kultaomenia hopeamaljoissa

Hengellisiä asioita
Tänään on 11.12.2017 02:13

Kaikki ajat ovat UTC + 2 tuntia




Aloita uusi ketju Tämä viestiketju on lukittu. Et voi vastata tai muokata viestejäsi  [ 28 viestiä ]  Mene sivulle Edellinen  1, 2, 3  Seuraava
Kirjoittaja Viesti
ViestiLähetetty: 11.07.2015 10:23 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 23.10.2013 17:20
Viestit: 2826
KuvaKuva

HEINÄKUUN 11 PÄIVÄNÄ.

Monen kansan isäksi olen asettanut sinut (Aabrahamin) sen Jumalan edessä, johon hän uskoi ja joka kuolleet eläviksi tekee ja kutsuu olemattomat, ikään kuin ne olisivat. Room. 4:17.

Aabraham uskoi kaikkivaltiaaseen Jumalaan ja kuka uskoo Jumalaan, joka voi kuolleetkin herättää, voi silloin myös uskoa, että Jumala voi tehdä kaiken, mitä hän ikinä sanoo. Jos Jumala herättää kuolleet, miksi hän ei silloin voisi tehdä vanhaa Aabrahamia ja hedelmätöntä Saaraa lukuisan jälkeläisjoukon vanhemmiksi? Kuinka Aabraham silloin epäilisi, että Jumala saattoi täyttää lupaamansa lukuisan siemenen Iisakin kautta, joskin hän nyt aikoi uhrata ja polttaa hänet tuhaksi? Saattaisihan Jumala hänet sittenkin herättää kuolleista. Sellainen usko Aabrahamilla oli.

Mutta edelleen »Jumala tekee kuolleet eläviksi ja kutsuu olemattomat, ikään kuin ne olisivat.» Nyt Jumala puhuu asioista, jotka eivät vielä ole olemassa samoin, kuin jos ne jo olisivat, niin pian kuin hän on päättänyt tehdä jotain. Tällä tavalla hän puhui Aabrahamille, siitä, mikä ei vielä ollut olemassa ja antaa hänelle nimen Aabraham (suuren joukon isä) sillä hän sanoo: »Monen kansan isäksi olen asettanut sinut.» Jumalalle, joka kuolleet tekee eläviksi, oli Aabraham jo se, mikä lupauksissa oli sanottu hänestä tulevan.

Tämä on sisältörikas lause, täynnä opetusta ja voimaa heikolle uskollemme. Tällä tavoin on meidän kaikkien opittava uskomaan ja ajattelemaan Jumalasta, silloin meistä tulee oikeita Aabrahameja. Hän, joka sanallaan loi taivaan ja maan ja käski valon loistaa pimeydestä, hän on kyllin voimakas tehdäkseen tyhjästä kaiken, kuolemasta elämän, synnistä vanhurskauden, paholaisen orjuudesta tuottaakseen Jumalan lapsen ihanan vapauden.

Profeetta sanoo: »Nostakaa silmänne korkeuteen ja katsokaa, kuka nämä on luonut ja johtaa niiden joukot? Hän, joka ne kaikki nimeltänsä kutsuu. Hänen varansa ja voimansa on niin suuri, ettei häneltä mitään puutu.» Niin kuin Jumala kutsuu luomansa taivaan tähdet kunkin nimeltänsä, niin kutsuu hän myös kaikki Aabrahamin lapset, joiden luku tuli suureksi kuin taivaan tähtien, kunkin nimeltänsä jo ennen heidän syntymäänsä.

Sillä hänen edessään ei ole menneen eikä tulevan ajan vaihdosta, vaan hänelle on kaikki läsnä olevaa, mitä milloinkin on meille tapahtuva. Kuten Aabrahamin Jumalan kaikkivaltiaan sanan nojassa uskoi sellaista, mitä hän ei nyt nähnyt, sellaista, joka oli mitä suurimmassa ristiriidassa kaiken kanssa, mitä hän näki tai tunsi itsessään, samoin on jokaisen kristitynkin Herran lupauksesta uskottava päinvastainenkin, mitä hän itsessään näkee ja tuntee.

Tämä se usko oikeastaan onkin, usko Jumalaan, usko Jumalan kaikkivaltiuteen ja uskollisuuteen, että hän voi kääntää kaiken vastakohdaksi sille, mitä nyt näkyy tai tuntuu. Niin on Luther kärsivien kristittyjen lohdutukseksi esittänyt Aabrahamin uskon ja Aabrahamin Jumalan, joka »kutsuu olemattomat, ikään kuin ne olisivat» sanoessaan: »Ei näytä hänen kristittyjään jaloin polkeminen tai heidän teloittamisensa kunniakkaalta ja ihanalta, riemulla ja autuudelta, vaan aivan päinvastaiselta. Mutta Jumala sanoo: Minä tein olemattoman olevaksi kaiken murheen ja sydäntuskan voin tehdä pelkäksi riemuksi. Voin sanoa: Kuolema ja hauta, ole elämä! Helvetti, olet taivas ja autuus! Myrkky, ole parantava lääke! Perkele ja maailma, koitukoon teistä kristityilleni suurempi hyöty kuin rakkaista enkeleistä ja hurskaista pyhistä! Sillä minä voin ja tahdon niin rakentaa ja hoitaa viinitarhaani, että se kaikenlaisesta häviöstä ja kärsimyksestä vain paranee.»

Kun ahdistettu kristitty tuntee vain olevansa kokonaan paholaisen valtaan jätetty, joka täyttää hänen sydämensä ajatuksensa ja koko hänen elämänsä pelkällä synnillä, surulla ja surkeudella, juuri tällöin voi Jumala sanoa. Olet pyhä, olet aivan »puhdas», olet minun temppelini.

Kun lukuisten syntieni tähden tunnen itseni aivan kauhistavaksi Jumalan edessä, sanoo Jumala: Olet kelvollinen, rakas ja kallis minun silmieni edessä. Kun näen vain kuolemaa ja rappiota edessäni, sanoo Jumala: Minä näen sinut taivaassa kirkastettuna ja autuaana enkelieni seurassa. Hän, »joka kuolleet eläviksi tekee ja kutsuu olemattomat, ikään kuin ne olisivat», on tekevä nykyajan uskoville kaiken tämän yhtä varmaan kuin hän on täyttänyt ihmeellisen lupauksensa Aabrahamille, niin että koko maa on hänen siemenensä täyttämä.

Jumala suokoon vain meille enemmän Aabrahamin uskoa! Mutta tuota kallista lahjaa sinun on esittävä suuremmalla vakavuudella kuin mikä on tavallista, jotka sydämestään pyytävät tätä lahjaa, usein ja vilpittömästi sitä Jumalalta rukoilevat ja ahkerasti tutkivat Jumalan sanaa ja töitä, ne, myös kasvavat uskossa ja ovat lujat ja palavat hengessä.

Ne taas, jotka tyytyvät vähäiseen määräänsä ja ylenkatsovat Jumalan kalleimpia lahjoja, niiden usko vähenee ja voi kokonaankin sammua, ja he luopuvat.

Herra Jumala, kiitos, että sinun luonasi kaikki tuskamme ja painomme putoavat! Kiitos, että me elämämme hätäpäivinä saamme olla varmat siinä uskossa, että sinä olet meitä lähellä. Joskus, toisinaan kätkeydyt meiltä, niin on armosi aurinko taas paistava ylitsemme. Herralle ei mikään ole mahdotonta. Auta meitä uskomaan sinun kaikkivaltiaaseen, rakastavaan johdatukseesi. Sinä teet yöstämme päivän. Sinä nostat ja pelastat meidät ikuiseen kirkkauteen Poikasi Jeesuksen kautta! Arnen.


Ylös
 Profiili  
 
ViestiLähetetty: 12.07.2015 08:15 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 23.10.2013 17:20
Viestit: 2826
KuvaKuva

HEINÄKUUN 12 PÄIVÄNÄ.

Ylistämme Jumalan kirkkauden toivosta. Room. 5:2.

Tämä lause voi tarkoittaa sekä sitä kirkkautta, joka Jumalalla itsellään on kuin sitä kirkkautta, jonka hän on antava uskovilleen. Mutta tämä onkin laadultaan ja olennoltaan sama kirkkaus, kuten Kristus sanoi: »Ja sen kirkkauden, jonka annoit minulle, olen minä antanut heille, jotta he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä - minä heissä ja sinä minussa - jotta he olisivat täydellistyneet yhdeksi.» »Isä, minä tahdon, että missä minä olen, siellä nekin, jotka olet minulle antanut, olisivat minun kanssani, jotta näkisivät minun kirkkauteni, jonka annoit minulle.» Mikä ihmisajatus voi käsittää kaiken, mitä sellaiset sanat meille lupaavat?

Tässä meidän ei ole jätettävä huomiotta, vaan huomattava tarkoin, että apostoli tässä kirjeessään ei vielä ollut puhunut sanaakaan uskovien pyhityksestä ja hyvistä töistä, kun hän jo sanoo, että he ylistävät Jumalan kirkkauden toivosta. Hän osoittaa, että he eivät perusta tätä toivoaan uskosta seuraavaan pyhitykseen, vaan sanoo, että meillä heti »uskosta vanhurskaiksi tultuamme» on sekä rauha Jumalan kanssa että Jumalan kirkkauden toivo. Uudestisyntyneillä armolapsilla on heti perintönsä taivaassa.

Näemme myös, että kun kansa oli kuullut Pietarin helluntaisaarnan, kaikki, jotka uskoivat kohta saattoivat ilolla syödä leipänsä keskenään ja ylistivät Jumalaa sydämensä yksinkertaisuudessa. Niin luemme myös etiopialaisesta kamaripalvelijasta ja Filipin vanginvartijasta, että he heti uskoon tultuansa iloitsivat. Heidän ei ensiksi tarvinnut nähdä olevansa armossa kypsyneitä tai uskonhedelmiään. Heillä oli vain siitä armosta, joka oli heille julistettu Kristuksessa, iloinen ja autuas sydän. Sellaista Jumalassa autuasta sydäntä ei voi kellään olla, ilman että hän uskoisi sekä läsnäolevaan armoon että tulevaan kirkkauteen.

Sillä jollemme usko jälkimmäistä, mitä teemme sitten edellisellä? Tosin voimme Hengen hedelmistä saada suuremman varmuuden uskomme aitoudesta, mutta itse uskon ja toivon on jo ennen omistettava, mitä Jumala on luvannut, nimittäin ei vain syntien anteeksiantamusta, vaan myös iankaikkisen elämän.

Varokoon siis jokainen sitä vaarallista erehdystä, että uskova Jumalan lapsi ei heti olisi valmis menemään taivaaseen, vaan että siihen vielä vaadittaisiin jokin kypsyminen armossa ja Hengen hedelmiä. Väärä ja vaarallinen luulo! Tosin sellainen kypsyminen antaa suuremman kirkkauden määrän, kuten Raamattu muutamissa kohdissaan osoittaa, mutta itse valtakunta, lapsenoikeus ja perintö on meillä heti yksinomaan uskon kautta. Jos eläisimme vaikka sata vuotta armon kasvatuksen ja karttumisen alaisina, niin ei meillä silti olisi ainoatakaan ylevämpää lisäsyytä ikuisen kunnian toivollemme.

Samassa hetkessä kuin syntinen tulee uskoon ja armoon, on hän häävaatteisiin puettu ja valmis käymään kirkkauteen. Ristinpuun ryöväri ja Kristuksen palveluksessa vanhennut Johannes saivat kumpikin samasta armosta iankaikkisen elämän lahjan. Kun Paavali katsoi kolossalaisten vielä tarvitsevan sellaisia varoituksia, kuten luemme hänen lähetyskirjeensä kolmannessa luvussa heille antaneen, kehottaa hän heitä kuitenkin kiittämään Isää, joka oli tehnyt heidät soveliaiksi olemaan osalliset siitä perinnöstä, mikä pyhillä on valossa.

Niin seuraa autuuden toivo jo uskoa ja armoa, kuten perimäoikeuskin perustuu vain syntymään. Kunpa emme tyytyisi vain tämän toivon omistamiseen, vaan ylistäisimmekin siitä! Sillä antaisimme Jumalalle kunnian, ja siten kaikki hengelliset sotavoimamme vahvistuisivat. Autuudentoivon kypärä on tärkeä sota-ase. Niin totta kuin todella olemme taistelussa kruunustamme, niin on tarpeen, jottemme uupuisi ajan vaivasta kärsiessämme monet haavat, monet tuliset nuolet, että virvoitamme ja vahvistamme henkeä autuuden toivolla. Jos katseiltasi himmenee autuaallinen päämaalisi, ihana kruunu, niin kiiruhda kohta autuuden toivon iankaikkisille perusteille. Kun Jumala on uskollinen ja kaikkivaltias, niin ei toivomme tule häpeään. Enemmän uskoa vain ja olet samassa sanomattoman rikas ja onnellinen.

Katso kaikkea, minkä Jumala on tehnyt maailman alusta lähtien ja kysy itseltäsi, onko mahdollista, että Jumala ei ole luonut ihmistä mitään korkeampaa tarkoitusta varten, kuin että hän aikansa maan päällä kärsittyään lopulta raukeaisi tyhjiin. Todistavathan jo ihmissielun lahjat toista. Ja onko Jumala vain ajallisen hyvän vuoksi antanut Poikansa veriseen kuolemaan? Onko Jumala asettanut lepopäivän, antanut meille sanan ja sakramentit vain ajalliseksi hyväksemme? Onko Jumala lähettänyt Henkensä sydämiimme meitä nuhtelemaan, lohduttamaan ja pyhittämään, onko hän antanut meille ristin ja kaiken joka päivä kärsimämme kurituksen - ja kuitenkin epäilet, mitä kaikkea tämä merkitsee? Vihdoin: Onko Jumala antanut meille kaikki iankaikkisen elämän lupaukset viimein meidät pettääkseen? »Herra, lisää meille uskoa!» tätä rukousta täällä tarvitsemme säilyttääksemme uskalluksen ja toivon ylistyksen vahvoina loppuun asti.»


Ylös
 Profiili  
 
ViestiLähetetty: 13.07.2015 07:51 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 23.10.2013 17:20
Viestit: 2826
KuvaKuva

HEINÄKUUN 13 PÄIVÄNÄ.

Jos olisin tarkoittanut jotakin vääryyttä sydämessäni, eipä Herra minua kuulisi. Ps. 66:18.

Jos sinulle on vaikeaa uskoa olevasi Jumalan lapsi, ehkä aivan mahdotontakin yhdestä tai toisesta syystä, niin huomaa seuraava erotus: jos epäilyksesi perustuu siihen, että tiedät itsessäsi tahallista synninharjoitusta, josta et tahdo luopua, kuten että elät leppymättömässä vihassa lähimmäistäsi kohtaan taikka olet liittoutunut jonkin lihallisen himosi kanssa, tai harjoitat epärehellisyyttä kaupassa tai työssä, sanalla sanoen, ilmeistä lihan työtä, jota aiot jatkaakin, niin älä koeta evankeliumilla peitellä ja vaimentaa vastaväitteitä ja uskotella itsellesi olevasi armotilassa. Sillä kaikki Jumalan sana sotii liian selvästi sitä vastaan, ja Herran Henki, joka antaa sinulle uskon varmuuden ja todistuksen lapseudestasi, on »totuuden Henki», puhdas ja pyhä Henki. Hän ei voi antaa sinulle totuutta vastaan sotivaa todistusta ja sinä olet aina törmäävä apostolin sanoihin noidalle: »Ei sinulla ole osaa eikä erää tähän sanaan, sillä sydämesi ei ole oikea Jumalan edessä.» Hän ei sano: sillä syntisi ovat liian lukuisat ja vaikeat vaan hän sanoo: »Sydämesi ei ole oikea Jumalan edessä.

Mutta iloitse, ettei hän myöskään sano: sentähden täytyy sinun olla ainiaaksi kadotettu vaan hän lisää vielä: »Tee siis parannus ja käänny tästä pahuudestasi ja rukoile Herraa, jos ehkä sydämesi ajatus annettaisiin sinulle anteeksi.» Ajattele, ettei edes noitaakaan, niin ulkokultaisuuden hapattamaa, täynnä katkeraa sappea ja kiinni vääryyden. siteissä - jätetä kadotukseen, vaan saa tulla Jumalan luo ja pyytää anteeksiantamusta! Mutta huomaa, että apostoli ei sano tälle vain: »Usko Herraan Jeesukseen», vaan: »Tee parannus ja käänny tästä pahuudestasi.» Niin sanoo Kristuskin: »Jos silmäsi viettelee sinua (on armoelämäsi turmioksi, esteeksi), repäise se pois ja heitä luotasi.» Hän ei sano: »Usko minuun, niin ei sinun tarvitse repäistä silmääsi.» Ei, usko ja hyvä omatunto eivät koskaan sovi yhteen syntien suosimisen kanssa nämä johdattavat aina pois armoistuimen luota.

Luther sanoo olevan monia, jotka laiminlyövät ehtoollisen ja rukoilemisen. He ovat vallitsevien syntien kietomia, kuten sovittamattoman vihan ja muiden sellaisten, joista he, eivät halua luopua. »Sellaisille», sanoo hän, »olisi varmasti paras neuvo, että he hylkäisivät synnin ja niin tulisivat Jumalan luo sakramentissa ja rukouksessa. Tämä olisi heille todella parempi kuin että he jatkavat syntiään ja antavat ruumiinsa ja sielunsa perkeleelle.» Niin sanoo Kristuskin sinulle olevan paljoa paremman, että kärsit silmän repimisen tuottaman tuskan ja käyt elämään sisälle kuin että sinulla olisi molemmat silmät tallella, ja sinut heitettäisiin helvetin tuleen.

Ole viisas, pakene syntiä! Kirkkauden kruunu palkitsee kyllä kaiken lihan ristiinnaulitsemisen kärsimyksen. Pysymällä synnissä ehkäiset sinä rukouksesi voiman ja menetät Jumalan autuaallisen rauhan ajassa ja taivaallisen ilon iankaikkisuudessa.

Mutta huomaa, tämä koskee syntejä, joita suosit, et vain rakasta, kuten aina lihalla, pyhilläkin, on vanha rakkautensa syntiin - vaan joita suosit, se on, kun uudelleen liittoudut synnin kanssa, puolustat sitä ja aiot sen säilyttää, siitä. huolimatta, ettei se sinulle ole epätietoinen, vaan ilmeinen synti. Synnin suosiminen tällä tavalla sotii aina suoraan uskoa ja armoa vastaan.

Aivan toisin on kristityn laita, joka sanoo: »Rakastan sinua, synti, hirmuisesti, mutta minä vihaan ja kiroon rakkauttani sinuun» ja etsii kaikkivoivalta Jumalalta apua itse tuota syntirakkautta vastaan.

Jos tämä on laitasi, jos niin katsot syntirakkauttasi ja etsit vapahdusta, niin älä hetkeäkään pakene lempeää, sovitettua Isääsi, vaan kiiruhda heti hänen syliinsä täydellä varmuudella uskoen hänen armoonsa. ja - huomaa - varo rupeamasta ensin odottamaan vapautusta synnistä, ennen kuin uskot armoon sillä juuri tuo odotus olisi väkevin paula, mihin paholainen saattaisi sinut kietoa. Vain uskon kautta voit odottaa vapahdusta.

Lihan rakkaus syntiin, se, että jotkut syntyperäiset paheet meitä seuraavat ja vaivaavat, niin kauan kuin olemme maan päällä, on asiantila, josta kaikki pyhät vaikeroivat. Mutta »sellaiset synnit», sanoo Luther, »mitkä me näin itse tuomitsemme, ovat tunnustettuja ja salaamattomia syntejä, ja Kristuksen uhri on aina näiden ja Jumalan välillä. Ne eivät siksi koskaan kadota meitä, niin kauan kuin pysymme Kristuksessa, jolloin myös synti on myös ristiinnaulittu.»

Tällaisia syntejä ja jokapäiväisiä puutteita vastaan on sinun vain syvästi ja uudistuvasti painettava sydämeesi armoituksemme suuret, iankaikkiset perusteet ja taisteltava kuin hengen ja elämän puolesta lapsen luottamuksesi säilyttämisen puolesta. Sillä paholaisen hartain pyrkimys on riistää tämä sydämestäsi ja syöstä sinut epäilykseen ja orjanmielisyyteen. Ota siis tässä kaikki Jumalan evankeliumi avuksesi ota avuksesi sakramentti, rukous ja veljien neuvot ja esirukoukset, jottei omatuntosi suistu orjuuteen, vaan uskon kautta voittaa vastukset.


Ylös
 Profiili  
 
ViestiLähetetty: 14.07.2015 08:22 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 23.10.2013 17:20
Viestit: 2826
KuvaKuva

HEINÄKUUN 14 PÄIVÄNÄ.

Pyhitettäköön sinun nimesi. Luuk. 11:2.

Tällä rukouksella lienee varmaan syvempi merkitys ja suurempi paino kuin se, minkä heti käsitämme, koska Kristus on tehnyt sen ensimmäiseksi rukoukseksi. Tähän tulee vielä lisäksi, että tämä rukous nähtävästi tarkoittaa samaa kuin toinen käsky Jumalan laissa: Älä turhaan lausu Herran, sinun Jumalasi nimeä. Tähänhän käskyyn on yhdistetty kauhea uhkaus: »Herra ei jätä sitä rankaisematta, joka turhaan lausuu hänen nimensä.» Kun nyt näin erinomainen paino pannaan tähän käskyyn ja tähän rukoukseen, pitäisi jokaisen alkaa käsittää, että tässä on suuri salaisuus kätkettynä, kun sentään sama käsky ja rukous tavalliselle ihmisajatukselle näyttävät vähimmin tärkeiltä.

Mitä tarkoittanee Herra Kristus rukouksella: »Pyhitettäköön sinun nimesi?» Mitä on siis Jumalan nimi? Jumalan nimi on kaikki, mikä sanoo meille Jumalasta, mitä hän on kaikkine jumalallisine ominaisuuksineen ja täydellisyyksineen. Mutta voidaksemme sanoa, mitä Jumala on, tarvitsemme siihen kaiken Jumalan ilmoituksen maan päällä - ja sittenkin me voimme vain mitä vajavaisimmin häntä käsittää.

Nyt Jumala on ensiksi ilmoittanut itsensä luomissaan mutta tästä ilmoituksesta havaitsemme, jos niin saa sanoa, vain hänen ulkonaisen puolensa. Hänen sydämensä ajatukset, hänen jumalallinen vanhurskautensa ja laupeutensa, hänen tahtonsa ja neuvonsa meihin ihmisiin nähden jäisivät meille kuitenkin ikuisesti kätketyiksi salaisuuksiksi, ellei hän olisi itseään ilmoittanut myös sanassa, ensiksi kirjoitetussa ja vihdoin olennollisessa, joka tuli lihaksi ja asui keskuudessamme Jumalan kunnian kirkkautena ja hänen olemuksensa juurikuvana.

Kaikki Jumalan sana onkin tarpeen oppiaksemme hänet tuntemaan. Lyhyesti: Jumalan nimi ei ole nopeasti lausuttu, kuten liiton enkeli itse ilmoitti Manoaan kysyessä hänen nimeänsä. Hän vastasi: »Miksi kysyt nimeäni, joka on ihmeellinen.» (Tuom. 13:18.) Niin kysyi myös Mooses hänen nimeänsä ja sai vastaukseksi: »Minä olen se, mikä olen» ja taas: »Minä olen.» Tämä on Jahve nimen merkitys. Tämä on hänen majesteettisen olentonsa nimi, johon hän on vielä liittänyt monta lisäystä, jotka kuvaavat sekä hänen peljättäviä että lempeitä ominaisuuksiansa.

Niin esimerkiksi tuo nimi voi käydä läpi luittemme ja ytimiemme, kun hän sanoo: »Minä Herra, sinun Jumalasi olen kiivas Jumala, joka kostan», kun häntä nimitetään »kuluttavaksi tuleksi» hirmuiseksi Jumalaksi kaikille jumalattomille - kaikkivaltiaaksi, vanhurskaaksi, pyhäksi, suureksi. Mutta Jumalan sanassa on myös viljalti lempeitä, autuaaksitekeviä nimiä Jumalastamme.

Hän kutsuu itseään myös laupiaaksi, armolliseksi, kärsivälliseksi, hurskaaksi, uskolliseksi. Erityisesti kutsutaan Jumalaa lihassa pelastukseksemme ilmestyneenä Immanueliksi, Jumala kanssamme, sekä ihmeelliseksi neuvonantajaksi, väkeväksi Jumalaksi, iankaikkiseksi Isäksi, rauhanruhtinaaksi. Hän kutsuu itseään myös lohduttajaksemme, ystäväksemme, paimeneksemme, yljäksemme, veljeksemme, isäksemme.

Mutta kuka voi luetella kaikkia Korkeimman nimiä, jotka suloisena balsamina leviävät yli kaiken Jumalan sanan, kuten Salomo sanoo: *Vuodatettua voidetta on nimesi.» Lyhyesti, kaikki Jumalan sana on tai opettaa Jumalan nimeä.

Mutta kuinka unohtaisimme erityisesti mainita sitä nimeä, joka on yläpuolella kaikkien nimien, joka on syntisille suloisempi kaikkia nimiä, mitkä koskaan voidaan mainita taivaassa ja maan päällä, sitä nimeä, jossa yksin me tulemme autuaiksi nimeä, joka virvoittaa työtätekevät ja raskautetut, lohduttaa murheelliset, parantaa haavoitetut, vapauttaa vangit, tekee köyhät rikkaiksi, poispyyhkii synnit, tekee vanhurskaaksi ja autuaaksi! Se on tuo kallis nimi, jolla Jumala on nimittänyt itsensä Pojassaan - lohdullinen Vapahtajanimi Jeesus.

Tähän nimeen Jumala on sulkenut koko sydämensä tunteen syntisiä kohtaan iankaikkisen pelastuspäätöksensä, iankaikkisen rakkautensa, laupeutensa, kärsivällisyytensä, uskollisuutensa - kaiken, mikä voi tehdä syntisen autuaaksi, on Jumala sulkenut nimeen Jeesus. Tuo lyhyt nimi on kokonainen evankeliumi. Se merkitsee syntisten pelastusta.

Muta nyt huomaamme tutkiessamme näitä merkillisiä Jumalan nimiä, kuten muitakin pyhiä Jumalan sanoja, Jumalan itsensä kirkastuvan sieluillemme suureksi, ihanaksi, pyhäksi, armolliseksi, aina niiden nimen ja sen selityksen mukaan hänestä, jota me tutkimme. Tästä johtuu, ettei ole vain heprealainen puheentapa sanoa: Jumalan nimi tarkoitettaessa Jumalaa itseään, vaan sitä käytetään meilläkin, kun me jonkun puhuessa pahaa lähimmäisensä persoonasta, hänen sanoistaan ja teoistaan sanomme: »Se häpäisee hänen nimeänsä.»

Ajatellessamme kaikkea tätä huomaamme, että Jumalan nimen pyhittämiseen kuuluu kaikki, mikä tekee Jumalan ihmisille kirkastetuksi, oikein tunnetuksi, kunnioitetuksi ja rakastetuksi. Sitävastoin kaikki, mikä on omiaan väärentämään Jumala-käsitettä tai vähentämään hänen ja hänen sanojensa, hänen työnsä ja asiansa kunnioittamista maan päällä, on Jumalan nimen häpäisemistä.


Huom! Käskyt muutettu kirkolliskokouksessa aikoinaan.


Ylös
 Profiili  
 
ViestiLähetetty: 15.07.2015 09:21 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 23.10.2013 17:20
Viestit: 2826
KuvaKuva

HEINÄKUUN 15 PÄIVÄNÄ

Tapahtukoon sinun tahtosi. Luuk. 11:2.

Tähän rukoukseen kuuluu täysin Jumalaa rakastava sydän - sydän, joka varsinaisesti katsoo vain Jumalan hyväksymistä. Siihen kuuluu hyvän lapsen sydän, joka on vailla »omaa tahtoa» haluten vain tehdä isänsä tahdon tarvitsematta mitään muita syitä tapahtumien selitykseksi kuin vain: Niin on Isän tahto.

Monet voivat rakastaa hyviä, jaloja, hyödyllisiä, tarpeellisia asioita, mutta se ei ole samaa kuin Jumalan tahdon rakastaminen. Sillä ei ole kylliksi, että rakastamme samoja elämänpiirejä, joita Jumala rakastaa, vaan meidän tulee rakastaa itse Jumalan hyvää tahtoa katsomatta asiaa, jota hän meiltä haluaa.

Siis on rakastettava Jumalaa - ja hänen mielisuosiokseen rakastettava hänen tahtonsa vaihtelevia muotoja, vaikka ne näyttäisivät meistä niin mielettömiltä tai vaikeilta kuin oli Aabrahamin saama käsky uhrata lisak, »lupauksen poika». Silloin hänen oli mahdotonta käsittää mitään syytä siihen, vaan hänen oli vain Jumalan tahdosta se tehtävä.

Nyt kolmas rukous vaatii, ettei meidän vain tule myöntyä sellaiseen Jumalan tahtoon, vaan vieläpä rakastaa sitä, niin että rukoilemme sen tapahtumista. Meidän ei nimittäin ole koskaan unohdettava, että rukouksen täytyy tulla sydämen asiaksi, ei ymmärryksen eikä käskyn vaikuttama teko, vaan sydämen oma halu ja pyrintö.

Mutta kun Jumalan tahto on vanhan Aadamin kuolema ja ristiinnaulitseminen, ja sitä vastoin kaikki ihmisluonto tahtoo pysyttää vapautensa ja rakastaa omaa tahtoaan, voidaan kysyä: Kuinka voi kukaan ihminen saada sydäntä, joka niin rakastaa Jumalan tahtoa, että totuudessa rukoilee sen tapahtumista? Sellaista sydäntä emme saa koskaan (vaikka piinautuisimme sen vuoksi kuoliaiksi) millään muulla tavoin, kuin uuden syntymisen kautta Jumalasta.

Mutta kun sielua ovat sen oma pahuus ja lain pyhät vaatimukset perinpohjin vaivanneet, ja sen vihdoin itsessään arvottomana suuri, ansaitsematon armo valtaa, niin että on sanottava: Oi Jeesus, kuinka suuri onkaan armosi - ja nyt hänen verensä tuottaa sille kaiken puhtauden, hänen rakkautensa kaiken autuuden, kun Jumalan rakkaus näin on hänen sydämeensä vuodatettu - silloin tulee hänelle Jumalan tahto kalliimmaksi kaikkea, mitä voidaan ajatella tai mainita.

Silloin on sydämen ensimmäinen kysymys: »Mitä voin tehdä suosiosi mukaista, verraton Vapahtaja? Kunhan vain tekisin Jumalan tahdon!» Silloin tuo sielu tietää hyväksi ja oikeaksi ainoastaan taivaallisen Isänsä tahdon. Silloin hänen oma sydämensä on pahin, mitä hän tietää, ja täydellä todella hän sanoo. »Kuoleta, Jumala, tahtoni! Minä en itse kykene kuolettamaan, niin kuin tulisi, mutta tee sinä se, Herra!» Näin vastoin omaa itseään rukoillessaan hän rukoilee Jumalan tahtoa.

Kun siis ensiksi oman tahtoni pahuus on minut näännyttänyt, sen jälkeen Jumalan suuruus, rakkaus ja lempeys on minut niin vallannut, että vain hänen tahtonsa täyttyminen on minulle hyvä, vieläpä autuuttanikin kalliimpi asia, silloin sydämeni on sellainen, että se todella rakastaa Jumalan tahtoa.

Tässä nyt jokainen tutkikoon tilaansa! Meillä on tässä taas sydämemme sisintä aukova kohta. Tiettävää on, että rukouksen pitää olla ihmisen oman huolen, pyrkimyksen, tarpeen ilmaus. Ken tahansa ei voi tätä rukousta rukoilla. Joka tätä luet, pysähdy sinä kuitenkin hetkeksi kuin Jumalan kasvojen eteen, niiden silmien eteen, jotka näkevät sydänten ajatukset ja aikeet. Kuinka on sinun laitasi tällä kohdalla? Itse kai tietänet, onko sinulla yleensä näitä huolia, huokauksia ja rukouksia: »Jumala, näytä minulle tahtosi! Auta minua tahtosi tekemään!» Onhan mahdotonta, että Pyhä Henki voi asua sydämessä siinä tätä huolta herättämättä.

Kristitty voi tosin usein niin hajamielisenä lukea rukouksen: Tapahtukoon sinun tahtosi, ettei hänen ajatuksensa sitä edes seuraa. Mutta, mikä on kuitenkin hänen sydämensä ensimmäinen ja viimeinen rukous, ellei juuri tuo: »Jumala, Isä, Vapahtaja, auta minua, auta minua sinun tahtosi tekemään. Auta minua hirmuista hitauttani vastaan! Anna minulle Pyhän Henkesi voima ja virkeys tekemään sinun tahtosi ja osoita minulle tiesi vaeltaakseni sinun totuudessasi!»

Tämä on tunnusmerkillistä sydämelle, missä Pyhä Henki asuu. Juuri tämä lähinnä kuvaa uuden liiton lapsia, joista Herra sanoo: »Minä annan lakini heidän sisimpäänsä ja kirjoitan sen heidän sydämiinsä.» (Jer. 31:33) Jumalan lakihan on Jumalan tahto. Se että Jumalan laki on kirjoitettuna sydämeen ja mieleen, on huomattava siitä, että sydän rakastaa Jumalan tahtoa, että mieleni hartaasti huokaa: »Kunpa voisin pitää lakisi kaikesta sydämestäni! Kunpa voisin tehdä Jumalan tahdon!»

Emme sano, että kristitty on täydellinen ihminen, emme suinkaan, hänen sisällisessä elämässään ja ulkonaisessa vaelluksessaan on vajavaisuutta paljon. Hän ei myöskään osaa niin valvoa, rukoilla ja taistella turmelustaan vastaan kuin hänen tulisi, ja hän tahtoisi paremmin kuin kukaan muu tuntee kristitty puutteellisuutensa. Kuitenkin huomatkaamme: jos hän käsittää jonkin asian Jumalan tahdoksi, niin on se hänelle kohta elämänlakina, hän tahtoo silloin sen myös täyttää. Jos liha sotii henkeä vastaan, syntyy rukous. Näe siis, kuinka rukous sydämessä saa alkunsa! juuri lihan taistelusta Henkeä vastaan syntyy kilvoitus ja rukous: tapahtukoon Jumalan tahto. Ehdottomasti täytyy kristityllä olla tällainen mielenlaatu.


Ylös
 Profiili  
 
ViestiLähetetty: 16.07.2015 07:56 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 23.10.2013 17:20
Viestit: 2826
KuvaKuva

HEINÄKUUN 16 PÄIVÄNÄ.

Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme. Matt. 6: 11

Alkukielen sana »jokapäiväinen», on tosin ollut hämärä ja epäselvä sana, mutta kaikki selitykset ovat kuitenkin siinä samaa mieltä, että se merkitsee jotakin olemuksellemme välttämätöntä - ei erilaisia sydämen anomuksia, vaan välttämätöntä - oikeastaan se merkitsee »olentomme ylläpitämiseksi tarvittavaa».

Nyt kysymme sellaiselta, joka tahtoo »inttää Jumalaa vastaan» (Room. 9): Etkö ole aina tähän saakka saanut, mikä on ollut välttämätöntä olentosi ylläpitämiseksi? Ellet olekaan saanut kaikkea sen suunnitelman mukaan, jonka itse olet maallista vaellustasi varten laatinut, olet kumminkin saanut kaiken mitä hän, joka parhaiten hyötysi tietää, on luvannut. Tai onko tiedossasi, kuinka paljon köyhyyden ja surun vitsausta sinä tarvitset sielusi ikuiseksi parhaaksi?

Mutta tässä voi kristitty, joka ei ole vain köyhyyden vitsoma, vaan myös velkainen, vastata meille: »On asia, jonka rinnalla kaikki köyhyyskään ei ole miksikään verrattava, se nimittäin, että minun täytyy olla ihmisille velkaa enkä kenties voi suorittaa jokaiselle omaansa, ja niin muodoin tulen nauruksi pilkkaajien suussa evankeliumin häväistykseksi.» Vastaamme: jollei sinussa ole jokin erityinen ylpeydenhenki, joka vaatii hyvin syvää nöyryytystä - ja jollet »kiusaa Herraa», joko laiminlyönneillä ja laiskuudella tai turhamaisuudella ja tuhlaamalla hänen lahjojaan, vaan olet toimekas, nöyrä, ahkera ja uskollinen kutsumuksessasi ja yksinkertaisella uskolla rukoilet tätä rukousta, niin ovat sinulla kaikki Herran lupaukset, että hän on sinulle antava niin paljon, ettei sinun tarvitse joutua häpeään pettäjänä, vaan voit kaikille saatavansa suorittaa.

Joko Herran kiusaaminen laiskuudella tai hekumoinnilla tai kova, masentamista tarvitseva ylpeys - semmoinen se ainoastaan voi tuottaa kristitylle sen katkeran kokemuksen, joka on kaikkea köyhyyttä monin verroin vaikeampi, nimittäin ettei hän voi velkaansa kunnollisesti suorittaa. Kun taas moni Jumalan lapsi joko sairauden tai muiden seikkojen vuoksi ei aina voi huoltaa itseään, vaan hänen täytyy turvautua veljien armeliaisuuteen, niin tosin tämäkin on nöyryyttävää ylpeälle luonnollemme, mutta kuuluu kuitenkin Herran kasvatusohjelmaan, jolla hän muutamia lapsiaan jonkin ajan kurittaa, kunnes he masentuvat saattaakseen hallita joitakuita Jumalan lahjoja.

Näinä vitsaukset pitää aina kantaa Jumalan pelossa ja nöyrällä kuuliaisuudella Herran, yksin viisaan ja voimallisen Isän edessä, jonka oikea käsi voi kaiken muuttaa.

Mutta tässä neljännessä rukouksessa on opetusta niillekin onnellisille, jotka eivät tiedä mitään elatuksen murheista ja joiden näköjään ei tarvitsisi rukoilla jokapäiväistä leipää. Heidän olisi tarkoin mietittävä tässä rukouksessa esiintyvää kahta sanaa: nimittäin meidän ja meille. Jos teissä on Kristuksen mieli, niin myöskin näitä Kristuksen sanoja teidän on tarkattava. Kristus ei sano: »Anna minulle jokapäiväinen leipäni», vaan: »Anna meille meidän jokapäiväinen leipämme.» Luuletko Jumalan antaneen sinulle omaisuutta vain itse elääksesi siitä mielesi mukaan tai kootaksesi tavaraa vain itsellesi? Mitä Herra sanoo? »Tee tili taloudenhoidostasi sillä sinä et saa enää hoitaa talouttani.» Ota huomioosi Jumalan tarkoitus hänen antaessaan muutamille niin paljon maallista hyvää. Oletko milloinkaan ajatellut, miksikä Jumala niin epätasaisesti on suorittanut jaot täällä maan päällä toisen ollessa niin rikkaan, että hänellä on paljon yli oman tarpeensa ja toisen niin köyhän, että häneltä puuttuu välttämättöminkin?

Kummallisen ja epätasaisen jaon salaisuus on vain siinä, että meillä on eri kutsumukset: niiden, jotka ovat saaneet enemmän, kuin mitä tarvitsevat, tulee olla Herran huoneenhaltijoita, jotka hänelle hallitsevat lahjojansa. Silloin hän antaa joukon köyhiä asettua heidän ympärilleen koettelemaan heitä joka päivä, tahtovatko he rehellisesti hoitaa hänen lahjojaan »haltijoina» niistä jakamalla, vai aikovatko he kaivaa leiviskän maahan ja tehdä siitä epäjumalan itselleen ja lapsilleen. Älkäämme koskaan unohtako suurta yhteistä ojennusnuoraa: »Jolle paljon on annettu, siltä paljon vaaditaan jolle paljon on uskottu, siltä paljon velotaan, sekä kuningaskäskyä. »Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.» Älä siis unohda sinua ympäröivää köyhien, sairaiden, heikkojen, vaivaisten maailmaa, jotka kaikki ojentavat käsiä leivän tarpeessa. Sinun tulee sentähden tässä rukouksessa rukoilla kaikkien ihmisten puolesta eikä ajatella: minulle, minun, vaan: meille, meidän.

Edelleen sinun ei tule rukoilla heittiön tavoin, niin että rukouksessa sanot meidän, mutta sitten käytät sinulle uskottua tavaraa, niin kuin se olisi yksin sinun. Ei, sinä olet vain hoitaja. Sellaisina meidän tulee olla alttiisti, Kristuksen rakkauden tähden, niin että hän saattaa sanoa kaikesta hyvästä, minkä olemme tehneet: Sen te olette tehneet minulle.

Kun myös tiedämme, että sanat jokapäiväinen leipä eivät merkitse ruokaa ja vaatteita, vaan kaikkea, mikä kuuluu tämän ajallisen elämän ylläpitoon ja tarpeisiin, kuten: koti, tavara ja raha, hyvä puoliso, kuuliaiset lapset, uskollinen perhe, hyvä ja hurskas esivalta, hyvä hallitus, hyvä, suotuisa ilma, rauha, terveys, kuri ja järjestys, hyvät ystävät uskolliset naapurit ja muu sellainen, niin ei puuttune yhdeltäkään kristityltä, joka ei elä vain itseään varten, vaan rakastaa lähimmäistäänkin, syitä rukoilla tätä rukousta.

Sitä paitsi Herra voi äkisti riistää sen hyvän, minkä nyt omistat, minkä vuoksi sinulla on aina syytä rukoilla hänen suojelevaa armoansa tai jokapäiväistä antamista, jokapäiväistä leipää. Kristitylle onkin hyvin terveellistä näin tuntea alituisesti elävänsä Herran armon varassa.


Ylös
 Profiili  
 
ViestiLähetetty: 17.07.2015 07:23 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 23.10.2013 17:20
Viestit: 2826
KuvaKuva

HEINÄKUU 17 PÄIVÄNÄ.

Ja niin kuin meissä on ollut maallisen kuva, niin meissä on myös oleva taivaallisen kuva. I Kor. 15:49.

Tämä on nyt ilmoitus, jonka uskoaksemme ja oikein käsittääksemme meidän on rukoiltava Jumalalta armoa. Kuule!

Niin kuin meissä on ollut maallisen kuva, niin on meissä oleva taivaallisen kuva» Uskotko sen? Maallisen (Aadamin) kuvan kantamisen tunnemme jäsenissämme ja mielissämme vahvemmin kuin soisimmekaan. Mutta uskotko myös yhtä varmasti, että me kerran yhdistettyinä hänen kanssaan vielä kannamme taivaallisen kuvan?

Uskotko Aadamin ja Kristuksen kumpaisenkin olleen varmasti esi-isiämme ja alku-ihmisiä, joiden mukaan meidät on muodostettu. Heidän olleen kuin kaksi suurta kaavaa, joiden mukaan meidän kaksi eri ajanvaihettamme laaditaan. Maallisen elämämme aika Aatamin maallisen mukaan. Iankaikkisuuden aika Kristuksen taivaallisen kuvan mukaan. Yhtä varmaa kuin me ajallisuudessa olemme kantaneet maallisen kuvaa ja kaikkea siihen kuuluvaa surkeutta, yhtä varmaan kerran kannamme Kristuksenkin kuvaa ja tämän kuvan täyttä kunniaa. Uskotko, että kaikille, jotka Kristuksessa ovat, tämä on seuraava yhtä varmasti ajallaan kuin määrätty luonnon järjestys, kuten yötä seuraa päivä, tai kylmää talvea seuraa suloinen kesä? Onko tämä totta? Se on totta, Herran nimi olkoon ylistetty ja kiitetty!

Maallisen kuvan kantamisen sisällyksen huomaamme koko olennossamme: »Aadam siitti lapsia, jotka olivat hänen kuvansa kaltaisia.» Tässä apostoli kuitenkin tarkoittaa varsinaisesti ruumista. Ruumiissamme kannamme Aatamin kuvaa niissä ominaisuuksissa, jotka apostoli edellä luetteli, se on huono, raihnas, häviävä, lyhyesti: luonnollinen ruumis, maallisista, kasvi- ja eläinkunnan elinaineista elävä ja vihdoin itse maaksi muuttuva. Mutta lisäksi kuuluu maallisen kuvaan myös kaikenlaisen surkeuden, synnin ja murheiden sarja - kaikenlainen onnettomuus. Koko hädän, murheiden olentomme on aivan kuin synnin tyyssija, siinä piilee Jumalan ylenkatsetta, epäjumalisuutta, suruttomuutta, kovuutta, itserakkautta ylpeyttä, ulkokullaisuutta, valhemieltä, vihaa, kiivastusta, kateutta, epäluuloa, saastaisia himoja, ahneutta, omanvoitonpyyyntiä ja muuta sellaista, kuten Jeesus sanoo: »Sydämestä lähtee pahoja ajatuksia, murhia, aviorikoksia haureutta, varkauksia, vääriä todistuksia, jumalanpilkkaamisia.» Tämän hetkinen on Aadamin kuva synnin tähden.

Mutta tästä seuraa sitten kaikki kirous ja kurjuus maan päällä, sydämen levottomuus, omantunnon sairaudet, suru, kiusaukset, huolet, pelko, epäluulo, kivulloisuus, ahdistukset, köyhyys, saatanan tuliset nuolet ja vihdoin kuolema ja kuoleman häviö.

Tahdomme tai ei, on meidän kuljettava kuin näihin, Aadamin jätteihin puettuina, kuljettava kuin tiheässä ohdakkeistossa, jossa alinomaa saamme pistoksia ja haavoja. Älä kuitenkaan väsy äläkä tule kärsimättömäksi, sinä Jumalan lapsi! Tämä on vain tukala osa matkaa, myöhemmin tulee toinen aika, niin totta kuin Jumala ei voinut ihmistä ainoastaan kärsimistä varten. »Niinkuin meissä on ollut maallisen kuva, niin meissä on myös oleva taivaallisen kuva.» Taivaallisen kuva on kaikessa maallisen vastakohta.

Kristuksen kuvan kaltaisuuteen kuuluu ensiksi »hengellinen ruumis», joka on Kristuksen kirkastetun ruumiin kaltainen, häpeän sijaan on tullut ikuinen ja taivaallinen kunnia ja Ihanuus raihnaisuuden, heikkouden, sairauden sijaan ikuinen terveys, voimakkuus ja hyvinvointi surun, pelon, tuskan ja levottomuuden sijaan ikuinen ilo, autuus ja levollisuus, »riemullinen meno Jumalan oikealla kädellä iankaikkisesti», ylevien taivaallisten ilojen taukoamaton juhla. Ja ennen kaikkea: sanomattoman, tuskallisen syntisyytemme sijasta iäinen, muuttumaton pyhyys, rakkaus ja puhtaus. Siellä me voimme rakastaa Jumalaa niin kokonaan, täydellisyydellä ja palavuudella sekä sellaisessa autuaallisuudessa, jota nykyisessä tilassamme emme koskaan kykene käsittämään.

Kuka vain hetkenkään, esim. kihlausaikansa alkaessa Vapahtajan kanssa, on saanut tuntea tulevan elämän voimaa, tuntea suurta Herran hyvyyttä, myöntänee sen, että jos tämä tunne olisi kestänyt iäisesti, niin olisi siinä jo ollut taivaan autuutta. Tässä täydellisessä rakkaudessa Jumalaan, joka oli Kristuksen kuvan loppumäärä, on myös kaikkein korkein autuus.

Ajatelkaamme edelleen: Täysi vapaus kaikenlaisesta pahasta, itsensä tunteminen kokonaan pyhäksi ja puhtaaksi kuin Jumalan enkeli. Sellainen täydellisyyden elämä, jota täällä kaipasimme ja johon pyrimme, mutta joka meiltä jäi aina saavuttamatta. Ja ajatelkaamme, ettei meidän koskaan enää tarvitse pelätä mitään pahuutta tai vaaraa, vaan saamme elää iankaikkisessa turvassa ja rauhassa kirkastetun Vapahtajan seurassa ja herkeämättömässä, äärettömässä Jumalan ihmeellisten salaisuuksien yhä selkenevässä valossa. Tällaiseen elämään on ihmeellinen ihmisolento oikeastaan luotu.

Tätä sopiikin ajatella Jumalasta, kun hän loi oman kuvansa mukaisen sukukunnan - hänestä, kaiken autuuden Jumalasta, jolle on yhtä helppoa luoda ääretön autuus kuin rajattomat merenvedetkin.


Ylös
 Profiili  
 
ViestiLähetetty: 20.07.2015 09:31 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 23.10.2013 17:20
Viestit: 2826
KuvaKuva

HEINÄKUUN 20 PÄIVÄNÄ.

Kiitä, sieluni, Herraa… joka sinulle kaikki syntisi antaa anteeksi. Ps. 103: 2.

Niin, sanot sinä, kyllähän minäkin uskoisin syntieni anteeksisaamisen, jollei minulla olisi erityistä syntiäni, joka on kovin töykeä ja sopimaton. Sinulla on siis sydämelläsi salainen paino. Tämä tosin on vaikeaa, mutta huomaa juuri mainitut sanat: Joka sinulle kaikki syntisi antaa anteeksi.

Tosin on olemassa kuolemansynti, jota ei koskaan anneta anteeksi, »Pyhän Hengen herjaus» mutta ne, jotka tähän ovat tehneet itsensä syypäiksi, eivät tavallisesti koskaan tavoittele anteeksiantoa. Kristuskin nimenomaan sanoo tämän synnin olevan ainoan, jota ei milloinkaan anneta anteeksi. Muuten hän sanoo kaiken synnin ja pilkan annettavan ihmisille anteeksi, vieläpä sellaisenkin raskaan synnin kuin Jumalan pilkan, hirveimpienkin syntien, niin kuin Herra itse juhlallisesti vakuuttaa: »Vaikka teidän syntinne ovat veriruskeat, niin ne tulevat lumivalkeiksi. - vaikka ne ovat tulipunaisia, niin ne tulevat villan kaltaisiksi.»

Pysähdy! Etkö kuullessasi tämän suurenmoisen Jumalan laupeuden vakuutuksen tekisi hänelle otollista tekoa uskomalla hänen sanansa, vaikka et mitään tunnekaan sydämessäsi? Vai tahdotko vielä kiistää Herraa vastaan ja olla uskomatta tällaisia hänen yleviä ja lohdullisia sanojaan? Sillä tavoin voisit tehdä hirveän synnin, tekisit Jumalan valehtelijaksi. Tahdotko vielä hetkeäkään kulkea loitolla Jumalaasi epäuskossa, kylmin, kankein ja ynsein mielin?

Mutta, sanot, minäkin olen kerran kokenut ja uskonut anteeksiantamuksen, mutta olen taas tehnyt syntiä. Jumala ei voine lakkaamatta antaa anteeksi! Se että olet syntiä tehnyt armon valistuksen saatuasi, on tosin suuri synti, mutta ota kuitenkin näistä sanoista tarkka vaari. Tässä ei ole: on antanut anteeksi, niin kuin se olisi tapahtunut vain kerran, vaan antaa anteeksi, alinomaa ja loppumatta antaa anteeksi. Ellei Jumala alinomaa jakaisi anteeksiantamustaan, niin ei hänen anteeksiantonsa ollenkaan hyödyttäisi, eikä pelastusta olisi yhdelläkään sielulla, sillä silloin kaikki olisi tuomittu hukkumaan, koska lihassamme on alituisesti syntiä, alati ilmenevää syntisyyttä.

Tähän liittyvät Lutherin painokkaat sanat: »Koska lihaamme rasittaa ikuinen synti, niin kauan kuin maan päällä elämme, eivätkä virheemme ja erehdyksemme lopu, niin on todella tarpeen, että meitä varten on olemassa ikuinen ja aina vaikuttava anteeksiantamus, ettemme syntimme tähden uudelleen joutuisi Jumalan vihattaviksi, vaan että pysyisimme anteeksiantamuksen tähden alati armon autettavina.»

Tämä Herran iankaikkinen liitto vaikuttaa sen, ettei synti saata meitä kadottaa. Ota tässä Daavid todistukseksi! Hän oli Jumalan armosta pitkän aikaa nauttinut sanomattoman suurta armoa. Varhaisesta nuoruudestaan saakka hänellä oli Jumalan sanan ja Hengen valistus. Lammaspaimenesta hänet valitaan ja voidellaan Jumalan kansan kuninkaaksi. Hänet siunataan suurilla voitoilla ja kunnialla, niin että hänestä tulee suuri Herran profeettakin. Ja kuitenkin hän kerrallaan lankeaa kahteen hirmuiseen syntiin: aviorikokseen ja murhaan. Ne olivat varmaan veriruskeita syntejä ja, huomannet, suurimman valistuksen ja armon saanut mies oli ne tehnyt ja kuitenkin hän sai ne anteeksi!

Hänelle omistettiin ihana lupaus ja anteeksianto, heti kun hän Herran edessä oli tunnustanut rikoksensa. Mitä hän oli tehnyt lepyttääkseen Jumalan ja anteeksi saadakseen? Hän ei ollut tehnyt kerrassaan mitään, hän oli vain paljon vastusteltuaan vihdoinkin hätänsä pakottamana keskellä häpeää tullut Jumalan luo ja tunnustanut syntinsä saaden ne silloin kohta anteeksi. Hän sanoo itse: *Kun minä vaikenin, riutuivat minun luuni jokapäiväisestä valituksestani, sillä sinun kätesi oli yöt ja päivät raskaana päälläni. Mutta minä sanoin: Minä tunnustan Herralle rikokseni niin sinä annoit anteeksi syntivelkani.»

Tässä näen nyt, mitä merkitsee Jumalan ikuinen liitto, joka saa aikaan sen, ettei mikään synti voi meitä kadottaa! Tässä näen, että vaikka synnit olisivat veriruskeat, ne kuitenkin pestyinä Karitsan veressä tulevat lumivalkeiksi. Tässä näen, että »Jeesuksen Kristuksen Jumalan Pojan veri puhdistaa meidät kaikista synneistämme.» Tässä näen, että valistuksen ja armoituksenkin saaneelle synti kuitenkin annetaan anteeksi.

Teen tästä yksinkertaisen ja terveen johtopäätöksen: Koska Jumala antoi. anteeksi Daavidille, joka oli saanut niin suuren armon ja valistuksen ja kuitenkin niin törkeästi teki syntiä, niin en tahdo hetkeäkään epäillä ja kulkea erossa Jumalastani. Minun tulee, voin ja saan olla varma siitä, että hän yhtä hyvin antaa minullekin anteeksi. Muuten lisään syntieni lukua vielä sillä jumalanpilkalla, että sanoisin hänen vastoin sanaansa katsovan henkilöä ja rikkovan sanansa. Jumala minua varjelkoon sellaisesta epäuskosta!

Olenhan minäkin ihminen, kuten Daavid. Olenhan minäkin Kristuksen kalliilla verellä sovitettu yhtä hyvin kuin Daavid. Olihan Daavid törkeä syntinen kuten minäkin. Kun hän, kumminkin huolimatta ylen raskaista synneistään sai armon, niin en saata minäkään epäillä varsinkaan, kun suuri, laupias Jumala itse sanoo: »En tahdo yhdenkään syntisen kuolemaa» - »tunne ainoastaan pahat tekosi» - »vaikka sinun syntisi olisivat veriruskeat, niin ne tulevat lumivalkeiksi!»


Ylös
 Profiili  
 
ViestiLähetetty: 21.07.2015 08:32 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 23.10.2013 17:20
Viestit: 2826
KuvaKuva

HEINÄKUUN 21 PÄIVÄNÄ.

Ja parantaa kaikki sairautesi. Ps. 103:3.

Huomaa tämäkin. Tässä on myös sanomaton lohdutus. Tämä on toinen suuri apu, jota me tarvitsemme syntiä vastaan. Synnit anteeksi saatuamme tarvitsemme myös armoa voidaksemme luopua synneistä. Senkin Herra itse tahtoo antaa: Hän parantaa kaikki sairautesi.

Niin totta kuin hän on antanut sinulle anteeksi kaikki syntisi, niin totta kuin sinä olet saanut tämän anteeksiannon ja olet Jumalan lapsi Vapahtajaan yhdistyttyäsi, ja sinussa asuu Pyhä Henki. Niin totta on myös mielesi sellainen, että korkein asiasi ja pyrkimyksesi, on vapautuminen puutteistasi ja omat heikkoutesi ja syntisi ovat sinulle katkerin vaiva - niin huomaa: mielesi tulee olla sellainen, että nämä puutteesi ovat katkerin vaivasi! Jollei sinulla uskosi ohella ole tätä mielenlaatua, niin et vielä tiedä, mitä totinen usko on. Vaikka olisitkin paljon kokenut ja ymmärtäisit koko armonjärjestysopin ja arvelisit eläväsi uskossa, niin on kuitenkin uskosi vielä vain teennäinen, luuloteltu usko, elleivät omat puutteesi sinua vaivaa enemmän kuin mikään muu paha maan päällä.

Raamattu sanoo selvästi: »Hengelliset ovat hengellisesti mieltyneet», ja »jolla ei ole Kristuksen henkeä, ei hän ole hänen omansa.» Mutta mahdotonta on sille, joka on saanut Kristuksen hengen, ettei hän tahtoisi olla pyhä ja Kristuksen kaltainen, ettei hän syvimmässään pyrkisi tähän ja samassa määrässä kärsisi puutteistaan. Sillä mahdotonta on, että Kristuksen henki eläisi rauhassa ja sovinnossa lihan kanssa ja yhtä mahdotonta on että liha, itse meidän syntinen luontomme olisi sopusoinnussa Hengen kanssa. Sentähden Paavalikin itsestään tunnustaa: »Sisällisen ihmiseni puolesta minä ilolla yhdyn Jumalan lakiin, mutta jäsenissäni minä näen toisen lain, joka sotii mieleni lakia vastaan ja vangitsee minut synnin lakiin, joka jäsenissäni on.»

Mutta toiseksi vaaditaan myös, että oikein ymmärrämme sanojen merkityksen: Herra parantaa sairautemme. Monet arvelevat merkityksen olevan, että meidät kokonaan vapahdetaan niistä, joten me pian olemme aivan puhtaat kuten Kristus oli ja kuten me tulemme olemaan taivaassa. Mutta ei niin! Tämä on erehdys.

Herra on kyllä joka kerta parantava sairautemme ja hengelliset tautimme, mutta ne voivat aina uusiutua. Älköön kukaan olko varma! Olemme nähneet, että Paavalin aina täytyi tuntea jäsenissään lain, joka soti mielen lakia vastaan ja välistä vangitsi hänet. Tässä asia on sama kuin ruumiillisessa parantamisessa. Ruumiillisessa suhteessa ihminen saattaa aina uudelleen vaipua, langeta, loukkaantua, vahingoittua tai muuten sairastua, joiden varalle Jumala ei ole antanut meille mitään varmuutta. Mutta sen sijaan hän on asettanut maan päälle lääkeneuvot ja antanut meille lääkärit kaikenlaisia sairauksia parantamaan.

Jumala ei koskaan maan päällä vapauta meitä sairauden eri muodoista, mutta hän tahtoo aina itse olla parantajamme, kuten hän sanoo: »Minä olen Herra, sinun parantajasi.» Kristuksen kirkko maan päällä on vain suuri sairaala, jossa jokaisella on oma sairautensa. Et tapaa ainoatakaan hurskasta, jolla ei olisi jotakin omaa vammaansa kärsittävänään. Ja olemme kokonaan voimattomat niistä vapauttaaksemme itsemme, sillä jos tämä olisi vallassamme, niin varmaan jokainen kristitty sen heti tekisi. Silloin on ainoa lohdutuksemme, että Herra itse tahtoo olla lääkärimme ja kautta elämän hoitaa kaikki sairautemme.

Eihän tässäkään ole: on parantanut, niin kuin se olisi kerrassaan tapahtunut, vaan parantaa, ts. lakkaamatta hoitaa ja korjaa meitä. Tämän hän suorittaa siten, että hän ensin rankaisee, tuottaa huolia, lyö ja rusentaa vanhaa ihmistämme. Sitten armoa anoessamme taas lohduttaa, virvoittaa ja nostaa meitä ja luo meihin uuden halun taidollisemmin vaeltaa. Itse hän lohdullisesti sanoo: »Katsokaa siis, että minä yksin se olen. Minä kuoletan ja teen jälleen eläväksi, minä lyön ja myös parannan.»

Ota Daavid tähän esimerkiksi! Paitsi vähempiin jokapäiväisiin virheisiin lankesi hän vaikeisiin henkisiin rikkomuksiin: saastaiseen himoon, joka sai hänet ottamaan lähimmäisensä vaimon katso, Herra löi häntä, mutta paransi myös. Toisen kerran hän lankesi ylpeyteen, niin että laski kansansa lukumäärän ja katso, Herra löi häntä, mutta paransi myös hänet. Silloin hän lauloi rukouksen: »Kiitä, sieluni, Herraa, joka sinulle kaikki syntisi antaa anteeksi ja parantaa kaikki sairautesi.»

Herra Jeesus! Minä kannan kaikki syntini ja virheeni sinun eteesi, sillä missään muualla ei ole apua eikä neuvoa minun sairauksiani vastaan. Sinä, Herra, olet luvannut ja sinä siis tahdot ja voit minut puhdistaa ja pyhässä veressäsi pestä saastaisuuteni ja ainaiset puutteeni. Yksin sinuun minä toivon ja uskallan kaikessa hädässäni, kaikissa murheissani kotimatkallani ole minun turvanani ja apunani elämässä ole elämäni ja autuuteni kuolemassa, Jeesus, nimesi tähden. Arnen.


Ylös
 Profiili  
 
ViestiLähetetty: 22.07.2015 07:48 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 23.10.2013 17:20
Viestit: 2826
KuvaKuva

HEINÄKUUN 22 PÄIVÄNÄ.

Ja vaikka minulla olisi profetoimisen lahja ja minä tietäisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon, ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin vuoria siirtää, mutta minulla ei olisi rakkautta, niin en minä mitään olisi. 1 Kor. 13: 2.

Huolestuttava on se ilmiö, että paitsi sitä, että hienompi itsevanhurskaus tahtoo tehdä rakkautemme ja sen osoituksen autuudentieksi, me toisaalta tapaamme kristityitä, jotka ovat oppineet suuren päätotuuden, että tulemme vanhurskaiksi ilman ansiotamme, ainoastaan uskon kautta Kristukseen, ja tämän uskon kautta myös saamme uuden taivaallisen rakkauden, mutta alkavat kuitenkin jonkin ajan kuluttua kylmetä, kuoleentua ja pensistyä rakkaudessa ja sen osoituksessa. He näyttävät nyt elävän vain itseänsä varten, tahi voivat varsin helposti lohduttautua tähän puutteeseensa nähden ja sanovat autuutemme tulevan vain armosta uskon kautta, niin kuin autuutemme tulisi sellaisesta uskosta, joka ei vaikuta mitään rakkautta. Tähän kurjaan petokseen nähden tulee meidän vakavasti ajatella, mitä Herran sana opettaa tässä asiassa.

On tosi, että tulemme vanhurskaiksi yksinomaan Jumalan armosta uskomalla siihen rakkauteen, jolla Jumala Kristuksessa on rakastanut meitä, emmekä oman rakkautemme kautta. Mutta ei ole totta, että meidät vanhurskautetaan uskosta, joka ei vaikuta rakkautta. Ei, sanoo apostoli, »vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin vuoria siirtää, mutta minulla ei olisi rakkautta, niin en minä mitään olisi.» »Yhtä mahdotonta on, että elävältä uskolta puuttuisi rakkaus, kuin että tuli olisi ilman lämpöä.» (Luther.) Kun Raamattu opettaa, että meidät vanhurskautetaan yksin uskosta, tarkoitetaan sillä vain sitä uskoa, joka tekee sydämen rakkaudesta eläväksi ja palavaksi. Herra Jeesus sanoi: »Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus.» Johannes painostaa alinomaa ensimmäisessä kirjeessään, että me juuri rakkauden kautta »tiedämme olevamme totuudesta», »tiedämme olevamme Jumalan lapsia», »olevamme Jumalasta syntyneet».

Jos kerran olemme uskon käsittäneet, muistamme myös, kuinka heti saimme sydämiimme uuden, palavan rakkauden, ei vain armollista Jumalaa kohtaan, joka antoi meille kaikki syntimme anteeksi, vaan lähimmäistämmekin kohtaan. Sekä »veljenrakkauden» kaikkiin, jotka uskoivat ja rakastivat Jeesusta että »yleisen rakkauden», niin että hartaalla huolenpidolla ajattelimme kaikkien ihmisten pelastusta ja autuutta. Jos tämä pyhä rakkaus nyt on sammunut, kuinka silloin on uskomme laita? Olkoon uskalluksemme kuinkakin altis ja väkevä, olkoon hengellinen valomme vaikka mitä suurin, on meidän uskomme nyt kuitenkin todellisuudessa vain kuollut kuva siitä, mitä se ennen oli, kun se nyt ei vaikuta mitään rakkautta.

Muistathan, kuinka suuria ja kiitettäviä tekoja Herra Jeesus tapasi Efeson seurakunnan enkelillä, ja kuitenkin tämä oli hyljännyt ensimmäisen rakkautensa, minkä Kristus sanoi olevan niin arveluttavan merkin, sellaisen »lankeemuksen», että jollei parannusta tapahtunut, työnnettäisiin kynttiläjalka pois paikaltaan.

»Minä tiedän sinun tekosi», sanoo Herra, »ja vaivannäkösi ja kärsivällisyytesi, ja ettet voi pahoja sietää sinä olet koetellut niitä, jotka sanovat itseään apostoleiksi, eivätkä ole, Ja olet havainnut heidät valehtelijoiksi, ja sinulla on kärsivällisyyttä, ja paljon kantamista sinulla on ollut minun nimeni tähden, etkä ole uupunut. Mutta minulla on sinua vastaan, että olet hyljännyt ensimmäisen rakkautesi. Muista siis, mistä lankesit, ja tee parannus, ja tee niitä ensimmäisiä tekoja mutta jos et, niin minä tulen sinun luoksesi ja työnnän kynttiläjalkasi pois paikaltaan, ellet tee parannusta.»

Tässä näemme rakkauden olevan erityisen sydämen asian, joka voi olla kadonneena niinkin kiitettävän toiminnan, niinkin voimakkaitten ja kristillisten tekojen yhteydessä, kuin Kristuksen tässä luettelemat, kun ei nyt enää synteineen maata Jeesuksen jalkain juuressa, vaan ollaan itse hyviä eikä sentähden myös enää synny rakkautta veljiin. Apostolikin osoittaa, että näin ollen oivallisimpienkin tekojen ohessa voi tämä rakkaus puuttua, sanoessaan: »Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta, olisin minä vain helisevä vaski tai kilisevä kulkunen. Ja vaikka minulla olisi profetoimisen lahja ja minä tietäisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon, ja vaikka minä jakelisin kaiken omaisuuteni köyhäin ravinnoksi ja vaikka antaisin ruumiini poltettavaksi (kuten marttyyrit roviolla), mutta minulla ei olisi rakkautta, niin ei se minua mitään hyödyttäisi.»

Varmaan pitäisi tämän herättää meitä Herran kasvojen edessä ajattelemaan, kuinka on rakkautemme tila. Huomaamme sekä Kristuksen että apostolin sanoista, että mitä hyvänsä me olemme uskomme tai teemme ilman uskon ja armon kautta syntyvää sydämen todellista rakkautta, niin kaikki on aivan väärää ja pelkkää petosta, kuinka kristilliseltä ja kauniilta näyttäneekin. Jospa kaiken elinaikamme muistaisimme ja tarkkaisimme tätä!

»Siinä rakkaus on - ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi. Rakkaani, jos Jumala on lain rakastanut meitä, niin olemme mekin velvolliset rakastamaan toinen toistamme.»


Ylös
 Profiili  
 
Näytä viestit ajalta:  Järjestä  
Aloita uusi ketju Tämä viestiketju on lukittu. Et voi vastata tai muokata viestejäsi  [ 28 viestiä ]  Mene sivulle Edellinen  1, 2, 3  Seuraava

Kaikki ajat ovat UTC + 2 tuntia


Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa


Et voi kirjoittaa uusia viestejä
Et voi vastata viestiketjuihin
Et voi muokata omia viestejäsi
Et voi poistaa omia viestejäsi

Etsi tätä:
Hyppää:  
cron
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö