Mitä holokausti ei opettanut

Kääntykää minun nuhdeltavikseni. Katso, minä vuodatan teille henkeäni, saatan sanani tiedoksenne. Sananl. 1:23

Mitä holokausti ei opettanut

ViestiKirjoittaja pertsa2010 » 26.10.2013 17:50

Natsi - Saksan toimeenpanema holokausti oli vain yksi antikristillisen
toiminnan ilmentymä ja vaikuttaa siltä ,kuin mitään ei olisi opittu!!
Suomessakin Helsingin yliopiston eksegetiikan laitos on tuonut
Friedrich Nietzschen yli - ihmisajattelun ja hänen julistamansa Jumalan
kuoleman suomalaiseen kristilliseen todellisuuteen.Ne ovat tulleet
julki tuollaisena ajatteluna ,että se mikä ei voi olla totta niin se ei ole
sitä.He kutsuvat sitä myyttien purkamiseksi ja tuota asiaa viedään suomessa eteenpäin piispatasolla.Tosin John Vikström on suomessa noussut puolustamaan seurakuntaa tuolta eksytykseltä jota edustavat Wille Riekkinen ja hänen ystävänsä
John Shelby Spong ,joka kiistää kristinuskon käytännössä kokonaan ,Rudol Bultmanin teorioihin nojautuen.
Tuossa alla on sitten Bob Mearsin suomennettu kirjoitus aiheesta yleisemmin.


Kuva

MITÄ HOLOKAUSTI EI OPETTANUT
Unlearnt Lessons of the Holocaust
Suomentanut Samuel Korhonen

By BOB MEARS http://www.hearnow.org/ulh.html

Natsi-Saksan tyrmistyttävät tosiasiat ovat nostaneet esiin vaikeita kysymyksiä. Tavallisesti niitä
esitetään koskien Saksan kansaa: Kuinka voi moderni, sivistynyt kansa, sellainen kuin Saksa,
seurata Hitleriä hänen hirvittävässä seikkailussaan maailman valloituksessa ja
ennennäkemättömissä hirmuteoissa?

Kristilliselle kirkolle se on vieläkin vakavampi kysymys. Kuinka saattoi Hitler tehdä, mitä teki,
valtiossa, joka oli nimellisesti kristitty?
Mitä opetettavaa natsi-ajalla on meille koskien kristillisen sivistyksen laatua Saksassa? Ja koska
Saksa oli länsimaisen sivistyksen johtava valtio, niin mitä voimme oppia tästä koskien kristillisen
sivistyksen laatua yleensä?

Sukupolvi ennen Hitleriä eräs toinen saksalainen, filosofi Friedrich Nietsche, julisti Jumalan
kuolemaa: “Jumala on kuollut! Jumala pysyy kuolleena!

Ja me olemme tappaneet Hänet!” Nietsche
kirjoitti:
Onko tämän teon suuruus meille liian suuri? Eikö meidän itsemme olisi täytynyt tulla
jumaliksi pelkästään näyttääksemme sen arvoisilta? Milloinkaan ei ole ollut suurempaa
tapahtumaa – ja sen vuoksi kaikki jälkeemme syntyneet kuuluvat korkeampaan historiaan, kuin
mikään tähänastinen historia.

Totuuden jyvä Nietsche'n hulluudessa on, että kristikunta, s.o. kristillinen sivistys onkin kuollut.
Hän näki kirkot Jumalan hautoina ja muistomerkkeinä.

Samaan aikaan Sören Kierkegaard Tanskassa julisti samaa kristinuskon Jumala-käsityksen
kuoleman sanomaa.
Uuden Testamentin kristinuskoa ei yksinkertaisesti ole. Tässä ei ole mitään uudistettavaa
(reform) ja se, mitä on tehtävä, on, että on valaistava kristinuskon vastaista rikollista
loukkausta, joka on jatkunut kautta vuosisatojen miljoonien (enemmän tai vähemmän
syyllisten) suorittamana, jonka kautta he ovat kavalasti muka tehdäkseen kristinuskon
täydelliseksi pyrkineet vähitellen petkuttamaan Jumalan ulos kristinuskosta ja ovat
onnistuneet tekemään kristinuskosta täsmälleen vastakohdan sille, mitä se on UT:ssa. 3
Sekä Kierkegaard, että Nietzsche, vastakkaisista näkökulmistaan ennustivat kristillisen kulttuurin
lopun. Nietzsche kaipasi uuspakanuutta ja vilpittömästi ja rohkeasti julisti sen vihaa kristinuskoa
kohtaan. Kierkegaard peräänkuulutti loppua tekopyhälle pakanallistetulle kristinuskolle
valmistautumisessa autenttisen UT:n kristinuskon uudistukseen.
Molemmat olivat pitkän tähtäyksen profeetallisen näyn miehiä. Molempia ymmärrettiin väärin
omana aikanaan, mutta kuten aikasylinterit (muurataan usein rakennusten perustuksiin) heidän
sanomansa alkoi vaikuttaa sukupolvi heidän kuolemansa jälkeen.
Juutalainen romaanikirjailija, Herman Wouk, tunnisti Hitlerin “profeetta Nietzsche'n apostoliksi
teoissa.”
Mistä Nietzsche kirjoitti, sen Hitler teki tosissaan. Wouk kirjoitti, että Nietzsche “omaksui
juutalaisen Jumalan (ja siksi myös kristinuskon) 'kuoleman' välttämättömänä ihmisrodun askeleena
kohti korkeampaa olemassaoloa, jumalattoman yli-ihmisen päivää. Hän tahtoi panna kirveen jonkin
sellaisen juurelle, jonka hän ajatteli olevan tuomittu yhteiskunta ja moraalisuus...”4
Nietzsche julisti juutalaiskristillisen Jumalan kuolemaa ja Hitler pyrki tuhoamaan juutalaiset ja
käännyttämään kristityt. Se, mitä hän teki juutalaisille, on hyvin tunnettua. Se, mitä hän teki
kristityille, ei ole yhtä tunnettua, mutta myös siinä hän osoitti olevansa Nietzsche'n uskollinen
seuraaja. Nietzsche kirjoitti nämä kauhistuttavat sanat:
Minä kutsun kristinuskoa siksi suureksi kiroukseksi, siksi suureksi sisäisimmäksi
turmelukseksi, siksi suureksi koston vietiksi, jolle mikään keino ei ole kyllin myrkyllinen,
kavala, maanalainen, pieni—minä kutsun sitä ihmiskunnan kuolemattomaksi tahraksi.

Natsit taistelivat kristillistä kirkkoa vastaan erilaisilla aseilla. Tärkein ei ollut avoin vaino, vaan
vietteleminen. Lumoavalla puhetaidollaan Hitler pyrki voittamaan tunnustavien kristittyjen sydämet
omalle maailmankatsomukselleen. Hänen menestyksensä oli hämmästyttävä.
Kirjassaan, Berlin Diary, (Berliinin päiväkirja), William L. Shirer, joka vuonna 1934 oli paikalla
natsien joukkokokouksessa Nurnbergissa, vertasi sitä uskonnolliseen herätykseen.

Loistokkuus ja symboliikka sekä Fuhrerin dramaattinen kohdevalaistu saapuminen ja ennenkaikkea
hänen intohimoiset puheensa, loivat miljoonien kovan ytimen natsien ja miljoonien muiden
saksalaisten fanaattisen kannattajakunnan, jotka olivat kyllin vakuuttuneita tehdäkseen yhteistyötä,
tai ainakin sen verran, etteivät vastustaneet natsiliikettä.
Raamatullinen nimi tälle kirkon ja kristillisen kulttuurin kääntymykselle on luopumus. Se merkitsee kapinaa Jumalaa vastaan. Klassinen raamatunkohta on 2.Ts. 2:3-4. Paavali kirjoittaa lopunajasta,
Kristuksen tulemuksen päivästä ja meidän kokoamisestamme Hänen tykönsä:
Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennenkuin
luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi, tuo vastustaja,
joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän
asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.
Kohta ennustaa viimeisinä päivinä suurta kapinaa uskoa vastaan Kristukseen ja viittaa uskon
hylkäämiseen jokaiseen Jumalaan tai perinteiseen uskontoon. Nykyaikainen ilmaisu sille on
maallistuminen, prosessi, joka kääntää ihmisten silmät pois Jumalasta ja kaikesta, mikä liittyy
tulevaan maailmaan ja kohdistaa heidän uskonsa nykyiseen maailmaan ja ihmiseen itseensä
tapahtumien ensisijaisena liikuttajana.
Se opettaa, että jos on oleva rauhan ja oikeudenmukaisuuden
yhteiskunta, niin se on ihminen itse, jonka täytyy saada se aikaan, eikä Jumala ja että sen täytyy
tapahtua tavanomaisessa historiassa eikä jossakin tulevassa elämässä.
Saksa oli johtava kansakunta sekulaarin epäuskon edistämisessä, kun Hitler tuli valtaan. Hänen
yliopistonsa ja teologiset seminaarinsa kuuluivat maailman vaikutusvaltaisimpiin.
Arvovaltaisimmat niistä systemaattisesti hävittivät uskon raamatullisia perustuksia Lutherin maassa,
jossa uskonpuhdistus alkoi 16. vuosisadalla. Kuin termiittien armeija saksalainen liberalismi oli
syönyt pois kristillisen uskon olennaisen sisällön jättäen seisomaan vain kuolleen kristinuskon
seinät.
Hänen käyttämiään keinoja olivat poikkeukselliset suostuttelukyvyt. Raamattu kutsuu sitä
“väkeväksi eksytykseksi” (2.Ts. 2:9-12):
...tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja
tunnusteoilla ja ihmeillä ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat
kadotukseen, sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua.
Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen, että
kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen.
Tulee aika valtion ja kansan historiassa, jolloin Jumala koettelee heidän sydämensä. Saksa oli
omistanut Raamatun ja Jeesuksen Kristuksen evankeliumin siitä saakka, kun uskonpuhdistus
tapahtui siellä vuonna 1517. Mutta rakastiko Saksan kansa totuutta? Jumalan salaisessa
neuvonpidossa säädettiin koetus, väkevä eksytys, paljastamaan heidän sydämensä. Tuon eksytyksen
inhimillinen välikappale oli Adolf Hitler. Kansakunta kokonaisuutena uskoi valheen, mielistyi
vääryyteen ja joutui Jumalan tuomioiden alle toisen maailmansodan tuomioissa.

Saksalaisten pääosa seurasi Hitleriä, monet innolla, monet velvollisuudesta, muutamat
vastahakoisesti. Vähemmistö vastusti häntä. Albert Einstein sanoi, että enimmäkseen tavalliset
kristityt ja heidän pastorinsa, ennemmin kuin älymystö, tarjosivat natseille kaiken sen vastustuksen,
mitä heillä oli Saksassa.

Eivätkä luvut olleet suuria.

William L. Shirer kirjoitti, että Hitler oli täysin tietoinen, että vastustus protestanttisten kirkkojen
natsistamiselle tuli pastorien vähemmistöltä ja vielä pienemmältä seurakuntalaisten
vähemmistöltä.”

Niitä, jotka vastustivat, joita hänen retoriikkansa ei saanut suostumaan, Hitler
ahdisti ja vainosi, kun poliittinen ilmasto antoi myöten. Mitä sitten oli jäljellä kristillisestä
kulttuurista, kun natsien jyrä oli ajanut Saksan maan yli? Ne, jotka vastustivat röyhkeän
antikristillistä liikettä, olivat suhteellisen pieni vähemmistö.
Hitler tuhosi täydellisesti myytin
kristillisestä Saksasta.
Se läksy, jota tämä kauhistuttavan tärkeä aika ei ole opettanut, on, että tämä on yleinen eikä
pelkästään saksalainen ilmiö. Historioitsijat tuijottavat saksalaisen historiallisen kokemuksen
ainutlaatuisuuteen selittääkseen Hitleriä ja natseja. On edelleen olemassa naivi luottamus, ettei se
voi tapahtua täällä, tai ainakin, että se voidaan välttää täällä.
Totuus on, että tämä on seurakuntaan liittyvä hengellinen ilmiö ajan illassa. Ja koska seurakunta on
universaali, niin on kokemuskin. Saksa ei ole edes ensimmäinen, mutta kuitenkin dramaattisin ja
johdonmukaisin esimerkki maailmanlaajuisesta antikristillisyyden noususta, joka on ennustettu
viimeisille ajoille.
Aika paljon sellaista koettelemista on odotettavissa kaikkialla. Luopumus on jo tapahtunut siellä.
Vaikeasti havaittava, mutta väkevä eksytys, maallistuminen, on tullut esiin ideologisella ja
teoreettisella näyttämöllään. Se on saanut aikaan yhteiskunnallisen ja kulttuurisen vallankumouksen
ja on nyt alkamassa vaikuttaa lakiin ja hallintoon. Maamme ovat saavuttaneet sen epävakaan
vaiheen, johon Saksa tuli 1930-luvulla. Tarvitaan vain jonkinlainen kriisi ja näyttämö on valmis
Hitlerin kaltaiselle “karismaattiselle” johtajalle nousta ja yllyttää sekulaari antikristillinen
potentiaali johdonmukaisesti antikristilliseksi valtioksi.

Jyrä – sellainen johtaja voisi tänä päivänä sisällyttää siihen USA:n – olisi paljon kehittyneempi,
voimakkaampi ja petollisempi koneisto, kuin minkä natsit rakensivat Saksassa, mutta tulokset
olisivat samat. Myytti kristillisestä Amerikasta tuhottaisiin ja jäljelle jäisi suhteellisen pieni ja
vainottu tunnustava seurakunta.
Karl Barth, Saksan tunnustuskirkon pääteologi, joka kirjoitti Barmen'in julistuksen, jolla tuo kirkko
perustettiin, antoi meille joitakin tärkeitä neuvoja, kuinka palvella Jumalaa siinä hyvin erilaisessa
maailmassa, joka meillä on edessämme Hitlerin tulon jälkeen. Kuuluisassa kirjeessään eräälle
itäsaksalaiselle pastorille toisen maailmansodan jälkeen Barth kirjoittaa:
Voiko kristinusko todella täyttää tehtävänsä vain siinä olemassaolon muodossa, jota tähän asti
on pidetty itsestään selvänä tuon julkisavun, tunnustamisen tai ainakin sietämisen valossa?...
Missä itseasiassa sanotaan, että ensimmäisten Jeesuksen Kristuksen seurakuntien
Jerusalemissa, Roomassa, Korintossa ja Vähä-Aasiassa sallittiin nauttia tämän mallin
mukaista olemassaoloa? Ja missä sitä luvataan niille joskus myöhemmin? Missä saamme
tietää, että sen alkaminen oli itsessään hyvä asia, tai että seurakunta seisoo, tai kaatuu sen
mukana, tai että seurakunta on sitoutunut siihen, mitä sitten tulkoonkaan?
En ole sanomassa teille mitään uutta suhteessa tähän kysymykseen. Itseasiassa siitä ei ole
kauan, kun eräs teidän kuuluisimmista ja kykenevimmistä miehistänne, Cottbus'in pääsihteeri
(General Superintendent) Gunther Jacob, ilmoitti “konstantinolaisen ajan päättymisen.”
Koska minulla on tiettyä varovaisuutta koskien kaikkia historian filosofian teoreettisia
kaavoja, epäröin esittää tämän oman ilmaisuni, mutta on varmaa, että jotakin, joka muistuttaa
tätä lähestyvää päättymistä, on alkamassa näkyä hämärästi kaikkialla, kuitenkin teidän
maanosassanne hyvinkin terävästi.
On varmaa, että meillä kaikilla on syytä esittää itsellemme jokainen näistä kysymyksistä ja
kussakin tapauksessa vastata nopeasti ja selvästi. Seurakunnan olemassaolon ei aina tarvitse
omaksua samaa muotoa tulevaisuudessa, kuin minkä se omaksui menneisyydessä, vaikka se
olisi ainoa mahdollinen malli. Jumalan asian jatkuvuus ja voitto, jota kristillisen kirkon tulee
palvella todistuksellaan ei ole ehdottomasti yhdistetty niihin olemassaolon muotoihin, joita
sillä on ollut tähän saakka.
Hetki voi kyllä lyödä ja on jo ehkä lyönytkin, jolloin Jumala meidän noloudeksemme, mutta
omaksi kunniakseen ja ihmiskunnan pelastukseksi, tekee lopun tästä olemassaolon muodosta,
koska siltä puuttuu rehellisyys ja uskottavuus ja se on käynyt tarpeettomaksi.

Velvollisuutemme voisi kyllä olla vapauttaa itsemme sisäisesti riippuvuudestamme tuon
mallin mukaisesta olemassaolosta, kun se vielä jatkuu. Todellakin olettaen, että se ehkä
jonakin päivänä kokonaan häviää, meidän ei missään tapauksessa pitäisi etsiä itsellemme
uusia riskiyrityksiä uusilta suunnilta.
Jumalan kirkkona voimme pitää kiinni siitä, että jos vain otamme vaarin, niin Jumala kyllä
osoittaa meille sellaisia uusia teitä, joita tuskin osaamme nyt ennakoida.”

Sukupolvi on mennyt siitä, kun Barth kirjoitti nuo vakavat varoituksen ja neuvon sanat. “Uusi tie,”
jota hän suositteli kirkolle Itä-Saksassa, sama tie, jota hän yritti löytää tunnustuskirkolle Saksassa
natsiajalla, on tullut pakottavan tärkeäksi kristityille... [KAIKKIALLA]
Amerikka [LÄNSI] tänä päivänä, kuten Saksa 1930-luvulla, on ansa valmiina laukeamaan
kristilliselle kirkolle, joka vakavasti harkitsee totella Jeesusta Kristusta ja evankeliumia.
Seurakunnan sopeutuminen mahdollisesti vihamieliseen yhteiskuntaan ja hallintoon
uuspakanallisessa [LÄNNESSÄ] Amerikassa on kiireellisin kysymys, jonka edessä kristilliset
yhteisömme ovat [MAISSAMME] maassamme tänä päivänä. On traagista, että koska Natsi-Saksan
läksyjä ei ole opittu, niin se on aihe, jota ei edes löydy seurakunnan ohjelmassa!
Viitteet:
1 Nietzsche, Frederick, Joyful Wisdom, quoted in The Will To Freedom or The Gospel of Nietzsche
and the Gospel of Christ, by John Neville Figgis, Charles Scriber and Sons, New York, 1917, pp.
64-66.
2 Ibid.
3 Kierkegaard, Soren, Attack Upon Christendom, Beacon Press, Boston 1956, pp.32, 33.
4 Wouk, Herman, This Is My God Doubleday and Company, Inc. Garden City, N.Y. 1961 pp. 283-
284.
5 Nietzsche Frederick, The Antichrist #62, in The Portable Nietzsche, Penguin Books, 40 West 23rd
Street, New York, NY 10010, 1984, pp. 655,656.
6 Shirer, William L, Berlin Diary, Alfred A. Knopf, New York, 1941, pp. 18-19
7 The German Church Struggle and the Holocaust, Edited by Franklin H. Littell and Hubert G.
Locke, Wayne State University Press, Detroit, 1974, p.19.
8 Shirer, William L. The Rise and Fall of the Third Reich, Simon and Schuster, New York, 1960, p.
238.
9 Barth, Karl and Hamel, Johannes, How to Serve God in a Marxist Land, 291 Broadway, New
York, N.Y., 1959, pp. 61-65.
Avatar
pertsa2010
Ylläpitäjä
 
Viestit: 90
Liittynyt: 24.10.2013 09:05

Paluu Hengellisiä asioita ja kirjoituksia

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron