Lyhyet David Wilkerson / Kevät

David Wilkersonin kautta tullutta antia.

JUMALA HALUAA OPETTAA MEIDÄT TUNTEMAAN HÄNEN ÄÄNENSÄ

ViestiKirjoittaja noomi » 11.05.2015 07:02

Kuva

DAVID WILKERSON DEVOTIONS (FINNISH)
Wednesday, February 23, 2011
JUMALA HALUAA OPETTAA MEIDÄT TUNTEMAAN HÄNEN ÄÄNENSÄ

Ne, jotka todella tuntevat Jumalan, ovat oppineet tunnistamaan hänen äänensä yli kaikkien muiden äänien. Hän tahtoo sinun tietävän varmasti, että hän haluaa puhua sinulle. Hän tahtoo kertoa sinulle asioista, joita et ole ennen nähnyt tai kuullut.

Vähän aikaa sitten Herra näytti minulle, että edelleen epäilen hänen äänensä kuulemista sisimmässäni. Tiedän kyllä, että hän puhuu. Lampaiden täytyy tuntea Mestarinsa äänen. Epäilin silti omaa kykyäni kuulla häntä. Käytin paljon aikaa ”varmistaen” kuulemaani ääntä. Kun se oli mielestäni liian voimakas tai liian kummallinen, ajattelin mielessäni: "Ei tämä voi olla Jumalasta. Sitä paitsi paholainenkin voi puhua. Liha puhuu, ja valheen henget puhuvat." Monet äänet tulevat meitä kohti kaiken aikaa. Kuinka voin tunnistaa Jumalan äänen?

Uskon, että tarvitaan kolme asiaa, jotta Jumalan ääntä voisi kuulla:

1. Sinun tulee olla järkkymättömän varma siitä, että Jumala haluaa puhua sinulle. Sinun täytyy olla täysin vakuuttunut siitä. Hän on puhuva Jumala. Hän haluaa sinun tuntevan äänensä, jotta voisit tehdä hänen tahtonsa. Jumala ei koskaan kerro sinulle mitään, mikä poikkeaisi Raamatun sanasta. Sinun ei tarvitse olla pappi tai filosofian tohtori ymmärtääksesi hänen ääntänsä. Tarvitset vain sydämen, joka sanoo: "Minä uskon, että Jumala haluaa puhua minulle."
2. Sinun täytyy viettää laatuaikaa hiljentyen. Sinun tulee olla halukas sulkemaan itsesi Jumalan läsnäoloon ja antaa kaikkien muiden äänten mykistyä. Totta on, että Jumala puhuu meille kaiken päivää. Kuitenkin joka kerta, kun hän on halunnut rakentaa minun elämässäni jotain, hänen äänensä on tullut vasta sen jälkeen, kun olen hiljentänyt kaikki muut äänet mielestäni.
3. Sinun tulee pyytää uskossa. Meidän täytyy uskoa, että Jumala voi ilmaista meille mielensä ja auttaa meitä ymmärtämään hänen täydellistä tahtoaan. Muutoin emme voi ottaa vastaan häneltä mitään (emme myöskään hänen äänensä kuulemista).

Jeesus sanoi: "Kuka teistä on se isä, joka poikansa häneltä pyytäessä kalaa, antaa hänelle kalan sijasta käärmeen, taikka joka hänen pyytäessään munaa, antaa hänelle skorpionin?" (Luuk.11:11 -12). Toisin sanoen: "Jos pyydät taivaalliselta Isältä sanaa, selvää suuntaa, jumalallista kehotusta tai jonkin erityisen asian puolesta, uskotko hetkeäkään, että hän sen sijaan antaisi paholaisen tulla ja petkuttaa sinua?"

Jumala ei ole kiusantekijä! Hän ei salli paholaisen eksyttää sinua. Jumalan puhetta seuraa aina rauha! Ei saatana pysty jäljittelemään sellaista rauhaa. Kun olet hiljaisuudessa ja levossa, vakuuttuneena siitä, että Jumala voi puhua sinulle, se varmuus ei ikinä muutu. Voit palata Jumalan luokse tuhat kertaa ja saada aina saman sanan, koska se on totuus.
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

KUINKA SUURI KRISTUS SINULLA ON?

ViestiKirjoittaja noomi » 12.05.2015 08:06

Kuva

DAVID WILKERSON DEVOTIONS (FINNISH)
Tuesday, February 22, 2011
KUINKA SUURI KRISTUS SINULLA ON?

"Jos te anotte minulta jotakin minun nimessäni, niin minä sen teen" (Joh.14:14). Meidän Kristuksemme mitta käy ilmi siitä, mitä pyydämme hänen nimessään. Meitä on kehotettu pyytämään ja odottamaan suuria. Kristuksen suuruus tulee ilmi anomisiemme suuruudessa. Meillä on pieni Kristus, koska pyydämme niin vähän.

Me rajoitamme rukouksemme aineellisiin asioihin. On tietysti totta, että meidän tulee kertoa tarpeistamme. Jos pyydämme vain ruokaa ja suojaa, näkymme hänen suuruudestaan pienenee.

Jumalan valtakunta on "iloa ja rauhaa Pyhässä Hengessä!" Me palvelemme voittanutta Kristusta, ja meitä kutsutaan saamaan osamme tästä voitosta. Onko sinulla ilo ja rauha Pyhässä Hengessä? Menetkö hänen valtaistuimensa luokse pyytäen iloa ja rauhaa? Rukoiletko Isää "Jeesuksen nimessä"?

Kristus ei voittanut itsensä tähden. Hän teki sen sinulle ja minulle. Me saamme siitä hyödyn. Pyydätkö itsellesi yhä enenevää Kristuksen kaltaisuutta? Pyydätkö uskoen Jeesuksen nimessä Hebrealaiskirjeen lupaamaa lepoa?

Jumala odottaa ja haluaa meiltä suurempia pyyntöjä. Pyytäminen Jeesuksen nimessä on kutsu jakaa Jumalan suurta hyvyyttä. Se on valmistettu niitä varten, jotka uskovat ja jotka pyytävät suuria. Pyydä tänään enenevää ilon henkeä, keskellä erittäin koettelevia aikoja.

Miten sitten on Uuden Testamentin 5000 nälkäisen joukon? Jeesus kysyi opetuslapsiltaan, mitä heidän tulisi tehdä? Toisin sanoen, miten olette suunnitelleet ruokkia heidät. Miten tällainen kriisi voidaan kohdata? Hän koetteli heidän uskoaan.

Jeesuksella oli suunnitelma kaiken aikaa! Kenelle siinä ihmisjoukon keskellä olisi tullut mieleen ruokkia heidät viidellä leivällä ja kahdella kalalla?

Rakkaani, Jumalalla on etukäteissuunnitelma jokaiseen elämämme tilanteeseen. Saatat miettiä tapoja, joita Jumala voisi käyttää sinun vaikeuksiesi ratkaisemiseen. Jumalan sana sanoo, että ihmisen mieli ei voi käsittää Jumalan teitä.

Jumala ei kerro meille suunnitelmaan. Hän ei anna meille vihjeen vihjettä. Hän vaatii meiltä uskoa lupauksiinsa, majesteettisuuteensa ja meille aiemmin näyttämiinsä ihmeisiin. Hänen sanoo meille: Usko! Sinun Herrallasi on tie valmiina. Hänellä on voima toteuttaa suunnitelmansa. Hän haluaisi raottaa verhoa ja vilauttaa näkymättömiä teitään, mutta ei voi.

Usko on todistusta siitä, mikä on näkymätöntä. Emme saa rauhaa koettelemuksissamme, ennen kuin todella uskomme, että hän on valmiina suorittamaan käsittämättömän ja mahdottoman. Meidän osamme on vain luottaa siihen, että hän tekee sen, mitä on luvannut.
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

KIITTÄEN AINA

ViestiKirjoittaja noomi » 13.05.2015 07:01

Kuva

DAVID WILKERSON DEVOTIONS (FINNISH)

Monday, February 21, 2011
KIITTÄEN AINA

"Kiittäen aina Jumalaa ja Isää kaikesta meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä" (Ef.5:20).

Lakkaamattoman kiittämisen aihe oli Paavalin teologiassa niin tärkeä, että hän sanoo sen kolmesti: 1) "Puhuen psalmeilla ja kiitosvirsillä ja hengellisillä lauluilla", 2)"veisaten ja laulaen sydämessänne Herralle", 3)"kiittäen aina Jumalaa ja Isää kaikesta meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä" (Ef.5:19 -20).

Ilman uskoa emme voi kiittää, niin kuin meidän pitäisi. Olemme maahan painettuja lukuisien ongelmien ja vaikeuksien vuoksi. Ei Jumala tietenkään halua meidän teeskentelevän. Paavali näyttää mielestäni antaneen meille avaimen kaikkeen sanoessaan:"...tee se Isälle." Suuri saarnaaja John Calvin sanoi laulamisen ja ainaisen kiitoksen antamisen olevan vain teeskentelyä ja tekopyhyyttä, jos emme täysin ymmärrä Jumalaa Isäksemme.

Joskus suumme vääntyy surusta niin, ettemme pysty laulamaan. Emme tunne halua antaa kiitosta. Kovat olosuhteet laskevat mielialaamme. Joskus sydämemme itkee: "Herra, odotatko todella minun laulavan ja tekevän säveliä, kun minuun koskee niin kovasti?" "Herra, huolenaiheet raskauttavat minua niin, että tuskin jaksan nostaa päätäni." "Herra, minusta on vaikeata ylistää ja laulaa hengellisiä lauluja sydämessäni, kun minussa on niin paljon pelkoa, surua ja epäilyä."

Ei todellakaan ole helppoa ottaa vastaan tätä tärkeää totuutta. Jumala ei ole ankara meille, kun meillä on vaikeaa. Me olemme hänen lapsiaan. Nämä sanat on annettu, jotta löytäisimme niistä lohdutusta ja helpotusta niinä aikoina. Keskitymme omiin ongelmiimme niin, että menetämme enemmän kuin kykymme laulaa. Ajaudumme kauemmas ja kauemmas Jumalan ikuisista lupauksista. Huolimatta siitä, mitä kohtaamme, Herramme sanoo: "Kiitä aina."

Lakkaamme kiittämästä siitä, mitä hän on tehnyt menneisyydessä. Alamme rukoilla ainoastaan itsemme, omien tarpeidemme sekä perheidemme puolesta. Niin emme saa nostetuksi katsettamme toisten kärsimyksiin, jotka kärsivät enemmän kuin me itse.

Tämä Paavalin sana kosketti minua syvästi. Minä haluan kohdata huomisen lujasti päättäen laulaa Herralleni ja antaa kiitosta koko päivän - kaikista asioista ja kaikissa asioissa. Se saattaa olla äänetöntä laulua, aluksi heikkoa, mutta uskon kautta saamme siitä voimaa. Muuten sitä ei olisi sanottu kolmeen kertaan.

Oi, jospa kymmenet tuhannet, jotka lukevat tämän sanoman, voisivat sitoutua laulamaan kanssani. Mikä ilo siitä koituisi Isän sydämelle. Jättäytyä sitten lepäämään sen totuuden varaan, että Jumala on kuullut huutosi. Hän tekee työtään ratkaisun hyväksi, nyt ja joka päivä. Jatkakaamme siis kiitoksen antamista aina. Älkäämme ikinä lopettako rakkauslaulujen laulamista rakkaalle Herrallemme ja Vapahtajallemme.
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

USKOTKO VIELÄ?

ViestiKirjoittaja noomi » 14.05.2015 08:55

Kuva

DAVID WILKERSON DEVOTIONS (FINNISH)
Friday, February 18, 2011
USKOTKO VIELÄ?

Jonkin aikaa sitten hiljentyessäni Herran edessä minulla oli epätavallinen kokemus. Hänen hiljainen pieni äänensä kysyi minulta: "Uskotko vielä minuun?"

"Uskotko, että yhä rakastan sinua pyyteettömästi, että Pyhä Henki johdattaa sinua juuri nyt? Uskotko, että jokainen kyyneleesi on kerätty talteen, että juuri nyt tässä, juuri tällä hetkellä olet täysin Jumalan tahdossa?”

”Uskotko, että kaikki edelleen vaikuttaa toimivat yhdessä niiden parhaaksi, jotka rakastavat minua, että minä kuulen sinun rukouksesi? Kuulen ne jopa silloin, kun et pysty lausumaan sanoja, kun kaikki näyttää pimeältä ja olet hämmentynyt. Silloinkin, kun pelot saartavat mieltäsi ja sieluasi, kun vaikuttaa siltä, että olen sulkenut sinulta taivaat?”

"David, uskotko, että minä yhä ravitsen kaikki elävät olennot: meren kalat, karjan, kaikenlaiset siivelliset ja matelevat eläimet? Uskotko, että minä yhä lasken pääsi jokaisen hiuksen? Huomaan jokaisen linnun, joka putoaa maahan? Uskotko siihen todella?”

"Uskotko yhä, kun kuolema tulee hakemaan rakkaitasi? Uskotko yhä siihen, mistä olet todistanut, että minä annan lohdutuksen ja voiman kohdata jopa haudan?”

"Uskotko yhä, että minä rakastan sinua, että minä annan anteeksi menneisyyden ja nykyhetken syntisi ja annan kaikki tulevaisuuden syntisi anteeksi, jos vain lepäät minussa ja luotat minuun? Uskotko, että minä ymmärrän, kun saatana lähettää viestintuojiaan sinua vastaan kylvääkseen valheita, epäilyä, jumalanpilkkaa, pelkoja ja epätoivoa?”

"Uskotko yhä, että sinut on piirretty kätteni uurteisiin? Olet Vapahtajallesi kultaa kalliimpi, että tulevaisuutesi on ikuinen elämä? Ei mikään voima saa kättäni herpoamaan sinusta, että minuun yhä koskee jokainen epävarmuuden hetkesi ja vaikeuksien kokemuksesi? Uskotko yhä, että nämä asiat ovat totta?"

Minun vastaukseni oli empaattisesti KYLLÄ! Kyllä Herra, minä uskon sen ja enemmän - paljon enemmän!

Lue Psalmi 103 ja kysy itseltäsi:" Uskotko yhä siihen? Kaikkeen?"
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

TAIVAALLISELLÄ ISÄLLÄMME ON SUUNNITELMA SINUN VARALLESI

ViestiKirjoittaja noomi » 15.05.2015 08:14

Kuva

DAVID WILKERSON DEVOTIONS (FINNISH)
Thursday, February 17, 2011
TAIVAALLISELLÄ ISÄLLÄMME ON SUUNNITELMA SINUN VARALLESI

Jumala on edeltä käsin suunnitellut meille vapautuksen kaikista tulisista koetuksistamme. Käytpä läpi mitä hyvänsä, Jumalalla on suunnitelma räätälöitynä jokaiseen vaikeuteen. Se on sellainen suunnitelma, jota ei ihmismieli ikinä voisi luoda tai keksiä.

Mietipä vaikka israelilaisten kohtaamia hurjia koetuksia erämaassa. Ei ollut leipää, ei minkäänlaista ruokaa. Mille komitealle tai esirukoilijaryhmälle olisi tullut mieleen tällainen ajatus "Rukoillaan, että huomenna herätessämme on maa enkelien ruoan hiutaleiden peitossa - hunajan makuisten."

Jumalalla oli ihmeellinen, käsittämätön suunnitelma. Uskomatonta!

Ei ollut vettäkään. Kuuma erämaa kuivatti heidän huuliansa. Ei ollut mitään mahdollisuutta selvitä hengissä, ihmisjärjellä ajatellen. Sadat tuhannet itkivät elämän ja kuoleman kriisin edessä.

Kuka olisi voinut kuvitella, kuinka Jumala pelastaisi päivän? Kuka olisi näyttänyt Moosekselle suurta kalliota ja sanonut: "Menepäs lyömään tuota kalliota, niin siitä alkaa virrata vettä"?

Jumalallapa oli suunnitelma, jonka hän oli luonut mielessään jo kauan ennen kriisiä.

Ajattele, kuinka he seisoivat Punaisen meren rannalla, edessä ylitsepääsemätön meri ja takana faaraon armeija aivan heidän kannoillaan. Mahdotonta! Toivotonta!

Eikö Jumalalla kuitenkin ollut suunnitelma valmiina kaiken aikaa?
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

SANOMA HÄMMENTYNEILLE USKOVILLE

ViestiKirjoittaja noomi » 16.05.2015 06:36

Kuva

DAVID WILKERSON DEVOTIONS (FINNISH)
Wednesday, February 16, 2011
SANOMA HÄMMENTYNEILLE USKOVILLE

Puhun nyt niille uskoville, jotka ovat hämmentyneitä kasaantuvista vaikeuksistaan. Psalmista Daavid kertoo olleensa sietämättömien vaikeuksien keskellä:

"Sydämeni minun rinnassani vapisee, kuoleman kauhut lankeavat minun päälleni. Pelko ja vavistus valtaa minut, pöyristys peittää minut" (Ps.55:4-5).

Tutkiessasi Raamattua voit todeta, ettei yksikään Jumalan mies puhu Jumalaan luottamisesta enempää kuin Daavid. Kukaan muu kuin Daavid ei puhunut niin paljon Herran etsimisestä ja odottamisesta puutteen aikoina. Daavid todisti siitä, että hän ei pelkäisi mitään pahaa, vaikka hän kulkisi kuoleman laaksossa, koska Herra oli hänen kanssaan.

Daavid kuitenkin kävi läpi syviä ja kivuliaita ahdistuksen aikoja, jotka järisyttivät hänen uskoaan. Ollessaan kerran hyvin syvällä hän vaikutti lähes toivottomalta ja itki: "Kaikki ihmiset ovat valehtelijoita!" Hän puhui omasta ylitsekäyvästä kivustaan ja surustaan. Mitkään sanat lohdutuksesta ja toivosta eivät kosketa. Kaikki tuntuu valheelta.
Daavidin uskoa vastaan hyökättiin joka puolelta. Hän ei syyttänyt Jumalaa valehtelemisesta, vaan kaikkia hänen ympäriltään kuuluvia ääniä. Daavid oli epätoivon paikassa. Hän halusi päästä pakoon: "Olisipa minulla siivet kuin kyyhkysellä, niin minä lentäisin pois ja pääsisin lepoon." (Ps.55:6 -7)

Puhuessani hämmennyksestä, tiedän mistä puhun. Tyttäreltäni Devilta on juuri leikattu syöpäkasvain. Minun 29-vuotias pojanpoikani on käymässä läpi sytostaattihoitoa neljännen asteen syövän takia. Daavid oli oikeassa: "Pelko ja vavistus valtaa meidät."

Mitä uskova Jumalan lapsi tekee näinä hämmennyksen tunteina? Me teemme kuten Daavid teki:

"Mutta minä huudan Jumalaa ja Herra pelastaa minut. Illoin, aamuin ja keskipäivällä minä valitan ja huokaan, ja hän kuulee minun ääneni. Hän päästää minun sieluni heistä rauhaan, etteivät he minua saavuta; sillä paljon on niitä, jotka ovat minua vastaan" (Ps.55:17 -19).

Mene rukoilemaan, etsiydy Herran läsnäoloon. Vaikka tekisit sen ääneti, huuda sisimpäsi kipu ja pyydä rauhaa tulemaan yllesi. Meidän tulee tehdä enemmän kuin vain uskoa. Meidän tulee pitäytyä Jumalan Sanassa ja rukoilla hänen lupauksiensa toteutumista.

Perheeni ja minä kuljemme uskossa ja luottaen, että Jumala on uskollinen Sanalleen. Jumala on hyvä!
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

USKO ON ENEMMÄN KUTSU KUIN KÄSKY

ViestiKirjoittaja noomi » 17.05.2015 07:45

Kuva

DAVID WILKERSON DEVOTIONS (FINNISH)
Tuesday, February 15, 2011
USKO ON ENEMMÄN KUTSU KUIN KÄSKY

Usko on käsky. On kirjoitettu: "Vanhurskas on elävä uskosta." Ilman uskoa on mahdotonta miellyttää Jumalaa. Raamattu lisää: "Jos hän vetäytyy pois, ei minun sieluni mielisty häneen" (Hebr.10:38).

Minä värisen ajatellessani, minkälaista kauhua ja vaaraa epäusko aiheuttaa. Epäusko on pohjaton kuilu täynnä pelkoa, ahdistusta ja pettymystä. Epäuskon seuraukset ovat hirvittävät. Se alkaa pelosta kaikkea näkymätöntä kohtaa. Yksi pelko tänä päivänä johtaa kahteen pelkoon huomenna, sitten kolmeen. Lopulta se vie pohjattomaan kuiluun täynnä hallitsematonta ahdistusta ja epätoivoa.

Yhä paremmin näen, kuinka pelko ja epäusko johtaa toivottomuuteen. Se johtaa hämmennyksen ja tyhjyyden erämaahan. Tämä ei ole mahdollisuus, eikä se ole pieni asia Jumalalle. Se on elämän ja kuoleman kysymys. Se johtaa kaiken pelkäämiseen, nykyisen ja tulevan. Pelko on tuskaa.

Kaikki Jumalan lapset käyvät läpi monenlaisia vaikeuksia ja ongelmia. On sydäntä särkevää kuulla kivuliaista asioista, joita vanhurskaat nyt kärsivät. Minun perhettänikin koetellaan ja testataan monesti.

Jotkut, jotka kohtaavat hämmentäviä ja pelottavia kärsimyksiä, niin fyysisiä kuin hengellisiäkin, ovat menettämäisillään rohkeutensa. Jos sinä olet käymässä läpi näitä puhdistuksen tulia, minulla on sana sinulle.

USKO ON MYÖS KUTSU OTTAA OSAA JUMALAN SUUREEN HYVYYTEEN

Viittaan yhteen kaikkein rohkaisevimmista Jumalan Sanan lupauksista. Anna tämän lupauksen upota syvälle sieluusi:

"Kuinka suuri on sinun hyvyytesi, jonka talletat pelkääväsillesi ja jota osoitat sinuun turvaaville ihmislasten edessä! Sinä peität heidät kasvojesi suojaan ihmisten salavehkeiltä; sinä kätket heidät turvaan kielten riidalta" (Ps.31:20-21).

Tämä on upea rohkaisu pitää lujasti kiinni uskostasi. Tämä on rohkea, ihmeellinen lupaus. Jumala sanoo:

"Luota minuun ihmisten edessä ja minä avaan varastohuoneeni suuren hyvyyden ja jaan siitä sinulle. Minä peitän sinut salaiseen läsnäolooni. Minä en anna vaikeuksien hämmentää sinua."

Jotkut saattavat sanoa: "Ei meidän tule luottaa Jumalaan odottaen hyvyyttä häneltä." Ei näin! On kirjoitettu:" Älkää siis heittäkö pois uskallustanne, jonka palkka on suuri" (Hebr.10:35). On myös kirjoitettu: "Sen, joka Jumalan tykö tulee, täytyy uskoa, että Jumala on ja että hän palkitsee ne, jotka häntä etsivät" (Hebr.11:6). Meidän täytyy uskoa, että hän on palkitsija. Nuo uskon palkinnot ovat hengellisiä, kuten voiman palkinto -rauha ja tyyneys myrskyn keskellä.

Rakkaani, Jumala riemuitsee uskostamme. Hän odottaa antaakseen meille toivoa ja avatakseen silmämme näkemään hänen rakastavaa huolenpitoa. Meidän tulee valita, tälläkin hetkellä. Me voimme valita luottamuksen Jumalaan nykyisissä ja tulevissa koettelemuksissa. Voimme valita joko epätoivon erämaan tai Herran hymyn ja avoimen taivaan.

Jumala auta meitä kaikkia pitämään kiinni uskostamme. Älä anna periksi. Olemme liian lähellä kilvan loppua.

"Sinä olet minun suojani, sinä varjelet minut hädästä, sinä ympäröitset minut pelastuksen riemulla. Minä opetan sinua ja osoitan sinulle tien, jota sinun tulee vaeltaa: minä neuvon sinua, minun silmäni sinua vartioitsee" (Ps.32:7-8).
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

EPÄUSKON VAARALLISUUS

ViestiKirjoittaja noomi » 18.05.2015 06:57

Kuva

DAVID WILKERSON DEVOTIONS (FINNISH)
Monday, February 14, 2011
EPÄUSKON VAARALLISUUS

Jumala on juurruttanut minuun kammon epäuskoa kohtaan. Tämän kammon on saanut aikaan Raamatun tutkiskelu. Sen tuloksena olen nähnyt esimerkkejä epäuskon kauheista seurauksista.

Kiitän Jumalaa koko olemuksellani siitä, että hän on näyttänyt minulle epäuskon aiheuttaman harmin ja tuhon. Me uskovat olemme ottaneet tämän aiheen aivan liian kevyesti. Olemme ajatelleet, että Jumala jättäisi huomioimatta suurien vaikeuksien ja kärsimyksien takia nousevan epäilyn.

Aiemmin ajattelin, että Herra vähän ”löysäisi” niille, jotka kohtaavat näennäisesti toivottomia tilanteita. Esimerkiksi opetuslapset olivat uppoamaisillaan veneessä, myrskyssä ja. Minä ajattelin: "Herra, he ovat vain ihmisiä. He ovat hämmennyksissään kaikesta. Näytti toivottomalta ja se oli vain ihmisen tapa reagoida." Jeesus kuitenkin nuhteli heitä heidän vähäisen uskonsa vuoksi.

On kyllä aikoja itkullekin – silloin, kun Jeesus kuiskaa rakastavasti: "Ei se mitään, itke vain; minä kerään kyyneleesi talteen." On murheen aikoja, jolloin olemme hämmentyneitä ja itkemme: "Missä olet kaiken tämän keskellä, Herra?" Me palvelemme rakastaa Isää, jota tunteemme koskettavat. Joskus uskomme hämärtyy, kun pelot tuntuvat ylitsekäyviltä.

Meidän ei kuitenkaan tule viivytellä näissä peloissa ja ohimenevissä epäuskon hetkissä. Meidän tulee nousta ylös ja "mennä hänen siipiensä suojaan". Jumala ei tunne sääliä epäuskoa kohtaan. Koko Raamattu todistaa siitä. Saattaa kuulostaa julmalta, mutta hän ei hyväksy tekosyitä. Hän hyväksyy vain uskon.

Israelilaiselle annettiin kymmenen mahdollisuutta luottaa Jumalaan hirveissä olosuhteissa. Jokainen kriisi oli Herran tekoa. Heidän epäuskonsa seuraus oli 40 vuotta toivottomuudessa, hämmennyksessä ja surussa. He jäivät paitsi Jumalan siunauksesta. He eivät voineet epäuskonsa takia päästä sisälle Jumalan lepoon, rauhaan ja suureen hyvyyteen elämässään. Jumala kutsui epäuskoa pahaksi. "Katsokaa, veljet, ettei vain kenelläkään teistä ole paha, epäuskoinen sydän" (Hebr.3:12).

Epäusko johtuu useimmiten Jumalan Sanan hylkimisestä. On mahdotonta uskoa ilman Jumalan sanan ravintoa ja sen lupauksiin tukeutumista.

Minä valitsen luottamuksen Jumalaan. Minä en tahdo "ruumiini kuolevan erämaassa" niin kuin israelilaisille kävi. Jumala käski minua: "vyötä kupeesi...heitä kaikki huolesi minun huomaani...lakkaa tuijottamasta olosuhteisiisi...älä enää kysy miksi. Ravitse itseäsi joka päivä minun sanallani muista lupaukset. Rukoile luottaen...usko kaikesta sydämestäsi, että Jumala rakastaa sinua...hän ei ole sinua hylännyt. Ehtoolla on itku vieraana...mutta aamulla ilo."

Mitä ikinä käyt läpi, vaikka kulkisit pimeässä ja kuoleman varjon laaksossa, Jumala on luvannut olla kanssasi. Tänään, nouse ylös ja ala luottaa. Sinun epäuskosi ei muuta mitään, vain usko avaa ovet vapautukseen.

"Kuinka suuri on sinun hyvyytesi, jonka talletat pelkääväsillesi ja jota osoitat sinuun turvaaville ihmislasten edessä! Sinä peität heidät kasvojesi suojaan ihmisten salavehkeiltä; sinä kätket heidät.
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

NÄMÄ MIEHET OVAT OLLEET JEESUKSEN KANSSA

ViestiKirjoittaja noomi » 19.05.2015 06:50

Kuva

DAVID WILKERSON DEVOTIONS (FINNISH)
Tuesday, February 8, 2011
NÄMÄ MIEHET OVAT OLLEET JEESUKSEN KANSSA

Apostolien kolmannesta luvussa näemme Pietarin ja Johanneksen menossa pyhäkköön ylistämään. Temppelin portin pielessä istui kerjääjä, joka oli ollut rampa syntymästään saakka. Tämä mies ei ollut kävellyt askeltakaan koko elämänsä aikana. Nähdessään Pietarin ja Johanneksen, hän pyysi heiltä almuja. Pietari vastasi hänelle:" Hopeaa ja kultaa ei minulla ole, mutta mitä minulla on, sitä minä sinulle annan" (Ap.t.3:6). Hän rukoili kerjääjän puolesta sanoen: "Jeesuksen Kristuksen, Nasaretilaisen, nimessä, nouse ja käy" (3:6). Mies parantui välittömästi! Silkasta ilosta hän alkoi juosta pyhäkössä hyppien ja huutaen: "Jeesus paransi minut!"

Kaikki temppelissä ihmettelivät nähdessään tämän, koska he tunnistivat ramman miehen. Nähdessään kansanjoukon kerääntyvän Pietari ja Johannes alkoivat saarnata Kristuksesta, ja tuhannet pelastuivat. Kun he vielä saarnasivat, muutamat synagogan vartioston päälliköt ja hallitusmiehet "närkästyneinä siitä… kävivät heihin käsiksi" (Ap.t.4:1-2). Nämä korkea-arvoiset ja valtaa pitävät miehet kysyivät opetuslapsilta: "Millä voimalla tai kenen nimeen te tämän teitte?" (4:7). Pyhän Hengen rohkaisema Pietari vastasi heille: "Jeesuksen Kristuksen, Nasaretilaisen, nimen kautta, hänen, joka te ristiinnaulitsitte, mutta jonka Jumala kuolleista herätti, hänen nimensä kautta tämä seisoo terveenä teidän edessänne. Eikä ole pelastusta yhdessäkään toisessa; sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman" (4:10 -12).

Hallitusmiehet istuivat hämmentyneinä. Raamattu sanoo: "He ihmettelivät; ja he tunsivat heidät niiksi, jotka olivat olleet Jeesuksen kanssa" (4:13). Sana tuntea tässä lauseessa tulee sananjuuresta jonka merkitys on "tuntea joku tunnusmerkistä (suom. huom. esim. arpi tai luomi)".

Mikä oli se merkki, joka oli tunnusomaista Pietarille ja Johannekselle? Se oli Jeesuksen läsnäolo. Heillä oli Kristuksen kaltaisuus ja Henki.

Ne, jotka viettävät aikaa Jeesuksen kanssa, eivät saa hänestä tarpeekseen. Heidän sydämensä rukoilee jatkuvasti Mestarin parempaa tuntemista, päästä lähemmäksi häntä ja kasvaa hänen teittensä tuntemisessa. Paavali lausuu: "Mutta itse kullekin meistä on armo annettu Kristuksen lahjan mitan mukaan" (Ef.4:7, ks. myös Room. 12:3). Mistä mitasta Paavali puhuu? Mitta tarkoittaa rajallista määrää. Toisin sanoen, olemme kaikki saaneet tietyn määrän Kristuksen pelastavaa tuntemusta.

Joillekin uskoville tämä alkuperäinen mitta riittää. He haluavat Jeesusta vain sen verran, että pääsevät pakoon tuomiota, tuntevat saaneensa anteeksi, pitävät hyvän maineen ja jaksavat olla joka sunnuntai tunnin kirkossa. Tällaisilla ihmisillä on päällä "ylläpitovaihde", ja he toivovat Jeesuksen täyttävän vain perusvaatimukset.

Paavali sen sijaan toivoi jokaiselle uskovalle seuraavaa: "Ja hän antoi muutamat apostoleiksi, toiset profeetoiksi, toiset evankelistoiksi, toiset paimeniksi ja opettajiksi, tehdäkseen pyhät täysin valmiiksi palveluksen työhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen, kunnes me kaikki pääsemme yhteyteen uskossa ja Jumalan Pojan tuntemisessa, täyteen miehuuteen, Kristuksen täyteyden täyden iän määrään, ettemme enää olisi alaikäisiä, jotka ajelehtivat ja joita viskellään kaikissa opintuulissa ja ihmisten arpapelissä ja eksytysten kavalissa juonissa; vaan että me, totuutta noudattaen rakkaudessa, kaikin tavoin kasvaisimme häneen, joka on pää, Kristus" (Ef.4:11 -15).

Paavali sanoi: "Jumala on antanut nämä hengelliset lahjat, jotta voisitte saada Kristuksen Hengen täyteyden. Tämä on elintärkeää, koska eksyttäjät haluavat ryöstää teiltä uskon. Jos olette juurtuneet Kristukseen ja kasvatte hänessä, mikään eksyttävä oppi ei teitä ”hetkauta”. Sellaiseen aikuisuuteen voi kasvaa vain haluamalla lisää Jeesusta."
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

”JOOSEFLAISET”

ViestiKirjoittaja noomi » 20.05.2015 20:01

Kuva

DAVID WILKERSON DEVOTIONS (FINNISH)
Monday, February 7, 2011
”JOOSEFLAISET”

Joosefilla oli näky siitä, että Jumala tulisi käyttämään hänen elämäänsä voimallisesti. Näky vain näytti toiveunelta hänen kateellisten veljiensä myydessä hänet orjuuteen. Tulevat vuodet olisivat vaikeita ja täynnä epäoikeudenmukaisuutta Joosefin elämässä. Joosef näytti juuri päässeen jaloilleen, kun häntä syytettiinkin väärin perustein raiskausyrityksestä. Sen johdosta hän joutui vankilaan.

Koko tämän ajan Jumala valvoi Joosefin elämää. Lopulta kaaosmaisten vuosien jälkeen Joosef päätyi palvelemaan faaraon taloon. Aikanaan faarao nimitti hänet koko Egyptin hallitsijaksi.

Rakkaani, näin juuri Jumala työskentelee. Hän valmisti tätä miestä pelastamaan jäljelle jääneet. Jokaisesta sukupolvesta Herra nostaa ”joosefilaisia”. Hän vie nämä sitoutuneet palvelijat läpi vaikeuksien ja kiusausten vuosien koetellen ja vahvistaen heidän uskoaan.

Mitä tämä tarkoittaa? Raamattu sanoo Joosefin käyneen läpi tällaista: " hän oli lähettänyt heidän edellänsä miehen: Joosef oli myyty orjaksi. Hänen jalkojansa vaivattiin kahleilla, hän joutui rautoihin, siksi kunnes hänen sanansa kävi toteen ja Herran puhe osoitti hänet puhtaaksi"(PS. 105:17- 19).

Herralla on myös näinä päivinä ”jooseflaisensa”. Siihen kuuluu vanhurskaita miehiä ja naisia, joita Herra on koskettanut ja kutsunut. He eivät juokse maineen tai onnen perässä. He haluavat vain elää ja kuolla täyttääkseen sen kutsumuksen, minkä Jumala on pannut heidän sydämellensä. Herra on luvannut, että heidän elämänsä on merkittävä Jumalan valtakunnassa.
Joosef kertoi veljilleen: "niin Jumala lähetti minut teidän edellänne säilyttääkseen teille jälkeläisiä maan päällä ja pitääkseen teidät hengissä, pelastukseksi monille. Ette siis te ole lähettäneet minua tänne, vaan Jumala; hän asetti minut faraon neuvonantajaksi ja koko Egyptin maan valtiaaksi" (1 Moos. 45:7-8).

Joosef pystyi katsomaan menneitä kärsimyksen vuosiaan ja todistamaan: "Herra lähetti minut tälle matkalle. Hänellä oli oma tarkoituksensa viedessään minut kaikkien näiden vaikeuksien läpi. Näen nyt, että kaikki minkä kävin läpi, on ollut johdatusta tähän hetkeen asti. Veljet, Herra on valmistanut minua auttamaan teitä. Hän järjesti kaikki nämä asiat, tuodakseen teidät armonsa alle, kuten hän teki minullekin."

Miten ihmeellinen oivallus Joosefilta. Mikä olisi tämän tarinan opetus Jumalan ihmisille tänään? Se on seuraava: Herramme on varjellut meitä menneisyydessämme ja hän tulee varjelemaan meitä tulevina päivinä. Kaikkein tärkein on hänen ikuinen tarkoituksensa kaiken takana. Hän on varjellut sinua, koska hänellä on tarkoitus sinua varten. Hän on asettanut jumalalliset teot valmiiksi sinua varten. Vain koeteltu, kiusaukset kestänyt ja kokeen läpäissyt uskova voi saavuttaa sen.

Nyt ei ole aran uskon aika. On aika jokaisen suuria koetuksia läpi käyneen uskovan astua esiin. Meidän Kapteenimme kutsuu meitä nousemaan ylös pelokkaan yhteiskunnan keskellä ja sitoutua "voiman uskoon". Meidän tulee tehdä Joosefin julistus: "Jumala lähetti minut teidän edellänne... pelastukseksi monille" (1 Moos. 45:7).
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

EdellinenSeuraava

Paluu David Wilkerson

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 9 vierailijaa

cron