Elämän Leipää/C.O.Rosenius/ Joulukuu

Rohkeutta on tunkeutua synneistämme huolimatta Golgatan ristin juurelle ja kuunnella huutoa: Se on täytetty!. (Ote Peltolan kirjoituksesta)

Elämän Leipää/C.O.Rosenius/ Joulukuu

ViestiKirjoittaja noomi » 01.12.2015 07:35

    Kuva

Elämän Leipää

Tervetuloa Roseniuksen Elämän leivän ääreen.
Se on ruokkinut suomenkielisenä Jumalan kansaa jo 1880-luvulta lähtien.

Lähde:Olavi Peltolan kotisivut.

    Kuva

JOULUKUUN 1 PÄIVÄNÄ.

Olkoon jokainen niille vallassaolijoille alamainen, joiden vallan alla hän on. Sillä kaikki esivalta on Jumalalta. Room. 13:1.

Jokaisen, joka tahtoo Jumalan sanalle kuuliainen olla, tulee tietää, että hän on velvollinen antamaan esivallalle kaikki, mitä alamaisuuteen, kunnioitukseen, kuuliaisuuteen ja uskollisuuteen kuuluu. Tämän kirjoitti apostoli Rooman kristityille, jotka siis olivat pakanallisen esivallan alamaisia. Jos he eivät olisi saaneet tätä apostolin varoitusta, tahi jos eivät siitä olisi välittäneet, vaan seuranneet omaa mieltänsä, niin tuskinpa he olisivat tulleet ajatelleeksi olevansa velvolliset Herran tähden osoittamaan alamaista kunnioitusta ja kuuliaisuutta julmaa tyrannia, keisari Neroakin kohtaan, vaan arvelleet, tilaisuuden tullessa. kristillisyyden sallivan heidän olla mukana syöksemässä hänet valtaistuimelta.

Me tiedämme kuinka usein juutalaiset Rooman vallan alaisiksi tekivät kapinan. Sen tähden pitää apostoli välttämättömänä monin, selvin sanoin selittää tätä. mutta jo Rooman kristittyjen tuli olla pakanalliselle esivallalleen alamaiset, kuinka tuomittava onkaan se röyhkeä laittomuuden henki, joka kristikunnassakin meidän aikoinamme korottaa äänensä laillista esivaltaa ja kaikkea alamaisuutta vastaan. Tästä on kristittyjen otettava vaarin, etteivät eksy jumalattomain neuvoon. Apostolit ovat usein varoittaneet: »Olkaa alamaisia kaikelle inhimilliselle järjestysvallalle Herran tähden, olipa se sitten kuningas, joka on ylin, tai hänen käskynhaltijansa, jotka hän on lähettänyt pahaa tekeville rangaistukseksi, mutta hyvää tekeville kiitokseksi: sillä se on Jumalan tahto, että te hyvää tekemällä tukitte suun mielettömäin ihmisten ymmärtämättömyydeltä.» »Muistuta heitä, että ovat hallitukselle ja esivalloille alamaisia ja kuuliaisia» jne.

Velvollisuutemme esivaltaa kohtaan on siis selvään ja ymmärrettävästi lausuttu. Omituiselta tuntuu mitä apostoli sitten sanoo: »Sillä kaikki esivalta on Jumalalta.» Tämä on varsinainen syy, minkä tähden meidän tulee olla vallassaolijoille alamaiset. Mutta miten voimme ymmärtää kaiken esivallan olevan Jumalalta, se kun näet usein on paha ja epäkristillinen? Ei kaikki, mikä tapahtuu, ole Jumalan sallimaa. Emme siis voi sanoa, että jumalaton esivalta Jumalan sallimuksesta olisi saanut ylhäisen sijansa. Ei, minkä Jumala ainoastaan sallii tapahtua, ei silti ole Jumalalla. Apostoli lisää heti: »Ne vallassaolijat, jotka ovat, ne ovat Jumalan asettamia.»

Ei ole oikein selittää tätä niinkään, että itse virka on Jumalan asettama, vaikka henkilöt, jotka virassa ovat, ovat siinä vasten Jumalan tahtoa. Ei, apostoli sanoo nimenomaan: »Ne vallassaolijat, jotka ovat, ne ovat Jumalan asettamia.» Siis myös hallitsevat henkilöt, eikä ainoastaan pelkkä virka. Virka on myös Jumalan säätämä. Perustus siihen on laskettu jo isän vallassa ja neljännessä käskyssä ja on vahvistettu Herran sanalla. Siis itse virkakin on Jumalalta ja on kallis lahja, mutta tässä sanotaan sen lisäksi: »ne vallassaolijat, jotka ovat, ne ovat Jumalan asettamia».

Miten on meidän siis tämä ymmärrettävä, kun vallassaolijat usein ovat pahoja ja jumalattomia, ja kun Herra vihaa pahuutta? Tämä on ymmärrettävä samaten kuin kaikki Jumalan tuomiot maan päällä, että mitä hyvänsä hän lähettäneekin meille, olkoon se itsessään hyvää tahi pahaa, niin on sittenkin kaikki, mitä hän lähettää, hyvää, viisasta ja vanhurskasta. Tässä täytyy meidän taaskin oppia uskomaan ainoaan, kaikkivaltiaaseen Jumalaan, joka on maailman hallitsija.

Herra Kristus sanoi aivan selvästi Rooman keisarin edustajalle Juudan maassa: »Sinulla ei olisi mitään valtaa minuun, ellei sitä olisi annettu sinulle ylhäältä.» Ja kärsimyksestään, johon Pilatus hänet tuomitsi, sanoi hän: »Enkö joisi sitä maljaa, jonka Isä on minulle antanut?» Ylhäältä, Kristuksen Isältä Pilatus oli saanut vallan tuomita viaton Jeesus kuolemaan.

Suuri Jumalan armo meitä kohtaa, kun meillä on hyvä, kristillinen esivalta, mutta jos meillä on paha ja jumalaton esivalta, niin se on, saman pyhän Jumalan rangaistus ja kuritus. Meidän tulee sellaisessakin koetuksessa ainoastaan katsoa Jumalaan ja kunnioittaa niitä tuomioita, jotka päällämme lepäävät. Ja koska hänen kurituksensa ovat yhtä pyhät kuin hänen armonosoituksensakin, tulee meidän hänen tähtensä kunnioittaa ja kuulla sitä esivaltaa, jonka hän meille on antanut.

Samaten kuin myös saadessamme hyvän esivallan meidän tulee silloinkin vain katsoa Jumalaan, ja hänen tähtensä olla hyvälle esivallalle kuuliaisia. Olkoot vallassaolijat hyvät tahi pahat, niin apostoli kuitenkin sanoo kolme kertaa (Room. 13), että he ovat »Jumalan palvelijoita». Pahinkin esivalta on siis Jumalalta ja on lähetetty täyttämään hänen pyhiä tarkoituksiaan. Kun Jumala antaa kansalle pahoja, jumalattomia tyranni-hallitsijoita, taikka, kuten Jesaja sanoo: »Nuorukaiset heidän päämiehiksensä, ja lapsukaiset heitä hallitsemaan», on tämä pahalle ja uppiniskaiselle kansalle kuritukseksi ja rangaistukseksi ja uskovaisille koetukseksi.

Olkoon, että keinot, joiden avulla hallitsija on päässyt valtaan, eivät olisi rehelliset, niin hän ei olisi voinut saada sitä valtaa, mikä hänellä on, muutoin kuin Jumalalta. ja kuten jo sanoimme, tulee Jumala häntä käyttämään joko kansan kuritukseksi tai siunaukseksi. Ne, jotka ensin punnitsevat esivallan henkilöiden ominaisuuksia ja toimenpiteitä, ennen kuin tunnustavat itsensä alamaisiksi, kumoavat kokonaan sen perustuksen, nim. kaikkivaltiaan Jumalan sallimuksen ja määräyksen, jolle alamaisen velvollisuudet perustuvat.
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Elämän Leipää/C.O.Rosenius/ Joulukuu

ViestiKirjoittaja noomi » 02.12.2015 05:53

    Kuva

JOULUKUUN 2 PÄIVÄNÄ

Vaan pelasta meidät pahasta. Luuk. 11:4.

Kun Jumalaa pelkäävä sielu, joka ei luota omaan pahaan sydämeensä, tuntee vihollisen viekkauden ja petollisuuden, hän alkaa pelätä sellaistakin pahaa, jota hän ei vielä selvästi näe, eikä tunne. Kun hän alkaa pelätä perkeleen kavalia päällekarkauksia, ja sydämensä monenkaltaista petollisuutta, niin hän saa turvallisesti mennä kaikkinäkevän, uskollisen Jumalan tykö, rukoillen että hän valvoisi ja estäisi kaiken pahan. »Pelasta sinä meidät, sinä uskollinen, voimallinen Jumala kaikesta pahasta, siitäkin, jota emme pahaksi ymmärrä. Sinä, joka näet kaikki perkeleen, maailman ja meidän sydämemme salaiset verkot ja paulat ja joka olet käskenyt meidän sinua avuksi huutamaan kaikessa hädässä. Pelasta sinä meidät.»

Jumalan lasten tavallisimpia huolia on pelko siitä, että he pettävät itsensä. He sanovat: »En tosin tiedä tahallani olevani kavala tai suosivani pahaa, mutta pelkään sydämeni pettävän minut. Tiedän minulta puuttuvan sen tai sen voiman, mutta en ymmärrä missä vika on.» Oi, mikä sanomaton lohdutus, kun tällaisessa pimeydessä, pelätessäni pahaa, jota en, tunne, saan heittää koko murheen uskollisen Herran huostaan, hänen, joka itse on opettanut minua rukoilemaan: »Pelasta meidät pahasta.» Pelasta minut juuri siitä pahasta, jonka sinä näet ja tiedät minussa olevan, vaikka se minulta itseltäni on salattu. Ota pois se, mikä ei sinulle ole otollista, sinä uskollinen, kaikkivaltias Jumala. Anna minulle sitä, mikä minulta puuttuu!

Jumala on ainoa, joka oikein tuntee ja joka voi tutkia pahanjuonisen sydämen salaisimmatkin sopukat ja saatanan syvyydet. Ei Jumala koskaan ole sanonut, että me itse voisimme sydämiämme tutkia. Nämä ovat Herran omat sanat: »Kaikkea muuta kavalampi on sydän, ja se on turmeltunut. kuka sen tuntee? Minä, Herra, tutkin sydämen ja koettelen munaskuut»

Jumala sanoo tässä, ettei ainoakaan ihminen voi sydämiä tutkia. Hän sanoo yksin voivansa sen tehdä. Niinpä näemme, ettei Daavidkaan, jolla oli niin rikas henki, ja joka sai profeettana katsahtaa tuhannen vuotta tulevaisuuteen, ei voinut nähdä omaan sydämeensä, vaan kääntyi Jumalan puoleen ja rukoili: »Tutki minua, Jumala, ja tunne sydämeni, koettele minua, tunne minun ajatukseni.»

Sitä paitsi muistakaamme myös, että Herra Jumala on ainoa, joka voi parantaa meissä kaiken väärän. Ei hän koskaan ole sanonut: »Teidän tulee luoda itseenne uusi sydän.» Päinvastoin hän sanoo: »Minä poistan kivisen sydämen teidän ruumiistanne ja annan teille sydämen, joka on lihasta.» Daavid kääntyi Herran puoleen ja rukoili: »Jumala, luo minuun puhdas sydän ja viritä minuun uusi, vakava henki!»

Koska Jumala itse on sanonut, ettemme me, vaan hän voi sekä tuntea sydämemme, että parantaa mitä siitä puuttuu ja vielä opettaa tässä meitä rukoilemaan sitä häneltä, niin tulee meidän turvallisesti tässä pimeydessä kääntyä hänen puoleensa. Ja niin totta kuin hän on uskollinen Jumala, eikä tahdo pettää sitä sielua, joka pelkää ja itse tuomitsee itsensä ja tahtoo ottaa vaarin kaikista hänen sanoistaan, niin totta tulee meidän uskoa ja tietää hänen tekevän, mitä me anomme.

Hän on itse ottava huolekseen meidän pelastuksemme ja hän on poistava kaiken pahan ja väärän, jopa senkin, jota emme itse ymmärräkään. Hän on itse opettanut meitä rukoilemaan: »Pelasta meidät pahasta.» Kiusausten aikana tavallisesti kyllä tunnemme, missä paha on, mutta emme siitä saata irtautua.

Minä näen sen tai sen olevan syntiä, näen perkeleen tekevän kaikkensa saattaaksensa minut siihen, enkä sittenkään voi siitä irtautua. Se on vanginnut minut synnin lakiin, joka jäsenissäni on. Se pitää minua niin kiinni, että vaikka minä tiedän esim. vihan, kateuden, saastaisten halujen, lähimmäisen omaisuuden himoitsemisen olevan syntiä, näen sen vaaralliseksi, tulen siitä sairaaksi, niin en kuitenkaan voi olla sydämelläni ja ajatuksillani siinä askartelematta. Saattaapa se vaivata minua, että olen joutua epätoivoon. Tunnen olevani kokonaan kadotettu, jollei Jumala itse tee minulle laupeutta ja armahda minua. Sellaisessa tilassa siis opin ymmärtämään mitä merkitsee »pelasta meidät pahasta».

Polvistu siis heti ja rukoile! Muista että kiusausten hetkinä me olemme sen vihollisen pauloissa, jota vastaan ei auta mikään muu voima taivaassa ja maan päällä kuin yksi ainoa, Kaikkivaltias, joka sen takia julistaa: »Minä, minä olen Herra, ja paitsi minua ei ole yhtään pelastajaa.» »Älä liikahdakaan siinä toivossa, että itse voittaisit synnin», sanoo Luther, »sillä silloin se liikkuu sinua vastaan, ja olet iankaikkisesti hukassa.» Tässä auttaa ainoastaan kiireellinen pako uskollisen kaikkivaltiaan Herran turviin rukoillen: »Pelasta meidät pahasta».

Tämä, että Herra itse on opettanut meitä näin rukoilemaan, on oleva meille vahvana lohdutuksena. Eihän hän tee pilaa ahdistuksessa olevasta lapsestaan opettaessaan tämän rukouksen, vaan kyllä hän todella aikoo pelastaa meitä kaikesta pahasta. Nimenomaan hän sanoo: »Huuda minua avuksesi hädän päivänä, niin minä autan sinua ja sinä olet kiittävä minua.»
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Elämän Leipää/C.O.Rosenius/ Joulukuu

ViestiKirjoittaja noomi » 03.12.2015 08:31

    Kuva

JOULUKUUN 3 PÄIVÄNÄ.

Ja on taivaallisia ruumiita ja maallisia ruumiita. mutta toinen on taivaallisten kirkkaus, toinen taas maallisten. 1 Kor. 15:40.

Näyttääpä siitä kuin jos apostoli tahtoisi sanoa: Näetkö tuota rajatonta vaihtelevaisuuden rikkautta Jumalan luomakunnassa! Kun erotus maallisten ruumiiden välillä täällä on niin suuri, kuinka paljon suurempi erotus onkaan sitten taivaallisten ja maallisten välillä. Erotus on suuri puun, kiven, metallin ym. maan päällä olevan aineen välillä ja auringon, kuun ja tähtien välillä. Onpa näiden taivaankappaleidenkin välillä erotusta. »Toinen on auringon kirkkaus ja toinen kuun kirkkaus ja toinen lähtien kirkkaus. onpa toisen tähden kirkkaus erilainen kuin toisen.»

Ajattele mikä rajaton moninaisuus Jumalan luomakunnassa! Älä siis pelkää »sinä tyhmä», että Herra Jumala tulisi neuvottomaksi siinä, minkälaiset ruumiit hän antaa meille ylösnousemuksessa. Uudet ruumiimme, olkoonpa niillä muutoin mitkä ominaisuudet hyvänsä, ovat epäilemättä täysin soveliaat siihen uuteen maailmaan, johon me joudumme ja myös niihin voimiin, joita meidän sielumme siellä saa. Nykyiset ruumiimmehan ovat niitä sielun voimia varten, jotka meillä nyt ovat ja sitä maailmaa varten, jossa nyt elämme. Kaikkien eläinten ruumiit ovat myös muodostetut niiden vaistojen mukaan, jotka Jumala niille on antanut ja silmällä pitäen niitä elämisen ehtoja, jotka kullekin ovat välttämättömät: kalat vedessä, linnut ilmassa, eläimet kedolla, maan matoset mullassa

Tästä voimme tehdä sen johtopäätöksen ja senhän me myös silmiemme edessä näemme, että jos joku elävä olento muutetaan uuteen olotilaan, ikään kuin alkaakseen uutta elämää, se saa uuden ruumiin, joka sopii siihen uuteen olotilaan. Tapahtuuhan perhosellekin muodon vaihdos. Aikansa oltuaan toukkana, jolloin se ryömii maassa, saa se uuden siivillä varustetun ruumiin, joka on tarkoituksenmukainen ja soveltuu sen uuteen olotilaan. Tämä on sattuva kuva ihmisestä, »maan matosesta» ja hänen tulevasta muutoksestaan.

Tarkatkaamme lähemmin tätä kuvaa. Lehtimadot ovat perin heikko sukuelävien olentojen seassa. Vaikka silkkiperhosen toukat ihmiselle valmistavat kauniin, vahvan silkin, ja siksi ovat kaalimatoa ja muita toukkia arvokkaammat, niin siitä huolimatta ovat ne kaikki kurjia, matelevia toukkia maan päällä. Juuri näille ryömiville toukille on Jumala valmistanut merkillisen muutoksen, muodonvaihdoksen, ihanamman olotilan. Kun silkkiäismadon työaika on päättynyt, kun kaalimadon ei enää tarvitse ryömiä, pannaan ne eräänlaiseen ruumisarkkuun. Pieni, musta kuori muodostuu niiden ympärille. Ja siinä ne nyt makaavat tainnoksissa yli talven.

Mutta kun kevät saapuu, kun aurinko alkaa elähdyttää jähmettynyttä luontoa, silloin tulee toukka uudessa muodossa esille uuteen maailmaan. Ei se enää matele maassa, tahi karkealla kaalinlehdellä, vaan saa vapaana iloita kirkkaassa ilmassa, auringon paisteessa ja ravinnokseen nauttii se mettä, kukkien hienointa ainetta. Siksi on sillä nyt siivet, ihanat välkkyvät siivet, joilla se kohoaa maasta ja lentää vapaana ilmassa.

Tässä on meillä vertauskuva Isämme ajatuksista ja tarkoituksista meihin nähden. Tosin olemme täällä maan päällä kurjia, matelevia matoja, mutta luodut perin toista elämää varten. Meitä odottaa suuri muutos. Kun koettelemuksen aika on ohi, eikä meidän enää tarvitse maassa madella, on hän, joka tuli taivaasta, muuttava jokaisen, jolla hänen henkensä on, uuteen maailmaan, jossa me, kirkastettuina ja autuaina saamme iloita hänen armonsa päivänpaisteessa. Saatuamme uudet, täydelliset kyvyt, saamme nauttia hänen täydellisestä viisaudestaan, rakkaudestaan ja armostaan.

Syy, jonka tähden me saamme uudet ruumiit, niin ettemme jää ruumiittomiksi hengiksi, kuten olemme aikana, joka on kuoleman ja viimeisen tuomion välillä, on, että me tulemme muuttamaan uuteen maahan, paljon täydellisempään ja kirkkaampaan kuin tämä langennut, nurja maailma on, jossa nyt asumme. Me muutamme maailmaan, jossa »hän on pyyhkivä pois kaikki kyynelet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt.»

Jumalan ja Karitsan istuin on siellä oleva, ja hänen palvelijansa palvelevat häntä ja näkevät hänen kasvonsa. jumala, joka ei koskaan työssään mene taaksepäin, vaan yhä suurempaan täydellisyyteen sen saattaa, on tässä uudessa maailmassa paljon ihanammalla tavalla osoittava viisautensa, hyvyytensä ja voimansa, kuin tässä nykyisessä pahassa maailmassa. Sen tähden on välttämätöntä, että meillä silloin on ruumiit ja aistimet, jotka soveltuvat siihen maahan ja tekevät meidät kykeneviksi käsittämään, nauttimaan ja vastaanottamaan kaikkea, mitä siellä Luojamme antaa. Sillä silloin ovat nähtävinä »hänen näkymättömät ominaisuutensa, iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, kun niitä hänen teoissaan tarkataan», jotka siellä ovat paljon täydellisemmät ja suuremmat. kuin kaikki mitä olemme nähneet tässä nykyisessä maailmassa, lapsuutemme kodissa, joka on synnin pimittämä ja turmelema.
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Elämän Leipää/C.O.Rosenius/ Joulukuu

ViestiKirjoittaja noomi » 04.12.2015 08:14

    Kuva

JOULUKUUN 4 PÄIVÄNÄ.

Mutta Israelista hän sanoo: »koko päivän minä ojensin käsiäni tottelematonta ja vastahakoista kansaa kohden.» Room. 10:21.

Jos selvään tahdot nähdä, mikä mieli Herralla Jumalalla on ja mitä hän lopuksi tahtoo meistä tehdä, niin katso Israelin historiaa. Siinä näet, miten hän kohteli sekä viheliäisiä, katuvaisia syntisiä että epäuskoista, uppiniskaista kansaa. Siinä näet, niitä Jumala tekee niille, jotka eivät hänen kutsumuksestaan välitä, eivätkä tee parannusta, vaan edelleen, viihtyvät synnissä ja turhuudessa. Sinä näet siinä, mitä Herra tekee niille, jotka ikävöivät Jumalaa ja joissa on paljon hartautta, hurskautta ja rukousta ja siitä etsivät johdutuksensa ja vanhurskautensa, eivätkä ole »evankeliumille kuuliaiset.» Mitä teki Jumala itsevanhurskaalle, epäuskoiselle ja katumattomalle Israelille? Saman tekee hän epäuskoisille paatuneille kristityillekin.

Profeetta sanoo: »Mutta he vastustivat ja murehduttivat hänen Pyhän Henkensä, sen takia hän muuttui heille viholliseksi ja soti heitä vastaan.» Herra Jumala teki silloin mitä hän toisessa paikassa oli ennustanut. »Koska minä olen huutanut, ettekä huolineet kuulla. koska, olen ojentanut käteni, eikä kukaan ole sitä huomioonsa ottanut ja koska te hylkäsitte kaiken neuvoni ettekä nuhtelemiseeni mieltyneet, niin minäkin nauran teidän onnettomuuttanne, pilkkaan, kun teitä kohtaa kauhu, kun kauhu kohtaa teitä, rajuilman tavoin ja onnettomuus joutuu tuulispään tavalla. Kun päällenne tulee ahdinko ja ahdistus. Silloin he minua huutavat, vaan minä en vastaa. Varhain he etsivät minua, vaan eivät löydä.»

Niin Herra teki usein Israelia kurittaessaan, mutta erittäinkin viimeisen kerran heitä kurittaessaan, Jerusalemin hävityksessä. Silloin rukoiltiin kaupungissa niin, että olisi luullut kivienkin heltyneen, mutta taivas oli suljettu, se oli kuin vaskesta, eikä mikään rukous sinne noussut. Herra sulki korvansa heiltä, niin kuin he aikaisemmin olivat sulkeneet korvansa häneltä. Näin tekee Herra. Toisin ajoin hän ojentaa armorikkaat kätensä ja kutsuu syntistä tulemaan. Mutta sitten tulee aika, jolloin armon päivät ovat loppuneet, silloin seuraa tuomio ilman laupeutta.

Oi, että jokainen heräisi ajattelemaan! Herra on vielä sama, ja hänen uhkauksensa epäuskoisille kristityille yhtä totiset kuin uhkaukset uskottomalle Israelille! Mutta samaten kuin Jumala on hirvittävä tuomari uskottomille, niille, jotka hänet ylenkatsovat, on hän myös ylen määrin armollinen kaikkia niitä kohtaan, jotka kuulevat hänen äänensä ja kiiruhtavat hänen jalkainsa juureen. Katso kuinka hän selittää väsymättömästi odottavansa »tottelematonta ja vastahakoista kansaa.» Ja muista, että Jumala on sama kaikkina aikoina. Juuri sellainen kuin hän oli ennen ja selitti olevansa, sellainen hän on nytkin. Ja niitä hän sanoo itsestään: »Koko päivän minä ojensin käsiäni.»

Siis seisoo hän nytkin tällä hetkellä ojentaen kätensä jokaista kohtaan, joka tahtoo uskoa ja tulla hänen tykönsä. Sanoohan Herra. Kristuskin: »Tulkaa minun tyköni kaikki työtätekevät ja raskautetut, niin minä annan teille levon.» »Joka tulee minun tyköni, sitä minä en heitä ulos.» Tämähän on aivan samaa kuin »minä ojennan käteni.» Mutta ehkä ajattelet: »Tämä armo kuuluu ainoastaan niille, jotka syntinsä katuvat ja kuuliaisille sieluille. Minä olen alituisesti tottelematon, eikä minulla ole oikein vakavaa tahtoa eikä rakkautta hyvään. Kuinka minä voisin saada tästä lohdutusta?»

Mutta eihän hän sano: »Minä ojensin käsiäni kuuliaista ja nöyrää kansaa kohden, vaan päinvastoin tottelematonta ia vastahakoista kansaa kohden.» Miten on tämä ymmärrettävä? Sellainen hän on hylätty. Niin, jos jäät tottelemattomuuteesi ja olet vastahakoinen niin olet todella joutunut onnettomuuteen. Mutta Herra Jumala on sittenkin sellainen, joksi hän itsensä sanoo. Tässähän onkin kyseessä saattaako Jumala olla armollinen sinun ollessasi tottelematon.

Kuule siis, äläkä koskaan unohda, että armo Jumalan sydämessä on vapaa ja kokonaan riippumaton sinun hurskaudestasi. Katso, kuinka hän tuli Aadamin luo syntiinlankeemuspäivänä tarjoten ihmislapsille ensimmäisen evankeliumin, vaikka Aadam katkeruudessaan tahtoi lykätä lankeemuksen syyn itse Jumalan päälle. Ja sittenkin toi Jumala heille armosta rikkaan lupauksen. Katso, kuinka tuhlaajapojan isä, kun poika-raukka »oli vielä kaukana, juoksi häntä vastaan ja lankesi hänen kaulaansa ja suuteli häntä hellästi.» Niin on Herra Kristus itse kuvannut mielialansa.

Jos sinä jäät ainaiseksi vieraalle maalle, niin jäät myös iankaikkisesti Jumalan armon ja autuuden ulkopuolelle. Mutta Isän sydän ei silti muutu. Isän kädet ovat ojennetut sinua kohti niin kauan kuin armon aikaa kestää, niin kauan kuin kutsu sinulle vielä kuuluu. »Koko päivän ojentaa hän käsiänsä tottelematonta ja vastahakoista kansaa kohden.»

Mutta jos olet päässyt niin pitkälle, että itse rankaiset pahuuttasi ja tottelemattomuuttasi, jos halajat mielelläsi uskoa ja kuuliainen olla, mutta joka päivä tunnet luontosi tottelemattomuuden ajatuksissa, puheissa ja töissä, josta kaikesta sinä kuitenkin etsit Jeesuksen jalkain juuressa anteeksiantamusta, armoa ja apua, niin sinä olet todella taivaallisen Isäsi etsimä ja löytämä. Sillä silloin on jo tottelemattomuus masennettu ja sinä olet jo Isäsi helmassa.

Älkäämme koskaan unohtako mitä tämä teksti meille opettaa: Jumala ojentaa kätensä tottelematonta kansaa kohden. Iloiten Isän rakkaus siis vastaanottaa sen, joka itse rankaisee tottelemattomuutensa ja hartaasti halajaa voivansa uskoa häneen ja olla hänelle kuuliainen.
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Elämän Leipää/C.O.Rosenius/ Joulukuu

ViestiKirjoittaja noomi » 05.12.2015 09:24

    Kuva

JOULUKUUN 5 PÄIVÄNÄ.

He koettavat pystyttää omaa vanhurskauttaan. Room. 10:3

Tämä tapahtuu hyvin monella eri tavalla, riippuen ihmisessä vallitsevasta valistuksesta tai pimeydestä. Juutalaiset pitivät itseään vanhurskaina ulkonaisesti täyttäessään lain uhreilla, rukouksilla, almujen antamisella, ulospäin näkyvällä kunniallisuudella ja sen takia että eivät olleet julkisia murhamiehiä, avionrikkojia, varkaita. Joukkosieluille riittää tämä. He pitävät itseään vanhurskaina Jumalan edessä ja Jumalalle otollisina.

Ne taas, jotka jotakin ymmärtävät Jumalan pyhyydestä lisäävät tähän vielä sen, että meidän tulee rakastaa Jumalaa, kunnioittaa hänen sanaansa ja lukea sitä ja pitää lepopäivää pyhänä, mutta heillä on yhteyttä vielä sen kunniallisemman maailman kanssa. Vielä vähän lisää valoa ja jo huomataan, että meidän on käännyttävä pois maailman menosta, on tultava hengellisiksi ihmisiksi, meidän tulee katua syntejämme ja luopua niistä, valvoa, rukoilla, tukahduttaa lihan himot ja uskoa Jeesukseen.

Tämä kaikki lain töinä. Jotkut näistä ottavat osaa johonkin hengelliseen työhön lähetystyön tahi hyväntekeväisyystyön muodossa. Tämä kaikki on vain oman vanhurskauden vahvistamista. Niin kauan kuin sielulla siinä on autuuden tiensä ja toivonsa ei se ole lain kuolettama.

Osoittavatko nämä työt siis oman vanhurskauden tavoittelua, kysynee joku. Ei suinkaan. Tällaisia töitä ja vielä muitakin töitä tehdään tosi-uskossa ja Jumalan pelossa. Työt eivät osoita itsevanhurskautta. Mutta vaikka ihminen kuinka hartaasti tunnustaisi uskonsa Kristukseen, niin ovat hänen työnsä itsevanhurskautta, jos ne ovat hänellä autuuden tienä ja sisimpänä sydämen lohdutuksena. Siis, kun tämä kaikkien meidän luontoomme syvälle juurtunut oman vanhurskauden toivo ei ole kuoletettu Jumalan pyhien vaatimusten kautta, kun ei ihminen ole oppinut pitämään vakavinta hurskauttaan ja parhaita tekojaan »vahinkona ja roskana», kun ne asetetaan Jumalan eteen. Jos hän ei ole oppinut etsimään armoa ja anteeksi saamista parhaimmillekin töillensä pitäen niitä synnin saastuttamina, vaan päinvastoin turvautuu näihin hurskauden harjoituksiin löytääkseen niistä rauhaa ja lohdutusta, niin silloin on tämä todistuksena ihmisen itsevanhurskaudesta.

Mutta jos sielu kaikessa epäilee itseään, omaa hurskauttaan, omaa voimaansa, kun hän kaikessa joutuu syyn ja rangaistuksen alaiseksi, mutta pitää Kristuksen työt Kristuksen kuuliaisuuden, Kristuksen kärsimisen, Kristuksen rukoukset ainoana lohdutuksenaan, ja tuon suuren, vapaan armon innoittamana tekee, mikä hyvää on, silloin ovat työt Hengen hedelmiä ja Jumalalle otollisia töitä.

Mutta eivät nämä uskovaiset silti ole vapaat kaikesta itsevanhurskaudesta, ei, varmastikaan ei. Mutta heidän itsevanhurskautensa ei enää ole heillä autuuden tienä, vaan kiusauksena ja vaivana, jota he vastustavat, kuten muutakin kiusausta ja syntiä sitä itse kurittamalla ja sitä pakenemalla. Mutta sellaisesta itsevanhurskaudesta, joka on uskovalle vaivana ja kiusauksena ei tässä puhuta, vaan sellaisista ihmisistä, jotka todella luulevat voivansa kestää itse Jumalan edessä ja pyytävät omaa vanhurskauttansa vahvistaa, eivätkä alistu Jumalan vanhurskauden alle.

Perussyynä tähän oman vanhurskauden tavoitteluun on se, ettei se ihminen tunne oman turmeluksensa syvyyttä, eikä liioin Jumalan pyhyyden vaatimuksia. Hän ei ole huomaavinaankaan, että Jumala vaatii sydämen puhtautta, hurskaudessaan hän vaan tarkkaa ulkonaisia töitä. Sillä tavalla tuleekin hän hyväksi ja hurskaaksi omissa silmissään. Jos siis tahdot tietää, miten se lohdutus on saatavissa, että omissa silmissäsi olet hurskas ja hyvä, niin tiedä siihen tarvittavan vain sen verran ulkokultaisuutta, ettet ensinkään välitä sydämestä, onko se joka hetki hyvä, puhdas, nöyrä, laupias ja rakastavainen, vain sinä katsot ainoastaan töitä. Siten voit tulla kyllin hurskaaksi saavuttaaksesi lohdutuksen itsestäsi. Ja niin on sinusta kaikkine hurskauksinesi tullut farisealainen.

Mutta jos Herra Jumala on niin saanut astua sielusi silmien eteen, että sinulle on käynyt tärkeäksi kaikessa, jopa sydämessäsikin ja joka hetki tulla pyhäksi ja hänen edessänsä otolliseksi, silloin et ikinä tyydy itseesi täällä maan päällä. Ei, silloin saat usein tuntea synnin niin kauhistavan voimalliseksi, moninaiseksi ja inhottavaksi, ettei enää tiedä mihin kääntyä.

Usein olet aivan joutua epätoivoon kaikesta evankeliumin julistamisesta armosta huolimatta. Silloin et enää pidä itseäsi jumalisena ja vanhurskaana, vaan sinusta tulee viheliäinen, syntinen, joka alinomaa tarvitset Jumalan armoa, alinomaa tarvitset Vapahtajaa, hänen lunastustaan hänen puolustustaan. Sellainen ihminen on kristitty.
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Elämän Leipää/C.O.Rosenius/ Joulukuu

ViestiKirjoittaja noomi » 06.12.2015 05:37

    Kuva

JOULUKUUN 6 PÄIVÄNÄ

Sillä minä en tunne omakseni sitä, mitä teen. sillä en toteuta sitä mitä tahdon, vaan mitä vihaan, sitä minä teen. Room. 7:15.

Turmiollisin paha, minkä käärme istutti meidän luontoomme oli se luulo, että me itse kykenisimme auttamaan ja vapahtamaan itsemme. Sen sanat: »Te tulette niin kuin Jumala», juurtuivat syvään, jättivät syvät jäljet luontoomme, nim. ylpeyden ja tuon vaarallisen luulon, että meillä itsessämme olisi voimaa vastustaa pahaa ja tehdä hyvää. »Vapaa tahto» siinä mielessä on unelma josta suruttomuus ja epätoivo johtuvat. Jospa vain herännyt sielu tulisi vakuutetuksi siitä, ettei se mitään voi, että vapaan tahdon hän on kadottanut. Että hän on synnin alle myyty. Silloin hän saisi lohdutuksen Kristuksessa, luopuisi itselunastuksen työstä ja heittäytyisi Jeesuksen jalkain juureen, Jeesuksen armoille.

Mutta sielu saa yhä vain kuulla: »Sinä et ole vielä oikein koettanut, et ole vielä oikein voimiasi ponnistellut. Et ole tarpeeksi valvonut, rukoillut ja kilvoitellut. Huomenna teet sen paremmin.» Ja niin menee päivä toisensa jälkeen hänen aina vain epäonnistuessa. Ja kuitenkin - yhä uudelleen kuuluu: »Et ole vieläkään oikein koettanut, et ole ollut tarpeeksi vakava, et syntiä vielä tarpeeksi kauhistu. Huomenna teet sen paremmin.»

Sielu raukka ei käsitä sitä, että juuri tämä ei ole sen vallassa. Se ei voikaan olla oikein vakava ja vilpitön. Se ei voikaan kauhistua syntiään, valvoa, rukoilla ja kilvoitella. Sen voimassa ei ole edes ajatusten hillitseminen. emmehän edes osaa ajatella niin kuin tulisi. Me olemme kokonaan kadotettuja syntisiä. Kristuksen täytyy tehdä kaikki. Hänen täytyy vapahtaa se, mikä kadonnut oli.

Paavali sanoo: »Sillä me tiedämme, että laki on hengellinen, mutta minä olen lihallinen, myyty synnin alaiseksi.» Myyty synnin alaiseksi, aivan niin kuin orja on herralleen ja taas hän sanoo: »Minä en toteuta sitä, mitä tahdon, vaan mitä vihaan, sitä minä teen.» Missä siis vapaa tahto on?

Moni on ihmetellyt, minkä takia Luther niin kiivaasti taistelee vapaan tahdon oppia vastaan. Mutta siinä on syynsä, vaikkapa Kristus olisi sata kertaa kuollut meidän edestämme, ja vaikka se olisi miten ihanasti tahansa meille julistettu, niin ei meillä siitä kaikesta ole mitään hyötyä tämän harhaopin tähden, koska sen mukaan meillä itsellämme muka olisi voimaa tehdä mitä hyvää vain tahdomme. Kun herännyt sielu ainoastaan tätä itsessään kaipaa, on kaikki saarna Kristuksesta turha. Hän ei voi uskoa. Sillä jos hänellä on voimaa tehdä, mitä hänen tulee tehdä, eikä sitä tee, niin eihän hän silloin kykene armoa omistamaan.

Meidän tulee siis tässä painaa mieleemme tämä totuus: »En toteuta sitä, mitä halu on vaan mitä vihaan, sitä minä teen.» Emmepä vielä sittenkään, kun Kristus on meidät uskon kautta »totisesti vapaiksi» tehnyt synnin ja perkeleen vallasta, kykene tekemään kaikkea sitä hyvää, jota tahdomme, sillä Kristus pidättää tämän itselleen, eikä jätä sitä meille, meidän käytettäväksemme mielemme mukaan.

Juuri ne, jotka ovat kääntyneet saatanan vallasta Jumalan tykö ja ovat Pojan kautta totisesti vapaat, vaikeroivat ja valittavatkin enimmin kurjaa voimattomuuttaan, kun Herra jättää heidät kiusauksen hetkellä. He itkevät, kilvoittelevat, rukoilevat ja huutavat Jumalalta apua, mutta kaikki näyttää turhalta. He ovat epäilykseen joutumaisillaan. Missä on vapaa tahto? Miksi he eivät ole hurskaita, puhtaita? Jos heillä itsellään on voimaa hyvän tekemiseen, niin mitä he sitten valittavat, vaikeroivat ja rukoilevat? Voisivathan silloin vain luopua pahasta, olla vahvat ja iloiset. jos he rukouksen avulla voivat kaikki voittaa, miksi he siis ovat epätoivossa?

Mutta Daavidin psalmit ja kaikkien pyhien valitukset todistavat, ettei ihmisellä enää ole vapaata tahtoa, eikä kykyä toteuttaa sitä hyvää mitä tahtoo. Pietari olisi kyllä tahtonut olla vahva. Hän vakuutti ja näyttikin jonkin aikaa yrttitarhassa olevansa vahva, mutta naisen kysymyksen johdosta hän surkeasti lankesi. Silloin hän meni pois ja itki katkerasti. Hän sai kokea, että voimaa hyvän tekemiseen hänellä ei ollut.

Paavali rukoilee kolme kertaa vapautumista »pistimestä lihassaan», mutta turhaan. Silloin oppii hän tuon salaisuuden: »Kun olen heikko, silloin olen väkevä.» Ei, vapaa tahto on enää vain unelma paratiisin päiviltä. Siitä ajasta asti, jolloin Aadam sitä väärin käytti, ei ihmisellä ole enää sitä ollut.

Siitä saakka on ihminen ollut armonkerjäläinen, jonka täytyy Jumalalta kerjätä vähinkin voimanerä. Ja kun hänen täytyy kerjätä, niin hän ei voi sitä ottaa, ennen kuin se hänelle annetaan. Jos Herra meidät jättää, niin me syöksymme aina vain kadotusta kohden. Sellainen on ihminen Aadamin lankeemuksen jälkeen.
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Elämän Leipää/C.O.Rosenius/ Joulukuu

ViestiKirjoittaja noomi » 07.12.2015 08:24

    Kuva

JOULUKUUN 7 PÄIVÄNÄ.

Koetelkaamme ja tutkistelkaamme teitämme ja palatkaamme Herran tykö. Valit. 3:40.

Kun Jeremia Valit. 3:ssa luvussa puhuu siitä, että joku on tullut hyljätyksi ja väärin tuomituksi ja on sen johdosta murheen vallassa sanonut: »Kuka sanoo ja se tapahtuu, ellei Herra sitä käskenyt. Eikö hyvä, ia paha tule sen Koreimman suusta». Hän lisää: »Miksi siis ihminen nurisee eläissänsä? Kukin nuriskoon syntejänsä vastaan. Koetelkaamme ja tutkistelkaamme teitämme ja palatkaamme Herran tykö.» Tämä on tärkeä varoitus! Onko meillä todella tahtoa päästä pahasta?

Herra on voimallinen ja uskollinen ystävä, ystävä iankaikkisesti. Hän tahtoo pelastaa sielun. Hän tahtoo vapahtaa meidät iankaikkisesta kadotuksesta, helvetistä. Kuinka sanomattoman ankarasti silloin on useinkin ulkonainen ihmisemme pidettävä, jotta sisäinen ihmisemme pysyisi elossa ja terveenä. Älä ole siis niin lihallismielinen, että jonkin onnettomuuden sinua kohdatessa katsot vain ihmisiin ja ulkonaisiin olosuhteisiin.

Usko toki, että luonamme elää Jumala, joka tietää jokaisen hiuskarvankin päässämme, niin ettei vähinkään paha meitä kohtaa hänen tahtomattaan. Mene itseesi ja tutki omaa olemustasi. Eikö siinä löydy mitään, johon Herra tämän ahdistavan koettelemuksen kautta viittaa? Totisesti, jollemme ole aivan sokaistuja, tulemme pian huomaamaan, mitä Herra tarkoittaa, ja meidän täytyy tunnustaa jonkin synnin tahi uskottomuuden olevan syynä siihen pahaan, jota kärsimme.

Tulemme huomaamaan, että mikä kärsimys meitä kohdanneekin, emme voi puolustaa itseämme väittämällä, ettei se olisi missään yhteydessä meidän synteihimme. Ja niin kauan kuin et sinä etsi perussyytä, joka on sinun uskottomuutesi ja syntisi, ja et etsi vapautusta niistä, et sinä saa rauhaa sielullesi, jos kerran olet oikea lapsi, jota taivasta varten kasvatetaan.

Daavid puhuu vaikenemisesta synnin suhteen Herran edessä so. kun Jumalan kasvojen edessä emme tahdo tunnustaa syntiämme ja etsiä armoa. Hän sanoo: »Kun olin vaiti, riutuivat luuni alituisesta valituksestani. Sillä yöt ja päivät kätesi minua painoi ja elinnesteeni kuivui niin kuin kesän kuumassa. Sela. Silloin minä tunnustin sinulle syntini enkä peittänyt rikkomuksiani, sanoin: »minä tunnustan Herralle rikokseni». niin sinä annoit anteeksi syntieni velan. Sela. Rukoilkoot sentähden sinua kaikki hurskaat aikana, jona olet löydettävissä. Ja vaikkakin suuret tulvat tulevat, eivät ne kuitenkaan ulotu heihin.»

Siinä on tie pahasta pelastumiseen. Jos sitä vastoin löydät levon synnissä, jos sinulla on rauha, vaikka tietoisesti elät uskottomuudessa, ja suosit syntiä, niin silloin on pelastus ulkonaisesta pahasta suurin onnettomuutesi, sillä silloin odottaa sinua suuri murhe iankaikkisuudessa. Sen takia kohdatkoonpa meitä mikä paha tahansa, olkoon hätä, johon olemme joutuneet, kuinka suuri hyvänsä, niin emme saata rukoilla: »Pelasta meidät pahasta», muistamatta syntejämme. Tämä koskee kuitenkin vain oikeita Jumalan lapsia, joilla on jumalanpelon henki sydämessään.

Ja katso, ei kestä kauan ennen kuin silmämme kääntyvät sisäänpäin. Tutkistelevat ja ymmärtävät Jumalan tarkoituksen. Silloin, kuten jo sanoimme, sinä et saa rauhaa, et saavuta oikeata luottamusta Herraan, ennen kuin olet hänelle tunnustanut syntisi, et ennen kuin olet syyttänyt ja tuominnut itsesi ja ruvennut syynalaiseksi sanoen: Minä olen ansainnut tuhannen kertaa suuremman kärsimyksen kuin tämä on sekä täällä ajassa että iankaikkisuudessa, sillä olen tehnyt syntiä. »Pelasta minut, pelasta minut synnistäni.»

Ja samalla kuin me nöyrrymme Herran edessä, tunnustamme syntimme ja tunnustamme hänen tuomionsa oikeiksi, samalla saamme me lohdutuksen, virvoituksen ja lapsellisen luottamuksen hänen armoonsa sekä vakuutuksen: Herra kuulee rukoukseni ja pelastaa minut kaikesta pahasta.

Mutta koska kaikki, mitä Herra tekee, tarkoittaa juuri sitä, että hän tahtoo meitä parantaa pahimmasta taudistamme, synnistä, tahtoo tehdä meitä hengellisesti terveiksi ja iankaikkisesti autuaiksi, sen takia hän usein tekee päinvastoin kuin mitä me ajattelemme ja tahdomme. Hän ei silloin pelasta meitä ulkonaisesta pahasta, eipä usein sisäisestäkään, antaapa vielä monen hengellisen pahan vaivata sieluamme. Hän väsyttää ja näännyttää vanhan ihmisemme alinomaisella nöyryytyksellä, vaikka me tahtoisimme paljon kernaammin olla voimakkaita ja terveitä, »Herra ihmeellisesti kohtelee hurskastansa.»

Sen takia hän antaakin sinua vaivaavan pahan vielä jonkin aikaa kestää, ehkäpä koko elämäsi ajan, ehkä antaa sen lisäksi vielä jonkin uuden vaivan. Tämä tulee sinulle liian kovaksi, jopa sietämättömäksi. Sinä tuskastut Herran hallitukseen, jollet syvästi tutkistele ja paina sydämeesi hänen uskollista aivoitustaan ja tarkoitustaan sinuun nähden. Hän näet siten puhdistaa ja vapahtaa suurimmasta pahasta, synnistä. Hän pyhittää sielusi ja ruumiisi ja kasvattaa sinua taivasta varten.

Kun sielu tämän käsittää, saattaa se »kerskatakin murheesta», iloita ja kiittää Jumalaa katkerimmistakin kokemuksista. Saattaapa hän silloin pitää murhetta iloa parempana, kärsimys tulee nautintoa paremmaksi, köyhyys ylellisyyttä, ylenkatse kunniaa ja kuolema elämää paremmaksi.
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Elämän Leipää/C.O.Rosenius/ Joulukuu

ViestiKirjoittaja noomi » 08.12.2015 07:40

    Kuva

JOULUKUUN 8 PÄIVÄNÄ

Mutta jos valinta on tapahtunut armosta, niin se ei ole tapahtunut tekojen nojalla, sillä silloin armo ei enää olisikaan armoa. Room. 11:6.

Tässä on meillä Raamatun voimallisimpia ydinlauseita. Se selittää meille mitä armo on. Se onkin välttämätöntä. Tuhannet ihmiset tunnustavat koko ikänsä, että me tulemme autuaiksi ainoastaan armosta Kristuksen kautta, ja kuitenkin ovat koko sielullaan kiinni omissa töissä siten ansaitakseen Jumalan armon, tai tullakseen arvollisiksi armoa vastaanottamaan. Jos he vielä ovat sellaisessa pimeydessä, että luulevat itsessään jotain hyvää olevan, niin he myös toivovat Jumalalta kaikkea hyvää ja sanovat kuitenkin: »hänen armostaan». Niin he sekoittavat armon ja ansion.

Jos he taas ovat valveilla ja näkevät syntinsä ja pahuutensa, niin ei heillä koskaan ole oikeata rauhaa sielussaan, vaan vaeltavat alati tuskallisessa pimeydessä, puolittain tuomittuina ja epätietoisina siitä, omistavatko he Jumalan armon, koska eivät ole sellaisia kuin Jumala vaatii, eivätkä voi tehdä mitä hän rakastaa. Ja kuitenkin tunnustavat he saavansa pelastuksen ainoastaan armosta ilman töitä. Näin he sotkevat armon ja ansion, eivätkä ajattele, miten vastakkaiset nämä ovat toisilleen.

Tämä sekoittaminen on perin vaarallista, sillä se tukahduttaa kaiken hengellisen voiman. Kun näin tehden emme koskaan voi saada täyttä rauhaa ja Jumalan armon ja ystävyyden vakuutusta, niin emme silloin myöskään voi saada sitä rakkautta, halua ja voimaa hyvään, jotka saavat alkunsa täydestä luottamuksesta ja rauhasta Jumalassa.

Meidän tulee siis tarkasti tutkia tätä lausetta ja koettaa saada oikea käsitys armosta. Kuule siis, mitä apostoli sanoo: »Mutta jos valinta on tapahtunut armosta, niin se ei ole tapahtunut tekojen nojalla.» Jos me olemme armosta Kristuksen kautta Jumalan edessä vanhurskaat ja otolliset, niin meidän ansiomme, hurskautemme, kuuliaisuutemme, rakkautemme, katumuksemme ja rukouksemme eivät mitään merkitse. Siis armo ainoastaan, yksinomaan armo meidät pelastaa.

Eivät puutteesi liioin vähimmässäkään määrässä vähennä Jumalan rakkautta. Me emme saa sitä töidemme perusteella, ei sisäisten eikä ulkonaisten, muutoin ei armo olisi armo, muutoin ei armo olisi ansaitsematon lahja. Silloin tulisi armonkäsite kokonaan kumotuksi.

Kun Jumalan sana puhuu armosta, niin tarkoitetaan sillä todellista, puhdasta armoa, ei armon ja ansion sekoitusta, vaan armoa, joka sulkee pois kaiken meidän oman ansiomme. Sillä jos Jumala vastaanottaa ja vanhurskauttaa meidät tekojemme nojalla, niin ei se ole tapahtunut armosta. Silloin ei meidän pidä sanoa, että Jumala tekee meidät autuaiksi armosta, »koska teko ei silloin enää olisi tekoa», so. armo ja ansio ovat toisilleen niin vastakkaiset, että jos Jumala meidät vastaanottaa töidemme perusteella eli ansiosta, niin tulee meidän tunnustaa tämä ansion arvo, eikä sitä kieltää puhumalla armosta. Sillä huono ansiohan se on, jonka palkitsemiseksi tarvitaan armoa.

Niin ankarasti apostoli tässä puhuu. Hän sanoo: ainoastaan toinen niistä kahdesta, joko armo, ja silloin ei siinä ole ansiota, ei vähimmässäkään määrässä, taikka ansio, ja silloin ei siinä ole armoa, ei vähääkään. Lempeys sitä kohtaan, joka ansaitsee rakkautta, ei ole mikään armo. Armo, joka ei ole aivan ansaitsematon, ei ole oikea armo. Tämän tahtoo apostoli tässä sanoa.

Armostako Jumala todellakin tahtoo ihmisen autuaaksi tehdä? Mitä on Herra Jumala tästä päättänyt ja sanassaan ilmoittanut? Yksinomaan armostako Jumala tahtoo ihmisen autuaaksi tehdä, vai onko ihmisellä siinä myös ansiota? Tähän perustuu rauhani ajassa ja lohdutukseni kuolinhetkellä. Ja tässä erittäin tärkeässä asiassa tahdon kuulla, mitä Herra Jumala itse sanoo. Niin, mitä sanoo Herra Jumala ilmoittaessaan Pojan maailmaan tulosta? Katselkaamme sitä.

Selvin todistus siitä, että Jumala tahtoo ihmisen autuaaksi tehdä armosta, jossa meidän ansiollamme ei ole mitään osaa, on epäilemättä siinä, että hän antoi ainoan Poikansa lain alaiseksi ja uhriksi meidän synteimme edestä. Itse tämä teko ja kaikki mitä Jumala sillä on ilmoittanut, on perustuksenamme uskoon aivan ansaitsemattomasta armosta.

Ajattele, kun Jumala jo maailman alussa julisti lähettävänsä ainoan Poikansa meidän Vapahtajaksemme. Jo syntiinlankeemuksen päivänä hän puhui vaimon siemenestä, jonka piti rikki polkea käärmeen pää, ja sitten pitkänä, valmistavana aikakautena hän uudistetuilla lupauksilla ja lukemattomilla esikuvallisilla uhreilla piti yhä vireillä kanssansa luvatun Vapahtajan odotusta. Ja kun hän vihdoin tuli, josta enkelit jo etukäteen ilmoittavat voimateot todistivat ja josta

Pyhä Henki, jonka hän lähetti, todistaa, kun »Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskuudessamme, ja me katselimme hänen kirkkauttaan, kirkkautta sellaista, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä, ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.» Me näimme hänet kuuliaisena palvelijana olevan »lain alaiseksi syntyneen, lunastamaan lain alaiset. Kuulimme hänen julistavan tulleensa »antamaan henkensä lunnaiksi. Näimme hänen pyhänä ja viattomana meidän syntimme takia kärsivän ja kuolevan. Eikö kaikki tämä todista, että hän aivan armosta tahtoo pelastaa ihmiset.

Jokainen voi nyt tästä päättää, vaatiiko Jumala meiltä omaa mahdollisuutta ja ansiota, kun hän kerran on antanut ainokaisen Poikansa lunastajaksi, veriseksi uhriksi meidän syntiemme edestä! Apostoli sanoo: »Jos vanhurskaus on saatavissa lain kautta (meidän ansiostamme) silloinhan Kristus on suotta kuollut.»
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Elämän Leipää/C.O.Rosenius/ Joulukuu

ViestiKirjoittaja noomi » 09.12.2015 05:34

    Kuva

JOULUKUUN 9 PÄIVÄNÄ
Olkaa veljenrakkaudessa helläsydämisiä toisianne kohtaan. keskinäisessä kunnioittamisessa olkaa toisillenne esikuvina. Room. 12:10.

Tässä puhutaan erikoisesti »veljellisestä rakkaudesta», rakkaudesta veljien kesken Kristuksessa. Ja apostoli puhuu siitä sillä tavalla, että varmaan moni joukossamme tuntee itsensä syylliseksi. Apostolin käyttämä sana »helläsydäminen» tarkoittaa alkukielessä isän ja äidin hellää rakkautta lapsiansa kohtaan ja sisarusten luonnollista, erikoista rakkautta toinen toisiinsa. Nyt apostoli sanoo, että niin hellän tulee rakkauden, niin sydämellisen tulee osanoton olla kaikkien kristittyjen kesken, koskapa he taivaalliseen lapsioikeuteen nähden ovat keskenänsä veljiä ja sisaria.

Tässä nuhtelee apostoli niitä, jotka tahtovat käydä kristityistä ja kuitenkin kohtelevat armosta osallisia veljiänsä jäykkyydellä ja kylmyydellä. Ja vaikkapa he eivät ajattelisikaan ja puhuisi pahaa heistä, niin eivät kuitenkaan kohtele heitä hellällä, sydämellisellä rakkaudella, vaan jättävät heidät oman onnensa nojaan vaeltamaan miten parhaiten taitavat. Sellainen kohtelu ei ole veljellistä rakkautta. Jos me todella iäisyyttä ajatellen olemme veljiä, tulee meidän myös sellaisina rakastaa toinen toisiamme, kohdella toisiamme hellällä myötätuntoisuudella ilossa ja surussa. Samaten kuin isä ja äiti huolehtivat lapsensa parhaasta, ovat kärsivällisiä ja helliä, niin samaten tulee meidänkin kohdella veljiä. Tätä apostoli näillä sanoilla tarkoittaa.

Luther sanoo tämän johdosta: »Äidin suhde lapseensa opettaa meille, mitä hellä, veljellinen rakkaus tekee, kärsii ja kantaa lähimmäisensä tähden. Niin on myös Kristus tehnyt ja alinomaa vielä tekee. Hän holhoaa ja kärsii meitä, jotka olemme niin saastaiset, puutteelliset, viheliäiset ja syntiset, että näyttää siltä, kuin emme olisikaan kristityitä. Mutta hänen rakkautensa tekee meistä kristittyjä.»

Tällä hellällä veljellisellä rakkaudella kristittyjen kesken on syvät ja huomattavat perussyyt. Ensinnäkin on Herra itse sen käskenyt. Kristus on rakkaudellaan meitä kohtaan antanut meille suuren ja kehottavan esikuvan sellaiseen rakkauteen. Ja sitten, me olemme todella veljiä, olemme syntyneet samasta Isästä, saamme saman perinnön. Sen takia Kristus opetti meitä sanomaan: »Isämme, joka olet taivaissa.» Tässä ovat siis suuret ja voimalliset syyt rakkauteemme veljiä kohtaan: Ne ovat meidän Isämme lapsia ja meidän veljiämme. Meidän tulee siis rakastaa heitä Isän tähden. ja koska rakastamme luonnollisia veljiämme erityisellä rakkaudella, eikö meidän siis tule rakastaa niitä, jotka ovat veljiämme lapsioikeuden perusteella. Ottakoot kaikki kristityt tästä vaarin, jotta me, kutsuessamme toisiamme veljiksi ja sisariksi, myös sydämissämme tuntisimme sitä rakkautta ja myötätuntoa, jonka nämä sanat sisältävät. Apostoli Pietari sanoo: »Ennen kaikkea olkoon rakkautenne toisianne kohtaan harras.»

Kunnioittamisessa olkaa toisillenne esikuvina. Tästä opimme, ettei kristittyjen tule vain rakastaa ja palvella toisiansa, vaan myös keskinäisessä seurustelussa antaa toisilleen arvoa ja osoittaa kunnioitusta toinen toistaan kohtaan. Sanoopa apostoli: »Olkaa toisillenne esikuvina keskinäisessä kunnioittamisessa.» Hän tarkoittaa, että jokainen koettaisi olla ensimmäinen toiselle kunnioitusta osoittamassa. Eikä ainoastaan ulkonaisessa käytöksessä, vaan sydämen totisella kunnioituksella. Apostoli myös varoittaa: »Nöyryydessä pidätte toista etevämpänä kuin itseänne.» Pelkkä ulkonainen kohteliaisuus ilman vastaavaa sisäistä kunnioitusta on Jumalan lapsella sopimatonta teeskentelyä. Mutta jos sydämessämme asuu nöyryys, rakkaus ja kunnioitus, tulee meidän, tämän lauseen mukaan, osoittaa sitä ulkonaisessa käytöksessäkin.

Kristityt eivät saa olla töykeätä, epäkohteliasta väkeä, vaan heidän on kuten tässä opetetaan, ulkonaisessa seurustelussaan käyttäydyttävä nöyrästi, kohteliaasti ja avuliaasti. Herra Kristus teroitti tätäkin opetuslastensa mieliin pesemällä heidän jalkansa. Hän tahtoi, että jokainen pitäisi itseänsä vähimpänä ja olisi toisten palvelija. Siinäkin asetti hän itsensä esikuvaksi.

»Kristuksen rakkaus ja ystävällisyys meitä kohtaan», sanoo Luther, »vaikuttaa sen, että me Kristuksen tähden, joka meissä on, pidämme toinen toisiamme suuressa ja kalliissa arvossa. Eikä minun sovi ketään halveksia hänen heikkoutensa tähden, vaan minun tulee ajatella: Minun Jumalani asuu tässä heikossa astiassa ja kunnioittaa sitä läsnäolollaan. Jos Kristus pitää veljeäni näin suuressa arvossa ja on hänelle armollinen ja laupias, sekä antaa veljelleni yhtä suuren osan kaikesta hyvästä kuin minullekin, täytyy minun kumartaa häntä ja kunnioittaa häntä niin kuin Herrani elävää temppeliä ja asuntoa. Eihän sen asunnon halpuus minuun kuulu, asuuhan Herrani kuitenkin siinä! Koska se ei ole liian halpa hänen asunnokseen, miksi en sitten minäkin, joka olen vain halpa palvelija, häntä kunnioittaisi?» Onhan tämä terveellinen opetus. Antakoon Jumala vain meille armonsa sitä noudattamaan!
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Elämän Leipää/C.O.Rosenius/ Joulukuu

ViestiKirjoittaja noomi » 11.12.2015 08:03

    Kuva

JOULUKUUN 11 PÄIVÄNÄ

Hän, joka ei säästänyt omaa Poikaansakaan, vaan antoi hänet alttiiksi meidän kaikkien edestä. Room. 8:32.

Jokainen sydän syttyisi todella ilosta ja rakkaudesta palamaan, jos vain saisi hengelliset silmät ja aistimet näkemään, ja ymmärtämään, mitä tässä sanotaan. Sillä tässä on meillä sellainen todistus Jumalan äärettömästä rakkaudesta ja laupeudesta, että se käy kaiken luonnollisen ajatusvoiman. Ja tämän kaikkein korkeimman rakkauden todistus on se, sanoo apostoli, ettei Jumala meidän tähtemme ainoaa Poikansakaan armahtanut, vaan antoi kaikkien meidän edestämme. Tämä on Raamatun tärkeimpiä kohtia, jota me elämäämme eniten tarvitsemme, mutta samalla seikka, jota vähimmin saatamme sydämeemme kätkeä, jota epäusko, järki, tunteet, synti ja perkele enimmin himmentävät.

Tarkastelkaamme sen takia lähemmin mitä tämä lause sisältää. Mitä ensinnäkin itse lahjaan tulee, niin sanoo apostoli, että Jumala on antanut meille oman Poikansa. Tällä »oma»-sanalla apostoli osoittaa, että Kristus on Jumalan Poika sen sanan varsinaisessa merkityksessä, Jumalan Poika luonnon suhteen, erottaakseen hänet niistä, jotka ovat Jumalan lapsia armon ja lapseksi-ottamisen kautta. Ainoastaan siinä tapauksessa, että Jumala on antanut meille oman Poikansa, sanan varsinaisessa merkityksessä, sopii tämä lahja todistamaan Jumalan ääretöntä rakkautta.

Jos Jumala olisi antanut meille enkelin, tai suuren armon saaneen ihmisen, niin ei sillä olisi todistettu hänen myös tahtovan meille kaikkea antaa. Tässä täytyy lahjan olla suurempi kaikkea muuta, koskapa apostoli tulee siihen johtopäätökseen ja vakuutukseen, jonka hän lausuu tällä kysymyksellä: »Kuinka hän voisi olla lahjoittamatta meille kaikkea muutakin hänen kanssaan?»

Kiitetty olkoon Herra! Hänen sanansa on selvä jo varma. Kristus on totisesti Jumalan iankaikkinen Poika, luvattu jo ajan alusta. Mutta kuka maan päällä kykenee uskomaan näin suurta totuutta? Jos me voisimme oikein uskoa, että Jumala on totisesti antanut ainoan Poikansa meidän edestämme, niin me olisimme pelkän autuaallisen ilon, ihmettelemisen ja rakkauden tähden kuin unta näkeväiset.

Saatatko uskoa tämän ja kuitenkin epäillä, ettei Jumalan sydän olisi täynnä armahtavaa rakkautta ja huolenpitoa kaikkia kohtaan, joita ihmisiksi sanotaan? Saatatko uskoa Jumalan antaneen ainoan Poikansa meidän veljeksemme ja Vapahtajaksemme, jopa uhrikaritsaksemme, ja kuitenkin epäillä Jumalan armon ja rakkauden riittäväisyyttä? Saatatko epäillä ettei hän lahjoittaisi meille kaikkea Pojan kanssa?

Tämä Jumalan rakkauden osoitus meitä kohtaan tulee vielä suuremmaksi, jos ymmärrämme mitä sanat puhuvat miten ja minkä takia Poika annettiin. Kun apostoli sanoo, ettei Jumala säästänyt Poikaansa, huomauttaa hän, että Pojan antaminen kärsimiseen ja kuolemaan oli suuri uhri, joka koski kipeästi Jumalan isälliseen rakkauteen. Isä on ikään kuin tehnyt väkivaltaa omalle sydämelleen, rakkaudelleen, ainosyntyistänsä kohtaan. Juuri sillä hän on antanut suurimman todistuksen suuresta laupeudestaan ihmisiä kohtaan. Niinpä sanoi Herra Jumala Aabrahamille, kun tämä juuri oli uhraamaisillaan poikansa: »Nyt minä tiedän, että sinä pelkäät Jumalaa, kun et ole säästänyt ainokaista Poikaasi minun tähteni.»

Ettei Jumala pitänyt ainokaista, rakasta Poikaansa liian kalliina uhrattavaksi meidän edestämme oli siis tämän Jumalan oman sanan mukaan, suurin rakkauden todistus, minkä hän voi antaa, erittäinkin sen tähden, että hän antoi Poikansa uhriksi, mitä katkerimman kärsimisen ja tuskallisimman kuoleman alaiseksi. Niin todistavat hänestä kaikki profeetat. Niin sanoi hän itsekin sinä yönä, jona hän meni kärsimään: »Tämä on minun vereni, liiton veri, joka monen edestä vuodatetaan syntien anteeksi antamiseksi.»

Niin todistaa suuri evankelistain joukko: »Hänet, joka ei synnistä mitään tiennyt, on Jumala meidän edestämme synniksi tehnyt.» »Hän on meidät lunastanut lain kirouksesta, kun tuli kiroukseksi meidän edestämme.» »Jotta hän Jumalan armosta olisi kaikkien edestä maistanut kuoleman.»

Autuaalliset joukot Karitsan istuimen edessä veisaavat korkealla äänellä: »Sinä olet tullut teurastetuksi ja olet verelläsi ostanut Jumalalle ihmiset kaikista sukukunnista ja kielistä, ja kansoista ja kansanheimoista.» Oi, kun tämä tulee eläväksi totuudeksi meidän sydämissämme, silloin me tulemme kerrassaan autuaiksi, emmekä löydä sanoja oikein ylistääksemme tätä Jumalan rakkautta, kun hän ei meidän tähtemme armahtanut omaa Poikaansakaan, vaan antoi hänet meidän kaikkien edestä.

Meidän kaikkien edestä. Tämä selittää meille myös Jumalan rakkautta, hänen antaessaan Poikansa meidän edestämme. Hän antoi hänet meidän kaikkien edestä. Tämä lause opettaa meille, että jokainen, ilman erotusta, on sovitettu Kristuksen kuolemassa, on lunastettu hänen verellään kaikesta synnistä, kuolemasta ja perkeleen vallasta ja että hän voi, hän saa ja hänen tulee vastaanottaa tämä armo autuudekseen.

Saamme vielä tässä sen opetuksen, että koska Kristus on annettu kaikkien edestä, siispä suurimpien syntistenkin edestä, seuraa siitä, että Jumalan armo ja rakkaus on aivan riippumaton meidän ansiostamme ja siis myös riippumaton meidän paremmista ja huonommista hetkistämme. Se on siis muuttumaton rakkaus. Tutkikaamme tämän asian syvyyttä usein.
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Seuraava

Paluu Olavi Peltolan kirjoituksia

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron