kultaomenia hopeamaljoissa

Hengellisiä asioita
Tänään on 11.12.2017 02:23

Kaikki ajat ovat UTC + 2 tuntia




Aloita uusi ketju Tämä viestiketju on lukittu. Et voi vastata tai muokata viestejäsi  [ 25 viestiä ]  Mene sivulle 1, 2, 3  Seuraava
Kirjoittaja Viesti
ViestiLähetetty: 01.06.2016 06:51 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 23.10.2013 17:20
Viestit: 2826
    Kuva

Elämän Leipää

Tervetuloa Roseniuksen Elämän leivän ääreen.
Se on ruokkinut suomenkielisenä Jumalan kansaa jo 1880-luvulta lähtien.

Lähde:Olavi Peltolan kotisivut


Kuva

KESÄKUUN 1 PÄIVÄNÄ.

Jokainen joka rakastaa, on Jumalasta syntynyt. 1. Joh. 4:7.

Yhtä mahdotonta kuin on kuumentaa lunta ja jäätä niiden vielä ollessa lumena ja jäänä, yhtä turhaa on koettaa saada pakolla itseänsä oikein rakastamaan Jumalaa ja oikein rakastamaan lähimmäistään ilman sydämen muutosta, saamatta uutta sydäntä, joka itsestään rakastaa. Rakkaus on vapaa toimi, sydämen asia, jota ei saada pakolla. Miten sinä voinetkin panna elämäsi ja puheesi pakon alaisiksi, et voi kuitenkaan pakottaa sydäntäsi rakastamaan, mitä se ei tahdo. Siksipä onkin hulluutta saarnata rakkautta uudestisyntymättömälle sydämelle. »Lihan mieli on vihollisuutta Jumalaa vastaan, sillä se ei alistu Jumalan lain alle: eikä se voikaan.» Kaikki se rakkaus, jonka ennen uudestisyntymistä luulemme itsellämme olevan Jumalaa kohtaan on luuloteltua, itsekästä ja ahdasta. Rakastat vain Jumalaa hänen tehdessään ja puhuessaan mielesi mukaan. Mutta hänen koetellessaan sinua tai käskiessään sinulle jotakin, jota et tahdo, napiset häntä vastaan ja tavalla tai toisella syytät hänen käskyjään kovuudesta. Myöskään et rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi, vaan pidät aina enemmän huolta omasta kuin lähimmäisesi edusta.

Sellaiset ovat kaikki ihmissydämet luonnostaan, niin kaikki erotuksetta. Jos nyt kysytään, kuinka saamme uuden, oikein rakastavan sydämen, niin huomaa: sinulla ei ole koskaan oikeata rakkautta Jumalaan, ennen kuin hän ensiksi on saanut osoittaa sinulle niin paljon rakkautta, että sydämesi ikään kuin on sulanut tästä hänen rakkautensa lämmöstä. Et voi alkaa antamalla hänelle rakkautta, vaan sinun täytyy alkaa vastaanottamalla rakkautta häneltä, kuten apostoli Johannes sanoo: »Siinä rakkaus on - ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä.» Jeesus sanoo: »Te ette valinneet minua, vaan minä valitsin teidät.» Mutta nyt ei ole mitään muuta koko sinun olentoasi sulattavaa ja muuttavaa rakkautta kuin vain se Jumalan rakkaus, joka käsittää ja autuaaksi tekee koko olentosi. Se rakkaus, joka koskee itse elämää ajassa ja iankaikkisuudessa, nimittäin armoittamisesi Jumalan luona, syntiesi anteeksisaaminen ja autuaallinen pääsysi Jumalan lapseksi.

Tästä puhui Herra itse Simon farisealaisen huoneessa. Suuri syntinen nainen tulee huoneeseen, lankeaa hänen jalkainsa juureen, kostuttaa ne kyynelillään, kuivaa ne päänsä hiuksilla. Farisealaiset ihmettelevät tätä. Mutta Jeesus selittää asian: Eräällä lainanantajalla oli kaksi velallista. toinen oli velkaa viisisataa denaaria, toinen viisikymmentä. Kun heillä ei ollut millä maksaa, antoi hän molemmille anteeksi. Sano, Simon, kumpi heistä siis on enemmin rakastava häntä? Se, jolle hän antoi enemmän anteeksi, kuului vastaus. Ja Jeesus lisäsi: Oikein päätit. Tämän naisen monet synnit ovat anteeksiannetut, joten hän rakasti paljon.

Katso tässä apostolin sanain merkitystä: Missä, synti on suurentunut, siinä armo on tullut ylenmäärin runsaaksi. Kuta enemmän lakia omassatunnossa, sitä enemmän myrskyävät ja tuntuvat synnit. Kuta enemmän syntiä tunnetaan, sitä suuremmaksi käy armo saadessa ne kaikki anteeksi. Ja kuta suuremman armon saat, sitä suuremmaksi kasvaa rakkautesi ja kiitollisuutesi.

Näin on Uuden testamentin hallitusmuoto, että Jumala, joka käski meidän rakastaa vihollisiamme ja hyvin töin koota tulisia hiillä heidän päänsä päälle, tekee Itse samoin meille. Hän sulattaa ja voittaa meidät ylenpalttisen armonsa tulisilla hiilillä. Nyt, nyt vasta alat sinä puolestasi rakastaa Jumalaa. Nyt muuttuu sinunkin sydämesi niin, että aivan uudella rakkaudella rakastat kaikkia ihmisiä. Sillä Jumalan rakkaus on vuodatettu sydämeesi sinulle annetun Pyhän Hengen kautta.

Tämä lähimmäisen rakkaus on kahtalainen: yleinen rikkaus ja veljellinen rakkaus. Yleisellä rakkaudella rakastat kaikkia ihmisiä ja teet heille hyvää, missä vain voit ja kaikissa heidän tarpeissaan. Tämä rakkaus ei edellytä mitään luottamusta, mitään ystävyyttä. Sillä se vaatii ainoana ehtona kohteeltaan, että tämä vain on ihminen. Juuri tästä rakkaudesta Jeesus sanoi: »Rakastakaa vihollisianne, tehkää niille hyvää, jotka teitä vihaavat» jne.

On välttämättä vaarinotettava, jos tahdot olla kristitty, ettet vain rakasta niitä, jotka ovat ystäviäsi ja tekevät sinulle hyvää - ettet rakasta vain niitä, joita kutsutaan rakastettaviksi. Ei niin, jos tahdot olla kristitty! Silloin tulee sinun vain muistaa heillä olevan samaa ihmisverta kuin sinullakin. Heidän olevan syntyisin samasta Isästä taivaissa ja samasta, maallisesta kantaisästä kuin sinäkin. He ovat saman veren lunastamia kuin sinäkin. Sinulle olisi silloin suureksi kehotukseksi rakkauteen, jos nähdessäsi apua tarvitsevan ajattelisit: Tämä on veljeni, sisareni. Sillä olemmehan lihan mukaan kaikki veljiä.

Toinen kristillisen rakkauden laji on veljellinen. Veljellinen rakkaus on se, jolla kaikki Jumalan lapset keskenään veljillä ovat yhdistetyt autuaalliseen, sydämelliseen ja läheiseen veljesyhteyteen. Tämä veljeys ei tunne mitään eri tunnustusten, muotojen tai paalun rajoituksia, ei eri säätyjä tai suhteita. Se näkee vain joka paikassa, missä Kristusta saarnataan, olevan Jumalan lapsia. Sillä tämän veljellisen rakkauden perustus on: »Jokainen, joka rakastaa häntä, joka synnytti, rakastaa myös sitä, joka on hänestä syntynyt.» Tässä on syy, miksi Kristus pani juuri tämän rakkauden opetuslapsiensa merkiksi sanoen: »Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on rakkaus keskenänne.» Sillä kaikkea muuta saattavat ulkokullatut jäljitellä, mutta ei keskinäistä Jumalasta syntynyttä rakkautta.

Rakkahin Herra Jeesus Kristus! Anna meille Pyhän Henkesi armo, että pyrkisimme rakastamaan toisiamme elämän vaihtelevissa vaiheissa, ilossa ja surussa! Suo meidän kaikkien yhdistyä uskossa Vapahtajaan, häneen, joka kuoli, jotta me saisimme elää ja joka oli ahdistettuna, jotta meillä olisi iankaikkinen rauha. Amen.


Ylös
 Profiili  
 
ViestiLähetetty: 02.06.2016 06:59 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 23.10.2013 17:20
Viestit: 2826
Kuva

KESÄKUUN 2 PÄIVÄNÄ.

Iloni olivat ihmislapset. San. 8:31.

Suurin erehdyksemme, jonka käärme jo syntiinlankeemuksessa vuodatti sydämiimme, on, ettemme pidä Jumalaa Jumalana, auttajana ja vapahtajana, vaan kovana tuomarina, Herrana, joka vain vaatii palvelustamme. Herralla on toinen mieli. Hänen ainoa ilonsa on tehdä meille hyvää. Sen takia onkin hänen ilonsa asua ihmisten lasten parissa maan päällä. Täällä hänellä on suuri, ääretön sairaala, täynnä viheliäisiä, täynnä kurjuutta ja hätää - täällä on hänen ilonsa. Tämä on minun leponi, sanoo hän, täällä tahdon minä asua, tämä on minulle otollinen.

Kun Jeesus kerran lähetti opetuslapset eräästä kaupungista ostamaan ruokaa, tuli köyhä nainen kaupungista, synnin raskauttama pakanamainen, Jeesus puhuttelee naista. Hänen omatuntonsa herää. Hän ymmärsi, kuka se oli, joka hänelle sanoi: Anna minulle juoda. Omantuntonsa soimaamana, mutta toivossa iloisena kiiruhtaa hän kutsumaan useampia pakanoita Jeesuksen luo. Nyt tulevat opetuslapset tuoden ruokaa ja sanovat: Rabbi, syö. Mutta hänen ei tarvitse enää syödä, hänen nälkänsä on jo tyydytetty. Hän oli löytänyt muutamia syntisraukkoja pelastaaksensa heidät ja hän sanoo: »Minulla on syötävänä ruokaa, josta te ette tiedä.»

Katso tässä Vapahtajan sydäntä! Katso tässä, mikä hänen ilonsa on ihmisten lasten seassa. Hänen ruokansa, leponsa, ilonsa on heille hyvää tekeminen. Sen takia hänen ilonsa on asua ihmisten lasten seassa. Ja ettei tämä ilo ole mikään tilapäinen tai haihtuva, vaan hänen olentoonsa syvälle juurtunut, iankaikkinen taipumus ihmiskunnan puoleen, sen ovat maailman alusta vuosituhat toiselleen julistaneet.

Perustus on syvä. Jumala teki ihmisen omaksi kuvakseen, Jumala loi hänet lapsekseen, seuralaisekseen ja ilokseen. Ja kun hän loi ihmisen, tämän maailman herran, ei se käynyt, kuten muiden luontokappaleiden, nopeasti kaikkivaltiaalla tulkoon-sanalla. Vaan ihmisen tähden hänestä tulikin varsinainen Luoja. Hän kuvasi ja muodosti ahkeruudella ja huolekkaasti maan tomusta ihmisen ruumiin, puhalsi sitten siihen oman pyhän olemuksensa elinhengen, ja niin ihminen tuli eläväksi sieluksi.

Tuskin ovat nyt ihmiset luodut, niin on jo rakas Vapahtaja heidän keskellään ja seurustelee heidän kanssaan paratiisin puiden siimeksessä. Te ajattelette: silloin tosin kävi se kyllä päinsä. Siinä ei ollut mitään erinomaista. Mutta jos nyt sanottaisiin teille, että vasta meidän lankeemuksestamme, synnistämme ja ahdistuksestamme hänen ilonsa asua parissamme tuli oikein voimakkaaksi ja palavaksi, voisittekohan te uskoa sitä? Ja niin on todellakin. Nyt alkoi Jumalallisen laupeuden iankaikkinen syvyys meitä kohtaan kuohua hänessä. Hänen »elämänsä poika», ihminen oli langennut vihollisen käsiin. Sitä hänen sydämensä ei saattanut kärsiä. Jumala on rakkaus, ja hänellä on ilonsa elämään.

Jos alkaisimme vaeltaa kautta vanhan liiton päivien, niin saisimme omin silmin nähdä, kuinka rakas Vapahtaja on seurustellut syntisten kanssa ja rakentanut itselleen majoja tuhkassa ja tomussa. Menisimme ensiksikin korpeen, jossa hän etsii Hagaria, egyptiläistä palkkapiikaa Aabrahamin huoneesta, ja puhuttelee häntä niin ystävällisesti. Menisimme Mamren lakeudelle, Beteliin ja sieltä Pnieliin ja Horebiin, jossa Herra näyttäytyy palavassa pensaassa. Sitten katselisimme ihmeellistä pilvi- ja tulipatsasta siinäkin nähdäksemme hänen kasvonsa. Ajattelepa, neljänkymmenen vuoden aikana pukeutuu hän päivällä pilveen ja yöllä loistavaan tuleen ollakseen vain uppiniskaisen kansan tien johtajana, varjona auringon kuumuudessa ja kilpenä ja valaistuksena pimeydessä - todella vaaditaan siihen, että hänen ilonsa on olla ihmisten lasten kanssa. Voisimme vielä edelleen mennä Ofraan, jossa Gideon näkee rakkaan Vapahtajan istuvan tammen alla ja taas Jerusalemiin, temppeliin, jossa hänet näemme armonistuimen ääressä.

Mutta miksi näin pitkä kulku on tarpeen? Onhan hän meitä nyt lähempänä. Jumala on ilmestynyt lihassa. Mitä näemme jouluna Betlehemin seimessä? Lapsen. Tosiaan lapsen ja juuri saman, joka on sanonut: Minun ilonani ovat ihmislapset. Jumala lihassa, Jumala seimessä, Jumala kapalossa, Jumala äidin rinnoilla, tässä seisahtuvat ajatukset, tässä vapisevat polvet, tässä hämmentyy sydän, ihme on liian suuri heikoille ihmisille. Hyvä, että silmämme ovat himmeät, hyvä että näemme sen vain etäältä, että ymmärrämme tuskin tuhannetta osaa siitä! Se veisi meidät muuten hengiltä, tukehduttaisi meidät. Me emme voisi sitä kestää.

Tapa, jolla hän seurusteli Israelin kanssa ei ollut vielä oikeata ihmisten lasten parissa asumista. Se oli hänestä vielä liian vieras suhde, liian kolea ystävyys. Hän, Jumala, ja he köyhiä syntisiä – juopa oli vielä liian syvä! Samanlaiset soveltuvat parhaiten samanlaisten yhteyteen. Silloin hän tuli itse ihmislapseksi, veriheimolaiseksemme, veljeksemme.

Tämän me voimme tehdä tyhjäksi, ikään kuin sillä ei olisi mitään arvoa, vaikka serafit ovat jo istuneet kaksi vuosituhatta korkeuksissaan katsellen alas tähän rakkauden syvyyteen saavuttamatta sen pohjaa. He eivät lakkaa pyhässä hämmästyksessä ihmettelemästä. Tästä syvästä lähteestä he ehtymättä ammentavat aiheensa kaikkiin halleluja lauluihinsa. Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala, ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän, keskuudessamme. Oi iankaikkinen armon Ihme!

Mikä on pakottanut hänet tähän? Yksinomaan se, että hänen ilonaan olivat ihmislapset eikä vain enkelit. Ilonani ovat ihmislapset. Mutta mistä hän on saanut tämän ilon? Omasta sydämestään hän on sen saanut. Täten olemme päässeet päähän, edemmäksi emme saata tunkeutua. Niin rakasti Jumala maailmaa. Hän rakasti - sen takia hän rakasti. Edemmäksi emme voi tulla.

Kunnia olkoon Jumalalle korkeudessa ja maassa rauha, ihmisille hyvä tahto!


Ylös
 Profiili  
 
ViestiLähetetty: 03.06.2016 06:59 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 23.10.2013 17:20
Viestit: 2826
Kuva

KESÄKUUN 3 PÄIVÄNÄ.

Ja he kuulivat Herran Jumalan käyskentelevän paratiisissa, päivän viilentyessä. 1 Moos. 3: 8.

Mitähän nyt rakkaalla Jumalalla lienee asiaa paratiisin? Minkä takia hän syntiinlankeemuksen päivänä tulee langenneiden ihmisten luokse? Tosin rankaisi hän synnin. Hän ei säälinyt sitä, ei käynyt hänen tuomiotaan muuttaminen. Mutta hänellä oli kumminkin rauhan ajatuksia ilmoitettavana pelästyneille lapsille. Oikeastaan hän tuli heille nyt ilmoittamaan pelastuksen neuvon.

Rankaisemalla synnin osoitti hän vain sen, mitä hän jo ennen oli sanonut ja uhannut ja minkä he jo olivat kyllin syvästi kokeneet ja käsittäneet. Nyt hänellä oli sen takia pääasiallisesti toinen tarkoitus. Hän aikoi heille nyt ilmoittaa uuden ja tuntemattoman asian. Hän puhuu näet vaimon siemenestä, joka on rikkipolkeva käärmeen pään, kostava heidän kärsimänsä vahingon ja parantava ja jälleen rakentava sen, mikä käärmeen kavaluudella ja heidän syntiinlankeemisellaan joutui kadotetuksi.

Tämä oli armahtavan Isän varsinaisena asiana, kun hän syntiinlankeemuksen päivänä päivän tullessa viileäksi tulee paratiisiin. Isän laupias sydän ei voinut kärsiä tietoisuutta, että hänen kadotetut lapsensa pelossaan ja hädässään makaisivat yönsä puiden keskellä ajatellen hänen vihaansa ja kuolemalla kuolemistaan ilman ainoatakaan toivon ja lohdutuksen sädettä. Sen takia hän itse etsi heitä kohta samana päivänä heidän häpeässään ja vavistuksessaan. Hän, joka sitten kielsi meitä antamasta auringon laskea vihamme ylitse, antoi tässä ensimmäisen todistuksen sovinnollisesta mielenlaadustansa.

Kristus on myöskin ilmoittanut Jumalalla olevan sellaisen sydämen, ettei hän voi kärsiä lastensa jossakin hädässä huutavan hänen puoleensa yötä ja päivää ilman apua ja lohdutusta - kärsisikö hän sitä, sanoo Kristus. Sallisiko hän sitten rakkaimman, mutta langenneen lapsensa olevan aivan toivottomana, epäilyksessä ja hädässä hänen sanansa tähden?

Tästähän jo näen Jumalan rakkauden ja armon olevan aivan ansaitsematonta, vapaata ja etsivää rakkautta, kokonaan riippumatonta meistä. Olihan tässä mitä suurin rikollisuus eikä mitään katumuksen, parannuksen ja rukouksen oirettakaan tms. Aadamilla ja Eevalla oli kiusauksen hetkellä kaikki tarpeelliset pahan vastustamiseen, valaistu ja puhdas ymmärrys, puhdas sydän ja vapaa tahto. Heillä oli siis vain ulkonaisia kiusauksia. Kumminkin he rikkoivat Isänsä käskyä vastaan. Ja lankeemisen tapahduttua he eivät etsineet Jumalaa tunnustaakseen syntinsä ja rukoillakseen anteeksiantoa, vaan päinvastoin he pakenevat Jumalaa piiloutuen paratiisin puiden taa. Kun Herra heitä puhuttelee, kuuluu vain itsepuolustusta, syyttelemistä ja katkeraa nurjuutta itse Jumalaa kohtaan, jota Aadam myöskin syytti lankeemiseen syypääksi: »Vaimo, jonka sinä - sinä minulle annoit, petti minut.»

Näin turmeltuneet olivat nyt heidän sydämensä. Kaiken tämän Herra tiesi. ja kuitenkin - vaikka heidän rikollisuutensa ja pahuutensa oli niin suuri - kuitenkin laupias Isä tuli sellaisella rakkaudella heitä etsimään sovittaakseen ja lohduttaakseen heidät. Tässä näen Jumalallisen sydämen. Tässä näen, että Jumalan rakkaus on kokonaan etsivää rakkautta, aivan riippumatonta syntisen suhteesta.

Ankaran vanhurskauden tuomiota ei voitu peruuttaa - synnin palkka oli kuolema. Mutta jumalallinen laupeus oli tavannut neuvon, joka samalla saattoi tyydyttää oikeuden ja pelastaa syntisen. Yksi vaimon siemenestä oli tuleva ja parantava lankeemuksen. Tämä oli edeltä katsottu jo ennen maailman alkua. Tällä perusteella saattoi laupeus koitua langenneiden osaksi. Sen takia hän tulee syntiinlankeemuksen päivänä ja rientää tuhlaajapojan perässä. Minun rakas poikani on langennut, sen takia sydämeni pakahtuu, sanoo Herra, minun täytyy häntä armahtaa.

Tätä ensimmäistä Jumalan ansaitsemattoman armon esimerkkiä olisi meidän tarkattava. Mutta me kuljemme päinvastoin sen ohi, punnitsemme ja mittaamme syntiemme tai parannuksemme, katumuksemme, rukouksemme ym. asteita ja sitten niihin nähden päätämme Jumalan armosta meitä kohtaan. Kuinka syvä lankeemus. Mitkä kauheat syntiinlankeemuksen seuraukset sielussamme, koskapa se on niin sidottu pimeyteen ja epäuskoon.

Sinä sanot: »Minun syntini on niin sovittamaton, niin anteeksiantamaton. minä tiesin Jumalan tahdon, mutta tein aivan sitä vastoin.» Sielu parka! Sinä olit niin pahassa asemassa, sinä et ole vapaa, sinä olet synnin alaiseksi myyty. Mutta Aadam oli vapaa ja teki kumminkin syntiä. Hän tiesi myös Jumalan tahdon, mutta teki aivan vastoin sitä. Kuitenkin armahtava Isä rientää tuhlaajapoikansa jälkeen.

Jumalan rakkaus on niinmuodoin aivan vapaa, ansaitsematon ja syntisestä riippumaton. Se perustuu toisen ansioon ja rukoukseen, vaimon siemeneen, Herran mieheen, Jumalan Karitsaan, joka kantaa maailman synnit.

Joka ei usko häneen, ei pysähdy Herran äänen edessä eikä anna itseään sovittaa Jumalan kanssa, vaan jäi pois, se on poissa ja pysyy iäti poissa. Mutta joka uskoo häneen, antaa nuhdella itseään synnin tähden sekä vaimon siemenen lohduttaa itseään. Hän ei ole hukkuva, vaan hänellä on iankaikkinen elämä, vaikka tuntisikin sydämessään kaiken sen pahan, joka Aadamissa tavataan, niin, vaikkapa koko syntiinlankeemus ja kaikki käärmeen myrkky hänessä kiehuisi.


Ylös
 Profiili  
 
ViestiLähetetty: 04.06.2016 06:24 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 23.10.2013 17:20
Viestit: 2826
Kuva

KESÄKUUN 4 PÄIVÄNÄ.

Monen ahdistuksen kautta meidän on meneminen sisälle Jumalan valtakuntaan. Apt. 14:22.

Tämä on se tie, jota kaikkien Jumalan lasten on täytynyt käydä tämän elämän läpi. Suurempaan ikään ja armoon, suurempiin lahjoihin ja uskoon on aina ollut yhdistettynä vaikeampia kiusauksia. Milloin sallii Herra saatanan seuloa uskoviansa niin kuin nisuja, niin että Daavid ja Pietari lankeavat törkeimpiin synteihin. Milloin hän sallii pahojen ihmisten, onnettomuuksien ja pitkällisten kiusausten turmella kristityn koko ajallisen onnen, kuten tapahtui Jobille. Milloin hän käskee ystävänsä Aabrahamin uhrata ihmelapsen, lupauksen pojan Iisakin, joka oli isän sydämen kallein ilo ja ihme. Tapahtuupa, että Joosef, Israelin lempilapsi myydään kaikkine toiveineen ja ilmestyksineen ja viedään orjana vieraalle maalle.

Paavalin Herra antaa moneen kertaan rukoilla pelastusta perkeleestä ja saada kiellon. Johanneksen, Yljän ystävän, suurimman naisesta syntyneen, lähinnä Jumalan Poikaa, hän antaa aivan kuin hylättynä istua Herodeksen vankilassa ja ikään kuin pilanpäin ylenkatsottuna kuolla. Ei saanut Johannes edes muiden marttyyrien tavoin katsojajoukolle uskollaan ja rakkaudellaan ylistää Jumalan voimaa - ei, kuuluu vain: Anna minulle Johanneksen pää lautasella.

Tässä täytyy tunnustaa, että vaadittiin uskoa ilman näkemistä. Ei voitu nyt käsittää Johanneksen olevan Jumalan silmäterän, hänen sydämensä lempilapsen ja hänen poikansa lähimmän ystävän maan päällä, Jumalan erityisesti rakastaman. Todella oli Jumalan rakkaus nyt syvästi salattuna.

Mutta näin Jumala tavallisesti menettelee niihin nähden, joita hän eniten rakastaa, joille hän on antanut enimmät lahjat ja joi joita hän korkeimmin tahtoo kirkastuttaa. Näiden suhteen asettuu hän niin, ikään kuin ei tahtoisi tietää heistä lainkaan, antaa kaikenlaisen hädän ja surun kohdata heitä omien syntiensä ja heikkoutensa pelästyttää heitä, maailman ja paholaisen heitä kiusata. Heidän paetessaan Jumalan, ainoan lohdutuksensa ja auttajansa puoleen, hän ei pitkään aikaan ole heitä kuulevinaan, vaan paha vain yltyy pahemmaksi.

Silloin nämä rakkaat Jumalan lapset vaikeroivat ahdistuksessa ja luulevat Jumalan hylänneen heidät syntiensä tähden, syystä ja ainiaaksi. Silloin Jumalalle otollinen mies katkerasti valittaa: Minut on hyljätty Herran kasvojen edestä. Silloin vaikeroi Jeremia: »Hän rakensi minua vastaan ja piiritti minua myrkyllä ja vaivalla. Hän aitasi ympärilleni, etten pääse ulos. Hän aitasi tieni hakatuilla kivillä ja turmeli polkuni - ja vaikka minä huudan ja parun on hän sulkenut rukoukseni.»

Daniel saatuansa Jumalalta enkelin kautta todistuksen olevansa mieluinen ja otollinen puhkeaa ihmettelemään, ettei Jumala ollut häntä unhottanut, kun hän oli ollut kuusi päivää ja kuusi yötä leijonanluolassa ja Herra lopulta lähettää hänelle ruokaa. Sillä hän huudahtaa: »Herra Jumala, vielähän sinä muistat minua!»

Mutta mitä esimerkkejä me vielä tarvinnemme? Jumalan ainoa rakas Poika edelläkävijänä - kaikessa huutaa syvimmässä hädässään. Jumalani, Jumalani, niiksi minut hylkäsit? Minä parun, vaan apuni on kaukana.

Kun kaikki Jumalan pyhät näin ovat vaikeroineet ja samalla kuitenkin olleet Herransa korkeimmassa armossa, emmekö mekin valmistautuisi samalle tielle? Ei sillä totisesti olekaan mitään elävää uskoa, jonka uskoa ei koetella ja kiusata. Jos olette - ilman kuvitusta, niin ette ole lapsia, vaan äpäriä.

Ainakin jokaista tosi-kristittyä tulevat hänen omat syntinsä kiusaamaan, niin että hänelle käy vaikeaksi uskoa Jumalan armoon. Sitten myös perkele ja maailma ahdistavat häntä kaikin puolin, niin ettei hänellä ole paljon lepoa maan päällä.

Tästä lausuu Pretorius ankarat sanat: »Kullakin kristityllä on ensin olemassa perkele, sitten joku Juudas, edelleen Kaifas ja Pilatus, jotka häntä suomivat verille asti. Kun yksi lakkaa, aikaa kaksi uudestaan, ja niiden lakattua tulee sijalle neljä, toinen toistaan pahempia ja niin edespäin, kunnes kärsiminen on täytetty. Kuta pyhempi kristitty, sitä suurempi marttyyri. Hurskaan kristityn täytyy maistaa kaikkea katkeruutta, eikä useinkaan hänellä ole yhtään lohduttajaa.»

Syynä tähän ihmeelliseen hallintoon on, ettei Herra ole löytänyt parempia keinoja kuolettaaksensa vanhaa Aadamiamme. Hän tahtoo tukehduttaa meissä Aadamin mielen, joka aina vain pyrkii näkemään, käsittämään, vaatimaan tilillä Herraa ja mestaroimaan hänen tuomioitaan. Niin Herra tahtoo herättää ja harjoittaa meissä varsinaista uskoa.

Sen takia Herra on jättänyt meihin maan päälle kaiken Aadamin lankeemuksesta periytyneen pahuutemme. Tässä tarkoituksessa hän on meihin jättänyt kaiken sen tuottaman syntitulvan, koko sisäisen turmeluksen ja pahojen henkien joukon vaikuttamaan mieliimme samoin kuin tästä johtuvan pimeyden ja ahdistuksen, jotka kaivavat sydäntä, mikä tahtoisi olla pyhä ja puhdas, henkisesti ja hengellisesti.

Kun nyt tähän tulee lisäksi, että heränneen sydän on herkin ja arin sydän maan päällä, ikään kuin avoin haava, missä hietamuru ja tuulen puhalluskin kirvelee, niin on helppo käsittää, kuinka kristittyä elämä on katkerien tunteiden, huolien ja kiusausten täyttämää, jotka paksuina ja pimeinä pilvinä ympäröivät uskovien sieluja.


Ylös
 Profiili  
 
ViestiLähetetty: 05.06.2016 09:19 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 23.10.2013 17:20
Viestit: 2826
Kuva

KESÄKUUN 5 PÄIVÄNÄ

Älköön sinulla olko muita jumalia minun edessäni. 2 Moos. 20:3.

Jotakuinkin ymmärtänemme, mitä ensimmäinen käsky vaatii. Jos nyt Herra tyytyisi ainoastaan ymmärrykseemme ja tietämiseemme, niin olisi täten kaikki hyvin. Mutta yhä Jumala vaatii meiltä päinvastoin jotakin aivan toista, hän vaatii tekemistä, - ei vain, että me tiedämme, ymmärrämme, puhumme hänen käskyistään, vaan että hän vaatii tekemistä, että me todella teemme, mitä hän käskee.

Ja käsittääksemme, ettei hän suvaitse tämän ensimmäisen käskynsä unohtamista ja ylenkatsomista, vaan vaatii sen todellista noudattamista, hän on tähän käskyyn liittänyt hirmuisen uhkauksen ynnä myös ihanan lupauksen. Sillä juuri tähän ensimmäiseen käskyynsä hän lisää: Minä Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala, joka kostan isäin pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen niille, jotka minua vihaavat. mutta osoitan laupeutta tuhansille, jotka minua rakastavat ja pitävät minun käskyni.

Vaikka nämä sanat sopivat kaikkiin käskyihin, huomannee kuitenkin jokainen tästä vakavasta uhkauksesta, mikä pyhä kiivaus Herralla on ensimmäisestä käskystään, jotta ottaisimme sydämiimme sitä todella noudattaaksemme. Ei meillä toki liene rohkeutta ottaa kantaaksemme ja kestääksemme Jumalan vihaa.

On siis kysymyksessä Herran tahdon tekeminen, ei vain sen tietäminen. Niin sanoi Herra Jeesus lainoppineellekin hänen luettuaan tämän suurimman käskyn: »Tee se, niin saat elää.»

Olisihan suoranaista ilveilyä suuren Jumalan edessä, kauheinta ulkokultaisuutta ja ivaa hänen silmissään, jos tyytyisit vain hänen sanansa kuulemiseen, lukemiseen ymmärtämiseen ja arvosteluun ja sitten jättäisit sikseen itse noudattamisen. Niinpä kuule siis vielä kerran hänen sanansa: »Älköön sinulla olko muita Jumalia minun edessäni.» Kenelle tämä kuuluu, ellei juuri sinulle - sinulle, joka kuulet hänen äänensä - sinulle itsellesi, joka luet ja ymmärrät hänen käskynsä. Vai luuletko sen olevan sanotun vain toisille? Miksikä sinä siitä pääsisit? Eikö Herra sano, että sinä voit tai saat sen tehdä, jos niin suvaitset, vaan hän sanoo: Sinun ehdottomasti pitää tehdä, vapaudessasi ei ole sen tekeminen tai tekemättä jättäminen, vaan sinun pitää se tehdä. Muutoin lankeavat hänen vanhurskas vihansa ja tuomionsa ylitsesi.

Hänellä on jumalallinen majesteettioikeus käskeä ja vaatia meitä. Hän ei myöskään sano, että sinun on luovuttava joistakuista epäjumalista, mutta saat jonkin säilyttää, vaan Hän sanoo: Älköön sinulla olko keitään muita jumalia minun edessäni. Sinulla ei ehkä ole ihmistä epäjumalana, mutta kenties raha? Tai ehkä ei raha tai mammonakaan ole epäjumalasi, vaan kenties joku oma ansio, taito, oppineisuus tai muut lahjat? Tai ehkä eivät nämäkään ole epäjumalasi, vaan jokin erikoinen armolahja, erikoinen valistus, viisaus, voima, jumalisuus ovat ilkeinä epäjumalinasi.

Herra näkee sen, ja Herra tuomitsee jokaisen henkilöön katsomatta. Iankaikkinen ja jumalallinen vakavuus on käskyssä: »Älköön sinulla olko keitään muita jumalia minun edessäni.»

Ajattele edelleen sanaa: rakasta! - »Sinun tulee rakastaa Herraa Jumalaasi kaikesta sydämestäsi.» Rakastaminen on tässä myös rakastamista. Jos sitävastoin olet kylmäkiskoinen itse Jumalaa kohtaan, niin ettet syvimmällä haluttasi tahdo ennen kaikkea olla hänen seurassaan, puhua hänen kanssaan ja puhua hänestä - sillä sydämen kyllyydestä suu puhuu, jos ajatuksesi ja sanasi enemmän työskentelevät muissa asioissa, vaikkapa kauneimmissakin toimissa, niin et rakasta itse Jumalaa ylitse kaiken. Jos vielä hänen käskynsä tuntuvat sinusta vaikeilta, niin että sinun täytyy pakottaa itseäsi olemaan hänen mielensä mukaan tai sinä olet tyytymätön hänen tahtoonsa hänen riistäessään sinulta epäjumaliasi, kieltäessään sinua synninteosta tai lähettäessään sinulle kärsimystä, ylenkatsetta tai vahinkoja, niin et rakastakaan häntä kaikesta mielestäsi, rakastat itseäsi enemmän kuin suurta Jumalaa ja hänen tahtoansa, palvelet ilkeintä, epäjumalaa, itseäsi. Silloin sinun tulee tietää, että Herran pyhän lain, mukaan olet tuomittu helvetin ja täydellä syyllä olet perkeleen omaisuutta.

Jos sitä vastoin uskollisesti pidät tämän Jumalan suurimman käskyn ja samoin muutkin, niin voit olla varma tiedosta, että Jumala on sinulle ylen määrin armollinen, että sinä olet kelvollinen hänelle kaikessa menossasi ja saat ajassa ja iankaikkisesti nauttia kaikkea hänen hyväänsä. Tämän opettaa laki.

Tässä on nyt jokaisen ihmisen hiljennyttävä. Jos näiden Jumalan käskyjen tutkinnassa vielä voit pysyä välinpitämättömänä, vain kuulijana ja tarkastelijana jättäen toisille niiden noudattamisen ja itse menet elämään turhamaisessa suruttomuudessa, niin on tämä varma merkki, että sinä olet kevytmielinen jumalanpilkkaaja, joka pitää Jumalaa ja hänen pyhää lakiansa tyhjän arvoisina. Tai lienet hurskaslaatuinen ihminen, joka ajattelet: Tämä ei ole kenenkään ihmisen täytettävissä. Ja niin menet ja elät huolehtimatta Jumalan tahdosta ja käskyistä, luulotellussa hengen köyhyydessä, mutta köyhyydessä, joka ei ollenkaan sinua särje, huoleta ja kurita, vaan voit elää siinä, varmana ja itseesi tyytyvänä.

Tai olet niitä, jotka sanovat: Tämä on oikein, niin tulee kristittyjen olla, niin ja niin heidän on tehtävä, mutta itse et ota tuota työtä tehtäväksesi, et sen vuoksi ole myöskään huomannut, kuinka koko pyhyytesi on aivan kehnoa, vaan nopeasti jätät tutkimatta oman kohtasi. Silloinhan sinun tulisi ymmärtää olevasi itseesi ihastuneen ja sokaistun ulkokullatun lainoppineen kaltaisen, joka osasi oikein lukea ensimmäisen ja suurimman käskyn ja kuitenkin tahtoi tehdä itsensä vanhurskaaksi.


Ylös
 Profiili  
 
ViestiLähetetty: 07.06.2016 09:32 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 23.10.2013 17:20
Viestit: 2826
Kuva

KESÄKUUN 7 PÄIVÄNÄ.

Minä tiedän, Herra, ettei ihmisen tie ole hänen vallassansa eikä miehen vallassa, kuinka hän vaeltaa ja askelensa vahvistaa. Jer. 10:23.

Nämä sanat eivät jätä meille muuta neuvoksi kuin herätä näkemään, että Jumala on kaikkia meidän ajatuksiamme paljoa suurempi, että hän on meille käsittämätön voimassaan ja huolenpidossaan meistä ja että olemme pieniä sokeita olioita käsittääksemme Jumalan. Joko heräämme näkemään tämän taikka me hylkäämme kaiken Jumalan sanan. Eikä tämäkään edes ole kylliksi, vaan olemme vielä niin houkkia, ettemme näe, mitä koko näkyvä luomakunta osoittaa, kuinka Jumala on voimallinen pitämään huolta vähimmästäkin luomastaan. Olemme houkkia, joista Daavid sanoo: Tyhmät sanovat sydämessään: ei Jumalaa olekaan.

Tässä joku väittänee: On totta, että uskollinen Jumala lähettää meille kaiken, mikä tapahtuu. Mutta vain mikäli tämä ei koske meidän omaa vapauttamme. Jos itse itsepäisyydelläni ja muilla syntisillä taipumuksillani olen saattanut itseni onnettomuuteen, niin saan syyttää itseäni enkä lohduttautua Jumalan johdolla. Tämä onkin itsessään oikein, mutta käsitetään usein väärin.

Totta on, että Jumala on antanut meille erään vaarallisen vapauden, jolla voimme tehdä itsemme ajassa ja iankaikkisesti onnettomiksi, nimittäin jos jatkuvasti ja tahallisesti vastustamme hänen Henkeänsä. Mutta tässä on kuitenkin kaksi asiaa huomattava: Ensiksikin, että joskin synnillä ja tyhmyydellä olet saattanut itsesi onnettomuuteen, mutta kuitenkin tullut nyt siitä katumukseen ja kuuliaiselle mielelle, niin että tahdot tästä lähtien seurata Herran neuvoa, niin on Jumalan armo ja isällinen lempeys niin suuri, että hän on kantava kaiken pahuutesi hyväksi, kaikki tyhmyytesi seuraukset hyväksesi. Sillä »kaikki yhdessä myötävaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat.»

Ei Jumala ikuisesti suutu eikä vihastu iankaikkisesti. Hän on niin armollinen Jumala ja Isä, että vaikka kauan olemme häntä uhmanneet, mutta teemme parannuksen, Hän kuitenkin meille on yhtä lempeä, niin kuin emme koskaan olisi syntiä tehneet.

Suuren itsepäisyytensä kautta Israel sai kuninkaansa, mutta Herra, ei hylännyt heitä kuitenkaan, vaan teki heille silti hyvää, vaikka heidän täytyi enemmän kärsiä. Paavali oli epäuskossaan ollut Kristuksen vihollinen ja vainooja, mutta Kristus teki hänet kuitenkin suurimmaksi apostolikseen ja käänsi hänen suuren syntinsäkin hyödyksi, nimittäin voimakkaaksi lannistuskeinoksi apostolille itselleen ja voimakkaaksi lohdutusneuvoksi muille.

Tässä näemme, mitä äsken sanoimme, että Jumala voi kääntää suurimmat virheemme ja houkkamaisuutemme hyväksemme, kun me vain kerran tulemme parannukseen. Luther huomauttaa, että Herra Jumala pyhillensäkin osoittaa samaa hyvyyttä heidän harha-askeleissaan. Oivalliset sanat kuuluvat. »Jumalan taitava työ on, että hän voi tehdä pahat asiat hyviksi meidän ne turmeltuamme ja huonosti hoideltuamme. Olen todella hyvin usein kelvottomasti ja typerästi menetellyt monessa asiassa, josta sitten olen suuresti säikähtänyt enkä voinut käsittää, kuinka suoriutuisin asioista, jotka tyhmyydessäni olin turmellut. Mutta silloin Herra on tavannut sellaisen keinon korjata tekemäni vahingot, että kaikki on taas tullut aivan hyväksi.»

Siten Jumala hallitsee kaikkia pyhiänsä, että he kyllä saattavat hairahtua ja eksyä houkkamaisiin tekoihin, mutta Herra kääntää kuitenkin asiat hyvään loppuun tai ei ainakaan salli suurta vahinkoa koituvan. Jumala on kaikkivaltias Luoja, joka tyhjästä tekee kaiken, siksi hän voi pahastakin tehdä hyvän.

Tosiaan Jumala on uskollinen ja laupias Isä! Tämä ensiksi meidän oli pantava merkille. Mutta toiseksi se, että joka jo pelkää jollakin tavalla vastustavansa Jumalan tahtoa, mutta hengessään surulla huokaa: Jumala, armahda minua! Kuoleta oma tahtoni ja saata minut tahtosi tielle. Käytä ennen mitä katkeraa tahansa, kunhan vain muutun sinulle kuuliaiseksi, hän voi täydellä syyllä lohduttautua Jumalan armollisella johdatuksella.

Sillä kaikki se Jumalan tahdon vastustus, jota joku itse ahdistuneena valittaa ja johon hän rukoilee Jumalan kaikkivaltiasta apua, on vain lihan kovaa taistelua henkeä vastaan. Silloin mieli on Jumalan puolella, ja asia on heti Jumalan käsissä. Sellaisesta lihan vastustamisesta, joka vain yhä enemmän ajaa meitä Jumalan puoleen, ei yksikään ihminen tule onnettomaksi. Sillä jos voima katkoa siteet, voima lihan voittamiseen olisi meissä itsessämme, silloin olisi väärää kaikki Jumalan sana, joka sanoo, ettei tämä ikinä ole vallassamme.

Mutta saattaa tapahtua että vasta paljon kärsimyksen koulussa uuvut ja tulet kuoletetuksi, siksi kunnes mahtava oma tahtosi raukenee ja antaudut Jumalan tahdon alaiseksi, niin että alat vakavasti välttää kaikkea, mitä Jumala sanassaan kieltää. Jos taas käy niin, että rupeat suosimaan jumalattomien neuvoja, synnin selityksiä ja puolustuksia peitelläksesi askeliasi syntisten tielle, silloin mielesi on jo luopunut, silloin olet taipunut kulkemaan synnin tietä, ja vastustus Henkeä vastaan on tahallinen. Silloin et saata turvautua Jumalan johtoon, vaan kuljet omaa tietäsi turmioon.

»Autuas on. se mies, joka ei vaella jumalattomien neuvossa eikä astu syntisten tielle eikä istu pilkkaajien istuimella, vaan rakastaa Herran lakia ja tutkistelee hänen lakiansa päivät ja yöt. Sillä Herra tuntee vanhurskasten tien, mutta jumalattomien tie vie perikatoon.»


Ylös
 Profiili  
 
ViestiLähetetty: 08.06.2016 08:07 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 23.10.2013 17:20
Viestit: 2826
Kuva

KESÄKUUN 8 PÄIVÄNÄ

Rakastakaa vihollisianne, siunatkaa niitä, jotka teitä sadattelevat. tehkää hyvää niille, jotka teitä vihaavat ja rukoilkaa niiden edestä, jotka teitä vainoavat. Matt. 5:44.

Huomatkaamme näistä sanoista, mitkä Herran Kristuksen mieli on ja minkälaisia hänen kristittynsä tulee olla mieleltänsä: »Rakastakaa vihollisianne, siunatkaa niitä, jotka teitä sadattelevat, tehkää hyvää niille, jotka teitä vihaavat.» Huomatkoon jokainen kristitty, kuinka korkealle Herra asettaa päämäärämme, jotta tietäisimme, mikä on pyhyyttä emmekä vaeltaisi elämäämme pahan luonnon pimeydessä.

Kristus ei nuhtele vain niitä, jotka vihaavat vihollisiaan, puhuvat heistä tai tekevät heille pahaa, vaan hän ei katso niitäkään hurskaiksi, jotka unohtavat vihollisiaan rakastaa ja tehdä heille hyvää. Sillä kun hän sanoo: »Rakastakaa vihollisianne», niin merkitsee rakastakaa todella rakastamista, se merkitsee sitä, että sinulla on laupeudesta palava sydän ja harras halu tehdä heille hyvää.

Toiseksi hän tahtoo, että tämän rakkauden tulee myös osoittautua lempeissä sanoissa ja esirukouksissa. Hän sanoo näet: »Siunatkaa niitä, jotka teitä sadattelevat.» Kun vihaa ja vihamielisyyttä ei voida ilmaista muutoin, tapahtuu se tavallisesti sanoilla, koetetaan kaikella mahdollisella tavalla halventaa vihollista, vääristellä hänen mainettaan ja puhua hänestä kaikkea pahaa. Mutta nyt sanoo Herrasi, että sinun päinvastoin tulee puhua hyvää, ei toivoa mitään pahaa, vaan siunata sadattelevia. Paavali ilmaisee Kristuksen sanoman täten: »Siunatkaa vainoojianne, siunatkaa, älkääkä kirotko.»

Jumala, kuinka kaukana me olemmekaan sinun mielestäsi ja sinun oikeudenvaatimuksistasi! Siunatako vainoojiamme! Herra Jumala, oi, älä tuomitse meitä. Apostoli toistaa kaksi kertaa sanan siunatkaa, tällä osoittaen, kuinka välttämättömästi tuo kehotus on sydämiin noudatettavaksi painettava. Mutta kun meidän näin tulee rakastaa, siunata ja puhua hyvää vihollisistamme, vainoojistamme, keitä me sitten voimme vihata ja kenestä puhua pahaa? Tässä tunnu kuin se ei lainkaan kuuluisi todella pyhitetyn mielen, Jeesuksen seuraajan ominaisuuksiin. Hänen ei pidä, vihata, panetella tai solvata ketään ihmistä.

Mutta tällöin joku sanonee: Emmekö lue Raamatusta pyhienkin miesten, niinpä Kristuksen itsensä ja hänen apostoliensakin kovasti moittineen vihollisiaan? Onko tämä vihollisten rakastamista ja siunaamista? Vastaamme: Mitä pyhät ovat kovin, nuhtelevin sanoin puhuneet Herran nimessä, ei ole minkään ihmisen, vaan pyhän Jumalan nuhtelu ja tuomio. Mikä tehdään viran puolesta, kuten tuomarin julistaessa kuolemantuomion tai telottajan surmatessa, tai opettajan Jumalan sanalla ja Kristuksen mielessä rangaistessa, kaikki tämä on Jumalan rankaisemista. Ja Jumalan työt ovat kaikki oikeat ja pyhät. Mutta tässä Kristus puhuu, mitä meidän ihmisinä on tehtävä vihollisillemme, ei siitä, mitä virka toimittaa, vaan, niitä ihmisen on tehtävä. ja silloin kuuluu: Rakasta, siunaa, puhu hyvää, tee hyvää!

Tällaiseen rakkauden osoitukseen kuuluu myös, mitä Herra sanoo: »Anna sille, joka sinulta anoo, äläkä käänny pois siitä, joka sinulta lainaa pyytää.» Vaikka puutetta kärsivä olisi vihamiehesi, kiiruhda häntä auttamaan »tehkää hyvää niille, jotka teitä vihaavat.» Herra mainitsee kaksi tärkeää perustettakin, miksi meidän näin on rakastettava vihollisiamme ja tehtävä heille hyvää.

Ensinkin, että me täten hyvinä lapsina saamme olla taivaallisen Isämme kaltaisia. Hän sanoo: »Jotta olisitte taivaallisen Isänne lapsia, sillä hän antaa aurinkonsa nousta niin pahoille kuin hyvillekin ja antaa sataa niin vanhurskaille kuin väärillekin.» Kun Herra tässä mainitsee auringon ja sateen, kaksi päälähdettä, joista kaikki maan hedelmä ja siunaus meille vuotaa, niin hän on niihin sisällyttänyt koko Jumalan maallisten lahjojen ja siunausten äärettömän rikkauden. Näitä hän lakkaamatta jakaa vihollisilleen, yhtä hyvin kuin lapsilleen ja ystävilleen. Tämmöinen on Jumalan sydän, näin on oltava meidänkin mielemme.

Toinen Herran mainitsema perusta on, että me päinvastaisessa tapauksessa emme ole hänen, vaan jumalattomimpien ihmisten kaltaisia. Hän sanoo: Sillä jos te rakastatte niitä, jotka teitä rakastavat, mikä palkka teille siinä on? Eivätkö publikaanitkin tee samoin? Ja jos osoitatte ystävyyttä ainoastaan veljillenne, mitä erinomaista siinä on? Eivätkö pakanatkin tee samoin? Kun ne, jotka muuten tahtovat käydä hyvistä ja hurskaista Ihmisistä, ovat niin vääriä rakkaudessaan, että vain rakastavat ja auttavat ystäviänsä, niin heidän todella tulisi herätä näistä Kristuksen sanoista. Tuskin on niin pahoja ihmisiä, varkaita tai ryöväreitäkään, jotka eivät ylläpitäisi ystävyyttä omassa keskuudessaan. Kristus sanoo, että riivaajillakin on tämä yksimielisyys, muutoin heidän valtakuntansa hajoaisi. (Luuk. 11). Katso nyt, kuinka hurskas sinä olet, kun vain olet ystäviäsi kohtaan ystävällinen ja lempeä. Olet yhtä hurskas kuin varkaat ja ryövärit, vieläpä kuin riivaajat.


Ylös
 Profiili  
 
ViestiLähetetty: 09.06.2016 09:12 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 23.10.2013 17:20
Viestit: 2826
Kuva

KESÄKUUN 9 PÄIVÄNÄ

Onhan meidänkin pääsiäislampaamme, Kristus, teurastettu. 1 Kor. 5:7

Israelin lapset huokasivat kovassa, sietämättömässä orjuudessa. alinomainen valitus heidän hädästään ja surkeudestaan kohosi Egyptistä Herran puoleen, eikä kukaan voinut heitä siitä pelastaa. Farao joukkoineen oli heille kovin väkevä. Tämä orjuuden hätä ei ollut kuitenkaan vielä noussut oikeaan korkeuteensa, niin kauan kuin Mooses ei ollut esiintynyt. Mutta kun Mooses käski heidän lähteä orjuuden maasta ja sanoi heidän hallitsijalleen: »Näin sanoo Herra: päästä minun kansani!» Silloin vasta tulivat orjuus ja sorto hirmuisiksi. Nyt huusi ja vaikeroi kansa mitä onnettomimpana ja syyti valituksia Moosekselle, joka tällä puheella oli saanut kuninkaan kiihtyneeseen julmuuteen. Niin se oli nyt aivan epätoivoisena vapautumisestaan orjuudesta. Juuri silloin oli Herran hetki oli tullut. Kuinka tapahtui kansan pelastus? Vain Jumalan kaikkivaltiaan ihmetyön kautta. Synkkänä, kauheana yönä Herra toimitti kostonsa kansansa sortajille. Silloin kaikki Egyptin esikoiset tapettiin. Pääsiäislampaan veri pelasti sorretut vanhurskaan kostajan miekasta.

Eikö tässä olekin kaunis kuvaus suuresta koko maailman pelastuksesta, joka on tapahtunut Kristuksessa Jeesuksessa? Emmekö mekin voi ylistää suurta pelastusta? Äsken esitetty on vain heikko varjokuva siitä suuresta pelastuksesta, joka tapahtui Kristuksen kuolemassa. Koko maailma oli syntiinlankeemuksen kautta joutunut saatanan valtaan, Jumalan kuva ja samalla vapaa tahto oli menetetty. Ihminen oli syvyyden faraon orja, tämän tahdon mukaan häntä hallitsivat ja pakottivat ne halut ja eksymykset, jotka tuo farao oli asettanut käskijöiksi ja virkamiehiksi meitä johtamaan.

Tässä orjuudessa koko ihmiskunta huokasi. Se ei kuitenkaan oikein käsittänyt hätäänsä, ennen kuin laki tuli ja puhui selvemmin kuin omatunto Jumalan vaatimuksista. Silloin vasta omantunnon hätä maan päällä kasvoi oikein suureksi Jumalan pyhästä laista ei voitu kirjaintakaan, ei piirtoakaan tehdä tyhjäksi, ja lain peruuttamaton tuomio oli, että syntiä tekevä olisi kuoleva - eikä ollut, yhtään vanhurskasta, ei ainoatakaan. Tämä oli kuvaamaton ja yleinen hätä.

Mutta silloin armahti suuri armollinen Jumala! Hän ei saattanut kärsiä että hänen kuvansa ja lapsensa, ihminen, hukkuisi iankaikkisesti. »Kun aika oli täytetty, lähetti Jumala Poikansa, vaimosta syntyneen, lain alaiseksi syntyneen, lunastamaan lain alaiset.» Siitä jo profeettain Henki niin riemuisesti lauloi: »He iloitsevat sinun edessäsi niin kuin leikkuuaikana iloitaan. Sillä heidän kuormansa ikeen, heidän olkainsa vitsan ja heidän vaatijansa sauvan olet sinä särkenyt, juurikuin Midianin päivänä. Lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu.» Huomaa tässä, kuinka Herran Henki katsahtaa takaisin Israelin orjuudenahdinkoon Egyptissä, kun hän puhuu kuorman ikeestä, olkainvitsasta ja vaatijan sauvasta! Kuitenkin Hän tässä tarkoittaa Kristuksen koko maailman lunastustyötä.

Kuinka kuuluukaan asia uudessa testamentissa! Hepr. 2. lausuu apostoli: »Koska siis lapsilla on liha ja veri, tuli hänkin niistä yhtäläisellä tavalla osalliseksi, jotta hän kuoleman kautta kukistaisi sen, jolla oli kuolema vallassaan, se on perkeleen ja vapauttaisi kaikki ne, jotka kuoleman pelosta kautta koko elämänsä olivat orjuuden alaisia.» Gal. 3. apostoli lausuu: »Kristus on lunastanut meidät lain kirouksesta, kun tuli kiroukseksi meidän edestämme.» Ja edelleen: »Meillä on lunastus hänen veressään, nimittäin syntien anteeksiantamus.»

Niin on Herran Henki nimenomaan maininnut sen orjuuden ja ne kiusaajat, joista Kristus on meidät pelastanut. Hän mainitsee synnin, lain kirouksen ja perkeleen. Vihdoin Herra puhuu viimeisellekin viholliselle kuolemalle: »Minä lunastan heidät helvetin vallasta ja vapautan heidät kuolemasta. Kuolema, sinulle olen myrkky ja helvetti, sinulle surma.» Ihana majesteettinen uhkaus vihollistamme vastaan! Iankaikkinen, ylistettävä rakkaus! Iankaikkinen, voimallinen lohdutus kurjille syntisydämillemme!

Tässä on meidän pääsiäislampaamme, suuri, ikuinen lunastuksemme! Kaikki maailman synti, kaikkien ihmisten jumalattomuus ja synninorjuus, Aadamista lähtien maailman viimeiseen ihmiseen laskettiin Jumalan puhtaalle karitsalle ja tuskallinen kuorma painoi häntä niin, että hän hikoili verta. Hän vaikeroi ja rukoilee, hän huokaa kuin karitsa teuraspenkillä, mutta hän suorittaa sen uskollisesti loppuun. Kaikki lain kirous, kaikki sen uhkaukset ja synninrangaistukset kasaantuvat hänen päällensä, niin että hän tulikin kiroukseksi puolestamme. Mutta samalla hän vapahti meidät lain kirouksesta periäksemme siunauksen. Sinun edessäsi iloitaan: sillä olet särkenyt meidän kuormiemme ikeen, meidän olkaimme vitsan ja meidän vaatijaimme sauvan. Lopuksi tuli kuolema, synnin palkka, hyökkäsi ja kukisti ikuisen elämän, mutta tuli kuitenkin itse voitetuksi.

Niin »Hän kukisti sen, jolla oli kuolema vallassaan, se on perkeleen, ja vapautti meidät, jotka kuoleman pelosta kautta koko elämämme olimme orjuuden alaisia.» Tämä on nyt meidän pääsiäisilomme, ja tämä on meidän voitonlaulumme: »Kuolema on nielty ja voitto saatu. Kuolema, missä on otasi? Kuolema, missä on voittosi? Kiitos olkoon Jumalalle, joka antaa meille voiton Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta.»


Ylös
 Profiili  
 
ViestiLähetetty: 10.06.2016 09:20 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 23.10.2013 17:20
Viestit: 2826
Kuva

KESÄKUUN 10 PÄIVÄNÄ

Jumalan armo on ilmaantunut pelastukseksi kaikille ihmisille odottaessa autuaallisen toivon täyttymistä ja suuren Jumalan ja Vapahtajamme Kristuksen Jeesuksen kirkkauden ihmetystä. Tiit. 2:11-13.

Herran tulemus on lähellä, sanoo Jaakob. Mikä siis lienee syynä siihen, että ajatus Herran tulemuksesta niin vähän askarruttaa meitä? Mikä lienee syynä, että kun tämä ajatus paljoa vähempien ulkonaisten aiheiden aikana kumminkin oli niin elävä, tuntuva ja yleinen ensimmäisissä kristityissä? Nyt se Herran tulemuksen merkkien lähetessä on niin vieras meille, on melkein kadonnut seuroistamme, sydämistämme, keskusteluistamme ja hengellisistä puheistamme.

Ei kiellettäne, että me uskonkappaleena sangen yleisesti säilytämme opin Herran tulemuksesta. Mutta siitä ei seuraa, että meillä on tämä Kristuksen tulo toivonamme. Emme kysy: Uskotko, että Herra tulee? Kysymme: Elätkö toivossa, todellisessa hänen tulonsa odotuksessa? Tähän kysymykseen eivät monetkaan meistä voi vastata myöntävästi. Jos todella kaikki uskovat eläisivät toivossa ja odottaen kirkastetun Herramme tulemista, niin ilmenisi tämä toivo enemmän saarnassamme, kristillisissä keskusteluissamme, koko elämässämme. Silloin eivät saattaisi kaikenlaiset uskontunnustukset, usein epäraamatulliset opit kirkon tulevaisuudesta ja vainajien tilasta kulkeutua keskuuteemme.

Mutta palaamme kysymykseen: Mikä saattaa olla syynä siihen, että ajatus Herran tulemuksesta meille on niin vieras, milteipä epämieluinen, kun se sen sijaan oli niin elävä, rakas ja läsnä oleva ensimmäisten kristittyjen sydämissä? Varmaan se ei ole hyvä merkki. Kaikki toivo edellyttää halua, ja kaikella haluamisena on juurensa siinä, mitä rakastamme. Halajammeko todella ja ikävöimme Herran tulemuksen päivää, jolloin kaikki uskon himmeys, kaikki heikkous, kaikki synti, kaikki epäusko rakasta Vapahtajaamme kohtaan on saava loppunsa?

Silloin tulemme hänet käsittämään, kuten hänkin meidät käsittää, saamme nähdä hänet sellaisena kuin hän on ja tulla hänen kaltaisikseen. Jospa enemmän halajaisimme ja ilolla ottaisimme vastaan kaikki perusteet, joita on tämän kaivatun päivän autuaalle toivolle. Silloin olisivat hengelliset asiat mielestämme ja rakastaisimme Vapahtajaamme ja halajaisimme, kuten rakkaus aina halajaa, täydellistä yhdistymistä häneen, kaiken erottavan ja epätietoisuuden päättymistä. Ja niin eläisimme enemmän toivossa kuin nyt.

Suuri erotus vallitseekin kristittyjen kesken tässä tapauksessa. Jotka Jumalan sanaan vakavammin suhtautuvat, jotka hartaammin harjoittavat parannusta Jumalan edessä ja uskoamme Herraan Jeesukseen Kristukseen, niin että Jumalan pelon Henki aina valvoo koko heidän elämäänsä, ja synti siksi ei jää rankaisematta, vaan tunnetaan kipeästi, jolloin armokin Kristuksessa on sitä kalliimpi ja tarpeellisempi, mutta myös synnin tähden usein heidän katseiltaan peitetty - sellaisilla on autuaassa toivossa ja Herramme Kristuksen ihanassa tulemuksessa rakas tutkintoaihe, elävä toivo.

He tähyilevät hartaalla kaipauksella sitä päivää, jolloin Herran ihanuus iankaikkisesti hajottaa sen sakean usvan, joka täällä verhosi heidän uskonsa. Tällöin he saavat nähdä Ystävän ja Vapahtajan, johon he täällä ovat turvanneet, jonka kanssa puhuneet ja seurustelleet näkemättä häntä. Tällöin he vihdoin saavat ikuisesti nauttia siitä, mihin täällä turhaan pyrkivät, nimittäin täydellisestä selvyydestä, täydestä varmuudesta, Vapahtajan läheisyyden tunnosta. Silloin he myös ovat iankaikkisesti vapaat häjystä lihasta, joka aina toi täällä mukanaan niin paljon syntiä, heikkoutta ja kiusausta, iäti vapaat vihollisen tulisista nuolista.

Jos olisimme nyt enemmän kuolleet maailmalle ja nykyisyydelle, ja jos elomme ja ilomme olisi yksin Jumalassa, niin varmaan tämä olisi sydämillemme autuaana toivona. Mutta kun sydän on jakaantunut ja muihin asioihin kiintynyt – vaikkapa vain itsessään viattomiin ja hyviinkin – siellä ei taivaallisen Yljän odotus ole hallitsemassa. Ja se elämä ei voi olla oikein terveellistä ja raitista, koskapa se ei ole sanan ja ensi-kristittyjen mielen mukaista.

Paavali sanoo: »Meillä on yhdyskuntamme taivaissa, ja sieltä me myös odotamme Herraa Jeesusta Kristusta vapahtajaksi, joka on muuttava alennustilassa olevan ruumiimme kirkkautensa ruumiin kaltaiseksi sillä voimallaan, jolla hän myös voi tehdä kaikki itsellensä alamaiseksi.» Ja hän kehottaa: »Jos siis olette herätetyt Kristuksen kanssa, niin etsikää sitä, mikä on ylhäällä, jossa Kristus on ja istuu Jumalan oikealla puolella. Harrastakaa sitä, mikä on ylhäällä, älkääkä sitä, mikä on maan päällä. Sillä te olette kuolleet, ja teidän elämänne on kätkettynä - niin, kätkettynä Kristuksen kanssa Jumalassa, kun Kristus, meidän elämämme, ilmestyy, silloin tekin hänen kansaan ilmestytte kirkkaudessa.»

Jospa painuisi tämä Kristuksen ja hänen apostoliensa oppi Herran tulemuksesta ja kristittyjen autuudentoivosta syvemmälle sydämiimme!


Ylös
 Profiili  
 
ViestiLähetetty: 11.06.2016 09:07 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 23.10.2013 17:20
Viestit: 2826
Kuva

KESÄKUUN 11 PÄIVÄNÄ.

Niin kuin Isä, joka elää, lähetti minut, ja minä elän Isän kautta, niin sekin, joka syö minua, elää minun kauttani. Joh. 6:57.

Meidän uuden ihmisemme varsinainen tuntomerkki, itse olentomme ydin, mistä meidät myös kutsutaan kristityiksi, on, että Kristus on tullut sydämiimme elämäksi ja elämäntarpeeksi. Kristus, ristiinnaulittu, syntimme sovittaja, vapahtaja, ystävä yli kaikkien ystäväin. Juuri se, että Vapahtaja sovintoarmossaan on meille tarpeellisin ja rakkain, todistaa meistä, että olemme kristittyjä, että olemme syöneet elämän leipää ja sitä enemmän isoamme. Juoneet, ja janoamme sitä enemmän.

Kun kristitty ajattelee, mikä erityisesti on hänen uuden elämänsä tunnusmerkki ja suurin omistus, niin on se, että hän on oppinut tuntemaan Vapahtajan ja on yhteydessä hänen kanssaan, että Kristus on tullut koko hänen elämänsä tarkoitukseksi, hänen alku- ja loppupyrinnökseen. Hänen uuden elämänsä aurinkona on Kristus, joka valaisee kaiken ja jonka ympäri kaikki liikkuu. Kristuksen löytäminen on hänen ilonsa, ja Kristuksen kadottaminen hänen surunsa. Sanalla sanoen: Kristus on hänen elämänsä. Siitä kristitty tunnetaan.

Tässä on nyt kaksi seikkaa erityisesti huomattava. Ensiksi, että Jumalan ystävyyden tarvitseminen on tullut uudeksi luonnoksemme. Sen sijaan, että ennen olimme välinpitämättömät Jumalasta ja hänen armostaan, ja meillä vain oli maallisia tarpeita ja toiveita: Mitä syömme? Mitä juomme? Nyt on päähuolemme ja kysymyksemme: Olenko Jumalan lapsi, onko minulla Jumalan ystävyys? Tämä on kuin uuden ihmisen hengityksenä tai sydämenlyönteinä.

Mutta huomaa, tämän täytyy olla suorastaan uusi luontosi - ei tilapäinen huolenpito, vaan kautta koko elämäsi jatkuva luonto, että ennen kaikkea muuta huolehdit Jumalan ystävyyden omistamista. Sinun lohdutuksesi, rauhasi, voimasi voivat olla hyvinkin vaihtelevat. Voipa tämä huolenpito Jumalan ystävyydestä satunnaisen huolettomuuden kautta keskeytyäkin. Mutta pian heräät yhä suurempaan huoleen. Että tämä huolenpito ylimalkaan syvimmin meitä liikuttaa, on erityisesti uudelle ihmiselle tunnusmerkillistä. Tämä ei ole ensinkään lihaa ja verta vaan suorastaan luontoamme vastaan sotiva.

Toinen seikka on, että huolehtiessasi Jumalan armosta sinun lohdutukseksesi on tullut yksin Kristus, Kristus, Hänen sovintoverensä ja hänen evankeliuminsa sana. Siinä on pakopaikkasi, siinä elämäsi, ravintosi ja ilosi. Tästä Kristus eniten puhui: joka minua syö - joka minun luokseni tulee - joka minun sanani kätkee - joka uskoo minuun. Voimakkaita, painavia sanoja Kristus sanoo tästä elinkysymyksestämme: joka minua syö. Minä olen elämän leipä. Minun lihani on oikea ruoka. Joka minua syö, hän on elävä iankaikkisesti. Tällaiset sanat osoittavat, että Kristus on uskovien elämäntarve, heidän elinehtonsa, heidän kaikki kaikessaan.

Näet uskonnolliseksi tulemisesi, niin että uskonto ja kirkolliset asiat ovat sydämelläsi, ei vielä todista sitä, että olet kristitty. Vaan huomaa, kuinka Kristus sanoo: joka minua syö, minua. Jolla on juuri Kristuksessa, hänen armossaan ja lunastuksessaan elämäntarpeensa. Yhtä vähän on totisen kristillisyyden todistus, jos kunnioitat Kristusta opettajanasi tai esikuvanasi, sen voi suruttomin kristillinen fariseus tehdä. Vaan tässä on kysymys siitä, että hänen sovituskuolemassaan on tullut jokapäiväiseksi tueksesi syntiä vastaan. Tämä vasta ilmaisee kristityn. Tämä on Ilmestyskirjan mukaan Jumalan merkitsemien tuntomerkiksi ja tunnusvirreksi. Sillä näitä paitsi ei kukaan voinut sitä virttä oppia. Virsi kuului: Karitsa, joka on teurastettu ja on lunastanut meidät Jumalalle verellään.

Tätä Lutherkin alinomaa toistaa esittäessään Gal.4:6 selityksessään Jumalan Hengen asumisen merkkejä sydämissämme: »Joka mielellään kuulee, puhuu, ajattelee ja kirjoittaa Kristuksesta, tietäköön, että sellainen ei tapahdu ihmistahdosta tai järjestä.» Jopa tämä on niin olennollista ja tunnusomaista uudessa ihmisessä, että jos vain tätä tapaan ihmisessä, sanon kohta: Siinä on kristitty. Samoin kuin nähdessäni ihmisen edessäni ja kuullessani hänen puheensa sanon: Tuo on joku ihminen. Jos nyt sellaisella kristityllä on jokin loukkaava vika ja heikkous, niin sanon: Vikaa, sairautta on hänessäkin, mutta kristitty hän on. Sillä on mahdotonta, että Kristus noin on jonkun elämäntarve, lohdutus ja elämä hänen olematta Kristuksen ystävä. Niin oleellista on tämä.


Ylös
 Profiili  
 
Näytä viestit ajalta:  Järjestä  
Aloita uusi ketju Tämä viestiketju on lukittu. Et voi vastata tai muokata viestejäsi  [ 25 viestiä ]  Mene sivulle 1, 2, 3  Seuraava

Kaikki ajat ovat UTC + 2 tuntia


Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa


Et voi kirjoittaa uusia viestejä
Et voi vastata viestiketjuihin
Et voi muokata omia viestejäsi
Et voi poistaa omia viestejäsi

Etsi tätä:
Hyppää:  
cron
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö