Ajantasatietoa israelista/Israel Update / Toukokuu

Tiedotuksia jotka koskevat Israelia

Ajantasatietoa israelista/Israel Update / Toukokuu

ViestiKirjoittaja noomi » 02.05.2016 07:33

    Kuva

Sunday, May 01, 2016
SUNNUNTAI 01.05.2016
SUNNUNTAI 01.05.2016
01.TIEDEMIEHET tekevät kaikkensa saadakseen ajan pysähtymään tai ainakin hidastaakseen sitä. He kehittelevät tietokoneohjelmia, joilla ihmisen aivotoiminnot pystyttäisiin siirtämään tietokoneen muistipakkaan kuvitellen, että joskus tulevaisuudessa pystytään kehittämään menetelmä, jolla ATK:n tietopankkii8n tallennetut ihmisen aivotoiminnot voitaisiin siirtää fyysiseen ihmishahmoon - oli se sitten ATK-perusteinen hologrammi tai fyysinen kokonaisuus. Toiset tiedemiehet tutkivat mahdollisuuksia hidastaa tai poistaa vanhenemisen ominaisuudet, eli ihmisen elinikää jatkettaisiin joko tilapäisesti tai loputtomiin.
Ihminen on Adamin ajoista lähtien pyrkinyt Jumalan kaltaisuuteen, jota Saatana tarjosi Evalle ja Adamille. Ensimmäisellä ihmisparilla oli käytettävissään elämän puu, jonka hedelmien syöminen vakuutti ikuisen elämän, mutta Saatana tarjosi enemmän: "Ette te kuole, vaan syömällä kielletyn puun hedelmän tulette Jumalan kaltaisiksi ja tulette tietämään kaiken". Saatanan tarjous oli vain osatotuus, ei ihminen kuollut fyysisesti, mutta hän kuoli hengellisesti; hän menetti suoran yhteyden Jumalansa kanssa.

Mutta aika jatkaa ihmisen ponnisteluista huolimatta omaa vääjäämätöntä kulkuaan sen mukaan, miten kaiken Luoja ja hallitsija on oman valtansa nojalla säätänyt ajoista ja ajanjaksoista. –
Näin olemme ohittaneet juutalaisen pessahin ajan ja siirtyneet huhtikuusta toukokuuhun, jota päivää Suomessa vietetään vapunpäivänä, jolloin perinteisesti suurvallat pitivät suuria paraatejaan sotilasmahtinsa osoituksesi. Israelissa tätä päivää ei huomioida ollenkaan, eikä Israel ole pitänyt sotilasparaatejaan vuosikymmeniin.

Ihmiselämän alkamisen ajankohta on yksi mielipiteitä jakanut fakta, minkä nojalla abortin kannattajat ovat kutsuneet ennen synnytystä äitinsä kohdussa muodostuvaa elämää vain limamöykyksi tai naisen ruumiin jatkeeksi, jonka kohtaloon hänellä on täysi oikeus huomioimatta, että kuten naisella on yksin-oikeus omaan ruumiiseensa, samoin myös syntymättömällä lapsella on yksinoikeus omaan ruumiiseensa. Nyt tiedemiehet ovat pystyneet valokuvaamaan sen hetken, jolloin siittiö kohtaa munasolun, jonka aikana tapahtuu valon välähdys merkkinä siitä, että hedelmöitys on tapahtunut ja uusi ihmiselämä alkanut kehittyä äitinsä kohdussa. http://www.foxnews.com/health/2016/04/2 ... d-ivf.html, http://www.express.co.uk/news/science/6 ... S-possible, http://www.creationmoments.com/node/4615,

02.Siirrytään kuitenkin lähemmäs omaa aikaamme, ja tutkikaamme tämän hetken sääennustuksia.
Aamulla pistäytyessäni ulkona kuuden maissa ilma tuntui miellyttävän lämpöiseltä ja pienten lintujen konsertti rauhoittavan tutunomaiselta, sillä jopa mustarastas oli jo herännyt pitäen oman konserttinsa vakuutellen suurimmasta etuoikeudesta. "Biggist Favour, se huuteli varmana asiastaan.
Elämä näyttää jatkuvan tuhon ennusteluista huolimatta jo tämän vuoden aikana.
Säätilat. Jerusalem 18 -29; Tiberias 17 -35; Suolameri 26 -39; Eilat 24 -38 +C-astetta. ToI lupaa tälle päivälle peräti 33 astetta, huomiseksi selvästi viileämpää ja ylihuomiseksi uudelleen kuumaa ja kuivaa säätä, viiletäkseen uudelleen keskiviikoksi.

03.Juutalaisen pääsiäisen, eli pessahin vietto sujui suhteellisen rauhallisesti varoituksista huolimatta. IDF joutui useita kertoja rauhoittamaan Gazasta innoitettuja yrityksiä päästä Israelin puolelle turvallisuusaitaa, ja sekä poliisi että armeija olivat korkeassa hälytysvalmiudessa kaiken varalta. 13 juutalaista ja muutamia PA:n arabeja poistettiin Temppelivuorelta, juutalaiset siksi, että he pyrkivät rukoilemaan, ja arabit siksi, että he pyrkivät estämään rukoilemisen, mikä juutalaisilta on poliisin yksin-valtaisen päätöksen nojalla kielletty Vuorella.

EDISTYSTÄ on sen sijaan havaittavissa Jerusalem Postin esittäessä pääkirjoituksessaan vaatimuksen, että kunnioitetun sotapäällikön Moshe Dayanin väärään tilannearvioon perustuva päätös muslimien yksinoikeudesta rukoilemiseen Temppelivuorella tulee hallituksen toimesta muuttaa vastaamaan yhä kärkevämpiä vaatimuksia, että tasapuolisuuden nimissä – ellei jo pelkästään juutalaisten kiistämättömästä oikeudesta Temppelivuoren omistukseen ja päättämiseen, kenellä on oikeus rujoilla rukoilemiseen siellä - , juutalaisen käsityksen ja perinteen mukaan Temppelivuoren tulee olla avoinna kaikille, jotka siellä haluavat palvoa siellä jumalaansa. "Minun Huoneeni on oleva kaikkien kansojen rukoushuone, eikä kukaan saa asettaa esteitä sille". http://www.jpost.com/Opinion/Sanctifyin ... unt-452737.

04.Sotilaat ottivat yhteen Gazan arabien kanssa useissa kohdin pääsiäisviikon aikana, ja joutuivat käyttämään tuliaseita karkottaakseen pari turvallisuusaidalle saakka eksynyttä arabia vastaan, Kukaan ei kuitenkaan kuollut eikä haavoittuneista raportoitu.

Kaksi muuta törmäyskohdetta olivat Samariassa. Tusinoittain PA:n arabeja kokoontui Kfar Kadoumin arabíkylän lähellä Sikemistä etelään. Kolme arabia haavoittui yhteenotoissa.
Billin arabikylän lähellä oleva turva-aita on arabien jatkuvien hyökkäysten kohteena, eikä IDF ole keksinyt sopivaa keinoa niiden lopettamiseksi. Arabit osoittivat mieltään rakennettua turvallisuusaitaa vastaan. Sotilaat käyttivät kumiluoteja ja kyynelkaasua mielenosoittajia vastaan. Armeijan julkistaman tiedotteen mukaan viisi arabia haavoittui yhteen-otoissa. http://www.jewishpress.com/news/breakin ... 016/05/01/,

05.UUTISOTSIKOITA
· Englannin työväenpuolueen parissa kuhisee äskettäin paljastuneitten useitten holokaustin vastaisten tai Hitleriä suosivien lausuntojen vuoksi. INN:n otsikon mukaan kysymys on jopa vallankumouksen luokkaa olevista selvityksistä.
Ken Livingstone joutui eroamaan todettuaan, että Hitler suosi juutalaisten muuttoa Israeliin. Puolueen uusi puheenjohtaja Jeremiah Corbyn on joutunut selvittelemään useita erimielisyyksiä, joista vihaisimmat vaativat hänen eroaan. Antisemitismistä syytetty kansan edustaja Naz Shah, joka syytti Israelia etnisestä puhdistamisesta, on asetettu toistaiseksi syrjään puolueen toiminnasta. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... yWnrVRxfhQ
· Presidentti Reuven Rivlin on joutunut harkitsemaan uudelleen entisen presidentti Moshe Katsavin armahtamista, sillä hänen mielen-terveytensä osoittaa romahtamista ja mahdollista itsemurhaa, vaikka häntä vartioidaan 24 tuntia vuorokaudessa. Rivlin on aiemmin kieltäytynyt armahtamaan Katsavia. Hänen armonanomuksensa aikaistetusta vapauttamisesta hylättiin, mikä johti hänet syvään masennukseen. http://www.timesofisrael.com/katsav-to- ... th-report/
· Unkarissa kadonnut israelilainen lääkintä-tekniikan opiskelija Ofir Gross on paikallisten viran-omaisten mukaan murhattu. Hänen ruumiinsa löydettiin kaksi viikkoa katoamisen jälkeen metsästä, ja viranomaiset tutkivat mahdollista murhaa. Uhrin perheen mukaan teknistä lääketiedettä Sakassa opiskellut Gross, 40, asui ystävänsä luona Tiszakecsken kaupungíssa, mutta ystävän jouduttua matkustamaan Budapestiin Gross päätti matkustaa Debreceniin,
mutta hän hävisi matkalla sinne. http://www.timesofisrael.com/israeli-mi ... in-forest/
· Rooma avaa kaupungin alle hakattuja huomattavien juutalaisten hautakammioita yleisölle toukokuun 5. päivään saakka. Rooman kaupungin alle on hakattu kattava tunneli-verkosto, joihin kansalla ei ole ollut pääsyä. http://www.timesofisrael.com/rome-opens ... to-public/
· Aleppon kaupunki Syyriassa, joka on Al-Nusra joukkojen valvonnassa, on toistuvien kiivaiden ilmapommitusten alaisena, joita tekevät sekä Syyrian että liittoutuneitten ilmavoimat. Kaupungissa vielä asuvat siviilit pyrkivät pakoon uusia pommituksia Venäjän kieltäydyttyä pyytämästä Syyrian ilmavoimia lopettamaan ilma-pommitukset. Syyrian ilmavoimat käyttävät ns, tynnyripommeja, jotka ovat hyvin epä-tarkkoja, mutta tekevät suurta tuhoa ympäristölleen. Huhtikuun 22. päivän jälkeen pommituksissa, tykistö- ja raketti-iskuissa on kuollut paikallisen ihmisoikeustarkkailijan mukaan ainakin 246 siviiliä, sodan uhrien kokonaismäärän ollessa 270 000 ihmistä. Lauantain aikana 10 siviiliä sai surmansa. http://www.timesofisrael.com/residents- ... el-aleppo/
· Israelin viranomaiset kieltävät huhut, joiden mukaan liittokansleri Angela Merkel olisi turhautunut Netanyahuun ja hänen kaksi valtiota
kohdistuvaan asenteeseensa. Israelin käsityksen mukaan huhut perustuvat Merkelin vastaiseen propagandaan eivätkä vastaa todellisuutta. Merkel on joutunut kovaan pyöritykseen kutsuttuaan kaikki halukkaat maahanmuuttajat Saksaan, mikä on tsunamin tavoin pannut koko maan sekaisin. EU aikoo siirtää huomionsa uuden pakolaistulvan estämiseksi Pohjois-Afrikkaan ja tarvittaessa käyttävänsä sotalaivoja sen estämiseksi. http://www.timesofisrael.com/israel-den ... e-process/
· Perjantaina iltapäivällä Temppelivuorella sattui pahoja yhteenottoja poliisien ja wagf-säätiön vartijoitten sekä muslimihuligaanien välillä. Poliisi varoitti wagfia palauttamaan rauha, tai poliisi nousee vuorelle voimalla. 30 ihmistä kuulusteltiin ja 8 ihmistä pidätettiin kertomatta, olivatko he juutalaisia, turisteja vai arabeja. Tunnelma Temppelivuorella on tiivistymässä, ja hallituksen on pakko tutkia tilannetta uudelleen. http://www.timesofisrael.com/police-cla ... ple-mount/

Lähettänyt Gabriel Eskel
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Ajantasatietoa israelista/Israel Update / Toukokuu

ViestiKirjoittaja noomi » 06.05.2016 08:21

    Kuva

Wednesday, May 04, 2016
KESKIVIIKKO 04.05.2016
KESKIVIIKKO 04.05.2016
01.ISRAELIN säätilaa ennustava käyrä on kuin sahanterä. Tiistaiksi ennustettiin 33 astetta, täksi päiväksi 20 astetta. Käytännössä mittarimme tuskin nousi tiistaina yli 30 asteen, mutta täksi päiväksi ennustetaan 13 -20 asteen lämpötilaa, joskin mittarissa oli jo kuuden maissa 18 astetta. Lisäksi ennustetaan vesikuuroja tänään, mutta puolipilvistä ennusteajan lopuksi.
SÄÄTILAT tänään:
Jerusalem 13 -20; Tiberias 23 -27; Suolameri 25 -30; Eilat 25 -31 +C-astetta. Lämpötilat Jerusalemin alueilla pysyttelee 21 -24 asteen huippulukemissa lähipäivien aikana, taivas on välillä pilvetön, useimmiten kuitenkin pulipilvinen. Tänään voi tulla paikallisia vesikuuroja, kuten JP ennustaa.

02.PÄÄMINISTERI Benyamin Netanyahun hallitus keikkuu kaatumisen partaalla yhden Knessetin kansanedustajan enemmistön varassa. Likud on pyrkinyt maanittelemaan Zionistisen Unionin eli Työväenpuolueen ja Livnin johtaman Hatnuaan saamista hallituksensa jatkeeksi, mutta toistaiseksi ilman tulosta. Pahin kanto kaskessa lienee Tzipi Livni, joka ei voi sietää Netanyahua, eikä hänelläkään taida olla lämpöisiä tunteita Livnin suuntaan, jolta Lontoossa eräs arabiopiskelija tiukkasi, miksi hän haisee niin pahalle. Naiselle esitettynä se on kaksinkertainen loukkaus.

Netanyahu käväisi eilen Gazan turva-aidan varrella silmäilemässä Hamasin kaivattaman hyökkäystunnelin sisäänkäyntiä Israelin puolella. Hamas kunni8oitti vierailua avaamalla kranaatti-tulituksen paikkaa kohti pian pääministerin poistuttua paikalta. Lieneekö Hamasin tiedustelu ollut vähän myöhässä tai epätarkka.

Joka tapauksessa talousministeriön virkailijat eivät ole ihastuneet kahden vuoden budjettiesitykseen. Bibi ja talousministeri Moshe Kahlon tavannevat lähiaikoina tasoittaakseen kuhmuja, joita on syntynyt Kahlonin ja Bibin välille – Kahlon ei pidä kahden vuoden 2017 -2018 budjettiesityksestä, mutta sanoo armollisesti hyväksyvänsä vesitetyn esityksen hallitusyhteistyön vuoksi. Erimielisyys tuli ilmeiseksi Knessetin talousvaliokunnan kokouksessa. Bibi haluaa kahden vuoden budjettia, koska se varmistaa hallituksen toiminnan jatkumisen. http://www.jpost.com/Israel-News/Politi ... urn-453030

03.KANSAINVÄLINEN painostus Gazan kansainvälisen kauppasaarron helpottamiseksi on poikinut vahvistuvan esityksen merisataman rakentamiseksi Gazan rannikolle. Turkin ja Israelin yhteistyönä rakennettaisiin kelluva satama, josta tavarat kuljetettaisiin pienillä aluksilla Gazaan, kuten Turkki suunnittelee.
Viimeksi asiaa esittää IDF:n entinen komentaja Yom Tov Samia (2001 -2003), joka kertoi radion 101 FM ohjelmassa tiistaina, että Israelin viranomaisten tulisi sallia PA:n hallinnoida Ashdodin satamassa terminaali, joka toimisi meri-alusten purkusatamana, ja josta tavarat kuljetettai8siin Gazaan joko maitse tai meritse. Ongelman muodostaa tosiasia, että Hamas hallitsee Gazaa yksinvaltaisesti eikä PA:lla ole jalansijaa siellä.

PUOLUSTUSMINISTERI Moshe Yaalon paljasti aiemmin, että puolet Kerem Shalom terminaaliin menevästä rekkaliikenteestä siirretään EREZ-terminaaliin, jonka kautta v. 2000 toisen inti8fadan alettua sallitaan vain henkilöliikennettä. Kerem Shalomin ohella vai Rafahin terminaalin kautta viedään kauppatavaroista Gazan kaistalle, jotka molemmat suljetaan ajoittain Hamasin aloittaman tulituksen vuoksi.

SAMIA perusteli esitystään todeten, että Israelin suljettua aiemmin avoimet Karnin ja Sufan terminaalit Hamasin kaapattua vallan Gazassa 2006, tilanne Kerem Shalomissa alkaa olla kestämätön. 800 rekka-autoa kulkee päivittäin Kerem Shalom terminaalin kautta. Samia ei pidä riittävänä Erezin terminaalin avaamista, koska sitä ei ole rakennettu raskasta tavaraliikennettä varten. Siksi hän esittää Ashdodin satamaan PA:n hallinnoimaa terminaalia.
"Israel voisi hoitaa täysin turvallisuustarkastukset määrättyjen vuosien ajan, mikä olisi osa Israelin kokonaisratkaisua", hän sanoi. http://www.jpost.com/Arab-Israeli-Confl ... aza-452990,

04.ENGLANNIN työväenpuolueessa puhjennut mätäpaise osoittaa koko maailmalle, mihin antisemitismi lopulta johtaa, kuten Jewish Press. Com toteaa artikkelissaan. Labourparty on salaa poistanut riveistään 50 puolueen jäsentä ilmeisen antisemiittisten mielipiteittensä vuoksi, mutta joutui lopulta selvittämään tilannetta julkisuudessa poistettuaan puolueen johdosta kolme tunnettua poliitikkoa, heistä yksi Lontoon entinen pormestari Ken Livingstone, joka väitti, että Hitler aluksi tuki Zionistista liikettä, mikä aiheutti suuren kohun etenkin sekä puolueen sisällä että juutalaisten keskuudessa. Hänen väitteellään on osaksi perustetta, sillä Natsit neuvottelivat juutalaisjärjestöjen kanssa juutalaislasten muuttamisesta Israeliin tiettyjä taloudellisia etuja vastaan. Tiettävästi yksi juutalaislasten siirto laivattiin Israeliin, jossa asiasta ei haluta puhua ollenkaan.

The Telegraph kirjoitti artikkelissaan, ettei ole tarpeen odottaa Labour puolueen puheenjohtajan Jeremy Corbyn lupaaman puolueettoman tutkimuskomitean tuloksia voidakseen nähdä kysymyksen aiheuttaman ongelman suuruuden, eikä sitä voida poistaa perustamalla suuremman tutkimuskomitean. Artikkelissa viitataan, että ongelma on paljon laajempi ja ulottuu Euroopan ja USA:n vasemmistopuolueisiin, joiden ohjelmiin on tiukasti liittynyt antisemitismi. Se alkaa viattoman tuntuisena retoriikkana yliopistojen opiskelijoitten keskuudessa, mutta ennen pitkää se on osa Euroopan ja Britannian vasemmiston eliittipoliitikkojen antisemiittistä retoriikkaa.

LABOURPUOLUE erotti salaa 50 puolueen jäsentä, viimeiset 20 parin edellisen viikon aikana.
Puolueen puheenjohtaja Jeremy Corbin ei näe mitään syytä katkaista suhteita enempää Hizbullahin kuin Hamasinkaan kanssa, jotka molemmat on luokiteltu terrorijärjestöiksi. Israelin työväen-puolue harkitsee suhteitten katkaisemista Englannin Labour-puolueen kanssa sen avoimen Israel-vastaisuuden ja antisemitismin vuoksi. Sama tendenssi tulisi ulottaa myös muihin Euroopan maiden vasemmistopuolueisiin.
http://www.jewishpress.com/indepth/opin ... 016/05/04/, http://www.timesofisrael.com/uks-labour ... -comments/

05.UUTISOTSIKOITA
· Pääministeri antoi Yaalonille oikeuden päättää terroristien ruumiiden palauttamisen omaisilleen. Yaalonin oikeustajun mukaan ne täytyy palauttaa mahdollisimman pian, mitä hän nyt toteuttaa käytännössä. Dolevin luona kolme IDF:n sotilasta haavoittaneen mutta ammutun terroristin ruumis palautettiin omaisilleen tiistaina. http://www.timesofisrael.com/pmo-yaalon ... rs-bodies/
· Englannin juutalainen päärabbi Efrain Mirvis kutsuu Englannin Työväenpuolueen antisemitismiä vakavaksi. "On useita ihmisiä, kaikista yhteiskuntaluokista, jotka vaativat enemmän vastuuntuntoa etenkin poliitikoilta", hän kirjoitti The Telegraph lehden artikkelissa. http://www.timesofisrael.com/uk-chief-r ... em-severe/
· Israelin ulkoministeriö ilmoittaa, että ensimmäistä kertaa NATO sallii Israelin perustavan pysyvän toimiston Brysselissä sijaitsevan päämajansa yhteyteen. Israelin pääministeri kannalta tämä on tärkeä askel turvavallisuus-yhteistoiminnan kehittämiseksi. http://www.timesofisrael.com/in-upgrade ... sentative/
· USA:n presidentinvaalien republikaanipuolueen pääehdokas Donald Trump., joka eilisten Illinoisen vaalien jälkeen näyttää varmistaneen lopullisesti puolueensa ehdokkuuden syksyllä pidettävissä presidentin vaaleissa, on alkanut ottaa kantaa ajankohtaisiin ulkopoliittisiin kysymyksiin. Hän totesi tiistaina, että Israelilla on oikeus rakentaa Juudeassa ja Samariassa vastevetona Gazasta ammuttuihin raketteihin, jotka ovat sytyttäneet kolme sotaa Hamasin ja IDF:n välillä. British Daily Mail lehden haastattelussa hän lisäsi, ettei Israelilla ole mitään aihetta keskeyttää rakentamista Juudeassa ja Samariassa, mikä on vastakkainen Obaman politiikalle, joka pakotti Netanyahun 2009 asettamaan 10 kuukauden rakennuskiellon alueille, ja joka pitää Israelin 1967 sodassa vapauttamia alueita miehitettyinä. Trump arvioi, että satoja ellei tuhansia ohjuksia ammuttiin Israelin siviilikohteisiin, eikä USA kohdellut Israelia oikeuden-mukaisesti niiden takia. http://www.timesofisrael.com/trump-isra ... ttlements/
· PA:n yksi johtavista poliitikoista Saeb Erekat totesi tiistaina, että PA keskeyttää toistaiseksi turvallisuusyhteistyön Israelin kanssa, ja tulee lähiaikoina päättämään suhteiden laadusta Israelin kanssa. PA on vuosien aikana useita kertoja uhannut katkaista turvallisuusyhteistyön IDF:n kanssa, mutta käytännössä jatkanut niitä keskeytyksettä. Yhteistyö hyödyttää molempia osapuolia, ja ovat elintärkeitä Abbasin pysymiseksi vallassa. IDF ja Shin Bet ovat eliminoineet useita Hamasin kaappausyrityksiä Juudeassa ja Samariassa. PLO:n hallitus kokoontuu tänään keskustelemaan asiasta. http://www.timesofisrael.com/palestinia ... ider-ties/,
· USA:n ulkoministeri John Kerry järjesti kiireesti kokouksen Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrovin kanssa todettuaan, että tulitauko repeilee pahasti monilla alueilla. Hän heitti vakavan varoituksen Syyrian presidentti Bashar Assadille uhaten vakavilla seurauksilla, joista yksi on tulitauon keskeytyminen ja sodan alkaminen uudelleen. Hän sanoi uskovansa, ettei Venäjä halua sitä, eikä Assad hyödy siitä. Tulitauko solmittiin helmikuun 27. päivänä Assadin ja muutamien suurimpien kapinallis-järjestöjen välillä yli viisi vuotta kestäneen sodan ja mielettömän verenvuodatuksen lopettamiseksi. Uutiset kertoivat, että Iran olisi tarjonnut turvapaikan Assadille, mutta että hän torjui sen. Syyrian hajoaminen tulee entistä ilmeisemmäksi. http://www.timesofisrael.com/kerry-warn ... ce-broken/
· Gazan terroristit tulittivat turva-aidan yli Israelin puolelle kranaateilla, toisen kerran 2 päivän kuluessa. Kukaan ei haavoittunut iskuissa, joihin IDF vastasi tankkitulella. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... ymmrFRxfhQ
· Kolme IDF:n sotilasta haavoittui myöhään tiistai-iltana tapahtuneessa autolla tehdyssä terrori-iskussa Dolevin kaupungin lähellä Jerusalemista pohjoiseen. Sotilaat ampuivat terroristin kuoliaaksi, jonka ruumiin Yaalon palautti saman tien omaisille. Sotilaat oli asetettu vartioimaan kohdetta eivätkä osanneet varoa hyökkäystä. Yksi haavoittuneista sotilaista on hengenvaarassa. Eilen illalla poliisi pidätti sunnuntaina terrorihyökkäyksen tehneen arabimiehen Jerusalemin itäosassa. Puukotuksen uhri on edelleen sairaalahoidossa. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... ymnsFRxfhQ
· IDF on osittain vetänyt joukkonsa pois Juudean ja Samarian A-alueilta, joissa PA hoitaa sen siviili- ja turvallisuus-hallinnon. PA esittää toistuvasti vaatimuksia, että IDF vetää joukkonsa pois A-alueilta pysyvästi, mutta IDF:n ja Shin Betin mukaan niiden läsnäolo alueilla on välttämätön, jotka ovat suorittaneet 90 % PA:n alueilla tehdyistä pidätyksistä. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... ympp1RxfhQ

.
Lähettänyt Gabriel Eskel
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Ajantasatietoa israelista/Israel Update / Toukokuu

ViestiKirjoittaja noomi » 08.05.2016 08:52

    Kuva

Friday, May 06, 2016
PERJANTAI 06.05.2016
PERJANTAI 06.05.2016
01.TAIVAS oli aamulla kuuden maissa ennusteiden mukaan kuuliaisesti puolittain pilvien peitossa ja lämpöä oli mittarimmekin mukaan reilut 12 astetta. Ilma tuntui raikkaalta, mutta ei kylmältä, eli ihanteellinen sää vierailla turistikohteissa ja miksei myös maastossa. Säätilassa ei tulle muutoksia parin seuraavan päivän aikana, mutta maanantaista alkaen ennustetaan pilvien väistyvän ja auringonpaisteen vahvistuvan.
Säätilat tänään:
Jerusalem 12 -18; Tiberias 17 -27; Suolameri 23 -31; Eilat 21 -31 +C-astetta.

02.PERJANTAIAAMUN lehtien otsikot ovat uutisanniltaan kovin kotivoittoisia. Artikkelit kuvaavat holokaust-muistopäivän viettoa maassa ja vähän sen ulkopuolellakin. Puolassa pidettävä vuosittainen lähinnä nuorten suorittama elävien marssi kuolleitten yli puhuttaa aina, mutta sen suosio on joittenkin mielestä alkanut hiipua ja tarvitsee uusia virikkeitä. Harva uskaltaa edes mainita juutalaista kansaa kohdanneen kansan murhan vähättelemisestä – sitä on syytä pitää esillä ja huutaa sitä katoilta ja torneilta varoituksena maailmalle, ettei ihmisessä asuva paha unohtuisi, jos se päästetään valloilleen.

Samalla journalistit seuraavat silmä ja korva tarkkana tunnettujen poliitikkojen muistotilaisuuksissa pitämiä puheita, ettei niissä vain poiketa yleisesti hyväksytyistä periaatteista. Tämän tuli kohtaamaan tunnettu ja tunnustettu, monissa tilanteissa ryvettynyt ja hengissä säilynyt USA:n ulkoministeri John Kerri, juutalaista sukua joskin sen jo unohtanut, joka muistellessaan 6 miljoonan juutalaisen murhan, lisäsi luetteloon monia muita kansalaisuuksia ja rotuja¨, mitä jotkut pitävät juutalaisen kansanmurhan vähättelynä.

Auschwitzistä Birkenauhun tehty elävien marssijono oli 3.5 km:n mittainen. Mukana oli edustajia yli 40 maasta, yhteensä yli 10 000 marssijaa. Se oli - kuten artikkelissa todetaan- todellinen baabelinkielten sekoitus, hepreaa, espanjaa, puolaa, ranskaa, japania ja varmaan jokunen saksaakin puhuva, edustettuina sulassa sovussa muistamassa onnettomuutta, jollaista toivottavasti minkään kansan ei tarvitse enää kokea.
Oma pieni muistoitilaisuus pidettiin myös Knessetissä. http://www.jpost.com/Israel-News/Speaki ... ing-453287, http://www.jpost.com/Israel-News/Surviv ... ica-453281, http://www.jpost.com/Israel-News/Connec ... ors-453282, http://www.jpost.com/Israel-News/Commen ... age-453288,

03.SAUDI-prinssien uusi kaarti alkaa yhä näkyvämmin esiintyä myös maailman median palstoilla, mikä osoittaa entisen eristyneen ja sisäänpäin kääntyneen erämaavaltion sisäisestä muutoksesta. Se ilmenee myös naisten yhä kasvavasta osallistumisesta korkeampaan opiskeluun ja myös työelämään. Se näkyy myös Saudi Arabian lisääntyvänä sotilaallisena osallistumisena lähialueensa kohtaloihin. Tehtäköön kuitenkin selväksi, että Saudi Arabia on ollut perustamisestaan lähtien terrorismin suurimpia tukijoita, mutta se tapahtui salaisesti. Uuden suuntauksen näkyvin edustaja on kruununprinssi Mohammed bin Salman, joka nuoresta iästään huolimatta johtaa useita tärkeimpiä ministeriöitä ja instituutioita ehdottoman yksinvaltiaan kuningas Salmanin valvonnassa.

MEDIAN valokeilassa oli kuitenkin toinen saudiprinssi, Yurki al-Faisal, joka torstai-iltana osallistui yhteiseen tilaisuuteen Washingtonissa pääministeri Netanyhau entisen kansallisen turvallisuuden neuvonantajan Yaakoc Amidrorin kanssa.
Heidän keskustelujensa aiheina olivat, miten edistää kahden valtion periaatteen toteuttamista saudisuunnitelman pohjalta, ja toiseksi yhteinen huoli Iranin ydinasemahdin kasvamisesta.

Al-Faisal, entinen tiedustelujohtaja ja saudilähettiläs Washingtonissa, puolusti vahvasti saudisuunnitelmaa,
jonka arabiliitto hyväksyi arabien yhteiseksi esitykseksi vuonna 2002. Hän sanoi, että suunnitelma on ainoa toteutuskelpoinen suunnitelma Israelin ja PA:n ja Gazan arabien välisen konfliktin ratkaisemiseksi.
Amidror esitti, että arabimaitten tulee muodostaa Israelin kanssa yhteinen sateenvarjo-liittoutuma PA:n ja Gazan arabien saamiseksi neuvottelupöytään.

Faisal totesi näin: "En ymmärrä, miksei Netanyahun hallitus ole tarttunut esitettyyn tilaisuuteen, jota hänelle tarjottiin v. 2002, eikä vain USA:n, vaan koko arabimaailman tarjotessa rauhaa". Faisal lisäsi Washingtonin Lähi-Idän politiikan Instituutin järjestämässä tilaisuudessa, ettei tarvitse olla Einsteinin kaltainen nero ymmärtääkseen, mitä rauha merkitsisi. "Kaksi valtiota, sovitut aluevaihdokset, keskinäinen tunnustus ja osallistuminen yhteisiin hankkeisiin".

Amidror puolusti Israelin hallitusten kantaa todeten, ettei syy ole niissä, jotka ovat toistuvasti tarjonneet PA:lle suoria neuvotteluja ehdoilla, joita Israelissa pidetään rämäpäisinä oman turvallisuutensa kustannuksella, mutta PA hylkäsi ne.
Amidror esitti arabien Israelin kanssa muodostaman yhteisen suojaverhon muodostamista neuvotteluille. Hän kehotti arabimaita työskentelemään Israelin kanssa, eikä sanelemaan sille neuvottelu-ehtoja.

Faisal totesi, ettei Netanyahu kannata enää kahden valtion toteuttamista, kuten hän kommentoi 2015 vaalien yhteydessä. Netanyahu perui kuitenkin kommenttinsa pian vaalien jälkeen.
Faisalin kommenteissa ilmenee syvä epäusko Netanyahun lopulliseen päämäärään kysymyksessä 1967 sodassa vapautettuihin alueisiin, Juudeaan ja Samariaan, Gazaan sekä Golanin kukkuloihin. Faisal tähdensi, ettei Saudi Arabia voi hyväksyä Israelin miehitystä Juudeassa ja Samariassa eikä Jerusalemin itäosassa.
MOLEMMAT keskustelijat löysivät helpommin yhteisen pohjan suhteessa Iraniin ja sen ydinasehaaveisiin. Amidror vakuutti, ettei Israel voi hyväksyä Iranin ydinpommia, koska se uhkaa Israelin olemassaoloa. Faisal esitti Lähi-Idän pysyttämistä vapaana massatuhoaseista, mukaan lukien ydinaseet.
Tämä on vaikea paikka Israelille, joka asiantuntijoiden mukaan on rakentanut 80 -200 erityyppistä ydinasetta, mukana taktisia ja neutroniaseita. Israelin Dimonan ydinreaktori toimii ylikapasiteetilla, ja se tulisi uusia, mutta Israelilla ei ole varaosia eikä mahdollisuuksia rakentaa sitä itse, mikä edellyttäisi kansainvälistä asiantuntija-apua.
He palasivat vielä rauhantunnusteluihin Israelin ja Arabien välillä. Amidror viittasi Obaman hallituksen laatimaan esitykseen vuodelta 2014, jonka Netanyahu hyväksyi ehdollisesti, mutta johon PA ei koskaan vastannut. Amidror sanoi, että jos se on hyvä USA:n mielestä, hän hyväksyisi sen. http://www.timesofisrael.com/in-rare-ap ... ver-peace/

04.ISRAELIN tulisi olla syvästi huolestunut tiedoista, joiden mukaan Amerikan nuorison asenne Israelia kohtaan on muuttunut jyrkästi PA:n arabien kannalle.
USA:n demokraatit ovat 4 kertaa suosiollisempia PA:n arabeihin. kuin Israeliin, paljastuu torstaina julkistetussa tutkimuksessa. PA:n arabien suosiminen Israelin kustannuksella on havaittavissa etenkin nuorison parissa, kasvaen kolmin-kertaiseksi viimeisen vuosikymmenen aikana, kuten PEW-Tutkimuskeskuksen suorittamista havainnoista ilmenee. Israelin saama suosio pysyy kuitenkin vakaasti 43 %:ssa.

ISRAELIN kahden johtavan poliittisen puolueen välinen ero suhtautumisessa "palestiinalaiskysymykseen" on jos mahdollista vieläkin jyrkempi ja nousee edelleen.

Amerikan demokraateista 43 sanoo suosivansa Israelia ja 29 % PA:n arabeja, mutta republikaanien keskuudessa Israelin kannatus on 75 % ja vain 7 % PA:n arabeja. Riippumattomien parissa luvut ovat Israel 53 % ja arabit 19 %. http://www.timesofisrael.com/sympathy-f ... americans/

05.UUTISOTSIKOITA
· IDF:n sotilaat löysivät toisen hyökkäystunnelin Gazasta Israeliin muutaman päivän välein. Sotilaat työskentelivät useita tunteja Gazan puolella rajaa ilmeisesti etsien lisää tunneleita, vaikka sitä ei kerrottu. Hamas terroristit olivat ilmeisen huolissaan IDF:n toimista ja avasivat kranaattitulen sotilaita vastaan ainakin 4 kertaa. Kukaan ei haavoittunut, ja IDF vastasi tuleen tykistön ammuksilla. IDF toimi Gazan kaistan eteläosassa. Joittenkin mieslestyä tulituksen kiivaus voi helposti laajeta ja kehittyä uudeksi sodaksi, jota kumpikaan ei halua tässä vaiheessa. http://www.timesofisrael.com/idf-soldie ... -injuries/, http://www.timesofisrael.com/second-gaz ... army-says/,
· Shin Bet paljasti, että Israel oli saanut pidätettyä Hamasin asiantuntijan tunnelien kaivamisessa, Mahmoud Atawnahin viime kuussa. Häneltä he pystyivät puristamaan tietoja tunnelien rakentamisesta, sijainnista, sekä niiden sisäänkäyntien sijoittamisesta yksityiskoteihin. Jabaliysta kotoisin oleva 29-vuotias Atawnah pidätettiin huhtikuun alussa hänen pyrkiessään Israelin puolelle turvallisuusaitaa kahdella puukolla aseistettuna. Tarkoitus oli puukottaa ensimmäinen israelilainen, sotilas tai siviili, jonka hän tapaisi. http://www.timesofisrael.com/israel-arr ... t-reveals/
· GAZAN arabit ovat hämmästelleet, miksi heidän kaivamansa tunnelit romahtavat. Ainakin 15 arabia on saanut surmansa tunnelien romahdettua. He syyttivät siitä Israelia, mutta viimeksi syytökset osoitetaan Egyptille, jonka he väittävät asentaneen 90 sm:n läpimittaisen muoviputken maahan, jossa se valuttaa vettä kastellen maan ja suolaten heidän pohjavetensä. Maa on alkanut pehmetä aiheuttaen paikalisia vajoamia. Egypti on toiminut päättäväisesti saadakseen rajan ali tapahtuvan laittoman liikenteen pysäytettyä. Se on pumpannut tunneleihin vettä ja muodostanut useiden satojen metrien puskurivyöhykkeen rajalle poistaen tuhansia asuintaloja pakottaen asukkaat poistumaan. Hamas on toiminut Siinailla toimivien jihadistien kanssa yhteistyössä egyptiläisiä sotilaita ja tukikohtia vastaan. Maapohjan suolaantuminen on tosiasia, mutta sen aiheuttaa luultavammin laittomien kaivojen kaivaminen. YK:n tarkkailijan mukaan Gazan kaista tulee asumiseen kelvottomaksi vuoteen 2020 mennessä. Sama romahtamis-ilmiö on havaittavissa Suolameren ympäristössä, mutta myös muualla maailmassa. http://www.timesofisrael.com/land-damag ... -pipeline/
· Gazalainen nainen sai surmansa ja useita ihmisiä haavoittui IDF:n tykistötulesta, kertovat PA:n lähteet. Pääministeri Netanyahu kutsui turvallisuuskabinetin kokoon käsittelemään tilannetta, joka uhkaa kehittyä sodaksi ja riistäytyä käsistä. IDF tulitti 4 kohdetta Gazassa. http://www.timesofisrael.com/palestinia ... e-in-gaza/
· Rajapoliisi esti puukotuksen Patriarkkain haudalla havaittuaan epäilyttävän arabin, jolta löytyi veitsi. Kukaan ei haavoittunut ja arabi vietiin kuulusteluihin. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... yxOfYmKTIU
· Eilen vietettiin kaatuneitten muistopäivää. Kaikkiaan
23 447 israelilaista sotilasta on saanut surmansa sodissa ja muissa väkivaltaisissa tilanteissa. Vuosien 2015 -2016 aikana lista kasvoi 68 kaatuneella sotilaalla. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... yxPRImKTIU
· Torstain vastaisena yönä yli 10 000 ihmistä kokoontui osoittamaan kunnioitustaan Arielin lähellä sijaitsevalle Joshau Ben Nun hautakammiolle. Hautakammio sijaitse keskellä arabikylää, minkä johdosta armeija sinetöi puolet kylästä antaen pyhiinvaeltajille mahdollisuuden mennä esteettä haudalle. He rukoilivat, tanssivat ja lauloivat keskellä yötä Israelin ensimmäisen kenraalin muistoa kunnioittaen, joka aloitti Luvatun Maan vapauttamisen, minkä juutalaiset tekevät uudelleen.
· Qatar istuu Oxfordin yliopiston hallituksessa, ja voi vaikuttaa positiivisesti arabimuslimien opintojen edistymiseen. Mutta Lontoo on valitsemassa Pakistanista muuttaneen muslimin kaupungin pormestariksi. Mihin tämäkin johtanee? Sharialakiin? http://www.israelnationalnews.com/Artic ... yxSSYmKTIU

Lähettänyt Gabriel Eskel
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Ajantasatietoa israelista/Israel Update / Toukokuu

ViestiKirjoittaja noomi » 09.05.2016 06:52

    Kuva

Sunday, May 08, 2016
SUNNUNTAI 08.05.2016
SUNNUNTAI 08.05.2016
01.Taivaan kansi oli aamulla kuuden aikaan kauttaaltaan punaisten pilvikarhojen peittämä, joiden välistä pilkotteli vanha sinivihreää taivasta. Ilma tuntui melkoisen viileältä, vaikka mittari osoitti 13 lämpöastetta. Ehkä Välimereltä tulevalla kosteudella on oma osuutensa siinä, vaikka sateita ei olekaan luvassa. Taivaan ennustetaan pysyvän tänään ja huomenna osittain pilvien peitossa, mutta selkenevän tiistaiksi ja keskiviikoksi. Lämpötila noussee kolmisen astetta huomisesta alkaen.

SÄÄTILAT tänään: Jerusalem 12 -22; Tiberias 17 -29; Suolameri
20 -32; Eilat 20 -30 +C-astetta.

MAAILMA etenee omaa rataansa, eikä siihen voi juuri puuttua muuten kuin ihmetellen, miten tällaiseen on jouduttu.

02.LONTOO valitsi ensimmäisen avoimesti muslimin pormestariksi, vaikka tarjolla oli muitakin ehdokkaita. Pakistanista aikoinaan muuttanut Sadiq Khan edustaa Englannin labourpuoluetta, jonka uusi puheenjohtaja Corbyn on viime päivinä ollut kovassa pyörityksessä jouduttuaan selvittelemään puolueensa sisällä rehottavaa antisemitismiä, jolla voitaneen ymmärtää sionismin vastaisuutta, eli vastusvan juutalaisten muuttoa Israeliin.

"Kruunajaispuheessaan" Khan syytti pääministeri Cameronin käyttäneen USA:n republikaanien presidenttiehdokkaan Donald Trumpin omaksumaa hyökkäystapaa pyrkiessään estämään hänen valintansa Lontoon pormestariksi hajottamalla yhteisöjä.
Annettuaan uskollisuusvalansa hän tuomitsi konservatiivisen puolueen yrityksen yhdistää hänet ääri-islamilaisiin elementteihin
selvittämättä tarkemmin, keitä hän katsoo ääri-islamilaisiksi.
Khan vakuutti toimivansa kaikkien lontoolaisten pormestarina.
"He käyttivät pelkoa ja vihjailua kiihottaakseen eri etniset ja uskonnolliset ryhmät toisiaan vastaan – mikä on otettu suoraan Trumpin ohjekirjasta", hän kirjoitti The Observer lehdessä. Lontoolaiset ovat ansainneet parempaa, ja toivon, etteivät konservatiivit koskaan enää turvaudu samaan".
45-vuotias Pakistanista muuttaneen muslimin bussinkuljettajan asianajajakoulutuksen saanut poika Sadiq Khan toimi aiemmin ihmisoikeusjärjestössä, josta hän sanoo saaneensa vaikutteita, mutta myös tavanneensa siellä joitain vastenmielisiä henkilöitä.
Muutamat konservatiivit kritisoivat vaalikamppailun tasoa, mutta puolustusministeri Michael Fallon piti sitä demokratiaan pariaatteisiin kuuluvana, jopa kysellen henkilökohtaisia asioita ja aiempia henkilötuttavuuksia. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... y69I4mKTIU

03.TILANNE Gazan rajoilla on jännittynyt IDF:n löydettyä muutaman päivän sisällä kaksi hyökkäystunnelia, jotka oli kaivettu Gazasta turvallisuusaidan ali Israelin puolelle. IDF:n sotilaat menivät joukolla tutkimaan tunnelin alkupäätä sekä löytääkseen mahdollisesti uusia tunneleita. Israel sanoo kehittäneensä uusia keinoja kaivettujen tunnelien löytämiseksi, mutta ei ole kertonut, löytyivätkö tunnelit niiden vai pidätetyn Hamasin tunneli-asiantuntijan antamien tietojen perusteella.

ISRAELIN virkailijat vakuuttivat lauantaina jatkavansa tunnelien etsimistä jännityksen nousemisesta huolimatta. He kertoivat TV-10 ohjelmassa, etteivät löydetyt tunnelit ole lähelläkään sitä kehittynyttä verkostoa, joka oli kaivettu ennen 2014 sotaa. He myös rauhoittelivat kuulijoita, ettei Hamas halua sotaa Israelin kanssa tässä vaiheessa, tulen vaihtamisesta huolimatta, mikä on tapahtunut Hamasin ja IDF:n joukkojen välillä. He rohkaisivat sunnuntai8na maanviljelijöitä jatkamaan työtään palloillaan, mikä oli estynyt km:n syvyisellä alueella turva-aidasta.
IDF ilmoitti Hamasille Egyptin välityksellä, että IDF jatkaa tunnelien etsimistä Gazan puolella aitaa, mutta ei halua tilanteen kiristyvän. IDF:n tiedottajan mukaan lauantaiaamuna ammutut kaksi rakettia olivat muiden ryhmien kuin Hamasin ampumia.
HAMASIN hallituksen puheenjohtaja Ismail Haniyeh ilmoitti perjantaina, ettei Hamas halua jännityksen nousemista.

Samalla hän kuitenkin varoitti, ettei Hamas hyväksy IDF:n tunkeutumista Gazan puolelle rajalinjaa. IDF:n vähättelystä huolimatta tunnelien kaivaminen osoittaa, että Hamas valmistautuu uuteen sotaan Israelia vastaan, vain sen ajankohta on määrittelemättä Hamasin odottaessa sopivaa aikaa.
IDF:n koneet ovat tehneet ilmaiskuja Gazan kaistalle ainakin viidessä eri tilanteessa, aina raketti-iskun jälkeen. http://www.timesofisrael.com/israel-vow ... -tensions/

04.ISRAELILLA ei ole diplomaattisuhteita yhdenkään Persianlahden maan (Gulfmaan) kanssa, vaikka kaupallisia suhteita ja jopa edustuksia on solmittu niiden kanssa kaikessa hiljaisuudessa. Korkeita vieraita on vieraillut PA:n alueilla, jonne he päästäkseen he joutuvat kulkemaan Israelin hallintoalueiden kautta. Miten rajamuodollisuudet hoidetaan näissä tapauksissa, on epäselvää. Joissain tapauksissa Israelin ulkoministeriö on vaatinut, että saadakseen luvan vierailla Ramallahissa korkean vieraan tulee tehdä tervehdyskäynti myös Israelin viranomaisten luona.

KUWAITIN tiedostusministeri Sheikh Salman al-Sabah vieraili lauantaina Al-Aksa Moskeijassa Jerusalemissa ja matkusti sieltä Ramallahiin tavaten PA:n korkeita virkailijoita.
Sabah saapui maahan delegaationsa kanssa lauantaina, kuten TV-10 kertoi uutisissaan. Hän osallistui PA:n 10 kirjanäyttelyn avajaisiin Ramallahissa. Kuwaitin uutistoimiston mukaan ministeri Sabah painotti Kuwaitin ja PA:n välisiä läheisiä suhteita, jotka olivat pahoin kärsineet Saddam Husseinin hyökättyä Kuwaitiin ja miehitettyä sen, ja jossa työskentelevät PA:n arabit asettuivat tukemaan Saddam Husseinia. Satoja tuhansia PA:n arabeja karkotettiin maasta Husseinin joukkojen karkotuksen jälkeen. PA/PLO:n puheenjohtaja Mahmoud Abbas vieraili Kuwaitissa 2004, minkä jälkeen suhteet ovat alkaneet parantua, mutta eivät Israelin kanssa. http://www.timesofisrael.com/kuwaiti-mi ... -ramallah/

05.UUTISOTSIKOITA
· Labourin uusi puheenjohtajan Jeremy Corbyn ja Lontoon tuoreen pormestari Khanin välit eivät ole kunnossa. Corbyn ei osallistunut pormestarin virkaan asettamistilaisuuteen. Khan syyttää Corbya Englannin halventamisesta, hän ei ollut osallistunut Englannin kansallishymnin lauluun syyskuussa, seisoen äänettömästi laulettaessa God save the Qeen Britannian taistelun muistotilaisuudessa st Paulin katedraalissa. Khan ei myöskään hyväksy Corbyn avointa anti-semitismiä, mikä vahingoittaa maata. http://www.jewishpress.com/news/breakin ... 016/05/07/
· Venezuelan YK:n lähettiläs Rafael Ramirez vertasi puheessaan YK:ssa perjantaina siihen, miten natsi Saksa valmisteli juutalaisten lopullista ratkaisu aloittamalla heidän tuhoamisensa kuolemanleireissä. "Mitä Israel suunnittelee tekevänsä palestiinalaisten kanssa?" hän kyseli puheessaan.
"Haluaako Israel heidän poistuvan kokonaan?" "Valmisteleeko Israel lopullista ratkaisua heitä varten kuten natsit suunnittelivat heitä varten?" Ramirez osallistui neuvoston tilaisuuteen, jossa Israelin äärivasemmistolaisen Yesh Din järjestön edustaja Michael Stard esitteli Israelissa tapahtuneita hintalappuhyökkäyksiä. Stard spekuloi esityksessään, että hyökkäysten päämääränä lienee pelotella arabit muuttamaan pois alueiltaan, mikä antoi Ramirezille aiheen esittää kärkevän kysymyksensä. Ramirez pyysi myöhemmin anteeksi nähdessään menneensä liian kauas. Tämä on kuitenkin YK:n arkea, jossa kukin vuorollaan hyökkää Israelia vastaan, eikä PA:n edustaja ole siinä hännillä perusteettomine hyökkäyksineen, kuten toistuvasti on todettu, mutta jotka YK:n kolmansia maita edustavat lähettiläät omaksuvat ilman kritiikkiä. http://www.jewishpress.com/news/breakin ... 016/05/08/
· Lontoon uusi pormestari, Labour-puolueen jäsen Sadiq Khan toteuttaa käytännössä sitä, mitä hän vakuutti ensimmäisessä puheessaan pormestarina. Hän sanoo osallistuvansa Barnet-päivän shoa-seremoniaan ensimmäisenä virallisena toimenaan. Tällä hän osoittaa vastustavansa puolueessaan vallinnutta antisemitismiä, joka mätäpaiseen tavoin puhkesi puheenjohtaja Jeremyt Corbyn silmille hänen otettuaan vastaan puheenjohtajuuden. http://www.timesofisrael.com/new-london ... in-office/
· Israelin poliisi odottaa väkivaltaisuuksia rikosjoukkioiden välisessä kamppailussa. Ohi ajavasta autosta ammutut luodit surmasivat rikosjoukkion pomon Rico Shirazin pojan Shai Shirazxin lauantaina Tel Avivin pohjoisosassa. Poika haavoittui kuolettavasti Moshe Snehkadulla hänen Mazda-autonsa pysähtyessä liikennevaloihin, jolloin viereen ajaneesta autosta ammuttiin häntä kohti useita laukauksia. Toinen autossa istunut henkilö haavoittui lievästi. http://www.timesofisrael.com/police-bra ... rime-boss/
· Trump uskoo voittavansa useita demokraattien edustajia lopullisessa äänestyksessä marraskuussa. Hänellä on mahtavia vihollisia, jotka voivat tehdä mitä tahansa estääkseen hänen valintansa, eikä väkivalta ole mahdoton. Eräs raamattukoodi ennustaa Hillarin voittoa, mitä pitäisin vastuuttomana sekaantumisena vaalityöhön. http://www.timesofisrael.com/trump-vows ... -november/
· Toistaiseksi tuntematon ryhmä surmasi minibussilla ajanutta 8 Egyptin poliisia Helman lähiössä Kairon keskustasta etelään. Sisäministeriön mukaan poliisit olivat siviilasuisia. Heidän minibussinsa pysäytettiin poikittain kadulle ajaneella pik-up-autolla, jonka jälkeen poliiseja tulitettiin automaattiaseilla. Poliisin ryhmään kuuluivat luutnantti ja seitsemän alemman luokan upseeria, jotka partioivat alueella. http://www.timesofisrael.com/eight-egyp ... ear-cairo/
· Norjan Daily Tagen le´hti kertoi artikkelissaan, että PA/PLO:n puheenjohtaja Mahmoud Abbas paljasti tavatessaan Norjan ulkoministeri Borge Brenden, että huolimatta hänen lahjoittajiensa vakuutuksia PA/PLO maksaa edelleen sille lahjoitetuilla varoilla "sitpendiä", kuukausipalkkaa, sekä surmattujen omaisille että Israelin vankiloissa tuomituille ja tuomioitaan kärsiville terroristeilla. EU on tutkinut asiaa, mutta ei mielestään ole löytänyt mitään todisteita lahjavarojen väärinkäytöstä. http://www.timesofisrael.com/abbas-conf ... es-report/
· YK:n turvallisuusneuvosto harkitsee, onko PA/PLO:n esityksessä PA:n arabien suojelemiseksi mitään järkeä. Ilmaisesti YK:n edustajien maatiaisjärki ei riitä näkemään esityksen naurettavuuden, mikä on vuosien aikana yhä selvemmin hallinnut YK:n käsittelemiä asioita. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... y7sjomKTIU
· Kanadan federatiivinen oikeus katsoo, että Mahmoud Abbasin johtama Fatah on terrorijärjestö. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... y7ttomKTIU
· Amonan juutalaiskylän asukkaat hylkäsivät lauantai-iltana esityksen kylän asukkaitten siirtämiseksi uuteen kylään, joka on suurempi kuin Amona. Raportin mukaan puolustusministeriö ja Amana-järjestö, joka edustaa juutalaisyhteisöjä Juudeassa ja Samariassa, ovat tehneet sopimuksen asukkaitten siirrosta. Amonassa asuu 60 perhettä, uudessa kylässä suunnitelmien mukaan 139. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... y7uMYmKTIU
· Valtion tarkastajan Yosef Shapiran kanslian laatima raportti 2014 Gazan sodasta on vuotanut julkisuuteen, mistä tarkastaja pyytää oikeuskansleria tutkimaan, kenen toimesta vuoto tapahtui. Raportti on julkisuuteen vuotaneiden tietojen mukaan hyvin kriittinen sekä maan sotilaalliselle että poliittiselle johdolle. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... y7wDImKTIU


Lähettänyt Gabriel Eskel
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Ajantasatietoa israelista/Israel Update / Toukokuu

ViestiKirjoittaja noomi » 12.05.2016 07:52

    Kuva

Wednesday, May 11, 2016
KESKIVIIKKO 11.05.2016
KESKIVIIKKO 11.05.2016
01.ISRAELISSA suru ja ilo käyvät rinta rinnan. Suru menetetyistä läheisistä ja ystävistä, ja ilo, että heidän uhraustensa vuoksi juutalainen kansa saa elää vapaana ja vapautettuna omassa maassaan. Uhraukset ja menetykset ovat yhteisiä ja koskevat koko kansaa, sillä lähes joka perheessä muistetaan menetettyjä läheisiä tai ystäviä. Israelissa ei pidetä meteliä itsenäisyydestä, mutta se on kallis ja oleellinen osa jokaisen toiveitten täyttymistä.

Tänään keskiviikkona muistetaan niitä, jotka antoivat kaikkensa. Oman henkensä puolustaessaan maataan ja kotejaan. Eilan illalla järjestettiin virallinen muistotilaisuus Jerusalemissa, mutta Tel Avivissa rauhanaktivistit järjestivät yhteisen tilaisuuden sekä juutalaisille että "palestiinalaisille", sillä menetyksiä on koettu molemmin puolin etnistä rajaa, joka pyrkii erottelemaan kansaa.

Tel Avivin tilaisuutta vastustavat järjestivät pienen protesti-tilaisuuden juhlatilaisuuden läheisyydessä. He totesivat, ettei sellainen tilaisuus ole hyväksyttävä: "Olen shokissa. Minun on vaikea käsittää, että meidän surressa kaatuneita sotilaitamme, jotkut meistä surevat surmansa saaneita palestiinalaisia". Joku heitti näkemyksensä, ettei Palestiinan kansaa ole olemassakaan, se on vain vihollisten keksimä juoni Israelin tuhoamiseksi. http://www.jpost.com/Arab-Israeli-Confl ... viv-453672

02.TORSTAINA juutalaiset kunnioittavat 68-vuotista itsenäisyyttään, joka on hankittu tuskallisilla menetyksillä. Israelin itsenäistyessä 14. toukokuuta 1948 Israelissa asui vain 608 000 juutalaista. Tätä pientä vielä järjestäytymätöntä ja huonosti aseistettua maa-rääpälettä tuhoamaan arabiliitto lähetti viiden arabimaan vakituisen armeijan taisteluyksiköitä. Arabiliiton pääsihteeri Azzam Pasha totesi radiolähetyksessä: "Tämä tulee olemaan hävityksen ja ennen näkemättömän massateurastuksen sota".
Juutalaiskomentajat olivat voitonvarmoja, mutta heidän varusteensa olivat vähäiset: 1947 lopussa Haganalla oli 17 600 kivääriä, 2 700 stenasetta, 1000 konekivääriä ja miehiä 20 000 ja 43 000 välillä eriasteisesti koulutettavina. Tuskin mitään tykistöä, raskasta aseistusta eikä lentokoneita, kuten Paul Johnson kertoo kirjassaan "A History of the Jews".

Arabit olivat koonneet merkittävän vapautusarmeijan, mutta siltä puuttui yhteínen johto. Arabimaiden vakituisten armeijoiden vahvuus oli seuraava: 10 000 Egyptistä; 7 000 Syyriasta; 3 000 Irakista; 1 000 Libanonista; sekä 4 500 vahvuinen englantilaisten upseerien kouluttaman ja johtaman arabilegioonan sotilasta silloisesta Transjordaniasta, joka miehitettyään Juudean ja Samarian sekä Jerusalemin itäosat muutti nimensä muotoon Jordania. Syyria-Palestiinan arabit liittyivät arabiarmeijoihin. Maaliskuussa 1948 yli 1 200 juutalaista oli saanut surmansa arabien hyökkäyksissä, puolet heistä' siviilejä.
Juutalaiset taistelivat kynsin ja hampain Jerusalemista, mutta joutuivat antautumaan vanhassa kaupungissa, jonka juutalaiset evakuoitiin. Muualla juutalaiset olivat saavuttaneet menestystä, mutta Jordanian arabilegioona miehitti Juudean ja Samarian. Jerusalemin länsiosa jäi juutalaisten käsiin.
Itsenäinen Israel vapautti Jordanialle menettämänsä alueet 1967 "kuuden päivän puolustussodassa", jotka alun perin kuuluivat kansainliiton hyväksymään juutalaisten kotimaahan.

ISRAEL julisti Juudean ja Samarian alueet suljetuiksi keskiviikon puoliyötä lähtien torstaiyön puoleen yöhön saakka. Vain välttämätön humanitäärinen ja lääkinnällinen liikenne sallitaan, erikoistapauksissa vain hallituksen asettaman yhteistoiminta hallinnon (COGAT) luvalla.

PA:n arabit muistivat Israelin juhlallisuuksia järjestämällä kaksi onnistunutta hyökkäystä juuri ennen juhla-ajan alkua. '

HIZMEN arabikylän lähellä Samariassa Jerusalemista pohjoiseen arabit olivat asentaneet 9 putkipommia IDF:n autopartion käyttämän tien varteen. Neljä niistä räjähti tai räjäytettiin IDF:n autosaattueen tullessa paikalle. IDF:n upseeri haavoittui pahoin päähän putkipommin räjähtäessä hänen silmilleen. Sairaalan mukaan hänellä ei ole hengenvaaraa.

Jerusalemin tunnetulla promenaadilla Armon Ha-
Natzim Talpiotin itäosissa kaksi naamioitua arabinuorukaista puukottivat kahta yli 80 vuotiasta naista useita kertoja selkään paeten hyökkäyksensä jälkeen Jebel Mukaberin arabilähiöön. Poliisi pidätti kaksi epäiltyä arabinuorta, mutta vapautti heidät syyttöminä. Etsintöjä jatketaan. http://www.timesofisrael.com/israel-to- ... ence-days/,

03.UUTISOTSIKOITA
· Israelissa kaatuneitten muistopäivän tilaisuus aloitettiin
20 00 aikaan tiistai-iltana kynttilöiden sytyttämisellä, seremonioilla ja melankolisilla lauluilla. Sireenit ilmoittivat muistopäivän alkamisesta samaan aikaan koko maassa. Tämän vuoden tilaisuuksissa muistetaan 23 447 sodissa ja muissa väkivaltaisuuksissa kaatuneen israelilaisen muistoa. Viime vuoden aikana sai terrorihyökkäyksissä surmansa 68 virkapukuista sotilasta ja poliisia, sekä 32 siviiliä. Presidentti Reuven Rivlin totesi muistopuheessaan, että Israelin vihollisten päämäärä on sama, mikä heillä oli 1948: tarkoituksenaan tuhota maailman ainoa juutalaisvaltio, sekä karkottaa tai massamurhata sen juutalaiset asukkaat.
"Yli 68 vuotta me olemme taistelleet samaa sotaa, itsenäisyyssotaa, jatkuvaa kampanjaa, joka muuttaa kasvojaan ja muotoaan. Se on tuskallinen taistelu, joka kaiken aikaa jättää uusia haavoja tämän muinaisen ja vahvan kansan ruumiiseen ja sieluun", Rivlin totesi jatkaen: " Mutta me tajuamme katkeran ja kauhean totuuden, että siitä on maksettava raskas hinta – jonka te olette maksaneet – säilyäksemme kansana, joka suojelee kansaansa ja itsenäisyyttään. Me seisomme vahvoina ketä hyvänsä vastaan, joka uskaltaa kyseenalaista meidän lujuutemme millään tavoin".
IDF:n komentaja kenraaliluutnantti Gadi Eisenkott kehotti kansaa kokoontumaan armeijan ympärille. Hän sanoi tämän ehkä minimoidakseen kakkosmiehensä kenraalimajuri Yair Golanin varomattomasti muotoiltua lausuntoa, jossa hän arvioi Israelin sisäpolittiisen tilanteen muistuttavan sitä, mitä se oli natsi Saksassa ennen toista maailmansotaa. Golan sai vihaisten sanojen ryöpyt päälleen, mitä on vaikea korjata jälkeenpäin. Kenraalienkin olisi syytä pysyä lestissään ja testata lausuntojaan kymmenen kertaa ennen niiden julkistamista, ja sitten pysyä visusti vaiti. http://www.timesofisrael.com/israels-re ... -services/
· Pääministeri Benyamin Netanyahu jatkaa sinnikkäästi hallituskumppanin etsimistä saadakseen turvallisemman selkänojan nykyisen yhden Knessetin enemmistön asemesta. Pääehdokkaana on ollut Zionistinen Unioni, mutta siinä on paha kanto kaskessa, toinen puheenjohtaja Tzipi Livni, joka kammoaa ajatustakin asettua samaan hallitukseen Netanyahun kanssa, jonka kanssa hänellä on kana kynimättä. Raporttien mukaan Netanyahu ja Labourin puheenjohtaja Itzhak Herzog ovat nyt lähempänä hallitusyhteistyötä kuin koskaan. Herzog epäröi kuitenkin vielä, sillä se voisi tarkoittaa Zionistisen Unionin hajoamista, eikä Likud ole valmis maksamaan täyttä hintaa avainministerien paikoilla. Herzog vihjaa, että hän miettii juhlapyhien ohi ja palaa asiaan ensi viikolla. http://www.jewishpress.com/news/breakin ... 016/05/11/
· Hizmen arabikylän lähellä kasvoihin ja päähän haavoittunut IDF:n upseeri on edelleen vaaratilanteessa, vaikka välitöntä hengenvaaraa ei ole. Häntä hoidetaan Ein Keremin Hadashan sairaalassa. Toinen sotilas haavoittui pommin sirusta jalkaan, mutta haava ei ole paha. Voi ymmärtää sotilaitten tunteet kokiessaan ja todistaessaan tällaisia hyökkäyksiä, että joissakin tilanteissa sietokyky voi kiehua yli, eivätkä kaikki potilaat halua, että heidän naapuripetissään makaa haavoittunut terroristi saaden saman ensiluokkaisen hoidon kuin hänen uhrinsakin. Täten on ymmärrettävissä lääkintäsotilaan reaktio nähtyään
haavoittuneen terroristin makaavan maassa ilman, että
kukaan oli huolestunut hänen vaarallisuudestaan iskeä uudelleen tilaisuuden sattuessa. Oikeus haluaa syytetyn sotilaan suostuvan sopuratkaisuun ilman oikeudenpäätöstä. http://www.jewishpress.com/news/breakin ... 016/05/11/
· Ben Gurionin Ylipiston arabiopiskelijat järjestivät mielenosoituksen "miehitystä" vastaan Israelin surressa kuolleitaan ja haavoittuneitaan arabiterroristien käsissä. Ben Gurionin Ylipisto on kuuluisa Israel-vastaisuudestaan, mitä etenkin vasemmistolaiset professorit ylläpitävät. http://www.jewishpress.com/news/breakin ... 016/05/11/
· Tiistai-iltana kahden arabiterroristin haavoittamat kaksiyli 80-vuotiasta naista sanovat, ettei8vät paikalla olleet arabityöntekijät olleet avustaneet vertavuotavia vanhuksia. Tämä ilmiö on havaittu muuallakin terrorihyökkäysten yhteydessä, arabit eivät halua auttaa vertavuotavia uhreja. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... zLiU4mKTIU
· PA:n pääministeri Rami Hamdallah totesi tiistai-iltana, että PA:n arabit noudattavan Hajj Amin al-Husseinin esimerkkiä, joka saatuaan englantilaiselta kuvernööriltä Samuelilta valtuudet toimia Jerusalemin päämuftina aloitti raivokkaan kampanjan juutalaisyen karkottamiseksi silloisesta Syyria-Palestiinasta. Hän piti verta tihkuvia saarnoja Al-Aksa moskeijassa, joissa hän kehotti arabeja hyökkäämään juutalaisia vastaan kaikkialla Englannin mandaattialueella. Täten 1929 Hebronin arabit hyökkäsivät vuosisatojen ajan hyvinä naapureinaan pitämiään juutalaisten kimppuun, minkä johdosta Englanti evakuoi loput elossa säilyneet juutalaiset Hebronista. He ovat palaamassa muinaiseen pääkaupunkiinsa voittoisten puolustussotien jälkeen, joissa Israel vapautti Juudean ja Samarian Transordanian miehityksestä.
HAMDALLAH osallistui Bayt Ha Miqdas 7. kansainväliseen konferenssiin Ramallahissa tiistaina.
Hän kehotti puheessaan "kansainvälistä yhteisöä osallistumaan Jerusalemin asukkaitten puolustamiseen, jotka joutuvat toimimaan Israelin kanssa, joka vastustaa kansainvälistä lakia ja oikeutta". Hän vaati sitä aloittamaan kansainväkisen painostuksen "miehityksen" lopettamiseksi ja Palestiinan valtion perustamiseksi ikuisena pää-kaupunkinaan Jerusalem. Hän syytti Israelia Jerusalemin arabi-imagon hävittämisestä huomioimatta Jerusalemin toimimista juutalaisten pääkaupunkina yli 3000 vuotta. Hän ylisti Hajj Amin al-Husseinia, joka liittoutui Hitlerin kanssa suunnitellen keskistysleirejä myös Lähi-Itään ja Israeliin. Ramdallah kutsui Husseinia "puhdassydämiseksi Palestiinan kansan pojaksi".
PA:n pyhien paikkojen ministeri Yusuf Idai viittasi myös Amin Husseiniin sanoen, että konferenssi on jatkoa Husseinin pitämälle konferenssille 1931, ja että PA kulkee nyt hänen osoittamaansa polkua Mahoud Abbasion johdossa. Bayt HaMiqdas tarkoittaa Temppelivuorta. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... zLjXomKTIU


Lähettänyt Gabriel Eskel
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Ajantasatietoa israelista/Israel Update / Toukokuu

ViestiKirjoittaja noomi » 14.05.2016 08:57

    Kuva

Friday, May 13, 2016
PERJANTAI 13.05.2016
PERJANTAI 13.05.2016
01.Juhlat on juhlittu ja arki alkaa tänään, mutta onneksi on lyhyt viikko, sillä huomenna on sapatti – alkaen juutalaisen tavan mukaan tänään auringon laskiessa. Ihan hyvä, että juhlinnan jälkeen saa taas levätä. Aamulla pistäessäni nenäni ulos kuuden maissa mittari näytti mukavat 18+ astetta nousten iltapäivään mennessä 31 asteeseen ja huomenna 34 asteeseen Jerusalemin alueilla, Eilatissa ja Suolamerellä lämpötila noussee reilusti yli 40 astetta, 44 ja 42, mitä voi jo kutsua helteeksi. Taivaankansi lienee pilvetön, kuten ennusteet lupaavat sunnuntaihin saakka, jolloin pilveily ennusteen mukaan uudistuu.
SÄÄTILAT tänään:
Jerusalem 19 -31, Tiberias 22 -36; Suolameri 29 -39; Eilat 26 -39 +C-astetta. Kuten jo taisin mainita, lämpötila alkaa kohota uudelleen, joten helleasut lienevät paikallaan, mutta kuten yleisesti tiedetään, sään ennustaminen ei oe niitä maailman helpoimpia asioita.
02.Itzhak Herzog, Sionistisen Unionin puheenjohtaja, minkä hän jakaa Tzipi Livnin kanssa, vihjailee mietittyään syntyjä syviä itsenäisyyspäivän aikana, että hän voisi harkita osallistumista Netanyahun hallitukseen, jos hän saisi hoitoonsa rauhanprosessin johdon. Tämä tarkoittaisi, että Tzipi Livni pölytettäisiin vuosien aikana kertyneistä pölyistä ja naftaliinista ja nostettaisiin uudelleen median huomion keski-pisteeksi. Se tarkoittaisi myös sitä, että sama surkuhupaisa näytelmä PA/PLO:n puheenjohtajan Mahmoud Abbasin ympärillä aloitettaisiin uudelleen, mutta entistä kovemmilla vaatimuksilla arabien taholta: Rajat 1949 aselepolinjoja noudattaen; paluuoikeus arabipakolaisille tai runsas korvaus; Jerusalemin itäosa, josta tulisi Palestiinan valtion "ikuinen ja jakamaton pääkaupunki", kuten PA:n propagandateollisuus toistuvasti toitottaa. Saudi Arabian laatima ja arabiliiton 2003 omaksuma rauhan-suunnitelma on sekin otettu esiin ja puhdistettu naftalista ja sitä tarjotaan uudelleen rauhanprosessin rungoksi. http://www.timesofisrael.com/herzog-tal ... premature/,
Pääministeri Netanyahu vakuuttaa taas kerran, että hän on valmis tapaamaan Abbasin missä ja koska vain suoria neuvotteluja varten. Hänen on vaikea uskoa, ettei Abbas halua nähdä häntä. http://www.timesofisrael.com/netanyahu- ... now-today/,

03.Saudiprinssien nuorikaarti on aktivoitumassa ottaen johtoaseman erämaavaltion uudessa ulkopolitiikassa, joka ei tyydy enää passiiviseen sivusta-seuraajan asemaan, vaan toimii agressiivisesti maan rajojen ulkopuolella, kuten raportit kertovat. Yksi heistä al-Talal suunnittelee jopa uhkarohkeaa vierailua Israelissa, mikä toteutuessaan tarkoittaisi todellista vallan-kumousta ja suunnan muutosta koko Lähi-Idässä. Toiset kaksi aktiivista prinssiä Mohammed bin Salman ja Turki molemmat suosittavat lähentymistä Israeliin.
Arabit ovat moukarin ja alasimen välissä Israel-suhteissaan, sillä ne kipeästi haluaisivat Israelin teknistä ja tieteellistä know-how osaamista, mutta eivät julkisesti voi edes pyytää sitä omaksumansa "palestiinalais"-myönteisyyden ja Israelille vihamielisen asenteensa vuoksi, mistä molemmat osapuolet kärsivät.
USA:n ulkoministeri John Kerryn ennustus Israelin joutumisesta yhä syrjitympään asemaan, ellei se suostu PA:n vaatimuksiin, ei ole toteutunut. PA:n johdon korruptoitunut ja jopa petollinen toiminta suhteissaan länsimaiden avustuksiin on joutunut uudelleen median käsittelyyn, mikä osoittaa sen todellisen luonteen kansainvälisesti. http://www.jewishpress.com/news/israel/ ... 016/05/12/
Israelin ja länsimaiden suhteita häiritsee yhä pahemmin niiden runsas muslimi-asujamisto, joka pystyy pitkälle vaikuttamaan lännen hallitusten päätöksiin, erityisesti muslimi-invaasion lisääntyvän painostuksen alaisina. Tämä invaasio vaikuttaa, paitsi kohdemaiden moraalikäsitysten alenemiseen, myös paikallis-asukkaitten suhtautumiseen entistä vihamielisemmin Israelia ja juutalaisia kohtaan. http://www.jewsnews.co.il/2016/05/11/in ... el-hatred/

04.RUOTSI on yksi Euroopan maista, jotka ovat pahimmin joutuneet kärsimään muslimien lisääntyvästä väkivallasta ja painostuksesta paikallis-hallintoa kohtaan. Ruotsi mainitaan muslimien propagandalehtisissä yhtenä maista, joihin heidän kannattaa suunnata tulevat muuttoaikeensa.
Ruotsin viranomaiset tunnustavat virallisesti, että he ovat menettämässä tilanteen hallinnan. Kaikkiaan yli 50 aluetta mainitaan erityisen haavoittuvina, joissa rikollisverkostot ovat voimakkaita, ja joissa laittomuus vallitsee. Artikkelin julkaissut NRK:n toimittaja oli paikalla todistamassa poliisin joutuessa hyökkäyksen kohteeksi. 1990-luvulla Ruotsissa oli 3 ulkopuolisilta suljettua aluetta, nyt niiden luku on 186, kuten Nino Sanandajin, tutkijan ja ekonomistin, laatimassa raportissa vuodelta 2012 todetaan. Tänään luku lienee kasvanut neljässä vuodessa.
Ruotsin valtionpoliisi rekisteröi 55 aluetta v. 2014, joita pidetään sivullisille kiellettyinä alueina, ja joita rikollisverkostot hallitsevat. Niitä on kehittynyt myös Stockholman alueelle, vaikka poliisi vakuuttaa, ettei se koskaan tule hyväksymään alueita, joita se ei voi hallita. Käytännössä tilanne on ryöstäytynyt käsistä. http://www.jewsnews.co.il/2016/05/11/sw ... w-lawless/

05.UUTISOTSIKOITA
· Obaman turvallisuusneuvonantaja Ben Rhodes on joutunut ikävään asemaan, kun paljastui, että hän on johtanut kongressia harhaan koskien Iranin kanssa neuvoteltua ydinasesopimusta. Obaman hallitusta syytetään suoranaisesta valehtelusta. Valkoinen Talo on joutunut selvittämään Talon seurantakomitean puheen-johtajalle Jason Chaffetzille (Rep) tilannetta. http://www.timesofisrael.com/white-hous ... cusations/
· 51 amerikkalaista turistia ahtautui vahvasti luodinkestäväksi vahvistettuun bussiin, joka kone ulvoen ja jarrut kirskuen selvitteli hiekkatietään Karnei Shomronin (karni tarkoittaa sarvea ja voimaa) juutalaiskylään Samariassa hallituksen järjestämälle vierailulle osoittaakseen, miten hallitus tukee sitä ja miten Uncle Sam voisi toimia täyttääkseen sen, mitä hallituksen tuki ei voinut tehdä. Lähellä sijaitsevat juutalaiskylät Yakir ja Nofim sekä arabikylä Jinsafut. Kaupungin pormestari Yigal Lahav toteaa tehneensä kaikkensa kaupungin turvallisuuden hyväksi, mutta ettei hallitus tee kaikkea voitavaansa. Puutteista huolimatta Lahav ihastelee kaupunkiaan "todellisena taivaana". Arkeologia vahvistaa paikan toimineen muinaisesta alkaen juutalaisten linnoituksena, josta on laajat näköalat rannikon suuntaan. Paitsi loma-aikoina, israelilaiset ovat yhä suuremmissa määrin muuttaneet Juudeaan ja Samariaan, sekä ideologisista ja ympäristötekijöistä johtuen että myös siksi, että asunnot ovat siellä halpoja. Matka jatkui lähellä Nablusia (Sikemiä) sijaitsevaan Kedumimiin, jonka asukkaat ovat ylpeitä saavutuksistaan, mutta laajennus-hankkeet istuvat Yaalonin ja hallituksen käsissä, USA ja EU katsovat, että juutalaisten rakentaminen muinaisille asuinsijoilleen Juudeassa ja Samariassa on laitonta, mikä ei perustu tosiasioihin. Arabit siellä rikkovat lakia rakentaessaan Israelin valvomille C-alueille.
http://www.timesofisrael.com/us-tourists-visit-
the-total-heaven-of-west-bank-settlements/, \
· Israelin median toimittajat tekevät puolestaan vahinkoa maansa laillisuutta vastaan artikkeleissaan kirjoittaessaan "Länsirannasta ja setlementeistä" ollen hyvin tietoisia niiden juutalaisista historiasta ja nimistä. Vakiintunutta käytäntöä on vaikea muuttaa.
· USA:n republikaanien presidenttiehdokas Donald Trump lupaa ennen valintaansa vierailla Israelissa, "jossa jokainen rakastaa häntä", kuten hän sanaili. Hän sanoi muslimikiellon olleen vain yksi puheenvuoro, josta keskustellaan. Lontoon muslimi pormestari jo ehti sanailla, että koskeeko kielto häntäkin. Trump vakuutti, että hänen johdollaan USA tulee aina puolustamaan Israelia, jota hän kutsui Amerikan linnakkeeksi. Demokraattien pääehdokas Hillary Clinton sen sijaan on joutunut pahan mustamaalauksen uhriksi, jossa häntä kuvataan pahemmaksi kuin Obama, sekä noidaksi ja rikolliseksi, jonka oikea paikka olisi vankilassa. http://www.timesofisrael.com/trump-says ... likes-him/, http://whatreallyhappened.com/WRHARTICL ... z48ST23MIy,
· USA on aktivoinut Romaniassa sijaitsevat ohjuksensa, mikä sai Venäjän uhkaamaan muuttavansa Romanian savuaviksi raunioiksi. http://www.wnd.com/2016/05/russia-roman ... ing-ruins/
· Luomismuseo Kentuckissa on joutunut kristityn ministeriön rakentaman Noan arkin vuoksi ateistien kovien hyökkäysten kohteeksi. He eivät voi ymmärtää, mitä arkissa, joka pian avataan yleisölle turistikohteena, nostattaa ateistien kiihkon, koska turisteja houkutellaan samaan aikaan moniin muihinkin kohteisiin. Amerikassa leviävä kristinuskon vastaisuus ja uuspakanuus on muuttamassa maata Obaman ohjauksessa laittomuuden linnakkeeksi. Yksi kuvaava esimerkki on WC- ja suihkutilojen avaaminen hallituksen pakottamana kouluissa ja hallituksen laitoksissa molemmille sukupuolille iästä ja uskonnollisesta riippuvuudesta huolimatta. http://www.wnd.com/2016/05/atheists-lau ... ttraction/, http://mobile.nytimes.com/2016/05/13/us ... /728608/75,
· Libanonin TV väittää ohjelmassaan, että Israel surmasi Hizbullahin joukkojen Syyrian komentajan Mustafa Badreddinen. Hizbullah on epätietoinen, miten hänet surmattiin ja kuka sen teki, mutta asetti komitean tutkimaan asiaa. Hän sai surmansa lentokentälle tehdyssä ilmaiskussa. Perjantaina annetun lausunnon mukaan hän sai surmansa Damaskoksen lentokentälle tehdyssä ilmaiskussa 10.05.2016. Badreddine, 55, peri asemansa Israelin väitetyssä attentaatissa 2008 surmatulta Imad Mughniyehiltä. http://www.timesofisrael.com/top-hezbol ... edia-says/
· Jordanian ja Israelin välit ovat kuningas Abdullah II:n tuomitsevista lausunnoista huolimatta kasvaneet kaikessa hiljaisuudessa. http://www.jpost.com/Middle-East/A-quie ... ise-453720,


Lähettänyt Gabriel Eskel
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Ajantasatietoa israelista/Israel Update / Toukokuu

ViestiKirjoittaja noomi » 16.05.2016 07:16

    Kuva

Sunday, May 15, 2016
SUNNUNTAI 15.05.2016
SUNNUNTAI 15.95.2016
01. TÄSTÄ PÄIVÄSTÄ on kehittymässä todellinen hellepäivä. Jo kuuden maissa lämpömittarinne osoitti 26 astetta, ja ennusteiden mukaan sen lukema noussee iltapäivään mennessä 37 asteen tienoille, huomenna jos mahdollista asteen enemmän. Näin Jerusalemin ympäristössä..Tiberiassa on tänään 44 astetta, Suolamerellä samoin 44 ja Eilatissa peräti 46 astetta-Tämä on sitä tilanteiden heittelyä tässä maassa, sillä jo tiistaina lämpötila putoaa Jerusalemissa 29 asteen tienoille, yölämpötila putoaa sekin 17 asteeseen.
SÄÄTILAT tänään: Jerusalem 26 -37; Tiberias 25 -42; Suolameri 30 -42; Eilat 29 -44 +C-astetta. Heitto lämpötilan ennusteissa johtuu siitä, että seuraan ToT:n ja JP:n ennusteita, joissa on selviä eroavuuksia. Ilma on helteinen mutta kuiva, mikä osaltaan helpottaa kuumuuden kestämistä.
02. POLIITTISELLA rintamalla on samoin havaittavissa lievää kuumenemista, mikä ilmenee siinä, että keskustelut hallitus-pohjan laajentamiseksi ovat saamassa kovin kärjekkäitä muotoja, mikä ei lupaa hyvää kesän ajaksi.
Sionistisen Unionin 1. puheenjohtaja Yitzhak Herzog on kaikessa hiljaisuudessa käynyt keskusteluja Netanyahun tai hänen edustajansa kanssa Unionin nostamiseksi hallitukseen. Media sai vihiä ideasta turhan aikaisin, mikä "nosti kissan pöydälle", ennenkuin pöytävieraat olivat löytäneet paikansa.
HERZOGIN uskalias yritys on saanut yllättävän voimakkaan vastareaktion puolueen johtavien jäsenten taholta. Herzogin kilpailijat, heistä ennen muuta entinen puheenjohtaja Shelly Yacimovich aloitti vastahyökkäyksen TV-kakkosen ohjelmassa "meet the press" lauantai-iltana todeten. "Herzog haluaa päästä hallitukseen, ja ystävieni tehtävä on kertoa hänelle, ettei hän voi." Yacimovich on Herzogin potentiaalinen kilpailija puolueen seuraavissa puheenjohtajavaaleissa. Hän selvitteli ohjelmassa kantaansa todeten: "Asiasta voisi keskustella positiivisesti, jos hallitusohjelmaa muutettaisiin siten, että Beit Yehuda-puolue jäisi hallituksen ulkopuolelle, mutta että pääministeri Netanyahu haluaa säilyttää nykyisen kokoonpanon". Hän jatkoi sanoen ilkeästi: "Netanyahun tarjous, joka ei ärsytä Beit Yehudan puheenjohtajaa Naftali Bennettiä eikä sen kansan-edustajia Bezalel Smotrich ja Ajelet Shaked, ei ole hyväksyttävissä". Hän sanoi, ettei tarjous ollut sopiva edes alle keskitasolle puolueelle. "Hän heittä meille loppuun kalutun luun odottaen meidän juoksevan sen perässä hännät heiluen. Siinä ei ollut edes illuusiota, että se sisältäisi jotain hyvää".
Herzog julkaisi torstai-iltana FB:ssa omat vaatimuksensa, mutta julkaisi perjantaina korjatun version, jossa vaaditaan mm: Elinkustannusten alentaminen; osallistuminen päätöksen-tekoon koskien luonnonkaasun suunnitelmissa; auktoriteetti kansainvälisen boikotin lopettamiseksi; korkeimman oikeuden suojeleminen; rasististen lakien kumoaminen; keskustelujen avaaminen alueen maiden kanssa; sekä Herzogin suunnitelman toteuttaminen erottautumiseksi PA:n arabeista. Lisäksi hän vaatii välitöntä rakennuskieltoa Juudeaan ja Samariaan.
Yacimovichiin kannattaja ke. Miki Rosenthal sanoi, että Herzog haluaa hallitukseen äänestäjiensä kustannuksella ja oman asemansa nostamiseksi. "Herzogin (Bujin) aiheuttama massiivinen tuho on korjaamaton niin kauan, kuin hän pysyy asemassaan". Puolueen aktivistit pitivät pienen mielen-osoituksen Herzogin asunnon edustalla vaatien häntä lopettamaan keskustelut Netanyahun kanssa. Protestin organisoinut Naama Lazimi ennakoi, että "liittyminen julmaan äärioikeistolaiseen hallitukseen merkitsisi puolueelle kuliniskua ja kansan kannatuksen menettämistä".
Puolueen johtajatason edustajat eivät usko, että radikaalia sopimusta maan kasvojen muuttamiseksi voidaan solmia Netanyahun kanssa, eikä sitä uskone myöskään Herzog, he arvioivat tilannetta. http://www.jpost.com/Israel-News/Politi ... lks-453980
03. Beit HaYehuda puolueen taholla seurataan hermostuneina ja epäluuloisesti Netanyahun ja Sionistisen puolueen välillä käytyjä salaisia keskusteluja Labour-puolueen nousemiseksi hallitukseen. Se pelkää menettävänsä muutamia avain-ministeripaikkojaan hallituksessa, mikäli keskustelut toteutuvat. Puolueen taholta viestitetään, että siinä tapauksessa puolue jättäytyy pois Netanyahun hallituksesta 6 kuukaudessa.
Keskusteluja hidastavat Labour-puolueen sisäiset ristiriidat ja epävarmuus Herzogin todellisesta asemasta puolueensa johdossa. Arvioiden mukaan 1/3 -1/2 Labour-puolueesta vastustaa liittymistä Netanyahun hallitukseen. Heidän pelkonaan on, että Labourista tulisi vain kumileimasin Netanyahun suunnitelmien toteuttamiseksi, ja siksi Herzog julkaisi FB:ssä perjantaina ehtonsa hallitus-yhteistyöstä Likudin kanssa. Hallituksen kokoonpano tulisi täydelliseen remonttiin, eikä ole tiedossa, miten muut hallituspuolueet reagoisivat ministeripaikkojensa menettämiseen. Suuri helpottava tekijä on se, että ensi vuoden kaksivuotinen talousarvio sai Knessetin hyväksymisen. http://www.jewishpress.com/news/breakin ... 016/05/14/

04. Arabit kaikkialla Israelissa asettavat minareettinsa äänestoistolaitteisiin rukouksiinkutsun sijaan sireenin, jolla he haluavat osoittaa turhautumisensa ja menetyksensä Israelin itsenäisyyssodan aikana 1948 siitä, etteivät arabiarmeijat yhdessä silloisen Syyria-Palestiinan alueen arabien kanssa pystyneet tuhoamaan juuri itsenäisyytensä julistanutta heikosti aseistautunutta, ilman vakinaistaa armeijaa ja raskasta aseistusta tai lentoasetta, henkensä puolesta kamppailevia juutalaisten rag-tag joukkioita.
Arabit eivät olleet huomioineet, että juutalaiset taistelivat selkä seinää, eli tässä tapauksessa, Välimerta vasten, eikä heillä ollut kuin yksi vaihtoehto voittonsa ohella: Kuolema teloitusjoukkion edessä. Juutalaisten voitto oli ensimmäinen ihme uuden maan historiassa, jonka jälkeen niitä on tullut useita.
Arabit eivät vieläkään kaikkien niiden tappioittensa jälkeen ole tiedostaneet, että he taistelevat Israelin Jumalaa vastaan. Se on epätoivoista taistelua, jota he eivät voi voittaa. Siksi he ilmaisevat pettymyksensä ja turhautumisensa sireenien soitolla tänään keskipäivän aikaan. http://www.jewishpress.com/news/breakin ... 016/05/15/
05. ARMEIJAN ampumat valoraketit sytyttivät suuren metsä- ja pensaspalon sunnuntaina Hebronin vuorilla lähellä Megohot juutalaiskylää.
Palo näyttää syttyneen armeijan ampumista valoraketeista aikaisin sunnuntaiaamuna.
Armeijan yksiköt olivat tutkimassa epäilyksiä, että terroristit olivat päässeet hivuttautumaan juutalaiskylään.
Yksi varastorakennus ja metalliverstas olivat tuhoutuneet tai kärsineet vaurioita palossa. Armeija evakuoi kaiken varalta suurimmassa vaarassa olleet 13 perhettä. Myös muutamia viljapeltoja joutui tulen saaliiksi. Raporteissa ei mainita, että palo olisi haavoittanut ketään asukasta, tai että heidän asuinrakennuksensa olisivat kärsineet vaurioita.
24 palokuntalaista ja 8 paloautoa, niiden mukana 3 paloautoa PA:n alueilta, kamppailivat tulta vastaan pyrkien estämään sen leviämisen, mitä kova hellesää vaikeuttaa. Tällä hetkellä palo näyttää olevan hallinnassa eikä vaaraa ole sen leviämiseksi. Armeija ilmoittaa, ettei löydetty todisteita kenenkään murtautumisesta sisään juutalaiskylään, mutta asiaa tutkitaan. http://www.timesofisrael.com/army-flare ... ettlement/
06. LÄMPÖTILOJEN arvioidaan nousevan ennätyslukemiin joillakin alueilla maassa. Useilla paikkakunnilla lämpötila noussee lähelle 40 astetta tai sen yli. Koska myös yölämpötilat ovat korkeat, asuntojen sisätilat lämpenevät myös, mikä aiheuttaa epämukavan tunteen asukkaissa.
Hellesää sekä sisätiloissa että ulkona saa ihmiset etsimään siedettävämpää elintilaa luonnosta, mikä puolestaan lisää vaaraa, etteivät kaikki luonnossa lihojaan ja kalojaan käristävät kansalaiset noudata tarvittavaa varovaisuutta pienten grilliensä tai nuotioittensa sammuttamisessa käytön jälkeen. Tämä tuo mukanaan hallitsemattomien metsäpalojen syttymisen mahdollisuuden eri pulilla maata, mutta etenkin sen eteläosissa, joissa helteet ovat korkeimmat. http://www.timesofisrael.com/bush-fires ... -moves-in/,
07. Tel Avivin Or Yehuda lähiössä ilmeisesti rikollisjoukkojen välisessä selvittelyssä räjähtänyt auto haavoitti pahoin tarkoitettua kohdetta, 37, sekä lievemmin vaimoansa ja kahta tytärtään, 3 ja 7. Räjähdysaneet oli asennettu auton alle, ja ne räjäytettiin joko kauko-ohjauksella tai auton starttaamisen yhteydessä. Paikalle hälytetyt lääkintäavustajat antoivat uhreille ensi avun ennen heidän toimittamistaan Sheban Tel HaShomer lääkintäkeskukseen.
Poliisi aloitti pommituksen tutkimukset, mutta arvioi ennakkokäsityksenään, että kysymys on rikosjoukkojen välisestä selvittelystä ja attentaattiyrityksestä. http://www.timesofisrael.com/man-wounde ... arbombing/
08. RANSKAN juutalaiset vastustavat Cannesin filmifesti-vaaleissa filmin esittämistä, joka sisällöltään puolustelee 1972 Mynchenin olympialaisten yhteydessä tehtyä terrori-iskua, joka tuhosi lähes koko Israelin olympiajoukkueen.
Filmin nimi on "Munich, Palestiinalainen tarina", sen ohjaaja Nasri Hajjaj, selittää, että ne olivat Saksan poliisit, jotka surmasivat israelilaiset urheilijat, eivät palestiinalaiset. Ranskan juutalaisten kattoyhdistys lähetti kirjeen filmilestivaalien järjestäjille protestoiden sen esittämistä erityisesti juuri nyt väkivallan ja laittomuuden noustessa ennätyslukemiin useissa Euroopan maissa. Dubai on aiemmasta poiketen lähettänyt festivaaleihin useita arabifilmejä, joista Munich on yksi.
Rodger Cukieman lähetti CRIF:n nimissä protestin sekä festivaalien presidentille että Ranskan kulttuuriministerille esittäen, että filmissä syytetään väärin Saksan poliisia, ja poistetaan "palestiinalaisten vapaustaistelijoitten" suorittamasta vastuu 11 israelilaisen urheilijan murhasta. http://www.timesofisrael.com/french-jew ... errorists/
09. Israelin oikeusministeri Ayelet Shaked puolustaa lakiesitystä, joka toteutuessaan asettaa Juudean ja Samarian C-alueet, joissa Israelilla on täysi siviili- ja turvallisuusvastuu, samojen lakien alaisiksi kuin muualla
Israelissa asuvat kansalaiset. Ayelet puolustaa tukeaan laille, että se poistaa eriarvoisuuden Juudeassa ja Samariassa asuvien ja Israelin alueen asukkaitten välillä. Esim. raskaana olvien naisten sosiaaliturva on järjestymätön Juudean ja Samarian alueilla.
Lakiesitys on herättänyt kovaa vastustustae etenkin vasemmiston ja Israelin arabien keskuudessa, koska he katsovat tämän olevan esiaste alueitten liittämiseksi Israeliin. Juudeassa ja Samariassa asuu lähes 400 000 juutalaista ns., C-alueilla ilman Jerusalemin itäosaa. PA:n arabit väittävät, että C-alueilla asuu 300 000 arabia, mikä israelilaisten tutkijoitten mukaan on täysin hatusta temmattu. Heidän laskelmiensa mukaan oikea määrä on 75 000, Beit Yehudan mukaan vain 45 000.
Kuten useissa raporteissa on osoitettu. EU ja USA rahoittavat laittomien kylien rakentamista arabeille C-alueille saadakseen heidän lukumääränsä nostetuksi. Laskelmien mukaan PA:n arabit ovat rakentaneet tuhansia laittomia rakennuksia C-alueilla, joiden poistamista viranomaisten taholta EU ja USA protestoivat jopa YK:n instituuteissa. http://www.timesofisrael.com/plan-to-ap ... nnexation/
10. Hizbullahin jäsenet, isä ja poika, siirtyivät Libanonista Israeliin, ja nyt Ibrahim Yassinin, uudelta nimeltään rabbi Abraham Sinai, Libanonissa syntynyt poika Amos, saivat presidentin erikoismaininnan Ibrahimin ja hänen poikansa palveluksesta IDF:n Golani Prikaatissa. Torstaina 120 ID:n sotilasta muodostivat kunniakomppanian juhlistaakseen seremonia, jossa presidentti Reuven Rivlin tunnusti Ibrahin Yassinbin, rabbi Abraham Sinai ja hänen poikansa Amos, erityispalvelut Israelille sekä heidän epätavallisen elämäntarinansa.
Asuessaan Libanonissa Ibrahin Yassin ja hänen poikansa Amos olivat vakoilleet Hizbullahia Israelin hyväksi. http://www.timesofisrael.com/from-hezbo ... r-and-son/
11. Ranskan ulkoministeri Jean-Marc Ayrault matkusti Israeliin voidakseen kaupitella täällä presidentti Hollanden laatiman rauhansuunnitelman, jota on tarkoitus käsitellä Geneven kansainvälisessä rauhankonferenssissa, jonne Israelia eikä PA:ta ole kutsuttu mukaan.
Ranskan ulkoministeriöllä tulee olemaan vaikea tehtävä uskotellessaan suunnitelman erinomaisuutta Netanyahulle, joka vain vähän aiemmin lähetti kitkeräsävyisen kirjeen presidentti Hollandelle hämmästellen siinä, miten kulttuuri-valtiona pidetyn Ranskan edustaja YK:ssa saattoi UNESCO:n kokouksessa puoltaa päätöslauselmaa, jossa juutalaisten oikeudet sekä historialliset ja uskonnolliset siteet Jerusalemin Temppelivuoreen mitätöidään kokonaan.
Ranskan ulkoministeri saapui Israeliin eilen, tänään hän tapaa pääministeri Netanyahun, joka tarjoutui antamaan historian-opetusta UNESCO:n jäsenmaille – mikä näyttää olevan tarpeen myös EU-maiden edustajille. Ulkoministeri käy Israelin matkansa aikana morjestamassa myös Abbasia Ramallahissa. Abbas voi hyvinkin hyväksyä suunnitelman – jos sen kylkiäisenä saa sievoisen tukun Euroja, kuten on luultavaa. http://www.timesofisrael.com/netanyahu- ... esco-spat/
12. ON suorastaan outoa, ettei Hizbullah syyttänyt alun perinkään Israelia korkean sotilaskomentajansa Mustafa Badreddinen teloittamisesta Damaskoksen lentokentällä, vaan osoitti sormensa Syyriassa taistelevaan kapinallisjoukkoon, mikä on epätavallista. Se oli kuitenkin voitto Israelille. http://www.jewishpress.com/news/breakin ... 016/05/15/
DEBKAFILE kertoo, että Hizbullahin johtaja Hassan Nasrallah näkee USA:n ja Venäjän ollen suunnittelemassa ja toteuttamassa sotilaskomentajan Mustafa Badreddinen teloitukseen Damaskoksen lentokentällä. http://www.debka.com/article/25422/Hizb ... 9s-killing


Lähettänyt Gabriel Eskel
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Ajantasatietoa israelista/Israel Update / Toukokuu

ViestiKirjoittaja noomi » 19.05.2016 10:03

    Kuva

Wednesday, May 18, 2016
KESKIVIIKKO 18,05.2016
KESKIVIIKKO 18 .05.2016
01.Lämpömittarimme näytti aamulla ennen kuutta 15 lämpöastetta, ja noussee päivän aikana 24 asteen tienoille. Huomenna torstaina lämpötila laskenee asteen verran, mutta uusi lämpöaalto on tulossa perjantaista alkaen. Lauantain lämpötila noussee enimmillään 28 asteen kieppeille myös yölämpötilan alkaessa nousta.
SÄÄTILAT tänään: Jerusalem 15 .24; Tiberias 20 -32; Suolameri 25 -33; Eilat 24 -36 +C-astetta. Näin ovat marjat ToI:n ennusteen mukaan, JP voi esittää vähän poikkeavia lukuja, mutta yleinen tendenssi lienee samansuuntainen.
02.Israelin poliittinen lämpökäyrä osoittaa sekin melkoista heilahtelua ylös ja alas, kuten tämä Wordin ohjelmakin, joka itsepäisesti valitsee oman sovelluksensa, eikä nyt ole aikaa ruveta sitä korjailemaan.

Sisäpolitiikassa jatkuvat pääministeri Netanyahun tunnustelut hallituspohjan laajentamisesta vasemmiston suuntaan, mikä tulisi tapahtumaan Juutalainen Kotimme puolueen kustannuksella. Pääehdokas Labour-puolue – ehkä ilman Livnin Hatnua-puoluetta – esittää vaatimuksenaan, että rauhanprosessin johto tulee antaa sille, mikä nostaisi Livnin uudelleen julkisuuteen. Edellisessä raportissa esittämieni vaatimusten lisäksi Labour-johtaja Yitzhak Herzog vaatii oikeus- ja kulttuuri-ministeriöitä, joita Juutalainen Koti nyt hoitaa. Tämä antaisi vasemmistolle vapaat kädet mitätöidä Ayjelet Shakedin sponsoroimat lakiesitykset, joista eniten vasemmistoa ovat karsastanut Shakedin suunnitelmat Israelin lain ja oikeuden ulottamiseksi Juudean ja Samarian alueille – Jerusalemin itäosissa sitä on jo osittain noudatettu. Juudeassa ja Samariassa tilanne on sekava, sillä soveltuvin osin noudatetaan rinnan israelilaisen oikeuskäytännön kanssa sekä Jordanian että ottomaanihallinnon aikaisia lakeja, joita sovelletaan PA:n toimesta maata israelilaisille myyneitä vastaan. Jordanian ja ottomaanihallinnon lait sallivat kuolemantuomion maata juutalaiselle myyneelle, mikä usein toteutetaan "puskaoikeutena". Koska siihen syyllistynyt on auto-maattisesti henkipatto, kuka tahansa muslimivoi katsoa oikeudekseen ellei peräti velvollisuudekseen surmata hänet, sillä sitä tukevat muslimisaarnaajan antamat uskonnolliset tulkinnat.

NETANYAHU tavoilleen uskolisena toistelee haluaan tavata PA/PLO:n puheenjohtajaa Mahmoud Abbasia koska ja missä vain ilman ennakkoehtoja, joihin tämä ei edes viitsi vastata luottamuspulan vuoksi.
Ranskan esitys kansainvälisestä rauhan konferenssista sen sijaan siirtyy loppukesään USA:n ulkoministeri John Kerryn ilmoitettua, ettei aikataulu anna mahdollisuutta osallistua konferenssiin Ranskan ehdottamana aikana. Netanyahu ilmoitti vastustavansa Ranskan esitystä, mutta Abbas ilmoitti kannattavansa sitä.
Onko Kerryn "päänsärky" sitten todellinen tai keksitty, on asia sinänsä, sillä USA:n ja Ranskan välit ovat epäluuloiset, eikä USA katso hyvällä Ranskan sooloilua heidän kenttä-
puoliskollaan.

03.EGYPTIN itsevaltainen presidentti entinen sotilaskomentaja Abdel Fattaj Al-Sissi tarttui hänkin yllättäen Israelin ja PA:n välisiin rauhantavoitteisiin.
Al-Sissi kehotti yllättäen Israelilaisia ja palestiinalaisia ottamaan "historiallisia askeleita rauhan saavuttamiseksi, kuten hänen maansa teki vuonna 1979".
"Jos meidän yhteisen ponnistelumme ja todellisen halumme kautta pystymme löytämään ratkaisun tähän ongelmaan ja löytää toivoa palestiinalaisille ja turvallisuutta israelilaisille, historia tulee kirjoittamaan uuden sivun, joka ei ole vähempiarvoinen ja ollen jopa arvokkaampi kuin 40 vuotta sitten solmittu rauhansopimus Israelin ja Egyptin välille", Al-Sisi totesi puhuessaan eteläisessä Assiutin kaupungissa.

PÄÄMINISTERI Netanyahu tarttui asiaan välittömästi todeten lausunnossaan olevansa valmis työskentelemään Egyptin ja muiden arabimaiden kanssa rauhan saavuttamiseksi Israelin ja palestiinalaisten välille.
"Israel on valmis osallistumaan Egyptin ja muiden arabimaitten kanssa edistääkseen sekä diplomaattista prosessia että vahvistamaan tasapainotilaa alueella. Arvostan presidentti Sissin työtä ja koen rohkaistuvani hänen johtajuudestaan tässä tärkeässä kysymyksessä", pääministeri totesi.

Egyptin presidentti ehdotus tulee samaan aikaan, kuin pääministeri ja Labour-johtaja Herzog tunnustelevat mahdollisuutta yhdistää voimansa rauhaprosessin edistämiseksi. TV-10 jopa ennusti lähetyksessään, että Natanyahu ja Herzog voisivat matkustaa yhdessä Kairoon keskustellakseen tarkemmin Al-Sissin esityksestä.

Al-Sissi kehotti kaikkia poliittisia tahoja Israelissa ja Palestiinassa poistamaan erimielisyytensä voidakseen vahvistaa rauhanprosessia. Hän esitti eritýisen kehotuksen "palestiinalaisille veljillemme" yhdistyä voidakseen sovitella erimielisyytensä ja saavuttaakseen rauhan Israelin kanssa nopeasti.
"On olemassa arabisuunnitelma; Ranskan aloite; Amerikan ponnistelut ja lisäksi kvartetti, kaikki ne ovat työskennelleet ratkaisun löytämiseksi. Egypti ei halua esiintyä johtajan roolissa, mutta olemme valmiit val- jastamaan kaikki ponnistelumme voidaksemme antaa oman panoksemme tämän ongelman ratkaisemiseksi".,

AL-Sissi sanoi keskustelleensa Abbasin kanssa tämän Kairon vierailun yhteydessä, ja totesi hänen tukevan Ranskan esitystä, mutta sulkevan pois mahdollisuuden suorista neuvotteluista Israelin kanssa noiden raamien ulkopuolella. Abbas oli kuitenkin Kairossa esittänyt omat ennakkoehtonsa: Israelin tulee keskeyttää kaikki setlementtitoiminta, ja rakentaminen myös Jerusalemin
Lemin itäosissa. Lisäksi Israelin tulee sitoutua vetäytymisestä 1949 aselepolinjoille.
Netanyahu vaatii suoria neuvotteluja ilman ennakko-ehtoja, mihin Abbas ei ole suostunut.
Abbas totesi Ramallahissa tavattuaan Ranskan ulkoministerin, että molempien osapuolten tulee unohtaa menneet ja aloittaa keskustelut kansainvälisessä valvonnassa ilman ennakkoehtoja. "Kansainvälisen yhteisön tulee laatia sopimusehdot, jotka meidän tulee hyväksyä", hän totesi, vain esittääkseen Kairossa uudet vaatimuksensa Israelille. Abbas toteuttaa Koranin ohjetta, jossa valehteleminen on sallittua, jos sillä edistää islamin asiaa tai pelastaa henkensä. http://www.jpost.com/Arab-Israeli-Confl ... lis-454188

04.Netanyahun ja Herzogin välisissä osin salaisissa keskusteluissa ei INN:n mukaan ollut edistytty ratkaisu- kohtaan. Artikkelin mukaan esteinä ovat diplomaattiset kysymykset, joista Herzogin suunnitelma israelilaisten ja PA:n arabien erottamiseksi on yksi avainkysymyksistä. Netanyahu on ilmoittanut, ettei hän hyväksy sitä, koska erottaisi esim. Jerusalemin lähiöitä kuten Issawiya ja liittäisi ne PA:n hallintaan, eli jakaisi pääkaupungin.

Kysymyksessä on Jerusalemin yhtenäisyys, jota hallitus on pitänyt ehdottomana vaatimuksena, eikä halua suostua pääkaupungin jakamiseen, kuten se oli Jordanian hallitessa Juudeaa ja Samariaa. Käytännössä hallitus on joutunut toteamaan itäosan siirtyvän yhä lujemmin arabien valvontaan, eikä Jerusalemin kaupungin toimet palvelustensa ulottamiseksi sinne ole toteutuneet toivotulla tavalla. Lisäksi IDF on päästänyt PA:n poliisin yksiköitä valvomaan Jerusalemin itäosia.

Sekä Sionistisen Unionin että Likudin parissa esiintyy voimakasta antipatiaa yhteishallitukseen. Ideologiset ja uskonnolliset erot näyttävät olevan liian suuret historiallisen kompromissin saavuttamiseksi. Yhteisen, kansallisen strategian luomiseksi yhteishallitus on kuitenkin ehdoton edellytys Israelia koskevien sekä ulkoisten että sisäisten ongelmien ja uhkakuvien ratkaisemiseksi ja poistamiseksi. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... zwUpDeKTIU

05.Kautta vuosituhantisen olemassaolonsa aikana juutalaisten suurimmat ongelmat ovat olleet kansan eripuraisuus. Jo erämaavaelluksen aikana Moseksen lähettämän 12 vakoojan palattua vakoilumatkaltaan 10 heistä kehotti luopumaan Luvatun Maan valloittamisesta, koska "siellä asuu vahvoja kansoja linnoitetuissa kaupungeissaan, ja jopa jättiläisiä nähtiin heidän joukossaan". Vain 2 vakoojaa, Josua ja Kaleb, suosittelivat siirtymistä välittömästi luvattuun maahan. Seurauksena oli kapina, jossa uhattiin Moosesta kivittämisellä, uuden johtajan valitsemista ja palamista Egyptiin. Israelin Pyhä puuttui itse asiaan kapinan kukistamiseksi, mutta rangaistukseksi kansa joutui samoilemaan 40 vuotta erämaassa, kunnes Egyptissä syntynyt sukupolvi olisi tuhoutunut ja maatunut tiettömiin autiomaihin.

SAMOIN Jerusalemin ollessa jo vihollisen piirittämänä sekä Babylonian että Rooman vallan aikana juutalais-ryhmät sotivat verisesti keskenään. Tarvitaan uusia rangaistustoimia tämän kansan yhtenäistämiseksi, joista myös Raamatussa ilmoitetaan: Vain kolmannes heistä selviytyy hengissä lopun aikojen suurissa koko maailmaa koskevissa koettelemuksissa.

Netanyahu ja Yaalon pystyivät hädin tuskin sovittelemaan keskinäiset erimeilisyytensä maan johtamisesta. Pääministeri joutui luennoimaan puolustusministerilleen, että poliittisen johdon tulee voida hallita maata, jonka turvallisuuden takaamiseksi se rakentaa armeijansa.

Israelin puolustusvoimien IDF yleisesikunnan komentaja Gady Eisenkot kävi tiistaina tutustumassa Bnei David (Davidinpojat) armeijan palvelukseen valmistavassa akatemiassa Elissä Samariassa. Hän tapsi ennen puhettaan kokelaille laitoksen johtajat, rabbi Eli Sadan ja rabbi Yigal Levinstein,

Puheessaan kokelaille Eisenkot tähdensi, ettei armeija ole paikka, jossa puhutaan kansaa jakavista aiheista.
"IDF on yhtenäinen voidakseen puolustaa maataan" hän selitti.
Yhtenäisyyden muodostamiseksi ja säilyttämiseksi sotilaan tehtävä on totella esimiehensä komentoja, hän selitti, ja toiseksi säilyttää armeija eettiset arvot juutalaisten halakhan mukaan. Kuitenkin hän joutui helmikuussa puhuessaan väistämään etiikan vaatimuksia todetessaan, että Talmudissa esitetty ohje: "Jos joku uhkaa surmata sinut, surmaa hänet ensin", on vain iskulause, eikä tarkoitettu otettavaksi vakavasti. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... zwZfTeKTIU,

06.UUTOSOTSIKOITA
· Israelin rajapoliisi ja IDF:n turvallisuusjoukot pidättivät yön aikana 16 etsittyä PA:n arabia eri puolilla Juudeaa ja Samariaa. 14 pidätettyä PA:n arabia syytetään osallisuudesta terroritoimintaan ja väkivallasta siviilejä kohtaan. Kaksi muuta kuuluvat Hamas-järjestöön, toinen heistä on entinen PA:n hallituksen vankien asiain ministeri. http://www.jewishpress.com/news/breakin ... 016/05/18/, http://www.jewishpress.com/news/breakin ... 016/05/18/,
· USA:n presidentinvaalien ehdokkaiden valinta jatkuu jos mahdollista entistä likaisemmin toimin. Republikaanien pääehdokas Donlad Trump on joutunut vastailemaan jopa hänen ruumiin-jäsentensä toimivuutta koskeviin kysymyksiin ilman häveliäisyyden häivääkään. Kaluttuaan muut luut tyhjiksi hänen vastustajansa nostivat esiin hänen väitetyn naisten kohtelunsa, jota he pitävät sopimattomana presidentin virkaa havittelevalle, unohtaen kokonaan oman presidenttinsä Bill Clintonin töppäykset kauniimman sukupuolen edustajien kanssa. Donald Trumpin vaimo Melanie oikoi joitain syytteitä Hitlerin esimerkin seuraamisesta, ja nyt hänen Ivanka tyttärensä todistaa, että New York Timesn julkaisema artikkeli, joiden mukaan Donald kohteli naisia halveksivasti ja alentuvasti ei pidä paikkaansa, vaan NYT on sekoittanut saamansa Donaldin naistuttavien ja hänen yhtiöissään työskennelleiden naisten lausunnot. Ivanka vakuuttaa, että NYT artikkeli on pahansuopa ja vääristelty esitys lausunnoista. http://www.jewishpress.com/news/breakin ... 016/05/18/
· Israelissa vieraileva jordanialainen opiskelijaryhmä löysi vierailunsa aikana kokonaan toisenlaisen Israelin, kuin millaisena he ovat tottuneet sitä pitämään. Torstaina he tapasivat alueellisen yhteistoiminnan apulaisministeri Ayoub Karan ja ministeriön johtajan Hashem Husseinin. Ryhmän matkan olivat järjestäneet alueellisen yhteis-toiminnan ministeriö yhdessä Tel Avivin yliopiston Moshe Dayan keskuksen kanssa. http://www.jewsnews.co.il/2016/05/17/jo ... al-israel/
· Turvapaikan hakijoiden joukkoon ovat islamin jihad-järjestöt soluttaneet runsaasti omia taistelijoitaan, tätä tapahtuu sekä Euroopassa että USA:n jossa Obama lyhensi heidän taustojensa tutkimisaikaa. Kiinnijoutuneitten parissa on entisiä Al-Qaidan ja muiden jihadistien aktiivitaistelijoita. http://www.jewsnews.co.il/2016/05/17/mu ... to-europe/
· Ranskassa muslimien vastainen jännitys on noussut entisestään sinänsä pienehkön tapauksen vuoksi. 21-vuotias Angelique Slosse oli kahden ystävänä kanssa ottamassa aurinkoa bikineissään Park Leo Lagrancessa Reimsissa, kun joukko musliminaisia tuli paikalle alkaen heittäen hänelle herjaa, mikä pian muuttui väkivaltaiseksi. Ulkopuolisten väliintulo pelasti hänet vakavilta vaurioilta, mutta hän oli täynnä mustelmia ja haavoja eikä pystynyt menemään työpaikkaansa seuraavana päivänä. http://www.jewsnews.co.il/2016/05/17/fr ... lim-girls/

Lähettänyt Gabriel
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Ajantasatietoa israelista/Israel Update / Toukokuu

ViestiKirjoittaja noomi » 21.05.2016 08:29

    Kuva

Friday, May 20, 2016
PERJANTAI 20.05.2016
PERJANTAI 20.05.2016
01.16 ASTEEN lämpötila tuntui siedettävän viileältä näin hellepäivien jälkeen, mutta tämä ilo lienee lyhyt-aikainen, sillä jo huomenna lämpötila noussee selvästi. Taivaankansi on ennusteen mukaan pilvetön, mutta erillisiä harsopilviä seikkailee muuten aurinkoisella taivaalla. Huomiseksi luvataan puolipilvistä, mutta pilvet poistunevat kuvasta ylihuomenna, jolloin ToJ lupaa kuivaa ja kuumaa säätä sunnuntaiksi, mutta jo maanantaina lämpötila romahtaa uudelleen 23 asteen huippulämpö-tilaan taivaankannen ollessa osittain pilvien peitossa. Näin sitten sahataan, ylös ja alas kuten hallitusyhteistyön laatijoittenkin suunnitelmat.

SÄÄTILAT tänään: Jerusalem 13 -24; Tiberias 18 -32; Suolameri 23 -33; Eilat 20 -34 +C-astetta. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/212561,
02.Hallituksen laajentamissuunnitelmat saivat yllättävän käänteen keskiviikkona median kertoessa epäuskoiselle kansalle, että jo lähes valmiiksi neuvoteltu sopimus Herzogin johtaman Sionistisen Unionin (Labourin) kanssa on hyllytetty – tosin Herzog kertoi asian vähän toisin vakuutellessaan, että hän se katkaisi keskustelut Likudin kanssa saatuaan tietää, että Netanyahu heilasteli Israel Beitenun jo9htajan Avigdor Libermanin kanssa. Se vanha rakkaus heidän välillään – jo kuolleeksi luultu – oli heräämässä henkiin, eli vanha suola alkoi janottaa Bibiä kovassa helteessä.

HERZOG äimistelee silmät pullollaan, miten tässä näin kävi, ihan hyvinhän me sovimme yhteen, kuten tukkipomo totesi epäröivälle vuorineuvoksen tyttärelle SF:n elokuvassa kaksi vanhaa tukkujätkää. (Suluissa kerrottakoon, että vanhojen suomalaisten filmien seuraaminen tuntuu hyvältä koti-ikävän vastapainoksi, etenkin näin kevätaikaan, jolloin luonto herää henkiin siellä synnyinmaassa. Pitäkää maa puhtaana matuista!)

Pääministeri Netanyhau äkillinen suunnanmuutos tuntuu sitäkin yllättävämmältä, että Egyptin presidentti Abdel Fattah al-Sisin tarjoama välittäjän asema Israelin ja PA:n arabien välillä sai nopean hyväksymisen USA:n taholta, jonka väsymätön ulkoministeri John Kerry löysi aikaa lentää välittömästi Kairoon saadakseen paremman tuntuman Egyptin presidentin suunnitelmasta, vaikka hän ei löytänyt sopivaa rakoa Ranskan kv. Rauhan-konferenssille. Tosin aamun uutisten mukaan Kerry osallistuu kuitenkin kesäkuun 3. päiväksi suunniteltuun Pariisin konferenssiin.

ONNETON Labour-johtaja Yitzhak Herzog jätettiin lehdellä soittelemaan, sillä hän uskoi Netanyahu vilpittömyyteen. Olisi poliitikkojen ja diplomaattien hyvä tiedostaa USA:n entisen ulkoministeri Henry Kissingerin toteamus: Diplomatiassa ja politiikassa ei ole ystäviä, vain intressejä. Tämä koskee yhtä hyvin kansainvälisiä kuin henkilö-kohtaisia suhteitakin. Herzog uhkaa petetyn entisen heilan tavoin kostaa sopivassa tilaisuudessa – jos hän pystyy säilyttämään asemansa ja pesemään ryvettyneet kasvonsa, sillä Shelly Yacimovich haluaa hänen paikkansa.

TOINEN onneton on puolustusministeri Moshe Yaalon, joka uskoi asemansa olevan järkkymätön, mutta jolle Netanyahu kävi kertomassa, että laittaa tavaransa puolustusministeriössä pahvilaatikkoon, sillä hänen asemansa puolustusministerinä on annettu toiselle, kuten Persian yksinvaltiaalle ilmoitettiin näkymättömän käden seinälle piirretyssä tekstissä.
Moshe Yaalon purki pettymystään ja loukkaustaan median edustajille valittaen, ettei Bibin toiminta ollut valistuneen yhteiskunnan johtajan arvolle sopivaa.
Raportit kuitenkin vihjaavat, että sopimuksen laatiminen Libermanin kanssa on kohdannut ongelmia. Yaalon sanoo jatkavansa toimintaansa puolustusministeriössä, koska häntä ei ole vielä virallisesti sanottu irti.

Liberman haluaa valvontaansa puolustus- ja maahanmuutto-ministeriöt, muttei halua painostaa haredi-kansan asepalvelua ja kääntymislakien säätämistä koskevissa kysymyksissä – ei ainakaan tässä vaiheessa.

Israel Beitenun sisällä kuohuu myös, sillä sen kuuden kansanedustajan parissa esiintyy tyytymättömyyttä siitä, ettei heidän mielipiteitään kuunneltu sopimusta tehtäessä. Eräs heistä, Knessetin varapuhemiehenä toimiva Orly Levin-Abecassis pani oman poliittisen tulevaisuutensa vaakalaudalle ja ilmoitti eroavansa puolueesta vastalauseeksi, ettei hänen ajamiaan sosiaalisia uudistuksia huomioitu sopimustekstissä.

MEDIAN artikkeleissa on spekuloitu, miksi vanha poliittinen kettu Netanhyahu erehtyi antamaan tärkeän puolustusministerin tehtävät henkilölle, jolla on enintään alkeellinen sotilaallinen koulutus ja kokemus. "Kenraalin virka annettiin korpraalille", kuten eräs toimittaja totesi. Tuoreessa muistissa on vielä Labour-puolueen edustajan Amir Peretzin valitseminen puolustusministerin tehtäviin, mikä osoittautui suureksi virheeksi – tosin Peretz muistuttaa, että se oli hän, joka eniten tuki Iron Dome torjuntaohjuksen kehittämistä. Iron Dome järjestelmän kehittäminen on osoittautunut todella onnistuneeksi ratkaisuksi, sillä 85 %:n tehokkuudella toiminut järjestelmä pelasti 2014 sodassa ehkä tuhansien siviilien hengen ja satojen miljoonien aineelliset tuhot. Järjestelmän kehittänyt yhtiö kehitti siitä uuden version, joka soveltuu asennettavaksi sotalaivoihin. Testeissä uusi versio tuhosi kaikki ammutut ballistiset ohjukset. Peretz muistetaan miehenä, joka videon mukaan tarkkaavaisesti seurasi taistelurintamaa kiikarin linssisuojat paikoillaan. Sattuuhan sitä. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... z6gfzeKTIU
Kyllä muuallakin maailmalla siviilejä on valittu puolustusministereiksi, ei se uutta olisi. Ainakin 3 USA:n puolustusministeriä olivat siviilejä. http://www.timesofisrael.com/liberman-l ... -opinions/, http://www.timesofisrael.com/critics-bl ... pointment/, http://www.jpost.com/Opinion/Treading-water-454490,
Israelin TV-2:n suorittaman tiedustelun mukaan kansan enemmistä tukee Israel Beitenun nousemista hallitukseen, mutta pienei enemmistö tukee Yaalonin asemaa puolustusministerinä. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... z6hHjeKTIU

03.UUTISOTSIKOITA
· Länsimaiden johtajat kehottavat länsipankkeja lisäämään liiketoimia Iranin kanssa. Ilmeisesti USA:n hallituksen painostuksella solmittu ydinaseiden kehityksen kieltävä sopimus ei ole saanut liikemaailmaa vakuuttuneeksi sopimuksen pitävyydestä USA:n uuden presidentin mahdollisesta purkamisuhasta johtuen. USA:n ja EU:n johtajat rohkaisevat liikemaailmaa ja pankkeja kohentamaan liiketoimiaan Iranin kanssa, mikä ei ole alkanut hyvistä toiveista ja rohkeista ennustuksista huolimatta odotetulla tavalla. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... z6kOjeKTIU
· Knessetin yleisten esitysten komitea valmistautuu ensi viikon torstaina, 26.05. pidettäviin Lag BaOmer juhlallisuuksiin Meron-vuorilla Galileassa. Tilaisuuksiin, jossa poltetaan juhannuskokon tapaisia suuria nuotioita, ja joissa vuorelle kokoontuneet kymmenet tuhannet kansalaiset tanssivat ja laulavat iloiten vapaudesta ja yhteisestä uskosta. Liikenneruuhkat ovat aina aiheuttaneet päänvaivaa, kuten suuren kansanmäärän aiheuttama turvallisuusriski sekä tarvittavien WC-, suihku ja lepo- ja hoitotílojen riittävyys paikoitus-tilojen puutteen ohella. Oman ongelmansa muodostavat ambulanssien ja lääkintähenkilö-kunnan pääsy alueelle hätätapauksissa. Varojen puute on ollut esteenä ongelmien poistamiseksi, mutta nyt kaikki osapuolet vakuuttavat tilanteen olevan hallinnassa. http://www.jewishpress.com/news/breakin ... 016/05/19/
· Puolustusministeri Moshe Yaalon katsoi saaneensa tarpeekseen Netantahyn venkoilusta, ja sanoutui irti sekä hallituksen että Knessetin jäsenyydestä. Hän sanoi ottavansa nyt aikalisän, eli vetäytyvänsä hiljaisuuteen miettimään syntyjä syviä. Hän valittaa luottamuspulaa Netanyahun kanssa ja toisaalta uskoaan häneen. Vahvistamattomien tietojen mukaan Yaalon olisi saanut ulkoministeri tehtävät, joita nyt hoitaa pääministeri apunaan Tzipi Hotoveli. Yaaloni9n tilalle Knessetiin nousee Yehuda Glick. Sionistisen Unionin ke Erel Margalit julkisti lausunnon, jossa "hän ylisti Yaalonin rohkeutta ja uskallusta paljastaa koko maailmalle Netanyahun alastomuuden", kuten hän sanoi ja esitti vaatimuksen uusista vaaleista, joka lopettaisi Netanyahun kauden. http://www.jpost.com/Israel-News/Politi ... ahu-454533,
· 20 maan ulkoministerit kokoontuvat kesäkuun 3. päivänä Pariisiin keskustelemaan Israelin ja arabien välisestä rauhansopimuksesta. Israel ei ole kutsuttu mukaan, eikä myöskään PA/PLO. USA:n ulkoministeri John Kerry löysi sittenkin aikaa osallistua konferenssiin. http://www.debka.com/newsupdatepopup/16 ... nian-peace
· Egypt Air matkustaja kone MS-804, joka katosi valvontatornien kuvaruudusta, tuhoutui Välimeren yllä luultavasti kauko-ohjatun tai aikapommin avulla. Koneen hylkyä tai osia ei ole vielä löydetty. Kone oli kadotessaan kuvaruudusta 10 mailin päässä Egyptin aluevesistä matkallaan Pariisista Kairoon. Koneessa oli 66 matkustajaa ja 7 hengen miehistö, Koneen menetys on uusi isku Egyptin turismia vastaan. Debkafile toteaa, että iskun teki ISIS. http://www.debka.com/article/25432/Egyp ... -time-bomb,
· Venäjän parlamentti antoi presidentti Putinille valtuudet uuden kansallisen sotilasyksikön perustamiseksi, joka tulisi olemaan huippu-koulutettu ja -varustettu, ja joka tulisi toimimaan kaikkialla maailmassa ISIS-joukkojen tuhoamiseksi. Kaartia johtaa hänen entinen henkivartijansa Victor Zolotov, joka vastaa toimistaan suoraan Putinille. Duma hyväksyi 345 äänellä uuden superarmeijan, 14 kansanedustajaa vastusti. http://www.jewsnews.co.il/2016/05/19/pu ... troy-isis/
· Demokraattien todennäköinen presidenttiehdokas Hillary Clinton vaatii, että USA:n tulee osoittaa sekä sympatiaa että empatiaa ISIS-taistelijoille,
http://www.jewsnews.co.il/2016/05/19/hi ... -for-isis/
Palestiinan kansallinen museo, jossa on tarkoitus esittää kansan muinaista elämää ja perinteitä, avattiin Bir Zeit yliopiston alueella lähellä Ramallahia Samariassa, mutta museo on täysin tyhjä kuin osoituksena, ettei olemattomalla kansalla voi olla perinteitä, mitä esitellä maailmalle. Museon rakentaminen maksoi 28 miljoonaa USD.
http://www.jewsnews.co.il/2016/05/19/pr ... of-people/

,
Lähettänyt Gabriel Eskel
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Ajantasatietoa israelista/Israel Update / Toukokuu

ViestiKirjoittaja noomi » 23.05.2016 08:14

    Kuva

Sunday, May 22, 2016
SUNNUNTAI 22.05.2016
SUNNUNTAI 22.05.2016
01. TÄMÄN sunnuntaina raportti tulee viivästymään, sillä korvalekuri haluaa kurkkia korvakäytävään, mitä siellä on mahdollisesti vikana, kun kuulo ei toimi kunnolla.
Aloittelen tätä raporttia 6.45 aikaan ja jatkan käytyäni vastaanotolla.
Aamulla ilma tuntui miellyttävän lämpöiseltä, lämpötila nousseen päivän aikana lähelle 31 astetta, mutta romahtaa huomenna 22 asteen tienoilla ja tiistaiksi ennustetaan vesisateita jollain paikkakunnilla lämpötilan pysyessä alhaisena.
Jatkan edellistä kirjoitusta pari tuntia myöhemmin. Korvalekuri kurkisteli korvakäytävään ja määräsi vahan poistamista ennen jatkotutkimuksia Kiryat Yovelin klinikalla. Hyvä niin, vaikka tuskin kuulo sillä paranee. Ongelmani on laitteiden uusiminen, ovat yli-ikäisiä.
SÄÄTILAT tänään: Jerusalem 19 -31: Tiberias 20 -38 (F:100 ), Suolameri 27 -38; Eilat 25 -40 +C-astetta. Kuten jo mainitsin, lämpötila putoaa reilusti huomenna ja tiistaina, jolloin voi tulla paikallisia sateita, mutta kohoaa uudelleen keskiviikosta alkaen. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/212604,
02. LIKUD ja Israel Beitenu yrittävät runnoa sopimuksensa hallitusyhteistyöstä tänään iltapäivällä. Osapuolet ovat salassa keskustelleet siitä jo ainakin kuukauden ajan, kuten raportit vihjaavat, joten pääkohdat lienevät selvät. Ruokahalu kuitenkin tahtoo nousta syödessä, joten uusia lisukkeita voidaan ottaa keskusteluun mukaan.

Raportti8enh mukaan Englannin entinen pääministeri ja EU:n nykyinen lähettiläs Lähi-Itään Tony Blair on ollut keskeinen tekijä Egyptin välitysesityksessä. Egyptin vihjaa, ettei se ole pahoittanut mieltään, vaikka sen suosikki Labour ei tullutkaan hallitukseen, mutta EU voi katsoa, että se oli Netanyahu näpäytys sen arvovallalle. USA:n ulkoministeri sanoo odottavansa mielenkiinnolla laajennetun hallituksen ohjelmajulistusta, jos sellainen annetaan. Kukaan ei voine arvata, mikä tulee olemaan Avigdor Libermanin panos ulkomaan asioissa, sillä Israelissa Libermania luonnehditaan superhaukaksi, eli mieheksi, joka ei pelkää esittää räväköitä mielipiteitään. Hän sanoi aikoinaan presidentti Mubarakista, että painukoon helvettiin, ja toiseksi, että jos kriisi syntyy Egyptin kanssa, IAF:n tulee pommittaa Assuanin pato. Sen tuhoaminen olisi katastrofi Egyptille, se surmaisi miljoonia ihmisiä ja tuhoaisi Egyptin keskeiset osat. Myös Etiopia on uhannut kostaa iskemällä Assuanin patoon, jos Egypti estää sen Sinisen Niilin pato-suunnitelmat.

Liberman luopuu ultraortodoksien asevelvollisuudesta, siviilivihkimisestä ja kuolemanrangaistuksen ottamista käyttöön tuomituille terroristeille. Tämä osoittanee, että hänen retoriikkansa on suurelta osin tarkoitettu suurta yleisöä varten, ei niinkään toteutettavaksi.

Hallitusneuvottelujen kuumuudessa pääministeri Benyamin Netanyahu asettui kannattamaan arabisuunnitelmaa. Arabit puolestaan ovat ilmoittaneet, että sitä voidaan kehittää ja muuttaa tarpeen mukaan. Tämä näyttäisi valmistelevan tietä rauhanprosessin etenemiselle, jossa Egyptin ja Saudi Arabian panos tullee kasvamaan merkittävästi. Niiden rakkaus juutalaista kohtaan tuskin on kasvanut, mutta USA:n vetäytyminen ja sen vaikutuksen väheneminen ovat nostaneet esille Iranin kasvavan vaikutusvallan ja alueellisen hegemonian saavuttamiseksi. Tuskin kukaan enää uskoo, etteikö Iran pyrkisi rakentamaan ydinaseita ensi tilassa.
Toinen Lähi-Idän tulevaisuutta rassaava tekijä on Turkin presidentti Erdoganin pyrkimykset diktaattorin asemaan, mistä viimeisin todiste on hänen monivuotisen kumppaninsa pääministeri Ahmet Davutoglun sanoutuminen pääministerin paikaltaan, joka annettiin Erdoganin politiikkaa toteuttavalle teknokraatille. http://www.timesofisrael.com/likud-yisr ... afternoon/, http://www.timesofisrael.com/in-coaliti ... nitiative/,

03. Uutisraporttien mukaan USA:n ulkoministeriö oli lähes shokissa Israelin puolustusministeri Moshe Yaalonin terävästä vastauksesta v. 2014 John Kerryn esittäessä massiivista vetäytymistä Juudeasta ja Samariasta. Ulkoministeriön tiedottajan John Kirbyn mukaan Yaalonin vastaus oli lähes loukkauksen luokkaa.

Täten lienee ymmärrettävä Kerryn hyväksyminen Yaalonin vaihtamiseksi, vaikka Liberman ei ollutkaan hänen ykkössuosikkinsa. Obaman hallitus suosii Labour-puoluetta, ja on salassa toiminut Netanyahun hallituksen kaatamiseksi, mikä alkoi jo ennen viime vaaleja.
USA:n korkeat virkailijat kieltäytyivät tapaamasta Yaalonin tämän Amerikan matkan aikana lokakuussa, mikä osoittaa, miten syvästi Obaman hallitus vieroksui häntä. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... 0FeATeKTIU

04. UUTISOTSIKOITA
· EGYPTAIR matkustajakone MS-804, joka tuhoutui matkalla Pariisista Kairoon 10 mailin päässä Egyptin aluevesistä, oli saanut uhkauksia siksi, että sen rekisteri no. SU-GCC muistuttaa presidentti Abdel Fattah Sisin sukunimeä. Kolme Kairon lentokentän työntekijää olivat uhanneet tuhota koneen. EgyptiAir on lisännyt virkailijoiden turvatarkastuksia ja lisännyt vartijoita sekä kentille että koneisiin. Tämän artikkelin mukaan Airbus 320 koneessa oli 56 matkustajaa ja 10 hengen miehistö. Kone lensi 37 000 jalan korkeudessa, kun se hävisi tutkan kuvaruudusta torstaina 2.29 AM. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... 0FiIjeKTIU,
· Islamin Valtion, ISIS, tiedottaja julkisti uuden videon, jossa se uhkaa iskeä amerikkalaisiin ja eurooppalaisiin kohteisiin ramadanin, muslimien paastokuukauden aikana. Videossa pilkataan USA:n hallituksen vakuutuksia ISIS:n tuhoamiseksi. AFP:n julkaisema raportti tuli julkisuuteen sunnuntaina. ISIS:n tiedottaja Abu Mohammad al-Adnani vakuuttaa, etteivät edes sen vahvojen kohteiden Mosulin, Sirten ja Raqqan menettäminen merkitsisi tappiota, se vai lujittaisi päättäväisyyttä taistelemaan entistä lujemmin. Muslimien mukaan surmansa saaminen ramadanin aikana Allahin pyhää tehtävää suorittaessaan antaa erityis-ansioita, mikä kannustaa itsensä uhraajia. Videossa kehotetaan iskemään myös Kanadassa, Ranskassa ja Belgiassa sekä Australiassa. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... 0FlgTeKTIU
· Terroristit avasivat tulen juutalaisia lapsia kuljettavaa koulubussia vastaan Gush Etzionin itäosassa sen kulkiessa Tequan arabikylän läheltä lauantai-iltana. Bussin tuulilasi vahingoittui tulituksessa, mutta kukaan ei haavoittunut. Juutalainen kylä Tekoa on myös lähellä tapahtuma-paikkaa. Tulittajien etsintää jatketaan. http://www.jewishpress.com/news/breakin ... 016/05/21/
· USA:n ja PA/PLO:n välisissä keskusteluissa, joissa pyritään selvittämään syitä PA:n talouden vararikkotilaan, syyttävä sormi osoitettiin Israeliin, joka ei ole suorittanut keräämiään tulli- ym. varoja PA:n pohjattomaan kassaan. PA on velkaa Israelin Sähköyhtiölle satoja miljoona NIS. http://www.jewishpress.com/news/breakin ... 016/05/21/
· Israel sallii sementin viemisen Gazan kaistalle 6 viikon kiellon jälkeen. Hamas käyttää sementtiä tunneliensa vahvistamiseen, vaikka EU ja YK väittävät, ettei mitään mene tarkastuksen ohi. Se tarkoittanee sitä, että tarkastajat on ostettu. Israel vie päivittäin Gazaan 900 rekkalastillista tavaroita. http://www.timesofisrael.com/israel-to- ... ek-freeze/
· Moshe Yaalon varoittaa, että vaaralliset ainekset ovat ottaneet Likudin ja hallituksen valvontaansa. Labour kosii häntä riveihinsä. Hänellä on suuret tavoitteet tulla takaisin politiikkaan pääministeriksi. http://www.timesofisrael.com/leaving-po ... ud-israel/


Lähettänyt Gabriel Eskel
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Seuraava

Paluu Israel / Israel Update

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 6 vierailijaa

cron