TOINEN SAMUELIN KIRJA

Rohkeutta on tunkeutua synneistämme huolimatta Golgatan ristin juurelle ja kuunnella huutoa: Se on täytetty!. (Ote Peltolan kirjoituksesta)

TOINEN SAMUELIN KIRJA

ViestiKirjoittaja noomi » 01.08.2014 07:13

    Kuva

LÖYTÖRETKI VANHAAN TESTAMENTTIIN

Tervetuloa lukemaan Vanhaa testamenttia, mietiskelemään sen sisältöä ja opettelemaan sen sanoman soveltamista omaan elämään!

Tämä kirja on kirjoitettu siinä toivossa, että se innostaisi sinua tarttumaan Vanhaan testamenttiin. Meitä kutsutaan todelliseen lukuelämykseen. Tosin joissakin kohdin jo Vanhan testamentin pelkkä lukeminen voi tuntua varsin työläältä, eikä se keneltäkään suju ilman todellista vaivannäköä. Ikävä kyllä monet kauankin uskon tietä vaeltaneet ovat jääneet VT:n edessä lukutaidottomiksi. Ei ole haluttu nähdä sitä vaivaa, jota VT:n lukeminen aina vaatii. Kenties sujuvasti kirjoitetut, helppolukuiset hengelliset sensaatiokirjat ovat riistäneet meiltä kyvyn syventyä uskomme alkulähteeseen tai olemme liikaa tottuneet ottamaan virikkeitä vaivattomasta TV-ruudun katselemisesta.

Löytöretki Vanhaan Testamenttiin, Olavi Peltola, Perussanoma OY, 1992, ISBN 951-888-174-x copyright Olavi Peltola

Lähde: Olavi Peltolan sivut

Kuva
TOINEN SAMUELIN KIRJA
TANSSI HERRAN EDESSÄ
Sanan sivu Kylväjä 6/2001

Vanhassa testamentissa on eräs kohta, johon usein aikamme ylistyskokouksissa, nauru- ja tanssiherätyksissä on vedottu.

Daavid toi Jumalan liitonarkun riemusaatossa Jerusalemiin ja tanssi kulkueen mukana rajusti (2 Sam 6:14). Hänen puolisonsa, kuningas Saulin tytär Mikal katseli ikkunasta kuninkaan hyppimistä ja tanssimista ja halveksi tätä. Mikal nuhteli häntä arvottomasta käyttäytymisestä ja siitä, että kuningas oli paljastanut itsensä "piikojensa edessä kuin mikäkin narri" (6:20). Daavid vastasi, että hän tahtoi iloita Herran edessä ja olisi valmis alentumaan vielä tätäkin enemmän ja halventamaan itseänsä omissa silmissään. Tärkeintä on vain se, että Herra on valinnut hänet, joka ei ole mitään eikä Mikalin isää ja isän sukua (6:21). Näin tapahtuma liittyikin Saulin suvun ja Daavidin suvun väliseen taisteluun ja Herran valintaan (6:21).

Antaako tämä tapahtuma meille luvan käyttäytyä hengellisissä kokouksissa miten tahansa, vaikkapa tanssia rajusti kuten Daavid? Olemmeko liian pidättyväisiä ilmaisemaan yhdessä toisten kanssa iloamme ja kiitollisuuttamme?

Ylistäminen, riemu ja tanssi eivät ole Raamatussa Jumalan kansan elämässä jokin toistuva ja jatkuva tapa. Lue Esra 3:10-13; Neh 8:9-12. Vain tämän ainoan kerran Raamattu kertoo Daavidin hyppineen ja tanssineen Herran edessä. Vähän myöhemmin kerrotaan miten liitonarkkua kannettaessa koko maa itki ja Daavidkin kulki nyt avojaloin ja itkien (2 Sam 15:30).

Daavid ei myöskään riemuinnut Herran edessä oman hyvän olon tunteensa tähden. Riemulla on selvä asiasisältö: Herran liitonarkku tuotiin Jerusalemiin. Liitonarkku oli sovituksen paikka. Sen kannen sively karitsan verellä sai aikaan sovituksen rikkomuksista ja toi Jumalan kansalle syntien anteeksiantamuksen ja siunauksen.

Daavid iloitsi nyt siitä, että sovituksen paikka tuli hänen lähelleen. Me tiedämme, että se tuli sille ainoalle oikealle paikalle, minkä Jumala oli valinnut. Juuri sinne kerran tulisi pystytetyksi koko ihmiskunnan syntien sovituksen paikka, Golgatan risti. Totisesti siinä oli aihetta riemuun – iankaikkiseen iloon!

Raamattu sanoo: "Aika on itkeä ja aika nauraa, aika on valittaa ja aika tanssia" (Saarn 3:4). On aika maata maassa ja huutaa tuskissa Herran edessä. Mutta on myös aika riemuita, tanssia ja hyppiä Herran edessä. Kumpaakaan aikaa ei voi ottaa. Ne annetaan. Niitä ei voi järjestää ja päättää, että nyt teen sitä tai tätä. Mutta emme tee väärin, jos itkun aikana itkemme sydämemme pohjasta ja riemun aikana riemuitsemme koko voimallamme. Ehkä käytöksemme voi olla silloin jollekin loukkaukseksi. Loukkaantumisen aihetta on vasta silloin, kun teeskentelemme iloa tai itkua ja käyttäytymisemme on laskelmoitua vaikutuksen tekemistä toisiin eikä sisimmästämme aidosti nousevaa tuskaa tai riemua.

Mutta ei sekään ole oikein, että annamme joukkohengen temmata meidät mukaansa emmekä selvitä itsellemme mistä oikein joukon mukana hullaannumme. Onko todella kyseessä Herraa asia, Herran edessä oleminen, ei ihmisestä toiseen tarttuva joukkohuuma? Ylistänkö todella Herran sovitusarmoa ja syntien anteeksiantamusta Karitsan veren tähden?

Ylistäminen ei ole oikeata silloin, kun siitä tehdään menetelmä, jolla synnytetään ihmisten tunteita. Ylistäminen ei ole oikeaa, jos vaaditaan sitä ihmisen sisäisestä tilasta huolimatta ja jos siihen osallistumista pidetään todellisen hengellisyyden merkkinä.

Sallikaamme toinen toisillemme niin riemu kuin itku. Ilo, riemu, ylistäminen ja tanssi voivat kuitenkin täyttää uskovan mielen vain hetkeksi, sillä me menemme monen ahdingon kautta Jumalan valtakuntaan (Apt 14:22). Ehkä syvä viisaus on Paavalin ohjeessa tunteitten kuohuttamille korinttilaisille: "Surevien on oltava kuin he eivät surisi ja iloitsevien kuin eivät iloitsisi." "Tämä nykyinen maailmamme on näet katoamassa" (1 Kor 7:30, 31).
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

JEESUS KRISTUS – DAAVIDIN POIKA JA KUNINGAS

ViestiKirjoittaja noomi » 02.08.2014 08:02

    Kuva
JEESUS KRISTUS – DAAVIDIN POIKA JA KUNINGAS
Sanan sivu Kylväjä 7/2001

Minusta on ihmeellistä ja uskoa vahvistavaa huomata miten monella eri tavalla ja selvästi Vanhassa testamentissa oleva profeetallinen aines viittaakaan sellaisen Messiaan tuloon, joka käsittämättömän kirjaimellisesti on täyttynyt Jeesuksessa Kristuksessa.

Miksi Jumala valitsi ja kutsui Aabrahamin Eufratin ja Tigrisin suistoalueen tuhansien asukkaiden joukosta? Siksi, että hänen jälkeläisensä Jeesuksen Kristuksen evankeliumi siunaa kaikkien maailman kansojen jäseniä (1 Moos 22:18). Evankeliumi Jeesuksesta on käännetty yli 2000 kielelle ja sitä levitetään pelkästään kirjallisessa asussa vuosittain yli sata miljoonaan kappaletta. Jokainen joka kuulee ja ottaa sen vastaan saa iankaikkisen elämän siunauksen. Miksi Jumala valitsi Juudan kahdentoista veljen joukosta? Siksi, että juuri hänen heimonsa keskuudesta tulee se, jolla on valta ja jota kansat tulevat tottelemaan (1 Moos 49:10). Jeesus oli Juudan heimon jäsen ja hän vakuutti: ”Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.” Tänään se valta tulee näkyviin siinä, että kaikille ihmisille tarjotaan lahjaksi syntien anteeksiantamus Jeesuksen nimessä ja veressä (Matt 9:9).

Miksi Jumala valitsi ja kutsui juuri Daavidin? Siksi, että hän oli Abrahamin jälkeläinen, hän oli Juudan heimon jäsen ja nimenomaan siksi, että Daavidin pojan nimi on nyt 3000 vuotta myöhemmin miljoonien huulilla ja vain hänessä he uskovat täyttyvän profeetta Naatanin välittämän Jumalan lupauksen: ”Sukusi ja kuninkuutesi pysyvät edessäni ikuisesti lujina, ja valtaistuimesi on kestävä ikuisesti” (2 Sam 7:16).

On huikeaa nähdä kuinka oleellista Uudessa testamentissa onkaan se, että Jeesus Nasaretilainen on Daavidin Poika. UT alkaa sanoilla: ”Jeesuksen Kristuksen, Daavidin pojan ja Abrahamin pojan sukuluettelo” (Matt 1:1). Kun enkeli ilmestyi Marialle ja lupasi Jeesuksen syntyvän hänestä, mistä silloin Maria sydämen uskossa kiittikään: ”Hän on oleva suuri, häntä kutsutaan Korkeimman Pojaksi, ja Herra Jumala antaa hänelle hänen isänsä Daavidin valtaistuimen” (Luuk 1:32). Sama uskonvarmuus toistuu Sakarjan kiitosvirressä: ”Väkevän pelastajan hän on nostanut meille palvelijansa Daavidin suvusta, niin kuin hän ikiajoista asti on luvannut pyhien profeettojensa suulla” (Luuk 1:69-70).

Kuinka usein kuulemmekaan UT:n sivuilla ahdistuneiden huudon: "Armahda meitä, Daavidin Poika!" (Matt 9:27). Herra, Daavidin Poika, armahda minua!" (Matt 15:22). "Armahda meitä, Herra, Daavidin Poika!" (Matt 20:31).

Kuinka väkevänä kaikuukaan joka adventti maamme kirkoissa: ”Hoosianna, Daavidin Poika! Kiitetty olkoon hän, joka tulee Herran nimessä!” (Matt 21:9).

Ensimmäisenä helluntaipäivänä Pietari täynnä Pyhää Henkeä julisti: ”Daavid oli profeetta, ja Jumala oli valalla vannoen luvannut asettaa Daavidin valtaistuimelle hänen oman jälkeläisensä... Tästä siis saa koko Israelin kansa olla varma: Jumala on tehnyt Jeesuksen Herraksi ja Messiaaksi… tämän Jeesuksen, jonka te ristiinnaulitsitte" (Apt 2:20, 36)

Paavali julisti täydellä uskonvarmuudella Pisidian Antiokian synagogassa: "Daavidin jälkeläisistä Jumala on lupauksensa mukaan antanut Israelille Pelastajan, Jeesuksen… Tietäkää siis, veljet: hänen ansiostaan teille julistetaan synnit anteeksi, ja hänen ansiostaan jokainen, joka uskoo, tulee vanhurskaaksi (Apt 13:22, 38).

Ilmestyskirjan viimeisessä luvussa julistaa Jeesus: "Minä, Jeesus, olen… Daavidin juuriverso ja suku, kirkas aamutähti." "Minä tulen pian, ja tullessani minä tuon jokaiselle palkan, maksan kullekin hänen tekojensa mukaan. Minä olen A ja O, ensimmäinen ja viimeinen, alku ja loppu” (Ilm 22:16, 12,13).

On aivan varma, että Jumala täyttää Jeesuksessa Kristuksessa kirjaimellisesti Daavidille antamansa lupauksen: ”Sukusi ja kuninkuutesi pysyvät edessäni ikuisesti lujina, ja valtaistuimesi on kestävä ikuisesti” (2 Sam 7:16). Tänään jokainen, joka uskoo häneen tulee vanhurskaaksi ja pian näemme kaikkien polvien notkistuvan Jeesuksen nimeä kunnioittaen (Fil 2:10).
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

JUMALA VANHURSKAUTTAA JUMALATTOMAN

ViestiKirjoittaja noomi » 03.08.2014 07:21

    Kuva

JUMALA VANHURSKAUTTAA JUMALATTOMAN
Sanan sivu Kylväjä 8/2001

Voiko sydämestään Jumalaan uskova ihminen langeta tahallisesti räikeään julkisyntiin? Kyllä voi, sanoo Raamattu. Pyhä Henki on tallentanut tästä järkyttävän esimerkin ja varoituksen. Siinä kerrotaan kuinka Herran valittu ase, profeetta ja Jumalan kansan suuri johtaja lankesi mitä kauheimpaan synnin harjoittamiseen. Jumalan ihminen päästi valloilleen hetken mielijohteesta sokaisevat intohimonsa. Peittääkseen tekemänsä synnin hän suunnitteli ja toteutti kylmästi ja petollisella tavalla toisen ihmisen tappamisen. Uudella synnillä oli pakko peittää synti, pahuudella pahuus. Murhaan hän sitoi läheisen ystävänsä ja koetti tämän avulla saada pahalle teolleen laillisuuden verhon (2 Sam 11).

Kenties tämä varoittava kuvaus Daavidista ja Batsebasta on meille niin tuttu, ettemme osaa pysähtyä sen edessä. Se ei järkytä meitä. Emme ehkä koe, että myös omassa sisimmässämme on sama valmius synteihin kuin heillä, niin että koska tahansa, kuka tahansa meistä voi langeta mihin tahansa syntiin. Jos Pyhä Hengen täyttämä profeetta ja Herran valittu ase lankesi, en voi olla itsevarma ja väittää, etten minä ainakaan lankea. ”Joka luulee seisovansa, katsokoon, ettei lankea” (1 Kor 10:12).

Samalla on aivan käsittämätöntä, että Raamattu niin rohkeasti julistaa anteeksiantamuksen aviorikokseen ja murhaan syyllistyneelle: ”Niin on myös Herra antanut sinun syntisi anteeksi; sinä et kuole” (2 Sam 11:13, KR 38). Tuntuu siltä kuin anteeksiantamuksella ei olisi mitään määrää eikä rajaa. Jälleen Jumala vanhurskauttaa todellisiin jumalattomiin tekoihin syyllistyneen ihmisen. Anteeksiantamus on myös ehdoton ja täydellinen. Se ei vaadi synnintekijältä mitään muuta kuin tulla vastaanotetuksi ja uskotuksi.

Jumalan anteeksiantamus paljastaa aina syntiin sisältyvän pahuuden. Anteeksiantamus ei muuta pahuutta hyväksi eikä hyväksy pahuutta. Pahuus pysyy pahuutena. Missään tapauksessa Raamattu ei julista, ettei sillä ole niin väliä, mitä teit. Pahuus ei ole millään tavoin puolustettavissa. Siinä ei ole mitään oikeaa eikä kaunista! Annettuaan anteeksi Herra sanoi suoraan: ”Olet halveksinut minun sanaani ja tehnyt sellaista, mikä on minun silmissäni pahaa.” ”Olet halveksinut minua” (2 Sam 12:9, 10). Jokainen synti on Jumalan halveksimista. Oleellista ei ole se, miltä ihmisestä itsestään tuntuu ja mitä hän väittää asiasta, vaan mitä Jumala sanoo asiasta.

Anteeksiantamus ei ota myöskään pois lankeemuksen ajallisia seurauksia. Jeremia julistaa anteeksiantamuksesta elävälle Jumalan kansalle Herran sanana: ”Sinua minä en tuhoa. Silti en jätä sinua rankaisematta, vaan oikeudenmukaisesti kuritan sinua (Jer 46:28). Syntiä seuraa Jumalan kuritus. Raamattu kertookin: ”Herra löi lasta, jonka Uurian vaimo oli Daavidille synnyttänyt, niin että se sairastui vaikeasti” (2 Sam 12:15). Se kuritus oli kestettävä!

Tästä huolimatta Jumala antoi niin syvästi anteeksi, että rikollisella tavalla muodostuneesta parisuhteesta syntyi myöhemmin Jeesuksen esi-isä Salomo.

Ehkä suurin ihme ehkä onkin siinä, että langennut myönsi rehellisesti: ”Olen tehnyt syntiä Herraa vastaan” (2 Sam 12:13). Hän ei puolustele eikä selittele tekojaan. Tämä Daavidin synnintunnustus on tullut meille tutuksi Psalmin sanoissa: ”Minä tiedän pahat tekoni, minun syntini on aina minun edessäni. Sinua, sinua vastaan olen rikkonut, olen tehnyt vastoin sinun tahtoasi. Oikein teet, kun minua nuhtelet, ja syystä sinä minut tuomitset” (Ps 51:5-6). .

Olemmepa langenneet mihin ja millaiseen syntiin tahansa, meillä on aina anteeksiantamuksen ja uudelleen alkamisen mahdollisuus. Tuomion ja kirouksen ketju katkeaa anteeksiantamuksessa. Näin silloinkin vaikka syntiemme jäljet jäävät vaikuttamaan läpi ajallisen elämämme.
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

SÄILYYKÖ USKOMME RASKAITTENKIN KOETTELEMUSTEN KESKELLÄ?

ViestiKirjoittaja noomi » 04.08.2014 07:54

    Kuva

SÄILYYKÖ USKOMME RASKAITTENKIN KOETTELEMUSTEN KESKELLÄ?
Sanan sivu Kylväjä 9/2001

Ainakin minulle jotkut jaksot VT:sta ovat tavattoman vaikeita lukea uudelleen ja uudelleen. Niihin ei millään totu ja joka kerta vain ahdistuu niitä lukiessa. Eräs sellainen jakso on kuvaus kuningas Daavidin pojan Absalomin kapinasta ( 2 Sam 13-20). Pitipä tuon paljon kärsineen Jumalan ihmisen mennä vielä noinkin vaikean ja tuskaisen elämänvaiheen läpi!

Toki nuo luvut paljastavat räikeällä tavalla ihmissydämen pohjattoman pahuuden. Jälleen julman vyöryn panee liikkeelle seksuaalinen intohimo ja sen vapaa tyydyttäminen, joka johti raiskaukseen perheen sisällä (2 Sam 13:1-22). On petosta, on valhetta, on juonittelua, on kieroutta ja epäluotettavia ystäviä, on sammumatonta vihaa, on väärää kunniantuntoa ja ennen kaikkea vallanhimoa ja väkivaltaa. Jälleen tulee esiin kuinka totta onkaan paljon myöhemmin lausuttu profeetta Jeremian sana: ”Petollinen on sydän ylitse kaiken ja pahanilkinen; kuka taitaa sen tuntea” (Jer 17:9, KR 38). Emme ihmettele, että Paavali Roomalaiskirjeessä paljastaessaan kuinka kaikki ovat synnin alla, nimenomaan vetoaa Daavidin psalmeihin. Hän lainaa jopa kuutta eri Daavidin psalmia (Room 3:9-18). Kyllä Daavidilla kaikki luulot ihmisten hyvyydestä olivat moneen kertaan romahtaneet. Hän oli kohdannut niin oman kuin läheisimpienkin sydämen pahuuden.

Sitä ihmeellisempää on nähdä, että Daavid säilytti uskonsa Herraan näiden mitä masentavimpien ja raskaimpien koettelemusten keskellä. Meille on talletettu muutamia Daavidin sydämen uskoa kuvaavia sanoja tuolta ajalta. Kun hän itkien pakeni kodistaan poikaansa hän sanoi: ”Jos Herra on minulle suopea, hän johtaa minutkin takaisin… Mutta jos hän sanoo: 'Sinä et ole minulle mieleen', niin olen valmis. Hän tehköön minulle niin kuin hyväksi näkee" (2 Sam 15:25-26). Daavid oli luovuttanut elämänsä sillä tavoin Herran käsiin, että hänelle henkilökohtaisesti oli samantekevää mitä hänelle tapahtui. Samaan aikaan hän kuitenkin viisaalla tavalla jätti Jerusalemiin muutamia luotettavia ystäviä välittämään hänelle tietoja pakomatkaa varten (15:28, 36).

Toinen Daavidin sana on ollut kautta aikojen suurena apuna niille uskoville, joita on raskaasti parjattu ja kirottu. Saulin sukulainen Simei huusi kirouksia ja heitteli kivillä pakenevaa Daavidia. ”Onnettomuutesi on omaa syytäsi, sinä murhamies” (2 Sam 16:8). Kun Daavidin sotapäällikkö olisi halunnut tapaa Simein, Daavid sanoi: ”Jos Herra on käskenyt hänen kirota Daavidia, kuka silloin voi panna hänet tilille siitä?" (16:10). ”Antakaa hänen huutaa kirouksiaan, jos Herra on häntä käskenyt. Ehkäpä Herra näkee kärsimäni vääryyden ja hyvittää” (16:11-12). Kuka meistä pystyy tällaiseen asenteeseen?

Pyhä Henki on johtanut niin, että meille Raamatussa on säilynyt kaksikin Daavidin psalmia, joiden otsikko viittaa tähän Daavidin elämänvaiheeseen. Psalmin kolmen otsikossa ovat sanat: ”Daavid pakenee poikaansa Absalomia.” En ymmärrä miten Daavid jaksaa tuollaisessa hirvittävässä elämäntilanteessa tunnustaa: ”Sinä, Herra, sinä olet minun kilpeni ja kunniani, sinä nostat minun pääni pystyyn. Minä huudan avukseni Herraa, ja hän vastaa minulle” (Ps 3:4-5). ”Minä menen levolle ja nukahdan, sitten herään taas aamuun. Koko yön Herra suojelee minua” (6). ”En pelkää” (7). ”Tule avukseni, Herra! Jumalani, pelasta minut!” (8). ”Yksin Herralta tulee apu” (9).

Psalmin 63:n otsikko viitannee Jerusalemista lähdön jälkeiseen yöhön Juudan autiomaassa. Tätä taustaa vasten psalmin sanat ovat ihmeelliset: ”Jumala, minun Jumalani, sinua minä odotan. Sieluni janoaa sinua, ruumiini ikävöi sinua ja uupuu autiomaassa ilman vettä” (Ps 63:2). ”Suurempi kuin elämä on sinun armosi” (4). ”Minä turvaan sinuun, kohotan käteni sinun puoleesi” (5). ”Koko voimallani minä tarraudun sinuun, ja sinun oikea kätesi tukee minua” (9).

Daavid säilytti uskonsa, koska hänellä ei ollut mitään muuta pakopaikka maailmassa. Mekin säilytämme uskomme, jos Herra on ainoa turvamme.
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: TOINEN SAMUELIN KIRJA

ViestiKirjoittaja noomi » 05.08.2014 08:51

    Kuva

ELÄMÄ JUMALAN LUPAUKSEN VARASSA
Sanan sivu Kylväjä 10/2001

Jumalan lupaukset ovat keskeisessä asemassa Raamatussa. Jumalan lapsen koko elämä on niiden varassa, vaikka emme sitä aina huomaa. Meillä ei ole tänäänkään muuta käsin kosketeltavaa kuin Jumalan lupaukset!

Paratiisissa lankeemuksen jälkeen ihmiset saivat Jumalan armolupauksen vaimon siemenestä, joka on polkeva rikki käärmeen pään. Me ymmärrämme sen tarkoittavan Jeesusta Kristusta, joka syntyi Neitsyt Mariasta ja ristillä voitti Saatanan vallan. Nooa sai lupauksen arkista- Se antoi suunnan koko hänen elämälleen. Sen varassa hän pelastui. Abraham sai lupauksen. Siksi hän lähti liikkeelle kohti tuntematonta tulevaisuutta. Koko hänen elämänsä oli siihen sidottu ja niin hänestä tuli kaikkien niiden isä, jotka pelastuvat uskossa Jumalan lupaukseen.

Jumalan lupaus antoi myös Daavidin elämälle todellisen sisällön ja merkityksen. Jumalan lupaus tähtäsi kauas tulevaisuuteen ja puhui suurista asioista. Siinä oli kysymys ikuisista ajoista ja sellaisesta, joka pysyy iäti Jumalan edessä. Voiko mikään Jumalan lupaus olla sen suurempi? Voiko tällaista edes tulla ihmisen osaksi, kyseli Daavid? (2 Sam 7:19,21, 24-26, 28, KR 38).

Raamattu käyttää Daavidin saamasta lupauksesta nimitystä "armonlupaus" (2 Aik 6:42). Me tiedämme, että se tarkoitti Daavidin Poikaa, Jeesusta Kristusta. Hän oli Daavidin elämän sisältö ja päämäärä. Apostolit julistivat: "Daavidin jälkeläisistä Jumala on lupauksensa mukaan antanut Israelille Pelastajan, Jeesuksen" (Apt 13:23). Daavidin saamassa lupauksessa Jumala "edeltä nähden puhui Kristuksen ylösnousemuksesta" (Apt 2:30-31). Siksi Daavid luottaessaan Jumalan lupaukseen uskoi Jeesukseen edessä olevana täyttymyksenä.

Meidänkin uskomme perustuu Jumalan lupaukseen. Lupaus annetaan sanana ja sen varsinainen toteutuminen on aina edessäpäin. Näin silloinkin, vaikka osa Jumalan lupauksesta olisikin jo toteutunut.

Elämän sitomista Jumalan lupaukseen kutsumme uskoksi. "Usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy" (Hepr 11:1, KR 38). Usko on kurottautumista eteenpäin. Näiden uskon ihmisten joukossa oli Daavidkin. Hän sai myös aikanaan kokea, että Jumalan lupaukset toteutuivat varmana (11:32-33).

Koko uskonelämämme tulee tänäänkin olla Jumalan lupauksen varassa elämistä. Luotamme siihen, että Jumala ajallaan toteuttaa täysin lupauksensa. Emme tule pettymään!

Kenties meidän mielestämme Daavidin oli helppo elää Jumalan lupauksiin luottaen, koska hän sai ne henkilökohtaisesti Jumalalta profeetta Natanin välittämänä. Mistä me puolestamme tiedämme, mitkä Jumalan lupaukset todella kuuluvat meille?

Daavidin elämässä kantavin Jumalan lupaus oli yksi ainoa. Se koski Daavidin Poikaa ja hänen iankaikkista herruuttansa. Mekään emme harhaudu mielikuvituksemme ja unelmiemme leikkeihin, jos perustamme oman elämämme yhteen ainoaan Jumalan lupaukseen. Siinä hän lupaa Poikansa ja Poikansa mukana iankaikkisen elämän kaikille, jotka uskovat.

Tunnemme erinomaisen hyvin tämän Jumalan peruslupauksen. Siinä ovat kaksi Daavidin saaman lupauksen avainsanaa: Poika ja iankaikkinen! "Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä" (Joh 3:16, KR 38).

Tämä Jumalan lupaus sisältää myös sanat "ei yksikään" - en siis minäkään tänään. Voin turvallisin mielin lukea omaan elämääni soveltaen: Sillä niin on Jumala minua rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, etten minäkään, joka häneen uskon, hukkuisi, vaan minullakin olisi iankaikkinen elämä."

Tähän Jumalan lupaukseen luottaen voin olla varma siitä, että minulla on jo nyt iankaikkinen elämä, "joka alkaa täällä maitten päällä ja jatkuu iäti taivaassa." Mikään ei ole tämän suurenmoisempi lupaus tässä maailmassa!
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

KUKA ON TURVAMME, JOLLEI JUMALAMME?

ViestiKirjoittaja noomi » 07.08.2014 07:30

    Kuva

KUKA ON TURVAMME, JOLLEI JUMALAMME?
Sanan sivu Kylväjä 1/2002

Raamattu johtaa meidät jälleen Daavidin seuraan. Herran sana kutsuu sinua ja minua voitonlaulun avulla kiittämään Herraa hänen suurenmoisesta uskollisuudestaan ja avustaan.

Daavid auttaa meitä katselemaan taaksepäin omaa elämämme vaiheita. Toivon mukaan se virittää sydämemme tunnustamaan: Herra elää. Kiitetty olkoon puolustajani, ylistetty Jumala, minun turvakallioni (2 Sam 22:47) ja vielä henkilökohtaisemmin: Sinä olet pelastajani, sinä autat minua (3). Daavid oli kokenut, että Herra oli pelastanut hänet kaikesta (1). Ehkä meidän taistelumme vielä jatkuu ja meistä voi tuntua, ettemme jaksa enää ja me hukumme.. Mutta olipa tänään elämäntilanteemme millainen tahansa, Pyhä Henki rohkaisee meitä tunnustamaan, että joka tapauksessa Herra on kallio, hän on minunkin kilpeni, pelastukseni sarvi, vuori ja turvapaikka (3).


Ehkä joku meistä voi sanoa mennyttä vuotta ajatellessaan, että hän joutui syviin vesiin (22:17), jopa niin syviin, että koki kuoleman aallokon saartavan, turmion pyörteiden kauhistavan. Kuolema tuntui olevan edessä (5-6). Toivon mukaan olemme kaiken keskellä Daavidin tavoin huutaneet hädässä Herra ja kutsuneet apuun Jumalaamme (7). Mehän niin helposti ajaudumme kapinaan, kiukutteluun ja syytellen kysymme, miksi Herra on antanut meidän kokea jotain näin raskasta.

Daavid sai kokea vuosia kestäneiden sietämättömältä tuntuvien ahdistusten ja kuolemanvaaran keskellä, että kyllä Herra kuulee hänen huutonsa (22:7). Pyhä Henki onkin tallettanut meille Daavidin kuvauksen siitä kuinka hän koki Herran tulleen hänen avukseen. Siinä on jotain sellaista, jota ensilukemalla en ymmärtänyt enkä osannut sijoittaa meille kerrottuihin Daavidin elämän tapahtumiin.

Daavid kertoo kuinka Herran tullessa häntä auttamaani maa tärisi ja järkkyi, taivaan pilarit vavahtelivat (22:8), kuinka liekit leimahtivat ja savu nousi (9), kuinka taivaat jylisivät (14). Salamat sinkosivat (15) ja raivoava myrsky puhalsi meren yli (16). Sehän kuin kuvausta rajusta ukkosmyrskystä yön pimeässä. Mutta tällaisesta tapauksesta ei kerrota meille eikä myöskään kerrota, että Daavidia olisivat auttaneet käsittämättömät väkevät yliluonnolliset voimat. Muistamme vain kuinka heikkona ja turvattomana hän joutui vuosia pakenemaan kuningas Saulin vainoa ja kuinka Absalomin ja Seban kapinat olivat vähällä tuhota hänet. Toki hän pelastui ja jäi eloon.

Daavid katselee elämän lopulla raskaita elämänkohtaloitaan ja muistaa kuinka pahuuden kädet olivat väkevät, ”olivat minua vahvemmat” (22:18). Herra häntä ja teki hänen askelensa varmoiksi (22:36-37). Nyt hän saattoi sydämestään sanoa, että hän sai Herralta voiman taisteluun (40). Ja hän kuvaa oman elämän tilanteensa pohjalta - meidän mielestämme ehkä ylisanoin - sitä, miten hän ahdistaa vihollisiansa ja tuhoaa heidät, palaa vasta kun heitä ei enää ole ja lyö heidät niin, etteivät he enää nouse (37-39). Hän sanoo jopa rohkeasti: ”He sortuvat jalkojeni alle” (39).

Jumalan ihmisenä hän voi nyt olla rohkea, määrätietoinen ja periksiantamaton. Hänen rohkeutensa on luottamuksessa Herra kohtaan. Nyt hän on varma, että kun hän kutsuu Herraa, ylistettyä, hän saa myös avun vihollisiaan vastaan (22:4).Tämän saman varmuuden Pyhä Henki tahtoo tänään luoda meihinkin niin, että voimme sanoa: Sinun avullasi ryntään yli vallien, Jumalani avulla hyppään muurien yli (30). Sinulta saan voiman taisteluun (40) nyt ja aina (51).

Siksi kiitetty olkoon puolustajani, ylistetty Jumala, minun turvakallioni (47)
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

TAHDON LANGETA HERRAN KÄSIIN

ViestiKirjoittaja noomi » 08.08.2014 06:39

    Kuva

TAHDON LANGETA HERRAN KÄSIIN
Sanan sivu Kylväjä 2/2002

Raamatussa on eräitä sellaisia kohtia, joihin huomaa palaavansa yhä uudelleen . Niiden äärellä kokee jotain Jumalan olemuksen syvyydestä. Ne paljastavat myös terävästi ihmisen sisimmän todellisen luonteen.

Eräs tällainen tärkeä kohta liittyy Daavidin elämän loppuvaiheissa tapahtuneeseen lankeemukseen. Vastoin Herran tahtoa hän pani toimeen väenlaskun oman valtansa suuruuden lumoamana. Aikakirjassa sanotaan, että Saatana viekoitteli Daavidin tähän syntiin(1 Aik 21:1). Samuelin kirjassa (2 Sam 24:1) taas sanotaan, että Herra vihastui ja yllytti Daavidin tällä tavoin tuhoamaan omaa kansaansa. Tilanne muistuttaa jollakin tavoin Jobin kirjan alkua. Siinäkin Jumala sallii Saatanan yllytyksestä ihmiselämän tuhoutuvan, vaikka Job itse ei tuhoudukaan. Kohtaamme jälleen Jumalan toiminnassa jotain sellaista, jota meidän on vaikea ymmärtää.

Väenlaskun toimittamisen jälkeen Daavidin omatunto heräsi. Hän tunnusti toimineensa väärin ja että hänen tekonsa oli suuri synti. Hän pyysi Herralta anteeksi (2 Sam 24:10).

Asia ei kuitenkaan selvinnyt pelkällä anteeksipyynnöllä. Kurituksen oli tultava. Daavid sai mahdollisuuden valita yhden kolmesta eri kurituksesta. Valittavana oli seitsemän nälkävuotta tai kolme kuukautta kestävä pako vihamiesten jahdatessa tai kolmen päivän rutto (24:13).

Tässä ahdistavassa tilanteessa Daavid sanoo jotain sellaista, jonka tulisi olla kirjoitettuna kultakirjaimin meidän sydämeemme. Daavid oli todella oppinut tuntemaan Jumalan mielen ja luottamaan Jumalaan. Siksi hän uskalsi sanoa: "Minä olen suuressa hädässä. Me tahdomme langeta Herran käsiin, sillä hänen laupeutensa on suuri; ihmisten käsiin minä en tahdo langeta" (24:14, KR 38). Jumala oli ainoa, mihin hän saattoi luottaa. Juuri sairaudessa hän koki selvimmin, että Jumalan kurittavat kädet ovat sittenkin laupiaat. Näin hän ei kokenut luonnon katastrofeissa tai vihamiesten vainoissa.

Parasta mitä voimme tehdä elämämme kaikissa vaiheissa on langeta Herran käsiin. Olinpa tehnyt mitä tahansa ja olinpa millainen tahansa Herran käsien varaan saan heittäytyä. Kävipä minulle miten tahansa, Herran kädet ottavat minut vastaan. Näin silloinkin vaikka hänen kätensä kurittavat tuskaisella tavalla. Sen sijaan ihmisten kädet ovat kovat ja julmat. Niiden varaan jääminen on kauhistuttavaa. Jumalan kädet ovat aina ehdottoman hyvät ja oikeudenmukaiset ja näin silloinkin kun on vain kuolemaa ympärillämme ja kaikki näyttää sortuvan ja viimeinen hetkemme tulee.

Tässä käytetty avainsana paljastaa meille Jumalan syvimmän olemuksen: ”Hänen laupeutensa on suuri.” Emme saa koskaan tottua tähän ilmoitustotuuteen! Se ei saa olla meille samantekevää. "Herra, Herra on laupias Jumala, hän antaa anteeksi. Hän on kärsivällinen, ja hänen hyvyytensä ja uskollisuutensa on suuri” (2 Moos 34:6). Emme myöskään koskaan voi kyllin syvästi luottaa tähän ilmoitukseen Jumalasta. Se on kuitenkin varmin ja ehdottomin totuus Jumalasta. Juuri sen tähden meillä on iankaikkisen elämän toivo.

Opimme Daavidin elämänkokemuksesta myös toisen tärkeän asian. Herra säätää aina kuritusten keston. ”Herra antoi… tulla ruton … hänen säätämäänsä hetkeen asti” (24:15). Hän tietää ajan ja hetken, jolloin hän ottaa pois kurituksensa. Eräänä hetkenä hän sanoo meidänkin kohdallamme: ”Jo riittää.” ”Kaikki loppuu aikanaan, armonsa ei milloinkaan.”

Daavidin synnintunnustus (24:17) saa ihmeellisen vastauksen. ”Mene… ja pystytä sinne alttari Herralle” (24:18). Alttari oli pystytettävä juuri sille paikalle, missä Herra katui ja sanoi: ”Jo riittää.” Sillä paikalla oli oleva kerran Jerusalemin temppeli, kaikkein pyhin ja liiton arkku. Juuri siinä oli ainoa paikka maailmassa, missä tapahtui ihmisten syntien sovitus. Sen kukkulan rinteellä oli oleva Golgata. Vain sovituksen teon ja sanan turvissa voimme langenneinakin lähestyä Jumalaa ja jäädä eloon.
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20


Paluu Olavi Peltolan kirjoituksia

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa

cron