Elämän Leipää/C.O.Rosenius/ Lokakuu

Rohkeutta on tunkeutua synneistämme huolimatta Golgatan ristin juurelle ja kuunnella huutoa: Se on täytetty!. (Ote Peltolan kirjoituksesta)

Elämän Leipää/C.O.Rosenius/ Lokakuu

ViestiKirjoittaja noomi » 01.10.2015 09:27

    Kuva

Elämän Leipää

Tervetuloa Roseniuksen Elämän leivän ääreen.
Se on ruokkinut suomenkielisenä Jumalan kansaa jo 1880-luvulta lähtien.

Lähde:Olavi Peltolan kotisivut.


Kuva

LOKAKUUN 1 PÄIVÄNÄ.

Anna meille meidän velkamme anteeksi Matt. 6:12.

Rukous: »Anna meille meidän velkamme anteeksi» on uuden ihmisen sydämen työtä, joka saattaa hänen kaikki muutkin voimansa liikkeelle. Kun sydän ruumiissa pysähtyy eikä enää pakota verta suoniin, silloin on elämä maan päällä päättynyt. Samoin on asianlaita kun tämä rukous lakkaa kuulumasta, niin ettei enää pyydetä anteeksiantamusta, ei enää ole tarvetta tulla armoistuimen luo, silloin on uskonelämä sammunut, silloin Jumalan Henki pakenee.

Mehän tiedämme, että koko hengellinen elämä riippuu kahdesta pääasiallisesta armotyöstä, joita lyhyesti nimitämme parannukseksi ja uskoksi. Ensinnäkin elävästä synnin tunnosta, joka pakottaa ihmisen sekä pyytämään anteeksi että rukoilemaan voimaa. Toiseksi sen armon tunnosta, joka johtaa ihmisen armoistuimen luo anomaan ja vastaanottamaan tätä anteeksiantamusta. Tätä hengellisen elämämme tärkeintä kohtaa teroittaakseen Herra opetti meille tämän rukouksen.

Tiedämme, että vaikka ihmisellä olisi kaikki muu, mikä kuuluu elämään ja jumalisuuteen, mutta häneltä puuttuisi tämä oleskelu armoistuimen luona, olisi kaikki väärää ja kuollutta, niin kuin Herra Kristus vakuuttaa sanoessaan Efeson seurakunnan enkelille: »Minulla on sinua vastaan, että olet hylännyt ensimmäisen rakkautesi.» Ensimmäinen rakkaus on kihlausajan rakkautta, vasta-armoitetun rakkautta anteeksi saamisestaan, josta Herra sanoi: »Jolle paljon on anteeksi annettu, se myös paljon rakastaa.»

Tämä on ensimmäinen asia, jonka tämä rukous tahtoo opettaa meille. Sillä kun Herra opetti lapsiansa tässä päivittäisessä rukouksessa rukoilemaan: Anna meille meidän velkamme anteeksi, huomaan siitä ensinnäkin, että hänen lastensa täytyy yhä jatkuvasti tuntea anteeksiantamuksen tarvetta ja niin muodoin tuntea ne synnit, jotka painavat heitä. Hän ei nimittäin ole tarkoittanut rukoustansa tyhjäksi sellaisen pyytämiseksi, josta ei enää huolehdita, siis ulkokullaisuudeksi, vaan todellisen huolen tunnustukseksi. Jumala varjelkoon meitä sellaisesta ulkokultailemisesta, niin että edelleenkin rukoilisimme tätä rukousta tuntematta itsessämme mitään huolettavia syntejä!

Niin huomaamme siis tämän rukouksen todistavan, että tosikristityillä on pysyväinen synnintunto ja pysyväinen tarve saada vakuutus syntiensä anteeksisaamisesta. Tämä oli ensimmäinen asia, joka meidän tästä tulisi oppia ja jota pitäisi vakavasti ajatella.

Mutta toinen asia, jonka tästä opimme on, etteivät itsessämme huomaamiemme kuolettavat synnit vielä todista mitään meidän kristillisyyttämme vastaan. On muutamia kristittyjä, jotka kaikesta evankeliumin valosta ja ahkerasta sanan viljelemisestä huolimatta, harvoin ovat oikein hengessään vapaita vain sen vuoksi, että he eivät ole saaneet sitä voimaa ja vapautusta synneistänsä, jonka he luulevat oikean uskon vaikuttavan. He tietävät hyvin, sillä he näkevät sen koko Raamatussa, että uskovaisillakin on syntiä, että liha sotii henkeä vastaan jne. Mutta siitä huolimatta, kun todellisia syntejä hänessä itsessään ilmenee, hämmentyvät he ja kadottavat uskalluksensa, ajatellen, että heillä ei olisi sellaisia syntejä, jos he olisivat tosi kristittyjä. Ja näin käy ilmi, että he sisimmässään kuvittelevat tosikristittyjen olevan synnittömiä.

Näitten tulisi kuitenkin, joka kerta tätä rukousta rukoillessaan, herätä eksytyksestään ja muistaa, että kristityilläkin vielä on todellisia syntejä. Sillä ei meidän tarvitse pyytää anteeksi syntejä, joita ei meillä ensinkään ole. Ei, kun Herra Kristus tässä opettaa parhaimmille opetuslapsilleen rukouksen, jota heidän sekä kaikkien tosikristittyjen tuli joka päivä rukoilla, ja tässä rukouksessa opettaa heitä sanomaan: »Anna meille meidän velkamme anteeksi, niin kuin mekin annamme anteeksi meidän velallisillemme», huomaan minä, että hänen todellisilla lapsillaan vielä on syntejä kannettavinaan. Minä ymmärrän, ettei hän ole kuvitellut itsellänsä olevan synnittömiä lapsia, vaan päinvastoin, että synnistä aina vain olisi heille vastusta.

Mutta kolmas seikka, jonka huomaan siitä, että Herra opetti meitä näin rukoilemaan, on se, että hän aikoi ja todella tahtoo antaa meille synnit anteeksi, että hän valmistautui antamaan jatkuvasti lapsillensa anteeksi. Ajattele, kun uskollinen Vapahtajamme itse sanoi: »Rukoilkaa siis te näin: Isä meidän, anna meille meidän velkamme anteeksi», niin tahtoo hän myös todella heitä armahtaa. Tässä on meillä jälleen sitä lohdutusta, joka piilee siinä, että Herra on opettanut meitä rukoilemaan jotakin määrättyä. Silloinhan aina tiedämme, että hän tahtoo antaa meille ainakin sen asian, jota rukoilemaan hän itse on meitä opettanut.

Tai voisimmeko kuvitella, että uskollinen Herra ja Vapahtaja, joka antoi verensä, syntien anteeksiantamiseksi, olisi antamatta meidän tehdessämme juuri hänen opetuksensa mukaan ja pyytäessä sitä, kun hän lisäksi vielä on pannut sanat meidän suuhumme, miten meidän tätä anteeksiantoa on pyydettävä? Voisiko hän tässä sielumme vakavimmassa asiassa näin pilkata meitä - hän, joka suuresta rakkaudesta tuli maailmaan ja uhrasi verensä meidän tähtemme? Kuka siis tekee tämän asian meille niin epävarmaksi, kuka pimittää meidän sydämemme ja tekee sen niin tietämättömäksi Jumalan armosta, että emme juuri milloinkaan ole oikein tyytyväisiä ja varmoja? Emmekö huomaa, että se on sielunvihollisen työtä, ja emmekö Kristuksen uskollisuuden tähden ala vakuuttautua tästä anteeksiantamuksesta!?
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Elämän Leipää/C.O.Rosenius/ Lokakuu

ViestiKirjoittaja noomi » 02.10.2015 08:19

Kuva

LOKAKUUN 2 PÄIVÄNÄ.

Niin kuin mekin annamme anteeksi meidän velallisillemme. Matt. 6:12.

Tätä viidennen rukouksen lisäystä pitävät monet hurskaat sielut kauheana, niin että he tästä usein masentuvat. Mutta se johtuu väärinkäsityksestä. Tämä lisäys on päinvastoin omiaan vahvistamaan uskoamme, jos me oikein ymmärrämme sen. Nimikristityille, jotka saattavat elää riidassa ja vihassa, on se todella kauheaa, onpa se heille lisäksi sideavain, joka sitoo heidät iankaikkiseen kadotukseen.

Tutkikaamme siis tätä lisäystä: »Niin kuin mekin annamme anteeksi meidän velallisillemme.» Moni on ihmetellyt, tarkoittiko Herra Kristus todella, että mikäli me annamme lähimmäisellemme anteeksi, antaa hänkin meille. Hänhän on Jumala eikä ihminen eikä hän tuomitse näön mukaan, kuinka me enää milloinkaan voisimme olla oikein varmoja anteeksisaamisesta, jollei Jumala anna anteeksi enemmän kuin me? Mutta meidän ei tarvitse olla epätietoisia tämän lisäyksen tarkoituksesta, kun näemme, miten Herra itse selitti sen heti sen jälkeen kun oli opettanut Isä meidän.

Ensimmäinen asia, josta hän silloin puhui, oli juuri tämän kohdan selittämistä, ja hän sanoi: »Sillä jos te annatte anteeksi ihmisille heidän rikkomuksensa, niin taivaallinen Isänne myös antaa teille anteeksi. Mutta jos te ette anna ihmisille anteeksi, niin ei Isännekään anna anteeksi teidän rikkomuksianne.» Ja Matt. 18:ssa kertoo Herra erikoisen vertauksen teroittaakseen tätä asiaa. Hän puhuu palvelijasta, joka oli velkaa kymmenentuhatta leiviskää ja sai kaiken anteeksi, mutta joka sitten vaati viimeisenkin rovon kanssa palvelijansa sadan denarin velasta. Tämän sydämettömyytensä tähden hän joutui uudelleen velalliseksi ollen pakotettu maksamaan velkansa viimeistä ropoa myöten.

Silloin Herra selittää: »Näin taivaallinen Isänikin tekee teille, jollette anna kukin veljellenne sydämestänne anteeksi.» Kaikesta tästä huomaamme hyvin Herran vakavan tarkoituksen antaessaan meille tämän lisäyksen. Mutta vertauksesta ymmärrämme myös, että tämä kohta ei ollenkaan koske maailmaa. Se tarkoittaa: Jos hyvä ihminen, joka ei kuitenkaan omakohtaisesti ole selvittänyt välejänsä Kuninkaan kanssa, toisin sanoen ei uskossa ja parannuksessa ole tullut elämänyhteyteen Jumalan kanssa, vaan elää luonnollisessa tilassaan - jos sellainen ihminen on kuinkakin tyytyväinen tietäessään, ettei hänellä ole yhtään vihamiestä maailmassa, vaan että hän sydämen halulla antaa kaikille pahoille ihmisille anteeksi heidän hänelle tekemänsä rikokset, heitetään hänet kuitenkin syvyyden ulkoisimpaan pimeyteen vain sen takia, ettei hän omakohtaisesti ollut selvittänyt välejään Kuninkaan kanssa. Tämä tässä ensinnäkin huomattakoon.

Mutta toiselta puolen: Jos ihminen Jumalan suuresta armosta ja Isän kutsumuksesta tuleekin parannukseen ja sovintoon Jumalan kanssa, mutta sitten taas tullessaan maailmaan joutuu sellaisiin pyörteisiin, että tuo ainoa, joka kääntymyksessä oli hänen päämääränsä, nim. Jumalan armo ja ystävyys, häipyy, niin että saattaa esim. ihmisten suuren pahuuden ja vääryyden takia ruveta vihaamaan, heitä eikä voi sydämestään antaa heille anteeksi, silloin se sielu on uudelleen menettänyt armoituksensa Jumalan luona ja on kärsinyt suunnattoman tappion ihmisten pahuuden tähden - tai oikeammin oman henkensä lankeemuksen tähden.

»Mutta onko mahdollista», sanot sinä, »että Jumala niin tuomitsee heikon ihmisen sen mukaan, miten hän antaa anteeksi kaikille pahoille ihmisille?» Se ei ole vain mahdollista, vaan se on sitä, mitä Kristus selvillä sanoilla viittaamassamme vertauksessa on sanonut. Ja siksi hän on tästä tärkeästä suhteesta muistuttanut jokapäiväisessä rukouksessamme. Katso, asia on niin, että nekin, jotka ovat ärsyttäneet sinut vihaan, rangaistaan. Kyllä Kristuksen veri on pyyhkinyt pois niinkin suuret synnit kuin sinun vihasi. Mutta se, että voit pysyä vihassasi, osoittaa, että olet langennut, ettet enää ole uuden syntymisen armossa. Sillä kaikki, mikä on Jumalasta syntynyt, voittaa maailman, voittaa sen suurimmankin pahan, kuten näemme pyhien marttyyrien iloisin ja lempein mielin antaneen polttaa itsensä jne. Ja se voitto, joka maailman voittaa, on meidän uskomme.

Asianlaita on se, että oikea Jumalan armo, joka osoitti sinulle omat syntisi niin suureksi pahaksi, että niiden rinnalla kaikkien muiden ihmisten pahuus oli mielestäsi vähäistä. Jumalan ystävyys oli sinulle niin kallis aarre, että kaikki muu sai sen hyvän tähden mennä. Tämä mieli on nyt kaikonnut, koskapa annat pahan osoittaa itsesi, koskapa pysyt vihassa. Sillä tämä kaikki riippuu aina siitä, miten suurena pitää oman syntinsä ja Jumalan armon. Jos oma syntisi tulee sinulle suureksi, silloin toisten ihmisten pahuus näyttää sinusta pieneltä. Jos Jumalan armo tulee sinulle kalliiksi, silloin jätät helposti kaiken muun.

Siitä johtuu, että heikoimmat ja viheliäisimmät kristityt, joita heidän omat syntinsä ja vaivaisuutensa painavat, hyvinkin helposti voivat kestää anteeksiantamisen kokeen. Niin, mitä heikommat ja kurjemmat he ovat omasta mielestään, sitä helpompi heidän on antaa toisille anteeksi. Katso, siinä piilee tämän lisäyksen salaisuus. Oi, se on niin hieno, niin kaunis, että se hyvin ilmaisee mestarinsa!

Rakastakaa vihollisiamme, tehkää hyvää niille, jotka teitä vihaavat, siunatkaa niitä, jotka teitä kiroavat, rukoilkaa niiden edestä, jotka teitä parjaavat!
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Elämän Leipää/C.O.Rosenius/ Lokakuu

ViestiKirjoittaja noomi » 05.10.2015 10:53

Kuva

LOKAKUUN 4 PÄIVÄNÄ.

Jos te lihan mukaan elätte, on teidän kuoleminen. Room. 8:13.

Lyhyesti ja suoraan apostoli tässä julistaa tuomion kaikille lihan mukaan eläville. Hän tahtoo erikoisesti herättää niitä, jotka evankelisen vapauden varjossa noudattavat himoja. Sillä apostoli puhuu tässä eräille kristityille. Hän tahtoo mikäli mahdollista herättää heidät eksyttävästä harhaluulosta, etteivät he jäisi iankaikkiseen kuolemaan sen elämän ja armon sijasta, josta he kerskaavat.

Hän vakuuttaa, ettei ollenkaan sovi, että te, jotka nyt olette pelastetut synnistä ja kuolemasta ja tulleet osallisiksi Kristuksen armosta, jatkatte entistä lihallista elämäänne. Sillä jos niin teette, älkää luulkokaan saavuttavanne elämää ja tulevanne autuaiksi, vaan teidän täytyy jäädä iankaikkiseen kuolemaan. Kristuksen ansio ei suinkaan hyödytä niitä, jotka tahtovat pysyä synneissään. Ei, vaan Kristuksen kuolema koituu vain niiden hyödyksi, jotka mielellään tahtovat vapautua synneistään, mutta eivät itse voi niistä vapautua.

Mutta tässä on selvästi käsitettävä, mitä lihan mukaan eläminen merkitsee. Sydän tavallisesti selittää sen oman tilansa mukaan. Ulkokullatut arvelevat sen merkitsevän vain törkeätä julkisynneissä elämistä, vakavat ja arat sielut taas pelkäävät, että jokainen heikkoudensynti on osoitus lihan mukaan elämisestä. Näitä sanoja selitettäessä on usein oltu sangen horjuvia ja varomattomia, joka on hyvin vaarallista, kun on kysymys elämästä ja kuolemasta, kuten tässäkin.

Mitä tarkoitetaan sitten lihan mukaan elämisellä? Ensinnäkin huomaamme, ettei lihalla tarkoiteta mitään erityistä syntiä tai himoa, vaan koko meidän turmeltunutta luontoamme, sellaisena kuin sen syntymässämme olemme isältä ja äidiltä perineet. Kristus sanookin: »Mikä lihasta on syntynyt, se on liha.» Mutta nyt muutamat sanovat: »Lihan mukaan eläminen merkitsee, että liha saa vapaasti tehdä, mitä se haluaa.» Se on vain niin epäselvä ilmaisu, että se helposti voidaan käsittää väärin. Tuskin löytyy jumalatonta, joka ei jossakin suhteessa taistele lihaansa vastaan ja voisi silloin ajatella: minä en anna lihalleni kaikkea vapautta ja niin muodoin en myöskään elä lihan mukaan.

Toisaalta ei ole yhtään uskovaista kristittyä, jonka ei katuen täytyisi tunnustaa sanoin ja teoin rikkovansa. Mutta sekin aina edellyttää, että liha on saanut joitakin vapauksia. Siksi tarvitaan selvempi käsitys asiasta.

Ne, jotka ovat vakavasti tutkien ja laajemmin tätä lausetta selittäneet, ovat usein sanoneet: apostoli tarkoittaa, että jos kristityt tulevat välinpitämättömiksi ja tekevät lihalle myönnytyksiä, saattavat he siten hengellisesti kuolla, kun synti vaikuttaa joko uneliaisuutta tai paatumusta, epäuskoa tai epätoivoa. Tämä on kyllä kristillistä tulkintaa mutta epäilemättä muudan toinen selitys on oikeampi. Apostolin sanat ovat nimittäin paljon tarkemmat kuin äsken mainittu selitys. Välinpitämättömyys ja lihalle myöntyminen on tosin pelottavan vaarallista, mutta se ei ole vielä samaa kuin lihan mukaan eläminen.

Ja sanat »teidän on kuoleminen», tarkoittavat apostolin puhetavan mukaan enemmän kuin hengellistä kuolemaa. Huomaamme nimittäin toisista kohdista, joissa apostoli varoittaa kristittyjä uhkaavaa kieltä käyttäen, että hän julistaa heille varsinaisen kuolemantuomion, puhuen iankaikkisesta kuolemasta, joka on synnin palkka. Juuri tämä apostolin puhetapa on tärkein selitysperuste. Niin siis »lihan mukaan eläminen», kuten elää sana osoittaa, ei merkitse vain tilapäistä lankeemusta, vaan jatkuvaa elämistä lihan ja langenneen luonnon mukaan.

Lihan mukaan eläminen merkitsee siis samaa, kuin »lihan mukaan vaeltaminen», niin että noudatetaan langennutta luontoa mielessä ja elämässä. Nyt tiedämme, että lankeemus toisinaan tapahtuu oikealle, omaan vanhurskauteen, laintekoihin, kuten galatalaisten lankeemus, josta apostoli sanoo: »Olette joutuneet pois Kristuksesta, te, jotka tahdotte lain kautta tulla vanhurskaiksi. olette langenneet pois armosta.» Juuri tästä tapauksesta hän sanoo: »Te aloititte Hengessä, lihassako nyt päätätte?»

Toisella kertaa lankeemus taas tapahtuu vasemmalle, synnin saastaan, josta Pietari sanoo, että ne, jotka kerran »Herramme Jeesuksen Kristuksen tuntemisen kautta ovat päässeetkin maailman saastutuksia pakoon», tulevat taas niihin kiedotuiksi ja voitetuiksi. He ovat etsineet väärää puolustusta synnilleen alkaen tahallisesti elää siinä, niin kuin Juudas. Ja heillä on aina sama tunnusmerkki kuin hänellä, nim. että he eivät enää tunnusta Herrallensa syntiänsä etsien pelastusta, vaan suosivat ja puolustavat rikkomuksiansa.

Tai he elävät salaisessa epäilyksessä »työnnettyään luotaan hyvän omantunnon ja jouduttuaan haaksirikkoon», niin etteivät enää eläkään armoistuimen luona. Tämä kaikki on »lihan mukaan elämistä.» Se on aivan toista kuin tilapäinen joutuminen sen »synnin lain vangitsemaksi, joka jäsenissäni on», jonka alaisena henki sotii syntiä vastaan ja vielä kiittää »Jumalaa Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme kautta».
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Elämän Leipää/C.O.Rosenius/ Lokakuu

ViestiKirjoittaja noomi » 05.10.2015 10:54

Kuva

LOKAKUUN 5 PÄIVÄNÄ.

Jos Hengellä kuoletatte ruumiin teot, niin saatte elää. Room. 8:13.

Tässä apostoli näyttää meille oikean voittovoiman, jolla voitamme lihamme, lohdutukseksi ja ojennukseksi niille, jotka tuntevat oman heikkoutensa ja voimattomuutensa sodassa. Lihan voimakkaiden himojen voittamiseksi ja kuolettamiseksi tarvitaankin enemmän kuin ihmisvoimat. Siitä Luther sanookin puhuessaan lihan kuolettamisesta Hengellä, että meidän kiusauksen hetkenä »tulee muistaa Jumalan sanaa ja uskomalla syntien anteeksisaamiseen vahvistautua sitä voittamaan.»

Oi, että kaikki muistaisimme, kun meidän asiamme ovat ylen huonosti, kun meillä ei ole voimaa sodassa ja kun lihamme tuntuu voittamattomalta, niin että me usein lankeamme ja eksymme. Kun meistä on kuin Jumala olisi aivan kuollut, ja kadonnut maailmasta, jospa silloin muistaisimme, että on aika lopettaa oma sotiminen ja kääntyä vain kuulemaan sanomaa Jumalan suuresta armosta Kristuksessa. On aika kääntyä evankeliumiin ja kaikkien armovälikappaleiden puoleen saavuttaaksemme jälleen häiriintyneen uskonrauhamme. On aika lakata ajattelemasta omaa voimaamme tai heikkouttamme ja tarttua vain yhteen ainoaan kysymykseen: Jumala, saanko sinun armosi?

Tähän kysymykseen pitää meidän saada varma vastaus, ennen kuin saamme mitään voimaa. Mutta silloin ei ole haettava vastausta omista tunteista, vaan yksin Jumalan omasta sanasta. Jos nyt saat sen lohdutuksen, että Jumala on ystäväsi ja Isäsi, jätä silloin hänelle huoli kiusaustesi voittamisestakin. Siinä on voittovoiman salaisuus.

Niin kauan kuin luulet itse voivasi jotakin tehdä, lankeat alinomaa. Sillä niin suuri on Herran kiivaus armonsa kunnian puolesta, että hän mieluummin antaa meidän ihanimmankin vaelluksemme mennä pilalle, kuin että hänen kunniansa joutuisi luodun osaksi.

Pääopetus kaikista meidän ponnistuksistamme lihan kuolettamiseksi on, että Herra yksin pystyy siihen. Herra sen tekee, vaikkakin siten, että hän herättää meidät huolehtimaan siitä, vaikuttaa meissä hengen köyhyyttä sekä uskoa, alttiutta ja rukousmieltä ja sen takia johtaa niin, että me kaikkea häneltä pyytäisimme.

Kun hän on saanut meidät siihen, että me uskossa anomme häneltä kaikkea armoa ja voimaa, silloin hän toimittaa työnsä lihamme kuolettamiseksi, miten hän sitten johtaakin asioitamme. Jos hän kuulee meidän rukouksemme ja antaa meille armoa ja voimaa jättämään kaiken jumalattomuuden ja silloin lihamme kuoletetaan. Mutta jos hän ei annakaan meille voimaansa ja jättää meidät Saatanan seulottaviksi, silloinkin kuoletetaan lihamme - vanhan ihmisemme sydän, kuoletetaan, tuo syvälle juurtunut luulo omasta voimastamme.

Lihan teot, jotka täytyy kuolettaa, ovat kaikenlaiset sen sisäisen turmeluksemme ilmaisut, joka tunkeutuu ajatuksiimme, mielentiloihimme, sanoihimme ja tekoihimme, niin ettei meiltä koskaan puutu lihan kuolettamisen tilaisuuksia. Gal. 5:nnessä luetellaan suuri joukko »lihan tekoja». Mutta jollet olekaan kiusauksessa langeta törkeihin synteihin, on sinulla kuitenkin syvä ja ääretön itsepäisyys, oma järki, oma tahto, oma kunnia alinomaa vastustettavina.

Tämä salaisempi sisäinen turmelus unohdetaan helpommin kuin ulkonainen, karkeampi, mutta se on kuitenkin kaiken pahuuden lähde. Siksi se vaatiikin erikoista, vakavaa huomiota.

Muista sen takia usein, että mitä sinä itse ajattelet, tahdot ja arvelet, on sellaista, jota sinun ensimmäiseksi on epäiltävä, jota täytyy koetella Jumalan sanan valossa ja Hengen voimalla kuoletettava. Sitten tulee esim. kiusaus vihata ihmisiä ja olla heille kärsimätön. Muista silloin, miten paljon Jumala antaa sinulle anteeksi ja että sinun sen takia on annettava anteeksi lähimmäisellesi.

Ehkä vielä joudut kiusaukseen ylpeilemään opistasi, taidostasi ja kyvyistäsi. Muista silloin, että Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon. Ehkä joudut hekumaan ja saastaisten himojen kiusaukseen. Muista silloin olevasi pyhä Jumalan temppeli, jota ei saa häväistä - mutta ennen kaikkea, muista olevasi Jumalan iäisessä armossa ja yhteydessä ja sen takia sinun on vaellettava hänen arvonsa mukaisesti.

Joudut ehkä kaupoissasi ja työssäsi ahneuden ja voitonhimon kiusaukseen. Muista silloin, että olet taivaan perillinen, jonka tulee etsiä niitä, mitkä ylhäällä ovat. Tällä tavoin kysytään tosin yhtämittaista lihan kuolettamista, joka usein muuttuu katkeraksi kärsimykseksi ja vaatii sen takia suunnatonta kärsivällisyyttä. Mutta autuaat ovat ne ihmiset, jotka kestävät loppuun asti! He ovat Jumalan lapsia ja taivaan perillisiä. Se on usein katkeraa, mutta Jumalalle, enkeleille ja pyhille on suloista nähdä, kuinka esim. nuori ihminen, joka paljon rakasti maailmaa ja sen huveja, nyt Herran tähden jättää kaikki. Tai kun lapsi, joka luonnostaan oli hyvin itsepäinen, nyt taistelee itseään vastaan ja kukistaa oman tahtonsa Jumalan ja vanhempiensa tahdon alaiseksi. Tai kun ihminen, oltuaan ylpeyteen ja turhuuteen taipuvainen, nyt Hengen kurituksesta on muuttunut vaatimattomasti ja yksinkertaiseksi.

Mikä kaunis näky, kun ylpeä ja vihamielinen alkaa kurittaa itseään ja olla lempeä, nöyrä, sävyisä, jne. Kun ihminen näin armon kehottamana nousee luontoansa vastaan ja taistelee itseään vastaan. Sellaista sanotaan lihan ja tekojen kuolettamiseksi Hengen voimalla. – Ja ne saavat elää, sanoo apostoli, ne perivät taivaan. Lyhyen lihan kuolettamisen jälkeen on heillä iankaikkinen elämä Jumalan, enkelien ja pyhien luona iankaikkisessa autuudessa.
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Elämän Leipää/C.O.Rosenius/ Lokakuu

ViestiKirjoittaja noomi » 06.10.2015 08:00

Kuva

LOKAKUUN 6 PÄIVÄNÄ.

Kuka voi syyttää Jumalan valittuja? Jumala on se, joka vanhurskauttaa. Room. 8:33.

Jumalan valittuja ovat ne, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa ,joihin Jumala mielistyi ja jotka hän on valinnut meidät ennen maailman perustamista. Ne ovat niitä, hän myös on ajoissa ottanut maailmasta lapsikseen ja perillisikseen, josta Herra sanoi: »Minä olen valinnut teidät maailmasta.»Tämä on »valittu» sanan tosi ja terveellinen merkitys, joka myös on Jumalan sanan mukainen sekä lohduttaa ja herättää jumalanpelkoa.

Jos taas minä kääntäisin ajatukseni Jumalan salattuun edeltä näkemiseen ja ajattelisin hänen nähneen, että minä pysyn uskossa loppuun asti, tai myös, etten minä pysyisi niin olisi se kristityille sopimatonta kevytmielisyyttä pyhien ja vakavien kysymysten käsittelemisessä. Se olisi lohdutuksensa tai rauhattomuutensa perustamista löyhiin ajatuksiin ja kuvitteluihin.

Ainoa varma asia on, että niin kauan kuin emme tietoisesti tee syntiä tai luovu, vaan pelkäämme kadottavamme Kristuksen, ei mikään voi erottaa meitä hänen rakkaudestaan, ja niin me joka hetki olemme Jumalan valittuja. Niin kuin Pietari sanoo: »Te olette valittu suku», niin apostolikin tässä kuvaa uskollisia Jumalan valittuina, mutta esittää kuitenkin toisen ja erikoisen lohdutuksen aiheen, ettei kukaan voi syyttää heitä, nimittäin tämän: »Jumala on se, joka vanhurskauttaa.» Siitä me huomaamme, ettei hän tässä kysymyksessä perusta lohdutustamme Jumalan edeltä näkemiseen, joka aina on meiltä salattu. Mutta »syyttämistä» vastaa »vanhurskauttaa» kokonaan vastakkaisena. Kun Jumala vanhurskauttaa, ei mikään syytös ole voimassa. Tämä on apostolin meille antama lohdutus.

Jumala on se, joka vanhurskauttaa. Jumala on ainoa tuomari. Jumalaa me olemme synneillämme loukanneet, kuten Daavid sanoo: »Sinua ainoata vastaan olen minä syntiä tehnyt.» Kun nyt Jumala vanhurskauttaa, kuka voi syyttää? Mitä silloin merkitsevät sydämen tai omantunnon syytökset? Monet eivät huomaa sitä erinomaisen suurta lohdutusta, joka piilee siinä, että vaikka Jumala on ainoa pelättävämme, hän itse kuitenkin vanhurskauttaa meidät. Jumala itse puolustaa meitä. Jumala itse ottaa meidän asiamme sydämelleen. Jumala itse käyttää niin monia sanoja vakuuttaakseen meille armonsa kestävyydestä.

Ajattele, että Herralla Jumalalla iankaikkisuudesta asti on ollut tämä aikomus ja että hän maailman alusta on julistanut, että hän itse tahtoo auttaa meitä synneistämme ja ajan täytyttyä lähettänyt ainoan Poikansa täyttämään kaikki, mitä laki ei voinut saada aikaan, jonka tähden hän myös vanhurskauttaa kaikki, jotka uskovat häneen.

Miten siis synnit voisivat Jumalan edessä tulla kadotukseksemme? Silloinhan Jumala itse olisi ollut hyväksymättä oman, iankaikkisen päätöksensä ja oman kalleimman työnsä. Älkäämme koskaan unohtako, että vanhurskauttamisemme on Jumalan oma, vapaa työ, niin kuin apostoli sanoo: »Hän on ottanut meidät lapsiksensa oman tahtonsa mielisuosion mukaan.» Niin sanoo myös Herra Jumala itse: Minä, minä pyyhin ylitsekäymiseni pois itseni tähden.

Ei kukaan muu kuin Jumala yksin voi vanhurskauttaa syntistä ja vapauttaa häntä velastansa. Jumala yksin vanhurskauttaa. Kuinka mikään syytös voisi olla voimassa niitä vastaan, jotka Jumala vanhurskauttaa? Apostoli puhuu tässä yhtä lohduttavalla tavalla ja uhmaavalla äänensävyllä kuin Kristus vertauksessaan viinitarhan työmiehistä, jossa isäntä sanoo: Enkö saa tehdä omallani mitä tahdon? Vai onko silmäsi paha, sen takia että minä olen hyvä. Niin tahtoo myös apostoli sanoa: Jumalan oma vapaa asia on vanhurskauttaa kenet hän tahtoo.

Nyt Hän tahtoo vanhurskauttaa kaikki ne, jotka kunnioittavat Poikaa. Ne hän pukee jumalallisella vanhurskaudella ja julistaa ettei mitään syntejä heille enää kadotukseksi lueta. Hän sanoo, että kaikki ne synnit, jotka vielä vaivaavat heitä, ovat heille iäksi anteeksiannetut. Eikö hän saisi omallensa tehdä mitä tahtoo? Hänhän yksin on ihmisten Herra ja tuomari.

Jollemme me oikein käsitä ja arvioi Jumalan Pojan ansiota tai Jumalan vanhurskauttavaa armoa, niin hän itse kyllä tietää sen arvon. Hän pitää kuitenkin omaa työtänsä suurena ja kalliina. Jos nyt minun sydämeni ja omatuntoni, jotka eivät ymmärrä ja ota vaarin, mitä Jumala Pojassaan on meidän puolestamme tehnyt, vain tuntevat ja arvostelevat syntejäni, on se kuitenkin sellaista, jolla ei Jumalan edessä ole merkitystä.

Ja kun se ei merkitse mitään Jumalan edessä, vaan ainoastaan tunteissani, uskottomassa sydämessäni ja mielessäni, ei sellainen syytös liioin merkitse mitään. Se voi vain hetken tehdä minut levottomaksi, mutta se ei voi tuomita minua. Sitä apostoli tässä tarkoittaa, kun hän sanoo: Kuka voi syyttää Jumalan valittuja? Jumala on se, joka vanhurskauttaa.

Kun Jumalan näin ollen täytyy pitää vanhurskauttamisemme täydellisenä, tulee meidän autuaan lohdullisina ja turvallisina ylistää hänen suurta armotyötänsä sanoen: Kaikki on hyvin, kaikki on täytetty! Vaikka syntini olisivat tuhat kertaa lukuisammat ja suuremmat, eivät ne kuitenkaan paina mitään suuren Jumalan vanhurskauttamisen rinnalla. Ylistetty olkoon hänen nimensä!
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Elämän Leipää/C.O.Rosenius/ Lokakuu

ViestiKirjoittaja noomi » 07.10.2015 19:59

Kuva

LOKAKUUN 7 PÄIVÄNÄ.

Kaikessa ottakaa uskon kilpi, jolla voitte sammuttaa kaikki pahan palavat nuolet. Ef. 6:16.

Muinaisten sotilaiden asevarustuksiin kuului vasemmassa kädessä kannettava kilpi, joka suojasi koko ruumista nuolia ja keihäitä vastaan, sillä kilpi saattoi suojata soturia taistelussa. Sellainen on myös uskon kilpi - usko, joka ottaa Kristuksen ja hänen sanansa suojakseen kaikkia saatanan hyökkäyksiä vastaan, niin, usko asettaa itse Jumalan Pojan eteensä ja käy suojaan hänen turviinsa. Tämä usko on sellainen kilpi, joka suojaa koko meidän olemustamme, kuinka monta pahaa vikaa ja syntiä meillä sitten lieneekin.

Kuka tahansa lienetkin, lukijani, joka tahdot olla kristitty, kätke tämä opetus sydämeesi. Ole ainakin siitä vakuutettu, että kuinka tosi Jumalan työ meissä onkin ja kuinka vakavasti pukeudummekin kaikkiin Jumalan sota-aseisiin, tulemme kuitenkin aina tuntemaan ja näkemään meissä paljon enemmän syntiä ja uskottomuutta kuin hurskautta ja jumalisuutta, mikäli emme ole peräti itserakkaita ja nukkuvia. Niin on kaikessa, mitä meissä on Aadamin jätettä, loppumaton turmelus, niin että meidän lopuksi on tultava autuaiksi aivan yhtä ansiottomina kuin maantierosvo, joka tulee rosvoretkiltänsä suoraan Jeesuksen luo.
Tosin me työskentelemme, saarnaamme, kehotamme, rankaisemme, varoitamme, rukoilemme, että kristittyjen koko olemus pyhittyisi ja että kaikki vilpittömät sielut polvistuisivat lakkaamatta armoistuimen eteen päästäksensä pahasta vapaiksi. Mutta tila ei koskaan täällä maan päällä muutu muuksi kuin että monet puutteet vielä ovat jäljellä, että liha on täynnä pahuutta ja syntiä, jotka ikävä kyllä ilmenevät tekoina, ja että kaikki Hengen työ, usko, rakkaus, rukous on vielä saastaista ja sekoittunut astian lialla. Siksi meidän lopultakin on pyydettävä ansaitsematonta armoa, niin kuin muutkin suuret syntiset, tai sitä, että Kristus ansiollansa peittäisi, suojaisi ja puolustaisi meitä, muuten me olemme kadotettuja, silloinkin kun olemme parhaiten eläneet.
Siis meidän on aina ennen kaikkea pidettävä korkeana, suurena ja järkähtämättömänä sitä, että me tulemme autuaiksi ainoastaan Kristuksen tähden ja että meidän on aina asetettava Kristuksen vanhurskaus puolustukseksemme Jumalan edessä. Sillä ei edes usko meissä olevana hyveenä voi varjella meitä vihasta, vaan uskon esine, Kristus kuuliaisuudellaan ja verisellä kuolemallaan meidän puolestamme on se kilpi, jota vastaan kaikki saatanan palavat nuolet pysähtyvät ja sammuvat.
Totuttautukoon siis jokainen kristitty kaikissa tapauksissa hyvin käyttämään uskon kilpeä siten, että kun Jumala varoittaa, käskee tai kieltää jotakin, sinä kuuliaisimmin kunnioitat kaikkea sitä ja pyydät häneltä armoa voidaksesi toimia sen mukaan. Mutta niin pian kuin sinä taas näet oman suuren puutteesi ja huonoutesi ja sen, ettet ole täyttänyt tai voi täyttää, mitä Jumala on käskenyt, anna sen asian olla eri asiana, tietäen olevasi suojassa vihalta yksin Kristuksen ruumiin tähden, Kristuksessa oleva armoliitto on sellaisenaan eri asia, joka pysyy iankaikkisesti, olipa meidän kuuliaisuutemme ja hurskautemme parempaa tai huonompaa, niin kauan kuin me vain pysymme armoistuimen luona.
Kristittyjen hurskaudessa ja vaelluksessa on lukemattomia eri asteita, mutta autuus on yksin siinä, että me olemme Kristuksessa uskon kautta, niin kuin Johannes sanoo: »Jolla Poika on, hänellä on elämä.» Sen takia, mitä sinulta puuttuneekin, sano ainoastaan: Jumala antakoon minulle anteeksi ja auttakoon minua, kurjaa syntistä. On surkeata, on kauheata, että minä vielä olen näin viheliäinen, mutta Jumala, iankaikkinen Kuningas, olkoon iäisesti kiitetty ja ylistetty, että minulla kuitenkin on toinen, joka hänen edessään on minun vanhurskauteni. Sinä ilkeä saatana, joka olet täyttänyt minun koko olemukseni niin paljolla pahalla, sillä sinä nyt tahdot minut kuoliaaksi säikähdyttää ja kokonaan tuomita minut kadotukseen.
Mutta sen estää toinen, jonka nimi on Jeesus Kristus. Hän on minun iäinen ja uskollinen Vapahtajani, sekä minun täydellinen ja riittävä vanhurskauteni. Jollei hän ole sitä, niin olen minä ja joka ainoa kristitty iankaikkisesti kadotettu. Olet oikeassa siinä, etten ole totuudella vyötetty niin kuin pitäisi, ikävä kyllä on sydämessäni vielä paljon petollisuutta. Mutta minä tunnen miehen, jonka kylki puhkaistiin keihäällä - hänen rinnassaan yksin on sydän, joka on täynnä totuutta. Se kylki on minun kilpeni sinun palavia nuoliasi vastaan.
On totta ja on surkeata, että minun tekoni ja minun vaellukseni vielä ovat niin kelvottomia ja vakiintumattomia. Mutta olen nähnyt miehen, jonka kädet ja jalat ovat lävistetyt - hänen käsissään ovat minun hyvät tekoni. hänen jaloissaan minun hyvä vaellukseni. Jolleivät Kristuksen teot ole minun, olen minä iankaikkisesti kadotettu. On totta ja se on minun jokapäiväinen vaivani, että minulla vielä on niin paljon pahoja ajatuksia. Mutta minä olen nähnyt pyhän orjantappuraisen pään, - siinä päässä ovat minun hyvät ajatukseni.
Minä toivoisin sydämestäni, että oma kristillisyyteni olisi täydellistä, sitä olen kaikkein eniten rukoillut. Mutta jos on autuudestani kysymys, silloin sanon: En välitä mistään muusta vanhurskaudesta kuin Herrani Kristuksen. Jollei minun kristillisyyteni kestä koetusta, kestää Herrani Kristus. Siksi hän onkin minulle rakas, kallis ja välttämätön. Katso, niin me voimme vain tällä kilvellä vastustaa ja sammuttaa kaikki pahan palavat nuolet.
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Elämän Leipää/C.O.Rosenius/ Lokakuu

ViestiKirjoittaja noomi » 08.10.2015 08:25

Kuva

LOKAKUUN 8 PÄIVÄNÄ.

Ottakaa vastaan pelastuksen kypärä. Ef. 6:17.

Rinnakkaiskohdasta 1 Tess. 5:8:sta näemme mitä pelastuksen kypärä on. »Olkoon kypäränämme pelastuksen toivo.» Kypäränämme on siis pelastuksen toivo, varma ja elävä iankaikkisen autuuden toivo. Kypärä eli sotalakki oli entisajan sotilaitten metallinen päähine, joka niin muodoin suojasi sangen tärkeätä ruumiinosaa. Yksi ainoa miekan isku päähän saattoi aiheuttaa kuoleman tai tehdä sotilaan kykenemättömäksi jatkamaan taistelua.
Yhtä tärkeä on myös hengellinen kypärämme. Ota pois autuuden toivo, niin kaikki hengellinen voima on poissa. Silloin Jumalan sanalla ei ole mitään merkitystä, ihminen näkee nyt vain sen mikä silmäin edessä on, eikä enää kelpaa työhön eikä jaksa kärsiä. Mutta samoin kuin metallisuojus sotilaan päässä vaikutti, että sotilas kaksinkertaisella rohkeudella syöksyi taisteluun pelkäämättä miekan iskuja. Samoin vaikuttaa luja ja elävä pelastuksen toivo, ettei niin paljon välitetä siitä, mikä saattaa kohdata meitä täällä ajassa. Me vain yksinkertaisesti etsimme Herran mielisuosiota, koska me tiedämme, että taistelun päätyttyä odottavat meitä niin ihanat asiat, että kaikki kärsimykset niiden rinnalla ovat tyhjänarvoiset.
Jotta pelastuksen toivo voisi meille tulla sellaiseksi kypäräksi ja voimaksi taistelussa, vaaditaan siihen muutakin kuin sanoja ja kauniita ajatuksia. Siihen tarvitaan syvää tutkistelua ja todellista uskoa. Niin kauan kuin aurinko vielä paistaa, ja kaikki käy hyvin ja onnistuu, silloin on helppo puhua ja laulaa taivaankin autuudesta, mutta samalla kaikkein vähimmin tarvitaan sitä lohdutusta.
Mutta valmistaudu siihen, että tulevat toiset ajat, nim. pahat, pimeät päivät, jolloin koko maailma tulee sinulle ahtaaksi, jolloin sydämesi on särkymäisillään sanomattomista tuskista, niin että tahtoisit »kaivaa kuoleman esiin sen salatuista kammioista», kun koko elämäsi onni on tuhottu etkä soisi eläväsikään.
Tutki siis tarkoin tätä kohtaa. Tutki vakavasti, onko meillä mitään todellista ja varmaa toivon perustusta. Rukoile Jumalalta hänen Pyhää Henkeänsä, että saisit sen syvästi sisimpääsi kirjoitetuksi, niin että se tulee koko elämäsi johtavaksi pääajatukseksi. Varma ja luja autuuden toivo antaa sieluusi oikean elämän viisauden kaikissa elämäntilanteissa, horjumattoman lohdutuksen kaikissa murheissa, jumalallisen rauhan ja voiman kaikissa taisteluissa ja koetuksissa.
Mutta tätä ei kuka tahansa käsitä. Se ei voi maistua muulta kuin haalealta vedeltä niitten suussa, jotka tahtovat saada kaiken hyvänsä täällä, ja jotka ovat tämän maailman lapsia. »Taivas! - mitä? - taivas? Ei, puhukaa meille jotakin terveydestä ja maallisesta ilosta!», näin he sanovat. »Puhukaa meille jotakin ruuasta, vaatteista, kunniasta, huveista. Taivas - taivas, se kai tulee aikanaan. Sitä me emme nyt tarvitse.»
Mutta niittenkin joukossa, jotka ovat alkaneet etsiä sitä, mikä ylhäällä on, ja jotka ovat Jumalan liitossa, on monta, jotka eivät vielä ollenkaan tunne autuuden toivon arvoa ja voimaa. Tällaisia ovat ne, jotka eivät vielä ole itsestään kuolleita, maalliseen elämään nähden pettyneitä, haavoittuneita, masentuneita ja väsyneitä, vaan joilla vielä on kaikkinaisia kauniita suunnitelmia ja toiveita tähän elämään nähden.
Mutta valmistaudu siihen, että mikäli tahdot tulla valmistetuksi taivasta varten, tulee toisia aikoja, jolloin sinä et koko Raamatusta löydä suloisempia sanoja kuin ne, jotka käsittelevät autuasta lähtöä.
Niin totta kuin olet Kristuksen oma, on sinun vanha ihmisesi oltava ristiinnaulittu himoinensa ja haluinensa. Ja ristiinnaulittu elämä on tuskallista, kituvaa elämää, yhtämittaista kuolemaa. Mitä iloa voidaan valmistaa sille, joka riippuu ristillä? Niin, ehkä hän Jumalan armosta voi nauttia hetkellistä lievitystä ja lepoa kuten silloin, kun enkeli lähetettiin Getsemaneen vahvistamaan Jeesusta.
Mutta tämän lievityksen lopettavat pian jotkut uudet iskut, särky, kärsimys, kyyneleet ja huudot. Mitä kauemmin me kristittyinä elämme, sitä todemmiksi toteamme apostolin sanat: »Jos olemme panneet toivomme Kristukseen ainoastaan tämän elämän ajaksi, niin olemme kaikkia muita ihmisiä surkuteltavammat.» Kuta kauemmin elämme sitä paremmin käsitämme vanhan Raamatun sanat koko tästä elämästä: »Kun se paras on ollut, on se tuska ja vaiva ollut.»
Ihmiselämä on surkea asia äidin kohdusta alkaen hautaan asti. Täällä on aina surua, pelkoa, odotusta ja viimein kuolema. Se saavuttaa sen, jolla on paljon kunniaa yhtä hyvin kuin sen, joka on halvin maan päällä. Täällä on aina vihaa, kiivautta, vaivaa, rauhattomuutta ja kuolonvaaraa.
Autuuden toivoasi vahvistaa siis suuresti se, kun hyvin mietit, että ihmisen syvä, sanomaton autuuden kaipuu ei koskaan voi täällä maan päällä tulla tyydytetyksi, että koko tämä elämä on vain suurta petosta. Kun Israelin rikkain ja onnellisin kuningas pitkän ja ihanan elämänsä aikana lakkaamatta oli etsinyt onnea kaikesta, mitä maan päällä saattoi olla, tuli hän lopulta siihen masentavaan kokemukseen, että kaikki oli petosta, kaikki turhuutta.
Maailma ei voi tehdä kuolematonta sielua onnelliseksi. Se, joka saa eniten sen onnea ja iloa, saa aina myös sydämen, joka ei voi nauttia siitä. Ja päälle päätteeksi tulee vielä surullinen ajatus, että kaikki on pian lopussa.
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Elämän Leipää/C.O.Rosenius/ Lokakuu

ViestiKirjoittaja noomi » 09.10.2015 07:01

Kuva

LOKAKUUN 9 PÄIVÄNÄ.

Veljet, minä en vielä katso sitä voittaneeni. Fil. 3:13.

Tässä saatamme nähdä minkälainen sisäisen ihmisen terveys ja voima on! Kuule tässä, kuinka suuri apostoli Paavali sanoo, ettei hän vielä ole sitä voittanut.
Mitä apostoli tarkoittaa? Eikö hän vielä ollut päässyt uskoon, evankeliseen vapauteen, elämään ja autuuteen Kristuksessa? Tiedämme, että hän kirjoitti tämän kirjeen, kun hän jo oli täyttänyt koko maan opillansa.
Kun ajattelemme tätä ja kuulemme hänen kuitenkin tässä sanovan: »En katso sitä vielä voittaneeni», ihmettelemme vielä enemmän ja kysymme: miten oli apostolin sisäisen elämän laita? Tai ehkä hän puhuu toisten puolesta. Ehkä hän ilmaisee vasta-alkavan kristityn tilan - ihmisen, joka ei vielä ole varma armotilastaan eikä ole päässyt ahtaasta portista sisälle? Mutta niin ei ole asian laita. Hän on tässä luvussa juuri kertonut oman hengellisen kehityksensä, puhunut vain itsestänsä ja sanoo nyt tässä aivan selvästi: »Rakkaat veljet, en voi sanoa vielä sitä saavuttaneeni.»
Nämä sanat lausuu siis mies, joka ei ole mikään vasta-alkaja kristillisyydessä, vaan joka on evankelisen uskonelämän korkeimmalla huipulla. Nämä sanat lausuu sama apostoli, joka saattoi sanoa: »Minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa», sama uskonsankari, joka voitonriemuisena huudahtaa: »Kuka voi meidät erottaa Kristuksen rakkaudesta?» Sama pyhä, jossa Kristus on saanut muodon täydellisemmin kuin kenessäkään toisessa, ja joka Jumalan kunniaksi saattoi totuudenmukaisesti kehottaa: »Olkaa minun seuraajani, veljet, ja katselkaa niitä, jotka näin vaeltavat, niin kuin me olemme teille esikuvana.» Sama mies tunnustaa tässä vapaasti ja avoimesti, ettei hän vielä ollut sitä täysin käsittänyt eikä ollut täydellinen.
Tässä moni ihmetellee ja hämmästynee. Syystäpä niin teettekin, mutta katsokaa samalla, että käsitätte asian oikein. Kun Paavali tässä puhuu epätäydellisyydestä, ei hän puhu siitä, mitä hän Kristuksessa olevana on Jumalan edessä. Kun hän sitä käsittelee, käyttää hän aivan toista kieltä. Silloin kuuluu: »Kuka voi syyttää?» »Kuka voi tuomita kadotukseen?» Me olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet. »Yhdellä uhrilla on hän iankaikkisesti täydelliseksi tehnyt ne, jotka pyhitetään.»
Paavali oli »täydellinen.» Mutta kun hän puhuu epätäydellisyydestä, silloin hän puhuu sydämensä tilasta, sisäisestä suhteestaan Herraan, uskonelämästään ja siihen nähden hän tunnustaa, ettei hän vielä ole sitä käsittänyt, ei vielä saavuttanut päämääräänsä. Kristuksen sovituksen salaisuus ei ollut hänelle vielä kirkastunut siinä määrin kuin hän toivoi. Hänellä ei ollut vielä sitä uskon lujuutta ja siitä johtuvaa sydämen lohdutusta, jota hän kaipasi. »No niin», sanot sinä , »mitä ihmettelemistä tässä nöyrässä tunnustuksessa sitten onkaan? Sillä kukapa omaan uskonelämäänsä nähden pitäisi itseänsä täydellisenä tai päämäärään päässeenä?» Älä sano niin! Tottahan se pitänee itseään täydellisenä ja määrän päähän ennättäneenä, joka ei enää mitään tavoittele, joka on tyytyväinen itseensä ja saavuttamaansa hengelliseen asemaan!
Ä lkää tästä pahastuko, vaan koetelkaa itseänne Jumalan kasvojen edessä. Meillä on kaikilla turmeltunut ja pahanilkinen sydän. Meillä on kaikilla vihollinen, joka on vannonut tuhoavansa meidät ja aikoo myös niin menetellä. Kun hän ei enää voi pitää meitä julkisessa synnissä ja epäuskossa, kääntää hän juonensa toisaalle koettaen petolliseen sydämeemme vuodattaa väärää lohdutusta ja rauhaa, joka yhtä varmasti johtaa hänen tarkoitustensa toteutumiseen, nim. tätä lohdutusta: Sinä olet nyt kokenut ja evankelinen kristitty, sinä et nyt enää mitään tarvitse, nyt on kaikki hyvin.
Ja jollei hän näin selvin ajatuksin sitä meille ilmaisekaan, puhaltaa hän kuitenkin sielumme silmään nukuttavaa henkäystänsä, tehden sen uneliaaksi ja välinpitämättömäksi, josta kaikesta on seurauksena, että sielu on kylläinen ja tilaansa tyytyväinen, eikä enää huolehdi uudistuksesta ja kasvamisesta Herramme Jeesuksen Kristuksen armossa ja tuntemisessa.
Mutta se, joka todella käyttää evankeliumin opetusta, joka ei pidä sitä vain päässänsä ja huulillansa, vaan haluaa sen voimaa uskoksi, rauhaksi, iloksi, rakkaudeksi ja jumalisuudeksi, ei koskaan tule täysinoppineeksi, vaan hän on yhä enemmän tunteva, miten paljon häneltä puuttuu. Ja tästä syystä juuri me niin ankarasti tuomitsemme hengellisen kylläisyyden, koska se on ilmaus paikoillaan pysymisestä, itse armoelämän alkaneesta kuolemisesta.
Sinä ehkä vaellat kristillisesti, sinä harjoitat kotihartautta ja teet hyviä töitä. tunnustat totuudenmukaisesti: minun syntini ovat anteeksiannetut, määrättynä hetkenä sain uskon vakuutuksen siitä - ja niin olet tyytyväinen, kaikki on hyvin, olet saavuttanut päämääräsi. »Niin», sanot, »emmekö silloin todella ole määränpäässä? Eikö silloin kaikki ole todella hyvin?» Kyllä, jos vain todella elät uskossa ja elät Kristuksessa, silloin on kaikki hyvin mitä tulee vanhurskauttamiseesi Jumalan edessä!
Huomaa, rakas sielu, Jumalan edessä, Kristuksessa, olet sinä niin täydellinen, ettet koskaan voi sitä kyliin uskoa. Jumala suokoon sinulle armoa voidaksesi aina olla selvillä siitä! Mutta myös silloin, ja juuri silloin, kun armoelämäsi on oikea ja asiasi hyvin Jumalan edessä, on sinun itsesi tunnettava, että sinulta yhä vielä jotakin puuttuu. Silloin, sinulla pitää olla Paavalin mieli, joka sanoo: »En vielä katso sitä voittaneeni.» Silloin sinun on huomattava monet puutteet uskonelämässäsi, Herrassa iloitsemisessasi, rakkaudessasi ja jumalisuudessasi. Silloin sinun on joka päivä isottava ja janottava vanhurskautta, kuten tässä huomasimme Paavalin tehneen.
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Elämän Leipää/C.O.Rosenius/ Lokakuu

ViestiKirjoittaja noomi » 10.10.2015 08:09

Kuva

LOKAKUUN 10 PÄIVÄNÄ.

Joka syö ja juo erottamatta Herran ruumista muusta, syö ja juo tuomioksensa. 1 Kor. 11:29.

Hirmuisimpia erehdyksiä Herran ehtoolliseen nähden on se, että kuka ihminen hyvänsä voisi ns. kristillisellä valmistuksella tulla kelvolliseksi ehtoollisvieraaksi, huolimatta siitä, onko hän tosi Jeesuksen ystävä ja opetuslapsi vai ei. Että nekin, jotka sekä ennen että jälkeen ehtoolliskäyntinsä koko elämällään kuuluvat yleiseen, kääntymättömään joukkoon, voisivat tilapäisellä valmistuksella kelvollisesti käydä Herran pyhälle ehtoolliselle. Oi kauheata erehdystä, jota ajatellessa jokaisen tosikristityn hiukset voisivat nousta pystyyn! Missä koko Raamatussa on ainoatakaan sanaa, joka ilmaisisi, että nekin kykenisivät valmistautumaan Herran ehtoolliselle ja siten kelvollisiksi muuttumaan, jotka eivät ennestään ole kääntyneet Herran puoleen, eivät ole Jeesuksen ystäviä ja opetuslapsia, eläen kaiket elämänsä päivät Kristuksesta ja Kristuksen kanssa?
Oi, että kaikki, joilla on korvat, kuulisivat, ja kaikki, joilla on ääntä, huutaisivat tämän erehdyksen vaaraa! Tai sallineeko Kristus pettää itsensä pitämään sinua ystävänänsä tuon tilapäisen valmistuksesi ja satunnaisen tekohurskautesi vuoksi? Saaneeko tuo omatekemä ja pakotettu hurskailemisesi, katumuksesi, rukouksesi ja tunnustuksesi pyhän Herrankin petetyksi, koskapa sinä taas, vuotuisen ehtoolliskäyntisi suoritettuasi, palaat entiseen turhaan vaellukseesi? Jumala armahtakoon!
Ja Jumala herättäköön unesta kaikki opettajat, jotka eivät kansalle sano tätä selvästi! Eikö heidän pitäisi lyhyissä, selvissä ja rehellisissä puheissa ilmaista totuus, että tässä on kysymyksessä vain yksi asia, olemmeko kelvollisia ehtoollisvieraita ja oletammeko Jeesuksen ystäviä ja opetuslapsia, tai ainakin pyrkimässä ja huolehtimassa tullaksemme hänen omikseen koko elämämme ajaksi?
Tilapäisellä valmistuksella ei kukaan voi tulla kelvolliseksi ehtoollisvieraaksi, vaan ainoastaan kokonaisella kääntymisellä, jolloin koko iäksi tullaan Jeesuksen ystäväksi ja opetuslapseksi. Jos sellainen olet, olet myös kelvollinen ehtoollisvieras. Jollet ole sellainen, olet kelvoton. Älkäämme vaivatkokaan itseämme tilapäisellä valmistuksella, vaan tietäkäämme kuitenkin »syövämme ja juovamme tuomioksemme.» Vaikka valmistautuisimme ehtoolliskäynnille ei ainoastaan vuorokauden, vaan viikon ja kuukaudenkin, niin huolellisesti, että polvillamme ollen kyynelissä kylpisimme - siitä huolimatta olemme kelvottomia ehtoollisvieraita, syömme ja juomme tuomioksemme, niin kauan kuin tahdotaan vain tehdä ehtoollisvalmistusta eikä koko elämän ajaksi tahdota tulla Herran omaksi hänen alamaisenaan hänen valtakunnassaan eläen. Siinäpä se!
Kristus sääsi tämän ylevän aterian ystävilleen. Se sisäinen yhteys, joka vallitsee ehtoollisessa Kristuksen ja hänen uskollistensa välillä, on sitä, josta hän iltana, jona hän asetti ehtoollisen, sanoi rukouksessaan: »Minä heissä, ja he minussa, jotta he olisivat täydellistyneet yhdeksi, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa!» Tässä rukouksessaan hän vielä lisäsi: »Minä rukoilen heidän edestään. Maailman edestä en rukoile, vaan niiden edestä, jotka olet antanut minulle.» Miten oli mahdollista, että hän olisi saattanut sellaista rukoilla maailman edestä? Kuinka on mahdollista, että hän saattoi käskeä maailmaa viettämään kuolemansa muistoa, pyytää halveksijoitansa syömään hänen lihaansa ja juomaan hänen vertansa?
On kauheata ajatella, mitä merkitsee, että ihminen, joka kaiket ajat »on elänyt ilman Jumalaa maailmassa» ja tulee erinomaisesti toimeen ilman Herraa, kerran vuodessa astuu Jumalan kasvojen eteen, Herran omien pyhällä rakkausaterialla, teeskennellen mitä läheisintä ystävyyttä hänen kanssaan - heti sen jälkeen palatakseen, samaan turhaan menoon ja jumalattomaan elämään kuin ennen! Eikö se ole aivan samaa kuin se, kun Juudas tuli Getsemanen yrttitarhaan, tervehti Jeesusta sanoen: »Terve Rabbi» ja suuteli häntä? Eikö Herra sano sellaisille ehtoollisvieraille: »Ystäväni, mitä varten tänne tulit?» »Suudelmallako petät Ihmisen Pojan?» Etkö koko sielussasi ja ruumiissasi pelkäisi astua sellaisella mielellä Jumalan kasvojen eteen! Etkö ymmärrä, että suuri, pyhä Herra silloin on sanova sinulle: Sinä ulkokullattu, minä tiedän sinun tekosi! Sinä et ole minun ystäväni vaan maailman. mitä varten tulit tänne, jossa minun ystäväni viettävät kuolemani muistoa? Minä tiedän, että sinä huomenna menet samaan maailman ja synnin palvelukseen kuin tähän asti. Mene pois, ulkokullaltu.
Etkö sinä odota sellaista vastausta pyhältä Herralta, jonka silmät ovat kuin tulenliekit - sinä, joka vain teet ehtoollisvalmistustasi vaikket muuten koko elämäsi aikana välitä hänen omanansa olemisesta ja hänen seuraamisestaan?
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Elämän Leipää/C.O.Rosenius/ Lokakuu

ViestiKirjoittaja noomi » 11.10.2015 07:11

Kuva

LOKAKUUN 11 PÄIVÄNÄ.

Olkaa aina iloiset. 1 Tess. 5:16.

Joku sanonee tähän: »Ilo Herrassa on uskon ja Hengen hedelmä. Sitä ei voi ottaa, ennen kuin se annetaan. Kehotukset eivät voi sitä saada aikaan.» Se on totta. Mutta samoin kuin rakkaus, nöyryys ja lempeys ovat Hengen hedelmiä. Apostolit kuitenkin kehottavat meitä niitä omistamaan, niin ovat he myös kehottaneet meitä iloitsemaan Herrassa sanoen: »Olkaa aina iloiset, sillä se on Herran tahto teistä. Iloitkaa aina Herrassa.» Siis on meidän tavoiteltava tätäkin armoa ja käytettävä kaikkia keinoja, jotka sitä edistävät. Jos uskon ilo menetetään, menetetään myös kaikki muut ja voimat.
Mutta toinen sanoo: »Ilo riippuu olosuhteista. Kun minulla on ilon aiheita, olen iloinen, mutta kuinka voisin iloita, kun minua hätä ja murhe kohtaavat?» Tämä onkin oikea sana inhimillisestä ja lihallisesta ilosta. Mutta apostoli sanoo: »Murheellisina, mutta kuitenkin aina iloisina.» Hän sanoo: »Kaikessa murheessamme on minulla sanomaton ilo.» Hän sanoo: »Iloitkaa aina Herrassa, vielä minä sanon: Iloitkaa!»
Jos et vielä ole uskossa, et voikaan iloita Herrassa, ja silloin riippuu ilosi satunnaisista olosuhteista. Mutta uskovalla on suuri ja ihmeellinen rauha, niin että hän voi murheessakin iloita! Älköön kuitenkaan kukaan luulko, etteivät ulkonaiset olosuhteet vaikuttaisi uskovien sydämiin. Niin kauan kuin he ovat tässä majassa, tuntevat he hyvin kaiken tuskan. Aasaf tunnustaa itsestään: »Jos se saisi karvastella sydämessäni ja purra munaskuitani, olisin minä ymmärtämätön, enkä mitään tietäisi. Olisin niin kuin nauta sinun edessäsi.» Mutta kuule, mikä ilonlähde hänellä vielä oli jäljellä! Hän lisää: »Minä pysyn alati luonasi. Kun sinä vain omani olet, ei minua mikään taivaassa eikä maan päällä miellytä. Vaikka vielä minun ruumiini ja sieluni vaipuisi, olet sinä, Jumala, kuitenkin aina sydämeni turva ja minun osani.» Sellaisesta sydämestä tässä puhutaan.
Uskoton sielu ei voi iloita Herrassa. Se on joko täynnä epäjumalia, kokonaan kevytmielinen ja maallinen, tai sitten lainalainen, orjamainen ja Jumalaa kauhistuva. Jos kehottaisi sellaista sielua iloitsemaan Herrassa, olisi se yhtä mahdotonta kuin veden palaminen. Eikä uskottomalla ole mitään ilon syytäkään. Maailman lapsen hetkellinenkin hymyily on surkeinta hullutusta, koska hän elää kaikkivaltiaan vihan alaisena ja kulkee iankaikkista kuolemaa kohti. Sellaisia onnettomia sieluja ei yksikään apostoli ole kehottanut iloitsemaan, vaan niille kuuluu: »Itkekää ja valittakaa kurjuuttanne, joka on tuleva teille.»
Mutta tässä puhutaan uudestisyntyneille armonlapsille, jotka ovat kaikkivaltiaan liitossa. Ja heillä on tosiaankin syytä, niin, kaikkein eniten syytä ainaiseen iloon ja riemuun, vaikka pahimmat maalliset onnettomuudet ja surut olisivatkin kohdanneet heitä. He ovat kuitenkin joka hetki onnellisia - niin, onnellisia, vaikka ei ehkä aina iloisia. Siitä heidän aina pitäisi iloita. Ei yksikään kristitty osaa aina iloita. Tunteet katoavat ja vaihtuvat kuin taivaan pilvet.
Mutta syytä hänellä on ainaiseen iloon, sillä hän on onnellinen. Me pidämme autuaina niitä, jotka ovat kärsineet. Ja on olemassa syvempi ilo kuin tunteen, se on omantunnon, uskon ilo, joka sanoo: Olen kuitenkin iloinen - vaikken nyt tunnekaan mitään erikoista iloa, iloitsen sittenkin siitä, että minulla on Herra, ystävä, aarre, joka on kaikkea muuta kalliimpi. Kristityillä täytyy olla sellainen ilo.
Siihen kehottaa apostoli sanoessaan: »Olkaa aina iloiset!» Mutta hän ilmaisee myös ilonaiheen sanoessaan: »Herrassa.» Huomaa, Herrassa, ei hopeassa eikä kullassa, ei ylellisyydessä eikä laulussa, ei terveydessä eikä voimassa, ei taiteessa eikä viisaudessa, niin, ei myöskään hyvissä teoissa ja pyhyydessä. Sillä kaikki nämä aiheuttavat vain petollista ja väärää iloa, sellaisista ette kauan voi iloita, jos olette oikeita lapsia, Jumalan Pyhän Hengen kurituksen alaisia.
Se on joko vaarallista, iloa, joka vieroittaa sydämen Herrasta, joka yksin tahtoo olla lastensa ilo, aarre ja tyydytys, tai on se omiaan antamaan lyhyen ja petollisen ilon, joka pian loppuu. Siis jos tahdotte »aina» iloita, niin, iankaikkisesti, täytyy ilonne olla »iloa Herrassa».
Kaikki muu ilo, Hengen hedelmistäkin johtuva, kuten pyhityksestä, voimasta ja hyvistä teoista, on vaarallista iloa, siitä meillä on huomattava opetus lempeän, valvovan Herramme opetuslapsilleen lausumassa pikaisessa varoituksessa, kun he ihastuneina kertoivat, kuinka he Jeesuksen nimessä olivat karkottaneet pahoja henkiä: »Älkää siitä iloitko, että henget ovat teille alamaisia, vaan iloitkaa siitä, että nimenne ovat kirjoitetut taivaassa.»
Samoin Herran Henki varoittaa profeetan kautta: »Älköön viisas kerskatko viisaudestansa, eikä väkevä voimastansa, rikas älköön kerskuko rikkaudestaan, vaan joka tahtoo kerskata, kerskatkoon siitä, että hän tuntee minut.» Herra on ankara kiivailija. Hän ei kärsi, että ihmisen varsinaisena sydämenilona ja aarteena on mikään muu kuin Herra.
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Seuraava

Paluu Olavi Peltolan kirjoituksia

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron