kultaomenia hopeamaljoissa

Hengellisiä asioita
Tänään on 12.12.2017 00:44

Kaikki ajat ovat UTC + 2 tuntia




Aloita uusi ketju Tämä viestiketju on lukittu. Et voi vastata tai muokata viestejäsi  [ 25 viestiä ]  Mene sivulle 1, 2, 3  Seuraava
Kirjoittaja Viesti
ViestiLähetetty: 10.08.2014 07:28 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 23.10.2013 17:20
Viestit: 2826
    Kuva

LÖYTÖRETKI VANHAAN TESTAMENTTIIN

Tervetuloa lukemaan Vanhaa testamenttia, mietiskelemään sen sisältöä ja opettelemaan sen sanoman soveltamista omaan elämään!

Tämä kirja on kirjoitettu siinä toivossa, että se innostaisi sinua tarttumaan Vanhaan testamenttiin. Meitä kutsutaan todelliseen lukuelämykseen. Tosin joissakin kohdin jo Vanhan testamentin pelkkä lukeminen voi tuntua varsin työläältä, eikä se keneltäkään suju ilman todellista vaivannäköä. Ikävä kyllä monet kauankin uskon tietä vaeltaneet ovat jääneet VT:n edessä lukutaidottomiksi. Ei ole haluttu nähdä sitä vaivaa, jota VT:n lukeminen aina vaatii. Kenties sujuvasti kirjoitetut, helppolukuiset hengelliset sensaatiokirjat ovat riistäneet meiltä kyvyn syventyä uskomme alkulähteeseen tai olemme liikaa tottuneet ottamaan virikkeitä vaivattomasta TV-ruudun katselemisesta.

Löytöretki Vanhaan Testamenttiin, Olavi Peltola, Perussanoma OY, 1992, ISBN 951-888-174-x copyright Olavi Peltola

Kuva


ENSIMMÄINEN JA TOINEN KUNINKAIDEN KIRJA
Olavi Peltola

HERRA ON AUTTANUT MINUT KAIKISTA VAIKEUKSISTA
Sanan sivu Kylväjä 4/2002

Voimmeko rehellisesti sanoa omasta elämästämme kuten Daavid sanoi elämänsä viime päivinä: ”Herra elää, hän, joka on auttanut minut kaikista vaikeuksista” (1 Kun 1:29)? Onko se totta? Mitä tarkoittaa Herran apu?

Daavidin suussa nämä sanat olivat kuin luja vakuutus, kuin vala. Hän aloittikin sanomalla; ”Niin totta kuin Herra elää”. Siinä hän käytti vanhan valan kaavaa ja samalla tunnusti uskonsa. Hän tunnusti, että tässä on se luja perusta, jonka varassa hänen koko elämänsä on ollut. Tähän luottaen hän lupasi tehdä nytkin sen, mikä hänen oli tehtävä.

Daavidin uskontunnustus sisältää varmuuden Herrasta, joka elää ja toimii. On suuri lahja uskoa sellaiseen Jumalaan, joka on todellinen Herra. Silloin kaikki elämänkohtalot ja kaikki tapahtumat ovat hänen vallassaan. Kaikkivaltiaana hän ohjaa kaiken ja toteuttaa omaa suunnitelmaansa. Minun tehtäväni on aina ja kaikessa luottaa häneen Herrana, joka elää. Se, että Herra elää, merkitsee myös varmuutta, että hän kuulee huutoni ja hän voi aina auttaa.

Miten Herra auttaa? Hän auttaa antamalla sisimpääni uskon, rohkeuden ja toivon hengen.

Herra ei auta sillä tavoin, että hän varjelisi raskailta elämänkohtaloilta. Daavidkin joutui kokemaan todella kovaa elämänsä varrella. Hän joutui usein kuoleman kanssa kasvokkain. Hän koki kodittomuuden tuskat ja joutui paljon harhailemaan. Vihamiehet monta kertaa yrittivät tuhota hänet. Hänen vihollisikseen tulivat hänen omat lapsensa. Hänen oli paettava suin päin kodistaan kuolema kintereillään. Hän joutui itkemään hillittömästi poikansa väkivaltaista kuolemaa.

Omalla tavallaan hän joutui kokemaan samaa kuin apostoli Paavali tuhat vuotta myöhemmin salliessaan Herran toteuttaa oma tahtoaan elämässään: ”Monesti olen ollut kuolemanvaarassa.” ”Olen yhtenään ollut matkoilla, olen ollut vaarassa hukkua jokiin ja joutua rosvojen käsiin, vaarassa niin maanmiesteni kuin vierasheimoisten joukossa, vaarassa kaupungissa ja autiomaassa, vaarassa merellä, vaarassa valeveljien parissa. Olen raatanut ja nähnyt vaivaa, valvonut paljon, kärsinyt nälkää ja janoa, paastonnut usein, palellut vähissä vaatteissa” (2 Kor 11:23, 26-27). Kukapa meistä sanoisi tällaista elämää Jumalan johdatukseksi, siunaukseksi ja avuksi.

Herran apu ja siunaus onkin siinä, että Daavidin ja Paavalin tavoin kaikissa elämän vaiheissa ja kohtaloissa säilytän ensinnäkin uskon Herraan, joka elää ja on kaikkivaltias. Säilytän uskon siihen, ettei mikään ole Herralle mahdotonta toteuttaa. Ja ennen kaikkea uskon siihen, että hän on minunkin Herrani ja Jumalani, jonka turviin aina saan paeta.

Herran apu on myös siinä, että hän antaa rohkeuden kestää mielettömiltäkin tuntuvien elämänkohtaloiden heittelyä. Rohkeus karkottaa masennuksen ja toivottomuuden tunteet. Mieluimmin tuhoudun pää pystyässä kuin lamaantuneena enkä enää pelkää tappioita eikä häviötä.

Toivo taas antaa valoisan mielen tulevaisuutta ajatellessani. Aikanaan kaikki selviää ja kaikki ongelmat saavat ratkaisun. Jumala vie asiansa hyvään päätökseen myös minun elämässäni, niin että voin sydämestäni sanoa: ”Sinä olet antanut vaikeita vuosia ja monia ahdistuksen aikoja, mutta yhä uudelleen sinä virvoitat minut, syvyyksistä sinä minut nostat (Ps 71:20)..

Alkukielen sana, joka nykyisessä Raamatussa on käännetty sanalla auttaa ja vanhassa pelastaa, tarkoittaa alunperin lunastaa, ostaa vapaaksi. Elävä Herra vapauttaa aikanaan kaikista ahdistuksista, mutta vapauttaa myös menneisyyden raskaista muistoista. Meidän ei tarvitse joutua niiden kahlitsemiksi.

Totisesti Herra elää ja hän auttaa minut kaikista vaikeuksistani ja pelastaa kaikesta hädästä antaen uskon, rohkeuden ja toivon! Siksi ”Herran armoa on se, että vielä elämme” (Val 3:22).

_________________
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31


Ylös
 Profiili  
 
ViestiLähetetty: 11.08.2014 08:07 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 23.10.2013 17:20
Viestit: 2826
    Kuva

HALUATKO MENESTYÄ?
Sanan sivu Kylväjä 5/2002

Kun kohtaamme jonkun kuuluisan ja hyvin menestyneen ihmisen, todennäköisesti sisimmässämme liikahtaa jotain. Jokin meissä nauttii tästä kohtaamisesta. Ainakin haluamme katsella tarkasti.

Tänään Raamattu vie meidät erään valtavan menestyksen kokeneen ihmisen seuraan. Hänestä ja hänen elämäntyöstään kerrotaan paljonkin (1 Kun 1:1-11; 2 Aik 1-10).

Saamme oikein herkutella tämän ihmisen maineen ja rikkauden loistossa ja ihailla hänen terävää älyään. Hänen ansiostaan sanottiin maan pääkaupungin olevan niin vauras, että siellä oli hopeaa ja kultaa runsaasti kuin kiviä (2 Aik 1:15). Ja hänellä oli ymmärrystä niin kuin on meren rannalla hiekkaa (5:9). Jeesuskin ylisti hänen loistoaan (Matt 6:29) ja viisauttaan (Matt 12:42). Mihin hän vain ryhtyi, siinä hän myös menestyi. Hänen rakennustyönsä olivat suurenmoisia ja julistivat hänen kunniaansa vuosisatoja. Hän saavutti kaiken, mitä ihminen vain voi toivoa saavuttavansa (Saarn 2:10).

Toki hän sai menestyksestään kiittää isäänsä ja äitiänsä. Ilman heitä ja heidän pohjustustyötään ei hänestä olisi tullut tällaista menestyjää. Äiti rohkealla toiminnallaan pelasti hänen henkensä (1 Kun 1:12). Isä taas rakensi valtakoneiston, jonka johtoon hän pääsi. Isä oli myös koonnut suuren määrän varallisuutta.

Raamattu ei kuitenkaan jätä meitä vain ihailemaan tämän ihmisen elämän ulkonaista loistoa, vaan paljastaa jotain tärkeää hänen sydämestään. Raamatun mukaan oleellista elämässä ei ole menestys, ei rikkaus eikä valta. Ne katoavat hetkessä. Salomonin Sananlaskut opettaakaan rukoilemaan: ”Kahta minä sinulta pyydän - niin kauan kuin elän, älä niitä kiellä: pidä minusta kaukana vilppi ja valhe, älä anna köyhyyttä, älä rikkauttakaan. Anna ruokaa sen verran kuin tarvitsen. Jos saan kovin paljon, saatan kieltää Jumalan ja kysyä mielessäni: "Mikä on Herra?" Jos ylen määrin köyhdyn, saatan varastaa ja vannoa väärin, rikkoa Jumalani nimeä vastaan” (San 30:7-9). Oleellisinta on se, mitä ihmisen sydämessä on ja se, mihin hän kiinnittää sydämensä – vilpittömyys, totuudellisuus ja Jumalan nimen kunnioittaminen.

Raamattu kertoo eräästä herkästä tilanteesta hänen elämässään. Hänelle ilmestyi unessa Herra ja antoi hänelle mahdollisuuden pyytää mitä hän vain haluaisi (1 Kun 3:5-14). Kaikkivaltias tarjoaa minun käyttööni hetkeksi kaikkivaltiutensa. Mitä todella sydämeni syvyydessä pyydän?

Vastauksessaan Jumalalle Salomo ensin palautti mieleensä isänsä esimerkin. Daavid oli ollut kaikista lankeemuksistaan huolimatta vilpitön ja uskollisesti vaeltanut Jumalan tietä. Jumalan laupeus ja suosio oli säilynyt runsaana isän elämän loppuun asti. Hänen isänsä oli ollut vanhurskas (3:6, KR 38).

Nyt Salomo nöyrästi tunnusti olevansa vain nuori poika, joka ei tiedä minne mennä, mitä tehdä (3:7). Hän ei pyydä pitkää ikää, ei terveyttä, ei rikkautta eikä vastustajien voittamista. Hän pyytää vain ymmärtäväistä sydäntä, jotta hän osaisi erottaa hyvän pahasta ja täyttää sen palvelutehtävän, jonka hän oli Herralta saanut (3:9, vrt. Hepr 5:14; Apt 20:24).

Kaikki muu, mitä Herra antoi hänelle hänen elämänsä aikana olikin toisarvoista tämän rinnalla. Hänen kohdallaan se muu oli ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa. Jonkun toisen kohdalla taas vastustusta, tappioita ja maineettomuutta. Meillä kaikilla ei ole samanlainen ulkonainen osa tässä elämässä. Mutta jokaisella sydämen suhde Herraan ja hänen antamaansa palveluunsa ratkaisee kaiken. ”Anna siksi minulle ymmärtäväinen sydän!”

_________________
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31


Ylös
 Profiili  
 
ViestiLähetetty: 12.08.2014 07:54 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 23.10.2013 17:20
Viestit: 2826
    Kuva

JUMALAN MIELEN MUKAINEN RUKOUS
Sanan sivu Kylväjä 7/2002

Voimme hyvällä omallatunnolla sivuuttaa Ensimmäisen Kuningasten kirjan luvut 4-7. Niissä kerrotaan yksityiskohtaisesti kuningas Salomon virkamiehistä, rikkaudesta, temppelin rakentamisesta ja sen sisustuksesta. Sitä huolellisemmin kannattaa kuitenkin syventyä jatkossa olevaan Salomon puheeseen ja rukoukseen (1 Kun 8:14-61). Siinä opetetaan meille jotain aivan keskeistä raamatullisen rukouksen salaisuudesta ja siitä, mitä sisältää Jumalan mielen mukainen rukous.

Todellinen rukous perustuu Jumalan antamaan sanaan (1 Kun 8:20) ja lupaukseen (8:15). Ensimmäisenä on Jumalan sana ja lupaus ja sen kaikuna meidän rukouksemme (8:24, 26)! Tämä rukous pukee sanaan turvautumisen muotoon: ”Herra täytäthän vielä senkin, minkä lupasit… kun sanoit… Käyköön toteen myös tämä lupaus, jonka lausuit” (8:25, 26)! Koko rukous päättyy siihen, että vielä kerran vedotaan Jumalan lupaukseen: ”Niin kuin olit luvannut… Herra minun Jumalani” (8:53)!

Rukouksessa on aina kysymys myös meidän sydämestämme. Rukouksen johdannossa puhutaan siitä, että jokin asia on sydäntä lähellä ja että sitä halutaan kaikesta sydämestä (1 Kun 8:17, 18). Meidänkin tulee kääntyä koko sydämestämme ja sielustamme Herran puoleen (8:48). Se miellyttää Jumalaa. Siksi meidän ei tule lähestyä Jumalaa vain huulillamme ja muodollisesti. Salomo rukoilee: ”Herra, minun Jumalani! Käänny… palvelijasi puoleen ja kuule nöyrä pyyntöni, kun nyt hartaasti rukoilen sinun edessäsi” (8:28).

Jumala tuntee ja tutkii sydämemme (1 Kun 8:39). Hän etsii vilpitöntä sydäntä (8:23). Sellainen sydän on vilpitön, joka näkee ja myöntää, ettei pysty olemaan vilpitön eikä kokosydäminen ja joka hätääntyy omasta puolinaisuudestaan. Emme voi lähestyä pyhää Jumalaa tiedostamatta, ettei ”ole ihmistä, joka ei syntiä tee” (8:46). Lähestymme Jumalaa joka kerta vain syntisinä. Tämänkin mallirukouksen syvimmäksi ja todellisimmaksi rukousasenteeksi Jumalan edessä tulee synnintunnustus: ”Olemme tehneet väärin, olemme tehneet syntiä, olemme rikkoneet sinua vastaan” (1 Kun 8:47). Synnintunto onkin täällä alhaalla Jumalan kansan todellisin tuntomerkki. Siinä on aidon ja nöyrän rukouksen perussisältö (8:28). Se on se ilma, jota rukous hengittää pysyäkseen hengissä.

Siksi emme ihmettele, että tässäkin julkisessa juhlarukouksessa vähän väliä toistuvat sanat: ”Kuule ja anna anteeksi” (1 Kun 8:30)! ”Anna anteeksi synnit” (34). ”Anna anteeksi synti” (36). ”Anna anteeksi” (39). ”Anna synnit anteeksi” (50). Näissä sanoissa sykkii rukouksen sydänlyönnit. Juuri tämän Jumalaa lähestyvän ihmisen sydämen syvimmän pyynnön Jeesus sisällytti Isä meidän rukoukseen!

Salomon rukouksessa lähestytään Jumalaa kääntyneenä ”tätä paikka” – temppeliä – kohti (1 Kun 8:30, 35, 38, 42, 44, 48). Temppeli oli silloin se ainoa paikka maailmassa, missä ihmisen synnit sovitettiin uhrikaritsan verellä. Meille se paikka on Golgatan risti ja ristillä riippuva Herra. ”Katse suunnattuna Jeesukseen, uskomme perustajaan ja täydelliseksi tekijään” (Hepr 12:2). Me lähestymme Jumalaa Jeesuksen Kristuksen nimessä ja luotamme siihen, että hän silloin joka kertaa kuulee meitä ja vastaa ajallaan ja tavallaan. Hän kuulee silloinkin, vaikka koemme hänen vihastuneen meihin ja jättävän meidät ahdistusten ja vaikeuksien ”armoille” (1 Kun 8:46).

Mallirukouksemme sisältää myös sydämen tunnustuksen Jumalan suuruudesta, jolle taivasten taivaatkaan eivät ole kyllin avarat (1 Kun 8:27). Rukous alkaa uskontunnustuksella: "Herra, Israelin Jumala! Ei ole sinun kaltaistasi jumalaa, ei ylhäällä taivaassa eikä alhaalla maan päällä. Sinä pidät voimassa liiton ja osoitat rakkautta” (1 Kun 8:23). Näin suuren, luotettavan ja rakastavan Jumalan luo on aina hyvä mennä ja turvautua yksin häneen.

_________________
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31


Ylös
 Profiili  
 
ViestiLähetetty: 13.08.2014 06:22 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 23.10.2013 17:20
Viestit: 2826
    Kuva

RATKAISEVAA ON SYDÄMEN USKOLLISUUS HERRALLE
Sanan sivu Kylväjä 8/2002

Mikä viekoittelee sydämemme pois Herran ja hänen sanansa luota? Raamattu kertoo, että Salomon elämässä viekoittelijoina olivat toiset ihmiset: ”Salomon vanhuuden päivinä vaimot viekoittelivat hänen sydämensä eikä hän ollut enää täydestä sydämestään uskollinen Herralle, Jumalalleen” (1 Kun 11:4). On ahdistavaa, että tämä hänen vieraantumisensa Herrasta tapahtui vanhuuden päivinä. Olisi luullut, että ihminen vanhetessaan tajuaa entistä selvemmin kuinka kaikki ajallinen on katoavaa eikä siitä ole todelliseksi turvaksi eikä avuksi. Ehkä vanhetessaan ihminen voi tulla myös vaarallisen suvaitsevaiseksi uskontojen moninaisuuden edessä.

Tuskin ainoa syy uskottomuuteen olivat toiset ihmiset. Ehkä Salomo tuli liian viisaaksi, rikkaaksi ja hyvinvoivaksi myös omissa silmissään. Hän oli onnistunut ja menestynyt kaikessa, mihin hän oli ryhtynyt. Hän oli saanut suuria aikaan. Hänen käsiensä jälki oli näkyvää. Hän sai yhä vain lisää ja lisää hyvyyttä. Häntä kehuttiin ja hänen erinomaisuuttaan suitsutettiin. Se sokaisi hänet. Itsekritiikki sammui. Hänestä oli tullut liian onnistunut ja hyvä ihminen.

Tiedämme myös, että valta turmelee aina. Ei ole niin vähäistä valtaa, etteikö jo olisi väärinkäyttöä. Salomo sai liian suuren vallan liian monen ihmisen elämässä. Hän ei enää nähnyt omaa haurauttaan ja huonouttaan. Hän ei tajunnut omia rajojaan. Arka tunto Herran sanan edessä katosi. Hänellä oli varaa tehdä juuri niin kuin hän itse hyväksi näki.

Kuitenkin Salomo oli rukoillut nuoruudessaan: ”Anna minulle ymmärtäväinen sydän, jotta …. erottaisin hyvän pahasta" (1 Kun 3:9). Kansaa hän pystyi hallitsemaan viisaudellaan, mutta ei hallinnut omaa sydäntään ja omia intohimojaan. Kuitenkin hän oli saanut erinomaiset lähtökohdat elää Jumalan sanalle uskollista elämää. Herra oli kaksi kertaa ilmestynyt hänelle. Hänellä oli ollut mitä läheisin yhteys Herraan.

Salomo oli rukouksessaan tunnustanut, ettei ole ihmistä, joka ei syntiä tee. Hän oli rukoillut itse ja opettanut muitakin rukoilemaan anteeksiantamusta. Vanhetessaan hän ei ollut enää syntinen. Hän oli tullut kovaksi ja varmaksi luottaessaan omiin kykyihinsä ja omiin aikaansaannoksiinsa.

Vaikka Herra nuhteli häntä, niin Raamattu ei kerro, että hän olisi millään tavoin katunut uskottomuuttaan Herraa kohtaan. Hän ei tunnustanut kuten hänen isänsä: ”Minä tiedän pahat tekoni, minun syntini on aina minun edessäni. Sinua, sinua vastaan olen rikkonut, olen tehnyt vastoin sinun tahtoasi. Oikein teet, kun minua nuhtelet, ja syystä sinä minut tuomitset” (Ps 51:5-6). Eihän niin loistavasti menestynyt ja suurenmoinen ihminen kuin Salomo voinut kokea, että hänelle oli mitään syytä katumusrukoukseen. Jumalahan oli siunannut häntä juuri tällaisena aivan ihmeellisellä tavalla.

Uskollisuus Herra kohtaan tulee näkyviin siinä, että on jatkuvasti asiaa Herralle. Silloin näkee suurena omat heikkoutensa, suree niitä ja on pakko pyytää Herralta armoa ja anteeksiantamusta. Silloin emme voi turvata itseemme, kehenkään toiseen ihmiseen. Vain Herra on elämämme perustus ja hänen verensä on ainoa ja todellinen turvamme.

Mekin saatamme itse sitä huomaamatta luisua pois herkästä suhteesta Herraan. Enää Herra ei ole tärkein eikä ensimmäinen elämässämme. Olemme tulleet itseriittoisiksi. Arkielämän jatkuva meno sammuttaa sydämemme ikävän Herran puoleen. Emme viitsi, emme jaksa. On jotain kiireellisempää ja tärkeämpää. Olemme kyllääntyneitä siihen, että hengellisen elämän hoito on aina saamaa synnin tunnustamista ja armon ikävöimistä.

Jumalan sana pysähdyttää meidät tutkimaan omaa tilaamme. Sana haluaa myös kirkastaa meille Kristuksen ja näin valaista sydämemme. Sana kutsuu meitä sydämestämme tunnustamaan etiopialaisen hoviherran tavoin: "Minä uskon, että Jeesus Kristus on Jumalan Poika” (Apt 8:37). Jos tähän uskoon ja tunnustukseen voimme tänään yhtyä, me olemme silloin uskollisia Herraa kohtaan. Silloin hän on myös sanova ratkaisevat sanat: ”Olet hyvä ja luotettava palvelija. Vähässä olet ollut uskollinen, minä panen sinut paljon haltijaksi. Tule herrasi ilojuhlaan!” (Matt 25:21).

_________________
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko: JUMALAN VALTAKUNTA TULEE
ViestiLähetetty: 14.08.2014 06:33 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 23.10.2013 17:20
Viestit: 2826
    Kuva

JUMALAN VALTAKUNTA TULEE
Sanan sivu Kylväjä 9/2002

Kun luemme VT:n Kuninkaiden kirjoja ja Aikakirjoja, luemme kuvauksia Jumalan valtakunnan toteutumisen ulkonaisista puitteista. Jumalan valtakunta ei tullut noissa poliittisissa tai sotilaallisissa tapahtumissa. Mutta Jumalan valtakunta oli, jos oli, niissä ihmisissä, jotka elivät ja kokivat nuo Raamatussa kerrotut tapahtumat.

Jumalan valtakunta ei tullut silloin eikä tule vielä nytkään näkyvällä tavalla. Kuitenkaan se ei ole irti ajallisen elämän näkyvistä muodoista, tapahtumista ja henkilöistä. Jeesuksen mukaan ei voida sanoa: ”Katso, täällä se on, tahi: Tuolla; sillä katso, Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä” (Luuk 17:21, KR 38). Se on ihmisten sydämissä olevaa Jumalan hallintavaltaa. Siksi se tulee näkyviin ulkonaisessa elämänvaelluksessa, ihmisen sanoissa, valinnoissa ja teoissa.

Jumalan valtakunnan juuri on ihmisen sydämessä ja sen hedelmä elämänvaelluksessa. Jos hedelmä on pilaantunut, vikaa on etsittävä juuresta, sydämestä.

Jumalan valtakunta ei voinut toteutua ihmisten sydämissä ilman näitä ulkonaisia raameja. Temppelillä pappeineen, kuninkailla yhteiskunnallisine päätöksineen ja profeetoilla Herralta saatuine sanoineen oli kullakin omaa tehtävänsä Jumalan valtakunnan tulemisen valmistamisessa.

Kuningasten kirjan alkuosa kertoo, miten huikeasti menestyneen Salomon sydän harhaantui. Hän näytti voittaneen omakseen koko maailman, mutta sai vahingon sielullensa. Rakkaus sitoi hänet sellaisiin ihmissuhteisiin, jotka viekoittelivat hänen sydämensä. Suvaitsevaisuus johtikin uskottomuuteen Herraa kohtaan. Kumartaessaan rakkaittensa mieliksi Astartea, Kemosista ja Milkomia, hän hylkäsi Herran eikä enää vaeltanut Herran teitä (1 Kun 11:33).

Taistelu rakkauden ja luottamuksen kohteesta jatkui seuraavienkin sukupolvien uskovien elämässä. Raamattu toteaa karusti, että he ”tekivät sitä, mikä on väärää Herran silmissä. Synninteollaan he vihastuttivat Herran vielä pahemmin kuin heidän isänsä” (1 Kun 14:22). Miksi onkaan niin vaikea seurata Herraa ja pitää kunniassa hänen liittoaan (1 Kun 11:11).

Salomon pojassa Rehabeamissa paljastuu ihmisen kovasydämisyys ja ylpeys. Vaikka valtakunnan hajoamisen syynä oli isän lankeemus, niin ei pojankaan sydän taipunut Herran mielen mukaan. Hovissa kasvaneitten nuorten neuvomana hän vastasi kovin sanoin kansalle. Hän ei välittänyt vanhojen neuvosta (1 Kun 12:13-14). Hän halusi sitoutua nuoruuteen ja tulevaisuuteen. Kaikki hajosi kuitenkin hänen käsissään. Ihmisiä ei voida hallita, jolleivät ihmiset suostu tai alistu (12:16).

Raamattu antaa meillekin ainakin kolme eri opetusta tuosta tuskaisesta hajaannuksesta.

Herra toteuttaa sanaansa silloinkin, kun me ihmisinä teemme omia tyhmältä näyttäviä päätöksiä: ”Herra ohjasi hänet tekemään näin pannakseen täytäntöön sanansa” (1 Kun 12:15). Jo Salomo oli tämän todennut: ”Minkä suusi puhui, sen kätesi teki” (8:24). Totisesti ”äkkiä ja lopullisesti on Herra toteuttava sanansa maan päällä” (Room 9:28). Tällä kertaa Jumalan sanan toteutuminen merkitsi tappioita ja hajaannusta.

Toiseksi kaikki se, mitä on tapahtunut elämässämme – olkoon se kuinka vaikeaa tahansa – on tapahtunut Herran tahdosta. Herra sanoi silloin ja sanoo tänäänkin: ”Se, mikä on tapahtunut, on tapahtunut minun tahdostani” (1 Kun 12:24). Onko näin silloinkin, kun koemme, että olemme toimineet väärin ja luonteemme heikkouksien tähden aiheuttaneet paljon pahaa? Meillä ei ole muuta mahdollisuutta kuin luottaa siihen, että ”Korkeimman suusta lähtee paha ja hyvä” (Val 3:38). Miten Joosef sanoikaan: ”Te kyllä tarkoititte minulle pahaa, mutta Jumala käänsi sen hyväksi. Hän antoi tämän kaiken tapahtua” (1 Moos 50:20)?

Herran tahdon toteutuminen voi olla meille tuskaisen kovaa. Se nöyryyttää meitä syvästi. Mutta olkoon meillä rohkeutta luottaa Jumalan armoon silloinkin, kun hän riisuu. Herra sanoi: ”Minä nöyryytän”. Mutta hän jatkoi ihmeellisesti: ”En kuitenkaan ainaisesti” (1 Kun 11:39). Saamme luottaa myös jälkimmäiseen Herran sanaan. Se sisältää suurenmoisen armolupauksen. Tuskaisinkin Herran kuritus menee aikanaan ohitse. Mustien pilvien keskeltä alkaa loistaa kirkas aurinko. ”Kaikki loppuu aikanaan, armonsa ei milloinkaan.”

_________________
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko: USKOVA OMILLA TEILLÄÄN
ViestiLähetetty: 15.08.2014 06:41 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 23.10.2013 17:20
Viestit: 2826
    Kuva

USKOVA OMILLA TEILLÄÄN
Sanan sivu Kylväjä 10/2002

Vanhassa testamentissa on monia kuvauksia Jumalan ja ihmisen kohtaamisesta ja siitä millä tavalla ihmiset asennoituivat saamaansa Herran sanaan. Mieluimmin luemme sellaisten VT:n henkilöiden elämänkertaa, joiden suhde Jumalaan oli aito ja joita Jumala käytti työaseenaan.

Kohtaamme siellä kuitenkin monia sellaisia, joissa tulee näkyviin ihmisen kapina Jumalaa vastaan ja halu elää riippumattomana Jumalan ilmoituksesta. He olivat ihmisiä, jotka uskoivat Jumalaan omilla ehdoillaan.

Eräs tällainen oman tien vaeltaja oli Jerobeam. Jerobeam tunsi Jumalan sanan. Hän tiesi, miten ihmisen tulee lähestyä Jumalaa, miten uskoa ja rukoilla. Mutta ei hän siitä välittänyt. Hän oli itsensä luoman uskonnäkemyksen vallassa ja oli varma uskossaan. Sen hän koki sopivan hänelle ja se ohjasi häntä. Hän halusi elää sellaisessa uskossa, joka ei ollut kaikessa sidottu yksin Jumalan sanaan.

Nuoruudessaan hän oli omakohtaisesti kohdannut Herran sanan. Herra oli hänet kutsunut ja antanut hänelle tehtävän (1 Kun 11:31, 35, 37). Herra oli jopa luvannut olla hänen kanssaan (11:38). Hän näki kuinka Herra toteutti sanansa hänen elämässään. Hän tiesi kokemuksesta, että Herran sanaan saattoi todella luottaa (12:15). Hän oli jopa kokenut Herran armahtamisen ja parantunut ihmeen kautta (13:6). Mutta hän ei kuitenkaan seurannut Herraa vaan omaa järkeään ja omia näkemyksiään (12:26, 28). Hän antoi ihmispelolle vallan (12:27). Hänelle tärkeintä oli itsensä vahvistaminen ja oman asemansa säilyttäminen. Usko Jumalaan merkitsi hänelle vain itsensä ja hänen omaan näkemyksensä toteuttamista.

Hän oli sielullisuuden hengen vallassa oleva uskova. Hän oli uskova oman sydämensä voimasta (Hes 13:17, KR 38 ). Hän edusti samaa näkemystä kuin moni aikamme ihminen: Kyllä minä Jumalaan uskon, mutta en sellaiseen, mitä kristillinen kirkko Raamatun pohjalta opettaa. Hän on myös esimerkki uskovasta, jonka uskoa ohjaa hänet ovat tunteensa. Hän ei halunnut olla sidottuna Jumalan sanaan. Hän koki olevansa suorassa ja välittömässä yhteydessä Jumalaan ja saattoi siksi toimia niin kuin toimi (1 Kun 12:28).

Vaikka Herran lähettämä Jumalan mies nuhteli häntä väärän tien kulkijaksi, hän ei siitä välittänyt. Ei edes silloinkaan, kun hän sai varoittavan merkin (1 Kun 13:1,3). Raamattu vain toteaa karusti: ”Tämänkään jälkeen Jerobeam ei kääntynyt takaisin väärältä tieltään” (13:33). Ei edes sekään pysäyttänyt häntä, että hänen poikansa sairastui ja kuoli (14:1,12). Hän ei halunnut seurata Herraa kaikesta sydämestään (14:8). Hän teki syntiä ja johdatti toisetkin tekemään syntiä (14:16). Siksi "se päivä on tuleva, ja tuho on jo alullaan” (16:14) ja silloin ”minä lakaisen pois Jerobeamin suvun, niin kuin lanta lakaistaan pois viimeistä kokkaretta myöten” (14:10). Kauhistuttava oli Jumalan tuomio. Se toteutui kirjaimellisesti. Raamattu vain toteaa lopuksi: ”Näin kävi toteen se, minkä Herra oli ilmoittanut palvelijansa, silolaisen Ahian, suulla” (15:29).

Mutta eikö mistään löydy evankeliumia, hyvää uutista Jerobeamin elämänkertaa lukiessamme? Eikö se ollut armoa, että Herra sanoi hänelle viiteen kertaan hänen ollessaan vielä nuori: Minä annan sinulle (1 Kun 11:31, 35, 37, 38)? Jumalan lupaama lahja oli huikaisevan suuri tuolle Serua nimisen lesken pojalle. Jumala myös täytti ihmeellisen lupauksensa. Tähän Jumalan lahjaan perustui koko hänen elämänsä. Hänestä tuli pohjoisen valtion, Israelin kuningas. Mutta Raamattu kertoo rehellisesti, että hän käytti saamansa lahjan väärin (14:8) Hän ei uskonut Herraa eikä sydämestään seurannut häntä. Epäuskonsa vallassa hän heitti Herran selkänsä taakse (14:9).

Jerobeam on meille vakava varoitus, ettemme kaikista saamistamme Jumalan lahjoista huolimatta antaisi epäuskon vallata sydäntämme.

_________________
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko: HERRAN SANAN VALAISEMINA
ViestiLähetetty: 16.08.2014 08:07 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 23.10.2013 17:20
Viestit: 2826
    Kuva

HERRAN SANAN VALAISEMINA
Sanan sivu Kylväjä 11/2002

Parasta joulun viettoa on kaiketi se, että avaamme Raamattumme ja luemme sitä. Hyvä on kerrata niin Vanhan kuin Uudenkin testamentin sivuilta jouluun liittyvät tapahtumat. Kutsun sinua kuitenkin Ensimmäisen kuninkaiden kirjan ääreen (1 Kun 15:25-16:34). Siinä jälleen paljastuu, mikä on Jumalan silmissä kaikkein tärkeintä niiden elämässä, joita hän haluaa johdattaa.

Jokainen tässä jaksossa mainittu ihminen kohtasi tavalla tai toisella Herran sanan (1 Kun 16:1). Herra sana saattoi olla ”ankara sana” (16:7). Sitä ei ollut helppo kuulla eikä taipua sen alla. Joka tapauksessa heidän elämässään ”kävi toteen se, minkä Herra oli ilmoittanut” (15:28). ”Tapahtui sen mukaisesti” (16:33). Eivät he päässeet pakoon sitä, mitä ”Herra oli sanonut” (1 Kun 16:12). Herran sana hallitsi heidän elämäänsä joko armoksi tai tuomioksi. Heidän kohdallaan sana oli tuomioksi, koska he eivät siitä välittäneet. Näin siitäkin huolimatta, vaikka Herra oli eräänkin heistä ihmeellisellä tavalla nostanut tomusta (16:2). Kuitenkaan hänestä ei tullut oikean tien kulkijaa.

Herran sanasta ja hänen armoteoistaan huolimatta jokainen tässä kuvattu henkilö teki jatkuvasti sitä, mikä oli väärää Herran silmissä. Se oli oleellisinta heidän elämässään ihmisinä. Se määräsi heidän elämänsä kohtalon (1 Kun 15:26, 30, 34; 16:13). Kaiken lisäksi he eivät vain itse kulkeneet väärää tietä, vaan johdattivat toisiakin synnintekoon (15:26, 30: 16:2, 13). Eräistä heistä sanotaan suoraan, että he tekivät syntiä ja sitä, mikä on väärää Herran silmissä enemmän kuin kukaan heidän edeltäjistään. Tällaisia olivat Samarian kaupungin perustaja Omri ja hänen poikansa Ahab (16:25, 30).

Synneistä ei puhuta vain yleisesti, vaan jokaisen esiin tulevan ihmisen nimi mainitaan ja joka kerta myös itse synti. Heidän elämässään synti oli ennen kaikkea rikos ensimmäistä käskyä vastaan. Jumala ei ollut heidän elämässään tärkein eikä ainoa ja todellinen Jumala. Tämän synnin tajuaminen on meillekin erittäin vaikeaa. Meidän Jumalamme on se, johon turvaamme ja luotamme ja miltä etsimme vastausta elämämme syvimpiin kysymyksiin. Mihin sydämemme on kiintynyt yli kaiken, se on Jumalamme. Sydämemme usko määrittelee meille Jumalan, ei älyllinen vakuuttuneisuutemme. Uskommeko kaikessa todella Abrahamin,. Iisakin ja Jaakobin Jumalaan ja Herran Jeesuksen Kristuksen Isään?.

Raamattu sanoo suoraan, mitä synnin tekeminen tuo mukanaan. Se vihastuttaa Herran (1 Kun 15:30). ”Näiden syntien vuoksi on vihani herännyt” (16:2).”He olivat herättäneet Herran, Israelin Jumalan, vihan”.(16:13, 26). Ahabista jopa sanotaan, että hän ”herätti Herran, Israelin Jumalan, vihan pahemmin kuin yksikään Israelin kuningas ennen häntä” (16:33). Meidän ei ole helppo suostua uskomaan, että synneillämme herätämme Jumalan vihan. Emme halua kuulla Herran ankaraa sanaa. Mutta Jumalan viha ei ole koskaan pahuutta, vaan puhtautta, ei kaoottisuutta, vaan kaiken paikoilleen asettamista. Se on puhtauden vastavaikutusta likaiseen ja saastaiseen. Se on erehtymättömän oikeuden vastavaikutusta kaikkeen vääryyteen. Se on meille elämäksi, jos taivumme sen alle ja olemme hiljaa.

Jumalan laupeus tuli esiin hänen kärsivällisyydessään. Hän sanallaan nuhteli ja varoitti. Hän odotti. Herra antoi jokaiselle mahdollisuuden muuttaa elämänsä suuntaa. Vasta sitten tuli tilinteon aika. Kaikki he olivat vastuullisia teoistaan ja olivat tietoisia siitä, mihin se tie johti, jota he kulkivat. Siksi se mitä heille tapahtui, tapahtui heidän syntiensä vuoksi (16:13.18). Jälkeenpäin todetaan, että kävi toteen se, minkä Herra oli ilmoittanut palvelijansa suulla (15:30; 16:12). Jos turvaudumme Herran armon sanaan, se käy myös toteen ja voittaa Herran vihan ja tuomion sanan.

Noomi: Edelleen korostan, joulu ei kuulu Jeesuksen syntymään. Jeesus syntyi syksyllä.

_________________
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko: TIE KARITSAN ASKELISSA
ViestiLähetetty: 17.08.2014 07:52 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 23.10.2013 17:20
Viestit: 2826
    Kuva

TIE KARITSAN ASKELISSA
Sanan sivu Kylväjä 1/2003

Profeetta Elia oli Jumalan valittu ase. Ehkäpä olemme joskus – ainakin salaa – toivoneet olevamme tuollaisia valittuja aseita, joiden sanan voimaa kansojen johtajatkin vapisevat. Elia saattoi sanoa, ettei tule sadetta ”muutoin kuin minun sanani voimasta" (1 Kun 17:1). Viranomaiset eivät kyenneet häntä millään mahtikeinolla pidättämään (18:10). Elia sanoi myös Sarpatin leskelle voimasanat: ”Ei tyhjene jauhoruukku eikä ehdy öljypullo” (17:14). Ne eivät ehtyneet. Kun Elia rukoili Herraa, lesken pieni poika virkosi eloon (17:22). Tämä Jumalan ihmemies teki jatkossakin suuria tekoja ja lopulta hänet jopa temmattiin taivaaseen ilman kuolemaa (2 Kun 2:11).

Mutta Kristus otettiin kiinni. Hän oli valtaa pitävien edessä kurja, orjantappuroilla revitty rikollinen. Hän oli kuin teuraaksi vietävä Karitsa, jota kenenkään ei tarvinnut pelätä. Hän voitti kärsimällä.

Uskovan esikuva ei ole voimakas ja voittoisa Elia, vaan hän seuraa Kristusta ristiänsä kantaen. Siksi hänkin usein kokee itsensä Vapahtajansa tavoin heikoksi ja huomaa olevansa tässä maailmassa valtaa pitävien edessä avuton. Uskovakin on kuin karitsa, joka viedään teuraaksi (Room 8:36).

Raamatussa kohtaamme kuitenkin kaksi aivan erilaista Jumalan lapsen esikuvaa. Toinen on menestyvän voimaihmisen esikuva kuten Elia. Hän tekee suuria tekoja Jumalan nimessä. Sellainen oli Mooses taistellessaan faraota vastaan. Sellainen oli Joosua johtaessaan kansansa Luvattuun maahan. Sellainen oli Simpson filistealaisten keskellä ja David luodessaan Israelin vastakuntaa. Heprealaiskirje kertoo tällaisista uskonsankareista, jotka kukistivat valtakuntia, pitivät yllä oikeutta ja pääsivät näkemään lupausten täyttymisen jo tässä elämässä (Hepr 11:33-34).

Sama kirje puhuu myös sellaisista uskonsankareista, joiden osana oli harhailu, puutteen kärsiminen, ahdistettuna ja pilkattuna oleminen ja lopulta jopa väkivaltainen kuolema (Hepr 11:36-38). Tämä jälkimmäinen tie oli Karitsan tie. Se on meidänkin tiemme. Ja vaikka tie Karitsan askelissa on vaikea omalle itsekkäälle minällemme, se on kuitenkin ainoa oikea tie tässä ajassa. Tästä huolimatta näyttää siltä kuin joillekin uskoville annettaisiin menestyvän voimaihmisen elämä täynnä voittoja. Emme ymmärrä, miksi on näin. Olemme neuvottomia ja koetamme välttää vertailua.

Oli oma elämämme kuinka vaikeaa tahansa ja vaikka siinä omasta mielestämme ei olisi tullut millään tavoin näkyviin Jumalan voimateot, niin joka tapauksessa aina saamme pitää kiinni Jumalan armon lupauksista. Valitusvirren tekijä toteaa paljon kärsineensä ja senkin, ettei Jumala ole kuullut hänen rukoustaan, vaan vienyt häneltä jopa toivon (Val 3:1, 8,18). Tästä kaikesta huolimatta hän toteaa: ”Kuitenkin minä toivon ja odotan.” ”Herran armoa on se, että vielä elämme, hänen laupeutensa ei lopu koskaan” (Val 3:2, 22). Tästä mekin saamme pitää kiinni loppuun asti!

_________________
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31


Ylös
 Profiili  
 
ViestiLähetetty: 18.08.2014 06:37 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 23.10.2013 17:20
Viestit: 2826
    Kuva

KAUHISTUTTAVA SYYLLISYYDENTUNNE
Sanan sivu Kylväjä 2/2003

Elian mahtavien elämänvaiheitten keskellä on Pyhä Henki säilyttänyt meille erään äidin tuskaisen parahduksen.

Tämä nainen oli niin rutiköyhä, ettei hänellä ollut muuta kuin kourallinen jauhoja ja vähän öljyä yhtä ateriaa varten. Hän oli jo valmistautunut siihen, että hänen poikansa ja hänen itsensä oli viimeisen aterian jälkeen näännyttävä nälkään. Silloin tapahtui jotain täysin käsittämätöntä. Jumala lähetti hänen elätettäväkseen miehen – Elian. Elialle Jumala oli sanonut: ”Minä olen käskenyt erästä leskivaimoa pitämään sinusta siellä huolta” (1 Kun. 17:9). Mieletön Jumalan käsky leskelle, joka ei kyennyt pitämään huolta edes omasta lapsestaan. Mutta Jumala tunsi tilanteen ja antoi jokapäiväisen leivän kaikille kolmelle. Palvelualtis äiti sai lahjaksi elämän itselleen ja pojalleen.

Mutta miksi äiti joutuikaan uuteen kauhistuttavaan ahdistukseen? Hänen ainoa lapsensa sairastui. Miksi tuo hänen luonaan asuva Jumalan mies ei heti rukoillut hänen lastaan terveeksi? Oliko Elia sittenkään mikään Jumalan mies? Lapsen sairaus paheni ja lopulta lapsi kuoli äitinsä syliin eikä apua tullut. Missä nyt oli Elian Jumalan voima? Eliahan oli sanonut lesken luo tullessaan mahtavasti: ”Näin sanoo Herra, Israelin Jumala” (17:14). Silloin olikin ollut selvästi nähtävissä, että Herra oli puhunut Elian suulla (17:16). Mutta entä nyt? Eikö Herran sana sittenkään ole tosi? Miksi Elia ei tee mitään?

Elia oli myös sanonut naiselle: ”Älä pelkää” (17:13). Nyt pelko, suorastaan kauhu valtasi hänet. Näkihän hän miten lapsi sairastui ja kuoli. Hän koki pelottavalla tavalla, että syynä oli sittenkin hänen oma pahuutensa. Jumala veti tällä tavoin esiin hänen salaiset syntinsä ja rankaisi häntä pojan kautta. Hän ei ollut Jumalan suosiossa, vaikka olikin saanut kokea ruokaihmeen. Elia olikin lopulta Jumalan vihan ja tuomion profeetta. Leski alkoi syyttää katkerana Eliaa pojan kuolemasta ja oli vihainen siitä, että Elia oli tällä tavoin sotkeutunut hänen elämäänsä: ”Pitikö sinun tulla tänne vetämään minun syntini esiin ja tappamaan poikani!” (17:18).

Kauhea on Jumalan lain voima! Nyt Jumala kostaa! Jumala maksaa minun tekojeni mukaan minulle. Tätä olenkin jo odottanut. Nyt taivas putoaa niskaani. Kaikki romahtaa elämässäni.

Monen meidänkin sisin on niin hauras ja uskomme liekki niin heikko, ettei tarvita montaakaan vastoinkäymistä ennen kun vajoamme epätoivoon. Emme ole tehneet todellista parannusta. Jumala hylkää meidät syntiemme takia. Siksi meitä ja perhettämme lyödään. Ansaitsemme tämän kaiken.

Raamattu ei lyhyessä kuvauksessaan puutu naisen synnintuntoon. Jumalan vastaus hänen ahdistukseensa oli se, että ”Henki palasi poikaan ja hän virkosi eloon” (17:23). Sehän oli huikea rukousvastaus. Se oli hänelle myös synninpäästö.

Harva meistä saa sellaista vastausta. Useimmilla meillä ei ole mitään muuta mahdollisuutta kuin turvautua Jumalan sanassa olevaan armon lupaukseen ja vain siihen. Emme sairauden ja kuoleman keskellä, emme sydämemme pahuuden ja syntiemme kiehuessa voi olla huutamatta avuksemme Jumalan armoa Jeesuksessa Kristuksessa. Emme voi olla sanomatta: ”Herra kenen tykö me menisimme…” (Joh. 6:68). Meillä ei kerta kaikkiaan ole mitään muuta, mihin turvautuisimme! Onneksi Jeesus Kristus ei karkota ketään pois! Ei edes minua, joka olen niin kurjiin asioihin syyllistynyt!

_________________
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31


Ylös
 Profiili  
 
ViestiLähetetty: 19.08.2014 06:31 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 23.10.2013 17:20
Viestit: 2826
    Kuva

ARKA TUNTO HERRAN SANAN EDESSÄ
Sanan sivu Kylväjä 3/2003

Merkillinen Herran profeetta oli tuo Elia. Hänen läheisyytensä synnytti ihmisissä ahdistuksen ja synnintunnon. Sarpatin leski koki, että Elian tulo hänen kotiinsa paljasti hänen syntinsä ja että juuri hänen syntinsä aiheuttivat hänen lapsensa sairastumisen ja kuoleman (1 Kun 17:18). Kuningas Ahabin hovin päällikkö Obadja myös ahdistui kohdatessaan yllättäen Elian. Hänenkin ensimmäinen ajatuksensa oli: ”Mitä pahaa minä olen tehnyt” (18:9). Hänhän oli ollut nuoruudestaan saakka Herralle kuuliainen. Hän oli jopa tehnyt sellaisen hyvän teon, että oli uhmannut kuningattaren raivoa ja piilottanut Herran profeettoja ja ruokkinut heitä. Mutta nyt kohdattuaan Elian hänet valtasi pelko, että tämä lähettääkin hänet surman suuhun.

Molemmissa tapauksissa Elian läheisyydessä nämä Jumalaa pelkäävät ihmiset kokivat todellisena oman elämänsä mitan täyttämättömyyden ja syntisyytensä. He joutuivat tekemään tiliä omasta elämästään. Tilinteko ei ollut helppo. Kuolema synnin palkkana oli heidän silmiensä edessä. He olivat aran omantunnon ihmisiä.

Mutta siten Ahab kohtaa Elian. Ahabin ensimmäinen ajatus on aivan päinvastainen kuin noiden kahden muun: "Siinäkö sinä nyt olet, sinä, joka olet saattanut Israelin kurjuuteen?" Ahabin omatunto ei värähdäkään. Hän itse ei ole tehnyt mitään pahaa. Hänen mielestään kaiken pahan juurena onkin Jumalan ihminen ja tämän usko ja siis lopulta se Jumala, jota Elia sanoi palvelevansa. Jumala on aiheuttanut kuivuuden ja nälänhädän. Jumala on syyllinen hänen kansansa kärsimyksiin. Hän näkee, että paha hänen elämässään on toisten syytä.

Elävän uskon perustuntomerkki on arka tunto Herran sanan edessä (Jes 66:2, KR 38). Sellaisen ihmisen sydän huokaa elämän kriiseissä: ”Sinua ainoata vastaan minä olen syntiä tehnyt, tehnyt sitä, mikä on pahaa sinun silmissäsi” (Ps 51:6, KR 38).

Vain tällaisella sydämellä on tarve rukoilla: ”Puhdista minut isopilla, että minä puhdistuisin, pese minut, että minä lunta valkeammaksi tulisin.” ”Peitä kasvosi näkemästä minun syntejäni, pyyhi pois kaikki minun pahat tekoni” (Ps 51:9, 11).

Aran omantunnon ihminen suostuu myös ahdistuksiin omassa elämässään. Hän tietää syntiensä tähden tarvitsevansa niitä. Hän uskaltaa tunnustaa profeetta Miikan tavoin: ”Minä olen tehnyt syntiä Herraa vastaan, siksi joudun kantamaan hänen vihaansa” (Miik 7:9). Mutta hän on samaan aikaan vakuuttunut siitä, että Herra vielä armahtaa häntä. Kuten Miika hän voi jatkaa tunnustustaan: Herra ”ratkaisee asiani ja armahtaa minut. Hän johdattaa minut valoon, minä saan nähdä, kuinka hän pelastaa minut.”

Oli elämäntilanteeni tällä hetkellä millainen tahansa, saan katsoa luottavaisesti tulevaisuuteen ja olla varma siitä, että Herra armahtaa minuakin. Miksi hän ei armahtaisi, sillä hänhän antoi itsensä alttiiksi minunkin edestäni. Kyllä Jumala lahjoittaa hänen kanssaan minulle kaikkea muutakin (Room 8:32).

_________________
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31


Ylös
 Profiili  
 
Näytä viestit ajalta:  Järjestä  
Aloita uusi ketju Tämä viestiketju on lukittu. Et voi vastata tai muokata viestejäsi  [ 25 viestiä ]  Mene sivulle 1, 2, 3  Seuraava

Kaikki ajat ovat UTC + 2 tuntia


Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa


Et voi kirjoittaa uusia viestejä
Et voi vastata viestiketjuihin
Et voi muokata omia viestejäsi
Et voi poistaa omia viestejäsi

Etsi tätä:
Hyppää:  
cron
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö