Elämän Leipää/C.O.Rosenius/Elokuu

Rohkeutta on tunkeutua synneistämme huolimatta Golgatan ristin juurelle ja kuunnella huutoa: Se on täytetty!. (Ote Peltolan kirjoituksesta)

Re: Elämän Leipää/C.O.Rosenius/Elokuu

ViestiKirjoittaja noomi » 24.08.2015 06:59

Kuva

ELOKUUN 24 PÄIVÄNÄ.

Jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta. Apt. 10:43.

Mitä minun tulee uskoa ja tietää tästä syntien anteeksi saamisesta? Se sinun tulee tietää ja Jumalan oman iankaikkisen sanan nojalla uskoa, että vaikka syntisi olisivat kuinka raskaat, veriruskeat, niin syntien anteeksi anto Kristuksen kautta on niin voimallinen, ettei mikään synti hiuksen vertaakaan saa sitä heikkenemään, horjumaan tai kumoutumaan. Synti on liian heikko voittamaan suuren, kaikkivaltiaan Vapahtajan vanhurskauden ja sovituksen meidän edestämme.

Ei, täällä maan päällä, maalliseen vanhurskauteemme se tuottakoon epätasaisuutta, mutta taivasta se ei saavuta eikä horjuta. Daavid sanoo: »Niin korkealla kuin taivas on maasta, niin voimallinen on hänen armonsa niitä kohtaan, jotka häntä pelkäävät.» Tässä tulee kysymykseen, mikä on voimallisempi, meidän syntimmekö vai Kristuksen vanhurskaus. Paavali sanoo: »Niin kuin synti on hallinnut kuolemassa, samoin armokin hallitsee vanhurskauden kautta iankaikkiseen elämään Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme kautta. Jos yhden ihmisen lankeemuksen tähden kuolema on hallinnut tuon yhden kautta, niin paljoa enemmän ne, jotka saavat armon ja vanhurskauden lahjan runsauden, tulevat elämässä hallitsemaan tuon yhden, Jeesuksen Kristuksen kautta.»

Armo on kuitenkin syntiä voitollisempi. Olemmehan kumminkin suuren Herran Kristuksen rinnalla kovin pieniä ja heikkoja olioita. Meidän tekomme, synti ei toki voi voittaa hänen tekoansa, armoa, anteeksiantoa. Jos minulla Kristukseen uskovana olisi armo sillä hetkellä, kun itse olen hurskas ja menettäisin armon, kun teen syntiä ja hairahdun, silloinhan Kristuksen valtakunta olisi tekojen valtakunta, joiden voima olisi yläpuolella armon, eikä armon valtakunta, jolla on tekojen valtius. Mihin Kristusta silloin tarvitsisimme?

Jos nauttisin armoa vain sinä hetkenä, kun itse olen hurskas, mutta en kauempaa, silloinhan vanhurskaus todella tulisi töistä. Mutta silloin Kristus olisi hukkaan kuollut. Tällaisen häilyvän armon tähden Kristus ei ole ihmiseksi tullut eikä vertansa vuodattanut. »Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat.» »Tätä minä kirjoitan teille, jottette syntiä tekisi. mutta jos joku syntiä tekisi, niin meillä on puolustaja Isän tykönä, Jeesus Kristus, joka on vanhurskas.»

Meidän tulee sen takia tietää, että kun Jumala sanassaan nuhtelemalla ja uhkaamalla puhuu meidän synneistämme ja velvollisuuksistamme, tämä tapahtuu vain herätykseksi ja pelotukseksi suruttomille ja kevytmielisille sieluille. Sellaisille, jotka eivät koskaan tahdo kääntyä, jotta heidät täten vedettäisiin Kristuksen puoleen sekä myös uskovien pitämiseksi valveilla ja harjoituksessa. Mutta ei koskaan sillä tarkoiteta itse armon peruuttamista, sillä silloin olisi laki Jumalan lupausta vastaan. Pois se!

Vaan jokainen Kristukseen uskova on iankaikkisesti vapaa kaikesta lain kirouksesta, elää nyt siinä vapaudessa ja sillä paikalla, missä ei häntä saavuta mikään synti, ei mitään syntiä hänelle lueta. Niin kuin on kirjoitettu: »Autuas on se mies, jolle Jumala ei lue syntiä.» Huomaa: »Jolle Jumala ei lue syntiä.» Tämä on Kristuksen valtakunta, iankaikkisen, jokahetkisen, lakkaamattoman anteeksiantamuksen valtakunta, josta Herra juhlallisesti sanoo: Kansalla, joka siinä asuu, on oleva syntien anteeksiantamus.

Mitä siis itsessäni tunnen tai näenkin, mikä on pahaa, olkoonpa kylmyyttä ja, hitautta, tai arkuutta ja ihmispelkoa, tai kärsimättömyyttä ja vihaa, tai saastaisia haluja tai mitä hyvänsä, ne ovat kaikki syntejä, jotka kyllä ansaitsevat rangaistusta, katumusta ja anteeksianomista. Mutta armo, anteeksiantamus ei peräydy rahtuistakaan, vaan minulla se on Kristuksessa aivan vähentymättömänä, niin kauan kuin pitäydyn häneen uskon kautta. Silloin minulla uskon kautta on myös aina sellainen mieli, että nuhtelen itseäni, kärsin pahuuden tähden ja olen Hengen kanssa yksimielisyydessä.

Sen takia minun tulee totuudessa tunnustaa ja tuomita syntini ja parantaa elämäni. Mutta mitä omaantuntoon eli suhteeseeni Jumalaan tulee, on elettävä sellaisessa vapaudessa, niin kuin ei mikään olisi syntiä, niin kuin ei mitään lakia olisi, ei yhtä eikä kymmentä käskyä, vaan olisin jo taivaassa - sillä juuri niin on asiani Jumalan edessä. Sillä missä Jumala puhuu syntien anteeksiantamuksesta, ettei syntiä lueta y.m., siinä ei ole mitään sanaleikkiä, vaan täysi totuus, jumalallinen vakavuus ja totuus.

Tämä on se vapaus, johon Kristus meidät on vapauttanut. Tämä ei ole niin ymmärrettävä, ettei kristityssä ole mitään syntiä tai ettei mikään ole syntiä, mitä hän tekee. Vaan kuten sanottu, hän on nyt siinä valtakunnassa, missä ei mitään syntiä hänelle lueta Kristuksen tähden, johon hän uskoo ja joka on ottanut kaiken synnin kannettavakseen siinä valtakunnassa, missä lailla ei ole tuomiovaltaa. Ahdistaa ja vaivata meitä se kyllä saattaa, mutta tuomita se ei saata. Ylistetty olkoon Jumalan laupeusl

Tästä Luther on lausunut kehottavat sanansa: »Koska lihassamme on alituinen synti, niin kauan kuin elämme täällä maan päällä eikä virheittemme ja syntiemme loppua tule, niin on todella meillä sitä vastoin iankaikkinen anteeksi antaminen, jottemme synnin tähden joutuisi Jumalan vihan alle, vaan anteeksi saamisen tähden armossa eläisimme. Tämä on hänen iankaikkinen liittonsa, joka pysyy lujalla eikä horju, niin että sydämemme olkoon siitä varma, ettei synti voi meitä kadottaa.»
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Elämän Leipää/C.O.Rosenius/Elokuu

ViestiKirjoittaja noomi » 25.08.2015 09:02

Kuva

ELOKUUN 25 PÄIVÄNÄ.

Meillä on Jumala, Jumala, joka auttaa, ja Herra, Herra, joka kuolemasta vapahtaa. Ps. 68: 21.

Että vielä Jumalan lapsetkin, jotka usein sydämellisesti iloitsevat autuaan hetken toivossa, jolloin he pääsevät kurjuudesta kirkkauteen, kuitenkin väliin vapisevat ja pelkäävät kuolemaa, johtuu aivan luonnollisesti vain siitä, etteivät he vielä ole pelkkää henkeä, vaan myös lihaa. Luther sanoo »typerä liha» ei tiedä parempaa. Jos olet vieras Jumalalle, jos omatuntosi on sairas eikä sinulla ole varmuutta Jumalan ystävyydestä, silloin ei ole merkillistä, että vapiset kuoleman tuloa. Silloin on sinulla mitä suurin syy koettaaksesi pian saada tämän varmuuden.

Mutta kun nekin, jotka muuten ovat hyvässä suhteessa Jumalaansa, väliin joutuvat merkillisen kuolemankammon valtoihin, pitäisi heidän toki huomata, mistä tuo johtuu. Häijyn Saatanan »tulisista nuolista», niillä vihollinen niin kauan kuin voi, koettaa uskovien arkoja sydämiä haavoittaa. Siinä ei silloin mikään muu auta kuin hänen avukseen huutaminen, joka voimallisesti ajaa riivaajat ulos.

Muuten on meidän kuolemanpelon aikoina erityisesti kahta seikkaa muistettava. Ensiksi, ettei meitä voi mikään kohdata, mitä ei uskollinen Isämme ole lähettänyt meille - ei edes hius päästämme putoa hänen tietämättään - paljoa vähemmin se suuri asia, kun siirrymme ajasta iankaikkisuuteen. Meidän ei pitäisi vallan unohtaa uskollisen ja totisen Vapahtajamme sanoja: »Ovatpa teidän päänne hiuksetkin kaikki luetut, Eikö kahta varpusta myydä yhteen ropoon. eikä yksikään niistä putoa maahan teidän Isänne sallimatta. Te olette suurempiarvoiset kuin monta varpusta.»

Niin, Herra! Sinä pidät meitä varmasti hiukan paremman arvoisina kuin varpusen! Kiitos ja ylistys! Silloin ei meille mitään tapahdu sinun käskemättäsi. »Kukaan ei kuole sattumalta», lausuu Krummacher, »vaan jokainen kuolee juuri sinä hetkenä kuin hänen pitää kuolla, ei ennen eikä jälkeen.» »Kaikki päiväni olivat sinun kirjassasi, ennenkuin yksikään niistä oli tullut», sanoo Daavid. Ja Job: »Sinä, Herra, panit ihmisen eteen määrän, jonka yli, hän ei voi käydä.»

Kuolema ei ole sairauden eikä miekan työ, vaan Jumalan työ. Kuinka sopimaton on siis kristityn kuolemanpelko? Ei mikään tapaturma, ei ihmiskäsi, ei tauti voi häntä vahingoittaa, siksi kunnes se tunti on nyt, joka on hänen nimensä viereen painettu, taivaan suurissa kirjoissa.

Toiseksi: Vaikka liha vastustaakin on kuitenkin hyvä, että Herra kutsuu meitä, kun hänen hetkensä on tullut. Vaikka äidin usein täytyy pakottaa lapsi nukkumaan ja pidellä sen pienoisia käsivarsia, kunnes se itkusta uupuneena nukahtaa, niin tekee lapselle nukkuminen kuitenkin hyvää. Niin on kristityllekin äärettömäksi hyväksi, että hän uskossa nukkuu unhoon maailmasta, joka on täynnä kurjuutta, vaaroja, syntejä ja suruja, vaikka ei liha rakastakaan sitä unta. Saamme kiittää Jumalaa, että tämä taipumattomuutemme kuoleman edessä ei kadota meitä, koskapa me kaikessa elämme anteeksiantamuksen varassa!

Armoituksemme on paljoa lujemmalla perustuksella, kuin että minkäänlainen heikkous tai synti sitä horjuttaisi, mikäli meidän toivomme kaikessa on Kristuksen siipien suojassa. Ja mitä tapahtuukaan Herran meitä kutsuessa? Silloin tapahtuu suuri asia, jota niin kauan olemme ajatelleet, juhlallinen tulo Herran rauhaan, maailmaan, minkä ihanuutta ei yksikään silmä ennen ole nähnyt, ei yksikään korva kuullut. Ajattele, silloin meidät vapahdetaan kaikesta pahasta tässä synnin ja murheitten kavalassa maailmassa ja saamme vastaanottaa kaiken hyvän, minkä kaikkivaltias Jumala autuaitten valtakunnassa valmistaa ystävilleen tehdessään heille oikein hyvää!

Näemmepä siis, että vaikkei luonto kuolemaa rakasta, vaan väistää ja pakenee sitä, on se kuitenkin hyvin hyvä ja hyödyllinen Kristuksen siipien suojaan nukahtaessamme. Sen takia on kristittyjen rauhoitettava sydämensä Jumalan edessä ja koetettava saavuttaa lempeä ja sovinnollinen ajatus kuolemasta, etteivät lankeaisi perkeleen pauloihin ja itsepäisesti väistyisi rakkaan Isänsä hyvän tahdon johdatuksesta.

Kuitenkin on luonnollista, että viimeisen vieraan tervehtiessä kristitynkin mieli käy vähän kummalliseksi. Siirtyminen maailmasta toiseen maailmaan - mikä askel se onkaan! Makuuhuoneestaan Korkeimman kasvojen eteen, pyhien enkelten piiriin joutuminen - mikä muutos! Mikä kummallinen tunne sellaisena hetkenä sydämessä sykkiikään! Mutta armoitetulle Jumalan lapselle on sopimaton tuo itsepäinen kammo ja epäuskon säikkyminen, jolloin kuoleman tuloa pidetään vihollisen hyökkäyksenä, kun se päinvastoin tulee vain meitä vapauttamaan kaikesta pahasta ja valmistaa, meille hyvän levon.

Pitäisimmekö sitä vihollisen hyökkäyksenä, kun äiti laskee hennon lapsensa kehtoon? Taikka jos olisin vihollisten torniin saartamana, ja kuninkaani tulisi sotavoimineen minua vapauttamaan - siinä tosin syntyisi taistelu ja melske, mutta säikkyisitkö silloin, kuin vihollishyökkäyksessä? Enkö ajattelisi sen tulevan minun hyödykseni?

Pelättäväkö minun on juhlallisen enkelten saaton lähestyessä pelastamaan minua vihollisistani ja laskemaan päähäni elämän kruunun? Kaikki tämähän totisesti tapahtuu jokaiselle Jumalan lapselle kuolemassa, niin totta kuin Vapahtajamme itse sanoi suloisissa jäähyväissanoissaan: » Minä tulen takaisin ja otan teidät tyköni, jotta tekin olisitte siellä, missä minä olen.»
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Elämän Leipää/C.O.Rosenius/Elokuu

ViestiKirjoittaja noomi » 26.08.2015 07:51

Kuva

ELOKUUN 26 PÄIVÄNÄ.

Joka kestää loppuun asti, hän pelastuu. Matt, 24:13.

Raamattu ilmoittaa meillä vielä olevan paljon ulkonaisia vainoja odotettavina ja vihollisemme Perkeleen viimeisinä aikoina yltyvän suureen vihaan tietäen itsellään olevan vähän aikaa jäljellä. Mutta jättäkäämme tulevat ajat. Vaino pelottaa, karkottaa ja taivuttaa jo nytkin monen sielun Kristuksen seuraamisesta. Vainolla on lukuisat tiet ja asteet.

Kun kirkon ensi aikoina käärmeen vihollisuus vaimon siementä kohtaan turhaan koetti voimaansa verisen vainon kautta, käyttää se nyt tavallisesti hienompia ja varovaisempia keinoja, mutta voi kuitenkin sanomattomasti kiusata ja pelottaa heikkoa lihaamme. Kuinka katkerasti uskovat lapset ja palvelijat usein saavat kärsiä Kristuksen nimen tähden, vain katkerien sanojen ja katseiden kautta! Kuinka kristittyä käsityöläistä tai kauppiasta, jolla on vaimo ja lapset huolehdittavina, kauhistuttaa ja kiusaa sydämessään vain se, että hän näkee vanhojen asiakkaiden vetäytyvän pois hänen kristillisen intonsa ja tunnustuksensa tähden! Kuinka karvasta onkaan uskovan opettajan sekä esimiehiltä että kuulijoilta saada kuulla syytteitä siitä, että hän rikkoo vanhaa rauhaa eikä jätä lepäämään synnin suruttomuuteen, epäuskoon ja jumalattomuuteen!

Silloin heikko liha nurisee kärsimyksiänsä. Silloin on vaara tarjona luopumukseen ja itselleen mukavamman hurskaudentien valmistamiseen saadakseen nauttia rauhaa ja seuratakseen niitä järkeviä neuvonantajia, jotka sanovat: Säästä itseäsi, tämä älköön sinulle tapahtuko! Tämä kiusaus käy varsinkin silloin voimakkaaksi, kun ensin on tullut tuntuvammalla tavalla vainotuksi ja vainosta uupunut, ja sitten seuraa tyyni rauha maailman näyttäessä suopeita kasvoja. Tämä on uupuneelle mielelle niin väkevä lumous, että on Jumalan ihme, ellei silloin tule voitetuksi.

Mutta tämän voitetuksi tulemisen ei tarvitse ilmaantua kokonaisessa ja julkisessa palaamisessa maailmaan, vaan vain noissa uusissa tasoitus- ja oveluusperiaatteissa, joiden kautta nyt pyritään olemaan yhdellä kertaa sekä Jumalan että maailman ystävä. Nyt ei ole tehtävä sitä eikä sitä, mikä ei ole maailman mieleen - eikä kysytä sitä, mitä Kristus tahtoo, mitä sielujen onni vaatii. Sitä vastoin voidaan nyt ottaa osaa yhteen ja toiseen, mitä maailma rakastaa. Kristuksen sanasta ja esimerkistä, vilpittömien sielujen pahentumisesta ei pidetä lukua. Siitä näyttää, kun sisäinen voima on heikentynyt ja alamme seurata tuulten mukana.

Mutta mitä Raamattu sanoo? Niin sanoo apostoli: »Älköön yksikään teistä kärsikö niin kuin murhaaja, tai varas tai pahantekijä, tai niin kuin se, joka toisen virkaan ryhtyy. Mutta jos hän kärsii niin kuin kristitty, älköön hävetkö, vaan kiittäköön Jumalaa siitä osastaan.» »Jos joku kärsii niin kuin kristitty», se on, hänen kärsimyksensä vain Kristuksen tähden, uskon, tunnustuksen ja Kristuksen seuraamisen tähden, sen tähden, mitä selvät, epäämättömät Jumalan sanat vaativat. Jos hän sitä vastoin tekee jotain pahaa ja mieletöntä tai ryhtyy toisen virkaan, silloin hän ei kärsi Kristuksen tähden.

Mutta Kristuksen tähden kärsivillä on mitä suurin rohkaisu ja lohdutus Raamatussa. Kuinka suloiset ja voimaa antavat ovatkaan Kristuksen sanat: »Autuaita olette te, kun ihmiset minun tähteni solvaavat ja vainoavat teitä ja valhetellen puhuvat teistä kaikenlaista pahaa. Iloitkaa ja riemuitkaa.» »Sen takia , jokainen, joka tunnustaa minut ihmisten edessä, hänet minäkin tunnustan Isäni edessä, joka on taivaissa. Mutta joka kieltää minut ihmisten edessä, hänet minäkin kiellän Isäni edessä, joka on taivaissa.» »Jos maailma teitä vihaa, niin tietäkää sen vihanneen minua ennen kuin teitä. Jos te olisitte maailmasta, niin rakastaisihan maailma omaansa. mutta koska ette ole maailmasta, vaan minä olen valinnut teidät maailmasta, sen takia maailma teitä vihaa.»

Nämä ovat suloisia ja kalliita Vapahtajan sanoja. Ne antavat meille myös tarpeellisen lohdutuksen ja voiman, jos niihin uskomme ja olemme uskollisen Herran todellisessa tuttavuudessa. Tässä nyt onkin kaikki pääasiallinen tai varsinaisesti tarpeellinen kaikkia kohtaavia taisteluita ja varoja varten. Useasti tuskaillen kysymme: »Mistä saan voimaa kaikkeen? Näen, mitä minun tulee tehdä, mutta koko surkeus on siinä, ettei minulla ole mitään voimaa siihen.»

Jospa kerrankin oppisimme ja uskoisimme tuon, mitä niin usein Jumalan sanassa toistetaan, että kaikki voima tulee sydämellisestä yhteydestä ja ystävyydestä Vapahtajan kanssa. Ei ansaitse sinun koskaan taistella - älä koskaan ajattele voittavasi kiusauksen hetkellä - siitä syntyy vain voimattomuutta, hätää ja kuolemaa, niin kauan kuin et ole läheisessä ystävyydessä Vapahtajasi kanssa, vaan olet vielä sairas omassatunnossasi, lain alle sidottu ja Jumalalle vieras.

Sen takia ei mikään ole niin tarpeellista kuin täyteen uskonvarmuuteen pääseminen. Kuten Raamattu nimenomaan vakuuttaa usein lausutuissa sanoissa: »Tämä on se voitto, joka on voittanut maailman, meidän uskomme.» Ilo Herrassa on teidän väkevyytenne. Uskon kautta ovat vanhat heikkoudessa väkeviksi tulleet, ovat sodassa voimalliset olleet jne. Vain täysi uskonvarmuus ja yhteys Kristuksen kanssa, jonka kautta me täytymme Pyhällä Hengellä, antaa meille oikean halun ja voiman kilvoittelemaan ja voittamaan kaikessa, mikä meitä kohtaa.
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Elämän Leipää/C.O.Rosenius/Elokuu

ViestiKirjoittaja noomi » 27.08.2015 07:49

Kuva

ELOKUUN 27 PÄIVÄNÄ

Minä pyyhin pois sinun rikoksesi niin kuin pilven ja sinun syntisi niin kuin sumun. käänny minun puoleeni, sillä minä sinut lunastin. Jes. 44:22.

Te kurjat sielut, jotka ette koskaan tunne parannustyötänne, mielen särkymystänne, katumustanne, rukoustanne, ja pyhitystänne sellaisina kuin niiden pitäisi olla ja sen takia alituisesti olette Kristuksen täydellisen lohdutuksen tarpeessa - kuulkaa tässä Vapahtajan sanoja: »Minä pyyhin pois sinun rikoksesi niin kuin pilven ja sinun syntisi, niin kuin sumun. Käänny minun puoleeni, sillä minä sinut lunastin.»

On totta, kaikki Jumalan sana puhuu parannuksen välttämättömyydestä, katumuksesta ja rukouksesta ym. Mutta jos tahdomme tehdä parannuksen, katumuksen ja rukouksen uudeksi sovitukseksi, jos katumuksen, parannuksen ja rukouksen monien suurien puutteellisuuksien tähden emme tohdi uskoa Kristuksessa tarjottuun vapaaseen armoon, niin on mielessämme paha tarttuma, koska emme huoli Jeesuksen veren puhdistuksesta.

Parannusta, katumusta ja mielensärkymistä on kylliksi siellä, missä ei enää voida saada rauhaa maailmassa tai omassa hurskaudessa. Missä ei oman kelvottomuuden tähden uskalleta ottaa suurta ansaitsematonta armoa vastaan, siellä on kyllin särjettyä mieltä vaikkapa vain puuttuva nöyrtymisesi, kovuutesi ja kevytmielisyytesi vaivaisi mieltäsi. Juuri katumuksen, parannuksen ja rukouksen kehnous usein kaikkein eniten painaa ja ahdistaa meitä. Kun emme silloin tahdo kykenemättöminä ja kelvottomina paeta Kristuksen luo ja omistaa hänen ansiotaan - silloin on mielessämme paha tarttuma, koska emme huoli Kristuksen veren puhdistuksesta. Tämä on itsensä kovin suureksi arvioimista. Sinä et ole varsin suurenarvoinen, et synteinesi etkä parannuksinesi. Sinä seuraat vain tuon suuren liiton mukana, jos vain tahdot Jumalan suuren armon omistaa ja uskoa.

Jospa ymmärtäisimme Jumalan lahjan! Jospa ymmärtäisimme näiden sanojen sisällyksen: »Minä pyyhin pois sinun rikoksesi.» Ensin näen tässä taas, mitä kaikki Jumalan evankeliumi maailman alusta on ilmoittanut, että Jumalan suuri, iankaikkisuuspäätös oli, että kaikki maailman synti laskettiin yhden hartioille ja yhden kuuliaisuudella, kärsimyksellä ja kuolemalla sovitettiin ja pyyhittiin pois. »Sen, joka ei synnistä mitään tiennyt, Jumala meidän edestämme teki synniksi.» Siinä on salaisuus, että kaiken synnin kadottava voima on poistettu Kristuksen kuolemassa, aivan »meren syvyyteen upotettu», niin ettei se koskaan enää tee armolle haittaa, ketään ei oikeastaan tuomita synnin tähden, vaan vain armon valtakunnasta poisjäämisensä tähden.

Jospa ihmiset tietäisivät, että heidän syntinsä jo ovat sovitetut! jospa tietäisivät, että heiltä Kristuksen kuolemasta lähtien on ollut syntien anteeksianto ansaittuna! Tämä on ensimmäinen. Toiseksi näen tässä taas Kristuksen palavasti sydämen. Näen, ettei kallis syntiemme kantaja ole siitä pahoillaan, että hänellä on ollut työtä meidän synnistämme. Hän on sen. Hän on sen tehnyt ylitsevuotavasta rakkaudestaan. Älkäämme siis niin tykkänään unohtako Herramme Jeesuksen rakkautta! »Pysykää rakkaudessani», hän sanoo, »sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään, kuin että panee henkensä ystäviensä edestä». Mutta Paavali huomauttaa hänen antaneen henkensä vihollistensa edestä. Tee siis terveellinen johtopäätös ja ajattele, eiköhän hänen rakkautensa ole aivan vapaa ja riippumaton meistä ja meidän ominaisuuksistamme?

Lyhyesti: kun taas nuo ajatukset sinua piirittävät: »Jospa minä olisin niin ja nii, mutta minä en ole niin kuin pitäisi, en niin särjetty ja vakava. Minä olen niin kova, kylmäkiskoinen, kevytmielinen, ulkokultainen, syntiä täynnä ja kuinka voisin tällöin uskoa omistavani Jumalan armon?» Huomaa mikä kaikessa tuossa puheessa on keskuksena, jonka ympärillä kaikki ajatuksesi kiertävät ja josta uskosi riippuu, nimittäin pieni sana: minä - »Jos minä olisin.» »Jos minä voisin», ajattelet. Sinun minäsi on niin paljon merkitsevä sinä tahdot olla itse vanhurskas ja itse tulla vapahtajaksesi. Varo tuota tartunnaista!

Paavali pelkäsi oman lohdutuksen sekoitusta niin, että hän piti suurimman vanhurskautensa roskana, kuten hän sanoo: »Jotta minut havaittaisiin olevan Kristuksessa ja omistavan, ei omaa laista saatavaa vanhurskautta, vaan sitä, joka tulee Kristuksen uskon kautta.» Huomaa tässä, että kun yhtenään sanomme: minä, toistaa Herrakin sanaa minä ja sanoo: »On totta, että sinä et ole, niin kuin sinun tulisi, olet kaikessa rikollinen ja kelvoton, mutta minä, minä, minä pyyhin pois sinun rikoksesi niin kuin pilven.»

Ylistetty olkoon hänen nimensä! Kun siis sanot: »En kadu oikein syntiä», sanoo hän: »Et ole oikein katunut. minä olen katunut puolestasi (yrttitarhassa). minä, minä pyyhin pois.» Sinä sanot: »En rukoile oikein.» Hän sanoo: »Et kyllä ole rukoillut oikein, minä, minä olen uhrannut rukoukset ja anomiset kovin huudoin ja kyynelin. minä pyyhin pois.» Sinä sanot: »Minä en ole oikein harras.» Hän sanoo: »Et kyllä olekaan minua valinnut, mutta minä olen hartaasti sinua kaivannut, minä olen työtä tehnyt, minä, minä pyyhin pois sinun rikoksesi niin kuin pilven ja sinun syntisi niin kuin sumun.»

Emmekö kunnioittaisi hänen armollisia sanojansa, nöyrtyisi hänen edessään ja kiittäen tunnustaisi: »Ei meille, ei meille, Herra, vaan sinun nimellesi olkoon kunnia!» Sinä, sinä yksin olet vanhurskas ja teet vanhurskaaksi sen, joka sinuun uskoo! Herra, lisää meille uskoa!
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Elämän Leipää/C.O.Rosenius/Elokuu

ViestiKirjoittaja noomi » 28.08.2015 06:52

Kuva

ELOKUUN 28 PÄIVÄNÄ.

Vaimot, olkaa miehillenne alamaiset, niin kuin sopii Herrassa. Kol. 3:18.

Alamaisuuteen perustuvat kaikki vaimon velvollisuudet miestänsä kohtaan. Apostoli olisi voinut mainita monta velvollisuutta, kuten ystävällisyyden, uskollisuuden, taloudellisuuden ym., mutta hän mainitsee vain vaimon varsinaisen velvollisuuden: Olkaa alamaiset. Tämä oli myös ainoa käsky, jonka Herra Jumala alussa antoi vaimolle sanoessaan: »Sinun tahtosi olkoon miehellesi alamainen ja hän on sinua vallitseva.» Sitten voi mies aina muistuttaa, mitä hän muuta tahtoo. Sen takia apostoli saattoi vaimon velvollisuudet niin lyhyesti ilmaista.

Mutta tässä kuulemme kohta monen vaimon kysyvän: Saako siis mies hallita, kuinka hän vain tahtoo? - Vastaamme: Ei niin! Hänellekin annetaan ohjesääntönsä. Mutta ellei hän niitä noudata, niin huomannet, minkä lisäyksen apostoli tässä heti tekee sanoessaan: »Niin kuin sopii Herrassa.» Ei miehen tähden, ei hänen täydellisyyteensä nähden vaimon tule olla alamainen, vaan »niin kuin sopii Herrassa.» Herran tähden siis, täyttäköön mies velvollisuutensa tai ei. Apostoli Pietari sanoo jo vain inhimillisestä järjestyksestä, että sille tulee olla alamainen Herran tähden, kuinka paljoa ennemmin puhtaasti jumalalliselle järjestykselle, kuten tämä on.

Sanat: niin kuin sopii Herrassa, sisältävät kaksi asiaa. Ensiksi, että vaimon tulee olla miehelleen alamainen Herran tähden, kristillisestä perusteesta, kuten jo on sanottu. Toiseksi sen tulee tapahtua kristillisellä tavalla, tavalla, joka on sopusoinnussa Herran sanan kanssa: että hän on niin alamainen, kuin Herra on käskenyt. Että vaimo siis antaa miehen olla herransa ja etteivät vain hänen sanansa ja tekonsa, vaan hänen tahtonsa on miehelle alamainen »sinun tahtosi olkoon miehellesi alamainen» - että hän sydämen halulla, »Herran tähden», tekee miehensä tahdon omaksi tahdoksensa. Mutta tähän kuuluu myös toisaalta, että tehdessäsi kaiken Herran tähden sinä et koskaan taivu olemaan miehellesi niin kuuliainen, että tulisit Jumalallesi tottelemattomaksi.

Vaan jos mies rakastaa jotain Jumalan käskyjen vastaista, on voimassa yleinen sääntö: Jumalaa tulee totella enemmän kuin ihmisiä. Kirkonopettaja Gregorius sanoo: »Vaimon tulee olla niin miehensä suosioksi, ettei hän joudu Luojansa epäsuosioon.» Mutta kaikessa muussa Raamattu opettaa vaimon olemaan miehelleen alamaisen kaikessa, kuten apostolin sanat kuuluvat: »Vaimot, olkaa miehillenne alamaiset niin kuin Herralle, sillä mies on vaimon pää, niin kuin myös Kristus on seurakunnan pää. Mutta niin kuin seurakunta on Kristukselle alamainen, samoin olkoot vaimotkin miehillensä kaikessa alamaiset. Nämähän ovat korkeat ja ylevät syyt! Niin kuin Kristus on seurakunnan pää, ja seurakunta, hänen morsiamensa, »Karitsan emäntä», on hänelle alamainen, niin on mies vaimon pää. Jumalan siksi asettama, ja niin tulee vaimon olla miehelleen alamaisen. Niin sanoo Pietarikin: »Te vaimot, olkaa alamaisia miehillenne, jotta nekin, jotka ehkä eivät ole sanalle kuuliaisia, vaimojen vaelluksen kautta sanoittakin voitettaisiin, kun katselevat, kuinka puhtaina te pelossa vaellatte.»

Tässä apostoli puhuu vaimoista, joiden miehet olivat suorastaan pakanoita, mikä apostolin aikana oli tavallista, kun evankeliumia ensin saarnattiin ja kahdesta uskottomasta aviopuolisosta toinen ensin kääntyi. Vaikka nyt kristityn ja valistuneen vaimon mies oli nyt pakana, käskee kuitenkin apostoli hänen olemaan miehellensä alamaisen. Jospa jokainen kristitty vaimo huomaisi tämän! Jos olet kääntynyt eikä miehesi vielä. Joskin olet ymmärtävämpi ja taitavampi kuin miehesi, pysyy velvollisuutenasi kumminkin olla hänelle alamainen, niin kauan kuin hän ei vaadi sinulta synnin tekoa. Ajattele, kuinka raaka ja jumalaton pakanan käytös lienee! Ja sittenkin apostoli käskee kristityn vaimon olla hänelle alamaisen ja tahtoo, että jos hän ei sanoilla voikaan saarnata miehelleen, hän kuitenkin tekisi sen kristillisellä alistuvaisuudellaan, lempeydellään, ystävyydellään, uskollisuudellaan, jolloin ehkä mieskin, nöyryyden ja rakkauden sulattavan voiman pakottamana pysähtyy Jumalan sanojen edessä, malttaa mielensä ja sanoo: Minä näen vaimostani, että kristityt ovat hyvää väkeä. Jumala auttakoon minuakin tulemaan kristityksi!

Suokoon Jumala , että jokainen kristitty vaimo miettisi tätä ja kaikkea, mitä nyt olemme hänen velvollisuuksistaan kuulleet! Tosin kyllä tämä on työlästä lihalle ja verelle, joka mielellään nousee Jumalan järjestystä vastustamaa ja sanoo: »Tuleeko minun aina olla alamainen?» Mutta missä Kristuksen henki asuu, siinä täytyy liha ristiinnaulita, ja siinä on hengen sanomattoman suloinen tietää, mitä töitä Jumala meiltä vaatii ja saada tehdä sitä, minkä varmaan tietää olevan Jumalalle otollista. Niin kuin tästä Luther sanoo: »Suuri ja jalo etu on vaimolla ollessansa miehellensä alamainen ja saadessaan silloin olla siitä varma, että hänen työnsä kelpaa Herralle. Mitä sen suurempaa iloa hän voikaan saavuttaa? Sen takia kristillinen vaimo ajatelkoon näin: Minä en tahdo sitä katsoa, millainen mieheni on, pahako vai hyvä. vaan sitä tahdon katsoa, että Jumala on pannut minut aviosäätyyn ja siksi tahdon olla miehelleni alamainen ja kuuliainen.»
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Elämän Leipää/C.O.Rosenius/Elokuu

ViestiKirjoittaja noomi » 29.08.2015 08:07

Kuva

ELOKUUN 29 PÄIVÄNÄ.

Miehet, rakastakaa vaimojanne, älkääkä olko heitä kohtaan katkerat. Kol. 3:19.

Niin kuin vaimon velvollisuuksien perustus on alamaisuus, niin on miehen velvollisuuksien perustuksena rakkaus. »Miehet, rakastakaa vaimojanne!» Missä vain rakkautta on, siellä seuraa kaikki muu itsestään, kuten apostoli sanoo: »Rakkaus on pitkämielinen, rakkaus on lempeä, kaikki se peittää, kaikki se uskoo, kaikki se toivoo, kaikki se kärsii» ym.

Mutta tarkastaaksemme aviomiehen rakkautta vaimoonsa kääntäkäämme erityisesti huomiomme sen juhlalliseen esitykseen Ef. 5. Apostoli sanoo: »Miehet, rakastakaa vaimojanne, niin kuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi itsensä alttiiksi sen edestä. Samalla tavoin tulee myös miesten rakastaa vaimojansa niin kuin omia ruumiitaan. Joka rakastaa vaimoansa, hän rakastaa itseänsä. Sillä eihän kukaan koskaan ole vihannut omaa lihaansa, vaan hän ravitsee ja vaalii sitä, niin kuin Kristuskin seurakuntaa.» Katso, mikä korkea kuva - aviorakkauden kunniaksi - että sitä kuvataan Kristuksen rakkaudella, joka käy yli kaiken ymmärryksen! Tarkastakaamme nyt tästä saatavia opetuksia!

Enin huomattava Kristuksen rakkaudessa seurakuntaan on ensin, että hän rakastaa ansaitsematta, ilman meidän ansiotamme tai mahdollisuuttamme, vain Isän iankaikkisen valinnan johdosta. Siitä hän itse sanoo: »Ne olivat sinun, ja sinä olet antanut ne minulle. Kaikki minkä olet minulle antanut, olen säilyttänyt. Eikä kukaan ryöstä heitä minun kädestäni. sillä Isä, joka on antanut heidät minulle, on suurempi kaikkia.» Niin tulee miehenkin rakastaa vaimoaan Isän tahdon tähden, katsomatta hänen suurempaa tai vähempää täydellisyyttään, vain siksi että Isä on vaimon hänelle antanut, että hän on hänen vaimonsa. Ominaisuuksista, paremmista ja huonommista hetkistä riippuva rakkaus on haihtuvaa, epävakaista ja pinnallista rakkautta. Jos Kristus olisi rakastanut meitä siten, ei hän olisi antanut itseään puolestamme.

Ei, että Jumala on antanut sinulle tämän puolison, saattanut hänet syliisi ja sanonut: Tämä on oleva sinun, rakasta häntä, pidä häntä omanasi - se on tuhat kertaa enemmän kuin kaikki kauneimmat naisen ominaisuudet! Toiseksi Kristuksen rakkaus teki hänet ja seurakunnan yhdeksi. Kuten apostoli tässä heti huomauttaa: »Me olemme hänen ruumiinsa jäseniä.» Niin, lisää apostoli, ovat aviopuolisotkin tulleet yhdeksi, kahdesta tulee yksi liha. Tämä ei tapahdu kuitenkaan vain rakkauden kautta, vaan perustuu Jumalan ajatukseen vaimon luomisessa.

Tutkikaamme vain merkillistä kertomusta 1 Moos. 2. Ensin kerrotaan Jumalan luoneen vaimon miehen kylkiluusta ja miehen ensimmäisen sanan olleen nähdessään vaimon: »Tämä on nyt luuta minun luistani ja lihaa minun lihastani.» Sitten seuraavat Jumalan ensimmäiset sanat avioyhteydestä näin kuuluvina: »Sen takia on miehen luopuminen isästään ja äidistään ja liittyminen vaimoonsa, ja he tulevat yhdeksi lihaksi.» Niin on Herra itse selittänyt asian, kun hän muistutti farisealaisille tätä Jumalan säännöstä ja sanoi aviopuolisoiden erottamattomasta yhteydestä: »Niin eivät he enää ole kaksi, vaan yksi liha.» Siihen perustuu nyt, mitä apostoli tässä sanoo, että miesten tulee rakastaa vaimojansa niin kuin omia ruumiitaan, sillä huomaa, mitä seuraa: »Joka rakastaa vaimoansa, hän rakastaa itseänsä. Sillä eihän kukaan koskaan ole vihannut omaa lihaansa» jne. Eikö tämän seikan pitäisi herättää monen miehen ajattelemaan ja enemmän rakastamaan aviovaimoansa?

Kolmanneksi Kristuksen rakkaus oli uhrautuva rakkaus. Kristus on rakastanut seurakuntaa, ja antanut itsensä sen puolesta, samalla hän ravitsee ja vaalii sitä. Eikä vain sitä, vaan hän antaa sille myös sen iloisemmat hetket, sen riemut ja virvoitukset. Niin tulee miehenkin tehdä kaikki ei vain vaimonsa huoltamiseksi, vaan myös valmistaakseen hänelle viihtymystä ja virkistystä, niin kuin rakkaus itsestään tekeekin. Lyhyesti, kaikki miehen velvollisuudet sisältyvät rakkauteen. »Miehet, rakastakaa vaimojanne!»

Mutta apostoli lisää vielä: »Älkääkä olko heitä kohtaan katkerat!» On totta, että Jumala on teille vallan antanut, vaimot ovat velvolliset olemaan alamaisia. Mutta älkää sen vuoksi ajatelko, että voitte mielenne mukaan vapaasti seurata vihanpuuskia, olla kiukkuisia ja kovia sanoissanne ja vaimojenne kohtelussa, vaan valvokaa itseänne! Apostoli Pietari sanoo: »Samoin te miehet, eläkää taidollisesti yhdessä vaimonne kanssa, niin kuin heikomman astian kanssa, ja osoittakaa heille kunnioitusta, koska he ovat elämän armon perillisiä niin kuin tekin, jotteivät rukouksenne estyisi.» Me olemme kaikki heikkoja astioita, saviastioita, mutta kuitenkin vaimo on heikompi astia. Miten saattaa siis mies vaatia vaimolta sellaista täydellisyyttä, ettei hän koskaan hairahdusta kärsisi? Hänen pitää sen vuoksi käyttää valtaansa taidolla eikä hän saa koskaan unohtaa, että vaimo on Jumalan edessä yhtä korkeassa arvossa, sillä hänkin on elämän armon perillinen.

Vielä kerran: Vaimo on velvollinen olemaan alamainen, se on totta, ja sinulla on valta käskeä, mutta käytä valtasi niin, ettet vahingoita heikompaa astiaa eli asetta, ettei hänen mielensä muuttuisi alakuloiseksi ja tylsistyisi sinua kohtaan.
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Elämän Leipää/C.O.Rosenius/Elokuu

ViestiKirjoittaja noomi » 30.08.2015 08:06

Kuva

ELOKUUN 30 PÄIVÄNÄ.

Olkaa raittiit, valvokaa. 1 Piet. 5 8.

Muuan tie, jolla moni armoitettu Jumalan lapsi menettää henkensä, on hengellinen laiskuus - aseiden jättäminen, armonvälineiden käytön laiminlyöminen sekä leväperäisyys uskon ja hyvien töiden harjoituksessa. Armonvälineiden armotietä alettaessa, oli sanan viljely niin rakasta, oli rakasta lukea, kuulla, puhua, kirjoittaa Kristuksesta, uskosta, armosta ja hyvistä töistä sekä rukouksessa puhua Jumalansa kanssa ja ehtoollispöydässä olla hänen ravittavanaan. Silloin kaikki nämä seikat olivat sydämelle eläviä ja kallisarvoisia, ja koko olemus, oli kristillinen.

Mutta jonkin vuoden kuluttua kaikki tämä muuttui vähemmän tärkeäksi, tuli uusia toimia ja esteitä. Perkele kuvaili näitä hyvin tärkeiksi ja vakuutti sielulle sen ohessa, että johan se tietää, mitä sen tarvitsee tietää, joten se nyt saattoi jonkin aikaa elää muistoillaan ja toivoa Jumalan kyllä sittenkin pitävän elämän vireillä. Jos hän nyt vain saa viedyksi sielun sanan yhteydestä, niin hän sitten voi viedä sen, minne vain tahtoo, luulotella sille, mitä tahansa. Tämä on nyt tie, joka vie kaikenlaisille väärille poluille, sairaalloisuuksiin ja lankeemuksiin. Pian sielu ei näekään itsessään muita syntejä kuin ne, joista järkikin nuhtelee. Pian hän ei usko armosta enempää kuin minkä hän katsoo olevansa ansiollinen uskomaan. Mutta kun synnintunto haihtuu, on hänellä kumminkin riittävästi lohdutusta. Ja niin hän on taas pian pannut entiseen luonnontilaan.

Hengelliseen laiskuuteen kuuluu myös huolettomuus sanan noudattamisessa sekä kuulon puute Hengen äänelle. Alussa sielu tahtoi tehdä kaikki, mitä Herra oli meille käskenyt, otti tarkasti huomioon kaikki kristilliset velvollisuudet. Tosin se ei voinut niitä kaikkia täyttää, mutta sitä se kumminkin ahkeroi sekä halusi ja piti kaikki puutteet tässä kohden syntinä, jota hän Jumalan edessä vaikeroi, rukoili sitä anteeksi sekä antoi armoa ja voimaa parannukseen. Nyt sitä vastoin alkaa sielu asetella itselleen jonkinlaiset määrät ja mitat, kuinka paljon se voi ja kuinka paljon sen tulee tehdä. Lopun se jättää tykkänään sikseen, ei pyri sitä täyttämään, ei edes ajattele sitä. Ja kun se ei näin pyrikään tekemään enempää kuin sen, minkä jo tekee, on luonnollinen seuraus siitä ettei sillä olekaan mitään vajavaisuutta kaduttavana, että se pian kyllä on niin hyvä kuin itse haluaa. Kaikki itsetyytyväisys tulee näet ainoastaan laiskuudesta ja Jumalan pyhyyden, Jumalan käskyjen hengellisen vaatimuksen unohtamisesta.

Kun nyt ihminen kerran on itseensä tyytyväinen, ei enää tunne syynalaisuuttaan eikä puutteita, mitä on silloin usko ja koko hengellinen elämä? Mitä on silloin Kristus hänelle? Utukuva, ehkä pyhittäjä, vaan ei puolustaja Isän luona, kuningas, jota on tunnustettava, palveltava ja kunnioitettava, mutta joka todellisuudessa sydämen syvyydessä ei ole niin tärkeä, rakas ja välttämätön kuin sellainen puolustaja olisi, joka meidän Puolestamme seisoo Jumalan istuimen edessä ja on meidän ainoa vanhurskautemme lakkaamatta. Lyhyesti, Vapahtaja, ainoa Sovittaja on sydämessä kadottanut oikean ja varsinaisen virkansa ja arvonsa, ei ole todenteolla sydämen elämä ja lohdutus, vaan jää siksi ainoastaan mielikuvituksessa ja huulilla. Kun ensimmäinen tarve, parannus, synnin tunto on menetetty niin kaikki muu on väärää. Tällä tiellä kristitystä tulee fariseus.

Tästä laiskuudesta lähtee toinenkin turmiollinen seuraus, nimittäin tuo tyhjyys sielussa, tuo joutilaisuus, penseys, huolettomuus ja suruttomuus, joiden kautta kaikki ovet avataan Perkeleelle ja hänen seurallensa. Kun sydämessä ei enää ole mitään kilvoitusta eikä voitonriemua, ei mitään syntiä, hätää, ei rukousta, iloa armosta, lyhyesti sanoen, ei mitään harjoitusta, niin on kristillisyys pian opittu, siinä ei ole mitään erikoista, vain ikävystyttävää ja raskauttavaa. Tämä on juuri se sieluntila, josta Jeesus sanoo, että huone on puhtaaksi lakaistu ja valmistettu. Perkele astuu sinne sisälle antaa sielulle toimintaa ikävyydessä, täytettä tyhjyyteen - jonkin epäjumalan tai jonkin synninhalun, jonka se kuvaa hyvin suloiseksi ja ihanaksi eikä ensinkään vaaralliseksi. Tämä maistuu nyt hyvin makealta paaston jälkeen sydämessä, koska ennen tuntui olo niin tyhjältä, niin joutilaalta, kaikki harjoitus puuttui, ei ollut sydämellä mitään aarretta, mitään rakasta seuraa.

Ihmissydän on sellaiseksi luotu, että se aina tarvitsee jotakin täydennystä, jotakin kalleutta, jotakin seuraa - kun sydämen aarretta ei ole ilo armosta, seurustelu Jumalan kanssa ja huuto Isän puoleen ovat lakanneet, silloin uudet houkutukset maistuvat hyvältä ja viehättävät, silloin sydän imee itseensä, mitä Perkele tarjoaa, kuten kuiva sieni imee itseensä vettä. Tämän himon, tämän epäjumalan kanssa, esim. maailmanystävyyden, tai kunnian ja arvon, tai maallisen voiton, hekuman tai jonkun muun epäjumalan kanssa astuu vanha vihollinen sisälle mukanaan seitsemän vielä pahempaa henkeä, ja asettuvat sydämeen asumaan.

Totta kyllä on, että jokainen kristitty saa soimata itseään paljosta hengellisestä laiskuudesta ja laiminlyönnistä, mutta tässä on se erotus huomattava, että heidän valittamansa hitaus usein on vain tunteen vilkkauden puutetta. Samalla he kuitenkin joka päivä harjoittavat uskoaan, käyttävät armon välikappaleita ja kilvoittelevat sekä uskoon että rakkauteen. Jos taas todellinenkin laiskuus heihin tarttuu, mutta he vielä antavat Herran Hengen nuhdella ja herättää itseänsä, niin että pelkäävät laiskuuttaan, tarttuvat sanaan ja pyytävät Jumalalta parannuksen armoa, niin tästä ei vielä tule kuolemaa. Mutta jos taas niin käy, ettei laiskuudesta tulekaan nuhteita taikka ettei jää aikaa Hengen herätysten kuulemiselle, vaan laiskuus saa yllä jatkua ja kelvata, silloin on lankeemus ja kuolema käsissä.

Herra Jumala , opeta ja johdata minua aina vaeltamaan pyhän tahtosi tiellä! Ole sinä öin ja päivin sydämeni ainoa uskallus ja paras osani! Älä anna minun nukkua synnin ja maailman väärään rauhaan! Herätä minut aina uudelleen, etten synnin petoksen kautta paatuisi! Opeta minua kilvoittelemaan hyvä uskonkilvoitus ja suo minulle armo tulla iankaikkiseen elämään! Amen.
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Elämän Leipää/C.O.Rosenius/Elokuu

ViestiKirjoittaja noomi » 31.08.2015 09:41

Kuva

ELOKUUN 31 PÄIVÄNÄ.

Vallitkoon teidän sydämissänne Kristuksen rauha. Kol. 3:15.

Kristuksen sovitustyön tarkoituksena oli, että meillä olisi rauha Jumalan kanssa. »Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä olisi rauha.» Vanhurskauden hedelmä on rauha, ja vanhurskauden palkkana on hiljaisuus ja turvallisuus, aina iankaikkiseen asti. Ja minun kansani asuu rauhan majoissa turvallisissa huoneissa, levollisissa leposijoissa. Paavali selittää tämän näin: »Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa, meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta.» Näin Raamattu puhuu.

Eikö siis Jumalan rauha vallitsisi kunkin uskovan sydämessä? Taikka eikö ole totta, mitä Raamattu sanoo, että koska me uskosta olemme vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa? Raamattu ei saata valehdella. Mistä siis tulee tai niitä merkitsee se, että tämä todellinen rauha Jumalan kanssa kuitenkin on niin harvinainen vieras meillä? Emme puhu niistä, jotka eivät edes tiedä, mitä todellinen rauha Jumalan kanssa onkaan. Näillä on joko niin paljon toisenlaista rauhaa, etteivät he koskaan voi saavuttaakaan Jumalan rauhaa, he elävät suruttomuuden rauhassa, semmoisessa rauhassa, joka tulee terveestä, vilkkaasta verestä taikka hyvästä maallisesta asemasta taikka muusta sellaisesta.

Tai ovat herätettyjä, ahdistettuja ja kiusattuja epäuskon ja laintyön orjia. Samalla kuin heidän sydämiänsä jäytää kiusallinen rauhattomuus, pelko ja pisto omassatunnossa. Näiden olisi toki huomattava, että heiltä puuttuu tärkeä asia, sillä sanoohan Raamattu selvästi, että kun me olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, on meillä rauha Jumalan kanssa. Vai valehteleeko Raamattu? Etkö käsitä, että sinulta puuttuu oikea usko?

Mutta puhukaamme niistä, jotka ovat päässeet uskoon ja rauhaan, mutta jälleen vajonneet rauhattomuuteen, pelkoon, pimeyteen ja orjamielisyyteen ja huokaavat: »Minua ruoskitaan joka päivä, ja minun rangaistukseni on joka päivä käsissä.» Kysymme: Mikä on syynä siihen, että uskovatkin sielut usein saavat kokea rauhattomuutta ja tuskia? Sanomme: On enemmän tuskallista kuin vaarallista, kun kristityltä vain puuttuu tunnon rauha, niin että samalla kun hän kumminkin katsoo Kristukseen ja evankeliumiin, hän ei saa sitä niin sydämeensä, että se toisi elämän ja rauhan.

Sillä jos hän vielä saattaa sanoa: »Kuitenkin, Herra, minä pysyn aina sinussa. vaikka ruumiini ja sieluni vaipuisikin, olet sinä, Jumala, aina minun sydämeni lohdutus ja minun osani. Jos vielä vaeltaisin pimeässä laaksossa, niin olet sinä kuitenkin uskollinen, ja sinun sanasi pysyy.» Jos vielä näin saattaa sanoa Jumalalleen, silloin ei ole vaaraa tarjona. Silloin rauhattomuus ei ole kuolemaksi, vaan Jumalan kunniaksi. Silloin se tulee vain Jumalan kätkeytymisestä, joka on tarpeellinen kuritus, tai myös luonnollisesta sairaalloisuudesta, joka ei ensinkään koske sielua.

Mutta kun ihmisellä ei ole lujaa perustustaan sanassa, vaan ajattelee sinne tänne, syntejänsä ja velvollisuuksiansa ja koettaa itse auttaa itseänsä, kaikkea vain orjallisesta pelosta. Silloin on vaara tarjolla. Silloin se on epäuskoa ja orjan mieltä, joka voi tuottaa kuoleman, jollei pikaista apua ja lohdutusta saada.

Mitä pitää siis tällaisten sielujen tehdä? Ensinnäkin heidän on lopetettava kaikista omista töistä huolehtiminen. Heidän täytyy sallia nuhdella itseään epäuskonsa ja oman vanhurskautensa tähden ja havaita, kuinka he sillä häpäisevät rakasta Vapahtajaa kaikesta, mitä hän niin runsaasti on tehnyt ja kärsinyt meidän puolestamme ja sanassa ja sakramenteissa meille lahjoittanut ja luvannut. Heidän täytyy herätä ja huomata katselevansa ainoastaan itseänsä, syntejänsä ja tunteitansa, ikäänkuin heidän syntinsä olisivat suuremmat kuin koko Kristuksen ansio ja ikäänkuin heidän ajatuksensa, tunteensa ja mielensä olisivat enemmän arvoiset kuin kaikki Jumalan todistukset, Hengen, veden ja veren todistukset! Heidän on huomattava, että he kuljeskelevat, ajattelevat, arvailevat ja tuumivat sinne tänne ja odottavat sydämensä kysymyksille vastausta tuulen teistä, vaikka Herra on antanut vastauksen sanassaan ja sakramenteissaan.

Kun siis Jumalan rauha sinulta puuttuu ja sydämessäsi vallitsee pimeys ja pelko, älä antaudu vain ajattelemaan sinne tänne, kuinka on sielusi laita ja Jumalan armo sinua kohtaan. Älä myös itse rupea taivuttamaan sydäntäsi Jumalasta muka hyvää ajattelemaan! Ei, vaan kuuntele, lue, tutki evankeliumin sanaa ja rukoile Jumalalta sydämen aukenemista ja uskon lahjaa. Ja katso, kun vain saat silmäsi auki, niin että näet Jumalan kunnian hänen evankeliumissaan, niin saat varmaan suuren, sanomattoman rauhan.

Pahin rauhanhäiritsijä ja kiusaus on meidän syntimme sekä epäilyksemme kääntymyksestämme ja vilpittömyydestämme. Mutta apostoli sanoo: »Me tulimme sovitetuiksi Jumalan kanssa hänen Poikansa kuoleman kautta, kun me vielä hänen vihollisensa olimme.» Jos minulla on se murhe ja kiusaus, etten ole oikein kääntynyt enkä siis saa uskoa, niin sanoo apostoli, että meidät sovitettiin Jumalan kanssa vielä hänen vihollisinaan ollessamme - ei tullessamme käännytetyiksi ja Jumalan ystäviksi ja vielä - hänen Poikansa kuoleman kautta - ei omasta parannuksestamme, katumuksestamme ja uskostamme.

Jospa vain saattaisin sen uskoa, että koko maailma Kristuksen kuoleman kautta sovitettiin Jumalan kanssa ja että sillä hetkellä, jolloin tämä armo tulee sydämeni asiaksi, sen lohdutukseksi tai ainakin kaipaukseksi, olen kohta vanhurskas ja autuas. Minun siis on uskottava armoon, joka on olemassa ennen minun uskomistani, joka on avoinna koko maailmalle. Silloin varmasti saisin suuren, ylevän ja autuaallisen rauhan näissä kiusauksissani. Ja kun synnistään ja parannuksestaan huolestunut sielu saa tämän lohdutuksen, niin on sielun sekä kääntymys että parannus ja usko oikeata laatua.
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Elämän Leipää/C.O.Rosenius/Elokuu

ViestiKirjoittaja noomi » 26.08.2016 07:55

Kuva
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Edellinen

Paluu Olavi Peltolan kirjoituksia

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa

cron