kultaomenia hopeamaljoissa

Hengellisiä asioita
Tänään on 12.12.2017 00:46

Kaikki ajat ovat UTC + 2 tuntia




Aloita uusi ketju Tämä viestiketju on lukittu. Et voi vastata tai muokata viestejäsi  [ 29 viestiä ]  Mene sivulle 1, 2, 3  Seuraava
Kirjoittaja Viesti
ViestiLähetetty: 01.08.2015 10:38 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 23.10.2013 17:20
Viestit: 2826
    Kuva

Elämän Leipää

Tervetuloa Roseniuksen Elämän leivän ääreen.
Se on ruokkinut suomenkielisenä Jumalan kansaa jo 1880-luvulta lähtien.

Lähde:Olavi Peltolan kotisivut.


Kuva

ELOKUUN 1 PÄIVÄNÄ.

Te, jotka Herraa pelkäätte, luottakaa häneen, sillä hän on läsnä teitä. Syyr. 2:7.

Tässä kysyttäneen: Kuinka meidän siis tulee pelätä Jumalaa ja luottaa häneen? Vastauksena on: Vain siten, että se vastaa Jumalan todellista olemusta. Meidän täytyy tuntea hänet oikein ja niin meissä heti syntyy sekä Jumalan pelko että usko. Meidän kevytmielisyyteemme ja synnin uneliaisuuteemme on syynä ainoastaan se, ettemme tiedä, usko tai ajattele, minkälainen Jumala oikeastaan on. Jos oikein uskoisimme, kuinka suuri ja mahtava Jumala on, ja mikä pyhä kiivaus hänellä on kaikkea syntiä vastaan, kuinka totinen hän on uhkauksissaan, kuinka lähellä meitä hän on ja näkee kaiken, sekä kuinka armollinen ja uskollinen hän on, niin totisesti me sekä pelkäisimme häntä että luottaisimme häneen.

Ja katsellessamme kaikkia näitä Jumalan ominaisuuksia, jotka meidän pitäisi ikään kuin silmillämme nähdä kaikissa hänen tuomioissaan, jotka Jumalan sanasta ja kokemuksesta tunnemme ja jos niihin vertaamme, mitä hän itse sanassa niin usein puhuu pelostamme ja luottamuksestamme häneen, niin saamme vastaukseksi: Meidän on niin pelättävä Jumalaa ja häneen luotettava, ettemme pelkää mitään muuta, kuinka pelättävää se itsessään olisikin. Ei meidän suorastaan ole, paitsi Jumalaa, mitään pelättävä. Eikä meidän luotettava mihinkään muuhun, kuinka vahvalta, luotettavalta se näyttäneekin, kuin yksinomaan Jumalaan. Silloin Herra on tuleva ainoaksi Jumalaksemme. Silloin hän yksin on oleva sydämemme pelon, luottamuksen ja palvonnan esineenä.

Mutta mitenkä saatan käsittää sen, etten saa peilata mitään muuta kuin Jumalaa? Onhan maan päällä paljonkin niin pelättäviä asioita, että jo niitä ajatellessamme kauhistuksesta värisemme. Ajattelehan vain, kuinka paljon pahaa katkerat ja väkevät viholliset voivat meille tehdä, tai ajattele, miten kauheata olisi menettää henkensä murhaajan käden kautta tai kadottaa näkönsä, ymmärryksensä koko eliniäkseen tai sairastua johonkin ankaraan tautiin, josta ei koskaan voi parantua tai kuolla salamaniskusta ja muita pelättäviä tapahtumia. Eikö tällaista ole pelättävä?

Vastaamme: Niin tosiaan on jokaisen, jolla ei kaikkivaltiaassa Herrassa ole ainoa Jumalansa. Se taas, joka todella uskoo ja ajattelee, että elävä, ajatteleva, valvova ja kaikkivaltias Jumala on kaikkialla läsnä, joka saa hengelliset aistinsa avatuiksi, niin että hän oivaltaa ja uskoo tämän kaiken, tietää, ettei mikään näistä kauhuista saata koskea hiuskarvaakaan hänen päässään, jollei uskollinen ja kaikkivaltias Isä ole niin päättänyt.

Jos hän tahtoo, kohtaa sinua salama, tauti, onnettomuus, tapaturmainen kuolema. Mutta jos hän on toisin päättänyt, niin ei mikään näistä ole sinuun koskeva. Jos hän katsoo sinulle tarpeelliseksi tai hyödylliseksi, että sydämesi murtuu, kärsii, vuotaa verta, niin hän lähettää sinulle surun, vahingon tai pahan ihmisen, joka tekee sinulle vääryyttä, valehtelee sinusta ja solvaa sinua. jos hän taas tahtoo antaa sinulle lepoa ja rauhaa, silloin ei sinulle mitään sellaista saa tapahtua. Katso, kuinka Kristus vastasi Pilatukselle: »Sinulla ei olisi mitään valtaa minuun, ellei sitä olisi annettu sinulle ylhäältä.»

Katso, kuinka Daavid puhuu häijystä miehestä Simeistä: Anna hänen kirota, sillä Herra on hänelle sanonut: »Kiroile Daavidia.» Jeremia puhuessaan moninaisista murheista, kuten »sorrosta», väärästä tuomiosta» ym. sanoo: »Kuka tohtii siis sanoa, että senkaltaiset asiat tapahtuvat ilman Herran käskyä? Eikö paha ja hyvä tule korkeimman suusta?» Kun saatana saa luvan kiusata Jobia, asettaa hänelle Herra Jumala nimenomaan mitan ja määrän. Profeetta Aamos sanoo: »Tapahtuuko kaupungissa onnettomuutta, ellei Herra ole, sitä tehnyt?» Herra itse selittää näin: »Että kuultaisiin sekä idästä että lännestä, että paitsi minua ei mitään ole: Minä olen Herra, eikä kukaan muu. Minä, joka teen valkeuden ja luon pimeyden. minä, joka annan rauhan ja luon pahuuden. Minä olen Herra, joka teen kaiken tämän.»

Joka ei usko tähän ainoaan Jumalaan, sillä on kaikkialla tuhansia seikkoja pelättävänä, katselee sinne tänne ja on ainaisessa levottomuudessa. Tänään hän pelkää sairautta, huomenna köyhyyttä tai menetyksiä. Tänään hän pelkää häijyä ihmistä, joka tulee häntä vahingoittamaan. Huomenna rakkaan ystävän petosta. Jos tulee huolettava tieto, silloin hän ei tiedä mitään auttajaa, ellei hän itse tai muut ihmiset voi auttaa.

Kaikki tuollainen on oikeudenmukainen rangaistus niille, jotka eivät salli kaikkivaltiaan Herran olla yksin heidän Jumalansa. Sitä vastoin: Mitä autuaallista turvaa ja rauhaa nauttivatkaan ne jotka luottavat yhteen, voimalliseen Jumalaan, uskolliseen taivaan Isään.

Rakas Herra, auta minua turvallisesti luottamaan sinun uskollisuuteesi! Suo, etten uskottomuudellani luopuisi siitä lohdutuksesta, jonka sanassasi olet minulle luvannut. Auta minua, että uskollisesta isänkädestäsi otan vastaan kaiken, mitä minulle tapahtuneekin, uskoen sen tapahtuvan minun parhaakseni. Auta minuakin vihdoin siihen hyvään maahan, jonka olet omillesi valmistanut. Amen.


Ylös
 Profiili  
 
ViestiLähetetty: 02.08.2015 07:51 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 23.10.2013 17:20
Viestit: 2826
Kuva

ELOKUUN 2 PÄIVÄNÄ.

Minä olen Herra, se on minun nimeni, en minä anna kunniaani toiselle enkä kiitostani epäjumalille. Jes. 42:8.

Juutalaiset tiesivät Raamatusta Jumalan luvanneet, lähettää suuren, hyvän paimenen ihmisille. Sillä näin kuuluivat lupaukset: »Minä olen asettava heille paimenen, joka on heitä kaitseva, palvelijani Daavidin, hän on heitä kaitseva, hän oli oleva heidän paimenensa.» Nyt Herra sanoo Joh. 10: »Minä olen tämä luvattu paimen.» Kaikki, jotka ovat ennen minua tulleet sanoen itseään täksi paimeneksi, ovat varkaita ja ryöväreitä, minä olen teille luvattu hyvä paimen. Sillä Herra tahtoi myös meille opettaa olevansa ominaisuudeltaan ainoa hyvä paimen. Hän on hyvä paimen siinä merkityksessä, että paitsi häntä ei muuta hyvää paimenta ole. Tärkeä totuus, joka on meille sekä varoitukseksi että lohdutukseksi!

Kristittyjen tulee nimittäin varoa epäjumalisesti kiintymästä niihinkään alipaimeneen. On epäjumalista ja vahingollista kiintymystä, jos tulet niin riippuvaksi jostakin ihmisestä, että tämän kuollessa tai siirtyessä muualle menetät samalla kaiken turvallisuutesi ja johtosi ja jos edelleen opettajasi poikkeaisi totuuden tieltä, sinäkin poikkeaisit totuudesta. Ajattele, mikä vaara!

Ei, kristityllä pitää olla päätukensa ja varsinainen sydämenturvansa yksin Herrassa, niin että vaikka hän joutuisi autioimmalle seudulle, missä ei yksikään lempeä paimenääni ihmishuulilta tule kuuluviin, hänen sielläkin olisi saatava vain Vapahtajasta ja hänen sanastaan sielunsa virvoitus ja sydämestään sanottava Daavidin kanssa: »Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu.» Toiseksi, jos muutoin paraskin opettaja saarnaa evankeliumia toisin, kuin mitä Kristus ja hänen apostolinsa ovat saarnanneet, sinun tulisi antaa se mennä menojaan ja vain pysyä Herran sanassa sanoen: »Minä tiedän, kuinka Kristus opetti ja menetteli syntisten suhteen, siinä minä pysyn. Hän on hyvä paimen, hänestä pidän kiinni.»

Ei ole vähäisin uskollisille alipaimenille sattuvista vaivoista, kun heidän täytyy kokea, että lammasraukat, jotka he ainoastaan ovat tahtoneet kuljettaa heidät verellään lunastaneen »suuren lammaspaimenen» luo, alkavat tulla niin palvelijasta riippuviksi, että he ilman häntä ovat onnettomia, kaikkea lohdutusta ja totuuden johtoa vailla. Tällaisen riippuvaisuuden vuoksi on moni uskollinen palvelija poistemmattava tai myös häpäistävä jollakin tahralla, jotta opittaisiin ajattelemaan eikä tekemään ihmistä Jumalaksi. Niin Herra sanoo: »En minä anna kunniaani toiselle enkä kiitostani epäjumalille. Minä, minä olen Herra, ja paitsi minua ei ole yhtään Vapahtajaa. Minä olen hyvä paimen.»

Emme tällä tahdo suinkaan ylistää sitä kylmää ja rikkiviisasta henkeä, joka ylenkatsoo kaikkia Herran suuresta armostaan seurakunnalleen antamia aseita ja hylkää sen sanan valon, jonka Jumala näiden aseiden kautta on maailmalle antanut. Nämä rikkiviisaat uskovat vain omaa henkeään tulkitessaan muka Jumalan hengen sanaa yksin oikealla tavalla. He saattavat oman, yksityisen käsityksensä nojalla ylenkatsoa sellaisia valituita aseita, joita Jumala on käyttänyt koko kirkkonsa uudelleen muodostamiseksi ja jotka mitä runsaimmissa hedelmissään ovat saaneet Jumalan oman vahvistuksen lähetystoimessaan. Emme ylistele tätä rikkiviisasta henkeä. Emmekä tahdo vastustaa Paavalia, kun hän kiittää galatalaisten asemaa erittäin autuaaksi siihen aikaan, jolloin he ottivat hänet vastaan, niin kuin Jumalan enkelin, jopa niin kuin Kristuksen Jeesuksen itsensä, ja olisivat voineet repiä silmät päästään hänen tähtensä, ei, tällainenkin hehkuva rakkaus voi vain mitä kauneimmin kuvastaa oikeata onnellista tilaa.

Me tahdomme ainoastaan varoittaa epäjumalisesta ja orjallisesta kiintymyksestä, jota äsken kuvasimme ja joka on niin vahingollista sekä lampaille että alipaimenille. Tahdomme lausua Johannes Kastajan sanoilla: »Te olette itse minun todistajani siihen, että sanoin: en minä ole Kristus, vaan olen lähetetty hänen edellensä. Minä olen vain huutavan ääni. jolla on morsian, se on ylkä – hänen tulee kasvaa, mutta minun vähetä.» Ja samaa tarkoitti apostoli Paavali sanoessaan: »Onko Paavali ristiinnaulittu puolestanne? Tai oletteko kastetut Paavalin nimeen?» Näemme näistäkin kohdista näiden pyhien miesten vaivan siitä, että oppilaat pyrkivät riippumaan palvelijoissa. Emme siis saa kummastua, jos tuota vieläkin tapahtuu, mutta meidän tulee varoa sitä kalliisti lunastetuille sieluille vahingollisena asiana.

Monet ihanat esimerkit osoittavat, että kristityn kadotettua hyvän paimenensa, ei halveksumisen kautta, vaan hänen palveluksensa menettämällä - hän oli pakotettu vielä tarkemmin riippumaan Herrassa itsessään ja hänen sanassaan. Silloin vasta hänen henkinen elämänsä vakiintui ja kypsyi, niin suuressa määrässä, ettei se muuten olisi tätä kypsyyttä saavuttanutkaan, ja hänen sydämensä sai myös paljoa suuremman ja pysyvämmän ilon Vapahtajansa lähemmässä tuntemisessa, joka nyt itse etsi ja hoivaili tätä yksinäistä lamastansa. ja tällaisessa kokemuksessa opitaan käsittämään ja tuntemaan, mitä Herra tässä sanoo: »Minä olen Herra, se on minun nimeni. En minä anna kunniaani toiselle.»

Kallis Jeesus, tule kylmään, turtuneeseen mieleeni! Kaikki epäjumalat kadotkoot edestäsi, tule yksin sydämeni valtiaaksi! Tule luokseni, vahvista vaipuneet voimani, sytytä uskoni lamppu palamaan! Ole toivoni elämässä ja kuolemassa! Amen.


Ylös
 Profiili  
 
ViestiLähetetty: 03.08.2015 06:09 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 23.10.2013 17:20
Viestit: 2826
Kuva

ELOKUUN 3 PÄIVÄNÄ.

Jos sydämemme syyttää meitä, niin Jumala on suurempi kuin meidän sydämemme ja tietää kaikki. 1 Joh. 3:20.

Huomaa nämä sanat: Jumala tietää kaikki. Siksi hän on tuomitseva toisin kuin meidän sydämemme. Miten tämä on ymmärrettävä? Sitä meidän nyt on katseltava. Kristus sanoo, että hänen ruumiinsa ja verensä ovat meidän edestämme annetut. Eikö ole totta, että jos voisit oikein uskoa ja ajatella, miten painavaa se on, että Jumalan Poika on antanut ruumiinsa ja verensä puolestamme, niin alkaisit huutaa ilosta ja sanoa: Kaikki synnit ovat sen rinnalla niin vähiksi arvattavat kuin pisara suuren meren rinnalla. Mutta niin juuri Herra alati asiaa katsoo.

Taivaassa pidetään Kristuksen veri aina suuressa arvossa, siellä se on kalliimpi koko maailmaa. Meidän sydämemme ovat niin ovat niin viheliäiset, ettemme hetkeäkään voi tajuta asiaa, mikä arvoltaan on kuitenkin koko maailmaa korkeampi. Pimentyneille ja raadollisille sydämillemme Kristuksen veri on hyvin vähäarvoinen, mutta Jumalalle sen arvo on aina kuvaamaton, mittaamaton. Sen Kristus tietää. Sen takia hän saattoi sanoa: »Kylpenyt on kokonaan puhdas, ja te olette puhtaat.» Sinä ja minä, me emme oikein voi uskoa, mutta Kristus uskoo täydellisesti hänen verensä kelpaavan lunastushinnaksi. Siksi hän saattaa tuomita, niin kuin olemme nähneet.

Ajattele tätä tarkoin, niin voit suurimmassa synninhädässäsi sanoa Jumalalle: Pyhä Isä, jos nyt aiot hylätä minut, niin täytyy sinun ensin hylätä rakas Poikasi, hänen ruumiinsa ja verensä, jonka olet ottanut lunastushinnaksi minun puolestani. Et voi minua hylätä, niin kauan kuin hyväksyt lunastushinnan.

Tämä on armon muuttumattomuuden varsinainen perustus. Mutta Johannes sanoo: Jumala tietää ja joiden vuoksi armo on järkähtämätön. Luuk. 22 luemme Kristuksen jo edeltä käsin tietäneen Pietarin lankeemuksen ja kieltämisen. Siis päätän näin: Jos Pietarin heikkous olisi Kristukselle ollut syynä hänen hylkäämisensä olisi hän jo ennen hylännyt opetuslapsensa, hylkäämiseensä olisi hän jo ennen hylännyt opetuslapsensa, ei hän olisi koskaan hetkeäkään antanut hänelle armoaan, sillä hän tiesi jo alusta kaikki Pietarin heikkoudet, hän ei uskonut hänestä parempaa.

Ajatuksen erehdystä meissä on, kun luulemme Jumalan joskus huomaavan syntejämme, sillä hän on jo alusta ne kaikki nähnyt. Hän näkee silmänräpäyksessä kaiken, mikä meissä asuu, kaiken pahan, mikä on esiintyvä koko elämässämme. Jos hän joskus tämän tähden hylkäisi meidät tai kyllästyisi meihin, ei hän sitten koskaan olisi ryhtynytkään meitä vapahtamaan, luokseen vetämään ja armahtamaan. Hän tietää meidän oikeastaan olevan samat kaikkina hetkinämme, parempina ja huonompina.

Kristityllä on kaksi luontoa, liha ja henki, jotka aina sotivat toisiaan vastaan. Niinpä näyttäytyy henki välistä niin valtaavana, että tuskin huomataankaan mitään lihasta, vaan ainoastaan elämää, rauhaa, rakkautta ja jumalisuutta. Välistä taas liha ja perkele näyttäytyvät niin kauheina, että tuskin huomataankaan henkeä.

Kuka saattoi seulomisen hetkellä nähdä henkeä Pietarissa? Mutta taas toisena hetkenä henki näyttäytyi, kun hän »meni ulos ja itki katkerasti». Kristus kuitenkin tietää kyllä kaikin ajoin meidän olevan samoja kaikissa näissä vaiheissa. Hän ei anna pettää itseään. Sillä hetkellä kun Pietari näyttäytyy niin vahvana ja uskollisena yrttitarhassa, Kristus kuitenkin tietää, kuinka hän samana iltana on uskollinen ystävä. Millä hetkellä hän sitten hylkäisi Pietarin? Tämän käsittäminen on salattua viisautta.

Mutta vielä kerran: »Jumala tietää kaikki.» Kristus sanoo samojen heikkojen opetuslasten, jotka seulomisen hetkellä jättivät hänet, kerran olevan taivaassa, istuvan istuimellaan ja hänen kanssaan tuomitsevan kahtatoista Israelin sukukuntaa. Silloin ei mikään synti eikä heikkous ole heissä asuva. Kristus tietää, kuinka me kerran äärettömässä iankaikkisuudessa olemme olevat aivan puhtaat, ihanat ja hyvät, rakkauden ja pyhyyden täyttämät, hänelle loppumatonta ylistystä kantaen.

Ajattelen, kuten muuan vanhempi opettajakin kirjoittaa meidän voivan kaikella turvallisuudella sanoa hänelle: Oi, rakas Jumalan! Rukoilen sinua, että sinä lankeemukseni hetkellä katsoisit minua siinä tilassa, missä kerran olen oleva taivaassa, missä en millään tavoin tee syntiä sinua vastaan, vaan rakastan ja ylistän sinua loppumattomasti. Jos sitävastoin tahdot katsoa minua siinä tilassa kuin olen maan päällä, niin tapaat syntisen, joka aina uudelleen jollain synnillä sinua vihoittaa. Mutta jos katselet minua paratiisissa, niin näet loppumatonta iankaikkisuutta viettävän pyhän, joka milloinkaan sinua vihoittamatta, lakkaamatta ja täydellisesti rakastaa ja ylistää sinua. Näe minut siinä tilassa äläkä vihastu, vaikka sinun täytyy kolme-, neljä- tai viisikymmentä vuotta – se on. kaksi tai kolme pitkän iankaikkisuuden sekuntia – nähdä minut heikkouden ja kurjuuden alaisena.

Lävistäköön tämä sanomaton armo vahvistaen ja ilahduttaen kaikki uskolliset sydämet, etteivät he mitään rakastaisi enemmän kuin rakasta, armollista Vapahtajaa. Silloin on tuo rakkaus oleva oikean pyhityksen lähde ja voima. sillä rakkaus tekee kaiken keveäksi, »ja rakkaus on lain täyttymys». Jumala rakkautensa tähden enentäköön meille uskoa ja rakkautta!


Ylös
 Profiili  
 
ViestiLähetetty: 04.08.2015 07:44 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 23.10.2013 17:20
Viestit: 2826
Kuva

ELOKUUN 4 PÄIVÄNÄ.

Minä olen lain kautta kuollut poissa laista. Gal. 2:19.

Tällaiset sanat sisältävät laista vapautuksen salaisuuden. Niin luemme myös Room. 7: »Niin, veljen, teidätkin on kuoletettu laista», »kuolleet pois siitä, mikä meidät piti vankina.» Huomaa sanat kuoletetut ja kuolleet. Samassa luvussa osoittaa apostoli, kuinka lain kautta laista kuolettaminen käy ja mitä se merkitsee. Hän sanoo: Minä elin ennen ilman lakia. Mutta synti virkosi ja minä kuolin. Sillä kun synti otti käskysanasta aiheen, petti se minut ja tappoi minut käskysanan kautta.

Mitä merkitsevät sanat: Minä kuolin lain kautta? Synti tappoi minut käskysanan kautta? Jos tutkit tämän kysymyksen pohjaan asti, löydät kallisarvoisen valon. Mitä kuolemaa apostoli tässä tarkoittaa sanoessaan tässä yhteydessä: »Ja minä kuolin» - »kuollut lain kautta?»

Katekismus mainitsee kolmenlaisen kuoleman: ruumiillisen, hengellisen ja iankaikkisen. Mutta tässä mainitaan vielä neljäs kuolema. Sillä hengellisesti kuolluthan apostoli oli jo ennen kuin käskysana tuli. Mitä hän sitten tässä tarkoittaa sanalla »kuolema? Kokeneet tietävät sen. Ja toiset eivät sitä usko.

Niin käy, jos laki oikein sattuu ihmiseen, jos Jumalan pyhät silmät alkavat seurata hänen ajatuksiaan ja sydämensä aikeita - silloin hänet kuoletetaan. Ja mitä vakavampina ahdistukset käyvät, sitä ennemmin hän kuolee. Vanhan fariseuksen Sauluksen tultua kuoletetuksi saattoi vasta Paavali syntyä. Jaakobin lonkkaluun täytyi nyrjähtää yöllisessä painiskelussa miehen kanssa, ennen kuin hän saattoi sanoa: Minä olen nähnyt Jumalan kasvoista kasvoihin, ja minun: sieluni on pelastettu. Ja silloin hän sai uuden nimen. Sen jälkeen hän ei koskaan enää käynyt suorana.

Lyhyesti: Ota apostolin sanat sananmukaisesti huomataksesi, kuka kuoli. Hän lausuu: »Minä kuolin.» Hän itse, hänen itsetoimiva omavanhurskas, itsepyhä minänsä, se kaatui syntiä vastaan taistellessaan lain alla. Laki yllytti taistelua lakkaamattomalla kiihottamisella vaatimuksin ja muistutuksin. Ja syvälle juurtunut luulo omasta voimastamme, joka on vanhan lihallisen sieluna ja ytimenä, ylläpiti sitkeää voiton toivoa taistelussa, mutta kaikki tämä lisäsi vain hänen uupumistaan ja kuoleutumistaan. Tämän kaiken hän ilmaisee näin: »Synti petti minut ja tappoi minut käskysanan kautta.»

Nyt on murrettu vanha luulo omasta voimastamme ja lain kyvystä tehdä ihminen hurskaaksi ja pyhäksi. Ja niin ihminen on siinä kadotettuna, avuttomana, voimattomana, jopa »kuolleena». Mutta kun nyt Jumalan iankaikkinen pelastusneuvo, kun Kristus tekonsa ja kärsimyksensä ansiolla selitetään uupuneelle sielulle, joka nyt epäilee kaikkea omaa työtään, sekä tahtoaan että kykyään, rukoustaan, katumustaan, kaikkea omaansa - silloin tulee hän hänen eteensä, sellaisena kuin hän on, niin ruhjottuna, kelvottomana, ja niin kaikkeen Jumalan armoon arvottomana, että on häpeästä menehtymäisillään. Silloin hän vaipuu toisen miehen, yljän syliin - »elääkseen toisen kanssa, hänen, joka on kuolleista ylösnoussut.»

Ja katso, silloin hän saa yhdellä kertaa koko lain täyttämyksen hänessä, joka oli »lain loppu vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo». Nyt morsian elää vain hänen vanhurskaudestaan ja hänen huolenpidostaan kaikessa sanoen: »Minä istun hänen varjossaan, jota halajan, ja rakkaus on hänen minua suojeleva lippunsa.» Sellainen sielu on nyt laista vapautettu. kuten apostoli nimenomaan selittää: »Niin muodoin on laista tullut meille kasvattaja Kristukseen, jotta me tulisimme vanhurskaiksi uskosta. Mutta uskon tultua me emme enää ole kasvattajan alaisia.»

Tosin nousee vanha luulo omasta voimastamme vielä tuhansia kertoja, tavallisesti hienommassa muodossa, että minä rukouksella ja Jumalan voimasta voin ja että minun tulee olla ja tehdä niin ja niin - ja osoittautuu synnynnäiseksi ominaisuudeksemme sen kautta, että minä, minä, minä, ei Kristus tulen kaikkien ajatusteni keskipisteeksi - mutta silloin minä taas uudelleen uuvun ja kuoleennun, kunnes minun taas on vaivuttava Vapahtajani jalkoihin ja annettava hänen tulla itselleni kaikeksi. Ja niin kauan kuin tuo tilanne jatkuu, että aina uudelleen palaan Kristukseen, en olekaan lain, vaan armon alla.

Tästä voit myös käsittää, ketkä eivät ole armon, vaan lain alaisia. Ne näet, jotka eivät ole lain alla kuoletetut, kuten nyt olemme nähneet, vaan joilla vielä on jäljellä toivonsa, luottamuksensa lakiin, työhönsä, rukoukseensa eivätkä vielä ole tulleet niin kadotetuiksi ja toivottomiksi tässä työssä, että olisivat antautuneet - kadotettuina antautuneet pelkälle armolle - vaan vielä tietoisesti pyrkivät voittamaan oman työnsä kautta. Jos he tämän tapahtuessa ovat hyvin alakuloiset itseensä nähden, voivat he olla »aivan lähellä Jumalan valtakuntaa.»

Vaaditaan vain, että he epäilevät koetuksensa onnistumista ja saavat jonakin autuaana hetkenä nähdä Jeesuksen heille kirkastettuna. Mutta jos tuota työtä seuraa vielä melkoinen varmuus ja itsetyytyväisyys, ja heidän uskonsa ja tunnustuksensa Kristuksesta on vain osa heidän omaa vanhurskauttaan - heidän uskonsa ei ole hätääntyneen ja kadotetun syntisen todellista pakoa Jeesuksen luo, vaan uusi, kauniimpi paikka vanhalle vaatteelle - silloin he ovat hyvin kaukana totisesta armosta.

Herra Jeesus! En voi sinulle mitään antaa, olen tyhjä ristisi turvaan pakenen. Avuttomana etsin alati armoasi. Puhdista veressäsi tuhannet tahrani, muutoin hukun!


Ylös
 Profiili  
 
ViestiLähetetty: 05.08.2015 07:07 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 23.10.2013 17:20
Viestit: 2826
Kuva

ELOKUUN 5 PÄIVÄNÄ.

Raamatuista saatavan kärsivällisyyden ja lohdutuksen kautta meillä on oleva toivo. Room. 15:4.

Tämä on Jumalan tarkoitus Raamatun sanoilla, ettei meidän siitä ole hankittava vain tietoa päähämme, vaan eritoten tuo oleellinen hyöty ja voima elämään, »että Raamatuista saatavan kärsivällisyyden ja lohdutuksen kautta meillä olisi toivo.»

Raamatuista saatavalla kärsivällisyydellä ja lohdutuksella tarkoitetaan Raamatun antamaa kärsivällisyyttä ja lohdutusta, jota Raamattu joko sanoilla ja esimerkeillä meille opettaa tai meissä vaikuttaa sitä oikein tutkiessamme. Kuinka on ymmärrettävä, että meillä niistä on oleva toivo?

Ensin tulee meidän tietää, että »toivolla» tarkoitetaan uskovien autuudentoivoa. Mutta että meillä Raamatuista saatavan kärsivällisyyden ja lohdutuksen kautta olisi tämä toivo, on erityisesti siinä, että kun murheessa ja ahdistuksessa luemme Raamatun armollisia lupauksia tai katselemme niiden ihania esikuvia, joilla on ollut katkerat ja pitkälliset kärsimykset ja kuitenkin ovat kärsivällisyydellä ne kestäneet, odottaneet Herraa ja vihdoin saaneet ihanan kruunun palkakseen, niin tämä meille antaa lohdutuksen, »Raamatun lohdutuksen. Siitä mekin elvymme kärsivällisyyteen, kestävyyteen, odottamaan Herraa sekä siihen toivoon, että meillekin kaiken kärsimyksen jälkeen koittaa autuaallinen loppu. Elvymme uskomaan, että Herra vielä on oleva sama uskollinen Jumala kuin muinoin, on osoittava meillekin saman armon, kuin isillemme. Ja ettemme siis häntä odottaessamme joudu häpeään.

Sanat »kärsivällisyys ja »lohdutus» lausuvat meille, että meillä tulee olemaan kärsimyksiä ja vaivoja. Sillä muutoin eivät kärsivällisyys tai lohdutus olisi tarpeen. Mutta vaivoissa ja kärsimyksissä kärsivällisyyttä oikein harjoitetaankin ja Raamatun lohdutusta nautitaan.

Ilman kärsimyksiä ja murheita ovat kaikki Raamatun lohdutukset voimattomia hyödyttömiä. Murheessa vasta Raamatun lohdutus tulee voimakkaaksi ja antaa meille kärsivällisyyttä ja toivoa. Mutta tämä tapahtuukin ainoastaan Raamatun lohdutuksesta. Sillä ellemme pidä sanaa silmämääränämme, niin on tämä valo murheissamme sammunut. Vain Raamatun antamalla kärsivällisyydellä ja lohdutuksella toivo vahvistuu vaivan alla. Valaistakoon tätä muutamilla esimerkeillä heti huomataksemme, minkä johdutuksen Raamattu antaa.

Jobin kärsivällisyyden olette kuulleet, sanoo Jaakob. Jobin historiasta näemme, kuinka kauheasti tätä Jumalan ystävää kiusattiin, kun häneltä ensin riistettiin kaikki, mikä hänelle oli rakasta, maan päällä. Sitten hänet »lyötiin täyteen pahoja paiseita kantapäästä päälakeen asti». Ja vielä viimeksi vaimo ja naapurit pilkkasivat ja häpäisivät häntä. Nähdessämme, kuinka Herra kaiken tämän kestäessä oli kuitenkin hänen armollinen ystävänsä ja jälkeenpäin antoi hänelle kaksin verroin enemmän hyvää jo ajassa sekä armollisen todistuksen, että hän oli vanhurskas ym. niin on tämä meille lohdutuksena, että mekin kaiken vaivan aikana voimme omistaa Jumalan korkeimman ystävyyden, voimme myös Jumalan sallimuksen mukaan, saada lievitystä ja lohdutusta ja tämän elämän jälkeen ihanan lopun.

Katso Aabrahamin pitkällistä koettelemusta, ja kuinka hänet lopulta, niin runsaasti siunattiin. Jumala oli antanut hänelle sen lupauksen, että hän tulisi sangen suuren suvun kantaisäksi. Silti Jumala antoi hänen olla lapsettomana sadanteen vuoteensa. Ja kun »lupauksen poika» vihdoinkin oli annettu, käskettiin Aabrahamin uhrata se polttouhriksi. Katso, mitä koetuksia! Ja huomatkaamme kumminkin, kuinka ihanasti Herra täytti lupauksensa! Mikä suuri ja ihmeellinen suku Aabrahamille syntyikään, kun Jumalan Poikakin lihan mukaan kuului tähän!

Mutta vielä esimerkki. Daavid oli »mies Jumalan mielen mukaan». Ja kuitenkin hän sai kokea sanomattoman katkeria koetuksia, esim. kun hän, pyhän profeettana lankesi niin kauheasti, että hän Israelin kansalle joutui häpeäksi ja pilkaksi, kaikkien uskottomain häväistäväksi. Ja kun hänen oma poikansa nousi kapinaan häntä vastaan ja karkotti hänet valtaistuimeltaan. Tai kun hän ylpeydestä laski kansan ja sen takia sai niin kovan rangaistuksen, että hänen täytyi katsoa itsensä syypääksi seitsemänkymmenen tuhannen ihmisen kuolemaan, kun Herra lähetti ruttotaudin syntistä kansaa kurittamaan. (1 Aik. 21) Daavid olisi kuitenkin hartaasti suonut olevansa tälle kansalle runsaimmaksi siunaukseksi.

Kuinka kauhean katkerasti Jumala voi kiusata rakkaimpia ystäviään! Nyt Daavid sai sekä ylpeytensä että syvien lankeemuksiensa tähden huomata olevansa kansalle onnettomuudeksi. Eikä samaa Daavidia sittenkään hylätty, vaan hän oli niin korkeassa armossa, että hänen sanoihinsa Jumalan Poikakin maan päällä oli pukeva syvimmät tunteensa, katkeran tuskansakin ristillä. Sellainen on Raamatun lohdutus.

Tällaisista esimerkeistä meidän on vahvistuttava toivossa, vahvistuttava katkerimmissa kokemuksissammekin säilyttämään luottamuksemme ihmeelliseen, mutta uskolliseen Jumalaan! Ja Uudessa testamentissa meille etupäässä viitataan Kristuksen kärsimystä nähdäksemme, kuinka hän oli kiusattu ja kaiken piinansa jälkeen meni kunniaansa. Kärsivällisyydellä kestääksemme meille määrätyssä kilvoituksessa kehottaa apostoli: »Katsokaamme uskon alkajaan ja päättäjään Jeesukseen, joka, vaikka hän olisi kyllä voinut iloita, kärsi ristiä, ei totellut pilkkaa, ja nyt istuu oikealla kädellä Jumalan istuimella. Niin muistakaa häntä, ettette väsy mielessänne ja lakkaa.»

Tällainen on Raamatun lohdutus, josta meidän on opittava kärsivällisyys ja saatava järkähtämätön toivo loppuun asti.


Ylös
 Profiili  
 
ViestiLähetetty: 06.08.2015 08:11 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 23.10.2013 17:20
Viestit: 2826
Kuva

ELOKUUN 6 PÄIVÄNÄ.

Kilvoitelkaa päästäksenne sisälle ahtaasta ovesta. Luuk. 13:24.

Mikä muu onkaan hengellisen pyrkimyksemme, tutkimisemme ja lukemisemme päätarkoitus kuin autuaiksi tulemisemme, että ajassa olisimme sovinnossa Jumalan kanssa ja kuollessa pääsisimme kotiin Jumalan luokse ja olisimme alati kerran Herran luona? Eikö meidän siis olisi pysähdyttävä ajattelemaan ja tarkkaamaan, onko hengellinen pyrintömme sitä laatua, että se todellakin johtaa siihen autuaalliseen päämäärään, jotta emme »juoksisi umpimähkään tai taistelisi niin kuin ilmaan huitoen».

Useiden on siis tarpeellista ensin tutkia, johtaako kaikki hengellinen pyrkimys perille? Onko jokainen, joka jollakin tavalla etsii Jumalan valtakuntaa, todella sinne pääsevä? Vai onko päinvastoin olemassa vain yksi ainoa elämäntie? Ja sitten tulee tutkia, olemmeko tällä ainoalla autuuden tiellä, niin että ilolla voimme nähdä vuosien kiitävän. Vai onko meidän vielä muutettava toisenlaiseen elämään, ennen kuin voimme autuaallisesti kuolla. Onnetonta, kauheaa, jollemme saa armoa sellaiseen tutkimiseen! Onnetonta, kauheaa, jos lihallisen suruttomuuden kevytmielisyydellä itse ratkaisemme asian tutkistelematta sitä Herran edessä.

Mutta tutkimisen armon ja mielen vilpittömyyden saanut varokoon visusti etsimästä kysymystensä vastausta ilmasta, asettumasta vain istumaan ja miettimään tai odottamaan välitöntä vastausta sydämessään. Et myöskään näin tärkeissä kysymyksissä saa tyytyä jonkun ihmisen mielipiteeseen, vaan tiedustele tässä sen Herran sanaa, joka on tuomitseva viimeisenä päivänä. Siinä mielessä esitämme muutamia Kristuksen omia ajateltavia sanoja. Jumala antakoon armoa huomataksemme, mitä hän puhuu!

»Kilvoitelkaa päästäksenne sisälle ahtaasta ovesta, sillä monet, sanon teille, pyrkivät päästäkseen sisälle, mutta eivät voi.» Tässä on nyt tärkein kysymys: Mitä tämä merkitsee? Mitä merkitsee, että sellaisetkin, jotka pyrkivät päästäkseen sisälle ahtaasta ovesta, eivät kuitenkaan voi? Onneksi Herra on tämänkin selittänyt. Raamatussa on tähän kaksi selitystä.

Toinen kuuluu näin: Monet etsivät Jumalan valtakuntaa, mutta eivät tee sitä sellaisella vakavuudella, että voisivat ahtaasta ovesta päästä sisälle. He ovat osaksi, mutta ei kokonaan heränneitä. He halajavat Jumalaa ja hänen armoaan, mutta myös maailmaa ja sen ystävyyttä. He tahtovat palvella kahta herraa. He tahtovat luopua muutamista synneistä, mutta säilyttää toisia, joita ne eivät tahdo syntinä pitääkään, vaan puolustavat niitä. Kristus sanoi: »Jos joku tulee minun tyköni eikä vihaa isäänsä ja äitiänsä ja vaimoaan ja lapsiaan ja veljiään ja sisariaan, vieläpä omaa sieluaankin, hän ei voi olla minun opetuslapseni.» Hän on sen miehen kaltainen, joka ryhtyi rakentamaan, mutta ei kyennyt loppuun saattamaan. Hän on siis uhrannut siihen työtä ja varoja mutta ei hänellä ole mitään hyötyä siitä. Oli rikas nuorukainen, joka mielellään tahtoi seurata Jeesusta. mutta se ei käynyt päinsä säilyttämällä rikkautta. Kuultuaan, että hänen piti siitä luopua, hän meni murheellisena pois. Niin käy monelle.

Tähdellinen seikka: he menevät murheellisina pois! He olivat niin likellä taivaan ovea! He näkivät Herran ja rakastivat tavallaan, mutta heidän täytyi luopua hänestä, sillä he eivät voineet hyljätä kaikkea hänen tähtensä. Nämä koettivat siis mennä sisälle, vaan eivät voineet. Mutta toiset menevät tietämättöminä pois Herran luota väärässä toivossa luullen olevansa hänen, vaikka uuden syntymisen ja uuden luomuksen tuntomerkit kokonaan puuttuvat heiltä.

Vielä on toisia, jotka eivät millään muotoa tahdo luopua etsimisestä, eivät myöskään väitä asiansa jo olevan hyvällä tolalla, mutta viivyttävät aina menemistään oven läpi. He tutkivat parannusta ja uskoa, mutta itse asiaan ryhtymistä, ryhtymistä siihen parannukseen, jota he tutkivat tai etsimään armoa ja sovintoa Jumalan kanssa, etsimään uskon lahjaa, uskon elämää ja rauhaa, sitä ei synny, vaan he viipyvät ja odottavat, kunnes on liian myöhäistä. He viipyvät viipymistään vuoden toisensa jälkeen ja luulevat, että Herra aina on heitä odottava, ettei hän saata sulkea ovea, ennen kuin he ovat sisään päässeet ja pettyvät niin, etteivät viimein voi mennä sisälle.

Toinen syy on paljon vaikeampi käsittää. Se on itse »loukkauskivi ja pahennuksen kallio.» Sitä voidaan selittää tähän tapaan: Monet koettavat niin vilpittömästi mennä ahtaasta ovesta sisälle, että voivat sen takia luopua isästä, äidistä, veljistään, vieläpä hengestään, mutta eivät kuitenkaan voi mennä sisälle vain sen vuoksi, etteivät tahdo luopua jostakin, jossa vielä lujemmin riippuvat kuin hengessään, nimittäin omasta mielestään ja oman parannuksensa ja itsekieltämyksensä ansiosta.

Toisin sanoen: He koettavat mennä sisälle ahtaasta ovesta, mutta eivät ota vaaria, missä ahdas ovi on, vaan lyövät päänsä seinään, missä ei mitään ovea ole. Näitä ihmisiä Kristus nähtävästi tarkoittaa, kun hän kuvaa häämiehessä, jolla ei ollut häävaatteita ja neitsyitä häissä, jotka lamput käsissä kulkivat ylkää vastaan, mutta joilla ei ollut öljyä lampuissaan. Heillä on tosin Kristus ja usko opissa, järjessä ja puheessa. Mutta sydämessään heillä on toinen tie, toinen perustus, se näet, mitä he itse Jumalan avulla ovat ja tekevät.


Ylös
 Profiili  
 
ViestiLähetetty: 07.08.2015 10:48 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 23.10.2013 17:20
Viestit: 2826
Kuva

ELOKUUN 7 PÄIVÄNÄ.

Ei siellä asukas sano: »Minä olen heikko», sillä kansa, joka siellä asuu, on saanut synnit anteeksi. Jes. 33:25.

Tässä näemme, että syntien anteeksiantamus, joka Kristuksen kuolemalla meille ansaittiin ja jonka me uskon kautta vastaanotamme, on meille oleva iankaikkinen omaisuus, jokapäiväinen ja iankaikkinen armo. Sitä ei peruuteta eikä oteta pois meiltä meissä piilevien, meitä rasittavien ja ajan, kuluessa valitettavasti myös puhkeavien syntien takia, vaan niin kauan kuin pysymme Kristuksessa uskon kautta, tulemme olemaan kaikkina hetkinä samassa armossa Jumalan luona. Sillä armo ei tule teoista ja me itsessämme olemme kaikkina hetkinä yhtäläisesti kadotustuomion ansainneita, mutta Kristuksessa kaikkina hetkinä yhtä vanhurskaita.

Kun Herra jo Vanhassa testamentissa mainitsee siitä armonvaltakunnasta, joka Kristuksen kautta oli perustettava, armovaltakunnasta, maan päälle, nimittää hän sitä Jes. 33: »Juhliemme kaupungiksi», sekä »Jerusalemiksi», ja sanoo viimein siitä kaupungista: »Ei siellä asukas sano: 'Minä olen heikko sillä kansa, joka siellä asuu, on saanut synnit anteeksi.» Kun Jumala 89:nnessä psalmissa puhuu liitostaan Poikansa kanssa - iankaikkisen armon liitosta niille, joita Poika sovituksellaan ansaitsi ja puolusti, jotka uskoivat häneen ja nimitetään tässä »hänen lapsiksensa - sanoo hän: »Jos hänen lapsensa hylkäävät lakini, eivätkä oikeuksissani vaella. Jos he rikkovat sääntöni, eivätkä noudata käskyjäni, niin minä rankaisen vitsalla heidän rikoksensa ja heidän pahat tekonsa vitsauksilla. Mutta armoani en minä hänestä käännä pois, enkä uskollisuudessani vilpistele. En minä riko liittoani, enkä muuta, mitä huuliltani on lähtenyt.»

Uudessa testamentissa sanoo Johannes: »Lapsukaiseni, tätä minä kirjoitan teille, jottette syntiä tekisi. Mutta jos joku syntiä tekisi, niin meillä on puolustaja Isän tykönä, Jeesus Kristus, joka on vanhurskas. Ja hän on meidän syntiemme sovitus. eikä ainoastaan meidän, vaan myös koko maailman syntien.»

Emme tässä tahdo luetella useampia näitä Raamatun lukemattomia lohdullisia sanoja, tarkastamme vain yhtä niistä. Ensimmäisessä Herra sanoo, ettei sen kaupungin, armon valtakunnan asukkaiden tarvitse valittaa tai murheella kertoa heikkouttaan, sillä heillä on oleva syntien anteeksiantamus. Herra näyttää tahtovan sanoa: Syntien anteeksiantamushan edellyttää jo edeltäkäsin syntien ja heikkouksien olemassaolon, sillä muutoin ei sanottaisi syntien anteeksiantamus. Sanotaanhan siinä, ettei syntejä enää lueta, ajatella tai rangaista, sillä siinä puhutaan anteeksiantamuksesta. Anteeksi annettua ei enää tarvitse kertoilla eikä muistella murheella, sillä anteeksi annettu on annettu anteeksi. »Ei siellä asukas sano: »Minä olen heikko. sillä kansa, joka siellä asuu, on saanut synnit anteeksi.»

Tämä lause muistuttaa myös erityisestä kohdasta yksinkertaisten, vilpittömien armonlasten elämässä. He uskovat kyllä syntiensä anteeksiantamukseen, mutta sen ohessa ja yhteydessä heillä on jotakin muuta (heidän mielestään) huokailtavaa ja murehdittavaa, jotakin, jota he eivät muista syntinä pitää, vaan se on jokin heikkous, jokin puuttuvaisuus kristillisyydessä joku virhe, tai miksi sitä nimittäisi. He sanovat: Kyllä minä uskon Jumalan antavan minulle kaikki syntini anteeksi, mutta olen niin heikko, minulla on se ja sekin heikkous ym, Nyt Herra tässä sanoo kaiken kuuluvan nimitykseen: synnit. »Ei siellä asukas sano: 'Minä olen heikko', sillä kansa, joka siellä asuu, on saanut synnit anteeksi.

Ja tämä anteeksiantamus ottaa pois ja peittää kaiken heikkouden. Mikä heikkous ei ole synti? Lakihan vaatii koko ihmistä, sydämen, ajatukset, tunteet. Sen takia se syyttääkin kaikkea, mitä näillä tehdään, kun se sotii sanaa vastaan. Ja eivätkö kristillisyytesi puutteetkin ole syntejä? Eikö kylmyys, hitaus sanan viljelemisessä ja rukouksessa, arkuus tunnustuksessa ym. ole syntiä?

Mutta syntien anteeksiantamus käsittää kaikki synnit. Eihän Kristus sovittanut käsien tai kielten syntejä, vaan koko ihmisen synnit. Sen takia niin kauan kuin uskossa pysyt Kristuksessa, jolloin myös aina kärsit synnin tähden, valvot, rukoilet ja taistelet sitä vastaan, niin ei sinussa ole yhtään kadotustuomiota, vaan kaikkeen, mitä olet ja omistat, ulottuu syntien anteeksiantamus.

Tästä aineesta lausuu rakas Lutherimme: »Täytyy hyvin se oppi käsittää, että selvästi tiedetään hurskautemme Jumalan edessä olevan siinä, että meillä on syntien anteeksiantamus. Kun ihminen tahtoo asioida Jumalan kanssa, tulee hänen tietää, ettei hänen syntinsä eikä jumalisuutensakaan tule mihinkään merkitykseen. Kun minun on jotain tehtävä, ajateltava, puhuttava ja elettävä Jumalan tai ihmisten edessä, silloin tahdon olla hurskas, varoa syntiä ja tehdä monta hyvää tekoa. Mutta niin pian kuin kysymys on tilastani Jumalan edessä, onko minulla Jumalan armo tai miten sen saisin, silloin en tahdo olla muuta kuin syntinen, jotta tämä uskonkappale syntien anteeksisaamisesta toteutuisi minussa, silloinpa tahdon rohkeasti uskossa sanoa: Jos minulla on syntejä, niin Kristuksella on vanhurskautta. Hänen hurskautensa on minun hurskauteni. Minä olen nyt sillä sijalla, jossa synnit eivät minua saavuta.


Ylös
 Profiili  
 
ViestiLähetetty: 09.08.2015 07:51 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 23.10.2013 17:20
Viestit: 2826
Kuva

ELOKUUN 9 PÄIVÄNÄ.

Kehota palvelijoita olemaan isännilleen alamaisia, heille kaikessa mieliksi - jotta he Jumalan, meidän vapauttajamme opin kaikessa kaunistaisivat. Tiit. 2: 9-10.

Huomaa tässä apostolin käyttämää vaikutinta varoituksessaan palvelijoille: »Jotta he Jumalan, meidän vapahtajamme opin kaikessa kaunistaisivat.» Huomaa vielä: »kaikessa mieliksi.» Palvelijoiden on ojentauduttava isäntäväkensä mielen mukaan eikä omien mielipiteittensä ja tottumustensa mukaan. Heidän tulee pyrkiä kaikessa olemaan isäntäväkensä mieliksi. Näin olikin asianlaita vanhalla hurskaammalla aikakaudella Israelin uskovien keskuudessa, kun Daavid saattoi ottaa tämän palvelijain suhteen pyhien elämän vertaukseksi Jumalan edessä - jolla hän myöskin osoittaa, minkälaisia uskollisten palvelijoiden tulee olla. Hän sanoo kauniisti 123:nnessa psalmissa: Niin kuin palvelijoiden silmät katsovat isäntiensä käsiin, niin kuin palvelijattaren silmät katsovat emäntänsä käsiin, niin meidänkin silmämme katsovat Herran, meidän Jumalamme, puoleen. Palvelijoiden silmät katsovat isäntiensä käsiin, se on he tarkkaavat vain sitä, kuinka heidän isäntänsä haluaa. ja samoin koettavat palvelijattaret vain emäntänsä mieltä noudattaa.

Mutta Kol. 3: 22 apostoli lausuu vielä, että tämän sen ohessa on tapahduttava sydämen halulla Herran tähden ja vilpittömästi, yhdentekevää, onko isäntäväki sitä näkemässä - vai ei. Hän lausuu: »Ei silmänpalvelijoina ihmisille mieliksi, vaan sydämen yksinkertaisuudessa peläten Herraa.» Silmänpalvelus tai palvelijan työteliäisyys, uskollisuus ja huolehtivaisuus herransa nähdessä, mutta leväperäisyys, uskottomuus, huolimattomuus hänen poissa ollessaan on sellaista ulkokultaisuutta ja Jumalan ylenkatsetta, että Herran itsensä täytyy siitä rangaista. Palvelkaa sen takia , sanoo apostoli, sydämen yksinkertaisuudella, se on vilpittömästi ja peläten Herraa, se on Herran tähden, niin kuin Herran kasvojen edessä, joka kaikkialla näkee tekonne, kuulee puheenne ja on kaiken maksava. Sen takia apostoli taas sanoo: Kaikki, mitä teette, se tehkää sydämestänne, niin kuin Herralle eikä ihmisille.» Mutta hän ilmaisee heti tarkoituksensa, ettei vain tule palvella siten, kuin jos palvelisimme Herraa. ei, vaan palvelijoiden on muistettava, että he todella palvelevat Herraa itseään hänen käskystään palvellessaan isäntäväkeään. Apostoli sanoo: »Tietäen, että saatte Herralta perinnön paikaksi. te palvelette Herraa Kristusta.»

Tässä nyt näemme palvelijoiden sekä velvollisuuksien että varoitusten suuren perustuksen: Te palvelette Herraa. Jospa kerrankin näkisimme tämän! Silmillämme on kova, tiheä kalvo, kun meidän tulisi nähdä Herran sanoja ja tietä. perkeleen voima valtaa mielemme, ettemme saa nähdä näitä ihania asioita. Tässä sanoo apostoli palvelijain ja palvelijattarien Herran käskystä palvellessaan isäntäväkeään palvelevan Herraa Kristusta, halvimmilla askareillaan palvelevan Herraa! Mutta kuka voi sellaista käsittää? Eikö apostoli tässä puhu hulluutta järjelle? Palvella Herraa? sanot. Ei, tavallista talonpoikaa, köyhää torpparia, häijyä emäntää, lehmiä, lampaita ja hevosia minä palvelen, enkä Herraa, en edes enkeliäkään. Jo enkelin palveleminen olisi jotain liian suurta. en pyytäisi niin paljoa kuin itse Herran Kristuksen palvelemista! Mutta varro vähän, sinä vaatimaton palvelija! Sanot palvelevasi lehmiä, hevosia, lampaita. Se on totta. Kuka on sinua käskenyt siihen? Eiköhän isäntäväkesi? Tietysti. Mutta etkö juuri sinä palvele käskijöitäsi, kun hoitelet heidän karjaansa? Sitähän palvelet, jonka käskyjä täytät.

Mutta sitten kysytään taas: Kuka on käskenyt sinua tottelemaan ja palvelemaan isäntäväkeäsi? Tottapa taivaan Herraa. Etkö siis palvele Herraa, koska hän on sen käskenyt? Etkö juuri sillä palvele Herraa, että hänen luomiansa, isäntääsi, emäntääsi palvelet? Ovathan nämä yhtä varmaan Jumalan omaisuutta kuin mainitut kotieläimet ovat isäntäsi. Eikö Jumala , isäntäsi luoja, pidä yhtä tarkkaa vaaria hänen palvelemisestaan kuin isäntä lehmistään ja lampaistaan?

Jos silmäsi oikein aukenisivat, ja saisit armon vain Jumalan sanan ja järjestyksen näkemiseen, niin näkisit, ettei sinulla vain ole niin suurta kunniaa, että saisit enkeleitä palvella, vaan että todellakin palvelet itse Jumalaa vähäpätöisimmissä kotiaskareissakin, koska Jumala on käskenyt sinun palvella ja totella isäntäväkeäsi.

Tästä seuraa kallisarvoisia neuvoja palvelijoille. Ensimmäinen opetus on tämä: Koska Jumala on käskenyt sinua palvelemaan ja tottelemaan isäntäväkeäsi, et saa tarkastella heitä, minkälaisia he ovat ja täyttävätkö hekin velvollisuutensa. Sinun velvollisuutesi on kuitenkin sama, sillä sinä palvelet Herraa. Toiseksi, jos olet kristitty ja haluaisit saada hyviä töitä aikaan, mutta et ahkeran palveluksesi tähden näe siihen saavasi aikaa, jonka vuoksi elämäsi kuluu muka hyödyttömästi, niin opi ajattelemaan juuri palveluksessasi suorittavasi parhaat työt, kun Herran tähden kärsit kaikkia palveluksen tuottamia vaikeuksia, olet kärsivällinen, kuuliainen, nöyrä ja uskollinen isäntäväellesi, »sillä sinä palvelet Herraa Kristusta.

Katso, niin kuin palvelijoiden silmät katsovat isäntiensä , käsiin, niin kuin palvelijattaren silmät katsovat emäntänsä käsiin, niin meidänkin silmämme katsovat Herran, meidän Jumalamme puoleen, kunnes hän armahtaa meitä.


Ylös
 Profiili  
 
ViestiLähetetty: 10.08.2015 07:49 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 23.10.2013 17:20
Viestit: 2826
Kuva

ELOKUUN 10 PÄIVÄNÄ.

Runsaasti asukoon teissä Kristuksen sana. Kol. 3:16.

Niin todella käykin siinä, missä elämä Kristuksessa on raitista ja lämmintä. ja niinhän sen aina pitääkin olla! Semmoisina aikoina ei tämä varoitus olekaan varsin tarpeellinen. Mutta tulee toisia aikoja, »yljän viipyessä tuli heille kaikille uni, ja he nukkuivat.» Silloin aika käy pitkäksi ja yksitoikkoiseksi, ja kristillisyys muuttuu vanhaksi jokapäiväiseksi asiaksi. Hitautta, kylmyyttä ja valinpitämättömyyttä omasta ja veljien sielujen puolesta alkaa ilmestyä. Erityisesti silloin tarvitaan tätä kehotusta.

Niin kauan kuin öljyä lampussa vielä on jonkin verran, rakastavat uskovat kuitenkin tätä kehotusta ja eroavat sen kautta niistä, jotka ovat lihallisia mieleltänsä ja suorastaan sotivat tätä apostolin opetusta vastaan. Mutta vaikka uskovien henki onkin altis, on liha kuitenkin niin heikkoa ja vastahakoista, »etteivät he tämänkään kehotuksen mukaan voi tehdä, mitä tahtovat,» ettei sitä niin noudateta, kuin sitä rakastetaan ja tunnustetaan. Kun toisaalta tuntee ja ajattelee sitä, kuinka näet Kristuksen sana, jonka pitäisi runsaasti asua kaikkien kristittyjen sydämissä ja kodeissa, päinvastoin niissä asuu sangen vaillinaisesti. Kuinka keskinäinen opetus ja neuvominen on monelta jäänyt miltei tykkänään pois. Kuinka virret ja ylistyslaulut ovat vaienneet, tai jos lauletaan, ei Herralle ja sydämestä, vaan vain ihmisille ja suulla.

Ja toisaalta tuntee ja ajattelee asian mitä suurinta painavuutta, ajattelee, että juuri tuo Kristuksen sanan runsaana asuminen keskuudessamme on todellinen ainoa »apukeino» kaikkea hengellistä pahaa vastaan sekä yksityisille kristityille että seurakunnille kuin myös Kristuksen kirkolle koko maan päällä. Kun ajattelee, kuinka suuri siunaus olisi sekä yksityisille kristityille, että koko heidän ympäristölleen siitä, että Kristuksen sana heissä runsaasti asuisi. Sitä vastoin, kuinka suuri vaara ja vahinko siitä syntyy, kun näin ei ole. Silloin valtaa meidät suuri alakuloisuus ja pelko, kun katselemme tätä kehotusta ja huomaamme, ettei tästä ole kyllin voimakkaita sanoja eikä sydämiä avoinna näin painavalle asialle. Mutta mitä tehdä? Kuka kykenee sen vastaanottamaan, ottakoon sen vastaan!

Tarkastakaamme nyt, mitä apostoli kehotuksellaan tarkoittaa. Apostoli kehottaa meitä tässä juuri siihen, jota, Jumalan kiitos, saa huomata sellaisina aikoina ja siellä, missä Hengen herätys ja evankelinen uskonelämä syntyy, missä Jumalan istutus kukoistaa. Kuinka runsaasti näet Kristuksen sanat silloin asuvat sieluissa, kuinka ruvetaan lukemaan, puhumaan, laulamaan, keskinäisesti opettamaan ja kehottamaan iloisesti ja keskinäisellä sydämen riemulla ja halulla, kaikkialla ja kaikkina aikoina. Silloin maailma on yhtä hämmästyneenä, kiukuissaan ja pilkkaavana kuin juutalaiset suurena helluntaipäivänä, jolloin apostolit rupesivat uusin kielin puhumaan Jumalan ihmeellisiä töitä, ja he sanoivat: »He ovat täynnä makeata viiniä.»

Siinä huomataan, mitä apostoli tarkoittaa sanoessaan: »Runsaasti asukoon teissä Kristuksen sana. Opettakaa ja neuvokaa toinen toistanne psalmein, kiitosvirsin ja hengellisin lauluin.» Jos aina pysyisimme hengessä palavina, jos ensimmäinen rakkaus ei koskaan kylmenisi, niin tämä olisi juuri sitä, mihin apostoli tässä kehottaa.

Hengellinen ja iankaikkinen etumme vaatii kasvamista ja vahvistumista armossa ja Kristuksen tuntemisessa, sen takia ei meidän koskaan tule laiminlyödä eikä heittää Jumalan sanaa syrjään, vaan aina lukemisella, puhumisella, laulamisella, keskinäisellä opettamisella ja kehottamisella virittää ja levittää pyhää tulta. Sillä muutoin käy, kuten Jeesus sanoi Efeson seurakunnan enkelille, että ellei hän palaisi ensimmäiseen rakkauteen, niin Herra syöksee kynttilänjalan pois paikaltaan.

Eipä siis ole kysymyksessä vapaaehtoinen asia, jonka mielensä mukaan voi ottaa tai jättää ja kuitenkin säilyttää elämänsä, vaan jollemme tahdo lopettaa lihassa ja iankaikkisessa kuolemassa, täytyy meidän myötäänsä pitää hengellistä elämäämme valveilla Jumalan sanan jokapäiväisellä viljelyllä. Niin kuin lapsi elätetään maidolla, niin täytyy uudellakin ihmisellä olla maitonsa, ja tämä »Kristuksen sana».

Kristityn on siis kestävällä ahkeruudella käytettävä Raamattua ja siitä ravittava sielunsa. Apostoli sanoo: »Asukoon teissä Kristuksen sana!» Ei vain vieraan tavalla, joka vähän aikaa on luonanne olemassa, vaan asukoon se aina teissä, hän sanoo. Kristuksen sanan on kokonaan yhdistyttävä meidän sisimpäämme, siellä aina asuttava ja sitä hallittava. Hän sanoo myös: runsaasti, ei vain jotkut lyhyet tuokiot, vaan alinomaa, kaikkialla ja monin tavoin.

Ellet ole tilaisuudessa usein sitä lukemaan tai kuulemaan, voit kuitenkin ajatella, puhua tai laulaa Jumalan sanaa. niin kuin Herra käskee meidän kaikkialla suurella ahkeruudella teroittaa sanaa lapsillemme. »Huoneessa istuessasi,» sanoo hän »tiellä käydessäsi, maata pannessasi ja noustessasi.» Samalla tapaa tulee meidän myös aina ja joka paikassa harjoittaa Kristuksen sanaa, silloinkin kun ruumiillinen työmme ei erikoisesti salli omistaa aikaamme.


Ylös
 Profiili  
 
ViestiLähetetty: 11.08.2015 16:36 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 23.10.2013 17:20
Viestit: 2826
Kuva

ELOKUUN 11. PÄIVÄNÄ.

Jos joku syntiä tekisi, niin meillä on puolustaja Isän tykönä Jeesus Kristus, joka on vanhurskas. 1 Joh. 2:1.

Tässä apostoli puhuu uskoville, joita hän nimittää lapsukaisikseni. Hän varoittaa heitä syntiä tekemästä. Mutta samalla hän sanoo senkin voivan tapahtua, että he tekevät syntiä »jos joku syntiä tekee». Mutta mitä hän nyt sanoo sellaisesta? Mitä sellaisen on ajateltava ja tehtävä?

Apostoli sanoo hänellä silloinkin olevan puolustajan Isän tykönä ja että hänen tulee se muistaa. »Jos joku syntiä tekisi, niin meillä on puolustaja Isän tykönä, Jeesus Kristus, joka on vanhurskas.» Apostolin sanojen henki tuntuu olevan: Lapsukaiseni, minä kirjoitan tämän teille, ettette tekisi syntiä, ettette olisi huolettomat tultuanne puhdistetuiksi Jeesuksen Kristuksen veressä ja saatuanne syntien anteeksiantamuksen (sillä siitä hän on vähää ennen puhunut), vaan teidän on nyt sitä uskollisemmin valvottava, rukoiltava ja taisteltava kaikkea syntiä vastaan.

Mutta jos vielä käy niin pahasti, että teette syntiä, lihan heikkoudesta, maailman viettelyksestä ja perkeleen viekkauden kautta - mikä helposti tapahtuu, sillä ette voi koskaan niin uskollisesti valvoa, etteivät nuo viholliset joskus viettelisi teitäkin on tämä tosin valitettavaa ja olisi ollut parempi, ettette koskaan olisi niin syntiä tehneet, te olette todellakin ansainneet Jumalan vihan ja hylkäämisen. Mutta nyt tämä ei kuitenkaan ole tapahtuva, Jumala ei jätä teitä armottomuuteen, sillä teillä on puoltaja Isän tykönä, joka juuri silloin, kun olette syntiä tehneet, erityisimmin palvelee teitä. Sillä se, joka ei ole syntiä tehnyt, ei tarvitse välittäjää, sovittajaa ja puoltajaa. Siis Jumala ei suinkaan tahdo teidän syntiä tekevän, vielä vähemmin epäilevän ja hukkuvan, sen takia hän itse on antanut teille puoltajan.

Mutta Johannes käyttää vielä Kristuksesta sanaa: joka on vanhurskas. Miten minun tulee se käsittää? Näin varmaan: Jos minä olen syntinen, on Kristus vanhurskas ja pyhä. Ja siinä on kyllin. Hänen vanhurskautensa on minun vanhurskauteni. Ja vielä: »Ja hän on meidän syntiemme sovitus.» Minkä syntien? Tietysti kaikkien syntiemme. Sillä muuten ei meillä olisi hänestä apua, hän olisi hukkaan kuollut. Mutta Kristus on verellään totisesti sovittanut ei vain muutamia, vaan kaikki syntimme. Ei vain ajatellut ja kuvitellut, vaan todelliset synnit. Ei vain pienet, vaan suuretkin. Ei vain käden, tai kielen syntejä, vaan sydämen ja ajatustenkin. Ei vain entiset, vaan nykyisetkin, eli kuten Luther rohkenee sanoa: Ei vain voitetut ja hyljätyt, vaan myöskin elävät ja voimalliset synnit.

Jos nyt sanot: Niin, Kristus on pyhien syntien sovitus, kuten Johanneksen, Pietarin, Paavalin ja muiden heidän kaltaistensa, mutta kuka tietää, onko hän minunkin syntieni sovitus, niin sanoo Johannes tässä: »Eikä ainoastaan meidän, vaan myös koko maailman syntien.» Nyt »koko maailma» ei merkitse ainoastaan Johannesta, Pietaria, Paavalia ja muita pyhiä, vaan maailmaan kuuluvat kaikki ihmisen nimeä kantavat. Tutki vain, etkö sinäkin ole ihminen, niin tiedät, että sinunkin syntisi ovat sovitetut ja poistetut Kristuksen kuolemassa.

Mutta, sanonet, tällä en saa muulloin lohduttautua kuin hurskas oltuani, tehtyäni, mitä Jumalan sana vaatii, syntiin langettuani! Päinvastoin sanoo apostoli: »Jos joku syntiä tekisi, niin meillä on puolustaja Isän tykönä.» Huomaa tarkoin tuo pieni sana niin, sillä siihen perustuu koko lauseen painavuus ja arvo. Tahdomme mielellämme uskoa ja arvossa pitää sovitusarmon, mutta vain silloin, kun itse olemme olleet parempia, hartaampia, olemme rukoilleet, lukeneet, tehneet jotain hyvää jne.

Mutta niin pian kuin olemme sattuneet lankeamaan ja tekemään syntiä tai laiminlyöneet rukouksen ja olleet kylmiä, mitkä kaikki ovat raskaita syntejä, silloin Kristuksen sovinto ei saa merkitä mitään. Silloin olemme, niin kuin ei meillä olisi vapahtajaa ja puoltajaa tai niin kuin tämä olisi tullut vain vanhurskaita varten, palvelisi meitä vain silloin, kun itse olemme sellaiset, kuin meidän tulee olla. Mutta apostoli lausuu tässä päinvastoin! Silloin juuri, kun olemme syntiä tehneet, on meillä puoltajasta hyötyä. Tästä seuraa, että Kristukseen uskovat ovat alituisessa armossa, joka ei horju eikä muutu, niin kuin heidän oma hurskautensa vaihtelee.

Tämä on nyt kaikessa Herran sanassa ilmenevä oppi jokapäiväisestä ja iankaikkisesta syntien anteeksiantamuksesta - niin suloinen ja lohdullinen oppi, ettei kenenkään ulkokullatun tai väärän kristityn sopisi kuulla sitä, sillä se koituu tavallisesti heidän kadotukseksensa, koska he »vetävät Jumalan armon irstaisuuteen». Ja kuitenkaan meillä ei ole lupa sitä salata, vaan se on ilmoitettava kurjien, epäilevien ja köyhien sydänten lohdutukseksi ja autuudeksi. Sellaiset sydämet saavatkin runsaasta armosta vain uudistettua halua ja voimaa pyhitykseen.

Ne taas, jotka siitä ottavat aihetta suruttomuuteen, synnissä pysymiseen, se on ne, jotka eivät koeta voittaa ja hyljätä syntiä, vaan kernaammin puolustaa ja peitellä sitä, he ne ovat, jotka »vetävät Jumalamme armon irstaisuuteen.» He tekevät syntiä, mistä lempeä Johannes samassa kirjeessä ilmoittaa, että »joka syntiä tekee, hän on perkeleestä. Kuka on Jumalasta syntynyt, hän ei tee syntiä. Eikä saata tehdä syntiä, sillä hän on Jumalasta syntynyt. Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä. Jos tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.»


Ylös
 Profiili  
 
Näytä viestit ajalta:  Järjestä  
Aloita uusi ketju Tämä viestiketju on lukittu. Et voi vastata tai muokata viestejäsi  [ 29 viestiä ]  Mene sivulle 1, 2, 3  Seuraava

Kaikki ajat ovat UTC + 2 tuntia


Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa


Et voi kirjoittaa uusia viestejä
Et voi vastata viestiketjuihin
Et voi muokata omia viestejäsi
Et voi poistaa omia viestejäsi

Etsi tätä:
Hyppää:  
cron
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö