1.Uskonpuhdistuskeskustelu yhteenveto

Tuo keskusteltavaksi hengellisiä asioita mitä koet tärkeäksi.

1.Uskonpuhdistuskeskustelu yhteenveto

ViestiKirjoittaja pertsa2010 » 26.10.2013 06:40

Löytyy omppufoorumilta :
Yleiset asiat / 1.Uskonpuhdistuskeskustelu yhteenveto

viewtopic.php?f=15&t=67
______
Linkki Kultaomenafoorumille :
index.php
Foorumilaisille tiedoksi.
Olemme aloittaneet "kirkko kuulolla"- sivustolla uskonpuhdistuskeskustelun ja olen tehnyt siitä tämän yhteenvedon
jonka linkitän sivustolle.
Mene ensin aloitukseen annetusta linkistä jonka jälkeen voit tehdä hakuja tämän yhteenvedon pohjalta tai muutoin vain
selailla.
Uskonpuhdistussarjaa on tarkoitus myös jatkaa.


KIRKKO KUULOLLA SIVUSTO

USKONPUHDISTUS OSA 1 YHTEENVETO :


Nimimerkkejä edesa, pertsa2012 ja mummomuori ei mainita erikseen kannanottajien joukossa jos puhutaan tuosta pyramidihuijauksesta ja hallintarekistereistä.Meidän kantamme on selkeästi tuomitseva ja ymmärrämme huijauksen idean.
Mummomuori on oikeastaan jo pitemmän aikaa halunnut myös talousasioitten käsittelyä sivustolla.

Tuosta pääsee aloitukseen :
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10540089
Siitä on sitten helppo tehdä hakuja annetuilla aikamääreillä(ja nimimerkeillä).

1) edesa 23.3.2012 16:11
Kirkko on maallistunut eikä oikein enää tee eroa humanismista. Se on omaksunut rakkauskäsitteen, josta käsin armoa käytetään väärin, tai josta käsin jopa väitetään miten armoa ei edes tarvita. Kirkon pyhyyskäsitysten keskiössä on aina IHMINEN, ei koskaan Jumala.Te papit olette kääntäneet rakkauden kaksoiskäskyn IRSTAUDEKSI.
Rakkauden kaksoiskäskyhän kertoo mihin koko muu kirjoitettu laki perustuu.
"Humanoidit" vääntävät kaiken kieroon.

TEHKÄÄ SIIS PAPIT plus PIISPAT PARANNUS JA LOPETTAKAA LAIN VÄÄRISTELY.
________________________________________________________________________
2) edesa 23.3.2012 16:11
Alkuperäisten uskonkäsitysten edustajia on alettu ajamaan ahtaalle, ehkä jopa vainoamaan. Ei muisteta, että evankeliumi on sama eilen, tänään, nyt ja aina.
Kristus ei ainakaan vainoa omiaan eli asialla ovat antikristuksen apostolit.
Joiltain Kirkon lähetysjärjestöiltä on lopetettu rahoitus ,mutta SETA:n tilille maksetaan silti kolehtirahoja.Onpa järkyttävää.
http://www.kotimaa24.fi/uutiset/kotimaa ... seta-rylle
LOPETTAKAA VAINOAMINEN.
________________________________________________________________________
3) "edesa" 23.3.2012 16:11
Paimenvirkaa ei ole tarkoitettu paholaisen kätyreille ,eikä niille jotka harjoittavat kauhistuksia avoimesti.
Tarkoitetaan esim. vapaamuurareita ja lesbo / homosuhteessa eläviä pappeja.
Myös papit jotka kuuluvat homoagendaa ajaviin järjestöihin pitää erottaa.
Myös ARCUS on aika merkillinen järjestö - eräänlainen salaseura,kun nimilistoja ei uskalleta julkistaa.
He siis häpeävät jotakin.
"Tulkaa kaikki" ,"Meidän kirkkoomme mahtuu" ja yhteys-liike ovat noita homoagendan lanseeraajia ja ristin vihollisia.
___
25.3.2012 19:42
Aija pappi sanoi vapaamuurareista : Minusta se järjestö EI OLE PAPIN PAIKKA.Papille kaikki KUNNIA selkeästä kannanotosta.
Vapaamuurarit ovat vannoneet valansa toiselle herralle kuin kristityt - myöskään mäkiselle ei saa "vannoa" kuuliaisuutta.
___
Tuossa Uuden liiton pappeudesta :
viewtopic.php?f=19&t=54
POISTA VAPAAMUURARIT KESKUUDESTASI.
________________________________________________________________________
4) "edesa" 23.3.2012 16:11
Paitsi että ateisti-satanisti-kommunisti voi hakea pappiskoulutukseen ja saada pestin, myös virassa olevat papit voivat liittyä
okkulttisiin salaseuroihin, kunhan niiden julkisivu on kiillotettu. Kirkkoamme ei lainkaan häiritse ne valat, joita kirkon papit niissä vannovat, vaikka niiden antikristillinen sisältö on vuodettu julki jo ajat sitten.
VALHEPAPIT PITÄÄ EROTTAA.
________________________________________________________________________
5)Kirkko hyväksyy maailman suurimman pyramidihuijauksen jatkuvan pyörittämisen.
Tällä tarkoitetaan mm. tapaa jolla pankit luovat rahaa.


Tuossa on edesa:n linkit :

http://www.youtube.com/playlist?list=PL ... ature=plpp

ja tuossa pertsan :
http://www.youtube.com/watch?v=Hax_UwfExks&feature=fvw
http://www.youtube.com/watch?v=TyzSmZ60oYU
http://www.youtube.com/watch?v=UqwgtNbESmg
http://www.youtube.com/watch?v=gE95JrlD-xA
http://www.youtube.com/watch?v=VG7NzUZ1XwY
-Kirkon edustajista Aija katsoi noita linkkejä mutta sanoi ettei oikein ymmärtänyt asiaa.
-Vilppu Huomo kommentoi myös asiaa ,muttei ymmärtänyt mistä on oikein kysymys vaikka hänellä jo hiukan "savusi."
-Taneli-pappi ei ymmärtänyt edes mistä puhuttiin.
-Ketkään muut papit eivät ole kommentoineet mitenkään.
-Nikki "luminarsku" KERTOI KÄSITTÄNEENSÄ TUON PUHALLUKSEN IDEAN. luminarsku --> 27.3.2012 18:28
-Nikki Pyhä Pieru on myös selvästi omaksunut tuon tiedon.
Nyt meitä on siis VIISI "valaistunutta."

[b]27.3.2012 10:53

pertsa2012[/b] esitti seuraavaa vielä hiomatonta ratkaisua :
Valtio rupeaa pankkiiriksi ja luo siis itse kaiken virtuaalirahankin ja yksityispankit siis lopetetaan nykymuodossaan.
Siten valtio voisi poistaa suuren osan tuloverosta ja käyttää hyödykseen sen rahamäärän joka ennen KORKOJEN
muodossa meni "kasvottomille" näppäräsormille.
Siis tässäkin mallissa kuten edesa:nkin esityksessä valtio maksaisi itse veronsa.

Ongelmana on vain kuka tarkkailee tarkkailijaa?
Quis custodiet ipsos custodes?
___
"edesa" 27.3.2012 12:23
edesa esitti pääpiirteissään :
Pidän siis läpinäkyvyyden lisäämistä poliittisessa päätöksenteossa erityisen tärkeänä. Edelleen, pankkien olisi tuloutettava virtuaaliraha keskuspankeille ja pankkien oman tuloksen tulisi määrittyä pelkästään korkomarginaalista ja pankin rehellisistä liiketoimista.
Hauskinta tässä järjestelyssä olisi se, että vanha vitsi muuttuisi todeksi:
Annetaan valtion maksaa verot.
_
Katso lisäksi edesa 28.3.2012 15:45
Sinä maksat velkasi pois. Pankki ottaa siitä korkosiivun itsellensä, mutta tilittää keskuspankille sen verran kuin oli ilmoittanut virtuaalitilin määräksi.
___
SAATTAKAA ASIA KANSALAISTEN TIETOON - TEILLÄ ON SIIHEN VÄLINEET. VARASTAMINEN ON SYNTIÄ
________________________________________________________________________
6)Hallintarekisterien syntinen luonne veronkiertokeinona on selviö.

luminarsku 24.3.2012 13:43
Miten ihmeessä meitä hallitaan kun tuollainen osakeomistusten anonyymi hallintarekisterikin voidaan salassa saattaa voimaan, joka merkitsee sitä, että hallitus siunaa toisella kädellä talousrikollisuutta toisen käden laatiessa näennäisiä keinoja suitsia sitä.
http://fifi.voima.fi/voima-artikkeli/20 ... se-tehdaan
Vain luminarsku otti kantaa hallintarekistereitä vastaan kuten myös pertsa2012.
pertsa2012 24.3.2012 08:06
Kirkko loisti taas vastaamattomuudellaan eli se hyväksyy tuon veronkierron.
8. KÄSKY ÄLÄ VARASTA
________________________________________________________________________
7) Marlboro 23.3.2012 16:29
Yksi sivuston papeista papeista kieltää neitseestäsyntymisen ja taivaan plus helvetin olemassaolon.
Eksyttäjän sallitaan vapaasti levittää hapatustaan papillisten liperien suojista.
Onko kolleegoille kantelun tekeminen kovin työlästä - kenen agentteja olette?
POISTA PAHA KESKUUDESTASI.
________________________________________________________________________
8)Naispappeutta on kritisoitu ja sehän onkin Raamatun vastaista Paavalin kertomana.
Lisäksi tuotiin esiin tutkija Kati Niemelän lausunto :
http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/ ... sagentteja
Miehistä NOIN 50 prosenttia on perinteisellä kannalla eli pitää homoseksuaalisuuden harjoittamista syntinä. Naispapeilla vastaava LUKEMA on vain 14 prosenttia, Niemelä havainnollistaa.

Tuosta löytyy alkuperäinen tutkimus englanniksi :
http://www.mdpi.com/2077-1444/2/3/358/pdf

LOPETTAKAA NAISPAPPIEN REKRYTOINTI JA KOULUTUS.
________________________________________________________________________
9) pertsa2012 26.3.2012 12:17
Raamatullisesti kätten päälle panemista käytettiin siunaamiseen , parantamiseen , kuolleitten herättämiseen ja Pyhän
Hengen antamiseen.
__
Kaste annettiin AINA alkuseurakunnassa Jeesuksen Kristuksen NIMEEN. pertsa2012 26.3.2012 12:17
Myös Aija-pappi ja YAK-42 pohtivat kastetta ja kätten päälle panemista.
__
toinen Hega 29.3.2012 00:29
Apostolisena aikana kaste otettiin opetuslapseuden merkiksi. (Olihan Johannes Kastajallakin omia opetuslapsia.)
Kaste on ulkoinen merkki siitä, että haluaa seurata Jeesusta hänen viitoittamalla tiellään.
Tätä Jeesus tarkoitti, kun Hän sanoi tunnustavansa Isänsä ja enkeleiden edessä ne, jotka hänet tunnustavat ihmisten edessä.

TÄSSÄ KOHDEN OLISI USKONPUHDISTUKSEN PAIKKA.
________________________________________________________________________
10)Nimimerkki Mietitäänpäs hiukan 25.3.2012 11:47
ehdotti seuraavaa :

Miksi kirkko ei voisi JÄRJESTELMÄLLISESTI perustaa seurakuntataloilleen vaikkapa viikottaisia Raamattu piirejä, joissa opetettaisiin kullekkin ryhmälle Raamatun tuntemusta ja uskonoppeja kuhunkin oppituntiin soveltuvissa Raamatun kohdissa. Raamatun opetus puuttuu tällä hetkellä seurakunnista ja pääosin vain rippikoulut hipaisevat tätä asiaa lyhyesti. Ihmisillä ei ole hajuakaan esimerkiksi sovitusopista, mitä armo merkitsee jne.

Papit voisivat seurata tiettyä opetusohjelmaa kunkin kurssin kohdalla ja esimerkiksi aloittaa uusia ryhmiä syksyisin. Koko Raamatun läpiviemiseen selostuksineen voisi mennä ehkä 2-4 syys- ja kevätkautta eli Raamattu tutuksi 2 tai 4 vuodessa tarkaan opeptusohjelmaa seuraten. Seurakuntalaiset tarvitsisivat tälläistä opetusta. Tunnin päätyttyä voisitte pitää puolesta tunnista tuntiin kestävän keskustelun käsittelyistä aiheista.

Katsokaa hänen kommenttiaan , siellä on tarkempiakin perusteluita.
KANNATAN AJATUSTA SILLÄ TULISI OLEMAAN VARMASTI KYSYNTÄÄ.
Välittäkää papit tuo viesti eteenpäin.

________________________________________________________________________
11)Pappeudesta kirjoitti Balttis 27.3.2012 10:35:
Koko luterilainen eli jälkikatolinen pappeus on ihmistekoista pappeutta, jollaista Jumalan sana ei ole asettanut eikä tunne tai tunnusta pappeudeksi. Kyseessä on "lihallinen erityispappeus", jonka oppien perusteet löytyvät valtiokirkollisuudeksi muunnetusta täyspakanuudesta.

pertsa2012 27.3.2012 11:14
Pappeja ei tosiaan tehdä kouluttamalla eikä opetuslapsia kastamalla vaan kumpaankin tullaan uudestisyntymällä, Jumalan Sanalla
Pyhästä Hengestä.
viewtopic.php?f=19&t=54

TUOSSA KOHDEN ON SELVÄ PARANNUKSEN PAIKKA
________________________________________________________________________
________________________________________________________________________
SEKALAISTA:
Nikki "harkinnassa on" 27.3.2012 20:44
toi esiin , että valtionpankkien perustamista on ruvettu vakavissaan ajattelemaan.


http://www.uusisuomi.fi/raha/73880-samp ... tionpankki
Suomen Pankin rahoitusmarkkinaosaston entinen osastopäällikkö, valt.tri Heikki Koskenkylä esittää valtionpankin perustamista. Koskenkylä sanoo Uutispäivä Demarille, että valtion pitäisi ostaa Sampo Pankki takaisin Danske Bankilta ja tehtävä siitä valtionpankki.
Samaa asiaa kannattaa Palkansaajien tutkimuslaitoksen ennustepäällikkö Eero Lehto.

- Se olisi oiva instrumentti tällaiselle maalle kuin Suomi, tällainen oma pankki. Sitä kautta olisi pystytty helposti LAAJENTAMAAN rahoitusta.

Huoltovarmuuskeskuksen toimitusjohtaja Ilkka Kananen ei näe vielä sellaista kriisiä, että valtion pitäisi omistaa itse pankki. Hänestä meillä riittää vakavaraisia kotimaisia rahoittajia.

- Eihän se huono asia olisi, jos valtiolla olisi oma pankki. Mutta sitä ei ole pidetty ajankohtaisena hankkeena.
§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§

Otin tuohon aloittajan (edesa) loppupuheenvuoron tästä ketjusta.

edesa 28.3.2012 22:40
Ketju on tehnyt tehtävänsä. Jotkut saivat uutta ajateltavaa, joillakin lamppu ehkä syttyi. Toisilla nämä asiat jäivät mielissänsä kytemään, mutta oivallus jää odottamaan parempaa hetkeä.

Vilpulla savusi jo, Taneli ei ymmärtänyt edes mistä keskustelemme. Aija tunsi itsensä ja ymmärryksensä liian pieneksi 'suurten asioiden edessä', mutta häntä pitäisi vain rohkaista. Täällä vastailevilla papeilla on kaiketi kyky ymmärtää lukemaansa, joten kyllä Aijan ymmärrys riittää vuorenvarmasti myös esittelemämme mekanismin sisäistämiseen.
______

Tuossa edesa puhui siis pankkien rahanluomissysteemin sisältämäästä
pyramidihuijauksesta.

Loppupuheenvuoro :
pertsa2012 :

Perustetaan valtion pankkeja joilla vain on oikeus luoda rahaa ja täten
valtio pannaan maksamaan veronsa suureksi osaksi itse.
:?
Tuo oli minun ratkaisuehdotukseni ongelmaan ja Pohjois-Dakotassa
se toimii.
:?

Niitä jotka ymmärtävät ja ymmärsivät tuon rikoksen pankkkien tavassa luoda rahaa ovat ja olivat :

edesa , luminarsku , mummomuori , pertsa2012 ja Pyhä Pieru.

Julkisuuden henkilöt , jotka tuon idean ymmärtävät ja
myöntävät niin tapahtuvan :

Robert Hemphill englannin liittovarantopankki 1935
Graham Towers Kanadan keskuspankin johtaja 1934 - 1954
John Kenneth Galbraith taloustieteilijä
Mayer Anselm Rothchild pankkiiri


http://www.youtube.com/playlist?list=PL ... ature=plpp

Itse koen vahvasti , että kirkko ei ole ottanut kantaa tähän :
8. Käsky
Älä varasta

ja ei täten ole puolustanut heikkojen ja sorrettujen asemaa maailmassa.
Avatar
pertsa2010
Ylläpitäjä
 
Viestit: 90
Liittynyt: 24.10.2013 09:05

Paluu Yleiset asiat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron