Lyhyet David Wilkerson / Talvi

David Wilkersonin kautta tullutta antia.

JEESUS TULI ILMOITTAMAAN MEILLE TAIVAALLISEN ISÄNSÄ

ViestiKirjoittaja noomi » 12.12.2014 07:46

    Kuva

JEESUS TULI ILMOITTAMAAN MEILLE TAIVAALLISEN ISÄNSÄ

DAVID WILKERSON DEVOTIONS (FINNISH)

Wednesday, August 15, 2012
JEESUS TULI ILMOITTAMAAN MEILLE TAIVAALLISEN ISÄNSÄ
Jeesus tuli maan päälle ihmisenä lunastamaan ihmiskunnan synnistä ja kaikenlaisista sidoksista ja vankeudesta. Tämän ovat useimmat uskovat tajunneet mielissään ja sydämessään. Kristus tuli maailmaan myös ilmoittamaan meille Taivaallisen Isänsä.

Jeesus sanoi oppilailleen: ”Isä on minut lähettänyt”(Joh 5:36). Hän sanoi: ”En minä itsestäni voi mitään tehdä. … sillä minä en kysy omaa tahtoani, vaan hänen tahtoaan, joka on minut lähettänyt”(Joh 5:30). Lopuksi hän lausui: ”Sillä minä menen Isän tykö”(Joh 14:12).

Kuuntele tarkkaan, mitä Jeesus sanoo: ”Minä tulin Isän luota ja täällä ollessani teen vain hänen tahtonsa. Pian menen takaisin Isäni luo.”

Jeesus sanoi. että koko hänen elämänsä oli vain Taivaallista Isää: hänen tulemisensa maan päälle, hänen täällä olonsa tarkoitus ja hänen paluunsa. Kaikki ilmensi Isää.

”Poika ei voi itsestänsä mitään tehdä, vaan ainoastaan sen, minkä hän näkee Isän tekevän; sillä mitä Isä tekee, sitä myös Poika samoin tekee.… ja hän on näyttävä hänelle suurempia tekoja kuin nämä, niin että te ihmettelette”(Joh 5:19 -20).

Jeesus sanoi. ettei hänellä ole omaa tahtoa, että hän teki kaiken maan päällä vain Isän tahdon mukaan. Tosiaan, Jeesus sanoi fariseuksille: ”Katsokaa minun elämääni, toimintaani, kaikkia ihmeitä ja hyviä tekoja, joita teen. Niissä näette minun taivaallisen Isäni. Kaikki tekoni ovat heijastusta siitä, kuka hän on ja kaiken on tarkoitus ilmoittaa hänet teille.”

”Kaikki on minun Isäni antanut minun haltuuni, eikä kukaan muu tunne Poikaa kuin Isä, eikä Isää tunne kukaan muu kuin Poika ja se, kenelle Poika tahtoo hänet ilmoittaa”(Matt.11:27).

Jeesus sanoo tässä: ”Teidän on mahdotonta tuntea Isää, jos en ilmoita häntä teille. Ette te saa tätä ilmoitusta itsestänne vain lukemalla Raamattua tai käymällä kirkossa. Minun täytyy ilmoittaa hänet teille.”

”Ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani”(Joh 14:6).
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

RISTIN KRIISI

ViestiKirjoittaja noomi » 13.12.2014 08:46

    Kuva

RISTIN KRIISI

DAVID WILKERSON DEVOTIONS (FINNISH)

Friday, August 10, 2012
RISTIN KRIISI
Miten saamme Jeesuksen voiton ja voiman elämäämme? Miten saamme hyödyn hänen ylösnousemuksestaan ja elämän uudistuksesta?

Ensin kysyn sinulta: Miten tiedät olevasi pelastettu? Tietenkin uskon kautta. Tämä tieto tulee ainoastaan uskosta Jumalan Sanaan.
Samalla tavalla meidän tulee ottaa ristimme, syleillä sitä ja ottaa vastaan voitto uskon kautta Jeesuksen vuodatetun veren voimaan.

Meidän tulee tunnustaa: ”Jumala, ei minulla ole voimaa. Ei minulla ole kykyä vapauttaa tai ristiinnaulita itseäni. Ei minulla ole voimaa syntiin nähden. Luovun kaikista omista yrityksistäni kuolla synnille”.

Uskon kautta me olemme ”Kristuksessa” ja saamme nauttia kaikesta hänen ansaitsemastaan. Siitä hetkestä asti näet, kun uudestisynnyimme, olemme olleet Kristuksessa. Se merkitsee, että olemme päässeet sisälle siihen, mitä tapahtui Kristukselle. Siihen kuuluu hänen voittonsa samoin kuin ristiinnaulitsemisensa. Jos olemme samaa mieltä Jumalan Sanan kanssa siitä, että syntimme ovat tavattoman pahoja, meidän pitää myös olla samaa mieltä Sanan kanssa siitä, että saamme kaikki ristin tarjoamat hyvät asiat. Ne ovat meidän, koska Jeesus täytti kaiken meidän edestämme.

Jumalan Sana sanoo, että syleillessämme ristiä meidät ristiinnaulitaan Kristuksen kanssa ja olemme samalla tavalla ylösnousseet elämän uudistumiseen. Meidät on vapautettu! Voimme antaa ruumiimme Herran palvelukseen ja tarjota jäsenemme vanhurskauden aseiksi.

Joskus saatat kompastella epäuskon tähden, mutta voit myös pitää kiinni totuudesta, että täysi voitto on sinun, koska sinä huudat: ”Herra, aion luottaa sinuun, kunnes voitto tulee.”

Kiitän Jumalaa Kristuksen rististä ja kiitän Jumalaa sen kriisistä. Tiedän kokemuksesta, että suurinta saarnaa armosta maailmassa on saarna rististä. Joko sinulla on ollut oma ristin kriisisi? Entä se sidos, josta haluat päästä eroon?

Tänään sinulla on mahdollisuus vapautukseen, mutta sitä ennen sinun on polvistuttava Jeesuksen eteen ja koettava oma ristin kriisisi. Siellä sinun täytyy hyväksyä hänen sanansa ja sanoa: ”En voi jatkaa enää synnissä, ei hetkeäkään enempää. Jumala, tuon sen sinulle juuri nyt”.
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

TARTU KÄTEENI JA SEURAA MINUA

ViestiKirjoittaja noomi » 14.12.2014 09:33

    Kuva

TARTU KÄTEENI JA SEURAA MINUA

DAVID WILKERSON DEVOTIONS (FINNISH)

Thursday, August 9, 2012
TARTU KÄTEENI JA SEURAA MINUA
Kun olin nuorena työntekijänä Pennsylvaniassa, luin useita kirjoja Jumalan miehistä, jotka olivat viettäneet hyvin yksinkertaista elämää. Se kuulosti melkein ratkaisulta haluuni olla Jumalan käytössä. Siihen aikaan tunsin erään julistajan, joka puhui suurella auktoriteetilla. Pidin häntä todellisena sankarinani. Hänen elämäntyylinsä oli pelkistetty. Hän asui pienessä huoneessa ja omisti ainoastaan yhden vaatekerran.

Luulin sen olevan itsensäkieltämistä, spartalaista elämää. Ajattelin: ”Herra, tätä minä haluan. Voisin olla sinun voimatekijäsi, jos vain voisin tyhjentää kaappini ja antaa pois kaikki, mutta jättää jäljelle parit vaihtovaatteet. Voisin myydä autoni ja ostaa halvemman. Voisin ostaa vanhan, vähemmän viehättävän talon. Voisin luopua pihveistä ja syödä hampurilaisia. Voisin antaa erinomaisen esimerkin, kun en osoittaisi mitään haluja aineellisiin asioihin maan päällä.” Sanoin oikeastaan: ”Jos voisin kärsiä tarpeeksi, saada otteen lihastani ja olla askeetti, voisin palvella Herraa todella voimallisesti.”

Pian tämän jälkeen sankarini alkoi saarnata väärää oppia, ja monet tulivat johdetuiksi harhaan. Silloin Herra sanoi minulle: ”Siitä ei voitossa ole lainkaan kyse, David. Voitto ei ole sinun, vaan minun.”

Rakas lukija, tässä kohdin Jeesus tulee elämäämme ja sanoo: ”Tartu käteeni ja seuraa minua, kuolemaani, hautaamiseeni, ylösnousemiseeni. Katso ristiä. Syleile sitä ja kurottaudu minun voittooni. Siellä sinunkin lihasi on ristiinnaulittu.”

Niin, Kristuksessa kuoleminen on uskon teko. Meidän täytyy pitää itsemme kuolleina synnille ja elävinä Jumalalle, Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta. Kun Paavali sanoo, että hän haluaa tuntea Kristuksen hänen ylösnousemusvoimassaan ja olla hänen seuraajansa kärsimyksissä, hän puhuu Kristuksen ylösnousemisesta ja kärsimyksistä, ei omistaan tai kenenkään muunkaan.

”Tunteakseni hänet ja hänen ylösnousemisensa voiman ja hänen kärsimyksiensä osallisuuden, tullessani hänen kaltaisekseen samankaltaisen kuoleman kautta”(Fil.3:10).
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

RISTIN KUTSU

ViestiKirjoittaja noomi » 15.12.2014 07:27

    Kuva

RISTIN KUTSU

DAVID WILKERSON DEVOTIONS (FINNISH)

Wednesday, August 8, 2012
RISTIN KUTSU
Jumala katsoi alas ihmisten syntisairaaseen maailmaan. He olivat teljetyt pelon ja epätoivon vankilaan, ja hän lähetti ainoan Poikansa. Jeesus tuli maailmaan, otti hauraan ihmisen lihan muodon, ja sanoi kaikille, jotka olivat valmiit kuulemaan: ”Tulkaa minun tyköni, kaikki työtä tekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon”(Matt.11:28).

Ristin kutsu kuuluu jokaiselle sielulle, joka on syntisairas. Jeesus kutsuu kaikkia, jotka kantavat sitovien kahleiden, voimakkaiden tapojen ja helmasyntien kuormia. ”Tulkaa minun luokseni nyt kaikkien raskaiden taakkojenne kanssa. Tie sinne käy vain minun ristini kautta.” Jeesus ei kuollut ristillä vain syntien anteeksiantamisen takia, vaan murtaakseen kaikki meitä uuvuttavat vallat. Synti näet väsyttää lihaa. Se imee kaiken hyvän, ystävällisen ja kallisarvoisen. Se kovettaa sydämen, tuhoaa rauhan ja aiheuttaa syyllisyyttä, surua ja häpeää. Se kuluttaa mielen ajatukset, heikentäen ja pimentäen sielun. Synti aiheuttaa pelkoa ja, pahinta kaikesta, se katkaisee yhteyden Jumalaan.

Jos minun pitäisi saarnata ristin vaatimuksista monissa seurakunnissa tänään, sen tuomiosta kaikille himoille ja maallisille nautinnoille, joukot pakenisivat, niin kuin ihmiset tekivät Jeesuksen aikaan hänen kertoessaan heille seuraamisensa hinnasta.

Sellaiset seurakunnat eivät koskaan edes mainitse ristiä. Sen sijaan ne vuodattavat energiansa älykkäisiin tilaisuuksiin, joissa käytetään parhainta esiintymistaitoa, dramaattisia kuvauksia ja saarnoja siitä, miten selviytyä elämän ongelmista.

Uskon, että Jumalan täytyy vilkuttaa silmää monille näistä surkeista yrityksistä houkutella sieluja nykyaikaisin keinoin. Hänellä näyttää olevan hyvin paljon kärsivällisyyttä hyvää tarkoittaville, lihallisille yrityksille edistää evankeliumia. Jumala auttakoon näitä seurakuntien työntekijöitä, jos he kieltäytyvät kehottamasta omia jäseniään hylkäämään synnin.

Jeremia valitti: ”He vahvistavat pahantekijäin käsiä, niin ettei kukaan käänny pois pahuudestansa”(Jer.23:14).

”Jos he olisivat seisoneet minun neuvottelussani, niin he julistaisivat minun sanani kansalleni ja kääntäisivät heidät pois heidän pahalta tieltään ja pahoista teoistansa”(Jer.23:22). Minä sanon seurakuntien työntekijöille: ”Tuokaa risti takaisin tai kansan veri on teidän käsissänne.”
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

RISTIN SANOMA

ViestiKirjoittaja noomi » 16.12.2014 07:40

    Kuva

RISTIN SANOMA

DAVID WILKERSON DEVOTIONS (FINNISH)

Tuesday, August 7, 2012
RISTIN SANOMA
Epäjumalanpalveluksen synti saattoi Jumalan kauhean vihan hänen kansansa päälle. Se vihoitti häntä niin paljon enemmän kuin mitkään muut Vanhan Testamentin synnit, että hän julisti: ”Lapset kokoavat puita, isät sytyttävät tulen, ja vaimot sotkevat taikinaa valmistaaksensa uhrikakkuja taivaan kuningattarelle, ja he vuodattavat juomauhreja muille jumalille, minulle mielikarvaudeksi”(Jer.7:18).

Tämä on Jumalan julistus epäjumalanpalvelusta vastaan Vanhassa Testamentissa. Hän vihaa epäjumalanpalvelusta aivan yhtä paljon tänä päivänä. Hän saattaa vihansa lankeamaan minkä hyvänsä sukupolven päälle, myös nykyajan ihmisten.

Uusi epäjumalanpalvelus pyyhkii meidän maailmamme yli juuri nyt. Me emme näe enää ihmisiä polvillaan veistettyjen kuvien edessä, vaan nykyajan epäjumalanpalvelus viettelee ihmisjoukkoja sen huomaamattomuuden ja viekkauden kautta. Silti se vihoittaa Jumalaa enemmän kuin Vanhan Testamentin epäjumalanpalvelus.

”Minua kummastuttaa, että te niin äkkiä käännytte hänestä, joka on kutsunut teidät Kristuksen armossa, pois toisenlaiseen evankeliumiin, joka kuitenkaan ei ole mikään toinen. On vain eräitä, jotka hämmentävät teitä ja tahtovat vääristellä Kristuksen evankeliumin. Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu”(Gal.1:6-8).

Tämä ”toisenlainen evankeliumi”, jonka Paavali mainitsee, on pelastussanoma ilman ristiä. Meidän päiviemme suuri epäjumalanpalvelus on Jeesuksen Kristuksen ristin sanoman syrjään panemista.

Risti, mukaan lukien sen käskyt ja lupaukset, on evankeliumin varsinainen ydin. Mikä hyvänsä jumalanpalvelus, mikä hyvänsä yhteisö, mikä hyvänsä itseään seurakunnaksi nimittävä palvelee epäjumalaa, jos risti ei ole keskipisteessä. Sellainen jumalanpalvelus on aivan toisenlaisesta hengestä lähtöisin, eikä Jumala halua olla tekemisissä sen kanssa. Ilman ristiä kaikki, mikä jää jäljelle, on akanoita, vääristelty evankeliumi, suoraan helvetistä tullut. Se on Jumalaa kohtaan loukkaavampaa kuin Israelin epäjumalanpalvelus.

”Ja kun minut ylennetään maasta, niin minä vedän kaikki tyköni." (Joh.12:32). ”Maasta ylentämisellä” Jeesus tarkoitti ristiinnaulitsemistaan. Hänet ylennettiin ristille koko maailman edessä. Se kuvasti hänen suurta uhriansa meidän edestämme.
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

ITSENSÄKIELTÄMISEN JA TODELLISEN PARANNUKSEN MERKITYS

ViestiKirjoittaja noomi » 17.12.2014 08:24

    Kuva

ITSENSÄKIELTÄMISEN JA TODELLISEN PARANNUKSEN MERKITYS

DAVID WILKERSON DEVOTIONS (FINNISH)

Friday, August 3, 2012
ITSENSÄKIELTÄMISEN JA TODELLISEN PARANNUKSEN MERKITYS
Parannuksen tekeminen merkitsee enemmän kuin vain sen sanominen, että ”Herra, olen tehnyt väärin.” Se tarkoittaa myös sanoa: ”Herra, sinä olet oikeassa”.

Parannus tarkoittaa omien syntien kohtaamista. Totuus on myös siinä, että sen pitää nyt loppua. Se on totuuden hetken kriisi, tunnustaminen paikka, jossa myönnät: ” En voi jatkaa synnissäni ja samalla pitää Pyhää Henkeä asumassa sydämessäni. Jos jatkan, menetän kaiken. Herra, sinä olet oikeassa. Synti tosiaankin tuo kuoleman päälleni. Näen, että se tuhoaa minut ja perheeni, jos jatkan siinä. Jumala en enää esitä tekosyitä.”

Yksinkertaisesti sanottuna, parannus on omien syntien kohtaamista. Taistelu on loppu, ennen kuin ehdit ristin juurelle. Se tapahtuu, kun Pyhä Henki toimii sinussa.

Sama on totta itsensä kieltämisessä. Lyhyesti sanottuna, itsensä kieltäminen on sen kohtaamista, että voi sanoa: ” Synti loppuu nyt, juuri tässä kohtaa.” Päinvastoin, kuin monet ”mukavuusjulistajat” sanovat, itsensä kieltäminen ei ole sydänsurua, jota sinun pitää kantaa tai mitään sairautta ruumiissasi. Kun Paavali sanoi: ”Minä kuolen päivittäin”, hän tarkoitti yksinkertaisesti: ”Minun pitää joka päivä kieltää, että voin jatkaa synnissä ja silti saada Kristuksen suosion. Minä en saa mitään erityisasemaa Jumalalta helliäkseni helmasyntejäni vain, koska teen hyviä töitä. Ei! Minä olen samaa mieltä Jumalan sanan kanssa ja kiellän kaikki oikeuteni jatkaa synnissä.”

Evankeliumin ihana totuus on, että jos me kuolemme Jeesuksen kanssa, me pääsemme myös hänen ylösnousemuksensa kirkkauteen ja elämän uudistumiseen. Hänen ristinsä on meidän ristimme, hänen kuolemansa meidän kuolemamme, hänen ylösnousemuksensa meidän ylösnousemuksemme, samaistuessamme häneen ja ollessamme yhteydessä hänen kanssaan. Tämä on se todellinen risti, jota meidän pitää kantaa.

Tämän ristin kuitenkin monet ns. evankeliumin julistajat syrjäyttävät. Oikea risti ei ole ihanien sanojen kuvailema Vapahtajamme, joka kärsii ja vuotaa verta Golgatalla. Ei, ristin todellinen merkitys on siinä, että Jeesus vuodatti verensä ja kuoli tuodakseen meidän syntisairaat sielumme ihanaan vapauteen. Hän katkaisi kaikki kahleet, jotka sitovat meitä.
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

JUMALAN LOHDUTTAMANA

ViestiKirjoittaja noomi » 18.12.2014 06:50

    Kuva

JUMALAN LOHDUTTAMANA

DAVID WILKERSON DEVOTIONS (FINNISH)

Thursday, August 2, 2012
JUMALAN LOHDUTTAMANA
Joka kerran, kun osoitat armahtavaa mieltä, olet ystävällinen ja mukava toiselle uskovalle, sinä annat lohdutusta.

Vähän aikaa sitten eräs seurakuntalaisemme pysäytti minut tilaisuuden jälkeen ja sanoi: ”Veli Wilkerson, kerronpa sinulle, miksi käyn tässä seurakunnassa. Yhdeksänkymmentävuotias äitini kuoli äskettäin. Viimeiset neljä vuotta hän oli vuoteen omana ja minä pidin hänestä huolta.

Siinä seurakunnassa, jossa minulla oli tapana käydä, minun täytyi lähteä kesken tilaisuuden hoitamaan äitiä. Jonkin ajan kuluttua pastori kyllästyi siihen ja sanoi minulle koko seurakunnan kuullen: ’Jos aiot lähteä, tee se nyt, ennen kuin alan saarnata.’

Täällä teidän seurakunnassa ei kukaan ole koskaan sanonut sanaakaan minun poistumisestani ennen loppua. Tämä on sinulle ehkä pikkuseikka, mutta minulle suuri juttu. Täällä minun ei tarvitse selittää kenellekään, että lähden kotiin kesken tilaisuuden hoitamaan äitiäni.”

Armahtamista pitää näyttää tavallisissa, jokapäiväisissä asioissa. Joskus se voi olla vain hymy, joka välittää ymmärtämystä tai käsivarren kietominen toisen harteille. Se voi olla jopa sitä, että näyttää sympaattiselta tai sanoo sanan jollekulle, jolla on kipua.

Et voi koskaan tarjota armoa, jos ajattelet koko ajan vain itseäsi: ”Jumala on varmaan vihainen minulle. Taas varmaan lankean, tiedän sen.” Miten voisit lohduttaa toisia, jos et ole oppinut saamaan lohdutusta Jumalan armossa sinua kohtaan? ”Että me sillä lohdutuksella, jolla Jumala meitä itseämme lohduttaa, voisimme lohduttaa niitä, jotka kaikkinaisessa ahdistuksessa ovat…jos taas saamme lohdutusta, niin tapahtuu sekin teille lohdutukseksi”(2 Kor.1:4,6).

Armahtavat uskovat ovat Herran lohduttajia. He voivat osoittaa ja puhua armoa ja myötätuntoa, koska he ovat itse kokeneet uskomatonta lohdutusta Jumalan armosta heitä kohtaan.
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

ELÄ JUMALAN ARMOSSA

ViestiKirjoittaja noomi » 19.12.2014 08:25

Kuva

ELÄ JUMALAN ARMOSSA

DAVID WILKERSON DEVOTIONS (FINNISH)

Wednesday, August 1, 2012
ELÄ JUMALAN ARMOSSA
Rakas lukija, tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole latistaa sinua tai luennoida. Pikemminkin uskon sen olevan toivon sana sinulle. Haluan selittää, miksi on vaikeaa olla niin ystävällinen, armollinen, armahtava uskova kuin haluaisit olla.

Löydämme vastauksen Psalmista 119. Sen kirjoittaja lausuu voimallisesti: ”Sinun armosi olkoon minun lohdutukseni, niin kuin sinä olet palvelijallesi luvannut”(Ps.119:76). Jakeen merkitys on: ”Herra, sinun sanasi sanoo minulle, että minun lohdutukseni on siinä tiedossa, että sinä olet armollinen ja täynnä myötätuntoa minua kohtaan. Anna minun saada lohdutusta tästä suureta totuudesta.”

Jos haluat katsoa sanojen ”armollinen” ja ”armo” merkitystä Raamatun sanakirjasta, löydät satoja viittauksia. Jumalan sana hukuttaa meidät lupauksiin hänen ihmeellisestä armostaan, rakkaudestaan ja myötätunnostaan meitä kohtaan. Hän haluaa meidän vakuuttuvan siitä, että hän on armollinen, pitkämielinen ja hidas vihaan meidän pettämistemme, heikkouksiemme ja kiusauksiemme tähden.

”Laupias ja armahtavainen on Herra, pitkämielinen ja suuri armossa”(Ps.103:8).

Kaikki Jumalan lupaukset armosta ovat annetut lohduttamaan meitä koetuksissamme. Kun petämme Jumalaa, ajattelemme, että hän on vihainen meille, valmiina tuomitsemaan. Sen sijaan hän haluaa meidän tietävän: ”Minä vien sinut perille. Tee vain parannus, kadu tekojasi. En ole vihainen. Olen armollinen, täynnä armoa ja rakkautta sinua kohtaan. Ota lohdutus tästä“. On lohduttavaa tietää, että hänen armonsa ei koskaan väisty meistä. Kuinka lohduttavaa onkaan tietää, että hänen rakkautensa meidän kohtaan kasvaa vain suuremmaksi aina, kun me teemme syntiä tai lankeamme siihen.

Jos emme saa lohdutusta Jumalan armosta, emme voi armahtaa toisiakaan lohduttaaksemme heitä. Vain, kun koemme Jumalan ehdottoman armollisuuden, jokainen ympärillämme oleva saa kauttamme armon vuodatuksen. Meistä tulee armollisia, koska itse elämme Jumalan armossa!
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

TÄYDEN EVANKELIUMIN JULISTAMINEN

ViestiKirjoittaja noomi » 20.12.2014 06:21

    Kuva
TÄYDEN EVANKELIUMIN JULISTAMINEN

DAVID WILKERSON DEVOTIONS (FINNISH)

Thursday, November 17, 2011
TÄYDEN EVANKELIUMIN JULISTAMINEN

Apostoli Paavali sanoi omalle sukupolvelleen: "Olen vienyt päätökseen Kristuksen evankeliumin julistamisen"(Room.15:19). Tämä ilosanoman julistamisen "päätökseen vieminen" on paljon enemmän kuin sanoja. Se on sanojen ja tekojen ilosanoma! "En näet rohkene puhua mistään muusta kuin siitä, mitä Kristus on minun kauttani tehnyt saattaakseen maailman kansat kuuliaisiksi, puheiden ja tekojen avulla" (Room. 15:18).

Paavali sanoi: "Pakanat kääntyivät Kristuksen puoleen, ei ainoastaan julistukseni vuoksi, vaan koska minun sanojani seurasivat ihmeelliset teot!"

"Tunnustöiden ja ihmeiden avulla, Jumalan Hengen voimalla. Näin olen vienyt päätökseen Kristuksen evankeliumin julistamisen kiertäen kaikkialla Jerusalemista aina Illyriaan saakka" (j. 19).

Jos Paavali olisi saarnannut ja opettanut ilman merkkejä ja ihmeitä, hänen viestinsä ei olisi saanut aikaan niin paljon. Se ei olisi ollut päätökseen vietyä evankeliumin julistamista! Hän sanoi korinttilaisille: "Onhan apostolin tunnusteot teidän keskuudessanne tehty kaikella kestävyydellä, tunnusmerkeillä ja ihmeillä ja voimateoilla"(2 Kor. 12:12).

Huomaa Paavalin sanat tässä jakeessa: tunnusmerkit, ihmeet ja voimateot. Useimmat uskovat kavahtavat näinä päivinä näitä sanoja! Miksi? Koska häikäilemättömät, vallanhaluiset julistajat ja opettajat ovat tehneet niistä irvikuvia! On suuri onnettomuus, että ylilyönnit ovat saaneet monet Jumalaa pelkäävät pastorit, evankelistat ja maallikot kääntymään pois täyden evankeliumin totuudesta.

Rakas lukija, Jumala on yhä Jumala ja hän tekee edelleen ihmeitä ja voimatekoja! Hän on yhä parantajamme ja haluaa näyttäytyä vahvana niiden vuoksi, jotka luottavat häneen! Suuret, yliluonnolliset teot tapahtuivat alkuseurakunnassa ilman ylilyöntejä, mainostamista tai teatraalisuutta. Kukaan ei ottanut itselleen kaikkea voimaa ja valtaa. Paavalin lähetystyö on tästä esimerkkinä:

Kun Paavali saarnasi pitkään Trooaassa, nuori mies istui ikkunalaudalla, nukahti ja putosi kolmannesta kerroksesta maahan. Raamattu sanoo, että nuori mies "nostettiin ylös kuolleena" (ks. Apt. t. 20:9- 12).

Kun Paavali tuli miehen luo, hän pyysi hiljaisuutta. Sitten, aivan niin kuin Elia oli tehnyt, hän kävi makaamaan kuolleen pojan päälle, ja yhtäkkiä elämä vain palasi takaisin. Poika oli herännyt kuolleista! Miten voimallinen ihme!

Paavali ei lähettänyt ketään levittämään uutista tämän ihmeen tapahtumisesta. Ei, sitä hän ei tehnyt. Kaikki menivät takaisin kolmanteen kerrokseen, nauttivat ehtoollista ja Paavali jatkoi saarnaamistaan. Raamattu ei edes mainitse tätä nuorta miestä uudestaan. Miksi? Siksi, että seurakunta piti yliluonnollisia asioita tavallisina! He saarnasivat täyttä evankeliumia, jota merkit ja ihmeet seuraavat!
Email ThisBlogThis!Share to TwitterShare to FacebookShare to Pinterest
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

LAKKAA MIETTIMÄSTÄ, KELPAATKO

ViestiKirjoittaja noomi » 21.12.2014 06:02

    Kuva

LAKKAA MIETTIMÄSTÄ, KELPAATKO

DAVID WILKERSON DEVOTIONS (FINNISH)
Monday, November 14, 2011
LAKKAA MIETTIMÄSTÄ, KELPAATKO

”Kansa pelkäsi Herraa.… ja he tulivat ja ryhtyivät rakentamaan Herran Sebaotin, heidän Jumalansa, temppeliä”(Hagg.1:12, 14). Israelilaiset katuivat itsekkyyttään ja ryhtyivät jälleen rakentamaan temppeliä. He olivat taas siellä, missä heidän pitikin, rakentamassa Jumalan huonetta!

He seisoivat temppelin perustusten äärellä, ja seinät alkoivat kohota. Jokin oli kuitenkin hullusti, ja monet vanhuksista alkoivat itkeä. Miksi? Siksi, että he olivat nähneet Salomon temppelin loiston kuusikymmentä vuotta aikaisemmin. Uusi temppeli ei vetänyt sille vertoja. Päinvastoin, se ei näyttänyt oikein miltään!

Kansa alkoi puhua menneestä loistosta ja sanoi: ”Tässä temppelissä ei ole edes liitonarkkia, ei armonistuinta eikä kerubeja. Alttarilla ei ole kuluttavaa tulta eikä shekina-pilvi laskeudu temppelin ylle. Kaiken raskaan työmme, uhrauksiemme ja kuuliaisuutemme jälkeen, vaikka olimme panneet Jumalan asiat ensimmäisiksi, me emme saa valmista aikaan! Tämä ei ole mitään verrattuna entiseen. Miksi nähdä vaivaa, miksi jatkaa, kun näemme niin vähän tulosta aherruksestamme.”

Jumalan kansan enemmistö antaa periksi tänä päivänä, koska he ajattelevat, etteivät saa mitään aikaan! He menevät israelilaisten lailla takaisin Jumalan luo, panevat hänet etusijalle, etsivät hänen tahtoaan, rakentavat hänen huonettaan. Kun he katsovat omaa elämäänsä, he sanovat: ”Minulla on niin vähän tuotavana kaikesta yrittämisestäni huolimatta. Minussa on niin vähän Jumalan pyhyyttä, niin vähän hänen kunniaansa. Verrattuna muihin uskoviin minä en täytä mittaa. Mitä kannattaa yrittääkään! En saa koskaan voittoa!

Olen varma siitä, että monet uskolliset uskovat luopuvat yrittämisestä. He vertaavat itseään toisiin uskoviin ja lannistuvat, koska tuntevat alemmuutta.

Jos vain pysyt uskollisena Herralle etkä yritä mitata itseäsi millään muulla kuin omalla rakkaudellasi Jeesusta kohtaan, voit olla varma hengellisestä kasvusta. Lisäksi Jumala lupaa olla kanssasi.

Rakas lukija, voit panna merkille tämän, koska juuri Jumala antaa sinulle tämän lupauksen! Tästä hetkestä lähtien kiinnität katseesi Kristuksen ruumiin rakentamiseen. Asetat syrjään kaiken vertaamisen ja itsekkäät tiesi, annat hänen tulla kaikeksi kaikessa. Silloin alat nähdä hänen moninkertaisen siunauksensa. Voit kirjaimellisesti merkitä sen muistiin! Tulet tietämään, että hän suosii sinua, hymyilee sinulle, riemuitsee sinusta!
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

EdellinenSeuraava

Paluu David Wilkerson

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa

cron