Elämän Leipää/C.O.Rosenius/ Kesäkuu

Rohkeutta on tunkeutua synneistämme huolimatta Golgatan ristin juurelle ja kuunnella huutoa: Se on täytetty!. (Ote Peltolan kirjoituksesta)

Re: Elämän Leipää/C.O.Rosenius/ Kesäkuu

ViestiKirjoittaja noomi » 12.06.2016 08:12

Kuva

KESÄKUUN 12. PÄIVÄNÄ

Kaikki liha on ruoho. Jes. 40:6

Kaikki inhimillinen on väärää, heikkoa, horjuvaa, muuttuvaa, kuten ymmärrys, tunne, ajatus, luulo. Toisinaan esim. näen Jumalan kaikessa minua kohtaavassa, toisinaan taas epäilen, että Jumalaa ei maailmassa olekaan. Toisinaan arvelen Jumalan olevan pelkkää, kuohuvaa armoa ja rakkautta, toisinaan taas tuskastuneen, armottoman, tylyn, vihaisen. Toisinaan luulen itseäni jokseenkin välttäväksi kristityksi. Toisinaan taas aivan auttamattomaksi syntiseksi. Lyhyesti: Luulo, tunne - ne ovat kaikki kuin akanat tuulessa, häilyvät, muuttelevat, pettävät. Sen takia profeettakin sanoo: Kaikki liha on ruoho. Niinpä näen - kaikkien omien luulojeni olevan epäluotettavia.

Herra, mihin sitten turvaankaan? Tiedänpä sittenkin yhden varman ja iankaikkisesti muuttumattoman: taivaassa istuu suuri, pyhä Jumala tuomarina istuimellaan. Hän on puhunut ja taivaasta lähettänyt iankaikkisen, muuttumattoman sanansa, jonka tuomiot ovat vuorta lujemmat, joista ei piirtokaan muutu tai tule tyhjäksi, vaikka taivas ja maa hukkuvat.

Mitä tämä iankaikkinen sana sanoo meistä, mahdollisuudestamme tai mahdottomuudestamme, Jumalan silmissä? Se sanoo: »Herra katsoi taivaasta ihmislapsiin, nähdäksensä, olisiko ketään ymmärtäväistä, joka Jumalaa etsisi. Kaikki he ovat poikenneet pois, kaikki ovat turmeltuneet, ei ole ketään, joka hyvää tekee ei ainoatakaan.» Kun tähän lisäämme, että Jumala on niin pyhä, etteivät hänelle taivaatkaan puhtaat, että hän havaitsee epäpuhtautta enkeleissään ja saastaisuutta pyhissään, niin seuraa tästä, ettei yksikään ihminen voi kestää hänen edessään. Kaikki ovat ikuisen tuomion ansainneita. Juudas ja Johannes ovat saman kadotuksen ansainneita, Pietari ja Simon noita, Neitsyt Maria ja portto ovat saman helvetin ansainneita.

Hirmuista ja mahdotonta, sanot sinä. Huomaa jo tässä, kuinka järki asettuu vastaan, kun suoraan lausutaan, mitä Herran sana sisältää: »Ei ole yhtään erotusta sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla ja saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa.»

Ihmisten silmissä on erotuksia, mutta ei Jumalan. Maan päällä on kyllä erotus laakson pohjain ja vuorten huippujen välillä. Mutta kumpaisenkin etäisyyttä auringosta katseltaessa häviää tämä erotus. Sitä ei oteta lukuun, sillä välimatka on niin pitkä. Sanotaan vain: etäisyys on ääretön. Niin on meidänkin keskuudessamme erotus eri ihmisten ja aikain välillä. Mutta ei niin Jumalan silmissä.

Jokainen ihmisen, myös uskollisin ja jumalisin kristitty on yltänsä saastainen maan mato. Hänen parhaatkin työnsä ovat vanhan käärmeen myrkyn saastuttamat. Hänen uskonsa, rakkautensa, rukouksensa, kiitoksensa, jotka ovat hänen parhaimpiansa ja Jumalan Hengen vaikuttamia, ovat kuitenkin savisen astian saastuttamia: usko kuonan, omanhurskauden ja epäuskon sekoittamaa. Rakkaus on niukkaa, rajoitettua, laiminlyömää. Rukous ja kiitos kylmää, heikkoa eikä Jumalan suurta majesteettia vastaavaa.

Näiden alituisten puutteiden lisäksi, jotka jo itsessään ovat tuomion alaisia, hän myös alinomaa hairahtuu synteihin ja saastuttaa itsensä tiellä. Hän ei koskaan voi niin tarkoin valvoa, ettei synti häntä aina vain tapaa.

Kuohuvan syntitulvan tavoin vallitsee jumalattomuus maailmassa: epäjumalanpalvelus, epäusko, epäily, Jumalan nimen turhaan lausuminen, kiroileminen ja jumalaton puhe, lepopäivän rikkominen, tottelemattomuus, viha, kiukku, riidat, kurittomuus, irstaisuus, epäpuhtaus, ahneus, varkaus, petos, vääryys, valhe ja panettelu. Ja missä ei kaikki puhkea teoksi, kiehuvat kuitenkin sydämessä pahat himot ja halut, jotka Jumalan pyhissä silmissä ovat pelkkää pahaa.

Sellainen on langenneen suvun tila. Kuinka silloin aikoo ihmislapsi kestää Jumalan edessä? Millä, ihmislapsi, aiot velkasi maksaa? Et voi vastata hänelle yhtä tuhannesta. Joskin olisit kauan ollut uskollinen kristitty, kokenut paljon ja toimittanut paljon, niin se ei enempää merkitse. Voi sinua, jos Jumala vain katsoo sinua pyhillä silmillänsä. Vanha hurskas Jumalan palvelija tunsi tämän ja rukoili sen vuoksi: »Herra, älä käy tuomiolle palvelijasi kanssa, sillä sinun edessäsi ei yksikään elävä ole vanhurskas.»

Jumalan edessä ei yksikään elävä ole vanhurskas, tämä on sanan tuomio. Kuinka tämä sotii luuloa ja tunnetta vastaan, jotka aina oltuamme hurskaammat sanovat meidän silloin olevan armoon mahdollisemmat eli Jumalalle olevan helpomman meitä armahtaa. Mutta päinvastoin syntiä tehtyämme luulemme anteeksiannon olevan Jumalalle vaikeamman.

Sillä tavalla armo ja vanhurskaus, ainakin osaksi, tulisivat meidän teoistamme, meidän mahdollisuudestamme. Mutta tämän olemme nyt nähneet Raamatun kieltävän. Muista siis kaikin hetkin olevasi yhtä mahdollinen ja yhtä mahdoton. Tällainen on taivaallisen, iankaikkisen sanan tuomio.
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Elämän Leipää/C.O.Rosenius/ Kesäkuu

ViestiKirjoittaja noomi » 13.06.2016 08:54

Kuva

KESÄKUUN 13 PÄIVÄNÄ.

Omistaen, ei omaa laista saatavaa vaan siitä joka tulee Kristuksesta uskon kautta. Fil. 3:9.

Kun Paavali sanoo: »Jos yksi on kuollut kaikkien puolesta, niin ovat he kaikki kuolleet», niin voimme myös sanoa: Jos yksi on täyttänyt lain kaikkien puolesta, niin ovat he kaikki täyttäneet lain. Sanoohan apostoli selvästi, että Kristus on tehty lain alaiseksi, että hän lunastaisi lain alaiset. Yksi on täyttänyt lain kaikkien puolesta.

Jos siis tahdon olla kristitty, oikein uskoa ja kunnioittaa Poikaa, niin on minunkin vakavasti sanottava. Olen täydellisesti täyttänyt lain, olen aivan viaton, en tosin itsessäni, omassa persoonassani, vaan takaajani, välittäjäni, puolestapuhujani Kristuksen kautta. Olisin kerrassaan ansainnut tulla heitetyksi ulkoisimpaan pimeyteen, jollen minä kaikesta vaivastaan antaisi hänelle sitä kunniaa, että hänessä pidän itseni täydelleen vanhurskautettuna. Sillä jollen tätä uskoisi ja tunnustaisi, olisi tämä ikään kuin sanoisin: Ei hän olekaan oikein täyttänyt ottamaansa työtä, ei täydellisesti täyttänyt lakia ja syntien rangaistusta sovittanut. Tai ettei se todella tapahtunutkaan meidän puolestamme, vaan. että hänen tarvitsi se tehdä itsensä tähden. Ja mikä kristityn tunnustus tämä olisi!

Kuninkaan Poika, suuresta laupeudesta ja sydämellisestä myötätuntoisuudesta onnetonta palvelijaa kohtaan, joka hävitti kuninkaan omaisuuden ja suuresta velastaan on pantava vankeuteen, rupeaa tuon onnettoman sijaan, maksaa koko velan ja kärsii palvelijalle tuomitun rangaistuksen. Kuningas tämän välityksen hyväksyy. Kuinka silloin velkaa enää palvelijalta vaadittaisiin? Ja mitä kurja palvelija tekisi? Eikö hän sydämellisellä ilolla ja kiitollisuudella notkistuisi kuninkaan pojan jalkoihin ja sanoisi: Kaikki olet sinä hyvin tehnyt, mitä olet tehnyt, on kyllin ja riittää ikuisesti.

Eikö olisi synti ja häpeä kaiken muun synnin lisäksi, jos hän vieläkin ajattelisi ja sanoisi: Mutta enhän ole itse, omassa persoonassani kärsinyt rangaistustani enkä omilla varoillani velkaani maksanut, kuinka sitten voisin olla varma vankeuteen joutumisestani! Eikö tämä olisi samaa kuin jos sanoisi: Kuka tietää, onko luottamista siihen, mitä kuningas ja hänen poikansa on sanonut ja tehnyt?

Mutta onhan suoraan sanottu: »Mikä oli mahdotonta lain tehdä, sen Jumala teki, teki, kun lähetti oman Poikansa syntisen lihan kaltaisuudessa.» Edelleen: »Lain alaiseksi syntyneenä lunastamaan lain alaiset.» Siis: Jumala lähetti Poikansa lain alaiseksi syntyneenä tekemään sitä, mitä laki ei voinut tehdä. Hän oli siis meidän vankeudessamme lunastaakseen lain alaiset.

Eihän tämä ole mikään unelma tai tarina, vaan iankaikkinen, jumalallinen totuus, jonka koko Raamattu maailman alusta ovat ilmoittaneet pääasiana. Jumala antoi meille Poikansa välimieheksi ja Vapahtajaksi. Sanoohan hän itse laista: »Minä olen tullut lakia täyttämään. Minä pyhitän itseni heidän tähtensä, jotta hekin olisivat pyhitetyt totuudessa.»

»Katso, minä tulen. Minun tehtäväni on kirjassa säädettynä. Sinun tahtosi Jumalani, teen mielihalulla, ja sinun lakisi on sydämessäni.» Mitä tahdomme tähän lisätä? Tosin on kovin paljon, että Jumala itse lahjoittaa meille koko lain täyttämyksen. Mutta onhan Jumala kaikessa muussakin ollut meille kovin suuri, ihmeellinen ja käsittämätön. Mitä muuta on tehtävä, kun vain lapsina otettava vastaan ja kiitettävä ja sydämen ilolla ja vastarakkaudella viljeltävä tätä ihanaa vapautta ja lapsen kuuliaisuudella ja nöyryydellä rakastettava ja palveltava armollista Isäämme - tehtävä sitä hyvää, johon armon saamme.

Mutta ennen kaikkea on tiedettävä, että meidän vanhurskautemme Jumalan edessä on toisen töissä. Siitä syystä tämä vanhurskaus onkin olemassa ja vähentymättä, silloinkin kun olemme enimmin viheliäisiä. Ja se tekee, ettei syntiämme lueta meille. Mutta mitä meidän on tehtävä lain nuhdellessa meitä synnistä? Meidän on kohta myönnettävä lain olevan siinä oikeassa, ettei lihassamme ole mitään hyvää. Mutta samalla meidän on osoitettava sille Kristusta, meidän ainoata vanhurskauttamme ja sanottava: Tuo mies on sijassani tehnyt kaikki minun tehtäväni. Mene hänen, takausmieheni luokse, hän on lain alaiseksi syntynyt eikä itse ole syntiä tehnyt.

Mutta kuulet taas: Sinun itsesikin tulee olla hurskas ja tehdä hyvää, niin vastaa: Se on totta, ja kun on elämästäni puhe ja olen sitä tarvitsevain ihmisten parissa, muistuta minulle silloin sitä ja minä tahdon kernaasti sinua kuulla. Mutta kun on puhe vanhurskaudestani Jumalan edessä, silloin eivät kelpaa minun työni, vaan toisen, silloin eivät minun hurskauteni eikä syntini merkitse mitään, sillä aina olen hukassa, jos minut niiden mukaan tuomitaan. Vaan silloin minulla on toisen hurskaus, pyhyys, puhtaus ja hyvät työt, Jumalan pojan, lain alaiseksi syntyneen. Tässä asiassa tahdon mielelläni olla vain suuri syntinen itsessäni, että Kristus yksin olisi minun vanhurskauteni. Tässä sanon kuin Paavali: Omistaen, ei omaa laista saatavaa vanhurskautta, vaan sitä, joka tulee Kristuksen uskon kautta.
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Elämän Leipää/C.O.Rosenius/ Kesäkuu

ViestiKirjoittaja noomi » 14.06.2016 09:14

Kuva

KESÄKUUN 14 PÄIVÄNÄ.

Kaikki miehen tiet ovat hänen omissa silmissänsä puhtaat, mutta Herra henget punnitsee. San. 16:2.

Kuinka monet ja erilaiset ovat ihmisten ajatukset autuuden tiestä! Ja kukin luulee tietävänsä oikean tien. Kuten Raamattu sanoo: »Kaikki miehen tiet ovat hänen omissa silmissään puhtaat. Mutta Herra henki punnitsee.» Näemmehän, kuinka turvatulta näyttää kuollut, sokea maailma, joka kaikkein vähimmin kysyy totuutta. Keveällä mielellä, itsevarmalla ja päättävällä sävyllä sanoo yksi: Tee vain kaikille oikein ja niin monelle kuin voit hyvää ja ole varma, ettei Jumala ole vaativa enempää. Jumala on lempeä ja oikeamielinen.

Toinen sanoo: Minulla ei ole mitään omallatunnollani, käyn ripillä ja elän säännöllisesti sekä uskon Kristuksen kärsineen ja kuolleen. Jos jotakin puuttuu. Eihän kukaan ole täydellinen. Niin on Jumala sen antava anteeksi. Kolmas sanoo: Jumala on nähnyt rukoukseni ja kyyneleni yksinäisinä hetkinä, se on minun lohdutukseni. Neljäs: Että Jumala on minulle armollinen, sen sanoo minulle sydämeni, sen sanovat minulle hänen armolliset sallimuksensa kohdallani, niin, sen hän on itse yksityistä tietä (esim. unessa) minulle sanonut. minun ei tarvitse sitä enempää tutkia. Mutta viides vakavampi sielu sanoo: Enemmän vaaditaan tässä: perinpohjaista herätystä, todellista parannusta, uskoa ja pyhitystä, se on tie.

Mutta Kristus sanoo vakavammistakin: »Moni pyytää ahtaasta portista käydä sisälle eikä kuitenkaan voi.» Ja Paavali: »Heillä on kiivautta Jumalan puolesta, mutta ei oikeata.» Siten on siis yhdellä kaikki tarpeensa mainitussa armonjärjestyksessä, niin että Kristus ja kaikki hänen ansionsa sitä vastoin ovat tyhjän arvoiset. Toinen puhuu vain uskosta, kolmas vain teoista, neljäs perustaa koko autuuden sydämensä särkymiseen ja tuomion tuntoon. viides puhuu vain itsensäkieltämisestä, puhdistuksesta, rukouksesta, kuolemisesta omalle tahdolleen ja maailmalle. Kuudes sanoo: Suurin kaikista on rakkaus. rukous, nöyryys ja rakkaus Jeesuksen seuraamisessa, siinä se on tie. Seitsemäs sanoo: Hengen ja voiman osoitus ovat minun asiani. Herra, enkö ole nimessäsi ennustanut, ja nimelläsi ajanut ulos riivaajia ja monta voimatekoa tehnyt?

Sellaisia ja vielä useampia arveluita ja luuloteltuja autuuden teitä on kiertämässä kristikunnan keskuudessa. Tosin ne sisältävät monta oivallista asiaa, hyvettä ja harjoitusta, joita ei kenenkään tosi-kristityn tule ylenkatsoa, vaan vakavasti niihin pyrkiä, niin, ne ovat asioita, jotka todellisuudessa vain oikeissa kristityissä ovat tavattavissa.

Mutta tosi-kristityn pääasia, joka osoittaa kaikkien näiden avujen olevan oikeita Hengen töitä, ei vielä ole näissä tunnustuksissa, vaan kaikki tämä hengellisyys voi olla yhtä kaukana tosi-hengellisyydestä kuin Sibbolet on Shibboletista (Tuom. 12.). Kaiken tämän hyvän lueteltuamme voimme Herran suurena päivänä vielä saada vastaukseen: »En tunne teitä, menkää pois minun luotani.» Katsokaamme vain Matt. 7, missä Herra itse sanoo: »Moni sanoo minulle sinä päivänä: Herra, Herra, emmekö sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimelläsi ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimatekoa? Ja silloin minä julki lausun heille: En ole koskaan tuntenut teitä. menkää pois minun luotani, te laittomuuden tekijät.»

Tässä joku kysynee: Onko pyhä Kirja antanut jonkin tunnusomaisen merkin Kristuksen valtakunnasta, jolla ainoa oikea hengellisyys erotetaan kaikista vääristä teistä? On, Jumalalle olkoon kiitos! Totuuteen jo tulleet ja joilla on silmät nähdä, tapaavat tämän kaikkialta Raamatusta.

He huomaavat nimittäin kaiken riippuvan yhdestä ainoasta asiasta - he huomaavat, että kaiken todellisen kristillisyyden tunnusmerkki, salaisuus ja pääasia on, että Kristus yksin on tullut sydämen kaikeksi kaikessa. He näkevät selvän ratkaisun olevan: jolla on Poika, hänellä on elämä, jolla ei ole Poikaa, hänellä ei ole elämää, sillä elämä on Jumalan Pojassa. Tätä nyt jokainen käyttäköön oman hengellisyytensä koettelemiseksi ja ken on valkeuteen päässyt, kiittäköön Jumalaa. Kyllä hän sitten oikein käsittää muutkin hengellisyyden laadut. Olkoon hän sitten vain rakkaudessaan viisas ja varova. Mutta varovaisuudessaan rakkautta palava.

Monet, jotka eivät vielä ole ennättäneet totuuteen ja ennättävät sitten kuitenkin kerran, varsinkin jos kaikki uskovaiset rakkaudella ja viisaudella heitä koettavat sitten ohjata.

Lyhyesti: Muutamien harrastukset ja vaatimukset sydämen särkymisestä, vakavuudesta kaikkein tärkeimpänään, toisten rakkauden, nöyryyden vaatimukset, toisten vaatimukset itsekieltäymyksestä, maailmalle kuolemisesta, ovat hyviä ja kalliita asioita, mutta eivät vielä ole itse elämä, ovat vain valmistavia ominaisuuksia. Autuaasta merkittyjen joukosta, jotka Karitsan istuimen edessä kerran veisaavat hänen kiitostansa, nousee vielä yksi sanomaan: Myöskin minä työskentelin kaiken tämän hyvän asioissa. Mutta työskennellessäni kiivaimmin huomasin Jumalan silmien olevan kuin tulenliekin, huomasin, etteivät hänen edessään taivaatkaan ole puhtaat, että Jumalan tuomio kulki paljoa korkeammalla kuin ihmisten.

Niin »minä kuolin», mutta Kristus tuli elämäkseni, ja hän on nyt minun virteni ja autuuteni, jonka vuoksi olen laskenut kaiken vahingoksi ja pidän sen roskana. Herra on pannut suuhuni uuden laulun: »Sinut on teurastettu, ja olet lunastanut meidät Jumalalle verelläsi! Sinä olet arvollinen saamaan kunnian ja ylistyksen ja kiitoksen iankaikkisuuksien iankaikkisuuksiin!»

Oi Herra Jeesus! Olenko minäkin sinun jäsenesi? Olenko minä todella sinun omasi? Kaynkö kotimatkaani sinun seurassasi? Pääsenkö minäkin häähuoneen ovesta sisälle? Herra, tee tämä asia minulle varmaksi ja selväksi! Selvitä se minullekin. Sano, kuulunko oikeiden lampaittesi joukkoon, vaellanko askelissasi?
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Elämän Leipää/C.O.Rosenius/ Kesäkuu

ViestiKirjoittaja noomi » 15.06.2016 08:50

Kuva

KESÄKUUN 15. PÄIVÄNÄ.

Varokaamme siis, koska lupaus pääsystä Hänen lepoonsa pysyy voimassaan, ettei vain havaittaisi kenenkään teistä jääneen taipaleelle. Hepr. 4:1

Tässä joku sanonee: Sitä paitsi minä juuri pelkään. Nyt minulla kyllä on armo uskoa, mutta kuinka voin loppuun asti pysyä vahvana? Näen, kuinka moni voi luopua ja hukkua! Vastaamme tähän Kristuksen sanoilla: »Minä olen se hyvä paimen. Ja minä tunnen omani, ja omani tuntevat minut. Minun lampaani kuulevat minun ääneni, eikä kukaan ryöstä heitä minun kädestäni.» Nämä sanat osoittavat, ettei kenenkään tarvitse epäillä pysymistään, ei kenenkään tarvitse hukkua. Ei ketään voida ryöstää hyvän Paimenen kädestä, ei ketään voida erottaa Jumalan rakkaudesta Kristuksessa Jeesuksessa - suurempia vakuutuksia Raamattu ei anna.

Moni, joka ei tyydy olemaan alituisessa riippuvaisuudessa Kristuksesta, tahtoo kuitenkin kuulla vakuutusta siitä, ettei hän koskaan voi langeta. Mutta sellaista vakuutusta Raamattu ei anna, vaan päinvastoin se todistaa vastakohdasta ja varoittaa jokaista tästä vaarasta. Meidät jätetään siis alituiseen pelkoon itsemme suhteen ja alituiseen Herran armon tarpeeseen, ja tämä onkin meille mitä terveellisintä. Tätä Raamattukin selvin sanoin vaatii: Vaeltakaa pelossa tämä muukalaisuutenne aika. Iloitkaa vavisten. Varokaamme siis, koska lupaus päästä hänen lepoonsa vielä pysyy voimassaan, ettei vain havaittaisi kenenkään teistä jääneen taipaleelle.

Mikä on sitten lohdutuksemme Herrassa? Se, että Kristus, Jumalan Poika, joka antoi henkensä puolestamme, on myös paimenemme. Kun hänellä on sellainen rakkaus ja uskollisuus, että hän tähtemme on tullut ihmiseksi, tullut veljien kaltaiseksi, ollut kiusattuna kaikessa, kuten mekin ja lopulta antanut henkensä lammasten puolesta, mitä me emme häneltä silloin odottaisi? Kun hän vielä on kaikkivoipa Jumala, mikä vihollinen silloin voi vahingoittaa lammasta, joka lepää hänen olallaan, joka kuulee hänen ääntään ja turvautuu häneen! Tämä on lohdutuksemme, että hän, hyvä Paimen, on itse ruokkiva lampaansa, s.o. jatkuvasti evankeliumin sanalla ylläpitävä uskoamme, vahvistava ja elvyttävä lohdutusta ja iloa hänessä, rakkautta, kärsivällisyyttä ja toivoa.

Se on lohdutuksenne, että hän on etsivä kadonneen ja palauttava eksyneen, niin että vaikka olisimme eksyneetkin oikealta tieltä, hän ei kuitenkaan tahdo meitä hylätä, vaan tahtoo etsiä poissaolevan lampaan, huutaa ja houkutella sen takaisin ja, jos se uudelleen alkaa kuunnella hänen ääntään, panee hän sen hartioilleen iloiten. Edelleen, että hän sitoo haavoitetun, s.o. lohduttaa ja virvoittaa saatanan runteleman sielun ja korjaa sen rauhaan ja terveyteen. hän vahvistaa heikot ja kokoaa karitsat, jotka eivät voi laumaa seurata, syliinsä ja kantaa ne helmassaan. lyhyesti, hoivaa kaikki lampaat niiden tarpeen mukaan.

Mutta eikö lammasten itsensäkin ole tässä jotakin tehtävä? Näistä Herra sanoo vain: »Lampaani kuulevat minun ääneni.» Tämähän on aivan samaa kuin: He turvaavat minuun, heillä on toivonsa vain minussa. Sillä me kuulemme sen ääntä, joka hädän hetkellä on toivomme. Mutta Paimenen äänen kuuleminen on sen vaarinottamista, kunnioittamista ja tottelemista sekä sen erottamista vieraista äänistä. Tätä vain tarvitaan. Silla kaiken, mitä hyvä Paimen tekee suojelukseksemme, tekee hän äänellään. Kun vain tarkkaamme hänen ääntänsä, parantuu kaikki. Kaikki Saatanan kavalat hyökkäykset, kaikki lihan kiusaukset, kaikki maailman viettelykset, kaikki heikkoutemme, epäuskomme, kylmyytemme, kopeutemme - lyhyesti, kaikki paha parantuu vain kuulemalla hänen ääntänsä.

Ei kukaan kristitty ole niin luja, niin oppinut Jumalassa, niin uskova, niin vahva kristillisyydessään, ettei mikä tahansa paha voisi häntä vallata. Silloin kaikki riippuu siitä, antaako hän totuuden sanoille enemmän painavuuden kuin omille ajatuksilleen, luuloilleen ja tunteilleen ja antaa siten itseänsä ojentaa, rangaista ja lohduttaa - tämä on Paimenen äänen kuulemista. Silloin voi kaikki tulla autetuksi.

Näemme, etteivät Vapahtajan opetuslapset koskaan olleet päässeet sellaiseen täydellisyyteen ymmärryksessä, uskossa, valppaudessa ja lujuudessa, että he saattoivat siten ohjata itse itseään, uskoa ja käyttäytyä, niin kuin heidän piti, vaan päivittäin ilmeni suurempia tai pienempiä puutteellisuuksia. Mutta mikä vaikutti sen, että he sentään säilyivät ja kasvoivat armossa, oli vain, että he olivat lähellä Paimenta, että he sentään kuulivat hänen ääntänsä, antautuivat joka päivä hänen ojennettavikseen, varoitettavikseen, rangaistavikseen ja lohdutettavikseen. Sen kautta tuli taas kaikki hyväksi, ja niin he oppivat yhä enemmän ja enemmän, mitä heidän tarvitsi oppia.

Miksikä nimittäin Juudas raukka hukkui? Vain siksi, että hän ei kuunnellut Paimenen ääntä. Kun Perkele herätti hänen sydämessään pahan, hän ei huolinut Herran varoituksista. Kun omatunto kauhulla heräsi, hän ei antanut armon sanan lohduttaa itseään. Jos hän vain olisi totellut lempeän Paimenensa ääntä, olisi hankin voinut pelastua. Sen takia, niin kauan kuin vielä kuulemme Paimenen ääntä, rakastamme sanaa Kristuksesta ja vakavasti sitä viljelemme saamme siitä voimaa uskoon, rakkauteen ja jumalanpelkoon. Kun kuuntelemme uskollista ystävää, joka näkymättömänä seuraa meitä ja puhu sydämillemme, niin kauan ei mikään vihollisvoima voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta Kristuksessa Jeesuksessa. Sillä Herra on suurin kaikista, ja hän on juhlallisesti vakuuttanut: Kukaan ei ryöstä heitä minun kädestäni.
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Elämän Leipää/C.O.Rosenius/ Kesäkuu

ViestiKirjoittaja noomi » 19.06.2016 09:21

Kuva

KESÄKUUN 18 PÄIVÄNÄ.

Kasvakaamme Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen armossa ja tuntemisessa. 2 Piet. 3:18.

Tässä joku sanoo: Olenhan alkanut uskoa, mutta tunnen kuitenkin usein niin ääretöntä heikkoutta milloin yhdessä, milloin toisessa tapauksessa. Kuinka minä voin saavuttaa enemmän pyhitysvoimaa ja kasvamista? Kuinka onkaan surkeaa olla kaikessa riippuva Kristuksesta. Niin todella miettii vanha Aadam. Mutta mikä auttaa? Rasittuneelle, nöyrtyneelle, kuoletetulle, mutta Kristuksessa elpyneelle armolapselle on tämä kuitenkin ihanin turva. Tämän me kaikki myönnämme.

Monet ovat sen myös kokeneet - ovat kokeneet, että sama asia, mikä heille oli aivan mahdoton yhteen aikaan heidän mitä vakavimmin työskennellessään ja kamppaillessaan sen kanssa, kävi heille toisena aikana, jolloin Herra antoi uskoa, rauhaa, riemua ja voimaa, tavattoman helpoksi, sujui kuin itsestään. Kuitenkin unohdamme tämän yhä uudestaan ja uudestaan. Vanha, lähtemätön itsekkyys kohottaa meissä aina uudelleen käärmepäätään. Tahdomme itse jotakin koettaa, johonkin kyetä sanoen: Pitäisihän minunkin tehdä tuota ja tuota. Enhän voi uskoakaan näin heikkona ollen.

Emme tahdo uskoa, ettemme mitään muuta voi kuin vain syntiä tehdä. Ja tästä johtuu usein sanomatonta tuskaa, kiusauksia, pimeyttä, hairahduksia. Varsinkin, jos meillä sen ohessa on silmäimme edessä vallan toinen kuva kristitystä kuin Raamatun esittämä ja uneksimme muusta tiestä ja voimasta kuin Jumalan lupaamasta, nimittäin tasaisesta, jatkuvasta, ikään kuin omiin käsiimme luovutetusta voimasta uskon, rauhan ja lujuuden saavuttamiseksi. Kun silmäin edessä on sellainen tuulesta temmattu kristityn kuva eikä vielä koskaan ole löytänyt itsessään mitään vastinetta sille, silloin pian katkeroituu, napisee ja kieltää kaiken armon omalta kohdaltaan, kaiken Hengen työn.

Hämmennys ja epäilys lisääntyvät myös suuresti sen kautta, että huomaamatta rukouksessakin määräämme Jumalalle ajat ja mitat. Ajattelemme: Jumalahan on luvannut kuulla rukoukseni. Tämä nyt pyytämäni on varmasti hänen tahtonsa mukaista. Eihän hän voi tahtoa, että minä olisin niin heikko ja syntinen, aivan kuin paholaisen orja. Kun hän ei nyt kuule minua, näenhän minä, että hän on kokonaan minut hylännyt. Silloin pian käy niin, että lankeamme johonkin tyhmyyteen, että kiellämme Herran tai epäilemme.

Silloin olisi hyvä muistaa, kuinka Herra johtaa omiaan ihmeellisesti, kuinka esim. Paavali kolme kertaa rukoili Herralta vapahdusta saatanan enkelistä, mutta sai vastauksen: »Tyydy minun armooni, sillä minun voimani on heikoissa väkevä.» Minkä opetuksen apostoli tästä sai: »Sen takia minä mieluimmin kerskaan heikkoudestani, jotta Kristuksen voima asettuisi minuun asumaan - sillä kun olen heikko, silloin olen väkevä.»

Huomaa: »Heikko ollessani olen vahva.» Siinä on kristityn vahvuuden salaisuus. Aivan kuin apostoli tahtoisi sanoa: Vahvuuteni ainoana esteenä on, että olen liian vahva itsessäni. Mitä enemmän heikkous minussa itsessäni tulee tuntuvaksi, sitä suuremman Jumalan voiman minä saan, sitä helpommin Jumala voi toimittaa minussa tahtonsa.

Toisella kohtaa apostoli kertoo yhtä suuresta hädästä: »Rasituksemme olivat ylenmääräiset, yli voimiemme, jopa niinkin, että olimme epätoivossa hengestämmekin, ja itse me jo mielessämme päätimme olevamme kuoleman omat, jottemme luottaisi itseemme, vaan Jumalaan, joka kuolleet herättää. ja hän pelasti meidät tuosta suuresta surmasta ja yhä pelastaa.»

Tällä tavoin Jumalan on tultava ainoaksi toivoksemme, ettei meillä ole muuta turvaa kuin hän, joka voi kuolleet herättää. Silloin ihminen tuntuu hyvin säälittävältä, kun hänen on yksin Jumalaan luotettava! Jumalaan yksin ei käy luottaminen, arvelee hän. Sellaisia houkkia me olemme. Siksi tarvitsemme tätä harjoitusta, jos koskaan oikea usko ja lujuus meihin muodostuisi.

Lyhyesti: Mitä pikemmin joudumme epäilemään perinpohjin kaikkea omaa voimaamme, sitä pikemmin asiamme paranee. Me joudumme Herran käsiin, ja hänen laupeutensa on suuri. Silloin sanomme Herralle Kristukselle: Sinähän näet ja tiedät etten voi tehdä mitään, että minun ennemmin on tuhannesti mentävä helvettiin, kuin itsessäni voisin paremmin uskoa tai elää. Jos heität minut, niin syöksyn synnistä syntiin, epäilyksestä epäilykseen, tyhmyydestä toiseen.

Yksin sinuun minä toivon. Sinähän olet sanonut: »Ilman minua ette voi mitään.» »Minä, minä sen teen, nostan kannan ja pelastan.» Ja katso, silloin saamme kohta kokeakin sen. Sillä kun Kristus on vain saanut tulla kaikeksemme, silloin tulee kaivattu pelastus, rauha ja voima takaisin. Silloin me pysähdymme autuaasti ihmettelemään Herraa ja sanomme: Kuinka helposti se nyt kävikään ja ennen se oli minulle aivan mahdotonta. Nyt huomaan kaiken riippuvan Jumalan antamisesta.
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Elämän Leipää/C.O.Rosenius/ Kesäkuu

ViestiKirjoittaja noomi » 19.06.2016 09:21

Kuva

KESÄKUUN 19 PÄIVÄNÄ.

Unohtaako vaimo lapsukaisensa, niin ettei armahda kohtunsa poikaa? Ja vaikka hän unohtaisi, niin en minä kuitenkaan sinua unohda. Jes. 49:15.

Murheellinen Siion, Herran uskovien joukko, oli edellisessä säkeistössä surkeasti valittanut: »Herra hylkäsi minut, Herra unohti minut.» Tähän vastaa Herra, että kun Siionin valitus on kuin ihmisen, joka käyskentelee yksin metsässä ja puhuu itsekseen - käy yksin ja aivan kuin valittaa hätäänsä metsän vuorille ja puille - niin on Herran vastaus kuin kaiku vuorilla. Siion kuulee äänen, mutta ei näe puhuvaa. Nythän tiedämme, että kaiku vastaa viimeiselle eikä ensimmäiselle sanalle. Niin on tässäkin. Siion on sanonut: Herra hylkäsi minut. Herra unohti minut! Viimeiseen sanaan Herra tarttuu. »Mitä sanot? Unohtanutko sinut? Unohtaako vaimo lapsukaisensa?»

Hän ei vastaa ensimmäiselle sanalle: hylkäsit minut. Sillä on hyvin mahdollista, että Herra ajaksi voi hylätä - tai oikeammin sanoen on hylkäävinään lapsensa, kätkiessään heiltä kasvonsa, kätkeytyessään hädän aikaan. Mutta on aivan mahdotonta että hän silmänräpäystäkään voisi heitä unohtaa.

Ensimmäistä valitusta: Herra hylkäsi minut, ei siis Herra ihmettelekään. Mutta hän ei siedä Siionin sanovan samalla: Herra unohti minut. Se puhe on sopimaton. Siitä hän kääntyy pois. »Unohtaako vaimo lapsukaisensa, niin ettei armahda kohtunsa poikaa? Ja vaikka hän unohtaisi, niin en minä kuitenkaan sinua unohda. Katso käsiini olen minä sinut piirtänyt!»

Siispä näissä sanoissa Herra selvästi ilmoittaa, ettei hän voi eikä tahdokaan unohtaa Siioniansa. Hän ei voi. Yhtä vähän kuin äiti voi unohtaa lapsensa, yhtä vähän hänkin sen tekee. Jos äiti niin tekisikin, ei kuitenkaan Herra tahdo unohtaa. Vaikka äiti unohtaisikin, en minä kuitenkaan sinua unohda. Hän osoittaa vielä syyn, niiksi hän ei tahdo eikä voi eikä tahdo, unohtaa, sillä hän sanoo: »Käsiini olen minä sinut piirtänyt!» Kuinka silloin voisin, kuinka tahtoisin sinut unohtaa?

Hän osoittaa toisin paikoin, että hänellä on isänkin rakkaus, mutta tässä ei ole kyllin, hänessä on enemmän, hänellä on hellempi äidin rakkaus: »Unohtaako vaimo lapsukaisensa?» Vieläpä hän osoittaa, että hänen rakkautensa on suurempi kuin äidin: »Ja vaikka hän unohtaisi, niin en minä kuitenkaan sinua unohda.» Hän osoittaa rakkautensa olevan vertaansa vailla, koska se on rakkauttakin suurempi.

Tämä on nyt kaiken hyvyyden, armon ja laupeuden syvin perustus, jota Herra on osoittanut ihmissuvulle aina luomisesta alkaen. Hänen oman olemuksensa erityinen rakkaus – rakkaus, jota ei vielä kukaan ihminen ole voinut käsittää, koska kenelläkään ei ole kokemusta mistään tämän rakkauden kaltaisesta. Sillä se on samoin kuin koko Jumalan muu olemus, mittaamaton, ääretön ja käsittämätön. Tästä korkean olentonsa rakkaudesta Jumala loi ihmisen, oivallisesti varustetun ja niin rikkaat lahjat saaneen, joista koko luomakunta puhuu.

Tästä rakkaudesta hän lähetti ihmiselle Poikansa Vapahtajaksi, kun ihminen rikoksellaan Luojaansa kohtaan oli saattanut itselleen vanhurskaan kadotustuomion. Tästä sanoo Kristus: "Niin rakasti Jumala maailmaa, että hän antoi ainoan Poikansa."

Tämä rakkaus saa hänet ei vain vastaanottamaan suurimpia syntisiä, vaan vieläpä itse heitä etsimään. Kuten Kristus sanoo isän juosseen kelvotonta tuhlaajapoikaansa vastaan, langenneen hänen kaulaansa ja suudelleen häntä sanoen: »Nyt on meidän iloittava ja riemuittava, sillä tämä minun poikani oli kuollut ja virkosi eloon.» Tämä Jumalan rakkaus puhuu sanoissa: »Unohtaako vaimo lapsukaisensa? » Mutta ken voi käsittää tai tulkita tämän rakkauden?

Johannes ei tästä osannut lausua ajatuksiaan muuten kuin sanomalla, että Jumala on itse rakkaus - Jumala on rakkaus. Tämä on ensimmäinen syy, miksi Jumala ei ainakaan koskaan voi unohtaa meitä tai lakata meitä ajattelemasta.

Toinen seikka, johon rakas Jumala tässä kohdistaa surevan Siioninsa mieltä on, että lapsi on tullut äitinsä kohdusta. Hän sanoo: »Eikö äiti armahda kohtunsa poikaa?» Ajatus oli täydellisesti ilmaistu lapsukais-sanalla. Tuo lisäys kohtansa poika tarkoitti vain muistuttaa äidin sydäntä hyvin likellä olevasta asiasta. Tässä meillä on nyt mitä merkillisin ja lohdullisin muistutus Herran omasta sydämestä ja suhteesta ihmiseen. Ihminen on suuren, rakkauden täyttämän Jumalan kohdun poika. Tai mistä ihminen on lähtöisin? Mistä me olemme? Mistä on alkuisin ihmeellinen ihmissuku? Eikö ihminen ole Jumalan kohdun poika? Tämä on nyt tuo syvä syy, miksi ei Jumala voi meitä kokonaan unohtaa.
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Elämän Leipää/C.O.Rosenius/ Kesäkuu

ViestiKirjoittaja noomi » 20.06.2016 09:02

Kuva

KESÄKUUN 20 PÄIVÄNÄ.

Viettäkäämme siis juhlaa, ei vanhoin hapatuksin eikä ilkeyden ja pahuuden hapatuksin, vaan puhtauden ja totuuden happamattomin leivin. 1 Kor. 5:8.

Tässä opimme, että pyhää pääsiäislammasta Kristusta ei saa syödä yhdessä pahuuden ja ilkeyden hapatuksen kanssa - jollei tahdo, että sielu erotetaan Herran Israelista. Mitä tämä on? Sehän tuntuu hirveätä, ei kuulosta varsin evankeliselta. Voidaanko se sovittaa Uuden testamentin ihanaan armonoppiin? Todella! Herätkäämme vain! Moni lukee apostolin sanat hapatuksen perkaamisesta niin kevytmielisesti, ikään kuin se ei koskisi meitä, vaan tarkoittaisi yhä vielä Israelin lapsia Egyptissä. Ei, tämä asia koske jokaista meistä. Mitä se sitten merkitsee?

Se merkitsee sitä, että joka tahtoo viettää juhlaa, joka tahtoo autuudekseen omistaa Kristuksen, tehköön sen vilpittömyydellä, älköön tulko petollisin mielin Herran kasvojen eteen. Sillä tästä hengellisestä vilpillisyydestä varsinaisesti aiheutuu, että sielu hävitetään Herran Israelista, kuten Uuden testamentin Ananias ja Safiira hävitettiin alettuaan ulkokultaisina ja valehdella Herran Hengelle. Pahuuden ja ilkeyden hapatus ei ole varsinaisesti itse syntiturmelus ja lihassa ja veressä tahtomattammekin asuva epäpuhtaus, joka jokaista vilpitöntä kristittyä vaivaa ja murehduttaa. Hapatus on varsinaisesti tuo vilpillinen mieli, jolla tahdotaan yhdistää usko ja syntipalvelus, Kristus ja Belial, Jumala ja maailma, valo ja pimeys.

Tämä näkyy jo alkukielen sanoistakin. Apostolin sana ilkeys merkitsee oikeastaan, ettei minulla vain ole pahaa luontoa, vaan myös teen syntiä, elän vääryydessä ja paheissa. Mutta pahuus on oikeastaan vilpillinen sielu, joka kaikenlaisin pahoin juonin, salaisin ja myrkyllisin ottein vääntelee sekä opin että elämän - mikä vielä selvemmin ilmenee niistä sanoista, jotka ilmaisevat tämän vastakohdan, nimittäin puhtauden ja totuuden happamaton leipä ja jotka

Luther näin selittää: »Puhtautta on, kun elämme ja teemme oikein ja kristillisesti hurskain sydämin, joka tarkoittaa hyvää jokaiselle, ei aio tehdä vääryyttä tai vahinkoa kellekään, vaan toimii kuten soisi itselleen toimittavan. Mutta totuutta on, kun emme harjoita petosta tai vilppiä, kavaluutta ja juonekkuutta, vaan opetamme ja elämme oikeamielisesti, oikein Jumalan sanan mukaan.»

Mutta eri toten sanain yhteydestä ja niiden aiheutuksesta apostolin tarkoitus selvimmin ilmenee. Sanat luemme nim. 1 Kor. 5, jossa hän muistuttaa ja nuhtelee Korinton seurakuntaa kamalasta asiaintilasta, että heidän jäseniensä joukkoon ei kuulunut vain ilmeisiä paheen orjia, että heidän keskuudessaan harjoitettiin haureutta, jopa niin karkeata, että eräs heistä piti isänsä vaimoa. Sen lisäksi, mikä on huomattavaa, he olivat paisuneet pöyhkeiksi, kerskuivat hengellisestä valostaan ja apostoleistaan, olivat varmoja ja huolettomia, ikään kuin kaikki olisi järjestyksessä, kuten apostoli lausuu sanoen: »Teidän keskuudessanne harjoitetaan haureutta, jopa semmoistakin haureutta, jota ei ole pakanainkaan keskuudessa. Ja te olette paisuneet pöyhkeiksi! Vaan eikö teidän pikemminkin olisi pitänyt tulla murheellisiksi, jotta se, joka on tuommoisen teon tehnyt, poistettaisiin keskuudestanne?» Hän lisää vielä: »Ei ole hyvä, että kerskaatte. Ettekö tiedä, että vähäinenkin hapatus hapattaa koko taikinan. Peratkaa pois vanha hapatus.» Tällainen yhteys oli hänen sanoissaan.

Ilkeyden ja pahuuden hapatus on siis tuo vilpillinen mieli, jolloin ihminen tahtoo autuaaksi tulla, tahtoo olla kristitty, tahtoo viettää juhlaa, omistaa Kristuksen ja Jumalan kansan kera käydä luvattuun maahan, mutta tahtoo ottaa mukaansa tielle vanhat helmasyntinsä, suosii, piilottelee, selittelee ja puolustaa niitä aikomatta niistä luopua. Tämä on juhlan viettoa ilkeyden ja pahuuden hapatuksin. Tällöin apostoli sanoo: Joka tahtoo omistaa pääsiäislampaamme, peratkoon vanhan hapatuksen.

Kuten juutalaiset etsivät ja poistivat kaiken happaman leivän ja oli heitä henkensä menetyksen uhalla kielletty syömästä tätä yhdessä pääsiäislampaan kanssa. Samoin tulee myös sen, joka tahtoo omistaa Kristuksen ja olla osallinen hänen suuresta lunastuksestaan, hoitaa vakavasti asiaa, vilpittömästi etsiä vapautusta kaikista synneistä ja vääryyksistä, ei etsiä syntien suvaitsemista, vaan vain anteeksiantamista ja siten myös vapautusta niistä.

Samoin sanoo apostoli toisesta pääsiäistoimituksesta, nimittäin verivihmotuksesta. Hän sanoo: »Käykäämme esiin totisin sydämin täydessä uskon varmuudessa, sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta omastatunnosta ja ruumis puhtaalla vedellä pestynä.» Huomaa: totisin sydämin, vakavasti pyrkien tulemaan Herran omaksi ja tahtoen luopua kaikesta, mikä häntä vihoittaa.
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Elämän Leipää/C.O.Rosenius/ Kesäkuu

ViestiKirjoittaja noomi » 22.06.2016 08:18

Kuva

KESÄKUUN 22 PÄIVÄNÄ.

Näin on Herra, Herra, Israelin Pyhä sanonut: »Kääntymällä ja alallanne olemalla te autuaiksi tulette, hiljaisuudessa ja toivossa te väkeviksi tulette. Jes. 30:15.

Mikä surkuteltava hätä ja vahinko onkaan, etteivät kaikki ihmiset tiedä, mitä heillä on Kristuksessa, mitä on hänen kuolemassaan tapahtunut! Totta on, että enimmät ovat suruttomia, nukkuvia, kevytmielisiä armon halveksijoita, joiden kadotus on oikeudenmukainen - he tulevat kerran »näkemään, ketä ovat pistäneet», ketä ovat halveksineet. Mutta te, jotka tunnette syntinne ja lain tuomion, mielellänne tahdotte palata Jumalan luo, mutta ette voi ettekä uskalla siksi, että niin paljossa puututte - kuulkaa te! Ei ole ihmeteltävää, että laki ja omatunto teitä tuomitsevat, sillä syntiä ei puutu. Ette saata tehdä, mitä teidän pitäisi, ei edes kyllin katua, ei rukoilla, rakastaa, ei valvoa eikä taistella, vaan kaikki lain vaatima puuttuu teiltä ja lain kieltämä - se kasvaa teissä yltäkylläisenä.

Mutta kuulettehan: kaiken tämän viheliäisen kelvottoman raihnaisuuden on Kristus ottanut kannettavakseen. Kristuksen joka ei synnistä mitään tiennyt, Jumala meidän edestämme teki synniksi - meidän edestämme - tehty synniksi! - jotta me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi. »Kristus on meidät lunastanut lain kirouksesta tullessaan kiroukseksi puolestamme.» Mitä hän tekisi enemmän? Eikö tämä riitä? Kuka tuomitsee sinut nyt, sinä ihminen!

Ei Jumala tuomitse sinua, sillä hän tyytyy täydellisesti siihen, mitä Kristus on tehnyt ja pyytää sinua heti tulemaan. Ei Vapahtaja tuomitse sinua. Hänhän on antanut verensä ja henkensä tehdäkseen sinut autuaaksi ja sanoo: »Tulkaa minun tyköni kaikki, jotka työtä teette ja olette raskautetut, ja minä tahdon teitä virvoittaa.» Ei Henki sinua tuomitse, sillä hän kirkastaa vain Kristusta sieluille, kutsuu Karitsan häihin. Kuka siis sinut tuomitsee?

Epäusko sinut tuomitsee, saatana ja paha sydän, jotka sinussa synnyttävät epäuskoa ja tuomitsevat sinut sanoen, ettei Jeesuksen työ ole tarpeeksi. Kauhistu epäuskoa! Sinun on käsketty uskoa. Sinua uhkaa kuolema, jollet usko. Ano siis Jumalalta uskoa äläkä päästä häntä, ennen kuin hän on sydämeesi painanut: On kyllin, iankaikkisesti kyliin, niitä Jeesus on tehnyt ja kärsinyt. Joka viheliäisyydessään on saanut kaikkensa Kristuksessa, on pelastettu, hänellä on usko, hän on kristitty - hänellä on Kristus ja iankaikkinen elämä.

»Niin», sanoo moni, »tiedän kaiken tämän Kristuksesta, pidän sitä myös totena. Mutta en saa siitä mitään voimaa sydämeeni, se ei vaikuta sitä elämää, lohdutusta, rauhaa, iloa ja voimaa, jota sen tulisi.» Niin usea valittaa. Ja tosi on: Usko ei ole joka miehen asia. Monella on tieto Kristuksesta, historiallinen usko, mutta ei ole koskaan maistanut sitä suloista voimaa, mikä totiseen, elävään, omistavaan uskoon sisältyy.

Toiset taas ilmaisevat tällä valituksella vain tunteitten ja suloisten armontuntemusten, Vapahtajan rakkauden ja läsnäolon janoa. Heillä on todellinen usko, heillä on näet Kristuksessa ainoa lohdutuksensa ja tavaransa, kaikkensa kaikessa. He ovat myös uskon kautta saaneet uuden mielen ja osaavat tehdä erotuksen entisen lainalaisuuden aikansa ja nykyisen armon alaisuuden ajan välillä. Mutta he muistavat myös, mitä suloisia tunteita heillä alussa oli ja halajavat nyt niitä jälleen. Heidän olisi kerran mietittävä koko Raamatun puhuvan vain uskosta, uskosta Jeesukseen Kristukseen eikä koskaan tunteista.

Se puhuu uskosta itse sanaan ja riippumisesta siitä sellaisenaan, olkoot tunteet suloiset tai katkerat. Heidän tulisi muistaa, että heidän sentään on asettauduttava hyvän Vapahtajansa tahdon mukaan ja oltava tyytyväisiä, jos hän haluaa kätkeytyä ja koetella heidän uskoaan, kuten hän teki kananealaiselle vaimolle ja johdattaa mieleensä, kuinka sydämellinen ilo Herralle siitä koitui, että vaimo sentään uskoi: »Oi, vaimo! suuri on sinun uskosi, tapahtukoon sinulle tahtosi mukaan.» Niin hän sai myös maistaa ja nähdä, kuinka suloinen Herra oli. Valmistakaamme Vapahtajalle tämä ilo! Hänellä ei ole suurempaa iloa meistä, kuin että uskomme häneen.

Mutta todellinen uskominen, s.o. että kaikessa murheessa omasta itsestämme, kaikessa viheliäisyydessä, synnissä ja kiusauksessa, kuitenkin meidän todellinen lohdutuksemme, kiinnekohtamme, vanhurskautemme ja rauhamme lepäävät Kristuksessa, on aivan välttämätöntä. Saadaksemme tämän voiman sanasta, että Jumala, jolla on uskon lahja kädessään, meille antaisi todellisen ja elävän uskon, siihen erityisesti tarvitsemme, että hiljaa ja yksinkertaisesti tarkkaamme jotakin määrättyä Jumalan sanan kohtaa, jotakin ydinlausetta Kristuksesta, tutkimme sitä hiljaa, syvästi ja vakavuudella. Sillä usko tulee kuulemisesta. Monet menettävät Jumalan armon vain alituisesti kääntämällä ajatuksiaan edestakaisin, vaikkapa hengellisiin asioihin, eivätkä voi hetkeksikään pysyttää katsettaan hiljaa ristiinnaulittuun.

He eivät tahdo uskoa, mitä Raamattu kaikkialla todistaa, että kaikki, kaikki korjautuisi uskon kautta. Sen vuoksi heillä on niin monenmoista huolia, ettei sana koskaan ehdi painua heidän sydämiinsä ja vaikuttaa uskon elämää ja voimaa. Kohisevaa merta eivät auringon kuumimmatkaan säteet voi lämmittää, kun sen sijaan hiljainen vedenpinta pian tuntee sen valon ja lämmön. Niin on laita sydämenkin.
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Elämän Leipää/C.O.Rosenius/ Kesäkuu

ViestiKirjoittaja noomi » 25.06.2016 07:41

Kuva

KESÄKUUN 25 PÄIVÄNÄ.

Joka siis antaa teille Hengen, saako hän sen aikaan lain tekojen vai uskossa kuulemisen kautta. Gal. 3:5.

Moni puhuu, ajattelee ja uneksuu pyhityksestä ja hengestä eikä tiedä, mitä Hengen työ on. Se on heille vain unelma ja haave, ei tosiasia. Mutta Raamattu sanoo selvästi, mikä hengen työ on. Paavali sanoo: »Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, lempeys, hyvyys» ym. Hengen ensimmäinen hedelmä on rakkaus. Rakkaus on myös kaiken pyhityksen ja kaikkien hyvin tekojen ainoa oikea lähde.

Nyt on siis tutkittava, kuinka rakkaus syntyy. Voimmeko koskaan aikomuksella, vakavuudella, käskyillä, laeilla, taistelulla ja kilvoituksella hankkia itsellemme rakkautta? Eikö ole yleinen sääntö, että rakkaus ei synny pakottamalla. Rakastamaani rakastan, vaikka Jumala sen kieltäisikin. Kuinka siis saan rakkauden Jumalaan? Kristus selittää tämän Luuk. 7. Hän sanoo rakkauden syntyvän siitä, että Jumala antaa synnit anteeksi, ja ihminen vastaanottaa tämän lahjan: »Kenelle paljon anteeksi annetaan, se rakastaa paljon. jolle vähän annetaan anteeksi, se rakastaa vähän. Eräällä miehellä oli kaksi velallista. toinen oli velkaa viisisataa denaaria, toinen viisikymmentä. Kun heillä ei ollut, millä maksaa, antoi hän molemmille velan anteeksi. Sano siis, kumpi heistä on rakastava häntä enemmän?»

Kun Simon fariseus itse oli tunnustanut, että se, joka on saanut enemmän anteeksi, rakastaisi enemmän, sovittaa Jeesus: »Sinä, Simon, olet sen verran hurskas, ettet, kuten muut fariseukset, herjaa minua, vaan vieläpä kutsut minua pöytääsi. Mutta tämä nainen, suuri syntinen, kastelee jalkani rakkaudenkyynelillään ja kuivaa ne päänsä hiuksilla eikä voi heretä suutelemasta jalkojani. Sinä sen sijaan et ole minulle edes suuta suonut ja jalkojeni pesuun et ole minulle edes vettä antanut. Vaikka hän on suuri syntinen ja sinä suuri pyhimys, on hänellä kuitenkin Henki, mutta sinulla ei ole. Hänellä on Hengen hedelmät ja sinulla lain teot. Hän on tosi pyhimys, mutta sinä olet väärä. Lyhyesti, jolle enemmän anteeksi annetaan, hän rakastaa enemmän.»

Tämä on ainoa tapa virittää rakkautta Aadamin lasten sydämissä, että annan heille kaiken anteeksi, niitä he ovat tehneet. silloin he rakastavat minua. Tämä oli henki Jeesuksen puheessa rakkauden synnystä. Samoin on laita muidenkin hengen hedelmien. Apostoli mainitsi vielä ilon, rauhan. Voidaanko ehkä laeilla, käskyillä ja pakolla saattaa riemuun, tehdä iloisiksi, tosi iloisiksi? Iloon Jumalassa, iloon Vapahtajassa ei kukaan ihminen voi pakottaa itseään. Todellista rauhaa Jumalassa, sisäistä sydämen lempeyttä ynnä muita hengen hedelmiä ei kukaan ihminen voi itseensä pakottaa.

Kaikkea, mikä varsinaisesti on hengen työtä, ei koskaan saada muuten, kuin että minä syntisenä, vielä saastaisena tulen armoitetuksi ja sulan Vapahtajan rakkaudesta, hänen anteeksiannostaan, kuten syntinen nainen siitä suli! Vasta silloin saan rakkauden ja muut Hengen hedelmät.

Mutta tässä moni ajattelee: Kyllä minä uskon Kristukseen. Kuka ei uskoisi Kristukseen! Kyllä uskotaan - mutta elämässä ennemmin puututaan. Nämä osoittavat vain tällä puheellaan, etteivät tiedä, mitä usko Kristukseen merkitsee. He arvelevat uskovansa Kristukseen, kun pitävät totena kaikkea, mikä on kirjoitettu Kristuksesta, kun katsovat kaiken, minkä hän on puolestamme tehnyt, olevan hyvin toimitetun, eikä enää tarvitsevan ajattelemista. Heidän koko huolenpitonsa on sen sijaan kääntynyt heihin itseensä, ja silloin heillä on rauha, kun elämässä käy kaikki hyvin ja kauniisti. Mutta kun he ovat jotenkin raskaammin syntiä tehneet, pakenevat he katumukseensa, rukoukseensa ja parannukseensa saadakseen siitä armoa ja rauhaa Jumalassa. Tämähän on ilmeisesti sydämestään itseensä uskomista, vaikkakin ymmärrys ja tunnustus ovat sanan mukaan.

Joka todella uskoo Kristukseen, hänen koko sielunsa huomio on kiintynyt häneen, hänen huolensa ja ilonsa riippuvat Kristuksessa, hän katsoo häneen, Kristuksessa on kaikki hänen lohdutuksensa. Sillä oikea kristitty on joutunut häpeään omaan itseensä ja omaan työhönsä nähden, on siksi oppinut sen pitämään viheliäisyytenä ja arvottomana. Ja hänellä on nyt kaikkensa Kristuksessa, todella kaikkensa, sekä vanhurskautensa että pyhityksensä.

Sellainen tunnustaa: Tosin minustakin tuntuu, että minun tulisi enemmän työskennellä itse eikä uskoa niin paljon, niinpä pelkään toisinaan uskovani liiaksi, että minun taas tulisi tulla lainalaisuuteen tullakseni vakavammaksi ja siten hurskaammaksi. Mutta kun jälleen muistan kokemukseni, niin todistaa se samaa, niitä Raamattu puhuu. Sillä niin kauan kuin pitäydyin lain tekoihin, olin minä sydämeni syvyydessä kylmä Jumalalle, minulla ei ollut mitään sisäistä halua ja rakkautta häneen ja hänen teihinsä. Sitä paitsi pysyin aina muutamien syntien orjana, ja kalvava levottomuus riudutti minun henkeäni.

Kun sen sijaan opin tuntemaan Vapahtajan ja saatoin uskoa hänen armoonsa ja vakuutukseensa syntien anteeksisaamisesta, niin heti sain ihmeellisen halun ja voiman hyvään, hengen lämmön, rakkauden ja ilon, joka teki kaiken helpoksi, niin että mikä ennen oli ollut minulle vaikeaa, nyt kävi kuin itsestään.

Aivan samoin tapahtuu yhä vielä: kun lainmieli minut valtaa, tulen kylmäksi ja heikoksi. mutta kun minulla on rauha Kristuksessa, saan uuden halun ja voiman hyvään. Sellainen on kristityn kokemus. Ja tämä kokemus on sopusoinnussa Raamatun kanssa. Hurskaus ja henki, jotka eivät ole syntyneet Raamatun opettamaa tietä, eivät ole oikeat.
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Elämän Leipää/C.O.Rosenius/ Kesäkuu

ViestiKirjoittaja noomi » 26.06.2016 08:32

Kuva

KESÄKUUN 26 PÄIVÄNÄ.

Mitä minun on tekeminen, jotta pelastuisin. Apt. 16:30.

Kysyt: Kuinka voin päästä nauttimaan armoa, joka on meille Kristuksessa annettu? Minulla on tieto, että Jumala niin rakasti maailmaa, että hän antoi ainoan Poikansa toiseksi Aadamiksemme, olemaan meidän sijassamme Jumalan edessä, »vanhurskaana vääräin edestä», meidän asemestamme tekemään, mitä meidän olisi pitänyt tehdä ja kärsimään meidän kärsimyksemme. Tämä on, huomatakseni, kaikkien Aadamin lasten autuuden syvä, muuttumaton perustus. Sillä muuta perustusta ei kukaan voi panna, kuin mikä on pantu, Jeesus Kristus. Niin muodoin minulle on hankittu ja lahjoitettu suuret aarteet ja iankaikkisessa testamentissa ne ovat minulle vakuutetut.

Mutta nyt on kysymys: Mitä minun on tehtävä päästäkseni nauttimaan näistä armoaarteista? Mikä on oikea tie niiden omistamiseen? Sillä jokainen helposti ymmärtää, etteivät kaikki ihmiset pelastu, etteivät kaikki pääse nauttimaan suurta perintöä, vaan vain ne, jotka jollakin määrätyllä tavalla etsivät ja vastaanottavat sen. Jokainen helposti älyää, että joka ei ollenkaan etsi tuota aarretta tai etsii sitä väärällä tiellä, ei siitä osallistu, niin kuin sitä ei koskaan olisi meille hankittu. Kuinka nyt varmuudella tiedän oikean tien päästäkseni nauttimaan Kristuksen ansiosta?

Varmuuden saanti asiasta ei koskaan ajassa olisi käynyt mahdolliseksi, ellei Jumala ikuisessa neuvossaan taivaissa olisi tehnyt ja vahvistanut määrättyä päätöstä ja sitten sanassaan ilmaissut sen meille. Mutta nyt, ylistetty olkoon Herran nimi! Hän on päättänyt varman tavan, jolla me tulisimme meille ansaitun armon osallisuuteen. Tämän määräämänsä tavan hän on myös niin selvin sanoin meille ilmaissut, että hän sen takia sanoi: Nyt heillä ei ole mitään puolustusta.

Joka siis vain tahtoo tarkata Jumalan autuutemme neuvoa, kuten se on sanassa ilmoitettuna, voi niin varmistua autuuden tiestä, kuten hän on koskaan varma omasta olemassaolostaan. Joka ei ole selvillä autuaaksi tulemisen tavasta, ei tosiaan ole tarkannut Jumalan ikuista, sanassa ilmoitettua päätöstä siitä, vaan on sen sijasta koettanut omalla ajattelulla - siis neuvottelemalla sokean järkensä kanssa - muodostaa autuuden tiensä.

Kun sitten sellainen Raamatusta lukee pienen yksinkertaisen sanan, joka ilmaisee koko Jumalan valtakunnan saavuttamisen salaisuuden, ihmettelee hän sitä sanaa, vieläpä hän loukkaantuu siihen, ennen kuin nöyrästi ja kuuliaisesti sen omistaisi. Sillä tavalla hän joutuu aina enemmän ja enemmän ymmälleen, sokaistuu ja jää ikuiseen epävarmuuteen.

Eivätkö tuhannet ole ihmetelleet, miksi pieni yksinkertainen usko-sana niin alinomaa esiintyy Raamatussa ja miksi juuri koko pelastuksen on oltava yhdistetty uskoon? Tuhannet ovat siihen loukkaantuneet. Mutta mikä auttaa? Se pysyy kumminkin, tuo pahennuksenkallio järkähtämättömänä, Jumalan ikuiseen rauhanpäätökseen perustuvana.

Jumala on näet iankaikkisuudesta päättänyt ja sanassaan ilmoittanut, että niin kuin ainoa Poika, välittäjämme, sulasta armosta omassa persoonassaan otti ansaitakseen meille koko autuudenaarteen ja antaakseen sen meille vapaana lahjana, niin ei meidän tarvitsisi tehdä vähintäkään ansaitaksemme sitä tai tullaksemme sen arvoisiksi, vaan meidän on vain vastaanotettava se vapaana lahjana ja antimena.

Mutta kun tämä lahja jaetaan sanoin, lupauksin ja vakuutuksin, niin se voidaan vastaanottaa yksistään uskolla. Tässä on huomattava, että autuaaksitekevä usko todella ei ole muuta kuin uskoa, kuin lahjan vastaanottamista tavalla, joka vastaa sitä, millä se annettiin. Se annetaan lahjaksi, se on vastaanotettava lahjana. Se annetaan sanoin, se on vastaanotettava uskolla. Meidän tehtävänämme on vain vastaanottaminen.

»Sen takia», sanoo apostoli, »se on uskosta, että se olisi armosta. jotta lupaus pysyisi lujana kaikelle siemenelle.» Sillä perustus oli: »Armosta te olette autuaiksi tulleet uskon kautta, ette itsenne kautta. Jumalan lahja se on.» Huomaa: se on lahja! Tästä johtui, että samalla kuin Kristus julisti Isän iankaikkisen lunastuspäätöksen: Niin rakasti Jumala maailmaa, että hän antoi ainoan Poikansa, hän heti lisäsi päättämänsä tavan, millä me pääsisimme lahjan nauttimiseen, sanoen: »Jotta jokainen, joka uskoo häneen, ei hukkuisi, vaan saisi iankaikkisen elämän.»

Samalla kertaa kuin hän antoi opetuslapsilleen suuren apostolitehtävän: »Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille, selitti hän heti, kutka siitä olisivat osalliset: »Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu.» Tästä myös johtui, että Kristuksella itsellään niin alituisesti toistui usko-sana: »Uskosi on sinut pelastanut», tapahtukoon sinulle uskosi mukaan», »jos sinä uskoisit».

Niin ovat myös kaikki Vanhan testamentin isät uskon kautta tulleet vanhurskaiksi ja »saaneet todistuksen olevansa Jumalalle otolliset». Jo Aadamin ja Eevan toinen poika Aabel vanhurskautettiin uskosta. Hänen uhrinsa oli sen takia Jumalalle mieluinen, »jonka kautta hän sai todistuksen olevansa vanhurskas». »Uskon kautta Nooa antoi kunnian Jumalalle, ja hänestä tuli sen vanhurskauden perillinen, joka tulee uskosta.» »Aabraham uskoi Herran siunatun siemenen, Kristuksen, lupauksessa, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi.» Hurskas Tobias sanoi: »Me odotamme elämää, jonka Jumala antaa niille, jotka uskossa vahvoina ja lujina pysyvät hänen edessänsä.»
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

EdellinenSeuraava

Paluu Olavi Peltolan kirjoituksia

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron