Jumalan lapset – valvokaa!

Jos kirjoitukset ovat pitkiä luettavia, tuo ne tähän.

Jumalan lapset – valvokaa!

ViestiKirjoittaja noomi » 22.04.2014 07:34

    Kuva

Jumalan lapset – valvokaa!

Jeesus on tulossa pian takaisin. Elämme kirkkauden ajan ihanassa aamunkoitossa. Uskovat ovat heränneet ja saaneet uuden voiman ja meidän nuoruutemme on uudistunut kuin kotkan!?… (Jes.40;31) Valitettavasti vain tuo edellä kerrottu ei taida olla ihan totta. Me olemme päinvastoin väsyneitä ja turhautuneita. Jumalan sana on jäänyt jonnekin yhä kauemmas ja kaikki tuntuu menevän kohti pimenevää kaaosta. Mitä me voimme vielä tehdä?
Ensinnäkin, tämän ajan suuri haaste on, että meidän on uskallettava kohdata Jumalan totuus. Olipa se millainen tahansa. Ja määritettävä, tahdommeko me rakastaa sitä (2.Tess.2;10-12). Lopun aikaa käsittelevät Kirjoitukset ovat toteutumassa, ja Herra on vielä uskollinen omilleen, ”niille Siionissa, jotka synnistä kääntyvät” (Jes.59;20). Armollinen Jumala on vielä rakkaasti kutsumassa omaa kansaansa kääntymykseen ja parannukseen. Ja juuri se on tämän ajan seurakunnan suurin haaste. Haaste, jota tyhmät neitsyet eivät voi ymmärtää! Me elämme juuri nyt ajassa, jossa jyvät ja akanat seulotaan irti toisistaan. Jolloin uskovat (10 neitsyttä) valitsevat viisaasti tai tyhmästi… Ja jolloin ihmiset ottavat pedon merkin – ei ihan vielä ihoonsa, vaan sydämeensä. Sillä kaikki, mikä tapahtuu, tapahtuu aina ensin sydämissä.
Jesajan kirjan luvun 29 loppuosassa on Jumalan Sanan profetia viimeisille sukupolville. Luvun päällekirjoituksena on: ”Juudan hengellinen sokeus ja kuollut usko”.

9. Hämmästykää ja ihmetelkää, tuijottakaa sokeiksi itsenne ja sokeiksi jääkää! He ovat juovuksissa, vaikkeivät viinistä, hoipertelevat, vaikkeivät väkijuomasta.
10. Sillä Herra on vuodattanut teidän päällenne raskaan unen hengen ja sulkenut teidän silmänne - profeettanne, ja peittänyt teidän päänne - näkijänne.
11. Niin on kaikki ilmoitus teille niin kuin lukitun kirjan sanat; jos se annetaan kirjantaitavalle ja sanotaan: "Lue tämä", niin hän vastaa: "Ei voi, sillä se on lukittu",
12. ja jos kirja annetaan kirjantaitamattomalle ja sanotaan: "Lue tämä", niin hän vastaa: "En osaa lukea".
13. Ja Herra sanoi: Koska tämä kansa lähestyy minua suullaan ja kunnioittaa minua huulillaan, mutta pitää sydämensä minusta kaukana, ja koska heidän jumalanpelkonsa on vain opittuja ihmiskäskyjä,
14. sen tähden, katso, minä vielä teen tälle kansalle kummia tekoja - kummia ja ihmeitä, ja sen viisaitten viisaus häviää, ja sen ymmärtäväisten ymmärrys katoaa.

Tässä on kerrottu kuusi asiaa, joista jokainen on sen arvoinen, että meidän tulisi särkyä Jumalan pyhän ilmestyksen edessä. Ja rukoilla totuudessa, että Herra saisi reväistä rikki sydämemme ja antaisi meille armon etsiä häntä ja antaa Hänen tulla Jumalaksi meidän elämässämme.
Kerrotaan
? Tyrmistyttävästä ajasta ja sen aikaansaamasta hengellisestä sokeutumisesta…
? Kuinka hengellinen juopumus valtaa seurakunnan…
? Hengellisestä nukahtamisesta ja lopun ajan raskaasta unesta…
? Raamatun sanan sulkeutumisesta…
? Sitä seuraavasta uskon kuolemisesta…
? Jumalan vastauksesta kaikkeen tähän!

Tyrmistys ja sokeutuminen

Ei voi olla näkemättä, että maailma on, Jeesuksen sanojen mukaan, lähestymässä ”synnytystuskien alkua”. Jumalan kellossa ei aikaa voi kuitenkaan mitata katsomalla jumalatonta maailmaa, vaan katsomalla ensin seurakuntaa. Juuri nyt on kirkoissa ja seurakunnissa tapahtumassa uskomattomia asioita, jotka jättävät meidät – sanalla sanoen – tyrmistyksen valtaan!
Ja nyt Herra sanoo: ”Hämmästykää ja ihmetelkää, tuijottakaa sokeiksi itsenne ja sokeiksi jääkää!” Mitä tämä on? Mekin voimme tulla kokouksiin ja ihmetellä siellä (ulkopuolisen) maailman pahuutta ja seurakunnankin luopumusta. Tällainen tuijottaminen ei kuitenkaan auta ketään. Se sokeuttaa ja turruttaa lopulta jokaisen, joka sitä harrastaa. Suuri kysymys kuuluukin: Tahdommeko me kaiken tämän läpi katsoa ja nähdä totuutta? Me elämme itsepetoksessa, jos luulemme, että mielihyvin hyväksymme totuuden. Emme hyväksy, koska sisimmässämme tiedämme, että totuus on vaivalloista. On paljon mukavampaa ja helpompaa vain unelmoida kevyistä herätyksistä ja kuunnella ”profeettoja”, jotka niitä lupaavat. Ja nukahtaa sokeutumisen uneen. Nukahtaminen on pakoa - pakoa totuuden kohtaamisesta – niin kuin opetuslapset Getsemanessa pakenivat uneen, koska totuus oli heille liian vaikea. He eivät halunneet tiedostaa sitä. Viime hetkeen asti he ovat hyväksyneet vain oman unelmansa: ”Menköön sinulta pois sellainen malja… Älköön sinulle mitään sellaista tapahtuko…” Mutta niin kuin oli silloin, niin on nytkin tapahtuva, kun Jumalan aika on täyttymässä.

Kuva

Hengellinen juopumus

Millaista on kristityn elämä tänä päivänä Jumalan silmissä? Ajatelkoon sitä jokainen vain omalla kohdallaan. Hengellistä surffailua kokemusten ja tunteiden loputtomassa etsinnässä, mikä on juopuneen hoipertelua Jumalan silmissä. Etsitään hengellisyyden ulkokuoreen puettuja juhlia – hengellisiä bileitä, joissa Jeesusta ja Pyhää Henkeä käytetään surutta hyväksi erilaisten fiilisten, kokemusten ja juovuttavien tunteiden etsinnässä… Ja huudetaan vain: lisää tällaista … enemmän, enemmän … Ihmeitä ja merkkejä ja voimaa ja voitelua…
Mutta missä ovat nyt esim. Toronton ”herätyksen” lapset”? Makaavat sammuneena jossakin ja itkevät itkua, johon ei löydy lohduttajaa… ”He ovat juovuksissa, vaikkeivät viinistä, hoipertelevat, vaikkeivät väkijuomista…”

Raskas uni ja Raamatun sana

Lopun ajan syvä, väkevä uni valtaa ihmiset – kristitytkin! Nukahtaminen merkitsee vieraantumista Jumalan sanasta. Raamatun oikea profeetallinen sana sulkeutuu. Raamattua yritetään myös lukea ja opettaa, vaikka silmät ovat sokeutuneet silmävoiteen puutteesta (Ilm.3;18). Maailmaa kiertävät suuret opit lopun ajoista ovat juopuneiden raamatunselittäjien valheprofetioita. Kristikunta on suurelta osalta jäämässä juopuneiden tai sokeiden opettajien armoille. Ja kaikkein pahinta on tässä: Raamatun sana sulkeutuu ihmisiltä! Ei hengellisesti sokeutunut tai juopunut voi lukea Raamatun sanaa totuudessa. Se on häneltä lukittu kirja.

Ja jos julistajat ovat tällaisia, niin se lukkiutuu myös kuulujoilta. Ja totisesti – tämä on tapahtumassa silmiemme edessä! Ajatelkaa vaikka itseänne. Kuinka moni lukee vielä Raamattua säännöllisesti? Kun tulimme uskoon, luimme innokkaasti. Meillä oli pohjaton jano saada tietää Jumalasta ja oppia tuntemaan hänen sanansa. Mutta nyt, miksi emme lue enää? Siksi, koska meitä väsyttää! Me emme jaksa lukea! Me emme saa siitä mitään irti! Se ei avaudu meille! Raamattu ei puhu! Meidän hengelliseen elämäämme on alkanut hiipiä raskaan unen henki.

Mutta – miksi näin on käynyt? Luulen, että vastaus on yksinkertainen. Raamatun lukeminen on kuin fyysisen ruoan syöminen ja juominen. Lue sitä totuudessa, niin saat siitä ravintoa: hengellistä viisautta ja Pyhän Hengen voimaa. Kun sitten menet tekemään työtä Jumalan valtakunnan elopellolle, niin sinulla on taas kohta nälkä ja jano. Kaipaat taas ruokaa ja juomaa. Mutta, jos et käytä saamaasi hengellistä ravintoa mihinkään, niin sinä jäät kylläiseksi. Ja jos taas syö, niin vain lihoo. Toiseksi: Jos Jumalan sanaa ei oteta käyttöön omassa elämässä, niin Jumalan siunauksen virta tyrehtyy, ja Jumalan salaisuuksien kirkastuminen varmasti loppuu.

Jos sanot, että Raamattu ei enää puhu sinulle, niin tässä on varma syy. Ja tämä on – tyrmistyttävää – tosiasiallisesti koko länsimaisen kristikunnan tila tänä päivänä! Jos me todella tahdomme, että Jumala alkaa taas puhua meille Raamatun sanalla, niin meidän on päästettävä se virtaamaan omaan sisimpäämme. Jos me olemme saaneet jotakin hyvää, on se tarkoitettu jaettavaksi. Viisautta, voimaa, hyvinvointia, rahaa … kaikki on tarkoitettu jaettavaksi yhdessä muiden kanssa Jumalan kunniaksi. Näin antaudutaan Pyhän Hengen välikappaleeksi yksinkertaisen elämän tiellä. Tämä on ainoa keino valvoa lopun ajassa!
Profeetta Haggai julistaa kirvelevän totuuden tähän aikaan:

”Mutta profeetta Haggain kautta tuli tämä Herran sana: "Onko sitten aika teidän asua paneeleilla kaunistetuissa huoneissanne, kun tämä huone on rauniona? Ja nyt sanoo Herra Sebaot näin: Ottakaa vaari teistänne. Te kylvätte paljon, mutta saatte vähän. Te syötte, mutta ette tule ravituiksi. Te juotte, mutta jano ei sammu. Te vaatetatte itsenne, mutta ei tule lämmin. Ja palkkatyöläinen panee työpalkan reikäiseen kukkaroon. Näin sanoo Herra Sebaot: Ottakaa vaari teistänne. Nouskaa vuorille, tuokaa puita ja rakentakaa temppeli, niin minä siihen mielistyn ja näytän kunniani, sanoo Herra. Te odotatte paljoa, mutta se menee vähiin. Te tuotte kotiin, mutta minä puhallan sen pois. Minkä tähden? sanoo Herra Sebaot. Minun huoneeni tähden, kun se on rauniona ja te juoksette kukin oman huoneenne hyväksi. Sen tähden teiltä taivas pidättää kasteen ja maa pidättää satonsa.” (Hagg.1;3-10)

Jo nyt on kaikkialla nähtävillä tämä: Ihmiset nääntyvät janotessaan elämäänsä jotakin pysyvää. He etsivät epätoivoisesti elämän sisältöä ja tarkoitusta. Mutta miten käy käymässä: Jumalan sana pakenee heitä. He etsivät sitä, mutta eivät löydä. (Aam.8;11-12). Ja näin on käymässä, kuten Jesaja sanoi edellä 29;11-12!

Kuva

Seuraus Jumalan Sanan katoamisesta

Kristinusko on muuttumassa pelkäksi uskonnoksi. Uskonnolliset rituaalit ja muotomenot eivät anna mitään todellista sisältöä ihmisen sisäiseen kaipuuseen Jumalan luo. Jeesuksen veriuhri mitätöityy, laittomuus lisääntyy ja rakkaus kylmenee. Tässä on tulevaisuus, minkä myös Jeesus meille on etukäteen kertonut Sanassaan.

Ja vielä tämä rakas isänmaamme Suomi saa kokea Jumalan sanan toteutuvan vääjäämättömänä: ”Sen tähden, katso, minä vielä teen tälle kansalle kummia tekoja - kummia ja ihmeitä, ja sen viisaitten viisaus häviää, ja sen ymmärtäväisten ymmärrys katoaa”. Mitä tämä merkitsee, sen tulemme näkemään. Mutta varmaa on, että aika on tulossa, jolloin tämän maan viisaat ja ymmärtäväiset vaikenevat. Silloin he hiljaa tuijottavat silmänsä sokeiksi tyrmistyttäviä tapahtumia. Neuvoa heillä ei enää ole. Liittyminen rahaliittoon tai puolustusliittoon ei enää auta… Jumalan edessä meitä auttaa vain Jeesuksen veren liitto!

Johtopäätösten aika

Nyt on viimeinen hetki herätä valvomaan! Kun Jeesus puhuu viimeisistä ajoista, hän yhä uudestaan ja uudestaan kehottaa meitä valvomaan. Toisaalta Raamattu selvästi antaa ymmärtää, että aika on niin uuvuttava ja unelias, että kaikki tulevat vääjäämättömästi nukahtamaan. Jeesuksen tahto olisi, että me saisimme valvoa! Siksi hän niin rakkaasti meitä muistuttaa sen tärkeydestä. Hän tietää kyllä, että pimeys tulee. Pimeys, joka nielee, jos mahdollista, jokaisen. Mutta juuri tämän tähden Jeesus puhuu niin ihmeellisiä sanoja valvomisen autuudesta! Esim. Luuk.12;37: ”Autuaat ne palvelijat, jotka heidän herransa tullessaan tapaa valvomasta.! Totisesti, minä sanon teille: Hän vyöttäytyy ja asettaa heidät aterioimaan ja menee ja palvelee heitä!” Jokin erityisen suuri siunaus on saada valvoa lopun ajassa!

On siis mahdollista pysyä hereillä. Mutta se on niin kallis asia, että se on erikseen Jeesuksen sydämelle laskettu Hänen paluunsa aattona. Lopun aikana ei enää pysy hereillä itsestään vain käymällä seurakunnan kokouksissa. Valvomiseen on erityisesti panostettava! Meidän on pakko katsoa tämän ajan hämmästyksen ja tyrmistyksen läpi totuutta, joka on Jumalan Sana. Ja, jos tahdomme valvoa – on meidän annettava sille elämämme. Jos me aiomme olla, niin kuin muutkin ihmiset, me nukumme kohta. Nyt on aika nousta horroksesta ja karistaa unet silmäluomista. Tämä tapahtuu siten, että me päästämme Jeesuksen herruuden todelliseksi omassa elämässä. Vihdoinkin! Se on voiton tie! Täydellinen antautuminen ristin Jeesuksen edessä. Jumalan valtasuuruuden eteen murtuminen ja pyytäminen, että Hän saa olla meille JUMALA käytännön elämässä kaikissa asioissa.

Ja sydämen uudistuminen, puhdistaminen maailman hengestä, siitä irtisanoutuminen käytännön teoissa, maksoi mitä maksoi. Selvitä ihmissuhteesi. Käy pyytämässä anteeksi ja antamassa anteeksi. Palauta vääryydellä hankittu omaisuus. Jeesus pesee puhtaaksi salaisimmistakin synneistä ja vapauttaa uuteen voimaan – jos me tunnustamme syntimme ja selvitämme ne ihmisten maailmassa.
Jeesuksen läsnäolo on kaiken tämän arvoista.

J. Nieminen
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Paluu Hengelliset Pitkät kirjoitukset

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 5 vierailijaa

cron