SYNNINPELKO
Lähetetty: 30.09.2014 08:07
SYNNINPELKO
"Jumala on tullut koettelemaan teitä, että Herran pelko olisi teidän silmäinne edessä ja ettette syntiä tekisi" (2 Moos 20:20).
Jumalan kansan oli pitkällä vaelluksellaan kohti Luvattua maata. Tällä matkalla oli lopulta vain yksi todellinen ongelma ja perille pääsyn este. Se ei ollut kuiva autiomaa, ei jano, ei nälkä, eivät pedot eivätkä matkalla kohdatut vihamieliset kansat.
Ongelmien ongelmana oli vaeltajien sydämen turmelus. Se johti jatkuvaan niskoitteluun Herraan vastaan (5 Moos 9:7). Mooses joutui rukoilemaan: "Älä katso tämän kansan uppiniskaisuutta, jumalattomuutta ja syntiä" (5 Moos 9:27). Usein tämä uppiniskainen mieli sai uskovat valtaansa.
Jumala kuljetti ja kuljettaa tänäänkin kansaansa monenlaisia teitä.
Usein vaellus tuntuu vaellukselta nimenomaan autiomaassa. Herra nöyryyttää ja koettelee. Se nostaa herkästi sydämessä epäilyä ja vastustusta Herraan kohtaan. Kuitenkin hän tekee vain hyvää (5 Moos 8:16). Hän haluaa herättää kunnioituksen ja pelon häntä kohtaan.
Hän tuo koetuksissa ja lankeemuksissa valoon sen, mitä uskovien sydämen pohjalla todella on (5 Moos 8:2). Synti paljastuu synniksi. Silloin huudamme Jesajan tavoin: "Voi minua! Minä hukun" (Jes 6:5). Siinä huudossa on todellista Herran pelkoa. On kohdattu Herran pyhyys ja laki. Niin kauan kuin elämme tässä synnin turmelemassa ruumissa, tuo kohtaaminen ei ole miellyttävää. Tässä kivussa kasvaa Herran pelko eikä ihminen voi vapaasti ja hyvällä mielellä tehdä syntiä.
Herran pelko on sitä, että opimme kaikessa elämään siitä sanasta, joka lähtee Herran suusta (5 Moos 8:3). Oma viisaus ja ihmisten sanat eivät auta. Elämää ylläpitävä Herran sana on totuuden paljastavaa lain sanaa. Se on aina myös armon ja anteeksiantamuksen lahjoittavaa lupauksen ja evankeliumin sanaa. Kymmenen käskyn lain sanan jälkeen (2 Moos 20) annettiin Ilmestysmajan anteeksiantamuksen sana (2 Moos 25). Ilmestysmajassa syntinen Jumalan kansa kohtasi Jumalan läsnäolon sovitusveren turvissa.
Herran pelko on myös luottamusta siihen, ettei hän ole hetkeksikään unohtanut. Ei unohtanut silloinkaan, kun vesi loppui ja nälkä tuntui. Raamattu kertoo, että kun kansa näki Herran suuret teot, silloin se pelkäsi ja uskoi Herraan (2 Moos 14:31). Tämä ihmeisiin ja merkkeihin sitoutunut pelko ja usko kesti vain niin kauan kuin ihmeen vaikutus tuntui arkisessa elämässä. Kun tulivat uudet koettelemukset eikä Herra tehnyt heti uusia ihmeitä, sai kapinamieli vallan (15:23-24; 16:2-3; 17:3-4). Herran antoi silloinkin anteeksi ja auttoi.
Herra armollaan aina johdattaa lunastamaansa kansaa (2 Moos 15:13). Varmasti "sinun kansasi, Herra, kulkee perille" (15:16). Perille pääsy on tärkeintä eikä se, mitä matkalla koetaan ja miltä tuntuu. Lunastetut pääsevät perille, jos he lankeemuksistaan huolimatta nousevat, menevät Herran tykö ja suostuvat siihen, että Herran sana sekä nuhtelee että armahtaa.
Herra antoi myös koko matkan ajan päivittäin elämän leipää (2 Moos 16:15). Hän antoi Kallion, josta Jumalan kansa sai juoda elää vettä (17:6). Tiedämme, että se Kallio on Kristus (1 Kor 10:4). Herran pelko ja synnin kavahtaminen säilyy vain siellä, missä viivytään paljon elämän veden Kristus-kallion äärellä ja ollaan riippuvaisia siitä mitä Kallio antaa!