ENSIMMÄINEN SAMUELIN KIRJA

Rohkeutta on tunkeutua synneistämme huolimatta Golgatan ristin juurelle ja kuunnella huutoa: Se on täytetty!. (Ote Peltolan kirjoituksesta)

SAULIN ENSIMMÄINEN VOITTO

ViestiKirjoittaja noomi » 25.07.2014 07:12

    Kuva

SAULIN ENSIMMÄINEN VOITTO
Hetkinen Raamatun lukemiseen 3/1998

Uusi kuningas osoittautuu jo kuukauden kuluttua todelliseksi kansansa johtajaksi. Näytti siltä, että kansan vaatimus oli ollut oikeutettu ja valinta viisas. Samalla paljastui, että kuninkaan johtajuus oli nimenomaan sotilaan johtajuutta.

Jumalan kansa eli jatkuvien vihamielisten purkausten keskellä. Jälleen oli liikkeellä voimat, jotka halusivat häpäistä Jumalan kansaa. Samuelin aikana filistealaisista saatu voitto oli joksikin aikaa rahoittanut lännen suunnan. Nyt tuli viha idästä. Jordanin itäpuolella oleva Jabes sai uhkavaatimuksen. He pyysivät apua muilta Israelin heimoilta.

Viesti tuli myös Saulin kotikaupunkiin. Saulin vaatimattomuutta kuvaa se, että hän itse oli viestin saapuessa kyntämässä. Nyt oli Saulin näytön paikka. Hän kuuli viestin ja Raamattu käyttää jälleen erikoissanontaa: ”Herran henki valtasi hänet” (1 Sam. 11:6). Saulissa syttyi viha. Ilman vihaa ei lähdetä sotaan. Hän pystyi synnyttämään kansassa samanlaisen vihan ja pelon teurastamalla kyntöhärkänsä ja lähettämällä niiden kappaleet Israelin eri heimojen luo. Tapahtui ihme ja hajanaisten heimojen joukko yhdistyi: ”Herra saattoi koko kansan pyhän pelon valtaan, ja kaikki lähtivät yhtenä miehenä liikkeelle” (11:7).

Vihollista hämättiin kertomalla, että Jabes antautuu huomenna (1 Sam 11:10). Se varmaankin synnytti vihollisleirissä suuren riemun. Mutta Saul viimeisenä yönä tunkeutui kolmesta suunnasta vihollisen leiriin. Se tapahtui silloin, kun uni on raskaimmillaan. Muutamassa tunnissa yllätetty vihollinen oli lyöty ja Saulin kuninkuus vahvistettu.

Nyt tuli myös opposition tilinteon aika. Saul teki erään elämänsä tärkeistä myönteisistä päätöksistä. Hän pelasti äskeiset väheksyjänsä ja vastustajansa varmalta kuolemalta: ”Tänä päivänä ei tapeta enää ketään, sillä tänään Herra on pelastanut Israelin”. Nyt iloittiin yhteydestä Herraan. Nyt oli varaa antaa anteeksi halveksijoillekin. Herran edessä Samuelin johdolla vahvistettiin uudelleen Saulin kuninkuus. Saulin hallitusaika näytti alkaneen hyvin.

On aika olla hiljaa ja aika toimia
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

SAMUELIN JÄÄHYVÄISPUHE KANSALLE

ViestiKirjoittaja noomi » 26.07.2014 07:55

    Kuva

SAMUELIN JÄÄHYVÄISPUHE KANSALLE
Hetkinen Raamatun lukemiseen 3/1998

Samuel oli poikkeuksellisen korkeatasoinen johtaja. Hän oli kuin majakka pimeässä yössä myrskyisellä merellä. Hän ei saavuttanut arvovaltaansa sotilaallisilla uroteoilla. Hänen valtansa oli Jumalan antamassa viisaudessa. Herran sana hänen suussaan oli luotettava. Hänestä tuli monella tavoin myöhempien juutalaisten oppineiden esikuva.

Jäähyväispuheessaan Samuel asettaa koko pitkän elämäntyönsä ihmisten arvioitavaksi. Israelilaiset olivat nähneet, mitä Eelin pojat olivat tehneet ja seuranneet myös Samuelin poikien toimintaa. Tätä taustaa vasten on häikäisevää, mitä Samuel saattoi julkisesti sanoa pitkän elämäntyönsä loppuvaiheessa. ”Seison nyt tässä. Esittäkää siis valituksenne minua vastaan tässä Herran edessä” (1 Sam. 12:2-3).

Kaikki oli avointa Samuelin elämässä. Hän ei tarvinnut pelätä julkista häpäisyä heikkouksiensa tähden. Hän saattoi suoraan kysyä: ”Kenelle olen tehnyt vääryyttä? Ketä sortanut? Kenen rikoksia olen katsonut sormieni läpi lahjusten tähden? Sanokaa, niin olen valmis hyvittämään kaiken” (3). Hänen kätensä ja elämänvaelluksensa olivat puhtaat. Voiko sellaista johtajaa olla olemassakaan? Ei niin vähäistä valtaa, etteikö tapahtuisi väärinkäytöstä. Löytyykö meidän ajastamme johtajia, jotka kestävät koko heidän johtajuuttaan koskevan julkisen arvioinnin? Kansa vastasi vuosikymmenisen tuntemuksen jälkeen: ”Et ole sortanut meitä etkä ole tehnyt meille vääryyttä. Et ole riistänyt keneltäkään mitään” (1 Sam 12:5). Tämän parempaa tunnustusta johtaja ei voi saada johdettaviltaan.

Samuel kutsuu myös meitä tutkimaan Herran edessä kaikkia niitä pelastustekoja, jotka Herra on tehnyt hyväksemme. Niiden varassa on elämme. Vain niissä on meilläkin turva. Ne opettavat myös, ettemme koskaan huuda Herraa avuksi suotta (1 Sam. 12:8,10). Emme tee väärin, jos tunnustamme syntimme ja myönnämme rikkoneemme ensimmäisen käskyn ja pyydämme Herraa pelastamaan meidät (10). Herra lupaa olla uskollistensa kanssa (12:14).

Jos me vaellamme valossa, niin kuin hän itse on valossa, meillä on yhteys toisiimme ja Jeesukseen (1 Joh 1:7)
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: ENSIMMÄINEN SAMUELIN KIRJA

ViestiKirjoittaja noomi » 27.07.2014 08:50

    Kuva

SAMUEL RUKOUKSEN IHMISENÄ.
Hetkinen Raamatun lukemiseen 3/1998

Jumalan kansan johtajan vaikeimpia ja haastavampia tehtäviä on uskollinen esirukous. Tässäkin Samuel on suurenmoinen esikuva.

Esirukous voi tuntua meistä turhauttavalta. Elämä menee menojaan meidän rukouksistamme huolimatta. Siksi Samuel varoittaakin meitä: ”En voi tehdä sellaista syntiä Herraa vastaan, että lakkaisin rukoilemasta puolestanne” (1 Sam. 12:23). On syntiä jättää esirukous sen hedelmättömyyden tähden Tärkeintä esirukouksessa on uskollisuus, uskollisuus elämän loppuun asti.

Samuel itse oli rukouksen lapsi. Rukouksen lapsesta tuli rukouksen ihminen. Rukouksen alku on Herran sana ja tärkein rukous on: ”Puhu, Herra, palvelijasi kuulee” (1 Sam 3:9). Rukoustemme tulee olla vastausta Jumalan sanan kutsuun.

Kun Samuelista tuli kansan johtaja, hän sanoi: ”Minä rukoilen teidän puolestanne” (1 Sam. 7:5). Sitä kansa häneltä pyysikin: ”Huuda kaikin voimin avuksi Herraa” (7:8). Samuel ”huusi Herraa israelilaisten puolesta, ja Herra vastasi hänen rukoukseensa” (7:9). Ihmeellinen johtaja.

Samuelia haavoitti syvästi kansan pyyntö saada kuningas. ”Olette pahasti rikkoneet Herraa vastaan” (1 Sam. 12:7). Mutta senkin kipunsa hän vei kerta toisensa jälkeen Herran eteen (8:6,21).

Nyt Samuelin rukoukseen liittyi Jumalan näkyvä ihmeteko - ukkonen ja sade. Se herätti ihmisissä suurta pelkoa. Kansa pyysi: ”Rukoile palvelijoittesi puolesta Herraa, Jumalaasi, jottei meidän tarvitsisi kuolla” (1 Sam. 12:19). Samuel jälleen osoittaa, että synti on aina syntiä, siitä ei voi koskaan tinkiä. Mutta siitä huolimatta ei tule pelätä niin, että kääntyy pois seuraamasta Herraa (12:20). Samuel myös vakuuttaa Jumalan kansalle lankeemusten ja syntien keskellä, että ”suuren nimensä kunnian tähden Herra ei tahdo hylätä teitä, kun hän kerran on nähnyt hyväksi ottaa teidät omaksi kansakseen” (12:22). Armo kestää ja riittää osoittautui Jumalan kansan jäsenet millaiseksi tahansa, kunhan vain he eivät käänny pois Herrasta.

Jos minä olen langennut, niin minä nousen (Miik 7:8, KR38)
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: ENSIMMÄINEN SAMUELIN KIRJA

ViestiKirjoittaja noomi » 28.07.2014 08:54

    Kuva

KUULIAISUUS JA UHRI
Sanan sivu Kylväjä 12/2000

Joulun sanoman keskus on siinä, että Jumalan iankaikkinen sana, Jeesus Kristus tuli ihmiseksi ja eli meidän keskellämme. Joulu julistaa, että Jumala rakastaa tätä maailmaa. Hän rakastaa jokaista ihmistä niin, että hän antoi ainoan Poikansa syntyä Marian kohdusta ja kärsiä Golgatan ristillä. Tänäänkin kohtaamme tässä Jeesuksessa ja hänestä kertovassa Raamatun sanassa kaikkein todellisimmin Jumalan ja näemme mikä on Jumalan varsinainen tahto elämässämme. On aivan varmaa, että Jumala tahtoo jokaisen Jeesukseen uskovan pääsevän iankaikkiseen elämään (Joh 3:16).

Tämä Raamatun ydinsanoma mielessä uskallamme lähestyä eräitä VT:n ihmiskohtaloita. Kaikkein ahdistavimpia niistä on itsemurhan tehnyt kuningas Saul. Hänen elämänsä vaiheet tulevat esiin Ensimmäisessä Samuelin kirjassa. Uskon, että Pyhä Henki haluaa meidän menevän Saulin seuraan ja suostuvan vaeltamaan hänen rinnallaan ikään kuin olisimme yksi hänen läheisistään.

Koen kaikkien musertavimpana Saulin saaman Herran sanan: "Haluaako Herra polttouhreja ja teurasuhreja yhtä hyvin kuin kuuliaisuutta Herran äänelle? Katso, kuuliaisuus on parempi kuin uhri ja tottelevaisuus parempi kuin oinasten rasva. Sillä tottelemattomuus on taikuuden syntiä, ja niskoittelu on valhetta ja kuin kotijumalain palvelusta. Koska sinä olet hyljännyt Herran sanan, on myös hän hyljännyt sinut, etkä sinä enää saa olla kuninkaana" (1 Sam 15:22-23, KR38).

Myös UT:ssa tulee tämä asia esille. Sielläkin vaaditaan ehdotonta kuuliaisuutta Herraan kohtaan, sillä Jumala antaa Pyhän Hengen vain ”niille jotka häntä tottelevat" (Apt 5:32).

Ei ole helppo tutkistella itseään ja kysellä: Herra, näinkö sinä tänäänkin sanot minulle? Enhän ole kaikessa ja aina ollut sinulle kuuliainen ja totellut. Huomaan sisimmässäni jatkuvasti niskoittelua ja jopa röyhkeyttä Jumalan sanan vaatimuksia ja hänen antamaansa elämänkohtaloa vastaan. Ratkaisevaa ei ole, mitä minä ja muut ihmiset näkevät vaan mitä Jumala näkee: ”Ihminen näkee ulkomuodon, mutta Herra näkee sydämen" (1 Sam 16:7, KR38).

Huomaan, että niin monta kertaa olen antanut vallan omalle minälleni ja kuitenkin samaan aikaan vedonnut Jeesuksen uhriin. ”Ajatuksin, sanoin ja töin olen sinun pyhän tahtosi rikkonut.” En voi edes turvata siihen, että olisin sydämestäni katunut. Kyllä minun sydämeni on ”turhia juonia täynnä.”

Kuinka hyvin tuntojani kuvaakaan näin vuoden lopulla vanha Kaarlo Hammarin laulu: ” Sun tarhassas, oi Herra, on niin paljon, paljon puita, mä yksin lienen toivoton ja kuihtuneempi muita. Ja usein oon mä kysellyt: Mua miksi näin oot kärsinyt?… Miksi olen tällainen mä vain, niin kuiva kehno laadultain? Niin kaatunut mä olisin, pois hakattuna varmaan, vaan armon sain mä kuitenkin sun äänes tähden armaan” (Hgl 33). En voi Jumalan edessä koskaan vedota omaan kuuliaisuuteeni enkä aikaansaannoksiini, vaan yksin Jeesuksen Kristuksen uhriin minun puolestani.

Lopulta ainoa Raamatun sana, jota rehellisin mielin voin väittää totelleeni on Jeesuksen sana: ”Sitä, joka minun luokseni tulee, minä en aja pois” (Joh 6:37). Eipä taida ollakaan syvemmältä katsoen Raamatussani muuta Jumalan sanaa! En edes tiedä onko se oikeaa Jeesuksen luo menemistä, jossa vain jatkuvasti huokailen avukseni Herran Jeesuksen nimeä. Sen paremmin en osa mennä Jeesuksen luo. Usein myös huomaan toistavani Pietarin sanoja: ”Herra, kenen tykö me menisimme? Sinulla on iankaikkisen elämän sanat” (Joh 6:68).

Opettelen luottamaan Jumalan hyvyyteen ja rakkauteen. Luotan siihen, että se tulee näkyviin silloin, kun hän pelastaa minutkin pelkästä armosta pesemällä puhtaaksi Jeesuksen veren kautta. Pidän lujasti kiinni siitä, että vain hänen armonsa ansioista tulen vanhurskaaksi ja pelastun (Tiit 3:4,5, 7).


Noomi: Jeesus ei syntynyt joulukuussa!
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

ANTEEKSIANTAMUKSEN RAJATTOMUUS

ViestiKirjoittaja noomi » 29.07.2014 07:58

    Kuva

ANTEEKSIANTAMUKSEN RAJATTOMUUS
Sanan sivu Kylväjä 1/2001

On järkyttävä verrata Saulin ja Daavidin, Juudaksen ja Pietarin lankeemuksia ja katumusta keskenään. Kaikki neljä olivat olleet tottelemattomia Jumalan sanaa kohtaan ja langenneet syntiin. Kaikki neljä katuivat rikkomuksiaan.

Kuningas Saul tunnusti: "Olen tehnyt syntiä. Olen rikkonut Herran käskyä… vastaan… Anna nyt minulle syntini anteeksi (1 Sam 15:24-25). Tästä huolimatta hän sai Samuelilta tylyn sanan: ”Herra hylkää sinut” (15:26). Vielä toisenkin kerran Saul tunnusti: "Olen tehnyt syntiä” (15:30). Kun Samuel suri Saulia, hän saa vastaukseksi Herran sanat: ”Minä olen hylännyt hänet” (16:1). Myöhemmin kerrotaan kuinka Herran Henki poistui Saulista ja paha henki vaivasi häntä (16:14). Myös Juudas katui tekoaan. Hän jopa palautti hopearahat. Hänkin tunnusti julkisesti: ”Tein väärin, kun kavalsin viattoman veren” (Matt 27:4).

Miksi kuitenkin Saulin ja Juudaksen tie vei vaivaan? Eikö heidän katumuksensa ja synnin tunnustuksensa ollutkaan todellinen ja tarpeeksi syvä? Miksi sen sijaan Daavid sai anteeksi? Hän ei sanonut muuta kuin: ”Minä olen tehnyt syntiä Herraa vastaan.” Heti hän sai vastauksen: ”Niin on myös Herra antanut sinun syntisi anteeksi” (2 Sam 12:13: KR38).

Kuinka vapauttavaa onkaan kirkkomme Tunnustuskirjoista löytyvä vastaus tähän ristiriitaan. Siinä ei pohdita katumuksen aitoutta ja voimaa, vaan opetetaan uskon ratkaisevaa merkitystä. Emme katumuksellamme ansaitse anteeksiantamusta. Ratkaisevaa ei ole katumuksemme määrä eikä edes sen laatu, ei synnin tunnustuksemme aitous, ei sotkujemme selvittely vaan usko Jumalan armoon sijaissovittajan sovitusveressä.

”Omantunnon kauhujen vallassa oleville ihmisille on esitettävä Kristuksen evankeliumi, jossa luvataan ilmaiseksi syntien anteeksiantamus Kristuksen nimessä. Heidän tulee siis uskoa, että heille lahjoitetaan syntien anteeksiantamus Kristuksen tähden. Tämä usko rohkaisee murtuneet, ylläpitää heitä ja tekee heidät eläviksi tämän (Room. 5:1) sanan mukaisesti: "Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, meillä on rauha." Tämä usko saa omakseen syntien anteeksiantamuksen. Tämä usko paljastaa, mikä ero on Juudaan ja Pietarin, Saulin ja Daavidin katumuksella. Juudaan ja Saulin katumus ei hyödytä mitään siitä syystä, ettei siihen liity tätä uskoa, joka ottaa omakseen Kristuksen tähden lahjoitetun syntien anteeksiantamuksen. Daavidin tai Pietarin katumus taas tulee hyödyksi siitä syystä, että siihen liittyy usko, joka ottaa omakseen Kristuksen tähden lahjoitetun syntien anteeksiantamuksen” (Tunnustuskirjat).

Silloin kun omantunnon kauhut ja sisäiset syyllisyydentunteet ahdistavat ja repivät meitä hajalle ja ihmisetkin syyttävät, ainoa oikea tie eteenpäin on turvautuminen yksin Kristuksen evankeliumiin. Evankeliumissa tarjotaan meille juuri nyt ja täysin ilmaiseksi syntiemme anteeksiantamus Kristuksen nimessä ja veressä. Emme koskaan tee väärin, jos tartumme tähän anteeksiantamuksen sanaan ja pidämme siitä kiinni tuntukoon se meidän puoleltamme kuinka valheelliselta tahansa. Tartumme siihen siitäkin huolimatta, vaikka olemme olleet Saulin tavoin tottelemattomia, Daavidin tavoin langenneet julkisynteihin, Juudaksen tavoin pettäneet ja Pietarin tavoin kiroten kieltäneet. Emme ole kestäneet koetuksissa, olemme syvästi langenneet ja meissä on jotain perusteellisesti vääristynyttä.

Kaikesta huolimatta ja kaikkea omaa pohjatonta pahuutta uhmaten saamme tarrautua kiinni sovituksen sanaan. Emme koskaan emmekä missään tilanteessa saa lakata huutamasta sokean kerjäläisen Bartimeuksen tavoin: ”Jeesus, Daavidin Poika, armahda minua” (Mark 10:48).
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

HERRA NÄKEE SYDÄMEEN

ViestiKirjoittaja noomi » 30.07.2014 07:58

    Kuva

HERRA NÄKEE SYDÄMEEN
Sanan sivu Kylväjä 2/2001

Profeetta Samuelin oli voideltava Israelille uusi kuningas, koska Jumala oli hyljännyt kuningas Saulin (1 Sam 16:1). Sen oli tapahduttava sillä tavoin, ettei vain hallitsevan kuninkaan epäluulot pääsisi heräämään (16:2).

Herra lähetti Samuelin betlehemiläisen Iisain luo. Hänen poikiensa joukosta löytyisi Jumalan mielen mukainen kuningas. Iisailla oli kuitenkin kahdeksan poikaa. Kuka heistä olisi Jumalan valittu?

Nyt kohtaamme meillekin niin tärkeän opetuksen siitä, mitä Jumala arvostaa meissä ihmisissä. Herra varoittaa Samuelia katsomasta ihmisen kokoa ja komeutta. Ulkonainen ja näkyvä ei ole tärkeä. Herran mielestä tärkeintä ihmisessä on se, mitä hän on sydämeltään: ”Herra ei katso kuten ihminen. Ihminen katsoo ulkokuorta, mutta Herra näkee sydämeen" (1 Sam 16:7). Raamatun mukaan juuri sydämessä on koko elämän lähde (San 4:23).

Mikä on sellainen sydämen ominaisuus, joka on Jumalan mielestä kaikkein tärkeintä?

Raamattu ei anna yksiselitteistä ja selvää vastausta. Joudumme päättelemään monen Raamatun kohdan avulla, mistä siinä on kysymys.

Yksi asia on ainakin varmaa. Daavid ei ollut sydämeltään synnitön ihminen. Raamattu kertoo kaunistelematta hänen syvistä lankeemuksistaan. Hän teki tietoisesti aviorikoksen ja koetti salata sen murhauttamalla aviomiehen (2 Sam 11:4, 15). Daavidinkin sydän oli petollinen, paha ja parantumaton (Jer 17:9). Sieltä lähti pahoja ajatuksia ja niiden mukana siveettömyyttä, irstautta, aviorikosta ja jopa häijyyttä ja murhaa (Mark 7:20-22).

Se mitä Daavid teki oli pahaa Herran silmissä (2 Sam 11:27) ja osoitti kuinka hän halveksi Herran sanaa (12:9). Kaiken lisäksi hän ei ollut asiasta tietääkseenkään. Miten tämän kaltainen sydän voisi olla Jumalalle mieluinen?

Lankeemuksensa jälkeen Daavid kohtasi Herran sanan. Se paljastaa, millainen on Jumalan mielen mukainen sydän. Se ei ole synnitön, sillä maan päällä ei ole ainoatakaan synnitöntä sydäntä.

Daavid suostui Jumalan sanan nuhdeltavaksi. Hän ei puolustellut eikä kiistänyt syntejään. Hän sanoi rehellisesti: ”Olen tehnyt syntiä Herraa vastaan” (2 Sam 12:13). Daavidin rukous osoittaa kuinka kipeä ja syvä oli tämä synnintunto. ”Minä tiedän pahat tekoni, minun syntini on aina minun edessäni. Sinua, sinua vastaan olen rikkonut, olen tehnyt vastoin sinun tahtoasi. Oikein teet, kun minua nuhtelet, ja syystä sinä minut tuomitset” (Ps 51:5-6).

Hänen synnintuntonsa oli pysyvää – ”minun syntini on aina minun edessäni”. Hänen synnintuntonsa menee vielä tästäkin syvemmälle. Ei ole kysymys vain yksittäisestä tekosynnistä, vaan hän näkee ja suostuu myöntämään kuinka hän on ollut syntinen jo syntyessään ja kuinka hän on siinnyt synnin alaiseksi jo äitinsä kohdussa (Ps 51:7). Tämä on se totuus, jonka Jumala tahtoo jokaisen ihmisen näkevän omasta sisimmästään mutta jonka valtaosa ihmistä jyrkästi kiistää. Jumalalle mieluinen sydän näkee aina syntinsä ja joutuu aina katumaan. Sen pitemmälle ei yksikään ihminen pääse täällä alhaalla.

Daavid uskalsi myös luottaa anteeksiantamuksen sanaan. Naatan julisti, että Herra on ”antanut sinun syntisi anteeksi” (2 Sam 12:13, KR 38). Daavidin ehdoton luottamus anteeksiantamukseen tulee hyvin esiin Daavidin psalmissa: ”Autuas se, jonka pahat teot on annettu anteeksi, jonka synnit on pyyhitty pois. Autuas se ihminen, jolle Herra ei lue viaksi hänen syntiään ja jonka sydämessä ei ole vilppiä (32:1-2). ”Minä tunnustin sinulle syntini, en salannut pahoja tekojani. Minä sanoin: ’Tunnustan syntini Herralle.’ Sinä annoit anteeksi pahat tekoni, otit pois syntieni taakan” (32:5).

Vain katuva ja anteeksiantamukseen uskova sydän voidellaan Herran Hengellä ja sellaisessa sydämessä pysyy Herran Henki (1 Sam 16:13). Vain tällainen sydän miellyttää Jumalaa ja vain tällaisen sydämen hän valitsee palvelukseensa.
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

HAENKO TUKEA YKSIN HERRASTA?

ViestiKirjoittaja noomi » 31.07.2014 06:37

    Kuva

HAENKO TUKEA YKSIN HERRASTA?
Sanan sivu Kylväjä 4/2001

Vanhan Testamentin historialliset kirjat kutsuvat meitä samaistumaan siinä kuvattujen ihmisten elämänkohtaloihin. Löydämme sieltä monia tilanteita, joita voimme soveltaa omaan pieneen elämäämme. Tuskin kukaan meistä kuitenkaan on joutunut kestämään sellaista julmaa monen vuoden ajojahtia kuin nuori Daavid kuningas Saulin pyrkiessä tappamaan hänet. Ensimmäisen Samuelin kirjan loppuosa on tämän ajojahdin kuvausta (1 Sam 18:8 – 31:6). Kuinka voimaton ja avuton Daavid olikaan, sillä hän ei halunnut nostaa kättään Herran voitelemaa Saulia vastaan eikä tappaa häntä, vaikka hän saikin siihen kaksikin kertaa mahdollisuuden (24:11; 26:11)). Daavid koki olevansa kuin koiranraato ja vaivainen kirppu (24:15), kuin vuorilla takaa-ajettu peltopyy (26:20). Hänen ystävänsä olivat pulaan joutuneita, velkojen ahdistamia ja katkeroituneita ihmisiä, sen ajan yhteiskunnan syrjäytyneitä (22:2).

Lopullisesti tämä ajojahti päättyi vasta Saulin kuollessa. Raamatun valossa näemme, että joidenkin viha toista kohtaan voi olla täysin periksi antamatonta, vihaa viimeiseen hengen vetoon asti ja vihaa siitäkin huolimatta, vaikka tunnustaa sen olevan väärää (1 Sam 24:18; 26:21).

Lopulta Daavid joutui etsimään turvaa kansansa vihollisten luota. Hän sai asuttavakseen pienen Siklag nimisen kaupungin (1 Sam 27:6). Juuri siellä Daavid koki erään elämänsä syvimmistä tuskan hetkistä. Hän oli ollut miehineen poissa kotikaupungista jonkin aikaa. Hän oli yrittänyt liittyä filistealaisten sotajoukkoon, mutta häneen ei luotettu (29:6-7). Palatessaan miehineen kotiinsa, heidät kohtasi kauhistuttava näky. Kodit oli ryöstetty ja talot poltettu. Vaimot ja lapset kadonneet (30:1-2). Raamattu kertoo, että Daavid miehineen itki ja he itkivät niin, etteivät enempää jaksaneet (30:4). Lopulta miesten katkeruus ja viha kohdistui epäonnistuneeseen johtajaan – Daavidiin: He ”olivat niin katkeria, että uhkasivat kivittää hänet kuoliaaksi” (30:6). Daavidkin oli menettänyt kaiken ja nyt hän joutui vielä lähimpien syytösten ja vihan kohteeksi. Miten Daavid kesti tämän kaiken ja pystyi tuossa paineessa toimimaan vastuullisesti ja viisaasti?

Raamattu sanoo nyt jotain meillekin tavattoman tärkeää. Se sanotaan lyhyesti, kuten monet muutkin kaikkein tärkeimmät totuudet. Mutta siihen kätkeytyy koko elämä. Juuri se pelasti Daavidin ja auttoi hänet suorittamaan Jumalan tahtoman elämäntehtävän. Raamattu sanoo: ”Daavid rohkaisi mielensä Herrassa, Jumalassansa” (1 Sam 30:6, KR38). Uusi käännös sanoo: ”Daavid halki tukea Herrasta, Jumalastaan”.

Mikään ei ole elämässämme sen tärkeämpää kuin usko Herraan ja tämän uskon rohkea säilyttäminen tuntui miltä tuntui ja näytti miltä näytti. Yksin uskon kautta pelastumme. Voihan olla, että ajattelemme uskon olevan itsestään selvää ja helppoa, mutta koetusten tullessa paljastuu, että uskon säilyttäminen onkin vaikein asia maailmassa. Näin siksi, että usko Herraan on "tempaus ja kääntymys pois kaikesta, minkä ihminen havaitsee sisäisesti tai ulkoisesti, siihen, jota hän ei havaitse sisäisesti eikä ulkoisesti, nimittäin kohti näkymätöntä, ylhäisintä ja käsittämätöntä Jumalaa" (Luther). Uskon sisältö ei ole ihmisen kokemukset ja tunteet, vaan yksi se mihin usko kohdistuu – Jumala, meidän Herranamme.

Näemme nyt VT:n sivuilla, mitä Jeesus tarkoittaa sanoessaan: ”Autuaita ovat ne, jotka eivät näe ja kuitenkin uskovat” (Joh 20:29). Totisesti usko on luottamista häneen, jota emme nyt näe (1 Piet 1:8). Usko on turvan löytämistä yksin Herrasta, silloinkin kun ei missään tunnu olevan turvaa ja on vain tuhoa, vihaa ja kuolemaa! Usko on sydämen rohkeutta keskellä mitä epätoivoisinta elämän tilannetta. Daavid todella joutui vaeltamaan tuossa elämäntilanteessaan uskossa eikä näkemisessä ( 2 Kor 5:7). Daavidin rohkeus ei ollut hänessä itsessään, ei siinä, mitä hän teki, ei hänen tovereissaan, vaan yksin Herrassa hänen Jumalassaan. Jälleen näemme myös, ettei ”yksikään, joka uskoo häneen joudu häpeään” (Room 10:11). Emme koskaan turvaa Herraan suotta.
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

OIKEUS VOITTAA LOPULTA!

ViestiKirjoittaja noomi » 01.08.2014 07:04

    Kuva

OIKEUS VOITTAA LOPULTA!
Sanan sivu Kylväjä 5/2001

Olen jälleen lukenut tuota vaikeaa Ensimmäisen Samuelin kirjan loppujakson kuvausta Saulin ja Daavidin välisestä kamppailusta (1 Sam 18:8 – 31:6).

On ihmeellistä, että Pyhä Henki on nähnyt hyväksi tallettaa kaikkien aikojen Jumalan lapsille tällaisen kuvauksen uskovien riidoista. Se osoittaa kuinka raskas saattaa olla Jumalan valitseman johtajan tie ennen kuin hän pääsee kaitsemaan hänelle uskottua laumaa. Toinen Samuelin kirjan mukaan Daavid joutui kamppailemaan läpi koko elämänsä johtaja-asemansa puolesta.

Ainakin sen voimme oppia Daavidin kamppailuista, että Jumalan kansan johtaminen on vaikeaa. Voi sitä, jonka Herra kutsuu johtajan vastuuseen. Ehkä muistamme Apostolien teoista kuinka tavalliset riviuskovat nukkuivat rauhassa omassa vuoteessaan. Samaan aikaan heidän hengelliset johtajansa olivat ruoskittuina ja jalkapuuhun kahlehdittuina vankilan syvimmässä sellissä (Apt 16:22-24).

Daavidin vaiheita lukiessani olen usein nimenomaan ihmetellyt sitä, ettei hän halunnut kohottaa kättään vastustajaansa vastaan eikä käyttää väkivaltaa. Toki Daavid oli sotilas ja oli surmannut monia vastustajiaan. Mutta nyt valtataistelussa Jumalan kansan johtajuudesta hän oli sidottu rauhanomaisiin keinoihin. Hän joutui toistuvasti hillitsemään itsensä ja läheiset työtoverinsa. Syynä tähän oli se, että hänen vastustajansa oli Herran voitelema ihminen: ”Varjelkoon Herra minua kohottamasta kättäni häntä vastaan, sillä hän on Herran voideltu!" (1 Sam 24:7; 26:11, 23). Hän ei voinut käyttää tilanteita omaksi voitokseen. Hän vain väistyi ja piiloutui. Hän pyrki myös osoittamaan vastustajalleen, ettei hänellä ollut mitään pahoja aikeita toista kohtaan.

Samaan aikaan Daavid kuitenkin vetosi Herraan ja odotti Herran toimivan ratkaisevalla tavalla: ”Herra olkoon tuomarina ja jakakoon meille oikeutta. Hän saa tutkia minun asiani ja puhua puolestani" (1 Sam 24:16). Hän suostui siihen, että ”vain Herra itse saa lyödä” ja luotti, että hänen vastustajansa hetki tulee (26:10). Hän oli myös varma siitä, että ”Herra palkitsee aina oikeamielisyyden ja uskollisuuden” (26:23). Hän pyysi: ”Säästäköön Herra minun henkeni ja pelastakoon minut kaikista vaaroista ja vaivoista" (26:24). Jumala kuuli hänen rukouksensa. Daavid täytti kaikista virheistään ja lankeemuksistaan huolimatta uskollisesti sen tehtävän, jonka Jumala oli hänelle antanut.

Kenties Lutherin esiin tuoma erotus oikeuden tunnistamisesta ja sen voimaan saattamisesta auttaa meitä ymmärtämään tätä Daavidin ”taistelutapaa” oikean puolesta. ”Sekä oikeuden tunnustaminen että sen voimaan saattaminen ovat hyviä ja oikeita asioita. Hyvän ja oikean tunnustaminen riittää sinulle, jollet voi viedä sitä voittoon, jätä se Jumalan huoleksi. Tunnustaminen on sinun asiasi, toteuttamisen Jumala on pidättänyt itselleen. Jos hän haluaa sinun saattavan asiasi voittoon, hän tekee sen itse tai järjestää niin, että sinä saavutat sen tavalla, jota et koskaan ole tullut ajatelleeksikaan tai toivonut. Jos sinua estetäänkin viemästä oikeutta voittoon, ei mikään estä sinua sitä tunnustamasta. Olkoon meistä kaukana paha ja väärä Jumalan lahjoihin takertuminen; meidän tulee osata tyynesti sekä luopua niistä että käyttää niitä, niin että kaikissa vaiheissa pysymme kiintyneinä yksin Jumalaan”. ”Meidän ei tule huolehtia voitosta, vaan evankeliumin tunnistamisesta ja tunnustamisesta. Ihmisen tulee mielellään sietää ja kärsiä, vaikka häntä koko maailman silmissä herjataan ja vainotaan; vaikka hänet karkotetaan, poltetaan tai muuten tuhotaan siksi, että häntä pidetään väärämielisenä, viettelijänä, kerettiläisenä, harhaisena tai pilkkaajana, sillä siinä on Jumalan laupeus läsnä. Uskoa ja totuuttahan häneltä ei voida riistää, vaikka häneltä riistettäisiin henki ja elämä.” ”Ei pidä menetellä rajusti eikä väkivaltaisesti; ei tule järjettömästi pitää kiinni evankeliumin oikeudesta tai koettaa saattaa sitä voimaan. Ihmisen on nöyrryttävä Jumalan edessä, koska hän mahdollisesti ei ole sen arvoinen, että niin suuria asioita tapahtuu hänen kauttansa, ja kaikki on rukouksessa jätettävä Jumalan laupeuden huomaan.”
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: ENSIMMÄINEN SAMUELIN KIRJA

ViestiKirjoittaja noomi » 09.08.2014 06:46

LÖYTÖRETKI VANHAAN TESTAMENTTIIN

Tervetuloa lukemaan Vanhaa testamenttia, mietiskelemään sen sisältöä ja opettelemaan sen sanoman soveltamista omaan elämään!

Tämä kirja on kirjoitettu siinä toivossa, että se innostaisi sinua tarttumaan Vanhaan testamenttiin. Meitä kutsutaan todelliseen lukuelämykseen. Tosin joissakin kohdin jo Vanhan testamentin pelkkä lukeminen voi tuntua varsin työläältä, eikä se keneltäkään suju ilman todellista vaivannäköä. Ikävä kyllä monet kauankin uskon tietä vaeltaneet ovat jääneet VT:n edessä lukutaidottomiksi. Ei ole haluttu nähdä sitä vaivaa, jota VT:n lukeminen aina vaatii. Kenties sujuvasti kirjoitetut, helppolukuiset hengelliset sensaatiokirjat ovat riistäneet meiltä kyvyn syventyä uskomme alkulähteeseen tai olemme liikaa tottuneet ottamaan virikkeitä vaivattomasta TV-ruudun katselemisesta.

Löytöretki Vanhaan Testamenttiin, Olavi Peltola, Perussanoma OY, 1992, ISBN 951-888-174-x copyright Olavi Peltola
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Edellinen

Paluu Olavi Peltolan kirjoituksia

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa

cron