Lyhyet David Wilkerson / Kesä 2014

David Wilkersonin kautta tullutta antia.

HUOLEKAS SYDÄN

ViestiKirjoittaja noomi » 21.08.2014 07:35

    Kuva

HUOLEKAS SYDÄN

DAVID WILKERSON DEVOTIONS (FINNISH)

Wednesday, March 13, 2013
HUOLEKAS SYDÄN
Jeesus sanoi: ”Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö”(Joh 14:27). Totta on kuitenkin, että monilla uskovilla on murheellinen sydän ja he elävät pelossa. Jeesus sanoi myös samassa jakeessa: ”Rauhan minä jätän teille: minun rauhani - sen minä annan teille”. Silti vain harvat uskovat voivat sanoa rehellisesti, että heidän sydämessään on aina rauha. Monilla rauha tulee ja menee, jättäen heidät huoliinsa, levottomiksi ja stressin vaivaamiksi.

Sakarias ennusti tulevasta Messiaasta: ”Suodakseen meidän, vapahdettuina vihollistemme kädestä, pelkäämättä palvella häntä pyhyydessä ja vanhurskaudessa hänen edessään kaikkina elinpäivinämme”(Luuk.1:74- 75).

Rakas lukija, Jeesus tuli tänne maailmaan ja kuoli syntitsen puolesta, jotta me voisimme vaeltaa Jumalan kanssa pelotta, nauttien hänen rauhastaan kaikkina elämämme päivinä.

Ei pelkoa, vain mielen ja sydämen rauhaa kaikkina päivinämme. Tähän kuuluvat hyvät ja pahat päivät, kärsimyksen, sekasorron, koetusten ja epävarmuuden päivät. Mitä sitten tiellemme tuleekin, meidän kuuluu saada nauttia rauhaa koko ajan.

Sakarias lisäsi vielä Jeesuksesta nämä sanat: ”Loistaen meille, jotka istumme pimeydessä ja kuoleman varjossa, ja ohjaten meidän jalkamme rauhan tielle" (Luuk.1:79). Hän sanoi siis, että Jeesus johdattaisi kaikkia lapsiaan rauhan teille, ei levottomuuteen, tyhjyyteen ja pelkoon.

Jeesus on Rauhan Ruhtinas. Hänen syntyessään enkelit lauloivat: ”Maan päällä rauha”. Hänen evankeliuminsa on nimeltään rauhan evankeliumi, ja hän lupasi itsestään: “Tämän minä olen teille puhunut, että teillä olisi minussa rauha"(Joh.16:33). Evankeliumissa on kyse ennen kaikkea rauhasta. ”Sen sanan, jonka hän lähetti Israelin lapsille, julistaen evankeliumia rauhasta Jeesuksessa Kristuksessa”(Ap.t.10:36).

Tässä maailmassa me kohtaamme Paavalin mukaan ahdistuksia, vainoja ja pelottavia oikeudenkäyntejä, ”ulkoapäin taisteluja, sisältäpäin pelkoa”(2 Kor. 7:5). Meitä voidaan koetella, me saatamme kärsiä Kristuksen tähden ja vastoinkäymisten tuulet voivat yrittää kellistää uskon talon, jonka rakennamme pelastuksen Kalliolle, Jeesukseen, mutta saamme vaeltaa rauhassa hänen tähtensä.
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

VOIMA PYSYÄ PYSTYSSÄ

ViestiKirjoittaja noomi » 22.08.2014 06:57

    Kuva

VOIMA PYSYÄ PYSTYSSÄ

DAVID WILKERSON DEVOTIONS (FINNISH)

Tuesday, March 12, 2013
VOIMA PYSYÄ PYSTYSSÄ
Raamattu sanoo, että ilo Herrassa on meidän väkevyytemme. Ilman sitä emme pysy pystyssä. Rakas lukija, meidän pitää valvoa, koska syyllisyys ja synnin tuomio pilaavat täydellisesti ilon Herrassa!

Monet uskovat ovat näiden sitomia juuri nyt. He eivät pysty hyväksymään täyttä, vapaata anteeksiantamusta ja uskovat, ettei heillä ole oikeutta olla iloisia. Koko Raamatun läpi Jumala vuodattaa iloöljyään niiden päälle, jotka ovat oppineet vihaamaan syntejään ja rakastavat hänen vanhurskauttaan. Jumalan Sana sanoo Jeesuksesta: ”Sinä rakastit vanhurskautta ja vihasit laittomuutta; sen tähden on Jumala, sinun Jumalasi, voidellut sinua iloöljyllä, enemmän kuin sinun osaveljiäsi" (Hebr.1:9).

Ne, jotka ovat luovuttaneet syntinsä ja vaeltavat Herran kanssa, saattavat silti joutua taisteluun. Se ei ole vielä päättynyt. Jokin ihmeellinen veto heillä kuitenkin on Herraa kohti, sellainen nälkä, että lopputulos on ilmeinen: heillä on oleva ilo!

Kuvittele, että Jeesus ilmestyy lihassa, vaatetettuna ihan tavallinen ihmisen tapaan ja istuutuu viereesi. Haavoitettuna, tappiolle joutuneena uskovana, onnettoman näköisenä, syyllisenä, tuomittuna ja peloissasi et tunnista häntä, kun hän alkaa jutella sinun kanssasi:

”Rakastatko todella Herraa?” hän kysyy.
Ehkäpä vastaisit: ”Tosi paljon”.
”Etkö olekin tehnyt syntiä?”
”Ky-y-llä”, vastaat.
”Uskotko, että hän antaa anteeksi kaikille, jotka tunnustavat ja kääntyvät pois synnistään?”
”Kyllä, mutta… olen pahoillani. Olen tainnut loukata Vapahtajaani ja haavoittanut häntä todella kovasti.”
”Jos olet tunnustanut syntisi, miksi et ole ottanut vastaan hänen anteeksiantamustaan?”
”Olen tehnyt niin, liian monta kertaa!”
”Uskotko, että hän antaa anteeksi 499 kertaa, joka kerta kun tunnustat ja kadut?”
”Uskon.”
“Vihaatko syntejäsi? Haluatko vielä Jeesusta?”
“Voi, kyllä haluan!”
”Miksi sitten annat paholaisen ryöstää sinulta ristin voiton, Karitsan veren voiman? Miksi et huoli hänen ilostaan ja huolenpidostaan?”

Rakas lukija, älä lannistu ja luovu ilostasi Herrassa. Sinulla on oikeus ylistää häntä, laulaa, huutaa ja olla onnellinen Herrassa, koska sinulla on Isä, joka antaa anteeksi!
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

TUOKAA PARHAANNE HERRALLE

ViestiKirjoittaja noomi » 23.08.2014 07:59

    Kuva

TUOKAA PARHAANNE HERRALLE

DAVID WILKERSON DEVOTIONS (FINNISH)

Friday, March 8, 2013
TUOKAA PARHAANNE HERRALLE
Vanhan Testamentin ihmiset eivät voineet lähestyä alttaria sellaisen uhrieläimen kanssa, jossa oli jokin virhe tai joka oli sokea ja raajarikko. Heidän piti tuoda Herralle kaikkein parhain.

Millaista aikaa sinä tuot Herralle rukouksessa? Onko se sinun parasta aikaasi, kun olet täysin valveilla? Vai, tuletko Jumalan eteen aamulla rukoillaksesi pyhiä asioita, kun mielesi on täynnä päivän tehtäviä? Vai tuletko hänen luokseen väsyneenä ja uupuneena kiireisen päivän jälkeen, raahautuen hänen läsnäoloonsa?

Rakas lukija, mielesi ja sydämesi pitää olla siellä, missä huulesikin ovat! Jesaja sanoi Herran sanoina: ”Heidän polttouhrinsa ja teurasuhrinsa ovat otolliset minun alttarillani, sillä minun huoneeni on kutsuttava kaikkien kansojen rukoushuoneeksi”(Jes.56:7). Ne, jotka tuovat otollisia uhreja ovat niitä, ” jotka ovat liittyneet Herraan, palvellakseen häntä ja rakastaakseen Herran nimeä” (Jes.56:6).

Tämä otollinen uhri Herran alttarille ei ole raajarikko, puolisydäminen, unisilmäinen, viimeisen minuutin pakollinen uhri. Pikemminkin se tulee sydämestä, jota kuluttaa rakkaus Jeesukseen. Se huutaa jatkuvasti: ”Jumalan tulen luoksesi tänään tunteakseni sinut. Haluan enemmän sinua!”

Herra sanoo niistä, jotka tuovat uhreja: ”Ne minä tuon pyhälle vuorelleni ja ilahutan heitä rukoushuoneessani”(Jes.56:7). Hän kuulee rukouksemme ja vie meidät pyhyyden, ilon ja voiman paikalle.

”Autuaat ne, jotka ottavat vaarin hänen todistuksistaan, jotka etsivät häntä kaikesta sydämestänsä”(Ps.119:2).

Sitten kun olet saanut tavaksesi rukoilla ja sulkeutua kaikilta häiriötekijöiltä, Jumala haluaa sinun etsivän häntä koko sydämestäsi: ”Mutta sitten sinä siellä etsit Herraa, sinun Jumalaasi, ja sinä löydät hänet, kun kysyt häntä kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi”(5 Moos.4:29).
Email ThisBlogThis!Share to TwitterShare to Facebook
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

RUKOUSKAMMIO

ViestiKirjoittaja noomi » 24.08.2014 08:16

    Kuva

RUKOUSKAMMIO

DAVID WILKERSON DEVOTIONS (FINNISH)

Thursday, March 7, 2013
RUKOUSKAMMIO
Jeremia ennusti, että kaikki paimenet, jotka kieltäytyivät etsimästä Jumalaa rukouksessa, joutuivat tuhoon. ”Sillä paimenet olivat järjettömät eivätkä etsineet Herraa; sen tähden he eivät menestyneet, vaan koko heidän laumansa hajotettiin”(Jer.10:21).

Jeremian kuvaama on totta tänä päivänä seurakunnassa, Kristuksen ruumiissa. Monet paimenet ovat käyneet laiskoiksi ja välinpitämättömiksi. He näkevät tehtävänsä vain palkkakuittina, ei kutsumuksena. He nojaavat omaan voimaansa sen sijaan, että pyrkisivät tuntemaan Jumalan sydämen rukouksen kautta. He ovat kadottaneet kaiken voiman ravita ja pitää lampaansa järjestyksessä, ja lauma on hajonnut.

Se yhteys, joka aikoinaan piti seurakuntia voimakkaina, on nyt murtumassa. Jeremia sanoi omista päivistään: ”Minun telttani on hävitetty, ja kaikki minun telttaköyteni ovat katkotut; minun lapseni ovat lähteneet luotani, eikä niitä enää ole. Ei ole enää, kuka telttani pystyttäisi ja nostaisi seinieni kankaan”(Jer 10:20). Katkotut telttaköydet olivat Jumalan voiman side, joka piti yllä ihmisten välistä yhteyttä. Lauma oli hajotettu, ja papiston keskuudessa oli sellaista saastaisuutta, ettei kukaan enää uskaltanut lähestyä Jumalan pyhyyksiä. Ei kukaan papeista ollut arvollinen koskemaan pyhiä esirippuja.

Haluan osoittaa tämän sanoma niille, jotka etsivät Jumalaa: Onko sinulla rukouskammio? ”Salainen kammio” tarkoittaa yksinkertaisesti sulkeutumista Jumalan kanssa jonnekin, joskus, laatuajan antamista hänelle ja hänen nimeään avuksi huutamista (ks. Matt.6:6).

”Rukouskammio” merkitsee ”rukoustapaa”. Onko sinulla käytäntönä rukoilla päivittäin yksin Jumalan edessä? ”Käytäntö” merkitsee itsekuria tulla Jumalan eteen sydämellä, joka sanoo: ”Minun pitää päästä kaksin Jumalan kanssa. Minun pitää saada puhua Isäni kanssa tänään”.

Joskus oma rukouskammioni on ollessani yksin autossa. Toisinaan se voi olla työhuoneeni kotona tai kotikaupunkini kaduilla. Muutama viikko sitten se oli Floridan rantahiekalla, jossa kävelin tuntikausia sulkeutuneena Jumalan läheisyyteen.

Tällainen rukous vaatii yhteyttä Jumalan kanssa, yksin olemista hänen kanssaan. Jeesus varoitti teeskennellystä rukouksesta. Hän teki eron niiden välillä, jotka etsivät Jumalaa salaisessa kammiossa, ja niiden, jotka rukoilevat vain, että toiset pitäisivät heitä pyhempinä kuin muita.
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

JOS ETSIT HÄNTÄ

ViestiKirjoittaja noomi » 25.08.2014 06:59

    Kuva

JOS ETSIT HÄNTÄ

DAVID WILKERSON DEVOTIONS (FINNISH)

Wednesday, March 6, 2013
JOS ETSIT HÄNTÄ
”Vaan sinä, kun rukoilet, mene kammioosi ja sulje ovesi ja rukoile Isääsi, joka on salassa; ja sinun Isäsi, joka salassa näkee, maksaa sinulle”(Matt.6:6).

Kun Jeesus puhuu menemisestä salaiseen kammioon etsimään Isää, hän tarkoittaa jotakin paljon suurempaa kuin fyysistä paikkaa. Vanha Testamentti kertoo, että Jumala jakoi kansansa kahteen ryhmään: niihin, jotka käyttivät säännöllisesti salaista kammiotaan rukoukseen ja niihin, jotka eivät tehneet niin.

Kun Jumala vihastui israelilaisiin heidän epäjumalan palveluksensa takia, Mooses pystytti rukousteltan leirin ulkopuolelle. Raamattu sanoo: ”Jokaisen, jolla oli kysyttävää Herralta, oli mentävä ilmestysmajalle, leirin ulkopuolelle”(2 Moos. 33:7). Kaiken epäjumalanpalveluksen keskelläkin Jumalan kansa varasi aikaa Herran etsimiseen. Tämä jäännös tiesi, että heidän oli mentävä leirin ulkopuolelle, etteivät lankeaisi kansaa vallitsevaan luopumukseen.

Vuosisatoja myöhemmin kansa ymmärsi kuningas Aasan aikana, miksi Jumala siunasi heitä ja antoi heidän menestyä. Heillä oli myös rauha kaikkien vihollistensa kanssa: ”Me olemme etsineet häntä, ja hän on suonut meidän päästä rauhaan joka taholla." Niin he rakensivat, ja se heille onnistui”(2 Aik. 14:7).

Eräässä Aasan hallitusajan vaiheessa Etiopian yksimiljoonainen armeija tuli Israelia vastaan. ”Ja Aasa huusi Herraa, Jumalaansa, ja sanoi: ’Herra, sinä yksin voit auttaa taistelussa voimallisen ja voimattoman välillä. … Herra, sinä olet meidän Jumalamme; älä salli ihmisen päästä voitolle sinusta.’ Niin Herra antoi Aasan ja Juudan voittaa etiopialaiset, ja etiopialaiset pakenivat … Herra ja hänen sotajoukkonsa tuhosivat heidät” (2 Aik.14:11- 13). Kun Aasaa vastaan hyökättiin, hän kaatui kasvoillensa ja rukoili Jumalaa, ja Jumala vastasi antamalla hänelle voiton.

Kuitenkin vähän tämän voiton jälkeen profeetta Asarja tuli Aasan luo ja sanoi: ”Herra on teidän kanssanne, kun te olette hänen kanssansa; ja jos häntä etsitte, niin te löydätte hänet, mutta jos hylkäätte hänet, niin hän hylkää teidät”(2 Aik.15:2). Toisin sanoen: ”Jos lakkaatte etsimästä Jumalaa ja huutamasta hänen nimeään avuksi kaikessa, mitä teette, hän hylkää teidät.”

Joka kerran, kun Israel etsi Herraa, Jumala siunasi heitä: ”Mutta kun he ahdistuksessansa palasivat Herran, Israelin Jumalan, tykö ja etsivät häntä, niin he löysivät hänet”(2 Aik.15:4). Israel nautti lepoa, kun etsi Jumalaa rukouksessa. Hän pelasti heidät aina ja antoi heille käskyjä ja voimaa.
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

SAMMUTA LIEKKI

ViestiKirjoittaja noomi » 26.08.2014 06:46

    Kuva
SAMMUTA LIEKKI

DAVID WILKERSON DEVOTIONS (FINNISH)

Tuesday, March 5, 2013
SAMMUTA LIEKKI
Läheinen ystäväni sanoi minulle puhelimessa jotakin yllättävää. Se satutti minua, ja minä loukkaannuin syvästi. En kuitenkaan pannut puhelua poikki, vaan lopetin keskustelun lyhyeen, mistä hän tiesi, että olin todella provosoiduin siitä.

Keskustelu sytytti ihoni alla tulen. Olin järkyttynyt, satutettu ja ärsyyntynyt. Viha, suuttumus ja murhekin alkoivat vuotaa ulos ja lyhyesti sanottuna, aloin keittää sitä.

Kuljin pitkin työhuonettani, yritin rukoilla, mutta olin niin huolen ja harmin täyttämä, että en pystynyt keskittymään Herraan. Rukoilin: ”Jumala, läheinen ystäväni masensi minut ja ilman syytä. Paholainen varmaankin yritti ärsyttää minua. Ei minun tarvitse kuunnella sellaista.”

Annoin näiden ajatusten muhia tunnin ajan. Sitten lopulta, tulin aivan kiehumispisteeseen ja huusin: ”Herra, minulta menee hermot tämän takia.”

Silloin kuulin Herran hiljaisen, pienen äänen sanovan: ”David, sinun pitää sammuttaa se tuli heti paikalla. Kiehut omissa liemissäsi, vihassa, loukkaantumisessa, koska sinuun sattui syvästi. Sinun ei pidä jatkaa tätä vaarallista touhua, sinua pitää lopettaa.”

Opin kauan aikaa sitten, että pitää kuunnella, kun Pyhä Henki puhuu. Kaduin siinä paikassa ja pyysin anteeksiantamusta. Sitten istuin alas ja aloin miettiä: ”Mikä oikein ärsytti minua? Miksi annoin sen muhia sisälläni? En voi olla vihainen tälle ystävälleni. Me olemme olleet niin läheisiä pitkän aikaa. Tiedän, että aion antaa hänelle anteeksi. Miksi olen niin poissa tolaltani?”

Yhtäkkiä se valkeni. Ei se sisäinen kiehuminen ollut loukkaavan keskustelun tulosta. Olin vihainen, koska olin antanut ärsyttää itseäni niin helposti. Olin huolestunut ja murheissani, koska olin niin äkkiä langennut vanhoihin tapoihini, jotka olin jo luullut voittaneeni.

Nopein tapa ”sammuttaa liekki” on luottaa Kristuksen anteeksiantamukseen. Hän on valmis antamaan anteeksi milloin hyvänsä. ”Sillä sinä, Herra, olet hyvä ja anteeksiantavainen, suuri armossa kaikille, jotka sinua avuksensa huutavat”(Ps.86:5).
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

VAKUUTTUA SYNNISTÄ JA TULLA SYNNINTUNTOON

ViestiKirjoittaja noomi » 27.08.2014 06:29

    Kuva
VAKUUTTUA SYNNISTÄ JA TULLA SYNNINTUNTOON

DAVID WILKERSON DEVOTIONS (FINNISH)

Friday, March 1, 2013
VAKUUTTUA SYNNISTÄ JA TULLA SYNNINTUNTOON
Me emme pelastu lain kautta, mutta se vakuuttaa ja tuomitsee meidät syntisiksi. ”Sillä lain kautta tulee synnin tunto”(Room.3:20).

Laki annettiin, ”että jokainen suu tukittaisiin ja koko maailma tulisi syylliseksi Jumalan edessä” (Room.3:19). ”Laista on tullut meille kasvattaja Kristukseen, että me uskosta vanhurskaiksi tulisimme”(Gal.3:24).

”Niin, laki on kuitenkin pyhä ja käskysana pyhä, vanhurskas ja hyvä. Onko siis hyvä tullut minulle kuolemaksi? Pois se! Vaan synti, että se synniksi nähtäisiin, on hyvän kautta tuottanut minulle kuoleman, että synti tulisi ylen määrin synnilliseksi käskysanan kautta”(Room.7:12 -13).

Paavali sanoi siis: ”En pystynyt tunnustamaan syntejäni, ennen kuin tunnustin ne synneiksi. En voinut etsiä Jumalan pyhyyttä, ennen kuin näin, kuinka kaukana oli hänestä. Laki kolahti minuun ja tuhosi välinpitämättömyyteni synnin suhteen. Kun näin Jumalan pyhyyden hänen käskyissään, synti tuli minulle tavattoman raskaaksi.”

Tästä vakuuttuminen ajaa sinut suoraan Kristuksen syliin ja rukoilet: ”Armoa, Herra! En pysty pelastamaan itse itseäni. En pysty täyttämään sinun lakiasi. Olen nähnyt sydämessäni olevan synnin.”

Uskoa on määritelty ”synnintuntoon tulleen, katuvan syntisen pakona Jumalan armoon Kristuksessa Jeesuksessa”. Ainoastaan Jumalan lain tuomitsema syntinen, joka tunnistaa syntinsä, voi ”paeta Kristuksen” turviin.

Helluntaipäivänä Pietari nousi ja julisti kansanjoukolle Jumalan armon evankeliumin. Ensin hän kuitenkin asetti heidät lain paljastavan valon alle. Hän osoitti sormellaan ja sanoi: ”Hänet te laista tietämättömien miesten kätten kautta naulitsitte ristille ja tapoitte”(Ap.t. 2:23). Kansa sai piston sydämeensä ja sanoi: "Miehet, veljet, mitä meidän pitää tekemän?" (Ap.t. 2:37).

Adam sai armon evankeliumin sen jälkeen, kun hänen ”silmänsä aukenivat ” (1 Moos.3:7). Se tapahtui vasta, kun hän oli nähnyt säälittävän tilansa ja syntinsä seuraukset. Silloin Jumala toi hänelle armon ja toivon sanoman!
Email ThisBlogThis!Share to TwitterShare to FacebookShare to Pinterest
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

VANHURSKAUTTAVA USKO

ViestiKirjoittaja noomi » 28.08.2014 06:20

    Kuva
VANHURSKAUTTAVA USKO

DAVID WILKERSON DEVOTIONS (FINNISH)

Thursday, February 28, 2013
VANHURSKAUTTAVA USKO
Vanhurskautus ja vanhurskaus saadaan vain uskon kautta. Minä pelastun uskon kautta, minut tehdään vanhurskaaksi uskon kautta ja varjellun vain uskon kautta Kristuksen vereen. Siinä on evankeliumin perusta. Ei kuitenkaan kaikki usko ole vanhurskauttavaa uskoa. Raamattu puhuu hyvin selvästi kahdenlaisesta uskosta: toisesta, joka vanhurskauttaa ja toisesta, jolla ei ole mitään arvoa, koska paholainenkin harjoittaa sitä.

Apostolien teoissa kerrotaan Simon -noidasta, joka ”uskoi”, mutta hänen uskonsa ei ollut vanhurskauttavaa uskoa. ”Ja Simon itsekin uskoi, ja kasteen saatuansa hän pysytteli Filippuksen seurassa”(Ap.t.8:13). Simon tarjosi apostoli Pietarille rahaa saadakseen Pyhän Hengen voiman, mutta Pietari vastasi hänelle: ”Minä näen sinun olevan täynnä katkeruuden sappea ja kiinni vääryyden siteissä." (Ap.t.8:23). Hän siis sanoi: ”Sydämesi on synnin sitoma”.

Pietari sanoi Simonille, että sekä hän itse että hänen rahansa joutuisivat kadotukseen, jollei hän tekisi parannusta. Simon siis uskoi, mutta hän ei saanut Jumalan vanhurskautta Kristuksessa. Hänen uskonsa ei ollut vanhurskauttavaa uskoa, joka puhdistaa sydämen ja antaa Kristuksen vanhurskauden.

Raamattu sanoo, että ”monet uskoivat hänen nimeensä, nähdessään hänen tunnustekonsa, jotka hän teki. Mutta Jeesus itse ei uskonut itseänsä heille, sen tähden että hän tunsi kaikki eikä tarvinnut kenenkään todistusta ihmisestä, sillä hän tiesi itse, mitä ihmisessä on”(Joh. 2:23- 25). Nämä ihmiset uskoivat Kristukseen, mutta se ei ollut niiden uskoa, jotka saivat ”voiman tulla Jumalan lapsiksi”(Joh 1:12),

Vanhurskauttava usko on enemmän kuin vain jonkin asian uskomista. Se tekee enemmän kuin vain tunnustaa Jumalan. Jaakob väitti: ”Sinä uskot, että Jumala on yksi. Siinä teet oikein; riivaajatkin sen uskovat ja vapisevat”(Jaak.2:19). Jaakob puhui kuolleesta, väliaikaisesta uskosta, ei iankaikkisesta. Jeesus itse asiassa varoitti sellaisesta uskosta, joka uskoo vain vähän aikaa: ”Ja mitkä kalliolle putosivat, ovat ne, jotka kuullessaan sanan ottavat sen ilolla vastaan, mutta joilla ei ole juurta: ainoastaan ajaksi he uskovat ja kiusauksen hetkellä luopuvat”(Luuk.8:13).

On olemassa vanhurskauttavaa uskoa, joka ”puhdistaa sydämen” (ks. Ap.t. 15:9), ”sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi”(Room.10:10).

Vanhurskauttavaa uskoa siis pitää seurata halu totella Jumalaa ja olla uskollinen hänelle. Sellaisessa uskossa on elinvoimaa, iankaikkisen tottelevaisuuden periaate ja rakkaus Jumalaan.
Email ThisBlogThis!
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

ÄLÄ OLE AASI

ViestiKirjoittaja noomi » 29.08.2014 06:43

    Kuva

ÄLÄ OLE AASI

DAVID WILKERSON DEVOTIONS (FINNISH)

Wednesday, February 27, 2013
ÄLÄ OLE AASI
”Minä opetan sinua ja osoitan sinulle tien, jota sinun tulee vaeltaa; minä neuvon sinua, minun silmäni sinua vartioitsee. Älkää olko niin kuin järjettömät orhit ja muulit, joita suitsilla ja ohjaksilla, niiden valjailla, suistetaan; muutoin ne eivät sinua lähesty”(Ps.32:8-9).

Näissä kahdessa lyhyessä jakeessa Jumala antaa meille suuren johdatusta koskevan opetuksen. Voimme rakentaa uskomme sille perustalle, että hän on halukas johtamaan ja johdattamaan meitä kaikessa.

Kuitenkin Jumalan sana kertoo, että joku voi olla uskova, jolla on kaikki hengelliset etuudet Jumalan lapsena olemisesta. Silti hän voi pysyä uppiniskaisena aasina, kun tulee kysymykseen antautuminen Jumalan johdatukseen ja ohjaukseen. Jumala sanoi Israelista: ”Neljäkymmentä vuotta minä olin kyllästynyt siihen sukuun ja sanoin: ’He ovat kansa, jonka sydän on eksynyt, eivätkä he tahdo tietää minun teistäni' ”(Ps.95:10).

Ajattele, mitä Jumala sanoi: ”Neljänkymmenen pitkän vuoden jälkeen minun hellää johdatustani ja ihmeellisiä pelastustekojani he eivät edelleenkään ymmärtäneet yhtään hiukkaa minun toimintatavoistani. Heistä minun johdatukseni oli vain sarja toisiinsa mitenkään suhteessa olevia siunauksia, ei muuta kuin ovien avautumista ja pois pääsyä kriiseistä.”

Minä itse olen tosi kyllästynyt olemaan aasimainen uskova, jolla ei ole tajua Jumalan johdatuksen periaatteista. En halua Jumalan sanovan minusta: ”Niin, David sai anteeksi. Hän rukoili ja minä päästin hänet vaikeuksista, kerran toisensa jälkeen. Minä todella johdatin häntä ihmeellisiä teitä ja minun käteni oli hänen päällänsä. Ei hänen sydämensä kuitenkaan koskaan tullut selvyyteen minun teistäni.”

Rakas lukija, älä pidä Jumalaa ankarana johdattajanasi. Älä ole tajuton aasi. Jumala ei halua kiljua ohjeitansa lapsilleen tai käyttää voimaa, jotta he tekisivät hänen tahtonsa. Jumala tahtoo kansaa, joka tuntee hänet tarpeeksi hyvin liikkuakseen hänen pienimmänkin kehotuksensa mukaan.
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

ARVOTTOMUUDEN TUNNE

ViestiKirjoittaja noomi » 30.08.2014 07:44

    Kuva

ARVOTTOMUUDEN TUNNE

DAVID WILKERSON DEVOTIONS (FINNISH)

Tuesday, February 26, 2013
ARVOTTOMUUDEN TUNNE
Yhtäkkiä meitä kiusaa arvottomuuden tunne. Käännymme sisäänpäin ja ajattelemme; “Taas minä tein sen! En ole muuttunut yhtään! Ei minusta koskaan tule Kristuksen kaltaista. Reagoin edelleen vauvamaisesti, en kypsän uskovan tavoin. Miksi en muutu?”

Rakas lukija, paholainen haluaa sinun jatkuvasti murehtivan omia rikkomuksiasi ja kasvun puutetta, kilvoittelun mahdottomuutta, niin että lannistut ja lakkaat kokonaan yrittämästä.

Varmaa on, että kompastumme aika ajoin kilvoittelun jatkuessa aina Herramme paluuseen asti. Meidän pitää aina vain nousta jaloillemme ja jatkaa liikkumista.

Jumala sana sanoo: ”Sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman”(1 Joh. 5:4). ”Joka voittaa, on tämän perivä, ja minä olen oleva hänen Jumalansa, ja hän on oleva minun poikani”(Ilm.21:7).

Tämä tarkoittaa ”kaikkien kiusausten ja vaikeuksien voittamista ja parhaan oppimista niistä”. Mitä ovat vaikeudet? Ne ovat lihan uusia reaktioita, Kristuksen kaltaisuuden puutetta, vihantunteen nousemista, katkeruutta ja ärtymystä.

Daavid kirjoitti: ”Sillä minä tunnen rikokseni, ja minun syntini on aina minun edessäni” (Ps.51:3). Hänet paljastettiin kaiken maailman edessä aviorikkojaksi ja murhaajaksi. Hän kirjoitti myös: ”Sillä minun pahat tekoni käyvät pääni ylitse, niin kuin raskas kuorma ne ovat minulle liian raskaat… minun hulluuteni tähden. Minä käyn kumarassa, aivan kyyryssä, kuljen murheellisena kaiken päivää”(Ps.38:4-6).

Mitä, jos Daavid olisi vain valittanut ja murehtinut kaikkien lankeemustensa tähden? Hän katui kokosydämisesti ja siksi hän saattoi sanoa: ”Sinä muutit minun murheeni ilokarkeloksi, sinä riisuit minun surupukuni ja vyötit minut riemulla”(Ps.30:11).

Nopein tapa päästä eroon ”arvottomuuden tunteesta” on uskoa Kristuksen anteeksiantamukseen. Hän on aina valmis antamaan anteeksi: ”Sillä sinä, Herra, olet hyvä ja anteeksiantavainen, suuri armossa kaikille, jotka sinua avuksensa huutavat”(Ps.86:5).
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

EdellinenSeuraava

Paluu David Wilkerson

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 5 vierailijaa

cron