Elämän Leipää/C.O.Rosenius/Elokuu

Rohkeutta on tunkeutua synneistämme huolimatta Golgatan ristin juurelle ja kuunnella huutoa: Se on täytetty!. (Ote Peltolan kirjoituksesta)

Re: Elämän Leipää/C.O.Rosenius/Elokuu

ViestiKirjoittaja noomi » 13.08.2015 12:57

Kuva

ELOKUUN 13 PÄIVÄNÄ

Minä tiedän sinun tekosi: sinulla on se nimi että elät mutta olet kuollut. Ilm. 3:1.

Tämä on pelottava kohta. Herra puhuu tässä hienommasta ja salatusta ulkokultaisuudesta, jonka varjossa ihminen saattaa olla kaikessa kristillisyyden harjoituksessa moitteeton, vieläpä veljien keskuudessa etevä kristitty, joka ymmärtää puhua sekä parannuksesta että uskosta, armosta ja pyhityksestä, ja sen lisäksi elää tunnustuksensa ja kristillisten tapojen mukaisesti, niin että ihmisillä on täysi syy lukea vilpittömien joukkoon, koskapa he näkevät vain sen, mikä on silmin nähtävää. Mutta kaiken tämän ohessa saattaa hänen salatussa, äänettömässä sydämessään olla tärkeä puutos.

Häneltä saattaa näet puuttua hengellisen elämän kokemuksia, niin ettei hän tunne eläville kristityille tunnusmerkillistä arkuuden eli Herran pelon henkeä, mikä ilmenee siinä, että ihminen epäilee itseään, pelkää pettyvänsä, on tyytymätön ja murheellinen sisäisestä pahuudestaan, mikä kaikki on lain työtä jokaisessa tosi kristityssä.

Seuraus tästä on se, ettei hän saakaan sitä virvoitusta ja rauhaa, jonka Jeesus antaa työtätekeville ja raskautetuille. hän ei koskaan maista rikoksestaan murheellisen lapsen moninkertaista lohdutusta anteeksisaannistaan. Hänellä ei koskaan ole lapsellista evankeliumin iloa, joka hänen ihmeekseen loistaa yksinkertaisten ja vilpittömien lasten silmistä tuntomerkkinä heidän elämälleen. Ja kumminkin hän lukee kaikista näistä elonmerkeistä, näistä Hengen hedelmistä pyhässä Raamatussa ja, vaikka ne häneltä puuttuvat, uskoo hän vain jatkuvasti itsestään mitä parasta, ei anna itse Raamatun ilmoitettujen merkkien varoittaa itseään, vaan uskoo enemmän itseensä kuin näihin ja jää muuttumattomaksi - tätä voidaan hyvin sanoa armon vetämiseksi irstaisuuteen.

Se, ettei omasta kokemuksesta tunne niitä totisen armoelämän merkkejä, joita Jumalan Henki Raamatussa on meille antanut, ja kuitenkin edelleen pysyy rauhallisena arvellen, että armon runsaus on peittävä tuon puutteen, on hienompaa ja salatumpaa, mutta silti yhtä onnetonta armon vetämistä irstaisuuteen kuin armon peitolla eläminen törkeissä lihan töissä. Armo on tosin niin valtava, että kaikki voitaisiin antaa anteeksi, mutta vika on siinä, ettei sydämesi ole oikea Jumalan edessä, elät salaisessa hengellisessä kuolemassa.

Juuri tästä hienommasta armon väärinkäytöstä irstaisuuteen Jeesus niin hämmästyttävällä tavalla syyttää Sardeen seurakunnan enkeliä: »Minä tiedän sinun tekosi: sinulla on se nimi, että elät, mutta olet kuollut.» Huomaa: Sinulla on se nimi, että elät, sinulla on sellainen tunnustus ja elämän laatu, että sinua pidetään ja kohdellaan elävänä kristittynä. Sinä et ole maailman joukkoa, jolla ei ole elävän nimeäkään, vaan sinä kuulut elävien kristittyjen seuraan. Mutta - sinä olet kuollut.

Samasta salaisesta kuolemasta puhuu Jeesus Matt. 25, kymmenestä neitsyestä, joista viisi oli älykästä ja viisi tyhmää. Huomaa! nämä kymmenen olivat kaikessa näön mukaan aivan samanlaisia, he olivat kaikki neitsyitä, s.o. maailmasta ja paheen tahroista erotettuja. Heillä oli kaikilla lamppunsa, kaikki menivät ylkää vastaan, eikä kukaan aavistanut mitään tärkeää puutosta. Näin Herra kuvaa tässä heidän sielunsa tilan. Mutta lampun sisäpuolella oli vika ja niin paha vika, että viisi heistä suljettiin iäksi häistä pois. Heillä ei ollut öljyä, tuli ei syttynyt, ei syttynyt, ei palanut, se pysyi sammuneena. Jos nuo onnettomat neitsyet olisivat sellaista aavistaneet, niin he varmaankin olisivat tutkineet lamppujensa sisuksia jo ennakolta.

Tämä vaara armon salaiseen väärinkäyttöön irstaisuuteen on vilpittömälle kristityllekin tarjona, jos hän kadottaa »Herran pelon hengen», niin että hän lakkaa tutkistelemasta uskonsa sisäistä elämää ja voimaa, ihastuneena ja tyytyväisenä tietoon ja varjoon, tyytyväisenä siihen, että on runsaasti armoa Jumalan sydämessä, pitämättä väliä siitä, onko hänellä armon elämää omassa sydämessään. Jopa, jos hän alkaa olla tyytyväinen itseensä, hän kadottaa synnin ja sisällisen kilvoituksen tunnon, ja hänen on aina helppo uskoa.

Tähän tilaan hän helposti voi joutua, kun hän on havainnut vastaiselta taholta uhkaavan vaaran, nimittäin kun tehdään tuo sisäinen elämä, armo omassa sydämessä uskon ja lohdutuksen perusteeksi hienostuneen omanvanhurskauden erehdyksestä, saa paeta Kristuksen ansion turviin, ennen kuin armon työtä ja elämää on omassa sydämessä - opittuaan tämän erehdyksen saattaa hän helposti poiketa vastakkaiseen, että hän näet lihallisessa suruttomuudessa ylenkatsoo apostolin varoitusta: »Koetelkaa itseänne, oletteko uskossa.»

Mutta, tuo salainen kylmyys ja kuolema, joka tuottaa iankaikkisen kuoleman, on siinä, ettet niin tarkkaan tunne kylmyyttäsi ja jumalattomuuttasi, että tuo tietoisuutesi ajaisi sinua todella pakenemaan Kristuksen luo. Sen sijaan sinä lähestyt häntä vain suullasi ja kunnioitat häntä huulillasi ja lujalla uskolla, jossa ei ole rahtuakaan sydämen nälkää häneen eikä iloa hänessä. Kaikesta tästä saamme huomata, että tie on kaita ja jumalisuuden salaisuus suuri.
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Elämän Leipää/C.O.Rosenius/Elokuu

ViestiKirjoittaja noomi » 14.08.2015 08:45

Kuva

ELOKUUN 15 PÄIVÄNÄ.

Kiittäkää joka tilassa. Sillä se on Jumalan tahto teistä Kristuksessa Jeesuksessa. 1 Tess. 5:18

Mikä ihmisajatus ennättää, mikä kieli voi lausua kaikkea, mistä meidän tulee olla kiitolliset, kiittää ja ylistää Jumalaamme! Koko maa on täynnä hänen kunniataan. Kaikki mikä silmää kohtaa, todistaa Jumalan hyvyyttä ja jaloutta ja hänen rakkauttaan ihmiseen, koskapa kaikki, mitä on maan päällä, on luotu meitä varten.

Sitten vielä uskomme ja tunnustamme hänen antaneen ainoan Poikansa meidän pelastajaksemme, niin että me vapaana lahjana saamme iankaikkisen elämän, »sen valtakunnan, joka meille maailman alusta on valmistettu». Eivätkö meidän sydämemme kaikesta tästä uhkuisi ikuista ja lakkaamatonta kiitosta ja ylistystä.

Totisesti, koko elämämme tulisi olemaan vain ylistystä ja kiitollisuutta täynnä! Kaikki, mikä minussa on, sielu ja sydän ja ajatukset, sanat ja teot, kaiken tulisi ylistää Herraa . Eikö tämä ole kohtuullista?

Kun näin ei tapahdu, vaan sinä päinvastoin elät kokonaan kylmänä ia kiittämättömänä, ehkäpä pienimmistä vastoinkäymisistä tyytymättömänä ja kärsimättömänä, eikö silloin ole oikein, etkö ole hyvin ansainnut sitä, että Jumala iankaikkisessa vihassa heti heittää sinut helvettiin? Tämän näkevät ja tuntevat uskovaiset ja vakuuttavat sydämestään jo ainoastaan tämän synnin tähden joka päivä ansaitsevansa helvetin.

Mutta ne, jotka eivät ainoastaan ole kylmiä ja hitaita Jumalaamme kiittämään, vaan myös suorastaan ovat tyytymättömiä ja kärsimättömiä siihen osaan, minkä hän heille on suonut, ne saavat varoa, ettei Herra todella anna heille heidän ansionsa mukaan, kun eivät ole tyytyväisiä ja kiitollisia siitä, mitä ovat saaneet.

Kiittämättömyys on niin inhottava synti sekä Jumalan että ihmisten silmissä, että on sanottu kiittämättömän ihmisen olevan raskaimman kuorman, minkä maa kantaa. Kiittämättömyys on se kuivaava vihuri, joka kuivaa sinulta kaikki Jumalan armolähteet. Herra Jumala ei voi oikeammin ja kohtuullisemmin palkita kiittämättömyyttä kuin ottamalla sinulta sen hyvän, jota pidät niin halpana. Sen takia tulee meidän aikanaan herätä tästä raskaasta synnistä, pyytää Jumalalta anteeksiantamusta ja armoa parannukseen. Sillä, kuten jo on sanottu, niin monet ja suuret ovat Jumalan hyvät työt meitä kohtaan, että koko elämämme tulisi olla lakkaamatonta ylistystä ja kiitosta.

Paitsi sitä, että kiitollisuus Jumalaa kohtaan on pyhin velvollisuutesi, tekisi se itsesikin onnellisimmaksi ihmiseksi, tekisi mielesi tyytyväiseksi, rukouksesi palavaksi ja luottavaksi. Tahdomme vain puhua tästä viimeisestä. Mikä on syynä siihen, että moni vilpitönkin sielu on niin kylmä, kuollut ja arka rukouksessaan, että hänellä on niin vähän uskallusta ja luottamusta Herraan kiusan hetkinä? Epäilemättä syy on siinä, että rupeamme suoraan rukoilemaan ensin Jumalaa kiittämättä ja ylistämättä.

»Ihmettelin,» sanoo eräs mies, »lukiessani Lutherin ankaraa nuhdetta tuosta kierosta järjestyksestä, että aletaan ensin rukoilla eikä ensiksi kiitetä ja ylistetä. mutta olen nyt elävästi kokenut, kuinka oikeutettu se nuhde oli.» Luther puhuu Ps. 18:4 johdosta: »Ylistetty olkoon Herra», niin minä huudan, ja minä pelastun vihollisistani», tähän tapaan: »Ei uskoisi, mikä voimakas keino, Jumalan ylistäminen hädän aikana on. Sillä alkaessasi kiittää Jumalaa lievenee kohta vaivasi, uskalluksesi kasvaa, ja luottamuksellinen Jumalan avuksi-huutaminen lähtee sydämestä.

Sen takia kaikki oikeat Jumalan palvelijat ovat tarkasti pitäneet vaarin siitä, etteivät he ole ruvenneet etsimään apua ja turvaa pahaa vastaan muulla tavoin tai muussa järjestyksessä kuin tämä säkeistö opettaa: Ensin ei ole huudettava Herraa, vaan ensin on häntä kiitettävä.

On ihmisiä, jotka vaikeroivat Herran edessä, mutta apua ei tule. Huutavat Herran tykö, mutta ei ole auttajaa, hän ei vastaa heille. Miksi ei? Siksi, etteivät he huutaessaan Herraa kiittäneet häntä, vaan nurisivat häntä vastaan he eivät muistaneet Herran hyvyyttä, vaan ainoastaan katkeraa kokemustansa. Mutta ei kukaan pääse pahasta sillä, että hän vain katsoo surkeuttansa ja sitä kauhistuu, vaan siten, että hän turvaa hänen hyvyyttään.

Vaikealta tuntuu tosin tämä neuvo, että hädän aikana on aloitettava Jumalan kiitoksella. Mutta tämä on kuitenkin oleva puhtaamman uskon ja oikean morsiamen tunnusmerkki. Hän pitää ylkää kalliimpana kaikkia hänen lahjojansa hän kunnioittaa ja ylistää Herraa itseään, ei vain silloin kuin hän tekee meidän mielemme mukaan, vaan joka aika hän hyvyytensä vuoksi. Portonrakkaus kiittää vain lahjoista, mutta ei ylistä Herran omaa hyvyyttä.

Kuitenkin on uskovillekin vaikea hädän ja huolten synkeydestä kohottaa mielensä Jumalan oman, iankaikkisen hyvyyden ja uskollisuuden puoleen. Mutta koeta kuitenkin pimeydessäkin ollessasi ryhtyä Jumalaa ylistämään. Tutki Jumalan ominaisuuksia ja kaikkien pyhien ja omiakin entisiä kokemuksiasi. Pian olet tunteva helpotusta ja Daavidin sanat todeksi tunnustava: ihanaa on ylistää Herraa ja veisata nimesi kiitosta, sinä Korkein.
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Elämän Leipää/C.O.Rosenius/Elokuu

ViestiKirjoittaja noomi » 17.08.2015 07:10

Kuva

ELOKUUN 16 PÄIVÄNÄ.

Hyveessä ymmärtäväisyyttä. 2 Piet. 1: 5.

Kun apostoli Pietari toisessa kirjeessään oli varoittanut uskovia: »Niin pyrkikää juuri sen takia kaikella ahkeruudella osoittamaan uskossanne hyvettä, lisää hän: »Ja hyveessä ymmärtäväisyyttä.» Kummalliset sanat, mutta terveellisistä opetuksista rikkaat valppaimmillekin kristityille. Mitä merkitsee siis tuo: »hyveessä ymmärtäväisyyttä.» Apostolin opetus on tämä: Tosi kristityn ei tule vain hyveissä, pyhässä innossa ja voimassa varttua, vaan tehdä se myös järkevimmällä tavalla, viisaudella ja taitavuudella. Hän ei saa menetellä sokeasti, vaan rukoillen Herran Hengen valistusta aina tutkia, mikä kussakin tilaisuudessa on viisainta ja otollisinta Jumalan kunnian ja ihmisten onnen edistämiseksi.

Eikö ole tämäkin sangen tärkeä varoitus! Oikein ajatellessamme, kuinka monikoukkuinen saatana on meitä villitsemään ja kuinka suuren vahingon ja pahennuksen se synnyttää, kun kristitty hyvää tarkoittavassa, mutta älyttömässä innossa tekee jonkin »hulluuden Israelissa», antaa pilkkaajille sijaa ja heikoille sieluille loukkauksenaihetta. Kuinka tärkeäksi silloin tuleekaan käydä meille se, että pelkäämällä omaa henkeämme lakkaamatta rukoilemme Jumalalta hänen valoaan, taukoamatta pyrimme saamaan enemmän ja enemmän tietoa Jumalan hyvästä, otollisesta ja täydellisestä tahdosta.

Mutta voi, miten vilpitön henki ja ankaraa sydämen tarkastamista tässä vaaditaan, jottei viisaus muuttuisi petokseksi, jottei todellisuudessa Jumalan kunnian ja sielujen onnen sijasta etsittäisi vain ihmissuosiota ja lihallista rauhaa, niin että viisautesi ja varovaisuutesi varsinaisesti onkin luonnon kiemurtelua ristin painon alta, ihmisten vihan ja vainon käsistä. Kuinka sydän onkaan viekas, kuinka tie kaita! Toinen halveksii sanan oppia nöyryydestä ja taitavuudesta vilpittömyyden ja pyhän innon varjolla. Toinen on mauton suola, oman suolamakunsa kadottanut ja sen takia niin helposti kaikkien makuun mukaantuva, mutta kutsuu tätä viisaudeksi ja varovaisuudeksi. Kuinka välttämätöntä onkaan tarkkaan pitää lukua sydämestä, sen vaikuttimista, etsitkö ja edistätkö todella Jumalan kunniaa ja ihmisten onnea, vaiko vain ihmisten suosiota ja lihallista rauhaa.

Tahdomme nyt ottamalla muutamia esimerkkejä nykyoloista osoittaa, mitä merkitsee tuo sana: »hyveessä ymmärtäväisyyttä.» Se on hyvettä, se on pyhää intoa ja voimaa, jos harrastat Jumalan kunniaa ja hänen valtakuntansa levenemistä, koetat herättää nukkuvia ja nuhdella siveettömiä. Mutta »ymmärtäväisyyttä», järkevyyttä ja taitoa osoitat, jos teet sen myös oikealla tavalla ja sopivalla hetkellä. Sopivin hetki on tavallisesti ensimmäinen hetki eli että heti nuhtelet syntiä, kun sen huomaat. Mutta usein viisaus vaatii, ettet sitä tee silloin, kun näet lähimmäisesi kiukustuneessa mielentilassa, tai silloin, kun hän juuri on sinua loukannut, sillä silloin nuhdettasi pidetään oman suuttumuksesi ilmauksena. Nuhtele häntä sellaiseen aikaan, kun sopusointu välillänne vallitsee, jotta hän huomaa rakkauden hengen sinusta puhuvan.

Oikea tapa on yleensä nuhteen sovittaminen rikoksen mukaan. Suurempaa erehdystä rangaistaan kovemmin, pienempää virhettä lievemmin. Mutta kokemuksesta tiedetään, ettei sitäkään aina saa tehdä, vaan että nuhde on mitattava henkilön tilan mukaan, että väkevällä itseensä tyytyvän henkilön vähimmänkin vian rankaiset, mutta taas, jos neuvottavanasi on heikko, arkatuntoinen opetuslapsi, joko jätät sen tykkänään tekemättä tai teet sen lempeimmillä sanoilla. Selität hänelle itsekin tuntevasi vihollisen viekoitusvoiman ja oman heikkoutesi, tunnustat ne hyvät puolet, mitä veljessäsi on sekä lohdutat häntä syntiään surevana, mutta varoitat itse synnistä.

Mutta vielä esimerkki: Se oli hyvettä, se on pyhää intoa ja voimaa, että inhoat kaikkea turhamaista ja kevytmielistä elämää, kuten liiallisuutta ja ylellisyyttä ruuassa, vaatteissa ja kalustuksessa, kevytmielisyyttä ja ajattelemattomuutta kanssakäymisessä ym. Ja vakavasti pyrit vanhan ihmisen kurittamiseen ja sitä kanssakristittyjen kesken harrastat. Se on hyvettä, pyhää intoa ja voimaa.

Mutta tässäkin muistettakoon: hyveessä ymmärtäväisyyttä - tässäkin suhteessa sinun tulee menetellä järkevästi ja varovasti, niin että pidät silmällä hyötyä ia tarkoitusta. Nimittäin Jumalan kunniaa ja omaa sekä kanssaihmistesi hyötyä, ja sen mukaan joka tapauksen mitan ja asteen määräät. Silloin et joudu sokeaan kaavamaisuuteen, jollaista fariseusten, munkkien ja samanlaisten pyhimysten hengellisyys on.

Jos katson esimerkiksi paastoamisen ja kohtuullisuuden hyötyä ruuan, vaatteiden, unen, talontarpeiden ym. suhteen, niin täytyy minun ankarampi, väliin vähemmän ankara aina asianhaarojen vaatimusten mukaan. Siis elää ankarammin, kun niin tarvitaan, esimerkiksi oman lihani kurittamiseksi tai seudun hurskasten tavan vuoksi tai ajallisten varojeni mukaan jne. Mutta sen sijaan vapaammin asianhaarojen vaatiessa semmoista muutosta, so. kun sellainen muutos paremmin edistää Herran asiaa, sekä omaani tai lähimmäisteni parasta.

Apostoli varoittaa: »Söittepä siis tai joitte tai teittepä mitä hyvänsä, tehkää kaikki Jumalan kunniaksi.» Katso, sellainen asianhaarojen, tarkoituksen, rakkauden ja viisauden vaatimusten huomioonottaminen joka tapauksessa, se on hyveessä ymmärtäväisyyttä. Hyvän tekemistä, hyödyttämistä Jumala siis katsoo ja vaatii elämältämme.
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Elämän Leipää/C.O.Rosenius/Elokuu

ViestiKirjoittaja noomi » 17.08.2015 07:10

Kuva

ELOKUUN 17 PÄIVÄNÄ,

Meillä on yhteytemme Isän ja hänen Poikansa, Jeesuksen Kristuksen kanssa. 1 Joh. 1:1

Tämä on suuri kätketty salaisuus, jota kutsutaankin salaiseksi yhdistykseksi, mutta joka kuitenkin on täysi todellisuus. Se on perustettu jo Jumalan iankaikkisessa päätöksessä ihmisestä ja hänen luomisestaan. Apostoli sanoo: »Me olemme Jumalan sukua.» Se on ensi perustus. Mutta tämä syntiinlankeemuksessa rauennut yhdistys Jumalan kanssa sai uuden, vielä ihanamman perustuksen Kristuksen lihaan tulemisessa. Hänessä Jumala ja ihminen yhdistyivät yhdeksi persoonaksi. Hänen nimensä on oleva Immanuel, Jumala meidän kanssamme, Jumala lihassamme. Sen kautta ihminen on korotettu siihen arvoon ja kunniaan, että hän on mahdollinen olemaan Jumalan asuntona ja seuralaisena, yhtenä ruumiina ja henkenä Herran kanssa.

Tämä yhdistys alkaa silloin, kun särjetty henki isoaa ja janoaa Herraa ja hänen vanhurskauttaan. Silloin sydämen ovi on avoinna ja silloin, sanoo Herra, »minä käyn hänen luoksensa sisälle ja aterioin hänen kanssaan, ja hän minun kanssani.» Ylkä etsii morsianta ja morsian häntä ja kuka voisi silloin yhdistymistä estää? Kristus sanoo tahtovansa asua sellaisessa sielussa. Kuka voi uskoa sellaista kunniaa?

Se on kovin suuri, ja sydämemme ovat sangen pienet ja ahtaat. Järki kiistää: Ei, se ei ole mahdollista! Mikä auttaa! Se on Herran oma, ihmeellinen neuvo. Hän itse on sen sanonut: »Jos joku rakastaa minua, niin hän on pitävä minun sanani, ja Isäni on rakastava häntä, ja me tulemme hänen tykönsä ja teemme itsellemme asumuksen hänessä.» Ellet käsitä, miten tämä on mahdollista, niin ajattele vain, mikä Herra tämän sanoo. »Hänelle ei mikään ole mahdotonta.» Huokea on kaikkivaltiaan tehdä, mitä hän tahtoo! Oman tahtonsa päätöksestä ja vapaasta suosiostaan hän tahtoo uudestaan yhdistyä ihmisen kanssa, asua ja elää lapsissaan maan päällä.

Jeesus puhuessaan Isänsä kanssa sanoo: »Minä heissä, ja sinä minussa - jotta he olisivat täydellistyneet yhdeksi.» Niin todellakin on kirjoitettu. Voiko mikään olla selvempää? Ja Paavali sanoo: »Me olemme elävän Jumalan temppeli, niin kuin Jumala on sanonut: Minä olen heissä asuva ja vaeltava heidän keskellään.» Tämän likeisen yhdistyksen kautta me Pietarin sanojen mukaan tulemme osallisiksi Jumalan luonnosta.

Tämä on nyt ensimmäinen, mikä kuuluu yhteyteemme Isän ja hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen kanssa. Tätä yhdistystä seuraa toiseksi myös Kristuksen tavarain, hänen valtakuntansa ja hänen lahjojensa osallisuus. Kaikesta Jumalan evankeliumista tiedämme Herramme, Jeesuksen Kristuksen hyvän suosion, että hän rikkaana ollen tuli meidän tähtemme köyhäksi, että me hänen köyhyytensä kautta rikkaiksi tulisimme. Eipä hän totisesti oman itsensä tähden tullut ihmiseksi. Kaikkihan tapahtui meidän tähtemme ja meidän hyväksemme. Niin kuin Raamattukin selvään todistaa ja sanoo: »Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän edestämme teki synniksi, jotta me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi.»

Katso, mikä kallis vaihdos! Hän ottaa meidän syntimme ja antaa meille vanhurskautensa. Morsian oli köyhä ja velkaantunut, mutta ylkä ottaa hänen velkansa ja antaa hänelle rikkautensa. Tämähän on koko evankeliumin pääsisällys. Mutta toiseksi se sisältää, että jokainen Kristukseen uskova ja hänen kanssaan yhdistynyt on samalla osallinen kaikesta siitä, minkä Kristus on meille ansainnut. Hänen kuuliaisuutensa, hänen pyhyytensä ja vanhurskautensa, hänen kärsimyksensä ja kuolemansa ansio, kaikki tulee niin kokonaan omaksemme, niin kuin itse olisimme olleet tekemässä ja kärsimässä, mitä hän teki ja kärsi.

Kun köyhä syntinen alkaa isota ja janota tätä armoa ja joltisellakin sydämen uskolla turvaa siihen, niin kaikki tämä Kristuksen ansio lahjoitetaan ja luetaan hänelle ansioksi ja vanhurskaudeksi, josta hän saa kaiket elinpäivänsä lohduttautua ja kerskata jokapäiväisiä syntejään ja puutteitaan vastaan.

Huomaa: ei ensinkään riitä, että tiedät tämän ja olet usein siitä kuullut, vaan sitä täytyy niin kauan tarkastaa, katsella ja tutkia, että sydämesi saa siitä osan ja todella voi sanoa: Se on minun! Silloin vasta sinä elvyt, ja silloin vasta alkaa autuas seurustelu morsiamen ja yljän välillä. Mikä ihmeellinen ja ylevä lohdutus, kun sydämen uskolla voi sanoa: Kaikki minun on hänen, ja hänen on minun. Minun syntini on hänen syntinsä. Minun hätäni oli hänen hätänsä, mutta hänen vanhurskautensa on minun. Hänen verensä on minun puhdistukseni, hänen kuolemansa on minun elämäni! Ylistetty olkoon hänen nimensä.

Saastaisuuttani vastaan panen hänen vanhurskautensa. Kylmyyttäni vastaan hänen rakkautensa. Heikkouttani vastaan hänen väkevyytensä ja sanon näin: Vaikka minä olen syntinen, niin on Kristus palava. Vaikka minä olen pelkuri ja hätääntynyt niin ei Kristuksessa ole vähääkään hätää, hän tietää neuvon. Lyhyesti, kaikki hänen on minun, ja minun on hänen. Näin hän itse tahtoo meidän uskovan!

Herra Jeesus, sinuun minä uskallan, sinun sydämesi ja sinun veresi puhdistavissa virroissa minun köyhä sydämeni puhdistuu ja lepää. Sinä, rakas Herra Jeesus, olet minun ja minä, syntinen kurja, olen sinun, tästä autuaasta yhdistyksestä minä kiitän sinua jo täällä ja ylistän iankaikkisesti! - Mutta pysy myös minua läsnä, rakas Jeesus älä minua hetkeksikään heitä, poista sydämestäni kaikki, mikä rikkoo yhdyssiteemme, mikä hävittää rauhani. Tahdon vain sinun omanasi olla, sinua palvella. auta sinä, uskollinen halpaa morsiantasi sinussa pysymään. Amen.
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Elämän Leipää/C.O.Rosenius/Elokuu

ViestiKirjoittaja noomi » 18.08.2015 09:03

Kuva

ELOKUUN 18 PÄIVÄNÄ

Kaiken tämän lisäksi pukeutukaa rakkauteen, joka on täydellisyyden yhdistävä side. Kol. 3:14.

Kaiken summa, johon apostoli tässä luvussa (Kol. 3) kehottaa, on rakkaus. Se on täydellisyyden side, se sisältää kaikki muut Hengen hedelmät ja kristilliset hyveet. Paavali sanoo Room. 13:ssa: »Joka toistaan rakastaa, se on lain täyttänyt. Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa.» Sen takia on rakkaus lain täyttymys. Siksi hän sitä tässä nimittää täydellisyyden siteeksi, täydellisyyskimpuksi, kaikkien täydellisyyksien yhdistykseksi, sillä rakkaus tekee vain hyvää eikä mitään pahaa.

Sama apostoli sanoo: »Rakkaus on pitkämielinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kerskaa, ei pöyhkeile, ei etsi omaansa, ei katkeroidu. Kaikki se peittää, kaikki se uskoo, kaikki se toivoo, kaikki se kärsii.» Apostolin eteemme levittämän kalliin puvun paras osa on rakkaus. Rakkaus on hohtava helmivyö, joka viimeksi valaisee koko vaatetuksen, eli kultainen vyö, joka pitää koossa ja ympäröi kaikkia kristityn muita koristuksia. Se on täydellisyyden side.

Katso siis, kuinka ihanassa puvussa Jumalan lapset kulkevat! Ja kuitenkaan nämä eivät ole ne juhlavaatteet, joissa heidän on tultava Kuninkaan eteen. Siihen vaaditaan vielä täydellisempi vaatetus, nimittäin valkea aivina, joka on Karitsan veressä valkaistu. Tämä rakkauden puku on jokapäiväinen pukumme, jossa meidän on vaellettava ja työskenneltävä ihmisten kesken.

Jumalan edessä ei kestä pyhäin suurinkaan pyhyys. Hänen edessään taivaatkaan ole puhtaat. Palvelijainsa seassa ei hän löydä uskollisuutta ja enkeleissänsä löytää hän tyhmyyttä. Jumalalle ei kelpaa muu kuin Kristuksen vanhurskauden puku, jonka hänen itsensä on puettava parhaimman ja puhtaimmankin vaelluksemme ylle ja sanottava. Tuo voi kyllä ihmisille olla kelvollista, mutta ei Jumalalle. Mutta - minä, minä pyyhin ylitsekäymisesi pois itseni tähden. Minä olen ottanut pois sinun syntisi ja pukenut sinut juhlavaatteisiin.

Jos nyt joku sanoo: Niinpä niin, sen juuri uskon. Meidän elämämme ei kestä Jumalan edessä, siksipä ei kannatakaan siltä niin suurta melua nostaa. Ja niin jättää luonnolleen täydet ohjat. Puhuu uskosta ja armosta, vaan jättää lihan vapauteensa, koskapa me kumminkin jäämme vikapäiksi. Siinä ihmisessä ei ole mitään hyvää merkkiä Pyhän Hengen asumisesta hänen sydämessään.

Ei, siinä sydämessä, missä Jumalan Henki armossaan ja rauhassaan ori saanut, sijaa, siinä täytyy myöskin syntyä uudet olosuhteet. Pyhä Henki ei voi olla toimettomana. Ainakin hän osoittautuu, että joskin luonnon heikkous voittaa armolapsen, hänen henkensä on kuitenkin siitä särjetty. Hän tunnustaa tämmöisen heikkoutensa, nuhtelee itseänsä ja rukoilee sekä Jumalalta että ihmisiltä kärsivällisyyttä ja apua. Siinä, missä Jumalan Henki asuu, täytyy kuitenkin löytyä pyrkimystä hyvään, suuressa vaivassa, kilvoituksessa ja heikkoudessa. Mutta pyrkimystä ei kuitenkaan saateta jättää silleen.

Lyhyesti: hedelmää kantava oksa puhdistetaan, mutta hedelmää kantamatonta ei puhdisteta. Se saa vapaasti vesoa ja kasvaa, sillä se tulee poltettavaksi. Jumala auttakoon jokaista vilpittömäksi itseään kohtaan!

Tässä voi joku toinen sanoa: Sitäpä minä juuri ajattelin. Nyt toteutuu, etten ole ihmisten enkä Jumalan edessä sellainen kuin apostoli tässä sanoo. Siinä juuri onkin tuomioni, etten tässä suhteessa ole sellainen kuin minun pitäisi olla, mutta siksipä en olekaan Jumalan valittuja. Jos silloin sanomme: Sinun täytyy niin olla, kuin apostoli tässä varoittaa. Sinä et saa oman luontosi mukaan elää, sinun täytyy parantaa itsesi, sinun täytyy elää sanan mukaan. Niin silloin sielu vastaa: Senpä minä juuri uskonkin. Vaan niitä hartaammin rukoilen Jumalalta armoa toisin elämiseen, sitä huonommaksi joudun, niin etten vihdoin ole oikein vilpitönkään, en edes kilvoittele, kadu enkä rukoile oikein.

Tästäpä siis huomaan, ettet vielä usko, ettei sinulla ole rauhaa Jumalassa eikä autuutta Herrassa. Sinä olet vielä lain orjuuden ikeen alla, sinä et ole kuollut laista ja Kristuksen vanhurskaudessa noussut ylös, et ole vapaa ja autuas uskossa. Kuinka sinulla silloin voisi ollakaan uskon hedelmiä? Tiedä, ettei evankeliumin puhe ole leikkiä. Se ei ainoastaan ole suloinen ja miellyttävä kuunnella, vaan se vaatii kuuliaisuutta yhtä hyvin kuin lakikin, jos mieli sielun tulla pelastetuksi. ja se käskee: Taukoo työstäsi! Muuten tulet iankaiken onnettomaksi. Herkeä työstäsi. Ymmärrä olevasi kokonaan kadotettu syntinen, joka olet syntiverestäsi nostettava juuri sellaisena kuin olet. Kun näin tulet armosta autuaaksi ja pyhäksi, ja sydämesi on iloinen ja vapaa, silloin, vasta silloin voit odottaa voimaa ja uskon hedelmää.
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Elämän Leipää/C.O.Rosenius/Elokuu

ViestiKirjoittaja noomi » 19.08.2015 08:03

Kuva

ELOKUUN 19 PÄIVÄNÄ

Mutta tämä on tuomio, että valo on tullut maailmaan ja ihmiset rakastivat pimeyttä enemmän kuin valoa. Joh. 3:19.

Kun Herra viimeisen kerran vaeltaa Jerusalemiin ja kaupungin nähdessään itkee sitä ja vielä kerran julistaa sille Jumalan peruuttamattoman tuomion. Silloin hän ilmoittaa tuomion syyn näillä sanoilla: »Sen takia, ettet tuntenut etsikkoaikaasi.» Kun viinitarhurit ensin monella tavalla olivat isännän palvelijoita pahoinpidelleet ja hänen vihdoin lähetettyä poikansa sanoivat: »Tämä on perillinen. Tappakaamme hänet». Kun häihin kutsutut eivät ainoastaan jääneet tulematta, vaan vielä ottivat hänen palvelijansa kiinni, piikkasivat ja tappoivat heidät, silloin kuningas vihastui ja lähetti sotaväkensä ja hävitti murhamiehet ja poltti heidän kaupunkinsa.

Niin kauan kuin juutalaiset antoivat profeettain »kurittaa itseään» ja pitivät sanaa kunniassa, vaikka vielä rikkoivatkin sitä vastaan, niin Herra kuritti ja kasvatti heitä lapsinaan. Mutta kun he eivät enää tahtoneet hänen ääntänsä kuulla, vaan hylkäsivät hänen sanansa. Ja vihdoin rikkoivat hänen rakasta Poikaansa vastaan ja ylenkatsoivat ainoan sovitusuhrin, silloin heillä ei enää ollut yhtään uhria synnistä, vaan hirmuinen tuomion odotus ja tulen kiivaus, joka on syövä vastahakoiset.

Ja taas Herra sanoo: »Tämä on tuomio - eli kadotuksen tie ja syy - että valo on tullut maailmaan ja ihmiset rakastivat pimeyttä enemmän kuin valoa.» Tämä on epäuskon tuomio, että näet ihminen hylkäämällä valon itse joutuu hyljättäväksi, kun hän ei tahdo sen varoituksia kuunnella, vaan vastustaa sitä ja murehduttaa Jumalan Pyhän Hengen. Niin kuin luemme Jes. 63:ssa: »Mutta he vastustivat ja murehduttivat hänen Pyhän Henkensä, sen takia hän muuttui viholliseksi ja soti heitä vastaan.»

»Mutta jos me itsemme tuomitsisimme, niin ei meitä ensinkään tuomittaisi», sanoo apostoli. Ihmistä, joka kuulee Herran äänen, tuntee ja tunnustaa syntinsä, mielellään siitä luopuisi, vaan tuntee olevansa synnin sitoma ja voittama, vieläpä voimaton ja kadotettu ja sen takia etsii laupeutta ja pelastusta ainoastaan Kristuksessa. Sitä ihmistä Jumala pitkämielisyydessään kärsii - jopa – »niin kuin isä armahtaa lapsiansa, niin Herrakin armahtaa niitä, jotka häntä pelkäävät.» Ei lue sille ihmiselle syntiä kadotukseksi, vaan katsoo häntä valtavan rakkaassa Pojassaan hyvänä ja rakastettavana lapsenaan.

Näin Herra sanoo ja vakuuttaa sitä iankaikkisen olentonsa kautta, hänellä kun ei ollut suurempaa, jossa hän vannoisi: »Niin totta kuin minä elän, en minä tahdo jumalattoman kuolemaa, vaan että hän kääntyisi ja eläisi.» Ja taasen: »Minä olen A ja 0, alku ja loppu. Minä annan janoavalle lahjaksi elämän veden lähteestä.» Kuule, lahjaksi! Kuka lienetkin, joka nämä majesteetilliset sanat luet, ja jos olet edellisestä huomannut elävän ja läsnä olevan Jumalan ja hänen harrastuksensa puhuvan tällaisissa sanoissa, nöyrry heti hänen eteensä! Tunne etsikkoaikasi!

Jos sielusi tila on huonolla kannalla, jos se on syntiin kiedottu ja vieraantunut Jumalasta, kiiruhda hänen tykönsä, hänen tykönsä, joka huutaa: Tule, minä annan sinulle kaikki anteeksi.

Tunne ainoastaan pahat tekosi, että olet Herraa Jumalaasi vastaan syntiä tehnyt. Ja vaikka sinun tekosi, että olet Herraa, Jumalaasi vastaan syntiä tehnyt. Ja vaikka sinun syntisi ovat veriruskeat, niin ne tulevat lumivalkeiksi. »Et sinä huutanut minua avuksesi etkä sinä ole työtä tehnyt minun tähteni. Vaan sinä aiheutit minulle työtä syntiesi tähden ja olet tuottanut minulle vaivaa pahoilla teoillasi. Minä, minä pyyhin pois sinun ylitsekäymisesi tähteni enkä muista sinun syntejäsi.» Mitkä armolliset sanat! Jumala antakoon meille Henkensä armon uskoaksemme ja sielumme pelastaaksemme!

Ja te, jotka olette Jumalan liitossa, iloitkaa siitä, että teillä on valtakunta, joka ei horju. Tänä rauhattomuuden ja levottomuuden aikana, kun pian koko maailma alkaa huomata oman valtakuntansa pettävän ja katoavan. Kun hengellisissä oloissa moninaiset opintuulet koettelevat joka sielua, tahtooko se luopua vanhasta sanasta - on suuri armo, että saa nojata väsyneen päänsä hänen rinnalleen, jota nimitetään »vanhaksi» ja »iankaikkiseksi Isäksi», joka on ollut ja joka tulee olemaan.

Eikö ole suuri armo, että hänen oma sanansa niin selvästi vastaa kysymykseen, miten pelastumme. Jumalalle olkoon iankaikkinen kiitos, ettei meidän tarvitse siitä kysymyksestä olla epätietoisia! Älä sitten anna minkään tässä maailmassa suuresti mieltäsi rasittaa! Kaikki on katoavaista, kaikki on turhaa, paitsi Jumalan ystävyyden ja iankaikkisen elämän saavuttaminen. Aika on lyhyt. jotka iloitsevat, olkoot, niin kuin eivät iloitsisi. jotka itkevät, niin kuin eivät itkisi. Ja jotka ostavat, niin kuin eivät saisi sitä pitää. sillä tämän maailman meno katoaa - pian kaikkien meidän olosuhteemme ovat yhdenvertaiset.

Autuaat kaikki ne, jotka häneen turvaavat! ja mikä suuri lohdutus kaikissa vastoinkäymisissä, ettei mitään minulle tapahdu, ettei hiuskarvakaan päästäni putoa Isäni sallimatta! Pieninkin sydäntäni ilahduttava seikka on Isäni lähettämä. Vähinkin levottomuuden ja murheen kalvaminen on Isäni lähettämä. Tämä on ainoa sydämen rauhan perustus tässä rauhattomassa maailmassa. Sen takia vielä kerran: Iloitkaa ja riemuitkaa kaikki, jotka Herraa odotatte! Hän on meidän kanssamme joka päivä maailman loppuun asti.

Opeta, meitä, Herra Jeesus, aina kuulemaan sinun Pyhän Henkesi ääntä! Tyynnytä suloisella läsnäolollasi kaikki sydäntemme levottomuus! Taivuta ja nöyrrytä meidät sinun väkevän kätesi. alle. särjettyä ruokoa et sinä ole luvannut murentaa. Opeta meitä vilpittömästi vaeltamaan sinun valkeudessasi, että me näkisimme kerran sinun kunniasi! Amen.
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Elämän Leipää/C.O.Rosenius/Elokuu

ViestiKirjoittaja noomi » 20.08.2015 08:29

Kuva

ELOKUUN 20 PÄIVÄNÄ.

Kun aika oli täytetty, lähetti Jumala Poikansa, vaimosta syntyneen, lain alaiseksi syntyneen. Gal. 4:4.

Huomaa tässä laista vapautuksemme korkea, iankaikkinen perustus! Jumala lähetti Poikansa lain alle! Ja sen hän teki vapauttaakseen lain alla olevia. Niinhän luemme: »Lunastamaan lain alaiset.» Te köyhät sielut, ylistäkää ja kiittäkää häntä iankaikkisesti! Tämän lauseen lohduttava pääsisällys on niin selvä, että jokaisen on tuo huomattava.

Pyhä apostoli on syvän ajattelun jälkeen ja syvässä hengessä sanonut nämä sanansa, niin että niitä kyllä kannattaa tarkemmin tutkia. Ensin hän sanoo: »Kun aika oli täytetty» - nimittäin Isän määräämä aika, kun Vanhan testamentin holhoojavalta oli loppuva ja kaikki ennustuksen lupaukset ja kuvaukset täyttyvät. Nämä sanat »kun aika oli täytetty» tuovat siis silmien eteen koko Vanhan testamentin pitkän kultaisen jumalallisen lupaussarjan maalaukset ja kuvaukset. Aina ensimmäisestä lupauksesta asti, joka annettiin syntiinlankeemuksen päivänä, vaimon siemenestä, joka oli rikkipolkeva käärmeen pään. Kaikki nuo pitkällisen leeviläisen jumalanpalveluksen jumalalliset ennustukset ja kuvaukset, joissa monet tuhannet uhrieläimet sekä uhripapit kaikki kuvasivat meidän suurta ylimmäistä pappiamme ja suurta sovintouhria.

Todellakin ylen voimallinen, tuhatkertainen Jumalan todistus, jonka rinnalla meidän ajatuksemme, tunteemme ja mielemme vastustelut haihtuvat ja raukeavat. Miten voisimme tehdä tyhjiksi koko pitkän maailman ajan kestäviä tuhatkertaisia esikuvia ja Jumalan omia lupauksia?

Ja mitä kaikki nämä lupaukset ja kaikki nämä esikuvana käytetyn jumalanpalveluksen veriset uhrieläimet kertovat? Hepr. 10 luemme: »Laki on tulevan hyvän varjo eikä olioiden todellinen kuva. Ei se koskaan voi samoilla jokavuotisilla uhreilla, joita he alinomaa kantavat esiin, tehdä niiden tuojia täydellisiksi. Sillä mahdotonta on, että härkäin ja kauristen veri voi ottaa pois syntejä. Sen takia hän maailmaan tullessaan sanoo: Teurasuhri ia ruokauhri eivät sinulle kelpaa, vaan korvat sinä minulle avasit. Katso, minä tulen – kirjassa on minusta kirjoitettu – tekemään sinun tahtosi, Jumala. Itse uhrieläimiä et sinä tahtonut, Isä. Ei, ruumiin olet minulle valmistanut» Minun ruumiini esikuvia olivat kaikki uhrit. Minun ruumiini on tuleva uhriksi, jota olet tahtonut Jumala. Avatkoon Jumala silmämme näin ylen ihanalle sanomalle.

Tässä näemme vapautuksemme perustuksen. Tässä huomaamme sanojen selityksen: »Kristus on lain loppu ja Jumalan Karitsa.» Jumala avatkoon mielemme ja sydämemme! »Jumala lähetti Poikansa, vaimosta syntyneen, lain alaiseksi syntyneen.» Aina kahdeksannesta päivästä lähtien, jolloin hänet lain mukaisesti ympärileikattiin, koko hänen elämänsä oli vain lain täyttämistä meidän puolestamme.

Laki vaatii syystä ja herkeämättä, että meidän on rakastettava Jumalaa kaikesta sydämestämme, kaikesta sielustamme, kaikista voimistamme ja kaikesta mielestämme ja lähimmäistämme niin kuin itseämme. Mutta ei kukaan meistä täytä tätä. Silloin tuli Kristus ja teki sen meidän puolestamme: Hän rakasti Jumalaa koko sydämestään ja sielustaan. Isän tahdon tekeminen oli hänen ruokansa. Hän rakasti lähimmäistään niin kuin itseään, hän antoi henkensä veljiensä, vieläpä vihollistensakin puolesta. Ja apostoli sanoo vakavasti tämän tapahtuneen meidän tähtemme, lunastaakseen lain alaiset.

Tutki tätä tarkkaan, niin huomaat suureksi autuaaksi ihastukseksesi, ettei meidän lain pitämisellä koskaan tarvitse ansaita Jumalan armoa ja autuutta, vaan että se asia on Jumalan suuresta laupeudesta pantu tykkänään toisen hartioille, välittäjämme ja laintäyttäjämme huollettavaksi. »Niin rakasti Jumala maailmaa, että hän antoi ainoan Poikansa.»

Syntiinlankeemus turmeli niin perinpohjin meidän voimamme, ettei meissä ollut vähintäkään mikä ei ollut myrkytettyä, synnin ja saastaisuuden täyttämää. Ei ainoakaan koko sukukunnasta voinut Herran lakia täyttää, vaan kaikki, mikä meissä on, sotii jokaista lain käskyä vastaan. Tämän huomaavatkin syvästi ja katkerasti ne, joita Jumalan pyhyys on koskettanut, niin että he kilvoittelevat ja tekevät työtä lain täyttämiseksi.

Ja kun nyt Jumala iankaikkisen totuutensa ja vanhurskautensa tähden ei voinut yhtään kirjainta eikä merkkiäkään laistaan jättää täyttämättä, jonka tähden kaikki liha oli iankaikkisen kirouksen alaisena, niin kuin sen joka päivä tunnemme, niin Jumala muuttumattomasta laupeudestaan ja rakkaudestaan ihmisiin päätti armollisesti lähettää oman Poikansa lakia täyttämään meidän edestämme. Tätä sisältävät nämä kalliit sanat: »Kun aika on täytetty, lähetti Jumala Poikansa, vaimosta syntyneen, lain alaiseksi syntyneen lunastamaan lain alaiset.»

Ja tämä on syy, miksi Jumala ei mittaa eikä tuomitse meitä lain mukaan, miksi »ei ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa, Jeesuksessa ovat, vaan he ovat hänessä niin viattomat Jumalan edessä, kuin eivät olisi koskaan syntiä tehneet.
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Elämän Leipää/C.O.Rosenius/Elokuu

ViestiKirjoittaja noomi » 21.08.2015 06:48

Kuva

ELOKUUN 21 PÄIVÄNÄ.

Herra, sinä tiedät kaikki, sinä tiedät, että olet minulle rakas Joh. 21:17

Olkaamme kaikki niin rehelliset sieluamme kohtaan että Jeesuksen kasvojen edessä tarkkaamme sitä, voimmeko yhtyä tähän Pietarin tunnustukseen. Sinulta, joka tätä luet, Herra kysyy: Rakastatko minua? Vastaa hänen edessään aivan asian mukaan äläkä koeta sydäntäsi taivuttaa Jeesusta rakastamaan, sillä sitä rakkautta ei voi itseensä pakottaa, se voi ainoastaan syntyä. Tässä on kysymys siitä, onko sinulla ollut sellaisia kokemuksia, että sydämesi on tullut sitä käsittämään, että Kristus itse eli mitä hän omassa persoonassaan on, on tullut korkeimmaksi iloksesi, turvaksesi ja kalleudeksesi, niin ettet voi olla häntä kaipaamatta ja janoamatta, häntä rakastamatta?

Tähän annetaan hyvin erilaisia vastauksia. Emme tahdo puhua noista sokaistuneista, itseensä tyytyvistä pyhimyksistä, jotka eivät koskaan osaa itseänsä pelätä. Siksi eivät myöskään tätä kysymystä sovita itseensä, vaan ajattelevat ainoastaan muita, tahdomme puhua vain uskovaisten ja vilpittömäin sielujen erilaisista vastauksista tähän kysymykseen.

Moni uskova armonlapsi voi sydämensä kehottamana kohta vastata Pietarin tavoin: »Niin, Herra, sinä tiedät, että olet minulle rakas.» Toiset taas hämmästyvät tästä Jeesuksen kysymyksestä ja vastaavat vain näin: »Herra, sinä tiedät, etten sinua rakasta. Sinä tiedät minun suuren huolettomuuteni, kylmyyteni ja hitauteni. Tämähän on kauheaa!» Sillä tavalla yrittää moni uskollinen kristitty vastata.

Tutkikaamme siis hieman näiden viimemainittujen tilaa. Mitä semmoisen kristityn on tehtävä, joka ei tunne muuta kuin suuren hitautensa? Ja otaksukaamme, että joku, joka ei todella Jeesusta rakasta, vaan on ollut penseä. Kaikessa lakityössään on ollut kerrassaan kylmä Vapahtajaa kohtaan, kauhistuksella herää huomaamaan tämän tilansa - mitä on sellaisen tehtävä?

Ylistetty olkoon iankaikkinen rakkaus, että hän on itse vastannut tuohon kysymykseen! Muuten en olisi koskaan mielessäni varmistunut. Herra Kristus on kaksi eri kertaa puhunut juuri sellaisille, joista nyt on puhe. Toisesta hän sanoo, että hän oli »hyljännyt ensimmäisen rakkautensa» ja toisesta, ettei hän ollut »kylmä eikä kuuma, vaan penseä». Jumala olkoon iankaikkisesti ylistetty, että saamme nähdä, mitä hän tällaisille sanoo! Ketä uskoisimme, ellemme häntä itseään? Hänen omat sanansa ovat kaikkien luettavina Ilm. 2:1-5 ja 3:14-22.

Ensimmäinen huomattava seikka on kuitenkin se, että hän tässä puhuu oikeastaan semmoisista, jotka eivät olleet huolissaan tilastaan, vaan päinvastoin sanoivat: »Olen rikas, olen rikastunut enkä mitään tarvitse». Sen takia hän uhkaa heitä kovilla sanoilla, että hän aikoo »työntää kynttilänjalan pois paikaltaan» Efesosta. Hän tahtoo »oksentaa suustaan» penseän Laodikeasta. Sitä vastoin emme koko Raamatusta löydä ainoatakaan esimerkkiä siitä, että hän olisi kovuudella ja ankarilla uhkauksilla puhutellut ketään, joka itse on itsensä tuominnut ja ollut epäilemäisillään. Mutta huomaa nyt tuo armollinen sana, joka saa meidät ilosta huudahtamaan tai suloisesti itkemään, jos vain saamme armon sitä käsittää!

Näepäs, kesken kovaa puhettaan Laodikean penseälle, jossa hän uhkaa oksentaa hänet suustaan, kesken ankaraa nuhdettaan hän panee sanomattoman suloisen lauseen: »Kaikkia, joita minä pidän rakkaina, niitä minä nuhtelen ja kuritan. Ole siis innokas ja tee parannus!»

Oi, Herrani ja Jumalani! Tätäkö siis tarkoitit ankaralla puheellasi? Sen takiako näin puhuit, että rakastit häntä, »penseää», kelvotonta opetuslasta? Oi, silloin syttyy mieleni oikein sinua rakastamaan, kun sinulla on sellainen sydän, sellainen tarkoitus ankarimmallakin puheellasi. Niinpä tiedän, mitä tänäkin päivänä tarkoitat sydämiämme ahdistaessasi. Sinä rakastat – joita minä pidän rakkaina, niitä minä kuritan. Sinä haluat siis meidän pelastustamme, et meidän kuolemaamme, et meidän epäilystämme ja pakoa luotasi.

Rakkautta Jeesukseen saadakseni täytyy minun tuntea häntä semmoiselta kannalta, että häneen kiinnyn. Me tiedämme sydämen olevan sellaisen, että usein on yhtä vaikea vapautua rakkaudesta, jota ei hyväksy, kuin saada rakkautta, jota halajaa. Rakkautta Jeesukseen et koskaan voi olla hyväksymättä - se jää kumminkin aina kovin heikoksi. Mutta esitämme tätä sen takia , että kerrankin ajattelisit, kuinka rakkaus syntyy, siten näet, että sydämeni mieltyy johonkin.

Rakkautta Jeesukseen et saa koskaan syntymään pakottamalla sydäntäsi, vaan ainoastaan kokemalla sellaisia hänen rakkautensa osoituksia, että miellyt häneen. »Jolle paljon annetaan anteeksi, se rakastaa paljon.»

Tämän käsitti vanha opettaja, jonka luo tuli epäilyksessä oleva mies, jolla oli juuri se huoli, ettei hän rakastanut Jeesusta. Tuo mies valitti, ettei hän Jeesuksen kysymykseen: »Rakastatko minua?» voinut vastata muuta kuin: Sinä tiedät, etten rakasta sinua. Vanha sielunhoitaja vastasi: »Silloin en tiedä parempaa neuvoa, kuin että heti kohdistat kysymyksen takaisin Vapahtajaan ja kysyt häneltä: Rakastatko sinä minua? Sillä ei sinun rakkautesi häneen, vaan hänen rakkautensa sinuun voi tässä auttaa. Kuten Johannes sanoo: »Siinä rakkaus on - ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.» Ja kun opettaja vähän aikaa oli puhunut tähän suuntaan, rupesi alakuloinen mies ilosta itkemään ja sanoi: Nyt minäkin voin sanoa: »Herra, sinä tiedät, että olet minulle rakas.»
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Elämän Leipää/C.O.Rosenius/Elokuu

ViestiKirjoittaja noomi » 22.08.2015 08:14

Kuva

ELOKUUN 22 PÄIVÄNÄ.

Minä teen Israelin huoneen kanssa uuden liiton ... Minä annan lakini heidän sisimpäänsä. Jer. 31:31-33.

Jo senkin pitäisi herättää jokaisen huomiota, että Herra tässä sanoo: »Minä teen uuden liiton» - ja lausuu painokkaasti: ei sellaista kuin edellinen liitto oli, jonka minä heidän isiensä kanssa tein, kun vein heidät Egyptin maasta ja saatoin heidät Siinainvuorelle. Huomaathan Herran aikovan tehdä liiton, joka ei ollut sellainen kuin lain liitto oli - ei sellainen, hän sanoo. Kuinka kummallista onkaan, ettei kumminkaan kukaan ihminen sitä usko, ettei juuri kukaan elävällä tavalla tiedä muusta kuin lainliitosta.

Mutta Herra Jumala sanoo myös selvästi, missä erotus näiden kahden liiton välillä on. Oli erityisesti kolme eroavaa kohtaa. Ensinnä että kun edellisessä liitossa laki oli kiveen kirjoitettu, ja ihmisten sydämet haluttomia, niin että Herran täytyi heitä pakottaa. Nyt laki on kirjoitettava itse sydämeen ja mieleen, s.o. hän antaa meille Pyhän Hengen sydämellisen halun ja rakkauden hyvään, joka meissä muuttuu sisäiseksi, eläväksi laiksi. Toiseksi, että kun edellisen liiton sääntöjä toinen ihminen saattoi toiselle selittää, koska tapojen laki on, joskin himmenneenä, vieläpä pakanainkin luonnossa.

Uusi liitto tuli olemaan sellainen, ettei kukaan voinut siihen perehtyä kaikella sillä opetuksella, mitä veli voi veljelleen antaa. Jeesuksen selityksen mukaan piti kaikkien tulla siihen Jumalan opettamiksi. Tästä Jeesus usein puhuu: »Ei kukaan tule minun tyköni, ellei Isä vedä häntä.» »Ei Isää tunne kukaan muu kuin Poika ja se, kenelle Poika tahtoo hänet ilmaista.»

Mutta kolmas eroava kohta on siinä, että kun synnit aina olivat rangaistavat ja syntisen maksettavat, niin uudessa liitossa synnit annetaan anteeksi, niitä ei lueta syntiselle. Tämä selitys alkaa merkillisellä sillä sanalla - sillä minä olen ne antava anteeksi, joka osoittaa, että tämä anteeksianto on kahden edellisen kohdan syy ja peruste.

Niinpä todella onkin. Niin koko Raamattu opettaa, ja niin kokemus neuvoo, että vasta sitten ihminen oppii tuntemaan Jumalan, ja vasta sitten laki tulee sydämeen kirjoitetuksi. Sydämellinen halu kulkea Herran käskyjen tietä syntyy, kun Herra antaa hänelle kaikki synnit anteeksi ja lohduttaa hänen sydäntänsä.

Tätä apostoli lujasti teroittaa niitä vastaan, jotka hänenkin aikanaan sanoivat lohdullisen »uskon saarnan» tekevän lain mitättömäksi ja sitä vastoin lain vaikuttavan pyhitystä. Hän sanoo heille: »Te älyttömät galatalaiset! Tämän vain tahdon saada teiltä tietää: lain teoistako saitte Hengen vai uskossa kuulemisesta?» Ja sitten hän sanoo roomalaisille: »Teemmekö siis lain mitättömäksi uskon kautta? Emme suinkaan, vaan me vahvistamme lain.»

Niinpä itse Herra Jumala tässä sanoo: »Laki on kirjoitettava heidän sydämeensä ja mieleensä: Sillä minä olen antava heidän rikoksensa anteeksi enkä ole heidän syntiänsä enää muistava.» Niin tapahtuu (Apt. 10), että juuri Pietarin lausuessa sanat: »Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen,. joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta» - juuri »kun Pietari vielä näitä puhui, laskeutui Pyhä Henki kaikkiin, jotka puheen kuulivat.»

Sen takia meidän pitää oppia täydelleen luopumaan luulosta, että uskon saarnan lisäksi vielä tarvitaan toista saarnaa Pyhän Hengen ja pyhityksen saamiseksi. Ei, tämä uskon saarna yksin antaa Pyhän Hengen. Ei yksikään ihminen voi uskoa eikä tulla Kristuksessa vanhurskautetuksi ilman Pyhää Henkeä. Ja missä Pyhä Henki asuu, siinä hän pyhittää.

Ja kaikki hurskaus, jota ei armo ja usko ole synnyttänyt, on vain luonnon »kuollutta työtä» eli pakosta tehtyä »lain työtä», joka kaikki on kirouksen alaista. Sen takia apostoli sanoo: »Minä olen lain kautta kuollut pois laista elääkseni Jumalalle.» Ja vielä: »Mutta nyt olemme irti laista, niin että palvelemme Jumalaa Hengen synnyttämässä uudessa olotilassa emmekä kirjaimen alaisessa vanhassa.»

Sitä tarkoittaa Herra Jumala sanoessaan: »Minä annan lakini heidän sisimpäänsä ja kirjoitan sen heidän sydämiinsä. Sillä minä olen antava heidän rikoksensa anteeksi enkä ole heidän syntiänsä enää muistava.»

Tämä Jumalan pyhitysoppi ei koskaan estä vakavaa ja tärkeää varoituksen käyttöä eikä myös uskollisen viinitarhurin toimittamaa oksain perkaamista, vaan se osoittaa ainoastaan, kuinka turhaa työtä kuolleitten oksain perkaaminen on, ne kun kuitenkin tulevat poltettaviksi, olkoot kuinka hyvin peratut tahansa.

Mutta tämä sisällinen elämä, tämä halu ja rakkaus hyvään tulevat yksinomaan tyhjäksi tehtyyn syntiseen tulvivasta armosta, joka sulattaa sydämen ja antaa Pyhän Hengen. Niin siis käsitämme Herran Jumalan sanat: »Minä annan lakini heidän sisimpäänsä - sinä, sillä minä olen antava heidän rikoksensa anteeksi enkä ole heidän syntiänsä enää muistava.
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Elämän Leipää/C.O.Rosenius/Elokuu

ViestiKirjoittaja noomi » 23.08.2015 07:39

Kuva

ELOKUUN 23 PÄIVÄNÄ.

Älä himoitse lähimmäisesi vaimoa äläkä hänen palvelijaansa . . äläkä mitään, mikä on lähimmäisesi omaa. 2 Moos. 20:17.

Tässä on nyt jumalallinen majesteetti vihdoin ilmoittanut, mitä hän oikeastaan tahtoo ja tarkoittaa kaikissa käskyissään, nimittäin että meidän on oltava puhtaat ja pyhät, niin kuin hänkin on pyhä. Tässä jumalallinen majesteetti on kieltänyt ensimmäisen syntisen himon heräämisen, vieläpä sen olemassaolonkin sydämessä. Huomaa tarkkaan »syntisen himon.» Kieltämätöntä on, että on viattomiakin haluja, ensin näet puhtaasti luonnolliset, niin kuin ruuan, juoman, unen ym. halu, kun niitä vain kohtuullisesti tyydytetään. Toiseksi henkiset, niin kuin kaipaus ja halu Jumalaan ja kaikkeen hyvään, mistä Daavid niin usein puhuu: »Niin kuin peura ikävöi vesiojille, niin minun sieluni ikävöi sinua, Jumala ! Minun sieluni janoaa Jumalaa, elävää Jumalaa.»

Mutta syntisiä ovat kaikki himot, jotka jollakin tavoin rikkovat Jumalan käskyjä ja säädöksiä vastaan, kuten esim. Herran tässä nimittämät himot: Lähimmäisen vaimon himo (tai epäpuhtaan hekuman himo) tai hänen palvelijansa himo (joka voi olla itsekkyyden himoa) tai hänen härkänsä tai aasinsa himo (ahneuden himo) tai jonkun lähimmäisesi omaisuuteen kuuluvan himo, s.o. kaikkea, mitä Jumala ei ole antanut sinulle, vaan lähimmäisellesi, joko se sitten on maallisia omistuksia, tai jokin muu etusija - sellaista sinun ei tule himoita, vain kunnioituksesta Jumalan jakoa ja mielisuosiota kohtaan.

Lyhyesti, himo on syntinen niin pian kuin et alistu Jumalan ja hänen mielisuosionsa alaisuuteen - himo on silloin syntinen, vaikkakin sen esine olisi viaton. Tämän näemme Israelin lapsista, kun he korvessa himoitsivat sitä, mikä oli pahaa. Himon esine itsessään oli viaton, nimittäin liha, kala ja mausteet. Mutta paha piili siinä, etteivät he taipuneet Jumalan tahdon ja määräyksen alle korpielämässään, vaan nyt tahtoivat saada samaa kuin Egyptissä eivätkä totelleet Jumalan ilmoitettua tahtoa. Tästä Jumalan viha rankaisi heitä niin, että vielä tänäänkin kutsutaan sitä paikkaa »himohaudoiksi» syystä, että siihen haudattiin himoitseva kansa.

Tästä huomaamme, että tämän käskyn ydin ja salaisuus on: Hyvinä lapsina emme saa pyytää mitään muuta kuin Jumalaa ja hänen suosiotansa. Jos Jumala tahtoo antaa meille ruokaa, juomaa, vaatteita, ystäviä, kunniaa ja arvonantoa, niin nauttikaamme siitä parhaaksemme ja kiittäkäämme Herraa, niin kauan kuin hän niitä nauttiaksemme suopi.

Mutta jos Jumala tahtoo ottaa nämä meiltä, silloin meidän tulee olla yhtä tyytyväisiä kuin hänen niitä meille lahjoittaessaan, koska meillä kuitenkin aina on tallella Herra ja hänen suosionsa, joka on oleva ainoa tarpeemme.

Tästä nyt huomaamme viimeisen käskyn liittyvän ensimmäiseen aivan kuin renkaassa. Oikeastaan se vain vaatii, että Herra Jumala on oleva sydänten ainoa Jumala, himomme, rakkautemme, janomme ja kaipauksemme ainoa esine. Tämä olikin jumalallisen majesteetin tarkoitus hänen luodessaan ihmisen kuvakseen, että hän kaikessa vain katsoisi häneen, eläisi hänessä ja hänestä, alkuperästään ja tosiolennostaan. Jumalan kuvaan ja totiseen elämään kuului ennen kaikkea se, että ihmisellä oli sydän, jossa Jumala asui, sydän, joka ei voinut elää ilman häntä, joka janosi häntä ja sai ravintonsa hänestä, kuten lapsen ravinto tulee äidin maidosta.

Tämän Jumalan janon istutti hän niin syvästi ihmiseen luomisessa, että sydämemme olisi oleva levoton ja rauhaa vailla, niin kauan kuin se ei omista häntä, elävää Jumalaa ja hänestä yksin hae iloansa ja täyttä tyydytystänsä. Ei mikään maallinen ilo ja riemu, ei hopea eikä kulta, ei taide eikä tiede, ei kunnia, ei valta, ei maa eikä taivas kaikkine joukkoineen saanut tyydyttää ihmissydämen sisäisintä halua ja kaipuuta. Ihmissydän olisi kaiken tämän keskellä köyhä ia kurja ilman häntä, elävää Jumalaa, korkeinta hyvää. Kaiken muun, minkä nimellistä se sitten olisikin, tuli ihmisen pitää epäkelpoisena halajamisensa esineeksi. Koko maailma kaikkineen, mitä se on ja mitä siinä on, ei antaisi tyydytyksen rahtuakaan janoavalle sydämellemme.

Kaikkein suurinta, kaikkein korkeinta ääretöntä ja iankaikkista, häntä yksin, Herraamme ja Jumalaamme tuli ikävöidä. Hän yksin tahtoi olla virvoituksemme, rauhamme ja tyydytyksemme. Tämä oli Jumalan tahto hänen luodessaan ihmisen kuvakseen. Sen takia hän loi sydämemme sellaiseksi, että se on täynnä ääretöntä kaipuuta, halua ja pyrkimystä. Mutta hänen tarkoituksensa oli, että hänen itsensä piti olla sen esineenä. Nyt on kysymys: Eikö suurella Jumalalla ole vielä tänäänkin sama tahto ja tarkoitus? On tosiaan, hänen ensimmäinen ja viimeinen käskynsä tarkoittavat vielä tänäänkin samaa: »Sinun tulee rakastaa Herraa, sinun Jumalaasi kaikesta sydämestäsi, kaikesta sielustasi, kaikista voimistasi ja kaikesta mielestäsi.»

Sinä, Herra Jeesus, olet minunkin verelläsi lunastanut. Sinä olet vapahtanut minut synnin, kuoleman ja perkeleen orjuudesta rakastaakseni Jumalaa ja palvellakseni häntä vanhurskaudessa ja pyhyydessä kaikkena elinaikanani ja sitten iankaikkisesti päästyäni maan taistelluista ja saatuani armosta voiton seppeleen. Mutta koska kuitenkin minun sydämeni aivoitus ja halu on paha jo syntymästä asti, koska se on kaiken pahuuden ja kavaluuden tyyssija, niin tee siis, rakas Herra Jeesus, kurja sydämeni puhtaaksi, pyhitä ja uudista se Henkesi voimalla, jotta noudattaisin pyhää esikuvaasi ja Jumalan kuvan mukaan kasvaisin ja vahvistuisin kiittääkseni ja ylistääkseni sinun vapahtajanimeäsi nyt ja iankaikkisesti Amen.
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

EdellinenSeuraava

Paluu Olavi Peltolan kirjoituksia

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa

cron