kultaomenia hopeamaljoissa

Hengellisiä asioita
Tänään on 11.12.2017 02:07

Kaikki ajat ovat UTC + 2 tuntia




Aloita uusi ketju Tämä viestiketju on lukittu. Et voi vastata tai muokata viestejäsi  [ 32 viestiä ]  Mene sivulle Edellinen  1, 2, 3, 4  Seuraava
Kirjoittaja Viesti
 Viestin otsikko: TOUKOKUUN 10 PÄIVÄNÄ.
ViestiLähetetty: 10.05.2015 08:28 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 23.10.2013 17:20
Viestit: 2826
Kuva

TOUKOKUUN 10 PÄIVÄNÄ.

Totisesti, totisesti minä sanon teille: jos anotte jotain Isältä, on hän antava sen teille minun nimessäni. Joh. 16:23.

Moni ajattelee: »Mitä hyötyä minun rukoilemisestani on? Onhan rukoukseni niin heikko, kömpelö ja arvoton, ettei Jumala voi sitä kuulla.» Jumala varjelkoon sinua perustamasta uskoasi oman rukouksesi kelvollisuuteen ja arvoon. Mutta sinä teet sen, kun rukouksesi arvottomuuden tähden epäilet sen kuulluksi tulemista. Omassa nimessäsikö sinun on rukoiltava? Eikö Kristus ole käskenyt sinun mennä hänen nimessään Isän tykö. Kristus on käskenyt käyttämään hänen nimeänsä, hänen kärsimisellään ansaittua armoansa, hänen esirukoustansa, hänen kyyneleitänsä, hänen henkeänsä, hänen vertansa? Eikö hän ole sanonut tähän tapaan: »Tähän asti ette ole rukoilleet mitään minun nimessäni, rukoilkaa nyt minun nimessäni, niin hän on sen antava teille.»

Kun siis perkele selittää rukouksesi kelvottomuutta, niin sano: »En ollenkaan tarvitse rukoukseni kelvollisuutta. Minulla on kirjallinen lupaus rukouksen kuulemisesta suurelta Herraltani, Jumalan ainokaiselta Pojalta. Hän on käskenyt minun hänen nimessään mennä Isän tykö ja sanonut: jos anotte jotakin Isältä, on hän antava sen teille minun nimessäni.»

Ja katso, kun tämä, Jeesuksen nimellä varustettu lupakirja näytetään Isälle, silloin on sinun rukouksellasi riittävä voima ja merkitys. Näin on meidän ajateltava, kun rukoillessamme käytämme sanoja: »sinun Poikasi Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme kautta».

Suurimman merkityksen panee Jumala omaan käskyynsä ja meidän kuuliaisuuteemme. Nyt on Herra itse käskenyt sinun rukoilla. Sinä teet vain, niitä Herra on käskenyt, ja silloinhan on sinun rukouksellasi voimaa ja arvoa hänen käskynsä tähden. Sillä jos hän katsoisi henkilöön, niin ei kukaan voisi tulla hänen eteensä. Lutherin sanat eräässä tunnustuskirjassamme kuuluvat seuraavasti: »Sen takia tulee sinun sanoa: minun rukoukseni eivät ole huonommat, saastaisemmat eli kelvottomammat kuin Paavalin tai kaikkein pyhimpien rukoukset. Minä myönnän mielelläni heidän elämänsä olleen hurskaamman kuin minun, mutta mitä rukoukseen tulee, en minä astu heidän tieltään, sillä minä olen vakuutettu siitä, ettei Jumala pane arvoa rukoukseen henkilön tähden, vaan hän panee arvoa omaan sanaansa ja meidän kuuliaisuuteemme.»

Minulla on sama käsky ja saman Kristuksen ansion omistan kuin pyhätkin, sen takia, koska Jumala katsoo vain tähän, en minä saa pitää rukoustani heidän rukoustaan vähäarvoisempana, tahi vähemmän pyhänä.

Tähän tarvitaan vain uskoa, kallista uskon lahjaa, erittäinkin, jos se mitä pyydät näyttää mahdottomalta, tahi jos ei Jumala täytä pyyntöäsi niin pian kuin toivoisit. Jos se, mitä pyydät, näyttää sinusta mahdottomalta, niin tutki, voiko Jumalalle mikään olla mahdotonta. Raamatun sana todistaa sinulle kertomuksessa korpivaelluksesta ja Israelin kansan kulusta Punaisen meren yli. Kertomuksessa Danielista jalopeurain luolassa, kolmesta miehestä tulisessa pätsissä ja kertomuksessa rukouksen kuulemisesta Dan. 2 luvussa. Uuden Testamentin kertomuksissa Kristuksen ihmetöistä. Myös taivaankansi ja kukkaisketo todistavat sinulle hänen valtaansa.

Sano sitten, voiko Jumalalle mikään olla mahdotonta? Mutta jos hän viipyy, niin muista kaikkia pyhiä, jotka ovat saman koettelemuksenahjon läpi kulkeneet, ja ymmärrä, että Jumala siten kasvattaa sinua. Sinun on odotettava uskosi, rukouksesi, nöyryytesi ja kärsivällisyytesi harjoitukseksi. Mutta jollet voi uskoa niin paljon hyvää Jumalastasi, niin muista leskeä (Luuk. 18 luvussa), josta Jeesus sanoo, että hän hädässänsä päästäksensä oikeuteensa oli kääntynyt tuomarin puoleen, joka ei pelännyt Jumalaa, eikä hävennyt ihmisiä. Tuomari ei aluksi tahtonutkaan auttaa häntä. Mutta sittemmin hän sanoi itsekseen: »Vaikka en pelkää Jumalaa enkä häpeä ihmisiä, niin kuitenkin, koska tämä leski saattaa minulle vaivaa (rukouksellaan), autan hänet oikeuteensa, jottei hän lopulta tulisi ja kävisi silmilleni.

Niin Herra sanoi: »Kuulkaa, mitä tuo väärä tuomari sanoo! Eikö sitten Jumala toimittaisi oikeutta valituilleen, jotka huutavat hänelle päivällä ja yöllä, ja viivyttelisikö hän heiltä apuaan?» Ihmeellinen rakkaus! Saadakseen meitä uskomaan käyttää Jeesus tällaista vertausta Isästään! Eikö meidän tulisi hävetä ja kauhistua epäuskoamme. Lienee kai Jumalalla parempi sydän kuin tuolla tuomarilla ja kuitenkaan ei tuomarikaan ollut voittamaton. »Eikö sitten Jumala toimittaisi oikeutta valituilleen, jotka huutavat hänelle päivällä ja yöllä, ja viivyttelisikö hän heiltä apuaan?» sanoo Jeesus.

Antakoon siis Jumala jokaiselle kristitylle enemmän ahkeruutta ja enemmän uskoa rukouksen kuulemiseen, jotta Jumalan työ hänessä ja hänen ympärillään yhä kasvaisi. Ne, jotka ovat tulleet ahkerammiksi rukoilijoiksi, ovat myös silminnähtävästi kasvaneet armossa ja viisaudessa, lahjoissa ja voimissa. Jos sinä näet tässä suhteessa rikkaan ja hedelmällisen kristityn, niin tiedä, että hän on monta kertaa langennut polvillensa Jumalan edessä.

Me tiedämmekin vanhojen pyhien, Daavidin, Danielin ym. olleen erinomaisia rukoilijoita. Kerrotaan evankelista Johanneksen polvissa olleen yhtä paksun nahan kuin jalkapohjissakin oli. Hän oli paljon ollut polvillaan. Ja Praetorius sanoo, ettei hän ole ainoatakaan ihmistä puhutellut niin usein kuin Jumalaa.

Rakas Isä! Opeta minua ahkerasti rukoilemaan Jeesuksen nimeen. Opeta minua pakenemaan avoimeen isänhelmaasi. Anna minulle Pyhän Henkesi kallista armoa valkeudeksi, neuvoksi ja ohjaukseksi vaelluksessani, hädässä toivoni virkistykseksi, voimaksi kilvoituksessa. Sinä olet itse käskenyt minun rukoilla ja olet luvannut minua kuulla. Ota heikko huokaukseni vastaan otollisena uhrina. Herra opeta minua rukoilemaan sydämeni syvyydestä, hengessä ja totuudessa Jeesuksen Kristuksen nimeen. Amen.


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko: TOUKOKUUN 11 PÄIVÄNÄ.
ViestiLähetetty: 11.05.2015 07:04 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 23.10.2013 17:20
Viestit: 2826
Kuva

TOUKOKUUN 11 PÄIVÄNÄ.

»Mitä minulta vielä puuttuu?» Matt. 19:20.

Moni ori uskonnollinen olematta herännyt ja olematta kristitty. Moni on herännyt ja tavallaan kääntynytkin, nim. kääntynyt maailman jumalattomasta elämästä vakavaan, jumalisuuden harjoitukseen, mutta ei sittenkään ole oikea kristitty s.o. Kristuksessa vapaaksi tehty ja armoitettu ihminen.

Moni uskoo ja tunnustaa Kristuksen meidän vanhurskaudeksemme, viisaudeksemme, pyhitykseksemme ja lunastukseksemme, koska hän tietää, että Kristuksen tulee olla kaikkea tätä, sekä että hänen tulee niin uskoa ja tunnustaa ollakseen oikea kristitty. Mutta uskostaan ja tunnustuksestaan huolimatta sydän kaikessa salaisuudessa lohdutuksensa ja uskalluksena johonkin muuhun esim. parannuksenteon Vakavuuteen, katumukseen, rukoukseen ja kilvoitukseen.

Ja jos kaikki nämä toimivat säännöllisesti, on hän Kristuksessa lohdutettu ja uskovainen, mutta jos nämä puuttuvat, ei hän saakaan lohdutusta yksinomaan Kristuksesta, Kristus ei silloin siis merkitse mitään. Silloin onkin tässä esillä luikerteleva oman vanhurskauden käärme, vanhurskauden käärme, väärä usko, koska ei sen ainoana lohdutuksena olekaan Kristus.

Ihanan, sattuvan kuvauksen näistä totuuksista luemme 1 Kun. 19:11-13. »Ja katso, Herra kulki ohi, ja suuri ja väkevä tuuli, joka halkoi vuoria ja särki kallioita, kävi Herran, edellä. Mutta Herra ei ollut tuulessa. Ja tuulen perästä maanjäristys. Mutta Herra ei ollut maanjäristyksessä. Maanjäristyksen perästä tuli tulta. Mutta ei Herra ei ollut tulessa. Tulen perästä tuli hiljainen tuulen humina. Kun Elia sen kuuli, peitti hän kasvonsa viitallansa ja meni ulos ja soi luolan suulla.» Tässä majesteetillisessa ihmekuvassa profeetta näki paitsi oman johdatuksensa kuvausta ja selitystä myöskin sen, miten Jumala yleensä armovaltakuntaansa maan päällä hoitaa.

Myrsky, maanjäristys ja tuli olivat kuva laista, sen ajasta ja sen vaikutuksista. jota vastoin hiljainen tuulen hyminä erittäin ihanasti kuvaa evankeliumin aikaa. Suurin piirtein ulkonaisessa suhteessa kuvailee se Vanhan ja Uuden testamentin eri aikoja ja hallitusmuotoja ja ahtaammassa merkityksessä se kuvaa tätä aikaa jokaisen yksilön sisäisessä ihmisessä. Jokaisella kristityllä on jonkinlainen Vanhan testamentin aika lakineen, pakkoineen, moniuhrisine palveluksineen ja odotuksineen ennen Kristuksen tulemista ja armollista ilmestymistä. Tämä Vanhan testamentin aika on toisella ihmisellä pitempi, toisella lyhempi.

Monessa sydämessä nim. syntyy eräänlainen hengellisten ilmoitusten, huomioiden, päätösten ja yritysten myrskyilma, jolloin hän alkaa Herran nimessä riehua muita vastaan, »halkaisee vuoria ja särkee mäkiä Herran edellä». Hänellä on suuret tarkoitukset, mutta hyvin vähän järkeä ja malttia, perin vähän omaa kokemusta. Ei hän ole edes itse oikein herännyt, sillä hänellä on suuri lohdutus itsessään ja suuret toiveet parannuksensa edistymisestä. Siinä on vain tuulta, suuri ja väkevä tuuli, mutta Herra ei ollut tuulessa. Hän edistyy. Hänestä tulee tosiherännyt, hänen sisäisessä ihmisessään tapahtuu maanjäristys, sydämen järistys. Hän saa kokea, ettei hän kaikella myrskyämisellään itsekään ole ja tee, mitä sana vaatii. Hän kauhistuu. Hän ryhtyy vakavaan työhön tullaksensa siksi ja tehdäksensä, mitä sana vaatii. Mutta siitä ei tule mitään, hänessä ei ole voimaa, hänessä on vain maanjäristyksen hävitys, sillä ei Herra ollut maanjäristyksessä. Hänen tilansa tulee päinvastoin pahemmaksi, sillä »synti ottaa käskysanasta aiheen ja herättää hänessä kaikkinaisia himoja», jotka tulevat entistä voimallisemmiksi. Nyt syntyy hänessä tuli, polttava ahdistuksen tuli ja tuskallinen kilvoituksen tuli, vaan kaikki on turhaa. Sillä »ei Herra ollut tulessa».

Hän masentuu, kaikki hänen riehumisensa ja ponnistelunsa on ollut turhaa, toiveet ovat pettäneet. Hän on hukassa. Ja nyt alkaa tuo palava aine, tuo itsevanhurskas minä kulua. Minun täytyy, minun tulee, minun pitää rupeaa häviämään. Ja minä kuolin, sanoo Paavali. Ja katso, nyt tulee hiljainen tuulen humina, evankeliumin lohduttava, rauhoittava, autuaaksi tekevä voima. Sydän on nyt valmis vastaanottamaan evankeliumin.

Nyt on tuo kadotettu, verissään makaava ihmislapsi valmis kuulemaan julistusta ansaitsemattomasta armosta. Se tuntuu suloiselta nyt, kun kaikki muu lohdutus on lopussa. Nyt, jos koskaan, saa oikea lohdutus tilaa sydämessä. nyt rauhoittuvat myrskyävät ajatukset, tuskat ja himot. Uusi elämä alkaa, ilo, rauha, rakkaus, yksinkertaisuus, luottamus Herraan, lempeät silmät, iloiset sanat, uudet hengelliset voimat virtaavat sydämeen. Siinä on Herra!

Häveten peitämme kasvomme niin odottamattoman avun, niin ansaitsemattoman armon tähden ja sanomme: Tätä en koskaan olisi luullut. Minä en ymmärtänyt, että sen tätä tietä piti mennä, että ollessani mitä kelvottomin sulasta armosta saisin armon. Me jäämme mykiksi autuaallisesta häpeästä niin suuren armon edessä. Hes. 16 luvussa luemme: »Että muistaisit ja häpeäisit niin ettet häpeän tähden voisi suutasi avata, kun minä annan sinulle anteeksi kaikki, mitä olet tehnyt, kuuluu Herran, Herran sana.»

Kun Elia tuulen huminassa tunsi Herran läsnäolon, niin »peitti hän kasvonsa viitallansa ja meni ulos ja seisoi luolan suulla», ikään kuin sanoakseen: »puhu Herra, palvelijasi kuulee!» Silloin vasta olemme oikeita kristityitä. Silloin pääsevät kielen siteet valloilleen ja me veisaamme ylistystä Kristukselle.


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko: TOUKOKUUN 12 PÄIVÄNÄ.
ViestiLähetetty: 12.05.2015 08:12 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 23.10.2013 17:20
Viestit: 2826
Kuva

TOUKOKUUN 12 PÄIVÄNÄ.

Älkää muodostautuko tämän maailmanajan mukaan. Room. 12:2.

Maailmanaika on tulevaisen maailman vastakohta. Ajanhenki on ihmismaailman henki ja olemus. Tässä siis on puhe siitä maailmasta nim. tuosta suuresta, vallitsevasta ihmisjoukosta turhuuksineen ja pahoine menoineen, tuosta joukosta, joka elää langenneen luonnon ja sen »hengen hallitsijan mukaan, joka nyt tekee työtään uppiniskaisuuden lapsissa», »tämän maailman pimeydessä». Ja sen voimallista päämiestä, pahaa henkeä sen takia nimitetäänkin »tämän maailman ruhtinaaksi.»

Tämä maailma on aina paha, Jumalaa vastaan sotiva, petollinen ja vaarallinen, jonka tähden apostoli sanoo sitä nykyiseksi pahaksi maailmanajaksi. Tätä maailmaa emme siis voi seurata, tahi muodostautua sen mukaan», jos tahdomme uhrata itsemme Jumalalle ja tehdä hänen tahtonsa. Tosikristityn, joka tahtoo seurata Herraansa läpi elämän, täytyy kokonaan luopua tavallisesta maailman menosta. Hänen täytyy ajatuksissaan, puheissaan ja elämässään täällä maan päällä astua aivan uudelle tielle. Sitä tarkoittaa apostoli varoittaessaan: »Älkää muodostautuko tämän maailmanajan mukaan».

Mutta jos tahdomme seurata tätä kehotusta, niin on meidän annettava itsemme uhriksi. Silloin tulee usein yksinäisyys tuntumaan katkeralta, sillä raskasta on olla erotettuna muista. Me saamme koko maailman, isän, äidin, puolison, veljet ja sisaret, monta hyväntahtoista ja kunnianarvoisaa henkilöä itseämme vastaan. Älä silloin anna säikäyttää tai eksyttää itseäsi. Herra Kristus ja kaikki hänen seuraajansa ovat sitä tietä kulkeneet ennen sinua, niin, monet tuhannet ovat saaneet verellään maksaa sen, etteivät ole muodostautuneet tämän maailmanajan mukaan.

Sen takia tulee sinun ajatella näin: »vaikkapa näen naapurieni ja entisten ystävieni, jopa läheisimpien sukulaisteni käyvän aivan toista tietä ja tiedän heidän saavan koko maailman kunnioituksen ja ystävyyden, tahdon minä kuitenkin seurata Kristusta ja hänen ystäviänsä. Minulla on silloin paljon arvokkaampaa seuraa kuin se on, josta luovun. Minun kanssani on Jumala ja kaikki pyhät enkelit, sekä kaikki pyhät, jotka ovat maailman alusta saakka eläneet. Jumala vain auttakoon minua pysymään uskollisena loppuun asti.

Kun näet jonkun, joka kerskaa olevansa kristitty, seurustelevan ystävänä Kristuksen vihollisten kanssa, ehkäpä ottavan osaa moneen hyödyttömään asiaan ja syntiin esiin. sapatin rikkomiseen joko työtä tehden tai tehden sen huvittelupäiväksi, tahi kallista armonaikaa tuhlaten turha, maisiin juttuihin tai hyödyttömään lukemiseen, niin sinä, joka todella tahdot Kristusta seurata, ajattele, tekikö Kristus, ja tekivätkö hänen opetuslapsensa niin. Seuraa sinä heidän esimerkkiänsä. Kun näet niiden, jotka tahtovat käydä kristityistä, voivan vaieta kun on kysymys Kristuksesta ja kääntymättömien sielujen vaarasta, tulee sinun tutkistella, onko se rakkautta ja seuraavatko he Kristuksen esimerkkiä Sillä Kristuksen esimerkkiä tulee sinun seurata.

Siten opit niin pienissä kuin suurissakin asioissa olemaan niin, että et muodostaudu tämän maailmanajan mukaan. Mutta huomaa, että tämä koskee ainoastaan sellaisia asioita, jotka ovat synnillisiä, jotka sotivat Jumalan ilmoitettua sanaa ja rakkauden lakia vastaan.

Kaikessa muussa tulee meidän olla muiden ihmisten kaltaisia, säilyttää luonnolliset elämäntavat, eikä tekeytyä eriskummallisiksi. Ylpeyden henki kiusaa usein hurskaita sieluja tekemään niin kuin ulkokullatut tekevät, pukeutumaan johonkin erikoiseen asuun, tahi omistamaan silmiinpistäviä omituisuuksia elämäntavoissa. Tähänkin kyllä saattaa sovelluttaa apostolin sanat: »Älkää muodostautuko tämän maailmanajan mukaan». Mutta apostoli ei semmoista tarkoita niillä sanoilla. Semmoinen tekeytyminen on vahingollista, se on - mielettömyyttä, joka antaa laittajalle sijaa. »Herra Kristus tuli ihmisten kaltaiseksi ja havaittiin olennoltaan sellaiseksi kuin ihminen, kuitenkin ilman syntiä.»

Jos sinulla on terve, kristillinen mieli, niin olet tässäkin suhteessa hänen seuraajansa. Sinun tulee aina harkita mikä lähimmäisesi parhaaksi koituu. Sillä sen tulee olla kaiken ulkonaisen elämäsi ojennusnuorana. Mutta vaikka elät tervettä, luonnollista elämää, niin uskosi ja tunnustuksesi tähden, kiivailemisesi takia Herran kunnian puolesta ja sielujen pelastamisintosi tähden tulet aina maailman silmissä olemaan omituinen. Älköön se sinua huolestuttako. Muukalaisina, toivioretkeläisinä, pyrkien oikeata, taivaallista kotimaatamme kohden, näytämme aina mielettömiltä maailman silmissä. Maailmalla on kotinsa, kaikkensa täällä maan päällä. Siis niissä tärkeissä asioissa, jotka koskevat Jumalan kunniaa ja sekä omaa että lähimmäisemme iankaikkista hyvää, emme saa muodostautua tämän maailmanajan mukaan. Sen apostoli tässä sydämellemme laskee.


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko: TOUKOKUUN 13 PÄIVÄNÄ.
ViestiLähetetty: 13.05.2015 07:03 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 23.10.2013 17:20
Viestit: 2826
Kuva

TOUKOKUUN 13 PÄIVÄNÄ.

Sillä sen armon kautta, mikä minulle on annettu, minä sanon teille jokaiselle, ettette ajattelisi itsestänne enempää, kuin mitä tulee ajatella. Room. 12:3

Apostoli on kirjoittanut tämän kirjeen, josta nämä sanat ovat otetut, »kaikille Roomassa oleville Jumalan rakkaille, kutsutuille pyhille». Mutta koska hän lisää: »minä sanon teille jokaiselle», niin huomaamme, että hän tahtoo kohdistaa varoituksensa jokaiseen kristittyyn erikseen, niin ettei kukaan luulisi olevansa vapaa ylpeyden kuvitteluista. Sitä paitsi huomauttaa hän tämän kiusauksen suuresta vaarasta, jotta ei ainoakaan heistä antaisi varoituksen mennä vaikutusta tekemättä ohitseen.

Liian suuret ajatukset itsestämme, omien lahjojen ja voimien liian suuri arviointi, siis ylpeyden hengen lumous on se suuri vaara, josta apostoli tässä varoittaa. Ymmärtääksemme mitä hän tällä tarkoittaa on meidän huomattava yhteys tämän ja (säk. 4-8) välillä, jossa apostoli selittää että hengelliset lahjat ovat erilaiset, sekä miten niitä oikealla tavalla käytetään. Hän sanoo uskovaisten olevan yksi ruumis Kristuksessa, »mutta itse kukin olemme toistemme jäseniä ja meillä on erilaisia armolahjoja sen armon mukaan, mikä meille on annettu». Apostoli tarkoittaa siis, ettemme saa noiden erilaisten armolahjojen tähden eristäytyä ja paisua, halveksien muita, vaan meidän tulee pysyä Hengen yhteydessä, nöyryydessä ja rakkaudessa.

Vaikka nyt olemmekin käsittäneet apostolin varoituksen, niin emme silti vielä ole päässeet asian perille. Erikoista Jumalan armoa tarvitaan, ettemme lankeaisi ylpeyteen, ettei meillä olisi liian suuria ajatuksia itsestämme. Sillä niin tämä kiusaus väijyy ihmistä ja niin moninaisella tavalla se ilmenee, että kristitty, joka näkee, miten se turmelee kaiken hyvän, ei voi muuta kuin huutaa: »Jumala, armahda minua!» Ei kukaan ihminen ole siitä vapaa. Ei, se synti on itse ihmisluonnossa. Me näemme sen jo pienissä lapsissa. jo aikaisin alkavat he kerskua ja kehua itseänsä: »Minä osaan paremmin kuin sinä» jne.

Me tiedämme, että kiusaaja istutti ensimmäisiin ihmisiin itserakkauden ja ylpeyden sanoessaan: »Te tulette niin kuin Jumala.» Eivätpä kristitytkään pysy alallaan, halvassa asemassa, vaan jokainen pyrkii ylöspäin. Sielläkin näemme tätä ylöspäin pyrkimistä, missä ei ole mitään luonnollista syytä siihen, jopa ihmisissä, joilla on peräti vähäiset lahjat ja edellytykset päästä johtavaan asemaan. Jopa aivan huono-osaisissakin saattaa huomata kummallista luulottelua suurista kyvyistä. Tämä todistuksena siitä, miten syvälle itserakkaus on juurtunut ihmisluontoon.

Jollei Jumalan Henki ja sana voi pitää sinua nöyryydessä, niin sinä alat luulotella ja elättää liian suuria ajatuksia itsestäsi, ehkä alat luulla olevasi muita valistuneempi, viisaampi, uskollisempi, vakaampi, hurskaampi, kelvollisempi ja taitavampi. Ole varma siitä, että silloin joudut turmioon, lankeat kaikenlaisiin mielettömyyksiin, syntiin ja häpeään. Herra Kristus sanoo nimenomaan: »Ensimmäiset tulevat viimeisiksi.» Ja vielä hän sanoo: »Joka itsensä ylentää, se alennetaan.» Ja Pietari sanoo, miten se tapahtuu: »Sillä Jumala on ylpeitä vastaan.» Ja kun Jumala on sinua vastaan, ei sinun tarvitse koettaakaan päästä onnelliseen loppuun. Mitä tehnetkin, niin sinut kukistetaan.

Jos pidät itseäsi muita valistuneempana ja viisaampana, niin lankeat suurempiin erehdyksiin ja mielettömyyksiin kuin muut. Jos pidät itseäsi muita hurskaampana ja voimakkaampana, niin sinä olet lankeava suurempiin synteihin ja häpeään kuin muut. Kuinka moni nuorukainen, johon on asetettu suuria toiveita, on ylpeydellään turmellut koko elämänsä. Eikö moni armoitettu kristitty ole langennut mitä suurimpiin mielettömyyksiin vain sen takia, että kuunteli imartelua ja lankesi itsejumaloimiseen. Tämä on niin usein koettu sekä suuressa että vähässä, että sananparreksi on tullut: »Ylpeys, käy lankeemuksen edellä.»

Tässä ei auta muu, kuin että ajoissa otat varoituksesta vaarin, alat lakkaamatta avuksi huutaa ja rukoilla suurta, kaikkivaltiasta Jumalaa, että hän armahtaisi sinua ja tekisi sinut hengessäsi nöyräksi ja köyhäksi. Semmoisen rukouksen hän kuulee.

Jollet sinä sanan ja Hengen kautta saa nöyrää mieltä, on Herralla vielä yksi keino käytettävänään: hän lähettää sinulle jonkin syvästi nöyryyttävän kokemuksen. Pidä tätä suurena armona. Kun vielä saat pysyä uskossa, silloin on kaikki armon alaista, mutta ylpeyteen jäädessäsi joudut viimeisten joukkoon. Jumala olkoon meille armollinen! Jumala, kurita meitä, ettemme jää ylpeyden ja paatumuksen valtaan.


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko: TOUKOKUUN 14 PÄIVÄNÄ.
ViestiLähetetty: 14.05.2015 08:56 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 23.10.2013 17:20
Viestit: 2826
Kuva

TOUKOKUUN 14 PÄIVÄNÄ.

Jos tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että antaa meille synnit anteeksi. 1 Joh. 1:9.

Me opimme Daavidin Psalmin 32:3, 5 säkeistöstä mitä tähän syntien tunnustamiseen sisältyy. »Kun minä vaikenin, riutuivat minun luuni jokapäiväisestä valituksestani - - - mutta minä sanoin: 'minä tunnustan Herralle rikokseni'. niin sinä annoit anteeksi syntivelkani.» Me opimme tässä, että tunnustaminen tapahtuu Herran edessä. »Minä tunnustan Herralle», sanoo Daavid, josta ymmärrämme, että vaiti oleminen oli vaikenemista Herran edessä. Mitä tämä merkitsee?

Kuinka voimme missään asiassa vaieta Herran edessä. Eihän hänen silmäinsä edessä mikään ole salattua. Kokemuksesta ymmärrämme tämän vaikenemisen. Daavid tarkoittaa sillä vaeltamista synnissä Jumalasta erotettuna, raskaan omantunnon vaivaamana, kunnes synnintunto tylsistyy, ennen kuin tahdotaan mennä Jumalan armoistuimen eteen, langeta hänen jalkainsa juureen, tunnustaa synti ja etsiä anteeksi saamista ja synninpäästö.

Mutta vaikenemis-sanaa voidaan myös käyttää tuosta suuresta kääntymättömästä joukosta. Koko maailma vaeltaa vaieten synnissään, ja sen takia on se kadotuksen oma. Se ei tunne syntiänsä, eikä voi sitä siis oikein tunnustaakaan. Sana »tunnustaa» tarkoittaa parannuksen tekemistä, oikeaa synnin tuntemista, jolloin synnintekijä näkee uhkaavan kirouksen painavan häntä ja etsii sen takia armoa Kristuksessa. Tätä me tarvitsemme päästäksemme anteeksisaamisen osallisuuteen.

Siihen maahan, jossa tuhlaajapoika oleskelee, täytyy kovan nälän tulla, jotta hän muistaisi isän kodin ja sen suuren synnin, jonka hän teki luopuessaan isästään ja tuhlatessaan perintönsä. Vasta silloin päättää hän: »Minä nousen ja menen isäni tykö ja sanon hänelle: isä minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinun edessäsi, enkä enää ansaitse, että minua sanotaan sinun pojaksesi. tee minut palkkalaisesi vertaiseksi.» Niin on Jeesus itse sovittanut sanat kuvatessaan kääntymystä. Näissä sanoissa on meillä jotakin opittavaa. Tuhlaajapoika ei mainitse mitään erityistä syntiä, vaan sanoo: »Minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinun edessäsi, enkä enää sanotaan sinun pojaksesi,» Ei hän sano ansaitse, että minua »se tai se synti ansaitsee sinun vihasi», vaan hän sanoo: »minä, minä kaikkineni en ansaitse, että minua sanotaan sinun pojaksesi.»

Mitä tästä opimme? Sen, ettei ole totista parannusta siellä, missä tunnetaan ja tunnustetaan vain jokin erityinen synti, mutta samalla tuodaan esille monta hyvää puolta, joista itsetyytyväisyys kasvaa. Meidän tulee tuntea itsemme kokonaan kadotetuiksi ja kadotuksen ansainneiksi. Tuhlaajapoika ei jäänyt sinne, missä hän oli, vaan hän nousi todellakin palatakseen isänsä tykö. Synnin tunnustamisesi ei ole todellinen, jos sinä jäät edelleen maailmaan ja syntiin, erotettuna Jumalasta. Mutta tuhlaajapoika sanoi myös: »Tee minut palkkalaisesi vertaiseksi». Tämä oli itsevanhurskautta ja epäuskoa hänessä. Hän ei uskonut pelkästä armosta voivansa saada koko lapsenoikeuttansa takaisin, vaan että hänen ensin täytyi palvella isäänsä ansaitakseen sen. Näin ajattelee vieläkin se, joka tekee parannuksen.

Mutta huomattava on, ettei isä hylkää häntä tämän väärän luulon tähden. Sillä »kun hän vielä oli kaukana» (hän ei ollut vielä ehtinyt rukoilla ainoatakaan rukousta, ei itkeä ainoatakaan kyyneltä, vielä vähemmin tehdä palvelusta) »näki hänen isänsä hänet ja armahti häntä, juoksi häntä vastaan ja lankesi hänen kaulaansa ja suuteli häntä hellästi». 0i sitä verratonta, jumalallista anteeksiantavaisuutta. Olihan isällä syytä sanoa: Mene pois, sinä kelvoton, häväisty poika, sinä olet tuhlannut perintösi, sinä olet kadottanut lapsenoikeutesi. Mutta ei, hän ei nuhdellut häntä, eikä puhu hänen synneistään ainoatakaan sanaa, hän ei vaatinut vähintäkään hyvitystä, vaan puetti hänet parhaisiin vaatteisiin, pani sormuksen hänen sormeensa, kengät hänen jalkaansa ja antoi valmistaa ilojuhlan hänen kotiinpalaamisensa johdosta.

Niin on Kristus itse kuvannut jumalallisen anteeksiantavaisuuden. Hän tahtoo, että me tunnemme ja pidämme häntä sellaisena. Isän sydän oli muuttumaton, laupias ja anteeksiantava silloinkin, kun langennut poika kulki synnin retkillä. Ei hänen palajamisensa tuottanut sovitusta. Se oli jo sitä ennen hankittu. Mutta kotoansa lähteneellä pojalla ei ollut siitä ennen palajamistaan mitään hyötyä.

Tästä näemme, että Jumalan on jumalattomiin, epäuskoisiin ja kääntymättömiinkin nähden sovitettu Isä. Kristus on ottanut pois heidänkin syntinsä. Heillekin on armo ja anteeksiantaminen ansaittu. Hääpuku, Kristuksen vanhurskauden valkea aivina on heitäkin varten kauan ollut valmis vastaanottamista odottamassa.

Tässä opimme myös, milloin se autuas hetki on tullut, jolloin viheliäinen syntinen ottaa vastaan armon, anteeksiantamuksen ja lapsenoikeuden. Se tapahtuu hänen ensimmäisen kerran palatessaan Herran luo s.o. hänen ensikerran epäillessään itseään ja kaikkea omaansa, omaa katumustaan, rukoustaan ja parannustaan, jolloin hän luo ahdistetun, isoavan ja janoavan sielunsa silmät ristiinnaulittuun Jeesukseen. Ja ennen kaikkea silloin, kun hän ensikerran käsittää autuutensa Kristuksessa, saatuansa ensikerran evankeliumissa nähdä, miten kaikki on valmistettu, kaikki riittävästi, jopa yltäkylläisesti Kristuksessa valmistettu.


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko: TOUKOKUUN 15 PÄIVÄNÄ.
ViestiLähetetty: 15.05.2015 08:15 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 23.10.2013 17:20
Viestit: 2826
Kuva

TOUKOKUUN 15 PÄIVÄNÄ.

Sana on sinua lähellä, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi - se on se uskon sana, jota me saarnaamme. Room. 10:8.

Tässä on uskon salaisuus. Tässä on totinen viisaus. »Sana on sinua lähellä.» Joka siis tahtoo löytää Jumalan ja Kristuksen, hän pitäköön sanasta kiinni. Siinä Jumala meidät kohtaa. Siinä löydät Kristuksen. Ei sinun tarvitse vaeltaa ympäri ja etsiä häntä epäselvissä tunteissa, tai tuntemattomissa avaruuksissa, ei korkeuksissa, eikä syvyyksissä. Hän on sinua aivan läsnä sanassa - sanassa, jonka vastaanotat uskolla. Jos sen kätket sydämeesi, silloin on sinulla kaikki, mitä sana sisältää ja lupaa.

Sinun ei tarvitse häälyä ajatuksinesi sinne tänne sanoen: »Jospa tietäisin mitä Jumala taivaissa ajattelee minusta ja mitä hän tahtoo tehdä kanssani! Jospa tietäisin onko nimeni elämän kirjassa! Oi, jospa Jumala jollain tavalla ilmoittaisi itsensä minulle! » Älä puhu sydämessäsi niin. Herra Jumala on jo tehnyt sen mitä nyt halajat. Hän on jo ilmoittanut itsensä ja antanut meille sen sanan, joka kuuluu kaikille, jokaiselle.

Ei hän tee mitään eroa henkilöön nähden, vaan hänen julistamansa armonlait kuuluvat ilman erotusta kaikille. Ymmärrämme maallisissa asioissa hyvin lain pyhyyden. Kun tunnen yhteiskunnan lait, ei minun tarvitse huokailla: voi, kun saisin puhutella hallitsijaa saadakseni kuulla, voinko toivoa hänen armollista suojelustaan. Ei, minä tiedän jo edeltäpäin, kenelle hän on armollinen, keitä hän suojaa. Niitä, jotka noudattavat valtakunnan lakia. Semmoinen on Jumalan sanakin.

Epäusko on syynä siihen, että sanomme, ettemme tiedä mitä Jumala ajattelee meistä. Jumala on sen sanonut sanassaan. Siinä näen, että jollen tahdo ottaa Poikaa Herrakseni, vaan tahdon maailman kanssa elää oman mieleni ja haluni mukaan synnissä ja kevytmielisyydessä, niin minä olen kadotuksen ja tuomion alainen. Jos taas tahdon oman vanhurskauteni kautta lain mukaan ansaita Jumalan armon, niin on tämä ehtona: Tee kaikki, niin sinä saat elää.

Mutta jos yhdessä ainoassakin rikon, olen kirouksen alainen. jos olen lain tuomitsema, neuvoton ja alakuloinen, mutta etsin pelastusta yksinomaan Pojassa, hänen sovitustyössään, enkä enää voi elää ilman häntä, hänen evankeliumiansa, niin, miltä sydämessäni tuntuneekin, tiedän jo olevani puettu hänen vanhurskauteensa ja olen kirjoitettu elämän kirjaan. Mistä minä tiedän kaiken tämän? Sen tiedän Jumalan sanasta. Ketä uskoisin, jollei häntä! Hän on kaikkialla vakuuttanut tämän.

Vakavasti on meidän painettava tämä sydämeemme. Sillä muuten on hyvin vaikeata pysyä uskossa niiden moninaisten kiusausten tähden, jotka meitä täällä maailmassa ahdistavat. Liha on täynnä syntiä, omatunto lain orjuuttama, hurskaitten ihmisten tunteet avonaisena haavana ja Jumala armoineen käsittämätön ja kauas kätkeytynyt. Ja niin kauan kuin olemme maan päällä, on vihollisellamme perkeleellä alituisesti tilaisuutta ja keinoja kiusata meitä. Silloin on meille vahva turva hädässä tarpeen.

Emme saa olla riippuvaisia siitä, mitä me olemme tahi mitä tunnemme, vaan turvautukaamme järkähtämättä suuren Jumalan iankaikkiseen sanaan Tästä kalliista taidosta sanoo Luther: »Tunteminen ja uskominen ei ole sama asia. Sen takia täytyy meidän luopua tunteistamme ja käsittää sana suorastaan kuulolla, sellaisena kun sen kuulemme, sekä piirtää se sydämiimme. Siitä on meidän sitten kiinni pidettävä, vaikka tunnemme synnin sydämessämme, eikä merkkiäkään sen pois ottamisesta näy.»

Tämä on silloin mahdollista, kun järkkymättä uskolla pidämme kiinni Jumalan sanasta. Ja ajattele: kun suuri Herra Jumala, taivaan ja maan Luoja vakuuttaa: »Niin totta kuin minä elän, ei minulle kelpaa jumalattoman kuolema, vaan että jumalaton kääntyisi teiltänsä ja saisi elää.» Kuka kadotuksen alainen syntinen ei luottaisi tähän, pakenisi Herran tykö ja eläisi?

Kun suuri Herra Jumala maailman alusta saakka on ilmoittanut iankaikkisen neuvonsa, että hän ainokaisen Poikansa kautta tahtoi parantaa syntiinlankeemuksen tuottamat vammat, ottaa pois synnin, ja täyttää lain. Kun suuri evankelistain joukko Pyhän Hengen kanssa todistaa kaiken tämän jo täytetyksi, ja kun Herra itse todistaa: »Minä olen ensimmäinen ja viimeinen, minä olin kuollut ja katso, minä elän iankaikkisesta iankaikkiseen - ja minä annan janoavalle elämän veden lähteestä lahjaksi.»

Kuka kadotuksen alainen syntinen ei luottaisi sellaisiin sanoihin, eikä uskalluksella kävisi armoistuimen eteen. Eikö kiusattu kristitty kaikkine kiusauksineen ja heikkouksineen sittenkin antaisi väsyneen sydämensä levätä ja turvaisi semmoisiin sanoihin. Jumalan oma sana on sinua lähellä, sinun suussasi ja sydämessäsi», kun sen uskolla vastaanotat. Sanassa ja sanan kautta omistat Kristuksen ja kaiken autuuden.

Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät koskaan katoa. Amen.


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko: TOUKOKUUN 16 PÄIVÄNÄ.
ViestiLähetetty: 16.05.2015 06:38 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 23.10.2013 17:20
Viestit: 2826
Kuva

TOUKOKUUN 16 PÄIVÄNÄ.

Sillä meidän taistelumme ei ole taistelua verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailman valtiaita vastaan. Ef 6:12.

Silmiemme eteen avautuu tässä kauhistuttava kuva vihollisestamme. Hän on sangen voimallinen, sangen viekas ja rohkea, vieläpä näkymätön, joten hän saattaa olla meitä aivan lähellä meidän sitä aavistamattamme. Tarkatkaamme ensiksi tätä viimeksi mainittua seikkaa. Kun apostoli sanoo: meidän taistelumme ei ole taistelua verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, niin hän ei tarkoita, ettei meidän tulisi kilvoitella omaa pahaa lihaamme ja syntyperäistä turmelustamme vastaan, vaan Paavali tarkoittaa, ettei meillä tässä taistelussa ole ruumiillisia vihollisia, niin kuin muissa taisteluissa, joihin voisimme miekalla iskeä, vaan meidän vihollisemme ovat henkiolentoja, joita emme voi tappaa ja ne ovat näkymättömiä vihollisia, jotka saattavat olla aivan vieressämme meidän sitä huomaamatta.

Tämähän on perin arveluttava seikka. Sitten tahtoo apostoli meille huomauttaa, että nämä viholliset eivät ole heikkoja ja halveksittavia henkiä, vaan päinvastoin hyvin voimakkaita ja pelättäviä, sillä hän kutsuu niitä hallituksiksi ja valloiksi, joka todistaa perkeleellä olevan valtakunnan omine järjestyksineen ja asetuksineen, niin että jotkut pahat ylienkelit ruhtinaina hallitsevat muita pahoja henkiä. Vielä kutsuu hän niitä maailman valtiaiksi, joka myös on kauhistuttava nimi. Niinpä on Kristus itsekin kutsunut perkelettä tämän maailman ruhtinaaksi ja Paavali sanoo häntä tämän maailman Jumalaksikin.

Nämä nimitykset osoittavat, niin kuin me voimme omin silmin nähdä, että perkele kokonaan hallitsee kääntymätöntä ihmismaailmaa, niin että maan valtiaatkin, kuninkaat ja keisarit kuuliaisina alamaisina tottelevat häntä. Me tiedämme myös vihollisemme olevan korkeata alkuperää. Hän on langennut enkeli ja niin rohkea, että hän uskaltaa tahallaan antautua taisteluun suurta Jumalaakin vastaan ja Kristuksen ollessa täällä ihmismuodossa hän uskalsi käskeä itse Herran lankeamaan maahan ja rukoilemaan häntä.

Me voimme käsittää kuinka suuri valta hänellä oli ihmisraukan yli. Kristus vertaakin ihmistä huoneeseen, jota vahvasti haarniskoitu isäntä vartioi. Perkele hallitsee ihmistä, niin kuin tuo haarniskoitu isäntä hallitsee huonettaan. Hänen voimaansa ja palavaa haluansa turmella ihminen kuvaa apostoli Pietari seuraavasti: »Teidän vastustajamme, perkele, kulkee ympäri., niin kuin kiljuva jalopeura, etsien, kenen saisi niellä.»

Tämä on niin kauhea kuvaus vihollisestamme, ettei ole ihme, jos ihmistä huolestuttaa eläminen täällä maan päällä. ja varmaa oli, että ne, jotka eivät pysy Herrassa, epäilemättä joutuvat perkeleen valtaan. Jos Herra jättää meidät oman onnemme nojaan, niin olemme hukassa. Perkele voi joka silmänräpäys syöstä meidät mielettömyyksien ja syntien kauhistuttavaan syvyyteen ja vihdoin helvetin kadotukseen.

Mutta me tiedämme myös, että jollemme jää suruttomuuteen ja luota omaan voimaamme, vaan pysymme vähäisinä lapsina ja heikkoina lampaina Herran edessä, niin ei taistelu riipukaan meidän voimistamme, eikä perkeleenkään voimasta, sillä Herra on itse sotiva meidän puolestamme ja käsissään kantava ja suojeleva meitä kuin karitsojaan. Jos Herra Jumala antaisi perkeleelle hetkeksikin täyden vallan meihin nähden, repisi se silloin meidät kappaleiksi ja heittäisi meidät helvettiin. Kun ei niin ole käynyt, on tämä todistuksena Jumalan uskollisesta ja voimallisesta läsnäolosta. Oi, että tämän ymmärtäisimme!

Tämä taistelu on siis hengellinen taistelu, joka ei riipu meidän voimastamme ja vallastamme. Perkeleen vaarallisin ase on hänen moninainen kavaluutensa ja petolliset paulansa, joilla hän hurmaa ja pettää meitä niin ettemme etsikään apua Herralta, vaan halusta antaudumme viholliselle. Sen takia Raamattu puhuu paljon perkeleen viekkaudesta. Raamatun viimeisessä kirjassa kutsutaan häntä vanhaksi käärmeeksi, joka pettää koko maailman, jopa monta viisasta, oppinutta ja valistunutta ihmistä. Kristus puhuu saatanan syvyydestä ja apostoli sanoo, että hän tekeytyy valkeuden enkeliksi. Tämä todistaa hänen viekkautensa ja juoniensa moninaisuutta. Jumala varjelkoon kaikkia ihmislapsia!

Saatanan syvyyttä vastaan ei riitä mikään inhimillinen viisaus, ei mikään valistus ja valppaus, jollei Jumala itse »kaitsemisellansa kaitse meidän henkeämme». Saatanan syvyyttä vastaan tahdon ainoastaan panna Jumalan syvyyden ja sen »Israelin varjelijan, joka ei torku eikä makaa.


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko: TOUKOKUUN 17 PÄIVÄNÄ.
ViestiLähetetty: 17.05.2015 07:46 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 23.10.2013 17:20
Viestit: 2826
Kuva

TOUKOKUUN 17 PÄIVÄNÄ.

Ja kenkinä jaloissanne se alttius minkä rauhan evankeliumi. Ef. 6:15.

Jokainen Kristuksen sotamies on kutsuttu rauhan evankeliumia levittämään maan päälle. Herra Kristus sanoo: »joka ei ole minun kanssani, hän on minua vastaan, ja joka ei minun kanssani kokoa, hän hajottaa.» Ja Pietari kirjoittaa ei ainoastaan papeille, vaan kaikille kristityille yhteisesti: »Julistakaa sen täydellisyyksiä, joka on pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valoonsa.»

Mutta jos ahkerasti ja uskollisesti todistat Vapahtajastasi, niin joudut moneen vaikeuteen ja vastukseen, jopa saat koko perkeleen valtakunnan vastaasi. Sisäisessä sydämessäsi syttyy yhä useampia palavia nuolia ja perkeleen uskollinen palvelija, maailma syytää sinua vastaan vihaansa ja katkeruuttansa ja käyttää jokaista tilaisuutta hyväkseen syyttääkseen sinua.

Ymmärrä siis, kuinka tärkeät nämä sanat ovat: »Ja henkinä jaloissanne se alttius, minkä rauhan evankeliumi antaa». Samaten kuin sotamiehen on pakko verhota jalkansa voidaksensa käydä läpi raivaamattomien maiden, jotka ovat täynnä orjan teräviä kiviä ja myrkyllisiä käärmeitä, niin täytyy meidänkin olla varustettuina kaikkia niitä katkeria kokemuksia ja kärsimättömyyteen houkuttelevia kiusauksia vastaan, jotka asettuvat tiellemme, kun Kristuksen evankeliumin puolesta kiivailemme. Silloin tunkeudumme tiheän orjantappurapensaikon läpi, jossa monet terävät piikit ja myrkylliset eläimet haavoittavat, repivät ja pistelevät meitä, jollemme ole hyvin varustetut.

Mikä on jalkaimme verhona oleva? Alttius, minkä rauhan evankeliumi antaa. Se on sisäinen, nöyrä, sydämellinen halu ja rakkaus, jonka rauhan evankeliumi antaa. Harjaantuneet kristityt tietävät sen kokemuksesta. Kaikenlaiset kehotukset, nuhteet, vaatimukset ja lohdutukset eivät voi tehdä meistä eläviä evankeliumin levittäjiä, jollei evankeliumi itse ole tehnyt meistä hengessä palavia ja alttiita. Kun sydän on kylmä ja kuollut, niin löydämme aina syitä, joilla puolustamme hengellistä äänettömyyttämme, tai teemme monta päätöstä, joista ei tule mitään.

Mutta kun sydämeni on saanut kokea Jumalan armoa, kun Herra on puhutellut minua ja vakuuttanut minulle, että syntini ovat anteeksiannetut ja on tarjonnut minulle ystävyytensä, silloin sisäinen pakko panee minut puhumaan, en voi vaieta. Minulle käy, kuten kävi Daavidille. Hän sanoo: »Minä uskon, sen takia minä puhun», sekä myös: »Koska minun sydämeni vahvistat, niin minä käyn sinun käskyjesi tietä.»

Mutta koska sana alttius osoittaa, että olemme valmiit, kengät vaikuttavat sen, ettemme niin paljoa aristele kaikkea sitä loukkaavaa terävyyttä, jonka tiellämme kohtaamme, niin kasvattaa se meitä kärsivällisyyteen. Hengellisiin jalkineisiin varustautuminen on siis kasvatusta kestävään kärsivällisyyteen. Silloin vakaasti suostumme siihen ajatukseen, että meidän pitää kärsiä ja että tahdomme kärsiä Kristuksen kanssa. Kuten Pietari sanoo: »Koska Kristuskin kärsi teidän edestänne, jättäen teille esikuvan, jotta noudattaisitte hänen jälkiään» ja että siis tahdotte kärsiä hänen tähtensä. Sillä jollei meillä ole se mieli, niin käy meillekin niin kuin usein näemme käyvän.

Sielut alkavat suurella halulla ja rohkeudella hengellisen kilvoituksensa, mutta kun taistelu käy vakavaksi, niin että todellinen kärsiminen on edessä, silloin poikkeavat ne äkkiä tienpuoleen, muuttavat suuntansa ja äänensä kärsimystä välttääkseen. Sellaiset eivät kelpaa tähän sotaan. Sillä ken tahtoo olla totinen kristitty, ken tahtoo kuulua ristiinnaulitun Kristuksen halveksittuun joukkoon, sen tulee vakavasti uhrautua Kristuksen asian ja evankeliumin puolesta. Hänen tulee, kuten Luther sanoo: »odottaa osakseen kaikenlaista vastustusta, väkivaltaa, konnankoukkuja, ylenkatsetta, kiittämättömyyttä, pilkkaa ja panettelua, vaikka hän tekeekin kaikille hyvää.» Sen takia tulee meidän olla niin varustetut, että voimme kärsiä pahoja, jotta jaksamme kestää mitä ansaitsemattominta katkeruutta ja ilkeyttä ja kärsivällisyydellä murtautua vihollisten rivien läpi.

Mutta jotta voisimme olla näin varustetut, on meidän oltava Jumalan ystäviä, niin että tunnemme hänet sovitetuksi, laupiaaksi Isäksemme. Sitten on sinun painettava mieleesi tämä kallis totuus: Hän pitää joka suhteessa sinusta huolta ja on tietoinen kaikesta, mikä sinulle tapahtuu, niin ettei hiuskarvakaan voi ilman hänen tahtoaan päästäsi pudota. Moni toistaa kyllä näitä sanoja, mutta harvat niitä uskovat. Älkäämme liioin unohtako ja halveksiko näitä Herramme sanoja: »Autuaita olette te, kun ihmiset minun tähteni solvaavat ja vainoavat teitä ja valhetellen puhuvat teistä kaikenlaista pahaa. Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä teidän palkkanne on suuri taivaissa. samoinhan vainottiin profeettoja, jotka olivat ennen teitä.»

Saammeko mekin, kelvottomat, olla mukana tässä Profeettain kunniassa? Jumala, auta meitä heräämään!


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko: TOUKOKUUN 18 PÄIVÄNÄ.
ViestiLähetetty: 18.05.2015 06:59 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 23.10.2013 17:20
Viestit: 2826
Kuva

TOUKOKUUN 18 PÄIVÄNÄ.

Pauhatkoot, kuohukoot sen vedet, täriskööt vuoret sen pauhusta! Sela. Onpa virta, joka haaroinensa ilahduttaa Jumalan kaupunkia, Korkeimman pyhää asuntoa. Ps. 46:4- 5

Tämähän on perin iloinen ja riemua uhkuva laulu. Rohkea sydän, joka Jumalansa kanssa juoksee muurienkin yli, joka kohoaa korkeuksien, vuorien ja myös syvyyksien yli! Tässä ei ole pelon merkkiäkään. ja kuitenkin on tämä iloa uhkuva psalmi kirjoitettu semmoisena aikana , jolloin aallot pauhaten kuohuivat ja jolloin suuret tuskat ahdistivat, kuten 2:sta säkeistöstä luemme.

Kuinka saattaa ihminen sellaisina aikoina olla onnellinen ja rohkea? Katso, kuinka kuninkaallinen veisaaja laulaa: »Jumala on turvamme ja voimamme», niin alkaa tämä meidän psalmi. Ja se päättyy sanoilla: »Herra Sebaot on meidän kanssamme, Jaakobin Jumala on meidän linnamme.»

Näiden asiain pitää tulla todellisiksi meille ja eläviksi sydämessämme. Kun vain silmämme aukenevat ja pilvien lomitse koittaa valo, niin että Jumalan kunnia ja kirkkaus sieltä loistaa, niin me veisaamme ja riemusta hypimme niin kuin Daavidkin. Kun Elisan palvelija, nähdessään hevos- ja vaunujoukkojen paljouden piirittämässä kaupunkia huusi: Voi, mitä me nyt teemme, sanoi Elisa: »Älä pelkää, sillä niitä on useampia, jotka ovat meidän kanssamme kuin niitä, jotka heidän kansansa ovat.» Mutta tämä lohdutus ei vielä tyynnyttänyt pelonalaista palvelijaa. Mitä Elisa silloin teki? Elisa rukoili: Herra, avaa nyt hänen silmänsä, että hän näkisi. Silloin Herra avasi palvelijan silmät, ja hän näki: Katso, vuori oli täynnä tulisia hevosia ja vaunuja Elisan ympärillä. Eikä palvelija enää pelännyt. Siinä kaikki mitä tarvitsemme: Herra avaa silmämme, että näkisimme!

Jumalan kaupungilla ei tässä tarkoiteta mitään ulkonaista seurakuntaa, joka voisi käsittää kokonaisen maan asukkaat, Kristukseen kastettuina. Vaan tämä tarkoitetaan yhteistä, pyhää seurakuntaa, pyhäin yhteyttä, johon kuuluvat kaikki ne, jotka ovat eläviä oksia viinipuussa, Kristuksen elävät jäsenet kaikissa seurakunnissa ja yhdyskunnissa maan päällä. Heillä on Kristuksen sana, Jumalan valtakunnan ainoa välttämätön siemen, ja ovat sen takia hajoitetut ympäri maailman. Katso, Kristuksen elävät jäsenet hajoitettuna sinne, tänne,!

Se on Karitsan morsian, joka täällä vielä vähän aikaa elää vieraassa vihollismaassa kaukana oikeasta kodistaan, yljän kartanosta. Se on Kristuksen ruumis, joka vielä paljon saa kärsiä maan päällä ja odottaa lunastustansa. Se on Herran seurakunta, hyvän Paimenen lauma, hänen laitumensa lampaat. Se on hengellinen huone, rakennettu elävistä kivistä apostolein ja profeettain perustukselle. jossa Jeesus Kristus on kallio kulmakivi. Se on pyhien huonekunta ja Jumalan perhe, joiden parissa Herra elää ja hallitsee, niin kuin isä huoneessaan. Se on Herran istutus ja yrttitarha, jossa hän riemuitsee ruusujen keskellä. Se on elävän Jumalan kaupunki, taivaallinen Jerusalem, esikoisten seurakunta, joiden nimet ovat elämän kirjana.

Tästä Jumalan kaupungista Daavid niin iloisesti ja rohkeasti laulaa: »Pauhatkoot, kuohukoot sen vedet, täriskööt vuoret sen pauhusta! Onpa virta, joka haaroinensa ilahduttaa Jumalan kaupunkia, Korkeimman pyhää asuntoa.»

Mutta onkohan tämä todellisuutta, vai ovatko ne pelkkiä sanoja? Ja mikä on Jumalan kansan tuntomerkki, niiden, jotka Herra tuntee omikseen? Jokaiselle vilpittömille sielulle on tämä kysymys hyvin läheinen. Siihen me vastaamme: Tähän Kristuksen elävään ruumiiseen kuuluu jokainen, joka syntikurjuudessaan, etsien lunastusta, vihdoin on löytänyt ainoan lohdutuksensa, elämänsä ja autuutensa Vapahtajassa, ainoastaan Vapahtajassa, niin että hän, yksin hän on sydämen haluna ja rauhan lähde. Hänen läsnäolonsa on sydämen suurin ilo, mutta jos hän on poissa, täyttää sydämen murhe.

Katso, tämä on morsiamen tuntomerkki. Kristus on kaikille kristityille välttämätön sovittajana ja lunastajana, pyhitykseksi ja vanhurskaudeksi, hän on heille ensimmäinen ja viimeinen. Eikö ihmeellistä, että kaikissa maissa, kaikkina aikoina, kaikissa kansoissa, sukukunnissa ja kielissä, missä kristittyjä löytyy, vaikka ovat niin erilaisia kansan tapoihin ja luonteeseen nähden, he kuitenkin tässä sydämen asiassa kaikki ovat yhtäläisiä. Monessa asiassa sekä lahjoihin, kutsumukseen ja mielipiteisiinkin nähden saattavat he olla hyvin erilaisia, mutta tässä asiassa he ovat yhtä: Kristus, Kristus on heidän elämänsä ja virtensä.

Katso, tämä on se Jumalan kansa, jota tekstissämme kuvataan Jumalan kaupungiksi. Todella ihmeellinen kaupunki! Pieni ja vähäpätöinen ja kuitenkin niin suuri ja ihana. Suuri alaltaan, koko maailman käsittävä, ulottuen pohjoisnavasta etelänapaan. ja sekä sisäiseen olentoonsa että päämääräänsä nähden ylen määrin ihana. Kerran vielä saamme nähdä hajotetut koottuina. Silloin saamme katsella morsianta täydessä loistossaan ja kaunistuksessaan.


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko: TOUKOKUUN 19 PÄIVÄNÄ.
ViestiLähetetty: 19.05.2015 06:51 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 23.10.2013 17:20
Viestit: 2826
Kuva

TOUKOKUUN 19 PÄIVÄNÄ.

Mene veljieni luo ja sano heille, että menen ylös minun Isäni tykö ja teidän Isänne tykö, ja minun Jumalani tykö ja teidän Jumalanne tykö. Joh. 20:17.

Nämä olivat ensimmäiset sanat, jotka ylösnoussut Vapahtaja puhuu täytettyään suuren lunastustehtävänsä. Näillä sanoilla hän erikoisesti tahtoo kiinnittää huomiotamme veli-sanaan, koska hän niin laveasti puhuu siitä: »minun Isäni ja teidän Isänne, minun Jumalani ja teidän Jumalanne.

Kristus ei ennen kuolemaansa sanonut opetuslapsiaan veljiksi. Hän nimitti heitä ystävikseen, osoitti heille rakkautta ja julisti yleisesti sen, joka tekee hänen tahtonsa veljekseen, sisarikseen ja äidikseen, mutta veli-sanaa hän ei opetuslapsistaan käyttänyt, ennen kuin lunastustyö oli täytetty, syntiinlankeemus korjattu, käärmeenpää rikkipoljettu, synti sovitettu, iankaikkinen vanhurskaus hankittu ja ihmisen alkuperäinen lapsenoikeus Jumalan luona uudistettu. Silloin vasta alkaa hän puhutella heitä veljiksi ja sanoo: Minun Isäni ja teidän Isänne, minun Jumalani ja teidän Jumalanne.

Ja nämä sanat, jotka Kristus ensimmäiseksi ylösnousemisensa jälkeen lausui, viittaavat päämäärään, siihen, että hän syntiinlankeemuksessa kadotetun lapsenoikeuden meille uudelleen hankki. Sillä kaikki se, minkä hän teki, nim. synnin sovitus, lain kirouksen pois ottaminen, iankaikkisen vanhurskauden hankkiminen ovat osia ainoastaan suuresta työstä, nim. lapsenoikeuden hankkimisesta.

Alkujaan luotiin ihminen Jumalan lapseksi ja perilliseksi, mutta kun syntiinlankeemuksen kautta tämä lapsenoikeus menetettiin, niin vaimon siemenen piti se jälleen ihmisille hankkia. Lapsenoikeuteen sisältyy autuus, sillä jos me olemme lapset, niin me myös olemme perilliset. Siis lapsenoikeuden hankkiminen oli päämäärä ja sen työn sisältö, jonka Kristus, toinen Aadam, suoritti.

Onko meillä siis nyt lapsenoikeus Jumalan luona? Omistammeko nyt Jumalan rakkauden, jonka lankeemuksessa kadotimme? Herra Kristus itse sanoo. Ne ovat ensimmäiset sanat, jotka hän ylösnousemisensa jälkeen puhuu ja hänelle on vielä erityinen huoli siitä, että ymmärrämme mitä hän sanoo: »Minun veljeni, minun Isäni ja teidän Isänne, minun Jumalani ja teidän Jumalanne» - minun ja teidän! minun ja, teidän! Se, joka ei tässä näe mitään suurta ja, jumalallista, on vallan sokaistu. Kristus, taivaan Herra, Jumalan iankaikkinen Poika, joka tuli ihmiseksi, kuten mekin ja täytti lunastuksen työn, hän sanoo köyhistä, heikoista opetuslapsi opetuslapsistaan: »minun veljeni, minun Isäni ja teidän Isänne!» Niin on Herra esiripun rikkonut ja Jumala ja ihminen ovat taas yhdistetyt. Siten on kadotettu lapsioikeutemme Jumalan tykönä meille hankittu. Niin on Jumalan Poika, kuten apostoli sanoo, tullut esikoiseksi monen veljen keskellä, esikoinen monien veljien joukossa.

Mitä minä kuulen! Kuinka usein lienemmekin tutkistelleet tätä ihmeellistä veljentervehdystä, emme ole päässeet alkuunkaan sen käsittämisessä. Tässä on syvyyttä ja korkeutta, joka käy yli ymmärryksemme. Lahja on liian suuri, sydämemme liian ahdas. Oi sitä Jumalan rikkauden, viisauden ja tiedon syvyyttä! Kuinka tutkimattomat ovat hänen tuomionsa ja käsittämättömät hänen tiensä!

Mutta ehkä joku sanoo: Opetuslapsiansa, noita lähimpiä ja uskollisimpia ystäviänsä, jotka olivat seuranneet häntä kolme vuotta ja jotka olivat hurskaita ja pyhiä, niitä hän vain veljiksensä sanoi. Mitä hyvää meille siitä on? Siihen vastaamme: etkö vielä ole käsittänyt, että veljeys Kristuksen kanssa on samaa kuin lapsenoikeus Jumalan luona. Tämähän oli koko Kristuksen sovintokuoleman päämäärä, joka ei ollut muutamia harvalukuisia ystäviä varten, vaan tehty koko maailman hyväksi. Tosin on käsittämätöntä, että me, vaivaiset syntiset olisimme Kristuksen veljiä.

Mutta mitä Raamattu sanoo? Onko Kristus koskaan katsonut henkilöön? Jumala, kaikkien ihmisten Luoja ja Vapahtaja ei katso henkilöön, vaan hän etsii ihmistä meissä. Ei Kristuksen äitikään ollut erikoisasemassa, vaan kaikki, jotka ihmisnimeä kantoivat olivat samassa asemassa. Ihminen on hänen silmissään kallis, ei se taikka tämä henkilö. Se erotus on kuitenkin tehtävä, että uskovaisten ollessa hänen ilonsa ja riemunsa, epäuskoiset ovat surun lapsia, kaukana hänen helmastaan. Niinpä siis veljenoikeus ei kuulu ainoastaan ensimmäisille opetuslapsille, vaan meille kaikille, jotka heidän sanansa kautta turvaudumme häneen. Oi, sitä suurta kunniaa! Oi, sitä riemun lähdettä! Sanat: »minun veljeni, minun Isäni ja teidän Isänne.. minun Jumalani ja teidän Jumalanne, kuuluvat jokaiselle, joka heidän sanansa kautta uskovat häneen.

Oi sinä rakkauden iankaikkinen lähde, Herra Jeesus Kristus, joka olet lausunut nuo paljon sisältävät sanat: Minun Isäni ja teidän Isänne, minun Jumalan! ja teidän Jumalanne, anna minun luoda edes vähäinen silmäys niiden tutkimattomaan syvyyteen. Sinä, Herra Jeesus, minun veljeni. Minullekin on perintö tallelle pantuna taivaallisen Isän tykönä. En, Herra, voi sitä käsittää, mutta auta minua se uskomaan! Amen.


Ylös
 Profiili  
 
Näytä viestit ajalta:  Järjestä  
Aloita uusi ketju Tämä viestiketju on lukittu. Et voi vastata tai muokata viestejäsi  [ 32 viestiä ]  Mene sivulle Edellinen  1, 2, 3, 4  Seuraava

Kaikki ajat ovat UTC + 2 tuntia


Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa


Et voi kirjoittaa uusia viestejä
Et voi vastata viestiketjuihin
Et voi muokata omia viestejäsi
Et voi poistaa omia viestejäsi

Etsi tätä:
Hyppää:  
cron
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö