kultaomenia hopeamaljoissa

Hengellisiä asioita
Tänään on 11.12.2017 01:59

Kaikki ajat ovat UTC + 2 tuntia




Aloita uusi ketju Tämä viestiketju on lukittu. Et voi vastata tai muokata viestejäsi  [ 28 viestiä ]  Mene sivulle 1, 2, 3  Seuraava
Kirjoittaja Viesti
ViestiLähetetty: 01.07.2015 05:41 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 23.10.2013 17:20
Viestit: 2826
    Kuva


Elämän Leipää

Tervetuloa Roseniuksen Elämän leivän ääreen.
Se on ruokkinut suomenkielisenä Jumalan kansaa jo 1880-luvulta lähtien.

Lähde:Olavi Peltolan kotisivut.

KuvaKuva

HEINÄKUUN 1 PÄIVÄNÄ.

Jumala on meidän kerskauksemme meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, jonka kautta me nyt olemme sovituksen saaneet. Room. 5:11.

Apostoli yhdistää tässä kaiken, mikä autuaallista voi olla, itse kaiken ikuiseen lähteeseen ja alkuun, nimittäin itse Jumalaan ja sanoo: Jumala itse on meillä, Jumala itse on ystävämme ja Isämme. Tästä täytyy kaiken turvan ja autuuden seurata.

Ensiksi Jumala on itse paljoa enemmän kuin kaikki hänen lahjansa. Jumalan ystävyys on taivaan autuutta enemmän. Jumala itse on taivaan aurinko ja autuus, kuten jo täälläkin hänen ystävyytensä on uskovien oikea ilonlähde. Toiseksi kaikki lahjatkin ovat häneen sisältyviä. Hänessä on kaikki vanhurskautemme ja voimamme, hänessä rauhamme ja lohdutuksemme. Jumala on Isämme ja lasten kaikki rikkaus ja turva on Isässä. »Jos olemme lapsia, niin olemme myös perillisiä.» »Kun ei Jumala armahtanut omaa Poikaansa, vaan antoi hänet kaikkien meidän edestämme eikö hän sitten antaisi meille kaikkea hänen mukanaan?»

Ajattele: kun olet suuren kaikkivaltiaan Jumalan ystävyydessä, niin täytyyhän sinun olla joka hetki onnellinen. Jos muutoin oletkin kaikkein köyhin, silloin olet rikkain. Jos oletkin vähin ja halveksittavin, nautit silloin suurinta kunniaa. Jos yksinäinen ja hyljätty, sinulla on nyt kunniallisin seura. Niinpä näemme Daavidinkin ja muiden pyhien riemuinneen itse Jumalassa, joka oli heidän oikea lohdutuksensa ja ylistyksensä. »Minun sieluni iloitsee Herrassa.»

Tahdomme lakkaamatta kerskata Herrasta, sillä hänessä on kaikki, mitä tarvitsemme, niin että sydämissämme sanomme: »Herra, minun kallioni, linnani, lunastajani, minun Jumalani, lohdutukseni, johon minä uskallan, kilpeni, autuuteni sarvi ja varjelukseni.» Täten on kaikkien vanhurskasten tunnettava Jumalansa ja ylisteltävä Hänessä kuten profeetta sanoo: »Herrassa on kaikki Israelin siemen vanhurskautettu ja sen pitää hänestä kerskata.»

»Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, jonka kautta me nyt olemme sovituksen saaneet». Apostoli toistaa yhtenään, että meillä on kaikki tämä armo, turva ja kerskaus vain Herramme Jeesuksen Kristuksen ja hänen sovituksensa kautta. Sangen tarpeellista onkin aina muistaa tätä. Koko meidän lohdutuksemme ja kerskauksemme Jumalasta, hänen ystävyydestään ja iankaikkisesta autuudesta on heti kadonnut, kun käännämme katseemme tästä ainoasta autuutemme kestävästä perustuksesta ja alamme katsoa itseämme. Silloin meidän syntimme ja moninainen kelvottomuutemme kohta esiintyvät. Alakuloisuus valtaa meidät, ilomme ja ylistyksemme Jumalasta ovat lopussa.

Muista siis aina ja alati sitä, että kaikki armo, josta me kerskaamme Jumalassa, että hän kaikkinensa on meidän, perustuu kokonaan Kristuksen lunastukseen, ei meidän hyvyyteemme eli ansioomme. Se perustuu kokonaan iankaikkiseen rakkauteen, että Jumala antoi meille Poikansa meidän vielä ollessamme syntisiä, jumalattomia ja vihamielisiä. Ajattele, mitä merkitsee se, että Jumala ensin luotuaan meidät lapsikseen ja perillisikseen, itse antoi meille Poikansa Vapahtajaksi meidän ollessamme jumalattomia ja vihamielisiä ja että me siten saimme sovituksen hänen Poikansa kuoleman kautta. Tämä on todella syntisraukalle ikuinen lohdutus, joka ei horju eikä häily meidän horjuessamme ja häilyessämme, vaan pysyy lujana aina.

Helpostihan tuon käsittänet, että hän tehtyänsä, mikä on suurempaa, tehden meidät vihollisista ystäviksi, on paljoa ennemmin tekevä vähemmän, nimittäin, koska olemme niin kalliisti sovitetut, on myös meitä kohteleva sellaisina. Ei siis ole katsova syntejämme ja tuomitseva meitä lain mukaan, vaan on oleva meille aina laupias ja armollinen ja myös johtava meidät siihen autuuteen johon hän ensin on luonut meidät ja sitten niin kalliisti lunastanut.

Niin tarpeellista kuin siis ylistys Jumalassa on, t.s. oikean uskonluottamuksen, iloisen ja sydämellisen turvaamisen häneen säilyttäminen on, josta kristityn koko hengellinen elämä riippuu, niin välttämätöntä on myös yhäti vahvistuminen tässä tunnustuksessa: »Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, jonka kautta nyt olemme saaneet sovituksen.» Varsinkin kun sydämemme on jääkylmä Jumalaa kohtaan, kun joudumme hajamielisiksi ja oudoiksi hänelle, ja samalla joku hätä kohtaa meitä ja meidän tarvitsee rukoilla silloin luulemme myös Jumalan olevan jääkylmän meitä kohtaan, luulemme, ettei hän huoli meistä, ei katso meihin eikä kuule rukoustamme. Silloin on tarpeellista muistaa, että tämä kuva Jumalasta on aivan nurja, kauhea irvikuva, syntynyt meidän kylmästä, epäuskoisesta sydämestämme ja perkeleen petoksesta.

Sillä Herra Jumala on ilmoittanut itsensä kokonaan toisin, iankaikkisena äärettömänä rakkautena, joka on antanut oman rakkaan Poikansakin edestämme ja joka nyt ainiaan rakastaa uskoviaan. Hän on laupias Isä, joka on aina meitä läsnä, näkee kaikki tarpeemme ja huolemme ja, vaikka hän toisinaan salaa itsensä ja hänen apunsa viipyy, niin on kuitenkin hänen oma ilonsa tehdä meille hyvää. Jumala ei koskaan voi olla kylmä ja välinpitämätön rakkaan Poikansa kalliisti lunastamista ja hänen vanhurskauttamistaan sieluista.

Herra Jumala, rakas taivaallinen Isä! Sinä, joka meitä olet niin rakastanut, että annoit ainoan Poikasi Jeesuksen Kristuksen meidän edestämme kärsimään ja kuolemaan, sytytä meihin suurempi usko, palavampi rakkaus, vahvista meissä taivaallista mieltä, että ainoastaan sinusta, Herra Jumala, kerskaisimme Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta ja sinussa Jumalamme eläisimme ja sinulle kuolisimme. Amen.


Ylös
 Profiili  
 
ViestiLähetetty: 09.07.2015 09:39 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 23.10.2013 17:20
Viestit: 2826
KuvaKuva

HEINÄKUUN 2 PÄIVÄNÄ.

Kaikki he ovat poikenneet pois, kaikki ovat turmeltuneet, ei ole ketään, joka hyvää tekee, ei ainoatakaan. Ps. 14:3.

Tässä meillä on ylen määrin tärkeä opetus synnistä. Herra opettaa meitä tässä ymmärtämään, että kaikki olemme kadotettuja syntisiä. Siinä olemme kaikki yhtäläiset tätä meidän kaikkien on syvästi miettiminen. Meille kaikille luonteenomaista on, että nähdessämme koko maailman syntiin uponneena pidämme itseämme parempina. Hienot ja nukkuvat maailman lapset eivät saata koskaan uskoa olevansa yhtä suuria syntisiä Jumalan edessä kuin varkaat ja murhamiehet, publikaanit ja portot. Tälle luulolle he perustavat kaiken sen varmuuden ja ylvästelyn, millä he vastustavat kaikkia Jumalan neuvoja heidän pelastukseksensa, kaikkia Jumalan varoituksia parannukseen ja kääntymykseen.

Mutta heränneet ja uskovatkin ovat osallisia tässä luulottelussa. Kauhistuksella nähtyämme syntihätämme ja etsittyämme ja löydettyämme pelastuksen Kristuksessa kuitenkin usein tapahtuu, että unohdamme vielä kantavamme vanhaa turmeltunutta Aadamin luontoa. Luulemme olevamme parempaa sukua kuin nuo törkeät synnintekijät, publikaanit ja portot. Tämä ilmenee siitä kummastuksesta, joka meidät valtaa raskaampien syntien meissä ilmestyessä.

Kun saastaisen sydämemme pimeät syvyydet aukenevat, ja oikein kauhistavia asioita esiintyy, sellaisia näet, joita Kristus sanoo ihmissydämestä nousevan: »Pahoja ajatuksia, murhia, aviorikoksia, haureutta, varkauksia, vääriä todistuksia, Jumalanpilkkaamista» - kun tunnemme itsessämme jotakin tällaista, ihmettelemme ja kauhistumme ja olemme valmiita epäilemään.

Ajattele, kun saamme tuntea häpäiseviä ajatuksia Jumalasta, vieläpä rukouksenkin aikana, niin kuin monet kristityt raskasten kiusausten alaisina tuntevat. Tahi tunnemme hirmuista kylmyyttä Jumalaa kohtaan ja sitä vastoin varsin väkevää rakkautta katoaviin kappaleisiin, vieläpä voimallisia synnin himoja, emmekä näihin nähden ole edes oikein musertuneita, vaan vielä kovia ja huikentelevaisia. Tahi kun olisi rakastettava lähimmäistämme niin kuin itseämme, tunnemme kadehtimista ja hänen terveellisestä nuhteestaan tunnemme vihan ja vainon nousevan - mainitsematta hirmuisinta syntiä, ettemme oikein kunnioita Kristuksen kärsimistä, vaan kuullessamme hänen olleen suomittuna, orjantappuroilla kruunattuna ja ristiinnaulittuna meidän pelastukseksemme ja autuudeksemme rakastamme häntä kuitenkin niin vähän, ja vähäpätöiset asiat ovat meille rakkaammat. Kaikkea tätä tuntiessamme me hämmästymme ja kummastumme. Mistä tämä kummastus? Siitä vain, ettemme uskoneet olevamme niin peräti turmeltuneita.

Olemme nähneet muita Aadamin lapsia synteihinsä uponneina ja kuitenkin itseänsä puolustellen, Jumalan sanan poistyöntäneinä, häpäisevän ja vainoavan Kristusta emmekä ole tätä niin suuresti ihmetelleet. Mutta itseämme olemme pitäneet ikään kuin eri sukuun kuuluvina. On kyllä totta, että Jumalasta syntyneinä olemme saaneet uuden Hengen, Pyhän Hengen. Mutta lihasta syntynyt osa olentoamme on kuitenkin vielä liha ja tämä on vielä yhtä saastainen ja paha meissä kuin muissakin.

Herra opettaa tässä, kuten koko pyhä Raamattukin, synnin olevan jokaisen meidän luonnossamme, olevan jokaisen meidän yhteinen perintömme Aadamista, tahdoimmepa niin tai ei. Ei ole yhtään erotusta kaikki me olemme syntisiä! Herra katsoi taivaasta ihmislapsiin, nähdäksensä, olisiko ketään ymmärtäväistä, joka Jumalaa etsisi. Kaikki he ovat turmeltuneet, ei ole ketään, joka hyvää tekee, ei ainoatakaan. Samoin Jumala jo varhain valitti, että ihmisten pahuus oli suuri maan päällä ja kaikki heidän sydämensä aikeet ja ajatukset olivat pahat. Sellainen ihminen on luonnostaan, nimittäin kaiken Aadamista periytyvän pohjalla.

Jos oikein uskoisimme ja oivaltaisimme tämän, emme joutuisi niin suureen hämmästykseen emmekä epäilykseen huomatessamme tätä itsessämme vaan ylistäisimme päinvastoin Jumalan laupeutta, joka juuri tämän kadotetun tilamme tähden antoi meille Poikansa Vapahtajaksi. On tuiki tähdellistä uskon vakuudessa pysyäksemme, että syvästi painamme mieleemme horjumattomana asiana Aadamin kautta olevamme niin turmeltuneita ja kadotettuja olentoja, että luonnossamme on yksinomaan syntiä, pahuutta ja voimattomuutta, että Herran ajatus meistä on aina ollut tällainen.

Silloin me syvimmissäkin synnin kiusoissa kiiruhtaisimme armoistuimen luo ja sanoisimme: »Minun puoleltani on kaikki kokonaan hukassa, Jumala, älä katso minua, katso Poikaasi!» Silloin aina muistaisimme Jumalan koko mielisuosion olevan vain hänen Pojassaan, kaiken vanhurskautemme olevan yksin hänessä eikä Jumalan ystävyyden koskaan muuttuvan sen turmeluksen tähden, joka meissä on, niin kauan kuin vain pysymme hänen rakkaassa Pojassaan, jossa meillä on paljoa suurempi vanhurskaus ja Jumalan mielisuosio kuin Aadamilla ennen lankeamistaan.

Herra, minun Jumalani! Älä katso minua ja pahuuttani, vaan katso minua hänen sovituspuvussaan! Sillä ilman sitä olen toivottomassa tilassa. Herra, älä katso minua, sillä minä olen pelkkää saastaa. Olen käskyistäsi poikennut ja liittosi rikkonut. Kaikkina hetkinä vaan olen sinun olen sinun edessäsi kelvoton. Älä siis katso minua, vaan Poikaasi ja armahda minua hänen ansionsa tähden! Amen.


Ylös
 Profiili  
 
ViestiLähetetty: 09.07.2015 09:43 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 23.10.2013 17:20
Viestit: 2826
KuvaKuva

HEINÄKUUN 3 PÄIVÄNÄ.

Autuas on se ihminen, jolle Jumala lukee vanhurskauden ilman tekoja Room. 4: 6.

Tämä lause julistaa meille selvin ja vakavin sanoin, että ihminen voi olla vanhurskas Jumalan edessä, vaikka hänessä on vielä synti. Tässä sanotaan suorastaan, että Jumalan vanhurskauttaessa ihmisen tämä ei tapahdu repimällä synnin ihmisolennosta vaan että se tapahtuu hänelle lukemalla. Tämä teksti sanoo vanhurskauttamisen siten, että Jumala omistaa ihmiselle vanhurskauden, jota hänellä ei ole ja sen sijaan antaa anteeksi ja peittää synnit, jotka hänessä ovat.

Kun vanhurskauttamissana olisi voinut olla jollekulle erehdyttävä, käyttää apostoli tässä sanoja: lukee vanhurskauden. Sitten hän selittää saman autuaan toimen Daavidin sanoilla, että vain se ihminen on autuas, jonka synnit ovat peitetyt ja että vain se mies on autuas, jolle Jumala ei lue syntiä. Ajattele, se ihminen on autuas, jolle Jumala lukee vanhurskauden ilman tekoja ja jolle hän ei lue syntiä.

Onhan siten sanottu, vanhurskautta ei ole olemassa autuaassa ihmisessä, sillä silloin sitä ei olisi tarvinnut »lukea» hänelle. Mutta sitävastoin näemme syntejä vielä olevan autuaassakin ihmisessä, koska sanotaan, ettei niitä hänelle lueta vaan että ne peitetään.

Tämä on nyt tosin koko Raamatun suuri ydinoppi, joka perustuu Jumalan ilmoitukseen Kristuksen välitystoimesta ja hänen vanhurskautensa lukemisesta. Mutta tässä meillä on se selvissä ja täsmällisissä lauseissa, jotka kerrassaan kokonaan kumoavat väärän perusteen, jolla sielunvihollinen niin usein on eksyttänyt ihmisiä, että meidät muka vanhurskautetaan sillä tavoin, että me itse tulemme synnittömiksi.

Tätä vastaan apostoli nimenomaan lausuu Jumalan vanhurskauttavan meidät siten, että hän meille lukee vanhurskauden ilman, että me itsessämme olemme tai tulemme vanhurskaiksi tai synnittömiksi maan päällä, jotta alati on tarpeen, että synnit annetaan anteeksi, peitetään.

Jos nyt siis olemme käsittäneet, ettemme ole vanhurskaita siten, että synti olisi juurineen revitty olennostamme ja että itse täydellisesti pitäisimme lain, vaan että se on tapahtunut »lukemisen» eli omistamisen kautta, varokaamme silloin lankeamasta toiseen yhtä suureen erehdykseen, nimittäin ajattelemaan Jumalan lukevan meidät vanhurskaiksi, vaikkemme todenperäisesti sellaisia olekaan. Ei, ylistetty olkoon Herran Jeesuksen nimi! Olemme todella vanhurskaat hänen kauttaan.

Kun emme ole oikein valveilla näkemään Jumalan olennon täydellisyyttä, uneksimme sellaista vanhurskauttamista, jolla Jumala tekemällä jonkinlaisen myönnytyksen pyhistä sanoistaan ja tuomioistaan pitäisi meitä vanhurskaina, vaikkei meissä olekaan todellista vanhurskautta: täydellistä lain täyttämistä ja nuhteettomuutta lain edessä.

Tuo ajatus Jumalasta on sangen häpeällinen, että hän harjoittaisi laupeutta oikeuttaan sortamalla. Kokonaan toisin opettaa apostoli. Jumala on julkiasettanut Poikansa »olemaan sovituksen välineenä uskon kautta hänen veressään, osoittaaksensa vanhurskauttaan», kuten sanat kuuluvat Room. 3. »Jotta itse olisi vanhurskas ja vanhurskauttaisi sen, jolla on Jeesuksen usko.» Ja Room. 5. hän nimenomaan sanoo, että yhden kuuliaisuuden, yhden vanhurskauden kautta meidät vanhurskautetaan. Se ei tapahdu yhdenkään lain kirjaimen perustuksella, vaan kokonaan ja täydellisesti täyttämällä kaikki lain käskyt ja tuomiot, jotka Välittäjä teki niin täydellisesti meidän puolestamme ja meidän sijassamme, niin kuin itse olisimme kaiken tehneet ja kärsineet lain mukaan.

Ihminenkin voi siten täyttää toisen velvollisuuden, esim. maksamalla veljensä velat, että velallinen tulee todella aivan velattomaksi ja vapautetuksi - niin että hänet luetaan ja hän todella on vapaa velasta hyvän veljensä suorituksen vuoksi. Paljon enemmän Herran Jeesuksen täydellinen suoritus meidän puolestamme on tekevä meidät todella vapaiksi ja vanhurskaiksi, vaikkemme itse voi lakia täyttää.

Sen vuoksi emme saa siten ymmärtää sanoja »lukea vanhurskaus», kuin Jumala lukisi meidät vanhurskaiksi, vaikkemme todella ole, vaan tarkoitus tässä on vain, että toisen vanhurskaus on meille lahjoitettu ja luettu, vieläpä niin todellisella ja täydellisellä tavalla, että totisesti olemme vanhurskaat.

Herran pyhä laki ei ole yhtään kärsinyt majesteettioikeudessaan. Sen vaatimukset ovat täytetyt kaikessa niiden rajattomassa laajuudessa. Sen tuomiot ja rangaistukset ovat kärsityt kaikessa niiden kauheudessa. Lyhyesti: Jumala on oikea uskovan vanhurskauttaessaan. Sillä hän lukee meille todellisen vanhurskauden, se ei ole ajateltu eikä teeskennelty. Viimeisenä päivänä hän on koko maailman edessä kutsuva uskovansa vanhurskaiksi ja täydellisen oikeutensa nojalla antava heille vanhurskauden kruunun.

Herra Jeesus! Sinussa olen minä puhdas ja tahraton, kuinka likainen itsessäni olisinkin. Sinussa olen minä jo täällä uskon kautta hyvä ja pyhitetty. Kaikki sinun omasi on meidän ja meidän omamme on sinun. Sinun vanhurskauteesi pukeutuneina olemme autuaat elämässä ja kuolemassa. Herra, vahvista uskoamme! Amen.


Ylös
 Profiili  
 
ViestiLähetetty: 09.07.2015 09:44 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 23.10.2013 17:20
Viestit: 2826
KuvaKuva

HEINÄKUUN 4 PÄIVÄNÄ.

Ystävä, kuinka tulit tänne sisälle, vaikka sinulla ei ole häävaatteita? Matt. 22:12.

Kristus sanoo, että »taivasten valtakunta», so. hänen armovaltakuntansa maan päällä on verrattava häihin, jotka kuningas laittoi pojalleen. Tänne hän kutsui useita. Mutta enimmät ylenkatsoivat kutsun ja puolustelivat esteitänsä, toisen esteenä olivat kaupat, toisen pellot, kolmannen puoliso. Kaikki eivät kuitenkaan hyljänneet kutsua, monet noudattivat sitä, häähuone täyttyi vieraista.

Mutta nyt sanoo Kristus, että juuri näiden joukossa, jotka olivat noudattaneet kutsua, tulleet häihin ja istuivat pöydän ääressä, oli myös mies, jolla ei ollut häävaatteita, vaan istui siellä omissa vaatteissaan ja että hänet vain sen vuoksi sidottiin käsistä ja jaloista ja heitettiin ulkoisimpaan pimeyteen.

Mitä tämä onkaan? Mitä Herra tarkoittaa? Mieshän oli tullut häihin, ei kuulunut ylenkatsojiin, jotka jäivät tulematta, vaan istui hääpöydän ääressä muiden onnellisten vieraiden seassa. Mitä merkitsisi tämä muuta, kuin että on ihmisiä, jotka eivät vain ole tunteneet Hengen kutsua sydämissään, vaan myös sikäli noudattaneet sitä, että ovat alkaneet etsiä autuuttaan, luopuneet entisistä turhista teistään ja taloistaan, elintavoistaan ja seuroistaan ja yhdistyneet uskovien kera seurusteluun, tapoihin ja toimiin, Jumalan sanan lukemiseen, kuuloon, hengelliseen laulantaan, rukouksiin ja tutkisteluihin, johonkin kristilliseen toimintaan, lyhyesti kaikkeen, mikä katsotaan enin kuuluvaksi vakavampaan jumalisuuteen kuin joukon on. Sillä on mahdotonta, että tuo mies merkitsisi suurta surutonten joukkoa keskuudessamme missä olisivat sitten ne, jotka kuulivat kutsun eivätkä tulleet? Pakanat, joilla ei ole sanaa, eivät ole kuulleet kutsua.

Huomaamme siis, että tuo mies on uskonnollinen mies, kuvaa uskonnollista kansaa kristinuskovien seurakunnassa, koska hän oli häissä eikä ollut ylenkatsonut kutsua - ja kuitenkin näiltä puuttuu jokin niin oleellinen, että heidät heitetään ulkoisimpaan pimeyteen.

Aivan samaa kuin tuo mies, merkitsevät myös viisi neitsyttä häissä, joilla ei ollut öljyä astioissaan. (Matt. 25) Siitä sanoo Kristus, että taivasten valtakunta on kuin kymmenen neitsyttä, jotka ottivat lamppunsa ja lähtivät ylkää vastaan. Koko sinä aikana, jolloin he odottivat, ei huomattu mitään erotusta älykkäiden ja tyhmien välillä. He olivat vain kaikki neitsyitä, kaikilla oli lamppunsa, kaikki olivat lähteneet ylkää vastaan, kaikki odottivat iloista pääsyä hänen kanssaan hääsaliin, kirkkauteen. Mutta yösydännä huudon kuuluessa: »Katso, ylkä tulee!» vasta selkeni se asia, että puolelta heistä öljy puuttui, että heidän lamppunsa eivät palaneet. Niin he jäivätkin iankaikkisesti hääilosta osattomiksi.

Mutta vielä hirmuisemmin ja voimakkaammin tämä on ilmaistu Joh. 15, missä Kristus sanoo: Minussa olevat oksat, jotka eivät kanna hedelmää heitetään pois. Jokainen miettiköön, mitä tuo sana voi sisältää. Herra sanoo myös ilman vertauksia (Matt 7), kuinka paljon voidaan tehdä hänen nimessään ja olla kuitenkin väärintekijöitä, kuinka voidaan hänen nimessään ennustaa, hänen nimessään tehdä merkkejä ja ihmeitä kuten ajaa ulos riivaajia, herättää kuolleita, lyhyesti, tehdä monta voimatekoa. Sardeen piispa oli sekä opissa että vaelluksessa sellainen, että häntä yleensä pidettiin elävänä sieluna, mutta ei kuitenkaan ollut: »Sinulla on se nimi, että elät, mutta olet kuollut.»

Kuka ei tällöin joutuisi pelkoon, kun Jeesus puhuu sellaisia sanoja! Oikeamielisimmät ja henkevimmät kristityt on niiden sanojen edessä usein vallannut suuri pelko, että he mahdollisesti ovat väärällä tiellä ja he ovat hartaasti ja sydämensä voimasta huutaneet, »Tutki minua, Jumala, ja katso, olenko pahalla tiellä.» Sinunko vain ei tarvitsisi pelätä, ei tarvitsisi tarkata näitä Kristuksen sanoja! Mutta käymme nyt tutkimaan, mitä on näiltä uskovilta puuttunut, joiden loppu on tullut niin hirveäksi.

Häävaatteet? »Sinulla ei ole häävaatteita!» Mitähän se merkinnee? Ilm. 19 on kirjoitettuna, että Karitsan häissä morsiamen annettiin pukeutua aivinaan, loistavaan ja puhtaaseen ja sitten lisätään: »Se aivina on pyhien vanhurskauttamus.» Mikä tämä pyhien vanhurskauttamuspuku on, näemme edelleen seitsemännestä luvusta, jossa autuaasta valkopukuisesta joukosta selitetään: »Nämä ovat ne, jotka tulevat siitä suuresta ahdistuksesta, ja he ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä. Sentähden he ovat Jumalan valtaistuimen edessä.» Laodikean penseälle opettajalle Kristus sanoo: »Minä neuvon sinua ostamaan minulta valkeat vaatteet, jotta niihin pukeutuisit, ja alastomuutesi häpeä ei näkyisi.»

Ne, jotka ovat häissä, mutta istuvat siellä omissa vaatteissaan eivätkä ole Kuninkaan hääpuvussa, ovat siis sellaisia uskovia, jotka enemmän tai vähemmän vakavina, hartaina ja jumalisina kuitenkin vielä kulkevat vain omassa vanhurskaudessaan, eivät vielä koskaan ole oikein tunteneet syntiään, eivät koskaan ole tulleet riisutuiksi omasta hurskaudestaan ja puetuiksi toisen, nimittäin Kristuksen vanhurskauteen eivät ole koskaan vielä sydämestään ja autuaasti häveten voineet tunnustaa: »Olen Karitsan kuolemassa ja veressä kyliin autuas, pyhä, puhdas ja hyvä.»

Kallis Jeesus, Sinä viaton Jumalan Karitsa, joka pois otat maailman synnit, armahda meitä! Kuinka meille tuottaakin tuskaa oma syntisyytemme, niin meidän sydämellemme on ikuinen lohdutus, että sinä Jeesus rakastat meitä. Meidän pelastuksemme on sinun ristissäsi, sinun kuolemasi kautta me saamme elää. Ota sinä, Jeesus, meidän sydämemme, ole sinä sielumme ainoa kaipaus! Amen.


Ylös
 Profiili  
 
ViestiLähetetty: 09.07.2015 09:44 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 23.10.2013 17:20
Viestit: 2826
KuvaKuva

HEINÄKUUN 5 PÄIVÄNÄ.

Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet herättänyt kuolleista, niin sinä pelastut. Room. 10:9.

Tässä sanotaan nimenomaan, että pelastut ainoastaan tämän kautta: jos sydämessäsi uskot ja suullasi tunnustat Jeesuksen Herraksesi ja kuolleista herätetyksi. Niin likeisesti ja varmasti riippuva on pelastus »uskon sanasta». Jos vain tämän käsität sydämessäsi, niin että elävällä tavalla uskot Jeesukseen ja tunnustat hänet sekä taivaasta tulleeksi »Herraksi» että myös täydelliseksi Vapahtajaksesi, joka on »kuolleista herätetty», niin pelastut.

Mutta huomatkaamme tarkoin, että apostolin lausuessa suuren vakuutuksen: Sinä pelastut, hän tässä osoittaa ensiksi oikean uskon tunnusomaisen merkin sekä myös erään uskon välttämättömän harjoituksen. Autuaaksitekevän uskon merkkinä on, että sen kautta tulet Jeesuksen ystäväksi, joka sydämen kyllyydestä tunnustaa häntä ja pyytää hänen valtakuntaansa edistää. Mutta tunnustuksesta puhkeaa myös välttämätön uskon harjoitus, niin totta kuin elävä usko aina synnyttää sydämessä sekä sisäisen halun ja tarpeen puhua Jeesuksesta, josta nyt on tullut sydämen aarre, että rakkauden uutteruuden hänen kunniakseen ja sielujen pelastukseksi. Että tunnustuksella tässä tarkoitetaan tuota vapaata, elävää sydämen uskon ilmausta, ei mitään pelkästään suun tunnustusta tai lapsuudessa opittua ja kirkoissa luettua, jonka tunnustuksen kaikki uskottomatkin osaavat esittää - sen me heti ymmärrämme.

Sillä ensiksi me tiedämme, että Raamatun sanat aina ovat vakavasti tarkoitetut, että Raamatun puhuessa autuaaksitekevästä uskosta tai tunnustuksesta aina tarkoitetaan elävää uskoa ja totista tunnustusta, sitä, jota »suu puhuu sydämen kyllyydestä». Mutta sitä paitsi apostoli on tässä nimenomaan lisännyt sanat: ja uskot sydämessäsi. Tässä siis puhutaan sellaisesta tunnustuksesta, että »uskot sydämessäsi» ja sentähden puhut kuten jo Daavid sanoo: »Minä uskon, sentähden puhun.»

Mitä uskova sielu sitten tunnustaa Jeesuksesta? Että hän on Herra, sanoo apostoli. Tämä on ensimmäinen, meidän on uskottava ja tunnustettava, että syvästi halveksittu, kidutettu ja tapettu Jeesus on »taivaan Herra», on Jumalan lähettämä tuomitsemaan eläviä ja kuolleita. Yksinomaan siinä, että Jeesus on Herra, on kaikki, mitä uskomme ja tunnustamme hänen persoonastaan ja olennostaan ja mitä emme ilman Henkeä voi oikein uskoa ja tunnustaa, kuten apostoli sanoo: »Kukaan ei voi sanoa: »Jeesus on Herra», jollei puhu Pyhässä Hengessä.» Apostoli puhuu tässä sellaisesta tunnustuksesta, joka tulee Hengen työstä sielussa. Sillä Hengen valaisulla voimme jo sydämestä uskoa, minkä kerran kaikki kielet tulevat tunnustamaan, että Jeesus Kristus on Herra, Isän Jumalan kunniaksi.

Mutta uskovalla sielulla on vielä tärkeä tunnustus Herrasta. Tämä on. »että Jumala on hänet herättänyt kuolleista.» Tähän lyhyeen tunnustukseen Kristuksen ylösnousemuksesta sisältyy kaikki, mitä uskova sielu tarvitsee täydelliseksi turvakseen ja pelastuksekseen. Mitä apostoli tässä sanoo pelastetun sielun uskovan ja tunnustavan, nimittäin että Jeesus »on Herra»,

Ja että »Jumala on hänet herättänyt kuolleista», sisältää kaiken, mitä autuaaksitekevään uskoon kuuluu. Asia on siis sama kuin lyhyesti lausutut: »uskoa Jeesukseen», »jolla Poika on», »syödä hänen lihansa ja juoda hänen verensä». Koko Raamattu todistaa sellaisesta uskosta Kristukseen, että »jokainen, joka uskoo häneen, ei ole hukkuva, vaan on saava iankaikkisen elämän.»

Niin pelastut. Ajatelkaamme toki, mitä tuo sana sisältää - pelastettu! Niin pelastetut! Voinko pelastua, olla ikuisesti vapahdettu ja autuas Jumalan taivaassa? Tiedänkö asiasta jotain varmaa? Näiden kysymysten pitäisi tehdä meille tekstimme erinomaisen tärkeäksi. Tässä apostoli puhuu niin kuin olisi aivan varmaa ja ratkaistua, kuka on pelastuva. Niin onkin. Apostoli sanoo selvästi, että jos olet sellainen tunnustaja, joka vain sydämen uskosta elvyt tunnustamaan Vapahtajasi, samalla kuin sinulla myös aina on useampia tämän elävän uskon merkkejä, niin on ilmeistä, että »pelastut». Nyt vain muutamia vuosia tai päiviä surun alhossa, niin olet oleva Jumalan ikuisissa rauhan majoissa!

Niin ylen suurta kuin onkin, lausuttakoon kuitenkin: Kaikki Jumalan sana todistaa aivan epäämättömästi, että niin totta kuin loppuun asti elät tässä uskossa Jeesukseen, että vain uskosta saat innon myös tunnustaa häntä, niin olet yksi niistä, jotka kerran ovat hänen oikealla puolellaan ja kutsutaan omistamaan sitä valtakuntaa, joka on meille vahvistettu maailman alusta.

Huomaa painokkuus, millä apostoli tässä säkeistössä käyttää sinä sanaa, suusi, sydämesi. Hän antaa sillä aihetta jokaiselle lukijalle tutkia itseänsä kysymyksellä: Olenko minä sellainen uskova? Onko minulla suussani tunnustus, josta tässä puhutaan? Onko minulla tapana puhua Kristuksesta, ja teenkö vain sydämeni uskosta? Meillä on siinä määrässä varmuus pelastuksesta, kuin on vilpittömästi totta, että sydämessämme uskomme Jeesukseen ja suullamme hänet tunnustamme.

Sentähden, jokainen, joka tunnustaa minut ihmisten edessä, hänet minäkin tunnustan Isäni edessä, joka on taivaissa. Mutta joka kieltää minut ihmisten edessä, hänet minäkin kiellän Isäni edessä, joka on taivaissa.


Ylös
 Profiili  
 
ViestiLähetetty: 09.07.2015 09:46 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 23.10.2013 17:20
Viestit: 2826
KuvaKuva

HEINÄKUUN 6 PÄIVÄNÄ.

Pitäkää pyhien tarpeita ominanne. Room. 12:13.

Tämä kehotus sisältää, että kristittyjen tulee katsoa köyhien uskonveljiensä tarpeet omiksensa, olla yhtä alttiita auttamaan veljiään kuin itseäänkin. Meillä tulee olla niin todellinen ja sydämellinen rakkaus, että toteutuu sanan mukaan: »Kun yksi jäsen kärsii, kärsivät kaikki.» Niin toteutuu suuri rakkaudenkäsky: »Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.»

Kun apostoli erityisesti mainitsee pyhät, opimme tässäkin, kuten Gal. 6: 10, että vaikka meidän yleisen rakkaudenlain mukaan on »tehtävä hyvää kaikkia kohtaan», meidän kuitenkin on hyvää tehtävä »varsinkin uskonheimolaisiamme kohtaan.» Tosin osoittaa meille tämä lause pyhien tarpeista, että omaisuuden yhteisyys, joka toimeen pantiin ensimmäisessä seurakunnassa, jo oli lakannut epäilemättä sen väärinkäytöksen tähden, jota laiskurit seurakuntaan päästyään jo aikaisin harjoittivat. Myös opimme siitä, että meidän on annettava harkiten, ei tukeaksemme laiskuutta ja paheita, vaan ainoastaan »hätään» tai todelliseen tarpeeseen. Mutta tämä tuleekin meidän mitä auliimmin tehdä, nimittäin »ottaa osaa pyhien tarpeisiin», lempeällä, veljellisellä rakkaudella tukea niitä, jotka ovat todellisessa tarpeessa eivätkä väärinkäytä avustusta laiskuuteen ja ylellisyyteen.

Mutta kutka ovat nyt »pyhät», nuo »pyhien köyhät», kuten apostoli heitä Room. 15: 26 nimittää? Oppisimmepa kerrankin oikein ymmärtämään sanan »pyhä»! Kaikkialta apostolien kirjeistä huomaamme, että korkealla pyhien nimityksellä tarkoitetaan kaikkia uskovia kristittyjä. »Pyhiksi» ei nimitetä vain joitakuita erityisesti eturivin kristityitä, kuten apostoleja tai profeetoita, vaan kaikkia, jotka Henki on uuden syntymisen kautta maailmasta valinnut ja Jumalalle erottanut, mikä vastaakin pyhä-sanan alkuperäistä merkitystä. Nämä uudestisyntyneet sielut ovat kaksinkertaisessa merkityksessä Jumalan edessä totisesti pyhät. Ensin he ovat omistaneet Kristuksen täydellisen pyhyyden, ja toiseksi Hengen pyhitys on heissä alkanut.

Nämä molemmat asiat apostoli yhdistää sanoihin: he ovat pyhitetyt Herran Jeesuksen nimessä ja Jumalamme Hengen kautta. Me olemme siis Jumalan pyhiä, vaikkemme itsessämme synnittömiä kuten näemme Daavidin ensin valittavan suurta syntisurkeuttaan ja sitten jatkavan: »Tämän tähden kaikki pyhät rukoilevat sinua oikealla ajalla.»

Vain Kristuksessa me olemme täysin pyhät, mistä Luther tekstimme johdosta lausuu voimakkaat ja mieliinpantavat sanat: Paavali puhuu tässä pyhistä maan päällä, s.o. kristityistä kutsuen heitä pyhiksi Jumalan armon kunniaksi, jonka kautta he ilman mitään tekoja ovat uskossa pyhät. Sillä olisi suuri häpeä ja Jumalan pilkka, jos kristitty kieltäisi olevansa pyhä. Sillä hän tunnustaisi, ettei Kristuksen veri, Jumalan sana, Henki ja armo, niinpä, ettei Jumala itse olisi pyhä, minkä kaiken Jumala kuitenkin hänen hyväkseen on antanut hänen tullakseen pyhäksi.»

Nämä ne ovat nyt pyhiä. Näiden tarpeisiin on meidän niin sydämellisesti osaaotettava, kuin olisivat ne omamme ja niin muodoin koetettava auttaa tai huojentaa hätää. Jollemme sitä tee, vaan säilytämme kaiken, mitä omistamme vain itseämme varten. niin emme todellakaan silloin elä Jumalan rakkaudessa. On aivan toista, että voimme heikkoudesta hairahtua tai muuten olla tai tehdä sitä, mitä emme tahdo. Mutta jollei meillä ole emmekä osoita rakkautta, niin todistaa se vielä vaarallisempaa, ettemme nimittäin elä Jumalan rakkaudesta. Kuten Johannes nimenomaan lausuu: »Jos nyt jollakin on tämän maailman hyvyyttä ja hän näkee veljensä olevan puutteessa mutta sulkee häneltä sydämensä, kuinka Jumalan rakkaus saattaa pysyä hänessä?»

Ahkeroikaa vieraanvaraisuutta. Tämä kehotus kohtaa meitä, usein (katso Hepr. 13 1 Piet. 4) siitä syystä, että ensimmäiset kristityt vainon aikana usein joutuivat häädetyiksi kodeistaan ja vaelsivat vieraille seuduille, jonka ohessa siihen aikaan ei ollut monia matkustavien majapaikkoja. Sellaisia pakenevia kristityitä piti nyt uskonveljien iloisella ja alttiilla rakkaudella ottaa asuntoonsa, vieläpä tavoitella saadakseen sen tehdä.

Mutta vaikka ajanolot paljon muuttuvatkin, pysyy kuitenkin aina paikallaan suuri rakkaudenlaki: meidän on kaikissa mahdollisissa tapauksissa palveltava lähimmäistämme. Rakkautta ei ole osoitettava vain kauniilla sanoilla, vaan teolla ja toiminnalla, tarpeen tullen vaivalla ja uhrauksillakin Asunnon antaminen voi nytkin usein tulla asiaksemme. Joskin tämä väliin tuottaa hiukan vaivaa, vaan ei kuitenkaan ole meille mahdotonta, on meidän aina iloisin sydämin ja mielin tässäkin osoitettava palvelusta tarvitsevalle veljelle. Pietari muistuttaa vielä, että sen tulee tapahtua nurkumatta. Samaa toivomme itsekin kokevamme tarvitessamme lähimmäisemme palvelusta.

Pääkäsky suhteessa lähimmäiseemme onkin: »Mitä te tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää tekin samoin heille.»

Herra Jeesus, Sinä tulit maailmaan palvelemaan, ei palveltavaksi, kantamaan heikkoutemme ja kuormamme ja kärsimään kaikki muukalaisuuden tuskat. Anna suuren rakkautesi sytyttää meissä kestävä rakkaus, niin että lähimmäistämme rakastamme, häntä ilomielin palvelemme. Suo meidän alati muistaa, että sinun rakkautesi on meidät pelastanut! Amen.


Ylös
 Profiili  
 
ViestiLähetetty: 09.07.2015 09:47 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 23.10.2013 17:20
Viestit: 2826
KuvaKuva

HEINÄKUUN 7 PÄIVÄNÄ.

Minä sanoin: »Minä tunnustan Herralle rikokseni», niin sinä annoit anteeksi syntivelkani. Ps. 32:5.

Eikö tämä ole lyhyt yhdistys koko Raamatun opista köyhän syntisen armoituksesta? Selvin sanoin sekä lukemattomilla esimerkeillä on Jumala aina maailman alusta vakuuttanut Aadamin lasten tällä tiellä tulevan hänen armonsa osallisuuteen. Tarkastakaamme siis hyvin näitä sanoja. David sanoo: »Minä tunnustan Herralle rikokseni niin sinä annoit anteeksi syntivelkani.»

On helposti ymmärrettävää, että tässä ei ole kysymys vain ulkonaisesta, satunnaisesta tai ulkoa luetusta synnintunnustuksesta, vaan tässä puhuu murheellinen, kurja syntinen. Kuitenkin on erotettava erilaiset murheet. Moni tunnustaa syntinsä jommoisellakin murheella, jonkinmoisella katumuksellakin ja kuitenkin vaeltaa pimeydessä. Tästä on esimerkkinä kuningas Saul tunnustaessaan: »Minä olen syntiä tehnyt rikkoessani Herran käskyn ja sinun sanasi», mutta ei koskaan etsinyt täyttä sovitusta ja yhteyttä Jumalassa. Edelleen farao, joka sanoi: »Minä olen syntiä tehnyt Herraa Jumalaanne vastaan ja teitä vastaan.» Mutta koko hänen tunnustuksensa johtui vain siitä, että jo kahdeksas vitsaus kiusasi ja peljästytti häntä eikä se johtunut mistään halusta tulla täydelliseen sovitukseen Israelin Jumalan kanssa. Myös Kain tunnusti: »Rangaistukseni on suurempi, kuin että voisin sen kantaa.» Mutta samalla hän kulki pois Herran kasvojen edestä eikä etsinyt hänen armoaan. Samoin Juudas puhkesi katkeralla tuskalla sanomaan: »Tein synnin, kun kavalsin viattoman veren.» Huomaamine kaikista näistä esimerkeistä, että oikeaan synnin tunnustamiseen vaaditaan täydellinen kääntymys tai parannusmurhe, vaaditaan Hengen työtä sielussa, jonka kautta itse synti rikoksena Jumalaa vastaan meitä murehduttaa, ja meidän siksi tarvitsee vuodattaa sydämemme Herralle, tunnustaa syntimme ja anoa anteeksiantamusta.

Moni suruton synnin orja voi siis, kuten olemme nähneet, joskus tunnustaa syntinsä katkeralla tuskalla, mutta vain sen surullisten seurausten takia. Ei itse synti rikoksena Jumalaa vastaan sureta häntä, hän ei myöskään tunne mitään huolta tulla täyteen yhteyteen Jumalan kanssa, vaan hän tuntee vain satunnaista tuskaa synnin seurauksista. Siksi hän jääkin jatkuvasti synnin orjaksi.

Oikea synnintunnustus vaatii näin ollen, että Jumalan ääni on tavannut ja herättänyt omantunnon ja asettanut sielun hänen vanhurskaan tuomionsa alaiseksi. Mutta myös sitä, että ihminen, Jumalan armollisen sovituskutsun, evankeliumin armolupausten nojalla toivoo armahtavaisuutta ja siksi käy armoistuimen luo laupeutta pyytääksensä. Joka ei ollenkaan ole armosta tietoinen, vaan vain synnistä ja tuomiosta, ei lähesty Jumalaa.

Synnin tunnustukseen vaaditaan siis kipinä uskoa. Niin kauan kuin Aadam ja Eeva vain tunsivat synnin ja tuomion, he pakenivat Jumalan kasvoja. Niin oli Daavidinkin laita jonkun aikaa, kun hän vältti Jumalaa eikä tahtonut tunnustaa syntiään, mutta riutui ja kuihtui jokapäiväisestä valituksestansa. «Mutta», hän sanoo, »minä sanoin: Minä tunnustan Herralle rikokseni niin sinä annoit anteeksi syntivelkani.»

Joka tahtoo nähdä, mitä oikealla synnintunnolla ja synnintunnustuksella tarkoitetaan, katsokoon Daavidia 51:nnessä psalmissa. Tahdomme vain merkille panna kaksi kohtaa hänen sydämenpurkauksissaan. Vaikka hän puheenaolevalla julkisynnillään oli tehnyt suuren pahennuksen ihmisten edessä ja eritoten Uuriaa kohtaan hirmuisen vääryyden, oli kuitenkin Jumala ja syntisyys hänen edessään kipeimpänä hänen sydämellään, että hän ikään kuin unohtaa kaiken rikkomuksensa ihmisiä kohtaan ja sanoo Herralle: Sinua ainoata vastaan olen minä syntiä tehnyt, ja mikä sinun silmissäsi on pahaa, tein minä.

Tässä on oikean jumalaapelkäävän sydämen kuva. Toiseksi ei vain törkeä synninilmaus häntä murehduta, vaan hän tuntee ahdistuksella itse luonnon pahuuden, menee itse alkulähteeseen sanoen: Katso, minä olen synnissä syntynyt, ja äitini on minut synnissä siittänyt. Juuri tämä, itse luonnon pahuuden, koko olentonsa turmeluksen tunteminen on kaikkein tärkein. Niin kauan kuin tarkataan vain joitakin synninpurkauksia, mutta ei tunneta itse sydämen, itse olennon syntisyyttä, voidaan aina tuudittautua väärään lohdutukseen ilman että koskaan tullaan itsessään täysin kadotetuiksi eikä sen vuoksi myöskään täysin vapautetuiksi ja autuaiksi Kristuksessa.

Tähdellisintä oikeassa synnin tuntemisessa on siis, että tuntee itse sydämen turmeluksen, nimittäin kauhean Jumalan ylenkatseen, suruttomuuden, epäuskon, kovuuden, tekopyhyyden ja kaiken ilkeäjuonisuuden, niin että tunnemme sydämestämme yhtäpitävästi Jumalan todistuksen kanssa sen olevan »yli kaiken saastaisen ja pahanilkisen

Herra Jeesus, Sinä, joka olet täynnä armoa ja totuutta, armahda meitä! Sinun nimesi on meidän lohdutuksemme, kaikissa taisteluissamme on sinun armosi meille rauhansatama! Sinun paimenrakkautesi etsii suurimmatkin syntiset. Kiitos, että sinulta me langenneet saamme vanhurskauden puvun! Amen.


Ylös
 Profiili  
 
ViestiLähetetty: 09.07.2015 09:47 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 23.10.2013 17:20
Viestit: 2826
KuvaKuva

HEINÄKUUN 8 PÄIVÄNÄ.

Jota Herra rakastaa, sitä hän kurittaa. Hepr. 12:6.

Kristus sanoi: jokaisen oksan, joka tuottaa hedelmää, hän puhdistaa, jotta se tuottaisi runsaamman hedelmän. Tästä näen, etteivät sielut, jotka ovat Herran hyväksymiä ja joita hän sanoo hyviksi, hedelmää tuottaviksi oksiksi, kuitenkaan ole aivan puhtaita itsessään. Monet kristityt sekoittavat tämän, niin että he luulevat hedelmän tuottamisen sisältävän puhtauden kaikesta pahasta. Mutta nämä ovat kaksi eri asiaa.

Kuten hyvässä ja kallisarvoisessa oksassa, joka kantaa jaloja hedelmiä rikkaat määrät, kuitenkin samalla voi olla joitakin kuivia haaroja tai hyötyvesoja, jotka vain imevät mehua ja ovat poiskarsittavat, niin kristittykin voi olla elävä ja uskollinen, rakkaudesta ja kaikista Hengen hedelmistä rikas. Kuitenkin sen ohessa hänessä voi olla ei vain yleinen syntiturmelus, vaan vielä jokin sopimaton vika tai pahe, joka lakkaamatta on ristiinnaulittava ja kuoletettava, mutta joka kuitenkin alinomaa jossakin määrin häntä kiusaa. Mutta hän on kuitenkin aivan toisenlainen kuin nuo kuivat oksat, jotka eivät hedelmää kanna.

Moni ei-uskova voi olla vähemmän viallinen, s.o. hänellä voi olla sävyisämpi luonne, mutta on samalla kuitenkin aivan kuollut ja hedelmätön. Huomaa siis: Se, ettet ole kokonaan vapaa synneistä ja viallisuuksista, vaan joka päivä saat niistä kärsiä, ei ole sinua tuomitseva, niin kauan kuin kuitenkin elät yhteydessä Vapahtajan kanssa.

Tässä yhteydessä on sinulla myös hengen hedelmiä kaiken heikkoutesi ohella ja vaikket koskaan voi ollakaan hedelmiisi tyytyväinen. Mutta jos olet yhdistetty Kristukseen, olet kuitenkin »uusi luomus».

Mutta nyt - mitä tekee taivaallinen viinitarhuri oksille, jotka tuottavat hedelmää? Herra sanoo: »Jokaisen, joka tuottaa hedelmää, hän puhdistaa, jotta se tuottaisi runsaamman hedelmän.» Huomaa: »Hän puhdistaa sen.» Se on lyhyt sana, mutta sangen pitkä ja tuntuva kokemuksessa. Hyvän oksan hän puhdistaa. Hedelmää tuottamatonta oksaa ei puhdisteta, se saa vapaasti ja oman tahtonsa mukaan kasvaa, sillä se tulee vain poltettavaksi. Mutta hedelmää luottava hoidetaan, ja sen hän puhdistaa. Kuinka tämä tapahtuu? Kristuksen kuvaus (Joh. 15) on opettava. Hän puhuu puutarhurin puhdistamistyöstä.

Tämä ei tapahdu vedellä, vaan veitsellä ja kaapimella, millä kuivat risut, sammalet, liialliset oksat ja lehdet, kaikki esteet hyvien oksien hedelmöittämiselle puhdistetaan ja poistetaan. Tämä kuvaa sangen elävästi uskovien kokemuksia. Emmekö usein tunne tuon tarhurin veistä? Emmekö tunne sanaa kuullessamme, kuinka tuo kaksiteräinen miekka leikkaa sisimpäämme ja kuinka se raastaa niitä vikoja ja paheita, jotka meitä eniten rasittavat? Edelleen, kun olemme olleet hitaita Herran työssä, kylmäkiskoisia ja tottelemattomia Herraa kohtaan, kuinka Hengen nuhtelut meitä sisäisesti raastelevatkaan?

Tuo armelias viinitarhuri tarhassaan työskennellen tekee sen, ettemme päivääkään pääse tyytymään itseemme, vaan alati saamme tuntea sisäisiä nuhteita. Daavidkin pyytää Herralta kuritusta. Missä Pyhä Henki asuu, ei voi toisin ollakaan. Sillä mahdotonta on, ettei hän löytäisi saastaa meistä ja yhtä mahdotonta, ettei hän tarttuisi siihen ja rankaisisi siitä, missä hän on ja vaikuttaa.

Mutta mitä näillä sisäisillä sanan nuhteilla ei saada toimeen, sen suorittaa uskollinen Herra ulkonaisilla vitsauksilla ja vaivoilla, suruilla ja vastoinkäymisillä tai, kuten Pietari sanoo, »kärsitte murhetta moninaisissa kiusauksissa, jos se on tarpeellista». Lyhyesti, taivaan lapsi on puhdistettava. Apostoli sanoo: »jota Herra rakastaa, sitä hän kurittaa ja hän ruoskii jokaista lasta, jonka ottaa omaksensa. Mutta jos te olette ilman kuritusta, josta kaikki ovat osallisiksi tulleet, niin silloinhan olette äpäriä ettekä oikeita lapsia. Mikään kuritus ei tosin sitä saataessa tunnu olevan iloksi, vaan murheeksi, mutta jälkeenpäin se antaa vanhurskauden rauhanhedelmän niille, jotka sen kautta ovat harjaantuneet.»

Huomaa, tämä on tarkoitus. Hän ei kurita ihmisiä sydämestään, vaan ainoastaan, missä niin tarvitaan kuten Kristus sanoo: Hän puhdistaa hyvän oksan, jotta se tuottaisi runsaamman hedelmän. Tämä on hyvänä tarkoituksena. Hän tahtoo, että hyvä ja kallisarvoinen, hyviä hedelmiä tuottava oksa tulisi vielä hedelmällisemmäksi ja ihanammaksi. Jumalalle olkoon kiitos, näemmehän me, että tämä saadaan toimeen kurituksellakin.

Emmekö ole tavanneet joskus kristittyä, joka oli sangen valistunut, ja oikeamielinen, mutta jossa me kuitenkin ikävyydeksemme havaitsimme jonkinlaista velttoutta ja hengellistä hedelmättömyyttä. Arvaamatta kohtasi häntä raskaampi suru tai onnettomuus tai vaikea sisäinen kiusaus, niin että surkuttelimme sitä mutta päästyään tästä tuskan pätsistä hän oli aivan toinen, vakavampi ja kaikissa hyvissä töissä hedelmällisempi kristitty.

Kuinka tunnemmekin kaikki, me Herran hoidossa olevat, että niin pian kuin jokin suurempi kevytmielisyys, turhamaisuus, itserakkaus tai muu senlaatuinen on alkanut meitä vallata, olemme pian saaneet uuden murheen, joka palauttaa meidät taas malttamaan mielemme. Ja kun Herra taas on lohduttanut sydämemme, olemme kuin virvoittavasta kylvystä lähteneitä ja alamme uudella innolla kulkea hänen käskyjensä tietä: Herralla on pyhä harrastus niihin sieluihin, jotka hän valmistaa taivasta varten. Hän tahtoo heidät yhä enemmän puhtaiksi ja hedelmää tuottaviksi kun sensijaan toiset saavat kasvaa vapaasti ja lihansa mielen mukaan.

Herra Jumala! puhdista meitä ristin koulussa joka päivä jos niin on tarpeellista, ja kasvata meitä Henkesi voimalla uskossa, toivossa ja rakkaudessa nimesi kunnian tähden. Amen.


Ylös
 Profiili  
 
ViestiLähetetty: 09.07.2015 09:48 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 23.10.2013 17:20
Viestit: 2826
KuvaKuva

HEINÄKUUN 9 PÄIVÄNÄ.

Kaikki, mitä olette tehneet yhdelle näistä pienimmistä veljistäni, sen olette tehneet minulle. Matt. 25:40.

»Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle syödä minun oli jano, ja te annoitte minulle juoda minä olin koditon, ja te otitte minut huoneeseenne minä olin alaston, ja te vaatetitte minut minä sairastin, ja te kävitte minua katsomassa minä olin vankeudessa, ja te tulitte minun luokseni. Mitä olette tehneet yhdelle näistä pienimmistä, sen te olette tehneet minulle.»

Kristuksen tässä esittämistä teoista voimme oppia jotain kristillisen hyväntekeväisyyden työalasta ja sen laajuudesta. Huomaamme Kristuksen tässä suosivan ulospäin kohdistuvaa toimintaa, kun hän ei vain puhu siitä hyvästä, mitä jokainen omassa talossaan voi tehdä, vaan sanoo myöskin: »Minä sairastin, ja te kävitte minua katsomassa minä olin vankeudessa, ja te tulitte minun luokseni.»

On ihmeellistä, että kristittyjen keskuudessa voi syntyä eri mieliä siitä, onko meidän etsittävä hädässä olevia vai vain odotettava, kunnes hätä ilmoittautuu ovillemme. Samalla kun toinen valittaa olevansa perhekutsumuksensa sitoma ja sen kautta estetty hyvää tekemästä - ajattelematta, että juuri kotielämässä, lähimpiemme keskuudessa meidän on tehtävä enimmät hyvät työt, niin on toisia, kristityitä hekin, jotka suorastaan hylkäävät kaiken laajemman toiminnan ja tahtovat supistaa hyväntekeväisyytemme vain näihin lähimpiin. Mutta missä ei salaisesti tarkoiteta puolustaa omaa velttoutta, vaan todella tahdotaan totuus käsittää - siellä kyllä saadaan riittävä vakuus näistä Kristuksen sanoista: »Minä sairastin ja olin vankeudessa, ja te kävitte minua katsomassa» - sekä yleisestä rakkaudenkäskystä: »Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi», että jokaisen kristityn tulee tilaisuuden ja kyvyn mukaan palvella kaikkia ihmisiä, ei vain perheväkeään ja ystäviään - »sillä näin publikaanitkin tekevät» - vaan myös ulkopuolella olevia.

Kristuksenkin aikana oli mies, joka tahtoi päästä lähimmäisenrakkauden käskystä kysymyksellä: »Kuka on lähimmäiseni?» Mutta Kristus opetti vertauksessaan laupiaasta samarialaisesta, että missä niinkin suuri kaikkien suhteiden erotus oli olemassa kuin juutalaisten ja samarialaisten välillä, oli palveltava ihmisiä. Huomaa siis: nuo teot ovat sangen hyvät ja Jumalalle otolliset, kun ensiksi uskossa ylläpidät ystävyyttä Vapahtajasi kanssa ja sitten kärsivällisyydellä ja uskollisuudella hoidat kutsumustointasi perheessä, joko hallitsevana, perheen isänä tahi äitinä tai palvelevana, lapsena tai palvelijana.

Kaikissa säädyissä on tehtävissä paljon hyviä töitä, jotka usein vaativat suurta kärsivällisyyttä ja lihan kuolettamista. Jos voit niissä uskollisesti kestää, niin ovat ne kaikki Jumalalle otollisia töitä, sillä ne ovat hänen itsensä käskemiä ja säätämiä. Mutta jos voit sen ohessa palvella perheesi ulkopuolella olevia hengellisissä tai aineellisissa tarpeissa, sairaita, köyhiä, vähäavuisia, niin näet tässä, että Kristus kerran on ylistävä näitä tekoja sanoen: Minä sairastin, ja te kävitte minua katsomassa minä olin vankeudessa, ja te tulitte minun luokseni.

Lyhyesti, »kristityn teot ovat nimeämättömät», sanoo Luther, s.o. kristityt eivät tee mitään määrättyjä tekoja kuten ulkokultaiset, jotka valitsevat jonkin määrätyn työn, jota paitsi ei heiltä saada mitään hyvää. Mutta kristityllä on rakkaus ja tämän kautta hän tekee kaikenlaista hyvää Kristuksen sanojen mukaan: »Kaikki, mitä te tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää tekin samoin heille.» Hänellä on suuri armo, että hän elää Jumalan ystävyydessä ja nauttii iankaikkista, alituista anteeksiantoa ja lisäksi tulee, että Kristus sellaisella suopeudella katsoo vähäisiä tekojamme, että hän sanoo: Sen te olette tehneet minulle.

Kuinka suloista silloin onkaan suuressa ja pienessä katsoa häneen ja sanoa itsekseen: Vapahtajani tähden tahdon nyt antaa tuolle köyhälle vaatetta. Vapahtajani tähden tahdon tuolle ymmärtämättömälle sanoa terveellisen sanan. Vapahtajani tähden tahdon olla kärsivällinen tuolle kiusalliselle lähimmäiselleni ja kohdata hänet iloisin kasvoin ja hyvin sanoin. Vapahtajani tähden tahdon ottaa vaivakseni käydä onnettoman luona.

Kun minulla on uskon lohdutus ja rakkaus sydämessäni, on tämä kaikki iloa. Meistä kuitenkin on tuntuva, kuin emme olisi tehneet mitään, niin että kun Herra luettelee, mitä olemme hänelle tehneet, me vastaamme: Koska olimme niin onnelliset, että saimme sinua palvella? Mutta hän on silloin vakuuttaen selvittävä: »Totisesti minä sanon teille: kaikki, niitä olette tehneet yhdelle näistä pienimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.»

Herra Jeesus, opeta meitä sinua palvelemaan! Kuten sinä olet rakkaudessa palvellut meitä, opeta meitäkin lähimmäisiämme rakkaudessa palvelemaan! Suo, etten katsoisi vain omia etujani, vaan toistenkin! Suo, että totuudessa ja teossa rakastaisin, ei vain sanoin ja toivomuksin, lievittäisin kohdaltani maailman suurta hätää. Suo minulle tähän työhön armosi! Amen.


Ylös
 Profiili  
 
ViestiLähetetty: 10.07.2015 20:35 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 23.10.2013 17:20
Viestit: 2826
KuvaKuva

HEINÄKUUN 10 PÄIVÄNÄ

Ei yksikään ihminen tule vanhurskaaksi Jumalan edessä lain teoista. Room. 3:20.


»Ei yksikään ihminen», sanoo apostoli, » tule vanhurskaaksi lain teoista.» Hän käyttää tässä oikeastaan sanaa liha muistuttaakseen luonnollista syntymäämme, jonka kautta kaikki liha on saanut luontonsa, kuten Kristus sanoo: »Mikä lihasta on syntynyt, on liha.» Mutta nyt on »kaikki liha», kaikki ihmisluonto sellainen, miksi se tuli syntiinlankeemuksessa, aina yhtä täynnä vanhan käärmeen kylvöä ja kuollut siltä elämältä, joka on Jumalasta.

Sillä koko luonto oli saanut Luojalta käskyn, että kaiken piti lisääntyä lajinsa mukaisesti, ruohojen, yrttien ja puiden, kunkin lajinsa mukaan, kalojen, lintujen ja kaikenlaisten eläinten - kukin säilyttäisi lisääntyessään lajinsa kuten myös olemme nähneet tapahtuneen. Kuten käärmeestä syntyy vain käärmeitä, ja pantterin poikasista tulee myös panttereita, niin ovat kaikki ihmislapsetkin syntyessään saaneet saman luonnon, joka ensimmäisillä langenneilla ihmisillä oli. Se on nimittäin täynnä käärmeen kylvöä, vihollisuutta Jumalaa vastaan, hänen olentonsa ja tahtonsa halveksumista, taipumusta kaikkeen pahaan, kuten Jumala jo Raamatun kuudennessa luvussa kuvaa ihmistä, että hänen pahuutensa oli suuri, ja kaikki hänen sydämensä aikeet ja ajatukset olivat aina vain pahoja. Tällainen on nyt luonnostaan kaikki liha s.o. kaikki ihmiset.

Kun nyt tätä ajattelemme, voimme ymmärtää, miksi apostoli niin päättävästi sanoo, ettei yksikään ihminen tule vanhurskaaksi lain teoista. Sillä kun synnynnäinen luonto on niin täynnä syntiä. Jumala, asettaa sitä vastaan pyhän lakinsa kuvastimen, joka ei suvaitse edes vähintäkään syntistä ajatusta, vähintäkään kylmäkiskoisuutta Jumalaa tai lähimmäistä kohtaan, vaan vaatii, että meidän on rakastettava Jumalaa kaikesta sydämestämme, kaikista sielunvoimista ja kuten itseämme rakastettava jokaista ihmistä, ei vain joitakuita, vaan kaikkia lähimmäisiksemme kutsuttavia ja tätä ei vain joskus, vaan joka ainoa hetki elämässämme. Kuinka silloin kukaan voi kelvata Jumalalle omassa persoonassaan?

Vihdoin muistettakoon tässä vielä asia, joka selittää, miksikä ei yksikään ihminen voi lain teoista tulla vanhurskautetuksi, asia, jota harvat ihmiset ajattelevat. Nimittäin jo pelkkä Jumalan lain olemassaolo ja se, että me sitä tarvitsemme kylliksi meidän langettamiseksemme Jumalan tuomion alaisiksi.

Ensiksi se seikka, että Jumala on antanut meille sellaisen lain uhkauksineen ja lupauksineen, on jo riittävä todistus siitä, ettemme ole hyviä, koska tarvitsimme käskyjä ja uhkauksia. Toiseksi vain se, että teet hyvää ja pakenet pahaa lain tähden, sen uhkausten ja lupausten tähden, on jo musta tahra kaikessa hurskaudessasi. Sillä meidänhän pitäisi tehdä kaikki hyvä vain sydämemme sisäisestä hyvyydestä muutenhan olemme pettureita, joita vain ulkonainen voima pidättää pahan harjoituksesta, jota me kuitenkin sydämessämme suosimme. Jos joku esiin. jättää sinulle lapsensa viikon ajaksi ja samalla sanoo: Minun täytyy valitettavasti pyytää teitä vartioimaan lastani, ettei se rupea mitään varastamaan, ja joskin sinä lasta niin uskollisesti vartioitsisit, että voit jättää hänet takaisin todistaen, ettei se ole varastanut mitään onko tämä silloin hyvä todistus tuosta lapsesta? Surkuteltava lapsi, sanot. Miksi niin? Eihän se ole varastanut? Ei olekaan, sanot mutta vain se seikka, että sitä on vartioitava, on jo sinänsä kyllin huolestuttava merkki lapsesta. Aivan samoin on meidän laitamme.

Onhan laki juuri sellainen vartija, joka kaikkialla meitä valvoo sanoen: Älä varasta! Älköön sinulla olko muita jumalia Älä tapa! Älä tee huorin! Älä valehtele! Mitä todistavat sellaiset käskyt ja muistutukset muuta, kuin että olemme varkaita, huorintekijöitä, murhamiehiä, valehtelijoita? Sillä sanoohan käsky: Älä varasta hiljaa korvaamme: olet sellainen, jota täytyy vartioida, mutta nyt et saa varastaa. Ja käsky: »Älä tee huorin» sanoo meille: sinulla on paha himo, mutta et saa sitä noudattaa. Käsky: »Älköön sinulla olko muita jumalia» sisältää: sinä et rakasta minua, minun täytyy käskeä sinulle sitä.

Niin on jokaisessa käskyssä syytös. Kun Herra Jumala ei vain kiellä synnin harjoitusta, vaan kaiken pahan taipumuksenkin, ajatuksen, himon - ei vain tahdo, että paha on pidätettävä, ikään kuin suljettava sydämeen, vaan että sitä ei siellä ollenkaan saa olla - kun hän tahtoo, että sinun on itsesi rakastettava hyvää, niin että omasta hyvästä halustasi teet kaikkea mikä on hyvää niin on jo itse lain olemassaolo uhkauksineen ja lupauksineen riittävä todistus, ettemme voi olla vanhurskaita hänen edessään.

Vain se, että teemme hyvää tai vältämme pahaa lain tähden on kylliksi todistamaan, ettemme pidä lakia, joka ennen kaikkea vaatii hyvää ja pyhää sydäntä. Täten voimme yhä selvemmin käsittää nuo sanat, ettei »yksikään ihminen tule vanhurskaaksi lain teoista.»

Herra Jumala, jos sinä tahdot meitä syntiemme mukaan rangaista, kuka silloin edessäsi kestää? Olemmehan lain mukaan kaikki kadotustuomion ansainneet. Kiitos, taivaallinen Isä, että sinä iankaikkisessa rakkaudessasi lähetit Poikasi tekemään sen, mikä meille oli mahdotonta, täyttämään lain ja hänen kauttaan valmistit meille anteeksiantamuksen tien. Kiitos, että meillä nyt on täydellinen sovitus sinun armossasi! Auta meitä yhä syvemmin se uskossa omistamaan! Amen.


Ylös
 Profiili  
 
Näytä viestit ajalta:  Järjestä  
Aloita uusi ketju Tämä viestiketju on lukittu. Et voi vastata tai muokata viestejäsi  [ 28 viestiä ]  Mene sivulle 1, 2, 3  Seuraava

Kaikki ajat ovat UTC + 2 tuntia


Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa


Et voi kirjoittaa uusia viestejä
Et voi vastata viestiketjuihin
Et voi muokata omia viestejäsi
Et voi poistaa omia viestejäsi

Etsi tätä:
Hyppää:  
cron
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö