Olavi Peltola/ Roseniuksen Elämän leipää. Toukokuu

Rohkeutta on tunkeutua synneistämme huolimatta Golgatan ristin juurelle ja kuunnella huutoa: Se on täytetty!. (Ote Peltolan kirjoituksesta)

Olavi Peltola/ Roseniuksen Elämän leipää. Toukokuu

ViestiKirjoittaja noomi » 01.05.2015 09:30

    Kuva

Elämän Leipää

Tervetuloa Roseniuksen Elämän leivän ääreen.
Se on ruokkinut suomenkielisenä Jumalan kansaa jo 1880-luvulta lähtien.

Lähde:Olavi Peltolan kotisivut


Kuva

TOUKOKUUN 1 PÄIVÄNÄ.

Vanhurskauden hedelmä on rauha. Jes. 32:17

Luther sanoo: »Hyvällä omallatunnolla on rauha Jumalan läsnä ollessa, mutta se vapisee Jumalan ollessa etäällä.» Uskovainen saa lohdutuksen silloin kun Kristus ilmoittaa itsensä. Mutta se, jolta usko puuttuu, kauhistuu Kristuksen läsnäoloa. Uskovainen sanoo: Kun vain voin uskoa kaikki mitä Kristuksesta on kirjoitettu, niin minulla on lohdutus. Ilman uskoa oleva ihminen kauhistuu juuri sitä ajatusta, että kaikki, mitä Raamattu Kristuksesta kertoo, olisi totta. Tämän vaikuttaa synti. Oletko sopinut Tuomarin kanssa, oleskeletko armonistuimen ääressä, vetäen syntisi esiin ja etsien sovitusta, vai vältätkö Jumalaa, etkä puhu hänelle synneistäsi?

Daavidilla ei ollut hyvä olla silloin kun hän vältti Jumalaa, ja kun hän ei tunnustanut syntiään. Mutta tunnustettuaan syntinsä ja saatuaan ne anteeksi, hän sai sellaisen rauhan, että saattoi sydämellisellä ilolla sanoa: »Autuas on se, jonka rikokset ovat annetut anteeksi.» Hänellä ei ollut sitä lohdutusta, ettei hän olisi enää synnistä mitään tiennyt. Ei, vaan hän sanoo: »Rukoilkoot sinua kaikki hurskaat aikana, jona olet löydettävissä. Tosiaan eivät suuretkaan vedet tulviessaan ulotu heihin!» Tällä hän tahtoo sanoa, että ei pyhillä sen takia ole rauhaa, etteivät he mitään pahaa itsestänsä tietäisi, vaan sen takia, että he tunnustavat syntinsä ja saavat anteeksiantamuksen.

Siis omantunnon rauha johtuu syntien anteeksisaamisesta. Jota vastoin se, jolla ei ole anteeksiantamusta, kauhistuu Jumalaa. Älkäämme kuitenkaan tätä niin ymmärtäkö, että kaikki pelko Jumalan edessä todistaisi semmoista tilaa. Sekä Daavidin psalmeista, että kaikkien pyhien historiasta näemme Jumalan voivan niin murehduttaa ja kauhistuttaa pyhiänsä, etteivät he muuta tunne kuin Jumalan vihan, niin että he suuresti vapisevat ja huutavat sydämensä tuskassa. Mutta tämä on jotain satunnaista, ohimenevää. Heidän varsinainen elämänsä on sittenkin rauha ja luottamus Jumalaan, kuten apostoli sanoo: »Hengen mieli on elämää ja rauhaa» sekä te ette ole saaneet orjuuden henkeä elääksenne jälleen pelossa, vaan te olette saaneet lapseuden hengen, jossa huudamme: Abba! Isä!

Mutta Jumalan rakkaat koetukset sekä heissä vielä jäljellä oleva synti ja uskon heikkous saavat kumminkin aikaan sen, että he joskus kauhistuvat. Se ei kuitenkaan ole pahan merkki, heidän elämänsä kuitenkin kokonaisuudessaan on sovitettua uskovaisen elämää. Päinvastoin olisi se arveluttava merkki, jollei uskoa ja rauhaa koskaan äsken mainitulla tavalla järkytettäisi. Pyhien historia todistaa tämän.

Mutta kun ihmisen elämä määräperäisesti kulkee pois Jumalasta ja hän tuomiota ajatellessaan kauhistuu, niin se on todistuksena väärästä, sovittamattomasta hengestä. »Jumalattomilla ei ole rauhaa, vaan he ovat niin kuin lainehtiva meri.» Useimmat heistä ovat tosin niin nukkuneet ja mielistyneet väärään rauhaan, että Job sanoo heistä: »He virittävät soiton rummuilla ja kanteleilla ja iloitsevat huilujen soidessa. He viettävät päivänsä onnessa ja menevät silmänräpäyksessä tuonelaan.»

On niitäkin, jotka ovat tietoisia sovittamattomasta tilastaan ja heillä on kauhistunut henki, ainakin salainen aavistus siitä, mikä heitä odottaa. Semmoinen ihminen koettaa tyynnyttää rauhattomuuttaan laupeuden töillä tai hartauden harjoituksilla ym. Mutta ajatus tuomiosta ja iankaikkisuudesta tekee hänet aina uudelleen rauhattomaksi. Hän ei koskaan saa varmuutta siitä, onko hän tehnyt riittävästi autuaaksi tullakseen. Hän pelkää aina jotakin vielä puuttuvan ja arvelee vastaisuudessa tulevansa paremmaksi. Tahi hän koettaa vähentää Jumalan vaatimuksia ja mukailla niitä oman tilansa ja elämänsä mitan mukaisiksi, uskaltaakseen toivoa armollista tuomiota. Hänen sielunsa häilyy ylös alas kuin myrskyävän meren aalloilla. Jumalan sana, »ei heillä ole rauhaa», toteutuu hänessä. Hän kauhistuu, kun Jumalan rangaistukset tai kuolema ja iankaikkisuus tai Herran läsnäolo äkkiä astuu hänen silmiensä eteen.

Niin on useimpien ihmisten laita. Heillä näyttää olevan rauha, mutta ainoastaan niin kauan, kun eivät tunne Jumalan läsnäoloa. Silmänräpäyksessä on heidän rauhansa mennyt, jos huomaavat Herran olevan lähellä. Tämä on onneton tila. Menköön kukin itseensä ja kysyköön sydämeltään Herran kasvojen edessä: Onko minulla rauha Jumalan kanssa? Olenko etsinyt ja löytänyt sovitusta? Voinko tällä hetkellä mennä Tuomaria vastaan? Onko minulla suurempi rauha, kun Jumala täyttää olevan lähellä? Kaipaanko hänen läsnäoloaan? Tahi onko Jumalan unohtaminen rauhani ehtona?

Oi Herra Jeesus Kristus! Sinä maailman valkeus, joka pimeän sydämen valaiset ja annat uuden mielen. Katso, sydämeni on pimeä ja kylmä. En löydä rauhaa tämän elämän turhissa menoissa. Anna sinä minulle herätyksen henki, että heräisin tuntemaan syntini ja sitten vastaanottaisin sinun käsittämättömän rakkautesi armolahjat. armon, anteeksiantamuksen, elämän ja rauhan. Oi Herra, sinullahan on kaikkea, mitä me tarvitsemme, anna minulle usko sinun rakkauteesi, että minä sinun armohelmassasi löytäisin rauhan ja levon sielulleni. Amen.
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Olavi Peltola/ Roseniuksen Elämän leipää. Toukokuu

ViestiKirjoittaja noomi » 02.05.2015 08:47

Kuva

TOUKOKUUN 2 PÄIVÄNÄ.

Me ylistelemme ahdistuksistakin, tietäen, että ahdistus synnyttää kärsivällisyyttä. Room. 5:3.

Tässä on huomattava sana: tietäen. Juuri tästä tietämisestä riippuu, voiko joku ylistää ahdistuksissa. Ei kukaan ihminen ole »murheessa iloinen», jollei hän tiedä siitä jotain koituvan, jollei hän tiedä enempää kuin sen minkä näkee ja tuntee. Ahdistuksessa itsessäänhän ei ole mitään lohdullista. Eivätkä kristitytkään ole kivestä, niin etteivät tuntisi tuskaa ahdistuksessa ollessaan.

Daavidin psalmit puhuvat paljon kärsimyksien tuntemisesta. jos siis päättelisin näkemiseni ja tuntemiseni perustuksella kärsimisen, niin en suinkaan voisi ylistää ahdistuksessa, vaan jäisin alakuloisuuteen ja epätoivoon. Sen takia on välttämätöntä, että me tiedämme, mitä ahdistus merkitsee ja mitä se meissä vaikuttaa.

Kun eräät kristityt ajallisen ahdistuksen, vastoinkäymisen tahi onnettomuuden heitä kohdatessa, aivan masentuvat ja tulevat toivottomiksi, niin näyttää siltä, kuin jos he eivät tietäisi ahdistuksesta muuta kuin minkä näkevät ja tuntevat. Niin ei saa olla. Kristittyjen tulee olla kansa, joka näkee pitemmälle sitä, mikä silmäin edessä on ja joka tietää jotakin Isänsä sanasta. Jollemme ahdistuksissa näe mitään lohdullista, niin emme usko taivaallisen Isämme sanoja.

Katsokaamme, mitä Herra Jumala sanoo ahdistuksesta. Herra Kristus sanoo selvästi, ettei meille voi mitään tapahtua, ei hiuskarvaakaan päästämme voi pudota ilman Isämme tahtoa. Jokainen kärsimys, jokainen vastoinkäyminen, suuri tahi pieni on siis laupiaan ja viisaan Isämme lähettämä. Voiko mikään olla lohdullisempaa! ja mitä hän sanoo lähettämiensä katkerien kokemusten merkityksestä ja tarkoituksesta? Apostoli sanoo tekstimme sanoissa mitä ahdistus vaikuttaa.

Mutta katselkaamme ensin, mitä ahdistus merkitsee, mikä mieli Jumalalla on ja mitä hän tarkoittaa meitä kurittaessaan. Herra sanoo näin: »Joita ininä rakastan, niitä minä myös nuhtelen ja kuritan.» Muistakaamme näitä sanoja! Apostoli sanoo myös: »Kuritukseksenne te kärsitte. Jumala kohtelee teitä niin kuin lapsia.» Niin suuren painon panee apostoli tähän lapsenoikeuden merkkiin, että hän lisää nuo muistettavat sanat: »Jos te olette ilman kuritusta, niin silloinhan olette äpäriä ettekä oikeita lapsia.» Mikä loppumaton lohdutuksen lähde kaikissa vaivoissa, jos voimme omistaa nämä molemmat totuudet

Ensinnäkin, että mikä meitä kohdanneekin, olkoon se hyvää tahi pahaa, suuriarvoista tahi vähäpätöistä, on se Isän lähettämää. Ja sitten kaikki se, joka kurittaa, painaa, kauhistaa ja murehduttaa meitä, jotka elämme uskosta Kristukseen, osoittaa Jumalan isällistä huolenpitoa, se todistaa lapsenoikeuttamme ja että taivaallinen Isä kasvattaa meitä kurituksen kautta taivasta varten. Jos vielä olet kääntymätön ihminen, niin on sinun suuri pahuutesi syynä vaivoihisi ja sinua odottaa vielä pahempi, jollet tee parannusta! Mutta jos sinä olet etsinyt kääntymyksen armoa ja uskon vanhurskautta, niin tiedä kaiken ahdistuksesi olevan isällistä laupeutta. Mikä runsas lohdutuksen lähde tämmöinen tieto onkaan!

Vielä on meillä runsas lohdutuksen lähde kärsimyksen terveeksi tekevässä vaikutuksessa. Tästä apostoli tekstissämme sanoo: »Ahdistus synnyttää kärsivällisyyttä». Älköön sanaa kärsivällisyyttä ymmärrettäkö hiljaiseksi alistumiseksi, sillä kreikkalaisessa tekstissä tämä sana etupäässä merkitsee kestävyyttä kaikessa hyvässä, kypsyyttä ja lujuutta kristillisyydessä, kestävyyttä loppuun asti. Näin vaikuttaa ahdistus totiseen kristittyyn.

Kun maailma kärsimyksissä kadottaa kaiken rohkeutensa, napisten ja kiroten Jumalaa, ja kun ne, jotka vain pintapuolisesti sanan ilolla vastaanottavat, juurettomina ahdistuksen tullessa loukkaantuvat, niin ne, jotka ovat juurtuneet Kristukseen, tulevat kärsimyksen kautta kestävämmiksi, syvemmiksi, vakavammiksi kristityiksi. Monessa heränneessä, uskovaisessa sielussa me saamme usein nähdä juuri sen, mitä apostoli tässä tarkoittaa. Moni nuori, kokematon kristitty, jolla on todellinen Hengen elämä sydämessään, on sittenkin epävakava ja horjuva. Lihallisuus ja maailma vievät hänet kauaksi oikealta tieltä. Silloin osaaottavat kristiveljet huolestuvat kysyen: Miten tämä päättyy?»

Mutta ennen kuin arvaammekaan tulee Jumala apua tuoden. Tämän epävakaisen sielun panee hän raskaan painon alle, murheen, katkeran kuolemantapauksen, pitkällisen sairauden ja köyhyyden, nöyryyttävän ja kestävän kiusauksen alle. Ja tuosta ennen epävakaisesta häilyvästä sielusta tulee nyt vakava kristitty, joka pyrkii syvälle sanan tuntemiseen, kilvoittelee vakavammin rukouksessa, varjelee sydäntään jne.

Ahdistus - tekee vakaaksi ja samalla kärsivälliseksi. Ihminen, joka myötäkäymisessä aina asetti vaatimuksia ja osoitti kärsimättömyyttä, joka vähimmässäkin vastoinkäymisessä valitti ja nurisi Jumalaa ja ihmisiä vastaan, käy pitkällisen kärsimisen kautta niin nöyräksi ja tyytyväiseksi, että hänen mielestään Jumala ja ihmiset ovat hänelle liian hyviä.

Mutta voidaksemme aina seurata Jumalan tietä, tarvitsemme kärsivällisyyttä korkeammassa merkityksessä. Jos mieli meidän aina kestää hengellisen kilvoituksen koetuksia tätä Jumalan erityistä huolenpitoa, niin me tarvitsemme erinomaisen kärsivällisyyden. Herra Kristus sanoo: »Kestävyydellänne te voitatte sielunne itsellenne.»

Herra Jeesus Kristus, sinä, jonka rakkaudella ei loppua ole, jonka voima on iankaikkinen ja joka olet sanonut, että lapsillesi kaikki parhaaksi kääntyy, me rukoilemme sinua: anna meille kärsivällisyyttä nuhteen, kurituksen ja rangaistuksen aikana ja anna suuren rakkautesi lohdutuksen niitä seurata, sillä me tiedämme, ettet sinä tahdo suurempaa kuormaa päällemme panna, kuin minkä me kärsivällisyydellä kantaa voimme. Amen.
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

TOUKOKUUN 2 PÄIVÄNÄ.

ViestiKirjoittaja noomi » 02.05.2015 08:47

Kuva

TOUKOKUUN 2 PÄIVÄNÄ.

Me ylistelemme ahdistuksistakin, tietäen, että ahdistus synnyttää kärsivällisyyttä. Room. 5:3.

Tässä on huomattava sana: tietäen. Juuri tästä tietämisestä riippuu, voiko joku ylistää ahdistuksissa. Ei kukaan ihminen ole »murheessa iloinen», jollei hän tiedä siitä jotain koituvan, jollei hän tiedä enempää kuin sen minkä näkee ja tuntee. Ahdistuksessa itsessäänhän ei ole mitään lohdullista. Eivätkä kristitytkään ole kivestä, niin etteivät tuntisi tuskaa ahdistuksessa ollessaan.

Daavidin psalmit puhuvat paljon kärsimyksien tuntemisesta. jos siis päättelisin näkemiseni ja tuntemiseni perustuksella kärsimisen, niin en suinkaan voisi ylistää ahdistuksessa, vaan jäisin alakuloisuuteen ja epätoivoon. Sen takia on välttämätöntä, että me tiedämme, mitä ahdistus merkitsee ja mitä se meissä vaikuttaa.

Kun eräät kristityt ajallisen ahdistuksen, vastoinkäymisen tahi onnettomuuden heitä kohdatessa, aivan masentuvat ja tulevat toivottomiksi, niin näyttää siltä, kuin jos he eivät tietäisi ahdistuksesta muuta kuin minkä näkevät ja tuntevat. Niin ei saa olla. Kristittyjen tulee olla kansa, joka näkee pitemmälle sitä, mikä silmäin edessä on ja joka tietää jotakin Isänsä sanasta. Jollemme ahdistuksissa näe mitään lohdullista, niin emme usko taivaallisen Isämme sanoja.

Katsokaamme, mitä Herra Jumala sanoo ahdistuksesta. Herra Kristus sanoo selvästi, ettei meille voi mitään tapahtua, ei hiuskarvaakaan päästämme voi pudota ilman Isämme tahtoa. Jokainen kärsimys, jokainen vastoinkäyminen, suuri tahi pieni on siis laupiaan ja viisaan Isämme lähettämä. Voiko mikään olla lohdullisempaa! ja mitä hän sanoo lähettämiensä katkerien kokemusten merkityksestä ja tarkoituksesta? Apostoli sanoo tekstimme sanoissa mitä ahdistus vaikuttaa.

Mutta katselkaamme ensin, mitä ahdistus merkitsee, mikä mieli Jumalalla on ja mitä hän tarkoittaa meitä kurittaessaan. Herra sanoo näin: »Joita ininä rakastan, niitä minä myös nuhtelen ja kuritan.» Muistakaamme näitä sanoja! Apostoli sanoo myös: »Kuritukseksenne te kärsitte. Jumala kohtelee teitä niin kuin lapsia.» Niin suuren painon panee apostoli tähän lapsenoikeuden merkkiin, että hän lisää nuo muistettavat sanat: »Jos te olette ilman kuritusta, niin silloinhan olette äpäriä ettekä oikeita lapsia.» Mikä loppumaton lohdutuksen lähde kaikissa vaivoissa, jos voimme omistaa nämä molemmat totuudet

Ensinnäkin, että mikä meitä kohdanneekin, olkoon se hyvää tahi pahaa, suuriarvoista tahi vähäpätöistä, on se Isän lähettämää. Ja sitten kaikki se, joka kurittaa, painaa, kauhistaa ja murehduttaa meitä, jotka elämme uskosta Kristukseen, osoittaa Jumalan isällistä huolenpitoa, se todistaa lapsenoikeuttamme ja että taivaallinen Isä kasvattaa meitä kurituksen kautta taivasta varten. Jos vielä olet kääntymätön ihminen, niin on sinun suuri pahuutesi syynä vaivoihisi ja sinua odottaa vielä pahempi, jollet tee parannusta! Mutta jos sinä olet etsinyt kääntymyksen armoa ja uskon vanhurskautta, niin tiedä kaiken ahdistuksesi olevan isällistä laupeutta. Mikä runsas lohdutuksen lähde tämmöinen tieto onkaan!

Vielä on meillä runsas lohdutuksen lähde kärsimyksen terveeksi tekevässä vaikutuksessa. Tästä apostoli tekstissämme sanoo: »Ahdistus synnyttää kärsivällisyyttä». Älköön sanaa kärsivällisyyttä ymmärrettäkö hiljaiseksi alistumiseksi, sillä kreikkalaisessa tekstissä tämä sana etupäässä merkitsee kestävyyttä kaikessa hyvässä, kypsyyttä ja lujuutta kristillisyydessä, kestävyyttä loppuun asti. Näin vaikuttaa ahdistus totiseen kristittyyn.

Kun maailma kärsimyksissä kadottaa kaiken rohkeutensa, napisten ja kiroten Jumalaa, ja kun ne, jotka vain pintapuolisesti sanan ilolla vastaanottavat, juurettomina ahdistuksen tullessa loukkaantuvat, niin ne, jotka ovat juurtuneet Kristukseen, tulevat kärsimyksen kautta kestävämmiksi, syvemmiksi, vakavammiksi kristityiksi. Monessa heränneessä, uskovaisessa sielussa me saamme usein nähdä juuri sen, mitä apostoli tässä tarkoittaa. Moni nuori, kokematon kristitty, jolla on todellinen Hengen elämä sydämessään, on sittenkin epävakava ja horjuva. Lihallisuus ja maailma vievät hänet kauaksi oikealta tieltä. Silloin osaaottavat kristiveljet huolestuvat kysyen: Miten tämä päättyy?»

Mutta ennen kuin arvaammekaan tulee Jumala apua tuoden. Tämän epävakaisen sielun panee hän raskaan painon alle, murheen, katkeran kuolemantapauksen, pitkällisen sairauden ja köyhyyden, nöyryyttävän ja kestävän kiusauksen alle. Ja tuosta ennen epävakaisesta häilyvästä sielusta tulee nyt vakava kristitty, joka pyrkii syvälle sanan tuntemiseen, kilvoittelee vakavammin rukouksessa, varjelee sydäntään jne.

Ahdistus - tekee vakaaksi ja samalla kärsivälliseksi. Ihminen, joka myötäkäymisessä aina asetti vaatimuksia ja osoitti kärsimättömyyttä, joka vähimmässäkin vastoinkäymisessä valitti ja nurisi Jumalaa ja ihmisiä vastaan, käy pitkällisen kärsimisen kautta niin nöyräksi ja tyytyväiseksi, että hänen mielestään Jumala ja ihmiset ovat hänelle liian hyviä.

Mutta voidaksemme aina seurata Jumalan tietä, tarvitsemme kärsivällisyyttä korkeammassa merkityksessä. Jos mieli meidän aina kestää hengellisen kilvoituksen koetuksia tätä Jumalan erityistä huolenpitoa, niin me tarvitsemme erinomaisen kärsivällisyyden. Herra Kristus sanoo: »Kestävyydellänne te voitatte sielunne itsellenne.»

Herra Jeesus Kristus, sinä, jonka rakkaudella ei loppua ole, jonka voima on iankaikkinen ja joka olet sanonut, että lapsillesi kaikki parhaaksi kääntyy, me rukoilemme sinua: anna meille kärsivällisyyttä nuhteen, kurituksen ja rangaistuksen aikana ja anna suuren rakkautesi lohdutuksen niitä seurata, sillä me tiedämme, ettet sinä tahdo suurempaa kuormaa päällemme panna, kuin minkä me kärsivällisyydellä kantaa voimme. Amen.
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

TOUKOKUUN 3 PÄIVÄNÄ

ViestiKirjoittaja noomi » 03.05.2015 12:50

Kuva

TOUKOKUUN 3 PÄIVÄNÄ

Paljoa ennemminhän me siis nyt, kun olemme vanhurskautetut hänen veressään, pelastumme hänen kauttaan vihasta. Room. 5:9.

Tässä on meillä valtavat sanat, jotka kuin vipuvoimalla voivat vierittää raskaimmatkin kivet uskovaisen sydämeltä. Apostoli sanoo: »Mutta Jumala tuo ilmi rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, meidän vielä ollessamme syntisiä, kuoli edestämme. Paljoa ennemminhän me siis nyt, kun olemme vanhurskautetut hänen veressään, pelastumme hänen kauttaan vihasta.»

Tämähän, on ylen määrin voimallinen, selvä ja lohdullinen johtopäätös ja on juuri se lohdutus, jota kaikki uskovaiset erikoisesti tarvitsevat. Sillä heränneitä, syntinsä tuntoon tulleita sieluja eniten huolestuttaa se, että Jumala uudelleen vihastuu heihin ja saattaa heidät täällä kaikenlaiseen onnettomuuteen sekä lopuksi kadottaa heidät.

Silloinhan on ylen määrin lohdullista, että apostoli semmoista murhetta vastustaa rohkeasti kysyen: Onko mahdollista, että kun Jumala rakkaudessaan ihmisiin on tehnyt niin paljon meidän hyväksemme silloin, kun vielä olimme ilman sovitusta ja ilman vanhurskautta, hän kun antoi ainoan, rakkaan Poikansa veriseen kuolemaan meidän edestämme, nyt kun olemme vanhurskautetut hänen Poikansa veressä, peruuttaisi tämän armonsa ja alkaisi tuomita meitä ja kohdella meitä ansiomme ja lain ankaruuden mukaan? Minkä takia hän sitten olisi antanut Poikansa kuolemaan meidän edestämme?

Kristus sanoo: »Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan sitä varten että hän maailmaa tuomitsisi, vaan että maailma hänen kauttansa pelastuisi.» Sehän oli Jumalan tarkoitus ja armopäätös, että hänen Poikansa piti pelastaa meidät eikä meitä siis enää tuomita lain mukaan, kun uskomme häneen.

Mahdotontahan on, että Jumala toimisi tavalla, joka sotii hänen rakkauttansa ja iankaikkista, Kristuksessa tekemäänsä armo päätöstä vastaan. Meidän omassa sydämessämme sellaisia - ajatuksia Jumalan vihasta nousee, tahi ovat ne sen vanhan valehtelijan sinne tyrkyttämiä. Jumalan sydämessä on iankaikkinen armo niille, jotka hänen Poikaansa uskaltavat.

Koska Jumala niin suuresti on rakastanut meitä jo silloin, kun olimme ilman sovitusta, että antoi henkensä meidän edestämme, niin kuinka ei hänellä olisi rakkautta meihin nyt, kun olemme sovitetut. Apostoli huomauttaa, että merkin, jotka uskomme, olemme nyt Jumalan silmäin edessä aivan toisessa valossa, nim. vanhurskautettuina. Koska Jumala silloin vielä, kun olimme syntiset, niin rakasti meitä, että antoi Poikansa meidän edestämme, paljoa ennemminhän me siis nyt, kun olemme vanhurskautetut hänen veressään, pelastumme hänen kauttaan vihasta.

Me olemme vanhurskautetut. Eikö Jumala siis rakastaisi meitä, hän, joka niin rakasti meitä jo silloin, kun vielä olimme syntiset, niin kuin tässä olemme nähneet? Me olemme nyt vanhurskaiksi tulleet so. emme olekaan syntisiä, vaan lain edessä viattomia, täydellisiä. Kuinka me olemme tällaisiksi tulleet? Apostoli sanoo: »Me olemme vanhurskautetut hänen veressään.»

Se ei siis ole tapahtunut meidän hurskautemme tai töittemme kautta, eikä liioin pelkän Jumalan laupeuden kautta, jolloin hän olisi luopunut jostain vaatimuksestaan. Ei, vaan Kristuksen veressä me olemme vanhurskautetut, sanoo apostoli. Tässä vaaditaan »verenvuodatusta», jopa Jumalan Pojan verta. ja koska apostoli aikaisemmin (1 säk.) sanoo: »Me olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet». Ja nyt tässä hän sanoo: »vanhurskautetut hänen veressään». Niinpä huomaamme hänen omista sanoistaan, ettei usko itsessään, hyveenä, ole vanhurskaaksi tekevä, vaan uskon käsittämä Kristuksen veren sovitus sen tekee. Vähempi ei riittänyt.

Älköön kukaan luulko, että Jumala kutsuisi vanhurskaaksi ihmistä, joka ei todellakaan olisi vanhurskautettu, että Jumala päästäisi, tinkisi rahtuakaan pyhästä laistansa ja vanhurskauttaisi ihmisen, ennen kuin kaikki mitä laki vaatii, olisi täydellisesti sovitettu.

Hänen pyhät tuomionsa ovat yhtä peruuttamattomat kuin hänen rakkautensakin. Sanat: hänen veressään muistuttavat meille, kuinka äärettömän paha synti on, miten ankara Jumalan oikeus on ja miten vakavasti hän toteutti ensimmäisen tuomionsa: »jona päivänä sinä siitä syöt, pitää sinun kuolemalla kuoleman». Jollei Kristus olisi vuodattanut vertansa ja vienyt tätä kaikkein pyhimpään, niin hän ei olisi iankaikkista lunastusta hankkinut syntiselle.

Koska veressä oli elämä ja siis Kristuksen veri on hänen kuolemansa veroinen, jolla hän lunastustyön täytti, niin osoittaa Raamattu kaikkialla Kristuksen veren, »Karitsan veren» olevan meidän sovituksemme.

Jos siis kaikki on näin meidän edestämme lain mukaan täytetty suuren välittäjämme ja ylimmäisen pappimme kautta, niin iloitkaamme ja riemuitkaamme ja antakaamme hänelle kunnia totisesti uskomalla ja tunnustamalla, että me olemme totisesti ja lain mukaisesti vanhurskautetut, ei kuvitellulla luulovanhurskaudella, vaan lain täydellisten vaatimusten mukaan, jota sana »vanhurskaus» merkitsee. »Jeesuksen Kristuksen, Jumalan Pojan veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä.»

Oi Herra Jeesus! Sinä, joka olet minut synnin, kuoleman ja perkeleen vallan alta vapahtanut, ei kullalla eikä hopealla, vaan pyhällä, kalliilla verelläsi ja viattomalla kärsimiselläsi ja kuolemallasi, sinä olet nyt siis välimieheni. Auta minua, että tämä asia tulisi minulle kalliiksi, kalliimmaksi kaikkea muuta taivaissa ja maan päällä, jotta saisin uskossa vanhurskautettuna sinun valtakunnassasi iankaikkisesti alamaisenasi elää! Amen.
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

TOUKOKUUN 4 PÄIVÄNÄ

ViestiKirjoittaja noomi » 04.05.2015 07:01

Kuva

TOUKOKUUN 4 PÄIVÄNÄ

Minun vereni vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi. Matt. 26:28.

Näistä pyhistä sanoista näkyy, että sekä synnit että hyvät työt ovat upotetut, kuoletetut ja hävitetyt Kristuksen verenpunaiseen mereen. Suurimmat synnit ovat siellä kadottaneet voimansa meitä tuomitsemaan. Suurin hurskaus ja kauneimmat hyvät työt ovat kadottaneet voimansa meitä vanhurskauttamaan. Sillä koska Jumalan Pojan täytyi, pelastaakseen minut, kärsiä kuolema, niin tahdon minä vaieta ansioistani.

Tästä käy selväksi, ettei mikään synti voi estää, eikä mikään hyvä työ edistää armoittamistani ja vanhurskauttamistani Jumalan edessä. Ei Jumalan puolelta mikään estä suurinta syntistä milloin tahansa tulemasta vastaanottamaan armon ja vanhurskauden Kristuksessa, joka hänelle tuona suurena sovintopäivänä ansaittiin ja joka on hänelle siitä päivästä alkaen varattu.

Hänen ei siis hädässään ja ahdistuksessaan, synnissään ja kelvottomuudessaan tarvitse muuksi muuttua saadakseen tulla Jeesuksen luo. Kaikki on valmista, kaikki on täytetty. Ihminen on joka hetki tervetullut, hän saa tulla semmoisenaan, niin syntisenä, kelvottomana, niin taitavana tai taitamattomana, kylmänä tai palavana, kovana tai heltyneenä, niin puhtaana tai saastaisena, ahkerana tai huolimattomana, saadakseen Jeesukselta lahjaksi juuri sitä mitä häneltä puuttuu.

Sillä jos ei niin olisi, vaan hänellä itsellään täytyisi olla joitakin hyviä ominaisuuksia ja avuja, jotka taivuttaisivat Jumalan suosiolliseksi, niin silloinhan ei armo ja vanhurskaus olisikaan täydellinen Kristuksessa ilman töitä ja ilman lakia.

Mitä meidän katumukseemme, parannukseemme ja uskoomme tulee, ei Jumala niitä tarvitse voidaksensa paremmin antaa meille armon, vaan meidän oma sydämemme niitä tarvitsee, jotta tahtoisimme omistaa Jumalan armon. Ja kun syntinen halajaa tulla Kristuksen luo, kun hänen ainoa lohdutuksensa on saada olla Kristuksen luona, niin siinä on katumusta, parannusta ja uskoa tarpeeksi hänelle omistaakseen armon Kristuksessa. Mutta huomaa, hänellä on silloin suuri hätä päästä ja suuri tarve tulla Kristuksen luo ja Kristus on hänen ainoa lohdutuksensa - älköön siis pettäkö itseänsä!

Tästä selviää meille, että niin kauan kuin me Kristuksessa so. niin kauan kuin Kristus ja hänen sovituksensa, hänen ansionsa, armonsa ja ystävyytensä ovat sydämemme ainoa halu ja lohdutus, olemme joka hetki saman muuttumattoman armon ja vanhurskauden omistajat Jumalan edessä. Joka hetki, niin voiman kuin heikkouden hetkenä, silloin kun saamme armon tehdä jotain hyvää, sekä myös silloin kun lankeamme johonkin heikkouteen ja syntiin.

Sillä jollei asian laita niin olisi, vaan me saisimme suuremman vanhurskauden ja armon Jumalan edessä, silloin kun itse olemme hurskaammat ja siveämmät, mutta jäisimme vähemmälle armolle ja vanhurskaudelle, silloin kun itse olemme vähemmän hurskaat, niin silloinhan tulisi vanhurskaus töistä, tahi ainakin osaksi töistä ja vain osaksi Kristuksesta.

Mutta olisihan tämä hänen pilkkaamistaan, hänen, joka on lunastanut meidät Jumalalle omalla verellään, ja olisihan se hänen sanansa pilkkaamista. Teroittaahan Raamattu lakkaamatta sanoja: armosta, Jeesuksen Kristuksen kautta, hänen verensä kautta, uskon kautta, ei itse teistänne, ei töistä, ilman lakia jne. Jos siis tulemme vanhurskautetuiksi ainoastaan Kristuksen kautta, ilman lakia, ilman töiden ansiota, niin seuraa siitä luonnollisesti, että olemme samalla vanhurskautetut joka hetki, niin kauan kuin olemme uskon kautta Kristuksessa.

Sillä me itse ja meidän sekä sisäiset että ulkonaiset työmme muuttuvat, milloin paremmiksi, milloin huonommiksi. Kristuksen vanhurskaus ei muutu. Jos Kristuksen vanhurskaus on meidän vanhurskautemme Jumalan edessä, niin eihän silloin meidän vanhurskautemme Jumalan edessä voi muuttua.

Mutta meidän töihimme ei luonnollisestikaan kuulu ainoastaan käden ja kielen teot, vaan koko ihminen sieluineen, ruumiineen. Ja etupäässä kaikki se teko, joka johtuu suhtautumisestamme Jumalan lain ensimmäiseen käskyyn, nim. sielun, sydämen, ajatusten, taipumusten teot, joka ilmenee rakkautena, penseytenä, katumuksena, kovuutena, rukouksena, hyvinä ajatuksina, pahoina ajatuksina jne. - kaikki tämä on meidän töitämme.

Mutta jos meidän vanhurskautemme saisi alkunsa näistä, niin silloin vanhurskautemme ei olisikaan Kristuksen vanhurskaudessa. Ja jos se on Kristuksen vanhurskaudessa, niin silloinhan ei se ole näissä. Apostoli Paavali huomauttaakin: »Mutta jos valinta on tapahtunut armosta, niin se ei ole tapahtunut tekojen nojalla, sillä silloin armo ei enää olisikaan armoa. Mutta jos se on tapahtunut tekojen nojalla, niin ei enää se ole tapahtunut armosta, koska teko silloin ei enää olisi tekoa.» Mutta tämän keskeyttää hän jyrkästi näin: »En minä tee mitättömäksi Jumalan armoa, sillä jos vanhurskaus on saatavissa lain. kautta, silloinhan Kristus on suotta kuollut.»

Oi, Herra Jeesus Kristus! Sinä olet meidän edesvastaajamme taivaissa, sinä olet meidän vanhurskautemme Isän edessä. Parhainkin ihminen on lukemattomien syntiensä tähden kuoleman ansainnut, mutta heikoinkin kristitty on sinussa täydellisesti vanhurskaaksi tehty ja autuas. Ylistys, kiitos ja kunnia olkoon sinulle siitä, että olet meille autuuden tarjonnut. Amen.
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

TOUKOKUUN 5 PÄIVÄNÄ.

ViestiKirjoittaja noomi » 05.05.2015 07:33

Kuva

TOUKOKUUN 5 PÄIVÄNÄ.

Yljän viipyessä tuli heille kaikille uni, ja he nukkuivat. Matt. 25:5.

Näiden Jeesuksen sanojen näemme toteutuvan joka päivä silmiemme edessä siinä käsittämättömässä uneliaisuudessa ja penseydessä, joka ylimalkaan kristikunnassa vallitsee. Maailma on kuollut, suruton ja paatunut. Ulkokullattu pettää itsensä väärällä kristillisyydellä, väärällä toivolla vuoden toisensa perästä. Heränneet ja uskovaiset käyvät huolimattomiksi, uneliaiksi, laimeiksi, pysähtyvät puolitiehen tahi kääntyvät kokonaan takaisin hengelliseen kuolemaan. Ja syynä on yljän viipyminen. Aika käy pitkäksi ja yksitoikkoiseksi. Mitään erikoista ei tapahdu, tämä päivä on samanlainen kuin eilinen, vuosi toisensa kaltainen. Ei mitään erikoisia merkkejä Herran tulemisesta näy.

Jumalattomat menestyvät ja iloitsevat myötäkäymisessä, näyttävät onnellisilta, turvallisilta ja iloisilta. Sitä pilkataan mielettömänä, joka näkymättömiä etsii ja Herraa pelkää. Hänellä on usein onnettomuuksia ja vastoinkäymisiä. Tuhannet eksyttävät asiat astuvat hänen silmiensä ja korviensa eteen. Katoavaisuus vetää hänen sydäntään puoleensa. Kaikki puhuvat maailman puolesta, mutta harvat, tuskinpa kukaan tulee luoksemme puhuen varoituksen, herätyksen tai lohdutuksen sanoja.

Jumalan sana laiminlyödään, rukous ja tunnustus vaimenee, vainoa ei kuulu. Meidät on yllättänyt paha päivä ja pimeyden valta, jolloin kristittykin käy uneliaaksi, kylmäksi ja torkkuvaksi. Jos hän nukkuu kauan, niin sekin öljy, jonka hän kerran omisti, kuivuu. Hän muuttuu suruttomaksi, paatuneeksi, hengellisesti kuolleeksi

Uneliaisuus ja kylmyys ilmenee elävissäkin kristityissä siinä, että hengelliset, taivaalliset asiat tulevat heille vähäpätöisiksi, mitättömiksi. Maalliset sitävastoin suuriksi, painaviksi. Aika ajoin he ovat itseensä perin tyytyväisiä ja varmoja. Synti ei heitä vaivaa, ei ole taistelua hengen ja lihan välillä, ei vihollista pelätä. Pietarin lailla vakuutetaan: »Vaikka kaikki loukkaantuisivat. sinuun, niin minä en koskaan loukkaannu», jonka Pietari sanoi muutamaa tuntia ennen kuin kielsi Herransa.

Daavid ei paennut kiusausta, vaan meni katolle ja loi kevytmielisiä silmäyksiä Uurian vaimoon. Samoin hekin. Eivät he huolehdi siitä, että kasvaisivat hyvässä. Ei armo Kristuksessa enää ilahduta heidän sydämiään. Rukous ja sana eivät enää maistu. Mutta elävää kristittyä, jolla on vakaa henki, alkaa huolestuttaa oma tilansa. Hän saa Herraltaan herättävän katseen, menee ulos ja itkee katkerasti. Jos on välttämätöntä saa hän Herralta nuhdetta, kuria tai käyttää Herra rankaisevaa Naatania. Silloin ottaa hän varoituksesta ja kurituksesta vaarin, tunnustaa syntinsä ja uneliaisuutensa ja tahtoo tehdä parannuksen.

Sitä vastoin varma merkki siitä, että uneliaisuus ja suruttomuus ovat muuttuneet kuolemaksi ja paatumukseksi, ja merkki väärästä kristillisyydestä on, kun yhä ollaan tyytyväisiä ja turvallisia, eikä oteta varoituksesta vaarin, vaan joko Juudas Iskariotin kanssa yhä pysytään tietyssä synnissä, kielletään, salataan ja puolustetaan sitä, tahi kuten tyhmät neitseet, ulkonaisesti kyllä ollaan viisaiden kaltaisia, mutta sydämen salaisessa syvyydessä puuttuu armon elämä ja kokemus ja hiljaisuudessa siirretään asia tuonnemmaksi - kunnes ovi on suljettu.

Oi, kauheata sielun tilaa, kun ei ihmisellä enää olekaan kykyä havaita onnettomuuttansa, ei kykyä pysähtyä itsetutkisteluun, kun hän ei pelkää tilaansa eikä epäile itseään. Mutta semmoinen on ihmisluonto.

Tämä on hirvittävän tosi kuvaus siitä kuolemasta, joka tuli syntiinlankeemuksen seurauksena, »olet kuolemalla kuoleva». Se on oikea selitys kuvaukseen Room. 3:18 »Ei ole heillä Jumalan pelkoa silmiensä edessä.» He lukevat, kuulevat, uskovat tuhansien muiden pettyvän, pettyvän vastoin luuloansa turmiokseen, mutta eivät pelkää itselleen mahdollisesti käyvän samalla tavalla. He lukevat, he kuulevat hengellisen kuoleman tuntomerkeistä, mutta koettavat heti päästä siitä asiasta eroon, ja kääntyvät vähäpätöisiin asioihin.

Tästä näemme Lutherin sanojen totuuden, »se joka ei pelkää, hänellä olisi syytä pelätä», syytä kauhistua, sillä salatun hengellisen kuoleman merkkejä on, kun ihminen elää salaisessa rakkaassa synnissä, eikä pidä sitä vaarallisena, ei pidä syntiä minään, tai hurskaudessaan tyytyy itseensä. Nämä ovat iankaikkisen kurjuuden esikoisia. Valvovien kristittyjen päätuntomerkki onkin Herran pelon henki. He pelkäävät silloinkin kun ei mitään vaaraa ole. He epäilevät itseään, pelkäävät pettyvänsä, ovat tyytymättömiä itseensä. He huolehtivat suuresti, jos huomaavat olevansa uneliaita ja muistamattomia.

Tämä pelon henki on oikeata valvomista. Silloin lampaat kulkevat paimenensa jäljessä, kananpojat etsivät suojaa emonsa siipien alta, uskolliset etsivät ja pukeutuvat joka päivä Kristuksen vanhurskauteen ja ovat sen takia alati turvassa, vihan päivän tullessa, valmiina Ihmisen Pojan edessä.

Oi Herra Jeesus Kristus! Opeta meitä oikein ajattelemaan, että meidän armon aikamme kuluu ja että sinä, meidän sielumme ylkä, pian seisot oven edessä! Anna, Herra, meille armosi, että sinä olisit meidän ainoa ja paras tavaramme! Anna meidän uskomme lampun palaa, että me sen valossa sinut ilolla vastaan ottaisimme! Pueta meidät sinun vanhurskaudellasi, että me saisimme tulla sinun iankaikkiseen saliisi taivaisiin! Amen.
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

TOUKOKUUN 6 PÄIVÄNÄ.

ViestiKirjoittaja noomi » 06.05.2015 07:03

Kuva

TOUKOKUUN 6 PÄIVÄNÄ.

Minä pyydän teitä, veljet: älkää panko pahaksenne näitä kehotuksen sanoja. Hepr. 13:22.

Niin kauan kuin ihminen pysyy Jumalan sanan nöyränä ja kuuliaisena opetuslapsena, niin että hän tahtoo kuulla ja seurata kaikessa Jumalan tahtoa ja neuvoa pelastumisekseen, on Pyhä Henki hänessä aina täyttävä hyvän aloitetun työn. Se paljastaa sielulle sen, joka vielä on salattua ja oikaisee väärän. Mutta kun ihminen valikoi Jumalan sanaa, ei tahdo kuulla eikä ottaa huomioonsa sitä, joka nuhtelee synnistä, kun hän ei siis tahdo itselleen mitään kuritusta ja neuvoa, niin hänen tilansa on arveluttava, josta häntä on vaikea auttaa pois.

Tosin on meidän tehtävä se valinta, ettemme samalla kun vastaanotamme Kristuksen, ota myös lain kirousta ja tuomiota omille tunnoillemme, sillä ne eivät koskaan sovi yhteen. Se, joka omistaa Kristuksen, ken uskoo ja etsii vanhurskauttaan ainoastaan hänessä, on vapaa kaikesta lain kirouksesta ja hänen tulee myös tämä vapautensa säilyttää, sillä muutoin ylenkatsoo ja pilkkaa hän Kristuksen verta ja kaikkia Jumalan lupauksia.

Tässä on siis kysymys siitä, millaisina olemme Jumalan edessä. Mitä sitä vastoin meidän elämäämme täällä maan päällä tulee, emme koskaan voi saada tarpeeksi neuvoja, kuritusta ja kehotusta. Ja jos tahdomme olla kristityitä, on meidän ne otettava vastaan ja ojennettava elämämme niiden mukaan. Sillä ne, jotka harrastavat lihallista vapautta, valikoivat usein sen sanan itselleen, joka kuuluu suloiselta ja hyvältä, mutta karttavat sitä, joka heitä varoittaa ja tekee heidät rauhattomiksi heidän synneissään. He selittävät varoittavan sanan lain opiksi, jota heidän tulee uskovaisina välttää. He eivät kärsi veljellistä varoitusta ja kuritusta, vaan asettuvat sitä vastaan puolustaen itseänsä ja syntiänsä. He asettuvat jonkin irrallisen, kuivuneen, vaikutusta vailla olevan hengellisen opinlähteen partaalle ja voivat siinä olla hurskaampia kuin maailma yleensä on, mutta samalla voivat he olla hyvässä sovussa maailman kanssa, jopa arkielämässään mukautua siihen. Semmoistakin jumalisuutta on olemassa.

Jos ei jotakin erikoista Jumalan armon ihmettä tapahdu, ovat nämä tämmöiset kristityt hukassa. Sillä he vetäytyvät aina pois varoittavasta sanasta, eivätkä ota vaarin mistään, joka heitä ojentaisi. Täten karttavat he sitä ainoata keinoa, joka heidät parantaisi. Tämä tie on leveä harhatie, jolle kaikkina aikoina on poikennut monta niistä, jotka onnellisesti ovat välttäneet toisen harhatien, niin sen, jolla oman vanhurskauden pystyttäminen tapahtuu lain alla.

Niin, monta todelliseen uskonelämään tullutta ihmistä vaeltaa sillä tiellä, puhumattakaan niistä, jotka eivät todellisesti koskaan ole kääntyneet. Apostolit jo aikoinaan kehottivat seurakunnan jäseniä varomaan näitä molempia harhateitä. Miten voimallisesti ja selvästi varoittikaan Luther siitä: »Miten mielettömästi nykyään kaikkialla asetutaan evankeliumin ääreen. Tuskin tiedän, kannattaako minun enää saarnata vai ei. Minä olisin kauan sitten sen jo jättänyt, jos en olisi tiennyt Kristuksellekin käyneen samalla tavalla. Sillä kun saarnaamme, ettei autuutemme riipu elämästämme eikä töistämme, vaan että se on Jumalan lahja, niin ei kukaan enää tahdo tehdä hyvää, olla kuuliainen ja elää siveästi. Puhumattakaan siitä, että myös sanotaan meidän kieltävän tekemästä hyviä tekoja. Kun saarnoissamme kehotamme siveelliseen ja hiljaiseen elämään, niin tarttuu maailma heti siihen rakentaakseen siitä portaat taivaaseen. Tätä ei Jumala toki voi sietää. Häpeällinen elämä ei kelpaa, ja kunniallisesta elämästä tehdään ansio. Olisipa niille, jotka luottavat kunnialliseen, kauniiseen elämäänsä, parempi, jos porttoina ja pahantekijöinä makaisivat loassa. Ja kuitenkaan ei Jumala salli, että vietämme huonoa elämää. Miten on meidän siis meneteltävä? Meidän on pysyttävä keskitiellä, poikkeamatta oikealle tahi vasemmalle. Sinun on vietettävä hiljaista, siveää ja hurskasta elämää, siitä ylpeilemättä. Kunniallista ja siveää elämää tulee viettää vapaasti ilman palkan toivoa. Älä koeta autuutta ansaita. Minä tahtoisin mielelläni semmoisia opetuslapsia, jotka hyvin käsittäisivät, mitä kristillinen elämä on. Mutta missään ei tapaa niitä yksimielisinä. Toinen joukko on liian jumalaton, toinen taas liian pyhä. Siis, joka voi sen käsittää, se käsittäköön. Me voimme ainoastaan saattaa sen korvien kuultavaksi, Jumalan täytyy itse painaa se sydämiin.»

Rakas Herra Jeesus! Anna Pyhän Henkesi voimaa sinussa niin kiinni riippumaan, ettei kukaan voi minua sinusta erottaa. Anna pyhän, kalliin tahtosi olla sydämeni ainoana lakina. Tee minussa usko, toivo ja rakkaus eläväksi, että minä sinua vilpittömästi seuraisin kaidalla tiellä. Anna sinä minulle, rakas Herra, voimaa heikkoudessa, turvaa ahdistuksessa, niin että Pyhän Hengen armon kautta joka hetki pysyisin sinun kalliissa liitossasi. Amen.
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

TOUKOKUUN 7 PÄIVÄNÄ.

ViestiKirjoittaja noomi » 07.05.2015 05:32

Kuva

TOUKOKUUN 7 PÄIVÄNÄ.

Ja hän on kuollut kaikkien edestä, jotta ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen, vaan hänelle, joka heidän edestään on kuollut ja noussut ylös. 2 Kor. 5:15.

Nämä sanat ilmoittavat meille, että me olemme tulleet osallisiksi Kristuksen kuoleman ansiosta, joten hänen kuolemansa Golgatalla on tullut meidän omaksemme niin täydellisesti, kun jos itse olisimme olleet siellä ja kärsineet synnin rangaistuksen, kuoleman. Nämä sanat ilmoittavat myös, että me olemme hänen kuolemassaan samalla vihityt hänen seuraamiseensa.

Siis tultuamme kristityiksi, päästyämme osallisiksi Kristuksen ansiosta ja hänen valtakuntansa etuoikeuksista ja aarteista, olemme myös samalla hetkellä vihityt syntikuolemaan. Me olemme velvolliset luopumaan entisestä syntielämästämme, vääryyden palveluksesta. Me olemme velvolliset joka päivä ristiinnaulitsemaan lihamme ja yhä enemmän kuolemaan synnille ja elämään Jumalalle, niin kuin Kristuskin ristin kuoleman kautta luopui niistä synneistä, joita hän oli kantanut. Ja niin kuin Kristus silloin antoi itsensä Jumalalle iankaikkiseksi sovintouhriksi, niin on kohtuullista, että me nyt annamme itsemme Jumalalle otolliseksi kiitosuhriksi. Meidän on tämä tehtävä, koska Kristus on kuollut meidän puolestamme, koska uskomme häneen ja olemme puetut hänen vanhurskauteensa.

Mutta ehkä tämä ei vielä riitä sinua taivuttamaan lihaasi totisesti kuolettamaan. Ehkä et pane arvoa siihen, että Kristus on kuollut puolestasi, ettet enää ole lain, vaan armon alla, että olet vapautettu synnistä. Ehkä viihdyt paremmin synnin palveluksessa, sillä silloinhan sinä pääset tuosta katkerasta lihan kuolettamisesta. Silloinhan ei sinun aina tarvitse kieltää itseäsi ja seurata Kristusta ristille. Katsos, ei kukaan pakota sinua vastoin tahtoasi Kristusta palvelemaan. Kyllä lihalla on olo rauhallisempi synnin palveluksessa. Punnitse tarkoin, sanoo Jeesus, (Luuk. 14) ennen kuin lähdet minua seuraamaan, ettei sinulle kävisi kuin kävi miehelle, joka alkoi tornia rakentaa, ennen kuin oli laskenut kustannukset, ja monen päivän vaivannäön ja työn jälkeen sai siitä luopua. Tahi niin kuin kuninkaalle kävi ryhtyessään sotaan toista kuningasta vastaan ajattelematta vihollisen voimaa.

Synti tarjoaa monta nautintoa lihalle. Mutta olisi väärin, jos salaisimme sen palkan, synnin palkka on kuolema. Niinpä meidän tulee, kun meistä tuntuu liian vähälle se, minkä Kristus antaa, ajatella mitä olisi elämä ilman Kristusta, ajatella mitä siitä seuraa, jos emme ole Kristuksen omia. Silloin emme olisi armon, vaan lain alla, emme olisi synnistä vapaat, vaan vielä kuolemankin hetkellä olisimme ilman välimiestä, olisimme synneissämme lain kirouksen alla ja saisimme tuomiopäivänä vastaanottaa synnin palkan joka on kuolema, iankaikkinen kuolema helvetin syvyydessä. Sellaiset ovat synnin ehdot.

Jos oikein harkitsemme, niin tahdomme kai kernaammin täällä vähän aikaa olla ristiinnaulitut Kristuksen kanssa ja kuolla synnille ja sitten olla hänen kanssaan paratiisissa iankaikkisesti, kun vähän aikaa iloita synnissä ja sitten kärsiä iankaikkisesti. Ja saammehan me jo täällä Jumalan suuren armon nim. Hengen virvoituksen ja sanan lohdutuksen. Olemme siis paljon enemmän voittaneet kuin kadottaneet. Me olemme Kristuksen veren kautta saaneet hyvän omantunnon, joka on jokapäiväinen »juhlapito». Sinä olet siis yksi niistä onnellisista sieluista, jotka eivät ole ainoastaan kastetut Kristukseen, vaan ovat myös herätetyt ja tulleet uskoon. Sinä toivot kuuluvasi tosiuskovaisten joukkoon, sinä tiedät päässeesi synnistä vapaaksi, etkä ole enää lain, vaan armon alla, niin ettei ainoatakaan sinussa vielä asuvaa syntiä lueta sinun viaksesi. Ei laki sinua enää tuomitse, eikä Jumalan viha enää lepää päälläsi.

Jollei sinulla ole sellaista uskoa ja sellaista vapautta, vaan yhä murehdit miten voisit päästä syntivelastasi vapaaksi ja miten voisit taivuttaa Jumalan armolliseksi, niin et kuulu hänelle, et voi kuolla synnille ja elää Jumalalle - ei, sinun täytyy ensin päästä uskon vapauteen. Mutta jos olet uskon kautta päässyt vapaaksi synneistäsi ja orjanmielestä, niin että ilolla tiedät kuinka voimallisesti, riittävästi ja täydellisesti Kristus on kaikesta huolta pitänyt. Jos olet saanut maistaa kuinka suloinen Herra on, jos olet tuntenut hänen Henkensä todistuksen lapsenoikeudestasi ja olet saanut Pyhän Hengen sydämeesi, silloin tahdot kuolla Kristuksen kanssa, tahdot olla hänen kanssaan ristiinnaulittu, tahdot kokonaan antautua hänelle. Silloin et enää saa seurata lihaasi, omaa haluasi, omaa tahtoasi, vaan koko elämäsi ajaksi on sinun luovuttava jumalattomuudesta ja maailmallisesta ilosta, velvollisuutesi on maailmassa elää jumalisesti vanhurskaudessa ja siveydessä, elää hänelle, joka eli ja kuoli sinun tähtesi. Sillä »hän on kuollut kaikkien edestä, jotta ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen, vaan hänelle, joka heidän edestään on kuollut ja noussut ylös».
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

TOUKOKUUN 8 PÄIVÄNÄ.

ViestiKirjoittaja noomi » 08.05.2015 07:30

Kuva

TOUKOKUUN 8 PÄIVÄNÄ.

Te olette jo puhtaat sen sanan tähden, jonka olen teille puhunut. Joh. 15:3.

Pysähtykäämme tarkkaamaan sitä syvää, salaista perustusta, jonka nojalla Kristus kutsuu opetuslapsiansa puhtaiksi, samoja heikkoja opetuslapsia, joiden elämässä oli niin paljon puutteita ja vikoja, jopa raskaita syntejäkin. Samana iltana, jona hän sekä ennusti että sai kokea heidän lankeemuksensa ja syntinsä, saattoi hän kaksi kertaa sanoa heitä puhtaiksi.

Ensin hän sanoi: »Te olette jo puhtaat sen sanan tähden, jonka olen teille puhunut.» Hänen puheensa oli vaikuttanut heissä uskon, joka käsittää Kristuksen, hänen puhtautensa, hänen ansionsa. Toisen kerran samana iltana sanoi hän: »Kylpenyt (uskon kautta Karitsan veressä) ei tarvitse muuta, kuin että hänen jalkansa pestään, ja niin hän on kokonaan puhdas. Ja te olette puhtaat, ette kuitenkaan kaikki.» Sillä hän tiesi kavaltajansa. Sen takia hän sanoi: »Ette kaikki ole puhtaat.»

Kristus puhui siis hengellisestä puhtaudesta, sillä sekä ruumiilliseen että leeviläiseen puhtauteen nähden Juudas oli yhtä puhdas kuin toisetkin opetuslapset. Kristus puhuu tässä salatusta, meille ansaitusta puhtaudesta, johon olemme uskon kautta pukeutuneet ja sanoo: »te olette puhtaat». Ja tämä tapahtui samana iltana, jona he niin syvästi lankesivat syntiin.

Niin puhui hän, »jolla on silmät kuin tulen liekit» ja joka viimeisenä päivänä tuomitsee kaikki. Jos hän olisi katsonut opetuslasten hurskauteen, ei hän olisi sanonut: »te olette puhtaat». Ei, peseminen ja hänen puheensa tekivät heidät puhtaiksi, ei heidän omissa silmissään, eikä liioin muissa inhimillisissä silmissä, vaan yksin hänen edessään, joka oikein arvostelee ja näkee Kristuksen vanhurskauden.

Oi, mikä voimallinen todistus siitä vanhurskaudesta, joka on iankaikkinen ja joka hetkenä sama. Mutta Jumala vihaa iankaikkisesti syntiä ja hän rakastaa vanhurskautta. Kuinka hän voi pitää minua yhtä vanhurskaana ja otollisena rikkoessani ja tehdessäni syntiä häntä vastaan kuin silloin, jolloin teen hänen tahtonsa?

Totisesti asuu Jumalassa pyhä, iankaikkinen viha kaikkea syntiä vastaan. Mutta emmekö jo opi tunnustamaan ja ylistämään sovitustyön ihmeellistä lahjaa! Kaiken vihansa hän kohdisti Poikaansa ja vuodatti sen hänen ylitseen. Kaiken synnin velan ja rangaistuksen sälytti hän Poikansa päälle. »Herra heitti kaikki meidän syntimme hänen päällensä. Hän (Poika) on haavoitettu meidän pahain tekojemme tähden ja hosuttu meidän syntiemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä.»

Ellen olisi puettu hänen vanhurskauteensa, olisi pieninkin synti riittävä minua tuomitsemaan. Mutta katse suunnattuna Kristuksen vanhurskauteen, sanoo apostoli: »Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat.» Kun Jumala rankaisee lapsiaan, joiden syntiin nähden hän on perin tarkka, ei hän tee sitä vihassaan, vaatien jonkin synnin velan, vaan rakkaudesta lapseensa kitkeäkseen pois ja kuolettaakseen synnin juuren ja himot.

Sen takia sanoi hän Poikansa lapsista: »Jos hänen lapsensa hylkäävät lakisi eivätkä vaella säännösteni mukaan, jos he minun ohjeeni rikkovat eivätkä käskyjäni noudata, niin minä rankaisen vitsalla heidän rikkomuksensa ja heidän pahat tekonsa vitsauksilla. mutta armoani en minä ota häneltä pois enkä uskollisuudestani luovu.»

Selittäessään 51 psalmia sanoo Luther tästä asiasta, että syntiä on tarkattava kahdella eri tavalla: ensinnäkin anteeksiannettuna Kristuksen vanhurskauden tähden, johon me olemme uskon kautta puetut ja jonka tähden meissä vielä olevia syntejä ei meille viaksi lueta. Ja toiseksi meissä asuvana syntinä, joka on jokapäiväisen puhdistuksen alainen ja tämän puhdistuksen tapahtuessa Pyhä Henki heikontaa ja kuolettaa synnin. »Sillä», sanoo hän, »niin kuin Augustinuskin sanoo jää turmelus eli tauti (s.o. synti), joka on meissä synnynnäinen, pyhiinkin, liikkuu lihassamme, eikä ole vielä kokonaan kuoletettu ja juurineen pois revitty, mutta se on anteeksi annettu, eikä sitä lueta uskovaisille kadotukseksi. Sillä Jumalan armon ja laupeuden hallitessa meitä ei synti voi meitä kadottaa, eikä se voi Jumalan vihaa päällemme vetää. Mutta pyhiinkin, hurskaisiin ja vanhurskautettuihin jää synnistä jotain jäljelle, pahat himot, halut ym. paheet. Puhdistusta siinä suhteessa Daavid rukoilee 51 psalmissa. On siis totta, että kristitty ei ole syntinen, ja myös, että kaikki kristityt ovat syntisiä.»

Armo ja vanhurskaus eivät perustu töihin, vaan että me olemme me joka hetki Kristuksessa vanhurskautetut ja armoitetut, jopa niin, että »ryöväri ristillä oli Kristuksessa yhtä pyhä kuin Pietarikin, siitä huolimatta, että Pietari ja Paavali ovat tehneet suurempia töitä kuin ryöväri, sinä ja minä» (Luther). Tämän evankeliumin salaisuuden oikea käsittäminen ja omistaminen on perin vaikea, jopa mahdoton, jollei Jumala itse anna meille henkensä valoa ja avaa meidän silmiämme ja ymmärrystämme, sillä kaikki me olemme luonnostamme ymmärtämättömät ja sydämeltänne hitaat uskomaan kaikkea mitä profeetat ovat puhuneet

Herra Jumala! Opeta meitä Pyhän Henkesi kautta, me kaikki tappioksi lukisimme tuon ylen kalliin, Kristuksen Jeesuksen, meidän Herramme tuntemisen rinnalla. Opeta meitä hänen tähtensä luopumaan kaikesta ja sitä roskana pitämään, jotta voittaisimme omaksemme Kristuksen. Anna meille armosi, että unohdamme menneet ja kiinnitämme katseemme, mielemme ja sydämemme sitä päämäärää kohden, jossa Kristus meidät täydelliseksi tekee sinun pyhien kasvojesi edessä. Amen.
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Olavi Peltola/ Roseniuksen Elämän leipää. Toukokuu

ViestiKirjoittaja noomi » 09.05.2015 07:09

Kuva

TOUKOKUUN 9 PÄIVÄNÄ.

Niinmuodoin on laista tullut meille kasvattaja Kristukseen. Gal. 3:24.

Tässä näemme, mikä tarkoitus synnin tuntemisella lain kautta on, sekä mikä synnin tuntemisen oikea tuntomerkki on. Sen tarkoitus ei ole, että Jumala sen kautta synnit anteeksi antaisi, sillä jotta Jumala sen saattaisi tehdä täytyi toisen miehen tuntea ne ja katua niitä, jopa että hän hikoili verta. Ei synnin tuntemisen tarkoitus liioin ole, että synti sen katkeran tuntemisen kautta poltettaisiin ja voitettaisiin, sillä siihen tarvitaan Henki, joka tulee uskon saarnasta. Tosin voit synnintunnon kautta oppia luopumaan monesta ulkonaisesta synnistä ja kevytmielisyys asettuu ja lamaantuu, mutta samassa määrässä kuin tämä tapahtuu, kasvaa turmelus sisäisesti.

Ei, synnin tuntemisen tarkoitus on, että sinut ajettaisiin Kristuksen luo, ettet muualla löytäisi rauhaa etkä lepoa kuin vapaakaupungissa, Kristuksessa. Ja jos tämä tarkoitus on voitettu, niin se on merkkinä siitä, että tunnet syntisi. Et enää toivo saavasi omilla töilläsi Jumalan armoa, vaan etsit sovintoarmoa ainoastaan Kristuksessa.

Jos sinä yhä edelleen olet maailmassa ja synnissä kiinni, niin et vielä edes ole herännyt, et ole mennyt itseesi, etkä tunne parannuksenteon tarpeellisuutta, et tunne syntiäsi. Ja vaikkapa olisit herännyt, mutta pysähdyt itseesi, omaan parannukseesi, katumukseesi, rukoukseesi, niin että panet niihin toivosi, lohdutuksesi ja rauhasi, niin et tunne turmelustasi oikein, olet vielä Kristuksen vaikutuspiirin ulkopuolella ja olet saman kadotuksen alainen kuin paatunut syntinenkin.

Tässä ilmenee silloin väärä, kainilainen synnintunto. Moni herännyt, hurskas ihminen tuntee sydämessään paljon syntiä ja tunnustaa ne, jopa tuntee itsensä toisinaan perin kadotetuksi, mutta hän tulee sittenkin toimeen ja viettää päivän toisensa jälkeen siinä tilassa. Ei hän kyllä oikein tyytyväinen ole, mutta jaksaa sen kumminkin kärsiä. Hän saattaa syödä, juoda, tehdä työtä, maata, hymyillä, laskea leikkiäkin, vaikka ei tiedä omistaako hän Jumalan armon, ehkä suoraan tunnustaakin olevansa kadotuksen lapsi.

Jos hän kuulee ansaitsematonta armoa ylistettävän tai hänelle tarjottavan, panee hän jyrkästi vastaan ja omituisen nöyryyden vallassa hän ei voi sitä ensinkään vastaanottaa. Hän sanoo tahi ajattelee: »Ei toki, minä en ole niin uhkarohkea, minun syntini ovat suuremmat, en voi niin vapaasti armoa vastaanottaa. Sen voi se tehdä, jolla ei ole niin paljon syntiä kuin minulla.» Ja niin hän on salaisesti tyytyväinen itseensä ja luulee tilaansa paremmaksi kuin uskovaisten, joilla ei ole hänen synnintuntoansa.

Tällä ihmisellä on omituinen harhaluulo synnintunnosta. Hänessä on salainen itseensä tyytyväinen ylpeyden henki, joka on ottanut omantunnon vaivat lohdutukseksensa, ja niin Kristus ja hänen verensä ansio ja vapaa suuri armo jäävät ulkopuolelle.

Nämä, vaikkapa he kuolemaan asti vaivaisivat itseänsä synneissään, jäävät kuitenkin tuon ainoan vapaakaupungin ulkopuolelle ja niin he kuolevat synneissään. Nämä ovat sattuvasti kuvatut Kainin historiassa. Hänkin sanoi Jumalalle: »Minun rangaistukseni on suurempi, kuin minkä voin kantaa.» Hänellä oli tosin ahdistettu ja pelonalainen omatunto, rauhaton henki, Joka putoavaa lehteäkin säpsähti, hän vieraantui Jumalasta ja oli joka päivä onneton. Mutta siitä huolimatta oli hänellä vielä kykyä mennä Noodin maalle itään päin Eedenistä ja rakentaa siellä kaupunki. Hänellä oli vaimo ja lapsia. Jumalan viha ei ollut hänestä liian raskas, sen hän voi kantaa. Hänen ei tarvinnut nöyrtyä Jumalan eteen saamaan häneltä armon vakuutusta.

Katso, tässä on erotus rauhattoman omantunnon ja Hengen herätyksen välillä. synnin ja omantunnon vaikuttaman synninhädän ja Jumalan Hengen ja sanan kautta heränneen synnintunnon välillä. Edellinen nähdään usein jonkin synninpurkauksen jälkeen jumalattomimmassakin ihmisessä, mutta se jättää hänet entiselleen. Sillä ei mikään, mikä lähtee ihmisestä itsestään, jostain inhimillisestä voimasta, esim. pahasta omastatunnosta, voi häntä uudestisynnyttää. Siihen tarvitaan Henkeä.

Hengen vaikuttama herätys ja synninhätä ajaa ihmistä aina parannukseen ja uskoon ja vaikuttaa hänessä perinpohjaisen muutoksen. Siis kuten sanoimme, totisen synnintunnon merkkinä on muutos, nouseminen, pakeneminen, Hän ei voi jäädä ennalleen, vaan hän etsii pelastusta, eikä hän löydä sitä itsessään, vaan Kristuksessa. Hän ei saa rauhaa ennen kuin on löytänyt armon hänessä ja saanut vakuutuksen siitä. Tämä tuottaa hänelle rauhan, rakkauden ja uuden, Jumalaan ja kaikkeen hyvään taipuvaisen sydämen. Tämähän onkin synninhädän tarkoitus, ei, että Jumala sen kautta tahtoo antaa armoa, vaan, että me tahdomme sen vastaanottaa.
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Seuraava

Paluu Olavi Peltolan kirjoituksia

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron