Tutkija: Venäjä voi hyökätä pelkästään Suomeen

Jokainen tutkikoon lukemansa profetia itse.

Tutkija: Venäjä voi hyökätä pelkästään Suomeen

ViestiKirjoittaja noomi » 31.12.2014 11:28


Tutkija: Venäjä voi hyökätä pelkästään Suomeen

Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Charly Salonius-Pasternak kirjoitti 29.12.2014 Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstalla suorasukaista tekstiä Venäjän hyökkäyksen mahdollisuudesta Suomea kohtaan.

Jo otsikko sanoo oleellisen ”Sotilaallista voimaa voidaan käyttää pelkästään Suomeen”.

Ingressissä kirjoittaja jatkaa suoratykitystä: ”Tähän asti Suomen on uskottu voivan joutua sotilaallisen konfliktin osapuoleksi vain osana laajempaa sotaa. Nykyoloissa Suomi voi joutua uhatuksi herkemmin kuin olemme ajatelleet.”
Valtioneuvoston selonteko muotoilee asian näin: ”Suomi voi joutua painostuksen tai voimankäytön kohteeksi yleiseurooppalaisessa tai alueellisessa kriisissä.”

Salonius-Pasternak huomauttaa, että Ukrainan kriisin takia tätä em. olettamaa on arvioitava uudelleen. Kirjoittajan mukaan on ennakoitavissa skenaarioita, joissa Suomi olisi ensimmäinen ja siinä vaiheessa ainoa Itämeren alueen maa, johon sotilaallinen isku kohdistettaisiin. Tutkijan mukaan Suomeen kohdistuva hyökkäys on todellinen mahdollisuus, jonka poliittinen johto joutuu ottamaan huomioon turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa suunnitellessaan.

Uskon tai oikeastaan tiedän, että juuri näin tulee käymään. Olen tuonut esille jo yli 7 vuoden ajan eri profeettojen saamia sanomia Venäjän tulevasta Suomen osittaisesta miehityksestä. Näinä vuosina näille profetioille on naurettu ja minua on pidetty hulluna.

Kun nyt arvostettu tutkijakin on samaa mieltä asiasta, niin nauravatko nämä pilkkaajani myös hänelle ja väittävät edelleen, että ei Venäjä tule koskaan hyökkäämään Suomeen?

Venäjän tuleva Suomen miehitys liittyy kiristyneeseen kansainväliseen tilanteeseen, mutta tapahtuu todennäköisesti ennen varsinaista sotaa, Kolmatta maailmansotaa. Venäjän hyökkäys olisi ennakoiva, koska Venäjä pelkää Suomen mahdollista NATO-jäsenyyttä, jonka takia Venäjä haluaa varmistaa, että NATO-joukot eivät pääse aivan sen rajan taakse ja lähelle Pietaria ja sotilastukikohta Muurmanskia.

Profetioiden mukaan Venäjä miehittää Suomen linjalla Kotka-Oulu ja koko Lapin. On tullut myös sanomia (olen itsekin nähnyt siitä unen), että Venäjä miehittää myös Ahvenanmaan. Salonius-Pasternak kirjoittaa myös parin Ahvenanmaan saaren käyttöönotosta, jotta Venäjä voisi kontrolloida Itämeren ilmatilaa.

Kun Suomi miehitetään osittain, niin Suomi jää yksin eikä tule saamaan apua mistään, koska kaikki maat ovat jännittyneinä odottamassa, mitä heidän maalleen tapahtuu.

Pian jännitys purkautuukin ja maailmanlaajuinen sota alkaa. Silloin myös muut Pohjoismaat ja Baltian maat joutuvat sotanäyttämöiksi.


http://www.iltalehti.fi/keskustelu/show ... p=17566459
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Tutkija: Venäjä voi hyökätä pelkästään Suomeen

ViestiKirjoittaja pertsa2010 » 12.05.2015 06:33

Suomi ei kuulu NATOON ja siksi olemme Venäjän mielenkiinnon kohteita tuossakin mielessä.
Niitten poliitikkojen , jotka ovat vähätelleet ongelmaa olisi syytä vetäytyä pois liian vaativista tehtävistään.
Avatar
pertsa2010
Ylläpitäjä
 
Viestit: 90
Liittynyt: 24.10.2013 09:05


Paluu Profetioita

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron