David Wilkersonin kiireellinen sanoma 7.3.2009

Jokainen tutkikoon lukemansa profetia itse.

David Wilkersonin kiireellinen sanoma 7.3.2009

ViestiKirjoittaja pertsa2010 » 24.10.2013 19:10

Kuva

David Wilkersonin kiireellinen sanoma 7.3.2009
***************************************
Koen voimakasta Pyhän Hengen kehotusta lähettää kiireellisen viestin postituslistallemme, sekä ystävillä ja seurakuntien johtajille, joita olemme tavanneet ympäri maailmaa.
JÄRKYTTÄVÄ KATASTROFI ON TAPAHTUMAISILLAAN.
SE TULEE OLEMAAN NIIN PELOTTAVA, ETTÄ SEN TÄHDEN KAIKKI, JOPA KAIKKEIN HURSKAIMMAT KESKUUDESSAMME, TULEVAT VAPISEMAAN.
Kymmenen vuoden ajan olen varoittanut tuhannen tulipalon syttymisestä New Yorkin kaupungissa. Ne tulevat nielaisemaan suur-New Yorkin alueen, mukaan luettuna osia New Jerseystä ja Connecticutista. Suurimmat kaupungit kaikkialla Yhdysvalloissa saavat osakseen mellakointia ja roihuavia tulipaloja – sellaisia joita näimme Wattsissa, Los Angelesissa vuosia sitten.
Mellakointia ja tulipaloja tulee olemaan kaupungeissa ympäri maailmaa. Tulemme näkemään ryöväämistä—mukaan lukien Times Squarella, New Yorkin kaupungissa. Se mitä koemme nyt, ei ole taantumaa, tai edes lamaa. Olemme Jumalan
vihan alaisuudessa. Psalmissa 11 sanotaan,
“Kun kaikki perustukset revitään, mitä vanhurskas voi enää tehdä?" (jae 3).
Jumala tuomitsee Yhdysvaltojen ja kansakuntien hillittömät synnit. Hän tuhoaa maalliset perustukset.
Profeetta Jeremia vetosi syntiseen Israeliin, “Sano nyt Juudan ja Jerusalemin asukkaille: Näin sanoo Herra: Minulla on suunnitelma teitä vastaan, minä valmistan teille onnettomuutta. Kääntykää siis kaikki pahoilta teiltänne, tehkää hyvää
ja eläkää oikein! Mutta he vastaavat: 'Vielä mitä! Me elämme niin kuin itse haluamme! Jokainen meistä tekee oman
pahan ja paatuneen sydämensä mukaan” (Jer.18:11,12).
Psalmissa 11 jakeessa kuusi Daavid varoittaa, “Hän antaa sataa jumalattomien päälle pauloja, tulta ja tulikiveä;
polttava tuuli on heidän maljansa osa.” Miksi? Daavid vastaa, “Sillä Herra on vanhurskas” (v. 7). Tämä on vanhurskas tuomio—aivan kuin Sodoman ja Nooan sukupolven tuomiot.
Mitä vanhurskaiden tulee tehdä? Entä Herran kansan?
Ensinnäkin, annan sinulle käytännöllisen sanoman, jonka sain henkilökohtaiseksi ohjeistuksekseni. Varastoi ruokaa, hygieniatuotteita ja muita perustarpeita 30 päivän ajalle. Suurissa kaupungeissa tavaratalot tyhjenevät tunnissa kun merkit uhkaavasta katastrofista tulevat tietoon.
Hengellisellä tasolla voimme reagoida kahdella eri tavalla. Tämä tulee esiin Psalmissa 11. Joko pakenemme “vuorelle kuin lintu” tai, voimme tehdä kuten Daavid teki ja kiinnittää katseemme Herraan, joka “on pyhässä temppelissään, hänen valtaistuimensa on taivaassa. Hänen silmänsä näkevät kaiken, hänen katseensa tutkii ihmissydämet” (jae 4).” “Herraan minä turvaan” (jae 1).
Sanon itselleni: ei ole tarpeen juosta tai piiloutua. Tämä on Herran vanhurskas teko. Katselen Herraamme hänen valtaistuimellaan hänen lempeän, rakastavan katseensa seuratessa jokaista askeltani—luottaen että hän pelastaa kansansa tulvien, tulipalojen, onnettomuuksien, kaikenlaisten koetuksien keskellä.
Huom! En tiedä milloin nämä asiat tulevat tapahtumaan, mutta tiedän että se hetki ei ole kaukana. Olen vuodattanut sydämeni teille. Tehkää tälle sanomalle kuten parhaaksi näette.
Herra siunatkoon ja varjelkoon teitä.
Kristuksessa,
7.3.2009

DAVID WILKERSON

http://davidwilkersontoday.blogspot.com
_ _ _ _ _ _ _
Jouko Pihon kommentti 8.3.2009
Mitä tulee piiloutumiseen, niin näen asian niin, että osa uskovista voi saada kehotuksen piiloutumiseen sen Sanan
mukaan, että ”mielevä näkee vaaran ja kätkeytyy”. Osa uskovista taas pysyy paikallaan ja Jumala auttaa ja varjelee
heitä siellä missä he ovat. Jokaisen tulisi toimia sen mukaan, miten kokee Herran johdattavan.
Avatar
pertsa2010
Ylläpitäjä
 
Viestit: 90
Liittynyt: 24.10.2013 09:05

Paluu Profetioita

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa

cron