KOLMAS, NELJÄS JA VIIDES MOOSEKSEN KIRJA

Rohkeutta on tunkeutua synneistämme huolimatta Golgatan ristin juurelle ja kuunnella huutoa: Se on täytetty!. (Ote Peltolan kirjoituksesta)

KOLMAS, NELJÄS JA VIIDES MOOSEKSEN KIRJA

ViestiKirjoittaja noomi » 08.10.2014 07:27

    Kuva

LÖYTÖRETKI VANHAAN TESTAMENTTIIN

Tervetuloa lukemaan Vanhaa testamenttia, mietiskelemään sen sisältöä ja opettelemaan sen sanoman soveltamista omaan elämään!

Tämä kirja on kirjoitettu siinä toivossa, että se innostaisi sinua tarttumaan Vanhaan testamenttiin. Meitä kutsutaan todelliseen lukuelämykseen. Tosin joissakin kohdin jo Vanhan testamentin pelkkä lukeminen voi tuntua varsin työläältä, eikä se keneltäkään suju ilman todellista vaivannäköä. Ikävä kyllä monet kauankin uskon tietä vaeltaneet ovat jääneet VT:n edessä lukutaidottomiksi. Ei ole haluttu nähdä sitä vaivaa, jota VT:n lukeminen aina vaatii. Kenties sujuvasti kirjoitetut, helppolukuiset hengelliset sensaatiokirjat ovat riistäneet meiltä kyvyn syventyä uskomme alkulähteeseen tai olemme liikaa tottuneet ottamaan virikkeitä vaivattomasta TV-ruudun katselemisesta.

Löytöretki Vanhaan Testamenttiin, Olavi Peltola, Perussanoma OY, 1992, ISBN 951-888-174-x copyright Olavi Peltola

KOLMAS, NELJÄS JA VIIDES MOOSEKSEN KIRJA
Olavi Peltola

      Kuva


HERRALLE MIELUISA

Monelle Kolmannen Mooseksen kirjan lukeminen on koko Raamatun lukemisen koetinkivi. Se näyttää olevan täynnä käsittämättömiä ja vieraalta tuntuvia yksityiskohtia. Juuri tätä kirjaa lukiessamme tuntuu kuin verho olisi silmiemme edessä. Emme ymmärrä, miten tämä voi ollenkaan puhutella ketään ja miten sen sanoma soveltuu omaan elämäämme. Sehän näyttää olevan täynnä käskyjä, joista suurinta osaa ei ole vuosituhansiin missään noudatettu.

Tämän ei pitäisi hämätä meitä. Kirjan karun ja luettelonomaisen ulkokuoren sisään kätkeytyy äärimmäisen tärkeä sanoma Jumalalta. Se tulee selvästi esille jo kirjan alkuluvuissa. Siksi niihin kannattaa huolella syventyä.

Tarvitsemme sydämen herkkyyttä huomataksemme mikä niissä on tärkeää ja mitä toistetaan. Saman tulisi olla myös meidän uskonelämässämme tärkeää ja toistamisen arvoista.

Kirjassa on kysymys siitä, miten ihmisen tulee lähestyä Herraa ja toimia oikein Herran kasvojen edessä (3 Moos 1:5). Olemme pinnallisen ajan ihmisiä. Meille lienee itsestään selvää, ettei Herran eteen tulemisessa eli rukoilemisessa ole muita ongelmia kuin oma haluttomuutemme ja laiskuutemme. Herralla on aina vastaanottoaika. Kunhan vain viitsimme mennä.

Olemme varmat siitä, että Herra ottaa meidät vastaan ja on meille suosiollinen (3 Moos 1:3, KR 92) ja että Herran mielisuosio tulee osaksemme (1:3, KR 38)? Pyhä Henki käyttää havainnollista kuvaa: On kysymys siitä, miten meidän lähestymisemme tuoksuu suloisesti Herralle (1:9, KR38), olisi Herralle mieluisaa (1:9, KR 92). On hyvä alleviivaten lukea tämän mainitsemat toistot (1:9, 13, 17; 2:2, 9, 3:16; 4:31).

Kirja osoittaa, että voimme olla Herralle mieluisia vain yhdellä ehdolla. Yksin uhri tekee elämämme Herran edessä suloiseksi tuoksuksi. Sana uhri toistuu kirjan alkuluvuissa lähes 170 kertaa.

Totisesti ihminen ei voi lähestyä eikä puhutella Jumalaa muuten kuin uhrin välityksellä. Uhri on se ainoa silta joka johtaa ajallisen ihmisen iankaikkisen Jumalan luo. Se on ihmisen ja Jumalan välisen yhteyden avainasia. Meidän on tuotava uhri Herralle.

Juuri tästä käydään sydämessämme taistelua. Emme hyväksy tai edes tajua, että uhri on välttämätön meidän ja Jumalan välillä.

Uhrin merkitys tulee havainnollisella tavalla esiin, kun meille osoitetaan, että meidän on pantava kätemme virheettömän uhrieläimen pään päälle (3 Moos 1:4; 3:2, 8; 4:4,15, 24, 29, 33) Se merkitsee, että siirrämme elämämme, kaikki, mitä meillä on ja nimenomaan syntimme uhrin kannettavaksi (3 Moos 16:21). Näin uhri edustaa meitä ja on sijaisemme.

Ylivoimaisen vaikeaa monella aikamme ihmiselle on hyväksyä, että uhri on teurastettava ja sen veri vihmottava Jumalan edessä (3 Moos 1:5, 11, 15: 3:2, 8, 13: 4:4, 15,24, 29, 33; 5:8,; 7:2). Mutta vielä käsittämättömämmältä tuntuu, että vasta nyt tapahtuu sovitus Herran edessä ja vasta nyt on mahdollista saada syntinsä anteeksi (4:20, 26, 31, 35; 5:6, 10, 11,13, 16,18, 26; 6:23). Emme koskaan ajallisuusihmisinä pysty käsittämään sitä, että ilman verenvuodatusta ei tapahdu anteeksiantamusta ( Hepr 9:22; 3 Moos 17:11). Voimme olla puhtaita Herran edessä vain sovitusveren alla saadessamme syntimme anteeksi (3 Moos 16:30).

Kolmas Mooseksen kirja mitä väkevimmällä tavalla kääntää katseemme Golgataa kohden. Yksin Jeesus on Jumalale kelpaava virheetön uhri. Vain hänen kannettavakseen voimme antaa syntimme. Hänet on Jumalan Karitsana teurastettu. Hänen verensä on vuodatettu. Vain hänessä on nyt syntiemme anteeksiantamus ja yhteys Jumalaan.
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

SOVITUKSEN IHME

ViestiKirjoittaja noomi » 09.10.2014 08:01

      Kuva

SOVITUKSEN IHME

Meillä on eräs ihmeellinen luku Vanhassa testamentissa. Siinä näkyy "tulevan hyvän varjo" poikkeuksellisen selvänä (Hepr 10:1, KR38). Tähän "tulevaan hyvään" Jumalan on sitonut jokaisen ihmisen lopullisen elämänkohtalon.

"Tuleva hyvä" on Jumalan sovitusteko Golgatan ristillä. Ristin tapahtumassa Jumala on sovittanut meidät itsensä kanssa Kristuksen kautta (2 Kor 5:18).

Tämän Jumalan sovitusteon varjo osuu Suuren sovintopäivään (3 Moos 16). Vanhassa testamentissa on tosin vain varjo ja siinä monia yksityiskohtia, joita emme ymmärrä: Itse sovitus tulee kuitenkin kirkkaasti esiin.

Kuule, katso ja näe kuinka tuossa "toimitetaan teille sovitus teidän puhdistamiseksenne; kaikista synneistänne; te tulette puhtaiksi Herran edessä" (3 Moos 16:30). Viisitoista kertaa tässä luvussa toistuu sana sovitus. Se on luvun ydinasia.

Sovitus on näkyvä, aineellinen ja käsin kosketeltava tapahtuma. Näin oli Suurena sovintopäivänä ja näin myös ensimmäisenä Pitkänäperjantaina, jolloin Danielin profetian mukaan "pahat teot sovitetaan" (Dan 9:24).

Varjokuva osoittaa, että sovituksen toimittamiseksi tarvittiin syntiuhri (3 Moos 16:3). Uhria nimitetään syntiuhriksi siksi, että uhrin kannettavaksi pantiin synnit (16:21-22) olivatpa synnit minkäkaltaisia tahansa (16:16). "Sovitettavat synnit pantakoon sen kannettaviksi" (16:10, KR 92).

Uudessa testamentissa sama asia toistetaan: "Sen joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi" (2 Kor 5:21). "Itse kantoi meidän syntimme ruumiissansa ristinpuuhun" (1 Piet 2:24). Pahuuteen syyllistyneen ei enää tarvitse itse kantaa pahuutensa seurauksia, toinen kantaa ne hänen puolestaan.

"Sinä joit sappea saadaksesi meidät vapaiksi katkeruudesta; sinä joit etikkaa ottaaksesi pois meidän velttoilumme; sinä kärsit pilkkaa vihmoaksesi meidät taivaan kasteella, sinua ruoskittiin, että me saisimme keskelle katoavaisuutta ikuisen elämän; sinut kruunattiin piikkikruunulla, että sinä voisit kruunata rakkauden ikivihrein seppelein ne, jotka uskovat sinuun; sinut laskettiin hautaan, että me pääsisimme osallisiksi uuden luomisen armosta nyt ja halki kaikkien aikojen" ( 200-300-lukujen liturgiasta).

Varjokuva osoittaa myös havainnollisella tavalla kuinka sovitus tapahtui. Aaronin oli teurastettava syntiuhri, vietävä sen verta esiripun sisäpuolelle (16:15). Siellä veri oli pirskotettava armoistuimelle, liiton arkun kannelle, joka oli elävän Jumalan läsnäolon paikka tässä maailmassa (16:2). Näin toteutui käytännössä Raamatun lupaus: "Veri tuottaa sovituksen" (17:11)) "ja ilman verenvuodatusta ei tapahdu anteeksiantamista" (Hepr 9:22).

Jälleen kohtaamme tuon järkyttävän Jumalan totuuden, ettei Jumala ei koskaan tule kenellekään antamaan anteeksi pienintäkään syntiä ilman sovitusta (3 Moos 4:20, 26, 31, 35). Ilman sovitusta ja osallisuutta sovitukseen emme tule kestämään kirkkautta Jumalan kasvojen. Mutta nyt "hänessä meillä on lunastus, syntien anteeksisaaminen (Kol. 1:14). Koska nyt meidänkin syntimme on sovitettu, voimme syntisinä tuhoutumatta kohdata pyhän Jumalan.

Sovitus ei ollut tilapäinen, hätätilan sanelema poikkeusteko. Kirkkauden valtakunnassa lauletaan uutta virttä teurastetulle Karitsalle, joka on ostanut verellään Jumalalle ihmisiä kaikista heimoista, kaikista kielistä, kansoista ja maista (Ilm 5:9). Perille päässeet näkevät, että heidän perillepääsemiseen syynä on nimenomaan Kristuksen sovitusteko Golgatalla eivätkä lakkaa koskaan ylistämästä tätä Jumalan rakkauden tekoa.

Tänään on vuorostaan meidän majesteetillinen tehtävämme pitää omalta osaltamme huolta siitä, että tämä evankeliumi Kristuksen sovitusteosta tulee saarnatuksi kaikessa maailmassa kaikille ihmisille. Joka ottaa vastaan tämän sovituksen sanan, se pelastuu.
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

SE ON TÄYTETTY

ViestiKirjoittaja noomi » 10.10.2014 06:41

      Kuva

SE ON TÄYTETTY

Monet kerrat olemme veisannet virren sanoja: "Kirkasta, oi Kristus, meille ristinuhri Golgatan". Kuinkahan usein tämä rukous on lähtenyt huuliltamme meidän sitä sen enempää ajattelematta! Kuitenkin ajallisen elämämme suurin ihme on nähdä kirkkaana Golgatan ristinuhri ja oppia kiittämään ja ylistämään siitä Jumalaa.

Tavalla tai toisella "ristinuhri Golgatan" kirkastuu meille Raamatun sanan äärellä. Siksi on hyvä usein - ei vain hiljaisella viikolla - pysähtyä lukemaan Jeesuksen kärsimyskertomuksia. Evankeliumit kertovat yllättävän lyhyesti Jeesuksesta ristillä. Matteuksella on vain 18, Markuksella 16, Luukkaalla 13 ja Johanneksella 17 jaetta. Yhtensä siis vain 64 kertoo suoranaisesti ristin tapahtumasta - luomisen jälkeen Jumalan toisesta suuresta ihmetoesta. Se on todella vähän, kun tiedämme, että Raamatussa on yli 31 000 jaetta. Kaikki muuta jakeet ovat vain kehyksenä tuon tapahtuman ympärillä. Mutta noita muutamia jakeita lukiessamme on meillä sama vaara kuin muinaisilla silminnäkijöille. Silloin osa heistä pilkkasi ja suurin osa kulki ohi välinpitämättöminä. Vain muutamat olivat siinä satutettuina.

Ristinuhri kirkastuu silloin, kun näemme ja ymmärrämme sen, miksi Jeesus kärsi ja mitä silloin tapahtui Jumalan sydämessä. Ymmärryksemme avuksi tulee avuksemme monin tavoin Vanha testamentti.

Ihmeellisen Suuren Sovituspäivän kuvauksessa (3 Moos 16) on eräs yksityiskohta, joka sekin kirkastaa meille "ristinuhria Golgatan". Tosin siinä on paljon meille käsittämätöntä ja erikoista. Hyvänä apuna on juutalainen perimätieto.

Raamattu kertoo kuinka ylimmäinen pappi otti elävän kauriin (3 Moos 16:20, KR 38) - uusi käännös puhuu pukista, täyskasvuisesta urosvuohesta. Sillä on sarvet, mustat ja pitkät karvat. Se on ruma eläin.

Egyptistä lähtiessä turvan toi karitsan veri. Nyt Jumalan armon työvälineenä on urosvuohi. Jeesuksen vertauksessa viimeisellä tuomiolla ihmiset erotetaan toisistaan kuten israelilainen paimen erottaa illalla lampaat ja vuohet. Vuohia kohtasi Jeesuksen tuomio.

Ylimmäinen pappi koko Jumalan kansan edustajana asettaa molemmat kätensä vuohen päälle ja tunnustaa siinä kaikki Jumalan kansan synnit. Näin hän siirtää ne vuohen kannettavaksi (3 Moos 16:21).

Siinä on jälleen havainnollinen kuva Jeesuksesta sekä ylimmäisenä pappinamme että syntiuhrinamme. Hän ottaa päälleen kaikki syntimme. Tässä kuvassa Jeesus ei kuitenkaan ole valkoinen, puhdas ja suloinen Jumalan karitsa, vaan ikäänkuin olemukseltaan musta ja tuomion alainen. Hän totisesti tuli synniksi meidän tähtemme syvintä myöten (2 Kor 5:21). Kun koen olevani musta, hän on minun edustajanani vielä mustempi!

Juutalaisilta säilyneen tiedon mukaan ylimmäinen pappi sitoi punaisen langan eläimen sarviin. Se palauttaa mielemme sen punaisen nauhan, joka Jerikon tuhoutuessa suojeli portto Rahabia (Joos 2:18). Tehtävään valittu mies lähti viemään eläintä autiomaahan. Uhrieläin kantaa nyt kaikki ihmisten synnit: (3 Moos 16:22).

Autiomaassa oli Asasel-niminen jyrkkäreunainen rotko. Mies sitoi langan toisen pään kallioon ja työnsi eläimen takaperin alas. Eläin putoaa ja kierii ja ennen puolta matkaa sen kaikkien jäsenten tuli olla irtaantuneina toinen toisistaan messiaanisen Psalmin profetian tavoin: "Luuni irtoavat toisistaan" (Ps 22:15).Tarinan mukaan langan oli muututtava valkoiseksi.

Kun kaikki tämä oli tapahtunut mies palasi kiireesti takaisin odottavan kansan luo ja huusi: "Se on täytetty" (vrt. Joh 19:30).

Lopulta kai kuitenkin "ristinuhri Golgatan" kirkastuu vasta siinä tuskaisessa kokemuksessa, jossa näemme, ettemme uskovinakaan ole vapautuneet pahuudestamme. Yhden elämässä pahuus vain ilmenee yhdellä toisen taas toisella tavalla. Silloin meillä ei enää ole muuta mahdollisuutta kuin avoimesti tunnustaa ja anoa Mooseksen tavoin: "Vaikka tämä kansa on uppiniskainen, anna anteeksi meidän pahat tekomme ja syntimme ja ota meidät omiksesi" (2 Moos 34:9).

Kaikessa uppiniskaisuudessa on uskallettava katsoa Golgatan uhriin ja luotettava siihen, että nyt kaikki on täytetty minunkin puolestani.
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

USKO JA EPÄUSKO

ViestiKirjoittaja noomi » 11.10.2014 08:11

      Kuva

USKO JA EPÄUSKO

Kaikki elämässämme riippuu uskosta. Usko ratkaisee. Usko perustuu Jumalan todellisuuteen ja Jumalan lupausten paikkansapitävyyteen. Epäusko taas näkee vain tosiasiat, tulkitsee niitä omalla tavallaan ja tekee valintansa niiden mukaan. Epäuskolle on tärkeää se, mitä näemme, tunnemme ja koemme. Usko taas lähtee liikkeelle Jumalan lupauksista, sitoutuu näkymättömiin ja suuntautuu rohkeasti eteenpäin.

Pyhä Henki on tallettanut VT:ssa järkyttäviä kuvauksia ihmisten sydämissä tapahtuvasta epäuskon ja uskon välisestä taistelusta ja sen seurauksista elämässä. Siellä kerrotut tapahtumathan ovat varoittavia esimerkkejä ja "ne on kerrottu ojennukseksi meille" (1 Kor 10:11).

Jumalan kansa oli lähtenyt liikkeelle kohti Luvattua maata. Nyt oltiin maan rajoilla Kadeksessa (4 Moos 13:26, KR 92). Päämäärä oli lähellä ja kuitenkin niin kaukana. Nyt oli astuttava ratkaisevat askeleet rohkeasti eteenpäin. Mutta juuri tuossa tilanteessa alkoi Jumalan kansan sisimmässä ankara uskon ja epäuskon taistelu. Usko sanoi: "Me pystymme" (13:30). Epäusko väitti vastaan ja sanoi: "Emme me pysty" (13:31).

Pelko valtasi uskovien sydämet. He tunsivat itsensä pieniksi kuin heinäsirkat ja edessä olevat vastukset näyttivät olevan jättikokoisia, todellisia jättiläisiä (13:33). Voi sitä itkua, parkua ja valitusta, joka valtasi nyt uskovien sydämet (14:1). Sisimmästä pusertui tuo kuolemanvaarallinen kysymys: "Miksi Herra" (14:3)? On oikeaa oman heikkouden ja avuttomuuden tuntoa, mutta myös väärää. Jumalan edessä ihminen on aina pieni ja voimaton. Ihmisten ja elämän edessä saamme olla rohkeita ja määrätietoisia. Usko Jumalaan antaa tuon rohkeuden.

Usko vakuutti, että Jumalan tahdon viitoittama tie vie hyvään ja ihanaan maahan. Herra on suosiollinen, hän vie varmasti perille ja antaa kaiken, mitä tarvitaan (14:7-8). Usko varoittaa, että on vihoviimeistä arvostella Jumalan johdatusta ja hoitoa ja kapinoida häntä vastaan. Ei saa antaa sisimmässä pelolle valtaa. "Kanssamme on Herra. Älkää siis peljätkö" (14:9).

Mutta uskon sana ei nyt vakuuttanutkaan ihmisiä. Lietsottu pelko oli jo tarttunut sydämiin. Tosiasiat tuntuivat puhuvan aivan päinvastaista kuin usko. Epäusko täytti mielet niin suurella voimalla, etteivät uskovat halunneet edes kuulla omien tunteittensa vastaista puhetta. Kansa jopa uhkasi kivittää hengiltä uskoa ja luottamusta vakuuttavat julistajat (14:10).

Jumala paljastaa ajatuksensa tuossa tilanteessa: "Kuinka kauan tämä kansa halveksii minua? Kuinka kauan israelilaiset kieltäytyvät luottamasta minuun, vaikka olen tehnyt heidän hyväkseen niin monta suurta tekoa?" (14:11). Epäusko on Jumalan halveksimista.

On häkellyttävää nähdä, että uskovien syvästä epäuskosta huolimatta heillä on puolestapuhuja Jumalan edessä. Välittäjänä on nyt Mooses. Hän vetoaa Jumalan omaan sanaan, jossa Herra on vakuuttanut olevansa kärsivällinen ja suuressa hyvyydessään antavansa anteeksi. "Koska siis armosi on suuri, anna kansallesi anteeksi sen pahat teot niin kuin olet tähänkin asti antanut sille anteeksi" (14:19).

Herra vastaus avoimeen ja rehelliseen pyyntöön on ihmeellinen. Juuri siinä on meidänkin toivomme tänään epäuskon ja uskon kamppaillessa sydämessämme. Herra sanoi: "Minä annan anteeksi, niin kuin pyysit" (14:19). Ole sinä, Jeesus, tänäänkin Jumalan edessä puhumassa hyvää minun puolestani! Kiitos, että teet sen!
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

OLE USKOLLINEN

ViestiKirjoittaja noomi » 12.10.2014 08:43

      Kuva

OLE USKOLLINEN

Raamatussa toistetaan usein samoja asioita. Ehkä niitä toistetaan siksi, että huomaisimme kuinka tärkeitä ne ovat Jumalan silmissä ja painaisimme ne mieliimme.

Israelin autiomaamatkalla erään miehen elämästä Pyhä Henki on tallentanut meille yhden tärkeän asian. Tämä mies oli Kaleb. Hän oli Joosuan kanssa ainoa, joka Egyptistä liikkeelle lähteneistä aikuisista miehistä pääsi perille Luvattuun maahan (4 Moos 26:65).

Mikä Kalebissa oli niin merkittävää? "Kalebilla on toisenlainen henki, ja hän on aina uskollisesti seurannut minua" (4 Moos 14:24). "Hän on uskollisesti seurannut minua" (5 Moos 1:36). Kaleb ja Joosua "ovat uskollisesti noudattaneet Herran tahtoa" (4 Moos 32:12). Joosuan kirjassa palataan asiaan ja todetaan, että "hän uskollisesti seurasi Herraa" (Joos 14:14) ja toistetaan Mooseksen sanat, että "olet uskollisesti seurannut Herraa, minun Jumalaani" (Joos 14:9). Hän itse myös tunnusti: "Minä pysyin uskollisena Herralle, Jumalalleni" (Joos 14:8). Uskollisuus erotti hänet tuhansien uskovien joukosta.

Kalebin uskollisuus Herraa kohtaan tuli esiin eräässä äärimmäisen kriittisessä hetkessä. Silloin oltiin Kades-Barneassa ja Jumalan kansa kapinassa Jumalan johdatusta vastaan (4 Moos 14). Mutta Kaleb luotti Herran lupaukseen. Hän luotti siihen, että Herra oli heidän kanssaan. Hän luotti, vaikka todellisuus näytti olevan jyrkässä ristiriidassa lupauksen kanssa. Hän luotti Jumalaan vastoin uskovien enemmistön mielipidettä.

Uskollisuus näki Herran suurena ja ihmiset pienenä. Tuona kohtalokkaana päivänä hänessä oli toisenlainen henki kuin uskovien enemmistössä. Hänessä oli luottamuksen ja Jumalaan turvautumisen henki.

Mistä uskollisuudessa on kysymys? Väitän, ettei se ole uskollisuutta tai sokeaa kuuliaisuutta mille tahansa Raamatun sanalle. Raamatussa on yli puoli miljoonaa sanaa, yli kolmekymmentä tuhatta jaetta. Jo niiden muistaminen ja lähempi tunteminen on täysin mahdotonta puhumattakaan siitä, että kykenisin alistumaan niiden kaikkien alle.

Pystyn sydämestäni sitoutumaan lopulta vain yhdelle asialle Raamatussa ja se on Jeesus Kristus. Hän ei ole vain sana, lause tai asia Raamatussa, vaan hän on totisesti ylösnoussut ja elävä Herra tässä ja nyt. Voin kohdata hänet tänäänkin ja olla yhteydessä häneen niin kuin elävään ihmiseen. Voin puhella hänelle kaikista huolistani ja vaikeuksistani ja luottaa, että hän kuulee minua. Voin kiittää häntä hänen hyvyydestään ja uskollisuudestaan minua kohtaan. Aivan määrätyissä

Raamatun sanoissa elän todeksi Jeesuksen hyvyyden ja uskollisuuden. Kohtaan hänet silloin Raamatun sanojen läpi ja niiden keskellä. Hän on minua lähellä juuri niissä ja niiden kautta. "Sana on sinua aivan lähellä, sinun suussasi ja sydämessäsi, niin että voit sen täyttää" (5 Moos 30:14, KR 38) ja kykenen luottamaan sanaan. Jeesus Raamatun sanassa on mitä todellisin ja läheisin.

Uskollisuus on siis uskollisuutta nimenomaan Raamatun sanoissa kohtaamalleni Jeesukselle Kristukselle. Minut on kihlattu - Paavalin sanoja käyttäen - Jeesukselle, yhdelle ainoalle ja mitään en niin halua kuin olla vilpitön ja puhdas suhteessa häneen (2 Kor 11:3). Mikään ei ole sen inhottavampaa kuin huomata, ettei sydämeni pidäkään Jeesusta kaikessa ensimmäisenä (Kol 1:18) eikä mieleni olekaan sidoksissa siihen, missä Jeesus on (Kol 3:1-2). En voi rehellisesti sanoa, että elämä on minulle Kristus (Fil 1:21). Häveten on painettava pää alas ja tunnustettava kuinka uskoton olenkaan häntä kohtaan.

Onneksi hän on uskollinen. "Jos olemme uskottomia, hän pysyy silti uskollisena, sillä omaa olemustaan hän ei voi kieltää" (2 Tim 2:13). Siksi uskallan tänäänkin uskottomana mennä hänen luokseen armoa kerjäämään ja armoa saamaan. Kunpa osaisin edes armon kerjäämisessä olla uskollinen! Ehkä armon voimalla osaan olla uskollinen vähässä ja palvella myös Jumalan valtakunnan työssä ja nimenomaan lähetyksessä.
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

PYHYYS PELOTTAA!

ViestiKirjoittaja noomi » 13.10.2014 06:45

      Kuva

PYHYYS PELOTTAA!

Toivon mukaan emme ole Vanhan testamentin äärellä lukukyvyttömiä. Lukutaitoa kai emme sentään ole kadottaneet. Mutta voimme kadottaa kyvyn ja halun lukea. Vanhassa testamentissa on paljon sellaista, jota emme ymmärrä ja johon emme saa mitään otetta. Se ei tule lähelle, ei puhuttele.

Vanha testamentti voi tulla ylivoimaisen vaikeasti luettavaksi myös siksi, että se sisältää niin kovaa lakia. Jumalan pyhyys tulee pelottavalla tavalla näkyviin. Emme yksinkertaisesti kestä sen lukemista. Ahdistumme.

Minulle ainakin on ollut ahdistavaa lukea kuinka Mooses pyynnöistään huolimatta ei koskaan päässyt Luvattuun maahan. Hän lankesi kerran niskoitteluun ja tottelemattomuuteen Jumalan sanaa kohtaan. Miksi sitä ei koskaan unohdettu? Minä huomaan lankeavani joka päivä.

Mooses oli saanut Herralta tehtäväksi puhua kansan nähden kalliolle ja käskeä sitä antamaan vettä. Mutta Mooses kiivastuksissaan sanoikin: "Kuulkaa nyt, kapinoijat! Tästä kalliostako meidän muka pitäisi saada teille vettä?" Samassa hän kohotti kätensä ja löi sauvallaan kahdesti kalliota. Kansa sai vettä. Tätä hänen ei olisi pitänyt kansan johtajana tehdä. Hän rikkoi Herran sanaa ja Herra sanoi äärimmäisen vakavasti: "Te ette uskoneet minuun, ette pitäneet minua pyhänä israelilaisten edessä. Sen tähden te ette saa johtaa tätä kansaa siihen maahan, jonka minä sile annan" (4 Moos 20:12).

Miksi Jumala piti niin syvänä lankeemuksena sitä, että Mooses sanomisen sijasta löi kalliota? Oliko tuossa nyt niin suuri ero? Miten uskallan olla mukana Jumalan valtakunnan työssä, jos Herra on näin tarkka? Herra sanoi Moosekselle, ettei hän tinkimättä ollut täyttänyt Herran käskyä (4 Moos 20:24). Kuka tällaiseen tinkimättömyyteen pystyy, kun ei edes Mooses siihen pystynyt?

Toki lyömisen ja sanomisen välillä on aikamoinen ero kuin on kysymys toisesta ihmisestä. Mutta nyt oli kysymys vain kalliosta? Miksi Jumala näki tämän hänen pyhyytensä häpäisemisenä (4 Moos 27:14)?

Mooses ei lakannut rukoilemasta, että Jumala sallisi hänen mennä joen yli ja nähdä se hyvä maa. Mutta Herra oli tinkimätön. Hän oli vuosikymmeniä myöhemminkin vihastunut tässä asiassa Moosekseen eikä kuunnellut häntä. Herra vain sanoi: "Riittää jo! Älä enää puhu tästä minulle" (5 Moos 3:23-26; 4:21). Jumala osoittautui Mooseksen sanojen mukaisesti polttavaksi tuleksi ja kiivaaksi Jumalaksi (5 Moos 4:24).

Vielä kerran asia tuli esiin juuri ennen Mooseksen kuolemaa (5 Moos 32:48-52:; 34:4). Mooses sai käskyn nousta Nebon vuoren huipulle. Sieltä hän sai vain katsella Kaananinmaata. Vielä kerran Herra muistutti Moosesta siitä kuinka hän oli langennut uskottomuuteen Herra kohtaan (33:51, KR 38). Tuolla vuorella Mooses kuoli (34:5).

Missään tapauksessa Herra ei hyljännyt Moosesta, vaikka tämä oli langennut. Mutta Mooseksen oli taivuttava siihen, että Herra vastasi kielteisesti hänen hartaimpaan pyyntönsä. Saman koki myös Paavali pyytäessään, että hänen lihassaan oleva pistin otettaisiin pois. Armo riitti silloinkin, vaikka pistin repi jatkuvasti ruumista.

Mooses sai lankeemuksestaan huolimatta jatkaa työtään. Herra oli koko ajan Mooseksen kanssa, johti ja auttoi häntä. Vaikka Mooses itse ei päässyt perille, niin Jumalan kansa pääsi. Jumalan lupaukset toteutuivat Mooseksen henkilökohtaisen elämän murhenäytelmästä huolimatta. Jumalan asia meni eteenpäin, vaikka minun henkilökohtainen asiani ei mennytkään.

Eikö tällainen Jumala ole sanomattoman turvallinen? Olen hänen käsisään samanaikaisesti vanhurskaana ja syntisenä. Hän ottaa minut kiinni synneistäni, kaikki tulee valoon, hän kurittaa minua niiden tähden, mutta hän ei hylkää minua.
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

KATSE JEESUKSEEN

ViestiKirjoittaja noomi » 14.10.2014 08:20

      Kuva

KATSE JEESUKSEEN

Raamattu kertoo Jumalan kansan toistuvasta kärsimättömyydestä ja napinasta. Miksi tämä kaikki onkaan niin ahdistavaa ja miksi elämä Jumalan johdatuksessa on "aina vain tätä samaa kurjaa" (4 Moos 21:4-5, KR 92).

Se todellisuus, jossa elämme ja ne elämänkohtalot, joiden läpi joudumme kulkemaan voivat olla niin vaikeita, ettemme millään jaksa luottaa siihen, että kaikki tämä on armollisen Jumalan kädessä. "Tääll’ on mun paha olla, vaivojen vainiolla" (Siionin virret).

Kiukuttelu ja epäilys Jumalan hyvää johdatusta vastaan myrkytti israelilaiset autiomaassa kuolettavalla tavalla kuten se myrkyttää meidänkin sisimpämme. Jos jäämme tuon myrkyn valtaamiksi, niin kuolemme ilman Jumalaa ja ilman toivoa. Tulemme koviksi ja kyynisiksi! Sydämemme yksinkertainen ja lapsenomainen uskonluottamus Herraan haihtuu.

Herra vastaus ja apu tähän kuolettavaan tilanteeseen oli aivan ihmeellinen. Hän ei jättänyt kiukuttelevia lapsiaan oman onnensa nojaan. "Herra sanoi Moosekselle: ‘Tee käärmeen kuva ja pane se tangon päähän. Jokainen pureman saanut, joka katsoo siihen, jää eloon" (4 Moos 21:9).

Jeesus soveltaa tätä samaa tapahtumaa meidän elämäämme. Hän sanoo: "Niin on myös Ihmisen Poika korotettava, jotta jokainen, joka uskoo häneen, saisi iankaikkisen elämän (Joh 3:15). Mitäpä meitä hyödyttäisi se, että meillä olisi tässä ajallisessa elämässä kaikki hyvin ja onnellisesti, jos kuitenkin sielumme saisi vahingon ja menettäisimme iankaikkisen elämän. Siksi käyköön meille nyt, miten käy, koemme, mitä koemme ja tunnemme, mitä tunnemme, niin lopulta ainoa todella tärkeä asia koko elämässämme on periä iankaikkinen elämä.

Vasta silloin olemme päässeet perille Luvattuun maahan. Silloin elämme on saavuttanut sen tarkoituksen, minkä Jumala oli suunnitellut. Silloin selviää, miksi meidän on täytynyt kulkea sellainen tie kuin olemme kulkeneet.

Ehkä kaikkien ihmeellisintä on kuitenkin se, että tämä elämän lahjoista tärkein ja suurin - iankaikkinen elämä - annetaan meille vain katsomalla tangon päähän ripustettua Ihmisen Poikaa. Kerran autiomassa ne, jotka katsoivat jäivät eloon (4 Moos 21:9). He vain katsoivat ja katsoivat. Sanoi siinä järki ja tunteet, mitä sanoivat. Mutta ensin oli joka tapauksessa lupauksen sana ja oli tangon päähän ripustettu auttaja. Kaikki oli valmiina, tulkaa ja ottakaa! Vain katse - ei mitään muuta. Liianko yksinkertaista? Oikea, pelastava ja autuuttava usko on juuri tätä katselemista. Saan katsoa tällaisenani.

Rosenius sanoo tämän saman totuuden näin: "Hänen ei hädässään ja ahdistuksessaan, synnissään ja arvottomuudessaan tarvitse tulla toisenlaiseksi kuin on saadakseen tulla Jeesuksen luo, vaan kaikki on valmiina, kaikki on täytetty. Hän saa tulla sinä ensimmäisenä hetkenä, jona haluaa. Hän saa tulla sellaisena kuin on, niin syntisenä ja arvottomana kuin on, niin taitavana tai taitamattomana, niin kylmänä tai lämpimänä, niin kovana tai särkyneenä, niin innokkaana tai niin velttona, niin puhtaana tai niin saastaisena kuin on saamaan Kristukselta lahjaksi kaiken mitä häneltä puuttuu"

Kuolettavan myrkyn saaneet saivat avun heti. Me koemme Jeesukseen katsomisen seuraukset täydessä voimassaan vasta rajan tuolla puolen. Tänään vielä katsomme Jeesukseen syntiemme keskeltä, heikkoudessa, kivussa ja ahdistuksessa. Jatkamme itsepäisesti ja läpi koko elämämme katsomista Jeesukseen, sillä "juoskaamme sinnikkäästi loppuun… katse suunnattuna Jeesukseen uskomme perustajaan ja täydelliseksi tekijään" (Hepr 12:1-2).
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

HENKIVALLAT

ViestiKirjoittaja noomi » 15.10.2014 07:27

      Kuva

HENKIVALLAT

Jumalan vaeltava kansa on joutunut toistuvasti vaarallisten henkivaltojen hyökkäysten kohteeksi. Raamattu kertoo tällaisesta hyökkäyksestä jo paratiisissa. Silloin särkyi luottamus Jumalan sanaan ja sydämellinen yhteys Herraan. Mutta Jumala ei hyljännyt, vaan antoi turvaksi sijaissovituksen ja sovitusveren.

Raamatun alkulehdillä on myös erikoinen maininta Jumalan pojista, enkeleistä, jotka yhtyivät ihmisten tyttäriin (1 Moos 6:2,4). Sen on nähty kertovan langenneitten enkeleitten yrityksestä sotkea vaimon siemen (1 Moos 3:15, KRB 38) sillä tavoin, ettei Jumalan Poika, joka on todellinen Jumala, olisikaan voinut syntyä todelliseksi ihmiseksi. Vedenpaisumus vei kaiken. Vain Nooa ja hänen perhekuntansa pelastui.

Ilmestyskirja kertoo henkivaltojen hyökkäyksestä lopun aikana. Jumalan kansa kestää silloin vain Karitsan veren ja todistuksen sanan turvissa (Ilm 12:9, 11).

Raamattu kertoo myös eräästä henkivaltojen hyökkäyksestä, jossa välikappaleena oli merkillinen profeetta Bileam. On erikoista, että siitä kerrotaan monessa luvussa (4 Moos 22-25). Uskon, että Raamattu on kätkenyt tähän mieheen tärkeän profetian lopun ajan eksyttävästä hengellisestä johtajasta.

Mooabin kuningas kutsui Blieamin kiroamaan Jumalan kansan, jotta hän voisi sitten lyödä ja karkottaa sen (4 Moos 22:6). Uusi testamentti pitää Bileamia vääränä profeettana (Ilm 2:14). Siksi on häkellyttävää, että tämä väärä profeetta sanoi: "Minä en voi missään asiassa, en pienessä enkä suuressa, rikkoa Herran, Jumalani, käskyä vastaan (4 Moos 22:18). "En voi sanoa mitään oman mieleni mukaan. Voin sanoa vain sen, minkä Jumala käskee minun sanoa" (22:38).

Vielä yllättävämpää on se, että "Jumalan henki tuli häneen" (24:2). Kuinka enää voimme epäillä sellaista profeettaa? Kaiken lisäksi hän kuulee Jumalan puheen ja saa katsella Kaikkivaltiaan näkyjä (24:4).

Hän sai myös suurenmoisen profetian, joka viittaa Messiaaseen: "Minä näen tämän, mutta se ei tapahdu vielä, minä katselen tätä, mutta se ei vielä ole lähellä. Tähti nousee Jaakobin keskeltä, valtiaan sauva Israelista… Jaakobista polveutuu hallitsija (24:17,19). Itämaan tietäjät olivat nähneet tämän tähden ja lähteneet liikkeelle (Matt 2:2).

Uskon, että meitä lopun ajan kristittyjä varoitetaan luottamasta yhteenkään profeettaan tai profetiaan. "Ei yli sen, mikä kirjoitettu on" (1 Kor 4:6) . Emme tarvitse uusia profetioita, vaan tarvitsemme Raamatun sanan oikea tulkitsemista, ymmärtämistä ja soveltamista elämäämme. Juuri siinä tulee esiin todellinen profeetallisuus.

Kuvaus Bileamista sisältää sen lohdutuksen, ettei Jumalan kansaan tehoa minkäänlainen loitsu tai taika. "Ei ole loitsua Jaakobia vastaan, taika ei tehoa Israeliin" (4 Moos 23:23). Siksi Jumalan lapsina meidän ei tarvitse pelätä taikavoimia. Ne eivät pysty vahingoittamaan, ellei Herra ota Saatanaa käyttöönsä kuten Jobin ja Paavalin kohdalla ja silloinkin hän sallii kurituksen vain määrättyyn rajaan asti.

Herra ei suostunut kuulemaan Bileamia, "vaan muutti kirouksen siunaukseksi, koska hän rakastaa teitä" (5 Moos 23:6). Jumalan rakkaus, jonka kohtaamme Jeesuksen sovitusuhrissa on varmin turva kaikkia lopun ajan pimeyden valtojen hyökkäyksiä vastaan. Meidän ei tarvitse edes tietää ja tuntea näitä henkivaltoja. Ne ovat niin naamioituneita, että pystyvät yllättämään jokaisen kristityn, joka ei kiinnitä mieltään ja sydäntään yksin ristiinnaulittuun Jeesukseen Kristukseen ja joka ei anna periksi lihan ja hengen välisessä jokapäiväisessä taistelussa. Siinä taistelussa ei voi koskaan leikkiä synneillään.

Bileamin eksytys ei ollutkaan loitsuissa, vaan siinä, että hän houkutteli Jumalan kansaa vapaisiin seksuaalisiin suhteisiin (4 Moos 25:1; Ilm 2:14). Hengen ja lihan välinen taistelu lakkasi ja liha voitti. Hän itse on myös varoittava esimerkki rahan mahdista (2 Piet 2:15). Lopun aikana minut eksyttääkin irti Jumalasta vain omat syntini!

Profeetta Miikakin varoittaa unohtamasta Bileamin ja sanoo siinä yhteydessä: "Vain tätä Herra sinulta odottaa: tee sitä mikä on oikein, osoita rakkautta ja hyvyyttä ja vaella valvoen, Jumalaasi kuunnellen" (Miik 6:8).
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

VAELLUKSELLA

ViestiKirjoittaja noomi » 16.10.2014 06:56

      Kuva

VAELLUKSELLA

Raamattu on kirja Jumalan ja ihmisen vuoropuhelusta. Se kuvaa meille monin tavoin, mitä on olla Jumalan kansan jäsen ja Jumalan hoidossa. Olkoonkin, että nämä kuvaukset vievät meidät vuosituhansien taakse ja aivan toisenlaisen kulttuurin ja elinympäristön keskelle. Jumala on sama tänäänkin eikä ihminen sisimmältään ole muuttunut.

Viides Mooseksen kirja kertaa kaikkea sitä, mitä Jumalan kansan elämässä oli tapahtunut neljänkymmenen vuoden aikana. Sen otsikkona voisivat olla sanat: "Muista äläkä unohda" (5 Moos 9:7, KR 38). Myös Jumalan menneet teot ovat tärkeitä!

Jumalan kansa elää Jumalan sanan varassa. Kirja alkaa: "Nämä ovat ne sanat, jotka Mooses puhui" (5 Moos 1:1). Kaiken, mitä Mooses puhui, sen oli Herra käskenyt (1:3). Hän myös selitti Herran sanaa (1:5). Herran sanan ja sen selityksen tuli ohjata Jumalan kansaa menneisyydestä kohti Luvattua maata. Tänäänkin kohtaamme Jumalan hänen sanassaan ja hän ohjaa meitä sanansa kautta. Meidän viisautemme ja ymmärryksemme tulee olla Herran sanassa (4:6).

Herran sanan pääsisältönä oli lupaus tulevaisuudesta: "Katso minä annan" (1:8). Se, mitä Herra antaa aina "on hyvä" (5 Moos 1:25). Tämän tulevaista hyvää koskevan lupauksen varassa on lähdettävä liikkeelle: "Te olette jo tarpeeksi kauan olleet tämän vuoren vaiheilla… lähtekää liikkeelle" (1:6-7).

"Sillä me olemme lakkaamatta matkalla Egyptistä halki erämaan, se on: ristin ja kärsimyksen tiellä kohti lupauksen maata. Meidät on lunastettu ja meitä lakkaamatta lunastetaan; olemme päässeet lapsen asemaan ja yhä vielä pääsemme; meistä on tullut Jumalan lapsia ja jatkuvasti tulee; Jumalan Henki on lähetetty ja lähetetään nyt ja vastakin; opimme tuntemaan ja edelleen teemme niin. Näin siis älä kuvittele kristityn elämää paikallaan pysymisen ja levon tilaksi, vaan matkalla olemiseksi ja lähdöksi (Luther).

Mekin voimme luottaa omassa pienessä elämässämme siihen, että kaikissa vaiheissamme Herra käy edellämme ja taistelee itse meidän puolestamme (5 Moos 1:30; 3:22). Näin silloinkin, kun elämä vie meidät monenlaisiin vaikeuksiin ja koemme ehkä nääntyvämme. Vaikka vaellamme kuin "autiomaassa", silloinkin ovat totta Herran sanat: Hän "on kantanut sinua, niin kuin mies kantaa poikaansa" (1:31). Herra ei varjele meitä autiomaan "kuumuudelta" eikä vaikeuksilta, mutta hän vie niiden läpi. Silloin tarvitsemme toistuvan kehotuksen: "Älä pelkää äläkä arkaile" (1:21, 29).

Entä silloin jos muinaisten Jumalan lasten tavoin kadotamme rohkeutemme (5 Moos 1:28)? Kun rohkeus menee, alamme napista Herraa vastaan (1:26, 27). Emme enää tahdokaan kulkea Herran teitä. Koemme olevamme kuin umpikujassa ja kyselemme muinaisten israelilaisten tavoin: "Mihin me menemme?" (1:28).

Surkeinta on kuitenkin, jos meidät valtaa vaikeuksiemme keskellä asenne: "Herra vihaa meitä" (5 Moos 1:27). Tämä on eräs järkyttävimpiä Raamatun tallettamia uskovan sydämen purkauksia Herraa vastaan. Tunne umpikujasta, syvä neuvottomuus ja voimakas pakokauhun kaltainen pelko voi johtaa tällaiseen mielettömään väitteeseen.

Onko niin, että meidän ihmisinä on sittenkin helpompi uskoa Jumalan vihaavan meitä kuin uskoa Herran sanan vakuutukseen, että hän rakasti ja rakastaa (3:37). Hän rakastaa silloin kun koemme hänen johtaneen meidät umpikujaan!

Häkellyttävää on lukea Raamatusta, että Herra todella vihastui kiukutteleviin lapsiinsa (5 Moos 1:34). Herra vihastui myös Moosekseen (1:37; 3:26). Meille jopa kerrotaan kuinka Jumalan kansa itki ja rukoili Herraa, mutta Herra ei kuunnellut heidän valituksiaan eikä välittänyt heidän rukouksistaan (1:45). Kyllä Jumala on polttava tuli, hän on kiivas Jumala (3:24).

Kaikesta tästä huolimatta ihmisellä ei ole muuta mahdollisuutta kuin riippua kiinni Herrassa (5 Moos 4:4) ja opetella Kalebin uskollisuutta Herran seuraamisessa (1:36). On suostuttava viipymään "se pitkä aika" siinä elämäntilanteessa, johon on johdettu (1:46; 2:3), vaikka se olisi vaikeaa.

Lopulta Herraan luottavat pääsevät rauhaan (3:20) ja silloin tulee osoittautumaan todeksi jokaisen Jumalan kansan jäsenen kohdalla, että Herra on siunannut (2:7) kaikessa. Herra on pitänyt huolta jopa niinä vaikeina kauhun aikoina, jolloin on kokenut kuinka Jumalan tuli polttaa. Sittenkin voin sanoa, että Herra on ollut minun kanssani eikä minulta ole mitään puuttunut.
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

HERRA ON LÄHELLÄMME

ViestiKirjoittaja noomi » 17.10.2014 09:03

      Kuva

HERRA ON LÄHELLÄMME

Onko todellakin Raamatussa näin ihmeellinen lupaus ja vakuutus: "Hän on meitä lähellä aina, kun me häntä rukoilemme" (5 Moos 4:7). Onko varma, että tämä on totta myös jokaisen meidän kohdallamme? Jeesus vakuutti, että jos emme sydämessämme epäile vaan uskomme, niin sillä tavoin myös käy. "Uskokaa, että olette sen jo saaneet, ja se on teidän" (Mark 11:23-24).

Jos uskomme, että tämä lupaus on totta kohdallamme, se on silloin totta. Epäuskomme sulkee meiltä Jumalan läheisyyden. Joka tapauksessa emme koskaan, emme missään tilanteessa olimmepa millaisia ihmisiä tahansa tee väärin, jos luotamme ja turvaamme Raamatun lupauksiin. Jos kuitenkin vielä epäilemme, saamme tarttua Jumalan sanan vakuutukseen, että te, "jotka ennen olitte kaukana, olette päässeet lähelle Kristuksen veressä" (Ef 2:13, KR 38).

Syntien anteeksiantamuksen turvissa olemme niitä rukoilijoita, joiden lähellä Herra on aina.

Omassa elämässäni on ollut vuosia, jolloin en ole halunnut rukoilla jotain määrätty asiaa. Olen ollut niin syvästi pettynyt rukouksiini. Ne ovat tuntuneet turhilta ja tyhjiltä. Herra ei ole nähnyt hyväksi vastata juuri niihin pyyntöihini, joita kaikkein syvimmin ja kauimmin olen tuonut hänen eteensä. Ahdistus vain jatkuu ja vaikeudet eivät ole hellittäneet. Miksi enää pyynnöilläni vaivaan häntä. On ollut aikoja, jolloin ainoaksi rukoukseksi on jäänyt jatkuva huokaili ja kerjuu: "Älä hylkää, Herra, vaan armahda." Muutakaan pakopaikka ei ole ollut kuin Herran armo.

Herra auttoi tästä syvästä rukouslamasta vapauttamalla rukousten tehokkuuden ja tuloksellisuuden vaatimuksista. Minun ei tarvitse kontrolloida sitä, miten Jumala vastaa rukouksiini. Minä saan vain heittää ja taas heittää kaikki murheeni ja toiveeni hänen kannettavakseen.

Samalla opettelen luottamaan siihen, että hän omalla tavallaan pitää minusta ja murheistani huolen (1 Piet 5:7). Rukoillessani olen kuin entisajan satamamies, joka laivan ruumassa heittää säkkejä nosturin hihnaan. Minäkin heitän kaikki säkkini Herran huomaan. Säkkejä riittää ja siksi suostun tähän heittämiseen vuodesta toiseen. "Jätä taakkasi Herran käteen" (Ps 55:23).

Asiat eivät ehkä muutu, mutta paino on poissa. Vaikka toiveeni eivät toteutuneet, niin saan uuden voiman kestää. Jaksan kantaa taakkaani, sitä jota en tahtoisi kantaa, mutta joka minun on kannettava (Gal 6:5, KR 38).

Nyt Jumalan sana rohkaisee meitä rukoukseen suurenmoisella lupauksella: HERRA ON AINA LÄHELLÄ, KUN RUKOILEMME. Tuntuu miltä tuntuu ja koemme mitä koemme, niin joka tapauksessa aina rukoillessamme Herra on lähellä.

Rukoillessani saan olla hänen seurassaan. Jollei mitään muuta merkitystä olekaan rukouksillamme, niin ainakin silloin Herra on lähellä. Herran lähellä olo elämässämme ei ole merkityksetön. Mitä Psalmin rukoilija sanoikaan kaikista pettymyksistään ja katkeroitumisestaan huolimatta? "Minun onneni on olla Jumalaa lähellä" (Ps 73:28). Onni on siinä, että saamme olla lähellä Herraa.

Kun Herra on lähellä, emme huuda kertaakaan tyhjyyteen emmekä jonnekin tähtitarhain tuolle puolen, sillä totisesti "Herra on lähellä kaikkia, jotka häntä avuksensa huutavat" (Ps 145:18). Emme ole koskaan rukoillessamme yksin. Hän vastaa miten vastaa ja toimii kaikkivaltiaana oman tahtonsa mukaisesti. Hänen vastauksiinsa ja toimintaansa suostumiseen tarvitsemme jatkuvaa rukousta. Rukouksemme onkin vain kaiken heittämistä pois itseltämme, hiljentymistä Jumalan läheisyydessä ja taipumista hänen tahtoonsa sellaisena kuin se ilmenee arkielämässämme.

Tällainen rukouskamppailu jatkuu läpi elämämme. Varmaa on kuitenkin se, että hän on aina lähellämme, sillä hän ei ole "kaukana yhdestäkään meistä" (Apt 17:27). Mikäpä meidän on huutaessamme häntä avuksemme, "kun hän on lähellä" (Jes 55:6).
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Seuraava

Paluu Olavi Peltolan kirjoituksia

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa

cron