Näky-kirjan tiivistelmä - David Wilkerson

Jokainen tutkikoon lukemansa profetia itse.

Näky-kirjan tiivistelmä - David Wilkerson

ViestiKirjoittaja pertsa2010 » 27.10.2013 20:19

Kuva

Tässä Näky-kirjan tiivistelmä:

Evankelista David Wilkerson näki Jumalan lähettämän näyn huhtikuussa
vuonna 1973. Näky käsitteli viittä traagista onnettomuutta.
Wilkerssonille annettiin näky lopun ajoista rukouksessa. Wilkerson
kertoo: " Aluksi en tahtonut uskoa sitä, mitä näin ja kuulin. Näyn
sanoma oli liian pelottava, liian paljon Ilmestyskirjaa muistuttava,
liian huolestuttava minun materialistiselle mielelleni. Mutta näin sen
uudelleen yö toisensa jälkeen,,,Jumala on neuvonut minut puhumaan
kuuluvasti. Olen koetellut näkyäni Jumalan sanalla, ja raamatunkohdat
vastaavat sen sanomaa. Toiset tapahtumista on kauempana. Mutta uskon,
että kaikki mainitut tapaukset toteutuvat tämän sukupolven aikana."

Ennustuksista Wilkerson kertoo vuonna 1973.

1) Taloudellinen sekasorto. Romahdus tulossa. Edessämme on
maailmanlaajuinen taloudellinen sekasorto. (Tämä oli näystä selvin.)
Yhdysvaltain dollari ei ole ainoa joka heikkenee, vaan myös muut
maailman valuutat ovat samassa asemassa. Näyssä taloudellinen sekasorto
iskee ensiksi Eurooppaan, sitten Japaniin, Yhdysvaltoihin, Kanadaan ja
ennen pitkää muihinkin maihin. Autoteollisuus kärsii tuolloin pahoja
tappiota. Melkein kaikki mikä vaikuttaa talouselämään, näyttää synkältä.
Lama alkaa paikoittain- mutta vaikuttaa lopulta kaikkeen teollisuuteen.
( Kirjoittajan huom.sitaateissa)t

Näyssä Wilkerson näki , että kaikki maailman rahajärjestelmät vaaditaan
järjestettävän uudelleen yhtenäiseksi järjestelmäksi.
(Euroopassa nyt
luotu ERM?) Wilkerson uskoo, että syntyy uusi Rooman valtakunta. Sieltä
nousee maailmaan sellainen johtaja joka luo järjestyksen. Luodaan
"kävelevä luottokortti" järjestelmä. Näkymättömät numerot piirretään
otsaan ja kyynervarteen. Merkki vaaditaan kaikilta, eikä kukaan voi
ostaa tai myydä ilman tätä näkymättömästi (numero näkyy fotoskoopissa.)
tatuoitua numeroa.Kehitetään jonkinlainen yleismaailmallinen
luottokorttijärjestelmä, ja kansakunnat voivat käyttää paljon luottoja
hyväkseen.

Wilkersonille näytetään, että taloudelliset pysähdykset ja sekasorto
aiheuttaa ihmisillä hätää ja kärsimystä. Itsemurhat lisääntyvät.

Tulossa oleva taloudellinen sekasorto johtaa syytöksiin
ympäristönsuojelijoita vastaan, koska nämä arvostelevat
teollisuusyrityksiä. Näyssä näytetään, että myönteinen ajattelu ilman
Jumalaa omalla tahdon voimalla lisääntyy. Tulee positiivisen ajattelun
guruja ja puolesta puhujia.

60-luvun mellakat ja mielenosoitukset ovat historiaa, mutta näyssä
näytetään toinen aalto.
Taloudellinen epävarmuus synnyttää uusia
mellakoita, mielenosoituksia ja epäjärjestystä kansalaisten keskuudessa.
Sosiaalisia uudistusohjelmia joudutaan supistamaan; vähemmistöryhmät
kärsivät eniten.

2) Rajut säämuutokset ja maanjäristykset tulevat rikkomaan ennätyksiä
ympäri maailmaa.
Maailma saa todistaa suurten kärsimysten alkuvaiheita,
jotka historian rajuimmat säänmuutokset, tulvat ja hirvittävät
onnettomuudet ovat aiheuttaneet. Sellaisia ei ole vielä koskaan ennen
nähty.

- Maanjärsityksiä mm. Yhdysvalloissa.
- Nälänhätä tulossa. Tulee katastrofi vuosia, jolloin kuivuus, tulvat ja
muut säästä johtuvat onnettomuudet vievät mennessään suuria määriä
maailmanravintovarastoista. Lumettomat talvet on tulossa, kuivuutta,
tulvia,,,Maapallon väkiluku kasvaa nopeammin kuin ruokavarastot.
Hirmumyskyt, pyörremyrskyt ja raemyrskyt lisääntyy ja niitä esiintyy yhä
useammin aiheuttaen tuhojaan. Maanpurkaukset, veri-ja kuusumu, kosmiset
myrskyt- nämä ja monet muut tapahtumat saavat monet ihmettelemään. Usva,
joka leijuu maailmankaikkeudessa, muuttaa kuun punaiseksi ja saa aikaan
pimeitä aikoja maapallolla- melkein kuin aurinko lakkaisi paistamasta.

Luonto villiintyy yhä rajummin seuraavan vuosikymmenten aikana. Luonto
menettää tasapainonsa ja säätä on vaikeampi ennustaa. Äkillisiä myrskyjä
esiintyy varoittamatta. Eteläisimmät alueet ovat ennätyksellisten
kylmien aaltojen kourissa ja pohjoisemmat seudut joutuvat kokemaan
erikoisen kuumia aaltoja. ( Kuten Suomen kesät viime
vuosina,Huom)Kulkutaudit puhkeavat eri puolilla maailmaa esityisesti
Intiassa, Pakistanissa,,,

3) Saastan tulva. Moraalinen romahdus on tulossa. Wilkerson näkee, että
himon demoninen henki pyyhkii yli monien kansojen tuoden mukanaan
alastomuutta, turmeltuneisuutta ja saastan tulvaa. Wilkeson näkee
alastomuuden lisääntyvän televisiossa, lehtikioskeilla, yms.
informaateissa. Hän puhuu homoseksuaalisesta epidemiasta. Hän näkee
näyssä massahomoseksualismin leviävän sekä poikkeavien seksuaalirikosten
tulevan yhä tavallisemmaksi ja paheellisemmiksi. Lankeaminen lisääntyy.
Miehen ja vaimon vaihto lisääntyy ja suuret määrät nuoria elää yhdessä
menemättä naimisiin. (vrt. tämän päivän avoliitot.) Hän näkee, että
moraalittomuus johtaa rakkauden kylmenemiseen. Aistillisia nautintoja
rakastavia on paljon enemmän kuin niitä, jotka rakastavat Jumalaa.
Näyssä näytetään joidenkin pappien lankeavan seksuaaliseen
siveettömyyteen. Osa papeista "pehmenee" avioeroille. Pappien
keskuudessa paljolti kaksinaismoralismia. Tulee juoruja, vääriä
oppeja,Pyhän Hengen laiminlyöntiä, valheellinen Jeesus-liike sekä oikean
Jeesus-liikkeen uudestisyntyminen.

4) Tulevaisuuden nuoriso-ongelma nro yksi on se,että lapset vihaavat
vanhempiaan ja nousevat vanhempiaan vastaan.
Teini-ikäisten alkoholismi
lisääntyy,kapinaa hengellistä tyhjyyttä vastaan,,,Miljoonat viattomat
lapset tulevat kaltoin kohdelluiksi vanhempiensa avioeron tähden.

5) Wilkerson näkee vainoamisen. Wilkerson näkee vuonna 1973
tulevaisuudessa syntyvän maailman ylikirkon, joka koostuu vapaista,
ekumeenisita protestanteista ja roomalaiskatolisesta kirkosta, jotka
muodostavat keskenään poliittisen liiton. Wilkerson näkee tämän
antikristilliseksi. Tämä voimakas kirkkounioni on mukana monissa
toiminnoissa. Näky kertoo, että ylikirkko toivottaa homoseksuaalit
tervetulleiksi ja he puolustavat homoseksuaalisuutta. Heitä aletaan
vihkimään kirkon virkoihin. Tulee alastontanssia ja okkultismia
kirkkoon, jotka superkirkko hyväksyy. Vastapainoksi syntyy
Yliluonnollinen kirkko, jonka muodostavat todelliset Jeesuksen
Kristuksen seuraajat. Heitä liittää yhteen Pyhä HEnki, luottamus
Kristukseen ja Hänen sanaansa.

Lopun aikoina kristillinen kasvatus turmeltuu, Jeesus- vallankumous
"hapantuu", tulee liike, joka vihaa Kristusta, ja hengellistä herätystä
rauta- ja banbuesiripun takana. Vuonna 1973 Wilkersonille näytettiin
Neuvotoliiton romahtaminen.


Paljon tulee tapahtumaan ja kristityn pitää seurata merkkejä, jotta
olisi valmis kun Herra tulee. Kaikenlaiset maalliset kiusaukset tulevat
viettelemään kristittyjä siinä missä muitakin. Osa kristityistä tulee
hengellisesti laiskoiksi, joka aiheutuu rikastumisesta. Jumalan sanan
äärelle ei enää hakeuduta, vaan pikemminkin television ääreen tms.
Välipitämättömyys lisääntyy joka asiassa.

Jumalan sanat pelottaville ajoille on, ettei kristityn tarvitse pelätä,
sillä JUMALALALLA ON KAIKKI HALLINNASSA!
"Sinä olet minun suojani, sinä varjelet minut hädästä, sinä ympäröit
minut pelastuksen reimulla." (Ps.32:7)

Jos haluat lukea aiheesta tarkempaa tässä lähde:

David Wilkerson "Näky" 1974 Päiväosakeyhtiö, 5.painos Gummerus Jyväskylä
2001.
Avatar
pertsa2010
Ylläpitäjä
 
Viestit: 90
Liittynyt: 24.10.2013 09:05

Paluu Profetioita

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron