kultaomenia hopeamaljoissa

Hengellisiä asioita
Tänään on 12.12.2017 00:28

Kaikki ajat ovat UTC + 2 tuntia




Aloita uusi ketju Vastaa viestiin  [ 2 viestiä ] 
Kirjoittaja Viesti
ViestiLähetetty: 18.02.2014 12:42 
Poissa
Avatar

Liittynyt: 24.10.2013 15:39
Viestit: 26
Kuva


Kristuksen Vanhurskaus Ilman Parannusta?



Prof. Johan Malan, Mossel Bay, South Africa (May 2011)

Vaarallinen käytäntö, joka esiintyy useimmissa kristillisissä seurakunnissa, jopa niiden keskuudessa, jotka tunnustautuvat evankelikaaleiksi, on hengellisten normien alentaminen pyrkimyksessä ohittaa Raamatun vaatimus täydellisestä parannuksesta. Uskoa Kristukseen julistetaan sellaisella tavalla, että se antaa ymmärtää, että Jumalan vanhurskaus luetaan kaikille uskoville ilman vaatimusta vastavuoroisesta kaikkien tietoisten syntien hylkäämisestä. Tämän virheellisen vanhurskauttamiskäsityksen mukaan synnit pitäisi tunnustaa, mutta ei välttämättä hyljätä.

Verkkosivullaan www.gracethrufaith.com Jack Kelley selvästi suosittelee kiisteltyä oppia vanhurskauttamisesta hyväksiluetun vanhurskauden kautta ilman nimenomaista velvoitetta syntisille tehdä parannus synneistään. Hänen mukaansa Kristuksen pyhä luonto luetaan hyväksemme ja se on ainoa luonto, jonka Jumala näkee meitä katsoessaan. Niin kauan kuin panemme luottamuksemme Kristukseen, että Hän pelastaa meidät, niitä todellisea syntejä, joita me kaikki edelleen teemme, ei lueta meitä vastaan,

koska Herra Jeesus on kuollut antaakseen anteeksi kaikki menneet ja tulevat syntimme. Artikkelissaan, Left behind for bad behavior? (Jätetty jäljelle pahan käytöksenkö vuoksi?), Jack sanoo:

“Johtuen uskostamme ristintyön riittävyyteen Jumala pystyy näkemään meidät, ei sellaisina, kuin olemme, vaan sellaisina, kuin miksi tulemme, kun meidät tehdään täydellisiksi tempauksessa. Syntejä, joita vielä teemme, katsotaan ikään kuin me emme enää tekisi niitä, vaan se synnin luonto, joka vielä tilapäisesti asuu meissä. Tässä jälleen Paavalia: Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei; sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen. Jos minä siis teen sitä, mitä en tahdo, niin sen tekijä en enää ole minä, vaan synti, joka minussa asuu (Room. 7:18-20).”

Mihin valitettavaan ja matalaan hengelliseen malliin me olemmekaan vajonneet, jos pidämme Room. 7:13-24 kuvausta normaalina kristillisenä elämänä! Paavalihan viittaa tässä aikaan, jolloin hän oli lain herättämä ja tuomitsema, täysin tietoinen synneistä, jotka täydellisesti hallitsivat häntä, mutta ei vielä Kristuksen pelastama. Tuohon aikaan Paavali oli piintynyt synnin tekijä: “...sillä sisällisen ihmiseni puolesta minä ilolla yhdyn Jumalan lakiin, mutta jäsenissäni minä näen toisen lain, joka sotii minun mieleni lakia vastaan ja pitää minut vangittuna synnin laissa, joka minun jäsenissäni on. Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista?” (Room. 7:22-24)

Onko tämä oikeudenmukainen kuvaus Paavalin elämästä? Oliko hän pelastumisensa jälkeen ihminen, joka iloitsi laista (ei Kristuksen rististä) ja myös kurja ja itsepintainen synnin vanki? Teonsanat tässä raamatunkohdassa osoittavat jatkuvia tekoja ja keskeytymätöntä tilaa. Paavali sanoo: “...sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen” (Room. 7:19). Ja edelleen: “Sillä minä en tunne omakseni sitä, mitä teen; sillä [jatkuvasti] minä en toteuta sitä, mitä tahdon, vaan mitä minä vihaan, sitä minä [jatkuvasti] teen” (Room. 7:15). Tämän kohdan viimeisissä jakeissa hän antaa ratkaisun tähän vakavaan ongelmaan olla tietoinen synneistään lain valosta johtuen, mutta edelleen vanhan syntisen luontonsa avuton vanki: “...kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista? Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta!” (Room. 7:24-25). Laki oli hänen kasvattajansa Kristukseen (Gal. 3:24-25).

Pelastumisemme jälkeen meidän pitäisi jatkuvasti samaistua Jeesuksen Kristuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen: “Niin tekin pitäkää itsenne synnille kuolleina, mutta Jumalalle elävinä Kristuksessa Jeesuksessa. Älköön siis synti hallitko teidän kuolevaisessa ruumiissanne, niin että olette kuuliaiset sen himoille, älkääkä antako jäseniänne vääryyden aseiksi synnille, vaan antakaa itsenne, kuolleista eläviksi tulleina, Jumalalle ja jäsenenne vanhurskauden aseiksi Jumalalle. Sillä synnin ei pidä teitä vallitseman, koska ette ole lain alla, vaan armon alla” (Room. 6:11-14).

Tämä ei tarkoita, että saavuttaisimme synnittömän täydellisyyden tilan, mutta meidän pitäisi ainakin pyrkiä saavuttamaan se. Paavali sanoo: “Ei niin, että jo olisin sen saavuttanut, tai että jo olisin tullut täydelliseksi, vaan minä riennän sitä kohti, että minä sen omakseni voittaisin, koskapa Kristus Jeesus on voittanut minut” (Fil. 3:12). Matkalla kohti täydellisyyttä meidän pitäisi hengellisesti kasvaa “kunnes me kaikki pääsemme yhteyteen uskossa ja Jumalan Pojan tuntemisessa, täyteen miehuuteen, Kristuksen täyteyden täyden iän määrään, ettemme enää olisi alaikäisiä, jotka ajelehtivat ja joita viskellään kaikissa opintuulissa” (Ef. 4:13-14).

Jos haluamme kasvaa tällä tavalla, meidän pitäisi olla lujasti sitoutuneita noudattamaan käskyä pyhyyteen. Saamme tämän siunauksen vain, jos aktiivisesti ponnistelemme sen saamiseksi: “... niin puhdistautukaamme kaikesta lihan ja hengen saastutuksesta, saattaen pyhityksemme täydelliseksi Jumalan pelossa” (2.Kor. 7:1).

Lihan saastutus viittaa moraalisiin synteihin, kun taas hengen saastutus viittaa vääriin opetuksiin, joita olemme hyväksyneet. Pyhityksen prosessissa Pyhä Henki ohjaa meitä Jumalan Sanan syvempiin totuuksiin (Joh. 16:13). Ellemme täydellisesti antaudu pyhityksen kutsulle, me itseasiassa vastustamme Pyhää Henkeä, tai jopa hylkäämme Hänet: “Sillä tämä on Jumalan tahto, teidän pyhityksenne... joka nämä hylkää, ei hylkää ihmistä, vaan Jumalan, joka myös antaa Pyhän Henkensä teihin” (1.Ts. 4:3,8).

Emme voi tietentahtoen harjoittaa tiettyjä syntejä, koska se johtaisi välirikkoon Herran kanssa. Jatkuva synnin tekeminen voi varmasti estää taivaaseen pääsyn. Jos elämme sovituksessa (tai veren alla, kuten jotkut sanovat), niin kaikki synnit, jotka Pyhä Henki tuo tunnollemme, pitäisi välittömästi tunnustaa ja hyljätä (Snl. 28:13; 1.Joh. 1:9). Näitä syntejä tehdään johtuen inhimillisen ruumiimme ja luontomme heikkoudesta (vrt. Room. 6:19).

Heikkous ei itsessään ole synti, vaan ihmiselle ominainen piirre, joka voi johtaa syntiin (vrt. Hepr. 5:2; 7:28). Meillä on inhimillinen ruumis, joka aistiensa kautta on altis kiusauksille maailman, paholaisen ja synnin himon taholta.

Meitä vaivaavat myös muut heikkoudet; esim. rajoitettu tieto ja ruumiillinen voima, kuten myös negatiiviset tunteet, jotka joskus ottavat meidät hallintaansa. Koska Jeesuksella oli myös ihmisen ruumis, kuten meillä, Hänkin oli kiusattu, mutta ei koskaan alistunut siihen. Hän ymmärtää ongelmamme täysin ja on aina paikalla auttaakseen meitä heikkoudessamme, antaakseen meille voittovoiman ja antaakseen meille anteeksi, kun olemme tehneet syntiä.

Sillä ei meillä ole sellainen ylimmäinen pappi, joka ei voi sääliä meidän heikkouksiamme, vaan joka on ollut kaikessa kiusattu samalla lailla kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä. Käykäämme sentähden uskalluksella armon istuimen eteen, että saisimme laupeuden ja löytäisimme armon avuksemme oikeaan aikaan. (Hepr. 4:15-16).

Sillä sentähden, että hän itse on kärsinyt ja ollut kiusattu, voi hän kiusattuja auttaa. (Hepr. 2:18).

Jos kuitenkin kartamme armoistuinta, jossa voimme saada anteeksi ja puhdistua kaikesta vääryydestä ja sensijaan tietentahtoen ja jatkuvasti elämme synnissä, niin me antaudumme elämäntapaan, joka on hengellistä kapinaa. Sellaisista “uskovista” tulee piintyneitä syntisiä, jotka eivät enää voi väittää olevansa sovituksen suojan alla. He eivät vaella hengessä (vrt. Gal. 5:18), vaan jäävät lihan ja sen syntisten himojen hallintaan. “Sillä jos te lihan mukaan elätte, pitää teidän kuoleman; mutta jos te Hengellä kuoletatte ruumiin teot, niin saatte elää (Room. 8:13).

Luopujat, jotka yhä uudelleen antavat vapaat kädet lihalle jatkaen itsepintaisesti pahalla synnin tiellä, menettävät lopulta uskonsa ja pelastuksensa (vrt. Joh. 15:6; Hepr. 3:12-13). Jack Kelley ei kuitenkaan näe tätä näin. Hänen mukaansa jokainen uskova nauttii ikuista pelastusvarmuutta siitä riippumatta, kuinka elää. Hän sanoo: “Vaikka meitä kehotetaan voimakkaimmalla mahdollisella tavalla käyttäytymään Herraa miellyttävällä tavalla, niin UT ei sano missään, että käytöksemme vaarantaisi pelastuksemme, eikä se myöskään vaaranna paikkaamme tempauksessa. Vaikka siis teoriassa voimme tehdä mitä ikinä haluamme, niin jokin käytös ei vain ole hyvä” (Artikkelista: Left behind for bad behavior?).

Toisessa artikkelissa verkkosivullaan Kelley vähvistaa tämän näkemyksen: “Meidät on tehty vanhurskaiksi uskomme vuoksi, yhtä vanhurskaiksi kuin Jumala. Näin siksi, koska kun Jeesus meni ristille, Hän otti jokaisen elämämme synnin, menneen, nykyisen ja tulevan ja maksoi rangaistuksen niistä kaikista (Kol. 2:13-15). Jumala ei enää katso meidän olevan epävanhurskaita eikä ole olemassa syntiä, jota voisimme tehdä, että tulisimme sellaiseksi, koska Jeesus on jo sovittanut elämämme jokaisen synnin” (Artikkelista: OSAS and 1 Cor. 6:9-10; OSAS viittaa oppiin: Once Saved, Always Saved = Kerran pelastettu, aina pelastettu).

Tämä vakuutus, joka on hyvin miellyttävä kaikille luopujille (backsliders) ja tahallisille syntisille seurakunnassa, annetaan myös “uskoville homoille ja lesboille.”
'Homouskovien' asema

Seuraavat kysymys ja vastaus, koskien homouskovien asemaa, esiintyvät myös Jack Kelley'n verkkosivulla:

“Kysymys: Vastauksesi naiselle, jonka sisar oli lesbo, mutta myös uskova, pysäytti minut... Aina kun olen lukenut 1.Kor. 6:9-10, olen ajatellut sen tarkoittavan, että ne, jotka ryhtyvät sellaisiin tekoihin, eivät peri Jumalan valtakuntaa. Niinpä ihmettelenkin kuinka sellainen, joka elää homoseksuaalina ja on tuomittu, mutta katumaton, kuten hän näyttää olevan, voisi silti olla mukana seurakunnan Tempauksessa? Eikö katumus tarkoita kirjaimellisesti kääntymistä pois synnistään ja vaeltamista uudella tiellä? ...Minulle on hyvin vaikeaa sovittaa vastauksesi tämän naisen kysymykseen... ja pyydän ymmärtämään, etten ole sitä mieltä, että homouden synti olisi suurempi tai pahempi, kuin jokin muu synti. Pidän lujasti kiinni siitä tosiasiasta, että kukaan meistä ei ole täydellinen ja että vain Hänen verensä ja armonsa kautta kukaan meistä pelastuu...mutta uskon myös, että minulla on joitakin velvollisuuksia osoittaessani pelastustani vaelluksellani pelolla ja vavistuksella. Tiedän, että pelastus ei koske tekoja, mutta eikö elämämme pitäisi tulla ilmi kristillisessä elämässä, joka jatkuvasti näyttää enemmän Kristuksen kaltaiselta eikä muun maailman kaltaiselta, jossa elämme? Selventäisitkö?”

“Vastaus: Pyydän etukäteen anteeksi, koska en luultavasti aio esiintyä yhtä diplomaattisena vastatessasi kysymykseesi, kuin sinä olet ollut kysyessäsi sitä. Minulta on kysytty tätä useita kertoja ja haluan varmistaa, että olen ehdottoman selväsanainen sinulle ja muille kysyjille.

“Jakeissa 1.Kor. 6:9-10 avainlause on: “etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa.” Paavali jatkoi sitä osittaisella luettelolla käytöstavoista, joita väärät tuovat esiin. Ongelma on, että usein myös uskovat tuovat esiin tätä samaa käytöstä. Sinun tarvitsee lukea vain hiukan vuorisaarnaa todetaksesi sen. Kuinka voi olla näin? Koska meidän vanhurskautemme luetaan meille uskon kautta käytöksestämme huolimatta. Jumalan silmissä vanha minämme on jo mennyt ja uusi on jo tullut (2.Kor. 5:17). Herran kuoleman hyväksyminen maksuna synneistämme teki meidät yhtä vanhurskaiksi, kuin Jumala (2.Kor. 5:21). Emme enää kuulu vääriin, jotka eivät peri valtakuntaa.

“Kirjoittaja sanoi sisarensa olevan uudestisyntynyt ja että hän tunnistaa käytöksensä synniksi. Jos niin on, niin se tekee hänestä katuvan, koska katuminen tarkoittaa mielen muuttamista. Se ei tarkoita synnin tekemisen lopettamista. Jos tarkoittaisi, niin Raamatun kehotuksessa katua ja pelastua ei olisi järkeä, koska jos voisimme lopettaa synnin tekemisen, meidän ei tarvitsisi pelastua. Jopa Paavali tunnusti, ettei voinut lopettaa synnin tekemistä, mutta oli kiitollinen, että syntiä tehdessään Herra näki sen hänessä asuvana synnin luontona eikä hänenä itsenään (Room. 7:20).


Ylös
 Profiili  
 
ViestiLähetetty: 18.02.2014 12:42 
Poissa
Avatar

Liittynyt: 24.10.2013 15:39
Viestit: 26
Kuva

“Läpi Uuden Testamentin meitä kehotetaan käyttäytymään tavalla, joka miellyttää Jumalaa tapana kiittää pelastuksestamme, mutta meitä ei missään uhkailla sen menettämisellä, ellemme käyttäydy siten. Tämä nainen ei elä voittoelämää maan päällä ja sen vuoksi häviää siunauksissa, mutta paikan menetys iankaikkisuudessa ei kuulu siihen...

“Jos kirjoittajan sisar on uudestisyntynyt, niin hänellä on jo taattu paikka valtakunnassa (Ef. 1:13-14) ja hänet otetaan Tempauksessa. Kun hän pääsee sinne, hän on uudessa täydellisessä ruumiissa ja kaikki hänen syntinsä kuuluvat pimeään kaukaiseen menneisyyteen, aivan kuten sinun ja minunkin. Siihen saakka ainoa ero välillämme on, että hänen syntinsä ovat ilmeisempiä meille, kuin meidän syntimme hänelle.” (Lainauksen loppu verkkosivulta www.gracethrufaith.com).
Meidän vastauksemme

Jack Kelley'ä ja kaikkia samanmielisiä pitäisi muistuttaa, että lupaus ruumiin ylösnousemuksesta ja sitä seuraavasta synnittömästä elämästä taivaassa ei ole puolustus antautumiselle tahallisiin synteihin nykyisen elämämme aikana. Herra Jeesus tuli maailmaan, ei vain maksamaan synneistämme, vaan myös “pelastamaan kansansa heidän synneistään” (Mt. 1:21). Hän on “Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin” (Joh. 1:29). Kuinka voimme elää tietentahtoista ja itsepintaista syntielämää ja silti pitää itseämme pelastuneina synneistämme? Kuinka voivat sellaiset uskovat koskaan todistaa kuolettaneensa lihan syntisine himoineen?

Luopuminen on hyvin todellinen ja hyvin traaginen mahdollisuus niiden elämässä, jotka läträävät synnissä tulemalla piintyneiksi juomareiksi, huorintejöiksi, avionrikkojiksi, homoiksi, varkaiksi tai anastajiksi (1.Kor. 6:9-11). Paavali valistaa selvästi ja yksikäsitteisesti seurakunnan jäseniä Korintossa, että jos he jatkuvasti elävät sellaisissa synneissä, he eivät tule näkemään taivaan valtakuntaa. Kuinka he voivat väittää olevansa pestyjä, puhdistettuja ja synneistään vapautettuja, jos he edelleen elävät niissä? Sellaiset ihmiset pettävät itseään ja riippuvat kiinni kuolleessa uskossa ilman tekoja (Jk. 2:26).

Jack Kelley kuitenkin sanoo, että on OK olla piintynyt homo, jos sinulla vain on todistus Kristuksen vastaanottamisesta Vapahtajanasi. Hänen mukaansa Jumala ei milloinkaan edes ajattele syntisiä tekojasi, koska Hän näkee sinussa vain Poikansa täydellisen elämän, joka luettiin sinun hyväksesi. Näin ei Raamattu sano. Paavali varoitti luopuneita heprealaisia uskovia, että jatkuva synnin tekeminen lopulta tuhoaa heidän uskonsa ja antaa heille pahan sydämen. He olivat aluksi “veljiä Kristuksessa,” mutta lopussa paatuneita syntisiä, jotka ovat erossa Jumalasta:

“Katsokaa, veljet, ettei vain kenelläkään teistä ole paha, epäuskoinen sydän, niin että hän luopuu elävästä Jumalasta, vaan kehoittakaa toisianne joka päivä, niin kauan kuin sanotaan: "tänä päivänä", ettei teistä kukaan synnin pettämänä paatuisi” (Hepr. 3:12-13). Sellaiset ihmiset eivät ole voittajia, koska he eivät loppuun saakka pysyneet lujina pyhyyden tiellä: “...sillä me olemme tulleet osallisiksi Kristuksesta, kunhan vain pysymme luottamuksessa, joka meillä alussa oli, vahvoina loppuun asti” (Hepr. 3:14).

Olemme kaidalla tiellä, joka ei salli tinkimistä eikä syntisiä elämäntapoja jumalisuuden ulkoisen muodon varjolla. Inhimillistä heikkoutta eikä henkilökohtaisia vapauksia voi tarjota puolustuksena pyhyyden puutteellemme ja todelliselle sitoutumiselle Herraan Jeesukseen – eikä myöskään hyväksi luetun vanhurskauden muodolle, joka ei aseta meille mitään moraalisia vaatimuksia. “Pyrkikää ... pyhitykseen, sillä ilman sitä ei kukaan ole näkevä Herraa” (Hepr. 12:14).

Paavali sanoo, että tempauksen päivänä meidän pitäisi olla nuhteettomia hengen, sielun ja ruumiin puolesta (1.Ts. 5:23). Herra ei ajattele vain hengellistä antautumistamme Hänelle, vaan myös psykologista mielenlaatuamme ja ruumiillista käytöstämme. Meidän pitäisi elää jatkuvaa poispanemisen ja pukeutumisen elämää:

“Kuolettakaa siis maalliset jäsenenne: haureus, saastaisuus, kiihko, paha himo ja ahneus, joka on epäjumalanpalvelusta, sillä niiden tähden tulee Jumalan viha, ja niissä tekin ennen vaelsitte, kun niissä elitte. Mutta nyt pankaa tekin pois ne kaikki: viha, kiivastus, pahuus, herjaus ja häpeällinen puhe suustanne. Älkää puhuko valhetta toisistanne, te, jotka olette riisuneet pois vanhan ihmisen tekoinensa ja pukeutuneet uuteen, joka uudistuu tietoon, Luojansa kuvan mukaan” (Kol. 3:5-10; vrt. 1.Piet. 2:1-2; Jk. 1:21-22; Ef. 4:31-32).

Synnit pitäisi tunnustaa ja hyljätä sillä hetkellä, kun tulemme niistä tietoisiksi ja tilalle meidän pitäisi pukeutua Kristuksen pyhään luontoon. Em. raamatunkohdassa kolossalaisia muistutetaan, että aikaisemmin he vaelsivat tietyissä synneissä ja se teki heistä tottelemattomia, jotka olivat Jumalan vihan alla, mutta heidät vapautettiin näistä synneistä ja nyt kehotetaan etenemään tällä tiellä tunnustamalla ja hylkäämällä kaikki synnit, joista heidät on tuomittu. He eivät saisi vain, kuten Kelley sanoo, tunnustaa synnit ja sitten tuntea itsensä vapaiksi jatkamaan niiden harjoittamista. Meidän täytyy kiristää rengasta ja panna pois myös väärät asenteet, valheet, viha, saastainen kieli, koska ne ovat vastakkaisia Kristuksen pyhälle luonnolle.

Vanha luonto syntisine taipumuksineen on luovutettu ristiinnaulittavaksi vasta, kun antaudumme täydellisesti ja siitä seuraa, että Pyhä Henki kyllästää meidät Kristuksen uudella luonnolla. Senjälkeen kaikki käytöksemme pitäisi olla todistusta Pyhällä Hengellä täyttymisestä: “Vaeltakaa Hengessä, niin ette lihan himoa täytä” (Gal. 5:16).

Henki vakuuttaa meidät jatkuvasti synnistä ja myös Kristuksen vanhurskaudesta. Jos pidämme tiettyä syntiä anteeksiantamattomana ja voittamattomana, niin me aliarvostamme Kristuksen armoa ja teemme itsemme tuon kyseisen synnin orjiksi. Kuinka maailma voisi pitää meitä lunastettuina sellaisissa olosuhteissa? Paljon vähemmän tulee Herra kuvailemaan meitä voittajina. Tule Hänen tykönsä, koska Hän on voimallinen pelastamaan.

Otammeko selvän kannan kaikkia synnin muotoja vastaan? Jumala vihaa syntiä ja tästä syystä Hän osoittaa aina selvästi, että Hänen vihansa lepää syntisten päällä. Tämä Jumalan ominaisuus oli ilmeinen esihistoriallisista ajoista saakka, kun Saatana ja häntä seuraavat kapinalliset enkelit heitettiin ulos taivaasta. Myös ihmiskunnan historia antaa runsaasti todisteita tästä tosiasiasta. Ajattele Aadamin ja Eevan karkotusta Eedenin paratiisista lankeemuksen jälkeen, Israelin hajotusta Pyhästä Maasta jatkuvan luopumuksen vuoksi ja lopunajan seurakunnan (Laodikean) hylkäämistä koska yletön materialismi ja omavanhurskaus johti hengelliseen konkurssiin ja jumalisuuden kuolleeseen muotoon (Ilm. 3:15-17). Myös lopunajan seurakunta on paholaisen innoittaman petoksen uhri, mikä saa sen täydellisesti luopumaan totuudesta (1.Tim. 4:1). Onneksi on vielä suhteellisen pieniä evankelikaalisia seurakuntia, jotka eivät ole poikenneet totuudesta (Ilm. 3:8), mutta ne ovat harvat ja hajallaan.

Ihmisen ulkoinen käytös on heijastusta hänen sisäisestä hengellisestä tilastaan. Kun ihminen on kääntynyt ja vanhurskautettu uskonsa nojalla kolmiyhteiseen Jumalaan, niin hänen pelastuksensa pitäisi myös näkyä hänen käytöksessään, koska hän on velvoitettu kantamaan parannuksen arvoista hedelmää. Mitä tapahtuu, jos sellainen henkilö myöhemmin palaa siihen syntiseen elämäntapaan, jota noudatti ennen parannustaan? Voiko hän vaatia ikuista pelastusvarmuutta, ellei enää vaella pyhänä ja uudelleen alkaa syödä ja juoda juomarien kanssa? (vrt. Mt. 24:48-51).

“Ja jos vanhurskas kääntyy pois vanhurskaudestansa ja tekee vääryyttä, tekee kaikkien niiden kauhistusten kaltaisia, joita jumalaton tekee - saisiko hän tehdä niin ja elää? Ei yhtäkään hänen vanhurskasta tekoansa, jonka hän on tehnyt, muisteta. Uskottomuutensa tähden, johon hän on langennut, ja syntinsä tähden, jota on tehnyt, niiden tähden hänen on kuoltava” (Hes. 18:24).

Sama Jumala, joka Hesekielin aikana odottaa pyhää käytöstä kaikilta uskovilta, odottaa sitä edelleen Uuden Testamentin aikoina. Jumalan valtakunnan perusperiaate on, että meidän ei pitäisi tehdä syntiä. Jos teemme, niin se on vakava virhe, joka pitäisi välittömästi korjata: “Lapsukaiseni, tämän minä kirjoitan teille, ettette syntiä tekisi; mutta jos joku syntiä tekeekin, niin meillä on puolustaja Isän tykönä, Jeesus Kristus, joka on vanhurskas. Ja hän on meidän syntiemme sovitus; eikä ainoastaan meidän, vaan myös koko maailman syntien” (1.Joh. 2:1-2).

Paholainen syyttää meitä Jumalan valtaistuimen edessä, kun teemme syntiä (Ilm. 12:10) ja vaatii valvontaa ylitsemme, jos tulemme synnin orjiksi. Jos pysymme uskollisina Pyhän Hengen vakuutukselle välittömästi tunnustamalla ja hylkäämällä syntimme, niin paholaisen syytökset mitätöidään ja hyljätään, mutta jos vastustamme, tai jätämme huomioimatta Pyhän Hengen vakuutuksen ja jatkamme antautumista syntiseen käytökseen, niin olemme varmalla luopumisen tiellä, emmekä enää elä sovituksen alla.

Pyhän Henkensä kautta Herra antaa meille voiman olla enemmän kuin voittajia. Hän tarkastelee elämäämme nähdäkseen elämmekö voittajina, jotka eivät suostu synnin kiusauksiin. Kuuntele suuren Voittajan lupausta: “Joka voittaa, se näin puetaan valkeihin vaatteisiin, enkä minä pyyhi pois hänen nimeänsä elämän kirjasta ja minä olen tunnustava hänen nimensä Isäni edessä ja hänen enkeliensä edessä” (Ilm. 3:5). Mutta totuudesta poikenneiden luopujien nimet pyyhitään pois elämän kirjasta siitä tosiasiasta huolimatta, että ne aikaisemmin oli viety tuohon kirjaan (Ilm. 22:19).

Uskon ja käytöksen pitäisi olla sopusoinnussa toistensa kanssa. Elämäni on ulkoinen ilmaus asioista, joihin uskon. Jos ihmisellä on horjuva usko, tai jos hänellä on pelkkä jumalisuuden muoto ja hän palvelee Herraa vain huulillaan (Mt. 15:8), niin hänellä ei ole elämässään Pyhän Hengen voimaa ja siksi synnin kiusaukset voittavat hänet. Sellaiset ihmiset pyrkivät vanhurskauttamaan itsensä uskonsa perusteella ja sitten kohtaloonsa alistuen hyväksyvät, että “mehän olemme syntisiä,” joiden pitäisi rukoilla anteeksiantamusta jatkuville synneillemme. Tällainen asenne vastaa täydellistä antautumista synnin vallalle ja on myös ilmaus epäuskosta Herraan Jeesukseen Vapahtajana. Sellaiset ihmiset ovat kadotettuja, vaikka he ovat voineet tunnustaa Herran nimeä, pitäneet itseään kristittyinä ja jopa saarnanneet toisille. Herran kannalta syntinen käytös on todistus syntisestä sydämestä ja tästä syystä on mahdotonta elää vastoin Jumalan Sanaa ja samaan aikaan väittää olevansa oikeassa suhteessa Häneen:

“Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät; mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät. Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat teidän luoksenne lammasten vaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia. Heidän hedelmistään te tunnette heidät. Eihän orjantappuroista koota viinirypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita? Näin jokainen hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, mutta huono puu tekee pahoja hedelmiä. Ei saata hyvä puu kasvaa pahoja hedelmiä eikä huono puu kasvaa hyviä hedelmiä. Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, hakataan pois ja heitetään tuleen. Niin te siis tunnette heidät heidän hedelmistään. Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon” (Mt. 7:13-21). Juuri (usko) on ilmeinen hedelmässä (käytös tai luonne).

Mikä on Jumalan tahto? Olla pyhä kaikessa käytöksessäsi (1.Piet. 1:15-16). Paavali sanoo: “Sillä tämä on Jumalan tahto, teidän pyhityksenne, että kartatte haureutta... Sillä ei Jumala ole kutsunut meitä saastaisuuteen, vaan pyhitykseen. Sentähden, joka nämä hylkää, ei hylkää ihmistä, vaan Jumalan, joka myös antaa Pyhän Henkensä teihin” (1.Ts. 4:3,7,8).

Professorit Walvoord & Zuck (The Bible Knowledge Commentary, s. 701-703) sanovat mm. seuraavaa 1.Ts.4:1-12 käskystä pyhyyteen:

“Ensimmäinen ohje tuottamaan suurempaa pyhyyttä on pidättyminen seksuaalisesta moraalittomuudesta. Paavali kutsuu lukijoitaan karttamaan sitä sisällyttäen tarpeen harjoittaa itsekuria, jonka Jumalan henki mahdollistaa. Kristittyjen tulee välttää ja pidättyä jokaisesta seksuaalisen käytännön muodosta, joka on Jumalan ilmoitetun tahdon piirin ulkopuolella, nimittäin aviorikoksesta, esiaviollisesta ja avioliiton ulkopuolisesta kanssakäymisestä, homoseksuaalisuudesta ja muista perversioista.

Haureudeksi käännetty kreikankielen sana on porneia, jolla on lavea merkitys sisältäen kaikki em. käytännöt. Tessalonikalaiset elivät pakanallisessa ympäristössä, jossa löyhää seksuaalisuutta ei vain avoimesti harjoitettu, vaan myös kannustettiin... Jos enemmän kuin kaksi ihmistä harjoittaa seksiä Jumalan tahdon ulkopuolella, niin he vetävät Jumalan vihan päällensä: “...sillä haureelliset ja avionrikkojat Jumala tuomitsee” (Hepr. 13:4) Seksuaalinen moraalittomuus on syntiä ja Jumala tuomitsee kaiken synnin (Room. 6:23)...

“Toinen erityinen kristillistä elämää koskeva kehotus on veljellisen rakkauden viljeleminen... Kristityt oppivat nopeasti, että uskovien välillä on todellinen sukulaisuus ja he liittyvät toisiin kristittyihin tavalla, jolla eivät liity Jumalan perheen ulkopuolisiin... Osoitus, että he olivat oppineet veljellisen rakkauden läksyn, oli heidän syvä, epäitsekäs antamisen mieltymyksensä kristityille Makedonian muissa osissa...

“Kolmanneksi, omilla käsillään työskenteleminen osoittaa rakkautta veljiin, koska itsensä kannattava henkilö ei ole toisten kuormana. Tessalonikassa ollessaan Paavali itse asetti esimerkin työskentelemällä omin käsin (1.Ts. 2:9). Tämä jae (1.Ts. 4:11) korottaa käsillään työskentelemisen arvoa. Kreikkalaiset halveksivat käsityötä ja teettivät sitä orjilla niin paljon, kuin mahdollista... Työ itsessään on siunaus ja kristittyjen ei milloinkaan pitäisi halveksia omin käsin työskentelemistä. Mies, joka on valmis työskentelemään käsillään, osoittaa rakkauttaan veljiinsä olemalla valmis nöyryyttämään itsensä hankkimalla omat tarpeensa, niin ettei ole toisista riippuvainen, vaan elättää itsensä” (lainauksen loppu).

On myös monia muita pyhityksen sovelluksia, joita kaikkia pitäisi näkyvästi osoittaa kristillisen käytöksen kautta. Laajimmassa merkityksessään pyhitys pitäisi määritellä seuraavien tunnuspiirteiden puitteissa:

· Pyhän Hengen täyteys, joka käy ilmi siitä tosiasiasta, että sellaisella ihmisellä on hyvä maine yhteiskunnassa, koska hän osoittaa henkilökohtaista pyhyyttä ja on myös täynnä jumalallista viisautta (Apt. 6.3). Hän ei ole röyhkeä eikä väkivaltainen eikä rahanahne (1.Tim. 3:1-7; 1.Piet. 5:2-3). Hän vaeltaa Hengessä ja sen vuoksi on voittaja, joka elää puhdasta elämää (Gal. 5:16).

· Sellaisella henkilöllä ei ole mitään osuutta pimeyden hedelmättömiin tekoihin ja siihen nimenomaan kuuluu alkoholijuomien käyttö (Ef. 5:11,18; 1.Tim. 3:3). Ruumiimme on Pyhän Hengen temppeli eikä sitä pitäisi saastuttaa syntisillä tavoilla (1.Kor. 3:16-17).

· Tällainen henkilö on täynnä Jumalan rakkautta, jota Pyhä Henki vuodattaa hänen sydämeensä (Room. 5:5). Rakkaus maailmaan ja rakkaus syntiin ovat vastakkaisia sellaiselle sydämelle eikä niillä ole hallintaa hänen ylitseen (vrt. 1.Joh. 2:15-17). Ne, jotka uudelleen tavoittelevat toista rakkautta, ovat luopujia, jotka eivät enää elä pyhinä (Ilm. 2:4-5).

· Pyhä ihminen on nöyrä palvelija (Lk. 9:23; Mk. 10:44-45). Hän kerskaa Kristuksen rististä ja aina antaa Herralle kunnian kaikesta, mitä Hänen Nimessään on saavutettu (Gal. 6:14). Hän ei ole ylpeä eikä kerskaileva.

· Aito pyhyys liittyy aina Pyhän Hengen täyteyteen. Se antaa ihmiselle voiman ja rohkeuden julistaa evankeliumia vihamieliselle maailmalle. Hänellä on rakkaus evankelioimiseen ja hän näkee paljon vaivaa sen edistämiseksi ja kannattamiseksi.

· Pyhät ihmiset voittavat synnin ja kaikki Saatana hyökkäykset heitä vastaan. Henkilö, joka on täynnä Pyhää Henkeä, on vahva Herrassa, vastustaa pahaa ja kestää kaikki perkeleen kavalat juonet (Ef. 6:10-11).

· Pyhyydelle on luonteenomaista myös rukouselämä ja horjumaton usko (Jk. 1:6; 5:16). Todella pyhittynyt ihminen puhuu enemmän Jumalalle sieluista, kuin sieluille Jumalasta. Tässä on syy, että Pyhän Hengen voitelu lepää hänen yllään ja hänen työnsä ovat siunattuja.

· Pyhyys johtaa aina suureen kiinnostukseen Raamatun profetioiden täyttymistä kohtaan (Joh. 16:13; 1.Ts. 5:20). Todella pyhittyneet ihmiset valvovat ja rukoilevat, että olisivat arvollisia pakenemaan tulevaa ahdistusta (Lk. 21:36). He pyrkivät myös olemaan nuhteettomia pyhyydessä, kun taivaallinen Ylkä ilmestyy (Ef. 5:25-27; 1.Ts. 3:13; 5:23-24; Ilm. 19:7-8).

Meidän pitäisi varmistaa, että elämämme sanoman kautta pyhyyden valo ja Herran Jeesuksen pelastava armo loistaa kirkkaasti pimeässä maailmassa. Kuinka pystymme vakuuttamaan maailman jumalallisista totuuksista, jos noudatamme samoja lihallisia elämäntapoja, esiinnymme samalla tavalla, puhumme, kuten he puhuvat ja jaamme samat turmeltuneet arvot, kuin hekin? Lihalliset uskovat eivät ole voimavara Kristuksen seurakunnalle, vaan ennemminkin suuri häpeä (1.Kor. 3:1-3; Gal. 5:17). On täysin perusteetonta antaa sellaisille väärä toivo ikuisesta pelastusvarmuudesta heidän tehtyään puolisydämisen ja kyseenalaisen sitoutumisen Herralle. Ennemminkin heitä pitäisi kiireesti kutsua rehelliseen itsetutkisteluun, uudelleen sitoutumiseen ja täyteen antautumiseen pyhitykseen. (2.Kor. 13:5).


Ylös
 Profiili  
 
Näytä viestit ajalta:  Järjestä  
Aloita uusi ketju Vastaa viestiin  [ 2 viestiä ] 

Kaikki ajat ovat UTC + 2 tuntia


Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa


Et voi kirjoittaa uusia viestejä
Et voi vastata viestiketjuihin
Et voi muokata omia viestejäsi
Et voi poistaa omia viestejäsi

Etsi tätä:
Hyppää:  
cron
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö