Sivu 2/2

Re: Siunaksia syvyydestä!

ViestiLähetetty: 15.01.2014 13:01
Kirjoittaja noomi
Kuva

Heikko – ei väkevä

Matti J. Lahti puhui radiohartaudessa joulukuussa 1980, kuin suoraan minulle. Lainaan hänen puhettaan. Hän lähtee niistä, jotka masentuvat siitä, etteivät ole mitään uskonsankareita, ja sanoo: "Jos tällaiset ongelmat ahdistavat sinua olet käsittä­nyt kristillisen vaelluksen jotenkin väärin. Ei Raa­mattu ylistä ihmistä voittoisaksi uskon sankariksi. Sel­laisena Raamattu näkee ainoastaan Jeesuksen. Hän on se "Jalopeura Juudan sukukunnasta, joka on voit­tanut" (Ilm 5: 5). Uskovaa ihmistä Raamattu vertaa lampaaseen. Lammas on arka, säikkyvä eläin, ei mikään urhoollinen sankari. Se tarvitsee jatkuvasti hoivaa, ettei se joutuisi petojen saaliiksi. Tällaista roolia on itsetietoisen ihmisen vaikea omaksua. Mutta se on ainoa tie todelliseen kasvuun. Ei ihminen itse lopulta raivaakaan tietään. Sen tekee Jumala kaitsel­muksessaan. Ja vain ne, jotka tajuavat oman heik­koutensa ja turvautuvat sen vuoksi koko sielustaan Jumalaan, kokevat sen todeksi omassa elämässään.

Ihmisen pahimpana esteenä uskon tiellä ovatkin luulot hänen omista mahdollisuuksistaan, omasta uljuudestaan ja sankaruudestaan. Niin kauan kuin ihminen on vähänkin itseriittoinen, ei Jumala voi siunata häntä. Sillä ihminen on niin perin juurin syn­nin turmelema, ettei hänellä itsellään ole mitään mah­dollisuuksia todelliseen jumalisuuteen. Sen takia Jumalan täytyy kaitselmuksen koulussa karsia nämä kuvitelmat hänestä pois.

Jumala johdattaa meitä sellaisiin kokemuksiin, joissa joudumme näkemään oman kykenemättömyytemme hyvään. Kun me näissä kokemuksissa turvaudumme avuttomina Jumalan armoon ja voimaan, saamme kokea, että juuri ne kokemukset, joiden luu­limme olevan meille tappioksi, olivatkin tienä todelli­siin siunauksiin. Juuri siellä, missä luulimme joutu­vamme synkkään pimeyteen, valo alkoikin loistaa entistä kirkkaammin. Vanhurskaan vaellus on sitten­kin kuin aamunkoiton lisääntyvä kirkkaus. Mutta se kirkkaus lisääntyy sitä mukaa mitä enemmän nöyrtyy Jumalan edessä ja mitä täydellisemmin turvautuu Jumalan armoon. Ja Jumalaan uskova saa sittenkin uuden voiman. Mutta ei sellaista voimaa, jossa hän voisi kuvitella olevansa jonkinlainen uljas uskon sankari, vaan sellaisen voiman, joka tulee heikkoutensa tuntevan uskovan osaksi, kun kokonaan turvautuu Jumalaan. Todellisuudessa ei ole olemassa sen väke­vämpää, sen järkkymättömämpää ihmistä kuin sellai­nen uskovainen, joka täydellisesti oman heikkoutensa tajuten turvautuu kokonaan Jumalan armoon ja apuun.

Tämä sama asetelma jatkuu kuoleman porteille saakka. Kun silloin katsoo taaksepäin elettyyn elä­mään, näkee vain tappioita ja epäonnistumisia. Mutta jos on oppinut turvautumaan Jumalan armoon Kris­tuksessa, silloin riippuu tässä ainoassa mahdollisuudessa lujasti kiinni. Ja sellaiselle ihmiselle avautuvat taivaan portit. Kristuksen täydellinen vanhurskaus tulee katuvan syntisen osaksi, kun vanha synnin ihmi­nen, se tärkeä oma minä, on kärsinyt täydellisen tappion".

Tässä on asia nähty niin hienosti, ettei siihen ole mitään lisäämistä. Uskonsankarin roolista löytyy eräs tärkeä seli­tys väärän eksorkismin nousuun länsimaissa. En ole kuollut omalle tärkeälle minälleni, kun antaudun tällä vieraalla tavalla palvelemaan kärsimättömiä lähimmäisiäni. Mutta tässä on laajemmaltikin selitys harhaoppeihin, kristittyjen riitelyihin ja seurakunnan epäonnistumisiin. Jumala käyt­tää kuolleita ihmisiä! "Ihmekristillisyyttä", jossa korote­taan ihmistä, on kartettava ja siitä varoitettava, eikä sitä ihailtava ja sen perässä juostava. Kristillisillä kustantajilla olisi tässä aihetta syvään itsetutkiskeluun, samoin seura-kunnilla ja meillä kaikilla kristityillä.

Kun sitten aikanaan pääsin totuuteen eksymyksestäni, näin tämän ydinasian vieläkin selvemmin kuin noina joulukuun päivinä. "Laiskanläksynä" jouduin lukemaan virren 589 "Minä vaivainen oon, mato, matkamies maan, monet kuljen mä vaikeat retket" ja katumaan sitäkin, että olin sitä pilkannut. Enhän todella ole mitään muuta, ja siksi Raa­mattukin minut kuvaa: "ihminen, tuo mato, ja ihmislapsi, tuo toukka" (Job 25: 6). Ja mikä järkyttävintä: tuon ase­man minun rakas Herrani otti: "Mutta minä olen mato, enkä ihminen, ihmisten pilkka ja kansan hylky" (Ps 22: 7). Olin pilkannut itse Herraa Jeesusta. Hän ei hävennyt olla "mato". Miksi minä sitten pyrin pilviin! Miksi kuuntelin kapinoitsijan ääntä! Jouduin katkerasti itkemään ylpeyt­täni.

"Sillä kun olen heikko, silloin minä olen väkevä" (2 Kr 12: 10). Ei muutoin. Ihmemiesten voima taitaakin olla sanoissa, ei voimassa (1 Kr 4: 20).

Steinberger on sanonut: "Nöyryys on voima, joka pikemminkin pienentää kuin suurentaa tekonsa. Se ei tahdo herättää huomi­ota eikä saavuttaa suosiota. Miksi muutoin Jeesus herättäessään Jairuksen tyttären olisi sanonut: "Hän ei ole kuollut, vaan nukkuu". Jeesus ei tahtonut herättää huomiota. Me tahdomme maalata teoil­lemme tumman taustan, että tekomme näyttäisivät sitä vastaan mahdollisimman suurilta ja ihmeellisiltä. Nöyryys ei tiedä mitään itsestään. Se ei tiedä olevansa nöyrä. Se on voima, joka ei itsessänsä voi mitään. Se voi vain alistua ja olla riippuvainen toisista. Jeesus sanoi useita kertoja: "Itsestäni minä en voi tehdä mitään".

jatkuu...

Re: Siunaksia syvyydestä!

ViestiLähetetty: 15.01.2014 13:03
Kirjoittaja noomi
Kuva

Vankeudessa

Joka ei halua kulkea nöyryyden tietä "Herran kurissa ja nuhteessa", saa kovan rangaistuksen (Snl 29: 1). Jokainen kuritus sisältää siksi aina nämä vaihtoehdot: "Jos he kuule­vat ja alistuvat, niin saavat viettää päivänsä onnessa ja ikävuotensa ihanasti. Mutta jos eivät kuule, niin he syöksy­vät surman peitsiin ja menehtyvät ymmärtämättömyy­teensä. Mutta jumalattomat pitävät vihaa, he eivät apua, huuda, kun hän on heidät vanginnut." (Job 36: 11, 12).

Olen tavattoman kiitollinen Jumalalle, että Hän armos­saan pysäytti minut niin pian ja että kuritus oli niin voimakas, että se mursi niskoitteluni. Kiitos Jumalalle, että Hän palauttaa eksyneet laumaansa! "Hänen vitsansa ja sau­vansa minua lohduttavat"! Ne voivat lohduttaakin, kun ihminen elää totuudessa.

Tätä laulua sieluni lauloi. Nujerrettuna ja vieläkin vavis­ten, mutta onnellisena. Herra eli! Hän rakasti minua! Sittenkin! Kaikesta huolimatta! Olin jälleen Hänen hyvissä käsissään. Olin ollut kaiken aikaa, mutta en ollut tiennyt sitä. Kiusauksen voima oli nyt, ellei kokonaan väistynyt, niin ainakin huomattavasti vähentynyt. Herra ei sallinut minun enää oppivan kiusaajalta mitään uutta. Olin nyt Hänen opetuksessaan. Koko totuus ei paljastunut minulle ennenkuin kahden kuukauden kuluttua, mutta tämä oli ainakin selvinnyt: "En minä sinua (koskaan) hylkää enkä (totisesti) sinua jätä", niin että me turvallisin mielin sanomme: 'Herra on minun auttajani, en minä pelkää; mitä voi ihminen minulle tehdä?" (Heb 13: 5, 6, suluissa olevat sanat ovat eräissä käännöksissä).

Olen lukenut vavisten Snl 15: 10: "Kova tulee kuritus sille, joka tien hylkää; joka nuhdetta vihaa, saa kuole­man". Jos en olisi taipunut parannukseen, se olisi ollut osani.

Jumalan säätämän vankeusaikani vietin linnassa, jonka nimi oli Epäilyksen linna. Sen isäntä oli jättiläinen Epätoivo. Hänen vaimonsa nimi oli Epäusko. Bunyan, joka kuvailee asioita tähän tapaan, ei suinkaan kerro satuja. Siitä olen vakuuttunut kuljettuani näitten kokemusteni läpi. Löysin ne nimittäin Bunyanin kirjasta. Siellä olivat Nöyryytyksen laakso, Kuoleman varjon laakso, Oikopolku ja sitten rangaistus, Epäilyksen linna. Jos tandot tietää, mi­tä minulle tapahtui tuon 60 päivän aikana, lue siis Bunyania.

Mutta varo, ettet itse joudu siihen linnaan. Se ei ole mikään miellyttävä paikka. Siellä on taivaan leipä ja vesi vähennetty minimiin. Niitä kutsutaan "hädän leiväksi" ja "ahdistuksen vedeksi" (Jes 30: 20). Siellä on pimeä selli, jonne vain ylhäällä olevasta pienestä ikkunasta pääsee valo Armon auringosta. Aika ajoin jättiläisen ja hänen vai­monsa sallitaan kurittaa vankeja (Heb 12: 5—11).

Monet raamatun miehet ovat viettäneet tässä sellissä kuka pitemmän kuka lyhyemmän ajan. Joona vietti siellä tottelemattomuutensa tähden kolme päivää ja kolme yötä, paikkaa vain kutsuttiin toisella nimellä "meripedon vatsa" (Mt 12: 40).

Saman ajan oleskeli Pietarikin tässä linnassa jättiläisen runneltavana.

Ja Daavidille paikka oli tuttu. Hänen kokemuksistaan voit lukea Ps 18: 5—7, 17—20, 69: 2—4, 15—21.

Heeman oli jonkin aikaa tässä linnassa (Ps 88 ).

Samoin Job kuukausimääriä (6: 4, 12: 14, 13: 21, 14: 13, 16: 7—21 ym.).

Ja sen jatkuvan kurituksen, jonka alaisena Paavalin täy­tyi olla, senhän me tunnemme. Saatanan enkeli rusikoi (sananmukaisesti: läimäyttää nyrkillä) häntä jatkuvasti, ettei hän ylpeilisi (2 Kr 12: 7).

Näistä ja monista muista raamatun paikoista olen löytänyt oman kuritukseni. Se oli "syvyyden" valtaa, jota en tahdo mitenkään verrata näiden suurten Jumalan miesten kärsimään ahdistukseen. Se oli sittenkin — lunastuksen tähden — "hetkisen kestävä ja kevyt ahdistus" (2 Kr 4: 17). Pahinta oli epätietoisuus. Olinhan vielä sokea. Katumus (113) oli peitetty silmiltäni (Hoos 13: 14). Tämän kokemukseni perusteella tiedän varmasti, ettei kukaan voi tulla Jeesuk­sen tykö, ellei Isä häntä vedä. Ei kukaan voi tehdä paran­nusta, ellei Pyhä Henki näytä hänelle todeksi syntiä (Jh 16: 8 ). Meillä ei ole mitään toivoa, vain iankaikkinen pimeys on edessämme, ellei Jumala armossaan lähesty ihmistä. Tämä minulle selvästi osoitettiin. Ilmeisesti en "tornikokemuksestani" huolimatta ollut sisäisesti niin val­mis parannukseen, että Jumala olisi sen silloin voinut antaa. Vasta vankeus minut lopullisesti pehmitti.

Kaiken sen, mitä tässä on kuvattu, on Pyhä Henki kerto­nut minulle vasta paljon myöhemmin. "Jos luulemme tietä­vämme, mitä Jumala tekee silloin kun Hän tekee, olemme hengellisiä narreja" (Oswald Chambers). Vasta jälkeenpäin Hän voi jotain siitä kertoa meille, jos Hän tahtoo, mutta sittenkin jää Hän aina meille salatuksi Jumalaksi.

"Viiniköynnöstä on kohdannut kato, viikunapuu on kuihtunut, granaattipuu ja myös palmu ja omenapuu; kaikki kedon puut ovat kuivettuneet. Niin, häpeään on joutunut ilo, ihmislasten joukosta pois." (Jooel 1: 12).

Mutta vankilassakin voi tukka alkaa kasvaa päähän sen jälkeen kun se on ajettu (Tuom 16: 22).

"Minä annan sinulle tulevaisuuden ja toivon. Et ole pet­tyvä minuun".

Jumalan profetia näin elää tässä kirjassa ja sielussani. Jumalaan voi aina luottaa!

Jumala valvoi ahjon kuumuutta, ja kun rangaistusaika oli ohi, sellin ovi avattiin. Totisesti, meillä on Uskollinen Jumala, suuri armossa ja laupeudessa. Ei Hän pidä vihaa iäti, sillä Hänellä on halu laupeuteen (Mka 7: 18 ).

Mutta Hän on ehdottoman oikeamielinen. Hän antoi Mirjamin olla suljettuna ulos leiristä seitsemän päivää, pitalista valkeana, vain sellaisen meidän mielestämme pie­nen synnin tähden, että hän oli parjannut Moosesta (4 Ms 12: 14). Hän antoi Mooseksen harhailla 40 vuotta erä-maassa, kun tämä oli tappanut egyptiläisen. Hän ei katso (114) meidän syntejämme sormiensa läpi. Hän on sekä Pyhä että Rakkaus.

Juuri sellaisen Jumalan me tarvitsemme. Muuten ei maa­ilmankaikkeus pysyisi pystyssä. "Eikö kaiken maan tuo­mari tekisi oikeutta?" (1 Ms 18: 25). Kyllä Hän tekee. Juuri se, että Hän ei päästänyt minua rikoksestani "kuin koira veräjästä", vaan veti minut tuomioistuimeensa, opet­taa minulle paljon. Häneen voi luottaa!

Tuota vaikeaa aikaa kuvaamaan tuntuu parhaiten sopi­van Ps 107: 10—22: "He istuivat pimeydessä ja synkeydessä, vangittuina kurjuuteen ja rautoihin, koska olivat niskoitelleet Jumalan käskyjä vastaan ja katsoneet halvaksi Kor­keimman neuvon. Hän masensi heidän sydämensä kärsimyksellä; he sortuivat, eikä ollut auttajaa. Mutta hädässänsä he huusivat Herraa, ja hän pelasti heidät heidän ahdistuksistaan. Hän vei heidät ulos pimey­destä ja synkeydestä, hän katkaisi heidän kahleensa. Kiittäkööt he Herraa hänen armostansa ja hänen ihmeellisistä teoistaan ihmislapsia kohtaan. Sillä hän särkee vaskiset ovet ja rikkoo rautaiset saivat. He olivat hulluja, sillä heidän vaelluksensa oli syntinen, ja he kärsivät vaivaa pahojen tekojensa tähden. Hei­dän sielunsa inhosi kaikkea ruokaa, ja he olivat lähellä kuoleman portteja. Mutta hädässänsä he huu­sivat Herraa, ja hän pelasti heidät heidän ahdistuksistaan. Hän lähetti sanansa ja paransi heidät, ja pelasti heidät haudasta."

Saamassani profetiassa sanottiin: "minä vien sinut sy­vyyksiin".

Mutta kiitos Jumalalle, Hän toi myös ylös!

"Herra antaa kuoleman ja antaa elämän, hän vie alas tuonelaan ja tuo ylös jälleen." (1 Sam 2: 6).

"Herra minua kyllä kuritti, mutta kuolemalle hän ei minua antanut." (Ps 118: 18 )

”Jumala, henki, en lie ainoa, jolla on vaikea sinun ahjossasi olla paahtua niinkuin lietsottava rauta taipua paljoon, kasvaa pienemmäksi tulla hetki hetkeltä köyhemmäksi. Muttei auta, muttei auta, sinähän yksin puhallat kipinän meihin, kylmiin, kovettuneihin.” (Aaro Hellaakoski)

Tekstiviittaukset:

(Huom. Skannauksesta johtuen kaikki viittaukset eivät ole tekstissä, mutta viittaukset ovat silti tässä mukana koska niissä on lisävalaistusta asiaan/ KF).

2) McAlister s. 115 kertoo tällaisesta tapauksesta.

3) McAlister s. 68 kertoo tällaisesta tapauksesta.

4) Kirjeessä sanottiin mm.: "Sinussa ja sinun ympärilläsi on paljon henkival­toja. Sinun täytyy vapautua niistä. Tunnusta okkultiset syntisi. Sanoudu irti saatanasta. Tämä puhdistustyö voi kestää kauan. Pue yllesi joka aamu ja ilta Jumalan sota-asu ja Jeesuksen verensuoja. Etenkin nämä "telepatiahenget" voivat olla kiusallisia, pyydä siksi erityisesti Herralta "telepatiasuoja".

5 ) Radiohartaus on otsikolla "Heikko-väkevä" Nykyaika-lehdessä n : o 1 / 1981 s.

jatkuu...

Re: Siunaksia syvyydestä!

ViestiLähetetty: 15.01.2014 13:04
Kirjoittaja noomi
Kuva

(Luku 7)

TOTUUS VAPAUTTAA

Kuudenkymmenen päivän kuluttua olin täysin kypsynyt vastaamaan Jumalalle "kyllä". Tuli oli minut kypsyttänyt. Aavistin olleeni "tuhassa kiinni" ja että "petetty sydän oli minut harhaan vienyt" (Jes 44: 20). Ja silloin aukeni ovi ulos ahdistuksesta! (1 Kr 10: 13). "Hän avaa, eikä kukaan sulje, ja hän sulkee, eikä kukaan avaa" (Jes 22: 22).

Jumala soitti, kuten puoli vuotta aikaisemminkin!

Nyt puhelimessa oli Suomessa lomalla oleva helluntaihe­rätyksen lähetyssaarnaaja Kyösti Pellinen. Hänen työkent­tänsä oli ollut Kenia, tänä päivänä hän on Tansaniassa.

"Onko veljellä ahdistusta?" hän kysyi ensi sanaksi. "Olen monta päivää rukoillut puolestasi ja tuntenut, että sinulla on ahdistus. Tunnen, että Jumalalla on sinua koh­taan suuri sääli".

En voinut muuta kuin kiittää. Tällainen on meidän Jumalamme! "Silloin hän ei enää kärsinyt, että Israelia vaivattiin" (Tuom 10: 16). Hän näkee meidän tuskamme ja nääntymyksemme!

Hän etsi ja löysi miehen, joka kuunteli Häntä ja tunsi sydämessään Hänen säälinsä minua onnetonta kohtaan. Ole siunattu veljeni, jonka Jumala oli saanut tälle paikalle eteensä! Se on Jumalan työ. Vain ne, jotka ovat itse kärsineet, voivat kärsiviä auttaa. Sinä olit Ebed-Melekini ja Ananiakseni, joka nostit minut ylös kaivosta ja veit ulos pimeydestä.

Kun Kyösti-veli sitten istui työhuoneessani, kerroin hänelle ahdistuksestani, jonka syytä kukaan ihminen siihen mennessä ei ollut tiennyt. En voinut olla hämmästymättä veljen kysymystä: "Oletko lukenut Bashamin kirjan?" Ja silmäni lensivät selälleen, kun hän kertoi oman kokemuk­sensa.

Ollessaan Afrikassa, jossa todella ollaan tekemisissä pahojen henkien kanssa, hän oli noin kaksi vuotta sitten lukaissut Bashamin kirjan löytääkseen kenties sieltäkin jotain apua hengelliseen työhönsä. Kirja oli kiinnostanut häntä niin kuin minuakin ja lumonnut samalla tavoin. Hänkin oli uskonut sen sanomaan. Mutta sen jälkeen hän­kin oli joutunut selittämättömään ahdistukseen kahden kuukauden ajaksi.

Hänen lähetyssaarnaajatoverinsa olivat pelästyneet hänen tilastaan ja hankkineet hänelle, muistaakseni Yhdys­valloista asti, riivaajien ulosajajaksi tunnetun henkilön. Mutta kun "istunto" sitten piti pitää, Kyösti oli havainnut, että tämä mies oli pelännyt vielä enemmän kuin hän. Kyösti oli päätellyt, ettei miehestä ollut apua. "Istunto" oli päättynyt siihen.

Kyösti etsi nyt apua yksin Herralta. Pyhä Henki olikin puhunut hänelle ja selvittänyt koko asian näyttäen, että bashamilaisuus oli perkeleestä, ja ahdistus oli johtunut siitä, että Kyösti oli vihoittanut Jumalan uskoessaan val­heen, vaikkei ollutkaan vielä toiminut opin mukaan.

Kesti kuukausia ennen kuin hän tervehtyi Jumala-suh­teessaan ja uskossaan. Mutta tämän koettelemuksen kautta hän oppi paremmin tuntemaan Jumalaa ja tutkimaan Her­ran sanaa syvemmällä tavalla kuin aikaisemmin.

Eikö Jumala ole Kaikkivaltias ja suuri rakkaudessa ja uskollisuudessa! Tässä oli vastaus, jota olin odottanut! "Niin paljon korkeampi kuin taivas on maata, ovat minun tieni korkeammat teidän teitänne ja minun ajatukseni tei­dän ajatuksianne" (Jes 55: 9). Kukaan ihminen ei ollut kyennyt auttamaan enkä itsekään ollut voinut auttaa itseäni. Kaikki ihmisapu ja lohdutus oli ollut minulta suljettu kaksi kuukautta – nyt tuli Jumala!

"Apu minulle tulee Herralta, joka on tehnyt taivaan ja maan. - - Hän ei salli sinun jalkasi horjua, sinun varjelijasi ei torku." (Ps 121: 2, 3).

Kyösti-veli kertoi myös saamastaan näystä. Hän kertoi olleensa näyssä suuren järven rannalla. Silloin hän näki lautan hitaasti lipuvan järveltä rantaa kohti. Lautalla oli ollut kahden miehen ruumiit. Kyösti kahlasi veteen ja veti lautan rannalle. Silloin hän havaitsi, että toinen miehistä liikahti ja raotti silmiään. Häntä Kyösti riensi auttamaan ja veti miehen istumaan. Sovitin näyn itseeni ja työtoveriini. Jumalan totuudet ovat järkyttävämmät kuin voimme kuvi­tellakaan. Saarnaaja, parantaja ja riivaajien karkoittaja, jota ihmiset kuuntelevat ja kiittelevät, voi olla Jumalan silmissä hengellisesti kuollut tai kuolemaisillaan! Tämänhän sanoo Mt 7: 22, 23. Myöhemmin ymmärsin, miksi Jumala oli tällaisen näyn antanut. Helsingin Vapaakirkos­sahan on juuri tällainen taulu. Koettuani uudesti syntymi­sen tuossa kirkossa olin monta kertaa verrannut itseäni tuohon Nainin lesken poikaan. Eikö Jumala tahtonutkin sanoa, että pääsyni eksyttävän opin pauloista oli kuin uudestisyntyminen kuolleista?

Tunnustin syntini veljelleni ja Herralle, ja Jumala oli Uskollinen. Hän on Uskollinen, kun olemme kärsimyk­sissä, Hän on Uskollinen kun nöyrrymme ja tunnustamme syntimme (1 Jh 1: 9). Haavoitettu käsi työnsi syrjään pilvet elämäni yltä. Vankilan portti avattiin, ja lintu pääsi pyydys­täjän paulasta. Mutta totta on, että ellei Herra olisi meidän kanssamme, kun me joudumme kiusaajan valtaan, "niin he meidät elävältä nielisivät — niin vedet upottaisivat meidät, virta tulvisi meidän sielumme ylitse. Kiitetty olkoon Herra, joka ei antanut minua heidän hammastensa raadeltavaksi" (Ps 124).

Kun koko sydämestäni tein parannuksen kaikesta vai­heesta, jossa olin elänyt, niin Herra käski kalaa (meripetoa = saatanaa) ja se oksensi minut kuivalle maalle kuin Joo­nan aikoinaan kalan ahtaasta vatsasta (Joona 2: 11). Saa­tana ei voi pitää sitä, joka totisesta sydämestä huutaa Herraa avuksensa ja tahtoo turvata yksin Herraan Jeesuk­seen. Silloin se voi pahoin!

Minulla on Keski-Suomessa uskollinen esirukoilija, joka jo monen vuoden ajan on rukoillut puolestani. Kärsimyk­sessäni hän on rukouksissaan kantanut minua. Jumala antoi hänen selvästi tuntea ahdistuksen ja milloin se päät­tyi. Vain muutaman päivän kuluttua tuli hänen kirjeensä, jossa sanottiin: "Veli, sinä olet ollut Herra työpöydällä, kultainen astia on kuljetettu tulen läpi, puhdistettu jaloa käyttöä varten." Tunsin että sanoma oli Herralta, sillä en ollut kertonut tälle sisarelle koettelemuksesta.

jatkuu...

Re: Siunaksia syvyydestä!

ViestiLähetetty: 15.01.2014 13:04
Kirjoittaja noomi
Kuva

Uusi elämä

Hyvin konkreettisella tavalla olin kokenut todeksi Jumalan sanan Jh 8: 31, 32, 36: "Jos te pysytte minun sanassani, niin te totisesti olette minun opetuslapsiani; ja te tulette tunte­maan totuuden ja totuus on tekevä teidät vapaiksi. - - Jos siis Poika tekee teidät vapaiksi, niin te tulette todellisesti vapaiksi".

Niin kauan kuin uskomme valheeseen emme voi olla totisia Herran opetuslapsia. Sieluni pääsi vapauteen vain sitä mukaa kuin Totuuden valo tunkeutui sieluuni. Totuus tekee meidät vapaiksi, ei valhe. Jumala lähettää väkevän eksytyksen, että koeteltaisiin, ketkä uskovat valheeseen, ketkä totuuteen, "... että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen". Vain rakkaus totuuteen voi pelastaa kiusauksista ja eksy­tyksistä (2 Ts 2: 10-12).

Eksytys paljasti, etten ollut rakastanut totuutta riittä­västi. En sittenkään, vaikka olin lukenut Raamatun läpi (120) monta kertaa ja saarnannut sanaa yli 20 vuoden ajan.

On sanottu, että vanhaa uskovaista on vaikeampi uudis­taa parannukseen kuin julkijumalatonta syntistä. Vaikea oli minunkin tieni paatumuksesta valkeuteen. Mutta kii­tetty olkoon Jumalan nimi siitä, että Hän ei säästänyt minua koettelemuksilta uudistaessaan sieluani. Hänen lääkkeensä olivat kovat, mutta ne tepsivät!

Job kertoo oman uudistuksensa 33: 23—30.

"Jos silloin (kun ihminen on kurituksessa, lue 16—22) on hänen puolellansa enkeli, välittäjä, yksi tuhansista (tuhan­sien joukossa) todistamassa ihmisen puolesta hänen vilpit­tömyyttään, niin Jumala armahtaa häntä ja sanoo: 'Vapauta hänet, ettei hän mene hautaan; minä olen saanut lunastusmaksun".

Kuka on tämä Enkeli? Hän on Jeesus Kristus, meidän Herramme. Ylipappina Majesteetin oikealla puolella tai­vaassa Hän aina elää rukoillakseen meidän puolestamme. Siksi Hän voi täydellisesti (eis to panteles = viimeiseen saakka, lopullisesti, täydellisesti) pelastaa meidät. (Heb 7: 25). Meillä on Puolustaja Isän tykönä, joka on vanhurs­kas (1 Jh 2: 1). Hän on uskovien syntien Sovitus. Hän on Välimies, Välittäjä, 1 Tm 2: 5. Tämän tehtävän näemme myös Jobin kirjassa. Siinähän on sana Välittäjä (hepreaksi melis = puhemies). Meillä on puhemies, asianajaja! Kiitos Jumalalle!

Hän puhuu aina meidän puolestamme, meidän hyväk­semme Isälle, koska Hän rakastaa meitä ja on lunastanut meidät itselleen. Sana "rukoilla" Heb 7: 25:ssä tarkoittaa juuri "puolesta puhumista". Jobin kirjassa sanotaan, että Hän todistaa ihmisen puolesta hänen vilpittömyyttään (suoruus, rehellisyys).

Hän ei väsy! Hänen kätensä eivät koskaan väsy kuten Israelin esirukoilijan Mooseksen kädet (2 Ms 17: 12). Ne pysyvät aina koholla, ja siksi Jumalan Israel on aina voi­tolla

Roomalaiskirjeessä sanotaan:

"Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan? — Kuka voi syyttää Jumalan valittuja? Jumala on se, joka vanhurskauttaa. Kuka voi tuomita kadotukseen? Kristus Jeesus on se, joka on kuollut, onpa vielä herätettykin, ja hän on Jumalan oikealla puolella ja hän myös rukoilee meidän edestämme. Kuka voi meidät erottaa Kristuksen rakkaudesta? Tuskako vai ahdistus—? Mutta näissä kaikissa me saamme jalon voiton hänen kaut­tansa, joka meitä on rakastanut" (Rm 8: 31—37).

Ja Job jatkaa: "Silloin hänen ruumiinsa taas uhkuu nuo­ruuden voimaa, hän palajaa takaisin nuoruutensa päiviin. Hän rukoilee Jumalaa, ja Jumala mielistyy häneen ja antaa hänen riemuiten katsella hänen kasvojaan; niin hän palaut­taa ihmiselle hänen vanhurskautensa. Hänpä nyt laulaa muille ihmisille ja sanoo: 'Minä olin tehnyt syntiä ja vääris­tänyt oikean, mutta ei sitä kostettu minulle; hän pelasti minun sieluni joutumasta hautaan ja minun henkeni saa iloiten katsella valkeutta. Katso, kaiken tämän tekee Jumala kahdesti ja kolmastikin ihmiselle, palauttaakseen hänen sielunsa haudasta ja antaakseen elämän valkeuden hänelle loistaa".

"Kun Herra käänsi Siionin kohtalon, niin me olimme kuin unta näkeväiset. Silloin oli meidän suumme naurua täynnä, ja kielemme riemua täynnä" (Ps. 126: 1, 2).

Siitä Jobkin kertoo, uudesta laulusta. Joka on juonut, laulaa! Juo ystäväni ja laula! Laula Jumalalle kiitoslaulu! "Syökää, ystävät, juokaa ja juopukaa rakkaudesta" (KV 5: 1). Se on Herran kehotus.

Herra kääntää meidän kohtalomme! Herra, eivät ih­miset.

Nyt elämä virtasi minuun! Ei koskaan Jumalan armo ole makeampi kuin juuri kärsimyksestä ulos päästyä. Muistan kuinka. levitin käteni ylöspäin kuin janoinen maa ja itkin. Armon sade oli uuvuttavan erämaataipaleen jälkeen kuin virvoittava kevätsade.

"Minä olen oleva Israelille kuin kaste, se on kukoistava (122) kuin lilja ja juurtuva syvälle kuin Libanon" (Hoos 14: 6).

Tämä oli enemmän kuin yksityiset siunaukset, joita me ennen nuorina uskovina rukoilimme usein tuntikausia saa­daksemme itse nimittämämme minkäkin nimisen siunauk­sen. Kun ihminen on riittävän janoinen, ei hänen tarvitse muuta kuin nostaa kätensä Jumalan puoleen. Virtahan on aina auki! Jumalan rakkaushan aina syleilee meitä! Taas­kin: ei väellä, eikä voimalla, vaan minun Hengelläni!

jatkuu...

Re: Siunaksia syvyydestä!

ViestiLähetetty: 15.01.2014 13:05
Kirjoittaja noomi
Kuva

Syvemmälle sanaan

Mutta Jumalan siunaus ulottui pitemmälle kuin hengellisiin kokemuksiin. Jos me jäämme niihin, ei meillä lopulta ole mitään. Vesi ei pysy meissä (Jer 15: 18 ).

Olin eksynyt vääriin ilmestyksiin, nyt Pyhä Henki puh­disti minut ja antoi tilalle Jumalan sanan ilmestykset. "Jos meillä on Jumalan näyn antama innoitus on meillä enem­män kuin mitä voimme kokea" (Chambers).

"Tiedon sanojen lahja" ei ole sitä, miksi sitä nyt kuvitel­laan. Se ei ole nuuskimista, mitä henkiä on missäkin pai­kassa tai ihmisessä. Se on yksinkertaisesti Jumalan sanan avautumista siten kuin Samuel sen koki (1 Sam 3: 7 vrt. 3: 21).

"Kun sinun sanasi avautuvat, niin ne valaisevat, ja anta­vat yksinkertaiselle ymmärrystä" (Ps 119: 130).

Pyhä Henki on Tiedon Henki (Jes 11: 1). Hän tuo sie­luumme salattua Jumalan viisautta, sitä kätkettyä, jonka Jumala on edeltämäärännyt meidän kirkkaudeksemme. Jumala on valmistanut sen niille, jotka häntä rakastavat. Jumala ilmoittaa sen Henkensä kautta, sillä Henki tutkii kaikki, Jumalan syvyydetkin. Me olemme saaneet Hengen, että tietäisimme, mitä Jumala on meille lahjoittanut (1 Kr 2: 6-13). Se on kaikkein tärkein tutkimusaiheemme.

Kyösti Pellinen neuvoi minulle yksinkertaisen tien Raa­matun syvempään tutkimiseen. Tahtoisin sen jakaa kans­sanne. Kenties sinulla on Iso raamatun tietosanakirja tai Raamatun hakusanakirja. Ellei, se kannattaa hankkia. Etsi siitä sellaisia sanoja kuin: armo, rakkaus, vanhurskaus, totuus, pelastus jne. ja lue tarkoin Raamatun kohdat, joissa nämä sanat esiintyvät. Koeta painaa niitä mieleesi ja miet­tiä niiden keskinäistä yhteyttä. Näin saat kuvan Jumalan armosta, Jumalan rakkaudesta jne. Jatka edelleen tällä tiellä etsien yhä uusia raamatun avainsanoja. Koet että Raamattu alkaa puhua aivan uudella tavalla. Saat yhteyden Vanhan ja Uuden testamentin kokonaisilmoitukseen.

Meidän täytyy saada itseemme varasto, jota Pyhä Henki sitten voi käyttää. "On myöhäistä valmistaa ammuksia ampumahaudassa" (Chambers). Ellei minulla olisi ollut sitäkään raamatun tietomäärää, mikä minulla sentään oli, Jumala ei olisi voinut panna minua niin suureen ahdistukseen. En olisi kestänyt. Vain sanan voimalla me jaksamme kulkea taivastiellä, emme millään muulla tavalla. Sen pro­feetta Elia oppi Beerseban erämaassa kinsteripensaan juu­rella toivottaessaan jo itsellensä kuolemaa (1 Kun 19: 4-8 ).

Hengellisistä kokemuksista ei kärsimyksissä ole apua, ellei sana elä meissä. Ihminen ei elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka Herran suusta lähtee (5 Ms 8: 3).

Jumalan Poika nautti joka päivä tuoretta, uutta Jumalan sanaa, voita ja hunajaa, ja siitä Hän oppi erottamaan hyvän ja pahan ihmisenä (Jes 7: 15). Hän ei niskoitellut, kun Isä kutsui Häntä vetäytymään yksinäisyyteen ja hiljaisuuteen, Isän kouluun (Jes 50: 4, 5). Siksi Hän saattoi voittaa kiu­saajan erämaassa sanalla ja elää itse sen voimasta, kuten Elia kulki "sen ruuan voimalla" 40 päivää. Ja siksi Hänellä oli opetuslapsen (limmud=oppinut) kieli, niin että hän osasi sanalla virvoittaa väsynyttä. Jeesus oli Jumalan neuvotte­lussa (Jer 23: 18 ), eli "salaisessa, luottamuksellisessa kes­kustelussa" (sod) Isän kanssa.

Jos me Hänen seuraajansa aiomme tulla Hänen kaltaisikseen, meidän on kuljettava samaa tietä. Niskoittele­matta meidän on herättävä aamuisin Isän kouluun ja opit­tava kuuntelemaan Hänen ääntään saadaksemme "parasta nisua" ja "hunajaa kalliosta" (Ps 81: 14, 17). Mutta sitä saavat vain ne, joiden korvat on avattu kuuntelemaan Jumalan puhetta. Ja korvat avataan ahdistuksella (Job 33: 6, 36: 10). Mutta senkin jälkeen Jumala joutuu valitta­maan: "Paljon sinä olet nähnyt, mutta et ole ottanut var­teen; korvat avattiin, mutta ei kuulla" (Jes 42: 20). Häpe­äkseni olen tätäkin kohtaa joutunut soveltamaan itseeni.

Kyösti-veli kehotti minua erityisesti syventymään Psal­miin 119 ja Sananlaskujen lukuihin 1-9, jotka olin tähän asti vain hätäisesti käynyt läpi niitä täysin ymmärtämättä. Ne olivat todella merkittävä löytö! Kuka lienee Psalmin 119 kirjoittaja, ehkä Daavid, mutta millainen Raamatun tutkija hän olikaan! Ja miten hän rakastikaan sanaa! Tässä Jumala on antanut meille esikuvan, miten meidän tulisi ikävöidä sanaa, rukoilla sen avautumista ja tutkia sitä. Peräti 11 kertaa sanotaan, että kirjoittaja "rakasti" sanaa. Rakastatko sinä sitä? Jota rakastaa, sitä myös arvostaa. "Anna sille korkea arvo, niin se sinut korottaa, se kunnioit­taa sinua, jos sen syliisi suljet (syleilet), se panee päähäsi ihanan (hen = armo) seppeleen, ja lahjoittaa sinulle kauniin kruunun" (Snl 4: 8, 9, kruunusta ks Jk 1: 12).

Jeesus rakasti tätä psalmia ja Hän haluaa meidän olevan tuon miehen kaltaisia. Meidän Herramme suhtautui sanaan tuon miehen lailla. Hän oli tuo mies!

Hän riemuitsi Isän puheesta niinkuin suuren saaliin saa­nut (162).

Sana oli Hänen ilonsa Hänen raskaan elämänsä ajan (92).

Se oli Hänen ainoa lohdutuksensa (50).

Se oli Hänen ylistysvirtensä (54).

Jo ennen aamun valkenemista Hän tutki sanaa (147, Mk 1: 35).

Illalla hän palasi sanan ääreen (148 ).

Seitsemästi päivässä Hän ylisti Isää "sinun vanhurskau­tesi oikeuksien" so. Jumalan sanan tähden (164).

Hän kantoi kaikki voimansa sanalla (Heb 1: 3): kaikki vaikeudet, kaikki ihmisten loukkaukset, kaikki pettymyk­set, kaikki nöyryytykset, viimein Getsemanen ja Golgatan.

Ystäväni, sanon sinulle vakavasti: sinä et kestä elämäsi kärsimyksissä ja ahdistuksissa, ellet todella ala tutkia Juma­lan sanaa niin paljon kuin sinulla suinkin ori aikaa. Anna aikasi Jumalalle! Luovu kaikesta turhasta! Onko tuo har­rastus todella välttämätön? Onko tärkeämpää keskustella' ihmisten vai Jumalan kanssa? Sinun on valittava. Kristitty on ihminen, joka on keskittynyt Jumalaan ja Jumalan sanaan. Jumala on antanut meille elämäntehtäväksi tutus­tua Häneen (sana sakan Job 22: 21 voidaan kääntää: "tutustu häneen"). Ja se tapahtuu Hänen oman sanansa kautta. Yksinkertaisesti, järjestelmällisesti, säännöllisesti.

Sinun ei välttämättä tarvitse mennä mihinkään raamattu-kouluun. Sinun oman kotisi on ennen kaikkea oltava Pyhän Hengen raamattukoulu. Jumala voi siinä tehdä sinut "taivaan Jumalan lain tuntijaksi" (Esra 7: 10, 12, 21). Hän tulee yksityisopettajaksi, kun Häntä pyydät. Kunnioitatko Häntä? Miten suuren ilon tuottaisitkaan Hänelle, jos sanoi­sit niin kuin Job Jumalalle: "Minä kysyn, opeta sinä minua" (42: 4).

Job tarvitsi raskaan kärsimyksen ennen kuin hän taipui näin rukoilemaan Jumalan edessä, ja samoin tarvitsin minä. Ihminen on kova ja ylpeä, ei hän hevin anna edes Jumalan opettaa itseään. Hän menee mieluummin hengel­liseen kokoukseen. Seurakunnan yhteys on kyllä tärkeä, mutta vielä tärkeämpää on oppia seisomaan Herran edessä yksinään, hiljaisuudessa.

Mikään seurakunnan opetus ei korvaa sitä yksityiskoh­tiin käypää Pyhän Hengen opetusta, jota Hän tarjoaa kuuliaisille lapsilleen rukouskammiossa. Seurakunnan ope­tus on parhaimmillaankin vain yleisopetusta. Omassa kam­miossasi Pyhä Henki soveltaa sanan juuri sinun tarpeisiisi (126) ja sinun hengellisen vastaanottokykysi mukaiseksi. Pitem­mälle ehtineille saattavat saarnat olla alkeisopetuksen kal­taisia eivätkä juuri lisää heidän tietomääräänsä. Mutta Pyhän Hengen koulussa voidaan edetä miten pitkälle tahansa. Se on samalla alkeiskoulu, keskikoulu ja yliopisto.

Alistu Pyhän Hengen opetukseen, pyydä sitä, niin pääset kokemaan suuria rikkauksia! Alä jää maitoruualle, mitä Jumala valittaa (Heb 5: 11—14). Pyri täydellisyyteen (Heb 6: 1—3), siihen valmiuteen, jossa voit olla teleios, sopiva, tarkoituksenmukainen "kaikkiin hyviin tekoihin".

Ei ole parempaa opetusta siitä, miten Jumalan sanaa on etsittävä, kuin Snl 1 — 9 luvut. Lue ne pariin kertaan tarkasti! Huomaa erityisesti 2: 1—10. Neljässä ensimmäi­sessä jakeessa on peräti kahdeksan verbiä, jotka kaikki merkitsevät sitä intensiivisyyttä, jolla sanaa on haettava. "Silloin pääset ymmärtämään Herran pelon ja löydät Jumalan tuntemisen", lupaa Herra.

Veltto, tilapäinen, puuskittainen etsiminen ei tuota tulosta. "Velttoina riippuvat halvatun sääret, samoin sananlasku tyhmäin suussa" (Snl 26: 7).

Sanan on päästävä sisimpäämme, sen on uskossa sulau­duttava meihin, tultava osaksi meitä, ennen kuin sen ymmärrämme (Heb 4: 2). Ei Elämänpuu helpolla pudota lehtiään. Se vaatii vaivannäköä, mutta eikö suuri paik­kamme ole tämän vaivannäön arvoinen?

"Oi, te ymmärtämättömät ja hitaat sydämeltä uskomaan kaikkea sitä, minkä profeetat ovat puhuneet"! (Lk 24: 25) Taivaassa ollaan jatkuvasti murheellisia uskovien pinnalli­sesta raamatun tiedosta ja heidän hitaudestaan Jumalan etsimisessä.

Tarkkaa myös, kuinka monta kertaa Sananlaskuissa ja muuallakin Jumala kutsuu ihmistä: "Poikani, kuuntele minun puhettani . . ."! Ei mikään ole surullisempaa kuin että lapset eivät kuuntele isän tai äidin puhetta eivätkä siitä välitä. Sellainen menettely koituu lopulta kristityn tuhoksi: "Koska he vihasivat tietoa, eivät valinneet osaksensa Herran (127) pelkoa, eivätkä suostuneet minun neuvooni, vaan kat­soivat kaiken minun nuhteluni halvaksi, saavat he syödä oman vaelluksensa hedelmiä ja saavat kyllänsä omista hankkeistaansa. Sillä yksinkertaiset tappaa heidän oma luopumuksensa, ja tyhmät tuhoaa heidän oma suruttomuu­tensa. Mutta joka minua kuulee, saa asua turvassa ja olla rauhassa onnettomuuden kauhuilta" (Snl 1:29—33).

Sananlaskuissa näytetään Viisauden pöytä (9: 1—6). Tun­nemme Viisauden persoonana jo luvusta kahdeksan. Teks­tistä käy ilmi, että kysymyksessä on Jeesus Kristus, joka on Jumalan Sana ja itse Totuus ja jossa "kaikki viisauden ja tiedon aarteet ovat kätkettyinä" (Koi 2: 3). Pyhä Henki kaivaa nämä aarteet esille, ja niitä meidän olisi ahkerasti etsittävä. Hänen itsensä tulisi olla meidän "kulta-aar­teemme" (Job 22: 25). Hän on Kuninkaan pöytä, jonka ääreen Hän kutsuu (9: 3:ssa mainitaan myös Hänen palve­lijansa) Loodebarista (=ei laidunta, ei mitään) Mefibose­teja (lue 2 Sam 9. luku). On suuri etuoikeus, että saamme aina syödä Kuninkaan pöydässä.

Äärettömän huolellisesti Pyhä Henki selvitti minulle totuuden ja valheen eroa. Jumala halusi vahvistaa minua, etten enää lankeaisi. Ahdistukseni oli opettanut minulle Jumalan sanan tutkimisen tärkeyden. Pinnallinen tieto ei riitä. Sana on todella syötävä.

Saatanan kavalia kiusauksia ei mikään muu voi paljastaa kuin Pyhä Henki. Siksi meidän tulee elää ja vaeltaa Hen­gessä. Mutta me tarvitsemme myös Jumalan sanaa kontrol­loimaan meitä ja antamaan meille Jumalan viisautta. Sananlaskuissa korostetaan moneen kertaan, että vain Vii­saus voi pelastaa meidät saatanan kiusauksista, niin kavalat ja voimakkaat ne ovat. Lue 2: 12-22, 5: 1-23, 6: 20-26, 7: 1-27. Sananlaskuissa paljastetaan vihollisen kavalat juo­net, ettei• se pääsisi meitä voitolle (2 Kr 2: 11).

Näistä luvuista käy esiin Jumalan huoli omistaan. Hän varoittaa meitä moneen kertaan pimeydessä väijyvistä vaa­roista kuten hyvä isä tai äiti lapsiaan aina ovat varoittaneet.

(128 ) Tuo vaara on Raamatun mukaan todellinen, sitä ei ole vähäteltävä. Se vaanii jokaista. Ja siitä pelastaa vain Vii­saus, joka tulee sydämeen, kun hartaasti ja ahkerasti sitä etsimme Snl 2: 1—10 mukaisesti. "Kuinka voi nuorukainen pitää tiensä puhtaana? Siten, että hän noudattaa sinun sanaasi" (Ps 119: 9).

Jos säilytän Jumalan sanan elävänä ja tuoreena sisimmäs­säni, jos se asuu minussa (Koi 3: 16), silloin kuljen tieni turvallisesti enkä loukkaa jalkaani. Silloin Hän varjelee minun jalkani joutumasta kiinni (perkeleen paulaan) (Snl 3: 23, 26). Jos kuljen Viisauden tietä eivät askeleesi joudu ahtaalle, enkä juostessani kompastu (Snl 4: 11, 12).

Pyhän Hengen täytyy näin saada meidän aistimme tottu­muksesta erottamaan hyvä ja paha (Heb 5: 14). Silloin saamme myös vahvaa ruokaa ja vahvistumme. Meidän tulee oppia rakastamaan totuutta ja vihaamaan valhetta, muuten emme kasva Kristuksessa. Vain Pyhä Henki voi meitä tässä auttaa, kun antaudumme Hänelle ja luotamme yksin Häneen.

Tämän oppiminen on eräs kärsimyksen päämäärä. Siinä korvat avataan ja siinä ihmistä kuritetaan, ettei hän luot­taisi itseensä vaan Jumalaan. Siten Paavalikin omat kuri­tuksensa käsitti (2 Kr 1: 9).

jatkuu...

Re: Siunaksia syvyydestä!

ViestiLähetetty: 15.01.2014 13:06
Kirjoittaja noomi
Kuva

Syvyyden siunaukset

Mitkä siis olivat syvyyden siunaukset kohdallani? Mikä oli se "hyvin kallisarvoinen," se "aivan erityinen", josta Jumala oli minulle puhunut? Miten tiivistäisin kokemuk­seni? Onko kärsimyksistä todella hyötyä?

On, paljonkin, monella tavalla.

Ensiksikin, olin oppinut tuntemaan itseäni. Siihenhän kaikki ihmisopit pyrkivät. "Tunne itsesi", oli Sokrateenkin ohjelause. Jumala opettaa meitä kuitenkin tuntemaan itsemme parhaiten. "Mikä on ihminen?" (Ps 8: 5). Vain sitä mukaa kuin opimme tuntemaan pohjattoman pahuu­temme ja taipuvaisuutemme kaikkeen pahaan opimme ajattelemaan itsestämme kohtuullisesti, ei enempää kuin ajatella sopii (Rm 12: 3). Ja vain siinä missä synti on suureksi tullut, armo voi tulla ylenpalttiseksi (Rm 5: 20).

Toiseksi, olin oppinut tuntemaan pahan todellisuutta ja jotain myös kiusauksen menetelmistä ja sen voimasta, näin erottaakseni hyvän ja pahan. Sekin on kristitylle välttämä­töntä, ja siihen Jumala myös pyrkii meidän suhteemme. Hän salli kiusaajan esittää Aadamille tämän viettelyksen: "Jumala tietää, että sinä päivänä, jona te siitä syötte, aukenevat teidän silmänne, ja te tulette niinkuin Jumala tietämään hyvän ja pahan". Syömällä erään kielletyn hedelmän aukenivat minunkin silmäni, ei näkemään hyvää, kuten saatana oli uskotellut, vaan näkemään pahaa. Juma­lan korkeakoulun tarkoituksena on kiusauksen kautta tuoda toinen vaihtoehto näkyviimme, jotta oppisimme aina valitsemaan oikein ja rakkaudesta Jumalaan Hänet itsensä. Jumala ei halua taivaaseensa robotteja, joita meistä tulee, jos vaeltaisimme aina vain Aadamin paratiisillisessa tilassa tai nyt siinä, missä "ihmekristillisyyden" petetyt edustajat haluaisivat meidän vaeltavan — tilassa jossa ei olisi kärsi­mystä, sairautta eikä paholaista. Näin he itse asiassa toimi­vat Jumalan tarkoituksien vastaisesti, eivätkä opi mitään.

Kolmanneksi, tulin tuntemaan Herraani uudelta puo­lelta. Siitä olen jo maininnut luvussa Siunauksia syvyy­destä. Tämä puoli oli aluksi tuntunut pelottavalta. Olin huutanut pelosta kuin opetuslapset kun he näkivät Jeesuk­sen ilmestyvän toisella tavalla Gennesaretin järvellä. Mutta sitten Jeesus oli tullut luokseni ja sanonut: "Minä se olen, älä pelkää". Juuri kiusauksissa Hän oli tullut todellisuu­deksi, suureksi Jumalaksi, johon voi luottaa. Lunastus oli tullut todellisuudeksi. Hän on voittaja! Hän on kuoleman ja saatanan voittaja. Kuinka tämän voisi muuten oppia kuin kiusauksissa?

(130) Neljänneksi, Jumalan sana oli alkanut avautua uudella, syvemmällä tavalla. Raamatusta luin, mistä se johtui: "mutta vahva ruoka on täysi-ikäisiä varten, niitä varten, joiden aistit tottumuksesta (käytännössä) ovat harjaantu­neet erottamaan hyvän pahasta" (Heb 5: 14). Pimeän pei­tosta Jumala antoi siten ihmeellisiä kalleuksiaan.

Miten paljon menettävätkään ne, jotka vastustavat koet­telemuksia eivätkä haluaisi kärsiä!

Martti Luther on sanonut Pöytäpuheissaan Raamatun tuntemuksestaan näin: "En yhdellä iskulla saavuttanut jumaluusopillista tie­toani, vaan vähitellen, yhä ahkeramman ja syvemmän tutkimisen kautta. Ja siihen ovat kiusaukseni minut saattaneet, sillä ei kukaan voi käsittää pyhää Raamat­tua harjoituksetta ja kiusauksitta. Haaveilijoilla ja lahkolaisilla on se puute, ettei heillä ole oikeaa vihol­lista, perkelettä. Hän on hyvä opettaja. Niinpä Paava­lillakin oli perkeleensä, joka rusikoi häntä, niin kuin hän itse sanoo, ja pakotti hänet kiusauksillaan ahke­rasti tutkimaan Raamattua. Minulla oli paavi, yliopis­tot, kaikki oppineet ja niiden kautta paholainen itse niskassani. Ne pakottivat minut syventymään Raa­mattuun, niin että luin sitä ahkerasti ja pääsin siten vihdoin sen oikeaan käsittämiseen. Ellei meillä ole sellaista perkelettä, niin olemme vain ihmisviisauden täyttämiä jumaluusoppineita, jotka miettivät omia mietteitään ja päättelevät, miten minkin asian täytyy olla niin tai niin, aivan kuin munkitkin luostareissa tekivät".

Ja toisessa kohdassa Luther, kysyessään "mitä hyötyä on koettelemuksista", vastaa näin: "Ei kukaan voi oikein puhua eikä kirjoittaa Jumalan armosta, ellei häntä ole hyvin harjoitettu ja koeteltu hengellisissä ahdistuksissa. Minä en ainakaan osaisi puhua armosta, ellen olisi kokenut sellaisia ahdistuksia. Sen vuoksi eivät munkitkaan eivätkä lainoppineet ole osanneet armosta oikein opettaa ja kirjoittaa".

Viidenneksi, kiusauksissa voidaan nähdä, että kristin­usko ei ole sanoissa, vaan voimassa. Kiusattu vaikuttaa voimattomalta ja surkealta. Mutta se, joka tällä tavalla hengellisessä pimeydessä kuitenkin pysyy uskossa ja sisim­mässään turvaa Vapahtajaansa, osoittaa, että usko on enemmän kuin pelkkää teoriaa. Jumalan voima tulee täy­delliseksi heikkoudessa. Sjaastad sanoo: "Itsevarmat ihmi­set, jotka pitävät uskoa maailman helpoimpana asiana, saavat miettimisen aihetta tavatessaan kiusatun. Ehkä hei­dän itsetuntemuksensa on puutteellista? Itsevarmuus ei ole sama kuin pelastusvarmuus. Kiusattu osoittaa todistuksel­laan, että pelastusvarmuuden täytyy olla riisuttu itsevar­muudesta. Pelastusvarmuus on yhtä kuin olla turvattu Jee­suksessa".

Scriver taas sanoo, että kiusausten kautta käy selväksi niitä Raamattu opettaa perkeleestä, sen julmuudesta ja pahuudesta ja kuinka Jumalan voima, viisaus ja hyvyys ovat sitä paljon suuremmat, niin ettei se voi kajota edes kaikkein heikoimpaankaan Jeesuksen jäseneen, vaan tulee voitetuksi juuri sen heikkoudessa ja heikkoudella. Niin kuin Jeesus pysyi Jumalan yhteydessä, vaikka hän luuli olevansa hylätty, niin on Hänen jäsentensä laita. Vaikka hekin tuntevat helvetin tuskaa, salattu Jumalan voima tukee heitä. Jeesus hallitsee täällä keskellä vihollisiansa.

Kuudenneksi, olin oppinut jotain siitä, millä tavoin ihmi­sen tulee suhtautua kärsimyksiin. Hänen ei tule demoni­soida kärsimystään ja pyrkiä vapautumaan siitä epäasialli­silla tavoilla. Hänen on mukauduttava kärsimyksiin. Tämän sanan olen oppinut Tournierilta. Mitä mukautumi­nen on? Tournier vastaa: "Kärsimyksiin, suruihin ja sairauteen mukautuminen ei.merkitse sitä, että ihminen niistä nauttisi tai että hän fatalistisesti alistuisi niihin tai että hän karaistuisi koettelemuksissa tai että hän koettaisi ne unohtaa ajan pitkään, vaan se merkitsee sitä, että ihmisen pitää viedä tuskansa Herran eteen, että Jumala antaisi (132) niitten tuottaa hedelmää. Tätä ei voi järjellä ymmär­tää eikä tekemällä tehdä. Siihen voi tulla vain hengel­lisen elämyksen avulla".

"Kärsimys tuottaa silloin hengellisiä, ja jopa psyyk­kisiä ja fyysisiä hedelmiä. Alistuminen on passiivista, mutta mukautuminen aktiivista. Alistunut ihminen luopuu taistelusta kärsimyksiä vastaan, mutta mukau­tunut taistelee edelleen. Ei ole olemassa suurempaa todistusta Kristuksen voimasta kuin se, että sairas ihmeellisesti mukautuu kärsimyksiinsä" (Ihmisen pa­rantamisesta).

Samaa ajatusta Tournier on kehittänyt teoksessaan Uutta luova kärsimys. Siinä hän sanoo: "Joskaan kärsimys ei ole luovaa, luovuutta tuskin syntyy ilman kärsimystä. Kärsimys ei välttämättä pane ihmistä kasvamaan, mutta ihminen ei kasva ilman kärsimystä. Tai vielä: kaikki puutteet, kaikki kärsimykset antavat etuoikeutetun tilaisuuden luo­vuuteen".

Ja samaahan Redpathkin ajattelee, kun hän sanoo: "Pimeys läpäisee myös kärsimyksen salaisuuden, ja sillä on parantava voima. Pimeys on kasvun ja rikkauden lähde" (Jumalan suuri profeetta).

Vain itse kärsimällä, ottamalla ne Jumalan kädestä, kiit­tämällä niistä, pääsemme vähitellen kasvamaan Kristuksen kärsimysten osallisuuteen.

Ja lopuksi seitsemänneksi sanoisin, että vaikka Jumala johdattaa omiansa vaikeita teitä Hän sillä opettaa, että "synnin, kuoleman, perkeleen ja kaiken muun täytyy kään­tyä uskoville parhaaksi" (Scriver). Se on valtava kokemus! Ja se johtuu vain siitä, että Kristus on kuollut puolestamme ja voittanut kaikki pahan voimat (Koi 2: 15). Hän on Voittaja! Siksi mekin voitamme. Vasta syvyys sen oikein opettaa.

Kokemusteni perusteella olen kysellyt, onko eksorkismista ja demoneista syytä opettaa seurakunnalle. Eikö näytäkin siltä, että mitä enemmän niistä puhutaan, sitä laajemmaksi leviää outo muotivillitys – väärä eksorkismi, manaaminen. Kun huumeista alettiin tiedotusvälineissä puhua 1960-luvun lopussa huumeiden käyttö lisääntyi. Ihmisissä näyt­tää olevan vahva taipumus mystisiin asioihin. Yhteyden etsiminen näkymättömien kanssa on usein johtanut vääris­tyneisiin ja synnillisiin muotoihin. Yksi aikamme kuloval­kean tavoin leviäviä muotisyntejä on erilaisten salaoppien harjoittaminen. Yhteydenoton kohteina ovat vainajien henget, mutta takana ovat silloin todellisuudessa demoni­set riivaajahenget. Raamatussa tällainen yhteydenotto hen­kimaailmaan on ehdottomasti kielletty ja sanottu selvästi synniksi. Raamattu ei missään puhu ihmisen oma-aloittei­sesta yhteydenotosta edes Jumalan hyviin enkeleihin. Lähtökohtana on aina Jumalan ilmestys ja tahto, ei ihmisen uteliaisuus tai tarve. Enkelien palvonta on nimenomaan kielletty (Ilm 19: 10, 22: 8, 9).

Uskovia kyllä varoitetaan spiritismistä ja parapsykologi­asta, mutta miksei heitä selvästi varoiteta väärästä enkelien palvonnasta ja yhteydenpidosta langenneisiin enkeleihin, demoneihin? Viime vuosina näissä asioissa on osoitettu epätervettä mielenkiintoa, joka on vienyt moniin eksytyk­siin ja lankeemuksiin ja estänyt uskovien tervettä kasvua.


http://www.kristitynfoorumi.fi/siunauksiasyvyys.htm