Kymmenestä käskystä!

Kääntykää minun nuhdeltavikseni. Katso, minä vuodatan teille henkeäni, saatan sanani tiedoksenne. Sananl. 1:23

Kymmenestä käskystä!

ViestiKirjoittaja pertsa2010 » 25.10.2013 11:01

Kuva

Katolinen kirkko poisti toisen käskyn (kuvainpalvelukielto) ja jotta
käskyjen lukumäärä olisi pysynyt samana , jaettiin kymmenes käsky "puoliksi" kahteen suurinpiirtein
samamerkityksisiin osiin , ja muita käskyjä siirrettiin pykälän verran ensimmäisen käskyn suuntaan - kas
simsalabim - kuvainpalvelukielto hävisi,mutta käskyt ensimmäisen ja 10:nnen välissä ovat luterilaisilla
ja katolisilla eri järjestyksessä kuin muilla kirkkokunnilla.

Tämä tuottaa luonnollisesti hankaluuksia , kysyttäessä katolilaiselta ,
luterilaiselta , ortodoxilta tai anglikaanilta esim. toista käskyä.Luterilainen kirkko
sanoo toisen käskyn sisältyvän ensimmäiseen käskyyn - tosin Jumala sanoi toisin - eli käskyt oikeassa
muodossaan ovat tuolla lopussa.
Ortodoxeilla ja anglikaaneilla tuo käsky on oikein.

Luther ei uskaltanut mennä lisäämään kuvainpalvontakieltoa - paavi
olisi todennäköisesti heti ruvennut keräämään rovioaineksia.
Käskyt ovat periytyneet ev.lut.tytärkirkolle , joka on "lahkoutunut " katolisesta
kirkosta ja jatkaa täten katolisten väärän evankeliumin julistamista.
Ortodoxeilla tuo 2. käsky on oikein.

Älä tee huorin on nykyään --> Älä tee aviorikosta - huorata saa siis niin paljon kuin sielu sietää ,
kunhan sitä ei tee avioliitossa.

Käskyn muuttaminen tuohon toiseen merkitykseen oli suuri synti!!
Naimattomia ja avoliittolaisia ei siis koske enää tuo seitsemäs käsky!!!


Katekismuksen ensimmäinen käsky on myös sisällöllisesti muutettu mooseksen lakiin verrattuna.

Alkuperäisissä käskyissä alapuolella ei ole mitään tarkentamista eikä selittämistä.On hyvin ymmärrettävää tuo senaikainen muutosvimma ,
kun katoliset halusivat olla rähmällään mm. Marian kuvan edessä.Nykyään heille puhuu ja ilmestyy demoninen maria Medjugorje / Fatima joka kutsuu itseään taivaan kuningattareksi.
Tuo oliohan oli historiassa tunnettu juuri tuolla nimellä.Ei hän ole Raamatun Maria.Ei olisi näköjään kannattanut poistaa toista käskyä.
Kun ev.lut. kirkon edustajalta kysyy miksi kuvainpalvelukielto puuttuu katekismuksesta , niin se kuulemma
sisältyy ensimmäiseen käskyyn - eli vastataan kysymykseen ,jota ei edes kysytty.
Jotkut heistä sanovat : minulla on rakkauden laki en tarvitse muuta - sitäkään ei kysytty,eli on aika vaikea
paikata toisilla valheilla alkuperäistä valhetta.
Jeesus mainitsi kymmenen käskyn lain :

Luukkaan evankeliumi :
18:20 Käskyt sinä tiedät: 'Älä tee huorin', 'Älä tapa', 'Älä varasta', 'Älä sano väärää todistusta', 'Kunnioita isääsi ja äitiäsi.


Käskykokoelma on siis voimassa uudessakin liitossa , kirjoitettuna lakina - rakkauden laki ,joka on kirjoi-
tettu sydämiimme sisältää kuitenkin nuokin käskyt.
Totuus on siis ikäänkuin kaksiteräinen miekka.Ei ole mahdollista rikkoa esim. kymmentä käskyä , rikko-
matta myös rakkauden lakia.

Käskyjen poistaminen ja niiden sisältämän tarkoituksen muuttaminen on suuri synti - väärien käskyjen
saarnaaminen on sitä toista evankeliumia , jota saarnaavat tänä päivänä , ev.lut. lahko ja katoliset.

Galatalaiskirje:
1:8 Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu


2.Mooseksen kirja
25:16 Ja pane arkkiin laki, jonka minä sinulle annan.
31:18 Ja kun hän oli lakannut puhumasta Mooseksen kanssa Siinain vuorella, antoi hän hänelle kaksi laintaulua, kivitaulua, joitten kirjoitus oli Jumalan sormella kirjoitettu.
40:20 Sitten hän otti LAIN, pani sen arkkiin ja kiinnitti arkkiin korennot ja asetti armoistuimen arkin päälle

Dekalogi = 10 käskyä on siis voimassa Uudessakin Liitossa.

5.Mooseksen kirja:
31:24. Ja kun Mooses oli kirjoittanut kirjaan tämän lain sanat, alusta loppuun
asti, ,
31:25. käski hän leeviläisiä, jotka kantoivat Herran liitonarkkia, sanoen:
31:26. "Ottakaa tämä lain kirja ja pankaa se Herran, teidän Jumalanne,
liitonarkin sivulle, olemaan siellä todistajana sinua vastaan.

31:27. Sillä minä tunnen sinun tottelemattomuutesi ja uppiniskaisuutesi. Katso,
minun vielä eläessäni teidän kanssanne te olette niskoitelleet Herraa
(Jumalaa) vastaan; saati sitten minun kuoltuani!
31:28. Kootkaa minun luokseni kaikki sukukuntienne vanhimmat sekä
päällysmiehenne, että minä heidän kuultensa puhuisin nämä sanat ja ottaisin
taivaan ja maan todistajiksi heitä vastaan.
31:29. Sillä minä tiedän, että te minun kuoltuani vaellatte kelvottomasti ja
poikkeatte siltä tieltä, jota minä käskin teidän vaeltaa. Sen tähden on
onnettomuus kohtaava teitä aikojen lopulla, kun te teette sitä, mikä on pahaa
Herran (Jumalan) silmissä, ja vihoitatte hänet kättenne teoilla."

Lain kirja on eri kuin dekalogi.

Ilmestyskirja:
18:4 Ja minä kuulin toisen äänen taivaasta sanovan: "Lähtekää siitä ulos, te minun kansani, ettette tulisi hänen synteihinsä osallisiksi ja saisi tekin kärsiä hänen vitsauksistansa.

Daniel:
7:25 Hän puhuu sanoja Korkeinta vastaan ja hävittää Korkeimman pyhiä. Hän pyrkii muuttamaan ajat ja lain, ja ne annetaan hänen käteensä ajaksi ja kahdeksi ajaksi ja puoleksi ajaksi.


On hyödyllistä verrata noita oikeassa muodossa olevia käskyjä katekismuksessa oleviin!


5. MOOSEKSEN KIRJA
1. Käsky
5:6 'Minä olen Herra, sinun Jumalasi, joka vein sinut pois Egyptin maasta, orjuuden pesästä.
5:7 Älä pidä muita jumalia minun rinnallani.
________________________________________________________________
2.
5:8 Älä tee itsellesi jumalankuvaa, älä mitään kuvaa, älä niistä, jotka ovat ylhäällä taivaassa, älä niistä, jotka ovat alhaalla maan päällä, äläkä niistä, jotka ovat vesissä maan alla.
5:9 Älä kumarra niitä äläkä palvele niitä. Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala, joka kostan isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen, niille, jotka minua vihaavat;
5:10 mutta teen laupeuden tuhansille, jotka minua rakastavat ja pitävät minun käskyni.
________________________________________________________________
3.
5:11 Älä turhaan lausu Herran, sinun Jumalasi, nimeä, sillä Herra ei jätä rankaisematta sitä, joka hänen nimensä turhaan lausuu.
________________________________________________________________
4.
5:12 Ota vaari lepopäivästä, niin että sen pyhität, niinkuin Herra, sinun Jumalasi, on sinua käskenyt.
5:13 Kuusi päivää tee työtä ja toimita kaikki askareesi;
5:14 mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti; silloin älä mitään askaretta toimita, älä sinä älköönkä sinun poikasi tai tyttäresi, sinun palvelijasi tai palvelijattaresi, sinun härkäsi, aasisi tai muu juhtasi älköönkä muukalaisesi, joka sinun porteissasi on, että palvelijasi ja palvelijattaresi saisivat levätä niinkuin sinäkin.
5:15 Ja muista, että itse olit orjana Egyptin maassa ja että Herra, sinun Jumalasi, vei sinut sieltä pois väkevällä kädellä ja ojennetulla käsivarrella. Sentähden Herra, sinun Jumalasi, käski sinun viettää lepopäivän.
________________________________________________________________
5.
5:16 Kunnioita isääsi ja äitiäsi, niinkuin Herra, sinun Jumalasi, on sinua käskenyt, että kauan eläisit ja menestyisit siinä maassa, jonka Herra, sinun Jumalasi, sinulle antaa.
________________________________________________________________
6.
5:17 Älä tapa.
________________________________________________________________
7.
5:18 Älä tee huorin.
________________________________________________________________
8.
5:19 Älä varasta.
________________________________________________________________
9.
5:20 Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi.
________________________________________________________________
10.
5:21 Älä himoitse lähimmäisesi vaimoa. Älä halaja lähimmäisesi huonetta, älä hänen peltoansa, älä hänen palvelijaansa, palvelijatartansa, härkäänsä, aasiansa, äläkä mitään, mikä on lähimmäisesi omaa.

________________________________________________________________
Avatar
pertsa2010
Ylläpitäjä
 
Viestit: 90
Liittynyt: 24.10.2013 09:05

Paluu Hengellisiä asioita ja kirjoituksia

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa

cron