Sivu 2/3

Re: Elämän Leipää/C.O.Rosenius/ Huhtikuu

ViestiLähetetty: 12.04.2016 07:24
Kirjoittaja noomi
Kuva

HUHTIKUUN 12 PÄIVÄNÄ.

Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia. Room. 3: 21.

Tässä on autuuden kallio, jonka turvassa sielumme joko pelastuu tahi iankaikkisesti hukkuu, sekä myös pahennuksen kallio, jota vastaan kaikki epäuskon myrskyt ja hyökyaallot ovat nousseet. Jumalan vanhurskaus, josta tässä puhutaan on Jumalan armon suurin ihme, mikä meille taivaasta on ilmoitettu, ja joka omalle ymmärryksellemme on outo salaisuus.

Niin, vaikka voisinkin oppia ja säilyttää kaiken muun, niin en kuitenkaan koskaan voi täydelleen uskoa ja kätkeä, mitä minulle Jumalan vanhurskaudesta opetetaan. Se on taivaallinen ilmoitus, joka sotii luontoamme vastaan ja erittäinkin meidän juurtunutta oman kykymme ihailemista vastaan. Eivät yksinomaan uskottomat taistele sitä vastaan, vaan myös monella valistuneella ja oikein ajattelevalla ihmisellä on hämärä, jopa aivan väärä käsitys tästä. Ei sen takia, että Raamatun sana olisi epäselvä, vaan siitä syystä, että Jumalan vanhurskaus sotii kokonaan luontoamme, ajatustamme ja mieltämme vastaan.

Jumalan vanhurskaus eroaa oleellisesti kaikesta muusta vanhurskaudesta, mitä koskaan on ollut, tahi tulee olemaan. Se eroaa kokonaan enkelein ja ihmisten vanhurskaudesta alkuperäänsä nähden, sillä sehän on itse Jumalan vanhurskaus, ei luotujen olentojen, vaan Luojan vanhurskaus. Minä Herra teen sen, sanoo Herra nimenomaan siitä vanhurskaudesta, joka tuottaa meille autuuden. Se on jumalallinen ja täydellinen vanhurskaus, sillä se on Jahven oma työ, samaten kuin maailma on Jumalan työ.

Pojan kautta on Isä sen ilmituonut, samaten kuin hän loi maailman Pojan kautta. Pietari sanoo: »Niille, jotka ovat saaneet yhtä kalliin uskon kuin mekin Jumalamme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen vanhurskaudessa.» Tässä nimitetään Kristusta meidän Jumalaksemme ja Vapahtajaksemme, ja vanhurskautta, johon uskomme perustuu, sanotaan meidän Jumalamme ja Vapahtajamme vanhurskaudeksi.

Ollessaan ihmisenä täällä maan päällä Jumalan Poika ansaitsi meille tämän vanhurskauden. Ennen maailmaan tulemistaan hän ei ollut jäsenenä tahi alamaisena Jumalan valtakunnassa - hän oli sen päänä. Hän toimi ensin Jumalana, s.o. maailman luojana ja hallitsijana, mutta ihmiseksi tultuaan hän vaikutti palvelijan muodossa. Hänen täydellistä »kuuliaisuuttaan ei voitu ennen hänen maailmaan tuloaan nimittää kuuliaisuudeksi. Voimme sanoa, että laki oli hänen mukaisensa eikä, että hän oli lain mukainen. Hänen Jumalallinen pyhyytensä ei ilmennyt siinä, että hän totteli lakia, vaan siinä, että hän sääti lain.

Mutta ollessaan palvelijamuodossa hän itse antautui saman lain alaiseksi, jonka hän oli säätänyt. Ja vaikka oli Jumalan Poika, harjoitti hän »kuuliaisuuden oppimista.» Hänen vanhurskautensa eli kuuliaisuutensa oli siis kunniakkaimman henkilön, joka lain alaiseksi voitiin asettaa, itse Herran vanhurskaus, Hänen, joka on »Jumala ylitse kaikkien, kiitetty iankaikkisesti.» Se oli Immanuelin, Jumala meidän kanssamme vanhurskautta. Ja hän, Jumalan Poika, saattoi ihmisenä ollen paljon suuremmassa määrässä kunnioittaa ja täyttää lain, kuin kaikkien luotujen olentojen kuuliaisuus olisi voinut tehdä. Hänen tuottamansa kunnia lain kuuliaisuuden kautta oli monin verroin suurempi sitä häpeää, johon koko maailma lain rikkomisen kautta joutui.

Kun toiset olivat laille kuuliaiset, tuottivat he sen kautta itsellensä kunniaa, mutta hän, Jumalan Poika, tuotti kuuliaisuudellaan laille kunniaa. Kristuksen kuuliaisuus oli suuriarvoinen myös sen tähden, että se oli Isän tahdon ja määräyksen mukainen. Hän oli tähän tehtävään Isän valitsema ja voitelema. Herra oli Herran lähettämä,

Sakarian ennustuksessa luemme seuraavat muistettavat sanat: »Ja niin te ymmärrätte Herran Sebaotin lähettäneen minut. Riemuitse ja iloitse Siionin tytär! Sillä katso, minä tulen ja asun keskelläsi, sanoo Herra. Silloin sinä ymmärrät Herran Sebaotin lähettäneen minut sinun tykösi.»

Paitsi sitä, että Jumala Vanhassa testamentissa puhuu Pojan lähettämisestä, hänen asettamisestaan Siionin vuorelle, niin Kristus itse vähä väliä sanoi: Isä, minun Isäni tahto, hänen tahtonsa, joka minun lähetti, sen takia Isä minua rakastaa että minä panen henkeni, sen käskyn minä sain Isältä. Kaikki niitä hän teki, oli kuuliaisuutta, oli Isän tahdon alle alistumista.

Ja kun ajattelemme Jumalan suurinta, ihmeellisintä tekoa, Jumalan Pojan ihmiseksi tulemista, jotta laki hänen työnsä ja kärsimisensä kautta tulisi täytetyksi, niin että me synnin saastuttamat ihmiset tulisimme pelastetuiksi ja laki sen ohella säilyttäisi arvonsa ja kunniansa, niin emme voi kyllin suurta arvoa panna siihen, Kristuksen kuuliaisuudella oli Isän silmissä.

Oi, jos oppisin sinua, Herra Jeesus, oikein kiittämään siitä että olet minut Jumalan edessä vanhurskauttanut, minut joka täällä vaellan viheliäisenä, täynnä puutteita ja syntiä. Anna minulle armosi, että voisin uskoa olevani sinussa täysin vanhurskas ja pyhä Jumalan edessä. Amen.

Re: Elämän Leipää/C.O.Rosenius/ Huhtikuu

ViestiLähetetty: 14.04.2016 07:53
Kirjoittaja noomi
Kuva

HUHTIKUUN 14 PÄIVÄNÄ

Älköön siis synti hallitko teidän kuolevaisessa ruumiissanne, niin että olette kuuliaiset sen himoille. Room. 6: 12.

Miten on tässä suhteessa pyhien laita? Apostoli nimenomaan opettaa, että ne, jotka ovat uskon kautta vanhurskautetut, ovat myös hengessänsä pyhitetyt, ovat sisällisessä yhteydessä Kristuksen kanssa ja ovat kuolleet synnille. Kuitenkin pitää hän tarpeellisena tällä tavalla heitä varoittaa: »Älköön siis synti hallitko - niin että olette kuuliaiset sen himoille.»

Onpa siis pyhienkin suhteen sanottava, että »henki on altis, mutta liha on heikko», ja »Perkele pitää suurta vihaa». Koska siis Jumala ei tee pyhitystyötänsä meissä vastustamattomalla kaikkivaltiudellaan, vaan vaikuttaa meihin kuin henkisiin olentoihin sanallaan ja hengellään varoittaen, niin älkäämme olko suruttomia, älkäämme halveksiko varoitusta, luullen, ettei meitä vaara uhkaa. Vaikkapa olisimme miten heikkoja tahansa, niin, jos kuulemme, otamme vaarin ja tottelemme Herran ääntä, niin pelastumme. Vaikkapa syvyydestä huutaisimme: »me hukumme, koska emme voi Herran tahtoa täyttää.» Niin hän kyllä itse pitää huolen pelastumisestamme, kun vaan olemme hänen äänellensä kuuliaiset.

Mutta jos katsomme ylen Herran varoitukset, niin synti sokaisee meidät, tulemme uneliaiksi ja kevytmielisiksi ja takerrumme synnin ja Perkeleen pauloihin. Siis, tämä lempeä varoitus sopii täydellisesti siihen, mitä apostoli sanoo henkemme pyhittämisestä ja Kristukseen liittymisestämme, sekä kuuluu niihin ulkonaisiin välikappaleihin, joiden kautta Jumala pyhityksen tekee täydelliseksi.

Kuinka selvä, valaiseva ja terveellinen tämä varoitus onkaan! Apostolin sanoissa »Älköön siis synti hallitko teidän kuolevaisessa ruumiissanne, niin että olette kuuliaiset sen himoille», huomaamme seuraavan ajatuksen: Vaikka ette, valitettavasti kyllä, voi päästä kokonaan irti synnistä, niin älkää kuitenkaan antako sen hallita itseänne, niin että te tekojenne kautta sitä palvelisitte. Jo se, että synti asuu teissä, että tunnette pahoja himoja, on rikos Jumalan pyhää lakia vastaan. Jos Jumala tuomitsisi teitä tämän lain mukaan, niin olisitte jo himojenne tähden tuomitut.

Mutta koska tässä elämässä emme täydelleen voi synnistä vapautua, vaan täydellinen puhtaus kuuluu niihin uusiin taivaisiin ja uuteen maahan, jossa täydellinen vanhurskaus asuu, niin käyttäkää toki teille annettua armoa synnin vastustamiseen, niin ettei synti saa hallita teidän kuolevaisessa ruumiissanne, että sitä tottelisitte, vaan vaeltakaa Hengen mukaan, vaikka tunnette lihan kiusaukset itsessänne. Jos esimerkiksi joku on sinua loukannut joko sanoilla tahi teoilla, ja tunnet vihan syttyvän sydämessäsi, niin älä anna vihallesi valtaa, niin että sinäkin puhkeat koviin, sydämettömiin sanoihin ja tekoihin, vaan ota Daavidin neuvosta vaarin: »Vihastukaa ja älkää syntiä tehkö. Puhukaa sydämissänne, vuoteillanne, ja olkaa hiljaa!» Odottakaa rukoillen Herralta armoa ja voimaa. Ja kun rukoilette Isä meidän rukousta, niin sanoessanne: »Ja anna meidän velkamme anteeksi, niin kuin mekin annamme anteeksi meidän velallisillemme», niin odottakaa kunnes suuttumuksenne menee ohitse.

Tahi jos ahneuden himo tahtoo pettää sinua epärehellisyyteen työssäsi, tahi jos haureelliset halut viettelevät sinua sopimattomiin puheisiin tai töihin, jos ylpeyden himo houkuttelee sinua varojesi yli koreiluun ja pöyhkeilemiseen, niin valvo ja rukoile kaikkia synnin himoja ja kiusauksia vastaan.

Käyttäkää kaikkia armon välikappaleita kuolettaaksenne ne, niin ettette seuraa ja palvele syntiä. Koska Jumala kieltää ja tuomitsee pienimmänkin synnin himon, niin onkin se jo heti ensimmäisissä oireissaan kuoletettava. Ja vaikka emme kokonaan synnistä pääse eroon niin kauan kuin elämme tässä synnin ja kuoleman ruumiissa tulee meidän kuitenkin estää, tukahduttaa ja kuolettaa se, niin ettei se saa meitä hallita.

Luther sanoo: »Ei meidän syntimme sen takia ole anteeksi annettu, että me sitten saisimme nukkua suruttomuudessa ja tyydyttää lihan haluja, vaan päinvastoin. anteeksiannettu, että se vastoin on synti juuri sen takia anteeksi annettu, että se meissä tukahdutettaisiin ja kuoletettaisiin, niin ettei se haltijana, vaan orjana, eikä voisi meitä enää vahingoittaa. Sinun tulee hallita ja sanoa lihalle: Sinä olet saastaisuutta, ilkeyttä, kateutta, vihaa, kostoa ja pahoja himoja täynnä, mutta sinun täytyy vasten tahtoasi vähäksi aikaa tulla sidotuksi ja olla Hengen hallittavana. Sinä saastaisuus, ei sinulla ole täällä mitään tekemistä, sillä Henki hallitsee talossa. Valta on hänellä. Hänen tulee pitää sinua himoinesi ohjissa, jopa ristiinnaulita ja tukahduttaa sinut.»

Näin rohkeasti emme tosin aina voi puhua. Mutta kun kilvoitus käy oikein kovaksi, on meidän kernaammin kyynelin ja rukouksin avuksi huudettava Herraa tietäen, että olemme hukassa, jos hän ottaa pois auttavan kätensä. Emme voi tehdä enempää kuin minkä hän meille antaa, mutta hänen kauttaan saamme sellaisen voiton, ettemme enää syntiä palvele, vaan yhä eteenkin päin vaellamme Hengessä.

Re: Elämän Leipää/C.O.Rosenius/ Huhtikuu

ViestiLähetetty: 15.04.2016 06:46
Kirjoittaja noomi
Kuva

HUHTIKUUN 15 PÄIVÄNÄ.

Jokaisen minussa olevan oksan, joka ei tuota hedelmää, hän ottaa pois; ja jokaisen, joka tuottaa hedelmää, hän puhdistaa, jotta se tuottaisi runsaamman hedelmän. Joh. 15:2.

Tässä Kristus puhuu oksista hänessä, jotka eivät kanna hedelmää ja jotka sen takia karsitaan pois, kuivettuvat ja lopuksi poltetaan. Tämän laupiaan suussa ovat nämä kovia sanoja eritoten, koska hän kutsuu heitä oksiksi, jotka ovat hänessä itsessään. Mitä tarkoittanee hän tällä? Hän tarkoittaa, ettei mikään oksa, joka todella on ja pysyy hänessä, voi olla hedelmää kantamatta, eikä siis voi tulla pois heitetyksi, sillä hän lisää heti, »joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, se tuottaa paljon hedelmää.»

Näillä sanoilla tahtoo Herra tarkasti ja selvästi ilmaista, että yhtäläisyys lasten ja äpärinä syntyneiden välillä on suuri. Kuinka paljon näennäistä jumalisuutta, tunnustusta, ulkonaista yhteyttä Kristuksen sekä tosikristittyjen ja tämmöisen ihmisen välillä onkin, hänessä ei kuitenkaan ole elinvoimaa, tosielämää, sillä elämännestettä hän ei saa Herrasta ja sen takia hän on hedelmätön. Sisältö ja sanonta on tässä sama kuin se, jota Herra käyttää puhuessaan neitseistä, jotka menivät ylkää vastaan, joista viisi oli tyhmää, ilman öljyä ja sen takia jäivät ulkopuolelle. Sardeen seurakunnan enkelille myös kirjoitettiin: »Sinulla on se nimi, että elät, mutta olet kuollut.»

Tutkikaamme nyt Herran Kristuksen sanoja. Hän sanoo, että jokaisen hyvän oksan, joka tuottaa hedelmää, hän puhdistaa. Hän karsii, leikkaa, taivuttaa ja poistaa kaiken mikä kasvamista estää, eikä anna oksan mielensä mukaan kasvaa. Mutta ne oksat, jotka eivät hedelmää kanna, eivät saa tuntea viinitarhurin veitsen kosketusta. Ne saavat olla rauhassa, ei niitä leikata, eikä puhdisteta, sillä nehän kuitenkin poltetaan. Niille ominaiset tuntomerkit ovat: ne eivät kanna hedelmää. Ei viinitarhuri niitä leikkaa eikä puhdista, vaan on vapaus ja tilaisuus kasvaa mielensä mukaan.

Pysähtyköön ja tutkikoon jokainen rehellisesti ja vakavasti itseänsä näiden Jeesuksen sanojen edessä. Mutta oi, tässä toteutuvat heti Herran sanat. Viinitarhurin veitsi ei ryhdy hedelmättömiin villioksiin, vaan ainoastaan niihin, jotka tulevat hedelmää kantamaan, sillä »ne, joiden tulisi pelätä, eivät pelkää joiden ei tulisi pelätä, pelkäävät». Ne, joiden tulisi pelätä, ovat rauhallisia ja itseensä tyytyväisiä. Eivät he hetkeksikään pysähdy vakavasti itseänsä tutkistelemaan, vaan luottavat hurskauteensa ja jumalisuuteensa, ja niin Kristuksen sanat menevät kuin hiljainen tuulen hyminä heidän korviensa ohi.

Oi, jospa jollakulla teistä olisi nyt otollinen aika, että sallittaisiin teidän nähdä, mitä teiltä vielä puuttuu, jotta heräisitte salaisesta kuolemasta ja väärästä hengellisyydestä. Sinä toivot olevasi kristitty, olevasi uskossa ja toivot käsittäneesi Jumalan armon. Sinulla on ehkä rauha tunnossasi, luottamus rukouksen kuulemiseen, rakkaus Jumalan sanaan, monta monituista todistusta Jumalan rakkaudesta, niin ettet mitenkään voi muuta luulla, kuin että elät armon tilassa. Ehkä mieleesi nousee rohkea ajatus: »Olenhan jo kauan ollut kristitty, olenhan jo eronnut maailmasta, olenhan kärsinyt pilkkaakin jumalisuuteni tähden, olenhan sotinut Kristuksen asian puolesta, olenhan ollut mukana työssä Jumalan valtakunnan levittämiseksi, tietäähän jokainen, että minä olen kristitty.»

Kaikki tämä todistaa sinusta hyvää, monella tuhannellakaan ei ole tämmöistä ansioluetteloa näytettävänä. Mutta rakkaani, ei tämä vielä todista sinun olevan elävän, totisen kristityn. Niin suuri on yhtäläisyys hedelmättömäin ja hedelmää kantavien oksain, älykkäiden ja tyhmäin neitseitten välillä, että kaikesta tästä huolimatta voit pettyä. Tutki itseäsi siis sillä tavalla kuin sana opettaa. Kristuksen sana tässä ja Jumalan sana kauttaaltaan vaatii, että oikean uskon tulee näkyä sen hedelmistä.

Tosin on kristitty heikko ja puuttuvainen. Tosin on armo suuri, ansaitsematon ja runsas. Siitä ei ole puhettakaan. Mutta eräitä hedelmiä synnyttää uskon Henki ja uudesti syntyminen aina kaikkein heikoimmissakin armonlapsissa. Niistä hedelmistä ja vaikutuksista on nyt puhe. Nyt ajattelet ehkä joitakin hyviä töitä, joita harjoitat ehkä joitakin syntejä, joista olet luopunut, joitakin hengellisiä kykyjä, joita omistat ja luulet tämän todistavan uskosi elinvoimaa, mutta tutki, onko tämä raamatullista. Matt. 7:22:n mukaan moni sanoo sinä päivänä: »Herra, Herra, emmekö sinun nimesi kautta ennustaneet ja niin nimelläsi ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimatekoa?» . Silloin Herra vastaa: »En ole koskaan tuntenut teitä, menkää pois minun luotani te laittomuuden tekijät.»

Re: Elämän Leipää/C.O.Rosenius/ Huhtikuu

ViestiLähetetty: 16.04.2016 06:59
Kirjoittaja noomi
Kuva

HUHTIKUUN 16 PÄIVÄNÄ.

Sillä kaikki mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on voittanut maailman , meidän uskomme. 1 Joh. 5:4.

Heprealaiskirjeen 11 luku opettaa teille saman asian näyttäen mihin vanhat uskon kautta ovat kyenneet, mitä tehneet ja kärsineet. Lopuksi ottaa hän esimerkkejä marttyyreistä, jotka Kristuksen tähden luovuttuansa kaikesta, mikä heille oli rakasta elämässä: ominaisuudesta, kodista, isästä, äidistä, veljistä, ystävistä, vihdoin luopuivat hengestäänkin kaikki vain uskon kautta. Tätä sanotaan maailman voittamiseksi. Sillä maailman ruhtinas, Perkele kaikkine houkutuksineen, maailma s.o uskottomat uhkauksineen ja lupauksineen, liha, hempeine ilon ja surun tunteineen, kaikki nämä yhtyivät houkuttelemaan heitä lankeemukseen ja uskottomuuteen. Mutta he voittivat kaikki. Ja voima voittoon oli heidän uskonsa.

Näiden sanojen sisältö on siis seuraava: uudestisyntynyt uskova ihminen ei ole minkään orjuuden alainen. Hän voi kaikesta luopua, kaikki kärsiä, hän ei ole ainoankaan synnin tai himon orja, eipä viattomimmankaan. Se, ettei hän ole orja, ei merkitse, ettei syntiä hänessä olisi, eikä liioin, ettei se jonakin edeltäpäin arvaamattomana hetkenä saattaisi häntä yllättää jopa langettaakin, mutta hän ei pysy synnissä, ei tee syntiä, niin kuin orja tekee työtä joka päivä raskaan ikeen pakottamana. Hän voi siitä vapautua, luopua, jopa kokonaan hylätä sen.

Mutta synti ja maailma hallitsevat orjiaan. Synnin orja saattaa kärsiä, itkeä ja valittaakin, mutta missä uskoa ei ole, siellä ei ole voimaa vapautumiseen. Monesta ulkonaisesta synnistä saattaa ihminen luopua ilman armon voimaa, mutta jonkin erikoisen synnin, jonkin helmasynnin orjana hän sittenkin on. Mutta Jumalasta syntynyt ihminen ei ole minkään synnin orjia, vaikkapa hän saa joka päivä kilvoitella, valvoa ja rukoilla synnin kiusausta vastaan. Kuinka suuressa määrässä se ihminen onkaan synnin orja, joka ei edes rukoile ja taistele sitä vastaan, vaan kaunistelee ja puolustaa syntiään.

Sanoimme, ettei uudestisyntynyt ihminen ole viattomainkaan asiain orja. Onhan esim. Jumalan sanassa sanottu, että lapsen tulee rakastaa isäänsä ja äitiänsä, mutta Kristus sanoo: »Joka ei luovu isästään ja äidistään minun tähteni» (joka siis on sen asian orjana), »hän ei voi olla minun opetuslapseni.» Pellon, karjan, aviopuolison omistaminen ei ole itsessään mitään pahaa, mutta jos ne niin valtaavat mielesi, ettet niiden tähden voi tulla Karitsan häihin ja ehtoolliselle, jos et siis niiden tähden voi Jeesusta seurata, niin ne ovat sinulle kuolemaksi.

Uudestisyntyminen ja usko eivät siis poista luonnollisia tunteita, heikkoutta ja kilvoitusta, mutta jos niin tarvitaan, voimme voittaa nämä, voimme pysyä kiinni Herrassa, kuten Aasaf sanoo: »Sydämeni katkeroitui ja munaskuitani pisti, mutta minä pysyn alati luonasi. Vaikka ruumiin! ja sieluni nääntyisivätkin on Jumala kuitenkin sydämeni kallio ja osani iankaikkisesti.» Tämä on »maailman voittamista.»

Mutta jos sitä vastoin, vaikka olenkin uskonnollinen, hurskas ja jumalinen, en kestä koetusta, vaan kun minua vaaditaan helmasynnistäni tahi jostain itsessään viattomasta, minulle rakkaaksi käyneestä asiasta, luopumaan, en jätä sitä, jotta Herra olisi aarteeni, mutta menen mihin kiusaus minua vetää, koetan kaunistella ja puolustaa luopumistani ja heikkouttani, silloin ei Jumala ole sydämeni Jumalana ja aarteena, minulla ei silloin ole uudestisyntymisen ja uskon voimaa, vaan olen kiusauksen voittama. »Kaikki mitä Jumalasta on syntynyt, se voittaa maailman.»

Luther sanoo: »Tämä on kristittyjen tuntomerkki, josta heidät tuntee ja jonka kautta he eroavat vääristä lapsista, jotka Jumalan sanasta pitävät ainoastaan vaahdon, mutta eivät koskaan ole sen voimaa tunteneet, ovat siis jonkinmoisia epäsikiöitä, joissa ei Jumalallista voimaa eikä elämää ole. Jumalasta syntyneen ei sovi jäädä entiseen, kuolleeseen, maalliseen eloonsa, ei rypeä synnissä Perkeleen mielen mukaan, vaan hänen on vastustettava Perkelettä ja koko hänen valtakuntaansa. Jollet siis voita maailmaa, vaan annat sen voittaa itsesi, niin vaikkapa kuinka kerskaisit uskostasi ja Kristuksesta, niin omat tekosi todistavat sinua vastaan, ettet olekaan Jumalan lapsi.»

Sinä tahdot olla kristitty, mutta samalla tahdot elää sovussa maailman, ainakin muutamien maailman ihmisten kanssa. Koska tämä ei käy päinsä, niin liityt heihin, ja ne, jotka eivät Herrastasi välitä, eivät rakasta eivätkä kunnioita häntä, rakastavat ja kunnioittavat sinua. Mitä tämä sinusta todistaa? Pietari, joka kielsi Herransa, ei ollut semmoinen. Hänestä ei koskaan tullut maailman ystävää, sillä hän meni ulos ja itki katkerasti, ja hän oli sekä ennen että jälkeen kieltämisen julkisesti Jeesuksen opetuslapsi. Se siis todistaa sinusta, että sinua jatkuvasti hallitsee maailmanmielisyys ja että olet uskoton Herraasi kohtaan. Se todistaa myös, ettet ole uudestisyntynyt ja että sinulta puuttuu uskon voima. »Maailman ystävyys on Jumalan vihollisuutta.» Ei Kristus, eikä ainoakaan Jeesuksen opetuslapsi, niin lempeitä, rakastavia, viisaista ja varovaisia kuin he olivatkin, koskaan voineet samalla kertaa olla sekä Jumalan että maailman ystäviä.

Re: Elämän Leipää/C.O.Rosenius/ Huhtikuu

ViestiLähetetty: 17.04.2016 07:12
Kirjoittaja noomi
Kuva

HUHTIKUUN 17 PÄIVÄNÄ

Kaikki mitä te rukoilette ja anotte, uskokaa saaneenne, niin se on oleva teillä. Mark. 11:24.

Voidaksemme rukoilla uskoen on tarpeellista, ettemme ainoastaan suullamme kertaile Jumalan lupauksia rukouksen kuulemisesta, vaan että sydämessämme tutkimme niitä ja myös jokaista lupauksen sanaa muistellessamme ottakaamme vaarin seuraavista asioista:

Ensinnäkin meidän on tutkittava lupauksen antajan ominaisuudet: Hän on laupias. Hänen laupeuttansa ei voi mihinkään verrata. Se on iankaikkinen ja muuttumaton. Tällä hetkellä se on yhtä lämmin, yhtä palava kuin silloin, jolloin se annettiin. Hänen ominaisuuksiinsa kuuluu myös hänen voimansa, joka on Jumalallinen kaikkivaltius. Jumalalle ei mikään ole mahdotonta», »Herran oikea käsi voi kaikki muuttaa Hän voi tehdä enemmän, monin verroin enemmän kuin kaikki, mitä me anomme tai ymmärrämme.» Ja hänen ominaisuuksiansa on myös lupauksen antajan totuus. Jumala ei voi valhetta puhua. Hän on Jumala, eikä ihminen.

Paremmin meille vakuuttaakseen lupaustensa järkähtämättömyyden hän on ne valalla vahvistanut. Apostoli sanoo: »Kun Jumala tahtoi vielä tehokkaammin lupauksen perillisille osoittaa, että hänen päätöksensä on muuttumaton, takasi hän sen valalla.» Näillä Jumalan kolme ominaisuutta: hänen palava rakkautensa, hänen Jumalallinen kaikkivaltiutensa ja hänen iankaikkinen totuutensa ovat, kuten eräs Jumalan mies sanoo, se kolminkertainen nuora, jonka Jumala sanansa kautta on meille taivaasta alas laskenut, että jokainen siihen tarttuva ja siitä kiinnipitävä sielu tulee pelastetuksi ja autetuksi, vaikkapa »vedet kävisivät hamaan hänen sieluunsa asti», - jopa tulee hän sillä vihdoin taivaaseen nostetuksi.

Toiseksi tulee uskon rukouksen käsittää, tutkistella ja esittää Välimiehemme persoona ja työt, Kristus ja hänen ansionsa. Meidän tulee muistaa, miten Jumala rakastaa ja arvossa pitää Poikaansa ja kaikkea, mitä hän on tehnyt ja ansainnut ja sen takia tulee meidän laskea kaikki tämä rukouksessa Jumalan eteen. Tätä sanotaan Jeesuksen nimeen rukoilemiseksi Jeesus sanoi: »Mitä ikänä te anotte Isältä minun nimessäni, hän antaa sen teille.»

Rukoillessaan sanoi Mooses: »Ole armollinen tämän kansan rikokselle. Muista sinun palvelijoitasi Aabrahamia, Iisakkia ja Israelia.» Mutta tässä on enemmän kuin Aabraham, Iisak ja Israel. Meidän on sanottava: Muista palvelijaasi Jeesusta Kristusta, rakasta Poikaasi, meidän Herraamme, Välimiestämme ja ole hänen tähtensä meille armollinen. Älä meihin katso, vaan katso Poikaasi. Meissä on pelkkää sairautta, mutta hänessä me olemme mahdolliset, kuten itse tiedät. Koska rakas Poikasi on ruvennut puolustajaksemme, koska hän on lunastanut, ansainnut ja voittanut meidät, ja koska sinä rakastat Poikaasi ja hänen lunastustyötään, niin ole meille hänen tähtensä armollinen. Ole meille armollinen ja tee meille lupauksesi mukaan, ei meidän tähtemme, Herra, vaan sinun Poikasi tähden, johon sinulla on mielisuosio!

Kolmanneksi tulee uskon rukouksen vaatia Jumalan nimen kunniaa, sanoen Daavidin kanssa: »Kuka sinua tuonelassa kiittää». Jos sitä vastoin pelastat niin suuren ja kelvottoman syntisen kuin minä olen, on sinun kiitoksesi iankaikkisuudessa suuri. Sillä jota suuremman synnin sinä anteeksi annat, sitä suuremmaksi osoittautuu sinun laupeutesi. Kuta suurempi hätä ja kurjuus on, josta minut päästät, sitä suurempi on hyvyytesi ja voimasi. Niin suuri kuin armosi on, pitää myös kunniasi ja nimesi oleman. Mitä Jumala ei tekisi suuren nimensä tähden! Sen takia Daavidkin rukoili: »Nimesi tähden, Herra, anna anteeksi minun syntivelkani, sillä se on suuri.» Näin me vetoamme Jumalan kunniaan, näyttäessämme hänelle hänen sanansa. Mitä ei Herra tekisi kunniansa tähden? »Itseänsä kieltää hän ei saata.» Tähän on Jumalalla suurin mielisuosio, sillä jota enemmän me pitäydymme Jumalan sanaan ja uskomme häneen, sitä suuremmassa määrässä annamme hänelle kunnian, kuten kirjoitettu on: Aabraham oli vahva uskossa, antaen Jumalalle kunnian.»

Nyt on meidän tämä sovellutettava itseemme, muistaen niitä ja millaisia lupauksia me olemme saaneet. Sitten saamme kaikessa hädässä ja murheessa lapsellisesti uskoen muistuttaa Jumalaa hänen lupauksistaan rukoillen: Tee meille niin kuin sanonut olet! Kuka voi kertoa kaikkia niitä armon sanoja, joilla taivaallinen Isämme on tahtonut tulkita sydämensä rakkauden meitä kohtaan ja joilla hän on tahtonut vetää eksyneitä, arkoja ihmislapsia luoksensa! Hän on suorastaan käskenyt meitä kaikessa hädässä rukoillen ja avuksi huutaen tulemaan hänen tykönsä ja sitä paitsi hän on antanut meille selvät lupaukset ja vakuutukset rukouksen kuulemisesta.

Hän itse sanoo: »Se on minun iloni, että minä heille hyvää teen.» Hän käskee: »Huuda minua avuksesi hädän päivänä, niin minä autan sinua ja sinä olet kiittävä minua!» »Anokaa, niin teille annetaan; etsikää, niin te löydätte, kolkuttakaa, niin teille avataan.» »Mitä ikinä anotte Isältä minun nimessäni, hän antaa sen teille.» »Totisesti minä sanon teille vielä: jos kaksi teistä maan päällä keskenään sopii asiasta mistä tahansa ja he sitä anovat, niin he saavat sen minun Isältäni, joka on taivaissa.»

Oi, rakas, taivaallinen Isäni, sinä olet sanonut: »Herra on laupias ja armahtavainen, pitkämielinen ja armosta rikas.» Sinä olet vakuuttanut meille Poikasi kautta: »Mitä ikinä te anotte Isältä minun nimeeni, sen te saatte.» Nämä pyhät ominaisuutesi ja lupauksesi, sekä Herrani Jeesuksen nimi ja esirukous kehottavat minua taas rukoilemaan: puhdista minut kaikesta synnistä Poikasi verellä. Anna myös halua ja voimaa tahtosi täyttämiseen. Lisää minussa usko, toivo ja rakkaus, että minäkin kunnioittaisin sinun pyhää nimeäsi nyt ja aina. Amen.

Re: Elämän Leipää/C.O.Rosenius/ Huhtikuu

ViestiLähetetty: 20.04.2016 08:44
Kirjoittaja noomi
Kuva

HUHTIKUUN 20 PÄIVÄNÄ.

Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi. 2 Moos. 20: 16.

Harvat ottavat tästä käskystä vaarin. Sen takia on sangen vaikeata puhua tästä niin, että ihmiset käsittäisivät sen tärkeyden. Viidennen, kuudennen ja seitsemännen käskyn rikkomisen rankaisee maallinen esivalta ja melkein kaikki ihmiset tuomitsevat näiden käskyjen rikkomisen. Mutta kun tuota pientä jäsentä, kieltä liikutellaan lähimmäisen halventamiseksi, niin se ei ihmisten kesken suuria merkitse. Silloinhan jutellaan vain kaikessa ystävyydessä pari sanaa ystävän kanssa.

Sitä joka murtaa lukon ja ottaa toisen rahat, rangaistaan vankeudella, murhan tehnyt ihminen teloitetaan mestauspaikalla, sillä hän on suuri pahantekijä. Mutta se, joka vain puhuu, joka vain tuttavallisessa keskustelussa liikuttaa kieltään, saattaa varastaa lähimmäiseltään sen, joka on rahaa, jopa elämääkin kalliimpi, nim. hänen hyvän nimensä, hänen maineensa. Eikä tuota ihmistä pidetä pahantekijänä, ei häntä rangaista vankeudella eikä mestauslavalla. »Sehän oli vain pieni sana, pieni henkäys vain, joka kielelle luikahti», niin sanotaan.

Mutta verratessaan varasta ja panettelijaa toisiinsa pyhä Raamattu sanoo: »Älä ole panettelija, älä myös väijy kielelläsi. Varas on häpeällinen, mutta panettelija ja kaksikielinen on paljon pahempi. »Ei varas ole niin paha kuin valehtelija, mutta viimeiseltä he molemmin vahinkoon tulevat.»

Mutta nyt ryhdymme itse käskyn tutkisteluun nähdäksemme, mitä Herra Jumala tahtoo ja tarkoittaa sanoessaan: älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi. Tässä näemme Jumalallisen laupeuden kohdistuvan ihmiseen. Laskettuaan perustuksen toisen taulun ensimmäisessä käskyssä kaikelle luonnolliselle ihmisten kesken maan päällä, suojelee ja säilyttää laupias Isä ihmisille vielä neljä kallista aarretta: hengen, avioliiton pyhyyden, maallisen omaisuuden, ja hyvän nimen eli maineen, joka meille on maallista tavaraa, jopa elämääkin kalliimpi.

Mutta yhtä kalliina kuin sinä tätä aarretta, hyvää nimeäsi ja mainettasi pidät, yhtä kallis on lähimmäisesikin nimi ja kunnia. Sen takia on tämä käsky yhtä vakavasti sanottu sinulle kuin jollekin toiselle. Tämä käsky on siis samoin kuin kaikki muutkin käskyt annettu jokaiselle ilman erotusta. Ei kukaan pääse sen sitovasta voimasta. Kuka lienetkin, niin sinulle tässä käskyssä sanotaan: Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi. Herra Jumala vaatii vakavasti, ettemme saa vahingoittaa tahi vähentää lähimmäisemme mainetta, sillä jokaisen tulee saada säilyttää kunniansa.

Mitä tämä käsky siis sisältää? Se sisältää sen, että sinun tulee vakavimmalla tarkkuudella punnita sanasi, ei ainoastaan tuomioistuimen edessä, vaan kaikessa käytöksessäsi, ettet turhanpäiten saata lähimmäistäsi huonoon valoon ihmisten edessä. ja sitä paitsi on sinun vältettävä kaikkea petollisuutta ja vaihetta ja hartaasti valvottava, että käytöksesi on totuuden läpitunkema. Tätä käskyä vastaan rikotaan siis ensinnäkin tuomioistuimen edessä, jos väärin syytetään lähimmäistä, tai jos syytetty valheellisilla tekosyillä salaa totuuden, tahi kun todistaja todistaa väärin, puhuen asiassa enemmän kuin mitä hän varmasti tietää, tahi puhuen liian vähän; myös, jos asianajaja tieten taiten ajaa väärää asiaa, tahi juo tuomari tahallaan julistaa väärän tuomion.

Ulkopuolella oikeushuonetta jokapäiväisessä elämässä rikotaan tätä käskyä vastaan, kun ajattelemattomasti tahi vihamielisesti sepitetään ja levitetään lähimmäisestä valheita, tahi kun vaieten tahi olkapäitä kohottaen tehdään ilkeämielisiä viittailuja, joita ei kuitenkaan varmuudella tiedetä tosiksi, tai joista rakkauden lain vaatimusten mukaan olisi vaiettava. Tämä saattaa tapahtua hyvin hienolla, tuskin huomattavalla tavalla. Lähimmäisen sanoille tahi teoille annetaan vain vähäinen käänne, jonka kautta ne saavat toisen merkityksen kuin mitä niillä tarkoitettiin. Tämä voi tapahtua niin hienolla tavalla, että ainoastaan kaikkinäkevä Jumala sen huomaa Tämä on lähimmäisestä valehtelemista ja pahaan huutoon saattamista.

Jos me tämän ohella muistamme miten Herra Kristus on meille lain selittänyt, hän kun näet vaatii, että rakastamme lähimmäistämme niin kuin itseämme ja että teemme muille sen minkä tahdomme, että he meille tekevät, niin käsitämme totuuden tämän käskyn selityksessä: »Meidän tulee pelätä ja rakastaa Jumalaa, niin ettemme valehtele lähimmäisestämme, emmekä häntä petä, panettele taikka pahaan huutoon saata, vaan puolustamme häntä, ajattelemme ja puhumme hänestä hyvää ja selitämme kaikki parhain päin.»

Oi Herra Jumala, sinä, joka olet iankaikkinen totuus, me rukoilemme sinua: anna meille totuuden Henki! Anna Pyhän Henkesi voiman asua meissä, että me kaikki synnin salatut paulat hänen kauttansa voittaisimme. Amen.

Re: Elämän Leipää/C.O.Rosenius/ Huhtikuu

ViestiLähetetty: 21.04.2016 07:43
Kirjoittaja noomi
Kuva

HUHTIKUUN 21 PÄIVÄNÄ.

Me tiedämme, että olemme totuudesta. 1 Joh. 3:19.

Kristitty, joka ei koeta päästä varmuuteen syntien anteeksisaamisesta, vaan tyytyy alati olemaan epätietoinen armoittamisestaan, ei varmaankaan ole oikein valveilla, vaan on joko nukkuva, ulkokullattu, tahi unelias kristitty. Se onkin luonnollista. Ei ole oikeata rakkautta sillä morsiamella, joka tyytyy olemaan epätietoinen ylkänsä sydämen laadusta. Sen takia on katumattomien ihmisten selvimpiä tuntomerkkejä katumattomuutensa puolustaminen. He nim. väittävät olevan mahdotonta ja tarpeetonta saada syntien anteeksisaamisen varmuutta. Sanovat sen olevan pelkkää uhkarohkeutta, hengellistä ylpeyttä ja mielikuvitusta.

Luther sanoo tästä: »Kun kainilaiset pyhät kuulevat kristityn ylistävän Jumalaa siitä, että hänellä on vakuutus syntien anteeksisaamisesta, tekevät he ristinmerkin, panevat kynsin, hampain vastaan ja sanovat Jumala varjelkoon minua sellaisesta ylpeydestä, että sanoisin olevani Jumalan lapsi, en, minä tahdon nöyryyttää itseni ja olla vaivainen syntinen - ja Jumala katsoo nöyriä.»

Mutta Raamattu sanoo: »Me tiedämme siirtyneemme kuolemasta elämään.» »Me tiedämme, että me olemme Jumalasta.» »Me tiedämme, että Jumalan Poika on tullut ja antanut meille ymmärryksen, tunteaksemme sen Totisen; ja me olemme siinä Totisessa, hänen Pojassaan, Jeesuksessa Kristuksessa.»

Me siis tiedämme olevamme Jumalan lapsia ja että meillä on syntien anteeksiantamus ja iankaikkinen elämä. »Sen takia», sanoo Luther, »on meistä perinpohjin, juurinensa pois revittävä tuo vaarallinen eksytys, jolla koko maailma on eksytetty, nim. se luulo, ettei ihmisen tule tietää, onko hän armon tilassa vai ei».

Mutta tämä eksytys ei ole järjestämme lähtöisin, vaan sydämestä, ei sanan epäselvyydestä, sillä Raamattu puhuu kauttaaltaan tästä aivan selvään, vaan se johtuu se johtuu sydämen paatumuksesta. Ne, joilla itsellään ei tätä vakaumusta ole ja eivät sitä etsi, tahtovat kieltää mahdollisuudenkin sen saamiseen Ei todista hyvää kristitystä, joka vaikkapa hän ei kieltäisikään tämän varmuuden välttämättömyyttä, kuitenkaan ei kiiruhda etsimään varmuutta syntiensä anteeksisaamisesta, vaan tyytyy epätietoisuuteen.

Toinen asia on, jos joku etsii tätä varmuutta, mutta ei heti sitä saa. Hänen ei silti pidä joutua epätoivoon. Mutta ettemme ensinkään etsi vakuutusta Jumalan armosta, on suruttomuuden merkki.

Vaikkapa sielu hartaasti ja rehellisesti isoaa ja janoaa vanhurskautta, niin on kuitenkin hänen kristillisyydessään suuri puute ja hänelle on suureksi vahingoksi, jos hän on epätietoinen armoittamisestaan. Hän saattaa silti kyllä omistaa armon, sillä totta on mitä Luther sanoo: »Syntien anteeksiantaminen on osaksi salainen Jumalan työ, osaksi sielulle paljastettu tosiasia, siis sielun tuntema.»

Kristus oli jo antanut anteeksi syntiselle vaimolle, joka itki hänen jalkojensa juuressa ja hän sen Simonille ilmoitti, ennen kuin hän kääntyi vaimon puoleen ja sanoi: »Syntisi ovat anteeksi annetut. Armoa isoavalla sielulla on siis jo syntien anteeksiantamus ennen kuin hän sen tietää tai uskoo, sillä »autuaita ovat ne jotka isoavat ja janoavat vanhurskautta, sillä heidät ravitaan».

Näin on asianlaita, mutta hyvä ja onnellinen ei hänen tilansa ole ennen kuin hän saa varmuuden armoittamisestaan. Sillä ennen tätä ei Jumalan valtakunta voi sydämeen tulla. Jumalan valtakunta on »vanhurskaus, rauha ja ilo Pyhässä Hengessä. Ennen tätä hän ei voi saada voimaa oikein rakastamaan, kiittämään ja ylistämään Jumalaansa, eikä voimaa oikein vaeltamaan hänen edessään. Saman vanhurskauden tosin saavutamme niin heikolla kuin vahvallakin uskolla, mutta emme samaa kehitystä, sillä pyhitys, voima ja Hengen hedelmät perustuvat aina uskon vahvuuteen ja voimaan. »Ilo Herrassa on teidän väkevyytenne.» Kuinka tärkeätä siis, että kaikki uskolliset sielut saavat täyden varmuuden armoittamisestaan.

Sinä, joka halajat tätä autuaallista uskon vakuutusta, ota vaarin oikeasta tiestä siihen. Ainoa tie uskon varmuuteen on, että tartumme Jumalan sanaan, että sydämen uskolla kertaamme ne Jumalan sanat, jotka hän meille sanelee. Kuten eräs kirkkoisä lausuu: »Kuinka turvassa ja vakuutettu olen, kun vain kertaan mitä Jumala edeltä minulle sanoo!» Paavali todistaa: »Usko tulee siis kuulemisesta.»

Oikea usko ja vakuutus syntyy siten, että saan lohdutuksen, ilon ja vakuutuksen Jumalan lupauksen perustuksella. Saan tämän lohdutuksen ennen kuin pidänkään itseäni mahdollisena uskoa saamaan, jo silloin, kun luulen itseltäni vielä paljon puuttuvan, kun en kykene uskomaan. Tuhlaajapojasta Kristus sanoo hänen vielä olleen kaukana, kun isä osoittaen armoa ja laupeutta juoksi häntä vastaan. Kun sillä lailla on saatu lohdutusta Kristuksessa ja sanassa, silloin vasta silloin voimme myös löytää uskon hedelmät itsessämme. Johannes sanoo: »Joka uskoo Jumalan Poikaan, hänellä on todistus itsessänsä.» Mutta ensimmäisen ja varsinaisen uskonvarmuuden tulee syntyä sanasta ennen uskon ominaisuuksia ja hedelmiä.

Rakas Herra Jeesus Kristus! Opeta meitä oikein sydämestämme iloitsemaan sinussa, meidän Vapahtajassamme. Opeta meitä sinun hartioillesi heittämään kaikki tuska ja murhe, sillä olethan sinä rikkipolkenut synninkäärmeen pään ja katkaissut meidän kahleemme. Olethan sinä pyhän tahtosi kautta tehnyt meidät omiksesi ja veljiksesi, sekä antanut itsesi kokonaan omaisuudeksemme. Ei siis mikään taivaassa eikä maan päällä voi meitä sinun rakkaudestasi erottaa, sillä sinä olet kuollut meidän edestämme. ja pyhästä sanastasi me tiedämme, että kun sinä kerran olet meidät voittanut, niin et sinä luovu meistä iankaikkisesti. Herra, me uskomme tämän, auta meidän epäuskoamme. Amen!

Re: Elämän Leipää/C.O.Rosenius/ Huhtikuu

ViestiLähetetty: 23.04.2016 08:12
Kirjoittaja noomi
Kuva

HUHTIKUUN 23 PÄIVÄNÄ.

Minä olen Kristuksen kanssa ristiinnaulittu. Gal. 2:19

Kaikki lihallinen meissä ei ole ainoastaan kuolemaan tuomittu, vaan myös ristiinnaulittu, koska olemme liittyneet Kristukseen. Jos ken luulee olevansa kääntynyt uskovainen ja todella muutamissa suhteissa on alkanut toisin elää kuin ennen, viljelee ahkerasti sanaa, harjoittaa eräitä kristillisiä töitä, mutta sittenkin hyväksyy lihallisuutta: ahneutta, hekumaa tahi vihaa ja elää siinä, niin hän pettää itsensä. Hän tietää kaiken sen synniksi, kehuu vapauttaan ja pysyy helmasynnissään, jopa puolustaa ja suosii sitä. Puhuessaan uskostaan ja rauhastaan valehtelee hän sielunsa vahingoksi. Ja jos joku tultuaan tosikristityksi, on alkanut hengessä, mutta ei enää ristiinnaulitse lihaansa, vaan on uudelleen laskenut himonsa valloilleen, uudelleen suosii ja puolustaa jotakin syntiä, niin hän on lopettanut lihassa.

Usko, rauha Jumalassa ja hyvä omatunto eivät voi säilyä ainoankaan irtipäästetyn ja suositun synnin seurassa. »Sillä jos te lihan mukaan elätte, on teidän kuoleminen; mutta jos Hengellä kuoletatte ruumiin teot, niin saatte elää.» Näillä sanoilla apostoli julistaa selvän tuomion ja näyttää lihan kuolettamisen olevan asian, jonka tekeminen tahi tekemättä jättäminen ei ole meidän omassa vallassamme.

Mutta jos emme tahdo iankaikkisesti hukkua, vaan tahdomme saada elämän, niin täytyy meidän välttämättömästi ja ehdottomasti harjoittaa lihan kuolettamista. Tultuamme Kristuksen luo on meidän viipymättä erottava vanhasta syntielämästämme ja alettava uutta elämää Kristuksen seuraamisessa, emmekä sitten enää saa taantua siitä takaisin synnin palvelukseen.

Merkillistä on nähdä kristityssä, miten vanha ihminen todella on Kristuksen kanssa ristiinnaulittu. Sellainen kristitty on päässyt siihen, että miten hänelle vaelluksen aikana käyneekin, paremmin tahi huonommin, on hänen vanha ihmisensä kuolettamisen alaisena niin kauan kuin Henki asuu ja vaikuttaa hänessä. Kun Pietari uskollisesti seuraa mestariansa, niin vanha juutalainen hänessä kuoletetaan joka päivä. Hän muuttuu vähitellen Herransa Kristuksen kaltaisuuteen. Mutta kun hän ylpeydestä paisuu, niin hänet jätetään saatanan seulottavaksi, hän lankeaa ja kieltää Vapahtajansa. Silloin hän itkee katkerasti, itkee kuin kuritettu lapsi. Näin kuoletetaan hänen itserakkautensa ja paisumisensa. Kun hän sitten neuvoston edessä Jerusalemissa pysyy lujana totuudessa ja tunnustaa Kristuksen, ruoskitaan hänet. Silloin kuolee hän maailmalle, niin, silloin myös hänen lihansa kuoletetaan. Mutta kun hän Antiokiassa taas ihmispelon tähden ulkokultailee, saa hän ankarat nuhteet Paavalilta. Miten rakkaalle Pietarille kulloinkin kävi, niin tuli hän aina kuritetuksi ja kuoletetuksi.

Kun kristitty on vilpitön ja seuraa Vapahtajaansa, niin hänen oma minänsä kuoletetaan. Silloin hän onkin jo päässyt sille asteelle, että synti on hänen suurin vaivansa. Jos olen rikas ja varallisuudestani tahdon tehdä itselleni paratiisin maan päälle, alan holhota lihaani ja elää maailmallisesti, niin silloin Henki kurittaa minua. Kun alan pelätä rikkauttani ja ylellistä elämääni, niin silloin kärsin enemmän, kuin köyhänä ollessani. Jollei näin käy, vaan alan holhota ja seurata lihaani ja teen lihallisuudessa itselleni hyviä päiviä, niin sitä seuraa kuolema.

Jos olen köyhä ja kärsin puutetta, mutta turvaan Herraan, niin kuolen joka päivä maailmalle. Jos minulla on hengellisiä lahjoja, kokemuksia ja vuosia Jumalan armon tuntemisessa, enemmän kuin veljillä, ja jaloa ja taitoa, sekä toimintakykyä sen takia tahdon nauttia kunniaa ja ihmisten kiitosta, se on myrkkyä. Sen Henki tuntee ja minä kauhistun kuin helvettiä.

Jos olen uskollinen ja valvoen ja rukoillen kilvoittelen syntiä vastaan, jos tahdon kieltää itseltäni sekä synnin että kunnian, tahdon sekä salaisuudessa että julkisuudessa olla ensimmäinen, mutta minä olen siitä itse tietoinen, iloitsen siitä ja tunnen salaista tyytyväisyyttä itseeni vakavuuteni tähden, niin voi, tämä on itse helvetti. Minä kauhistun sitä. Päästän lihani suurempaan vapauteen, koska kaikki hyvä paisuttaa minut, alan halveksia valvomista ja rukoilemista. Oi, silloinhan joudun ojasta allikkoon, silloin selvästi tunnen velkani ja tuomioni!

Mutta jos kurituksesta tulen kapinalliseksi, hylkään kaiken lohdutuksen ja sanon: Minä en olekaan kristitty, en voikaan vastaan ottaa armoa, silloin olen joutunut epäuskon valtaan, enkä saa mitään rauhaa, ennen kuin taivun kurituksen alle nöyrästi vastaanottamaan armon aivan armosta. Näemme siis, että käyköön kristitylle miten hyvänsä, niin hänen on aina lihansa kuoletettava. Silloin hän on Kristuksen kanssa ristiinnaulittu.

Sanot ehkä: Joka puoleltako minua on kuritettava ja rangaistava? Mitä minun on tekeminen? Enkö enää missään saa rauhaa? Saat, mutta ainoastaan Herrassa. »Joka kerskaa, hän kerskatkoon Herrassa.» Joka tahtoo lepoa ja rauhaa, hän etsiköön sitä Herrassa, itse Herrassa, hänen vanhurskaudessaan, hyvyydessään ja uskollisuudessaan. Kaiken muun ilon ja kerskauksen Jumalan Henki ja ilmoitettu sana rankaisee. Sittenhän voinkin kernaasti heti kuolla! Semmoinen on ristiinnaulitun olo. Semmoista on ristiinnaulittu elämä. Jos olen hiljaa ristillä, niin kärsin ja kuolen, mutta jollen pysy alallani, vaan kiskon itseäni ja heittelen, niin kärsin vielä enemmän. On siis parasta pysyä alallaan, olla Hengelle alamainen, katsoa Jeesukseen ja etsiä niitä, jotka ylhäältä ovat. Sen Herra meille antakoon! Amen!

Re: Elämän Leipää/C.O.Rosenius/ Huhtikuu

ViestiLähetetty: 24.04.2016 08:14
Kirjoittaja noomi
Kuva

HUHTIKUUN 24 PÄIVÄNÄ.

Mutta minulla on sinua vastaan, että olet hyljännyt ensimmäisen rakkautesi. Ilm. 2:4.

Tässä näen ennen kaikkea, että Kristus tahtoo meidän rakkautemme. Oi, mikä suuri armo! Hän kysyy rakkauttamme. Ei tahdo meitä ainoastaan palvelijoiksi, vaan ystävikseen. Ei hän tyydy pelkkiin hyviin tekoihin, vaan hän tahtoo, että häntä rakastamme. Moni saattaa olla kaikessa ensimmäisenä kristittyjen joukossa ja kuitenkin puuttuu hänen sydämestään kristillisyyden ydin, pääasia ja varsinainen elämä ja moni, joka tämän lukee, lausuu samalla oman tuomionsa. He ovat, Efeson seurakunnan opettajan kaltaisia, he omistavat kaiken, mikä jumalisuuteen kuuluu, paitsi yhtä ainoaa nim. ensimmäisen rakkauden.

Mutta näinköhän sellainen ihminen voi uskoa tätä itsestään, voiko hän epäillä itseään ja koetella itseään? Kun hän on valistunut kristitty, veli veljien joukossa, Jumalasta syntynyt, niin että Kristus voi todistaa hänen ensimmäisestä rakkaudestaan. Hän yhä edelleenkin on osoittanut jumalisuuttaan töissä, ei ainoastaan oman hurskaan elämänsä kautta ja omien hyvien töiden kautta, vaan hän on myös tehnyt työtä Kristuksen nimen kunniaksi. Hän on niin harras työssään, että saa sen takia kärsiä mutta siitä huolimatta ei väsy, vaan uskollisesti jatkaa, kestäen kärsivällisyydessä. Hänellä on sellainen hengellinen valo, että hän voi erottaa väärät henget oikeista, vihaa nikolaiittain töitä, kuten Herra itsekin vihaa. Eikö hän silloin voisi olla turvassa, eikö hänen tilansa sittenkään ole oikea?

Mutta Kristus sanoo: »Minulla on sinua vastaan, että hyljännyt ensimmäisen rakkautesi.» Jos tämä ensimmäinen rakkaus ja sen työt ovat sinussa kuolleet, niin onhan se arveluttava asia. Tässä on kuitenkin uskovaisten, arkain ja pelonalaisten sydämien tähden huomautettava, että on tehtävä ero ensimmäisen rakkauden ja ensimmäisten tunteiden välillä. Paitsi rakkautta, joka syntyi kotiin palanneen pojan sydämessä, kun ilman hänen ansioitansa isä rakkaudesta palavalla sydämellä hänet otti vastaan, niin sanoo Kristus, että siellä myös vietettiin ilojuhlaa lauluin ja soitoin juottovasikkaa syötäessä. Tällaista ilojuhlaa ei tietenkään voitu joka päivä jatkuvasti viettää. Pojan tuli ottaa osaa työhön ja syödä arkiruokaa.

Tässä kuvataan miten Jumala hallitsee lapsiansa. Ensin suloinen autuaallisten tunteiden aika, jolloin Johannes nojaa Jeesuksen rintaa vasten ja Maria Magdaleena saa koskea häneen ja katsella hänen kasvojansa - silloin ei hääväki voi paastota. Mutta kun ylkä otetaan heiltä pois, silloin he paastoavat, silloin ei Johannes enää saa nojata Jeesuksen rintaa vasten, eikä Maria Magdaleena koskea häneen. Tämän saavat kaikki kristityt kokea.

Lutherin sanat, »siinä määrässä kuin usko kasvaa, vähenevät tunteet», toteutuvat. Tunteet saa kernaasti erottaa ensimmäisestä rakkaudesta. Mutta mikä se sitten on? Tutkikaamme, mikä tämä ensimmäinen rakkaus on, mistä se tulee ja me, mikä niihin se perustuu. Se syntyy siitä, että monet synnit annetaan anteeksi. Synnin ahdistuksen tähden Vapahtaja tulee välttämättömäksi ja syntien anteeksisaamisen kautta hän tulee kalliiksi ja sielulle suloiseksi.

Täten onkin pääasia sanottu: nim. että Vapahtaja on meille välttämätön ja kallis. Missä synti on tullut suureksi, siinä on armo tullut ylen runsaaksi. Emme silloin enää voi pitää mitään taivaassa eikä maassa niin kalliina kuin Vapahtajaamme, joita kaikki tämä armo tulee. Ja tämä rakkaus käy sitä voimakkaammaksi, mitä välttämättömämmäksi ja kalliimmaksi Vapahtaja tulee. Tunteellisuus saattaa silti heikentyä.

Voit siis tehdä eron ensimmäisen rakkauden ja ensimmäisten tunteitten välillä. Rakkaus tulee yhä voimakkaammaksi mitä kalliimpi Vapahtaja on minulle, vaikkapa tunteellisuuteni tulisikin heikommaksi. Tätä eivät ymmärrä ne, joiden kristillisyys on vain satunnaisissa tunteissa, mutta ne, joille synti sekä myös armo on suuri todellisuus, ymmärtävät tämän.

Tutkiessamme Jeesuksen sanojen sisältöä näemme Herran tahtovan sanoa tälle Efeson opettajalle: Sinun työsi ja toimesi nimeni hyväksi, sinun kärsimisesi ja kärsivällisyytesi, valosi ja henkien koettelemislahjasi, sinun intosi seurakuntani menestymiseksi, valtakuntani levittämiseksi ja opin puhtaana pitämisen puolesta - kaikki nämä ovat sinulle kalliita ja tärkeitä. Minä vain, sinun sovittajasi ja lunastajasi olen nyt sinulle vähempiarvoinen. Minä ja minun työni, minä itse sovitustyöni veripuvussa en ole sinulle enää niin välttämättömän tarpeellinen ja kallis kuin liittomme ensi aikoina. Sinä et nyt tunne tarvetta syntisenä maata minun jalkojeni juuressa ja kerjätä minun työni hedelmää, minun veriansiotani, syntein anteeksiantamusta, niin kuin silloin. Ei, sinun omat hyvät työsi, kaunis kristillisyytesi, hyödyllinen vaikutuksesi riittävät sinulle. Katso, tätä tarkoittaa Jeesus luetellessaan tarkasti sen miehen ansiot ja sanoessaan: »Mutta minulla on, sinua vastaan, että olet hyljännyt ensimmäisen rakkautesi.»

Herra, koettele sinä minun sydämeni. Ota se kokonaan omaksesi. Olethan sinä pyhällä, kalliilla verelläsi, viattomalla kärsimiselläsi ja kuolemallasi lunastanut minut ennen kuin minä voin sinun armoasi käsittää. Oi Herra, opeta minua sinua oikein rakastamaan, minä tiedän sinun minua rakastavan. Amen.

Re: Elämän Leipää/C.O.Rosenius/ Huhtikuu

ViestiLähetetty: 25.04.2016 07:17
Kirjoittaja noomi
Kuva

HUHTIKUUN 25 PÄIVÄNÄ.

Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen. Gal. 5:1

Monella vakavallakin kristityllä on vielä niin vähän tietoa hengellisen elämän olemuksesta, ettei ymmärrä tämän kehotuksen arvoa, vaan arvelee rakkaan apostolin vain huolehtivan galatalaisten rauhasta ja menestymisestä. Niin arvostellaan evankeliumin julistajaa usein vielä tänäkin päivänä. Nämä eivät ymmärrä, että minkäänlainen vaara uhkaa heidän hengellistä elämäänsä, jos omatunto vedetään ja sidotaan lain ikeen alle. Herättäköön Jumala kaikki ne erehdyksestään. Apostolilla on toinen käsitys asiasta. Hän tekee tämän varoituksen niin perin tärkeäksi, että sanoo: jos kadotat omantuntosi vapauden ja joudut lain orjuuden alaiseksi, niin että omissa töissäsi alat vanhurskauttasi etsiä, tahi jos odotat lailta elämää ja vanhurskautta, niin sinä olet palkkavaimon poika, joka kaikkine palveluksinesi tulet ulosajetuksi.

Kun nyt koko meidän luontomme on niin suuresti taipuvainen omaan vanhurskauteen, oman arvon tuntemiseen hengellisissä asioissa sen itsejumaloimisen kautta, jolla käärme syntiinlankeemuksessa täytti ihmisen, niin ettei mikään ole järjelle hullumpaa ja sydämelle kuolettavampaa kuin se, ettemme ole mihinkään hyvään kelvolliset, vaan että kokonaan kadotettuina saamme kaikki armosta lahjana Kristuksen kautta, niin pitäisi jokaisen ymmärtää, että lain orjuuden alle joutumisen vaara ei olekaan niin vähäinen kuin ymmärtämättömät luulevat.

Vihollisemme perkele tietää hyvin meihin nähden voittavansa perin vähän, niin kauan kuin pysymme uskossa. Vasta sitten, kun hän saa meidät vieroitetuksi Kristuksen rakkaudesta omiin töihin lain orjuuden alla ja epäuskoon, niin että elämä Jumalan Pojassa loppuu, vasta sitten tulee kuolema. Niin, silloin tulee meihin kuolema, vaikkapa elämämme olisi miten kaunista hyvänsä.

Sen takia on perkeleen päämääränä vieroittaa meitä lapsen suhteestamme Jumalaan, sekä pois siitä vapaudesta, jolla Kristus on meidät vapauttanut ja saattaa meidät orjuuteen ja epäuskoon. Ei apostoli syyttä käytä sanaa sitoa, sillä tässä on pyydystäjä, joka tahtoo vangita meidät. Jos me joudumme lain orjuuden ikeen alle sidotuiksi, niin tulemme samalla sisäisen syntielämän, perkeleen ja kuolemankin orjiksi.

Tällaiseen orjuuteen voi perkele saattaa kokemattomia kristittyjä osoittamalla, että he vielä ovat syntisiä ja että Jumala vihaa syntiä ja tuomitsee sen. Tässä se kahden eri totuuden avulla kääntää meidät pois oikeasta totuudesta. Vaikka me olemmekin todellisesti uudestisyntyneitä ja vaikka meillä onkin pyhä ja altis henki, on tuo vanha sydän kuitenkin täynnä synnin turmelusta, jonka Aadamin lankeemus tuotti ja joka liikkuu lukemattomiin eri suuntiin ajatuksissa, tunteissa, himoissa, sanoissa ja töissä, hitaudessa hyvään, kylmäkiskoisuudessa Jumalaa ja lähimmäistä kohtaan, haluttomuudessa sanaan ja rukoukseen, syntisissä mielenliikutuksissa.

Jumalan sana tuomitsee kaiken tämän; enkä kuitenkaan voi vapauttaa itseäni siitä kaikesta. Kuinka voin näin ollen uskoa eläväni alinomaisessa armossa ja omistavani Jumalan ystävyyden? Erikoisen vaikeaksi käy kiusaus epäuskoon ja epäilykseen, kun perkele asettaa eteeni Jumalan omat sanat, jotka näyttävät tuomitsevan minut.

Ensinnäkin sisältää Raamattu suuren joukon kauheita uhkauksia suruttomille, jumalattomille ja ulkokullatuille. Kun maailma on täynnä sellaisia, paljon heitä varten. Mutta hengellisesti vaivainen, Jumalan Hengen kurittama sielu, tuntee kaiken pahan itsessään ja sanoo: minähän olenkin juuri tuo suruton, jumalaton ja ulkokullattu, sillä kaiken tuo tunnen asuvan sydämessäni. Tätä perkele käyttää välikappaleenaan sammuttaakseen ja tappaakseen uskon.

Jokaisen kristityn tulee pitää kunniassa Jumalan käskyjä. Minunkin tulee paitsi tietää, myös täyttää Jumalan käskyjä. Mutta Jumalan armon vaikutuksen seurauksena on, että näen, etten täytäkään Jumalan käskyjä. Silloin laki tuomitsee omantuntoni. Miten paljon armoa ja viisautta silloin tarvitaan! Mikä Jumalan ihme ja voimallinen apu, jos silloin uskolla omistamme Jumalan armon!

Meidän on siis syvästi ja perusteellisesti tutkittava, mitä Jumalan armoliitto sisältää. Kaikki nämä tuomiot ja uhkaukset koskevat niitä, jotka ovat ilman Kristusta. Tahi sitten ne kohdistuvat itse syntiin ja ulkonaiseen ihmiseen. Mutta ne eivät kuulu armontilassa olevalle ihmiselle, niin kauan kuin hän on Kristuksessa.

Lakinsa kautta tahtoo Jumala kurittaa ja oikaista elämässäni sitä, mikä on väärää. Vaivaten ja rangaisten hän kuolettaa syntini. Mutta kaikesta tästä huolimatta olen iankaikkisessa armossa. Vihollistani syntiä hän vihaa. Sitähän minäkin Hengen mukaan eläen vihaan. Minua hän ei vihaa.

Kristuksen tähden olen siitä vapaa, samoin lain tuomiosta ja uhkauksista. Minulla on täydellinen anteeksiantamus, olen taivaan kirjoihin merkitty hänen lapsekseen ja perillisekseen. Tärkeätä on, että huomaamme tämän erotuksen.

Lain käskyt ja uhkaukset koskevat ainoastaan syntiä. Luottamustamme lapsioikeuteemme ne eivät saa järkyttää, eikä uskoamme iankaikkiseen armoon Kristuksen on oikea vapaus lakiin nähden.

Rakas Herra Jeesus, sinä, joka olet minut päästänyt perkeleen pauloista ja tehnyt minut Jumalan armolapseksi, olet minut lunastanut ja vapaaksi tehnyt. Opeta minua ajattelemaan, että olen kerran tuleva Jumalan perilliseksi ja sinun kanssaperilliseksesi. Opeta minua tätä muistamaan ja vahvista minua siitä kiinni pitämään, että iankaikkisen elämän perisin. Amien,