Ajantasatietoa Israelista/ Elokuu

Tiedotuksia jotka koskevat Israelia

Ajantasatietoa Israelista/ Elokuu

ViestiKirjoittaja noomi » 05.08.2016 08:54

    Kuva

Wednesday, August 03, 2016
KESKIVIIKKO 03.08.2016
KESKIVIIKKO 03.08.2016
01.EPÄVAKAISET ja monien mielestä jopa eskatologiset ilmiöt jatkuvat maailmassa kuin ennakoiden jotain epätavallista tapahtuvaksi. Tämä on tietenkin häiritsevää puhetta ja pahan maalaamista seinälle kesken Suomen suven, joka on vain kerran vuodessa- joskin vähän pitempi kuin jossain Hammerfestissä, jossa asukkaat totesivat- Eilen oli kesä, tänään alkoi syksy.

Extension Protokoll raportoi seuraavasti:
Maailma on lähestymässä apokalyptistä konfliktia.
Onko Venäjä valmistelemassa ennaltaehkäisevää iskua Yhdysvaltoihin? Artikkeli on 4-osainen käsitellen ensin sotilaallista valmiutta ja sen jälkeen mahdollista kehitystä. Esittelen vain otsikoita ruokahalun herättämiseksi.

1. Osa. Sytytyslankaa asennetaan Harmageddonia varten.
Putin varoitti puheessaan 2016: "Minua huolestuttaa se, ettei teidän kansanne ota varoitusmerkkejä todesta".
Voiko Venäjä tuhota USA:n? USA:n armeijan komentaja Mark Milley vastasi tähän: Venäjä on ainoa sotilasmahti, joka todella voi uhata USA:ta ja mahdollisesti tuhota sen. Seuraavaksi verrataan USA:n ja Venäjän asevoimien vahvuutta ja iskukykyä, eikä se mairittele Yhdysvaltoja.
Venäjän armeija harjoittelee 3. maailmansotaa varten.

2. osassa käsitellään kysymystä, valmisteleeko Venäjä ennaltaehkäisevää iskua USA:ta vastaan?
Venäjä valmistelee ydinkonfliktia sakkipelin tapaan, jossa venäläiset pelaajat ovat osoittaneet ylivoimansa.
USA:n sotilasjohtajat ovat kauhulla seuranneet maansa presidentti Obaman naiviutta keskustellessaan Venäjän johtajien kanssa, ja sitä, miten hän romuttaa USA:n ydin-aseita ja armeijaa vaarantaen maansa turvallisuuden.

3.osassa tarkastellaan, onko Venäjä valmistelemassa yllätyshyökkäystä Yhdysvaltoja vastaan.
Venäjä käytti hyväkseen Obaman tarvetta saada sopimus Iranin ydinaseista solmituksi millä keinolla tahansa. Hän antoi Venäjälle ydinasetasapainon aseman, koska sen ydinaseita ei pidetty uhkana USA:n turvallisuudelle.
Venäjä jatkaa ydinaseittensa modernisoimista samaan aikaan, kuin Obaman hallitus poistaa niitä ja tekee uusia myönnytyksiä venäjälle.
Venäjän politiikkaa esitellään seuraavaksi, ja tarkastellaan etenkin sen sukellusveneiden aiheuttamaa uhkaa USA:n turvallisuudelle. Elokuussa 2012 Venäjän pitkän matkan risteilyohjuksin varustettu sukellusvene toimi Meksikon-lahdella USA:n rannikon edustalla pitkän aikaa ilman, että USA:n rannikkovartio oli tietoinen siitä. Akula-luokan sukellusvene on Venäjän hiljaisimpia. Se pystyy upottamaan USA:n ballistisin ohjuksin aseistettuja ydin-sukellusveneitä ja lentotukialuksia.
Pentagon totesi lausunnossaan, etteivät Venäjän sukellusveneet ole uhka USA:lle.
Venäjä on lisännyt sukellusveneittensä partiointia USA:n rannikon läheisyydessä.
USA:n ydinaseitten modernisoiminen tulee kestämään ainakin vuoteen 2027 saakka. USA:n suunnittelijat näyttävät jääneen jälkeen kuin "eno veneestä".

4.osassa tarkastellaan laajemmin Venäjän valmisteluja ennaltaehkäisevän ydiniskun suorittamiseksi USA:ta vastaan.
Sodan mahdollisuus tuli ensimmäistä kertaa esiin todellisuutena NATO:n kokouksessa heinäkuussa Varsovassa. Englannin irtautumisen ohella EU:sta (Brexit) keskusteluja hallitsivat suunnitelman NATO:n itäisen siiven vahvistaminen, alkaen Baltian maista ja jatkuen Balkanille saakka.
Euroopan maat ovat hyväuskoisina - luottaen USA:n antamaan tukeen laiminlyöneet puolustuksensa ja ase-voimiensa ylläpidon ja kehittämisen - joutuneet nyt karun todellisuuden eteen. NATO päätti lähettää joukkojaan Puolaan, Viroon, Latviaan ja Liettuaan neljä pataljoonaa, mitä pidetään ehdottomasti alimitoitettuna. Suunnitelmana on, että monikansallisia NATO-joukkoja lähetettäisiin noihin maihin tarpeen mukaan. USA:n mukana olo on välttämätön edellytys, mutta USA:n talouden vaikeudet ja menojen kiristykset vaikeuttavat sen asevoimien lisäämistä Euroopassa.
Kuin ennusteena tulevaisuudesta oli republikaanien ehdokkaan Donald Trumpin toteamus, ettei USA voi taata kaikkien NATO-maiden turvallisuutta.
Ydinsodan mahdollisuus häilyy uhkaavana Venäjän ja USA:n yllä, mikä voisi helposti laajentua kansainväliseksi.
Englannissa keskustellaan sitä, voiko maa toteuttaa velvollisuutensa antaa 2 % budjetistaan asevoimien hyväksi. Uusi pääministeri Thereza May kannattaa niiden vahvistamista, missä Trident ydinsukellusvene näyttelee symbolista osaa. May haluaa pitää aluksen.
Lopuksi artikkelissa tarkastellaan uusien asejärjestelmien mahdollista muutosta kansainvälisiin suhteisiin ja sodan käyntiin. Kokonaan uuden ongelman muodostavat valtavat muuttovirrat sekä Eurooppaan että Yhdys-valtoihin. Miten ne tulevat vaikuttamaan puolustus-kykyyn? Voivatko ne aiheuttaa sisällissotia? Artikkelisarjan lopussa luodaan yleiskatsauksia lukuisiin mellakoihin ja mielenosoituksiin Euroopan maissa. https://utopiathecollapse.com/

02.Extenction Protocoll esittelee muita aikainmerkkejä.

Trooppinen myrsky iski Caribianmerellä Meksikonlahden rantamaihin Yukatanin niemimaalla, kuten hurrikaanin seuraajat raportoivat. Atlantilta tuleva myrsky etenee kohti Belizeä ja Meksikoa. Kova tuuli ja rankkasateet ovat tämän trooppisen myrskyn tuntomerkkejä, jotka ovat pahimmillaan keskiviikkona ja torstaina. Sen vaikutus USA:ssa lienee vähäinen. https://mail.google.com/mail/u/0/#inbox ... fcd2714df4

Venäjän pohjoissoissa Siperian tundra-alueilla 13 paikallisen laiduntamista harjoittavan heimon jäsentä on jouduttu viemään sairaalaan heidän saatuaan tartunnan antrax-epidemian synnyttyä porokannassa, josta tämä hyvin tarttuva sairaus eteni ihmisiin.
Sunnuntaihin mennessä ainakin 1500 eläintä on menehtynyt sairauteen, raportoi Yamalo Nenets autonominen neuvosto websivullaan tiistaina.
Antrax-sairauden on kiihottanut kulkutaudiksi alueen epätavallisen korkeat lämpötilat. Keskimääräinen lämpötila kesäisin on n. 26 C-astetta (F77), mutta kesän huippulämpötila on noussut 35 asteen (F 95) tienoille.
Paimenväestöstä 63 ihmistä on evakuoitu, heidän infektiosta vapaat lapsensa lähetetty sisäoppilaitoksiin. Heidän telttansa ja kylänsä on desinfioitu.
Alueen asukkaat saavat elantonsa pääasiassa porojen ja muiden eläinten kasvattamisesta. Eläinten joukko-rokottaminen sairautta vastaan aloitettiin 10 vuoden tauon jälkeen, se lopetettiin, koska sairautta ei ollut.
Antrax on helposti tarttuva, se tappaa 25 -80 % infektion saaneista. Bakteerit voivat elää vuosikymmenien ajan saastuneissa raadoissa, joista se tarttuu ihmisiin.
Antrax kehitettiin NL:ssa kylmän sodan aikana, mutta sitä ei ole koskaan käytetty taisteluissa. Miten selvinnevät korkeat talot, jotka on rakennettu ikiroudan päälle sen alkaessa sulaa? https://mail.google.com/mail/u/0/#inbox ... 28dc851ce3
NASA päätti aloittaa tutkimukset koskien 6 vuoden välein maan läheisyyteen saapuvasta asteroidista nimeltä Bennu. Se odotetaan tekevän vaarallisen vierailun 2135, jolloin se kulkee maan ja kuun kiertoratojen välistä. Astrofyysikot arvioivat, että sen kiertorataan voi tulla muutoksia maan läheisyyden vuoksi ja iskeä tulevaisuudessa maahan. Nasa pyrkii hakemaan siitä kivinäytteitä v. 2018 ja muuta kamaa voidakseen tehdä arvioita sen liikkeistä. Bennu on ekvaattorimitoiltaan 500 m ja kiertää aurinko 63 000 mailia/tuntI nopeudella.
Bennun tutkimusoperaatio nimeltään Osiris-Rex alkaa syyskuussa, jolloin ammutaan tutkimussatelliitti Bennun pinnalle. Se tutkii potilastaan vuoden verran ennen palaamistaan maan pinnalle mukanaan arvokkaita näytteitä ja tutkimustuloksia. https://mail.google.com/mail/u/0/#inbox ... 85ef26784f
Alaskan niemimaalla sijaitseva Pavlof tulivuori päästi ilmoille liiat höyrynsä ja kivisateensa tiistaina, mutta ilman laavaa tässä vaiheessa. Tiedemiehet kuitenkin varoittavat, että tämä kraatteri on hyvin liukas ja vaikeasti arvattavissa, joten todellinen purkaus voi tulla yllättäen. https://mail.google.com/mail/u/0/#inbox ... 7b15c81594
Australian länsiosassa sijaitseva Norseman kaupungin asukkaat ovat ihmeissään heidän kaupunkinsa tärähdellessä toistamiseen ilman mitään syytä. Kahden kuukauden ajalta alueella on rekisteröity ennätykselliset 50 maanjäristystä. Kullankaivamisesta tunnettu kaupunki sijaitsee 720 km itään Perthistä. Tässä kuussa alueella on rekisteröity 30 järistystä, 8.-9. päivinä 18. Kaikki alkoi 28.05. keskellä yötä 5 R-asteen voimalla, mitä seurasi suurempi 5.1 R-asteen tärähtely. Alueen maanjäristykset ovat seurausta Australian mannerlaatan liikkeistä ja yhteentörmäyksistä muihin laattoihin, sanovat asiantuntijat. Tämä ei kuitenkaan selitä, miksi ne ovat noin aktiivisia juuri näihin aikoihin. https://mail.google.com/mail/u/0/#inbox ... 68d85e58fd

03.SÄÄTILAT tänään:
Jerusalem 21 -32; Tiberias 26 -39; Suolameri 31 -41; Eilat 29 -42 +C-astetta. Sää pysytellee lämpöisenä ja helteisenä sekä aurinkoisena lähipäivien aikana.

04.UUTISOTSIKOITA
· Israelilainen menestysyritys SoodaStream, joka joutui BDS:n vuoksi muuttamaan pois Maale Adumimista, jota ToI:n päätoimittaja David Horovitz kutsuu itsepäisesti "setlementiksi", vaikka siellä asuu yli 30 000 asukasta ja kasvaa nopeasti, kasvaisi nopeamminkin, jos olisi vapaata maata- SoodaStream palkkasi 500 työntekijää, monet heistä arabeja, Maale Adumimissa samoilla palkoilla kuin muutkin työntekijät. Nyt muutettuaan Negeviin se ei palkkaa yhtään arabia. Yhtiön toimitusjohtaja Daniel Birnbaum syytti BDS:ää lähdöstään Maale Adumimista, mutta nyt hän syyttää pääministeriä vihapuheista. Netanyahu kiistää syytökset. Israelissa alkaa olla vaikeuksia löytää ei-vasemmistolaista lehteä, koska JP taipui uuden päätoimittajansa Yaacov Katzin myötä selvästi vasempaan, mistä rumin esimerkki oli tunnetun professorin ja kynäilijän Martin Shermanin savustaminen ulos. Sherman kannattaa yhden valtion periaatetta hyläten palestiinalaisten valtion. Katz varasi itselleen toistuvan kolumnin viimeisellä sivulla, mikä on selvästi tökerömpi ja 100 kertaa heikompi kuin Shermanin . http://www.timesofisrael.com/for-sodast ... bles-over/
· Ranskan presidentti Francoise Hollande antoi oudon epä-diplomaattisen ja huonosti artikuloidun arvion USA:n republikaanien presidenttiehdokkaasta Donald Trumpista sanoen, että se mies saa hänet oksentamaan. Trumpin typerä arvio USA:n kaatuneesta muslimisotilaasta ja sanailu hänen vanhempiensa kanssa on aiheuttanut paljon ikäviä vastareaktioita, joista tämä on yksi. Tähän huutokuoroon yhtyi myös USA:n "usurpe" presidentti, kuten jotkut häntä nimittelevät., Barack Obama, joka sanoi, ettei Trump ole sopiva USA:n presidentiksi. http://www.timesofisrael.com/trump-make ... -hollande/, http://www.timesofisrael.com/jewish-vet ... os-family/,
· Iranin Basij puolisotilaallisten joukkojen komentaja uhosi tiistaina, että USA maksoi 400 miljoonaa USD saadakseen vapautettua 4 USA:n/Iranin kansalaista, jotka oli vangittu Iranissa. Varat otettiin eurooppalaisista pankeista, muutettiin Euroiksi ja muihin valuuttoihin, ja lennätettiin salaisessa operaatiossa ilman merkkejä olevalla koneella Teheraniin. Obama on väittänyt, ettei sellaista vaihtokauppaa tapahtunut. http://www.timesofisrael.com/us-reporte ... ere-freed/
· Donald Trump maksoi potut pottuina Barack Obamalle. Trump arvioi, että Obama on luultavasti heikoin presidentti, mitä USA:lla koskaan on ollut. http://www.timesofisrael.com/trump-obam ... s-history/
· Rajapoliisi otti 8-vuotiaan arabitytön pyörän ja heitti sen pensaikkoon Hebronissa. Tämä ruma ja käsittämätön teko tallentui turvallisuusvideoon. Poliisi erotettiin välittömästi ilman seremonioita. http://www.timesofisrael.com/border-cop ... an-girl-8/
· Terroristi, joka yritti sytyttää kotitekoiset kolme toisiinta-liitettyä putkipommia, jotka oli evästetty nauloilla, valmiit sytytettäviksi ja joiden päälle oli valeltu rotanmyrkkyä, opiskeli insinööriksi Hebronin yliopistossa. Onneksi pysäkin vartijat olivat valppaina ja pystyivät estämään massamurhan Jerusalemin kevytrautatietä vastaan. Terroristi sanoi, että hän halusi kostaa juutalaisten nousun Temppelivuorelle. Hän toimi ilmeisesti yksin. http://www.timesofisrael.com/with-bomb- ... alem-tram/
· Pääministeri Netanyahu takertui videoesitykseen, jossa arabi-isä työntää 4-vuotiasta poikaansa kohti Israelin poliiseja ja huutaa: Ampukaa hänet! Poika kääntyy katsomaan isäänsä saadakseen lisäohjeita, mutta hän vaan kehottaa poliisia ampumaan pojan. Poika kompuroi poliisi kohti, joka ojentaa kätensä hänelle tervehdýkseksi, johon poika vastaa hymyillen leveästi ja tervehtien molemmin käsin. Pääministeri totesi, että tämä osoittaa, mistä konflikti Israelin ja arabien, elämää kunnioittavan ja kuolemaa palvovan kansan välillä johtuu. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/215930


Lähettänyt Gabriel Eskel
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Ajantasatietoa Israelista/ Elokuu

ViestiKirjoittaja noomi » 06.08.2016 07:58

    Kuva

Friday, August 05, 2016
PERJANTAI 05.08.2016
PERJANTAI 05.08.2016
01.VIIKON viimeinen työpäivä alkoi hieman eilistä päivää viileämpänä, mittari näytti vain 20 astetta, mutta noussee päivän kuluessa 30 asteen nurkille, jatkaen samaa tahtia muutaman päivän ajan nousten sitten maanantaina uusille hellelukemille, eli 32 asteeseen. Täytynee tunnustaa, että se kuvannee myös Israelin sisäpolitiikassa jatkuvaa jännitystä kesälomista huolimatta, etenkin Bennettin ja Netanyahun välillä.

Tänään alkavat myös Rio Janeiron kesäolympialaiset, joita ISIS ja muut terrorijärjestöt ovat uhanneet.

Turkissa presidentti Erdoganin hallitusta vastaan tehdyn vallankaappausyrityksen seurauksena pidätyksiä on jatkettu AKP-puolueen pyrkiessä käyttämään sille tarjottua tilaisuutta kitkeäkseen maasta pois kaiken vastustavan ja kriittisen ajattelun. Erdogan haluaa kehittää Turkista Ottomaanihallinnon tapaan johtavan muslimivaltion, jota johdetaan Ankarasta käsin sulttaanin toimesta, Sulttaani vastaa arabien kalifia, jolle kaikkien muslimien tulee osoittaa lähes jumalallista kunnioitusta. USA:ssa asuva imaami Gullen on Erdoganin mielestä vahvin ehdokas kaappausyrityksen suunnittelijaksi, ja vaatii hänen luovuttamistaan Turkkiin. Ulkoministeri John Kerry matkustanee pian Turkkiin keskustelemaan asiasta.
Kuumaa säätä näyttää esiintyvän rajojen takanakin.
SÄÄTILAT tänään: Jerusalem 19 -29; Tiberias 25 -39; Suolameri 31 -40; Eilat 29 -41 +C-astetta. Näin ToI:n mukaan, JP näyttää vähän korkeampia lämpötiloja. Kuten jo mainitsin, lämpötila alkaa pienen hengähdystauon jälkeen ryhdistäytyä uudelleen maanantaina, mikä tarkoittaa helteiden palautumista.
02.ISRAELIN uutisraporttien kuumin kysymys on Shin Betin paljastama laajamittainen tukivarojen välittäminen terrorijärjestöille Gazassa maailmanlaajuisen avustus-järjestön World Vision kautta, jonka paikallisjohtoon Hamasin jäsenet olivat soluttautuneet.
Tutkimustulosten mukaan USA:ssa päämajaansa pitävän NGO-järjestön kautta Hamasin agentit pystyivät siivilöimään sen avustusvaroista kymmeniä miljoonia USD Hamasin sotilaalliselle järjestölle izza din al-Qassam, Shin Betin tiedottaja raportoi torstaina. Nämä varat, joiden määrä oli tutkimusten mukaan 60 % järjestön Gazaan myöntämien varojen kokonaismäärästä, käytettiin aseiden hankkimiseen, hyökkäystunnelien kaivamiseen ja sotilaallisten järjestelmien rakentamiseksi Hamasille, Shin Betin tutkimusraportissa todetaan.

HAMASIN jäsen, World Vision Gazan operaatioitten johtaja Muhammad Halabi, joutui vastaamaan useisiin häntä vastaan nostettuihin turvallisuutta koskeviin syytöksiin Beersheban oikeudessa torstaina. Shin Betin ja poliisin yhteisvoimin hänet pidätettiin 15.06. Eres rajan-ylityspaikalla hänen pyrkiessään palaamaan Gazaan.

HALABI on kuulunut Hamasiin lapsuudestaan asti. Hänet valittiin 2005 soluttautumaan avustusjärjestöihin avustus-varojen ohjaamiseksi Hamasille. Hän nousi järjestön työn-tekijöitten listalla päätyen lopulta World Vision Gazan toimintojen toiminnanjohtajaksi, missä ominaisuudessa hän valvoi budjettia, varusteita ja kymmenien miljoonien arvoisia avustuslähetyksiä. Täten hän pystyi ohjaamaan World Vision vuosibudjetista 60 % Hamasille Gazaan, joka Hamadin todistuksen mukaan oli 7.2 miljoonaa USD.
Halabi käytti hyväkseen urakkapyyntöjä, joiden tarjoajat olivat tietoisia, että 60 % tarjouksesta menee Hamasille.

Arviolta 40 % World Vision siviiliprojekteista – vuosittain 1.6 miljoonaa USD – ojennettiin Hamasin käyttöön, kuten myös vuosittaiset arviolta 4 miljoonan USD avustusvarat, jotka oli tarkoitettu vähävaraisten avustamiseen. Tutkimusten mukaan noihin "kuvitteellisiin projekteihin" kuuluivat kasvihuoneiden rakentaminen, viljapeltojen uudistaminen, fysikaaliset ja terveysprojektit, aloite kalastajien avustamiseksi, henkisesti ja fyysisesti vajaitten hoitokeskuksen rakentaminen sekä maatalousjärjestöjen perustaminen.

NÄIDEN projektien kautta Hamadi pystyi siivilöimään avustusvaroja Hamasille, sekä palkkaamaan Hamasin agentteja avustusjärjestön työntekijöiksi. Esimerkkinä mainitaan, miten Halabi merkitsi ostetun maapalan hinnaksi 1000 USD, vaikka siitä oli maksettu 700 USD. Osa varastetuista varoista käytettiin Hamasin jäsenten palkkaamisen, osa Hamasin korkeiden virkailijoitten henkilö-kohtaisiin menoihin.
Hamas pystyi avustusjärjestöä hyväkseen käyttäen saamaan kiellettyjä varusteita sekä saamaan järjestölle myönnettyä logistista avustusta ulkomailta.
Kasvihuoneiden rakentamista käytettiin peittona sopivien tunnelin sisäänkäyntien valitsemiseen, sekä olemattomia projekteja kalastajien avustamiseksi moottoriveneiden hankkimiseksi Hamasin "merivoimille". Artikkelissa kerrotaan lukuisia muita esimerkkejä, miten hyväuskoisia ja lapsellisia avustusvirkailijoita sahattiin silmään. WORLD VISION antamassa lausunnossa kiistetään Halabia vastaan nostetut syytteet.

"Tähän saakka saamiemme tietojen perusteella meillä ei ole perusteita uskoa syytteiden olevan tosia. Tutkimme esitettyjä todisteita ja teemme sen perusteella päätöksen jatkotoimista.". World Vision perustettiin 1950 evankelisten kristittyjen toimesta. Se toimii useissa maissa. Shurat ha Din sanoo varoittaneensa useasti World Vision myöntämien varojen ja avustusten käyttämisestä Hamasin rahoittamiseen.
Yleisen turvallisuuden ministeri Gilasd Erdan epäilee, että tunnetusti vihamielisesti Israeliin suhtautuvan World Vision järjestön johto tarkoituksellisesti käänsi sokean silmänsä Hamadin laittomuuksiin. http://www.timesofisrael.com/charity-gr ... -millions/. http://www.timesofisrael.com/australia- ... g-charges/.

03.USA:n ulkoministeri John Kerry vakuuttaa, etteivät USA:n Iranille maksetut 400 miljoonaa USD olleet lunnasmaksuja ja että operaatio, jolla vapautettiin 4 USA/Iranin kansalaista Iranin vankeudesta, säästivät useita miljardeja USA:n veronmaksajain varoja. Samaan aikaan sovittiin viimeisistä pykälistä USA:n ja Iranin välisestä Iranin ydinasetta koskevasta sopimuksesta.
Kerry, jota Obama tukee Kerryä omalla lausunnollaan, kieltää ehdottomasti, että 400 miljoonalla ja sen lisäksi 1.3 miljardilla USD oli mitään yhteyttä ydinsopimuksen ja vankien vapauttamisen kanssa.
Sen sijaan Kerry toteaa, että varojen maksu on osa 1970-luvulla - ennen Iranin vallankumousta – epäonnistunutta asekauppasopimusta Iranin silloisen shaahin kanssa. Hän totesi, että Iranin vaatimuksista palauttaa maksetut ennakkomaksut on neuvoteltu 1980-luvulta alkaen. Sopimuksen solmiminen säästi USA:lle ehkä määrättyjä korkomaksuja miljardien USD arvosta, Kerry selitti. http://www.timesofisrael.com/kerry-defe ... deal-swap/, http://www.timesofisrael.com/kerry-defe ... deal-swap/,

04.Turkki on tehnyt USA:ssa Pennsylvanian osavaltiossa maanpaossa asuvasta turkkilaisesta hengellisestä johtajasta Fethulla Gulen, jonka väitetään suunnitelleen ja valmistelleen epäonnistuneen vallankaappaus-yrityksen Turkissa Erdoganin hallituksen kaatamiseksi.

ERDOGANIN hallitus on aloittanut laajamittaisen kampanjan kapinallisten ja toisinajattelijoita tai muuten hallitukselle kriittisesti tai epäluuloisesti suhtautuvia kansanosia vastaan. Ainakin 60 000 ihmistä armeijassa, oikeuslaitoksessa, julkisen sektorin ja opetusalan alueilla on erotettu tai pidätetty odottamaan syytetoimia. Jokin aika sitten kerrottiin Erdoganin harkitsevan kuoleman-tuomion ottamista uudelleen käyttöön. Presidentti Recep Tayyip Erdogan sanoi hallituksen valvoman TRT:n TV-aseman lähetyksessä: "Uskon heidän ulkoministerinsä saapuvan maahan 21.elokuuta".

Parin seuraavan viikon aikana Turkin ulko- ja oikeus-ministerien uskotaan matkustavan Yhdysvaltoihin esitelläkseen Fetholla Gulenia vastaan esitetyt syytökset sekä vaatimuksen hänen karkottamisestaan ja palauttamisekseen Turkkiin. Turkki antoi Gullenista vangitsemismääräyksen.

http://www.timesofisrael.com/kerry-may- ... iled-coup/,

05.Egyptin armeija ilmoitti torstaina, että sen tekemät ilmaiskut Siinain niemimaalla surmasivat ainakin 45 terrorijärjestön Ansar al-Bayt al Maqdis jäsentä, heidän mukanaan järjestön komentaja Boaa Abu Ansari.
Armeijan FB:n sivulla julkistetun arabian-kielisen artikkelin mukaan ilmaisku tehtiin lähellä El Arish kaupunkia, joka on Pohjois-Siinain provinssin pää-kaupunki. Tiedustelutietoihin perustuen ilmaiskut tehtiin tarkoin suoraan järjestön tukikohtaan.
Tusinoittain ihmisiä haavoittui ilmaiskussa, jolla tuhottiin myös aseita ja ammuksia sekä räjähteitä. Isku oli kosto Egyptin armeijan majurin surmaan aiemmin El-Arishin kaupungissa. IS otti kunnian tästä surmasta. http://www.timesofisrael.com/egypt-says ... -in-sinai/

06.UUTISIA LYHYESTI
· Hizbullah raportoi IAF:n iskeneen 4 auton asekolonnaan Damaskoksen pohjoispuolella Maarban lähellä, ja että iskussa haavoittui ihmisiä, Israel ei halua kommentoida asiaa. http://www.timesofisrael.com/hezbollah- ... -in-syria/
· Republikaanien presidenttiehdokas Donald Trump sanoi antamassaan täyslaidallisessa torstaina, että Somaliasta ja muista terrorivaltioista saapuvat maahan-muuttajat tulisi estää pääsemästä maahan tai seuloa tarkemmin, koska he aiheuttavat turvallisuusriskin maalle. http://www.timesofisrael.com/trump-in-f ... en-threat/
· USA:n pian eroava – toivottavasti, sillä pahat kielet laulavat hänen jäävän paikoilleen, jos Trump voittaa - Presidentti kiittelee, että jopa Israel alkaa antaa tunnustusta Iranin kanssa tehdystä sopimuksesta. - http://www.timesofisrael.com/obama-even ... nuke-deal/
· Raiskauksesta ja muista naisiin kohdistuneista hyökkäyksistä tuomittu entinen presidentti Moshe Katsav ei saanut armahduskomitean vapauttamis-tuomiota. Hänelle määrättiin 6 kuukauden uudelleen kasvatusohjelma ja hänelle asetettiin 24 tunnin tarkkailu itsemurha-aikeiden varalta. Ihmisen viha on kyltymätön, kun sille antaa vallan. Mitähän vaaraa yli 70-vuotinen ukko naisille aiheuttaisi? http://www.timesofisrael.com/katsav-put ... arole-bid/


Lähettänyt Gabriel Eskel
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Ajantasatietoa Israelista/ Elokuu

ViestiKirjoittaja noomi » 08.08.2016 07:56

    Kuva

Sunday, August 07, 2016
SUNNUNTAI 07.08,2016
SUNNUNTAI 07.08.2016
01.RIO2016 OLYMPIALAISET alkoivat levottomissa tunnelmissa, kuten mediaotsikot asian näkevät, eivätkä ensimmäiset kilpailut suosineet pienen juutalaismaan suurinta 47 hengen kilpailujoukkuetta. Libanonin olympiajoukkueen johtajat eivät osoittaneet rehtiä kilpailuhenkeä estämällä israelilaisia kilpailijoitaan nousemaan samaan bussiin, jolla heitä kuljetettiin kilpailujen avajaistilaisuuteen. "Israelilaiset ovat tulleet tänne aiheuttamaan vaikeuksia", heille sanottiin. http://www.jpost.com/Israel-News/Sports ... Rio-463430, http://www.jpost.com/Arab-Israeli-Confl ... lis-463379,

02.Poliittisella rintamalla USA:n presidentti Barack Obama odotteli turhaan, että joku sentään huomaisi hänen saavutuksensa (leagazi) , ja kun sitä ei alkanut kuulua, hän päätti muistuttaa siitä itse. Hän rehenteli puhuessaan sopimuksen vuosijuhlassa, että osoituksena Iranin ja P5+1 maiden välisen sopimuksen toimimisesta on se, että jopa Israel, joka viimeiseen saakka vastusti sopimuksen syntymistä sanoen sen antavan Iranille länsimaiden suojeluksen ydinpommin rakentamiseksi, on nyt kaikessa hiljaisuudessa hyväksynyt sen.
Pääministeri Netanyahu vastasi kiireisesti, ettei USA:n presidentti lue oikein aikain merkkejä, eli Israelin kanta on jos mahdollista entistäkin kielteisempi sitä vastaan.

Israelin puolustusministeri julkisti oman – ehkä puolustusministeri Libermanin laatiman – vastineen sanoen, että sopimus on samantapainen kuin Neville Chamberlainin tekemä Mynchenin sopimus Hitlerin kanssa, jolla hyväksyttiin Tsekkoslovakian jakaminen. Ministeriön lausunto on herättänyt tiettyä ärtymystä muistuttamalla, "etteivät amerikkalaiset hevin unohda tällaisia loukkauksia", kuten Yesh Atid puolueen puheenjohtaja Yair Lapid sanansa asetteli.

Puolustusministeriön lausunto oli hätiköity eikä kunnolla harkittu, mikä voi aiheuttaa poliittisia ongelmia. USA:n kansa on näennäisistä sisäisistä kahinoistaan huolimatta hyvin isänmaallinen ja asettuu herkästi puolustamaan presidenttiään. Netanyahu sanoutui irti puolustus-ministeriön lausunnosta ja soitti tiedon siitä USA:n lähettiläälle Israeliin Dan Shapirolle.
Pääministeri on pyrkinyt vakuuttamaan hyvää tahtoaan Iranin sopimuksen maiden välisiin suhteisiin aiheuttaman särön korjaamiseksi, että "antaa asioiden riidellä, mutta pysytään me ystävinä niistä huolimatta". Tämä on tärkeää erityisesti nyt, kun USA ja Israel neuvottelevat USA:n Israelille myöntämästä 10-vuotisesta MoU sopimuksesta.
Toinen arkaluonteinen näkökohta on Israelin päätös pysytellä USA:n presidentinvaalien ulkopuolella ottamatta kantaa kummankaan puolueen ehdokkaasta. Joku voi katsoa tämän hyökkäykseksi demokraatteja vastaan, mikä ei suinkaan ollut tarkoitus. http://www.jpost.com/Israel-News/Politi ... ich-463439, http://www.timesofisrael.com/netanyahu- ... omparison/,

03.SÄÄTILAT tänään.
Jerusalem 20 -29; Tiberias 26 -37; Suolameri 30 -39; Eilat 20 -41 +C-astetta. Lämpötila jatkaa nousuaan siten, että
Tiistain lukemat ovat Jerusalemissa 21 -32 astetta. Eilatissa peräti 43 astetta.
Vanha tuttava ja ilonaiheuttaja mustarastas oli joko palattuaan ulkomaanmatkaltaan tai paranneltuaan käheää kurkkuaan vastassa heti ennen kuutta kuuluttaen äänekkäästi ja vakuuttavasti: "Its a big favour", se on suuri suosionosoitus, tai siten sen ainakin tulkitsin. Varsin miellyttävä muistutus, ettei meidän tule ihmetellä aikaa, jossa elämme: "Rakkaani, älkää oudoksuko sitä hellettä, jossa elätte, ikään kuin teille tapahtuisi jotain outoa, vaan iloitkaa sitä myöten kuin olette osallisia Kristuksen kärsimyksistä, että te myös Hänen kirkkautensa ilmestymisessä saisitte iloita ja riemuista". (1Pt.4:12-13) On hyvä muistaa, että itse aiheutamme useimmat kärsimyksemme, mikä ei ole ollenkaan sama kuin osallisuus Kristuksen kärsimyksiin.

04.MAAILMANLAAJUINEN avustusjärjestö World Vision kertoi lausunnossaan perjantaina, että Saksa ja Australia ovat lopettaneet järjestön avustamisen, kunnes viime viikolla julkistettu järjestön Gazan kaistan avustamiseen tarkoitettujen varojen karkea väärinkäyttö on selvitetty. World Vision on evankelisten kristittyjen v. 1950 perustama humanitäärinen avustusjärjestö, joka toimii kansainvälisellä sektorilla.
Australian hallituksen ulko- ja kauppa-asioiden ministeriö (DFAT) julkisti perjantaina lausunnon, jossa se sanoo olevansa syvästi huolestunut väärinkäytöksistä, ja sanoi odottavansa pikaisia tietoja World Vision järjestöltä ja Israelin hallitukselta.
Israelin poliisin ja Shin Betin suorittamien alustavien tutkimusten mukaan järjestön Gazan toimisto siivilöi sen Gazan olojen kohentamiseen tarkoitettuja varoja 7.2 miljoonaa USD vuodessa terrorijärjestö Hamasille.
Australian epäuskoisessa lausunnossa todetaan, että "kaikkien Australian ja kansainvälisen yhteisön myöntämien runsaitten varojen väärinkäyttö Hamasin terroristiseen tai sotilaalliseen tarkoitukseen tutkitaan tarkoin, mikä ei voi olla vahingoittamatta palestiinalaista kansaa". DFAT (ministeriön) lausunnon mukaan Australia on viimeisen kolmen vuoden aikana myöntänyt 4.35 miljoonaa USD palestiinalaisten avustamiseen territorioissa.
World Vision tiedottaja ilmoitti perjantaina, että Saksan federatiivinen kehitysministeriö sekä ulkoministeriö ovat keskeyttäneet 3.6 miljoonan Euron avustuksensa tutkimusten ajaksi.
Saksan vihreän puolueen kansanedustaja Volker Beck, joka johtaa Saksan-Israelin ryhmää Bundestagissa (parlamentissa) toteaa lausunnossaan: "World Vision aiheuttaa massiivista tuhoa luottamukselle, mikä on elintärkeä avustustoiminnalle Gazan kansalle. Hamas on terrorijärjestö, jota ei tule tukea verovaroilla".
Vihreiden lehden mukaan Saksan avustukset World Vision järjestölle olivat vuodesta 2010 lähtien 1.1 miljoonaa E.
Israelissa Saksan ja Australian päätöksiä keskeyttää avustustoiminta toistaiseksi tervehditään tyydytyksellä.

WORLD VISION Gazan operaatioiden johtaja Muhammad al-Hamadi pidätettiin Shin Betin ja Poliisin toimesta 15.06. Erez terminaalissa hänen ollessaan paluumatkalla Gazaan. Hänen toimiaan on seurattu vuosikaudet.
Järjestön lausunnon mukaan Hamadi oli mallivirkailija, joka nautti paitsi järjestön myös kansainvälistä luottamusta. Hän nimitettiin Gazan operaatioiden johtajaksi 2010. Hän on Hamasin jäsen nuoruudestaan saakka, ja on vain syventänyt suhteitaan siihen.
Kuulusteluissa Halabi myönsi syytökset oikeiksi.
Ulkoministeriön pääsihteeri Dore Gold lähetti tiedotteen kaikille Israelin lähetystöille vaatimaan avustusjärjestöjä suorittamaan tuplatarkastukset kaikista avustuksistaan ja etenkin työntekijöistään Gazassa. http://www.jpost.com/Israel-News/Politi ... ion-463434
Odottelen vain päivää, jolloin samantapainen kupla puhkaistaan EU-maiden ja USA:n PA:lle myöntämien varojen väärinkäytöksistä. Siinä on kysymys miljardeista.

05.UUTISIA LYHYESTI
· Kolme viikkoa IDF:n epäonnistuneen miehittämättömän pienkoneen (lennokki, drone) alasampumis-ýrityksen jälkeen Venäjä myöntää, että kone oli heidän, eikä Hizbullahin, kuten luultiin. UAV-kone tunkeutui Israelin ilmatilaan Syyriasta heinäkuun 17. päivänä. IDF yritti ampua sen alas kolmeen kertaan, mutta ei onnistunut. IDF ampui kaksi Patriot ohjusta ja IAF:n hävittäjä ampui ohjuksen konetta kohti kuitenkaan osumatta. Israelissa arvioidaan, että lennon tarkoituksena oli testata Israelin ilmapuolustusjärjestelmän tehoa. Israel toimitti Venäjälle useita drone-koneita, ehkä tämä oli yksi niistä? http://www.timesofisrael.com/russia-not ... el-report/
· Republikaanien presidenttiehdokas Donald Trump
heitti täyslaidallisen kilpailijaansa Hillary Clintonia vastaan todeten, että ISIS kuolaa odottaessaan Hillaryn presidenttiyden tarjoamia mahdollisuuksia. Tämä voitaneen tulkita siten, ettei Trump luota Hillaryn kykyyn hoitaa vaikeita kansainvälisiä ongelmia. Hillaryn läheisin neuvonantaja ja vuoteen jakaja, kuten jotkut otaksuvat, Huma Abedin on muslimi., jolla on läheiset suhteet muslimiveljes-kunnan kanssa.
Toinen syy voi olla se, että USA:ssa seurataan tarkoin Hillaryn mielenterveyden kehitystä. Hänellä esiintyy videoituina pakkoliikkeitä, ja hänen purkauksensa tulevat rajuina ja hallitsemattomina. Muistettakoon hänen 45 minuutin haukkumisensa Netanyahua puhelimessa varapresidentti Joe Bidenin Israelin vierailun jälkeen, koska Israelissa julkistettiin samaan aikaan muutaman sadan asunnon rakentaminen ortodoksien asumalähiöön Jerusalemissa. Hillaryn väitetään valehdelleen FBI:n johtajalle esittäen syyksi: "Ehkä minulle tuli oikosulku", mihin Trump tarttui: "Ei sellainen henkilö ole sopiva USA:n presidentiksi".
http://www.timesofisrael.com/trump-says ... t-circuit/, http://www.dailymail.co.uk/news/article ... aders.html,
· Arabiankielinen päivälehti Al-Quds kertoo viime viikolla julkaistussa artikkelissaan, että jopa 400 000 Juudean ja Samarian nuorta ihmistä on muuttanut ulkomaille, useimmat heistä Yhdysvaltoihin, viimeisten vuosikymmenien aikana. Raportissa kerrotaan kylistä, joiden asukkaiden enemmistö – kuten kristittyjen asuma Dir Dabuan, on lähes kokonaan autioitunut, vain muutamia vanhempia asukkaita sinnittelee edelleen niissä. Ramunin kylän asukas sanoi, että koulun 44:stä oppilaasta 40 asuu USA:ssa ja että loput odottavat muuttolupaa. Hän vakuuttaa, että elämä USA:ssa on paljon helpompaa kuin Juudeassa ja Samariassa. USA:n konsulaatin toimisto Ramallahissa avustaa muuttoluvan hakijoita ja konsulaatti käsittelee hakemukset Jerusalemissa. (Se palvelee vain PA:n arabeja)
Lehti kertoo, että Gazassa tehdyn gallupin mukaan 45 % asukkaista muuttaisi pois jos se olisi mahdollista.
Demografi Jacob Feitelson toteaa, että Palestiinan keskusrekisteritoimisto PCBS vääristelee USA:n tavoin maasta muuttaneiden lukumääriä, eivätkä sen antamat luvut ole muutenkaan luotettavia. Begin Sadat strategisten asiain keskus arvioi, että PA:n ilmoittama asukkaitten lukumäärä 3.8 miljoonaa on vahvasti liioiteltu, ja että oikea luku on lähellä 2.5 miljoonaa. PCBS määrittelee ulkomaille muuttaneiden asumispaikaksi Juudea ja Samaria 7 vuoden ajan. Jerusalemin 200 000 arabiasukkaat laskettiin kahteen kertaan, koska he olivat myös Israelin rekisterissä.
Tämä asukasluvun vääristely johtuu siitä, että länsimaiden, USA:n, YK:n ja EU:n avustukset määritellään asukasluvun perusteella. Toiseksi sitä käytetään poliittisesti osoittamaan, miten arabi-naisten kohtua käytetään aseena juutalaisia vastaan, kuten jo Jasser Arafat totesi aikoinaan. Israelilaisten naisten synnytykset naista kohti ylittävät useimpien arabimaitten, ja myös Juudean ja Samarian arabinaisten synnytysten määrän. http://www.jewishpress.com/news/breakin ... 016/08/07/
· Viidakkoveistä heiluttava arabi hyökkäsi kahta nais-poliisia vastaan Charleroissa Brysselin eteläpuolella Belgiassa lauantai-iltapäivänä huutaen Allahu akhbar. Arabi käveli kahden naispoliisin luo poliisilaitoksen edessä, kaivoi aseensa laukustaan ja ehti haavoittaa toista naispoliisia, ennen kuin lähellä seisonut kolmas naispoliisi ampui arabia rintaan ja jalkaan. Arabi kuoli myöhemmin haavoihinsa. Poliisin edustaja valitteli journalistille, miten vaikeaa poliisille on ampua ihmistä lähietäisyydeltä, vaikka tämä yrittääkin haavoittaa häntä ja surmata hänet. http://www.jewishpress.com/news/breakin ... 016/08/06/
· Israelilainen yhtiö "insights" pääsi murtautumaan IS:n salaiseen online viestiryhmään "telegram" paljastaen IS:n suunnittelemia iskukohteita eri puolilla maailmaa, TV-10 kertoi keskiviikkona. Tähän salaiseen iskujoukkoon kuuluu vain 500 jäsentä, ja uusia nimitetään vain entisen jäsenen suosituksesta. Ryhmän jäsenille annetaan iskukohteita internetin kautta koodattuina, ja jäsenen tehtävänä on hoitaa iskua edeltävät järjestelyt. Yksi kohteista oli Normandian katolinen kirkko, jonka yli 80-vuotias pappi murhattiin alttarin edessä. Muita kohteita ovat USA:n lentotukikohdat eri puolilla maailmaa. Telegram joutunee uusimaan koko järjestelmänsä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/216055
· Hamasin terroristi sai surmansa hyökkäystunnelin romahdettua Gazassa, kertoi AFP lauantaina. Tämä lienee kolmas romahtanut tunneli kuukauden sisällä. Niitä on romahtanut viitisentoista muutaman kuukauden sisällä. IDF:n väitetään kehittäneen uuden salaisen järjestelmän tunnelien löytämiseksi ja tuhoamiseksi, mutta yksityiskohtia ei tunneta. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/216057
· Brasilia on lisännyt turvallisuusjärjestelyjään lisääntyneen terroriuhan vuoksi. Yksi terrorisolu paljastettiin juuri ennen avajaisia. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/215966



Lähettänyt Gabriel Eskel
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Ajantasatietoa Israelista/ Elokuu

ViestiKirjoittaja noomi » 11.08.2016 07:44

    Kuva

Wednesday, August 10, 2016
KESKIVIIKKO 10.08.2016
KESKIVIIKKO 10.08.2016
1. HAUTOVAN kostea lämmin sää tullee jatkumaan tänään ja huomenna lämpötilan pysytellessä yli 31 asteen - ja jos mahdollista, nousten huomenna asteen verran. Times of Israel antaa hieman erilaisia lukuja, sen mukaan lämpötila laskee huomenna asteen verran, mutta alkaa nousta uudelleen siten, että lauantain lukemat ovat 22 -33 +C-astetta pääkaupungin alueilla.
SÄÄTILAT tänään: Jerusalem 21 -31; Tiberias 26 -39; Suolameri 32 -40; Eilat 29 -41 +C-astetta. Eilatin lämpötila noussee lauantaina 42 asteen.
02. USA:n presidentinvaaliehdokkaitten retoriikka näyttää kiihtyvän ja saavan jopa vaarallisia äänenpainoja, mikä ei lupaa hyvää maassa, jossa mielialat ovat kiihtyneitä.
Republikaanien ehdokas Donald Trump tuli sanoneeksi puheessaan, että "aseitten omistajien tulee estää Hillary Clintonin valinta, koska he pystyvät siihen". Connecficatin demokraattinen kuvernööri Dan Malloy kertoi NSMBC lähetyksessä, että Trumpin lausunnot muistuttavat sitä, mikä vallitsi Israelissa ennen Yitzhak Rabinin murhaa.
"Israelissa oli mielenosoituksia, joissa vaadittiin kuolemaa Rabinille, eivätkä poliitikot puuttuneet siihen" Malloy totesi lisäten: "Tämä on epätervettä, sairautta, se on pahaenteistä, republikaanien, demokraattien ja riippumattomien tulee puuttua tähän, sillä muuten mielettömyys saa vallan omassa maassamme uhaten elämäämme. Meillä on ollut tarpeeksi teloituksia, tarpeeksi kuolemaa, ja meidän tulee torjua tämä". Hän sanoo raivostuneensa Trumpin "sairaasta" vuodatuksesta. "Ei tämä ole vihellyskutsu koiralle, tämä on kehotus taisteluun" Malloy selitti.
TRUMP sanoi puhuessaan Wilmingtonissa Pohjois-Carolinessa, että Hillaryn päämääränä on mitätöidä perustuslain toinen lisäys, jossa tunnustetaan kansalaisten oikeus kantaa aseita. "Jos hän saa tilaisuuden nimittää tuomarinsa, te ette mahda asialle mitään, huolimatta siitä, että maassa lienee kansalaisia, jotka puolustavat toisen lisäyksen säilyttämistä, mutta en tunne asiaa".
HILLARYN vaalitoimisto esitti vaatimuksen, että Trumpin tulee selittää kansalle, ettei hän kehota väkivaltaan. Trumpin vaalitoimisto selitti Trumpin vain tarkoittaneen, että aseiden omistajat muodostavat voimallisen äänestäjäjoukon.
Kansallinen kiväärijärjestö – laajin painostusjärjestö USA:ssa – totesi lausunnossaan Twitterissä, että Trump on oikeassa varoittaessaan Hillaryn oikeudesta mitätöidä toinen lisäys. "Mutta vaalipäivänä meillä on mahdollisuus vaikuttaa ja äänestää no 2A", kuten Twitterissä todetaan.
USA:n salainen palvelu, joka turvaa sekä Hillaryn että Trumpin koskemattomuuden, sanoo olevansa tietoinen Trumpin lausunnosta, mutta ettei se oikeuta tutkimuksiin.
Donald Trumpin puheet ja hänen tapansa käsitellä arkojakin asioita kansantajuisesti ja hiomattomina, poikkeavat täysin poliitikkojen silotellusta ja peitellystä esitystavasta, mikä helposti ärsyttää vastapuolta suorasukaisuudellaan antaen sille aiheen vastahyökkäykseen. Trumpia on syytetty toistamiseen tosiasioiden kiertämisestä, mitkä kuitenkin ovat aina osoittautuneet tosiksi. http://www.timesofisrael.com/us-governo ... -rhetoric/
03. Demokraattisen puolueen johtajat ovat huolestuneina seuranneet presidenttiehdokkaansa Hillary Clintonin pyrkimyksiä etsiä republikaanien entisten vaikuttajien tukea.
Hillary lähetti tunnustelijoita USA:n entisen ulkoministerin Henry Kissingerin ja samalla tavoin myös muiden republikaanien entisten vaikuttajien luo saadakseen heiltä tukea, mikä nostatti hätääntyneitä kysymyksiä vasemmiston ja Demokraattisen puolueen keskuudessa.
Heidän ensimmäinen huolensa koskee Hillaryn haurasta sopimusta kilpailijansa Bernie Sandersin ja hänen kannattajiensa kanssa, mikä voi aiheuttaa ongelmia.
Hillary pyrkii hyödyntämään republikaanien entisten vaikuttajien, jotka eivät ole vielä määritelleet kantaansa, tyytymättömyyttä Trumpin vaalitapaan. Hillaryn argumentin mukaan Trumpin ystävällisyys Venäjän ja sen presidentti Vladimir Putinin kanssa vaarantaa USA:n turvallisuuden, koska Venäjä on Yhdysvaltain vaarallisin vastustaja.
Tusinoittain republikaaneja, entisiä diplomaatteja ja turvallisuuspalvelun johtajia, julkaisivat lausunnon, joka ensiksi julkistettiin New York Timesissa: "Me olemme huolissamme, että Donald Trump tulisi olemaan vaarallinen presidentti, joka vaarantaa turvallisuutemme ja hyvinvointimme". Lausunnon allekirjoittajat eivät lupaa äänestää Hillarya, mutta eivät ainakaan Trumpia.
HILLARYN pyrkimykset saada Kissingerin kannatus, joka palveli ulkoministerinä Nixonin ja Fordin presidenttikausien aikana, voi karkottaa monia demokraatteja, jotka pitävät Sandersin tavoin Kissingerin toimintaa katastrofaalisena. Hänen aikanaan USA pommitti Kaakkois-Aasiassa ja tuki Etelä Amerikan fasistisia hallituksia, mitä vasemmisto kammoaa.
Hillary voi tuntea pakokauhua, mitä pahentavat hänen fyysiset ja psyykkiset ongelmansa, jotka eivät kestä jatkuvaa henkistä painetta, kuten tarkkailijat otaksuvat. Hänen etumatkansa Trumpiin on enää 3 %.
USA:n presidentin valinta koskettaa läheisesti Israelia, sillä maan puolustus ja aseistus on pääosin USA:ta ostettua, ja kriisin aikana USA:n hallitus voi painostaa Israelin hallitusta kieltämällä aseitten ja varaosien toimitukset. Molemmat ehdokkaat ovat vakuuttaneet tukevansa Israelia, mutta jos Hillary presidenttinä jatkaa Obaman politiikkaa, joka kauden lopussa on kääntynyt entistä enemmän vihamieliseksi Israelille, juutalaisvaltio voi odottaa epävakaista kautta. http://www.timesofisrael.com/in-courtin ... -the-left/
04. Israelin Shin Betin ja poliisin paljastamat World Vision järjestön varojen väärin käyttö ja sen virkailijoiden osoittautuminen Hamasin agenteiksi ovat syventyneet entisestään. Eilen julkistettiin UNDP, YK:n kehitysprojektin, parissa työskentelevän insinöörin pidättämisestä. Hän on Israelin pidättämä kolmas World Vision tukeman YK:n kehitysprojektin työntekijä vajaan viikon sisällä. Borsh pidätettiin Erez rajanylityspaikassa heinäkuussa hänen ollessaan matkalla Gazaan. Hän asuu Jabalyassa Gazassa.
SHIN BETIN antamien tietojen mukaan insinööri Wahid Abd Allah Borsh, 38, sekä toimitti tarvikkeita terrorijärjestölle että suojasi Hamasia ongelmilta kansainvälisessä järjestössä. Hän takavarikoi asemansa perusteella YK:n virkailijana Israelin 2014 kesäsodan aikana löytämät ohjukset, joita oli varastoitu kouluihoin ja moskeijoihin, ja luovutti ne Hamasille.
Hän kertoi kuulusteluissa, että Hamas antoi 2014 hänelle tehtäväksi soluttautua UMDP:n palvelukseen voidakseen täysin hyödyntää asemaansa Hamasin hyväksi. Shin Betin lausunnossa tähdennetään sitä, miten Hamas varasti itselleen Gazan kansan elinolojen parantamiseksi tarkoitettuja rakennuskohteita ja varoja.
Borsh kertoi kuulusteluissa ohjanneensa UNPD:n kohteita siten, että ne hyödynsivät Hamasia kansan kustannuksella.
Hän kertoi saaneensa UNPD:n antamaan etusijan Hamasin virkailijoitten asuma-alueen kunnostamiseksi. Hän antoi kuulusteluissa tietoja muista UNPD:n virkailijoista, joilla on yhteyksiä Hamasin kanssa, ja paljasti tunnelien ja sotilas-tukikohtien sijaintia, joista hän sai tietoja työssään.
Israelin YK:n lähettiläs Danny Danon otti paljastuneet väärin-käytökset esiin YK:ssa vaatien, että voidakseen todella palvella Gazan asukkaitten hyvinvoinnin hyväksi, sen tulee poistaa työntekijöistään kaikki ne, joilla on yhteyksiä terroristeihin. http://www.timesofisrael.com/israel-cha ... s-in-gaza/
05. UUTISIA LYHYESTI
· Mielenosoitukset Ashkelonin sairaalan ulkopuolella kääntyivät väkivaltaisiksi, minkä seurauksena poliisi pidätti 13 juutalaista ja arabia. Terrorismista tuomittu Bilal Kayed on kieltäytynyt syömästä 56 vuorokauden aikana, minkä johdosta hänet siirrettiin sairaalaan. Ihmisoikeusjärjestön lääkärit sanovat, että Kayedin tila on huonontunut, hän ei pysy pystyssä ja on vaarassa halvaantua. Arabien mukaan hänellä on munuais-ongelmia. Eilen arabit järjestivät mielenosoituksen sairaalan sisällä todeten, että hallinnollinen pidätys on lain vastainen. Mukana oli arabi-kansanedustajia. Israelissa on 7 500 arabivankia, heistä 700 hallinnollisesti pidätettyjä tutkimusten ollessa kesken. Ihmisoikeus-järjestöt kotona ja maailmalla vastustavat tapaa pidättää ihmisiä usein epämääräisen ajan ilman oikeustoimia. http://www.timesofisrael.com/13-arreste ... r-striker/
· Turkki varoittaa Yhdysvaltoja vaarantamasta suhteitaan Turkin kanssa Fethullah Gulenin vuoksi, joka asuu maanpaossa Pennsylvenian osavaltiossa USA:ssa. Turkissa on esiintynyt syytöksiä, että USA olisi epäsuorasti sekaantunut epäonnistuneeseen vallankumousyritykseen, minkä Obaman hallitus kieltää jyrkästi. Turkin oikeus-ministeri Bekir Bozdag sanoo, ettei ole oikein USA:lle uhrata maitten välisiä suhteita yhden terroristin vuoksi. Presidentti Erdogan, joka oli juuri vierailulla Venäjällä, syyttää 75-vuotiasta Gulenia heinäkuun 15. päivänä suoritetusta kaappausyrityksestä ja vaati häntä Turkkiin vastaamaan syytöksiin oikeuden edessä. Erdogan käyttää kaappausta hyväkseen vangitsemalla potentiaalisia vastustajiaan, etenkin lehtimiehiä ja tiedottajia. http://www.timesofisrael.com/turkey-war ... ver-gulen/
· USA:n ulkoministeriön tiedottaja Elisabeth Trudeay kutsuu Israelin suorittamia laittomasti ja EU:n tuella pystytettyjen kolmen asuntoparakin ja kahden muun rakennuksen tuhoamista "huolestuttavaksi, mikä antaa kuvan, ettei Israel ole kiinnostunut rauhasta, jättäen tusinoittain ihmisiä asunnottomiksi". Trudeyn lausuntoa voidaan kutsua erittäin huolestuttavaksi, koska se antaa kuvan, että USA:n hallitus haluaa laittomin keinoin puuttua Juudean ja Samarian tulevaisuuteen vaatien, että Israelin tulee sallia arabien laittomat maan anastukset Israelin täysin hallitsemilla C-alueilla. Talot oli pystytetty Carmel-juutalaiskylän läheisyyteen pieneen beduiinien asumaan Umm El-Kheir kylään Hebronin kukkuloilla. B`tzelemin mukaan 27 ihmistä jäi ilman kotia, heistä 16 alaikäistä, mutta beduiinit asuvat mieluiten teltoissa. EU:n Israelin lähettiläs Lars Faaborg Andersen paljasti, että Israel oli tuhonnut miljoonan E:n arvosta EU:n laittomasti
rakentamia rakennuksia C-alueilla. Hän kertoi Israelin tuhonneen puolen vuoden aikana 91 laittomasti ja EU:n tuella rakennettuja parakkiasumuksia. Vuonna 2015 luku oli 70. EU on kahden vuoden aikana käyttänyt eurooppalaisten verovaroja 21 miljoonaa E PA:n arabien elinolojen parantamiseksi. Israelin tulisi karkottaa maasta vieraan valtion edustajat, jotka tarkoituksella rikkovat maan lakeja ja puuttuvat sen sisäiseen politiikkaan. Faaborg Andersen ei osoita katumusta, vaan uhkaa jatkaa EU:n verovarojen väärinkäyttöä Juudeassa ja Samariassa. http://www.timesofisrael.com/us-trouble ... ian-homes/
· Netanyahu poika Yair on joutumassa poliisin kuulusteluihin osallisuudesta isänsä rahanpesuun ja korruptioon. Poliisin mukaan Yairein todistus oli ajankohtainen. Poliisi vapautti aiemmin pidättämänsä ja kuulustelemansa Netanyahun entisen henkilöstöpäällikön Ari Harow. Poliisi epäilee laajaa rahanpesua ja korruptiota, mutta tutkimukset ovat pahasti kesken. Israelissa esitettiin lakialoite, jolla pääministeri vapautetaan oikeustoimista vähäisten rikosten vuoksi. http://www.timesofisrael.com/pms-son-to ... ion-probe/
· Turvallisuusjoukot pidättivät terroristin, joka oli osallistunut tulitukseen IDF:n sotilaita vastaan tarkastuspisteessä Samariassa. Arabi Ahmed Abu Rub Qabatiaysta pidätettiin Shin Betin, poliisin ja IDF:n yhteisen rutiinitarkastuksen aikana. Yön aikana ne pidättivät 13 PA:n arabia Juudeassa ja Samariassa. Heidän epäillään osallistuneet kivittämiseen, palopommien ja ilotulitusrakettien heittämiseen autoilijoita vastaan. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/216206
· Israelin judoka-edustaja Yarden Gerbi Rio 2016 kisoissa voitti pronssia, ensimmäinen mitali epäonnen jälkeen. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/216204
· Paikallinen pelastuspartio pystyi pelastamaan hukkumaisillaan olleen leopardin, joka oli pudonnut 60 jalkaa syvään kaivoon. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/216205
· Israelin vankienhallinto tulee poistamaan vankien oikeuden puhelimien käyttämiseen. Terroristivankien on havaittu suunnittelevan ja johtavan iskuja vankilasta käsin. Arabimiesten spermaa ovat juristit salakuljettaneet vankiloista terroristien jälkikasvun turvaamiseksi. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/216138
· PA:n poliisi tunkeutui ampuma-aseineen C-alueelle Rimonim risteyksen lähelle Ramun arabikylän viereen Makuhjoen varteen mukanaan rakentajia varusteineen, joiden tarkoitus oli aloittaa laittoman jätteenkaatopaikan rakentaminen Saksan myöntämän avustuksen turvin. Regavim järjestön mukaan Green Now sai oikeuden päätöksen, jolla rakentamista siirrettiin 21. elokuuta. PA:n poliisit laukoivat aseitaan ilmaan kuin osoittaakseen, ettei heitä mikään pysäytä. Tämä on taas yksi EU:n yritys sabotoida rauhan mahdollisuutta. Ympäristöaktivistien mukaan kaatopaikka on suunnitellussa muodossa terveydelle vaarallinen, joka levittää saastetta ympäristöönsä. http://www.jewishpress.com/news/breakin ... 016/08/10/


Lähettänyt Gabriel Eskel
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Ajantasatietoa Israelista/ Elokuu

ViestiKirjoittaja noomi » 13.08.2016 07:40

    Kuva

Friday, August 12, 2016
PERJANTAI 12.08.2016
PERJANTAI 12.08.2016
TÄNÄ ILTANA alkaa juutalaisen kalenterin mukainen yhdeksäs Av-kuuta, Tisha B`Av, jatkuen huomenna. Tänä vuoden päivänä, joka länsimaisessa ajanlaskussa sattuu eri päiville, ovat tapahtuneet lukuisat juutalaisia kohdanneet onnettomuudet ja katastrofit, alkaen Temppelien hävityksistä ja jatkuen juutalaisten karkotuksiin Espanjasta, Portugalista ja Englannista Khmelnytskyn massamurhiin Puolassa ja Ukrainassa 1948. Uudesta ajasta kertoo tosiasia, että juutalaisten valtio perustettiin samana vuonna, 15. toukokuuta 1948 sapatin aattona. Se oli merkkipaalu juutalaisen kansan historiassa, josta Jesaja kertoo näin: "Lohduttakaa, lohduttakaa Minun kansaani, sanoo teidän Jumalanne, puhukaa suloisesti Jerusalemille ja julistakaa sille: että sen vaivanaika on päättynyt, että sen velka on sovitettu, sillä se on saanut Herrana kädestä kaksin-kertaisesti kaikista synneistänsä". (Jes.40:1)
Jerusalem Post käsittelee pääartikkelissaan tämän perinteisesti surun ja murheen päivän merkitystä todeten, että juutalaisten olisi kuitenkin muistettava iloita surunsa keskellä siksi, ettei juutalainen itsenäisyys ja poliittinen autonomia ole koskaan ollut yhtä täydellinen ja vireä kuin nyt, eivätkä juutalaisen kansan armeija ja sen poliittiset liitot ole koskaan tarjonneet siinä määrin turvallisuutta, kuten nyt todetaan.
Pääartíkkelin kirjoittaja virittäytyy tunteelliseksi havaitessaan – kävellessään Israelin pääkaupungin katuja – miten kaunis pääkaupunki on ja miten touhukas ja elinvoimainen sen kaduilla liikkuva kansa. Caroline Glick muistuttaa kolumnissaan, miten israelilaisten kaupunkien kadut ovat täynnä elinvoimaisia lapsia verrattuina Euroopan maiden kaupunkeihin, joissa lasten synnyttäminen ei ole enää muodissa, mikä näkyy kansan keski-iän vanhenemisena, mikä on ensimmäisiä merkkejä kansan elinvoiman heikkenemisestä ja kuolemasta.
Juutalainen kansa katsoo monista uhkakuvista huolimatta luottavaisesti tulevaisuuteen ja panostaa runsaasti uuden sukupolven kasvattamiseen.
EI juutalaisen kansan uudenaikaisen valtion perustaminen ja kehittäminen ole sujunut ilman vastakohtaisuuksia ja syviäkin ristiriitoja, sillä kansojen erämaihin karkotetut ja eksyneet juutalaiset ovat tuoneet mukanaan vuosisatojen aikana oppimiaan vieraita tapoja ja monissa tapauksissa menettäneet kosketuksensa juutalaisuuteen ja uskoon yhdestä ainoasta Jumalasta, kuten Egyptissä 430 vuotta asuneet juutalaisten erämaassa - paettuaan Egyptin orjuudesta – ikävöivät Egyptin lihapatojen ääreen ja palauttaakseen siellä vallinneen elämän-muodon uskoessaan Mooseksen eksyneen Siinain vuorelle hänen viivyttyään siellä jo 40 päivää ja yötä.
Kehittyneistä länsimaista Israeliin muuttaneet useimmiten varakkaat valkoihoiset juutalaiset katsovat nenän vartta pitkin lähes primitiivisistä oloista muuttaneita, varattomia juutalaisia, joilla ei ole tuntumaa edes länsimaiseen hygieniaan, ei perus- koulutusta eikä ammattitaitoa, ihonväristä ja juutalaiselle vieraista ulkoisista tuntomerkeistä puhumattakaan.
Profeetta Jeremia kertoo näystään vertauksena Israelin kansasta kiehuvana patana, jossa kansasta kiehutetaan pois vieraat ainekset muovatakseen sen yhdeksi kokonaisuudeksi. Uskonnolliset painotukset herättävät syviä ristiriitoja, jotka pahoin häiritsevät myös hallituksen toimia ja työskentelyä. Pitkäaikaisten suunnitelmia laatiminen ja toteuttaminen on vaikea näissä olosuhteissa. Suhtautuminen juutalaisuudelle vierasta ja vihamielistä uskontoa harjoittavaan kansaan, joka asuu keskellä juutalaisten pyhiä paikkoja ja maata, muodostaa toistaiseksi ratkaisemattoman ongelman, jota ulkomaat innoilla pyrkivät ratkomaan. Se kuuluu kuitenkin niihin kysymyksiin, jotka juutalaisen kansan on itsensä pystyttävä selvittämään. Temppelin rakentaminen on yllättävästi nousemassa julkiseen keskusteluun, mihin myös JP:n pääartikkeli viittaa. Juutalaisuus tarvitsisi kiintopisteen, jonka kaikki voisivat hyväksyä. Israelin puolustuslaitoksen IDF pitkä palvelusaika on tärkeä kansan kasvattamiseksi yhtenäiseksi, mutta syrjintää esiintyy sielläkin.
Ne muutamat kehitysmaaoloista muuttaneet juutalaiset, jotka ovat pystyneet ponnistelemaan akateemisiin arvoihin sekä poliisin ja armeijan päällystöön saakka, osoittavat, että teknisistä tiedoistaan ja taidoistaan huolimatta älyllisesti he ovat muitten juutalaisten vertaisia.
http://www.jpost.com/Opinion/Column-One ... ans-463942, http://www.jpost.com/Opinion/Observing- ... eav-463937, http://www.ynetnews.com/articles/0,7340 ... 35,00.html, http://www.timesofisrael.com/eisenkots- ... se-forces/,
02. SÄÄTILAT tänään.
Jerusalem: 19 -30: Tiberias 27 -38; Suolameri 30 -39; Eilat 29 -41 +C-astetta. Lämpötilat pysyttelevät samoissa lukemissa lähipäivien aikana, pientä liikehdintää esiintynee, mutta perustilanne pysynee ennallaan.
03. UUTISIA LYHYESTI
· Ranskan hallitus esitti torstaina kiivassävyisen vastalauseen IDF:n ja poliisin tuhottua ranskalaisin varoin pystytettyjä laittomia asuntoparakkeja Nabi Samuelin lähistöllä todeten, että tämä oli kolmas sen varoin pystytettyjen rakennusten tuhoaminen 2016 alusta. Vastalauseessa viitattiin myös EU:n varoin laittomasti valtion maalle pystytettyyn kolmeen asuntoparakkiin Um el-Khair rekisteröimättömässä beduiinikylässä Hebronin vuorilla, jotka IDF tuhosi aiemmin. Vastalauseessa todetaan, että Israel torpedoi suhteensa voimakkaaseen liittolaiseen tuhotessaan asuntorakennuksia kansain-välisen lain vastaisesti. Kaikki nämä tuhotut rakenteet, joista yksi oli Ranskan rahoittama koulu, olivat C-alueella, missä Israelilla on täysi siviili- ja turvallisuus-vastuu. Sivusta katsoen on käsittämätöntä, miksi pääministeri Netanyahu ei nosta kissaa pöydälle ja esitä asettamansa toimikunnan laatimaan tutkimukseen perustuen, että Israelilla on täysi oikeus rakentaa kaikkialle Juudean ja Samarian alueilla paikallisen rakennusluvan puitteissa. http://www.timesofisrael.com/france-fum ... buildings/
· Israelin hallitus hyväksyi 24 tuntia kestäneiden keskustelujen jälkeen yksimielisesti valtion 2017-2018 kaksivuotiset budjetit. Vuoden 2017 budjetin suuruus on 359.7 miljardia NIS (94.1 miljardia USD) ja vuoden 2018 budjetin loppusumma 376.7 miljardia NIS (98.8 miljardia USD) Sekä terveys- että opetusministerit olivat tyytymättömiä varojensa vähenemiseen, mutta tyytyivät lopulta yhteiseen kompromissiin. Talousministeri Moshe Kahlon sanoi budjettinsa pyrkivän lopettamaan uhkapelit sekä kotimaassa että ulkomaille suuntautuvina; kilpailun lisäämiseen helpottamalla ulkomaista tuontia. Kahlon kehui budjettinsa rohkaisevan kasvua, mutta lisäävän sosiaalibudjetteja. Kuten voi odottaa, opposition edustajat ennustivat budjetin saattavan maan vararikkoon kuten Yesh Atid kr. Yaacov Peri ennusti. http://www.timesofisrael.com/cabinet-un ... hon-talks/,
· USA:ssa vakoilusta Israelin hyväksi tuomittu mutta ennen-aikaisesti vapautettu Jonathan Pollard, jolle Israel myönsi kansalaisuuden hän istuessaan vankilassa, ei saanut New Yorkin piirituomarilta lupaa aloittaa työskentelynsä taloudellisena analyytikkona, johon hänellä on pätevyys. http://www.timesofisrael.com/judge-refu ... onditions/
· Rio2016 kisoissa, jotka muuten ovat saaneet hyvin vähäistä huomiota ainakaan Israelissa, näyteltiin harvinainen kisa naisten voimistelussa. USA:n kaksi edustajaa voittivat kultaa kristitty, hopeaa juutalainen ja Venäjän edustaja muslimi voitti pronssia (ilman burkaa).. http://www.timesofisrael.com/olympic-wo ... -a-muslim/
· Islamin Valtio ilmoitti internetissä olleensa vastuussa kanadalaisesta miehestä Aaron Drive, 24, joka sytytti pienen pommin taksin takaistuimella. Poliisi teki keskiviikkona ratsian hänen kotiinsa Strathroy Ontariossa, jossa hän asui siskonsa kanssa. Drive sai surmansa poliisin ratsiassa. Hänen todettiin olleen aktiivinen IS:n asiamies Kanadassa. Hän vastasi sen yleiseen kutsuun hyökätä Syyrian ja Irakin taisteluihin osallistuvien maiden edustajia vastaan. Hän toimi ilman henkilökohtaista velvoitetta. http://www.timesofisrael.com/islamic-st ... an-police/
· 18-vuotias yeshiva-opiskelija sai kohtalaisen vakavia iskuja yläruumiiseensa arabimiehen hyökättyä ruuvitaltalla hänen kimppuunsa torstaina A-Tur arabilähiössä. Haavoittunut mies toimitettiin sairaalaan, terroristi pakeni jalan, mutta poliisi jatkaa hänen etsintöjään. Lokakuusta lähtien 35 israelilaista ja ulkomaalaista on saanut surmansa arabiterroristien käsissä; ainakin 214 arabia on saanut surmansa operaatioittensa aikana. http://www.timesofisrael.com/israeli-te ... -stabbing/
· Gush Katifista Gazasta 2005 karkotetut juutalaisasukkaat ovat järjestämässä elämäänsä uudessa ympäristössä. He rakensivat uudelleen Bush Katifin näyttävän synagogan, joka jätettiin muslimien armoille tuhottavaksi. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/216300, http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/216312,
· Moodyn investoijien palvelu vahvisti Israelin talouden vahvuuden ja kilpailukyvyn nostaen sen A1 luokkaan. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/216296,
· Tulikohan vahinko? Google oli PA:n journalistien mielestä pudottanut Palestiinan tagin kartastaan protestoiden siitä. Google ilmoitti, ettei sitä ole siellä koskaan ollutkaan. (toivottavasti ei koskaan tulekaan) http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/216301,
· Haredi-kansa tulee ohittamaan PA:n arabien määrän viimesitään 2050, ennustavat tilastotieteilijät. Ongelma vain on siinä, ettei kukaan tiedä, paljonko arabeja asuu Juudeassa ja Samariassa, sillä PA:n laatimat tilastot on poliittisista syistä peukaloutu täysin vääriksi. Heidän tilastojensa on todettu lisänneen tilastoihinsa 1.5 miljoonaa virtuaalista asukasta. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/216254



Lähettänyt Gabriel Eskel
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Ajantasatietoa Israelista/ Elokuu

ViestiKirjoittaja noomi » 15.08.2016 09:13

    Kuva


Sunday, August 14, 2016
SUNNUNTAI 14.08.2016
SUNNUNTAI 14.08.2016
01.EILEN lauantaina oli Tisha B-Av paastopäivä, mutta koska sapatti on Jumalalle pyhitetty ilojuhla eikä silloin voi paastota, paastoaminen siirrettiin sunnuntaiksi. Länsimuurin edustalle oli kuitenkin kokoontunut pari tuhatta juutalaista muistamaan Temppelinsä menetystä. PA:n arabeja kehotettiin hyökkäämään juutalaisia vastaan surupäivän aikana, mutta poliisi oli valppaana eikä suurempia rauhattomuuksia ilmennyt.

Ilma oli aamulla viileän raikas mutta kostea harvahkon pilviverhon peittäessä taivaan. Ennusteiden mukaan sää alkaa yleisestikin viiletä ja pilvisyys lisääntyä. Syksyn merkkejä alkaa jo ilmetä, vaikka kesä jatkuu edelleen.
SÄÄTILAT tänään. Jerusalem 20 -30; Tiberias 25 -39; Suolameri 30 -39; Eilat 28 -41 +C-astetta. Lämpötila alkaa laskea siten, että keskiviikon lukemat ovat 18 -28 +C-astetta Jerusalemissa.
02.VÄLIMEREN rannalla sijaitseva Akre, joka lienee yksi maailman vanhimmista satamista ulottuen 4000 vuotta sitten pronssiaikaan saakka, pyrkii varovaisesti ponnistelemaan ulos sille ansiottomasti annetusta syrjinnästä takapajuisena ja hoitamattomana kaupunkina. Suunnitelmissa on uusi hotelli ja ikivanhan satama-alueen kunnostaminen luonnollisen rantaviivan muodostamassa satamassa, kuten pormestari Shimon Lankri kertoo, mutta myös Akren vanhimman osan rakennusten kunnostaminen, jotka ovat pääosin arabien asuttamia.

Akressa on 46 000 asukasta, heistä juutalaisia kaksi kolmasosaa, loput muslimi-ja arabikristittyjä sekä bahai-uskontoa harjoittavia. UNESCO antoi Acren vanhalle osalle ja satama-alueelle maailman perinnekohteen aseman, mikä nostaa sen arvoa, mutta asettaa omat rajoituksensa alueen rakennusten ja ympäristön kunnostustoimille. Rajoituksista huolimatta kaupungin päämääränä on aloittaa kaupungin yleisen imagon nostaminen kunnostamalla vanhoja rakennuksia ja uudistaen ahtaita, kiemuraisia katuja ja infrastruktuuria. Kaupungista ei kuitenkaan ole tarkoitus muodostaa Tel Avivin tapaista monikulttuurista yhteisöä, mutta kunnostusten myötä kiinteistöjen hintataso tullee nousemaan, mikä asettaa paineita vähävaraisille asukkaille etenkin vanhassa kaupungissa, joka on pääosin arabien asuttama.

AKREN kaupunki tunnetaan Israelissa falafel-, humus.- ja kala-ravintoloistaan, joihin asiakkaita tulee pitkin maata. Kulttuuritapahtumia pyritään järjestämään, joista oopperafestivaalit Akren vanhankaupungin ympäristössä ovat Savonlinnan festivaalien tapaan suosittuja sekä turistien että paikallisten asukkaitten parissa. Turismin kasvattaminen on vahvasti mukana kaupungin suunnitelmissa, joissa pyritään hyödyntämään asukkaitten etnistä taustaa niille ominaisine tapoineen ja kulttuureineen, mihin sovinnollinen rauhantila kaupungin asukkaitten kesken antaa hyvät mahdollisuudet. http://www.timesofisrael.com/port-city- ... at-a-time/,

03.PA:n maailmalle levitetyn propagandan johdosta ilman selventäviä vastaväitteitä ja -todisteita YK:n alajärjestö UNESCO on monien muitten tapaan tehnyt poliittisesti väritetyt päätöksensä koskien useita juutalaisten pyhiä paikk0oja alkaen Abrahamin mausoleumista ja Rachelin hautakammiosta jatkuen Josefin hautaan Sikemissä ja päätyen Jerusalemin ja etenkin Temppelivuoren asemaan, joiden kiinteä liittyminen juutalaisten historialliseen, kulttuurilliseen ja uskonnolliseen perintöön pyritään mitätöimään. Koska sekä muslimien että juutalaisten ja kristittyjen pyhissä kirjoituksissa nämä yhteydet tunnustetaan ilman vasta-väitteitä, PA:n vaatimusten mukaisesti UNESCO on antanut rajoitteita Israelin arkeologien suorittamille kaivauksille Jerusalemissa ja Temppelivuoren ympäristössä välittämättä PA:n harjoittamasta arkeologian hävitystoimista Temppelivuorella.
PA:n johto on järjestelmällisesti väittänyt, ettei juutalaisia Temppeleitä ole koskaan ollut Jerusalemissa, ne olivat Gerishim vuorella Samariassa. PA:n vaatimien rajoitteiden päämääränä on estää arkeologisten todisteiden löytyminen, mihin UNESCO on mennyt mukaan antaen PA:n esitysten mukaan maailman perinne oikeuden muslimien pyhinä paikkoina useille juutalaisten pyhinä pitämille paikoille ilman arkeologisia todisteita.

ISRAELILAISTEN arkeologien suorittamat kaivaukset Davidin kaupungin alueilla ovat paljastaneet ja tuoneet päivänvaloon kiistämättömiä todisteita Raamatussa esitettyjen kertomusten todenperäisyydestä.
"Kaikki nämä väitteet on rakennettu olettamukselle, ettei mitään niistä tapahtunut, ja sitten sinä vedät maasta sinetin, jossa on esitetty ministereitten nimet suoraan Raamatun kertomusten mukaisesti yksi toisensa jälkeen" kuten JP:n kolumnisti Catherine Keenan kertoo.

JP:n artikkelissa todetaan maailmanjärjestöjen kuten UNESCO kiistävän juutalaisten oikeuden Jerusalemiin ja sen pyhimpiin paikkoihin torjuen Toran ja Koraanin kertomukset toteen näyttämättöminä fiktioina.
Juutalainen kansa ei tarvitse todisteita kiinteästä suhteestaan Jerusalemiin, sillä sieltä karkotuksista lähtien heidän tervehdyksenään oli "Ensi vuonna Jerusalemissa", mihin on sittemmin sanat "jälleen rakennetussa".
YK:n jäsenvaltioitten, etenkin Afrikassa ja Etelä- Amerikassa, parantuneet suhteet Israeliin vihjaavat mahdollisiin muutoksiin, etteivät ne enää kulje joukon mukana ollenkaan tiedostaen, mistä ne äänestävät.

UNESCO:n perinnesäätiön päätös siirtää PA:n esityksen Temppelivuoren alueen hyväkymiseksi pelkästään Islamin perinnekohteena, voi osoittaa muutoksesta. PA:n esitystä tukee profeetta Muhammedin väitetty yöllinen matka kaukaisimpaan moskeijaan, mille ei kuitenkaan ole löydetty minkäänlaisia todisteita. Jerusalemin alue oli Muhammedin aikana osa Bysantin valtakuntaa, ja jos Vuorella oli joku pyhättö, se oli kristillinen kirkko.
Davidin kaupungin raunioista löydetyssä sinetissä mainitaan kuningas Hesekiel, hovin virkailijoita ja eräs nainen nimeltä Elihana bat Gael. ja näitä sinettejä ja muita arkeologisia todisteita löydetään lisää sikäli., kuin kaivauksia voidaan jatkaa. http://www.jpost.com/Israel-News/Cultur ... lem-464041

04.UUTISIA LYHYESTI
· Israelin korkein oikeus antoi päätöksen, joka velvoittaa hallituksen tuhoamaan Amonan 40 perheen muodostaman juutalaisyhteisön vuoden loppuun mennessä. Alueen siviilihallinto julkaisi Al-Quds (Jerusalem) lehdessä ilmoituksen asukkaitten muuttamisesta uuteen paikkaan lähellä Ofraa. USA:n muslimiveljeskunnan soluttama ulko-ministeriö sanoi lehdistötilaisuudessa olevansa hyvin huolissaan Amonan asukkaitten muuttamisesta uuteen paikkaan, ei suinkaan juutalaisten puolustamiseksi, vaan arabien. Hallituksen päätös sotii USA:n UM:n mukaan Obaman ja Netanyahun välille sovittua toimintaperiaatetta vastaan, kuten UM:n tiedottaja selitti lehdistötilaisuudessa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/216354
· ISIS vapautti useita satoja siviilejä Syyriassa, joita se oli käyttänyt suojakilpenään. ISIS on joutunut vapauttamaan yhä suurempia alueita paetessaan koaliittion tehostettuja pommituksia ja hyökkäyksiä. Rajut taistelut Aleppon kaupungin omistuksesta Syyrian länsiosassa kurjistavat yhä pahemmin kaupungin asukkaitten elinoloja, joiden huolto on osittain katkennut tai häiriintynyt. 51 siviiliä, mukana 4 lasta, sai surmansa lauantain pommituksissa, ja 22 siviiliä sai surmansa naapuri-alueen Idlibin pommituksissa. Viimeiset IS:n taistelijat poistuivat Manbijin kaupungista perjantaina. Perääntyvät IS-joukot ottivat 2000 siviiliä käyttääkseen heitä kilpinä ilmaiskujen varalta.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/216353
· YK:n tiedottaja ilmoitti lauantaina, että UNDP:n palveluksessa ollut Gazan arabi, jonka Israel pidätti kuulusteluja ja mahdollisia syytetoimia varten, toimi PA:n antamien ohjeiden mukaan. Virkailija antoi kehotuksen siirtää IDF:n kanssa käytyjen sotien ja tuhoamistoimien vuoksi syntyneitä raunioita ja rakennusosia Hamasin valvoman satama-alueen kunnostamiseen. Israel pidätti insinööri Waheed Borshin 16. heinäkuuta Erez risteyksessä hänen ollessaan palamassa Gazaan. Hän työskenteli UNDP:n palveluksessa Gazassa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/216351
· Yksinäinen mieshenkilö ampui Queens kaupungin imaamin ja hänen kaverinsa kuoliaaksi lauantaina heidän ollessaan palaamassa kotiinsa moskeijasta, kuten The New Daily News raportoi. Ampuja teloitti heidät ampumalla selkään mitään puhumatta. INN
· Tuhansia israelilaisia ja turisteja kokoontui vuotuiseen Jerusalemin muurien ympäri kävely-tilaisuuteen. Tisha Bàv oli sopivasti loppunut ja sen paastopäivä alkanut lauantai-iltana. Eräs haastatellut osanottaja vakuutti, etteivät he kainostele vakuuttaessaan haluavansa Temppelin rakentamista. He vaativat Israelin täyttä itsenäisyyttä koko Israelin alueella ja Temppeli-vuorella, joka on edelleen pakanain tallattavana. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/216358




Lähettänyt Gabriel Eskel
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Ajantasatietoa Israelista/ Elokuu

ViestiKirjoittaja noomi » 18.08.2016 10:04

    Kuva


Wednesday, August 17, 2016
KESKIVIIKKO 17.08.2016
KESKIVIIKKO 17.08.2016
01.TÄNÄÄN on keskiviikko, 17. elokuuta armon vuonna 2016, juutalaisen ajanlaskun mukaan 13. Av-kuuta 5776. Taivas on pilvinen, ja lämpötila 18 astetta, joka noussee 27 asteeseen iltapäivään mennessä.
LÄMPÖTILAT Tänään:
Jerusalem 19 -27; Tiberias 27 -35; Suolameri 28 -37; Eilat 27 -39 +C-astetta. Taivas on puolipilvinen tänään ja huomenna, mutta kirkastuu perjantaina lämpötilan noustessa siten, että lauantain lukemat ovat 21 -31 lämpöastetta.
02.HELLESÄÄSTÄ huolimatta Israelin turvallisuusjoukot ovat olleet jatkuvasti valppaina etsien vihollisen asettamia ja rekrytoimia terrorisoluja Israelin alueella.
Päivän uutisten mukaan Shin Bet, Israelin turvallisuus-järjestö, paljasti useita terrorisoluja Juudean ja Samarian alueilla. Solut saivat ohjeensa Hizbullahin eliittiyksiköltä 133 Libanonissa ja Gazassa internetin välityksellä. Ohjeiden mukaan soluille annettiin ohjeita hyökätä sotilaskohteita ja -yksiköitä vastaan tuliasein ja pommein.

Kalkiliyassa paljastettua solua kehotettiin iskemään sotilaspartioita vastaan. Solun johtajan, Mustafa Kamedl Hindin, rekrytoi Hizbullahin agentti nimeltä Bilal Face-bookin kautta antaen hänelle ohjeita internetin välityksellä. Hindi rekrytoi soluunsa 4 paikallista miestä, joiden ikä vaihtelee 19 -22 vuosien välillä. Kullekin heistä annettiin tehtävänsä vakoilla IDF:n partioitten liikkeitä ja aikatauluja, sekä pommin rakentamisesta. He suorittivat kuivaharjoituksia iskuista ja pommien räjäyttämisestä. Shin Bet paljasti ja pidätti solun jäsenet heinäkuussa ennen kuin ne ennättivät toteuttaa ensimmäisen tuliasein suunnitellut iskunsa IDF:n partiota vastaan.
Solun jäseniä vastaan on nostettu syytteet alueen sotilas-tuomioistuimessa. Shin Bet toimii yhteistyössä Poliisin ja IDF:n tiedusteluyksikön kanssa.


ISRAELIN YK:n lähettiläs Danny Danon esitti vaatimuksen YK:n turvallisuusneuvostolle tiistaina vaatien, että YKTN määrittelisi Hizbullahin terrorijärjestöksi, joka toimii Iranin taloudellisen ja poliittisen tuen varassa. Hän selitti kirjeessään, että terrorijärjestöjen tulee tiedostaa, että ne joutuvat maksamaan korkean hinnan toiminnastaan.

YK:n turvallisuusneuvoston malesialainen puheenjohtaja sanoi odottavansa Israelin virallista vaatimusta YKTN:n terrorinvastaiselle komitealle Hizbullahin asettamiseksi terrorijärjestöksi, sillä hän ei voi toimia Danonin kirjeen perusteella. USA:n ulkoministeriö teki päätöksen 08. lokakuuta 1997, jossa se määritteli Hizbullahin ulkomaiseksi terrorijärjestöksi.

ShiN Ben kertoi paljastaneensa Juudeassa ja Samariassa Hizbullahin asiamiehiä, joita rekrytoi Gazassa toimiva Hizbullahin agentti Muhammad Paiz Abu Yadian. Heidän tehtävänään oli suorittaa itsemurhaiskuja Juudeassa ja Samariassa. He saivat ohjeitaan FB:n sekä salaisten E-mailien kautta. Heille annettiin rahaa toimiaan varten sekä luvattiin suurempi summa onnistuneesta iskusta.

YKSI palkatuista asiamiehistä on Usama Noaf Sid Najim Kabalan arabikylästä, joka tehtäväksi rekrytoida uusia
Jäseniä soluunsa ja tehdä itsemurhaisku bussia vastaan.
Najim oli yhteydessä Hizbullahin agentin kanssa Libanonissa sekä myös Gazassa toimivan Lui Tasar Ali Salaman sekä Syyriassa toimivan Ýusef Muhammad Yusefin kanssa lisäohjeitten saamiseksi. Häntä kehotettiin perustamaan uusi terrorisolu iskujen suorittamiseksi Juudeassa ja Samariassa. Hänelle annettiin 900 USD toimintaa varten ennen kuin hänet pidätettiin maalis-kuussa 2016.
Jadian rekrytoi Maamen Assam Abdulrahman Nashartin, 22, Jeninin pakolaisleiristä. Hänelle annettiin tehtäväksi iskeä IDF:n sotilaita vastaan M-16 kiväärillä. Hänelle luvattiin 30 000 NIS onnistuneesta iskusta, mutta hänet pidätettiin ennen iskun toteuttamista.
Edelliset esimerkit ovat vain osa Shin Betin paljastamasta Hizbullahin aktiivitoiminnasta Juudean ja Samarian alueilla. http://www.jpost.com/Arab-Israeli-Confl ... ces-464233

03.KNESSETIN jäsenet vaativat, että IDF raportoi heille tiedoista, joiden mukaan IDF on antanut PA:n poliisille luvan toimia Juudean ja Samarian C-alueilla, joissa Israelilla on täysi siviili- ja turvallisuusvastuu. Osloin sopimusten mukaan PA:n poliisilla ei ole lupaa toimia C-alueilla.
ESIMERKKIKOHDE on elokuun 10. päivän tapaus, jolloin Rummun kylän asukkaat osoittivat mieltään kylän läheisyyteen rakenteilla olevaa maan täyttöpaikkaa vastaan. Sekä juutalaiset että arabiasukkaat vastustavat täyttöpaikan rakentamista Rimonim risteyksen lähelle. IDF kutsui PA:n poliisin paikalle hillitsemään mieltään osoittavia arabeja. PA:n poliisit saapuivat paikalla ampuen kivääreillään ilmaan mellakan lopettamiseksi.
Knessetin jäsenet vaativat armeijaa selittämään, miksi PA:n poliisit kutsuttiin C-alueelle vastoin Oslon sopimuksia, sekä toiseksi, miksi Saksan tuella Calueelle rakennettava täyttöalue palvelee vain PA:n arabeja.
Knessetin ulko- ja puolustusvaliokunnan alakomitean Juudeasta ja Samariasta puheenjohtaja Moti Yogev piti asiasta hätäkokouksen maanantaina, jossa päätettiin pyytää selvitys IDF:n komentokeskuksen johtajalle kenraalimajuri Roni Numanille osoitetulla kirjeellä.

TÄYTTÖALUE on suunniteltu palvelemaan Ramallahin Biren alueen 320 000 arabiasukkaan kaatopaikan tarpeita. Arabit tuottavat päivittäin 300 tonnia jätettä, jotka tähän saakka on viety 78 yksityisomistuksessa oleviin kaatopaikkoihin, jotka saastuttavat ympäristöä ja vaarantavat pohjaveden käyttökelpoisuuden. http://www.jpost.com/Arab-Israeli-Confl ... a-C-464292

04.UUTISIA LYHYESTI
· Korkein oikeus teki 2009 päätöksen, jolla Jerusalemin läheisyyteen rakennettu kevyt-rakenteinen ja ulkomaisin varoin laittomasti pystytetty koulurakennus voidaan purkaa. Koulussa aloitettiin opetus viikkoa aiemmin kuin muissa PA:n kouluissa. PA aloitti kansainvälisen kampanjan koulun tuhoamisen estämiseksi. Al-Khan Al.Almar koulu sijaitsee pienellä tasanteella valtatie no 1 yläpuolella. Pa järjestää mielenosoituksen tänään koulun paikalle, jonne johtaa vain kapea soratie. Sekä NGO-järjestö Regavim että Maale Adumnimin kaupunki ovat vaatineet, että korkein oikeus pakottaa siviilihallituksen toteuttamaan koulun purkaminen. Tämä on osa PA:n aloittamaa laajempaa kampanjaa, jolla se ulkomaisten avustusten turvin yrittää tunkeutua C-alueille voidakseen saada näyttöjä neuvotteluja varten. Koulun läheisyyteen E1 alueelle beduiinit ovat pystyttäneet EU:n avustusten turvin parakki-asuntoja sataa beduiinia varten ilman lupia ja viranomaisten valvontaa. http://www.jpost.com/Arab-Israeli-Confl ... ool-464275
· Israel pyrkii jälkikäteen poistamaan PA:n arabien ja ulkomaisten avustusten turvin rakennetut laittomat tuhannet rakennukset C-alueilta. Tässä se on joutunut toimimaan vastoin sekä USA:n että EU:n lausuntoja, joissa Israelia vaaditaan lopettamaan PA:n arabien laittomasti rakentamien rakennusten tuhoaminen. Esimerkkitapaus on Sussiyan beduiinikylä, jonne beduiinit rakensivat parakkiasuntoja lähelle juutalaistaen asuttamaa kylää. EU esitti vaatimuksensa maanantaina purkamisen lopettamiseksi. Viimeisen sanan antaa puolustus-ministeri Avigdor Liberman, mutta hän pyysi pari päivää lisäaikaa asian tutkimiseksi. Korkein oikeus antoi Libermanille aikaa päätöksen tekemiseksi 15.08. mistä hän vaatii parin päivän lykkäystä.
Beduiinit lisääntyvät ennätysvauhtia, ja heidän lukumääränsä ylittää juutalaisten määrän 2020 mennessä, kuten jotkut ennustavat. http://www.jpost.com/Arab-Israeli-Confl ... ion-464201
· Nefesh B´Nefesh järjestö iloitsee 2000 uuden siirtolaisen muuttamisesta Israeliin kesän aikana. Keskiviikkona juhlittiin 233 Pohjois Amerikan juutalaisen astumista uuden kotimaansa kamaralle. Seurueen mukana tuli 75 nuorta miestä ja naista, jotka astuvat vapaaehtoisina IDF:n palvelukseen. He muuttavat Israeliin ns. yksinäisinä sotilaina. Israeliin on muuttanut 900 yksinäistä sotilasta USA:sta ja
3 000 maailmanlaajuisesti, jotka jatkavat palvelustaan IDF:n leivissä. http://www.jpost.com/Aliyah-With-NBN/WA ... ael-464147
· Venäjä informoi sekä USA:n että Israelin johtoa suunnitelmistaan aloittaa pommituslennot Syyrian alueella Iranissa olevista lentoasemistaan. Venäjä käyttää pommituksissaan Tupolev-22M3 pitkän-matkan sekä Sukhoi 34 hävittäjä pommittajia. Tupolev 22M3 on käytetty aiemminkin pommitus-lentoihin Syyriassa, mutta Syyrian kentät ovat liian ahtaita suurelle Tubolev-22M3 koneelle. Venäjän suunnitelmana on asettua pysyvästi Syyriaan. http://www.jpost.com/Middle-East/Iran-N ... ase-464223
· Knessetin auditkomitean puheenjohtaja Karin Elharar (Yesh Atid) totesi komitean kokouksessa tiistaina, että arviolta 50 000 PA:n arabia Juudeasta ja Samariasta käy päivittäin laittomasti töissä Israelissa. "Heidän joukossaan on usein terroristeja" hän totesi, "mikä aiheuttaa turvallisuusongelmia". http://www.jewishpress.com/news/breakin ... 016/08/17/
· Useita IDF:n sotilaita haavoittui liikenne-onnettomuudessa Golanilla, jossa APC kolaroi puskutraktorin kanssa. Yksi sotilaista on hengen-vaarassa ja pari muutakin sai pahoja vammoja. Dov-vuoren lähellä tapahtuneessa onnettomuudessa haavoittui IDF:n komentaja ja viisi sotilasta. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/216528
· FBI lähetti kongressille kirjeen, jossa se muistuttaa että Hillary Clintonin hakkeroituja E-amileja ei saa julkistaa ilman FBI:n tarkastusta ja lupaa. FBI myös selitti kirjeessään, miksi se ei suosittele Hillaryn syyttämistä salaisten tietojen leväperäisestä käsittelemisestä sekä yksityislinkkinsä käyttämisestä salaisten asiakirjojen lähettämiseen. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/216510
· Kalifornian kuvernööri Jerry Brown julisti Kaliforniaan hätätilan alueella raivoavan tulipalon vuoksi, jota ei ole saatu hallintaan. 82 000 asukasta jouduttiin evakuoimaan turvaan tulen tieltä. Valtatie Los Angelesin ja Las Vegasin välillä suljettiin. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/216525
· IDF suoritti viime yön aikana suuren terrorin-vastaisen operaation koko maan alueella tunkeutuen kaikkiin terrorin tukipesäkkeisiin. Tiistaiyönä vuorossa oli Al-Fawwar Juudeassa sekä Kfar Halhul Etzionissa etsien aseita ja ammuksia, räjähteitä ja kaikkea, mitä terroristit voisivat käyttää operaatioissaan sotilaita ja siviilejä vastaan. Myös useita pidätyksiä suoritettiin etsintöjen aikana Menashen, Gush Etzionin, Binyamin ja Juudean alueilla. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/216522


Lähettänyt Gabriel Eskel
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Ajantasatietoa Israelista/ Elokuu

ViestiKirjoittaja noomi » 20.08.2016 07:31

    Kuva

Friday, August 19, 2016
PERJANTAI 19.08.2016
PERJANTAI 19.08.2016
01.VIIKKO alkaa olla paketissa, mutta maailman meno jatkuu entiseen tapaan. USA:ssa kansalaiset ovat sormi suussa, mitä uskoa presidenttiehdokkaistaan; sitä, mitä he itse kertovat vaalipuheissaan, vai sitäkö, mitä median välineet heille toistavat useimmiten vastakohtaisin painottein päivästä toiseen. Eräässä karikatyyrissä näytettiin molemmat pääehdokkaat, Hillary ja Donald, syöksyvän pää edellä ja jalat pystyssä jonnekin syvyyteen. Toista syytetään rikolliseksi ja psyykkisesti epävakaaksi, toista edesvastuuttomaksi popularistiseksi haihattelijaksi, jolla ei ole hajuakaan maailman tapahtumista.

EIVÄTKÄ asiat ole juuri paremmin täällä Pyhän Maan kamarallakaan. Pääministeri Benyamin Netanyahu on toistuvien syytösten alaisena milloin korruptiosta ja vaalilakien rikkomisesta, milloin maan turvallisuuden vaarantamisesta ilman näyttöä, mistä entisen pääministerin Ehud Barakin viimeisin syytös on esimerkkinä. Barak, joka on kasvattanut mustan parran, kieltää palaavansa aktiivipolitiikkaan, mutta lupaa jatkaa sosiaalista osallistumistaan maan asioitten hoitoon. Syytös maan turvallisuuden vaarantamisesta on kätevä keino iskeä joutumatta vastuuseen, koska todisteet ovat salaisia, eikä niitä voida julkistaa.
Knessetin puolustus- ja ulkomaanasioitten valiokunta puuttui kuitenkin Barakin lausuntoon pyytäen häntä selittämään syytöksiään valiokunnan edessä.

PUOLUSTUSMINISTERI Avigdor Liberman julkisti oman suunnitelmansa suhteista PA:n arabeihin. Media kutsuu sitä "keppi ja porkkana" suunnitelmaksi. Liberman tarjoaa taloudellisia ja muita etuja arabikaupungeille, jotka suostuvat toimimaan yhteistyössä Israelin kanssa, mutta kieltää ne yhteisöiltä, jotka kieltäytyvät siitä. Median arvioiden mukaan tämä tarkoittaa Abbasin ohittamista ja kääntymistä suoraan arabikansan puoleen.
Uskoakseni Liberman on oikeilla linjoilla, mutta hänen tulisi huomioida arabien heimopäälliköt, joilla on todellinen vaikutusvalta arabiyhteisöissä.

Todellisen ongelman Israelille tulevat muodostamaan alueella vapaasti liikkuvat beduiinit, jotka ovat tottuneet muuttamaan telttoineen ja lampaineen paikasta toiseen rajoista ja kielloista välittämättä.
Israeliin vihamielisesti suhtautuvat NGO-järjestöt ja valtiot ovat pyrkineet hyödyntämään heidän ikivanhoja tapojaan rakentamalla heille kevytrakenteisia asuntoja Israelin C-alueille vastoin Oslon sopimuksia, joiden mukaan C-alueiden siviili- ja turvallisuusvastuu on täysin Israelin käsissä. Näitä laittomia "setlementtejä" pystytetään sekä Galileassa, että Negevissä ja monin paikoin Juudean ja Samarian alueilla, joista E1-alueelle Maale Adumimin ja Jerusalemin välille valtatien varteen nousseet useimmiten viikon vaihteen aikana valtion maalle pystytetyt beduiinikylät aiheuttavat diplomaattisia ongelmia niiden rahoittajan EU:n ja Israelin välille.

EU:n laiton toiminta, jota USA:n nykyhallitus tukee, on räikeä esimerkki ulkomaiden suorasta poliittisesta puuttumisesta Israelin sisäisiin asioihin, mikä kärjistää entisestäänkin kireitä suhteita maiden välillä, ja vaikeuttaa neuvottelujen aloittamista PA:n arabien ja Israelin välillä. Lisäksi se antaa arabeille virheellisen kuvan EU:n ja USA:n rajattomasta tuesta arabien laittomalle rakennustoiminnalle C-alueilla.
http://www.jpost.com/Israel-News/Politi ... med-464363, http://www.jpost.com/Israel-News/Politi ... eft-464480,
SÄÄTILAT tänään:
Jerusalem 20 -31; Tiberias 25 -38; Suolameri 31 -39; Eilat 28 -40 +C-astetta. Lämpötila pysytellee korkealla ennusteajan loppuun eli maanantaihin saakka – jopa nousten asteen huomenna – taivaankannen pysyessä lähes pilvettömänä. Sateista ei ole pelkoa, mutta Lähi-Idässä tilanteet vaihtuvat nopeasti.
02.PA:n ilman mandaattia jo 11 vuottaan laittomasti hallinnut puheenjohtaja Mahmoud Abbas - jonka kausi enteilee lopullista siirtymistä historian roskapönttöön viimeistään lokakuun 8. päiväksi suunniteltujen kunta-vaalien jälkeen sillä varauksella, ettei hän peruuta niitä, - osoittaa pientä elonmerkkiä aktiivisuudestaan.
PA:n arabit kuitenkin valmistautuvat vaaleihin. Mielen-kiintoisin ehdokas on 2000 -2001 intifadan aikana Fatahin terrorismin johtajana viiteen elinkautiseen +40 vuotta tuomittu ja tuomiotaan kärsivä Marwin Barghouti, joka sanoo haastavansa Abbasin johtajuuden.

Terrorijärjestöksi määritelty Hamas ilmoitti yllättäen osallistuvansa vaaleihin sekä Gazassa että Juudeassa ja Samariassa, mutta uhkaili peruuttavansa osallistumisensa PA:n poliisin suorittamien Hamasin jäsenten ja tukijoitten pidätysten vuoksi. Myös IDF on pidättänyt lukuisia Hamasin jäseniä etenkin Hebronin ja Nablusin alueilla ja muuallakin Juudeassa ja Samariassa etsiessään terrorismista epäiltyjä ja takavatikoiden aseita ja ammuksia sekä asepajoja, joissa värkätään kotitekoisia kivääreitä internetistä saatujen ohjeitten mukaan.
Islamic Jihad ilmoitti jättäytyvänsä pois vaaleista.
Vaalitemppuna voitaneen pitää Hamasin toisen perustajan Muhammad Nazami Nasserin anteeksi-pyyntöä kansaltaan aiheuttamastaan tuhosta. http://www.timesofisrael.com/co-founder ... estinians/, http://www.jewishpress.com/indepth/colu ... 016/08/17/,

03.EHKÄ ryvettynyttä mainettaan korjatakseen Abbas ilmoitti, ettei hän enää vastusta Kairossa suunniteltuja neuvotteluja Israelin kanssa, mutta ettei se poista tarvetta Ranskan suunnitteleman kansainvälisen konferenssin pitämiseen.
Abbas ilmoitti kuitenkin asettavansa ennakkoehtoja osallistumiselleen Kairon neuvotteluihin: Netanyahun tulee määrätä rakennuskielto Juudean ja Samarian juutalaisyhteisöihin, sekä vapauttaa Israelissa tuomittuja ja tuomioitaan kärsiviä arabiterroristeja ilmoittamatta lukumäärää. Hän selitti Ramallahissa vierailevalle Egyptin delegaatiolle olevansa valmis kohtaamaan Netanyahun, mutta ilmoitti samalla edelleen asettavansa etusijan Ranskan aloitteelle kv. Konferenssista loppuvuodesta, mitä Israel vastustaa voimallisesti.
PA:n lähtökohtana neuvotteluille on, että niitä käydään arabisuunnitelman pohjalta, joihin kuuluvat 1949 aselepo- linjojen hyväksymistä rajoiksi, sekä Jerusalemin itäosien luovuttamista PA:n valvontaan.
Palestiinalais-pakolaisille tulee myöntää paluuoikeus tai korvaus. Israel on nostanut esiin korvausten maksamisen myös arabimaista paenneille juutalaisille, joiden määrä oli suuruudeltaan lähellä arabipakolaisia, mutta heidän taloudelliset menetyksensä olivat paljon suuremmat kuin arabien kärsimät.
http://www.timesofisrael.com/abbas-no-l ... it-report/

04.UUTISIA LYHYESTI
· Trumpin nimittämä neuvonantaja Joseph Schmitz on joutunut kiinni aiemmin antisemiittisistä tai Israelin vastaisista lausunnoistaan. Hän sanoi natsien uunien olleen liian ahtaita 6 miljoonan juutalaisten polttamiseksi, ja toiseksi uhkaili potkaisevansa kaikki juutalaiset Pentagonista. http://www.timesofisrael.com/trump-advi ... agon-jobs/
· Obaman hallitus joutui lopulta myöntämään, että sen Iranille maksamat 400 miljoonaa USD olivat neljän USA:n Iranin vangin vapauttamiseksi tarkoitettu lunnasraha, vaikka se kielsi sen aiemmin. http://www.timesofisrael.com/us-says-40 ... prisoners/
· Donald Trump pyysi anteeksi aiemmin ehkä harkitsemattomasti lausumiaan tuskallisia kommentteja. Hän puolusti niitä todeten, että ne oli annettu keskellä kiivasta sanasotaa. Hän lisäsi, että kysymys on liian suurista kysymyksistä keskittyäksemme käsittelemään tällaisia asioita. http://www.timesofisrael.com/in-a-first ... -comments/,
· Arkeologit kaivoivat Galileassa esiin synagogan rauniot, joka on luultavasti ajalta, jolloin Jeesus Nasaretilainen toimi aktiivisesti Israelissa. Hänen oletetaan vieraillen myös tässä synagogassa. Synagoga rakennettiin 20 -40 JKr ja palveli seurakuntaa 100 vuoden ajan. Tämä lienee ainoa maaseudulle rakennettu synagoga, joka tunnetaan. http://www.timesofisrael.com/archaeolog ... suss-time/
· EL AL matkustajakone kutsuttiin takaisein kentälle nousun jälkeen virkailijoitten löydettyä kiitoradalta renkaan kappaleita, mikä todisti sen räjähtäneen. Osa matkustajista hoidettiin shokin vuoksi, mutta muuten operaatio sujui vaikeuksitta. http://www.timesofisrael.com/el-al-plan ... ds-safely/
· Ulkoministeriön kansliapäällikkö Dore Gold antoi kaikille virkailijoilleen ankaran nuhteen jonkun heistä vuodatettua journalistille tiedon, jonka mukaan arabimaat eivät painosta YKTN:ssa äänestystä Israelin ydinteollisuudesta ja ydinaseista. Hän kielsi kaikkia ministeriön virkailijoita puhumasta Israelin lehdistön edustajille vuotojen estämiseksi. Israelin arabisuhteita pyritään hoitamaan hiljaisuudessa ilman julkisuutta, sillä se voi vahingoittaa muutenkin arkaluontaisia lähehtymisyrityksiä. http://www.timesofisrael.com/israel-pro ... cal-press/
· Twitter jatkaa terrorijärjestöjen tilien poistamista sivuiltaan, 235 000 tiliä on jo poistettu. http://www.timesofisrael.com/twitter-ax ... crackdown/
· Gazan eläintarha on ollut toistamiseen uutis-otsikoissa siksi, että eläimiä on siellä kuollut nälkään, hoidon puutteeseen tai liian ahtaisiin häkkeihin sidottuina. Viinissä sijaitseva NGO-järjestö lupaa ojentaa auttavan kätensä eläintarhan pelastamiseksi, mutta sairaita ja hoitamattomia eläimiä on jouduttu lopettamaan tai siirtämään toisiin eläintarhoihin, myös Israeliin. http://www.timesofisrael.com/the-latest ... worst-zoo/
· IDF:n suorittaman terrorismista epäillyn pidättäminen aiheutti tulilaisten sotilaitten ja PA:n poliisin välillä, missä kaksi PA:n poliisia sai surmansa ja 2 muuta haavoittui. Nablusin (Sikemin) kaupunki on yksi pahimmista pesäkkeistä Samariassa, jossa sotilaita ja siviilejä tulitetaan heidän pyrkiessään rukoilemaan Josefin hautakammiolla. http://www.timesofisrael.com/pa-policem ... firefight/
· Israelilainen yksityishenkilö osti 8-vuotiaalle palestiinalais-tytölle uuden pyörän entisen varioiduttua rajapoliisin käsissä. Poliisi sai nuhteet asiattomasta käytöksestä. http://www.timesofisrael.com/israeli-bu ... roke-hers/

Lähettänyt Gabriel Eskel
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Ajantasatietoa Israelista/ Elokuu

ViestiKirjoittaja noomi » 22.08.2016 07:47

    Kuva

Sunday, August 21, 2016
SUNNUNTAI 21.08.2016
SUNNUNTAI 21.08.2016
01.TURKKI on nousemassa uutisaineiston kärkeen monellakin tasolla. Turkin parlamentti hyväksyi suhteiden sovittelusopimuksen Israelin kanssa, jolla lähes katkenneet diplomaattisuhteet voidaan aloittaa uudelta pohjalta, ja parantaa suhteitaan Egyptiin ja Iraniin.
Turkin suorasanainen presidentti Recep Tayyip Erdogan on osoittanut hänelle harvinaista joustoa saadakseen sopimuksen syntymään, ja hän myös antoi myöten vaatimuksestaan, ettei Syyrian presidentti Bashar Assad saa jatkaa virassaan ylimenokauden aikana.
Turkki luopui vaatimuksestaan saada viedä avustuseriään Gazaan ilman Israelin tarkastusta, ja luopui myös vaatimuksestaan Gazan kv. kauppasaarron poistamiseksi ehtona sopimukselle.
Turkin apulaispääministeri Mehmet Sinset kaavailee matkaa Israeliin, mikä oli mahdoton ajatus ennen sopimusta. "Sovinto Israelin kanssa hyödyttää Turkkia ja koko aluetta" Simset totesi ynetnews.com mukaan lisäten: "Toivon voivani vierailla Israelissa seuraavan ulkomaan vierailukierrokseni yhteydessä".

ISRAELISSA sovinnon syntymistä tervehdittiin ilolla ja pääministerin kanslian julkistamassa lausunnossa todetaan: "Israel tervehtii tyydytyksellä sopimuksen ratifiointia ja odottaa sen pikaista toteuttamista mukaan lukien lähettien vaihtamista maiden välillä".

Diplomaattisuhteet jumiutuivat vuonna 2010 tapahtuneen Turkin hallituksen tukeman Mavi Marmaran johtaman laivasaattueen yrittäessä murtaa kauppa-saartoa, minkä IDF:n merivoimien kommandot pyrkivät estämään vaatimalla saattuetta muuttamaan kurssinsa Ashdodin satamaan tarkastusta varten. Koska pyyntöön ei suostuttu, IAN:n kommandot valtasivat Mavi Marmnara aluksen. Sotilaat nousivat laivaan aseettomina vain väripyssyillä varustettuina, mutta aluksessa olleet aktivistit hyökkäsivät sotilaitten kimppuun metalli- ja puukartuilla, tuoleilla, kirveillä ja jopa käsiaseilla hakaten useita heistä sairaalakuntoon. Lopulta IDF antoi sotilailleen käskyn vastata hyökkäykseen kovin panoksin.
Yhdeksän turkkilaista aktivistia sai surmansa, yksi kuoli myöhemmin haavoihinsa, mutta alus otettiin valvontaan ja ohjattiin Ashdodin satamaan. Aluksesta ei löydetty mitään avustustarvikkeita vakuutteluista huolimatta.

Turkin parlamentin ratifioiman sopimuksen mukaan Israel maksaa surmattujen omaisille 25 miljoonaa USD sekä sallii Turkin vievän avustustarvikkeita Gazaan maitse Israelkin valvomien rajaterminaalien kautta. Turkki on kiinnostunut osallistumaan ministeri Israel Katzin esittämän saaren rakentamiseen Gazan rannikon edustalle, joka toimisi satamana Israelin valvonnassa.
Israel oli hyväksynyt sovintosopimuksen jo aiemmin.

ISRAELISSA monet varoittivat sopimuksesta Turkin kanssa muistuttaen, ettei Erdoganiin voi luottaa. Hänet tunnetaan mestarimanipuloijana, ja Turkin siirtyessä demokratiasta yhä selvemmin islamilaiseksi valtioksi on pelättävää, että Erdogan voi käyttää esimerkkinä Hudaibiyan sopimusta, jonka Muhammad teki Mekkaa hallitsevan heimon kanssa vain rikkoakseen sen saatuaan kootuksi tarpeeksi vahvan armeijan Mekkan kaupungin valtaamiseksi. Erdogan lausui demokratiasta näin: "Se on kuin nousemista raitiotievaunuun, josta jäädään pois päästyään haluamalleen pysäkille". http://www.timesofisrael.com/with-deten ... rael-trip/

02.TURKISSA jatkuvat edelleen heinäkuun 15. päivänä tapahtuneen vallankumousyrityksen seurauksena aloitetut laajamittaiset puhdistustoimet hallitusta vastustavien eliminoimiseksi valtion viroista, mikä kohdistuu voimallisena armeijan päällystöä, oikeus-laitosta, opetusalaa ja yleensä koko yhteiskuntaan epäonnistuneen kaappausyrityksen johtajana pidetyn muslimioppineen Fethullah Gulenin kannattajien etsimiseksi ja poistamisesta viroistaan.
36 000 kansalaista pidätettiin kuulusteluja varten ja 17 000 on julistettu vangituiksi. 270 ihmistä sai surmansa kaappausyrityksen aikana.
USA:ssa maanpaossa asuva Gulen kiistää kaikki syytökset osallisuudestaan kaappausyritykseen. USA:n oikeusviranomaisia matkustaa pian Turkkiin keskustelemaan Erdoganin vaatimuksesta Gulenin luovuttamisesta Turkkiin vastaamaan syytöksiin oikeudessa. Myös varapresidentti Joe Biden matkustaa lähiaikoinaTurkkiin samoissa asioissa. Turkki sanoo toimittaneensa USA:lle 84 Gulenia koskevaa kansiota ennen kaappausyritystä ja 4 sen jälkeen.

TURKIN armeijan joukot piirittivät USA:n Turkissa olevan sotilaslentokentän ja tukikohdan väittäen sen olevan varotoimi tukikohdan ja siellä olevien USA:n joukkojen suojelemiseksi. Tukikohdassa on tiettävästi USA:n omistamia ydinpommeja, mikä asettaa sen erittäin vaaralliseen asemaan. Turkki katkaisi tukikohdasta veden ja sähköt, mutta lienee palauttanut niiden toimitukset. http://www.timesofisrael.com/us-officia ... tradition/,

03.TURKISSA on sattunut viime päivien aikana useita pommituksia, joissa sai surmansa 4 ihmistä ja useita haavoittui. Pommitukset lienee tehnyt kurdijärjestö PKK, joka käy epätoivoista sotaa Turkin hallitusta vastaan, mutta myös Syyriassa taistelevilla terrorijärjestöillä lienee selvittämättömiä välejä Turkin kanssa.. Pommitukset tehtiin Syyrian rajan tuntumassa.

LAUANTAIYÖNÄ Etelä Turkin Gaziantepin kaupungissa tehty itsemurhapommitus surmasi viranomaisten mukaan ainakin 30 ihmistä ja haavoitti 94.
Kaupungin kuvernööri Ali Verlikaya kutsui häätilaisuuteen tehtyä terrori-iskua kauhistuttavaksi terrorihyökkäykseksi poliisien ja pommieksperttien pyrkiessä selvittämään. oliko isku Israelin Valtion vai kurdikapinallisten suorittama.
"Me tuomitsemme ne petturit, jotka järjestivät ja suorittivat tämän hyökkäyksen", Verlikaya totesi.

Ei olevälitöntä tietoa, mikä järjestö oli iskun takana, mutta Dogan uutistoimisto arvioi AKP:n kansanedustajan Samil Tayyarin lausunnon perusteella, että merkit viittaavat Daeshin, Islamin Valtion, olleen iskun takana. Tayyri totesi, että alueella asuu paljon kurdi-veljiä, kuten hän sanoi, mikä sulkee pois kurdien oallisuuden.
Kurdimyönteisen Kansan Demokraattisen Puolueen HDP edustaja sanoi, että useita puolueen jäseniä oli mukana häätilaisuudessa, kuten myös naisia ja lapsia.

Hääseremonia suoritettiin ulkosalla. Erään journalistin mukaan suunnaton räjähdys tuntui koko kaupungissa.
TURKIN apulaispääministeri Mahmet Siksek sanoi, että isku oli barbaarinen. "Isku häätilaisuuteen osoittaa erityistä julmuutta, mikä ylittää inhimiliset normit". http://www.timesofisrael.com/many-wound ... h-wedding/

04.UUTISIA LYHYESTI
· Brasilian joukkue voitti jalkapallon kultaa Rio2016 kisoissa voitettuaan rangaistuspotkukilpailun Saksan joukkueen kanssa varsinaisen peliajan päätyttyä tasapeliin. Lopullinen tulos oli 5 – 4 Brasilialle. Voitto oli mannaa Brasilialle, joka MM-Cupissa 2 vuotta sitten hävisi 7 -1 Saksan joukkueelle. http://www.timesofisrael.com/brazil-sna ... otout-win/
· Ranskassa syyttäjät päättivät aloittaa viha-syyte- tutkimukset mielen tasapainosta kärsivän miehen hyökättyä juutalaista miestä vastaan Strasbourgissa. Miehen tiedetään tehneen aiemminkin anti-semiittisiä hyökkäyksiä. Hyökkääjää syytetään aiotusta murhasta, mutta hänen väitteensä uskonnollisen vakaumuksen ja rodun vaatimuksista on viranomaisten mukaan tutkimusten alaisena. http://www.timesofisrael.com/man-charge ... bourg-jew/,
· Tarkkailijat ovat huomioineet, että Islamin Valtion, ISIS. Joukkojen joutuessa yhä ahtaammalle liittoutuneitten voimistuneitten vastahyökkäysten vuoksi, eurooppalaisten vapaaehtoisten määrä on noussut yllättävästi ehtiäkseen mukaan seikkailuun ennen sen loppumista. Tilastojen saaminen lienee vaikeaa, koska vapaehtoiset lähtevät useimmiten ilmoittamatta edes kotiväelleen aikeistaan, ettei heitä estettäisi. Taistelua Mosulin omistuksesta käydään nyt ilmaiskojen muodossa, ja maataistelut alkanevat muutaman kuukauden sisällä. http://www.timesofisrael.com/westerners ... still-can/
· Lontoon muslimipormestari uskaltautui mukaan Englannin työväenpuoluetta hajottaneeseen kiistaan, joka kohdistuu äärivasemmistoa kannattavan puheenjohtajan Jeremy Corbyn henkilöön. Lontoon pormestari Sadiq Khan sanoi, ettei Corby ole oikea henkilö johtamaan puoluettaan ja mahdollisesti koko maata, sillä hän ei ole pystynyt kokoamaan luotettavaa teamiä eikä ole saanut kansan kannatusta vastustaessaan EU:sta eroamista. Khan sanoo kannattavansa kilpailijaa Owen Smithiä, ja kehotti puoluetta erottamaan Corbyn. Corbyn juutalaisvastaiset lausunnot ovat nyt nousseet esiin vainoamaan häntä. http://www.timesofisrael.com/joining-la ... electable/
· Ranskan kaupunkien kielto musliminaisten burkini-uimapuvun käyttämisestä on herättänyt asian- tuntijoitten vastustuksen, koska he katsovat kiellon vaikeuttavan muslimisiirtolaisten sulautumista muuhun väestöön. Burkini on lähes täysin peittävä asu, joka on kehitetty burka-viitasta. Burkinin sanotaan olevan epähygienisen ja sen käyttö etenkin sisäaltaissa on ongelmallista. http://www.timesofisrael.com/french-tow ... h-burkini/
· Viettäessään maansa puolustusteollisuuspäivää lauantaina Iranin armeijan edustaja vakuutti, että Iran tulee jatkamaan tuhoavien ohjustensa kehittämistä ja rakentamista, ja tulee tarjoamaan tukeaan anti-sionistiselle armeijalle, kuten myös yksityisille sekä niille, jotka käyvät terrorisotia alueella. Heinäkuussa Iranin sanottiin suorittaneen neljännen ballistisen ohjuskokeen vastoin P5+1 maiden kanssa solmimaansa sopimusta, joka kieltää ne. Tiedustelulähteet kertoivat, että lähellä Istafania Pohjois-Korean teknologialla rakennettu ohjus räjähti pian laukaisun jälkeen. Raportin mukaan ohjuksen kantomatka oli n. 4 000 km, yli 2 kertaa Teheranista Jerusalemiin. http://www.timesofisrael.com/iran-vows- ... ist-front/
· Marokon kuningas Mohammad VI kehotti miljoonaa ulkomailla asuvaa Marokon kansalaista luopumaan ääri-islamilaisuudestaan ja sen sijaan osoittamaan rauhaa, tasapainoa ja yhteistyöhalua. http://www.timesofisrael.com/moroccan-k ... extremism/
SÄÄTILAT tänään.
Jerusalem 21 -32; Tiberias 27 -39; Suolameri 31 -40; Eilat 28 -40 +C-astetta. Lämpötila alenee asteen tai parin verran ennuste-ajan eli keskiviikon loppuun mennessä taivaan pysytellessä pilvettömänä, vaikka ohut pilviverho estää suoraa auringon paistetta. Ilma on kuitenkin toistaiseksi helteinen.

Lähettänyt Gabriel Eskel
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Ajantasatietoa Israelista/ Elokuu

ViestiKirjoittaja noomi » 25.08.2016 18:20

    Kuva

Wednesday, August 24, 2016
KESKIVIIKKO 24.08.2016
KESKIVIIKKO 24.08.2016
01.MAA tärähtelee Italian keskiosissa. Rooman ja Rietin kaupungeissa tuhoten taloja ja ajaen ihmisiä ulos kaduille puoli neljän maissa aamuyöstä. Voimakkuudeksi mitattiin 6.1 – 6.2 R-astetta. Uhrien lukumäärästä ei ole vielä tietoa, mutta niitä lienee tullut talojen luhistuessa ihmisten päälle etenkin 2700 asukkaan Rietissä.
Israelissa on ennustettu jo vuosien ajan suurta maanjäristystä, joka koskisi Jerusalemin aluetta ja edelleen Jordanjoen laaksoa myöten Beit Sheanin alueelle ja sieltä viistosti Välimereen, noudatellen mannerlaattojen reunoja, jotka rauhattomina hankaavat toisiaan kuin painajaisunia näkevät ihmiset. http://www.timesofisrael.com/magnitude- ... ral-italy/,

02.ISRAELISSA armeija seuraa Gazan alueen aseistamista Hamasin toimesta, ja siksi se iski tilaisuuden tarjoutuessa 50 kohteeseen, joiden se sanoi kuuluvan Hamasin valmisteluihin seuraavaa sotaa varten Israelin kanssa.
Puolustusministeri Liberman sanoi, ettei Israel voi istua kädet ristissä seuraten sivusta Hamasin aseistautumista. Muutamien arabien sanotaan haavoittuneen iskuissa, vaikka IAF iskee useimmiten asumattomille alueille.

Liberman puhui näitä vieraillessaan IDFn tukikohdassa Havat HaShomer Galileassa yhdessä IDF:n apulais-komentajan Yair Golanin kanssa. Iskut tuomittiin kovin sanoin arabimaissa, mutta Egyptin lähettiläs sanoi, ettei Israelia voida syyttää terrorismista saaden haukut päälleen maansa ulkoministeriön taholta. Israel on se paha poika, teki se jotain pahaa tai oli tekemättä, minkä jopa YK:n eroava pääsihteeri Ban ki-Moon totesi vieraillessaan Israelissa tekemättä asialle mitään.
IDF on ollut ahkerana pyrkiessään estämään arabien aseistautumista Juudean ja Samarian alueilla. Öiseen aikaan tehdyillä ratsioilla IDF:n sotilaat löysivät 7 aseverstasta lähinnä Hebronin ja Betlehemin alueilla. Rauhanruhtinaan syntymäkaupunki on muotoutunut PA:n toimesta vihan ja terrorin pesäpaikaksi. http://www.jpost.com/Arab-Israeli-Confl ... ank-464818,

Presidentti Reuven Rivlin määrittelee IDF:n toimia näin: "Me emme halua sotaa, mutta me olemme valmiit" vieraillessaan tiistaina Gazan alueen rajan pinnan juutalaisyhteisöissä ja saatuaan tilannekatsauksen armeijan yleisesikuntapäälliköltä Gadi Eisenkot.
Rivlin arvioi, että rauhaa rakastavia kansalaisia asuu molemmin puolin rajaa, mutta saatuaan tilanne-katsauksen armeijan komentajilta hän uskoo IDF:n pystyvän vastaamaan mihin haasteeseen tahansa ammattimaisesti.
IDF:n perinteisiin kuuluu saada kaikki sotilaansa tai heidän jäännöksensä kotiin. Gazan taisteluissa kadonneita sotilaita ovat Hadar Goldin ja Oron Shaul, jotka kaatuivat Gazan kesäsodan 2014 taisteluissa, mutta joiden ruumiita ei saatu korjattua talteen. Israel on diplomaattisia kanavia pitkin pyrkinyt saamaan Hamasia luovuttamaan heidän jäännöksensä, mutta Hamas halunnee hyötyä siitä vaatimalla Israelia vapauttamaan tuomittuja terroristeja-Tästä Netanyahun aloittamasta tuomittujen ja tuomioitaan kärsivien terroristien vapauttamisesta on tullut uusi kaupankäyntiväline, mitä erityisesti terrorin uhrien omaiset vastustavat.

IAF:n massiiviset ilmaiskut Gazan kaistalle sunnuntaiyönä muodostavat tarkkailijoitten mukaan uuden käytännön. Entisen käytännön mukaan vastaiskut mitoitettiin vastustajan iskun mukaan: yksi ilmaisku ammutusta raketista. Nyt Sderorin kaupunkiin ammuttuun rakettiin, joka ei aiheuttanut uhreja tai tuhonnut omaisuutta, vastattiin massiivisilla ilmaiskuilla kahtena aaltona. http://www.jpost.com/Arab-Israeli-Confl ... t-464801ww

03.KUUTISENKYMMENTÄ Breslov Hassidim juutalaista olivat tiistaiyönä tunkeutuneet ilman vaadittua ennakko-lupaa sekä poliisin ja IDF:n suojaa Nablusin (Sikemin) kaupungin kyljessä sijaitsevalle Josefin haudalle.
Josefin hautakammiona tunnettu alue on A-aluetta, joka on PA:n täydessä valvonnassa, mutta jonne pääsy varmistettiin Oslon sopimuksissa. IDF kuitenkin vaatii, että vierailuun kammiolla tulee saada ennakkolupa ID:ltä ja poliisilta, jotka myös vastaavat vierailijoiden turvallisuudesta. Kammiolla vierailevat ovat usein joutuneet Nablusin asukkaitten kivittämiksi. Joissakin tapauksissa PA:n poliisit ovat pahoinpidelleet vierailijoita uhaten käyttää tuliaseitaan.

MYÖS Breslov Hassidim palvojien käyttämä bussi joutui kivisateeseen ja tilanne kehittyi poliisin tiedottajan Luba Samrin mukaan vaaralliseksi. Samri kertoi journalisteille, että luvaton vierailu A-alueella on rikollinen teko. Poliisi pidätti useita hautakammiolle tulleita palvojia päästäen heidät myöhemmin vapaaksi, mutta kielsi heitä vierailemasta hautakammiolla 15 päivän aikana.
Breslov Hassidim pelastusoperaatio suoritettiin yhteis-työssä IDF:n ja poliisin kanssa.

Samarian alueneuvosto järjestää kerran kuukaudessa ja suurten juhlapyhien aikana IDF:n kanssa vierailuja Josefin hautakammiolla. Neuvoston puheenjohtaja Yossi Dagan sanoi, että luvattomat vierailut vaikeuttavat neuvoston virallisesti sovittujen vierailujen järjestämistä. Hän totesi haluavansa tilannetta, jossa juutalaiset voivat vierailla kammiolla viikon jokaisena päivänä.

Breslov Hassidim järjestön asianajaja Itamar Ben Gvir kritisoi poliisin suorittamia pidätyksiä todeten, että aiempien Israelin ja PA:n välisten sopimusten mukaan juutalaisilla on vapaa pääsy Josefin hautakammiolle.

Vuonna 2011 Breslov Hassidim läsen Bem Yopsef Livnat, ministeri Limor Livnatin serkku sai surmansa haudalle tulleiden PA:n poliisin luodeista ja 4 muuta haavoittui. He olivat tulleet haudalle ilman IDF:n lupaa ja suojaa. http://www.jpost.com/Arab-Israeli-Confl ... lus-464819

04.HAMAS valmistautuu kuntavaaleihin julkistamalla lentolehtisiä, joissa on kuvia Gazan uusista taloista ja kaduista ja suunnitelmista puistoiksi ja virkistysalueiksi väittäen, että Gaza on nyt kauniimpi kuin ennen. Hamas voitti edelliset vaalit 2016 ja uskoo voittoon nytkin. Hamasin vaalilause ja – mainokset romuttavat myytin Gazasta saarrettuna ja suurena keskistysleirinä.
PA ja Fatah puolestaan pyrkivät vastaamaan Hamasin haasteeseen kehottaen kansalaisia kokoontumaan PA:n ja Mahmoud Abbasin taakse. Abbas itse sanoo uskovansa
voittoon sekä Länsirannalla että Gazassa. Abbasin väsähtänyt ja ponneton esiintyminen sekä kotona että ulkomailla ei ole omiaan rohkaisemaan kansalaisia.
He eivät hyväksy, että Abba suostui tapaamaan Netanyahun Kairossa Egyptin suojeluksessa pitäen sitä ajan haaskaamisena ilman selviä myönnytyksiä Israelilta.
He vaativat "setlementtitoiminnan" lopettamista, vankien vapauttamista sekä PA:n poliisin ja IDF:n välisen yhteistoiminnan lopettamista, mitä myös Hamas vaatii.
Abbas ilmoitti myöhemmin vastoin aiempaa vaatimustaan, että rakennustoimien lopettaminen Juudean ja Samarian juutalaisyhteisöissä tulee toteuttaa rauhankeskustelujen alettua.

SEKÄ IDF että PA:n poliisi ovat pidättäneet Hamasin jäseniä ja kannattajia Juudeassa ja Samariassa, ja IDF:n äskeiset ratsiat asetehtaitten löytämiseksi osoittavat ilmapiirin räjähdysalttiutta Juudeassa ja Samariassa.
Ei näytä olevan mitään takuita Fatahin vaalivoitosta enempää Gazassa kuin Juudean ja Samarian alueillakaan.

Hamasin vaalivoitto voi asettaa Israelin hallituksen vakavan kysymyksen eteen: Onko aika Israelin lopultakin saattaa voimaan Balfourin julistuksen ja Kansainliiton v. 1922 päätös juutalaisvaltion ulottamisesta koko Juudean ja Samarian alueille Jordanjoesta Välimereen – jättäen kuitenkin Jordanian sen ulkopuolelle.
Tuskin mikään Israelin hallitus - väristä ja puoluekannasta riippumatta - voi hyväksyä Hamasin johtamaa hallitusta Juudeassa ja Samariassa. http://www.timesofisrael.com/eyeing-ele ... -flare-up/

05.SÄÄTILAT tänään: Jerusalem 20 -30; Tiberias 27 -37; Suolameri 30 -39; Eilat 28 -39 +C-astetta. Lämpötila noussee vielä perjantaihin saakka 21 -32 lukemiin, mutta lauantaina pilvisyys lisääntyy ja lämpötilat alenevat.

06.UUTISIA LYHYESTI

· Turkin hallitus katsoi Islamin Valtion haastaneen sen tavalla, jota turkkilainen ylpeys ei voi niellä Gaziantepin terrori-iskun jälkeen, jossa 54 ihmistä sai surmansa ja satakunta haavoittui häätilaisuuteen tehdyssä itsemurha hyökkäyksessä. "Turkin armeija ja koaliittion joukot aloittivat sotilasoperaation Jarablusin alueilla Aleppon provinssissa Syyriassa puhdistaakseen ne Daeshin (IS:n) joukoista", kuten pääministeri Binali Yildirimin lausunnossa todetaan. Anadolun uutistoimiston mukaan operaatio alkoi neljältä aamulla. NTV:n haastattelussa apulais-pääministeri Numan Kurtulmus sanoi, että operaatio liittyy kansallisen turvallisuuden varmistamiseen. Hän lisäsi, että Gaziantepin isku ylitti kaikki normit ja sovinnaisuudet ja antoi armeijalle oikeuden toimia. Samana päivänä USA:n varapresidentti Joe Biden on määrä saapua Turkkiin sopiakseen Syyrian tilanteesta. Huomioitsijat sanovat, että Turkki lähetti massiivisia panssari-joukkoja kohti Syyrian rajaa, ennakoiden pian tapahtuvaa hyökkäystä. Turkin armeija lähetti erityisjoukkoja Syyrian puolelle rajaa valmistellen armeijan hyökkäystä. http://www.timesofisrael.com/turkish-ta ... ian-border,

· Italian maanjäristyksessä on tämän hetken tietojen
mukaan kuollut ainakin 6 ihmistä ja kymmeniä vuoristo kyliä tuhoutunut maan keskiosissa. Järistyksen keskuksen lähellä sijaitseva Norcian kylä Umbrian provinssissa kärsi suuria vaurioita talojen tuhoutuessa, mikä voi nostaa kuolonuhrien määrää. Sähköjohtojen vaurioituessa monet kylät joutuivat ilman sähkövirtaa, ja maanvyörymät tukkivat teitä. http://www.timesofisrael.com/at-least-s ... ful-quake/.
· Aqaban lahdella valui mereen 200 tonnia raaka-öljyä, mikä sai Israelin viranomaiset tarkkaan seuraamaan tilannetta, aiheuttaako vuoto vahinkoja Israelin puolella Eilatin hiekkarannoille. Israel tarjosi Jordanialle miehistöä ja välineitä Punaisenmeren puhdistamiseksi. http://www.timesofisrael.com/aqaba-spil ... o-red-sea/,
· Turkki kritisoi varsin selkein sanoin IAF:n ilmaiskuja Gazassa, mutta siitä huolimatta on valmis vaihtamaan diplomaatteja ja lähettiläitä maitten välillä lähipäivien aikana. http://www.timesofisrael.com/israel-tur ... ming-days/
· Ramat Ganin safari-eläinpuutarhassa Tel Avivin liepeillä sarvikuonoemo synnytti terveen poika-vauvan. 23-vuotias Tanda-emo kuljetettiin Israeliin 13 vuotta sitten. Tämä oli sen 4. synnytys. Se alkoi tuottaa maitoa muutama päivä ennen synnytystä, ja ajoi pois 2-vuotiaan Teshi-tyttärensä. Safarin henkilökunta näki synnytyksen lähestyvän ja eristi emon ennen syntymää antaen sille samalla silmähoitoa. Synnytys sujui sujuvasti ilman komplikaatioita. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/216868,
· USA:n ulkoministeriö kehotti kaikkia USA:n kansalaisia poistumaan Gazan alueelta niin pian kuin suinkin. USA pitää Hamasia terrorijärjestönä. Uutinen ei kerro liittyykö kehotukseen muita syitä kuin Hamasin raketti-isku ja IAF:n ilmaiskut. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/216866,
· Väärennettyjen israelilaisten dokumenttien valmistustehdas paljastettiin Samariassa Aktabeh-kylässä. 32-vuotias PA:n arabi tunnusti kuulusteluissa tehneensä satoja väärennettyjä ID-kortteja ja ajokortteja sekä kulkulupia myyden niitä 300 NIS hinnalla. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/216810,
· Brysselin poliisi haavoitti naista, joka viidakko-veitsellä aseistettuna (ja Allahia avukseen huutaen?) ehti haavoittaa maanantaina kolmea sivullista. Hän on kotoisin Filippiineiltä. Hänet vietiin haavoittuneena sairaalaan 3 uhrinsa kanssa. Ennen tätä nainen riiteli bussinkuljettajan kanssa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/216827.
· PA:n vankiloissa kidutetaan pidätettyjä vankeja rutiininomaisesti, kuten tapahtuu useimmissa arabi-maissa. Äskettäin raportoitiin, miten PA:n poliisit surmasivat pidätetyn miehen kiduttamalla. Tapaus herätti YK:n virkailijoiden huomion tuomiten PA:n harjoittaman laittoman kidutuksen ja teloitukset. http://www.jewishpress.com/news/breakin ... 016/08/24/,
· Israelin arabit pahoinpitelivät turisteja. Paikalla ollut IDF:n sotilas meni väliin aseensa kanssa puolustaen heitä. Israelin poliisi pidätti sotilaan. http://www.jewishpress.com/news/breakin ... 016/08/24/
· Haaretz ja Peace Now aloittivat julkisuuskampanjan väärin perustein hyökkäämällä Israelin hallituksen antamaa lupaa vastaan rakentaa Hebronin ns. H2 alueelle puolen eekkerin maapohjalle asuntoja. Niiden määrää ei annettu, mutta kokemukseen perustuen siihen mahtunee 15 -25 asuntoyksikköä. http://www.jewishpress.com/news/haaretz ... 016/08/23/


Lähettänyt Gabriel Eskel
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Seuraava

Paluu Israel / Israel Update

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa

cron