Elämän Leipää/C.O.Rosenius/ Lokakuu

Rohkeutta on tunkeutua synneistämme huolimatta Golgatan ristin juurelle ja kuunnella huutoa: Se on täytetty!. (Ote Peltolan kirjoituksesta)

Re: Elämän Leipää/C.O.Rosenius/ Lokakuu

ViestiKirjoittaja noomi » 12.10.2015 09:02

Kuva

LOKAKUUN 12 PÄIVÄNÄ.

Sillä synti ei ole vallitseva teitä, koska ette ole lain alla, vaan armon alla. Room. 6:14

Apostoli sanoo, ettei synti ole vallitseva niitä, jotka ovat armon alla, vaan niitä, jotka ovat lain alla. Mutta mistä sitten johtuu, ettei synti voi vallita meitä, jotka emme ole lain alla, vaan armon alla? Se johtuu kahdesta seikasta. Ensinnäkin armon uudestisynnyttämän sydämen erikoisuudesta, toiseksi Jumalan sydämestä ja johdosta.
Kun ihminen on lain kautta laista kuoletettu eläen nyt vain armosta, on hän samalla saanut uuden sydämen, joka nyt hartaasti rakastaa Jumalaa ja hänen tahtoansa ja todella vihaa syntiä. Jota vastoin hän ennen kulkiessaan lain orjuuden ikeessä ja uskomatta anteeksiantamukseen, vaan nähden Jumalan vihan ja kiivauden hänen syntiensä tähden, ei voinut sydämestään rakastaa Herraa ja vihata syntiä. Hän saattoi Jumalan uhkauksista olla levoton synnin tähden ja kärsiä siitä, mutta hän ei voinut sitä todella vihata ja todella vihata ja kirota, vaan suhtautui syntiin kuin karkotettu rakastaja, joka vain isän ankaruuden tähden surren erkanee rakastetustaan.
Kun Jumala sielun silmissä oli vain uhkaava ja vihainen, ei se voinut tuntea rakkautta, iloa ja halua häneen, ja siksi sielu oli kiintynyt siihen syntiin, jonka Herra oli tuominnut. On niin kuin eräs hengenmies on sanonut: »Vain anteeksisaamatonta syntiä rakastetaan. Vain anteeksisaatua syntiä vihataan.»
Mutta rakkaus on ihmisen väkevin voima. Se, mikä on rakkauteni esineenä, vallitsee minua. Rakkaus ja ilo Herrassa ja synnin vihaaminen, joka syntyy lainorjuudesta armonvaltakuntaan siirtyneen sielussa, ei ole vain luonnollista vastarakkautta, vaan uudestisyntyneessä oleva »Jumalan siemen», uskovan sydämessä asuva Jumalan Pyhä Henki. Ja vain tämä Jumalan siemen voittaa, vallitsee ja tappaa synnin, niin, joka vielä vaikuttaa, ettemme enää syntiä teekään, niin kuin Johannes sanoo, emme voi viihtyä synnissä emmekä »antautua sen palvelijoiksi» - ja niin kauan se ei voi vallita meitä. Tämä meidän ensiksi on huomattava ymmärtääksemme lausettamme.
Sitä paitsi on tässä vielä toinenkin salaisuus. Kun apostoli sanoo, että »synti ei ole vallitseva niitä, jotka eivät ole lain alla vaan armon alla», perustuu tämä vakuutus johonkin muuhun kuin meidän uuteen, pyhään mieleemme. Se perustuu itse Jumalaan. Salaisuus on se, että kun ihminen on »lain kautta kuoletettu laista», ja turvautuu vain Jumalaan ja hänen armoonsa, on hän siinä heikossa ja riippuvassa lapsiasemassa, josta Jumala itse on luvannut vastata. Kun apostoli 2 Kor. 12:ssa sanoo: »Kun olen heikko, silloin olen väkevä», ilmaisee hän salaisuuden. »Kun olen heikko, silloin olen väkevä.» Tämä perustuu siihen, minkä Herra on ilmaissut sanoissa: »Minun voimani on heikoissa väkevä!» Jumalan voima ilmenee vain heikoissa.
Jumala ei tahdo antaa voimaansa väkeville, niille, jotka luulevat, että heillä itsellään vielä on voimaa kylliksi, vaan ainoastaan niille, jotka kaikkine töineen ovat joutuneet häpeään ja nöyrtyneet ja jotka sen takia nyt elävät vain armosta. Mutta ne, jotka ovat lain alla, jotka eivät vielä ole nääntyneitä ja uupuneita, vaan jotka vielä luulevat voivansa jotakin tehdä synnin voittamiseksi, tekevät vielä työtä omin voimin. Jos he pyytävätkin Jumalalta hänen voimaansa, on vastoin hänen viisauttansa ja armolakejansa antaa heille sitä aikana, jolloin he vielä innokkaasti luottavat omaan voimaansa, eivät ole laista kuoletetut eivätkä elä armosta. Se, joka vain pintapuolisesti katsoo itsessään voimakkaan ihmisen hurskautta, voi arvella, että hänelläkin on Jumalan voimaa syntiä vastaan. Mutta se on sellaista kuin valkeaksi sivellyillä haudoillakin on. Itse synnin sisällinen valta ei ole vielä hänelle selvinnyt, koska hän vielä voi luottaa omiin voimiin ja harjoituksiin, siksi on myös sisällinen turmelus vielä murtumaton.
Aivan toinen on niiden laita, jotka ovat epätoivoisia itseensä nähden ja joilla on kaikki vanhurskautensa ja voimansa yksin Kristuksessa. Ja sellaisista nöyrtyneistä, heikoista, riippuvaisista lapsista vastaa Herra itse – lohduttaa heitä ja sanoo: Tyydy minun armooni, sillä minun voimani on heikoissa väkevä. Tämä on toinen seikka, minkä takia apostoli vakuuttaa, ettei synti ole vallitseva niitä, jotka eivät ole lain alla vaan armon alla.
Mutta kun tämä on kaikkien meidän järjeltämme salattua, niin tarkatkaamme sitä huolellisemmin, mitä apostoli tässä opettaa, nim. että synti vain silloin on vallittavissa, kun emme ole lain alla, vaan armon alla.
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Elämän Leipää/C.O.Rosenius/ Lokakuu

ViestiKirjoittaja noomi » 13.10.2015 08:04

Kuva

LOKAKUUN 13 PÄIVÄNÄ.

Mutta töitä tekevälle ei lueta armosta vaan velvollisuudesta Room. 4:4.

Kuten tässä puhutaan työn tekemisestä, merkitsee se sydämen luottamusta tekoihin. Me huomaamme sen siitä vastakohdasta, josta apostoli sanoo: »Mutta joka ei töitä tee, vaan uskoo häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman, sille luetaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi.» Siitä huomaamme, että tässä oleva työn tekeminen merkitsee sydämen luottamista tekoihin. Me ymmärrämme lisäksi, että jos sydän olisi vapaa ja kuoletettu laista ja uskoisi Kristukseen, ei tekeminen olisi esteenä vanhurskauttamiselle Jumalan edessä, vaan olisi päinvastoin sen hedelmä ja todistus.
Asia on näin: Minkälainen ymmärrys ja tunnustus sinulla onkin, ei sydämesi kuitenkaan voi luottaa muuhun kuin näihin kahteen: joko omaan tekemiseensä, olemiseensa, työhösi tai Herraan, joka vanhurskauttaa jumalattoman. Oma tekoansiomme ja Jumalan armo Kristuksessa ovat toistensa täydellisiä vastakohtia.
Jos luotan omiin tekoihini, en mitenkään voi luottaa Kristukseen, ja silloin ovat omat tekoni sydämelleni ja ajatuksilleni pääasia, mitä järki ja suu sitten sanonevatkin, ja silloin minua tässä nimitetään »työtätekeväksi» ja saan Jumalalta vain ansioni mukaan, mikä minulle kuuluu.
» Töitä tekevälle ei lueta paikkaa armosta, vaan velvollisuudesta.» Huomaa: se, joka tekee työtä, saa »palkkaa» - ei armoa, vaan »palkkaa». Jos hän on kaikin puolin täyttänyt sen, mitä isäntä vaatii, saa hän sovitun paikan tarvitsematta kiittää siitä kuin armolahjasta, vaan se on nyt hänen oma ansionsa. Mutta jos hän ei täysin ole velvollisuuttansa täyttänyt, saa hän rangaistuksen eikä saa mitään armosta. Sellainen on laki. Joka pitäytyy lain ehtoihin, tuomitaan myös niiden mukaan.
Näin selitti jo Herramme Kristus puhuessaan viinitarhan työmiehistä. Ja tässä hallitustavassaan on Jumala järkähtämättömän ankara. siinä ei ole mitään sääliä. Joka turvautuu tekoihinsa, saa ansionsa mukaan eikä saa mitään armosta. Kun sellainen henkilö kuitenkin on tehnyt paljon enemmän tekoja kuin se, joka etsii, ja löytää armon, niin se tuntuu sangen kovalta. Mutta tässä ei mikään auta, Raamatun sana on tässä kohden ankara ja järkähtämätön.
Kun eräs työmiehistä nurisi, ei se isäntään mitään vaikuttanut, hän ei ensinkään siitä taipunut, vaan vastasi näin: »Etkö sopinut kanssani denarista? Ota se, mikä sinulle on tuleva ja mene.» Samaa musertavaa puhetapaa apostolikin käyttää Room. 9:ssä. Huolestuneena juutalaisten itsepäisestä omavanhurskaudesta ja sitä seuraavasta tuomiosta, puhuu hän siinä tähän tapaan: Teidän työnne ja ponnistuksenne vanhurskaiksi tullaksenne ei auta, Jumalan valinta on teitä vastaan. Jumala on valinnut vain ne, jotka uskovat, ja on hylännyt ne, jotka lain töissä riippuvat. Tämä on Jumalan oma päätös. Autuaaksi tuleminen »ei siis ole sen vallassa, joka tahtoo, eikä sen, joka juoksee, vaan Jumalan, joka armahtaa.»
Ne, jotka tavoittelivat vanhurskautta, eivät sitä saavuttaneet, mutta ne, jotka eivät sitä tavoitelleet, ovat sen saavuttaneet.» Minkä tähden? Siksi, että edelliset tavoittelivat töiden vanhurskautta - eivätkä saavuttaneet sitä, mutta ne, jotka sitä uskossa etsivät, saivat sen.
Samalla tavoin hän, puhuu Gal. 4:nnessä, jossa hän jakaa autuuden etsijät kahteen joukkoon, verraten niitä Aabrahamin kahteen poikaan, orjattaren ja vapaan vaimon poikiin, siis orjiin ja lapsiin, joita hän myös nimittää »lupauksen pojiksi». Ja sitten hän vakuuttaa, että edellisiin nähden säälimättä toteutuvat sanat: »Aja pois orjatar poikineen. sillä orjattaren poika ei saa periä vapaan vaimon pojan kanssa.» Kuinka kovalta se kuulostaakaan! Kun he kauan ovat työtä tehneet ja olleet orjia, ajetaan heidät vihdoin ulos! Ihmiset, jotka ovat olleet taivaan häissä jo maan päällä ja tehneet paljon työtä ja vaivaantuneet, heitetään viimein »ulkoisimpaan pimeyteen», koska heillä ei ollutkaan »häävaatteita.
Näin suuri on Herran kiivaus lakinsa vanhurskaudesta ja Poikansa kunniasta! Oi, jospa kaikki ihmiset, jotka tahtovat tulla kristityiksi ja sellaisina pysyä, tarkoin ajattelisivat, että tässä suhteessa ei sovi ajatuksineen liehua sinne tänne ja itse oman mielensä mukaan suunnitella autuuden tie, vaan että tässä on järkähtämätön tuomio, jota ei yksikään ihminen ole säätänyt eikä yksikään ihminen voi muuttaa. Se on kaikkivaltiaan Jumalan oma säätämä neuvo ja päätös, että ken hyvänsä aikoo autuaaksi tulla, sen on oltava köyhä ja kadotettu syntinen, joka epäilee kaikkea omaa vanhurskauttansa ja voimaansa etsien pelastustansa yksin Kristuksen vanhurskaudesta.
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Elämän Leipää/C.O.Rosenius/ Lokakuu

ViestiKirjoittaja noomi » 14.10.2015 07:31

Kuva

LOKAKUUN 14 PÄIVÄNÄ.

Ja hänen (Aabrahamin) uskonsa ei heikontunut. Room. 4:19

Usko ei heikontunut. Tämä on yleinen tapa ilmaista vastakohtaa ja tarkoittaa siis että hänellä oli sangen luja usko. Älköön tätä kuitenkaan käsitettäkö niin, että Aabrahamin ei koskaan tarvinnut taistella epäuskoa vastaan tai että hän ei koskaan ollut heikkouskoinen, josta muut pyhät tavallisesti ovat kärsineet. Hyvin apostoli tiesi historiasta, että Aabrahamkin lupausta uudistettaessa 1 Moos. 17 ei voinut olla ajattelematta omaa ja Saaran korkeata ikää, kuten huomaamme naurahtaen hänen sanovan: »Syntyisikö satavuotiselle poika?» Ja ruvetessaan nyt juuri puhumaan Ismaelin puolesta, samoin kuin hän ennen oli ehdottanut, että Eleasarin poika tulisi hänen perillisekseen.
Mutta kun apostoli kuitenkin sanoo: »Hänen uskonsa ei heikentynyt», antaa hän meille sangen hyödyllisen opetuksen uskon olemuksesta, sen lujuudesta ja heikkoudesta. Me luulemme tavallisesti, että uskon voiman pitää ilmetä alituisena ilona ja rohkeutena ja päin vastoin heikkouden tunto, pelko ja huoli osoittavat heikkoa uskoa. Tästä voimme oppia jotakin muuta.
Aabrahamilla oli luja usko ja hän joutui kuitenkin pelkoon ja hämmennykseen. Asian laita on niin, että uskon lujuus oikeastaan ilmenee pimeinä ja kiusauksen aikoina - ei iloisina ja valoisina päivinä. Iloinen ja rohkea mieli ilmaisee usein vain sitä, että kevytmielisesti laiminlyödään pyhät velvollisuudet ja uhkaavat vaarat, tai myös, että on saatu suloisia armotunteita. Mutta vahvan uskon oikea tuntomerkki on, että huolestuttavia olosuhteita valppaasti tarkaten ja mitään armontunteita tuntematta kuitenkin voi pitää kiinni Jumalan lupauksista ja niiden turvissa olla rohkea ja iloinen.
Jos emme pimeinä ja vaikeina aikoina voikaan olla iloisia ja rohkeita, mutta kuitenkin voimme luottaa Jumalan voimaan ja uskollisuuteen, on sekin vahvan uskon merkki. Kun tässä sanotaan, että Aabrahamin usko ei heikentynyt, merkitsee se, että hän taistelussa järkeään vastaan, joka on koettanut riistää häneltä toivon, on Jumalan avulla voittanut, niin että hän on kestänyt tässä taistelussa, kadottamatta Jumalan lupausta ja toivoa sydämestään. Näin hän aina, kuinka mahdottomalta kaikki näyttikin, odotti lupauksen täyttymistä, kunnes järjen hymyily muuttui onnelliseksi näkemisen hymyksi, kun Saaran lapsi lepäsi hänen silmiensä edessä ja onnellinen äiti huudahti: »Jumala on tehnyt minulle naurun.»
Mutta apostoli selittää edelleen, miten Aabrahamin uskonlujuus ilmeni, sanoessaan: »Vaikka hän näkikin, että hänen ruumiinsa oli kuoleutunut - sillä hän oli jo noin satavuotias - ja tiesi Saaran kohdun kuoleutuneeksi.» Hän kyllä tunsi puolikuolleen ruumiinsa ja sadan vuotensa painon; vihollinen ja järki olivat kai muistuttaneet häntä Saaran hedelmättömyydestä. Mutta hänen uskonlujuutensa ilmeni siinä, ettei hän epäuskossa epäillyt, ei jäänyt katsomaan masentavia seikkoja, ei antanut näiden eksyttää itseänsä, joskin hänen täytyi taistella näitä ajatuksia vastaan.
Aina hän asetti Jumalan kaikkivaltiuden ja totuuden järkensä väitteitä vastaan. Hänen väkevyytensä oli: Jumala on sen sanonut, »hän, joka tekee kuolleet eläviksi ja olemattomat oleviksi.» Jumala on sen sanonut, hän, joka loi maailmat tyhjästä, ja joka ei voi valehdella. Tämä painoi enemmän kuin hänen ja Saaran »puolikuollut» ruumis. Ei hän uskonut näiden puolikuolleiden ruumiitten voimaan, vaan Jumalan kaikkivaltaan ja totuuteen.
Oi erinomaista uskon esimerkkiä! Kunpa mekin kerran oppisimme tekemään jotakin samanlaista! Niin, ken tahtoo olla kristitty ja kestää uskossa Jumalan ihmeellisen johdon alaisena, hänen on harjoiteltava itseään, ettei katso »puolikuollutta» kristillisyyttään, puolikuollutta uskoaan, rakkauttaan, rukoustaan, vaan katsoo lakkaamatta johonkin, joka on ulkopuolella, Jumalan ominaisuuksiin ja lupauksiin. Niinpä vaaditaan, ettet katso omaa puolikuollutta uskoasi vaan Jumalan uskollisuutta, ei omaa puolikuollutta rakkauttasi, vaan Kristuksen rakkautta, ei omaa kylmää ja huonoa rukoustasi, vaan Jumalan varmaa lupausta, ei voimatonta sotaasi kiusausta vastaan, vaan »Jumalan väkevyyden voimaa», Jumalan uskollisuutta, »joka ei salli meidän tulla kiusatuksi yli voimiemme.»
Mutta ole varma siitä, ettei tämä järkesi kuolettaminen ole helposti saavutettavissa, vaan se vaatii kovaa uskon kilvoitusta, sillä aina järki näyttää meille, mitä me itse olemme, teemme tai osaamme. Siis ei ole epäilystäkään siitä, että usko ja järki Aabrahaminkin sydämessä olivat ristiriidassa keskenään tästä asiasta. Kuitenkin usko lopulta voitti ja kukisti järjen, tuon hirmuisimman ja vahingollisimman Jumalan vihollisen. Näin täytyy kaikkien muidenkin uskovien tehdä, jotka Aabrahamin kanssa joutuvat uskon pimeyteen ja salattuun synkkyyteen. Ja täten he tekevät Herralle Jumalallemme kaikkein otollisimman uhrin ja palveluksen.
Oi Herra Jumala, Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala! Sinä autoit, armahdit ja johdatit näitä uskomme esi-isiä, vaikka hekin heikkoja syntisiä olivat. Mutta he riippuivat kuitenkin sydämensä uskolla sinun lupaamassasi maailman Vapahtajassa, jota he toivossa odottivat. Koskapa hän on tullut täynnä armoa ja totuutta, niin me nyt rukoilemme sinua, Herramme Jeesuksen nimessä, auta meitäkin ottamaan hänet uskossa vastaan ja seuraamaan häntä! Synti ja epäusko saartavat meitäkin, mutta koska meillä on lupa käydä uskalluksella armoistuimen tykö, niin tulemme taas sinun luoksesi. Herra Jeesus pyydämme uutta armoa, anteeksiantamusta ja rauhaa. Opeta meitä Henkesi kautta vahvasti uskomaan ja sitten uskossa sinua kiittämään, sinä taivaallinen Isämme ja Vapahtajamme. Mutta kun perkele joukkoinensa aina estää ja kiusaa meidän heikkoa uskoamme, kun järkemme ja luontomme eivät tahdo nöyrtyä ristin ja itsekieltämisen tiellä seuraamaan sinua, Herra Jeesus, niin me rukoilemme, että sinun voimasi olisi väkevä meidän heikkoudessamme, että sinun sanasi ja lupauksesi, Herra Jumalala, uudistaisi ja vahvistaisi meidän uskoamme, että me sinun väkevän voimasi kautta joka päivä kilvoittelisimme hyvää uskon kilvoitusta ja perisimme iankaikkisen elämän - armosta Jeesuksen Kristuksen kautta! Amen.
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Elämän Leipää/C.O.Rosenius/ Lokakuu

ViestiKirjoittaja noomi » 15.10.2015 10:04

Kuva

LOKAKUUN 15 PÄIVÄNÄ.

Niin kuin tuon yhden ihmisen tottelemattomuuden kautta ne monet ovat joutuneet syntisten asemaan, niin myöskin tuon yhden kuuliaisuuden kautta ne monet joutuvat vanhurskasten asemaan. Room. 5:19.

Niin kuin kaikki Aadamin lapset tuomittiin syntisiksi hänen tottelemattomuutensa tähden, niin myös koko Kristuksen siemen tulee vanhurskaaksi vain hänen kuuliaisuutensa tähden: Yhden kuuliaisuuden kautta. Tässä apostoli nyt selvästi sanoo, mitä Kristuksen vanhurskaus on. Hän sanoo, että se oli hänen kuuliaisuutensa, hänen oma persoonallinen Isänsä tahdon täyttäminen. Niin kuin syntiinlankeemus oli tuon yhden tottelemattomuutta, niin »yhden kuuliaisuus» sen saattoi hyvittää.
Koko Kristuksen elämä maan päällä seimestä ristille oli pelkkää kuuliaisuutta. »Rakkaus on lain täyttymys», sanoo apostoli. Kristuksella oli täydellinen rakkaus Isäänsä ja meihin ihmisiin. Rakkaudesta meihin ja Isällensä kuuliaisena tuli hän maan päälle veljeksemme. Samassa rakkaudessa ja kuuliaisuudessa vaelsi hän täällä tehden hyvää ia auttaen kaikkia. Rakkaudesta meihin ja Isällensä kuuliaisena tahtoi hän myös »maistaa kuoleman kaikkien edestä.» »Hän oli kuuliainen kuolemaan asti, jopa ristinkuolemaan asti.»
Eikä mikään muu kuin sellainen ylevä ja täydellinen kuuliaisuus voinut pelastaa ihmistä kadotuksesta, joka yhden tottelemattomuuden tähden oli tullut meidän osaksemme. Tämä Kristuksen täydellinen kuuliaisuus on nyt ainoa, joka peittää meidän ainaisen tottelemattomuutemme.
Pyhien hengellinen hätä ja valitus onkin se, etteivät he oikein voi totella Jumalaa, vaan yhä vielä rikkovat hänen tahtoansa vastaan. Missä henki on altis ja pyhä, siinä synnynnäinen turmelus on sitä tuntuvampi ja raskaampi, ja se ilmenee aina tottelemattomuutena. Jokainen sydämessä, elämässä, ajatuksissa, himoissa, sanoissa ja teoissa tehty synti on aina tottelemattomuutta Jumalaa kohtaan, joka pyhässä laissa kieltää kaiken tämän pahan. Silloin uskovaiset ovat tuskassa, ahdistuksessa, kauhistuneina, kun ovat olleet tottelemattomia Jumalallensa.
Mutta katso nyt! Kaikkea tätä meidän tottelemattomuuttamme vastaan on Jumala pannut Poikansa kuuliaisuuden. Hänen kuuliaisuutensa on meidän kuuliaisuuttamme. Tekstissämme vakuutetaan: »Tuon yhden kuuliaisuuden kautta ne monet joutuvat vanhurskasten asemaan.» Juuri siksi Jumala lähetti Poikansa lainalaisuuteen, että hän lunastaisi ne, jotka olivat lain alla. Kun Jumala iankaikkisuudessa näki, että kaikki ihmiset olivat langenneet syntiin ja olivat tuomionalaiset ja turmeltuneet niin ettei yksikään voinut täydellisesti totella tai täyttää lakia, päätti hän iankaikkisessa laupeudessaan itse parantaa kaikki.
Hänen Poikansa tulisi tosi ihmiseksi, mutta täysin kuuliaiseksi, ja hänen tuli uutena kantaisänämme meidän puolestamme täydellisesti täyttää laki ja kärsiä sen kirous, niin että niin kuin me ensimmäisen kantaisän tottelemattomuuden kautta olimme joutuneet syntisten asemaan, me tuon toisen kuuliaisuuden kautta joutuisimme vanhurskasten asemaan. Juuri tämä Kristuksen täydellinen kuuliaisuus on sitä vanhurskautta, jonka kautta me kestämme Jumalamme edessä.
» Siksi katsookin usko», sanotaan Sovinnonkaavassa, »Kristuksen persoonaan, niin kuin siihen, joka meidän puolestamme on tullut lainalaiseksi, kantanut meidän syntimme ja palaamisellaan Isän luo meidän kurjien syntisten puolesta on osoittanut taivaalliselle Isälleen täydellistä kuuliaisuutta ja sillä peittänyt kaikkien meidän tottelemattomuutemme, joka vallitsee luonnossamme ja ilmenee ajatuksissamme, sanoissamme ja töissämme, niin ettei kaikkea tätä meidän tottelemattomuuttamme lueta meille kadotukseksi, vaan joka pelkästä armosta yksin Kristuksen tähden annetaan meille anteeksi.»
Siksi jokainen, joka mielellänsä tahtoo olla kristitty ja uskoo Jumalan armoon, mutta jota hänen oma moninainen tottelemattomuutensa häiritsee ja rasittaa, lohduttautukoon todella sanoen: »Kristuksen kuuliaisuus on minun kuuliaisuuttani.» Oma kuuliaisuuteni ja vanhurskauteni on niin turmeltunutta, että minun täytyy olla aivan epätoivoinen voimatta koskaan enää autuutta toivoakaan, jos minut lain mukaan tuomitaan.
Mutta sitä varten on Herra Kristus ollut lainalainen ja täydellisesti kuuliainen, että hän siten lunastaisi lainalaiset. Sillä eihän hänen todellakaan itsensä tähden tarvinnut olla lain alla, vaan hän teki sen kaiken meidän tähtemme, meidän puolestamme ja meidän hyväksemme. Ainoa vanhurskauteni on siis ei minun kuuliaisuuteni, vaan hänen kuuliaisuutensa. Sillä silloinkin kun uusi ihmiseni tahtoo olla kuuliainen, on vanha luontoni minussa kuitenkin täynnä tottelemattomuutta. Siksi on nyt ainoa lohdutukseni, että Kristus on ollut kuuliainen meidän puolestamme. Tällä tavoin on meidän saatava hyötyä tästä lohdullisesta tekstistä.
Jos joku sanoo: »Mitä minua auttaa, että Kristus oli kuuliainen, kun en itse voi olla?», niin vastataan: »Jollei Kristuksen kuuliaisuus ole sinun kuuliaisuuttasi, olet iäisesti kadotettu.» Tässä Herran apostoli sanoo, että me vain »tuon yhden kuuliaisuuden kautta joudumme vanhurskasten asemaan.» Painakaamme siis tarkoin ja syvästi sydämiimme nämä kalliit sanat: »yhden kuuliaisuuden kautta.»
Muuten tunteen, omantunnon ja epäuskon väitteet heittelevät meitä kuin lastuja myrskyisellä merellä. Sitä vastoin, mikä autuas lohdutus ja turva köyhälle, uupuneelle syntisraukalle on saada levätä tällä lujalla kalliolla: Jumalan iankaikkisella päätöksellä, että niin kuin me tuon yhden tottelemattomuuden kautta kaikki jouduimme syntisen asemaan, niin me vain tuon yhden kuuliaisuuden kautta joudumme vanhurskasten asemaan.
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Elämän Leipää/C.O.Rosenius/ Lokakuu

ViestiKirjoittaja noomi » 16.10.2015 07:49

Kuva

LOKAKUUN 16 PÄIVÄNÄ.

Ei Jumala ole kutsunut meitä saastaisuuteen, vaan pyhitykseen. 1 Tess. 4:7.

Tämä suuri pääkappale pyhityksestä on lähinnä pääkappaletta Kristuksen sovituksesta ja sen uskolla omistamisesta tärkein ja tähdellisin hengellisen elämän pysyttämiseksi. Hengellinen ja iankaikkinen elämä on näissä kahdessa pääkappaleessa: Kristuksen vanhurskaus meidän puolestamme ja Hengen pyhitys meissä. Nämä ovat armon valtakunnassa samassa suhteessa kuin luominen ja ylläpitäminen luonnon valtakunnassa.
Tuhannet sielut, jotka alkoivat Hengessä, ovat lihassa lopettaneet, vain sen takia, etteivät he kyllin aikaisin ja kyllin vakavasti ajatelleet tätä asiaa, eivät tarpeeksi välittäneet Herran sanasta ja Hengestä, kun Henki tahtoi pyhitystä heissä vaikuttaa.
Katso tässä esimerkki. Ihminen herää ja alkaa huolella etsiä pelastustansa. Tavallisesti hän ensin joutuu lain orjuuteen ja surkeaan oman vanhurskautensa pönkittämistyöhön. Hän koettaa parantaa itseään, luopua synneistään, valvoa, rukoilla, taistella niitä vastaan siinä mielessä, että hän näissä kaikissa onnistuttuaan voi vastaanottaa armon ja lohdutuksen Kristuksessa. Mutta se epäonnistuu yhtämittaa. Synti voittaa hänet. Hän lankeaa, nousee taas, mutta lankeaa uudestaan, hän tekee sellaista, jota hän ennen on kammonnut. Hän tulee varmaksi, kovaksi, kevytmieliseksi, josta hän hämmästyy ja joutuu epätoivoon - sanalla sanoen: synti tulee ylen suureksi.
Tässä onnettomassa tilassa hän saa kuulla evankeliumia siitä, että Kristus on tullut pelastamaan syntisiä, vanhurskauttamaan jumalatonta, että me tulemme vanhurskaiksi ilman ansiotamme, ilman lain töitä, armosta, vain uskosta. Tästä hän saa elämää ja pelastusta, tästä armon sanasta hän löytää lunastuksensa, lohdutuksensa, taivaanvaltakuntansa maan päällä, ja aikaa nyt todella elää Jumalan lapsen ihanassa vapaudessa. »Sillä jonka Poika on vapaaksi tehnyt, hän on totisesti vapaa».
Tätä uskon elämää seuraa kohta uusi, pyhä mieli, altis ja valmis kaikkiin hyviin tekoihin. Hänellä on nyt uusi voima ja hänen on nyt helpompi seurata Kristusta ja näin on tosipyhitys oikeassa alussaan. Hän on nyt istutettu oikeaan paikkaan, niin kuin palmut vesiojain partaalla, hän on oksastettu Kristukseen ja elää hänen sovituksestaan.
Kuka nyt uskoisi tässä suloisessa kevätkukoistuksessa, tässä evankeliumin sanan virkistävässä sateessa ja auringonpaisteessa sen madon tai mädännyksen syntyvän, joka kohta turmelee tämän kauniin kasvin. Niin kuitenkin surullisen usein tapahtuu. Mutta kuinka se on mahdollista?
Useimmiten se tapahtuu seuraavasti: Ensinnäkin ilmaantuu aikaisin tuo vanha käärme, joka petti Eevan kavaluudellaan, tuo ilkeä saatana. Ja kun se ei lain orjuudella voinut kiinnittää ja eksyttää ihmistä, koettelee se häntä nyt toisella tavoin, nim. antamalla hänelle sellaisen turvan, jota ei sana koskaan ole antanut, sen näet, että koskapa hän nyt on vapautettu kaikesta synnin velasta ja tuomiosta, lain kirouksesta, kuoleman ja perkeleen vallasta, niin hän on päässyt kaikesta vaarasta, hänellä ei ole enää mitään pelättävää, vaan pelkkää iloa vain.
Mutta tämä on yhtä vahingollinen kuin väärä kuvitelma. Vanhurskautettu sielu ei ole päässyt kaikesta vaarasta. Ja vaara on suurempi ja läheisempi, kun ei sitä pelätä. Vanhurskautettu ihminen on tosin vapaa synnin velasta ja tuomiosta ja kirouksesta, mutta hänellä on vielä toinen vihollinen, joka pian voisi tuhota koko voitetun aarteen, nim. paha liha, hänessä asuva turmelus, joka aina tahtoo olla liitossa perkeleen ja maailman kanssa.
Vaikka tätä sisällistä syntiä ei luetakaan sinulle syyksi eikä se tuomitse sinua niin kauan kuin pysyt Kristuksessa, voi se tehdä jotakin muuta pahaa, ellei sitä ajoissa vastusteta ja jokapäiväisessä parannuksessa ristiinnaulita ja kuoleteta. Se jopa tukahduttaa ja tappaa hengellisen elämäsi, kuten Jeesus suoraan sanoi niistä orjantappuroista, jotka kasvoivat hyvän siemenen kanssa ja tukahduttivat sen. Silloinhan on koko aarteesi taas mennyttä, ikään kuin sitä ei olisi ollutkaan.
Mutta mainitun saatanan eksytyksen lisäksi tulee vielä muutamia edistäviä kohtia ihmisenkin puolelta. Hän lukee Jumalan sanasta vakavia varoituksia, ettei uudelleen pidä antaa sitoa itseänsä orjuuden ikeen alaiseksi, vaan pysyä siinä vapaudessa, johon Kristus on vapauttanut meidät. Tästä hän nyt hyvän opetuksen ohella omaksuu sen väärän käsityksen, ettei hänen tarvitse välittää siitä sanasta, joka meiltä jotakin vaatii, vaan että hänen on yksinomaan pitäydyttävä suloiseen evankeliumiin - näin hämmentäen omantunnon lihan kanssa, vanhurskauttamisen Jumalan edessä tämän elämän vaelluksen kanssa, ja vetäen vapauden näihin toisistaan suuresti eroaviin asioihin.
Niin, valitettavasti hän antaa lihalle ja vaellukselleen suuremman vapauden kuin omalletunnolleen, sillä me omassatunnossamme tahdomme olla ikeen- ja orjuudenalaisia, mutta lihassa ja vaelluksessa vapaita ja laittomia. Kun nyt sanakin puhuu laista vapauttamisesta ja ihminen ei tarkoin erota, mikä on oleva vapaata, mikä sidottua, ja sen lisäksi monet synnilliset kiusaukset ahdistavat, tapahtuu helposti, että hän sallii vapauden olla yllykkeeksi lihalle ja »kääntää Jumalamme armon irstaisuudeksi».
Oi Herra Jumala, joka olet alkanut meissä hyvän työsi, kutsumalla ja vetämällä meitä poikasi Jeesuksen Kristuksen yhteyteen, päätä myös tämä armotyösi meissä jokapäiväiseksi parannukseksi ja pyhitykseksi. Oi Herra, me tunnemme ja tunnustamme, että liha meissä vielä tuomitsee Henkeä vastaan, että se uudestaan pyrkii liittoutumaan maailman ja sen ruhtinaan kanssa. Anna siis yhä uusi halu ja voima kuolettaa lihamme himoineen ja haluineen. Varjele meitä, etteivät vihollisen kylvämät ohdakkeet saisi tukahduttaa meissä kylvämääsi hyvää siementä. Anna, Herra Jumala, että me Pyhän Henkesi voimalla välttäisimme sinun armosi kääntämistä irstaisuuteen, vaan että me aina käyttäisimme sitä lihan ja hengen puhdistukseksi! Amen.
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Elämän Leipää/C.O.Rosenius/ Lokakuu

ViestiKirjoittaja noomi » 17.10.2015 07:39

Kuva

LOKAKUUN 17 PÄIVÄNÄ.

Teidän tulee panna pois vanha ihmisenne ... ja pukeutua uuteen ihmiseen, joka Jumalan mukaan on luotu. Ef. 4: 22, 24.

Ei ole helppo sanoa, minkälainen tämä uusi Jumalan mukaan, Jumalan kuvaksi luotu ihminen on. Mutta kiitetty olkoon Jumala! Hän on antanut meille ihmisen, joka oli täydellinen Jumalan kuva, katsoaksemme ja seurataksemme häntä, ihmistä Jeesusta Kristusta, joka on »hänen kirkkautensa säteily ja hänen olemuksensa juurikuva».
Jos tahdomme nähdä Jumalan kuvan, nähdä, millaisia meidän on oltava ja millaisiksi tultava, niin on meidän vain katsottava Jeesusta, ei sellaisena kuin hän oli Jumalan Poikana, Jumalan Karitsana, vaan sellaisena kuin hän oli ihmisenä. Niin siis Jumala on antanut meille katseltavaksemme ja seurattavaksemme ei ainoastaan kaikkein täydellisintä ja kauneinta esikuvaa, vaan myös meille rakkainta, koskapa hän samalla on autuutemme toivo, Vapahtajamme ja Puolustajamme Isän tykönä.
Vanha ihmisemme, joka on riisuttava, ristiinnaulittava ja kuoletettava, on kaikki se turmelus, jonka Aatamin lankeemus aiheutti. Ensinnäkin lihallinen mieli, joka on vihollisuutta Jumalaa kohtaan, syvä itserakkaus, oma tahto ja itsepintaisuus, joka kaikessa tarkoittaa itseänsä ja huolehtii itsestänsä. Ylpeys, joka pyrkii jotakin olemaan, röyhkeys, joka tahtoo näkyä ja kuulua. Syvä epäusko kaikkine hedelminensä: Jumalan sanan halveksiminen, suruttomuus myötäkäymisessä, epätoivo vastoinkäymisessä, maallinen huoli, kovuus ja kylmyys Jumalaa ja lähimmäistä kohtaan, haluttomuus sanan ja rukouksen viljelemiseen, pahat ajatukset, likaiset himot ja halut jne.
Lisäksi vielä kaikenlaiset julkisynnit kuten turha puhe, kevytmielinen vaellus, teeskentely, valhe, vilppi kaupassa ja työssä, ylellisyys, irstaisuus, haureus, ahneus, sydämettömyys, viha, vaino ym. synnit ja paheet, jotka ovat lukemattomat. Sellainen on se ilkeä kuva, joka on riisuttava, ristiinnaulittava ja kuoletettava. Emme olisi niin suruttomia, vallattomia, röyhkeitä ja itseemme tyytyväisiä, jos vain oikein tätä ajattelisimme.
Tässä on asia silmiemme edessä. Nyt se vain on toteutettava elämässä. Jumalan tahto ja neuvo on, niin kuin sanan ja Hengen lempeä äänikin kehottaa uskovia, että he vapauduttuaan synneistänsä, niin ettei heidän enää tarvitse ajatella kaikkein vaikeinta huolta, synneistä vapautumista, iloiten ja kiitollisina ottaisivat sydämensä asiaksi helpomman huolen, nim. Jeesuksen askelissa kulkemisen, hänen kuvansa kaltaiseksi uudistumisen, hänen, joka on rakastanut, ostanut ja lunastanut meidät, ollaksemme hänen kaltaisiaan ja kaikkina elinpäivinämme vihataksemme, mitä hän vihaa ja rakastaaksemme, mitä hän rakastaa.
Koska olet synneistäsi vapautettu ja sinun ei tarvitse niistä huolehtia, koska olet Jumalan lapsi ja Kristuksen veli, ole siis hänen kaltaisensa ja vaella, niin kuin hän vaelsi! Esim. hän eli elämänyhteydessä Isänsä kanssa. Hän oli täynnä rakkautta Jumalaa ja ihmisiä kohtaan. Hänen elämänsä ja ruokansa oli tehdä Isänsä tahto jne. Elä sinäkin katkeamattomassa elämänyhteydessä Isäsi kanssa, seurustele ahkerasti ja luottavasti hänen kanssaan, anna hänen tahtonsa tekemisen, lähimmäisesi palvelemisen ja lihasi kuolettamisen olla sinun ruokasi ja elämäsi.
Koska sinä olet Pyhän Hengen temppeli, niin että sama Henki asuu sinussa kuin Vapahtajassakin, älä karkota sitä sydämestäsi. Älä saata Jumalan Pyhää Henkeä murheelliseksi olemalla tottelematon sen muistutuksille, turhilla sanoilla tai muilla synneillä. Älä turmele tai saastuta Jumalan temppeliä lihan himoilla tai lihan teoilla, vaan kärsi ennemmin kaikkea ennen kuin teet mitään Jumalaasi vastaan. Kristus tunnusti totuuden, vaikka se maksoikin hänen henkensä. Tunnusta sinäkin Kristusta, vaikka menettäisitkin ihmisten kunnioituksen, nimesi ja maineesi, vieläpä elämäsi ja tavarasi.
Kristus oli tyytyväinen jokaiseen elämäntilaansa Isän suosion tähden. Ole sinäkin tyytyväinen asemaasi ja anna vaikeutesi haihtua Jumalan suosioon. Kristus ei koskaan kevytmielisesti laskenut leikkiä, vaan oli iloinen jumalanpelossaan. Sinulle, Jumalan lapselle ja Kristuksen veljelle, sopii parhaiten sama käytös.
» Mutta kuka siihen pystyy?» sanonet. Jospa vain voisin näin tehdä! Mutta ei koskaan ollut tarkoituskaan, että sinä itse tämän tekisit tai että heti olisit täydellinen, vaan että alkaisit kilvoitella sen saavuttamiseksi ja kilvoitellessasi tarkoin oppisit, ettet sitä voikaan, vaan sinun täytyy huoata ja avuksi huutaa Herraa, joka itse sinussa pyhityksen vaikuttaa.
Pyhitys ei ole ihmisen työtä, vaan Herran. Mutta tämä tapahtuu Jumalan sanan varoittavalla, kehottavalla ja lohduttavalla voimalla. »Ei niin että meillä itsellämme olisi kykyä ajatella jotakin, ikään kuin se tulisi meistä itsestämme.» »Jumala on se, joka vaikuttaa teissä sekä tahtomisen että tekemisen» - huomaa - »oman mielisuosionsa mukaan».
Mitä eivät sana ja sisäiset nuhteet ja kehotukset saa aikaan, sen Herra tekee vitsallaan, »murheen ahjolla» - missä sitä tarvitaan, sillä »kurituksen vitsa opettaa ottamaan sanoista vaarin». Ja uskovat sanovat sydämestään: »Käytä, Herra, mitä keinoa hyvänsä, kunhan vain sydämeni voitat!» Sillä yksi on tarpeellinen. Ja ilman pyhitystä ei kukaan ole näkevä Herraa. Pidä kuitenkin ensiksi ja viimeksi selvänä: »Yhdellä uhrilla, hän on ainiaaksi tehnyt täydelliseksi ne, jotka pyhitetään.»
Rakas taivaallinen Isä! Ole kiitetty siitä, että Poikasi uhrilla olet ainiaaksi täydellisiksi tehnyt ne, jotka pyhitetään. Opeta minua sydämestä uskomaan, että Jeesus Kristus on minunkin syntieni tähden uhrattu ja minunkin vanhurskauttamisekseni herätetty kuolleista. Ja tätä uskoessani anna, rakas Isä, minulle alinomaa halua ja voimaa kuolettamaan minussa vielä oleva vanha ihminen, epäusko ja lihallinen mieli kaikkine hedelminensä. Anna myös halua ja voimaa alinomaa pukemaan päälleni uusi ihminen, sinun kuvasi. Herra Jumala. opeta minua noudattamaan Herrani, Jeesuksen pyhää esikuvaa sinun tahtosi tekemisessä. Vaikuta sekä tahtominen että tekeminen sinun hyvän mielisuosiosi mukaan. Amen.
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Elämän Leipää/C.O.Rosenius/ Lokakuu

ViestiKirjoittaja noomi » 18.10.2015 15:26

Kuva

LOKAKUUN 18 PÄIVÄNÄ.

Niin tulkaa ja katsokaamme, kummalla oikeus on, sanoo Herra. vaikka teidän syntinne ovat veriruskeat, niin ne tulevat lumivalkeiksi. Jes. 1:18.

Niin pian kuin syntinen tuntee olevansa alaston ja kaiketi oman kerskauksensa pois riisutuksi, ei Jumala enempää vaadi - hän tahtoo nyt vain antaa kaikki anteeksi ja lohduttaa häntä. Sillä koko Jumalan sanahan ilmaisee, että synti on sovitettu ja Jumala on armollinen ja suunnattomassa rakkaudessaan valmis antamaan syntiselle anteeksi ja lohduttamaan häntä.
Mutta syntinen ei välitäkään armosta, vaan aikoo jäykällä aadamillisella mielellä itse kestää Herran edessä. Tämä mieli on Jumalan armon ainoana esteenä. Mutta kun se sulku on poissa, voi Jumalan armo vapaasti virrata, ja silloin kaikki tulee hyväksi. Jos Aadamin lapsi voisi nöyrtyä, niin että se haluaa armoa tahtoen ei ainoastaan kääntyä ja sopia Jumalan kanssa, vaan myös hylätä kaiken oman tekemisensä ja pitää armo armona - silloin se heti saa anteeksiantamuksen, vieläpä suuren anteeksiannon. Silloin syntinen tulee suuren, armahtavan Jumalan laupeuden yhteyteen, jolla ei ole äärtä eikä määrää.
Sinulla on omantunnon syytöksiä, käyt vaivattuna ja tuomittuna voimatta tehdä mitään asian auttamiseksi. Mutta kuule! Sinä pääset vapaaksi! Sinun ei tarvitse tehdä mitään sen hyväksi, sinä pääset epäilyksistä ja pelastut hukkumasta. Kiitä Herraa, »joka kaikki sinun syntisi antaa anteeksi!» Et ole ansainnut mitään lohdutusta, vaan päinvastoin, että aina kulkisit murheellisena ja tuomittuna.
Mutta sinä pääset vapaaksi. Saat olla iloinen. Saat heittää kuormasi luotasi ja olla aivan vapaa ja iloinen, niin kuin et koskaan olisi tehnytkään syntiä. Kiitä Herraa, minun sieluni, joka kaikki sinun syntisi antaa anteeksi! Jumala antaa synnit anteeksi kaikki synnit ja kaikissa tapauksissa ja aikoina ja antaa anteeksi aivan ansaitsemattomasti ja kokonaan. Opi vain tuntemaan tuota jumalallista anteeksiantoa, rukoile Jumalalta uskoa, niin kaikki tulee hyväksi.
Monet luulevat sangen hyvin ymmärtävänsä Jumalan anteeksiantoa, mutta eivät kuitenkaan siitä mitään käsitä. Ensinnäkin on huomattava, että anteeksianto ja armo on kaiken ansion vastakohta, niin kuin Paavali sanoo: »Jos valinta on tapahtunut armosta, niin se ei ole tapahtunut tekojen nojalla, sillä silloin armo ei enää olisikaan armoa. Mutta jos se on tapahtunut tekojen nojalla, niin ei se ole tapahtunut armosta, koska teko silloin ei enää olisi tekoa!»
Anteeksianto on myös kokonaan toista kuin synnin sietäminen. Jumala ei siedä syntiä, vaan antaa sen anteeksi, jonka takia myös se, joka on aivan sietämätöntä, annetaan anteeksi, sillä anteeksianto on puhdasta armoa. Toisin sanoen, että ihminen, jota kaiken oikeuden mukaan ei pitäisi säästää, vaan tuomita ja rangaista, kuitenkin nyt sulasta laupeudesta armoitetaan ja vapautetaan kaikesta.
Anteeksianto merkitsee, ettei Jumala tee meille syntiemme mukaan eikä kosta meille pahojen tekojemme mukaan. Katso, sellainen on Jumala! Ei hän ollenkaan tee meille, syntiemme mukaan! Jos Jumala hetkenkin ajan tuomitsisi meitä syntiemme mukaisesti, niin ei yksikään liha pelastuisi! Mutta koko Kristuksen valtakunta maan päällä on pelkkää anteeksiantoa kaikille, jotka uskossa pitäytyvät Kristukseen, niin, alituista anteeksiantoa, ansaitsematonta ja täydellistä.
Vai eikö ole kyllin varmaa ja vakuutettua, että Jumala antaa kaikki sinun syntisi anteeksi? Eivätkö taivas, maa ja helvetti, ihmiset ja henkiolennot ole hyvin ja selvästi saaneet tietää, että Jumala antaa kaikki synnit anteeksi.
Ketään ei tuomita synnin suuruuden tähden, vaan ainoastaan armon hylkäämisen tähden. Jumala on itse omassa persoonassaan sekä profeettain ja enkelien, oman Poikansa ja hänen apostoleittensa ja suuren evankelistain joukon kautta tuhansin vahvoin vakuutuksin todistanut tahtovansa antaa synnit anteeksi. Kaikki helvetin portit eivät pysty kumoamaan tämän loistavan joukon todistusta tai ryöstämään meiltä syntien anteeksisaamisen varmuutta.
Koko Raamattu alusta loppuun asti ei oikeastaan sisälläkään muuta kuin Jumalan suuria toimia syntien anteeksiantamiseksi. Itse lakikin annettiin oikeastaan sen takia, että me oppisimme arvossa pitämään ja vastaanottamaan anteeksiantoa. Ja kaikki Jumalan Pojan maan päällä suorittama työ tarkoitti vain meidän syntiemme anteeksiantoa. Hän tuli ihmislapseksi, tuli veljeksemme ja välittäjäksemme vain sen takia sanoi, että hän vapahtaisi kansansa heidän synneistänsä. Hän vuodatti pyhän verensä yksinomaan sen takia, että hän sovittaisi maailman synnit, kuten hän itse sanoi: »Minun vereni vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi.»
Hän sääti kasteen ottaaksensa meidät ikuiseen armoliittoon. Hän asetti ehtoollisen vakuuttaakseen meille vaelluksemme aikana yhä uudelleen syntiemme anteeksisaamista. Hän opetti meitä Isämeidän rukouksessa joka päivä rukoilemaan nimenomaan: »Anna meille anteeksi meidän syntimme!» Miksi olisi hän kaiken tämän tehnyt, ellei hänen vakava aikomuksensa ja tahtonsa ollut antaa synnit anteeksi? Jumala ei tosiaankaan ole taivaasta lähettänyt meille Poikaansa tuomitsemaan maailmaa, tai vain jotakin hetkellistä, ajallista hyvää varten!
Kaikki Herran työt vakuuttavat meille, että hänellä on todellinen ja vakava tahto antaa meille syntimme anteeksi, ottaa meidät jälleen lapsiksensa ja rakkaimmiksi ystäviksensä, jota varten hän on meidät luonutkin ja sulasta armosta antanut meille iankaikkisen elämän.
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Elämän Leipää/C.O.Rosenius/ Lokakuu

ViestiKirjoittaja noomi » 19.10.2015 06:57

Kuva

LOKAKUUN 19 PÄIVÄNÄ.

Hän, joka lunastaa henkesi haudasta ja kruunaa sinut armolla ja laupeudella. Ps. 103:4.

Kun Jumala antaa ihmiselle anteeksi kaikki hänen syntinsä ja parantaa kaikki hänen sairautensa, niin se ihminen on säästynyt ei ainoastaan vihasta ja tuomiosta, vaan hän on samalla Jumalan käsittämättömän rakkauden esineenä - sen suuren Jumalallisen rakkauden - joka on kaikkea tietoa ylempänä. Hän pitää ihmistä sydämestään rakkaana sellaisella rakkaudella, kuin on hellän äidin rakkaus heikkoa lastaan kohtaan tai rakastavan yljän morsiantaan kohtaan. Tämä on ihmeellisin ja ihanin asia, jonka Jumala, pyhässä Raamatussa on ilmaissut.
Raamatussa on monta ihmeellistä sanaa tästä. Kristus itse selvästi sanoo, että »on oleva ilo taivaassa yhdestä syntisestä, joka tekee parannuksen.» Näin sai tuhlaajapojankin isä iloita saadessaan jälleen nähdä poikansa. Jes. 62:ssa luemme: »Niin kuin ylkä iloitsee morsiamesta, niin sinun Jumalasi iloitsee sinusta.» Ja taas: »Sinun nimesi on oleva: Minun mielihyväni hänessä, sillä Herralla on mielisuosio sinuun.» Herra itse sanoo nimenomaan uskovaisistaan: »Minä iloitsen heistä, tehdäkseni heille hyvää.» Tai ensin: »Ja minä teen heidän kanssansa iankaikkisen liiton, etten käänny pois heistä, heille hyvää tekemästä. Ja minä annan pelkoni heidän sydämiinsä, etteivät he luovu minusta. Ja minä iloitsen heistä, tehdäkseni heille hyvää. » Ja taas Herra sanoo: »Mitä sinulle tehnen, Efraim, mitä tehnen sinulle, Juuda? Rakkautta minä halajan enkä uhria.»
Kristus osoittaa selvästi Matt. 9:ssä, että Jumalan sydän sellaisella rakkaudella kohtelee kaikkia, jotka tulevat hänen luoksensa, arvottomimpiakin syntisiä. Sillä kun, fariseukset nurisivat hänen suuren ystävällisyytensä takia, jota hän osoitti publikaaneja ja syntisiä kohtaan, vastasi hän: »Menkää ja oppikaa, mitä tämä on: Laupeutta minä tahdon enkä uhria.»
Se, joka uskoo häneen, olipa hän saastaisin publikaani tai syntinen, on heti sydämellisesti rakastettu. Ja sitä ihmistä kannetaan hellästi kaikkina elämänsä päivinä ja hän tulee kaikesta pahasta varjelluksi Jumalan laupeuden helmassa. Hänen sielunsa on ainaisiksi ajoiksi vapautettu iankaikkisesta kadotuksesta, meidän veriheimolaisemme lunastamana. Ja sama sukulainen, »Goel», Vapahtajamme pitää armollisesti huolta hänen ajallisestakin elämästään. Niin, Jumalan hyvät työt ja laupeus ympäröivät hänet joka puolelta, niin kuin kultainen kruunu ympäröi, peittää ja kaunistaa pään. Tätä tarkoittavat sanat: »Joka lunastaa henkesi haudasta ja kruunaa sinut armolla ja laupeudella.» Heprealainen sana »lunastaa» merkitsee veriheimolaisen lunastamista ja huolenpitoa läheisistä sukulaisistaan.
Samaan Jumalan hellään huolenpitoon kuuluu myös se, mitä psalmissamme vielä mainitaan: »Joka sinun suusi täyttää hyvyydellä, että nuorennut uudelleen niin kuin kotka!» Kotkakin ikään kuin uudistuu, kun sen entiset höyhenet putoavat ja se saa uusia niiden sijaan. Siten mekin uudistumme, kun Herra lohdutuksellansa virvoittaa sielumme. Ja ellei Herra anna uskon lahjaa, on meidän mahdotonta ottaa itsellemme tosi lohdutusta ja rauhaa. Hän on uskon alkaja ja täydelliseksi tekijä.
Vielä: Jos joku ahdistaa ja tuomitsee meitä, tuomitsee Herra kuitenkin oikein, varjelee ja auttaa meitä, kuten tässä sanotaankin: »Herra tekee vanhurskautta ja oikeutta kaikille sorretuille.» Siitä johtuu esim., että vaikka meidän huomattavimmat vihollisemme katkerasti pilkkaavat meitä, mestarillisesti vääntelevät sanojamme ja röyhkeästi tuomitsevat meidät eksyviksi ja vääriksi kristityiksi, me vaikenemme, vaikka me usein voisimme perusteellisesti kumota heidän häväistyksensä. Me olemme ääneti ja olemme kuin »kuuro, joka ei mitään kuule, ja niin kuin mykkä, joka ei avaa suutansa.» Kuitenkin Jumala hoitaa niin hyvin asiamme, että ne selviävät yhä enemmän ja vastustajistamme käy yhä enemmän ilmi, mitä he oikeastaan ovat.
Tämä kaikki johtuu Herran uskollisuudesta, kunhan me vain voisimme uskoa, olla hiljaa ja odottaa häntä. »Herra tekee vanhurskautta ja oikeutta kaikille sorretuille.» Kuinka hellästi, uskollisesti ja ystävällisesti Herra käyttäytyi Moosesta ja Israelin lapsia kohtaan? »Hän ilmoitti tiensä Moosekselle ja Israelin lapsille tekonsa.» Tästä on meillä nyt se suuri onni, ettei meidän tarvitse olla epätietoisia siitä, mikä on Jumalan tahto ja mieli.
Sen, joka vain ajattelee, että Jumala on ilmoittanut ja sanonut, mikä hänen tahtonsa ja neuvonsa on meidän autuudestamme ja sen lisäksi suurilla teoilla osoittanut, kuka hän on, osoittanut olevansa kaikkivaltias, itse Luoja, ei tarvitse tyhjänpäiväisiä ajatella ja arvata Jumalan tahdosta ja suunnitelmista meihin nähden. Hänen tulee ainoastaan tutkia Jumalan sanaa, siitä nähden hänen tiensä ja hänen sydämensä. Ja siitä yhtä varmasti vakuuttautua Jumalan ajatuksista meihin nähden kuin tuomio jo olisi annettu. Oi suurta armoa!
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Elämän Leipää/C.O.Rosenius/ Lokakuu

ViestiKirjoittaja noomi » 21.10.2015 07:52

Kuva

LOKAKUUN 20 PÄIVÄNÄ

Olitte kuolleet rikoksiinne. Ef. 2: 5.

Tarkkaa tässä sanaa, jota apostoli käyttää ihmisen luonnollisesta tilasta - lyhyttä, mutta sangen sisältörikasta sanaa: kuolleet - kuolleet rikoksiinne. Se on syvä, kohtalokas sana koko syntiinlankeemuksen seurauksesta: »Jona päivänä sinä siitä syöt, on sinun kuolemalla kuoltava.» Jumalaelämä on poissa, ihminen on hengellisesti kuollut. Herra Kristus onkin itse sanonut: »Anna kuolleiden haudata kuolleensa.»


Monen mielestä se on kovaa puhetta, jolla ei ole niin vakavaa merkitystä kuin kuolema sanalla tavallisesti annetaan ymmärtää. Mutta paitsi sitä, ettei kenenkään pitäisi epäillä Herran Kristuksen käyttäneen liioiteltua puheenpartta - ja me näemme, että hän äsken mainitussa sanassa rinnastaa ruumiillisesti ja hengellisesti kuolleet kuin olisivat ne kahdenlaisia ruumiita, on meidän vain katsottava itse asiaan ja hämmästyen huomattava, mitä merkitsee sana kuolleet.


Ruumiillisesti kuollut tunnetaan siitä, että hän ei havaitse mitään, ei näe mitään, ei kuule, eikä tunne mitään, ei hän liioin hengähdäkään vaikka hänellä on kaikki elimet, silmät, korvat, suu, keuhkot niin kuin elävilläkin ihmisillä. Eikö hengellisesti kuolleen laita ole aivan sama? Hänen elimensä saattavat kaikki olla terveet ja virkeät, hänellä voi olla terävä järki, tunteellinen sydän, paljon tietoja, jaloja periaatteita, kauniita sanoja ja tekoja. Mutta elämää Kristuksessa hänellä ei ole. Puuttuu yhteys Jumalan kanssa, Jumalaan suuntautuva mieli, hänen tahtonsa ja sanansa noudattaminen, hänen armonsa ikävöiminen. Hän näkee, kuulee, ajattelee ja tuntee elävästi kaiken, mikä on maallista ja aistillista, mutta ei huomaa mitään siitä, mitä Jumalan Hengen on.


Ottakaamme muutamia esimerkkejä: Hän lukee, kuulee, ymmärtää ja uskoo jollakin tavalla Jumalan sanaa, mutta hän voi lukea ja kuulla Jumalan ankarimmatkin tuomiot ylitsensä ja kuitenkin pysyä aivan rauhallisena. Hän lukee ja kuulee Jumalan valtakunnasta, Jumalan armosta ja ystävyydestä, autuaasta yhteydestä Jumalan kanssa, mutta kaikki tämä ei herätä hänessä pienintäkään kaipausta niitten saavuttamiseksi – niin kuin ei ruumis edes hengitäkään. Hänen sydämensä on täynnä epäjumalia, maallisia ja turhia asioita: mitä me syömme ja juomme ja millä me itsemme verhoamme? Mitä saamme nähdä, kuulla ja nauttia? Mutta Jumala - Jumala - mitä? Mitä Jumala vaatii? Siitä hän ei ensinkään välitä.


Ja huomaa: hän uskoo määrätyllä tavalla Jumalan sanan totuuteen, niin ettei hän ehkä koskaan ole sitä epäillyt, hänellä on siitä jonkinlainen sisällinen todistus. Nyt hän näkee ja kuulee samasta Jumalan sanasta ankarimman kadotustuomion jokaiselle, joka ei ole Jumalasta syntynyt, uudestisyntynyt ja vaikka hän ei tiedä itse uudestisyntyneensä, hän ei siitä huolimatta vähintäkään pelkää! Ja hän pitää sen kuitenkin Jumalan sanana. Hän näkee, lukee ja kuulee tässä Jumalan sanassa kahdesta tiestä: leveästä, joka vie kadotukseen ja jota monet vaeltavat, ja kaidasta, joka vie elämään, ja jonka vain harvat löytävät. Mutta hän ei päivääkään huolehdi siitä, kumpaa hän itse vaeltaa. Ja kuitenkin pitää hän Raamattua Jumalan sanana! Mutta miksi hän ei sitten pelkää? Niin, sano se! Katso, se on kuolemaa. Katso tässä, mitä merkitsee: kuolleet - kuolleet rikoksiin ja synteihin.


Mutta kun ihminen on hengellisesti kuollut, mikä silloin johtaa hänen tiensä halki elämän? Apostoli sanoo 2:ssa jakeessa: »Joissa te ennen vaelsitte tämän maailman menon mukaan, ilmavallan hallitsijan, sen hengen hallitsijan mukaan, joka nyt tekee työtään uppiniskaisuuden lapsissa». Ensin: »Tämän maailman menon mukaan.» Ihminen kulkee silloin myötävirtaa, hän tekee, niin kuin muutkin tekevät, noudattaa maailmaa ja vallitsevia tapoja. Jos ne ovat karkeita, tulee hänkin karkeaksi, mutta jos tavat ovat hienoja, elää hänkin siivommin. Hän saattaa siis esiintyä erilaisena, mutta kuuluu kaikissa olotiloissaan kuitenkin maailmaan, niiden monien joukkoon, jotka kulkevat leveää tietä.


Mutta onko maailma itsensä oma? Hallitseeko se itseänsä? Ei, sanoo apostoli, maailmanmenon määrää hallitsija- ilmavallan hallitsija. Kristuskin nimittää häntä maailman ruhtinaaksi, eikä hän siinäkään lauseessa tule valehtelijaksi. Älkäämme koskaan unohtako, että on kaksi henkistä valtakuntaa ja kaksi hallitsijaa, jotka taistelevat ihmissieluista: Kristus ja Belial, Mikael ja lohikäärme, käärme ja vaimon siemen, väkevä ja väkevämpi. »Mikael ja hänen enkelinsä sotivat lohikäärmettä vastaan. ja lohikäärme ja hänen enkelinsä sotivat.» Se on taistelua, joka jatkuu niin kauan kuin maailma on olemassa.


Pimeyden valtakunnan hallitusmuoto on valhe ja murha, petos, synti ja kuolema, kuten Kristus sanookin, että tämän maailman ruhtinas on valheen isä ja murhaaja alusta alkaen. Ja sen valtakunnan alamaisia ovat, paitsi langenneet enkelit, kaikki epäuskoiset ihmiset maan päällä ja helvetissä. Kristuksen valtakunnan hallitusmuoto on armo ja totuus - vanhurskaus, rauha ja ilo Pyhässä Hengessä, kuten Raamattu vakuuttaakin: »Vanhurskaus ja oikeus ovat valtaistuimesi perustus, armo ja totuus käyvät kasvojesi edellä.» Ja tämän valtakunnan alamaisia ovat hyvät enkelit sekä kaikki uskovaiset ihmiset maan päällä ja taivaassa.


Oi elävä Jumala ja Vapahtaja, joka annat hengen ja elämän kaikille, joissa henki on, armahda meitäkin tänään. Me olemme luonnostamme hengellisesti kuolleita, kuolleet rikoksiimme ja synteihimme, emmekä ymmärrä niitä, mitkä Jumalan Hengen ovat. Lähetä siis eläväksi tekevä Pyhä Henkesi herättämään meitä synnin unesta, meitä kuolleita eläviksi tekemään. Herätä meissä synnintunto ja auta meitä syntimme tunnustamaan. Anna myös eläväksi tekevä usko sinuun, ainoaan, totiseen Jumalaan, ja häneen, jonka lähetit, Jeesukseen Kristukseen. Vapahda meidät hengellisten vihollistemme vallasta ja saata meidät palvelemaan sinua, Herra Jumala, hengessä ja totuudessa! Amen.

Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Elämän Leipää/C.O.Rosenius/ Lokakuu

ViestiKirjoittaja noomi » 21.10.2015 07:53

Kuva

LOKAKUUN 21 PÄIVÄNÄ.

Orjattaren poika ei saa periä vapaan vaimon pojan kanssa. Gal. 4:30.

Tuhannet muuten melko valistuneet ihmiset eivät tiedä, että kristinuskossa on kaksi hengellistä valtakuntaa. Ensiksikin lainvaltakunta, jossa kaikki saadaan oman ansion mukaisesti, apostolin sanojen mukaan: »Töitä tekevälle ei lueta palkkaa armosta, vaan velvollisuudesta.» Sen Kristus tahtoi osoittaa meille kun hän sanoo, että ne, jotka olivat tehneet työtä koko päivän ja kantaneet sen kuorman ja helteen viinitarhassa, eivät saaneet mitään armoa, vaan vain ansion mukaan, vain »päiväpalkan», koskapa »pitäytyivät töihin». Sellaisia ihmisiä sanotaan Raamatussa palvelijoiksi, orjiksi, ja orjattaren pojiksi, jotka saavat vain sen, minkä ovat ansainneet.
Toiseksi on olemassa armonvaltakunta, jossa ei koskaan menetellä ansion mukaan, vaan niillä, jotka siihen kuuluvat, on ainainen armo, hyvinä ja pahoina hetkinä sama armotila, siitä syystä näet, että heillä on takausmies, jonka toimesta heitä ei tuomita lain mukaan, eikä mitään syntiä heille lueta. Room. 4:nnessä luvussa luemme: »Mutta joka ei töitä tee, vaan uskoo häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman, sille luetaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi.»
Samoin Daavid ylistää autuaaksi sen ihmisen, jolle Jumala lukee vanhurskauden ilman tekoja - ja sen, »jolle Herra ei lue syntiä». Näitä nimitetään Raamatussa lapsiksi, pojiksi ja vapaan vaimon pojiksi, jotka »pysyvät talossa» ja saavat perinnön. Tällä kuvauksella, joka käsittelee talon palvelijoita ja lapsia, erittäinkin Aabrahamin tärkeän ja esikuvallisen huoneen, on Paavali viitannut hyvin opettavaan kohtaan, jota moni kuitenkaan ei ole huomannut, kuinka näet Jumala omissa perheissämme on antanut meille selvän kuvan armotöistänsä.
Eikö ole totta, että kodin rakkaat lapset ruumiillisessa suhteessa elävät sellaisessa armotilassa, etteivät he koskaan joudu velkaan, vaikka he kuluttaisivat päivässä kuinka paljon tahansa ja vaikka he tekisivät työtä kuinka vähän tahansa. He saavat kaikki, mitä he tarvitsevat, vapaasti ja ilmaiseksi. He saavat ruokansa ja juomansa, vaatteensa, hoitonsa, vuoteensa, kasvatuksensa. Ja vaikkeivät he ansaitse mitään, vaan ainoastaan kuluttavat, eivät he koskaan joudu velkaan, vaan lopulta, nautittuaan monta vuotta kaikkea hyvää, saavat he vielä perinnönkin.
Mutta talon palvelijoiden kanssa, jotka raskaalla ja uskollisella työllään hankkivat koko talon elatuksen, pidetään tiliä, niin että jos he vuoden kuluessa ottavat enemmän kuin sovitun paikan, ovat he lopulta velkaa. Eikä tule kysymykseenkään, että he perisivät talosta. Mutta lapset, sanottakoon se vielä kerran, eivät koskaan tule velkaan kaikesta, minkä ne mitään ansaitsematta kuluttavat.
Eikö se ole kummallista hallintoa? Ja mistä johtuu, etteivät lapset joudu velkaan? Se johtuu vain siitä, ettei heidän kanssaan koskaan pidetä tiliä. »Nehän ovat lapsia», sanotaan, »kuka pitää laskua siitä, mitä lapset saavat, niin kauan kuin ne syövät isän leipää tai ovat lapsina kotona?» Katso, siinä on Jumalan valtakunnan salaisuus! Lasten kanssa ei koskaan pidetä tiliä.
Meidän velkamme tai velattomuutemme riippuu siis vain siitä, olemmeko palvelijoita vai lapsia, orjattaren, poikia vai vapaan. Katso omassa perheessäsi armovaltakunnan oikeata kuvaa, kuvaa, jota Raamattu sangen usein käyttää. Aivan kuin on sinun lastesi laita on niitten asema, jotka ovat Kristuksessa ja elävät Jumalan lapsina. Ei heidän kanssaan pidetä tiliä. He ovat kansaa, jolle Jumala ei lue syntiä, he elävät armosta esikoisveljensä ansion tähden. Siksi he ovatkin pysyväisessä lapseuden armossa.
Oi, onko totta, onko mahdollista, että sellainen armonvaltakunta on olemassa maan päällä? Kyllä, totta se on! Raamattu pitää paikkansa, vaikka meidän horjuvat ja lain alla orjailevat sydämemme eivät voi säilyttää tätä autuasta lohdutusta. Mutta niin totta kuin Raamattu ei valehtele, on asianlaita sama kaikkiin uskoviin nähden, nim. että Jumala ei lue heille heidän rikkomuksiaan kadotukseksi, he ovat Jumalan rakkaita lapsia, samassa armossa pahana kuin hyvänäkin aikana, jolloin he iloitsevat saamastaan hyvän tekemisen voimasta tai surevat syntejään ja mielettömyyksiään, niin että he »parkuvat sydämensä tuskassa». Samassa armossa he ovat silloinkin, kun he, saavat maistaa ja nähdä, kuinka suloinen Herra on, ja silloin, kun heitä pitkällisen kuivuuden aikana ruokitaan koiruoholla ja sapella.
Sillä ellei näin olisi, vaan me olisimme Jumalalle otolliset vain niinä hetkinä, jolloin saamme armon olla tavallista hurskaammat ja pyhemmät, silloinhan vanhurskaus johtuisi töistämme ja Kristus olisi turhaan kuollut. Silloinhan olisimme töiden valtakunnassa, joka vallitsee armoa, emmekä armonvaltakunnassa, joka vallitsee töitä.
Emme kiellä, ettei tämä olisi järjellemme mitä suurin hulluus, koskapa kaikki, mikä meissä on, tunne, järki ja omatunto ovat niin lakimielen täyttämät, että me alinomaa vajoamme sen käsityksiin. Mutta onko meidän tosiaan uskottava se, minkä me luonnostamme tunnemme ja ajattelemme? Sehän olisi uskosta luopumista. Ei, armonvaltakunta, jossa syntiä ei lueta, on koko Kristuksen ansion ja raamatun todistusten summa. Kiitos olkoon Jumalalle, hänen sanomattomasta lahjastaan!
Ole kiitetty laupias Jumala, rakas taivaallinen Isä, että meillä Herramme Kristuksen armovaltakunnassa täällä on ainainen armo ja anteeksianto saatavana, että armolapsillesi ei lueta syntiä, vaan Kristuksen vanhurskaus luetaan heille vanhurskaudeksi. Opeta meitä tätä suurta etuamme oikein ja ahkerasti käyttämään, että myös elämässämme vanhurskauden hedelmiä kantaisi sinun kunniaksesi ja meidän parannukseksemme. Amen
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

EdellinenSeuraava

Paluu Olavi Peltolan kirjoituksia

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron