Olavi Peltola/ Roseniuksen Elämän leipää. Maaliskuu

Rohkeutta on tunkeutua synneistämme huolimatta Golgatan ristin juurelle ja kuunnella huutoa: Se on täytetty!. (Ote Peltolan kirjoituksesta)

MAALISKUUN 11 PÄIVÄNÄ.

ViestiKirjoittaja noomi » 11.03.2015 08:27

Kuva

MAALISKUUN 11 PÄIVÄNÄ.

Jeesus sanoi Pietarille: »Seuraa minua». Joh. 21:19.

Tässä suuri Herramme pyytää palvelusta Pietarilta ja määrää hänet lammasten paimeneksi. Herra ottaa hänet työkumppanikseen. Saman armon antaa hän kaikille ystävilleen, vaikka erilaisissa kutsumuksissa ja monilla eri teillä. Kaikki saamme tulla Kristuksen seuraajiksi ja Kristuksen palvelijoiksi, tehdä ja olla muille, niitä hän on tehnyt ja ollut meille. Kaikille niille, jotka häntä rakastavat sanoo hän: »seuraa minua!»

Paavali sanoo myös: »Olkaa siis Jumalan seuraajia, niin kuin rakkaat lapset ja vaeltakaa rakkaudessa, niin kuin Kristuskin rakasti teitä ja antoi itsensä meidän edestämme.» Ja vielä Jeesus sanoo: »Minä olen tullut, että heillä olisi elämä ja olisi yltäkyllin». Se mitä minulla on, pitää sinullakin olla; jos sinulta jotain puuttuu, niin on se minultakin puuttuva. Ei mikään synti sinua tuomitsisi, ei mikään paha sinua saisi, vaan että olisit aivan turvattu iankaikkisesti, niin on sinulla minun vanhurskauteni, elämäni ja autuuteni. Niin kauan kuin minä olen vanhurskas ja elän, olet sinä myös vanhurskas hurskas ja elät minun tähteni.

Mutta hän tahtoo, että me myös saman rakkauden velvoittamina sanomme lähimmäisellemme: »Katso, rakas veljeni, Herra on minun omani ja hänessä on minulla armo ja autuus. Salli minun sinua palvella, kuten hän on palvellut minua; ota mitä minulla on, kuten minä olen saanut kaikki hänen omansa. En tahdo enää itseäni, enkä mitään omaani sanoa omakseni. Kokonaan tahdon palvella sinua ja kaikkia lähimmäisiäni, rakkaan Herrani tähden, joka on tehnyt ja yhä edelleen tekee minulle niin paljon hyvää.»

Siten tehden olemme Kristuksen seuraajia, emmekä enää elä itsellemme, vaan hänelle, joka meidän edestämme on kuollut ja ylösnoussut. Ja tämähän on elämämme tarkoitus, jos kerran olemme kristittyjä. En tiedä kannattaako koko asiasta puhua sanaakaan, kun ajattelen, mitkä vuoren painoiset esteet asettuvat tiellemme, sillä eihän riitä, että vain tiedämme tämän, sitä on joka päivä harjoitettava työssä ja totuudessa.

Harvat uskovat, että Kristus niin rakastaa ja palvelee meitä kuin äsken sanoimme, sekä että meidän vähäinen palveluksemme on hänelle arvokas ja mieluinen. Harvat ovat ne, jotka siitä välittävät ja koettavat painaa sen sydämeensä. Kuka todella uskoo, että Kristus mielisuosiolla katsoo meidän heikkoihin töihimme? Ainoastaan sokeat sieluraukat, jotka luulevat, että heidän tekojensa oma arvo Jumalan edessä on niin suuri, että Jumala rakastaa heitä suorastaan heidän tekojensa tähden. Näin he uskovat. Se on hirmuista: ja perkele yhä tukee heitä heidän uskossaan.

Mutta kun ihminen rupeaa näkemään hyvät tekonsa oikeassa valossa, niin näkee hän ne kehnoina ja arvottomina. Hän näkee, ettei ainoakaan hänen työnsä ole puhdas ja otollinen, vaan ne kaikki ansaitsevat Jumalan rangaistuksen. Parhaimmatkin tekomme kaipaavat Jumalan anteeksiantoa, muuten olemme niiden tähden tuomitut. Hyvät teot eivät ole oman arvonsa tähden Jumalalle otollisia, mutta Poikansa tähden on Jumalalla mielisuosio meihin itseemme ja meidän tähtemme vähäisiin rakkauden töihimme.

Sitä paitsi ovat ne hänelle otollisia hänen oman sanansa tähden. Hän on antanut käskyn ja teko on hänelle otollinen hänen itsensä tähden, joka on käskyn antanut. Vaikka tämän ymmärrämme, niin emme kuitenkaan tahdo uskoa sitä ja iloita siitä, että saamme olla hänen palveluksessaan, vaan arvostelemme palveluksen ja työn laatua ja kun se mielestämme on vähäpätöinen, niin emme usko Kristuksella olevan mielisuosiota työhömme. Tämä kiusaus seuraa aina oikeata hyvien tekojen oppia. Ja usein on seurauksena, että Herran palvelija epätoivoisena, kun mielestään ei mitään voi toimittaa, kokonaan vaikenee.

Voi, synkkää, onnetonta epäuskoa ja sokaistun sydämen pimeyttä! Tuo onneton epäusko, sydämen pakanuus estää uskollisia tekemästä hyvää sillä ahkeruudella, ja halulla, kuin he muutoin tekisivät. Sillä niin paljon he kuitenkin rakastavat Vapahtajaansa, että jos he vain oikein uskoisivat saavansa palvella häntä, he ilolla rientäisivät pitkienkin, matkojen päähän. Jos hän näkyvässä muodossa tulisi heidän kotiinsa ja pyytäisi heiltä ruokaa ja vaatteita, niin varmaankaan eivät he mitään häneltä kieltäisi, vaan panisivat hänen eteensä, mitä parasta heillä olisi. Mutta kun hän puolestaan lähettää köyhän ihmisen, joka tarvitsee ruokaa, vaatteita tahi rahaa, niin he epäröiden auttavat. Jospa silloin uskoisimme, että Jeesus seisoo vieressämme, katsoo meihin ja sanoo: »Kaikki, niitä olette tehneet yhdelle näistä pienimmistä veljistäni, sen olette tehneet minulle.» Oi, emmekö silloin ilolla antaisi ja lainaisi! Mutta kun emme oikein mitään usko, niin ei meillä liioin ole halua eikä voimaa hyvän tekemiseen.

Me kiitämme ja ylistämme sinua, Herramme Jeesus Kristus, että olet iankaikkisella rakkaudella rakastanut meitä ja uhrannut itsesi meidän edestämme Jumalalle otolliseksi uhriksi! Kiitämme sinua myös, että olet ollut meille esikuvana, seurataksemme sinun askeleitasi! Anna, rakas Vapahtaja, sinun rakkautesi ja uhrautumisesi herättää ja taivuttaa meidän kylmät ja kovat sydämemme kokonaan antautumaan sinun palvelukseesi, niin että mekin puheella ja työllä palvelisimme lähimmäistämme sinun jälkiäsi seuraten. Amen.
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

MAALISKUUN 12 PÄIVÄNÄ.

ViestiKirjoittaja noomi » 12.03.2015 08:20

Kuva

MAALISKUUN 12 PÄIVÄNÄ.

Käärme sanoi vaimolle: »Jumala tietää, että kun te siitä syötte, aukenevat teidän silmänne, niin että te tulette niin kuin Jumala, tietämään hyvän ja pahan.» 1 Moos. 3: 4-5.

Huomaatko, mikä viekas kaksinaisuus ja käärmeen kavaluus näissä sanoissa piilee? Katso tuota valkeaksi puettua perkelettä. Tässä esiintyy hän sangen arvokkaana vaikeuden enkelinä. Hän ei sano Aadamille ja Eevalle: »Ei teidän pidä ensinkään välittää siitä, mitä Jumala sanoo». Päinvastoin hän ottaa Jumalan todistajaksi siihen, mitä sanoo, pannen Jumalan omat sanat sen perustukseksi. Hän vain antaa selityksen sille nimelle, jolla Jumala itse oli puun nimittänyt. Jumala oli kiellossaan nimittänyt sitä hyvän- ja pahantiedon puuksi.

Perkele tahtoo nyt selittää, mitä tämä merkitsee. Hän sanoo: »Jumala tietää, Jumala on tämän puun nimen kautta myöntänyt, että sen puun kautta saatte tiedon hyvästä ja pahasta. Sen tiedon Jumala itse omistaa; ja jona päivänä te siitä syötte, tulette te niin kuin Jumala tietämään hyvän ja pahan.» Tämähän on erinomainen asia. Tulla viisaaksi niin kuin itse Jumala ja valaistuksi, kuten hän, eihän siinä voinut olla mitään pahaa. Kun Jumala tämän tietää, niin onhan mahdotonta, että hän, teidän rakas, hyvä Isänne, olisi kieltänyt teitä syömästä siitä puusta. Näin ovat toiset käsittäneet saatanan juonen.

Toiset taas arvelevat hänen tahtoneen herättää epäluuloa Jumalaan, ettei Jumala muka olisi suonut heille samaa onnea ja autuutta kuin hänellä itsellään oli. ja ettei heidän siis niin sokeasti pitänyt luottaa Jumalan rakkauteen ja mielisuosioon. Molemmat selitykset täydentävät toisiaan.

Eeva teki luonnollisesti tämän johtopäätöksen: Jumala ei ole voinut kieltää meitä syömästä näitä hedelmiä, koska hän tietää, että niitä syömällä aukenevat silmämme. Olemme siis väärin ymmärtäneet hänen sanansa, sillä miten voisi semmoinen kielto olla sopusoinnussa hänen hyvyytensä ja rakkautensa kanssa. Jos hän taas todella on kieltänyt meitä niitä syömästä, niin emme voi muuta ymmärtää kuin ettei hän suo sitä meille.

Tässä näet saatanan viekkauden. Hänen viekkautensa Ilmenee vielä kauheampana, kun tarkkaamme, miten hän sekoittaa suureen valheeseensa totuuksia, jotka hän vääntää ja himmentää kaksimielisillä lauseilla. Hän esim. lupaa sen, että heidän silmänsä avautuvat. Tämän voi käsittää niin, että he saisivat erinomaisen viisauden ja taidon, mutta epäilemättä hän tarkoittaa niitä surullisia kokemuksia, joita synti ja rangaistus mukanaan tuo.

Huomattavimpana seikkana tässä kiusauksessa, joka myös on jättänyt syvät jäljet kaikkiin Aadamin lapsiin, on käärmeen yllytys ylpeyteen, itsejumaloimiseen ja väärään vapauteen. Tämä on alkulähteenä hengelliseen rappeutumiseen, voimakkaisiin kiusauksiin ja syvään lankeemukseen. Jo käärmeen ensimmäisissä sanoissa: »Olisiko Jumala sanonut: älkää syökö kaikista paratiisin puista», piilee ajatus: »Te, Jumalan jaloin työ, te, koko maan hallitsijat, tekö olisitte jollakin tavoin sidotut! Eikö teillä olisi täysi vapaus?»

Mutta kun kiusaajan rohkeus on kasvanut, sanoo hän nimenomaan: »Te tulette niin kuin Jumala tahi Jumalat». Ja juuri tuo sana: »Te tulette, niin kuin Jumala» - ei Jumalan armon kautta, lahjana, vaan omalla tiedollanne hyvästä ja pahasta, siis omalla työllä ja toimella, jätti Aadamin sukuun syvän jäljen, joka vielä tänäkin päivänä tulee näkyviin.

Kieltämättä on myös merkillistä, että käärme herätti ihmisessä tiedonhalun, joka erikoisesti vaikutti siihen suureen kauheaan lankeemukseen. Luther sanoo: »Se onkin perkeleen myrkkyä, kun ihminen tahtoo olla viisaampi kuin mitä Jumala on säätänyt». Ei mikään ole tehnyt ihmisiä niin mielettömiksi hengellisissä asioissa ja vihamielisiksi Jumalaa ja hänen teitänsä kohtaan kuin tuo luuloteltu suuri viisaus. Vaikka heillä olisikin suuri tietomäärä, niin, koska he pitävät itseänsä viisaina, tulevat he mielettömiksi. Apostoli sanoo, että tieto paisuttaa. Suuri määrä ymmärrystä ja laajat tiedot houkuttelevat ihmistä itsejumaloimiseen ja itsekyllyyteen, jolloin ei Jumalan viisaus hänelle kelpaa.

Jumala on ylpeitä vastaan ja kätkee valonsa viisailta ja toimellisilta. Mutta ihminen on silloin hukassa, kun Jumala on häntä vastaan. Silloin lankeaa hän hulluudesta toiseen. Luther sanoo, että ihminen silloin saa semmoisen viisauden, että hän pitää syntiä vanhurskautena ja suurimman hulluuden korkeimpana viisautena. Sillä perkele sotkee ihmisen ymmärryksen niin, että jota kauemmaksi hän joutuu Jumalan sanasta, sitä viisaampana ja oppineempana hän itseänsä pitää.
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

MAALISKUUN 13 PÄIVÄNÄ.

ViestiKirjoittaja noomi » 13.03.2015 09:16

Kuva

MAALISKUUN 13 PÄIVÄNÄ.

Siis, jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut. 2 Kor. 5: 17.

Ensimmäinen luomus turmeltui syntiinlankeemuksessa, ja se mikä oli Jumalan sydämen tyydytys ja ilo, kun hän katsoi kaikkea, jota hän tehnyt oli, turmeltui siinä määrässä, että ihmisten tavoin tulkittuna, Jumala katui, että oli luonut ihmisen. Mutta sitten antoi Jumala meille »Sanan», »esikoisen Jumalan luomuksista», jotta hän toimittaisi uuden luomisen maan päällä, loisi uuden ihmisen, joka olisi Jumalan kuva, kuten ihminen ensimmäisessä luomisessakin oli. Totisessa vanhurskaudessa ja pyhyydessä olisi se Jeesuksessa Kristuksessa hyviin töihin luotu. Siihen Jumala alun pitäen oli meidät valmistanutkin.

Apostoli sanoo: »Jos joku on Kristuksessa.» Olemme usein tutkineet, mitä tämä merkitsee ja miten se tapahtuu. Henki nuhtelee meitä synnin, epäuskon ja itsevanhurskauden tähden, niin että lopulta emme löydä rauhaa muualta kuin ainoastaan Kristuksesta ja hänen vanhurskaudestaan. Kun sielu Hengen rankaisemana ja ahdistamana lopuksi kätkeytyy Kristuksen vanhurskauteen ja Kristus on hänelle kaikkena kaikessa, sekä vanhurskautena että väkevyytenä, silloin on hän Kristuksessa. Ja apostolin sanojen mukaan hän on silloin uusi luomus. »Se, mikä on vanhaa on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut.» Ja tämä on kokemuksen kautta ilmitullut totuus.

Jokainen kristitty todistaa, että kun elämä Kristuksessa hänessä heräsi, kun hän sai valoa ja rauhaa Kristuksen vanhurskaudessa, heräsi hänessä eloon uusi olento, uusi sydän, uusi mieli. Kaiken hän näki nyt aivan uudessa valossa. Hänen järkensä rupesi tajuamaan hengellisiä asioita. Hän sai uudet silmät, uudet korvat, uuden halun sydämeensä, uudet ilot, uudet surut, uudet aatteet, uudet pyrkimykset. Toisin sanoen: hänellä oli uusi elämä, kokonaan uusi maailma edessään, »katso, uusi on sijaan tullut». Se osoittaa hänen uudessa kielessään, uudessa puhetavassaan ja uudessa elämässä. Ja mitä siihen vanhaan tulee, jota vielä hänessä on, niin hän on nyt toisessa suhteessa siihen.

Synti, himot, jotka ennen olivat nautintona, ovat nyt hänelle tuskana ja kauhistuksena. Kaikki hengellinen ja kaikki, joka on taivaasta lähtöisin, oli ennen hänelle vierasta ja ikävää. Siinä on nyt hänen halunsa ja elämänsä. Mielenlaatu hänessä on uusi, vaikka liha, vanha, aatamillinen turmio hänessä on entisellään. Uusi sisäinen olemus on varma todistus uudestisyntymisestä. Sillä syntyminen on sisäisen olennon muutos. Ja Kristus sanoo: »Jos ihminen ei uudesti synny, ei hän voi nähdä Jumalan valtakuntaa.» Johannes sanoo: »Ja ne eivät ole syntyneet verestä eikä lihan tahdosta eikä miehen tahdosta, vaan Jumalasta.»

Tämän Jumalasta syntymisen kautta tämä uusi luomus saa jälleen sydämeensä syntiinlankeemuksessa kadonneen Jumalan kuvan. Se havaitaan uskollisten mielenlaadussa ja hengessä. Mutta koska vielä elämme lihassa, joka on täynnä syntiä ja sotii Henkeä vastaan, niin ei tämä Jumalan kuva hänessä ei ole vielä näkyvä ja täydellinen. Mutta uusi ihminen, joka Jumalan jälkeen on luotu totisessa vanhurskaudessa ja pyhyydessä on kerran, kun Kristus ilmestyy, vapahdettava tästä kuoleman ruumiista ja »me tulemme hänen kaltaisikseen».

Tutkikoon kukin itseänsä. Apostoli sanoo vakaasti: »Jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus». Jos luulet olevasi kääntynyt ja uskovainen, mutta sinulla ei ole tätä uutta mielenlaatua ja uutta sydäntä, etkä sisimmässäsi ole tullut uudeksi luomukseksi, niin et silloin vielä tiedä, mitä oikea usko ja autuus Kristuksessa merkitsee. Todistaahan Raamattu kauttaaltaan, että totinen usko tuo myötään uuden mielen, uuden sydämen, Jumalan tuntemisen ja ystävyyden, halun hänen lakiinsa ja maailman voittamiseen. Samaten kuin tuli lämmittää, niin myös Jumalan Hengestä syntynyt ihminen oli täynnä elämää ja voimaa.

Jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus. Tämän apostoli sanoo lyhyesti ja yksinkertaisesti, mutta samalla päättävästi. Älä kiiruhda tämän totuuden sivu, vaan pysähdy ja ole vilpitön itseäsi kohtaan! Parempi on ajoissa huomata hengessä olevan vilppiä, kuin liian myöhään huomata olevamme petetyt. Tiedäthän, onko uskosi vaikuttanut sinussa tässä mainitun sisäisen muutoksen.

Vaikkapa syntisi ja vikasi olisivat monet ja suuret, mutta sinulla kuitenkin siitä huolimatta on uusi mielenlaatu, jos Kristus on sinulle A ja 0, ensimmäinen ja viimeinen, ainoa lohdutuksesi, jokapäiväinen tarpeesi, niin että mieluimmin tahdot kuulla Kristuksesta ja hänen ansiostaan, niin on tämä varmana todistuksena siitä, että olet Jumalasta syntynyt. Silloin olet myös saanut uuden rakkauden ja harrastuksen Jumalan lakiin ja hänen teihinsä, jonka tähden syntisi ovat tulleet sinulle pahimmaksi vaivaksi.

Tyhmät neitseet ovat uskonnollisia, rakastavat Jumalan sanaa noin ylimalkaan, harjoittavat määrättyjä pyhiä töitä, mutta heidän halunsa ja ilonsa ei ole Kristuksessa ja hänen armossaan, eivätkä he välitä kuulla eikä puhua Kristuksesta ja syntien anteeksisaamisesta.
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

MAALISKUUN 14 PÄIVÄNÄ.

ViestiKirjoittaja noomi » 14.03.2015 08:09

Kuva

MAALISKUUN 14 PÄIVÄNÄ.

Minä, minä se olen, joka itseni tähden pyyhin pois sinun uskottomuutesi enkä muistele sinun syntejäsi. Jes. 43: 25.

Kuulkaamme mitä Herra sanoo: »Kaikki janoovaiset tulkaa vetten tykö; tekin, joilla ei ole rahaa.» Sekä syntiset että pyhät kuulkaa, kun Herra itse puhuu ja sanoo kuinka hän tuomitsee ja menettelee meitä armahtaessaan. Ei mikään ole varmempaa kuin se, minkä Herra itse puhuu! Ja tässä kuulemme hänen vakuuttavan mitä selvimmin, ettei mikään uhri, ei sisäinen eikä ulkonainen hurskaus taivuttanut häntä armon antoon. Ei mikään puute, ei sisäinen eikä ulkonainen heikkous liioin tyhjäksi tehnyt hänen armoaan, vaan sekä ansiot että velat olivat samanlaisessa suhteessa tähän Herran sanaan: »Sinä saatoit minulle työtä synneilläsi ja vaivaa pahoilla teoillasi». »Minä itseni tähden pyyhin pois sinun uskottomuutesi», huomaa, »itseni tähden», ei sinun tähtesi, enkä muistele sinun syntejäsi». Nämä sanat ovat köyhille syntisille suloiset ja hunajaa makeammat. Armorikas Jumala, avaa silmämme ja sydämemme, jotta tuntisimme ja näkisimme, kuinka suloinen sinun sanasi on!

Mutta oikein ymmärtääksemme näiden sanojen voiman, on tarpeellista, että kiinnitämme huomiota siihen, että Herran tässä yhteydessä (säk. 22-24) luettelemat toimitukset olivat jumalanpalvelukseen, hurskauteen ja hyviin töihin kuuluvia asioita, joita Herra itse oli Israelin lapsille määrännyt, mutta joita he laiminlöivät, eivätkä suinkaan armoa ansainneet. Hän puhuu näin: »Et sinä huutanut minua avuksesi». Tämä tarkoittaa, että heiltä puuttui sydämen harras halu Herran puoleen ja siitä johtuva avuksi huutamisen ja rukouksen tarve. Sitten luettelee hän mitä jumalanpalvelukseen kuului: uhrit, ruokauhrit, polttouhrit, suitsutukset jne.

Uuden liiton kristityillä vastaa tämä rukousta, hartautta, jumalanpalvelusta, armeliaisuutta ja hyviä töitä. Tietäessämme Jumalan itsensä määränneen Israelille jumalanpalveluksen, ja myös Israelin kansan suurella huolella ja tarkkuudella viettäneen jumalanpalvelusta, niin mitä merkinnee tässä Herran hylkäävä puhe uhreista? Onpa kuin jos Herra ei myöntäisi heidän uhranneenkaan ja kuitenkin hän samalla todistaa heidän suitsuttaneen ja uhranneen hänelle. Eikö hän hyväksykään mitä itse on määrännyt? Eipä suinkaan! »Sinun uhrisi tähden en minä sinua nuhtele», sanoo hän, »sinun polttouhrisi ovat alati minun edessäni.»

Tässä on kysymys siitä, mikä taivutti Herran armon antoon, ja mikä tuotti heille syntien anteeksi antamisen, kuten tässä sanotaan: »Minä, minä se olen, joka itseni tähden pyyhin pois sinun uskottomuutesi», ja (säk. 26): »Käykäämme oikeudelle keskenämme; puhu sinä, että vanhurskas olisit.»

Kun tästä asiasta on kysymys on Herran kiivaus niin kuin palava tuli kaikkea ihmisansiota ja arvoa vastaan. Silloin muistuttaa hän moneen kertaan: et sinä, et sinä, »et sinä huutanut minua avuksesi, sillä sinä väsyit minuun Israel. Minä, minä se olen, joka itseni tähden, pyyhin pois sinun ylitsekäymisesi.»

Samoin puhui hän myös ollessaan täällä ihmismuodossa. Samaten kuin sanoessaan: »Et sinä huutanut minua avuksesi»; en mielisuosiolla katsellut työtäsi, vaan »sinä saatoit minulle työtä synneilläsi». Ja minä, minä se olen, joka itseni tähden pyyhin pois sinun ylitsekäymisesi, enkä muistele sinun syntejäsi». Samoin sanoo hän Joh. 15:16: »Te ette valinneet minua, vaan minä valitsin teidät». Ja Matt. 20:28: »Niin kuin ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi monen edestä.» Joh. 17:19: »Minä pyhitän itseni heidän tähtensä, jotta hekin olisivat pyhitetyt totuudessa.» Matt. 26:28: »Tämä on minun vereni, liiton veri, joka monen edestä vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi.» Joh. 6:57: »Joka syö minua, elää minun kauttani.»

Jokaisessa Raamatun kohdassa on sama ajatus, sama kuin mitä Herra tässä sanoo: et sinä, et sinä, työtä tehnyt vaan »sinä saatoit minulle työtä synneilläsi. Minä, minä se olen, joka itseni tähden pyyhin pois sinun ylitsekäymisesi.»

Kaikki mitä teemme on synnin saastuttamaa. Sen takia on meidän kokonaan kadotettuina vastaan otettava kaikki Jumalan armosta hänen kauttansa, joka on meidän tähtemme työtä tehnyt, antanut henkensä ja verensä meidän edestämme ja joka sanoo: »Teidän pitää elämän minun kauttani.» »Minä, minä se olen, joka itseni tähden pyyhin pois sinun ylitsekäymisesi»
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

MAALISKUUN 15 PÄIVÄNÄ.

ViestiKirjoittaja noomi » 15.03.2015 08:32

Kuva

MAALISKUUN 15 PÄIVÄNÄ.

Sinä sait minut työtä tekemään sinun synneilläsi ja tuotit minulle vaivaa pahoilla teoillasi. Jes. 43: 24.

Tässä ilmenee perussyy siihen, etteivät syntimme enempää kuin hurskautemmekaan mitään merkitse, kun kyseessä on meidän armahtamisemme. Kristuksen veren punaiseen mereen ovat sekä syntimme että ansiomme upotetut.

Annettuaan Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi ei Jumala kiivaile mistään niin paljon kuin Pojan kunniasta. Kuultuaan Poikansa tuskanhuudon maasta ei hän siedä, että kukaan syntinen tekee itse itsensä arvolliseksi taivasta varten. Tarkkaa siis Herran sanoja: »Sinä sait minut työtä tekemään sinun synneilläsi.» »Työtä! työtä!» Kuule, hän on työtä tehnyt!

Rakkaalla Herrallamme on ollut paljon työtä meidän pelastamisessamme synneistämme. Tahdotko nähdä mitä sanat »sinä sait minut työtä tekemään sinun synneilläsi» merkitsevät? Mene silloin Getsemaneen ja Golgatalle.

Jumalan pyhä laki ei ole leikin asia. Maan matonen, ihminen rohkenee ylenkatsoa ja polkea kaikkivaltiaan Luojan lain. Hän vastaanottaa Luojaltaan lukemattomia hyviä töitä, mutta polkee hänen tahtonsa ja käskynsä. Hän ei rakasta häntä yli kaiken, vaan halveksii häntä ja palvelee epäjumalia. Hän ei pelkää Herraa yli kaiken, vaan kevytmielisesti tekee syntiä häntä vastaan. Ei turvaa häneen, vaan itseensä ja muihin. Ei rakasta lähimmäistään niin kuin itseään, vaan ajattelee ainoastaan omaa parastaan. Vieläpä elää kaikenlaisissa synneissä ja paheissa: tottelemattomuudessa, vihassa, kiukussa, haureudessa, jumalattomuudessa, vaiheessa ja petoksessa ym.

Tämä kaikki saattaa tuntua kevytmielisessä mielessämme vähäpätöiseltä, mutta pyhä Jumala tuomitsee toisin. Sen näen Kristuksen kärsimisestä. Sen näen, kun Jumalan oma Poika kantaa meidän syntimme, kun tuo jalo, voimakas persoona »alkaa murehtia ja tulla tuskaan» ja kun »hänen hikensä oli niin kuin verenpisarat, jotka putosivat maahan».

Oi sinua kevytmielistä ihmistä! Kun kuulet vaikeroimisen yön pimeydessä yrttitarhasta ja havaitset tuon tuskassaan vaikeroivan ihmisen samaksi majesteetilliseksi persoonaksi, joka pelkällä sanallaan tyynnytti myrskyn, ajoi ulos perkeleitä, herätti kuolleita, hallitsi kansanjoukkoja, niin eikö sydämessäsi herää kysymys: mikä saattaa tuon voimakkaan persoonan yksinäisyydessä vapisemaan, itkemään ja valittamaan. Älä mene välinpitämättömästi Sen näyn ohi. Tämä koskee sinua. Sehän on sinun Vapahtajasi, jota rukouksessa lähestyt, jota kuolemassa avuksi huudat ja jonka viimeisellä tuomiolla kohtaat.

Jos häneltä kysyt, minkä takia hän hikoili verta, saat vastauksen: »Sinä sait minut työtä tekemään sinun synneilläsi.» Kysyt profeetan kanssa: »Miksi ovat siis sinun vaatteesi niin punaiset ja sinun pukusi niin kuin viinikuurnan sotkijan?» Hän vastaa: »Minä sotkin viinikuurnan yksinäni, eikä yksikään toinen ollut minun kanssani.» Ei sanota, että sinä olet työtä tehnyt. »Minä, minä se olen, joka itseni tähden pyyhin pois sinun ylitsekäymisesi.»

Jos sitten näet Vapahtajasi niin piestynä ja haavoitettuna, että olisit voinut lukea kaikki hänen luunsa, sanoo profeetta sinulle: »Hän on haavoitettu meidän pahain tekojemme tähden ja hosuttu meidän syntiemme tähden. Rangaistus, joka meille rauhan tuotti, oli hänen päällänsä.»

Kun sitten näet hänen kärsivän rangaistuksen kirouksenpuussa neuvoo apostoli sinua: »Kristus on lunastanut meidät lain kirouksesta, kun tuli kiroukseksi meidän edestämme, sillä kirjoitettu on: »Kirottu on jokainen, joka on puuhun ripustettu.»

Tämä on kaikki entuudestaan sinulle tuttua, sinä tiedät kaiken tämän, mutta mitä sydämesi siitä sanoo? Oletko herännyt tämän näyn nähtyäsi? Jos Jumalan Henki saa avata silmäsi ja kirkastaa sinulle Kristuksen kärsimisen, saa autuutesi asia kokonaan toisen valon. Sinä tulet sekä särjetyksi että lohdutetuksi, köyhäksi, mutta kuitenkin autuaaksi. Ja sanat: »Et sinä ole työtä tehnyt, sinä saatoit minut työtä tekemään. Minä, minä se olen, joka itseni tähden pyyhin pois sinun ylitsekäymisesi», saavat uuden voiman ja merkityksen.

Mutta voi sitä ihmistä, joka voi katsella Vapahtajansa kärsimistä ja tuskaa, ja tahtoo siitä huolimatta vielä elää kevytmielisyydessään synnin ja maailman palveluksessa. Voi sitä ihmistä, joka tahtoo häiritsemättä elää synnissä, vaikka Vapahtajansa hikoilee verta hänen syntiensä tähden, vaikka Häntä ruoskitaan hänen himojensa tähden ja vaikka hän kyynelin ja tuskanhuudoin kuolee ristillä hänen sovituksekseen!

Miten käy vapaan, rohkean maailman, kun kerran hänen verensä tulee sen päälle? Miten käynee sinun, joka vuosittain olet viettänyt Kristuksen kärsimisen ja kuoleman muistoa, mutta et tahdo olla kokonaan liitettynä häneen, et tahdo olla Hänen omansa, et tahdo elää hänen alamaisenaan hänen valtakunnassaan! Miten käy sinun, joka vuosittain vietät hänen kärsimisensä muistoa, nauttien hänen ruumistaan ja vertaan, mutta menet taas pois himoihisi ja kevytmieliseen seuraasi! Miten käynee sinun? Jos eivät ne, jotka rikkoivat Mooseksen lain voineet välttää rangaistusta, vaan armotta kuolivat, niin kuinka paljon suuremman rangaistuksen ansaitsevatkaan ne jotka Jumalan Pojan tallaavat ja liiton veren saastuttavat?
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

MAALISKUUN 16 PÄIVÄNÄ.

ViestiKirjoittaja noomi » 16.03.2015 08:04

Kuva

MAALISKUUN 16 PÄIVÄNÄ.

Minun sieluni odottaa Herraa hartaammin kuin vartijat aamua. Ps. 130: 6.

Huomattavana piirteenä Jumalan lapsissa on ensinnäkin että he ovat saaneet valittujen lasten hengen, jossa he huutavat: »Abba, rakas Isä». Toiseksi jos eivät he näin läheisesti voi puhua hänen kanssaan, sillä semmoinen heikkous ja voimattomuus yllättää heidät usein, huokaavat he sydämessään Herran puoleen ja odottavat häntä.

Vapahtaja, hänen armonsa ja läheisyytensä on heidän sielulleen elinehtona. Herran odottaminen on kuin uuden ihmisen hengitystä. Eikä Herra annakaan ystäviensä turhaan odottaa ja pyytää häntä. Itse hän sanoo: »Jos joku rakastaa minua, niin hän on pitävä minun sanani, ja Isäni on rakastava häntä, ja me tulemme hänen tykönsä ja teemme itsellemme asumuksen hänessä.»

Mutta älä luule, että aina näet ja tunnet hänen läsnäolonsa. Päinvastoin hän usein kätkeytyy ja antaa kaikenlaisen pahan kuten synnin, voimattomuuden, perkeleen kauheain hyökkäysten sekä näkyä että tuntua. Vapahtaja on meistä aivan kuin tuhansien penikulmien päässä ja olemme aivan kuin jätetyt oman pahuutemme, maailman ja pahojen henkien valtaan.

Silloin tytär Siion huokaa: »Herra hylkäsi minut, Herra unhotti minut.» Ja yön pimeydessä morsian etsii sitä, joka hänen sieluansa rakastaa. Maria seisoo tyhjän haudan ääressä ja itkee Herransa menettämistä. Tämä on tuo »vähän aikaa», josta Herra sanoo: »Vähän aikaa, niin ette näe minua. Totisesti minä sanon teille: te joudutte itkemään ja valittamaan.»

Mutta muista, tämä kuuluu Herran huolenpitoon meistä. Hän kätkeytyy ja silloin Meistä tuntuu, niin kuin ei Herra ainoastaan vähäksi aikaa olisi meiltä kätkeytynyt, vaan että hän jonkin synnin ja uskottomuuden tähden on kokonaan hylännyt meidät. Jos ei siltä tuntuisi, niin ei tämä olisikaan todellinen koettelemus. Se on siksi aiottu, jotta harjaantuisit uskossa, rukouksessa ja odotuksessa.

Herra itse Siionille vakuuttaa: »Minä olen vähäksi silmänräpäykseksi minun kasvoni kätkenyt sinulta; mutta minä tahdon armahtaa sinua iankaikkisella armolla.» Mahdotonta Kristuksen oli jäädä haudan luona itkevän Marian luo tulematta, tahi olla kahden Emmauksen tiellä kulkevan opetuslapsen luona viipymättä. Mahdotonta on myös, että sielu, joka yötä päivää huutaa Herran puoleen, joutuisi häpeään. Ei, se olisi kokonaan Jumalan olemukselle vierasta.

Jumala tosin johdattaa omiansa ihmeellisesti, mutta kumminkin aina jäisellä uskollisuudella. Olkoot syntisi miten suuret tahansa, olkoon tilasi miten onneton hyvänsä, vaikkapa et saisi ainoatakaan rukousta nousemaan huuliltasi, kun vain sielusi ja kiusattu sydämesi sanomattomilla huokauksilla odottaa Herraa, niin ei hän voi jäädä pois.

Lue Herran omia vakuutuksia, kun hän puhuu leskestä ja väärästä tuomarista (Luuk. 18: 7, 8) tahi hänestä, joka puoliyön aikana, oven jo lukittuna ollessa, tulee naapuriltaan leipää lainaamaan (Luuk. 11: 8-10). Näiden vertausten kautta tahtoo Kristus pakottaa meitä näkemään, että hänen on mahdotonta kieltää hätään joutuneelta sielulta apuaan. Pitkän ajan saamme luottaa vain hänen sanaansa, sillä Herran tahto on, että koettelemuksessa ollessamme kaikki näyttää ja tuntuu turhalta. Koettelemuksen tarkoituksena on uskon harjoitus.

Uskon harjoituksen lähettää Herra meille esim. silloin, kun emme hengellisessä elämässä mitään tunne, ei surua, ei lohdutusta, ei syntiä, ei armoa. Sielussamme vallitsee hiljaisuus ja erämaan kuivuus. Me pelkäämme hengellisen elämän sammuneen sielussamme ja joutuneemme kuoleman lepoon. Vilpittömille, valvoville sieluille on tämä hiljaisuus, tyhjyys ja tunnottomuus kaikkein kovin koetus. Kuitenkin on tuo salaisen kuoleman pelko voimakkain todistus ja keino tätä vaaraa vastaan. Mutta niillä, jotka eivät koskaan tätä pelkoa tunne, olisi todella syytä pelätä.

Miten ihmeellisesti Herra ohjanneekin meitä, hän ei kuitenkaan aina voi meiltä kätkeytyä. »Jotka Herraa odottavat saavat uuden voiman.» Aika ajoin saavat he myös nähdä hänen kunniansa ja silloin heidät täyttää hämmästys siitä, kuinka ihmeellinen ja uskollinen meidän elävä, aina läsnä oleva Jumalamme on. Joskus Herra lähettää odottamattoman, ihmeellisen armonosoituksen omilleen, jotka pitkäaikaisen koetuksen kestäessä ovat jo alkaneet epäillä, että Herra on unohtanut heidät.

Silloin he Danielin kanssa sanovat: »Herra Jumala, vielähän sinä muistat minua.» Minä luulin sinun jo unohtaneen minut. Oi, kuinka tuo koeteltu sielu silloin tuntee Jumalan suloisuutta, jopa »tulevaisen maailman voimaa» ja hän tahtoo silloin Daavidin kanssa kiittää Herraa sielunsa murheestakin.
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

MAALISKUUN 17 PÄIVÄNÄ.

ViestiKirjoittaja noomi » 17.03.2015 08:14

Kuva

MAALISKUUN 17 PÄIVÄNÄ.

Rakentukaa itsekin elävinä kivinä hengelliseksi huoneeksi, pyhäksi papistoksi uhraamaan hengellisiä uhreja, jotka Jeesuksen Kristuksen kautta ovat Jumalalle mieluisia. 1 Piet. 2: 5.

Kun Jumalan lapsi kiitollisena hänen suuresta armostaan rakkaudessa uhraa hänelle ruumiinsa ja työnsä, niin on Herralla Jumalalla siihen sydämellinen mielisuosio. Mutta ellei se tapahdu uskossa ja rakkaudessa Jumalan edessä, vaan omaa ansiota tavoitellen, niin on se Kainin uhri, johon Herra ei katso, sillä »ilman uskoa on mahdoton kelvata Jumalalle». Mutta jos me uhraamme jotakin uskossa Kristukseen, osoittaen kiitollisuutta Jumalan suuren armon tähden, silloin on uhrimme aina hänelle otollinen, olkoonpa, ettei uhrimme olisi kylmää vesipikaria suurempi. Tämän pitäisi rohkaista ja kehottaa meitä uhraamiseen. Mutta suuri, raskas epäuskomme on meillä tässä esteenä.

Opittuamme ja koettuamme, ettei mikään oma ansio kestä Jumalan edessä, ja että synti tahraa kaiken mitä teemme, luulemme, ettei mikään ole otollista Jumalalle, ei edes sekään, minkä teemme uskossa ja rakkaudessa hänen kunniakseen ja lähimmäisemme parhaaksi. Näin tulemme hitaiksi ja haluttomiksi häntä palvelemaan. Tämmöinen ajatus on siis vahingollinen ja kehitystämme estävä. Emme omilla töillämme voi lepyttää Jumalaa tai ansaita taivasta. Työmme eivät ole täydellisiä ja virheettömiä Jumalan edessä. Kuitenkin on tärkeä ja horjumaton totuus, että kun itse olemme Kristuksen uhrin kautta tulleet Jumalalle pyhitetyiksi ja otollisiksi, niin kaikki meidän rakkaudessa tehty työmme on Jumalalle otollista.

Herra Jumala on lempeä, rakastava Isä, joka mielisuosiolla katselee, mitä hänen lapsensa rakkaudessa tahtovat hänelle tehdä. Kun siis Jumalan lapsi, syntisyydestään huolimatta, on kiitollinen hänen suuren laupeutensa tähden ja on halukas häntä palvelemaan, niin on tämä Jumalalle mieluista. Ja kaikki tahra ja puutteellisuus meissä on Kristuksen vanhurskauden peittämää, eikä Herra Jumala silloin enää katsele puutteitamme.

Myös tekojemme halpa-arvoisuus estää meitä uskomasta, että Jumala mielisuosiolla niihin katsoo. Meidän silmämme etsii aina kaikkea suurta ja loistavaa. Uskoisimme kyllä omistavamme Jumalan mielisuosion, jos voisimme tehdä suuria tekoja: käännyttää ihmisjoukkoja, tulla lähetyssaarnaajiksi tahi marttyyreiksi.

Emme muista Jumalan mielisuosion saavuttamisen riippuvan ainoastaan siitä, että uskossa ja rakkaudessa teemme hänen käskynsä. Useimmat ihmiset ovat saaneet osakseen kodin ja yhteiskunnan piirissä pienimpiä tehtäviä. Herra Kristus sanoo, että hän viimeisenä päivänä julkisesti ylistää ihmisten ja enkelien edessä semmoisia tekoja, joita jokainen, halvimmassakin asemassa oleva kristitty voi tehdä. Hän sanoo katsovansa mielisuosiolla niitä tekoja, joita olemme tehneet köyhille lähimmäisillemme, aivan kuin jos ne olisivat tehdyt hänelle itselleen. Hän on sanova: »Minun oli nälkä, ja te annoitte minun juoda; minä olin koditon, ja te otitte minut huoneeseenne» jne. »Kaikki mitä te olette tehneet yhdelle näistä pienimmistä veljistäni, sen olette tehneet minulle». Eihän Herra voinut voimallisemmin vakuuttaa mielisuosiolla katsovansa tekoihin, joita hänen tähtensä teemme.

Mistä siis johtuu, ettemme usko sellaisen rakkaudenpalveluksen olevan Jumalalle otollisen? Jos palvelemme syntiä, emmekä häntä, niin uskomme ja tunnemme rikkovamme häntä vastaan. Miksi ei siis olisi hänelle otollista, jos päinvastoin pakenemme syntiä ja rakkaudessa häntä palvelemme? Tässä huomaamme taas, miten sielun vihollinen himmentää ajatuksemme.

Muistakaamme siis usein sanoja: »Jumalalle otolliset». Ja auttakoon Jumala meitä uskomaan hänen sanansa! Silloin sanomme sydämen halulla: Jos on otollista Jumalalle, että köyhälle veljelleni annan lahjan tahi lainan, niin miten kernaasti sen silloin teen. Miten onnellinen olenkaan, koska Kristus pitää sitä itselleen tehtynä palveluksena. Jos on Jumalalle otollista, että raskaassa kutsumuksessani olen kärsivällinen, uskollinen ja ahkera, niin tahdonhan kernaasti olla semmoinen. Jos on Jumalalle otollista, että vastoinkäymisessä olen nöyrä ja tyytyväinen. Ja että olen lähimmäisiäni kohtaan ystävällinen, sävyisä, lempeä, niin etten kosta pahaa pahalla, vaan annan suloisen vastauksen, joka hillitsee vihan, niin kuinka mielelläni sen teen.

Jos on Jumalalle otollista, että kiellän ja tukahdutan haluni siihen tahi tähän, niin miten mielelläni sen hänen tähtensä teen. Jos on Jumalalle otollista, että puhun lohdutuksen, varoituksen tahi kehotuksen sanoja lähimmäiselleni, peitän hänen vikansa ja heikkoutensa, enkä panettele häntä. Jos kaikki tämä on Jumalalle mieluista, niin oi, kuinka kernaasti sen teen.

Me vahvistuisimme ja saisimme halun kaikkeen hyvään, jos todella uskoisimme, mitä Herra Kristus ja apostolit ovat meille sanoneet sellaisten uhrien otollisuudesta.
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

MAALISKUUN 18 PÄIVÄNÄ.

ViestiKirjoittaja noomi » 18.03.2015 08:48

Kuva

MAALISKUUN 18 PÄIVÄNÄ.

Olkaa yhtä mieltä. 2 Kor. 13: 11.

Tässä apostoli kehottaa meitä keskinäisessä elämässämme yksimielisyyteen ja nöyryyteen. Jos joku arvelee, ettei yksimielisyys ja nöyryys tavallisissa, maallisissa asioissa ole kyllin arvokas aihe apostolin käsitellä, eikä kyllin tärkeä valistuneiden kristittyjen huomioon otettavaksi, niin kyllä jokapäiväisessä elämässä saamme kokea, että puuttuvan nöyryyden ja puuttuvan yksimielisyyden tähden joudumme itse ja saatamme lähimmäisemme vaikeisiin kiusauksiin ja Jeesuksen nimen häväisemiseen. Herra Kristus ei pitänyt sitä vähäpätöisenä asiana, vaan hänkin kehottaa nöyryyteen ja yksimielisyyteen. Vuorisaarnassaan hän sanoo: »Autuaita ovat sävyisät, sillä he saavat periä maan». Luuk. 14: 7-11:ssä hän opettaa, ettei meidän pidä etsiä ensimmäisiä sijoja.

Meidän tulee muistaa, että Jumalan sana tahtoo tehdä meidät kaikessa taitaviksi ja onnellisiksi. Se tahtoo opettaa meitä elämässä oikealla tavalla suhtautumaan kaikkeen. Älkäämme siis yksinomaan kohdistako harrastustamme syvälliseen Jumalan sanan tutkisteluun, vaan jokapäiväisessä elämässä toteuttakaamme se, minkä olemme oppineet. »Mikä on totta, mikä kunnioitettavaa, mikä oikeaa, mikä puhdasta, mikä rakastettavaa, mikä hyvältä kuuluvaa, sitä ajatelkaa.»

Tämän kehotuksen kautta tahtoo apostoli sanoa: Kristitty ei saa olla itsepäinen ja itsekäs, eikä hän saa vaatia, että kaiken tulee aina järjestyä hänen mielensä mukaan, vaan hänen tulee antaa muidenkin ymmärryksen ja mieliteon saada sijaa silloin, kun ne eivät ole Jumalan tahdon ja sanan kanssa ristiriidassa. Apostoli puhuu tässä eräästä, meidän kaikkien luontoon syvälle juurtuneesta taipumuksesta nim. itsepäisyydestä ja itseviisaudesta. Me näemme sen jo pikku lapsissa. Niin pian kuin lapsi rupeaa puhumaan, huomaamme siinä riidanhalua ja itsepäisyyttä.

Saamme myös usein kokea miten tosi on sananparsi: »Niin monta mieltä kuin päätä». Jokaisen mielestä hänen oma näkökantansa aina on paras. Jos tahdomme seurata omaa luontoamme ja aina noudattaa omia mielitekojamme, on siitä seurauksena lakkaamaton taistelu ja eripuraisuus. Sen takia on hyvä jo aikaisin tottua taipumaan ja kieltämään itsensä. Omistat suuren viisauden ja erikoisen armon, jos et aina pidä itseäsi viisaimpana ja jos et itsepintaisesti taistele oman mielipiteesi puolesta.

Tämän opetuksen tahtoo apostoli meille tässä antaa. Jos itsepäisyys on syvälle juurtunut luontoomme, niin on varmaa, että se pyrkii esille myös hengellisessä elämässämme. Sen takia on tärkeätä, että me lakkaamatta painamme mieleemme monet apostolin kirjeessä löytyvät kehotukset hengelliseen yksimielisyyteen.

Apostoli opettaa, että vaikka emme joka kysymyksessä voikaan olla yksimieliset niin kauan kuin »tietomme on vaillinaista ja profetoimisemme on vaillinaista», on meidän kuitenkin »pyrittävä säilyttämään hengen yhteyttä rauhan yhdyssiteellä» s.o. lujalla rauhan, sovun ja rakkauden siteellä on pidettävä kiinni siitä yhteydestä, minkä Henki on vaikuttanut. Varsinkin, kun meillä kaikilla ovat suurimmat, tärkeimmät asiat yhteiset, meillä, jotka Kristuksessa olemme »yksi ruumis ja yksi henki».

Tämä yhteys hengessä on tosiaankin niin tärkeä, että jos joku, luullen omaavansa selvemmän ymmärryksen kuin muut, tämän ymmärryksensä tähden herättää rauhattomuutta ja erimielisyyttä niissä, jotka jo ovat Kristukseen liitetyt ja ovat autuaita, niin tekisi hän paljon paremmin, jos pitäisi viisautensa omana valonaan. Room. 14:ssa varoittaa apostoli meitä sotiessamme totuuden puolesta tempaamasta sieluja pois »yksinkertaisuudesta Kristuksessa», sillä silloin olemme tehneet semmoisen teon, josta apostoli sanoo: »Olet turmellut sen, jonka edestä Kristus on kuollut» ja »sinun tietosi kautta turmeltuu silloin tuo heikko veljesi».

Hengellinen sopu ja sielujen pysyminen yksinkertaisina Kristuksessa ovat niin tärkeitä asioita, että pidä kaikkina elinpäivinäsi ennemmin uskosi omana asianasi Jumalasi edessä, kuin että ryhdyt heitä häiritsemään. Vaara sovun häiritsemiseen on salaisempi ja paljon suurempi kuin luulemmekaan. Sen takia apostolit antavat tässä asiassa monta vakavaa muistutusta, kuten: »Mutta minä kehotan teitä, veljet, Herramme Jeesuksen Kristuksen nimen kautta, että kaikki puhuisitte samalla tavalla ettekä suvaitsisi riitaisuuksia keskuudessanne, vaan että pysyisitte sovinnossa, ollen samaa mieltä ja ajatellen samalla tavalla», sekä olkaa yhtä mieltä, eläkää sovussa, niin rakkauden ja rauhan Jumala on oleva teidän kanssanne».

Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon .
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

MAALISKUUN 19 PÄIVÄNÄ.

ViestiKirjoittaja noomi » 19.03.2015 09:32

Kuva

MAALISKUUN 19 PÄIVÄNÄ.

Ja me olemme nähneet ja todistamme, että Isä on lähettänyt Poikansa maailman vapahtajaksi. 1 Joh. 4: 14.

Oi, sitä Jumalallisen rakkauden suuruutta ja syvyyttä! Johannes sanoo: »Isä on lähettänyt Poikansa maailman vapahtajaksi.» »Siinä tuli Jumalan rakkaus meille ilmi, että Jumala lähetti ainokaisen Poikansa. maailmaan, jotta me eläisimme hänen kauttansa.» »Siinä rakkaus on - ei siinä että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.»

Varmin todistus Jumalan suuresta rakkaudesta oli se, että Jumala lähetti Poikansa maailmaan. Herra itse sanoo: »Sillä niin Jumala on rakastanut maailmaa, että hän antoi ainokaisen Poikansa». Eikä tähän tekoon muuta syytä voinut olla kuin Jumalan rakkaus.

Eräs vanha opettaja sanoo: »Ajatuskykyäni kauan vaivattuani Jumalan ja ihmisen tutkimiseen, etsiessäni äärimmäistä perussyytä siihen, minkä takia Jumala niin rakasti maailmaa, että hän antoi ainoan Poikansa, olen vihdoin päässyt tähän ainoaan päätelmään: Jumala rakasti, sen takia rakasti hän.»

Samoin kuin ei äiti voi muulla tavalla selvittää minkä takia hän väsymättömällä rakkaudella yöt ja päivät hoitaa ja kantaa sairasta lastaan, kuin että hänen sydämessään asuva laki, äidin rakkaus pakottaa häntä.

Samoin ei liioin muuta syytä löydy siihen, että Jumala antoi Poikansa alttiiksi. Semmoinen oli hänen sydämensä. Ja ihminen, vaikka olikin langennut ja turmeltunut, oli kuitenkin hänen lapsensa. Jumala tunsi hänessä lapsen, jonka hän aikojen alussa oli luonut omaksi kuvakseen ja kaiken hyvän perilliseksi. Jumala rakasti langennutta lastaan. Se oli syy.

Jumala lähetti Poikansa. Tämä sana ilmaisee meille, että Poika oli olemassa ennen kuin hänet lähetettiin maailmaan. Kristus oli Jumalan Poika sanan varsinaisessa merkityksessä. Se hänen täytyikin olla, jotta Jumalan pohjaton rakkaus ihmisiin ilmenisi hänen maailmaan tulemisensa kautta. Ei ainoakaan profeetta eikä enkeli, jonka Jumala lähetti ihmisten luo, ole tänne tulollaan niin todistanut Jumalan suurta rakkautta kuin ainosyntyinen Poika maailmaan tulemisellaan todisti: »Niin Jumala on rakastanut maailmaa.» Apostoli Room. 8:3:ssa ei sano Kristusta ainoastaan Jumalan Pojaksi, vaan hänen omaksi Pojakseen, niin tahtoo hän siten erottaa Kristuksen kaikista, joita jossakin erityisessä merkityksessä nimitetään Jumalan pojiksi ja tahtoo meille sanoa, että hän oli Jumalan Poika sanan varsinaisessa merkityksessä.

Enkeleitä kutsutaan Jumalan pojiksi heidän luomisensa ja korkean asemansa tähden. Israelia (kansaa) nimitetään Jumalan pojaksi sen isällisen rakkauden ja huolenpidon tähden, jolla Jumala hoiti tätä kansaa. Uskovaisia sanotaan Jumalan pojiksi heidän uudestisyntymisensä ja Kristukseen yhtymisensä tähden. Mutta ainoastaan Kristusta nimitetään hänen omaksi Pojakseen, tahi niin kuin Johannes sanoo: »Ainokainen Isästä, ainokainen Poika».

Ja koska tämä »jumalisuuden suuri salaisuus, että Jumala on ilmestynyt lihassa», sotii järkeämme vastaan, niin että nekin, jotka muuten uskovat Jumalan sanan, kuitenkin joutuvat kiusaukseen tahtoen ymmärtää sanan »Jumalan Poika» sanotuksi jossakin epämääräisessä merkityksessä, niin tarkatkaamme mitä jo edellä on selitetty. Pankaamme tähän lisäksi Raamatun lukemattomat todistukset, jotka näyttävät, kuten Hepr. 1:ssä sanotaan, että ainokainen Poika saa Isältä sellaisia nimiä ja nimityksiä, joita ei kukaan enkeleistä ole saanut. Sillä kenelle enkeleistä hän koskaan on sanonut: »Sinä olet minun poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin.» Ja taas: »Istu minun oikealle puolelleni, kunnes panen vihollisesi sinun jalkojesi aluseksi»?

Hänelle omistetaan jumalallinen palvonta: »Ja kumartakoot häntä kaikki Jumalan enkelit.» Hänelle omistetaan iankaikkinen valtakunta, kun Pojalle sanotaan: »Jumala, sinun valtaistuimesi pysyy aina ja iankaikkisesti». Ja hänelle omistetaan luomistyö, Johannes puhuu Sanasta, joka tuli lihaksi. »Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä on syntynyt.»

Vielä on tähän lisättävä, että hän oli ennen kuin maailma oli luotukaan, niin kuin hän itse Joh. 17:ssa sanoo: »Isä, kirkasta sinä minut tykönäsi sillä kirkkaudella, joka minulla oli sinun tykönäsi, ennen kuin maailma olikaan.» Profeetta Miika on myös ennustanut, (Miika 5: 1) että Betlehemistä oli tuleva se, »jonka alku on alusta ja iankaikkisuudesta.»

Hiljaisuudessa rukoillen ylistäkäämme Iankaikkisen ihmeellistä neuvoa. Hän on totisesti lähettänyt oman Poikansa maailmaan.
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

MAALISKUUN 20 PÄIVÄNÄ.

ViestiKirjoittaja noomi » 20.03.2015 07:35

Kuva

MAALISKUUN 20 PÄIVÄNÄ.

Syntiä, en olisi tullut tuntemaan muuten kuin lain kautta; sillä en olisi tiennyt himosta, jollei laki olisi sanonut: Älä himoitse. Room. 7: 7.

»Syntiä en olisi tullut tuntemaan muuten kuin lain kautta.» Apostoli sanoo myös (3: 20) »sillä lain kautta tulee synnin tunto». Miten ja milloin me lain kautta tulemme tuntemaan synnin? Tämä on tärkeä asia. Sillä vaikka meillä kaikilla on tietoa Jumalan laista, emme kuitenkaan kaikki tunne syntiä (koko maailma nukkuu aivan surutonna synneissään). Ja meidän on muistaminen, että se, joka ei opi tuntemaan syntiään, ei liioin etsi pelastusta, vaan lopuksi »kuolee synneissään».

Vaikka meillä olisi kaikki tieto, viisaus ja usko Jumalan sanaan, niin emme voi oikein omistaa Kristusta, ellemme tunne syntiämme niin, että olemme »lain kuolettamat». Silloin vasta voimme tulla eläviksi Kristuksessa, tulla uusiksi, Jumalasta syntyneiksi ihmisiksi. Sen Raamattu kauttaaltaan opettaa.

Sen takia on tärkeätä, että tiedän miten ja milloin oikeastaan opin tuntemaan syntini. Apostoli sanoo sen tapahtuvan silloin ja sen kautta, että opin tuntemaan himon. Hän sanoo: »Mutta syntiä en olisi tullut tuntemaan muuten kuin lain kautta; sillä en olisi tiennyt himosta, jollei laki olisi sanonut: älä himoitse». Tässä hän siis sanoo, ettei hän voinut tuntea syntiä, kun ei himosta tietänyt. Mutta mitä hän tarkoittaa himosta tietämisellä? Sen huomaamme hänen omasta selityksestään. Himon tietäminen merkitsee himon tuntemista synniksi; sillä hän sanoo: »En olisi tiennyt himosta, jollei laki olisi sanonut: älä himoitse.»

Näemme hänen tarkoittavan, että meidän tulee oppia ymmärtämään, että himokin on synti, sillä sen hän oppi laista, joka sanoi: älä himoitse Seuraavasta säkeestä näemme hänen tarkoittavan myös syvempää himon voiman tuntemista, jonka saamme katkeran kokemuksen kautta, sillä lisäselitykseksi tähän hän vielä sanoo: »Mutta kun synti otti käskysanasta aiheen, herätti se minussa kaikkinaisia himoja.»

Tästä selviää siis, että himon tuntemisen kautta opimme tuntemaan synnin. Miten opimme tuntemaan himon? Lapsuudesta saakka olemme kaikki oppineet käskyn: »älä himoitse.» Me kuulemme ja luemme sen usein, eikä kuitenkaan maailma ole tietävinään himon rikollisuudesta. Moni tarkastaa syntejään laissa, sielun kuvastimessa, eikä kuitenkaan pääse elävään synnintuntoon.

Miten ja milloin se saadaan? Apostoli sanoo, että se ei tapahdu omin neuvoin tehdyllä, inhimillisellä lain tutkimisella. Hän sanoo näin: »Minä elin ennen ilman lakia; mutta kun käskysana tuli, niin synti virkosi.» Mitä merkinnee, että Paavali eli ilman lakia? Ei se merkinnyt, ettei hän omistanut, tuntenut tai käyttänyt lakia. Olihan häntä jo lapsuudesta saakka siihen opetettu. Ja vielä kääntymättömänä ollessaan hän oli aikansa kiivaimman uskonnollisen puolueen innokas jäsen. Hän eli laista tulevassa vanhurskaudessa, ollen nuhteeton.

Mitä merkitsee, että hän muinoin oli elänyt ilman lakia ja mitä merkinnee: Kun käskysana tuli? Se merkitsee, ettei laki ollut hänellä elävänä omassatunnossa, vaan omatunto nukkui töiden palveluksessa. Käskyä, älä himoitse», hän ei ollut nähnyt eikä tuntenut. Ja kun käskysana tuli, se merkitsee siis, että laki tuli eläväksi voimaksi hänen omassatunnossaan. Hän heräsi synninunesta, sai tuntea Jumalan pyhän kiivauden. Jumalan silmät vainosivat ja väsyttivät häntä kaikessa, mihin hän vain ryhtyi.

Siten saamme laista synnintunnon. Tämä on Jumalan suuri armorikas työ. jotta siihen pääsisit, täytyy Jumalan etsiä ja herättää sinua synnin unesta. Muuten et voi ikinä, vaikka sinulla olisikin suuri harrastus lakiin, oppia tuntemaan syntejäsi.

Apostoli tunnustaa siis tässä ainoastaan sen pyhän lain, joka piirsi käskyjään sydämeen saakka ja sanoi sen ainoastaan avanneen hänen silmänsä näkemään tuon salatun pahan, nim. himon. ja niin muuttui tuo nuhteeton mies suureksi syntiseksi.

Kun laki, suuren, kaikkivaltiaan Jumalan pyhät käskyt ja uhkaukset tunkeutuivat hänen sisimpäänsä, kun omaan ansioonsa tyytyvä Saulus huomasi suuren Jumalan katsovan hänen sydämeensä ja sanovan: »Et saa vähimmässäkään määrässä himoita pahaa.» Silloin hänen oma vanhurskautensa kukistui kokonaan. Synnillisistä ajatuksista ja himoista hän ei ollut vapaa, ja kun hän nyt tahtoi vapautua tästä sisäisestä pahasta, kun hän tahtoi karkottaa kaikki pahat ajatukset ja sydämessäänkin olla pyhä Jumalan edessä, niin joutui hän vaikeampaan hätään kuin koskaan ennen. Sillä synnilliset ajatukset ja himot eivät sallineetkaan karkottaa itseänsä, vaan kasvoivat sitä mukaa kuin hän oppi niitä tuntemaan ja taisteli niitä vastaan.
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

EdellinenSeuraava

Paluu Olavi Peltolan kirjoituksia

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa

cron