukko IDF:n sotilaita seisoi tienristeyksen lähellä, kun arabi-naisautoilija ohjasi autonsa suoraan kohti sotilaita haavoittaen yhtä ennen kuin hän ehti väistää. Uhri on 20-vuotias miessotilas. Hänet vietiin Shaare Zedek sairaalaan Jerusalemissa kohtalaisessa kunnossa jalkaan osuneen iskun seurauksena.
Sotilaat ampuivat naisterroristin kuoliaaksi. Hänen ajamansa auton tuulilasin hyllyltä löydettiin veitsi, mikä osoittaa hänen aikomuksenaan olleen tuhoamisensa jatkamista puukolla.

Gush Etzionin risteyksen lähistöllä on tapahtunut useita terrori-iskuja, minkä johdosta sotilaitten määrää on lisätty, mikä puolestaan on houkutellut hyökkäyksiä sotilaita vastaan. Vuonna 2015 risteyksessä saivat surmansa Ezra Schwartz USA:sta, opettaja Yaakoc Dov ja Hebronin asukas Shaadi Arfa, sekä samassa kuussa 21-vuotias Hadar Buchris. Viime viikolla Eliav Gelman, 30, sai surmansa sotilaan harhalaukauksesta terroristin taltuttamiuseksi.
21 israelilaista ja 3 ulkomaan kansalaista ovat saaneet surmansa viime lokakuusta alkaen, jolloin PA:n arabit aloittivat väkivaltansa.
Lähes 170 PA:n arabia on myös saanut surmansa puukkointifadan johdosta, kaksi kolmasosaa heistä hyökätessään sotilaita vastaan.
Eilen torstaina 2 poliisia haavoittui kahdessa erillisessä hyökkäyksessä Juudeassa ja Samariassa.
Keskiviikkoaamuna kaksi 17-vuotiasta arabia onnistui soluttautumaan Elin juutalaisyhteisöön pyrkient sisään IDF:n reservin pataljoonan komentajan kotiin, joka kuitenkin onnistui tunkemaan heidät ulos asunnosta. Arabit ammuttiin kuoliaiksi. Kaksi sotilasta haavoittui Har Brachan juutalaisasutuksen sisäänkäynnin edessä kahden terroristin puukoista. Tämä lienee se tapaus, jossa arabit paetessaan varastivat kahden sotilaan aseet. http://www.timesofisrael.com/israeli-li ... ng-attack/

4. Narsismia sairastava – kuten psykologit toteavat - USA:n presidentti Barack Hussein Obama kehuu ilman todellisuuden tajuakaan tehneensä enemmän saavutuksia kuin kukaan presidentti ennen häntä. Hän luetteli seuraavat saavutukset: Pelasti talouden suuresta taantumasta; elvyttänen auto-teollisuuden, kaksinkertaistaen viennin; suuresti vähentäen riippuvuutta tuontiöljystä; kaksinkertaistaen polttoaineen tehokkuusstandardin; keskittäen terrorinvastaisen taistelun, jossa huomioidaan kansalliset arvomme jne jne.

Obaman todelliset saavutukset ovat päinvastaiset. USA:n perustuslain tuhoaminen; nostaen USA:n velkaa enemmän kuin kukaan ennen häntä; päästen kuin koira veräjästä lukuisista karkeista rikoksistaan ja skandaaleistaan, tuhoten USA:n armeijan ja saattaen maansa aseman epäluotettavaksi maailmalla sekä vahvistaen Wall Sreetin maansa paakaduksi, jne.
Artikkelin kirjoittaja ehdottaa, että Obaman tulisi rakennuttaa huvipuiston, jossa kansalaiset voisivat käydä nauramassa hänen saavutuksilleen. http://www.jewsnews.co.il/2016/03/03/ob ... esident-2/

5. UUTISOTSIKOTA
· ISIS-joukot ovat artikkelin mukaan saavuttaneet suuria voittoja Filippiineillä, jossa ne maan eteläosassa lahtaavat katolisia ja saattavat maan eteläosan epävakaaseen tilaan. http://www.jewsnews.co.il/2016/03/03/is ... he-region/
· Saudi Arabia ilmoitti äskettäin hankkivansa ydinaseita Pakistanista, mihin sillä on oikeus, koska se ei ole allekirjoittanut ydinaseitten leviämissopimusta, jonka sotilaallisesta sovelluksesta se maksaa 60 %. Riyadin poliittinen analyytikko Daham al-Arzi kertoo, että ydinohjelma aloitettiin 2 vuotta sitten. Nyt al-Arzi paljastaa, että Saudi Arabia asentaa ydinpommeja hävittäjiinsä. Tämä voi olla vastaveto Iranin laajentumispolitiikalle, mutta myös varoitus Venäjälle, jos se toteuttaa uhkauksensa käyttää ilmavoimiaan ja mahdollisesti ydinpommejaan Turkin suunnitelmia vastaan laajentaa Kurdien vastaista sotaansa Syyriaan. – Saudit ovat vieneet joitakin F15 hävittäjiään Turkkiin osana sotaharjoitusta, mistä media on raportoinut minimaalisesti. http://www.jewsnews.co.il/2016/03/03/nu ... -in-syria/
· Obaman hallitus myy Turkille Bunker Buster syvälle maan ja kallion sisään tunkeutuvia pommeja, joita se kieltäytyi myymästä’ Israelille, peläten IAF:n yrittävän iskeä niillä Iranin ydinlatoksiin. http://www.jewsnews.co.il/2016/03/03/us ... to-israel/
· Libanonissa toimiva Hizbullah suunnittelee kemiallisten aseitten ja likaisten ydinpommien valmistuksen aloittamista Syyriassa Abadanin kaupungissa Libanonin rajan tuntumassa. Kaupunki on lähes autio sen jouduttua taistelevien osapuolten jalkoihin. Tutkimus- ja valmistustilat rakennetaan maanalaisina 2.5 hehtaarin suuruiselle alueelle. Hizbullah houkuttelee ulkomaisia asiantuntijoita edistämään suunnitelmiaan. http://www.jewsnews.co.il/2016/03/03/is ... rian-site/
· Täydellinen auringonpimennys tapahtuu 8-9 päivin maaliskuuta, mutta se nähdään vain osalla Kauko-Idässä ja Tyynellä Merellä. http://www.jewsnews.co.il/2016/03/03/a- ... d-to-know/
· Harvinainen raamatullinen lammasrotu pyritään istuttamaan Israeliin. Nämä valkoisen ja mustan kirjat lampaat olivat niitä, joita Jaakob paimensi Mesopotamiassa lähdettyään karkuun veljensä Esaun vihaa ostettuaan häneltä esikoisoikeuden kieroudella.
Jenna ja Gil Lewinsky aikoo taistella Israelin tunnetusti hankalaa byrokratiaa vastaan voidakseen elvyttää 2 vuosisataa sitten tuhoutunut Avis Aries lammasrotu uudelleen kukoistukseen. Toinen hankaluus on arabit, jotka varastavat vuosittain tuhansia lampaita ja vuohia lehmien ja maataloustyökalujen ohella. Rodun yksilöillä on 2 -6 sarvea pääsään, useimmiten 4. http://www.jewsnews.co.il/2016/03/03/ra ... to-israel/
· Kannattaa harkita, ennenkuin menee kiroamaan Jumalan nimeen Venäjällä, sillä Jumalan kieltäminen on rikos, josta saa vankeutta. http://www.jewsnews.co.il/2016/03/03/ho ... ce-of-g-d/


Lähettänyt Gabriel Eskel
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Israel Update / Maaliskuu

ViestiKirjoittaja noomi » 07.03.2016 08:27

    Kuva

Sunday, March 06, 2016
SUNNUNTAI 06.03.2016
SUNNUNTAI 06.03.2016
01.TÄMÄ on taas yksi niistä aamuista, jolloin tuntu on kuin 10 000 metrin hiihtäjällä, joka tuntee läkähtyvänsä ja maaliin on vielä pitkä matka. Siinä vaiheessa ei ole tärkeää sijoitus vaan maali-viinan ylittäminen. Chambers kertoo aamun avauksessaan samasta tunteesta, kun ei ole mielessä mitään kohottavaa, ei näyttämövalaistusta eikä kannattajia hyvä-huutoinen, vain sama harmaa ahertaminen mitättömän tuntuisissa tehtävissä. Minulla tämä voi liittyä islam-raportin laatimiseen, jonka jälkeen sain flunssan oireet niitä seuraavine jälkitauteineen. Lisäksi naapurin hyökkäys samaan aikaan väittäen osaa tontistamme omakseen vastoin selviä asemakaava- ja tonttipiirustuksia. Ne repivät sielun hajalle, mikä osoittaa vihollisen toiminnasta hänen kauttaan. Mies käytti rumaa kieltä Michael tytärtämme kohtaan ja heitti häntä kivellä. Tämäkin osoittanee, mistä lähteestä kivitykset tulevat.

Kun Mooseksen lähettämät 12 vakoojaa palasivat matkaltaan, 10 heistä antoi negatiivisen raportin: ”Maa on kyllä hedelmällinen ja ilmasto suotuisa, mistä todistaa tuomamme viiniköynnöksen varsi kypsíne rypäleinen. Mutta maassa asuu vahvoja kansoja linnoitetuissa kaupungeissaan; näimmepä siellä jättiläisiäkin. Jos menemme sinne, he murskaavat meidät”. Tämä nostatti kansan parissa mielenosoituksen, jota johtivat Egyptistä israelilaisten mukaan liittyneet toisten kansojen edustajat, joilla ei ollut juutalaisten näkyä Luvatusta Maasta, ja jotka eivät tunteneet Israelin Jumalaa. He halusivat kivittää Mooseksen, valita uuden johtajan ja palata Egyptiin Se oli musertava ja masentava isku yli 80-vuotiaalle Moosekselle: Vielä 40 vuotta erämaassa eripuraisen kansan johtajana.
Toisessa kertomuksessa kerrotaan, miten epäjumaliin katsominen köyhdyttää ihmisen mielikuvituksen, koska ihmisen edellytykset ovat maallisen rajoitetut. Jeesus kehotti pelkäämään häntä, joka voi hukuttaa helvettiin sekä ruumiin että sielun, mitä ihminen ei voi ruumiin surmaamisen lisäksi tehdä. Tämä epäjumala on minä ítse. Siihen katsominen saa ongelmien kasaantumisen näyttämään ylivoimaiselta ja tappiolliselta. (Mt 10:28)
Siksi meidän tulee ”suunnata katseemme Häneen, jolta jokainen hyvä anti ja täydellinen lahja tulevat, Valkeuksien Isään, Häneen, jonka tykönä ei ole muutosta eikä vaihteen varjoa”. (Jaak 1:17)

02.Palataksemme takaisin maan pinnalle, on aika tarkastella tämän päivän sääennustuksia. Ne näyttävät ensituntumalta ilahduttavilta, sillä puolipilvisyydestä huolimatta ilman lämpötila alkaa uudelleen nousta siten, että, keskiviikon lukemiksi ennustetaan 12 -24 asteen lämpölukemia. Siinä voisi jo harkita villapaitojen ja ylimääräisten vaatekertojen vähentämistä. Miehillä tämä tulee aina jälkijunassa, mutta nuoret naiset alkavat liikkua kaduilla minihameissa ja shortseissa. Onneksi Israelissa on vähän matuja, niistäkin pääosa ”syntisessä” Tel Avisissa.
Eurooppaan saavuttuaan matut uskovat tulleensa paratiisin esikartanoihin naisten liikkuessa kaduilla puoli-alastomina, mikä kiihottaa heidät seksuaaliseen hurmioon. Muslimien paratiisissa virtaa vesi-, maito- ja viinivirtoja, ja ne 72 neitsyttä liikkuvat läpinäkyvissä vaatteissa näyttäen kaikki heidän salaiset paikkansa. Koska Euroopassa alkaa olla vaikeaa löytää nuoria neitsyitä, he ovat siirtyneet kokeilemaan 6 -9 vuotiaita tyttölapsia.

SÄÄTILAT tänään: Jerusalem 9 -17; Tiberias 12 -22; Suolameri 18 -25; Eilat 21 -31 +C-astetta. Puolipilvinen ja aurinkoinen taivas vaihtelevat päivittäin. Kinneretin vedenpinta nousi viisi sm.

03.Israelin terveysministeriön ilmoituksen mukaan maassa työskentelee 12 000 prostituoitua.
Heistä 62 % ovat äitejä; 11 % alaikäisiä; 52 % on muuttanut entisen NL:n alueen maista; jokainen heistä palvelee km. 5.5 asiakasta päivässä.
Hallitukselle tehdyn kansallisen tutkimuksen mukaan seksuaali-ammatissa työskentelee 12 000 naista ja 1000 miestä.
Tutkimuksen mukaan prostituoituja työskentelee maassa 11 420 – 12 730, heistä arvioiden mukaan 95 % on naisia, 5 % miehiä ja naisista 11 % on alaikäisiä, kuten TV-2 kertoi torstaina.

USEIMMAT naiset kertovat antautuneensa ammatiin saadakseen rahaa, joko äkillisen menojen kasvun vuoksi tai jouduttuaan huumeenmyyjien uhriksi. Monet kertoivat myös kuvitelleensa pääsevän siitä irti nopeasti, mutta käytännössä se ei onnistu niin yksinkertaisesti, kuten eräs heistä kertoi.
Kaksi kolmasosa kertoi joutuneensa ammattiinsa taloudellisen ahdinkotilan vuoksi, vain 7 % sanoi siihen liittyneen huume- sidonnaisuuden.
700:stä haastatellusta naisesta 52 % kertoi tulleensa entisen NL:n maista; 18 % aloitti ammattinsa ennen täytettyään 18 vuotta.
62 % naisista on äitejä ja 20 % omaa akateemisen loppututkinnon.
He palvelevat km. 5.5 asiakasta päivässä.

Virallisesti prostituutio on laitonta Israelissa, mutta siitä on kehittynyt oma ammattikuntansa arvoltaan 1.2 miljardia NIS vuosittain. TV-2:n mukaan 42 % palveluista hoidetaan hienovaraisesti huoneistoissa, joissa samat asiakkaat vierailevat säännöllisesti. Vain 6 % työskentelee kaduilla ansaisten paljon vähemmän kuin ammattilaiset, joiden toiminta on vakiintunut.
18 % ammatin tuotoista tulee saattopalveluksista; 16 % hierontalaitoksista, jouhin liittyy huumeiden käyttö; 18 % tulee strip-klubeista ja vastaavista toiminnoista. http://www.timesofisrael.com/12000-wome ... govt-says/

04.HALLITUKSEN muodostamisen vuosipäivän aattoja pidetty mieli-pidetiedustelun mukaan hallitus menettäisi enemmistön nykyisessä kokoonpanossaan.
Benyamin Netanyahun johtama Likud säilyttäisi suuremman puolueen asemansa, mutta sen edustajamäärä Knessetissä putoaisi nykyisestä 30:stä 26:een. Isaac Herzogin johtama Sionistinen Unionin edustajamäärä romahtaisi nykyisestä 24:stä 18:an. Toiseksi suurimmaksi puolueeksi nousisi Yair Lapidin johtama Yesh Atik; sen nykyinen edustajamäärä 11:stä nousisi 19:ään. Naftali Bennettin johtama Jewish Home nostaisi edustajiensa lukumäärän 8:sta 11:en. Joint Arablist saisi 13 edustajaa, ja Kulanun edustajamäärä putoaisi 10:stä seitsemään. Israel Beitenu 8 (6); UTJ 7 (6), Shas 6 (7), Meretz 5 (5). http://www.timesofisrael.com/poll-coali ... eld-today/

05.Hamasin julkistama propagandafilmi rohkaisee PA:n poliiseja seuraamaan niiden poliisien esimerkkiä, jotka ovat nostaneet aseensa IDF:n sotilaita vastaan saaden surmansa yhteenotoissa.
Filmi on tarkoitettu Juudeassa ja Samariassa toimiville PA:n poliiseille. Filmi esitettiin TV-10 kanavalla perjantaina. Filmi on luultavasti kuvattu Gazassa ja muilutettu Israeliin.

Filmissä PA:n poliisin pukuun puettu mies ajaa autollaan PA:n valvomassa kaupungissa. Hän näkee kadun varteen pystytetyn julisteen: Sankarimarttyyri Amjan Sukkari – PA:n virkailija, joka ammuttiin kuoliaaksi IDF:n tiesululla Samariassa tammikuussa.

Hän ajaa eteenpäin, kun tuulen tuoma lentolehtinen liimautuu hänen tuulilasiinsa. Lehtisessä kerrotaan kertoen PA:n arabien kuolemasta IDF:n luodeista. Heitettyään lentolehtisen hän näkee joukon IDF:n sotilaita, jotka ahdistelevat ja potkivat kehitys-häiriöistä arabia. Poliisi painaa kaasun pohjaan suunnistaen kohti IDF:n sotilaita. Filmi katkaistaan siinä vaiheessa.
http://www.timesofisrael.com/hamas-vide ... df-troops/

06.PÄÄMINISTERI Benyamin Netanyahun sisaren kanssa naimisissa oleva tri Hagai Ben-Artzi uhkaa erota Likudista ja liittyä Jewish Home-puolueeseen, ellei hän omaksu Bennettein suunnitelmaa, jossa esitetään Juudean ja Samarian liittämistä Israeliin.

Ben-Artzi kehottaa Likudin äänestäjiä äänestämään Juutalaista Kotia, ellei Netanyahu virallisesti luovu ajamasta kahden valtion periaatetta ja liitä C-alueet Israeliin, joissa Israelilla on Oslon sopimuksen mukaisesti täysi turvallisuus- ja siviilivastuu. Näillä alueilla asuu arviolta 50 000 PA:n arabia, juutalaisasukkaitten määrä ilman Jerusalemin ympäristöä on n. 380 000, ja kasvaa nopeasti, huolimatta siitä, että Netanyahun hallitus on harjoittanut tiukkaa rakennustoiminnan rajoittamista.
(JP:n vakiokolumnisti Martin Sherman käsittelee kahden valtion periaatteen tuhoisaa vaikutusta Israelin turvallisuudelle perjantain 4.03.2016 kolumnissaan nmellä The Australian Jewish Establishment – a Sequel, ei vielä julkaistu internetissä)

PA on systemaattisesti kannustanut arabeja muuttamaan C-alueille saadakseen sen kautta rakennettua ”facts on the ground”, todisteita arabeista C-alueilla. Tässä sitä ovat tukeneet sekä presidentti Obaman hallitus että EU, joka laittomasti ilman rakennuslupia pystyttää elementtirakenteisia parakki-tyylisiä rakennuksia, mistä Maale Adumimin ja Jerusalemin välinen ns. E1 alue on typpiesimerkki. Rakennukset pystytetään useimmiten viikon vaihteen aikana, jolloin Juudean ja Samarian hallinnosta vastaavat virkailijat ja tarkastajat ovat poissa virkapaikoiltaan.

Tämä toiminta on EU:n harjoittamaa ”rikollista”, laitonta toimintaa puuttumalla itsenäisen valtion sisäisiin asioihin pyrkimyksenään pakottaa omaa itsekästä näkemystään Israelin ja PA:n välisiin suhteisiin, eivätkä Israelin hallitukset ole pystyneet vastaamaan siihen tarvittavalla tarmokkuudella.
Sopiva vastaveto olisi C-alueitten liittäminen Israeliin etenkin huomioiden, että PA:n ennustetaan romahtavan koska tahansa. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... tv5uCpxfhQ

07.UUTISOTSIKOITA
· Israelin laivasto valmistautuu Hamasin esittämään uhkaan ottaa Välimerellä käyttöönsä Iranin tapaan nopeakulkuisia tykkiveneitä, joilla se voisi uhata IN:n aluksia sekä rannikko-kaupunkeja. http://www.jewsnews.co.il/2016/03/05/is ... re-threat/
· Libanonin esittämän väittämän mukaan Israelin laivaston alus rikkoi Libanonin vesialuetta torstaina n., 130 m:n syvyydellä. Tilanne kehittyi 4.17 pm Beirutin aikaa Ras Naqouran lähellä. Alus poistui alueelta 2 minuutin jälkeen. Libanonin puolustus-ministeriö jätti valituksen aluevesirajan loukkauksesta UNIFIL joukoille. http://www.jewsnews.co.il/2016/03/05/is ... se-waters/
· Tuomioistuin tuomitsi pakistanilaisen miehen 13 vuodeksi vankilaan painettuaan like-nappia artikkeliin, jossa kerrottiin
profeetta Muhammedista. http://www.jewsnews.co.il/2016/03/05/pa ... -facebook/
· Saksassa mamujen aiheuttamien seksuaalirikosten määrä osoittaa rajua kasvua tuhansien uusien raporttien saavuttaessa virkailijoiden virkapöydän päivittäin.
Seksuaalirikosten määrä on kasvanut rajusti liittokansleri Merkelin ilmoitettua ottavansa kaikki halukkaat Saksaan. Heitä on tullut yli miljoonan Lähi-Idästä Aasiasta ja Afrikasta. Heidän mukanaan ovat tulleet yhä nousevat seksuaalirikokset, raiskaukset ja murhat, mutta myös taudit, joiden luultiin jo kuolleen. Poliisi ei edes halua nähdä eikä kuulla mitään, koska hän itse voi joutua vaikeuksiin. Poliisi pelkää yleisen järjestyksen romahtavan kesällä uusien mamu-virtojen rynnistäessä Eurooppaan ja ennen kaikkea Saksaan. http://www.jewsnews.co.il/2016/03/05/ge ... -assaults/
· Italian senaatin puheenjohtaja Pietro Grasso kehottaa poistamaan islamin vastaisen epäluulon sekä torjunnan, vaikka se tuhoaa Euroopan. Hän ounastelee, että entäpäs jos muslimit ovatkin oikeassa sharia-lakeineen? http://www.jewsnews.co.il/2016/03/05/it ... ng-europe/
· Muslimi lento-oppilas uhkaa surmata USA:n republikaanien pääehdokkaan Donald Trumpin, koska hän tuli sanoneeksi, että islam on vaarallinen. Eipä kauas osunutkaan! http://www.jewsnews.co.il/2016/03/06/mu ... -kill-him/
· Ruotsi on nyt liittynyt virallisesti islamin puolustajiin julistaen, ettei kukaan Ruotsissa saa solvata islamia eikä hallituksen sitä koskevaa politiikkaa. http://www.jewsnews.co.il/2016/03/06/di ... ards-them/


Lähettänyt Gabriel Eskel
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Israel Update / Maaliskuu

ViestiKirjoittaja noomi » 11.03.2016 07:51

    Kuva

Thursday, March 10, 2016
KESKIVIIKKO 09.02.16
KESKIVIIKKO 09.03.2016
01. KESKIVIIKKOAAMU alkoi puolipilvisenä, mutta ajankohtaan nähden suhteellisen lämpöisenä, sillä mittarissa olki 18 astetta, mikä päivän mittaan kipua 27 asteen tienoille. Ihan mukavaa talvisäätä, vai mitä?
Mutta kuten, kuten Lähi-Idässä on tapana, tilanteet vaihtelevat nopeasti ja arvaamatta. Huomenna vastaavat luvut ovat 11 -19, nousten taas perjantaina asteen tai parin verran.

SÄÄTILAT tänään: Jerusalem 18 -27; Tiberias 17 -28; Suolameri
23 -32; Eilat 21 -31 +C-astetta.
Kuten taisin jo mainita, lämpötila heittelee taas epävakaisesti puoleen jos toiseenkin. Perjantaiksi luvataan aurinkoista säätä, mikä tuntuu ihan mukavalta puolipilvisyyden lomassa.

Minulla ovat tietyt epämukavuudet jatkuneet rinnan alueella, minkä vuoksi teen tätä raporttia pätkittäin. Pyydän vastaavasti kärsivällisyyttä, jos normaali julkaiseminen viivästyykin.

02. USA:n varapresidentti Joe Biden aloitti eilen lyhyen Israelin vierailunsa. Samaan aikaan syytökset lentelevät Atlantin yli puoleen ja toiseen, joissa Netanyahun syytetään kieltäytyneen osallistumasta AIPAC:n tilaisuuksiin USA:ssa, koska se olisi ”pakottanut” hänet tapaamaan presidentti Obaman, mitä hän ei syytösten mukaan halua tässä vaiheessa. Valkoisen Talon kansliasta rauhoiteltiin, että taustalla on puhdas aikataulu-ongelma, ei sen dramaattisempaa.

ARABIT olivat järjestäneet Bidenille omat vastaanotto-seremoniansa lähettäen terroristit iskemään useissa kohteissa – edellyttäen, että joku antaa heille määräyksiä iskukohteista ja ajoista. Kolmessa israelilaisessa kaupungissa terroristit iskivät haavoittaen ja pyrkien tappamaan, jos mahdollista.

Tel Avivissa meren rannalla terroristi haavoitti surmasi 29-vuotiaan USA:n kansalaisen, jatko-opiskelijan, ja haavoitti 12, heidän joukossaan 4 amerikkalaista, ennen kuin poliisi pysäytti hänet ampuen hänet kuoliaaksi. Surmansa saanut amerikkalainen oli Taylor Allen Force, sotaveteraani Texasista.
USA:n ulkoministeriön tiedottaja John Kirby tuomitsi hyökkäykset Tel Avivissa Petah Tikvassa ja Jerusalemissa, mutta unohti mainita, että ne sijaitsevat Israelissa.
Jerusalemin itäosassa terroristit käyttivät hyökkäyksessään tuliaseita haavoittaen vaarallisesti kanta rajapoliisia.
Petah Tikvassa kauppaliikkeessä asioinut mies tunsi jonkun hyökkäävän häntä kohti ja puukottaen häntä useita kertoja yläruumiiseen. Uhri onnistui tyrkkäämään hyökkääjän pullotelinettä vasten- Uhri pystyi sieppaamaan lattialle pudonneet verisen puukon ja alkoi puukottaa hyökkääjää useita kertoja siten, että hyökkääjä kuoli haavoihinsa. Uhri vietiin kohtalaisessa kunnossa sairaalaan, jossa hän pystyi vastamaan haastattelijan kysymyksiin sairasvuoteelta käsin.


Gavriel joutui eilen sairaalaan rintakipujen takia, tänään sepelvaltimo laajennettiin ja ehkä huomenna kotiin. Vielä ei ole tietoa, milloin voi alkaa raporttien kirjoittamisen.
Lähettänyt Gabriel Eskel
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Israel Update / Maaliskuu

ViestiKirjoittaja noomi » 12.03.2016 09:01

    Kuva


Friday, March 11, 2016
PERJANTAI 11.03.2016
PERFJANTAI 11.03.2016
Hyvät Israelin ystävät ja muutkin Isra<eupdaten lukijat, katson olevani selityksen velkaa Keskiviikon raportin loputtua kuin kanan lento Markun lisäämällä lyhyellä lisäyksellä Gabrielin fyysisestä kunnosta.
Katsokaahan se alkoi siitä, että tuli maininneeksi pienestä rintakivusJa,.ja koska meillä on demokratian mukainen päätäntäjärjestelmä, jossa sattuu olemaan naisenemmistö. Tämä enemmistö päätti, että ukkelin täytyy mennä välittömästi ja samana päivänä Makkabin lekurin vastaan-otolle Mevasseretiin. Tämä ranskalaista sukujuurta ole ruskeasilmäinen lekuri ensin moitittuaan, miksi vasta nyt, antoi välittömän lähetteen Makkabin fyysisille tutkimuslaitokselle Jerusalemissa, jonne Markku käänsi autonsa keulan opittuaan, ettei kannata rimpuilla vastaan.
Laitoksella aloitettiin välittömät tutkimukset ja niitä arvioitiin myös välittömästi. Keskeinen tulos oli, että infarkti voi olla tulossa koska tahansa, koska valkuaisaineita oli sekoittunut vereen liikaa tai jotain sellaista.
Niin sitten itseään terveenä pitänyt ukkeli - rintakipua, onhan niitä muillakijn- havaitsi istuvansa pyörätuolissa. - käveleminen oli kielletty – ja ennen pitkää ambulanssissa lääkäreistä muodostetun puolen tusinan iskujoukon kanssa, jonka tarkoiteuksena oli pyrähtää aktiivitoimintaan heti, jos pelättyjä oireota ilmenisi. Ukkelin ilme oli huvittunut seuratessaan tätä näytöstä, mutta Shaare Zedekin sairaalan henkilökunta ei ollut ensinkään huvittunut. Vakavailmeisinä he alistivat ukkelin uusiin testeihin ja tutkimuksiin, ja niiden valmistuttua pikavauhtia ukkelille tilattiin aika seuraavana päivänä sairaalan kirurgiselta osastolta.
Aikansa odoteltuaan yksi kirurgeista kärräsi hänet vuoteessaan leikkaussaliin, suureen ja kylmään. Valmistelujen jälkeen paikalle ilmestyi naiskirurgi, joka alkoi valmistella omaa työtään. Hän istui jonkinlaisen kojeen äärellä, johon oli asennettu röntgenlaite. Poltettuaan ensimmäisen kipeää tekevän reiän hän alkoi työntää ohutta metallilankaa haavasta suoneen seuraten sen etenemistä röntgenlaitteella. Hänen kojeensa antoi vauhtia langan etenemiselle kumeilla paukauksilla. Kolmisen tuntia aherrettuaan hän alkoi olla voiton puolella, todeten, että koko aortta oli tukkiutunut lähes kokonaan, kuten monet muutkin suonet rintakehän alueella.
Operaatio täytyi kuitenkin keskeyttää kirurgin suureksi harmiksi luonnon vaatiessa oman osansa huomioimista. Ukkeli oli saanut selvän todisteen, miten heiveröinen ihmisen voima ja vahvuus lopulta ovat. Operaation jälkiselvittelyt alkoivat sairaalassa, jossa ukkeli joutui makaamaan pystymättä esittämään edes kunnon vastalausetta, sillä naiskirurgin operaatiot olivat vieneet viimeisetkin voimanrippeet. Sairaanhoitajat ja lekurit pyörivät hänen ympärillään jatkuvasti ottaen lämpötilan ja -paineen lukemat, EKG yhä uudelleen ja monia muita testejä, ettei mitään ollut jäänyt huomioimatta. Oman lukunsa muodostavat sairaalan tarjoamat ´ruoka-annokset, joita jokainen voi arvioida oman makunsa mukaan.
Ukkeli oli kuitenkin ikionnellinen sairaalan lääkärien päätettyä antaa hänelle luvan siirtyä sapatin viettoon perheensä periin. He kuitenkin varustivat hänet tarvittavilla pillereillä ja kirjoitetuilla ohjeilla. Se oli tosi inhimillinen teko, joka kannattaa merkitä aikakirjoihin heidän hyväkseen.

Operaatio tukkeutuneitten verisuonien avaaminen aiheuttaa omat ongelmansa, kuten sen, että ukkelin tulee harjoittaa elimistöään siihen, että tukkeutuneitten verisuonien tilalla on avoimien ovien päivät, jolloin verta on runsaasti tarjolla, eikä se ole ihan kívuton toimi sekään.
Ukkeli joutunee myös harkitsemaan raporttien jatkuvuuden ja missä muodossa ja aikatauluissa niitä voidaan jatkaa. Raporttien laatiminen todellisista oloista Israelissa ja sen lähiympäristössä on kuitenkin siksi tärkeää, ettei sitä sovi katkaista pienen rintakivun vuoiksi.
Lähettänyt Gabriel Eskel
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Israel Update / Maaliskuu

ViestiKirjoittaja noomi » 22.03.2016 08:19

    Kuva

Monday, March 21, 2016
MAANANTAI 21.03.2016
MAANANTAI 21.03.2016
1. OLEN jo usean päivän ajan mielessäni luonnostellut tätä raporttia varsin ristiriitaisissa tunnelmissa. Toisaalta tunnen syyllisyyttä siitä, että sen toteutuminen on siirtynyt eri syistä johtuen, mutta toisaalta olen lupautunut Makkabin perhelääkärin varsin synkkään tulevaisuuden näkymään: Joko seuraat tarkkaan meidän antamiamme ohjeita ja voit jatkaa elämääsi joitakin vuosia, tai siirryt ikuisille majoille. Lääkärin ohjeen mukaan toipuminen ja sitä seuraava kuntoutuminen voi viedä viikkoja, joten olen tavallaan sidottu. Katson kuitenkin, ettei minun elämänkaareni pituus ole lääkärin kourassa, kyllä se on suuremmassa kädessä.
Kaikki nuo tähän tilaan johtavat toimenpiteet olivat tavallaan kuin inhimillisen tiedon ja taidon näytteitä, ja siksi tunsin seuraavani sitä kuin ulkopuolisena tuntien kaiken aikaa Pyhän Hengen valtavan läsnäolon. Sen johdosta tunsin olevani täysin turvattuna, vaikka inhimillisenä olentoja tunsin välillä tuskaa ja kipua varsin kovakouraisessa hoitotoimenpiteistä, jota todistavat suuret mustelmat molemmissa käsivarsissa, jotka ovat edelleen kipeät.

2. Miten tästä eteenpäin edetään, on vielä arvailujen varassa, mutta uskoisin, että mikäli jatkan raporttieni laatimista, ne tullevat olemaan tämän kaltaisia vapaamuotoisia tarinoita tilanteista ja tunnelmista täällä, joskin perustan ne päiväkohtaisiin uutis-tällaisen aiheisiin. Uskoisin tällaisen tarinoinnin olevan helpompaa lukea ja myöskin helpompaa laatia.
Ei pudonnut taivas sinä aikana, kuin olin poissa muurin aukosta omalta osaltani pyrkien varoittelemaan vihollisesta, mutta eri sävyisiä pilvimuodostelmia liikkuu taivaan kannella. Lisäksi on huomioitava, ettei maapohja jalkojen alla ole sekään täysin turvattu, sillä viholliset ovat keksineet uuden hyökkäystavan juutalaista valtiota vastaan kaivamalla hyökkäystunneleita rajalinjan yli Israelin maaperälle voidakseen niiden kautta tehdä yllätyshyökkäyksiä rajalinjan pinnassa olevia juutalaisyhteisöjä vastaan, kuten on tapahtunut Gazasta.
Tunneleita kaivetaan myös Libanonista ja ehkä myös Syyriasta käsin. Eräänä päivänä TV:n kanavalla näytettiin videokuva yksi-näisestä rabbista, joka rajalinjalla rukoili, että Israelin Varjelija täyttäisi nuo tunnelit siten, ettei niitä voitaisi käyttää.
Ei rabbi ollut varmaan ainoa, joka sitä rukoili, kyllä moni muukin rukoili samaa. Ilman rukousta tai sen seurauksena toistakymmentä tunnelia on mystisesti romahtanut haudaten kaivajat alleen.
Israelissa liikkuu tietoja, joiden mukaan tunnelien havaitsemiseen ja tuhoamiseen tarkoitettu järjestelmä on lähes valmis.

3. Muistutuksena siitä, ettei vaara vaani vain kotimaan teillä ja toreilla, on Istanbulissa tapahtunut terrori-isku, jossa muiden uhrien ohella sai surmansa 3 Israelin kansalaista ja useita haavoittui. Aluksi ei tiedetty, oliko isku tarkoitettu israelilaisia vastaan, mutta myöhemmin näin todetaan. Terroristi oli DNA tulosten mukaan ISIS-joukkoihin kuuluva. Israel varoitti Turkkiin matkustavia terrorin mahdollisuudesta, mutta Turkki on perinteisesti ollut israelilaisten tärkeä lomanviettokohde. Turkin presidentti Erdogan esitti syvän surunvalittelun, mutta eräs hänen puolueensa korkea edustaja sanoi toivovansa israelilaisten haavoittuneiden menehtyvän haavoihinsa.

4. Israel tunnetaan maailmalla sotilaallisesti vahvana, mikä perustuu aseistukseen laatuun ja määrään kuten myös joukkojen harjoittamiseen ja määrään. Tämä on paperilla tosiaan näyttävä, mutta Israelin pahin vihollinen on sen sisäinen hajanaisuus. Israelin sisällä asuu miljoonia arabeja ja beduiineja, jotka pääsääntöisesti eivät osallistu asepalvelukseen, ja joiden lojaalisuus valtiota kohtaan kriisitilanteissa on arvoitus.

Edellisen ohella Israelin juutalaisväestön keskuudessa elää voimakkaita uskonnollisia järjestöjä, jotka menneisyydessä ovat taistelleet verisestikin keskenään vielä vihollisen jo piirittäessä Jerusalemia. Tämä toistuu aikamme juutalaisessa valtiossa, jossa suurimmat uskonnolliset kuohunnat tapahtuvat ääriortodoksien ja muiden uskonlahkojen välillä. Viimeisimmät ”taistelut” käydään Länsimuurin edustalla olevasta kotellista, jota ortodoksit hallitsevat ja pyrkivät rajoittamaan toisten ryhmiä käyttämästä sitä. Naiset ovat vaatineet sada sekoittua miesten joukkoon ja käyttää Torah-rullaa ja uskonnollisia symboleja miesten tapaan, mutta se ei sovi ortodokseille. Toinen kiistakysymys on mikve-altaiden käyttäminen, joita ortodoksit eivät antaisi reformoitujen ja konservatiivien käyttöön. Myöskin pappien vuotuinen siunaustilaisuus on nousemassa kiistakysymykseksi. Juutalaiset eivät näytä pystyvän tajuamaan, miten vaarallisesta skismasta tässä on kysymys. Kansan tulisi toimia nyt yhtenäisenä eikä hajautuen keskenään riiteleviin lahkoihin.
IDF esitteli äskettäin Arrow ohjustentorjunta järjestelmäänsä, joka tulee täyttämään Iron Dome järjestelmää. Arrow II ja III on tarkoitettu keski- ja pitkänmatkan ballististen ohjusten torjuntaan. Näitä ei ole vielä testattu todellisissa olosuhteissa, mutta ne tullevat käyttöön ensi vuoden aikana.

5. Säätila on Israelissa nyt viileähkö, mutta huomisesta alkaen säätila muuttuu vähitellen helteiseksi siten, että torstaina lämpötila noussee 28 asteen tienoille. Parina viime päivänä on saatu kevyitä sadekuuroja, mutta ne loppunevat toistaiseksi. Kevättä on jo rinnassa, mutta ilmapiiri on toistaiseksi painostava. - Huomaan olevani vielä lääketokkurassa, anteeksi tuo päivien sekoittaminen.

Lähettänyt Gabriel Eskel
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Israel Update / Maaliskuu

ViestiKirjoittaja noomi » 26.03.2016 08:08

    Kuva

Friday, March 25, 2016
PERJANTAI 25.03.2016
PERJANTAI 25.03.2016
01.Minulla on tunne, että minut – tavallaan – kaadettiin seisovilta jaloiltani suoraan sairasvuoteeseen. Kyllähän minä tunsin paineen rinnassani - olin tuntenut sen jo kauan sitten, enkä siksi osannut panna sitä erikoistarkkailuun – mutta keskiviikkona kaksi viikkoa sitten tyttärieni Odeiyan ja Michalin pontevien vaatimusten vuoksi, mitä he vahvistivat tilaamalla Makkabin lääkäriltä ajan välittömästi ilman vastaväitteitä, jouduin keskeyttämään aloittamani raportin kirjoittamisen ja menemään ranskalais-juutalaista sukujuurta olevan lääkärin vastaanotolle, joka määräsi minut välittömiin tutkimuksiin Makkabin klinikalle Jerusalemissa.

Tämä aloitti tapahtumaketjun, jossa nyt olen: toipilaana odottaen seuraavaa siirtoa, joka on ensi maanantaina rasitustestin muodossa sitä edeltävine veritutkimuksineen sunnuntaina.
Tämä kaikki keskellä kristittyjen pääsiäisien viettoa, mikä ei sattunut samaan aikaan juutalaisten pessahin kanssa, joka tutkimusteni mukaan alkaa 23.huhtikuuta kestäen koko seuraavan viikon, mikäli olen neljän eri lääkkeen vaikutuksen alaisena hämärtyneine silmilläni pystynyt oikein tajuamaan. Tosin yksi lääke – cardilock 2.5 pudotettiin pois 5 vrk ennen rasituskoetta.
Näin sitten olen yrittänyt asennoitua PSI katetheroinnin jälkeiseen toipilaspotilaan asemaan, mikä edellyttää monien velvoitteiden ja totuttujen toimintamuotojen rajua supistamista ja poistamista. Tämä edellyttää myös tiettyä henkistä painiskelua velvollisuuden tunnon ja järkevän ajattelun välillä.
Saadakseni vähän vaihtelua jokapäiväiseen kiertokulkuun verenpaineen mittauksineen kotilaitteella ja pillerien oikeaan aikaan nielemisineen lepotaukojen ohella päätimme keskiviikkona tehdä pienen retken luontoon
Ajoimme suurehkon korjauksen läpi-käyneelle 20 vuotta vanhalla Lanciallamme Har Eitanin maastoon, jossa teimme sopivan pitkän kävelyretken maastoon, jossa keväiset luonnonkasvit heräävät loistoonsa. Tämän jälkeen kävimme nauttimassa maitokahvit tuoreen sämpylän kanssa Harel-marketin kahvilan ulkoterassilla. Näyttää, että me Lancian kanssa saimme ehkä viimeiset kunnostustoimenpiteet odottaessamme hartaasti Messiaan tuloa, mikä - odotustemme mukaan - tulee ratkaisemaan myös ajankohtaiset käytännön ongelmamme. Ensi viikolla selvinnee, mitä nyt seuraavaksi.

02.BRYSSELIN terrori-iskujen jälkeen, jossa sai surmansa ainakin 31 ihmistä ja yli 300 haavoittui, niistä huolimatta kotoinen terrorin vastainen taistelumme jatkuu. PA:n ja Gazan arabit pyrkivät edelleen iskemään valitsemiansa juutalaissiviilejä ja sotilaita hengenvaarallisiin kohtiin, tavallisesti niskaan, jossa iskut ovat osoittautuneet useimmiten hengenvaarallisiksi.
Viimeisin isku tapahtui Hebronissa torstaiaamuna. Siinä kaksi arabimiestä hyökkäsivät sotilaita vastaan puukottaen yhtä hengenvaarallisesti. Sotilaat vastasivat iskuun surmaten yhden terroristeista ja haavoittaen toista, joka kaatui haavoittuneena maahan. Terroristeilla oli luotiliivit suojanaan, vaikka ilma oli lämmin ja jopa helteinen.

Yksi sotilaista katsoi haavoittuneen terroristin hapuilevan pommivyötä lanteillaan, kuten hän oletti, ja ampui häntä päähän surmaten hänet. Tämä herätti runsaat vastaväitteet pääministeriä myöten, joka tarkemmin asiaa tutkimatta tuomitsi haavoittuneen ampumisen IDF:n eettisen ja moraalisen toiminnan vastaisena. IDF:n toimia tutkitaan suurennuslasin avulla, joten sotilaan ehkä harkitsematon toiminta sotii yleistä trendiä vastaan pyrkien osoittamaan IDF:n toimien moraalisen vastuullisuuden.

Haavoittuneen terroristin ampunut sotilas vietiin putkaan odottamaan tutkimusten valmistumista. Jotkut parlamentin jäsenet ja Peace Now kritisoivat MGA:n jäseniä, etteivät he uskaltaneet suorittaa haavoittuneena maassa makaavalle terroristille tarvittavaa tutkimusta, mikä johti tragediaan.
Sotilaan omaiset vahvistavat, että terroristilla oli pommivyö. Hänen reaktionsa on ymmärrettävää, sillä terroristit hakkasivat sotilasta puukoillaan useita kertoja. Tämä tapahtui Hebronissa torstaiaamuna, joka on purim-juhlan ensimmäinen päivä. Juudean ja Samarian palestiinalaisalueet suljettiin keskiviikosta lauantai-iltaan saakka terroriuhan vähentämiseksi.
http://www.jewishpress.com/news/breakin ... 016/03/24/

03.Kansanedustaja Betzalel Smotrich (Jewish Home) kritisoi sekä pääministerin että puolustusministerin tapaa tarttua hätäisesti IDF:n sotilaan ampumistapaukseen haavoittuneen terroristin eliminoimiseksi ennen kuin tämä ehti käyttää pommivyötään. Smotrich sanoo, että poliittinen johto sekoittaa lain ja moraalin, ja mikä pahinta, perustaa tuomionsa vääristelemäänsä moraaliin.

Hän tviittasi Yaalonille: ”Puolustusministeri on harhautunut. Mistä sait tämän vääristellyn moraalin? Se voi olla laillinen ongelma, mutta moraalinen? Onko terroristin ampuminen moraalitonta?”

Pääministerille hän tviittasi: ”Liian paha, että pääministeri asennoitui poliittisesti korrektin vasemmiston kanssa. Terroristi, joka pyrkii surmaamaan juutalaisia, on tuomittu kuolemaan”.

Toisessa tvitterissään Smotrich selvittää, ettei ole moraalisesti oikein pyrkiä pelastamaan terroristin henkeä, joka on pyrkinyt surmaamaan juutalaisia, ja Yaalon sekoittaa lain ja moraalin. http://www.jewishpress.com/news/breakin ... 016/03/25/

04.Pariisin 13.11.2015 massamurhien ja terrori-iskujen pääepäilty Salah Abdeslam väittää, ettei hän tiennyt mítään Brysselin lentoaseman vastaanottohallissa sekä metrojunassa räjäytetyistä pommeista, eikä suostu työskentelemään Belgian viranomaisten kanssa, vaan vaatii palauttamista Pariisiin.
Abdelslam asui DNA-tulosten mukaan kuukausiakaupalla samassa asunnossa yhden Brysselin terroristin kanssa ja hänet pidätettiin 4 päivää ennen lentoaseman terrori-iskua.
Islamin Valtio on tunnustanut olleensa Brysselin iskujen takana, mikä myös samalla poistaa väitteet, että Euroopassa ja muualla maailmassa suoritetuilla hyökkäyksillä ja Israelin ja PA:n ja Gazan arabien välisellä konfliktilla olisi mitään yhteyttä. ISIS selvittää, että sen pääkohde on Mekka ja Medina Saudi Arabiassa, jotka on vapautettava sunni-wahhabin korruptoituneesta valvonnasta. Se hyökkää Euroopassa ja Amerikassa siksi, että EU-maat ja USA tukevat saudeja ja edustavat pahinta islamin vastaista liittoutumaa, jonka taustalla on juutalais-kristillinen ideologia vääristeltyine pyhine kirjoituksineen, kuten koraani väittää.

BELGIAN viranomaiset palkkasivat israelilaisen yhtiön laatimaan selvityksen ja esittämään suosituksia Brysselin lentoaseman turvallisuuden parantamiseksi, mutta tutkimus hyllytettiin eikä tehty mitään sen toteuttamiseksi. Nyt sekä Belgiassa että muualla maailmassa on alettu ymmärtää, että Israel on ollut kaiken aikaa oikeassa vaatiessaan turvallisuuden parantamista ja varoittanut iskuista. Brysselin terrori oli pidätettynä Turkissa kahdesti, ja Turkki varoitti Brysseliä iskuista.
Sekä USA että Israel varoittavat, että seuraavat terrori-iskut tapahtuvat Sofiassa, Bulgariassa, mistä on selviä merkkejä. http://www.jewishpress.com/news/breakin ... 016/03/24/, http://www.jewishpress.com/news/breakin ... 016/03/24/

05.IDF:n sotilaat pidättivät PA:n puukolla aseistautuneen arabinaisen Hebronissa Tel Rumeidanin lähiön tiesululla. Nainen ei ehtinyt tehdä mitään vahinkoa sotilaiden ollessa äärimmäisen varovaisia. Juudean ja Samarian arabialueet ovat IDF:n määräämässä piirityksessä purim-ajan keskiviikosta lauantai-iltaan. Vain välttämätön sosiaalinen tai terveydenhoidollinen liikenne sallitaan purimin aikana. http://www.timesofisrael.com/palestinia ... heckpoint/

06.Lämpötila on tänään 16 -24 asteen tienoilla, mutta lauantaina ja sunnuntaina tulee sateita, minkä johdosta lämpötila alenee siten, että maanantain lukemat ovat 9 -13 +C-astetta.

Toivotan lukijoilleni siunattua ja varjeltua juhla-aikaa. Palataan ensi viikolla asiaan sen mukaan, miten asiat etenevät. Shabat Shalom.


Lähettänyt Gabriel Eskel
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Israel Update / Maaliskuu

ViestiKirjoittaja noomi » 31.03.2016 08:09

    Kuva

Wednesday, March 30, 2016
KESIVIIKKO 30.03.,2016

KESKIVIIKKO 30.03.2016
01.AJATTELIN mielessäni muutamia viikkoja ennen operaatiota, että alamme olla molemmat - minä ja uskollinen palvelijamme Lancia Thema - valmiit romutettaviksi. Taivaan isä antoi minulle selvän kehotuksen: "Eipäs hoppuilla, sinulla on vielä monta hyvää vuotta jäljellä, mutta huolehdi paremmin kunnostasi". Lancia hoidettiin kuntoon ennen minua, mutta sitten oli minun vuoroni, jota nyt parhaillaan käydään läpi. Merkittävää tässä prosessissa on ollut se, etten ole missään vaiheessa tuntenut, että minulle tapahtuisi jotain outoa. Olen tuntenut Isän hyvän hoidon kaiken aikaa.

MAANANTAINA kävimme rasituskokeessa, jossa jouduin kävelemään jonkin aikaa – 81 % normista – koneessa lukuisten tunnistimien siirtäessä sydämen arvot piirturille, joka piirteli erilaisia piikkilankaa muistuttavia kuvioita paperille. Ne olivat aivan toista luokkaa, kuin ennen operaatiota saadut pieniä' nystyröitä sisältävät "sydänkäyrät". Kaiken tultua valmiiksi lekuri antoi oman arvionsa, jonka mukaan kuntoutus operaation jälkeen on edistynyt hyvin, antaen kuitenkin kehotuksen hankkia cardiologin asiantunteva analyysi tuloksista.

Miten tästä edetään, on vielä Taivaan Isän kädessä, mutta järjen mukaan arvioiden uskoisin voivani antaa rajoitettuja raportteja tilanteesta. Täysipainoisten raporttien laatiminen saa odottaa. Toipumisajan olen kokenut eritäin hyödyllisenä perheen yhtenäisyyden kannalta. Tuntuu hyvältä todeta, miten kaikki olivat jollain tavoin mukana asioita selvitettäessä. Erityisesti haluan tunnustaa suhteeni vaimooni, joka on voimiaan säästelemättä pyrkinyt pehmentämään miehensä ponnisteluja alistumaan tosiasiaan, että hän on nyt avuton, eikä voi luottaa miehiseen voimaansa. Se on kova paikka miehelle. Olen myös pyrkinyt käymään läpi sydänkammioitten salaisuuksia, joissa asustaa kaikki potentiaalinen paha vain odottaen sopivaa tilaisuutta muuttuakseen teoksi. Jeesus mainitsi tästä opetuslapsilleen varoittaen heitä tarkkailemaan omia ajatuksiaan ja tekojaan.

02.Israelin sisäinen tilanne jatkuu edelliseen tapaan salaisine sopimuksineen asianomaisten välillä, mistä jotain putkahtaa kansan arvioitavaksi joko lakiesitysten tai julkisuuteen vuotaneitten vahvistamattomien tietojen mukaisesti.
Median uutissivuja ovat hallinneet erilaiset tulkinnat Hebronissa äskettäin tapahtuneen ampumistapauksen taustoista, joissa kukin journalisti esittää oman versionsa, mitä todella tapahtui. B´Tzelemin ottaman videon perusteella jo kerran vaarattomaksi luokiteltua PA:n arabiterroristia paikalle tullut sotilas ampui tarkoituksellisesti päähän varmistaakseen, ettei hän pysty sytyttämään turvaliivin alle piilottamaansa pommivyötä. Tässä videossa terroristi ei liiku, mutta toisessa tilanteessa otetussa videossa hän liikuttaa käsiään. B´Tzelem on israelilainen Juudean ja Samarian alueilla toimiva NGO ihmisoikeusjärjestö, jonka tulkintoja ei aina hyväksytä puolueettomina.

Sekä pää- että puolustusministeri pitävät lujasti kiinni kannastaan, että sotilaan teko on verrattava tappoon, ellei peräti murhaan. Sotilas on heidän mielestään jo tuomittu IDF:n arvojen vastaisesta toiminnastaan. Kansanedustajat puhuvat puolesta ja vastaan, ja mielenosoituksia on järjestetty sotilaan tueksi. "Parempi kuollut terroristi kuin kuollut sotilas", kiteytti ajatuksensa eräs kansanedustaja. Ehkä oikeus pystyy antamaan lähinnä oikeuden-mukaisen tuomion, mutta epäilys jäänee kytemään.

Toinen sisäistä tasapainoa järkyttävä tapaus, on korkeimman oikeuden annettua kieltävän lausunnon hallituksen laatiman ja valmiiksi osapuolten kanssa sovitun Leviatanin kaasukentän luonnonkaasun hyödyntämisestä. Pääministeri Netanyahu oli erityisen harmistunut korkeimman oikeuden päätöksestä todeten, että se osoittaa oikeuslaitoksen asiattoman puuttumisen hallituksen toimintaan, mikä tulee vahingoittamaan koko maata. Toisten mielestä se sotii demokratian sääntöjä vastaan.

Israelin arabit järjestävät tänään yleislakon 40 vuotta sitten tapahtuneen ikävän ampumistapauksen muistoksi, jossa alimitoitetut poliisit avasivat tulen arabien massamarssia vastaan. He kutsuvat muistotilaisuutta nimellä "Maan päivä", joka järjestetään vuosittain 30.maaliskuuta, tänä vuonna päätilaisuus järjestetään Arraben arabikaupungissa, pienempiä tilaisuuksia järjestetään useissa kylissä ja lähiöissä., Negevissä järjestetään mielenosoitus laittomasti rakennetussa Umm al.Hiran kylässä, joka on vaarassa joutua tuhottavaksi.
Arabikansanedustajat käyttävät Maan päivää kiihottaakseen kansaa Israelin hallitusta vastaan, jota he syyttävät kansan kiihottamisesta ja rasismista maan arabiväestöä vastaan. http://www.jpost.com/Arab-Israeli-Confl ... Day-449662,


03.Israel ja Kiinan aloittavat keskustelut kahdenkeskisestä vapaa-kauppa-alueesta, jonka uskotaan suuresti edistävän maitten välisiä suhteita etenkin taloudellisella sektorilla ja turismissa. Kiinan varapääministeri Liu Yandong lensi Israeliin, jossa hän eilen keskusteli pääministeri Benyamin Netanyahun kanssa, joka sanoi suhtautuvansa hyvin toiveikkaasti ja myönteisesti Kiinan ja Israelin välisten suhteitten kehittämiseksi

Egyptissä sattunut Egypt Air yhtiön koneen kaappaamisdraama päättyi lopulta onnellisesti kaappaajan antauduttua ilman väkivaltaa, ja kaikkien matkustajien päästessä vapaaksi ilman henkilövahinkoja.
Seid Eldin Mustaja antautui Kypróksessa lähetettyään kirjeen ennen antautumistaan entiselle vaimolleen.
Kaappaajalla on uumillaan pommivyö, joka osoittautui kotitekoiseksi ilman räjähteitä. Kyproksen viranomiaset sanoivat, että mies oli patologisesti häiriintynyt.

Israelin poliisikomentaja Roni Alsheikh sanoo, että nimettöminä seksuaalisesta häirinnästä syyttävät naiset edustavat sairasta ilmiötä maassa. Niistä on tullut todellinen maanvaiva, koska poliisin velvollisuuksiin kuuluu tapausten tutkiminen, vaikka ne olisivat motiiviltaan kaikkea muuta kuin seksuaalista häirintää. Moni täysin syytön ja kunno9llinen virkamies on joutunut tämän sairauden uhriksi menettäen paitsi yleisen kunnioituksen että ylenemismahdollisuutensa tai jopa virkapaikkansa. Etenkin politiikassa tämä on huolestuttavan yleistä.
Knesset hyväksyi pilottikokeiluna biometrisen database järjestelmän jatkamisen yhdeksän kuukauden ajaksi, vaikka sen vastustus on noussut hallitusrintaman keskuudessa.

Turkin juutalaiset pelkäävät Islamin Valtion toteuttavan uhkauksensa välittömistä hyökkäyksistä Turkin juutalaisia vastaan. Turkin viranomaiset pidättivät viime viikolla kuusi Israelin Valtion jäsentä Turkin eteläosassa, mikä osoittaa uhkan olevan todellinen. Hyökkäykset ja uhkaukset Euroopan juutalaisia vastaan ovat nousseet viimeisten kuukausien aikana, ja sitä tehostavat Islamin valtion lausunnot, joiden mukaan se on soluttanut pakolaisvirtojen mukaan runsaasti aktiivisia taistelijoitaan.

Valtion tarkastajan vuosiraportin mukaan Israel on pahoin epäonnistunut Juudeassa ja Samariassa laittomasti rakennettujen rakentamisen estämisessä ja valmiiden laittomien rakennusten tuhoamisessa. Vuosien 1997 ja 2013 välisen' aikana rakennettiin 20 086 laitonta rakennusta, joista 13 481 oli arabien ja 6 605 juutalaisten rakentamia. Rakennukset sijaitsevat C-alueilla, joissa Israel vastaa sekä alueitten turvallisuudesta että hallinnosta.

04.Säätila on tänään Israelissa puolipilvinen ja suhteellisen viileä lukemin 9 -15 astetta, mutta huomisesta alkaen ilma kirkastuu ja lämpötila alkaa nousta siten, että huomisen lukemat ovat 10 -17 +C-astetta.


Lähettänyt Gabriel Eskel
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20


Paluu Israel / Israel Update

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa

cron