ENSIMMÄINEN YLÖSNOUSEMUS

Jokainen tutkikoon lukemansa profetia itse.

ENSIMMÄINEN YLÖSNOUSEMUS

ViestiKirjoittaja pertsa2010 » 26.05.2014 17:46

Kuva

Ensimmäinen ylösnousemus koskee vain niitä, jotka kuolivat Kristuksessa ja tapahtuu eläville ja
kuolleille Jeesuksen omille.
Kuolleet uskovat nousevat haudoistaan kuolemattomin, kirkastetuin ruumiin ja elossaolevat saavat
myös YLÖSNOUSEMUSRUUMIIN + nousevat ylös.
Tempaukset kuuluvat joukkoon ylösnousemukset ja niitä on vain kaksi vanhurskasten ja vääräin joten salaisen tempauksen saarnaajilta loppuvat ylösnousemukset kesken - siinä oli se tempauslogiikan osa jota ei voi ohittaa.


Ilmestyskirja kertoo ekasta ylösnousemuksesta seuraavasti :


4:4 Ja valtaistuimen ympärillä oli kaksikymmentä neljä valtaistuinta, ja niillä valtaistuimilla istui kaksikymmentä neljä vanhinta, puettuina valkeihin vaatteisiin, ja heillä oli päässänsä kultaiset kruunut.

Nuo valtaistuimella istujat voisivat olla esim. 12 patriarkkaa ja 12 opetuslasta joiden joukossa olisi joko Mattias tai Paavali.
___
9:19 Ja minä näin pedon ja maan kuninkaat ja heidän sotajoukkonsa kokoontuneina sotiaksensa hevosen selässä istuvaa vastaan ja hänen sotajoukkoansa vastaan.
19:20 Ja peto otettiin kiinni, ja sen kanssa väärä profeetta, joka sen nähden oli tehnyt ihmetekonsa, joilla hän oli eksyttänyt ne, jotka olivat ottaneet pedon merkin, ja ne, jotka olivat sen kuvaa kumartaneet; ne molemmat heitettiin elävältä tuliseen järveen, joka tulikiveä palaa.
19:21 Ja ne muut saivat surmansa hevosen selässä istuvan miekasta, joka lähti hänen suustaan; ja kaikki linnut tulivat ravituiksi heidän lihastansa.
20:1 Minä näin, kuinka taivaasta tuli alas enkeli, jolla oli kädessään syvyyden avain ja isot kahleet.
20:2 Ja hän otti kiinni lohikäärmeen, sen vanhan käärmeen, joka on perkele ja saatana, ja sitoi hänet TUHANNEKSI vuodeksi
20:3 ja heitti hänet syvyyteen ja sulki ja lukitsi sen sinetillä hänen jälkeensä, ettei hän enää kansoja villitsisi, siihen asti kuin ne tuhat vuotta ovat loppuun kuluneet; sen jälkeen hänet pitää päästettämän irti vähäksi aikaa.
20:4 Ja minä näin valtaistuimia, ja he istuivat niille, ja heille annettiin tuomiovalta; ja minä näin niiden sielut, jotka olivat teloitetut Jeesuksen todistuksen ja Jumalan sanan tähden, ja niiden, jotka eivät olleet kumartaneet petoa eikä sen kuvaa eivätkä ottaneet sen merkkiä otsaansa eikä käteensä; ja he virkosivat eloon ja hallitsivat Kristuksen kanssa tuhannen vuotta.
20:5 Muut kuolleet eivät vironneet eloon, ennenkuin ne tuhat vuotta olivat loppuun kuluneet. Tämä on ENSIMMÄINEN YLÖSNOUSEMUS.
20:6 Autuas ja pyhä on se, jolla on osa ensimmäisessä ylösnousemuksessa; heihin ei toisella kuolemalla ole valtaa, vaan he tulevat olemaan Jumalan ja Kristuksen pappeja ja hallitsevat hänen kanssaan ne tuhannen vuotta.


Siinä oli ensimmäinen eli vanhurskasten ylösnousemus mikä on sama kuin se kuuluisa tempaus

Tessalonikalaiskirje puhuu myös ilmiselvästi ensimmäisestä ylösnousemuksesta :

Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin; sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, TEMMATAAN yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa.” (1.Ts. 4:13-18).
Tuossa nyt sitten mainittiin se tempaus , joka kuuluu kuitenkin ekaan ylösnousemukseen eikä ole täten ylösnousemusten ulkopuolinen tapahtuma vaan ovat sama tapahtuma.

Milloin se eka ylösnousemus sitten tapahtuu :

“Mutta mitä tulee meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemukseen ja meidän kokoontumiseemme hänen tykönsä, niin me pyydämme teitä, veljet, ettette anna minkään hengen ettekä sanan ettekä minkään muka meidän lähettämämme kirjeen heti järkyttää itseänne, niin että menetätte mielenne maltin, ettekä anna niiden itseänne peljästyttää, ikäänkuin Herran päivä [ahdistuksen aika] jo olisi käsissä. Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennenkuin LUOPUMUS ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ANTIKRISTUS ilmestyy, kadotuksen lapsi, tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala. Ettekö muista, että minä, kun vielä olin teidän tykönänne, sanoin tämän teille?”
(2.Tess. 2:1-5).


Siinä sitten kerrottiin milloin 1. ylösnousemus tapahtuu ja Jeesuksen tulemus tapahtuu samanaikaisesti.
Vastoin Raamatun Sanaa monet yrittävät selittää etteivät uskovat joudu elämään antikristuksen
ajassa , mutta tuo 2.Tess. 2:1-5 kertoo asiat toisin.

___
Apokryfikirjassa Eliaan ilmestys tosin puhutaan suoraan TEMPAUKSESTA , joka tapahtuu vihan ajassa
antikristuksen hallintokaudella :
http://www.apokryfikirjat.com/elia.htm

Tuona päivänä Kristus säälii niitä, jotka ovat Hänen omiaan. Hän lähettää taivaasta 64000 enkeliä ,,,,,,,!

Apokryfikirjoihin pitää suhtautua varauksella , mutta Jumala tekee kuten haluaa , meidän
spekuloinneistamme huolimatta.

Ilmestyskirja :
20:2 Ja hän otti kiinni lohikäärmeen, sen vanhan käärmeen, joka on perkele ja saatana, ja sitoi hänet tuhanneksi vuodeksi


Ensimmäisen ylösnousemuksen jälkeen alkaa siis tuhatvuotinen valtakunta ja sen jälkeen
tapahtuu tuomion ylösnousemus ja viimeinen tuomio.
Tässä on jätetty paljon asioita sanomatta , mutta on selvää ,että jokaisen pitää itse tutkia nämä
asiat , jotta ne saisi omaksi tiedolliseksi omaisuudekseen.

On myös otettava huomioon , että se mitä luulemme tietävämme saattaa esiintyä perimmäisessä
todellisuudessa hyvinkin toisennäköisenä kuin mitä olemme hahmotelleet.

_________________________________________________________________
LINKKEJÄ :
Antikristuksen esiintulo 1. versio(koonnut / kääntänyt pertsa2010)
viewtopic.php?f=24&t=22&p=24#p24

Antikristuksen esiintulo 2. versio
http://ennustuksia.com/2013/06/03/ken-p ... distuksen/

Antikristuksen aika :
http://www.apokryfikirjat.com/elia.htm


Tuosta voit katsoa Tuomion ylösnousemuksen :
viewtopic.php?f=24&t=175&p=809#p809
Viimeksi muokannut pertsa2010 päivämäärä 23.06.2014 05:29, muokattu yhteensä 2 kertaa
Avatar
pertsa2010
Ylläpitäjä
 
Viestit: 90
Liittynyt: 24.10.2013 09:05

Re: ENSIMMÄINEN YLÖSNOUSEMUS

ViestiKirjoittaja noomi » 22.06.2014 17:45

Lainaus tekstistä: 20:4 Ja minä näin valtaistuimia, ja he istuivat niille, ja heille annettiin tuomiovalta; ja minä näin niiden sielut, jotka olivat teloitetut Jeesuksen todistuksen ja Jumalan sanan tähden, ja niiden, jotka eivät olleet kumartaneet petoa eikä sen kuvaa eivätkä ottaneet sen merkkiä otsaansa eikä käteensä; ja he virkosivat eloon ja hallitsivat Kristuksen kanssa tuhannen vuotta.
20:5 Muut kuolleet eivät vironneet eloon, ennenkuin ne tuhat vuotta olivat loppuun kuluneet. Tämä on ensimmäinen ylösnousemus.
20:6 Autuas ja pyhä on se, jolla on osa ensimmäisessä ylösnousemuksessa; heihin ei toisella kuolemalla ole valtaa, vaan he tulevat olemaan Jumalan ja Kristuksen pappeja ja hallitsevat hänen kanssaan ne tuhannen vuotta.


En ala enempää tätä ruotimaan, ilmoitan, etten ole samaa mieltä yllä olevaan kirjoitukseen.

Lainatussa kohdassa ei puhuta tempauksesta, vaan niistä jotkajää maanpäälle ja saa hallita tuhatvuotisessa rauhan valtakunnassa.
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: ENSIMMÄINEN YLÖSNOUSEMUS

ViestiKirjoittaja pertsa2010 » 22.06.2014 17:58

Siinä puhuttiin noomi ensimmäisestä ylösnousemuksesta kuten muissakin yhtälöissä 1 ja 2.
Katso tuo linkki.

viewtopic.php?f=19&t=180

3.Yhtälö.
Ilmestyskirja 19:19 - 20:6
Jeesuksen tulemuksesta puhutaan tuossakin = tekijä x.
__
Tässä ei sitten puhuta mistään Israelista yksinomaan , ekasta ylösnousemuksesta puhutaan kylläkin / Jeesuksen
tulemuksesta.

19:19 Ja minä näin pedon ja maan kuninkaat ja heidän sotajoukkonsa kokoontuneina sotiaksensa hevosen selässä istuvaa vastaan ja hänen sotajoukkoansa vastaan.
19:20 Ja peto otettiin kiinni, ja sen kanssa väärä profeetta, joka sen nähden oli tehnyt ihmetekonsa, joilla hän oli eksyttänyt ne, jotka olivat ottaneet pedon merkin, ja ne, jotka olivat sen kuvaa kumartaneet; ne molemmat heitettiin elävältä tuliseen järveen, joka tulikiveä palaa.
19:21 Ja ne muut saivat surmansa hevosen selässä istuvan miekasta, joka lähti hänen suustaan; ja kaikki linnut tulivat ravituiksi heidän lihastansa.
20:1 Minä näin, kuinka taivaasta tuli alas enkeli, jolla oli kädessään syvyyden avain ja isot kahleet.
20:2 Ja hän otti kiinni lohikäärmeen, sen vanhan käärmeen, joka on perkele ja saatana, ja sitoi hänet TUHANNEKSI vuodeksi
20:3 ja heitti hänet syvyyteen ja sulki ja lukitsi sen sinetillä hänen jälkeensä, ettei hän enää kansoja villitsisi, siihen asti kuin ne tuhat vuotta ovat loppuun kuluneet; sen jälkeen hänet pitää päästettämän irti vähäksi aikaa.
20:4 Ja minä näin valtaistuimia, ja he istuivat niille, ja heille annettiin tuomiovalta; ja minä näin niiden sielut, jotka olivat teloitetut Jeesuksen todistuksen ja Jumalan sanan tähden, ja niiden, jotka eivät olleet kumartaneet petoa eikä sen kuvaa eivätkä ottaneet sen merkkiä otsaansa eikä käteensä; ja he virkosivat eloon ja hallitsivat Kristuksen kanssa tuhannen vuotta.
20:5 Muut kuolleet eivät vironneet eloon, ennenkuin ne tuhat vuotta olivat loppuun kuluneet. Tämä on ENSIMMÄINEN YLÖSNOUSEMUS.
20:6 Autuas ja pyhä on se, jolla on osa ensimmäisessä ylösnousemuksessa; heihin ei toisella kuolemalla ole valtaa, vaan he tulevat olemaan Jumalan ja Kristuksen pappeja ja hallitsevat hänen kanssaan ne tuhannen vuotta.
Avatar
pertsa2010
Ylläpitäjä
 
Viestit: 90
Liittynyt: 24.10.2013 09:05

Re: ENSIMMÄINEN YLÖSNOUSEMUS

ViestiKirjoittaja noomi » 23.06.2014 07:42

pertsa2010 kirjoitti:Siinä oli ensimmäinen eli vanhurskasten ylösnousemus mikä on sama kuin se kuuluisa tempaus.


pertsa2010 kirjoitti:Ensimmäinen ylösnousemus koskee vain niitä, jotka kuolivat Kristuksessa ja tapahtuu eläville ja
kuolleille Jeesuksen omille.
Kuolleet uskovat nousevat haudoistaan kuolemattomin, kirkastetuin ruumiin ja elossaolevat saavat
myös YLÖSNOUSEMUSRUUMIIN + nousevat ylös.
Tempaukset kuuluvat joukkoon ylösnousemukset ja niitä on vain kaksi vanhurskasten ja vääräin joten salaisen tempauksen saarnaajilta loppuvat ylösnousemukset kesken - siinä oli se tempauslogiikan osa jota ei voi ohittaa.



Kiinnitinkin huomioni tuohon lainaamaani lauseeseen! Edellinen kirjoitukseni koski juuri tuota sanomaasi, siinä lainaamassani raamatun kohdassa ei puhuta tempauksesta mitään vaan tänne maan päälle jäämisestä!!!!


"he virkosivat eloon ja hallitsivat Kristuksen kanssa tuhannen vuotta."
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: ENSIMMÄINEN YLÖSNOUSEMUS

ViestiKirjoittaja pertsa2010 » 23.06.2014 07:54

noomi!
Raamatussa ei mainita tempausta laisinkaan.

En oikein ymmärrä mistä puhut!
Avatar
pertsa2010
Ylläpitäjä
 
Viestit: 90
Liittynyt: 24.10.2013 09:05

Re: ENSIMMÄINEN YLÖSNOUSEMUS

ViestiKirjoittaja noomi » 24.06.2014 07:16

pertsa2010 kirjoitti:noomi!
Raamatussa ei mainita tempausta laisinkaan.

En oikein ymmärrä mistä puhut!

"Tempaukset kuuluvat joukkoon ylösnousemukset ja niitä on vain kaksi vanhurskasten ja vääräin joten salaisen tempauksen saarnaajilta loppuvat ylösnousemukset kesken - siinä oli se tempauslogiikan osa jota ei voi ohittaa."


Tuossahan se on mainittuna mistä olen eri mieltä!
Sinä liität 1.Tess.4:17 kohdan ylösnousemukseen, kun taas Raamatussa sanotaan että tuo 1.Tess.4:17 temmataan pilviin Herraa vastaan.

Ja taas Raamatussa sanotaan kohdassa ensimmäinen ylösnousemus, Ilm.20:4,5 kertoo, että he jäävät maanpäälle hallitsemaan.

1. Tess. 4:17 sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa.

Ilm.20:4 Ja minä näin valtaistuimia, ja he istuivat niille, ja heille annettiin tuomiovalta; ja minä näin niiden sielut, jotka olivat teloitetut Jeesuksen todistuksen ja Jumalan sanan tähden, ja niiden, jotka eivät olleet kumartaneet petoa eikä sen kuvaa eivätkä ottaneet sen merkkiä otsaansa eikä käteensä; ja he virkosivat eloon ja hallitsivat Kristuksen kanssa tuhannen vuotta.
5 Muut kuolleet eivät vironneet eloon, ennenkuin ne tuhat vuotta olivat loppuun kuluneet. Tämä on ensimmäinen ylösnousemus.


Mutta en kyllä tahtoisi tästä tehdä vääntöä. Jos ymmärrämme nuo eri tavalla.
Kumpikin on nyt kantansa ilmoittanut.
Kuva
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: ENSIMMÄINEN YLÖSNOUSEMUS

ViestiKirjoittaja pertsa2010 » 24.06.2014 07:40

Noomi!

1.Tess. :
4:13 Mutta me emme tahdo pitää teitä, veljet, tietämättöminä siitä, kuinka poisnukkuneiden on, ettette murehtisi niinkuin muut, joilla ei toivoa ole.

Jakeessa 4:14 kuvataan selvästi 1. ylösnousemusta :
4:14 Sillä jos uskomme, että Jeesus on kuollut ja noussut ylös, niin samoin on Jumala Jeesuksen kautta myös tuova POISNUKKUNEET esiin yhdessä hänen kanssaan.
4:15 Sillä sen me sanomme teille Herran sanana, että me, jotka olemme elossa, jotka jäämme tänne Herran tulemukseen, emme suinkaan ehdi ennen niitä, jotka ovat NUKKUNEET.

Kuten myös jakeessa 4:16 - 17 :

4:16 Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa KUOLLEET nousevat ylös ensin;
4:17 sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa.


Tuossa ilmestyskirjan eka ylösnousemus :
Ilmestyskirja :
20:5 Muut KUOLLEET eivät vironneet ELOON, ennenkuin ne tuhat vuotta olivat loppuun kuluneet. Tämä on ensimmäinen ylösnousemus.

Ylösnousemuksia on vain KAKSI vanhurskasten ja vääräin ja tempaukset kuuluvat joukkoon ylösnousemukset ja täten pitää olla varovainen etteivät nuo ylösnousemukset
lopu kesken??


Tuosta näet mitenkä Paavali , Matteus ja Johannes kuvailevat samaa asiaa!!!

viewtopic.php?f=19&t=180
Avatar
pertsa2010
Ylläpitäjä
 
Viestit: 90
Liittynyt: 24.10.2013 09:05


Paluu Profetioita

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa

cron