Ajantasatietoa Israelista/ Syyskuu

Tiedotuksia jotka koskevat Israelia

Re: Ajantasatietoa Israelista/ Syyskuu

ViestiKirjoittaja noomi » 26.09.2016 06:54

    Kuva

Sunday, September 25, 2016
SUNNUNTAI 25.09.2016
SUNNUNTAI 25.09.2016 01. TÄNÄÄN alkaa juutalaisen ajanlaskun mukainen uusi työviikko, joka loppuu sapatin aattona perjantaina IMF:n konferenssiin, jolla voi olla kohtalokkaat seuraukset sekä USA:lle että koko maailmalla - Israelille niiden mukana. IMF päättää silloin USD:n yksinoikeudesta toimia maailman reservivaluuttana ja nostaa Kiinan Yuanin sen rinnalle. Ennustajat ovat pyrkineet spekuloimaan, miten dollarin asema heilahtaa, mutta synkimpien ennusteiden mukaan dollareita halussaan pitävät pyrkivät pääsemään niistä eroon, mikä puolestaan aiheuttaisi arvonsa menettäneiden dollarien tulvan maailmalla pudottaen sen arvoa ehkä jopa 40 %. Joka elää, se näkee.
02. ISRAELIN pääministeri Benyamin Netanyahu jäi viikonvaihteen yli New Yorkiin, sillä hänellä on tärkeä tapaaminen USA:n johtavien presidentti-ehdokkaitten kanssa sunnuntaina. Donald Trumpin tiimi otti yhteyttä häneen ensimmäisenä, mutta kokemuksen myötä varovaiseksi tullut pääministeri otti saman tien yhteyttä Hillary Clintonin tiimiin järjestäen tapaamisen myös Hillaryn kanssa, joka viimeisen gallupin mukaan on kiskonut 4 %:n johdon kilpailijaansa. Vasta saatuaan molempien pääehdokkaitten vakuutuksen tapaamisesta pääministeri Netanýahu antoi avustajilleen ohjeet keskustelujen järjestämisestä, joka tapahtuu päivää ennen Hillarynn ja Donaldin ensimmäistä tapaamista silmästä silmään vaalitaistelunsa aikana TV-kameroiden ristitulessa. JP:n kolumnin mukaan Neyanyahun päähuoli on saada selvä vakuutus molemmilta ehdokkailta, etteivät he kannata USA:n uutta päätöslauselma- ehdotusta tai tue Israelia tuomitsevaa päätöstä YK:n turvallisuusneuvostossa. Israelin taholla pelätään presidentti Obaman voivan vielä jäljellä olevien kuukausien aikana pyrkiä pönkittämään varsin köykäiseksi jäänyttä ulkopoliittista perintöään (legacy) saada YK:n turvallisuusneuvosto tekemään jonkin raflaavan päätöksen USA:n tukemana tai sen esityksen perusteella. Netanyahun
vaikutusmahdollisuudet Obamaan nähden ovat pelkästään toiveitten tasolla, mitään varmuutta siitä ei ole.
http://www.timesofisrael.com/netanyahu- ... on-sunday/, http://www.jpost.com/Israel-News/Netany ... ate-468587,

03. DONALD Trumpin neuvonantaja David Friedman totesi tavattuaan Juudean ja Samarian neuvoston puheenjohtajan Yossi Daganin, että Israel voisi liittää Juudean ja Samarian alueisiinsa ja kuitenkin säilyttää juutalaisen karaktäärinsä. ToI:n henkilökunnan laatiman artikkelin mukaan Friedman tunnustaa, ettei kukaan todella tiedä PA:n arabien lukumäärää Juudeassa ja Samariassa PA:n pitämän rekisterin virheellisyyden tai suoran totuuden vääristelyn vuoksi. Artikkelin mukaan 75 % Israelin 8.16 miljoonasta asukkaasta on juutalaisia todeten samalla, että juutalaisten syntyvyys kasvaa arabien syntyvyyden laskiessa, ja että arabeja muuttaa suurin määrin ulkomaille, mitä PA:n rekisterissä ei huomioida. ToI:n raportissa väitetään PA:n arabien lukumääriksi - vedoten Israelin, PA:n ja USA:n laskelmiin – 2.7 -2.9 miljoonaa. Riippumattomien järjestöjen suorittamien laskelmien mukaan PA:n arviossa on miljoonan asukkaan virhe, eli oikeampi arvio olisi 1.5 -1.8 miljoonaa. Gazan arabien lukumääräksi arvioidaan 1.7 miljoonaa. Mikäli Israel toteuttaa yhden valtion periaatteen kahdelle kansalle, Israel olisi kuitenkin edelleen selvästi juutalainen, joskin Gazan liittäminen mukaan tasoittaisi voimasuhteita. Juudean ja Samarian Israelin valvomien alueiden osuus alueen kokonaispinta-alasta on n. 65 %, jonka Israel voisi halutessaan liittää osaksi valtiotaan. YK:n laatiman ennusteen mukaan Gazan kaistan asumiskelvollisuus huononee siten, että v. 2020 se voidaan julistaa asumiseen soveltumattomaksi, mihin liittyy myös Gazan asukkaitten suuri halu muuttaa ulkomaille. ToI:n julkistama artikkeli on tarkoituksellisen yksipuolinen. http://www.timesofisrael.com/trump-advi ... in-jewish/

04. USA:n ulkoministeri John Kerry sanoi pitämässään lehdistötilaisuudessa ennen tapaamistaan Netanyahun kanssa New Yorkissa, että USA ja Israel voisivat vielä ennen Obaman presidenttiyden loppumista tammikuun puolivälissä 2017 maiden välistä ystävyyttään hyödyntäen edistää rauhanprosessia, joka hänen näkemyksensä mukaan on kaikkein kiireisin kysymys pitkän tähtäyksen turvallisuuden takaamiseksi. Kerry totesi, että on kysymyksiä, joita käsityksemme mukaan voimme vielä käsitellä tulevien kuukausien aikana. Kerry sanoi, että Lähi-Idän alueen turvallisuus on yksi niistä, mikä edellyttää alueen vakiinnuttamista ja tarvetta suojella kahden valtion periaatetta. Hän totesi, että USA:n ja Israelin läheinen liittolaisuussuhde voi synnyttää uusia suhteita alueella, mikä voisi olla voimallinen vahvistamaan pitkän tähtäyksen turvallisuusintressejä. KERRY antoi tunnustusta USA:n ja Israelin välille allekirjoitetulle MoU:n sopimukselle, joka varmistaa pitkän ajan turvallisuusyhteistyön USA:n ja Israelin välille ja edustaa korkeaa tunnustusta pitkän tähtäyksen turvallisuus-yhteistyölle USA:n ja Israelin välillä. Kerry sanoi kiinnostuksensa ja vastuunsa Israelista ulottuvan kauas virallisen työsuhteen päättymisen jälkeen. Hän sanoi puhuneensa Netanyahun kanssa kanssa ja käyneensä Israelissa useammin kuin kukaan toinen ulkoministeri. Hän sanoi, että on aina tärkeää ja hyödyllistä puhua suoraan Netanyahun kanssa rauhan ja vakauden edistämisestä alueen naapurien kesken. Hän totesi edelleen, että hänellä ja Netanyahulla on aina paljon puhuttavaa ja rakennettavaa, koska he ovat ystäviä ja heillä on yhteisiä intressejä. http://www.timesofisrael.com/kerry-us-i ... ng-months/.

05. LÄMPÖTILAT tänään Jerusalem 18 -29: Tiberias 21 -30: Suolameri 27 -36; Eilat 24 -37 +C-astetta. Lämpötilat notkahtavat asteen parin verran huomenna nousten sen jälkeen. 06. Uutisia lyhyesti • Amonan juutalaiskylä runsaan parin kilometrin päässä Ofrasta on nousemassa taas kerran taistelukentäksi. Tälle kukkulalle on pystytetty 41 kevytrakenteista parakkia, karavaania, joissa asuu pääasiassa nuoria juutalaispareja. Korkein oikeus totesi PA:n arabien ja israelilaisten vasemmistoon kallistuneitten NGO-järjestöjen laatimiin – usein väärennettyihin – maanomistusdokumentteihin perustuen, että kylän talot on rakennettu arabien omistamalle maalle ja antoi hallitukselle aikaa 2016 loppuun asti poistaa ilman lupaa pystytetyt rakennukset. Korkein oikeus ei itse tutki dokumenttien aitoutta, se kuuluu alioikeuksien tehtäviin, mutta koska k-oikeus on antautunut NGO-järjestöjen käsikassaraksi, ne häikäilemättä käyttävät sitä omaksi hyödykseen. Netanyahu on kuin kissa pistoksissa, hän haluaisi kuunnella USA:n mielipidettä ja totella korkeinta oikeutta, mutta hallituspuolue Likudin 30-parlamentaarikosta 25 uhkaavat kapinalla, jos hän sen tekee. Oikeusministeri Ayelet Shaket on hänkin kahden tulen välissä, hän haluaisi laillistaa Amonan ja samassa tilanteessa olevat muut juutalaiskylät, mutta oikeuskansleri Avichai Mandelblit sanoo, että se on vastoin perustuslakia, jota Israelissa ei ole. Hallitus harkitsee Amonan asukkaille toisen maa-alueen luovuttamista, jonne he voisivat kärrätä parakkinsa. Kysymys on kuitenkin siitä, kuka lopulta omistaa maan Juudeassa ja Samariassa. Pääministeri ei ole rohjennut nostaa kissaa pöydälle, ja siksi luonnoton tilanne jatkuu koko maailman huutaessa, että Israel miehittää laittomasti Juudeaa ja Samariaa ja Jerusalemin itäosia, jotka se vapautti Jordanian miehityksestä, vaikka Edmond Levyn johtama komitea totesi raportissaan jo vuosia sitten, että Israelilla on oikeus rakentaa minne tahansa Juudeassa ja Samariassa. http://www.timesofisrael.com/outpost-re ... -paradise/
• Syyrian ulkoministeri Walid Muallem sanoi lauantaina YK:n yleiskokouksessa pitämässään puheessa, että "IDF:n palkattujen terroristien iskut Syyrian eteläosaan eivät uhkaa vain Syyrian vaan koko alueen turvallisuutta. Ne eivät enää rajoitu vain Israelin miehittämään Golaniin, vaan Syyrian eteläosien alueille uhaten asukkaitten hyvinvointia ja turvallisuutta", hän lasketteli. Valistunut kuulija varmaan hämmästeli hänen katteettomia syytöksiään huomioiden Islamin valtion ja Al-Qaidan tukeman Al-Nusra Front järjestön Syyrian siviilikansan alistamisen epäinhimillisen sharialain alle, mutta suuri osa YK:n edustajista ovat hämmästyttävän epätietoisia todellisesta tilanteesta. Siksi Netanyahun pitämä "yksityispuhuttelu" 15 Afrikan maan edustajille oli enemmän kuin paikallaan. Islam ja sen äärilaitaa edustava Islamin Valtio ei ole tuonut Syyriaan tai Afrikkaan muuta kuin ihmisten rääkkäämistä ja … surmaamista ja kristittyjen kylien ja kaupunkien polttamista väittäen, että koraani käskee tekemään siten. http://www.timesofisrael.com/syria-says ... re-region/
• Syyrian armeijan joukot ovat Venäjän ja Syyrian ilmavoimien massiivisten pommitusten tukemina aloittaneet hyökkäykset Aleppon vapauttamiseksi kapinallisten käsistä. Assadin armeijan ensimmäinen hyökkäyskohde oli kapinallisten hallussaan pitämä Al-Handarat palestiinalaisten pakolaisleiri, jonne armeijan joukot tunkeutuivat lauantaina. Koko Aleppon kaupungin alue on joutunut kiihtyneitten pommitusten alaiseksi, ne ovat kurjistaneet entisestäänkin surkeissa oloissa asuvat suurkaupungin asukkaat, joilta katkaistiin vesi ja sähkö, ja joille ei kiihtyneitten taistelujen vuoksi ole voitu toimittaa avustuksia. Syyrian armeija on omaksunut piiritystaktiikan osaksi sodankäyntiään, koska se on osoittautunut onnistuneeksi. YK:n pääsihteeri Ban ki-Moon heräsi hänkin koomasta vähän ennen toimensa jättämistä vuoden vaihteessa esittääkseen tuomionsa pommituksille Aleppossa, mutta mikä olisi vaihtoehto? http://www.timesofisrael.com/syrian-tro ... t-bombing/, http://www.timesofisrael.com/syrian-opp ... er-aleppo/,
• PA/PLO harkitsee YK:n turvallisuusneuvostolle suunnittelemansa päätöslauselmaehdotuksen esittämistä USA:n presidentin vaalien jälkeen marraskuussa, mutta ennen kuin uusi presidentti astuu valtaan tammikuussa 2017. Tämä vapauttaisi presidentti Obaman toimimaan täysin omien mieltymystensä mukaan, koska hänen potentiaalinen vetonsa päätöslauselmaa vastaan ei vaikuttaisi uuden presidentin valintaan. Kvartetti, jossa YK on yhtenä jäsenenä mukana, antoi äskettäin voimakkaan tiedotteen, jossa se "tuomitsee Israelin harjoittaman laittoman setlementtien laajentamisen". Pääministeri Netanyahun hiljaisuutta tässä kysymyksessä ihmetellään, hän ilmeisesti noudattaa "kriisinhallintamenettelyään", josta hänen hallitustaan syytetään. http://www.timesofisrael.com/pa-said-se ... ttlements/,
• Jordanialainen mies ampui kuoliaaksi kristityn kirjailijan, Nahed Haftar, vähän ennen kuin häntä vastaan nostettu oikeudenkäynti olisi alkanut. Häntä syytettiin karikatyyrin julkaisemisesta sosiaalisessa mediassa. Karikatyyrin sanottiin häpäisevän sekä islamia että Allahia, mitkä riittävät kuolemantuomion julistamiseen. Hän kannatti Syyrian presidentti Bashar Assadia, hänet tunnettiin voimallisena aktivistina. Karikatyyrissa kuvattiin Assadia muistuttava parrakas mies vuoteessa tupakkaa poltellen naisten kanssa ja pyytäen Allahia tuomaan hänelle viiniä ja leivonnaisia. http://www.jpost.com/Middle-East/Jordan ... oon-468633
• Helsíngissä kokoontui 15 000 kansalaista lauantaina protestoimaan väkivaltaa ja rasismia vastaan sen jälkeen, kun pro-natsien tilaisuudessa yksi henkilö pahoinpideltiin kuoliaaksi. Poliisi pidätti viikko sitten äärioikeistoon kuuluvan henkilön, jonka epäillään pahoinpidelleen hengiltä Helsingissä Suomen kansalaisen. http://www.jpost.com/Diaspora/Death-of- ... est-468630
• Arviolta 80 juutalaista, kristittyä ja muslimia Kids4peace järjestöstä osallistuivat Jerusalemin vanhanosan kiertävään n. 4 km:n marssiin osana kampanjaansa väkivaltaa ja murhaa vastaan. Nousseen väkivalta-aallon myötä Poliisi asetti koko Jerusalemin itäosan teho-valvontaan ennen pian alkavia juutalaisten juhlapyhiä. http://www.jpost.com/Israel-News/Christ ... ity-468615
• Arutz Sheva julkaisi ensimmäisen koostumuksen kansainvälisistä sopimuksista ja julistuksista koskien erityisesti juutalaisten rakentamia kyliä ja kaupunkeja Juudeassa Samariassa. Ne osoittavat kiistatta juutalaisten laillisen oikeuden koko Luvattuun Maahan. Podcast on vapaasti ladattavissa omaan laiteeseesi. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/216993
• Jerusalemissa sijaitseva SunDwater yhtiö kertoo kehittäneensä järjestelmän, jonka avulla on mahdollista puhdistaa juomakelpoista vettä mistä tahansa likavedestä. Lämmönlähteenä toimii aurinko, jonka lämpövoima erottaa vedestä ei-toivottavat ainesosat antaen päivässä 400 -500 litraa puhdasta vettä. Järjestelmä on halpa ja sen käyttö yksinkertainen. Kaksi prototyyppiä asennetaan Negeviin erämaaolosuhteisiin, jonne tekniikan on vaikea ulottaa palveluksiaan. Yhtiön edustaja selittää. että järjestelmän ansiosta lukemattomat ihmisjoukot tiettömien taipaleitten takana voidaan pelastaa kuolemasta janoon ja nälkään. http://www.jpost.com/Business-and-Innov ... ges-468337,
Lähettänyt Gabriel Eskel
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Ajantasatietoa Israelista/ Syyskuu

ViestiKirjoittaja noomi » 29.09.2016 07:39

    Kuva

Wednesday, September 28, 2016
KESKIVIIKKO 28.09.2016
KESKIVIIKKO 28.09.2016 01. Israelin valtion perustajiin kuuluva, 48 vuotta kansanedustajana sekä pääministerinä ja presidenttinä palvellut Shimon Peres menehtyi sairaalassa ankaran halvauksen jälkeen. Hänen tilansa osoitti jo toivoa elpymisestä ja lääkärit harkitsivat hänen herättämistään lääkkeillä aiheutetusta koomasta, mutta luopuivat siitä neuvoteltuaan omaisten kanssa. Hänen yleiskuntonsa osoitti paria päivää sitten rajua huononemista, ja eilen hänen munuaistensa lopetettua toimintansa lääkärit arvioivat hänen lopullisen taistelunsa alkaneen ja kutsuivat omaiset sanomaan jää-hyväiset rakkaalleen. Shimon Peres kuoli viime yön aikana. Peres tunnetaan Israelissa Oslon sopimusten ja rauhanprosessin keskeisenä henkilönä, jota rakastettiin ja vihattiin. Hän valtion kannalta tärkeimmät saavutukset koskivat maan turvallisuuspolitiikan luomista ja armeijan perustamista kansan-armeijan periaatteen mukaan. Hän oli luomassa myös maan salaista ydintutkimusta ja sen kehittämistä nykyiselle tasolleen, jota pidetään Israelin viimeisenä valttikorttina vihamielisessä ympäristössä, jossa sen hengissä säilyminen on ja on ollut uhattuna jatkuvasti perustamisestaan lähtien. http://www.timesofisrael.com/shimon-per ... of-israel/, http://www.timesofisrael.com/israeli-po ... -a-family/, http://www.timesofisrael.com/shimon-per ... -innovate/,

02. ISRAELIN sisäpolitiikka jatkaa omaa kotitekoista taisteluaan välittämättä siitä, mitä maailmalla tapahtuu, joskin saaden sytykkeitä uusiin koitoksiin rajojensa ulkopuolelta. Israel on kokonsa ja asukasmääränsä huomioiden pieni ja heiveröinen maa, jossa pienetkin tapahtumat ja käänteet voivat vaikuttaa koko kansaan. Lisäksi ulkomaat pyrkivät kukin omista tavoitteistaan lähtien vaikuttamaan sen politiikkaan lukuisten NGO-järjestöjen kautta, joita ne Israelin hallitusten vastaväitteistä huolimatta rahoittavat ja tukevat kansainvälisillä forumeilla. Juutalaisen kansan tärkein ja keskeinen ulottuvuus ovat olleet sen luovuus ja sovinnaiset rajat ylittävä innovaatiokyky, joiden ansiosta sen merkitys maailmalla ulottuu kauas sen kansan ja maan suuruudesta. IDF:n ja samalla koko maan imagoa rumentava oikeudenkäynti ID:n korpraalia Elor Azariaa vastaan jatkuu edelleen osapuolten tuodessa oikeuden istuntoihin yhä uusia todistajia, sekä siviili- että sotilashenkilöitä. Olkoon oikeuden päätös asiassa mikä tahansa, tosiasia lienee kuitenkin se, että tilanteessa, jossa Arazia ampui jo maassa makaavaa terroristia, kukaan ei ollut ottanut vastuuta haavoittuneesta, eikä kukaan antanut komentoja, mitä terroristille oli tehtävä, jota ei ollut tarkastettu pommien tai lisäaseiden varalta. Times of Israel käsittelee kysymystä artikkelissaan kutsuen pääministeri Netanyahua "puolueettomien päälliköksi" (straddler in chief), joka pyrkii asettumaan kansanenemmistön mielipiteen taakse, joka tasapainoilee kunkin kansanosan oman kulttuuriperinnön tai uskonnollisen vakaumuksen mukaan. Artikkelissa todetaan, että kansan enemmistö oikeuttaa Elor Azarian päätöksen ampua haavoittunutta terroristia, jonka hän uskoi edelleen voivan olla vaaraksi. Eräs lääkäri totesi, ettei terroristi kuollut Azarian ammuksesta, ehkä hän oli jo kuollut. Toiseksi kansa luottaa edelleen puolustusarmeijaansa, joka nosti syytteen sotilastaan vastaan miehen taposta. Pääministeri Netanyahu pyrkii nyt toimimaan kuningas Salomon tuomarin istuimella, josta käsin Salomo antoi käskyn halkaista naisten kiistelemä vauva, mutta kuten näytös päättyi, vauvan oikea äiti kehotti silloin antamaan vauvan toiselle naiselle säästääkseen synnyttämänsä vauvan hengen. Netanyahu lienee viisas mies, mutta tuskin Salomon vertainen. Ole siinä sitten valona maailmalle. http://www.timesofisrael.com/in-debate- ... -in-chief/

03. USA:n presidentti Barack Hussein Obama ylitti hänkin omat perityt rahkeensa ja antautui maanantaina puhelinkeskusteluun kuuden sadan juutalaisten hengellisen johtajan kanssa ennen juutalaisten uuden vuoden alkamista ensi sunnuntaina, viimeiseensä ennen ensi vuoden tammikuussa loppuvaa toimikauttaan. Keskustelussa olivat mukana sekä reformi-, konservatiiviset, ortodoksiset että uudistusmieliset juutalaiset. Presidentti Obaman esitteli keskustelijoille rabbi Leonard Matanky, Amerikan ortodoksien kattojärjestön Rabbiinisen Neuvoston presidentti. OBAMA sanoi avauspuheessaan juutalaisille rabbeille, että uusi vuosi on aika katsoa taaksensa todeten, että se koskee häntäkin. "Katsoen taakseni viimeisen 8 vuoden aikana olen ylpeä siitä, mitä olemme saavuttaneet yhdessä, mutta myös huolestunut siitä, mitä jäi tekemättä, työtä, joka on edessä". Hän viittasi puheessaan Israelin kanssa solmittuun 38 miljardin MoU-sopimukseen, sekä - mitä hän pitää onnistuneena saavutuksena – Iranin kanssa tehtyyn kansainväliseen sopimukseen, kuten myös kattaviin Iranin vastaisiin sanktioihin, joilla pyritään estämään Irania rakentamasta ydinasetta. Hän viittasi myös hallituksensa taisteluun antisemitismiä vastaan, sekä sen asettamiin varoihin ikääntyneitten holokaust-uhrien avustamiseksi. Obama vastasi rabbi Jonah Pesnerin tekemään kysymykseen taisteluun rasismia vastaan ja rasismin aiheuttamien haavojen parantamiseen: Ensiksi äänestäjien rekisteröiminen, työskennellen toista uskontokuntaa edustavan papiston kanssa saavuttaakseen rotuvähemmistöjä sekä poliisien kouluttamista entistä paremmin. Hän antoi tunnustusta juutalaisten osuuteen taistelussa rotujen välisen tasa-arvon saavuttamiseen. Hän myös mainitsi Israelin hallituksen vastustuksen Iranin kanssa solmittuun kv. sopimukseen, jota hän selvästi pitää pääsaavutuksenaan diplomatian keinoin, mutta pahoittelee epäonnistumistaan saavuttaa rauhansopimusta tai edes keskusteluja Israelin ja PA/PLO:n välillä. Obama vastasi rabbi Elyse Wechtemanin kysymykseen, mitä Obaman hallitus tekee pakolaisongelman ratkaisemiseksi, että ensin on ratkaistava väkivallan lopettaminen Syyriassa. Hän mainitsi 2017 suunnitelmiin päästää 110 000 pakolaista USA:an http://www.timesofisrael.com/in-call-wi ... e-healing/,

04. UUTISIA LYHYESTI • Trumpin ja Clintonin välisen vuoropuhelun aikana entinen miss Universe Alicia Machado twiidasi espanjaksi rumia ajatuksiaan republikaanien pääehdokkaasta kutsuen häntä "natsi rotaksi". Machado valittiin 1996 maailman kauneimmaksi, mutta Trumpin omistamalla sivulla häntä kutsuttiin häpäisevillä nimillä "miss sika", ja "miss taloudenhoitaja", julkisesti moittien häntä lihomisesta. "Hän kasvatti tonneittain painoaan, se oli tosi ongelma", Trump selitti Fox-news ohjelmassa. "Hän oli pahin, pahin kaikista, Hän oli mahdoton", Trump selitti - ei kovin presidentillisesti. Trumpia on syytetty tavasta, millä hän kohtelee naisia, mutta ei häntä kuitenkaan voida edes verrata Bill Clintoniin. http://www.timesofisrael.com/trump-laun ... -universe/,
• Israelin presidentti Reuven Rivlin on virallisella vierailulla Ukrainassa. Hän puhui Ukrainan parlamentin istunnossa Babi Yar massamurhan muistoksi järjestetyssä tilaisuudessa. Natsit murhasivat 75 vuotta sitten kymmeniä tuhansia juutalaisia Babi Yar laaksossa. "Teidän ei tule olla niiden joukossa, jotka pyrkivät unohtamaan menneisyyden" hän julisti kansanedustajille. "Kansallisia johtajia, jotka kannattavat antisemitistisiä rasisteja tai uusnatsien ideaa, ei tule päästää kansojen perheen jäseniksi", Rivlin totesi. Babi Yarissa natsit murhasivat 33 000 juutalaista, enimmäkseen vanhuksia, naisia ja lapsia 29-30.09.1941 natsiarmeijoiden ollessa sotaretkellä matkallaan Venäjälle. http://www.timesofisrael.com/in-ukraine ... trocities/

• Entisen presidentti Shimon Peresin ruumisarkku tullaan asettamaan Knessetiin torstaina, ja ovet pidetään auki, jotta halukkaat kansalaiset voivat heittää viimeisen silmäyksensä nyt jo rauhoittuneisiin kasvoihin. Shimon Peres haudataan perjantaina, ja maailman johtajia alkaa virrata maahan osallistuakseen siunaustilaisuuteen. Saapuvien joukossa ovat presidentti Obama, Britannian prinssi Charles ja paavi Francis I, mutta korkea-arvoisten vieraiden lista kasvaa. Israelin ulkoministeriö piti keskiviikkona hätäkokouksen järjestelyjen hoitamiseksi korkeita vieraita varten ja voidakseen vastata kaikkiin uhkatekijöihin heidän turvallisuuttaan vastaan. Lukuisten presidenttien, pääministereitten ja muiden johtajien mukana saapunee Bill Clinton vaimonsa Hillaryn kanssa, joka oli seuraamassa Yitzhak Rabinin siunaamista haudan lepoon todeten: "Shalom haver", mikä muistetaan hänen lausumanaan. http://www.jpost.com/Israel-News/World- ... res-468868, http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/218433,

• Tämän hetken näkymien valossa entinen pääministeri Ehud Olmert, joka kärsii tuomioitaan vankilassa, vapautettaneen marraskuussa 2019. Korkein oikeus hylkäsi anomuksen jättää huomiotta Talanskyn tuomion yhteydessä lisäämät 8 kuukautta Olmertin aiempiin tuomioihin. Olmert aloitti vankilareissunsa helmikuussa 2016. Hänet voidaan virallisesti vapauttaa marraskuussa 2019, mutta sitä voidaan aikaistaa hyvän käytöksen ja katumuksen vuoksi. http://www.jpost.com/Israel-News/Politi ... day-468862.
• Iranin ylin kaitsija Ali Khamenei kehotti entistä presidenttiä Mahmoud Ahmadinejadia luopumaan haaveistaan pyrkiä uudelleen presidentiksi, joka kuuliaisesti ilmoitti tiistaina luopuneensa ehdokkuudestaan, kuten APP raportoi. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/218427,
• Israelissa spekuloidaan taas kerran, onko Zionistinen Unioni tulossa hallitukseen. Huhujen mukaan Netanyahu olisi kysellyt puoluejohtajilta mahdollisuutta Herzogin nimittämistä ulkoministeriksi, jota Netanyahu pitää povi-taskussaan Herzogian varten. Tilanne on varsin outo, ettei maalla ole ulkoministeriä, ei ole ollut moneen kuukauteen, eikä pääministerin aika riittäne hoitamaan molempia. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/218412,
• Israelin asukasluku on nyt tilastojen mukaan 8.58 miljoonaa, kuten raportoidaan juuri ennen uuden vuoden 5777 alkamista. Asukasmäärä kasvoi 2 % edellisen vuoden tapaan. Juutalaisia siitä oli 6,419 miljoonaa, väestönkasvu 1.9 %. Arabien lukumäärä oli 1,766 miljoonaa, kasvua 2.2%. Arabi-kristittyjä ja ns. muita oli 4.4 %, yht. 380 000, kasvua 3.8 %. Israeliin muutti 30 000 ihmistä, mukana 25 000 siirtolaista. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/218416, http://www.jpost.com/Israel-News/French ... end-468827
• Tunisian hengellinen muslimijohtaja sanoo, että Merkel. Francoise Hollande, ja muut Euroopan johtajat tulisi kivittää kuoliaiksi, koska he ovat homoja. http://www.jewsnews.co.il/2016/09/27/mu ... xuals.html
• PA:n arabit jatkoivat hyökkäyksiään juutalaisia vastaan, busseja kivitettiin polttopulloin Tekoassa ja Kiryat Arbassa, maalilla täytetyillä pulloilla kivitettiin autoilijoita Etzion Blokin alueilla. Jerusalemin poliisi hellitti tiukkaa valvontaansa Jerusalemin vanhan kaupungin alueilla. Juutalaisten korkeasti pyhien päivien alkaessa ensi viikolla Juudean ja Samarian alueet julistettaneen suljetuiksi poliisin omaksuman käytännön mukaan.
• Saudi Arabia moitti PA/PLO:n puheenjohtajaa Mahmoud Abbasia siitä, että hän suoralta kädeltä hylkäsi Netanyahun kutsun puhua Knessetissä. Ehkä hän pelkää Sadatin kohtaloa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/218421 SÄÄTILAT tänään. Jerusalem 18 -26, Tiberias 22 -33; Suolameri 27 -37; Eilat 25 -37 +C-astetta. Lämpötilan ennustetaan nousevan asteen verran huomiseksi.

Lähettänyt Gabriel Eskel
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Edellinen

Paluu Israel / Israel Update

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 7 vierailijaa

cron