kultaomenia hopeamaljoissa

Hengellisiä asioita
Tänään on 12.12.2017 00:42

Kaikki ajat ovat UTC + 2 tuntia




Aloita uusi ketju Tämä viestiketju on lukittu. Et voi vastata tai muokata viestejäsi  [ 29 viestiä ]  Mene sivulle Edellinen  1, 2, 3  Seuraava
Kirjoittaja Viesti
ViestiLähetetty: 12.12.2015 05:54 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 23.10.2013 17:20
Viestit: 2826
    Kuva

JOULUKUUN 12 PÄIVÄNÄ.

Kuinka hän voisi olla lahjoittamatta meille kaikkea muutakin hänen kanssaan. Room, 8:32.

Tämä on selvä johtopäätös edellisestä. Kun Jumala oli antanut meille suurimman lahjan, ei hän kiellä meiltä pienempiäkään. Hänen oma Poikansa on suurin lahja, mitä koskaan voitiin antaa. Siis ei mitään, joka on hyvää ja hyödyllistä, kielletä niiltä, joille Jumala on tahtonut tällaisen lahjan antaa. Hän on lahjoittava meille kaikkea hänen kanssaan. Sanat hänen kanssaan osoittavat, että me saamme kaikki Kristuksen tähden, sekä että kaikki meille annetaan sillä perustuksella, että hän meille annetaan. samoin kuin morsian tulee osalliseksi koko yljän omaisuudesta.

Jo täällä on Isä Pojassaan antanut meille suurimmat lahjat: iankaikkisen armon ja syntien anteeksiantamuksen, vapauden lain liitosta ja kaikesta kirouksesta, iankaikkisen vanhurskauden Jumalan edessä, Pyhän Hengen sydämeemme, pyhien enkelien palveluksen ja suojeluksen, rukouksen kuulemisen avun kaikissa murheissa, ja vihdoin voiton kuolemasta ja perintöosan taivaalliseen kunniaan. Oliko tämä liian paljon? Voimmeko odottaa niin paljoa? Päinvastoin sanoo apostoli:»Hän, joka ei säästänyt omaa Poikaansakaan, vaan antoi hänet alttiiksi meidän kaikkien edestä, kuinka hän voisi olla lahjoittamatta meille kaikkea muutakin hänen kanssaan?»

Tämä sana kuinka antaa meille varmuuden siihen että Jumala tahtoo antaa meille kaikkea hänen kanssaan. Tätä suloista, horjumatonta lohdutuksen perustusta on meidän nyt tutkisteltava ja käytettävä Jumalan armoa ja apua tarvitessamme. Olet esim. syvässä synnin ahdistuksessa, lankeat ja rikot usein ja ajattelet, että Jumala väsyy sinuun ja hylkää sinut, niin että jäät nurjaan mielentilaasi.

Mutta sinä etsit apua ja anteeksiantamusta armoistuimen edessä. Eikö sinulle antaisi sitä hän, joka ei omaa Poikaansakaan säästänyt, meille hankkiakseen iankaikkisen armon? Eikö hän antaisi sinulle alinomaa syntejäsi anteeksi niin täydellisesti, että ettei hän enää ikinä niistä sinua soimaa. Sellaisena kuin olet, kantaa hän sinua armonsa käsivarsilla ja puolustaa sinua.

Kuinka hän ei antaisi sinulle sellaista armoa, kun hän ei säästänyt omaa Poikaansakaan, vaan antoi hänet kaikkien meidän edestämme silloin, kun vielä olimme syvälle vajonneet kaikkiin synteihin kun ylenkatsomme hänen vihollisiansa! Kuinka hän nyt hylkäisi sinut, kun olet katunut syntejäsi? Ehkä murehdit ja kauhistut epäuskoasi ja sydämesi kovuutta. Et voi uskoa ja iloita Jumalan rakkaudesta ja siitä, että hän on antanut Poikansa alttiiksi ja huokaat: »Oi, jospa minulla olisi enemmän uskoa ja elämää sielussani!» Kuinka ei Jumala tätäkin sinulle antaisi, kun hän on oman Poikansakin edestäsi antanut. »Kuinka paljoa ennemmin taivaallinen Isä antaa Pyhän Hengen niille, jotka sitä häneltä anovat.»

Mutta jos valitat, ettei osaa niin ahkerasti ja hartaasti rukoillakaan kuin tulisi, vaan olet rukouksessa hidas ja kylmä ja pyydät tähän Jumalan apua, niin kuinka ei hän, joka ei omaa Poikaansakaan säästänyt, antaisi tätäkin sinulle? Jos sitä paitsi rukoilet suurempaa hengen köyhyyttä, syvempää heikkoutesi ja viheliäisyytesi tuntemista, antaisiko hän sinulle suuremman hengellisen lahjojen tuntemisen? Ei, vaan hän kuulee tämänkin rukouksen ja antaa sinun yhä syvemmin tuntea heikkoutesi ja viheliäisyytesi, mutta antaa sinulle kuitenkin niin paljon armoa uskoon ja rukoukseen, ettet joudu häpeään, ettei sinun tarvitse hukkua, vaan saat iankaikkisen elämän.

Jos taas epäilet sielun tilaasi ja pelkäät, että kaikista hengellisistä kokemuksistasi huolimatta petyt ja joudut iankaikkiseen kadotukseen ja Daavidin kanssa rukoilet: »Tutki minua Jumala, ja tunne sydämeni», eikö hän myös kuulisi sellaista rukousta ja pitäisi huolta siitä, ettet saa jäädä siihen tilaan, hän, joka ei omaa Poikaansakaan säästänyt, vaan, vielä ollessasi ylenkatsoja, antoi hänet sinun edestäsi. Eikö hän nyt kuulisi rukoustasi, kun sinä ahdistuksessasi huudat häntä ja rukoilet hänen armoaan voidaksesi olla vilpitön ja uskollinen häntä kohtaan.

Ehkä tunnet tai näet edessäsi pelättäviä kiusauksia, etkä näe, miten niistä onnellisesti suoriudut, mutta toivot ja rukoilet Jumalalta apua. Tai on sinulla aineellista ahdinkoa, köyhyyttä tai sairautta, tai ehkä sinua panetellaan ja epäillään, etkä tiedä kenen puoleen hädässäsi maan päällä käännyt. Kun silloin käännyt taivaallisen Isäsi puoleen, niin eikö hän sinua kuulisi ja antaisi sinulle armoa ja apua, jota tarvitset. hän, joka ei omaa Poikaansa säästänyt, vaan antoi hänet kaikkien meidän edestämme?

Siis, kun tunnen ulkonaisten ja sisäisten kiusausten heittelevän sydäntäni kuin pyörremyrskyssä, enkä tiedä, mitä Jumala minusta ajattelee, kun omatunto tuomitsee minua synnin ja epäuskon tähden, kun ehkä elän epätietoisuudessa sieluni tilasta, mikä sanomaton lepo ja lohdutus, jos silloin saatan nostaa silmäni hänen puoleensa, hänen, joka meidän tähtemme ei omaa Poikaansa säästänyt. Pojan tähden maailman alusta hän on kuullut jokaista, joka häntä avukseen on huutanut.

Kun viime hetkeni lyö ja iankaikkisuuden pimeys ehkä minut piirittää ja sieluni on levoton sekä entisyyteen että tulevaisuuteen nähden, mikä lohdutus minulle, jos silloin joku kuiskaa korvaani: »Hän, joka ei omaa Poikaansa säästänyt, vaan antoi hänet alttiiksi meidän kaikkien edestä, eikö hän sinua nyt auttaisi?» Eikö hän kuolemassa olisi yhtä uskollinen ystävämme ja auttajamme, kuin elämässäkin? Eikö hän, kun koetusaikamme päättyy, antaisi meille koko armonsa ylenpalttisuutta ja tämän sanan syvimmässä merkityksessä antaisi meille kaikkea muutakin Poikansa kanssa?


Ylös
 Profiili  
 
ViestiLähetetty: 13.12.2015 09:37 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 23.10.2013 17:20
Viestit: 2826
    Kuva

JOULUKUUN 13 PÄIVÄNÄ.

Käyttäytykää vain Kristuksen evankeliumin arvon mukaisesti! Fil. 1:27.

Kokoa kaikki nuo jalot asiat, jotka meille evankeliumin kautta ovat annetut, niin näet miten korkea ja pyhä meidän kutsumuksemme on. Me olemme Jumalan lapsia ja iankaikkisen kunnian perillisiä, Kristuksen veljiä ja kanssaperillisiä, Jumalan perhettä, taivaan valtakunnan kansalaisia, kuninkaallista pappeutta. Pyhän Hengen elävä temppeli, jopa pyhiä maan päällä. Kukin heikko ihminen, joka elää uskon yhteydessä Vapahtajansa kanssa, omistaa kaiken tämän.

Ja niin mahdottomalta kuin se näyttääkin, on se sittenkin totta, sillä Jumala itse on sen sanonut ja tehnyt. ja se on niin vahvalle perustukselle rakennettu, että kaikki synnin ja kiusausten myrskyt eivät voi sitä tyhjäksi tehdä, niin kauan kuin me uskolla riipumme Kristuksessa ja hänen suojassaan. Sillä itse Herra on sen sanonut ja tehnyt.

Tarkattuamme korkeata kutsumustamme Kristuksessa, huomaamme mikä voima on apostolin varoituksessa: »Käyttäytykää vain Kristuksen evankeliumin arvon mukaisesti.» Olkoonpa, että elämämme olisi parempaa kuin useampien ihmisten elämä yleensä on, niin tätä harkitessamme masennumme menehtyäksemme. Ei kristityn ja maailman ihmisen elämää arvostella samalla tavalla. Niin kuin ei kuninkaan lasten sovi käyttäytyä katupoikain tavoin, niin ei myös kristittyjen, Jumalan lasten sovi elää maailmanlasten tavalla Jumala auttakoon meitä tätä muistamaan.

Sinä kuulut niiden onnellisten joukkoon, jotka ovat maailmasta valitut Jeesuksen ystäviksi ja seuraajiksi, ja näet kuinka koko maailma vaeltaa pahuudessa, hengellisessä kuolemassa, sen hengen sokaisemina, joka epäuskon lapsissa vaikuttaa, ja jossa mekin muinoin vaelsimme lihan himoja tyydyttäen. Mutta sinut on päästetty tästä pimeyden vallasta ja olet siirtynyt Jumalan rakkaan Pojan valtakuntaan. Nyt on sinulla osallisuus pyhäin perintöön valkeudessa, nautit Jumalan 'ystävyyttä, saat seurustella hänen kanssaan, sinulla on alituinen armo ja iankaikkinen vanhurskaus.

Puutteistasi huolimatta omistat Pyhän Hengen sydämessäsi ja sinulla on vahva vakuus taivaan kunniasta. Eikö siis koko elämäsi olisi pyhitettävä Herralle, niin ettet enää olisi omasi, vaan kutsuttu aina elämään Herrallesi, siis elämään toisin kuin maailman lapset elävät. Niin, koko elämäsi olkoon alituista vaeltamista hengessä, ja niin Jumalan ja Vapahtajasi oppia kaikessa kunnioittaisit!

Tosin Aadamin lankeemus luonnossamme tekee sen, että aina saat murhetta puutteittesi ja vikojesi takia, ja sinun täytyy Paavalin kanssa valittaa: »Hyvää, jota tahdon, minä en tee, vaan pahaa, jota en tahdo, sitä harjoitan.» Sinun tulee kuitenkin joka päivä kilvoitella, ainaisena silmämääränäsi korkea kutsumuksesi: olla Jeesuksen ystävä ja seuraaja ja käyttäytyä Kristuksen evankeliumin arvon mukaisesti.

Oppi-isämme Luther kirjoittaa tästä näin: »Apostoli tahtoo tässä sanoa: »te olette nyt saaneet Jumalan sanan ja armon ja olette nyt niin onnelliset, että teillä Kristuksessa on kaikki mitä tarvitsette. Muistakaa tämä ja huomatkaa, että te olette kutsutut johonkin muuhun korkeampaan kuin muut ihmiset, ja eläkää niin, että kaikki näkevät, miten te tavoitatte jotain korkeampaa hyvää, niin olettepa sen jo saavuttaneetkin. Tuottakoon siis elämänne kunniaa sille Herralle joka teille semmoisen aarteen on antanut. Katsokaa myös, ett ette anna syytä tämän lahjan pilkkaamiseen ja hänen sanansa ylenkatsomiseen, vaan päinvastoin teidän vaelluksellanne kehotatte heitä uskomaan Kristukseen ja häntä ylistämään.»

On vielä huomattava, että jokainen synti, johon kristityt eli Jumalan kansa lankeaa, ei ainoastaan pahoita Jumalan mieltä, vaan Jumalan nimi ja hänen sanansa tulee silloin häväistyksi ja he ovat ympäristölleen pahennukseksi. Paavali sanoo: »Teidän tähtenne Jumalan nimi pilkataan pakanain seassa.» Sen takia on kristityn niin elettävä, että hän varjelee Jumalan ja Kristuksen kunniaa, niin ettei Jumalan nimi tule häväistyksi. Kristittyjen on tarkoin vaarinotettava, etteivät kenellekään ole pahennukseksi. Heidän Jumalansa ja Herransa kunnian ja nimen tulee olla heille niin rakkaan, että ennemmin panevat alttiiksi oman kunniansa, tavaransa, henkensä ja elämänsä, kuin että tuottaisivat häväistystä Herralleen.

Älkööt kristityt ja papit koskaan unohtako, että kaikkien ihmisten silmät vartioivat jokaista heidän liikettään. Mitä maailman lapset tekevät, merkitsee sangen vähän, se ei koske Herran kunniaa, koska he eivät ole hänen yhteydessään, vaan toimivat omassa nimessään. Mutta niitä kristityt tekevät, se kirjoitetaan aina evankeliumin laskuun Antakaamme siis Herralle kunnia ja vaeltakaamme niin kuin kristityn korkean kutsumuksen arvo vaatii.


Ylös
 Profiili  
 
ViestiLähetetty: 14.12.2015 07:44 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 23.10.2013 17:20
Viestit: 2826
    Kuva

JOULUKUUN 14 PÄIVÄNÄ.

Kuulkaa, että teidän sielunne eläisi. Jes. 55:3.

Profeetta vahvistaa tässä koko Raamatun pääopetuksen, että me uskon kautta tulemme vanhurskaiksi Jumalan edessä. Paavali sanoo: »Usko tulee kuulosta. Kristus sanoo: »Te olette jo puhtaat sen sanan tähden, jonka olen teille puhunut». Ette ole muuta tehneet kuin kuulleet minun sanojani ja näin on usko syntynyt teidän sydämissänne ja niin te olette puhtaat. Ja tämän sanoo Kristus, hän, joka on tuomitseva viimeisenä päivänä. Koska Raamattu sitoo kaiken autuuden uskoon, tahdomme nyt koota kaiken huomiomme tähän ainoaan kohtaan: kuinka tulemme uskoon?

Mikä usko on? Jokaisen heränneen ja autuutta etsivän sielun huoli onkin lopullisesti tähän kohdistunut, ja hänen autuutensa riippuukin tästä kysymyksestä. Kuule siis, mitä Herran Henki tästä sanoo: »Kuulkaa, että teidän sielunne eläisi.» Ainoastaan: kuulkaa! Usko ei tule itsestään. Usko tulee kuulosta. Heränneet ihmiset erehtyvät suuresti ja vahingoittavat itseään, kun aina vaan ajattelevat ja tutkivat ja taas ajattelevat, eivätkä kuule mitä Jumala sanoo. Ei usko niin synny, ei pelkällä toivomisella eikä odottamalla Pyhää Henkeä, ei liioin siten, että pakotamme sydämemme uskoon. Ei, Kristus sanoo: »Minun sanojeni tähden.»

Pysähdy ja kuuntele, kuinka Jumala puhuu, tartu hänen sanoihinsa ja luota niihin, olkoon sinun ansiosi ja parannuksentekosi miten viheliäinen tahansa ja tuntukoon se sydämessäsi kuinka vähältä hyvänsä. Jos vain voit tarttua Jumalan sanaan ja sydämen uskolla omistat itsellesi hänen todistuksensa Kristuksesta, niin silloin omistat Vapahtajan kokonaan ja kaiken, minkä hän on sinulle hankkinut.

Miten valaisevasti apostoli Paavali tästä puhuu Room. 10:ssä luvussa: »Mutta se vanhurskaus, joka tulee uskosta, puhuu näin: »Älä sano sydämessäsi: kuka nousee taivaaseen?» se on: tuomaan Kristusta alas, tahi: »kuka astuu alas syvyyteen?» se on: nostamaan Kristusta kuulleista». Vaan mitä se puhuu? »Sana on sinua lähellä, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi». se on se uskon sana, jota me saarnaamme.» Kuule sitä opetusta! Apostoli tahtoo sanoa: »Älä Kristusta hae sieltä ja täältä, älä tähystele epämääräisiin avaruuksiin! Kuule mitä Raamattu sanoo: »Sana on sinua lähellä. Sinulla on sana, uskon sana. »Entä Kristus», sanot sinä. Etkö kuule!? Sinulla on sana! Omista sana, niin saat Kristuksen.

Sinä luulet Kristuksen olevan niin kaukana, taivaassa tai syvyydessä, et tiedä, missä hän on, tahi miten ja milloin hän, omaksesi tulee. Sinä kurottaudut määrättömään etäisyyteen saavuttaaksesi hänet. Sitä ei sinun tarvitse tehdä, sanoo apostoli. Sana on sinua lähellä, sinun suussasi ja sydämessäsi, tuo uskon sana. Jos tartut sanaan kiinni, tartut samalla Kristukseenkin. Sillä samalla kun sana Kristuksesta pääsee sydämeesi, tulee myös Kristus ansioineen sinun omaksesi ja sen lisäksi vielä kaikki se, minkä sana sisältää. Näin usko pelastaa.

Jumala antaa sinulle sanansa, sinä tartut siihen ja samalla omistat kaiken sen, minkä sana sisälsi ja lupasi. Tämän Kristus tahtoi yhä uudelleen ja uudelleen meille opettaa, silloin kun hän kulki paikasta toiseen ja auttoi ihmisiä sanallaan. Hän sanoi sanan, he uskoivat sanan, ja kohta tuli apu.

Joh. 4:ssä luvussa on kertomus kuninkaan virkamiehestä hyvin opettavainen esimerkki. Hänen poikansa oli kuoleman sairas. Hän menee Jeesuksen luo ja pyytää Jeesusta tulemaan ja parantamaan hänen poikaansa. Mutta Jeesus alkaa nuhdella epäuskoa ja sanoo: »Ellette näe tunnusmerkkejä ja ihmeitä, ette usko.» Kuninkaan virkamies uudistaa pyyntönsä. Mutta Kristus ei mene hänen kanssaan. Mitä hän sitten teki? Hän sanoi hänelle sanan: »Mene, poikasi elää!» Ja mies uskoi sanan ja meni. Hänen ollessaan paluumatkalla hänen palvelijansa kohtasivat hänet ja sanoivat, että hänen poikansa eli. Hän tiedusteli heiltä, millä hetkellä hän oli alkanut toipua ja hän ymmärsi sen tapahtuneen samalla hetkellä, kun Jeesus sanoi: »Mene, poikasi elää.» Sillä hetkellä siis, jolloin hän uskoen oli tarttunut sanaan.

Nyt ymmärrät mitä »uskossa vaeltaminen» on. Ei mies mitään saanut nähdä, ei Kristus mennyt hänen kanssaan, eikä hän liioin saanut mitään lääkettä kotiin vietäväksi. Ei hän saanut nähtävää eikä tunnettavaa. Hän sai ainoastaan sanan. Sanan varassa hän sai olla toiseen päivään saakka. Pitkän yönkin aikana hän sai vain tyytyä sanaan. Vasta sitten sai hän palvelijain kautta tiedon pojan parantumisesta. Näin on meidänkin tyydyttävä Herran sanaan ja vaellettava uskossa, vaikka emme näkisikään sanan toteutuvan.

Tämä on painettava sydämiimme!. Pitkällistä ja kovaa vaivaa saa moni sielu kestää päästäkseen tunteistaan ja käsittääkseen tämän salaisuuden: meidän on alettava sanalla, Herran sanan kuulemisella ja kätkemisellä ja siihen on meidän luotettava. Meillä on suuri taipumus siihen, ettemme tahdo uskoa, jos emme tunne jotain sydämessämme ja jos emme tunne Hengen elämän vaikutuksia. Sitä emme voi saada ennen kuin uskolla omistamme sanan.


Ylös
 Profiili  
 
ViestiLähetetty: 15.12.2015 07:52 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 23.10.2013 17:20
Viestit: 2826
    Kuva

JOULUKUUN 15 PÄIVÄNÄ

Älkäämme siis enää toisiamme tuomitko, vaan päättäkää pikemmin olla panematta veljenne eteen loukkauskiveä tai lankeemuksen aihetta. Room. 14:13.

Tässä apostoli puhuu lempeästi taivuttaen ja sulkee itsensäkin tähän toivomukseen: »Älkäämme siis enää toisiamme tuomitko.» Meissä on suuri taipumus tuomitsemiseen ja ylenkatsomiseen. Tämä synti on paljon raskaampi ja turmiollisempi kuin luulemmekaan.

Voimme piankin huomata, että meidän taipumuksemme tähän on kovin suuri, Kun tarkkaamme itseämme, miten nopeat me olemme kaikenlaisista syistä tuomitsemaan veljiämme. Kaikissa meissä on tähän taipumusta, mutta murtumattomat, itserakkaat ihmiset, jotka eivät vielä ole taipuneet Jumalan vaatimuksiin sisäiseen ihmiseen nähden, eivät vielä ole oman kurjuutensa kurittamia, eivätkä Jumalan armo läpitunkemia. Ja emmeköhän vain kaikki tuntene itsessä tätä taipumusta?

Ellei veljemme puhu samaan tapaan kuin mihin me olemme tottuneet. Olemme heti valmiit epäilemään, elämää hänessä, vaikka hänen puheensa ei missään suhteessa osoita katumattomuutta tai hengen vilppiä. Jos hänellä on meistä eriävä mielipide, vaikkapa vain jossain vähemmin tärkeässä asiassa, tahi jos hänellä on toisenlaiset tavat mitä pukeutumiseen, syömiseen ja juomiseen tulee, niin heti epäilemme hänen vilpittömyyttään ja hänen vakavuuttaan. Entä jos löydämme jonkin vian ja heikkouden hänessä, silloin luulemme olevamme oikeutetut häntä tuomitsemaan, ollenkaan välittämättä siitä, tokko hän suosii tuota syntiä, vai katuuko hän sitä ja taistelee sitä vastaan.

Luther sanoo: »Niin narrimaisia pyhimyksiä me olemme, että vaikka joka päivä saamme kantaa synnin taakkaa, ja vaikka koko elämämme ajan tarvitsemme anteeksiantamusta, niin vaadimme kuitenkin, että veljemme pitää olla aivan virheettömän.» Mutta jos hän vielä on rikkonut meitä vastaan, puhunut meistä loukkaavasti, niin heti me kotkan silmillä etsimme kaikki hänen virheensä. Sellainen on ihmissydän. Siitä lähteestä tuomitseminen, ylenkatse ja säälimättömyys pulppuavat.

Sydämessä on vika. Ihmisluonnon turmelus, itsekkyys ja itserakkaus sokaisevat usein niin uskovaisiakin, että he luulevat olevansa pyhän kiivauden ohjaamia tuomitessaan ja halveksiessaan lähimmäistään, vaikka he tekevät aivan päinvastoin kuin mitä apostoli tässä kehottaa ja rikkovat suurta rakkauden lakia vastaan, sillä tuomitsemisellaan eivät he hyödytä, vaan päinvastoin vahingoittavat lähimmäistään. Meidän suuri tuomitsemishalumme on yhtenä syynä, minkä takia apostoli niin paljon on tästä kirjoittanut.

Syy minkä takia hän myös näin kirjoitti oli, että tuomitseminen on suurempi paha kuin luulemmekaan. Veljemme tuomitsemisen me pidämme vähäpätöisenä asiana, ehkäpä oikeutettuna, jollei kerrassaan hyvänä asiana. Mutta päinvastoin se on kovin paha ja turmiollinen tapa. Ei siinä kyllin, että tuomitseva omasta puolestaan halveksi! Jumalan majesteettioikeutta palvelijoihinsa nähden ja ryhtyy semmoiseen, joka on yksinomaan Herran tehtävää, mutta hän saattaa myös tuomitsemisellaan kanssaihmisilleen paljon pahaa. Kuinka paljon katkeruutta, kiukkua, rakkaudettomuutta, vääriä epäluuloja ja eripuraisuutta onkaan syntynyt tämän kautta.

Nöyrä. ja ystävällinen varoitus vaikuttaa herättävästi, vie parannukseen, kun sitä vastoin kaikki tuomitseminen on omiansa herättämään katkeruutta ja pahennusta, välien rikkoutumista, eriseuraisuutta ja riitaa. Tuomitseminen on inhottava paha, ja se on kai syynä siihen, että apostoli Väsymättä varoittaa. »Älkäämme siis enää toisiamme tuomitko!»

»Vaan päättäkää pikemmin olla panematta veljenne eteen loukkauskiveä tai lankeemuksen aiheita.» Tässä tahtoo apostoli sanoa: älkää lainatko ajatuksianne armottomaan tuomitsemiseen, vaan käyttäkää niitä päinvastoin rakkauden palvelukseen, niin että päätätte olla antamatta aihetta pahennukseen. Sanat: »Olla panematta veljenne eteen loukkauskiveä tai lankeemuksen aihetta», tarkoittavat, ettemme tekisi heidän omiatuntojaan murheellisiksi, ettemme saattaisi heitä ahdistukseen ja hämmennykseen.

Niin saattoivat voimakkaammat tehdä käyttäessään väärin vapauttaan, josta oli seurauksena, että heikommat veljet saatettiin epätietoisiksi evankeliumin oikeasta tulkitsemisesta ja joutuivat ahdinkoon, tahi saatettiin heidät noudattamaan tapoja, joiden viattomuudesta heillä ei ollut vielä täyttä omantunnon vakuutusta. Tämä ei sopinut kristitylle, vaan hänen tuli päinvastoin lujasti päättää koskaan olla antamatta veljelleen aihetta lankeemukseen.

»Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi. sillä millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan. ja millä mitalla te, sillä teille mitataan.»


Ylös
 Profiili  
 
ViestiLähetetty: 16.12.2015 07:54 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 23.10.2013 17:20
Viestit: 2826
    Kuva

JOULUKUUN 16 PÄIVÄNÄ.

Hänessä (Sanassa) oli elämä. Joh 1:4.

Kuten teräväjärkiset sanan selittäjät ovat huomauttaneet, on sanaa »elämä» tässä ymmärrettävä kaikkein laajimmassa merkityksessä, tarkoittaen kaikkea sitä elämää, joka luovasta sanasta lähtee. Ja me tiedämme, että kaikki mitä maan päällä elämäksi nimitetään, on Jumalan sanan kautta luotu, sanasta alkunsa saanut. Mutta ajatellessamme evankelistan hengellistä tarkoitusta kirjoituksillaan ja hänen puhetapaansa muissa paikoin, esim. (1 Joh. 5: 11, 12) »Jumala on antanut meille iankaikkisen elämän, ja tämä elämä on hänen Pojassaan. Jolla Poika on, hänellä on elämä. jolla Jumalan Poikaa ei ole, hänellä ei ole elämää.» Tässä hän epäilemättä etupäässä ajattelee ihmisten hengellistä ja iankaikkista elämää, ihmiskunnan pelastusta, joka oli Jumalan Pojan ihmiseksi tulemisen tarkoitus.

Johannesta on verrattu kotkaan. Hänen katseensa on syvä ja terävä. Yksinkertaisiin, vaatimattomiin sanoihin kätkee hän korkeita ja syviä ajatuksia. Tässä hän epäilemättä tähtää siihen, kuinka koko ihmissuku Jumalan ensimmäisen tuomion mukaan, »jona päivänä sinä siitä syöt, pitää sinun kuolemalla kuolla», syntiinlankeemuksessa kadotti kaiken sen elämän, joka oli Jumalasta. Tämä elämä on nyt ainoastaan Pojassa, jolla on elämä itsessään ja tekee siis eläväksi, kenen hän tahtoo.

Johannes on tässä viitannut siihen, että kaikki, mitä ihminen yrittää ja tekee pelastuksekseen, on ja pysyy kuolleena työnä, samoin kuin ei kuollut, haiseva ruumis voi suurimmilla ponnistuksillakaan saada itseensä elämää. Niin kuin ei koko luomakunnassa ole ainoatakaan ruohonkortta eikä matoa, joka ei olisi saanut elämäänsä luovan sanan kautta, niin ei ainoallakaan ihmisellä koko ihmiskunnassa ole kykyä omin voimin elää Jumalalle ja hankkia itse itselleen iankaikkista elämää.

Kaikki tekomme jättävät meidät kuolemaan, kunnes me epäillen omaa mahdollisuuttamme kuulemme vain Jumalan Pojan ääntä ja siten tulemme eläviksi. Niin kuin Herra itse todistaa: »Totisesti, totisesti minä sanon teille: aika tulee ja on jo, jolloin kuolleet kuulevat Jumalan Pojan äänen, ja jotka sen kuulevat, ne saavat elää.» Toisen kerran Kristus ankarin sanoin puhui tästä hengellisestä kuolemasta, hän suorastaan vertaa hengellisesti kuolleita ihmisiä haudattaviin ruumiisiin. Hän sanoi miehelle, joka tahtoi mennä isäänsä hautaamaan: »Seuraa sinä minua ja anna kuolleiden haudata kuolleensa.»

Täten on Herra selvästi sanonut, että elämä on ainoastaan Jumalan Pojassa ja että sillä, jolla Poika on, on elämä. Mutta Jumalan Pojan omistaminen ei ole ainoastaan rukoilemista ja pyrkimystä häntä palvelemaan, vaan se edellyttää, että olemme Jumalasta syntyneitä ja olemme tulleet uusiksi, eläviksi ihmisiksi, jotka Paavalin kanssa voimme tunnustaa: »Ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa. ja minkä nyt elän lihassa, sen elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni.» Toisessa paikassa hän sanoo: »Jos olisi annettu laki, joka voisi eläväksi tehdä, niin vanhurskaus todellakin tulisi laista.»

Mutta hän on laveasti ja voimakkaasti todistanut kirjeissään, ettei meille ole annettu mitään lakia, joka voisi meidät vanhurskauttaa ja eläväksi tehdä. Tärkeä onkin opetus, että kaikki mitä me teemme Jumalan pyhän lain mukaan, ja kaikki lain vaikutus ihmiseen ei anna elämää. Sillä laki vaatii sitä, mitä ihmisessä on, eikä hänessä ole elämää. Hän vain, joka alussa loi elämän, voi antaa elämän, kun hän tulee sielun elämäksi ja rauhaksi.

Tekstimme siis tarkoittaa, että hänessä vain on elämä. Näin on Lutherkin tämän tekstin ymmärtänyt, koska hän sanoo: »Tämä ainoa lause kumoaa kaiken ihmisvoiman ja ihmistyön. Kuinka siis nyt voit ihmisen vapaata tahtoa ja omaa ansiota korottaa? Tee kaikki, minkä voit, tee pyhäin ja enkeleinkin tekoja, niin se on kaikki sittenkin kuollutta, sillä tässä on selvästi ja erehtymättömästi kirjoitettu, että mikä ei ole sanasta, se on pelkkää kuolemaa.»

Oi, jospa kaikki työtätekevät ja raskautetut sielut ajattelisivat ja uskoisivat, että he kaikkine omine töineen sielunsa kääntymiseksi ja pyhitykseksi jäävät sittenkin Hengellisesti kuolleiksi ja kadotetuiksi siihen asti, kunnes he lakkaavat asettamasta toivoaan omiin töihinsä ja kunnes tulevat Pojan luo, jolla yksin on elämä ja antaa elämän. Kaikki oma työ on siis turhaa työtä. Hengellinen ja iankaikkinen elämä annetaan ainoastaan kaikkivaltiaan luovan sanan kautta niin kuin silloinkin, kun hän ajan alussa sanoi: »Tulkoon elämä» ja elämä tuli. Samoin kuin ei mikään ihmistaito, jäljiteltäköön ulkonaisesti miten hyvin tahansa luotua olentoa, sittenkään voi saada siihen elämää. Sen yksin Jumala voi tehdä, niin on myös kaikki oma yritys hengellisen elämän saavuttamiseksi turhaa.

Ainoastaan hänessä, jonka nimi on Sana ja joka alussa antoi kaiken elämän, vain hänessä on aina vieläkin hengellinen ja iankaikkinen elämä. Sen tahtoo Johannes meille sanoa sanassa: »Hänessä oli elämä.»


Ylös
 Profiili  
 
ViestiLähetetty: 17.12.2015 09:26 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 23.10.2013 17:20
Viestit: 2826
    Kuva

JOULUKUUN 17 PÄIVÄNÄ.

Olen armahtava, ketä armahdan, ja säälivä, ketä säälin. Room. 9:15.

Apostoli tahtoo tässä sanoa: Jumala on suuri ja hän on itsenäinen. Ei kenelläkään ole häneltä mitään vaadittavaa. Ei kukaan ihminen voi häntä syyttää, tahi vaatia selitystä hänen menettelylleen. Hän antaa armonsa kenelle itse tahtoo. Näin Kristus myös puhuu vertauksessa viinitarhan työmiehistä. Kun eräs heistä nureksi sitä, että ne, jotka olivat tulleet yhdennentoista tunnin vaiheilla työhön, saivat saman palkan kuin hän, joka oli kaiken päivää työtä tehnyt ja sen kuorman ja helteen kantanut, niin sanoo perheenisäntä hänelle: »Ystäväni, en tee sinulle vääryyttä. etkö sopinut kanssani denarista? Ota se, mikä sinulle on tuleva ja mene. Mutta minä tahdon tälle viimeiselle antaa saman verran kuin sinullekin. Enkö saa tehdä omallani mitä tahdon?» Täten juutalaisten ja kaikkien itsevanhurskasten suu tukitaan tällä Jumalan vastauksella: »Olen armahtava, ketä armahdan, ja säälivä, ketä säälin.»

Ajattele, mikä suuri ja voimakas lohdutus tässä annetaan kaikille köyhille syntisille! Se onkin tarpeen. Kaikilla meillä on luonto, joka on juurtunut itsevanhurskauteen. Meidän luontomme on sellainen, että vaikka me sata kertaa olisimme syvästi saaneet kokea kaiken itsessämme olevan kadotettua ja että olemme Kristuksessa tehdyt täydellisiksi, alamme sittenkin joka päivä etsiä vanhurskautta itsestämme.

Me ajattelemme, että Jumala on meille otollinen silloin, kun saamme armon olla hurskaampia, mutta kun tunnemme itsemme onnettomiksi saadessamme kokea turmeluksemme, tulemme aroiksi ja alakuloisiksi Jumalan edessä ja ajattelemme, että hänen täytyy hylätä meidät, aivan kuin jos Jumalan armo riippuisi meidän vanhurskaudestamme.

Tässä mielettömyydessämme ei auta mikään valistus eikä kokemus, se on sairaus meidän luonnossamme, jota emme voi välttää. Sana, ainoastaan sana pitää silloin meitä pystyssä, ettemme kokonaan lankea epäuskon valtaan, vaan pysymme uskossa. Jospa toki miettisimme sanan, joka tässä edessämme on: »Olen armahtava, ketä armahdan, ja säälivä, ketä säälin.» Oma mahdollisuutemme ei kelpaa. »Olen armahtava, ketä armahdan.» Aivan vapaasta armosta armahdan minä syntistä. Ei ainoakaan ihminen ole ansainnut armoani. Jos minä katson teidän mahdollisuuttanne, olette kaikki hukassa. Kaikki teissä on kelvotonta ja kirouksen alaista. Mitä teen, sen teen itseni tähden. Näin sanoo Herra myös: (Jes. 43: 22, 24, 25) »Et sinä, Jaakob, huutanut minua avuksesi. Sinä sait minun työtä tekemään sinun synnilläsi ja tuotit minulle vaivaa pahoilla teoillasi. Minä, minä se olen, joka itseni tähden pyyhin pois sinun uskottomuutesi, enkä muistele sinun syntejäsi.»

Mitkä ovat siis tuon vapaan armon perusteet? Ensimmäinen on se, että kaikki, jotka ihmisnimeä kantavat ovat synnin alaisina kadotetut. »Ei yksikään ihminen tule hänen edessään lain teoista. Ei ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan. Ei ole yhtään erotusta. Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla.» Hurskaimman ihmisen sydämessä on vielä mitä suurempien syntien siemen. Ja tämä sotii suurimpia ja korkeimpia käskyjä vastaan. Sitä paitsi asuu hänessä paljon pahoja ajatuksia, syntisiä himoja ja haluja, jotka sotivat kaikkia Jumalan käskyjä vastaan. Kun nyt kaikki ihmiset ovat samassa tilassa, niin onhan välttämätöntä, että armo on vapaa ja meidän ansiostamme riippumaton, jotta edes joku pelastuisi. Sillä ei löytynyt ainoatakaan ihmistä, jota Jumala ihmisen itsensä tähden olisi voinut pelastaa. Silloinhan täytyy niin olla kuin hän itse tässä selittää: »Olen armahtava, ketä armahdan, ja säälivä, ketä säälin.»

Jumalan armo on aivan vapaa myös Jeesuksen Kristuksen toimittaman lunastuksen tähden. Suuressa rakkaudessaan antoi Jumala iankaikkisen Poikansa, jotta hän korjaisi syntiinlankeemuksen vauriot, antoi hänet ottamaan kaikkien ihmisten synnit päällensä, sovittamaan ne verellään, kuuliaisuudellaan tyydyttämään kaikki lain vaatimukset ja hankkimaan meille täydellisen vanhurskauden.

Tällä perusteella on Jumalan armo niin vapaa, ettei Jumala ollenkaan katso minkään ihmisen ansiota tai syntisyyttä, kun on kysymys autuaaksitekevästä armosta, vaan on hän kaikkina hetkinä, niin parempina kuin huonompinakin täydelleen tyytyväinen kaikkiin ihmisiin, jotka Pojan vanhurskauteen ovat puetut.

Kristuksen vanhurskaudessa Jumalan edessä vanhurskautettuina ja laista vapautettuina olemme me tosiaankin joka hetki vanhurskaat ja tuomiosta vapaat, niin kauan kuin Kristuksessa pysymme. Jos Jumala katsoisi meidän mahdollisuuttamme, silloin ei vanhurskaus olisikaan ainoastaan Kristuksessa. Tämän Herra Jumala sanoo meille tässä juhlallisessa selityksessään: »Olen armahtava, ketä armahdan. ja säälivä, ketä säälin.»


Ylös
 Profiili  
 
ViestiLähetetty: 18.12.2015 08:47 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 23.10.2013 17:20
Viestit: 2826
    Kuva

JOULUKUUN 18 PÄIVÄNÄ.

Sillä ei Jumalan valtakunta ole syömistä ja juomista, vaan vanhurskautta ja rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä. Room. 14:17.

Apostoli sanoo tässä, ettei ruoka, eikä juoma, eikä mikään, mitä me voimme tehdä, tee meitä Jumalan edessä vanhurskaiksi ja hänen valtakuntansa jäseniksi, vaan meidät tekee Jumalan vanhurskaus uskolla omistettuna vanhurskaiksi. »Jolla Poika on, hänellä on elämä.» Tämä on Jumalan valtakunnan vanhurskaus.

Luther on tämän tekstin kuvannut seuraavasti: »Jumalan valtakunta ei ole maallinen eli ajallinen, vaan hengellinen valtakunta, jossa Kristus hallitsee kaikkia uskovaisia. Uskollisena kuninkaana hän rankaisee, palkitsee, johtaa ja hallitsee heitä. He turvaavat häneen ja mielellään nöyrtyvät hänen isällisen kurinsa ja rangaistuksensa alle ja seuraavat häntä kuuliaisuudessa. Se ei ole syömistä ja juomista, eikä ulkonaista menoa, vaan vanhurskautta, ihmisten sydänten ja omientuntojen lohdutus ja tyydytys. Se on anteeksiantamista ja syntien poisottamista. Se on tahratun, saastutetun, murheellisen omantunnon puhdistamista ja rauhoittamista. Sillä samoin kuin maallisessa valtakunnassa kansan tulee saada elää rauhassa ja häiritsemättä elättää itseänsä, niin Jumalan valtakunta hengellisessä suhteessa antaa kaiken tämän. Se hävittää synnin vallan, ja alituisesti antaa synnit anteeksi, pois pyyhkii ne kokonaan. Siinä Jumala osoittaa kunniansa ja armonsa tässä elämässä, että hän ihmisiltä pois ottaa ja anteeksi antaa synnit. Tämä on armon valtakunta täällä maan päällä. Mutta kun synti ja sen hoviseurue: perkele, kuolema ja helvetti ei enää voi kiusata ihmisiä, silloin se muuttuu kunnian valtakunnaksi ja täydelliseksi autuudeksi.»

Kun näin olemme päässeet synnistä ja tulleet Kristuksen vanhurskaudella puetuiksi, seuraa sitä »elämän vanhurskaus», joka osoittautuu siinä, että me uskon ja Hengen kautta saatuamme uudet sydämet, rakkaudessa ja kuuliaisuudessa asetamme koko elämämme, miten vajanaista se lieneekin, Jumalan sanan mukaan. Me pyrimme siihen, että mekin rakastaisimme ja palvelisimme lähimmäistämme, niin kuin Kristus on rakastanut ja palvellut meitä. Emme nyt ainoastaan tahdo tehdä lähimmäisellemme oikein, vaan tahdomme tehdä hänelle hyvää, ja niin tulee meistä kaikkien ihmisten palvelijat, kaikkein heikoimpien ja taitamattomimpienkin, ollaksemme kaikille avuksi ja hyödyksi. Kun rakkaus näin meitä hallitsee ja lähimmäisen hyöty on päämäärämme, niin meihin nähden toteutuvat Lutherin sanat: »Kristityn töillä ei ole mitään nimeä», so. hän ei tee mitään määrättyjä erikoisesti nimitettäviä hyviä töitä, vaan hän auttaa kaikkialla, missä apua tarvitaan. Erikoiset säännöt ja ohjeet eivät kytke häntä, vaan hän tekee mitä kulloinkin rakkaus vaatii.

Toinen, mitä apostoli tässä luettelee, on rauha. Tämä rauha on seurauksena siitä, että meillä on hyvä suhde Jumalaan, emme ole hänen vihansa alaisia, vaan hänen yhteydessään ja armossaan olemme hänen lapsiaan ja ystäviään. Tästä seuraa myös saman uskon kautta autuas tietoisuus siitä, joten meillä on sydämen ja omantunnon rauha, jota nimitetään lapseuden hengeksi, jossa huudamme »Abba, Isä». Syntiinlankeemuksen kautta kadotetut lapset ovat jälleen Jumalan ystäviä, voivat taas lähestyä häntä kuin lapset isäänsä. Sitähän voimme sanoa »Jumalan valtakunnaksi», silloin on »taivaan valtakunta tullut maan päälle.»

Lopuksi apostoli sanoo sen olevan iloa Pyhässä Hengessä. Kristityllä ei ole vain rauhaa, vaan hänellä on myös ilo Pyhässä Hengessä, jopa toisinaan »sanomaton ilo kaikessa murheessamme». Ilo Pyhässä Hengessä on luonnollinen seuraus elävästä uskosta evankeliumiin. Sanoihan enkeli ilmoittaessaan paimenille Jeesuksen syntymisen: »Katso, minä ilmoitan teille suuren ilon.» Se on samoin kuin uskokin, suoranainen Jumalan lahja ja sellainen Jumalan työ, jota ei kukaan muu tunne kuin se, joka sen saa.

Monta esimerkkiä on meillä Raamatussa tästä evankeliumin armon ilosta, esim. ne kolmetuhatta henkeä helluntaipäivänä, etiopialainen oviherra, Filippin vanginvartija ym. Kun sielu, joka on elänyt Jumalan vihan alla ja on päässyt sovintoon Jumalan kanssa, näkee mihin armon ja autuuden valtakuntaan hän silloin on päässyt, niin täytyy hänen sydämellisesti iloita ja riemuita. Tämmöinen ilo annetaan kristitylle runsain määrin kohta ensimmäisen uskonvakuutuksen kanssa noina ihanina hääpäivinä, jolloin ylkä on lähellä ja nähtävänä, ennen kuin hän on kätkeytynyt ja ennen kuin koetukset ovat tulleet kovin vaikeiksi. Kuitenkin annetaan iloa eri sieluille hyvin eri lailla. Herra kasvattaa eri tavalla eri sieluja ja tavallisesti niin, että vähemmän kärsinyt saa myös vähemmän yliluonnollista iloa ja suuremman murheen jälkeen tavallisesti myös annetaan suurempi ilo, kuten pyhäin historia ja kokemus meille opettaa.


Ylös
 Profiili  
 
ViestiLähetetty: 19.12.2015 08:42 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 23.10.2013 17:20
Viestit: 2826
    Kuva

JOULUKUUN 19 PÄIVÄNÄ.

Jos nyt Henki, joka herätti Jeesuksen kuolleista, asuu teissä, niin hän, joka herätti kuolleista Kristuksen Jeesuksen, on eläväksi tekevä teidän kuolevaiset ruumiinnekin Henkensä kautta, joka teissä asuu. Room. 8:11.

Hän on eläväksi tekevä teidän kuolevaiset ruumiinnekin. Nämä sanat osoittavat, että juuri meidän omat ruumiimme, nämä maahan mullattavat ruumiit kerran Jumalan kaikkivallan kautta tulevat takaisin elämään, vaikkapa niin muuttuneina ja kirkastettuina, että ne siihen nähden eivät ole samat kuin ennen. Tämä oli jo Jobille ilmoitettu. Hän sanoo: »Sitten kuin tämä minun nahkani on hävitetty, saan lihastani (vapautuneena) nähdä Jumalan.» Profeetta Jesaja sanoo: »Sinun kuolleesi virkoavat elämään, minun ruumiini nousevat ylös. Herätkää ja iloitkaa te, jotka tomussa makaatte sillä sinun kasteesi on valon kastetta ja maa antaa vainajat esille.»

Viimeisenä päivänä yhdistetään kukin sielu omaan ruumiiseensa, jossa hän täällä ajassa on tehnyt hyvää tai pahaa, palvellut Jumalaa tai perkelettä, Sillä samoin kuin ruumis täällä ajassa on ollut sielun maja ja ase tulee se olemaan mukana taivaan autuudessa tahi vaivoissa, jotka tätä elämää seuraavat, jos ihminen jo täällä on kuulunut pimeyden valtakuntaan ja elänyt synnin palveluksessa. Mutta kuten jo sanottiin, ylösnousseet ruumiit tulevat muuttumaan jotta ne soveltuvat jäisyyselämään, johon ne silloin siirtyivät. »Sillä tämän katoavaisen on pukeutuminen katoamattomuuteen, ja tämän kuolevaisen on pukeutuminen kuolemattomuuteen.» Ne, jotka ovat olleet Kristukseen ja hänen Henkeensä yhdistetyt, tulevat Kristuksen kirkkaan ruumiin kaltaisiksi. Samoin kuin heissä täällä ajassa on ollut ensimmäisen Aadamin kuva, joka oli maasta maallinen, niin heissä ylösnousemisessa on toisen Aadamin kuva, joka on taivaallinen. Fil. 3: 21 luemme: »Joka on muuttava alennustilassa olevan ruumiimme kirkkautensa ruumiin kaltaiseksi sillä voimallaan, jolla hän myös voi tehdä itsellensä alamaiseksi.»

Samoin kuin vuorella Kristuksen kirkastuessa hänen kasvonsa loistivat niin kuin aurinko ja hänen vaatteensa tulivat valkoisiksi niin kuin valo, niin myös Kristuksen omien sanojen mukaan vanhurskaat loistavat niin kuin aurinko heidän Isänsä valtakunnassa. Herra lisätköön meille uskoa!

Ylösnousemuksen salaisuus ja kunnia ovat niin korkeat, ettei ihmisjärki voi sitä käsittää. Joka järjellään koettaa näitä asioita ratkaista, jää ehdottomasti epäuskon ja epäilyksen pimeään yöhön. Meidän tulee tietää kehen me uskomme, sekä että hän on sekä kaikkivaltias että totinen, silloin kyllä tiedämme mitä ylösnousemuksessa tapahtuu. Silloin on meidän myös hartaasti rukoiltava uskon lahjaa Henkensä kautta, joka teissä asuu.

Varmuuden vuoksi apostoli tässä selittää minkä tähden he voivat luottaa tulevaan, ihanaan ylösnousemukseen. Syy on se, että Jumalan Henki jo on antanut teille Henkensä, kun ruumiinne jo maan päällä on ollut Jumalan temppelinä, jossa hän on, asunut ja vaikuttanut, jonka hän on pyhittänyt ja puhdistanut, tottahan hän silloin aikoo tehdä siitä jotain ihanaa. Olisihan se Pyhän Hengen majesteetin ja kunnian halventamista, jos ruumiinne, hänen temppelinsä raunioksi hajoaisi ja tyhjäksi häviäisi.

Hyvä on, että ainakin uskot sielun kuulemattomuuden. Mutta ei ole yhdentekevää, uskotko Jumalan sanan sellaisenaan, vai valikoitko ja uskotko vain sen, mikä mielestäsi on mahdollista ja hylkäät muun. Silloin olet jättänyt tien, et silloin enää usko, et usko pelkkää Herran sanaa, vaan järkiparkasi ja mielesi määräävät, mitä uskot. Kun Herra sanoo: »Olen herättävä hänet viimeisenä päivänä», niin eihän hän puhu sielusta, vaan ruumiista. Jos et voi ymmärtää, miten maaksi maatuneet tahi poltetut ruumiit voivat tulla herätetyiksi, tahi kuinka meri on antava kuolleensa, niin ymmärrätkö, miten Jumala kerran on kaikki luonut tyhjästä, kuka hänelle antoi alkuaineet? Vastaa Herralle niihin kysymyksiin, jotka hän asetti Jobille: »Missä olit silloin, kun minä maan perustin?»

Nöyrry siis tuon suuren ja Korkealla asuvan eteen ja tunnusta, ettet sinä mitään ymmärrä, ja että hän on kaikkivoipa, ihmeitten tekijä. Rukoile valoa hänen valkeudestaan ja katsele sitten kaikkea, mitä hän meidän hyväksemme tehnyt on. Lähettänyt Poikansa, antanut sanansa, sakramenttinsa, Henkensä, ja mieti sitten, eikö kaikki tämä todista, että hän aikoo tehdä sekä ruumiimme että sielumme ihanaksi. Ja sinun on tunnustettava, että hän, joka on kuolleista herättänyt sen suuren lammasten Paimenen, iankaikkisen testamentin veren kautta, meidän Herramme Jeesuksen, myös on herättävä kansansa sen heissä asuvan Hengen kautta.

Ylistetty olkoon hänen korkea nimensä iankaikkisesti!


Ylös
 Profiili  
 
ViestiLähetetty: 20.12.2015 08:50 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 23.10.2013 17:20
Viestit: 2826
    Kuva

JOULUKUUN 20 PÄIVÄNÄ

Ilman minua ette voi tehdä mitään. Joh. 15:5.

On huomattava, että alkutekstissä on kaksinkertainen kielto, joka tarkoittaa: »Ette voi yhtään mitään tehdä». Vielä selvemmin saadakseen sen selitetyksi hän käyttää vertauspuhetta. Hän puhuu oksasta, joka on puusta taittunut ja kuivettuneena makaa maassa. Mahdotontahan on, että sellaisessa tilassa oleva oksa hedelmää kantaisi. Sellaisesta oksasta sanoo Kristus: »Niin kuin oksa ei voi tuottaa hedelmää itsestään, ellei se pysy viinipuussa, samoin ette tekään, ellette pysy minussa.»

Kaikki rukoileminen, kaikki vakavuus, taistelu ja kilvoittelu syntiä vastaan ovat turhat, niin kauan kuin ette ole minuun istutetut. Jollette minussa pysy, ette hedelmää kanna. Näin Kristus puhuu. Ja apostoli sanoo: »Ei niin, että teillä itsellämme olisi kykyä ajatella jotakin, ikään kuin se tulisi meistä itsestämme.» Kun et siis taida ajatuksiasikaan hallita, mitä siis voit tehdä? Sama apostoli sanoo, että Jumalan täytyy antaa sinulle myös hyvä, vilpitön tahto. Hän sanoo: »Jumala ori se, joka teissä vaikuttaa sekä tahtomisen että tekemisen, mielisuosionsa toteuttamiseksi.»

Nöyrtyneissä sieluissa Jumala tämän vaikuttaa. He ovat omista turhista yrityksistään oppineet, etteivät itse mitään voi. Kun he kuulevat hänen ääntään ja kääntyvät hänen puoleensa, niin tekee hän heidät eläviksi hänessä. Mutta niin kauan kuin he itse tahtovat toimia ja taistella, hallitsee kaikkinainen paha heitä.

Eräs vanha, kokenut kristitty vastasi nuoremmalle veljelleen, joka vaikeroi surkeaa voimattomuuttaan taistelussa syntiä vastaan: »Eihän ole mahdollistakaan sinun voittaa kun itse sodit.» Kun tämä vastaus tuntui omituiselta lisäsi hän: »Niin kauan sinä sodit, tarkoitan, niin kauan kuin sinulla on vielä jokin voima koettamatta, jolla aiot voittaa. Ei, sinun täytyy tulla aivan tyhjäksi. Silloin tulee Herra luoksesi kysyen: Vieläkö voit yrittää, voitko vielä jotain tehdä? Jos silloin sydämesi syvyydestä vastaat: »Ei ole, minä olen hukassa. Kaikki keinot ovat lopussa», niin silloin sanoo Herra: »Nyt voin sinut liejusta nostaa ja asettaa kalliolle, niin että voit vakaasti astua.»

Siis kaikki voima, halu, elämä, hedelmän kantaminen riippuu siitä, pysymmekö Kristuksessa. Kun saan tuon autuaallisen salaisuuden sydämeeni, että olen Jumalan ystävyydessä, että Jumala on kaikki syntini anteeksi antanut, ja kun kuulun Kristukselle, on minulla siitä se sanomattoman suuri hyöty ja etu, ettei yhtään syntiä minulle lueta, vaan elän vapaana synnin ja lain kirouksesta. Oi, silloinhan tämä Herra tulee minulle todella kalliiksi, silloin en koko maailmasta huoli. Tahdon elää Herralleni, tahdon häntä tunnustaa sekä sanoin että töin. Mikä ennen oli minulle työlästä, sitä halulla nyt teen.

Tosin en vielä ole vapautettu saastaisesta ja vastahakoisesta lihastani, mutta tässä uskon yhteydessä Vapahtajan kanssa on kuitenkin oikea hedelmää kantava voima. Nyt vasta voin oikein rukoilla, sillä nyt rukoilen uskossa, Jeesuksen nimeen, eikä itsevanhurskaana, joka esti Jumalan minua kuulemasta, sillä silloin olisi itsevanhurskauteni saanut lisää virikettä. Nyt on minulla kaikki Herran armossa, ja etsin vain hänen mielisuosiotansa ja silloin toteutuu Herran sana: »Jos te pysytte minussa ja minun sanani pysyvät teissä, niin anokaa, mitä ikinä tahdotte ja te saatte sen.»

Ja mitä et tällä tiellä saa, nim. hänessä pysyen, jätä se hänen viisaan ja hyvän tahtonsa varaan. Kyllä hän voisi, jos tahtoisi, tehdä sinut aivan pyhäksi, jopa enkelin kaltaiseksi, mutta hän kyllä tietää mikä meille on paras. Sinä sanot: »Eihän pyhä Jumala voi pahaa tahtoa, kai vika on minussa, kun en saa sitä tahi tätä voimaa.» Vika on tosin sinussa, jokin niistä vioista, joista Kristus on puhunut. Tahdot ehkä elää omassa voimassasi, etkä hänen armostaan. Siinä on silloin vika.

Sellaisen syyn tähden hän salli saatanan seuloa Pietaria ja rusikoida Paavalia, jotta eivät paisuisi, ja sanoi: »Minun armossani on sinulla kyllä. sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa.» Sillä kertaa oli Paavalille terveellisempää tuntea heikkoutensa kuin voimansa. Tahi tahdot ehkä elää turhuudessa, maailmallisen hengen vaikutuksen alla, etkä pysyttele lähellä Vapahtajaasi. Mutta kuitenkin tahdot elää varovaisesti kristillistä elämää. Vika on silloin tässä, sillä silloin kohta hedelmät vähenevät, ja Herra sanoo: »Niin kuin oksa ei voi tuottaa hedelmää itsestään, ellei se pysy viinipuussa, samoin ette tekään, ellette pysy minussa.» Tahi jos elät epäuskossa ja orjallisessa mielessä, kuten jo sanottiin, niin et voi hedelmää kantaa.

Vaikka siis näyttäisi kuinka mahdottomalta sinun pysyä hänessä, kun voimasi tuntuu sangen heikolta, niin muuta neuvoa ei ole. Minne siis pakenet? Hän on ainoa, jolla on valta taivaassa ja maan päällä! Hän on ainoa käärmeenpään polkija, joka tuli särkemään perkeleen työt. Koeta vain päästä vielä läheisempään yhteyteen hänen kanssaan ja vielä lujemmin uskoon.


Ylös
 Profiili  
 
ViestiLähetetty: 21.12.2015 11:28 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 23.10.2013 17:20
Viestit: 2826
    Kuva

JOULUKUUN 21 PÄIVÄNÄ.

Tämä on oleva minun liittoni heidän kanssaan, kun minä otan pois heidän syntinsä. Room. 11:27.

Tässä suuri Herra Jumala puhuu. »Tämä on oleva minun liittoni kun minä otan pois heidän syntinsä.» Tämä on Jumalan testamentti. Testamentti on purkamaton liitto, kun se on voimaan vahvistettu sen kuoleman kautta, joka testamentin tekee. Se on hänen viimeinen tahtonsa, josta ei sitten mitään vähennetä, johon ei myös mitään lisätä. Sellaisen purkamattoman liiton myös Herra sanoo tekevänsä luopuneen Israelin kanssa.

Ja mikä on tämä liitto? Näin Herra itse sanoo: »Minä otan pois heidän syntinsä.» Jer. 31:ssa Herra selittää tämän liiton. Tämän uuden liiton ei pitänyt olla entisen kaltainen, jonka hän teki isien kanssa, johtaessaan heitä Egyptistä Siinaille. Ei sellainen liitto, mutta uusi, toinen liitto. Erotus oli siinä, että edellisessä liitossa laki kirjoitettiin vastahakoisia sydämiä varten kivisiin tauluihin, jonka kautta hän pakotti heidät tottelemaan. Uudessa liitossa laki oli kirjoitettava heidän sydämiinsä ja heidän mieliinsä. Entisessä liitossa synnit olivat rangaistavat, uudessa liitossa ne oli anteeksi annettava eikä niitä enää muisteta. Uuden liiton tunnusmerkkinä on syntien anteeksi antaminen ja sydämen muutos. Tämä oli armoliitto, rauhanliitto ja iankaikkinen liitto, kuten Herra niin usein vakuutti.

Langenneen Israelin kanssa Herra myös tahtoi tehdä semmoisen liiton. Katso siis Jumalan armon määrätöntä suuruutta! Israelin kansan historia osoittaa, miten suuresti he tekivät syntiä, ja kuitenkin Herra tahtoo tehdä sellaisen liiton heidän kanssaan, jossa hän lupaa itse ottaa pois heidän syntinsä. Tosin hän kyllä salli vanhurskaan vihansa kohdata heitä heidän sydämensä paatumisessa ja myös kaikenlaisissa ulkonaisissa rangaistuksissa ja vitsauksissa, jopa Jerusalemin hävityksessä ja kansan hajottamisessa. Mutta kaiken tämän jälkeen osoittaa hän heille sellaisen armon, kuin uusi liitto lupaa. Hän tahtoo armahtaa heitä, itse ottaa pois heidän syntinsä, eikä koskaan lakata heille hyvää tekemästä. Sellainen on Herra Jumala. Muista, että Herra Jumala on sellainen.

Kaikki tämä on meille kirjoitettu opiksi. Kun Herra Jumala armahtaa sellaista kansaa ja anteeksi antaa sellaiset synnit, niin ketä hän ei sitten armahtaisi? Mitkä synnit silloin jäisivät anteeksiantamatta? Suurimmat synnit tosin ovat ne, jotka olemme tehneet paljon armoa saatuamme. Ei mikään meitä niin kauhistuta kuin se, että meidän täytyy tunnustaa paljon armoa saatuamme kuitenkin tehneemme syntiä, vaikka tiesimme Jumalan tahdon.

Mutta juuri niin oli Israelin laita. Heidänkin syntinsä olivat sangen suuret. Ja kuitenkin tahtoo Herra Jumala kaikki anteeksi antaa, jos eivät jää epäuskoon. Hän tahtoo itse ottaa pois heidän syntinsä, puhdistaa heidät sovintoverellä ja tehdä heille kaikkea hyvää. Eikö se, mitä Herra sanoo Jes. l: 18: »Niin tulkaa ja katsokaatte, kummalla oikeus on? Vaikka teidän syntinne ovat veriruskeat, niin ne tulevat lumivalkeiksi, vaikka ne ovat tulipunaisia, niin ne tulevat villan kaltaisiksi», ole tämän kautta todistettu ja vahvistettu.

Herra sanoo: »Minä otan pois heidän syntinsä.» Hän, jota on loukattu, tahtoo itse ottaa synnit pois. Tavallisesti ajattelemme, että meidän ensin täytyy puhdistaa itsemme synnistä, ennen kuin Jumala voi olla meille armollinen. Mutta tässä Herra taas sanoo, kuten aina sanassaan, että hän itse ottaa meidän syntimme pois.

Synnin poisottaminen on kahtalainen: Hän ottaa pois synnin velan, ettei se enää tuomitse meitä, vaan me elämme alituisesti armon valtakunnassa. Siis, synnit, jotka vielä meissä asuvat ja murheeksemme usein puhkeavat esille, eivät tule meille syyksi. Jumalan silmäin edessä eivät ne ole syntejä, vaan hän arvostelee sen sairaudeksi, kärsimykseksi, jonka johdosta hän lohduttaa ja säälii meitä.

Sitten ottaa hän myös synnin vallan pois, niin ettei se saa meitä hallita, niin että saamme voimaa käydä aivan toista tietä kuin mitä koko maailma kulkee. Herra itse Henkensä kautta kurittaa ja kuolettaa meistä synnin ja pyhittää koko olentomme. Tämänkin on Herra itse tekevä. Me luulemme, että jos Jumala Kristuksen tähden antaakin anteeksi meidän syntimme, on niiden kuolettaminen ja meidän puhdistumisemme meidän oma tehtävämme, jotta Jumala voisi olla meille armollinen. Mutta Herra sanoo: »Minä annan lakini heidän sisimpäänsä ja kirjoitan sen heidän sydämiinsä. »Minä annan pelkoni heidän sydämiinsä, etteivät he luovu minusta.» »Jumala on se, joka teissä vaikuttaa sekä tahtomisen että tekemisen, mielisuosionsa toteuttamiseksi» »Ei niin, että meillä itsellämme olisi kykyä ajatella jotakin, ikään kuin se tulisi meistä itsestämme, vaan se kykymme, mikä meillä on, on Jumalasta.»

Kaikki Herran nuhteet ja varoitukset opettakoot meitä etsimään Herralta kaikkea, mitä tarvitsemme, pyytämään ja vastaan ottamaan kaiken armon Jumalalta, sekä sitten häntä kaikesta kiittämään.



Ylös
 Profiili  
 
Näytä viestit ajalta:  Järjestä  
Aloita uusi ketju Tämä viestiketju on lukittu. Et voi vastata tai muokata viestejäsi  [ 29 viestiä ]  Mene sivulle Edellinen  1, 2, 3  Seuraava

Kaikki ajat ovat UTC + 2 tuntia


Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa


Et voi kirjoittaa uusia viestejä
Et voi vastata viestiketjuihin
Et voi muokata omia viestejäsi
Et voi poistaa omia viestejäsi

Etsi tätä:
Hyppää:  
cron
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö