Lyhyet David Wilkerson / Syksy

David Wilkersonin kautta tullutta antia.

JEESUS JA EFESON SEURAKUNTA

ViestiKirjoittaja noomi » 11.10.2014 08:06

    Kuva

JEESUS JA EFESON SEURAKUNTA

DAVID WILKERSON DEVOTIONS (FINNISH)

Wednesday, December 5, 2012
JEESUS JA EFESON SEURAKUNTA
Apostoli Johannes tallensi hämmästyttävän ilmestyksensä Ilmestyskirjan kolmeen ensimmäiseen lukuun. Hän näkee Jeesuksen liikkuvan Aasian seitsemän seurakunnan keskellä. Hänen silmänsä ovat kuin tulen liekit, ja hänellä on yllään ylimmäispapillinen vaatetus. On selvää, että hän on tullut tuomitsemaan seurakuntia vanhurskaudessaan.

Pietari kirjoittaa: ”Sillä aika on tuomion alkaa Jumalan huoneesta” (1Pe 4:17). Nyt Jeesus ilmestyy seitsemän seurakunnan keskelle. Hän alkaa tuomita niitä näkemiensä hyvien ja pahojen tekojen tähden. Ne on lueteltu Ilmestyskirjan toisessa ja kolmannessa luvussa, joissakin Raamatuissa punaisella kirjoitettuina, Sillä korostetaan, että sanat tulivat suoraan Jeesuksen huulilta.

Nämä seitsemän seurakuntaa olivat todellisia seurakuntia, jotka sijaitsivat Efesossa, Smyrnassa, Laodikeassa ja niin edespäin. Silti Johannes kuulee Jumalan äänen puhuvan, ei vain näille seurakunnille, vaan yleisesti seurakunnalle, jokaiselle uskovalle, joka odottaa Jeesuksen palaavan pian.

Jeesus alkaa tuomiolistansa monilla hyvillä asioilla seurakunnissa. Hän kiittää jokaista seurakuntaa siitä, mikä on hänelle mieleen. Hän kuitenkin näkee asioita, jotka murehduttavat häntä syvästi ja antaa jokaiselle seurakunnalle varoituksen.

Ensimmäinen sanoma on Efeson seurakunnan uskoville. Se perustui Paavalin jumaliselle opetukselle. Jeesuksen tuomio Efesolle on: ”Sinä olet hyljännyt ensimmäisen rakkautesi”(Ilm. 2:4).

Kun Jeesus käyttää sanoja ensimmäinen rakkaus, hän ei puhu keskenkasvuisesta rakkaudesta, jota koemme juuri pelastuttuamme. Paremminkin hän puhuu erityisestä rakkaudesta: ”Ensin olin tärkein sinun sydämessäsi, mutta nyt olet menettänyt rakkautesi erityislaatuisuuden minua kohtaan.. Olet antanut muiden asioiden tulla minun sijaani.”

Merkitsevää on, että Jeesus mainitsee näillä seitsemällä seurakunnalla olevia syntejä: haureus, kateus, penseys, väärä opetus, Isebelin valta, kuollut jumalanpalvelus, hengellinen sokeus. Hänen mainitsemistaan synneistä ensimmäinen murehduttaa häntä erityisesti: rakkaussuhteen kylmeneminen häneen. Meidän Jumalamme on mustasukkainen rakastaja. Hän ei tahdo minkään tulevan ennen meidän rakkauttamme häneen.
Email ThisBlogThis!Share to TwitterShare to FacebookShare to Pinterest
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

TAKAISIN ENSIMMÄISEEN RAKKAUTEESI

ViestiKirjoittaja noomi » 12.10.2014 08:38

    Kuva

TAKAISIN ENSIMMÄISEEN RAKKAUTEESI

DAVID WILKERSON DEVOTIONS (FINNISH)

Tuesday, December 4, 2012
TAKAISIN ENSIMMÄISEEN RAKKAUTEESI
”Mutta se minulla on sinua vastaan, että olet hyljännyt ensimmäisen rakkautesi” (Ilm.2:4).

Uskon, että Efeson seurakunnan saama varoitus kuuluu jokaiselle uskovalle näinä viimeisinä päivinä. Yksinkertaisesti sanottuna Herra sanoo meille: ”Ei riitä, että olet huolehtiva, antelias, ahkera palvelijani, joka murehtii syntiä ja julistaa totuutta. Ei riitä, että pidät yllä moraalia, kärsit vaivaa minun tähteni, annat tai jopa ruumiisi poltettavaksi uskosi tähden. Se on osa ristini kantamista.

Voit tehdä tämän minun nimessäni, mutta suhteesi minuun ei lisäänny niiden aikana, jos en tule enenevässä määrin sydämesi iloksi, sillä olet hyljännyt ensimmäisen rakkautesi. Jos suhteesi minuun ei ole enää kovin tärkeä asia sinulle, silloin minulla on jotakin sinua vastaan.”

Mieti Daavidin sanoja: ”Ketä muuta minulla olisi taivaassa! Ja kun sinä olet minun kanssani, en minä mistään maan päällä huoli”(Ps.73:25). Nämä ovat voimakkaita sanoja, mutta Daavid ei sano: ”Minulla ei ole inhimillistä rakkautta.” Pikemminkin hän tarkoittaa: ”En rakasta ketään muuta sydämessäni yhtä paljon kuin Herraani. Häntä minä janoan ennen kaikkea muuta.”

Daavid kirjoittaa myös: ”Jumala… sinua minun sieluni janoaa, sinua halajaa minun ruumiini kuivassa ja nääntyvässä, vedettömässä maassa”(Ps.63:1). ”Niin kuin peura halajaa vesipuroille, niin minun sieluni halajaa sinua, Jumala. Minun sieluni janoo Jumalaa, elävää Jumalaa”(Ps.421-2).

Daavid sanoo: ”Minä janoan Herraa samalla tavalla kuin peura on janoissaan sen jälkeen, kun sitä on ajettu takaa. Peura juoksee itsensä näännyksiin löytääkseen vettä”.

Samoin Jeesus sanoo Efeson uskoville: ”Te ette enää etsi minua niin, kuin perua etsii vettä. En ole enää teidän ponnistelujenne keskipiste. Haluatte ehkä tehdä minulle asioita, mutta en ole enää teidän sydämenne keskipisteessä.”

Palaa takaisin ensimmäiseen rakkauteesi tänään. Pyydä Jeesukselta armoa ja voimaa alkaa uudestaan vartioida suhdettasi häneen.

      Kuva
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

OLLA “KRISTUKSESSA”

ViestiKirjoittaja noomi » 13.10.2014 06:40

    Kuva


DAVID WILKERSON DEVOTIONS (FINNISH)

Friday, November 30, 2012
OLLA “KRISTUKSESSA”
Tämän päivän uskovat elävät suuren valon aikaa. Pyhä Henki on ilmaissut meille Jeesuksen ristintyön voimallisen merkityksen ja hänen uhrinsa uskomattomat siunaukset. Ennen oli aika, jota kutsuttiin pimeäksi ajaksi, kun Kristuksen ihmeellinen työ oli salattu maailmalta.

Noiden aikojen saarnat käsittelivät suurimmaksi osaksi tuomiota ja Jumalan vihaa. Paavit ja papit julistivat suoritusten evankeliumia ja kansa teki parhaansa mukaan tekoja, joilla voisivat löytää rauhan Jumalan kanssa. He matkustivat kilometrimääriä kumartaakseen alttareilla, polvistuakseen erilaisten kivikuvien edessä, toistivat pitkiä rukouksia, sormeilivat rukousnauhoja. Kuitenkaan nämä teot eivät päästäneet heitä siteistä, vaan heidän sielunsa joutuivat syvempään pimeyteen.

Ihmiset eivät tienneet mitään eduista ja siunauksista, jotka kuuluvat heille Kristuksen voiton takia Golgatalla. Vielä tänäänkin suurin osa uskovia ei ymmärrä Kristuksen työn merkitystä, vaikka opetusta on tarjolla. He eivät tiedä, mitä tarkoittaa ”olla Kristuksessa”.

Herran lauman paimenena saan väliin julistaa helvettiä, tuomiota ja Jumalan vihaakin. Kuitenkin enenevässä määrin olen vakuuttunut siitä, että voin johdattaa Jumalan kansaa voitokkaaseen elämään ainoastaan julistamalla niitä siunauksia ja etuja, jotka meillä on ”Kristuksessa”.

On totta, että Kristuksessa oleminen on kaiken todellisen pyhyyden ja vanhurskauden alkulähde. Ilman tätä perustaa me luotamme omaan lihaamme ja yritämme tuottaa jonkinlaista pyhyyttä itsessämme. Todellinen pyhyys saadaan vain tuntemalla Jumalan rikkaudet Kristuksessa Jeesuksessa.

”Sillä Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille ja kasvattaa meitä, että me, hyljäten jumalattomuuden ja maailmalliset himot, eläisimme siveästi ja vanhurskaasti ja jumalisesti nykyisessä maailmanajassa”(Tiit.2:11- 12). Vain Jumalan armo voi opettaa meille sellaista teologiaa, joka johtaa pyhyyteen. Mitkään teot eivät voi koskaan tuottaa sitä.
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

RIEMUKKAAN ÄÄNEN TUNNISTAMINEN

ViestiKirjoittaja noomi » 14.10.2014 08:15

    Kuva

RIEMUKKAAN ÄÄNEN TUNNISTAMINEN

DAVID WILKERSON DEVOTIONS (FINNISH)

Thursday, November 29, 2012
RIEMUKKAAN ÄÄNEN TUNNISTAMINEN
Syy siihen, että monet uskovat elävät tänä päivänä pelossa ja sekaannuksessa on, että he eivät ymmärrä Riemuvuoden riemukasta ääntä. He kyllä tietävät, että Jeesus kuoli ja nousi kuolleista ja että hänen veressään on pelastava voima. He eivät vain ole vielä käsittäneet, että siitä syntyy riemukas ääni, kun Hän on valmistanut heille elämän vapaudessa.

”Autuas se kansa, joka tuntee juhlariemun, ne, jotka vaeltavat sinun kasvojesi valkeudessa, Herra”(Ps.89:15). Tänään kuulemme riemukkaan äänen, joka kaikuu Jumalan torvien julistaessa meille vapautusta Jeesuksen Kristuksen veren kautta.

Nämä ovat muut Riemuvuoden riemukkaan äänen siunaukset:

1. ”Autuas se kansa, joka tuntee juhlariemun, ne, jotka vaeltavat sinun kasvojesi valkeudessa, Herra!”(Ps.89:15). Hepreankielisen alkutekstin merkitys tässä on: ”He vaeltavat iloisina, varmoina Jumalan lupauksista, rentoina hänen läsnäolossaan.” Yksinkertaisesti ilmaistuna: meidän ei enää tarvitse vaeltaa pimeydessä tai sekaannuksessa, koska me näemme hänen kasvojensa valkeuden.

2. ”He riemuitsevat sinun nimestäsi kaikkina päivinänsä, ja sinun vanhurskautesi voimasta heidät korotetaan”(Ps.89:16). Tiedämme, että oma vanhurskautemme on kuin saastainen vaate. Niinpä meidän pitää rohkaistua iloitsemaan hänen vanhurskaudestaan, jonka saamme vain uskon kautta.

3. ”Sillä sinä olet heidän väkevyytensä, heidän kaunistuksensa, ja sinä armossasi kohotat meidän sarvemme”(Ps.89:17). Tiedämme, että Kristus on meidän ainoa voimanlähteemme. Meidän ei enää tarvitse elää Paholaisen peukalon alla. Me voimme katsoa Saatanan selkään, jossa näemme Vapahtajamme jalanjäljen. Jeesus on murskannut vihollisemme.

4. ”Sillä meidän kilpemme on Herran huomassa, meidän kuninkaamme on Israelin Pyhän huomassa”(Ps.89:18). Omassa varassamme olemme äärimmäisen avuttomia. Siksi meidän pitää täysin luottaa Jeesuksen voittoon ristillä. Hän puolustaa meitä kaikkia vihollisiamme vastaan.
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

KRISTUS ASTUI TAIVAISIIN RUKOILLAKSEEN MEIDÄN PUOLESTAMME

ViestiKirjoittaja noomi » 15.10.2014 07:21

    Kuva

KRISTUS ASTUI TAIVAISIIN RUKOILLAKSEEN MEIDÄN PUOLESTAMME

DAVID WILKERSON DEVOTIONS (FINNISH)

Wednesday, November 28, 2012
KRISTUS ASTUI TAIVAISIIN RUKOILLAKSEEN MEIDÄN PUOLESTAMME


Aivan samoin kuin ylimmäinen pappi nousi sovituspäivänä portaita kaikkein pyhimpään, meidän Ylimmäinen Pappimme nousi taivaalliseen ilmestysmajaan.

”… suuremman ja täydellisemmän majan kautta, joka ei ole käsillä tehty, se on: joka ei ole tätä luomakuntaa”(Heb.9:11). Jeesus ei noussut taivaaseen vain nauttiakseen kunniasta, jonka hän oli ansainnut, vaan tehdäkseen työtä meidän hyväksemme.

Hebrealaiskirjeen kirjoittaja muistuttaa meitä, että Jeesus tekee taivaissa työtä vain meidän hyväksemme: ”Hän aina elää rukoillakseen heidän puolestansa” (Heb.7:25). Kristus tekee sen vain meille! Mitä tarkoittaa oikeastaan tämä: ”Hän aina elää rukoillakseen heidän puolestansa”? Uskon, että Jeesus rukoilee meidän puolestamme kolmella eri tavalla:

Ensinnäkin, jotkut meistä kuvittelevat Jeesuksen seisovan Isän edessä anoen, että hän armahtaisi meitä, kun lankeamme. Asia ei ole näin. Saatana näet tulee Jumalan valtaistuimen eteen syyttämään meitä jokaisesta laiminlyönnistä ja rikkomuksesta. Hän huutaa: ”Minä haluan oikeutta. Jos olet oikeudenmukainen Jumala, sinun pitää tuomita ja tuhota tämä henkilö. Hän on ansainnut sen.”

Sitten Jeesus astuu esiin. Hänen ei tarvitse yrittää suostutella Isää millään lailla. Hän vain julistaa voittoaan ristillä. Sitten hän kääntyy Saatanan puoleen ja sanoo: ”Etkö kuullut torvien soittoa? Sinulla ei ole mitään oikeutta tähän lapseeni. Älä yritäkään koskea minun omaisuuteeni!”

Toisekseen Kristuksen esirukous meidän edestämme merkitsee sitä, että hän varmistaa Riemuvuoden meille suomien etujen saamisen. Niin kuin leeviläiset olivat lain toimeenpanijoina, jotta jokainen ihminen sai Jumalan oikeudenmukaisen siunauksen, Jeesus panee toimeen meille kaikki Riemuvuoden etuisuudet. Hän pitää huolta siitä, että olemme laillisesti vapaita.

Kolmanneksi Jeesus rukoilee puolestamme sydämessämme, sovittaen meidät Isän kanssa. Hän vastaa jatkuvasti meidän epäilyihimme ja pelkoihimme. Hän
muistuttaa siitä, että kaikki syntimme ovat anteeksi annetut. Voimme siis luottaa Jumalan uskollisuuteen, jolla hän suo meille kaiken voiman ja vahvuuden, mitä me tarvitsemme.
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

RAUTAINEN VALTIKKA

ViestiKirjoittaja noomi » 16.10.2014 06:51

    Kuva

RAUTAINEN VALTIKKA

DAVID WILKERSON DEVOTIONS (FINNISH)

Tuesday, November 27, 2012
RAUTAINEN VALTIKKA
Apostoli Paavali kirjoittaa Kristuksen taivaaseen astumisesta: ”Hän riisui aseet hallituksilta ja valloilta ja asetti heidät julkisen häpeän alaisiksi; hän sai heistä hänen kauttaan voiton riemun”(Kol.2:15). Niin juuri! Meidän Herramme voitonkulkueen jäljissä hoippui itse pimeyden ruhtinas, kahleisiin kiedottuna. Voitetun paholaisen jälkeen, taivaallisen sotajoukon pyörien alla, olivat kaikki pimeyden voimat, sidottuina ja nujerrettuina. Heidät pantiin kärsimään julkista häpeää kaikkien niiden edessä, jotka olivat kuolleet uskossa ennen ristiä.

”Ja hän on kaitseva heitä rautaisella valtikalla, niin kuin saviastiat heidät särjetään – niin kuin minäkin sen vallan Isältäni sain”(Ilm.2:27). Jeesus tuli porteista läpi kantaen kädessään vanhurskauden valtikkaa, ”rautaista valtikkaansa”, jolla hän hallitsee kansoja. Tultuaan sisälle voittajana, hän otti oikeutetun paikkansa valtaistuimella omistaen kaiken voiman ja vallan.

Mikä ihana kuva! Saatanalla ei ole enää valtaa. Kommunismi ei enää hallitse. Ateismi ei ole enää vallassa. Ei, Kristuksen viholliset ovat olemassa vain hänen luvallaan. Tällä hetkellä ne vain jatkavat vääryyden maljansa täyttämistä. Jeesus hallitsee kaikkea, ja eräänä päivänä, kun hän on valmis, hän ”rautaisella valtikalla musertaa heidät, niin kuin saviastian" (Ps.2:9).

Rakas lukija. ymmärryksemme Kristuksen voitosta yli Saatanan ja hänen synnin hallintavaltansa ei saa olla hämärää, sekavaa teologiaa. Meidän täytyy tietää ja ymmärtää, että Saatana on täydellisesti nujerrettu. Hän ei voi pitää enää ketään vankinaan, ja Kristus on vapauttanut meidät verellään kaikista siteistä. Nyt hän istuu valtaistuimellaan kaikkivaltiaana ja tarjoaa rauhaa, iloa ja vapautta.
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

JEESUS ON MEIDÄN RIEMUVUOTEMME!

ViestiKirjoittaja noomi » 17.10.2014 08:58

    Kuva

JEESUS ON MEIDÄN RIEMUVUOTEMME!

DAVID WILKERSON DEVOTIONS (FINNISH)

Friday, November 23, 2012
JEESUS ON MEIDÄN RIEMUVUOTEMME!
”Herran, Herran Henki on minun päälläni, sillä hän on voidellut minut julistamaan ilosanomaa nöyrille, lähettänyt minut sitomaan särjettyjä sydämiä, julistamaan vangituille vapautusta ja kahlituille kirvoitusta, julistamaan Herran otollista vuotta ja meidän Jumalamme kostonpäivää, lohduttamaan kaikkia murheellisia, panemaan Siionin murheellisten päähän - antamaan heille - juhlapäähineen tuhkan sijaan, iloöljyä murheen sijaan, ylistyksen vaipan masentuneen hengen sijaan; ja heidän nimensä on oleva "vanhurskauden tammet", "Herran istutus", hänen kirkkautensa ilmoitukseksi”(Jes.61:1-3).

Tunnemme tämän Raamatun kohdan julistuksena Jeesuksen voitosta yli kuoleman ja synnin. Tässä Jesaja kuitenkin käyttää Riemuvuoden kieltä. Hän sanoo: ”Antakaa torvien soida vapauden iloista riemuvuotta, jonka Vapahtaja on antanut meille!”

Raamatunkohta viittaa siihen, miten Kristus nousi kirkkauteen. Taivaallinen Isä valmisti Jeesukselle kunniakkaan tulojuhlan Taivaassa sen jälkeen, kun hän oli antanut siunatun Poikansa kärsiä kauheasti. Tosiaankin, kun Kristus nousi Taivaaseen, häntä seurasi joukko enkeleitä ja sotavaunuja. ”Jumalan sotavaunuja on kymmenet tuhannet, on tuhannen kertaa tuhannet; Herra on niiden keskellä, pyhyydessään niin kuin Siinai. Sinä astuit ylös korkeuteen, otit vankeja saaliiksesi, sait ihmisiä lahjaksesi: niskoittelijatkin joutuvat asumaan Herran Jumalan tykönä”(Ps.68:17 -18).

Meidän rajallinen mielemme ei pysty kuvittelemaan tuota kirkasta tapahtumaa. Kun Kristus lähestyi Jumalan iankaikkista kaupunkia, ratsastaen valkealla hevosellaan, häntä seurasi valtava kulkue. Kun hän tuli sisään porteista, Jumalan torvet alkoivat soida: ”Jumala astuu ylös riemun raikuessa, Herra pasuunain pauhatessa”(Ps.47:5).

Se oli riemullinen sointi. Torvet soivat ilmoittaen uskoville Riemuvuotta! Ääni julisti koko ihmiskunnalle: Olen valmistanut teille tien ulos vankikopeistanne. Pääsette yhteen perheenne kanssa, ja teillä on kaikki, mitä tarvitsette täydelliseen elämään! Olette vapaita elämään ilman minkään vihollisen pelkoa. Astukaa sisälle minun ilooni!”
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

VAPAUDEN ILOINEN SOINTI

ViestiKirjoittaja noomi » 18.10.2014 07:40

    Kuva

VAPAUDEN ILOINEN SOINTI

DAVID WILKERSON DEVOTIONS (FINNISH)

Thursday, November 22, 2012
VAPAUDEN ILOINEN SOINTI
Kun riemuvuosi tuli, kaikki velat pyyhittiin pois. Kaikki vuokramaat palautettiin niiden alkuperäiselle omistajalle, mikä tarkoitti sitä, että maanviljelijä sai maansa ja perheensä takaisin. Lue 3 Moos.25.

Voit kuvitella sen ilon ja riemun, joka raikui Israelissa ja Juudassa, kun torvet soivat. Seitsemännen kuun kymmenentenä päivänä, sillä hetkellä kun ylimmäinen pappi juuri suoritti sovitusuhria, kaikki palvelijat, jotka oli myyty orjiksi, päästettiin vapaiksi. Jokainen omaisuutensa menettänyt sai sen takaisin. Perheet pääsivät jälleen yhteen. Kodit eheytyivät. Oli vapauden ja päästön aika.

Kuvittelen varattomien maaviljelijöiden seisovan entisten palstojensa rajalla odottamassa hetkeä, jolloin torvet soivat. He olivat laskeneet kymmenen vuotta, sitten viisi, sitten yksi vuosi ja nyt he laskivat enää minuutteja kuullakseen torvien soiton iloisen äänen. He varmaan ajattelivat: ”Saan takaisin kaiken menettämäni. Se on taas minun, koska tämä on Riemuvuosi!”
Riemuvuoden aikana ei saanut kylvää eikä leikata satoa. Sen sijaan aika piti käyttää iloitsemiseen. Se oli koko vuoden kestävää joulujuhlaa, Jumalan ylistämistä hänen hyvyydestään, huolenpidostaan ja vapaudesta.

Ymmärrä oikein: Riemuvuoden julistus vapaudesta ei ollut jokin sumuinen ajatus, joka perustui uskoon. Se oli maan laki. Velallisen ei tarvinnut tehdä muuta kuin seistä lain asetuksen päällä. Leeviläiset toimivat laintoimittajina, nimismiehinä ja kaikille taattiin oikeus.
Joskus isäntä saattoi sanoa palvelijalleen: ” Sinä et saa lähteä, olet silti palvelijani! Takaisin työhösi!” Se palvelija saattoi nauraa isäntäänsä kasvoille ja sanoa: ”Me molemmat tiedämme, mitä torven soitto merkitsee. Se on minun vapauteni ihana ääni. Sinulla ei ole mitään laillista oikeutta minuun enää. Olen vapaa”.

Kuinka ihmiset odottivat ja ikävöivät sitä iloista ääntä. Se merkitsi vapautta sanoa: ”Kukaan ei voi enää syyttää minua menneistä. Minut on vapautettu, eikä kukaan voi riistää minulta perintöäni.” Vapautetun henkilön piti kuitenkin toimia vapautensa tai omaisuutensa lunastamiseksi. Hän sai tanssia ja huutaa synagogassa, mitä halusi: ”Olen vapaa! Kaikki on annettu takaisin!” Kuitenkaan hän ei voinut riemuita omaisuudestaan, ennen kuin hän meni ottamaan sen omakseen. Näetkö tämän merkityksen? Useimmat uskovat eivät ole ottaneet omakseen sitä Riemuvuotta, jonka Kristus on antanut heille. Monet ajattelevat, että ”iloinen ääni” on tänä päivänä vain käsien taputusta tai tanssia ylistyksen aikana. Se on kuitenkin paljon enemmän. Jumala kutsuu meitä käyttämään vapauttamme, rauhaamme ja kirkkautta, jotka hän antanut meitä varten syntien anteeksi antamisessa. Meidän pitää mennä ottamaan se omaksemme.

Kuva
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

KUN JUMALA SANOO: “LUOTA MINUUN”, HÄN TARKOITTAA SITÄ

ViestiKirjoittaja noomi » 19.10.2014 08:36

    Kuva

KUN JUMALA SANOO: “LUOTA MINUUN”, HÄN TARKOITTAA SITÄ

DAVID WILKERSON DEVOTIONS (FINNISH)

Wednesday, November 21, 2012
KUN JUMALA SANOO: “LUOTA MINUUN”, HÄN TARKOITTAA SITÄ
Mieti hetki, millä lailla Jumala on huolehtinut kansansa tarpeista kautta historian.

Kun Israel oli erämaassa, siellä ei ollut supermarketteja tai sekatavarakauppoja. Näkyvissä ei ollut edes ruohon kortta. Jumala antoi sataa mannaa taivaasta niin, että ihmiset saivat leipää, ja hän pani linnut putoamaan taivaalta niin, että he saivat lihaa. Hän sai kallion vuotamaan vettä. Yliluonnollisesti hän piti myös huolta heidän kengistään ja vaatteistaan, niin etteivät ne kuluneet noiden neljänkymmenen vuoden aikana.

Vanhassa Testamentissa saamme lukea, kuinka korpit kantoivat ruokaa nälkäiselle profeetalle. Tynnyri ruokaa ja öljypullo lisääntyivät yliluonnollisesti. Kokonainen armeija pakeni outoa ääntä ja jätti jälkeensä tarpeeksi ruokaa kokonaiselle kaupungille nälkäisiä israelilaisia.

Uudessa Testamentissa luemme, että vesi muuttui viiniksi. Raha löytyi kalan suusta veron maksuun. Viisituhatta ihmistä ruokittiin viidellä leivällä ja kahdella kalalla.

Kaikki nämä ihmeet kirkuvat meille: ”Jumalan on uskollinen, Häneen kannattaa luottaa.” Luemme 3. Mooseksen kirjan luvussa 25 toisesta yliluonnollisesta ilmiöstä. Silloin maassa saatiin erityisen runsas sato ennen sapattivuotta.

Seuraavaksi Jumala käski kansaa viettämään sapattivuosien sarjaa seitsemän vuoden kierrossa maan tähden: ”Ja laske seitsemän vuosiviikkoa: seitsemän kertaa seitsemän vuotta, niin että seitsemän vuosiviikon aika on neljäkymmentä yhdeksän vuotta”(3 Moos.25:8). Toisin sanoen:

”Sinun tulee viettää tätä sapattivuotta joka seitsemäs vuosi neljän kymmenen yhdeksän vuoden ajan, seitsemän kertaa seitsemän sapattia.”

Raamatun matematiikassa neljänkymmenen yhdeksän vuoden periodi on yhden sukupolven aika. Se tarkoittaa, että sellaisena ajanjaksona kokonainen sukupolvi oppisi luottamaan Herraan. Vähitellen vanhemmat ja isovanhemmat rakentaisivat uskon historian, niin että he voisivat kertoa lapsilleen: ”Kyllä, se on totta! Jumala antoi meille kaiken, mitä tarvitsimme ensimmäisenä kuutena vuotena. Kun seitsemäs vuosi tuli, monet pelkäsivät. Kuitenkin Jumalan huolenpito auttoi meidät läpi kahdeksannen ja vielä yhdeksännenkin vuoden. Joskus se oli pelottavaa, mutta aina ruokaa riitti. Ei kukaan kuollut nälkään eikä kenenkään tarvinnut kerjätä. Kaikkiin tarpeisiin saatiin vastaus. Jumala testasi uskoamme ja hän pysyi uskollisena!

Viesti on tämä: Kun Jumala sanoo: ’Luottakaa minuun’, Hän tarkoittaa sitä!
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

PELASTUMINEN SODOMASTA

ViestiKirjoittaja noomi » 20.10.2014 06:52

    Kuva

PELASTUMINEN SODOMASTA

DAVID WILKERSON DEVOTIONS (FINNISH)

Friday, November 16, 2012
PELASTUMINEN SODOMASTA
Useimmat meistä ajattelevat, että Sodoma oli nykyaikaisen pahan kaupungin kaltainen, sellainen kuin San Francisco, New York tai New Orleans. Totuus on kuitenkin, ettei meidän tarvitse kuin katsoa omaan sydämeemme ja löydämme Sodoman. Meillä on kaikilla syntymästämme saakka sodomalainen mieli, sydän, joka on ylen paha, täynnä ilkeitä asioita. ”Ei, vaan te hankitsette sydämessänne vääryyttä, teidän kätenne käyttävät maassa väkivallan vaakaa”(Ps.58:2).

Luulenpa, että seuraava Raamatunkohta ilmaisee, kuinka Jumala pelastaa meidät Sodomasta:

”Koska hänen jumalallinen voimansa on lahjoittanut meille kaiken, mikä elämään ja jumalisuuteen tarvitaan, hänen tuntemisensa kautta, joka on kutsunut meidät kirkkaudellaan ja täydellisyydellään, joiden kautta hän on lahjoittanut meille kalliit ja mitä suurimmat lupaukset, että te niiden kautta tulisitte jumalallisesta luonnosta osallisiksi ja pelastuisitte siitä turmeluksesta, joka maailmassa himojen tähden vallitsee”(2 Piet.1:3-4).

Jumala tulee luoksemme, kun olemme epäileviä ja sidottuja, ja tuo meille täyden ja kokonaisen pelastuksen voimallisilla lupauksillaan. Hän sanoo: ”Minä lupaan pelastaa ja varjella sinut kaikesta pahasta. Minä annan sinulle sydämen, joka tottelee minua. Sinun tulee antaa lupauksieni juurtua sinuun.”

Mikä ihmeellinen, vapauttava totuus! Meidät johdatetaan pois synneistämme, kun tartumme Jumalan lupauksiin. Mieti sitä hetki. Pietari sanoo uskoville, joille hän lähetti tämän kirjeensä, että ”pelastuisitte siitä turmeluksesta, joka maailmassa himojen tähden vallitsee”(2 Piet.1:4). Kuinka nämä uskovat pelastuivat turmeluksesta? Heille annettiin taivaallinen voima elämään ja jumalisuuteen, kun he uskoivat Jumalan lupauksiin.

Rakas lukija, sinun Isäsi haluaa sinun tulevan tuntemaan ilon täyteyden Kristuksessa. Se ilo murtautuu esiin, kun olet päässyt synnin vallasta. Niin, Pyhä Henki menee sinun himojesi kohtuun ja poistaa kaiken, mikä ei ole Kristuksen kaltaista. Rukoile nyt Herraa:

”Oi, Isä, tunnustan, että minä olen tehnyt syntiä. Kompromissieni löyhkä ulottuu taivaisiin ja tiedän, että sen pitäisi poistua heti. Herra, minä otan vastaan sinun rakastavan, taivaallisen uhkavaatimuksesi ja panen kaiken sinun jalkojesi juureen. Polta kaikki, mikä minussa on pahaa, ja anna lupauksiesi juurtua sydämeeni. Johda minut sinun pyhyytesi vuorelle.”
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

EdellinenSeuraava

Paluu David Wilkerson

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa

cron