kultaomenia hopeamaljoissa

Hengellisiä asioita
Tänään on 11.12.2017 07:45

Kaikki ajat ovat UTC + 2 tuntia




Aloita uusi ketju Tämä viestiketju on lukittu. Et voi vastata tai muokata viestejäsi  [ 28 viestiä ]  Mene sivulle Edellinen  1, 2, 3
Kirjoittaja Viesti
ViestiLähetetty: 23.07.2015 07:42 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 23.10.2013 17:20
Viestit: 2826
KuvaKuva

HEINÄKUUN 23 PÄIVÄNÄ.

Jos elämme, niin me elämme Herralle, ja jos kuolemme, niin me kuolemme Herralle. Sentähden, elimmepä tai kuolimme, niin me olemme Herran omat. Room. 14:8.

Tämä on uskovien maallisen elämän sekä salaisuus että korkeus. Koko heidän elämänsä, olemassaolonsa ja kuolemansakin kuuluvat Herralle. He eivät ole itsensä omat, he ovat hänen, joka on luonut, lunastanut ja pyhittänyt heidät. He ovat hänen, ei vain liiton kautta hänen kanssaan, vaan myös henkensä ja koko elämänsä tarkoitukseen nähden.

Sillä ei kukaan meistä elä itselleen. Hengellisesti kuolleet saattavat vain elää itsellensä, elää omille tarkoituksilleen ja omien halujensa mukaan, »vapaina vanhurskaudesta». Se, että uskovat taas hengessään ja koko elämänsä suunnassa todella elävät Herralle, johtuu siitä, että uusi syntyminen ja hengellinen elämä eivät ole pelkkä ajatus tai luulottelu, vaan suuri todellisuus, joka ilmenee voimissa ja ominaisuuksissa, joita ei paljas luonto koskaan synnytä.

Näistä uusista voimista ja ominaisuuksista on tunnusomaisin se, ettemme enää elä itsellemme, vaan elämämme korkein ja kallein päämäärä on nyt Herrassamme, hänen asiassaan, hänen kunniassaan, hänen suosiossaan, kuinka hyvin tai huonosti meille onnistuneekin suorittaa teossa ja toiminnassa, mitä hartaimmin rakastamme ja tavoittelemme.

Kuten jo sanoimme, elämme Herralle, ei vain liiton kautta hänen kanssaan, vaan henkemmekin puolesta, sisimpään haluumme ja pyrkimyksemme nähden. Jos tämä ei täydellisesti tapahdu elämässämme, vaan jossakin suhteessa alamme elää itsellemme, niin tällöin olemme poikenneet sisimmästä tahdostamme, josta silloin itse itseämme nuhtelemme.

»Eikä kukaan kuole itselleen.» Kuolemaansakaan katsoen ei kristitty enää ole omansa, vaan Herran ja hänen alamaisensa. Kristityllä ei ole oikeutta eikä tahtoakaan oman mielensä mukaan, esim. omaksi kunniakseen menettää henkeänsä, jos hänen täytyy panna se alttiiksi tai uhrata se, niin pitää sen tapahtua Herran käskyn ja järjestyksen nojalla. »Te ette ole itsenne omia, te olette kalliisti ostetut», sanoo apostoli. Ainoastaan jos Herran kunnia ja hyvä tahto tai hänen käskynsä ja järjestyksensä niin vaativat, tulee meidän olla alttiita uhraamaan elämämme ja silloin millä Herran haluamalla ajalla tavalla tahansa.

Uskovan ei siis pidä toivoa elämänsä tai kuolemansa olevan häntä itseään varten. Hän sanokoon aina näin: Jos Jumala tahtoo minun vielä kauemmin olemaan täällä maan päällä, niin tahdon minäkin. Jos taas tahtoo ottaa minut kotiin, en tahdo olla maan päällä. Yhdellä kertaa me rikomme toivomalla pitkää ikää, toisella kertaa itsekkäästi toivomalla kuolemaa. Kaikki, mitä me olemme mitä meillä on, henkemmekin, ovat Herran ja ovat myös Herralle annetut.

»Jos elämme, niin me elämme Herralle.» Herralle eläminen sisältää, että katsomme elämäämme, koko olemassaoloamme Herran omaisuudeksi ja sen vuoksi myös kaikessa toimimme hänen palvelijoinaan. Se sisältää, että me pidämme hänen tahtoansa ainoana ojennusnuoranamme kaikissa toimissamme ja töissämme, että meillä on hänen kunniansa ja hänen suopeutensa ainoana päämääränämme. Se sisältää myös, että me kaikissa elämämme kokemuksissa jättäydymme hänen johtoonsa, onnessa ja onnettomuudessa, joko hän sitten meille antaa tai meiltä ottaa sekä tahdomme uhrata hänelle kaikki kykymme ja voimamme.

»Jos kuolemme, niin kuolemme Herralle.» Niin kuin koko elämämme on Herran oma ja hänelle pyhitetty, niin on kuolemammekin. Jos me kuolemmekin luonnollisen kuoleman, niin tapahtuu se silloin tietäen, että me olemme Herran. Sentähden tahdommekin tyytyä, kutsuipa hän meidät millä hetkellä ja millä tavalla hyvänsä. Mutta erityisissä tapauksissa riippuu kuolemamme valinnastammekin, kuten milloin marttyyri verisen vainon aikana voi välttyä kuolemasta, jos hän kieltää evankeliumin tai kun lähetyssaarnaaja näkee ilmeisen kuolemanvaaran uhkaavan jollakin matkallaan sielujen pelastamiseksi tai kun sotilas Jumalan järjestyksen mukaan luovuttaa elämänsä, mutta pakenemalla voisi sen pelastaa. Kaikissa tällaisissa tapauksissa kristitty on sekä velvoitettu että hengessään altis mieluummin uhraamaan elämänsä kuin pettämään uskollisuutensa Herraa, hänen asiaansa ja hänen järjestystään kohtaan. Kun hän näin uhraa henkensä Herran tähden, sanomme hänen »kuolevan Herralle».

»Elimmepä tai kuolimme, niin me olemme Herran omat.» Elämässä ja kuolemassa me olemme hänen omaisuuttaan ja hänen palvelijoitaan. Tämä lohdutus ja etu on yksin uskovilla, että missä hyvänsä he ovatkin, elämässä, kuolemassa tai kuoleman jälkeen, »he ovat Herran» - Herran omaisuutta ja kaiken hänen rakkautensa ja uskollisen huolenpitonsa alaisia. He ovat aina hänen käsissään, jolle on annettu »kaikki valta taivaassa ja maan päällä».

Vaikka me elämmekin täällä muukalaisuuden maassa, niin olemme kuitenkin hänen lapsiaan ja palvelijoitaan, hänen näkymättömässä seurassaan ja kun meidät täältä kutsutaan, niin olemme kotona »Herran luona» iäisesti näkemässä häntä, niin kuin hän on. Tässä ajassa kuulumme Herralle, ensin uskon ja omantunnon kautta, sitten rakkauden ja palvelemisen muodoissa.

Ja kuollessamme olemme myös Herran omaisuutta ja hänen hoivassaan ruumiinemme, sieluinemme. Ruumis on hänen salatussa, mutta varmassa suojassaan kätkettynä ylösnousemuksen päivään asti, jolloin se katoamattomana on nouseva iankaikkiseen elämään ja hänen pyhiensä seurassa siihen suureen päivään asti, jolloin se taas puetaan »hengelliseen ruumiiseen», joka on Kristuksen kirkastetun ruumiin kaltainen. Saat olla siitä varma, että joka ajallisuudessa on Herran oma, on myös hänen omansa kuolemassa ja iankaikkisuudessa. Autuaallinen asia on, yläpuolella kaiken ajatuksemme: »Elimmepä tai kuolimme, niin me olemme Herran omat Amen.


Ylös
 Profiili  
 
ViestiLähetetty: 25.07.2015 07:17 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 23.10.2013 17:20
Viestit: 2826
KuvaKuva

HEINÄKUUN 25 PÄIVÄNÄ.

Niin saatana meni Juudaaseen, jota sanottiin Iskariotiksi ja joka oli yksi niistä kahdestatoista. Luuk. 22:3.

Erityisesti saamme tästä hirmuisesta tapauksesta opetuksen, ettei kenenkään tule olla suruton ja ajatella: Ulkokultaiset ovat ulkokullaisia. Vilpittömällä kristityllä ei ole mitään pelättävää. Ei niin, sillä Juudaan esimerkki opettaa meille toista.

Kun Jeesus valitsi Juudaan apostoliksi, ei hän varmaankaan ollut sellainen, miksi hän sitten tuli. Kuinka lukuisasti onkaan niitä, jotka ovat hengessä alkaneet, mutta lopettavat lihassa? Huomaa Juudaan esimerkki ja ota vaarin kaikista muista syntiinlankeemuksista, kuinka helposti ja nopeasti kristitty voi joutua perikatoon. Varsinkin kun oikein paha hetki on tullut, kun perkele viekkain ja väkevin karkauksin hyökkää kimppuusi ja yhdellä kertaa sytyttää sinuun lihan himon sokaisee ymmärryksesi, niin että kamalimmat synnit eivät sinusta näytä ollenkaan vaarallisilta, vaan rakkailta ja vallan tarpeellisiltakin - silloin on käsillä lankeemuksen hetki.

Sellaiseen kiusauksen hetkeen kuuluu, varsinaisesti kolme seikkaa Ensin synti tulee sinulle erittäin rakkaaksi ja viehättäväksi. Toiseksi, vaikka kuinka sitä katselisit, sinusta sen vaarallisuus on mahdoton, se näyttää sinusta vain aivan vähäpätöiseltä ja mitättömältä, ja lopulta kolmanneksi alat tätä syntiä harjoittaa vähitellen ja ajattelet: »Noin vähän ei haittaa mitään.»

Juuri näin kävi käärmeen pettäessä Eevan juonillaan. Se sanoi: »Ette te kuole tässä, hän on vain omenan ottaminen ja onhan omena vain omena. Mutta sen sijaan voitatte paljon, nimittäin ensiksi makean hedelmän nautinnon ja sitten suuremman ymmärryksen.» Samoin kävi Juudaan langetessa viettelykseen. Se alkoi vähäisellä näpistelyllä ja sitten tuumi hän: Minähän otan vain vähän - ja vain tämän kerran! (joka kerta) - eikä ole väärin, että minä saan jotakin vaivastani. Kun vielä perkele synnytti hänen sydämessään ajatuksen, että hän pettäisi Jeesuksen, niin olihan jotenkin luonnollista ajatella: Kolmekymmentä hopearahaa ei ole hyljättävää - eikä mitään vaaraa! Jeesus on ensiksi viaton ja sitten - kaikkivaltias - eihän tässä kuitenkaan hänen henkensä ole vaarassa - ja täten hankin itselleni hyvän ansion. Näin Juudas varmaan on ajatellut. Kuka olisi hänelle sanonut, että hän tekonsa jälkeisenä päivänä oli niin epätoivoon joutunut, että hän meni ja hirtti itsensä? Sitä hän ei olisi uskonut, vaan ajatteli vain, kuinka hän tuona päivänä nauttisi rahoistaan. Jos hän olisi torstaina Jeesuksen varoittaessa häntä uskonut, mitä hän seuraavana päivänä sai kokea, olisi hän varmaan pelännyt tuota kauppaa kuin helvettiä itseään. Mutta hän ei vielä ymmärtänyt tätä, ja perkele täytti hänet muilla viekoituksillaan.

Jokainen tarkatkoon tätä ajoissa ja oppikoon kerrankin ymmärtämään synnin ja perkeleen oikean luonteen. Jos näet suosit syntiä ja ulkokullaisuutta vain yhdessä tapauksessa, yhdessä tilaisuudessa, niin sinä pian hämmennyt, tulet vimmaan ja sokaistut, ettet voi nähdä vähimmänkään vaaran olevan käsillä ja niin sinä vähitellen, askel askeleelta kuljet lopullista perikatoasi kohti. Sellaiselle pahalle, saatanalliselle lumoushetkelle on ominaista, että vaikka mitä perinpohjaisimmin koetat punnita ja tutkia syntiä, johon houkutuksesi sinua vie, sinusta vain tuntuu, ettei se ole vähimminkään vaarallinen, vaan vähäpätöinen ja merkityksetön. Mutta sen sijaan se näyttää sinusta samalla kertaa äärettömän rakkaalta ja viehättävältä. Tämä on synnin oikea valaistus kiusauksen hetkellä, ja nämä merkit osoittavat, että silloin olet joutunut kiusaukseen tai koetukseen, jossa kuolemattoman sielusi onni tai onnettomuus ratkaistaan. Sillä jos nyt vain alat ulkokultailla, suosia syntiä ja sitä peitellä, olet hukassa.

Ulkokultaisuus on synnin ja perkeleen kultainen kuori, jota ilman ne eivät menesty. Jos todella riistät ulkokultaisuuden, niin et kokonaan voi viihtyä synneissä etkä jatkaa elämää niissä, vaan sinä olet aina niistä nouseva ja pelastuva. Jos Juudas vain olisi tunnustanut, mitä perkele oli häneen vaikuttanut - vaikka vain jollekin opetuslapselle - niin perkele olisi samana ollut voitettu, eikä Juudas olisi vaipunut synnin syvyyteen. Tätä keinoa koviin kiusauksiin joutuneet kristityt ovat kaikkina aikoina käyttäneet perkelettä vastaan ja aina suurella siunauksella. Sentähden apostoli varoittaakin. »Tunnustakaa toinen toisellenne syntinne ja rukoilkaa toinen toisenne edestä, että te terveiksi tulisitte.»

Mutta kaikki tämä on sellaista, jota harvoin tahdotaan oikein uskoa ja käsittää, ennen kuin omasta surkeasta kokemuksestaan on saanut oppia sen, jolloin se usein on liian myöhäistä. Mitä siis ei uskota? Sitä, että kiusauksen hetkellä meistä tulee niin sokaistut ja lumotut, että tulemme aivan suruttomiksi ja rohkeiksi, emmekä näe olevan mitään vaaraa vaikka parhaillaan henki ja sielu ovat menemässä. Ja jos joku ennen uskookin tämän, käy hänelle kuitenkin niin, että hänen itsensä langetessa johonkin synnin-kiusaukseen se synti ei kuitenkaan hänestä näytä vaaralliselta.

Tässä joutunemme kuitenkin pelkoon ja kysymme opetuslasten kanssa: »Kuka niin ollen voi pelastua?» Jeesus vastasi tähän sanoen: »Mikä ihmisille on mahdotonta, se on Jumalalle mahdollista.» Niin kauan kuin elämme tässä pelossa ja lohdutuksessa, emme koskaan saata hukkua, vaan me olemme aina Jumalan kädessä. Hän on uskollinen paimen ja auttaja ja sanoo itse: »Ei kukaan ryöstä heitä minun kädestäni.»

Herra Jumala! Elämä ja kuolema ovat tässä kysymyksessä auta siis, että voittaakseni elämän, taistelisin sinun nimessäsi, taivaan ja maan Herra! Sinä annat minulle avun oikeaan aikaan, sinä annat oikeat taistelijan voimat, sinun kauttasi voitamme kaikki maallisen elämän vaarat ja vastukset ja pääsemme vihdoin ikuiseen lepoon. Amen.


Ylös
 Profiili  
 
ViestiLähetetty: 26.07.2015 07:25 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 23.10.2013 17:20
Viestit: 2826
KuvaKuva

HEINÄKUUN 26 PÄIVÄNÄ.

Älkää itse kostako, rakkaani, vaan antakaa sijaa Jumalan vihalle. Room. 12:19.

Tässä apostoli asettaa vastakkain Jumalan vanhurskaan vihan ja koston sekä jumalattoman oman kostomme, jolla hän osoittaa, että jos annamme Jumalan olla suojelijamme, hän tahtoo kaikessa huolehtia meistä, kostaa kaiken kärsimämme vääryyden ja hankkia meille oikeutta. Mutta jos itse kostamme, niin asetumme Jumalan väliin ja riistämme häneltä hänen tehtävänsä - ja silloin saamme auttaa itse itseämme.

Tähän apostoli viittaa asettamalla Jumalan koston meidän kostoamme vastaan ja sanomalla:» Älkää itse kostako, vaan antakaa sijaa Jumalan vihalle.» Apostoli ei sano, että kärsimämme vääryys jää kostamatta, vaan hän tahtoo vain, että Herra Jumala saa säilyttää majesteettioikeutensa ja olla kaikkien ihmisten tuomari, niin ettemme tunkeudu hänen työpiiriinsä omalla kostollamme. Herra tahtoo yksin olla luotujensa kuninkaana ja tuomarina.

Sillä kirjoitettu on: »Minun on kosto, minä olen maksava, sanoo Herra.» Näiden Herran sanojen pitäisi todella ainaiseksi masentaa kaiken kostonhalumme. Sillä kun suuri Jumala tahtoo olla kostajamme, pitäisi meidän toki niin pelätä hänen vihaansa, että meidän vihamme muuttuisi sydämemme armahtamiseksi ja esirukoukseksi.

Nähdessämme, kuinka suuresti Jumala rakastaa lapsiaan ja ystäviään, niin että luemme: »Joka teihin koskettaa, hän koskettaa Jumalan silmäterään.» Nähdessämme, millä palavalla rakkaudella hän heitä valvoo, niin että Kristus vakuuttaa: »Ovatpa teidän päänne hiuksetkin kaikki luetut», mikä myös sisältää, että Jumala on havaitseva salatuimmankin pahuuden ja armottomuuden, jota meille voidaan osoittaa ja sen ohessa tietäessämme, kuinka hirmuista on, kun Herra itse vihastuu ja rankaisee - meidän todella tulisi hiljentyä ja vain rukoilla: Jumala, ole meille kaikille armollinen! Anna meille meidän svntimme anteeksi, niin kuin mekin anteeksi annamme velallisillemme.

Sillä kun Herra Jumala etsii niitä, jotka tekevät sinulle vääryyttä ja pahaa, tapahtuu se hirveämmin kuin ehkä itse olisit halunnut. Sillä meidän ei tule koskaan unohtaa, että syytöntä kärsimystä meille aiheuttanut ei ole aiheuttanut sitä ainoastaan meille, vaan vielä suuremmassa määrässä Herralle Jumalalle, joka paljoa sydämellisemmin huolehtii meistä kuin me itse ja silloin kiusaajasi on heti joutunut Jumalan vihan alaisuuteen - ja häntä ei hän voi välttää, niin kuin ei vielä kukaan ihminen ole Herran Jumalan kädestä päässyt.

Varmaa on, ettei synti jää rankaisematta - siitä huolehtii Jumala korkeassa täydellisyydessään: synti on aina jossakin muodossa sattuva syntiseen, joko ajassa tai iankaikkisuudessa. Täällä ajassa joko parannuksen murheessa ja osallisuudessa Kristuksen kärsimykseen tai myös rangaistuksen ja koston kärsimisessä.

Jos syntinen ajoissa tulee parannukseen ja Kristuksen syntikärsimyksen osallisuuteen, silloin hän välttyy kantamasta synnin oikeaa rangaistusta, koska tämä on siirtynyt Kristukselle. Mutta katumuksen ja kurituksen kärsimys tulee hänellä kuitenkin olla. Jos taas tämä ei tapahdu, niin silloin on aina Jumalan viha häntä kohtaava. Tämä tapahtuu usein täällä ajassa sellaisella tavalla, ettemme huomaa sitä synnin rangaistukseksi, koska se nimittäin tapahtuu tavallisten onnettomuuksien, sairauden, nälänhädän, tulen, veden, sodan ym. muodossa.

Mutta väliin se tapahtuu myös sellaisella tavalla, että me ihmisetkin voimme siinä selvästi huomata Jumalan vanhurskaan koston, esim. kun mies, joka on sortanut heikkoja, leskiä. ja orpoja lapsia ja vääryydellä itselleen anastanut muiden omaisuutta, joutuu merkillisiin onnettomuuksiin, suureen köyhyyteen ja kurjuuteen. Kun sellainen, joka on panetellut, pettänyt ja ihmisistä valehdellut riistäen heiltä heidän hyvän nimensä ja maineensa, itse joutuu julkisen häpeään ja ylenkatseeseen tai kun se, joka on tuottanut ihmiselle vaikeita loukkauksia, elinikäisiä surujakin, joihin inhimillinen oikeus ei ole voinut puuttua, päätyy kolkkoon mielen raskauteen, mielenvikaan, tai itsemurhaan .

Mutta jollei Jumala kosta vääryyttä täällä ajassa, silloin jää hänen vanhurskas kostonsa kauheaan iankaikkisuuteen, tapahtumaan tulevan vihan aikana. Kuinka siis tahtoisit ankarasti kohdella vihamiestäsi, kuinka vielä tahtoisit kostaa tai ylläpitää pahoja ajatuksia ja toivomuksia häntä kohtaan tietäessäsi niin raskaan Jumalan vihan jo häntä uhkaavan? Eikö ennemmin sydämellinen sääli valtaisi sinua, etkö ennemmin rukoilisi hänen puolestaan, että hän tulisi parannukseen! Tätä, meidän on tarkasti varottava suuren, pelättävän Herran sanoessa: »Minun on kosto, minä olen maksava.»

Tämän apostoli nyt esiintuo meille vakavimmin torjuakseen ja tukehduttaakseen väkevän pahuuden ja oman kostomme taipumuksen. Tämän pitäisi tosiaan olla kylliksi vaikuttamaan kaikissa, jotka tahtovat olla kristittyjä, jotka itse elävät pelkästä laupeudesta ja joka hetki tarvitsevat Jumalan kärsivällisyyttä, sen, etteivät he rikkovalle kanssaveljelleen osoittaisi vähintäkään kostoa tai ynseyttä.

Herra Jeesus! Opeta minulle anteeksiantamuksen oppi! Opeta minua olemaan vihaan hidas, mutta nopea antamaan anteeksi ja unohtamaan! Opeta suurella, jokapäiväisellä anteeksiannollasi, kuinka minun on annettava veljieni rikkomukset anteeksi Herra Jeesus, suo minun vaeltaa sinun pelossasi. Anna sinä minun syntivelkani anteeksi. Sytytä minuun armon tuli, että oikein rakastaisin lähimmäistäni! Kiinnitä minut itseesi, Jeesus rakas! Amen.


Ylös
 Profiili  
 
ViestiLähetetty: 28.07.2015 08:25 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 23.10.2013 17:20
Viestit: 2826
KuvaKuva

HEINÄKUUN 28 PÄIVÄNÄ.

Niin kuin te siis olette omaksenne ottaneet Kristuksen sen, Herran, niin vaeltakaa hänessä. Kol. 2:6.

Tarkkaa tässä tuota pientä sanaa: »niin - niin kuin te olette omaksi ottaneet Kristuksen, niin vaeltakaa hänessä.

Samalla tavalla kuin vastaanottaminen tapahtui alussa, elämän saadessa alkunsa, niin on tapahtuva elämänvaelluksenkin aikana, elämän jatkuvasti kasvaessa. Sama, mistä ensimmäisellä kerralla koitui vanhan ihmisen kuolema ja uuden syntymä on aina vastedeskin tuleva vanhan kuolemaksi, uuden kasvuksi.

Koko nämä sanat käsittävä luku tahtoo sanoa, ettei uskovien, jotka kerran ovat ottaneet Jeesuksen Kristuksen omaksensa, koskaan pidä hairahtua luuloon, että tarvitaan jokin erityinen yritys pyhitykseen, vaan heidän tulee tietää, että sama Kristus ja usko, jonka kautta he ovat tulleet vanhurskautetuiksi ja armoitetuiksi, myös on vaikuttanut ja vaikuttaa pyhityksen. Heidän tulee vain yksinkertaisesti pysyä ja vahvistua aletussa uskossa sekä kaikin tavoin »kasvaa häneen, joka on pää, Kristukseen, josta koko ruumis, yhteen liitettynä ja koossa pysyen jokaisen jänteensä avulla, kasvaa rakennukseksensa rakkaudessa sen voiman määrän mukaan, mikä kullakin osalla on.»

Lopputulos tästä on: Kaikki seuraa pysymisestä Kristuksessa - jonka Jumala meille on tehnyt sekä vanhurskaudeksi että pyhitykseksi. Niin sanoi Kristuskin: »Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Niin kuin oksa ei voi tuottaa hedelmää itsestään, ellei se pysy viinipuussa, samoin ette tekään, ellette pysy minussa.»

Hänessä pysymällä me saamme kaiken elämän, kaiken ilon, kaiken voiman myöskin kaiken tarpeellisen hoidon, kasvatuksen ja kurituksen kuten hän sanoo: Oksan, joka tuottaa hedelmää (joka todella on minussa, elävänä ja hedelmää tuottavana), viinitarhuri puhdistaa - sillä tuo hyvä oksa ei kuitenkaan ole aivan puhdas, sitä täytyy jatkuvasti puhdistaa - jotta se tuottaisi runsaamman hedelmän.

Kun ensin sisällisen ihmisen perustus on oikea, sitten vasta kyetään lihan kuolettamiseen Hengen kautta kaikissa tilanteissa. Koko vanha ihminen on kasteessa tuomittu kuolemaan. Me olemme hänen kuolemaansa kastetut. Kohta kristityksi tultua on alettava luopua entisestä menosta ja elämästä. Kristus on sen vuoksi kuollut kaikkien puolesta, että ne, jotka elävät, eivät nyt eläisi itselleen vaan hänelle, joka on heidän edestään kuollut ja ylösnoussut. Me saamme vilpittömän halun elääksemme Kristuksen hyväksi ja kuollaksemme itsellemme saatuamme armon ja rauhan Jumalan kanssa. Jos joku tunnustaa uskovansa, mutta ei ole saanut tähän altista henkeä, ei tahdo olla Kristuksen kanssa ristiinnaulittu, vaan tahtoo uskonsa ohella säilyttää haluamansa elämänvapauden. Ja ei tahdo ottaa varteen sanan varoitusta, vaan haluaa olla nuhteluitta ja hillitsemätön luonnollisessa menossaan - hän pettää itseään väärällä luulouskolla. »Ne, jotka ovat Kristuksen Jeesuksen omat, ovat ristiinnaulinneet lihansa himoineen ja haluineen.»

Tässä tahdomme antaa heikommille armolapsille muutamia yksinkertaisia esimerkkejä, kuinka ja milloin tätä lihan kuolettamista on harjoitettava: Mikä on kohtuullisempaa aamulla herätessäsi, kuin että hartaalla ilolla alat kiittää ja rukoilla elämäsi Jumalaa, taivaallista Isääsi kaikesta, mitä hän on antanut sinulle sekä sielullesi, että ruumillesi? Erityisesti että hän on antanut Poikansa, sanan ja sakramentit, että olet Jumalan lapsi, Kristukseen pukeutunut, puhdas ja otollinen Jumalan silmissä. Kiitä siis ja rukoille! Jos tunnet hitautta tähän, niin ymmärrä sen olevan lihan työtä, se ei saa vallita, vaan se on kuoletettava.

Tarkkaa siis uuden elämän harjoitusta! Sinun on edelleen kaiken päivää oltava sydämeltäsi lämmin, pelättävä rikkomasta häntä vastaan, pelättävä syntiä enemmän kuin kuolemaa. Jos olet kylmä ja suruton, niin se on liha, mikä on kuoletettava. Sinulla on myös maallinen kutsumuksesi, tätä sinun on hoidettava ahkeruudella ja huolella. Jos olet hidas, laiska siihen, niin se on liha, joka on kuoletettava. Jos olet perheenisä tai perheenäiti, on sinun huolella ja innolla, mutta lempeydellä ja rauhallisuudella hallittava talossasi. Jos olet laiminlyövä ja huolimaton tai kärsimätön ja äreä, niin se on liha, joka on kuoletettava. Jos olet lapsi tai palvelija, on sinun rakkaudella, kunnioituksella, lempeydellä, ahkeruudella ja uskollisuudella tehtävä, mitä sinulle käsketään. Jos kärsimättömyyttä, tyytymättömyyttä ilmenee, niin se on liha, joka on kuoletettava. Jos joku sinua loukkaa, häpäisee, ja tahdot siitä suuttua ja kostaa, niin se on liha. Jos sinussa nousee saastaisia haluja tai kateutta, ylpeyttä ja itserakkautta - niin se kaikki on lihaa, joka ei saa vallita, vaan on kuoletettava.

Tämmöinen on uskon harjoitus. Tällä tavoin sinä tiedät Jumalan omista käskyistä, mikä on oikeaa pyhyyttä, eikä sinun tarvitse epämääräisillä teoilla ja omilla kuvitteluilla pyrkiä pyhyyteen, jonka laadusta et itsekään oikein ole selvillä. Tässäpä saat niin paljon tekemistä, ettet tule erikoisen tyytyväiseksi itseesi, nimittäin jos oikein ja vakavasti tutkit Jumalan pyhää tahtoa ja omaa sisällistä tilaasi, tutkit Jumalan lain hengellistä vaatimusta. Siten sinä jäät koko elämäsi ajaksi alituiseen Jumalan uskollisuuden ja avun tarpeeseen.

Tämäpä juuri onkin tie, tämä on pyhityksen salaisuus: jokapäiväinen lapsellinen riippuvaisuus Jumalasta, alituinen Jumalan suosiossa pysyminen hänen Poikansa kautta, uskon, lapsenluottamuksen, ilon ja voiman ylläpitäminen yksinomaan Kristuksen sanalla ja täten hengen alttiudella Jumalan pyhän tahdon ja Kristuksen ihanan esikuvan tarkkaaminen. Tämä ei kyllä käy niin tasaisesti ja kauniisti kuin sen sanominen käy. Mutta se menestyy, niin kuin Herra suo, joka, jokaiselle jakaa uskonsa mitan.

Herra, minä uskon, auta epäuskoani ja opeta minua joka hetki kuolettamaan lihaani hengen kautta! Amen.


Ylös
 Profiili  
 
ViestiLähetetty: 29.07.2015 07:23 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 23.10.2013 17:20
Viestit: 2826
KuvaKuva

HEINÄKUUN 29 PÄIVÄNÄ.

Ja käärme sanoi vaimolle: »Olisiko todella Jumala sanonut?» 1 Moos. 3:1

Jospa jokainen kalliin sielunsa iankaikkiseksi parhaaksi kerta kaikkiaan älyäisi, mikä on varsinaisesti pääasia kaikissa perkeleen pyrkimyksissä meihin nähden ja pääkysymys, josta tulee riippumaan, pelastummeko vai joudummeko päinvastoin tuon vihollisen vangeiksi. Tämän kohdan saatana ensiksi alisti hyökkäykseensä - kysymys oli Jumalan sanasta - olisiko varmasti uskottava, mitä Jumala oli sanonut vai eikö omalla ajattelulla voisi johtua uskomaan jotakin muuta. Tästä kohdasta tulee todella taistelun päätös riippumaan.

Kun eräs vanha kristitty monet vuosikymmenet oli taistellut saatanan kanssa ja lopulta tahtoi lyhyesti lausua, mikä oli ollut pääasia, josta hänen kestämisensä tai lankeemuksensa aina oli riippunut, niin hänen täytyi sanoa: Se on riippunut siitä, olenko minä voinut pysyä Jumalan sanassa, Vai olenko päinvastoin luopunut siihen katsomasta ja alkanut vain ajatella - ajatella vapaasti, oman mieleni mukaan, ulkopuolella sanan, ajatella ja haparoida edestakaisin omia ja toisten mielijohteita noudattaen. Siinä piilee ydin kaikenlaisissa synnin kiusauksissa.

Tai kuinka on mahdollista, että kristitty, joka ennen kauhistui vain jonkin erikoisen synnin etäisintä ajattelemistakin sen vielä ollessa hänestä kaukana, myöhemmin voi suorastaan tehdä liiton saman synnin kanssa ja suruttomasti ja pelkäämättä antautua vapaasti sitä harjoittamaan ja puoltamaan? Vain sen kautta, että hän on kiusauksen aikoina kääntänyt katseensa Jumalan käskyistä samaan syntiin ja alkanut vain ajatella - vapaasti ajatella asiaa sanaan katsomatta.

Kuinka on mahdollista, että ihmiset uskonnon ja omantunnon nimessä, Herran tähden, ryhtyvät suurimpiin houkkamaisuuksiin, esittävät hyvänä ja pyhänä tekona semmoista, mitä Herra ei koskaan ole meiltä pyytänyt, vieläpä mitä hän on kieltänytkin ja sen sijaan esittävät syntinä semmoista, mitä Jumala ei koskaan ole sanassaan siksi ilmoittanut, josta tavataan niin paljon esimerkkejä juutalaisessa ja paavikirkossa, mutta myöskin omassa keskuudessamme. Ainoastaan sen kautta, ettei oteta vaarin, kuinka Jumala on puhunut, vaan me luulemme niin, meillä on tunne, sisällinen ääni, joka sanoo milloin mitenkin tai muut ihmiset päättelevät ja sanovat siten katsomatta, sanooko Jumalakin niin.

Kuinka on mahdollista, että taisteleva kristitty syntiensä ja viallisuuksiensa tähden kadottaa luottamuksen Jumalan armoon ja ystävyyteen, tulee vieraaksi ja araksi Vapahtajalleen ja lankeaa orjalliseen mieleen, vaikka Jumalan evankeliumi sanoo meille toisin Kristuksesta ja iankaikkisesta armosta ja vapautuksesta lain orjuudesta, jonka hän on meille ansainnut. Vain sen kautta että ihminen kääntää katseensa Jumalan sanasta itseensä ja alkaa vain ajatella, ajatella ja lopulta luulee aivan mahdottomaksi, että hän voisi olla Jumalan lapsi ja ystävä ollessaan ja tuntiessaan itsensä sellaiseksi kuin hän tuntee.

Jospa voitaisiinkin julistaa, niin että vuoret vapisisivat, tuo totuus kaikkien Jumalan lasten kuuluviin: Kaikki saatanan valta sinuun riippuu siitä, voiko hän kääntää katseesi Jumalan sanasta. Voittosi riippuu siitä, voitko pysyä Jumalan sanassa. Jumalan sana, Jumalan sana, mitä se sanoo? Tarkkaa, kuinka Jumala on puhunut. Siitä kaikki riippuu.

Kaikki se, mitä tahdotaan pitää hengellisenä, mutta ei perustu Jumalan sanaan, on hulluutta, on väärää. Vain Jumalan käskyt ovat hyvät ja pyhät, vain Jumalan kiellot ovat syntiä. Minkä Jumala kutsuu synniksi ja kieltää, on syntiä ja vaarallista, vaikka sydämesi tuhansia kertoja sen epäisi ja vaikka koko maailma kaikkine pyhineen ja oppineineen pitäisi sitä viattomana. Minkä Jumala sanoo olevan hyvää ja pyhää, on hyvää ja pyhää, vaikka sinä ja koko maailma pitäisitte sitä saastaisena.

Mitä Jumala ei ole erityisesti maininnut, se on aina rakkauden lain mukaan päätettävä, käytettävä tai hyljättävä, aina sen mukaan, kuinka se vaikuttaa, hyvää tai pahaa, sinulle tai lähimmäisellesi. Niin pitää se perussääntö paikkansa, että mitä Jumala ei ole käskenyt, selvin sanoin tai yleisessä rakkaudenlaissa, ei ole mikään hyvä teko, vaikka sillä olisikin kaunein muoto sinun silmissäsi tai toisten silmissä. Mitä Jumala ei ole selvin sanoin tai yleisessä rakkaudenlaissa kieltänyt, ei ole mikään synti, joskin sinä ja kaikki maailman ihmiset niin päättäisitte. Kaikki riippuu Jumalan sanasta. Jollet pidä siitä kiinni, olet aina oleva kuin ruoko, jota kaikki tuulet huojuttavat edestakaisin. Silloin perkele voi viedä sinua, minne se tahtoo.

Kuinka voimakkaasti asia onkaan meille julistettu merkillisessä taistelussa saatanan ja Kristuksen välillä, kun hän, joka itse olisi voinut puhua pyhimmät ja puhtaimmat Jumalan sanat, kuitenkaan ei vastaa saatanalle ainoallakaan omalla sanalla, vaan vain Raamatun sanoilla: Kirjoitettu on - kirjoitettu on. Ajattele ainoastaan ja muista kaikkina elinpäivinäsi, että Herra Kristus itse ei tiennyt sanoa saatanaa vastaan muuta kuin: Kirjoitettu on. Eikö tämä ole ankara tulenisku kaikkia omia ajatuksiamme ja mielipiteitämme vastaan ja arvaamattoman kallis todistus siitä, että perkeleen kiusausten pääpyrkimys on saada meidät viedyksi sanasta pois ja että hänet voidaan voittaa vain pysymällä siinä kiinni, mitä Jumala on puhunut.

Herra Jeesus, sinun sanasi on kilpeni ja miekkani, turvallinen linnani maailman väijyvissä vaaroissa! Sinun sanasi ja sinun läsnäolosi vahvistavat minua kestämään lujana kaikissa taisteluissani vihollisia vastaan. Sinuun turvaten minä voitan viimeisenkin viholliseni, kuoleman. Tue minua taisteluissani voiton! Arnen.

_________________
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31


Ylös
 Profiili  
 
ViestiLähetetty: 30.07.2015 06:53 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 23.10.2013 17:20
Viestit: 2826
KuvaKuva

HEINÄKUUN 30 PÄIVÄNÄ.

Totisesti, totisesti minä sanon teille: ellette syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertansa, ei teillä ole elämää itsessänne Joh. 6:53.

Niin luonnotonta ja kovaa kuin monelle onkin Kristuksen puhe hänen lihansa syömisestä, niin ymmärrettävää, rakasta ja elähdyttävää se on niille, jotka joka päivä tätä harjoittavat, ja nauttivat. Uskova ei osaa paremmin ilmaista itseään tahtoessaan kuvata varsinaista sydänelämäänsä kuin sanomalla, että Kristuksen liha on hänen ruokansa, sovituksen sana hänen syvin elintarpeensa ja elättäjänsä.

Katso todellisia armolapsia heidän selvin tuntomerkkinsä on juuri siinä, että Kristuksen veren turva on heidän elämäntarpeensa. Eivät he aina ole sellaisia kuin heidän tulisi ja miksi heitä toivoisi heillä on moninaiset heikkoudet, joiden kanssa he kamppailevat. Mutta yksi seikka on heille tunnusmerkillinen: Kristus on heidän elämäntarpeensa. Vuodesta vuoteen heillä yhäti on sama tutkistelujensa pääaihe: He lukevat, kuuntelevat, laulavat, kirjoittavat ja puhuvat ensimmäisenä ja viimeisenä Vapahtajasta Kristuksesta ja hänen armostaan, Kristuksen lihasta, joka on meidän edestämme annettu ja sitten synnistä, joka aina heissä väijyy tehden heidät hitaiksi ja kelvottomiksi ja synnin lannistamiskeinoista ja muusta tällaisesta, mutta sitten taas Vapahtajasta ja hänen armostaan ja voimastaan.

Oltuansa jonkin aikaa kallista armonsanaa vailla, joko maallisten tointen aiheuttamista esteistä tai hitaudesta ja laiminlyönnistä, on koko heidän sisällinen ihmisensä niin heikko ja uupunut, kuin on sen ihmisen ruumis, joka on nälkäinen ja kaipaa ravintoa he ovat voimattomia ja alakuloisia, synkistyneitä tunnustus on vaiennut, elämänmeno epäröivä ja horjuva. Mutta tultuansa sanan ääreen käy heidän, aivan kuin luonnollisesti nälkäisen, joka tulee hyvän pöydän ääreen: Kun he ovat hetkisen istuneet kuulemassa evankeliumin saarnaa Kristuksesta ja hänen sovitusneuvostaan, näemme pian katseiden kirkastuvan, sydämen elpyvän, luottavaisuuden ja parannuksen tarpeen uudistuvan, ja lähtiessään sieltä he voivat vaivoin enää vaieta puhumasta siitä - heissä on nyt sananlasku toteutunut: »Täysi vatsa synnyttää iloisen pään.»

Emme sano heidän aina olevan alttiita näin syömään, virvoittautumaan evankeliumin sanalla, ei edes aina isoavankaan sitä toisinaan he näet ovat hengellisesti sairaat ja kykenemättömät. Mutta me sanomme, että heidän sisällisen ihmisensä elpyminen ja vahvistuminen tapahtuu vain puolestamme annetun Kristus-sanan kautta ja että sana Kristuksesta on heidän alinomainen elintarpeensa, heidän varsinainen elinruokansa.

Tämän merkin Kristus tässä esittää aivan välttämättömäksi sanoessaan: »Totisesti, totisesti sanon minä teille: ellette syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertansa, ei teillä ole elämää itsessänne.»

Sydän, joka ei voi elää ilman sovituksen sanan ravintoa, on siis varmin todistus hengellisestä elämästä ja jatkuvasta parannuksesta. Sillä juuri elävä synnintunto vaikuttaa tämän alinomaisen armon ja armon sanan tarpeen. Eikö olekin merkillepantavaa, että ihminen, joka ei mitään niin suuresti tutkistele, lue ja kuuntele kuin juuri tätä armon sanaa Kristuksesta, kuitenkaan ei koskaan siinä tule täysinoppineeksi, ei koskaan voi sitä muistaa ja säilyttää? Muuta kolme-, neljäkymmentä vuotta sitten opittua voin muistiini kätkeä, mutta ei tuota rakkainta osaa, jota eniten ja joka päivä tutkistelen. Eikö se todista uskoni kasvaneen paljasta tietoa enemmäksi, koska sen ravinto niin sulaa ja kuluu, kuten syömäni ruoka?

Toiset hengelliset ihmiset eivät taas tarvitse mitään niin vähän kuin. tuota sovituksen sanaa, sen he ovat kerran oppineet ja taitavat nyt ja siksi tahtovat nyt kuulla jotakin muuta. Nämä suuresti ihmettelevät heikkoja, kummallisia sieluja, jotka eivät koskaan saa kylläkseen armon sanasta ja arvelevat sentähden kernaasti heidän olevan sairaalloista väkeä, jossa ei edistystä tapahdu, vaan joka pysähtyy ensimmäisiin askeliinsa, ylenkatsoo lakia, varoituksia ja pyhitystä.

Tietäisivätpä he, mitä tuo heidän järjellisyytensä heistä osoittaa! Jos he itse eläisivät Hengen kurituksen alaisina, vilpittömässä parannuksen ja uskon harjoituksessa, niin he tietäisivät tuon tapahtuvan juuri sentähden, että Henki alati koskettaa ja kurittaa sydäntä kaiken vielä löytyvän synnin tähden ja että laki tunkee niin syvälle sisälliseen turmelukseen, ettei ihminen milloinkaan voi saada lepoa ja rauhaa hurskaudessaan - sentähden ja tähän katsoen sielu alinomaa uudestaan tarvitsee armon ja Kristuksen sovituksen sanaa.

En sitä oikein ymmärrä, mutta ihmeellinen on niiden sielujen tila, jotka eivät koskaan saata täysin oppia sitä, mitä eniten tutkistelevat. Mutta varmaa on, että sellaisissa sieluissa toteutuu Kristuksen sana, että hänen lihansa on heidän ruokansa – heidän ruokansa - ja silloin heille kuuluu hänen varma vakuutuksensa, että he tulevat myös elämään iankaikkisesti hänen tähtensä.

Jos joku murehduttaa sinua sen ominaisuutesi vuoksi, että Kristuksen liha, hänen sovituksensa on alituinen sielunruokasi, niin muista kehotukseksesi Herran sanat: Minun lihani on tosi ruoka. Mutta taas niistä, joilla ei tällaista sydäntä ole, vaan tässä elämäntiedossa ovat täysin oppineita ja voivat tulla elvytetyiksi yhtä hyvin aineksista, jotka eivät ainakaan koskaan voi olla elämän leipää - kuten Pretorius sanoo »Syrak ja Paavali ovat heille yhdenveroiset ravitsijat», - niistä sieluista todella arveluttaa, ettei heillä ole Kristuksen sovituksessa elämäntarvettaan ja ravintoaan. Joka ei tahallisesti tahdo elää erillään valkeudesta, pysähtyköön tätä vaarallista merkkiä tarkkaamaan! Herra Jeesus itse on tämän puhunut.

Herra Jeesus, sinun anteeksiantamuksesi voimaa tarvitsen alinomaa, sinun sovitusarmoasi tarvitsen elämäntaisteluissani joka päivä. Elämässäni sinä olet minun lakkaamaton tarpeeni, ja vihdoin kuolemassa saan levätä sinun lujilla käsivarsillasi. Auta minua sinussa aina pysymään. Amen.


Ylös
 Profiili  
 
ViestiLähetetty: 31.07.2015 06:48 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 23.10.2013 17:20
Viestit: 2826
KuvaKuva

HEINÄKUUN 31 PÄIVÄNÄ.

Jos te olette ilman kuritusta, josta kaikki ovat osallisiksi tulleet, niin silloinhan olette äpäriä ettekä oikeita lapsia. Hepr. 1:8.

Jumala on käsittämätön, rakkaudesta rikas ja lempeä olento - tämä on hänen oma, epäämätön ilmoituksensa. Mutta mitä merkitsee sitten, että kaikkien Jumalan lasten maan päällä täytyy kärsiä? Tässä piilee viisaus, Jumalan salaisten ajatusten ilmaus. Jos vain saisimme silmämme auki näkemään, mitä Jumalan lasten kärsimys merkitsee, niin me hartaasti rakastaisimme kaikkea kärsimystämme ja iloitsisimme siitä, kuin Isämme kalliista taivaanviesteistä, joka näiden kautta ystävällisesti kutsuu meitä: »Olkaa hyvässä turvassa! Te pääsette taivaaseen. Ettekö huomaa, että olen jo alkanut valmistaa teitä. siihen, alkanut kuolettaa lihaanne, puhdistaa, pestä, kypsyttää ja pyhittää henkeänne, sieluanne ja ruumistanne. Uskokaa varmasti, etten minä tarkoituksetta näin valmista teitä! Saatte varmasti uskoa, että kun minä täten ajassa valmistan teitä taivasta varten, minä myös todella aion teidät sinne vastaanottaa.»

Tämä tuntomerkki on niin selvä, että sokeatkin ovat sen kautta tulleet käsittämään suuren totuuden, että Jumala aikoo lapsillensa iankaikkisen elämän taivaassa. Pelkällä järjen päättelyllä monet ajattelijat ovat tulleet varmuuteen iankaikkisen elämän olemassaolosta tämän elämän jälkeen vain sen ilmiön perusteella, että täällä ajassa »käy vanhurskaalle, niin kuin hän olisi tehnyt jumalattomien tekoja», ja sen sijaan jumalattomalle kaikki menestyy . Nämä ajattelijat kuitenkin ovat käsittäneet kaiken sen perusteella, mitä he näkevät Jumalasta luomakunnassa, Jumalan olevan aivan täydellisen olennon, täydellisen oikeamielisyydessä ja väsymättömän hyvyydessä, rakkaudessa ja hellyydessä ihmistä kohtaan. Niin heissä on syntynyt varma vakaumus, että aika on koittava, jolloin epätasaisuus tasoitetaan, Lasarus on saava hyvää ja rikas mies ansaitsemaansa pahaa: samoin on sekin käsitetty, että kaikki Jumalan lasten kärsimykset ovat vain pyhän Jumalan työtä synnin kuolettamiseksi meissä ja pyhityksemme täydentämiseksi. Sillä he ovat kokemuksissaan oppineet sen, mitä apostolikin sanoo, että lihassa kärsii, lakkaa synnistä, että vanha ihminen kärsimysten ja murheiden kautta heikentyy ja masentuu himoissaan ja haluissaan.

Täten ymmärrämme siis Jumalan tarkoituksen kärsimyksillämme: Hän valmistaa meitä taivaaseen. kuolettaa syntimme ja täyttää pyhityksemme. Mitä tulisikaan koko kristillisyydestämme, kaikesta Hengen työstä sielussa, jollei Jumala alituisesti kurittaisi ja suolaisi meitä kärsimisillä? Emmekö kokemuksesta tiedä, kuinka heti alamme tulla uneliaiksi, lihallisiksi ja maailmanmielisiksi, kun jonkin aikaa kaikki menestyy meille, on tyyntä ja onnellista. Ja kuinka voisi usko tulla harjoitetuksi ja voimistua, ellemme tulisi koetelluiksi?

Onhan todellista uskon harjoitusta, että joudumme tilaan, jossa emme mitään näe, jossa apumme ja voimamme ovat hävinneet, niin että meidän on turvautuminen kaikkivaltiaaseen, totiseen, Jumalaan, Kuinka kävisi rukouksemme, jos meillä aina olisi, mitä tarvitsemme, tai voisimme itse itseämme auttaa? Kuinka kävisi Jumalanpelkomme, ellei Jumala toisinaan näyttäisi vihaansa?

Kuinka ajattelisimme armosta, jos kerrassaan saattaisimme vapautua lihamme synneistä, tai saattaisimme tahtomme mukaan niistä luopua? Missä olisi rakkautemme ja nöyryytemme, jollemme hyvissä avuissa käy kyllä siltikin hitaasti ja kehnosti, mutta kuinka kävisi, jollei meitä kuritettaisi?

Tästä näemme, kuin aivan välttämätöntä on kasvaaksemme hyvässä, pyhittyäksemme ja estyäksemme hengellisestä kuolemasta ja synnin ylivoimasta, että Jumala alinomaa seuraa meitä herättävällä ja kurittavalla vitsallaan.

Tässä on pääsyy, miksikä kaikkien hurskasten entisaikoina ja kaikkien oikeiden Jumalan lapsien vielä tänäkin päivänä täytyy saada kärsimystä, kuritusta. Tämän on Jumala järjestykseksi määrännyt, niin että apostoli sanoo: »Jos te olette ilman kuritusta, josta kaikki ovat osallisiksi tulleet, niin siloinhan olette äpäriä ettekä oikeita lapsia.» Lause on selvä.

Se sanoo meille nimenomaan, että niin totta kuin olet Jumalan lapsi, pitää sinulla olla kuritusta, että jos olet ilman kuritusta saat elää vapaasti oman mielesi mukaan, niin on se selvä että olet äpärä etkä lapsi perheessä. Hyvin käsitämme senkin, että aivan pienokaiset, heikot lapset eivät vielä tarvitse kovempaa kuritusta, heitä ohjaavat vielä hyvin Henki ja sana. Mutta kun he ovat kasvaneet kestämään kovempia koettelemuksia ja aikaa myöten tulevat uneliaiksi ja huolettomiksi, tarvitsevat he silloin kuritusta, sillä sellaisesta Jumalan lapsen puhtaudesta ja hyvyydestä, etteivät puhdistus ja kasvaminen hänelle enää olisi tarpeen, ei Raamattu tiedä mitään.

Poikkeukseton säännös siis on, että kaikki taivaaseen valmistettavat ovat kuritettavat, vitsottavat ja puhdistettavat.

Herra Jumala, rakas taivaallinen Isäni, sinä sen tiedät, mitä minä syntinen, saastainen lapsesi tarvitsen valmistuakseni sinun taivaalliseen, iankaikkiseen kunniaasi. Sinua siis rukoilen nöyrästi, anna minullekin se mieli, että kieltäisin itseni, kantaisin ristin ja seuraisin Jeesustani. Amen.

_________________
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31


Ylös
 Profiili  
 
ViestiLähetetty: 26.08.2016 07:57 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 23.10.2013 17:20
Viestit: 2826
Kuva

_________________
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31


Ylös
 Profiili  
 
Näytä viestit ajalta:  Järjestä  
Aloita uusi ketju Tämä viestiketju on lukittu. Et voi vastata tai muokata viestejäsi  [ 28 viestiä ]  Mene sivulle Edellinen  1, 2, 3

Kaikki ajat ovat UTC + 2 tuntia


Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa


Et voi kirjoittaa uusia viestejä
Et voi vastata viestiketjuihin
Et voi muokata omia viestejäsi
Et voi poistaa omia viestejäsi

Etsi tätä:
Hyppää:  
cron
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö